13) Laki asevelvolliselle muulta kuin vakinaisen väen
palvelusajalta suoritettavasta palkkauksesta annetun lain 2 §:n
muuttamisesta
Tuija Nurmi /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Kyseessä on lakialoite 52 asevelvolliselle
muulta kuin vakinaisen väen palvelusajalta suoritettavasta
palkkauksesta annetun lain 2 §:n muuttamisesta.
Tässä on kyse hyvin yksinkertaisesta ja edullisesta
asiasta: Reserviläispalkka tulee saada verottomaksi. Vuonna
1999 Puolustusvoimat maksoi noin 8,4 miljoonaa markkaa reserviläispalkkoja.
Se taso, kuinka paljon vuodessa valtiolta kuluu reserviläispalkkoihin,
riippuu tietenkin siitä, kuinka paljon kertausharjoitusvuorokausia vuosittain
pidetään. Viime vuosina kertausharjoitusten määrä on
ollut alhainen. Nyt 2000-luvulla on ollut tarkoitus kouluttaa jälleen
enemmän reserviläisiä.
Maanpuolustustahto ja maanpuolustushenki on ollut korkealla
1990-luvulla. Vapaaehtoinen maanpuolustustyö on tästä hyvä esimerkki
ja tietenkin myös naisten vapaaehtoinen asepalvelus, joka
tuli voimaan vuonna 1995.
Kun tein lakialoitetta, selailin myös puhetta Suomen
naisten maanpuolustusjärjestön 40-vuotisjuhlassa
Mikkelissä, kun toimin liiton puheenjohtajana. Silloin
laskettiin, että vuonna 2000 oli esimerkiksi vapaaehtoisissa
maanpuolustuskoulutustilaisuuksissa noin 35 000 henkilöä ja
kursseja oli noin 600 vuodessa. Eli maanpuolustustahto on korkealla.
Kuten olemme myös aina lehdistä ja tiedotusvälineistä saaneet
lukea ja kuulla, Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta eli MTS
tutkii säännöllisin väliajoin
suomalaisten maanpuolustusasenteita. Esimerkiksi vuonna 2000 yli
puolet suomalaisista oli sotilaallisen liittoutumattomuuden kannalla.
Maanpuolustustahto on entisestään lujittunut.
Myös yli 81 prosenttia vastasi tutkimuksessa myönteisesti
seuraavaan kysymykseen, joka on meille tuttu. Muistaakseni myös Puolustusvoimain
komentaja on tätä usein käyttänyt:
"Jos Suomeen hyökätään, olisiko
suomalaisten mielestänne puolustauduttava aseellisesti kaikissa
olosuhteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta?"
Siis 81 prosenttia suomalaisista vastasi myönteisesti.
Tämä luku on korkeampi kuin koskaan aikaisemmin
MTS:n tutkimuksissa.
Täytyy huomauttaa, että myös maanpuolustusmäärärahojen
korotushalukkuus on kasvanut. Tämähän
on kovin ajankohtaista varsinkin juuri nyt, kun lisätalousarvio
on eduskunnassa käsiteltävissä ja päätämme
suomalaisen ruutiteollisuuden ja raskasaseammusten tulevaisuudesta.
Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Euroopan turvallisuuskehityksestä ja
Suomen puolustuksesta maaliskuussa 1997 loi linjaa muun muassa puolustuksen
kehittämiseen vuosina 1998—2008. Tähän
kuuluu muun muassa se, että asevelvollisten koulutuksen
voimavaroja lisätään sekä kertausharjoitettavien
määrää pyritään kasvattamaan
35 000 reserviläiseen vuodessa. Miehistön
palvelusajan lyhentäminen sekä sodan ajan tehtävien
muuttuminen reservissä ikääntymisen myötä edellyttävät
joukkojen kertausharjoitusten lisääntymistä.
Kaikille maanpuolustuksesta kiinnostuneille kansalaisille pyritään
selonteon mukaan antamaan mahdollisuus toimia yhteiskunnan puolustusvalmiuden
hyväksi. Jos joku haluaa sen lukea selonteosta, se on sivulla
83.
Ihan lyhyesti: kyseessä on vain kymmenissä miljoonissa
puhuttavista rahasummista, jotka olivat vuonna 1999 alle 10 miljoonaa,
ja keskeisestä asiasta siinä suhteessa, että maanpuolustustahtoa
voidaan myönteisesti ylläpitää.
Esitän, että reserviläispalkat olisivat
verotonta tuloa.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Saatesanoissa ed. Aittoniemi kehoitti
tervehtimään salia, ja on tätä helppo
nähdä ja tervehtiä ja katsoa, koska näkyy,
että salissa ovat kuitenkin tämän suuren
isänmaan puolustusvoimista ja puolustusasioista parhaiten
huolehtivat ja kantavat voimat. Tässä mielessä ymmärrän erityisen
hyvin, että ed. Aittoniemi kannustaa lähestymään
myöskin tässä asiassa.
Ed. Nurmen ym. tekemä aloite on erinomaisen hyvä.
Tiedän, että jos tätä olisi
tässä salissa sillä aktiivisuudella kierrätetty
ja käännetty ympäri kuin monia muita
aloitteita, siihen olisi helposti löytynyt 160 nimeä ja
40 puuttuvaa nimeä ehkä olisivat sinä päivänä saattaneet
olla vain matkoilla. Uskon, että asialla on todella suurta merkitystä tulevaisuudessa.
Niin kuin ed. Nurmi perusteli, asia on sen luonteinen ja sen tyyppinen,
että yksinomaan byrokratiaan verraten jo se, että reserviläispalkasta
pidätetään, tehdään
yhteensovituksia, vie siltä oikean pohjan ja oikean näköalan
pois. Jos ajatellaan vielä työnantajan osuutta,
työnantajan tulee se palkasta vähentää tai
on mahdollisuus vähentää ja korvata loppuosa,
erotus, kun tätä asiaa katsoo omakohtaisesti reserviläisen
asemasta, työnantajan asemasta, on sellainen sotku, että halusti
tässä asiassa ei ole ainakaan nähtävissä semmoista
tekijää ja näkökulmaa, että maanpuolustustahtoa
ja myönteistä asennoitumista kertausharjoituksiin
työpaikalla nähtäisiin.
Kun monessa tapauksessa monessa paikassa on niin, että asianomainen
henkilö, joka on erittäin pätevä Puolustusvoimien
tarpeissa ja on kertausharjoitettavaa väkeä, on
myöskin yrityksen kohdalla sellaista väkeä,
että on avaintehtävissä avainhenkilönä ja
omaa normaalia suurempaa osaamista, syntyy usein ristiriita siitä,
onko mielekästä lähteä. Tiedän
joitakin tapauksia, että selvästi on menty siitä,
missä aita on ollut matalampi ja haettu lykkäystä jollakin
muodollisella syyllä eikä ole asiaan lähdetty
matkaan.
Tulee mieleen erään lihakauppiaan kysymys ja
kertomus, kun lihakauppias perusteli, että hänen
lihamestarinsa on kutsuttu kertausharjoituksiin itsenäisyyspäivän
jälkeen joulukuun puolivälissä, ja se
on parasta kinkunmyyntiaikaa, joten annapa neuvoja jotenkin, miten
hän voisi rakentaa semmoiset perusteet, että lihamestaria
ei kertausharjoituksiin vietäisi. Täytyy sanoa,
että oma neuvoni oli kyllä siihen, että jos
jotain neuvoja haluat, unohda koko asia äläkä isänmaan edun
nimissä ainakaan lähde tyhjänpäiväisiä selityksiä tekemään.
Olkoon kansa vaikka ilman kinkkuja ja kauppias vähän
köyhempänä, kertausharjoituksiin meno
on äärettömän tärkeä asia. Sinne
on syytä mennä ja osallistua.
Tämä kuvaa sitä asetelmaa, mikä pienessä yrityksessä saattaa
tästä asiasta tulla esille. Siihen vielä,
kun byrokratia kaikkine pidätyksineen ja vähennyksineen
sotketaan, se ei ole niin mielekäs kuin se tuntuisi olevan.
Aloitteessa ed. Nurmi perusteli hyvin, että pitää nähdä tällainen
asia, että tämä reserviläispalkka
on suoraan verotonta tuloa, yksinkertaista ja selkeää tuloa,
ja tämän pohjalta ei tarvitse mitään
muuta enää erikseen ryhtyä tekemään.
Mielestäni aloite on erittäin hyvin pykälämuodoltansa
todettu, että siinä muutamalla sanalla ilmenee
se, mitä siinä tarkoitetaan ja ajetaan takaa.
Mitä ed. Nurmen käyttämään
puheenvuoroon vapaaehtoisuudesta muuten tulee, katson, että Puolustusvoimien
osalta tätä asiaa ei ole nähty riittävässä laajuudessa
oikean tyyppisenä eikä oikeanäkökohtaisena
asiana, kun vapaaehtoisuuden ja vapaaehtoisten kertausharjoitusten
puitteissa on löydetty sellaisia kohtia, että muun
muassa reserviläispalkkoja ei ole ikään
kuin varaa maksaa eikä nähdä asiaa tärkeänä,
ja kun tätä sadan päivän kattoa
esimerkiksi upseereilla on ryhdytty tulkitsemaan niin, että sen
jälkeen ei voitaisi kutsua eikä tehdä.
En ole mikään kiivas sen esittäjä,
että tulisi löytää niin, että kaikki
perustuisi vapaaehtoisuuteen, mutta otan esimerkkinä kaksi
soittokuntaa.
Lappeenrannassa on Ratsuväen Perinnesoittokunta, joka
Lappeenrannan Rakuunasoittokunnan rinnalla hoitaa tavattoman paljon
maanpuolustusjärjestöjen eri tilaisuuksien esiintymisiä ja on
toiminut vapaaehtoisten kertausharjoitusten periaatteella saamatta
siitä juuri minkäännäköistä korvausta.
Toinen soittokunta, joka eilenkin on ansiokkaasti esiintynyt, on
Haminan soittokunta, joka on ainut soittokunta tällaisessa
vanhassa varuskuntakaupungissa kuin Haminassa, joka vapaaehtoisten
kertausharjoitusten puitteissa on esiintynyt ja tehnyt työtä nimenomaan
Puolustusvoimienkin eri tilaisuuksissa ainoana siellä olleena
lähimpänä soittokuntana. Tämän
tyyppiseen työhön ja asemaan pitäisi
löytyä sellaiset määrärahat
ja sellaiset määräykset, että jos
vapaaehtoisuutta on olemassa, näihin tilaisuuksiin ollaan
aina menossa ja sitä Puolustusvoimien taholta ei ainakaan
olla missään tapauksessa rajoittamassa eikä kampeamassa
syrjään. Soittaja saa päivän
työstä pienen rahan, se on todella pieni se kertausharjoituspäiväraha,
mikä siitä tulee, reserviläispalkka.
Tämän osalta ymmärtää tavattoman
hyvin, kun siihen tulee verotuksellisia tekijöitä vielä lisää,
että näin ei saisi olla.
Mitä tulee kertausharjoitettavien määrään vuosittain,
niin kuin perusteluissa todetaan, 35 000 kertausharjoitettavaa
vuosittain olisi oikea taso ja tavoite. Nyt tulevan selonteon sisällössä tiettävästi
annetaan ymmärtää, että siihen myöskin
ehdottomasti pyritään ja se toteutetaan. Tässä valitettavasti
on pitkään ollut tähänkin saakka
sellainen pyritään pyritään
-tavoite ja on käynyt niin, että kun Puolustusvoimien
määrärahat budjetissa eivät
ole riittäneet, kun perushankintoihin tarkoitettua rahaa
ei ole ollut riittävästi, niin sitä on
otettu toimintamäärärahoista eli koulutuksesta,
missä ensimmäisenä on karsittu kertausharjoitusten
määrää, ja siihen käytettäviä määrärahoja
on käytetty muuhun toimintaan.
Puolustusvoimien budjettikehyksessä pitäisi aina
löytää sellaiset määrärahat
sinne, että ne riittävät riittävän
kertausharjoitusmäärän toteuttamiseen,
koska hyvin koulutettu, toimintakykyinen ja heti lähtövalmis
reservi on tämän tasavallan maanpuolustuksen ydin
ja selkäranka. Se tulisi myöskin eduskunnan myöntäessään
määrärahoja muistaa kaikissa tilanteissa.
Arvoisa rouva puhemies! Tämän lakialoitteen perusteluissa
myöskin viitataan varusmiesten päivärahaan,
19,50 mk päivä. Tämä on ollut
vuosikausia jo siellä, uskaltaisin väittää,
että ikimuistettavista ajoista lähtien melkein.
Siinä viitataan tupakkarahaan. Vaikka en kovasti tupakkaa
esimerkkinä käyttäisikään,
vanha, ikivanha periaate on ollut sellainen, että päiväraha
olisi savukeaskin suuruinen, ja tietääkseni tupakan
hinta on tällä hetkellä selvästi
enemmän askilta kuin 19,50 mk. Vanha peruste on ollut,
oletan niin, kun tupakka-askin hintaan sitä on verrattu,
että siinä on ikään kuin tavallaan
inflaatiosuoja ja indeksikorotus mukana. Nyt tämä asia
on unohdettu ja varusmies on varsin tyhjällä ja
olemattomalla rahalla. Kyllä, vaikka miten tätä asiaa
ajatellaan, 19,50 mk on niin pieni raha, että kun suomalainen
varusmies tekee täysipainoisen 24 tuntisen vuorokauden
ympäriinsä harjoitellessaan isänmaan
tulevaisuutta ja puolustusta varten, tähän asiaan
kannattaisi sijoittaa vähän enemmän, ja
varusmies ansaitsisi enemmän ja paremman tunnustuksen myöskin
tällä asialla ja sen päivärahan
suuruudella.
Rouva puhemies! Tässä lyhyesti, tarvittaessa lisää.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Anttila.
Ed. Uotila merkitään läsnä olevaksi.
Ensimmäinen varapuhemies:
Vastauspuheenvuoro ed. Nurmi. Puheenvuoron pituus enintään 1
minuutti.
Tuija Nurmi /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Tiedän, että täällä varmasti
olisi ollut myönteistä suhtautumista tähän lakialoitteeseen,
että olisin saanut enemmän nimiä sen
taakse, mutta tiedän jo kokemuksesta, että välttämättä sata
nimeäkään ei asiaa hoida eteenpäin.
Ehkä juuri näin säilytämme mielenkiinnon,
että mahdollisimman moni ajaisi tätä asiaa
tahollaan läpi, jotta saisimme tämän
asian mahdollisimman pian läpi, että reserviläismarkka
tulisi verottomaksi, sillä kaikilla olisi iloa saada tästä pisteet
kotiin.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Itse kyllä tähän
aloitteeseen en olisi nimeäni laittanut, koska tässä kuitenkin
nämä päivärahat ovat suhteellisen
isoja. Olisin odottanut, että ed. Nurmi olisi tehnyt aloitteen
siitä, miksi peruspäivärahasta, työmarkkinatuesta,
127 mk, peritään veroa. Tässähän
kyse on pienimmillään 274 markkaa päivässä olevasta
päivärahasta. Miten voisi olla perusteltua, että sellainen
maksettaisiin verottomana? Ainahan olisi mukavaa, kun kaikki saisi
kaiken verottomana.
Ed. Seppo Lahtela otti hyvin puheensa loppuosassa esille varusmiesten
päivärahan heikon tason. Se on 19,50 mk ja kaiken
lisäksi siihen sisältyy myös tupakka-sana.
Minusta se ei tähän sovellu ollenkaan, koska ei
pidä lakialoitteessakaan yllyttää ihmisiä tupakanpolttoon,
joka on hyvin hankala juttu, vaikka itsekin siihen syntiin olen
joskus langennut. Ed. Seppo Lahtelan esittämään
ajatukseen, että se on liian matala, niin kuin onkin, eihän
19,50 mk ole mikään raha, niin käytettäisiin
nekin perityt verot tämän rahan korottamiseen.
Ovathan nämä ihan toista mittaluokkaa, ja aluksi
vaikka tuplattaisiin, niin se olisi jotain pientä lohduketta.
Muistan ikäni, kun itse olin armeijassa, silloin taisi
päiväraha olla vähän toista
markkaa, 1,20 mk. Ei sillä hyvin paljon pröystäilty
ja jouduttiin peukaloa heiluttelemaan tienvarsilla. Se on vähän
parantunut, että edes lomille pääsee
nyt vähän tiheämpään
varusmiesten osalta. Mutta tämä ongelma on korjattava,
ja sen takia meidän ei kannata missään
tapauksessa verottomana antaa näille kuitenkin niin sanotuille
isopalkkaisille varusmiehiin verrattuna.
Ismo Seivästö /kd:
Arvoisa puhemies! Kyllä veroton päiväraha
19,50 mk on ostovoimastaan kadottanut valtaosan vuosien saatossa,
ja on aivan oikein, että tähän summaan
kiinnitetään huomiota.
Aloitteessa on kuitenkin se myönteinen henki, että tämä korostaa
reserviläistä, varusmiestä, kantahenkilökuntaan
kuuluvaa eli henkilöstöä. Se on erittäin
raikas tuulahdus kaiken kopterikeskustelun keskellä, eli
me tarvitsemme kuitenkin niitä naisia ja miehiä,
jotka huolehtivat Suomen turvallisuudesta. Kun tähän
vielä lisättäisiin se ajatus, että hallituksen
tulisi tehdä kaikki voitava, ettei varuskuntia jouduttaisi
lakkauttamaan, sillä varuskunnat paikkakunnilla ovat niitä keskuksia,
jotka ylläpitävät maanpuolustustahtoa, maanpuolustushenkeä,
ja tarvittaessa myös, jos jokin kriisitilanne tulee, johon
tarvitaan sotilaita etsimään vaikka kadonnutta
tai jotain muuta, on sellainen reservi, joka voi pelastaa ihmishenkiä. Siksi
ed. Nurmen aloitteessa on kuitenkin myönteinen sävy
kaiken tekniikan korostuksen keskellä, jota tämänpäiväinen
puolustuspoliittinen keskustelu pitää sisällään.
Marja-Liisa Tykkyläinen /sd:
Arvoisa puhemies! Niin kauan kuin on olemassa itsenäinen Suomi,
niin kauan me tarvitsemme omaa itsenäistä puolustusjärjestelmää.
Olen iloinen, että ed. Nurmi, joka omaa siviilityötään
on tehnyt Puolustusvoimien palveluksessa, ymmärtää myöskin
siellä olevia ongelmia. Tässä on esillä reserviläisiin
liittyvän epäkohdan poistaminen, joka mielestäni
on ihan oikein. Olen aivan samaa mieltä kuin ed. Seivästö,
että meidän tulee kantaa myöskin kansanedustajina
huolta siitä, että meillä on riittävät
resurssit myös puolustustoiminnassa, ettemme joutuisi varuskuntien
lakkauttamiseen, koska sekin tuo omalta osuudeltaan vain lisää työttömiä.
Kaikkein tärkein asia on se, että meidän
pitää turvata oman maamme turvallisuus.
Timo Ihamäki /kok:
Arvoisa puhemies! Ed. Nurmi on kiinnittänyt huomiota
aivan oikeaan asiaan eli reserviläispalkkaan. Maksettiin
sitä sitten veron kanssa tai ei, niin reserviläispalkan
tulee olla kuitenkin riittävä.
Veroton päiväraha on todella pieni, 19,50,
ja se on kuin muinaisreliikki. Minua vain harmittaa verottoman päivärahan
nimitys "tupakkaraha". Kun nyt tupakka on pikkuhiljaa toivon mukaan jäämässä pois
muodista, pitäisi myös tupakkaraha-nimitys poistaa.
Mauri Salo /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Reserviläisten päivärahojen
ja reserviläispalkan, kuinka sitä käsitelläänkin,
verottomana tai ei, on kuitenkin oltava suhteellisen hyvässä linjassa
siihen, mitkä reserviläisten normaaliansiot ovat työelämässä.
Reserviläiset ovat kouluttajina aikamoinen voimavara Suomen
Puolustusvoimille. Reserviläiskoulutus on myös
hyvin tärkeä. Maanpuolustushenki ja maanpuolustustahto
ovat Suomessa kaiken aikaa nousussa. Tätä pitää myös
hyödyntää sillä tavalla, että järjestetään mahdollisuus
osallistua reservin harjoituksiin.
Puolustusvoimien määrärahoista on
pidettävä huolta. Meidän on turvattava
alueellinen maanpuolustus. Osa alueellista maanpuolustusta ovat juuri
hyvin koulutetut reserviläisjoukot. Tästä asiasta
onkin syytä käydä puolustuspoliittisen
selonteon yhteydessä se varsinainen keskustelu, mitä me
haluamme, haluammeko helikopterit vai hyvin maata puolustavat Puolustusvoimat.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Puhemiesneuvosto on tämän
asian aika hyvin linjannut esittäen, että asia
lähetetään puolustusvaliokuntaan. Mutta
käytännössä, kun ajatellaan,
että se on verotuksellinen asia, ehkä puhemiesneuvostossa
ei sillä kertaa tämä ajatus niin pitkälle
leikannut, että kyllähän valtiovarainvaliokunta
on läheisesti se, joka tässä asiassa
vaikuttaa. Tältä osin olisin toivonut, että tämä olisi ollut
mukana. Mutta ed. Seivästö kokeneena valisti vieressä,
että kun eduskunnassa on näin vähän
väkeä tällä kertaa paikalla,
jos tehdään vastaehdotus puhemiesneuvoston ehdotukseen,
ehkä poissa olevat eivät ole siitä kovin
tyytyväisiä. Pidän pahana tätä asiaa,
että se ei näin mene, mutta lupaan taas omalta
osaltani puolustusvaliokunnassa valvoa, että se tulee myös
valtiovarainvaliokunnan lausunnolle jotakin kautta sieltä hoidetuksi.
Mutta, rouva puhemies, jos joku tekee esityksen, että vaaditaan
myös täysistunnossa, että valtiovarainvaliokunnan
on myös annettava asiasta lausunto tai asia lähetettävä sinne,
lämpimästi olen sitä kannattamassa, vaikka
tällä kertaa en vielä sitä esitäkään.
Tuija Nurmi /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Haluan vielä muistuttaa siitä,
että tosiaan summa, mikä tässä on
kyseessä, on kuitenkin suhteellisen pieni. Muistutan vielä,
että puolustusmäärärahamme ovat
vain noin 1,2 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun vuoden 1997
selonteon tason mukaisesti on tarkoitettu, että puolustusmäärärahat
olisivat noin 1,5 prosenttia bruttokansantuotteesta. EU:n keskitaso
on eri lukujen mukaan 1,7 prosenttia bruttokansantuotteesta tai 2
prosenttia bruttokansantuotteesta. Olivat luvut niin taikka näin,
niin kuitenkin puolustuksemme hoidetaan hyvin vähällä rahalla.
Niin sanotusta tupakkarahasta. En nyt sattunut sitä tarkistamaan
mutta muistelisin, että päiväraha on
ollut aina perinteisesti sen suuruinen, jos en nyt väärin
muista, että sillä sai kaksi munkkia ja mehun.
Mutta en ole varma enkä tiedä, ehkä joku
salissa tietää, onko se tänä päivänä edelleen
saman suuruinen.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Joissakin puheenvuoroissa vilahti semmoinen ajattelu,
jotta 19,50 markkaakin olisi verollista. Sehän on verotonta
tuloa. Kyse on kuitenkin isommista päivärahoista.
Jos laskee tuon 8,4 miljoonaa, mitä on maksettu näitä palkkoja
yhteensä, kyllä kai siitä verotuloa tulee
jokin 2,5—3 miljoonaa ilmeisesti noin karkeasti ottaen.
Nyt se käytettäisiin 19,50 markan niin sanotun — huonosti
sanotun — tupakkarahan eli varusmiesten peruspäivärahan
korottamiseen. En tiedä, paljonko se tekee, mutta se varmaan
jonkin markan tekee. Tämä olisi isompi juttu,
jos ei saada muualta siirrettyä rahaa tähän.
Kyse on kuitenkin kaiken kaikkiaan siitä, että jos
reserviläispalkat vapautetaan kokonaan verosta, 300 markan
päivärahat, siinä moni muukin käy
kysymään, minkä takia sen, jonka pitää koko elanto
turvata päivää kohti 127 markan peruspäivärahalla,
pitää siitä maksaa veroa. Sen takia pitää katsoa,
mikä on oikeudenmukaista. Ei millään
perusteella voida vapauttaa verosta kuitenkin suhteellisen hyvätuloista
porukkaa. Jos vaikka katsotaan upseereita, upseereilla on suhteellisen
hyvä palkka ja muutenkin he ovat todennäköisesti
hyvin menestyviä, ja kun katsotaan vuosituloja, on kohtuutonta
maksaa puhtaana käteen 300 markkaa. Minusta siitä pitää normaali vero
periä ja sillä sipuli, koska siviiliammatista saadaan
jotakin muuta sitten.
Olli Nepponen /kok:
Rouva puhemies! Mukava olisi saada verotonta tuloa. Reserviläispalkka
on palkkaa, se pitää muistaa. Sitten taas varusmiehen
päiväraha on päivärahaa, joka
on verotonta. Näitä ei pidä yhdistää.
On vielä työnantajia, jotka palkan osalta vähentävät
normaalia palkkatuloa, jotkut työnantajat eivät
sitä tee, ja se tulee sinne tilipussiin lisäksi.
Vaikka ajatuksena olisi hienoa saada maanpuolustustahtoa kohotettua,
palkasta pitää vero maksaa. Tässä mielessä en
suosittele.
Vuoden 99 osalta summa oli 8,4 miljoonaa. Minulla on kohtuullisen
hyvä muistikuva, että silloin Puolustusvoimien
kertausharjoitukset olivat alimmillaan, se taisi olla jopa noin
10 000 miestä, kun nyt sitten se nostetaan. Tietääkseni perjantaina
hyväksytty selonteon tarkistus nostaa sen yli 30 000
miehen, jolloin määrä on moninkertainen.
Totta kai tämä on hieno ajatus, mutta palkasta
on veroa maksettava. Maksettakoon sitten erikseen päivärahaa
vielä.
Mauri Salo /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Yrityksistä, joista henkilökuntaa
kutsutaan kertausharjoituksiin, joudutaan tekemään
tietynlaisia järjestelyjä töiden osalta,
jotta ne tulevat hoidettua. Harvoin kertausharjoitukset osuvat lomakauteen,
mutta ainakin meillä kertausharjoituksiin lähtevät
ihmiset saavat siltäkin ajalta täyden palkan.
Tällä reserviläispalkalla sinänsä ei
varmaan herran huoneita rakenneta eikä senkään
jälkeen, kun se lisätään normaaliin
verotettavaan tuloon. Progressio syö siitä valtaosan.
Ainakin peruspäivärahan kohdalla on syytä suorittaa
tarkastuksia verottoman osan suhteen. Mielestäni, kun tässä nyt
on lakialoite, on syytä käydä siitä asiasta
valiokunnassa keskustelu, millä tavalla reserviläisten
asemaa voisi pikkuisen parantaa.
Timo Ihamäki /kok:
Arvoisa puhemies! Haluan vielä todeta, että puolustusmäärärahoihinhan
tämä aloite ei kovin paljon vaikuta mutta reserviläisten
mielialaan sillä saattaa olla kovinkin suuri vaikutus,
koska kertausharjoituksiin osallistuminen tuottaa muutenkin työelämän
suhteen monesti hankaluuksia ja näin ollen reservin kertausharjoituksiin
osallistumisesta ei tulisi ainakaan rahallista tappiota asianomaiselle.
Ismo Seivästö /kd:
Arvoisa puhemies! Tässä on hyvin tärkeää huomata,
ettei reserviläiselle tulisi rahallista tappiota, mutta
hyvin tärkeää olisi myös järjestää asiat
sillä tavalla, ettei myöskään yrittäjälle,
pienyrittäjälle erityisesti, tulisi rahallista
tappiota, koska pienyritystoiminta sentään muodostaa
hyvin merkittävän rungon meidän taloudessamme
ja työllisyyden hoidossa.
Ed. Mauri Salo viittasi siihen, että osa yrittäjistä edelleen
maksaa täyden palkan, mutta se tietenkin merkitsee sitten
kuluja yrittäjille ja on sitten pois yrityksen tuloksesta
ja yrityksen voitosta ja siitä, että on mahdollista
työllistää ja ottaa mahdollisesti uusia
työntekijöitä sisään.
Tuija Nurmi /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Ajattelin, että keskustelu
olisi loppunut ja olisin sanonut jotakin tähän
loppuun. Olen tietenkin iloinen, jos keskustelu jatkuu. Kaikkihan
eivät tietenkään ole koko tämän
keskustelun aikana olleet salissa, joten voi olla, että on
saattanut syntyä puolittaisia käsityksiä tämän
keskustelun kulusta. Tiedän, että tämän
talon ulkopuolella on paljon ihmisiä, jotka ajattelevat
tämän aloitteen suuntaisesti, ja siltä pohjalta
aloite on syntynyt. Jos nimikesana palkka, reserviläispalkka,
on kynnyskysymys, sitten tulen tekemään uuden aloitteen,
jossa reserviläispalkka-nimike muutetaan, jos asia olisi
helpommin ymmärrettävissä ja sulatettavissa
ja hyväksyttävissä.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Viitaten ed. Seivästön äsken
käyttämään puheenvuoroon, niin
kuin ed. Mauri Salonkin osalta, toteaisin, että useimpien
työnantajien kohdalta on itsestäänselvyys,
että maksetaan siltä ajalta koko palkka eikä siitä vähennetä reserviläispalkkaa.
Mutta suurella yleisöllä tuntuu olevan tiettävästi
aika pitkälti sellainen kuva olemassa, että tältä ajalta
työnantaja ei palkkaa maksa eikä korvausta tule
eikä synny. Tämän asian osalta tämäkin
keskustelu varmasti tässäkin salissa kirkastaa
näitä näköaloja.
Mutta vielä ed. Seivästön ottamaan
näkökohtaan, kuinka yritykset hoitavat isänmaallisesti
tämän tehtävän, toteaisin, että yritysten
intressi siinä asiassa, että he tukevat kertausharjoitustoimintaa,
yleensä Puolustusvoimia ja maanpuolustusta, on siinä,
että vain itsenäisten Puolustusvoimien ansiosta
Suomessa on yrittämisen mahdollisuus ja itsenäisillä yrityksillä on
mahdollisuus maksaa palkkaa, tehdä yritystoimintaa ja myöskin
toivoa tulosta siitä asiasta. Jos täällä olisi
vieras komento, vieras valta, ainakin takavuosina, eipä täällä yrittäjiä olisi,
ei ainakaan semmoisia, mitkä kykenisivät kenellekään
toisille mitään palkkaa maksamaan.
Mauri Salo /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Henkilö, joka kutsutaan kertausharjoituksiin,
on fyysiseltä kunnoltaan hyvä, ja hänellä saattaa
olla kohtuullisen hyvä johtamistaidon koulutuskin. Kertausharjoituksissa
ainakin upseeritason henkilöt saavat jatkuvasti lisäkoulutusta.
Osaltaan he saavat myös erilaisia virikkeitä,
ja sillä on työssä viihtymisenkin kannalta
taas oma merkityksensä, kun saa muutaman päivän
olla poissa työmaalta.
Yhdyn ed. S. Lahtelan ja ed. Seivästön näkemyksiin
siitä, että se yrityksille maksaa. Koen kuitenkin
sen niin, että tämä on pieni
vaatimaton panos suomalaisen maanpuolustushengen
ja -voiman ylläpitämiseen, että yritykset
tällä tavalla tähän osallistuvat
vapaaehtoisesti.
Olli Nepponen /kok:
Rouva puhemies! Ensinnä ed. Seivästö otti
hyvin ongelmallisen kysymyksen: yksityisyrittäjän
mahdollisuudet tulla kertausharjoituksiin. Kun hän lähtee,
traktori-kaivuri pysähtyy ja hän joutuu palkkaamaan
miehen, ja reserviläispalkka ei riitä siihen.
Se on todettu.
Sitten toinen asia. Kun kahdeksan vuoden ajan lykkäyksiä olen
myöntänyt, kymmeniätuhansia olen joutunut
myöntämään, joissa yritykset
ovat keskeisesti tuoneet esiin, ettei voida henkilöä irrottaa,
vaikka kuinka halua olisi ja isänmaallista tahtoa. Yritysten
toiminta on vedetty niin tiukalle. Yhdenkin miehen poissaolo vuorosta
tuottaa suuria ongelmia, mutta sitä ei ratkaista palkkakysymyksellä.
Siksi tähän sisältyy kovin paljon ongelmia.
Siihen, millä tavalla voitaisiin reserviläisen
motivaatiota parantaa, päivärahan nostaminen sellaiseksi,
että se tuntuu, on osa, mutta palkasta vero pitää aina
maksaa.
Pekka Vilkuna /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! En ole osallistunut kertausharjoituksiin muuten
kuin työnantajan ominaisuudessa maksamalla täyden
palkan työmiehelleni siltä ajalta. Itseäni
ei ole sinne koskaan kutsuttu johtuen siitä, että todennäköisesti
olen Puolustusvoimain organisaatiossa elintarvikehuollon piirissä.
Olisin mielelläni lähtenyt kertausharjoituksiin
aivan ilman korvaustakin.
Yhdyn ed. Mauri Salon ajatukseen ja näkemykseen, että se
palkanmaksu, mitä yrittäjä sinä aikana
tekee, on pieni satsaus maanpuolustustahtoiselle miehelle, että hän
pääsee lähtemään. Todella
ollaan maanpuolustuksen kannalta aika heikoilla jäillä,
jos on muutaman markan veronmaksusta kiinni, pysyykö maanpuolustustahto
henkilöllä tai yrityksellä vai eikö se
pysy. Jos se on todella niin heikoilla, se on sama, vaikka koko maanpuolustustahto
meneekin. Enemmän minä satsaisin varusmiesten
päivärahaan. Sen pitäisi olla kuitenkin
ihmisarvoa vastaava; 19,50 markkaa ei ole edes sitä.
Marja-Liisa Tykkyläinen /sd:
Arvoisa puhemies! On paljon käyty keskustelua jo puolustus-
eli turvallisuusselontekoon liittyvistä asioista. Ehkä on
ihan hyvä, että on sivuttu ja sitten voidaan tehdä parempi
kannanotto itse selontekoon. Vaikka yleensäkin ovat miehet
puhuneet enemmän, aloitteen tekijä on ed. Nurmi.
Itse tunnen kiinnostusta sen johdosta, että olen upseerin tytär
ja veljeni on myöskin upseeri, joka on reservissä tällä hetkellä.
Katselen myös siltä kannalta, että kun
on yksityisyrittäjä, jolla ei ole työntekijöitä olemassa,
kyllähän se sitten jonkin verran vaatii myöskin
omia panostuksia. Sen johdosta mielestäni ed. Nurmen aloite
on asianmukainen. Toivon, että tämä omalta
osuudeltaan etenee ja että tämäkin keskustelu
voisi saada aikaan sen, että myöskin vasemmiston
puolelta on olemassa erilaisia ajatuksia siitä, miten maata
pitää puolustaa ja miten myöskin reserviläisiä ja
muuta henkilökuntaa tukea.
Ismo Seivästö /kd:
Arvoisa puhemies! Ed. Mauri Salo inspiroi minut tähän
puheenvuoroon. Se näkökulma, jonka hän
toi esille — ed. Salohan on siviilissä myös
yrittäjä — että Puolustusvoimien
järjestämä koulutus on niin korkeatasoista,
että myöskin yrittäjä hyötyy
siitä, että yrityksen henkilökunta osallistuu
näihin harjoituksiin, oli sellainen näkökulma,
jota hyvin harvoin kuulee yleisessä keskustelussa. Enemmän
tulee esille, niin kuin itsekin toin esille, tiettyjä rasitteita,
jotka tulevat yrittäjälle, asianomaiselle henkilölle
mahdollisesti ja varsinkin — ed. Nepponen viittasi siihen — jos
on yksityisyrittäjä, yhden hengen yrittäjä,
ongelmat lähteä kertausharjoituksiin. Mutta tämä ed.
Mauri Salon näkökulma oli todellakin hyvin raikas
tuulahdus tähän keskusteluun.
Keskustelu päättyy.