1) Valtioneuvoston selonteko konventin tuloksista ja valmistautumisesta
hallitusten väliseen konferenssiin
Liisa Jaakonsaari /sd(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Eduskunnan käsittelyssä on ulkoasiainvaliokunnan
mietintö valtioneuvoston selonteosta koskien konventin
tuloksia ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin, joka
alkaa ensi lauantaina.
Hallituksen selontekoon on ulkoasiainvaliokunnan lisäksi
paneutunut kaikkiaan yhdeksän eduskunnan valiokuntaa. Haluan
tässä yhteydessä kiittää sekä ulkoasiainvaliokuntaa
että lausuntovaliokuntia tästä mittavasta
työstä, joka on jouduttu tekemään
erittäin tiiviissä aikataulussa.
Olen melko varma siitä, että minkään
muun EU-maan parlamentissa ei ole konventin tuloksia käsitelty
samalla antaumuksella ja yksityiskohtaisuudella kuin Suomen eduskunnassa. Tämä yksityiskohtainen
käsittely osoittaa Suomen eduskunnan EU-asioiden käsittelyjärjestelmän
toimivuuden. Me kykenemme sopeutumaan muuttuviin unionin aikatauluihin
ja käsittelemään asioita hyvinkin tiiviissä aikataulussa
ja tällä tavalla vaikuttamaan valtioneuvoston
kantoihin, joten ei ole ihme, että viime aikoina eduskunnassa
on vieraillut runsaasti hakijamaiden valtuuskuntia tutustumassa
Suomen EU-asioiden käsittelyjärjestelmään,
jonka keskeinen piirre mielestäni on se, että EU-asiat
ovat koko eduskunnan asioita. Tämän selonteon
käsittely osoittaakin, että me elämme
niin kuin opetamme, ja kun kaikkiaan yhdeksän eduskunnan
valiokuntaa on käsitellyt tätä selontekoa,
voidaan todeta, että melkein kaikki kansanedustajat ovat
syyskuun aikana eri valiokunnissa perehtyneet tavalla tai toisella
konventtiin ja hallitustenväliseen konferenssiin eri kanteilta.
Eduskunta sai marraskuussa 2001 käsiteltäväkseen
ensimmäisen vuoden 2004 hallitustenvälistä konferenssia
koskevan valtioneuvoston selonteon. Totesin silloin, että tuo
vuoden 2004 hallitustenvälinen konferenssi on erittäin
olennainen ja tärkeä Euroopan unionin tulevaisuuden
kannalta. Tämä arvio pitää edelleen
paikkansa, mutta olemme toki nyt paljon viisaampia kuin syksyllä 2001.
Hallitustenvälinen konferenssi alkaakin todella jo vuonna
2003, ensi lauantaina, mutta ei varmasti tule valmiiksi tämän
vuoden aikana, joten tuo alkuperäinen nimitys pätee
vielä. Euroopan unionin laajentumisprosessi on nyt jäsenvaltioitten
parlamenttien viimeisiä ratifiointeja vaille valmis, ja
Euroopan suuri rauhanprojekti laajenee näin ratkaisevasti
vanhojen kylmän sodan rajalinjojen yli.
Kun tätä ulkoasiainvaliokunnan mietintöä laadittiin,
pyrimme koko ajan pitämään huolen siitä,
että pääasiat eivät katoa yksityiskohtiin. Olemme
myös halunneet mietinnössämme asettaa
konventin, hallitustenvälisen konferenssin ja Suomen tähän
aikaan. Pohdimme mietinnössämme muun muassa Euroopan
unionin luonnetta, sitä onko unionipolitiikka saranakohdassa,
kuten monet asiantuntijat väittivät valiokuntakeskustelun
aikana. Pohdimme Suomen EU-politiikan muutoksen tarvetta, EU:n ulkosuhteiden
ja puolustuksen perimmäisiä kysymyksiä ja
myös kansanäänestyksen tarvetta, joka
on julkisuudessa herättänyt paljonkin keskustelua.
Seuraavassa, arvoisat kansanedustajat, käyn läpi
lyhyesti valiokunnan mietinnön keskeisiä kantoja
ja keskityn erityisesti toimielinkysymyksiin sekä ulko-
ja turvallisuuspolitiikkaan.
Toimielimistä lähtökohtamme on sama
kuin valtioneuvoston selonteossa. Vaikka toimielinkysymykset ovat
monimutkaisia ja kansalaisten kannalta kaukaisen tuntuisia, ne kuitenkin
ovat sittenkin ratkaisevan tärkeitä esimerkiksi
sen kannalta, minkälainen Suomen kaltaisen pienehkön
maan asema on EU-järjestelmässä tulevaisuudessa.
Tietenkin poliittinen tahto, se mitä jäsenvaltiot
haluavat, loppujen lopuksi ratkaisee unionin tulevaisuuden suunnan,
mutta se, miten järjestelmä toimii, on tärkeää.
Toiseksi, toimielimiin liittyvillä periaatteilla on merkityksensä sen kannalta,
miten Suomeen liittyvät erikoisolosuhteet otetaan päätöksenteossa
huomioon.
Valiokunnan kanta on, että toimielinkysymyksissä pitää hallitustenvälisessä konferenssissa
pyrkiä tasapainoiseen lopputulokseen. Toimielimiä koskevissa
kysymyksissä keskeisiä muutoksissa noudatettavia
periaatteita on ensinnäkin jäsenvaltioiden välisen
tasa-arvoisuuden säilyttäminen, toiseksi toimielinten
välinen tasapaino ja kolmanneksi yhteisömenetelmän
säilyttäminen unionin toiminnan perusteena. Ulkoasiainvaliokunta
viittaa mietinnössään suuren valiokunnan
kantaan, jonka mukaan konventin lopputulosta ei voi pitää erityisen
tasapainoisena eikä yhteisömenetelmää tukevana.
Ulkoasiainvaliokunta yksilöi mietinnössään seuraavat
toimielimiin liittyvät muutostarpeet asettamatta niitä kuitenkaan
erityiseen tärkeysjärjestykseen: ministerineuvoston
puheenjohtajuuden järjestäminen, komission kokoonpano, Eurooppa-neuvoston
pysyvän puheenjohtajan ja ulkoasiainministerin toimenkuvat
sekä määräenemmistöpäätöksiin
tarvittava enemmistö.
Ministerineuvoston puheenjohtajakierron osalta tärkeä seikka
on se, jota ulkoasiainvaliokunta erityisesti korostaa, että puheenjohtajuuskierron
on perustuttava jäsenvaltioiden tasavertaisuuteen ja puheenjohtajakierron
periaatteet on kirjattava itse sopimukseen. Valiokunta on aiemmin
korostanut, että tämän päivän
unionissa neuvoston puheenjohtajuuden kierto on sittenkin tärkein
jäsenvaltioiden tasavertaisuutta korostava seikka unionin
käytännön toiminnassa.
Komission osalta yhdymme valtioneuvoston kantaan siitä,
että komission toimintakyky ja puolueeton asema on turvattava.
Asiantuntijat ovat olleet selkeästi sitä mieltä valiokuntakuulemisissa,
että konventin ehdotukset vievät unionia selkeästi
hallitustenvälisyyden suuntaan ja heikentävät
komissiota, eli ne, jotka pelkäsivät liittovaltiokehitystä,
voivat nyt huokaista helpotuksesta. Komissiossa tulisi jatkossakin
olla yksi jäsen jokaisesta jäsenvaltiosta, ei
siksi, että he olisivat valvomassa jäsenvaltioiden
etua. Pikemminkin asiantuntijakuulemisissa kävi ilmi, että konventin
ehdotukset äänivaltaisista komissaareista ja äänettömistä komissaareista
johtaisivat kansallisen lobbauksen virallistamiseen, kun äänettömillä komission
jäsenillä ei olisi omaa vastuualuetta. Vain se,
että komissiossa on jäsen kustakin jäsenvaltiosta,
takaa sen, että jäsenvaltioiden erityisolosuhteet
tunnetaan ja otetaan huomioon, kun komissio korkeimmalla tasolla
valmistelee ja päättää asioita.
Usein tuntuu unohdettavan, että komissio tekee päätöksensä yksinkertaisella
enemmistöllä, joten yksittäisen komission
jäsenen osalta on aina kyse asioihin vaikuttamisesta sekä taidosta
esitellä ja perustella kantojaan.
Eurooppa-neuvoston pysyvän puheenjohtajan viran perustamista
pidetään asiantuntijapiireissä varsin
väistämättömänä.
Ulkoasiainvaliokunta ei konventin aikana ole ollut innostunut tästä pysyvästä puheenjohtajasta
eli presidentistä, mutta katsoimme, että valtaoikeuksista
riippumatta pysyvä puheenjohtaja saa todennäköisesti
vahvan aseman unionin toimielinrakenteessa, mikä sitten
väistämättä vaikuttaa toimielinten
väliseen tasapainoon. Kun nyt pysyvän puheenjohtajan viran
perustaminen näyttää todennäköiseltä,
on nyt tärkeintä vaikuttaa Eurooppa-neuvoston
puheenjohtajan toimenkuvaan ja yleisemmin Eurooppa-neuvoston toimintaan.
Eurooppa-neuvosto ei todellakaan voi olla enää mikään
herrojen ja rouvien keskusteluhetki päivällispöydässä,
jossa päätökset vain ikään
kuin ilmaantuvat tai tupsahtavat jostain esille, vaan sen täytyy
toimia samojen sääntöjen ja samojen avoimuuden periaatteiden
mukaisesti kuin kaikkien muidenkin unionin toimielimien.
Ulkoasianvaliokunta suhtautuu valtioneuvostoa varauksellisemmin
Eurooppa-neuvostolle annettaviin laajoihin valtuuksiin muuttaa perustuslaillista
sopimusta. Näitä hyvin laajoja ja keskeisiin päätöksentekomenetelmiin
liittyviä valtuuslausekkeita voi pitää varsin
huolestuttavina jäsenvaltioiden kannalta, kun ne siirtävät
hallitustenvälisen konferenssin ja jäsenvaltioitten valtaa
Eurooppa-neuvostolle. Tähän suhtaudumme varauksellisesti.
Määräenemmistöön tarvittavan
enemmistön tulisi olla Suomen pitkään
ehdottama ja UaV:n kannattama yksinkertainen kaksoisenemmistö.
Unionin ulkoisen toiminnan osalta ulkoasiainvaliokunnan mietinnön
lähtökohta on, että Euroopan unionin
tulee ulkoisessa toiminnassa toimia johdonmukaisesti monenvälisen,
Yhdistyneisiin kansakuntiin perustuvan järjestelmän
kehittäjänä. Euroopan unionin tulee käyttää hyväksi
vahvuuttaan eli sitä, että Euroopan unioni voi toimia
laaja-alaisesti ja laaja-alaisen turvallisuuden käsitettä noudattaen.
Unionin on myös käytännössä toimittava
yhtenäisemmin esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvostossa.
Valiokunta korostaa mietinnössään transatlanttisen
yhteistyön vahvistamista. Mietinnössä todetaan,
että vain yhtenäinen ja tehokas unioni voi olla
uskottava yhteistyökumppani, joka myös kykenee
vaikuttamaan Yhdysvaltoihin.
Ulkosuhteitten osalta valiokunta kannattaa konventin ehdottamia
uusia, selkeämpiä tavoitteita. Problematisoimme
myös sitä, että uudet ehdotukset eivät,
vaikka nämä pilarit poistuvat, poista nykyistä jakoa
hallitustenväliseen ja yhteisölliseen ulkopolitiikkaan.
Kannatamme sinänsä uuden ulkoministerin tehtävän
perustamista mutta näemme siinä aikamoisia ongelmia
institutionaaliselta kannalta.
Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan osalta mietinnön
lähtökohta on, että Suomen tulee aktiivisesti
vaikuttaa hallitustenvälisessä konferenssissa
sopimuksen tämän osan sisältöön.
Tavoitteena tulee olla kaikille avoin yhteistyö. Lopputuloksen
on annettava Suomelle mahdollisuus itse valita, osallistummeko tiettyyn
yhteistyömuotoon vai ei. Tällä hetkellä,
kun ehdotusten tarkempi sisältö on monelta osin
täysin auki, ei ole aika tehdä politiikkalinjauksia
Suomen osallistumisesta tuohon tai tähän ytimeen.
Valtioneuvoston on kuitenkin valiokunnan mielestä ehdottomasti
huolehdittava hallitustenvälisessä konferenssissa
siitä, että Suomelle jää aito
valinnan vaihtoehto ja valinnan mahdollisuus.
Mietinnössä käydään
yksityiskohtaisesti läpi eri ehdotukset unionin turvallisuus-
ja puolustuspolitiikan vahvistamiseksi. Ongelmattomimpia ehdotuksia
ovat valiokunnan mielestä kriisinhallintatehtävien
täydentäminen, se on hyvä asia; yhteisvastuu
eli solidaarisuuslauseke, se on hyvä asia; sekä mahdollisuus
valtuuttaa tietty joukko jäsenvaltioita suorittamaan tehtäviä unionin
nimissä.
Suhteellisen ongelmaton ja sinänsä kaikkien kannattama
on myös ehdotus puolustusmateriaaliviraston perustamisesta.
Tältä osin keskustelua herätti lähinnä konventin
ehdotus, jonka mukaan jäsenvaltiot sitoutuvat parantamaan
sotilaallisia voimavarojaan. Eräät ovat katsoneet,
että tässä piilee jäsenvaltioille
velvoite lisätä puolustusbudjettejaan, vaikka
selontekokin todentaa, että parantaminen tarkoittaa ennen
kaikkea puolustusmateriaaleissa lisääntynyttä yhteistyötä ja
yhteishankintoja sekä tutkimustoiminnan lisäämistä.
Tämä sisältää myös
mahdollisuuden puolustusbudjettien pienentämiseen.
Kaksi ongelmallisinta kohtaa ovat niin sanottua rakenneyhteistyötä koskevat
kysymykset: rakenneyhteistyö vaativissa sotilaallisissa
tehtävissä, jota me mietinnössä kutsumme
voimavaraytimeksi; ja keskinäisen puolustuksen velvoite,
tiiviimpi yhteistyö, jota me mietinnössä kutsumme turvatakuuytimeksi.
Suomessa on keskusteltu näistä ytimistä vähän
huolettomaan sävyyn, joten minusta on hyvä näitä termejä myös
ikään kuin täsmentää.
Molemmat ovat niin sanottua tiivistettyä yhteistyötä,
eli niihin osallistuisi vain joukko jäsenvaltioita.
Kuten edellä sanoin, lähtökohtamme
turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa on, että yhteistyön on
oltava kaikille jäsenvaltioille avointa. Tämän takia
vastustamme valtioneuvoston tavoin sitä, että voimavaraytimestä tulisi
käytännössä suljettu, kuten
se nykyisten ehdotusten mukaan on. Katsomme siis, että ensisijaisesti
sekä voimavaraydin että turvatakuuydin tulisi
poistaa sopimuksesta. Tosiasia kuitenkin on ja näyttää vahvasti
siltä, että nämä kysymykset
ovat monille jäsenvaltioille hyvin keskeisiä.
Ei ole sanottu, että Suomi onnistuu poistamaan nämä määräykset sopimuksesta.
Sen takia ulkoasiainvaliokunta, samalla tavalla kuten valtioneuvosto,
edellyttää, että näihin ytimiin
siinä mahdollisessa tilanteessa, jossa ne syntyvät,
sovelletaan niin sanottua tiiviimmän yhteistyön
periaatetta. Näin nämä ytimet eivät lähtisi
elämään omaa elämäänsä,
vaan niiden työssä otettaisiin yleisten joustavuussääntöjen mukaan
huomioon myös koko unionin etu sekä yhteistyön
ulkopuolelle jäävien maiden näkökohdat.
(Puhemies koputtaa) — Arvoisa puhemies! Valitettavasti
tämä kokonaisuus on niin laaja, että ei
mahdu tähän aikasuositukseen.
Turvatakuuytimen osalta pohdiskelimme paljon Naton ulkopuolisten
maiden asemaa. Useimmille Nato-maillehan tämä ei
ole mitenkään erityinen ongelma hyväksyä Naton
kanssa päällekkäisiä turvatakuita,
ja kaikki tietävät, että taustalla ovat
Naton järjestelmät. Konventin ehdotuksen mukaan
turvatakuuydin on kuitenkin avoin myös sotilaallisesti
liittoutumattomille maille, jolloin herää kysymys,
minkälaiset turvatakuut olisivat näiden maiden
osalta. Täsmällistä arviota turvatakuiden
luonteesta on mahdoton tässä vaiheessa antaa.
Useat asiantuntijat katsoivat, että turvatakuut Naton ulkopuolisille
maille ovat enemmän poliittis-symboliset kuin todelliset
sotilaalliset turvatakuut.
Mietintö käsittelee myös kauppapolitiikkaa
ja peruspalveluita pitkälti suuren valiokunnan lausunnon
pohjalta, joten uskon, että suuren valiokunnan puheenjohtaja
sitten kertoo näistä tarkemmin.
Vielä kaksi yksityiskohtaa.
Ulkoasiainvaliokunta edellyttää mietinnössään,
että liittymissopimukseen sisältynyt Suomen työeläkejärjestelmää koskeva
poikkeus turvataan uudessa sopimuksessa.
Arvoisa puhemies! Pääministeri piti tämän
selonteon lähetekeskustelussa pääkysymyksenä, johon
hän odotti eduskunnalta vastausta, sitä, asettaako
Suomi ehdottomuuksia vai haetaanko hyväksyttävää kokonaistulosta.
Tähän on helppo vastata: luonnollisesti hyväksyttävää kokonaisuutta.
Tämä ei tietenkään tarkoita
sitä, että kaikki käy. Hallituksen on
nyt otettava käyttöönsä kaikki
diplomaattiset ja poliittiset taitonsa, jotta Suomen näkökohtien
mukainen tasapainoinen lopputulos saadaan hvk:ssa aikaan. Sinänsä positiivista
on, että nyt näyttää selvältä,
että hvk ei ole mikään kumileimasin,
joka vain hyväksyy konventin lopputuloksen.
Arvoisa puhemies! Vielä lopuksi, eduskunta on todellakin
paneutunut tähän valtioneuvoston selontekoon,
mutta tämä ei kuitenkaan meille riitä.
(Puhemies koputtaa) Haluamme osallistua ...
Ensimmäinen varapuhemies:
Huomautan puhujalle, että 15 minuuttia on täynnä.
... aktiivisesti hvk:n valmisteluun ja kannanmuodostuksen täsmentämiseen,
ja toivon, että kun tämä prosessi jatkuu,
niin hallitus on aktiivisesti eduskunnan suureen valiokuntaan ja
ulkoasiainvaliokuntaan yhteydessä.
Puhemies! Tämä on laaja asia. Pyydän
anteeksi, että ylitin aikani.
Edustajat Matti Ahde, Satu Hassi ja Hannes Manninen
merkitään läsnä oleviksi.
Ville Itälä /kok (esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Suurella valiokunnalla on ollut niin kuin
muillakin valiokunnilla tiukka aikataulu, eikä suuri valiokunta
ole siksi toistanut lausunnossaan niitä asioita, joihin
on otettu kantaa aikaisemmissa lausunnoissa.
Sopimus Euroopan perustuslaista sisältää uudistuksia,
jotka ovat pääosin unionin toimintaa ja sopimusrakennetta
selkeyttäviä. Sisällöllisten muutosten
tarkoituksena on erityisesti tehostaa unionin toimintaa ja lisätä demokratiaa
sekä parantaa kansalaisten oikeusasemaa.
Yleisesti voidaan todeta, että konventin esityksestä pääosa
on hyvää ja sellaisenaan hyväksyttävissä.
Mainittakoon tärkeimmistä saavutuksista sopimusrakenteen
yksinkertaistaminen ja siihen liittyen pilarirakenteen poistaminen
sekä unionin oikeushenkilöllisyys ja perusoikeuskirjan
sisällyttäminen perustuslakisopimukseen.
Suuri valiokunta yhtyy ulkoasiainvaliokunnan mietinnössäkin
esille tuotuun hallituksen kantaan, että alkavan hvk:n
tulee olla aito neuvotteluprosessi, jossa käydään
konventin esitys huolella läpi avaten erityisesti ne kysymykset, joista
konventissa ei saavutettu aitoa konsensusta tai joiden käsittely
jäi hyvin pintapuoliseksi. Maanantaina Luxemburgissa pidetyssä EU:n
ulkoministeritapaamisessa myös EU:n nykyinen puheenjohtajamaa
Italia myöntyi vaatimuksiin, että kaikkia kysymyksiä on
voitava aidosti käsitellä hvk:ssa.
Suuri valiokunta ei lausunnollaan ole halunnut sitoa hallituksen
käsiä eikä toisaalta ole asettanut tavoitteita
tärkeysjärjestykseen. Valiokunta on edellyttänyt
hallitukselta eduskunnan vaikutusmahdollisuuksien turvaamista hvk:n
aikana kaikissa neuvottelujen vaiheissa, jotta eduskunta voi tarvittaessa
tarkentaa kantojaan arvioidessaan neuvotteluissa esille nousevia
uusia ehdotuksia.
Valiokunta yhtyy hallituksen näkemykseen unionin oikeudellisen
luonteen säilymisestä ennallaan kansainvälisenä sopimuksena.
Sopimus ei ole varsinainen perustuslaki, vaan kansainvälinen
sopimus, jonka muuttamisesta ja kansallisesta ratifioinnista päättävät
jäsenvaltiot kansallisten valtiosääntöjen
nojalla. Näin lopullinen päätösvalta,
niin sanottu kompetenssi-kompetenssi, säilyy edelleenkin
jäsenvaltioilla. Unioni vahvistuu erityislaatuisena jäsenvaltioiden
ja kansalaistensa kansainvälisenä yhteisönä ja
säilyttää sekä ylikansallisen
että hallitustenvälisen toiminnan muotoja. Unionin
toimivalta on kuitenkin jatkossakin rajattua, jäsenvaltioiden
sille luovuttamaa.
Valiokunta on kuitenkin lausunnossaan kiinnittänyt
erityistä huomiota tosiasiallisen päätöksentekovallan
siirtymiseen yhä enemmän pois jäsenvaltioilta.
Muun muassa pilarijaon poistamisesta ja päätöksenteon
yksinkertaistamisesta seuraa unionin tosiasiallisen toimivallan
laajeneminen. Unionin oikeushenkilöllisyyden myötä kansainväliset
sopimukset tulevat suoraan jäsenvaltioita sitoviksi ilman
kansallista ratifiointia. Jäsenvaltioiden vaikutusmahdollisuudet
siltä osin heikkenevät ja toimivaltaa voidaan
katsoa siirtyvän unionille. Epätarkat määräykset
toimivallan määrittelyssä tai yksittäisillä toimialoilla lisäävät
tulkinnan vaikeutta ja siirtävät lopullista päätöksentekovaltaa
todellisuudessa unionin tuomioistuimille.
Suuri valiokunta pitää konventin esityksiä niin sanotuista
valtuuslausekkeista erittäin ongelmallisina, sillä niillä konkreettisesti
luovutetaan jäsenvaltioille kuuluvaa toimivaltaa Eurooppa-neuvostolle.
Valtuuslausekkeissa on kyse asioista, jotka tulisi kirjata nyt valmisteilla
olevaan perustuslakisopimukseen, mutta huonona kompromissina konventti
päätti esittää näiden
riitaisten kysymysten siirtämistä Eurooppa-neuvoston päätettäväksi.
Tällaisia kysymyksiä ovat esimerkiksi Euroopan
parlamentin paikkajako vuoden 2009 jälkeen ja ministerineuvoston
puheenjohtajuutta koskevat säännökset.
Suuri valiokunta on lausunnossaan suhtautunut valtuutuslausekkeisiin
hyvin varauksellisesti.
Kuten voimme todeta, unionin toimivalta kasvaa monin eri tavoin,
ja todellisen toimivallan siirtymisen laajuutta on kokonaisuudessaan
vaikea ennakoida. Tämä edellyttää,
että meidän täällä eduskunnassa
täytyy jatkossa pystyä entistä valppaammin
ja tehokkaammin seuraamaan EU-asioiden kansallista valmistelua osallistumalla
siihen mahdollisimman varhaisesta vaiheesta alkaen aina siihen asti,
kun asiat on saatu päätökseen.
Unionin lainsäädännön ja
päätöksenteon yksinkertaistamiseen valiokunta
on tyytyväinen. Uudet Eurooppa-lait ja puitelait kuvaavat
nykyistä paremmin unionin lainsäädännön
välineitä myös kansalaisille. Valiokunta
kannattaa aiempien kantojensa mukaisesti määräenemmistöpäätöksenteon
lisäämistä sekä periaatetta
kaiken EU-lainsäädännön hyväksymisestä jatkossa
lainsäädäntömenettelyssä,
eli Euroopan parlamentti ja ministerineuvosto päättäisivät
niistä yhdessä. Päätöksenteon
osalta valiokunta yhtyy hallituksen kantaan ja kannattaa yksinkertaista
kaksoisenemmistöä, eli ministerineuvostossa
määräenemmistöllä päätettäessä hyväksyminen
edellyttää taakseen enemmistöä jäsenmaista
ja enemmistöä unionin väestöstä.
Arvoisa puhemies! Hvk:n keskeisimpiä kysymyksiä lienee
ratkaisun löytäminen toimielimien ja niin sanottujen
institutionaalisten kysymyksen osalta. Toimielimiä koskevat
esitykset vietiin konventissa läpi kovassa kiireessä ilman
työryhmävalmistelua. Näin ollen konventin
toimielimiin liittyvää esitystä ei
voida pitää tasapainoisena ja yhteisömenetelmää tukevana.
Näihin kysymyksiin tulee palata alkavassa hvk:ssa.
Arvoisa puhemies! (Puhemies koputtaa) Vielä, kun ulkoasiainvaliokunnan
puheenjohtaja otti esiin kysymyksen ...
Ensimmäinen varapuhemies:
Pyydän puhujia pysymään aikataulussa!
... näistä palveluista, niin lyhyesti, jos sopii,
käyn nämä asiat vielä läpi.
Eri toimialakysymysten osalta valiokunta keskittyi lausunnossaan
niihin alueisiin, joihin konventin esitys tuo suurempia muutoksia
tai jotka ovat Suomelle erityisen tärkeitä kysymyksiä. Näitä ovat
oikeus- ja sisäasiat, palveluihin liittyvät sisämarkkina-
ja kauppapoliittiset kysymykset, talous- ja rahapolitiikka, maatalouspolitiikka sekä
aluepolitiikka.
Otan tässä vielä palvelut esiin:
Suuri valiokunta on lausunnossaan painottanut vahvasti palveluihin
liittyviä sisämarkkina- ja kauppapoliittisia kysymyksiä.
Konventin ongelmalliset esitykset liittyvät niin palveluiden
tarjoamiseen ja vastaanottamiseen EU:n sisämarkkinoilla
kuin EU:n toimivaltaan tehdä kansainvälisiä kauppapoliittisia sopimuksia
näillä aloilla. Valiokunta on valmis hyväksymään
toimivallan siirron unionille kauppapoliittisissa kysymyksissä,
kunhan sisäisen toimivallan sekä lainsäädännön
harmonisointikiellon osalta perusperiaatteet pysyvät ennallaan.
Valiokunnan lausuntoon, kuten myös ulkoasiainvaliokunnan
mietintöön, on kirjattu eduskunnan selkeä viesti
hallitukselle: Kansalaistemme kannalta on jatkossakin tärkeintä turvata
mahdollisuutemme huolehtia terveys-, sosiaali- ja koulutuspalveluiden
järjestämisestä. Konventin ehdotukset
ovat tältä osin epäselviä ja
ristiriitaisia ja edellyttävät muutoksia nyt alkavassa
hvk:ssa.
Ensimmäinen varapuhemies:
Seuraavaksi perustuslakivaliokunnan lausunnon esittelypuheenvuoro.
Ed. Alho, varapuheenjohtaja, olkaa hyvä!
Ed. Jukka Gustafsson merkitään
läsnä olevaksi.
Arja Alho /sd (esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Haluan perustuslakivaliokunnan puolesta hyvin
lyhyesti näin ex tempore esitellä lausuntomme,
koska mielestäni siellä on sellaisia näkökohtia,
jotka tässä keskustelussa on syytä tuoda
esille.
Ensinnäkin tietysti perustuslakivaliokunta on käsitellyt
asiaa oman toimivaltansa näkökulman kautta, ja
näin ollen tietysti muun muassa perusoikeusuudistus ja
perusoikeudet ovat olleet hyvin tärkeinä asioina,
joita olemme tarkastelleet, kuten myöskin sitten kansallisen
päätöksentekovallan suvereniteettikysymykset.
Näitten toimivaltaan liittyvien asioiden osalta kiinnitimme huomiota
siihen, että valtioneuvosto ei omassa selonteossaan ole
pohtinut säätämisjärjestyskysymyksiä,
ei myöskään perustuslakivaliokunta tässä lausunnossaan,
koska asia olisi tietysti vielä ennenaikainen. Mutta haluan
nyt kuitenkin alleviivata sitä, että totta kai
tämä perustuslaillinen sopimus on kansainvälinen
sopimus ja tulee näin ollen käsiteltäväksi
perustuslain kyseisten säädösten mukaisesti.
Mutta näyttää siltä myöskin, että tässä on
paljon elementtejä, jotka mahdollisesti johtavat siihen,
että on käytettävä määräenemmistöä tämän
sopimuksen ratifiointivaiheessa. Tähän on hyvin
ennenaikaista ottaa kantaa, enkä halua tätä sen
enempää perustuslakivaliokunnan näkökulman
kautta alleviivata.
Olemme kiinnittäneet erityisesti huomiota siihen, että oikeus-
ja sisäasioissa pilarijaon poistumisen myötä kansalliseen
toimivaltaan tulee muutoksia, jotka ovat Amsterdamin sopimuksen jälkeen
olennaisia. Näillä perusteilla meidän mielestämme
olisi tarpeellista, että oikeus- ja sisäasioiden
kysymyksissä vielä tehtäisiin paljon valmistelutyötä,
jotta saataisiin selkeiksi unionin ja kansallisvaltioiden väliset
toimivaltasuhteet. Olemme myöskin asettuneet oikeus- ja
sisäasioiden osalta vastustamaan syyttäjäviraston
perustamista, mikä oli myös valtioneuvoston kanta.
Toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen osalta haluan tässä yhteydessä lausua
vain sen, että perustuslakivaliokunnan näkökulmasta
ei näyttänyt olevan suuri ongelma se, että tulevaisuuskonventti
ehdotti, että eduskunta voisi toimia itsenäisesti
suhteessa unionin toimielimiin. Tämä ennakkotarkastuksen
mukainen mahdollisuus ei kuitenkaan ole sen luontoinen, että se
edellyttäisi muutoksia varsinaisesti perustuslaissamme, mutta
mielestämme hyvinkin voisi vastata sitä lainsäädännön
nopeaan tempoon liittyvää haastetta, joka myöskin
eduskunnan on otettava omissa toiminnoissaan vastaan. Samoin halusimme
korostaa sitä, että Ahvenanmaan maakunnan ja maakuntapäivien
asema tulee turvata valtionsisäisin menettelyin, jotta
se voi myöskin lausua omat kantansa unionin lainsäädäntötyön
edetessä.
Tässä puheenvuorossani en puutu lainkaan unionin
toimielimiin, koska muut valiokunnat ovat niitä esitelleet,
mutta sitä vastoin haluan vielä sanoa muutaman
sanan perusoikeusulottuvuudesta. Olemme pitäneet valiokunnassa
hiukan ongelmallisena sitä, että perustuslakisopimuksen
2 luvun 52 artiklaan on tehty lisäykset, jotka muuttavat
sillä tavoin perusoikeusasiakirjan sisältämien
määräyksien jaottelua perinteisestä, että tulisi
jaottelu oikeuksiin ja periaatteisiin. Omasta näkökulmastamme
pidämme tätä ongelmana, koska perus-
ja ihmisoikeuksien jakamattomuus on ollut tärkeä arvo.
Tästä ei välttämättä tietysti
seuraa käytännössä ongelmia,
mutta haluamme kuitenkin kiinnittää siihen huomiota
ja erityisesti tietysti alleviivata sitä, että uudessa
perustuslaillisessa sopimuksessa on pidettävä huoli kulttuuri-,
koulutus-, sosiaali- ja terveyskysymysten pysymisestä kansallisessa
toimivallassa ja samoin on myöskin mahdollistettava julkinen tuki
yleishyödyllisiin tarkoituksiin.
Arvoisa puhemies! Olemme myös pohtineet kansanäänestyskysymystä,
koska se on luonnollisesti niitä kysymyksiä, jotka
perustuslakivaliokunnalle kuuluvat sen miettiessä ylipäätänsä kansallisvaltioiden
suvereniteettia ja toisaalta myöskin EU:lla kansainvälisenä järjestönä olevaa
legitimiteettiä. Perustuslakivaliokunta ei ole ottanut
tähän asiaan mitään yksiselitteistä kantaa vaan
haluaa tähdentää erityisesti sitä,
että päätös kansanäänestyksen
järjestämisestä riippuu mitä suurimmassa
määrin poliittisista arvioista. Nämä tietysti
voidaan luotettavimmin tehdä vasta sitten, kun olemme nähneet
konventin ja hallitustenvälisen konferenssin kokonaisuuden.
Mutta kuitenkin haluamme alleviivata sitä, että EU-tason
arvioinnissa on olennaista, että uudella sopimuksella tavoitellaan
perustuslaillisille sopimuksille ominaisia syvällisiä vaikutuksia,
ja että tämä on se näkökohta,
joka saattaisi oikeuttaa laajemman eurooppalaisen pohdinnan kansanäänestyksen
järjestämisestä, meillä tietysti
Suomessa vain neuvoa-antavana, unionin oman legitimiteetin ja oikeutuksen
vahvistamiseksi.
Olemme myös arvioineet kansanäänestystä siitä näkökulmasta,
miten juridiset seikat sitä saattaisivat puoltaa. Kun vuonna
94 kansanäänestyksessä kansa antoi neuvon
päätyä myönteiseen lopputulokseen,
siinä mielessä tietysti joitakin olennaisia muutoksia
on tapahtumassa ennen kaikkea juuri oikeus- ja sisäasioissa
ja sitten riippuen hvk:sta pienten maiden asemassa ja myös puolustuskysymyksissä.
Varmaankaan nämä kansanäänestystä puoltavat
tai sitä vastustavat argumentit eivät löydy
juridisesta arvioinnista vaan siitä, millainen on muutos
ja millainen asema tälle koko Euroopan unionin uudelle
perustuslailliselle sopimukselle halutaan antaa: haetaanko se legitimiteetti
paitsi jäsenvaltioista myöskin kansalaisista.
Silloin tietysti näkökulma asettuu toisenlaiseksi.
Aivan lopuksi haluaisin myöskin mainita, arvoisa puhemies,
siitä, että kiinnitimme huomiota konventin ehdotusten
joukossa erääseen yksityiskohtaan, joka liittyi
kansanaloitteeseen. Meidän mielestämme olisi ongelmallista
se, että kansanaloitteen voisi tehdä komissiolle
vähintään miljoona kansalaista. Meistä voisi
olla järkevämpää pohtia sitä,
että käytettäisiin hyväksi Euroopan
parlamentin vetoomusmenettelyä tai ainakin sitten jollakin
tavalla määriteltäisiin tarkemmin, mikä tuon
kansanaloitteen merkitys voisi olla. Sinänsä on
tietysti tervetullutta, että tällainenkin väline
unionin toimintaan vaikuttamiseen on saatu.
Ensimmäinen varapuhemies:
Seuraavaksi ryhmäpuheenvuorot, joiden pituus on 15
minuuttia.
Hannu Takkula /kesk(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Euroopan unioni on itsenäisten valtioiden
välinen liitto, jossa toimitaan yhteisen eurooppalaisen
edun nimissä. Jokaisella kansakunnalla on omat tärkeät
tavoitteensa ja arvonsa, joita ne haluavat vaalia. Erilaisuuden
sietäminen ja monikulttuurisuus ovat olleet Euroopan vahvuus
ja ovat myös EU:n vahvuus. Tässä yhteisten
ja yhdistävien etujen sovittamisessa meidän on
viisaasti osattava etsiä kumppanimme, osattava joustaa,
kun on jouston aika, ja osattava olla itsepäisiä,
kun on itsepäisyyden aika.
Uudessa laajentuvassa unionissa myös pienten ja uusien
jäsenvaltioiden pitää aidosti voida vaikuttaa
unionin kehitykseen ja yhteisiin asioihin. Ellei näin tapahdu,
syvenee kuilu Euroopan unionin eliitin ja Euroopan kansalaisten
välillä. Sellainen unioni ei voi tehokkaasti sitoutua
Euroopan yhteisen asian edistämiseen.
Valtioneuvoston eduskunnalle antama selonteko konventin tuloksista
ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin
on nyt käynyt läpi intensiivisen ja, tiukan aikataulun
määrittämät olosuhteet huomioon
ottaen, myöskin varsin perusteellisen eduskuntakäsittelyn.
Ulkoasiainvaliokunnan mietintö ja valiokunnalle annetut suuren
valiokunnan ja erikoisvaliokuntien lausunnot tarkentavat Suomen
hvk-linjauksia ja muodostavat hyvän selkänojan
valtioneuvostolle tulevaa hvk:ta varten.
Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmä edellyttää valtioneuvostolta
hvk:n aikana eduskunnan vaikutusmahdollisuuksien turvaamista kaikissa
neuvottelujen vaiheissa. Näin eduskunta voi tarvittaessa
ottaa uudelleen kantaa esille nouseviin kysymyksiin. Keskusta yhtyy näkemykseen
unionin oikeudellisen luonteen säilymisestä ennallaan
kansainvälisoikeudellisena sopimuksena. On tärkeää,
että valta päättää perussopimuksen
muuttamisesta säilyy edelleen jäsenvaltioilla.
Perustuslaillinen sopimus ei muuta EU:ta liittovaltioksi. Unionin
kehittämistä jatketaan vahvoihin EU:n instituutioihin
nojaavan yhteisen päätöksenteon varassa.
Tästä periaatteesta on pidettävä kiinni
koko hvk-neuvotteluprosessin ajan.
Mikäli unionin perusluonne säilyy nykyisen kaltaisena
myös hvk:n jälkeen, silloin ei ole tarvetta erilliseen
kansanäänestyksen järjestämiseen
perussopimuksesta. Asian suhteen on kuitenkin oltava hyvin tarkkana
koko neuvotteluprosessin ajan. Mikäli unionin oikeudellinen luonne
muuttuu, on silloin paikallaan käydä perusteellinen
kansalaiskeskustelu sellaisen sopimuksen alistamisesta kansanäänestykseen.
Arvoisa puhemies! Euroopan unionin toimielinjärjestelmän
kokonaisuuden tulee täyttää sille Laekenin
Eurooppa-neuvoston kokouksessa asetetut vaatimukset. Uudistusten
tulee johtaa demokraattisiin, avoimiin ja tehokkaisiin toimielimiin.
Lisäksi haluamme erityisesti painottaa toimielinten välisen
tasapainon säilyttämistä sekä jäsenvaltioiden
välisen tasa-arvon ja yhteisömenetelmän
käytön turvaamista uudessa perussopimuksessa.
Edellä mainituista näkökulmista katsoen
on konventin tekemään toimielinkokonaisuuteen pyrittävä tekemään
hvk:ssa tarkennuksia ja parannuksia. Toimielintarkennukset koskevat
erityisesti Eurooppa-neuvostolle esitetyn pysyvän puheenjohtajan
ja unionin ulkoministerin rooleja, ministerineuvoston puheenjohtajuusjärjestelmää
ja
määräenemmistön määrittelyä sekä komission
kokoonpanon ja Euroopan parlamentin paikkajaon perusteita.
Suhtaudumme erittäin varauksellisesti konventin esitykseen
siitä, että niin sanotuilla valtuutuslausekkeilla
Eurooppa-neuvostolle myönnetään oikeus
päättää neuvoston kiertävää puheenjohtajuutta
koskevista säännöistä, Euroopan
parlamentin kokoonpanosta vuoden 2009 jälkeen sekä ministerineuvostossa
käytettävistä määräenemmistösäännöistä.
Näistä asiakokonaisuuksista on hvk:n aikana neuvoteltava
selkeät kirjaukset uuteen perussopimukseen.
Myös Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan tehtävä on
määriteltävä tarkasti. Pysyvän
puheenjohtajan toimikausi on pyrittävä rajaamaan yhteen
kahden ja puolen vuoden kauteen. Unionin ulkoministerin virkaa puolestaan
pidämme perusteltuna, koska se johdonmukaistaa unionin ulkoista
edustamista. Emme kuitenkaan kannata ulkoministerin toimimista unionin
ulkosuhdeneuvoston puheenjohtajana, sillä neuvoston puheenjohtajuuksia
on jatkossakin kierrätettävä tasapuolisesti
jäsenvaltioissa.
Ministerineuvosto on ollut Suomelle koko EU-jäsenyyden
ajan merkittävä vaikutuskanava. Erityisesti vuoden
1999 jälkipuoliskolla hoidettu puheenjohtajuuskausi koettiin
onnistuneeksi ja tuloksia tuoneeksi hankkeeksi. Jäsenvaltioiden tasavertaisuuden
vuoksi on tärkeää, että myös jatkossa
jäsenvaltiot toimivat neuvoston puheenjohtajina. Esimerkiksi
puheenjohtajuus neuvostossa voitaisiin hoitaa tiimipuheenjohtajuusjärjestelmällä.
Tällöin 4—5 jäsenvaltiota hoitaisi puheenjohtajuutta
kaksi tai kaksi ja puoli vuotta kerrallaan toteuttaen unionin työohjelmaa.
Edellytämme, että puheenjohtajuusjärjestelmä kirjataan
selkeästi uuteen perussopimukseen eikä sitä jätetä Eurooppa-neuvoston
päätettäväksi.
Ministerineuvoston päätöksenteon
pohjaksi kannatamme niin sanottua yksinkertaista kaksoisenemmistöä eli
puolet jäsenvaltioista ja puolet väestöstä.
Pidämme tärkeänä ministerineuvoston
lainsäädäntötyön avoimuuden
ja läpinäkyvyyden takaamista kaikissa neuvostokokoonpanoissa.
Emme kuitenkaan näe tarpeelliseksi erillisen lakiasäätävän
neuvoston perustamista.
Konventin esityksen mukaisesti kansallisten parlamenttien asema
vahvistuu toissijaisuusperiaatteen valvontaa tehostamalla. Unionin
laajentuessa on tärkeää huolehtia myös
jäsenvaltioiden parlamenttien yhteistyön lisäämisestä.
Euroopan parlamentin vaikutusvallan kasvaessa on puolestaan pidettävä huoli
siitä, ettei konventin esityksessä mainittu alenevan
suhteellisuuden periaate merkitse olennaista muutosta nykyiseen
paikkajakoon. Paikkajaon muutoksesta tulee sopia alkavassa hallitustenvälisessä konferenssissa.
Euroopan komission osalta toistamme aiemmin esitetyn kantamme:
jokaisen jäsenvaltion on saatava oikeus omaan äänivaltaiseen
komissaariin myös vuoden 2009 jälkeen.
Arvoisa puhemies! Euroopan unionin toiminta ulkopolitiikassa
on Suomen jäsenyysaikana koko ajan vahvistunut. Samalla
tarve sen tehostamiseen, johdonmukaistamiseen ja selkiyttämiseen
on lisääntynyt. Unionin ulkoisen toiminnan tulee
johdonmukaisesti perustua yhteistyön ensisijaisuuteen ja
Yhdistyneiden kansakuntien johtavaan rooliin. Unionin yhteisten
kantojen koordinointi YK:ssa vaatii edelleen kehittämistä,
jotta unioni voi aidosti toimia yhtenäisenä ja
tehokkaana toimijana Yhdistyneitten kansakuntien päätöksenteossa.
Keskustan eduskuntaryhmä kannattaa määränenemmistöjä yhteisessä ulko- ja
turvallisuuspolitiikassa. Turvallisuus- ja puolustusyhteistyön
on oltava lähtökohtaisesti kaikille jäsenvaltioille
avointa. On syytä kerrata lähtökohdat,
joiden pohjalta Suomi toimii pian käynnistyvässä hallitustenvälisessä konferenssissa:
Ulkoasiainvaliokunnan mietinnön mukaisesti Suomi vaikuttaa
hvk:ssa aktiivisesti yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa
koskevien määräysten sisältöön.
Suomi pyrkii lopputulokseen, joka jättää meille
mahdollisuuden valita itse, osallistummeko tiettyyn yhteistyön
muotoon vai emme. Perustuslaillisen sopimuksen osia yhteisestä puolustuksesta
ja rakenneyhteistyöstä vaativissa sotilaallisissa
tehtävissä on tarkennettava. Keskinäistä puolustusta
koskevaan tiiviimpään yhteistyöhön
liittyy vielä paljon avoimia kysymyksiä. Ne koskevat
niin yhteistyön muotoa ja sisältöä kuin
myös eri jäsenvaltioiden osallistumismahdollisuuksia.
Pienemmän maajoukon yhteisen puolustusvelvoitteen mahdollistava
määräys ei vahvistaisi unionin ulko-
ja turvallisuuspolitiikkaa eikä siten toisi lisäarvoa
sen toimintaan. Konventin rakenneyhteistyötä koskevat
määräykset sekä ehdotus pöytäkirjan laatimisesta
eivät ole perusteltuja nykyisessä muodossa.
Suomen kannalta on parempi, että unionin toimintaan
liittyvä tiiviimpi yhteistyö tapahtuu unionin
rakenteiden puitteissa kuin sen ulkopuolella. Jos edellä mainitut
pitkälle menevät yhteistyön muodot kaikesta
huolimatta toteutuvat, niissä on noudatettava vahvistetun
yhteistyön yleisiä periaatteita. Tuntuu, että viime
päivien vilkkaassa keskustelussa Euroopan unionin puolustusulottuvuudesta
ja Suomen turvallisuuspoliittisista ratkaisuista on aivan liian
usein hypätty suoraan johtopäätöksiin.
Tähänkin asiaan on suhtauduttava maltillisesti.
Arvoisa puhemies! Konventin ehdotus ulottaa unionin kauppapoliittisen
toimivallan kaikkiin palveluihin sekä suoriin ulkomaisiin
investointeihin. Se mahdollistaa Euroopan unionin kokonaisvaltaisen
kauppapolitiikan harjoittamisen. Sisämarkkinoita koskevia
perustuslaillisen sopimuksen määräyksiä on
täsmennettävä. Erityisesti palveluiden
vapaata liikkuvuutta koskevat määräykset
eivät saa rajoittaa toimiamme ja vaikuttaa jäsenvaltioiden
velvollisuuksiin ja mahdollisuuksiin huolehtia terveys-, sosiaali-
ja koulutuspalveluiden järjestämisestä.
Euroopan unionia on kehitettävä tasapainoisesti
taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta painottaen.
Maamme erityisolosuhteet ja siihen liittyvät alueelliset
rakenneongelmat on tunnustettu jo Suomen liittyessä Euroopan
unioniin. Perustuslailliseen sopimukseen tulee ehdottomasti sisällyttää määräys,
jolla pysyvästi tunnustetaan maamme pohjoisten ja itäisten,
erittäin harvaan asuttujen alueiden erityisasema. Samalla
mahdollistetaan näiden alueiden kehittäminen tulevaisuudessakin
erityisesti valtion tukien ja rakennerahastojen kautta. Samoin sopimukseen
on sisällytettävä määräys
kolmansien maiden kanssa tehtävää rajayhteistyötä koskevasta
oikeusperustasta. Ulkoasianvaliokunnan mietinnön kannan
mukaisesti valtioneuvoston tulee selvittää, voidaanko
hvk:ssa vahvistaa Eurooppa-neuvoston hyväksymä periaate,
jonka mukaan monitoiminnallinen maatalous säilytetään
kaikilla Euroopan alueilla.
Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmä tukee hallituksen
aktiivista roolia ajaa samanmielisten maiden kanssa muutoksia perussopimukseen.
Tätä työtä on jatkettava koko
hvk-prosessin ajan siten, että saamme myös aktiiviseen kansalaiskeskusteluun
hvk:ssa esillä olevat asiakokonaisuudet. Meidän
on huolehdittava siitä, että kansalaiset saavat
koko ajan päivitettyä tietoa neuvotteluprosessin
edistymisestä ja sopimuksen yksityiskohtien vaikutuksista
unionin kansalaisten elämään. Euroopan
unionin on sen demokraattisen legitimiteetin vahvistamiseksi oltava
sekä kansalaisten että jäsenvaltioiden
yhteinen hanke.
Kimmo Kiljunen /sd(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Toisen maailmansodan juuri loputtua, kahden
suursodan kauhut tuoreessa muistissaan, Englannin pääministeri
Winston Churchill lausui Euroopan tulevaisuuden visionsa: "Jos Eurooppa
joskus yhdistyisi jakamaan yhteisen syntyperänsä,
ei olisi rajoja onnelle, hyvinvoinnille ja kunnialle, josta sen
asukkaat nauttisivat." Tämän Churchillin vision
taustalla olleet kokemukset kansallisvaltioiden välisten
ristiriitojen tuhoisista seurauksista ovat kantaneet Euroopan integraatiota
aina tähän päivään
asti.
Kieltämättä koko integraation historian
aikana on ollut erilaisia käsityksiä siitä,
kuinka pitkälle ja millä keinoilla Euroopan yhdentymistä tulisi
edistää. Ehdoton yhteisymmärrys kuitenkin
vallitsee yhdestä asiasta: Eurooppa ei saa koskaan enää ajautua
tuhoisien ristiriitojen ja sotien tilaan, joskin Churchillin visio
Euroopan yhdysvalloista on saavuttamaton utopia. Kun nyt puhumme
Euroopan yhdentymisestä ja sille laadittavasta perustuslakisopimuksesta
ja väitellessämme sen lukuisista yksityiskohdista
on meidän syytä pitää mielessä,
mitä varten Eurooppa loi itselleen unionin.
Arvoisa puhemies! Yhdessäkään muussa
unionin jäsenmaassa ei konventin esitykseen Euroopan perustuslaista
ja alkavaan hallitustenväliseen konferenssiin ole kansallisissa
parlamenteissa valmistauduttu yhtä huolella kuin täällä meillä Suomessa.
Suomen unioniasioiden parlamentaarinen seuranta on ollut mallina
muille jäsenmaille. Tämä näkyy
myös konventin työssä: mallioppilas vei
siellä parlamentaarista seurantamalliaan Eurooppaan. Myös
jatkossa hallitustenvälisen konferenssin käynnistyttyä eduskunnan vaikutusmahdollisuudet
on täysimääräisesti turvattava.
Selonteossaan hallitus korostaa, että hallitustenvälisessä konferenssissa
on keskityttävä Suomen kannalta olennaisiin muutoksiin.
Kynnyskysymyksiä ei tarvita. Kokonaisuus ratkaisee, linjaa
hallitus ja aivan perustellusti. Suomi on ollut aloitteellinen kootakseen
samanmielisiä maita, jotka yhteisesiintymisellään
vaikuttaisivat jatkossa. Tämä on tärkeää.
Silti ei pidä elätellä harhakuvitelmia
siitä, että konventin esitys ratkaisevasti muuttuisi,
puhumattakaan että se olisi syytä panna uusiksi.
On etsittävä kansallisesti tärkeät
kysymykset, kuten hallitus on tehnyt. Samalla on osattava arvostaa
yhteistä hyvää ja kokonaisetua.
Arvoisa puhemies! Me sosialidemokraatit arvioimme, että merkittäviltä osin
konventin ehdotus jää sellaisenaan voimaan, ei
siksi, että suuret maat jyräisivät, ei
myöskään siksi, että valmiiden
kompromissipakettien avaaminen neuvotteluissa olisi niin vaikeaa,
vaan siksi, että konventti teki onnistuneen esityksen EU:n
perustuslaiksi. Konventin tehtävänä oli
selkeyttää, tehostaa ja demokratisoida unionia.
Kaikessa tässä konventin ehdotus on merkittävä parannus.
Nykyisin unionin demokratiavaje on pahimmillaan lainsäädäntötyössä.
Tästä syystä sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä kannattaa
valtioneuvoston myönteistä kantaa lainsäädännön avoimuuden
lisäämisestä ministerineuvostossa.
Arvoisa puhemies! EU:ta uudistettaessa on lähtökohtana
ollut tasapainon säilyttäminen yhtäältä unionin
toimielinten välillä, toisaalta kansallisen ja
unionin päätöksenteon välillä sekä kolmanneksi
jäsenvaltioiden välillä. Tässäkään suhteessa
konventti ei epäonnistunut, vaikka onkin luomassa uutta
tasapainotilaa.
Konventissa sovittiin vallan jakamisesta, ja silloin maan koko
määrittää yhteisiä intressejä. Suuret
ja pienet maat olivat vastakkain. Konventin ehdotus on silti aito
kompromissi. Kaikkien oli annettava jonkin verran periksi. Aitona
kompromissina konventin ehdotus myös antaa kaikille jäsenmaille
jotakin. Se on mietitty kokonaisuus.
On huomattava, että myös kolmen suurimman
maan intressit poikkeavat toisistaan: Saksa pyrkii edistämään
integraatiota luottamalla vahvaan yhteisöllisyyttä edustavaan
komissioon ja parlamenttiin. Ranskakin tukee integraatiota, mutta
painottaen hallitustenvälisen neuvoston asemaa. Britannia
taas on ollut pidättyvämpi integraation suhteen
ja on siksi vahva hallitustenvälisyyden kannattaja.
Konventin lopputulos kompromissina edistää jatkossakin
integraatiota, mutta painottaen hallitustenvälisyyttä unionin
päätöksenteossa. Siksi meillä on
nyt käsittelyssä ehdotukset Euroopan unionin presidentistä ja
Eurooppa-neuvostosta unionin toimielimenä sekä unionin
ulkoministerin virasta.
Arvoisa puhemies! Konventin perustuslakiehdotusta ei kuitenkaan
ole syytä hyväksyä sellaisenaan. On kysymyksiä,
joihin kannattaa ja pitää puuttua. Kaksi asiaa
meidän sosialidemokraattien mielestä käy
ylitse muiden.
Ensinnäkin, komissiossa on myös vuoden 2009
jälkeen oltava komissaari jokaisesta jäsenmaasta.
Konventin ehdotus, jossa on vain 15 ääni- ja toimivaltaista
komissaaria ja loput komissaarit ovat äänivallattomia,
on huono. Komission tehtävä on yhteisöllisen
edun ajaminen. Äänivallattomat komissaarit tulisivat
vaikuttamaan viidennen kolonnan tavoin juuri vastakkaiseen suuntaan:
Ne toimisivat pelkästään kotimaidensa
etujen puolesta eivätkä yhteisöllisen
edun puolesta. Toiseksi, unionin yhteisen puolustuspolitiikan tulee
myös jatkossa olla avointa eikä pidä synnyttää tarpeettomia
jakolinjoja.
Tämän lisäksi me sosialidemokraatit
pidämme itsestäänselvänä,
että hallitustenvälisessä konferenssissa
tullaan Suomen hallituksen myötävaikutuksella
teknisesti täsmentämään konventin
esitystä siten, että jäsenmaita ei voida
rajoittaa julkisten palvelujen järjestämisessä.
Arvoisa puhemies! Konventin työstäessä ehdotustaan
kohdistui eri maissa huomio yllättävän
erilaisiin aiheisiin: Irlannissa verotukseen, Tanskassa ympäristökysymyksiin,
Ranskassa kielen ja kulttuurin autonomiaan, Itävallassa ydinvoimaan,
Ruotsissa ymmärrettävästi eurokeskusteluun
ja Puolassa Jumalan mainitsemiseen perustuslaissa. Tämä kuvaa
myös hyvin, kuinka erilaisiin kysymyksiin otettaisiin eri maissa
kantaa, jos perustuslakisopimuksesta järjestettäisiin
kansanäänestys.
Suomessa keskustelluin kysymys on ollut unionin puolustusyhteistyö.
On heti syytä pitää mielessä,
että yhteisellä turvallisuus- ja puolustuspolitiikalla
on yhtä lailla sotilaallinen kuin siviiliulottuvuutensa.
Molemmat ovat riippuvaisia toisistaan.
Suomi on osallistunut aktiivisesti unionin yhteiseen turvallisuus-
ja puolustuspolitiikkaan. Suomen ja Ruotsin yhteisaloitteesta liitettiin EU:n
tehtäviin vuoden 97 Amsterdamin sopimuksessa kriisinhallintatoimet.
Tarvittavien joukkojen kokoaminen on nimetty itse asiassa Suomen
pääkaupungin mukaan: Helsinki Headline Goal. Unionin
kriisinhallintaoperaatioissa on kyse solidaarisuudesta ja vapaaehtoisuudesta. Kyse
ei ole puolustusliitosta, joka antaisi turvatakuut. Suomi ja Ruotsi
ovat myös olleet aktiivisia unionin siviilikriisinhallinnan
kehittämiseksi. Kaikki nämä yhteisaloitteet
ovat osoittaneet, että sotilaallinen liittoutumattomuus
ei ole ollut este aktiiviselle turvallisuuspoliittiselle osallistumiselle
ja vaikuttamiselle.
Myös konventissa suomalaiset osallistuivat poikkeuksellisen
näkyvästi ja aloitteellisesti unionin puolustusulottuvuuden
kehittämiseen. Siitä, arvoisa puhemies, saimme
itse asiassa viimeksi kiitoksia puheenjohtaja Valéry Giscard d"Estaingin
puheessa pari viikkoa sitten Euroopan parlamentissa. Perustuslakiehdotuksen
lähtökohdaksi tuli suomalaisten ajama laaja turvallisuuskäsite
sekä sitoutuminen multilateraaliseen järjestelmään
ja YK:n peruskirjan periaatteisiin: Vahvistetaan siviilikriisinhallintaa
ja korostetaan yhteisen turvallisuuden jakamattomuutta.
Arvoisa puhemies! Perustuslakiehdotuksen I osan 15 artikla toteaa:
"Unionin toimivalta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla
käsittää kaikki ulkopolitiikan alat -
-, muun muassa asteittain määriteltävän
yhteisen puolustuspolitiikan, joka voi johtaa yhteiseen puolustukseen." Määritelmä
on
itse asiassa sanatarkasti sama, johon Suomi sitoutui jo EU:hun liittyessään.
Järjestely on ollut kaikin puolin Suomea tyydyttävä.
Konventin perustuslakiehdotus menee kuitenkin tätä pidemmälle
ja pidemmälle kuin konventin puolustustyöryhmä,
jossa olin jäsenenä, suositti. Kyse on mahdollisesta
pienemmän maaryhmän puolustusyhteistyöstä.
Kriittisintä on niin sanottu voimavarayhteistyö kriisinhallinnassa
ja sen määrittävä pöytäkirja
sekä yhteistä puolustusta koskeva julistus.
Arvoisa puhemies! Koko Euroopassa turvallisuuspolitiikan vakiintuneet
lähestymistavat ja järjestelmät ovat
tällä hetkellä muutoksessa. Eurooppa
hakee merkittävämpää keskinäistä ulko- ja
turvallisuuspoliittista yhteistyötä. Yhdysvaltojen
vastavoimaksi tai kilpailijaksi ei olla pyrkimässä,
mutta eurooppalaiset kysyvät itseltään, eivätkö he
kykene itsenäiseen kriisien hallintaan ja ehkäisyyn
edes Euroopassa. Eurooppa hakee turvallisuuspoliittista liikkumatilaa.
Tänä päivänä ollaan
päättämässä niistä reunaehdoista,
joiden puitteissa tullaan tekemään pitkän
tähtäimen turvallisuuspoliittisia valintoja. Siksi
juuri tämä keskustelu on poikkeuksellisen tärkeä.
Sosialidemokraattien linja on selkeä. Me korostamme
unionin puolustuspolitiikan olevan yhteistä. Sen ei pidä synnyttää jakolinjoja,
eikä sitä pidä rakentaa unionia heikentävästi.
Jos kuitenkin muuhun kuin kaikkien jäsenvaltioiden yhteistyöhön
perustuva eteneminen katsotaan unionia kokonaisuutena vahvistavaksi,
niin silloin tulee soveltaa unionin tiiviimmän yhteistyön
yleisiä määräyksiä.
Tähän konventti itse asiassa päätyikin
aivan viime vaiheessa kolmanteen osaan tehdyillä muutoksilla
pitkälti suomalaisten konventin jäsenten aktiivisen
vaikuttamisen tuloksena.
Perustuslakiehdotus ei kuitenkaan kokonaisuudessaan ole tässä suhteessa
täysin yksiselitteinen. Siksi hallituksen on hyvä pitää kiinni
konventin loppumetreillä saavutetusta tuloksesta, jotta
tiiviimmän yhteistyön yleisiä määräyksiä sovelletaan
kauttaaltaan yksiselitteisesti koko puolustusyhteistyössä.
Tällöin turvattaisiin myös yhteistyön
ulkopuolelle jäävien jäsenvaltioiden oikeudet.
Tiivistetystä puolustusyhteistyöstä päätettäisiin
erikseen. Se säilyisi kaikille avoimena ja edellyttäisi,
että vähintään kolmannes jäsenmaista
osallistuisi. Suomen tulee olla edelleen valmis osallistumaan aktiivisesti
yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen
kaikilla yhteisesti sovituilla alueilla.
Arvoisa puhemies! Suomi sai konventissa monta tärkeätä tavoitetta
läpi. Konventin esitys on huomattava parannus nykytilanteeseen
verrattuna. Tämä on syytä pitää mielessä,
kun jatkossa hiomme perustuslakisopimuksen lukuisia yksityiskohtia.
Suvi Lindén /kok (ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Suomen EU-politiikkaa on määritellyt
unionin kehittäminen sekä jäsenvaltioiden
että kansalaisten yhteisönä. Tavoitteena
on ollut selkeä, avoin ja ymmärrettävä unioni.
Jäsenvaltioiden tasavertaisuus, toimielinten välinen
tasapaino sekä yhteisömenetelmän keskeinen
asema ovat EU-politiikkamme lähtökohtia. Näiden
vahvistaminen ja kunnioittaminen on tavoitteena pian alkavassa hallitustenvälisessä
konferenssissa.
Kuuluminen unionin ytimiin on ollut keskeinen tavoite pienelle
maalle, joka haluaa maksimoida vaikutusvaltaansa. Kokoomuksen yleisenä tavoitteena
on, että Suomi jatkossakin vaikuttaa unionin päätöksenteon
ytimissä. Unionin reuna-alueella sijaitsevan pienen jäsenmaan
kannattaa profiloitua omalla aloitteellisuudellaan integraatiota
eteenpäinvievänä toimijana.
Konventin tarkoituksena oli luoda demokraattisempi, avoimempi
ja tehokkaampi Euroopan unioni. Konventin esitys ei muuta unionin
luonnetta, vaan selkeyttää olemassa olevaa monimutkaista
ja sekavaa säännöstöä.
Konventin esitys korostaa jäsenvaltioiden suvereenisuuden
ensisijaisuutta. Perustuslakiesitykseen sisältyvät
uudistukset tekevät unionista laajan toimivallan omaavan
kansainvälisen järjestön, jonka toiminnan
ohjaajia ovat jäsenvaltiot. Konventin esitys pääosin
selkeyttää unionin asemaa ja jäsenvaltioiden
ja unionin välistä suhdetta ja vahvistaa unionin
toimintamahdollisuuksia.
On korostettava, että hvk:n on oltava aito neuvotteluprosessi.
Unionin kehityksessä on alkamassa uusi historiallinen perustuslaillinen
vaihe, jonka tavoitteena tulee olla selkeä ja ymmärrettävä järjestelmä,
joka kestää pitkälle tulevaisuuteen.
Näyttää siltä, että puheenjohtajamaa
Italia on antanut periksi Suomen ja monien muiden maiden vaatimuksille
aidoista neuvotteluista eikä hvk:lle aseteta liian tiukkoja
aikatauluja. On oltava mahdollisuus yhdessä pyrkiä parhaaseen mahdolliseen
lopputulokseen ja korjata konventin esityksen ongelmakohdat.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä yhtyy näkemykseen
siitä, että unionin rakennetta koskevat institutionaaliset
kysymykset muodostavat kokonaisuuden. Konventin toimielimiin liittyvää esitystä ei
voi pitää tasapainoisena ja yhteisömenetelmää tukevana.
Kokoomus tukee kantaa, jonka mukaan tasapainoinen lopputulos edellyttää muutoksia
konventin esitykseen unionin toimielimistä ja
niiden välisistä toimivaltasuhteista. Hvk:ssa
on löydettävä jäsenvaltioiden
enemmistöä aidosti tyydyttävä yksimielinen
ratkaisu.
Valiokunnat ovat tehneet huolellista työtä lausunnoissaan
ja ulkoasiainvaliokunta mietinnössään.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä voi tukea niissä esitettyjä kantoja.
Eräs ongelmallisimmista unionin toimielimiä koskevista
uudistuksista on Eurooppa-neuvoston aseman tuntuva vahvistaminen,
sen institutionalisoiminen ja toimivaltuuksien lisääminen niin
sanottujen valtuutuslausekkeiden kautta. Kokoomus yhtyy suuren valiokunnan
näkemykseen siitä, että eduskunnan rooli
kansallisessa valmistelussa ei saa heikentyä, ja korostaa,
että perustuslaillista valtaa ei tule siirtää valtuutuslausekkeilla
jäsenvaltioilta Eurooppa-neuvostolle.
Komission kokoonpanossa ei jäsenten lukumäärä ole
itsetarkoitus. Suurempikin komissio voi olla toimintakykyinen, ja
keinoja komission työn järjestämiseksi
on, jos niin halutaan. Komission jäsenet eivät
aja sen jäsenvaltion etuja, josta tulevat, vaan edustavat
koko unionia. On kuitenkin tärkeää, että lainsäädännön
valmistelussa kunkin jäsenvaltion erityisolosuhteet tulevat
huomioiduksi. Komissaarit myös antavat omassa jäsenvaltiossaan
eräänlaiset kasvot unionille. Kokoomus tukee vaatimusta,
että jokaisella jäsenvaltiolla tulee olla äänivaltainen
komissaari. Kuitenkin tavoitteiden hvk:n lopputuloksesta tulee olla
korkeammalla kuin pelkästään oman komissaarin
säilyttämisessä.
Konventin kauppapolitiikkaa, kansainvälisten sopimusten
solmimista sekä sisämarkkinoita koskevat esitykset
ovat nostaneet kansalaiskeskusteluun ja erikoisvaliokuntien kannanottoihin huolen
jäsenmaiden oikeudesta järjestää ja
rahoittaa julkiset peruspalvelunsa kansallisesti. Konventin ehdotus
on epäselvä ja tulkinnanvarainen. Siksi perustuslakisopimuksen
määräyksiä ja niiden tulkintaa
tulee täsmentää niin, että sisämarkkinoita,
erityisesti palveluiden vapaata liikkumista, koskevat määräykset
eivät vaikuta jäsenvaltioiden velvollisuuksiin
ja mahdollisuuksiin huolehtia hyvinvointipalveluiden järjestämisestä.
Näissä palveluiden kauppaa koskevissa sopimuksissa
päätöksenteon tulee lisäksi
perustua yksimielisyyteen.
Arvoisa puhemies! Suomen liittyessä Euroopan unioniin
turvallisuusnäkökohta oli yksi tekijä,
joka vaikutti maamme ratkaisuun ja ihmisten äänestyskäyttäytymiseen
kansanäänestyksessä. Jäsenyys
EU:ssa nähtiin turvallisuuttamme lisäävänä tekijänä,
vaikka jäsenyyteen ei juridisesti liittynyt uusia turvallisuusjärjestelyjä.
Jo Maastrichtin sopimukseen sisältyi kuitenkin mahdollisuus
EU:n puolustusyhteistyön viemisestä niin pitkälle,
että sen tuloksena saattaisi syntyä yhteinen puolustus.
Ajatus puolustusyhteistyön tiivistämisestä EU:n
piirissä ei siis ole sinällään
uusi.
Irakin sota heikensi EU:n ja Yhdysvaltojen suhteita, ja tällä hetkellä sekä unionissa
että jäsenvaltioissa käydään
keskustelua turvallisuusympäristössä tapahtuneista
muutoksista ja turvallisuuspolitiikan uusista haasteista. Puolustusulottuvuuden
kehittämistä on käsiteltävä luonnollisena
osana unionin tulevaisuuskeskustelua, johon liittyvät myös
transatlanttiset suhteet. Suomen intresseissä on tukea
sellaisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämistä, joka
vahvistaa näitä transatlanttisia eli Yhdysvaltojen
ja Euroopan välisiä suhteita ja jota vahvistetaan
yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa eikä sen
kanssa kilpaillen.
Ruotsin entinen pääministeri Carl Bildt analysoi
Suomen-vierailullaan Ruotsin asemaa unionissa Emu-kansanäänestyksen
jälkeen. Bildtin mukaan "Uusien jäsenmaiden kiinnostus
tehdä yhteistyötä sellaisen maan kanssa,
joka ei kaikilta osin ole EU:n ytimessä, on rajallinen"
ja "Ruotsi jää enemmän tai vähemmän
sivustakatsojaksi". Ruotsi on EU-politiikassaan valinnut erilaisen
tien kuin Suomi. Unionin kehitys on johtanut eriytymiseen: kykenevien
ja halukkaiden maiden tiivistettyyn yhteistyöhön
eri alueilla. On jo olemassa Schengen-maat ja euromaat. Myös
puolustuspolitiikan kohdalla kehitys voi johtaa eriytymiseen silloin,
kun puolustuspolitiikka halutaan säilyttää unionin
rakenteiden piirissä.
Suomen etujen mukaista on, että EU:n yhteistä ulko-
ja turvallisuuspolitiikkaa vahvistetaan ja ulkopoliittista työnjakoa
unionin sisällä selkeytetään.
Suomen tulee aktiivisesti vaikuttaa siihen, mihin suuntaan unionin
turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa kehitetään,
eikä vain vastustaa puolustuspoliittisen yhteistyön
tiivistämistä. On hyvä huomata, että tässä ei
ole kyse vain Suomen vaan koko Euroopan unionin yhteisistä intresseistä.
On parempi, että puolustusyhteistyötä tehdään
unionin rakenteiden sisällä kuin ulkopuolella.
On parempi, että suuret jäsenmaat ovat sitoutuneet
toimimaan unionissa kaikkien eurooppalaisten hyväksi yhteisten
sääntöjen pohjalta, kuin että ne
toimivat unionista irrallaan. Toimintakykyinen unioni on Suomen
etu myös ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan saralla.
EU:n turvallisuus- ja puolustuspoliittisen yhteistyön
kehittämisessä vaaditaan muutakin kuin yleistä aktiivisuutta.
Tulee olla oma vahva näkemys siitä, mihin ja minkälaista
turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa tarvitaan. Hallituksen selonteko
ottaa kantaa välineisiin, mutta ei siihen, mihin näitä välineitä tarvitaan.
Mitä uhkia varten Euroopassa puolustaudumme, millaisia
välineitä tarvitsemme? Kysymyksiin vastattaneen
viimeistään ensi vuonna, mutta niihin vastaamisen olisi
tullut tapahtua jo tänä syksyä ennen
hvk:ta. Hallituksen tulee olla turvallisuus- ja puolustuspoliittisen
keskustelun vauhdittaja Suomessa eikä vain odottaa, mitä muualla
turvallisuuspolitiikassa tapahtuu. Tämäkin keskustelu
turvallisuuspolitiikasta konkretisoituisi, jos meillä olisi käytössä hallituksen
analyysi ulkopoliittisen ympäristömme muutoksista.
Unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kohdistuu myös
kansalaisten taholta valtavasti odotuksia, joihin unioni ei vielä ole
pystynyt vastaamaan. Kokemukset Balkanilla osoittivat, että unionilta
puuttuu yhteinen politiikka ja keinot, joilla puuttua tehokkaasti
kriiseihin ja huolehtia turvallisuudesta itsenäisesti edes
omalla alueellaan. Unionilta puuttuu oma selkeä turvallisuusidentiteetti.
Näihin odotuksiin ja haasteisiin koetetaan nyt vastata
hallitustenvälisessä konferenssissa ja rakennettaessa
unionin yhteistä turvallisuusstrategiaa.
Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa keväällä todettiin,
että "Suomi joutuu konventin seurauksena ottamaan oletettua
nopeammin kantaa EU:n puolustusulottuvuuden kehittämiseen.
Tätä kannanottoa ei voida kiertää eikä sitä voida
lykätä seuraavan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon
valmistumiseen". Tämä pitää edelleen ja
nyt vielä selvemmin paikkansa. Unionissa on pyrkimys tiivistää yhteistyötä myös
puolustuspolitiikan saralla, eivätkä nämä pyrkimykset
välttämättä odota Suomen turvallisuus-
ja puolustuspoliittisen selonteon valmistumista ja käsittelyä eduskunnassa.
Ulkoministeri Tuomioja kiisti Ylen Lauantaiseurassa näkemykset,
joiden mukaan Suomen tulee tehdä lähiaikoina uusia
turvallisuuspoliittisia ratkaisuja. Kysymme, onko ulkoministerin
näkemys se, että puolustuspolitiikassa ei hvk:ssa
synny mitään uusia ratkaisuja eikä Suomella
näin ollen ole tarvetta omiin uusiin turvallisuuspoliittisiin
ratkaisuihin, vai onko ulkoministerin näkemys se, että mikäli
hvk:ssa syntyisi jäsenmailta päätöksiä vaativia
uusia turvallisuuspoliittisia ratkaisuja, Suomi jäisi joka
tapauksessa ainakin tässä vaiheessa niistä ulos
ja tekisi päätöksensä vasta
myöhemmin. Mutta, ulkoministeri Tuomioja, eikö Suomen
mahdollinen päätös tässä vaiheessa
jättäytyä syntyvän uuden puolustuspoliittisen
yhteistyön ulkopuolelle ole sekin maaltamme merkittävä uusi
turvallisuuspoliittinen ratkaisu?
Kokoomuksen arvio on, että hvk:ssa todennäköisesti
syntyy uusia puolustuspoliittisia ratkaisuja ja että Suomen
on siis lähiaikoina otettava niihin kantaa. Päätös,
että Suomi jäisi tässä vaiheessa
hvk:ssa syntyvän uuden puolustuspoliittisen yhteistyön
ulkopuolelle, on sekin merkittävä turvallisuuspoliittinen
päätös. Sellaisellakin päätöksellä on
vaikutuksia ainakin Suomen asemaan unionissa. On oltava perustelut
myös sille, mikäli yhteistyöstä jäädään
pois.
Konventin esitykset puolustuksen kehittämisestä ovat
yksityiskohdiltaan epämääräisiä,
ja monet kohdat on jätetty avoimiksi. Vasta kun näemme,
mihin suuntaan puolustusta hvk:ssa täsmennetään,
voimme ottaa kantaa siihen, tuleeko Suomen olla mukana. Sitä ennen
mahdollista osallistumista vielä muotoaan hakevaan yhteiseen
puolustukseen ei tule sulkea pois. Linjausten eteen saatamme joutua
kuitenkin jo tämän syksyn aikana. Suomella, sen
hallituksella ja eduskunnalla, on jo lähitulevaisuudessa
oltava valmius kannanottoihin koskien turvallisuuspoliittisia ja
keskeisiä kansalliseen turvallisuuteemme liittyviä kysymyksiä.
(Ed. Tennilä: Haluaako puhuja Natoon?)
Puolustusvoimain komentaja Kaskeala osallistui viime viikolla
keskusteluun konventin esityksen sisältämistä EU:n
keskinäisistä turvatakuista ja niiden merkityksestä.
Hänen mukaansa: "Yhteistä puolustusta koskeva
julistus jää kuitenkin käytännössä pelkäksi
poliittiseksi solidaarisuuden ilmaukseksi, sillä yhteinen
puolustus toteutuu vielä ainakin näköpiirissä olevassa
tulevaisuudessa vahvasti Natoon tukeutuen." Mikäli turvatakuut
käsitetään vain poliittis-symbolisina takuina,
voidaan herättää kysymys, mitä uutta tässä on
Suomelle. Eikö EU-jäsenyys sinällään toimi
"poliittisina turvatakuina"? Kysymys turvatakuista ja liittoutumattomista
maista jääkin konventin esityksessä avoimeksi.
Solidaarisuuslausekkeessa jäsenmaat sitoutuvat puolustamaan
toisiaan myös sotilaallisin keinoin esimerkiksi terrorismia
vastaan. Terrorismi onkin sotaa ilmeisempi uhka Euroopassa. Solidaarisuuslauseke
on jo itsessään turvatakuu ja herättää myös
kysymyksen, voidaanko sen mukainen puolustusmekanismi jättää käyttämättä solidaarisuuslausekkeessa
mainitsemattoman muun uhan kohdistuessa unioniin.
Kuten ulkoasiainvaliokunta toteaa, unionin yhteistä ulko-
ja turvallisuuspolitiikkaa on kehitettävä unionin
kokonaisuutta vahvistavalla tavalla. Myös kokoomus pitää ulkoasiainvaliokunnan
tavoin epätoivottavana rajoitetun jäsenmaiden
joukon yhteistyön tiivistämistä keskinäisen puolustuksen
saralla. Kokoomuksen eduskuntaryhmän näkemyksen
mukaan puolustuspoliittisen yhteistyön tulee olla kaikille
jäsenmaille avointa.
Unionin puolustusyhteistyöhön mukaan lähtemisestä tehtävä ratkaisu
on eri ratkaisu kuin ratkaisu Natoon liittymisestä. Kokoomus
ei pidä mahdollisena sitä, että unionin
perustuslakiin sisältyvä puolustusulottuvuuden
kehittäminen voisi automaattisesti velvoittaa Suomea liittymään Natoon.
Nämä ratkaisut ovat toisistaan erillisiä, joskin
niihin molempiin tulee Suomen ajallaan ottaa kantaa.
Arvoisa puhemies! Lauantaina alkavassa hvk:ssa on esillä Suomen
tulevaisuuden kannalta monia merkittäviä kysymyksiä.
Yksi tällainen on Suomen ja Ruotsin erittäin harvaanasuttujen alueiden
erityisaseman turvaaminen perustuslaillisessa sopimuksessa. Kokoomus
antaa täyden tukensa sille ja pitää tärkeänä sitä,
että sopimukseen saadaan sisällytettyä oikeusperusta
harvaanasuttujen alueiden erityisongelmien huomioimisesta pysyvällä tavalla.
Pääministeri on selonteossaan luvannut, että valtioneuvosto
tulee täydentämään tätä selontekoa
hvk:n aikana. Kokoomus edellyttääkin, että hallitus
käy eduskunnan kanssa tiivistä keskustelua hvk:n
edistymisestä, jotta eduskunta omalta osaltaan voi ottaa
kantaa hvk:ssa tehtyihin esityksiin.
Suvi-Anne Siimes /vas(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa puhemies, ärade talman! Poliittisen keskustelun
päivän sana on globalisaatio. Sen myötä koventunut
kansainvälinen kilpailu painaa veroja, työehtoja
ja ympäristönormeja alaspäin ja siirtää tuotantoa
maihin, joissa ihmisten ja ympäristön hyvinvointiin
liittyviä velvoitteita on mahdollisimman vähän.
Samalla se heikentää kansallisella tasolla aikaansaatuja
yhteiskunnallisia saavutuksia. Siksi oma hyvinvointivaltiommekaan
ei selviä kansainvälistymisen aallokossa yksin,
vaan sen kehittämiseen ja eteenpäinviemiseen tarvitaan
myös laajempaa eurooppalaista kumppanuutta ja vetoapua.
Vetoavun saaminen paikalle edellyttää kuitenkin
sitä, että politiikka ymmärretään
myös Euroopan tasolla selvästi tahdon eikä vain
muutoksiin sopeutumisen asiaksi. EU voi olla meille globalisaation
hallinnan ja kesyttämisen väline vain, jos mekin
haluamme ja tahdomme EU:lta jotakin. Tahtominen edellyttää sitä,
että myös Suomen hallitus on aktiivinen eurooppalaisten tavoitteiden
ja visioiden asettamisessa, ei vain muiden esittämiin muutoksiin
ja ulkoisiin pakkoihin sopeutumisessa.
Juuri nyt hallitus ei sitä kuitenkaan ole. Se on päinvastoin
hakenut eduskunnalta mahdollisimman vapaita käsiä lauantaina
alkavaan hallitustenväliseen konferenssiin. Siksi selonteon
eduskuntakäsittelyssäkin on ollut koko ajan kysymys siitä,
antaako eduskunta hallitukselle poliittisesti velvoittavia ohjeita
ja ehdottomuuksia EU:n perustuslakia koskevissa asioissa vai ei.
Nyt näyttää siltä, että ei
anna.
Monien mielestä ja myös minun mielestäni Suomi
ei ole EU:ssa vain sivusta seuraamassa vaan asioihin vaikuttamassa
tai Suomen ainakin pitäisi olla. Mutta vaikuttamisessa
tarvitaan visioita ja vahvaa tahtoa, ja niitä pitää olla
nimenomaan EU-politiikkaa käytännössä hoitavalla hallituksella.
Tällä hetkellä visioita ja tahtoa on vähän
ja tarkkailevaa ja muiden tahtoon sopeutuvaa asennetta paljon. Kunnollisen
politiikan tekemisessä punttien pitäisi olla täsmälleen
toisin päin.
Jos maamme Eurooppa-politiikasta halutaan tehdä myös
tahdon asia, vapaiden käsien antaminen hallitukselle ei
riitä, vaan selontekoa täytyy ryydittää myös
hallitusta selkeästi velvoittavilla tavoitteilla ja tahdonilmauksilla.
Kansalaisten arjen kannalta tärkeiden peruspalveluiden
ja maamme lakisääteisen työeläkejärjestelmän kohdalla
niin on onneksi tehtykin, sillä eduskunta on ottamassa
niihin selvästi hallituksen selontekoa vahvemman ja tavoitteellisemman
kannan. Kanta velvoittaa hallitusta toimimaan niin, että kansalaisten
laajaa tukea nauttivat peruspalvelut eivät perustuslain
määräysten epäselvyyden takia
heikkene eivätkä joudu ainakaan puolivahingossa
kauppatavaraksi ja että myös lakisääteisen
työeläkejärjestelmän asema säilyy
ennallaan. Tämä oli vasemmistoliiton tavoite jo
selonteon lähetekeskustelussa, ja olemme hyvin iloisia,
että siitä on nyt tullut koko eduskunnan yhteinen
ja hallitusta poliittisesti velvoittava kanta.
Unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kohdalla
asiat eivät ole aivan yhtä hyvin. Perustuslakiin
sisältyvien turvatakuu- ja voimavaraytimien osalta mietintö sisältää paljon
hyvää pohdintaa, mutta hallitusta velvoittavat
poliittiset johtopäätökset puuttuvat.
Esimerkiksi käy vaikkapa mietinnön huomio siitä,
että keskinäistä puolustusta koskeva
velvoite on selkeästi unionin muusta kriisinhallintayhteistyöstä ja
muusta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan käytännön
toteuttamisesta erillinen hanke, joka toisi unioniin merkittävän
puolustusliitoille tyypillisen elementin. Mietinnön mukaan
Suomen kannalta olisikin tavoiteltavinta, että kyseinen
määräys poistettaisiin perustuslain tekstistä,
mutta hallitusta ei kuitenkaan velvoiteta tekemään
niin.
Ärade talman! I utskottets betänkande konstaterar
man att det ur Finlands synvinkel skulle vara värt att
sträva efter att få bort från grundfördagstexten
kravet på gemensam försvarsförpliktelse.
Men man förpliktar inte regeringen till någonting
definitivt, utan ger i praktiken en helt öppen fullmakt
gällande säkerhetsgarantierna. Detsamma gäller
den så kallade resurskärnan, alltså det
strukturella samarbetet som man skulle ha i krävande militära
uppgifter.
Betänkandets analys är mycket bra, men de politiska
slutsatserna som faktiskt skulle binda regeringen blir ogjorda.
I värsta fall antecknar man alltså i EU:s grundfördrag
med regeringens välsignelse många sådana
saker som de facto inte ens har stöd från majoriteten
av regeringspartiernas riksdagsmän, men som man ändå anpassar sig
till därför att det har varit brukligt att göra
så.
Vi i vänsterförbundet anser att detta inte
skulle vara klokt. Därför har vi lämnat
in vår reservation till betänkandet. Vi kräver
att regeringen förbinds till att också i praktiken
verka enligt det man har lagt fram i betänkandets analys
och önskemål.
Arvoisa puhemies! Ehdotuksemme mukaan hallituksen tulee estää tarvittaessa
jopa veto-oikeudella se, että turvatakuita koskeva ehdotus
sisällytettäisiin perustuslailliseen sopimukseen. Kysymys
turvatakuista on mielestämme olennainen, sillä EU
ottaa juuri niiden kautta ratkaisevan askeleen sotilaallisen puolustusliiton
suuntaan. Turvatakuisiin liittyy myös Suomen osalta erityiskysymys
maamme sotilaallisesta liittoutumattomuudesta ja sen mahdollisesta
murenemisesta. Sotilaallinen liittoutuminen ei ole vasemmistoliiton — eikä hallitusohjelman
mukaan edes maamme hallituksen — tavoite ja siksi siihen
liittyviä säädöksiä ei
pidä hyväksyä myöskään
Euroopan unionissa.
Meidän mielestämme EU:n ajankohtaiset turvallisuuspoliittiset
haasteet ovat nimenomaan kriisinhallinnan ja globaalin vakauden
edistämisessä esimerkiksi kehitysyhteistyön
ja oikeudenmukaisen maailmankaupan alueella, eivät yhteisessä puolustuksessa.
Siksi haluamme, että hallitus toimii hvk:ssa niin, että EU:n
sisälle ei muodosteta myöskään
niin sanottua puolustusydintä. EU:n kriisinhallintakapasiteettia
on päinvastoin kehitettävä siten, että sen
ytimenä on konfliktien ennaltaehkäisy, siviilikriisinhallinta
ja sotilaallisessa kriisinhallinnassa tarvittavien valmiusjoukkojen
kehittäminen, ei kolmansiin maihin puuttumiseen tarkoitettujen
taistelujoukkojen muodostaminen.
Vaikka Euroopan unioni auttaakin jäseniään selviämään
monista globalisaation haasteista paremmin yhdessä, sitä koskevat
osin samat rajoitteet kuin kansallisvaltioita. Yksi rajoitteista
on se, että unioninkaan taloudelliset ja poliittiset rahkeet
eivät riitä kaikkeen. Jos rahaa ja poliittista
pääomaa pannaan unionin sotilaallisten voimavarojen
kehittämiseen, paukkuja on vastaavasti käytettävissä vähemmän
muissa asioissa. Vaaravyöhykkeessä ovat silloin
erityisesti EU:n asema kehitysyhteistyön suurvaltana ja
siviilikriisinhallinnan edelläkävijänä,
mutta yhtä lailla myös sosiaalisen yhteenkuuluvuuden
ja ekologisen kestävyyden edistäjänä.
Siksi me emme kannata sitä, että EU sitoutuisi perustuslain
tasolla sotilaallisten voimavarojen lisäämiseen.
Sotilaallisten voimavarojen kehittämiseen sitoutuminen
pitäisi mielestämme poistaa paitsi perustuslain
tekstistä myös EU:n yhteisen puolustusmateriaaliviraston
tehtävistä ja toimivaltuuksista. Jos niin ei tehdä,
oma kansallinen valtamme päättää siitä,
mitä Suomen budjettivaroilla tehdään
ja mitä ei, uhkaa kaventua merkittävästi.
Tuskin kansalaisetkaan odottavat hallitukselta puolustusmenojen
lisäämistä tai ulkomailla käytettävien
nopean toiminnan joukkojen kehittämistä. Luulen,
että heidänkin mielestään etusijalla
ovat aivan muunlaiset tarpeet.
Arvoisa puhemies! EU:n tärkeimmät haasteet ovat
rauhan ja vakauden ylläpitäminen ja se, että globalisaatiokehitys
saadaan tulevaisuudessa hyödyttämään
nykyistä useampia ihmisiä ei vain Euroopan unionissa
vaan koko maailmassa. EU:n on löydettävä vastauksia
myös niin sanottuihin uusiin uhkiin, kuten terrorismiin,
järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja joukkotuhoaseiden leviämiseen.
Mutta hallituksenkin kannalta on tärkeää kysyä,
onko paras ja ensimmäinen vastaus niihin sittenkään
sotilaallinen vai löytyvätkö parhaat
ratkaisut kuitenkin rikoslakiin, rajat ylittävään
poliisiyhteistyöhön, terrorismin rahoitusvirtojen
tukkimiseen ja asetarkastuksiin sekä muihin siviilitoimiin
panostamisen tieltä.
Ärade talman! EU:s styrka har hittills varit att man
aktivt har tagit del i biståndssamarbetet, utvecklat olika
former av krishantering och konfliktförebyggande och satsat
på multilateralt internationellt samarbete. Dessa bör
också i fortsättningen stå i centrum
av unionens politik. Därför är det viktigt
att EU:s gemensamma utrikes- och säkerhetspolitik grundar
sig på det multilaterala samarbetets principer. I praktiken
skulle detta innebära att EU utför militära
krishanteringsoperationer endast om man fått mandat från
FN:s säkerhetsråd. Denna princip är bra
att följa också när det gäller
Finlands egen lagstiftning.
Arvoisa puhemies! Perustuslakiluonnoksen lähtökohtana
on YK:n peruskirjan ja sen periaatteiden kunnioittaminen. Se on
hyvä asia. Sen lisäksi on tärkeää,
että EU sitoutuu myös käytännön
politiikassaan siihen, että keskeinen vastuu kansainvälisen
rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä kuuluu
nimenomaan YK:n turvallisuusneuvostolle. Turvallisuusneuvostolla
on myös ensisijainen oikeus tulkita YK:n peruskirjan säännöksiä ja
sitä, milloin esimerkiksi sotilaallinen voimankäyttö on
oikeutettua ja milloin ei.
On selvää, että YK-tie on toisinaan
hidas ja kivinen eikä sitä ole aina helppo kulkea.
Yhtä selvää on, että sillä tiellä on
matkan varrella sattunut myös todellisia epäonnistumisia,
kun sotilaallisesta voimankäytöstä on
pidättäydytty joskus silloinkin, kun se olisi
ollut esimerkiksi kansanmurhan estämiseksi välttämätöntä.
Siksi YK:n ja etenkin sen turvallisuusneuvoston toiminnan uudistaminen
on välttämätöntä, ja
on erittäin tärkeää, että nimenomaan
EU antaa sille täyden tukensa.
Uskomme, että EU:n halu ja motiivi YK:n kehittämiseen
säilyvät parhaiten sillä, että EU
pyrkii hankkimaan myös omille sotilasoperaatioilleen maailmanjärjestön
hyväksynnän. Siksi perustuslakia tulisi täydentää vastaavalla
lausumalla. EU on kuitenkin monissa asioissa edelleenkin vain jäsenmaittensa
hallitusten poliittisen tahdon summa. Siksi on tärkeää,
että YK saa ansaitsemansa arvon ja aseman myös
Suomen hallituksen politiikassa.
Arvoisa puhemies! Globalisaation hallinnan kannalta hvk:ssa
jää vieläkin ongelmaksi se, että EU:n
perustuslakiluonnos ei edelleenkään sisällä mahdollisuutta
siirtyä määräenemmistöpäätöksiin
pääoma- ja yritysverotuksen saralla. Tämä puute
vaikeuttaa hyvinvointivaltion rahoituspohjan vahvistamista koko
Euroopassa. Sama koskee myös energia- ja ympäristöveroja
ja useimpia työelämän oikeuksia. Euroopan
unioni voi kuitenkin kehittyä kansalaisten hyvinvointia ja
sosiaalista yhteenkuuluvuutta vahvistavaan suuntaan vain, jos se
onnistuu ottamaan askeleita sosiaalisia oikeuksia lujittavaan, ei
niitä uhanalaisiksi tekevään, suuntaan.
Kansalaisten sosiaalisia oikeuksia ja hyvinvointivaltion rahoituspohjaa
lujittavat ytimet eivät ole EU:ssa vielä edes
suunnittelun asteella. Siksi kukaan ei myöskään
ole houkuttelemassa Suomea niihin mukaan. Tällaiset sosiaaliset
voimavaraytimet olisivat kuitenkin enemmän kuin tarpeen,
ja siksi niiden luomisessa tarvittaisiin nyt Suomen ja muiden saman
kaltaisten maiden aktiivisuutta ja aloitteentekoa. Niiden kautta avautuisi
ikkuna kokonaan toisenlaiseen tulevaisuuteen, tulevaisuuden sosiaaliseen
Eurooppaan.
EU:ssa mikään ei kuitenkaan synny itsestään, vaan
sielläkin kaikki, myös tulevaisuus, on tehtävä.
Vaikka Euroopan parlamentin valta kasvaakin tuntuvasti uuden perustuslain
myötä, EU:n tulevaisuudentekijöinä ovat
vielä pitkään kansalliset hallitukset.
Yksi näistä hallituksista on tänään
Matti Vanhasen hallitus. Myös siltä tarvitaan
nykyistä enemmän tahtoa ja uskallusta viedä eteenpäin
muitakin asioita kuin niitä, joista suuret maat ovat keskenään
jo ennalta sopineet.
Hallitukselta tarvitaan tahtoa ja uskallusta myös suhteessa
kansalaisiin. EU:sta vieraantumista ei korjata sillä, että kansalaisten
mielipide jätetään kuulematta, eikä sillä,
että kansalaisten toiveita, pelkoja ja käsityksiä pidetään
pelkästään uhkana tai asiantuntemattomuutena.
EU-politiikka on vaikeine termeineen varmasti enimmäkseen
asiaan erikseen vihkiytyneiden asia, mutta keinoja lisätä myös
kansalaisten kiinnostusta ja lähentää unionia
ja sen kansalaisia ei pidä siitäkään
huolimatta jättää käyttämättä.
Yksi tapa kiinnostuksen lisäämiseen on perustuslakia
koskeva kansanäänestys. Vasemmistoliiton mielestä sen
järjestämisestä on hyvä tehdä päätös
jo nyt. Kansanäänestystä puoltaa kansalaisten
kiinnostuksen lisäämisen ohella myös
se, että EU:n perustuslaki ilmentää tekstinsä mukaan
sekä Euroopan valtioiden että kansalaisten tahtoa.
Valtion tahto saadaan kyllä selville täällä eduskunnassa,
mutta kansalaisten tahtoa täytyy kysyä heiltä itseltään
ei vain täällä Suomessa vaan mielellään
muuallakin Euroopassa. Monissa jäsenmaissa niin on jo päätetty
tehdäkin. Miksi ei siis myös täällä Suomessa?
Arvoisa puhemies! Lopuksi teen vastalauseen mukaiset ehdotukset
1—5 lausumiksi.
Ulla Anttila /vihr (ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, kansalaiset
kävivät paljon keskustelua EU:n merkityksestä ja
vaikutuksista suomalaisten arkeen ja maailman kehityksen vakauteen ylipäätään.
Suomen EU-jäsenyyden aikana kansalaiskeskustelu on laantunut.
Käytännössä EU vaikuttaa suomalaisten
arkeen monissa asioissa, mutta se on kansalaisille vieras ja monimutkainen
instituutio.
Euroopan unionin edeltäjä EY syntyi toisen maailmansodan
jälkeen keskelle raunioista rakentuvaa Eurooppaa. Tausta-ajatuksena
talousliiton synnylle oli tarve vahvistaa eurooppalaista yhteistyötä,
jotta sodilta vältyttäisiin. EU on ollut menestystarina
rauhan turvaamisessa rajojensa sisällä. Se on
taloudellisesti vahva alue, mutta sen vaikutusvalta kansainvälisessä politiikassa
ei läheskään vastaa sen taloudellista
asemaa. EU:n tulevaisuuskonventti pyrki osaltaan etsimään EU:lle
uutta tehtävää, missiota. Vihreä eduskuntaryhmä katsoo,
että EU:n on tulevaisuudessa otettava vahvempi rooli globalisaation
oikeudenmukaisen hallinnan edistämisessä sekä toimittava
kansainvälisen ympäristönsuojelun puolesta.
Markkinatalous on maailmanlaajuistunut. Wto:n perustaminen ja
toiminta ovat vieneet eteenpäin maailmanlaajuista vapaakauppaa,
ja kansainvälisen kaupan rakenteet ovat monella tavalla
epäoikeudenmukaiset, erityisesti kehitysmaiden näkökulmasta.
Riittävää vastapainoa vapaakaupalle ei
toistaiseksi ole muodostunut muista kansainvälisistä järjestöistä ja
niiden asettamista velvoitteista ympäristönsuojelun,
kehitysyhteistyön ja työ- ja perusoikeuksien edistämiseksi.
Kansainvälisen kaupan sääntöjä koskevissa
neuvotteluissa EU:n on ajettava toimintamalleja, jotka nostavat
kaupan rinnalle ja ohitse muitakin tavoitteita.
Jos EU:n neuvotteluoikeudet kauppapolitiikassa laajenevat konventin
esittämän suuntaisesti, on erityisen tärkeää,
että EU:n kauppapolitiikkaa koordinoidaan sen ympäristö-,
kehitysyhteistyö- ja muiden tavoitteiden mukaiseksi. Eduskunnan
eri valiokunnat ovat nostaneet painokkaasti esiin, että EU:n
kauppapoliittisen mandaatin laajennus ei saa johtaa hyvinvointipalveluiden
aseman heikkenemiseen. On välttämätöntä turvata
jäsenvaltioiden kansallinen päätäntävalta
siinä, miten hyvinvointipalvelut toteutetaan.
Globalisaation hallinnan kannalta on tärkeää arvioida,
miten maailma kehittyy lähitulevaisuudessa. Tämän
vuosituhannen alussa on ilmeistä, että maailmassa
on vain yksi taloudellinen ja sotilaallinen supervalta, Yhdysvallat.
Yhdysvaltojen vastapainoksi maailmanpolitiikassa on nousemassa pitkällä jänteellä
Kiina,
jonka merkitys investointikohteenakin kasvaa.
Vuonna 2000 Lissabonin julistuksessa EU tavoitteli nousua kymmenessä vuodessa
maailman johtavaksi talousalueeksi. Vaikka toimenpiteitä tavoitteen
edistämiseksi on laadittu, näyttää ilmeiseltä,
ettei EU saavuta julistuksen tavoitetta. Monilla alueilla EU:n ulkopuolella
talouskasvu on huomattavasti nopeampaa. Kestävän
kehityksen kannalta pyrkimys johtavaksi talousalueeksi on toisarvoista.
Mutta yritysten pyrkimys sijoittaa toimintojaan halpojen työvoimakustannusten
alueille on haaste koko EU:lle ja työllisyydelle tällä alueella.
Kuten vihreän liiton puheenjohtaja Osmo Soininvaara totesi
viime viikonloppuna, on välttämätöntä miettiä kansallisesti
strategiaa, kuinka halvempien työvoimakustannusten maihin
siirtyvät työpaikat pystytään
korvaamaan uusilla. Kohtalonkysymys Suomen ja Euroopan kannalta
on, pystyvätkö ne vastaamaan kovenevan kilpailun
haasteeseen niin, että uusia innovaatioita kehitetään
ja ne luovat työpaikkoja Suomeen ja muualle Eurooppaan.
Vihreä eduskuntaryhmä pitää tärkeänä,
että hallitus asettaa EU-politiikalle pitemmän
jänteen tavoitteita, jotta hyvinvointivaltion rahoitus,
työllisyys ja ekologisesti kestävä kehitys
voitaisiin turvata. EU:n kehitys ja maailmantalouden muutokset vaikuttavat
hyvin moniin kansallisiin kysymyksiin. Lähitulevaisuudessa
on tärkeää, että EU asettaisi
rajat jäsenmaidensa väliselle verokilpailulle.
Suomen pitää ajaa nykyistä aktiivisemmin
vähimmäisverokantoja esimerkiksi ympäristö-
ja pääomaverotukseen ja niitä koskevan
päätöksenteon helpottamista siirtymällä määräenemmistöpäätöksiin.
EU:n on oltava aktiivinen kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa,
kuten Kioton ilmastosopimuksen edelleenkehittämisessä.
Perustuslakiluonnoksen toinen osa koostuu perusoikeusasiakirjasta,
jossa määritellään unionin kansalaisen
oikeudet. Perusoikeuksien määrittelyn jatkotyöstäminen
on tärkeää, sillä kaikissa EU-maissa
heikoimmassa asemassa ovat vammaiset, vajaakuntoiset ja pitkäaikaissairaat
ihmiset, jotka jäävät työelämän
ulkopuolelle ja jotka joutuvat päivittäin kamppailemaan
perusoikeuksiensa puolesta. Vihreä eduskuntaryhmä pitää arvokkaana,
että perusoikeusasiakirja, jonka muotoutumiseen keskeisesti
vaikutti myös kansanedustaja Tuija Brax, on nyt saamassa
arvoisensa paikan perustuslaista. Perusoikeusasiakirjan on toimittava
lähtökohtana jäsenvaltioiden kansalliselle
lainsäädännölle. Näin
se osaltaan edistää sosiaalisten oikeuksien toteutumista
unionissa tavalla, joka vähentää todennäköisyyttä verokilpailun
aiheuttamaan polarisaatioon. Huoli taloudellisten, sosiaalisten
ja sivistyksellisten oikeuksien heikommasta turvasta perustuslakiluonnoksessa
on perusteltu. Näiden oikeuksien asemaa on pyrittävä vahvistamaan.
Euroopan unionin uusi perustuslakisopimus tulee yleisperiaatteena
kieltämään kaikenlaisen syrjinnän,
myös vammaisuuteen perustuvan. Vammaisten henkilöiden
perusoikeuksien toteutuminen edellyttää kuitenkin
myös yksityiskohtaisempaa sääntelyä ja
vammaisten erityisaseman tunnustamista. Jo voimassa oleva EU:n työsyrjintädirektiivi
on ensimmäisiä askelia tähän suuntaan.
Vammaisuuden perusteella tapahtuvan syrjinnän kieltämiseen
tarvitaan EU-direktiivi, joka luo perustan yhdenvertaiseen osallistumiseen
elämän eri osa-alueilla myös vammaisille
ihmisille.
Arvoisa puhemies! EU:n ei pidä pyrkiä sotilasmahdiksi,
vaikka se tiivistäisi sotilaallista yhteistyötään.
EU:n yhteisen puolustuksen luominen ei vihreiden mielestä ole
sinänsä tavoiteltavaa. Toissijaisesti sekä turvatakuiden
että rakenneyhteistyön osalta vihreä eduskuntaryhmä tukee
hallituksen pyrkimyksiä toteuttaa sellaista politiikkaa,
että kaikki jäsenvaltiot voisivat olla mukana.
Vihreä eduskuntaryhmä pitää kielteisenä sellaista
kehitystä, että EU-puolustukseen tai kriisinhallinnan
voimavarojen kehittämiseen muodostuisi suljettu ydin, saati
että ytimeen kuuluvat maat saisivat itse määritellä kriteerit,
joiden perusteella muut maat voisivat päästä myöhemmin
mukaan yhteistyöhön.
Kaikkein huonoin vaihtoehto olisi ytimen tai ytimien muodostuminen
EU:n instituutioiden ulkopuolelle käyttämään
tosiasiallista valtaa eli päättämään
turvallisuuspolitiikan linjasta sekä puolustusjärjestelmien
rakenteista. Tällöin EU:n kriisinhallintastrategian
kehittämistä johtaisivat ne maat, joiden ajattelu
on sotilaallisimmin suuntautunutta, ja muut maat joutuisivat sivustaseuraajiksi.
EU:n turvallisuuspolitiikkaa kehitettäessä olennaisinta
on vahvistaa EU:n yhtenäistä ulkopolitiikkaa,
ja turvallisuuspolitiikan tavoitteena on oltava konfliktien ennaltaehkäisyn.
Turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä vaikeissa kysymyksissä on
aivan erityisen tärkeää, että eduskunta pysyy
ajan tasalla hvk-neuvottelujen tilanteesta.
1990-luvun kriisit ovat olleet kansainväliselle yhteisölle
rankka opetus. Muun muassa sota Balkanilla ja Ruandan kansanmurha
nostivat esiin vaatimuksen EU:n kriisinhallintavalmiuden kehittämisestä.
Sotilaallinen kriisinhallinta on vasta viimeinen keino estää konfliktin
puhkeaminen tai kärjistyminen, ja tämän
on oltava lähtökohtana myös EU:n kriisinhallinnassa.
EU:n on ajettava rauhanomaista kehitystä ja pureuduttava
kriisien ennaltaehkäisyyn. Vihreä eduskuntaryhmä painottaa
ulkoasiainvaliokunnan tavoin YK:n keskeistä roolia konfliktien
ehkäisyssä ja ratkaisussa.
Hvk:n turvallisuuspoliittisia linjauksia on peilattava EU:n
turvallisuusstrategiaan, joka käsitellään
lopullisesti joulukuussa. Javier Solanan luonnoksessa laaja turvallisuuskäsite
on esillä, minkä vuoksi turvallisuuspolitiikassa
tarvitaan paljon muitakin kuin sotilaallisia toimia. Luonnoksessa
korostetaan kansainvälistä yhteistyötä ja
siihen liittyen erityisesti YK:ta. Uhkakuvina ovat esillä terrorismi,
joukkotuhoaseet ja heikkojen valtioiden uhka niiden leviämisessä.
Vihreä eduskuntaryhmä pitää tärkeänä olemassa
olevien puolustusvoimavarojen tehokasta arviointia suhteessa uhkiin
ja korostaa, että EU:n kriisinhallinnassa ja mahdollisesti
kehittyvässä puolustusyhteistyössä on
pystyttävä myös tällaiseen arviointiin.
Yhteistyötä on jo tähän mennessä tehty
EU:n sotilaallisen kriisinhallinnan voimavaroja käsiteltäessä.
Uhkakuvana EU:n sotilaallisen yhteistyön kehittämisessä on
ollut voimavarojen tuhlaaminen aseellisiin järjestelmiin. Vihreät
pitävät yhteistyötä kuitenkin
myös mahdollisuutena: On pyrittävä siihen,
että yhdessä toimien voidaan säästää voimavaroja
ja saada aikaan parempi tulos kriisien estämiseksi, kuin
jos voimavaroja ei koordinoitaisi. Vihreä eduskuntaryhmä ei
pidä myöskään hyvänä,
että suunniteltu puolustustarvikevirasto määriteltäisiin
perustuslaissa tavalla, jonka tulkittaisiin edellyttävän
sotilaallisten voimavarojen lisäämistä.
On hyvä, että ulkoasiainvaliokunta tukee hallituksen
pyrkimystä vahvistaa siviilikriisinhallintaa tilanteessa,
jossa sotilaallisen yhteistyön tiivistäminen saattaa
viedä voimavaroja kriisien ennaltaehkäisyltä.
Tämä riski siis on myönnettävä.
Vihreät katsovat, että EU:n tulisi asettaa määrälliset
ja laadulliset tavoitteet kriisien ennaltaehkäisyn ja muun
siviilikriisinhallinnan kehittämiselle. Eri kansainvälisten
järjestöjen yhteistyötä on parannettava,
jotta esimerkiksi varhaisvaroitusmenetelmiä ihmisoikeusrikosten
havaitsemiseksi kehitettäisiin edelleen.
Arvoisa puhemies! Monet tulevaisuuskonventin esittämät
muutokset EU:n instituutioihin ja niiden toimivaltaan ovat herättäneet
kritiikkiä jo Suomen hallituksessa. Eduskunta voi yhtyä hallituksen
suunnittelemiin muutosehdotuksiin toimielinasioissa hvk:ssa. Muutostarpeet
koskevat ministerineuvoston puheenjohtajuutta, komission kokoonpanoa,
Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan sekä ulkoasiainministerin
toimenkuvaa sekä määräenemmistöpäätöksiin
tarvittavaa enemmistöä — tässä siis
pääkohtia.
Erittäin keskeinen kysymys tulee olemaan komission
tuleva kokoonpano. EU:n laajentuessa on entistä tärkeämpää turvata
se, että vuoden 2009 jälkeenkin jokaisesta jäsenmaasta
valitaan äänivaltainen komission jäsen.
Vihreä eduskuntaryhmä korostaa, että hallituksen
pitää aktiivisesti tukea ehdotusta, jonka mukaan
jäsenvaltioiden on esitettävä komissaariehdokkaiksi
sekä mies että nainen.
Ulkopolitiikkaa koskevilla toimielinmuutoksilla on pyrittävä lisäämään
EU:n ulkopolitiikan tehokkuutta ja ulkoista uskottavuutta. Komission
jäsenenä toimivan ulkoministerin viran perustaminen
on tältä kannalta perusteltua, mutta Eurooppa-neuvoston
pysyvän puheenjohtajan tehtävän luominen
ja Eurooppa-neuvoston virallistaminen eivät ole vastaus
tähän kysymykseen.
Sekä suuri valiokunta että ulkoasiainvaliokunta
ovat korostaneet eduskunnan valtaa EU-politiikassa. Perustuslakisopimuksen
hyväksymisen jälkeen eduskunnan osallistuminen
EU-päätöksentekoon on turvattava entistä tehokkaammin. Vihreä eduskuntaryhmä pitää
myönteisenä ehdotusta
EU-kansalaisten aloiteoikeudesta ja katsoo, että vastaavanlainen
aloiteoikeus pitää saattaa voimaan myös
Suomessa.
Hallitus on halunnut väljän neuvottelumandaatin
eduskunnalta. Ulkoasiainvaliokunnan mietintö antaa hallitukselle
liikkumavaraa, joka on välttämätöntä,
sillä tulevat neuvottelut ovat monella tavalla ennalta-arvaamattomat.
On hyvä, että eduskunta on saavuttanut suuren
yksituumaisuuden siitä, mitä tavoitteita pidetään
tärkeinä hvk:ssa. Tämä eduskunnalta
saatu vahva selkänoja helpottanee hallituksen neuvottelutyötä, mutta
se myös velvoittaa: Hallituksen on valmistauduttava neuvonpitoihin
eduskunnan kanssa hvk:n aikana. Vihreä eduskuntaryhmä on
halunnut omalta osaltaan vahvistaa hallituksen mandaattia pyrkimällä yksituumaisuuteen
eri valiokuntien työssä.
Arvoisa puhemies! Vihreä liitto on vaatinut, että EU:n
perustuslaista on järjestettävä Suomessa
kansanäänestys europarlamenttivaalien kanssa samanaikaisesti.
Konventin työ on johtamassa hvk:ssa siihen, että syntynyt
perustuslaki muuttaa mitä todennäköisimmin
EU:n luonnetta merkittävästi. Perustuslakisopimusluonnos
myös korostaa EU:n kansanvaltaisuutta. On erittäin
perusteltua järjestää perustuslakisopimuksesta
kansanäänestys, jotta kansalaisten tuki EU:n muutoksille
olisi kiistaton. Ulkoasiainvaliokunnan mietinnön mukaan
hallituksen on harkittava kansanäänestyksen järjestämistä neuvottelutuloksen selvittyä.
Linjaus on vihreiden mielestä oikean suuntainen. Valiokuntakäsittelyn
aikana kansanäänestysajatus on saanut eduskunnasta
vahvaa tukea. Se osoittaa, kuinka vakavana kysymyksenä eri
valiokunnat ovat pitäneet konventin esittämiä muutoksia
nykyiseen perussopimukseen nähden.
Vihreät eivät ole tehneet esitystä kansanäänestyskysymyksen äänestyttämisestä tässä
vaiheessa
eduskunnassa. Olemme valinneet toisen strategian kuin vasemmistoliitto.
Vihreän eduskuntaryhmän mielestä kansanäänestysponnen
häviö voidaan johdonmukaisesti tulkita EU-kansanäänestyksen
hautajaisiksi. Haluamme, että asia arvioidaan poliittisesti
uudelleen hvk:n tuloksen ratkettua, kuten ulkoasiainvaliokunnan
mietinnössä todetaan. Olennaisinta olisikin nyt
antaa aikaa kansalaiskeskustelulle sekä lisäselvityksille.
Vihreä eduskuntaryhmä ehdottaa, arvoisa puhemies,
että hallitus perustaisi kansanäänestyskysymystä sekä Suomen
perustuslain ja uuden perustuslakisopimuksen keskinäisiä suhteita
arvioimaan asiantuntijatyöryhmän, jonka on saatettava
työnsä loppuun heti hvk:n päätyttyä.
Henrik Lax /r:
Ärade talman, puhemies! Medan känslorna
har gått höga under EU-debatten i våra
grannländer har behandlingen av regeringens EU-redogörelse
kunnat ske i en lugn och uppbygglig atmosfär här
i riksdagen. Det är bra. Finlands förhandlare
har en starkare position vid förhandlingsbordet då de
kan hänvisa till ett enigt parlament.
Svenska riksdagsgruppen ger sitt stöd för
regeringens linje. Eftersom det i utskottsbehandlingen visat sig
att det råder bred enighet om de flesta problemen i redogörelsen,
kommer jag här att närmast gå in på frågor
och utmaningar som EU och dess medlemsländer står
inför.
Talman! Sällan har EU fått så stort
utrymme i våra medier som under augusti och september månad.
I flera av länderna runt Östersjön har
folket röstat om sitt medlemskap i unionen. Svenskarna
har dryftat skillnaden mellan kronan och euron. Här i Finland
har vi debatterat EU:s framtida strukturer.
I remissdebatten för en månad sedan var flera talare
oroade för unionens legitimitet i medborgarnas ögon.
Det mediala intresset för regeringskonferensen kommer att
hålla i sig och det bör vi här i riksdagen
ta vara på för att öka finländarnas förståelse
för vad EU är och inte är.
EU har kommit till för att främja viktiga
intressen som medlemsländerna i en starkt föränderlig
värld har svårt att med framgång driva
skilt för sig. EU står inför en historisk
utvidgning och kommer snart att ha 25 medlemsländer. Ett
betydande antal länder med olika ekonomiska och kulturella
förutsättningar skall nu integreras i unionen,
ekonomiskt och politiskt. Förutsättningar måste
därför skapas för beslutsmekanismer som
effektivt kan formulera medlemsländernas intressen utan
att deras medborgare skall behöva känna sig överkörda.
Varför är det så viktigt att unionens
roll och ställning som aktör på det internationella
planet stärks? För oss finländare är
det viktigaste att det råder säkerhet och stabilitet,
fred, i och omkring Europa. Viktigt för oss är
naturligtvis också att vi har möjlighet att försörja
oss, slå vakt om vår ekonomiska och sociala välfärd,
vår miljö och vår egen kultur och identitet.
Den rasande snabba teknologiska och ekonomiska utvecklingen i världen
har lett till att EU blivit och blir ett allt viktigare samarbetsinstrument
för att vi överhuvudtaget skall ha en möjlighet
att slå vakt om dessa för oss så viktiga
intressen.
Bara inom och genom EU kan vi t.ex. hoppas på att
det också i framtiden skall vara möjligt att bedriva
lantbruk i Finland, trots konkurrensen med de stora producentländerna
både i Europa och i världen över. Kan
vi tänka oss att utan EU alls ha någon chans att
få till stånd regler som skulle leda till att Östersjöns
känsliga miljö kan räddas och bevaras?
Inte skulle våra egna krafter heller räcka till
för att skapa de förutsättningar som
behövs för att finländska företag
på bred front skall kunna komma in på de växande
marknaderna i vårt östra grannland — något
som minsann vore viktigt för oss alla.
För den som vill verka för att våra
barn och barnbarn skall få uppleva ett blomstrande Östersjöeuropa,
erbjuder EU den hittills bästa samarbetsplattformen. Det
gäller att få beslutsfattarna i regionen att se
och främja sina länders gemensamma intressen och
ge sig i kast med att stärka sitt inflytande över
utvecklingen i denna del av Europa. Den nordliga dimensionen som
Finland drivit på i EU är ett första
betydande steg i denna riktning.
Om de globala ekonomiska möjligheterna skall kunna
utnyttjas och de största globala hoten avvärjas
till välsignelse också för oss i Finland
måste EU:s röst blir starkare där dessa
frågor avgörs. Bakslaget i Wto-förhandlingarna
i Cancun är en färsk påminnelse om hur
krävande uppgifter EU står inför. Detsamma
gäller kampen mot de klimatförändrande
utsläppen i atmosfären som är långt
ifrån avslutad.
Herra puhemies! Meillä erityistä mielenkiintoa
herättänyt kysymys on EU:n rooli turvallisuus-
ja puolustuspolitiikassa ja se, miten EU:n suhteet Natoon tulee
järjestää. Kysymyksen poliittista vaikeutta
ja arkaluonteisuutta Suomen kannalta osoittaa hallituksen ja eduskunnan
käymä keskustelu, joka ensisijaisesti on koskenut päätöksentekomääräyksiä mahdollisessa
tiiviimmässä puolustusyhteistyössä unionin
piirissä. Muiden tehtäväksi on jätetty
sen selittäminen, miksi sotilaallisen yhteistyön
laajentaminen ja kriisinhallintavalmiuksien lisääminen
on tarpeen.
Hallituksen tulee tavoitella ratkaisuja, jotka eivät
sulje pois mahdollisuuksiamme osallistua turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan.
Suomi on ulkopolitiikassaan aina pyrkinyt valinnan mahdollisuuksiin
ja liikkumatilaan. Jotta suomalaiset voisivat ymmärtää ja
hyväksyä EU:n roolin turvallisuuspolitiikassa,
heidän on myös miellettävä ja
heidän on saatava mieltää, mitkä uhkat saattavat
kohdata Euroopan unionia.
Neuvostoliiton ja Jugoslavian hajoamisen jälkeen syntyneet
heikot ja epävakaat valtiot ovat suuri epävarmuuden
aiheuttaja maanosassamme. Kehitys voi johtaa kriiseihin, jotka ovat
ratkaistavissa vain vaativin sotilaallisin toimenpitein. Kokemuksemme
sotatoimista ja inhimillisistä tragedioista Balkanilla
muistuttavat meitä tästä. Tuskin kukaan
uskaltaa ennustaa, kuinka kehitys kulkee esimerkiksi Ukrainassa
tai Valko-Venäjällä, jotka ovat meitä lähellä.
Heikot valtiot muodostavat maaperän terrorismille ja muulle
järjestäytyneelle kansainväliselle rikollisuudelle.
Biologisten, kemiallisten ja muiden joukkotuhoaseiden leviämisen
riski kasvaa myös siellä, missä valtiojohto
on heikko ja korruptio laajalle levinnyt.
Aikaisemmin ensisijaisesti vain valtiot käyttivät
asevoimaa ja vain muita valtioita vastaan yrittäessään
konfliktitilanteissa toteuttaa poliittisia tavoitteitaan. Tämä totuus
ei enää päde, eikä se voi tulevaisuudessa
muodostaa puolustus- ja kriisinhallintasuunnittelumme pääasiallista
perustaa. Tarvitsemme myös Euroopassa uusia ratkaisuja,
jotta voisimme täälläkin puolustautua
itsemurha- ja muita terroristi-iskuja vastaan sekä torjua
kriisejä. Vain yhteistyön laajentaminen ja tiivistäminen
vakaiden demokraattisten maiden välillä mahdollistaa
tällaisten uhkien taltuttamisen.
Perinteisten sotilaallisten uhkien vähentyessä Euroopassa
USA suuntaa valmiutensa muualle. EU:n sotilaallista kriisinhallintakykyä koskevat
vaatimukset
lisääntyvät myös tästä syystä,
ja Suomen on syytä myötävaikuttaa tämän
valmiuden vahvistumiseen EU:ssa. Hallitustenvälinen konferenssi
ei saa vaarantaa EU:n mahdollisuuksia löytää järkevä työnjako
ja välttämättömät yhteistyön
muodot Naton kanssa edellä mainittujen kriisien ja ristiriitatilanteiden
hallitsemiseksi.
Toimivan kriisinhallintavalmiuden tärkein edellytys
on hyvä pitkäjänteinen suunnittelu. Tärkein
valtioidenvälinen sotilaallinen valmiussuunnittelu tapahtuu
nykyään Naton pysyvissä työryhmissä,
joita on parisenkymmentä, eikä ole mikään
sattuma, että Venäjä on täysivaltainen
jäsen näissä työryhmissä vain
kahta lukuun ottamatta. Venäjän rajoilla etelässä ja
idempänä on pahat kriisipesäkkeet, joiden
uhka ilmeisesti myös voidaan parhaiten kohdata kansainvälisen yhteistyön
puitteissa.
Ei tunnu todennäköiseltä eikä mielekkäältä, että EU
alkaisi rakentaa kilpailevaa suunnittelujärjestelmää.
On harkittava tarkkaan, miten Suomi tämän kehityksen
valossa pitkällä aikavälillä pystyy
ylläpitämään uskottavaa puolustusta
ja varjelemaan parhaiten turvallisuuspoliittisia etujaan. Tämän
harkinnan tulee tapahtua viimeistään käsiteltäessä turvallisuuspoliittista
selontekoa, jonka hallitus antaa eduskunnalle ensi vuonna.
Talman! Det är inte sällan jag hört
folk utbrista att det nu är Bryssel som bestämmer över
oss. Det kan därför inte nog betonas att det också efter
regeringskonferensen kommer att vara det enskilda medlemslandet
som är den viktigaste aktören, den som har mest
att säga till om, då nya beslut fattas inom unionen.
Den förenkling och den större överskådlighet
av beslutsreglerna som nu bereds, innebär att Finland som
unionsmedlem också i fortsättningen kommer att
ha goda möjligheter att slå vakt om sina vitala
intressen. Bäst lyckas det här så klart
om också Finlands folk aktivt fås med att framföra
sina uppfattningar, utöva påtryckning, inte bara
på det egna landets beslutsfattare utan också på andra
beslutsfattare inom den europeiska unionen.
Herr talman! För svenska riksdagsgruppen är det
glädjande att EU nu får en grundstadga som ger
unionen en egen juridisk identitet. Svenska folkpartiet efterlyste
detta redan 2001 på sin partidag. Samtidigt krävde
vi att EU:s stadga över de grundläggande rättigheterna
skall ingå som en viktig del i EU:s grundfördrag.
Vår riksdagsgrupp välkomnar därför
denna milstolpe i den europeiska integrationen.
I konventsberedningen av deklarationen om de medborgerliga
grundrättigheterna inför toppmötet i
Nice drev Finland och svenska riksdagsgruppen med dåvarande
riksdagsledamoten Gunnar Jansson som vice ordförande i
konventet målmedvetet på att att unionen skall
respektera bland annat kulturell och språklig mångfald.
Ett förbud mot diskriminering också på grund
av språk togs in i deklarationen som nu skall ingå i unionens
grundfördrag.
Som både grundlagsutskottet och utrikesutskottet framhåller är
det med tanke på unionens legitimitet inför medborgarna
viktigt att dessa rättigheter också respekteras
i praktiken och kan förverkligas. Diskrimineringsförbudet
har tagits med, men av någon anledning har "språket"
som grund för förbudet fallit bort. Regeringen
måste driva på att detta fel rättas till.
Det är viktigt med tanke på att skapa en stabil
ram inom unionen för en rättvis behandling av
de språkliga minoriteterna. Finskans ställning
i Sverige liksom den ryska befolkningens integrering i de baltiska
staterna är för oss närliggande exempel
som talar för att detta diskrimineringsförbud
skall upprätthållas.
Innehållet i framtidskonventets beredningsprocess
har inte alltid varit lätt att förstå för
vare sig medborgare, medier eller oss riksdagsmän. Detta
har säkert bidragit till att frågan väckts
om inte en folkomröstning borde genomföras innan Finland
godkänner det nya grundfördraget. Att det är
för tidigt att besvara den frågan kan läsas
ur grundlagsutskottets utlåtande. Enligt utskottet talar åtminstone
författningsmässiga hänsyn inte för
en folkomröstning ens om konventets förslag skulle
godkännas i oförändrad form. Frågan är politisk,
inte juridisk.
Viktigast är att finländarna uppfattar det grundfördrag
som skall godkännas som rimligt och legitimt. Det är
fullt möjligt att den offentliga debatt som kommer att
föras under sakens behandling i regeringskonferensen rätar
ut de största frågetecknen och därmed
avför hela frågan om en folkomröstning
från dagordningen. Det är viktigt att vi i riksdagen
tar vårt ansvar och bidrar till att finländarna
faktiskt får klart för sig vad det nya grundfördraget
kommer att innebära.
Herr talman! Svenska riksdagsgruppen konstaterar att regeringen
har tagit de åländska intressena i beaktande på ett
mycket bra sätt genom att bland annat se till att det så kallade Ålandsprotokollet
som bifogades till Finlands anslutningsavtal fortfarande är
giltigt. Vi utgår ifrån att regeringen följer
de åländska frågorna också i
framtiden. Det blir inom kort nödvändigt att utreda
eventuella effekter av förändringarna och nya
framtida avtal. Dessutom måste Ålands demilitariserade
ställning noggrant studeras ifall Finland väljer
att ingå i ett integrerat säkerhetspolitiskt samarbete.
Herra puhemies! Tulevaisuuskonventti ehdottaa, että EU-parlamentin
valtaoikeuksia vahvistetaan suhteessa muihin toimielimiin. Eräs
kysymys, jota tietääkseni ei ole analysoitu, on
se, vallitseeko parlamentin valtaoikeuksien ja sen vastuun välillä tasapaino.
Sellainen poliittinen vastuu, joka koskee jäsenmaiden parlamentteja
ja kansanedustajia, ei kohtaa EU-parlamentin jäseniä.
Hallitusrintamassa taikka oppositiossa olevan osapuolen selvän
vastuuroolin puuttuminen vaikeuttaa europarlamentaarikkojen poliittisen vastuun
punnintaa.
Herr talman! Den kommande utvidgningen av EU är en
historisk och viktig händelse. Trots att denna redogörelse
sträcker sig enbart till 2009 måste man fråga
sig hur mycket unionen ytterligare kan utvidgas. Redan nu är
det många andra länder än de tio som
blir medlemmar nästa vår som knackar på dörren.
När kommer väggen emot? När går
unionens slagkraft ur? Vilken blir den demokratiska förankringen
när t.ex. antalet europarlamentariker som företräder
små länder ytterligare minskas om inte parlamentet
tillåts växa? EU har idag makt i frågor
som berör människornas vardagsverklighet. Hur
går det med EU:s legitimitet om stora delar av befolkningen stängs
ute? EU kan bara fungera med befolkningens godkännande.
För svenska riksdagsgruppen är det uppenbart att
politikerna måste våga ta i denna fråga. Är
en fortsatt utvidgning faktiskt det enda sättet att knyta
stater samman på ett sätt som stärker
freden? Eller skall vi börja knyta grannländerna
till unionen på något annat sätt, t.ex.
genom specialavtal? Frågan är känslig
men vi gör fel om vi låtsas som om den inte fanns.
Det är viktigt att erkänna fakta och inte underblåsa
illusioner och falska förhoppningar. Det kommer att ta
lång tid och mycket av EU:s kapacitet att integrera de
nuvarande medlemskandidaterna.
Herr talman! Den nya grundstadgan är en ny början
till ett nytt Europa. I maj nästa år består vår
union av 25 medlemländer, 450 miljoner människor.
Det var ännu för femton år sedan en omöjlig
tanke!
Herra puhemies! Ruotsalainen eduskuntaryhmä antaa täyden
tukensa hallituksen viitoittamalle neuvottelulinjalle hallitusten
välisessä konferenssissa. (Ed. Kekkonen: Det var
ett gott tal!)
Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies
Ilkka Kanerva.
Toimi Kankaanniemi /kd(ryhmäpuheenvuoro):
Herra puhemies! Eduskunnalla on käsittelyssä tämän
vaalikauden ylivoimaisesti tärkein asiakokonaisuus, laajenevan
Euroopan unionin perustuslaki. On valitettavaa, että aikaa
asian perusteelliselle käsittelylle tässä vaiheessa
ei ole riittävästi. Ryhmäpuheenvuorollekin
varatussa ajassa on pakko vain pintapuolisesti tarkastella niitä ongelmia
ja puutteita, joita perustuslakiin sisältyy, ja ohittaa
kokonaan se, mikä siinä saattaisi antaa aihetta
kiitokseen. (Ed. Kekkonen: Toisenkin puheen saa käyttää,
edustaja!)
Valiokuntakäsittelyssä on noussut selkeästi esiin
muutama asia, jotka tekevät mahdottomaksi sen, että konventin
ehdotus voitaisiin hyväksyä sellaisenaan. Suurimmat
ongelmat ovat toimielinjärjestelmässä,
valtuutuslausekkeissa, yhteisen puolustuksen artikloissa sekä perustuslakiehdotuksen
sisällön ristiriitaisuuksissa ja epäselvyyksissä.
Myös unionin luonteen sekä jäsenmaiden
välisen tasavertaisuuden ja toimielinten välisen
tasapainon palauttaminen on tarpeen.
Herra puhemies! Perustuslakiehdotus merkitsee unionin luonteen
muuttumista. Perustuslaki on kansallisen lainsäädännön
yläpuolella. Oikeus- ja sisäasiat siirtyvät
unionin toimivallan piiriin. Unionin tuomioistuimen ylikansallinen
toimivalta laajenee. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka tiivistyy.
Yhteinen puolustus konkretisoituu. Yksimielisyysvaatimuksesta siirrytään laajasti
määräenemmistöpäätöksentekoon.
Unionin tunnukset — lippu, hymni, Eurooppa-päivä, raha
ja tunnuslause — saavat perustuslaillisen statuksen. Periaatteellisesti
kaikkein suurin unionin luonnetta muuttava tekijä on se,
että ehdotuksen mukaan perustuslaillista valtaa siirtyy
jäsenmaiden parlamenteilta unionin toimielimille.
Lähes samanaikaisesti unionia muuttavat kymmenen uutta
jäsenmaata. Kilpailu yrityksistä ja työpaikoista
kiihtyy, verokilpailu lisääntyy, maatalous joutuu
entistäkin ahtaammalle, muuttoliike kasvaa, laajeneminen
ja sisärajojen poistuminen luo kasvualustaa rikollisuudelle.
Perustuslakivaliokunta toteaakin lausunnossaan rehellisesti, että perustuslaki
on selkeä askel integraation syventämisen suuntaan.
Samanaikainen laajeneminen ja integraation syventäminen
luovat mittavia ongelmia, joihin ei ole riittävästi
paneuduttu.
Läntinen Eurooppa on vanhaa kristinuskon aluetta. Se
on ollut tukeva perusta sivistykselle, tasa-arvolle, hyvinvoinnille
ja turvallisuudelle. Kristillisten arvojen mainitseminen perustuslaissa
olisi rehellinen tunnustus menneisyydelle ja vahva turva tulevalle
kehitykselle. Sekä uuspakanuus, islam että humanismi
valtaavat alaa koko Euroopassa ja myös meillä Suomessa.
(Ed. Kekkonen: Onko se humanismi hyvä vai paha asia puhujan
mielestä?)
Herra puhemies! Perustuslain osaksi otettu perusoikeusasiakirja
saa vahvan aseman kansallisen perustuslain perusoikeuksiin ja Euroopan
ihmisoikeussopimukseen nähden. EU:n perustuslaissa perus-
ja ihmisoikeudet jaetaan oikeuksiin ja periaatteisiin. Toiset oikeudet
tunnustetaan, toiset varmistetaan ja osa oikeuksista vain "vallitsee".
Tällainen jako ja sekavuus käytännössä heikentävät
perus- ja ihmisoikeuksia, koska hierarkkisesti tämä EU:n
perustuslaki, joka siis on sisällöltään
sekavin, on muun muassa Suomen perustuslain yläpuolella.
Unioni saa oikeushenkilöllisyyden. Se merkitsee muun
muassa sitä, että eräät kansainväliset sopimukset
tulevat jäsenmaita sitoviksi ilman kansallisten parlamenttien
ratifiointia. Tämä sekä perustuslain
kolmannen osan useiden oikeusperustojen epätarkkuus ja
tulkinnanvaraisuus ovat vakavia epäkohtia ehdotuksessa.
Unionin toimivallan laajentamisen on tapahduttava tarkkarajaisesti,
säädökset on siis tarkennettava.
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä yhtyy valtioneuvoston
kannasta poikkeavaan näkemykseen siitä, että toissijaisuusperiaate
ei toteudu, jos eduskunta voi valvoa säädösvalmistelua vain
sen alkuvaiheessa. Eduskunnan valvonnan on oltava mahdollista koko
lainsäädäntöprosessin ajan.
Konventin ehdotus sisältää kohtia, joiden
suhde Suomen perustuslakiin on epäselvä. Yhdymme
perustuslakivaliokunnan vaatimukseen siitä, että valtioneuvosto
viipymättä selvittää nämä ongelmat.
Herra puhemies! Eduskuntaryhmämme yhtyy suuren valiokunnan
näkemykseen siitä, että toimielinjärjestelmää koskeva
konventin esitys ei ole tasapainoinen eikä yhteisömenetelmää tukeva.
Konventin ehdotus tehdä valtion ja hallitusten päämiesten
Eurooppa-neuvostosta unionin virallinen toimielin, jolle tulisi
pysyvä puheenjohtaja eli EU-presidentti, tulee torjua.
Elin saisi liian vahvan aseman eikä edes unionin tuomioistuin
saisi toimivaltaa tutkia sen päätösten
lainmukaisuutta. Konventin ehdotus muuttaisi toimielinten välistä tasapainoa
merkittävällä tavalla, koska se veisi,
kuten suuri valiokunta toteaa, toimivaltaa sekä neuvostolta
ja komissiolta että kansallisilta parlamenteilta.
Eurooppa-neuvosto saisi muiden valtuuksiensa lisäksi
niin sanottujen valtuutuslausekkeiden kautta oikeuden sekä tarkentaa
että myös muuttaa perustuslain sisältöä ilman
kansallisten parlamenttien hyväksyntää.
Kysymyksessä on perustuslaillisen vallan eli kompetenssikompetenssin siirto
jäsenmailta unionille. Tämä on ristiriidassa sen
kanssa, että unionin väitetään
olevan kansainvälinen järjestö. Menettely
loukkaa myös eduskunnan asemaa. Valtioneuvosto suhtautuu niin
sanottuihin valtuutuslausekkeisiin liian kevyesti. Perustuslakivaliokunta,
suuri valiokunta ja ulkoasiainvaliokunta suhtautuvat niihin varauksellisemmin
kuin valtioneuvosto. Asia on sekä periaatteellisesti että käytännössä erittäin
merkittävä. Tällaiset valtuutuslausekkeet
tulee poistaa perustuslaista.
Herra puhemies! Ehdotan, että eduskunta hyväksyy
tältä osin seuraavan lausuman: "Eduskunta edellyttää valtioneuvoston
toimivan siten, että niin sanottujen valtuutuslausekkeiden
avulla tapahtuva perustuslaillisen vallan siirtäminen jäsenmailta
unionille ja sen viralliseksi toimielimeksi ehdotetulle Eurooppa-neuvostolle
torjutaan ja niin sanottu kompetenssikompetenssi turvataan jäsenmailla."
Lakiasäätävän neuvoston
perustaminen ei ole tarkoituksenmukaista. Se saattaisi luoda järjestelmän,
jossa yksi ministeri lähes pysyvästi olisi Brysselissä ja
hänellä olisi mittava valta. On muistettava, että unionin
toimivalta laajenee nykyisestä erittäin merkittävästi.
Ministerineuvostossa tulee säilyttää kaikilta
osin, myös ulkoasiainneuvoston osalta, tasapuolisesti kiertävä puheenjohtajuusjärjestelmä.
Tarvittaessa se voidaan järjestää niin
sanottuna tiimipuheenjohtajuutena.
EU-parlamentin vallan tuntuva vahvistaminen muun muassa kansallisten
parlamenttien kustannuksella ei ole pienten maiden kannalta ongelmatonta.
Esimerkiksi Suomella on vain kahden prosentin osuus parlamentin
paikoista. Europuolueet lisäksi keskittävät
valtaa suurille maille EU-parlamentissa.
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä vaatii, että Suomen
hallitus ei anna periksi pysyvän äänivaltaisen
komissaarin paikasta komissiossa. Jäsenmaalle tulee lisäksi
turvata vahva asema komissaarin valintaprosessissa.
Uuden ulkoasiainministerin asema on myös ongelmallinen.
Hänelle tulee kohtuuttoman vahva vaikutusvalta unionissa,
jos hän on konventin ehdottamalla tavalla sekä ulkoasiainneuvoston puheenjohtaja
että komission varapuheenjohtaja. On huomattava, että unioni
muuttuu entistä paljon vahvemmaksi toimijaksi ulko- ja
turvallisuuspolitiikan alalla. Paras ratkaisu on se, että ulkoministeri
ei toimi ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana ja että hänet
valitaan muiden komissaarien tapaan.
Unionin tuomioistuin ei saa olla konventin esittämällä tavalla
kytkettynä unionin etujen ja tavoitteiden ajamiseen, vaan
sen tulee olla täysin riippumaton.
Laajenevassa unionissa varojen väärinkäytön vaara
ja mahdollisuus kasvavat entisestään. Tilintarkastus-
ja petostentorjuntatoimintaa on vahvistettava perustuslaillisilla
säädöksillä siten, että luottamus
palautuu.
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä toteaa, että kaikenlainen
kaupankäynti toimielinjärjestelmän sisällöllä ja
unionin presidentin, ulkoministerin, talousministerin tai pääkomissaarin
korkeasti palkattujen virkapaikkojen lupauksilla on ehdottomasti
torjuttava.
Herra puhemies! Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä yhtyy
ulkoasiainvaliokunnan kriittisiin kannanottoihin ulko-, turvallisuus-
ja puolustuspolitiikan osalta. Sotilaallisen liittoutumattomuuden
ja itsenäisen puolustuksen varaan nojaava peruslinja sopii
meille. Hvk:ssa ei tule tehdä sellaisia sopimuksia, jotka
rajoittavat Suomen mahdollisuutta tehdä perusteellisen
harkinnan jälkeen tulevia ratkaisuja ja valintoja.
Korostamme kriisien ennaltaehkäisyä muun muassa
kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun kehittämistoimenpiteillä.
Pidämme tärkeänä YK:n aseman
vahvistamista ja siviilikriisinhallinnan kehittämistä.
Olisi hyvä myös pohtia, pitäisikö EU:n
saada paikka YK:n turvallisuusneuvostossa.
Pidämme välttämättömänä,
että niin sanottua voimavaraydintä koskevat määräykset
ja ehdotus pöytäkirjan laatimisesta poistetaan
kokonaan perustuslaista. Tämänkin yhteistyön
tulee olla avointa kaikille jäsenmaille, niin siihen liittymisen
kuin päätöksenteon osalta, jos siihen
mennään.
Turvatakuuydintä koskeva määräys,
joka ulkoasiainvaliokunnan mukaan toisi unioniin merkittävän
puolustusliitolle tyypillisen elementin ja joka murtaisi unionin
yhtenäisyyden tavoitetta, on myös perusteltua
poistaa hvk:ssa. Määräys, jossa todetaan,
että jäsenmaat sitoutuvat asteittain parantamaan
sotilaallisia voimavarojaan, sopii huonosti perustuslakiin. Tämän
valtioneuvostokin toteaa, joten määräys
on syytä poistaa.
Herra puhemies! Kauppapolitiikan osalta tärkein asia
on hyvinvointipalveluiden päätöksenteon
turvaaminen kansallisella tasolla. Ulkoasiainvaliokunta ei ole riittävän
vakavasti ottanut asiaa mietintönsä johtopäätöksiin.
Koulutus-, sekä sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kansalaisten
kannalta ensiarvoisen tärkeitä, joten niiden kohtalo ei
saa jäädä epävarmaksi ja tulkinnanvaraiseksi. Tässä asiassa
vaadimme kansallisen päätöksenteon turvaamista.
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä yhtyy vaatimukseen
määräenemmistöpäätöksenteon
ulottamisesta ympäristö- ja energiaverotukseen,
mutta haluaa lisätä saman menettelyn piiriin myös
alkoholi- ja tupakkaverotuksen, jotta niillekin voidaan saada järkevä minimiverotaso
kaikissa
jäsenmaissa.
Pidämme erittäin tärkeänä,
että Suomen konventtiedustajien ehdotuksen mukaisesti Suomen ja
Ruotsin erittäin harvaanasuttujen alueiden pysyvä erityisasema
turvataan perustuslaissa. Ulkoasiainvaliokunta toteaa aivan oikein,
että tilapäiset erityisratkaisut eivät
turvaa näiden alueiden asemaa. Vähintään
yhtä tärkeää on maatalouden pysyvä turvaaminen
Suomessa. Tämän elintärkeän
asian ulkoasiainvaliokunta on ohittanut lyhyellä viittauksella.
Herra puhemies! Ehdotankin, että eduskunta hyväksyy
tältä osin seuraavan lausuman: "Eduskunta edellyttää valtioneuvoston
toimivan siten, että perustuslakisopimukseen sisällytetään (Luxemburgin
vuoden 1997 Eurooppa-neuvoston hyväksymä ja Berliinin
vuoden 1999 sekä Brysselin vuoden 2003 Eurooppa-neuvoston vahvistama)
periaate siitä, että monimuotoisen maataloustuotannon
on voitava jatkua kaikilla unionin alueilla, mukaan luettuina alueet,
joilla on erityisiä ongelmia."
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää lisäksi
välttämättömänä,
että valtioneuvosto huolehtii muun muassa työeläkejärjestelmän, energiahuollon
ja ydinjätteen maahantuonnin estämisen turvaamisesta
sekä suomen ja ruotsin kielen säilymisestä unionin
virallisina kielinä, kuten suuren valiokunnan lausuntoon
jättämässäni eriävässä mielipiteessä perustellaan.
Kansanäänestyksestä päättämisen
oikea ajankohta on hvk:n päättymisen jälkeen.
Valtioneuvoston on kuitenkin syytä ryhtyä valmistelemaan
kansanäänestyksen järjestämistä.
Herra puhemies! Toivomme pääministerille sekä ulkoministerille
ja hänen johtamalleen Suomen hvk-valtuuskunnalle menestystä ja
taistelutahtoa unionin toimintakyvyn parantamiseen ja Suomen kansan
etujen turvaamiseen tähtäävissä neuvotteluissa.
(Ed. Kekkonen: Kyllä hallitus nyt pärjää!)
Timo Soini /ps(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ihan ensiksi haluan todeta, että tämänkin
palautekeskustelun puheen saan pitää ilman suoran
tv-lähetyksen tuomaa jännitystä. Jälleen
kävi niin kuin lähetekeskustelussa: Ylen suora
lähetys loppui, kun tuli kriittisiä puheenvuoroja.
Olen kuitenkin iloinen, että eduskunnan puhemiesneuvostossa
tätä asiaa on käsitelty ja se on otettu
vakavasti. Valitettavasti kansan omistama Yleisradio tältä osin
ei ole tätä toteuttanut.
Arvoisa puhemies! Mikäli tämä EU:n
tulevaisuuskonventin luonnos etenee perustuslailliseksi sopimukseksi,
ylittää se voimaltaan ja vaikutukseltaan oman
perustuslakimme. Kun näin on, on syytä todella
olla tarkkana, minkälaista perustuslakia olemme mahdollisesti
rakentamassa ja onko meillä ylipäätään
syytä olla tällaisessa hankkeessa mukana. Käsitykseni
mukaan, mikäli ehdotettu EU:n perustuslaillinen sopimusluonnos
edes suurin piirtein konventin esittämässä muodossa
hyväksytään, sisältää se
jo lähes kaikki liittovaltion ominaispiirteet.
Tällä syntymässä olevalla
perustuslaillisella sopimusluonnoksella jatketaan kansallisvaltioiden
suvereniteetin ja itsenäisyyden murentamista. Maastrichtin,
Amsterdamin ja Nizzan sopimuksille tämä on johdonmukaista
jatkoa. Lopullisena tavoitteena on EU-liittovaltio. Integraatio sekä laajenee
että syvenee samaan aikaan. Laajenevaa unionia
emme voi nykyisillä päätöksentekojärjestelmillä hallita.
Tämän vuoksi tarvitaan lisää määräenemmistöpäätöksiä ja
selkeyttä eli syventämistä. Tämä tie
merkitsee väistämättä pienten
jäsenmaiden, myös Suomen, vaikutusvallan kaventumista.
Ainoa kohta, missä Suomen panos kasvaa, on jäsenmaksuosuus.
Suomen oma maatalous on EU-komission kohtalonkoukussa ja yhden
artiklan 141 varassa, mutta merentakaiseen maataloustukeen kelpaa kyllä jatkossakin
suomalaisen talonpojan roposet. Olenkin sitä mieltä,
että perussopimukseen tulee liittää kohta,
jonka mukaan tämmöinen monipuolinen maatalous
on turvattava, sen säilyminen, kaikissa jäsenmaissa.
Käsitykseni mukaan kyseessä on nyt selkeä harppaus
kohti liittovaltiota. Tämän EU-perussopimusluonnoksen
muodostuttua EU:n perustuslaiksi monilla USA:n osavaltioilla on
suhteellisesti enemmän itsenäistä päätösvaltaa
omiin asioihinsa kuin Suomella EU:ssa omiinsa. Nyt olisi jo vihdoin
rehellistä kertoa Suomen kansalle, mistä tässä kaikessa
on kysymys. Konventti lisäsi viimeisessä istunnossaan
unionin symbolit eli liput ja laulut perustuslakiesitykseen. Samassa yhteydessä unionin
rahaksi ilmoitettiin euro, vaikka suuri osa EU-maista käyttää omaa
valuuttaa. Kaikki tämä viittaa euroeliitin haluun
tehdä EU:sta liittovaltio, ja tämä houre
ajaa kansoista vieraantunutta eliittiä eteenpäin.
Itse tämä liittovaltiollistaminen tulee kyllä haaksirikon
kokemaan. Ensin loppuvat banaanit ja lakritsat eli raha, ja sitten
alkaa uusi itsenäisyystaistelu eri maissa. Meille tulee
todennäköisesti jonkin näköinen
Euroopan YK: ylevä ajatukseltaan, mutta teholtaan vaatimaton
ja suuripalkkaisia virkamiehiä ja heidän perheitään
hyvin elättävä järjestö.
Jos unionin arvot ja symbolit halutaan määritellä,
ei kristinuskoa voi ohittaa, koska sen perustalla lepää koko
länsimainen sivistys. Tässä kohdin Suomen
hallitus voisi hyvin tukea Italiaa ja Puolaa, jotka käsitykseni
mukaan haluavat kristillisten arvojen noteeraamista tässä sopimuksessa.
Arvoisa puhemies! Suuri valiokunta toteaa lausunnossaan seuraavaa:
"Unionin oikeushenkilöllisyyden myötä kansainväliset
sopimukset tulevat suoraan jäsenvaltioita sitoviksi ilman
kansallista ratifiointia. Jäsenvaltioiden vaikutusmahdollisuudet
siltä osin heikkenevät, ja toimivaltaa voidaan
katsoa siirtyvän unionille." Tämä on
asian ehdotonta ydintä, ja tämän puheenjohtaja
Itälä täällä toi hyvin
ja selkeästi esiin. "Valiokunta katsoo, että toimivallan
siirtyminen laajemmassa määrin unionille edellyttää valtioneuvostoa turvaamaan
entistä tehokkaammin eduskunnan osallistumisen EU-asioiden
kansalliseen päätöksentekoon - -." Tämä on
oikean suuntaista, mutta lienee riittämätöntä.
Perussuomalaiset eivät hyväksy Suomen itsenäisen
päätösvallan asteittaista jyrsimistä.
En kerta kaikkiaan näe montakaan sellaista asiaa, joita
EU:n kautta voi Suomen kansan parhaaksi hoitaa paremmin kuin me
täällä Suomen eduskunnassa.
Oikeusministeri Johannes Koskinen totesi aivan oikein, että konventti
höyrähti yli äyräidensä.
Konventti oli valmisteluelin eikä päätöselin. Konventin
työ sinänsä oli avointa, mutta presidiumi
oli suljettu ja paperit salaisia. On hyvä, että eduskunnassa
on suurella vakavuudella perehdytty tähän asiaan,
mutta muutama asia kuitenkin vaivaa mieltäni.
En esimerkiksi voi ymmärtää, millä tavalla määräenemmistöpäätösten
lisääminen parantaa Suomen vaikutusmahdollisuuksia?
Minun mielestäni käy juuri päinvastoin.
Määräenemmistösäädöksillä suuret
maat voivat jyrätä mielensä mukaan ostamalla
kiilapojaksi jollain porkkanalla milloin minkin pikkumaan.
EU-parlamentin vallan kasvu on suoraan pois kansallisilta parlamenteiltamme
eli siis meiltä. En usko, että Saksan sosialistit
tai Italian fasistit ovat pätevämpiä päättämään
meidän asioistamme kuin me itse. Esimerkiksi luotan tähän
köyhien edustajaan Gustafssoniin paljon enemmän, suomalaiseen
sosialistiin, kuin eurososialistiin. Tämä näin
käytännön esimerkkinä (Ed. Gustafsson:
Fasisteihin ei pidäkään luottaa!) — ja
fasisteihin emme luota kumpikaan.
Arvoisa puhemies! EU:n imago on ryvettynyt eikä nauti
laajaa kansojen tukea, eikä se ole ihme. Väärinkäytösepäilyt
Eurostatissa ovat karmeat ja EU:n kasvoina loistaa itselleen syytesuojaa
junaillut ja Mussolinin valtiomiestaitoja ylistänyt Italian
pääministeri Silvio Berlusconi. Edessämme
on melkoinen teatteri, kun isäntämaa Italian pääministeri
kättelee salamavalojen räiskeessä kaikkia
EU-maiden pääneuvottelijoita tulevissa neuvotteluissa.
Show’ta on tulossa ensi viikonloppuna.
Arvoisa puhemies! Olen hämmästynyt niistä tulkinnoista,
joiden mukaan nyt esillä oleva luonnos ei muka aiheuttaisi
unioniin suuria muutoksia ja siten muun muassa kansanäänestys
ei olisi tarpeen. Käsitykseni mukaan määräenemmistöllä tehtävien
päätösten ala laajenee selvästi.
Unionin tuomioistuimen toimivalta laajenee niin ikään.
Eurooppa-neuvoston ja Euroopan parlamentin valta kasvaa. Komission
kokoonpanoon esitetään muutoksia. EU:lle on tulossa
presidentti. Kaiken kukkuraksi EU laajenee kymmenellä uudella
jäsenmaalla, ja vaikutukset eivät muka ole merkittäviä.
Perussuomalaiset vaativat ehdottomasti kansanäänestystä,
kun lopullinen neuvotteluratkaisu on saatu. Monissa EU-maissa järjestetään
asiasta kansanäänestys. Miksi ei Suomessa? Kansanäänestys
on ainoa tapa saada kansalaiset keskustelemaan ja ottamaan kantaa
asiaan. Kyllä kansa tietää ja ymmärtää.
Minä luotan kansalaisiin. Kansanäänestystä vastustetaan
vain siksi, että vanhat puolueet pelkäävät,
että kansa voisi äänestää väärin.
Ei siihen ole mitään muuta syytä.
Olen yleisesti ottaen aina suhtautunut komissaari-sanaan vanhasta
muistista kielteisesti, koska komissaarit olivat kommunistisessa
pakkovallassa keskeisiä toimijoita. (Naurua) Tässä yhteydessä pidän
kuitenkin tärkeänä, että jokaisella
jäsenmaalla on oma äänivaltainen komissaari. Puheet äänivallattomista
komissaareista yhdenlaisina tilipäiväkomissaareina
ovat surkuhupaisuudestaan huolimatta karmeita. (Naurua) Mitä EU,
saati Suomi tekisi komissaareilla, jotka eivät vastaisi
mistään eivätkä pistäisi
nimiään papereihin mutta nostaisivat täyden
palkan? Kyllä tällainen järjestely kesäteatterin
sketsissä naurattaisi mutta ei EU:n käytäntönä.
(Ed. Kekkonen: Entäs täällä?)
Tärkeätä on myös, miten komissaari
valitaan ja kuka hänet valitsee. Suomella pitää olla
oikeus valita oma komissaarinsa, eikä pidä tyytyä siihen,
että joku muu voi valita komissaarimme esimerkiksi kolmen
ehdokkaan joukosta.
Kaiken kaikkiaan luonnoksessa on paljon epäselvyyttä.
Suomessa on totuttu siihen, että säädökset
ovat selvät. Tässä luonnoksessa jää paljon
tulkinnanvaraa, joka väistämättä johtaa
siihen, että poliittista valtaa siirtyy tuomioistuimille,
kun ei ole selviä säädöksiä.
Mikäli hvk:ssa ei tule suuria muutoksia, lopulliset tulkinnat
haetaan tuomioistuimista. Juristit hyötyvät.
Arvoisa puhemies! Suomen kieli on suomalaisuuden ydin. Kansan
sielu asuu sen kielessä. Ihmettelenkin, miksi luonnoksessa
ei oteta kantaa unionin virallisiin kieliin. Meille on pääministeri Matti
Vanhasta myöten vakuutettu, että ehdotus sopimukseksi
unionin perustuslaista ei sisällä mahdollisuutta
siihen, että pienet kielet, kuten suomi, menettäisivät
asemansa unionin virallisena kielenä. Olin viime viikolla
Hollannissa ja Luxemburgissa lakivaliokunnan matkalla ja tulin kyllä siihen
käsitykseen, että pienten kielten tulevaisuus
unionissa on käytännössä synkkä.
Suomen kielen asema olisi turvattava nyt, kun se on vielä varmasti
mahdollista.
Ehdotuksen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat ehdotukset
ovat vielä luku sinänsä. Uskon, että ne
tulevat vielä selvästi muuttumaan, kun luonnosta
hallitusten välillä käsitellään.
En usko, että EU voi rakentaa Natolle kilpailevaa organisaatiota.
Tähän on jo USA:kin ottanut selvän kielteisen
kannan. Suomen turvallisuusratkaisu tehdään jatkossa
todennäköisesti Nato-jäsenyyden ja jonkinlaisen
liittoutumattomuuden välillä. Liittoutumattomuusratkaisukin
merkitsee kuitenkin nykyisen sopimusluonnoksen mukaan monia turvallisuuspoliittisia
velvoitteita ilman oikeutta olla mukana niistä päättämässä.
Perussuomalaiset on isänmaallinen puolue, joka haluaa
aina turvata suomalaisten vaikutusvallan. Henkilökohtaisesti
en näe EU:lle kovin suurta tehtävää enkä tilausta.
Se on yläluokkainen itseään täydentävän
eliitin hanke. Minulle EU:n oikeutus on ollut siinä, että jos
se on estänyt yhdenkin sodan, se on ollut tarpeellinen.
Tässä suhteessa uskon sen olleen jonkin verran
hyödyllisen. (Ed. Gustafsson: Tulihan se sieltä!)
Arvoisa puhemies! Lopuksi on syytä korostaa, että EU:n
mahdollinen perustuslaillinen sopimus on niissä asioissa,
joissa EU:lle on annettu toimivaltaa, ensisijainen kansalliseen
lainsäädäntöön nähden,
siis ylempi kuin kansalliset perustuslait. Uudella sopimuksella
EU perustetaan uudelleen, ja sitä ei Suomessa voi käsitykseni mukaan
kuitata moraalisesti kestävällä tavalla muutoin
kuin kansanäänestyksellä.
Arvoisa puhemies! Teen seuraavat neljä lausumaehdotusta:
1) "Eduskunta edellyttää valtioneuvoston toimivan
siten, että hyvinvointipalveluiden, kuten koulutus-, sosiaali-
ja terveyspalveluiden, järjestämistä,
rahoitusta ja tarjoamista koskeva päätösvalta
turvataan pysyvästi kansallisella tasolla."
2) "Eduskunta edellyttää valtioneuvoston toimivan
siten, että yleiseurooppalaiset kristilliset arvot säädetään
perustuslakisopimuksessa unionin perustana oleviksi arvoiksi."
3) "Eduskunta edellyttää valtioneuvoston toimivan
siten, että suomen kielen asema unionin virallisena kielenä turvataan
pysyvästi perustuslakisopimuksen säädöksellä."
4) "Eduskunta edellyttää, että kun
Euroopan unionin uuden, nykyisiä voimassa olevia sopimuksia
olennaisesti muuttavan perustuslaillisen sopimuksen sisällöstä on
hallitusten välisessä konferenssissa päätetty,
tulee Suomen liittymisestä sopimukseen järjestää neuvoa-antava
kansanäänestys."
Arvoisa puhemies! Lopuksi kannatan ed. Kankaanniemen tekemiä lausumaehdotuksia.
Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja
Herra puhemies! Haluan ensiksi kiittää eduskuntaa, eduskunnan
valiokuntia ja eduskuntaryhmiä hyvästä ja
huolellisesta työstä, jota on jouduttu tekemään
meidänkin mielestämme aivan liian kiireellä.
Hallitus tulee luonnollisesti käymään
huolella lävitse valiokunnan mietinnön. En lähde
nyt yksityiskohtia tässä kommentoimaan, mutta
voin varmasti todeta sen, että mitään
oleellista ristiriitaa hallituksen selonteon ja eduskunnan vastauksen
välillä ei ole. Näen, että eduskunnan
huomautukset ovat arvokkaita lisäyksiä, joita
tulemme parhaan kykymme mukaan viemään eteenpäin
jatkuvissa neuvotteluissa.
On ollut myöskin hyvä todeta, että se
yksimielinen konsensushakuinen lähestymistapa, jolla EU-asioita
eduskunnassa on käsitelty, on myöskin jatkunut.
Sanon näin siitä huolimatta, että nyt ulko-
ja turvallisuuspolitiikan osalta sekä vasemmistoliiton
vastalauseessa että kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa
tuotiin omia värityksiä esille. Voin sanoa näin
siksi, että hyväntahtoisesti tulkiten — ja
hyvää tahtoahan tältä Matti
Vanhasen hallitukselta ei puutu — on katsottava, että nämäkin
puheenvuorot tukevat hallituksen pyrkimyksiä, sillä jos
hallituksen pyrkimykset ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja puolustuksen
osalta toteutuvat sellaisina kuin me olemme ne selonteossa esitelleet,
niin koko eduskunta tulee olemaan siihen tulokseen tyytyväinen.
Toivon, että yhtenäisesti toimimme tämän
tavoitteen puolesta.
Kun kokoomuksen puheenvuorossa kuitenkin osoitettiin erikseen
minullekin muutamia kysymyksiä, on ehkä syytä ensinnäkin
todeta, että voin täysin yhtyä siihen,
mitä todetaan heidän puheenvuorossaan siitä,
että Suomen tulee aktiivisesti vaikuttaa siihen, mihin
suuntaan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa kehitetään, eikä vain
vastustaa puolustuspoliittisen yhteistyön tiivistämistä.
On hyvä huomata, että tässä ei ole
kyse vain Suomen vaan koko EU:n yhteisistä intresseistä,
ja yhtä hyvä on huomata, että tämä on
juuri sitä, mitä hallitus on tehnyt. Me olemme pitäneet
erittäin tärkeänä yhteisen ulko-
ja turvallisuuspolitiikan kehittämistä, sen vahvistamista, ja
siihen kuuluvana Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan vahvistamista.
Me olemme nähneet, että ne esitykset, joita tähän
konventtiluonnokseen on otettu, ovat juuri tätä yhteistä ulko-
ja turvallisuuspolitiikkaa vahvistavia, kehittävät
ja vahvistavat niitä erilaisia välineitä,
joita nykyaikainen turvallisuuspolitiikka vaatii.
Mitä varten me niitä tarvitsemme, myös
sitä kysyi kokoomus, mitä uhkia varten Euroopassa puolustaudumme
ja minkälaisia välineitä tarvitsemme.
Yksi vastaus on parhaillaan käsiteltävänä olevassa,
korkean edustajan Solanan esittämässä turvallisuusstrategiassa.
Se vastaa pitkälti niitä hyvin suomalaisia näkemyksiä siitä,
että laaja-alainen turvallisuus ja siihen kohdistuvat uhat
ovat ne, joihin Euroopan unionin tulee pystyä vastaamaan.
Se edellyttää hyvin monenlaisten välineiden
kehittämistä. Suomihan tunnetaan erityisesti siitä,
että olemme halunneet vahvistaa siviilikriisinhallinnan
asemaa myöskin tässä uudessa perustuslaillisessa
sopimuksessa — tätä haluamme edelleenkin — ja
myöskin siitä tietysti, että sotilaallista
kriisinhallintaa varten on syytä jatkossa pystyä kehittämään
yhteisiä voimavaroja, jotta voidaan osallistua vaativampiinkin tehtäviin.
Nämä ovat kirjatut tähän ehdotukseen. Meillä ei
ole ollenkaan huomauttamista sen suhteen. Me itse asiassa haluaisimme
vahvistaa tätä yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa
myös sillä tavoin, että määräenemmistöpäätöksentekoa voitaisiin
myös sillä alalla, muissa kuin sotilaallisissa
kysymyksissä, käyttää.
Juuri tästä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan
vahvistamisen lähtökohdasta emme ole pitäneet
eikä eduskunta vastauksessaan pidä oikeana sitä,
että luotaisiin unioniin uusia jakolinjoja sillä tavoin
kuin nyt konventin ehdotukset puolustuksen osalta kahdessa kohdin
tekevät. Me toivomme sitä ja luotamme tähänastisten
keskustelujen perusteella siihen, että näihin
kohtiin tulee muutoksia. Minkälaisia, se sitten nähdään.
Meidän pyrkimyksemme olisi, että tällaisia
tarpeettomia artikloita ei otettaisi, koska kaikki, mitä tässä ajetaan
takaa unionin toimivallan ja vahvuuksien kehittämiseksi,
on sellaista, mikä parhaiten toteutuu sillä, että kaikki
25 jäsenvaltiota ovat omien kykyjensä mukaisesti
siinä mukana. Toivon, että tämä näkemys
myöskin tulee hallitustenvälisessä konferenssissa.
Joka tapauksessa, jos joitain niin sanotun vahvistetun yhteistyön
rakenteita hyväksyttäisiin, niiden on noudatettava
jo olemassa olevissa sopimuksissa vahvistettua yhteistyötä varten
olevia yleisiä määräyksiä.
On siis hyvin mahdollista ja meidän yhteisten tavoitteidemme
mukaista, että hvk:ssa ei tällä tavoin
synny uusia ratkaisuja eikä Suomelle tarvetta, niin kuin
kokoomus kysyy, uusiin turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin.
On myöskin todettava, että painetta siihen, että pitäisi
hyväksyä tätä vahvistettua yhteistyötä,
ei mielestäni perustele se — ja tässä meillä saattaa
olla ainakin jonkin asteinen asiallinen painotusero — että olisi
aina kaikissa olosuhteissa parempaa, että tällainen
tapahtuu, jos jotkut haluavat sitä tehdä, unionin
nimissä kuin sen ulkopuolella. On muistettava, että juuri
puolustuksen alalla meillä on paljon yhteistyötä jo
nyt unionin ulkopuolella eikä unionille, sen yhteiselle ulko-
ja turvallisuuspolitiikalle, tulisi siitä nykyisellään
lisäarvoa, että nämä vietäisiin
unionin rakenteiden sisään. Tarkoitan esimerkiksi
Eurocorps-yhteistyötä, jossa muutama jäsenvaltio eräänlaista
paraatiprikaatia ylläpitää.
Mutta aikataulu on joka tapauksessa sellainen, että vaikka
konventin ehdotukset näiltä osin hyväksyttäisiin
sellaisinaan, niin aikaisintaan silloin, kun tämä sopimus
astuu voimaan, siis vuonna 2006, jouduttaisiin tekemään
arvioita siitä, haluaako Suomi olla tällaisissa
vahvennetuissa rakenteissa mukana vai ei. Sitä ennen — ja
tässä yhdyn tietysti täysin myös
kokoomuksen esittämään näkemykseen — ei
ole syytä mennä etukäteen rajaamaan tai
arvioimaan sitä hallituksen suulla, olemmeko mukana vai
emme joissain ratkaisuissa. Kansalaiskeskusteluun sellainen tietenkin
kuuluu, ja mielelläni otan siihen sitten eri tavoin osaa,
mutta hallituksen ja Suomen kannalta on selvää,
että tässä asiassa ei ole tällä lailla etukäteen
sidottava käsiä.
Herra puhemies! Mielestäni on myös hyvä, että eduskunnalla
on ollut sama lähestymistapa tulevaan hallitustenväliseen
konferenssiin kuin hallituksellakin sillä tavoin, että ei
ole haluttu rakentaa yksityiskohtia, jotka nostettaisiin niin sanotuiksi
hirttosilmukoiksi esiin. On toki tärkeätä,
niin kuin on monissa puheenvuoroissa ja tuossa mietinnössäkin
korostettu, että meille ovat selvästikin eräät
kysymykset tärkeämpiä ja keskeisempiä,
mutta viime kädessä joudumme arvioimaan syntyvää kokonaisuutta
kokonaisuutena, tuleeko siihen ja missä määrin
niitä parannuksia, joita me kaikki täällä odotamme
ja toivomme, ja näin siksi, koska me olemme menossa neuvotteluun,
jossa on 25 osapuolta. Jos tämä olisi kahdenvälinen
neuvottelu, olisi huomattavasti helpompi tällaisia ehdottomia
lähtökohtia asettaa.
Mutta voin kyllä todeta, että jo nyt näyttää siltä,
että jäsenvaltioiden enemmistö on selvästi
halunnut ja myöskin kaikki jäsenvaltiot ovat tämän tosiasian
jo hyväksyneet, sellaisen hallitustenvälisen konferenssin,
jossa aidosti käydään huolellisesti lävitse
kaikki ne kysymykset, jotka ovat jollekin jäsenvaltiolle
ja sitä kautta koko unionille tärkeitä.
Sehän ei tietysti takaa lopputulosta, mutta olisin hämmästynyt,
jos ei tähän ehdotukseen tulisi merkittävässä määrin
ja meitä tyydyttävällä tavalla
niitä parannuksia, joita eduskuntakin mietinnössään
esittää. Missään tapauksessa me
emme ole nostaneet käsiämme pystyyn vaan lähdemme
hyvässä yhteistyössä kaikkien
muiden EU-maiden kanssa alkavaan hallitustenväliseen konferenssiin.
Lopuksi, herra puhemies, ed. Soinille on ehkä syytä alleviivata
sitä, että Euroopan unioni on ja pysyy Pohjoismaiden
neuvoston ohella ainoana kansainvälisenä järjestönä,
jossa suomalaiset voivat asioida kaikissa elimissä omilla
kielillään: suomella tai ruotsilla.
Toinen varapuhemies:
Selonteon käsittelyssä seuraa nyt nopearytmisempi
debatti, jonka alussa tulen antamaan etusijan niille edustajille,
jotka ovat käyttäneet esittelypuheenvuoron tahi ryhmäpuheenvuoron.
Näiden edustajien puheenvuorojen enimmäiskestoaika
on 2 minuuttia, ja muuten debatti käydään
1 minuutin puheenvuoroin.
Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Se mitä ministeri Tuomioja
sanoi lopuksi, että Euroopan unioni on todellakin ainoa
kansainvälinen järjestö, jossa suomalaiset
voivat asioida suomen kielellä, pitää paikkansa.
Mutta kyllä tämän EU-keskustelun
yksi suunnaton pulma on se, että nämä suomenkielisetkin käsitteet
ovat äärettömän epäselviä ja
ristiriitaisia. On ollut mielenkiintoista viimeaikaisissa keskusteluissa
havaita, että sotilaat ovat käyttäneet
selkeäkielisiä puheenvuoroja, mutta ... (Ed. Pulliainen:
Mennään Natoon, se on selvää suomea!) — Ei
pelkästään, mutta kyllä minusta
esimerkiksi analyysi eri turvatakuu- ja puolustusytimistä on
ollut täsmällisempää kuin hallituksen puolelta. — Eli
toivomus on tulevaisuudessa, että enemmän selkokielistä ja
analyyttistä puhetta.
Yhdyn siihen, mistä täällä on
puhuttu, että on ollut tärkeää,
että keskustelu on ollut konsensushakuista ja käsittely
valiokunnassa konsensushakuista, ja se olikin aika loppuun saakka,
mutta sitten vasemmistoliitolla tämä politiikkamopo karkasi.
Esimerkiksi tässä ensimmäisessä ponnessa
annetaan kyllä väärä mielikuva
valiokunnan mietinnöstä. Valiokunnan mietinnössä esimerkiksi
koko ajan korostettiin ja kaikki ryhmät ovat sitä mieltä,
että YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntä EU:n
sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon on tärkeä,
mutta ei mielestäni näin kategorisesti voi sanoa,
että "aina oltava". Minä ainakin luotan Eurooppa-neuvostoon
enemmän esimerkiksi ihmisoikeuskysymyksissä ja
kansanmurhien ehkäisyssä kuin YK:n turvallisuusneuvostoon,
jossa Kiina ja Venäjä voivat käyttää veto-oikeuttaan.
Sen takia on parempi lähtökohta tämä valiokunnan
mietintö.
Toinen, jota voisi polemisoida, on veto-oikeuden käyttö,
jota vasemmistoliitto ehdottaa. Silloinhan kyllä Suomi
itse sulkisi itsensä niistä pelisääntöjen
määrittelyistä ja siitä kokonaisuuden hahmottamisesta
pois, joka nyt on minusta äärettömän
tärkeä asia.
Ville Itälä /kok (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Pidän tämän puheenvuoron
kokoomuksen puheenjohtajana, en valiokunnan puheenjohtajana. Kaksoishatutus
ei nyt toimi tässä, vaan kokoomuksen puheenjohtajana
kysyisin ulkoministeriltä — olisin kysynyt mielellään
pääministeriltä, jos hän olisi
ollut paikalla — mihin perustuu ne käsitykset
turvallisuuspolitiikan ratkaisuista, että niillä ei
ole kiire. Ulkoministeri sanoi äsken, että meillä on
aivan varmasti aikaa vuoteen 2006. Olen eri mieltä, että me
voisimme pitää siihen asti, kunnes nämä päätökset
astuvat voimaan, ilmassa roikkumassa sitä, mikä on
Suomen kannanotto. Haluaisin ulkoministerin täsmentävän,
mihin se perustuu, että Suomi voisi todella vain pitää tätä ilmassa.
Jos kuitenkin on niin, niin kuin monet asiantuntijat ovat sanoneet
valiokunnissa ja myös julkisuuteen, että todennäköisempää kuin
toisin päin on, että näitten päätösten
osalta tulee kiire eli Suomi joutuu kuitenkin ottamaan jo syksyn aikana
jollain tavalla kantaa, onko se ytimissä, missä ytimissä on
ja mikä aikataulu on. Sekin on, ulkoministeri, päätös,
jos me sanomme, että jättäydymme nyt
ulkopuolelle ja 2006 kerromme, mitä tulemme tekemään;
sekin on selkeä päätös siitä,
joka poikkeaa Suomen aikaisemmasta EU-politiikasta, että olemme
ytimissä. Silloin kerromme, että ainakaan nyt
me emme ole, ja teemme päätöksen joskus
myöhemmin.
Kun ed. Jaakonsaari toi esiin, että täällä on
ollut selkokielen tarve, niin hallitus jotenkin välttelee
sitä. Jos kuitenkin tämä asiantuntijoitten
näkemys pitää paikkansa, että ytimet
syntyvät, niin onko hallitus miettinyt jo etukäteen,
mitkä ovat hallituksen vaihtoehdot? Nyt me olemme kaikki yksimielisiä,
että niiden pitää olla avoimia ja niiden
pitää olla EU:n rakenteissa. Mutta jos näin
ei tapahdu ja asiat juoksevat nopeammin — niin kuin ovat
juosseet tähänkin asti nopeammin kuin olemme kuvitelleet — mikä on
hallituksen kanta, mitä silloin tehdään?
Se olisi tärkeä tietää, jotta
konsensusta voitaisiin vielä harjoittaa, mutta jos mennään
sammutetuin lyhdyin turvallisuuspolitiikassa eteenpäin,
en usko, että muut maat tulevat sitä Suomen osalta
kauan katselemaan.
Suvi-Anne Siimes /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ihan ensimmäiseksi kommentti kokoomukselle,
jonka mielestä Suomen täytyy aina mennä mukaan
kaikkiin ytimiin. Ehdotin puheenvuorossani, että Vanhasen hallitus
alkaisi aktiiviseksi tämän sosiaalisen voimavaraytimen
muodostamisessa Euroopan unioniin, ja toivon, että kokoomuskin
tätä sitten lämpimästi kannattaa,
kun hyvää tahtoa täynnä oleva
hallitus tässä eteenpäin pääsee.
Mutta vakavasti ottaen haluaisin kommentoida oikeastaan tätä turvatakuulausekeasiaa
ja ehdotustamme, että siinä pitäisi käyttää veto-oikeutta.
Toisin kuin puheenjohtaja Jaakonsaari olen itse sitä mieltä,
että tässä asiassa on kyse kahdesta eri
kysymyksestä. Ensimmäinen on kysymys siitä,
mitä Euroopan unionille tapahtuu näiden turvatakuiden
hyväksymisen myötä. Meidän mielestämme
nyt ratkaistaan se, tuleeko EU:sta sotilasorganisaatio vai pysyykö se
siviiliorganisaationa. Tämä voidaan estää veto-oikeutta
käyttämällä, ja kokonaan oma
kysymyksensä on sitten se, että jos turvatakuulausekkeita
tulee, mitä Suomi tekee omien ratkaisujensa suhteen.
Haluan palauttaa edustajakollegoiden mieliin sen, että kun
keväällä konventin työstä keskusteltiin,
vasemmistoliitto esitti turvallisuuspoliittisen selonteon aikataulun
aikaistamista juuri sen takia, että nämä turvallisuuskysymykset
ja vastaus siihen, "mitä Suomi aikoo tehdä jos",
olisi käsitelty ensin ja sitten olisi voitu siitä irrallaan keskustella
siitä, mikä on meidän näkemyksemme
siitä, mitä Euroopan unionille pitäisi
tapahtua.
Lisäksi haluaisin lyhyesti vielä puuttua selkokieliasiaan
ja kysymykseen sotilaallisten voimavarojen vahvistamisesta ja perustuslaillisesta
sopimuksesta. Mielestäni tässä asiassa
ei ole kysymys vain voimavarojen tehostamisesta eikä eräänlaisesta
sanaleikistä, vaan ihan raa’asta rahanmenon lisäämisestä.
Se, että näin on, käy hyvin ilmi sekä Solanan
turvallisuusstrategiasta että erityisesti sen ympärillä järjestetyistä asiantuntijaseminaareista
Euroopassa. Asia tulee osaltaan esille myös puolustusministerikokouksessa
Roomassa ylihuomenna. Haluaisinkin kuulla puolustusministerin kommentteja
siihen, mikä on nyt tämän vakava tulkinta:
Onko tämä vain kaunista sananhelinää,
vai halutaanko ihan oikeasti tällä lauseella kuroa
kiinni sitä eroa, joka Yhdysvaltain ja Euroopan välisissä asevarustelumenoissa on?
Hannu Takkula /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! On tyydytyksellä todettava, että hyvin
suuri yksimielisyys ja konsensus tässä keskustelussa
tänään on vallinnut.
Mitä nyt politiikan mopon karkaamiseen tulee, minun
mielestäni sekin on moniarvoisuutta. On hyvä,
että myös erilaisia näkökohtia,
ehkä vähän uhkakuviakin, maalaillaan
eteenpäin. Minun mielestäni tässä ennen
kaikkea kuitenkin on ollut kysymys institutionaalisista kysymyksistä ja Euroopan
unionin toimielinten välisestä tasapainosta. Mutta
on totta, että puolustusulottuvuus ja sotilaallisen liittoutumisen
pelko on noussut hyvin voimakkaasti keskusteluun.
Sotilaalliseen liittoutumiseen haluaisin muistuttaa, että meillä on
nyt olemassa tämä turvallisuustyöryhmä,
joka osaltaan on valmistelemassa turvallisuuspoliittista selontekoa
2004. Keskustalla on Hämeenlinnan puoluekokouksessa päätetty
kanta, että mikäli tämän turvallisuuspoliittisen
selonteon valmistelu päätyy suosittamaan sotilaallista
liittoutumista, silloin on järjestettävä kansanäänestys.
Siinä me olemme linjanneet hyvin selvästi oman
kantamme. Mutta kun puhumme nyt Euroopan unionista, on muistettava,
että unionin oikeudellinen luonne ei muutu tämän
uuden sopimuksen myötä. Siksi tarkalla silmällä ja korvalla
seurataan hvk:ta ja hvk:n kehittymistä.
Arvoisa puhemies! Haluaisin nostaa esille kaksi asiaa, mistä olen
erittäin ilahtunut. Niistä on vallinnut täällä yksimielisyys:
Keskustan näkemys siitä, että perustuslailliseen
sopimukseen tulee ehdottomasti sisällyttää määräys,
jolla pysyvästi tunnustetaan pohjoisten ja itäisten
erittäin harvaanasuttujen alueiden erityisasema, on saanut
laajasti kannatusta. Uskon, että tältä osin myöskin
hvk:ssa tullaan toimimaan, samoin kuin sitten tämän
monimuotoisen maatalouden säilyttämiseksi Euroopan
eri alueilla. Siitä esimerkiksi ed. Kankaanniemi omassa
puheenvuorossaan kantoi (Puhemies koputtaa) huolta. On tärkeää huolehtia,
että nämä asiat tulevat perussopimukseen.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Suomessa on ollut perinteenä se,
että me pyrimme toimimaan kansallisesti yksituumaisesti
unionipolitiikassa. Erityisesti me olemme pitäneet huolta
siitä, että keskeisissä turvallisuuspoliittisissa
kysymyksissä varoisimme tämmöisen kansallisen
perusyhtenäisyyden rikkomista. Olen hämmästynyt
nyt kahden johtavan oppositiopuolueen puheenjohtajien esiintymisestä täällä,
sekä ed. Itälän että ed. Siimeksen osalta.
Ed. Siimes tuntuisi elävän ikään
kuin toissa päivässä, ja ed. Itälä tuntuu
elävän ikään kuin ylihuomisessa.
Jollain merkillisellä tavalla tietoisesti halutaan rikkoa
sitä perusyhteisymmärrystä, joka joka
tapauksessa meillä Suomessa vallitsee sekä unionipolitiikasta
että turvallisuuspolitiikasta. Ed. Siimes on ikään
kuin tietämätön siitä, että jo
Maastrichtin sopimuksessa unionille luotiin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka,
joka
Amsterdamin sopimuksessa muutettiin yhteiseksi puolustuspolitiikaksi.
Euroopan unionissa on jo olemassa tässä mielessä turvallisuus-
ja puolustuspolitiikkaa, ja sen pelisääntöjä nyt
konventissa ollaan täsmentämässä.
Ed. Itälä on vuorostaan kysymässä siihen suuntaan,
että meidän pitäisi tehdä jo
täällä ratkaisu siitä, mihin
ytimiin liittyisimme, meillä on kiire tehdä ratkaisuja
asioissa, joissa me olemme täydellisessä blankotilanteessa.
Me olemme parhaillamme määrittelemässä unionin
puolustuspolitiikan luonnetta. Se on tässä hvk-prosessissa käynnissä.
Se prosessi oli konventissa käynnissä. Meillä ei
ole minkäänlaista edellytystä eikä mahdollisuuttakaan
tässä vaiheessa ottaa kantaa siihen, menisimmekö mukaan
johonkin ytimeen vai ei. Nyt olemme siinä tilanteessa,
että meillä täytyy olla mahdollisimman
vahva neuvottelutilanne, ja vahva neuvottelutilanne on vain siinä asetelmassa,
että me emme muodosta kantaamme konkreettisesti tässä asiassa,
vaan pyrimme luomaan ne pelisäännöt,
joilla unioni puolustusyhteistyötään
kehittää.
Arvoisa puhemies! Toinen kysymys, joka täällä on
vahvasti ollut esillä, on kansanäänestyskysymys.
Kahdessa puheenvuorossa, jopa vastalauseessa, tullaan edellyttämään
kansanäänestystä. Ovatko edustajat tietoisia
(Puhemies koputtaa) siitä, että nimenomaan Euroopan
unionin liittovaltiota ajavat voimat ovat vahvimmin kansanäänestystä ajamassa,
koska kansanäänestyksen kautta (Puhemies koputtaa)
haettaisiin perustuslaille todella perustuslain merkitys, jolloin
se muuttuisi kansainvälisestä sopimuksesta todella liittovaltion
perustuslaiksi? Siksi tämä kansanäänestyskeskustelu
tässä vaiheessa on ehdottoman ennenaikainen.
Suvi Lindén /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Hallituksen selonteolla on kokoomuksen täysi
tuki. On kuitenkin olemassa kysymyksiä, joihin haluaisimme
vastauksia. Kokoomus omassa ryhmäpuheenvuorossaan halusi herättää keskustelua
turvallisuus- ja ulkopolitiikasta. Ulkoministeri Tuomioja erinomaisesti
syleili lähes kuoliaaksi kokoomuksen aloittaman keskustelun.
Toivon, että tämä hiljaisuus ei ole pysyvää tämän
keskustelun jälkeen. Kuten puheenjohtaja Itälä totesi,
meillä on erilainen näkemys siitä aikataulusta,
missä päätöksiä joudutaan
tekemään. Mielestämme voisimme käydä kansalaiskeskustelua
EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta ja myös Naton
mahdollisesta roolista siinä, jotta asiat olisivat riittävästi
pohdittuja ja pureskeltuja, kun sitten päätöksenteon aika
tulee. Maamme korkein johto on todennut, että ei pidä hötkyillä,
mutta voidaan nopeasti joutua tekemään päätöksiä.
Edustajat Seppo Särkiniemi ja
Tapani Tölli merkitään läsnä oleviksi.
Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Täytyy myöntää,
että ministeri Tuomiojan puheenvuoro oli pienoinen pettymys,
koska nimenomaan olisin toivonut, että tässä debatissa
olisitte vastannut näihin keskeisiin kysymyksiin, joihin
liittyen myös kansalaisilla on epävarmuutta. Kaikki
tiedämme, että hvk:n tulos on vielä ennalta-arvaamaton,
ja juuri siksi eduskunta on halunnut antaa väljän
mandaatin, jotta tämä luottamuksellinen yhteys
hallituksen kanssa syntyisi ja jatkuisi. Mutta esimerkiksi
kysymyksissä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta on
totta kai tärkeää, että mietitään
ja keskustellaan myös kansalaisille ymmärrettävällä tavalla Suomen
neuvottelustrategiasta. Niillä instituutioilla, joita konventti
nyt ehdottaa, on mahdollista saada aikaan hyvin erilaisia ratkaisuja,
ja jos mietitään, mikä Suomen neuvottelustrategia
voisi olla, niin totta kai yhdyn siihen käsitykseen, mikä ulkoasiainvaliokunnallakin
on ja minkä ryhmäpuheenvuorossa sanoin: ei ytimiä.
Mutta jos mietitään niitä sisältöjä,
joita käydään läpi, niin nimenomaan
pitäisi tähän turvallisuusstrategiaan
nähden verrata, miten instituutioita kehitetään
eteenpäin. Paineet puolustusmenojen kasvattamiseen ovat
suuret. Suomen osalta kannattaa muistaa se, että tällä hetkellä,
vaikka bkt-osuus puolustusmenojen kohdalla on 1,2 prosenttia, Suomi
investoi puolustusmateriaaliin erittäin paljon. Koska meillä on
asevelvollisuusarmeija, niin puolustusinvestointien osuus on suuri.
Näin ollen jos ajattelee niitä kysymyksiä, jotka
liittyvät kriisinhallintaan, niin olennaista kai on se,
miten näitä voimavaroja suunnataan ja mitä koordinaatioetua
voitaisiin tällä yhteistyöllä saada.
Jos tätä tavoitetta ei tunnusteta, niin vaarana
on se, että puolustusmenot kasvavat. Näin ollen
Suomella pitäisi olla oma linja ja omat tavoitteet myös
tässä keskustelussa eikä vain pelkästään
pitäydyttäisi siihen, mistä on kyse instituutioissa,
vaan mitkä ovat ne isommat tavoitteet ja pitkän
linjan tavoitteet EU-politiikan ja turvallisuuspolitiikan osalta.
Henrik Lax /r(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunta on korostanut, että perussopimukseen
otettavien perusoikeuksien kunnioittaminen on hyvin tärkeää unionin
legitimiteetin kannalta ja sen vuoksi niiden toteuttamismahdollisuuksistakin
täytyy pitää huolta. Nyt on käynyt
niin, että Nizzan perusoikeuskirjan syrjintäkiellosta
on yhtenä syrjintäperusteena pudotettu pois kieli.
Sitä me emme tiedä, onko tämä lipsahdus,
joka johtuu loppukiireestä, vai onko tämä itse
puheenjohtaja Giscard d"Estaingin puumerkki.
Sen vuoksi kysynkin, aikooko hallitus selvittää tätä ja
ajaa tätä syrjintäkieltoa takaisin tähän perusteena.
Suomihan oli silloin Nizzan kokouksen alla hyvin aktiivinen silloisessa
konventissa, että tämä saatiin aikaiseksi.
Sillä on merkitystä muun muassa suomen kielen
aseman pönkittämiseksi Ruotsissa. Sillä on
merkitystä myös venäjänkielisen
väestön integroimiseksi Baltian maissa jne. Minä toivon
ja edellytän, että hallitus ajaa tätä linjaa.
Tarkoitushan oli, että nämä Nizzan perusoikeusasiakirjan
mukaiset oikeudet ihan sellaisinaan saatetaan voimaan tässä Euroopan unionin
perusoikeussopimuksessa.
Toinen varapuhemies:
Seuraavaksi ed. Kankaanniemi, jonka puheenvuoropyyntöä kone
ei ainakaan ollut rekisteröinyt.
Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):
Kiitos, herra puhemies! Seisoin kyllä pitkään,
ja keltainen valo palaa edelleen, mutta se siitä.
Arvoisa puhemies! Minulle jäi epäselväksi kyllä nyt,
mihin kokoomus haluaa tässä turvallisuuspoliittisessa
ratkaisussa tässä yhteydessä päätyä.
Se olisi tietysti ihan tavattoman arvokasta, että sen saisi
selväksi. Omalta osaltamme katsoimme, että hallituksen
linja on perusteltu, vaikka se ei ole ehkä riittävän
selkeä tässä suhteessa. Pitää selkeämmin
torjua tässä vaiheessa varsinkin selvittämättömät
asiat, jotka ovat tarjolla konventin esityksen pohjalta. Katson,
että meidän tulee nyt menetellä sillä lailla,
että ei sitouduta mihinkään sellaiseen,
mikä tulee nopeasti sitten mahdollisesti eteen eri vaiheissa
tai tuleeko edes koskaan. (Eduskunnasta: Ei ole sitouduttukaan vielä!) — Ei
ole sitouduttu vielä, ja hallituksen linja on tässä suhteessa
mielestäni ihan oikea ja selvä.
Herra puhemies! Sitten kahteen muuhun asiaan, ehkä tässä ei
riitä aika kuin yhteen asiaan: valtuutuslausekkeet. Olisin
toivonut, että ulkoministeri Tuomioja olisi hieman niitä tarkastellut.
Selonteossakin selkeästi sanotaan, että valtuutuslausekkeitten
kautta perustuslaillista päätösvaltaa
siirtyy kansallisilta parlamenteilta unionin viralliseksi toimielimeksi
muuttuvalle Eurooppa-neuvostolle. Tämä on sellainen äärimmäisen
vakava periaatteellinen ja myös käytännön
kysymys, johon pitää vakavasti paneutua, olemmeko
siis kuitenkin luovuttamassa perustuslaillista päätösvaltaa,
joka kuuluu Suomen kansalle, unionin viralliseksi toimielimeksi muuttuvalle
Eurooppa-neuvostolle, jossa vielä tasavallan presidentti
osittain meitä edustaa eikä parlamentti ole tätä kautta
valvomassa sitä päätösvallan
käyttöä.
Timo Soini /ps (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ihan ensiksi tuen tätä ed. Kankaanniemen
näkemystä siitä, että tämä suvereniteetin
ja päätösvallan luovuttaminen on vakava
asia, ja sitä en hyväksy.
Pidän hyvänä, että ulkoministeri
Tuomioja vastasi kielikysymyshuoleen, ja nyt on asteen verran levollisempi
olo. Kuitenkin minua askarruttaa, aivan niin kuin ed. Lax sanoi,
miksi näitä jätetään
sitten pois. Minä ajattelen tätä perustuslakiluonnosta
sikäli, että kun siellä on kerran raha,
siellä on hymni, siellä on muita tunnusmerkkejä,
miksei siellä ole kieltä. Mielestäni
siihen on joku syy, koska siihenhän kielet luonnollisesti sopisivat.
Minä epäilen, että jatkossa tulee olemaan
niin, että unionissa toimitaan muutamalla suurkielellä ja
me saamme päätökset sitten omalla kielellämme
tiedoksi. Näin tässä valitettavasti todennäköisesti
tulee käymään.
Sitten haluan antaa myönteisen palautteen ed. Kimmo
Kiljuselle siitä, että hän rehellisesti
totesi, mikä tämä juna on: Maastricht—Amsterdam—Nizza,
hän hyvin rehellisesti sanoi. Siellä on ollut
eri vaiheita, missä tahdissa tämä juna menee.
Minä en tosin tässä junassa välitä olla,
en ykkösluokassa enkä tavaravaunussa. Jos tulee sinne
hinku, minä voin ottaa sen resiinalla kiinni. (Naurua)
Ville Itälä /kok (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olen samaa mieltä ed. Kimmo Kiljusen
kanssa: Vasemmistoliitto on palannut ajassa taaksepäin,
ja me kokoomuksessa katsomme tulevaisuuteen. Se, mitä me
haluaisimme, on, että hallituskin katsoo, ei elä vain
tätä päivää vaan miettii
päivän eteenpäin, viikon eteenpäin. Valiokunnassa
moni asiantuntija sanoi, että hallitukselle tulee vielä kiire,
saattavat tulla jo kuukauden päästä eli
nyt noin parin viikon päästä nämä asiat
sillä tavoin pöytään, että nämä linjaukset
eivät enää riitä vaan hallituksella
pitää olla visioita, tulevaisuuteen pitää katsoa.
Me kysymme sitä hallitukselta.
Ed. Kankaanniemi, te huusitte, että halutaan tietää kokoomuksen
linja. Nyt ei ole oppositioittenvälinen konferenssi menossa
vaan hallitustenvälinen konferenssi, ja hallituksella pitää olla
se visio ja selkeä linja, että kansalaiset tietävät
ja me tiedämme, voimmeko tukea hallitusta vai emme. Pitää ajatella
päivää pidemmälle, ed. Kiljunen.
Suvi-Anne Siimes /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Konventtiedustaja Kimmo Kiljunen on näemmä niin
paljon Euroopan parlamentin sosialistiryhmän ajatusten
lumoissa, että jos ed. Kiljusen ehdotukset olisi otettu lähtökohdaksi,
Suomen hallituskaan ei olisi koskaan edes tavoitellut enää oman
kansallisen komissaarin säilyttämistä,
niin että se nyt näistä näkemyksistä.
On totta, että Suomella on aikaa miettiä Suomen
omaan liittoutumattomuuteen liittyviä ratkaisuja vuoteen
2006 ja vaikka kuinka pitkälle sen ylikin. Sen sijaan Euroopan
unionin tulevasta luonteesta, siitä, onko se tulevaisuudessa
puolustusliiton kaltainen vai ei, päätetään
hallitustenvälisessä konferenssissa nyt.
Ongelma on, arvoisa puhemies, se että hallitus ei halua
nyt ottaa kantaa siihen, mitä Euroopan unionille ja sen
luonteelle on tapahtumassa. Vasemmistoliitto ei vastusta EU:n kriisinhallintatehtäviä,
ei edes sotilaallisia sellaisia, mutta me vastustamme Euroopan unionin
muuttamista puolustusliiton suuntaan, ja se, että turvatakuissa on
kyse siitä, käy ilmi myös ulkoasiainvaliokunnan
mietinnöstä. Mielestäni tälle
keskustelulle olisi hyväksi, jos me kaikki muistaisimme
sen, että tässä asiassa ei ole kysymys
vain Suomen tulevaisuudesta ja siihen liittyvistä ratkaisuista vaan
siitä, mitä tapahtuu Euroopalle, Euroopan unionille,
ja tämä on se asia, johon viime kädessä voidaan
vaikuttaa myös veto-oikeuden käyttämisen
avulla.
Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja
Herra puhemies! Valtuutuslausekkeiden osalta vallitsee täysi
yksimielisyys: Ne ovat huono tapa, eikä niitä sellaisina
tulisi hyväksyä, ja tämä on myös
eduskunnan mietinnössä todettu.
Sitten turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta vielä.
Ed. Anttila kysyi voimavaroista. Nyt kun olemme tekemässä perustuslaillista
sopimusta, pitäisi todellakin tehdä ero ikään
kuin perustuslakiin kuuluvien asioiden ja varsinaisen politiikan välillä.
Perustuslaki määrittelee ne puitteet, joissa politiikkaa
tehdään, ja sen vuoksi ei missään kansallisessakaan
perustuslaissa ole määräyksiä siitä,
että esimerkiksi sotilaallisia voimavaroja tulisi kehittää.
Tämä on ihan tällainen yleisperiaate,
jonka vuoksi me emme pidä tätä todellakaan
tarpeellisena emmekä suotavana. Minä toivon, että tästäkin
syntyy asiallista keskustelua.
Sen sijaan varmasti kaikki kyllä voivat tunnustaa sen,
että niihin unionin vahvennettuihin kriisinhallintatehtäviin,
joita me kannatamme sellaisina kuin ne on tähän
esitykseen otettu, tarvitaan myös lisää voimavaroja.
Mutta tämähän ei ole Suomelle ongelma.
Suomihan on yksi niistä muutamasta EU-maasta, jotka ovat
tähän asti niin sanotusti Helsingissä määritellyn
headline goalin jo täyttäneet unionin yhteiseen
kriisinhallintaan osoitettavien voimavarojen osalta. Ei ole näköpiirissä,
että se, mitä tässä nyt esitetään,
toisi lisää tähän, koska itse
puolustusratkaisuthan säilyvät kuitenkin kansallisina.
Kysymys on siitä, että kansallisista voimavaroista
osoitetaan jokin osa, joka on sitten kunkin maan omalla päätöksellä yhteisiin
EU-operaatioihin käytössä, eikä tähän
ole tulossa muutoksia.
Sitten turvalausekekysymys. Hallituksen kanta on täysin
selvä, että emme kannata sellaista. Emme pidä sitä oikeana
kehityksenä unionille emmekä myöskään
tarpeellisena. Tähän on erittäin monia
näkökulmia myöskin muista lähtökohdista,
jotka liittyvät sitten myöskin siihen, että Naton
ja tällaisen artikla 5 -tyyppisen tai sitä lähentelevän
sitoumuksen välillä on tietty ristiriita. Ei voi
oikein olla tällaisia osittain päällekkäisiä ja
osittain limittäisiä sitoumuksia. Tähän
perustuu meidän käsityksemme siitä, että tällaisia ei
tule hyväksyä.
Sitten vielä aikataulusta mahdollisimman selvästi
ed. Itälälle. Kun hän nyt vetosi asiantuntijoihin,
niin mikä on se asiantuntija tai mikä on se asia,
joka jonkun kuukauden kuluttua edellyttäisi, että meidän
pitäisi ottaa kantaa? Jos nämä ehdotukset,
toistan vielä, menisivät sellaisina lävitse
kuin ne konventissa on kirjoitettu, ne tulevat voimaan silloin,
kun tulee tämä perustuslaillinen sopimus, vuonna
2006. Tästä 2003:sta vuoteen 2006 on aika pitkä aika
meidän niin kuin muidenkin ilmoittaa, haluavatko he olla
mukana vai ei tällaisessa. Jos noudatetaan sitä teidän
aivan oikeata logiikkaanne siitä, että nyt ei
pidä mennä sanomaan, että emme ole mukana,
niin yhtä selvää logiikkaa on, että ei
meidän pidä myöskään mennä sanomaan,
että me olisimme mukana jossain sellaisessa, jota emme
pidä unionillekaan toivottavana kehityksenä.
Toinen varapuhemies:
Sitten siirrymme 1 minuutin vastauspuheenvuorokierrokselle.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! En todennut kokoomuksen katsovan tulevaisuuteen
vaan totesin kokoomuksen elävän ylihuomisessa,
kun päätöksiä tehdään tänä päivänä.
Te arvioitte spekulatiivista tulevaisuutta ja edellytätte,
että me teemme päätöksen asioista,
joista meillä ei ole vielä reunaehtoja olemassa.
Ed. Siimes, te totesitte minun kantani koskien komissaaria,
että olisin ikään kuin toisen tyyppisillä reunaehdoilla
vaikuttamassa kuin niillä, mitkä ovat tämänhetkinen
hallituksen kanta. Olen ollut sitä mieltä, että jokaisella
maalla tulee olla oma komissaari, ed. Siimes, ja vaihtoehtoisena
tavoitteena on silloin se, että jos ei pystytä pitämään
jokaisesta komissaarista kiinni, olisi pyrittävä edes
siihen ratkaisuun, että pienempi komissio mutta tasavertainen
kierto.
Ed. Siimes, tiedättekö, mitä Nizzan
sopimus sanoo tänä päivänä?
Te olette ollut ministerinä hallituksessa silloin, kun
on sovittu siitä, mitä Nizzan sopimuksessa sanotaan,
mikä on juuri tämä malli: Kun on 27 unionin
jäsenmaata ja komission koko pienenee, niin silloin noudatetaan tasavertaista
kiertoa. Se on ollut se toinen vaihtoehto, mitä olen tuonut
esille. Se on se vaihtoehto, jonka te olette jo kirjannut hallituksen
jäsenenä (Puhemies koputtaa) aikoinaan, kun Nizzan
sopimukseen on menty. Oli jollain tavalla alatyylistä viitata
toisen tyyppiseen lähestymistapaan tässä.
Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minä palaan tähän niin
sanottuun Nato-optioon suoraan. Haluaisin siihen ulkoministeriltä vastauksen.
Nythän näyttää Suomessa siltä,
että me liitymme vasta, jos Suomen turvallisuus selvästi
vaarantuu. Toisin sanoen me emme ole edes solidaarisia niille Nato-maille,
jotka tällä hetkellä ovat jo valtaosaltaan
EU:n jäseniä. Me haluamme jotenkin kurkkia ovenraosta,
mutta kun ainoastaan neljä viidestätoista maasta
tällä hetkellä EU:ssa on liittoutumattomia
ja laajennuksen jälkeen niitä on vain kuusi, me
olemme aika mielenkiintoisessa joukossa silloin.
Nukummeko me onnemme ohi tässä kaikessa? Turvallisuuspoliittisessa
ytimessä joka tapauksessa tavalla tai toisella, EU:n sisällä tai
sen ulkopuolella, tulevat olemaan Nato-maat ja EU:n jäsenmaat.
Minusta tämä on hyvin huolimatonta keskustelua,
mitä täällä käydään.
Viittaan edelliseen puheenjohtaja Itälän puheenvuoroon.
Nato tiivistää joka tapauksessa myös
yhteistyötä Venäjän kanssa.
Miten tämä kaikki meille ei ole mahdollista?
Outi Ojala /vas (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Hieman ihmetyttää tässä keskustelussa
se, että kansanäänestyskysymystä kierretään
kuin kissa kuumaa puuroa. Eilisen valiokunnan kokouksen jälkeen
ovat jälleen muun muassa ministeri Kalliomäki
ja myöskin valiokunnan puheenjohtaja Jaakonsaari esittäneet
näkemyksiä, joissa tavallaan käy ilmi
se, että kansanäänestystä ei
aiotakaan järjestää.
Tässä suhteessa olen hyvin ihmeissäni
vihreiden käyttäytymisestä, että he
antavat ymmärtää, että vasemmistoliiton
esittämä ponsi kansanäänestyksestä ja
sen mahdollinen häviö täällä merkitsisi
jotenkin sitä, että eduskunta ottaa lopullisen
kannan. Sitähän se ei tietenkään
merkitse. Se merkitsee vain, jos se ei mene lävitse, että tässä vaiheessa
ei vielä kannateta kansanäänestystä. Oikea
tapa olisi kertoa kansalaisille nyt se, mitä aiotaan tehdä.
Jos, niin kuin täällä perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja
ed. Alho totesi, kysymyksessä on poliittinen valinta, kyllä nyt
varmasti kaikissa eduskuntapuolueissa tiedetään
tasan tarkkaan, halutaanko tämä merkittävä uudistus,
joka sieltä tulee ulos, kansanäänestykseen
vai ei. Reilua olisi kansalaisten kannalta kertoa myöskin ratkaisu.
(Puhemies koputtaa)
Ed. Kiljuselle toteaisin sen, että vanhanaikaista ei
ole se, että haluaa kantaa globaalia vastuuta muin keinoin
kuin sotilaallisin keinoin.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kokoomuksen suuntaan nyt: Ed. Itälä,
te totesitte, että me muut ajamme sammutetuilla lyhdyillä.
Kun olen kuunnellut teidän puheenvuorojanne (Välihuutoja) — kyllä se
kohdistui kaikkeen, koska tässä asiassa oltiin vähän
samalla puolella — minä totean, että teillä on
valopetroli loppunut tai karbidi loppunut kerta kaikkiaan.
Nyt siis te puheenjohtajana ette puhunut mitään
Nato-optiosta. Näin ei myöskään
puhunut ed. Lindén ryhmäpuheenvuorossaan. Nyt
ed. Akaan-Penttilä toi tämän Nato-option
esille. Kertokaa nyt sen jatkoksi, mitkä ovat ne uhkakuvat
ja kuka vaatii ottamaan kantaa, kuka tai mikä on se taho,
sanokaa se heti. Silloin näyttäisi siltä, että valopetrolia
alkaa löytyä taas.
Esa Lahtela /sd (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Yksi tärkeä kysymys
tässä, joka on vilahdellut, on se, millä taktiikalla lähdetään
neuvottelemaan tästä eteenpäin. Se taktiikka,
jotta meillä ei ole semmoista järjestystä olemassa,
mistä pidetään kiinni, on ongelma. Täällä puhutaan
jotain Itä- ja Pohjois-Suomen erityisasemasta tai puolustusulottuvuudesta,
mihin asti mennään, ja annetaanko markkinavoimien
varaan kaikki hyvinvointipalvelut vai mikä tämä systeemi
on. Tässähän voi käydä sillä tavalla,
että jää pelkästään
luu käteen. Hallituksen on helppo perustella jossakin vaiheessa,
että joo, tämä on se paras vaihtoehto,
mikä on valittavissa, koska kaikki käy tässä tilanteessa.
Jotenkin tästä järjestys puuttuu.
Yksittäiset kansalaiset, kun he ottavat yhteyttä,
ovat kuvanneet Suomen tilannetta sillä tavalla, että tämä on
kuin ennen vanhaan ja nytkin, kun pankkiin menee köyhempi
ihminen: Siellä housunpolvet kuluu ja hattu on maassa,
päästä pois. Suomen asenne on vähän
samanlainen, että kaikki lähes kelpaa.
Jari Vilén /kok (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Kokoomuksen lähtökohtana
hallitustenvälisessä konferenssissa on ollut tukea
laajaa kansallista konsensusta. Kokoomus on sitoutunut siihen mietintöön,
jonka ulkoasiainvaliokunta antoi, jonka lähtökohtana
on se, että myös me vastustamme suljettujen ytimien syntymistä,
mutta jos tällainen tulee syntymään, lähdemme
siitä, että se tapahtuu sen tiivistetyn yhteistyön
periaatteiden mukaisesti, joka on avointa kaikille. Tämä on
selkeästi ollut meidän lähtökohtamme,
linjauksemme, johon olemme sitoutuneet. Hämmästelen,
jos muut edustajat ja ed. Kimmo Kiljunen eivät ole lukeneet
tätä mietintöä ja siinä olevia
sitoumuksia, joita olemme tehneet.
Olen itse pahoillani siitä, että vasemmistoliitto
tekee nyt sisäpolitiikkaa näin keskeisellä kansallisella
kysymyksellä, ja joku voisi väittää,
että puheenjohtaja Siimes on tainnut jäädä menneen maailman
miesten vangiksi tässä kysymyksessä.
Se, mitä itse havaitsen hallituksen sisällä ennen
kaikkea pääministerin ja ulkoministerin välillä olevana
ristiriitana, on kysymys, voiko tietyissä asioissa edetä rakenteiden
sisällä vai ulkopuolella. Ulkoministeri Tuomioja
totesi hyvin selkeästi sen, että hän
haluaa, että jos jotkut valtiot haluavat edetä nopeammin,
ne voivat tehdä sen rakenteiden ulkopuolella, (Puhemies
koputtaa) mutta pääministeri on toistuvasti ...
Toinen varapuhemies :
(koputtaa)
Arvoisa edustaja!
... ulkoasiainvaliokunnassa ja muualla tuonut esille sen, että hän
toivoo kaiken tämän (Puhemies koputtaa) yhteistyön
tapahtuvan rakenteiden sisällä. (Puhemies koputtaa)
Haluaisin tietää, onko hallituksen pääministerin
ja ulkoministerin välillä selkeä linjaerimielisyys
tässä kysymyksessä.
Toinen varapuhemies:
Edustajille todettakoon, että minuutti on minuutti
sekä hallituksen että opposition edustajille.
Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minusta on turha nyt syytellä siitä,
ollaanko eilispäivän tai ylihuomisen miehiä tai
naisia. Oikeastaan haluaisin täsmentää, missä meidän
erimielisyytemme ministeri Tuomiojan kanssa kulkee.
Ministeri Tuomioja toteaa aivan oikein, että hallitus
ei kannata turvatakuulauseketta ja tällainen turvatakuulauseke
ei ole tarpeen, ja me olemme samaa mieltä siitäkin,
että turvatakuulauseke saattaisi muuttaa EU:n puolustusliitoksi, sotilasliitoksi.
Kysymys on siitä, mitä silloin, jos tällainen
artikla on tulossa, hallituksen pitäisi tehdä.
Me olemme sitä mieltä, että tarvittaessa
se pitää estää veto-oikeudella.
Mutta meille on epäselvää, miksi
hallitus ei halua ottaa nyt kantaa niihin keinoihin, millä tavalla
tämä turvatakuulauseke estetään.
Jos me olemme samaa mieltä, että se ei ole tarpeen,
niin mitä hallitus aikoo tehdä estääkseen
turvatakuulausekkeen sisällyttämisen tähän
ehdotukseen, sehän on ydinkysymys nyt. Luulen, että me
kaikki, (Puhemies koputtaa) myös ed. Itälä,
liikumme todella ajassa, (Puhemies koputtaa) kun me asetamme tämän
kysymyksen. Siitä me olemme yhtä mieltä.
Pekka Kuosmanen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta mielestäni
puuttuu tällä hetkellä semmoinen jämäkkä linja
ja kanta, millä tavalla Suomi suhtautuu EU:n hvk:ssa tähän
turvallisuuspoliittiseen lausuntoon. Siinä mielessä ihmettelen
sitä, että hallitus ei ole selkeästi
tuonut meille sitä linjaa esille, mikä on Suomen
kanta tähän asiaan. Toivoisin, että pääministeri
meille selvittäisi nyt rehellisesti tämän,
mikä Suomen kanta on. Sitten taas toisaalta: Aikooko hallitus
aikaistaa turvallisuuspoliittisen selonteon antamista eduskunnalle
sen takia, että me voisimme evästää toisaalta
hallitusta, jos hallitus ei tiedä, mitä pitää tehdä?
Kari Uotila /vas (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Puutun ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan
ed. Jaakonsaaren puheenvuoroon, kun hän vähän
arvosteli, että vasemmistoliitto antaa tässä väärän
kuvan. Hän omassa esittelypuheenvuorossaan koskien puolustusmateriaalivirastoa
totesi täällä eduskunnalle, että tämä, että sitoudutaan
parantamaan asteittain puolustusvoimavaroja, saattaa pitää mahdollisuuden
sisällään myös puolustusbudjettien
pienentämiseen. Minusta tämä on aika
löysä heitto täällä. Kaikella
ystävyydellä: tätä ei kyllä usko
erkkikään, jos näin leikkimielisesti
sanon.
On aivan selvä, että kun tämä ei
liity edes Helsingin velvoitteiden täyttämiseen
ja kriisinhallintakyvyn parantamiseen jne., vaan puolustusmateriaalivirastolla
on ihan eri tehtävä — se kehittyy hyvin
nopeasti, niin kuin täällä todettiin — niin
tämä tähtää varmasti
puolustusmateriaalihankintojen ja Puolustusvoimien vahvistamiseen
kautta linjan. Se on silloin suuri kysymys, ja valtiovarainvaliokunta
on aivan oikein lausunnossaan (Puhemies koputtaa) puuttunut myös
siihen, että se asiallisesti kaventaa myös kansallista budjettivaltaa.
Arto Satonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ulkoministeri Tuomioja totesi täällä,
että meidän ei tule osallistua sellaisiin ytimiin,
joita emme pidä EU:n kannalta hyvinä. Eikö tämä kääntäen
sitten tarkoita sitä, että meidän tulee
osallistua sellaisiin ytimiin, joita me itse olemme muodostamassa.
Tämä olisi ikään kuin luonteva
toimintatapa. Ihmettelen sitä, mikä meidän
roolimme siellä neuvottelupöydässä sitten
on, jos me emme ikään kuin ole vakavasti harkitsemassa
vähintään osallistumista niihin ytimiin.
Muutenhan me olemme ikään kuin ulkopuolisia siinä neuvottelupöydässä.
Eikö tämä myöskin toimi vastaavalla
tavalla toiseen suuntaan?
Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Olennaista on se, ettei ole syntymässä mitään
Natosta irrallista EU-puolustusta. Syntyy Naton puitteisiin EU-puolustus, jos
syntyy. Tästä sitten seuraa se, että jos
EU-puolustukseen mennään Suomen osalta, niin ollaan
samalla myös Natossa. Tämmöinen logiikka
tässä on, ja luulenpa, että kokoomus
juuri tämän takia prässääkin
Suomea nyt EU-puolustukseen ja sinne ytimeen. Te saatte kaksi kärpästä yhdellä iskulla:
Ollaan sitten lopulta siis myöskin Natossa.
Tämä on minusta se olennainen kysymys, jonka
tässä pitää ruveta selviämään.
Nyt ollaan siis kysymyksessä, joka on minusta perimmäisen
iso. Ja jos joskus niin tässä asiassa, kun Nato-asia
on loppujen lopuksi päätettävänä,
Suomen pitää olla tiukka. Minä näen
myös niin, että tälle militarismin tielle
lähteminen on nimenomaan EU:n kannalta syvästi
virheellistä, mutta se samalla vie myös Suomen
Natoon, ja tästä pitää ruveta
puhumaan suoraan.
Maija Perho /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä selonteossa ja ulkoasiainvaliokunnan
mietinnössä on todettu, että jos tämä voimavaraydin
ja turvatakuuydin kuitenkin toteutuisivat ulkoasiainvaliokunnan
ja hallituksen näkemyksen vastaisesti, niin tämän
yhteistyön pitää noudattaa tiiviimmän
yhteistyön periaatteita. Tältä osin kysyisin:
Mitä muuta pitää edellyttää?
Mitä hallituksen näkökulmasta pitää edellyttää sen
lisäksi, että arvioidaan muun muassa unionin kokonaisetu?
Nato-keskustelusta lyhyesti haluaisin todeta sen, että turvatakuut
voivat olla myös niin sanotusti poliittisia. Kokoomus on
halunnut avata keskustelua nimenomaan siitä analyysistä,
miksi olisi (Puhemies koputtaa) perusteltua tai miksi ei olisi perusteltua,
eikä ole halunnut avata tätä Nato-tietä ikään
kuin kyökin kautta.
Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tuohon kansanäänestysasiaan:
Ed. Hautala tuli nyt saliin, ja haluaisin viitata siihen, että hän
hyvin voimakkaasti on puhunut kansanäänestyksen
puolesta julkisuudessa vihreänä kansanedustajana
ja aikaisemmin EU-parlamentin jäsenenä. Nyt todellakin
on kummallista, että keskellä salia on vihreän
ryhmän kohdalla ikään kuin tällainen
tyhjiö tässä rintamassa, joka on ollut
kansanäänestyksen puolesta. Kun kerta unionin
peruskirjan 1 artiklassa sanotaan, että "Tällä perustuslailla,
joka ilmentää Euroopan kansalaisten ja valtioiden
tahtoa rakentaa tulevaisuuttaan yhdessä", ja kun on todella kansalaisten
tahdosta kysymys, niin se on kansanäänestys, joka
kertoo, mikä on kansalaisten tahto.
Jyrki Katainen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Minua kanssa hämmästytti
ulkoministerin toteamus siitä, että tietyissä olosuhteissa
voisi olla luontevaa, että puolustusyhteistyötä tehtäisiin
EU-rakenteiden ulkopuolella, mikäli ymmärsin oikein
hänen lausumansa. Minusta tämä on jollakin
tavalla käsittämätöntä.
Ei kai voi olla Suomen eikä myöskään EU:n
intresseissä rakentaa mitään puolustus-
ja turvallisuuspoliittista yhteistyötä rakenteiden
ulkopuolelle enää tässä vaiheessa.
Sitten haluaisin kysyä pääministeriltä:
Jos, niin kuin tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä, tiiviimpää yhteistyötä tulee
tapahtumaan turvallisuuspolitiikassa ja puolustuspolitiikassa EU:n sisällä ja
jos Suomi päättää liittyä joko
avoimeen tai suljettuun — pidetään ihan
spekulatiivisella tasolla — yhteistyöhön
mukaan, niin mikä on teidän tulkintanne, menettääkö Suomi
siinä vaiheessa liittoutumattomuuden vai onko se tätä paljon
puhuttua aikaansa seuraavaa liittoutumattomuutta?
Anne Huotari /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Valiokuntakuulemisessa leimaavaa oli juuri
sopimuksen tulkinnanvaraisuus. Siksi mielestäni tässä salissa
ja tässä vaiheessa kukaan ei voi sanoa, kuka on
oikeassa ja kuka väärässä. Tulevaisuudessa,
muutamien vuosien kuluttua, voimme sitten katsoa, karkasiko mopo
käsistä vai oliko niin, että ne uhkakuvat joita
on esitetty, myöskin voivat toteutua.
Kansanäänestystä tarvitaan siksi,
että EU lähentyisi kansalaisia.
Ed. Tiusanen täällä jo puhui tästä sopimustekstistä,
ja myöskin perustuslakiasiaintuntija, professori Tuori
perustaa juuri tähän tekstiin oman kantansa. Tosin
sosialidemokraattien puheenjohtajahan väitti professori
Tuoria asiantuntemattomaksi, vaikka lähes joka asiassa
professori Tuori (Puhemies koputtaa) esiintyy perustuslakivaliokunnan
asiantuntijana.
Toinen varapuhemies:
Myönnän vielä seuraavat vastauspuheenvuorot,
jonka jälkeen herra pääministeri: edustajat
Jaakonsaari, Kiljunen, Lindén, Ojala ja Hautala.
Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Uotilalle haluaisin todeta sen, että totta
kai maailmassa on nyt suuret paineet USA:n ylivoiman takia lisätä joka puolella
puolustusmäärärahoja. Juuri oikeastaan sen
takia on erittäin tärkeää, että Euroopan
unionista kehitetään mahdollisimman vahva toimija, jotta
se pystyisi keskustelemaan ja toimimaan mahdollisimman hyvänä kumppanina
USA:n kanssa ja välttämään tämmöisen
varustelukierteen.
Kyllä minusta puolustusmateriaaliviraston perustaminen
mahdollistaa kaksi politiikkaa: Se mahdollistaa todellakin sen,
että määrärahoja lisätään,
mutta se mahdollistaa myös sen, niin kuin tässä konventin
esityksessä sanotaan, että yhteistyön,
yhteishankintojen, tutkimustoiminnan avulla määrärahoja
voidaan myös vähentää. (Ed. Laakso:
Ei siellä vähentämisestä puhuta
mitään!) Pahinta kai on se, että jokainen
kansallisvaltio alkaa yksin varustautua ja yksin lisätä määrärahoja,
niin kuin muuten Suomi on tehnytkin, lisännyt omia puolustusmäärärahojaan. Tämä mahdollistaa
kahdenlaisen politiikan, ja (Puhemies koputtaa) loppujen lopuksi
poliittisesta suunnasta ja (Puhemies koputtaa) voimasuhteista sitten
riippuu se, mitä todella tapahtuu, ja sen näyttää tulevaisuus.
Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Tennilä pohti sitä,
että EU:n puolustusta ollaan kehittämässä Naton puitteissa.
Näinhän tilanne on tähän mennessä ollut.
Näin tilanne juuri nyt on. Itse asiassa unionin mailla
on yhteinen turvatakuujärjestelmä Weu, joka toteutuu
ja toimii nimenomaan Naton puitteissa. Mikä on nyt tämä uusi
tilanne? Miksi unioni on kehittämässä tätä puolustuspolitiikkaa?
Tässä suhteessa, kun me olemme käyttäneet usein
sanontaa "Siperia opettaa", uskaltaisin käyttää myöskin
sanontaa "Brysseli opettaa". Mitä se Brysseli tässä yhteydessä opettaa?
Se opettaa ennen kaikkea sen, että jos unioni lähtee kehittämään
tätä puolustusulottuvuutta pidemmälle,
niin kysytään ihan vakavasti sitä, eivätkö eurooppalaiset
itse kykene kriisinhallintaan ja kriisien ennaltaehkäisyyn
Euroopassa itsenäisesti ja mihin tarvitaan Yhdysvaltoja,
tarvitaanko Yhdysvaltoja yhä Euroopan puolustamiseen. Nämähän
ovat niitä avainkysymyksiä, jotka siellä taustalla
vaikuttavat ja joita Brysseli tässä tilanteessa
opettaa. Silloin on harhaanjohtamista puhua täällä siitä,
että nimenomaan on kyse siitä, (Puhemies koputtaa)
että unioni lähtisi (Puhemies koputtaa) puhtaasti
vain ikään kuin Nato-option varassa eteenpäin.
Suvi Lindén /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Täällä salissa
käväisi ikään kuin menneisyyden
henki ed. Pulliaisen puheenvuoron yhteydessä, se henki,
joka oli silloin, kun ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ei saanut
edes keskustella. (Ed. Pulliainen: Ettehän tekään
puhu kuin kuvakielellä!) Kokoomus omassa puheenvuorossaan
selvästi totesi, että unionin puolustusyhteistyöhön
mukaan lähtemisestä tehtävä ratkaisu
on eri ratkaisu kuin ratkaisu Natoon liittymisestä. Tämän
tulisi olla hyvin selvää.
Se, miksi ed. Akaan-Penttilä kyselee ulkoministeriltä Nato-optiosta,
johtuu varmasti siitä, että emme ole saaneet hallitukselta
näkemystä ja visiota siitä, minkälainen
on Euroopan unionin turvallisuuspoliittinen ympäristö,
se, missä me tulemme toimimaan. (Ed. Pulliainen: Eikö kokoomus
sitä havaitse?) Jotta tähän kysymykseen vastaus
saataisiin, olisi syytä, että muutkin kuin ulkoministeri
Tuomioja julkisuudessa hieman pohtisivat tätä asiaa.
Olisi mielenkiintoista kuulla pääministerin näkemys
siihen asiaan, onko aikataulutus se, mitä ulkoministeri
Tuomioja esittää.
Outi Ojala /vas (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kyllä todellakin kuulostaa aika ummehtuneelta
tämä kokoomuksen ja täällä eräiden
muidenkin, sosialidemokraattien, näkemys siitä,
että olisi jotenkin vanhanaikaista tai menneisyyden hengessä,
kun uskaltaa kritisoida ja todeta, että pelkästään
sotilaallisin voimavaroin tapahtuva turvallisuuden vakauttaminen
ei tänä päivänä enää onnistu.
Meillä on selkeät esimerkit siitä olemassa
Irakista ja Afganistanista. Vasemmistoliiton puheenvuoroissa ei
ole missään kritisoitu sitä, että EU:lle
on kehitetty sotilaallista kriisinhallintaa, kuten aivan hyvin on
voitu kuulla. Sitä emme ole kiistäneet.
Niin kuin ovat aivan selvästi sekä Hägglund että Kaskeala
todenneet, jos ja kun tätä EU-rakenneyhteistyötä ja
puolustusydintä rakennetaan, niin se rakennetaan Naton
varaan. Sen takia on tietysti hyvä, että kokoomus
nyt avoimesti sanoo, että Nato-optiosta on kysymys, ja
haluaa tivata hallitukselta siihen vastausta. Näin mekin sen
näemme, että siitä viime kädessä on
kysymys.
Toinen varapuhemies:
Tämän keskusteluosion viimeinen puheenvuoro
salin puolelta, ed. Heidi Hautala.
Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Otan ed. Tiusasen haasteen vastaan, kun hän
koettaa saada näyttämään siltä, että vihreät
ovat nyt pettäneet tämän kansanäänestysrintaman.
(Ed. O. Ojala: Niinhän te olette!) Tosiasiassa vasemmistoliitto
on nyt luonut sellaisen tilanteen, jossa sellaisetkin edustajat
pakotetaan valitsemaan puolensa tässä aika hankalassa
kysymyksessä, (Ed. O. Ojala: Ei pidä paikkaansa!)
jotka haluavat vielä hieman aikaa sen pohtimiseen.
Tämä on se syy, minkä takia vihreä eduskuntaryhmä on
erittäin tyytyväinen ulkoasiainvaliokunnan enemmistön,
valtaenemmistön, kantaan, jossa viitataan perustuslakivaliokuntaan
ja todetaan, että saman kaltaiset legitimiteettinäkökohdat,
jotka Suomessa liitettiin vuoden 94 kansanäänestykseen,
ovat nyt asiaankuuluvia unionin tasolla ja on syytä ottaa
huomioon arvioitaessa kansanäänestyksen järjestämistä.
(Ed. O. Ojala: Valiokunnassa teidän edustajanne oli kansanäänestyksen
kannalla!)
Ed. Tiusanen ja ed. Ojala, olisitteko te voineet toivoa tämän
enempää koko eduskunnan kannaksi? Tätä hyvää asiaa
ei pidä nyt pilata hosumisella.
Toinen varapuhemies:
Tämän jälkeen pääministerin
puheenvuoro, ja sen jälkeen siirrymme puhujalistaan.
Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! Ensin kiitos eduskunnalle ja sen valiokunnille
perusteellisesta käsittelystä tällä nopealla
aikataululla. Nopeasta aikataulusta huolimatta hallitus sai selontekoonsa
vastauksen eduskunnasta ennen hvk:n alkua.
Ulkoasiainvaliokunnan mietinnön perusteella näyttää siltä,
että varsinaisesti kolmessa asiassa on sävyero
hallituksen selontekoon verrattuna.
Ensimmäinen niistä on toissijaisuusperiaatteen
valvontajärjestelmä, jossa eduskunta toivoo, että kansallisten
parlamenttien valvonta voisi toimia koko lainsäädäntöprosessin
ajan, kun hallitus on tyytymässä siihen, että se
painottuu lainsäädäntöprosessin
alkuvaiheeseen. Suomalaiset konventtiedustajathan ajoivat voimakkaasti
konventin aikana sitä, että valvonta ulottuisi koko
lainsäädäntöprosessin aikaan,
aina siihen sovittelumenettelyyn asti. Asia käsiteltiin
konventissa hyvin perusteellisesti työryhmävaiheessa
ja myös yleisistunnoissa, ja lopputulokseksi muodostui
se, mitä konventti on esittänyt. Siksi hallitus
tässä kysymyksessä ei ole enää avannut tätä kiistaa.
Toinen ero näyttää liittyvän
niin sanottuihin valtuuslausekkeisiin suhtautumiseen. Kun hallitus
ilmoittaa suhtautuvansa varauksellisesti Eurooppa-neuvostolle annettaviin
valtuuslausekkeisiin, niin eduskunta ilmoittaa suhtautuvansa asiaan
varauksellisemmin kuin valtioneuvosto. Valtioneuvostolle sopii se,
että suhtautumisemme on varauksellista varauksellisempaa.
Kolmas ero näyttää liittyvän
euroryhmän asemaan, jossa tosin valiokunnista talousvaliokunta yhtyy
valtioneuvoston kantaan. Suuri valiokunta ja siihen yhtyen ulkoasiainvaliokunta
esittävät euroryhmän virallistamista.
Ehkä näihin pieniin sävyeroihin on aiheellista
syksyn mittaan tarkemmin palata.
Lisäksi ulkoasiainvaliokunta ottaa aiheellisesti esille
kysymyksen liittymissopimuksen — tämä tietysti
koskee kaikkien maiden liittymissopimuksia — oikeudellisesta
jatkuvuudesta, ja erikseen nostetaan Suomen kohdalla esille meidän
työeläkejärjestelmämme saamat
poikkeukset. Tässä valtioneuvosto yhtyy tähän
ulkoasiainvaliokunnan huoleen. Meidän on varmistettava hvk:ssa,
että tältäkin osin liittymissopimuksemme
oikeudellinen jatkuvuus turvataan.
Ne kiistat, joita tässä palautekeskustelussa
on käyty, liittyvät sitten aiheisiin, joista ei
ole sisältöä vielä olemassa.
Ehkä sekin on jollakin tapaa kuvaavaa tälle keskustelulle.
Ensinnäkin suhteessa kansanäänestykseen
minusta vaikuttaa siltä, että valtaosa on valmis
aiheeseen ottamaan kantaa sitten, kun nähdään
itse sopimuksen sisältö, aivan samalla tavalla
kuin perustuslakivaliokunta ei tässä vaiheessa
vielä ota kantaa tulevan sopimuksen ratifioinnin säätämisjärjestykseen,
ennen kuin sisältö on käytettävissä.
Minusta samaa logiikkaa kannattaa käyttää myös
suhteessa tähän neuvoa-antavaan kansanäänestykseen.
Siihen ehdimme kyllä palata kevätkauden aikana
vielä hyvin.
Toinen kiistan aihe tässä keskustelussa liittyy sitten
puolustuspolitiikkaan ja sotilaalliseen yhteistyöhön
ja tässäkin aiheessa erityisesti kysymyksiin,
joiden sisältö ei ole konventin esityksessä selvä.
Tämä kiistely pitkälti on spekulointia
siitä, mitä se saattaa tarkoittaa, mitä se
mahdollisesti voi tarkoittaa. (Ed. Itälä: Emme
me tiedä muistakaan asioista!) Minusta tässä mielessä kannattaa
lukea eduskunnan valiokuntien mietinnöt, useammankin valiokunnan:
ulkoasiainvaliokunnan mietintö, puolustusvaliokunnan mietintö,
ehkä muutkin valiokunnat ovat aihetta käsitelleet.
Ne ovat analysoineet erittäin hyvin tätä aihetta,
nostaneet esille oikeastaan kysymykset, mihin ei vastausta vielä ole
olemassa. Minusta tässä ikään
kuin vastaukseksi tässä vaiheessa sopii hyvin
se, mitä kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa äsken
puolustuksen kohdalta ed. Lindén sanoi. Hän totesi
puheenvuorossaan: "Vasta kun näemme, mihin suuntaan puolustusta hvk:ssa
täsmennetään, voimme ottaa kantaa siihen,
tuleeko Suomen olla mukana." Minusta näin juuri on koko
tämä valmisteluaika menetelty, ja olen nuo eduskunnan
valiokuntien mietinnöt lukenut myös samassa hengessä.
Mutta sitten on erikseen kysymys ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä vasemmistoliiton
vastalauseesta, jossa edellytetään, että Suomi
käyttäisi vetoaan estääkseen
turvatakuujärjestelmän tuomisen sopimusjärjestelmään.
Tässähän valtioneuvoston selonteko lähtee
siitä, aivan kuten ulkoministeri on toistuvasti toistanut,
että meillä ei ole tavoitteena näiden
turvatakuujärjestelmien tuominen sopimusjärjestelmään,
(Ed. Tennilä: Kaatakaa se!) mutta olemme todenneet, että jos muut
ovat asiaa ajamassa, niin viimekätisenä ratkaisuna
on tiivistetyn yhteistyön mukainen menettelytapa tässä.
Tämä on harkittu kysymys. Minusta Suomen ei kannata
käyttää tällaisessa asiassa
veto-oikeutta, koska se johtaa siihen, että menetämme
kyllä puheoikeuden kaikissa muissakin kysymyksissä,
varsinkin kun on kysymys aiheesta, jossa valtaosalla muita EU-jäseniä on keskinäiset
turvatakuut sotilasliiton kautta. Samoin siellä kymmenellä jäsenmaalla
on Weu:n kautta sama artikla olemassa. Mikä me olemme liittoutumattomana
maana estämään sitä, jos nämä maat
väkisin haluavat kirjata samat turvatakuut keskenään
unionin puitteissa?
Sitten on oma kysymyksensä, aivan kuten kokoomuksen
ryhmäpuheenvuorossa sanottiin, että kun tämä sisältö selviää,
sitten ajallaan, kuten sanottiin, otetaan kantaa siihen, tuleeko
Suomen olla mukana. Se on toisen vaiheen aihe, josta tässä vaiheessa
ennakkovääntäminen ei tuota tulosta.
Hallitus on tehnyt vasta noin viikko sitten ulko- ja turvallisuuspoliittisessa
valiokunnassaan ratkaisunsa turvallisuus- ja puolustusselonteon osalta.
Toistettiin se, mikä aikaisemmin on päätetty
ja mikä todettiin jo edellisen selonteon yhteydessä,
että seuraava selonteko annetaan eduskunnalle vuoden 2004
kuluessa. Silloin meillä on tiedossa paitsi se, mitä on
lähiympäristömme turvallisuusympäristön
kehityksessä tapahtunut, Baltian maiden Nato-jäsenyys,
Venäjän Nato-neuvoston syntyminen, myös
ne ratkaisut, joita uuteen perussopimukseen esitetään,
toivottavasti sisältöä myöten,
ja tällöin voimme rauhassa analysoida sen vaikutukset
myös Suomen turvallisuusasemaan ja ottaa ne huomioon myös
omissa johtopäätöksissämme.
Toinen varapuhemies:
Tämän jälkeen pyydettyjen puheenvuorojen
listaan, joiden puheenvuorojen maksimikestoaika on 7 minuuttia.
Kauko Juhantalo /kesk:
Herra puhemies! Tämä lyhyt keskustelu osoittaa
varmasti sen suhteellisen osuuden, jota puolustus- ja turvallisuusasiat
tulevat konventin käsittelyssä meillä Suomessa
ainakin näyttelemään. Puolustus ja turvallisuus
hallitsivat tätä keskustelua aivan selvästi.
Minusta Vanhasen—Tuomiojan hallitus toimii järkevästi
siinä tavassa, jolla konventtiin mennään.
Järkevä hallitus ei tietenkään
ilmoita etukäteen kaikkea, miten se aikoo menetellä kokouksessa,
jossa neuvotellaan, koska korttinsa paljastava neuvottelija ei yleensä menesty.
Sen sijaan — nyt valitettavasti ministeri Tuomioja lähti
pois — minä olen henkilökohtaisesti,
tämä ei ole valiokunnan esittelypuheenvuoro, esittänyt
arveluja tuosta aikataulusta. On näet eri asia se, että sopimus
päätyy voimaantuloon 2006, sitä ennen
joka tapauksessa joudutaan sisällön osalta, niin
kuin pääministerikin sanoi, vetämään kannanottoja.
Emme voi olla vuodessa 2006 vaan me saatamme olla paljon aikaisemmin
siinä tilanteessa, että meidän — Suomen,
meidän puolueidemme ja meidän kansalaistemme — tulee tietää,
mikä tuki annetaan hallitukselle, mikä on siinä vaiheessa
linjanvetomme. Se on aivan toista kuin se aika, jolloin nämä sopimukset
astuvat voimaan. Tämä on minun henkilökohtaisesti esiin
tuomani näkemys, että saatamme olla nopeammin
liikkeellä.
Toinen asia on se, kun ulkoministeri Tuomioja antoi paljon arvoa
erilaiselle keskustelulle, sille, jota hallitus esittää mielipiteenään,
ja sille, joka on kansalaiskeskustelua. Kansalaiskeskustelun pitää olla
avaraa ja hyvin avointa, ennakkoluulotonta. Minä olen pohtinut
sitä asiantuntijoita kuullessani ja lukiessani asiantuntijalausuntoja,
mikä on meidän sotilaidemme rooli. Ovatko he hallituksen
uskollisia sotureita, vai onko se kansalaiskeskustelua, jota he
käyvät? Se on kuitenkin ollut, niin kuin tiedämme,
entisaikoihin verrattuna hyvin asiantuntevaa, avaraa, ja kieltämättä muun
muassa heidän lausunnoissaan on tullut tämä aikatauluongelma
aika tavalla avoimesti esiin.
Kun puheenjohtaja Jaakonsaari sanoi, että olemme nyt
tänään paljon viisaampia kuin olimme
vuonna 2001, niin tähän pitää tietenkin
yhtyä ja ajatella, onko meillä nyt riittävästi
taas sitä uutta viisautta, jota me lähdemme käyttämään tärkeissä neuvotteluissa,
joissa saattaa tulla hyvin monenlaisia eri vaihtoehtoja eteen. Kun
vasemmistoliitto, ed. Siimes, esitti vetoa, silloin aloin heti pohtia,
että sellaista neuvoa ei pidä hallituksen edustajille
antaa. Vetohan on sellainen, jolla kukin voi vuorollaan vähän
uhkailla ja sanoa, että näin saattaisimme menetellä.
Mutta, auta armias, jos tämä mustapekkakortti
jää Suomen käteen. Sillä on
sellaiset vaikutukset, että veton käyttö on
mennyt aivan hukkaan. (Ed. Huotari: Kekkosen linja on unohdettu
kokonaan!)
Olenkin tämän vuoksi korostanut monesti näissä puheenvuoroissa
sekä ryhmien, puolueiden että kansalaisten keskustelun
välttämättömyyttä.
En halua niin sanotusti tukea oppositiokokoomuksen linjaa. Heillä on
täysi työ riidellessään toisen
oppositiopuolueen kanssa, mutta on muistettava se ajatusrakennelma,
johon myös pääministeri viittasi äsken,
että sisältö saattaa tulla aikaisemmin
meille täällä eteen käsiteltäväksi kuin
nyt osaamme aavistaa hallituksen linjasta.
Ed. Kimmo Kiljunen ehti lähteä pois. Minusta ed.
Kiljunen on käyttänyt analyyttisia, mielenkiintoisia
puheenvuoroja siitä historiikista ja siitä tavasta,
millä Suomi on tullut tähän vaiheeseen,
jossa nyt konventissa olemme. Yhdyn ed. Kiljusen analyysiin ja pidän
sitä oikeana. Meillä on tosiasiassa monenlaisia
vaihtoehtoja puolustus- ja turvallisuuspolitiikan alalla edessä.
Ministeri Kääriäinen on lausunut kannakseen,
että loppujen lopuksi linja on sekin, jollemme tee mitään
uutta linjausta. Toisena ääripäänä on
se, että meille syntyy sellainen turvallisuusjärjestelmä, jossa
yhtenä osaelementtinä on Naton hyödyntäminen.
Tämä Nato-asia vaan on niin vaikea kansalaiskeskustelussa.
Se yksinkertaistuu aina kysymykseen "haluatko Natoon vai et", ja
kuitenkin tämä on vain yksi osaelementti.
Minusta puheenjohtaja Jaakonsaarikin hyvin ilmaisi puheenvuorossaan
tällaisen poliittis-symbolisen takuun merkityksen, sen
syntymekanismin, sen olemassaolon. Meidän tulee harkita
itse, olemmeko sellaisten uhkien edessä, että me tarvitsemme
laajemmat turvatakuut; tarvitsemmeko sellaiset turvatakuut, jotka
ovat sotilaallisia turvatakuita; lähdemmekö silloin
kehittämään oman Eurooppamme ydintä ja
sen tekemistä myös sotilaallisesti vahvaksi. Jälleen
viittaan ed. Kiljusen puheenvuoroon, onko meillä eurooppalaisilla
kykyä itse huolehtia omista asioistamme. Jos me päädymme
siihen, että meillä on, niin Suomi on siinä silloin
mukana. Jos päädymme siihen, että tarvitaan
yliatlanttista yhteistyötä, sekin vaihtoehto silloin
täytyy analyyttisesti harkita ja hyvin valmistella.
Minusta lähtökohtana se suomalaisuus — yleinen
asevelvollisuus, alueellinen puolustus, laaja reservi ja se, että me
itse joka tilanteessa säädämme, mihin
me sotilaitamme lähetämme, mihin tehtäviin
heitä annamme — on erinomaisen hyvä lähtökohta
neuvoksi hallitukselle konventtineuvotteluissa. Mutta korostan vielä sitä, että heti
kun ilmenee taktista tarvetta tuoda selvyys Suomen linjasta näissä neuvotteluissa,
se on syytä tuoda tänne meille eduskuntaan ja
käydä nämä keskustelut, niin
kuin varmasti tulemme tämän syksyn aikana käymään
vielä useaan otteeseen.
Miapetra Kumpula /sd:
Arvoisa puhemies! Konventti on laatinut esityksen sopimukseksi Euroopan
perustuslaiksi. Se on pääosin kodifikaatio eli
yhteen koottu kooste vanhoista, jo tehdyistä sopimuksista.
Kansalaiset, keskustelkaa nyt tästä kodifikaatiosta!
Tämä kyllä vasta antaa varsinaiselle
poliittiselle työlle raamit ja lainsäädäntömenettelyille
puitteet. Ymmärrän mielenkiinnon puutteen enemmänkin
johtuen siitä, että tavoitteet ovat tärkeämpiä.
Voidaanko näillä puitteilla saada Eurooppaan työllisyyttä,
saada hyvinvointia, voiko EU ottaa globalisaatiosta vastuuta, onko
Eurooppa turvallisempi, ja voimmeko hoitaa suomalaista yhteiskuntaa
niin, että täällä on jokaisella
mahdollisuus hyvään elämään?
Olen vakuuttunut, että valtioneuvosto, joka eduskunnan
eväät repussa lähtee hvk-neuvotteluihin,
varmistaa muun muassa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kannalta
oleellisten julkisten palvelujen järjestämismahdollisuudet
sekä suomalaisen työeläketurvajärjestelmän
jatkomahdollisuudet.
Työn aikana eduskunnassa heräsi epäilyksiä siitä,
voisiko kauppapoliittisten sopimusten kautta syntyä rajoituksia
julkisten palvelujen järjestämiseen ja tukemiseen
Suomessa. Tapasin jo kerran kirjastonjohtajan, joka kertoi kirjastonjohtajien
parissa olevan luulon, että tieto- ja esimerkiksi kirjastopalvelut
eivät enää olisi tämän jälkeen
kansallisesti hoidettavissa. Moni valiokunta perehtyi tähän
kysymykseen. Perustuslakivaliokunnassakin kysyimme erikseen aiheesta laillista
tulkintaa, johon saimme vastauksen perustuslakiasiantuntijalta,
että ei EU:n kauppapolitiikan keinoin ja tulkinnoin voida
terveydellisten, sosiaalisten eikä sivistyksellisten oikeuksien suojan
suomalaista tasoa alentaa. On hyvä olla tarkka. Suuressa
valiokunnassa pääministeri tänään
lupasi, että kolmannen osan eri politiikkalohkoja tullaan
läpikäymään neuvottelujen aikana.
Myös pienten ja keskisuurten maiden kokous New Yorkissa
lupasi keskinäistä solidaarisuutta, niin sanotusti
avata eri kohtia. Hyvä, Erkki!
Keskustelussa on nyt ulkoasiainvaliokunnan mietintö.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Siimes sekä ed. Tennilä ovat
tehneet vasemmistoliiton vastalauseen muuten yksimieliseen ulkoasiainvaliokunnan
mietintöön. Vastalause 1 haluaisi EU:n sotilaalliselle
kriisinhallintaoperaatiolle aina YK:n turvallisuusneuvoston hyväksynnän. Ed.
Siimes myös tähdensi ryhmäpuheenvuorossa
turvallisuusneuvoston tulkitsevan YK:n peruskirjan periaatteita.
Itse olen hyvin tyytyväinen 40 artiklaan. EU toimii
ehdottomasti YK:n periaatteiden mukaisesti. Lainaan pätkän
suoraan I-41 artiklasta: "Yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka
- - turvaa unionin operatiivisen toimintakyvyn, joka perustuu siviili-
ja sotilasvoimavaroihin. Unioni voi käyttää niitä unionin
ulkopuolella toteutettaviin tehtäviin huolehtiakseen rauhanturvaamisesta,
konfliktinestosta ja kansainvälisen turvallisuuden lujittamisesta
Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan periaatteiden mukaisesti." Tässä on
siis suora kirjaus näistä periaatteista. Näiden
tehtävien täytäntöönpanosta
vastataan jäsenvaltioiden voimavaroilla.
En mene syvemmin turvallisuuspolitiikan tulevaisuuteen enkä menneisyyteen,
niin kuin tässä keskustelussa on tehty, muuten
kuin seuraavin osin: Pidän itsekin erittäin tärkeänä YK:n
turvallisuusneuvostoa maailmanrauhan kannalta. Kun unioni tiivistää ulko-
ja turvallisuuspoliittista yhteistyötään
ja haluaa vahvistaa myös globaalia rooliansa, tulisi tämän
myös näkyä unionin ulkoisessa edustautumisessa.
En puhu nyt ulkoministeristä, jota tähdätään
tähän samaan rooliin, vaan tämän
näkymisen voisi myös ulottaa koskemaan YK:n turvallisuusneuvostoa.
Tällä hetkellä siellä on kaksi
EU-jäsenmaata, joilla on pysyvä paikka: Ranska
ja Iso-Britannia. Suomi voisi lähteä ajamaan sitä,
että nämä antaisivat paikkansa Euroopan
unionille. Tähän saattaisimme saada mukaan niin
sanotusti isoja ja pieniä valtioita yhteiseen rintamaan.
Pienten ja suurten valtioiden välistä eroa
on korostettu nyt ehkä liikaakin. Se astuu esiin, kun puhumme
institutionaalisista kysymyksistä, mutta nämä kysymykset
jäivätkin Nizzasta tänne ratkaistavaksi
ja sen takia tulivat kovasti esille nyt. Mutta kun menemme politiikan
sisältökysymyksiin, tulee unionipolitiikassakin
politiikkaa, jossa mielipiteet jakaantuvat enemmän poliittisten aatteiden,
kansallisten intressien ja vaikkapa maantieteellisten sijaintien
mukaisesti.
Esimerkiksi isoja ja pieniä on eurossa ja ulkopuolella.
Puolustusulottuvuusnäkemyksetkin eroavat koosta riippumatta.
Miksi pienenä maana olisimme mukana unionissa ellei siitä olisi juuri
pienillekin hyötyä? Tässäkin
tehdyssä uusissakin esityksissä suurten mukaantulo
yhteiseen pöytään on tärkeää.
Komissiossa suurilla mailla on tällä hetkellä kaksi
komissaaria kullakin. Isot luopuvat toisesta. Erityisesti pienet
nyt vaativat jokaiselle maalle komissaaria. Isot pitänevät
tätä itsestäänselvänä.
Määräenemmistöpäätösten
lisääminen tuo isoja valtioita yhteisiin päätöksentekopöytiin. Kaikki
eivät sitä täällä ymmärtäneet,
mutta kyllä ne isot osaavat hoitaa asioita yksinkin. Pienille on
intressi saada isot mukaan samaan pöytään, jossa
itse olemme. Myös lainsäädäntömenettelyn
myötä lisääntyy yhteisömenetelmän
käyttö. Siinä on suuri rooli Euroopan
parlamentilla, kansalaisten suoraan valitsemilla edustajillamme.
Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton viides lausumaehdotus nosti
nyt esille kansanäänestyksen, josta näyttääkin
tulleen vasemmiston ja vihreiden välinen imagokilpailukiista.
Itse istun perustuslakivaliokunnassa, joka totesi, ettei juridista
edellytystä tälle ole, mutta asia on poliittisesti harkittava.
Vihreät ehdottivat ryhmäpuheenvuorossaan asiantuntijaryhmän
perustamista pohtimaan kansanäänestyksen järjestämistä.
Valtioneuvosto harkitkoon asiaa. Voisin itse ehdottaa täksi
asiantuntijaryhmäksi esimerkiksi tämän
talon perustuslakivaliokuntaa. Pidän oman kantani kansanäänestykseen
avoimena, mutta saatan innostua ajatuksesta, jos joku todella kertoisi
kampanjoivansa tätä perustuslakiehdotusta vastaan. Kuka
kampanjoisi sen puolesta, että se tulisi hylätä?
Mikä on se vaihtoehto? Onko se vaihtoehto ero unionista?
Puhutaan asioista niin kuin ne ovat.
Jari Vilén /kok:
Arvoisa puhemies! Tulevana viikonloppuna käynnistyy
siis hallitustenvälinen konferenssi, jonka kunnianhimoisena
tavoitteena on luoda perustuslaillinen sopimus, joka tekisi jo täällä paljon
puhutusta ja vähän parjatustakin EU:sta avoimemman,
selkeämmän ja toimivamman. Meidän hallituksemme
kunnianhimoisena tavoitteena puolestaan on pyrkiä turvaamaan
niin Suomen kuin muidenkin vastaavan tyyppisten pienten jäsenvaltioiden
vaikutusvalta ja tasavertaisuus yhä erilaisemmaksi muuttuvassa
Euroopan unionissa.
Mielestäni jo nyt voidaan sanoa, ennen kuin kokous
on alkanut, ennen kuin sen lopputulos on tiedossa ja jo ennen kuin
edes tiedämme, milloin se konferenssi päättyy,
että Suomi joutuu arvioimaan koko EU-politiikkansa perusteet
kokonaisuudessaan uudelleen. Valinkauhassa on se, onko Suomen mahdollista
turvata jatkossa kansalliset etunsa yhteisöllisyyteen ja
EU:n ytimissä vaikuttamiseen perustavan politiikan kautta.
Ratkaisevaksi tässä mielestäni muodostuu
se, saammeko aikaiseksi EU:n toimielinten osalta ratkaisun, joka
turvaisi tämän. Toisaalta me joudumme vääjäämättä mukautumaan
uuteen turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen tilanteeseen Euroopassa,
johon kuuluu tiivistyvä ja vahvistuva yhteinen puolustuspolitiikka.
Peruskysymys tästä mielestäni kuuluikin,
onko liittoutumattomuus enää paras ja ainoa tapa
turvata Suomen asema muuttuvassa Euroopassa.
EU:n toimielinten osalta eduskunta on mietinnössään
tuonut ne reunaehdot ja täsmennykset, joilla Suomi voi
konventin esitykset hyväksyä. Eduskunta on kunnioittanut
laajasti hallituksen ja pääministerin toivetta
saada laaja neuvottelumandaatti, joka mahdollistaisi eri mallien
etsimisen ratkaisun suhteen. Toivonkin, että vaikka puolustusvoimiemme
amiraali Kaskeala nyt sytytti kokon vellovaksi turvallisuuspoliittiseksi keskusteluksi,
me muistaisimme sen, että hvk-prosessin kokonaisuudessaan
mielestäni merkittävimmät ja kaikkein
konkreettisemmat muutokset tullaan kuitenkin tekemään
juuri toimielimiin ja toimielimien muodostaman EU:n vallan tasapainoon
eri jäsenvaltioiden kesken.
Eduskunnan velvoitteet tässä asiassa ovat mielestäni
selvät. Eduskunta on valmis hyväksymään
kokonaisratkaisun, jos ministerineuvoston puheenjohtajuusjärjestelmä uudistetaan
ja muutetaan konventin esityksistä, jos komission kokoonpanoa
täsmennetään, Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan
ja ulkoministerin toimia rajoitetaan ja myös äänten
painotukseen puututaan. Eduskunta tulee olemaan hallituksen ja pääministerin
vahvana tukena. Mutta mielestäni on myös selvää,
että eduskunta tulee tarvittaessa olemaan sen perälaudan
asettajana, jonka ylitse ei ole meneminen.
Meillä käydyssä keskustelussa niin
sanottu oma komissaari tuntuu nyt nousseen kaikkein keskeisimmäksi
tasapainoon vaikuttavaksi tekijäksi. Haluan korostaa, että mielestäni
on olemassa paljon muitakin tekijöitä, jotka vaikuttavat
jäsenmaiden tasa-arvoon. Meidän ei pidä edes
neuvottelutaktisesti liiaksi ripustautua vain komissaarikysymykseen,
sillä voimme helposti löytää itsemme
tilanteesta, jossa komissaarihalukkuuttamme ja -toivettamme käytetään
täkynä sille, että joudumme myöntymään
huonompiin vaihtoehtoihin muutoin.
Kansanäänestyksen suhteen: Joissakin jäsenvaltioissa
on kansanäänestysmahdollisuutta käytetty
myös selkeästi taktiikkana, jolla viestitetään
sitä, että huono tulos voisi johtaa negatiiviseen
kansanäänestykseen. Pelkäänpä,
että jos Suomen hallitus tulee hvk:sta neuvotteluratkaisulla,
joka meillä laajasti koetaan aidosti epäoikeudenmukaiseksi,
niin myös paine sopimuksen arvioimiseksi kansanäänestyksellä meillä Suomessa
tulee varmasti kasvamaan. Mutta toivon, että Suomen hallitus
ei käytä tämän kaltaista neuvottelutaktiikkaa,
sillä pidän sen kaltaista huonosti harkittuna
ja pahimmillaan kansalaisia ja EU:ta entisestään
toisistaan vieraannuttavana.
Arvoisa puhemies! Me olemme perustavan laatuisten kysymysten
edessä omassa EU-politiikassamme. Ulkoministeri Tuomioja
on toistuvasti korostanut, että meillä on aikaa
tehdä omat ratkaisumme. Olen hänen kanssaan tästä sekä samaa
mieltä että eri mieltä. Me voimme tehdä varmastikin
päätöksemme sen jälkeen, kun
tiedämme, mitkä ne turvallisuusrakenteet tulevat
olemaan, miten ne tulevat muuttumaan, mutta en usko hänen
aikatauluunsa, että voimme odottaa vuoteen 2006 tai 2007,
jolloin sopimus astuu voimaan ratifiointien jälkeen.
Pitäisin itse todennäköisempänä ajankohtana syksyä 2004
eli hvk-prosessin päättymisajankohdan jälkeistä tilannetta,
koska en näe tilannetta, että Suomi voisi olla
välitilassa tai tilanteessa, jossa meidän sitoutumisestamme
unionin kaikkiin rakenteisiin olisi olemassa epävarmuutta niin
Suomessa itsessään kuin myös kumppaneillamme.
Keskeinen kysymys onkin se, että me joudumme tekemään
sen perusratkaisun, olemmeko me mukana kaikissa EU:n ytimissä.
Sitä Suomi on noudattanut koko ajan. Tämä mielestäni
on ja tulee olemaan keskeinen kysymys myös turvallisuuspolitiikan
rakenteiden osalta.
Mielestäni meidän on myös turha kuvitella, että jokin
meitä tasa-arvoisempi jäsenvaltio, kuten vaikkapa
Iso-Britannia tai Ranska, estäisi niiden askelten ottamisen,
jotka ovat johtamassa tiiviimpään yhteiseen puolustukseen.
Ratkaiseva kysymys onkin se, riittävätkö ne
saavutukset, mitä hvk:ssa tulee, näille valtioille,
jotka haluavat edetä nopeammin. Esimerkiksi Ranskan tuoreimmat
kommentit ja päätökset viittaavat voimakkaasti
siihen, että jotkut jäsenvaltiot ovat halukkaita
etenemään myös unionin rakenteiden ulkopuolella.
Tämä on kysymys, jonka esitin ulkoministerille
jo aiemminkin. Suomen linjana koko ajan on ollut se, että me
pyrimme estämään jatkuvan ja kasvavan
toiminnan rakenteiden ulkopuolella ja pyrimme vaikuttamaan siihen,
että tämä keskittyisi unionin rakenteisiin
ja olisi mahdollisimman avointa kaikille. Tässä mielestäni
meillä on olemassa tietynlainen näkemysero ulkoministerin
kanssa, ja mielestäni ulkoministerillä ja pääministerillä on
tietty näkemysero tämän kysymyksen suhteen.
Tamminiemi-kirjassaan presidentti Kekkonen vetää yhteen
silloista ulkopoliittista linjaansa. Hän toteaa, että puolueettomuuspolitiikka
ei ole eikä voi olla itsetarkoitus, se ei ole päämäärä, vaan
keino, jolla pyritään oman maan etujen kaikinpuoliseen
edistämiseen ja turvaamiseen. Myös liittoutumattomuus
on ollut Suomelle keino kansallisten etujen puolustamisessa. Hvk:n yksi
ratkaisevimmista turvallisuuspoliittisista kysymyksistä Suomelle
tuleekin jatkossa olemaan se, onko liittoutumattomuus siinä muodossa
kuin se nyt on määritelty tai vaikkapa puolustusministeriön
määrittelyn mukaan enää se paras tapa
turvata Suomen ja suomalaisten tulevaisuus Euroopassa, jossa ei
ole kylmän sodan jakolinjoja, jossa ei ole konventionaalisia
uhkakuvia, vaan yhteisiä globaaleja haasteita. Tähän
erityiseen kysymykseen joudumme etsimään vastauksen vajaan
vuoden sisällä.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Markku Koski.
Outi Ojala /vas:
Arvoisa puhemies! Suomi on kohta vuosikymmenen ollut mukana
Euroopan unionin jäsenenä ja samalla myöskin
mukana kehittämässä merkittävää ja
sittemmin myös laajenevaa osaa Euroopasta. Euroopan unioni
on meille hyödyllinen, sillä markkinoiden yhdentyessä koko
maapallon mitassa yksittäisen pienehkön maan toimintamahdollisuudet
ovat kaventuneet. Ulkopuolella me olisimme puhtaasti sopeutujia,
mutta mukana ollen me olemme vaikuttamassa muiden jäsenmaiden
kanssa omankin toimintamme reunaehtoihin. Euroopan unioni ei ole vain
väline konfliktien torjumiseksi Euroopan sisällä,
mitä se alun alkaen epäilemättä oli,
vaan yhä enemmän se on väline, jota voidaan
käyttää sosiaalisemman Euroopan rakentamiseksi
siinä, missä yksittäinen valtio voisi
maiden välisen kilpailun tähden mennä pikemminkin
epäsosiaaliseen suuntaan.
Euroopan suunnasta käydään kuitenkin
aina kamppailua. Ei näet ole itsestäänselvää,
että Euroopan tasolla valinta on sosiaalinen Eurooppa, niin
kuin ei meilläkään ole itsestäänselvää,
että valinta on sosiaalinen Eurooppa. Meillä vasemmistoliitossa
on visio, jossa tavoitellaan vastapainoa markkinoiden pidäkkeettömälle
toiminnalle, otetaan Suomessa ja koko unionissa vastuu heikoimmassa
asemassa olevista kansalaisista ja unionin ulkopuolella vastuu siitä,
että oikeudenmukaisuus toteutuu entistä paremmin
myös koko maailmassa. Tässä ei ole niinkään
kyse unionin perustuslain sanamuodoista kuin viime kädessä poliittisesta
kamppailusta, jota käydään Suomen ja
Euroopan suunnasta. Perustuslaki voi kuitenkin luoda edellytyksiä sosiaalisemmalle
Euroopalle,
ja tässä mielessä yksi pettymyksen aihe
muun muassa konventin työn tuloksessa ja hallituksen selonteossa
on se, ettei verotuksen osalta päästä määräenemmistöpäätöksiin.
Me vasemmistoliitossa pidämme myönteisenä,
että suuressa valiokunnassa saavutettiin yksimielisyys
hyvinvointipalvelujen suojaamisesta niin sisämarkkinasääntöjen
kuin kauppapolitiikankin osalta. Tämä oli meille
yksi kolmesta keskeisestä asiasta. Eli meillä oli
kolme lähtökohtaa: oli hyvinvointipalvelut; sitten
oli myöskin kansanäänestys eli kansalaisten
tahdon kuuleminen; ja kolmas nimenomaan se, millainen unionin turvallisuus-
ja puolustuspolitiikasta tulee. Mutta mitä tulee suuren
valiokunnan työskentelyyn, niin täytyy olla tyytyväinen.
Siellä saatiin hyvä ratkaisu, ja tältä osin
olemme hyvin tyytyväisiä suuren valiokunnan lausuntoon.
Ongelmallisimmat kysymykset tulivatkin sitten esiin ulkoasiainvaliokunnassa,
ja on valitettavaa, että siellä ei valiokunnan
enemmistö osoittanut ymmärtämystä meidän
esityksillemme. Olisi sentään luullut muitakin
kiinnostavan, millaisena Euroopan unioni tulevaisuudessa esiintyy
ulkosuhteissa, puolustus- ja turvallisuuspolitiikassa. Tässä,
arvoisa puhemies, haluan heti sanoa, kun pääministeri
Vanhanen täällä käytti puheenvuoron
ja viittasi myöskin rakenneyhteistyöhön ja
turvatakuisiin, että vasemmistoliiton ponsista nimenomaan
se ponsi, jossa edellytetään veto-oikeuden käyttöä,
ei liity rakenneyhteistyöhön, vaan se, että esitimme
veto-oikeutta, liittyy nimenomaan turvatakuisiin, joilla nimenomaan unionin
luonne, jos ne sellaisina hyväksytään, muuttuu
aivan olennaisesti siitä, mitä se on tähän asti
ollut.
Tässä mielessä ihmettelen hieman
sitä kritiikkiä, jota täällä salissa
on esitetty, koska aikaisemmin aina, kun unionista on keskusteltu,
on todettu, että kansallisesti täytyy olla mahdollisuus veto-oikeuden
käyttöön silloin, kun kysymyksessä on
kansallisesti elintärkeä asia. Kyllä me näemme
ainakin vasemmistoliitossa, että nämä turvatakuut
nimenomaan on se, mikä on meidän mielestämme
Euroopan tulevaisuuden suunnan kannalta elintärkeä siinä,
minkälaiseksi unioni muodostuu.
Rakenneyhteistyöstäkin meillä on
oma ponsiesitys, mutta siinä emme ole edellyttäneet
veto-oikeuden käyttöä. Turvatakuut ja
rakenneyhteistyö ovat kaksi eri asiaa, eikä voi
muulla tavoin tulkita, ja valiokunnan mietinnöstäkin
käy ilmi, että ne ovat eri asioita.
Joka tapauksessa, arvoisa puhemies, Eurooppa-neuvoston pysyvän
puheenjohtajan viran perustaminen ja Eurooppa-neuvoston nostaminen itsenäisen
toimielimen asemaan samoin kuin unionin ulkoministeri ja ulkoasiainhallinnon
luominen tehostavat varmasti unionin toimintaa vastapainona laajentumiselle,
joka varmasti aiheuttaa sitä, että päätöksenteko
sekä vaikeutuu että hidastuu. Silti me olemme
suuren valiokunnan tavoin suhtautuneet varauksellisesti Eurooppa-neuvoston
aseman vahvistamiseen. Tämä on erityisesti kansallisen
parlamentaarisen valvonnan kannalta ongelmallista, sillä toisin
kuin ministerineuvoston asioissa eduskunnalla ja sen erikoisvaliokunnilla
ja erityisesti suurella valiokunnalla ei ole riittävää mahdollisuutta
ennakkoon huolellisesti arvioida käsittelyyn tulevia esityksiä.
Meillä on varmasti paras järjestelmä,
miten eri valiokunnat, ja erityisesti suuri valiokunta ja ulkoasiainvaliokunta
voivat osallistua EU-asioiden käsittelyyn, mutta aukoton
se ei ole nimenomaan Eurooppa-neuvoston osalta. Vaikka esityslistat
todellakin saadaan nykyisin, meillä ei ole riittävästi
tietoja asioiden taustaksi. Päinvastoin, kokemus on opettanut,
että puheenjohtajan päätelmiin sisältyvillä sangen
yleisluonteisilla lauseilla on monasti hyvin kauaskantoisia ja sitovia
vaikutuksia, ja Eurooppa-neuvoston aseman vahvistuessa on välttämätöntä varmistaa
Suomen eduskunnalle täysi ja aikaisempaa parempi mahdollisuus
viitoittaa Suomen linjaa. Emme kait halua tulla yllätetyksi.
Oli myös erittäin hyvä, että sekä suuri
valiokunta että ulkoasiainvaliokunta ottivat esille valtuuslausekkeisiin
liittyvät ongelmat. Eurooppa-neuvostolle valtuuslauseke,
jos se hyväksytään sellaisenaan, antaisi
mahdollisuuden täsmentää perustuslakia
sillä tavoin, joka ei ole suotavaa.
Arvoisa puhemies! Haluaisin tässä yhteydessä jo,
etten unohda sitä, kannattaa ed. Siimeksen ehdotuksia lausumiksi.
Sitten vielä lopuksi haluaisin sanoa muutaman sanan
kansanäänestykseen liittyen ja nimenomaan vastauksena
ed. Heidi Hautalalle, joka toisti sitä ed. Ulla Anttilan
jo edellä esittämää näkemystä,
että mikäli kansanäänestyksestä päätettäisiin
nyt, niin jollakin tavalla se sitten olisi eduskunnan lopullinen
kanta (Puhemies koputtaa) ja asiaan ei voitaisi palata myöhemmin. Näinhän
se ei suinkaan ole. Perjantaina me äänestämme
niistä esityksistä, mitkä on hallitustenväliseen
konferenssiin lähdettäessä. Mekin edellytämme
sitä ja uskomme ja luotamme myös siihen, että hallitus
pitää eduskunnan koko ajan informoituna, ja sitten
kun asia tulee hallitustenvälisestä konferenssista
ulos, (Puhemies koputtaa) asiaa tarkastellaan uudelleen. Pelkäänpä vain
pahoin, että jos ei nyt päätetä kansanäänestyksestä, niin
hallitustenvälisen konferenssin jälkeen on liian
myöhäistä.
Heidi Hautala /vihr:
Arvoisa puhemies! Olen ollut erittäin tyytyväinen
eduskunnan intensiiviseen prosessiin, jonka aikana on saatu ulkoasiainvaliokunnan
mietintö laajoine erikoisvaliokuntien lausuntoineen. Hallitus
saa eduskunnalta kaiken tuen näihin vaikeisiin neuvotteluihin,
ja on käynytkin jo ilmi, että puheenjohtajavaltio Italia
on joutunut luopumaan siitä ajatuksesta, että hallitustenvälinen
konferenssi olisi vain muodollisuus, jossa siunataan konventin tulokset.
Eduskunta korostaa sitä, että hallitustenvälisessä kokouksessa
on välttämättä voitava käsitellä kaikkia
niitä kohtia, joita pidetään olennaisen tärkeinä.
Toki tässä joudutaan valitsemaan painopistealueet,
ja ne ovat tulleet erittäin hyvin mietinnössä ja
eduskunnan tulevassa kannassa esille.
Euroopan unioni tarvitsee uusia toimivaltuuksia, jotta se voisi
puolustaa kansalaisia globalisoituvan talouden pihdeissä.
On loogista, että Suomi katsoo esimerkiksi, että unionin
pitäisi kyetä tekemään nykyistä helpommin
päätöksiä sellaisista veroista,
jotka vaikuttavat yritysten sijoittautumiseen ja asioihin, jotka
aiheuttavat haittoja, kuten alkoholin käyttöön
ja ympäristön saastuttamiseen. Tässä suhteessa
konventti ei ole kyennyt ylittämään keskeistä kynnystä,
että toimintakykyä unionille tässä asiassa
olisi voitu antaa. Kuitenkin se on olennainen kysymys, jonka kautta
ihmiset miettivät, onko Euroopan unionilla olemassaolon
oikeutus, pystyykö Euroopan unioni puolustamaan kansalaisia.
Mutta haluaisin kiinnittää huomiota siihen, että tällä sopimuksella
kuitenkin hyvin monilla aloilla luovutetaan unionille uutta toimivaltaa, osin
sellaisillakin alueilla, joiden näkisimme laajasti eduskunnassa
kuuluvan kansallisen päätöksenteon piiriin.
Mainitsen esimerkiksi sisä- ja oikeusasiat, sen että nyt
tällä sopimuksella ollaan ottamassa eurooppalaisen
rikosoikeuden ensi askeleita perustamalla syyttäjänvirasto.
Se kuulostaa hyvältä ajatukselta. Toki unionin
varojen, eurooppalaisten veronmaksajien varojen, väärinkäyttöä täytyy
tutkia ja siinä täytyy voida myöskin
toimia ylikansallisesti, mutta niin kuin eduskunnassa on todettu,
tällainen askel voi johtaa siihen, että asteittain
myös sellaiset kysymykset, jotka selkeästi kuuluvat
kansallisen rikosoikeuden piiriin, ikään kuin
valuvat unionin toimivaltaan. Toimivaltaa menee unionille myös
sillä tavalla, että Eurooppa-neuvosto saa uusia
valtuuksia päättää asioista,
joiden me laajasti täällä näkisimme
kuuluvan perustuslaillisten päätösten
piiriin ja joista pitää päättää itse
perustamissopimuksessa.
Tätä kautta tulenkin keskusteluun siitä,
kuinka tällainen sopimus tulisi saattaa voimaan. Toimivaltuuksien
siirtymisen kautta voidaan hahmottaa lainopillistyyppisiä argumentteja,
jotka puolustaisivat sitä, että sopimus alistetaan
kansanäänestykseen. Tosin meidän perustuslakimme
on sellainen, että mitään juridista velvoitetta ei
tietenkään ole. Joka sellaista väittää,
ei tunne perustuslakiamme. Mutta kuitenkin moraalinen velvoite ottaa
lainopillisiakin argumentteja huomioon mielestäni on olemassa,
ja niihinhän perustuslakivaliokunta onkin viitannut lausunnossaan.
Sitten toinen kysymys on se, kuinka unionin olemassaolon oikeutus
voidaan todeta. Kun täälläkin on siteerattu
sitä, että tämä sopimus on toisaalta
jäsenmaiden, toisaalta kansalaisten yhteinen perustuslaki,
niin on aivan kohtuullista edellyttää, että kansalaiset
myös pääsevät siitä päättämään.
Ed. Kimmo Kiljunen avasi hyvin mielenkiintoisella tavalla eurooppalaista
tilannetta, jossa tosiasia on se, että jokaisessa maassa
on esillä aivan erilaisia huolenaiheita. Puolalaiset toivovat
Jumalaa perustuslakiin. Itävaltalaiset näkevät,
että nyt on käynnissä lopullinen kamppailu ydinvoiman
kukistamiseksi. Suomalaiset puhuvat puolustuksesta, mutta suomalaiset
puhuvat myös hyvinvointipalveluista. Tämä keskustelu on
ammattiyhdistysjärjestöjen kautta leviämässä muihinkin
maihin.
Parhaat perustelut kansanäänestyksen järjestämiselle
löytyvät sitä kautta, että saataisiin
aikaan Euroopan laajuinen keskustelu, jossa alkaisimme paremmin
ymmärtää sitä, mitä unioni
saa aikaan myös muissa maissa. Toki tämän
keskustelun täytyy ankkuroitua jokaisen maan omaan todellisuuteen.
Ed. Ulla Anttila vihreiden ryhmäpuheenvuorossa onkin esittänyt,
että meillä olisi ehkä nyt tilaisuus
tarkastella sitä, miten voisimme vahvistaa suomalaista
demokratiaa niin, että suomalaiset voisivat myöskin
paikallisella ja valtakunnallisella tasolla vaikuttaa suoraan asioihin eivätkä ainoastaan
silloin, kun tulee keskustelu siitä, pitäisikö Euroopan
unionin perustuslaista järjestää kansanäänestys.
Ed. Jaakonsaari, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, sanoi
eilen televisiouutisissa, että "Vähäisestä innostuksesta
päätellen kansanäänestystä tuskin
on tulossa". Nyt haluaisin ... (Ed. Jaakonsaaren välihuuto) — Niin,
ed. Jaakonsaari, tämä tilanne ehkä on
se, että eduskunnan tämän päivän
keskustelu ei aiheuta suurta innostusta. — Mutta olen tänäänkin
saanut viestin, että kahvipöytäkeskusteluissa
tämän talon ulkopuolella pohditaan kiivaasti sitä,
olisiko kansanäänestys hyvä vai huono
asia. Muistan teidänkin joskus todenneen julkisessa keskustelussa,
että yksi asia, jolla voitaisiin perustella kansanäänestystä,
on se, että saataisiin aikaan "kollektiivinen opintopiiri",
teidän mainiota sanontaanne käyttäen.
Voisimme nähdä tilaisuuden koittaneen, jossa kansalaiset
otetaan mukaan pohtimaan näitä asioita. Ne ovat
vaikeita ja monimutkaisia meillekin, mutta kun lopulta meidänkin
täytyy valita "kyllä" tai "ei", niin kuinka voisimme
kuvitella, etteivät kansalaiset, jotka ovat hyvin koulutettuja,
tähän pystyisi. (Puhemies koputtaa) Pidän kohtuullisena,
että eduskunta varaa tämän asian käsittelyyn
vähän enemmän aikaa. En usko, että on
mitenkään mielekästä äänestyttää eduskuntaa tästä kansanäänestyskysymyksestä perjantaina.
Roger Jansson /r:
Värderade herr talman! Äntligen är
det växande Europasamarbetet, den Europeiska unionen, på väg
att få en för medborgarna begriplig konstitution.
Till den delen bör vi gratulera konventets medlemmar och
ledning till en god målsättning, ett gott arbete
och ett rätt så gott resultat.
Det är sedan självklart att alla inte kan
vara överens om allt, att man varken inom eller mellan
länderna är överens om allt. Men politiskt samarbete,
såväl inom som mellan staterna, erfordrar kompromisser.
Då gäller regeln att alla skall vara ungefär
lika nöjda och samtidigt lika missnöjda.
Jag tycker att Finland idag står nära denna
balanspunkt. Om vi nu under regeringskonferensen kan få några
av regeringens och riksdagens gemensamma, prioriterade ändringsförslag åtminstone
delvis förverkligade, så är min övertygelse den
att vi genom fördraget får en bättre,
mera effektiv och mera genomskinlig union än den som vi
blev medlemmar i 1995. Det är en absolut nödvändighet
att EU får en ny, modern konstitution när unionen
utvidgas till 25 medlemsstater. Att säga nej till denna
konstitution är som att säga nej till EU:s utvidgning.
Varje slag av samarbete kostar också något.
Inom nuvarande union finns det inom medlemsstaterna över
70 områden med sådan självstyrelse som
inkluderar en från staten överförd lagstiftningsmakt.
Dessa regioner kallas numera "konstitutionella regioner". De största
och mest kända av dem är de tyska delstaterna,
samt de österrikiska och de belgiska delstaterna. De är
de "konstitutionella områdena" i EU:s tre federala stater.
Men konstitutionella regioner finns också i flera
andra länder, såsom Italien, Spanien, Portugal,
Storbritannien och andra. Endast i de tre nordiska medlemsstaterna
Danmark, Sverige och Finland är centraliseringen av makt
så stark att i dessa finns inom EU:s gränser bara
en enda konstitutionell region, nämligen det självstyrda Åland.
Som ni vet ligger de danska "länderna" Grönland
och Färöarna utanför unionen.
Det är kännetecknande för särskilt
den svenska och finska rättstraditionen att makten centraliseras.
Vi kan erfara samma tradition också i Frankrike. Finland
och Sverige brukar hänvisa till att vi har ju kommunal
självstyrelse och i Finland våra landskapsförbund.
Men alla dessa saknar ju helt lagstiftande behörighet och
har huvudsakligen en av rikslagstiftningen styrd ekonomi.
Så för Finlands del är det ytterst
värdefullt att inom landet ha unionens enda inom Nordeuropa belägna
konstitutionella region inom sina gränser. Det visar på att
Finland har erfarenhet och skicklighet inom delegeringen av statlig
lagstiftnings-, förvaltnings- och budgetmakt. I förslaget till
ny konstitution för unionen ges regionerna en synlig plats,
så att deras roll och synpunkter skall beaktas både
av kommissionen, rådet och i det inomstatliga beslutsfattandet.
Jag vill tacka regeringen och riksdagen för att man
i konventsarbetet och nu inför regeringskonferensen tagit
vederbörlig hänsyn till Ålands konstitutionella
ställning och berättigade behov.
Jag vill också framhålla att det samarbete
som särskilt de lagstiftande regionerna haft under konventet
och även därefter varit värdefullt för Åland
att delta i. Detta samarbete har satt sina goda spår inför
framtiden i konventets förslag. Jag hoppas att regeringen
under regeringskonferensen skall säkerställa att
inga försämringar i dessa framsteg skall behöva
bokföras.
För Ålands del var det viktigaste målet
att säkerställa Ålandsprotokollets fortsatta
anslutning till EU:s konstitution, tidigare som del av Romfördraget
genom Finlands anslutningsavtal och nu som en fast del av del IV
i den nya konstitutionen.
Därmed säkerställs i förhållande
till EU:s fyra friheter självstyrelsens grundvärden
såsom de utformades i NF-beslutet i Geneve 1921. Därmed noteras
också demilitariserings- och neutraliseringskonventionen
från samma år. Jag är tacksam för
utrikesutskottets notering i den frågan att traktaten skall
säkerställas när det försvarspolitiska
samarbetet utökas.
Men såsom det noteras i både regeringens
redogörelse och i grundlagsutskottets och stora utskottets
utlåtanden återstår flera viktiga överenskommelser
att utarbeta mellan Helsingfors och Mariehamn innan lagtinget, då den
tiden infaller, kan ge sitt bifall till det nya fördraget.
Nästa år har vi igen val till Europaparlamentet.
Min uppfattning är klart den att maktfördelningen
av lagstiftning i Finland har sådana federala drag att
Finlands andra fristående jurisdiktion Åland är
konstitutionellt berättigad till en plats i Europaparlamentet.
Jag kommer igen att aktualisera den konstitutionella rättvisefrågan när
regeringen bereder ändringen av vallagen för att
anpassa den till det minskade antalet ledamöter som skall
väljas. Jag hoppas att i både regeringen och i
riksdagen möta förståelse för
denna ur konstitutionell synpunkt rättvisa åtgärd även om
den tydligen ännu möter partitaktiskt motstånd
i riksdagen.
I övrigt har statsrådets kansli låtit
göra en expertutredning över de förändringar
mellan självstyrelsen och staten som erfordras med anledning
av det nya fördraget för EU när det träder
i kraft. Också det arbetet bör snarast inledas.
En sådan överenskommelse har redan gjorts mellan självstyrelsen
och justitieministern.
Herr talman! Både för Finland och Åland är
vi på väg mot ett gott resultat av EU:s utvidgning och
dess nya konstitution.
Men, tyvärr finns det just nu ett alarmerande undantag — bristen
på framgångar i förhandlingarna om artikel
141-stödet till landets nödvändiga jordbruksnäring.
Här hoppas jag på ett snabbt genombrott mellan
minister Korkeaoja och kommissionär Fischler.
Sari Essayah /kd:
Arvoisa puhemies! Erilaisuudessaan yhdistyvä Eurooppa
on luomassa itselleen pelisääntöjä,
joiden tulisi taata pohja lähes 30 erilaisen valtion ja
niiden kansalaisten tasavertaiselle kohtelulle ja yhteisten asioiden
demokraattiselle päätöksenteolle. Mikäli
tässä tehtävässä ei
onnistuta, kansalaisten luottamus unionin olemassaolon
oikeutukseen lakkaa. Konventin tehtävä unionin
toiminnan selkeyttämiseksi, tehostamiseksi ja demokratisoimiseksi on
siksi nähtävä alustavana pohjatyönä perussopimukseen.
Suomen ensimmäisen tavoitteen tuleekin olla diplomatian
keinoin vaikuttaa siihen, että hvk:ssa käydään
aito neuvotteluprosessi. Eduskunnan tulee koko ajan olla hyvin informoitu neuvottelujen
etenemisestä ja omata mahdollisuus kantojensa esittämiseen.
Suomella riittää hvk:ssa tehtävää,
sillä perussopimusluonnosta on pyrittävä muuttamaan
etenkin niiltä osin kuin unionin perusluonne uhkaa muuttua.
Myöskin päätös järjestää kansanäänestys
perussopimuksesta tulee tehdä sen jälkeen, kun
on nähty, pystyykö Suomi torjumaan hvk:ssa EU:n
vallan lisääntymisen jäsenmaidensa kustannuksella
ja perusluonteen muuttumisen liittovaltiomaisempaan ja militaristisempaan
suuntaan.
Hallituksen selontekoa lukiessa jää kyllä ikävä maku
siitä, ettei nykyisellä hallituksella ole edes
tahtoa yrittää torjua tällaista kehitystä,
joka on jopa vastoin sen omaa hallitusohjelmaa. On huolestuttavaa,
että valiokuntien kannanotot ovat monissa asioissa huomattavasti
tiukempia kuin hallituksen varaumat sen omassa selonteossa. EU-politiikka
ei voi olla vain suurten jäsenmaiden tahtoon nöyrtymistä.
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on siksi ottanut
kannan, että mikäli emme saavuta Suomen kannalta
keskeisiä tavoitteita, muun muassa hyvinvointipalveluiden,
kuten sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluiden, säilyttämistä kansallisessa
päätöksenteossa, oman komissaarin säilymistä ja
suljetun puolustusytimen torjumista, on kansanäänestys tällöin
järjestettävä.
Arvoisa puhemies! Olemme vuonna 1994 saaneet Suomen kansalta
luvan solmia kansainvälisoikeudellisen sopimuksen, jonka
mukaan Suomelle jää kaikki se toimivalta, jota
emme ole nimenomaisesti siirtäneet unionille. Keskeisin uhka
tälle unionin perusluonteelle on valtuutuslausekkeissa.
Unioni eli sen Eurooppa-neuvosto saisi niiden kautta oikeuden sekä tarkentaa
että myös muuttaa perussopimuksen sisältöä ilman kansallisten
parlamenttien ratifiointia. Tämä kohta on käsillä olevan
sopimuksen kriittisin lause, jonka rinnalla määräenemmistöjen
lukumäärät yms. ovat vain näpertelyä.
Valtuutuslausekkeiden perusteella siirrämme edustuksellisen parlamentarismin
eli Suomen kansan eduskunnalle antaman vallan eduskunnalta Brysseliin. Suomessa
olisi pohdittava perustuslain kannalta, mitä valtuutuslauseke
merkitsee esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä.
Silloinhan Suomea edustaa Eurooppa-neuvostossa tasavallan presidentti,
joka ei ole parlamentaarisessa vastuussa.
Arvoisa puhemies! Toinen uhka unionin luonteen muuttumiselle
liittyy toimielinjärjestelmään. On alleviivattava
suuren valiokunnan näkemystä siitä, että konventin
toimielimiin liittyvää esitystä ei voi
pitää tasapainoisena, yhteisömenetelmää tukevana
ja hyväksyttävänä. Lyhyesti
muutamia seikkoja näistä instituutioihin liittyvistä uhista.
Ensinnäkään EU-parlamentin aseman
ja vallan vahvistaminen ei välttämättä ole
pienten jäsenmaiden etu. Suomella ei siellä 2
prosentin edustuksella ole juuri sananvaltaa.
Toiseksi, Eurooppa-neuvosto puolestaan on valtuutuslausekkeiden
lisäksi saamassa enenevää painoarvoa
virallisen toimielinstatuksen kautta ja ehdotetun pysyvän
puheenjohtajan eli presidentin viran kautta. Suomen tulee etsiä liittolaisia
EU-presidentin torjumiseksi hvk:ssa. Ehdotettu Eurooppa-neuvoston
presidentti tulee kasvattamaan väistämättä itselleen
asioita valmistelevan esikunnan ja joutuu todennäköisesti valtataisteluun
ulkoministerin ja komission puheenjohtajan kanssa.
Kolmanneksi, Suomen ehdottomuuksia tulee olla sen, että aloiteoikeuden
omaavassa komissiossa on jokaisella jäsenmaalla oltava
oma äänivaltainen komissaari.
Yhtenä harvoista perussopimuksen avoimuutta lisäävistä kohdista
voi pitää sitä, että ministerineuvoston
lainsäädäntökokoukset ovat vastaisuudessa
avoimia. Niinpä erillisen lainsäädäntöneuvoston
perustamista voi pitää turhana ja Eurooppa-parlamentin
ja ministerineuvoston lainsäädäntötyötä aliarvioivana.
Myös konventin ehdotusta laajentaa tuomioistuimen toimivaltaa
oikeus- ja sisäasioiden alalle voi pitää huolestuttavana.
Arvoisa puhemies! Kolmas uhka unionin luonteeseen tulee sopimusehdotuksen
heikoimmin valmistellusta osasta eli sen politiikkalohkojen muutosehdotuksista.
Kansalaisten kannalta on kysymys kaikkein tärkeimmästä sektorista. Ristiriitaiset
ja sekavat säännökset uhkaavat kuitenkin
kansalaisten oikeusturvaa muun muassa turvapaikka- ja maahanmuuttokysymyksissä. Suomen
ajama linja hyvinvointipalveluiden, kuten sosiaali-, terveys- ja
koulutuspalveluiden, säilyttämiseksi kansallisessa
päätöksenteossa ja lakisääteisen
työeläkejärjestelmän säilyttäminen edellyttävät,
ettei kauppapolitiikan erityisesti Wto:ta koskevaa toimivaltaa voida
jatkossakaan muuttaa määräenemmistöpäätöksin.
Tätä toimivaltaa koskevan EU-lainsäädännön
muutosten tulee edellyttää jatkossakin yksimielisyyttä.
Arvoisa puhemies! Ulko- ja turvallisuuspolitiikan osuus on sopimuksessa
keskeistä. EU:n yhteinen turvallisuus on parhaimmillaan
rauhan takaamista keskinäisen yhteistyön ja hyvinvoinnin
lisäämisen kautta. Siihen voi kuulua siviilikriisinhallintaa,
rauhanturvaamista ja jälleenrakennusta myös unionin
ulkopuolella kansainvälisen yhteisön pyynnöstä ja
osallistuvien maiden parlamenttien suostumuksella. Suomen on hvk:ssa
oltava voimakkaasti ajamassa jäsenmaiden erilaisen aktiivisuuden
pysyvästi sallivaa turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa,
jossa keskitytään ennen kaikkea rauhanturvaamiseen,
humanitaariseen apuun ja siviilikriisinhallintaan.
Turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevassa päätöksenteossa
on vastaisuudessakin säilytettävä yksimielisyys.
Painava syy tämän yksimielisyyden vaatimiselle
on niin sanottu Nato-klausuuli. Siinä sopimusehdotuksen
kohdassa todetaan unionin politiikassa kunnioitettavan niitä velvoitteita,
joita osalla jäsenvaltioista on Natossa, ja unionin politiikan
olevan sopusoinnussa tuossa yhteydessä määriteltävän
yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kanssa. Täällähän ed.
Tennilä uskalsi nostaa kissan pöydälle
ja sanoi suoraan, että kyse on siitä, että Euroopan
unionin turvallisuus- ja puolustuspoliittiset ratkaisut rakennetaan
Natossa. Perussopimuksessa siis myönnetään,
että keskeinen toimija EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa
tuleekin EU:n ulkopuolelta. Tämä on mielestäni
ristiriidassa hallitusohjelmassakin selkeästi sanotun Suomen
sotilaallisen liittoutumattomuuden kanssa.
Arvoisa puhemies! Kuten olemme täällä kuulleet
monien edustajien suulla, Suomella on oltava selkeät tavoitteet
hvk:ssa emmekä hae suuria maita mielistelevää kokonaisratkaisua.
Toivon Suomen hvk-valtuuskunnalle sisua ja siunausta taistelussa
Suomen kansan etujen turvaamiseksi.
Raimo Vistbacka /ps:
Arvoisa puhemies! Palautekeskustelussa oleva konventin ehdotus Euroopan
unionin perustuslailliseksi sopimukseksi saavutti lopullisen muotonsa
vasta viimeisinä yön hetkinä, kun Ranska
ja Saksa aloittivat yölypsynsä. Ehdotukseen tehtiin
lukuisia merkittäviä muutoksia ja lisäyksiä siten,
että asiakirja muutti selkeästi luonnettaan siitä,
mitä se oli vielä komiteatyön järjestäytyneessä vaiheessa
paria päivää aiemmin. Viimeisen yön
rutistuksessa osa konventtiedustajista taisi olla käytännössä pihalla
kuin lumiukot, mutta siitä huolimatta he panivat nimensä loppuasiakirjaan.
Onneksi osa suomalaisia konventtiedustajia piti pintansa ja kieltäytyi
allekirjoittamasta Saksan ja Ranskan sanelusopimusta.
Tästä konventtimenettelystä voi todeta
sen ja yhtyä ministeri Koskisen julkisuudessa viime päivinä olleisiin
arvosteluihin siitä, että konventti ylitti valtuutensa,
kun alkoi käyttää perussopimusluonnoksesta
nimeä "sopimus Euroopan perustuslaista". Toinen seikka,
jossa myös voi yhtyä ministeri Koskisen kantaan,
on se, että käytettiin konventtimenetelmää täysin
väärin eli jossakin vaiheessa valmisteluelimestä ryhdyttiin runnomaan
tosiasiallista päätösvaltaa käyttävää suurten
jäsenmaiden etujen ajajaa.
Ehdotus perustuslailliseksi sopimukseksi muuttaa toteutuessaan
olennaisesti unionin luonnetta lähemmäs liittovaltiota.
Näin haluan todeta siitä huolimatta, että erittäin
monessa ryhmäpuheenvuorossa toista yritettiin väittää.
Mielestäni se on kiistaton tosiasia, jota on turha yrittää muuksi
selittää. Tämän on todennut
EU:n entinen oikeusasiamies Södermankin, ja kukapa tuntisi
asiaa sen paremmin kuin hän toimittuaan vuosia unionin
ytimessä, niin sanoakseni. Myös enemmistö perustuslakiasiantuntijoistamme
katsoo, että toteutuessaan sopimus muuttaa merkittävästi
maamme asemaa itsenäisenä valtiona.
Tämän takia ihmettelen niitä tahoja,
jotka katsovat, ettei Suomen lopullisesta liittymisestä uuteen
perustuslailliseen sopimukseen ole tarpeellista järjestää kansanäänestystä.
Päätös on käytännössä yhtä suuri
kuin alkuperäinen unioniinliittymispäätös.
Uusi unioni on täysin toinen kuin se, mihin 1990-luvulla
liityimme. Väitteet siitä, että kansa
on valitessaan eduskunnan samalla ottanut kantaa tähänkin
asiaan, eivät ole totta. Vaaleja ei käyty EU-linjavaalina,
vaan pääasiana oli pääministerikysymys.
Siksi on väärin väittää kansan
antaneen avoimen valtakirjan toimia EU:n perustuslakikysymyksessä parhain
päin. Ainoa kansanvaltainen menettelytapa on järjestää kansanäänestys
lopullisen perustuslaillisen asiakirjatekstin selvittyä.
Merkittävin kysymys on mielestäni määräenemmistöpäätösmenettelyn
lisääminen unionin päätöksenteossa
eikä suinkaan oman komissaarinpaikan säilyttäminen.
Mikäli neuvostossa päätetään
kaikista merkittävistä asioista määräenemmistön
turvin, on yhden pienen jäsenvaltion mahdollisuus torjua
itselleen vahingollinen päätös olematon.
Vaikutusvalta supistuu siihen, että voimme kulkea EU:n
käytävillä nykimässä jonkun
suuren jäsenmaan hihaa, jotta joku kuuntelisi vienon toiveemme
kuulla mielipidettämme —todennäköisesti
turhaan, ellemme satu sopimaan kiilapojaksi johonkin suurten maiden
valtataisteluun.
Puolustusyhteistyöhön mukaan meneminen on
todellinen riskisijoitus. Jos menemme mukaan ytimeen, kuten Puolustusvoimien
johto näyttää toivovan, joudumme väistämättä mukaan
Naton toimintaan. Toista päällekkäistä puolustusliittoa
ei Eurooppaan nähdäkseni tulla luomaan. Natossa
vaikutusvaltamme olisi yhtä pieni kuin uuden perustuslaillisen
sopimuksen jälkeisessä unionissakin. Mikäli
taas jättäydymme ytimen ulkopuolelle, saamme vastata
kyllä velvoitteista mutta meiltä ei kysytä mistään
mitään. Edessämme on siis suo siellä,
vetelä täällä, niin kuin tavataan
sanoa, mikäli hyväksymme uudenlaisen EU:n uusine
perussopimuksineen.
Arvoisa puhemies! Perussuomalaisten tärkeimpinä pitämät
kysymykset tulivat kattavammin esiin jo ed. Soinin käyttämässä ryhmäpuheenvuorossa.
Siihen sisältyi myös neljä ponsiesitystä,
joissa nostettiin esiin muutamia näistä tärkeinä pitämistämme
asioista.
Kannatan ed. Soinin tekemiä ponsilausumaehdotuksia.
Mari Kiviniemi /kesk:
Arvoisa puhemies! Eduskunta on kyllä tehnyt erittäin
nopealla aikataululla hyvää työtä EU:n
perustuslakiuudistuksen käsittelyssä. On huomion
arvoista, että oikeastaan missään muussa
unionin jäsenvaltiossa asiaan ei perehdytä kansanedustajatasolla
näin perusteellisesti. Työ on myös tuottanut
vahvaa tulosta, sillä ulkoasiainvaliokunnan mietintöä voi
kuvailla hyvin onnistuneeksi kannanotoksi. Sen hyväksymisen
myötä hallituksella on entistä vahvemmat
suuntaviivat toimia Suomen tavoitteiden puolesta.
Selonteon käsittely sujui ainakin niissä valiokunnissa,
joissa itse olen jäsenenä, oikein joustavasti.
Suuria ristiriitoja ei ollut, ja yhteinen sävel löytyi
helpohkosti. Oikeastaan voi vähän ihmetellä sitä,
miksi vasemmistoliitto lopulta päätyi vastalauseen
esittämiseen. Todellisia perusteita ja argumentteja sille
ei oikein valiokuntakäsittelyssäkään
löytynyt, vaan kyse taisi olla enemmänkin tällaisesta
opposition profiilin korotuksesta. Kun kuunteli vasemmistoliiton
ryhmäpuheenvuoroa, henki siinäkin tuntui paljon
jyrkemmältä kuin puheenvuorot valiokunnassa ja
keskustelut ylipäänsä asiantuntijoiden
lausuntojen pohjalta. Täällä valiokunnan
puheenjohtaja ed. Jaakonsaari jo puuttui vastalauseen ponsien epäjohdonmukaisuuksiin,
ja niitä tässä ei ole syytä toistaa.
Samoin kyllä ihmettelen myöskin kokoomuksen
ryhmäpuheenvuoroa ja muita, debatissa käytettyjä puheenvuoroja
tänään, koska niissäkin äänenpainot
olivat hieman erilaisia kuin tähän mennessä ja
myöskin keskustelussa, jota valiokunnassa käytiin.
Vähän saman tyyppinen ilmiö taisi kokoomuksellakin
olla, että oppositiossa pitää profiilia
sitten loppujen lopuksi jollain tavalla edes yrittää korottaa,
vaikka näistä perusasioista ollaankin hyvin pitkälle
samaa mieltä.
Mitä tulee itse mietintöön, hallituksen
asettama peruslähtökohta — kokonaisuus
ratkaisee — näkyy ilman muuta myös siinä.
On turha nimetä yhtä tai edes kahta yksittäistä tavoitetta,
joiden myötä asiat olisivat kunnossa ja hvk:n
lopputuloksen voisi hyväksyä. Korjattavaa löytyy,
kuten tiedämme, useasta kohdasta. Punaisena lankana valiokunnankin
mietinnössä kuitenkin on pienten maiden vaikutusmahdollisuuksien
turvaaminen.
Instituutioiden osalta ehkä liikaakin painoarvoa on
saanut vaatimus siitä, että jokaisella maalla
pitää olla oma komissaari. Se on kieltämättä tärkeä asia,
eikä sen takaa ole mitään syytä väistyä,
mutta eihän pelkästään se riitä varmistamaan
jäsenvaltioiden välistä tasa-arvoa ja
toimielinten tasapainoa. Aivan yhtä merkittäviä ovat muutokset,
joita valtioneuvoston selonteossa ja mietinnössä vaaditaan äänimääräpainotuksiin,
Eurooppa-neuvoston
puheenjohtajan ja ulkoasiainministerin toimenkuvien ja tehtävien
määrittämiseen sekä ministerineuvoston
puheenjohtajistokiertoon. Tämä viimeksi mainittu
on erityisen tärkeää siksi, että jäsenvaltioiden
tasapuolisessa vuorottelussa neuvostokokoonpanojen puheenjohtajuuksien
suhteen on kyse nimenomaan maiden tasavertaisuudesta, ja se on syytä kirjata sopimukseen,
ja se myös tavallaan ankkuroi Euroopan unionin yhteistyön
tiiviillä tavalla jokaisen maan poliittiseen toimintaan.
Toivoa voi, että hvk:ssa saadaan aikaan järkevä ja
toimiva järjestelmä tasapuolisuuden takaamiseksi.
Arvoisa puhemies! Viime kuukausina suurinta mielenkiintoa perustuslaillisen
sopimuksen osalta ovat herättäneet esitykset unionin
yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Monet ovat jo
kiirehtineet asioiden edelle ja tulkinneet, että Suomenkin
pitäisi nyt nopeasti tarkistaa oma ulko- ja turvallisuuspoliittinen
perusratkaisunsa sotilaallisesta liittoutumattomuudesta. On hyvä, että pääministeri
Vanhanen ja ulkoministeri Tuomioja ovat rauhoitelleet myös
täällä tänään
tällaista keskustelua. Ei Suomella ole mitään
paniikkia omista linjauksista päättäessään.
Ensi vuonna ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon myötä voimme
sen tehdä, ja on ylipäänsäkin muistettava
se, että näin isoissa kysymyksissä kansan
tuen on ilman muuta oltava takana. Ei tässä asiassa
tarvita hätiköintiä vaan harkintaa ja
perusteellista analyysia. Mietinnön linjaukset ovat tästäkin
näkökulmasta katsottuna siis perustellut.
Unionin toiminta on ulko- ja turvallisuuspolitiikassa viime
vuosina selvästi vahvistunut, ja sitä on syytä edelleen
kehittää. Suurin osa konventin esittämistä turvallisuus-
ja puolustuspolitiikankin esityksistä on selkeitä parannuksia
nykytilanteeseen. Ongelmalliset kohdat eli rakenneyhteistyö,
voimavaraydin, kuten sitä tuossa mietinnössä kutsutaan,
ja turvatakuuydin ovat sellaisia, ettei Suomi tietenkään
niitä selonteon mukaan eikä mietinnönkään
mukaan voi tässä konventin esittämässä muodossa
hyväksyä. Ne eivät ole kaikille avointa
yhteistyötä eivätkä täytä maamme
asettamia kriteereitä. Sellaiset ratkaisut pitää näissäkin
asioissa hvk:n myötä saavuttaa, että Suomi
voi niiden jälkeen itse vapaasti omat päätöksensä asiaan
liittyen tehdä.
On erittäin hyvä, että tässä perustuslaillisen sopimuksen
keskustelussa eduskunta on kiinnittänyt vahvasti huomiota
kauppapolitiikan kysymyksiin. Emme voi hyväksyä sellaisia
perustuslaillisen sopimuksen muotoiluja, jotka vaarantavat nykyiset
mahdollisuutemme huolehtia terveys-, sosiaali- ja koulutuspalveluiden
järjestämisestä. Samoin on tarkasti huolehdittava
siitä, että Suomen työeläketurvan
poikkeusasema säilyy, samoin se, että pohjoisten
harvaanasuttujen alueiden erityisongelmista huolehditaan.
Arvoisa puhemies! Hvk:n lähestyessä viestit siitä,
että kyseessä on todellakin aito neuvotteluprosessi,
ovat vahvistuneet. Näyttää siltä,
että puheenjohtajamaa Italiakin on hyväksymässä sen, ettei
uutta perustuslakia voi synnyttää nopeasti ja keskusteluitta.
Kukaan ei kuitenkaan tiedä, mitä neuvotteluissa
oikein vielä tulee vastaan — yllätyksiä ja
erikoisia ratkaisuja kenties, kuten niin monesti aiemminkin. Joka
tapauksessa eduskunnan suuren valiokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan
sekä hallituksen keskinäisen yhteydenpidon on
oltava nyt jatkuvaa ja tiivistä. Hallitus tarvitsee yhteisten
tavoitteiden saavuttamiseksi eduskunnalta ilman muuta vahvan tuen,
ja tämän mietinnön hyväksymisen
myötä se sen myös tulee saamaan.
Maija Perho /kok:
Arvoisa puhemies! Täällä salissa
aivan ennakko-odotusten mukaisesti keskeisimmiksi kysymyksiksi ovat
nousseet yhteiseen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan
liittyvät kysymykset. Täällä on
paljon esitetty kysymyksiä kokoomuksen kantojen suuntaan,
ja sen takia pieni kertauskurssi vielä näistä näkemyksistä.
Kuten ed. Suvi Lindén jo totesi, kokoomus on ulkoasiainvaliokunnan
mietinnön linjausten takana. Siltä osinhan on
kysymys siitä, että yhteinen ulko-, turvallisuus-
ja puolustuspolitiikka kaipaa kehittämistä, vahvistamista,
niin kuin unionin kehityskulussa onkin tapahtunut. Eli kanta on
se, että ensisijaista on, että kaikkien unionimaiden,
niin nykyisten kuin tulevienkin, puitteissa näiden yhteistyönä ja
näiden päätöksillä kehitetään
yhteistyötä ja tilanteen niin vaatiessa osittain
myös määräenemmistöpäätöksillä.
Kysymys siitä, eletäänkö eilispäivässä,
tässä päivässä vai
tulevaisuudessa, on sillä tavoin olennainen, että totta
kai tähän kokonaisuuteen, jossa erityisesti rakenneyhteistyön
eli voimavaraytimen osalta ja turvatakuuytimen osalta sisältö on
hyvin pitkälle auki, Suomi ei voi tämän
päivän keskustelussa tai huomisen päivän
keskustelussa ilmoittaa juu tai ei.
Se, mitä kokoomus on peräänkuuluttanut
ja mitä haluan itse peräänkuuluttaa,
on juuri tämä analyysi, jota ollaan tekemässä.
Hallituksella on käytössään
ne tiedolliset voimavarat, ne resurssit, joilla tätä työtä voidaan
tehdä. Oppositiossa ne mahdollisuudet ovat rajallisemmat
ja perustuvat ehkä enemmän sellaiseen sattumanvaraisuuteen,
kuka tuntee kenetkin. Eli ennen kaikkea peräänkuulutetaan
juuri sitä, mitä meidän mielestämme
näiden ytimien sisällön pitäisi
olla.
On hyvin selkeästi kirjattu ulkoasiainvaliokunnan mietintöön
ja on myöskin hallituksen kanta selonteossa, että jos
kuitenkin syntyy ytimiä, niin niiden reunaehdoista pitää päättää tämän
tiiviimmän yhteistyön kriteerien pohjalta sillä tavalla,
että tässä yhteistyössä on
mukana vähintään kolmannes jäsenvaltioista
ja että otetaan huomioon koko unionin etu ja että päätökset
myöhemmästä liittymisestä tekee
ministerineuvosto kokonaisuudessaan eivätkä vain
ne jäsenvaltiot, jotka mahdollisesti tämän
ytimen ovat muodostaneet. Eli kysymys on hyvin pitkälle
varautumisesta ja siitä, että tätä keskustelua
voivat käydä paitsi niin sanottu poliittinen tai
pelkästään ulkopoliittinen eliitti myös
kansalaiset niin, että kysymys ei ole tunnepohjalta juupas—eipäs-
tai joko—tai-keskustelusta.
Täällä on myös moneen otteeseen
viitattu siihen, mikä on noussut, voi sanoa, aika aidosti
kansalaiskeskustelun kautta, kansalaisjärjestöjen kautta
liittyen kauppapolitiikkaan ja Wto-kierrokseen, eli viitattu huoleen
siitä, onko meillä mahdollisuus pitkällä tähtäimellä päättää edelleenkin,
niin kuin tähän asti, siitä tavasta,
millä me rahoitamme ja tuotamme julkiset hyvinvointipalvelut,
sosiaali-, terveys- ja koulutuspalvelut. Täällähän
on jo pohjalla kulttuuripalvelut olemassa konventin ehdotuksessa.
Suuri valiokuntahan perehtyi tähän kysymykseen
erittäin perusteellisesti ja huolellisesti. Suuren valiokunnan
johtopäätös oli se, minkä ulkoasiainvaliokuntakin
halusi omana pontenaan kirjata eli kysymyksen siitä, miten
käsitellään kauppapolitiikkaa. Se ei
ole lähitulevaisuudessa näköpiirissä;
Cancunin kokouksessa nämä asiat eivät olleet
lainkaan esillä. Milloin ne ovat, sitä me emme
tässä vaiheessa tiedä. Mutta jos joskus
jonain päivänä tulee esille näiden
palveluiden vapaata kauppaa koskevia päätöksiä,
silloin EU:n puitteissa päätökset on
tehtävä yksimielisesti. Suuri valiokunta aivan
oikein korosti, että silloin nämä asiat
täytyy käsitellä eduskunnassa hyvin huolellisesti,
kun mandaatti EU:n tason päätöksentekoon
annetaan.
Jotkut asiantuntijat ovat pitäneet tätä huolta ylimitoitettuna
sen tähden, että ehkä vahvimmin tämä huoli
on noussut esille Suomessa. Mutta syy siihen, että se huoli
on noussut esille Suomessa, on se, että meidän
sosiaaliturvamme on eri tavoin rakennettu (Puhemies koputtaa) kuin muissa
jäsenmaissa. Mielestäni tämän
asian hoito aivan oikein on nyt ulkoasiainvaliokunnan ja, uskon
näin, koko eduskunnan tahdoksi kirjattu.
Esko-Juhani Tennilä /vas:
Herra puhemies! EU:n perustuslakiesitys merkitsee jäsenmaiden hallitusten
roolin tietyn asteista vahvistamista päätöksenteossa.
Minä pidän tätä kehityssuuntaa oikeana.
Hallituksethan ovat kansojen parlamenttien valitsemia. Niitä valvovat
nimenomaan eduskuntalaitokset, joihin kansalaiset voivat sitten
eniten ja suorimmin vaikuttaa. Hallitustenvälisyys kuitenkin
edellyttää tahtoa vaikuttaa. Suomen onkin tiukennettava
EU-politiikkansa linjaa. Hymypoikamenolla ei selvitä, vaan
asioihin on puututtava jo valmisteluvaiheessa riittävän ajoissa
ja tarvittaessa lujinkin ottein. Viimeisten vuosien ajalta löytyy
esimerkkejä, joissa hallitusten ja myös muiden
EU-tasolla vaikuttavien edustajiemme olisi ehdottomasti pitänyt
olla selvästikin tiukempia.
Esimerkiksi EU:n tuoman päästökaupan
koko perusidea on minusta ainakin ekologisestikin aivan kestämätön.
Onhan kerrassaan irvikuvamaista, että esimerkiksi Pohjois-Suomessa
toimivat, huipputeknologialla varustetut terästehtaat ovat joutumassa
ostamaan päästöoikeuksia suursaastuttajilta.
Juuri näinä viikkoina Suomen edustajien päättäväisyyttä mitataan
maatalousneuvotteluissa. Kyse on komission harjoittamasta liittymissopimuksen
uustulkinnasta, johon emme voi suostua. Olemme varmasti kaikki suomalaisen viljelijän
puolella ja tuemme hallitusta, joka tässä asiassa
pyrkii oikeudenmukaiseen ratkaisuun.
Vasemmistoliitto pyrkii siihen, että EU on tasavertaisten
jäsenmaiden yhteisö. Jo tästäkin
lähtökohdasta seuraa se, että me pidämme
tärkeänä sitä, että jokaisella
jäsenmaalla on äänivaltainen komissaari.
Vasemmalla haluamme myös sosiaalista EU:ta. Emme olekaan
tyytyväisiä siihen, että veronalennuskilpailua
ei haluta pysäyttää. Mehän toimme
jo kauan sitten esille sen, että pitäisi näihin
määräenemmistöllä päätettäviin
asioihin tulla myöskin verominimit pääomaveron
ja yritysveron osalta. Tähän ei päästy.
Pitää nähdä, että jos
tämä veronalennuskilpailu Euroopassa jatkuu siten
kuin se nyt on alkanut, päädytään
amerikkalaismalliseen kovaan kapitalismiin myös täällä.
Olemme huolissamme myös perustuslakiesityksessä olevista
ehdotuksista ruveta tekemään EU:sta sotilaallinen
voima. EU:lle puuhataan turvatakuita ja halutaan luoda myös
sotilasnyrkki eli interventiojoukot, jotka pystyvät koviin
ja nopeisiin sotilaallisiin operaatioihin Keski-Aasiassa, Lähi-idässä,
Afrikassa, ja varmasti on ajatus, että muuallakin. Minä pidän
EU:n militarisointihanketta suurena erehdyksenä. Se muuttaisi
EU:n perusluonnetta pois siviilimäisyydestä, joka
on nyt sen vahva puoli. Militarisoiminen toisi EU:lle ajan myötä myös
vastustajia, jopa vihollisiakin, kuten kaikilla sotilasvoimilla
on. Militarisointi myös maksaisi valtavia summia. USA käyttää armeijaansa
nyt 400 miljardia euroa vuodessa, 12 kertaa Suomen valtion budjetti.
EU:n kilpailukykyisten sotilaallisten muskelien luomien ei tietenkään
olisi sen halvempaa.
Sotilasvoiman lisäämistä perustellaan
terrorismin uhalla. Terrorismi on vaarallinen ilmiö. Se on
myrkkykukka, jota vastaan on toimittava. Pitää kuitenkin
nähdä se maaperä, joka tätä myrkkykukkaa
kasvattaa, ja sinä maaperänä on valtaisa
köyhyys. Kolme miljardia ihmistä maapallollamme
joutuu elämään nytkin alle kahden euron tulolla
päivässä. Lähes miljardi ihmistä näkee suoranaista
nälkää. Juuri tästä kaikesta
seuraa epätoivo ja näköalattomuus, joka
puolestaan on kasvualusta terrorismille. EU:n onkin käytettävä voimavarojaan
juuri köyhyyden poistamiseen maailmasta ja myös
omasta maanosastamme kehitysavulla ja muilla toimilla. Se on ehdottomasti
parasta turvallisuuden luomista, ja sitä tietä EU:n
pitää kulkea.
EU:n puolustuksen luomiseen suhtaudutaan eräillä tahoilla
myötämielisesti siksi, että ollaan näkemässä se
irtiotoksi isosta möröstä, USA:sta. Tietynlaista
irtiottoa USA:n suuntaan puolustushankkeeseen liittyykin. Kyse ei
ole kuitenkaan Natosta irtoamisesta, EU:n puolustustahan rakennetaan
nimenomaan Naton puitteissa. Kyse on siitä, että eräät
Euroopan Nato-maat haluavat sotilasytimen muodostamisella vahvistaa
omaa asemaansa EU:ssa ja myös Natossa, jossa vaaka on nyt
pahasti kallellaan Atlantin taakse Yhdysvaltojen ylivoiman vuoksi.
Näen, että EU:n puolustuksen luomisessa on kyse
Naton eurooppalaisen pilarin rakentamisesta. Jos EU:n sotilasytimiä muodossa
tai toisessa syntyy, ne vievät myös Suomen vääjäämättä sotilaalliseen
liittoutumiseen ja siten myös Natoon jo lähivuosina.
Olen tyytyväinen siihen, että tämä selkeä kytky
on nyt sanottu sotilaiden toimesta julki avoimesti. On avoimen keskustelun
aika.
Herra puhemies! On siis olemassa todella vahvat perusteet torjua
EU:n militarisointi, näin sekä EU:n siviililuonteen
että Suomen liittoutumattomuuden säilyttämiseksi.
Tähän me esityksellämme eduskunnassa
pyrimmekin. On tullut se aika, jolloin pitää sanoa
kantoja. Jos tämän EU-puolustushankkeen annetaan
jatkua, olemme hyvin pian tilanteessa, jossa ei enää olekaan
oikeastaan mitään sanottavaa. Sitä "eitä"
pitää sanoa nyt.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Maailma on täynnä potentiaalista
valtaa. Viime kuukausina sen näyttäviä sieppaajia
ovat olleet eräät Euroopan unionin suuret jäsenvaltiot.
Ne ovat näyttävästi käyttäneet
muutosprosessin tarjoamaa vaikuttamisen paikkaa itsekkäiden
pyrkimystensä läpiviemiseen. Pienet jäsenvaltiot
ovat vihdoinkin tajunneet, että ne on taitavasti ulkoistettu
tiedossa olleen kovan ytimen toimeliaisuuksista. Tässä myöhäisheränneessä tilanteessa
hvk:n
käsittelyaikatauluun saatu pidennys tuntunee sekin ulkoistetuista
saavutukselta.
Tästä saavutuksesta — höblissä sanottuna — iloittaessa
on syytä muistaa lähihistoriasta joitakin merkittäviä kokemuksia.
Vuoden 1994 jälkeen suuret jäsenvaltiot ovat saaneet
läpi kaikki merkittävät hankkeet, joista
ne ovat päässeet yksimielisyyteen. Tämä tarkoittaa,
että jos ne nyt yleishygieenisistä syistä antavat
hvk-prosessin aikana periksi joissakin edustus- ja hallintoteknisissä asioissa,
niin ne ajavat keskenään sopimansa muutokset läpi
ensimmäisessä mahdollisessa tilanteessa. Perusteeksi
riittää esimerkiksi jokin seuraavista tokaisuista:
"Unioni ei voi jämähtää paikalleen,
vaan sitä pitää jatkuvasti kehittää." "Rakenteiden
tulee ottaa huomioon unionin jatkuva laajentuminen ja syventyminen."
"Kaikkien edun mukaista on päätöksenteon
tehokkuus." Tähän valtapalettiin kuuluu, että suuret
jäsenvaltiot katsovat itsellään olevan
oikeuden menetellä myös yhteisistä sopimuksista
poikkeavalla tavalla. Näyttävä esimerkki
tästä on Ranskan, Saksan ja Italian Emu-kriteereistä piittaamaton,
veroaleihin ja suuriin alijäämiin perustuva budjettipolitiikka.
Arvoisa puhemies! EU:n suurten jäsenvaltioiden itselleen
sieppaama tosiasiallinen valta on niille itselleen elintärkeä nykyisessä maailmanpoliittisessa
tilanteessa. Länsimainen teollinen yhteiskunta tukeutuu
pääosin uusiutumattomiin luonnonvaroihin, joiden
jäljellä olevien varantojen maapallonlaajuinen
uusjako on käynnistynyt. Yhdysvallat miehittämällä Irakin
antoi tästä vakuuttavan todistuksen. Euroopan
talousyhteisön vuonna 1957 perustaneet valtiot tarvitsevat yhteispeliinsä tästä eteenpäin
liittovaltiorakennetta. Iso-Britanniahan liittyi yhteisöön
vasta vuonna 1972 ja on viime aikojen tapahtumissa ollut toisella
puolella aitaa kuin talousyhteisön perustajavaltiot. Samalla
kun Tony Blair selvittää välejään
oman puolueensa ja kansansa kanssa, vanhat talousyhteisömaat
varmistavat, että suunnitellulle polulle liittovaltioon
ei luoda kiusallisia esteitä. Pienet ajalliset viivästykset
valmisteluaikataulussa ja perustuslain pilkunviilaukset eivät
ole sellaisia. Niillä operointi voi jopa lisätä omien
toimien uskottavuutta.
Aivan olennaista tässä asetelmassa on EU:n yhteinen
ulko- ja puolustuspolitiikka, jonka välineenä on
muun muassa varusteluvirasto. Jälkimmäistä koskevien
säädösten pitää olla
puolestaan sellaisia, etteivät pienet jäsenmaat
pääse sotkemaan isojen kuvioita. Se, mitä Ranska,
Saksa ja Italia ovat näissä asioissa keskenään
sopineet, tulee toteutumaan viimeistä piirtoa myöten.
Asia on varmistettu perustuslaillisen sopimuksen elikkä käytännössä perustuslain
artikloilla. Kuvaavaa on, ettei nyt tarkasteltavana olevassa mietinnössä ja
sen laatimista varten annetuissa lausunnoissa ole tähän
puoleen kiinnitetty juurikaan kriittistä huomiota. Kuvatun
mukaista kehitystä tukevat luonnokset erillisiksi pöytäkirjoiksi.
Ne ovat politiikanteon välineinä yhtä vaikuttavia kuin
allekirjoitetut asiakirjat. Olennaista on, mistä kovan
ytimen johtavat poliitikot ovat keskenään sopineet.
Ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä valtioneuvoston
kantaan tukeutuen todistellaan, että unionista ei olisi
tulemassa liittovaltio, vaikka "se vahvistaa eräitä periaatteita
ja rakenteita, jotka erottavat unionin perinteisistä kansainvälisistä järjestöistä".
Tällainen todistelu ei ole tulevaisuutta ajatellen harkittua.
Nyt jos koskaan olisi pitänyt reilusti kertoa, että nyt
ollaan poistamassa esteet unionin kehittämiseltä liittovaltioksi. Nyt
tämän kirkastuminen jätetään
tulevaisuuteen, jossa vastareaktio voi olla todella raju. Eräästä venkoilusta
johtuva näytelmä on parhaillaan seurattavissa
Brittein saarilla.
Vähintä, mitä tässä tilanteessa
tulee tehdä, on hvk:sta tulevan neuvottelutuloksen alistaminen kansanäänestykseen.
On aivan liikuttavaa lukea eräiden lehtien pääkirjoitustoimittajien
pohdiskelua siitä, entäs sitten, jos kansa hylkääkin
liittovaltiohankkeen Suomen osalta. Demokratia on todella häkellyttävä asia.
Hyvä, että se tulee tuon lajin vaikuttajan mieleen
edes tällaisessa yhteydessä. Niin, ja samat tahot
ovat käynnistäneet kampanjan Suomen liittämiseksi
oitis Natoon. Tietenkään siitäkään
ei pitäisi heidän mielestään järjestää kansanäänestystä eikä kirjoittajan
mielestä kansan mielipiteestä kannata muutoinkaan piitata,
vrt. mitä Helsingin Sanomat kirjoitti muutama päivä sitten.
Mistä tämä kiire on tullut? Yhden
kiireen, kuten todettua, on rakentanut Yhdysvallat, mutta kiireiden
syitä voi olla muitakin. Eräs tällainen ajoittuu
kolmen ja puolen vuoden päähän. Rooman
sopimuksen 50-vuotisjuhlia vietetään maaliskuun
25. päivänä vuonna 2007. Ei ole vaikea arvata,
että silloin haluttaisiin tietyillä tahoilla nostaa
juhlatunnelmaa antamalla näyttävä federaatiojulistus.
Viime päivien kokemukset Rooman sopimuksen Suomi-pykälän,
artiklan 141, neuvotteluista ovat osoittaneet, millaisen hinnan pienet
ristoreippaat saattavat joutua maksamaan lähdöstä isoisten
kelkkaan jaa—jaa-politiikalla. Toivottavasti lopputulos
ei ole niin paha kuin miltä se nyt näyttää.
Joka tapauksessa myötäilypolitiikan arkkitehtien
kannattaisi vilkaista nyt taakseen ja arvioida, mitä tuli
tehtyä, ja erikoisesti, mitä tuli puhuttua.
Aila Paloniemi /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Konventin ehdotuksen kauppapolitiikkaa koskevat
artiklat ovat keskusteluttaneet eivätkä vähiten
siksi, että ne ovat julkisten peruspalveluiden osalta varsin
epäselviä. Konventin ehdotuksessa komissio voisi
neuvotella myös sosiaali- ja terveyspalveluita koskevia
kauppasopimuksia ilman, että jäsenvaltioilla olisi
nykyisen kaltaista mahdollisuutta vaikuttaa niihin. Pyrkimyksenä on
yhteisen kauppapolitiikan tehokkuuden varmistaminen kansainvälisen
kaupan rakenteiden muuttuessa. Tärkeimmät palveluita
koskevat määräykset liittyvät
neuvoston päätöksenteon toimivaltaan
ja yksimielisyysvaatimukseen.
Ranska ajoi viime hetkellä sisään
av- ja kulttuuripalveluja koskevan yksimielisyysvaatimuksen. Rajoittaako
se jatkossa pääsäännön
tulkintaa eli tarvitaanko kauppapolitiikassa yksimielisyyttä pelkästään
av- ja kulttuuripalveluiden kohdalla, mutta ei sosiaali- ja terveyspalveluiden kohdalla?
Harmonisointikiellon sanotaan turvaavan kansallisen päätösvallan
peruspalveluissa. On kuitenkin muistettava, että harmonisointikielto
on kytköksissä perustuslakiin ja perustuslaissa
julkisiin peruspalveluihin liittyvä toimivallanjako on
nyt epäselvä. Tämän vuoksi harmonisointikielto
ei välttämättä täysin
turvaa jäsenmaiden päätösvaltaa
koulutus-, sosiaali- ja terveyspalveluissa. Suomen on Ruotsin tavoin vaadittava
perustamissopimukseen kirjaus päätöksenteon
yksimielisyysvaatimuksesta koskien julkisia peruspalveluja tilanteessa,
jossa neuvosto antaa komissiolle mandaatin kauppapoliittisten sopimusten
neuvottelua varten tai hyväksyy komission neuvotteleman
sopimuksen. Unionin sisäinen päätöksenteko
kaipaa selkiyttämistä.
Selonteossaan valtioneuvosto aivan oikein toteaa, että terveyspalveluiden
asema olisi turvattava ensisijaisesti palveluiden vapaata liikkumista koskevien
määräysten yhteydessä. Hämmennystä on
aiheuttanut erityisesti se, että EY-tuomioistuin on päätöksillään
laajentanut yhteisön toimivaltaa jäsenvaltioiden
toimivaltaan kuuluville alueille. Näin on käynyt,
vaikka asianomainen artiklateksti selvästi sanoo yhteisön
kunnioittavan täysimääräisesti
jäsenvaltioiden velvollisuuksia järjestää ja
tarjota terveyspalveluita ja lääkinnällistä hoitoa.
Hallitus on ottanut kannan, jonka mukaan avoimen koordinaation
menetelmää on pidettävä joustavana
jäsenvaltioiden poliittisen yhteistyön muotona.
Olennaista sosiaali- ja terveyspalveluidemme järjestämisen
kannalta on, että komission aloiteoikeutta avoimen koordinaation
menetelmää käytettäessä ei
vahvisteta.
Arvoisa puhemies! Liittymisasiakirjassa Suomen lakisääteinen
työeläketurva sai poikkeusaseman. Se rajattiin
henkivakuutusdirektiivin soveltamisen ulkopuolelle. Tuo poikkeus
on ehdottomasti pidettävä voimassa, sillä kyse
on keskeisestä osasta lakisääteistä sosiaaliturvaamme. Hallitustenvälisessä konferenssissa
on huolehdittava, että TEL-poikkeus ei jää pelkästään
henkivakuutusdirektiivissä olevan säännöksen
varaan.
Anne Huotari /vas:
Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan mietintö peesaa
hallitusta, ja sehän onkin ymmärrettävää.
Niinhän tässä talossa asiat tapahtuvat,
että hallituspuolueet nauttivat hallituksen luottamusta.
Jossakin perustuslaissa se taisi olla toisin päin: että hallituksen
pitäisi nauttia eduskunnan luottamusta. Kahdeksan vuoden
oppimäärä on kyllä opettanut
sen, että näin se vaan näyttää olevan,
että vaikka esimerkiksi tässä konventtiasiassa
eduskunnalta nimenomaan kysytään, mitä eduskunta
haluaa, niin silti halutaan mieluummin peesata kuin kertoa selkeä oma
näkemys.
Ed. Paloniemi edellä mielestäni aika hyvin
kuvasi niitä ongelmia, mitkä liittyvät
kauppapolitiikkaan ja sen mahdollisiin vaikutuksiin terveys- ja
koulutuspalveluihin. Ongelmahan on nimenomaan se, että jos
tätä Ranskan poikkeusta av- ja kulttuuripalveluista
ei olisi kirjattu, niin olisimme ehkä uskoneet, että myöskin
meidän koulutus- ja terveyspalveluitamme voidaan kansallisesti
tukea siinä tilanteessa, kun kauppapoliittisilla päätöksillä asiaa
ratkaistaan.
Nyt eräs maakuntalehti otti asiaan voimakkaasti kantaa
ja sanoi, että tämä on täyttä höpönpöpöä,
ja minusta se on aika kovasti sanottu nimenomaan sen vuoksi, että tämä perustuslaillinen
sopimus on hyvin tulkinnanvarainen paperi. Nyt olemme nähneet
jo monessa muussakin asiassa, että muuttuneella tulkinnalla
voidaan ajatella ihan toisin päin kuin me suomalaiset olemme
ajatelleet. Se tulee hyvin esille muun muassa artiklassa 141, maatalouspolitiikassa.
Silloinen ministeri Haavisto sanoi, että neuvotteluissa
ihan selkeästi sovittiin, että Suomi saa tukea
omaa maatalouttaan, ja nyt tällä hetkellä juuri
käydään neuvotteluja, saako vai ei. Pitää muistaa
se, että EU on aikanaan perustettu talousliitoksi ja vapaa kilpailu
on yksi sen perusarvoista.
Se, minkä takia Suomessa pitäisi tästä asiasta huolestua,
kävi mielestäni hyvin esille perustuslakivaliokunnan
asiantuntijakuulemisessa, missä aika suoraankin sanottiin,
että monissa EU-maissa ja erityisesti laajentumisen jälkeen
joko uskonnollisista syistä, perinteistä johtuen
tai ideologisista syistä julkiset palvelut määritellään
eri tavalla kuin Suomessa. Meillä julkisia palveluita nimenomaan
on terveyspolitiikka esimerkiksi. Monissa esimerkiksi katolisissa
maissa erityisesti perheille annetaan vastuuta monissa sellaisissa palveluissa,
mitkä meille täällä ovat olleet
julkisia palveluita. Eli voi olla niin, että Suomi ja muut
Pohjoismaat jäävät ikään
kuin yksin terveyspalveluiden puolustamisessa niin, että Suomi
voisi tukea yhä edelleen julkista terveydenhoitoa, pelkästään
sitä, ettei tukea tarvitsisi jakaa kaikille. Silloinhan
eivät rahat riitä ollenkaan.
Mielestäni tämä julkinen keskustelu
saataisiin paljon lähemmäksi kansalaisia, kun
kävisimme keskustelua siitä, mitä tapahtuu
tulevaisuudessa juuri niissä asioissa, mitkä kansalaisia
kiinnostavat. Emmehän me kukaan tiedä, mitä oikeasti
tapahtuu, mutta voimme arvioida sitä ja sitä kautta voimme
myöskin osoittaa, miten tärkeää osallistuminen
EU-vaaleihin on ja miten tärkeää EU-politiikka
Suomen kannalta tulevaisuudessakin on.
Sitten muutama sana kansanäänestyksestä. Perustuslakivaliokunnassa
asiantuntijana ollut professori Tuori kannatti kansanäänestyksen
järjestämistä nimenomaan sopimustekstin
1 artiklalla, jossa sanotaan: "Tällä perustuslailla,
joka ilmentää Euroopan kansalaisten ja valtioiden
tahtoa - -." Hän ei jäisi odottamaan sitä,
minkälainen tulos saavutetaan hallitustenvälisessä konferenssissa,
vaan nimenomaan katsoo, että perustuslailliseen sopimukseen,
olipa se missä muodossa hyvänsä lopullisesti,
tarvitaan kansalaisten tahto. Se on ihan eri asia kuin se, mistä esimerkiksi
ministeri Tuomioja tänään sanoi, että katsotaan
sitten keväällä, meillä on kyllä aikaa katsoa
sitten, järjestetäänkö kansanäänestys
vai ei. Mutta onko riittävästi aikaa julkiselle
keskustelulle ja kansalaiskeskustelulle tässä vaikeassa asiassa?
Joskus tuntuukin siltä, että me vältämme
tämän asian kansalaistamista eli emme ikään
kuin uskalla kansanäänestystä järjestää sen
vuoksi, että nämä asiat ovat vaikeita.
Jotkut ovat minusta kansaa aliarvioivasti jopa sanoneet, että kansa
ei pysty päättämään
tästä. Minusta se on aivan hirveää,
että näin sanotaan. Mutta se pakottaisi myös
kansanedustajat tutustumaan hyvin tarkkaan näihin asiakirjoihin.
Suurin osa kansanedustajista onkin valiokuntatyöskentelyn
kautta ollut jo mukana. Mielestäni on tärkeää se,
että kansalaisnäkökulmaa saadaan enemmän
tähän EU-keskusteluun ja että kansalaiset
voisivat keskustella muustakin kuin siitä, miten käyrä kurkku
on, vai ei ole, vai miten käyrä se kurkku saa olla.
Jotenkin tuntuu, että joidenkin mielestä vain se
keskustelu on kansalaisille sopivaa keskustelua, että (Puhemies
koputtaa) nämä toimivaltasuhteet eivät
sitä olisi.
Tarja Cronberg /vihr:
Arvoisa puhemies! Konventin ulko- ja turvallisuuspoliittinen
osio on mielenkiintoinen, samoin ulkoasiainvaliokunnan kommentit
siihen. Kummassakin kiinnitetään erityisesti huomiota
ulkopolitiikkaan liittyvien toimielinten rakenteeseen ja päätöksentekoon.
Yhteisen ulkopolitiikan kehittämiseksi, joka mielestäni
on tärkeä tehtävä, on päätöksentekoa
edeltävä eräänlainen yhteinen
suunnittelu- ja selvitysresurssi huomattavasti tärkeämpää. Yhteisessä ulkopolitiikassa
tulee pyrkiä siihen, että EU pystyy määrittelemään
oman politiikkansa ennen kuin kansalliset parlamentit määrittelevät
omansa ja ehkä lukitsevat tilanteen. Yhteiseen ulkopolitiikkaan
päästäisiin näin huomattavasti
helpommin ja sen mahdollisuudet olisivat suuremmat.
Sitten unionin puolustukseen, jossa on kolme eri tasoa.
Ensimmäinen on sisäinen turvallisuus laajasti katsottuna.
Tähän liittyy niin kutsuttu terrorismiuhka ja
suojaus sitä vastaan. Esityksen solidaarisuusklausuuli
käsittää terrorismiuhkan sekä suuronnettomuudet
ja muut sisäiset kriisit. Käsittääkseni
tämä esitys on ongelmaton, lukuun ottamatta sitä tilannetta,
että joku konflikti eskaloituu esimerkiksi Pohjois-Irlannin
tapaan. Tällöin solidaarisuuslausekkeen tulkinta
voi olla vaikeaa ja objektiivinen kannanotto hankalaa.
Toinen taso on turvallisuus rajoilla. Tähän
liittyy yhteinen puolustus ja yhteiset turvatakuut. Solanan esittämät
uhkakuvat eivät kuitenkaan vastaa yhteistä puolustusta
eikä yhteisiä turvatakuita rajalla. Uhkat ovat
terrorismi, joukkotuhoaseiden leviäminen, heikot valtiot.
Nämä tuskin ovat uhkia, joita vastaan yhteinen
puolustus tai yhteiset turvatakuut voivat mitenkään
suojata. Näkisinkin, että tämä osa
on ehkä parhaimmillaan merkityksetön ainakin silloin,
jos kyse on poliittis-symbolisista turvatakuista. Ehkä on
hyvä, että unionille annetaan yhteinen vakuutus. Silloin
ei mielestäni siirrytä sotilaalliseen organisaatioon
eikä EU:sta näiden turvatakuiden kautta tule sotilaallista
organisaatiota. Tämä toteutuu vasta, jos EU:lle
rakennetaan yhteisiä puolustusvoimia tai sotilaalliset
turvatakuut toteutetaan kaikkien maiden kohdalla Naton kautta.
Kolmas taso on rajojen ulkopuolella tapahtuva toiminta. Tässä on
kaksi erilaista osaa. Normaali kriisinhallinta, Petersbergin tehtävät,
niin hallituksen esityksessä kuin UaV:n analyysissa on
kohtuullisen ongelmatonta. Maat voivat osallistua vapaaehtoisesti,
yhteistyö on avointa kaikille, ja päätökset
voidaan tehdä kustakin operaatiosta erikseen.
Ongelmana onkin rakenteellinen yhteistyö, voimavaraydin,
joka kohdistuu myös rajojen ulkopuolelle, niin kutsuttu
Rapid Reaction Force. Se ei ole ongelmallista ainoastaan siksi,
että se ei ole avoin kaikille. Se on ongelmallista myös
sen takia, että siinä maan, varsinkin jos operaatio kohdistuu
lähialueille, joka ei ole mukana, turvallisuus voi myös
heikentyä. Lisäksi myöskin sellaisen
maan, joka haluaisi olla mukana mutta ei täytä näitä kriteereitä,
turvallisuus voi sen tahtomatta heikentyä.
Ongelma on vähäisempi silloin, kun operaatiot
eivät kohdistu lähialueille, vaan ovat globaaleja.
Näiden merkitystä niille, joka eivät
ole mukana, voidaan ehkä paremmin hallita. On siis olemassa
suuri riski siitä, että jos tulee vastaisku, se ei
kohdistukaan niihin maihin, jotka ovat mukana, vaan heikompiin maihin,
toisin sanoen niihin, jotka eivät ole mukana, kun EU koetaan
yhdeksi toimijaksi ja vastapuolen näkökulma on tietysti
koko EU.
Lopuksi ihan lyhyt kommentti puolustusmateriaaliyhteistyöstä.
Kannatan teknistä yhteistyötä, samoin
harmonisointia ja yhteensopivuutta. Kuitenkin tämä tavoitteiden
yhteensopivuus ja voimavarojen yhteensopivuus voi mennä liian
pitkälle. Luen esityksestä, joka tällä hetkellä on
keskustelun pohjana, tämä on huhtikuulta 2003,
jossa todetaan, että tämän instituution
tehtävänä olisi muiden muassa "att bidra
till att fastställa målen för medlemsstaternas
militära resurser och utvärdera hur medlemsstaterna
fullgör sina resursåtaganden". Jos tämä muotoilu
jää lopputulokseen, on todennäköistä,
että Suomessa yleinen asevelvollisuus ja alueellinen puolustusdoktriini
voidaan asettaa kyseenalaiseksi. Näin ollen ehdotan, että se
poistetaan.
Kyösti Karjula /kesk:
Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunta on tehnyt hyvää työtä rakentaessaan
varsin nopealla aikajänteellä tämän mietintökokonaisuuden.
Minä uskon, että tämä mietintö pitää sisällään
varsin hyvän lähtökohdan sille työlle,
mitä nyt sitten hallitustenvälisessä konferenssissa
Suomi tulee jatkamaan ja tältä pohjalta toimimaan.
Haluan tässä lyhyessä puheenvuorossa
ihan pariin kolmeen asiaan pysähtyä.
Ehkä kaikkein eniten keskustelussa meillä Suomessa
on ollut turvallisuus- ja puolustuspolitiikka ja sen merkityksen
ja sisällön hahmottaminen ja jäsentäminen.
Minä toteaisin, että esimerkiksi kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa
tällä alueella ehkä haluttiin juosta
piirun verran lujempaa, mitä tämän mietinnön
sisältö antaa ymmärtää,
ja mentiin pidemmälle. Siksi minä oikeastaan omalta
osaltani pysäytän tavallaan siihen, mitä tämä turvallisuus-
ja puolustuspolitiikka ihan oikeasti edellyttää ja
mitä se merkitsee. Olen jossain määrin
pohtinut tätä asiaa yrittäessäni
ymmärtää nyt näitä kansainvälisiä yhteyksiä.
Minä nostaisin esiin semmoisen käsitteen kuin henkinen
merkitys turvallisuudelle. Siis minusta hyvin helposti siirrytään
välittömästi ajatuksissa tämmöiseen
sotilaalliseen turvallisuuteen ja ehkä varustelun vahvistamisen
tehostamiseen. Minä en kiellä tätä näkökulmaa,
mutta jos ajatellaan Suomen puolustusdoktriinia ja lähtökohtaa
itsenäisestä puolustuksesta, liittoutumattomuudesta, mikä on
tällä hetkellä lähtökohtana,
rohkenen sanoa, että näillä eväilläkin
on rakennettu monessa suhteessa yksi maailman turvallisimmista asumisen
ja elämisen ympäristöistä.
Sen vuoksi minä kysyn, onko tässäkin
tilanteessa suurta viisautta kyetä sellaiseen harkintaan,
missä ei kiirehditä vaikka tämmöinen
merkittävä prosessi on käynnissä,
vaan todella harkitaan niitä askelia, joissa edetään.
Näen vastapuolena sen, että jos tämmöinen
henkinen merkitys turvallisuudelta kadotetaan, niin vaikka me luomme
minkälaisia sotilaallisia liittoutumia tahansa, etenemme
kuinka nopeasti tahansa näissä asioissa, millä tavalla
kansalaiset kokevat tilanteen.
Joka tapauksessa olennaisinta on suomalaisten tulevaisuuden
kannalta se, että he voivat kokea itsessään,
omassa elämässään sen, että he saavat
elää rauhanomaisessa, turvallisessa Suomessa myös
Euroopan unionin laajentumisen ja kehittymisen myötä.
Sen vuoksi jollakin tavalla korostaisin sitä näkökulmaa,
miten säilytetään se ote, että turvallisuuden
merkitys, laaja turvallisuuskäsite, säilyy sisällöltään
riittävän vahvana ja tätä kautta
myös ihan jokaisen kansalaisen näkökulmasta
riittävän ymmärrettävänä.
Tähän minusta liittyvät myös
osittain ne turvatakuut, joita eurooppalainen yhteistyö sinällään on
vahvistamassa. Minä ajattelen näin, että se
sinällään on näitä vahvistamassa,
ja minusta mietintöön sisältyy erittäin
hyvä lausuma siitä, että yhteistyömuodoissa,
mitä Suomi sitten tulee valitsemaan, säilytetään
tämmöinen itsenäisen päätöksenteon
lähtökohta ja ajallaan tehdään
sitten ratkaisuja myös tämän yhteistyön
syventämisessä.
Arvoisa puhemies! Tämän asiakokonaisuuden
lisäksi haluan pariin muuhun asiaan lyhyesti viitata.
Minusta on äärimmäisen tärkeää,
että alueellisen tasapainon pyrkimys säilyy elikkä harvaanasuttujen
alueiden toimintaedellytysten turvaaminen sisältyy näihin
lähtökohtiin. Erityisen arvokasta ja tärkeää on
se, että me säilytämme riittävän
vahvan pyrkimyksen tässä hvk-prosessissa sille,
että eri jäsenmaat tulevat tasavertaisesti tekemään
päätöksiä ja ratkaisuja myös
laajentuvassa Euroopan unionissa.
Lopuksi se, tarvitaanko kansanäänestystä.
Sehän on asia, josta varmasti tullaan keskustelemaan myös
lähiviikkoina, lähikuukausina. Minusta tämäkin
on viisas ratkaisu, että katsotaan ensin kokonaisuus, tarvitaanko
kansanäänestystä. Minusta on äärimmäisen
tärkeää, että me kansanedustajina
olemme tarvittaessa valmiit tekemään tästä vaativastakin
asiasta päätöksen eduskunnassa, ei niin,
että tästä kansanäänestyksestä tulee
eräs tapa paeta kansanedustajalle kuuluvaa vastuuta. Mutta
jos asiallisesti tämä lopullinen sopimus niin
merkittävästi eroaa tavoitteista, niin kuin tässä perustuslakivaliokuntakin
oli asiaa harkinnut, että tarvitaan kansanäänestys,
minusta yksiselitteisesti myöskään tätä ei
tarvitse sulkea tässä vaiheessa pois.
Jan Vapaavuori /kok:
Arvoisa puhemies! EU:n konventtia ja tulevaa hallitustenvälistä konferenssia
koskevassa keskustelussa on jälleen kerran kiinnitetty
kohtuuton huomio esitettyihin institutionaalisiin muutoksiin ja
tarkasteltu näitä varsin kapeasta näkökulmasta.
Toki instituutioilla on oma merkityksensä erityisesti jäsenvaltioiden
yhdenvertaisuuden ja instituutioiden välisen tasapainon
kautta myös unionin perusluonteen kannalta. Silti on aina
muistettava, että instituutioilla on kuitenkin vain välinearvo.
Nyt käsillä oleva hvk liittyy ennen kaikkea unionin
itälaajentumiseen. Sen myötä alkuvaiheessa
kymmenen entistä Itä-Euroopan maata on liittymässä niin
osaksi yleiseurooppalaista rauhan- ja turvallisuusjärjestöä,
jollainen EU perustamisestaan alkaen korostetusti on ollut, kuin osaksi
yhteisiä sisämarkkinoita, joiden merkitystä maanosamme
taloudellisen tulevaisuuden kannalta ei voi vähätellä.
Olisi toivottavaa, että nyt käytävä instituutioperusteinen
valtapolitikointi osattaisiin nähdä tämän
historiallisen mission näkökulmasta.
Uusien jäsenvaltioiden mahdollisimman mutkaton integroiminen
osaksi unionia, maanosan turvallisuuden ja vakauden turvaaminen
ja sen kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistaminen ovat
ne suuren luokan kysymykset, joihin olemme hakemassa vastauksia.
Institutionaalisten muutosten tehtävä on tehdä tämä mahdolliseksi sekä turvata
unionin tehokas ja kansanvaltainen toiminta uusissa olosuhteissa.
Tästä näkökulmasta esimerkiksi
Eurooppa-neuvostolle ehdotettu puheenjohtajan virka, joka on Suomessa
käännetty tarkoittamaan presidenttiä,
ei ole vastustamisen arvoinen asia. Suomi on ollut vahvasti presidenttijohtoinen
maa, minkä takia meillä on luonnostaan pelko vahvan
presidentin synnyttämisestä. Enemmistö EU-maista ymmärtää kuitenkin
paremmin presidentin roolin neuvoston puheenjohtajana tai puhemiehenä. Tulevan
presidentin tehtävät tulee luonnollisesti rajata
tarkasti, kuten hallituskin ehdottaa. Samoilla perusteilla on helppo
puolestaan kannattaa esitystä unionin ulkoministeristä.
Mitä sen sijaan tulee kysymykseen neuvoston puheenjohtajuudesta,
asia on jo mutkikkaampi. Kaikki lienevät yksimielisiä siitä,
että laajentuneessa 25-jäsenisessä unionissa
järjestelmä, jossa kukin vuorollaan johtaa unionia
omine erityisintresseineen ja aiempaa heterogeenisemmin edellytyksin,
ei enää aiemmassa muodossa voi jatkua. Unionin
tehokkaan ja johdonmukaisen toiminnan kannalta järjestelmää on
pakko muuttaa. Tässä työssä vaatimusta
jäsenvaltioiden ehdottoman yhdenvertaisesta kohtelusta
on hyvä pitää lähtökohtana,
mutta ehkä kuitenkin vain lähtökohtana.
Meuhkaaminen oman komissaarin käsittämättömästä tärkeydestä kuuluu
luonnollisesti asiaan. Sen me varmaan myös saamme. Kyse
lienee kuitenkin vain eräiden suurten maiden juonesta, jolla
pienet jäsenmaat saadaan keskittämään
voimavaransa johonkin yksittäiseen kysymykseen, jolloin
eräät muut esitykset on sen varjolla helppo viedä läpi.
Arvoisa puhemies! Niin EU:n laajentuminen kuin sen syveneminenkin
ovat jo aiemmin johtaneet eritahtiseen kehitykseen. On selvää,
että laajentumisen myötä tämä paine
tulee vain kasvamaan. Nähdäkseni on selvää,
että sama tulee väistämättä koskemaan
myös turvallisuuspolitiikkaa. On vaikea nähdä,
ettei Eurooppaan jo lähiaikoina olisi syntymässä myös
jonkinlainen turvallisuuspoliittinen ydin, jossa jotkin maat etenevät
muita nopeammin. Epäselvää on vain se,
syntyykö tällainen ydin unionirakenteen sisä- vai
ulkopuolelle ja mitkä maat siinä tulevat olemaan
mukana. Olisi erinomaisen toivottavaa, että kyseinen ydin
sijoittuu unionin sisälle ja että se ainakin pääosin
noudattaa perinteisiä joustavan yhdentymisen kriteerejä ollen
avoin kaikille halukkaille ja kykeneville jäsenmaille.
Tämän pitäisi olla Suomen etu riippumatta
siitä, nähdäänkö isänmaa
jossakin aikataulussa kyseisen ytimen joukossa.
Myös Suomi joutuu tavalla tai toisella ottamaan kantaa
EU:n turvallisuuspoliittisen kehityksen mukanaan tuomiin uusiin
järjestelyihin, etuajassa tai ajallaan riippuen katsantokannasta, ja
nimenomaan joutuu, koska turvallisuuspolitiikka on Suomessa edelleen
aihe, josta ei avoimesti haluta keskustella, ellei ole niin sanotusti pakko.
Nyt onneksi sellainen pakko alkaa olla edessä. Keskustelua
ei voi enää hiljentää vetoamalla
tulevaan Suomen omaan turvallisuuspoliittiseen selontekoon.
Varsinkin ulkoministeri Tuomioja kiistää kiistämistään
näkemykset, että Suomen olisi pakko lähiaikoina
tehdä uusia turvallisuuspoliittisia ratkaisuja. Pakko tuskin
on juuri mihinkään, mutta nyt on joka tapauksessa
aika keskustella. Jos tällainen päätöksentekotilanne
todella tulee maamme eteen, hallitus kantaa vastuun siitä,
ettei siihen ole varauduttu ja valmistauduttu, kun koko ajan hoetaan,
ettei tällaista tilannetta tule. Keskustelua on turha yrittää hillitä verukkeella,
että asiat ovat EU:ssa kovin keskeneräisiä eikä päätöksiä ole
tehty puoleen eikä toiseen. Juuri nythän on keskustelun
aika. Tehtyjen päätösten jälkijättöinen
kommentointi ei ole kovin hedelmällistä.
Päällekkäisiä rakenteita
tuskin kannattaa rakentaa. Suurin osa EU:n jäsenmaista
on jo nyt Naton jäseniä. Laajentumisen jälkeen
25 jäsenmaasta vain 6 ei kuuluisi Natoon. Suomen olisi syytä mennä mukaan
myös puolustusytimeen jo tässä vaiheessa.
Kyse ei ole hoppuilusta vaan Suomen EU-politiikan loogisesta jatkamisesta loogisena
ajankohtana. Olisi myös vihdoin tunnustettava, että Suomen
liittyminen unioniin vuonna 1995 oli vahvasti myös turvallisuuspoliittinen
ratkaisu, vaikka tätä ulottuvuutta ei vieläkään
täysin avoimesti haluta tunnustaa.
Kari Uotila /vas:
Arvoisa herra puhemies! Täällä on
paljon puhuttu puolustusulottuvuudesta ja ihan aiheesta. Voisi lähteä tietysti
liikkeelle siitä, että tällaista painetta
rakentaa Eurooppaan vastavoimaa USA:n ylivoimalle puolustusmielessä varmasti
on. Itse voin kertoa, että kun olin huhtikuun 1. päivä Brysselissä vasemmistopuolueiden
kokouksessa, niin varsinkin etelämaista tulleet poliitikot
myöskin siinä ryhmässä kokivat sellaista
tunnetta, että kun Irakin sota oli tapahtunut, niin kuin
oli tapahtunut, ja USA hyvin piittaamattomasti, jopa YK:sta piittaamatta,
oli liittolaisineen hyökännyt, täytyy
olla vastavoimaa, eurooppalaisten pitää enemmän
vastata puolustuksestaan itse — varmasti sellaista tarvetta,
syntyy. Mutta meidän pitää kyllä todella
pysähtyä miettimään, onko siinä mitään
järkeä, onko sotilaallisten voimavarojen lisääminen,
puolustuksen vahvistaminen, oikea tapa edistää rauhaa,
vakautta ja kansojen hyvinvointia, ja tästä tänäänkin
on kysymys, kun puhutaan.
Puolustusmateriaalivirastosta on täällä tänään paljon
puhuttu. Minusta se on kyllä ohitettu liian kevyesti sekä selonteossa
että myöskin valiokuntien lausunnoissa ja mietinnössä.
Tämähän on aika kova juttu, että tällaisen
viraston osalta suoraan todetaan 40 artiklan 3 kohdassa, että "Jäsenvaltiot
sitoutuvat parantamaan asteittain sotilaallisia voimavarojaan".
Tähän liittyy puolustusmateriaaliyhteistyö,
jota on jo tähän asti tehty monella eri tasolla,
eri maaryhmittymien kesken, ja voi tietysti leikkisästi
sanoa, että varmaan ei ole mitään sitä vastaan,
että tekniikkaa yhdenmukaistetaan, tehdään
harmonisointia, tehdään haarukka—veitsi-mysteerioista
samanlaisia ja näin ollen voidaan toimia taloudellisesti
järkevästi. Mutta se velvoite, joka tähän
perustuslakiin sisältyvään artiklaan
nyt sisältyy, on kova juttu.
Kuten täällä ministeri Tuomioja aiemmin
totesi, ei meidän kansallisessakaan perustuslaissamme määritellä jonkun
osa-alueen kehittämistrendiä tai velvoitetta mennä siihen
tai tähän suuntaan. Sen vuoksi minua ei oikein
tyydytä se, että hallitus toteaa, että tällainen
velvoite sopii huonosti perustuslaillisen sopimuksen luonteeseen, kun
ei sanota oikeastaan sen enempää. Ulkoasiainvaliokunta
tyytyy tähän. Puolustusvaliokunnan lausunnossa
on suorastaan ristiriitainen käsitys, kun siellä toistetaan
tämä valtioneuvoston kanta, että tällainen
velvoite sopii huonosti perustuslaillisen sopimuksen luonteeseen,
mutta sitten puolustusvaliokunta kuitenkin toteaa, että tämä velvoite
ja valtioneuvoston kanta eivät ole kuitenkaan ristiriidassa.
Minusta ne ovat ristiriidassa, jos selvästi sanotaan, että se
ei kuulu tällaisen sopimuksen luonteeseen, ja kuitenkaan
ei nähdä siinä mitään
ongelmaa.
Tämä virasto on etenemässä minun
käsitykseni mukaan varsin nopeasti, ja niin kuin täällä aiemmin
viitattiin, epävirallisessa puolustusministerikokouksessa
Italiassa jo ensi viikonloppuna varmaan otetaan jonkinlaisia uusia
askeleita tämän viraston rakentamisessa ja nähtävästi
tarkoitus on, että virasto myöskin astuu voimaan
ja sen toiminta aloitetaan ensi vuonna. Mikäli tällaisesta
materiaalivirastosta luodaan eräällä tavalla EU:n
sisälle instituutio, joka saa toimivaltaa esimerkiksi näiden
resurssien määrittelyssä eli sille tulee
hyvin laaja-alainen toimenkuva, niin kyllä se on aika vakava
paikka. Minusta ei näin kevyesti sitä pitäisi
ohittaa tässä mietinnössä.
Siitä on myöskin keskusteltava, ja toivottavasti
paikalla oleva arvoisa puolustusministeri voi myöskin kommentoida,
että jos tämmöiseen virastoon muodostuu
esimerkiksi johtokunta, muodostuu se sitten kansallisten puolustusministeriöitten
edustajista tai muista, tai jos siihen muodostuu korkean profiilin
omaava johtohahmo, korkea edustaja tai uusi ulkoministeri, niin
kyllähän se on silloin instituutio näiden
muiden EU-instituutioiden joukossa hyvin selkeällä ja
vahvalla profiililla. Tämäkin kyllä minusta
perustelee sitä käsitystä, että meidän
pitäisi tähän paneutua tarkemmin.
Valtiovarainvaliokuntahan on omassa lausunnossaan minusta aivan
oikein todennut niin, että sen lisäksi, että sopii
huonosti perustuslaillisen sopimuksen luonteeseen, että asetetaan
yhteinen velvoite nostaa puolustusvoimavaroja, se on kyllä pieni
kolaus myöskin kansalliselle budjettivallalle. Vaikka se
olisikin suositus eikä varmaan tule viime kädessä koskaan
viemään eduskunnalta sen viimekätistä budjettivaltaa,
kyllä minusta on kyseenalaista myöskin kansallisen
budjettivallan kannalta, että tällaisia sitoumuksia
perustuslakiluonnokseen on sisällytetty.
Tässähän on taustalla se, että aiemmin
ajateltiin, että puolustusvoimavarojen kehittämiselle luotaisiin
oikein konvergenssikriteerit ja että maat joutuisivat täyttämään
kriteerit vähän niin kuin euroon liittyessään,
jotta pääsisivät tällaiseen
yhteistyöhön mukaan. Kuulemma kompromissina tai
jonkinlaisena jäänteenä tästä kehityksestä jäi
jäljelle tällainen vahva vetoomus siitä, että sitoudutaan
yhteisesti vahvistamaan puolustusvoimavaroja. Sen vuoksi toistan
vielä, että hallituksen kannattaa todella olla
tarkkana tämänkin asiakokonaisuuden osalta hvk:ssa.
Puolustusministeri Seppo Kääriäinen
Arvoisa puhemies! Muutama sana lähtien ed. Uotilan
käyttämästä puheenvuorosta,
joka minusta oli hyvä puheenvuoro, kiinnitti huomiota tärkeään
asiaan.
Tämän viraston perustaminen on niitä harvoja asioita,
joista oikeastaan on tehty jo EU:n puitteissa konkreettinen päätös.
Viime kesäkuussa Kreikassa Eurooppa-neuvostossa Euroopan
johtohenkilöt tekivät tästä päätöksen,
ja siltä pohjalta asia on edennyt. On todettava, että tämän
viraston perustamisen osalta on kyllä vielä erittäin paljon
niin sanottuja auki olevia asioita. Varmasti valtaosa niistäkin
asioista, jotka ed. Uotila nosti tikunnokkaan, on selvästi
vielä auki olevia asioita. Mutta tosiasia on se, että tästä asiasta
on poliittinen päätös olemassa. Tämän
viikon lopullahan puolustusministereillä on epävirallinen
kokouksensa myös tämän asian tiimoilta,
muitakin asioita on. Se ei päätä mitään,
se käy keskustelua, ja myös siinä yhteydessä Suomella
on mahdollisuus tuoda omat näkökantansa, muun
muassa täällä olevat näkökannat,
selkeästi esille, ja se myös aikoo tuoda ne tässä yhteydessä kuten
sitten muutoinkin tämän hvk-prosessin aikana.
Myönteistä tämän viraston
perustamisessa on ainakin se, että nyt toiminnassa olevat
Occar- ja Loi-järjestelyt muun muassa, joissa siis maaryhmät
toimivat jo yhteistyössä, tulevat nyt EU:n sateenvarjon
alle, siis yhteiseksi politiikaksi ja myös avoimuus tulee
toteutumaan niitten osalta. Suomikin pääsee silloin
osalliseksi samoista järjestelyistä, mitkä nyt
tapahtuvat suljetusti muutamien maaryhmien sisällä.
Siitä varmasti on myös Suomen kannalta hyötyä vaikkapa
ajatellen yhteishankintojen mahdollisuutta, tutkimustoiminnan mahdollisuuksia
ja ylipäätään yhteistyötä puolustusmateriaalialalla.
Tärkeää on se, mihin ed. Uotilakin viittasi,
että samaan aikaan ei käy se, että asetetaan
tavoitteeksi hyvin konkreettiset tasot sotilaallisten voimavarojen
lisäämiseksi. Sen sijaan on erittäin
järkevää se, että sotilaallisten
voimavarojen parantamiseen pyritään nimenomaan
lisäämällä yhteistyötä,
yhteishankintoja ja myös edistämällä tutkimustoimintaa
erilaisilla keinoilla. Minusta se on järkevää yhteisten
sotilaallisten voimavarojen parantamispolitiikkaa.
Mutta tärkeää on se, että jokainen
maa, myös Suomi jäsenmaana, omalta osaltaan päättää oman
puolustuspolitiikkansa, kansallisen puolustamisensa, linjoista ja
myös tasosta. Kuten tässä UaV:n mietinnössä todetaan,
on tärkeää, että Suomesta tapahtuvassa
aseviennissä säilytetään nykyinen
valtioneuvoston päätöksenteon kautta
toteutuva poliittinen julkinen kontrolli. Minusta se on tärkeä kannanotto.
Se koskee myös sotilaitten lähettämistä ulkomaille.
Suomen eduskunta päättää niistä asioista.
Se ei ole ylikansallista päätöksentekopolitiikkaa.
Mutta tärkeitä näkökohtia ed.
Uotila nosti esiin.
Jatkan muutamalla sanalla vähän yleisemmin.
Minäkin yhdyn siihen yleiseen arvioon, että eduskunta
on osoittanut lausunnoissaan ja mietinnössään
laajaa tukea hallituksen selonteossaan asettamille tavoitteille.
Tämä on tärkeä selkänoja,
joka täältä tulee. Koen myös
vasemmistoliiton eriävän mielipiteen siltä kannalta,
että siinä asetutaan tukemaan niitä tavoitteita,
joita hallitus omassa päätöksenteossaan
on asettanut. Se on tuen osoittamista sille. Niin koen eriävät mielipiteet
eri valiokunnissa, joten siis selkänojaa eduskunnasta on
hallituksen neuvottelijoille toimia Suomen kannalta oikeitten tavoitteitten läpiajamiseksi.
Niissä on myös se hyvä puoli, että Suomen
tavoitteet myös vahvistavat Euroopan unionia, sen yhtenäisyyttä ja
toimintakykyä ja myös itsenäisyyttä.
Se on tärkeää tässä myös todeta.
Hallituksen selonteko ja siihen annettu vastaus nyt lähtevät
siis siitä, että Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton
maa, mutta se ei ole passiivisuutta eikä eristäytymistä,
vaan päinvastoin kannanotoissa lähdetään
siitä, että Suomi on aktiivinen, se on yhteistyöhakuinen
ja -haluinen EU:n jäsenmaa. Tämä on hyvä todeta,
kun näitä termejä käytetään.
Jos Suomen esittämät tavoitteet menevät
eteenpäin ja kun konventin kannanottoja muutenkin katsoo,
niin ei näillä ole EU:sta kehittymässä sotilasmahtia
eikä sotilasliittoa.
Panin merkille, että UaV käytti verbiä "poistaa"
kahdessa kohdassa. Sekä voimavaraytimen osalta että turvatakuuytimen
osalta eduskunta lähtee siitä, että nämä määräykset
täytyy pyrkiä poistamaan tässä edessä olevassa
konferenssivaiheessa, siis asetettiin Suomen hallitukselle tällaisia
tavoitteita. Minusta se edustaa eduskunnan selkeää tahtoa.
Panin myös merkille sen, että täällä myös
korostetaan sitä, että siinä tilanteessa,
että syntyy näitä ytimiä, on
tärkeää, että Suomella on liikkumatilaa
tehdä omia päätöksiään, mikä tarkoittaa
siis sitä, että täytyy toteuttaa tämän
tiiviimmän yhteistyön periaatteita, ei siis suljettuja
ratkaisuja, vaan tiiviimmän yhteistyön periaatteita.
Ihan loppuun kaksi lyhyttä kommenttia.
Ensimmäinen on se, että nyt on käymässä sillä tavalla,
mikä onkin aika luonnollista, että Suomi ottaa
turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen linjaansa, siihen suureen
linjaan, siihen peruslinjaan, kantaa ensi vuoden selonteossa. Näin
on käymässä ja pidän sitä luonnollisena
asiana. Se mahdollistaa myös erittäin perusteellisen
harkinnan ja myös kansalaiskeskustelun liittoutumattomuuden
ja liittoutumisen eroista, niihin liittyvistä hyödyistä ja
haitoista. Se keskustelu on edessä, ja se keskustelu täytyy
käydä. Päätöksenteon paikka
on selonteossa 2004. Päätöksen tekee
viime kädessä tämä sali.
Viimeinen kommenttini on se, että nyt ei niinkään
tarvita spekulaatioita, mitä on tapahtumassa neuvotteluvaiheessa,
kohta alkavissa neuvotteluissa, mutta sen sijaan tarvitaan eduskunnan informointia
siitä, mitä tapahtuu sitten aikanaan niissä neuvonpidoissa.
Kari Uotila /vas (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kiitos, ministeri, selvityksestä. Puolustusministeri
kiinnitti tärkeään kohtaan tässä mietinnössä huomiota,
siihen, että valiokunta pitää tärkeänä,
että näissä asevientipäätöksissä jatkettaisiin
avointa linjaa ja että tehtäisiin poliittiset
päätökset hallitustasolla. Kuitenkin
tämä puolustusmateriaaliyhteistyön harmonisointi myöskin
hankintojen osalta ja hankintaperiaatteiden osalta nähdäkseni
voi tuoda paineita siihen, voidaanko säilyttää erilaista
päätöksentekomenettelyäkään
sitten yhteistyöhön osallistuvien maiden kesken.
Tämähän on ollut aiemminkin esillä.
Suomessa on pyritty, jollain tavoin Weag-yhteistyöhön liittyenkin,
pois tästä Ruotsin-mallista, jossa on yksittäiset
asevientipäätökset alistettu tai valtuutettu
jonkin toimikunnan arvioitavaksi. Meillä on säilynyt
tämä hallituksen päätösvalta.
Näkeekö ministeri todella, että näissä uusissa
olosuhteissa myöskin (Puhemies koputtaa) ja viraston tultua voimaan
Suomi pystyy tämän vanhan, hyväksi todetun
käytännön säilyttämään?
Antero Kekkonen /sd(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! On hyvä, että ministeri Kääriäinen
otti puheeksi, taitaa olla ensimmäistä kertaa
tänä iltana, nämä Occar- ja
Loi-järjestelmät, jotka ovat lievästi
sanoen vähän pulmallisia meille Suomelle. Sitä taustaa
vastaan tämä puolustusmateriaali-, tutkimus- ja
voimavaravirasto saattaa olla ihan meikäläistenkin
kannalta edistysaskel. Se saattaa tarjota mahdollisuuksia myös suomalaiselle
tuotannolle. Olen myöskin sitä mieltä,
vaikka asia aiheutti ed. Jaakonsaaren vihjaamana vähän
vastalauseita, että tämä uusi virasto
voisi merkitä myöskin asevarustelumäärärahojen
pienentymistä Suomen osalta.
Vielä yksi asia, arvoisa puhemies: Ministeri Kääriäinen
pani minusta oikeaan järjestykseen tämän
prosessin ja myöhemmin tulevan selonteon. Näinpäin
sen pitää mennä. Olisi aika luonnoton
tilanne, että me olisimme hosuneet itsellemme selonteon
ja nyt olisimme tilanteessa, jonka tulevaisuudesta emme tiedä.
Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Oli hyvä, että ministeri
Kääriäinen otti esille ulkoasiainvaliokunnan
mietinnön kohdan, jossa puhutaan siitä, että Suomesta tapahtuvassa
aseviennissä säilytetään nykyinen valtioneuvoston
päätöksenteon kautta toteutuva poliittinen
ja julkinen kontrolli. Pyytäisin saada muistuttaa siitä,
että Euroopan unionilla on jo vuodesta 91 asti ollut tällaiset
asevientikriteerit jäsenmaille. Pyrkimys ja myöskin
tapahtunut kehitys on kaiken aikaa ollut sen suuntainen, että on pyritty
entistä enemmän tiukentamaan säädöksiä,
niin että aseita ei viedä maihin, joissa niitä voidaan
käyttää ihmisoikeusloukkauksiin, tai
sotiviin maihin.
Myöskin päätöksenteon avoimuus
on jossain määrin lisääntynyt,
ja siinä Suomi on paras bench-mark, eli Suomessa on paras
ja avoimin käytäntö, jossa valtioneuvoston
vientilupapäätökset ovat todellakin julkisia.
Mielestäni kannattaa pitää kiinni tästä kotimaisesta
päätöksenteosta eli siitä, että päätökset
tehdään edelleenkin Suomessa valtioneuvostossa,
(Puhemies koputtaa) mutta samaan aikaan varmasti nämä yhteiset
asevientikriteerit tämän puolustusmateriaaliviraston
kautta voitaisiin vieläkin selventää ja avoimuutta
lisätä.
Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Kääriäinen puheenvuorossaan
sanoi tavallaan loogisesti aivan oikein, että sopimus puolustuspoliittisesta yhteistyöstä
eduskunnan
osalta tuodaan käsittelyyn vasta selonteon aikana ensi
keväänä.
Miten nyt on ministeri Kääriäinen?
Tässä saattaa tulla vähän kiire,
sillä tänään olen kuullut, että meidän
puhemiehemme Lipponen on Brysselissä antanut lausunnon,
jonka mukaan hän kertoo, että siellä maat,
jotka ovat suljettua rakenneyhteistyötä ehdottaneet,
ovat päätymässä kompromissiin,
ja jos se nyt tulee tässä muutaman viikon sisällä tai
kuukauden sisällä päätökseen,
niin kyllä ilmeisesti mekin joudumme silloin tähän
aikaisemmin ottamaan kantaa. Pyytäisin ministeriltä tästä vähän
tarkempaa vastausta, millä premisseillä voi olla,
että selonteko tulee paljon aikaisemmin keskusteltavaksi.
Simo Rundgren /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Kääriäinen
on mielestäni erittäin viisaalla tavalla täällä paaluttanut
meidän ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme. Kysymys liittoutumattomuudesta
tai liittoutumisesta, joka erityisesti tämän salin
oikealla reunalla on tuntunut olevan sellainen asia, jota pyritään
kiirehtimään, on tässä minusta
laitettu nyt oikeaan valoon.
Mielestäni tässä kaksi näkökulmaa
on tarpeellista perusteellisesti miettiä. Mikä on
se välitön uhka, jonka varjolla me nopeasti tarvitsemme liittoutumista
ja sen tuomia turvatakuita? Toinen asia: Suomessa on aina totuttu
siihen, että vankka kansalaismielipide on valitun ulko-
ja turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tukena. Meillä on nyt
esimerkiksi yleinen asevelvollisuus, johonka sitoutuu noin 85 prosenttia
meidän ikäluokistamme. Se antaa suuntaa siitä,
miten tämä kansa tällä hetkellä suhtautuu
näihin asioihin ja miten se tahtoo jatkossakin näitä asioita
hoitaa: luottaen Suomen omaan turvallisuuspoliittiseen linjaan. Tässä mielessä minusta
ministeri Kääriäisen näkemykset
ovat olleet kyllä turvallisia.
Puolustusministeri Seppo Kääriäinen
Herra puhemies! Tähän kansalliseen päätösvaltaan
ja tähän yhteensopivuuteen: Tälläkin
hetkellähän tapahtuu sitä yhteensopimista
ja omien puolustusmateriaalihankintojen ja -varustusten sovittamista
yhteen eurooppalaisten standardien mukaan. Suomi on ilmoittanut
esimerkiksi vuonna 99 Helsingissä pidetyn neuvoston kokouksen
perusteella — silloin tehtiin iso päätös — omia
joukkojaan tähän yhteiseen eurooppalaiseen joukkopooliin,
kun kootaan sitä 60 000 naisen ja miehen joukkoa,
etupäässä ilmeisesti miehen. Me olemme
ilmoittaneet siinä omat joukkomme, omat materiaaliset valmiutemme,
mutta lähtien siitä, mikä on täällä meidän
kansallinen tilanteemme. Emme ole muuttaneet omaa kansallista puolustuspolitiikkaamme,
materiaalihankintoja, sen perusteella, mitä vuonna 99 esimerkiksi
päätettiin. Eli nämä asiat asettuvat
kuitenkin tällaiseen suhteeseen. Kansallinen päätösvalta
näissä pitää.
Ed. Kekkosen puheenvuoroon yhtyen minä pidän
kyllä tärkeänä sitä,
että tämän viraston toiminnasta tulee
avointa toimintaa jäsenmaitten kannalta ja Occar- ja Loi-
ja vastaavien järjestelyjen suljettuisuus poistuu. Sehän
oli myös aikanaan sitten syy, että tietyt maat
olivat vastahankaisia tämän viraston perustamiseen,
koska niiltä meni tavallaan tämmöinen
oma etuoikeus. Nyt se alkaa olla niin kuin kaikkien yhteistä asiaa, kun
tämmöinen virasto saadaan aikanaan toimintaan.
Näen kyllä myös, että suomalaiselle
piskuiselle puolustusmateriaaliteollisuudelle — taikka ei
tietysti ihan piskuinen ole meidän mitassamme tämä puolustusmateriaaliteollisuutemme,
sehän saavuttaa hyviä tilauksia, hyviä voittoja
tuotteittensa laadulla — avautuu tämän
yhteistoiminnan kautta mahdollisuuksia ja sitä kautta työpaikkoja
tänne Suomeen. (Ed. Kekkonen: Avaruudessa mennään
paraikaa!) — Ja avaruudessa mennään paraikaa.
Ed. Hautalan puheenvuoroon: Haluan vahvistaa vain sen, että Suomessa
niin sanottu asevientipolitiikka on erittäin tarkkaa puuhaa.
Joskus tuntuu, että se on liiankin tarkkaa puuhaa, mutta se
ei ole koskaan liian tarkkaa puuhaa, vaan on tärkeää,
että jokainen yksittäinen päätös
hyvin tarkkaan valmistellaan ja siinä otetaan huomioon
muun muassa EU:n kriteeristö mutta myös muita
kriteereitä. Tärkeää on sitten,
että täällä kotimaassa päätöksenteossa
varsinkin puolustusministeriön ja ulkoasiainministeriön
välinen yhteistyö hankalissa tapauksissa toimii
saumattomalla tavalla, ettei tule näistä harmillisia
tapauksia ja nimenomaan ihmisoikeustapauksissa selviä virheitä.
Ed. Akaan-Penttilän puheenvuoroon on hankala antaa
mitään — ainakaan mitään
hyvää — vastausta, enkä sitä nyt
tässä tavoittelekaan vaan totean sen, että hallitus
nyt saa kyllä tämän käsittelynkin
jälkeen erittäin hyvät tavoitteet ja
eväät lähteä neuvotteluihin.
Jos sitten syntyy neuvottelujen kuluessa lähiviikkojen
tai -kuukausien aikana niin sanottuja uusia tilanteita, silloin
ne ovat uusia tilanteita ja silloin neuvottelijat ottavat ohjeensa
hallitukselta ja tarvittaessa eduskunnalta, kuinka mennään
eteenpäin. Minusta ei kannata liian paljon murehtia etukäteen
mahdollisia niin sanottuja hankalia tilanteita Suomen tavoitteitten
kannalta vaan kannattaa mennä nyt avoimin mielin näillä tavoitteilla,
mitkä perjantaina eduskunta hallitukselle neuvottelutavoitteiksi
vahvistaa.
Rauno Kettunen /kesk:
Arvoisa puhemies! Suomi on hyvä maa asua ja elää.
Nykyolot rakentuvat aina edellisten sukupolvien ponnistelujen varaan.
Me rakennamme nykyistä yhteiskuntaa ja teemme pohjaa tuleville
sukupolville. Pieneltä osaltamme rakennamme koko maapallon
tulevaisuutta. Suomalaiset ovat kautta aikain antaneet oman panoksensa
kansojen historiaan. Nytkin tavoitteenamme on olla mukana rakentamassa
entistä yhtenäisempää, demokraattisempaa, tasa-arvoisempaa
ja oikeudenmukaisempaa Eurooppaa. Täällä eduskunnassa
meillä näkyy olevan varsin vahva yksimielisyys,
miten haluaisimme kehittää EU:ta ja mitä muutoksia
haluaisimme konventin esitykseen perustuslailliseksi sopimukseksi.
Neuvottelijoiden on pidettävä kirkkaina ja jämäkästi
mielessään päätavoitteet: oman
komissaarin säilyttäminen, kaikille avoin EU:n
yhteinen puolustus, selkeästi määriteltävä Eurooppa-neuvoston
puheenjohtajan asema ja tehtävä, ministerineuvoston
kiertävä tai tiimipuheenjohtajuus, määräenemmistösäännökset
ja maamme itäisten ja pohjoisten erittäin harvaanasuttujen
alueiden erityisasema sekä kauppapoliittisten sopimustekstien
korjaaminen ja täsmentäminen.
Ulkoasiainministeriön Eurooppa-tiedotus on järjestänyt
tiedotustilaisuuksia, missä on käsitelty esitystä EU:n
perustuslailliseksi sopimukseksi. Tällä tavoin
on pyritty herättämään kansalaiskeskustelua.
Näissä tilaisuuksissa vahvimmin äänessä ovat
olleet EU:n vastustajat. Yksi esimerkki tilaisuuksista oli viime
maanantaina Kuopiossa järjestetty tilaisuus. Tilaisuudessa
päättäjiä syytettiin jopa valtiopetoksesta,
jos perustuslaillinen sopimus eduskunnassa hyväksytään
ilman kansanäänestystä. Onko sitten EU-jäsenyys ja
EU-sääntöihin sitoutuminen uhka itsenäisyydellemme,
kuten Kuopion EU-tiedotustilaisuudessa monet aktivistit uhkailivat?
Kokonaisuutena EU-jäsenyys vahvistaa ulkoista turvallisuuttamme,
eikä uusi perussopimus tee unionista liittovaltiota. Kaupan
maailmanlaajuinen vapautuminen kohtelee kuitenkin hyvin eri tavoin
eri alueita ja eri väestöryhmiä. Suurimpia
kärsijöitä ovat ankarissa luonnonoloissa
toimivat maatalous ja porotalous, joiden merkitys maaseudun elinvoimaisuudelle
ja asutukselle on korvaamaton. Osuudeltaan huomattavan elinkeinon
supistuminen tai alasajaminen vaikuttaa erityisesti maakuntien ja
maaseutualueiden työpaikkoihin, palveluihin — terveydenhoitoon,
koulutukseen — ja siten maakuntien viihtyisyyteen asuinpaikkana
ja myös näiden alueiden turvallisuuteen. Liiallinen
EU-byrokratia, mikä vielä tuplataan kotimaassamme,
lannistaa monta yrittäjää. Byrokratiaa
on purettava.
EU:n yhteinen maatalous- ja rakennepolitiikka yhdessä kansallisen
politiikan kanssa on tarkoitettu tasapainoisen aluekehityksen turvaamiseksi
kaikissa jäsenmaissa koko EU:n alueella. Tällainen
tasapainoinen kehitys voi jäädä hurskasteluksi,
sanahelinäksi, ellei Suomella ole yhteistä päämäärää ja
kansallista tahtoa pitää kiinni kaikkien väestöryhmien
ja alueiden eduista. Meidän ei pidä olla liian
sinisilmäisiä yleviltä kuulostavien ihanteiden
edessä. Todellinen uhka Suomen maatalouden tulevaisuuden
kannalta on ilmasto-oloistamme johtuvan niin sanotun vakavien vaikeuksien
141-tuen poistaminen. Ei ilmasto ole muuttunut EU-jäsenaikana,
mutta EU kaikin keinoin tai ainakin jotkut virkamiehet kaikin keinoin
pyrkivät estämään tuen. Voimmeko luottaa
tällaiseen kumppaniin? Nyt tarvitaan laajaa yhteistyötä ja
yhtenäisyyttä yhteisten tavoitteiden aikaansaamiseksi
Eurooppa-tasolla. Perussopimuksessa on turvattava pienten maiden vaikutusmahdollisuudet
ja elintärkeät perusasiat.
Päättäjät on valittu tekemään
päätöksiä; on pystyttävä tekemään
myös vaikeita päätöksiä. Kansalaisten
vaikutusmahdollisuuksia on kuitenkin aina kunnioitettava. Kansalaisten
tulisikin aktiivisesti voida ottaa kantaa ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen
kehitykseen ja päätöksentekoon. Päätöksentekijöiden
on päätöksiä tehdessään
arvioitava niiden pitkän aikavälin vaikutus oman
maamme kansalaisten arkeen. Kansanäänestystä on
harkittava hallitustenvälisessä konferenssissa
saatavien tulosten pohjalta. Muistakaamme, että me, nykyinen
sukupolvi, olemme vain osa pitkää sukupolvien
ketjua. Tulevien sukupolvien olot rakentuvat meidän ponnistelujemme
ja päätöstemme varaan.
Eero Akaan-Penttilä /kok:
Arvoisa puhemies! Tämä valtioneuvoston selonteko
eduskunnalle konventin tuloksista käsittää 92
sivua. Siinä on 9 lukua, ja minusta mielenkiintoista on
se, että sitä osiota, josta tänään
esimerkiksi, sinänsä täysin aiheellisesti,
on eniten täällä keskusteltu, sisällysluettelossa
ei edes mainita eli puolustuspoliittista osiota. Kun sitä erityisesti
etsii, sen näkee mainintana sivulla 26 tiiviimmän
yhteistyön alla ja selkeämmin vasta luonnollisesti
sitten, kun puhutaan ulkoisesta toiminnasta, joka alkaa sivulta
52, ja sielläkin käytetään termiä rakenneyhteistyö,
joka sanoo meille useimmille aika paljon. Tavalliselle Suomen kansalaiselle
sekin on varmasti aika kaukana puolustus- ja turvallisuuspolitiikasta.
Yhteinen puolustus on sivulla 57 omana entiteettinään
lopulta sanottu. Sana Nato on muutaman kerran, olen tämän
löytänyt sen sieltä kaksi tai kolme kertaa
mainittuna, ja esimerkiksi transatlanttisista suhteista en ole nähnyt
mainintaa kertaakaan. (Ed. Kiljunen: Miksi se pitäisi olla?) — Yritän
sitä tässä jatkossa selittää.
Jos ed. Kiljunen ei sitä halua mainita, merkittäköön
sekin eduskunnan pöytäkirjoihin.
Minä käytän, arvoisa puhemies, sikäli
vähän poikkeuksellisen puheenvuoron, että aion
siteerata useita asiantuntijoita, jotka ovat monien vuosien aikana
päätyönään paneutuneet
turvallisuus- ja ulkopoliittisiin seikkoihin ja lähinnä Nato-näkökulmasta.
Siteeraan heidän tekstejään, joita he
ovat julkisuudessa kirjoittaneet.
Ensimmäinen näistä on entinen Nato-suurlähettiläs
Leif Blomqvist, joka tällä hetkellä on eläkkeellä.
Hän sanoi huhtikuussa viime vuonna: "Viiden Naton kyljessä vietetyn
vuoden aikana olen voinut havaita, että Pohjois-Atlantin
liitossa vallitsee Suomesta selkeä ja myönteinen kuva.
Suomi nähdään kehittyneenä ja
poliittisesti kypsänä EU:n jäsenmaana,
ja Suomen kansan tiedetään olevan hyvin itsenäisyys-
ja puolustustahtoista." — Ei tästä voi
olla varmaankaan eri mieltä. — "Sen sijaan on
outoa", hän jatkaa, "että Naton kuva Suomessa
on niin epämääräinen. Julkisessa
keskustelussamme järjestön rooli esitetään
usein kielteisessä valossa". — Minusta se pitää paikkansa. — "Se
johtuu osaltaan siitä, että vuosikausia on pohdittu,
onko vanhasta Natosta tullut parempi uusi Nato. Valitettavan pintapuolisesti
on paneuduttu vanhan Naton merkitykseen Suomelle aikanaan."
Hän jatkoi tätä tekstiä joulukuussa
viime vuonna seuraavasti: "Suomalaisessa keskustelussa Nato varustetaan
lähes aina etuliitteellä sotilasliitto. Tällä tavoin
Natosta välittyy tai saadaan välittymään
epämääräinen uhkakuva. Se on
perusteitaan myöten kuitenkin virheellinen. Perimmäiseltä olemukseltaan
Nato on arvoyhteisö, jonka jäsenmaat Neuvostoliiton
ideologisen, poliittisen ja sotilaallisen uhan edessä kokosivat riittävästi
poliittista tahtoa luodakseen Yhdysvaltain johdolla yhteisen puolustuksen."
Arvoisa puhemies! Nämä ovat tärkeitä lauseita,
tärkeää taustatietoa. Eri asia on sitten,
kummalle kannalle tässä asettuu, mutta nämä ovat hyvin
kokeneen asiantuntijan mielipiteitä.
"Suomi on varannut itselleen oikeuden liittyä Naton
muodostamaan arvointressiyhteisöön", hän
jatkaa edelleen. "Suomalaisilla on suhteessaan muuhun maailmaan
taipumus tiettyyn itsekeskeisyyteen." Silti optio ei saisi tarkoittaa
hänen mielestään sitä, että Suomi
liittyy Natoon vain siinä tapauksessa, että meidän
oma turvallisuutemme vaarantuu. Hän koki asian näin.
Tässä salissa on aika tunnettua, mitä kenraali Hägglund
puhui täällä silloin, kun hän
oli maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan seminaarissa. Hän
oli samaa mieltä kuin presidentti Ahtisaari vähän
aikaisemmin. Kenraali Hägglundhan sanoi aivan suoraan tuossa
tilaisuudessa, jossa olin myös itse paikalla: "Suomesta
on tulossa kummajainen, joka elelee Ruotsin ohella historiansa vankina,
erakkona Euroopan marginaaleissa, vähän kuten
Sveitsi pitkään suhteessa YK:hon ja suhteessa
EU:hun. Liittoutumattomuudesta ei saisi Suomessa muodostua mantraa, joka
estää järkevät toimet turvallisuutemme
edistämiseksi muuttuneissa olosuhteissa." Näin Hägglund
sanoi. Tämä on suora lainaus Helsingin Sanomista
17.1. tänä vuonna.
Kenraali Hägglundia haastateltiin myöskin Suomen
Kuvalehdessä, jolloin hän katsoi, että nämä suvereenit
valtiot, siis Ranska, Saksa, Belgia ja Luxemburg, joka tapauksessa
perustavat jonkinlaisen sotilaallisen yhteistyön joko EU:n sisälle
tai sen ulkopuolelle. Tästä asiasta ilmeisesti
meidän puhemiehemme Lipponen on tänään
ollut Belgiassa jonkinlaisissa neuvotteluissa ja kertonut käsityksenään,
että tältä pohjalta jonkinlainen kompromissiesitys
on tulossa. Minusta nämä ovat aivan reaalisia
tietoja. Eri asia tietysti on, tykkääkö niistä vai
ei, mutta tämä nyt ei ole pelkkä tykkyysasia.
Hägglund myöskin jatkaa: "Olisi tärkeää,
että Suomi ei tässä yhteydessä esiintyisi
jarrumiehenä." Niitähän ovat ne, jotka
nyt täällä ovat hyvin voimakkaasti olleet äänessä,
kokoomuslaisia lukuun ottamatta. "On ihan selvää,
että Suomen pitää olla mukana kehittämässä EU:n
yhteistä puolustusta. Se on ilman muuta Suomen etu ja vahvistaa
turvallisuuttamme. Me olemme nyt mukana tässä klubissa,
eikä meillä ole mitään syytä estää sen
kehittymistä", Hägglund korostaa Suomen Kuvalehden
haastattelussa numerossa 21. Hän sanoo myöskin,
että Naton tulevaisuus on auki, kukaan ei tiedä,
onko Natoa edes muutaman kymmenen vuoden kuluttua olemassa, mutta
se tiedetään, että EU on olemassa.
Tässä mielessä koen tämänpäiväisen
keskustelun, arvoisa puhemies, hyvin yksipuolisena. Siinä ei
ole mitään pahaa, että vastustaa tai
on jonkin asian puolesta, mutta minusta nämä asiantuntijat
ja sen lisäksi myöskin nykyinen Suomen Nato-asiantuntija
Antti Sierla ovat samanlaisia lausuntoja antaneet julkisuuteen.
Oletan, että kaikki edustajat tietävät
varsin hyvin, mitä meidän Puolustusvoimien komentajamme
hyvin selkeällä suomella sanoi suljetusta, tiivistetystä puolustusyhteistyöstä ja
mikä on tämän julistuksen merkitys, miten
moni EU-maa on tällä hetkellä yhteistyössä Natossa,
kuinka moni sieltä puuttuu. Tämä analyyttinen
keskustelu meillä vielä odottaa oikeaa aikaansa,
ikävä kyllä.
Matti Väistö /kesk:
Herra puhemies! Valtioneuvoston selontekoa koskeva palautekeskustelu
on ollut varsin yksituumaista. Eduskunnan valiokunnissa selonteon
käsittely oli laaja ja perusteellinen. Ymmärrän
niin, minkä ministeri Kääriäinen
täällä puki sanoiksikin, että hallitus
on saanut vahvan tuen selonteon linjauksilleen ja tavoitteilleen
hvk-työhön. Näin ymmärrän
myös ne eriävät mielipiteet ja perustelulausumat,
joista perjantaina äänestämme. Niissä tavoitteita
on haluttu vielä vahventaa, mutta suunta on sama, yhteinen.
Mielestäni näin on hyvä. Me tiedämme,
että valmisteilla oleva, prosessissa oleva, perustuslaillinen
sopimus tulee osaltaan selkeyttämään unionin
rakennetta ja luonnetta. Samalla kuitenkin unionin perusluonne on
tähänastisen tiedon ja valmistelutyön
pohjalta arvioituna säilymässä.
Samaan aikaan on kuitenkin tapahtumassa merkittäviä muutoksia.
Unionin syveneminen ja laajeneminen on tulevaa todellisuutta. Kriittisinä asioina
esille ovat nousseet eritoten jäsenvaltioiden ja unionin
väliseen toimivallanjakoon liittyvät asiat, samoin
toimielinten keskinäiset suhteet ja kokoonpano. Näissä asioissa,
herra puhemies, hallituksen linja on kestävä,
ja sen tarkennustarve tulee hyvin selkeästi jo valtioneuvoston
selonteossa esille, ja eduskunta on antanut tälle täyden tukensa.
Kriittinen keskustelu on käyty myös turvallisuusratkaisuista.
Mielestäni ministeri Kääriäinen äsken
hyvin linjasi vielä hallituksen linjaa, samoin kuin pääministeri
Matti Vanhanen on aiemmin tehnyt. Tässäkin suhteessa
valtioneuvoston selontekoon sisältyvät linjaukset
ovat kestävällä pohjalla. On kuitenkin
tunnustettava, että Suomen on elettävä ajassa.
On oltava valmis myös uudistumaan ja pohtimaan. Perusrakenne turvallisuutemme
osalta on kuitenkin edelleen ja toivon mukaan jatkossakin sotilaallinen
liittoutumattomuus.
Arvoisa puhemies! Maamme erityisolosuhteet ja erityisesti itäisen
ja pohjoisen Suomen asema ovat myös nousseet vahvasti keskustelussa
esille. Alueelliset rakennepulmat Euroopan unionissa on tunnustettu.
Riittävä ja vahva perusta alueellisen kehityksen
turvaamisessa tulevaisuudessa edellyttää kuitenkin
sitä, että nämä asiat todetaan
perustuslaillisessa sopimuksessa, kuten valtioneuvosto omassa selonteossaankin
on tuonut esille. Tilapäiset erityisratkaisut eivät
turvaa riittävällä tavalla Itä-
ja Pohjois-Suomen alueiden erityisasemaa. Tästä syystä hallitustenvälisessä konferenssissa
Suomen kannalta keskeisiä asioita on tämän
kysymyksen saaminen perustuslailliseen sopimukseen. Tässä kysymys
on myös siitä, että kun meillä on
pitkä EU:n ulkoraja, niin sen asutuksen ja elinolojen ja
elämisen edellytysten turvaaminen, alueellinen kehittyminen,
on osaltaan myös turvallisuuskysymys.
Raja-alueyhteistyön osalta on myös käyty
keskustelua. Tiedämme, että unionilla on halu
ja tarve tukea muun muassa Venäjän Karjalan kehittymistä,
madaltaa sitä jyrkkää elintasoeroa, mikä maidemme
välillä ja unionin ja Venäjän
välillä on. Tässä tarvittaisiin
kuitenkin sellaisia keinoja, sellaisia välineitä ja
kestäviä myös oikeusperustaltaan, joilla
kyettäisiin toimimaan molemmin puolin rajaa. Hallintovaliokunnalle
kerrotun mukaan komissio on valmistelemassa ulkorajan ylittäviä yhteishankkeita
(Puhemies koputtaa) ja yhteisiä menettelytapoja. Tämän
toteuttamiseksi, herra puhemies, meillä tarvittaisiin riittävä oikeusperusta
näiden hankkeiden eteenpäinviennille.
Arto Satonen /kok:
Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan hallituksen selonteosta
kokoamaan mietintöön voi pitkälti yhtyä.
Haluan kuitenkin painottaa erikseen muutamaa kohtaa, lähinnä niitä,
jotka on mainittu perustuslakivaliokunnan lausunnossa.
Ensinnäkin kysymykseen kansanäänestyksestä:
Tämä kysymys on mitä suurimmassa määrin poliittinen.
Juridisia perusteita kansanäänestyksen järjestämiseen
ei ole olemassa. Kansanäänestys voi siten tulla
kyseeseen vain, jos poliittisesti arvioidaan perustuslailliseen
sopimukseen tulevat muutokset niin merkittäviksi, että politiikan legitimiteetin
kannalta on perusteltua kysyä kansalaisten mielipidettä.
Kuten perustuslakivaliokunta lausunnossaan totesi, tästä asiasta
päättäminen on edessä vasta
silloin, kun meillä on tiedossa hvk:n lopputulos. Samassa
yhteydessä on kuitenkin myös todettava, että näköpiirissä ei
ole sellaisia muutoksia, jotka muuttaisivat Euroopan unionin perusluonnetta
niin paljon, että kansanäänestyksen järjestämistä voisi
pitää perusteltuna. Lähinnä kyse
onkin entisten sopimusten laittamisesta uusiin kansiin.
Tulee lisäksi muistaa, että kansanäänestys
on harvoin käytetty muoto suomalaisessa päätöksenteossa.
Mielestäni kansanäänestystä tulee
jatkossakin käyttää säästeliäästi
ja lähinnä suuria linjaratkaisuja tehtäessä.
Kansanäänestyskeskustelussa on vedottu siihen,
että useissa Euroopan unionin maissa aiotaan järjestää kansanäänestys. Perustuslakivaliokunta
selvitti tätä asiaa, ja tässä vaiheessa
on vielä hyvin epäselvää, kuinka
moni maa itse asiassa on äänestyksen järjestämässä. Varmuudella
tiedetään ainoastaan, että Tanska ja Irlanti
järjestävät, koska niiden päätöksentekokulttuuriin
kansanäänestys perinteisesti kuuluu. Näyttää siltä,
että jotkut valtiot käyttävät
kansanäänestyksen järjestämisen
mahdollisuutta neuvottelutaktiikkana hallitustenvälisessä konferenssissa.
Suomessa taas näyttää olevan niin,
että valta tuo vastuun tullessaan. On ollut mielenkiintoista seurata,
miten keskustajohtajien mielipiteet ovat tässä asiassa
vaihtuneet. Vielä keväällä nykyinen
pääministeri oli kansanäänestyksen
kannalla, ja nyt on entinen pääministeri samaa
asiaa väläytellyt. Toivottavasti hallitus ajaa
tässä asiassa yksillä rattailla, vaikka
päähallituspuolueella näyttää olevankin
kahdet rattaat.
Arvoisa puhemies! On erittäin hyvä, että niin ulkoasiainvaliokunnan,
suuren valiokunnan kuin perustuslakivaliokunnankin lausunnoissa
on vielä hallituksen selontekoakin painokkaammin korostettu
niin sanotun normaalin kaksoisenemmistön merkitystä.
Samoin vaatimus omasta komissaarista on hyvin perusteltu lausunnoissa.
Nämä kaksi asiaa ovat nousseet eduskunnan käsittelyssä Suomen
neuvottelutavoitteiden kärjeksi hvk:ssa. Toki kolmantena
näiden rinnalle tulee nostaa linjaukset avoimesta puolustuspoliittisesta
ytimestä, jonka ensisijaisuus suljettuun ytimeen verrattuna
korostuu myöskin lausunnoissa. Suomen osallistumisesta
puolustuspoliittiseen ytimeen päätetään
lähitulevaisuudessa. Lopullinen kanta on hyvä määritellä sen
jälkeen, kun nähdään, mikä on
hvk:n lopputulos. Eurooppalaisen puolustuspoliittisen yhteistyön
kehittämiseen tulee kuitenkin suhtautua rakentaen, ei torjuen.
Lopuksi, arvoisa puhemies, haluan vielä kiinnittää huomiota
sopimusluonnoksen kansalaisaloite-kohtaan. Perustuslakivaliokunnan
kannan mukaisesti olisi viisaampaa ohjata aloitteet parlamentin
vetoomusvaliokuntaan komission sijasta. Komission valmistelukoneistoa
ei kannata kansalaisaloitteilla ruuhkauttaa. Ylipäätään
pidän henkilökohtaisesti koko kansalaisaloite-ehdotusta
varsin kyseenalaisena. Vaara on, että siitä muodostuu
eräänlaisten marginaaliryhmien ase suuren enemmistön
mielipidettä vastaan. Jos konventin esitys jää voimaan,
niin komission aikaa menee jatkossa sellaisten aloitteiden valmisteluun,
jotka ovat ristiriidassa yhteisesti sovitun linjan kanssa. Esimerkkeinä mahdollisista
aloitteista voi pitää vaikka abortin kieltämistä,
kannabiksen laillistamista tai EU:n irrottamista Wto:sta. Hyvällä syyllä voi
kysyä, tukeeko tällaisten asioiden käsittely
Euroopan unionin kansanvaltaisuutta ja uskottavuutta. Itse uskon
siihen, että Euroopan unioni saavuttaa legitimiteettinsä kansalaisten,
myös suomalaisten, silmissä, jos se kykenee toteuttamaan
perustehtäväänsä eli ylläpitämään
rauhaa Euroopassa ja edistämään kansalaisten
hyvinvointia.
Veijo Puhjo /vas:
Herra puhemies! Haluan puheenvuorossani mietityttää eduskuntaa
ja etenkin maamme hallitusta liian vähän, jos
ollenkaan, käsitellyllä aiheella. Valtioneuvoston
selonteko konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen
konferenssiin sekä ulkoasiainvaliokunnan mietintö eivät
puutu asiaan juuri lainkaan. Terrorisminvastaisen toiminnan edistyessä muuttuvassa
EU:ssa saattaa konventin ja hallitustenvälisen konferenssin
tulosten jälkeen syntyä tilanne, ettei oikein
tiedetä, mihin Suomi tuli sitoutuneeksi. Siksi Suomen tulee
olla neuvotteluissa tarkka ja tiukka.
Kysymykseni kuuluukin: Tarkoittaisiko esimerkiksi Suomen liittyminen
EU:n yhteiseen puolustuspolitiikkaan käytännössä myös
liittymistä presidentti Bushin julistamaan terrorisminvastaiseen
sotaan, jota minä pidän erittäin todennäköisenä alkuna
kolmannelle maailmansodalle? Tämän kolmannen maailmansodan
syntyminen on sitä todennäköisempää,
mitä kritiikittömämmin USA:n liittolaiset
osallistuvat Irakin selkkaukseen joko sotilaina tai sitten vaikkapa viattoman
tuntuisina avustus- tai poliisijoukkoina.
Herra puhemies! Konventin esitystä EU:n muuttamisesta
puolustusliiton suuntaan tulee muuttaa. Suomen hallitus ei saa neuvotteluissa hyväksyä
sitä,
että Suomi tai muutkin jäsenmaat joutuisivat tilanteeseen,
missä ne solidaarisuuteen vetoamisen myötä olisivat
vasten tahtoaan velvoitettuja osallistumaan Irakin sodan tapaisiin
sotiin tai niiden jatkotoimiin. USA:n on itse hoidettava aiheuttamansa
soppa loppuun asti. Eihän ole oikein, että USA
saa jatkuvasti kylvää suurta tuhoa ympäri
maailmaa ja panee sitten muut maat korjaamaan tuhojensa seuraukset.
Olen täysin vakuuttunut siitä, että USA:n
hallinnointi liittolaisineen Irakissa aiheuttaa maailmanlaajuisen
vastareaktion islamilaisten keskuudessa. Juuri siitä syntyvät
ainekset kolmanteen maailmansotaan, missä vihollinen on
koko ajan näkymättömissä ja
yllättää iskuin milloin missäkinpäin
maailmaa.
Suomen onkin oltava konventin ja hvk:n päätöksiä tehtäessä niin
tiukka, ettei Suomen tarvitse luopua sotilaallisen liittoutumattomuuden
linjastaan. Suomen etu on, ettei meidän maatamme sidota
osallistumaan Bushin kaltaisten hallitsijoiden järjestämiin
kahinoihin. Siksi on käytettävä jopa
veto-oikeutta niin sanottujen turvatakuiden estämiseksi,
jotta Suomi voisi jatkossakin säilyttää itsenäisen
toimintalinjansa puolustusasioissa.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies
Ilkka Kanerva.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Haluan puheenvuorollani ennen kaikkea antaa
eväitä ja sitä kautta tukea hallitukselle edessä oleviin
neuvotteluihin, joita pidän hyvin tärkeinä.
Koen, että nyt on todella, kuten täällä useammassa
puheenvuorossa on sanottu, hyvin suuresta asiasta kysymys, eräästä tämän
vaalikauden suurimpiin kuuluvasta asiasta. Sen takia on hyvin valitettavaa,
että kovalla kiireellä valiokunnat ovat joutuneet
käsittelemään asioita pintaruopaisuna
ja että eduskunnassakin asian keskustelu jää sittenkin
melko lyhyeen aikaan, on melko lyhyt.
Ministeri Koskinen on mielestäni hyvin osuvasti esittänyt
kritiikkiä nyt tähän sopimusluonnokseen
Euroopan perustuslaista. Kysymyksessähän ei ole
Eurooppa vaan Euroopan unioni ensinnäkin; tuossa otsikko
on jo virheellinen. Euroopassa on maita, jotka eivät kuulu
Euroopan unioniin, ja sitten valmisteluelin on siellä tahtonut
käyttää todellista päätösvaltaa.
Elikkä yhdyn tähän kritiikkiin, mitä oikeusministeri
Koskinen on äskettäin kolumnissaan uutisvälineitten
mukaan tuonut esille.
Muutokset, joita EU:ssa tapahtuu, mielestäni merkitsevät
todellisuudessa liittovaltiota. On vanha satu keisarista uusissa
vaatteissa, joita kaikki ihastelivat. Kun kysyttiin pikkupojalta, hän
sanoi, että keisari on alasti. Mielestäni tämä satu
kannattaisi muistaa silloin, jos sanotaan, että ei ole
kysymys liittovaltiosta. Mielestäni, kun puhutaan perustuslaista,
kyllä silloin siitä on kysymys, käytettiinpä tuosta
sitten mitä nimitystä tahansa ja varsinkin, jos
hankitaan liittovaltion ulkonaiset symbolit, presidentti, Euroopan
johtaja, ja jos hankitaan valtioneuvostoa eräällä tapaa vastaava
elin Eurooppa-neuvosto ja sille sitten ohjataan todellinen valta,
ulkoministerit, lippu, kansallislaulu. Kyllä sen ainakin
pikkulapsi ymmärtäisi liittovaltioksi, ei enää valtioliitoksi.
(Ed. Seppo Lahtela: Niin on tarkoituskin!) Täällä muun
muassa ed. Pulliainen käytti hyvin selkeän puheenvuoron,
jonka ajatuksia en käy toistamaan, mutta totean, että tiedemiehen
tarkkuudella oli nähty, mistä oli kysymys.
Ed. Itälä päivällä erinomaisen
hyvin sanoi, että todellisen toimivallan siirtymistä on
vaikea ennakoida, sitä toimivaltaa, mikä siirtyisi
meiltä pois. Minusta tämä on hyvin pelottava
asia, jos näin joudutaan toteamaan. Elikkä Suomen
hallituksen edessä olevissa neuvotteluissa tulee olla varsin
luja, ehdoton ja tässä suhteessa valvoa itsenäisen
kansakunnan oikeuksia. Pidän hyvin pelottavana sitä,
että poliittista valtaa siirtyy tuomioistuimille. Tämä on
vallanjaon kannalta hyvin ongelmallinen tilanne.
Edelleen tämä artikla 141, jossa nyt Suomen maatalous
on joutumassa ongelmiin, on hyvä esimerkki siitä,
että jos joskus jotain on luvattukin, niin se sitten kuitenkin
byrokraattien toimesta katsotaan toisin ja katsotaan, että olette
nyt yöjunassa tämän asian suhteen. Näitä tällaisia
vastaavia kysymyksiä varmasti tulisi tulevaisuus olemaan
täynnä EU:n suhteen, jos me yrittäisimme jotain
hyvää sieltä saada. On hyvä tietysti,
että täällä halutaan puhua pohjoisten
alueittemme puolesta, mutta pelkään, että EU:ssa
ne ymmärretään vain suurpetoreservaateiksi
ja meidän on hyvin vaikea löytää ymmärtämystä muualta
ainakaan silloin, jos meidän on saatava jotain taloudellista
tukea.
Suomen kieli tulee ehdottomasti säilyttää virallisena
kielenä aivan kuten ruotsin kielikin. Kuten valiokuntamatkalla
olleet kollegat totesivat, on epätodennäköistä,
että tässä pitemmän päälle onnistutaan,
mutta tämäkin on eräs identiteettikysymys,
jonka tulisi olla perusedellytyksiä.
Onko niin, kuten ed. Lindén arveli päivällä puheenvuorossaan,
että konventti ohjaa unionia? Mielestäni on aivan
väärin, jos näin tapahtuu. Jäsenvaltioiden
pitäisi ohjata unionia, elikkä tuo uhkakuva, joka
päivällä tuotiin mainitussa puheenvuorossa
esille, on myös vakavasti noteerattava. Jos EU:n perustuslaki
menee Suomen perustuslain yläpuolelle, kyseessä on
mielestäni vakava asia, ja siksi entistä enemmän
kannatan kansanäänestystä Suomessa perustuslakisopimuksesta,
kuten muun muassa EU:n aiempi oikeusasiamies Jacob Söderman
on vaatinut.
Tällä hetkellä EU kansalaisten silmissä merkitsee
byrokratiaa eikä demokratiaa. Kun näin on, että EU
merkitsee byrokratiaa eikä demokratiaa, niin luulisi silloin
olevan hyvin perusteltua, että kansalaiset voivat äänestää.
Nyt tietysti joku arvioi, että kansalaiset eivät
tiedä, eivät osaa, mutta monta kertaa se, mikä ajatellaan
tunteella, on se, missä erotetaan oikea ja väärä,
nähdään suunta, minne kulkea. Kansa näkee
ehkä etäämmältä metsän.
Omasta mielestään asiantuntijat puiden juuressa
näkevät vain puita ja pensaita. Siksi mielestäni
demokratian takia kansanäänestys on välttämätön,
ja kun on Euroopassa valistuneita maita, jotka tämän
tekevät, Suomen tulee demokratian ja kansanvallan nimissä liittyä näiden
maiden joukkoon.
Pekka Kuosmanen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Tässä salissa on tänään
käyty keskustelua valtioneuvoston selonteosta konventin
tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin.
On esitetty laajoja pohdintoja puoleen ja toiseenkin, mutta selkeät
ja ytimekkäät kannanotot ovat harvassa. Olkoon
tässä yksi niitä.
Arvoisa puhemies! Euroopan unioni on aloittamassa uutta aikakautta.
Se tietää muutoksia, uudistuksia ja kehitystä ja
tarkoittaa myös päätösten tekemistä.
Tätä Suomessa ei ole aivan ymmärretty.
Esimerkkinä otan yhden, mutta tärkeän
EU:n tulevaisuuteen liittyvän asian, ja se on puolustuspolitiikka.
Puolustus- ja turvallisuuspolitiikka on olennainen osa EU:n
ydintä samalla tavalla kuin yhteinen valuutta ja Schengenin
sopimus. Suomen edun mukaista ei ole ollut jättäytyä näistä kahdesta
viimeksi mainitusta ulkopuolelle, eikä poikkeusta tee puolustuskysymyskään.
Suomi ei voi pelata itseään ulos EU:n ytimistä,
vaan meidän on oltava mukana siellä, missä päätöksiä tehdään.
Euron hylänneet EU-maat tietävät jo,
miltä ulkopuolisena olo tuntuu.
Suomen ongelma tässä puolustuskysymyksessä on
kuitenkin linjattomuus, siis linjattomuus. Jokainen johtaja ainakin
tietää, ettei päätöksiä voi
tehdä, jos ei ole mielipidettä tai jos niitä on liikaa.
Suomessa näitä mielipiteitä ja näkemyksiä on
yhtä tiheässä kuin tatteja tänä syksynä.
Ei siinä mitään, sehän on hyvä sinänsä,
mutta kun tähän joukkoon kuuluu myös
valtion johto, niin on silloin piru merrassa. Puolustuskysymyksessä ja
sekä Naton että EU:n oman puolustusytimen suhteen
on jo vuosia jankattu samoja fraaseja: "Optio on pidettävä auki"
tai "Naton ovi pidettävä kiinni, muttei lukossa"
jne.
Nyt on Suomenkin korkea aika muodostaa yhteinen selkeä kanta.
Jos ei haluta puolustusyhteisöön mukaan, ovet
säppiin, tai vaihtoehtoisesti on ryhdyttävä toimenpiteisiin
ja ilmaistava Suomen halukkuus EU:n yhteisen puolustuksen rakentamiseen.
Jossittelulla ei pitkälle pötkitä. Suomi
tarvitsee johtajiltaan päämäärätietoista suunnannäyttöä ja
toimintaa tulevaisuuden suhteen.
Arvoisa herra puhemies! Oma kantani EU:n yhteisestä puolustuksesta
on saman suuntainen kuin esimerkiksi Puolustusvoimain komentajan, amiraali
Juhani Kaskealan. Hänellä on selkeä näkemys
siitä, että Suomen ei pidä jäädä pois
EU:n yhteiseen puolustukseen osallistumisesta eikä tyrmätä Natoa
yhteisen puolustuksen organisaationa. Tähän mielipiteeseen
minun on hyvin helppo yhtyä. Suomelle parhaaksi on pyrkiä EU:n
yhteiseen puolustukseen mukaan heti eikä mietiskellä sillä seurauksella,
että ytimestä ja päätöksenteosta
pudotaan. Luontevimmin EU:n puolustus hoituisi mielestäni
Naton kautta. Natoon liittymistä tukee myöskin
se, että osa nykyisistä ja tulevista EU-maista
on jo Nato-jäseniä. Nato ei nykypäivänä ole
enää mikään mörkö suomalaisille.
Arvoisa herra puhemies! Mielestäni EU:n tulevaisuuden
kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että puolustuskysymyksessä niin
kuin muissakin asioissa päästään
jäsenmaiden osalta yhteisymmärrykseen asioiden
ja saman katon alla ytimien osalta. Muutoin on perusteltua kysyä,
miksi Euroopan unioni on ylipäätään
olemassa. Eikö sitä aikanaan perustettu juuri
Euroopan valtioiden ja talousalueen vahvistamiseksi?
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa herra puhemies! Kansanäänestyksestä ensiksi.
Se on perusteltua, ja tässä sen perusteluksi vielä siteeraan unionin
määrittelyä ja tavoitteita, 1 artikla,
Unionin perustaminen: "Tällä perustuslailla, joka
ilmentää Euroopan kansalaisten ja valtioiden tahtoa
rakentaa tulevaisuuttaan yhdessä, perustetaan Euroopan
unioni, jolle jäsenvaltiot antavat toimivaltaa yhteisten
tavoitteidensa saavuttamiseksi." Siis tapa, jolla kansan tahto voidaan
todeta, on kansanäänestys. Valtion tahdon todellakin,
niin kuin täällä tänään
tuli esille, voi esimerkiksi eduskunta todeta.
Toinen asia: puolustuksesta. Suomen ei tule sitoutua puolustusyhteistyöhön
sillä tavalla, joka johtaa esimerkiksi Nato-jäsenyyteen.
Juuri tämäkin asia on selkeästi nähtävissä perustuslain luonteisesta
sopimuksesta, ja aivan selvästi käy ilmi, että Suomikin,
jos se tähän sitoutuu, samalla jäsenvaltiona
sitoutuisi asteittain parantamaan sotilaallisia voimavarojaan.
Haluaisin, arvoisa puhemies, tässä kohden
puheenvuoroa vielä tuoda esiin ympäristövaliokunnan
lausunnon konventin tuloksista ja valtioneuvoston selonteosta.
Ympäristövaliokunnan lausunto oli yksimielinen,
ja se haluaa nimenomaan kiinnittää valtioneuvoston
huomiota siihen, että hallitus toimisi hvk:ssa aktiivisesti
sen peruslähtökohdan säilyttämiseksi,
että ympäristö- ja terveystavoitteet asetetaan
tavoitteiden ristiriitatilanteessa selkeästi tavaroiden
vapaan liikkuvuuden edelle. Tämä on tärkeä asia.
Tämä oli jo Amsterdamissa esillä, se
eteni siellä, sitä ei pidä unohtaa.
Edelleenkin kestävän kehityksen mukaisten tuotanto-
ja kulutustapojen edistämisen, luonnonvaroja säästävän
käytön ja biodiversiteetin tuhoutumisen vähentämisen
ja eläinten hyvinvointia koskevien tavoitteiden tulisi
ilmetä sopimuksessa. Nämä ovat ympäristövaliokunnan painopisteitä myös.
Edelleen halutaan painottaa ympäristörikosten
sisällyttämistä erityisen vakavia, rajat
ylittäviä rikollisuuden aloja koskevaan tyhjentävään luetteloon,
ja myös kansainvälisten sopimusten tekemisen toimivaltaa
koskevan määräyksen täsmentämistä halutaan.
Määräenemmistöpäätösmenettelyyn
siirtyminen ympäristö- ja energiaverotuksessa
on tärkeä asia valiokunnan mielestä ja
edelleenkin se, että energiaa koskevalla oikeusperustalla
ei millään tavoin rajoiteta ympäristöartiklojen
käyttämistä esimerkiksi ilmastopolitiikan
toteuttamiseen eikä sitä voida soveltaa ydinjätteen
sijoittamista koskevan päätöksen tekemiseen.
Tuo ydinjätekysymys tulee esille myös ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä.
Se on tärkeä asia, että Suomesta ei tule
ydinjätteen loppusijoituskohdetta Euroopan unionissa.
Luonnollisesti nämä ympäristöasiat
eivät ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä vahvasti
ole tulleet esille. Niitä on mainittu ja siteerattu, muutamia
asioita. Se on aivan selkeätä, että näin
tietysti on. Mutta uskon, että Euroopan unionin pitempiaikaisessa
tulevaisuudessa ympäristöasioilla ja ympäristökysymyksillä on
vähintään yhtä tärkeä rooli
kuin tällä hetkellä on näillä institutionaalisilla
kysymyksillä taikka niin kutsuttuun sotilaalliseen liittoutumiseen
liittyvillä asioilla. Kyllä se ympäristö kuitenkin
on primääriasia, jonka ehdoilla meidän
ja meidän lastemme ja lapsenlapsiemme tulisi pystyä elämään.
Puhemies! Ihan lopuksi en malta olla toteamatta ed. Kuosmasen
puheenvuoroon, joka tuki Puolustusvoimain komentajan käsityksiä. Muistan
kyllä ed. Kuosmasen esittäneen muutama vuosi sitten
lentotukialustakin Suomen armeijalle, varmasti laivastolle tässä tapauksessa, kun
kysymyksessä on amiraali Kaskeala, mutta hän taisi
sitten sen täsmentää, että se
olikin sukellusvene. Mutta joka tapauksessa tuo Nato-kysymys ei
voi olla sellainen asia, jota meidän pitää ikään
kuin nostaa tällaisena tyyliseikkana, jonka avulla esimerkiksi
ylitetään julkisuuskynnys ja ikään
kuin sen avulla viedään tällaista retorista leikkiä eteenpäin.
Asia on liian vakava siihen tarkoitukseen.
Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.
Reijo Kallio /sd:
Herra puhemies! Täällä on tänään
eräissä puheenvuoroissa — viittaan muun muassa
edustajien Jaakonsaari ja Kimmo Kiljunen puheenvuoroihin — kiitetty
tapaa, jolla EU-asiat eduskunnassamme käsitellään.
Näihin käsityksiin on helppo yhtyä. Niinpä konventin
tuloksien arviointi ja valmistautuminen hallitustenväliseen
konferenssiin on ollut myös hyvä ja perusteellinen
työprosessi.
Mielestäni puhemiesneuvostolta oli oikea ratkaisu mahdollistaa
kaikkien valiokuntien osallistuminen käsittelyyn. Näin
konventin esitys perustuslailliseksi sopimukseksi ja valtioneuvoston
selonteko ovat tulleet perusteellisesti ruodituiksi ja työ on
sitouttanut kansanedustajia sangen laajasti tähän
käsittelyyn. On myös hyvä havaita, että ulkoasiainvaliokunta
on mietinnössään varsin hyvin huomioinut
muilta valiokunnilta saamansa lausunnot. Kaikkinensa mielestäni
ulkoasiainvaliokunnan mietintö on varsin perusteellinen
ja tasapainoinen kokonaisuus. Siinä on keskitytty hallitustenvälisen
konferenssin kannalta oleellisiin asioihin.
Konventin lopputulosta jotkut ovat julkisuudessa arvostelleet
siitä, että suuret maat jyräsivät haluamansa
lopputuloksen. Eurooppa-neuvoston aseman merkittävä vahvistaminen
ja äänestysmenettelyä koskeva esitys
saattaisivat antaa viitteitä suurten maiden intressien
mukaisesta ratkaisusta, mutta kyllä konventin ehdotus on
ennen kaikkea kompromissi. Tässä kompromississa
kaikki osapuolet ovat joutuneet antamaan periksi. Konventin ensisijaisena
tehtävänähän oli selkeyttää ja
tehostaa unionia. Mielestäni tässä tehtävässä konventti
on onnistunut kohtuullisen hyvin.
Lauantaina alkavaan hallitustenväliseen konferenssiin
on syytä suhtautua siinä mielessä realistisesti,
että siellä tuskin kovin monia asioita saadaan
muutetuiksi. Sinänsä on tietenkin jo erinomaista,
että asiat aiotaan konferenssissa käsitellä perusteellisesti.
Joka tapauksessa Suomen on syytä keskittyä ajamaan
vain muutamia keskeisiä kysymyksiä. Näitä ovat
muun muassa komissaarien lukumäärä, puolustusyhteistyö,
määräenemmistösäännökset
sekä julkisten palvelujen järjestämisen
turvaaminen kansallisessa päätöksenteossa.
Sen sijaan esimerkiksi paljon keskustelua herättäneet
Eurooppa-neuvoston pidempiaikainen puheenjohtaja eli EU:n
presidentti sekä EU:n ulkoministeri eivät välttämättä ole
asioita, joiden vastustamiseen kannattaa uhrata liiemmälti
energiaa. Tärkeää on tosin rajata Eurooppa-neuvoston
puheenjohtajan tehtävät tarkasti. Samoin ulkoministerin
toimenkuva kaipaa tarkennusta.
Suomen ja toki muidenkin, erityisesti pienten maiden kannalta
keskeinen kysymys on, miten käy komissaarien lukumäärän.
Komissaarin turvaamisessa jokaiselle jäsenmaalle on kyse
sitoutumisesta ja yhteenkuuluvuudesta, myös tasa-arvosta.
Kyse on yhteisöllisen edun turvaamisesta. Mikäli
Euroopan unioniin muodostuu vuoden 2009 jälkeen 15 komissaarin
sisärengas, niin järjestelmä toimisi
yhteisöllisyyttä vastaa. Eikä se, että jokaisella
jäsenmaalla on oma komissaari, estä komission
toiminnan tehostamista ja kehittämistä.
Mitä tulee puolustuskysymyksiin, niin pyrkimys puolustusytimen
rakentamiseksi on hankala Suomelle, mutta taatusti myös
muille sotilaallisesti liittoutumattomille maille. Puolustusytimeen
kuuluvat maat voisivat osallistua sotilaallisiin operaatioihin Euroopan
unionin ulkopuolella, ja ytimeen kuuluvat jäsenmaat voisivat
antaa toisilleen turvatakuut. Hankalinta tässä asiakokonaisuudessa
on voimavarayhteistyö kriisinhallinnassa.
Millä kriteereillä sitten ytimeen pääsisi,
sitä ei käsittääkseni ole yksiselkoisesti
määritelty. On puhuttu puolustusbudjetin suuruudesta,
hankintamenoista, sotilaallisesta tutkimus- ja kehitystyöstä,
nopean toiminnan joukoista jne. Joka tapauksessa puolustusvaliokunnan
arvion mukaan Suomi todennäköisesti kriteerit
täyttäisi.
Suomen tavoitteena tulevissa neuvotteluissa tulee olla, kuten
selonteossa ja ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä aivan
oikein todetaan, että voimavaraydintä koskevat
määräykset poistetaan. Mutta jos voimavaraydintä koskeva
yhteistyö halutaan sisällyttää perustuslailliseen
sopimukseen, niin yhteistyöhön tulee soveltaa
tiiviimmän yhteistyön yleisiä periaatteita.
Näin yhteistyö olisi myös lähtökohtaisesti
avointa kaikille jäsenmaille.
Ministerineuvoston äänestysjärjestelmää tulee
hallitustenvälisessä konferenssissa korjata yksinkertaisen
kaksoisenemmistön järjestelmäksi. Koulutuspalveluiden
sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta on tärkeää,
että unionin kauppapoliittisella toimivallalla ei vaikuteta
unionin sisäiseen toimivallanjakoon näiden palveluiden kauppaa
koskevissa sopimuksissa. Ydinturvallisuuden kannalta, mihin ed.
Tiusanenkin viittasi, on tärkeää varmistaa
voimassa olevan ydinenergialakimme mukainen tila eli se, että Suomeen
ei saa tuoda ydinjätteitä eikä ulkomaisia
ydinjätteitä saa täällä käsitellä,
varastoida tai sijoittaa pysyväksi tarkoitetulla tavalla.
Herra puhemies! Entä sitten mahdollinen kansanäänestys?
Mielestäni toistaiseksi ei ole nähtävissä niin
merkittäviä muutoksia, että ne edellyttäisivät
kansanäänestyksen järjestämistä.
Uusi perustuslaillinen sopimus ei muuta Euroopan unionin perusluonnetta,
se ei tee unionista liittovaltiota. Tältä osin
viittaan myös perustuslakivaliokunnan lausuntoon. Tietenkin
on hyvä jättää ovi raolleen
ja arvioida lopullisesti tilanne hallitustenvälisen konferenssin
jälkeen.
Antero Kekkonen /sd:
Herra puhemies! Tovi sitten ministeri Kääriäinen
kävi ministeriaitiossa ja kävi täällä puhujakorokkeella
käyttämässä oman puheenvuoronsa,
jossa hän käsitteli hyvin tasapainoisella tavalla
tätä puolustusulottuvuutta. Tuossa keskustelussa
tuli esiin myöskin puolustusmateriaali-, tutkimus- ja voimavaravirasto,
jonka ympärillä on tavaton määrä paitsi
epäluuloja niin myöskin väärää tietoa.
Kun tähän asti Euroopassa on edetty näissä asioissa
Occar- ja Loi-järjestelyjen puitteissa, niin nämä järjestelyt
ovat olleet perin pulmallisia Suomen kannalta, ei vähiten
sen takia, että ne ovat perusluonteeltaan hyvin suljettuja.
Tähän tilanteeseen tämä uusi
virasto, puolustusmateriaali-, tutkimus- ja voimavaravirasto, voisi
olla hyvin positiivinen vastaus. Tohtisin väittää,
että se on hyvin positiivinen vastaus. Se voi myöskin
kansallisen itsekkäästi ajateltuna olla meille
hyvä avu. Meillä on erittäin korkeatasoista
teollisuutta, joka tällä hetkellä kaikkein korkeimmalla
tasollaan kiitää avaruudessa. Suomalainen Patria-konserni
rakentaa tuotantoa, joka käy kaupaksi melkeinpä minne
vain ja missä vain ja kaikkein vaativimpiinkin tehtäviin,
jos nyt näin voisi sanoa. Mutta totta kai pienen Suomen
ongelma on resurssipula. Meillä ei ole mahdollisuuksia
sellaisiin sarjatuotantoihin kuin suurilla mailla, ja jossain vaiheessa
tulee seinä vastaan myöskin tutkimuksessa ja tuotekehittelyssä. Tästä lähtökohdasta
tämä uusi virasto voisi olla ihan kyynisen itsekkäästi
ajateltuna erinomainen mahdollisuus Suomelle.
Kun vasemmistoliiton taholta on ankarasti arvosteltu tätä uutta
virastoa ja tulkittu asia niinpäin, että se merkitsee
rahan lisäämistä puolustukseen, niin
asian voin nähdä juuri päinvastaisella
tavalla. Yhteinen tutkimus, yhteinen tuotekehittely, synergiaedut
jne. voivat saada aikaan sen, että saadaan entistä vähemmällä rahalla
entistä enemmän ja entistä parempaa ja
entistä avoimempaa, siis niin että rajat tuotantojen
välillä katoavat, niin että jokainen
pikku maa ei rakentele omia vempaimiaan ikään
kuin salassa toisilta. Tässä mielessä se
käsitys, johon täällä on törmännyt
kyseisen viraston kohdalla, on ollut, uskaltaisin sanoa, aika asiantuntematon.
Herra puhemies! Unionin yhteisestä turvallisuus- ja
puolustuspolitiikasta on puhuttu perin paljon täällä tänään.
Varsinkin liittoutumattomille jäsenmaille, sellaisille
kuten Suomi, aihe on mitä tärkein. On siis hyvä,
että siitä on puhuttu ja että siitä puhutaan.
On kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, ettei
herätetä EU:n vastaisia epäluuloja levittämällä epätosia
tietoja. Kun sanotaan, että EU:ta militarisoidaan tällä konventin
esityksellä, niin väite on enemmän kuin
kummallinen. Ihan tosiasioiden vuoksi: konventin esityksen 15 artiklan
määritelmän mukaan unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikka
kattaa "kaikki unionin turvallisuuteen liittyvät kysymykset,
muun muassa asteittain määriteltävän
yhteisen puolustuspolitiikan, joka voi johtaa yhteiseen puolustukseen". Tämä on
täsmälleen sama määritelmä kuin Maastrichtin
sopimuksessa, johon Suomi sitoutui jo EU:hun liittyessään.
Jos tämä määritelmä kelpasi
Maastrichtin sopimuksessa, miksikähän se ei kelpaa
konventin esityksessä? Rehellisyys on monessa asiassa hyvä avu,
ja varsinkin tämän tyyppisissä asioissa
se on aivan välttämätön avu. Suomi
on ollut koko EU-jäsenyytensä ajan aktiivinen
toimija turvallisuuspolitiikan alalla. Se on ollut sitä Maastrichtin
hengessä, eikä ole syytä epäillä,
etteikö se ole sitä tulevaisuudessakin.
Herra puhemies! On syytä muistuttaa myös, että kaikki
unionin turvallisuuteen liittyvät kysymykset eivät
siis koske pelkästään sotilaallista vaan
yhtä lailla myös siviiliä kriisinhallintaa.
Kokemuksesta tiedetään, että sotilaallinen
toiminta voi olla tarpeen, se on joskus välttämätöntä,
jotta siviilit kriisinhallintatoimet yleensä olisivat mahdollisia.
Juuri tästä syystä konventin esityksen
40 artikla määrittelee, että yhteinen
turvallisuus- ja puolustuspolitiikka "perustuu siviili- ja sotilaallisiin
voimavaroihin". Tämä ei ole pelkkää teoriaa vaan
kuvaa nyky-EU:n turvallisuuspolitiikan ihan todellista käytäntöä.
Hyvä esimerkki siitä ovat vuoden 2000 Feiran Eurooppa-neuvostossa
vuodelle 2002 sovitut tavoitteet siviilikriisinhallinnan voimavarojen
kasvattamisesta. Resurssien kokoaminen sujui perin hyvin, itse asiassa
niin hyvin, että tavoitearvot jopa ylittyivät
vuoden 2002 loppuun mennessä. Sen sijaan sotilaallisten
tavoitearvojen saavuttaminen, niin sanottu Helsinki Headline Goal,
ei osoittautunut ollenkaan yhtä helpoksi. Tämä todistaa
jäsenmaiden todellista halua rakentaa tasapainoinen yhteinen
turvallisuus- ja puolustuspolitiikka, joka säilyttää sotilaallisten
ja siviilien toimintamahdollisuuksien välisen kytkennän. Tältä osin
meidän kaikkien tulisi kannattaa valtioneuvoston tavoitetta
siviilikriisinhallintaa koskevien määräysten
vahvistamisesta hallitustenvälisessä konferenssissa.
Puhemies! Kun aika näyttää olevan
täynnä, totean vain loppuun lyhyesti, että kansainvälisen yhteistyön
merkitys korostuu yhä enemmän, kansainväliset
yhteistyöjärjestöt ovat tärkeämpiä kuin
koskaan, mutta jos Eurooppa vaatii monenkeskisten toimintatapojen
noudattamista, sen on myös itse tarjottava tarpeelliset
resurssit ja toimintavalmiutta. Näiden kehittämisestä tässä juuri
nyt on kysymys, ja ilman muuta tämä myös Suomen
kannalta on mitä kannatettavin tavoite.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Käytyyn keskusteluun päivän
aikana, mitä on tähän palautekeskusteluun
syntynyt konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen
konferenssiin, täytyy sanoa, että on täällä ollut
viisastakin asiaa, mutta jonkun verran on sellaistakin asiaa, mihin
ei voi yhtyä. Ensimmäisenä tulee mieleen
tässä semmoinen linjaerimielisyys, kun puhutaan
siitä, pitääkö järjestää kansanäänestys
vai ei.
Yleensä olen ollut aina ed. Oinosen kanssa samaa mieltä kaikissa
asioissa, mutta nyt täytyy sanoa, että meillä on
kovin suuri näkemysero tässä asiassa:
Ed. Oinonen halajaa kansanäänestystä; itse
en tiedä, mistä kansa voisi äänestää.
Mielestäni kansanäänestys on niin arvokas
asia, että sitä ei tällaiseen asiaan
pidä sekoittaa eikä tehdä, kun ei ole
selvää valintaa, voidaanko tässä äänestää niin,
että hyväksytään tai ei. Mutta
kun eduskuntakaan viitaten kuultuihin puheenvuoroihin ei oikein
tunnu tietävän, mitä tämä sopimusesitys
pitää sisällään, niin
miten se sitten kokonaisuutena kansalle esitetään?
Sen verran voisi todeta, että kansa on äänestänyt
tässä asiassa jo vuonna 94 päättäessään
liittymisestä Euroopan yhteisöön, nykyiseen
Euroopan unioniin. Mielestäni silloin piti nähdä ne uhat
ja tekijät, mitä tässä asiassa
on tullut ja syntynyt, ja jos nyt näkisi, niin ei tässä loppujen
lopuksi ole suomalaisille kuinkaan käynyt. Mielestäni
se asia on silloin tullut ratkaistua ja nähtyä, että suomalaiset
valitsivat tämän onnettoman Euroopan unioni -ratkaisun,
mistä tänäkin päivänä täällä kisataan
ja käydään puhetta.
Mutta sen pohjalta, kun käydään näitä ydinkohtia,
mitä tähän ulkoasiainvaliokunnan mietintöön
sisältyy, erityisen monessa puheenvuorossa on noussut esille
se, miten on tämä yhteinen puolustus, yhteisen
puolustuksen ongelmat, ja mitä se tarkoittaa täällä viittauksena.
Mielestäni aika hyvin ed. Akaan-Penttilä puheenvuorossaan
totesi, että hallituksen selonteossa todetaan vaan hyvin
lyhyellä viitteellä yhteinen puolustus ja se, mihin
se saattaa johtaa, kuinka nykyisistä Euroopan unionin jäsenmaista
Suomi ja 3 muuta maata eivät kuulu Natoon ja laajentumisen
jälkeenkin 25:stä unionin maasta olisi liittoutumattomia vain
6. Tämä on sellainen kysymys, mistä periaatteessa
kansa voisi ottaa kantaa, mutta tietämättä,
mitä kantaa siinä pitäisi ottaa, mielestäni tätäkään
ei yksin voida täällä erottaa eikä esille nostaa.
Tiedän erinomaisen hyvin ja omasta mielestäni
olen selvittänyt, mistä syystä tämä liittoutumattomuuskysymys
on niin arka ja ankara asia suomalaisille. Kun muistamme tätä asiaa
siltä ajalta, kun suomalaiset tekivät päätöksiä,
jos katsotaan tätä päätöksentekoa
pitkällä aikavälillä, kuinka
olisi siihen maailmankuvaan sattunut päätöksenteko,
kun hyväksyttiin jatkosodan rauhansopimusta tai kun Paasikivi
lähti neuvottelemaan Moskovaan Yya-sopimuksesta ja kuinka Kekkonen
luotsasi tätä maata ja kansaa eteenpäin?
(Ed. Kekkonen: Paasikivi ei lähtenyt Moskovaan vaan Kekkonen!)
Jos niitä asioita ajatellaan näitä näköaloja
katsoen, niin ei olisi mahtunut sellainen näköala,
että kansanäänestystä olisi järjestetty.
Ja mitä siitä olisi tullut: maa olisi ajautunut
suorastaan tuhoon.
Tällä pohjalla katsottuna tiedän,
että suomalaiset tämän Yya-sopimuksen
seuraamusten, nöyristelyn ja kyyristelyn, perusteella pelkäävät kaikkea,
mitä liittyy ulkopuolisiin turvatakuisiin taikka liittoutumiseen.
Se täytyy totuuden nimessä sanoa, etten itsekään
ole missään muodossa kantaani sen liittoutumisen
suhteen muuttanut, pidän sitä epäilyttävänä,
mutta niillä reunaehdoilla, mitä tämän
keskustelun ja tämän prosessin yhteydessä on
julkitullut, löydän siitä sellaisia elementtejä,
että tämä yhteisen puolustuksen lauseke,
jos se johtaa liittoutumiseen toteutuessaan, voidaan toteuttaa ja
hyväksyä, ja mielestäni ne asiat ovat
aika yksinkertaisia: se, että Suomessa säilyy
yleinen asevelvollisuus ja kansanarmeija; koko maata Suomessa puolustetaan,
hoidetaan niin viimeistä peräkolkkaa myöten;
ja se kolmas asia, että jos suomalaiset lähtevät
liittoutuman mukana johonkin yhteiselle sotaretkelle puolustamaan
näitä yhteisiä arvoja Euroopassa, niin
suomalaiset itse päättävät,
keitä sinne lähtee ja miten sinne lähdetään
ja mihin mennään, ja asevelvollisuuteen liittyvä sotilasvala
ei velvoita sinne, vaan lähtö korvataan rahalla
ja muulla kunnialla.
Mielestäni nämä ovat sellaiset tekijät,
jotka myöskin kansa voi hyväksyä, kun
se oikein ymmärretään ja oikein nähdään.
Näin ole itse tämän asian tulkinnut ja
luulen niin, että kykenen myöskin tällä asialla
tuolla toreilla esiintymään, esiintymään
niin, että kuulija ymmärtää,
mitä tarkoitetaan. Luulen, että tämän
asian myöskin ed. Kekkonen tarkkana kuulijana pystyy ymmärtämään
ja hyväksymään. (Ed. Kekkonen: Epäilemättä!)
Mitä tulee tähän yhteiseen puolustukseen
ja joissakin keskusteluissa viitattuna lähellä olevaan
asiaan, materiaali- ja voimavaraviraston perustamiseen, niin katson
senkin myönteisenä asiana niin, että suomalaisilla
on mahdollisuus tässä asiassa päästä oman
puolustustarviketeollisuuden kautta oikeille markkinoille.
Se on suomalaisten etu, vaikkakin täytyy sanoa,
että entistä kilpailukykyisempää tuotantoa,
tuotekehittelyä tarvitaan, niin että pieni maa
Suomi näissä hankinnoissa ja perusratkaisuissa
huomioidaan.
Herra puhemies! Sitten sellaiseen perusasiaan, mikä on
mielestäni niitä arimpia tässä koko asiassa.
Se on tämä yhteinen monikansallinen maatalous.
Tämän osalta tässä salissa mielestäni on
liian vähän kiinnitetty huomiota siihen, kuinka
tulee tämän sopimuksen hyväksymisen kautta käymään
suomalaisen kansallisen maatalouden harjoittamisen kanssa. Tulee
syntymään sellainen lähtökohta,
että vaikka eduskunta tässä sanoo mitä,
esittää reunaehtoja, vaatimuksia, puheita, ne
ovat sillä rintamalla, että suomalaiset kokonaisedun,
yhteisen hyvän ja yhteisen yksimielisyyden nimissä hyväksyvät
täällä melkein mitä vaan.
Sen osalta eduskunnan on tehtävä ratkaisu
siitä, että löydetään
semmoinen varauma siihen asiaan, että tämä asia
tulee hoidettua, ja se tulee mielestäni hoidettua niitten
lausumien perusteella, missä edellytetään,
että kansallista maataloutta on voitava hoitaa kannattavasti
koko Euroopan unionin alueella. Siinä on käsittääkseni
se sisältö ja ydin, ja sen puolesta ainakin itse
uskallan taistella kaikissa riveissä, vaikka mimmoisia
uhkauksia tämän asian eteen tulisi ja esiintyisi.
Tämähän on hyvin nähtävissä,
että vaikka suomalaiset liittyivät Euroopan yhteisöön
sopien artiklasta 141 Etelä-Suomen kansallisista tuista, niin
nyt käydään vääntelyä siitä,
mitä silloin sovittiin, miten niitä sovelletaan
ja mitä tehdään. Kyllä vaikutelma
on vähän jäänyt sillä lailla,
että hallitusta viedään kuin pässiä narussa
saunan nurkalle eikä mitään valmista
tule eikä synny. Tämän pohjalta edellyttäisin,
että hallituskin käyttäisi jämerämpiä otteita
ja nousisi niin esille, jos se nyt yleensä mahdollista
olisi olemassa, että tämä asia tulisi
kuntoon ja hoidettua, hoidettua sellaiseksi, että viljelijät
ja suomalaiset yleensäkin voisivat vapaasti hengittää ja
elää luottaen tulevaisuuteen ja luottaen tähän
suureen yhteiseen Euroopan unioniin ja sen mahdollisuuksiin parantaa
heidän elinmahdollisuuksiansa.
Kyllä on nähtävissä, että tämä,
mitä syntyy tässä hallitustenvälisessä konferenssissa,
niin kuin täällä selkeät piirteet
ovat olemassa, liittovaltion piirteet lippuineen, lauluineen, presidentteineen
jne., niin näin mennään ja näin
tehdään. Mutta tässä peruskysymykset
ovat tietysti olemassa, että hyväksytään
mitä tahansa, niin palveluiden vapaan liikkumisen ehtoihin
ei saa sisällyttää suomalaista sosiaaliturvaa,
terveysturvaa, koulutusta ja näitä kansallisia
etuja, mitä tässä on rakennettu pitkän
työn ja taistelun aikana tämän isänmaamme
sivistyksen, kulttuurin ja koulutuksen sekä turvan rakentamiseksi.
Täällä pitää tulevaisuudessakin
tuntea, että eläkeläinen, joka on työnsä Suomessa
tehnyt, elää vapaata ja hengittävää elämää sillä lailla,
että hänen asioistaan kannetaan huolta, huolta
niin, että toimeentulo on turvattu.
Myöskin on nähtävä tärkeänä asiana
se, että jokaiselle jäsenmaalle on saatava täysivaltainen, äänivaltainen
komissaarin paikka, paikka sellaisena, ettei siellä ole
sivuun jääjiä, äänettömiä yhtiömiehiä,
jotka sitten, miten sanoisi, kyseenalaisesti pitävät
omaa klikkiänsä saamatta mitään
aikaiseksi. (Ed. Kekkonen: Kähmivät, suomeksi sanottuna!) — Herra
puhemies! Ed. Kekkonen sanoi sen aivan selkeästi: kähmivät,
kähmivät jäsenvaltioitten päitten
menoksi. — Sopimus on saatava selkeämmäksi,
selkeämmäksi se, mitä se tarkoittaa.
Silloin tämän kanssa voidaan elää,
ja luulen niin, että hallituskin niistä neuvotteluista palatessaan
voi ryhdikkäästi kulkea ja vastata tulevaisuudessa
Suomen kansalle ja eduskunnalle siitä, että on
tehty niin hyvä sopimus, että se on Suomelle kunniaksi
ja isänmaallemme eduksi, käsittelipä se
sitten taloudellisia taikka puolustustaloudellisia ratkaisuja.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Seppo Lahtela käytti hyvän
puheenvuoron, ja moniin asioihin voi yhtyä. Mutta ed. Seppo
Lahtelan puheenvuorossa oli se ero, että hallituksella
ei ole samaa linjaa kuin ed. Seppo Lahtelalla, ja siitä pitää olla
ihan tyytyväinen, että terästä löytyy,
koska hallituksen linjahan on sellainen, että siinä ei
ole olemassa mitään kynnyskysymystä.
Mitä se tarkoittaa, sitä voi tässä vähän pohtia
puheenvuorossa: Vaikka se 141, voidaanko se vaihtaa siihen komissaarikysymykseen,
vai myydäänkö työeläketurva
kaikkine karvoineen ja nahkoineen tai Itä- ja Pohjois-Suomen
muut kysymykset? Koska ei ole mitään kynnyskysymystä,
niin käydään kauppaa kaikesta. Mikä näistä on
kaikkein arvokkain kysymys?
Sen takia minusta meidän pitäisi olla tässä niin vahvoja,
että osattaisiin laittaa arvopohja kohdalleen ja sanoa,
että näistä me emme luovu ollenkaan.
Itse tiedän, sen verran pitkään olen
entisessä elämässä monissa neuvotteluissa
ollut, että kyllä siinä taustajoukot
asetti aika tiukat neuvottelueväät, mihin asti
saa mennä. Niitä hirveän tiukkoja eväitä eduskunta
ei ole tässä vaiheessa tiettävästi
asettamassa tämän paperin mukaan.
Itse asiassa, mitä aion puhua tässä:
Ajattelin katsoa vähän siltä pohjalta
tätä asiaa, onko tämä kansalaisten
unioni vai onko tämä eliitin ja byrokratian unioni,
siltä näkökulmalta miten ihmiset sen
näkevät, normaalikansalaiset näkevät.
Luulen sillä tavalla, jotta suurimmalle osalle suomalaisista
tämä meidän keskustelumme on mennyt yli
hilseen, mitä tässäkin eduskunnassa on
käyty. He näkevät tämän
unionin sen tyyppisenä asiana, jotta se on hyvin byrokraattinen,
niin kuin se onkin, se on valtarakenteeltaan jäykkä.
He näkevät siltä pohjalta, millaisia
direktiivejä valmistellaan, joitakin tämmöisiä kuin
että kielletäänkö terva tai
onko ykkösmaito jatkossa mahdollisesti — niin
kuin on todettu, se on terveellisempää kuin rasvainen
maito — tai annetaanko sudenkaatolupia tai suurpetolupia
riittävästi.
Tällä hetkellä se on hyvin akuutti
kysymys Pohjois-Karjalassa. Juuri äsken minulle soitettiin
ja todettiin, jotta se yksi lupa on käytetty, mikä Tohmajärvelle
on nyt annettu. Se susi on nyt nurin siellä, ja isot laumat
siellä tekevät tuhojaan jatkuvasti. Ihmiset katsovat
sen siltä pohjalta, miten unioni rajoittaa meidän
elämäämme tai etsii semmoisia järjettömiä säännöksiä,
jotka eivät kuulu suomalaiseen maailmanmenoon, tähän elämänmenoon,
esimerkiksi tervan kieltäminen justiin. Odotan vain, milloin
käydään sauna kieltämään
semmoisena kidutuslaitoksena. Sehän on aika masokistista
touhua: Lämmitetään puilla tai sähköllä kuumaksi
joku pömpeli ja sitten heitetään vielä vettä ja
kärvistellään siinä, miten nahka
kestää. Siinä mielessä ihmiset
mieltävät tämän unionin tältä pohjalta.
Sen takia unionin kaikkia näitä asioita pitäisi
saada lähemmäs normaalikansalaisia.
Sitten täällä on todettu puolustuspolitiikasta monia
asioita. Ed. Kuosmanen taisi todeta ja jotkut muut edustajat aikaisemmin,
että pitää mennä. Kun suurin
osa jengistä on nyt, näistä jäsenvaltioista,
Natossa, niin ei tässä ole muuta vaihtoehtoa kuin
Natoonhan sitä pitää vain mennä. Tämä on
vähän semmoinen ilmiö kuin jokin valaslaji:
Nehän ajautuvat sillä tavalla maalle, ja ei oikein
tiedetä syytä, miksi näin tapahtuu. Katsoin
vain tuossa telkkarista, kun kantoivat niitä valaita, pelastivat,
saivat ne takaisin uimaan syvemmille vesille. Tämä on
vähän samanlainen ilmiö, että kun
yksi menee johonkin, niin sinne pitää kaikkien
mennä. Semmoinen psykoosi tulee tässä hommassa.
Minusta tämä Nato-kysymys on ihan saman oloinen.
Ensiksikin meidän pitää suomalaisina kysyä,
kuka on meidän vihollisemme tai mistä oikeastaan,
jos katsoo eurooppalaisessa mitassa, se vihollinen tulee. Onko Nato
jatkossa meidän vihollisemme? Hyökkääkö Nato
tänne sitten, kun täällä on
semmoisia tuhmia jäsenvaltioita, jotka eivät satu
liittymään tähän? Tai onko sitten Venäjä vihollinen,
kun ainakaan tällä hetkellä se ei näytä siltä.
Kiina voisi olla se keltainen vaara, josta on joskus luettu. Mutta
tämä on siinä mielessä hyvin
kaukaa etsitty, koska kyllä kun Suomea katson, meillä ei
ole mitään hinkua mihinkään
Natoon mennä tai sinne hirveisiin ytimiin, jotka maksavat
meille kuitenkin paljon.
Tosin meidät on jo viety sinne. Nyt tuossa keltaisessa
kirjassa, joka teille on jaettu sinne pöydille, viitataan
tuonne talousarvion linjauksiin 2003, joissa todetaan, jotta kaikki
Puolustusvoimien hankinnat tehdään Nato-yhteensopiviksi. Nyt
se on todettu vähän toisella sanamuodolla, että tehdään
kansainvälisesti yhteensopivia. Elikkä meitä on
viety hivuttamalla jo aika pitkälle siihen suuntaan, että meidän
järjestelmämme eivät ole muualle yhteensopivia
kuin Naton kanssa ja sieltä hyvin pitkälle ohjattuja.
Toinen tässä kysymyksessä on sitten
hivutus perustuslain kautta tämmöiseen liittovaltioajatteluun.
Joku voi nähdä sen hyvänä, mutta
kyllä minä suomalaisena ihmisenä näen
sillä tavalla, jotta kuitenkin se ajatus siitä tulee,
jotta mitä pahaa siinä olisi, vaikka Suomi olisikin
itsenäisenä kansallisvaltiona, mitä siinä voi
olla semmoista pahaa, että se tuottaa jollekin tuskaa tai
meille itsellemme jotain haittaa siinä hommassa. Joskus on
tapeltu jopa sen takia aika vahvastikin, jotta on kestetty itsenäisinä.
Ed. Seppo Lahtelalle voisi todeta siitä vielä, mikä unohtui
siitä asiasta ja mikä tämmöisissä liitoissa
on ollut pelkona. Ne osakkaat, joiden kanssa aikanaan liittouduttiin,
jouduttiin ajamaan tuon Lapin kautta vielä pois. Se oli
aika kova juttu silloin. Se on varmaan jäänyt
kanssa vanhemmille ainakin tämmöisenä ajatusmaailmaan,
että välttämättä ei
niin kuin aina luoteta sopijaosapuoliin. Sen takia minä odotan
sitä, jotta tehtäisiin kuitenkin semmoisia kysymyksiä, joita
sanotaan niin sanotuiksi kynnyskysymyksiksi, joiden yli ei voi mennä.
Yksi vaara, jonka näen vielä tässä olevan:
Kyselin tässä puheenvuorossa, onko tämä kansalaisten
unioni vai byrokraattien ja tämmöisten herrojen
unioni, ja minä näen, että yhtenä kysymyksenä pitäisi
olla, onko se ihmisten unioni vai rahavallan unioni, mikä voittaa
tässä tappelussa. Kaikista näistä papereista,
mitä on tässä lukenut ja juttuja kuunnellut,
minulla on semmoinen mielikuva, jotta näissä semmoinen
vahva yksityistämisajattelu on vallalla. Semmoista julkisten
palvelujen tuottamisideaa, mikä Suomessakin on tuottanut
hyviä tuloksia ja tehokkaita tuloksia, ei välttämättä katsota
tuolla hyväksi. Kaikki halutaan viedä rahavallan
armoille. Vaikka tuolla kauniisti puhutaan siitä, jotta
demokratia lisääntyy, niin minusta tässä ollaan
menossa siinä mielessä toiseen suuntaan, koska
siinä rahan valta tulee määräämään
monia asioita yhä enemmän ja tekemään
myös turvattomuutta sosiaalisella puolella. Sen takia odotan
eduskunnalta viisautta ja tietysti neuvottelijoilta, mutta kanssa
myös semmoista jämäkkyyttä,
että ei myydä Suomea näissä kuvioissa.
Pekka Nousiainen /kesk:
Arvoisa puhemies! Täällä monet edustajat
ovat arvioineet sitä aikaa, minkä Suomi on unionin
jäsenenä ollut, vuodesta 95, onko oltu tyytyväisiä unionin
toimintaan, ja jos on oltu tyytymättömiä,
mille toimialoille se on kohdentunut. Minusta selvää on se,
että se enemmistö, joka kansanäänestyksessä silloin
päätti hyväksyä liittymisen
unioniin, on myöskin ollut tyytyväinen tehtyihin
ratkaisuihin. Ennen kaikkea liike-elämä ja yritystoiminta ovat
tätä viestittäneet hyvin voimakkaasti.
Onhan jäsenyys tuonut meille vakautta ja turvallisuutta,
kuten koko Eurooppaan, yhtä lailla kuin Emuun liittyminen
vakautta rahapolitiikkaan ja talouteen.
Ainut ongelma, mikä unionin jäsenyyden aikana
on ollut, on ollut harjoitettu maatalouspolitiikka, jonka seurauksena
Suomen viljelijät ovat menettäneet merkittävän
osan tuloistaan, ja toisaalta unionin maatalouspolitiikka on ollut
hyvin lyhytjänteistä, ailahtelevaa ja epävakautta luovaa,
jolloin hyvin voimakas rakennemuutos maatalouden puolella on meillä tapahtunut
ja voidaan sanoa, että se unionin jäsenyyden aikana
jopa merkittävästi nopeutui. Kuitenkin me olemme
unionin jäseniä ja meidän on pyrittävä vaikuttamaan
unionin kehittämiseen ja kehittymiseen mahdollisimman voimakkaasti
ja omista lähtökohdista siten, että myöskin
meidän kansalliset etuutemme tulevat unionin kehittymisessä turvattua.
Konventti asetti tavoitteeksi sen, että unioni olisi
tulevaisuudessa entistä demokraattisempi, avoimempi ja
tehokkaampi. Nämä ovat hyväksyttäviä ja
hyviä periaatteita. Toivotaan, että se byrokraattisuus,
joka usein unionin hallinnossa on ollut esillä, myöskin
tästä eteenpäin vähenisi. Unionia
on tarkoitus kehittää jäsenvaltioiden
ja kansalaisten yhteisönä ja niin, että se
on ylikansallinen yhteisö ja hallitustenvälinen
järjestö. Tämä on se lähtökohta,
että unioni saa valtuutuksensa jäsenvaltioilta
ja niin, että unionin toimivaltaa voidaan sopimuksilla
muuttaa ja mahdollistaa jopa jäsenvaltion unionista eroaminen. Tämä eroamispykälä
kuvastaa
sitä, että unioni on nimenomaan jäsenvaltioiden
vapaaehtoinen yhteenliittymä ja ero myöskin on
mahdollinen, joskaan ei todennäköinen.
Selonteko toteaa, että perustuslaillinen sopimus on
oikeudelliselta luonteeltaan kansainvälisoikeudellinen
sopimus, joka sisältää asiasisällöltään
perustuslaillisia määräyksiä.
Ehkä tuo nimi perustuslaillinen sopimus kuvastaa tämän
sopimuksen luonnetta enempikin valtioiden välisenä sopimuksena
kuin perustuslakina. Useat edustajat täällä puheenvuoroissaan
puhuvat perustuslaista, mutta itse mielelläni näen,
että puhutaan nimenomaan perustuslaillisesta sopimuksesta.
Täällä on hyvin paljon käyty
keskustelua siitä, tulisiko olla kansanäänestys
vai ei. Minusta perustuslakivaliokunta lausunnossaan rajasi asian
hyvin selkeästi. Siellä todetaan, että "sopimus ei
muuta unionin perusluonnetta esimerkiksi siitä, millaiseen
unioniin Suomi liittyi vuonna 1995, vaikkakin sopimus on selkeä askel
integraation syventämisen suuntaan". Tässä minusta on
ratkaistu se kysymys, onko ollut aihetta kansanäänestykseen
vai ei, ja kun unionin luonne ei muutu, sopimuksen sisältö ei
muutu, ei ole mitään perusteita lähteä kansanäänestystä valmistelemaan
eikä sitä edes ottaa vakavammin esille.
Hallitus pyysi eduskunnalta selonteossaan väljiä valtuuksia
lähteä hallitustenväliseen konferenssiin,
ilman että asetettaisiin mitään erityisiä reunaehtoja.
Ulkoasiainvaliokunnan mietinnön perusteella näin
on käynyt ja käymässä. Kaiken
kaikkiaan näihin ehtoihin voidaan olla tyytyväisiä.
Keskeisiä tavoitteita on asetettu ensinnäkin komissaarien
suhteen: Jokaisella jäsenvaltiolla tulisi olla vuoden 2009
jälkeenkin oma äänivaltainen komissaari,
ja toisaalta toimielinten välinen tasapaino tulisi unionissa
säilymään ja kaikkia jäsenvaltioita
kohdeltaisiin tasa-arvoisesti.
Keskeistä roolia tässä keskustelussa
ja selonteossa on näytellyt puolustus- ja turvallisuuspoliittinen
rooli. Suomi lähtee siitä ajatuksesta, että osallistumisen
puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaan unionin sisällä tulee
olla vapaaehtoista ja avointa kaikille ja että kukin valtio
voi itse päättää, minä ajankohtana
liittyy tähän toimintaan tai ei. Minusta tässä on
hyvä periaate. Se mahdollistaa meidän ottaa kantaa
omaan asennoitumiseemme suhteessa liittoutumiseen, silloin kun me
olemme tekemässä puolustus- ja turvallisuuspoliittista
selontekoa. Silloin kykenemme myöskin tämän
asian kaikella huolella ratkaisemaan.
Arvoisa puhemies! Täällä useat edustajat
ovat ottaneet kantaa Suomen itäisten ja pohjoisten harvaanasuttujen
alueiden erityisaseman tunnustamiseen tässä perustuslaillisessa
sopimuksessa. Täällä hallitus ja toisaalta
myöskin valiokunta ovat todenneet, että on syytä pyrkiä säilyttämään se
oikeusperusta pohjoisten harvaanasuttujen alueiden erityisongelmien
huomioimisessa, joka silloin aikanaan, kun Suomi liittyi jäseneksi,
saatiin liittymissopimukseen ja joka silloin realisoitiin tavoite
6 -ohjelman kautta. Myöhemmin rakennerahastokauden alkaessa
2000 nämä periaatteet siirtyivät tavoite
1 -ohjelmaan, ja nyt on keskeistä, että myöskin
nämä erityisetuudet saavat erityisen oikeusaseman
ja myöskin vuoden 2006 jälkeen Suomi saa ja erityisesti
meidän harvaanasutut alueemme tämän erityiskohtelun:
rakennerahastotuen ja oikeuden maksaa kansallista tukea näille
alueille.
Samanlainen kysymys minusta on maatalouden harjoittamisen edellytykset
kannattavana toimintana. Täällä on todettu,
että hallituksen tulee selvittää, voidaanko
hallitustenvälisessä konferenssissa vahvistaa
Eurooppa-neuvoston hyväksymä periaate, jonka mukaan
monitoiminnallinen maatalous säilytetään
kaikilla Euroopan alueilla. Minusta tämä on lievästi
sanottu: "tulee selvittää". Minusta tässä eduskunta
voisi kiinteämmin edellyttää, että tämä "tulee
turvata", tämä lausuma, joka on otettu jo moniin
eri Eurooppa-neuvoston kokouksissa tehtyihin päätöksiin,
viimeksi Brysselissä lokakuussa 2002. Nämä ovat niitä keskeisiä kysymyksiä.
Uskon, että nämä eduskunnan toivomukset
eivät jää hurskaiksi toivomuksiksi vaan
nämä ovat selvä ohje hallitukselle silloin,
kun tämän ulkoasiainvaliokunnan mietinnön
pohjalta sitten tullaan valtuudet ja ohjeet hallitukselle hvk:hon
antamaan.
Kimmo Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! Tämän keskustelun päätteeksi — nimittäin
tämä keskustelu alkaa lähestyä jo
loppuaan — minulla olisi neljään seikkaan
lyhyet huomiot.
Ensinnäkin tämä nimikysymys.
Tässä on konventin tekemä ehdotus
sopimukseksi Euroopan perustuslaista, englanniksi Treaty on European
Constitution. Hallitus käyttää tästä nimitystä perustuslaillinen
sopimus, ja ed. Nousiainen juuri äsken käytti
myöskin puolustavan puheenvuoron, miksi "perustuslaillinen
sopimus" -nimike olisi hyvä.
Minusta tämä on huono suomennos, koska se synnyttää väärinymmärrystä suhteessa
itse tähän esitykseen, suhteessa kansainväliseen
yhteisöön ja eurooppalaiseen yhteisöön,
jossa tästä puhutaan, mutta ennen kaikkea termi
"perustuslaillinen sopimus" viittaisi siihen, että tämä pitäisi
käsitellä perustuslain säätämisjärjestyksessä täällä, jos
kerran kysymyksessä on perustuslaillinen sopimus. Minusta
olisi luontevampaa ymmärtää, että tämä on
Euroopan unionin perustuslaki. Se ei ole Suomen perustuslaki. Sen
vuoksi sen käsittelytapa on juuri se, mikä sen
pitää ollakin, ja tätä käsitellään
kuten kansainvälistä sopimusta.
Arvoisa puhemies! Suuri valiokunta ehdotti käytettäväksi
nimeä "perustuslakisopimus". Minusta se ei olisi ollut
huono suomennos, ei olisi ollut huono kompromissi tässä yhteydessä.
Se olisi ollut selkeästi viittaamassa siihen, että kysymyksessä on
perustuslaki eli unionin perustuslaki, mutta se on sopimus eli kansainvälinen
sopimus.
Arvoisa puhemies! Toinen seikka, johon kiinnittäisin
huomiota: Täällä muun muassa perussuomalaiset
ja toisaalta kristillisdemokraatit ovat edellyttämässä vastalauseessaan
sitä, että kristilliset arvot tulisi tunnistaa
tässä perustuslaissa. Tämä oli
konventissa erinomaisen herkkä kysymys. Tästä käytiin
pitkä perusteellinen keskustelu, ja kuten aikaisemmassa
puheenvuorossani viittasin, muun muassa eräissä katolisissa
maissa edellytettiin, että täällä olisi
mainittu ihan kirjaimellisesti myöskin Jumala.
Konventti päätyi huolellisen harkinnan jälkeen
tunnistamaan sen, että uskonnollisilla yhteisöillä on
merkitystä, ja tässä johdanto-osassa
sanotaan hyvin selkeästi se, että eurooppalaiset "hakevat
innoituksensa Euroopan kulttuurisesta, uskonnollisesta ja humanistisesta
perinteestä", näistä arvoista. Tässä mentiin
hyvin pitkälle vastaan sitä, että tunnistetaan
myöskin uskonnollisten arvojen merkitys, ja itse asiassa
tähän perustuslakiin on liitetty 51 artikla, joka
koskee kirkkojen ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen
asemaa unionissa. Nämä ovat minusta tärkeitä seikkoja, joita
perustuslakiehdotukseen on otettu mukaan, mutta tämän
pidemmälle tuskin voitaneen mennä eikä ole
tarkoituksenmukaistakaan mennä. Me elämme kuitenkin
moniarvoisessa yhteiskunnassa.
Arvoisa puhemies! Kolmas seikka, jonka haluaisin tuoda esille,
liittyy lakiasäätävään
neuvostoon. EU:n tulevaisuuskonventti esittää,
että perustuslakisopimuksessa neuvoston kokoonpanosta mainittaisiin
erikseen sekä ulkosuhteiden neuvosto että yleisten
asioiden ja siihen erikseen yhdistetty lakiasäätävä neuvosto.
Muista neuvostoista sitten päätettäisiin
erikseen Eurooppa-neuvoston puitteissa.
Koko tämän perustuslakiehdotusprosessin keskeisimpiä tavoitteita
oli nimenomaan unionin päätöksenteon
demokratisointi, ja suurin demokratiavaje tämän
päivän unionin päätöksenteossa
on nimenomaan ministerineuvostossa tapahtuva lainsäädäntötyö,
joka tapahtuu toimeenpanovallan toimesta suljettujen ovien takana,
pahimmissa tapauksissa vielä virkamiesten toimesta ilman
kansalta saatua selvää mandaattia. Tämän lainsäädäntöneuvostoehdotuksen
ideana oli se, että tällä tartuttaisiin
tähän vaikeimpaan demokratiavajeongelmaan unionissa.
Tällöin lainsäädäntö saadaan
avoimeksi ja julkiseksi; neuvoston työssä lainsäädäntö tulisi
yhtenäiseksi ja jakamattomaksi kokonaisuudeksi; lainsäädäntövalta
selkeästi erottuisi poliittisesta koordinaatiosta ja toimeenpanovallasta;
kansalaisille tulisi myöskin selkeästi näkyväksi
legitiimi kansallinen edustaja unionin lainsäädäntötyössä lainsäätäjänä;
ja myöskin sektorineuvostojen asiantuntemus voitaisiin
käyttää lainsäädäntötyössä hyväksi.
Tämä oli se perusargumentaatio, joka johti siihen
ehdotukseen lainsäädäntöneuvostosta.
Minusta on tärkeätä, että eduskunta
tukee hallitusta siltä osin, että hallitus myöskin
edellyttää, että nimenomaan lainsäädäntötyössä on
ministerineuvostossa päästävä avoimempaan
käytäntöön, ja se on erinomaista.
Arvoisa puhemies! Viimeisenä seikkana halusin vähän
reflektoida siihen keskusteluun, mitä tässä tänään
on käyty puolustusulottuvuudesta. Täällä oli
muun muassa ed. Akaan-Penttilän puheenvuoro hyvinkin painava,
jossa hän pohdiskeli sitä keskustelua, jota Suomessa
on käyty muun muassa suhteessa sotilaalliseen liittoutumattomuuteen.
Hän totesi, että Suomi on ollut ikään
kuin erakkona, jos se on sotilaallisesti liittoutumaton. Tältä ei
ole kuitenkaan vaikuttanut, jos katsomme Suomen ja Ruotsin aloitteellisuutta
unionin politiikassa. Suomi on ollut erinomaisen aktiivisesti mukana
kehittämässä unionin yhteistä puolustuspolitiikkaa.
Erakkona emme ole olleet.
Mutta hän myöskin viittasi siihen, että eräät unionimaat
ovat halukkaita perustamaan viime kädessä sotilaallisen
yhteistyöjärjestelmän vaikkapa unionirakenteiden
ulkopuolelle, ja hän viittasi Belgian, Luxemburgin, Ranskan
ja Saksan yhteisesiintymiseen näissä asioissa.
Hän jätti vastaamatta olennaiseen kysymykseen,
siihen, miksi tätä tiivistyvää puolustusyhteistyötä unionissa
oltaisiin rakentamassa. Me olemme paljon täällä nyt
keskustelleet siitä, miten se mahdollisesti suhteutuu Nato-jäsenyyteen,
tulisiko Suomen mahdollisesti joskus osallistua tällaiseen järjestelmään,
mutta vähemmän on kysytty sitä, mihin
itse asiassa unioni tätä yhteistä puolustusta
tarvitsee.
Minä käytin jo aikaisemmassa puheenvuorossani
sitä sanontaa, joka meillä on ollut tämmöinen
lentävä lause: "Siperia opettaa." Haluaisin tässä alleviivata
sitä, että myöskin Bryssel opettaa. Mitä se
Bryssel opettaa? Se opettaa tässä asiassa sen,
että ei vain Suomessa vaan myös Euroopassa tällä hetkellä turvallisuuspolitiikan vakiintuneet
lähestymistavat ja järjestelmät ovat muutoksessa.
Itse asiassa minusta erinomaisen häkellyttävän osuvasti tätä muutosta luonnehti
Yhdysvaltain puolustusministerin Donald Rumsfeldin ilmaisu vanhasta
ja uudesta Euroopasta. Tässä ilmaisussa ja tässä jaottelussa
vanhaan ja uuteen Eurooppaan kyse itse asiassa ei ole syvimmältään
vain lojaliteetista Yhdysvaltain Irak-operaation suhteen vaan kyse
on huomattavasti syvemmästä turvallisuuspoliittisesta asennoitumisesta,
joka on Euroopassa tapahtumassa. Itse asiassa kysymys on myöskin
yhteiskunnallisista kehitysvisioista.
Turvallisuuspolitiikan osalta, arvoisa puhemies — ja
tässä haluaisin tuoda esille sitä, mitä Bryssel
opettaa — vanha Eurooppa kysyy, se aivan avoimesti sitä kysyy:
Tarvitaanko Yhdysvaltoja yhä Euroopan puolustamiseen? Tämä vanha Eurooppa
kysyy myöskin sitä, eivätkö eurooppalaiset
kykene elämään rauhassa ilman Yhdysvaltojen
läsnäoloa. Tämä vanha Eurooppa
kysyy myöskin sitä, eivätkö eurooppalaiset
itse kykene kriisinhallintaan ja kriisien ennaltaehkäisyyn edes
Euroopassa. Tämä vanha Eurooppa ei elä harhakuvitelmissa,
että olisi tavoiteltavaa rakentaa eurooppalainen sotilasmahti,
joka olisi vastapaino tai kilpailija Yhdysvalloille. Mutta vanha Eurooppa
hakee, ja se on tässä hyvin selkeästi nähtävissä,
turvallisuuspoliittista riippumattomuutta ja liikkumavapautta. Minä haluan,
arvoisa puhemies, todeta, että vanha Eurooppa on vahvoilla
Brysselissä. Siksi ja nimenomaan siksi unionille ollaan
kehittämässä yhteistä puolustusta.
Saint-Malossa huippukokouksessa vuonna 98 Ranska ja Britannia
pääsivät yhteisymmärrykseen,
jonka mukaan unionin puolustusta voidaan edistää mutta
Naton puitteissa. Tässä suhteessa — ja
tätä haluaisin alleviivata, sitä Bryssel
opettaa — asia ei ole aivan entisensä. Me emme
saa sulkea silmiämme tältä muutokselta,
ja se koskee meitä, se koskee myöskin meitä.
(Ed. Kekkonen: Olemmeko me vanhaa vai uutta Eurooppaa?) — Kysymys,
minkä ed. Kekkonen täällä esitti,
olemmeko vanhaa vai uutta Eurooppaa, on juuri se avainkysymys, jota
me joudumme tietysti pohtimaan. Meillä on itse asiassa,
ed. Kekkonen, syntynyt neljä erilaista turvallisuuspoliittista
koulukuntaa, ja nämä vastaavat eri tavalla tähän
kysymykseen.
Ensinnäkin ovat ne, jotka pitävät
kiinni perinteisestä sotilaallisesta liittoutumattomuudesta. Heille
historia opettaa. Kansakuntamme historian synkimmät luvut
ovat olleet niitä vaiheita, jolloin meidät on
vedetty muiden sotiin mukaan ja pahimmillaan etumaastoksi. Sen takia
he pitävät kiinni tiukasti perinteisestä sotilaallisesta
liittoutumattomuudesta.
On toinen koulukunta, joka painottaa Nato-jäsenyyden
tarjoamia kollektiivisia turvatakuita. Se vieroksuu unionin yhteisen
puolustuksen kehittämistä sen ollessa kilpaileva
rakenne Natolle. Tästä, arvoisa puhemies, muodostuu
erikoinen epäpyhä allianssi, jossa transatlanttinen
koulukunta, tämä jälkimmäinen,
ja toisaalta sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ankkuroituvat
löytävät toinen toisensa unionin puolustusulottuvuuden
vastustamisessa. — Arvoisa puhemies! On kaksi muuta koulukuntaa.
Nyt tulen vastaamaan tähän, mitä ed.
Kekkonen kysyi.
Kolmas koulukunta haluaa pitää kiinni sotilaallisesta
liittoutumattomuudesta mutta ei halua estää unionin
puolustusulottuvuuden kehittämistä, kun se tapahtuu
yhteisin pelisäännöin ja unionia kokonaisuutena
vahvistavasti.
Sitten, arvoisa puhemies, on vielä neljäs
koulukunta, ja sekin tukee yhtä lailla unionin puolustusulottuvuutta
mutta korostaa, että Suomen ei tule omin toiminkaan olla
synnyttämässä jakolinjoja ja heikentämässä unionia,
vaan sen on annettava luonteva panoksensa yhteiseen puolustukseen.
Tämä ratkaisu, tämä koulukunta,
purkaisi sotilaallisen liitotutumattomuuden mutta ei olisi yhtä kuin
Nato-jäsenyys. Näin jo pelkästään
siksi, että unionin avoin, turvallisuustakuut tarjoava puolustusyhteistyö ei
voi antaa unionin ulkopuoliselle toimijalle veto-oikeutta unionin
jäsenyyden suhteen. Sen takia tämä Nato-kytkennän
esille nostaminen on minua oudoksuttanut ja ihmettelin sitä,
mitä ed. Akaan-Penttilä täällä sanoi.
Arvoisa puhemies! Viimeiseksi, me olemme aidossa valintatilanteessa
itse asiassa tämän suhteen, mutta me olemme myös
kehittämässä niitä reunaehtoja,
joiden puitteissa valita. Siksi tämä tänään
käyty keskustelu täällä on omalla
tavallaan niin poikkeuksellisen tärkeä.
Ed. Iivo Polvi merkitään
läsnä olevaksi.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Kimmo Kiljunen hyvin perusteellisesti
eritteli eri puolustuspoliittisia koulukuntia. Saattaa olla, että niitä on
vielä niin monta kuin on sanankäyttäjiäkin.
Kiitos erinomaisesta tieteellisperäisestä erittelystä!
Mielestäni olisi hyvin tärkeää muistaa
kuitenkin, mitä eri maissa "puolustuksella" tarkoitetaan
ja että meidän suomalainen käsitteemme
"maanpuolustus" on aivan uniikki koko Euroopassa. Sille ei edes
löydy synonyymia mistään Euroopan kielestä,
joka tasan tarkkaan olisi maanpuolustus, saatikka sitten, mitä kansakunnat
tarkoittavat puhuessaan puolustuksesta tai mitä Euroopan
unioni tarkoittaa puhuessaan puolustuksesta.
Mutta ennen kuin menen näihin syviin puolustuksen salaisuuksiin,
toteaisin tässä, että ajatus puolustusmateriaali-,
tutkimus- ja voimavaravirastosta, aivan kuten Antero Kekkonen toi
esille, on ihan hyvä ajatus Suomen kannalta, koska tämä mahdollistaa
meidän puolustusmateriaalituotantomme kansainvälisen
yhteistyön ja myöskin mahdollistaa kansainväliset
markkinat. Näin olen tämän ymmärtänyt.
Mutta sitten kun tullaan tähän Euroopan puolustukseen,
niin siinä ehkä myös tarvittaisiin erilaisia
koulukuntia selvittämään, mitä tällä tarkoitetaan.
Ainakaan tällä hetkellä Euroopan unionilla
ei ole edes paperilla sen kaltaisia joukkoja, joilla pystyttäisiin
merkittävämpää sotaa käymään.
Elikkä toisin sanoen Euroopan unionin joukot, jotka ovat
paperilla, ovat perin vaatimattomat, ja niistä on puolustusvaliokunnan
yhteisvastuulausekkeessa sanottu:
"Konventin ehdottama ns. solidaarisuus- eli yhteisvastuulauseke
koskee tilanteita, joissa EU:n jäsenvaltio joutuu luonnonkatastrofin,
terrori-iskun tai suuronnettomuuden kohteeksi. Tällaisessa
tilanteessa muut jäsenvaltiot sitoutuisivat kohteeksi joutuneen
jäsenvaltion pyynnöstä auttamaan. Avunantoon
osallistuva jäsenvaltio päättäisi
viime kädessä, millä keinoin se avustamiseen
osallistuisi. Käytännössä toiminta
ulottuisi erityisesti pelastus- ja poliisitoimien aloille. Kyseeseen
voisi tulla myös sotilaallisten voimavarojen käyttö.
Puolustusvaliokunta pitää tarkoituksenmukaisena
ja kannatettavana, että unioni ja jäsenvaltiot
varautuvat unionin alueella tapahtuviin suuronnettomuuksiin sekä terrorismiin myös
unionin tason toimilla." Elikkä tässä on eräällä tapaa
kysymys aivan muusta kuin perinteisestä käsitteestä "maanpuolustus"
ja siitä, mitä Suomessa ymmärretään
sanalla "puolustus".
Edelleen valiokunnan yhteisvastuulauseke jatkuu: "Valiokunnan
saaman selvityksen mukaan, sotilasyksiköitä käytettäisiin
todennäköisesti antamaan virka-apua muille viranomaisille,
erityisesti pelastus- ja poliisiviranomaisille." Pitäisin hyvin
tärkeänä, että silloin, kun
on näistä asioista kysymys, tämä myös
kansalaisille kerrotaan. Helposti on vaarana, että kun
tulee käsite "Euroopan puolustus", ajan oloon — ja
voi tapahtua melko lyhyessäkin ajassa — ryhdyttäisiin
Suomessa ajattelemaan, että mekään emme
tarvitse enää omaa kansallista puolustuskykyä,
kun siitä muutkin Euroopan maat ovat siirtyneet palkka-armeijoihin
luopuen yleisestä asevelvollisuudesta jne. Eli tässä on
vaarana, että ajan oloon meillä menee tietyllä tavalla
käsitteet sekaisin.
Edelleen Euroopan unionin kohdalla ilmeisesti on erilaisia koulukuntia
vielä sikäli, että "Avunantoon osallistuva
jäsenvaltio päättäisi viime
kädessä, millä keinoin se avustamiseen
osallistuisi". Vielä lisäisin tuohon, että mahdollisuus saattaisi
olla, että ei osallistuisi millään tavalla. Etenkin
silloin, jos olisi kansainvälinen laajamittainen kriisi
kyseessä, tuskin voimavaroja silloin avunantoon liikenisi.
Ymmärtääkseni vain Natolla on tämä muskettisoturien
periaate "Yksi kaikkien puolesta ja kaikki yhden puolesta". Elikkä on
aivan selkeästä käsitteestä kysymys siinä,
mitä Nato merkitsee, verrattuna Euroopan puolustukseen.
Jos jotkut Euroopan maat suunnittelevat yhteistä puolustusta
ja tahtovat sen tehdä, ne ilmeisesti sen myös
tekevät. Jotta Länsi-Eurooppa säilyy
Euroopassa johtavana, kun Itä-Eurooppa tulee nyt tähän
mukaan, niin Länsi-Eurooppa haluaa muodostaa oman ytimensä.
Se on tietysti heidän asiansa. Tähän
liittyvät tietysti nämä kysymykset transatlanttisista
kysymyksistä, mutta aivan varmaa on, että uudistunut
ja uudelleen muotoutunut ja jatkuvasti kehittyvä Nato tulee myöskin
Euroopassa säilymään.
Tässä oli eräitä näkemyksiä koskien
puolustusta. Meidän on suomalaisina mielestäni
välttämättä muistettava, että me
emme koskaan voi luottaa sopimuksiin, jotka kaikkein kovimman paikan
tullen ovat vain sen arvoisia kuin se paperi, jolle ne ovat kirjoitetut.
(Ed. Kekkonen: Esimerkkejä, ed. Oinonen!) — Esimerkkejä löytyy aivan
menneitten vuosikymmenien historioista ja löytyy tietysti
menneiltä vuosisadoiltakin, mutta löytyy tietysti
esimerkkejä vuorovaikutuksessa olleesta yhteistyöstä erilaisin
seurauksin.
Sitten palaisin tähän kysymykseen kansanäänestyksestä.
Ed. Seppo Lahtela kysyi, mistä tässä äänestettäisiin.
Saattaa olla niin, että ei vielä tällä hetkellä ole
välttämättä tiedossa se kohde, mistä äänestetään,
vaan sitten kun on käyty nämä neuvottelut
ja on selvinnyt, mitä on aikaansaatu, sitten minusta kansalla
tulee olla oikeus hyväksyä tai hylätä kansanäänestyksessä tämä asiakirja.
Haluaisin tässä eduskuntatyössä antaa
taustatukea hallitukselle siinä, että täältä annettaisiin tiukat
ohjeet, mihin hallituksen tulee pyrkiä. Kyllä käsittääkseni
tämä ruuan tuotanto kaikkialla Euroopan unionin
alueella, myöskin näin ollen kaikkialla Suomessa,
on sellainen perusoikeus, jonka pitäisi olla yksi tuommoinen
perusasia ja edelleen asumisen ja elinkeinojen harjoittamisen oikeuden
kaikkialla. Näistä pitäisi tehdä kynnyskysymyksiä.
Samoin artikla 141, johon jo useissa puheenvuoroissa on viitattu,
on eräs esimerkki aikoinaan surkeasti neuvotellusta pykälästä.
Saattaisi olla, että nyt ei enää tämän
kaltaisia, edes niinkään selkeitä, tulisi.
Kun näitä sisäpoliittisia asioita sitten
siirtyisi Euroopassa päätettäviksi yli meidän
emmekä päättäisi Suomessa enää niinkään
paljon kuin nyt, silloin olisimme hyvin arveluttavalla tiellä.
Kun oikeusistuimet vielä saisivat asemaa ohi poliittisten
päättäjien, olisimme menettäneet
hyvin paljon siitä, mitä meillä tällä hetkellä on
vaikutusvaltaa omiin asioihimme. Siksi katson, että kansalaisten
olisi saatava vaikuttaa tähän. Näkisin,
että, oltakoon mitä mieltä tahansa Euroopan
perustuslakisopimuksesta tai millä nimellä sitä halutaan
kutsua tai kääntää, kansalaisten
on voitava äänestää joko puolesta tai
vastaan.
Minä ymmärrän, että Jacob
Söderman, joka kannattaa kansanäänestystä,
katsoo, että tämä antaa positiivisia,
myönteisiä, mahdollisuuksia Euroopan kehitykselle,
ja minä uskon, että kaikki ne, jotka katsovat,
että nyt tapahtuu Euroopan historiassa mullistava positiivinen
kehitys, varmasti uskaltavat luottaa, kun esitys näin hyvä on, siihen
että kansa heidän toivomallaan tavallaan suhtautuu,
aivan kuten sitten ne, jotka ajattelevat asiasta kriittisesti. Näen,
että kansalle on suotava tämä valta.
En ollenkaan parlamenttiin valittuna kansanedustajana pakoile
tehtävää, johon on valittu. Minulla on
oma kantani, jonka mukaan pystyn ratkaisevilla hetkillä toimimaan,
siitä ei ole kysymys. Olen varma, että aivan jokaisella
muullakin kanta on. Mutta minä uskon, että läheisyysperiaate
ja demokratian laajentaminen, arvot, joita Euroopan unionissa on
haluttu myöskin korostaa, vaatisivat kansanäänestystä.
Tällä hetkellä näyttää kuitenkin,
viime viikkoina aivan silmin nähden, että uusia
rakennuksia ja virastoja vain nousee paljon ja uusia virkamiehiä tulee
paljon. Pelkään, että demokratian asemasta
tulee vain yhä laajentuvaa byrokratiaa. Toivon, että pelkoni
olisi väärä, ja toivon, että demokratia
voittaisi.
Hannu Hoskonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ensiksi aluksi: huomasin tuossa keskustelun
kuluessa, että olin puhujalistalla viimeisenä,
mutta onneksi edustajat Seppo Lahtela ja Kekkonen vapauttivat tästä suuresta
taakasta, niin että siitä nyt jo etukäteen
kiitokset ja sitten varsinaiseen asiaan.
Arvoisa herra puhemies! Suomella on omat selkeät tavoitteensa,
kun hallitustenvälinen konferenssi alkaa Roomassa ensi
lauantaina. On ollut erittäin mielenkiintoista seurata
tämänpäiväistä keskustelua
ensimmäisen kauden kansanedustajana. Asiat ovat todella
suuria, ja ehkä tulevaisuudessa historiankirjoittajat mainitsevat
tämänkin päivän jonkin näköisenä merkkipaaluna siinä kehityksessä,
johon Suomi eurooppalaisena itsenäisenä kansakuntana
kuuluu. Keskustelu on ollut mielenkiintoista, perusteellista, enkä pitäisi
niitä soraääniäkään,
mitä tässä salissa on kuulunut, millään
lailla pahana asiana. Päinvastoin se kuvaa hyvin järjestelmämme
avoimuutta ja mielipiteen vapautta.
Kun unioni laajenee ensi keväänä,
eri toimielimien välisten suhteiden tulee olla
selviä, ja nimenomaan hallitustenvälisen konferenssin
tuloksena pitää olla sellainen lopputulos, joka
tarkasti määrittelee, mitkä nämä toimivaltasuhteet ovat.
Nythän jäseniä on 15 ja ensi kevään
jälkeen 25, ja sitten kun muutamia vuosia mennään,
niin ilmeisesti kohtapuoliin ollaan luvussa 30. Niin kuin joku edustaja
aikaisemmassa puheenvuorossaan mainitsi, kahdenvälisissä neuvotteluissa on
helpompi päästä lopputulokseen, mutta
jos on 30 kansakunnan väliset neuvottelut, niin niissä lopputulokseen
pääseminen ilman selkeitä sääntöjä lienee
jonkun asteinen matemaattinen mahdottomuus.
Kun konventin tuloksesta aletaan hallitustenvälisessä konferenssissa
neuvotella, jäsenvaltioiden välinen tasavertaisuus
tulee mielestäni ottaa yhdeksi johtavaksi ajatukseksi.
Toisena asiana voi mainita toimivan yhteisömenetelmän,
jonka pitää olla myös selkeästi
näkyvillä uudessa perustuslaillisessa sopimuksessa.
Jos ajatellaan niitä 25:tä kansakuntaa ensi kevään
jälkeen ja nämä edellä mainitut
asiat eivät jostain syystä olisi tarkasti määriteltyjä,
niin on helppo kuvitella, että unionin kehitys voisi olla,
etten sanoisi, takkuista sen jälkeen.
Hallitustenvälisen konferenssin tärkeänä tehtävänä on
myös löytää pienten jäsenvaltioiden kannalta
kestäviä ratkaisuja niin, että taataan
kaikille, myös pienille, jäsenvaltioille oikea
aito vaikuttamisen mahdollisuus. Mielestäni yksi tärkeä osa
siinä on, että jokaisella jäsenvaltiolla
on oma, yhtäläiset valtuudet omaava komissaari
komissiossa. Jos porukat jo tässä vaiheessa jaetaan
etuoikeutettuihin ja niihin kansakuntiin, jotka jäävät sivummalle,
ei siitä kehityksestä mielestäni ole hyvää luvassa
sen jälkeen.
Eurooppa on aina muodostunut monista eri valtioista, joilla
on omat kulttuurinsa, jotka ovat kehittyneet omintakeisiksi vuosisatojen
kuluessa. Tämän perinteen kunnioittaminen mielestäni on
viisautta, joka tulisi hallitustenvälisen konferenssin
neuvotteluiden kaikissa käänteissä huomioida
ja tunnustaa.
Samalla kun äsken mainittua tasavertaista kehitystä pienten
jäsenvaltioidenkin osalta tuettaisiin, tehtäisiin
myös selväksi se, että liittovaltiokehitykselle
ei tulla antamaan sijaa, vaan Euroopan unionin toimijat olisivat
itsenäisiä jäsenvaltioita, jotka toimisivat
yhteisellä foorumilla yhteisen eurooppalaisen hyvinvoinnin
kehittämiseksi. Tämän takia pidän
tärkeänä, että jokaisella jäsenvaltiolla
on yhtäläinen oikeus eurooppalaisen tulevaisuuden
määrittelyssä.
Suomen kannalta on erittäin tärkeää,
että syrjäinen asemamme Euroopassa tullaan huomioimaan
ja varsinkin itäisen ja pohjoisen Suomen harvaanasutut
alueet tulevat perustuslaillisessa sopimuksessa riittävästi
huomioiduksi. Mielestäni hallintovaliokunnan lausunnossa
tähän asiaan kiinnitetään aivan
oikein ja ansiokkaasti huomiota. Nimittäin tässä lausunnossa
suoraan sanotaan: "Tämä voidaan toteuttaa luontevasti
esimerkiksi lisäämällä näitä alueita
koskeva uusi artikla sopimuksen III osan yhteisten määräysten alle,
jossa jo nyt tunnustetaan Ranskan, Espanjan ja Portugalin merentakaisten
alueiden asema." Mielestäni Suomessa itäisen ja
pohjoisen Suomen harvaanasutut alueet täyttävät
nämä samat kriteerit.
Toinen tärkeä seikka, joka hallintovaliokunnan
lausunnossa mielestäni käy ilmi, on julkiset hyvinvointi-
ja peruspalvelut. Hallintovaliokunnan lausunnossa sanotaan: "Selonteossa
lausuttuun viitaten valiokunta pitää välttämättömänä varmistua
siitä, ettei kauppapolitiikan kautta voida supistaa julkisia
hyvinvointi- ja peruspalveluja koskevaa kansallista toimivaltaa
palvelujen rahoittamisessa, järjestämisessä tai
tuottamisessa." Mielestäni laajentuvassa EU:ssakin pitää yhtäläisesti
taata jokaiselle suomalaiselle mahdollisimman hyvät palvelut,
paranevat palvelut, esimerkiksi terveydenhuollossa, koulutuksessa
ja kaikessa muussa, mikä on suomalaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi
tähän asti mielletty. Huonompaan päin
ei missään tapauksessa saa mennä, vaan
on pyrittävä siihen, että parannamme
joka vuosi näitä palveluita.
Hyvä esimerkki siitä, miten sopimuksessa voi olla
myös ongelmia, on Suomen liittymissopimukseen liittyvä artikla
141, josta parhaillaan käydään neuvotteluja
ja josta voi sanoa, että ei maa- ja metsätalousministeri
Korkeaojaa käy kyllä kateeksi näiden
neuvottelujen läpivieminen. (Ed. Seppo Lahtela: Eikä niistä neuvotteluista
mitään tule!) — Eihän nyt kysymyksessä ole
mikään tietoasia vaan se on tahtoasia. — Nimittäin
onhan olemassa se Euroopan unionin periaate, että jokaisessa
valtiossa tulee pystyä harjoittamaan maataloutta ja ennen
kaikkea tunnustetaan se, että suomalaiselle elintarviketeollisuudellekin
annetaan mahdollisuus hyviin puhtaisiin raaka-aineisiin. Tämä on
se periaate, joka pitäisi muistaa, ja se Euroopan unionin tähänastinen
periaate, että maataloutta todella pitää pystyä harjoittamaan
jokaisessa jäsenvaltiossa. Mitään sellaista
mustaa aluetta ei saisi päästä syntymään.
Yhteen asiaan kiinnittäisin vielä huomiota,
nimittäin tähän verotusoikeuteen. Mielestäni
valtioneuvoston kanta, että EU-verotukseen ei tulisi mennä eikä verotusoikeutta
tulisi antaa, on mielestäni aivan oikea ja hyvin perusteltu.
Tässä tulevassa perustuslaillisessa sopimuksessa
tulee myös linjata, että verotuksellisia päätöksiä täytyy
tehdä yksimielisesti ja vielä niin, että jokaisen
kansakunnan on sopimus mahdollisesti sitten, jos sellaiseen sopimukseen
päädytään, myös ratifioitava,
ettei mitään ikäviä yllätyksiä pääse tulemaan.
Kiinnittäisin myös huomiota Euroopan unionin
taloudenpitoon. Mielestäni se lisää eurooppalaisten
ihmisten keskuudessa unionin luotettavuutta ja hyväksyttävyyttä,
että Euroopan unionin taloudenpidossa otetaan mahdollisimman tiukka
ja tarkka ote. Mihinkään tuhlailupolitiikkaan,
saati sitten väärinkäytöksiin
ei mielestäni ole varaa. Jos ihmisten jokapäiväisen
elämän arkipäiväisten asioiden
ostaminen käy yhä vaikeammaksi esimerkiksi työttömyyden
tai jonkun muun seikan takia ja sitten tietoon tulee esimerkiksi
valtaisia väärinkäytöksiä EU-taloudessa,
se ei kyllä lisää luotettavuutta, ei
yhtään. Elikkä taloudenpidon puolella
pitää päästä ehdottomasti parempaan
menettelyyn, tarkastukseen, kontrolliin, ja sitten jos havaitaan
väärinkäytöksiä, selkeitä tiukkoja
rangaistuksia. Se, mikä ei ole EU-kansalaiselle sallittua,
ei saa olla myöskään unionin eri toimielimille
sallittua. Siinä pitää olla yhtäläinen
linja ehdottomasti.
Lopuksi, jotta EU miellettäisiin läheisenä kansalaisille,
pitää mielestäni myös byrokratiaa
vähentää. Ei ole mitään
järkeä mielestäni siinä kehityksessä,
että jos jonkin viraston perustamisessa ei päästä yksimielisyyteen,
niin virastoja sitten ruvetaan perustamaan eri puolille Eurooppaa sen
tautta, että ei ole päästy yksimielisyyteen.
Se mielestäni vain lisää kuluja, se lisää sitä,
sanotaanko, kateutta eri kansakuntien kesken, että joku
sai ja joku ei saanut. Mielestäni tässä asiassa
pitäisi ottaa myös järki käteen.
Turhaan pilkun viilaamiseen ei mielestäni ole varaa, vaan Euroopan
unionin tulevaisuuden pitää perustua sille, että isoissa
asioissa pyritään sopimaan ja pienissä asioissa,
jotka monesti ovat hyvin kansallisia, pitää pystyä olemaan
myös tällaiseen kansalliseen näkemykseen
varaa.
Lopuksi voi sanoa, että Euroopan unionin tulevaisuus
mielestäni riippuu hyvin pitkälti siitä, miten
se alkuperäinen Euroopan unionin tarkoitus saadaan toteutettua
tässä hallitustenvälisessä konferenssissa.
Alun perinhän se lähti siitä, että sodan
jälkeen haluttiin luoda ja toivottiin luotavan ja Euroopan
hiili- ja teräsyhteisön kautta ruvettiin Eurooppaan
luomaan järjestelmää, jossa Euroopan
kansojen yhteistyötä lisätään
niin, että ei pääse syntymään
sellaista vihamielistä tilannetta enää kansakuntien
välille, että sotaan päädyttäisiin.
Tämä on mielestäni se iso seikka, että rauhanomaisia
rakenteita koko ajan parannetaan ja nimenomaan yhteistyötä lisätään,
koska sehän on tunnetusti se ainoa tie, jolla voidaan vihamielisyyttä eri
tahojen väliltä poistaa.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Kiljunen opetti tapaa ja käyttäytymisperiaatteita,
miten Bryssel opettaa tässä puolustusyhteistyössä.
Mielestäni varmasti näin on olemassa, mutta yhteen
asiaan haluaisin kiinnittää huomiota. Mitä tulee
Yhdysvaltojen mukanaoloon Euroopassa, niin se ei suinkaan liity
siihen, haluavatko eurooppalaiset Yhdysvaltojen läsnäoloa
Naton muodossa täällä vai eivät,
vaan lähinnä varmasti on kysymys siitä,
onko Yhdysvallat kiinnostunut asemastaan Euroopassa. Jos Yhdysvallat
on kiinnostunut siitä, niin myöskin Nato on silloin
Euroopassa läsnä, ja siltä osin se lienee
ainut aito semmoinen puolustusyhteistyömuoto, missä tämä asia
voisi toteutua. Mikään muu, suljettu pieni ydin
ei liene käytännössä toteuttamiskelpoinen
sellaisena, että siitä olisi Suomelle jonkinlaisia
turvatakuita olemassa. Tässä voisi hyvin viitata
ed. Esa Lahtelan käyttämään puheenvuoroon,
missä hän ilmeisesti puhemies Lipposta lainaten
totesi, että vihollisten pitää olla kaukana
ja ystävien lähellä, ja tähän
varmasti tämä Kiina-vertaus, Kiinaako vastaan
tässä varaudutaan, ehkä olisi johdettavissa.
Herra puhemies! Myöskin ed. Kiljusen puheenvuorossa
tulivat esille nämä kristilliset arvot, niitten
tunnustaminen ja tämän peruskulttuurin hyväksyminen.
Näkisin, että tässä on myöskin
yksi sellainen asia, missä suomalaiset ovat nukkuneet onnensa
ohi, ja myöskin hallitus on tässä selonteossaan
niin kuin valiokunta mietinnössään vähän
unohtanut tämän asian kevytmielisin perustein.
Niinpä tuleekin mieleen, että täytyypä kaivaa
perussuomalaisten ed. Soinin lausumaehdotukset tässä asiassa.
Jospa siellä olisi jotain tuettavaa myöskin tästä minun
näkökulmastani.
Antero Kekkonen /sd:
Herra puhemies! On kovin myöhä, enkä tiedä,
kannattaisiko keskustelua enää jatkaa, mutta ed.
Kimmo Kiljunen otti esiin pari asiaa, joihin on ihan pakko puuttua. Hän
selvästi vierastaa tätä "perustuslaillista
sopimusta" noin nimenä. Mutta jos se vaihdetaan "perustuslaiksi",
niin kyllä me sitten menemme ojasta allikkoon, siis kansalaisten
mielikuvat asiasta muuttuvat mielestäni pahalla tavalla.
Tämä "perustuslakisopimus" olisi vielä jotenkuten
hyväksyttävissä, mitä ed. Kiljunen
tässä tarjoili, mutta "perustuslaista" puhuminen
tässä yhteydessä ja sillä taustalla,
mikä suomalaisilla on suhteessa omiin perustuslakeihinsa
ja niiden suojaan, johtaisi kyllä vääristyvään
keskusteluun.
Sitten näistä ytimistä. Nyt on julkisuuteen
tullut tämä Belgia, Luxemburg, Saksa, Ranska -yhteistyö,
jota ollaan näkevinään ytimenä.
On se sitä tai ei, niin se ei tietenkään
meille käy. On aivan selvää, että me
emme sen kaltaiseen ydinajatteluun, mitä nämä neljä maata
ovat esittäneet ja edustaneet, kyllä hevin lähde
mukaan.
Sitten ed. Seppo Lahtela tässä pohdiskeli
Yhdysvaltoja, Yhdysvaltoja Euroopassa. Ed. Lahtela varmaan fiksuna
miehenä tietää, että Amerikassa
on ollut koulukunta, joka on käynyt loputonta keskustelua
siitä, tekikö Yhdysvallat viisaasti jättäessään
Euroopan ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Eli
jos Yhdysvallat olisi jäänyt Eurooppaan, olisiko
se merkinnyt sitä, että ne ääri-ilmiöt,
joita Euroopassa tuolloin maailmansotien välillä syntyi,
olisivat jääneet vähäisemmiksi,
kenties niitä ei olisi syntynyt ollenkaan? Olisiko siitä seurannut
se, että toinen maailmansotakin olisi jäänyt
käymättä? Tätä pohdiskelua Yhdysvalloissa
akateemiset piirit ovat käyneet joskus kiivaammin, joskus
vähemmän kiivaasti, mutta yhä edelleenkin
se elää. Bill Clintonin presidentiksi tulon tienoilla
oli hyvin voimakasta keskustelua siitä, mitä mieltä presidenttiehdokas Bill
Clinton oli siitä, pitääkö Yhdysvaltojen
pysyä Euroopassa vai ei.
Tämä kysymys on iso ja tärkeä,
ja siitä kyllä juontuu sitten suoraan myös
se, tarvitaanko Euroopassa EU:n sisälle omia puolustusjärjestelyjä niin,
että tulee tuplatoimintaa Eurooppaan, siis toisaalla Nato,
toisaalla kokonaan uudet järjestelyt. Tosiasia on, että Eurooppa
jo tällä hetkellä on täynnä erilaisia
esikunta. Tänne sitä lajia ei tarvita enää yhtään.
Kyllä tämä yhteys Euroopan unionin mahdollisten
uusien rakenteiden ja sitten jo olemassa olevien Nato-pohjaisten
rakenteiden välillä on tuhannen taalan kysymys.
Luulen, että meillä pienessä maassa helposti
on synnytettävissä sellainen käsitys,
että rahaa ei tule haaskata tuplaorganisaatioihin.
Kun ed. Oinonen otti kansanäänestysasian esille,
niin olen ymmärtänyt, että konventin
esitykseen kaikkein kriittisimmin suhtautuvat henkilöt
yleensäkin vaativat kansanäänestystä.
Itse asiassa ne piirit ovat suunnilleen samat, jotka vaativat kansanäänestystä myös
silloin, kun me liityimme EU:hun. Kansanäänestyksen
tulos oli, mikä oli: me liityimme EU:hun. Entäpä jos
nyt kävisikin samalla tavoin kuin EU:hun liityttäessä eli — mikä se
kysymyksenasettelu kansanäänestyksessä olisikin — tämä Eurooppa-myönteisyys
voittaisi? Siitähän seuraisi se, että tämä pelätty
eurooppalainen integraatio syvenisi entisestään
Suomen kohdalla. Olisi kaksi kansanäänestyspäätöstä,
joilla menemme entistä syvemmälle tähän
eurooppalaiseen integraatioon.
Sitten tuleekin mielenkiintoinen yksityiskohta. Oli ainakin
yksi, mutta sitä arvovaltaisempi asiantuntija kansainvälisen
oikeuden alalta, joka oli vakaasti sitä mieltä,
että konventin esitys on itse asiassa stoppi koko integraation
syventämiskehitykselle eli liittovaltioitumisajatus itse
asiassa pysähtyy tähän sopimukseen. Näin
tässä kansanäänestysasiassa
on problematiikkaa, joka ansaitsisi vielä monta omaa messuansa,
ja kansanäänestyksen vaatijat ovat niitä,
jotka saattavat kaikkein syvimmin tässä ajautua
niin sanotusti ojasta allikkoon.
Kun EU-politiikassa on vallinnut Suomessa mitä mittavin
konsensus tähän saakka, niin olen havainnut tämän
päivän keskustelun perusteella, että tämä konsensus
säröilee ja on syntymässä ryhmittymä,
joka on astumassa ulos kansallisesta EU-politiikastamme. Minulla
on sellainen tunne, että pitkässä juoksussa
se, että näin käy, saattaa olla ihan
hyvä asia.
Lauri Oinonen /kesk:
Herra puhemies! Ed. Kekkonen tarttui kansanäänestyskysymykseen. On
erittäin hyvä, että sitä pohditaan
ja erilaisia näkökohtia asiasta etsitään.
Minusta kansanäänestys on arvokas ja se mielipide,
jonka se antaa, on arvokas. Jos vaaleihin, kansanäänestykseen, on
otettu osaa, se on silloin kansan mielipide, ja arvostan sitä sellaisenaan.
Mielestäni ajatus eurovaalien, meppivaalien, ja kansanäänestyksen yhdistämisestä saattaisi
olla myös harkinnan arvoinen toteuttamismalli, koska silloin
voitaisiin aktivoida sekä europarlamenttivaaleja että tätä ja samoilla
kustannuksilla vielä organisaation puolesta tämä kaikki
menisi.
Mutta yksi kysymys, kristillisten arvojen mainitseminen. Se
on minusta todella arvokas asia, että Euroopassa on maita,
jotka rohkeasti korottavat Euroopan perusasiaksi kristilliset arvot.
Siinä on kysymys siitä asiasta, jonka varassa
valtakunnat ovat nousseet tai sortuneet. Euroopan unionin kestävyys
ja pysyvyys historiassa ratkaistaan tällä kysymyksellä.
Kaikki muu on aivan turhaa vuosikymmenten valossa, jos tämä kristillinen
asia jää sopimuksesta pois.
Kimmo Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! Tarkoittiko ed. Oinonen sitä näiden
kristillisten arvojen mainitsemisella perustuslaissa, että meidän
tulee myöskin mainita islamilaiset arvot? Unionin piirissä asuu
tällä hetkellä 15 miljoonaa muslimiksi
tunnustautuvaa ja heidän suhteellinen lukumääränsä on
kaikkein voimakkaimmin kasvamassa, kun puhumme uskonnollisista yhteisöistä.
Silloin meidän on ehdottomasti tietysti mainittava myös
islamilainen kulttuuri ja eräitä muita. Minusta
tämä, mihin konventti nyt on päätynyt,
on hyvin pitkälle mennyt myönnytys jo siihen suuntaan,
kun me ylipäätään tunnistamme tällaisessa
dokumentissa uskonnollisten yhteisöjen olemassaolon. Sinänsä uskonnonvapaus luonnollisesti
on keskeisiä vapausarvoja.
Arvoisa puhemies! Ed. Hoskonen täällä totesi,
että unionin byrokratia on muodostumassa suureksi ongelmaksi.
Haluan antaa yhden luvun vain tähän keskusteluun.
Euroopan unionin palveluksessa sekä neuvostorakenteessa,
parlamentin palveluksessa että tietysti erityisesti komission
palveluksessa työskentelee vajaa 30 000 ihmistä.
Helsingin kaupungin palveluksessa on yli 30 000 ihmistä kokopäivätoimisesti.
Unioni palvelee kuitenkin tulevaisuudessa 450:tä miljoonaa
ihmistä. Nämä eivät ole vertailukelpoisia. Unionin
byrokratia ei ole kohtuuton suuruusluokaltaan. Luonnollisesti aina
virtaviivaistamistakin kannattaa tehdä.
Arvoisa puhemies! Täällä ed. Kekkonen
muun muassa viittasi tähän puolustusulottuvuuskeskusteluun.
Minusta hänellä oli erittäin tärkeitä huomioita,
jotka liittyivät siihen dynamiikkaan, mitä unionin
sisällä on tapahtumassa. Mutta haluaisin vielä sen
lisähuomion tähän keskusteluun tuoda,
että ei ole kysymys vain tästä periaatteellisemmasta
puolesta, että unionin puolustusulottuvuuden kehittämisen
motiivit rakentuvat hyvin pitkälle siihen, että Eurooppa
hakee turvallisuuspoliittista liikkumatilaa, vaan myöskin
ihan konkreettiset toimet, joita on suunniteltu, viittaavat tietysti
täsmälleen samaan suuntaan. Esikuntarakenteen
perustamisen (Puhemies koputtaa) keskustelu on ollut vahvasti esillä,
kuljetuskapasiteetin kehittäminen on vahvasti esillä,
strategisen tiedustelun kehittäminen. Kaikki nämä itsenäisinä toimintoina
viittaavat tietenkin siihen, että ollaan rakentamassa jotakin
sellaista, joka lisää liikkumatilaa. Tietenkin
tämän kehityksen (Puhemies koputtaa) arviointi
on äärimmäisen tärkeää silloin,
kun pohdimme, mikä on se muoto, jolla unionin puolustusulottuvuutta
kehitetään, ja tietenkin aikanaan myöskin
se ratkaisu, millä tavalla Suomi itsensä asemoi
tässä.
Seppo Lahtela /kesk:
Herra puhemies! Ed. Kekkonen puheenvuorossaan pohdiskeli näköalaa
EU-politiikan yhteisestä konsensuspolitiikasta, missä kaikki
ovat mukana. Kun ed. Kekkonen puheenvuorossaan ryhtyi epäilemään,
että lienee pitkällä aikavälillä hyväksi,
että jotkut jäävät siitä pois
taikka toiset ovat tiiviimmin matkassa, niin jäi epäselväksi
itselleni, tarkoittiko ed. Kekkonen yksittäisiä edustajia,
kuten ehkä allekirjoittanutta ja joitakin muitakin veljiä,
keitä täällä edustajina näen,
jotka kyseenalaistavat näitä asioita, vai tarkoitti
ed. Kekkonen mahdollisesti jotakin poliittista liikettä,
mikä ei oikein ymmärtäisi näitä asioita
eikä kantaisi tasavallan tulevaisuudesta kunniallista vastuuta.
Klaus Pentti /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ulkoasiainvaliokunnan mietintö on
hyvä lähtökohta hallitustenväliselle
konferenssille, ja näihin ajatuksiin on helppo yhtyä.
Haluan vielä omalta osaltanikin korostaa, että äänivaltaisen komissaarin
saaminen jokaisesta jäsenmaasta, muun muassa Suomesta,
on ehdottoman tärkeä asia. On tärkeää,
että me voimme säilyttää päätösvallan
peruspalveluittemme osalta. Energiapolitiikka on eräs sellainen
keskeinen asia, joka tämän kaltaisessa maassa
on tärkeä, että siinä saadaan
säilyttää riittävän
pitkälle oma päätösvalta. Siellä on
taustalla muun muassa Kioton sopimus, joka ei Suomen kannalta ole
ongelmaton ja aiheuttaa aika paljon ongelmia meidän energiapolitiikallemme.
Mutta tähän kansanäänestysasiaan
haluan sen verran puuttua, että niin kuin perustuslakivaliokunnan
mietinnössäkin todettiin, se on lähinnä poliittinen
arvio ja riippuu aika paljon tai oleellisestikin tietysti hvk:n
tuloksesta. Mutta siinä näkisin, että pitää tosiaan
verrata sitten sitä tulosta liittymissopimukseen, ja haluan
palauttaa siinä yhteydessä mieleen, että kun
liityttiin, niin maatalous on keskeisiä asioita. Nyt tällä kertaa,
kun artiklan 141 mukaiset neuvottelut ovat kesken ja muutenkin näyttää olevan
vaikeuksia maatalousneuvotteluissa, niin kyllä tämäkin
tulos on paikallaan katsoa. Epäonnistuminen siinä on
kyllä Suomen koko elintarviketaloudelle hyvinkin kohtalokasta.
Kyllä tässä yhteydessä haluan
korostaa tätä, että jos siinä epäonnistutaan,
niin kyllä minä katson, että silloin
näissä neuvotteluissakin on sikäli epäonnistuttu
ja ne liittymissopimuksen edut, mitkä Suomen maataloudelle
on turvattu, eivät sitten jatkossa pitäisikään.
Kyllä siinäkin on jo perusteita kansanäänestykselle.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia ed. Kimmo Kiljuselle kysymyksestä.
Todella tarkoitan sitä, että perustuslakisopimuksessa
tulee mainita kristilliset arvot pohjana, joilleka Eurooppa on rakentanut
elämänsä ja kulttuurinsa, eikä mitään
muita uskonnollisia arvoja, koska tämä on fakta.
Euroopassa on hyvin selkeä yhtenäisyys tässä asiassa
ollut Konstantinus Suuren ajoista lähtien, jolloinka voidaan
katsoa, että koko eurooppalainen sivistys inhimillisyyttä ja
ihmistä arvostaen on alkanut. Jos tämä peruslähtökohta
sieltä jää pois, niin kyllä silloin hyvin
olennainen asia puuttuu. On todella hienoa, että Euroopassa
on maita, jotka haluavat tämän tuoda esille, ja
toivon, että Suomi suhtautuu tähän myötämielisesti.
Antero Kekkonen /sd:
Herra puhemies! Vastaus ed. Seppo Lahtelalle: En puhunut yksilöistä.
Ja vastaus ed. Oinoselle: Ed. Oinonen on kyllä kohtuuttoman
suvaitsematon.
Hannu Hoskonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Vain lyhyesti tuohon aikaisemmin käyttämääni puheenvuoroon.
Byrokratian vähentämisellä en ehkä tarkoittanut
niinkään sitä päälukua,
mitä virkamiehiä istuu, vaan lähinnä näiden
virastojen rakentamista siinä mielessä, että jos
jotakin halutaan rakentaa eikä yhteisymmärrystä synny, niin
ei siinä ole kyllä mitään järkeä niitä virastoja
ruveta sirottelemaan kuin joulukortteja pitkin Eurooppaa. Toinen
asia sitten se, että mielestäni Euroopan unionin
iso tehtävä tulevaisuudessa tulee olemaan näiden
isojen asioiden ja päällekaatuvien isojen ongelmien
ratkaiseminen, jolloin jättäisin kyllä niin
sanottujen pilkunviilaamistehtävien osuuden mahdollisimman
pieneksi, jopa kokonaan lopettaisin sen.
Kansanäänestyksestä jäi
mainitsematta, että aivan niin kuin perustuslakivaliokunta
linjasi, on puhtaasti poliittinen kysymys, mihin päädytään. Mutta
ei ole syytä tällä hetkellä mihinkään
tiukkaan kantaan. Mikä tulos tulee olemaan sitten hvk:n
valmistuttua ja päätyttyä ja mikä on
se lopputulema ja järjestetäänkö vai
ei, riippuu lopputuloksesta, ja silloin pitää rauhallisesti
arvioida sekin tilanne. Se on poliittista harkintaa sen jälkeen.
Kimmo Kiljunen /sd:
Arvoisa puhemies! En tietoisesti halua valita viimeistä puheenvuoroa tähän,
mutta sanon kantanani, kun jätin äsken mainitsematta
vastaukseni kysymykseen siitä, miksi tätä lopputulemaa
on kutsuttava. Täällä oli useita puheenvuoroja,
joissa todettiin, että aiheuttaa väärinymmärrystä Suomessa,
jos me käytämme tästä nimitystä "perustuslaki".
Nyt ei ole kysymys siitä, kuinka tämä dokumentti
mahdetaan ymmärtää tai ei-ymmärtää noin
konstitutionaalisessa mielessä, vaan kysymys on siitä,
miksi tämä dokumentti on nyt kutsuttu ja nimetty.
Tämä on "Sopimus Euroopan unionin perustuslaista".
Silloin meidän on kutsuttava kissaa kissaksi, jos sillä on
se kissan nimi, eikä ilvekseksi, vaikka todettaisiinkin,
että kysymys on molemmissa tapauksissa kissaeläimestä.
Tässä on selkeyttä ilman muuta harjoitettava,
ja kun joudumme joka tapauksessa kommunikoimaan niiden dokumenttien
kanssa, niin dokumentit ovat yhteisiä meille kaikille Euroopan
unionin jäsenmaille. Jos sitä kerran kutsutaan
unionin perustuslaiksi muualla, niin olisi kovin outoa, että Suomessa
ruvettaisiin käyttämään termiä "perustuslaillinen
sopimus".
Toistan vielä, erinomainen kompromissi-idea oli kieltämättä suuren
valiokunnan oivallus siitä, että kutsuttakoon
tätä "perustuslakisopimukseksi". Silloin näkyy,
että se on sopimus, mutta se on perustuslaki, unionin perustuslaki.
Keskustelu päättyy.