Täysistunnon pöytäkirja 7/2011 vp

PTK 7/2011 vp

7. TIISTAINA 17. TOUKOKUUTA 2011 kello 14.01

Tarkistettu versio 2.0

1) Hallituksen toimenpidekertomus vuodelta 2010

 

Markus  Mustajärvi /vas:

Arvoisa puhemies! Hallituksen toimenpidekertomus vuodelta 2010 on mielenkiintoinen asiakirja. Siinä on suuria linjoja ja paljon oman erityisalan yksityiskohtaisempia kysymyksiä. Kehotan ensimmäisen kauden kansanedustajia tutustumaan tähän asiakirjaan. Sieltä varmaan löytyy jokaiselle semmoisia asioita, huomioita, jotka ovat vielä kesken ja tulevat käsittelyyn, joten ne ovat jokaiselle jollain tapaa läheisiä.

Tässä asiakirjassa käydään läpi EU-politiikkaa ja sitä selitetään monisanaisesti ja monimielisesti. Esimerkiksi talouden koordinaatiosta todetaan seuraavaa: "Suomi on jo pitkään korostanut, että julkisen talouden alijäämiin ja jäsenmaiden rakenteellisiin ongelmiin tulee puuttua vahvasti ja ajoissa. Suomi on vaikuttanut aktiivisesti työssä Euroopan rahoitusvakauden turvaamiseksi sekä velkakriisien ehkäisemiseen tähtäävien pysyvien järjestelyjen rakentamiseksi." (Timo Soini: Jäljet ovat hyvät!) Kuitenkin Kreikan vieminen velkasaneeraukseen heti keulilta olisi selkiyttänyt tilannetta. Eilen sitten olivat vuorossa jo Portugali-päätökset, ja lisää tulee jatkossa, se on aivan varma. Ja toisin kuin tässä asiapaperissa, toimenpidekertomuksessa, todetaan, ei Suomella mitään erityisen aktiivista roolia ollut silloinkaan, kun Kreikan talouskupla olisi pitänyt puhkaista. Tiedettiin kyllä, että kansantalouden kirjanpitoa on vääristelty vuosien ajan, mutta poliittisista syistä tähän vakavaan ongelmaan ei haluttu puuttua.

Arvoisa puhemies! Muista asioista ihan keskustelun pohjaksi muutama huomio.

Työ- ja elinkeinoministeriön alalta voidaan todeta, että viime vuonna työnhakijoita oli keskimäärin 500 000 ja työttömiäkin 270 000, joten ne puheet, mitä valtiovarainministeri Katainen monesti toisti, että valitulla talouspolitiikalla on oleellisesti pystytty suitsimaan työttömyyttä, eivät pidä paikkaansa. Vaan onko 270 000 työttömän vuosikeskiarvo sitten riittävä tavoite?

Pitkäaikaistyöttömyys kasvoi ja paheni, ja aivan samalla tapaa nuorisotyöttömyys säilyi aivan liian korkealla tasolla. Työllisyyspolitiikan kokonaismäärärahat olivat liian alhaisella tasolla huomioiden sekä kansalliset että EU-määrärahat. Ja mikä pahinta, kolmannen sektorin työllistämismahdollisuuksia vaikeutettiin hyvin oleellisella tavalla uudessa työvoimapalvelulaissa, jossa oli ihan järjetön linjaus se, että kun aikoinaan kolmatta sektoria haettiin apuun työllistämään nimenomaan vaikeimpia työttömien ryhmiä, nyt työllistäminen tehtiin entistä vaikeammaksi ja sitä perusteltiin sillä, että kilpailuvääristymät ovat ilmeisiä. Minä kysyin tätä asiaa silloiselta kilpailukomissaarilta Neelie Kroesilta, ja hän vastasi, että kolmannen sektorin työllistämistä pitää tiukentaa silloin, jos se vaikuttaa valtioiden väliseen kauppaan ja vaarantaa sen. Kyllä sopii kysyä, kuinka työttömien yhdistyksen toiminta vaikuttaa valtioitten väliseen kauppaan. Tämä kolmannen sektorin työllistämismahdollisuuksien parantaminen on kyllä tulevan työministerin ensimmäisiä ja keskeisimpiä asioita.

Neljänneksi — liippaa myöskin tuonne sosiaali- ja terveysministeriön puolelle — työttömyysturvan tasoahan on parannettu viimeksi maaliskuussa 2002. Eli tulee kohta kymmenen vuotta täyteen siinä, että työttömyyden aikaista perusturvan tasoa ei ole parannettu senttiäkään, ei parannettu kummankaan keskustajohtoisen hallituksen aikana.

Sitten, arvoisa puhemies, maa- ja metsätalousministeriön sektorilla on paljon pohjoiselle tärkeitä asioita. Siellä on Tornion- ja Simojoen lohi- sekä taimenkantakysymys, mutta on myöskin Metsähallituksen metsätaloustoiminnan yhtiöittäminen. Kala-asioissa on tullut takapakkia koko viime eduskuntakauden. Luonnontilaiset lohi- ja taimenkannat ovat uhanalaisia pohjoisen joissa. Kovin monta kertaa en ole täälläkään salissa kiittänyt pääministeri Lipposen hallituskausia, mutta silloin lohiasiat olivat aivan oleellisesti paremmalla tolalla.

Jatkossa maa- ja metsätalousministeriö sekä -ministeri ovat avainpaikalla siinä, kuinka neuvotellaan Ruotsin mutta myös Itämeren valtioitten suuntaan, tässä keskeisimpänä Puola, joka harjoittaa hyvin törkeää ryöstökalastusta Itämerellä. Näissä kalastusneuvotteluissa epäonnistuttiin pahasti viime kaudella. Jatkossa ratkaisu voisi olla tälle sektorille ammattiministeri, joka ei olisi niin sidoksissa tiettyihin intressiryhmiin, ja hänellä olisi vapaampi liikkumatila neuvoteltaessa sekä rajajokisopimuksesta Ruotsin kanssa että myöskin maataloustukien kohtalosta.

Arvoisa puhemies! Metsähallituksen yhtiöittämistä vietiin eteenpäin viime vuonna ja viime kaudella täysin virheellisin perustein. Sanottiin, että Euroopan komission Destia-päätös vaatii, että Metsähallituksen metsätaloustoiminta yhtiöitetään, mutta tällä perusteella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä liikkuja Metsähallituksen suuntaan otettiin. Eli Metsähallituksen ylin johtokin kertoi maa- ja metsätalousvaliokunnalle, että kyse ei ole mistään pakosta vaan Euroopan unionin maissa valtion kansallinen metsätoiminta on järjestetty jotenkin muuten kuin yhtiömallilla.

Minä en näe tälle yhtiöittämisvimmalle mitään muuta syytä kuin tällaisen uusliberalistisen ajattelun, että julkinen sektori halutaan ajaa mahdollisimman ahtaalle. Siitä, mikä joskus yhtiöitetään, ei ole enää kauhean pitkä matka yksityistämiseen. Vaikka maa-, metsä- ja vesiomaisuus laitettaisiin ministeriön taseisiin, niin edellisen hallituksen ministerin lupaukset eivät jatkossa paina yhtään mitään. Tämä on äärimmäisen tärkeä asia koko valtakunnassa Hangosta Utsjoelle. On kyse siitä, kuinka hallinnoidaan meidän kaikkien yhteistä kansallisvarallisuuttamme ja mitkä ovat esimerkiksi paikallisten ihmisten oikeudet jatkossa. Nämä oikeudet on sidottu siihen, kuka maa- ja vesiomaisuutta hallinnoi.

Arvoisa puhemies! Nostan vielä esille valtion tuottavuusohjelman, joka käynnistettiin vuonna 2004. Se käynnistettiin niin, että tukena ei ollut yhtään tutkimusta, raporttia tai selvitystä siitä, että valtiolla olisi löysää 17 500 työntekijän verran. Saatiin luku, että muutaman vuoden aikana 35 000 valtion työntekijää jää eläkkeelle, ja valtiovarainministeriössä keksittiin, että niille paikoille vain joka toiseen valitaan uusi työntekijä, ja saatiin tällainen raju leikkauslista. Sinälläänhän tällä valtion tuottavuusohjelmalla ei ole mitään tekemistä tuottavuuden kanssa. Se, että vähennetään työpaikkoja ja työntekijöitä, ei kerro tuottavuudesta vielä yhtään mitään.

Pahimmin tästä leikkauslistasta kärsivät pienet ja keskisuuret kunnat, ne kunnat, jotka vähiten pystyvät puolustamaan itseään ja omia työpaikkojaan. Pahimmillaanhan tämä linja on johtanut siihen, että kunnat maksavat niistä palveluista, jotka aikoinaan tuotettiin kokonaan valtion toimesta. Aika nurinkurista on se, että jopa nekin kunnat, jotka ovat saaneet harkinnanvaraista avustusta, ovat siitä harkinnanvaraisesta avustuksesta osan kohdentaneet valtion toimintojen ylläpitämiseen. Perusasia tässä on se, että valtio vetäytyy koko ajan pohjoisesta, idästä ja vähäväkisiltä alueilta.

Arvoisa puhemies! Enpä malta olla nostamatta vielä esille viime hallituskauden ja viime vuoden ikävintä ja kaikkein heikoimmin valmisteltua asiaa: sellainen kirjain- ja numerotunnus kuin HE 106/2009 vp elikkä aselain uudistaminen. (Pentti Oinonen: Jätevesiasetus!) Siinä syyllistettiin yli puoli miljoonaa suomalaista metsästäjää, ampumaurheilun harrastajaa ja asekeräilijää. Henki tämän lain käsittelyn aikana oli hyvin ikävä.

Jatkossa on tulossa aselain uudistamisen toinen vaihe. Minä kehotan kaikkia edustajakollegoita, joille nämä asiat ovat tärkeitä, valppauteen, että enää samanlaisia virheitä ei tehdä kuin tehtiin aselain ykkösvaiheessa. Itse asiassa tuossa laissa oli paljon perustuslain vastaisuuksia. Kun keskeisenä teemana ja yleisenä keskustelunaiheena tässä salissa viime kaudella, myöskin viime vuonna, oli se, että pitäisi pystyä parempaan lainvalmisteluun, niin se on kyllä hyvin painava toive tällekin kaudelle. Toivottavasti tämä aselaki ja sen käsittelyvaiheet viime vuonna ja viime kaudella toimivat varoittavana esimerkkinä.

Antti  Rantakangas /kesk:

Arvoisa puhemies! Edustaja Mustajärvi käytti erittäin merkittävän puheenvuoron. Miksi merkittävän? Se oli tässä salissa ensimmäinen vasemmistoliiton edustajan puheenvuoro tilanteessa, jossa vasemmistoliitto on lähtemässä mukaan Jyrki Kataisen johdolla hallitusneuvotteluihin. (Erkki Virtanen: Niinkö te olette päättäneet?) Ensimmäinen puheenvuoro, sen takia merkittävä puheenvuoro, ja se kertoi sitä, että kyllä tällaista loiventamista hallituksesta oppositioon tarvitaan varmasti tämänkin, viime vuoden toimintakertomuksen, jälkeen. Sitä tullaan tarvitsemaan vuosien varrella monta, monta kertaa.

Mutta, edustaja Mustajärvi, täällä on paikalla puheenjohtaja Arhinmäki. Vastaako tämä asenne, mitä te esititte hallitustunnustelija Jyrki Kataista kohtaan, sitä asennetta, millä vasemmistoliitto on lähtemässä mukaan näihin hallitustunnusteluihin? Kertokaa Suomen kansalle jo tässä alkumetreillä.

Kari Rajamäki /sd:

Herra puhemies! Sosialidemokraateilla ei ole tuollaista tuskallista surutyön aikaa kuin keskustalla näyttää nyt olevan. (Naurua) Toivotan voimia, edustaja Rantakangas, teille.

Kysymys on siitä, että tähän linjaan, mihin sosialidemokraatit puuttuivat viime kaudella, eli tuottavuusohjelman sokeaan, naamioituun henkilöstönvähennysohjelmaan on nyt muun muassa tultava muutos. On katsottava, mitä on seurannut siitä, että poliisin lupapalvelut, poliisin reagointi haja-asutusalueilla, hälytyspalvelut ovat heikentyneet. Nämä on todella vahvasti otettava nyt käsittelyyn, samoin kuin on kyettävä uudelleen arvioimaan hätäkeskusjärjestelmän, meidän keskeisen turvallisuusrakenteen, toimivuus ja hätäkeskuspäivystäjien työmahdollisuus. Tältä osin koko tämä ratkaisu, joka on edellisen hallituksen aikana tehty, on arvioitava uudelleen. Oikeuskanslerihan ryhtyi omatoimisesti seuraamaan tämän uudistuksen täytäntöönpanoa ja siihen liittyviä riskejä viime hallituksen aikana. Edelleen myöskin pelastushenkilöstön toimintakyky, muun muassa palomiesten eläkeikäkysymys, joka sosialidemokraattien aikana, toissa hallituksen aikana, oli esillä, on pystyttävä käymään vielä tässä läpi.

Mutta olennaista on se, että nähdään, mitä laiminlyöntejä on myös voimavarojen heikentämisellä tapahtunut keskeisten turvallisuusviranomaisten, muun muassa työelämää koskevien ilmiöiden, osalta. On maahanmuuttohallinto ja erityisesti ihmiskaupan ja pimeän työn torjunta, joissa toiminta on ollut luvattoman heikkoa. On vakavalla tavalla panostettava nyt pimeän ulkomaisen työn valvontaan ja nimenomaan harmaan talouden torjuntaan, kuten edellisen eduskunnan aikana SDP ja muun muassa tarkastusvaliokunta yksimielisesti, mikä on arvokasta, edellisen kauden lopulla totesivat.

Sanna  Lauslahti /kok:

Arvoisa puhemies! Kokoomus on myös kiinnostunut edustaja Arhinmäen kannasta.

Toinen asia, joka oli viime kaudella erittäin tärkeä: Meillä oli terveyden edistämisen politiikkaohjelma, ja siltä osin meillä on vielä jatkohallituskaudelle aika paljon tehtävää. Nostaisin esiin erään näkökulman, koska terveyden edistäminen ei ole pelkästään sosiaali- ja terveysministeriön asiaa vaan myös valtiovarainministeriön käsissä. Siltä osin viime vuonna päästiin eteenpäin. Meille tuli käyttöön makeisvero, joka on johtanut siihen, että teollisuus on pienentämässä makeispussien kokoa, ja voi sanoa, että verotuksella voidaan ohjata teollisuutta kohti parempia käytäntöjä. Toivottavasti saamme historiaan nämä megalomaanisen isot jättikaramellipussit.

Tälle hallituskaudelle on edelleen kehittämisen varaa. On syytä lähteä pohtimaan valtiovarainvaliokunnan edellyttämää tuotteiden sokeripitoisuuden käyttöön perustuvaa verotusta, selvittää, onko siihen mahdollisuuksia. Siltä osin Suomi voi olla myöskin edelläkävijä Euroopassa ja muuttamassa myös eurooppalaisia käytäntöjä kohti terveysperusteista verotusta elintarvikkeissa. Jos tämä ei onnistu, on syytä pohtia mahdollisuutta laajentaa nykyisiä makeis-, virvoitusjuoma- ja jäätelöveroja koskettamaan myös keksejä ja pullia ja mahdollisesti sipsejä.

Paavo Arhinmäki /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Rantakangas ja edustaja Lauslahti saavat varmasti vastauksia näihin kysymyksiin edellisen hallituksen tekemättömistä teoista tai tehdyistä teoista omasta eduskuntaryhmästä.

Mutta kun kiinnosti, mikä on vasemmistoliiton kanta, niin vasemmistoliitto ajaa sitä, että pienennetään tuloeroja progressiivisemmalla verotuksella ja kerätään nykyistä enemmän pääomatuloveroja, nostetaan lisääntyvällä verokertymällä perusturvan tasoa selkeästi, sidotaan myös opintoraha indeksiin, parannetaan julkisia terveys-, koulutus- ja vanhuspalveluita sekä raideliikennettä. Me haluamme myös parantaa vuokra- ja pätkätyöntekijöiden asemaa, toimia erittäin voimakkaasti harmaata taloutta vastaan. Me haluamme ajaa naisten ja miesten samapalkkaisuutta ja parantaa työllisyyttä emmekä ole valmiita nostamaan eläkeiän alarajaa. Haluamme myös kunnianhimoisia päästövähennyksiä lainsäädäntöön ilman ydinvoimaa ja edistämme uusiutuviin energialähteisiin perustuvaa tuotantoa ja luonnonsuojelua. Tässä vähän pohjaa sille, mitä me tulemme ajamaan: samaa asiaa kuin viime kaudellakin.

Puhemies Ben Zyskowicz:

Annan vielä vastauspuheenvuoron edustaja Rantakankaalle, ja sen jälkeen palaamme puhujalistaan ja hallituksen toimenpidekertomukseen vuodelta 2010.

Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Oli erittäin hyvä ja mielenkiintoista kuulla vasemmistoliiton vaaliohjelmassa esitetyt tavoitteet, ja ei auta muuta kuin toivoa onnea ja menestystä tuleviin neuvotteluihin, (Paavo Arhinmäen välihuuto) niin kaukana ne ovat siitä peruslinjasta, millä hallituksen muodostaja lähtee pakettia kasaamaan. Mutta niin kuin sanoin, tässä vaiheessa vilpittömät onnittelut tulevista neuvotteluista, menestystä ja samalla lievä osanotto hallituksen muodostajan suuntaan! (Naurua)

Simo  Rundgren /kesk:

Arvoisa puhemies! Toimenpidekertomuksessa kosketellaan myöskin riistavahinkolain vaikutuksia ja siinä vertaillaan suurpetojen aiheuttamia vahinkotapauksia vahingonkorvausmääriin, ja tietenkin nämä kaikki luvut varmasti pitävät paikkansa, mutta sitten täällä on lause, joka herättää hämmästystä: "Lakiuudistuksen voidaan jo nyt katsoa paranta- neen suurpetopolitiikan hyväksyttävyyttä etenkin Pohjois-Suomessa - -." Mielestäni tällaista ei ole kyllä ollut havaittavissa sielläpäin, kun on asioita lähempää tarkastellut.

Toiseksi, arvoisa puhemies, kosketan lyhyesti edustaja Mustajärven esille nostamaa lohi- ja taimenkantakysymystä. Aivan oikein hän puhui Itämeren ryöstökalastuksesta, joka vaikeuttaa näitten uhanalaisten lajien pääsyä kutujokiinsa. Mutta annan ilmaisen idean näille hallitusneuvottelijoille, jotka nyt lähtevät hallitusohjelmaa värkkäämään. Ottakaa sinne kohta, jossa edellytetään, että laaditaan perusteellinen vaelluskala-strategia, jolla sekä luonnonsuojelullisista näkökohdista että matkailun että myöskin muusta elinkeinotoimen näkökohdasta asiaa käsitellään perusteellisesti ja tehdään kestävä ohjelma koskien juuri näitä meille tärkeitä vaelluskaloja. (Markus Mustajärvi: Minäpä vien asiaa eteenpäin!)

Erkki  Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Edustaja Rantakangas on näköjään ryhtynyt jo hyvissä ajoin tavoittelemaan merkittävää oppositiojohtajan roolia täällä. Sille pitää antaa tietysti kaikki kannustus. Kun on kahdeksan vuotta seurannut teidän toimintaanne edellisten hallitusten tinkimättömänä puolustajana, niin tämä teidän metamorfoosinne on tapahtunut ihan reippaasti, mitä en nyt tietysti epäillytkään. Mutta vasemmistoliitto kyllä tulee huolehtimaan nimenomaan siitä, että me jatkamme sitä politiikkaa, jota olemme tehneet tähänkin saakka täällä, ja ehkä nyt toivoisin edustaja Rantakankaalta kannustusta, ja hyvä, että kannustatte meitä nyt.

Mutta kun nyt käsitellään edellisen hallituksen, jossa te olitte muistaakseni pääministeripuolue, toimintakertomusta, niin kiinnitän nyt huomiota vain täällä sosiaali- ja terveysministeriön pääluokan osalta sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausumaan vuodelta 2001, jonka otsikko on "Perusturvan parantaminen". Tämä edellisen hallituksen vastaus tähän on sitä samaa liirumlaarumia, jolla perusturvaa jo vuodesta 2001 ja jo sitä ennenkin on oltu parantamatta. Miksi te, edustaja Rantakangas, ja teidän puolueenne ette, kun nyt kaksi viimeistä vuotta olitte siellä, huolehtineet siitä, että sitä olisi oikeasti parannettu sen sijaan, että jouduttaisiin kirjoittamaan tällaisia selityksiä kuin tähänkin kirjaan on nyt taas kerran kirjoitettu, kuten joka vuosi tähänkin saakka viimeisten kahdeksan vuoden aikana, jolloin minä olen täällä ollut?

Jos vasemmistoliitto on hallitusohjelmaneuvotteluissa, jos vasemmistoliitto on hallituksessa, niin sen voin luvata, että tällaista selittelyä ei tarvitse enää sen jälkeen kirjoittaa. Vasemmistoliitto on siellä hallituksessa, jos se parantaa perusturvaa niin, että se todella oikeasti paranee.

Matti Saarinen /sd:

Herra puhemies! Minäkin arvioin tuottavuusohjelmaa ja sen tuottamattomuutta. Sen vaikuttavuutta pitäisi arvioida todella perusteellisesti. Sen myötä on ajettu alas esimerkiksi poliisien, rajavartijoitten, verottajan resursseja, ja mitä on tapahtunut? Harmaa talous on räjähtänyt käsiin. Kyllä siinä konnat nauravat, kun yhteiskunta vähentää valvontaa ja tekee tilaa näille harmaille markkinoille. Hallitus on yrittänyt jonkun verran eräillä toimenpiteillä puuttua harmaan talouden ilmiöihin, mutta voidaan tänä päivänä tältä paikalta todeta ja kysyä, miten ne toimenpiteet ovat vaikuttaneet. Eivät juuri mitenkään, eli toimenpiteet eivät ole olleet riittävän vaikuttavia, ja vaikuttavuutta pitää arvioida.

On sanottu, että 5 miljardia menetetään vuosittain kruunulle kuuluvia verotuloja. Jos leikitään ajatuksella, että käytettäisiin valvontaan 1 miljardi, niin vielä säästyisi 4 miljardia, jos saataisiin kaikki kotiin. Näiden suuruusluokkien pitää olla ihan jotain muuta kuin ne ovat tällä hetkellä olleet. Tuottavuusohjelma on toiminut sillä tavalla, että siinä kympin suutari on aiheuttanut satasen vahingon.

Toiseksi kiinnitän huomiota turvallisuustaseeseemme. Ihmiset kokevat elämänsä entistä turvattomampana. Osana siihen liittyy se, että esimerkiksi poliisin voimavaroja on vähennetty merkittävästi. Ei enää ole resursseja edes tutkia pieniä väkivalta- tai omaisuusrikoksia.

Tuottavuusohjelmasta vielä lopuksi sen verran, että olisin odottanut tuottavuusohjelman puuttuvan esimerkiksi siihen, miten atk-järjestelmiä yhteensovitetaan, miten ihmiset jaksaisivat töissä paremmin ja miten esimerkiksi sairauslomasijaisuudet hoidetaan.

Ihan lopuksi: Tämä hätäkeskusratkaisu on mennyt tunnetusti pieleen, ja toivoa sopii, että tällainen erhe vielä korjattaisiin.

Merja  Kyllönen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Edustajakollega Mustajärvi nosti erittäin tärkeän asian esille liittyen tähän kuuluisaan de minimis -lainsäädäntöön, josta sittemmin on tullut "de munimus" -lainsäädäntö, jonka ansiosta kolmannen sektorin työllistämistoimintaa on erittäin merkittävällä tavalla ajettu tässä maassa alas. Viestit kertovat, että esimerkiksi yli 20 työttömien yhdistystä on lakkauttanut toimintansa sen jälkeen, kun tämä lainsäädäntö tuli voimaan, ja kaikki ne negatiiviset vaikutukset iskeytyivät kentän arkeen.

Äärimmäinen huoli on siitä, mitä tulee jatkossa meidän työllistämiselle tapahtumaan, kun tällä hetkellä toimitusministeriön ministeri Sinnemäki ei ollut halukas valmistelemaan lisätalousarviota liittyen työllistämiseen ja erityisesti nuorten työllistämiseen ja pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen. Se tulee olemaan iso ja merkittävä haaste myös nykyisellä, uudella eduskuntakaudella, ja toivoisinkin, että tästä eduskunnasta ja uudesta tulevasta hallituksesta löytyisi tahtoa laittaa meidän työelämälainsäädäntö, työttömyysturvalainsäädäntö ja sosiaaliturvalainsäädäntö siihen kuosiin, että olisi järkevää vastaanottaa työtä ja kaikesta työstä tulisi kannustavaa, että se työ olisi aidosti parasta sosiaaliturvaa, mitä täällä on iän kaiken hehkutettu.

Anne  Kalmari /kesk:

Arvoisa puhemies! Vastaisin edustaja Virtaselle kysymykseen siitä, milloin saa tuntea ylpeyttä perusturvan parantamisesta. Luulen, että tässä salissa ei ole ketään, joka ei pitäisi sitä isona asiana, (Erkki Virtanen: Viimeiseen 8 vuoteen ei ole kukaan ollut sitä mieltä!) että takuueläke nousi 687 euroon. Suosittelisin lähtemistä hallitukseen, vaikka saisitte semmoisen vähän pienemmänkin, noin 150 euron tasokorotuksen tähän takuueläkkeeseen. Minusta siitäkin kannattaisi olla ylpeä. Keskustan puoluekokous sai aikanaan tämän ison linjauksen vietyä hallituksessa läpi, ja toivon, että pienempänä puolueena nyt sitten vähän pienempikin linjaus tyydyttäisi teitä.

Lea Mäkipää /ps:

Arvoisa puhemies! Edellinen hallitus on varmaan hyvin voimakkaasti paneutunut liito-oravien suojeluun, peräti kolmatta sivua on asiaa käsitelty täällä maa- ja metsätalousministeriön alalla. Mutta sitä vastoin kun puhutaan lastensuojelusta, niin toivon, että tämä monikirjavainen tuleva hallitus lähtee siitä, että meillä ei enää olisi lähes 20 000:ta huostaanotettua lasta, vaan että tekisimme kaikkemme, että jokainen lapsi saisi nukkua vanhempiensa luona kotona eikä koskaan tapahtuisi sellaista, että jos otetaan puolisoksi mies tai nainen, joka ei hyväksy näitä teini-ikäisiä lapsia, niin ne otetaan huostaan. Toivoisin, että nykyinen hallitus todella paneutuisi lasten aseman parantamiseen ja jätettäisiin nämä liito-oravat sitten vaikka sinne metsään asustelemaan oman onnensa nojaan.

Kauko Tuupainen /ps:

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Kari Rajamäki otti esille harmaan talouden, ja kun minä erinäisistä syistä ennen vaaleja monessa yhteydessä korostin, että harmaa talous on saatava kitkettyä Suomesta, niin päätin tässä jonkun sanasen sanoa.

Kun eduskunta käsitteli harmaan talouden torjuntaan liittyvää torjuntayksikköä, niin siellä lain perusteluissa todettiin, että Suomi menettää joka vuosi 5—10 miljardia euroa harmaan talouden ja talousrikollisuuden seurauksena. Tämän vuoden budjetissa muistini mukaan on 6 miljoonaa euroa kohdennettu harmaan talouden torjumiseen.

Arvoisa puhemies! Minusta nämä miljoonat eurot eivät riitä, summan pitää olla jatkossa merkittävästi suurempi. Miksi? Jos oikein muistan, Verohallinto omassa raportissaan kertoi, että viime vuonna tarkastettiin noin 3 550 erilaista yritystä ja näistä noin 20 prosenttia, 719 yritystä, oli sellaisia, joissa todettiin harmaata taloutta. Maksuun pantiin 70 miljoonaa euroa. Edelleen samainen Verohallinto totesi, että heillä oli kolmen viimeisen vuoden aikana, 2010, 2009 ja 2008, Raksa-projekti. Tarkastettiin noin 2 200 rakennusalan yritystä, ja kuinka kävi? Noin 30 prosentissa todettiin harmaata taloutta ja maksuun pantiin 130 miljoonaa euroa arvonlisäveroja, ennakonpidätyksiä, maksamattomia sotu-maksuja jnp.

Tulen omassa valiokunnassani aikanaan ehdottamaan, että nykyisen 6 miljoonan euron panostuksen sijasta harmaan talouden, talousrikollisuuden ja siihen liittyvien muitten konnankoukkujen torjuntaan tulisi osoittaa ensi vuoden budjetissa vähintään 50 miljoonaa euroa. Toivon, että tämä esitys saa kannatusta niin vasemmalla kuin oikealla.

Mikko  Alatalo /kesk:

Arvoisa puhemies! Hallituksen toimenpidekertomus on kirja, jossa on niin hyvää kuin huonoakin selitettävää, mutta täytyy sanoa, että takuueläke oli hyvä asia viime kaudella, samoin ruuan alvin alennus, samoin lapsiperheiden etuuksien parantaminen. Mutta toki siellä on semmoisia asioita, joita on vaikea hyväksyä. Yksi tällainen oli tuo muuntorangaistuksen poisto. Se on vaikuttanut kielteisesti lainkuuliaisuuteen. Kaupan liittohan tuli merkittävästi ulos tänä keväänä siinä, miten paljon rahallisia vahinkoja näpistykset ovat aiheuttaneet. Toisaalta harmaa talous isossa mittakaavassa on saatava kuriin mutta myös tämä kansalaisten tasolla oleva väärinkäytös.

Yksi asia, joka on ollut vaikea hyväksyä täällä Pääkaupunkiseudulla, on se vähättely, miten on suhtauduttu petokannan voimakkaaseen kasvuun. Viimeksi tänään Pohjois-Pirkanmaalta tuli minulle viestiä kansalaisilta, ettei uskalla lapsia ulos päästää lähimetsiin, kun pelätään petoja ja niiden määrä on siellä todella valtavasti lisääntynyt.

Pirkanmaan osalta toivon sitä todella, että tuo hätäkeskus saataisiin takaisin. Toisen puolueen ministerin oli aika vaikea vaikuttaa, vaikka koetin vielä vedota siihen asiaan, mutta tämä on nimenomaan ollut erittäin epäoikeudenmukaisena koettu ratkaisu, joka täytyy korjata, ja toivon, että hallitus sen sitten korjaa.

Kimmo Kivelä /ps:

Arvoisa puhemies! Toimenpidekertomus on asiakirja, joka todistaa, että kansa on halunnut muutosta. (Timo Heinonen: Silloin täytyy vastata teoistaan!) Tämä on täynnänsä tarinoita, jotka ovat vaikuttaneet kansalaisten arkeen heikentävästi. Yksi murheellinen tarina on myös tämä aluehallintouudistus. Lukuisat kentällä työskentelevät viranhaltijat ovat olleet ihmeissään, että vieläkään, vaikka uudistuksen aloittamisesta on jo näin pitkä aika, ei oikein tiedetä, mitä tehtäviin kuuluu ja missä.

Sanna  Lauslahti /kok:

Arvoisa puhemies! Nostaisin vielä yhden asian esille. Viime kaudella myös tehtiin kuntien valtionosuusjärjestelmän muutos, jonka tehtävänä oli tehdä järjestelmästä yksinkertaisempi ja helpommin ymmärrettävä, mutta edelleen meidän valtionosuusjärjestelmä on hyvin monimutkainen, ja väittäisin myös, että se sisältää epäoikeudenmukaisuuksia.

Otetaan esille syrjäytymisen ja köyhyyden estäminen. Tältä osin suurimmat köyhyysloukut löytyvät itse asiassa meidän kaupunkiseuduilta. Meidän valtionosuuden tasausjärjestelmä itse asiassa tekee sen, että pitkälti kaupunkien rahat menevät — itse asiassa tasataan — maakuntiin. Samaan aikaan meidän ongelmia, joita kaupunkiseuduilla syrjäytyminen ja muu tuovat, ei ole huomioitu riittävästi meidän valtionosuuden laskentapohjissa. Lisäksi, kun katsotaan asumista ja elämisen kalleutta kaupunkiseuduilla, niin sitä ei ole lainkaan huomioitu meidän valtionosuusjärjestelmässä. Voisi sanoa, että jokainen kaupunkiseudulla asuva joutuu maksamaan paljon enemmän veroa kuin muualla ja samaan aikaan euron ostovoima on aivan toinen. Nämä näkökulmat tulee huomioida jatkokehittelyssä.

Keskustelu päättyi.