21) Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verotustietojen julkisuudesta
ja salassapidosta annetun lain sekä tilaajan selvitysvelvollisuudesta
ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annetun
lain 5 §:n muuttamisesta
Esko Kiviranta /kesk:
Arvoisa puhemies! Nyt keskustelussa oleva lakiesitys on valtiovarainvaliokunnan
tekemien muutosten jälkeen oikeansuuntainen ja lähtökohdiltaan
kannatettava. Tätä tukee myös Suomen
Yrittäjät ry:n lausunto, jonka mukaan yhteiskunnan
asettaessa yrityksille edellytyksiä sopimuskumppanien taustojen tarkistamiseksi
on sinänsä hyväksyttävää,
että samalla kehitetään maksuttomia,
kaikille avoimia tapoja edellytettyjen tietojen tarkistamiseen. Keskusta
kuitenkin pitää välttämättömänä eräitä pykälämuutoksia.
Keskusta pitää erittäin tärkeänä valiokunnan tekemää muutosta,
jossa hallituksen esityksestä poiketen verovelkaa koskeva
tieto jätetään merkitsemättä rekisteriin
silloin, kun kyseiseen verovelkaan kohdistuu muutoksenhakuviranomaisen määräys
täytäntöönpanokiellosta. Hallituksen esitys
olisi johtanut siihen, että verovelkarekisteriin olisi
voitu merkitä väärin perustein verovelkaa.
Hallituksen esityksen mukaan verovelka olisi nimittäin
jäänyt näkyviin, vaikka siitä olisi
meneillään perusteltu muutoksenhaku ja verovelan periminen
olisi asetettu täytäntöönpanokieltoon.
Keskusta pitää kuitenkin riittämättömänä valtiovarainvaliokunnan
ehdottamaa 10 000 euron alarajaa rekisterimerkinnälle,
vaikka se toki onkin parempi kuin hallituksen esittämä 5 000
euron raja. Keskustan mielestä 10 000 euron rajakin
on käytännön yrityselämälle
varsin matala. Verovelkarekisteriin joutuminen on varsin raskas
sanktio, joka voi pahimmillaan muodostaa esteen yritystoiminnan
jatkamiselle, jos yritys ei rekisteriin joutumisen jälkeen
saa enää tilauksia. Tällainen seuraus
pienimittaisesta laiminlyönnistä olisi kohtuuton.
Koko verovelkarekisterin idea vesittyy, jos yritys joutuu siihen
liian kevyesti ja tämän vuoksi sen toiminta vaikeutuu,
mikä puolestaan johtaa verojen maksukyvykkyyden kasvamisen
sijaan yrityksen pahentuviin maksuvaikeuksiin. Tämän
vuoksi keskusta ehdottaa, että rekisterimerkinnän
alaraja nostetaan 15 000 euroon.
Keskustan näkemyksen mukaan verovelkarekisteriin pitää selkeyden
vuoksi tehdä Suomen Yrittäjien esittämä muutos,
jonka perusteella verovelka tulisi voida jättää rekisteröimättä yrittäjän sairauden
tai
yleisen taloustilanteen poikkeuksellisen nopean heikkenemisen
vuoksi. Keskusta ehdottaa, että lakiin lisätään
mahdollisuus jättää rekisteröinti
väliaikaisesti tekemättä äkillisten
toimintaolosuhteiden muutosten, kuten yrittäjän
sairauden tai yleisen taloustilanteen poikkeuksellisen nopean heikkenemisen,
vuoksi. Ennen kuin verovelkarekisterimerkinnästä tehdään
päätös, voitaisiin päätöksenteossa
ottaa huomioon yrityksen aiempaa toimintahistoriaa ja verotuksen
nuhteettomuus. Keskustan mielestä tämän
kirjaaminen on perusteltua verovelkarekisteriä koskevaan
säännökseen. On kohtuutonta, jos muutoin
asiansa mallikkaasti hoitanut yritys joutuu verovelkarekisteriin
ainoastaan sen syyn vuoksi, että yleinen taloustilanne
muuttuu äkillisesti huonompaan suuntaan ja yrityksellä kestää hetken
aikaa ennen kuin se voi sopeuttaa toimintansa vastaamaan muuttunutta
markkinatilannetta.
Arvoisa puhemies! Keskusta pitää perusteltuna
myös Rakennusteollisuus RT:n esittämää huolta,
jonka mukaan rakennusalan näkökulmasta toimivan
yhden luukun toimintamallin sekä tilaajavastuulain mukaisia
tietoja välittävän toiminnan turvaamiseksi
on lakiin tehtävä muutos. Muutoin uhkana on, että ainakin
rakennusalalla joudutaan tilanteeseen, jossa tilaajavastuulain edellyttämiä tietoja
joudutaan keräämään kahdesta
eri paikasta. Tähän asti rakennusala on saanut
hankituksi tietonsa Suomen Tilaajavastuu Oy:n kautta, jota tilaajat
ovat halunneet alihankkijoidensa käyttävän,
jotta niiden ei tarvitse aina sopimustilanteessa kerätä erikseen
tarvittavia tietoja. Tilaajavastuulain mukaisten tietojen hankkiminen
perustuu valtuuksiin, joissa yritykset antavat osan tiedoistaan
itse ja valtuuttavat toimintaan erikoistuneen yrityksen keräämään
viranomaisilta muut tarvittavat tiedot. Tilaajavastuulain mukaisia
tietoja keräävän ja välittävän
yrityksen täytyy saada jatkossa myös verovelkare-kisterin
sisältämät tiedot massa-ajona. Keskusta kannattaa
Rakennusteollisuus RT:n muutosehdotusta ja ehdottaa sen huomioon
ottamista lain säännöksissä.
Arvoisa puhemies! Edellä esitetyn perusteella ehdotan,
että lakiehdotukset hyväksytään
muutoin valtiovarainvaliokunnan mietinnön mukaisina paitsi
ensimmäisen lain, joka on laki verotustietojen julkisuudesta
ja salassapidosta, 20 b § ja 20 e § muutettuina.
Ehdotan, että nämä pykälät, 20 b § ja
20 e §, säädetään
mietintöön sisältyvän keskustan
vastalauseen 1 mukaisina.
Ari Torniainen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Olen edustaja Kivirannan kanssa samaa mieltä siitä,
että hallituksen lakiesitys on valtiovarainvaliokunnan
tekemien muutosten jälkeen oikeansuuntainen ja lähtökohdiltaan
kannatettava. Mutta muutamia huomionarvoisia seikkoja siinä on.
Olisin kuitenkin toivonut, että verovelkarekisteriin
olisi tehty Suomen Yrittäjien esittämä muutos,
jonka perusteella verovelka voitaisiin jättää rekisteröimättä yrittäjän
sairauden tai yleisen taloustilanteen poikkeuksellisen nopean heikkenemisen
vuoksi.
Toinen huomionarvoinen seikka on, että olisi perusteltu
myös Rakennusteollisuus RT:n esittämä huoli,
jonka mukaan rakennusalan näkökulmasta toimivan
yhden luukun toimintamallin sekä tilaajavastuulain mukaisia
tietoja välittävän toiminnan turvaamiseksi
olisi lakiin tehtävä muutos, kuten Rakennusteollisuus
RT on esittänyt.
Muun muassa näillä perusteilla kannatan edustaja
Kivirannan tekemää vastalausetta ja sen pykälämuutosehdotuksia.
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
Varsinaiset muutosehdotukset tehdään yksityiskohtaisessa
käsittelyssä sitten.
Kaj Turunen /ps:
Arvoisa puhemies! Keväällä, kun käytiin
lähetekeskustelua tästä hallituksen esityksestä,
uhkasin mennä syömälakkoon, jos tämä menee
läpi. Kaikki näkevät varmaan kuvasta,
että en ole toteuttanut tuota uhkaustani.
Julkinen verovelkarekisteri on sanalla sanoen siinä mielessä älytön,
että me emme tarvitse sitä. Kuka sitä sitten
tarvitsee? Meillä on tällä hetkellä hyvä,
toimiva systeemi, meillä on hyvä järjestelmä jo
olemassa. Yritykset voivat jo tällä hetkellä selvittää yhteistyökumppaneidensa
taloudellisen tilanteen, meillä on verovelkatodistus, jonka
yritys toimittaa yleensä ennen sopimuk-sien allekirjoittamista.
Tämä julkinen verovelkarekisteri antaa vain mahdollisuuden
kaiken kansan, tiedotusvälineitten ja näinpäin
pois tutustua yrityksen senhetkiseen verovelkatilanteeseen. Tästä on
käytetty nimitystä "häpeärekisteri"
tai "musta lista". Nämä eivät ole kovin
kaukana kuitenkaan tästä ajatuksesta.
Yritys ei joudu rekisteriin, jos yrityksellä on maksusuunnitelma
verottajan kanssa. Käytännössä siitä maksusuunnitelmasta
päättää verottaja. Miten taataan,
että käytännöt ovat eri puolilla Suomea
samanlaiset? Verottajalla on tietyt kriteerit maksusuunnitelmien
tekemiseksi. Maksusuunnitelmia ei tehdä tietyllä aikavälillä kuin
yksi. Yritykselle voi tulla sellainen tilanne, että tämmöinen
maksusuunnitelma on tehty — maksusuunnitelmahan edellyttää sitä,
että yritykselle ei muodostu verovelkaa eikä verorästejä tämän maksusuunnitelman
aikana — ja että tämmöinen maksusuunnitelma
kestää vuoden tai puolitoista vuotta, ja ongelma
on yrityksen kannalta siinä, että voi olla niin,
että pyrkii hoitamaan omat asiansa mahdollisimman hyvin,
rehellisesti, tunnollisesti, mutta olosuhteet johtavat siihen, että se
ei ole mahdollista, ja joutuminen verovelkarekisteriin käytännöllisesti
katsoen pysäyttää sen yrityksen toiminnan.
Lisääkö verovelkarekisteri harmaata
taloutta vai estääkö se? Hallitus lähtee
esityksessään siitä, että tällä on
ennalta ehkäisevä vaikutus harmaan talouden kannalta.
Minä uskallan olla hiukan eri mieltä. Luulen,
että tämä verovelkarekisteri jopa lisää harmaata
taloutta. Yritykset tekevät itse arvonlisäveroilmoitukset
verottajalle, ja jos on tiedossa yrityksellä sellainen
tilanne, että näitä ilmoituksia voi päätyä verovelkarekisteriin,
voi käydä niin yrityksessä, että niitä ruvetaan
sitten niin sanotusti säätämään,
ettei jouduta tähän verovelkarekisteriin mukaan,
ja se on omiaan lisäämään harmaata
taloutta eikä estämään.
Harmaan talouden edustajat eivät ilmoita verottajalle
toiminnastaan. Heillä ei ole yleensä edes kirjanpitoa
yrityksessä. Tällaiset yritykset, jotka toimivat
harmaan talouden puolella, eivät koskaan päädy
tähän verovelkarekisteriin.
Mutta enemmän vielä kuin tästä hallituksen esityksestä olen
huolissani tästä nykyisestä vallitsevasta
ilmapiiristä, suhtautumisesta yrittämiseen, suhtautumisesta
yrityksiin. Se kertoo osaltaan myös tästä ajan
hengestä, tästä hallituksesta.
Perussuomalaiset jättivät tästä lakiesityksestä hylkäysesityksen.
Sanoin, että olen huolissani ilmapiiristä, suhtautumisesta
yrityksiin, suhtautumisesta tänä päivänä yrittäjiin,
ja sanoin sen kertovan ajan hengestä ja tästä hallituksesta — tämä on
kompromissihallitus. Toisaalta alkaessaan hallitus oli kuuden puolueen
hallitus, nyt viiden, ei juurikaan paljon ole muutosta ollut, ja
sitä samaa rekeä vedetään niin
moneen eri suuntaan, että ihmettelen, että se
vielä ylipäänsä on kasassa.
Tämä on lapsus, ja toivon, että tämmöinen
häpeärekisteri jätetään
kuitenkin tekemättä.
Yleiskeskustelu päättyi.