Jan  Vapaavuori /kok:

Arvoisa herra puhemies! Aloite tämän asianajajia koskevan lain muuttamiseen on tullut Asianajajaliitosta. Laki onkin perusteiltaan hyvä, ja sen käsittely lakivaliokunnassa oli helppoa. Kaikki perusratkaisut koskien muun muassa valvonta- ja palkkiojärjestelmän avoimuutta, uskottavuutta, julkista luotettavuutta, oikeusturvaa ja tehokkuutta ovat hyviä ja riidattomia. Lakiesityksessä onkin vain yksi riidanalainen kohta, joka tosin on sitäkin riidanalaisempi. Tämä kohta liittyy Asianajajaliiton valvontalautakunnan eli nykyisin kurinpitolautakunnan nimittämismenettelyyn.

Suomessa on vallalla vallan kolmijako-oppi, jonka mukaan lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta pidetään toisistaan erillään. Tuomioistuinlaitoksen näkökulmasta kyse on ennen kaikkea poliittisen ja tuomiovallan erillisyydestä. Tuomioistuinlaitoksen on oltava täysin itsenäinen ja erityisesti poliittisista suhdanteista riippumaton.

Asianajajalaitos puolestaan on osa riippumatonta tuomioistuinlaitosta. Tämä on jo lähtökohtaisesti ja periaatteellisella tasolla tärkeää. Sen lisäksi on olennaista, että asianajajakunta mielletään valtiovallasta riippumattomaksi, jotta se voi uskottavasti edustaa asiakastaan myös tämän pannessa asioita vireille julkista valtaa vastaan. Asianajajatoiminnan politisoituminen on yhtä kamala ajatus kuin tuomioistuinlaitoksenkin politisoituminen. Tätä on kuitenkin eri aikoina pyritty toisinaan ajamaan erityisesti poliittisen vasemmiston toimesta, niin tälläkin kertaa. Kyse ei ole käytännön tasolla suuren suuresta asiasta, mutta periaatteellisesti erittäin merkittävästä kysymyksestä. Asianajajaliiton valvontalautakunnan jäsenet, sekä asianajajat että muut jäsenet, valitsee tällä hetkellä Asianajajaliitto. Kyse on niin sanotusta itsesäätelystä, jossa sinänsä ei ole mitään ihmeellistä. Ensinnäkin, muita ammatinharjoittajia ei valvota lainkaan; toiseksi, asianajajat maksavat itse valvonnasta aiheutuvat kustannukset; ja kolmanneksi, asianajajan asiakkaalla on käytössään kaikki normaalit oikeussuojakeinot tämän valvontamenettelyn lisäksi.

Lakiesitys valmisteltiin oikeusministeriön asettamassa työryhmässä. Työryhmä oli yksimielinen. Tältä osin tarkoituksena oli asianajajakunnan ulkopuolisten valvontalautakunnan henkilöiden määrän ja vaikutusvallan lisääminen. Tästäkin vallitsi yksimielisyys. Yksimielisiä oltiin myös siitä, että nämä asianajajakunnan ulkopuoliset jäsenet, joita lakiesityksen mukaan on tulossa kolme, valitsisi riippumaton elin eli tuomarinvalintalautakunta. Tämä yksimielinen esitys oli omiaan korostamaan myös valvontalautakunnan riippumattomuutta.

Kaiken järjen ja normaalin käytännön mukaan yksimielisen esityksen olisi luullut menevän sellaisenaan hallituksesta läpi. Näin ei kuitenkaan käynyt. Siteeraan Asianajajaliiton valtuuskunnan puheenjohtajan Marja Kiukkusen kirjoitusta tällä viikolla ilmestyneessä Advokaatti-lehdessä siitä, mitä tämän jälkeen tapahtui:

"Juuri kun lakiehdotus tuli esitellä presidentille, oikeusministeri ilmoitti, ettei esitys häntä miellytä. Toimittiin kuten demokratiassa tehdään: ehdotus vedettiin takaisin ja neuvonpidossa ministerin kanssa sovittiin uuden ehdotuksen laatimisesta. Se tehtiin. Lopulta tämäkään ei ministeriä tyydyttänyt. Hän valitsi oman, sovitusta poikenneen esityksen. Jos tämä on toimintatapa politiikassa, kuka haluaa mukaan?

Nyt oikeusministeri ajaa esitystä, jossa autonomisen Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnan kolme edellä mainittua jäsentä valitsee hallintoviranomaisen eli oikeusministeriön ehdotuksesta maamme ylin poliittinen johto — valtioneuvosto! Tällainen nimitysmenettely on räikeässä ristiriidassa oikeusvaltioperiaatteen kanssa. Oikeusvaltiossahan poliittinen valta pidetään tiukasti erillään tuomiovallan käyttämisestä."

Samassa Advokaatti-lehdessä on Asianajajaliiton puheenjohtajan Matti Mannerin haastattelu: "Asianajajalaitoksen tulee olla valtiovallasta riippumaton. Asianajajakunnan riippumattomuutta ei voida horjuttaa esimerkiksi niin, että valtiovalta valvoisi meitä joiltain osin, valtiohan on usein päämiehen vastapuolena. Sellainen sopii ehkä edesmenneisiin rautaesiripun takaisiin järjestelmiin, muttei oikeusvaltioksi itseään kutsuviin järjestelmiin, Manner näpäyttää."

Lakivaliokunnassa kävi, kuten yleensä käy: hallituksen esitystä tuetaan hallituksen joukoissa sitä enempää miettimättä. Tässä tapauksessa oikeusministeri tosin puolusti kiivaasti esitystään, joka siis oli puhtaasti hänen oma esityksensä, ei yksimielisen työryhmän esitys.

Syntyneessä tilanteessa valiokunta sai kuitenkin aikaiseksi pienen lievennyksen. Lakivaliokunnan mietintö toteaa muun muassa seuraavaa:

"Asianajajalaitoksen valtiosta riippumaton asema edellyttää, ettei hallituksen rooli asianajajakunnan ulkopuolisia valvontalautakunnan jäseniä nimitettäessä muodostu liian määrääväksi. Ehdotuksen perusteluista käykin ilmi, että asianajajayhdistyksen lausunnolle ehdotettavien henkilöiden sopivuudesta jäsenen ja varajäsenen tehtävään on tarkoitus antaa erityistä painoarvoa ja että tehtävään ei ole tarkoitus nimittää vastoin asianajajayhdistyksen näkemystä. Lakivaliokunnan mielestä tällainen asianajajayhdistyksen tietynlainen veto-oikeus ehdokkaita asetettaessa ilmentää sopivalla tavalla sitä, että kyseessä on nimenomaan asianajajayhdistyksen itsensä harjoittama ammattieettinen valvonta. Asian periaatteellisen merkityksen vuoksi sitä ei kuitenkaan voida jättää vain perustelujen varaan, vaan siitä on nimenomaisesti säädettävä. Lakivaliokunta ehdottaa pykälään tehtäväksi tätä tarkoittavan muutoksen."

Lakivaliokunta sai itse keskuudessaan yksimielisesti siis aikaan tällaisen pienen lievennyksen, joka tarkoittaa sitä, että oikeusministerin tahto siitä, että valtioneuvosto nämä nimittää, jää voimaan mutta että Asianajajaliitolla on veto-oikeus. Itse uskallan ennustaa, että Suomen Asianajajaliitto on siinä määrin diplomaattinen ja sivistynyt yhdistys, että se tuskin tulee vetoamaan ketään. Kyse ei ole itse asiassa tästä. Kyse on periaatteellisesta asiasta.

Kaiken kaikkiaan tämä episodi, jota täällä illan pimeinä tunteina näin pyrin lyhyesti kuvaamaan, on surullinen osoitus yhden sosialistiministerin mahdollisuudesta itsevaltiaasti poiketa demokraattisen ja sidosryhmät hyvin huomioineen yksimielisen työryhmän kannasta; se on surullinen osoitus yhden sosialistiministerin mahdollisuudesta nakertaa riippumatonta oikeuslaitosta; se on surullinen osoitus yhden sosialistiministerin mahdollisuudesta politisoida tuomioistuinlaitosta; ja se on surullinen osoitus hallitusryhmien lammasmaisesta suhtautumisesta esittelevän ministerin oikkuihin.