Työministeri Tarja Filatov

Arvoisa puhemies! Hyvät edustajat! Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta elikkä kotouttamislaki tuli voimaan noin kolme vuotta sitten elikkä toukokuun alussa 1999. Kun eduskunta silloin hyväksyi lain, se edellytti hallituksen seuraavan tarkkaan uudistuksen tavoitteiden toteutumista ja lain toimivuutta käytännössä sekä antavan uudistusta koskevan selonteon kolmen vuoden kuluessa lain voimaantulosta. Nyt siis olemme tuon kolmen vuoden päässä.

Kotoutuminen on prosessi, maahanmuuttajan vähittäinen kehittyminen asuin- ja työyhteisön jäseneksi. Se vie aina aikaa, vuosia, joidenkin kohdalla jopa lähes koko elämän. Kotoutumista edistää, jos myös ympäröivä yhteiskunta osallistuu prosessiin ja hyväksyy maahanmuuttajan työyhteisöön ja muuhun yhteisöön. Kotoutumisen ja asenneilmapiirin (Hälinää — Puhemies koputtaa) kesken vallitsee aina kaksisuuntainen vuorovaikutus, jossa suvaitseva suhtautuminen tehostaa kotoutumista ja onnistunut kotoutuminen vuorostaan parantaa asenteita maahanmuuttajia kohtaan.

Maahanmuuttopolitiikan keskeisenä osa-alueena kotouttamispolitiikka on vuosi vuodelta tullut ajankohtaisemmaksi myös meillä Suomessa. Vaikka Suomessa on suhteellisen pienet määrät maahanmuuttajia, me olemme Euroopassa eturivin maita suunnitelmallisen kotouttamispolitiikan lainsäätäjinä, jopa toteuttajina. Maahanmuuttajien kotouttaminen on kova haaste kaikissa EU-maissa.

Ulkomaan kansalaisia asuu Suomessa tällä hetkellä noin 100 000 henkilöä, ja tämä on 1,9 prosenttia väestöstämme. Viime vuonna Suomeen muutti noin 19 000 henkeä, joista Euroopan unionin ulkopuolelta tuli kaksi kolmasosaa. Suomesta pois muutti vastaavasti noin 14 000 henkilöä, joten nettomuutoksi saadaan viitisentuhatta ihmistä. Maahanmuuton perusteena on ollut työnteko, perheen perustaminen tai yhdistäminen, pakolaisuus tai paluumuutto. Maan eri osien tilanne on hyvin erilainen. Meillä on sellaisia maakuntia, joihin keskittyy ulkomaalaisväestöä, ja sitten niitä, joissa ulkomaalaisia on hyvin vähän. Koko maata koskevia yleistyksiä on siis hyvin vaikea tehdä ja joskus jopa virheellistäkin. Kuitenkin kotouttamislakia on kuvattu alue- ja paikallistason palautteen mukaan toimivaksi, kannustavaksi, onnistuneeksi ja tarpeelliseksi. Sen tarpeellisuutta on korostettu siellä, missä maahanmuuttajia on paljon, ja hiukan vähemmän tarpeelliseksi se on luonnollisesti nähty sellaisissa kunnissa, joissa maahanmuuttajia on vain muutama.

Lain on katsottu parantaneen maahanmuuttajien asemaa ja jäsentäneen eri viranomaisten roolia ja on katsottu myös, että se on sitouttanut viranomaisia ja päätöksentekijöitäkin kotoutumisen edistämiseen. Kotoutuminen koskee useita eri hallinnonaloja ja viranomaisia, koska kysymys on ihmisten elämiseen liittyvistä järjestelyistä inhimillisen elämän oikeastaan aivan kaikilla alueilla. Tämän vuoksi kotoutuminen on hyvin moninainen haaste. Viranomaisten yhteistyötä on olemassa, ja siitä löytyy hyvin onnistuneita esimerkkejä mutta myös vähemmän onnistuneita esimerkkejä. Pääosin näitä ongelmakohtia on pyritty tuomaan esiin tässä selonteossa sen vuoksi, että voisimme oppia virheistämme, niin kuin viisas tekee.

Kotouttamislain toimivuuteen liittyen keskeisin kysymys on koulutus. Maahanmuuttajalle avain yhteiskuntaan ja yhtä hyvin myös työelämään on ennen muuta koulutus, ensimmäisenä kielikoulutus, yhteiskuntaan orientoiva koulutus mutta tarvittaessa myös ammatillinen koulutus tai olemassa olevaa ammattitaitoa täydentävä koulutus. Kieli- ja muuta koulutusta tarvitsevat myös sellaiset henkilöt, jotka eivät kuulu työvoimaan, kuten esimerkiksi ikääntyneet ihmiset, mutta myös luku- ja kirjoitustaidottomat taikka korkeasti koulutetut henkilöt, joiden tutkintojen hyödyntäminen edellyttää lisäopintoja ja kunnollista kielitaitoa.

Meillä Suomessa on osaamista ja tietoja, mutta voimavaroja ei selvästikään ole ollut riittävästi. Niinpä maahanmuuttajien koulutus, joka on osa työvoimapoliittista aikuiskoulutusta, sen sisällä annettavaa koulutusta, on jäänyt liian lyhyeksi. Opetushallituksen suositusten mukaan koulutuksen pitäisi olla noin 40 opintoviikkoa, mutta tällä hetkellä koulutuksesta on voitu toteuttaa vajaa puolet. Se ei selvästikään anna riittävää kielitaitoa suomalaisessa yhteiskunnassa selviämiselle.

Maahanmuuttajien koulutuksen määrärahat kilpailevat muun koulutuksen määrärahojen kanssa ja ennen muuta työvoimapoliittisen koulutuksen sisällä. Tilanne on epätyydyttävä, ja olemmekin tehneet siitä johtopäätöksiä, joiden mukaan seuraavassa budjetissa maahanmuuttajien kotouttamiskoulutuksen voimavarat aiotaan tietyllä tavalla korvamerkitä työvoimapoliittisen koulutuksen sisällä ja jo talousarvioon siten, että meidän on mahdollisempaa, eduskunnan mutta myös hallituksen, seurata sitä voimavarakehitystä, joka tapahtuu maahanmuuttajien koulutuksen sisällä, ja toisaalta sitten sitä, joka on perinteisempää työvoimapoliittista koulutusta, joka kohdistuu suomalaiseen kantaväestöön, joka on työttömänä. Tämä on senkin vuoksi tärkeätä, että on ollut perusteltua alentaa työvoimapolitiikan koulutusmäärärahoja siinä suhteessa kuin työllisyys on kehittynyt mutta toisaalta taas maahanmuuttajien määrä on lisääntynyt ja se tuo tarpeen lisätä tietyn osan koulutusta. Näiden prosessien eriyttäminen varmasti helpottaa jatkossa tämän resursoinnin läpinäkyvyyttä.

Maassa olevien maahanmuuttajien työttömyys johtuu osittain siitä, että työvoiman tarvetta ei tähän asti ole ollut, mutta maahanmuuttajien työttömyys johtuu myös puutteellisesta kielitaidosta tai sitten siitä, että ammattitaito ei sovi suomalaisiin oloihin, mutta myös työsyrjinnästä. Maahanmuuttajien työttömyysaste oli huhtikuun lopussa 29,5 prosenttia, edelleen siis varsin korkea. Se on kuitenkin jatkuvasti laskenut. Jos verrataan vuoden 1997 työttömyysasteeseen, tuolloin maahanmuuttajia oli työttöminä 44 prosenttia, nyt siis 29,5, elikkä alenemisvauhti on ollut kohtuullisen hyvä, varsinkin kun ottaa huomioon, että samana ajanjaksona maahanmuuttajien määrä on noussut noin 20 000:lla.

Osasyynä tähän korkeaan työttömyysasteeseen on myös tilastointitapa. Suomessa maahanmuuttajat kirjataan tilastoihin heti, kun he saapuvat maahan, silloinkin kun mitään työllistymismahdollisuuksia käytännössä ei ole, kun kotouttamiskoulutusta ei ole vielä edes suoritettu. Lisäksi on syytä huomata, että maahanmuuttajien sisällä eri maahanmuuttajaryhmien työttömyys vaihtelee suuresti.

Nopeata oikotietä työllistymiseen ei yleensä ole, mutta keskeistä on kielen hallinta. Kotouttamislain mukaisessa kotoutumissuunnitelmassa rakennetaan yksilölliset polut koulutuksen kautta työelämään. Suunnitelmien sisältöä on tarkoitus kehittää edelleen lähinnä työmenetelmiä parantamalla ja henkilöstön osaamista lisäämällä maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä.

Tulkkipalvelut ovat erityisen tarpeen erityisesti maahanmuuton alkuvaiheessa. Kun kotouttamislain mukaisia kotoutumissuunnitelmia tehdään, on välttämätöntä, että asiakas ja viranomainen ymmärtävät toisiaan. Tulkkikysymys on varsin monitahoinen asia, koska kyseessä on usein myös asiakkaan oikeusturva. Mutta taloudellisia voimavaroja tähän on suunnattu niukasti. Valtion varoista maksetaan pakolaisten tulkkikustannukset, mutta muut kotoutujat ovat vaarassa jäädä ilman tulkkausta, ja sen vuoksi onkin syytä etsiä selkeä järjestelmä, joka turvaa kaikissa palveluissa riittävät tulkkaukset. Jokaisen hallinnonalan tulee kartoittaa oman vastuualueensa osalta tulkkipalvelujen tarve ja varautua tulkkauksesta aiheutuviin kustannuksiin. Mutta on mahdollista käyttää myös nykyisiä resursseja huomattavasti tehokkaammin kehittämällä tulkkikeskusten toimintaa ja käyttämällä muun muassa etätulkkausta.

Kaikki maahanmuuttajat tai heidän perheenjäsenensä eivät ole työvoimana käytettävissä ikänsä tai elämäntilanteensa vuoksi. Heidän osaltaan vastuu yksilöllisten kotoutumista edistävien toimenpiteiden suunnittelusta ja toteutuksesta on kunnilla. Kotouttamislain mukaan kunnilla on maahanmuuttajien kotouttamisen yleis- ja yhteensovittamisvastuu. Kunnan tasolla tavoitteet, toimenpiteet ja voimavarat suunnitellaan kotoutumisohjelmassa. Samassa ohjelmassa tulisi myös eri hallinnonalojen ja toimijoiden sopia riittävästä yhteistyöstä.

Kunnat ovat tehneet kiitettävästi paikallistason ohjelmia. Kotouttamislain toimeenpano on kuitenkin vielä selvästi kesken. Ohjelmista löytyy hyviä esimerkkejä, mutta monelta osin kuntien ohjelmat ovat vielä hyvin yleisellä tasolla siten, että ne eivät tarjoa riittävästi tukea paikallistason työntekijöille kotouttamistehtävässä. Kunnissa tehtävä työ on tärkeätä maahanmuuttajien kotoutumisen edistämisessä yleisesti, koska kaikki maassa asuvat ihmiset ovat jonkun kunnan asukkaita. Erityisen keskeistä kuntien tekemä työ on erityisryhmien kohdalla. Naisten kotoutumiseen liittyy tietyissä tilanteissa erityisiä haasteista. Nuoriso tarvitsee erityisiä toimenpiteitä ja tukea, ja ikääntyneiden maahanmuuttajien tilanne on oikeastaan vasta vähitellen nousemassa esiin kehittämisalueena.

Esimerkiksi maahanmuuttajanaisten joukossa on paljon sellaisia, jotka kotoutuvat nopeasti ja pääsevät hyvin työelämään mukaan, mutta on myös naisia, jotka tarvitsevat erityistä rohkaisua ja kannustusta kotoutumisessaan ja työllistymisessään. Jokaiselle naiselle, myös niille, jotka jäävät kotiin hoitamaan lapsia, tulee varmistaa tarvittaessa erillisen alkuvaiheen tukiohjelman kautta mahdollisuus kotoutumissuunnitelmien tekemiseen ja sitä kautta kielen oppimiseen.

Maahanmuuttajaperheiden hyvinvoinnin seurantaa tulee tehostaa ja rohkaistua käsittelemään kuntien kotouttamisohjelmissa, myös toimenpiteitä maahanmuuttajanaisten kohtaaman väkivallan ehkäisemiseksi ja poistamiseksi.

Maahanmuuttajalapset oppivat yleensä kielen nopeasti ja kotoutuvat hyvin koulun ja koulutovereiden tuella. Maahanmuuttajanuoret, jotka maahan muuttaessaan ovat peruskoulun loppuvaiheessa tai yli oppivelvollisuusiän, ovat vaarassa syrjäytyä. Heidän kielitaitonsa ei aina ehdi kehittyä niin, että jatkokoulutus onnistuisi. Tällöin ei myöskään työn saanti ole helppoa. Näille riskiryhmille tulisi aina tehdä yksilöllinen kotoutumissuunnitelma, missä eri hallinnonalojen keinoin pyritään löytämään toimenpiteitä, joilla syrjäytyminen voidaan ehkäistä. Nuorille tehtävät kotoutumissuunnitelmat voisivat olla tarvittaessa nykyistä pidemmälle ajalle tehtyjä juuri sen vuoksi, että usein ollaan elämäntilanteen kannalta sellaisessa siirtymävaiheessa, jossa muutoinkin tarvitaan erityistä tukea.

Edellä on oikeastaan otettu esille vain pieni osa maahanmuuttajien kotouttamista koskevan selonteon esille nostamista kysymyksistä. Selonteko on pyritty laatimaan avoimesti ja kriittisesti, koska avoimen keskustelun voidaan arvioida edistävän maahanmuuttajien kotoutumiseen liittyvien kysymysten käsittelyä. Selonteossa on tehty erilaisia kehittämislinjauksia. Niitä ei ole asetettu tärkeysjärjestykseen, mutta selvästi koulutuksen riittävyys ja tulkkauskysymykset nousevat keskeisiksi.

Tehdyt esitykset ovat erimitallisia. Osa niistä edellyttää kotouttamislain muuttamista, ja osa on toteutettavissa muin keinoin kehittämällä työmenetelmiä, vuorovaikutusta, verkottumista ja kouluttamalla henkilöstöä. Silloin kun kotouttamislaki tuli voimaan, ei sen toimeenpanoon ohjattu uusia taloudellisia resursseja. Se näkyy lain toimeenpanossa. Se on hidastanut selvästi toimeenpanoa. Voimavaroja ohjataan toimintaan eri hallinnonalojen kautta tulevissa talousarvioissa, ja tämän vuoden ensimmäisessä lisätalousarviossa muun muassa on lisätty rahoitusta valmentavaan koulutukseen, jonka voisi sanoa pääsääntöisesti kohdentuvan maahanmuuttajien kotouttamiskoulutukseen.

Lopuksi on vielä todettava, että kotouttamislain soveltamisalan ulkopuolelle jäävät ne maahanmuuttajat, jotka eivät ole työvoimatoimiston tai sosiaalitoimiston asiakkaita vaan työelämässä. Vaikka he ovat työllistyneet hyvin, heillä on usein huono suomen kielen taito ja vajavainen suomalaisen yhteiskunnan pelisääntöjen tuntemus. Kun Suomeen työskentelemään tulevien ihmisten määrä tulevaisuudessa todennäköisesti nousee Suomen ikärakenteenkin johdosta, tulee lähitulevaisuudessa koko kansallinen maahanmuuttopolitiikka arvioida uudelleen myös tästä näkökulmasta. Työministeriössä onkin työryhmä, joka pohtii niitä haasteita, jotka liittyvät yleisempään työperäiseen maahanmuuttoon.

Hallituksen etnisen syrjinnän ja rasismin vastaisen toimintaohjelman mukaan hallitus antaa kotouttamislain selonteon yhteydessä selvityksen myös etnistä yhdenvertaisuutta edistävistä ja etnistä syrjintää ja rasismia estävistä ja ennalta ehkäisevistä toimista.

Osana maahanmuuttopolitiikkaa tulisi huomioida aina myös yhteiskunnan etniset suhteet ja maassa vallitsevat asenteet maahanmuuttoa kohtaan. Rasismi ja syrjintä vaikuttavat voimakkaasti maahanmuuttajien mahdollisuuksiin kotoutua. Tasa-arvoinen ja syrjimätön kohtelu sekä tehokas puuttuminen syrjintään taas lisäävät maahanmuuttajien luottamusta pääväestöä ja viranomaisia kohtaan ja edistävät kotoutumista. Yhtenä välineenä tässä puuttumisessa ja mahdollisimman varhaisen puuttumisen mahdollistamisessa on vähemmistövaltuutettu, jonka toimiston resursseja on lisätty ja toimenkuvaa aikaisemmasta ulkomaalaisvaltuutetusta laajennettu nimenomaan syrjintätapauksia käsittelevämmäksi, jos näin voi sanoa.

Kotouttamislain toimeenpanosta annettuun selontekoon on koottu myös ajankohtainen katsaus lainsäädäntöön ja sen tuleviin kehityskulkuihin, erilaisten tutkimusten tuloksiin sekä niihin toimenpiteisiin, joita on toteutettu nykyisen hallituksen aikana hyvien etnisten suhteiden edistämiseksi. Kysymys vaatii varmasti perehtymistä meiltä kaikilta, todellista paneutumista ja jatkuvaa seurantaa myös Suomessa.

Jos lyhyesti kiteyttää, voisi sanoa, että positiivisia asioita ovat maahanmuuttajien työllisyyden selkeä paraneminen sekä se, että rasistiset asenteet Suomessa ovat viime aikoina vähentyneet, mutta puutteita on se, että koulutuksessa me tarvitsemme lisäresursseja, mutta tarvitsemme myös kunnissa skarppaamista kotouttamislain toteuttamisen suhteen.

Erkki Kanerva /sd:

Arvoisa puhemies! Kun otetaan huomioon se asennemuutos, mikä Manner-Euroopassa suhtautumisessa maahanmuuttajiin on tapahtumassa tai vaikka Ruotsin ja Tanskan käymä vuoropuhelu, tätä ajankohtaisempaa keskustelunaihetta ei vaikeudetta varmaan löydy. Teema on myös esillä seuraavassa Eurooppa-neuvoston kokouksessa Sevillassa, jossa tavoitteena on yhteisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan kehittäminen Tampereen Eurooppa-neuvoston päätösten mukaisesti.

Olen harrastanut näitä kysymyksiä koko 90-luvun ja nähnyt väkivaltaisia piirteitä saaneen rasismin ilmeisesti liiankin läheltä. Yksi keskeisin havaintoni on, että julkisen vallan — valtion ja kunnan — johdonmukaisuudella on ratkaiseva merkitys sille, miten väestö maahanmuuttajiin suhtautuu.

Hallitus ei esimerkiksi voi iltakoulustaan julkistaa sellaista kannanottoa, jonka se julkisuuden luomassa paineessa joutuu vuorokaudessa pyörtämään. Näin tapahtui 90-luvun alkupuolella, eikä se vuorokausi ollut omiaan edistämään suvaitsevaisuutta asenteissaan epävarmojen nuorten keskuudessa. Sama vaara piilee jokaisessa ulkomaalaislain muutoksessa, niin tarpeellisia ja perusteltuja kuin ne saattavat ollakin.

Kotouttamislaki edustaa mahdollisine puutteineenkin juuri sitä julkisen vallan johdonmukaisuutta, jolle on tarvetta ja jota tässä tarkoitan peräänkuuluttaa. Samaa tarkoitusta palvelevat kunnalliset maahanmuuttajapoliittiset ohjelmat siellä, missä sellaisia on tehty. Ne kertovat vellovan keskustelun epävarmoiksi tekemille ihmisille virallisen kannan, sen kannan, että tänne saa tulla ja täällä saa olla. Tämä on kotouttamislain keskeisin funktio.

Arvoisa puhemies! Selonteosta näkee, että asiaan on paneuduttu ja nähty vaivaa maahanmuuttajien oman identiteetin ja oman kulttuurin säilyttävän integroitumisratkaisun etsimisessä. Selonteossa on perinteisten viranomaiskontaktien lisäksi selvitetty maahanmuuttajien omia näkemyksiä. Selonteon keskeinen ansio on juuri se, että siinä ei ole yritettykään osoittaa kaiken olevan valmiina ja kunnossa.

80-luvulla ne muutamat maahanmuuttajat, joita meillä oli, olivat integroituneet yliopistoihin, työyhteisöihinsä ja perheisiinsä. Heidän läsnäoloaan ei havaittu. Vasta 90-luvun maahanmuuttaja- ja pakolaisvirrat nostivat ulkomaalaisten määrän siihen vajaaseen 100 000:een — siis vajaaseen 2 prosenttiin — joka se nyt on. Näihin vuosiin saakka emme ole tienneet, mitä meiltä maahanmuuttajien kotouttamiseksi odotetaan. Vasta nyt alkaa olla edellytyksiä päivittää kotouttamislakimmekin.

Arvoisa puhemies! Maahanmuuttopolitiikkamme on keskittynyt turvapaikka- ja pakolaisproblematiikkaan. Tuore vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen sanoo maanantain Helsingin Sanomissa tänne työhön tulleista ulkomaalaisista näin: "He eivät ole pelkkä työvoima, pari kuukautta maassa olevia, vaan pitkäaikaisesti yhteiskunnassa vaikuttavia ihmisiä, joilla on mukanaan perhe, aviopuolisoja, tyttö- ja poikaystäviä."

Vaikka maahanmuuttaja on kiinni työelämässä, hänen tiedoissaan yhteiskuntamme toimintatavasta saattaa olla kohtalokkaitakin puutteita, kielitaidosta puhumattakaan. Alansa ammattilaisina heidän tarvitsemansa kotouttamisapu saattaa olla vallan toisen tyyppistä kuin esimerkiksi pakolaistaustaisilla henkilöillä. Mutta työsuhde sinänsä ei siis poista kotouttamisen tarvetta ja tarvetta saada siihen apua. Ajankohtainen haaste saattaa olla järjestää tänne työhön tulevien kotouttaminen heidän tarpeistaan lähtien.

Nyt voimassa olevan lain velvoite laatia kotoutumissuunnitelma laukeaa, kun työttömyys- tai toimeentulotuen maksaminen maahanmuuttajalle on kestänyt viisi kuukautta. Kotouttamissuunnitelmien ulkopuolelle saattavat jäädä aktiivityövoiman ulkopuolella olevat lapset, nuoret, kotiäidit ja vanhukset. Näille suunnitelman ulkopuolelle mahdollisesti jääville ei saata muutenkaan luontevasti syntyä tarpeellista turvaverkkoa. Kokemusten mukaan yhden perheenjäsenen epävarmuus, perusteetonkin epäluuloisuus ja sopeutumattomuus uuteen elinympäristöön heijastuu koko perheeseen.

Kuten selonteostakin ilmenee, lasten ja nuorten osalta ongelmana on, ettei selkeää vastuuviranomaista ole. Kotouttamislaki on hyvin aikuis- ja työelämäkeskeinen. Laki ei edellytä lapsille tai nuorille tehtäväksi omaa suunnitelmaa, vaan yleensä heidän asiansa uskotaan hoituvan vanhempien kotouttamissuunnitelman kautta. Jo päivähoitoikäisten osalta olisi perusteltua, että heille pystyttäisiin tarjoamaan nykyistä enemmän suunnitelmallista ohjausta ja tukea. Kotikunnassani on pieni järjestöpohjainen venäjänkielinen leikkikoulu, jonka merkitys havaittiin ja tunnustettiin vasta usean toimintavuoden jälkeen.

Myös koulunkäynnin edellytysten — kuten kielten opiskelun ja tukiopetuksen — on oltava riittävät. Me tunnustamme tarpeen puheterapiaan ja tiedämme sen puuttumisen aiheuttamat kohtalokkaat, mahdollisesti elinikäiset seuraukset. Meidän pitää kyetä tiettyyn analogiaan maahanmuuttajalapsen aseman suhteen.

Siellä missä nuorille on tehty omia kotouttamissuunnitelmia, niistä on säännönmukaisesti saatu hyviä kokemuksia. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä pitää erittäin tervetulleena selonteon linjausta siitä, että tulevaisuudessa kotouttamisohjelmissa osoitetaan nuorten koulutussuunnitelmien vastuuviranomainen.

Kuntien valmiudet hoitaa maahanmuuttajien asioita vaihtelevat suuresti, eikä kysymys aina ole taloudellisista voimavaroista. Lopputuloksen kannalta vapaaehtoistyön ja -järjestöjenkin rooli saattaa olla kunnan asenteista riippuen keskeisempi kuin viranomaisten rooli yhteensä. Olen kokenut, että te-keskukset ymmärtävät vapaaehtoisesti tehdyn kotouttamistyön arvon ja tarpeet paremmin kuin kotoutettavan kotikunta. Tosin lainkin mukaan te-keskus on kunnan ohella keskeinen toimija tässä asiassa. Kotouttamislain syntyvaiheisiin sekä nykyisin kunnissa tehtävään käytännön työhön sisältyy paljon hyvää tahtoa parantaa maahanmuuttajien tilannetta ja asemaa.

Yksi selonteon esiin tuomista pettymyksistä on sen kyselyn tulos, jolla tiedusteltiin maahanmuuttajien kokemuksia kotouttamissuunnitelmista. Maahanmuuttajille ei aina ole selvinnyt kotoutumissuunnitelman tarkoitus, eivätkä läheskään kaikki ole pitäneet koko suunnitelmaa hyödyllisenä. Lain tavoite toteutuu huonosti, jos sitä toteutetaan niin, että vain osalle maahanmuuttajia on selvinnyt koko toiminnan tarkoitus. Luulen, että tämä haastattelututkimus kertoo enemmän viranomaisten toiminnasta kuin lain sisällöstä sinänsä. Näyttäisi siltä, että näissä tapauksissa kukaan monista toimijoista ei ole ottanut selkeää kokonaisvastuuta.

Arvoisa puhemies! Jo monta vuotta ennen kotouttamislakia olin jossakin seminaarissa pohtimassa näitä Suomeen asettumiseen liittyviä ongelmia. Lappeenrantalainen ajattelija Matti J. Kuronen — näin tahdon asian muistaa — sanoi, että yksi ensimmäisiä Suomeen kotoutumisen edellytyksiä on oppia pesäpallon säännöt. Se Kurosen oivallus kuvatkoon tässäkin, mitä kaikkea tämä kotouttaminen tarkoittaa ja mitä se meiltä edellyttää.

Jaana  Ylä-Mononen  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Asioita on tarkasteltava kokonaisuuksina. Tämä toteamus koskee mitä suurimmassa määrin nyt käsiteltävänä olevan kotouttamislain toimeenpanoakin. Tämä selonteko on keskustan eduskuntaryhmän näkemyksen mukaan osa suurempaa ja erittäin merkittävää kokonaisuutta. Kotouttaminen, maahanmuuttopolitiikka ja ulkomaalaislain kokonaisuudistus yhdessä vaikuttavat osaltaan Suomen talouteen ja tulevaisuuteen.

EU:ssa on meneillään voimakas keskustelu maahanmuuttoperusteiden tiukentamisesta, ja aivan viime päivinä ovat merkittävät maat kiristäneet politiikkaansa tällä alueella. On siis oivallinen hetki tarkastella eduskunnassa omaa kotouttamislakiamme.

EU:n alueella on erityistä herkkyyttä tällä hetkellä keskustelulle maahanmuutosta, pakolaisuudesta, työvoiman kysynnästä ja tarjonnasta. Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunta perehtyy parhaillaan direktiiviehdotukseen kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä palkkatyötä tai itsenäistä ammatinharjoittamista varten. Sosiaaliturva ja perhe-etuudet ovat jatkuvan pohdinnan alla EU:ssa. Väestörakenteen muuttuminen, siis vanheneminen, niin meillä Suomessa kuin koko EU:n alueella on merkittävä talouden kasvuun ja tulevaisuuteen vaikuttava tekijä. Työntekijöiden löytyminen niin yrityksiin kuin julkiselle sektorille on uhattuna lähitulevaisuudessa.

Osaammeko tehdä oikeita asioita ja asiat oikein? Osaammeko arvioida maamme ikärakenteen muutoksen aiheuttaman paineen siten, että samalla pystymme kohentamaan työllisyyttä, vähentämään ratkaisevasti rakenteellista työttömyyttä, huolehtimaan omasta työvoimastamme ja sen lisäksi avaamaan oikea-aikaisesti ja oikein kohdennettuina mahdollisuudet hallitulle ja lailliselle maahanmuutolle? Otammeko maahanmuuttajat vastaan siinä hengessä, että tavoitteena ei ole vain työvoimanäkökulma, vaan paljon enemmän? Tavoitteena pitää olla maahanmuuttajan aito osallisuus yhteiskuntaamme.

Meneillään oleva valmistelutyö ulkomaalaislain kokonaisuudistuksen ja maahanmuuttopolitiikan linjausten osalta on kiinteässä yhteydessä valmisteilla olevaan EU-lainsäädäntöön ja sidoksissa kansainvälisiin sopimuksiin.

Maahanmuutto Suomeen on pienimuotoista useimpiin muihin EU-maihin verrattuna. Suomessa asuu vakituisesti vajaat 100 000 ulkomaalaista ja Suomen kansalaisuuden saanutta henkilöä. Määrä on kuitenkin jatkuvassa nousussa. Maamme monikulttuurisuus on siis lisääntymässä kaiken aikaa, ja pääasiassa se tapahtuu normaalin, työhön liittyvän maahanmuuton kautta.

Maassamme asuvista ulkomaalaisista ylivoimaisesti suurin ryhmä ovat venäläiset ja heidän jälkeensä virolaiset. Kuitenkin sekä Venäjän että Viron väestörakenne on vähintään yhtä ikääntyvä kuin Suomenkin, jolloin näiden maiden kyky ja mahdollisuus luovuttaa osaavaa työvoimaa on rajallinen. Sisäministeri Itälä on julkisuudessa painottanut maahanmuuttopolitiikassa rajoituksia koskien esimerkiksi inkeriläisten paluumuuttoa ja on esittämässä ilmeisesti kielivaatimuksia — eräänlaista tiheämpää seulaa paluumuuttajille.

Onko tämä kuitenkaan kokonaisuuden suhteen järkevää? Kun ulkomaisen työvoiman tarve maassamme tulee kasvamaan, ovat juuri inkeriläisten mahdollisuudet sopeutua Suomeen ehkä kuitenkin parhaimmat. It-alalle on tullut satoja henkilöitä esimerkiksi Intiasta, ilman että heidän kielitaitoaan on mitattu. Kannetaanko näiden maahanmuuttajien kotoutumisesta riittävää huolta?

Suomalaisten asenteissa on tapahtunut kohentumista. Yksittäiset tahot ilmaisevat kielteisen suhtautumisensa ulkomaalaisiin, mutta mitään laajaa liikehdintää ei käsittääkseni ole havaittavissa. Itse asiassa suomalaiset suhtautuvat monikulttuurisuuteen jopa muita eurooppalaisia hieman myönteisemmin tänään. Kotouttaminen on hoidettava hyvin. Kansalaisten mielipiteet ja suhtautuminen maahanmuuttajiin saattavat muuttua herkästi myös kielteisiksi. On toki näyttöä siitä, että pieni osa suomalaisista haluaisi elää suljetussa Suomessa periaatteella "Suomi vain suomalaisille". Osaltaan tiedotusvälineet uutisointityylillään, ehkä huomaamattaan, saavat aikaan asenteellista keskustelua kansalaisten keskuudessa. Jos samalla, kun kerrotaan tietyn ryhmän saapumisesta maahamme hakemaan turvapaikkaa, muistutettaisiin voimassa olevasta lainsäädännöstä ja esimerkiksi turvapaikan hakemisen perusteista, kansalaiskeskustelut rauhoittui-sivat toreilla ja turuilla nopeammin.

Suomalaiset nuoret ovat vahvasti kansainvälisiä ja kielitaitoisia. Heidän maailmansa rakentuu mahdollisuuksille matkustaa, opiskella ulkomailla, työskennellä myöhemmin ainakin määräaikaisesti jossakin muussa maassa kuin Suomessa. Maailmankuva nuorillamme on avoin monikulttuuriselle yhteiskunnalle ja on samalla vahvan isänmaallinen.

On selvää, että korkeasti koulutetut maahanmuuttajat hyväksytään helpommin eikä heitä tällä kohdin koeta niinkään kilpailijoiksi. Ongelmat syntyvät, kun vähemmän koulutusta vaativiin töihin pyrkii kansalaisten rinnalla maahanmuuttajia. Tuossa tilanteessa suhtautuminen maahanmuuttajiin yleensä muuttuu kielteisemmäksi.

Suomen keskusta on allekirjoittanut Euroopan puolueiden peruskirjan rasismista vapaan yhteiskunnan puolesta, ja puolueena Suomen keskusta on sitoutunut myös noudattamaan tätä periaatetta politiikassaan. Suomen keskusta toimii suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisen Suomen puolesta. Puolueemme perustaa toimintaohjelmansa mukaan politiikkansa ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja keskustalaisiin perusperiaatteisiin, joiden mukaan kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, valtiolla on erityinen vastuu yhteiskunnallisen tasa-arvon toteutumisesta, heikompiosaisista huolehditaan yhdessä ja jokaisella yksilöllä on velvollisuus edistää oikeudenmukaisuutta. Keskustan eduskuntaryhmä haluaa korostaa näitä periaatteita.

Selonteko kotouttamislain toimeenpanosta on eduskunnan toiveiden mukaisesti nyt kolmen vuoden kokemuksen jälkeen täällä keskusteltavana. Lain tarpeellisuus on selvästi todettu jo lainsäädäntövaiheessa ja pääsääntöisesti laki on otettu kunnissa ja yhteistyöhön osallisten viranomaisten keskuudessa tyydytyksellä vastaan.

Kotouttamislaki antoi ohjeet kotouttamisohjelman laatimiseen sekä henkilö- tai perhekohtaisen kotouttamissuunnitelman tekemiseen yhteistyössä osallisten tahojen kanssa. Sen sijaan on käynyt selväksi, että läheskään kaikki tämän lain soveltamisen piiriin kuuluvat maahanmuuttajat eivät tiedä laista tai heitä koskevasta kotouttamissuunnitelmasta ja sen merkityksestä omalle tulevaisuudelle.

Perhekohtainen kotouttamissuunnitelma jättää lapset, nuoret ja kotiin jäävät naiset sekä ikääntyvät — yrityksistä huolimatta — riittävien kotouttamistoimien ulkopuolelle. Tähän on saatava jatkossa muutos. Lapset, nuoret, kotona olevat maahanmuuttajanaiset ja ikääntyvät tarvitsevat oman suunnitelmansa. Sitoutumista suunnitelman toteuttamiseen tulee myös tehostaa.

Kotouttamislain piiriin kuuluvien henkilöiden kohdalla nousee päällimmäiseksi ongelmaksi kielitaidon puute. Se rajaa heitä tehokkaasti myös työelämän ulkopuolelle. Suomen tai ruotsin kielen opetus on kotoutujille tarpeeseen nähden liian vähäistä, ja pakolaisten keskuudessa on myös merkittävää luku- ja kirjoitustaidottomuutta. Paikoin on siis lähdettävä aivan oppimisen alkeista liikkeelle, ja tuolloin lain kattama kolmen vuoden määräaika on liian lyhyt.

Lasten kohdalla puutteita ilmenee niin päivähoidossa kuin koulussakin. On kuitenkin ilahduttavaa, että erilaisten hankkeiden puitteissa koulujen kansainvälisyyskasvatus tukee samalla maahanmuuttajien sopeutumista. Jos maahanmuutto osuu ajankohtaan, jolloin oppivelvollisuusikä on jo ohi, on vaikea saada otetta nuoreen. Jos kieliopetukseenkin on ensin jonotettava, on syrjäytymisvaara hyvin todellinen, kuten arvoisa ministeri totesi.

Maahanmuuttajanaisten aseman kohentaminen on erittäin tärkeä asia. He kohtaavat enemmän väkivaltaa ja eristäytyvät helpommin kotiin jääden yhteiskunnallisen toiminnan ulkopuolelle kuin maahanmuuttajat keskimäärin. Kielitaito on heikko ja työelämään pääsy vaikeaa. Toisenlaisiakin tilanteita tietenkin on. Maahanmuuttajanaiset joutuvat turvautumaan turvakoteihin muita enemmän väkivallan uhan vuoksi.

Ikääntyneiden maahanmuuttajien osalta syrjäytymisen ja eristäytymisen vaara on myös hyvin suuri. Jokapäiväisen arjen vaatimat toimet ovat vaikeita juuri kielitaidottomuuden vuoksi. Tänään Suomessa asuvien iäkkäiden paluumuuttajien eläkekysymys on ratkaistava pikaisesti. Kotoutumisen hyvän tasapainon löytyminen ei ole helppoa. Helpompaa olisi eristäytyä omaan kotiin, omalle asuinalueelle, oman kulttuurin ja kielen edustajien keskuuteen. Asumisen suunnittelu on merkittävä kotoutumiseen vaikuttava tekijä. Tietty yhteisö on tärkeä tuki maahanmuuttajalle, mutta kaupunginosien muuttuminen "vain maahanmuuttajille" tarkoitetuiksi on virhe. Tästä on näyttöä.

Arvoisa puhemies! Kotouttamisselonteosta käy hyvin ilmi se, että suurimmat ongelmat liittyvät arjen asioihin, kuten päivittäisiin toimiin ja tarpeisiin, toimeentuloon, mahdollisuuteen olla yhteydessä ympäröivään yhteiskuntaan, saada ammattiin johtavaa opetusta sen jälkeen, kun kielitaito antaa siihen edellytykset. Näistä arjen ongelmista myöhemmin syntyvät myöskin ne näkyvät ongelmat, jotka tyypillisesti tulevat kadulla vastaan.

Keskustan eduskuntaryhmän mielestä ulkomaalaislain kokonaisuudistus on erittäin tärkeä asia. Maahanmuuttopolitiikasta pitää keskustella, ja nyt käsiteltävänä oleva selonteko kotouttamislain toimeenpanosta mahdollistaa keskustelun avaamisen nyt sitä syksyllä jatkaen. Keskustan eduskuntaryhmä painottaa maahanmuuttopolitiikan kokonaisuuden kehittämistä.

Valiokunnissa yksityiskohtainen perehtyminen selonteon esiin tuomiin toimenpide-ehdotuksiin tuo varmasti myös rahallisia tarpeita esiin. Kotouttamistoimiin suunnattuja resursseja on lisättävä, erityisesti kielikoulutusta koskien. Maahanmuuttajalle ensimmäiset kolme vuotta ovat etsikkoaika kotoutumiselle.

Keskustan eduskuntaryhmä edellyttää pohdittavaksi kotouttamistoimenpiteiden laajentamista nykyisten kohderyhmien lisäksi kaikkia maahanmuuttajia koskeviksi. Kielen, kulttuurin, Suomen lakien ja yhteiskunnan tuntemuksella on oma syvä merkityksensä kotoutumisen onnistumisessa, maahanmuuton taustasta riippumatta.

Paula  Kokkonen  /kok:

Arvoisa puhemies! Suomessa asuvien ulkomaan kansalaisten määrä on kasvanut nopeasti. Ulkomaalaisia on saapunut Suomeen niin kiintiöpakolaisina, perheen yhdistämisen kautta, turvapaikanhakijoina, avioliittojen kautta, opiskelijoina kuin työntekijöinäkin. Vuonna 1990 maassamme asui vakinaisesti vain noin 26 000 ulkomaan kansalaista. Viime vuonna Suomessa asuvien ulkomaalaisten määrä kohosi lähes 99 000:een, mikä vastaa tuskin 2:ta prosenttia maamme väestöstä. Luku on Länsi-Euroopan alhaisin, Suomi on vastaanottanut nämä maahanmuuttajat suhteellisen vähän valmistautuneena ilman maahanmuuttopolitiikkaa.

Kansainvälisen yhteisvastuun kantaminen ja solmimamme kansainväliset sopimukset edellyttävät meiltä suojelun tarjoamista sitä tarvitseville. Omassa maassaan vainotuille tai sodan jaloissa suojelun tarpeessa oleville on tarjottava turvapaikka. Humanitaariset velvoitteet on hoidettava turvapaikkakysymyksiä ratkaistaessa. Muutoin maahanmuuttopolitiikka on paljolti työvoimapolitiikka- ja väestöpoliittinen kysymys. Maahanmuuttoa ei pidä nähdä työmarkkinoiden tai kulttuurimme kannalta ainoastaan uhkana. Ulkomaalaiset ja monikulttuurisuus ovat Suomelle merkittävä voimavara. Inkerinsuomalaisten, niin sanottujen, paluumuutto on kuitenkin osoittanut, että Suomi tarvitsee oman aktiivisen maahanmuuttopolitiikan. Maahanmuuton tulee olla hallittua. Suomen kansalliselle ulkomaalais- ja maahanmuuttopolitiikalle on pikaisesti määritettävä selkeät suuntaviivat.

Ihmisten vapaan liikkuvuuden toteutuminen EU-alueella on luonut paineen yhdenmukaisempaan maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaan sekä unionin ulkorajojen tehokkaampaan valvontaan. Kokoomuksen eduskuntaryhmä antaa tukensa Sevillan huippukokouksen tavoitteelle tiivistää unionin maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa sekä puuttua tiukasti laittomaan maahanmuuttoon. Romaniasta tulee Länsi-Eurooppaan ja Suomeen parhaillaan turvapaikanhakijoita, jotka tulevat useissa tapauksissa toisen EU-maan kautta. Romania kuten myös Slovakia ja Puola, joista tuli jo aikaisemmin Suomeen romaneja turvapaikanhakijoina, ovat Euroopan unionin ehdokasjäseniä. Tämä osoittaa, että EU:n ja uusien hakijamaiden tulee voida yhdessä vaikuttaa siihen, että Euroopan sisällä ei ole yhteiskunnallisia, ihmisoikeudellisia tai muita syitä Euroopan sisäiseen pakolaisuuteen ja turvapaikkainstituution käyttöön.

Hallitus on asettanut vuonna 1997 annetussa maahanmuutto- ja pakolaispoliittisessa ohjelmassa nopean ja joustavan integroitumisen eli kotoutumisen politiikan perustavoitteeksi. On syytä kysyä, onko ulkomaalaisten nopea integroituminen edelleen hyvin homogeeniseen suomalaiseen yhteiskuntaan ylipäätään mahdollista. Aikaa sopeutumiseen on annettava sekä ulkomaalaisille että suomalaisille. Asian hyväksi on tehtävä työtä myös kantaväestön parissa.

Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta tuli voimaan toukokuussa 1999. Lain vaikutuksia ja toimeenpanoa arvioidaan selonteossa kolmen vuoden kokemusten jälkeen. Se on lyhyt aika. Kotouttamislain toimeenpano ja eri toimijoiden yhteistyön muovautuminen on vielä kesken. Maahanmuuttajalle näyttää jääneen kotoutumisessa kovin vähäpätöinen rooli. Maahanmuuttaja ei voi olla kotoutumisessa vain passiivinen osapuoli. Maahanmuuttajankin on saatava aktiivinen rooli, jotta hän voi kantaa vastuuta omasta kotoutumisestaan.

Suomessa maahanmuuton hallintoon osallistuu peräti seitsemän eri ministeriötä. Maahanmuuttopolitiikan hallinnointi ja koordinaatio kuuluu pääasiassa sisäasiainministeriölle ja työministeriölle. Maahanmuutto edellyttää lisäksi yhteistyötä kunnan, poliisin, koululaitoksen, te-keskusten, Kansaneläkelaitoksen, kansalaisjärjestöjen ja työmarkkina- ja elinkeinoelämän osapuolten kesken. Kunnan rooli aloitteen tekijänä ja yleisvastuun kantajana on laissa keskeinen. Lisäksi maahanmuuttajien omien järjestöjen ja yhteisöjen vuorovaikutus suomalaisen yhteiskunnan eri tasoilla on yksi lisäedellytys.

Näiden kaikkien kesken tarvitaan avointa ja uusia muotoja hakevaa yhteistyötä. Kaikilta osin työnjakoa ja vastuusuhteita ei ole määritelty riittävän selkeästi. Onkin suotavaa, että seuraavassa hallitusohjelmassa selkiinnytetään vastuita, mukaan lukien maahanmuuttopolitiikan yhteensovittamistehtävä, osana ministeriöhallinnon kehittämistä ja tehostamista. Eri toimijoiden roolia tulee tarkentaa unohtamatta sitä, että keskeinen toimija on kotoutettava itse.

Kotoutumissuunnitelman tarkoituksena on antaa maahanmuuttajalle tosiasialliset mahdollisuudet oppia oman elämän hallinta ja saavuttaa taito ja kyky hankkia toimeentulo Suomessa. Keskeisiä tekijöitä ovat riittävä kielitaito ja koulutus. Yhteiskunnan tulee nykyistä tehokkaammin huolehtia siitä, että maahanmuuttajien lähtömaissa saama koulutus ja työkokemus voidaan täydennyskoulutuksen avulla saada hyödynnettyä. Tämä maksaa siihen sijoitetut varat moninkertaisesti jo lyhyellä aikavälillä takaisin. Tällä tavoin ehkäistään myös monien maahanmuuttajien syrjäytyminen ja ulkopuolisuus yhteiskunnassamme.

Selonteon mukaan maahanmuuttajakoulutuksen keskeisin ongelma ja pääasiallinen työllistymisen este on kielen opetuksen riittämättömyys. Tällä hetkellä ollaan kaukana Opetushallituksen 40 opintoviikon suosituksesta. On myös esimerkkejä maahanmuuttajakoulutuksesta, jossa useankin kurssin käyneelle ei ole järjestetty kurssin jälkeen edes työharjoittelupaikkaa. Oppisopimuskoulutus olisi erittäin tehokas väline, ja sitä tulisi nykyistä enemmän suosia maahanmuuttajien kohdalla. Keskeisenä syynä koulutuksen riittämättömyyteen on resurssien niukkuus. Kielen oppimiseen ja koulutukseen tulee päästä kiinni heti alussa ja koulutusta tulee olla riittävästi.

Menestyminen koulussa on maahanmuuttajanuorille, kuten suomalaisillekin, avain tulevaisuuteen suomalaisessa yhteiskunnassa. Lukioasteen opintoihin hakeutuu maassamme 70 prosenttia ikäluokasta, maahanmuuttajista vain 17 prosenttia. Opintojen keskeyttämisessä maahanmuuttajat ovat yliedustettuina. Maahanmuuttajanuorten ongelmat on tunnistettava aikaisessa vaiheessa. Kotouttamisessa on pyrittävä ennaltaehkäisyyn jo puhjenneiden ongelmien ratkaisun sijasta. Nuorille on suunniteltava oma kotouttamissuunnitelma, johon nuoret velvoitetaan osallistumaan.

Maahanmuuttajien työttömyys on kääntynyt selvästi parempaan suuntaan, vaikkakin se edelleen on merkittävästi korkeampi kuin muun väestön. Huonoin tilanne on pakolaisina maahan saapuneilla. Maahanmuuttajia on pyritty ohjaamaan työvoimapulasta kärsivien alojen ammatilliseen koulutukseen. He ovatkin sijoittuneet entistä paremmin avoimille työmarkkinoille. Tätä suuntausta tulee kannustaa ja jatkaa edelleen.

Kotouttamislain toimenpiteillä ei ole tarkoitus vaarantaa maahanmuuttajien oikeutta omaan kieleen ja kulttuuriin, päinvastoin. Kotoutumisen edellytyksenä on oman kielen ja kulttuurin vaaliminen osana integraatiota. Samalla meidän tulee korostaa sitä, että tietyt perinteet, kuten tyttöjen ympärileikkaus, niin sanotut kunniamurhat ja omien lasten myyminen ja pakottaminen avioliittoon eivät ole oikeusvaltiossa hyväksyttäviä ja vaalittavia perinteitä.

Selonteossa on osoitettu kaikkiaan 77 kehittämistointa, joista osa on ehdotuksia kotouttamislain muuttamiseksi. Suurin osa koskee menettelyjen ja toimintatapojen muuttamista. Näiden toteuttaminen tuleekin aloittaa välittömästi. Ehdotukset sisältävät muun muassa ammatillisen koulutuksen tehostamista, parannuksia maahanmuuttajalasten ja -naisten sekä ikääntyneiden kotouttamiseen sekä nuorten ja aikuisten peruskoulutusvalmiuksien kohottamista.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä tukee näitä ehdotuksia. Maahanmuuttajien kotouttaminen ja sen avulla työllistyminen on parasta mahdollista syrjäytymisen ja monien muiden ongelmien ehkäisyä ja voimavarojen käyttöä suomalaisen yhteiskunnan hyväksi. Kotouttamiseen tulee varata riittävät voimavarat, sillä ennaltaehkäisy on yhteiskunnalle huomattavasti edullisempaa kuin ongelmien korjaaminen jälkikäteen.

Kotouttamislaki on askel oikeaan suuntaan, mutta sen toimeenpanossa tarvitaan vielä runsaasti joustavuutta, tehoa ja kehittämistä. Maahanmuuttajien lähtötilanne on kovin erilainen. Kotouttamissuunnitelmassa tuleekin ottaa huomioon maahanmuuttajien yksilölliset tarpeet ja toiveet oman elämän hallinnasta aivan uusissa olosuhteissa. Samoin tulee työelämään pyrkivän maahanmuuttajan perhe ottaa kokonaisuutena huomioon. Yksittäisen ihmisen kotouttaminen ei voi onnistua, jos kotona odottava perhe voi huonosti ja jää ulkopuoliseksi suomalaisessa yhteiskunnassa.

Arvoisa puhemies! Kotoutumiseen vaikuttaa myös yhteiskunnassa vallitseva asenneilmapiiri. Asenneilmapiiri muodostuu helposti kielteiseksi, jos maahanmuutto on hallitsematonta ja maahanmuuttajat koetaan ainoastaan uhkana ja sosiaaliturvan väärinkäyttäjinä. Hallitsematon maahanmuutto kasvattaa helposti ulkomaalaisvihamielisyyttä ja lisää ääriainesten kannatusta, kuten joissakin maissa on nähty. Suomi tarvitsee EU:n maahanmuuttopoliittisten linjausten sisälle oman kansallisesti raamitetun maahanmuuttopolitiikan, jonka avulla saavutetaan kulttuurisesti ja etnisesti tasa-arvoinen, vastavuoroinen ja suvaitseva yhteiskunta.

Veijo Puhjo /vas:

Arvoisa puhemies! Suomi on Euroopan reunaa, niinpä syrjäisen asemamme vuoksi suuret muuttoliikkeet eivät ole tuoneet tänne väkeä samalla tavalla kuin muihin keskeisiin Euroopan maihin. Viime vuosisatoina maamme on kuitenkin hyötynyt maahan muuttaneista kauppiaista ja käsityöläisistä, ruukkien työntekijöistä, juustojen ja suklaan valmistajista ja oluenpanijoista.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomi oli ulkomaalaisilta suljetumpi kuin koskaan sitä ennen. Maahantulolupia myönnettiin niukasti eikä pakolaisia tullut. Osittain sodanjälkeisen Suomen sulkeutuneisuus johtui siitä, että maamme oli pitkään maatalousvaltainen ja teollisuus kehittyi muita Pohjoismaita hitaammin. 60-luvun maatalouden murroksen aikaan Suomi ei tarvinnut työvoimaa ulkomailta, vaan päinvastoin suomalaisia muutti sankoin joukoin Ruotsiin. Kuitenkin 70-luvulta lähtien Suomessa on keskusteltu työvoiman tuonnista, vaikka lamajaksot ovatkin aina pysäyttäneet alkuunsa nämä puheet. Ehkä siksi Suomessa ei vieläkään ole muotoiltu järjestelmällistä siirtolaisuus- ja maahanmuuttopolitiikkaa.

Inkeriläisten kutsuminen Suomeen oli improvisointia, ja tasavallan presidentin lausuma käsitettiin lainsäädäntötoimeksi ukaasien aikakaudelta.

Hallituksen vuonna 1997 tekemä periaatepäätös maahanmuutto- ja pakolaispolitiikasta keskittyi lähinnä pakolaiskysymyksiin, koska pakolaisuuden kesto yleensä pitkittyi eikä paluuta kotimaahan ollut näköpiirissä. Siinä maahanmuuttoa ei käsitelty osana talous-, työllisyys- ja väestöpolitiikkaa. Muu kuin pakolaisuuden tai perheen yhdistämisen perusteella tapahtuva maahanmuutto kuitattiin parilla rivillä.

Kotouttamislaki liittyy tarpeeseen auttaa niiden pakolaisten selviytymistä, jotka inhimillisyyden nimissä ja kansainvälisten sitoumustemme mukaisesti otamme vastaan. Se koskee myös perheenyhdistämistapauksia. Työperusteinen maahanmuutto jää usein kotouttamisen ulkopuolelle.

Meillä on vielä työvoimareserviä, mutta suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle työvoimatilanne kiristyy. Lähivuosina tilanne saattaa kuitenkin olla se, että voisimme useissa ammateissa tarjota työtä jopa useammille kuin tulijoita on. Tulijoita lienee paljon vähemmän kuin mitä tarvittaisiin esimerkiksi erilaisten palvelusten ylläpitämiseen ja eläkkeiden rahoittamiseen. Taitaa olla niin, että suomalaiset aika harvoin mieltävät sen, mitä maahanmuuttajat tuovat suomalaiselle yhteiskunnalle. Usein unohtuu, että maahanmuuttajan kotimaassaan saama koulutus voi vastata 100 000:ttakin euroa. Sen suomalainen yhteiskunta saa tuliaisina. Sitten tulevat lisäksi vielä kaikki ne hyödyt, joita kulttuurien kohtaaminen aina antaa kaikille kohtaamisen osapuolille.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä seuraavassa hallitusohjelmassa olisi syytä sopia ulkomaalais- ja siirtolaispolitiikan perusteista. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä katsoo myös, että ensi vaalikaudella eduskunnan tulisi voida ottaa kantaa ulkomaalais- ja maahanmuuttopolitiikkaan selontekona. Tällöin tarkastelu olisi laajempaa kuin nyt tapahtuva kotoutumislain jälkiarviointi ja asettaisi tavoitteita tuleville vuosille.

Kotouttamislain toimeenpanoa on selvitetty viranomaistoimin, ja selonteossa on linjauksia toiminnan kehittämisestä. Monet arviot puutteista ovat oikeaan osuneita ja ehdotetut ratkaisut perusteltuja. Kotouttamisohjelmia voitaisiin kuitenkin kehittää osittain uudella tavalla. Tämä voisi tarkoittaa sitä, että maahanmuuttokysymysten suunnitteluun tulisi saada henkilöitä, joilla itsellään on kokemusta rinnakkaiselosta maahanmuuttajien kanssa joko Suomessa tai ulkomailla. Pitäisi saada mukaan myös päteviä ja koulutettuja Suomessa asuvia maahanmuuttajia. Tavallaan sama virkakoneisto, joka on rakentanut nykyisen kotouttamisjärjestelmän, arvioi omaa tuotostaan ylhäältä alaspäin.

Vasemmistoliitto korostaa, että kotouttamista kehitettäessä tarvitaan myös ideoiden ja uusien ajatusten liikkumista alhaalta ylöspäin. Maahanmuuttajat eivät siis olisi vain alamaisia vaan aktiivisia kansalaisia. Siten esimerkiksi kunnan kotouttamisohjelman laadinta maahanmuuttajien kanssa olisi seikkaperäisempää ja tuloksellisempaa. Myöskin omaehtoisen ja työvoimapoliittisen maahanmuuttajakoulutuksen arvioinnissa kannattaa kysyä, eikö siinäkin voitaisi käyttää apuna koulutettuja maahanmuuttajia. Maahanmuuttajilla voisi olla oma panoksensa annettavanaan maahanmuuttajatutkimuksenkin kehittämisessä.

Koulutettujen maahanmuuttajien kotouttamisohjelmia pitäisi miettiä erikseen osana yleisempää siirtolais- ja maahanmuuttopolitiikkaa. Korkeasti koulutettujen asemaa ei ole omana kohtanaan kehittämislinjauksissa, vaikka asia muutoin tuleekin esille selonteossa.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä korostaa, että lasten ja nuorten suomen tai ruotsin kielen opintoihin kannattaa panostaa. Usein tämä merkitsee itse asiassa sitä, että myös vanhempien ja erityisesti työelämän ulkopuolella olevan, kotia hoitavan vanhemman kieli- ja yhteiskuntataitoja pyritään lisäämään. Lasten kotihoito päivähoidon asemasta saattaa merkitä sitä, että maahanmuuttajalasten puutteellista suomen tai ruotsin kielen taitoa ei havaita ennen kouluikää. Kysymys on todettu selonteossa ongelmien kartoituksen yhteydessä, mutta olisi ansainnut tulla käsitellyksi omana kohtanaan myös kehittämislinjauksissa. Kannattaa panna merkille, että Saksassa on yllättäen havaittu, että joidenkin toisen polven siirtolaisten lasten kielitaito on jopa vaillinaisempaa kuin aikaisemmilla sukupolvilla, millä tietenkin on vaikutusta niin oppimiseen kuin aikanaan työllistymiseenkin.

Kehittämislinjauksissa mainitaan oppilashuollon voimavarojen suuntaaminen maahanmuuttajaoppilaisiin. Niinpä selonteossa todetaan, että olisi harkittava, pitäisikö kunnissa, joissa on paljon maahanmuuttajaopiskelijoita, olla erityinen maahanmuuttajaopinto-ohjaaja. Itse asiassa tarvitaan eri kieliä puhuvia kuraattoreita. Kouluissa kiertävät ohjaajat olisivat perusteltuja.

Selonteossa tuodaan aivan perustellusti esille myös ikääntyvien maahanmuuttajien hoito, josta tulee tulevina vuosina iso ongelma. Siinä kannattaisi selvittää myös muiden maiden käytäntöjä.

Selonteossa kiinnitetään perustellusti huomiota myös rasismiin ja etnisiin suhteisiin. Siinä valtiovallan ohella kansalaisjärjestöillä on paljon tehtävää.

On sinänsä valitettavaa, että SAK taannoin julkisti kestämättömin perustein laaditun tiedotteen, jossa väitettiin Virosta olevan tulossa 400 000 muuttajaa. Selvitykset ovat sittemmin osoittaneet, että luvut olivat perää vailla, mutta saattoivat valitettavasti synnyttää turhia pelkoja monissa suomalaisissa.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä olisi tärkeää, että suomalaiset pystyisivät kohtaamaan maahanmuuttajat myönteisesti. Vain tasa-arvoisena kohdeltu tulija pystyy vastavuoroisesti antamaan täysipainoisesti meidän yhteiskunnallemme oman panoksensa.

Hyvät edustajatoverit! Kotoutumislain toimeenpanoa haittaa voimavarojen puute. Se merkitsee sitä, että Suomessa asuvat ulkomaalaiset eivät pysty antamaan täyttä panostaan yhteiskuntamme kehittämiseen eivätkä liioin kykene täysipainoisesti osallistumaan yhteiskuntamme toimintaan.

Kotoutumisen ja maahanmuuttajakoulutuksen keskeinen ongelma on koulutuksen riittämättömyys. Työvoimapoliittisena aikuiskoulutuksena järjestettävä kotoutumiskoulutus on joutunut kilpailemaan samoista määrärahoista muun työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen kanssa. Vasemmistoliitto korostaakin, että on välttämätöntä lisätä voimavaroja maahanmuuttokoulutukseen.

Arvoisa puhemies! Ulkomaalaispolitiikan onnistumisen tärkein edellytys on kuitenkin se, että Suomen oma työllisyys- ja sosiaalipolitiikka hoidetaan niin hyvin, ettei kansalaisilla ole aihetta tyytymättömyyteen, joka kohdistuisi maahanmuuttajiin.

Håkan Nordman /r:

Arvoisa puhemies, värderade talman! Efter en paus på närmare hundra år har Finland igen blivit ett invandringsland. Även om invandringen är mycket liten har landet blivit mera multikulturellt. Det måste vara vårt globala ansvar att ta emot personer som förföljs i hemlandet eller som kommer från humanitära katastrofområden.

Svenska riksdagsgruppen anser att Finlands ansvar borde vara betydligt större än idag. Vi måste även vara beredda att satsa tillräckliga resurser på invandrarnas anpassning, så att de kan fungera jämlikt i vårt samhälle. Det gagnar både dem och oss infödda finländare. Under den senaste tiden har främlingsfientligheten stuckit fram på ett otrevligt sätt. Det är orimligt om vi lägger flyktingarna till last för vårt eget samhälles oförmåga att ge dem en rejäl chans. Lösningen är inte att falla undan för missnöjesyttringar och missnöjespartier, när den nationella integrationspolitiken försummats. Svårigheterna skall mötas genom en lyckad integration. Ledande beslutsfattare måste kraftfullt ta avstånd från främlingsfientliga åsikter, men även den stora tysta folkmajoriteten bör träda fram för tolerans och medmänsklighet mot rasism, så som president Tarja Halonen har betonat. Staten och näringslivet har misslyckats i integrationspolitiken om arbetslösheten är flera gånger större bland vissa invandrargrupper.

Siirtolaisuutta ei voida mitata yhdellä mitalla, koska sillä on niin monet kasvot. Toisaalta meillä on perinteinen pakolaisten vastaanotto, toisaalta kasvava työvoiman maahanmuutto. Maahanmuuttajilla on kovin erilaiset tarpeet, ja he vaativat erilaisia tukitoimia. Suomessa vasta aluillaan olevassa mutta muissa maissa käytävässä keskustelussa on kyse työvoiman maahanmuuton ohjaamisesta. Pitkälti keskustelussa on kyse rusinoiden poimimisesta pullasta eli siis siitä, miten houkutella pisimmälle koulutetut omaan maahan ja ihmisiä toimialoille, joilla on työvoimapulaa.

Vi måste ha en aktiv invandrarpolitik eftersom den arbetsföra befolkningen minskar. Enligt Statistikcentralen behöver vårt land efter 2010 tiotusentals personer fler för att fylla arbetsplatser och för att landets levnadsstandard skall kunna bibehållas. Svenska folkpartiet har föreslagit att Finland gör upp ett invandringspolitiskt program, där invandringspolitiken byggs upp utgående från behovet av arbetskraft.

Däremot kan det inte vara så, att vi "importerar" arbetskraft utan att ge dessa invandrare en möjlighet att rota sig i Finland. Inte heller så att vi endast tillåter högt utbildade att söka sig till Finland. Många studier visar, att bara om invandrare har en god social trygghet, en möjlighet till familjesammanföring samt rättvisa arbetsvillkor, finns det förutsättningar för att de ska lyckas som arbetstagare och invånare i sitt nya hemland. Segregation och isolering skapar missnöje och vantrivsel. Det är mänskligt att ha en god integrationspolitik också för invandrare. Dessutom är det långsiktigt och klokt.

Yhtenä tärkeänä perusedellytyksenä ovat kieliopinnot. Ruotsalainen eduskuntaryhmä haluaa erityisesti korostaa, että kaikilla maahanmuuttajilla siitä riippumatta, ovatko he pakolaisia vai eivät, tulee olla mahdollisuus oppia suomea tai ruotsia kunnolla tai mieluimmin sekä että. Jokaisella maahanmuuttajalla pitäisi olla mahdollisuus valita joko suomi tai ruotsi ensimmäiseksi kieleksi Suomessa, ja maahanmuuttajalapsilla tulisi olla mahdollisuus opiskella rinnan omaa äidinkieltään. Kielitaidottomina maahanmuuttajat ovat toivottomasti sivussa yhteiskunnastamme, minkä vuoksi tällä kysymyksellä on mitä suurin merkitys.

Vuoteen 2000 saakka kaikki maahan tulleet rekisteröitiin suomenkielisiksi siitä huolimatta, että suurella osalla tai huomattavalla osalla heistä ruotsi oli heidän ensimmäinen kielensä uudessa kotimaassaan. Tästä johtuen he saavat edelleenkin kaikki lomakkeet viranomaisilta suomen kielellä, vaikka he eivät osaakaan suomea. Siitä huolimatta, että ruotsalainen eduskuntaryhmä on puuttunut tähän käytännön ongelmaan, maistraatit eivät ole lähettäneet maahanmuuttajille tietoa siitä, että maahanmuuttajat voivat vapaasti valita asioimiskielensä viranomaisten kanssa.

Pakolaisten osalta kotouttamista vaikeuttavat kotimaan tapahtumien seuraukset samoin kuin päätöksen kohtuuttoman pitkät odotusajat täällä Suomessa. Ruotsalainen eduskuntaryhmä haluaa jälleen erityisesti kiinnittää huomiota niiden lasten tilanteeseen, jotka hakevat yksin turvapaikkaa ilman huoltajaa. Heidän odotusaikansa ovat aivan liian pitkiä, ja näiden perheiden yhdistämisprosessit etenevät aivan liian hitaasti. Lapset saavat maksaa tästä hinnan.

Enligt integreringslagen från 1999 skall kommunen göra upp integreringsprogram och en personlig plan för varje invandrare. Lagen har på många sätt varit bra, men på fältet har man kritiserat vissa punkter. Det räcker inte med en personlig plan. Det måste också finnas resurser för att följa upp den. Många känner det som om att ingen varit intresserad av hur den här planen verkligen förverkligas. Det här har också påpekats i regeringens redogörelse. Det är oerhört viktigt att myndigheterna kontinuerligt är i kontakt med invandraren. Det tar tid innan det växer fram vad de vill och vilka svårigheter han eller hon har. Social- och arbetskraftsbyråerna måste ha tillräckliga resurser för att göra detta arbete ordentligt. Ett allmänt problem är att kommunerna inte har fått extra resurser för att uppgöra planer, vilket syns i planernas bristande kvalitet. Vidare har man upplevt att en del av åtgärderna är konstlade och direkt passiverande, då en invandrare åläggs att följa ett visst veckoprogram som inte tar fram eller beaktar den verkliga inlevelseförmågan. Verksamheten måste nog utgå från invandrarens eget engagemang för att lyckas.

Det har också lyfts fram att invandrarutbildningen har försämrats och att den inte är tillräcklig. Den grundläggande utbildningen är viktig för att invandrarna skall få språkundervisning och lära sig det finländska samhället. Det är ofta missriktad välvilja när man så tidigt som möjligt, i praktiken för tidigt, inleder olika arbetskraftspolitiska åtgärder utan behövlig språkkunskap. Det är viktigt att det öronmärks medel för både invandrarutbildning och fördjupad undervisning, som inte kan uppnå samma effektivitetskrav som övriga arbetskraftpolitiska åtgärder. Först när invandrarna fått grundfärdigheter är de mogna för yrkesorienterad utbildning. Den här processen tar sin tid och måste få göra det. Det går inte att hoppa över det första skedet. För dem som har flyktingbakgrund krävs naturligtvis ännu mera. Idag har den långa invandrarutbildningen blivit lidande i brist på resurser.

Maahanmuuttajien työllistäminen on kotouttamisessa tärkeä päämäärä. Tähän on sekä inhimillinen että kansallinen intressi. Kielitaito ja työpaikka ovat paras pohja kotoutumiselle ja yhteiskuntaan osallistumiselle. On tärkeää, että maahanmuuttajat voivat tehdä työtä muiden suomalaisten parissa sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Työpaikan tulee olla luonnollinen tapaamispaikka, jossa voidaan kokea yhteenkuuluvuutta, poistaa molemminpuolisia ennakkoluuloja ja parantaa kielitaitoa. Julkisen sektorin tulee ottaa enemmän maahanmuuttajia töihin — tässä voidaan mainita, että Espoon kaupunki on ollut esimerkillinen — mutta myös suomalaisten yritysten ja kolmannen sektorin on opittava rekrytoimaan maahanmuuttajia ennakkoluulottomammin. Miksi eduskunta ei voisi näyttää hyvää esimerkkiä? Ainoastaan keskinäinen vuorovaikutus edistää eri ryhmien kulttuurien, tapojen ja käytäntöjen parempaa tuntemusta.

Integrationslagen och de därav följande åtgärderna har betonat invandrare, också flyktingar, som arbetssökande och integreringen har därmed mycket blivit en arbetsmarknadsfråga. Svenska riksdagsgruppen vill betona, att alla sektorer och särskilt kommunerna måste bidra till en lyckad integrering. Uppmärksamhet bör också fästas vid de invandrare som inte söker sig till arbetsmarknadspolitisk utbildning och kurser, och som lätt blir åsidosatta också när det gäller annan samhällelig service. T.ex. kvinnor som inte vill arbeta utanför hemmet kan bli mycket isolerade, och är särskilt sårbara i krissituationer inom familjen. Det är viktigt att social- och hälsovårdsmyndigheterna är måna om dessa personer.

Arvoisa puhemies, lopuksi: Minun kotiseutuni, Pohjanmaa, on ottanut vastaan enemmän maahanmuuttajia kuin muut alueet suhteellisesti katsottuna. Rannikkoalueilla on alusta alkaen ollut hyvät edellytykset pakolaisten vastaanottoon. Alueemme kieli- ja kulttuuripohja tarjoaa hyvät mahdollisuudet avoimuuteen ja suvaitsevaisuuteen muita kansoja ja kulttuureja kohtaan. Onnistunut kotouttamispolitiikka on, haluan korostaa, meidän suomalaisen yhteiskuntamme kypsyystesti. Pyrimme monikulttuuriseen yhteiskuntaan, mutta meidän on ymmärrettävä, että niin enemmistö- kuin vähemmistökulttuuritkin tulevat muuttumaan niiden kohdatessa ja hankautuessa toisiaan vastaan.

Det är viktigt att principen om icke-diskriminering hela tiden går hand i hand med strävan efter det multikulturella samhället — så att kultur aldrig får bli en förevändning för att diskriminera eller isolera. Avsikten är inte att påtvinga människor en viss livsstil, utan att ta till vara alla människors unika förutsättningar och möjligheter. Alla flykting- och invandrarbarn bör ges rätt till utbildning, hälsovård och övriga samhällstjänster på samma sätt som finländska barn. Vi ska föra en mångsidig och öppen debatt om invandringen — och vi skall minnas att diskriminering och rasism alltid är ett förnekande av en annan människas värde, och därmed av vårt eget värde som människor.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! J. Karjalaisen eräässä laulussa mainitaan viisas kuningas, joka tietää, että aivan yhtä hyvin olla hän voisi kurja keppikerjäläinen. Meidän, vauraan ja rauhaisan Pohjolan maan kansalaisten on laulun viisaan kuninkaan lailla osattava asettua toisen ihmisen asemaan, ei yläpuolelle, kun mietimme keinoja, joilla voimme edistää maahanmuuttajien kotoutumista.

Ensisijainen vastuu vähemmistön oikeuksien toteutumisesta kuuluu aina enemmistölle. Vasta tämän sisäistettyämme voimme puhua siitä, kuinka onnistuneessa kotoutuksessa löydetään tasapaino maahanmuuttajien omien ponnisteluiden ja yhteiskunnan avun välillä.

Laissa maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta on pyritty mainittuun tasapainoon. Kotouttamisen tulee tapahtua kunkin maahanmuuttajan omista lähtökohdista, ja sen tulee olla realistisella pohjalla muutenkin. Valitettavasti lain hyvä tarkoitus ei toteudu, koska kotouttamiseen ei ole ohjattu riittävästi rahaa. Hallituksen selonteossa rahan puute myönnetään. Erityisen raskauttavaa ja lähes kaikki muut toimenpiteet tyhjäksi tekevää on se, että maahanmuuttajien kielikoulutusta ei ole järjestetty alkuunkaan riittävästi.

On erityisen sietämätöntä, että kotona hoivatyötä tekevät maahanmuuttajanaiset saavat kovin vähän kieliopetusta. Jos me, valtaväestö, emme ole valmiita antamaan riittävää kotimaisen kielen opetusta maahanmuuttajalasten äideille, emme me myöskään ole oikeutettuja taivastelemaan maahanmuuttajalasten jengiytymistä ja sopeutumisongelmia vastaan. On kerta kaikkiaan lyhytnäköistä ja vastuutonta synnyttää kielitaitokuilu perheen sisälle äidin ja lasten välille tai laajemmin sukupolvien välille.

Vihreä eduskuntaryhmä odottaakin, että hallitus seuraavassa budjettiriihessä vetäisi johtopäätökset omasta hyvästä selonteostaan ja järjestäisi maahanmuuttajien kielikoulutuksen kuntoon. Monet sivistyskansat näkevät suurta vaivaa ja maksavat valtavia verorahasummia kouluttaakseen eri puolella maapalloa ihmisiä kielensä ja kulttuurinsa harrastajiksi. Suomi ei ymmärrettävästi voi tätä tehdä, mutta se voi tehdä maahanmuuttajista kahden kulttuurin ja kielen asiantuntijoita. Tällä voi tulevaisuudessa olla merkittävää kansainvälistä ja kaupallistakin hyötyä.

Hallituksen selonteossa käsitellään jonkin verran maahanmuuttajien asumisolosuhteita. Selonteossa aivan oikein kuvaillaan sitä, kuinka maahanmuuttajat usein asutetaan aravavuokralähiöihin asumaan yhdessä niiden suomalaisten kanssa, joiden elämänhallinta on heikko ja joilla ei ole kykyä tukea ja ohjata uusia naapureitaan kotoutumisessa. Hallitus on havainnut aivan keskeisen kotoutumisen pullonkaulan, mutta ei esitä keinoja asian korjaamiseksi.

Eduskuntaryhmämme mielestä valtiovallan on otettava kaikki keinot käyttöön hajauttaakseen sosiaalista asumista tasaisesti eri asuntoalueille, jopa samoihin taloihin ja rappuihin niin sanottujen kovan rahan asuntojen kanssa. Nyt nähtävissä on aivan päinvastainen kehitys. Varakkaat valkoiset suojaavat arkensa maahanmuuttajilta suosimalla kaavoituksessa ja rakentamisessa erottelua. Hallitus katsoo tätä kehitystä niin Pääkaupunkiseudulla kuin muuallakin laiskana vierestä. Se ei aseta asutuksen hajasijoittamista valtion rahoituksen ehdoksi. Se ei omissa maakaupoissaan aseta konkreettisia vaatimuksia maahanmuuttajien huomioimisesta eikä se käy aktiivista keskustelua kuntakaavoittajien kanssa.

Tämä on harvinaisen lyhytnäköistä, sillä nykyinen väärä segregaatioasuttaminen näkyy dramaattisesti myös kouluissa. Meillä onneksi löytyy loistavia esimerkkejä siitä, että niin sanotuilla vaikeilla alueilla toimii hyviä kouluja, mutta valitettavasti pääsääntö näyttää yhä selvemmin olevan, että koululaitoksemme ei tasoita lasten sosiaalisesta taustasta johtuvia eroja. Kouluhallituksen pääjohtajan hätähuuto koulutuksen eriarvoistumisesta on ryhmämme mielestä tosiasiassa hätähuuto väärästä asuntopolitiikasta.

Asuntopolitiikan virheitä voidaan paikata suuntaamalla erityisrahoja niin sanottujen syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten asuntoalueiden kouluihin. Mitä haasteellisempi alue, sitä pienemmät koululuokat. Maahanmuuttajalapsia ei pidä missään nimessä leimata erityisen vaikeiksi opetettaviksi. Heidän osaltaan tavallista pienempien luokkien tarve syntyy ymmärrettävästi kieliopetuksen vaatimuksista. Tässä asiassa lienee jokaisen helppo asettua ajatuksissaan huonosti tai ei ollenkaan opettajan kieltä ymmärtävän lapsen asemaan.

Vihreät edellyttävät, että hallitus käy rohkeasti päin koulujen eriarvoistumisen ongelmaa ja osana sitä löytää keinon ohjata rahoja riittävästi sinne, missä hätä on suurin.

Hallituksen esityksessä listataan iso joukko parannusehdotuksia, ja hyvä niin, sillä selonteko kertoo myös korutonta kieltään siitä, että maahanmuuttajien kotoutuksen tärkeä osa-alue, työllistyminen, ei ole onnistunut kovin hyvin, tosin paremmin kuin aikaisemmin. Näistä lukuisista parannusesityksistä on kuitenkin kovin vähän iloa suomalaiselle yhteiskunnalle yleensä ja maahanmuuttajille erityisesti, jos niiltä puuttuu rahoitus. Vihreä eduskuntaryhmä pitää parlamentarismin kannalta outona viime aikoina muodostunutta tapaa, jossa olemme olleet itsekin mukana, tuoda eduskuntaan hyvää tarkoittavia ja yksityiskohtaisiakin ohjelmia niin, että niiden rahoituksesta ilmoitetaan neuvoteltavan myöhemmin.

Viime viikkoina on paljon puhuttu siitä, kunnioittaako hallitus eduskunnan ponsia. Monet ovat arvioineet, että eivät kovin paljon. Nyt tähän kysymykseen on syntymässä aivan uusi ulottuvuus, kun hallitus on ottamassa tavaksi kirjoittaa eräänlaisia toivomusponsia itselleen. Eduskuntaryhmämme toivoo, että hallitus toteuttaa itselleen kirjoittamansa toivomusponnet, sillä ne ovat erittäin hyviä ja perusteltuja. Olemme myös tyytyväisiä siihen, että selonteon lopussa korostetaan suvaitsevaisuutta lisäävää ja rasismin vastaista työtä.

Olen jäsenenä Pohjoismaiden neuvoston rasismin vastaisessa työryhmässä. Siellä on kannatusta saanut esitys, jossa ehdotetaan, että kaikissa kansalaistoiminnan avustuksissa pidettäisiin yhtenä valintakriteerinä sitä, kuinka hyvin toiminta auttaa maahanmuuttajia kotoutumaan ja lisää kantaväestön ja maahanmuuttajien yhteistyötä. Suomessa on erittäin hyviä kokemuksia opetusministeriön suvaitsevaisuusprojektista, jonka avulla Suomen Liikunta ja Urheilu ry. on voinut avustaa sellaisia paikallisia seuroja, jotka ovat saaneet lasten ja nuorten harrastuksiin mukaan maahanmuuttajalapsia. Eduskuntaryhmämme mielestä suvaitsevaisuustyön tulisi olla kriteerinä kaikessa muussakin lasten ja nuorten harrastamisen tukemisessa sekä ylipäätään kansalaisten vapaaehtoistyössä. Martat tai kansalaisopiston opintopiirit ovat usein paljon tehokkaampia arjen suvaitsevaisuustyössä kuin asiantuntijoiden toisilleen pitämät seminaarit — niitä lainkaan väheksymättä.

Hallituksen selonteossa mainitaan lyhyesti, että perheiden yhdistämisen vaikeus voi aiheuttaa muun muassa nuorten maahanmuuttajien syrjäytymistä. Vihreä eduskuntaryhmä pitää tätä ja muutamaa muuta nykyisen ulkomaalaislain puutetta keskeisinä esteinä maahanmuuttajien kotoutumiselle. Kuka meistä kotoutuisi uuteen maahan, jos jatkuvasti mieltä kaivertaisi rakkaimpien ihmisten ahdinko ja poissaolo? Entä kuka meistä kotoutuisi, jos sukulaiset eivät käytännössä koskaan saa vierailuviisumia maahan? Vihreä eduskuntaryhmä pitää välttämättömänä, että ulkomaalaislakia ja ennen kaikkea sen soveltamista muutetaan niin, että perheiden yhdistäminen voi tapahtua nykyistä paljon nopeammin ja että maahanmuuttajien sukulaiset saavat vierailuviisumin kohtuullisessa ajassa. Jälkimmäisen osalta on olemassa todella kurjia tarinoita. Oikeus perhe-elämään on keskeinen ihmisoikeus.

Arvoisa rouva puhemies! Suomi poikkeaa lähes kaikista maailman maista siinä, että täällä on hyvin vähän maahanmuuttajia. Lähes missä tahansa muualla maailmassa katukuva on monikulttuurisempi kuin Suomessa. Tätä taustaa vasten tuntuu mahdottomalta kuvitella, että Suomessa nostaisi päätään laaja rasistinen tai muukalaisvastainen populismi. Toisaalta populismi ei synny aina todellisista ongelmista vaan taitavasta viholliskuvien rakentelusta.

Vihreä eduskuntaryhmä on kuunnellut huolestuneena puheenvuoroja, joissa maahanmuuttajien kotoutumisen ongelmat torjutaan hokemalla sitä, että meidän on jatkossa autettava ihmisiä paikan päällä. Vihreä eduskuntaryhmä toivookin, että kaikki vastuulliset poliitikot ja toimittajat peräisivät tämän kaltaisten hokemien esittäjiltä saman tien lupausta nostaa kehitysyhteistyömäärärahaamme merkittävästi sovittua nopeammin.

Pakolaisuuden perimmäinen syy on toivottomassa köyhyydessä ja siitä syntyvässä väkivallan ja ihmisoikeuksien loukkaamisen kulttuurissa. Jos joku tosissaan pyrkii pakolaisuuden syiden poistamiseen, hän ei aloita työtä sulkemalla vauraan Euroopan rajat ja lentokentät vaan lisäämällä kehitysyhteistyötä ja muuttamalla maailmankaupan rakenteita kehitysmaille kohtuullisiksi.

Joidenkin tutkimusten mukaan suomalaisten kokema turvattomuus on lisääntynyt. Tällä kokemuksella saattaa olla houkuttelevaa politikoida ja sotkea puurot ja vellit niin sekaisin, että vähäinen ulkomaalaisväestömme saadaan näyttämään osasyyltä pelkoihin. On kuitenkin pystyttävä analysoimaan turvattomuuden tunnetta tosiasioiden pohjalta. Suomessa on viime vuosina tapahtunut dramaattinen muutos tuloerojen kasvussa ja maan eri osien välillä. Muuttoliike kasvukeskuksiin näkyy arjen perusverkkojen murtumisena. Noin puolet suomalaisista lapsista asuu kaukana isovanhemmistaan. Pätkätöiden ja pätkäihmissuhteiden Suomessa neljännes 35-vuotiaista naisista on lapsettomia. Työssäkäyvät tekevät entistä pidempää päivää, sen sijaan syrjäytyneisyys näyttää periytyvän isältä pojalle, äidiltä tyttärelle. Meidän on osattava nähdä mittasuhteet näissä asioissa ja nähdä, mistä turvattomuus johtuu. Olisi todella dramaattinen ja vastuuton mittasuhdevirhe väittää, että näillä harvoilla ulkomaalaisilla maahanmuuttajilla, pakolaisilla, olisi osansa turvattomuuden lisääntymisen tunteessa.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta on ollut voimassa kolme vuotta. Ensimmäiset kokemukset on saatu, mutta todellisuudessa tarvitaan pitempi aika lopullisten vaikutusten selville saamiseksi. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä antaa tunnustuksen selonteon selkeälle ja perusteelliselle laatimistavalle sekä yksityiskohtaisille kehittämislinjauksille, joista monet eivät tarvitse uutta lainsäädäntöä eivätkä kaikki myöskään lisämäärärahoja, vaan ne voidaan toteuttaa viranomaisten oman toiminnan järkevöittämisenä. Selonteko ei esitä tässä vaiheessa muutoksia kuntien ja valtion väliseen kustannusten jakoon. Kuitenkin eduskuntaryhmämme haluaa korostaa, että kotouttamistoiminta ei onnistu ilman selkeitä lisäresursseja.

Suomessa on ulkomaalaistaustaisen väestön osuus EU-maiden ja yleensä maahanmuuttoa saavien maiden joukossa pienimpiä. Sotien jälkeisen mittavan evakkojen ja rintamamiesten asuttamisen jälkeen ei maassamme yli neljännesvuosisataan juuri ajateltukaan minkäänlaista muuttoliikettä Suomeen. Sen sijaan täältä lähti siirtolaisiksi satoja tuhansia ihmisiä muihin maihin, ennen kaikkea Ruotsiin. 70- ja 80-luvuilla säätelimme tiukan kiintiöpolitiikan avulla Suomeen tuloa. Vasta 90-luvun taitteessa alkoi ilmetä myös omatoimista maahanmuuttoa Suomeen päin, tällöin merkittävimpinä ryhminä suomalaista syntyperää olevat henkilöt entisen Neuvostoliiton alueelta ja somalialaiset turvapaikanhakijat. Lintukotomme avautui, emmekä ole enää erillään muun Euroopan todellisuudesta, vaikka maamme sijaitseekin syrjässä maahantuloliikkeiden valtaväylistä.

Maahanmuutto ei yleensä ole kovin helppo asia silloin, kun valmiina ei ole esimerkiksi avioitumisen tai valmiiseen työpaikkaan tulemisen tuomaa turvaverkkoa. Syntyperäiseen kansalaiseen verrattuna maahanmuuttajien kokemien ongelmien voi yleisesti ottaen todeta olevan kaksinkertaiset seuraavanlaisissa asioissa: kielen ja yhteiskunnan toiminnan oppiminen, entisen koulutuksen rinnastaminen tai soveltuvan koulutuksen hankkiminen, puhumattakaan mahdollisista ennakkoluuloista, syrjinnästä tai suoranaisesta rasismista, mikä edelleen on arkipäivää monillekin. Siksi maahanmuuttajille tarvitaan kotouttamislain tapaisia erikoistoimintoja. On kuitenkin todettava, että integroituminen yhteiskuntaan on usein huomattavasti pitkäkestoisempi prosessi kuin vain kolmivuotinen suunnitelma. Ongelmana on myös, että kaikki maahanmuuttajat eivät eri syistä pääse kotouttamislain piiriin.

Kotouttamislain perusteluissa on viisi tavoitetta. Selonteossa puututaan lähinnä kolmeen kohtaan. Ilman käsittelyä on jätetty tavoite maahanmuuttajien osallistumisesta tasavertaisina yhteiskunnan taloudelliseen, poliittiseen ja sosiaaliseen elämään. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä myös näitä ulkopuolelle jätettyjä.

Tässä haluamme kiinnittää huomiota muutamiin kotouttamisselonteon kehittämislinjauksiin. Merkittävin on eläkeikäisten ja työkyvyttömien maahanmuuttajien erityistuen toteuttaminen. Tuen ilmoitettiin jo viime elokuun budjettiriihen jälkeen toteutuvan kuluvan vuoden lokakuun alusta alkaen, mutta nyt se onkin siirretty ratkaistavaksi tulevassa budjettiriihessä. Tämä on jälleen yksi esimerkki siitä, miten hallituksen toimesta heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä kohdellaan. Erityistuen toteuttamisessa ei ole kyse suurista summista, vaan ihmisarvon toteutumisesta.

Vaikka selonteon kehittämislinjauksia ei ole asetettu tärkeysjärjestykseen, pidetään siinä kotoutumiskoulutusta ja tulkkauksen järjestämiseen liittyviä ehdotuksia kiireellisimpinä. Kotouttamislakiin ehdotettu lisäyssäännös viranomaisten velvollisuudesta järjestää tulkkausta on tarpeellinen. Tulkkaus on erittäin vaativaa silloin, kun on kysymyksessä ihmisen perusoikeuksien ja -turvan toteutuminen. Liian usein on puutteellinen tulkkaus tai väärän tulkkauskielen valinta aiheuttanut esimerkiksi vääriä merkintöjä väestörekisteriin. Oikeusturvan toteutuminen on tällaisen virheen jälkeen vaikeaa. Mahdollisesti sitä joudutaan etsimään oikeudesta. Tällaista ei saisi päästä tapahtumaan.

Parlamentaarinen aikuiskoulutustyöryhmä esitti helmikuussa toimenpiteet maahanmuuttajien koulutusmahdollisuuksien laajentamiseksi. Ne on otettu selonteossa huomioon. Tarpeet ovat todellisia, ja ehdotusten toimeenpano on aloitettava ja nyt myös resursoitava, koska niiden tavoitteena on työllistyminen. Opiskelun perustana on riittävä suomen tai ruotsin kielen taito, mutta miksi suomen kielen kursseja on aivan liian vähän ja liian hajanaisesti saatavissa? Ruotsin kielen koulutuksesta ei selonteossa ollut tietoja.

Kielikoulutuksen toteuttamisessa on olennaista, että se etenee tasolta toiselle joustavasti ilman kohtuuttomia odotusaikoja. Tämä edellyttää peruskurssien lisäksi erityisesti jatkokurssien lisäämistä ja myös koordinoimista eri järjestäjien kesken. Myöskään kielitaidon tasotestit eivät ole toimineet. Heikkoon toteuttamiseen lienevät ainakin osasyinä hajanainen hallinto ja riittämättömät määrärahat. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä kielikoulutuksen riittävyyttä.

Työhön valmentavat ja ammatilliset kurssit harjoitteluineen ovat työttömille peruskouluiän ohittaneille ilman todistusta oleville nuorille välttämätön apu menestymiselle työelämässä. Korkeasti koulutettujen työllistymistä täydennyskoulutuksen avulla tulee kohentaa olennaisesti. Näin voitaisiin saada myös osittain pika-apua esimerkiksi helpottamaan määrättyjen ammattiryhmien pulaa, kuten lääkäripulaa.

Aikuisten luku- ja kirjoitustaidottomien maahanmuuttajien opettaminen on haaste, johon voidaan vastata jo tähän mennessä kehitettyjen toimintojen avulla. Näihin kuuluvat muun muassa koko perheen asennekasvatus ja lastenhoidon järjestäminen. Vuosittain tarvitaan 500 opiskelijapaikkaa lisää. Luku on varsin pieni lukutaidolla ylpeilevälle maallemme.

Selonteossa mainitaan kotouttamislain rinnasteisten toimenpiteiden järjestämisestä muun muassa vapaan sivistystyön koulutusyksiköissä. Tällöin on erikseen syytä muistaa kansanopistot. Kansanopistoissa on perinteisesti kohdattu opiskelija kokonaisvaltaisesti, koska opetus on usein internaattiluonteista. Näin myös kanssakäynti muiden opiskelijoiden kanssa edistää kotouttamista ja sillä lailla integraatiota maahanmuuttajien kohdalla.

Koulutuksen tavoitteena on yleensä työllistyminen. Valitettavasti kotouttamissuunnitelmat eivät läheskään aina ole johtaneet siihen. Suunnitelmien toteutumisessa on vielä paljon parannettavaa sekä valtion että eri kuntien osalta. Selonteossa esitetään muun muassa työnhakuvalmiuksien lisäämistä. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tätä tärkeänä, ja mahdollisesti ammattiosaamisen selvittämisessä työvoimatoimistot voisivat käyttää suomalaisia alan asiantuntijoita, mentoreita, jotta maahanmuuttajien osaamisen ja työmarkkinatiedon arviointi tehostuisi. Toivomme myös niin sanottujen työnetsijöiden käytön yleistymistä, heitähän on jo joissakin kunnissa käytössä.

Alaikäisten, vailla huoltajaa saapuneiden turvapaikanhakijoiden hakemusten käsittelyn nopeuttamista varten on Ulkomaalaisvirastossa perustettu oma työryhmä. Toivottavasti nyt vihdoin päästään eroon päätöksistä, jotka tulevat juuri täysi-ikäisyyspäivän jälkeen. Ryhmän työn tavoitteiden saavuttamista on syytä tarkoin seurata, jotta esimerkiksi viraston määrärahojen vajaus ei kaada tätä hanketta.

Arvoisa puhemies! Maahanmuuttajien kotouttaminen edellyttää eri tahojen yhteistyötä, viranomaisten, eri hallinnonalojen ja eri toimijoiden hyvää yhteistyötä, jolla voidaan varmistaa laissa edellytettyjen suunnitelmien toteutuminen, joissa nyt on puutteita käytännössä, ja myös sitä, että nämä 77 kehittämislinjausta, jotka selonteossa on esitetty, toteutuisivat todellisuudessa.

Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Maahanmuuttopolitiikka on viime aikoina noussut näkyvästi esille useissa Euroopan unionin jäsenmaissa. Se on noussut jopa hallitsevaksi vaaliteemaksi muun muassa Ranskassa ja Hollannissa ja sitä aiemmin jo Itävallassa. Myös Tanskan viimekertaiset parlamenttivaalit käytiin pitkälti tämän aiheen ympärillä. Selviä oireita on myös siitä, että ulkomaalaispolitiikka ja siihen liittyvät aiheet, kuten kotouttamispolitiikka, tulevat jatkossakin olemaan näkyvästi esillä niin kansallisissa vaaleissa kuin unionin yhteisessä politiikassakin.

Suomi on maahanmuuton osalta ollut tähän saakka varsin hiljainen maa. Meille tulleiden siirtolaisten ja pakolaisten määrä on ollut suhteellisen pieni. Tärkeimmät maahanmuuttajaryhmät ovat olleet ensin kiintiöpakolaiset, sen jälkeen somalit ja paluumuuttajina kohdellut entisen Neuvostoliiton alueelta tulleet inkeriläiset. Pienestä tulijamäärästä johtuen myös ongelmat ovat olleet pieniä verrattuna suuriin, miljoonia maahanmuuttajia vastaanottaneisiin maihin, kuten Ranskaan ja Hollantiin. Myönteisenä asiana voidaankin todeta, että huolimatta pienestä maahanmuuttajamäärästä ollaan Suomessa edelläkävijöitä maahanmuuttajien kotouttamisen lakisääteisessä järjestämisessä. Voi tietysti olla, että se on ollut helpommin toteutettavissa suhteellisen pienestä määrästä johtuen.

Hallituksen nyt eduskunnalle antama selonteko on varsin seikkaperäinen, vaikkakin kulunut kolmen vuoden lain voimassaolojakso on vielä suhteellisen lyhyt, jotta lain toimivuudesta voitaisiin tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä puoleen tai toiseen.

Perussuomalaisten mielestä maassamme tällä hetkellä vallitseva suhtautumistapa maahanmuuttajiin on kuitenkin osittain vääristynyt. Kun EU:n yhteisissä kotouttamisperiaatteissa todetaan, että maahanmuuton kohteena olevan maan tulee hyväksyä erilaisuus ja toisaalta maahanmuuttajan on kunnioitettava unionimaiden yhteisiä arvoja, kuten ihmisoikeudet, demokratia, sukupuolten välinen tasa-arvo ja kulttuurien monimuotoisuus, ei tätä periaatetta ole mielestäni Suomessa käsitetty aivan oikealla tavalla.

Ihmisen kotoutumiseen johonkin vieraaseen maahan liittyy olennaisena osana, että hän oppii elämään, niin kuin sanotaan, maassa maan tavalla säilyttäen kuitenkin tietyt oman kulttuurinsa piirteet ja tavat sekä kielen. Meillä on lähdetty tässä suhteessa ampumaan pahasti yli siten, että suomalaiset ovat jossain yhteyksissä ryhtyneet kotouttamaan itseään elämään ulkomaalaisten kanssa. Tästä ovat naurettavimpia mutta samalla varoittavimpia esimerkkejä virsien poistaminen päiväkotien ja jopa koulujen joulu- ja kevätjuhlien ohjelmista tai jopa koko juhlien pitämättä jättäminen siksi, että se voisi loukata paria islaminuskoista maahanmuuttajalasta. Tämä on samalla huvittavaa mutta mielestäni myös vaarallista. Suomi saa pysyä Suomena ja suomalaiset suomalaisina, tulipa tänne 10 000, 100 000 tai vaikkapa 1 000 000 ulkomaalaista. Jos maahanmuuttajan oman kulttuurin normit asettavat heille ristiriitaisia velvollisuuksia verrattuna suomalaisen yhteiskunnan sääntöihin tai tapoihin, ne saavat silloin väistyä.

Arvoisa puhemies! Merkittävimmät ongelmat Suomeen suuntautuneesta maahanmuutosta ovat kuitenkin seuranneet niin kutsuttujen inkeriläisten paluumuutosta entisen Neuvostoliiton alueelta. Ajatus ja tarkoitus oli hyvä: aikoinaan nälkää pakoon lähteneiden jälkeläiset pääsisivät takaisin vaurastuneeseen Suomeen köyhtyneiltä asuinpaikoiltaan. Valitettavasti tässä yhteydessä tehtiin monia virheitä. Pahin oli kielitaitovaatimuksesta tinkiminen, mistä seurasi se, että viime vuosina muuttajat ovat olleet lähes täysin venäjänkielisiä. Kotouttaminen on myös epäonnistunut pahasti. Merkittävä osa varsinkin nuorista muuttajista on ajautunut rikolliseen toimintaan ja huumeiden käyttäjiksi. Osa heistä on ilmeisesti pyrkinytkin Suomeen vain tässä tarkoituksessa. Suomen kieltä taitamattomien inkeriläisten kohdalla tulisikin pikaisesti tehostaa kielen opetusta ja muuta koulutusta, ja selvästi rikollisuuteen hakeutuneiden kohdalla on maasta karkottaminen ainoa järkevä toimenpide.

Kotouttamisessa onkin juuri kielen opetus avainasemassa. Ilman riittävää kielitaitoa on ammatin opiskeleminen, työpaikan saaminen ja yhteiskunnan eri palvelujen käyttäminen vaikeaa. Tästä ovat ikävänä esimerkkinä peruskoulusta puolikielisinä pääsevät maahanmuuttajanuoret, joista vain 17 prosenttia hakeutuu lukioasteen opintoihin, kun vastaava luku suomalaisnuorten kohdalla on noin 70. Myös opintojen keskeyttämisessä maahanmuuttajanuoret ovat kärkijoukkoa. Jatkossa tulisikin jokaisen työttömän maahanmuuttajan kanssa tehdä enintään kolme vuotta kestävä kotoutussuunnitelma, jossa olennaisena osana olisi suomen tai ruotsin kielen taidon riittävän tasoinen hankkiminen systemaattisella opiskelulla. Osalle työikäistä aikuista maahanmuuttajaväestöä voitaisiin kielen opiskelu yhdistää työharjoitteluun.

Olennaisena osana kotouttamisopetusta tulee olla myös Suomen lainsäädännön ja suomalaisten tapojen opetusta siten, että maahanmuuttaja ymmärtää, minkälaiseen yhteiskuntaan hän muuttaa. Osasta omia tapoja ja perinteitä on aina luovuttava, kun muuttaa toiseen maahan ja toiseen kulttuuriin, olipa se kuinka suvaitsevainen tahansa. Ylisuvaitsevaisuus on oikeastaan pahasta, sillä silloin maahanmuuttaja ei osaa samastua meidän kulttuuriimme mutta ei voi enää elää täysin omassakaan kulttuurissaan.

Kuten jo edellä totesin, maahanmuuttajilla on puutteellisesta kieli- ja ammattitaidosta johtuen ongelmia työn saannissa. Työttömyys on noin kolminkertainen kokonaistyöttömyyteen verrattuna. Perussuomalaiset eivät usko selonteossakin mainittuun Suomeen työskentelemään tulevien ulkomaalaisten määrän voimakkaaseen nousuun lähitulevaisuudessa. Maamme etujen mukaista olisi kuitenkin seurata Saksan kaavailemaa mallia, jossa maahanmuuton edellytyksenä olisi riittävän ammattikoulutuksen osaaminen, sekä muun muassa Australiassa noudatettua linjaa, jossa maahan otetaan vain sellaisia maahanmuuttajia, joilla on ammatti, jonka tekijöistä on maassa pulaa. Tämä olisi tervettä itsekkyyttä ja Suomen kansantalouden kannalta järkevää.

Arvoisa puhemies! Euroopan unionissa ollaan mitä ilmeisimmin kahta mieltä maahanmuuttopolitiikan suunnasta tulevaisuudessa. Osa maista haluaisi nykyistä tiukempaa sääntelyä ja osa haluaisi nykyisen varsin pehmeän linjan jatkuvan. Asia tulee esille EU:n Sevillan kokouksessa. Suomen viralliset tavoitteet Euroopan unionin pakolais- ja ulkomaalaispolitiikassa ovat kuitenkin varsin epämääräiset ainakin tässä vaiheessa. Pääministerihän antaa selvityksen ensi perjantaina suurelle valiokunnalle asianomaisesta kokouksesta. Kansalaisilla on ehdoton oikeus saada tietää, millaista linjaa Suomi tulee Sevillassa vetämään, kuulummeko nykyisen vapaan maahanmuuttopolitiikan kannattajiin vai tuemmeko esimerkiksi Tanskan pyrkimyksiä politiikan kiristämiseen. Asia ei ole lainkaan yhdentekevä, sillä muiden EU-maiden kiristäessä omaa politiikkaansa suuntautuu yhä suurempi paine muihin maihin, kuten Suomeen. Tästä ovat viime päiviltä hyvänä esimerkkinä Romaniasta tulleet romanit, jotka eivät enää saa jäädä Ruotsiin ja hakeutuvat siksi nyt Suomeen. Linjan valinnalla on myös merkittävä vaikutus siihen, kuinka suuressa mittakaavassa joudumme omaa kotouttamispolitiikkaamme toteuttamaan tulevina vuosina.

Työministeri Tarja Filatov

Arvoisa puhemies! Tässä on käytetty hyvin paljon hyviä ja analyyttisiä puheenvuoroja siitä, mitkä ovat tämän hetken ongelmat maahanmuuttajien suhteen ja mitä ne ovat tulevaisuudessa, eikä niitä kannata käydä kertaamaan, joitakin kysymyksiä kuitenkin.

Kun käy ilmi tästä selonteosta, että maahanmuuttajat — tämä selontekohan koskee muitakin — eivät aina itse ymmärrä kotouttamissuunnitelman merkitystä ja sen vaikutuksia, niin mielestäni se on aika ymmärrettävää. Luonnollisesti valtaosan odotus on se, että he käytyään läpi koulutuksen tai saatuaan tämän suunnitelman työllistyisivät. Kun tätä palkintoa ei kuitenkaan kaikille pystytä tarjoamaan, niin koetaan, että työ on mennyt hukkaan ja sillä ei ole ollut niin suurta vaikutusta, eikä sitten ehkä osata huomata niitä asioita, jotka auttavat kuitenkin suomalaisen yhteiskunnan pelisääntöjen tuntemisessa ja siinä, että tulevaisuuden työllistymisen mahdollisuudet saattavat olla parempia vaikkapa työharjoittelun tai muun jälkeen. Mielestäni tuloksen positiiviseen suuntaan kulkeminen näkyy sitä kautta, että maahanmuuttajien työllisyys on parantunut. Työttömyysprosentit ovat alentuneet huomattavasti, vaikka maahanmuuttajien määrä on kasvanut samanaikaisesti paljon.

Suuri ongelma on työvoiman ulkopuolella olevien maahanmuuttajien kotouttamissuunnitelman tekeminen. Valtaosa esimerkiksi luku- ja kirjoitustaidottomista aikuisista tai jatkokoulutuskelpoisuuden piirissä olevista nuorista tai korkeasti koulutetuista kuuluu opetusministeriölle. Parlamentaarisessa aikuiskoulutustyöryhmässä linjoitettiin jo sitä työnjakoa ja niitä resurssitarpeita. Kotouttamisselontekoa sekä aikuiskoulutuksen parlamentaarisen työryhmän työtä tehtiin samanaikaisesti. — Kyllä me osaamme keksiä sitten hirvittävän byrokraattisia nimiä eri asioille. — Anyway, näitä tehtiin samanaikaisesti ja yritettiin synkronoida näitä tarpeita siinä mielessä, että ne kulkisivat käsi kädessä. Siitä on tullut tämä 6 000 henkilöä, jotka olisivat kotouttamiskoulutuksen piirissä vuositasolla, mikä tuntuisi riittävältä resurssilta.

Voisi sanoa, kun esimerkiksi ed. Brax viittasi rahoitustilanteeseen, että jotta tästä eteenpäin noin 6 000 henkeä saisi sen 40 opintoviikon koulutuksen, tarvittaisiin noin 9 miljoonaa euroa lisää rahaa vuositasolla. Jo nyt lisäbudjetissa lisättiin 3 miljoonaa euroa valmentavan koulutuksen puolelle, josta voisi sanoa, että lähes kaikki suuntautuu maahanmuuttajien koulutukseen. Siinä mielessä liikkeelle tässä asiassa on lähdetty kohtuullisen hyvin eikä ole kyse vain kauniista toivomuksista.

Tietenkin työvoimapoliittisen koulutuksen sisällä rahoitetaan sekä kielikoulutus että kotouttamiskoulutus kokonaisuudessaan. Silloin, kun päätetään työvoimapoliittisten aktiivitoimien tasosta, päätetään myös niistä resursseista, joita maahanmuuttajien kotouttamis- ja kielikoulutukseen on käytettävissä. Tämä yhteys aina välillä unohtuu, koska nähdään vain työttömyyden aleneminen, mutta ei nähdä sitä, että maahanmuuttajien määrä on kasvanut ja ne tarpeet ovat varmasti kovin kipeitä.

Sen vuoksi eriyttäminen on tehty, jotta tulevaisuudessa myös päätöksentekijöillä olisi parempi mahdollisuus seurata sitä, mikä rahan nousutarve johtuu maahanmuuton lisääntymisestä ja mikä resurssien säästötarve on mahdollista löytää positiivisen työllisyyden kehityksen kautta. Mutta aivan kokonaan näitä rahoja ei kannata toisistansa erottaa, koska varsin tärkeää kokonaisvaltaisen kotoutumisprosessin kannalta on se, että ensin on olemassa kotouttamiskoulutusta ja kielikoulutusta, sen jälkeen esimerkiksi työharjoittelua tai tukityötä tai ammatillista työvoimapoliittista koulutusta ihan niiden tarpeiden mukaan, jotka ihmisten omasta elämästä lähtevät liikkeelle.

Ed. Ylä-Monosen puheenvuorossa tuli ajatus siitä, että kotouttamislaki ulotettaisiin koskemaan kaikkia maahanmuuttajia. Tämä on yksi asia, jota aktiivisen työvoimapolitiikan ryhmässä joudutaan pohtimaan, koska silloin, kun kotouttamislaki tehtiin, siis vaikka tästä ei ole niin kovin kauan, niin kuitenkin silloin maahanmuutto Suomeen oli pääosin joko pakolaisuuteen tai muihin humanitäärisiin syihin perustuvaa. Jo lyhyessä ajassa Suomi on muuttunut niin paljon, että työperäinen maahanmuutto on lisääntynyt ja vaatii aivan toisenlaiset välineet, ja sen vuoksi tämä prosessi on ikään kuin kehittymässä eteenpäin. Tarkoitus on, että tämä työryhmä työstäisi sellaista materiaalia, sellaisia tausta-aineistoja, joita sitten seuraavaa hallitusohjelmaa laadittaessa, ketkä tahansa puolueista sitä ovatkin tekemässä, voisi käyttää, tätä valmista pohja-aineistoa ja tietopohjaa, linjattaessa hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa ja seuraavaa hallitusohjelmaa tehtäessä.

Sitten täällä tuli esiin se, että Suomi on ottanut maahanmuuttajia varsin vähäisesti valmistautuneena vastaan. Sitä en kyllä allekirjoittaisi, koska kyllä me olemme edelläkävijöitä lainsäädännössä ja resursoinnissa, jos katsotaan sitä maahanmuuttajien määrää, jonka Suomi on kohdannut. On totta, että monet asiat ovat tulleet meille jälkikäteen ajallisesti, mutta harva maa on reagoinut yhtään millään lailla siinä vaiheessa, kun niissä maahanmuutto on ollut niin vähäistä, kuin se Suomessa on ollut. Siinä mielessä Suomen kotouttamislainsäädäntö kaikkine toimeenpanopuutteineenkin on yhä edelleen edelläkävijöitä maailmassa.

Sitten siitä, ovatko maahanmuuttajat mukana erilaisissa tutkimuksissa ja ohjelmien tekemisessä. Valtaosassa kuntia maahanmuuttajien järjestöt ovat mukana silloin, kun tehdään kotouttamisohjelmia. Ne ovat mukana tässä kaikessa suunnittelussa. Meillä on myös tutkimuslaitoksia, joissa on esimerkiksi käsitelty sitä, miten rasismi kehittyy, minkälaisia asenteita suomalaisilla on, ja on ollut maahanmuuttajatutkijoita mukana tässä tekemässä, mutta koska Suomi on niin nuori maahanmuuttomaa, meillä ei ole sellaista joukkoa, joka olisi laajemmin integroitavissa näihin tehtäviin. Mutta esimerkiksi eri työvoimatoimistoissa on eri maahanmuuttajia, jotka pyrkivät palvelemaan niitä omia ryhmiänsä, koska heillä on kuitenkin kulttuurin tuntemus ja kielitaito. Tässä olemme varmasti menossa eteenpäin.

Esimerkiksi kunnissa, kun on tehty sitä omaa verkottumista ja on pyritty saamaan mukaan eri kansalaisjärjestöt, erilaiset toimijat — sosiaalitoimi, poliisi, työhallinto ja eri koulutusviranomaiset ja monet muut tahot — aina käy ilmi se, että haluttaisiin mukaan enemmän maahanmuuttajia näihin moniin tehtäviin sekä kouluihin, työhön että poliisin sisälle että muualle. Mutta useimmiten ongelmaksi nousee se, että kun meillä ei ole paljon toisen polven maahanmuuttajia, niin meillä ei ikään kuin ole vielä syntynyt sitä varantoa, josta olisi suuremmassa määrin rekrytoitavissa ihmisiä näihin tehtäviin. Mielestäni Suomessa on aika hyvin ymmärretty se tarve ja haluakin on olemassa, mutta tällaiset asiat muuttuvat kuitenkin kohtuullisen hitaasti.

Monet asiat tässä kotouttamislaissa, niiden toimeenpano, kuuluu kunnille. Voisi sanoa, että selkeitä puutteita rahoituksessa on ollut esimerkiksi tulkkauksen järjestämisessä ja kielikoulutuksessa. Niihin on tulossa tietyn tyyppisiä parannuksia, jotka ainakin turvaavat paremman tason kuin tällä hetkellä. Siihen, voidaanko sitä sanoa riittäväksi tasoksi, uskallan vastata vasta seuraavan budjettiriihen jälkeen, koska silloin määräytyy työvoimapolitiikan kokonaisresurssi. Uskon, että kohtuulliselle tasolle päästään. Sen lisäksi meillä on paljon käyttämätöntä resurssia, koska esimerkiksi eri Esr-ohjelmien kautta, Raha-automaattiyhdistyksen kautta voidaan rahoittaa kunnissa tapahtuvia projekteja, jotka turvaavat maahanmuuttajille, miksikä nyt sanoisi: suunnattuja projekteja, jotka auttavat tässä integroimistyössä. Nämä resurssit ovat vajaakäytössä. Meillä olisi mahdollisuus rahoittaa enemmänkin näiden ohjelmien kautta eri tahojen järjestämiä projekteja, mutta hyviä projektihakemuksia ei ole tullut riittävästi.

Ehkä on kyse siitä, että usein kunnassa, joka painii valtaväestön äänekkäiden ongelmien kanssa, ei nähdä riittävän tarpeellisina näitä tavallaan pienemmälle, ehkä hiljaisemmalle, ryhmälle kohdistuvia syrjäytymisenehkäisyprojekteja tai yhteiskunnan pelisääntöjen oppimismahdollisuuksia, ei nähdä niin tärkeinä eikä olla valmiita sijoittamaan sitä omarahoitusosuutta, jota usein näissä projektiluonteisissa tehtävissä tarvitaan. Mutta siinäkin mielestäni heräämistä on tapahtunut, ja uskon, että näitä projektihakemuksia tulevaisuudessa tulee enemmän ja ne ovat enemmän mietittyjä kuin tähän asti ovat olleet.

Lääkärikoulutus oli yksi asia, joka myös täällä puheenvuoroissa vilahti. Siinä työhallinto on jo panostanut lisää rahaa, jotta ne Suomeen jo muuttaneet lääkärit, joilla on lääkärikoulutus, mutta ei riittävää kielitaitokoulutusta, voisivat täydentää opintojaan siten, ja sitä kautta saataisiin akuuttiin lääkäripulaan nopeampaa helpotusta. Tietenkään se ei ole lääke koko ongelmaan, mutta yksi pikainen apu.

Työnetsijät ovat työministeriön tämän vuoden alussa suurimmissa työvoimatoimistoissa liikkeelle lähtenyt kokeilu, jossa ajatuksena on ollut nimenomaan se, että maahanmuuttajilla usein on hyvää osaamista jopa sellaisille ammattialoille, jotka Suomessa ovat niin sanottuja kapeikkoaloja elikkä joilla työvoimasta on pulaa. Mutta välttämättä he eivät työllisty suomalaisille työmarkkinoille, koska he eivät aina osaa itse myydä sitä omaa osaamistaan. Tällaisessa työssä työnetsijöiden uskotaan olevan avuksi. Tiedän sen, että ensimmäiset työsopimukset työnetsijäpalveluiden kautta on jo solmittu, mutta sitä en osaa sanoa, onko ne solmittu nimenomaan maahanmuuttajille, vaikka tämä on yksi selkeä kohderyhmä tämän uuden palvelun piirissä olevia henkilöitä.

Sitten ehkä vielä inkeriläiskysymykseen. Paljon puhutaan nuorista ja rikollisuudesta, ja välttämättä ei voida tehdä sellaista yhteenlaskua, että nimenomaan paluumuutto olisi se, josta löytyy rikollisuutta, koska meillä liikutaan paljon myös turistiviisumeilla. Niitä on paljon helpompi saada. Mielestäni on aika vaarallista leimata paluumuuttajaryhmä kokonaisuudessaan, eikä sitä tässä edustaja tehnytkään, vaan viittasi näihin ongelmiin. Mutta julkisuudessa tätä keskustelua on ollut, joka on ollut koko ryhmää leimaavaa. Pitäisi muistaa se, että kukaan ei pysty todistamaan sitä, että jos jotakin etnistä taustaa oleva ihminen tekee jonkin rikoksen, onko hän paluumuuttaja vai onko hän Suomessa mahdollisesti turistiviisumilla. Olettaa saattaa, että kun se turistiviisumi on huomattavasti helpompi tie, niin tokihan sitä myös helpommin käytetään. Tämä erottelu on tässä keskustelussa mielestäni hyvin tärkeä pitää mielessä.

Monessa puheenvuorossa kävi ilmi se, että Suomessa ei ole noussut onneksi sellaisia rasistisia ääriliikkeitä, jotka olisivat heilutelleet yhteiskuntaa. On ymmärrettävää, että niin ei ole, ja on hyvä, että niin ei ole. Yksi selittävä tekijä löytyy maahanmuuttajien vähäisestä määrästä, mutta yksi tulevaisuuteen tähtäävä tekijä on se, miten tämä sali käyttäytyy keskustelussansa niin vaalikentillä kuin tässä salissa, koska me voimme olla myös niitä, jotka sammuttavat sitä äärikeskustelua, jota mahdollisesti epävarmoin tiedoin tai tietyin ennakkoluuloin syntyy. Mutta sen vuoksi olen halunnut, että tässä selonteossa käsitellään ongelmia mahdollisimman rehellisesti, avoimesti ja kriittisesti, koska vain puuttumalla niihin ongelmiin, tiedostamalla ne ja näkemällä myös ne epäkohdat, joiden keskellä me elämme, me voimme vastata niihin haasteisiin, jotka meitä tulevaisuudessa odottavat, kun on varsin todennäköistä, että maahanmuuttajien määrä Suomessa lisääntyy. Sen vuoksi tätä pohjatyötä on yritetty tehdä.

Ehkä vielä yksi huomio eurooppalaisesta keskustelusta, jossa toisaalta vaaditaan maahanmuuton tiukentamista ja toisaalta halutaan harrastaa liberaalia politiikkaa. Siihen löytyy selittävä tekijä myös siitä, kuinka paljon maahanmuuttajia kyseisissä maissa on, kuinka liberaalia politiikkaa ne ovat harjoittaneet, elikkä lähtötilanne on hyvin erilainen ja myös se, millaisia muuttovirtoja eri maihin suuntautuu, on erilaista. Tämä pitäisi myös ottaa huomioon tässä keskustelussa eikä ikään kuin leimautua automaattisesti jommallekummalle puolelle tavallaan koko problematiikkaa ajatellen, koska Suomi on kuitenkin vielä huomattavasti vähäisemmän maahanmuuton maa kuin ne maat, jotka ovat näitä kiristäviä linjauksia tehneet. Mutta toisaalta myös monissa kiristäviä linjauksia tehneissä maissa työvoimapula on huomattavasti pidemmällä kuin Suomessa, jolloin sen toivoisi herättävän hieman toisenlaisiakin ajatuksia.

Anu Vehviläinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Reilussa kymmenessä vuodessa ulkomaalaisten määrä on viisinkertaistunut, vaikkakaan meillä ei ole kuin vain 100 000 ulkomaalaista tänä päivänä. Näiden kymmenen vuoden aikana minun mielestäni kyllä on tehty virheitäkin ja on osoittautunut, että meillä on huonosti valmistauduttu. Minun mielestäni ongelma on ollut muun muassa kansalaiskeskustelussa mutta myös tässä poliittisessa keskustelussa se, mihin ehkä ministerikin viittasi, että meillä ovat menneet herttaisen sekaisin turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset ja kaikki muut ulkomaalaiset.

Toisena ongelmana on ollut se, että ulkomaalaiskeskustelua on käyty erittäin mustavalkoisesti. Erittäin helposti on saanut rasistin leiman, mutta erittäin helposti on saanut myös yltiöliberaalin leiman. Ei ole ollut sellaista analyyttista keskustelua.

Kolmantena ongelmana on ollut se, että maahanmuuttajien asioita käsitellään erittäin monella hallinnonalalla ja se on ollut erittäin ristiriitaista. Toivon, että tämän selonteon pohjalta nyt pystyttäisiin tiivistämään ja parantamaan yhteistyötä sekä valtakunnan tasolla että myös kunnissa.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta on erittäin hyvä, että ministeri on lähtenyt kiinnittämään huomiota tähän maahanmuuttoon, joka tapahtuu työn pohjalta. Siinä on tosiaan eräitä solmukohtia, jotka turhaan hankaloittavat ihmisten saantia jopa sellaisille aloille, joilla on pulaa. Haluaisin kiirehtiä sitä.

Toisena asiana: Joku ryhmäpuhujista kiinnitti huomiota avioliiton kautta maahan tuleviin. Siitä sai kuvan, että tämä olisi helpommin ruusuista todellisuutta. Tosiasiahan on, että usein varsinkin tietyistä maista tulevien, tavallisesti naisten, on vaikea saada oleskelulupaa sitten Suomeen, ja siinä joutuu erittäin hankalaan tilanteeseen. Sitten, kun se rakkaus tuppaa usein loppumaan, siinä vaiheessa sitten, jollei näillä naisilla ole tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta, heiltä puuttuu myös valmiuksia hakea esimerkiksi turvakodeista apua omaan tilanteeseensa. Siksi on minusta tärkeätä, että myös nämä avioliiton kautta maahan tulevat saavat asiallista tietoa yhteiskuntamme toiminnoista.

Paula  Kokkonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri totesi, että Suomi hänen mielestään ei ollut kovin valmistautumaton ottamaan maahanmuuttajia. Olen edelleenkin sitä mieltä, että koska Suomi on nuori maahanmuuttomaa, juuri tästä on johtunut se, että me asenteellisesti olemme olleet mielestäni suhteellisen valmistautumattomia, vaikkakin laki kotouttamistoimenpiteistä on saatu ripeästi aikaan.

Sitten haluaisin huomauttaa siitä, että kaikki vierastyöntekijät eivät suinkaan tarvitse kotouttamista. Meillä on tapana tehdä hyvin totalitaarisia järjestelmiä. Älkäämme nyt tehkö tässä sitä virhettä, että me ikään kuin rakastamme kaikki kuoliaiksi ja haemme kaikki Nokian ja muitten alojen työpaikkojen ekspertit kotouttamiskoulutukseen.

Ed. Vistbackalle haluaisin todeta, että takavuosina teimme monia virheitä, kun otimme kiintiöpakolaisia. Suomi otti vähän eikä määrällisesti halunnut ottaa paljon, mutta me otimme niitä pakolaisia, joita muut maat eivät suurin surminkaan olisi ottaneet. Me otimme useita vammaisia, jotka tarvitsivat vaativia leikkaustoimenpiteitä jne., ja tästä on aiheutunut monta väärinkäsitystä.

Jaana Ylä-Mononen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ensinnäkin kiinnitän vaan huomiota siihen, että ministeri hyvällä ja keskittyvällä tavalla nosti esiin tämän maahanmuuton koko kuvan tänä päivänä, ja se on vielä selkeämmin työhön ja työpaikkaan liittyvää maahanmuuttoa tulevaisuudessa. Mutta tietenkin, kun keskustelemme kotouttamislain toimeenpanosta, niin keskustelemme nimenomaan myöskin sitten kotouttamisen kohteena olevista henkilöistä enemmän.

Ed. Kokkosen toteama kuoliaaksi rakastaminen tässä kotouttamisasiassa on sinänsä tietysti mainio kielikuva, mutta kyllä itse kannan huolta sellaisista osaajistakin, joiden kontaktikieli Suomessa on vain englanti. Ennemmin tai myöhemmin he törmäävät siihen todellisuuteen, että he tarvitsevat, jos täällä pidempään viipyvät ja perheineen ovat, myöskin meidän kielikulttuuriamme tuekseen.

Jouko  Skinnari  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ulkomaalaisten tuloon Suomeen pitää suhtautua erittäin vakavasti. Keskisessä Euroopassahan se on iso ongelma sen takia, että siellä ulkomaalaisten osuus väestöstä on paljon suurempi kuin meillä. Sanotaan nyt esimerkiksi, että Sveitsissä 20 prosenttia on ulkomaalaisia, kuitenkin niin, että he ovat vuosikymmeniä olleet siellä, mutta eivät ole Sveitsin kansalaisia. Suomessa on kuitenkin ulkomaalaisia vain noin 2 prosenttia.

Pohjoismaiden neuvostossa tämä asia oli myös esillä, koska Tanskassa on nyt syntymässä ulkomaalaislaki, joka vaikeuttaa — tosin heidän mukaansa ei tulisi vaikeuttamaan — pohjoismaalaistenkin avioliittoja ja sitä, miten perheet voitaisiin yhdistää. Mutta Tanskan, Norjan, Ranskan ja Hollannin vaalit osoittavat sen, että tämä on vakava asia.

Ulkomaalaisista 50 prosenttia asuu Pääkaupunkiseudulla, mutta monissa maakunnissa, muun muassa Päijät-Hämeessä, on yli 3 000 ulkomaalaista, joten tämä on kaikkien maakuntien ja isompien kaupunkien ongelma tällä hetkellä.

Katja Syvärinen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluaisin ensinnäkin kiittää ministeriä asiantuntevasta puheenvuorosta ja erityisesti siitä, että hän nosti esille myös meidän kansanedustajien vastuun tässä asiassa, millä tavalla maahanmuuttajista keskustellaan. Meillä todella on suuri vaikutus siihen, miten tähän myöskin julkisuudessa suhtaudutaan.

Meidän täytyy kiinnittää näihin asioihin tiukkaa huomiota ja pitää huolta siitä, että Suomeen tulevilla on mahdollisuus ennen kaikkea oppia suomen kieli, ja siitä, että kotouttamissuunnitelma ulotetaan niihinkin ryhmiin, jotka nyt ovat valitettavasti sitä ilman jääneet. Se on erittäin tärkeää. Tämä ei tarkoita pakkoa vaan mahdollisuutta, joka monelta on tällä hetkellä puuttunut.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minäkin osaltani olisin juuri kiittänyt ja kehunut ministeriä poliitikkojen vastuuta koskevasta puheenvuorosta ja lisännyt siihen vastuuseen myöskin ministerin naapurituolit siellä ministeriaitiossa, niin kuin ministerikin varmaan tarkoittaa.

Meille on tämän hetken tietojen mukaan tulossa syksyllä, siis viimeisellä täysistuntokaudella ennen vaaleja, ulkomaalaislaki. Minusta kaikkien vastuullisten on kyllä sitouduttava siihen, että sen lain käsittelyä ei käytetä piiloviestinä ja vaalitaktisena mielistelynä niitä äänestäjiä kohtaan, joilla viimeisten tutkimusten mukaan näyttää olevan potentiaalista herkkyyttä populismiin ja jopa rasistisiin ajatuksiin. Saattaisin jopa, vaikka olen sitä mieltä, että ulkomaalaislaki pitää muuttaa — se on huono, ja on moneen kertaan todettu tässä talossa, että se täytyy uudistaa — vakavasti harkita sitäkin, onko tässä tilanteessa ajoitus oikea, jos se tuodaan vaalien alla tähän taloon. Ikään kuin vaaratekijänä se saattaa olla suuri hallitsemattoman keskustelun aiheuttajana.

Leena  Rauhala  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Yhdyn myös siihen, mitä on tuotu esiin poliitikkojen ja vaikuttajien vastuusta. Mutta Outi Lepolan toimittamassa teoksessa "Kotomaana Suomi - kertomuksia maahanmuutoista" tuodaan esille, että erittäin merkittävää roolia kotouttamisen onnistumisessa näyttelevät valtaväestön asenteet, joita maahanmuuttajat aistivat päivittäisessä kanssakäymisessä ja nimenomaan siinä vuoropuhelussa, mitä jokapäiväisessä arkielämässä käydään. Tässä nostetaan myös esille, mikä mielestäni on erittäin tärkeää, kysymys tiedotusvälineistä, kenenkä ääni kuuluu tiedotusvälineissä ja sitä kautta laajemmin julkisuudessa.

Selonteossahan mainitaan syrjinnän vastainen lainsäädäntö, mutta ei mainita esimerkiksi rikoslain kohtaa kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, joka ei ole pelkästään tiedotusvälineiden (Puhemies koputtaa) vaan tosiaan kaikkien otettava huomioon.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielestäni ed. Rauhala otti oleellisen asian esille, kun useassa puheenvuorossa on meidän kansanedustajien ja ministereitten sanomisia ikään kuin pohdittu ja toivottu, että käyttäytyy asiallisesti eikä kiihota jne. Uskon näin, että sen verran vastuullisuutta meillä on, mutta kuitenkin enemmän minä näkisin ongelmaksi sen, että julkinen sana monta kertaa haluaa ruokkia asenteita, ja se saattaa aiheuttaa sen, että tämä saattaa koitua ääriliikkeiden hyväksi, niiden vähäisten, mitä meillä on, mihin ministerikin viittasi. Sen johdosta mielestäni julkisen sanan pitäisi kantaa oma vastuunsa siinä, ettei lähtisi ihan kaiken maailman hurjimpien tarinoitten perään, julkaisemaan niitä ja lööpeissä vetämään, niin kuin on kuitenkin nähty isoja kuvia eräistä henkilöistä, jotka tekevät omaa politiikkaansa omilla paikkakunnillaan ja mitä ilmeisimmin seuraavissa eduskuntavaaleissa. (Puhemies koputtaa) Eli tämä on mielestäni yksi ongelma, jonka ratkaisulla voitaisiin myöskin hillitä ministerin mainitsemien ääriliikkeitten voimistumista.

Mirja  Ryynänen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Puuttuisin samaan keskusteluun, jonka ed. Vehviläinen aloitti asenteista ja herkästä leimaamisesta. Ed. Vistbacka nosti myöskin ryhmäpuheenvuorossaan esille, että suomalaiset ovat menossa jo niin pitkälle asenteissaan, että kotouttavat itseään sopeuttamalla itseään muuhun kulttuuriin, ja esimerkkinä oli, että Suvivirsi ei enää saisi päättäjäisissä soida. Eikö toisaalta ole kohtuutonta, että tällaisia ylilyöntejä sitten keskustelussa pannaan ulkomaalaisten syyksi? Olen kuullut samoja vaatimuksia omien suomalaisten esittävän uskonnonvapauteen ja elämänkatsomukseen vedoten, että kaikki tällaiset tavat on riisuttava kouluista, päiväkodeista jne.

Oleellinen asiahan tässä on jokaisen kulttuuristen oikeuksien kunnioittaminen perusihmisoikeuksina, ja jokaisella pitää silloin olla oikeus vahvistaa omaa kulttuurista identiteettiään, jonka aivan keskeinen tekijä on oma kieli, oikeus siihen, ja toisaalta samalla oikeus integroitua myöskin kulttuurillisesti siihen uuteen ympäristöön, yhteiskuntaan, missä hän on, (Puhemies koputtaa) missä yhteisö on erilainen. Tässä kohdassa kulttuuripalvelut ovat oleellinen tuki kotoutumiselle.

Antero  Kekkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! On syytä antaa arvoa sille, mitä ed. Vistbacka aivan hetki sitten sanoi vedotessaan tiedotusvälineisiin tai ottaessaan tiedotusvälineiden roolin esiin. Se oli hyvin oikeaan osuva ja tarkka huomio siitä, miltä maailma näyttää lehdenlukijan silmin tällä hetkellä.

Kun ed. Kokkonen puhui asenteellisesta valmistautumattomuudesta, siinä asiassa täytyy olla hänen kanssaan aivan samaa mieltä. Minusta sieltä löytyy niitä perusteita, jotka selittävät aika paljon käyttäytymistämme kansakuntana tällä hetkellä. Me olemme näissä asioissa perin nuori maa.

Ministerille esittäisin toivomuksen, että jos sitä käsitteiden määrää, joka näissä asioissa elää ja on, ei voi poistaa, siitä annettaisiin informaatiota ja sitä (Puhemies koputtaa) selkiytettäisiin niin, että kaikkea mahdollista ei pantaisi tähän siirtolais- tai kotouttamiskeskusteluun.

Matti  Väistö  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Selonteko käsittelee herkkää aihepiiriä. Mielestäni se on hyvin laadittu. Kysymys on siitä, miten maahanmuuttopolitiikka meillä on onnistuttu toteuttamaan osana ulkomaalaispolitiikkaa. Tähän liittyvä lainsäädännön uudistushan on, kuten todettiin, tulossa eduskunnalle. Mielestäni tässä kannattaisi ed. Braxin puheenvuoroon viitaten hallituksen miettiä, missä vaiheessa ulkomaalaislain kokonaisuudistus aiotaan antaa. Voi olla, että vaalienalusaika ei tässä suhteessa ole paras. Nyt on tärkeää miettiä, miten tämä kotouttamistoiminta saadaan mahdollisimman hyvin toimimaan. Kunnat ovat keskeisessä asemassa. Siellä on voimavarojen niukkuutta, kuten tiedämme. Sitä on myös työhallinnon koulutustoimissa. Kaikkia näitä (Puhemies koputtaa) tulisi nyt tässä kyetä yhdessä viemään eteenpäin.

Leea   Hiltunen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Vaikka tuossa selonteon kehittämislinjauksessa linjauksia ei ole asetettu tärkeysjärjestykseen, niin siinä pidetään kotouttamiskoulutusta ja tulkkauksen järjestämistä kiireellisenä. Kotouttamislakiin ehdotettu lisäyssäännös, että viranomaisten velvollisuus on järjestää tulkkausta, on mielestäni erittäin hyvä. Olen ymmärtänyt, että meillä ei vielä ole kaikissa kielissä laillistettua tulkkia, ja kuitenkin tulkkaus on erittäin tärkeätä ja vaativaa erityisesti silloin, kun on ihmisen perusoikeuksista ja perusturvan toteutumisesta kysymys. Korostaisin sitä, että on tärkeää, että maahanmuuttajat voivat myös omalla kielellään saada palveluja ja oikeutensa toteutetuiksi sen lisäksi, että he todella saavat myöskin suomen kielen opetusta. Toivoisin, että tähän kiinnitettäisiin huomiota ja ennen kaikkea annettaisiin resursseja. Esimerkiksi ymmärsin, että kaikilla kurdin kielen murteilla ei ole tätä laillistettua tulkkausta mahdollista saada. Tämän ovat todenneet maahanmuuttajien kanssa työskentelevät henkilöt. (Puhemies koputtaa) Toivon tähän parannusta.

Lauri Kähkönen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ainakin keskustan ryhmäpuheenvuorossa kiinnitettiin huomiota hallituksen suunnitelmaan kiristää paluumuuttajilta vaadittavan kielitaidon tasoa. Valitettavasti käytännössä varsinkin pienillä paikkakunnilla ei ole aina mahdollisuutta joka tilanteessa saada pätevien tulkkien palveluja. Tällöin joudutaan turvautumaan saman maan toiseen kansalaiseen, ja hänelläkin usein kielitaito on puutteellinen. Niinpä asiapapereihin useinkin tahattomasti kirjautuu todella vääriä tietoja. Esimerkiksi toimeentulotukiasioissa ja monissa muissa tällä on todella negatiivisia vaikutuksia. Eli siinä mielessä tämä hallituksen pieni liike ehkä on oikeutettu, mutta toisaalta kaikissa puheenvuoroissa on tullut maahanmuuttajien kielikoulutuksen puutteellisuus esille. Siihen todella näitä resursseja on saatava.

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri oli varmasti oikeassa siinä, kun hän totesi, että ulkomaalaisten määrä Suomessa on niin pieni, että se ei anna näille ääriliikkeille meillä varsinaista kasvualustaa. Ehkä muut kansalliset tekijät eli tällainen sosiaalinen ja alueellinen kahtiajako voivat aiheuttaa tilanteen, jossa tällainen liikehdintä voi syntyä, ja se on otettava vakavasti.

Mutta jo kahden viikon kuluttua EU-huippukokouksessa joutuu Suomikin kasvotusten näiden asioiden kanssa, kun siellä varmasti tulee olemaan esillä Tanskan ja muiden EU-maiden lainsäädännölliset ja poliittiset näkemykset ulkomaalaisten kohtelusta. Tässä suhteessa tämä asia on meilläkin siis hyvin konkreettinen ja uutisvälineissä tulee kansalle tiedoksi, ja sitä kautta tässä joudumme ottamaan todella vakavasti nämä näkymät.

Työministeri  Tarja Filatov

Arvoisa puhemies! Ed. Vehviläinen oli huolissaan siitä, että maahanmuuttajien kysymykset kuuluvat niin monen eri hallinnonalan piiriin. On totta, että se luo tiettyjä koordinaatio-ongelmia. Vaikka eri toimijat kuinka yrittävät toimia verkostonomaisesti ja löytää yhteistyömuotoja, niin aina tapahtuu niitä tilanteita, joissa tieto ei kulje, joissa riittävä informaatio ei välity. Mutta meillä on oikeastaan mahdotonta ajatella, että maahanmuuttajien asioita käsiteltäisiin vain jossakin, koska ne kuuluvat niin monen hallinnonalan toimialaan. Jos luodaan hallinto erikseen maahanmuuttoasioita varten, silloin ne eriytyvät vielä enemmän muusta yhteiskunnasta. Se integraatio, joka esimerkiksi kouluelämässä tai työelämässä tai muualla on tarpeen, ei toteudu.

Mutta tilannetta on pyritty parantamaan sitä kautta, että on perustettu ministerityöryhmä, johon kuuluvat nämä eri toimijat, jotka yhdessä pohtivat esimerkiksi ulkomaalaislain uudistusta, tätä kotouttamisselontekoa, ja näin pyritään tekemään yhteistyötä näissä toimissa. Mutta on toki myönnettävä, että näitä väliinputoamistilanteita tapahtuu, niin kuin tapahtuu kunnissakin, kun eri toimialat eivät aina puhu riittävästi keskenänsä, joten kyllä tämä nykymaailman sana verkottuminen on se, joka tässäkin tuo moniin asioihin apua. Eikä ole kyse pelkästään hallinnon toiminnasta, vaan on myös kyse kansalaisyhteiskunnasta, koska useimmiten parasta integroitumisapua tuottavat nimenomaan kolmannen sektorin ja kansalaisjärjestöjen toimijat, koska heillä on muutakin kuin viranomaisintressi. Heillä on myös se tunneside ja halu tehdä vapaaehtoisesti asioita. Sitä kautta löytyy myös ystävyyssuhteita eikä pelkästään asiakas- ja palvelussuhteita, niin kuin silloin, kun toimitaan viranomaisyhteiskunnan kanssa.

Rakkauden loppu on aina surullinen asia, ja maahanmuuttajien kohdalla se saattaa olla erityisen surullinen asia, jos kotoutumisen perusasioita ei ole hoidettu. Sen vuoksi onkin tärkeää, että myös kotona olevat, erityisesti naiset, saavat tämän palvelun. Siinä on tarve myös miettiä tämän aikajänteen pidentämistä, koska usein esimerkiksi lastenhoitovapaat ja tämän tyyppiset asiat saattavat syödä ison osan siitä ajasta, jolloin voisi olla kotouttamistoimien piirissä. Usein käy myös niin, että puoliso voi olla apuna siinä, että maahanmuuttaja oppii suomalaisen yhteiskunnan pelisäännöt, mutta voi olla myös tilanteita, että puoliso aina hoitaa kaikki ne asiat, joissa ollaan suomalaisen yhteiskunnan kanssa tekemisissä, jolloin perustaidot saattavat jäädä vielä puutteellisemmiksi avioliiton kautta maahan tulleilla kuin jossakin toisessa tilanteessa. Mutta tästä löytyy sekä hyviä että huonoja esimerkkejä, eikä kannata leimata mihinkään suuntaan näitä tilanteita.

Siitä, että asenteellisesti olemme olleet varautumattomia, olen ed. Kokkosen kanssa täysin samaa mieltä, mutta ajattelin lähinnä sitä, että meidän lainsäädäntömme ja meidän monet järjestelmämme ovat hyvin lähteneet liikkeelle, vaikka niissä on paljon parantamisen varaa, koska haasteet koko ajan itse asiassa kasvavat.

Sitten osaajien koulutuksesta. On totta, että silloin, kun tulee työelämään ja on vaikkapa töissä firmassa, jossa käyttökieli on englanti, asiat sujuvat hyvin niin kauan kuin on tuon firman palveluksessa. Mutta ikävä kyllä meillä myös tällä hetkellä on sellaisia esimerkkejä, että työttömiksi on joutunut hyviä, kovan luokan it-alan osaajia, jotka ovat maahanmuuttajia, toimineet englanninkielisessä työyhteisössä eivätkä puhu sanaakaan suomea ja ovat olleet Suomessa jo aika pitkään. Tämän tyyppisiin tilanteisiin meillä on tällä hetkellä liian vähän mahdollisuuksia vastata, koska kielitaidon oppiminen olisi perusedellytys, että ammattitaitoa voitaisiin käyttää suomen kielellä toimivissa muissa saman toimialan yrityksissä riittävästi hyödyksi.

Tiedotusvälineiden vastuu tuli monessakin puheenvuorossa esiin. Voisi sanoa, että pääsääntöisesti suomalaiset tiedotusvälineet tutkimusten valossa suhtautuvat vastuullisesti maahanmuuttokysymyksiin. Meillä ei varsinaista rasistista uutisointia ole kovin paljoa. Mutta sen sijaan esimerkiksi yleisönosastokirjoittelu on tyyliltänsä toisenlaista. Siellä rasismi kukkii huomattavasti enemmän.

Sitten voisi sanoa, että on hyvin paljon tahattomia tilanteita, joilla varmasti muokataan asenteita mutta joita ei ole tehty tietoisesti. Itselleni on jäänyt yksi esimerkki erään suuren lehden uutisoinnista, jossa oli kaksi eri uutista samalla sivulla. Toisessa luki, että maahanmuuttajat vyöryvät Pääkaupunkiseudulle, ja toisessa oli uutinen maasta, jossa käytiin sotaa, ja kuva, jossa suomalaisesta näkövinkkelistä maahanmuuttajan näköinen ihminen kulki rynnäkkökiväärin kanssa ikään kuin vyöryen eteenpäin. Tämä liittyi sotauutiseen, mutta ensimmäinen mielikuva oli se, että kuvitus liittyi tähän varsinaiseen suureen uutiseen.

Tämän tyyppisiä tilanteita löytyy paljonkin, koska ei tiedosteta sitä, mitä tiedotusvälineet viestivät piilotajuisesti silloin, kun tiettyjä asioita ei ole juttuun kirjoitettu. Hyvin paljon rikosuutisista löytyy sellaista, että "tekijä oli varmaankin sen ja sen maan kansalainen", kertoo joku paikalla ollut poliisi tai muu viranomainen, jolla ei ole mitään todistusaineistoa, mutta otsikkoon vedetään etninen tausta, jolloin tietty ryhmä leimaantuu aina. Silloin, kun kyse on tosiasiallisesti tällaisesta tilanteesta, uutisointi on tietysti toisenlaista, mutta silloin, jos se perustuu pelkkään olettamaan, mutu-tietoon tai luuloon, on aika kohtuutonta nostaa näitä asioita otsikoihin ja näkyviin. Mutta tiedotusvälineitä ei voi käskeä, voi vain lisätä tietoisuutta. Siinä Suomessa mielestäni ollaan kohtuullisen hyvällä tiellä.

Kulttuurin merkityksestä yhteiskunnan raja-aitojen rikkomisessa on paljon hyviä kokemuksia niin maahanmuuttajien kohdalla kuin myös muiden, toisiaan vaikeasti kohtaavien ryhmien kohdalla. Ehkä meiltä vielä puuttuu sellainen kulttuuripolitiikka. Meillä on vähän sellainen tilanne, että kulttuuripuolella tiputaan rahoitusjärjestelmien väliin. Kun on kyse puhtaasti kulttuurista, silloin löytyy opetusministeriön puolelta rahoituskanavat. Sitten kun on kyse puhtaasti vaikkapa maahanmuuttajien aseman ja tilanteen parantamisesta, silloin löytyy työministeriön Esr-rahoituksen tai Rahiksen puolelta rahoitus. Mutta kun on kyse näiden kahden järjestelmän sekoituksesta, kukaan ei oikein tahdo ottaa näitä toimia vastuullensa. Se on mielestäni iso asia, johon pitäisi löytyä selkeät pelisäännnöt, kenen vastuulle kuuluvat tämän tyyppiset asiat. Voisin yhtenä esimerkkinä mainita kaikille tai hyvin monelle tutun Kassandra-teatterin, joka on tehnyt erinomaista pohjatyötä maahanmuuttajien kulttuurin ja suomalaisen kulttuurin tekijöiden yhteisen foorumin löytämiseksi. Tämän tyyppisiä kestäviä rahoitusjärjestelmiä meillä ei vielä ole.

Ed. Kekkosen puheenvuoroa en ihan täysin ymmärtänyt, mutta siihen voimme varmaan palata kahden kesken, mitä terminologiaa hän tarkoitti. Se, miksi kotouttamislaissa on niin paljon asioita, johtuu siitä, että kun kotouttaminen koskee joka ikistä elämän osiota, on vaikea sulkea sieltä pois mitään. Otetaan vaikkapa esimerkiksi se, miten aravavuokra-asuntoja rakennetaan, rakennetaanko niitä siten, että meille syntyy maahanmuuttajakeskittymiä tietyille alueille, joilla ongelmat kasaantuvat. Tarkoittiko hän asioiden kirjoa vai sitä, että on kotouttamisohjelmaa, kotouttamissuunnitelmaa ja tämän tyyppisiä asioita? Varsinaista terminologiaa mielestäni maahanmuuttopolitiikassa ei kovin paljon ole. On kyse niistä ohjelmista, joita kunnat tekevät, jotta kotouttamissuunnitelmat ja integraatio toteutuisivat, ja sitten niistä suunnitelmista, joita tehdään ihmisille itsellensä.

Laillistetuissa tulkkauskysymyksissä on kyse osittain siitä, että ei ole tulkkeja, mutta osittain siitä, että ei ole riittävästi rahaa tulkkaukseen ja siitä pyritään säästämään silloin, kun se olisi tarpeen. Toimintamenot eri tahoilla ovat tietysti se luonteva rahapotti, minne tulkkauskulut kuuluvat, mutta niitä ei välttämättä riittävästi ole siellä huomioitu.

Inkeriläisten kielitaidon tasomäärittely on sovittu jo itse asiassa tässä yhteisessä ministerityöryhmässä suunnilleen puolitoista vuotta sitten. Siinä ei ole mitään uutta eikä ihmeellistä tapahtumassa, ja se on se pohja, jonka myös ministeri Itälä on tuomassa jo ennen ulkomaalaislain kokonaisuudistusta eduskuntaan. Nämä muutokset voidaan tehdä irrallisina siitä, vaikka alkuperäinen ajatus oli se, että ne tulisivat tässä kokonaisuudistuksessa. Mutta en osaa sanoa sitten niitä elävän elämän realiteetteihin liittyviä syitä, jotka ovat venyttäneet ulkomaalaislain valmistelua näin pitkälle, koska se on iso paketti. Se on vaatinut aika paljon tarkkaa työtä ja tiettyjä neuvotteluasioitakin, mutta on tietysti totta, että ajankohta ei ole paras mahdollinen, kun se tulee vasta syksyllä. Olisi ollut parempi, että se olisi tullut tämän kevään aikana, mutta laki vaan ei ole valmistunut siihen mennessä.

Mutta tässä yhteydessä en halua enkä suostu käymään sitä keskustelua, jossa suomalaisten tilannetta verrataan maahanmuuttajien tilanteeseen. Koska jos me maahanmuuttokeskustelussa ikään kuin nostamme kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat suomalaiset tähän rinnalle, niin teemme semmoisen vastakkainasettelun, joka johtaa — ei varmasti ed. Kankaanniemi tätä tarkoittanut viitatessaan puheenvuorossaan tähän tilanteeseen — mutta mielestäni siihen ajaudutaan, että heikoimmat osapuolet keskenänsä ikään kuin riitelevät samoista resursseista. Sen vuoksi mielestäni sitä ei kannata tässä yhteydessä käydä. Se kuuluu toisille keskustelufoorumeille, mutta kylläkin tähän saliin.

Katja  Syvärinen  /vas:

Arvoisa puhemies! Pakolaisuus ja vapaaehtoinen maahanmuutto ovat kirjavoittaneet katukuvaa jo vuosia. Meillä on vähemmistökieliä kymmeniä ja taas kymmeniä ja esimerkiksi kouluissa opetusta tarjotaan lukuisilla kielillä.

Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta on ollut tärkeä edistysaskel Suomeen tulleiden ulkomaalaisten sopeutumisessa uuteen kotimaahansa, mutta tästä käsillämme olevasta selvityksestä käy kuitenkin ilmi, että kaikki eivät ole päässeet osallisiksi näistä kotouttamisohjelmista. Lapsia, nuoria, kotiäitejä, myös työssäolevia on jäänyt ilman suunnitelmaa, josta heille kuitenkin olisi ollut kovasti hyötyä. Myös ikääntyneiden ihmisten asemaan on kiinnitetty huomiota tässä selvityksessä.

Kielen oppiminen on tärkein väline onnistuneessa kotoutumisessa. Siksi siihen on panostettava erilaisten ryhmien erityistarpeet huomioiden. Naiset ovat tässäkin tilanteessa heikommassa asemassa. Heitä uhkaa eristäytyminen, ja myös esimerkiksi erotilanteessa nainen, joka on hoitanut lapsia, ollut kotona, ei ole kunnolla oppinut suomen kieltä, voi olla kovin heikoilla. Sen tähden haluaisin painottaa suomalaisen äitiyshuollon ja neuvolatoiminnan merkitystä ja mahdollisuuksia tässä tilanteessa. Neuvoloiden järjestämät äiti—lapsi-ryhmät ja sitä kautta tutustuminen niin vertaisryhmään kuin suomalaisiinkin äiteihin voisi olla monelle lapsen tai lasten kanssa kotona olevalle maahanmuuttajaäidille suuri apu kotoutumisessa. Myös kolmen vuoden raja, joka on tässä kotouttamissuunnitelman tekemisessä, todella monelle kotiäidille saattaa tulla liian aikaisin, ja sen tähden joustavuutta siinä rajassa pitäisi mielestäni miettiä. Myös suunnitelmien laadukkaaseen laatimiseen ja niiden toteuttamiseen on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota.

Kuntien vastuu on suuri. Se, minkälaista opetusta kunnissa annetaan maahanmuuttajalapsille ja millä tavalla asennekasvatuksella vaikutetaan valtaväestön lapsiin ja nuoriin, on hyvin tärkeää. Myös kaavoitus ja sitä kautta tulevat vaikutukset maahanmuuttajiin on erittäin tärkeä asia. Ulkomaalaisia ei pidä ghettouttaa. Meillä on erittäin paljon ikäviä esimerkkejä siitä, miten tiettyjen kaupunginosien sisällä maahanmuuttajaväestönosa on kasvatettu tietoisella päätöksellä suureksi ja siitä on seurannut jengiytymisiä ja esimerkiksi kielen oppimisen heikkoutta. Me olemme lainsäädännöllä täällä eduskunnassa auttaneet ja parantaneet tätä kehitystä esimerkiksi aravalainsäädännön osalta. Kaikkea muutakin lainsäädäntöä, jolla tätä asiaa voidaan auttaa, pitää edistää.

Myös ulkomaalaislaki, jota hallitus kaavailee syksyllä tuovansa eduskuntaan, on noussut täällä esiin. On todella tarpeita muuttaa ja parantaa ulkomaalaislakia, mutta todella kannattaa miettiä sitä ajankohtaa, onko juuri vaalien edellä järkevää tuoda tällaista esitystä, joka saattaa herättää haluja ja intohimoja myös populistiseen keskusteluun ja sellaisia ajatuksia, jotka eivät ole tälle asialle ehkä hyväksi.

Meidän on torjuttava rasismi ja ulkomaalaisvastaisuuden kasvu. Ajatus siitä, että maahanmuuttajat vievät suomalaisilta työpaikat, on absurdi. Silti jopa ay-liikkeen taholta, onneksi epävirallisesti, on esitetty sellaisia mielipiteitä, että ei pitäisi antaa ulkomaalaisille työlupia Suomeen, jos Suomessa on kyseisen alan työttömiä, vaan että suomalaisten työnhakijoiden pitäisi mennä edelle. Ymmärrän, että sellaisilla aloilla, joilla on ongelmia työvoiman niin sanotun halpatuonnin kanssa tai pimeiden markkinoiden kanssa, on paineita lainsäädäntöön, mutta se, että ulkomaalaisvastaisuutta nostetaan tässä yhteydessä, ei ole oikein. Mehän olemme työvoiman vapaan liikkuvuuden alueella Euroopan unionissa. Varmasti monet suuret yritykset taistelevat kynsin hampain it-osaajistaan, ovat nämä minkämaalaisia tahansa. Ajatus todella siitä, että alettaisiin rajoittaa työlupien myöntämistä näillä perusteilla, ei ole hyvä.

Luin eilen eräästä lehdestä niin sanottua hassuja sattumia -palstaa, jossa oli tarina siitä, miten tummaihoinen puistotyöntekijä oli juossut auttamaan kaatunutta naista vakuutellen, minä olen lääkäri, olen ihan totta lääkäri, ihan oikeasti. Minusta tässä jutussa ei ollut mitään hauskaa, sillä meillä Suomessa on lääkäripula. Täällä Suomessa kuitenkin ulkomailla korkeasti koulutetut lääkärit joutuvat tekemään puistotöitä. Todella olisi erittäin tärkeää, niin kuin ministerikin toi esille, että koulutuksen ja kielen oppimisen kautta nämä ihmiset saataisiin koulutustaan vastaaviin tehtäviin Suomessa.

Lopuksi, arvoisa puhemies: Vastikään kaksi vuotta täyttäneen tyttäreni paras kaveri päiväkodissa on saman ikäinen Hazal-tyttö, ja he ovat yhdessä opetelleet Suomen kieltä puhumaan. Hazalille se on toinen kieli, Venlalle ensimmäinen kieli, ja vaikka aina ei yhteisiä nimiä tavaroille löydy, siitä huolimatta ymmärrys löytyy ja ystävyys säilyy. Uskon, että molemmat oppivat paljon.

Rakel Hiltunen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Suomessa asuvista lähes 100 000 maahanmuuttajasta yli 40 prosenttia asuu Pääkaupunkiseudulla, se on tänään moneen kertaan todettu. Kerron, että Helsingissä ulkomaan kansalaisia asuu yli 28 000 ja kaiken kaikkiaan Helsingissä vieraskielisiä on yli 33 000 ihmistä eli noin 6 prosenttia koko kaupungin asukkaiden määrästä. He edustavat 150:tä eri äidinkieltä. Helsingin koulujen oppilaiden äidinkielten lukumäärä on jo nyt 52. Kuitenkin haluan vielä lisätä tähän, että Helsingissä koetaan, että monikulttuurisuus, maahanmuuton mukanaan tuoma kansainvälisyys, on positiivinen voimavara. Se kuuluu myös suuren kaupungin, pääkaupungin, elämää rikastuttaviin asioihin.

Monissa puheenvuoroissa on kannettu huolta siitä, että kaavoitus ja asuntopolitiikka ovat kunnissa johtaneet siihen, että maahanmuuttajat ovat keskittyneet tiettyihin kaupunginosiin asumaan. Näin on käynyt myös Helsingissä, mutta eräs keskeinen syy tähän on ollut se, että maahanmuutto oli voimakasta juuri samoina vuosina, kun Suomessa ja Helsingissäkin elettiin syvää lamaa. Ainoastaan sosiaalinen asuntotuotanto toteutui, ja uusia asuntoja, joihin uudet asukkaat pystyivät muuttamaan, syntyi vain niille alueille, joille sosiaalista asuntorakentamista toteutettiin. Eli se ei ole ollut tietoinen valinta. Samaan aikaan oli Suomessa ja Helsingissäkin voimakas työttömyys, ja tämä on näkynyt hyvin raskaana tekijänä myös maahanmuuttajien kotoutumisessa Pääkaupunkiseudulle ja Helsingissä.

Kuten selonteossa on todettu ja myös ministeri totesi puheenvuorossaan, kotoutumislain toimeenpano on keskeneräinen ja hyvin merkittävä syy on ollut resurssien vähäisyys. Resurssien puutteesta johtuen aikuisten maahanmuuttajien opetusta ei ole voitu toteuttaa tavoitteita vastaavasti. Liian monen maahanmuuttajan kielitaito on jäänyt puutteelliseksi. Kun kielikoulutusta ja ammattiin johtavaa koulutusta ei ole järjestetty riittävästi, työllistymistäkään ei ole tapahtunut, kuten täällä on todettu moneen kertaan.

Kotouttamistoimenpiteiden hallinnoinnissa on vielä epäselvyyksiä linjausten ja resurssien osalta työ- ja opetusministeriön kesken ja myös paikallisella tasolla valtion ja kuntien kesken. On myös myönnettävä se, että kuntien omissa hallinnoissa yhteistyö eri sektoreiden välillä ei ole ollut riittävän hyvää. Kotoutumisen edellytykseksi on myös hyvällä tavalla todettu se, että maahanmuuttajan tulee itse olla aktiivinen ja hankkia tietoja, joilla hän voi omaa elämäänsä uudessa kotimaassaan rakentaa.

Mielestäni on hyvä, että keskustelussa on noussut esille viranomaisten ja päättäjien vastuu puuttua havaittuun rasismiin ja syrjintään. On myös hyvä muistaa, että maahanmuuttajat ja etniset vähemmistöt eivät muodosta homogeenista väestönosaa yhteiskunnassamme, vaan rasismia ja etnistä syrjintää esiintyy myös vähemmistöryhmien välillä. Tämä on oma ongelmakenttänsä.

Arvoisa puhemies! Selonteko ja keskustelu osoittavat sen, että laissa ja sen toimeenpanossa painottuu pääosin työvoimapoliittinen näkökulma. Se ei sinänsä ole huono asia, mutta elämänalueet ovat muilta osin jääneet sivuosaan.

Kokemusten perusteella Helsingistä voidaan hiukan ehkä suoraviivaisesti todeta, että sosiaalityön näkökulmasta laki toteutuu hyvin, kun maahanmuuttaja on nuorehko mies, jolla on jonkinlainen koulutus kotimaassaan. Hän selviytyy kieliopinnoista sujuvasti ja pääsee työharjoitteluun ja koulutukseen ja työllistyy kolmen vuoden aikana. Työvoimapoliittiset tukitoimet toimivat näissä tapauksissa ja yksilökohtaiset suunnitelmatkin toteutuvat.

Kuntien sosiaalitoimi kohtaa kuitenkin myös muita ryhmiä ja ihmisiä, joiden kotoutuminen ei etene lain ihanteiden mukaan. Kotiäidit, vähän koulutusta saaneet, työelämään vajaakuntoisiksi määritellyt, iäkkäät ja traumatisoituneet eivät saa läheskään riittävästi kotoutumista tukevaa koulutusta ja muita aktiviteetteja. Vaikeasti työelämään sijoittuvat ja työelämän ulkopuolelle jäävät ryhmät ovat jääneet lähes kokonaan kuntien tukitoimien varaan.

Täällä on moneen kertaan nostettu esille hyvällä tavalla naisten asema, maahanmuuttajanaisten edellytykset ja pienten lasten äitien edellytykset saada yhteiskunnastamme tietoa, kielikoulutusta ja ammattiin opiskelua. Mielestäni tähän erityisryhmään tulisi myös nostaa ne vammaiset maahanmuuttajat, joita Suomeen on kiitettävästi, kuten ed. Kokkonenkin täällä totesi, otettu vastaan. Heidän kotoutumisensa pitäisi olla kämmenellä ja räätälöity, koska heiltä edellytetään kuntoutumista, hoitoja ja vielä muita kansalaistaitojen kehittymistä.

Arvoisa puhemies! Haluan vielä ottaa esille tämän projektityön, johon ministeri positiivisessa mielessä viittasi. Minä kuitenkin näen huolen siinä, että maahanmuuttajien ja nimenomaan erityisryhmien kotoutuminen toteutuu projektien varassa. Silloin pirstoutuu se kokonaisuus ja helposti saadaan tyydytystä siitä, että joku asia aina tulee tällä kertaa hoidettua, mutta se kokonaisuus hämärtyy ja vastuu pitkäjänteisesti niistä ihmisistä, jotka ovat projektityön kohteena. Projekteissa on kuitenkin yksi hyvä puoli, ja se on se, että siinä opitaan uusia työmalleja.

Työministeri Tarja Filatov

Arvoisa puhemies! Hyvin lyhyesti.

EU-maiden sisältä Suomeen tulevat eivät tarvitse työlupaa, eli työlupa myönnetään vain niille, jotka tulevat EU:n ulkopuolelta. Voisi sanoa, että se kulkee koko lailla käsi kädessä sen mukaan, millä aloilla meillä on kapeikkoja. Jos katsotaan suurimpia ammattiryhmiä, joihin työlupia on myönnetty, niin sieltä löytyy hitsaajia ja kaasuleikkaajia vuositasolla reilut 500 kappaletta. Sen lisäksi on elektroniikka-, tietotekniikkainsinöörejä ja teknikoita, joita tulee hyvin monista maista, ja silloin puhutaan yli 600 henkilöstä. Mutta sitten on sellainen kuriositeetti kuin vaikkapa urheilijat ja urheiluvalmentajat, joita on 250 henkilöä ja jotka ovat täällä kärkikastissa myöskin, koska ammattiryhmittäin määrät ovat aika pieniä. Mutta työlupaa ei myönnetä, jos Suomessa on työvoimaa tosiasiallisesti tarjolla.

Nämä ristiriitatilanteet syntyvät siitä, että työnantaja määrittelee osaamistarpeet siten, että työntekijät kokevat, että työvoimaa on tarjolla, mutta työvoimatoimisto ei pysty osoittamaan työnantajalle ketään hänen tarpeitansa vastaavaa henkilöä. Mutta jos työvoimaa on saatavilla, silloin työlupaa ei meidän nykylainsäädäntömme mukaan tule myöntää. Kyse on siitä, onko työvoimaa tosiasiallisesti vai onko meillä sillä nimikkeellä olevia työttömiä tilastoissamme. (Puhemies koputtaa) Nämä ovat kaksi eri asiaa.

Projektirahoitus näissä maahanmuuttajakysymyksissä on kyllä tarkoitettu lisäresurssiksi, ja se peruskotouttamiskoulutus tehdään näiden normaalien käytäntöjen kautta.

Mirja Ryynänen /kesk:

Arvoisa puhemies! Keskustelu täällä on osoittanut, että selonteko kotouttamislaista on todella tärkeä ja hyvin ajankohtainen. Vaikka me emme olekaan laittoman tai laillisen maahanmuuton suhteen ollenkaan samassa tilanteessa kuin ne Euroopan maat, joissa poliittisten ääriliikkeitten nousun käyttövoimana on ollut myös ulkomaalaisvastaisuus, niin kyllä tämä syntynyt liikehdintä ja siitä kertovat asenteet on otettava vakavana varoitusmerkkinä. Reilun kahden viikon päästä Sevillassa EU:n huippukokouksessa asialistan kärkeen nousee EU:n maahanmuutto-, turvapaikka- ja rajavalvontapolitiikka.

Uhkakuvien lietsomisen sijaan tarvitaan varmasti hyvin selkeitä yhteisiä pelisääntöjä laittomuuksien estämiseksi, mutta ennen kaikkea tarvitaan ihmisoikeuksien kunnioittamista. Sitä tarvitaan myös käytännössä, ei vain julistustasolla, ja tämä koskee yhtä lailla nykyisiä jäsenmaita kuin hakijamaitakin.

Suomen ensimmäinen vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen vaati aivan oikein Helsingin Sanomien äskeisessä haastattelussaan EU:n perusoikeuskirjassa vähemmistöjen oikeuksien vahvistamista. Oleellista on oikeus kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Tämä oikeus on jokaisella, myös jokaisella ryhmällä, oltava sekä omassa maassaan että maahanmuuttajana. Ongelmien ja uhkakuvien parasta ennaltaehkäisyä on tehokas koulutus- ja kulttuuripoliittinen tuki maahanmuuttajille. Sen laiminlyönti johtaa hyvin helposti syrjäytymiskierteeseen ja näitten uhkakuvien toteutumiseen. Hyvällä yksilöllisellä asiakaslähtöisellä kotouttamispolitiikalla voidaan tehdä todella paljon.

Haluaisin tässä yhteydessä korostaa yhtä asiaa, joka selonteosta puuttuu, nimittäin kirjastojen merkitystä maahanmuuttajien kulttuuripalveluna. Monelle maahanmuuttajallehan kirjastot ovat todellinen henkireikä, voi sanoa, että ne ovat portti omaan kulttuuriin. Mutta ne antavat myös peilin uuden kotimaan kulttuuriin, ja ne ovat sellaisenaan kaikkein kattavinta ja kustannustehokkainta kulttuuripalvelua maahanmuuttajille, jos niille todella annetaan sitten resurssit tähän toimintaan. Tässä tarvitaan lisää voimavaroja, koska tämä on kasvava tarve. Tarvitaan lisää henkilöstöresursseja, on luotava hyvät integroidut verkkopalvelut maahanmuuttajien tarpeisiin ja asiakaspalvelua voidaan monella tavalla kehittää. Tästä on rohkaisevia esimerkkejä kirjastojen järjestämistä monikulttuurisuuspäivistä ja siitä, miten kirjasto voi olla hyvä, kokoava kohtauspaikka, kulttuurikeskus. Jotta se kunnolla toimisi, tarvitaan selkeä, kunnolla resursoitu toiminta-alue, monikulttuurisen kirjaston palvelut, joka sitten ei ole vain yhden ylikuormitetun henkilön homma, vaan todella selkeä tavoitteellinen osa kirjastopalvelua. Opetusministeriön erityisrahoituksella toimiva MultiCultural Library on tietysti hyvä alku ja tuki tässä.

Kotouttamisen ongelmakohdat ja kehittämistarpeet kannattaa nyt käydä perusteellisesti läpi ja toteuttaa tarvittavat uudistukset ja jatkaa sitten tehokasta seurantaa siltä pohjalta. Varhainen puuttuminen epäkohtiin säästää varmasti kustannuksia ja vahvistaa onnistumisen edellytyksiä, eli heti kotouttamisen alussa juuri yksilöllinen ja paneutuva asiakaspalvelu auttaa kohdentamaan voimavarat tehokkaasti. On kuitenkin selvää, niin kuin täällä moneen kertaan on todettu, että lisää resursseja tarvitaan erityisesti kielen opetuksen parantamiseen. Tarpeellisen kielitaidon puute on ylivoimaisesti suurin työllistymisen este, ja siinä on silloin kohtalokkaan syrjäytymiskierteen alkusyy. Kielikoulutusta pitäisi pystyä tarjoamaan heti ensimmäisenä kotouttamisvuotena ilman odotusaikoja ja myöskin tarpeeksi pitkä jakso, 8—9 kuukautta, että tuo perustarve olisi katettu.

Koulutuksen kohdalla näkyy myös ongelmana se, että vastuu kysymyksistä ei ole tarpeeksi selkeästi sovittu opetus- ja työministeriön kesken, ja sitten kunnissa käytäntö ja asioitten hoito vaihtelevat kovin suuresti. On ymmärrettävää, että työhallinto painottaa ammattiopintoja, mutta silloin on välttämätöntä taas, että muu taho kantaa vastuun kieli- ja yleissivistävistä opinnoista, ja siihen sitten kunnilla on oltava resurssit. Systemaattisen kielen perusopetuksen lisäksi, totta kai, kieltä voi opiskella ja pitää opiskella lisää, esimerkiksi työharjoitteluvaiheessa, ja tällainen opiskelu on varmasti hyvin motivoivaa ja voi johtaa parhaimmillaan myöskin pysyvään työpaikkaan. Työpaikka sitten luo luontevan yhteisön, jonka kautta todellinen kotoutuminen voi onnistua edellyttäen, että myös asenneilmapiiri on avoin ja suvaitseva.

Vaikeinta kotoutuminen varmasti on työyhteisöjen ulkopuolelle jääville. Minäkin haluan ottaa esille sen, mikä moneen kertaan täällä on todettu, eli maahanmuuttajanaisten aseman, joka usein on kaksinverroin vaikea. Eristäytymisen taakse voi kätkeytyä myöskin väkivallan uhriksi joutuminen, ja niitä turvaverkkoja ei aina ole saatavilla. Naisten ja tyttöjen yksilöllisten ihmisoikeuksien loukkaamista ei saa sallia, ei edes minkään (Puhemies koputtaa) kulttuurisen erilaisuuden suojassa. Haluaisin korostaa koko lähiyhteisön, meidän kaikkien, vastuuta suvaitsevan ilmapiirin luomisessa ja sitä kautta kotouttamisen edistämisessä.

Tarja Kautto /sd:

Arvoisa puhemies! Ihmisten liikkuessa ja muuttaessa yhä enemmän maasta toiseen maahanmuuttajien, pakolaisten ja muiden väestöryhmien integroimisesta yhteiskuntaan on tullut tärkeä demokratiakysymys. Ajankohtana, jolloin poliittisen äärioikeiston nousu Euroopassa huolestuttaa monia, on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, etteivät pelot ja epäluulot maahanmuuttajia kohtaan riistäydy käsistä ja tule osaksi yhteiskuntajärjestelmää. Pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden haaste on estää elintasoerojen syventyminen ja uusien heikossa asemassa olevien yhteiskuntaluokkien syntyminen.

Suomen yhteiskunnan lähtökohtia ovat tasa-arvoisuus ja oikeusvaltioperiaate. Näiden arvojen pohjalta Suomen on pohdittava myös maahanmuuttopolitiikkaansa. Meidän on oltava valmiita hyväksymään erilaisuutta, samoin kuin Suomeen saapuvien siirtolaisten tulee kunnioittaa Euroopan yhteisiä arvoja eli ihmisoikeuksia, demokratiaa, sukupuolten tasa-arvoa ja monimuotoisuutta. Sen sijaan, että sulkisimme rajamme, on meidän oltava mukana kehityksessä. Suomi osallistuu Euroopan unionin tasolla maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan luomiseen, joka on myös tulevan Sevillan huippukokouksen pääteema. Huippukokous käsittelee myös EU:n ulkorajojen valvonnan tehostamista ja yhteistyötä unionin ulkopuolisten maiden kesken laittoman siirtolaisuuden estämiseksi.

Arvoisa puhemies! Suomen väestöstä oli ulkomaalaisia viime vuoden lopussa vain 1,9 prosenttia. Se, miten maahanmuuttopolitiikka Suomessa kehittyy, on kysymys, johon voimme vaikuttaa kotouttamisella ja siihen liittyvillä toimenpiteillä. Ensisijaisen tärkeää kuitenkin on, että ulkomaalaislain kokonaisuudistus onnistuu selkeyttämään ja tehostamaan lainsäädäntöä. Oleskelulupahakemusten käsittely kestää liian kauan, varsinkin Pääkaupunkiseudulla, ja pallottelu eri viranomaisten kesken on Suomeen saapuneille ulkomaalaisille vähintäänkin turhauttavaa. Julkisia palveluita käyttävää asiakasta, oli hän suomalainen tai ulkomaalainen, tulisi kohdella samanvertaisesti ja näitä palveluita olisi tehostettava, jotta asiakas saa tietää oikeutensa ja myös vastuunsa.

Kotoutumislailla ei ole käytännön merkitystä, mikäli se jää vain hyväksi aikeeksi. Esimerkiksi oleskelulupapäätöstä odotellessa ulkomaalaiset kokevat tulevaisuutensa epävarmaksi, ja se voi estää muuta toimintaa kotoutumisen edistämiseksi. Myös työmarkkinatukilain odotusajat ja mahdolliset karenssit voivat johtaa kotoutumistoimenpiteiden viivästymiseen. Tarvitaan monien eri viranomaistahojen palvelujen yhteensovittamista ulkomaalaisasioiden käsittelyn nopeuttamiseksi.

Arvoisa puhemies! Kotouttamislaissa on säädetty keinoja, kuten paikallistason kunnallinen kotouttamisohjelma, joiden avulla Suomessa pysyvästi asuvat ulkomaalaiset voivat saavuttaa suomalaisessa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja ja taitoja taloudellisen tuen turvaamina. Kotouttamissuunnitelmien tarkoitus ei selonteon mukaan ole kuitenkaan selvinnyt kaikille maahanmuuttajille, kuten se ei myöskään ole selvinnyt kaikille viranomaisille. Täytäntöönpanossa on huomattavia puutteita, ja monissa kunnissa toimintakäytäntöjen kehitys on vielä kesken. Kotouttamisprosessin seuranta puuttuu tai on vaillinaista. Kotouttamislaki ei käytännössä toimi ilman täytäntöönpanoon ohjattuja voimavaroja. Myös ulkomaalaisväestön epätasaisen jakautumisen vuoksi maan eri alueiden välillä on suuria eroja lain toimeenpanossa.

Tärkeä osa kotouttamista on kielikoulutus. Varsinkin Pääkaupunkiseudulla jonot kielikursseille kestävät useita kuukausia eivätkä kaikki halukkaat edes mahdu mukaan. Suomen tai ruotsin kielen taito on usein ehdoton edellytys työelämässä, joten myös suoraan työelämään päässeiden ulkomaalaisten tulisi saada mahdollisuus osallistua vastaavaan kielikoulutukseen. Suomeen työskentelemään tulevien määrän ennustetaan kasvavan huomattavasti nykyisestä jo väestön ikääntymisen vuoksi, joten kielikoulutuksen tarve tulee lisääntymään.

Ulkomaalaiset erilaisine kulttuuri- ja kielitaustoineen kaipaavat eritoten suvaitsevaa asenneilmapiiriä ja sosiaalista tukea. Kotoutuminen on yksilöllistä kehitystä, mutta maahanmuuttajat tarvitsevat myös valtion aktiivisia tukitoimia. Jotta vuonna 99 voimaan astuneen kotouttamislain tavoite edistää maahanmuuttajien tasa-arvoa ja valinnanvapautta toteutuisi, ei pelkkä passiivinen hyväksyminen riitä. Integroituminen yhteiskuntaan voi syntyä vain vuorovaikutuksessa kantaväestön kanssa.

Arvoisa puhemies! Maahanmuuttopolitiikasta puhuttaessa on mentävä käytännön tasolle. Päätökset ja toimenpiteet ulkomaalaisväestön kotouttamiseksi eivät koske vain yhtä ihmistä vaan yleensä koko maahanmuuttajaperhettä, naisia, lapsia ja nuoria. Seuraukset kotouttamisesta ovat siten kauaskantoiset. Suomen on kyettävä vastaanottamaan nämä haasteet ja panostamaan erityisesti koulutukseen, jotta Suomessa asuvat ulkomaalaiset saisivat realistisia mahdollisuuksia työllistyä resurssejaan ja ammattitaitoaan vastaaviin työtehtäviin. Lisäksi maahanmuuttajaäitien kotouttamiseen olisi paneuduttava, sillä heidän asemansa tulevan sukupolven kasvatuksessa on koko perheen hyvinvoinnin kannalta tärkeä.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluaisin sanoa, että jos ulkomaalaislain käsittelyajankohtaa vielä mietitään, mietittäisiin myös sitä, minkälaisen kuvan antaa se, jos eduskunnan toivomuksesta käsittely nyt siirretään. Annammeko silloin luovutusvoiton?

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.

Seppo  Lahtela  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esitys maahanmuuttajien kotouttamisesta, minkä käytännössä suomentaisin "maahanmuuttajien kotiuttamisesta", on mielestäni perusteellinen ja selväpiirteinen. Mutta täytyy sanoa, että käyty keskustelu, mitä täällä tänään on syntynyt ja toteutunut tähän kotiuttamiseen liittyen, on ollut vaisu, sanoisin, että suorastaan hiljainen. Siltä osin olisin olettanut ja uskonut, että tässä on taistelua siitä, kuka saa puheenvuoron, mistä asiasta puhutaan, ja myöskin ojennetaan puhujia siitä, jos puhujat puhuvat pehmosia.

Herra puhemies! Olen tulkinnut tämän asian niin, että tässä on syntynyt syvä yksimielisyys, enkä aio näine omine pehmeine ajatuksineni tätä syvää yksimielisyyttä rikkoa enkä häiritä, mutta jotakin sanottavaa ja korjattavaa tässä kuitenkin on tänään syntynyt ja tullut.

Ryhmäpuheenvuorojen aikana käytiin jo keskustelua siitä, voidaanko koulujen päättymisen yhteydessä, päiväkotien päättymiskevätjuhlissa esittää Suvivirttä vai ei uskonnollisiin syihin vedoten, ja se antoi mielestäni aiheen myöskin ryhtyä pohtimaan semmoista ajattelua, elämmekö Suomessa, tunnemmeko suomalaisuutta ja onko meillä itsetunto riittävän korkealla. Tähän nähden keskustelu on ollut rakentavaa, mutta varmaan ulkoapäin katsoen se on ollut myöskin sen tyyppistä, että ehkä joku ajattelee, että suomalaisilla eivät nämä asiat ole riittävän vahvat ja korkeat.

Tässä tulee mieleen se, että maassa eletään maan tavalla ja maan tavalla eläen. Jos kuka tahansa suomalainen lähtee täältä johonkin sellaiseen maahan, missä maan tapa edellyttää jotain muuta, olipa meitä nyt sitten kymmenen tai useampi kymmenen siellä, ei siellä keskustella sellaisesta asiasta, että maan opetukseen ja sivistykseen liittyvää tapaa ja kansallista perinnettä käytäisiin muuttamaan ja korjaamaan. Tältä osin katson, että tämä suomalainen elämäntapa vaatii jonkin näköistä itsetunnon kohotusta ja parannusta. Toivottavasti tämäkin keskustelu tuo siihen jotain lisähedelmää, niin että näillä asioilla emme menettäisi tätä vahvaa itsetuntoa, mikä Suomessa aina muuten on ollut olemassa.

Mitä liittyy sitten kotiutumiseen ulkomaalaisten osalta Suomeen tullen, niin kun selonteossa todetaan, että vajaat 100 000 ulkomaalaista on täällä olemassa ja he edustavat vajaata 2:ta prosenttia väestöstä, niin ehkä, kun katsotaan Helsingin ulkopuolelta tätä asiaa, syntyy valtaväestön keskuudessa sellainen näkemys, minkä takia nämä maahanmuuttajat pitää nimenomaan asuttaa tänne Helsingin ruuhkaan, minkä takia heidän pitää taistella niistä asunnoista, joista muutenkin on täällä pula olemassa, kun toisaalta valtakunnassa on tavattoman paljon vuokra-asuntoja tyhjinä, niin että niissä ei ole asukkaita. Niitä taloja jopa joudutaan purkamaan sen takia, että asukkaita ei löydy eikä tule. Tähän nähden tämmöinen rahvas ajattelutapa lähtee siitä, että miksi ei asuteta sellaista väestöä, joka ei suoraan aktiivityössä käy, myöskin niille paikoille, missä asuntoja on muuten tyhjänä. Tätä asiaa miettiessäni olen kyllä kuullut monta selvitystä, mitkä ovat olleet hyviä ja ymmärrettäviä, siitä että tämä eristäytyminen ja eriytyminen kansasta on sillä lailla vierasta ja vaikeata, että mitä kauempana se on täältä tiheästi asutusta kulttuurista, niin kuin Helsingistä tai yleensä suurista kaupungeista, sen vaikeampaa kotiutuminen paikkakunnalle on olemassa. Mutta kyllä näkisin niin, että tällaisiakin asioita pitäisi pohtia ja asumiseen liittyviä asioita muutenkin, pitääkö tämän sosiaalisen asumisperusteen toteutua täällä Ruuhka-Suomessa vai voitaisiinko siinä käyttää myöskin sitä tilaa, mitä tyhjänä on jo jossain olemassa.

Suomalainen on köyhä. Suomessa on paljon köyhiä asukkaita ja kansalaisia, jotka taistelevat todella toimeentulonsa kanssa. Heidän asemastaan ei oikeastaan juurikaan kanneta kovin paljon huolta verrattuna tähän vajaaseen 100 000 ulkomaalaiseen, joiden asemasta eduskunnassa ainakin tänään suurin piirtein jokainen puhuja ja läsnäolija on sitä mieltä, että heillä pitää olla turvattu tulevaisuus, vahva elämä ja hyvä sopeutuminen jne. Mutta näitä asioita pitäisi tarkastella myöskin sillä näköalalla, onko perussuomalaisen, joka on syntynyt tänne, työnsä tehnyt, opiskellut ja elänyt, asioitten eteen kaikki tehty ja hoidettu kuntoon.

Tähän nähden tuntuu siltä, että yhteiskunnan tarjoama elämä, mitä tämä vierasperäinen kansalainen saa tänne tullessaan, olkoon tulosyy sitten ollut se, että oman maan olosuhteet ovat olleet sen tyyppiset, että sieltä on ollut pakko lähteä, tai sitten sillä lailla, että hän on lähtenyt hakemaan parempaa leipää ja parempaa elämää kotiutuakseen tänne Suomeen, suomalaiseen yhteiskuntaan, kun yhteiskunta tarjoaa niin asunnon, perustoimeentulon, kielen opetuksen kuin kaikki muutkin, nämä asiat suhteutettuina antavat aihetta kysyä, käsiteltäisiinkö meitä suomalaisia samalla lailla, jos me lähtisimme täältä jonnekin muualle hakemaan parempaa leipää. Tuskin. Olisin sitä mieltä, että meidän suomalaisten tulisi sitten omatoimisesti hankkia sen paikkakunnan kulttuurin oppi ja sivistys ja vielä maksaa siitä, että me pääsisimme samoille oksille.

Tähän nähden siitä näköalasta, kun täällä joku edustaja puhui, että Suomessa on totuttu tummaan ihoon, toteaisin, että kolmen vuoden aikana, minkä olen täällä kansanedustajana saanut Helsingissä toimia, kyllä oma näkökulmani ja silmänalani on tottunut erinomaisen hyvin siihen, että monta tummaihoista kansalaista tulee päivittäin vastaan. Tänäkin aamuna Kauppatorilla käydessäni ja seuratessani helsinkiläiselämää totesin siinä, että enemmän siellä voi olla tummaihoisperustaista kulkijaa kuin aitoja suomalaisia. Mutta ilokseni totesin siinä kahvilateltan laidalla kahvia nauttiessani, että heistä erittäin moni puhui suomea ja puhui selvää ja kirkasta suomea, niin että ellen sitäkään olisi kuullut, olisin epäillyt, että kaikki nämä vierasta syntyperää olevat kansalaiset eivät edes suomea hallitse. Tämänkinpäiväinen kokemus todistaa sen, että heillä ei ole ollut varmaan mitään ongelmaa kotiutumisessa tänne, koska oletan niin, että he ovat kuitenkin syntyneet vieraalla maaperällä, ainakin näin voisi päältä päin päätellä.

Herra puhemies! Kun puhutaan, paljonko tarvitsemme työvoimaa ja kuinka tämä työvoima on tänne saatavissa, kyllä toivoisin, että viranomaisjärjestelmä näkisi myönteisempänä sen asian, että silloin, kun yrittäjä tarvitsee sellaista työvoimaa, mitä Suomessa ei vapaaehtoisesti ole tarjolla olemassa, myönnettäisiin työlupia vähän helpommin ja selväpiirteisemmin ja nopeammin, niin että tämä kotimainen yrittäjä voisi täällä pärjätä paremmin. Hänelle ei liene suurta väliä sillä, mistä tämä työntekijä tulee, kun hän tekee vain samaa työtä periaatteessa samoilla ehdoilla kuin suomalainenkin, tekee ahkerasti ja uutterasti. Siinä lienevät nämä näköalat ehkä parhaiten olemassa. Luulen niin, että sellainen kansalainen tänne tullessaan kotiutuu myöskin tähän kulttuuriin parhaiten ja helpommin kuin oikeastaan kukaan muu.

Tässä asiassa näen niin, että tämä suomalainen suvaitsevaisuus erityisesti siinä, että tullaan töihin tänne, hyväksyy tämän asian, näkee hyvänä ja terveenä. Näin ainakin itse koen. Koen, että jos yrittäjänä tarvitsen työvoimaa, ei minulle ole mikään kynnyskysymys se, että sen tarvitsee olla Suomessa syntynyt. Alkuperämaa voi olla aivan hyvin vanhan Neuvostoliiton alueella, voi olla Keski-Euroopassa ja voi olla vielä selvästi etelämmässäkin. Tältä osin luulen, että kansalaisten asenteet ovat vähän harhautuneet, eivät ole oikeassa näköalassa olemassa, suvaitsevaisuutta kyllä löytyy.

Herra puhemies! Tähän asiaan toteaisin, jottei keskustelussa jäisi väärää kuvaa ja käsitystä asiasta, että kun me puhumme siitä, riittääkö työvoima tällä vuosituhannella pidemmälle mennen ja suomalaista kilpailukykyä ylläpitämään, yksi näkemys, mitä en tässäkään asiassa halua missään muodossa unohtaa enkä väheksyä, on se, että suomalaisen perheen asemaa, suomalaisen perheen hyvinvointia ja suomalaisen perheen uskoa tulevaisuuteen tulee tässä rinnan niin vahvistaa, että Suomessa syntyvyys säilyy ja että meillä löytyy kotoperäistä väkeä, mikä kotiutuu tänne jo omien vaistojensa perässä synnyinmaassa syntyessään.

Näin uskon, että tämä selonteko ei ole turha eikä tämä keskustelu ole ollut turhaa. Mutta oma suomalaisuus ja suomalainen työhalu pitää myöskin pitää tässä yhtenä tärkeänä tekijänä, kun puhutaan siitä, kuinka hoidamme tätä yhteiskuntaa pitkälti 2000-luvulla eteenpäin.

Työministeri  Tarja Filatov

Arvoisa puhemies! Ulkomaalaisväestön sijoittumisesta:

Silloin kun ihmiset tulevat työperäisesti, he luonnollisesti sijoittuvat sille paikkakunnalle, jolla on työpaikka, johon he työlupaa hakevat. Tällaista sijoittumista me emme pysty ohjaamaan, vaan se tapahtuu työpaikkojen synnyn perusteella. Sen sijaan humanitäärisin syin tulevat pakolaistaustaiset henkilöt sijoitetaan eri paikkakunnille. Tässä prosessi tapahtuu siten, että valtio neuvottelee pakolaisia vastaanottavan halukkaan kunnan kanssa.

Hiukan tilastotietoja siitä, miksi kehitys on niin suuriin kaupunkeihin ja Pääkaupunkiseudulle painottunutta: Etelä-Pohjanmaalla 1 kunta vastaanottaa pakolaisia, Kainuussa 2 kuntaa, Lapissa 3 kuntaa, Pohjois-Karjalassa 9 kuntaa, Pohjois-Pohjanmaalla 8 kuntaa, Pohjois-Savossa 5 kuntaa, Satakunnassa 3 kuntaa. Se, että näitä kuntia tietyillä alueilla on huomattavasti vähemmän, aiheuttaa sen, että niille alueille sijoitetaan pakolaisia vähemmän. Totta kai olisi järkevämpää sijoittaa ihmisiä sinne, missä asuntoja on jo valmiina ja missä ruuhkautumista ei ole tapahtunut. Mutta toisaalta on luonnollista, että ne kunnat vastaanottavat enemmän, joissa on myös potentiaalisia työpaikkoja enemmän, koska siellä integroitumisprosessi on helpompaa sen vuoksi, että yksi perusintegraation elementti on helpommin saavutettavissa elikkä työpaikka. Jos taas verrataan suhteessa, Uudellamaalla 22 kuntaa ottaa vastaan pakolaisia, Varsinais-Suomessa 12, Kaakkois-Suomessa 12, Hämeessä 15, Pohjanmaalla 15, Etelä-Savossa 12. Jo nämä lukumääräiset erot ovat aika suuria. Toki sieltä löytyy sisältä eroja sen suhteen, minkä kokoisista kaupungeista ja minkä kokoisista kiintiöistä on kyse.

Sitten työlupapolitiikasta: En allekirjoittaisi sitä väitettä, että työlupaa nyky-Suomessa on hyvin vaikea saada, koska jos katsotaan puolen vuoden ajanjaksolla viime vuonna suunnilleen puolesta vuodesta vuoden loppuun, on tilastoitu työlupahakemuksia hiukan päälle 10 000 hakemusta, joissa on haettu työlupaa, ja 400 on saanut kielteisen päätöksen, kaikki muut työluvat on hyväksytty.

Reijo Kallio /sd:

Herra puhemies! Mielestäni lähtökohtana tulee olla, että tasapainoinen maahanmuuttopolitiikka perustuu ulkomaalaisten oikeusturvan ja ihmisoikeuksien kunnioittamiselle sekä maahanmuuttajien omalle vastuulle elämäntilanteestaan. Näinhän me pyrimme Suomessa toimimaan.

Kulttuurinen monimuotoisuus on Suomessa lisääntynyt erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtuneen maahanmuuton vilkastumisen myötä. Kuitenkin ulkomaalaisten osuus Suomessa on edelleen hyvin alhainen, kuten täällä on tänään jo useaan otteeseen todettu. Vaikka suomalaiset suhtautuvat kansainvälistymiseen myönteisesti ja liikkuvat sujuvasti ulkomailla lomailun, opiskelun ja työn merkeissä, oman kotimaamme orastava kansainvälistyminen on nostanut pintaan myös ennakkoluuloja, tietämättömyyttä ja pahimmillaan rasismia.

Eri kulttuureista tulevien tavat ja perinteet, uskonnolliset ajatukset taikka käsitykset oikeasta ja väärästä saattavatkin olla hyvin erilaisia kuin meillä suomalaisilla. Niinpä maahanmuuttajat helposti joutuvatkin kotoisten ongelmiemme syntipukeiksi, vaikkeivät meidän suomalaisten olot parane siitä, että kohtelemme vierasmaalaisia kaltoin.

Meidän kaikkien etu onkin varmistaa maahanmuuttajien integroituminen, kotoutuminen maahamme, ja heidän osaamisensa saaminen yhteiskuntamme käyttöön. Tämä uskoakseni onnistuu parhaiten, kun jokainen suhtautuu asiallisesti ja suvaitsevasti ulkomaalaisiin. On myös ymmärrettävä se, että erilaiset etniset kulttuuriperinteet rikastuttavat moninaisuudellaan yhteiskuntaamme.

Lipposen hallituksen lokakuussa 1997 hyväksymä maahanmuutto- ja pakolaispoliittinen ohjelma oli ensimmäinen hallitustasolla tehty maahanmuuttoon liittyvien kysymysten kokonaistarkastelu. Tätä seurasi nyt arvioitavana oleva kotouttamislaki vuodelta 1999.

Kuten selonteossakin todetaan, johtopäätösten tekeminen kotouttamislain vaikuttavuudesta ja toimivuudesta on vaikeaa, koska laki on ollut voimassa vasta kolme vuotta. Joka tapauksessa kotouttamislaki on osoittautunut hyväksi ja tarpeelliseksi. Sen mielestäni hyvin ja perusteellisesti valmisteltu selontekokin selkeästi tuo esiin. Selonteosta käy selkeästi ilmi myös kotouttamiseen liittyvät keskeiset ongelmat: koulutuksen ja tulkkauksen riittämättömyys.

Hyvänä asiana pidän sitä, että meillä on käynnistymässä eri hallinnonalojen yhteinen tutkimus maahanmuuttajien asemasta. Tutkimuksen tuoma tieto antanee jatkossa hyvää pohjaa kotouttamisen kehittämistoimenpiteille.

Kotouttamislakia on kritisoitu siitä, että kuntien ja työvoimahallinnon epämääräinen vastuunjako estää lain toteutumisen käytännössä. Eli tässäkin asiassa nousee esiin tämä herkkä kunta—valtio-suhde. Epäkohta epäilemättä on, että kotouttamislain hyvien tavoitteiden toteuttamiseksi ei ole esitetty riittäviä resursseja. Käytännössä tämä näkyy muun muassa siten, että lain edellyttämää kotouttamiskoulutusta ei ole tarpeeksi. Tähän ministeri Filatovkin esittelypuheenvuorossaan puuttui.

Aikuisten maahanmuuttajien koulutuksessa on entistä enemmän painotettu ammattiin valmentavia opintoja. On nähty, että työnteko on avain kotoutumiseen. Työtä tekevän maahanmuuttajan ajatellaan voivan hyvin ja työssä syntyvien sosiaalisten kontaktien helpottavan sopeutumista uuteen maahan. Sinänsä tämä on loogista ajattelua. Ongelmaksi vain on tullut se, että maahanmuuttajien kielikoulutus ja yleissivistävät opinnot ovat jääneet vähemmälle. Juuri tämä koulutus ymmärtääkseni toimii huonohkosti.

Koulutuksen vastakkainasettelu ei loppunekaan ennen kuin maahanmuuttajakoulutuksen järjestämisvastuista ja rahoituksesta kyetään aikaansaamaan selkeät pelisäännöt. Minun mielestäni hyvä alku on ministerin täällä esittämä linjaus siitä, että koulutusrahojen osalta palataan korvamerkintään.

Koulutuksella kaikkinensa tiedetään olevan huomattavia välillisiä vaikutuksia maahanmuuttajiin ja heidän lastensa psykososiaaliseen hyvinvointiin ja myöhempään menestymiseen yhteiskunnassa. Työllistymisen asettaminen maahanmuuttajakoulutuksen ainoaksi päämääräksi ei välttämättä johda yhteiskunnan kannalta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen pitkällä aikavälillä.

Sinänsä on todettava, että maahanmuuttajien työllistyminen on parantunut. Siihen osaltaan lienee vaikuttanut koulutuksen painottaminen ammatilliseen suuntaan, mutta kyllä siihen on vaikuttanut myös työvoimapula erityisesti Pääkaupunkiseudulla sekä työnantajien myönteisemmiksi muuttuneet asenteet. Tätä jälkimmäistä pidän tietysti erittäin ilahduttavana kehityksenä.

Arvoisa puhemies! Pidän hyvänä sitä, että hallituksen linjauksissa oman kielen ja kulttuurin säilyttäminen nähdään tärkeänä sekä maahanmuuttajien itsensä että suomalaisen yhteiskunnan kannalta.

Leea Hiltunen /kd:

Arvoisa puhemies! Selonteko on ajankohtainen ja myös sisällöltään erittäin hyvä. Kiitos ministerille sekä selonteosta, puheenvuorosta selontekoon liittyen että vastauksista, joita olemme tänään saaneet.

Hyvin toteutettu maahanmuuttajien kotouttaminen kaikkine toimenpiteineen ja palveluineen on parasta syrjäytymisen ehkäisyä ja myös työttömyyden ehkäisyä ja työllisyyden parantamista maahanmuuttajien kohdalla. Siksi onkin erittäin ikävää, että niin usein täällä on saatu todeta, että on kysymys resurssien puutteesta. Nyt täytyy etsiä niitä keinoja, joilla näitten ohjelmien toteuttaminen voidaan käytännössä todella viedä läpi. Resursseja tarvitaan, ja resurssien puute ei saa estää ohjelmien ja suunnitelmien hyvää toteuttamista ja kotoutumisen onnistumista koko valtakunnassa.

Maahanmuuttajien joukossa on toki yksilöitä, perheitä ja ryhmiä, joiden on helppo kotoutua, helppo sopeutua yhteiskuntaamme ja löytää työtä, mutta joukossa on myös erityispalveluja ja erityistukea tarvitsevia. Selonteossa on tämä asia nostettu esille. Muun muassa kun puhutaan muiden palvelujen tarpeesta, niitten välttämättömyydestä maahanmuuttajien kohdalla, täällä todetaan: "Pitkäaikaissairaiden ja vammaisten maahanmuuttajien tilanteesta ei ole tehty erityistä selvitystä. Näiden ryhmien erityiskysymykset kaipaavat huomiota, ja tällaisen selvityksen tekeminen olisi aiheellista." Toivon, että saadaan pikaisesti vastaus, miten näihin kysymyksiin voidaan vastata.

Täällä todetaan myös: "Kattavaa selvitystä pakolaisten ja muiden maahanmuuttajien ohjautumisesta mielenterveyspalveluihin ei ole tehty." Olemme useassa yhteydessä kuulleet, kuinka terveydenhuollon henkilöstö tuo esille sitä, että ei perusterveydenhuollossa eikä erikoissairaanhoidossa ole riittävästi valmiuksia maahanmuuttajien, varsinkin kaukaisemmista kulttuureista tulleiden, mielenterveysongelmien ja muiden erityisongelmien hoitoon. Silloin tarvitsisimme erityisesti ammattitaitoista henkilöstöä, koulutusta henkilöstölle ja ennen kaikkea myöskin tulkkauspalveluja ja erikoistuneita tulkkeja.

Erityisesti on kysymys aikuisten vajaakuntoisten tukipalveluiden ja mielenterveyspalveluiden saatavuudesta, niitten riittävyydestä ja erityistarpeista. Me tiedämme, että pakolaisten joukossa on myös fyysisesti tai psyykkisesti vammautuneita ja myöskin dementoituneita, jotka todella tarvitsevat tuettua asumista ja jatkuvaa apua monissa arkiaskareissa. Maahanmuuttajilla on myös henkistä vajaakuntoisuutta, kehitysvammaa, oppimisvaikeuksia ja monia muita erityisongelmia. On kysymys siitä, miten nämä diagnostisoidaan. Usein on todettu, että diagnoosit viivästyvät helposti, ja nimenomaan näiden maahanmuuttajien kohdalla se, että tutkimus, hoito ja diagnoosi viipyvät, saattaa aiheuttaa lisää ongelmia, lisää vahinkoa, sekä yksilölle että myöskin ympäröivälle yhteisölle. Siinä mielessä tarvitaan erityisesti valtion ja kuntien välistä vastuuta ja eri hallinnonalojen yhteistyötä ja resurssien etsimistä näihin tehtäviin.

Ajattelen näin, että kotouttamistukea tulisi ohjata myös entistä enemmän tai ainakin jonkin verran rinnasteisiin palveluiden tuottajiin ja erityisesti erilaisille maahanmuuttajajärjestöille, sivistysjärjestöille, vanhus- ja vammaisjärjestöille ja myöskin lastensuojelujärjestöille, Martoille jne. Erityisesti tulisi miettiä, millä lailla resursseja ja tukipalveluja voitaisiin yhteistyössä toteuttaa eri tahojen kanssa ja löytää erilaisia käytäntöjä ja miten esimerkiksi yhteiskuntataitoja ja kotouttamista ja sopeuttamista toteutetaan.

Erityisesti valtion tulisi huolehtia, niin kuin aikaisemmassa puheenvuorossani totesin, tulkkipalvelujen saatavuudesta ja maahanmuuttajapalveluiden riittävyydestä, niin että ne ovat tasapuolisesti eri puolilla maatamme saatavissa. Se on parasta kotouttamista, ja siten voidaan pitää huoli, että maahanmuuttajat saavat tasavertaiset palvelut ja heidän hyvinvoinnistaan huolehditaan oikeudenmukaisesti.

Rauha-Maria Mertjärvi /vihr:

Arvoisa puhemies! Täällä on tullut jo monissa puheenvuoroissa esille selonteon ja kotouttamislain toimeenpanon hyvät tavoitteet ja keskeiset ongelmat. Niihin on saatu ministeriltä hyviä ja perusteellisia vastauksia. Pariin asiaan haluaisin kuitenkin kiinnittää huomiota.

Yksi ongelmakohta, joka on moneenkin kertaan tullut esille, on kielen opettaminen, joka ei ole onnistunut. Huonosta kielitaidosta tai kielitaidon puuttumisesta kokonaan on tullut työllistymisen este monen maahanmuuttajan kohdalla. Se on minusta keskeisin ongelma, ja täällä on moneen kertaan todettu, että siihen on saatu rahaa ja 9 miljoonaa euroa pitäisi vielä saada 40 viikkotuntiin, joka on minimimäärä. Jos itse ajattelee jonkin vieraan kielen oppimista, tiukkaa tekisi se tuossa ajassa oppia.

Maahanmuuttajakoulutus on ollut riittämätöntä. Sille varatut budjettimäärärahat ovat mielestäni olleet liian pienet. Tietysti siinä ongelmana on myös se, että työvoimapoliittisena aikuiskoulutuksena järjestettävä kotouttamiskoulutus kilpailee samoista määrärahoista muun työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen kanssa.

Viime vuosina työhallinto on painottanut ammattiin valmentavia kursseja ja toivonut, että kunnat ottaisivat nykyistä suuremman vastuun kieli- ja yleissivistävistä opinnoista, mutta tähänhän suurin osa kunnista ei ole pystynyt. Järjestelmästä johtuva ongelma on myös se, että työvoiman ulkopuolella olevat maahanmuuttajat, kuten kotiäidit ja vanhukset, jotka on moneen kertaan mainittu, jäävät vaille kieliopintoja.

Mielestäni opetusministeriön asettaman työryhmän ehdotus siitä, että vastuu maahanmuuttajakoulutuksesta siirrettäisiin kokonaan työministeriöltä opetusministeriölle, on kannatettava. Uskon, että tällä järjestelmämuutoksella voitaisiin paremmin järjestää koulutusta kohderyhmät paremmin ja kattavammin tavoittavalla tavalla.

Arvoisa puhemies! Maahanmuuttajanaisen asema nousi erittäin selkeästi esiin Pohjoismaissa ruotsalaisen Fadimen kohtalon myötä. Naisten integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan on tärkeää paitsi naisten itsensä myös koko perheen hyvinvoinnin kannalta. On olemassa sanonta, että "kun koulutat naisen, koulutat kylän", ja jos nainen jää perheessä koulutetun ja maan kieltä taitavan muun perheen ulkopuolelle, se aiheuttaa varmasti naisten eristäytymistä ja sulkeutumista perheyhteyteen.

Hyvin pienilläkin asioilla voidaan auttaa ainakin näiden ulkomaalaisnaisten verkostojen syntymisessä. Esimerkiksi kotikunnassani Järvenpäässä on tästä keväästä lähtien järjestetty viikoittain erillinen naisten uimavuoro kaupungin uimahallissa. Näin pieneltä tuntuvan asian kautta on syntynyt erinomaisen elävä ja hyvä verkosto näiden eri kansallisuuksia edustavien naisten välille. Paitsi että siinä muslimitytöt ja -naiset ovat oppineet uimaan, on luotu verkosto, jonka perusteella on voitu esimerkiksi tämän verkoston puitteissa opettaa ja auttaa toinen toistaan esimerkiksi juuri kielen oppimisessa.

Erityinen ongelma-alue on työn vuoksi maahan saapuvan vierastyövoiman asema. On huolestuttavaa, että he jäävät ilman kotouttamissuunnitelmia. Kyse on melko suuresta joukosta, jonka arvioidaan kasvavan lähivuosina nopeasti. Tämän vuoden aikana oleskelu- ja työluvan arvioidaan saavan lähes 30 000 ulkomaalaista. Käytäntöhän on se, että päätöksen oleskelu- ja työluvasta tekee työnhakijan lähtömaan Suomen edustusto työvoimatoimiston lausunnon perusteella. Jo Suomessa oleville ulkomaalaisille työluvan myöntää paikallispoliisi, ja työluvat myönnetään työnantajakohtaisiksi.

Tämä systeemi on vienyt siihen, että meillä on harmaata työvoimaa, vierastyövoimasta osa on laitonta. Kaikilla ei ole voimassaolevia työlupia. Jopa on työlupia, jotka ovat väärillä nimillä. Valitettavasti myös työluvan saaneista osalle ei makseta alan työehtosopimusten mukaista palkkaa eikä noudateta muitakaan sopimusten ehtoja tai lainsäädäntöä. Työnantajan kiinnijäämisen riski on pieni, vaikkakin tämän päivän uutisissa kerrotaan, että aikamoisen iso joukko tällä tavalla tehtailevia ihmisiä on saatu kiinni, mutta periaatteessa se riski on aika pieni, sillä viranomaisvalvonta on lähes olematonta ja ay-liikkeen keinot rajalliset. Monet ulkomailta Suomeen töihin tulleet eivät tunne suomalaista palkkatasoa eivätkä tiedä oikeuksistaan, ja vaikka tietäisivätkin, eivät uskalla vaatia oikeuksiaan työluvan peruuntumisen ja työpaikan menettämisen pelossa. Luulisi, että esimerkiksi Suomeen töihin tuleville henkilöille voitaisiin järjestää edes jonkin näköinen informaatio siitä, minkälaisia oikeuksia heillä on. Tällä tapaa toimivat työnantajat sitä eivät välttämättä tee, mutta se voitaisiin tehdä muiden viranomaisten taholta jonkin näköisenä informaatiopakettina, joka työlupia seuraisi. Olisi tärkeää ja myös suomalaisen työntekijän ja yhteiskunnan edun mukaista, että vierastyövoiman asema turvattaisiin valvonnalla ja lainsäädännöllä.

Lopuksi vielä yksi asia, arvoisa puhemies. Tässä selonteossahan sanotaan, että turvapaikanhakijoita ei pyritä kotouttamaan, koska he ovat maassa vain väliaikaisesti odottamassa turvapaikkahakemuspäätöstä. Tämä odotusaika voi kuitenkin olla pitkä, kun hakemusta käsitellään. Tällä tavalla turvapaikanhakijatkin ovat eräällä tavalla väliinputoajia. Siksi ainakin niiden tilojen, missä turvapaikanhakijat joutuvat odottamaan ratkaisua, pitäisi olla kohtuulliset. Nyt säilöönottoyksikölle on ollut vaikeaa löytää tiloja. Asiaa ollaan ainakin väliaikaisesti ratkaisemassa avaamalla säilöönottoyksikkö Katajanokan vankilaan, mikä tuntuu kyllä uuden lain hengen vastaiselta. Täytyy muistaa, että joukossa on kidutuksen uhreja ja lapsia, joille vankilaympäristö on varmasti hyvin ahdistava varsinkin, kun kyseessä on vankilakiinteistö, jota on pidetty huonokuntoisuutensa ja karuutensa vuoksi soveltumattomana suomalaisille vangeille. Nämä erilliset tilathan tarvitaan, että me pääsemme oman lainsäädäntömme ja kansainvälisten sopimusten vastaisesta tilanteesta, jossa säilöönotettuja ulkomaalaisia pidetään tällä hetkellä poliisivankiloissa ja rangaistuslaitoksissa.

Nyt kun ministeri on ansiokkaasti jaksanut istua täällä koko ajan, niin olisi kovin mukava kuulla ministeri Filatovin arvio siitä, miten esimerkiksi tämä säilöönottoyksikköasia tällä hetkellä jaksaa.

Työministeri Tarja Filatov

Arvoisa puhemies! Tästä työlupakysymyksestä ja siitä, maksetaanko ihmisille se palkka, joka heille työehtojen mukaan kuuluu, ja saavatko he samat oikeudet, totean, että siinä vaiheessa, kun työlupa myönnetään, työnantaja sitoutuu siihen, että hän noudattaa suomalaisia lakeja ja suomalaista työehtosopimusjärjestelmää, mutta ongelma on jälkikäteisvalvonta. Vaikka ihmisellä olisi työlupa ja työnantajalla työvoiman tarve, jälkikäteen valvontavastuu kuuluu sosiaali- ja terveysministeriön alaisille työsuojelupiireille. Siellä ei välttämättä ole riittäviä resursseja tehdä valvontatyötä, jota maahanmuuton lisääntymistilanteissa tarvittaisiin, mutta ongelma on myös lainsäädännössä. Maahanmuuttaja itse ei välttämättä halua riitauttaa niitä tilanteita, joissa hänen työehtojaan poljetaan, koska tavallaan seuraus riitauttamisesta on se, että hänet palautetaan omaan maahansa, hän menettää työlupansa, tai ehkä hän ei tiedä siitä, että hänen työsuhdettaan poljetaan. Muulla, ulkopuolisella maailmalla ei ole mahdollisuutta tulla ikään kuin kollektiivisesti maahanmuuttajan tueksi. Monissa maissa on sellaisia järjestelmiä, joissa vaikkapa kolmikantainen taho, jossa ovat mukana valtio, työnantajajärjestö ja työntekijäjärjestö kyseiseltä alalta, voivat yhdessä riitauttaa tilanteita, joissa maahanmuuttajan oikeuksia on poljettu ja suomalaista lainsäädäntöä ei ole noudatettu.

Meillä on työministeriössä työryhmä, joka pohtii näitä tulevan ja tämänhetkisenkin, jo muuttuneen maailman tarpeita valvontapuolella. Itse ainakin olen nähnyt tärkeänä, että jonkinlainen kollektiivisempi puuttumisjärjestelmä luodaan kuin mikä meillä tällä hetkellä on. Kyse ei ole pelkästään siitä, ettei työsuojelupiireissä olisi resursseja asian hoitamiseen sinänsä, vaan kyse on myös välineistä, joilla voidaan tulla tilanteisiin kiinni silloin, kun työntekijä itse ei halua riitauttaa.

Sitten Katajanokan tilanteesta ja säilöönotettujen maahanmuuttajien tilanteesta: Kysehän on joukosta, joka tällä hetkellä on vankiloissa. Tarkoitus on, että pyritään olosuhteisiin, jotka eivät ole vankilanomaiset vaan enemmän kodinomaiset, mutta kuitenkin valvottu järjestelmä. Se, että on jouduttu Katajanokka-väliratkaisuun, johtuu siitä, että meillä oli Helsingin kaupungin kanssa sopimus siitä, että voitaisiin Nurmijärvelle Helsingin omistamaan kiinteistöön tehdä säilöönotto- tai vastaanottokeskus, mutta kun valmistelut olivat hyvin loppumetreillä, Helsingin kaupunki päätti myydä tämän kiinteistön, jolloin valmistelut raukesivat ja me olemme olleet vähän pikaisessa tilanteessa etsimässä uutta väliaikaista ratkaisua. Arabianrannasta on mahdollista löytää pysyvämpi ratkaisu tilanteeseen, mutta väliaikaiseksi ratkaisuksi on tullut Katajanokan kiinteistö. Haluan korostaa sitä, että siellä ei ole keitä tahansa vastaanottokeskuksen asukkaita, vaan ainoastaan niitä henkilöitä, jotka tällä hetkellä ovat suoraan vankilassa eivätkä ainoastaan vankilanomaisissa olosuhteissa. Tietenkään tämä kiinteistö ei voi olla aivan sellaisessa kunnossa kuin se tällä hetkellä on, kun sinne ihmisiä sijoitetaan.

Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Sivutuotteena perustuslakivaliokunnassa tuli jokin aika sitten esille, että perustuslakimme mukaan kaikilla maassa laillisesti oleskelevilla on oikeus työhön, myös turvapaikanhakijoilla. Siksi olisin kysynyt ministeriltä, kun en oikein ymmärrä, mihin tämä nykyinen työlupakäytäntö perustuu, voisiko ministeri vastata siihen, voimmeko me edelleen ylläpitää sitä. Minun käsitykseni mukaan emme ehkä voi.

Työministeri Tarja Filatov

Arvoisa puhemies! En kuullut kysymyksen loppuosaa. Voimmeko ylläpitää mitä?

Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Voimmeko ylläpitää tätä menettelyä, että turvapaikanhakijoilta, jotka joutuvat kenties vaikka kuinka pitkään olemaan maassa, edellytetään, että he vasta kolmen kuukauden kuluttua saavat hakeutua töihin?

Työministeri Tarja Filatov

Arvoisa puhemies! Vastaanottokeskuksissa olevista ihmisistä osa on työharjoittelussa tai työkokeilussa ja tämän tyyppisissä toimissa. Mutta milloin tarvitaan työlupa? Tässä on ilmeisesti sellaisia juridisia tulkintoja, joihin vastaaminen minuutissa on hyvin ongelmallista, mutta kysymys on siitä, että maahan ei voi tulla ilman, että hakee turvapaikkaa, jolloin on tietyllä tavalla erityisten järjestelyjen piirissä, tai siten, että saa työluvan, jolloin tulee suoraan työpaikkaan. Voin palata tähän asiaan ed. Kokkosen kanssa tämän jälkeen ja katsoa näitä juridisia probleemeja.

Pertti Hemmilä /kok:

Herra puhemies! Kotouttamisohjelman tavoitteissa pääpaino on kuitenkin siinä, että me luomme edellytykset, jotta maahanmuuttajat voisivat itsenäisesti huolehtia omasta ja perheensä elatuksesta sekä sopeutua tasavertaisiksi Suomen kansalaisiksi aikanaan. Maahanmuuttajien tuleekin saada perustiedot suomalaisen yhteiskunnan toiminnasta, niin perusoikeuksista ja velvollisuuksista kuin myös työelämästä. Heidän kielitaitoaan ja luku- ja kirjoitustaitoaan pitää kohentaa. Heidän pitää päästä kosketuksiin suomalaisten kanssa ja heillä pitää olla tasavertaiset mahdollisuudet osallistua yhteiskuntamme kaikenlaiseen toimintaan, taloudelliseen, poliittiseen ja sosiaaliseen elämään.

Selonteossa todetaan, että nämä hyvät tavoitteet ovat useissa tapauksissa jääneet liian yleiselle tasolle. Lisäksi kotouttamislaista puuttuvat selkeät ohjeet paikallistason kotouttamisen seurannasta. Kotouttamisohjelman tuloksellisuuden seurantaa vaikeuttaa lisäksi se, että maahanmuuttajien sisäinen muuttoliike Suomessa on suhteellisen vilkasta.

Kuten selonteossakin todetaan, eniten muutetaan Pääkaupunkiseudulle ja Turkuun. Maahanmuuttajat hakeutuvat suurempiin keskuksiin, joissa heille löytyy maanmiehiä. Tämä ei ole kansantaloudellisesti eikä myöskään kotouttamisen onnistumisen kannalta ongelmatonta. Erityisesti pienille paikkakunnille sijoitetut, pakolaisina Suomeen tulleet maahanmuuttajat lähtevät suurempiin asutuskeskuksiin kotouttamisjakson jälkeen. Silloin kun heidän olisi jo pitänyt olla sopeutuneita asuinympäristöönsä ja valmiita osallistumaan myös työelämään täällä Suomessa, he lähtevätkin pienistä kunnista suurempiin taajamiin.

Valtion tukema kotouttaminen on kolmen vuoden jälkeen päättynyt, ja uusi kotikunta joutuu etsimään ensin sukulaisten tai tuttavien luokse majoittuneelle maahanmuuttajalle asunnon ja sopeuttamaan hänet aivan erilaiseen suomalaiseen ympäristöön. Työelämään sijoittuminen viivästyy näin asuinpaikan vaihdon vuoksi, ja useiden vuosien työttömyysjakson jälkeen on taas entistä vaikeampi sopeutua työelämän rytmiin ja ottaa itse vastuuta omasta ja perheensä toimeentulosta.

Selonteossa on huomioitu maahanmuuttajien asumiseen liittyvät ongelmat, mutta ne on nostettu kuitenkin esiin hyvin yksipuolisesti vain maahanmuuttajan näkökulmasta. Kansalaisten tasavertaisuuden nimissä meidän pitää kantaa huolta myös suomalaisten eikä ainoastaan maahanmuuttajien viihtyvyyteen liittyvistä seikoista. Selonteossa todetaan seuraavasti: "Maahanmuuttajien ja suomalaisten kohtaaminen asuinalueilla ei aina suju ongelmitta. Melko monet maahanmuuttajat ovat kohdanneet naapureiden taholta häirintää ja väkivaltaisia hyökkäyksiä. Kotirauhan rikkominen on kolmanneksi yleisin rasistisen rikollisuuden muoto Suomessa. Myös aiheettomia valituksia tehdään. Selvää maahanmuuttajiin kohdistuvaa kiusantekoa tapahtuu asuintalojen yhteistiloissa."

Edellisen lainauksen todenperäisyyttä ei ole syytä epäillä, mutta se on vain kolikon toinen puoli. Kun henkilö muuttaa asumaan suomalaiseen lähiöön esimerkiksi kerrostaloasuntoon, hänen pitää noudattaa taloyhtiön sääntöjä kansallisuudestaan huolimatta. Suomessa asuvan henkilön ylipäätään velvollisuus on noudattaa suomalaisen yhteiskunnan sääntöjä, vaikka omassa kulttuurissa saisi tehdä asioita, jotka meillä ovat esimerkiksi vaikkapa järjestyssääntöjemme vastaisia.

Maahanmuuttajien oman kielen ja kulttuurin säilyminen on arvokas asia, mutta sen tulee tapahtua suomalaisen yhteiskunnan pelisääntöjen puitteissa. Esimerkiksi sukupuolten välinen tasa-arvo ja toisten henkilöiden yksityisyyden kunnioittaminen ovat asioita, joita ei ole oikeus loukata sillä perusteella, että omassa kulttuurissa toimitaan toisin. Aito yhteisymmärrys ja rinnakkaiselo syntyy eri kulttuurien välille ainoastaan siten, että kumpikin kunnioittaa toisen yksityisyyttä, mutta yhteiskunnassa toimitaan voimassa olevien lakien ja säännösten edellyttämällä tavalla. Omalla käytöksellään maahanmuuttajatkin voivat suuresti vaikuttaa asenteisiin ja siihen, miten valtaväestö heidät vastaanottaa.

Arvoisa puhemies! Minäkin olen kiinnittänyt huomiota siihen, että ministeri on tällä kertaa ansiokkaasti viipynyt täällä salissa ja kuunnellut näitä puheenvuoroja. Itse panin jo tässä toista vuotta sitten merkille, että hän on näihin maahanmuuttajien asioihin hyvin perehtynyt ja haluaa myöskin jatkossakin paneutua. Sain erinomaisen selkeän ja monipuolisen vastauksen tähän asiaan liittyvään yksinkertaiseen kysymykseeni. Kiitoksia!

Työministeri Tarja Filatov

Arvoisa puhemies! Lyhyesti puolustaisin sitä näkökulmaa, joka tässä selonteossa on valittu. Ed. Hemmilä puuttui aivan oikeaan aiheeseen, että ei tule hyväksyä myöskään maahanmuuttajilta ihan mitä tahansa. Totta kai heitä koskevat ne samat lait, säännöt, järjestyssäännöt ja muut kuin meitä suomalaisiakin, se on mielestäni itsestäänselvä. Mutta kun tämän selonteon lähtökohta on tutkia sitä, miten maahanmuuttajien kotouttaminen on sujunut ja mitä ongelmia siinä on, niin sen vuoksi on valittu tämä ikään kuin maahanmuuttajan oikeuksista ja kotoutumisesta lähtevä näkökulma, josta asioita katsotaan.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Selonteko mainitsee suomalaisten mielipiteiden muuttuneen myönteisiksi nimenomaan lamanaikaiseen tilanteeseen verrattuna, ja myös etninen työsyrjintä on työnantajien kertoman mukaan vähentynyt. Näin varmasti on. Mielestäni on hyvä, että selonteon lopussa on kappale, jossa on myös otettu esille rasismi, etniset suhteet ja kotoutuminen. Siinä puhutaan etnisestä työsyrjinnästä ja todetaan, että Suomessa etnisen työsyrjinnän tutkiminen on vielä uutta eikä ilmiötä tunnisteta riittävästi. Minusta tämä on erittäin hyvä pitää jatkosuunnitelmissa mukana, että tämän alueen tutkimusta vahvistetaan tai kehitetään, jotta saadaan todellinen kuva tästä työsyrjinnästä.

Selonteon hyvänä puolena on mielestäni myös se, että tässä on otettu mukaan toimenpiteet rasismin ja etnisen syrjinnän torjumiseksi. Siinä todetaan, että on olemassa muun muassa etnisen syrjinnän ja rasisminvastainen toimintaohjelma. Ohjelma on monikymmensivuinen perusteellinen esitys. Tässä kysymykseni nyt on, kun näitä toimenpiteitä on, miten ne tulevat käyttöön sellaisille toimijatahoille, joille ne erityisen tarpeellisia olisivat. Erityisesti ajattelen viranomaisia, työvoimaviranomaisia ja näitä toimijatahoja. Ajattelisin, että ne saisivat juuri sen ajankohtaisen tutkitun tiedon mahdollisimman nopeasti käyttöön hoitaessaan maahanmuuttajien asioita.

Työministeri Tarja Filatov

Arvoisa puhemies! Uskon, että yksi väline on uusi vähemmistövaltuutettu, joka voi ikään kuin julkisesti toimia näiden asioiden puolesta äänitorvena ja käyttää tätä meidän yleistä tiedotusvälineistöämme hyödyksi tiettyjen asioiden ja ongelmien esiin nostamiseen, mutta myös selvittää tiettyjä tapauksia, joissa selkeästi syrjintää on tapahtunut.

Euroopan unionissa on sovittu tietystä työsyrjintädirektiivistä, joka tuo myös lisävälineitä työsyrjinnän toteen näyttämiseen. Siinä tulee käyttöön Suomessa uutena välineenä niin sanottu jaettu todistustaakka, joka ikään kuin antaa pienen osoitusvelvollisuuden myös työnantajalle siinä prosessissa. Jos työntekijä on kokenut itsensä syrjityksi ja vie asian oikeuteen, myös työnantajan pitää näyttää, että hän ei ole syrjinyt, eikä pelkästään siten kuin tähän mennessä, että työntekijä joutuu osoittamaan, että häntä on syrjitty. Se on usein hyvin vaikeaa, koska työnantaja voi naamioitua hyvin monenlaisten syiden taakse ja kertoa, miksi hän ei ole esimerkiksi valinnut kyseistä työntekijää. Tämä sama koskee myös monia muita työsyrjintäperusteita, oli sitten kyse iästä tai muista, vaikkapa jostakin vammasta, joka ei vaikuta työntekoon, ja tämän tyyppisistä asioista.

Euroopan unionin syrjintädirektiivien lisäksi on sovittu rasisminehkäisyohjelmasta, johon Suomen budjetissa on varattu kansallinen rahoitusosuus. Euroopan unionilta on mahdollista saada rahoitusta etnisen syrjinnän vastustamiseen ja suvaitsevaisuuden lisäämiseen, tällaiseen projektitoimintaan. Näitä erilaisia toimenpide-ehdotuksia ja -ajatuksia, joita sekä tässä ohjelmassa mutta myös syrjinnänehkäisyohjelmassa on, on esimerkiksi työhallinnon koulutuksessa käsitelty usein silloin, kun on te-keskusten johtajia, työvoimatoimistojen johtajia ja niin edelleen koulutuksessa, millaisiin asioihin pitää kiinnittää huomiota. Tietysti olemme vielä yrittäneet viestiä eteenpäin, että kaikkien muidenkin hallinnonalojen pitäisi ottaa nämä asiat huomioon.

Paula  Kokkonen /kok:

Arvoisa puhemies! Olen tähän koonnut joukon vastauspuheenvuoroja, koska arvelin, että on helpompi käyttää ne yhtä soittoa. Toisaalta havaitsin tänään päivällä aiemmin käyttämäni vastauspuheenvuoron johdosta, kun se jäi kovin lyhyeksi, että se saattoi antaa aiheita väärinkäsityksiinkin. Haluan ne korjata ainakin pöytäkirjaa varten.

Totean ihan aluksi, että olin viime perjantaina tällaisessa keskuksessa Vuosaaressa, jossa ulkomaalaisia kotoutetaan ja jossa he voivat tehdä tiettyjä töitä ja saavat myöskin suomen kielen koulutusta. Suomalaiset, jotka olivat vetäjinä tässä keskuksessa, totesivat, että kaikki ulkomaalaiset — monet olivat jo varmaan suurin piirtein meidän ikäisiä, 50—60 välillä, jotkut yli 60-vuotiaita — ovat tehneet erittäin hyvää työtä ja tuolta keskuksesta on sitten, kun ihminen on voinut vapautua ja kertoa omasta ammatistaan, löydetty muutama erittäin korkeasti koulutettu henkilö, joka on sitten työllistynyt suomalaiseen huippuyritykseen. Kun ihmisille annetaan mahdollisuus ja kun heidän koulutuksestaan saadaan selvää, he voivat erittäinkin hyvin hyödyttää meidän yhteiskuntaamme.

Arvoisa puhemies! Ed. Vistbakcalle totesin hänen puheenvuoronsa johdosta, että teimme joukon virheitä takavuosina, kun otimme tänne kiintiöpakolaisia. Mehän otimme heitä lukumääräisesti vähän, mutta esimerkiksi vietnamilaisia venepakolaisia otettaessa valittiin sellaisia henkilöitä, joiden perheessä oli joku hyvin vakavasti vammainen, ja päätettiin, että heidät otetaan tänne perheineen, ja he saivat Suomessa leikkaustoimenpiteitä jne. Niin kuin tiedämme, he ovat erittäin hyvin kotoutuneet Suomeen, mutta heitä otettiin lukumääräisesti vähän ja sama jatkui aika pitkään. Heitä majoitettiin aluksi hotelleihin, ja tämä antoi muussa väestössä helposti sellaisen käsityksen, että ihmiset otetaan tänne vieraiksi, heille annetaan kaikki valmiiksi ja heitä ikään kuin paapotaan. Tämä on sitten kulkenut hokemana ja monet ovat ymmärtävinään, että me teemme kaiken valmiiksi muukalaisille ja omat saavat kärsiä niukkuutta. Tosiasiahan on se, että heitä kohdellaan samoin pelisäännöin kuin muutakin väestöä.

Sitten haluan todeta myöskin, että ministeri Maija Perho on erityisesti pyrkinyt paneutumaan tähän erityistukikysymykseen ja ajanut voimakkaasti sitä, että Suomessa asuvalle 65 vuotta täyttäneelle taikka työkyvyttömälle maahanmuuttajalle, joka muutoin olisi pitkäaikaisesti toimeentulotuen varassa, saataisiin erityistuki. Toivon, että se muitten ministereitten myötävaikutuksella budjettiriihessä sitten viimeistään saadaan ajettua läpi.

Toteaisin myöskin sen, että minulle monet maahanmuuttajien kanssa työskennelleet ovat välittäneet sen toiveen, että yhä enemmän tuettaisiin vapaaehtoisjärjestöjä, muun muassa Marttoja ja erilaisia kerhoja. Näissä vapaa-ajankerhoissa ihmiset saavat luontevasti yhteydet kantaväestöön, ja se edesauttaa kotoutumista hyvin paljon paremmin kuin monetkaan kurssit. Sitten on erityisesti joukko naisia, jotka ovat saattaneet odottaa kursseille pääsyä pitkäänkin, ja sitten kun ovat sitä odottaneet, ovat tulleet raskaaksi. Kun tässä on tuo aika tiukka määräaika, se voi naisten kohdalla johtaa hankaluuksiin. Toivoisin, että vielä mietittäisiin, päättyykö kotouttaminen tuolla tavalla.

On puhuttu näistä tulkeista ja siitä, että heitä pitäisi olla tasaisesti koko maassa. Nyt kannattaa muistaa, että meillä on teknisiä välineitä; esimerkiksi kännykän välityksellä saadaan tulkki kätevästi melkein mihin kolkkaan tahansa. Näitä vain pitäisi käyttää joustavasti hyväksi, ja voidaan ulkomaillakin olevia tulkkeja käyttää hyväksi. Se ei varmaankaan tämän päivän tekniikalla ole kovinkaan suuri ongelma.

Sitten totean, että olin vakavissani, kun sanoin, että samalla kun haluamme huolehtia hyvin kotouttamisesta, on huolehdittava siitä, että ei tänne tulevia holhota kuoliaiksi. Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa oli aikanaan eräs ulkomaalaisten edustaja kuultavana jonkin lainsäädännön yhteydessä, taisi muuten olla ennen tätä kotouttamislakia, ja hän totesi, että tällainen yhteiskunta, joka eliminoi ihmisiltä kaikki haasteet, on maahanmuuttajalle haitallinen. Jäin silloin kovasti miettimään tätä, ja minusta se antaa meille ajattelemisen aihetta, että ulkomaalaiset katsovat, että me olemme yhteiskuntaamme kehittäneet sellaiseksi, että täällä ihmisillä yleisesti ottaen ei ole enää riittävästi haasteita ja ihmisillä ei ole kannustetta parantaa olojaan. Minusta meidän pitää miettiä tätä myös ikään kuin koko oman toimintamme kannalta.

Minusta on hyvä miettiä myös sitä, mitä me voimme oppia maahanmuuttajilta — ainakin vanhempien kunnioittamista ja perhe-käsitteen, joka on selvästi laajempi kuin ydinperhe, ja myöskin yhteisöllisyyttä. Minusta tämä voi tapahtua vain avoimessa vuorovaikutuksessa. Myöskin on niin, että monissa kulttuureissa on kunnia-asia se, että mies elättää perheensä, ja siksi ihmisen tuomitseminen pitkään toimettomuuteen masentaa ja vaikuttaa erittäin haitallisesti asianomaisen selviämiseen oman kulttuuripiirinsä kanssa pitkän päälle.

Täällä on kovasti keskusteltu ulkomaalaislain ajoituksesta. Yhdyn siihen käsitykseen, joka täällä on lausuttu, enkä minäkään ymmärrä, miksi ulkomaalaislakia ei voitaisi nyt tuoda eduskuntaan, miksi sitä ei voitaisi tuoda ennen vaaleja, jos me kerran vakuuttelemme täällä, niin kuin tänäänkin, luottavamme toinen toisiimme ja siihen, että keskustelu eduskunnassa on asiallista. Ulkomaalaislakia on monesta syystä kiirehditty. Olen samaa mieltä niitten kanssa, jotka pitävät sitä kiireellisenä, että se olisi hyvä tuoda mahdollisimman pian. Olemme sitä jo keväällä odottaneet. Jos se ei kerran nyt ole valmistunut, niin syksy on varsin hyvä aika.

Kun puhumme ulkomaalaislaista ja ihmisten kotouttamisesta Suomeen, on syytä tiedostaa, että tietty käyttäytyminen on ihmisille lajityypillistä. Täällä oli joitakin aikoja sitten Tutkaksen seminaari, jossa filosofian tohtori Ilkka Pyysiäinen minusta varsin oivallisesti kertoi tämän tyyppisistä asioista, ja lainaan häntä, ehkä hieman vapaasti, mutta totean, että hänen mukaansa meille ihmisille on tyypillistä, että me jaamme ihmiset kilpaileviin ryhmiin, me jaamme heidät meihin ja muihin. Tämä jako tapahtuu sukupuolen, iän ja rodun perusteella, niin kuin hän totesi, rodun tai alkuperän perusteella, niin kuin kai nykyään sanotaan rodun sijasta. Se on ihmisille lajiominainen tapa. Oman ryhmän jäseniä kohtaan aletaan tuntea solidaarisuutta ja muista ihmisistä joudutaan taas tekemään päätelmiä puutteellisen informaation varassa. Tämän vuoksi yksinkertaistettu propaganda valtaa alaa. Yksinkertaistettu propaganda toisista on tehokasta siksi, että se korreloi luonnolliseen lajityypilliseen ajatustapaamme. Siksi meidän on syytä kontrolloida spontaaneja ajatuksiamme ja arvioida niitä kriittisesti. Kontrolloiminen ei kuitenkaan näytä olevan kaikille helppoa, ja siitä syystä minusta on erittäin tärkeätä, että me tuomme avoimesti esiin myöskin ne epäkohdat, jotka liittyvät moniin kulttuureihin, ja keskustelemme niistä avoimesti vuorovaikutuksessa asianomaisia kulttuureita edustavien kanssa.

Jouko Jääskeläinen /kd:

Arvoisa puhemies! Tässähän on tehty erittäin paljon hyvää työtä tämän kotouttamisselonteon kanssa, ja siitä voimme olla kiitollisia. Kiinnittäisin huomiota korostetusti yhteen asiaan, joka on kuitenkin meidän jatkotoimintamme kannalta mitä tärkein, ei vähiten kuntien kannalta vaan myöskin näitten kotoutettavien sosiaalisen syrjäytymisen estämiseksi, ja se on minun mielestäni kiistatta suomen kielen oppiminen. Eli jos nämä kaikki kohdat täällä kerää yhteen ja niistä tärkeimmän haluaa mainita, se on juuri tässä kielen kohdalla. Uskon ja toivon, että hallitus nyt sitten tässä myöskin kuntia sekä ohjeistaa että myöskin antaa sitten resursseja pikkasen enemmän sinne, koska kyllähän tämän asian kanssa tietysti ollaan vaikeuksissa.

Jatkossa tämä asia on hyvin suuri, valitettavasti realismia myöskin, hyvinvointipalvelujen tuottamiskysymys. Meidän oma väestöpyramidimme on sen kaltainen, että tarvitsemme erittäin hyvää perhepolitiikkaa ja väestöpolitiikkaa jatkossa. Yhdyn tässä ed. Lahtelan huoleen, että se on erittäin tärkeä asia, tavattoman tärkeä asia, mutta sen rinnalla fiksu, järkevä, sosiaalisesti hyväksyttävä kotouttamisohjelma, ja tässä korostaisin kielen osuutta aivan erityisesti. Ne ovat erittäin tärkeitä meille.

Matti  Väistö  /kesk:

Herra puhemies! Kotouttamisasia ja sitä koskeva lainsäädäntö on meillä sinällään varsin uusi. Sen keskeinen tavoitehan on maahanmuuttajien osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen. Tärkeää on integroida, kuten ministeri täällä totesi, maahanmuuttajat kantaväestöön, ja tässä tulee, herra puhemies, hyvin tärkeänä osana kysymys kielitaidosta, kielen oppimisesta, suomen tai ruotsin kielestä, ja siihen, kuten täällä ed. Jääskeläinen jo myös kiinnitti huomiota, on hyvin tärkeää panostaa.

Viranomaistoiminnan kehittäminen on tullut tässä lähetekeskustelussa hyvin esiin. Selonteon kehittämislinjauksissa on erinomaisen hyvin tuotu esiin myös lainsäädännön korjaustarpeita näiltä osin. Kuntien voimavarat ovat hyvin erilaiset, ja tietysti maahanmuuttajien sijoittuminen maassa on sellainen, että eräissä kunnissa on hyvin vähän tarvettakaan tällaiseen. Siellä on silloin myös kokemuksen puutetta viranomaistoiminnassa.

Minusta on, herra puhemies, hyvin tärkeää, että selonteon mukaan nyt hallitus ja Kuntaliitto monin tavoin parantavat myös tiedotusta, ohjelmia ja laatua tähän työhön. Se on hyvin tärkeää sekä kotouttamissuunnitelmien että sitten kotouttamisohjelmien osalta.

Mielestäni, herra puhemies, tämä lähetekeskustelu on ollut ainakin valiokunnan näkökulmasta varsin hyvä ja asiallinen ja myös selonteko antaa hyvän pohjan asian käsittelylle.

Työministeri  Tarja Filatov

Arvoisa puhemies! Unohdin erityistukiasiaa kommentoida ja olen iloinen, että ed. Kokkonen siitä omassa puheenvuorossaan kertoi. Kysehän on siitä, että hallitus itse asiassa jo viime budjettiriihessä sopi siitä, että tämä erityistuki toteutetaan. Valmistelutyöt lähtivät sen jälkeen liikkeelle, mutta niin kuin tiedämme, meillä on tiettyjen tukimuotojen kanssa ongelmia esimerkiksi EU-lainsäädännön kanssa, miten niitä voidaan maasta siirtää. Tässä nyt sitten oikeusministeriön puolelta on tullut tiettyjä epäilyjä siitä, että niillä pohjavalmisteluilla, jotka on tehty, on mahdollista, että käykin niin, että Suomeen tullut inkeriläinen pystyisikin muuttaessaan johonkin toiseen EU-maahan viemään tämän erityistuen mukanansa. Sellaista järjestelmää me emme halua luoda. Tämä on syy, miksi tämä on venynyt, että päästäisiin yhteisymmärrykseen siitä valmistelusta, että tämä tuki todellakin koskee vain Suomessa asuvia paluumuuttajia ja ikään kuin kansaneläkeikään oikeutettuja henkilöitä. Tämä on viivyttänyt tätä. Kyse ei ole ollut tarkoituksellisesta viivyttelystä, vaan rahapäätökset on jo tehty.

Naisten kotouttamisaikaa esitetään pidennettäväksi, mutta se on normaali prosessi, joka tulee sitten normaalin budjettikäsittelyn kautta, että siitä minkäänlaisia rahoitusjärjestelyjä ei ole sovittu.

Olen samaa mieltä ed. Kokkosen kanssa siitä korostuksesta, että meidän tulee käyttää teknologian suomia uusia välineitä tulkkausjärjestelyissä ja ottaa huomioon se, että tulkkauspalveluiden tarve ja myös se kieli, mitä tulkkausta tarvitaan, vaihtelee hyvin paljon alueittain, joten mitään tämmöistä koko maan kattavaa sabluunaa ei voi luoda, vaan sen on lähdettävä siitä tarpeesta ja vielä haettava yhteistä foorumia sitä kautta, että myös muut toimijat kuin esimerkiksi työhallinto, joka tarvitsee tulkkausta, toimivat yhdessä siten, että saadaan kustannukset mahdollisimman alas, mutta palvelu mahdollisimman hyväksi.

Ulkomaalaislaista: Olisi tietysti ollut parempi, että se olisi ollut eduskunnalla käsiteltävissä kevätaikana, ei sen vuoksi, että se on ulkomaalaislaki, vaan sen vuoksi, että syksy ruuhkautuu budjettilaeilla ja on kyse isosta kokonaisuudistuksesta. Mutta se ei aikataulusyistä ole onnistunut, ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että se syksyllä tulee käsittelyyn ja se pitää käsitellä, koska vielä huomattavasti suurempi vahinko olisi se, että se siirtyisi vaalien yli. Jos pelätään sitä, että se on yksi vaalityön väline, niin vaalien yli siirtäminenhän toisi mahdollisuuden myös muille ryhmittymille kuin niille, jotka ovat eduskunnassa, käyttää tätä lakia vaalivälineenä. Sitä kautta on paljon tavallaan turvallisempaa, että se käsitellään tämän eduskunnan istuessa ja täällä eduskunnan salin sisäpuolella. Uskon, että se tullaan käsittelemään asiallisesti.

Haluan myös kiittää eduskuntaa hyvästä keskustelusta. Kun selonteko on saanut kiitosta, niin siitä valtaosa kuuluu kyllä sille virkamiehistölle, joka työministeriössä tätä pohjatyötä on tehnyt.