Täysistunnon pöytäkirja 7/2009 vp

PTK 7/2009 vp

7. TORSTAINA 12. HELMIKUUTA 2009 kello 16.00

Tarkistettu versioi 2.0

5) Lisätalousarvioaloitteet

 

Merja Kuusisto /sd:

Arvoisa puhemies! Lisätalousarvioaloite 2/2009 vp, määrärahan osoittaminen Hämeentien (Kantatie 45) parantamiseen Tuusulassa. Voimakkaan väestönkasvun seurauksena Tuusulan maankäytön kehittämisedellytyksiä on tuettava parantamalla liikenneverkkoa. Näin toimien voidaan myös parantaa liikenteen sujuvuutta ja taata alueen vetovoimaisuus.

Tuusulan asukasluvun kasvu on ollut vuosittain noin 2 prosenttia. Tuusulassa olemme pyrkineet vastaamaan metropolialueen asuntokysyntään. Väestönkasvun myötä henkilöautojen määrä on kasvanut, ja työmatkaliikenteeseen kuluu kohtuuttomasti aikaa. Liikenneongelmat ovat este alueen vetovoimaisuudelle ja työpaikkojen lisääntymiselle. Koskenmäen kiertoliittymä ja Nahkelantien itäpää Lahelantien risteykseen saakka on nykyisellään Hyrylän liikenteen pahin pullonkaula.

Vuonna 2000 Tuusulassa oli asuntomessut. Silloin parannettiin Kantatietä 45 rakentamalla yksikaistainen liikenneympyrä Koskenmäen ja Nahkelantien risteykseen. Tämän hankkeen yhteydessä Tuusulan kunnalle annettiin lupaus siitä, että liikenneympyrä rakennetaan muutaman vuoden kuluttua kaksikaistaiseksi. Yleissuunnitelma on tehty, mutta tähän mennessä Uudenmaan tiepiirillä ei ole ollut määrärahoja hankkeen toteuttamiseen. Toivottavasti niitä jatkossa löytyy.

Lisäksi olen tehnyt lisätalousarvioaloitteen määrärahan osoittamiseksi Hyrylän itäisen siirtoviemärin rakentamiseen. Tämän siirtoviemärin rakentaminen on edellytys sille, että me pystymme toteuttamaan entiselle Puolustusvoimien alueelle, nykyiselle Rykmentin asuntoalueelle hankkeen, jossa on suunniteltu 10 000—15 000 asukkaan asuinaluetta. Totean vielä, että alue on välittömästi Tuusulan keskuksen läheisyydessä. (Puhemies: 2 minuuttia!) — Selvä.

Sitten vielä lisätalousarvioaloite 1/2009 vp, ja tämä on määrärahan osoittaminen Jokelantien ja Eriksnäsintien väylän rakentamiseen. Tämän toteuttaminen edistäisi Helsingin seudun kuntien asuntopoliittista aiesopimusta.

Keskustelu päättyi.