Matti Väistö /kesk(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistukseen kuuluvat lait tulivat voimaan joulukuun alussa vuonna 1999. Lainsäädäntöuudistusta hyväksyessään eduskunta edellytti, että hallitus seuraa uuden lainsäädännön soveltamista, toimivuutta ja tavoitteiden toteutumista. Näin on tapahtunut, ja eduskunta on saanut käsiteltäväkseen selonteon, joka nyt on palautekeskustelussa.

Julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistuksen täytäntöönpano on kokonaisuudessaan onnistunut varsin hyvin. Tämän osoittaa sekä hallituksen selonteko että laaja tausta-aineisto. Uudistuksen täytäntöönpanoa on seurattu eri hallinnonalojen ja -tasojen osalta. Toteutuksesta on vastannut laajapohjainen yhteistyöryhmä, ja eri hallinnonalat on kytketty mukaan yhteyshenkilöverkon kautta.

Selonteko on hallintovaliokunnan mielestä perusteellinen ja selkeä. Sen käytettävyyttä lisää se, että arviointi ja johtopäätökset on tehty avoimesti. Seurantajakson lyhyydestä huolimatta selonteko antaa varsin luotettavan kuvan uuden julkisuuslainsäädännön toimeenpanosta ja luo hyvän pohjan myös jatkoseurannalle. Julkisuuslainsäädännön uudistusta voidaan vaativuudestaan huolimatta pitää onnistuneena, eikä seurannassa ole tullut esille merkittäviä muutostarpeita. Valiokunnan mielestä myös lain yleiset tavoitteet ja periaatteet ovat toteutumassa varsin hyvin. Näitä viranomaistoiminnassa huomioon otettavia tavoitteita ovat muun muassa julkisuusperiaatteen ensisijaisuus, salassapitosäännösten suppea tulkinta sekä viranomaisten aktiivinen rooli avoimuuden, hyvän tiedonhallintatavan sekä tiedonsaantioikeuksien toteuttamisessa. Hallintovaliokunta pitää onnistuneena ja toimivana ratkaisuna myös julkisuuslaissa omaksuttua viranomaisten erillisyyden periaatetta. Sen mukaan kukin viranomainen ratkaisee itse lain soveltamiseen liittyvät kysymykset. Tämä korostaa kunkin viranomaisen omaa vastuuta avoimuuden lisäämisestä ja hyvästä tiedonhallintatavasta.

Uudessa julkisuuslaissa omaksuttiin niin sanottu laaja viranomaiskäsite. Sen mukaan viranomaisia ovat myös sellaiset yhteisöt ja yksityiset henkilöt, jotka lainsäädännön nojalla hoitavat julkista tehtävää ja käyttävät siinä julkista valtaa. (Hälinää)

Lainsäädäntöä valmisteltaessa hallintovaliokunta katsoi tarpeelliseksi selvittää mahdollisen laajentamistarpeen myös sellaisiin julkisia tehtäviä hoitaviin tahoihin, jotka eivät käytä julkista valtaa. Tässä tarkoituksessa selonteossa on tarkasteltu etenkin lakisääteistä vakuutusalaa ja todettu julkisuuslain myötä tilanteen selkiytyneen ja asianosaisten tiedonsaantimahdollisuuksien parantuneen. Lain soveltamisalan määrittelyssä valiokunta pitää julkisen vallan käytön käsitettä sinänsä käyttökelpoisena. Asiantuntijakuulemisessa kiinnitettiin kuitenkin huomiota julkisen vallan käytön käsitteen täsmällisyyteen. Pulmana on, että julkisen vallan käytön alaa ei voida tyhjentävästi määritellä. Valiokunta kuitenkin katsoo, että käsite on saanut lainsäädännössä ja oikeustieteessä vakiintuneen ja oikeuskäytännössä täsmentyvän sisällön.

Yleisesti voidaan sanoa, että julkista valtaa käytetään annettaessa yksipuolisesti lain nojalla toista velvoittava määräys tai päätettäessä yksipuolisesti toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta. Myös hallinnollinen valvonta nojautuu ainakin viime kädessä julkiseen valtaan. Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että esimerkiksi kunnan ostopalveluissa julkisuus määräytyy julkisuuslain 5 §:n 2 momentin nimenomaisen säännöksen perusteella. Hallintovaliokunta katsookin, että julkisuuslain soveltamisalan laajentamista koskeva ratkaisu on oikea eikä soveltamisalan määrittelyä ole ainakaan tässä vaiheessa tarpeen muuttaa.

Arvoisa puhemies! Julkisuuslain yksi keskeinen tavoite oli valmistelujulkisuuden lisääminen. Tältä osin tilanne on muuttunut aiempaa paremmaksi erityisesti keskushallinnon tasolla. Etenkin ministeriöissä valmisteltavien merkittävien säädöshankkeiden ja talousarvion valmistelun julkisuudella on tärkeä merkitys osallistumisen ja julkisen vallan käytön kontrollimahdollisuuksien kannalta. Kunnallishallinnon toimintaan julkisuuslailla ei sen sijaan ole koettu olleen merkittävää vaikutusta. Tämä johtunee keskeisesti muun muassa kuntalain ja eräiden erityislakien säätämisestä sekä Osallisuus-hankkeen toteuttamisesta. Nämä ovat jo ennen julkisuuslakia muokanneet toimintatapoja kunnallishallinnossa ja lisänneet julkisuutta.

Valtion talousarvion valmistelun avoimuutta julkisuuslaki lisäsi huomattavasti. Kansainvälisesti Suomen budjettiprosessi onkin yksi avoimimmista, ja sitä on kiitelty muun muassa Oecd:n suorittamassa arvioinnissa. Valiokunta toteaa kuitenkin, että laajoja johtopäätöksiä julkisuuslain vaikutuksista esimerkiksi kestävän finanssipolitiikan harjoittamisen edellytyksiin ei vielä ole aika tehdä. Lähtökohtaisesti uudistusta voidaan kuitenkin pitää onnistuneena, eikä soveltamisessa ole ilmennyt sellaisia ongelmia, joita julkisuuslain käsittelyn yhteydessä tuotiin esiin.

Arvoisa puhemies! Aikanaan synnytti paljon keskustelua salassapitosäännösten keskittäminen julkisuuslakiin. Ratkaisu on osoittautunut onnistuneeksi, ja valiokunnan mielestä sääntelyn kokoamista julkisuuslakiin tulee mahdollisuuksien mukaan jatkaa. Salassa pidettäviä asiakirjoja koskeva 24 § on koettu toisaalta hyvin yksityiskohtaiseksi ja laajaksi. Toisaalta sen säännöksissä on arvioitu olevan liikaa tulkinnan varaa. Valiokunta katsoo, että säännösten yksityiskohtaisuus on tarpeen salassapidon rajoittamiseksi julkisuusperiaatteen mukaisesti välttämättömimpään. Salassapitosäännösten soveltamiseen liittyy väistämättä myös tulkintaa, ja etenkin vahinkoedellytyslausekkeiden soveltaminen on koettu vaikeaksi. Viranomaistietoa päivittäin käyttävät toimittajat ovat arvioineet, että salassapitosäännöksiä sovelletaan liian laajasti ja että käytäntö on epäyhtenäistä.

Valiokunta toteaa, että salassapitosäännösten muutostarpeita ei ole ilmennyt. Viitteitä ei ole myöskään siitä, että laissa olisi liikaa salassapitosäännöksiä. Näitä säännöksiä tulee tulkita suppeasti, ja yksityisyyden suojaa koskevia säännöksiä on tulkittava perusoikeusmyönteisesti. Asiakirjan julkisesta osasta tulee antaa tieto, jos se voi tapahtua paljastamatta salassa pidettävää tietoa.

Uuden ja laajan lainsäädännön voimaantulo aiheuttaa yleensä aina epävarmuutta ja ainakin jossain määrin epäyhtenäistä käytäntöä. Oikeuskäytännön, tulkintaohjeiden, soveltamiskokemusten karttumisen ja koulutuksen myötä yhtenäisyys paranee. Monissa tapauksissa niin sanottu epäyhtenäisyys voi johtua myös siitä lähtökohdasta, että julkisuutta ei tule rajoittaa enempää kuin on tarpeen suojattavan edun vuoksi.

Pulmalliseksi koetun ulkoasiainhallinnon asiakirjajulkisuuden osalta on todettava, että tässä vaikuttavat julkisuuslainsäädännön lisäksi myös kansainvälisen yhteistyön periaatteet, jotka eivät välttämättä ole yleisesti tiedossa.

Toinen ongelmalliseksi koettu alue on asianosaisjulkisuus, jossa arkaluontoisissa henkilöitä koskevissa asioissa asiakirjan pyytäjän ja antajan käsitykset asianosaisuudesta saattavat poiketa toisistaan. Tämä kysymys on noussut esiin laajemminkin julkisuuslain soveltamisessa.

Julkisuuslain säätämisen yhteydessä muutettiin myös nimikirjalakia ja toteutettiin palkkatietojen julkisuus. Valiokunta pitää tehtyä ratkaisua oikeana. Säännöksissä on myös otettu huomioon uudet palkkausjärjestelmät. Valiokunta pitää tärkeänä palkkatietojen julkisuuden toteutumista täysimääräisesti julkisuuslakia koskevassa hallintovaliokunnan mietinnössä todetulla tavalla.

Arvoisa puhemies! Hallintovaliokunta on mietinnössään tarkastellut vielä muun muassa julkisuuslain ja muun lainsäädännön välistä suhdetta, hyvää tiedonhallintatapaa ja viestintää. Valiokunta katsoo, että julkisuuslain ja muun lainsäädännön välinen suhde kaipaa selkeyttämistä etenkin salassapitoa koskevilta osin. Esimerkiksi kuntasektorilla on ollut havaittavissa ongelmia sovittaa yhteen julkisuuslain ja sosiaali- ja terveydenhuollon salassapitosäännöksiä. Myös muilla aloilla on havaittu olevan tarvetta viranomaisten välistä tietojenvaihtoa ja salassapitoa koskevan lainsäädännön selkeyttämiseen. Käytännössä esiin tulleet ongelmat eivät ole niinkään liittyneet julkisuuslain soveltamiseen, vaan erityislainsäädännön säännöksiin.

Hyvän tiedonhallintatavan säännöksillä on keskeinen merkitys myös julkisuuslain periaatteiden toteutumiselle. Hallinnon avoimuuden ja läpinäkyvyyden kannalta taas viestintä on tärkeällä sijalla. On todettava, että viranomaisilla on aktiivinen velvollisuus edistää tiedonsaantia ja tämä kattaa myös viestinnän. Kehittämistarpeiden osalta valiokunta kiinnittää ensinnäkin huomiota asiakirjapyyntöjen käsittelyssä todettuihin puutteisiin. Valitettavasti pyyntöjä ei kirjata säännönmukaisesti. Ongelmallisia ovat tapaukset, joissa asiakirjaa kieltäydytään antamasta, mutta ratkaisua ei kirjata mihinkään. Asiasta tulisi antaa valituskelpoinen päätös. Tähän on kiinnitettävä huomiota sekä koulutuksessa että informaatio-ohjauksessa. Lain säännökset ovat sinällään asianmukaiset.

Hallintovaliokunta yhtyy selonteossa todettuihin laintarkistustarpeisiin.

Valtion- ja kunnallishallinnossa sovellettavien asiakirjakopioiden maksuperusteiden täsmentäminen on välttämätöntä ja kiireellistä.

Julkisuuslaki säädettiin ennen nykyistä perustuslakia, joten asetuksenantovaltuuksia on tarpeen arvioida nyt uusien säädösvallan delegointia koskevien perustuslain säännösten valossa. Samalla tulee kiinnittää huomiota myös tietoturvallisuuteen liittyviin määrittelyihin.

Valiokunta pitää perusteltuna aloitetta julkisuuslain muuttamisesta siten, että se mahdollistaa asiakirjapyyntöjä koskevan päätösvallan siirtämisen viranhaltijoille kunnallisessa päätöksenteossa. Vastaavaa ongelmaa ei valtionhallinnossa ole. Valiokunta pitää tärkeänä ja kiirehtii oikeudenkäynnin julkisuutta koskevan sääntelyn uudistamista.

Julkisuuslainsäädäntöä koskevaan koulutukseen tulee valiokunnan mielestä myös jatkossa kiinnittää erityistä huomiota. Koulutuksen tulee edistää poikkihallinnollista yhteistyötä. Koulutusta ja ohjausta tulee kohdistaa organisaation koko henkilöstöön mukaan lukien asioiden valmistelijat ja esittelijät.

Valiokunta yhtyy hallituksen näkemykseen siitä, että julkisuuslain kokonaisuudistuksen seurantaa on jatkettava selonteon jälkeenkin. Seurannassa tulee kiinnittää huomiota asiakirjarekistereihin ja asiakirjojen käsittelyssä noudatettaviin menettelyihin, tietoturvallisuuden vaikutukseen julkisuuden toteutumisen kannalta, annettuun koulutukseen ja ohjeistukseen sekä toimintatapojen valvontaan. Jatkoseuranta tulee toteuttaa niin, että samassa yhteydessä on mahdollista saada laajemmin ja yleisempääkin tietoa viranomaistoiminnan julkisuuden ja hyvän hallintotavan merkityksestä kansalaisille.

Herra puhemies! Hallintovaliokunta ehdottaa yksimielisesti, että eduskunta hyväksyy selonteon johdosta annettavaksi lausunnoksi valiokunnan mietinnön sekä lähettää mietinnön valtioneuvoston tietoon ja huomioonotettavaksi.

Heidi Hautala /vihr:

Arvoisa puhemies! Julkisuuslaki on kansalaisten osallistumisen edellytysten turvaajana aivan omassa luokassaan, ja odotin, että tämä selonteko olisi saanut ehkä syvällisemmän käsittelyn täällä hallintovaliokunnassa. Mutta valitettavasti on todettava, että ne toivomukset ja havainnot, jotka valiokunta on koonnut tähän mietintöönsä, ovat suhteellisen vaatimattomia ja heijastavat tietynlaista itsetyytyväisyyttä tilanteeseen pitäytyessään lähinnä kehumaan sitä, miten hyvä tämä laki on. (Ed. Väistö: Se on hyvä laki!)

Valiokunta on toki oikeassa siinä, että tarvitaan paljon koulutusta, ja valiokunta muun muassa huomauttaa, että nykyinen tietotekniikka antaisi jo aivan uudenlaiset mahdollisuudet saada asiakirjoja helpommin kansalaisten saataville. Tämän voi muuten havaita jo pelkästään, kun vertaa Euroopan unionin toimielinten kotisivuja valtioneuvoston kotisivuihin. Euroopan unionissa hyvin monet viranomaisen asiakirjat ovat suoraan sieltä saatavilla. Seuraava vaihe siellä onkin, että kaikki nämä eri toimielinten asiakirjarekisterit pyritään kokoamaan yhteen niin, että käyttäjä, kansalainen, voi saada suoraan kaikkien toimielinten asiakirjat yhdellä katsomalla. Tämä on valtionhallinnossa meillä vasta aivan alkutekijöissään.

Arvoisa puhemies! Olisin toivonut, että valiokunta olisi paneutunut syvällisemmin siihen, minkä se itsekin toteaa jo selonteon puutteeksi, eli tämän lain toimivuutta kansalaisten osallistumisen kannalta ei juurikaan ole selvitetty. Selonteon pohjana olevat tausta-aineistot, jotka toki ovat laajoja, niin kuin puheenjohtaja Väistö totesi, ovat lähinnä tarkastelleet lain toimivuutta toimittajien ja tiedotusvälineiden tarpeiden kautta. Tämä on tietenkin olennainen julkisuuslain toimintatapa, se että me kansalaiset ja mahdollisesti myöskin lainsäätäjät aika usein saamme lehtien ja muiden tiedotusvälineiden kautta tiedon asioista, jotka muuten on vaikea itselleen selvittää.

Valitettavasti näyttää siltä, että jatkossakin se tapa, jolla tätä lakia täytyy tyytyä parantamaan, on oikeuskäytännön kautta. On todettava, että tämän lain voimassa ollessa itse asiassa on aika vähän käytetty mahdollisuutta haastaa viranomaisia suurempaan avoimuuteen ja julkisuuteen sillä tavalla, että olisi käytetty lain mahdollistamia oikeusturva- ja oikeussuojakeinoja. Minusta näyttää siltä, että tätä täytyy jatkossa yhä useammin tehdä, koska lailla on toki rajansa ja mielestäni myöskin lainsäätäjien olisi hyvä olla niistä rajoista tietoisia.

Haluaisin tässä vain todeta, että yksi kiireellisesti selvitettävä asia mielestäni olisi se, mihin kaikkiin julkista tehtävää hoitaviin laitoksiin tai julkista valtaa käyttäviin laitoksiin tätä lakia sovelletaan. On olemassa tapauksia, joissa tämä ei ole lainkaan tällä hetkellä selvillä. Mainitsen esimerkkinä Sitran. Se, mitä kaikkia tahoja Sitra rahoittaa, ei kuulemma ole julkista tietoa sen takia, että Sitra ei ole julkisuuslain tarkoittama julkista tehtävää hoitava viranomainen tai julkista valtaa käyttävä taho, mutta koska Sitran hallintoneuvostossa ovat pankkivaltuutetut, silloin voisi olla syytä, että esimerkiksi pankkivaltuusto ottaisi tämän asian nyt tarkasteltavakseen.

Sitten itse salausperusteista. Julkisuuslain perusratkaisu on, että salausperusteet on koottu yhteen pitkään artiklaan, yhteen pitkään pykälään, ja myöskin tällä tavalla siihen on tuotu salausperusteita muista laeista. Tämä työ on ehkä vielä jonkin verran keskenkin, mutta on olemassa joitakin salausperusteita, joita käytetään aivan liian laveasti, vaikka lain lähtökohta on se, että salausperusteita pitää tulkita suppeasti, avoimuusmyönteisesti, ikään kuin kansalaismyönteisesti.

Liikesalaisuus on hyvin usein sellainen tontti, jossa se itse salattava tieto, kaupallisen toiminnan edellytyksenä oleva liikesalaisuus, on sittenkin aika suppea, mutta varmuuden vuoksi sen ympärille rajataan tietoja, jotka mielestäni ehdottomasti kuuluvat kansalaisille. Otan taaskin esimerkin julkisten laitosten puolelta. Esimerkiksi vientitakuu- ja vientiluottolaitoksilla on vieläkin tapana salata esimerkiksi rahoitettavien hankkeiden ympäristövaikutusarviointeja, vaikka ilman muuta jo kansainvälisen käytännön ja kansainvälisten määräysten mukaan ympäristö ja turvallisuus ovat sellaisia asioita, joista tiedonsaanti ehdottomasti kuuluu kansalaisille. Silloin on kiinnitettävä huomiota liikesalaisuuden äärimmäisen suppeaan ja vain tarkoituksenmukaiseen rajaamiseen.

Sitten lopuksi ulkosuhteet. Minusta tässä olisi ollut paikka sille, että hallintovaliokunta olisi pyytänyt ulkoasiainvaliokunnan lausunnon julkisuuslain toimivuudesta ulkoasioissa. Mielestäni ei riitä se, että ulkoasiainministeriö nyt selvittää tätä asiaa, varmaankin osittain sen takia, että Suomen Irakgate, Jäätteenmäki-tapaus, on antanut siihen aiheen. Nimenomaan ulkosuhteissa pitäisi uskaltaa ajatella modernisti, että kyse harvemmin enää on valtakunnan salaisuuksista, vaan sielläkin pitäisi osata rajata olennaisimpaan.

Puhemies, aivan lopuksi — tiedän, että puheaikani on käytetty — haluan todeta, että ulkosuhteiden alalla ...

Puhemies! Lupaan, etten käytä tällaista mahdollisuutta kovin pian uudestaan hyväkseni, mutta lopetan ennen kuin 10 minuuttia on kulunut.

Ulkosuhteiden alalla yksi kaikkein hankalimpia salausperusteita on se, että 24 §:n 1 kohdassa määrätään, että ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevän hallituksen valiokunnan asiakirjat ovat lähtökohtaisesti salaisia, ellei valiokunta itse toisin päätä.

Tässä on esimerkki aivan tuoreesta tapauksesta, jonka itse olen vienyt korkeimpaan hallinto-oikeuteen, kun sain kielteisen päätöksen pyyntööni tutustua hallituksen tulevan ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon taustalla olevan turvallisuuspoliittisen virkamiesraportin sisältöön. Tämä pyyntö itse asiassa evättiin viittaamalla hyvin tylysti siihen, että lain mukaan asianomaisen hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan asiakirjat ovat lähtökohtaisesti salaisia ja valiokunta voi itse päättää toisin eikä se tässä tapauksessa päätä toisin. Mielestäni tällaiset poikkeukset julkisuusperiaatteeseen eivät ole perustuslain takaamien osallistumisoikeuksien, tiedonsaantioikeuksien tai niihin kiinteästi liittyvän sananvapauden mukaisia.

Olisinkin toivonut, että eduskunnalla olisi ollut rohkeutta käydä tähän arkaluontoiseen aiheeseen käsiksi, koska ulkosuhteet tosiasiassa ovat sellaisia, että ne kuuluvat tietenkin paitsi eduskunnalle myös yhä suuremmassa määrin muille kansalaisille. Mielestäni on täysin mahdotonta hyväksyä se, että näin laaja-alaisia poikkeuksia sisältyy lakiin, josta nyt sitten sanotaan, että se on julkisuusmyönteinen ja että sillä toteutetaan perustuslaissa säädettyjä perusoikeuksia, kuten sananvapautta ja siihen liittyvää tiedonsaantioikeutta.

Mutta, kuten sanottu, tämän lain testaamista täytyy jatkaa oikeuskäytännön kautta. Ehkä saamme avoimuusmyönteisempiä tulkintoja, mutta on vahinko, että eduskunta ei ole tässä yhteydessä selkeämmin kertonut hallitukselle, mitkä nämä itse lakiin liittyvät uudistamistarpeet olisivat.

Matti Väistö /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Hautala aivan oikealla tavalla suhtautuu kriittisesti lainsäädäntöön ja siihen toimeenpanoon, joka nyt on vielä kesken. Nythän vasta tämän vuoden joulukuun alkuun mennessä on muun muassa nämä tietoturvallisuusjärjestelyt ja ohjeet julkisuuslain toimeenpanosta ikään kuin voimassa olevien tietojärjestelmien osalta saatettava ajan tasalle ja käyttöön uuden lain mukaisiksi.

Kun on kyse mittavasta kokonaisuudistuksesta, sen toimeenpano vie toki paljon aikaa ja koulutus, johon yritin omassakin puheenvuorossani kiinnittää huomiota, sekä tarvittava ohjeistus. Mutta sinänsä on todettava kyllä se selkeästi, että vaikka lainsäädännön valmisteluun aikanaan vuonna 98 liittyi monia ongelmallisia asioita, näin mittava kokonaisuus on kuitenkin onnistunut erittäin hyvin eikä siinä ole merkittäviä korjaustarpeita itse lain osalta.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Niin kuin valiokunnan puheenjohtaja totesi mietinnön esittelypuheenvuorossaan, tämä julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistus on pääosin positiivinen ja onnistunut. Käsittelen omassa puheenvuorossani vain muutamia yksittäisiä asioita. Ehkä nämä esimerkit ovat kuntapuolisävytteisiä ja sieltä etsittyjä.

Ensinnäkin sosiaali- ja terveystoimen yhteistyön kehittämisessä osin salassapitosäännökset ovat olleet esteenä. Tietysti liikutaan varsin herkällä alueella, mutta kun kunnissa etsitään monien muitten palvelukeskusten osalta mutta myös sosiaali- ja terveystoimen puolella yhteistyömahdollisuuksia entistä enemmän, on varmasti syytä tutkia sitä, voitaisiinko viranomaisten oikeutta tiedonsaantiin lisätä.

Edelleen terveydenhoidon puolelta haluan ottaa esille työterveyshuollon. Siinä esimerkiksi kuntapuolella ei pystytä täysimääräisesti hyödyntämään kunnan työntekijöitten terveystietoja. En tarkoitakaan sitä tällä, että tulisi jokaisen viranomaisen saada kaikki tiedot, mutta ei varmasti tämä nykyinen tilanne ole työntekijäpuolen eikä työnantajapuolen kannalta paras mahdollinen, eli kehittämistä tässä on edelleen, ja ei se koske yksin kuntia, mutta otan esimerkin: Kun on esimerkiksi kunnissa näitä palvelukeskuksia, voi olla isommalla työnantajalla eri alueita, missä töitä tehdään. Esimerkiksi jos jollakin alueella on poissaoloja, työnantaja ei pysty sellaisia tietoja saamaan esimerkiksi, ovatko jotkut tietyn tyyppiset sairaudet näitten poissaolojen syinä ja sairastumisien syinä, ja tätä kautta pystyttäisiin sitten puuttumaan niihin ongelmiin, jotka aiheuttavat poissaoloja.

Edelleen valiokunnan puheenjohtaja puuttui palkkatietojen julkisuuteen. Valiokunnan kannanotto on mietinnössä aivan selkeästi tullut esille, enkä usko itsekään, että paluuta entiseen on. Mutta varmasti me jokainen tiedämme, että kun nämä palkkatiedot kaikilta osin ovat julkisia ja esimerkiksi henkilökohtaiset palkanosat näkyvät, niin totta kai sieltä voivat sitten ulkopuoliset tehdä johtopäätöksiä, ovat ne sitten oikeita tai eivät, että esimerkiksi henkilö A on huomattavasti huonommin töissään menestyvä kuin henkilö B. Juuri tämä johtopäätös voidaan tehdä näiden henkilökohtaisten palkanosien ja -lisien perusteella.

Mutta sitten seuraavaksi, arvoisa puhemies, otan varsin ongelmallisen alueen, ja toisaalta on jo heti sanottava, että en usko, että lainsäädäntö siihen pystyy parannusta kovinkaan paljon saamaan, eli sähköisen asioinnin. Sehän on lisääntynyt ja lisääntyy, sen jokainen tiedämme myös tässäkin työssä. Mutta esimerkki taas kuntapuolelta:

Kun kuntalainen laittaa, on se sitten kunnanjohtajalle tai jollekin muulle kunnan viranomaiselle, sähköpostin, siis sähköpostilla jostakin asiasta tietoa, ja haluaa toimenpiteitä, niin tämä sähköpostin lähettäjä voi — ja uskon, että hyvin monesti — olettaa, että ne asiat siinä ovat kuitenkin tavallaan heidän kahdenkeskisiä asioitaan. Mutta hyvin harvoin se asia, joka laitetaan sieltä tulemaan sähköpostilla, on tämän vastaanottajan, viranomaisen, asia. Ne ovat erittäin usein kunnan asioita. Niinpä sitten tämä asia lähtee eteenpäin siellä kunnan organisaatiossa eli kirjaamoon jne. Siinä voi tulla sitten tietyllä tavalla ongelmatilanteita. Totta kai vastaanottajakin voi joutua vaikeuksiin. Mutta varmasti entistä enemmän ollaan tämän asian kanssa tekemisissä myös jatkossa.

Joka tapauksessa kansalaisten valistusta — minulla oli tässä vain yksi esimerkki — kaiken kaikkiaan tämän julkisuuslainsäädännön puolelta näistä asioista on lisättävä, koulutusta myös totta kai eri organisaatioissa on edelleen lisättävä. Kokemukset tästä ovat varsin lyhyeltä ajalta. Toisaalta, totta kai, näitten asioitten kanssa päivittäin myös tekemisissä ovat esimerkiksi pankkien ja Kelan työntekijät.

Aivan lopuksi, arvoisa puhemies: Salassapidettäviä säännöksiähän on keskitetty hyvin voimakkaasti sinne julkisuuslainsäädännön 24 §:ään. Mielestäni hyvä näin, että tällainen lista on, mutta varmasti kaikkea vielä ei ole tehty. Näissä puheenvuoroissa, ainakin joissakin, tuli esille toivomus, että edelleen voitaisiin näitä salassapitosäännöksiä keskittää entistä harvempaan lakiin, ja tällä tavalla sitten myös ehkä se soveltaminen olisi helpompaa, ja toisaalta näitä virheitä ei tapahtuisi. Mutta todella liikutaan semmoisella alueella, jolla henkilöt joutuvat tekemään kuitenkin päätöksiä monesti myös yksin, ja uskon, että käytäntö ajan kanssa edelleen paranee.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kähkösen puheenvuoron alkupuolelta sai sen käsityksen, että viittasitte työnantajan mahdollisuuteen tietää työntekijän sairausloman syy, diagnoosi, minkä takia hän on joutunut sairauslomalle tai mikä hänen terveyttään vaivaa, jotta niin sanotusti voitaisiin ryhtyä toimenpiteisiin. Mutta mielestäni ensisijaista on se, että potilaan diagnoosi on hänen ja lääkärin välinen asia, johonka liittyy erittäin tärkeitä intimiteettisuojakysymyksiä, joidenka levittäminen mahdollisesti loukkaa oleellisesti tämän potilaan etua ja oikeuksia.

Työterveyshuollon periaatteessa pitäisi olla vastuussa siitä, että työmaalla ei ole sen tyyppisiä tekijöitä, jotka heikentävät työntekijän terveydentilaa. Tämä kuuluu työterveyden ja työnantajan vastuualueeseen. Taas hoitoon ohjaaminen esimerkiksi (Puhemies koputtaa) alkoholin käytön ongelmatapauksissa on taas työpaikan ongelma, mutta sitä (Puhemies: Minuutti on kulunut!) ei A-todistuksista eikä B-todistuksista löydy.

Lauri Kähkönen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Tiusasen puheenvuoron alkuosaan: En todella tätä tarkoittanut. Tiedän, että tähän ei ole mahdollisuutta, mutta ei ole syytäkään. Kuitenkin käytännön tilanteissa toivoisin, että tätä kommunikointia voisi olla enemmän, ja ennen kaikkea esimerkkinä otin tämän työterveyshuollon. En tiedä, voidaanko siinä vielä liikkua, mutta ei varmasti kenenkään etu ole, että esimerkiksi tietyn tyyppisistä syistä työntekijät joutuvat olemaan poissa, eli siinä tietysti työnantajan tulisi tehdä muutoksia työpaikalla.

Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jatkoksi ed. Kähkösen sanomaan pitää todistaa entisenä työnantajana, että kyllä joskus olisi työntekijänkin etu se, että työnantajalla olisi oikeus saada tietoja, miksi työntekijä on sairas, miksi hän on työstä pois.

Matti Kangas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toisin kuin ed. Virtanen täällä todisti, kyllä pitää olla aika selkeää, että työnantajalle ei mene tietoa kunkin henkilökohtaisesta sairaskertomuksesta taikka sairaudesta. Se on työterveysaseman ja työterveyslääkärin tehtäviä. Heidän sitten, kuten ed. Tiusanen totesi, pitäisi vaikuttaa, että työolosuhteet ovat sellaiset, ettei työntekijän terveys siellä vaarannu. Se on iso periaatteellinen kysymys suomalaisessa työelämässä. Sitähän työnantajat ovat vuosia vaatineet, että heidän pitää saada tietää, ja ovat vähän niin kuin mutkan kautta yrittäneet urkkiakin niitä tietoja, mutta entisenä luottamusmiehenä kyllä vastustan jyrkästi tällaisia aikeita.

Lauri Kähkönen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu ei ehkä johda mihinkään, mutta niin kuin sanottu, kyllä väärin tulkittiin se oma puheenvuoroni. Niin kuin sanottu, kai kaikkien etu olisi se, että työyhteisö ja olosuhteet siellä olisivat sellaiset, että kaikilla olisi hyvä olla ja toimia. Myönnän sen, että tietenkään en myöskään ole asiantuntija niihin tietoihin nähden, mitä kaikkea mahdollisesti voisivat enemmän tietyt viranomaiset vaihtaa keskenään. Mutta, niin kuin sanottu, uskon, että näissäkin asioissa vielä kehittämisen varaa on.

Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Toistamatta edelleenkään, mitä ed. Kähkönen edellä sanoi, ed. Kankaalle nyt sanoisin, että en minäkään sanonut, että pitäisi saattaa työnantajan tietoon. Sanoin vain, että joskus se olisi myöskin työntekijän edun mukaista, että tieto olisi saatavilla.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Olin hallintovaliokunnan jäsenenä vaalikaudella 1995—99, jolloin tämä julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistus käsiteltiin. Tuo käsittely jäi sinne viimeisten valtiopäivien loppuajalle. Itse kokonaisuudistus oli mielestäni hyvin laadittu, valmisteltu, ja siitä huolimatta tietysti hallintovaliokunta tuolloinkin teki huolellista työtä, kuuli lukuisia, kymmeniä, ehkä sataa, asiantuntijoita, ja muut valiokunnat antoivat lausuntonsa hallintovaliokunnalle. Tässähän on yksi peruslaki ja 71 muuta lakia, eli paketti oli tavattoman suuri, laaja, vaikea, moniosainen ja sisälsi paljon hyvin perustavaa laatua olevia uudistuksia, esimerkiksi valtion budjetin valmistelujulkisuuden ja monet muut vastaavat asiat, joilla on aika suurtakin merkitystä.

Tuo tilanne hallintovaliokunnassa, jos herra puhemies sallii hieman vanhan miehen muistelua, oli sellainen, että vaalit lähestyivät ja eduskunnan piti päästä lopettelemaan töitänsä ja valiokunta oli kuullut nuo lukuisat asiantuntijat, saanut nuo monet lausunnot ja siinä vaiheessa joutui pohtimaan, voidaanko tästä mietintö tehdä vai olisiko syytä antaa periksi ja jättää koko esityspaketti raukeamaan. Muistan vielä tuon mielialankin valiokunnassa. Antautumismieliala oli kyllä aika lailla vallalla, ja silloin pyysin puheenjohtaja Väistöltä puheenvuoron ja totesin, että olemme tehneet näin valtavasti työtä, hallitus on antanut ilmeisesti oikeusministeriössä valmistellun paketin, esityksen, kuitenkin kohtalaisen hyvin tai varsin hyvin valmistellun esityksen — annetaan kiitos niille valmistelijoille, joille se kuuluu — ja valiokunta oli tehnyt valtavasti työtä.

Esitin, että ei ole mitään järkeä jättää esitystä siinä vaiheessa kuitenkaan raukeamaan, koska tapahtuma olisi jatkossa sitten ollut se, että uusi hallitus olisi asiaa jonkin aikaa puinut ja sen jälkeen antanut varmaan suurin piirtein samanlaisen, käytännössä samanlaisen, laajan esityksen eduskunnalle ja uudet valiokunnat olisivat käyneet saman ruljanssin uudelleen läpi, kuulleet ne asiantuntijat ja sitten tehneet siitä mietinnön, ja lopputulos olisi ollut likipitäen sama. Vielä totesin, että otetaan nöyrä asenne, todetaan, että meille voi jäädä tänne sellaisia puutteita, joita emme huomaa, vaikka hyvää työtä olimme tehneetkin: Otetaan nöyrä asenne ja todetaan, että voi olla, että tätä joudutaan korjaamaan hyvinkin pian. Tämä nosti mielialan valiokunnassa taistelukuntoon, niin että valiokunta sitten yksimielisesti puheenjohtaja Väistön johdolla päätti, että teemme mietinnön ja tuomme sen isoon saliin, ja näin tapahtui ja tehtiin tämä lainsäädäntö, joka sitten tuli joulukuussa 99 voimaan ja on nyt ollut siis jo pian viisi vuotta voimassa.

Tässä todettiin, että kokemusta ei ole vielä saatu. Kyllä tästä aika paljon on kokemusta saatu kuitenkin monilta osin. Oikeustapauksia on yllättävän vähän. En nyt tiedä sitten — ed. Heidi Hautala peräänkuulutti vähän niitä oikeustapauksia lisää. Toisaalta tämä on tietysti hyvä, jos niihin on aihetta, mutta toisaaltahan jos oikeustapauksia ei ole ilmennyt, se on tietysti osoitus siitä, että lainsäädäntö on perustaltaan kohtalaisen hyvä. Vedän tästä myös sen johtopäätöksen, mutta myönnän, että on joitakin asioita tullut esille, joissa voisi olla hyvä, että tarkennusta saataisiin aikaan. Kun tätä historiaa ajattelin ja muistelen, niin totean, että on ilo lukea tätä selontekomietintöä sittenkin, kun täällä todetaan, että itse lainsäädännössä ei mitään suuria puutteita ole. Varmaankaan kaikilta osin hallinto ei ole vieläkään omaksunut tätä julkisuuslainsäädännön periaatetta ja tätä uudistuksen ajatusta kaikilta osin riittävästi, ja se vie oman aikansa, koska voi sanoa, että meillä oli ennen salassapitolainsäädäntö ja tässä yhteydessä laadittiin julkisuuslainsäädäntö ja askel oli aika mittava.

Täällä todetaan uudistuksen tavoitteet: viranomaisten toiminnan avoimuus, valmistelun julkisuus, hyvän hallintotavan omaksuminen, tietojen saaminen viranomaisten käsiteltävistä asioista, yksilöiden ja yhteisöjen vaikutusmahdollisuuksien lisääminen yleisten asioiden hoidossa ja edelleen sitten salassapitoperusteiden selkeyttäminen ja salassapidon ja vaitiolon suhteen säänteleminen ja salassapitosäännösten keskittäminen julkisuuslakiin. Nämä ovat tärkeitä, mutta hyvin vaikeita asioita, ja tässä aina erilaiset arvot ja tavoitteet törmäävät toisiinsa. Niin kuin edellä yritin antaa ymmärtää, kokonaisuus on sittenkin varsin onnistunut, ja henkilökohtaisesti voin jopa olla ylpeä, että silloin teimme näinkin hyvän lainsäädännön yhdessä hallituksen asianomaisten virkamiesten kanssa.

Tällainen nöyryys tässä oli takana, ja todellakin nyt totean, että kyllä me säästimme yhteiskunnan varoja, monien tahojen varoja, ja kokonaishomma saatiin nopeasti eteenpäin, kun silloin tämä vietiin loppuun ja nyt voimme tässä selontekona käsitellä.

Herra puhemies! Näihin yksityiskohtiin en tämän syvemmälle mene, mutta tässä yhteydessä, kun julkisuusasioista puhutaan, en malta olla sanomatta sitä, mikä omaa mieltäni tällä hetkellä ehkä kaikkien eniten askarruttaa, ja se on näiden lukemattomien EU-asioiden käsittely täällä meidän hallinnossamme tai nimenomaan eduskunnassa ja valtioneuvostossa. Meillä on kymmenittäin asioita joka viikko suuressa valiokunnassa. Suuri valiokunta kokoontuu suljettujen ovien takana ja tekee tärkeitä, aika ajoin Suomea lopullisesti sitovia päätöksiä koko kansaa koskettavista ja jopa kansainvälistä ulottuvuutta omaavista asioista.

Ymmärrän hyvin ja varmasti kaikki ymmärtävät, että kun asiat ovat kesken ja niissä on muiden maiden kannanottoja ja Suomen hallituksen neuvottelutavoitteita ja joskus liikesalaisuuksiin rinnastettavia näkökohtia, niistä ei voida julkisuuteen vuodattaa tietoja. Mutta sittenkin koko tämä meidän julkishallintomme perusperiaate, että meillä on tämä sali, jossa on lehterit, tiedotusvälineet ja avoin seurantamahdollisuus, on muuttumassa nopeaa vauhtia yhä kattavammin suuren valiokunnan salaiseksi työskentelyksi todella tärkeissä lainsäädäntöasioissa.

Mitä tässä asiassa voitaisiin tehdä? Meillähän on niin sanottu Tiitisen työryhmä, joka miettii EU-asioiden käsittelyjärjestyksen uudistamista, ja tämäkin asia on siellä ollut esillä. Olen sitä muutaman kerran nostanut esille ja tiedän, että se on tavattoman vaikea asia käytännössä hoitaa, mutta jotakin pitäisi tehdä, että avoimuus, julkisuus, läpinäkyvyys myös EU-asioissa palautuisi tai nousisi siihen arvoon, missä sen pitäisi olla verrattuna kotimaiseen lainsäädäntötyöhön. Tietysti valiokunnat meilläkin käsittelevät lakiesitykset salassa, suljetuin ovin, mutta sitten kun ne ovat täällä isossa salissa, kaikki on avointa ja seuranta on ja demokratia toteutuu sitä kautta, että avoimesti päätökset tehdään. Tämä ei toteudu tänä päivänä EU-asioiden osalta, ja suuressa valiokunnassa ja uuden perustuslain myötä pian ehkä likipitäen kaikki meidän poliittiset asiamme valmistellaan niin ja viedään varsin pitkälle, jopa päätösasteelle asti, että tänne jää sitten lakien muuttaminen niiden päätösten mukaisiksi aika teknisesti. Tämä on iso kysymys, jota pitäisi vakavasti selvittää.

Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kankaanniemi otti hyvin tärkeän asian esille eli EU-asioiden käsittelyn julkisuuden Suomessa. Oikeastaan yksi tämän selonteon ja sitä seuraavan mietinnön puutteita onkin se, että se ei oikeastaan juurikaan ota esille EU-asiakirjojen käsittelyä Suomessa. Kuitenkin tässä on selvä yhteys Euroopan unionin toimielimiä sitovaan avoimuusasetukseen, jossa on tiettyjä aika väljiä ja tulkinnanvaraisia määräyksiä siitä, kuka tekee EU-asiakirjan luovuttamisesta jäsenmaassa lopullisen päätöksen.

Ed. Kankaanniemi oli oikeassa siinä, että EU-asioiden käsittely eduskunnassakin pitäisi avata. Uusi perustuslakisopimus sellaisena, kuin se nyt on, itse asiassa antaa tähän mahdollisuuden, koska lainsäädäntömenettely on siinä vihdoinkin julistettu avoimuuden sfääriksi, ja se tarkoittaa myöskin loogisesti sitä, että lainsäädäntöön liittyvien asiakirjojen täytyy olla julkisia. Tällä tavalla myöskin eduskunta voi avata suuren valiokunnan ovet lainsäädäntömenettelyssä.

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Todella toivon, että näin on, että parannusta tapahtuu, jos tämä uusi perustuslaki EU:lle saadaan aikaiseksi, mutta esimerkiksi palveludirektiivin osalta tilanne on nyt hyvin hankala, kun siinäkin todella kansalaisia koskevista perusasioista on kysymys ja sen valmistelu ainakin vielä on liian salaista.

Yksi malli, jota on pohdittu tässä suhteessa ja toivoisin eduskunnassa laajasti pohdittavan, on se, että näitä asioita tuotaisiin entistä enemmän tänne isoon saliin käsiteltäväksi, ja sellaista ajatusta siellä on pohdittukin, että esimerkiksi torstaisin olisi kyselytunnin jälkeen varattu tietty (Puhemies koputtaa) aika, jona käsiteltäisiin EU-asioita.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Nyt käsittelyssä oleva selonteko on mielestäni erittäin tärkeä ja tulee erittäin merkittävään aikaan. Julkisuuslaki, joka tuli voimaan 1.12.99, on mielestäni, koko lakipaketti, erittäin tärkeä, koska nykypäivänä tiedon määrä on aivan käsittämättömän suuri ja ennen kaikkea, toinen seikka, tiedonkäsittelyn välineet ovat kehittyneet viimeisten vuosikymmenten aikaan jättimäisin harppauksin. Jos verrataan esimerkiksi 50- ja 60-lukua ja tätä päivää, niin näillä kahdella ajalla tässä mielessä ei kovin paljon enää ole toistensa kanssa tekemistä.

Julkisuuslainsäädännön kokonaisuudistuksen tavoitteena oli "lisätä viranomaisten toiminnan avoimuutta ja valmistelun julkisuutta, tehostaa julkisuusperiaatteen toteutumista julkisten tehtävien hoidossa, edistää hyvän tiedonhallintatavan omaksumista asiakirja- ja tietohallinnossa, parantaa mahdollisuuksia saada tietoja viranomaisten käsiteltävistä asioista ja siten lisätä yksilöiden ja yhteisöjen vaikutusmahdollisuuksia yleisten asioiden hoidossa". Tämä tavoite on ollut erittäin kunnianhimoinen. Kun lakipaketti tuli voimaan, on erittäin tärkeää, että sen toteutumista seurataan aktiivisesti. Tosin olen hieman siitä pahoillani, että edustajien keskuudessa tämä aktiivisuus tällä hetkellä ei kovin hyvältä näytä, mutta ehkä voi sarkastisesti todeta, että määrä korvaa laadun. (Ed. Seppo Lahtela: Paranemaan päin!) — Paranemaan päin kuulemma vielä, ed. Lahtela todistaa sieltä salista ansiokkaasti. — Joka tapauksessa tämä vaativa lakiuudistus on tapahtunut ja seuranta on meneillään, mitä pidän erittäin suuressa arvossa.

Mielestäni avoimeen demokraattiseen yhteiskuntaan kuuluu hallinnon julkisuus ja läpinäkyvyys. On ymmärrettävää, että on tiettyjä salattuja toimintoja, mutta suurimman osan kaikista asioista on oltava julkisia ja asiakirjojen julkisia. Niissä valtioissa, joissa tätä menettelyä ei ole, huudetaan demokratian perään, huudetaan kansanvallan perään ja siinä samalla, kun tätä tehdään, kaivataan ankarasti sitä tilannetta, että julkisuus toimisi oikeasti. Tästä äsken mainitusta ympäri maailmaa saamme lukea päivittäin lehdistä esimerkkejä ja nähdä televisiosta mitä karmeimpia tapauksia. Oikeastaan kaikkien niiden takana on se, että siellä asiat eivät ole julkisia ja julkisuuden puuttumiseen yleensä valitettavasti erilaisina lieveilmiöinä kuuluu esimerkiksi korruptio.

Tarkastelen tätä julkisuutta vielä kansanedustajan kannalta hieman. Demokratian kannalta, kuten sanottu, julkisuus on erittäin tärkeä asia. Perustuslakiinhan tämä asia on otettu 12 §:n 2 momentin kohtaan, jossa lyhyesti todetaan: "Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta." Mielestäni perustuslain 12 §:n 2 momentti sanoo tämän julkisuuslakipaketin asian lyhyesti ja ytimekkäästi yhdessä kappaleessa ja selkeästi. Nimenomaan kun se on perustuslakiin otettu pykälä, sen arvo on mielestäni erittäin suuri ja se lisää nimenomaan valtavasti sen painoarvoa.

Toinen asia, johon haluan kiinnittää huomiota, on kansanedustajan tiedonsaantioikeus, perustuslain 47 §:n 3 momentti. Perustuslakihan tuli voimaan 1.3.2000. Nimenomaan perustuslakivaliokunta on silloin antaessaan mietintöä tätä asiaa korostanut, että kansanedustajalla on tiedonsaantioikeus, koska kun lakeja säädetään, onhan aivan kummallinen tilanne, jos siihen lakiin liittyviä tietoja ei voi saada. Miten voi sellaista lainsäädäntöä säätää, jonka taustatietoja ei voi käyttää sillä hetkellä, kun lakia säädetään?

Olen itse tähän asiaan törmännyt viimeisen vuoden aikana neljä viisi kertaa pyytämällä ympäristöministeriöstä tiettyjä tietokantoja Natura 2000 -hankkeeseen liittyen kirjallisesti. Viimeinen kielto tuli, että asiakirjoja ei voida myöntää. Olen sitä erittäin voimakkaasti protestoinut, eikä kansanedustajan työtä saa vaikeuttaa tällä tavalla, varsinkin kun kysymyksessä eivät ole salaiset tiedot, vaan kysymyksessä ovat julkiset tiedot. Ne salaiset tieto-osiot, mitä siellä näihin tietokantoihin liittyy, olen aina rajannut asiakirjapyyntöni ulkopuolelle. Silti vastaus on aina ollut: "Salaisia tietoja ei voida antaa." Miten salaisia tietoja ei voida antaa, kun niitä en ole koskaan edes pyytänyt?

Tässä asiassa tullaan siihen kamalaan perustotuuteen, että tässä asiassa julkisuus ei toimi. Mielestäni asia on erittäin vakava ja siihen pitää kiinnittää vakavaa huomiota, koska se pudottaa koko eduskuntalaitoksen työltä pohjan pois. Se aiheuttaa sen tilanteen, että jonkun ministeriön harkintavalta nousee tässä asiassa eduskunnan yläpuolelle. Eduskunnan on pidettävä arvovallastaan kiinni, mitä vakaasti ja hartaasti toivon ja minkä onnistumiseksi teen parhaani omalta osaltani, mutta jos tätä julkisuusperiaatetta tässä asiassa, kansanedustajan tiedonsaantioikeutta, ei vaalita, miten kansanedustuslaitoksen ja demokratian ja kansanvallan siinä sodassa käy? Veikkaanpa, että kovin huonosti. Siksi teen seuraavanlaisen esityksen: Esitän, että eduskunta tutkii kansanedustajan tiedonsaantioikeuden toimivuuden perustuslain 47 §:n mukaisesti koskien tekemiäni asiakirjapyyntöjä ympäristöministeriöstä viimeksi kuluneen vuoden aikana.

Mielestäni tällä kansanedustajan tiedonsaantioikeudella on eduskunnan työn kannalta erittäin suuri merkitys ja siihen pitää kiinnittää huomiota, jotta kansanvalta ja demokratia tässä maassa toimisi.

Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Siinä määrin kuin olisi kysymys kansanedustajan yleisen tiedonsaantioikeuden selvittämisestä, mielestäni tällainen ehdotus olisi aivan perusteltavissa, mutta epäilen, että olisi täysin järjetöntä ja suhteetonta lähteä nyt tutkimaan yksittäistä tapausta ihan täysistunnon päätöksellä.

On kuitenkin todettava, että tämä uudessa perustuslaissa turvattu kansanedustajien tiedonsaantioikeus on yksittäisen edustajan kohdalta rajattu. Mielestäni se on aivan perusteltua. Laissa todetaan, että yksittäinen kansanedustaja saa tarpeelliset tiedot, mutta sitten, mikä on kiinnostavaa, että eduskunnan toimielimillä on rajoittamaton tiedonsaantioikeus. Tätä oikeutta mielestäni eduskunnan toimielimet, muun muassa valiokunnat, eivät osaa käyttää riittävästi hyväkseen. Luonnollisesti niiden tietojen saamiseen liittyy sitten vaitiolovelvollisuus, jos kyse on salassa pidettävistä tiedoista, mutta eduskunnan toimielimillä on paljon eduskunnan tiedossa olevaa laajempi eli rajoittamaton tiedonsaantioikeus.

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Hoskonen on aivan oikeassa. Tässä Natura-asiassa tietoa pitää saada, se on lähtökohta. Kysyn ed. Hoskoselta, mitä tarkoititte, kun sanoitte, että esitän, että eduskunta tekisi tällaisen päätöksen. Oletteko jättänyt kirjallisesti esityksen, vai oliko tämä vaan muotoiltu tällä tavalla? Jos se on esitys, joka on äänestykseen tarkoitettu, niin tietysti mielelläni sitten otan varsinaisen puheenvuoron ja kannatan sitä, mutta se ei taida täyttää niitä muotoja. Onko tarkoitus tehdä näin?

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Tässä ed. Heidi Hautala on käyttänyt hyviä puheenvuoroja. Hän totesi kuitenkin tuossa, että eduskunnan valiokunnat esimerkiksi eivät ole osanneet käyttää tätä perustuslain suomaa oikeutta hyväkseen. Haluaisin kuitenkin tähän todeta vastauspuheenvuorona, että esimerkiksi ympäristövaliokunnassa on keskusteltu tämän tyyppisistä asioista ja on punnittu tätä mahdollisuutta ja sen käyttöönottoa eri tavoin eri vaiheissa ja aina sitten katsottu, onko asia ikään kuin sen arvoinen ja tyyppinen, että näin pitäisi menetellä, mutta kuitenkin tätä on siis käytetty ainakin pohdintamielessä.

Pentti Tiusanen /vas:

Puhemies! Käytänkin paikaltani puheenvuoron.

Tässä keskustelussa se, mitä on ed. Heidi Hautala muun muassa maininnut kansalaisjärjestöjen roolista ja julkisuudesta ja julkisuuslainsäädännön avoimuustavoitteesta, on hyvin tärkeä asia. Useimmiten todellakin tapahtuvat nämä asiat myös kunnallisella tasolla, mihinkä ed. Kähkönen viittasi omassa puheenvuorossaan, ja hyvin helposti kuntatasolla tuodaan esiin se, että asia on kesken taikka että siitä ei pitäisi puhua, koska ei ole tehty päätöksiä. Tällaisessa tilanteessa niin sanottuun salaisuuden verhoon myöskin verhotaan vastaus, vaikka kysyjänä voi olla kaupunginvaltuutettu, joka saattaa olla sitten vaikka kaupunginhallituksen jäsenenä ja muissa luottamustehtävissä. Hänkään ei saa näitä tietoja johtuen tästä keskeneräisyyskaavusta, joka tekee asiasta ikään kuin ei-julkisen.

Kuitenkaan oman käsitykseni mukaan tällaisia niin kutsuttuja ei-julkisia taikka ei-kerrottavia kysymyksiä ei kuntahallinnossa ole. Myös valtuutetulle tulee kertoa avoimesti, mistä on kysymys, mitä viranomaiset valmistelevat, minkä tyyppistä valmistelua on menossa. Tämä onkin asia, jossa on vielä paljon tehtävää. Kunnat varmasti poikkeavat toisistaan, ja uskon, että tässä on myös eteenpäin päästy.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Esitän seuraavassa muutamia ajatuksia ja asioita julkisuuslain toimivuudesta käytännön elävän elämän kannalta tarkasteltuna.

Aina vain monimutkaistuva yhteiskunta ja sen kaikkinainen toiminta on saatava entistäkin avoimemmaksi, jos aiotaan turvata kansalaisten oikeudet ja mahdollisuudet käytännön elämässä. On valitettavasti todettava, että jo pelkästään monimutkainen byrokratia aiheuttaa sellaisia ongelmia, jotka vaikeuttavat tuota jokapäiväistä elämää monen monen ihmisen osalta. Joka tietää ja taitaa parhaiten kaikki byrokratian koukerot, pärjää myös elämässä paremmin.

On aivan oikein, että viime vuosina on panostettu organisaatioiden ja niiden palveluksessa olevien henkilöiden palvelualttiuteen ja avoimuuteen. On myönnettävä, että on saatu myös paljon hyvää aikaan. Suomalaista yhteiskuntaa voi hyvällä syyllä sanoa avoimeksi yhteiskunnaksi. Valitettavasti on myös todettava, että edelleenkin on aivan liian paljon palvelutehtävissä ihmisiä, jotka eivät tiedosta tehtäväänsä toisten ihmisten palvelijoina. Mieluummin salataan ja pantataan tietoa kuin ohjattaisiin oma-aloitteisesti niiden tietojen pariin, joita asiakas tarvitsee ja joilla hän ongelmansa saisi ratkaistua. Käytin tarkoituksella sanaa asiakas, koska varsinkin julkisorganisaatiossa palvelua hakevaa ihmistä ei vielä tänäkään päivänä aina asiakkaaksi ymmärretä. Siihen olisi saatava parannusta aikaan.

Mielestäni julkisia palveluita ja toimia arvioitaessa pitäisi ottaa lähtökohdaksi, että mitä vaikeampi on asia, sitä avoimempi pitää olla. Näin ratkeaisivat monet kiperätkin ongelmat. Tältä osin on vielä paljon parannettavaa yhteiskunnassamme. Aivan liian usein puheissa ja sanoissa korostetaan avoimuutta, mutta käytännön toiminnassa salaillaan ja peitellään. Täälläkin on tullut siitä hyviä esimerkkejä. Kaksinaismoraali kukoistaa, ja julkishallinto saa runsaasti kielteistä palautetta toiminnastaan. Sitä me näemme lehtien yleisönosastoista ja kuulemme kansanradiosta, Hannu Karpon ohjelmista, saamme kansanedustajina sähköpostina päivittäin jne.

Vastaisuudessa julkisorganisaatioiden tulisi panostaa koulutuksessa nimenomaan palvelualttiuden ja avoimuuden vahvistamiseen kaikessa toiminnassa. Virkamiehistä pitää tehdä palvelijoita, ja heidät pitää saada ymmärtämään, että ihmiset, jotka palveluita hakevat, ovat heidän asiakkaitansa ja he toimivat juuri heitä varten.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tämä kansalaisten tiedonsaantioikeus on erinomaisen hyvä asia, ja hallintovaliokunnan mietintö julkisuusperiaatteesta tukee myöskin tätä asiaa.

Tässä tietysti on myöskin toinen lähtökohta olemassa, sellainen että on monta kertaa tullut mieleen, että kunnallisella tasolla kansalaisten tiedonsaantioikeus on liiankin laaja olemassa, niin että sen perusteella voidaan merkittävästi häiritä virastoelämää ja puuttua sellaisiin asioihin, mitkä eivät kansalaisille edes kuulukaan.

Mutta, herra puhemies, tähän asiaan liittyen ed. Hoskosen esille ottama kansanedustajien tiedonsaantioikeus, niin kuin se on ymmärretty ja nähty ja nähdään perustuslain hengessä, ei toimi eikä pelaa. Herra puhemies! Siinä mielessä toivon, että saisi tukea ed. Hoskosen esittämä ajatus siitä, että annettaisiin teräväkin kanta sellaisenaan äänestyksen kautta taikka muuten, lausumana, että tämän pitäisi toimia ja pelata. Lämpimästi olen kannattamassa, jos siihen semmoinen muotoilu löytyy, että se pystytään pöytäkirjoihin täällä eduskunnassa myöskin läpi jyräämään.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Juuri saamani selvityksen perusteella tässä asiassa vedän tekemäni esityksen pois, koska tämän asian yhteydessä tätä äsken mainittua kansanedustajan tiedonsaantioikeutta ei voi käsitellä. Mutta kuitenkin pari asiaa sen lisäksi.

Tietenkin tällainen äsken tekemäni esitys menee kokemattomuuden piikkiin uudelle kansanedustajalle. Mutta joka tapauksessa kuitenkin korostan sitä edelleen, että jos kansanedustaja ei omassa työssään saa tietoja, niin mielestäni se selkeästi koskee julkisuuslainsäädäntöä, koska se on hieman pitemmälle jalostetumpi muoto tiedonsaantioikeudesta. Kun lakeja säädetään, niin perusteiden saaminen, kansanedustajan tiedonsaaminen, on mielestäni aivan perusasia, johon pitää kiinnittää huomiota, ja jollei tämä asia toimi, niin on iso iso pala demokratiasta pois. Miten voi säätää lakeja, jos perusteita ei pysty selvittämään itselleen? Se on aivan käsittämätön yhtälö, joka ei minun päähäni mahdu, ei sitten millään.

Se, että yksittäinen ministeriö pistää asiakirjat piiloon omalla mielivallallaan, on myös vakavaa eduskunnan arvovallan alentamista, koska sehän tarkoittaa sitä, että ministeriö on mennyt eduskunnan arvovallan yläpuolelle ja pidän sitä erittäin vakavana ja paheksuttavana. Jatkan tätä työtä kansanedustajan tiedonsaantioikeuden toteutumiseksi ja niiden äsken mainittujen tietojen saamiseksi.

Mitä tulee ed. Heidi Hautalan äsken sanomaan kommenttiin siitä, että kansanedustajan tiedonsaantioikeus on suppeampi kuin valiokunnan, niin näinhän se on, mutta perustuslaissa nimenomaan sanotaan, että tiedonsaantioikeus ei koske valmisteilla olevaa valtion talousarviota eikä salaiseksi julistettuja asiakirjoja, kun taas ymmärtääkseni valiokunta joissakin tapauksissa pystyy näitä salaisiakin tietoja saamaan, jolloin tietysti edustajaa sitoo siinä asiassa ankara vaitiolovelvollisuus. Mutta mielestäni tässä asiassa, mistä minä puhun nyt, ei ole kysymys minkäänlaisista salaisista asiakirjoista, vaan siitä, että yksittäinen viranomainen on mielivaltaisesti määritellyt jotkut asiat salaisiksi, vaikka ne eivät sitä ole. Siksi tähän asiaan pitää eduskunnan kiinnittää huomiota.

Olen vakuuttunut siitä, että tähän asiaan saadaan parannus, koska jos tietoja ei saa ja pahimmillaan kansanedustaja joutuu käyttämään vaikka rahaa ostaakseen tietoja sitä varten, että lakia valmistellaan, mielestäni tilanne on silloin demokratian ja julkisuusperiaatteen kannalta suorastaan vaarallinen, koska eihän demokratian toteutuminen ja tietojensaanti voi olla rahasta kiinni. Allekirjoittaneelle on tehty selkeä tarjous, että osta niitä joitakin tietolomakkeita rahalla. Mutta eihän siinäkään ole mitään järkeä, että kansanedustaja rupeaa ostamaan tietoja lainvalmistelua varten — 25 000 lomaketta á 0,7 euroa. Sen tietää, että se on kohtuullisen kallista lainsäädäntöön valmistautumista.

Tästä asiasta ei tämän enempää.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Kun me keskustelemme siitä, mikä on kansalaisen oikeus saada tietoja elämäänsä liittyvästä päätöksenteosta, joka tapahtuu varsin usein nimenomaan kuntatasolla, tai yleensäkin kunnan toiminnasta, niin kyllä katsoisin itse, että ei ole olemassa sellaisia alueita, joista kuntalainen ei voisi kysyä asioitten perään, kääntyä virkamiesten taikka kunnallisten toimihenkilöiden puoleen. Näin ollen tämä oikeus, johonka liittyy sitten myöskin velvollisuus toimihenkilöiden toimesta antaa tietoja ja vastata asiallisesti, niin se on hyvin tärkeä, tällainen lähtökohtaisesti positiivinen tilanne.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Selvyyden vuoksi, koska ymmärsin, että ed. Tiusanen intoutui puhumaan äsken oman puheenvuoroni jatkoksi perustellen kuntalaisen tiedonsaantioikeutta, kehottaisin ed. Tiusasta kääntymään Haminan kaupungin puoleen ja selvittämään ne ongelmat, mitkä siellä ovat yliaktiivisen kuntalaisen tiedonsaantioikeuden tarkoitusperät: tarkoitusperänä häiritä kunnan eli kaupungin toimistojen, virastojen toimintaa.

Tässä jossakin se rajanveto menee, ja silloin, kun se menee tänne häiriköinnin puolelle, niin tämä asia ei myöskään siltä rintamalta toimi, ja siihen ei viranomaisilla eikä yhteisöillä ole aseita eikä toimintoja olemassa. Tässä tapauksessa tämä toiminta perustuu siihen, että kaikki paikat poliisia myöten ovat saman henkilön, aktivistin, toimintojen kautta olevia valituksia täynnä, kun kaikki ovat muka jäävejä käsittelemään kaiken karvaisia pieniäkin asioita.

Tämän osalta olen itse ollut vähän lojaali tälle asialle ja katsonut sivusta, mutta kun on nyt päässyt tavallaan tähän noidankehään mukaan, niin enää en katso sivusta, vaan pyrin vaikuttamaan siihen, että nämäkin näkemykset tulisivat huomioon otetuiksi, että tämä asia ei voi sieltä toiselta laidalta vuotaa yli, niin että häiritään ja toiminnalla vaikeutetaan viranomaisten ja näitten yhteisöjen, julkislaitosten, toimintaa ja päätöksentekoa.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Seppo Lahtelan puheenvuoroon haluaisin vastata vielä sen, että tietysti häirintä on kielteistä ja sitä ei pidä hyväksyä, jos se sellaista on ja sellaiseksi todetaan. Mutta en usko, että Hamina, etenkin kun siihen on nyt Vehkalahti liittynyt, Hamina—Vehkalahti, tämä kuntafuusio, olisi niin heikko kunta, ettei se pystyisi asiaa hoitamaan, ilman että lainsäädännöllä alettaisiin tämän tyyppisiä asioita ratkoa.