Satu Haapanen /vihr:
Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on kansalaisaloitteesta
alkunsa saanut aloite turkistarhauksen kieltämiseksi, siis
laki eläinsuojelulain 22 §:n muuttamisesta.
Kansalaisaloitteenhan on allekirjoittanut liki 70 000 kansalaista.
Poikkeuksellista tässä kansalaisaloitteessa on
se, että lähes kaikki allekirjoitukset on kerätty
käsin. Taustalla on kansalaisjärjestöjen
ja tavallisten ihmisten huoli eläinten hyvinvoinnista.
Maa- ja metsätalousvaliokunta on käsitellyt perusteellisesti
kansalaisaloitetta ja päätynyt kuitenkin mietinnössään
asettumaan kansalaisaloitteen ajatusta vastaan, toisin sanoen päättänyt esittää turkistarhauksen
jatkamista Suomessa. Itse jätin maa- ja metsätalousvaliokunnassa
vastalauseen tähän mietintöön.
Tämä minun vastalauseeni kuuluu tällä tavalla,
että mikäli eduskunta päättää hylätä kansalaisaloitteen,
on hallituksen tehtävä pikaisesti "esitys turkistarhauksen
lakkauttamiseksi siirtymäajalla samalla huolehtien, että turkistarhaajille
turvataan riittävät edellytykset siirtyä muihin
elinkeinoihin".
On erittäin tärkeätä tällaisessa
tilanteessa, kun kysymys on useiden satojen ihmisten elinkeinosta,
että siirtymäaika toteutettaisiin turkistarhaajien
näkemyksiä ja heidän elinmahdollisuuksiaan kunnioittaen
ja noudattaen. Minulla ei ole konkreettisia ehdotuksia, minkälaisiin
elinkeinoihin he voisivat sitten siirtyä, mutta tosiasia
on, että iso osa tarhaajista on ikääntynyttä väkeä,
joka ennemmin tai myöhemmin sitten siirtyisi eläkkeelle.
Vastalauseeni aiheena on kolme perustetta:
Mielestäni on epäeettistä vielä tänä päivänä tarhata
eläimiä niiden turkisten vuoksi, toisin sanoen
ihmisten taloudellisen hyödyn ja turhamaisuudenkin vuoksi.
Tämä on mielestäni kestämätöntä,
ja sillä tavalla se poikkeaa mielestäni muitten
kotieläinten tuotannosta. Muut kotieläimet kuitenkin
tuottavat meille elintarvikkeita ja muita tuotteita, jotka vastaavat
meidän perustarpeisiimme, ja mielestäni turkiseläinten
tuotanto ei tähän tarpeeseen vastaa.
Huolimatta huomautuksista ja monista yrityksistä monilla
turkistarhoilla esiintyy edelleenkin puutteita eläinten
hyvinvointiin liittyen. En enää näitä puutteita
tässä ala listaamaan — kävimme pitkän
keskustelun viime viikolla asiasta — mutta ei ole oikein,
että eläimet joutuvat kärsimään sairauksista
tai perinnöllisistä sairauksista tyydyttääkseen
ihmisten tarpeita. Ihan esimerkkinä sanon, että lähes
70 prosentilla ketuista on vääristyneet raajat,
ja tämähän ei ole oikein missään nimessä.
Sitten vielä turkistarhauksella on myös paikallisesti
merkittäviä ympäristövaikutuksia.
Tar-haus keskittyy Pohjanmaalle, ja siellä fosfori- ja typpipäästöt
vesistöihin ovat edelleenkin ongelma.
Valiokunnan mietintö sisältää paljon
hyviä elementtejä. On tärkeää,
että kansanedustajat eri puolueista seuraavat, varsinkin
kun uudistetaan eläinsuojelulakia, että nämä elementit
tulevat huomioiduksi sitten eläinsuojelutyössä myöhemminkin.
Itse olen sitä mieltä, että nykymuotoinen turkistarhaus — aivan
kuten iso osa suomalaisista on tätä mieltä — ei
voi vastata eläinten hyvinvointiongelmiin, ja senpä vuoksi
esitän vastalauseen 1 mukaista lausumaesitystä,
ja vielä kertaalleen luen sen tässä:
"Eduskunta edellyttää, että hallituksen
on pikaisesti tehtävä esitys turkistarhauksen
lakkauttamiseksi siirtymäajalla samalla huolehtien, että turkistarhaajille
turvataan riittävät edellytykset siirtyä muihin
elinkeinoihin."
Kaj Turunen /ps:
Arvoisa puhemies! Turkistarhaus on laillinen elinkeino. Pitäisikö meidän samoilla
perusteilla kieltää kanalat, sikalat, naudanlihatuotanto?
Mielestäni ei. Sen sijaan meidän kyllä pitäisi
kiinnittää enemmän huomiota eläinten
hyvinvointiin niin, ettei eläimille aiheuteta tarpeetonta
tuskaa. Turkistarhauksessakin on kehitettävää,
mutta kieltämällä turkistarhauksen Suomessa
me emme saavuta kuitenkaan mitään. Markkinat maailmalta
eivät katoa mihinkään, päinvastoin.
Suomalainen tuotanto vain karkaisi muihin maihin, joissa tuotantoeläimillä on
huonommat olosuhteet. Kieltämisen sijaan on parannettava
eläinten elämisen olosuhteita.
Arvoisa puhemies! Ei tämä edustaja Haapasen
esitys aivan huono ollut, mutta jätän kuitenkin
sen kannattamisen seuraavalle puhujalle.
Johanna Karimäki /vihr:
Arvoisa puhemies! Kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämiseksi
siirtymäajalla ehti ensimmäisenä kansalaisaloitteena
historialliseen eduskuntakäsittelyyn. Aloite sai hyvän
ja perusteellisen käsittelyn, ja syntyi vilkasta keskustelua
eläinten hyvinvointiin liittyvistä kysymyksistä.
Perustuslakivaliokunta varmisti elinkeinosta luopumisen perustuslaillisuuden,
kunhan siirtymäajasta ja vaihtoehtoisista elinkeinoista
huolehditaan.
Elinkeinon eettisyys on ollut esillä. Mielestäni
villieläimen pitäminen pienessä ritiläpohjaisessa
häkissä yhden virikkeen eli purukapulan kanssa
ei ole kestävää eikä oikein.
Olemme nähneet kuvia myös sairaista eläimistä:
vuotavia silmiä, purtuja häntiä ja häiriökäyttäytymistä.
Nykyisessä muodossaan turkistarhausta vastustaa iso osa
kansasta. Monessa Euroopan valtiossa tarhaus on kielletty.
Arvoisa puhemies! Kansalaisaloite on hyvällä tavalla
tuonut demokratiaan uuden työkalun. Olen iloinen siitä,
että eläinten hyvinvointi on noussut aloitteen
käsittelyn myötä yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Parannusta eläinten oloihin voimme saada myös
uudistamalla eläinsuojelulain, ja toivon tämän
keskustelun vaikuttavan eläinsuojelulain kokonaisuudistukseen.
Vihreä ryhmä kannattaa turkistarhauksesta luopumista siirtymäajalla.
Arvoisa puhemies! Kannatan edustaja Haapasen esitystä eli
lausumaehdotusta.
Keskustelu päättyi.