Täysistunnon pöytäkirja 69/2004 vp

PTK 69/2004 vp

69. TORSTAINA 3. KESÄKUUTA 2004 kello 16.30

Tarkistettu versio 2.0

6) Hallituksen esitys ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteen muutosten sekä alusten ja satamarakenteiden kansainvälisen turvasäännöstön hyväksymisestä sekä laeiksi yleissopimuksen liitteen muutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta, eräiden alusten ja niitä palvelevien satamarakenteiden turvatoimista ja turvatoimien valvonnasta, alusrekisterilain muuttamisesta ja rajavartiolaitoksesta annetun lain muuttamisesta

 

Markku Laukkanen /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tämän lain tarkoituksenahan on suojella meriliikennettä ja satamarakenteita laittomien, tahallisten tekojen uhkalta, eli kyseessä on sitä lainsäädäntöä, jota on nyt viimeisen vuoden ajan luotu terrorismin torjumiseksi ja tietenkin tämäkin laki tukee muita kansainvälisiä ja kansallisia toimia terrorismin vastustamiseksi ja siitä syystä on myöskin Suomen kannalta hyvin merkittävä laki.

Nyt käsillä oleva laki koskee lähinnä merikuljetusten kuljetusten aikaista turvallisuutta ja perustuu hyvin pitkälle Yhdysvalloissa nopeasti toimeenpantuihin määräyksiin, jotka sitten kansainvälisen merenkulkujärjestön Imon kautta saatettiin voimaan globaalisti. Myönteisenä voidaan pitää sitä, että sama säännöstö tulee voimaan periaatteessa yhtä aikaa kaikkialla maailmassa, eli tavoitteena on, että 1.7. astuu tämä laki voimaan.

Suomessa katsottiin EU-asetuksen valmistelu hoidetun hyvin ja eri osapuolia edustavan työryhmän huomautuksia on saatu mukaan jo asetustekstiä valmisteltaessa. Myöskin kansallisten voimaanpanolakien valmistelua samassa työryhmässä voidaan pitää hyvänä. Merenkulkulaitoksella on ollut erittäin johtava rooli, se on ollut perusteltu ja on kohtuullista todellisiin riskeihin perustuvaa toimenpidetasoa, jolloin hallinnon lisäkustannukset jäävät seuraamuksiltaan varsin vähäisiksi.

Mitä tästä sitten käytännössä seuraa? Henkilöihin kohdistuvat turvatarkastukset ja toimenpiteet tulevat lisääntymään satamissa heinäkuun alusta alkaen. Ne koskevat sekä sataman kautta kulkevia matkustajia että muita satamarakennuksessa liikkuvia. Tavaroiden turvatarkastukset kohdistuvat suoraan kuljetettaviin tavaroihin ja niitä kuljettaviin ajoneuvoihin. Matkustajaturvatarkastuksissa voitaisiin tarkastaa, ettei matkustajalla ole vaatteissaan tai muutoin yllään tai mukanaan vaarallisia esineitä. Matkustajaan voidaan ehdotuksen mukaan kohdistaa myöskin haastattelu ja haastattelu voi koskea vain merenkulun turvallisuuteen vaikuttavia seikkoja, kuten esimerkiksi sitä, onko matkustaja itse pakannut matkatavaransa, onko kellään ulkopuolisella ollut tämän jälkeen tilaisuutta puuttua matkatavaroihin ja niin edelleen. Eli jossain määrin lähennytään lentoliikenteen käytössä olevia terminaaliturvatoimia.

Jos henkilö lain tultua voimaan kieltäytyy ottamasta osaa tarkastustoimeen tai hänen voitaisiin perustellusti epäillä olevan vaaraksi merenkulun turvallisuudelle, turvatarkastuksen suorittaja voi evätä häneltä pääsyn alukseen tai hänet voidaan poistaa alukselta tai satamasta. Pakkotoimen voi tarvittaessa suorittaa sellaisin voimakeinoin, joita merenkulun turvallisuuden vaarantaminen, poistettavan henkilön käyttäytyminen ja muut olosuhteet huomioon ottaen voidaan pitää puolustettavina. Turvatarkastukseen osallistumista ei tässä laissa määrätä pakolliseksi, vaan merenkulun turvallisuuden ja sujuvuuden varmistaminen edellyttää mahdollisuutta turvatarkastuksen kattavaan suorittamiseen. Tämä osallistuminen jääkin matkustajan osalta edellytykseksi alukseen tai satamarakennukseen pääsylle. Jatkossa tarkastuksen suorittaja voikin estää turvatarkastuksesta kieltäytyvän pääsyn alukseen.

Tällä lailla mahdollistetaan tekninen valvonta, jolla tarkoitetaan yleisöön sekä ennalta määrittelemättömään henkilöön tai tavaraliikenteeseen kohdistuvaa katselua tai kuuntelua sekä äänen tai kuvan automaattista tallentamista. Tekninen valvonta voi kohdistua vain paikkoihin, joihin yleisöllä on pääsy, eli tätä valvontaa ei kuitenkaan saa kohdistaa paikkoihin, jotka kuuluvat normaalisti kotirauhan piiriin eikä esimerkiksi wc-tiloihin, pukeutumistiloihin tai muihin vastaaviin paikkoihin tai henkilöstötiloihin tai työntekijöiden henkilökohtaiseen käyttöön osoitettuihin työhuoneisiin.

Vaarallisten esineiden löytämiseksi voitaisiin lisäksi tarkastaa alus, aluksen lasti, lastiyksiköt, lastialustat, aluksen muonittamiseen tai aluksen varustamiseen käytettävät tavarat sekä satamarakennukseen ja -rakenteisiin kuuluvat rakennukset, huonetilat ja säilytyspaikat.

Herra puhemies! Alusrekisterilain muuttamisesta annettavalla lailla tässä lakikokonaisuudessa säädetään aluksen historiarekisteristä, mikä tarkoittaa aluksen aikaisempaa käyttöä koskevien tietojen rekisteröintiä. Sitä ei siis tänä päivänä meillä vielä ole.

Rajavartiolaitoksesta annetun lain muuttamisesta, joka on myös tässä mukana, annettavalla lailla laajennetaan Rajavartiolaitoksen toimivaltaa vastaamaan sille eräiden alusten ja niitä palvelevien satamarakenteiden turvatoimien valvonnasta annettavassa laissa ehdotettuja uusia toimivaltuuksia.

Herra puhemies! Lain mukaan turvatoimiasetuksen mukaisia toimivaltaisia viranomaisia ovat siis Merenkulkulaitos, Rajavartiolaitos, poliisi ja Tullilaitos. Merenkulkulaitos olisi tässä keskeinen viranomainen turvatoimien toimeenpanossa ja valvonnassa.

Yleissopimuksen liitteen muutosten voimaanpanolait on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samalla kuin yleissopimuksen liitteen muutokset sekä muut lait vastaavasti valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin EY:n asetus alusten ja satamarakenteiden turvatoimien parantamisesta. Eli nämä on tarkoitus saattaa voimaan 1. päivänä heinäkuuta tänä vuonna.

Yleiskeskustelu päättyy.