Täysistunnon pöytäkirja 69/2006 vp

PTK 69/2006 vp

69. MAANANTAINA 12. KESÄKUUTA 2006 kello 12

Tarkistettu versio 2.0

7) Hallituksen esitys laiksi ajoneuvoverolain 56 §:n muuttamisesta

 

Iivo Polvi /vas:

Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä olevassa hallituksen esityksessä on kysymys ajoneuvoverolain muuttamisesta niin, että puhelinneuvonta, jota Ajoneuvohallintokeskus nykyisellään on velvollinen järjestämään, annetaan yksityisen palveluntuottajan tehtäväksi, joka jo tällä hetkellä sitä hoitaa. Käytännössä kysymys on siitä, että perustuslain edellyttämä lainmukainen tehtävien siirto mahdollistetaan tällä lain muutoksella.

Lakiesityksen ensimmäisen käsittelyn yhteydessä valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja ed. Ahde aivan perustellusti esitti painavaa kritiikkiä tätä hallituksen esitystä ja erityisesti sen valmistelua kohtaan. Siihen kritiikkiin on vielä syytä tässä yhteydessä yhtyä.

Hallituksen esityksessähän olivat lähtökohtana laskelmat, joissa todettiin, että Ajoneuvohallintokeskuksen omana työnä hoidettava puhelinneuvonta maksaa noin 600 000 euroa. Ulkoistettuna sen hinta on 2 miljoonaa euroa eli käytännössä runsaat kolme kertaa kalliimpi. Tuohon ulkoistamiseen on kuitenkin haettu perusteet siitä, että tuottavuusohjelma ei mahdollista omana työnä puhelinneuvonnan järjestämistä, koska henkilöstömäärän supistukset eivät sitä mahdollista, ja omana työnä tuon tehtävän hoitaminen edellyttäisi lisähenkilöstön palkkaamista. Minusta tuottavuus-käsite on ilmeisesti hallituksessa ymmärretty väärin niin kuin ehkä monta muutakin asiaa, kun näitä hallituksen esityksiä on seurannut. Jos tehdään moninkertaisesti kalliimpi ratkaisu, niin on kai vaikea käsittää, että se perustellaan tuottavuuden näkökulmasta. Ei kai siitä paljon logiikkaa löydy.

Hallituksen esitys kaiken kaikkiaan on jopa puutteellisesti aikanaan valmisteltu. Sen jälkeen kun erityisesti verojaostossa kävi ilmi, että ilmeisesti ei kenelläkään, ei hallituksen uskollisilla sotureillakaan, riitä luonto ajamaan tätä esitystä läpi siinä muodossa ilman lisäselvityksiä, sen takiahan valiokunnassa lähdettiin pyytämään tilauksesta lisää perusteluja, parempia perusteluja. Laskelmiahan saatiin. Ensin saatiin laskelmia, jotka osoittivat, että se tulee noin puolta halvemmaksi pelkästään omana työnä. Myöhemmin saatiin lisälaskelmia ja viimeksi samana aamuna, kun valiokunnassa asiaa käsiteltiin, saatiin viimeiset laskelmat, joissa jo arvioitiin, että saattaa olla yhtä edullista kuin omana työnä. Siihen ilmoitukseen sisältyi kuitenkin myös maininta siitä, että nyt, kun voidaan uudelleenkilpailuttaa tämä, se voidaan saada jopa edullisemmaksi, voidaan saada 30—40 prosentin alennus siihen nykyiseen hintaan. Se tietenkin toisaalta asettaa kysymyksen, miten on mahdollista, että on pidetty yllä sellaista järjestelmää, johonka tarjouksia pyytämällä saadaan mahdollisesti 30—40 prosentin hinnanalennus. Aika käsittämätöntä on tuo logiikka, millä tätä asiaa on valmisteltu ja millä sitä on ajettu. Omituiselta vaikuttaa tuottavuuden ymmärtäminen tai sen sisällön ymmärtäminen ilmeisesti tällä hallituksella. Jotenkin on käsittämätön tuo lähtökohta.

Kaiken kaikkiaan tämä esitys on heikosti valmisteltu ja täysin perusteeton, tulee yhteiskunnalle monin verroin kalliimmaksi kuin omana työnä hoidettuna. Kysymys on lähinnä kai sitten siitä, että pyritään näitä julkisen sektorin toimintoja alasajamaan hinnalla millä hyvänsä, eli kysymyksessä on niin sanottu ideologinen yksityistäminen, mitä tämä esitys näyttää sisällään pitävän. Siinä ei ole mitään tekemistä kustannustehokkuudella vaan tavoitteena on siirtää palvelut yksityisen hoidettavaksi ja kansalaisten maksettavaksi.

Ehdotan, että tämä esitys hylätään.

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa herra puhemies! Haluan kannattaa ed. Polven tekemää hylkäysesitystä ja puutun tässä omassa puheenvuorossani vain tuohon kustannuskysymykseen.

Kyllä olen sitä mieltä, että meidän kansanedustajien pitäisi voida luottaa siihen, mitä hallitus meille esittää, ja kun hallitus tämän lakiesityksen teki, niin siinä todettiin, että näin hoidettuna asia tulee maksamaan noin 6 miljoonaa euroa vuodessa, ja mikäli se hoidetaan omana työnä, pitäisi palkata 15 henkilöä lisää, ja tämä maksaisi 600 000 euroa. Voi sanoa, että koko jaosto vastusti tätä ja ihmetteli, miten on mahdollista, että tällainen lakiesitys annetaan, kun kerran asia voidaan hoitaa selvästi edullisemmin omana työnä, ja haettiin lisäperusteluja tälle esitykselle.

Aivan kuten ed. Polvi totesi, tuli lisäselvitys ja siinä annettiin sitten ymmärtää, että on tehty laskuvirheitä, ettei työ tulekaan kolminkertaiseksi kustannuksiltaan vaan ainoastaan kaksinkertaiseksi. No, tämäkään ei tyydyttänyt verojaostoa, ja samana päivänä, kun tämä aiottiin viedä valiokuntaan, tuli kolmas ilmoitus, jossa kerrottiin, että kustannukset ovat nyt suurin piirtein yhtä suuret, hoidettiin niin taikka näin. Eli jos olisi vielä neljännen kerran pyydetty lisäselvitystä, olisi ilmeisesti käynyt niin, että tämä ulkoistaminen olisi tullut edullisemmaksi.

Herra puhemies! Minä haluan lähteä siitä, että hallitus on, silloin kun se on valmistellut tätä asiaa, ottanut huomioon kaikki seikat. Pelkään pahoin, että näin hoidettuna se tulee kalliimmaksi. Ensimmäisen käsittelyn yhteydessä hallituksen taholta hallituspuolueitten edustajien puheenvuoroissa todettiin, miten järjetön tällainen laki on, järjetöntä lakia, eikä huonosti valmistelua lakia kannata eikä pidä korjattunakaan hyväksyä. Minusta eduskunnan pitäisi osoittaa, (Puhemies koputtaa) että sillä on päätöksenteko (Puhemies koputtaa) tässä asiassa, ja toimia niin kuin parhaaksi näkee.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ajoneuvohallintokeskuksen saatavuus on tärkeä asia, se, että sinne pääsee ja saa sieltä oikeita tietoja ja neuvoja. Siinä mielessä ihmetyttää kyllä tämä koko valmistelutyö. Mitä etukäteen on kuullut tästä asiasta ja perehtynyt tähän, niin asia on niin kuin on edellä kuvattu näissä puheenvuoroissa. Miten voi olla sillä tavalla, että valmistelutyö on tällä tasolla meillä olemassa ja meidän pitäisi tehdä päätöksiä ihan kuin semmoisen huntturan varassa, että ei kukaan tiedä, mikä on totta? Sen takiakin kyllä huomenna joutuu, vaikka kuinka on hallituspuolueen jäsen, miettimään, mitä tämän osalta tekee, koska tämähän pitäisi pakittaa takaisin ja saada oikeat, tarkat laskelmat siitä ja tietää, mikä tämä kokonaistilanne on, jotta ei ensinnäkin lähdetä kalliimpaan vaihtoehtoon, mutta ei kanssa heikennettäisi palvelua, koska tässä on sekin vaara olemassa.

Sitten toinen juttu. Voisi kysyä niinkin päin, että eikös tässä voisi, kun näitä kaikennäköisiä palvelukeskuksia meillä on olemassa valtionhallinnolla, keskittää tämän puhelinpalvelun myös sellaisen alaisuuteen, jos sitä ei itse Ajoneuvohallintokeskuksella tule olemaan.

Mikko Kuoppa /vas:

Herra puhemies! Kuten täällä jo on tullut todetuksi, hallituksen esityksen mukaan ajoneuvorekisterin puhelinpalvelun hoitaminen olisi tullut selvästi kalliimmaksi yksityisellä palveluntarjoajalla kuin se valtion omana työnä tehtynä olisi tullut. Kun esitys ei olisi mennyt läpi valtiovarainvaliokunnan verojaostossa, niin pyydettiin uudet tiedot, ja kun riittävän monta faksia tuli, niin saatiinhan se hinta sopivaksi elikkä näyttämään siltä, että tämä hallituksen esitys on järjellinen. Suuri epäilys tuleekin siitä, onko tämä nyt ainut tämmöinen hallituksen esitys, jossa niin sanotusti järki puuttuu. Täytyy todeta, että valitettavasti näitä varmasti on muitakin. Tämä ei kyllä lainvalmistelun tasoa ajatellen kovin korkeaa arvosanaa saa. Erikoiselta tuntuvat myöskin nämä perustelut, kun toiminnan tehokkuuteen viitataan ja esitetään, että tämmöisiä ratkaisuja tulisi tehdä, jotta tehokkuutta voitaisiin parantaa.

Haluan myöskin kannattaa ed. Polven täällä tekemää hylkäysesitystä. Tällaisia lakiesityksiä ei pitäisi eduskuntaan tuoda ja vielä vähemmän eduskunnan pitäisi niitä hyväksyä.

Keskustelu päättyy.