Täysistunnon pöytäkirja 68/2005 vp

PTK 68/2005 vp

68. TIISTAINA 7. KESÄKUUTA 2005 kello 23.35

Tarkistettu versio 2.0

2) Hallituksen esitys laeiksi Yleisradio Oy:stä annetun lain muuttamisesta sekä valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 5 luvun kumoamisesta

 

Markku Laukkanen /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Vielä kerran, onko tämä nyt viides vai kuudes liikenne- ja viestintävaliokunnan mietintö tähän putkeen. Tietysti tässä olisi ollut aineksia kattavaankin yleisradiopoliittiseen keskusteluun, mutta ehkä toinen käsittely antaa siihen sitten tilaisuuden. Tällä kertaa tyydyn nyt mietinnön esittelyyn, ja esimerkiksi kansainvälisen vertailun tämän kaikkein keskeisimmän asian eli hallintomallin osalta otan esiin sitten toisessa käsittelyssä.

Todellakin pidän tätä lakiuudistusta erittäin merkittävänä erityisesti tämän hallintomalliuudistuksen osalta. Yleisradio-yhtiön hallituksen ja hallintoneuvoston välistä työnjakoahan tässä tarkennetaan. Yleisradio Oy:n toimitusjohtajan valinta siirretään hallituksen tehtäväksi. Hallintoneuvoston tehtäviin tulee kuulumaan jatkossakin päättäminen Yleisradio Oy:n toiminnan laajuudesta ja suuntaviivoista sekä julkisen palvelun tehtävän toteutumisen valvonta. Hallintoneuvosto valitsee yhtiölle hallituksen, siis ulkopuolisen hallituksen, ensimmäistä kertaa yhtiön historiassa, ja sen jäsenet edustavat monipuolisesti yhtiön keskeisten tehtävien toiminnan kannalta tärkeää asiantuntemusta. Pykälään on otettu vielä säädös, että hallituksen jäsenet eivät saa olla hallintoneuvoston jäseniä eivätkä kuulua yhtiön toimivaan johtoon.

Myöskin tähän Yleisradio-yhtiön julkisen palvelun tehtävään ehdotetaan tarkennuksia, jotka koskevat muun muassa lapsille suunnatun ohjelman ja viihteen tarjontaa sekä suvaitsevuuden ja monikulttuurisuuden tukemista. Tällä tavalla täsmennetään, osittain myöskin laajennetaan, julkisen palvelun käsitettä.

Myöskin Valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain toimilupamaksua koskeva 5. luku kumotaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tv-toiminnan harjoittajat eivät ole velvollisia maksamaan toimilupamaksua enää kokonaan digitaaliseen televisiotoimintaan siirtymisen jälkeen. Tämä koskee siis kaupallisia tv-toimijoita, kaupallisia tv-yhtiöitä, joilla tämä maksu on tähän saakka ollut ja on edelleenkin, kunnes analoginen toiminta kokonaan loppuu, mistä jo Yleisradion hallintoneuvoston kertomuksen yhteydessä täällä keskusteltiin.

Vielä jonkun verran haluan tätä mietintöä avata. Ensin vielä tämä hallituksen nimeäminen. Hallituksen esityksessähän lähdettiin siitä, että säädetään nimenomainen kielto siitä, että hallituksen jäsen ei voi olla hallintoneuvoston jäsen eikä kuulua yhtiön muuhun ylimpään johtoon. Valiokunta yhtyy tähän ja katsoo, että ehdotettu kielto on omiaan selkiyttämään vastuunjakoa toisaalta hallituksen ja sen alaisen ylimmän johdon välillä ja toisaalta hallituksen ja sitä valvovan hallintoneuvoston välillä. Valiokunta pitää sen vuoksi nyt ehdotettua kieltoa kannatettavana.

Hallintoneuvoston tulee hallituksen esityksen mukaan hallitusta valitessaan ottaa huomioon, että hallituksessa on molempien kieliryhmien edustus ja että hallitus omaa riittävän monipuolista, kattavaa asiantuntemusta. Tämähän tarkoittaa yhtiön kohdalla erityisesti asiantuntemusta, joka liittyy julkisen palvelun tehtävään, yritysjohtamiseen, talouteen, viestintään, viestintäteknologiaan, kulttuuri- ja sivistyselämään. Toiminnan kannalta on hyvin tärkeätä, että hallituksen jäsenet edustavat mahdollisimman monipuolisesti eri alojen asiantuntemusta, varsinkin siten, että siihen yhdistyy myös julkisen palvelun asiantuntemus.

Tässä yhteydessä haluan vaan sivulauseessa todeta sen, että tässä muodossa tällainen ulkoinen hallitus on ainutkertaista eurooppalaisessa yleisradioperheessä. Yleisradio itsehän kokeili tällaista niin sanottua sekamallia, joka koostui ulkoisista asiantuntijoista sekä yhtiön sisäisistä toimivan johdon edustajista, mutta siitä kahden kolmen vuoden kokeilun jälkeen aikanaan luovuttiin.

Tätä hallituksen esitystähän valmisteli parlamentaarinen Televisiotoiminta ja Yleisradio Suomessa 2010 -työryhmä, niin sanottu Niemelän työryhmä, joka suositteli hyvään hallintokäytäntöön viitaten, että Yleisradio Oy:n hallitukseen ei valittaisi jäseniä yhtiön toimintaa valvovista elimistä, mikä tarkoittaa, että siihen ei valittaisi eduskunnasta edustajia.

Valiokunnan enemmistö lähti mietinnössä siitä, että Yleisradion tulee toimia eduskunnan valvonnassa, eduskunnan vastuulla, minkä vuoksi lakiin ei oteta säännöksiä, jotka rajoittavat vapautta päättää yhtiön hallituksen jäsenistä ehdotettua laajemmin. Eli valiokunta pitää hallituksen esityksessä valittua linjaa hyvänä, jonka mukaan eduskunnan valitseman hallintoneuvoston vapautta päättää yhtiön hallituksen jäsenistä ei rajoiteta nyt ehdotettua laajemmin. On tärkeää, että hallintoneuvostolla on suvereeninen päätäntävalta julkisen palvelun tehtävään perustuvan omistajaohjauksen toteuttamisessa. Omistajaohjauksen tärkein tehtävähän on varmistaa julkisen palvelun tehtävän toteuttaminen yhteiskunnallisesti hyväksyttävällä tavalla, eli tässä katsannossa tällä halutaan alleviivata sitä kokonaisrakennetta, että kun puhutaan, että Yleisradio on eduskunnan radio ja televisio, eduskunta valitsee hallintoneuvoston ja sen kautta toteutuu sitten omistajaohjaus.

Kysehän ei ole siitä, että Yleisradio olisi markkinaehtoisesti toimiva yritys. Yleisradio saa toimeksiannon eduskunnalta ja hakemukseen perustuen sitten rahoituksen valtioneuvostolta, kuten esimerkiksi tänään hallintoneuvosto on päättänyt tehdä ehdotuksen tv-luvan hinnan nostamisesta 3,5 prosentilla. Ehdotus on tehty valtioneuvostolle, joka sitten aikanaan päättää, suostuuko tähän vai ei. Lähtökohta on tietysti, että valtioneuvosto tulee siihen suostumaan. Tässä rakenteessa ulkoisen hallituksen valinta merkitsee, totta kai, suurta haastetta omistajaohjauksen toteuttamiselle ja suuri vastuu jää nyt hallintoneuvostolle.

Julkisesta palvelusta muutama sana. Yleisradiosta annetun lain mukaan yhtiön tehtävä on tuoda täyden palvelun tv- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Tämä on hyvin olennainen kysymys: jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin, asutaan missä tahansa, sama ohjelmisto samalla hinnalla. Eli julkisen palvelun määritelmässä täysi palvelu kattaa kaikki ohjelmatyypit, kun mitään ohjelmatyyppiä ei nimenomaan haluta rajata sen ulkopuolelle. Tämä on hyvin olennainen kysymys. Näin ollen ei lähdetä ohjelmakohtaisesti määrittelemään, mikä on julkista palvelua, mikä ei. Mutta erityisesti valiokunta haluaa korostaa sivistys- ja tasa-arvonäkökohtia ohjelmistossa, mahdollisuutta oppimiseen, itsensä kehittämiseen, lapsille suunnattuja ohjelmistoja sekä hartausohjelmia ja velvollisuutta kohdella ohjelmatoiminnassa yhtäläisin perustein suomen- ja ruotsinkielistä väestöä, tuottaa palveluja saamen, romanin ja viittomakielellä sekä soveltuvin osin myös maan muiden kieliryhmien kielillä. Tässä totean vaan, että muun muassa venäjän kielen tarve myöskin yleisradiopalveluiden osalta kasvaa kohisten. Suomessa asunee tiettävästi jo noin 60 000 venäjää äidinkielenään puhuvaa henkilöä.

Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitetty pöytäkirjahan on vahvistanut julkisen yleisradiotoiminnan määrittelyn pohjaksi kolme keskeistä periaatetta. Ensinnäkin on se, että julkinen yleisradiotoiminta liittyy jäsenvaltioiden tarpeisiin ja sen sisältö on niiden itsensä määriteltävissä, kukin jäsenvaltio siis itse päättää siitä. Toiseksi, julkinen yleisradiotoiminta liitetään jäsenvaltioiden yhteiskunnallisiin, demokraattisiin ja kulttuurisiin tarpeisiin. Ja kolmanneksi tärkeä asia: määrittely tukee viestinnän moniarvoisuutta. Eli valiokuntakin lähtee siitä, että laissa oleva julkisen palvelun määritelmä on tulkittava näiden peruslähtökohtien mukaisella tavalla.

Julkisen palvelun tehtävään, täyden palvelun ohjelmistoon, kuuluvat kaikki mahdolliset ohjelmistotyypit. Näin ollen sen ulkopuolelle ei pidä sulkea mitään ohjelmatyyppiä. Tämä on hyvin tärkeä asia. Siihen kuuluu yhtä lailla virikkeellinen viihde kuin myöskin ajankohtais- ja uutisohjelmat tai draama, mikä tahansa.

Sitten vielä toimilupamaksusta. Pidettiin hyvin tärkeänä sitä, että siinä mallissa, mihin jo aikaisemmin on poliittisella tasolla sitouduttu, pysytään. Toimilupamaksun lopettamisen aikaistamista valiokunta ei pidä tarkoituksenmukaisena, koska sehän käytännössä merkitsisi erittäin merkittävää vajetta yleisradiotoiminnan rahoitukseen. On selvä asia, että tämä nopeampi aikataulu Yleisradion pitkäjänteisen, vakaan rahoituksen turvaamisen kannalta on mahdoton.

Sitten vielä valiokunta käsitteli Yleisradio-yhtiön hallintoneuvoston kertomusta yhtiön toiminnasta vuosilta 2003—2004. Se on antanut todellakin niistä mietinnöt. Valiokunta on pitänyt hyvin tärkeänä ja välttämättömänä, että eduskunta voi hallintoneuvoston kertomuksen pohjalta käsitellä Yleisradion toimintaa säännöllisesti ja siten harjoittaa alaisensa Yleisradio-yhtiön ohjausta varsinkin nykyisessä Yleisradio-yhtiön muutosvaiheessa. Tätähän jo täällä kertomuksen yhteydessä käsiteltiin. Valiokunta katsoo nyt tässä mietinnössään, että samanlaista tarvetta käsitellä jatkossa yhtiön toimintaa vuosittaisen kertomuksen pohjalta ei ole olemassa.

Valiokunta ehdottaakin, että hallintoneuvosto antaa kertomuksen joka toinen vuosi, siten että vuodelta 2005 ei enää anneta erillistä kertomusta ja tämän jälkeen kertomus annetaan siten, että se käsittää Yleisradio-yhtiön toiminnan kahdelta vuodelta, mikä käytännössä tarkoittaa, että tätä sovelletaan sillä tavoin ensimmäisen kerran vuosia 2005—2006 käsittelevän kertomuksen osalta ja näin ollen näiden vuosien osalta uusi eduskunta vuonna 2007 saa sitten kertomuksen käsiteltäväksi. Tämä onkin ainoa pykälämuutos, joka tähän mietintöön ja lakiin sisältyy.

Tähän mietintöön liittyy kahden edustajan allekirjoittama vastalause, joka liittyy tähän yhtiön hallintomalliin ja jonka esittelystä varmasti sitten vastaa ed. Pulliainen.

Ja kuten sanottu, tämän voimaantulon tavoitteena on, että erityisesti uusi hallintomalli voisi astua voimaan ensi vuoden alusta lukien.

Erkki  Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Tulen esittämään yksityiskohtaisessa käsittelyssä, että lain 6 a §, sen 1 momentti, saa muodon: "Yhtiöllä on oltava hallitus, johon kuuluu vähintään viisi ja enintään kahdeksan jäsentä, jotka eivät saa olla valtioneuvoston, eduskunnan ja hallintoneuvoston jäseniä eivätkä kuulua yhtiön muuhun ylimpään johtoon."

Arvoisa puhemies! Sekä tässä valiokunnan mietinnössä että sen pohjalta valiokunnan puheenjohtajan tekemässä esittelyssä viitattiin niin sanottuun Niemelän työryhmän ehdotukseen nimeltään "Julkisen palvelun televisio- ja radiotoiminta 2010". Siinä käsitellään tätä hallintomallia, ja tuo työryhmä, joka oli siis parlamentaarinen työryhmä, päätyi yksimielisesti sivulla 62 seuraavaan suositukseen: "Hyvään hallintokäytäntöön viitaten työryhmä suosittelee, että yhtiön hallitukseen ei valittaisi jäseniä yhtiön toimintaa valvovista elimistä." Näitähän ovat juuri eduskunta, valtioneuvosto ja hallintoneuvosto. Siis yksimielinen ehdotus, jossa kaikki poliittiset puolueet, yhteiskunnalliset näkemyssuunnat, olivat mukana. Nyt valiokunnan enemmistö on ryhtynyt moukaroimaan tätä kohtaa selittelemällä sellaista, että siitä ei kukaan saa mitään selvää.

Arvoisa puhemies! Valiokunnassa on todella kaikessa olennaisessa asiassa, mikä kuuluu viestintäpolitiikkaan ja liikennepolitiikkaan, kaksi eri linjaa, ehkä enemmän kuin on koskaan valiokunnan historiassa ollut. Tulen siis tekemään tätä koskevan ehdotuksen yksityiskohtaisessa käsittelyssä.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Totean vain lyhyesti, että valiokunnan tämä kannanmuodostus perustui puhtaasti hallituksen esitykseen.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä ajattelin, että minä en sano tätä, mutta minä sanon sen nyt sitten kuitenkin, kun arvoisa puheenjohtajamme tämän asian otti esille. Siis meidän ehdotuksemme tuossa työryhmässä oli se, että tämä esitys on jo laissa, siis juuri se muotoilu, jonka tässä esitin. Mutta siinä yleishygieenisyyssyistä, kun siinä ei saanut olla eriäviä mielipiteitä, päädyttiin tähän suositukseen, joka sitten siirrettiin sillä tavalla poliittiselle foorumille, ja nyt oli aika toteuttaa se yksimielinen ehdotus.

Yleiskeskustelu päättyy.