Tom Packalén /ps:
Arvoisa herra puhemies! Hallitus lakkauttaa liikkuvan poliisin.
Se tekee Suomesta turvatonta ja jakautunutta maata. Suomessa on
väkilukuun nähden vähiten poliiseja koko
Euroopassa. Miksi poliisitoimesta kuitenkin säästetään
kerta toisensa jälkeen? Hallituksen vakuuttelut lisärahoista
ja tehostamisesta ovat vain sanahelinää. Jokainen
salissa olija ymmärtää todellisuuden
sanojen takana. Hallituksen linjaukset vievät poliisit
maaseudulta, valvonnan maanteiltä ja rahat Poliisiammattikorkeakoululta.
Liikkuva poliisi ei vain valvo raskaan liikenteen lainmukaisuutta,
se tuo myös sille turvaa. Liikkuvan poliisin lakkauttaminen
lisää harmaata taloutta, liikenneonnettomuuksia
ja rikollisuutta. Oletteko pohtineet, mitkä ovat liikkuvan poliisin
lakkautuksen välilliset kustannukset? Mikä merkitys
on lakkautuksesta saatavilla 6 miljoonalla eurolla, kun Suomen vastuut
eurokriisistä ovat jo 36 000 miljoonaa? Sisäministeri Räsänen
ja valtiovarainministeri Urpilainen, millä keinoin turvaatte
raskaan liikenteen valvonnan ja teiden turvallisuuden, jos lakkautatte
liikkuvan poliisin?
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Pääministerin sijainen valtiovarainministeri
Urpilainen aloittaa vastaamisen.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen
Arvoisa puhemies! Hyvät kollegat! Hyvää syysistuntokautta
kaikille. Kiitoksia erittäin tärkeästä kysymyksestä,
koska turvallisuus on jokaisen suomalaisen näkökulmasta
aivan keskeinen osa meidän arjen elämää.
Hallitus itse asiassa ei ole ensi vuoden budjetissa vähentämässä poliisien
määrärahoja. Hallitus on tekemässä 12
miljoonan euron tasokorotuksen poliisien määrärahaan
ensi vuoden budjettiesityksessä, joka minulla on suuri
ilo parin viikon sisään eduskunnalle esitellä.
Sen ohella kehysriihen yhteydessä hallitus päätti
käynnistää niin sanotun Pora 3:n eli
tämmöisen rakenteellisen uudistuksen, jonka tarkoituksena
on selvittää, miten me pystymme turvaamaan kentälle mahdollisimman
paljon poliiseja, huolehtimaan myös siitä, että harvaan
asutulla alueella ihmisillä on mahdollisuus saada apua,
kun hätä on suuri, ja vastineeksi vähentää poliisihallintoa,
byrokratiaa, jotta tämä tavoite kenttäpoliisiresursseista
pystytään turvaamaan. Tästä työryhmä on
tehnyt oman esityksensä, josta ministeri Räsänen voi
kohta sanoa lisää. Mitään päätöksiä tämän työryhmän
esityksen pohjalta ei hallitus ole vielä tehnyt.
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa herra puhemies! Todellakaan poliisitoiminnasta ei leikata,
vaan sinne lisätään määrärahoja
vuoden 2016 tasolla 30 miljoonaa euroa vuodessa lisää.
Mutta sen lisäksi, jotta tuo poliisitoiminnan taso kyetään
turvaamaan niin liikennevalvonnan, rikostorjunnan kuin hälytystoiminnan
osalta, hallitus on päättänyt käynnistää hallintorakenneuudistuksen,
jonka tavoitteena on keventää hallintoa. Se tarkoittaa
poliisipäälliköiden tukitehtävien
määrän vähenemistä lähtien
Poliisihallituksesta, valtakunnallisista yksiköistä ja
poliisin paikallistoiminnasta, jotta voidaan turvata sinne paikallistasolle
ja kenttätoimintaan riittävä määrä poliiseja.
Eli kun tämä hallintorakenneuudistus tehdään,
kun hallintoa kevennetään, niin toimintaa ei keskitetä,
vaan poliisitoimintaa edelleen kehitetään hajautetusti.
Tavoitteena on uudelleen kohdentaa nuo säästyvät
rahat nimenomaan siihen poliisitoimintaan ja siten turvata poliisitoiminnan
tulevaisuus hyvällä tasolla liikennevalvonta mukaan
lukien.
Tom Packalén /ps:
Arvoisa herra puhemies! Ministeri Räsänen,
puhuitte hajauttamisesta. Liikkuvan poliisin lakkauttamisen lisäksi
leikataan myös poliisiasemien määrää rajusti.
Nämä kaksi uudistusta jättävät
jo muutenkin kuritetun maaseudun turvatta. Tällainen vähennys
vaarantaa kansalaisten turvallisuuden ja yhdenvertaisuuden. Kysynkin
teiltä, ministeri Räsänen, pitääkö paikkansa,
että teillä ja ministeriöllänne
on hallussanne suunnitelma 60 poliisiaseman ja toimipisteen lakkauttamisesta.
Koska tiettävästi tällainen lista on
olemassa, olisi suoraselkäistä julkaista se jo
ennen kuntavaaleja. Tämä tuttu vyönkiristysten
passailu vaalien yli on vastuun pakoilua. Ministeri Räsänen,
onko teillä hallussanne listaa ja aiotteko julkaista sen
ennen vaaleja?
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa herra puhemies! Mitään tällaista
listaa ei ole, eikä hallitus ole tehnyt vielä mitään
päätöksiä. En ole itsekään
linjannut vielä omaa kantaani liikkuvan poliisin suhteen
enkä myöskään näiden
toimitilakustannusten säästöjen kohdentumisen
suhteen. Mutta sen sijaan se, mitä on päätetty,
on se, että tehdään tämä hallintorakenneuudistus,
jolla tavoitellaan kehyspäätöksen mukaan
35 miljoonan euron kustannussäästöä hallinnosta
ja rakenteista, joka siis kohdennetaan poliisitoimintaan turvallisuuden
takaamiseksi. Toimitilakustannuksista, jotka ovat kovassa nousussa,
myös tarvitaan säästöjä,
mutta mitään suunnitelmaa siitä, millä tavalla
se toteutetaan, ei ole vielä tehty.
Timo V. Korhonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Tässä nyt kaksikin ministeriä totesi,
että Pora 3 on nyt työn alla. Totuushan on se,
että käytännössä Pora
3:a lähdettiin viemään eteenpäin
sen takia, että rahaa poliisitoimeen kaiken kaikkiaan on
vähemmän kuin aiemmin. Valitettavaa on myös
se, että Pora 3 itse asiassa käynnistettiin nyt,
ennen kuin on ollut edes mitään tietoa siitä,
millä tavalla aiemmat poliisihallinnon uudistukset vaikuttavat.
Nyt sitten ministeri Räsänen aivan oikein
totesi, että tämä hallintorakenne-ehdotus
on tehty. Sen yhteydessä on selkeästi sanottu
ymmärtääkseni myös se, että syksyn
aikana käydään tarkemmin lävitse
se, millä tavalla tätä poliisiyksiköitten
määrää tullaan nyt sitten jatkossa
viemään eteenpäin. Tähän,
arvoisa ministeri, liittyy kyllä se kysymys, kuinka te
oikein ajattelette, että näitten varmastikin karsimisten
jälkeen (Puhemies koputtaa) sisäinen turvallisuus
tulee säilymään esimerkiksi harvaan asutuilla
alueilla.
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa herra puhemies! Koko tällä uudistuksella
tavoitellaan sitä, että nimenomaan tuo sisäinen
turvallisuus pystytään turvaamaan mahdollisimman hyvin
ja poliisi kykenee niihin toiminnallisiin tuloksiin, jotka tälläkin
hetkellä poliisilla on niin rikostorjunnan, hälytysten
kuin sitten valvonnan, myös liikennevalvonnan, suhteen.
Toki koko Suomen turvallisuus on tärkeää,
niin väestökeskittymien kuin haja-asutusalueidenkin.
Meillä viime vuosina on valitettavasti tätä poliisitoiminnan
rahoitusta hoidettu aika lailla määräaikaisin
lisäyksin niin, että varsinainen kehystaso on
selvästi matalammalla kuin mikä oli poliisien
määrä esimerkiksi noin vuosi sitten.
Kustannukset ovat myös kovassa kasvussa, ja sen takia todettiin
viime talvena, että poliisin määrärahoihin
olisi kehittymässä rakenteellinen alijää-mä,
noin 70 miljoonan euron alijäämä (Puhemies
koputtaa) vuoden 2016 tasolla, jos ei mitään tehdä.
Mutta hallitus päätti tehdä lisäyksen eli
siis ei leikkausta, (Puhemies koputtaa) vaan lisätään
30 miljoonaa euroa, mutta sen lisäksi tarvitaan tätä hallinnon
keventämistä, jotta voidaan turvata ne poliisien
palkkarahat ja poliisin hyvä (Puhemies koputtaa) toiminnan
taso kaikkialla Suomessa.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Muistutan vielä siitä minuutin aikamääreestä.
Pirkko Mattila /ps:
Arvoisa herra puhemies! Aivan aluksi haluan minäkin
sanoa, että on todella hienoa, että nämä lähetykset
tulevat myös viittomakielellä tästä lähtien.
Arvoisa ministeri Urpilainen, kyllä kai liikkuva poliisi
on kenttäpoliisi ja, ministeri Räsänen, valtakunnallisesti
liikkuva poliisi toimii myös hajautetusti. Mutta onko täysin
hallitusohjelmakirjauksen mukaista, että Pora 3 on tehty,
ennen kuin Pora 1:n ja Pora 2:n tulokset ovat täysin olleet
käytössä? Millä tavalla sitten,
kun edellinen hallintovaliokunta on ollut yksimielinen siitä, että liikkuvan
poliisin asemaa tulee vahvistaa ja turvata — tällainen
tietojohdettu liikkuva poliisi tai keskusrikospoliisi — jatkossa
vastataan siihen tarpeeseen, mitä aiheuttavat harmaa talous
ja järjestäytynyt rikollisuus, jotka nekin ovat
mitä ilmeisimmin aika lailla organisoituja ja johdettuja
toimia? Millä tavalla jatkossa pystytään
ilman tällaisia valtakunnallisia yksikköjä näihin
vastaamaan?
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa puhemies! Järjestetäänpä nyt
sitten poliisin hallinto millä tahansa tavalla, on tärkeää,
että liikennevalvonnan taso turvataan. Meillä on
tällä hetkellä 630 henkilötyövuotta
liikennevalvontaa suorittamassa, ja pidän tärkeänä,
että jatkossakin Poliisihallituksesta lähtevän
tulosohjauksen kautta pidetään huolta, että edelleenkin
tuo sama ammattitaito siellä pysyy ja tämä laajuus,
630 henkilötyövuoden laajuus, liikennevalvonnassa säilyy.
Sama koskee harmaan talouden torjunnan kannalta tärkeää raskaan
liikenteen valvontaa, jossa meillä on tällä hetkellä 53
henkilötyövuotta. Kaikki nämäkin
on tarkoitus säilyttää. Nyt työryhmän
esityksessä, jota siis hallitus ei ole vielä hyväksynyt
(Kari Rajamäki: Hyvä, että ministeri
ottaa etäisyyttä!) eikä päättänyt,
on kysymys ainoastaan hallinnosta, siis hallinnollisten tehtävien,
(Puhemies koputtaa) poliisipäälliköiden
ja hallinnon tukitehtävien, supistamisesta. Kaiken kaikkiaan
tuolla tavoitellaan noin 250 päällikkö-
ja hallinnon tukiviran lopettamista, jotta pystytään
(Puhemies koputtaa) sitten sinne toimintaan saamaan rahaa.
Jan Vapaavuori /kok:
Arvoisa puhemies! Meillä on täällä eduskunnassa
taipumus aina silloin tällöin puhua paljon häkkyröistä ja
instituutioista ja organisaatioista, ikään kuin
niillä olisi itseisarvoa. Uskon, että meidän
pitäisi puhua enemmän niistä tavoitteista,
miksi nämä instituutiot ovat olemassa.
Kun me puhumme liikkuvasta poliisista, niin eiköhän
kaikkein olennaisin kysymys ole nimenomaan liikenneturvallisuus,
ei ehkä liikennevalvonta sinänsä itseisarvona
vaan liikenneturvallisuus. Meillähän on Suomessa
viime vuodet tällä saralla edistytty aika hyvin.
Esimerkiksi kuolemaan johtaneet liikenneonnettomuudet ovat vähentyneet,
mutta silti olemme esimerkiksi Ruotsia ja Norjaa suhteellisesti
jäljessä. Nyt tehtäessä mitä tahansa
uudistusta eikö kuitenkin, arvoisa ministeri, lähtökohtana
ole se, että liikenneturvallisuuden tason pitää pysyä vähintään
samana, ellei jopa parantua? Uskotteko te, että tämän
uudistuksen myötä liikenneturvallisuus Suomessa paranee?
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa herra puhemies! Tämän uudistuksen
tavoitteena on nimenomaan liikenneturvallisuudesta huolehtiminen,
ja totta kai siihen tarvitaan muitakin keinoja, ei pelkästään
sitä liikennettä valvovan poliisin keinoja, vaikka
niilläkin on todella tärkeä rooli tässä.
Tällä hetkellä liikennevalvonnasta
noin puolet, 55 prosenttia, hoitaa paikallispoliisi, 45 prosenttia
hoitaa liikkuva poliisi, eli jo nyt paikallispoliisi ja liikkuva
poliisi tekevät tätä työtä yhdessä.
Esimerkiksi rattijuoppousvalvonnasta suurimman osan hoitaa nimenomaan
se paikallispoliisi. Pidän täysin mahdollisena
sitäkin, että kun saamme sinne poliisilaitoksiin
vahvemmat liikennevalvontayksiköt, joissa nämä voimat
yhdistyvät, siellä pystytään
vielä entistä tehokkaammin tätä liikenneturvallisuutta
edistämään.
Kari Rajamäki /sd:
Arvoisa puhemies! Kun tässä olisikin kysymys
hallinnon keventämisestä, mutta te kevennätte
ja olette tällä työryhmällänne
heikentämässä alueellista toimintakykyä. 2009
perustetun Poliisihallituksen rakennelmat ovat tosiaan Paateron
palatsia. Se on paisunut. Siellä on 80 entiselle läänin
poliisijohdon henkilölle keksitty keinotekoisiakin työpaikkoja.
Ja mikä vakavinta, vanhoilla jäljillä ollaan
suunnittelemassa krp:n alueellisen toimintakyvyn heikentämistä.
Paikallispoliisin voimavarojen heikentämistä yritetään
puskuroida liikkuvan poliisin siirtämisellä sinne,
eli vaarannetaan raskaan liikenteen turvallisuuden selvittäminen
ja myös harmaan talouden torjunta kuljetusalalla.
Arvoisa ministeri, eikö nyt todella olisi eduskunnankin
edellyttämän ulkopuolisen, viileän asiantuntijuuden
käytön aika ja todella hallituksessa myöskin
aika arvioida, miten tätä Poliisihallitusta ja
tarpeetonta byrokratiaa voidaan keventää ja lisätä operatiivista
toimintakykyä ja välttää se,
mitä poliisin sisällä nyt tapahtuu: erittäin
vakavia piirteitä myös sisäisessä eheydessä? (Mauri
Pekkarinen: Erinomainen puheenvuoro!)
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa herra puhemies! Edustaja Rajamäki tarttuu tässä tärkeään
kysymykseen, ja vakuutan, että myös Poliisihallitus
ja siellä hallinnon keventäminen ja päälliköiden
ja hallintovirkojen vähentäminen on ollut alusta
lähtien tässä tavoitteena. Työryhmä esittää,
että viidennes Poliisihallituksen ylijohdon tehtävistä,
joita on 147, lopetettaisiin. Eli sinne tehtäisiin 29 henkilötyövuoden
vähennys, mikä on suhteellisesti kaikkein suurin näistä eri
yksiköistä.
Kaiken kaikkiaan nuo vähennykset, jotka tässä ehdotuksessa
ovat, kohdistuvat nimenomaan sinne päällikköihin
ja hallintotehtäviin — myös ottaen huomioon
alueellisesti rinnakkainen hallinto, onpa kysymyksessä sitten
liikkuva poliisi tai keskusrikospoliisi. Keskusrikospoliisihan ehdotetaan
säilytettäväksi valtakunnallisena yksikkönä,
jolle jäisi myös alueellista toimintaa ja joka voi
toimia niilläkin alueilla, joilla sitä varsinaista aluekonttoria
ei ole.
Risto Kalliorinne /vas:
Arvoisa puhemies! Poliisin toiminnan kehittäminen
on kansalaisten turvallisuuden kannalta erittäin tärkeää,
ja tämän vuoksi hallitusohjelmassa linjattiin,
että poliisin resurssit turvataan nykytasolle. Ja näin
on myös näissä kehyspäätöksissä pyritty
toimimaan.
Nyt on tehty suunnitelma Pora 3, ja muutama kysymys siihen liittyen.
Voidaanko olla nyt varmoja, että tällä kierroksella
hallinto todella kevenee, ja minkälaiset ovat hallinnon
kevenemisestä kokemukset ja arviot tässä Pora
1:n ja 2:n aikana? (Kari Rajamäki: Ei kovin häävit!)
Toiseksi: Miten liikenneturvallisuudesta huolehditaan konkreettisesti?
Minkälainen se organisaatio siellä alueella on?
Miten sen toimintaa ja resursseja ohjataan?
Kolmanneksi: Miten harva-alueiden palvelut tullaan turvaamaan?
Voimmeko luottaa siihen, että esimerkiksi yhteispalvelupisteitä suunnistellaan
ministeriöitten välillä yhteistyössä niin,
että kaikki ministeriöt tietävät,
mitä toiset ovat omalle palveluverkolleen tekemässä?
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Ministeri Räsänen, tiedän, vaativa
urakka, mutta aikaa on yksi minuutti!
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa herra puhemies! Nyt unohdin jo sen ensimmäisen
kysymyksen, mihin se liittyi. (Puhemies: 45 sekuntia!)
Siis tämä uudistuksen ihan yksinomainen tavoite
on juuri sitä hallintoa purkaa. Eli ne kaikki ehdotukset,
jotka tähän sisältyvät, liittyvät
juuri siihen, että hallinto- ja päällikkövirkoja
vähennetään. Suosittelen nyt tuohon työryhmän
ehdotukseen tutustumaan, koska se kaikilla tasoilla, lähtien
poliisilaitoksista, valtakunnallisista yksiköistä ja
Poliisihallituksesta, kohdistuu pelkästään
siihen hallintoon ja hallintovirkoihin.
Liikennevalvontaa tullaan jatkossa ohjaamaan tulosohjausmenetelmän
kautta Poliisihallituksesta käsin. Eri hallinnonalojen
yhteispalvelupisteitä valtiovarainministeriön
johdolla parhaillaan suunnitellaan, ja poliisi on siinä myös omalta
osaltaan mukana. Ja tämä on yksi keino turvata
harvaan asutuilla alueilla poliisipalveluja.
Oras Tynkkynen /vihr:
Arvoisa puhemies! Ministeri Räsänen on hyvin
kuvannut, että toiminnan tehostaminen ja byrokratian keventäminen
ovat välttämättömiä,
jotta niukat veroeurot saadaan kohdennettua nimenomaan poliisin kenttätoimintaan.
Yksi esimerkki poliisia rasittavasta byrokratiasta nykyisellään
on rahankeräyslupa. Jos kansalaisjärjestö haluaa
kerätä lahjoituksia, niin siihen pitää anoa
lupaa joko paikalliselta poliisilaitokselta tai Poliisihallitukselta.
Tarkoitus on tietysti hyvä, ehkäistä väärinkäytöksiä,
mutta niin kuin tiedetään, väärinkäytöksiä on
ilmennyt luvista huolimatta ja luvat kuormittavat sekä poliisia
että asiat tunnollisesti hoitavaa järjestöjen
enemmistöä.
Kysyisin ministeri Räsäseltä: voitaisiinko
osana näitä byrokratian keventämistalkoita
harkita, että esimerkiksi Ruotsin mallin mukaan Suomessa
luovuttaisiin rahankeräysluvista ja siirryttäisiin
vaikka rahankeräysilmoituksiin tai ainakin kevennettäisiin
tätä lupaprosessia olennaisesti?
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa herra puhemies! Olen itse kiinnittänyt tähän samaan
ongelmaan huomiota nimenomaan erilaisten järjestöjen
toiminnan näkökulmasta, ja meillä ministeriössä on
parhaillaan käynnissä selvitys siitä,
millä tavalla näitä rahankeräyslupia
voidaan nimenomaan tämän järjestö-
ja kansalaistoiminnan kannalta mahdollisimman sujuviksi järjestää.
Tässä suhteessa varmasti tullaan sitten aikanaan
antamaan esityksiä.
Markus Mustajärvi /vr:
Arvoisa puhemies! Liikkuvan poliisin lakkauttaminen on varmasti iso
ratkaisu, ja paikallispoliisi ei kykene paikkaamaan sitä ratkaisua,
ei kerta kaikkiaan ole resursseja eikä osaamista. Aivan
niin kuin edustaja Rajamäki sanoi, turvattomuus tulee sitä myötä lisääntymään
ja harmaa talous. Minä henkilökohtaisesti olen
sitä mieltä, että liikkuva poliisi pitää säilyttää,
siitäkin huolimatta, että sain juuri muutama viikko
sitten liikkuvalta poliisilta vähän yli 700 euron
pikavoiton.
Mutta kysymys ministeri Kyllöselle, joka vastaa tieliikenneasioista:
Olen ymmärtänyt, että te olette eri mieltä kuin
ministeri Räsänen siitä, pitääkö liikkuva
poliisi lakkauttaa. Saisinko nyt salin edessä vastauksen
siihen, mikä on teidän kantanne?
Ja ministeri Räsänen, vielä poliisipalveluista maaseudulla:
voitteko vakuuttaa, että Lapissa säilyy ainakin
yksi itsenäinen poliisilaitos, muistaen, kuinka paljon
Lapissa on karsittu poliisin, Tullin, Rajavartioston toiminnasta
ja hätäkeskuskin on siirretty jo Ouluun?
Liikenneministeri Merja Kyllönen
Arvoisa herra puhemies! Kuten olen julkisuudessa kantaa ottanut,
liikkuva poliisi on liikenneministeriölle erittäin
tärkeä yhteistyökumppani, eikä vähiten
liikenneturvallisuuspuolella vaan myös harmaan talouden
torjunnassa, laittoman kabotaasin valvonnassa, ajo- ja lepoaika-asetuksen valvonnassa
jne. On muistettava, että tässä on vasta
kysymys työryhmän tekemästä esityksestä.
Meillä on kuuden puolueen hallitus, joka tekee yhteisesti
ratkaisut sitten mahdollisimman tasapuolisesti ja kaikki asiakohdat
huomioon ottaen. (Mauri Pekkarinen: Me luotamme teihin, ministeri
Kyllönen!) Elikkä uskon siihen, että hallitus
kykenee ratkaisuihin tässäkin asiassa.
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa herra puhemies! Sen verran haluan tuohon korjata, että paikallispoliisin
nykyisten resurssien ei tarvitsekaan yrittää niitä liikkuvan
poliisin toimintoja hoitaa, vaan kyllä ne 630 ammattilaista,
jotka ovat tälläkin hetkellä liikkuvassa
poliisissa, jos tämä hallintouudistus tulee, jatkavat sitä samaa
työtään entistä vahvemmissa
liikennevalvontayksiköissä siellä eri
poliisilaitoksissa. Siis, jos tämä ehdotus näin
toteutuu.
Haluan korostaa myös sitä, että mikäli
tätä uudistusta ei sitten aikanaan päädytä tekemään,
niin sitten täytyy jostain muualta löytää se
yli 6 miljoonan euron mahdollinen säästövaikutus.
Työryhmä on kyllä aika tarkkaan käynyt
kaikki mahdollisuudet läpi, mistä näitä hallintosäästöjä voidaan
saada. Poliisilaitosten osalta ei myöskään hallitus
ole tehnyt ratkaisua, mutta työryhmä esittää,
että Lapissa säilyisi poliisilaitos.
Ismo Soukola /ps:
Arvoisa herra puhemies! Jos näillä hallintouudistuksilla
aiotaan säästöjä saada, niin
se tarkoittaa sitä, että joka ikisen ylikonstaapelia
korkeampiarvoisen poliisin työtehtävät
pitää perata läpi aina sisäministeriötä,
Poliisihallitusta, poliisilaitoksia myöten. Siellä on
liikaa niin sanottuja tasaisen virheen tarkkailijoita elikkä niitä,
joilla on hyvin kapea-alainen työtehtävä.
Tässä on työsarkaa, ja sieltä niitä säästöjä tulee
sitä kautta, että nämä ihmiset
pannaan tekemään vanhemman konstaapelin töitä vanhemman
konstaapelin paikalla. Sieltä löytyy säästöjä,
ei mitenkään muuten virkoja siirtämällä ja
vakansseja paikasta toiseen siirtämällä.
Sen lisäksi: Mitä olette ajatellut tehdä esimerkiksi
Senaatti-kiinteistöille, joka veloittaa poliisilaitoksilta
20 prosenttia kiinteistä menoista? Kaikki se 20 prosenttia
on pois käytännön poliisityöstä ja
niistä resursseista, mitä poliisilaitoksilla on.
Sen lisäksi Haltik, Palke ja nämä muut ulkoistetut
(Puhemies koputtaa) sijaistoiminnot eivät poliisilaitoskohtaisesti
ole tuoneet säästöjä sillä tavalla
kuin niitä on aikaisemmin toivottu.
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa herra puhemies! Senaatti-kiinteistöjen toimintaan
liittyvät ratkaisut ovat valtiovarainministeriön
alaista toimintaa, mutta kaiken kaikkiaan poliisin osalta suuri
huoli on se, että meillä toimitilakustannukset
ovat voimakkaassa kasvussa. Ne osaltaan liittyvät myös
Senaatti-kiinteistöjen toimintaan mutta myös näihin
erilaisiin investointi- ja korjaustarpeisiin. Juuri sen vuoksi nyt
joudumme hyvin tarkasti nuo toimitilat käymään
läpi ja katsomaan, onko mahdollista esimerkiksi jossakin
supistaa jonkin poliisiaseman kohdalla toimintaa, löytää muita
vuokralaisia taloon, ja sitten mennä mahdollisesti mukaan
joillakin paikkakunnilla näihin yhteispalvelupisteisiin.
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Myönnän tähän teemaan vielä kolme
lisäkysymystä, ja sen jälkeen siirrytään
tästä tärkeästä aihepiiristä seuraavaan.
Antti Rantakangas /kesk:
Arvoisa puhemies! On hieno asia, että meillä oppositiolla
on vahvistus hallitusryhmien rivistä, edustaja Rajamäki.
Hän jälleen kertoi sen heikkouden, joka tähän
hallituksen ohjelmaan liittyy, (Erkki Virtanen: Kyllä sen
kertoi jo viime hallitus!) ja se on tietystikin faktaa, koska hän
on ammattimies tällä alalla.
Arvoisa puhemies! Nämä hallituksen puheet eivät
vakuuta siitä, että haja-asutusalueilla palvelut
turvataan. Miksi eivät vakuuta? Sen takia, että te
romutatte poliisiasemaverkoston maaseudulla, seutukunnissa, mutta
olisi ollut reilua, että te olisitte kertoneet sen ennen
kunnallisvaaleja. Miksi kaikki vaikeat päätökset
pitää siirtää kuntavaalien yli?
Siis tämä ei vakuuta, että nämä palvelut
turvataan.
Täällä yhteispalveluihin on vedottu.
Edustaja Kalliorinne, kuulin juuri omasta kotikaupungistani, että valtio
on tarjoamassa 200 euroa kunnalle siitä, että se
järjestää valtionhallinnon yhteispalvelun — kuukaudessa.
Silläkö pystytään järjestämään
nämä palvelut, mitä ajetaan alas kaikilla
valtionhallinnon sektoreilla?
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa herra puhemies! Jos hallitus ei olisi tehnyt tuota
kehyspäätöstä, jolla siis lisätään
30 miljoonaa euroa poliisille määrärahaa,
ja sitten sopinut uudistusta, jolla uudelleenkohdennetaan noin 30 miljoonaa
euroa hallinnosta ja rakenteista poliisitoimintaan, niin silloin
olisi käynyt juuri niin, kuin sanotte, että myös
haja-asutusalueilla poliisitoiminta olisi ollut uhattu. Mutta juuri
sitä varten tätä uudistusta nyt ollaan
tekemässä, jotta voidaan ottaa löysää pois
sieltä, missä sitä on, eli hallinnosta,
päällikkötasolta, hallinnon tukitehtävistä,
jotta voidaan turvata myös haja-asutusalueilla poliisin
näkyvyys ja alueen paikallinen tuntemus. Tämä oli
kirjattu myös siihen toimeksiantoon, jonka annoin tälle
työryhmälle, joka ryhtyi tätä työtään
tekemään.
Jukka Kärnä /sd:
Arvoisa puhemies! Kaakkois-Suomessa on kolme raja-asemaa ja
liki 10 miljoonaa rajan ylitystä, ja määrät
kasvavat niin, että 2025 ne ovat vähintään
tuplat verrattuna siihen, mitä ne tällä hetkellä ovat.
Kaakkois-Suomi mielestäni on tälläkin
hetkellä jo ihan selkeässä erityisasemassa
kaikkine turisteineen, raskaine liikenteineen ja myöskin
täällä esiin nousseen harmaan talouden
toimijoineen. Otetaanko, arvoisa ministeri, tässä poliisiorganisaatiouudistuksessa
huomioon tämä Kaakkois-Suomen mielestämme
erityiserityisasema?
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa herra puhemies! Kyllä kaikkien alueiden erityistilanteet
otetaan huomioon, ja hallitus teki päätöksen
nyt budjettiriihessä, budjettiesityksessään
eduskunnalle, että rajavartijoiden määrää lisättäisiin
ensi vuonna 40 henkilötyövuodella, mikä omalta
osaltaan on parantamassa turvallisuuspalveluja Kaakkois-Suomessa.
Poliisi ja Rajavartiolaitos tekevät läheistä yhteistyötä myös rajanylitysturvallisuuden
suhteen ja alueen turvallisuuspalveluissa.
Pertti Hemmilä /kok:
Puhemies! Ministeri Räsänen, tämän
keskustelun aluksi te totesitte, että tällä poliisin
hallintouudistuksella saavutetaan noin 35 miljoonan euron säästöt.
Poliisihallinnossa on tähän saakka toteutettu
monia hallintouudistuksia, mutta tähän asti on
kyllä käynyt päinvastoin, säästöt
ovat muuttuneet lisäkuluiksi, mutta toivottavasti tässä nyt
saavutetaan joitain säästöjä.
Kuulostaa kyllä aika uskomattomalta, että poliisitoimessa
tällä hetkellä poliisihallinnon osuus
muodostaisi edes 35 miljoonan kustannuksia, mutta nähtäväksi
jää.
Liikenneturvallisuus liikkuvan poliisin lakkauttamisen jälkeen
varmasti tulee Suomessa kyllä heikkenemään,
siitä olen ihan vakuuttunut. Kysymys kuuluu nyt teille,
ministeri Räsänen: miten monta henkilöä liikkuvassa
poliisissa tällä hetkellä toimii hallinnossa,
ja montako miljoonaa nämä hallintohenkilöt
sitten kustantavat tällä hetkellä?
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa herra puhemies! Meillä on tällä hetkellä 24
poliisipiiriä, paikallista poliisialuetta, ja saman verran
rinnakkaista hallintoa liikkuvan poliisin osalta, osittain myös
keskusrikospoliisin osalta. Meillä todellakin on rinnakkaisia
poliisipäälliköitä, tukipalveluita,
myös tiloja, ja se säästö, jota
tällä uudistuksella tavoitellaan, on yksinkertaisesti
keventää tätä hallintoa, jotta
samalla alueella toimivat poliisit toimisivat mahdollisimman ohuen
ja kevyen hallinnon alaisena.
Työryhmä esittää tässä,
että liikkuvan poliisin yhdistämisellä,
jolloin saadaan sieltä todellakin ne hallintovirat poistettua
liikennevalvonnan osalta, olisi tulossa säästöä arvion
mukaan 6,4 miljoonan euron edestä.