1) Valtioneuvoston selonteko kotouttamislain toimeenpanosta
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Hyvät edustajat! Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta
ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta elikkä kotouttamislaki
tuli voimaan noin kolme vuotta sitten elikkä toukokuun
alussa 1999. Kun eduskunta silloin hyväksyi lain, se edellytti
hallituksen seuraavan tarkkaan uudistuksen tavoitteiden toteutumista
ja lain toimivuutta käytännössä sekä antavan
uudistusta koskevan selonteon kolmen vuoden kuluessa lain voimaantulosta.
Nyt siis olemme tuon kolmen vuoden päässä.
Kotoutuminen on prosessi, maahanmuuttajan vähittäinen
kehittyminen asuin- ja työyhteisön jäseneksi.
Se vie aina aikaa, vuosia, joidenkin kohdalla jopa lähes
koko elämän. Kotoutumista edistää,
jos myös ympäröivä yhteiskunta
osallistuu prosessiin ja hyväksyy maahanmuuttajan työyhteisöön
ja muuhun yhteisöön. Kotoutumisen ja asenneilmapiirin
(Hälinää — Puhemies koputtaa)
kesken vallitsee aina kaksisuuntainen vuorovaikutus, jossa suvaitseva
suhtautuminen tehostaa kotoutumista ja onnistunut kotoutuminen vuorostaan
parantaa asenteita maahanmuuttajia kohtaan.
Maahanmuuttopolitiikan keskeisenä osa-alueena kotouttamispolitiikka
on vuosi vuodelta tullut ajankohtaisemmaksi myös meillä Suomessa. Vaikka
Suomessa on suhteellisen pienet määrät maahanmuuttajia,
me olemme Euroopassa eturivin maita suunnitelmallisen kotouttamispolitiikan
lainsäätäjinä, jopa toteuttajina.
Maahanmuuttajien kotouttaminen on kova haaste kaikissa EU-maissa.
Ulkomaan kansalaisia asuu Suomessa tällä hetkellä noin
100 000 henkilöä, ja tämä on 1,9 prosenttia
väestöstämme. Viime vuonna Suomeen muutti
noin 19 000 henkeä, joista Euroopan unionin ulkopuolelta
tuli kaksi kolmasosaa. Suomesta pois muutti vastaavasti noin 14 000
henkilöä, joten nettomuutoksi saadaan viitisentuhatta
ihmistä. Maahanmuuton perusteena on ollut työnteko,
perheen perustaminen tai yhdistäminen, pakolaisuus tai
paluumuutto. Maan eri osien tilanne on hyvin erilainen. Meillä on
sellaisia maakuntia, joihin keskittyy ulkomaalaisväestöä,
ja sitten niitä, joissa ulkomaalaisia on hyvin vähän.
Koko maata koskevia yleistyksiä on siis hyvin vaikea tehdä ja
joskus jopa virheellistäkin. Kuitenkin kotouttamislakia
on kuvattu alue- ja paikallistason palautteen mukaan toimivaksi,
kannustavaksi, onnistuneeksi ja tarpeelliseksi. Sen tarpeellisuutta
on korostettu siellä, missä maahanmuuttajia on
paljon, ja hiukan vähemmän tarpeelliseksi se on
luonnollisesti nähty sellaisissa kunnissa, joissa maahanmuuttajia
on vain muutama.
Lain on katsottu parantaneen maahanmuuttajien asemaa
ja jäsentäneen eri viranomaisten roolia ja on
katsottu myös, että se on sitouttanut viranomaisia
ja päätöksentekijöitäkin
kotoutumisen edistämiseen. Kotoutuminen koskee useita eri
hallinnonaloja ja viranomaisia, koska kysymys on ihmisten elämiseen
liittyvistä järjestelyistä inhimillisen
elämän oikeastaan aivan kaikilla alueilla. Tämän
vuoksi kotoutuminen on hyvin moninainen haaste. Viranomaisten yhteistyötä on
olemassa, ja siitä löytyy hyvin onnistuneita esimerkkejä mutta
myös vähemmän onnistuneita esimerkkejä.
Pääosin näitä ongelmakohtia
on pyritty tuomaan esiin tässä selonteossa sen
vuoksi, että voisimme oppia virheistämme, niin
kuin viisas tekee.
Kotouttamislain toimivuuteen liittyen keskeisin kysymys on koulutus.
Maahanmuuttajalle avain yhteiskuntaan ja yhtä hyvin myös
työelämään on ennen muuta koulutus,
ensimmäisenä kielikoulutus, yhteiskuntaan orientoiva
koulutus mutta tarvittaessa myös ammatillinen koulutus tai
olemassa olevaa ammattitaitoa täydentävä koulutus.
Kieli- ja muuta koulutusta tarvitsevat myös sellaiset henkilöt,
jotka eivät kuulu työvoimaan, kuten esimerkiksi
ikääntyneet ihmiset, mutta myös luku-
ja kirjoitustaidottomat taikka korkeasti koulutetut henkilöt,
joiden tutkintojen hyödyntäminen edellyttää lisäopintoja
ja kunnollista kielitaitoa.
Meillä Suomessa on osaamista ja tietoja, mutta voimavaroja
ei selvästikään ole ollut riittävästi.
Niinpä maahanmuuttajien koulutus, joka on osa työvoimapoliittista
aikuiskoulutusta, sen sisällä annettavaa koulutusta,
on jäänyt liian lyhyeksi. Opetushallituksen suositusten
mukaan koulutuksen pitäisi olla noin 40 opintoviikkoa,
mutta tällä hetkellä koulutuksesta on
voitu toteuttaa vajaa puolet. Se ei selvästikään
anna riittävää kielitaitoa suomalaisessa
yhteiskunnassa selviämiselle.
Maahanmuuttajien koulutuksen määrärahat kilpailevat
muun koulutuksen määrärahojen kanssa
ja ennen muuta työvoimapoliittisen koulutuksen sisällä.
Tilanne on epätyydyttävä, ja olemmekin
tehneet siitä johtopäätöksiä,
joiden mukaan seuraavassa budjetissa maahanmuuttajien
kotouttamiskoulutuksen voimavarat aiotaan tietyllä tavalla
korvamerkitä työvoimapoliittisen koulutuksen sisällä ja
jo talousarvioon siten, että meidän on mahdollisempaa,
eduskunnan mutta myös hallituksen, seurata sitä voimavarakehitystä,
joka tapahtuu maahanmuuttajien koulutuksen sisällä,
ja toisaalta sitten sitä, joka on perinteisempää työvoimapoliittista
koulutusta, joka kohdistuu suomalaiseen kantaväestöön,
joka on työttömänä. Tämä on
senkin vuoksi tärkeätä, että on ollut
perusteltua alentaa työvoimapolitiikan koulutusmäärärahoja
siinä suhteessa kuin työllisyys on kehittynyt
mutta toisaalta taas maahanmuuttajien määrä on
lisääntynyt ja se tuo tarpeen lisätä tietyn
osan koulutusta. Näiden prosessien eriyttäminen
varmasti helpottaa jatkossa tämän resursoinnin
läpinäkyvyyttä.
Maassa olevien maahanmuuttajien työttömyys
johtuu osittain siitä, että työvoiman
tarvetta ei tähän asti ole ollut, mutta maahanmuuttajien
työttömyys johtuu myös puutteellisesta
kielitaidosta tai sitten siitä, että ammattitaito
ei sovi suomalaisiin oloihin, mutta myös työsyrjinnästä. Maahanmuuttajien
työttömyysaste oli huhtikuun lopussa 29,5 prosenttia,
edelleen siis varsin korkea. Se on kuitenkin jatkuvasti laskenut.
Jos verrataan vuoden 1997 työttömyysasteeseen,
tuolloin maahanmuuttajia oli työttöminä 44
prosenttia, nyt siis 29,5, elikkä alenemisvauhti on ollut kohtuullisen
hyvä, varsinkin kun ottaa huomioon, että samana
ajanjaksona maahanmuuttajien määrä on
noussut noin 20 000:lla.
Osasyynä tähän korkeaan työttömyysasteeseen
on myös tilastointitapa. Suomessa maahanmuuttajat kirjataan
tilastoihin heti, kun he saapuvat maahan, silloinkin kun mitään
työllistymismahdollisuuksia käytännössä ei
ole, kun kotouttamiskoulutusta ei ole vielä edes suoritettu.
Lisäksi on syytä huomata, että maahanmuuttajien sisällä eri
maahanmuuttajaryhmien työttömyys vaihtelee suuresti.
Nopeata oikotietä työllistymiseen ei yleensä ole,
mutta keskeistä on kielen hallinta. Kotouttamislain mukaisessa
kotoutumissuunnitelmassa rakennetaan yksilölliset polut
koulutuksen kautta työelämään.
Suunnitelmien sisältöä on tarkoitus kehittää edelleen
lähinnä työmenetelmiä parantamalla
ja henkilöstön osaamista lisäämällä maahanmuuttoon
liittyvissä kysymyksissä.
Tulkkipalvelut ovat erityisen tarpeen erityisesti maahanmuuton
alkuvaiheessa. Kun kotouttamislain mukaisia kotoutumissuunnitelmia
tehdään, on välttämätöntä,
että asiakas ja viranomainen ymmärtävät
toisiaan. Tulkkikysymys on varsin monitahoinen asia, koska kyseessä on
usein myös asiakkaan oikeusturva. Mutta taloudellisia voimavaroja
tähän on suunnattu niukasti. Valtion varoista
maksetaan pakolaisten tulkkikustannukset, mutta muut kotoutujat
ovat vaarassa jäädä ilman tulkkausta,
ja sen vuoksi onkin syytä etsiä selkeä järjestelmä,
joka turvaa kaikissa palveluissa riittävät tulkkaukset.
Jokaisen hallinnonalan tulee kartoittaa oman vastuualueensa osalta
tulkkipalvelujen tarve ja varautua tulkkauksesta aiheutuviin kustannuksiin.
Mutta on mahdollista käyttää myös
nykyisiä resursseja huomattavasti tehokkaammin kehittämällä tulkkikeskusten
toimintaa ja käyttämällä muun
muassa etätulkkausta.
Kaikki maahanmuuttajat tai heidän perheenjäsenensä eivät
ole työvoimana käytettävissä ikänsä tai
elämäntilanteensa vuoksi. Heidän osaltaan vastuu
yksilöllisten kotoutumista edistävien toimenpiteiden
suunnittelusta ja toteutuksesta on kunnilla. Kotouttamislain mukaan
kunnilla on maahanmuuttajien kotouttamisen yleis- ja yhteensovittamisvastuu.
Kunnan tasolla tavoitteet, toimenpiteet ja voimavarat suunnitellaan
kotoutumisohjelmassa. Samassa ohjelmassa tulisi myös eri
hallinnonalojen ja toimijoiden sopia riittävästä yhteistyöstä.
Kunnat ovat tehneet kiitettävästi paikallistason
ohjelmia. Kotouttamislain toimeenpano on kuitenkin vielä selvästi
kesken. Ohjelmista löytyy hyviä esimerkkejä,
mutta monelta osin kuntien ohjelmat ovat vielä hyvin
yleisellä tasolla siten, että ne eivät
tarjoa riittävästi tukea paikallistason työntekijöille
kotouttamistehtävässä. Kunnissa tehtävä työ on
tärkeätä maahanmuuttajien kotoutumisen
edistämisessä yleisesti, koska kaikki maassa asuvat
ihmiset ovat jonkun kunnan asukkaita. Erityisen keskeistä kuntien
tekemä työ on erityisryhmien kohdalla. Naisten
kotoutumiseen liittyy tietyissä tilanteissa erityisiä haasteista.
Nuoriso tarvitsee erityisiä toimenpiteitä ja tukea,
ja ikääntyneiden maahanmuuttajien tilanne
on oikeastaan vasta vähitellen nousemassa esiin kehittämisalueena.
Esimerkiksi maahanmuuttajanaisten joukossa on paljon sellaisia,
jotka kotoutuvat nopeasti ja pääsevät
hyvin työelämään mukaan, mutta
on myös naisia, jotka tarvitsevat erityistä rohkaisua ja
kannustusta kotoutumisessaan ja työllistymisessään.
Jokaiselle naiselle, myös niille, jotka jäävät
kotiin hoitamaan lapsia, tulee varmistaa tarvittaessa erillisen
alkuvaiheen tukiohjelman kautta mahdollisuus kotoutumissuunnitelmien tekemiseen
ja sitä kautta kielen oppimiseen.
Maahanmuuttajaperheiden hyvinvoinnin seurantaa tulee tehostaa
ja rohkaistua käsittelemään kuntien kotouttamisohjelmissa,
myös toimenpiteitä maahanmuuttajanaisten kohtaaman
väkivallan ehkäisemiseksi ja poistamiseksi.
Maahanmuuttajalapset oppivat yleensä kielen nopeasti
ja kotoutuvat hyvin koulun ja koulutovereiden tuella. Maahanmuuttajanuoret,
jotka maahan muuttaessaan ovat peruskoulun loppuvaiheessa tai yli
oppivelvollisuusiän, ovat vaarassa syrjäytyä.
Heidän kielitaitonsa ei aina ehdi kehittyä niin,
että jatkokoulutus onnistuisi. Tällöin
ei myöskään työn saanti ole
helppoa. Näille riskiryhmille tulisi aina tehdä yksilöllinen
kotoutumissuunnitelma, missä eri hallinnonalojen keinoin
pyritään löytämään
toimenpiteitä, joilla syrjäytyminen voidaan ehkäistä.
Nuorille tehtävät kotoutumissuunnitelmat voisivat
olla tarvittaessa nykyistä pidemmälle ajalle tehtyjä juuri
sen vuoksi, että usein ollaan elämäntilanteen
kannalta sellaisessa siirtymävaiheessa, jossa muutoinkin
tarvitaan erityistä tukea.
Edellä on oikeastaan otettu esille vain pieni osa maahanmuuttajien
kotouttamista koskevan selonteon esille nostamista kysymyksistä.
Selonteko on pyritty laatimaan avoimesti ja kriittisesti, koska
avoimen keskustelun voidaan arvioida edistävän
maahanmuuttajien kotoutumiseen liittyvien kysymysten käsittelyä.
Selonteossa on tehty erilaisia kehittämislinjauksia. Niitä ei
ole asetettu tärkeysjärjestykseen, mutta selvästi
koulutuksen riittävyys ja tulkkauskysymykset nousevat keskeisiksi.
Tehdyt esitykset ovat erimitallisia. Osa niistä edellyttää kotouttamislain
muuttamista, ja osa on toteutettavissa muin keinoin kehittämällä työmenetelmiä,
vuorovaikutusta, verkottumista ja kouluttamalla henkilöstöä.
Silloin kun kotouttamislaki tuli voimaan, ei sen toimeenpanoon ohjattu uusia
taloudellisia resursseja. Se näkyy lain toimeenpanossa.
Se on hidastanut selvästi toimeenpanoa. Voimavaroja ohjataan
toimintaan eri hallinnonalojen kautta tulevissa talousarvioissa,
ja tämän vuoden ensimmäisessä lisätalousarviossa muun
muassa on lisätty rahoitusta valmentavaan koulutukseen,
jonka voisi sanoa pääsääntöisesti kohdentuvan
maahanmuuttajien kotouttamiskoulutukseen.
Lopuksi on vielä todettava, että kotouttamislain
soveltamisalan ulkopuolelle jäävät ne
maahanmuuttajat, jotka eivät ole työvoimatoimiston tai
sosiaalitoimiston asiakkaita vaan työelämässä.
Vaikka he ovat työllistyneet hyvin, heillä on usein
huono suomen kielen taito ja vajavainen suomalaisen yhteiskunnan
pelisääntöjen tuntemus. Kun Suomeen työskentelemään
tulevien ihmisten määrä tulevaisuudessa
todennäköisesti nousee Suomen ikärakenteenkin
johdosta, tulee lähitulevaisuudessa koko kansallinen maahanmuuttopolitiikka
arvioida uudelleen myös tästä näkökulmasta.
Työministeriössä onkin työryhmä,
joka pohtii niitä haasteita, jotka liittyvät yleisempään
työperäiseen maahanmuuttoon.
Hallituksen etnisen syrjinnän ja rasismin vastaisen
toimintaohjelman mukaan hallitus antaa kotouttamislain selonteon
yhteydessä selvityksen myös etnistä yhdenvertaisuutta
edistävistä ja etnistä syrjintää ja
rasismia estävistä ja ennalta ehkäisevistä toimista.
Osana maahanmuuttopolitiikkaa tulisi huomioida aina myös
yhteiskunnan etniset suhteet ja maassa vallitsevat asenteet maahanmuuttoa
kohtaan. Rasismi ja syrjintä vaikuttavat voimakkaasti maahanmuuttajien
mahdollisuuksiin kotoutua. Tasa-arvoinen ja syrjimätön
kohtelu sekä tehokas puuttuminen syrjintään
taas lisäävät maahanmuuttajien luottamusta
pääväestöä ja viranomaisia
kohtaan ja edistävät kotoutumista. Yhtenä välineenä tässä puuttumisessa
ja mahdollisimman varhaisen puuttumisen mahdollistamisessa on vähemmistövaltuutettu,
jonka toimiston resursseja on lisätty ja toimenkuvaa aikaisemmasta
ulkomaalaisvaltuutetusta laajennettu nimenomaan syrjintätapauksia
käsittelevämmäksi, jos näin
voi sanoa.
Kotouttamislain toimeenpanosta annettuun selontekoon on koottu
myös ajankohtainen katsaus lainsäädäntöön
ja sen tuleviin kehityskulkuihin, erilaisten tutkimusten tuloksiin
sekä niihin toimenpiteisiin, joita on toteutettu nykyisen hallituksen
aikana hyvien etnisten suhteiden edistämiseksi. Kysymys
vaatii varmasti perehtymistä meiltä kaikilta,
todellista paneutumista ja jatkuvaa seurantaa myös Suomessa.
Jos lyhyesti kiteyttää, voisi sanoa, että positiivisia
asioita ovat maahanmuuttajien työllisyyden selkeä paraneminen
sekä se, että rasistiset asenteet Suomessa ovat
viime aikoina vähentyneet, mutta puutteita on se, että koulutuksessa
me tarvitsemme lisäresursseja, mutta tarvitsemme myös
kunnissa skarppaamista kotouttamislain toteuttamisen suhteen.
Erkki Kanerva /sd:
Arvoisa puhemies! Kun otetaan huomioon se asennemuutos, mikä Manner-Euroopassa
suhtautumisessa maahanmuuttajiin on tapahtumassa tai vaikka Ruotsin
ja Tanskan käymä vuoropuhelu, tätä ajankohtaisempaa keskustelunaihetta
ei vaikeudetta varmaan löydy. Teema on myös esillä seuraavassa
Eurooppa-neuvoston kokouksessa Sevillassa, jossa tavoitteena on
yhteisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan kehittäminen
Tampereen Eurooppa-neuvoston päätösten
mukaisesti.
Olen harrastanut näitä kysymyksiä koko
90-luvun ja nähnyt väkivaltaisia piirteitä saaneen
rasismin ilmeisesti liiankin läheltä. Yksi keskeisin havaintoni
on, että julkisen vallan — valtion ja kunnan — johdonmukaisuudella
on ratkaiseva merkitys sille, miten väestö maahanmuuttajiin suhtautuu.
Hallitus ei esimerkiksi voi iltakoulustaan julkistaa sellaista
kannanottoa, jonka se julkisuuden luomassa paineessa joutuu vuorokaudessa pyörtämään.
Näin tapahtui 90-luvun alkupuolella, eikä se vuorokausi
ollut omiaan edistämään suvaitsevaisuutta
asenteissaan epävarmojen nuorten keskuudessa. Sama vaara
piilee jokaisessa ulkomaalaislain muutoksessa, niin tarpeellisia ja
perusteltuja kuin ne saattavat ollakin.
Kotouttamislaki edustaa mahdollisine puutteineenkin juuri sitä julkisen
vallan johdonmukaisuutta, jolle on tarvetta ja jota tässä tarkoitan
peräänkuuluttaa. Samaa tarkoitusta palvelevat
kunnalliset maahanmuuttajapoliittiset ohjelmat siellä,
missä sellaisia on tehty. Ne kertovat vellovan keskustelun
epävarmoiksi tekemille ihmisille virallisen kannan, sen
kannan, että tänne saa tulla ja täällä saa
olla. Tämä on kotouttamislain keskeisin funktio.
Arvoisa puhemies! Selonteosta näkee, että asiaan
on paneuduttu ja nähty vaivaa maahanmuuttajien oman identiteetin
ja oman kulttuurin säilyttävän integroitumisratkaisun
etsimisessä. Selonteossa on perinteisten viranomaiskontaktien
lisäksi selvitetty maahanmuuttajien omia näkemyksiä.
Selonteon keskeinen ansio on juuri se, että siinä ei
ole yritettykään osoittaa kaiken olevan valmiina
ja kunnossa.
80-luvulla ne muutamat maahanmuuttajat, joita meillä oli,
olivat integroituneet yliopistoihin, työyhteisöihinsä ja
perheisiinsä. Heidän läsnäoloaan
ei havaittu. Vasta 90-luvun maahanmuuttaja- ja pakolaisvirrat nostivat
ulkomaalaisten määrän siihen vajaaseen
100 000:een — siis vajaaseen 2 prosenttiin — joka
se nyt on. Näihin vuosiin saakka emme ole tienneet, mitä meiltä maahanmuuttajien
kotouttamiseksi odotetaan. Vasta nyt alkaa olla edellytyksiä päivittää kotouttamislakimmekin.
Arvoisa puhemies! Maahanmuuttopolitiikkamme on keskittynyt turvapaikka-
ja pakolaisproblematiikkaan. Tuore vähemmistövaltuutettu Mikko
Puumalainen sanoo maanantain Helsingin Sanomissa tänne
työhön tulleista ulkomaalaisista näin:
"He eivät ole pelkkä työvoima, pari kuukautta
maassa olevia, vaan pitkäaikaisesti yhteiskunnassa vaikuttavia
ihmisiä, joilla on mukanaan perhe, aviopuolisoja, tyttö-
ja poikaystäviä."
Vaikka maahanmuuttaja on kiinni työelämässä,
hänen tiedoissaan yhteiskuntamme toimintatavasta saattaa
olla kohtalokkaitakin puutteita, kielitaidosta puhumattakaan. Alansa
ammattilaisina heidän tarvitsemansa kotouttamisapu saattaa
olla vallan toisen tyyppistä kuin esimerkiksi pakolaistaustaisilla
henkilöillä. Mutta työsuhde sinänsä ei
siis poista kotouttamisen tarvetta ja tarvetta saada siihen apua.
Ajankohtainen haaste saattaa olla järjestää tänne
työhön tulevien kotouttaminen heidän
tarpeistaan lähtien.
Nyt voimassa olevan lain velvoite laatia kotoutumissuunnitelma
laukeaa, kun työttömyys- tai toimeentulotuen maksaminen
maahanmuuttajalle on kestänyt viisi kuukautta. Kotouttamissuunnitelmien
ulkopuolelle saattavat jäädä aktiivityövoiman
ulkopuolella olevat lapset, nuoret, kotiäidit ja vanhukset.
Näille suunnitelman ulkopuolelle mahdollisesti jääville
ei saata muutenkaan luontevasti syntyä tarpeellista turvaverkkoa.
Kokemusten mukaan yhden perheenjäsenen epävarmuus,
perusteetonkin epäluuloisuus ja sopeutumattomuus uuteen
elinympäristöön heijastuu koko perheeseen.
Kuten selonteostakin ilmenee, lasten ja nuorten osalta ongelmana
on, ettei selkeää vastuuviranomaista ole. Kotouttamislaki
on hyvin aikuis- ja työelämäkeskeinen.
Laki ei edellytä lapsille tai nuorille tehtäväksi
omaa suunnitelmaa, vaan yleensä heidän asiansa
uskotaan hoituvan vanhempien kotouttamissuunnitelman kautta. Jo päivähoitoikäisten
osalta olisi perusteltua, että heille pystyttäisiin
tarjoamaan nykyistä enemmän suunnitelmallista
ohjausta ja tukea. Kotikunnassani on pieni järjestöpohjainen
venäjänkielinen leikkikoulu, jonka merkitys havaittiin
ja tunnustettiin vasta usean toimintavuoden jälkeen.
Myös koulunkäynnin edellytysten — kuten kielten
opiskelun ja tukiopetuksen — on oltava riittävät.
Me tunnustamme tarpeen puheterapiaan ja tiedämme
sen puuttumisen aiheuttamat kohtalokkaat, mahdollisesti elinikäiset
seuraukset. Meidän pitää kyetä tiettyyn
analogiaan maahanmuuttajalapsen aseman suhteen.
Siellä missä nuorille on tehty omia kotouttamissuunnitelmia,
niistä on säännönmukaisesti saatu
hyviä kokemuksia. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä pitää erittäin
tervetulleena selonteon linjausta siitä, että tulevaisuudessa
kotouttamisohjelmissa osoitetaan nuorten koulutussuunnitelmien vastuuviranomainen.
Kuntien valmiudet hoitaa maahanmuuttajien asioita vaihtelevat
suuresti, eikä kysymys aina ole taloudellisista voimavaroista.
Lopputuloksen kannalta vapaaehtoistyön ja -järjestöjenkin rooli
saattaa olla kunnan asenteista riippuen keskeisempi kuin viranomaisten
rooli yhteensä. Olen kokenut, että te-keskukset
ymmärtävät vapaaehtoisesti tehdyn kotouttamistyön
arvon ja tarpeet paremmin kuin kotoutettavan kotikunta. Tosin lainkin
mukaan te-keskus on kunnan ohella keskeinen toimija tässä asiassa.
Kotouttamislain syntyvaiheisiin sekä nykyisin kunnissa
tehtävään käytännön
työhön sisältyy paljon hyvää tahtoa
parantaa maahanmuuttajien tilannetta ja asemaa.
Yksi selonteon esiin tuomista pettymyksistä on sen
kyselyn tulos, jolla tiedusteltiin maahanmuuttajien kokemuksia kotouttamissuunnitelmista.
Maahanmuuttajille ei aina ole selvinnyt kotoutumissuunnitelman tarkoitus,
eivätkä läheskään kaikki
ole pitäneet koko suunnitelmaa hyödyllisenä.
Lain tavoite toteutuu huonosti, jos sitä toteutetaan niin,
että vain osalle maahanmuuttajia on selvinnyt koko toiminnan
tarkoitus. Luulen, että tämä haastattelututkimus
kertoo enemmän viranomaisten toiminnasta kuin lain sisällöstä sinänsä.
Näyttäisi siltä, että näissä tapauksissa
kukaan monista toimijoista ei ole ottanut selkeää kokonaisvastuuta.
Arvoisa puhemies! Jo monta vuotta ennen kotouttamislakia olin
jossakin seminaarissa pohtimassa näitä Suomeen
asettumiseen liittyviä ongelmia. Lappeenrantalainen ajattelija
Matti J. Kuronen — näin tahdon asian muistaa — sanoi, että yksi
ensimmäisiä Suomeen kotoutumisen edellytyksiä on
oppia pesäpallon säännöt. Se
Kurosen oivallus kuvatkoon tässäkin, mitä kaikkea tämä kotouttaminen
tarkoittaa ja mitä se meiltä edellyttää.
Jaana Ylä-Mononen /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Asioita on tarkasteltava kokonaisuuksina.
Tämä toteamus koskee mitä suurimmassa määrin
nyt käsiteltävänä olevan kotouttamislain toimeenpanoakin.
Tämä selonteko on keskustan eduskuntaryhmän
näkemyksen mukaan osa suurempaa ja erittäin merkittävää kokonaisuutta. Kotouttaminen,
maahanmuuttopolitiikka ja ulkomaalaislain kokonaisuudistus yhdessä vaikuttavat
osaltaan Suomen talouteen ja tulevaisuuteen.
EU:ssa on meneillään voimakas keskustelu maahanmuuttoperusteiden
tiukentamisesta, ja aivan viime päivinä ovat merkittävät
maat kiristäneet politiikkaansa tällä alueella.
On siis oivallinen hetki tarkastella eduskunnassa omaa kotouttamislakiamme.
EU:n alueella on erityistä herkkyyttä tällä hetkellä keskustelulle
maahanmuutosta, pakolaisuudesta, työvoiman kysynnästä ja
tarjonnasta. Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunta perehtyy
parhaillaan direktiiviehdotukseen kolmansien maiden kansalaisten
maahantulon ja oleskelun edellytyksistä palkkatyötä tai
itsenäistä ammatinharjoittamista varten. Sosiaaliturva
ja perhe-etuudet ovat jatkuvan pohdinnan alla EU:ssa. Väestörakenteen
muuttuminen, siis vanheneminen, niin meillä Suomessa kuin
koko EU:n alueella on merkittävä talouden kasvuun
ja tulevaisuuteen vaikuttava tekijä. Työntekijöiden
löytyminen niin yrityksiin kuin julkiselle sektorille on
uhattuna lähitulevaisuudessa.
Osaammeko tehdä oikeita asioita ja asiat oikein? Osaammeko
arvioida maamme ikärakenteen muutoksen aiheuttaman paineen
siten, että samalla pystymme kohentamaan työllisyyttä,
vähentämään ratkaisevasti rakenteellista
työttömyyttä, huolehtimaan omasta työvoimastamme ja
sen lisäksi avaamaan oikea-aikaisesti ja oikein kohdennettuina
mahdollisuudet hallitulle ja lailliselle maahanmuutolle? Otammeko
maahanmuuttajat vastaan siinä hengessä, että tavoitteena
ei ole vain työvoimanäkökulma, vaan paljon enemmän?
Tavoitteena pitää olla maahanmuuttajan aito osallisuus
yhteiskuntaamme.
Meneillään oleva valmistelutyö ulkomaalaislain
kokonaisuudistuksen ja maahanmuuttopolitiikan linjausten osalta
on kiinteässä yhteydessä valmisteilla
olevaan EU-lainsäädäntöön
ja sidoksissa kansainvälisiin sopimuksiin.
Maahanmuutto Suomeen on pienimuotoista useimpiin muihin EU-maihin
verrattuna. Suomessa asuu vakituisesti vajaat 100 000 ulkomaalaista
ja Suomen kansalaisuuden saanutta henkilöä. Määrä on
kuitenkin jatkuvassa nousussa. Maamme monikulttuurisuus on siis
lisääntymässä kaiken aikaa,
ja pääasiassa se tapahtuu normaalin, työhön
liittyvän maahanmuuton kautta.
Maassamme asuvista ulkomaalaisista ylivoimaisesti suurin ryhmä ovat
venäläiset ja heidän jälkeensä virolaiset.
Kuitenkin sekä Venäjän että Viron
väestörakenne on vähintään
yhtä ikääntyvä kuin Suomenkin,
jolloin näiden maiden kyky ja mahdollisuus luovuttaa osaavaa
työvoimaa on rajallinen. Sisäministeri Itälä on
julkisuudessa painottanut maahanmuuttopolitiikassa rajoituksia koskien
esimerkiksi inkeriläisten paluumuuttoa ja on esittämässä ilmeisesti
kielivaatimuksia — eräänlaista
tiheämpää seulaa paluumuuttajille.
Onko tämä kuitenkaan kokonaisuuden suhteen
järkevää? Kun ulkomaisen työvoiman
tarve maassamme tulee kasvamaan, ovat juuri inkeriläisten
mahdollisuudet sopeutua Suomeen ehkä kuitenkin parhaimmat.
It-alalle on tullut satoja henkilöitä esimerkiksi
Intiasta, ilman että heidän kielitaitoaan on mitattu.
Kannetaanko näiden maahanmuuttajien kotoutumisesta riittävää huolta?
Suomalaisten asenteissa on tapahtunut kohentumista. Yksittäiset
tahot ilmaisevat kielteisen suhtautumisensa ulkomaalaisiin, mutta
mitään laajaa liikehdintää ei
käsittääkseni ole havaittavissa. Itse
asiassa suomalaiset suhtautuvat monikulttuurisuuteen jopa muita
eurooppalaisia hieman myönteisemmin tänään.
Kotouttaminen on hoidettava hyvin. Kansalaisten mielipiteet ja suhtautuminen
maahanmuuttajiin saattavat muuttua herkästi myös
kielteisiksi. On toki näyttöä siitä,
että pieni osa suomalaisista haluaisi elää suljetussa
Suomessa periaatteella "Suomi vain suomalaisille". Osaltaan tiedotusvälineet
uutisointityylillään, ehkä huomaamattaan,
saavat aikaan asenteellista keskustelua kansalaisten keskuudessa.
Jos samalla, kun kerrotaan tietyn ryhmän saapumisesta maahamme
hakemaan turvapaikkaa, muistutettaisiin voimassa olevasta lainsäädännöstä ja
esimerkiksi turvapaikan hakemisen perusteista, kansalaiskeskustelut
rauhoittui-sivat toreilla ja turuilla nopeammin.
Suomalaiset nuoret ovat vahvasti kansainvälisiä ja
kielitaitoisia. Heidän maailmansa rakentuu mahdollisuuksille
matkustaa, opiskella ulkomailla, työskennellä myöhemmin
ainakin määräaikaisesti jossakin muussa
maassa kuin Suomessa. Maailmankuva nuorillamme on avoin monikulttuuriselle
yhteiskunnalle ja on samalla vahvan isänmaallinen.
On selvää, että korkeasti koulutetut
maahanmuuttajat hyväksytään helpommin
eikä heitä tällä kohdin koeta
niinkään kilpailijoiksi. Ongelmat syntyvät,
kun vähemmän koulutusta vaativiin töihin
pyrkii kansalaisten rinnalla maahanmuuttajia. Tuossa tilanteessa
suhtautuminen maahanmuuttajiin yleensä muuttuu kielteisemmäksi.
Suomen keskusta on allekirjoittanut Euroopan puolueiden peruskirjan
rasismista vapaan yhteiskunnan puolesta, ja puolueena Suomen keskusta
on sitoutunut myös noudattamaan tätä periaatetta
politiikassaan. Suomen keskusta toimii suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisen
Suomen puolesta. Puolueemme perustaa toimintaohjelmansa mukaan politiikkansa
ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja keskustalaisiin perusperiaatteisiin,
joiden mukaan kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, valtiolla on erityinen
vastuu yhteiskunnallisen tasa-arvon toteutumisesta, heikompiosaisista
huolehditaan yhdessä ja jokaisella yksilöllä on
velvollisuus edistää oikeudenmukaisuutta. Keskustan
eduskuntaryhmä haluaa korostaa näitä periaatteita.
Selonteko kotouttamislain toimeenpanosta on eduskunnan toiveiden
mukaisesti nyt kolmen vuoden kokemuksen jälkeen täällä keskusteltavana.
Lain tarpeellisuus on selvästi todettu jo lainsäädäntövaiheessa
ja pääsääntöisesti
laki on otettu kunnissa ja yhteistyöhön osallisten
viranomaisten keskuudessa tyydytyksellä vastaan.
Kotouttamislaki antoi ohjeet kotouttamisohjelman laatimiseen
sekä henkilö- tai perhekohtaisen kotouttamissuunnitelman
tekemiseen yhteistyössä osallisten tahojen kanssa.
Sen sijaan on käynyt selväksi, että läheskään
kaikki tämän lain soveltamisen piiriin kuuluvat
maahanmuuttajat eivät tiedä laista tai heitä koskevasta
kotouttamissuunnitelmasta ja sen merkityksestä omalle tulevaisuudelle.
Perhekohtainen kotouttamissuunnitelma jättää lapset,
nuoret ja kotiin jäävät naiset sekä ikääntyvät — yrityksistä huolimatta — riittävien
kotouttamistoimien
ulkopuolelle. Tähän on saatava jatkossa muutos.
Lapset, nuoret, kotona olevat maahanmuuttajanaiset ja ikääntyvät
tarvitsevat oman suunnitelmansa. Sitoutumista suunnitelman toteuttamiseen
tulee myös tehostaa.
Kotouttamislain piiriin kuuluvien henkilöiden kohdalla
nousee päällimmäiseksi ongelmaksi kielitaidon
puute. Se rajaa heitä tehokkaasti myös työelämän
ulkopuolelle. Suomen tai ruotsin kielen opetus on kotoutujille tarpeeseen
nähden liian vähäistä, ja pakolaisten
keskuudessa on myös merkittävää luku-
ja kirjoitustaidottomuutta. Paikoin on siis lähdettävä aivan
oppimisen alkeista liikkeelle, ja tuolloin lain kattama kolmen vuoden
määräaika on liian lyhyt.
Lasten kohdalla puutteita ilmenee niin päivähoidossa
kuin koulussakin. On kuitenkin ilahduttavaa, että erilaisten
hankkeiden puitteissa koulujen kansainvälisyyskasvatus
tukee samalla maahanmuuttajien sopeutumista. Jos maahanmuutto osuu
ajankohtaan, jolloin oppivelvollisuusikä on jo ohi, on
vaikea saada otetta nuoreen. Jos kieliopetukseenkin on ensin jonotettava,
on syrjäytymisvaara hyvin todellinen, kuten arvoisa ministeri
totesi.
Maahanmuuttajanaisten aseman kohentaminen on erittäin
tärkeä asia. He kohtaavat enemmän väkivaltaa
ja eristäytyvät helpommin kotiin jääden
yhteiskunnallisen toiminnan ulkopuolelle kuin maahanmuuttajat keskimäärin.
Kielitaito on heikko ja työelämään
pääsy vaikeaa. Toisenlaisiakin tilanteita tietenkin
on. Maahanmuuttajanaiset joutuvat turvautumaan turvakoteihin muita
enemmän väkivallan uhan vuoksi.
Ikääntyneiden maahanmuuttajien osalta syrjäytymisen
ja eristäytymisen vaara on myös hyvin suuri. Jokapäiväisen
arjen vaatimat toimet ovat vaikeita juuri kielitaidottomuuden vuoksi. Tänään
Suomessa asuvien iäkkäiden paluumuuttajien eläkekysymys
on ratkaistava pikaisesti. Kotoutumisen hyvän tasapainon
löytyminen ei ole helppoa. Helpompaa olisi eristäytyä omaan kotiin,
omalle asuinalueelle, oman kulttuurin ja kielen edustajien keskuuteen.
Asumisen suunnittelu on merkittävä kotoutumiseen
vaikuttava tekijä. Tietty yhteisö on tärkeä tuki
maahanmuuttajalle, mutta kaupunginosien muuttuminen "vain maahanmuuttajille"
tarkoitetuiksi on virhe. Tästä on näyttöä.
Arvoisa puhemies! Kotouttamisselonteosta käy hyvin
ilmi se, että suurimmat ongelmat liittyvät arjen
asioihin, kuten päivittäisiin toimiin ja tarpeisiin,
toimeentuloon, mahdollisuuteen olla yhteydessä ympäröivään
yhteiskuntaan, saada ammattiin johtavaa opetusta sen jälkeen,
kun kielitaito antaa siihen edellytykset. Näistä arjen
ongelmista myöhemmin syntyvät myöskin
ne näkyvät ongelmat, jotka tyypillisesti tulevat
kadulla vastaan.
Keskustan eduskuntaryhmän mielestä ulkomaalaislain
kokonaisuudistus on erittäin tärkeä asia.
Maahanmuuttopolitiikasta pitää keskustella, ja
nyt käsiteltävänä oleva selonteko
kotouttamislain toimeenpanosta mahdollistaa keskustelun avaamisen
nyt sitä syksyllä jatkaen. Keskustan eduskuntaryhmä painottaa
maahanmuuttopolitiikan kokonaisuuden kehittämistä.
Valiokunnissa yksityiskohtainen perehtyminen selonteon esiin
tuomiin toimenpide-ehdotuksiin tuo varmasti myös rahallisia
tarpeita esiin. Kotouttamistoimiin suunnattuja resursseja on lisättävä,
erityisesti kielikoulutusta koskien. Maahanmuuttajalle ensimmäiset
kolme vuotta ovat etsikkoaika kotoutumiselle.
Keskustan eduskuntaryhmä edellyttää pohdittavaksi
kotouttamistoimenpiteiden laajentamista nykyisten kohderyhmien lisäksi
kaikkia maahanmuuttajia koskeviksi. Kielen, kulttuurin, Suomen lakien
ja yhteiskunnan tuntemuksella on oma syvä merkityksensä kotoutumisen
onnistumisessa, maahanmuuton taustasta riippumatta.
Paula Kokkonen /kok:
Arvoisa puhemies! Suomessa asuvien ulkomaan kansalaisten määrä on
kasvanut nopeasti. Ulkomaalaisia on saapunut Suomeen niin kiintiöpakolaisina,
perheen yhdistämisen kautta, turvapaikanhakijoina, avioliittojen
kautta, opiskelijoina kuin työntekijöinäkin. Vuonna
1990 maassamme asui vakinaisesti vain noin 26 000 ulkomaan kansalaista.
Viime vuonna Suomessa asuvien ulkomaalaisten määrä kohosi
lähes 99 000:een, mikä vastaa tuskin
2:ta prosenttia maamme väestöstä. Luku
on Länsi-Euroopan alhaisin, Suomi on vastaanottanut nämä maahanmuuttajat
suhteellisen vähän valmistautuneena ilman maahanmuuttopolitiikkaa.
Kansainvälisen yhteisvastuun kantaminen ja solmimamme
kansainväliset sopimukset edellyttävät
meiltä suojelun tarjoamista sitä tarvitseville.
Omassa maassaan vainotuille tai sodan jaloissa suojelun tarpeessa
oleville on tarjottava turvapaikka. Humanitaariset velvoitteet on
hoidettava turvapaikkakysymyksiä ratkaistaessa. Muutoin maahanmuuttopolitiikka
on paljolti työvoimapolitiikka- ja väestöpoliittinen
kysymys. Maahanmuuttoa ei pidä nähdä työmarkkinoiden
tai kulttuurimme kannalta ainoastaan uhkana. Ulkomaalaiset ja monikulttuurisuus
ovat Suomelle merkittävä voimavara. Inkerinsuomalaisten,
niin sanottujen, paluumuutto on kuitenkin osoittanut, että Suomi
tarvitsee oman aktiivisen maahanmuuttopolitiikan. Maahanmuuton tulee
olla hallittua. Suomen kansalliselle ulkomaalais- ja maahanmuuttopolitiikalle
on pikaisesti määritettävä selkeät
suuntaviivat.
Ihmisten vapaan liikkuvuuden toteutuminen EU-alueella on luonut
paineen yhdenmukaisempaan maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaan sekä unionin
ulkorajojen tehokkaampaan valvontaan. Kokoomuksen eduskuntaryhmä antaa tukensa
Sevillan huippukokouksen tavoitteelle tiivistää unionin
maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa sekä puuttua tiukasti
laittomaan maahanmuuttoon. Romaniasta tulee Länsi-Eurooppaan
ja Suomeen parhaillaan turvapaikanhakijoita, jotka tulevat useissa
tapauksissa toisen EU-maan kautta. Romania kuten myös Slovakia
ja Puola, joista tuli jo aikaisemmin Suomeen romaneja turvapaikanhakijoina,
ovat Euroopan unionin ehdokasjäseniä. Tämä osoittaa,
että EU:n ja uusien hakijamaiden tulee voida yhdessä vaikuttaa
siihen, että Euroopan sisällä ei ole
yhteiskunnallisia, ihmisoikeudellisia tai muita syitä Euroopan
sisäiseen pakolaisuuteen ja turvapaikkainstituution käyttöön.
Hallitus on asettanut vuonna 1997 annetussa maahanmuutto- ja
pakolaispoliittisessa ohjelmassa nopean ja joustavan integroitumisen
eli kotoutumisen politiikan perustavoitteeksi. On syytä kysyä,
onko ulkomaalaisten nopea integroituminen edelleen hyvin homogeeniseen
suomalaiseen yhteiskuntaan ylipäätään
mahdollista. Aikaa sopeutumiseen on annettava sekä ulkomaalaisille
että suomalaisille. Asian hyväksi on tehtävä työtä myös
kantaväestön parissa.
Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden
vastaanotosta tuli voimaan toukokuussa 1999. Lain vaikutuksia ja
toimeenpanoa arvioidaan selonteossa kolmen vuoden kokemusten jälkeen.
Se on lyhyt aika. Kotouttamislain toimeenpano ja eri toimijoiden
yhteistyön muovautuminen on vielä kesken. Maahanmuuttajalle
näyttää jääneen kotoutumisessa kovin
vähäpätöinen rooli. Maahanmuuttaja
ei voi olla kotoutumisessa vain passiivinen osapuoli. Maahanmuuttajankin
on saatava aktiivinen rooli, jotta hän voi kantaa vastuuta
omasta kotoutumisestaan.
Suomessa maahanmuuton hallintoon osallistuu peräti
seitsemän eri ministeriötä. Maahanmuuttopolitiikan
hallinnointi ja koordinaatio kuuluu pääasiassa
sisäasiainministeriölle ja työministeriölle.
Maahanmuutto edellyttää lisäksi yhteistyötä kunnan,
poliisin, koululaitoksen, te-keskusten, Kansaneläkelaitoksen,
kansalaisjärjestöjen ja työmarkkina-
ja elinkeinoelämän osapuolten kesken. Kunnan rooli
aloitteen tekijänä ja yleisvastuun kantajana on
laissa keskeinen. Lisäksi maahanmuuttajien omien järjestöjen
ja yhteisöjen vuorovaikutus suomalaisen yhteiskunnan eri
tasoilla on yksi lisäedellytys.
Näiden kaikkien kesken tarvitaan avointa ja uusia muotoja
hakevaa yhteistyötä. Kaikilta osin työnjakoa
ja vastuusuhteita ei ole määritelty riittävän
selkeästi. Onkin suotavaa, että seuraavassa hallitusohjelmassa
selkiinnytetään vastuita, mukaan lukien maahanmuuttopolitiikan
yhteensovittamistehtävä, osana ministeriöhallinnon
kehittämistä ja tehostamista. Eri toimijoiden
roolia tulee tarkentaa unohtamatta sitä, että keskeinen
toimija on kotoutettava itse.
Kotoutumissuunnitelman tarkoituksena on antaa maahanmuuttajalle
tosiasialliset mahdollisuudet oppia oman elämän
hallinta ja saavuttaa taito ja kyky hankkia toimeentulo Suomessa. Keskeisiä tekijöitä
ovat
riittävä kielitaito ja koulutus. Yhteiskunnan
tulee nykyistä tehokkaammin huolehtia siitä, että maahanmuuttajien
lähtömaissa saama koulutus ja työkokemus
voidaan täydennyskoulutuksen avulla saada hyödynnettyä.
Tämä maksaa siihen sijoitetut varat moninkertaisesti
jo lyhyellä aikavälillä takaisin. Tällä tavoin
ehkäistään myös monien maahanmuuttajien
syrjäytyminen ja ulkopuolisuus yhteiskunnassamme.
Selonteon mukaan maahanmuuttajakoulutuksen keskeisin ongelma
ja pääasiallinen työllistymisen este
on kielen opetuksen riittämättömyys. Tällä hetkellä ollaan
kaukana Opetushallituksen 40 opintoviikon suosituksesta. On myös
esimerkkejä maahanmuuttajakoulutuksesta, jossa useankin
kurssin käyneelle ei ole järjestetty kurssin jälkeen
edes työharjoittelupaikkaa. Oppisopimuskoulutus olisi erittäin
tehokas väline, ja sitä tulisi nykyistä enemmän
suosia maahanmuuttajien kohdalla. Keskeisenä syynä koulutuksen
riittämättömyyteen on resurssien niukkuus.
Kielen oppimiseen ja koulutukseen tulee päästä kiinni heti
alussa ja koulutusta tulee olla riittävästi.
Menestyminen koulussa on maahanmuuttajanuorille, kuten suomalaisillekin,
avain tulevaisuuteen suomalaisessa yhteiskunnassa. Lukioasteen opintoihin
hakeutuu maassamme 70 prosenttia ikäluokasta, maahanmuuttajista
vain 17 prosenttia. Opintojen keskeyttämisessä maahanmuuttajat
ovat yliedustettuina. Maahanmuuttajanuorten ongelmat on tunnistettava
aikaisessa vaiheessa. Kotouttamisessa on pyrittävä ennaltaehkäisyyn
jo puhjenneiden ongelmien ratkaisun sijasta. Nuorille on suunniteltava
oma kotouttamissuunnitelma, johon nuoret velvoitetaan osallistumaan.
Maahanmuuttajien työttömyys on kääntynyt selvästi
parempaan suuntaan, vaikkakin se edelleen on merkittävästi
korkeampi kuin muun väestön. Huonoin
tilanne on pakolaisina maahan saapuneilla. Maahanmuuttajia on pyritty
ohjaamaan työvoimapulasta kärsivien alojen ammatilliseen
koulutukseen. He ovatkin sijoittuneet entistä paremmin
avoimille työmarkkinoille. Tätä suuntausta
tulee kannustaa ja jatkaa edelleen.
Kotouttamislain toimenpiteillä ei ole tarkoitus vaarantaa
maahanmuuttajien oikeutta omaan kieleen ja kulttuuriin, päinvastoin.
Kotoutumisen edellytyksenä on oman kielen ja kulttuurin vaaliminen
osana integraatiota. Samalla meidän tulee korostaa sitä,
että tietyt perinteet, kuten tyttöjen ympärileikkaus,
niin sanotut kunniamurhat ja omien lasten myyminen ja pakottaminen
avioliittoon eivät ole oikeusvaltiossa hyväksyttäviä ja vaalittavia
perinteitä.
Selonteossa on osoitettu kaikkiaan 77 kehittämistointa,
joista osa on ehdotuksia kotouttamislain muuttamiseksi. Suurin osa
koskee menettelyjen ja toimintatapojen muuttamista. Näiden
toteuttaminen tuleekin aloittaa välittömästi.
Ehdotukset sisältävät muun muassa ammatillisen
koulutuksen tehostamista, parannuksia maahanmuuttajalasten ja -naisten
sekä ikääntyneiden kotouttamiseen sekä nuorten
ja aikuisten peruskoulutusvalmiuksien kohottamista.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä tukee näitä ehdotuksia.
Maahanmuuttajien kotouttaminen ja sen avulla työllistyminen
on parasta mahdollista syrjäytymisen ja monien muiden ongelmien
ehkäisyä ja voimavarojen käyttöä suomalaisen
yhteiskunnan hyväksi. Kotouttamiseen tulee varata riittävät
voimavarat, sillä ennaltaehkäisy on yhteiskunnalle
huomattavasti edullisempaa kuin ongelmien korjaaminen jälkikäteen.
Kotouttamislaki on askel oikeaan suuntaan, mutta sen toimeenpanossa
tarvitaan vielä runsaasti joustavuutta, tehoa ja kehittämistä.
Maahanmuuttajien lähtötilanne on kovin erilainen. Kotouttamissuunnitelmassa
tuleekin ottaa huomioon maahanmuuttajien yksilölliset tarpeet
ja toiveet oman elämän hallinnasta aivan uusissa olosuhteissa.
Samoin tulee työelämään pyrkivän maahanmuuttajan
perhe ottaa kokonaisuutena huomioon. Yksittäisen ihmisen
kotouttaminen ei voi onnistua, jos kotona odottava perhe voi huonosti
ja jää ulkopuoliseksi suomalaisessa yhteiskunnassa.
Arvoisa puhemies! Kotoutumiseen vaikuttaa myös yhteiskunnassa
vallitseva asenneilmapiiri. Asenneilmapiiri muodostuu helposti kielteiseksi,
jos maahanmuutto on hallitsematonta ja maahanmuuttajat koetaan ainoastaan
uhkana ja sosiaaliturvan väärinkäyttäjinä.
Hallitsematon maahanmuutto kasvattaa helposti ulkomaalaisvihamielisyyttä ja
lisää ääriainesten kannatusta,
kuten joissakin maissa on nähty. Suomi tarvitsee EU:n maahanmuuttopoliittisten
linjausten sisälle oman kansallisesti raamitetun maahanmuuttopolitiikan,
jonka avulla saavutetaan kulttuurisesti ja etnisesti tasa-arvoinen,
vastavuoroinen ja suvaitseva yhteiskunta.
Veijo Puhjo /vas:
Arvoisa puhemies! Suomi on Euroopan reunaa, niinpä syrjäisen
asemamme vuoksi suuret muuttoliikkeet eivät ole tuoneet
tänne väkeä samalla tavalla kuin muihin keskeisiin
Euroopan maihin. Viime vuosisatoina maamme on kuitenkin hyötynyt
maahan muuttaneista kauppiaista ja käsityöläisistä,
ruukkien työntekijöistä, juustojen ja
suklaan valmistajista ja oluenpanijoista.
Toisen maailmansodan jälkeen Suomi oli ulkomaalaisilta
suljetumpi kuin koskaan sitä ennen. Maahantulolupia myönnettiin
niukasti eikä pakolaisia tullut. Osittain sodanjälkeisen
Suomen sulkeutuneisuus johtui siitä, että maamme oli
pitkään maatalousvaltainen ja teollisuus kehittyi
muita Pohjoismaita hitaammin. 60-luvun maatalouden murroksen aikaan
Suomi ei tarvinnut työvoimaa ulkomailta, vaan päinvastoin
suomalaisia muutti sankoin joukoin Ruotsiin. Kuitenkin 70-luvulta
lähtien Suomessa on keskusteltu työvoiman tuonnista,
vaikka lamajaksot ovatkin aina pysäyttäneet alkuunsa
nämä puheet. Ehkä siksi Suomessa ei vieläkään
ole muotoiltu järjestelmällistä siirtolaisuus-
ja maahanmuuttopolitiikkaa.
Inkeriläisten kutsuminen Suomeen oli improvisointia,
ja tasavallan presidentin lausuma käsitettiin lainsäädäntötoimeksi
ukaasien aikakaudelta.
Hallituksen vuonna 1997 tekemä periaatepäätös
maahanmuutto- ja pakolaispolitiikasta keskittyi lähinnä pakolaiskysymyksiin,
koska pakolaisuuden kesto yleensä pitkittyi eikä paluuta
kotimaahan ollut näköpiirissä. Siinä maahanmuuttoa
ei käsitelty osana talous-, työllisyys- ja väestöpolitiikkaa.
Muu kuin pakolaisuuden tai perheen yhdistämisen perusteella
tapahtuva maahanmuutto kuitattiin parilla rivillä.
Kotouttamislaki liittyy tarpeeseen auttaa niiden pakolaisten
selviytymistä, jotka inhimillisyyden nimissä ja
kansainvälisten sitoumustemme mukaisesti otamme
vastaan. Se koskee myös perheenyhdistämistapauksia.
Työperusteinen maahanmuutto jää usein
kotouttamisen ulkopuolelle.
Meillä on vielä työvoimareserviä,
mutta suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle
työvoimatilanne kiristyy. Lähivuosina tilanne
saattaa kuitenkin olla se, että voisimme useissa ammateissa tarjota
työtä jopa useammille kuin tulijoita on. Tulijoita
lienee paljon vähemmän kuin mitä tarvittaisiin
esimerkiksi erilaisten palvelusten ylläpitämiseen
ja eläkkeiden rahoittamiseen. Taitaa olla niin, että suomalaiset
aika harvoin mieltävät sen, mitä maahanmuuttajat
tuovat suomalaiselle yhteiskunnalle. Usein unohtuu, että maahanmuuttajan
kotimaassaan saama koulutus voi vastata 100 000:ttakin euroa. Sen
suomalainen yhteiskunta saa tuliaisina. Sitten tulevat lisäksi
vielä kaikki ne hyödyt, joita kulttuurien kohtaaminen
aina antaa kaikille kohtaamisen osapuolille.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä seuraavassa
hallitusohjelmassa olisi syytä sopia ulkomaalais- ja siirtolaispolitiikan
perusteista. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä katsoo myös, että ensi
vaalikaudella eduskunnan tulisi voida ottaa kantaa ulkomaalais-
ja maahanmuuttopolitiikkaan selontekona. Tällöin
tarkastelu olisi laajempaa kuin nyt tapahtuva kotoutumislain jälkiarviointi
ja asettaisi tavoitteita tuleville vuosille.
Kotouttamislain toimeenpanoa on selvitetty viranomaistoimin,
ja selonteossa on linjauksia toiminnan kehittämisestä.
Monet arviot puutteista ovat oikeaan osuneita ja ehdotetut ratkaisut
perusteltuja. Kotouttamisohjelmia voitaisiin kuitenkin kehittää osittain
uudella tavalla. Tämä voisi tarkoittaa sitä,
että maahanmuuttokysymysten suunnitteluun tulisi saada
henkilöitä, joilla itsellään
on kokemusta rinnakkaiselosta maahanmuuttajien kanssa joko Suomessa
tai ulkomailla. Pitäisi saada mukaan myös päteviä ja
koulutettuja Suomessa asuvia maahanmuuttajia. Tavallaan sama virkakoneisto,
joka on rakentanut nykyisen kotouttamisjärjestelmän,
arvioi omaa tuotostaan ylhäältä alaspäin.
Vasemmistoliitto korostaa, että kotouttamista kehitettäessä tarvitaan
myös ideoiden ja uusien ajatusten liikkumista alhaalta
ylöspäin. Maahanmuuttajat eivät siis
olisi vain alamaisia vaan aktiivisia kansalaisia. Siten esimerkiksi
kunnan kotouttamisohjelman laadinta maahanmuuttajien kanssa olisi
seikkaperäisempää ja tuloksellisempaa.
Myöskin omaehtoisen ja työvoimapoliittisen maahanmuuttajakoulutuksen
arvioinnissa kannattaa kysyä, eikö siinäkin
voitaisi käyttää apuna koulutettuja maahanmuuttajia.
Maahanmuuttajilla voisi olla oma panoksensa annettavanaan maahanmuuttajatutkimuksenkin
kehittämisessä.
Koulutettujen maahanmuuttajien kotouttamisohjelmia pitäisi
miettiä erikseen osana yleisempää siirtolais-
ja maahanmuuttopolitiikkaa. Korkeasti koulutettujen asemaa ei ole
omana kohtanaan kehittämislinjauksissa, vaikka asia muutoin
tuleekin esille selonteossa.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä korostaa, että lasten
ja nuorten suomen tai ruotsin kielen opintoihin kannattaa panostaa.
Usein tämä merkitsee itse asiassa sitä,
että myös vanhempien ja erityisesti työelämän
ulkopuolella olevan, kotia hoitavan vanhemman kieli- ja yhteiskuntataitoja pyritään
lisäämään. Lasten kotihoito
päivähoidon asemasta saattaa merkitä sitä,
että maahanmuuttajalasten puutteellista suomen tai ruotsin kielen
taitoa ei havaita ennen kouluikää. Kysymys on
todettu selonteossa ongelmien kartoituksen yhteydessä,
mutta olisi ansainnut tulla käsitellyksi omana kohtanaan
myös kehittämislinjauksissa. Kannattaa
panna merkille, että Saksassa on yllättäen
havaittu, että joidenkin toisen polven siirtolaisten lasten
kielitaito on jopa vaillinaisempaa kuin aikaisemmilla sukupolvilla, millä tietenkin
on vaikutusta niin oppimiseen kuin aikanaan työllistymiseenkin.
Kehittämislinjauksissa mainitaan oppilashuollon voimavarojen
suuntaaminen maahanmuuttajaoppilaisiin. Niinpä selonteossa
todetaan, että olisi harkittava, pitäisikö kunnissa,
joissa on paljon maahanmuuttajaopiskelijoita, olla erityinen maahanmuuttajaopinto-ohjaaja.
Itse asiassa tarvitaan eri kieliä puhuvia kuraattoreita. Kouluissa
kiertävät ohjaajat olisivat perusteltuja.
Selonteossa tuodaan aivan perustellusti esille myös
ikääntyvien maahanmuuttajien hoito, josta tulee
tulevina vuosina iso ongelma. Siinä kannattaisi selvittää myös
muiden maiden käytäntöjä.
Selonteossa kiinnitetään perustellusti huomiota
myös rasismiin ja etnisiin suhteisiin. Siinä valtiovallan
ohella kansalaisjärjestöillä on paljon tehtävää.
On sinänsä valitettavaa, että SAK
taannoin julkisti kestämättömin perustein
laaditun tiedotteen, jossa väitettiin Virosta olevan tulossa 400 000
muuttajaa. Selvitykset ovat sittemmin osoittaneet, että luvut
olivat perää vailla, mutta saattoivat valitettavasti
synnyttää turhia pelkoja monissa suomalaisissa.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä olisi
tärkeää, että suomalaiset pystyisivät
kohtaamaan maahanmuuttajat myönteisesti. Vain tasa-arvoisena
kohdeltu tulija pystyy vastavuoroisesti antamaan täysipainoisesti
meidän yhteiskunnallemme oman panoksensa.
Hyvät edustajatoverit! Kotoutumislain toimeenpanoa
haittaa voimavarojen puute. Se merkitsee sitä, että Suomessa
asuvat ulkomaalaiset eivät pysty antamaan täyttä panostaan
yhteiskuntamme kehittämiseen eivätkä liioin
kykene täysipainoisesti osallistumaan yhteiskuntamme toimintaan.
Kotoutumisen ja maahanmuuttajakoulutuksen keskeinen ongelma
on koulutuksen riittämättömyys. Työvoimapoliittisena
aikuiskoulutuksena järjestettävä kotoutumiskoulutus
on joutunut kilpailemaan samoista määrärahoista
muun työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen kanssa. Vasemmistoliitto
korostaakin, että on välttämätöntä lisätä voimavaroja
maahanmuuttokoulutukseen.
Arvoisa puhemies! Ulkomaalaispolitiikan onnistumisen tärkein
edellytys on kuitenkin se, että Suomen oma työllisyys-
ja sosiaalipolitiikka hoidetaan niin hyvin, ettei kansalaisilla
ole aihetta tyytymättömyyteen, joka kohdistuisi
maahanmuuttajiin.
Håkan Nordman /r:
Arvoisa puhemies, värderade talman! Efter en paus
på närmare hundra år har Finland igen
blivit ett invandringsland. Även om invandringen är
mycket liten har landet blivit mera multikulturellt. Det måste
vara vårt globala ansvar att ta emot personer som förföljs
i hemlandet eller som kommer från humanitära katastrofområden.
Svenska riksdagsgruppen anser att Finlands ansvar borde vara
betydligt större än idag. Vi måste även
vara beredda att satsa tillräckliga resurser på invandrarnas
anpassning, så att de kan fungera jämlikt i vårt
samhälle. Det gagnar både dem och oss infödda
finländare. Under den senaste tiden har främlingsfientligheten
stuckit fram på ett otrevligt sätt. Det är
orimligt om vi lägger flyktingarna till last för
vårt eget samhälles oförmåga
att ge dem en rejäl chans. Lösningen är
inte att falla undan för missnöjesyttringar och
missnöjespartier, när den nationella integrationspolitiken
försummats. Svårigheterna skall mötas
genom en lyckad integration. Ledande beslutsfattare måste
kraftfullt ta avstånd från främlingsfientliga åsikter,
men även den stora tysta folkmajoriteten bör träda
fram för tolerans och medmänsklighet mot rasism,
så som president Tarja Halonen har betonat. Staten och
näringslivet har misslyckats i integrationspolitiken om
arbetslösheten är flera gånger större
bland vissa invandrargrupper.
Siirtolaisuutta ei voida mitata yhdellä mitalla, koska
sillä on niin monet kasvot. Toisaalta meillä on
perinteinen pakolaisten vastaanotto, toisaalta kasvava työvoiman
maahanmuutto. Maahanmuuttajilla on kovin erilaiset tarpeet, ja he vaativat
erilaisia tukitoimia. Suomessa vasta aluillaan olevassa mutta muissa
maissa käytävässä keskustelussa
on kyse työvoiman maahanmuuton ohjaamisesta. Pitkälti
keskustelussa on kyse rusinoiden poimimisesta pullasta eli siis
siitä, miten houkutella pisimmälle koulutetut omaan
maahan ja ihmisiä toimialoille, joilla on työvoimapulaa.
Vi måste ha en aktiv invandrarpolitik eftersom den
arbetsföra befolkningen minskar. Enligt Statistikcentralen
behöver vårt land efter 2010 tiotusentals
personer fler för att fylla arbetsplatser och
för att landets levnadsstandard skall kunna bibehållas.
Svenska folkpartiet har föreslagit att Finland gör
upp ett invandringspolitiskt program, där invandringspolitiken
byggs upp utgående från behovet av arbetskraft.
Däremot kan det inte vara så, att vi "importerar"
arbetskraft utan att ge dessa invandrare en möjlighet att
rota sig i Finland. Inte heller så att vi endast tillåter
högt utbildade att söka sig till Finland. Många
studier visar, att bara om invandrare har en god social trygghet,
en möjlighet till familjesammanföring samt rättvisa
arbetsvillkor, finns det förutsättningar för
att de ska lyckas som arbetstagare och invånare i sitt
nya hemland. Segregation och isolering skapar missnöje och
vantrivsel. Det är mänskligt att ha en god integrationspolitik
också för invandrare. Dessutom är det
långsiktigt och klokt.
Yhtenä tärkeänä perusedellytyksenä ovat
kieliopinnot. Ruotsalainen eduskuntaryhmä haluaa erityisesti
korostaa, että kaikilla maahanmuuttajilla siitä riippumatta,
ovatko he pakolaisia vai eivät, tulee olla mahdollisuus
oppia suomea tai ruotsia kunnolla tai mieluimmin sekä että.
Jokaisella maahanmuuttajalla pitäisi olla mahdollisuus
valita joko suomi tai ruotsi ensimmäiseksi kieleksi Suomessa,
ja maahanmuuttajalapsilla tulisi olla mahdollisuus opiskella rinnan
omaa äidinkieltään. Kielitaidottomina
maahanmuuttajat ovat toivottomasti sivussa yhteiskunnastamme, minkä vuoksi
tällä kysymyksellä on mitä suurin merkitys.
Vuoteen 2000 saakka kaikki maahan tulleet rekisteröitiin
suomenkielisiksi siitä huolimatta, että suurella
osalla tai huomattavalla osalla heistä ruotsi oli heidän
ensimmäinen kielensä uudessa kotimaassaan. Tästä johtuen
he saavat edelleenkin kaikki lomakkeet viranomaisilta suomen kielellä,
vaikka he eivät osaakaan suomea. Siitä huolimatta,
että ruotsalainen eduskuntaryhmä on puuttunut
tähän käytännön ongelmaan,
maistraatit eivät ole lähettäneet maahanmuuttajille
tietoa siitä, että maahanmuuttajat voivat vapaasti
valita asioimiskielensä viranomaisten kanssa.
Pakolaisten osalta kotouttamista vaikeuttavat kotimaan tapahtumien
seuraukset samoin kuin päätöksen kohtuuttoman
pitkät odotusajat täällä Suomessa.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä haluaa jälleen
erityisesti kiinnittää huomiota niiden lasten
tilanteeseen, jotka hakevat yksin turvapaikkaa ilman huoltajaa.
Heidän odotusaikansa ovat aivan liian pitkiä,
ja näiden perheiden yhdistämisprosessit etenevät
aivan liian hitaasti. Lapset saavat maksaa tästä hinnan.
Enligt integreringslagen från 1999 skall kommunen
göra upp integreringsprogram och en personlig plan för
varje invandrare. Lagen har på många sätt
varit bra, men på fältet har man kritiserat vissa
punkter. Det räcker inte med en personlig plan. Det måste
också finnas resurser för att följa upp
den. Många känner det som om att ingen varit intresserad
av hur den här planen verkligen förverkligas.
Det här har också påpekats i regeringens
redogörelse. Det är oerhört viktigt att
myndigheterna kontinuerligt är i kontakt med invandraren.
Det tar tid innan det växer fram vad de vill och vilka
svårigheter han eller hon har. Social- och arbetskraftsbyråerna
måste ha tillräckliga resurser för att
göra detta arbete ordentligt. Ett allmänt problem är
att kommunerna inte har fått extra resurser för
att uppgöra planer, vilket syns i planernas bristande kvalitet.
Vidare har man upplevt att en del av åtgärderna är
konstlade och direkt passiverande, då en invandrare åläggs
att följa ett visst veckoprogram som inte tar fram eller
beaktar den verkliga inlevelseförmågan. Verksamheten
måste nog utgå från invandrarens eget
engagemang för att lyckas.
Det har också lyfts fram att invandrarutbildningen
har försämrats och att den inte är tillräcklig.
Den grundläggande utbildningen är viktig för att
invandrarna skall få språkundervisning och lära
sig det finländska samhället. Det är
ofta missriktad välvilja när man så tidigt
som möjligt, i praktiken för tidigt, inleder olika
arbetskraftspolitiska åtgärder utan behövlig
språkkunskap. Det är viktigt att det öronmärks
medel för både invandrarutbildning och fördjupad
undervisning, som inte kan uppnå samma effektivitetskrav
som övriga arbetskraftpolitiska åtgärder. Först
när invandrarna fått grundfärdigheter är
de mogna för yrkesorienterad utbildning. Den här processen
tar sin tid och måste få göra det. Det går
inte att hoppa över det första skedet. För
dem som har flyktingbakgrund krävs naturligtvis ännu
mera. Idag har den långa invandrarutbildningen blivit lidande
i brist på resurser.
Maahanmuuttajien työllistäminen on kotouttamisessa
tärkeä päämäärä.
Tähän on sekä inhimillinen että kansallinen
intressi. Kielitaito ja työpaikka ovat paras pohja kotoutumiselle
ja yhteiskuntaan osallistumiselle. On tärkeää,
että maahanmuuttajat voivat tehdä työtä muiden
suomalaisten parissa sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.
Työpaikan tulee olla luonnollinen tapaamispaikka, jossa
voidaan kokea yhteenkuuluvuutta, poistaa molemminpuolisia ennakkoluuloja
ja parantaa kielitaitoa. Julkisen sektorin tulee ottaa enemmän
maahanmuuttajia töihin — tässä voidaan
mainita, että Espoon kaupunki on ollut esimerkillinen — mutta
myös suomalaisten yritysten ja kolmannen sektorin on opittava
rekrytoimaan maahanmuuttajia ennakkoluulottomammin. Miksi eduskunta
ei voisi näyttää hyvää esimerkkiä?
Ainoastaan keskinäinen vuorovaikutus edistää eri
ryhmien kulttuurien, tapojen ja käytäntöjen
parempaa tuntemusta.
Integrationslagen och de därav följande åtgärderna
har betonat invandrare, också flyktingar, som arbetssökande
och integreringen har därmed mycket blivit en arbetsmarknadsfråga. Svenska
riksdagsgruppen vill betona, att alla sektorer och särskilt
kommunerna måste bidra till en lyckad integrering. Uppmärksamhet
bör också fästas vid de invandrare som
inte söker sig till arbetsmarknadspolitisk utbildning och
kurser, och som lätt blir åsidosatta också när
det gäller annan samhällelig service. T.ex. kvinnor
som inte vill arbeta utanför hemmet kan bli mycket isolerade, och är
särskilt sårbara i krissituationer inom familjen.
Det är viktigt att social- och hälsovårdsmyndigheterna är
måna om dessa personer.
Arvoisa puhemies, lopuksi: Minun kotiseutuni, Pohjanmaa, on
ottanut vastaan enemmän maahanmuuttajia kuin muut alueet
suhteellisesti katsottuna. Rannikkoalueilla on alusta alkaen ollut
hyvät edellytykset pakolaisten vastaanottoon. Alueemme
kieli- ja kulttuuripohja tarjoaa hyvät mahdollisuudet avoimuuteen
ja suvaitsevaisuuteen muita kansoja ja kulttuureja kohtaan. Onnistunut
kotouttamispolitiikka on, haluan korostaa, meidän suomalaisen
yhteiskuntamme kypsyystesti. Pyrimme monikulttuuriseen yhteiskuntaan, mutta
meidän on ymmärrettävä, että niin
enemmistö- kuin vähemmistökulttuuritkin
tulevat muuttumaan niiden kohdatessa ja hankautuessa toisiaan vastaan.
Det är viktigt att principen om icke-diskriminering
hela tiden går hand i hand med strävan efter det
multikulturella samhället — så att kultur aldrig
får bli en förevändning för
att diskriminera eller isolera. Avsikten är inte att påtvinga
människor en viss livsstil, utan att ta till vara alla människors
unika förutsättningar och möjligheter.
Alla flykting- och invandrarbarn bör ges rätt till
utbildning, hälsovård och övriga samhällstjänster
på samma sätt som finländska barn. Vi ska
föra en mångsidig och öppen debatt om
invandringen — och vi skall minnas att diskriminering och
rasism alltid är ett förnekande av en annan människas
värde, och därmed av vårt eget värde
som människor.
Tuija Brax /vihr:
Arvoisa rouva puhemies! J. Karjalaisen eräässä laulussa
mainitaan viisas kuningas, joka tietää, että aivan
yhtä hyvin olla hän voisi kurja keppikerjäläinen.
Meidän, vauraan ja rauhaisan Pohjolan maan kansalaisten
on laulun viisaan kuninkaan lailla osattava asettua toisen ihmisen
asemaan, ei yläpuolelle, kun mietimme keinoja, joilla voimme
edistää maahanmuuttajien kotoutumista.
Ensisijainen vastuu vähemmistön oikeuksien toteutumisesta
kuuluu aina enemmistölle. Vasta tämän
sisäistettyämme voimme puhua siitä, kuinka
onnistuneessa kotoutuksessa löydetään tasapaino
maahanmuuttajien omien ponnisteluiden ja yhteiskunnan avun välillä.
Laissa maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden
vastaanotosta on pyritty mainittuun tasapainoon. Kotouttamisen tulee
tapahtua kunkin maahanmuuttajan omista lähtökohdista,
ja sen tulee olla realistisella pohjalla muutenkin. Valitettavasti
lain hyvä tarkoitus ei toteudu, koska kotouttamiseen ei
ole ohjattu riittävästi rahaa. Hallituksen selonteossa
rahan puute myönnetään. Erityisen raskauttavaa
ja lähes kaikki muut toimenpiteet tyhjäksi tekevää on
se, että maahanmuuttajien kielikoulutusta ei ole järjestetty
alkuunkaan riittävästi.
On erityisen sietämätöntä,
että kotona hoivatyötä tekevät
maahanmuuttajanaiset saavat kovin vähän kieliopetusta.
Jos me, valtaväestö, emme ole valmiita antamaan
riittävää kotimaisen kielen opetusta
maahanmuuttajalasten äideille, emme me myöskään
ole oikeutettuja taivastelemaan maahanmuuttajalasten jengiytymistä ja sopeutumisongelmia
vastaan. On kerta kaikkiaan lyhytnäköistä ja
vastuutonta synnyttää kielitaitokuilu perheen
sisälle äidin ja lasten välille tai laajemmin
sukupolvien välille.
Vihreä eduskuntaryhmä odottaakin, että hallitus
seuraavassa budjettiriihessä vetäisi johtopäätökset
omasta hyvästä selonteostaan ja järjestäisi maahanmuuttajien
kielikoulutuksen kuntoon. Monet sivistyskansat näkevät
suurta vaivaa ja maksavat valtavia verorahasummia kouluttaakseen
eri puolella maapalloa ihmisiä kielensä ja kulttuurinsa
harrastajiksi. Suomi ei ymmärrettävästi
voi tätä tehdä, mutta se voi tehdä maahanmuuttajista
kahden kulttuurin ja kielen asiantuntijoita. Tällä voi
tulevaisuudessa olla merkittävää kansainvälistä ja
kaupallistakin hyötyä.
Hallituksen selonteossa käsitellään
jonkin verran maahanmuuttajien asumisolosuhteita. Selonteossa aivan
oikein kuvaillaan sitä, kuinka maahanmuuttajat usein asutetaan
aravavuokralähiöihin asumaan yhdessä niiden
suomalaisten kanssa, joiden elämänhallinta on
heikko ja joilla ei ole kykyä tukea ja ohjata uusia naapureitaan
kotoutumisessa. Hallitus on havainnut aivan keskeisen kotoutumisen
pullonkaulan, mutta ei esitä keinoja asian korjaamiseksi.
Eduskuntaryhmämme mielestä valtiovallan on
otettava kaikki keinot käyttöön hajauttaakseen
sosiaalista asumista tasaisesti eri asuntoalueille, jopa samoihin
taloihin ja rappuihin niin sanottujen kovan rahan asuntojen kanssa.
Nyt nähtävissä on aivan päinvastainen
kehitys. Varakkaat valkoiset suojaavat arkensa maahanmuuttajilta
suosimalla kaavoituksessa ja rakentamisessa erottelua. Hallitus
katsoo tätä kehitystä niin Pääkaupunkiseudulla
kuin muuallakin laiskana vierestä. Se ei aseta asutuksen
hajasijoittamista valtion rahoituksen ehdoksi. Se ei omissa maakaupoissaan
aseta konkreettisia vaatimuksia maahanmuuttajien huomioimisesta
eikä se käy aktiivista keskustelua kuntakaavoittajien
kanssa.
Tämä on harvinaisen lyhytnäköistä,
sillä nykyinen väärä segregaatioasuttaminen
näkyy dramaattisesti myös kouluissa. Meillä onneksi
löytyy loistavia esimerkkejä siitä, että niin
sanotuilla vaikeilla alueilla toimii hyviä kouluja, mutta valitettavasti
pääsääntö näyttää yhä selvemmin olevan,
että koululaitoksemme ei tasoita lasten sosiaalisesta taustasta
johtuvia eroja. Kouluhallituksen pääjohtajan hätähuuto
koulutuksen eriarvoistumisesta on ryhmämme mielestä tosiasiassa
hätähuuto väärästä asuntopolitiikasta.
Asuntopolitiikan virheitä voidaan paikata suuntaamalla
erityisrahoja niin sanottujen syrjäytymisvaarassa olevien
ihmisten asuntoalueiden kouluihin. Mitä haasteellisempi
alue, sitä pienemmät koululuokat. Maahanmuuttajalapsia ei
pidä missään nimessä leimata
erityisen vaikeiksi opetettaviksi. Heidän osaltaan tavallista pienempien
luokkien tarve syntyy ymmärrettävästi
kieliopetuksen vaatimuksista. Tässä asiassa lienee
jokaisen helppo asettua ajatuksissaan huonosti tai ei ollenkaan
opettajan kieltä ymmärtävän
lapsen asemaan.
Vihreät edellyttävät, että hallitus
käy rohkeasti päin koulujen eriarvoistumisen ongelmaa
ja osana sitä löytää keinon
ohjata rahoja riittävästi sinne, missä hätä on
suurin.
Hallituksen esityksessä listataan iso joukko parannusehdotuksia,
ja hyvä niin, sillä selonteko kertoo myös
korutonta kieltään siitä, että maahanmuuttajien
kotoutuksen tärkeä osa-alue, työllistyminen,
ei ole onnistunut kovin hyvin, tosin paremmin kuin aikaisemmin.
Näistä lukuisista parannusesityksistä on
kuitenkin kovin vähän iloa suomalaiselle yhteiskunnalle
yleensä ja maahanmuuttajille erityisesti, jos niiltä puuttuu
rahoitus. Vihreä eduskuntaryhmä pitää parlamentarismin
kannalta outona viime aikoina muodostunutta tapaa, jossa olemme
olleet itsekin mukana, tuoda eduskuntaan hyvää tarkoittavia
ja yksityiskohtaisiakin ohjelmia niin, että niiden rahoituksesta
ilmoitetaan neuvoteltavan myöhemmin.
Viime viikkoina on paljon puhuttu siitä, kunnioittaako
hallitus eduskunnan ponsia. Monet ovat arvioineet, että eivät
kovin paljon. Nyt tähän kysymykseen on syntymässä aivan
uusi ulottuvuus, kun hallitus on ottamassa tavaksi kirjoittaa eräänlaisia
toivomusponsia itselleen. Eduskuntaryhmämme toivoo, että hallitus
toteuttaa itselleen kirjoittamansa toivomusponnet, sillä ne ovat
erittäin hyviä ja perusteltuja. Olemme myös tyytyväisiä siihen,
että selonteon lopussa korostetaan suvaitsevaisuutta lisäävää ja
rasismin vastaista työtä.
Olen jäsenenä Pohjoismaiden neuvoston rasismin
vastaisessa työryhmässä. Siellä on
kannatusta saanut esitys, jossa ehdotetaan, että kaikissa kansalaistoiminnan
avustuksissa pidettäisiin yhtenä valintakriteerinä sitä,
kuinka hyvin toiminta auttaa maahanmuuttajia kotoutumaan ja lisää kantaväestön
ja maahanmuuttajien yhteistyötä. Suomessa on erittäin
hyviä kokemuksia opetusministeriön suvaitsevaisuusprojektista,
jonka avulla Suomen Liikunta ja Urheilu ry. on voinut avustaa
sellaisia paikallisia seuroja, jotka ovat saaneet
lasten ja nuorten harrastuksiin mukaan maahanmuuttajalapsia.
Eduskuntaryhmämme mielestä suvaitsevaisuustyön
tulisi olla kriteerinä kaikessa muussakin lasten ja nuorten
harrastamisen tukemisessa sekä ylipäätään
kansalaisten vapaaehtoistyössä. Martat tai kansalaisopiston opintopiirit
ovat usein paljon tehokkaampia arjen suvaitsevaisuustyössä kuin
asiantuntijoiden toisilleen pitämät seminaarit — niitä lainkaan
väheksymättä.
Hallituksen selonteossa mainitaan lyhyesti, että perheiden
yhdistämisen vaikeus voi aiheuttaa muun muassa nuorten
maahanmuuttajien syrjäytymistä. Vihreä eduskuntaryhmä pitää tätä ja muutamaa
muuta nykyisen ulkomaalaislain puutetta keskeisinä esteinä maahanmuuttajien
kotoutumiselle. Kuka meistä kotoutuisi uuteen maahan, jos
jatkuvasti mieltä kaivertaisi rakkaimpien ihmisten
ahdinko ja poissaolo? Entä kuka meistä kotoutuisi,
jos sukulaiset eivät käytännössä koskaan
saa vierailuviisumia maahan? Vihreä eduskuntaryhmä pitää välttämättömänä,
että ulkomaalaislakia ja ennen kaikkea sen soveltamista
muutetaan niin, että perheiden yhdistäminen voi
tapahtua nykyistä paljon nopeammin ja että maahanmuuttajien
sukulaiset saavat vierailuviisumin kohtuullisessa ajassa. Jälkimmäisen
osalta on olemassa todella kurjia tarinoita. Oikeus perhe-elämään
on keskeinen ihmisoikeus.
Arvoisa rouva puhemies! Suomi poikkeaa lähes kaikista
maailman maista siinä, että täällä on hyvin
vähän maahanmuuttajia. Lähes missä tahansa
muualla maailmassa katukuva on monikulttuurisempi kuin Suomessa.
Tätä taustaa vasten tuntuu mahdottomalta kuvitella,
että Suomessa nostaisi päätään
laaja rasistinen tai muukalaisvastainen populismi. Toisaalta populismi
ei synny aina todellisista ongelmista vaan taitavasta viholliskuvien
rakentelusta.
Vihreä eduskuntaryhmä on kuunnellut huolestuneena
puheenvuoroja, joissa maahanmuuttajien kotoutumisen ongelmat
torjutaan hokemalla sitä, että meidän
on jatkossa autettava ihmisiä paikan päällä.
Vihreä eduskuntaryhmä toivookin, että kaikki
vastuulliset poliitikot ja toimittajat peräisivät
tämän kaltaisten hokemien esittäjiltä saman
tien lupausta nostaa kehitysyhteistyömäärärahaamme
merkittävästi sovittua nopeammin.
Pakolaisuuden perimmäinen syy on toivottomassa köyhyydessä ja
siitä syntyvässä väkivallan
ja ihmisoikeuksien loukkaamisen kulttuurissa. Jos joku tosissaan
pyrkii pakolaisuuden syiden poistamiseen, hän ei aloita
työtä sulkemalla vauraan Euroopan rajat ja lentokentät
vaan lisäämällä kehitysyhteistyötä ja
muuttamalla maailmankaupan rakenteita kehitysmaille kohtuullisiksi.
Joidenkin tutkimusten mukaan suomalaisten kokema turvattomuus
on lisääntynyt. Tällä kokemuksella
saattaa olla houkuttelevaa politikoida ja sotkea puurot ja vellit
niin sekaisin, että vähäinen ulkomaalaisväestömme
saadaan näyttämään osasyyltä pelkoihin.
On kuitenkin pystyttävä analysoimaan turvattomuuden
tunnetta tosiasioiden pohjalta. Suomessa on viime vuosina tapahtunut
dramaattinen muutos tuloerojen kasvussa ja maan eri osien välillä.
Muuttoliike kasvukeskuksiin näkyy arjen perusverkkojen
murtumisena. Noin puolet suomalaisista lapsista asuu kaukana isovanhemmistaan.
Pätkätöiden ja pätkäihmissuhteiden
Suomessa neljännes 35-vuotiaista naisista on lapsettomia.
Työssäkäyvät tekevät entistä pidempää päivää,
sen sijaan syrjäytyneisyys näyttää periytyvän
isältä pojalle, äidiltä tyttärelle.
Meidän on osattava nähdä mittasuhteet näissä asioissa
ja nähdä, mistä turvattomuus johtuu.
Olisi todella dramaattinen ja vastuuton mittasuhdevirhe väittää,
että näillä harvoilla ulkomaalaisilla
maahanmuuttajilla, pakolaisilla, olisi osansa turvattomuuden lisääntymisen
tunteessa.
Leena Rauhala /kd:
Arvoisa puhemies! Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta on ollut
voimassa kolme vuotta. Ensimmäiset kokemukset on saatu,
mutta todellisuudessa tarvitaan pitempi aika lopullisten vaikutusten
selville saamiseksi. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä antaa tunnustuksen
selonteon selkeälle ja perusteelliselle laatimistavalle
sekä yksityiskohtaisille kehittämislinjauksille,
joista monet eivät tarvitse uutta lainsäädäntöä eivätkä kaikki
myöskään lisämäärärahoja,
vaan ne voidaan toteuttaa viranomaisten oman toiminnan järkevöittämisenä.
Selonteko ei esitä tässä vaiheessa muutoksia
kuntien ja valtion väliseen kustannusten jakoon.
Kuitenkin eduskuntaryhmämme haluaa korostaa, että kotouttamistoiminta
ei onnistu ilman selkeitä lisäresursseja.
Suomessa on ulkomaalaistaustaisen väestön osuus
EU-maiden ja yleensä maahanmuuttoa saavien maiden joukossa
pienimpiä. Sotien jälkeisen mittavan evakkojen
ja rintamamiesten asuttamisen jälkeen ei maassamme yli
neljännesvuosisataan juuri ajateltukaan minkäänlaista muuttoliikettä Suomeen.
Sen sijaan täältä lähti siirtolaisiksi
satoja tuhansia ihmisiä muihin maihin, ennen kaikkea Ruotsiin.
70- ja 80-luvuilla säätelimme tiukan kiintiöpolitiikan
avulla Suomeen tuloa. Vasta 90-luvun taitteessa alkoi ilmetä myös
omatoimista maahanmuuttoa Suomeen päin, tällöin
merkittävimpinä ryhminä suomalaista syntyperää olevat
henkilöt entisen Neuvostoliiton alueelta ja somalialaiset
turvapaikanhakijat. Lintukotomme avautui, emmekä ole enää erillään
muun Euroopan todellisuudesta, vaikka maamme sijaitseekin syrjässä maahantuloliikkeiden
valtaväylistä.
Maahanmuutto ei yleensä ole kovin helppo asia silloin,
kun valmiina ei ole esimerkiksi avioitumisen tai valmiiseen työpaikkaan
tulemisen tuomaa turvaverkkoa. Syntyperäiseen kansalaiseen
verrattuna maahanmuuttajien kokemien ongelmien voi yleisesti ottaen
todeta olevan kaksinkertaiset seuraavanlaisissa asioissa: kielen
ja yhteiskunnan toiminnan oppiminen, entisen koulutuksen rinnastaminen
tai soveltuvan koulutuksen hankkiminen, puhumattakaan mahdollisista
ennakkoluuloista, syrjinnästä tai suoranaisesta
rasismista, mikä edelleen on arkipäivää monillekin.
Siksi maahanmuuttajille tarvitaan kotouttamislain tapaisia erikoistoimintoja.
On kuitenkin todettava, että integroituminen yhteiskuntaan
on usein huomattavasti pitkäkestoisempi prosessi kuin vain
kolmivuotinen suunnitelma. Ongelmana on myös, että kaikki
maahanmuuttajat eivät eri syistä pääse
kotouttamislain piiriin.
Kotouttamislain perusteluissa on viisi tavoitetta. Selonteossa
puututaan lähinnä kolmeen kohtaan. Ilman käsittelyä on
jätetty tavoite maahanmuuttajien osallistumisesta tasavertaisina
yhteiskunnan taloudelliseen, poliittiseen ja sosiaaliseen elämään.
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä myös
näitä ulkopuolelle jätettyjä.
Tässä haluamme kiinnittää huomiota
muutamiin kotouttamisselonteon kehittämislinjauksiin. Merkittävin
on eläkeikäisten ja työkyvyttömien
maahanmuuttajien erityistuen toteuttaminen. Tuen ilmoitettiin jo
viime elokuun budjettiriihen jälkeen toteutuvan kuluvan
vuoden lokakuun alusta alkaen, mutta nyt se onkin siirretty ratkaistavaksi
tulevassa budjettiriihessä. Tämä on jälleen
yksi esimerkki siitä, miten hallituksen toimesta heikoimmassa
asemassa olevia ihmisiä kohdellaan. Erityistuen toteuttamisessa
ei ole kyse suurista summista, vaan ihmisarvon toteutumisesta.
Vaikka selonteon kehittämislinjauksia ei ole asetettu
tärkeysjärjestykseen, pidetään
siinä kotoutumiskoulutusta ja tulkkauksen järjestämiseen
liittyviä ehdotuksia kiireellisimpinä. Kotouttamislakiin
ehdotettu lisäyssäännös viranomaisten
velvollisuudesta järjestää tulkkausta
on tarpeellinen. Tulkkaus on erittäin vaativaa silloin,
kun on kysymyksessä ihmisen perusoikeuksien ja -turvan
toteutuminen. Liian usein on puutteellinen tulkkaus tai väärän
tulkkauskielen valinta aiheuttanut esimerkiksi vääriä merkintöjä väestörekisteriin.
Oikeusturvan toteutuminen on tällaisen virheen jälkeen
vaikeaa. Mahdollisesti sitä joudutaan etsimään
oikeudesta. Tällaista ei saisi päästä tapahtumaan.
Parlamentaarinen aikuiskoulutustyöryhmä esitti
helmikuussa toimenpiteet maahanmuuttajien koulutusmahdollisuuksien
laajentamiseksi. Ne on otettu selonteossa huomioon. Tarpeet ovat todellisia,
ja ehdotusten toimeenpano on aloitettava ja nyt myös resursoitava,
koska niiden tavoitteena on työllistyminen. Opiskelun perustana
on riittävä suomen tai ruotsin kielen taito, mutta
miksi suomen kielen kursseja on aivan liian vähän
ja liian hajanaisesti saatavissa? Ruotsin kielen koulutuksesta ei
selonteossa ollut tietoja.
Kielikoulutuksen toteuttamisessa on olennaista, että se
etenee tasolta toiselle joustavasti ilman kohtuuttomia odotusaikoja.
Tämä edellyttää peruskurssien
lisäksi erityisesti jatkokurssien lisäämistä ja
myös koordinoimista eri järjestäjien
kesken. Myöskään kielitaidon tasotestit
eivät ole toimineet. Heikkoon toteuttamiseen lienevät
ainakin osasyinä hajanainen hallinto ja riittämättömät
määrärahat. Kristillisdemokraattinen
eduskuntaryhmä pitää tärkeänä kielikoulutuksen riittävyyttä.
Työhön valmentavat ja ammatilliset kurssit harjoitteluineen
ovat työttömille peruskouluiän ohittaneille
ilman todistusta oleville nuorille välttämätön
apu menestymiselle työelämässä. Korkeasti
koulutettujen työllistymistä täydennyskoulutuksen
avulla tulee kohentaa olennaisesti. Näin voitaisiin saada
myös osittain pika-apua esimerkiksi helpottamaan määrättyjen
ammattiryhmien pulaa, kuten lääkäripulaa.
Aikuisten luku- ja kirjoitustaidottomien maahanmuuttajien opettaminen
on haaste, johon voidaan vastata jo tähän mennessä kehitettyjen
toimintojen avulla. Näihin kuuluvat muun muassa koko perheen
asennekasvatus ja lastenhoidon järjestäminen.
Vuosittain tarvitaan 500 opiskelijapaikkaa lisää.
Luku on varsin pieni lukutaidolla ylpeilevälle maallemme.
Selonteossa mainitaan kotouttamislain rinnasteisten toimenpiteiden
järjestämisestä muun muassa vapaan sivistystyön
koulutusyksiköissä. Tällöin
on erikseen syytä muistaa kansanopistot. Kansanopistoissa
on perinteisesti kohdattu opiskelija kokonaisvaltaisesti, koska
opetus on usein internaattiluonteista. Näin myös
kanssakäynti muiden opiskelijoiden kanssa edistää kotouttamista
ja sillä lailla integraatiota maahanmuuttajien
kohdalla.
Koulutuksen tavoitteena on yleensä työllistyminen.
Valitettavasti kotouttamissuunnitelmat eivät läheskään
aina ole johtaneet siihen. Suunnitelmien toteutumisessa on vielä paljon
parannettavaa sekä valtion että eri kuntien osalta.
Selonteossa esitetään muun muassa työnhakuvalmiuksien
lisäämistä. Kristillisdemokraattinen
eduskuntaryhmä pitää tätä tärkeänä,
ja mahdollisesti ammattiosaamisen selvittämisessä työvoimatoimistot
voisivat käyttää suomalaisia alan asiantuntijoita,
mentoreita, jotta maahanmuuttajien osaamisen ja työmarkkinatiedon
arviointi tehostuisi. Toivomme myös niin sanottujen työnetsijöiden
käytön yleistymistä, heitähän
on jo joissakin kunnissa käytössä.
Alaikäisten, vailla huoltajaa saapuneiden turvapaikanhakijoiden
hakemusten käsittelyn nopeuttamista varten on Ulkomaalaisvirastossa
perustettu oma työryhmä. Toivottavasti nyt vihdoin
päästään eroon päätöksistä,
jotka tulevat juuri täysi-ikäisyyspäivän
jälkeen. Ryhmän työn tavoitteiden saavuttamista
on syytä tarkoin seurata, jotta esimerkiksi viraston määrärahojen
vajaus ei kaada tätä hanketta.
Arvoisa puhemies! Maahanmuuttajien kotouttaminen edellyttää eri
tahojen yhteistyötä, viranomaisten, eri hallinnonalojen
ja eri toimijoiden hyvää yhteistyötä,
jolla voidaan varmistaa laissa edellytettyjen suunnitelmien toteutuminen,
joissa nyt on puutteita käytännössä,
ja myös sitä, että nämä 77
kehittämislinjausta, jotka selonteossa on esitetty, toteutuisivat
todellisuudessa.
Raimo Vistbacka /ps:
Arvoisa puhemies! Maahanmuuttopolitiikka on viime aikoina noussut
näkyvästi esille useissa Euroopan unionin jäsenmaissa.
Se on noussut jopa hallitsevaksi vaaliteemaksi muun muassa Ranskassa
ja Hollannissa ja sitä aiemmin jo Itävallassa.
Myös Tanskan viimekertaiset parlamenttivaalit käytiin
pitkälti tämän aiheen ympärillä.
Selviä oireita on myös siitä, että ulkomaalaispolitiikka
ja siihen liittyvät aiheet, kuten kotouttamispolitiikka,
tulevat jatkossakin olemaan näkyvästi esillä niin
kansallisissa vaaleissa kuin unionin yhteisessä politiikassakin.
Suomi on maahanmuuton osalta ollut tähän saakka
varsin hiljainen maa. Meille tulleiden siirtolaisten ja pakolaisten
määrä on ollut suhteellisen pieni. Tärkeimmät
maahanmuuttajaryhmät ovat olleet ensin kiintiöpakolaiset,
sen jälkeen somalit ja paluumuuttajina kohdellut entisen Neuvostoliiton
alueelta tulleet inkeriläiset. Pienestä tulijamäärästä johtuen
myös ongelmat ovat olleet pieniä verrattuna suuriin,
miljoonia maahanmuuttajia vastaanottaneisiin maihin, kuten Ranskaan
ja Hollantiin. Myönteisenä asiana voidaankin todeta,
että huolimatta pienestä maahanmuuttajamäärästä ollaan
Suomessa edelläkävijöitä maahanmuuttajien
kotouttamisen lakisääteisessä järjestämisessä.
Voi tietysti olla, että se on ollut helpommin toteutettavissa
suhteellisen pienestä määrästä johtuen.
Hallituksen nyt eduskunnalle antama selonteko on varsin seikkaperäinen,
vaikkakin kulunut kolmen vuoden lain voimassaolojakso on vielä suhteellisen
lyhyt, jotta lain toimivuudesta voitaisiin tehdä pitkälle
meneviä johtopäätöksiä puoleen
tai toiseen.
Perussuomalaisten mielestä maassamme tällä hetkellä vallitseva
suhtautumistapa maahanmuuttajiin on kuitenkin osittain vääristynyt.
Kun EU:n yhteisissä kotouttamisperiaatteissa todetaan,
että maahanmuuton kohteena olevan maan tulee hyväksyä erilaisuus
ja toisaalta maahanmuuttajan on kunnioitettava unionimaiden yhteisiä arvoja,
kuten ihmisoikeudet, demokratia, sukupuolten välinen tasa-arvo
ja kulttuurien monimuotoisuus, ei tätä periaatetta
ole mielestäni Suomessa käsitetty aivan oikealla
tavalla.
Ihmisen kotoutumiseen johonkin vieraaseen maahan liittyy olennaisena
osana, että hän oppii elämään,
niin kuin sanotaan, maassa maan tavalla säilyttäen
kuitenkin tietyt oman kulttuurinsa piirteet ja tavat sekä kielen.
Meillä on lähdetty tässä suhteessa
ampumaan pahasti yli siten, että suomalaiset ovat jossain
yhteyksissä ryhtyneet kotouttamaan itseään
elämään ulkomaalaisten kanssa. Tästä ovat
naurettavimpia mutta samalla varoittavimpia esimerkkejä virsien
poistaminen päiväkotien ja jopa koulujen joulu-
ja kevätjuhlien ohjelmista tai jopa koko juhlien
pitämättä jättäminen
siksi, että se voisi loukata paria islaminuskoista maahanmuuttajalasta.
Tämä on samalla huvittavaa mutta mielestäni
myös vaarallista. Suomi saa pysyä Suomena ja suomalaiset suomalaisina,
tulipa tänne 10 000, 100 000 tai vaikkapa
1 000 000 ulkomaalaista. Jos maahanmuuttajan oman
kulttuurin normit asettavat heille ristiriitaisia velvollisuuksia
verrattuna suomalaisen yhteiskunnan sääntöihin
tai tapoihin, ne saavat silloin väistyä.
Arvoisa puhemies! Merkittävimmät ongelmat Suomeen
suuntautuneesta maahanmuutosta ovat kuitenkin seuranneet niin kutsuttujen
inkeriläisten paluumuutosta entisen Neuvostoliiton alueelta.
Ajatus ja tarkoitus oli hyvä: aikoinaan nälkää pakoon
lähteneiden jälkeläiset pääsisivät
takaisin vaurastuneeseen Suomeen köyhtyneiltä asuinpaikoiltaan.
Valitettavasti tässä yhteydessä tehtiin
monia virheitä. Pahin oli kielitaitovaatimuksesta tinkiminen,
mistä seurasi se, että viime vuosina muuttajat
ovat olleet lähes täysin venäjänkielisiä.
Kotouttaminen on myös epäonnistunut pahasti. Merkittävä osa
varsinkin nuorista muuttajista on ajautunut rikolliseen toimintaan
ja huumeiden käyttäjiksi. Osa heistä on
ilmeisesti pyrkinytkin Suomeen vain tässä tarkoituksessa. Suomen
kieltä taitamattomien inkeriläisten kohdalla tulisikin
pikaisesti tehostaa kielen opetusta ja muuta koulutusta, ja selvästi
rikollisuuteen hakeutuneiden kohdalla on maasta karkottaminen ainoa
järkevä toimenpide.
Kotouttamisessa onkin juuri kielen opetus avainasemassa. Ilman
riittävää kielitaitoa on ammatin opiskeleminen,
työpaikan saaminen ja yhteiskunnan eri palvelujen käyttäminen
vaikeaa. Tästä ovat ikävänä esimerkkinä peruskoulusta puolikielisinä pääsevät
maahanmuuttajanuoret, joista vain 17 prosenttia hakeutuu lukioasteen opintoihin,
kun vastaava luku suomalaisnuorten kohdalla on noin 70. Myös
opintojen keskeyttämisessä maahanmuuttajanuoret
ovat kärkijoukkoa. Jatkossa tulisikin jokaisen työttömän
maahanmuuttajan kanssa tehdä enintään
kolme vuotta kestävä kotoutussuunnitelma, jossa
olennaisena osana olisi suomen tai ruotsin kielen taidon riittävän
tasoinen hankkiminen systemaattisella opiskelulla. Osalle työikäistä aikuista
maahanmuuttajaväestöä voitaisiin kielen
opiskelu yhdistää työharjoitteluun.
Olennaisena osana kotouttamisopetusta tulee olla myös
Suomen lainsäädännön ja suomalaisten
tapojen opetusta siten, että maahanmuuttaja ymmärtää,
minkälaiseen yhteiskuntaan hän muuttaa. Osasta
omia tapoja ja perinteitä on aina luovuttava, kun muuttaa
toiseen maahan ja toiseen kulttuuriin, olipa se kuinka suvaitsevainen tahansa.
Ylisuvaitsevaisuus on oikeastaan pahasta, sillä silloin
maahanmuuttaja ei osaa samastua meidän kulttuuriimme mutta
ei voi enää elää täysin
omassakaan kulttuurissaan.
Kuten jo edellä totesin, maahanmuuttajilla on puutteellisesta
kieli- ja ammattitaidosta johtuen ongelmia työn saannissa.
Työttömyys on noin kolminkertainen kokonaistyöttömyyteen
verrattuna. Perussuomalaiset eivät usko selonteossakin
mainittuun Suomeen työskentelemään tulevien
ulkomaalaisten määrän voimakkaaseen nousuun
lähitulevaisuudessa. Maamme etujen mukaista olisi kuitenkin
seurata Saksan kaavailemaa mallia, jossa maahanmuuton edellytyksenä olisi
riittävän ammattikoulutuksen osaaminen, sekä muun
muassa Australiassa noudatettua linjaa, jossa maahan otetaan vain
sellaisia maahanmuuttajia, joilla on ammatti, jonka tekijöistä on maassa
pulaa. Tämä olisi tervettä itsekkyyttä ja Suomen
kansantalouden kannalta järkevää.
Arvoisa puhemies! Euroopan unionissa ollaan mitä ilmeisimmin
kahta mieltä maahanmuuttopolitiikan suunnasta tulevaisuudessa.
Osa maista haluaisi nykyistä tiukempaa sääntelyä ja osa
haluaisi nykyisen varsin pehmeän linjan jatkuvan. Asia
tulee esille EU:n Sevillan kokouksessa. Suomen viralliset tavoitteet
Euroopan unionin pakolais- ja ulkomaalaispolitiikassa ovat kuitenkin
varsin epämääräiset ainakin
tässä vaiheessa. Pääministerihän
antaa selvityksen ensi perjantaina suurelle valiokunnalle asianomaisesta
kokouksesta. Kansalaisilla on ehdoton oikeus saada tietää,
millaista linjaa Suomi tulee Sevillassa vetämään,
kuulummeko nykyisen vapaan maahanmuuttopolitiikan kannattajiin vai
tuemmeko esimerkiksi Tanskan pyrkimyksiä politiikan kiristämiseen.
Asia ei ole lainkaan yhdentekevä, sillä muiden
EU-maiden kiristäessä omaa politiikkaansa suuntautuu
yhä suurempi paine muihin maihin, kuten Suomeen. Tästä ovat
viime päiviltä hyvänä esimerkkinä Romaniasta
tulleet romanit, jotka eivät enää saa
jäädä Ruotsiin ja hakeutuvat siksi nyt
Suomeen. Linjan valinnalla on myös merkittävä vaikutus
siihen, kuinka suuressa mittakaavassa joudumme omaa kotouttamispolitiikkaamme
toteuttamaan tulevina vuosina.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Anttila.
Uudet hallituksen
esitykset
Ensimmäinen varapuhemies:
Ilmoitetaan, että tasavallan presidentti on tänään
antanut eduskunnalle hallituksen esitykset HE 76—80/2002
vp.
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Tässä on käytetty
hyvin paljon hyviä ja analyyttisiä puheenvuoroja
siitä, mitkä ovat tämän hetken
ongelmat maahanmuuttajien suhteen ja mitä ne ovat tulevaisuudessa,
eikä niitä kannata käydä kertaamaan,
joitakin kysymyksiä kuitenkin.
Kun käy ilmi tästä selonteosta, että maahanmuuttajat — tämä selontekohan
koskee muitakin — eivät aina itse ymmärrä kotouttamissuunnitelman
merkitystä ja sen vaikutuksia, niin mielestäni
se on aika ymmärrettävää. Luonnollisesti valtaosan
odotus on se, että he käytyään
läpi koulutuksen tai saatuaan tämän suunnitelman
työllistyisivät. Kun tätä palkintoa
ei kuitenkaan kaikille pystytä tarjoamaan, niin koetaan,
että työ on mennyt hukkaan ja sillä ei
ole ollut niin suurta vaikutusta, eikä sitten ehkä osata
huomata niitä asioita, jotka auttavat kuitenkin suomalaisen
yhteiskunnan pelisääntöjen tuntemisessa
ja siinä, että tulevaisuuden työllistymisen
mahdollisuudet saattavat olla parempia vaikkapa työharjoittelun
tai muun jälkeen. Mielestäni tuloksen positiiviseen
suuntaan kulkeminen näkyy sitä kautta, että maahanmuuttajien
työllisyys on parantunut. Työttömyysprosentit
ovat alentuneet huomattavasti, vaikka maahanmuuttajien määrä on
kasvanut samanaikaisesti paljon.
Suuri ongelma on työvoiman ulkopuolella olevien maahanmuuttajien
kotouttamissuunnitelman tekeminen. Valtaosa esimerkiksi luku- ja kirjoitustaidottomista
aikuisista tai jatkokoulutuskelpoisuuden piirissä olevista
nuorista tai korkeasti koulutetuista kuuluu opetusministeriölle. Parlamentaarisessa
aikuiskoulutustyöryhmässä linjoitettiin
jo sitä työnjakoa ja niitä resurssitarpeita.
Kotouttamisselontekoa sekä aikuiskoulutuksen parlamentaarisen
työryhmän työtä tehtiin samanaikaisesti. — Kyllä me
osaamme keksiä sitten hirvittävän byrokraattisia
nimiä eri asioille. — Anyway, näitä tehtiin
samanaikaisesti ja yritettiin synkronoida näitä tarpeita
siinä mielessä, että ne kulkisivat käsi
kädessä. Siitä on tullut tämä 6 000
henkilöä, jotka olisivat kotouttamiskoulutuksen
piirissä vuositasolla, mikä tuntuisi riittävältä resurssilta.
Voisi sanoa, kun esimerkiksi ed. Brax viittasi rahoitustilanteeseen,
että jotta tästä eteenpäin noin
6 000 henkeä saisi sen 40 opintoviikon koulutuksen,
tarvittaisiin noin 9 miljoonaa euroa lisää rahaa
vuositasolla. Jo nyt lisäbudjetissa lisättiin
3 miljoonaa euroa valmentavan koulutuksen puolelle, josta voisi
sanoa, että lähes kaikki suuntautuu maahanmuuttajien
koulutukseen. Siinä mielessä liikkeelle tässä asiassa
on lähdetty kohtuullisen hyvin eikä ole kyse vain
kauniista toivomuksista.
Tietenkin työvoimapoliittisen koulutuksen sisällä rahoitetaan
sekä kielikoulutus että kotouttamiskoulutus kokonaisuudessaan.
Silloin, kun päätetään työvoimapoliittisten
aktiivitoimien tasosta, päätetään
myös niistä resursseista, joita maahanmuuttajien
kotouttamis- ja kielikoulutukseen on käytettävissä.
Tämä yhteys aina välillä unohtuu,
koska nähdään vain työttömyyden
aleneminen, mutta ei nähdä sitä, että maahanmuuttajien
määrä on kasvanut ja ne tarpeet ovat
varmasti kovin kipeitä.
Sen vuoksi eriyttäminen on tehty, jotta tulevaisuudessa
myös päätöksentekijöillä olisi
parempi mahdollisuus seurata sitä, mikä rahan
nousutarve johtuu maahanmuuton lisääntymisestä ja mikä resurssien
säästötarve on mahdollista löytää positiivisen
työllisyyden kehityksen kautta. Mutta aivan kokonaan näitä rahoja
ei kannata toisistansa erottaa, koska varsin tärkeää kokonaisvaltaisen
kotoutumisprosessin kannalta on se, että ensin on olemassa
kotouttamiskoulutusta ja kielikoulutusta, sen jälkeen esimerkiksi
työharjoittelua tai tukityötä tai ammatillista
työvoimapoliittista koulutusta ihan niiden tarpeiden mukaan,
jotka ihmisten omasta elämästä lähtevät liikkeelle.
Ed. Ylä-Monosen puheenvuorossa tuli ajatus siitä,
että kotouttamislaki ulotettaisiin koskemaan kaikkia maahanmuuttajia.
Tämä on yksi asia, jota aktiivisen työvoimapolitiikan
ryhmässä joudutaan pohtimaan, koska silloin, kun
kotouttamislaki tehtiin, siis vaikka tästä ei
ole niin kovin kauan, niin kuitenkin silloin maahanmuutto Suomeen
oli pääosin joko pakolaisuuteen tai muihin humanitäärisiin
syihin perustuvaa. Jo lyhyessä ajassa Suomi on muuttunut
niin paljon, että työperäinen maahanmuutto
on lisääntynyt ja vaatii aivan toisenlaiset välineet,
ja sen vuoksi tämä prosessi on ikään
kuin kehittymässä eteenpäin. Tarkoitus
on, että tämä työryhmä työstäisi sellaista
materiaalia, sellaisia tausta-aineistoja, joita sitten seuraavaa
hallitusohjelmaa laadittaessa, ketkä tahansa puolueista
sitä ovatkin tekemässä, voisi käyttää,
tätä valmista pohja-aineistoa ja tietopohjaa,
linjattaessa hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa ja seuraavaa hallitusohjelmaa
tehtäessä.
Sitten täällä tuli esiin se, että Suomi
on ottanut maahanmuuttajia varsin vähäisesti valmistautuneena
vastaan. Sitä en kyllä allekirjoittaisi, koska
kyllä me olemme edelläkävijöitä lainsäädännössä ja
resursoinnissa, jos katsotaan sitä maahanmuuttajien määrää,
jonka Suomi on kohdannut. On totta, että monet asiat ovat
tulleet meille jälkikäteen ajallisesti, mutta
harva maa on reagoinut yhtään millään
lailla siinä vaiheessa, kun niissä maahanmuutto
on ollut niin vähäistä, kuin se Suomessa
on ollut. Siinä mielessä Suomen kotouttamislainsäädäntö kaikkine
toimeenpanopuutteineenkin on yhä edelleen edelläkävijöitä maailmassa.
Sitten siitä, ovatko maahanmuuttajat mukana erilaisissa
tutkimuksissa ja ohjelmien tekemisessä. Valtaosassa kuntia
maahanmuuttajien järjestöt ovat mukana silloin,
kun tehdään kotouttamisohjelmia. Ne ovat mukana
tässä kaikessa suunnittelussa. Meillä on
myös tutkimuslaitoksia, joissa on esimerkiksi käsitelty
sitä, miten rasismi kehittyy, minkälaisia asenteita
suomalaisilla on, ja on ollut maahanmuuttajatutkijoita mukana tässä tekemässä,
mutta koska Suomi on niin nuori maahanmuuttomaa, meillä ei
ole sellaista joukkoa, joka olisi laajemmin integroitavissa näihin
tehtäviin. Mutta esimerkiksi eri työvoimatoimistoissa
on eri maahanmuuttajia, jotka pyrkivät palvelemaan niitä omia
ryhmiänsä, koska heillä on kuitenkin
kulttuurin tuntemus ja kielitaito. Tässä olemme
varmasti menossa eteenpäin.
Esimerkiksi kunnissa, kun on tehty sitä omaa verkottumista
ja on pyritty saamaan mukaan eri kansalaisjärjestöt,
erilaiset toimijat — sosiaalitoimi, poliisi, työhallinto
ja eri koulutusviranomaiset ja monet muut tahot — aina
käy ilmi se, että haluttaisiin mukaan enemmän
maahanmuuttajia näihin moniin tehtäviin sekä kouluihin,
työhön että poliisin sisälle
että muualle. Mutta useimmiten ongelmaksi nousee se, että kun
meillä ei ole paljon toisen polven maahanmuuttajia, niin
meillä ei ikään kuin ole vielä syntynyt
sitä varantoa, josta olisi suuremmassa määrin
rekrytoitavissa ihmisiä näihin tehtäviin.
Mielestäni Suomessa on aika hyvin ymmärretty se
tarve ja haluakin on olemassa, mutta tällaiset asiat muuttuvat
kuitenkin kohtuullisen hitaasti.
Monet asiat tässä kotouttamislaissa, niiden toimeenpano,
kuuluu kunnille. Voisi sanoa, että selkeitä puutteita
rahoituksessa on ollut esimerkiksi tulkkauksen järjestämisessä ja
kielikoulutuksessa. Niihin on tulossa tietyn tyyppisiä parannuksia,
jotka ainakin turvaavat paremman tason kuin tällä hetkellä.
Siihen, voidaanko sitä sanoa riittäväksi
tasoksi, uskallan vastata vasta seuraavan budjettiriihen jälkeen,
koska silloin määräytyy työvoimapolitiikan
kokonaisresurssi. Uskon, että kohtuulliselle tasolle päästään.
Sen lisäksi meillä on paljon käyttämätöntä resurssia, koska
esimerkiksi eri Esr-ohjelmien kautta, Raha-automaattiyhdistyksen
kautta voidaan rahoittaa kunnissa tapahtuvia projekteja, jotka turvaavat
maahanmuuttajille, miksikä nyt sanoisi: suunnattuja projekteja,
jotka auttavat tässä integroimistyössä.
Nämä resurssit ovat vajaakäytössä.
Meillä olisi mahdollisuus rahoittaa enemmänkin
näiden ohjelmien kautta eri tahojen järjestämiä projekteja,
mutta hyviä projektihakemuksia ei ole tullut riittävästi.
Ehkä on kyse siitä, että usein kunnassa,
joka painii valtaväestön äänekkäiden
ongelmien kanssa, ei nähdä riittävän
tarpeellisina näitä tavallaan pienemmälle,
ehkä hiljaisemmalle, ryhmälle kohdistuvia syrjäytymisenehkäisyprojekteja
tai yhteiskunnan pelisääntöjen oppimismahdollisuuksia,
ei nähdä niin tärkeinä eikä olla
valmiita sijoittamaan sitä omarahoitusosuutta, jota usein näissä projektiluonteisissa
tehtävissä tarvitaan. Mutta siinäkin
mielestäni heräämistä on tapahtunut,
ja uskon, että näitä projektihakemuksia
tulevaisuudessa tulee enemmän ja ne ovat enemmän mietittyjä kuin
tähän asti ovat olleet.
Lääkärikoulutus oli yksi asia, joka
myös täällä puheenvuoroissa
vilahti. Siinä työhallinto on jo panostanut lisää rahaa,
jotta ne Suomeen jo muuttaneet lääkärit,
joilla on lääkärikoulutus, mutta ei riittävää kielitaitokoulutusta,
voisivat täydentää opintojaan siten,
ja sitä kautta saataisiin akuuttiin lääkäripulaan
nopeampaa helpotusta. Tietenkään se ei ole lääke
koko ongelmaan, mutta yksi pikainen apu.
Työnetsijät ovat työministeriön
tämän vuoden alussa suurimmissa työvoimatoimistoissa liikkeelle
lähtenyt kokeilu, jossa ajatuksena on ollut nimenomaan
se, että maahanmuuttajilla usein on hyvää osaamista
jopa sellaisille ammattialoille, jotka Suomessa ovat niin sanottuja
kapeikkoaloja elikkä joilla työvoimasta on pulaa. Mutta
välttämättä he eivät
työllisty suomalaisille työmarkkinoille, koska
he eivät aina osaa itse myydä sitä omaa
osaamistaan. Tällaisessa työssä työnetsijöiden
uskotaan olevan avuksi. Tiedän sen, että ensimmäiset
työsopimukset työnetsijäpalveluiden kautta
on jo solmittu, mutta sitä en osaa sanoa, onko ne solmittu
nimenomaan maahanmuuttajille, vaikka tämä on yksi
selkeä kohderyhmä tämän uuden
palvelun piirissä olevia henkilöitä.
Sitten ehkä vielä inkeriläiskysymykseen.
Paljon puhutaan nuorista ja rikollisuudesta, ja välttämättä ei
voida tehdä sellaista yhteenlaskua, että nimenomaan
paluumuutto olisi se, josta löytyy rikollisuutta, koska
meillä liikutaan paljon myös turistiviisumeilla.
Niitä on paljon helpompi saada. Mielestäni on
aika vaarallista leimata paluumuuttajaryhmä kokonaisuudessaan,
eikä sitä tässä edustaja tehnytkään,
vaan viittasi näihin ongelmiin. Mutta julkisuudessa tätä keskustelua
on ollut, joka on ollut koko ryhmää leimaavaa.
Pitäisi muistaa se, että kukaan ei pysty todistamaan
sitä, että jos jotakin etnistä taustaa
oleva ihminen tekee jonkin rikoksen, onko hän paluumuuttaja vai
onko hän Suomessa mahdollisesti turistiviisumilla. Olettaa
saattaa, että kun se turistiviisumi on huomattavasti helpompi
tie, niin tokihan sitä myös helpommin käytetään.
Tämä erottelu on tässä keskustelussa
mielestäni hyvin tärkeä pitää mielessä.
Monessa puheenvuorossa kävi ilmi se, että Suomessa
ei ole noussut onneksi sellaisia rasistisia ääriliikkeitä,
jotka olisivat heilutelleet yhteiskuntaa. On ymmärrettävää,
että niin ei ole, ja on hyvä, että niin
ei ole. Yksi selittävä tekijä löytyy maahanmuuttajien
vähäisestä määrästä,
mutta yksi tulevaisuuteen tähtäävä tekijä on
se, miten tämä sali käyttäytyy
keskustelussansa niin vaalikentillä kuin tässä salissa,
koska me voimme olla myös niitä, jotka sammuttavat
sitä äärikeskustelua, jota mahdollisesti
epävarmoin tiedoin tai tietyin ennakkoluuloin syntyy. Mutta
sen vuoksi olen halunnut, että tässä selonteossa
käsitellään ongelmia mahdollisimman rehellisesti,
avoimesti ja kriittisesti, koska vain puuttumalla niihin ongelmiin,
tiedostamalla ne ja näkemällä myös
ne epäkohdat, joiden keskellä me elämme,
me voimme vastata niihin haasteisiin, jotka meitä tulevaisuudessa
odottavat, kun on varsin todennäköistä,
että maahanmuuttajien määrä Suomessa lisääntyy.
Sen vuoksi tätä pohjatyötä on
yritetty tehdä.
Ehkä vielä yksi huomio eurooppalaisesta keskustelusta,
jossa toisaalta vaaditaan maahanmuuton tiukentamista ja toisaalta
halutaan harrastaa liberaalia politiikkaa. Siihen löytyy
selittävä tekijä myös siitä,
kuinka paljon maahanmuuttajia kyseisissä maissa on, kuinka
liberaalia politiikkaa ne ovat harjoittaneet, elikkä lähtötilanne
on hyvin erilainen ja myös se, millaisia muuttovirtoja
eri maihin suuntautuu, on erilaista. Tämä pitäisi
myös ottaa huomioon tässä keskustelussa
eikä ikään kuin leimautua automaattisesti
jommallekummalle puolelle tavallaan koko problematiikkaa ajatellen,
koska Suomi on kuitenkin vielä huomattavasti vähäisemmän
maahanmuuton maa kuin ne maat, jotka ovat näitä kiristäviä linjauksia
tehneet. Mutta toisaalta myös monissa kiristäviä linjauksia
tehneissä maissa työvoimapula on huomattavasti
pidemmällä kuin Suomessa, jolloin sen toivoisi
herättävän hieman toisenlaisiakin ajatuksia.
Ensimmäinen varapuhemies:
Nyt käynnistyy debattikeskustelu, jossa puheenvuoron
pituus saa olla enintään 1 minuutti, ja todella
pyydän edustajia painamaan V-painiketta samalla, kun nousette
seisomaan.
Anu Vehviläinen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Reilussa kymmenessä vuodessa ulkomaalaisten
määrä on viisinkertaistunut, vaikkakaan
meillä ei ole kuin vain 100 000 ulkomaalaista
tänä päivänä. Näiden
kymmenen vuoden aikana minun mielestäni kyllä on
tehty virheitäkin ja on osoittautunut, että meillä on huonosti
valmistauduttu. Minun mielestäni ongelma on ollut muun
muassa kansalaiskeskustelussa mutta myös tässä poliittisessa
keskustelussa se, mihin ehkä ministerikin viittasi, että meillä ovat
menneet herttaisen sekaisin turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset
ja kaikki muut ulkomaalaiset.
Toisena ongelmana on ollut se, että ulkomaalaiskeskustelua
on käyty erittäin mustavalkoisesti. Erittäin
helposti on saanut rasistin leiman, mutta erittäin helposti
on saanut myös yltiöliberaalin leiman. Ei ole
ollut sellaista analyyttista keskustelua.
Kolmantena ongelmana on ollut se, että maahanmuuttajien
asioita käsitellään erittäin
monella hallinnonalalla ja se on ollut erittäin ristiriitaista.
Toivon, että tämän selonteon pohjalta
nyt pystyttäisiin tiivistämään
ja parantamaan yhteistyötä sekä valtakunnan
tasolla että myös kunnissa.
Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minusta on erittäin hyvä,
että ministeri on lähtenyt kiinnittämään
huomiota tähän maahanmuuttoon, joka tapahtuu työn
pohjalta. Siinä on tosiaan eräitä solmukohtia,
jotka turhaan hankaloittavat ihmisten saantia jopa sellaisille aloille,
joilla on pulaa. Haluaisin kiirehtiä sitä.
Toisena asiana: Joku ryhmäpuhujista kiinnitti huomiota
avioliiton kautta maahan tuleviin. Siitä sai kuvan, että tämä olisi
helpommin ruusuista todellisuutta. Tosiasiahan on, että usein
varsinkin tietyistä maista tulevien, tavallisesti naisten, on
vaikea saada oleskelulupaa sitten Suomeen, ja siinä joutuu
erittäin hankalaan tilanteeseen. Sitten, kun se rakkaus
tuppaa usein loppumaan, siinä vaiheessa sitten, jollei
näillä naisilla ole tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta,
heiltä puuttuu myös valmiuksia hakea esimerkiksi
turvakodeista apua omaan tilanteeseensa. Siksi on minusta tärkeätä,
että myös nämä avioliiton kautta
maahan tulevat saavat asiallista tietoa yhteiskuntamme toiminnoista.
Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri totesi, että Suomi hänen
mielestään ei ollut kovin valmistautumaton ottamaan
maahanmuuttajia. Olen edelleenkin sitä mieltä,
että koska Suomi on nuori maahanmuuttomaa, juuri tästä on
johtunut se, että me asenteellisesti olemme olleet mielestäni suhteellisen
valmistautumattomia, vaikkakin laki kotouttamistoimenpiteistä on
saatu ripeästi aikaan.
Sitten haluaisin huomauttaa siitä, että kaikki vierastyöntekijät
eivät suinkaan tarvitse kotouttamista. Meillä on
tapana tehdä hyvin totalitaarisia järjestelmiä. Älkäämme
nyt tehkö tässä sitä virhettä,
että me ikään kuin rakastamme kaikki kuoliaiksi
ja haemme kaikki Nokian ja muitten alojen työpaikkojen
ekspertit kotouttamiskoulutukseen.
Ed. Vistbackalle haluaisin todeta, että takavuosina
teimme monia virheitä, kun otimme kiintiöpakolaisia.
Suomi otti vähän eikä määrällisesti
halunnut ottaa paljon, mutta me otimme niitä pakolaisia,
joita muut maat eivät suurin surminkaan olisi ottaneet.
Me otimme useita vammaisia, jotka tarvitsivat vaativia leikkaustoimenpiteitä jne.,
ja tästä on aiheutunut monta väärinkäsitystä.
Jaana Ylä-Mononen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Ensinnäkin kiinnitän
vaan huomiota siihen, että ministeri hyvällä ja
keskittyvällä tavalla nosti esiin tämän maahanmuuton
koko kuvan tänä päivänä,
ja se on vielä selkeämmin työhön
ja työpaikkaan liittyvää maahanmuuttoa
tulevaisuudessa. Mutta tietenkin, kun keskustelemme kotouttamislain toimeenpanosta,
niin keskustelemme nimenomaan myöskin sitten kotouttamisen
kohteena olevista henkilöistä enemmän.
Ed. Kokkosen toteama kuoliaaksi rakastaminen tässä kotouttamisasiassa
on sinänsä tietysti mainio kielikuva, mutta kyllä itse
kannan huolta sellaisista osaajistakin, joiden kontaktikieli Suomessa
on vain englanti. Ennemmin tai myöhemmin he törmäävät
siihen todellisuuteen, että he tarvitsevat, jos täällä pidempään
viipyvät ja perheineen ovat, myöskin meidän
kielikulttuuriamme tuekseen.
Jouko Skinnari /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ulkomaalaisten tuloon Suomeen pitää suhtautua
erittäin vakavasti. Keskisessä Euroopassahan se
on iso ongelma sen takia, että siellä ulkomaalaisten
osuus väestöstä on paljon suurempi kuin
meillä. Sanotaan nyt esimerkiksi, että Sveitsissä 20
prosenttia on ulkomaalaisia, kuitenkin niin, että he ovat
vuosikymmeniä olleet siellä, mutta eivät
ole Sveitsin kansalaisia. Suomessa on kuitenkin ulkomaalaisia vain
noin 2 prosenttia.
Pohjoismaiden neuvostossa tämä asia oli myös
esillä, koska Tanskassa on nyt syntymässä ulkomaalaislaki,
joka vaikeuttaa — tosin heidän mukaansa ei tulisi
vaikeuttamaan — pohjoismaalaistenkin avioliittoja ja sitä,
miten perheet voitaisiin yhdistää. Mutta Tanskan,
Norjan, Ranskan ja Hollannin vaalit osoittavat sen, että tämä on
vakava asia.
Ulkomaalaisista 50 prosenttia asuu Pääkaupunkiseudulla,
mutta monissa maakunnissa, muun muassa Päijät-Hämeessä,
on yli 3 000 ulkomaalaista, joten tämä on
kaikkien maakuntien ja isompien kaupunkien ongelma tällä hetkellä.
Katja Syvärinen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Haluaisin ensinnäkin kiittää ministeriä asiantuntevasta
puheenvuorosta ja erityisesti siitä, että hän
nosti esille myös meidän kansanedustajien vastuun
tässä asiassa, millä tavalla maahanmuuttajista
keskustellaan. Meillä todella on suuri vaikutus siihen,
miten tähän myöskin julkisuudessa suhtaudutaan.
Meidän täytyy kiinnittää näihin
asioihin tiukkaa huomiota ja pitää huolta siitä,
että Suomeen tulevilla on mahdollisuus ennen kaikkea oppia suomen
kieli, ja siitä, että kotouttamissuunnitelma ulotetaan
niihinkin ryhmiin, jotka nyt ovat valitettavasti sitä ilman
jääneet. Se on erittäin tärkeää.
Tämä ei tarkoita pakkoa vaan mahdollisuutta, joka
monelta on tällä hetkellä puuttunut.
Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Minäkin osaltani olisin juuri
kiittänyt ja kehunut ministeriä poliitikkojen vastuuta
koskevasta puheenvuorosta ja lisännyt siihen vastuuseen
myöskin ministerin naapurituolit siellä ministeriaitiossa,
niin kuin ministerikin varmaan tarkoittaa.
Meille on tämän hetken tietojen mukaan tulossa
syksyllä, siis viimeisellä täysistuntokaudella ennen
vaaleja, ulkomaalaislaki. Minusta kaikkien vastuullisten
on kyllä sitouduttava siihen, että sen lain käsittelyä ei
käytetä piiloviestinä ja vaalitaktisena
mielistelynä niitä äänestäjiä kohtaan,
joilla viimeisten tutkimusten mukaan näyttää olevan
potentiaalista herkkyyttä populismiin ja jopa rasistisiin
ajatuksiin. Saattaisin jopa, vaikka olen sitä mieltä,
että ulkomaalaislaki pitää muuttaa — se
on huono, ja on moneen kertaan todettu tässä talossa,
että se täytyy uudistaa — vakavasti harkita
sitäkin, onko tässä tilanteessa ajoitus
oikea, jos se tuodaan vaalien alla tähän taloon.
Ikään kuin vaaratekijänä se
saattaa olla suuri hallitsemattoman keskustelun aiheuttajana.
Leena Rauhala /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Yhdyn myös siihen, mitä on tuotu
esiin poliitikkojen ja vaikuttajien vastuusta. Mutta Outi Lepolan
toimittamassa teoksessa "Kotomaana Suomi - kertomuksia maahanmuutoista"
tuodaan esille, että erittäin merkittävää roolia
kotouttamisen onnistumisessa näyttelevät valtaväestön
asenteet, joita maahanmuuttajat aistivat päivittäisessä kanssakäymisessä ja
nimenomaan siinä vuoropuhelussa, mitä jokapäiväisessä arkielämässä käydään.
Tässä nostetaan myös esille, mikä mielestäni
on erittäin tärkeää, kysymys
tiedotusvälineistä, kenenkä ääni
kuuluu tiedotusvälineissä ja sitä kautta
laajemmin julkisuudessa.
Selonteossahan mainitaan syrjinnän vastainen lainsäädäntö,
mutta ei mainita esimerkiksi rikoslain kohtaa kansanryhmää vastaan
kiihottamisesta, joka ei ole pelkästään
tiedotusvälineiden (Puhemies koputtaa) vaan tosiaan kaikkien
otettava huomioon.
Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Mielestäni ed. Rauhala otti oleellisen
asian esille, kun useassa puheenvuorossa on meidän kansanedustajien
ja ministereitten sanomisia ikään kuin pohdittu
ja toivottu, että käyttäytyy asiallisesti
eikä kiihota jne. Uskon näin, että sen
verran vastuullisuutta meillä on, mutta kuitenkin enemmän
minä näkisin ongelmaksi sen, että julkinen
sana monta kertaa haluaa ruokkia asenteita, ja se saattaa
aiheuttaa sen, että tämä saattaa koitua ääriliikkeiden
hyväksi, niiden vähäisten, mitä meillä on,
mihin ministerikin viittasi. Sen johdosta mielestäni julkisen
sanan pitäisi kantaa oma vastuunsa siinä, ettei
lähtisi ihan kaiken maailman hurjimpien tarinoitten perään,
julkaisemaan niitä ja lööpeissä vetämään,
niin kuin on kuitenkin nähty isoja kuvia eräistä henkilöistä,
jotka tekevät omaa politiikkaansa omilla paikkakunnillaan
ja mitä ilmeisimmin seuraavissa eduskuntavaaleissa. (Puhemies koputtaa)
Eli tämä on mielestäni yksi ongelma, jonka
ratkaisulla voitaisiin myöskin hillitä ministerin
mainitsemien ääriliikkeitten voimistumista.
Ensimmäinen varapuhemies:
Totean, että nyt on pyydettynä viisi vastauspuheenvuoroa,
jotka myönnän, ja sen jälkeen myönnän
ministerille pidemmän puheenvuoron.
Mirja Ryynänen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Puuttuisin samaan keskusteluun, jonka ed.
Vehviläinen aloitti asenteista ja herkästä leimaamisesta.
Ed. Vistbacka nosti myöskin ryhmäpuheenvuorossaan
esille, että suomalaiset ovat menossa jo niin pitkälle
asenteissaan, että kotouttavat itseään
sopeuttamalla itseään muuhun kulttuuriin, ja esimerkkinä oli, että Suvivirsi
ei enää saisi päättäjäisissä soida. Eikö toisaalta
ole kohtuutonta, että tällaisia ylilyöntejä sitten
keskustelussa pannaan ulkomaalaisten syyksi? Olen kuullut samoja
vaatimuksia omien suomalaisten esittävän uskonnonvapauteen
ja elämänkatsomukseen vedoten, että kaikki tällaiset
tavat on riisuttava kouluista, päiväkodeista jne.
Oleellinen asiahan tässä on jokaisen kulttuuristen
oikeuksien kunnioittaminen perusihmisoikeuksina, ja jokaisella pitää silloin
olla oikeus vahvistaa omaa kulttuurista identiteettiään,
jonka aivan keskeinen tekijä on oma kieli, oikeus siihen,
ja toisaalta samalla oikeus integroitua myöskin kulttuurillisesti
siihen uuteen ympäristöön, yhteiskuntaan,
missä hän on, (Puhemies koputtaa) missä yhteisö on
erilainen. Tässä kohdassa kulttuuripalvelut ovat
oleellinen tuki kotoutumiselle.
Antero Kekkonen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! On syytä antaa arvoa sille,
mitä ed. Vistbacka aivan hetki sitten sanoi vedotessaan
tiedotusvälineisiin tai ottaessaan tiedotusvälineiden
roolin esiin. Se oli hyvin oikeaan osuva ja tarkka huomio siitä,
miltä maailma näyttää lehdenlukijan
silmin tällä hetkellä.
Kun ed. Kokkonen puhui asenteellisesta valmistautumattomuudesta,
siinä asiassa täytyy olla hänen kanssaan
aivan samaa mieltä. Minusta sieltä löytyy
niitä perusteita, jotka selittävät aika paljon
käyttäytymistämme kansakuntana tällä hetkellä.
Me olemme näissä asioissa perin nuori maa.
Ministerille esittäisin toivomuksen, että jos sitä käsitteiden
määrää, joka näissä asioissa
elää ja on, ei voi poistaa, siitä annettaisiin
informaatiota ja sitä (Puhemies koputtaa) selkiytettäisiin niin,
että kaikkea mahdollista ei pantaisi tähän siirtolais-
tai kotouttamiskeskusteluun.
Matti Väistö /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Selonteko käsittelee herkkää aihepiiriä.
Mielestäni se on hyvin laadittu. Kysymys on siitä,
miten maahanmuuttopolitiikka meillä on onnistuttu toteuttamaan
osana ulkomaalaispolitiikkaa. Tähän liittyvä lainsäädännön uudistushan
on, kuten todettiin, tulossa eduskunnalle. Mielestäni tässä kannattaisi
ed. Braxin puheenvuoroon viitaten hallituksen miettiä,
missä vaiheessa ulkomaalaislain kokonaisuudistus aiotaan
antaa. Voi olla, että vaalienalusaika ei tässä suhteessa
ole paras. Nyt on tärkeää miettiä,
miten tämä kotouttamistoiminta saadaan mahdollisimman
hyvin toimimaan. Kunnat ovat keskeisessä asemassa. Siellä on
voimavarojen niukkuutta, kuten tiedämme. Sitä on
myös työhallinnon koulutustoimissa. Kaikkia näitä (Puhemies koputtaa)
tulisi nyt tässä kyetä yhdessä viemään eteenpäin.
Leea Hiltunen /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa rouva puhemies! Vaikka tuossa selonteon kehittämislinjauksessa
linjauksia ei ole asetettu tärkeysjärjestykseen,
niin siinä pidetään kotouttamiskoulutusta
ja tulkkauksen järjestämistä kiireellisenä.
Kotouttamislakiin ehdotettu lisäyssäännös,
että viranomaisten velvollisuus on järjestää tulkkausta,
on mielestäni erittäin hyvä. Olen ymmärtänyt,
että meillä ei vielä ole kaikissa kielissä laillistettua
tulkkia, ja kuitenkin tulkkaus on erittäin tärkeätä ja
vaativaa erityisesti silloin, kun on ihmisen perusoikeuksista ja
perusturvan toteutumisesta kysymys. Korostaisin sitä, että on
tärkeää, että maahanmuuttajat
voivat myös omalla kielellään saada palveluja
ja oikeutensa toteutetuiksi sen lisäksi, että he
todella saavat myöskin suomen kielen opetusta. Toivoisin, että tähän
kiinnitettäisiin huomiota ja ennen kaikkea annettaisiin
resursseja. Esimerkiksi ymmärsin, että kaikilla
kurdin kielen murteilla ei ole tätä laillistettua
tulkkausta mahdollista saada. Tämän ovat todenneet
maahanmuuttajien kanssa työskentelevät henkilöt.
(Puhemies koputtaa) Toivon tähän parannusta.
Lauri Kähkönen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ainakin keskustan ryhmäpuheenvuorossa
kiinnitettiin huomiota hallituksen suunnitelmaan kiristää paluumuuttajilta
vaadittavan kielitaidon tasoa. Valitettavasti käytännössä varsinkin
pienillä paikkakunnilla ei ole aina mahdollisuutta joka
tilanteessa saada pätevien tulkkien palveluja. Tällöin
joudutaan turvautumaan saman maan toiseen kansalaiseen, ja hänelläkin
usein kielitaito on puutteellinen. Niinpä asiapapereihin
useinkin tahattomasti kirjautuu todella vääriä tietoja.
Esimerkiksi toimeentulotukiasioissa ja monissa muissa tällä on
todella negatiivisia vaikutuksia. Eli siinä mielessä tämä hallituksen
pieni liike ehkä on oikeutettu, mutta toisaalta kaikissa
puheenvuoroissa on tullut maahanmuuttajien kielikoulutuksen puutteellisuus esille.
Siihen todella näitä resursseja on saatava.
Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri oli varmasti oikeassa siinä,
kun hän totesi, että ulkomaalaisten määrä Suomessa
on niin pieni, että se ei anna näille ääriliikkeille
meillä varsinaista kasvualustaa. Ehkä muut kansalliset
tekijät eli tällainen sosiaalinen ja alueellinen
kahtiajako voivat aiheuttaa tilanteen, jossa tällainen
liikehdintä voi syntyä, ja se on otettava vakavasti.
Mutta jo kahden viikon kuluttua EU-huippukokouksessa joutuu
Suomikin kasvotusten näiden asioiden kanssa, kun siellä varmasti
tulee olemaan esillä Tanskan ja muiden EU-maiden lainsäädännölliset
ja poliittiset näkemykset ulkomaalaisten kohtelusta. Tässä suhteessa
tämä asia on meilläkin siis hyvin konkreettinen
ja uutisvälineissä tulee kansalle tiedoksi, ja
sitä kautta tässä joudumme ottamaan todella
vakavasti nämä näkymät.
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Ed. Vehviläinen oli huolissaan siitä,
että maahanmuuttajien kysymykset kuuluvat niin monen eri
hallinnonalan piiriin. On totta, että se luo tiettyjä koordinaatio-ongelmia.
Vaikka eri toimijat kuinka yrittävät toimia verkostonomaisesti
ja löytää yhteistyömuotoja,
niin aina tapahtuu niitä tilanteita, joissa tieto ei kulje,
joissa riittävä informaatio ei välity.
Mutta meillä on oikeastaan mahdotonta ajatella, että maahanmuuttajien
asioita käsiteltäisiin vain jossakin, koska ne kuuluvat
niin monen hallinnonalan toimialaan. Jos luodaan hallinto erikseen
maahanmuuttoasioita varten, silloin ne eriytyvät vielä enemmän muusta
yhteiskunnasta. Se integraatio, joka esimerkiksi kouluelämässä tai
työelämässä tai muualla on tarpeen,
ei toteudu.
Mutta tilannetta on pyritty parantamaan sitä kautta,
että on perustettu ministerityöryhmä,
johon kuuluvat nämä eri toimijat, jotka yhdessä pohtivat
esimerkiksi ulkomaalaislain uudistusta, tätä kotouttamisselontekoa,
ja näin pyritään tekemään
yhteistyötä näissä toimissa.
Mutta on toki myönnettävä, että näitä väliinputoamistilanteita tapahtuu,
niin kuin tapahtuu kunnissakin, kun eri toimialat eivät
aina puhu riittävästi keskenänsä, joten
kyllä tämä nykymaailman sana verkottuminen
on se, joka tässäkin tuo moniin asioihin apua. Eikä ole
kyse pelkästään hallinnon toiminnasta, vaan
on myös kyse kansalaisyhteiskunnasta, koska useimmiten
parasta integroitumisapua tuottavat nimenomaan kolmannen sektorin
ja kansalaisjärjestöjen toimijat, koska heillä on
muutakin kuin viranomaisintressi. Heillä on myös
se tunneside ja halu tehdä vapaaehtoisesti asioita. Sitä kautta
löytyy myös ystävyyssuhteita eikä pelkästään
asiakas- ja palvelussuhteita, niin kuin silloin, kun toimitaan viranomaisyhteiskunnan
kanssa.
Rakkauden loppu on aina surullinen asia, ja maahanmuuttajien
kohdalla se saattaa olla erityisen surullinen asia, jos kotoutumisen
perusasioita ei ole hoidettu. Sen vuoksi onkin tärkeää,
että myös kotona olevat, erityisesti naiset, saavat
tämän palvelun. Siinä on tarve myös
miettiä tämän aikajänteen pidentämistä,
koska usein esimerkiksi lastenhoitovapaat ja tämän
tyyppiset asiat saattavat syödä ison osan siitä ajasta,
jolloin voisi olla kotouttamistoimien piirissä. Usein käy
myös niin, että puoliso voi olla apuna siinä,
että maahanmuuttaja oppii suomalaisen yhteiskunnan pelisäännöt,
mutta voi olla myös tilanteita, että puoliso aina
hoitaa kaikki ne asiat, joissa ollaan suomalaisen yhteiskunnan kanssa
tekemisissä, jolloin perustaidot saattavat jäädä vielä puutteellisemmiksi
avioliiton kautta maahan tulleilla kuin jossakin toisessa tilanteessa.
Mutta tästä löytyy sekä hyviä että huonoja
esimerkkejä, eikä kannata leimata mihinkään
suuntaan näitä tilanteita.
Siitä, että asenteellisesti olemme olleet
varautumattomia, olen ed. Kokkosen kanssa täysin samaa
mieltä, mutta ajattelin lähinnä sitä,
että meidän lainsäädäntömme
ja meidän monet järjestelmämme ovat hyvin
lähteneet liikkeelle, vaikka niissä on paljon
parantamisen varaa, koska haasteet koko ajan itse asiassa kasvavat.
Sitten osaajien koulutuksesta. On totta, että silloin,
kun tulee työelämään ja on vaikkapa
töissä firmassa, jossa käyttökieli
on englanti, asiat sujuvat hyvin niin kauan kuin on tuon firman
palveluksessa. Mutta ikävä kyllä meillä myös
tällä hetkellä on sellaisia esimerkkejä,
että työttömiksi on joutunut hyviä,
kovan luokan it-alan osaajia, jotka ovat maahanmuuttajia, toimineet
englanninkielisessä työyhteisössä eivätkä puhu
sanaakaan suomea ja ovat olleet Suomessa jo aika pitkään.
Tämän tyyppisiin tilanteisiin meillä on tällä hetkellä liian
vähän mahdollisuuksia vastata, koska kielitaidon
oppiminen olisi perusedellytys, että ammattitaitoa voitaisiin
käyttää suomen kielellä toimivissa
muissa saman toimialan yrityksissä riittävästi
hyödyksi.
Tiedotusvälineiden vastuu tuli monessakin puheenvuorossa
esiin. Voisi sanoa, että pääsääntöisesti
suomalaiset tiedotusvälineet tutkimusten valossa suhtautuvat
vastuullisesti maahanmuuttokysymyksiin. Meillä ei varsinaista
rasistista uutisointia ole kovin paljoa. Mutta sen sijaan esimerkiksi
yleisönosastokirjoittelu on tyyliltänsä toisenlaista.
Siellä rasismi kukkii huomattavasti enemmän.
Sitten voisi sanoa, että on hyvin paljon tahattomia
tilanteita, joilla varmasti muokataan asenteita mutta joita ei ole
tehty tietoisesti. Itselleni on jäänyt yksi esimerkki
erään suuren lehden uutisoinnista, jossa oli kaksi
eri uutista samalla sivulla. Toisessa luki, että maahanmuuttajat
vyöryvät Pääkaupunkiseudulle,
ja toisessa oli uutinen maasta, jossa käytiin sotaa, ja
kuva, jossa suomalaisesta näkövinkkelistä maahanmuuttajan
näköinen ihminen kulki rynnäkkökiväärin
kanssa ikään kuin vyöryen eteenpäin.
Tämä liittyi sotauutiseen, mutta ensimmäinen
mielikuva oli se, että kuvitus liittyi tähän
varsinaiseen suureen uutiseen.
Tämän tyyppisiä tilanteita löytyy
paljonkin, koska ei tiedosteta sitä, mitä tiedotusvälineet viestivät
piilotajuisesti silloin, kun tiettyjä asioita ei ole juttuun
kirjoitettu. Hyvin paljon rikosuutisista löytyy sellaista,
että "tekijä oli varmaankin sen ja sen maan kansalainen",
kertoo joku paikalla ollut poliisi tai muu viranomainen, jolla ei
ole mitään todistusaineistoa, mutta otsikkoon vedetään
etninen tausta, jolloin tietty ryhmä leimaantuu aina. Silloin,
kun kyse on tosiasiallisesti tällaisesta tilanteesta, uutisointi
on tietysti toisenlaista, mutta silloin, jos se perustuu pelkkään olettamaan,
mutu-tietoon tai luuloon, on aika kohtuutonta nostaa näitä asioita
otsikoihin ja näkyviin. Mutta tiedotusvälineitä ei
voi käskeä, voi vain lisätä tietoisuutta.
Siinä Suomessa mielestäni ollaan kohtuullisen
hyvällä tiellä.
Kulttuurin merkityksestä yhteiskunnan raja-aitojen
rikkomisessa on paljon hyviä kokemuksia niin maahanmuuttajien
kohdalla kuin myös muiden, toisiaan vaikeasti kohtaavien
ryhmien kohdalla. Ehkä meiltä vielä puuttuu
sellainen kulttuuripolitiikka. Meillä on vähän
sellainen tilanne, että kulttuuripuolella tiputaan rahoitusjärjestelmien
väliin. Kun on kyse puhtaasti kulttuurista, silloin löytyy
opetusministeriön puolelta rahoituskanavat. Sitten kun
on kyse puhtaasti vaikkapa maahanmuuttajien aseman ja tilanteen parantamisesta,
silloin löytyy työministeriön Esr-rahoituksen
tai Rahiksen puolelta rahoitus. Mutta kun on kyse näiden
kahden järjestelmän sekoituksesta, kukaan ei oikein
tahdo ottaa näitä toimia vastuullensa. Se on mielestäni
iso asia, johon pitäisi löytyä selkeät
pelisäännnöt, kenen vastuulle kuuluvat
tämän tyyppiset asiat. Voisin yhtenä esimerkkinä mainita
kaikille tai hyvin monelle tutun Kassandra-teatterin, joka on tehnyt
erinomaista pohjatyötä maahanmuuttajien kulttuurin
ja suomalaisen kulttuurin tekijöiden yhteisen foorumin
löytämiseksi. Tämän tyyppisiä kestäviä rahoitusjärjestelmiä meillä ei
vielä ole.
Ed. Kekkosen puheenvuoroa en ihan täysin ymmärtänyt,
mutta siihen voimme varmaan palata kahden kesken, mitä terminologiaa
hän tarkoitti. Se, miksi kotouttamislaissa on niin paljon asioita,
johtuu siitä, että kun kotouttaminen koskee joka
ikistä elämän osiota, on vaikea sulkea sieltä pois
mitään. Otetaan vaikkapa esimerkiksi se, miten
aravavuokra-asuntoja rakennetaan, rakennetaanko niitä siten,
että meille syntyy maahanmuuttajakeskittymiä tietyille
alueille, joilla ongelmat kasaantuvat. Tarkoittiko hän
asioiden kirjoa vai sitä, että on kotouttamisohjelmaa,
kotouttamissuunnitelmaa ja tämän tyyppisiä asioita?
Varsinaista terminologiaa mielestäni maahanmuuttopolitiikassa
ei kovin paljon ole. On kyse niistä ohjelmista, joita kunnat
tekevät, jotta kotouttamissuunnitelmat ja integraatio toteutuisivat,
ja sitten niistä suunnitelmista, joita tehdään
ihmisille itsellensä.
Laillistetuissa tulkkauskysymyksissä on kyse osittain
siitä, että ei ole tulkkeja, mutta osittain siitä,
että ei ole riittävästi rahaa tulkkaukseen
ja siitä pyritään säästämään
silloin, kun se olisi tarpeen. Toimintamenot eri tahoilla ovat tietysti
se luonteva rahapotti, minne tulkkauskulut kuuluvat, mutta niitä ei
välttämättä riittävästi
ole siellä huomioitu.
Inkeriläisten kielitaidon tasomäärittely
on sovittu jo itse asiassa tässä yhteisessä ministerityöryhmässä suunnilleen
puolitoista vuotta sitten. Siinä ei ole mitään
uutta eikä ihmeellistä tapahtumassa, ja se on
se pohja, jonka myös ministeri Itälä on
tuomassa jo ennen ulkomaalaislain kokonaisuudistusta eduskuntaan.
Nämä muutokset voidaan tehdä irrallisina
siitä, vaikka alkuperäinen ajatus oli se, että ne
tulisivat tässä kokonaisuudistuksessa. Mutta en
osaa sanoa sitten niitä elävän elämän
realiteetteihin liittyviä syitä, jotka ovat venyttäneet
ulkomaalaislain valmistelua näin pitkälle, koska
se on iso paketti. Se on vaatinut aika paljon tarkkaa työtä ja
tiettyjä neuvotteluasioitakin, mutta on tietysti totta,
että ajankohta ei ole paras mahdollinen, kun se tulee vasta
syksyllä. Olisi ollut parempi, että se olisi tullut tämän
kevään aikana, mutta laki vaan ei ole valmistunut
siihen mennessä.
Mutta tässä yhteydessä en halua enkä suostu käymään
sitä keskustelua, jossa suomalaisten tilannetta verrataan
maahanmuuttajien tilanteeseen. Koska jos me maahanmuuttokeskustelussa ikään
kuin nostamme kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat suomalaiset
tähän rinnalle, niin teemme semmoisen vastakkainasettelun,
joka johtaa — ei varmasti ed. Kankaanniemi tätä tarkoittanut
viitatessaan puheenvuorossaan tähän tilanteeseen — mutta
mielestäni siihen ajaudutaan, että heikoimmat
osapuolet keskenänsä ikään kuin
riitelevät samoista resursseista. Sen vuoksi mielestäni
sitä ei kannata tässä yhteydessä käydä.
Se kuuluu toisille keskustelufoorumeille, mutta kylläkin
tähän saliin.
Ensimmäinen varapuhemies:
Takaisin puhujalistaan. Muistutan siitä, että nyt
alkaa nopeatahtinen keskustelu, jossa puheenvuoron pituus saa olla
enintään 7 minuuttia.
Katja Syvärinen /vas:
Arvoisa puhemies! Pakolaisuus ja vapaaehtoinen maahanmuutto ovat
kirjavoittaneet katukuvaa jo vuosia. Meillä on vähemmistökieliä kymmeniä ja
taas kymmeniä ja esimerkiksi kouluissa opetusta tarjotaan
lukuisilla kielillä.
Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta on ollut tärkeä edistysaskel
Suomeen tulleiden ulkomaalaisten sopeutumisessa uuteen kotimaahansa,
mutta tästä käsillämme olevasta
selvityksestä käy kuitenkin ilmi, että kaikki
eivät ole päässeet osallisiksi näistä kotouttamisohjelmista.
Lapsia, nuoria, kotiäitejä, myös työssäolevia
on jäänyt ilman suunnitelmaa, josta heille kuitenkin
olisi ollut kovasti hyötyä. Myös ikääntyneiden
ihmisten asemaan on kiinnitetty huomiota tässä selvityksessä.
Kielen oppiminen on tärkein väline onnistuneessa
kotoutumisessa. Siksi siihen on panostettava erilaisten ryhmien
erityistarpeet huomioiden. Naiset ovat tässäkin
tilanteessa heikommassa asemassa. Heitä uhkaa eristäytyminen,
ja myös esimerkiksi erotilanteessa nainen, joka on hoitanut
lapsia, ollut kotona, ei ole kunnolla oppinut suomen kieltä,
voi olla kovin heikoilla. Sen tähden haluaisin painottaa
suomalaisen äitiyshuollon ja neuvolatoiminnan merkitystä ja
mahdollisuuksia tässä tilanteessa. Neuvoloiden
järjestämät äiti—lapsi-ryhmät
ja sitä kautta tutustuminen niin vertaisryhmään
kuin suomalaisiinkin äiteihin voisi olla monelle lapsen
tai lasten kanssa kotona olevalle maahanmuuttajaäidille
suuri apu kotoutumisessa. Myös kolmen vuoden raja, joka
on tässä kotouttamissuunnitelman tekemisessä,
todella monelle kotiäidille saattaa tulla liian aikaisin,
ja sen tähden joustavuutta siinä rajassa pitäisi
mielestäni miettiä. Myös suunnitelmien
laadukkaaseen laatimiseen ja niiden toteuttamiseen on kiinnitettävä entistä enemmän
huomiota.
Kuntien vastuu on suuri. Se, minkälaista opetusta kunnissa
annetaan maahanmuuttajalapsille ja millä tavalla asennekasvatuksella
vaikutetaan valtaväestön lapsiin ja nuoriin, on
hyvin tärkeää. Myös kaavoitus
ja sitä kautta tulevat vaikutukset maahanmuuttajiin on
erittäin tärkeä asia. Ulkomaalaisia ei
pidä ghettouttaa. Meillä on erittäin paljon
ikäviä esimerkkejä siitä, miten
tiettyjen kaupunginosien sisällä maahanmuuttajaväestönosa
on kasvatettu tietoisella päätöksellä suureksi ja
siitä on seurannut jengiytymisiä ja esimerkiksi kielen
oppimisen heikkoutta. Me olemme lainsäädännöllä täällä eduskunnassa
auttaneet ja parantaneet tätä kehitystä esimerkiksi
aravalainsäädännön osalta. Kaikkea
muutakin lainsäädäntöä, jolla
tätä asiaa voidaan auttaa, pitää edistää.
Myös ulkomaalaislaki, jota hallitus kaavailee syksyllä tuovansa
eduskuntaan, on noussut täällä esiin.
On todella tarpeita muuttaa ja parantaa ulkomaalaislakia, mutta
todella kannattaa miettiä sitä ajankohtaa, onko
juuri vaalien edellä järkevää tuoda
tällaista esitystä, joka saattaa herättää haluja
ja intohimoja myös populistiseen keskusteluun ja sellaisia
ajatuksia, jotka eivät ole tälle asialle ehkä hyväksi.
Meidän on torjuttava rasismi ja ulkomaalaisvastaisuuden
kasvu. Ajatus siitä, että maahanmuuttajat vievät
suomalaisilta työpaikat, on absurdi. Silti jopa ay-liikkeen
taholta, onneksi epävirallisesti, on esitetty sellaisia
mielipiteitä, että ei pitäisi antaa ulkomaalaisille
työlupia Suomeen, jos Suomessa on kyseisen alan työttömiä, vaan
että suomalaisten työnhakijoiden pitäisi mennä edelle.
Ymmärrän, että sellaisilla aloilla, joilla
on ongelmia työvoiman niin sanotun halpatuonnin kanssa
tai pimeiden markkinoiden kanssa, on paineita lainsäädäntöön,
mutta se, että ulkomaalaisvastaisuutta nostetaan tässä yhteydessä,
ei ole oikein. Mehän olemme työvoiman vapaan liikkuvuuden
alueella Euroopan unionissa. Varmasti monet suuret yritykset taistelevat
kynsin hampain it-osaajistaan, ovat nämä minkämaalaisia
tahansa. Ajatus todella siitä, että alettaisiin
rajoittaa työlupien myöntämistä näillä perusteilla,
ei ole hyvä.
Luin eilen eräästä lehdestä niin
sanottua hassuja sattumia -palstaa, jossa oli tarina siitä,
miten tummaihoinen puistotyöntekijä oli juossut
auttamaan kaatunutta naista vakuutellen, minä olen lääkäri,
olen ihan totta lääkäri, ihan oikeasti.
Minusta tässä jutussa ei ollut mitään
hauskaa, sillä meillä Suomessa on lääkäripula.
Täällä Suomessa kuitenkin ulkomailla
korkeasti koulutetut lääkärit joutuvat
tekemään puistotöitä. Todella
olisi erittäin tärkeää, niin
kuin ministerikin toi esille, että koulutuksen ja kielen
oppimisen kautta nämä ihmiset saataisiin koulutustaan
vastaaviin tehtäviin Suomessa.
Lopuksi, arvoisa puhemies: Vastikään kaksi vuotta
täyttäneen tyttäreni paras kaveri päiväkodissa
on saman ikäinen Hazal-tyttö, ja he ovat yhdessä opetelleet
Suomen kieltä puhumaan. Hazalille se on toinen kieli, Venlalle
ensimmäinen kieli, ja vaikka aina ei yhteisiä nimiä tavaroille löydy,
siitä huolimatta ymmärrys löytyy ja ystävyys
säilyy. Uskon, että molemmat oppivat paljon.
Rakel Hiltunen /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Suomessa asuvista lähes 100 000
maahanmuuttajasta yli 40 prosenttia asuu Pääkaupunkiseudulla,
se on tänään moneen kertaan todettu. Kerron,
että Helsingissä ulkomaan kansalaisia asuu yli
28 000 ja kaiken kaikkiaan Helsingissä vieraskielisiä on
yli 33 000 ihmistä eli noin 6 prosenttia koko kaupungin
asukkaiden määrästä. He edustavat
150:tä eri äidinkieltä. Helsingin koulujen
oppilaiden äidinkielten lukumäärä on
jo nyt 52. Kuitenkin haluan vielä lisätä tähän,
että Helsingissä koetaan, että monikulttuurisuus,
maahanmuuton mukanaan tuoma kansainvälisyys, on positiivinen
voimavara. Se kuuluu myös suuren kaupungin, pääkaupungin,
elämää rikastuttaviin asioihin.
Monissa puheenvuoroissa on kannettu huolta siitä, että kaavoitus
ja asuntopolitiikka ovat kunnissa johtaneet siihen, että maahanmuuttajat
ovat keskittyneet tiettyihin kaupunginosiin asumaan. Näin
on käynyt myös Helsingissä, mutta eräs keskeinen
syy tähän on ollut se, että maahanmuutto
oli voimakasta juuri samoina vuosina, kun Suomessa ja Helsingissäkin
elettiin syvää lamaa. Ainoastaan sosiaalinen asuntotuotanto
toteutui, ja uusia asuntoja, joihin uudet asukkaat pystyivät
muuttamaan, syntyi vain niille alueille, joille sosiaalista asuntorakentamista
toteutettiin. Eli se ei ole ollut tietoinen valinta. Samaan aikaan
oli Suomessa ja Helsingissäkin voimakas työttömyys,
ja tämä on näkynyt hyvin raskaana tekijänä myös
maahanmuuttajien kotoutumisessa Pääkaupunkiseudulle
ja Helsingissä.
Kuten selonteossa on todettu ja myös ministeri totesi
puheenvuorossaan, kotoutumislain toimeenpano on keskeneräinen
ja hyvin merkittävä syy on ollut resurssien vähäisyys.
Resurssien puutteesta johtuen aikuisten maahanmuuttajien opetusta
ei ole voitu toteuttaa tavoitteita vastaavasti. Liian monen maahanmuuttajan
kielitaito on jäänyt puutteelliseksi. Kun kielikoulutusta
ja ammattiin johtavaa koulutusta ei ole järjestetty riittävästi,
työllistymistäkään ei ole tapahtunut, kuten
täällä on todettu moneen kertaan.
Kotouttamistoimenpiteiden hallinnoinnissa on vielä epäselvyyksiä linjausten
ja resurssien osalta työ- ja opetusministeriön
kesken ja myös paikallisella tasolla valtion ja kuntien
kesken. On myös myönnettävä se,
että kuntien omissa hallinnoissa yhteistyö eri
sektoreiden välillä ei ole ollut riittävän
hyvää. Kotoutumisen edellytykseksi on myös
hyvällä tavalla todettu se, että maahanmuuttajan
tulee itse olla aktiivinen ja hankkia tietoja, joilla hän
voi omaa elämäänsä uudessa kotimaassaan
rakentaa.
Mielestäni on hyvä, että keskustelussa
on noussut esille viranomaisten ja päättäjien
vastuu puuttua havaittuun rasismiin ja syrjintään.
On myös hyvä muistaa, että maahanmuuttajat
ja etniset vähemmistöt eivät muodosta
homogeenista väestönosaa yhteiskunnassamme, vaan
rasismia ja etnistä syrjintää esiintyy
myös vähemmistöryhmien välillä.
Tämä on oma ongelmakenttänsä.
Arvoisa puhemies! Selonteko ja keskustelu osoittavat sen, että laissa
ja sen toimeenpanossa painottuu pääosin työvoimapoliittinen
näkökulma. Se ei sinänsä ole
huono asia, mutta elämänalueet ovat muilta osin
jääneet sivuosaan.
Kokemusten perusteella Helsingistä voidaan hiukan ehkä suoraviivaisesti
todeta, että sosiaalityön näkökulmasta
laki toteutuu hyvin, kun maahanmuuttaja on nuorehko mies, jolla
on jonkinlainen koulutus kotimaassaan. Hän selviytyy kieliopinnoista
sujuvasti ja pääsee työharjoitteluun ja
koulutukseen ja työllistyy kolmen vuoden aikana. Työvoimapoliittiset
tukitoimet toimivat näissä tapauksissa ja yksilökohtaiset
suunnitelmatkin toteutuvat.
Kuntien sosiaalitoimi kohtaa kuitenkin myös muita ryhmiä ja
ihmisiä, joiden kotoutuminen ei etene lain ihanteiden mukaan.
Kotiäidit, vähän koulutusta saaneet,
työelämään vajaakuntoisiksi määritellyt,
iäkkäät ja traumatisoituneet eivät
saa läheskään riittävästi
kotoutumista tukevaa koulutusta ja muita aktiviteetteja. Vaikeasti
työelämään sijoittuvat ja työelämän
ulkopuolelle jäävät ryhmät ovat
jääneet lähes kokonaan kuntien tukitoimien
varaan.
Täällä on moneen kertaan nostettu
esille hyvällä tavalla naisten asema, maahanmuuttajanaisten
edellytykset ja pienten lasten äitien edellytykset saada
yhteiskunnastamme tietoa, kielikoulutusta ja ammattiin opiskelua.
Mielestäni tähän erityisryhmään
tulisi myös nostaa ne vammaiset maahanmuuttajat, joita
Suomeen on kiitettävästi, kuten ed. Kokkonenkin
täällä totesi, otettu vastaan. Heidän
kotoutumisensa pitäisi olla kämmenellä ja
räätälöity, koska heiltä edellytetään
kuntoutumista, hoitoja ja vielä muita kansalaistaitojen
kehittymistä.
Arvoisa puhemies! Haluan vielä ottaa esille tämän
projektityön, johon ministeri positiivisessa mielessä viittasi.
Minä kuitenkin näen huolen siinä, että maahanmuuttajien
ja nimenomaan erityisryhmien kotoutuminen toteutuu projektien varassa.
Silloin pirstoutuu se kokonaisuus ja helposti saadaan tyydytystä siitä,
että joku asia aina tulee tällä kertaa
hoidettua, mutta se kokonaisuus hämärtyy ja vastuu
pitkäjänteisesti niistä ihmisistä,
jotka ovat projektityön kohteena. Projekteissa on kuitenkin
yksi hyvä puoli, ja se on se, että siinä opitaan
uusia työmalleja.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies
Mikkola.
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Hyvin lyhyesti.
EU-maiden sisältä Suomeen tulevat eivät
tarvitse työlupaa, eli työlupa myönnetään
vain niille, jotka tulevat EU:n ulkopuolelta. Voisi sanoa, että se
kulkee koko lailla käsi kädessä sen mukaan,
millä aloilla meillä on kapeikkoja. Jos katsotaan
suurimpia ammattiryhmiä, joihin työlupia on myönnetty,
niin sieltä löytyy hitsaajia ja kaasuleikkaajia
vuositasolla reilut 500 kappaletta. Sen lisäksi on elektroniikka-,
tietotekniikkainsinöörejä ja teknikoita,
joita tulee hyvin monista maista, ja silloin puhutaan yli 600 henkilöstä. Mutta
sitten on sellainen kuriositeetti kuin vaikkapa urheilijat ja urheiluvalmentajat,
joita on 250 henkilöä ja jotka ovat täällä kärkikastissa
myöskin, koska ammattiryhmittäin määrät
ovat aika pieniä. Mutta työlupaa ei myönnetä,
jos Suomessa on työvoimaa tosiasiallisesti tarjolla.
Nämä ristiriitatilanteet syntyvät
siitä, että työnantaja määrittelee
osaamistarpeet siten, että työntekijät
kokevat, että työvoimaa on tarjolla, mutta työvoimatoimisto
ei pysty osoittamaan työnantajalle ketään
hänen tarpeitansa vastaavaa henkilöä.
Mutta jos työvoimaa on saatavilla, silloin työlupaa
ei meidän nykylainsäädäntömme mukaan
tule myöntää. Kyse on siitä,
onko työvoimaa tosiasiallisesti vai onko meillä sillä nimikkeellä olevia
työttömiä tilastoissamme. (Puhemies koputtaa)
Nämä ovat kaksi eri asiaa.
Projektirahoitus näissä maahanmuuttajakysymyksissä on
kyllä tarkoitettu lisäresurssiksi, ja se peruskotouttamiskoulutus
tehdään näiden normaalien käytäntöjen
kautta.
Mirja Ryynänen /kesk:
Arvoisa puhemies! Keskustelu täällä on
osoittanut, että selonteko kotouttamislaista on todella
tärkeä ja hyvin ajankohtainen. Vaikka me emme
olekaan laittoman tai laillisen maahanmuuton suhteen ollenkaan samassa
tilanteessa kuin ne Euroopan maat, joissa poliittisten ääriliikkeitten
nousun käyttövoimana on ollut myös ulkomaalaisvastaisuus,
niin kyllä tämä syntynyt liikehdintä ja
siitä kertovat asenteet on otettava vakavana varoitusmerkkinä.
Reilun kahden viikon päästä Sevillassa
EU:n huippukokouksessa asialistan kärkeen nousee EU:n maahanmuutto-,
turvapaikka- ja rajavalvontapolitiikka.
Uhkakuvien lietsomisen sijaan tarvitaan varmasti hyvin selkeitä yhteisiä pelisääntöjä
laittomuuksien
estämiseksi, mutta ennen kaikkea tarvitaan ihmisoikeuksien
kunnioittamista. Sitä tarvitaan myös käytännössä,
ei vain julistustasolla, ja tämä koskee yhtä lailla
nykyisiä jäsenmaita kuin hakijamaitakin.
Suomen ensimmäinen vähemmistövaltuutettu Mikko
Puumalainen vaati aivan oikein Helsingin Sanomien äskeisessä haastattelussaan
EU:n perusoikeuskirjassa vähemmistöjen oikeuksien vahvistamista.
Oleellista on oikeus kehittää omaa kieltään
ja kulttuuriaan. Tämä oikeus on jokaisella, myös
jokaisella ryhmällä, oltava sekä omassa
maassaan että maahanmuuttajana. Ongelmien ja uhkakuvien
parasta ennaltaehkäisyä on tehokas koulutus- ja
kulttuuripoliittinen tuki maahanmuuttajille. Sen laiminlyönti
johtaa hyvin helposti syrjäytymiskierteeseen ja näitten
uhkakuvien toteutumiseen. Hyvällä yksilöllisellä asiakaslähtöisellä kotouttamispolitiikalla
voidaan tehdä todella paljon.
Haluaisin tässä yhteydessä korostaa
yhtä asiaa, joka selonteosta puuttuu, nimittäin
kirjastojen merkitystä maahanmuuttajien kulttuuripalveluna.
Monelle maahanmuuttajallehan kirjastot ovat todellinen henkireikä,
voi sanoa, että ne ovat portti omaan kulttuuriin. Mutta
ne antavat myös peilin uuden kotimaan kulttuuriin, ja ne
ovat sellaisenaan kaikkein kattavinta ja kustannustehokkainta kulttuuripalvelua
maahanmuuttajille, jos niille todella annetaan sitten resurssit
tähän toimintaan. Tässä tarvitaan
lisää voimavaroja, koska tämä on
kasvava tarve. Tarvitaan lisää henkilöstöresursseja,
on luotava hyvät integroidut verkkopalvelut maahanmuuttajien
tarpeisiin ja asiakaspalvelua voidaan monella tavalla kehittää.
Tästä on rohkaisevia esimerkkejä kirjastojen järjestämistä monikulttuurisuuspäivistä
ja
siitä, miten kirjasto voi olla hyvä, kokoava kohtauspaikka,
kulttuurikeskus. Jotta se kunnolla toimisi, tarvitaan selkeä,
kunnolla resursoitu toiminta-alue, monikulttuurisen kirjaston palvelut,
joka sitten ei ole vain yhden ylikuormitetun henkilön homma,
vaan todella selkeä tavoitteellinen osa kirjastopalvelua.
Opetusministeriön erityisrahoituksella toimiva MultiCultural
Library on tietysti hyvä alku ja tuki tässä.
Kotouttamisen ongelmakohdat ja kehittämistarpeet kannattaa
nyt käydä perusteellisesti läpi ja toteuttaa
tarvittavat uudistukset ja jatkaa sitten tehokasta seurantaa siltä pohjalta.
Varhainen puuttuminen epäkohtiin säästää varmasti
kustannuksia ja vahvistaa onnistumisen edellytyksiä, eli
heti kotouttamisen alussa juuri yksilöllinen ja paneutuva
asiakaspalvelu auttaa kohdentamaan voimavarat tehokkaasti. On kuitenkin
selvää, niin kuin täällä moneen
kertaan on todettu, että lisää resursseja
tarvitaan erityisesti kielen opetuksen parantamiseen. Tarpeellisen
kielitaidon puute on ylivoimaisesti suurin työllistymisen
este, ja siinä on silloin kohtalokkaan syrjäytymiskierteen
alkusyy. Kielikoulutusta pitäisi pystyä tarjoamaan
heti ensimmäisenä kotouttamisvuotena ilman odotusaikoja
ja myöskin tarpeeksi pitkä jakso, 8—9
kuukautta, että tuo perustarve olisi katettu.
Koulutuksen kohdalla näkyy myös ongelmana
se, että vastuu kysymyksistä ei ole tarpeeksi selkeästi
sovittu opetus- ja työministeriön kesken, ja sitten
kunnissa käytäntö ja asioitten hoito vaihtelevat
kovin suuresti. On ymmärrettävää, että työhallinto
painottaa ammattiopintoja, mutta silloin on välttämätöntä taas,
että muu taho kantaa vastuun kieli- ja yleissivistävistä opinnoista,
ja siihen sitten kunnilla on oltava resurssit. Systemaattisen kielen
perusopetuksen lisäksi, totta kai, kieltä voi
opiskella ja pitää opiskella lisää,
esimerkiksi työharjoitteluvaiheessa, ja tällainen
opiskelu on varmasti hyvin motivoivaa ja voi johtaa parhaimmillaan
myöskin pysyvään työpaikkaan.
Työpaikka sitten luo luontevan yhteisön, jonka
kautta todellinen kotoutuminen voi onnistua edellyttäen,
että myös asenneilmapiiri on avoin ja suvaitseva.
Vaikeinta kotoutuminen varmasti on työyhteisöjen
ulkopuolelle jääville. Minäkin haluan
ottaa esille sen, mikä moneen kertaan täällä on
todettu, eli maahanmuuttajanaisten aseman, joka usein on kaksinverroin
vaikea. Eristäytymisen taakse voi kätkeytyä myöskin
väkivallan uhriksi joutuminen, ja niitä turvaverkkoja
ei aina ole saatavilla. Naisten ja tyttöjen yksilöllisten
ihmisoikeuksien loukkaamista ei saa sallia, ei edes minkään
(Puhemies koputtaa) kulttuurisen erilaisuuden suojassa. Haluaisin
korostaa koko lähiyhteisön, meidän kaikkien,
vastuuta suvaitsevan ilmapiirin luomisessa ja sitä kautta
kotouttamisen edistämisessä.
Tarja Kautto /sd:
Arvoisa puhemies! Ihmisten liikkuessa ja muuttaessa yhä enemmän
maasta toiseen maahanmuuttajien, pakolaisten ja muiden väestöryhmien
integroimisesta yhteiskuntaan on tullut tärkeä demokratiakysymys.
Ajankohtana, jolloin poliittisen äärioikeiston
nousu Euroopassa huolestuttaa monia, on kiinnitettävä erityistä huomiota
siihen, etteivät pelot ja epäluulot maahanmuuttajia
kohtaan riistäydy käsistä ja tule osaksi
yhteiskuntajärjestelmää. Pohjoismaisten
hyvinvointivaltioiden haaste on estää elintasoerojen
syventyminen ja uusien heikossa asemassa olevien yhteiskuntaluokkien
syntyminen.
Suomen yhteiskunnan lähtökohtia ovat tasa-arvoisuus
ja oikeusvaltioperiaate. Näiden arvojen pohjalta Suomen
on pohdittava myös maahanmuuttopolitiikkaansa. Meidän
on oltava valmiita hyväksymään erilaisuutta,
samoin kuin Suomeen saapuvien siirtolaisten tulee kunnioittaa Euroopan
yhteisiä arvoja eli ihmisoikeuksia, demokratiaa, sukupuolten
tasa-arvoa ja monimuotoisuutta. Sen sijaan, että sulkisimme
rajamme, on meidän oltava mukana kehityksessä.
Suomi osallistuu Euroopan unionin tasolla maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan
luomiseen, joka on myös tulevan Sevillan huippukokouksen
pääteema. Huippukokous käsittelee myös
EU:n ulkorajojen valvonnan tehostamista ja yhteistyötä unionin
ulkopuolisten maiden kesken laittoman siirtolaisuuden estämiseksi.
Arvoisa puhemies! Suomen väestöstä oli
ulkomaalaisia viime vuoden lopussa vain 1,9 prosenttia. Se, miten
maahanmuuttopolitiikka Suomessa kehittyy, on kysymys, johon voimme
vaikuttaa kotouttamisella ja siihen liittyvillä toimenpiteillä.
Ensisijaisen tärkeää kuitenkin on, että ulkomaalaislain
kokonaisuudistus onnistuu selkeyttämään
ja tehostamaan lainsäädäntöä. Oleskelulupahakemusten
käsittely kestää liian kauan, varsinkin
Pääkaupunkiseudulla, ja pallottelu eri viranomaisten
kesken on Suomeen saapuneille ulkomaalaisille vähintäänkin
turhauttavaa. Julkisia palveluita käyttävää asiakasta,
oli hän suomalainen tai ulkomaalainen, tulisi kohdella
samanvertaisesti ja näitä palveluita olisi tehostettava,
jotta asiakas saa tietää oikeutensa ja myös
vastuunsa.
Kotoutumislailla ei ole käytännön
merkitystä, mikäli se jää vain
hyväksi aikeeksi. Esimerkiksi oleskelulupapäätöstä odotellessa
ulkomaalaiset kokevat tulevaisuutensa epävarmaksi, ja se
voi estää muuta toimintaa kotoutumisen edistämiseksi.
Myös työmarkkinatukilain odotusajat ja mahdolliset
karenssit voivat johtaa kotoutumistoimenpiteiden viivästymiseen.
Tarvitaan monien eri viranomaistahojen palvelujen yhteensovittamista
ulkomaalaisasioiden käsittelyn nopeuttamiseksi.
Arvoisa puhemies! Kotouttamislaissa on säädetty
keinoja, kuten paikallistason kunnallinen kotouttamisohjelma, joiden
avulla Suomessa pysyvästi asuvat ulkomaalaiset voivat saavuttaa suomalaisessa
yhteiskunnassa tarvittavia tietoja ja taitoja taloudellisen tuen
turvaamina. Kotouttamissuunnitelmien tarkoitus ei selonteon mukaan
ole kuitenkaan selvinnyt kaikille maahanmuuttajille, kuten se ei
myöskään ole selvinnyt kaikille viranomaisille.
Täytäntöönpanossa on huomattavia
puutteita, ja monissa kunnissa toimintakäytäntöjen
kehitys on vielä kesken. Kotouttamisprosessin seuranta
puuttuu tai on vaillinaista. Kotouttamislaki ei käytännössä toimi
ilman täytäntöönpanoon ohjattuja
voimavaroja. Myös ulkomaalaisväestön
epätasaisen jakautumisen vuoksi maan eri alueiden välillä on
suuria eroja lain toimeenpanossa.
Tärkeä osa kotouttamista on kielikoulutus. Varsinkin
Pääkaupunkiseudulla jonot kielikursseille kestävät
useita kuukausia eivätkä kaikki halukkaat edes
mahdu mukaan. Suomen tai ruotsin kielen taito on usein ehdoton edellytys
työelämässä, joten myös
suoraan työelämään päässeiden
ulkomaalaisten tulisi saada mahdollisuus osallistua vastaavaan kielikoulutukseen.
Suomeen työskentelemään tulevien määrän
ennustetaan kasvavan huomattavasti nykyisestä jo väestön
ikääntymisen vuoksi, joten kielikoulutuksen tarve
tulee lisääntymään.
Ulkomaalaiset erilaisine kulttuuri- ja kielitaustoineen kaipaavat
eritoten suvaitsevaa asenneilmapiiriä ja sosiaalista tukea.
Kotoutuminen on yksilöllistä kehitystä,
mutta maahanmuuttajat tarvitsevat myös valtion aktiivisia
tukitoimia. Jotta vuonna 99 voimaan astuneen kotouttamislain tavoite
edistää maahanmuuttajien tasa-arvoa ja valinnanvapautta
toteutuisi, ei pelkkä passiivinen hyväksyminen
riitä. Integroituminen yhteiskuntaan voi syntyä vain
vuorovaikutuksessa kantaväestön kanssa.
Arvoisa puhemies! Maahanmuuttopolitiikasta puhuttaessa on mentävä käytännön
tasolle. Päätökset ja toimenpiteet ulkomaalaisväestön kotouttamiseksi
eivät koske vain yhtä ihmistä vaan yleensä koko
maahanmuuttajaperhettä, naisia, lapsia ja nuoria. Seuraukset
kotouttamisesta ovat siten kauaskantoiset. Suomen on kyettävä vastaanottamaan
nämä haasteet ja panostamaan erityisesti koulutukseen,
jotta Suomessa asuvat ulkomaalaiset saisivat realistisia mahdollisuuksia
työllistyä resurssejaan ja ammattitaitoaan vastaaviin
työtehtäviin. Lisäksi maahanmuuttajaäitien
kotouttamiseen olisi paneuduttava, sillä heidän
asemansa tulevan sukupolven kasvatuksessa on koko perheen hyvinvoinnin
kannalta tärkeä.
Arvoisa puhemies! Lopuksi haluaisin sanoa, että jos
ulkomaalaislain käsittelyajankohtaa vielä mietitään,
mietittäisiin myös sitä, minkälaisen kuvan
antaa se, jos eduskunnan toivomuksesta käsittely nyt siirretään.
Annammeko silloin luovutusvoiton?
Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esitys maahanmuuttajien
kotouttamisesta, minkä käytännössä suomentaisin "maahanmuuttajien
kotiuttamisesta", on mielestäni perusteellinen ja selväpiirteinen.
Mutta täytyy sanoa, että käyty keskustelu,
mitä täällä tänään
on syntynyt ja toteutunut tähän kotiuttamiseen
liittyen, on ollut vaisu, sanoisin, että suorastaan hiljainen.
Siltä osin olisin olettanut ja uskonut, että tässä on
taistelua siitä, kuka saa puheenvuoron, mistä asiasta
puhutaan, ja myöskin ojennetaan puhujia siitä,
jos puhujat puhuvat pehmosia.
Herra puhemies! Olen tulkinnut tämän asian niin,
että tässä on syntynyt syvä yksimielisyys, enkä aio
näine omine pehmeine ajatuksineni tätä syvää yksimielisyyttä rikkoa
enkä häiritä, mutta jotakin sanottavaa
ja korjattavaa tässä kuitenkin on tänään
syntynyt ja tullut.
Ryhmäpuheenvuorojen aikana käytiin jo keskustelua
siitä, voidaanko koulujen päättymisen yhteydessä,
päiväkotien päättymiskevätjuhlissa esittää Suvivirttä vai
ei uskonnollisiin syihin vedoten, ja se antoi mielestäni
aiheen myöskin ryhtyä pohtimaan semmoista ajattelua,
elämmekö Suomessa, tunnemmeko suomalaisuutta ja
onko meillä itsetunto riittävän korkealla.
Tähän nähden keskustelu on ollut rakentavaa,
mutta varmaan ulkoapäin katsoen se on ollut myöskin
sen tyyppistä, että ehkä joku ajattelee,
että suomalaisilla eivät nämä asiat
ole riittävän vahvat ja korkeat.
Tässä tulee mieleen se, että maassa
eletään maan tavalla ja maan tavalla eläen.
Jos kuka tahansa suomalainen lähtee täältä johonkin
sellaiseen maahan, missä maan tapa edellyttää jotain muuta,
olipa meitä nyt sitten kymmenen tai useampi kymmenen siellä,
ei siellä keskustella sellaisesta asiasta, että maan
opetukseen ja sivistykseen liittyvää tapaa ja
kansallista perinnettä käytäisiin muuttamaan
ja korjaamaan. Tältä osin katson, että tämä suomalainen
elämäntapa vaatii jonkin näköistä itsetunnon
kohotusta ja parannusta. Toivottavasti tämäkin
keskustelu tuo siihen jotain lisähedelmää,
niin että näillä asioilla emme menettäisi
tätä vahvaa itsetuntoa, mikä Suomessa
aina muuten on ollut olemassa.
Mitä liittyy sitten kotiutumiseen ulkomaalaisten osalta
Suomeen tullen, niin kun selonteossa todetaan, että vajaat
100 000 ulkomaalaista on täällä olemassa
ja he edustavat vajaata 2:ta prosenttia väestöstä,
niin ehkä, kun katsotaan Helsingin ulkopuolelta tätä asiaa,
syntyy valtaväestön keskuudessa sellainen näkemys,
minkä takia nämä maahanmuuttajat pitää nimenomaan
asuttaa tänne Helsingin ruuhkaan, minkä takia
heidän pitää taistella niistä asunnoista,
joista muutenkin on täällä pula olemassa,
kun toisaalta valtakunnassa on tavattoman paljon vuokra-asuntoja
tyhjinä, niin että niissä ei ole asukkaita.
Niitä taloja jopa joudutaan purkamaan sen takia, että asukkaita
ei löydy eikä tule. Tähän nähden
tämmöinen rahvas ajattelutapa lähtee
siitä, että miksi ei asuteta sellaista väestöä,
joka ei suoraan aktiivityössä käy, myöskin
niille paikoille, missä asuntoja on muuten tyhjänä.
Tätä asiaa miettiessäni olen kyllä kuullut
monta selvitystä, mitkä ovat olleet hyviä ja
ymmärrettäviä, siitä että tämä eristäytyminen
ja eriytyminen kansasta on sillä lailla vierasta ja vaikeata,
että mitä kauempana se on täältä tiheästi
asutusta kulttuurista, niin kuin Helsingistä tai yleensä suurista
kaupungeista, sen vaikeampaa kotiutuminen paikkakunnalle on olemassa.
Mutta kyllä näkisin niin, että tällaisiakin
asioita pitäisi pohtia ja asumiseen liittyviä asioita
muutenkin, pitääkö tämän
sosiaalisen asumisperusteen toteutua täällä Ruuhka-Suomessa
vai voitaisiinko siinä käyttää myöskin
sitä tilaa, mitä tyhjänä on
jo jossain olemassa.
Suomalainen on köyhä. Suomessa on paljon köyhiä asukkaita
ja kansalaisia, jotka taistelevat todella toimeentulonsa kanssa.
Heidän asemastaan ei oikeastaan juurikaan kanneta kovin
paljon huolta verrattuna tähän vajaaseen 100 000
ulkomaalaiseen, joiden asemasta eduskunnassa ainakin tänään
suurin piirtein jokainen puhuja ja läsnäolija
on sitä mieltä, että heillä pitää olla
turvattu tulevaisuus, vahva elämä ja hyvä sopeutuminen
jne. Mutta näitä asioita pitäisi tarkastella myöskin
sillä näköalalla, onko perussuomalaisen,
joka on syntynyt tänne, työnsä tehnyt,
opiskellut ja elänyt, asioitten eteen kaikki tehty ja hoidettu
kuntoon.
Tähän nähden tuntuu siltä,
että yhteiskunnan tarjoama elämä, mitä tämä vierasperäinen
kansalainen saa tänne tullessaan, olkoon tulosyy sitten ollut
se, että oman maan olosuhteet ovat olleet sen tyyppiset,
että sieltä on ollut pakko lähteä,
tai sitten sillä lailla, että hän on
lähtenyt hakemaan parempaa leipää ja
parempaa elämää kotiutuakseen tänne
Suomeen, suomalaiseen yhteiskuntaan, kun yhteiskunta tarjoaa niin
asunnon, perustoimeentulon, kielen opetuksen kuin kaikki muutkin,
nämä asiat suhteutettuina antavat aihetta kysyä,
käsiteltäisiinkö meitä suomalaisia
samalla lailla, jos me lähtisimme täältä jonnekin muualle
hakemaan parempaa leipää. Tuskin. Olisin sitä mieltä,
että meidän suomalaisten tulisi sitten omatoimisesti
hankkia sen paikkakunnan kulttuurin oppi ja sivistys ja vielä maksaa
siitä, että me pääsisimme samoille
oksille.
Tähän nähden siitä näköalasta,
kun täällä joku edustaja puhui, että Suomessa
on totuttu tummaan ihoon, toteaisin, että kolmen vuoden
aikana, minkä olen täällä kansanedustajana
saanut Helsingissä toimia, kyllä oma näkökulmani
ja silmänalani on tottunut erinomaisen hyvin siihen, että monta
tummaihoista kansalaista tulee päivittäin vastaan.
Tänäkin aamuna Kauppatorilla käydessäni
ja seuratessani helsinkiläiselämää totesin
siinä, että enemmän siellä voi
olla tummaihoisperustaista kulkijaa kuin aitoja suomalaisia. Mutta
ilokseni totesin siinä kahvilateltan laidalla kahvia nauttiessani,
että heistä erittäin moni puhui suomea
ja puhui selvää ja kirkasta suomea, niin että ellen
sitäkään olisi kuullut, olisin epäillyt,
että kaikki nämä vierasta syntyperää olevat
kansalaiset eivät edes suomea hallitse. Tämänkinpäiväinen
kokemus todistaa sen, että heillä ei ole ollut
varmaan mitään ongelmaa kotiutumisessa tänne,
koska oletan niin, että he ovat kuitenkin syntyneet vieraalla
maaperällä, ainakin näin voisi päältä päin
päätellä.
Herra puhemies! Kun puhutaan, paljonko tarvitsemme työvoimaa
ja kuinka tämä työvoima on tänne
saatavissa, kyllä toivoisin, että viranomaisjärjestelmä näkisi
myönteisempänä sen asian, että silloin,
kun yrittäjä tarvitsee sellaista työvoimaa,
mitä Suomessa ei vapaaehtoisesti ole tarjolla olemassa,
myönnettäisiin työlupia vähän
helpommin ja selväpiirteisemmin ja nopeammin, niin että tämä kotimainen
yrittäjä voisi täällä pärjätä paremmin.
Hänelle ei liene suurta väliä sillä, mistä tämä työntekijä tulee,
kun hän tekee vain samaa työtä periaatteessa
samoilla ehdoilla kuin suomalainenkin, tekee ahkerasti ja uutterasti.
Siinä lienevät nämä näköalat
ehkä parhaiten olemassa. Luulen niin, että sellainen
kansalainen tänne tullessaan kotiutuu myöskin
tähän kulttuuriin parhaiten ja helpommin kuin
oikeastaan kukaan muu.
Tässä asiassa näen niin, että tämä suomalainen
suvaitsevaisuus erityisesti siinä, että tullaan töihin
tänne, hyväksyy tämän asian,
näkee hyvänä ja terveenä. Näin
ainakin itse koen. Koen, että jos yrittäjänä tarvitsen
työvoimaa, ei minulle ole mikään kynnyskysymys
se, että sen tarvitsee olla Suomessa syntynyt. Alkuperämaa
voi olla aivan hyvin vanhan Neuvostoliiton alueella, voi olla Keski-Euroopassa
ja voi olla vielä selvästi etelämmässäkin.
Tältä osin luulen, että kansalaisten asenteet
ovat vähän harhautuneet, eivät ole oikeassa
näköalassa olemassa, suvaitsevaisuutta kyllä löytyy.
Herra puhemies! Tähän asiaan toteaisin, jottei keskustelussa
jäisi väärää kuvaa
ja käsitystä asiasta, että kun me puhumme
siitä, riittääkö työvoima
tällä vuosituhannella pidemmälle mennen
ja suomalaista kilpailukykyä ylläpitämään,
yksi näkemys, mitä en tässäkään
asiassa halua missään muodossa unohtaa enkä väheksyä,
on se, että suomalaisen perheen asemaa, suomalaisen perheen
hyvinvointia ja suomalaisen perheen uskoa tulevaisuuteen tulee tässä rinnan
niin vahvistaa, että Suomessa syntyvyys säilyy
ja että meillä löytyy kotoperäistä väkeä,
mikä kotiutuu tänne jo omien vaistojensa perässä synnyinmaassa
syntyessään.
Näin uskon, että tämä selonteko
ei ole turha eikä tämä keskustelu ole
ollut turhaa. Mutta oma suomalaisuus ja suomalainen työhalu
pitää myöskin pitää tässä yhtenä tärkeänä tekijänä,
kun puhutaan siitä, kuinka hoidamme tätä yhteiskuntaa
pitkälti 2000-luvulla eteenpäin.
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Ulkomaalaisväestön sijoittumisesta:
Silloin kun ihmiset tulevat työperäisesti,
he luonnollisesti sijoittuvat sille paikkakunnalle, jolla on työpaikka,
johon he työlupaa hakevat. Tällaista sijoittumista
me emme pysty ohjaamaan, vaan se tapahtuu työpaikkojen
synnyn perusteella. Sen sijaan humanitäärisin
syin tulevat pakolaistaustaiset henkilöt sijoitetaan eri
paikkakunnille. Tässä prosessi tapahtuu siten,
että valtio neuvottelee pakolaisia vastaanottavan halukkaan
kunnan kanssa.
Hiukan tilastotietoja siitä, miksi kehitys on niin
suuriin kaupunkeihin ja Pääkaupunkiseudulle painottunutta:
Etelä-Pohjanmaalla 1 kunta vastaanottaa pakolaisia, Kainuussa
2 kuntaa, Lapissa 3 kuntaa, Pohjois-Karjalassa 9 kuntaa, Pohjois-Pohjanmaalla
8 kuntaa, Pohjois-Savossa 5 kuntaa, Satakunnassa 3 kuntaa. Se, että näitä kuntia
tietyillä alueilla on huomattavasti vähemmän,
aiheuttaa sen, että niille alueille sijoitetaan pakolaisia
vähemmän. Totta kai olisi järkevämpää sijoittaa
ihmisiä sinne, missä asuntoja on jo valmiina ja
missä ruuhkautumista ei ole tapahtunut. Mutta toisaalta
on luonnollista, että ne kunnat vastaanottavat enemmän,
joissa on myös potentiaalisia työpaikkoja enemmän,
koska siellä integroitumisprosessi on helpompaa sen vuoksi, että yksi
perusintegraation elementti on helpommin saavutettavissa elikkä työpaikka.
Jos taas verrataan suhteessa, Uudellamaalla 22 kuntaa ottaa vastaan
pakolaisia, Varsinais-Suomessa 12, Kaakkois-Suomessa 12, Hämeessä 15,
Pohjanmaalla 15, Etelä-Savossa 12. Jo nämä lukumääräiset
erot ovat aika suuria. Toki sieltä löytyy sisältä eroja
sen suhteen, minkä kokoisista kaupungeista ja minkä kokoisista
kiintiöistä on kyse.
Sitten työlupapolitiikasta: En allekirjoittaisi sitä väitettä,
että työlupaa nyky-Suomessa on hyvin vaikea saada,
koska jos katsotaan puolen vuoden ajanjaksolla viime vuonna suunnilleen puolesta
vuodesta vuoden loppuun, on tilastoitu työlupahakemuksia
hiukan päälle 10 000 hakemusta, joissa
on haettu työlupaa, ja 400 on saanut kielteisen päätöksen,
kaikki muut työluvat on hyväksytty.
Reijo Kallio /sd:
Herra puhemies! Mielestäni lähtökohtana
tulee olla, että tasapainoinen maahanmuuttopolitiikka perustuu
ulkomaalaisten oikeusturvan ja ihmisoikeuksien kunnioittamiselle
sekä maahanmuuttajien omalle vastuulle elämäntilanteestaan.
Näinhän me pyrimme Suomessa toimimaan.
Kulttuurinen monimuotoisuus on Suomessa lisääntynyt
erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtuneen maahanmuuton
vilkastumisen myötä. Kuitenkin ulkomaalaisten
osuus Suomessa on edelleen hyvin alhainen, kuten täällä on
tänään jo useaan otteeseen todettu. Vaikka suomalaiset
suhtautuvat kansainvälistymiseen myönteisesti
ja liikkuvat sujuvasti ulkomailla lomailun, opiskelun ja työn
merkeissä, oman kotimaamme orastava kansainvälistyminen
on nostanut pintaan myös ennakkoluuloja, tietämättömyyttä ja
pahimmillaan rasismia.
Eri kulttuureista tulevien tavat ja perinteet, uskonnolliset
ajatukset taikka käsitykset oikeasta ja väärästä saattavatkin
olla hyvin erilaisia kuin meillä suomalaisilla. Niinpä maahanmuuttajat helposti
joutuvatkin kotoisten ongelmiemme syntipukeiksi, vaikkeivät
meidän suomalaisten olot parane siitä, että kohtelemme
vierasmaalaisia kaltoin.
Meidän kaikkien etu onkin varmistaa maahanmuuttajien
integroituminen, kotoutuminen maahamme, ja heidän osaamisensa
saaminen yhteiskuntamme käyttöön. Tämä uskoakseni
onnistuu parhaiten, kun jokainen suhtautuu asiallisesti ja suvaitsevasti
ulkomaalaisiin. On myös ymmärrettävä se,
että erilaiset etniset kulttuuriperinteet rikastuttavat
moninaisuudellaan yhteiskuntaamme.
Lipposen hallituksen lokakuussa 1997 hyväksymä maahanmuutto-
ja pakolaispoliittinen ohjelma oli ensimmäinen hallitustasolla
tehty maahanmuuttoon liittyvien kysymysten kokonaistarkastelu. Tätä seurasi
nyt arvioitavana oleva kotouttamislaki vuodelta 1999.
Kuten selonteossakin todetaan, johtopäätösten
tekeminen kotouttamislain vaikuttavuudesta ja toimivuudesta on vaikeaa,
koska laki on ollut voimassa vasta kolme vuotta. Joka tapauksessa kotouttamislaki
on osoittautunut hyväksi ja tarpeelliseksi. Sen mielestäni
hyvin ja perusteellisesti valmisteltu selontekokin selkeästi
tuo esiin. Selonteosta käy selkeästi ilmi myös
kotouttamiseen liittyvät keskeiset ongelmat: koulutuksen
ja tulkkauksen riittämättömyys.
Hyvänä asiana pidän sitä,
että meillä on käynnistymässä eri
hallinnonalojen yhteinen tutkimus maahanmuuttajien asemasta. Tutkimuksen tuoma
tieto antanee jatkossa hyvää pohjaa kotouttamisen
kehittämistoimenpiteille.
Kotouttamislakia on kritisoitu siitä, että kuntien
ja työvoimahallinnon epämääräinen
vastuunjako estää lain toteutumisen käytännössä.
Eli tässäkin asiassa nousee esiin tämä herkkä kunta—valtio-suhde.
Epäkohta epäilemättä on, että kotouttamislain
hyvien tavoitteiden toteuttamiseksi ei ole esitetty riittäviä resursseja.
Käytännössä tämä näkyy
muun muassa siten, että lain edellyttämää kotouttamiskoulutusta
ei ole tarpeeksi. Tähän ministeri Filatovkin esittelypuheenvuorossaan
puuttui.
Aikuisten maahanmuuttajien koulutuksessa on entistä enemmän
painotettu ammattiin valmentavia opintoja. On nähty, että työnteko
on avain kotoutumiseen. Työtä tekevän
maahanmuuttajan ajatellaan voivan hyvin ja työssä syntyvien
sosiaalisten kontaktien helpottavan sopeutumista uuteen maahan.
Sinänsä tämä on loogista ajattelua.
Ongelmaksi vain on tullut se, että maahanmuuttajien kielikoulutus
ja yleissivistävät opinnot ovat jääneet
vähemmälle. Juuri tämä koulutus
ymmärtääkseni toimii huonohkosti.
Koulutuksen vastakkainasettelu ei loppunekaan ennen kuin maahanmuuttajakoulutuksen
järjestämisvastuista
ja rahoituksesta kyetään aikaansaamaan selkeät
pelisäännöt. Minun mielestäni
hyvä alku on ministerin täällä esittämä linjaus
siitä, että koulutusrahojen osalta palataan korvamerkintään.
Koulutuksella kaikkinensa tiedetään olevan huomattavia
välillisiä vaikutuksia maahanmuuttajiin ja heidän
lastensa psykososiaaliseen hyvinvointiin ja myöhempään
menestymiseen yhteiskunnassa. Työllistymisen asettaminen
maahanmuuttajakoulutuksen ainoaksi päämääräksi
ei välttämättä johda yhteiskunnan
kannalta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen pitkällä aikavälillä.
Sinänsä on todettava, että maahanmuuttajien työllistyminen
on parantunut. Siihen osaltaan lienee vaikuttanut koulutuksen painottaminen
ammatilliseen suuntaan, mutta kyllä siihen on vaikuttanut
myös työvoimapula erityisesti Pääkaupunkiseudulla
sekä työnantajien myönteisemmiksi muuttuneet
asenteet. Tätä jälkimmäistä pidän
tietysti erittäin ilahduttavana kehityksenä.
Arvoisa puhemies! Pidän hyvänä sitä,
että hallituksen linjauksissa oman kielen ja kulttuurin säilyttäminen
nähdään tärkeänä sekä maahanmuuttajien
itsensä että suomalaisen yhteiskunnan kannalta.
Leea Hiltunen /kd:
Arvoisa puhemies! Selonteko on ajankohtainen ja myös
sisällöltään erittäin
hyvä. Kiitos ministerille sekä selonteosta, puheenvuorosta
selontekoon liittyen että vastauksista, joita olemme tänään
saaneet.
Hyvin toteutettu maahanmuuttajien kotouttaminen kaikkine toimenpiteineen
ja palveluineen on parasta syrjäytymisen ehkäisyä ja
myös työttömyyden ehkäisyä ja
työllisyyden parantamista maahanmuuttajien kohdalla. Siksi
onkin erittäin ikävää, että niin
usein täällä on saatu todeta, että on
kysymys resurssien puutteesta. Nyt täytyy etsiä niitä keinoja,
joilla näitten ohjelmien toteuttaminen voidaan käytännössä todella
viedä läpi. Resursseja tarvitaan, ja resurssien
puute ei saa estää ohjelmien ja suunnitelmien
hyvää toteuttamista ja kotoutumisen onnistumista
koko valtakunnassa.
Maahanmuuttajien joukossa on toki yksilöitä, perheitä ja
ryhmiä, joiden on helppo kotoutua, helppo sopeutua yhteiskuntaamme
ja löytää työtä, mutta
joukossa on myös erityispalveluja ja erityistukea tarvitsevia.
Selonteossa on tämä asia nostettu esille. Muun
muassa kun puhutaan muiden palvelujen tarpeesta, niitten välttämättömyydestä maahanmuuttajien
kohdalla, täällä todetaan: "Pitkäaikaissairaiden
ja vammaisten maahanmuuttajien tilanteesta ei ole tehty erityistä selvitystä.
Näiden ryhmien erityiskysymykset kaipaavat huomiota, ja
tällaisen selvityksen tekeminen olisi aiheellista." Toivon,
että saadaan pikaisesti vastaus, miten näihin
kysymyksiin voidaan vastata.
Täällä todetaan myös: "Kattavaa
selvitystä pakolaisten ja muiden maahanmuuttajien ohjautumisesta
mielenterveyspalveluihin ei ole tehty." Olemme useassa yhteydessä kuulleet,
kuinka terveydenhuollon henkilöstö tuo esille
sitä, että ei perusterveydenhuollossa eikä erikoissairaanhoidossa
ole riittävästi valmiuksia maahanmuuttajien,
varsinkin kaukaisemmista kulttuureista tulleiden, mielenterveysongelmien
ja muiden erityisongelmien hoitoon. Silloin tarvitsisimme erityisesti
ammattitaitoista henkilöstöä, koulutusta henkilöstölle
ja ennen kaikkea myöskin tulkkauspalveluja ja
erikoistuneita tulkkeja.
Erityisesti on kysymys aikuisten vajaakuntoisten tukipalveluiden
ja mielenterveyspalveluiden saatavuudesta, niitten riittävyydestä ja
erityistarpeista. Me tiedämme, että pakolaisten
joukossa on myös fyysisesti tai psyykkisesti vammautuneita
ja myöskin dementoituneita, jotka todella tarvitsevat tuettua
asumista ja jatkuvaa apua monissa arkiaskareissa. Maahanmuuttajilla
on myös henkistä vajaakuntoisuutta, kehitysvammaa,
oppimisvaikeuksia ja monia muita erityisongelmia. On kysymys siitä,
miten nämä diagnostisoidaan. Usein on todettu,
että diagnoosit viivästyvät helposti,
ja nimenomaan näiden maahanmuuttajien kohdalla se, että tutkimus,
hoito ja diagnoosi viipyvät, saattaa aiheuttaa lisää ongelmia,
lisää vahinkoa, sekä yksilölle
että myöskin ympäröivälle
yhteisölle. Siinä mielessä tarvitaan
erityisesti valtion ja kuntien välistä vastuuta
ja eri hallinnonalojen yhteistyötä ja resurssien
etsimistä näihin tehtäviin.
Ajattelen näin, että kotouttamistukea tulisi
ohjata myös entistä enemmän tai ainakin
jonkin verran rinnasteisiin palveluiden tuottajiin ja erityisesti
erilaisille maahanmuuttajajärjestöille, sivistysjärjestöille,
vanhus- ja vammaisjärjestöille ja myöskin
lastensuojelujärjestöille, Martoille jne. Erityisesti
tulisi miettiä, millä lailla resursseja ja tukipalveluja
voitaisiin yhteistyössä toteuttaa eri tahojen
kanssa ja löytää erilaisia käytäntöjä ja
miten esimerkiksi yhteiskuntataitoja ja kotouttamista ja sopeuttamista
toteutetaan.
Erityisesti valtion tulisi huolehtia, niin kuin aikaisemmassa
puheenvuorossani totesin, tulkkipalvelujen saatavuudesta ja maahanmuuttajapalveluiden
riittävyydestä, niin että ne ovat tasapuolisesti
eri puolilla maatamme saatavissa. Se on parasta kotouttamista, ja
siten voidaan pitää huoli, että maahanmuuttajat
saavat tasavertaiset palvelut ja heidän hyvinvoinnistaan
huolehditaan oikeudenmukaisesti.
Rauha-Maria Mertjärvi /vihr:
Arvoisa puhemies! Täällä on tullut
jo monissa puheenvuoroissa esille selonteon ja kotouttamislain toimeenpanon
hyvät tavoitteet ja keskeiset ongelmat. Niihin on saatu
ministeriltä hyviä ja perusteellisia vastauksia.
Pariin asiaan haluaisin kuitenkin kiinnittää huomiota.
Yksi ongelmakohta, joka on moneenkin kertaan tullut esille,
on kielen opettaminen, joka ei ole onnistunut. Huonosta kielitaidosta
tai kielitaidon puuttumisesta kokonaan on tullut työllistymisen
este monen maahanmuuttajan kohdalla. Se on minusta keskeisin ongelma,
ja täällä on moneen kertaan todettu,
että siihen on saatu rahaa ja 9 miljoonaa euroa pitäisi
vielä saada 40 viikkotuntiin, joka on minimimäärä.
Jos itse ajattelee jonkin vieraan kielen oppimista, tiukkaa tekisi
se tuossa ajassa oppia.
Maahanmuuttajakoulutus on ollut riittämätöntä.
Sille varatut budjettimäärärahat ovat
mielestäni olleet liian pienet. Tietysti siinä ongelmana
on myös se, että työvoimapoliittisena
aikuiskoulutuksena järjestettävä kotouttamiskoulutus
kilpailee samoista määrärahoista muun
työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen kanssa.
Viime vuosina työhallinto on painottanut ammattiin
valmentavia kursseja ja toivonut, että kunnat ottaisivat
nykyistä suuremman vastuun kieli- ja yleissivistävistä opinnoista,
mutta tähänhän suurin osa kunnista ei
ole pystynyt. Järjestelmästä johtuva
ongelma on myös se, että työvoiman ulkopuolella
olevat maahanmuuttajat, kuten kotiäidit ja vanhukset, jotka
on moneen kertaan mainittu, jäävät vaille
kieliopintoja.
Mielestäni opetusministeriön asettaman työryhmän
ehdotus siitä, että vastuu maahanmuuttajakoulutuksesta
siirrettäisiin kokonaan työministeriöltä opetusministeriölle,
on kannatettava. Uskon, että tällä järjestelmämuutoksella
voitaisiin paremmin järjestää koulutusta
kohderyhmät paremmin ja kattavammin tavoittavalla tavalla.
Arvoisa puhemies! Maahanmuuttajanaisen asema nousi erittäin
selkeästi esiin Pohjoismaissa ruotsalaisen Fadimen kohtalon
myötä. Naisten integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan on
tärkeää paitsi naisten itsensä myös
koko perheen hyvinvoinnin kannalta. On olemassa sanonta, että "kun
koulutat naisen, koulutat kylän", ja jos nainen jää perheessä koulutetun
ja maan kieltä taitavan muun perheen ulkopuolelle, se aiheuttaa
varmasti naisten eristäytymistä ja sulkeutumista
perheyhteyteen.
Hyvin pienilläkin asioilla voidaan auttaa ainakin näiden
ulkomaalaisnaisten verkostojen syntymisessä. Esimerkiksi
kotikunnassani Järvenpäässä on
tästä keväästä lähtien
järjestetty viikoittain erillinen naisten uimavuoro kaupungin uimahallissa.
Näin pieneltä tuntuvan asian kautta on syntynyt
erinomaisen elävä ja hyvä verkosto näiden
eri kansallisuuksia edustavien naisten välille. Paitsi
että siinä muslimitytöt ja -naiset ovat
oppineet uimaan, on luotu verkosto, jonka perusteella on voitu esimerkiksi
tämän verkoston puitteissa opettaa ja auttaa toinen
toistaan esimerkiksi juuri kielen oppimisessa.
Erityinen ongelma-alue on työn vuoksi maahan saapuvan
vierastyövoiman asema. On huolestuttavaa, että he
jäävät ilman kotouttamissuunnitelmia.
Kyse on melko suuresta joukosta, jonka arvioidaan kasvavan lähivuosina
nopeasti. Tämän vuoden aikana oleskelu- ja työluvan
arvioidaan saavan lähes 30 000 ulkomaalaista. Käytäntöhän
on se, että päätöksen oleskelu-
ja työluvasta tekee työnhakijan lähtömaan
Suomen edustusto työvoimatoimiston lausunnon perusteella. Jo
Suomessa oleville ulkomaalaisille työluvan myöntää paikallispoliisi,
ja työluvat myönnetään työnantajakohtaisiksi.
Tämä systeemi on vienyt siihen, että meillä on harmaata
työvoimaa, vierastyövoimasta osa on laitonta.
Kaikilla ei ole voimassaolevia työlupia. Jopa on työlupia,
jotka ovat väärillä nimillä.
Valitettavasti myös työluvan saaneista osalle
ei makseta alan työehtosopimusten mukaista palkkaa eikä noudateta
muitakaan sopimusten ehtoja tai lainsäädäntöä.
Työnantajan kiinnijäämisen riski on pieni,
vaikkakin tämän päivän uutisissa kerrotaan,
että aikamoisen iso joukko tällä tavalla
tehtailevia ihmisiä on saatu kiinni, mutta periaatteessa
se riski on aika pieni, sillä viranomaisvalvonta on lähes
olematonta ja ay-liikkeen keinot rajalliset. Monet ulkomailta Suomeen
töihin tulleet eivät tunne suomalaista palkkatasoa
eivätkä tiedä oikeuksistaan, ja vaikka
tietäisivätkin, eivät uskalla vaatia
oikeuksiaan työluvan peruuntumisen ja työpaikan
menettämisen pelossa. Luulisi, että esimerkiksi
Suomeen töihin tuleville henkilöille voitaisiin
järjestää edes jonkin näköinen
informaatio siitä, minkälaisia oikeuksia heillä on.
Tällä tapaa toimivat työnantajat sitä eivät
välttämättä tee, mutta se voitaisiin
tehdä muiden viranomaisten taholta jonkin näköisenä informaatiopakettina,
joka työlupia seuraisi. Olisi tärkeää ja
myös suomalaisen työntekijän ja yhteiskunnan
edun mukaista, että vierastyövoiman asema turvattaisiin
valvonnalla ja lainsäädännöllä.
Lopuksi vielä yksi asia, arvoisa puhemies. Tässä selonteossahan
sanotaan, että turvapaikanhakijoita ei pyritä kotouttamaan,
koska he ovat maassa vain väliaikaisesti odottamassa turvapaikkahakemuspäätöstä.
Tämä odotusaika voi kuitenkin olla pitkä,
kun hakemusta käsitellään. Tällä tavalla
turvapaikanhakijatkin ovat eräällä tavalla
väliinputoajia. Siksi ainakin niiden tilojen, missä turvapaikanhakijat
joutuvat odottamaan ratkaisua, pitäisi olla kohtuulliset.
Nyt säilöönottoyksikölle on
ollut vaikeaa löytää tiloja. Asiaa ollaan
ainakin väliaikaisesti ratkaisemassa avaamalla säilöönottoyksikkö Katajanokan
vankilaan, mikä tuntuu kyllä uuden lain hengen
vastaiselta. Täytyy muistaa, että joukossa on
kidutuksen uhreja ja lapsia, joille vankilaympäristö on
varmasti hyvin ahdistava varsinkin, kun kyseessä on vankilakiinteistö,
jota on pidetty huonokuntoisuutensa ja karuutensa vuoksi soveltumattomana
suomalaisille vangeille. Nämä erilliset tilathan
tarvitaan, että me pääsemme oman lainsäädäntömme
ja kansainvälisten sopimusten vastaisesta tilanteesta,
jossa säilöönotettuja ulkomaalaisia pidetään
tällä hetkellä poliisivankiloissa ja
rangaistuslaitoksissa.
Nyt kun ministeri on ansiokkaasti jaksanut istua täällä koko
ajan, niin olisi kovin mukava kuulla ministeri Filatovin arvio siitä,
miten esimerkiksi tämä säilöönottoyksikköasia
tällä hetkellä jaksaa.
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Tästä työlupakysymyksestä ja
siitä, maksetaanko ihmisille se palkka, joka heille työehtojen
mukaan kuuluu, ja saavatko he samat oikeudet, totean, että siinä vaiheessa,
kun työlupa myönnetään, työnantaja
sitoutuu siihen, että hän noudattaa suomalaisia
lakeja ja suomalaista työehtosopimusjärjestelmää,
mutta ongelma on jälkikäteisvalvonta. Vaikka ihmisellä olisi
työlupa ja työnantajalla työvoiman tarve,
jälkikäteen valvontavastuu kuuluu sosiaali- ja
terveysministeriön alaisille työsuojelupiireille.
Siellä ei välttämättä ole
riittäviä resursseja tehdä valvontatyötä,
jota maahanmuuton lisääntymistilanteissa tarvittaisiin,
mutta ongelma on myös lainsäädännössä.
Maahanmuuttaja itse ei välttämättä halua riitauttaa
niitä tilanteita, joissa hänen työehtojaan
poljetaan, koska tavallaan seuraus riitauttamisesta on se, että hänet
palautetaan omaan maahansa, hän menettää työlupansa,
tai ehkä hän ei tiedä siitä,
että hänen työsuhdettaan poljetaan. Muulla,
ulkopuolisella maailmalla ei ole mahdollisuutta tulla ikään
kuin kollektiivisesti maahanmuuttajan tueksi. Monissa maissa on
sellaisia järjestelmiä, joissa vaikkapa kolmikantainen taho,
jossa ovat mukana valtio, työnantajajärjestö ja
työntekijäjärjestö kyseiseltä alalta,
voivat yhdessä riitauttaa tilanteita, joissa maahanmuuttajan
oikeuksia on poljettu ja suomalaista lainsäädäntöä ei
ole noudatettu.
Meillä on työministeriössä työryhmä,
joka pohtii näitä tulevan ja tämänhetkisenkin,
jo muuttuneen maailman tarpeita valvontapuolella. Itse ainakin olen
nähnyt tärkeänä, että jonkinlainen
kollektiivisempi puuttumisjärjestelmä luodaan
kuin mikä meillä tällä hetkellä on.
Kyse ei ole pelkästään siitä,
ettei työsuojelupiireissä olisi resursseja asian
hoitamiseen sinänsä, vaan kyse on myös
välineistä, joilla voidaan tulla tilanteisiin
kiinni silloin, kun työntekijä itse ei halua riitauttaa.
Sitten Katajanokan tilanteesta ja säilöönotettujen
maahanmuuttajien tilanteesta: Kysehän on joukosta, joka
tällä hetkellä on vankiloissa. Tarkoitus
on, että pyritään olosuhteisiin, jotka
eivät ole vankilanomaiset vaan enemmän kodinomaiset,
mutta kuitenkin valvottu järjestelmä. Se, että on
jouduttu Katajanokka-väliratkaisuun, johtuu siitä,
että meillä oli Helsingin kaupungin kanssa sopimus
siitä, että voitaisiin Nurmijärvelle
Helsingin omistamaan kiinteistöön tehdä säilöönotto-
tai vastaanottokeskus, mutta kun valmistelut olivat hyvin loppumetreillä,
Helsingin kaupunki päätti myydä tämän
kiinteistön, jolloin valmistelut raukesivat ja me olemme
olleet vähän pikaisessa tilanteessa etsimässä uutta
väliaikaista ratkaisua. Arabianrannasta on mahdollista
löytää pysyvämpi ratkaisu tilanteeseen,
mutta väliaikaiseksi ratkaisuksi on tullut Katajanokan
kiinteistö. Haluan korostaa sitä, että siellä ei
ole keitä tahansa vastaanottokeskuksen asukkaita, vaan
ainoastaan niitä henkilöitä, jotka tällä hetkellä ovat suoraan
vankilassa eivätkä ainoastaan vankilanomaisissa
olosuhteissa. Tietenkään tämä kiinteistö ei
voi olla aivan sellaisessa kunnossa kuin se tällä hetkellä on,
kun sinne ihmisiä sijoitetaan.
Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Sivutuotteena perustuslakivaliokunnassa tuli
jokin aika sitten esille, että perustuslakimme mukaan kaikilla
maassa laillisesti oleskelevilla on oikeus työhön,
myös turvapaikanhakijoilla. Siksi olisin kysynyt ministeriltä,
kun en oikein ymmärrä, mihin tämä nykyinen työlupakäytäntö perustuu,
voisiko ministeri vastata siihen, voimmeko me edelleen ylläpitää sitä. Minun
käsitykseni mukaan emme ehkä voi.
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! En kuullut kysymyksen loppuosaa. Voimmeko
ylläpitää mitä?
Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Voimmeko ylläpitää tätä menettelyä,
että turvapaikanhakijoilta, jotka joutuvat kenties vaikka
kuinka pitkään olemaan maassa, edellytetään,
että he vasta kolmen kuukauden kuluttua saavat hakeutua
töihin?
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Vastaanottokeskuksissa olevista ihmisistä osa
on työharjoittelussa tai työkokeilussa ja tämän
tyyppisissä toimissa. Mutta milloin tarvitaan työlupa?
Tässä on ilmeisesti sellaisia juridisia tulkintoja,
joihin vastaaminen minuutissa on hyvin ongelmallista, mutta kysymys
on siitä, että maahan ei voi tulla ilman, että hakee
turvapaikkaa, jolloin on tietyllä tavalla erityisten järjestelyjen
piirissä, tai siten, että saa työluvan,
jolloin tulee suoraan työpaikkaan. Voin palata tähän
asiaan ed. Kokkosen kanssa tämän jälkeen
ja katsoa näitä juridisia probleemeja.
Pertti Hemmilä /kok:
Herra puhemies! Kotouttamisohjelman tavoitteissa pääpaino
on kuitenkin siinä, että me luomme edellytykset,
jotta maahanmuuttajat voisivat itsenäisesti huolehtia omasta
ja perheensä elatuksesta sekä sopeutua tasavertaisiksi
Suomen kansalaisiksi aikanaan. Maahanmuuttajien tuleekin saada perustiedot suomalaisen
yhteiskunnan toiminnasta, niin perusoikeuksista ja velvollisuuksista
kuin myös työelämästä.
Heidän kielitaitoaan ja luku- ja kirjoitustaitoaan pitää kohentaa.
Heidän pitää päästä kosketuksiin
suomalaisten kanssa ja heillä pitää olla
tasavertaiset mahdollisuudet osallistua yhteiskuntamme kaikenlaiseen
toimintaan, taloudelliseen, poliittiseen ja sosiaaliseen
elämään.
Selonteossa todetaan, että nämä hyvät
tavoitteet ovat useissa tapauksissa jääneet liian
yleiselle tasolle. Lisäksi kotouttamislaista puuttuvat selkeät
ohjeet paikallistason kotouttamisen seurannasta. Kotouttamisohjelman
tuloksellisuuden seurantaa vaikeuttaa lisäksi se, että maahanmuuttajien
sisäinen muuttoliike Suomessa on suhteellisen vilkasta.
Kuten selonteossakin todetaan, eniten muutetaan Pääkaupunkiseudulle
ja Turkuun. Maahanmuuttajat hakeutuvat suurempiin keskuksiin, joissa
heille löytyy maanmiehiä. Tämä ei
ole kansantaloudellisesti eikä myöskään
kotouttamisen onnistumisen kannalta ongelmatonta. Erityisesti pienille
paikkakunnille sijoitetut, pakolaisina Suomeen tulleet maahanmuuttajat
lähtevät suurempiin asutuskeskuksiin kotouttamisjakson jälkeen.
Silloin kun heidän olisi jo pitänyt olla sopeutuneita
asuinympäristöönsä ja valmiita osallistumaan
myös työelämään täällä Suomessa,
he lähtevätkin pienistä kunnista suurempiin taajamiin.
Valtion tukema kotouttaminen on kolmen vuoden jälkeen
päättynyt, ja uusi kotikunta joutuu etsimään
ensin sukulaisten tai tuttavien luokse majoittuneelle maahanmuuttajalle
asunnon ja sopeuttamaan hänet aivan erilaiseen suomalaiseen
ympäristöön. Työelämään
sijoittuminen viivästyy näin asuinpaikan vaihdon
vuoksi, ja useiden vuosien työttömyysjakson jälkeen
on taas entistä vaikeampi sopeutua työelämän
rytmiin ja ottaa itse vastuuta omasta ja perheensä toimeentulosta.
Selonteossa on huomioitu maahanmuuttajien asumiseen liittyvät
ongelmat, mutta ne on nostettu kuitenkin esiin hyvin yksipuolisesti
vain maahanmuuttajan näkökulmasta. Kansalaisten
tasavertaisuuden nimissä meidän pitää kantaa
huolta myös suomalaisten eikä ainoastaan maahanmuuttajien
viihtyvyyteen liittyvistä seikoista. Selonteossa todetaan
seuraavasti: "Maahanmuuttajien ja suomalaisten kohtaaminen asuinalueilla
ei aina suju ongelmitta. Melko monet maahanmuuttajat ovat kohdanneet
naapureiden taholta häirintää ja väkivaltaisia
hyökkäyksiä. Kotirauhan rikkominen on
kolmanneksi yleisin rasistisen rikollisuuden muoto Suomessa. Myös
aiheettomia valituksia tehdään. Selvää maahanmuuttajiin
kohdistuvaa kiusantekoa tapahtuu asuintalojen yhteistiloissa."
Edellisen lainauksen todenperäisyyttä ei ole syytä epäillä,
mutta se on vain kolikon toinen puoli. Kun henkilö muuttaa
asumaan suomalaiseen lähiöön esimerkiksi
kerrostaloasuntoon, hänen pitää noudattaa
taloyhtiön sääntöjä kansallisuudestaan
huolimatta. Suomessa asuvan henkilön ylipäätään
velvollisuus on noudattaa suomalaisen yhteiskunnan sääntöjä,
vaikka omassa kulttuurissa saisi tehdä asioita, jotka meillä ovat esimerkiksi
vaikkapa järjestyssääntöjemme
vastaisia.
Maahanmuuttajien oman kielen ja kulttuurin säilyminen
on arvokas asia, mutta sen tulee tapahtua suomalaisen yhteiskunnan
pelisääntöjen puitteissa. Esimerkiksi
sukupuolten välinen tasa-arvo ja toisten henkilöiden
yksityisyyden kunnioittaminen ovat asioita, joita ei ole oikeus
loukata sillä perusteella, että omassa kulttuurissa
toimitaan toisin. Aito yhteisymmärrys ja rinnakkaiselo
syntyy eri kulttuurien välille ainoastaan siten, että kumpikin
kunnioittaa toisen yksityisyyttä, mutta yhteiskunnassa
toimitaan voimassa olevien lakien ja säännösten
edellyttämällä tavalla. Omalla käytöksellään
maahanmuuttajatkin voivat suuresti vaikuttaa asenteisiin ja siihen,
miten valtaväestö heidät vastaanottaa.
Arvoisa puhemies! Minäkin olen kiinnittänyt huomiota
siihen, että ministeri on tällä kertaa
ansiokkaasti viipynyt täällä salissa
ja kuunnellut näitä puheenvuoroja. Itse panin
jo tässä toista vuotta sitten merkille, että hän
on näihin maahanmuuttajien asioihin hyvin perehtynyt ja
haluaa myöskin jatkossakin paneutua. Sain erinomaisen selkeän
ja monipuolisen vastauksen tähän asiaan liittyvään
yksinkertaiseen kysymykseeni. Kiitoksia!
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Lyhyesti puolustaisin sitä näkökulmaa,
joka tässä selonteossa on valittu. Ed. Hemmilä puuttui
aivan oikeaan aiheeseen, että ei tule hyväksyä myöskään
maahanmuuttajilta ihan mitä tahansa. Totta kai heitä koskevat
ne samat lait, säännöt, järjestyssäännöt ja
muut kuin meitä suomalaisiakin, se on mielestäni
itsestäänselvä. Mutta kun tämän
selonteon lähtökohta on tutkia sitä,
miten maahanmuuttajien kotouttaminen on sujunut ja mitä ongelmia siinä on,
niin sen vuoksi on valittu tämä ikään kuin
maahanmuuttajan oikeuksista ja kotoutumisesta lähtevä näkökulma,
josta asioita katsotaan.
Leena Rauhala /kd:
Arvoisa puhemies! Selonteko mainitsee suomalaisten mielipiteiden muuttuneen
myönteisiksi nimenomaan lamanaikaiseen tilanteeseen verrattuna,
ja myös etninen työsyrjintä on työnantajien
kertoman mukaan vähentynyt. Näin varmasti on.
Mielestäni on hyvä, että selonteon lopussa
on kappale, jossa on myös otettu esille rasismi, etniset
suhteet ja kotoutuminen. Siinä puhutaan etnisestä työsyrjinnästä ja
todetaan, että Suomessa etnisen työsyrjinnän
tutkiminen on vielä uutta eikä ilmiötä tunnisteta
riittävästi. Minusta tämä on
erittäin hyvä pitää jatkosuunnitelmissa
mukana, että tämän alueen tutkimusta
vahvistetaan tai kehitetään, jotta saadaan todellinen
kuva tästä työsyrjinnästä.
Selonteon hyvänä puolena on mielestäni
myös se, että tässä on otettu
mukaan toimenpiteet rasismin ja etnisen syrjinnän torjumiseksi.
Siinä todetaan, että on olemassa muun muassa etnisen
syrjinnän ja rasisminvastainen toimintaohjelma. Ohjelma
on monikymmensivuinen perusteellinen esitys. Tässä kysymykseni
nyt on, kun näitä toimenpiteitä on, miten
ne tulevat käyttöön sellaisille toimijatahoille,
joille ne erityisen tarpeellisia olisivat. Erityisesti ajattelen
viranomaisia, työvoimaviranomaisia ja näitä toimijatahoja. Ajattelisin,
että ne saisivat juuri sen ajankohtaisen tutkitun tiedon
mahdollisimman nopeasti käyttöön hoitaessaan
maahanmuuttajien asioita.
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Uskon, että yksi väline
on uusi vähemmistövaltuutettu, joka voi ikään
kuin julkisesti toimia näiden asioiden puolesta äänitorvena
ja käyttää tätä meidän
yleistä tiedotusvälineistöämme
hyödyksi tiettyjen asioiden ja ongelmien esiin nostamiseen,
mutta myös selvittää tiettyjä tapauksia,
joissa selkeästi syrjintää on tapahtunut.
Euroopan unionissa on sovittu tietystä työsyrjintädirektiivistä,
joka tuo myös lisävälineitä työsyrjinnän
toteen näyttämiseen. Siinä tulee käyttöön
Suomessa uutena välineenä niin sanottu jaettu
todistustaakka, joka ikään kuin antaa pienen osoitusvelvollisuuden
myös työnantajalle siinä prosessissa.
Jos työntekijä on kokenut itsensä syrjityksi
ja vie asian oikeuteen, myös työnantajan pitää näyttää,
että hän ei ole syrjinyt, eikä pelkästään
siten kuin tähän mennessä, että työntekijä joutuu
osoittamaan, että häntä on syrjitty. Se
on usein hyvin vaikeaa, koska työnantaja voi naamioitua
hyvin monenlaisten syiden taakse ja kertoa, miksi hän ei
ole esimerkiksi valinnut kyseistä työntekijää.
Tämä sama koskee myös monia muita työsyrjintäperusteita,
oli sitten kyse iästä tai muista, vaikkapa jostakin
vammasta, joka ei vaikuta työntekoon, ja tämän
tyyppisistä asioista.
Euroopan unionin syrjintädirektiivien lisäksi on
sovittu rasisminehkäisyohjelmasta, johon Suomen budjetissa
on varattu kansallinen rahoitusosuus. Euroopan unionilta on mahdollista
saada rahoitusta etnisen syrjinnän vastustamiseen ja suvaitsevaisuuden
lisäämiseen, tällaiseen projektitoimintaan.
Näitä erilaisia toimenpide-ehdotuksia ja -ajatuksia,
joita sekä tässä ohjelmassa mutta myös
syrjinnänehkäisyohjelmassa on, on esimerkiksi
työhallinnon koulutuksessa käsitelty usein silloin,
kun on te-keskusten johtajia, työvoimatoimistojen johtajia
ja niin edelleen koulutuksessa, millaisiin asioihin pitää kiinnittää huomiota.
Tietysti olemme vielä yrittäneet viestiä eteenpäin,
että kaikkien muidenkin hallinnonalojen pitäisi
ottaa nämä asiat huomioon.
Paula Kokkonen /kok:
Arvoisa puhemies! Olen tähän koonnut joukon
vastauspuheenvuoroja, koska arvelin, että on helpompi käyttää ne yhtä soittoa.
Toisaalta havaitsin tänään päivällä aiemmin
käyttämäni vastauspuheenvuoron johdosta,
kun se jäi kovin lyhyeksi, että se saattoi antaa
aiheita väärinkäsityksiinkin. Haluan
ne korjata ainakin pöytäkirjaa varten.
Totean ihan aluksi, että olin viime perjantaina tällaisessa
keskuksessa Vuosaaressa, jossa ulkomaalaisia kotoutetaan ja jossa
he voivat tehdä tiettyjä töitä ja
saavat myöskin suomen kielen koulutusta. Suomalaiset, jotka
olivat vetäjinä tässä keskuksessa,
totesivat, että kaikki ulkomaalaiset — monet olivat
jo varmaan suurin piirtein meidän ikäisiä,
50—60 välillä, jotkut yli 60-vuotiaita — ovat
tehneet erittäin hyvää työtä ja
tuolta keskuksesta on sitten, kun ihminen on voinut vapautua ja
kertoa omasta ammatistaan, löydetty muutama erittäin
korkeasti koulutettu henkilö, joka on sitten työllistynyt
suomalaiseen huippuyritykseen. Kun ihmisille annetaan mahdollisuus
ja kun heidän koulutuksestaan saadaan selvää,
he voivat erittäinkin hyvin hyödyttää meidän
yhteiskuntaamme.
Arvoisa puhemies! Ed. Vistbakcalle totesin hänen puheenvuoronsa
johdosta, että teimme joukon virheitä takavuosina,
kun otimme tänne kiintiöpakolaisia. Mehän
otimme heitä lukumääräisesti
vähän, mutta esimerkiksi vietnamilaisia venepakolaisia
otettaessa valittiin sellaisia henkilöitä, joiden
perheessä oli joku hyvin vakavasti vammainen, ja päätettiin,
että heidät otetaan tänne perheineen,
ja he saivat Suomessa leikkaustoimenpiteitä jne. Niin kuin
tiedämme, he ovat erittäin hyvin kotoutuneet Suomeen,
mutta heitä otettiin lukumääräisesti
vähän ja sama jatkui aika pitkään.
Heitä majoitettiin aluksi hotelleihin, ja tämä antoi
muussa väestössä helposti sellaisen käsityksen,
että ihmiset otetaan tänne vieraiksi, heille annetaan
kaikki valmiiksi ja heitä ikään kuin
paapotaan. Tämä on sitten kulkenut hokemana ja
monet ovat ymmärtävinään, että me teemme
kaiken valmiiksi muukalaisille ja omat saavat kärsiä niukkuutta.
Tosiasiahan on se, että heitä kohdellaan samoin
pelisäännöin kuin muutakin väestöä.
Sitten haluan todeta myöskin, että ministeri Maija
Perho on erityisesti pyrkinyt paneutumaan tähän
erityistukikysymykseen ja ajanut voimakkaasti sitä, että Suomessa
asuvalle 65 vuotta täyttäneelle taikka työkyvyttömälle
maahanmuuttajalle, joka muutoin olisi pitkäaikaisesti toimeentulotuen
varassa, saataisiin erityistuki. Toivon, että se muitten
ministereitten myötävaikutuksella budjettiriihessä sitten
viimeistään saadaan ajettua läpi.
Toteaisin myöskin sen, että minulle monet maahanmuuttajien
kanssa työskennelleet ovat välittäneet
sen toiveen, että yhä enemmän tuettaisiin
vapaaehtoisjärjestöjä, muun muassa Marttoja
ja erilaisia kerhoja. Näissä vapaa-ajankerhoissa
ihmiset saavat luontevasti yhteydet kantaväestöön,
ja se edesauttaa kotoutumista hyvin paljon paremmin kuin monetkaan
kurssit. Sitten on erityisesti joukko naisia, jotka ovat saattaneet
odottaa kursseille pääsyä pitkäänkin,
ja sitten kun ovat sitä odottaneet, ovat tulleet raskaaksi.
Kun tässä on tuo aika tiukka määräaika,
se voi naisten kohdalla johtaa hankaluuksiin. Toivoisin, että vielä mietittäisiin,
päättyykö kotouttaminen tuolla tavalla.
On puhuttu näistä tulkeista ja siitä,
että heitä pitäisi olla tasaisesti koko
maassa. Nyt kannattaa muistaa, että meillä on
teknisiä välineitä; esimerkiksi kännykän
välityksellä saadaan tulkki kätevästi
melkein mihin kolkkaan tahansa. Näitä vain pitäisi
käyttää joustavasti hyväksi,
ja voidaan ulkomaillakin olevia tulkkeja käyttää hyväksi.
Se ei varmaankaan tämän päivän
tekniikalla ole kovinkaan suuri ongelma.
Sitten totean, että olin vakavissani, kun sanoin, että samalla
kun haluamme huolehtia hyvin kotouttamisesta, on huolehdittava siitä,
että ei tänne tulevia holhota kuoliaiksi. Sosiaali-
ja terveysvaliokunnassa oli aikanaan eräs ulkomaalaisten
edustaja kuultavana jonkin lainsäädännön
yhteydessä, taisi muuten olla ennen tätä kotouttamislakia,
ja hän totesi, että tällainen yhteiskunta,
joka eliminoi ihmisiltä kaikki haasteet, on maahanmuuttajalle
haitallinen. Jäin silloin kovasti miettimään
tätä, ja minusta se antaa meille ajattelemisen
aihetta, että ulkomaalaiset katsovat, että me
olemme yhteiskuntaamme kehittäneet sellaiseksi, että täällä ihmisillä yleisesti
ottaen ei ole enää riittävästi
haasteita ja ihmisillä ei ole kannustetta parantaa olojaan.
Minusta meidän pitää miettiä tätä myös
ikään kuin koko oman toimintamme kannalta.
Minusta on hyvä miettiä myös sitä,
mitä me voimme oppia maahanmuuttajilta — ainakin vanhempien
kunnioittamista ja perhe-käsitteen, joka on selvästi
laajempi kuin ydinperhe, ja myöskin yhteisöllisyyttä.
Minusta tämä voi tapahtua vain avoimessa vuorovaikutuksessa. Myöskin
on niin, että monissa kulttuureissa on kunnia-asia se,
että mies elättää perheensä,
ja siksi ihmisen tuomitseminen pitkään toimettomuuteen
masentaa ja vaikuttaa erittäin haitallisesti asianomaisen
selviämiseen oman kulttuuripiirinsä kanssa pitkän
päälle.
Täällä on kovasti keskusteltu ulkomaalaislain ajoituksesta.
Yhdyn siihen käsitykseen, joka täällä on
lausuttu, enkä minäkään ymmärrä,
miksi ulkomaalaislakia ei voitaisi nyt tuoda eduskuntaan, miksi
sitä ei voitaisi tuoda ennen vaaleja, jos me kerran vakuuttelemme
täällä, niin kuin tänäänkin,
luottavamme toinen toisiimme ja siihen, että keskustelu
eduskunnassa on asiallista. Ulkomaalaislakia on monesta syystä kiirehditty. Olen
samaa mieltä niitten kanssa, jotka pitävät sitä kiireellisenä,
että se olisi hyvä tuoda mahdollisimman pian.
Olemme sitä jo keväällä odottaneet.
Jos se ei kerran nyt ole valmistunut, niin syksy on varsin hyvä aika.
Kun puhumme ulkomaalaislaista ja ihmisten kotouttamisesta Suomeen,
on syytä tiedostaa, että tietty käyttäytyminen
on ihmisille lajityypillistä. Täällä oli
joitakin aikoja sitten Tutkaksen seminaari, jossa filosofian tohtori
Ilkka Pyysiäinen minusta varsin oivallisesti kertoi tämän
tyyppisistä asioista, ja lainaan häntä,
ehkä hieman vapaasti, mutta totean, että hänen
mukaansa meille ihmisille on tyypillistä, että me
jaamme ihmiset kilpaileviin ryhmiin, me jaamme heidät meihin
ja muihin. Tämä jako tapahtuu sukupuolen, iän
ja rodun perusteella, niin kuin hän totesi, rodun tai alkuperän
perusteella, niin kuin kai nykyään sanotaan rodun
sijasta. Se on ihmisille lajiominainen tapa. Oman ryhmän
jäseniä kohtaan aletaan tuntea solidaarisuutta
ja muista ihmisistä joudutaan taas tekemään
päätelmiä puutteellisen informaation
varassa. Tämän vuoksi yksinkertaistettu propaganda
valtaa alaa. Yksinkertaistettu propaganda toisista on tehokasta
siksi, että se korreloi luonnolliseen lajityypilliseen
ajatustapaamme. Siksi meidän on syytä kontrolloida
spontaaneja ajatuksiamme ja arvioida niitä kriittisesti.
Kontrolloiminen ei kuitenkaan näytä olevan kaikille helppoa,
ja siitä syystä minusta on erittäin tärkeätä,
että me tuomme avoimesti esiin myöskin ne epäkohdat,
jotka liittyvät moniin kulttuureihin, ja keskustelemme
niistä avoimesti vuorovaikutuksessa asianomaisia kulttuureita
edustavien kanssa.
Jouko Jääskeläinen /kd:
Arvoisa puhemies! Tässähän on tehty
erittäin paljon hyvää työtä tämän
kotouttamisselonteon kanssa, ja siitä voimme olla kiitollisia.
Kiinnittäisin huomiota korostetusti yhteen asiaan, joka
on kuitenkin meidän jatkotoimintamme kannalta mitä tärkein,
ei vähiten kuntien kannalta vaan myöskin näitten
kotoutettavien sosiaalisen syrjäytymisen estämiseksi,
ja se on minun mielestäni kiistatta suomen kielen oppiminen.
Eli jos nämä kaikki kohdat täällä kerää yhteen
ja niistä tärkeimmän haluaa mainita,
se on juuri tässä kielen kohdalla. Uskon ja toivon,
että hallitus nyt sitten tässä myöskin kuntia
sekä ohjeistaa että myöskin antaa sitten
resursseja pikkasen enemmän sinne, koska kyllähän
tämän asian kanssa tietysti ollaan vaikeuksissa.
Jatkossa tämä asia on hyvin suuri, valitettavasti
realismia myöskin, hyvinvointipalvelujen tuottamiskysymys.
Meidän oma väestöpyramidimme on sen kaltainen,
että tarvitsemme erittäin hyvää perhepolitiikkaa
ja väestöpolitiikkaa jatkossa. Yhdyn tässä ed.
Lahtelan huoleen, että se on erittäin tärkeä asia,
tavattoman tärkeä asia, mutta sen rinnalla fiksu,
järkevä, sosiaalisesti hyväksyttävä kotouttamisohjelma,
ja tässä korostaisin kielen osuutta aivan erityisesti.
Ne ovat erittäin tärkeitä meille.
Matti Väistö /kesk:
Herra puhemies! Kotouttamisasia ja sitä koskeva lainsäädäntö on meillä sinällään
varsin uusi. Sen keskeinen tavoitehan on maahanmuuttajien osallistumis-
ja vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen. Tärkeää on
integroida, kuten ministeri täällä totesi, maahanmuuttajat
kantaväestöön, ja tässä tulee, herra
puhemies, hyvin tärkeänä osana kysymys kielitaidosta,
kielen oppimisesta, suomen tai ruotsin kielestä, ja siihen,
kuten täällä ed. Jääskeläinen
jo myös kiinnitti huomiota, on hyvin tärkeää panostaa.
Viranomaistoiminnan kehittäminen on tullut tässä lähetekeskustelussa
hyvin esiin. Selonteon kehittämislinjauksissa on erinomaisen
hyvin tuotu esiin myös lainsäädännön
korjaustarpeita näiltä osin. Kuntien voimavarat
ovat hyvin erilaiset, ja tietysti maahanmuuttajien sijoittuminen
maassa on sellainen, että eräissä kunnissa
on hyvin vähän tarvettakaan tällaiseen.
Siellä on silloin myös kokemuksen puutetta viranomaistoiminnassa.
Minusta on, herra puhemies, hyvin tärkeää, että selonteon
mukaan nyt hallitus ja Kuntaliitto monin tavoin parantavat myös
tiedotusta, ohjelmia ja laatua tähän työhön.
Se on hyvin tärkeää sekä kotouttamissuunnitelmien
että sitten kotouttamisohjelmien osalta.
Mielestäni, herra puhemies, tämä lähetekeskustelu
on ollut ainakin valiokunnan näkökulmasta varsin
hyvä ja asiallinen ja myös selonteko antaa hyvän
pohjan asian käsittelylle.
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Unohdin erityistukiasiaa kommentoida ja olen
iloinen, että ed. Kokkonen siitä omassa puheenvuorossaan
kertoi. Kysehän on siitä, että hallitus
itse asiassa jo viime budjettiriihessä sopi siitä,
että tämä erityistuki toteutetaan. Valmistelutyöt
lähtivät sen jälkeen liikkeelle, mutta
niin kuin tiedämme, meillä on tiettyjen tukimuotojen kanssa
ongelmia esimerkiksi EU-lainsäädännön kanssa,
miten niitä voidaan maasta siirtää. Tässä nyt
sitten oikeusministeriön puolelta on tullut tiettyjä epäilyjä siitä,
että niillä pohjavalmisteluilla, jotka on tehty,
on mahdollista, että käykin niin, että Suomeen
tullut inkeriläinen pystyisikin muuttaessaan johonkin toiseen
EU-maahan viemään tämän erityistuen
mukanansa. Sellaista järjestelmää me
emme halua luoda. Tämä on syy, miksi tämä on
venynyt, että päästäisiin yhteisymmärrykseen
siitä valmistelusta, että tämä tuki
todellakin koskee vain Suomessa asuvia paluumuuttajia ja ikään
kuin kansaneläkeikään oikeutettuja henkilöitä.
Tämä on viivyttänyt tätä.
Kyse ei ole ollut tarkoituksellisesta viivyttelystä, vaan rahapäätökset
on jo tehty.
Naisten kotouttamisaikaa esitetään pidennettäväksi,
mutta se on normaali prosessi, joka tulee sitten normaalin budjettikäsittelyn
kautta, että siitä minkäänlaisia
rahoitusjärjestelyjä ei ole sovittu.
Olen samaa mieltä ed. Kokkosen kanssa siitä korostuksesta,
että meidän tulee käyttää teknologian
suomia uusia välineitä tulkkausjärjestelyissä ja
ottaa huomioon se, että tulkkauspalveluiden tarve ja myös
se kieli, mitä tulkkausta tarvitaan, vaihtelee hyvin paljon
alueittain, joten mitään tämmöistä koko
maan kattavaa sabluunaa ei voi luoda, vaan sen on lähdettävä siitä tarpeesta ja
vielä haettava yhteistä foorumia sitä kautta, että myös
muut toimijat kuin esimerkiksi työhallinto, joka tarvitsee
tulkkausta, toimivat yhdessä siten, että saadaan
kustannukset mahdollisimman alas, mutta palvelu mahdollisimman hyväksi.
Ulkomaalaislaista: Olisi tietysti ollut parempi, että se
olisi ollut eduskunnalla käsiteltävissä kevätaikana,
ei sen vuoksi, että se on ulkomaalaislaki, vaan sen vuoksi,
että syksy ruuhkautuu budjettilaeilla ja on kyse isosta
kokonaisuudistuksesta. Mutta se ei aikataulusyistä ole
onnistunut, ja olen ehdottomasti sitä mieltä,
että se syksyllä tulee käsittelyyn ja
se pitää käsitellä, koska vielä huomattavasti
suurempi vahinko olisi se, että se siirtyisi vaalien yli.
Jos pelätään sitä, että se
on yksi vaalityön väline, niin vaalien yli siirtäminenhän
toisi mahdollisuuden myös muille ryhmittymille kuin niille,
jotka ovat eduskunnassa, käyttää tätä lakia
vaalivälineenä. Sitä kautta on paljon
tavallaan turvallisempaa, että se käsitellään
tämän eduskunnan istuessa ja täällä eduskunnan
salin sisäpuolella. Uskon, että se tullaan käsittelemään
asiallisesti.
Haluan myös kiittää eduskuntaa hyvästä keskustelusta.
Kun selonteko on saanut kiitosta, niin siitä valtaosa kuuluu
kyllä sille virkamiehistölle, joka työministeriössä tätä pohjatyötä on
tehnyt.
Keskustelu päättyy.