Eero Lämsä /kesk:
Arvoisa puhemies! Kohdennan tämän kysymyksen
pääministerille, kun ministeri Luhtanen ei ole
paikalla.
Nuorten kuolemaan johtaneet liikenneonnettomuudet ovat lisääntyneet
huolestuttavasti. Onnettomuuskuskit ovat yleensä äskettäin
ajokortin saaneita nuoria, miehiä pääasiassa.
Nuorten kuljettajien onnettomuusriski on huomattavasti muita kuljettajia
suurempi. Osa riskeistä selittyy kokemattomuudella, osa
perustuu tietysti yksilölliseen riskinottoon. Kaasujalan
raskauteen vaikuttaa entistä useammin myös alkoholi.
Onko hallituksen piirissä pohdittu, mitä voitaisiin
tehdä, jotta nämä järjettömät,
nuorten ihmisten kuolemaan johtaneet kolarit voitaisiin estää?
Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! Hallituksen ohjelmassa on liikenneturvallisuudella
merkittävä ja laaja sija. Sen pohjalta on liikenneministeriön
ja sisäministeriön toimesta parhaillaan valmisteilla
ohjelma, joka tähtää liikennevalvonnan
tehostamiseen — sisäministeri voi ehkä täydentää tätä — ja
tällä valvonnan lisäämisellä pyritään
lisäämään tietysti kiinnijäämisen
riskiä. Tällä olisi ennalta ehkäisevä vaikutus.
Lisäksi on viime päivinä julkistettu erillinen
asennekampanja liikenneministeriön toimesta, jota poikkeuksellisesti
ymmärtääkseni erään
ammattikorkeakoulun opiskelijanuoret ovat olleet valmistelemassa
ja jossa lähtökohtana on se, että nuorten
kaahailun taustalla on asennevamma, niin kuin kampanjassa taidetaan
todeta. Minusta se on aivan oikea lähtökohta.
Itse perusasenteeseen pitää pystyä vaikuttamaan
niillä keinoilla ja siihen kokemusmaailmaan menemällä,
jossa nuoret itse elävät.
Eero Lämsä /kesk:
Arvoisa puhemies! Rattijuoppojen määrä on
kasvanut hälyttävästi. Alkoholista johtuvat
rattijuopumustapaukset olivat lisääntyneet vuoden
alusta huhtikuun loppuun mennessä 17 prosentilla viime
vuoden samaan ajankohtaan verrattuna. Myös huumeiden vaikutuksen
alaisina ajavien määrä on rajussa kasvussa.
Rattijuoppo on mukana joka viidennessä liikennekuolemassa,
ja keskimäärin joka kymmenes kaikista rattijuopumusonnettomuuksissa kuolleista
on sivullinen.
Miten hallitus aikoo toimia rattijuoppojen kuriin saamiseksi?
Ollaanko rangaistuksia koventamassa? Kohdennan tämän
kysymyksen oikeusministerille.
Oikeusministeri Johannes Koskinen
Arvoisa puhemies! Olen julkisessa keskustelussa kiinnittänyt
huomiota siihen, että näissä rattijuoppousrangaistuksissa
on ehkä liiankin kaavamaisesti seurattu tämmöistä matemaattista
metodia. Vaikka on kysymys toistetusta tapauksesta tai erityisen
vaarallisesta rikoksesta, silti katsotaan sieltä taulukosta
suoraan, paljonko siitä promilleluvusta kuukausia ehdollista
tai oheissakkoa määrätään.
Tässä pitäisi käyttää laveammin rangaistusasteikkoa.
Meillä on tavallisissa rattijuopumuksissa ja varsinkin
törkeissä rattijuopumuksissa kyllä ihan
riittämiin laissa mahdollisuuksia myös tapauksen
mukaan tiukemmin rangaista niihin syyllistyneitä, varsinkin
toistuvasti syyllistyneitä. Mutta tärkein ennalta
ehkäisevä merkitys on, niin kuin pääministerikin
viittasi, kiinnijäämisriskillä ja asennemuutoksella.
On ihan legitiimiä, oikeutettua, jokaisen kansalaisen puuttua
siihen, jos näkee päihtyneenä tai muutoin
ajokelvottomassa tilassa jonkun käyvän auton rattiin.
Sirpa Asko-Seljavaara /kok:
Arvoisa herra puhemies! Alkoholin haitoista on paljon puhuttu,
terveyshaitoista tosi vähän. Sen takia haluaisinkin
nyt kiinnittää ministeri Mönkäreen
huomion näihin fas-lapsiin eli syntymättömän
lapsen oikeuksiin. Tällä hetkellä syntyy
vuodessa noin 400 sellaista lasta, joiden äiti on pahasti
alkoholisoitunut, ja on odotettavissa, että niitä syntyy noin
800 tämän alkoholipolitiikan seurauksena. Tämmöinen
lapsi on pitkänaamainen, hänellä on suipot
korvat, hän on henkisesti jälkeenjäänyt,
ja sitten on lisäksi sellaisia muotoja, missä ulkoiset ominaisuudet
puuttuvat, mutta he ovat henkisesti jälkeenjääneitä,
he eivät pärjää tässä yhteiskunnassa.
Tämä lapsi on täysin turvaton, koska
päihdehuoltolain mukaisesti lapsella ei ole oikeutta äitinsä suhteen.
Mitä voisimme nyt tehdä näitten fas-lasten
eliminoimiseksi yhteiskunnastamme?
Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre
Arvoisa puhemies! Kyse on tietenkin siitä peruskysymyksestä,
miksi joku juo, miksi alkoholia käytetään.
Naisella, joka on fertiili-iässä, on vastuu enemmästäkin
kuin omasta elämästään ja omasta
ruumiistaan. Jos meidän yhteiskuntamme ei pysty tätä asiaa
nuorille naisille tekemään selväksi,
niin aivan varmasti me olemme silloin epäonnistuneet. Nyt
on tehty esityksiä, joissa on sanottu, että pitäisi
maksaa esimerkiksi rahasumma päihde- ja alkoholistiäideille sen
kannustamiseksi, että he hankkisivat ehkäisyn.
Tässä liikutaan nyt sellaisilla eettisillä ja moraalisilla
alueilla, joiden ongelmiin ei varmasti yksiselitteistä ratkaisua
löydy. Ainoa oikea tapa on kasvatus, ennaltaehkäisy,
asennemuutos ja tietoisuuden lisääminen siitä,
että nuori nainen voi tulla raskaaksi ja hänen
pitää silloin tietää, mitä alkoholi
vaikuttaa sikiöön.
Sisäasiainministeri Kari Rajamäki
Herra puhemies! Palaisin alkuperäiseen kysymykseen liikenneturvallisuudesta.
Tältä osin, kuten pääministeri
totesi, konkreettisesti liikenne- ja viestintäministeriön
ja sisäasiainministeriön kesken tehdään
yhteistyötä, ja parhaillaan valmistuvassa sisäisen
turvallisuuden ohjelmassa on hyvin laajasti myös asiaa
käsitelty. Poliisin toimesta olemme huomattavasti lisänneet
valvontaa tänä vuonna; tämä ilmenee
huomattavasti lukuisampina puhallusiskuina. Kyllä myöskin
nuorten kuolonkolareissa tämä kesä ja
koko vuosi on alkanut erittäin huonosti, surullisesti.
Ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana kuolemaan johtaneita
alle 25-vuotiaiden liikenneonnettomuuksia on ollut 21, viime vuonna
vastaavia onnettomuuksia oli 13. Näistä nuorten
päihtymyskysymyksistä totean, että näissä alkoholitapausten määrät
ovat kasvaneet, alle 19-vuotiaiden osalta 17, mutta 22—24-vuotiaiden
osalta yli 22 prosenttia. Me seuraamme ja käymme myös
tähän liittyvää liikenneonnettomuustutkintaa
eri viranomaisten kanssa läpi.
Opetusministeri Tuula Haatainen
Arvoisa puhemies! Tämä kysymys, kun se koskee myös
nuoria ja nuorten kasvua ja kasvamista, liittyy hyvin vahvasti lasten
elämän hallintaan ja siihen, että he
oppivat myös itse arvostamaan itseään
ja omaa elämäänsä ja kehoaan.
Tämä pitää nähdä osana
sitä terveyskasvatusta ja opetusta, jota kouluissa myös
annetaan. Nythän meillä on terveystiedon oppiaine
tulossa, mutta kouluissa on kehitetty myös nuorisojärjestöjen
kanssa oivallisia keinoja, joilla osallistuvalla kasvatuksella,
pelejä pelaamalla, nuoret voivat itse pohtia ja miettiä aidosti
sitä, mikä on järkevää ja
miten heidän olisi järkevää myös
käyttäytyä. Yhtä lailla siihen
kuuluu liikennekasvatus.
Mutta mitä tulee vammaisiin lapsiin ja nuoriin, oli
syy mikä tahansa, näille lapsille pitää antaa
samat mahdollisuudet kuin muillekin koko elämänsä aikana,
joten siinä mielessä edustajan puheenvuorossa
esiin tullut sana "eliminointi" oli varmaan lapsus.
Jaakko Laakso /vas:
Herra puhemies! Pidän oikeana sitä, että poliisi
on lisännyt liikennevalvontaa. Mutta samanaikaisesti täytyy
kuitenkin todeta se, että esimerkiksi suurten kaupunkien
lähiöissä poliisien resurssit eivät
kerta kaikkiaan riitä liikennevalvontaan. Sen takia pitäisi
harkita kunnallisen liikennevalvonnan käyttöönottoa. Kunnallisella
liikennevalvonnalla voitaisiin aikaansaada tilanne, jossa pidettäisiin
huolta siitä, että liikennenopeusrajoituksia todella
noudatettaisiin. Tiedän, että asiaa tällä hetkellä tutkitaan, ja
haluaisinkin kysyä ministeriltä:
Ollaanko tässä suhteessa ottamassa askelia eteenpäin
kunnallisen liikennevalvonnan suuntaan? (Ed. Kuosmanen: Se on Neuvostoliiton malli!)
Sisäasiainministeri Kari Rajamäki
Herra puhemies! Tällaisia esityksiä ei ole
valmisteilla. Tästähän on erilaisia näkemyksiä eri
alueilla paikka paikoin ollut. Jossain vaiheessa esitettiin myös
poliisille taas pysäköinninvalvonnan siirtämistä Länsi-Suomen
läänin poliisijohdolta. Näitä erilaisia
esityksiä on ja niitä on hyvä tietysti
arvioida. Mutta haluan korostaa, että puhalluskokeita on
tänä vuonna poliisin toimesta tehty 30 prosenttia
enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Paikallispoliisilla
on myös voimavaroja lisätä liikennevalvontaan
omaa panostaan. Viime vuoden 3 prosentin keskitasosta on nyt noustu
jo 3,5 prosenttiin, Itä-Suomessa peräti 4 prosentista
noin 6 prosenttiin kokonaistyöajasta. Minä uskon,
että meillä on käytettävissä myöskin
liikennevalvontaan voimavaroja työnohjauksella.
Tuija Brax /vihr:
Arvoisa herra puhemies! Eduskunta ja lakivaliokunta on jo monta
kertaa vaatinut niin sanotun sopimushoitorangaistuksen nykyistä laajempaa
käyttöönottoa. Ministeriökin
on sen luvannut, mutta tuoreiden tietojen mukaan se on rahaneuvotteluissa
vaikeuksissa. Silloin, kun on tarkoitus tämän älyttömän
ja vastuuttoman alkoholipolitiikan ongelmia liikenteessä ja
lisääntyneessä rattijuoppoudessa yrittää jollain
tavalla paikata, kaikki rikoslainsäädännön
keinot on otettava käyttöön ja sopimushoitorangaistus
on osoittautunut tehokkaaksi. Eduskunta, lakivaliokunta, on sitä pitkään
vaatinut. Kysynkin nyt valtiovarainministeriltä ja oikeusministeriltä:
Ministeri nyt vihjailee, että meidän täytyy
käyttää enemmän vankeusrangaistuksia, joissa
ongelma on se, että vankiloihin ei ole tälläkään
hetkellä tarpeeksi rahaa. Jos tosissaan katsotaan, että tarvitaan
lisää vankeusrangaistuksia, niin silloin teidän
vastuullanne on neuvotteluissa järjestää sekä sopimushoitorangaistuksiin
että vankiloihin tarpeeksi resursseja, että nämä molemmat
toimenpiteet voidaan tehdä, neuvotteluissa näin
hoitaa.
Oikeusministeri Johannes Koskinen
Arvoisa puhemies! Sopimushoitorangaistusta koskevaa lainsäädäntöä koskeva
ehdotus on valmistumassa ihan aikataulujen mukaisesti tämän
vuoden lopulla, ja joko tämän vuoden lopulla tai
ensi vuoden alussa se voidaan antaa, mutta se, niin kuin ed. Brax
viittasi, edellyttää jonkun verran lisäresursseja.
Niistä varmasti keskustellaan budjettiriihessä.
Toivottavasti eduskunta myös omalta taholtaan haluaa sitten,
kun viime kädessä näitä erilaisia
hyviä asioita pannaan järjestykseen, (Ed. Jaakonsaari:
Eduskunta haluaa aina hyviä asioita!) myös siinä vaiheessa
tämän hyvän asian puolesta rahoja osoittaa.
En ollut patistamassa lisää vankeusrangaistuksia,
mutta sen sijaan oikeusjärjestyksessä on tärkeää,
että rikkomusten ankaruuden, vakavuuden mukaan myös
seuraamukset määrätään
ja tuomitaan. Hyvin tärkeä ennalta estävä vaikutus
on sillä, että tiedetään, että mitä pahemman,
mitä rikollisemman teon teen, sitä tuntuvampi
seuraamus siitä tulee. Tämä on joissakin
rikostyypeissä ehkä liiaksi unohtunut oikeuskäytännössä.
Tähän kiinnitin äskeisessä vastauksessani
huomiota.