Juha Karpio /kok:
Arvoisa rouva puhemies! Tätä hallituksen esitystä tiettyjen
asioitten siirtämiseksi maistraatteihin on valmisteltu
jo varsin pitkään. Tarkoituksenahan on tässä esityksessä, että tuomioistuimet
voisivat paremmin keskittyä varsinaiseen päätehtäväänsä eli
oikeusturvan toteuttamiseen kansalaisille.
Muutama vuosi sittenhän, edellisellä vaalikaudella,
toteutimme alioikeusuudistuksen, mikä valitettavasti nyt
on aiheuttanut asioitten ruuhkautumista, etenkin kun hovioikeusmenettely myöskin
on pääosiltaan suullista. Se on aiheuttanut sen,
että ehkä liiankin herkästi on haettu muutosta
alioikeuden päätökseen ja tätä kautta asioiden
ratkaisu kansalaisten kannalta viipyy turhankin kauan.
Asiat, joita nyt maistraatteihin ollaan siirtämässä,
ovat lähinnä rekisteröimistoimenpiteitä, kuten
avioehtojen, läheisten välisten lahjojen sekä ositusten
rekisteröinnit. Tulevaisuudessa maistraateissa rekisteröidään
muun muassa edellä mainitsemiani asioita eikä niinkään
tutkita niitten oikeudellista puolta. Voidaan todeta, että tämä esitys,
mitä kauan on jo valmisteltu, on varsin tervetullut uudistus
kaikilla tavoin. Totean entisenä maistraatin päällikkönä,
että myöskin muita esityksiä ja muita
asioita olisi aivan hyvin voitu siirtää maistraattiin.
Viitaan esimerkiksi lainhuutoihin ja kiinnitysasioihin, jotka ovat
tyypillisiä rekisteröimisasioita. Maistraattien
päälliköt varmasti aivan hyvin olisivat
kyenneet ja voivat näitä asioita ratkaista tulevaisuudessa.
Olen myöskin aikaisemmin monesti ihmetellyt myöskin
täältä puhujakorokkeelta sitä,
miksei kauppa- ja yhdistysrekisteriasioita jo vähin erin
voitaisi siirtää paikallistasolle. Tänä päivänähän
maistraatit rekisteröivät yksinomaan asunto-osakeyhtiöasiat,
mutta yksinkertaisemmatkin yhdistysrekisteriasiat ja yksinkertaisimmatkin kaupparekisteriasiat
siirretään Patentti- ja rekisterihallitukseen,
mistä ne sitten aikanaan tulevat. Mikäli myöskin
tässä voitaisiin hajauttaa, mitä en ymmärrä,
miksei näin tapahdu, niin toki siinä kansalaisille
voitaisiin tarjota entistä enemmän palveluja.
Maistraatissa voitaisiin välittömästi tarkistaa
yhdistysrekisteriasiat, esimerkiksi Uuraisten urheilijoitten yhdistysrekisteritietoja,
ovatko
nimenkirjoittajat oikeat. Näin kansalaiset saisivat yhdistysrekisteriotteen
tai kaupparekisteriotteen mukaansa sitä odottaessaan. Valitettavasti
Patentti- ja rekisterihallituksen voimakkaasta vastustuksesta huolimatta
tähän ei ole vielä päästy
ja tuskin tällä vaalikaudella päästäänkään.
Keskustelu päättyy.