Marjatta Vehkaoja /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esitys on lakiehdotus sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta. Tämä koskettaa erityisesti kehittämis- ja perustamiskustannushankkeita.

Valiokuntamme pyysi lausunnon myös hallintovaliokunnalta, ja hallintovaliokunta on tehnyt lukuisia muutosehdotuksia hallituksen esitykseen, jotka sosiaali- ja terveysvaliokunta on ottanut huomioon. Näin ollen lopputulos on monilta keskeisiltä seikoiltaan ihan erilainen kuin hallituksen esitys.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää kaikkein pahimpana pullonkaulana sosiaali- ja terveydenhuollon perustamiskustannusten osalta sitä, että näiden hankkeiden rahoitus on kutistunut viime vuosien aikana erittäin paljon. Tätä vähenemäähän ei ole siirretty myöskään käyttökustannusten puolelle millään lailla. Tässä on ollut pitkään jo vireillä perustamiskustannusten valtionosuuden rakenteen uudistus. Sitä yritettiin tehdä muutama vuosi sitten jo, mutta nyt sitten väliaikaisratkaisulla on ajettu tähän saakka. Uusinta uutta tässä hallituksen esityksessä on nyt se, että kuvioihin otetaan mukaan niin sanotut kehittämishankkeet, jotka sallisivat muidenkin kuin seinien rakentamisen valtion rahoituksen tuen turvin.

Vaikka tässä hallituksen esityksessä oli hirvittävän paljon kysymysmerkkejä muualla, niin kehittämishankkeitten ideaa pidimme kuitenkin tärkeänä varsinkin nyt, kun Kansallinen terveysohjelma saatiin valmiiksi. Siihen liittyy tämmöisiä kehittämisen ajatuksia, että emme voineet jättää tätä hallituksen esitystä hyväksymättä, vaikka se sitten muutoksin tapahtuikin. Keskustelussa oli hyvin paljon esillä esimerkiksi se seikka, onko sittenkään syytä jakaa näitä hankkeita tällä tavalla kahteen eri osastoon, toisaalta kehittämishankkeisiin, toisaalta perustamiskustannuksiin, ja miksi? Siksi, että hyvää kehittämistä voi sisältyä myöskin näihin seinien rakentamishankkeisiin, niin kuin valtaosassa onkin asianlaita. Toisaalta kehittämishankkeet saattavat olla sellaisia, että niissä tarvittaisiin hieman seiniäkin, joten tämä on vähän tällainen määritelmällinen probleema, mutta aika näyttää, ovatko nämä pohdinnat oikeita vai vääriä.

Se, mihin emme voi mennä mukaan, oli hallituksen esityksen ajatus siitä, että jonakin vuonna hankemäärärahat voisivat esimerkiksi olla pelkästään kehittämishankemäärärahoja ja että ei ollenkaan rahoitettaisi näitä perinteisiä perustamiskustannushankkeita. Tätä emme voineet hyväksyä, joten ainakin jokin määrä kustannuksia tulee jokaisena vuonna osoittaa myöskin perustamiskustannuksiin.

Me henkisesti pidämme tätä ratkaisua, mikä tähän nyt on rustattu, eräänlaisena väliaikaisratkaisuna, koska sosiaali- ja terveysvaliokunnassa näemme, että ei ole mitään perusteltua syytä ylläpitää toisistaan eriäviä valtionosuussysteemejä toisaalta opetuksen alan perustamiskustannuksiin ja toisaalta sosiaali- ja terveydenhuollon alan perustamiskustannuksiin. Katsoimme siis toiveikkaasti tulevaisuuteen niin, että siinä vaiheessa, kun kokonaisuudistuksia rustataan, nämä asiat voidaan ottaa taas samalle viivalle, nämä hallinnonalat voidaan samalta viivalta ottaa tarkasteluun.

Kehittämishankkeitten ja perustamiskustannushankkeitten eriyttäminen siis aiheutti meillä epävarmuutta, mistä syystä yritimme myöskin sisäisesti, siis muuttamalla näitä pykäliä, tavoitella niin suurta rakenteellista yhtäläisyyttä kuin mahdollista näiden hankkeitten rahoittamisessa. Se tarkoittaa sitä, että hankkeen suuruuden alaraja on nyt sitten viety kumpaisessakin kategoriassa lakipykäliin saakka. Sitten toisaalta emme lähteneet tätä ylärajaa myöskään määrittelemään, mikä tarkoittaa sitä, että emme suostu siihen ajatukseen, että niin sanottuja suuria hankkeita periaatteellisella tasolla suljettaisiin ulkopuolelle näiden avustusten.

Sitten toinen seikka, jossa tavoittelimme myöskin harmoniaa ja muutimme pykäliä, koskee tätä avustusprosenttia; nythän siirrytään siis osuudesta avustuksiin. Halusimme nähdä, että kun kehittämishankkeissa todetaan, että valtionavustus ei saa ylittää 50:tä prosenttia hankkeen osuudesta, niin sitten perustamiskustannushankkeitten puolella todettiin, että se on 25—50 prosenttia, elikkä tällä tavalla kattoprosentti on nyt kuitenkin molemmissa sama. Se, että perustamishankkeitten kohdalla pidetään edelleen jatkossa tätä 25—50:tä prosenttia, liittyy juuri tähän optioon tulevaisuuden osalta. Haluamme alleviivata sitä, että olisi syytä identtisellä tavalla kohdella niin opetuksen kuin sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia, silloin kun puhutaan perustamiskustannuksista tai kehittämishankkeista.

Niilo  Keränen  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Kun hallitus antoi esityksensä 39/2002 eduskunnalle, näytti siltä, että saamme heittää hyvästit sosiaali- ja terveydenhuollon perustamishankkeiden valtionosuuksille. Eihän se esitys ihan kirjaimellisesti ottaen sellainen ollut, mutta käytännössä esityksen hyväksyminen sellaisenaan olisi siihen johtanut. Nimittäin esityksen mukaan kunnat ja kuntayhtymät olisivat voineet saada valtionavustusta vain hyvin rajatusti, käytännössä ainoastaan tilanteissa, kun kunnan taloudellinen tilanne olisi erityisen vaikea ja kun hanke olisi välttämätön sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamiseksi tai toiminnallisen kehittämishankkeen toteuttamiseksi. Näiltäkin osin valtionavustuksen suuruus olisi pudonnut kaikissa kunnissa 25 prosenttiin hyväksytyistä kustannuksista.

Valtionavustuksen taso oli tarkoitus määritellä voimavara-asetuksessa, ja niin kutsutut suuret hankkeet olisivat jääneet kokonaan pois, kuten valiokunnan puheenjohtaja äsken kertoi. Lakipykälässä tätä tosin ei sanottu, mutta yli 18 miljoonan vanhan markan suuruiset hankkeet oli tarkoitus jättää kokonaan valtionosuuksien ulkopuolelle. Huomattakoon, että tämä ei koske pelkästään suuria kuntia ja niiden hankkeita, vaan jokaikinen kunta kuuluu esimerkiksi sairaanhoitopiiriin ja siellä ei tarvitse kummoinenkaan hanke olla, kun se jo ylittää kyseisen summan. Alkuperäisessä ehdotuksessa oli monia muitakin heikennyksiä, joista mainittakoon muun muassa homevauriokorjausten sulkeminen perustamiskustannusten ulkopuolelle. Toki ehdotukseen sisältyi myös parannusta, jollainen oli ja edelleen on myös valiokunnan hyväksymässä muodossa se, että valtionavustuksen piiriin ovat tulossa myös kehittämishankkeet tavallaan nyt käyttökustannuksista erillisinä.

Toinen myös valiokuntakäsittelyssä vähemmälle huomiolle jäänyt merkittävä parannus aiempiin säännöksiin on se, että valtionosuutta ei voida periä takaisin, jos kunta esimerkiksi myy osittain valtionosuuksilla rakennettuja tiloja ja valtionosuuden saamisesta on kulunut viisitoista vuotta. Aiempi vuosimäärä oli kolmekymmentä. Kuten tiedämme, maailma muuttuu nykyisin varsin nopeaan tahtiin, ja palvelujen tarkoituksenmukaisen järjestämisen esteitä kannattaa raivata pois tieltä mahdollisuuksien mukaan.

Arvoisa puhemies! Valiokunnan puheenjohtaja jo kertoi yksimielisesti tehdyn mietinnön sisällöstä. Mutta todettakoon tässä vielä näitten kehittämishankkeitten osalta, että myös oppositiossa katsoimme kehittämishankkeiden valtionavustuksen arvokkaaksi ja kannatettavaksi asiaksi. Kävimme kyllä valiokunnassa jonkin verran keskustelua siitä, että kun lain mukaan osa kehittämishankkeiden määrärahasta voidaan jättää ministeriön käyttöön, pitäisikö tätä osuutta jollain tavalla rajata. Lopulta mietintöön kuitenkin kirjattiin pyöreähkö teksti, että ministeriön käyttöön jätettävä osuus olisi suhteellisen pieni. Ainakin minun käsitykseni on, että suomalaiseen julkiseen hallintokulttuuriin kuuluu edelleen jonkin asteinen oikeudenmukaisuus ja ministeriö ei varmaankaan perusteettomasti pidätä rahoja itsellään, jos kunnilla hyviä kehittämishankkeita on.

Arvoisa puhemies! Opposition puolelta olimme jo valmistautuneet tekemään tästäkin asiasta vastalausetta, kuten meillä on tapana, kun hallitus jotakin esittää. Kuitenkin valiokunnan asiantuntijakuulemisen ja keskustelun aikana kävi selville, että meillä oli valiokunnassa yhteinen tahto siihen, että perustamiskustannusten valtionosuusjärjestelmä on edelleen syytä säilyttää. Valiokunnan mietinnössä ja lakiin tekemissä muutoksissa noudatimme pitkälti niitä suuntaviivoja, joita hallintovaliokunta lausunnossaan esitti. Muutoksia hallituksen esitykseen tuli muun muassa niiltä osin, että valtionosuuksien suuruus tulee olemaan edelleen 25—50 prosenttia hyväksytyistä kustannuksista kunnan verotulojen tasosta riippuen. Pienten kuntien osalta parannus on myös se, että myös suunnittelukustannukset ovat valtionavustukseen oikeuttavia.

Niin ikään periaatteellinen ja erittäin merkittävä muutos hallituksen esitykseen on se, että kunnan saaman valtionavustuksen ehtona ei tule olemaan kunnan heikko taloudellinen tilanne. Tällä muutoksella myös valtiovallalle jää edelleen vastuuta siitä, että sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä välttämättömät rakenteet, myös rakennukset, ovat kunnossa ja asianmukaiset. Ilman valiokunnan tähän tekemää muutosta valtiovalta olisi ikään kuin siirtänyt vastuun kokonaan kunnille lukuun ottamatta niitä heikossa asemassa olevia.

Valiokunta on kirjannut valtionavustusprosentit lain 27 §:ään niin, että kysymyksessä on pysyvä laki, ei mikään siirtymäajan säännös. Valiokunta kävi kyllä keskustelua siitä, että jos tulevaisuudessa tehdään valtionosuusjärjestelmään kokonaismuutoksia, myös tämä perustamiskustannusasia tulee tietysti tarkasteltavaksi. Tekemillään muutoksilla haluamme kuitenkin käsittääkseni viestittää sitä, että perustamiskustannusten valtionosuusjärjestelmä on syytä säilyttää. Huomattakoon tässä yhteydessä myös, kuten myös ed. Vehkaoja äsken totesi, että perusopetuksen puolella erillinen perustamiskustannusten valtionosuusjärjestelmä säilynee. Perusteltua on, että valtion mukana olemisen niin sivistys- kuin sosiaali- ja terveyspuolella on syytä olla saman kaltainen.

Tässä yhteydessä tulee muistaa erityisesti muuttovoittokuntien asema. Kun väkeä tulee keskuksiin ja kehyskuntiin lisää, tarvitaan aivan varmasti myös toimintavarustuksen lisäämistä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Paikkakunnalle muuttajat tuovat toki lisää verovaroja ja sitä paitsi varsin suuren koulutuspääoman niiltä kunnilta, jotka ovat heidän koulutuksestaan huolehtineet. Mutta toisaalta uuden infrastruktuurin rakentamisessa kunnilla on muitakin kustannuksia kuin pakolliset ja lakisääteiset sosiaali- ja terveyspalvelut.

Arvoisa puhemies! Lakiin kirjattiin niin kehittämishankkeiden kuin perustamishankkeidenkin osalta hankkeen kustannusten alaraja, joten tältä osin rajausta ei tulevaisuudessa tehdä voimavarapäätöksissä. Niin ikään valiokunta katsoi, että kirjatut alarajat, kehittämishankkeissa 50 000 euroa ja perustamishankkeissa 300 000 euroa, eivät nekään ole ehdottomia, jos hanke on merkittävä tai jos kunnalla muutoin on vaikeuksia selviytyä. Hallitus oli myös esittänyt, että kunnat eivät saisi valtionosuutta kehittämishankkeeseen tämän lain perusteella, jos hankkeeseen olisi saatu muuta julkista tukea. Tältä osin valiokunta muutti esitystä niin, että julkisen tuen ja valtionavustuksen yhteisosuus ei saa ylittää 50:tä prosenttia kustannuksista.

Arvoisa puhemies! Ainakin oppositiota jäi edelleen hiukan arveluttamaan aiemman valtionosuus-termin muuttaminen valtionavustukseksi. Kun valiokunta kuitenkin teki muun muassa näitä edellä mainittuja muutoksia, katsoimme, että termi ei ehkä ole niin ratkaiseva, kun tämän lain mukaan kunnilla tulee kuitenkin olemaan oikeus avustukseen ja valtiolla velvollisuus osallistua hyväksyttyihin hankkeisiin. Tähän kohtaan toki liittyy se rahaongelma. Vielä vuonna 93 perustamiskustannusten valtionosuuksiin oli varattu 237,5 miljoonaa euroa, viime vuonna enää 37,5 ja tälle vuodelle on varattu vain 26,6 miljoonaa euroa. Määrärahan jatkuva pieneneminen näyttää olleen se keino, jolla valtiovalta on hiljalleen vetäytynyt perustamishankkeitten kustannusvastuusta. Opposition puolelta harkitsimme kyllä, että tästä olisimme voineet tehdä vaikka lausumaehdotuksen. Sitä ei nyt tullut, ja valiokunnan mietinnössä riittävän määrärahan osoittamiseen on kiinnitetty huomiota osana mietinnön tekstiä.

Valiokunnan puheenjohtaja ed. Vehkaoja totesi äsken, että riittämätön rahoitus on pahin sosiaali- ja terveydenhuollon perustamiskustannusten pullonkaula. Hän oli täsmälleen oikeassa. Valiokunnan toivomus ja ainakin minun toivomukseni on, että valtiovalta tämän lain myötä saa nyt selkeän viestin: perustamiskustannusten valtionavustusjärjestelmä on tarpeellinen, ja siihen tulee satsata niin, että myös valtiolla on selkeä vastuu palveluja varten tarvittavista rakenteista.

Pekka Ravi /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Ensinnäkin ed. Keräsen puheenvuoron johdosta haluan todeta sen, että oli varmasti onnistunut ratkaisu, että luovuttiin siitä tavanomaisesta taktiikasta, että mietittiin alusta lähtien vastalausetta, ja antauduttiin todella työskentelemään tämän lakiehdotuksen parantamiseksi. Minusta siinä on onnistuttu erinomaisesti. Lausun myöskin mielihyväni siitä, että kun hallintovaliokunta lausuntoasiana tähän asiaan panosti ehkä tavallistakin enemmän, niin myöskin ne hallintovaliokunnan varsin perustellut huomautukset on erittäin hyvin otettu huomioon.

Mutta sitten haluaisin, arvoisa puhemies, hieman kiinnittää huomiota 20 §:ään, johon molemmat aikaisemmatkin puhujat jo ottivat kantaa. Ensinnäkin on erinomainen täsmennys, että perustamishankkeen alaraja määriteltiin ihan euromääräisesti. Varmaan on perusteita myöskin sille näkemykselle, ettei kunnan tai kuntayhtymän taloudellinen tila ole poissulkeva rajaus. Mutta haluan kuitenkin korostaa sitä, että kun määrärahat ovat aika niukat, niin kun sitä avustusta harkitaan, niin totta kai kunnan ja kuntayhtymän taloudellisen tilan täytyy myöskin olla harkinnassa erittäin tärkeä peruste.

Marjatta Vehkaoja /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Haluan vastata vähän ed. Ravin viimeiseen kommenttiin, joka oli täysin aiheellinen.

Ajattelimme kuitenkin niin, että kunnan kantokyvyn lisäksi on varmasti muitakin seikkoja, joita joudutaan lääninhallituksissa käyttämään kriteereinä silloin, kun tärkeysjärjestykseen joudutaan asettamaan näitä hankkeita määrärahojen ollessa kuitenkin varsin niukat. Siinä kohdassa on viitattava tietysti siihen informointivelvollisuuteen, joka sitten lääninhallituksilla täytyy tässä asiassa olla, niin että etukäteistiedot ovat mahdollisimman hyvin anovien kuntien käytössä. Minä uskon, että tämä voi myös olla omiaan lisäämään avointa keskustelua yhteiskunnassa. Jos tämä ei riitä, niin meillä on tilaisuus varmasti tähän kysymykseen palata viimeistään siinä yhteydessä, kun haetaan tätä kokonaisuudistusta, johon me mielellämme haluaisimme optioita asettaa.