Täysistunnon pöytäkirja 75/2003 vp

PTK 75/2003 vp

75. TORSTAINA 9. LOKAKUUTA 2003 kello 18

Tarkistettu versio 2.0

9) Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 3 ja 9 §:n ja sairausvakuutuslain muuttamisesta

 

Ulla Anttila /vihr(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomen perustuslaki on uusittu niin, että siihen on sisällytetty hyvin monia erilaisia perusoikeuksia. Viime viikolla eduskunta keskusteli perusoikeusasiakirjan sisällyttämisestä uuteen EU:n perustuslakiluonnokseen. Yleensä kaikki kansanedustajat hyväksyvät sen, että perusoikeuksia pitää kiistattomasti pyrkiä toteuttamaan Suomessa — tämä arvo on hyvin tärkeä ja keskeinen — ja että suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa pitää pyrkiä muuttamaan siihen suuntaan, että jokaisella kansalaisella on oikeus perusturvaan, itsensä ilmaisemiseen ja liikkumiseen, eräitä esimerkkejä sanoakseni.

Mitä sitten on suomalainen todellisuus perusoikeuksien toteutumisen kannalta? Monelle vammaiselle henkilölle Suomi ei ole hyvinvointiyhteiskunta siinä mielessä, mitä poliitikot puhuvat. Vaikeavammaisten henkilöiden oikeudet vaihtelevat kunnittain. Se ei ole oikein, se ei voi olla oikein.

Yksi keskeinen ongelma vaikeavammaisten perusoikeuksien toteutumisessa on se, että eri paikkakunnilla oikeus henkilökohtaisen avustajan saamiseen ei toteudu. On paikkakuntia, joissa tämä oikeus toteutuu, mutta monilla paikkakunnilla tämä oikeus valitettavasti ei toteudu, vaikka se on kirjattu voimassa olevaan vammaispalvelulakiin. Monet kunnat pyrkivät laistamaan tämän velvoitteen täyttämisestä, ja se on väärin, koska kuitenkin avustajapalveluilla pyritään takaamaan se, että vammaiset henkilöt toimisivat mahdollisimman tasavertaisesti muiden ihmisten kanssa ja olisivat yhteiskunnan täysivaltaisia jäseniä.

Viime vuonna sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä sai tehdyksi mietinnön henkilökohtaisen avustajajärjestelmän kehittämisestä, ja tässä mietinnössä ehdotetaan, että kun avustajatuntien määrä ylittää 20, ylittävästä kustannuksesta 70 prosenttia maksettaisiin Kansaneläkelaitoksen varoista. Tässä lakialoitteessa vahvennetaan vaikeavammaisen henkilön oikeutta saada avustajapalveluita ja tässä lakiehdotuksessa myös ehdotetaan, että näiden avustajapalvelujen rahoitus kokonaisuudessaan siirrettäisiin Kansaneläkelaitoksen maksettavaksi. Tällä tavoin pyritään saamaan aikaan se tilanne, että kunnat eivät laistaisi velvollisuuttaan näiden avustajapalveluiden myöntämisessä ja osin myös järjestämisessäkin.

Kuten totesin autoverolakiesityksen yhteydessä, vammaisten henkilöiden sosiaaliturvaan tarvittaisiin paljon suurempiakin muutoksia, kuin mitä nämä kaksi lakiesitystä ovat. Monia ongelmia on olemassa, ja niin sanottu vammaistyöryhmä 96 pyrki näitä ongelmia ratkomaan. Se laati esityksen, jossa katsottiin erilaisten tukien kohdentumista, ja se pyrki etsimään kaikkein tarkoituksenmukaisimman tavan kohdentaa nämä tuet. Tuo tarkoituksenmukaisin tapa olisi siirtyä verotuista enemmänkin suoriin tukiin ja kohdentaa nämä tuet juuri vaikeavammaisimmille henkilöille, joilla on suurimmat ongelmat tasa-arvon saamisessa niin sanottujen normaalien ihmisten kanssa.

Valitettavasti tuo esitys ei mennyt eteenpäin, koska sitä vastustettiin juuri niiltä osin, että pelättiin leikkauksia, jotka kohdistuvat verotukeen. Tässä esityksessä vihreiden vaihtoehtobudjetissa mitään leikkauksia vammaisille henkilöille kohdistuvaan verotukeen ei ole. Minusta näitäkin kysymyksiä pitää pystyä arvioimaan kokonaisuutena, mutta kun tuo kokonaisuuden arviointi työryhmätyön pohjalta ei johtanut uudistuksiin, pidän ensiarvoisen tärkeänä, että näihin keskeisimpiin ongelmiin puututaan. Siksi vihreä eduskuntaryhmä on halunnut omassa vaihtoehtobudjetissaan nostaa esiin kaksi keskeistä kysymystä, ja tämä avustajakysymys on niistä selkeästi keskeisin.

Keskustelu päättyy.