Täysistunnon pöytäkirja 71/2001 vp

PTK 71/2001 vp

71. TIISTAINA 5. KESÄKUUTA 2001 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

11) Laki kansaneläkelain muuttamisesta

 

Niilo Keränen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä lakialoite 50/2001 käsittelee kansaneläkkeen lapsikorotusten palauttamista. Ensin lyhyt historiallinen katsaus.

Hallitus antoi vuonna 95 lakiesityksen 119/95, joka liittyi seuraavan vuoden budjettiin ja jota perusteltiin säästöillä. Lamasta oltiin juuri selviytymässä, mutta pysyväisluonteisia menoja tuntui olevan liikaa ja myös eläkemenoissa piti säästää, jotta talous saataisiin tasapainoon. Kyseiseen lakiesitykseen 119/95 sisältyi muun muassa surullisen kuuluisa kansaneläkkeen pohjaosan leikkaus ja aikataulu sen poistamisesta kokonaan. Niin ikään esityksessä jäädytettiin eräitä indeksitarkistuksia ja säädettiin kansaneläkkeen lapsikorotusten, puolisolisän ja hautausavustusten poistamisesta. Eduskunnan perustuslakivaliokunta oli tuolloin sitä mieltä, että kansaneläke ei ole sellainen omaisuudensuojaa nauttiva etuus, jota pitäisi ilman muuta saada, jos on työelämänsä aikana maksanut kansaneläkemaksuja. Näin siksi, että kansaneläkkeen suuruus ei ole riippuvainen maksettujen vakuutusmaksujen suuruudesta, joten kansaneläkemaksu on pikemminkin veronluonteinen maksu. Niin kutsuttua kaksinkertaista pohjaosan leikkausta pohdittiin tuolloin vain ohimennen.

Niin ikään perustuslakivaliokunta lausui, että kansaneläkkeen lapsikorotus ei ole välttämätöntä vähimmäisturvaa, koska lapsiperheiden välttämätön vähimmäisturva tulee hoidetuksi muilla etuuksilla. Näin jälkiviisaana tätä kantaa voidaan arvostella, olihan juuri leikattu lapsilisiä, eduskuntaan oli juuri annettu esitys minimisairauspäivärahan poistamisesta ja parin vuoden päästä leikattiin lapsiperheitten asumistukia. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta, kuten myös perustuslakivaliokunta, vaati tuolloin mietinnössään lapsikorotusten poiston sosiaalipoliittisten perusteiden tarkempaa selvittämistä ja lykkäsi lapsikorotusten leikkaamista ja lopullista poistamista peräti yhdellä vuodella.

Arvoisa puhemies! Nyt ollaan sitten siinä tilanteessa, että viimeiset jäljellä olevat lapsikorotukset, 105 markkaa kuukaudessa, poistuvat tämän vuoden lopussa. Vuonna 95 korotuksen suuruus oli 262 markkaa lasta kohti kuukaudessa. Vuonna 95 tehtyjä leikkauksia voitiin toki perustella valtion menojen supistamistarpeella, eikä senaikaisten tekemisten arvostelu kovin paljon hyödytä. Nyt tässä maassa ollaan kuitenkin melkoisella kasvu-uralla. Valtionvelkaa on pystytty ja pystytään lyhentämään. Työssä olevat ovat saaneet mittavat verohelpotukset. Miksi ei siis voitaisi korjata myöskin kaikkein vähäosaisimpien asemaa?

Tässä ehdotuksessa ei ole myöskään kysymys miehensä siivellä laskettelevista kotirouvista, vaan pääosin työkyvyttömyyseläkkeellä olevista henkilöistä, joilla on huollettavanaan alaikäisiä lapsia. Kelan tilastoista tiedämme myös, että nuorimpina työkyvyttömyyseläkkeelle jäävät ovat hyvin usein psyykkisesti sairaita, joilla elämässään jo muutoinkin on vastatuulta, niin että tällaisia keinotekoisia taloushuolia ei enää tarvittaisi. Tällainen tilanne ei kerta kaikkiaan ole hyvinvointiyhteiskunnan arvon mukainen.

En käy tarkemmin selostamaan lakialoitteen sisältöä, sen voi jokainen lukea papereista. Totean vain lyhyesti, että ehdotuksen mukaan kansaneläkkeen lapsikorotus olisi 262 markkaa kuukaudessa, siis edes minkäänlaisia indeksikorotuksia vuoden 95 tasoon en esitä. Mikäli lapsikorotusta ei palauteta, se 105 markkaa, minkä vanhat lapsikorotuksen saajat vielä tänä vuonna saavat, loppuu ensi vuoden alusta.

Arvoisa puhemies! Toivotaan, että aloite käsiteltäisiin asianmukaisesti. Luultavaa tietenkin on, että tämäkin aloite hautautuu jonnekin, mutta toivon, että tämä aloite edes hiukan kannustaisi hallituspuolueita, kun he sorvaavat syksyksi korjattua köyhyyspakettia.

Liisa Hyssälä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Uusia lapsikorotuksia ei ole myönnetty kansaneläkkeisiin enää vuoden 96 alusta lukien. Sitä ennen myönnettyjä lapsikorotuksia, joiden määrä oli tämän vuoden hintatasossa laskettuna 286 markkaa kuukaudessa, alettiin leikata 97 alusta ja leikkauksia on siis jatkettu 98, 99 ja 2000. Leikkaamisia ei kuitenkaan enää jatketa vaan ne on jäädytetty vuoden 2000 tasolle, ja ne ovat nyt 105 markkaa kuukaudessa. Ne lakkaavat kuitenkin ennen pitkää luonnollisen poistuman kautta, kun lapset täyttävät 16 vuotta tai lapsikorotusten saamisen edellytykset muutoin poistuvat.

Lapsikorotusten vuotuinen markkamäärä oli vuoden 95 lopussa 107 miljoonaa markkaa tämän vuoden indeksitasossa laskettuna. Tämä kaikki on siis pois pienituloisilta lapsiperheiltä. Vuonna 2000 lapsikorotuksista oli jäljellä enää 15 miljoonaa markkaa, joka on noin 14 prosenttia alkuperäisestä määrästä. Lapsikorotukset säilyvät nykylainsäädännön mukaan tämän suuruisina, ellei niitä palauteta, niin kuin tällä aloitteella toivomme.

Lapsikorotusten markkamäärän leikkaaminen ei sinänsä ole vaikuttanut luonnollisestikaan saajien lukumäärään mutta kustannuksiin se on vaikuttanut, kuten kerroin. Sen sijaan se seikka, ettei uusia lapsikorotuksia ole myönnetty, on vähentänyt saajien määrää. Kun 95 ennen leikkausta saajia oli 21 100, viime vuoden lopussa heitä oli enää 8 500. Määrä vähenee edelleen, ja viimeiset lapsikorotukset maksetaan noin kymmenen vuoden kuluttua, ellei muuta tapahdu.

Kansaneläkelaitoksen tutkijat, matemaatikot Haapa-aho ja Peltola, ovat tutkineet lapsikorotusten poistojen vaikutuksia edunsaajalle. He toteavat, että lapsikorotus- ja puolisolisätapauksissa eläke on voinut pienentyä, myöskin siis peruseläke. Niissäkin tapauksissa, joissa eläkkeiden markkamääräinen nettotaso on voitu turvata, eläkkeen reaalinen ostovoima on usein saattanut pienentyä Kelan laskelmien mukaan. Tämä siis huolimatta siitä, että indeksikorotukset tai veronkevennykset ovat tapahtuneet.

Kun säästöpäätöksiä Lipposen ensimmäisen hallituksen aikana alettiin tehdä, tarkoituksenahan oli valtiontalouden kuntoon saattaminen ja velkaantumisen pysähtyminen. Kela osallistui säästötalkoisiin. Kelan etuuksia leikattiin 95—96. Heti silloin, kun itsekin tulin eduskuntaan ja olin sosiaalivaliokunnassa, nämä Kelan etuuksien leikkaamiset olivat jokapäiväistä leipää ja niitä pienennettiin silloin 5 miljardilla markalla. Kun ajatellaan, että Kelan etuuksia yleensä saavat ihmiset eivät varmasti ole mitään kulutusjuhlien viettäjiä, tämä 5 miljardia on todella iso summa myös sikäli, että sillä on kumulatiiviset vaikutukset pitkälle tulevaisuuteen, niin kuin nyt tämä lapsikorotusasia osoittaa. Kansaneläkejärjestelmän kannalta sinänsä suurin säästökohde, mihin edellä oleva edustaja jo viittasi, oli kansaneläkkeen pohjaosan poistaminen ja sen muuttaminen eläkevähenteiseksi, mutta siis myöskin tämä lapsikorotus.

Kun lapsikorotusta poistettiin, myöskin puolisolisä koki samaan aikaan leikkauksen ja myös hautausavustus poistui. Näitten yhteisvaikutus on tietenkin ollut melkoinen. Pohjaosa ja lisäosahan yhdistettiin vuoden 97 alusta lukien ja entisiä pohjaosia alettiin kutsua tämän jälkeen leikatuksi kansaneläkkeeksi.

Tämän vuoden alussa tapahtui seuraava ilmiö: tällöinhän kansaneläkejärjestelmän ulkopuolelle jäi yhdellä kerralla noin 334 000 eläkkeensaajaa, joista kuitenkin noin 90 000 henkilölle maksetaan kansaneläkettä asumistukena, eläkkeensaajien hoitotukena, lapsikorotuksena tai rintamalisänä. Myöskin puolisolisien maksaminen päättyi siis kokonaan tämän vuoden alusta. Tässä on siirtynyt satojatuhansia ihmisiä kokonaan tämän järjestelmän ulkopuolelle. Jäljellä ovat rippeet, joista kansaneläkkeen lapsikorotus on yksi esimerkki.

Arvoisa rouva puhemies! Toivomme syksyllä otettavan vakavasti paitsi lapsikorotusten palauttamisen myöskin eläkeläisten kahteen kertaan leikatun niin sanotun taitetun indeksin kohtalon. Hallituksen puoleltahan on kuulunut lupauksia pitkin matkaa, että se tuodaan esille ja tuodaan eduskuntaan ja korjausesitys tulee. Toivomme todella, että näin tapahtuu ja että se lapsikorotusten ohella ensi vuoden budjetissa huomioidaan.

Ismo Seivästö /kd:

Arvoisa puhemies! Verokeskustelussa on jäänyt vähemmälle huomiolle se seikka, että lapsiperheissä lapsi kuluttaa. Lapsi ja nuori tarvitsee aikaa, aikuisen läsnäoloa ja hyviä koulutusmahdollisuuksia mutta myös tiettyjä varoja. Viittaan tässä Tilastokeskuksesta ilmestyneeseen tutkimukseen, jonka mukaan lapsi kuluttaa noin 2 700 markkaa kuukaudessa. Siinä on laskettu ihan käytännön ruoka-, hygienia- ym. menojen lisäksi myös osuus perheen asuntoon. Tätä taustaa vasten ed. Keräsen lakialoite on hyvin perusteltu. On kysymys ihmisistä, ihmisryhmistä, joilla on käytössä hyvin pienet varat, joilla he pyrkivät kuitenkin tekemään voitavansa omien lastensa tulevaisuuden takaamiseksi ja sitä kautta Suomen tulevaisuuden turvaamiseksi. Toivottavasti syksyn vero- ja syrjäytymispakettiratkaisuissa istuva hallitus ottaa myös erityisesti tämän ihmisryhmän huomioon, sillä nyt Suomen taloudessa on sellaista liikkumavaraa, että me voimme huomioida nämä ihmisryhmät, jotka eivät ole päässeet vielä kansantalouden kakun kasvusta lainkaan osallisiksi.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Keräsen lakialoite on todella perusteltu ja hyvä, kuten edellä kuulimmekin. Olisi syytä nyt todeta — ennen kaikkea hallituspuolueiden edustajia on ed. E. Lahtela ja ed. Nurmi paikalla — heille, että kun nyt lisäbudjettia parasta aikaa käsitellään eduskunnassa ja hallituspuolueet käyvät myös neuvotteluja lisäyksistä, koska selvästi on ilmassa näin kesän tultua semmoista väljyyden tuntua, että myös rahaa tuntuisi olevan moniin hyviin tarkoituksiin, tämä asia otettaisiin erittäin vakavasti. Onhan kysymys lakiesityksen perustelujen mukaan 30 000 lapsesta, jotka ovat juuri yhteiskunnan vähäosaisimpia. Ennen kaikkea, kun köyhyyspaketistakin tässä salissa niin voimallisesti puhuttiin, hallitus voisi nyt näyttää sosiaalisen mielenlaatunsa ja korjata juuri niin kuin ed. Keränen on lakialoitteessaan tehnyt ja tuoda muutokset ensi vuoden tulo- ja menoarvioon.

Esa  Lahtela  /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Keränen on tehnyt hyvän aloitteen. Kun hallituspuolueiden edustajia penättiin muistamaan tämä asia, tässä voi todeta sen, jotta luultavasti ed. Nurmen kanssa me viemme tämän aloitteen läpi hallituksessa, koska jo ennakkoon on tiedossa ollut tämän tyyppinen ajattelu, että mahdollisesti, mikä köyhyyspakettikeskustelun yhteydessä oli esillä, tämä tultaisiin korjaamaan. Tämähän on ollut sinällään, niin kuin aloitteessa on todettu, aikanaan säästölaki. Nyt, kun kasvua on jatkunut, väärin sammutetut ja kohdennetut säästöt on aika pyrkiä palauttamaan. Siinä mielessä tietysti senaikaisessa tilanteessa varmasti jotkut sanovat tämän olleen kohdallaan, mutta tämä on yksi semmoinen merkittävä asia, joka on tietysti jopa eriarvoistanut eläkkeensaajia. Nyt sen palauttaminen on ehdoton. Uskon sillä tavalla, jotta ed. Keränen kirjautui tällä eduskunnan pöytäkirjoihin. Myöhemmin, kun valiokunta käsittelee hallituksen esitystä, se toteaa, että samanlaisia esityksiä hallitus teki kuin ed. Keräsen aloite.

Tuija Nurmi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Asia on juuri tämän suuntaisesti, niin kuin ed. E. Lahtela sanoi, että valitettavasti hallitus on joutunut tekemään laman jälkeisissä töissään paljon raskaita päätöksiä. Uskon, että kaikkea mahdollista hyvää tullaan taas jakamaan niin pian kuin siihen on mahdollisuus. Valitettavasti tämmöisiin ratkaisuihin on jouduttu menemään ja pyritään varmasti korjaamaan mitä pikimmin näitä asioita parempaan suuntaan, kun talous antaa siihen mahdollisuuden.

Mauri Salo  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Keräsen lakialoite 50/2001 on hyvin perusteltu varsinkin tähän ajankohtaan, kun edelleen käydään keskustelua julkisesti myös veronalennuksista. Veronalennusvaraa voidaan käyttää nimenomaan pienituloisten ja vähäosaisten ihmisten auttamiseen. Henkilö, joka on joutunut kansaneläkkeelle, saa hyvin usein pientä työeläkettä, koska hänellä on hyvin lyhyt työhistoria, ja kun huollettavana on lapsia, he aiheuttavat todella paljon kustannuksia. Tämä 262 markkaa sinänsä ei ratkaise heidän ongelmiaan useinkaan. Se on kuitenkin tietynlainen osoitus yhteiskunnan taholta, että heistä halutaan pitää huolta. Kansaneläkejärjestelmä on luotu nimenomaan tällaisia tilanteita varten. Tässä yhteydessä on syytä huolellisesti ottaa tämä lakialoite käsiteltäväksi ja saattaa se hallituksen tietoon ja toimenpiteitä varten niin, että eduskunta saa siitä hallituksen varsinaisen esityksen, jotta siitä syntyy varsinainen päätös.

Pekka Vilkuna /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Viime vuonna syntyi pienin ikäluokka kymmeniin vuosiin Suomenmaassa. Se on merkki siitä, että tämän maan lapsipolitiikka ei ole kunnossa. Ei haluta synnyttää lapsia. Ei haluta olla isinä ja äiteinä. Hallituspuolueiden taholtakin on tullut hyvin monia puheenvuoroja siitä, että tälle asialle täytyisi tehdä jotakin, syntyvyyttä täytyisi saada lisääntymään. Siinäkin valossa kaikki asiat, mitä tässä talossa tehdään lasten ja lapsiperheiden eteen, ovat oikeaa politiikkaa. Siinä mielessä ed. Keräsen lakialoite on erittäin ajankohtainen ja hyvin perusteltu. Nyt on todella hallituspuolueilla jälleen kerran mahdollisuus näyttää, ovatko puheet ja teot yksi yhteen.

Ismo Seivästö /kd:

Arvoisa puhemies! Lakialoitteessa on myös todettu se, että 16—18-vuotiaat ovat hyvin harvoin työelämässä ja juuri tuossa ikäkaudessa lapsi kuluttaa erittäin paljon. Siksi keskusteluun hallituksen riveissä olisi syytä nostaa myös lapsilisän maksaminen 17-vuotiaille.

Ed. Esa Lahtelalle sen verran toteaisin leikkauksista, että hallitus on kuitenkin siihen pystynyt, että hyvätuloisille ja suurituloisille on palautettu niitä etuja, joita lama-aikana on viety, mutta pienituloisten osalta ollaan vielä pahasti jäljessä.

Eero Lämsä /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Keräsen lakialoite kansaneläkelain muuttamisesta on paikallaan. Vuonna 95, kun tulin eduskuntaan, tätä asiaa käsiteltiin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Hallitus runnoi silloin leikkauksen läpi, oppositio vastusti. Missään muodossa emme voineet hyväksyä, vaikka säästötarpeita oli, että niitä kohdistettiin kansan heikko-osaisimpiin, niin kuin silloin tehtiin. Kun yhteiskunnallista varallisuutta on olemassa ja tietynlaista jakovaraa, jota jakamista myös on toteutettu, minusta tämä on yksi asia, eli lapsikorotusten takaisin ottaminen ja niitten kohdentaminen juuri henkilöihin, joilta se on leikattu, on erittäin paikallaan. Kun hallituspuolueiden edustajat ovat hieman lupailleet, että tämä tulisi toteutumaan, tulemme tarkasti opposition puolelta seuraamaan, kuinka ensi vuoden budjetin käsittelyn yhteydessä tälle asialle käy. Toivottavasti hallitus tuo tämän tyylisen esityksen kuin ed. Keräsen hyvä lakialoite on, niin että tämä asia varmasti etenisi.

Jaakko Laakso /vas:

Rouva puhemies! Olen täsmälleen samaa mieltä siitä, että tämä leikkaus, joka toteutettiin vuonna 95, on yksi kaikkein epäsosiaalisimpia leikkauksia, mitä Lipposen hallitus on tehnyt. On välttämätöntä, että tämä korjataan. Hallituspuolueet ovat sopineet tämän korjaamisesta siten, että osana niin sanottua köyhyyspakettia, yhtenä ranskalaisena viivana, on sovittu siitä, että tämä epäkohta korjataan. Mutta olen samaa mieltä siitä, että tällainen lakiesitys on paikallaan, jotta Lipposen hallitus pitää sanoistaan ja lupauksistaan kiinni. Toivon itse, että jo seuraavassa budjettiesityksessä tämä asia on korjattu.

Keskustelu päättyy.