Täysistunnon pöytäkirja 70/2013 vp

PTK 70/2013 vp

70. TORSTAINA 13. KESÄKUUTA 2013 kello 17.21

Tarkistettu versio 2.0

6) Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain 36 ja 38 §:n, ammattikorkeakoululain sekä opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintorekisteristä annetun lain muuttamisesta

 

Raija Vahasalo /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä tehdään kolme asiaa: ensinnäkin luodaan yhteinen valtakunnallinen yhteishaku korkeakouluihin, toiseksi ensimmäistä opiskelupaikkaa hakeville voidaan varata kiintiöt ja kolmanneksi opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintorekisteristä annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi tämän uuden yhteishaku- ja valintajärjestelmän edellyttämät tietovarantoa koskevat säännökset.

Yhteishaun luominen on erittäin kannatettava asia, sillä tällä hetkellä koulutukseen on olemassa lukuisia eri väyliä ja opiskelijan kannalta on erityisen hyvä asia, että näitä hakuväyliä voidaan yhdistää yhdeksi väyläksi — helpompi silloin käyttää.

Tosin tämän uuden valtakunnallisen hakuväylän rakentaminen on ollut erittäin työlästä, se on ollut työläämpää kuin on alun perin ajateltukin, ja sen vuoksi tämän uuden yhteishaun käyttöönotto tulee ministeriön mukaan siirtää syksyyn 2014 eli puolella vuodella eteenpäin kuin mitä oli ajateltu. Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran otettaessa opiskelijoita keväällä 2015 alkavaan koulutukseen.

Toinen asia on, että ensimmäistä opiskelupaikkaa hakevien osalta voidaan perustaa kiintiö. Tällä hetkellä kuitenkaan saamamme tiedon mukaan yksikään korkeakoulu ei ole ajatellut näitä kiintiöitä perustaa. Valiokunta kiirehtiikin hallituksen esityksen antamista toisen vaiheen toteuttamiseksi. Toisessa vaiheessa nimittäin näille muillekin hakijoille, jotka eivät ole näitä ensikertalaisia, pitää luoda omat väylänsä. Huomioitavaa on, että kaikkia hakijoita tulee kuitenkin kohdella yhdenvertaisesti, jotta jokaisen hakijan oikeusturva toteutuu.

Kiintiön koon määrittely ei todellakaan ole helppoa. Eri tiedekuntiin on erilaiset hakijamäärät, erilaiset ryhmät, erilaiset sisäänottolukumäärät, ja kun tässä kuviossa sitten mietitään näitten eri hakijoitten välistä kohdentamista, niin on hyvin tärkeää katsoa, että tämä yhdenvertaisuus todellakin toteutuisi.

Lisäksi valiokunta halusi jättää voimaan 20 §:n, koska voimassa olevassa 20 §:ssä ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin voidaan muun muassa ottaa opiskelijaksi henkilö, joka on suorittanut lukion oppimäärän tai ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetussa laissa tarkoitetun tutkinnon. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille, että jos lukion oppimäärä suoritetaan eikä suoriteta sitten enää ylioppilastutkintoa, niin silloin ei ammattikorkeakoulujen tarvitsisi enää kategorisesti näitä ottaa huomioon vaan voisi tapauskohtaisesti harkita ja silloin tämä tilanne voisi johtaa hakijoiden epätasa-arvoiseen kohteluun ammattikorkeakoulusta riippuen. Monet nuoret saattaisivat tässä tilanteessa myöskin syrjäytyä, esimerkiksi maahanmuuttajataustaiset nuoret, joten halusimme yksimielisesti jättää voimaan 20 §:n.

Arvoisa puhemies! Tämä mietintö oli yksimielinen.

Eeva-Johanna Eloranta /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä on monta asiaa ja asiakokonaisuutta, jotka ovat paljon puhuttaneet koulutusmaailmaa. Hallituksen esityksen tavoitteet eli korkeakouluopintojen aloittamisiän alentaminen ja opiskelupaikkojen parempi kohdentuminen liittyvät nekin omalta osaltaan nuorten yhteiskuntatakuuseen. Näin pyritään saamaan aikaan koulutusjärjestelmän tehostuminen, työmarkkinoille siirtymisen nopetuminen, työllisyysasteen kohoaminen ja koulutuksen saatavuuden ja tasa-arvoisuuden parantaminen. Muutoksia siis ehdotetaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen hakumenettelyyn ja opiskelijavalintaan korkeakouluopintoihin pääsyn sujuvoittamiseksi.

Esitysten mukaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkintoon johtavaan koulutukseen haettaisiin jatkossa korkeakoulujen yhteisessä valtakunnallisessa yhteishaussa ja ammattikorkeakoulujen neljä sähköistä hakujärjestelmää ja yliopistojen yksi sähköinen hakujärjestelmä yhdistettäisiin yhdeksi korkeakoulujen hakujärjestelmäksi. Uudistus on erittäin perusteltu, sillä nykyisin pelkästään tutkintoon johtavaan korkeakoulutukseen hakeutumiseen on viisi erillistä valtakunnallista väylää sekä erityisesti yliopistojen maisteritason opintojen osalta on lukuisia korkeakoulu-, tiedekunta- ja jopa hakukohdekohtaisia hakuväyliä.

Nykytilanne on todella epäselvä ja kaipaa selkeyttämistä. Näin korkeakouluopintoihin hakeutuminen ja sijoittuminen sujuvoituu ja nopeutuu, kun tiedot koulutustarjonnasta ovat kattavasti saatavilla selkeänä kokonaisuutena sekä hakijan että opinto-ohjauksen tarpeisiin. Muutokset voivat samalla osaltaan myös ehkäistä nuorten syrjäytymistä koulutuksesta ja työelämästä. Toistuva opintoihin hakeutuminen voi jopa vähentyä, kun subjektiivisesti parhaan vaihtoehdon löytymiselle on paremmat edellytykset kuin monien erillisten hakuväylien tapauksessa. Hakijan tarpeita ja tilannetta vastaava koulutus voi jatkossa paremmin löytyä yhteisten hakupalvelujen avulla koko korkeakoulusektorilta.

Arvoisa puhemies! Yliopistolakiin ja ammattikorkeakoululakiin ehdotetaan lisättäväksi myös säännös, jonka mukaan osa haettavista paikoista voitaisiin varata niille, jotka eivät ole aikaisemmin suorittaneet suomalaista korkeakoulututkintoa tai vastaanottaneet opiskelupaikkaa. Osa haettavista opiskelupaikoista voitaisiin näin ollen varata ensimmäistä paikkaa hakeville. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni ensimmäistä korkeakoulututkintoon johtavaa opiskelupaikkaa hakeva tulisi valituksi korkeakouluun. Tästä asiasta ovat monet olleet etukäteen huolissaan niin sanottujen vanhojen opiskelijoiden osalta. Siksi vähän tätä nyt selvennän.

Tarkoituksena ei ole kuitenkaan estää toista opiskelupaikkaa hakevien tai opintosuuntaa vaihtavien mahdollisuuksia. Ainoastaan pyritään antamaan pientä etusijaa niille, joilla ei ole vielä mitään paikkaa, elikkä ihan oikeudenmukaista ja reilua. Perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan, että korkeakoulututkinnon suorittaneiden tai opiskelupaikan vastaanottaneiden asema ei saa muodostua kohtuuttomasti heikommaksi kuin näiden ensimmäistä opiskelupaikkaa hakevien. Elikkä opiskelualan vaihtamisen tulee jatkossakin olla mahdollista. Tähän liittyviä tarkennuksia valiokunta onkin esittämässä.

Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan ensi kerran keväällä 2015 alkavassa koulutuksessa elikkä niiden kohdalla, jotka hakevat siellä syksyn 14 haussa koulutukseen. Eli syksyn 13 ja kevään 14 yhteishaut toteutetaan vielä nykykäytännön mukaisesti. Syksyn 14 yhteishaussa voivat korkeakoulut siis ensi kertaa varata näitä ensikertalaiskiintiöitä niille, jotka eivät ole aikaisemmin suorittaneet tai vastaanottaneet paikkaa. Laki ei kuitenkaan tule voimaan taannehtivasti, sillä se ei koske niitä, jotka jo ovat ottaneet opiskelupaikan vastaan keväällä 14 tai sitä ennen alkaneessa koulutuksessa mutta eivät ole tutkintoa vielä suorittaneet, ja siellä syksyn 14 yhteishaussa ensikertalaiseksi ei katsota niitä, jotka ovat hakeneet keväällä 14 ja ottaneet paikan vastaan syksyllä 14 alkavasta koulutuksesta. Tästä on ollut todella paljon epäselvyyttä.

No, uudistuksesta tiedottaminen onkin nyt erityisen tärkeää — tämä saattaa vaikuttaa vähän sekavalta — sen takia, että näillä nuorilla, jotka miettivät opiskelumahdollisuuksiaan, olisi todellakin ajoissa riittävästi tietoa siitä, miten tämä uudistus tulee heidän tuleviin valintoihinsa vaikuttamaan. Selkeätä tietoa tulee antaa muun muassa niiden osalta, jotka ilmoittautuvat poissaolevaksi, mikä heidän asemansa sitten tulevissa hauissa on, tai sitten toisaalta siitä, että jos vastaan-otat opiskelupaikan mutta ilmoittaudut poissaolevaksi, niin silloin ei ole myöskään niiden uusien hakijoitten joukossa.

Arvoisa puhemies! Hallitusohjelman mukaan korkeakouluopintoihin pääsyä sujuvoitetaan ja opiskelijavalinnan päävalinnat varataan hakijoille, joilla ei ole tätä aiempaa tutkintoa, mutta tämä hallitusohjelman kirjaus on kuitenkin tarkoitus toteuttaa vaiheittain. Elikkä tämä, josta juuri kerroin, on tämä ensimmäinen vaihe, jolloin tosiaan näitä kiintiöitä voidaan varata, ja toisessa vaiheessa sitten kehitetään joustavia siirtymäjärjestelyjä korkeakoulujen sisällä ja korkeakoulujen välillä niille opiskelijoille, jotka haluavat sitten siirtyä jatkamaan opintojansa toisella alalla tai jo tutkinnon suoritettuaan haluavat hakeutua uudelleen. Tosiaan opiskelijoiden tasapuolisen kohtelun edellytyksenä on muun muassa se, että tämä siirto-opiskelijan käsite ja menettelytavat selkeytetään, ja nämä asiat ovat niitä, jotka ovat parhaillaan työn alla ja mietinnässä.

Tämä korkeakoulujen uuden yhteishaun mahdollistava tietojärjestelmäkokonaisuus on tarkoitus ottaa ensin käyttöön toisen asteen yhteishaussa. Elikkä tämä uusien haku- ja valintapalveluitten rakentaminen on osoittautunut aika paljon työläämmäksi kuin alun perin arvioitiin. Haku- ja valintapalveluitten toteuttamisessa keskitytään ensiksi ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaun tietojärjestelmiin, jotta palvelut voidaan ottaa käyttöön nuorisotakuun toimeenpanon edellyttämällä tavalla syksyn 13 toisen asteen yhteishaussa elikkä nyt aika pian. Näiden hakupalveluitten kiireellisestä aikataulusta johtuen tämä korkeakoulujen uusi haku tulisi tosiaankin käyttöön syksyllä 14 — sen takia syksyllä, koska se on kevään hakua suppeampi ja näin ollen on helpompi kokeilla tätä uutta järjestelmää.

Arvoisa puhemies! Voimassa olevan ammattikorkeakoululain mukaan ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin voidaan muun muassa ottaa opiskelijaksi sellainen henkilö, joka on suorittanut lukion oppimäärän tai ylioppilastutkinnon. Hallituksen esityksessä on niin, että pelkkä lukion oppimäärä ei enää tätä kelpoisuutta antaisi, mutta tosiaan meidän valiokuntakuulemisissamme on pelätty, että tämä ehdotettu muutos, jossa pelkkä lukion oppimäärä ei enää välttämättä tuottaisi sitä kelpoisuutta, syrjäyttää lukuisia nuoria. Muun muassa maahanmuuttajataustaisia on pelätty syrjäytyvän, ja hyvin paljon huolestuneita yhteydenottoja on tästä asiasta tullut meidän valiokunnan jäsenten sähköposteihinkin. Valiokunnassa meidän mielestämme tosiaan pelkkää lukion oppimäärää ei ole tarkoituksenmukaista jättää ammattikorkeakouluharkintaan, vaan sen takia valiokunta ehdottaa, että tämä säännös jätetään nykyiseen muotoonsa, ja tämä tarkoittaa siis sitä, että edelleenkin myös pelkkä lukion oppimäärä riittää ammattikorkeakouluopintoihin hakemiseksi.

Miapetra Kumpula-Natri /sd:

Arvoisa puhemies! Olen tänä keväänä saanut seurata läheltä ylioppilaiden riemua ja sitten sen jälkeen kovaa stressiä, miten ehtiä lukemaan erilaisiin pääsykokeisiin ja varmistautua siitä, että hakemukset menevät oikein. Kiitän hallitusta ja nyt sivistysvaliokuntaa, että ollaan saatu joitain uusia työkaluja kevääseen, kun ensimmäistä kertaa haetaan yliopistoihin ja kova työ on tehty kirjoituksissa ja sitten pitäisi päästä. Elikkä minusta on aihetta ottaa pieniä kiintiöitä myös ensikertalaisten käyttöön helpottamaan sitä ehkä lyhyttä aikaa, jonka keväällä voi pääsykokeisiin käyttää verrattuna muihin.

Kaiken kaikkiaan korkeakouluopintoihin pääsyn sujuvoittaminen ja selkeyttäminen sekä tiedottaminen siitä kaikesta, mitä koulutustarjontaa korkea-asteellakin on ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa, on kerta kaikkiaan erittäin kannatettavaa. Meillä turhan monella jää turhia välivuosia, vaikka olenkin sitä mieltä, että eivät ne työntekoon käytetyt välivuodet aivan hukkaan mene. Elämäkin opettaa, ja sekin on tärkeää. Mutta kun järjestelmiä uusitaan, niin on aivan oikein sivistysvaliokunta täällä todennut, että on tärkeää tiedottaa, miten järjestelmä toimii. Miettikääpä sitä abiturienttia, joka miettii, että nyt hänen tämän rastin laittaminen, mihin hän hakee, määrittää hänen koko elämänsä, tulevaisuuden, että hän valitsee ammatin. Me tiedämme jo ehkä, että elämä vie eikä se ammatinvalinta ole koko elämän loppuun niin kapea. En ainakaan itse tiennyt insinöörinä täällä puhuvani kymmenettä vuotta näissä tehtävissä. Tiedon lisääminen vaihtoehdoista mutta myös tiedottaminen uudesta järjestelmästä on aivan hyvin tehty.

Vielä lopuksi on hyvä todeta, että valiokunta on tehnyt erittäin huolellista työtä myös yhdenvertaisuuden loukkaamattomuuden eteen, kun on kahteenkin kertaan saanut perustuslakivaliokunnan lausuman, että varmasti menee oikein, että ketään ei kaltoinkaan kohdella.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Itse toivoisin, että meillä Suomessa etenisi entistä nopeammin se, että ylioppilastutkinto ja -todistus ja itse asiassa koko lukio-opiskeluaika olisi paremmin tienä jatko-opintoihin pääsykokeiden sijaan, eli sillä koko kolmivuotisella lukiokoulutuksella ja niillä vuosilla olisi enempi vaikutusta siihen, että tie olisi tasaisempi jatko-opintoihin ilman turhia välivuosia.

Suhtaudun itse hieman kriittisesti ja epäilevästi erilaisiin kiintiöihin. Ehkä se tässä on perusteltua, niin kuin valiokunta on todennut, mutta valiokunnan puheenjohtajalta, edustaja Vahasalolta kysyisin, onko tässä mahdollisesti olemassa se vaara, että nuoret eivät ottaisikaan vastaan jotain muuta opiskelupaikkaa kuin sitä ykkössijalla olevaa toivettaan. Nythän aika usein käy niin, että henkilö tavoittelee paikkaa esimerkiksi opiskelemaan lääkäriksi ja hän ei sinne ensimmäisellä kerralla pääse ja hän valitseekin jonkin toisen linjan ja lähtee sitten vuodeksi opiskelemaan sitä. Voiko tämä malli ajaa siihen, että ei enää otettaisikaan toissijaista opiskelupaikkaa vastaan vaan tämä järjestelmä synnyttäisikin ehkä turhia välivuosia? Onko tämä noussut valiokunnan käsittelyssä esille?

Heikki Autto /kok:

Arvoisa puhemies! Yhdyn tähän edellä puhuneen edustaja Heinosen kantaan siitä, että tuon toisen asteen koulutuksen pitäisi olla varmempi ja tasaisempi ja joustavampi tie jatko-opintoihin kuin erillisen pääsykokeen, mutta toki pidän tärkeänä sitä, että myös sitten pääsykokeiden kautta on mahdollisuus osoittaa kyvykkyyttä ja halukkuutta ja motivaatiota jatko-opintoihin.

Tällä lainsäädännöllä kehitetään hakukäytäntöjä. Kun sivistysvaliokunnan puheenjohtaja on keskustelussa mukana, niin kysyisin hänen käsitystään siitä, miten pääsykoemenettelyjä on ajateltu kehittää niin, että esimerkiksi edustaja Kumpula-Natrin edellä kuvaama pääsykoeralli kevään ja alkukesän osalta saataisiin paremmin itse tarkoitustaan palvelevaksi, että samalla pääsykokeella voitaisiin hakea mahdollisimman moneen paikkaan. Toisaalta sitten pääsykokeita voitaisiin tehdä myös etänä niin, että ei tarvitsisi välttämättä matkustaa ympäri maata, varsinkin kun moni nuori pyrkii tietysti useampaan eri koulutuspaikkaan, jotta ne opinnot voisivat mahdollisimman joustavasti aueta. Jos tätä puheenjohtaja voi valottaa, niin arvostaisin kovasti.

Raija Vahasalo /kok:

Arvoisa puhemies! Kiitän edustajia Heinonen ja Autto näistä kysymyksistä.

Olen samaa mieltä edustaja Auton kanssa siitä, että pääsykokeista ei saa luopua kokonaan, koska aina voi tulla tilanne, että epäonnistuu, ja meillähän ei kuitenkaan saa olla tässä järjestelmässä pussinperiä, ja pääsykoe on yksi sellainen keino, jolla voi osoittaa sitten sen motivaation ja osaamisen ja halun opiskeluun. Sen takia on hyvä, että se on ylipäätään olemassa. Pääsykokeita on koko ajan kehitetty niin, että ne mahdollisimman tarkkaan voisivat vastata sitä, että soveltuvuus sille tulevalle alalle olisi mahdollisimman hyvä ja motivaatio kohdallaan. Tämä on tämmöinen jatkuva prosessi, tämä jatkuu.

Mitä tulee tähän toiseen kysymykseen, minkä edustaja Heinonen kysyi, että jos on ottanut jonkun paikan vastaan, niin voiko sitten vielä vaihtaa tiedekuntaa; esimerkiksi lääkis, menee lukemaan fysiikkaa, voiko ottaa sitä fysiikan paikkaa, matikan paikkaa vastaan, jos sitten ei enää pääse vaihtamaan tiedekuntaa? Sen takia valiokunta halusi kiirehtiä kovasti tätä toista vaihetta, koska tässä toisessa vaiheessa mietitään näitten muitten hakijoitten, tiedekuntaa vaihtavien tai tutkinnon jo suorittaneiden, hakeutumista, ja heidän pitäisi olla ihan samanlaisessa yhdenvertaisessa asemassa kuin ovat nämä ensikertalaisetkin. Tämä on hirveän vaikea asia tehdä käytännössä, vaikka se paperilla näyttää erinomaisen helpolta. Sen takia voi olla, että yksikään korkeakoulu ei vielä ole lähtenyt tähän kiintiöajatteluun tässä vaiheessa, mutta toisessa vaiheessa sitten katsotaan asia paremmin.

Eeva-Johanna Eloranta /sd:

Arvoisa puheenjohtaja! En usko, että vaaraa on sen suhteen, ettei nuori ottaisi paikkaa vastaan. Ensiksikin tässä ekassa vaiheessa annetaan aika pitkä siirtymäaika, elikkä tämä ei koske niitä, jotka ovat ottaneet sen opiskelupaikan vastaan keväällä 14 alkaneessa koulutuksessa tai sitä ennen. Elikkä tämä ei tule voimaan takautuvasti.

Sitten näitä siirto- ja vaihtomahdollisuuksia kehitetään koko ajan. Tällä hetkellä se ongelma on se, että meillä on kyllä periaatteessa ihan riittävästi korkeakoulupaikkoja kaikille, meidän koko ikäluokalle ja sen ylikin, mutta ongelma on se, että niitä paikkoja jää tyhjäksi sen takia, koska joku aloittaa opiskelun ja sitten lopettaa sen ja voi saada sen toisen paikan itsellensä. Elikkä esimerkiksi lääketiede on hyvä esimerkki tästä: moni hakee sinne lääkikseen eikä pääse ja pääsee kemiaa lukemaan ja sitten lukee kemiaa pari vuotta ja pääsee lääkikseen, ja se kemian paikka jää tyhjäksi.

Elikkä nyt on tarkoitus kehittää järjestelmiä. Esimerkiksi siinä kemian aineessa voisi olla sellainen, että on nämä lääkikseen siirtyvät, ja se järjestelmä muodostetaan semmoiseksi, että sitä tyhjäkäyntiä ei sinne enää jääkään. Näitä nyt aletaan miettimään, jotta tämä meidän järjestelmä toimisi paremmin eikä sitä tyhjäkäyntiä pääsisi sinne jäämään.

Minä uskon, että tämä ei johda siihen, että nuoret eivät ottaisi opiskelupaikkoja vastaan, päinvastoin. Sitä paitsi, niin kuin sanottu, kenenkään mahdollisuuksia ei aiota torpata niihin vaihtoihin tai uudelleen hakeutumiseen.

Yleiskeskustelu päättyi.