Anne Holmlund  /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Esityksessä on kyse adoptioita koskevan lainsäädännön uudistamisesta kokonaisuudessaan. Nykyinen lapseksiottamisesta annettu laki kumottaisiin ja korvattaisiin uudella adoptiolailla. Lisäksi ehdotetaan, että eduskunta hyväksyy Strasbourgissa lasten adoptiosta tehdyn yleissopimuksen, jonka tavoitteena on yhdenmukaistaa sopimusvaltioiden adoptiolainsäädäntöä ja adoptiomenettelyä sekä ennen kaikkea edistää lapsen etua.

Lakivaliokunta hyväksyi eilen esityksestä mietinnön. Mietintöön sisältyy yksi vastalause. Mietinnön valmistelussa lakivaliokunnalla oli käytettävissään perustuslakivaliokunnan sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnot.

Yleisesti ottaen lakivaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja ajankohtaisena ottaen huomioon, että kehitys adoptioasioissa on ollut 1980-luvulta lähtien nopeaa. Kotimaisten adoptioiden määrä on vähentynyt huomattavasti, ja myös kansainvälisten adoptioiden määrä on kääntynyt laskuun. Adoptiota hakevia on pitkään ollut huomattavasti enemmän kuin adoptioon tulevia lapsia. Yhtä adoptiolasta kohti on ollut noin viisi adoptiota hakevaa perhettä. Kotimaista adoptiota odottaa tällä hetkellä noin 700 hakijaa.

Esitykseen sisältyy useita myönteisiä uudistuksia. Lakivaliokunta pitää erittäin tärkeänä, että kokonaisuudistuksen yleiseksi ja ensisijaiseksi tavoitteeksi on asetettu lapsen edun edistäminen adoptioasioissa ja että tämä periaate kirjataan lakiin. Lisäksi kehitetään adoptioprosessia ja adoptioneuvontaa sekä parannetaan asiaan osallisten oikeusturvaa. Myös aikaisempien vanhempien, erityisesti biologisen isän, asemaa vahvistetaan.

Lakivaliokunta kannattaa nykyistä tarkempien säännösten antamista adoptioneuvonnasta. Lapsen edun kannalta tärkeä uudistus on, että adoptoitavalle lapselle nimettäisiin adoptioneuvonnasta vastaava sosiaalityöntekijä. Tämä edistää sitä, että adoptioasiaa hoitaa käytännössä sama henkilö koko adoptiomenettelyn ajan. Lakivaliokunta pitää erittäin tärkeänä, että adoptoiduille ja heidän perheilleen on saatavissa apua ja tukea paitsi välittömästi adoption tultua vahvistetuksi myös tarvittaessa myöhemminkin. Asiantuntijakuulemisissa ilmeni, että jälkipalvelun tarve saattaa syntyä vuosienkin kuluttua adoption vahvistamisesta, esimerkiksi kun adoptoitu tulee murrosikään tai aikuistuu. Lakivaliokunta on sosiaali- ja terveysvaliokunnan tavoin kiinnittänyt huomiota siihen, että kunnissa huolehditaan adoptioneuvonnan voimavarojen riittävyydestä.

Keskeinen uudistus on kotimaisten adoptioiden tuominen lupamenettelyn piiriin. Tällä pyritään yhtenäistämään ja selkeyttämään menettelyä suhteessa kansainvälisiin adoptioihin. Myös niin kutsutut itsenäiset adoptiot eli sellaiset adoptiot, jotka toteutetaan ilman kansainvälistä adoptiopalvelua, saatetaan lupamenettelyn piiriin. Koska itsenäiset adoptiot on toteutettu normaalin adoptioprosessin ulkopuolella, ongelmana on ollut, että vasta jälkikäteen on päästy arvioimaan sitä, ovatko hakijat kelpoisia ja sopivia adoptiovanhemmiksi, onko adoptio lapsen edun mukainen ja ovatko lapsen biologiset vanhemmat antaneet suostumuksensa adoptioon. Lisäksi itsenäisiin vieraan lapsen adoptioihin liittyy merkittäviä riskejä esimerkiksi lapsikaupasta, kun ne toteutetaan normaalin adoptioprosessin ulkopuolella. Mainituista syistä lakivaliokunta kannattaa, että sääntelyä tiukennetaan.

Periaatteellisesti ja käytännön kannalta merkittävä uudistus on niin kutsuttu avoimen adoption mahdollistaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että tuomioistuin voi vahvistaa, että adoptiolapsella on oikeus pitää yhteyttä aikaisempaan vanhempaansa adoption jälkeen. Lakivaliokunta suhtautuu uudistukseen myönteisesti. Tarkoituksena on myös tältä osin edistää lapsen edun toteutumista. Yhteydenpito-oikeuden vahvistamisella voi käytännössä olla merkitystä esimerkiksi silloin, kun sijaishuollossa oleva lapsi adoptoidaan sijaisvanhempien perheeseen, sekä perheen sisäisessä adoptiossa.

Adoptionhakijan ikää sekä adoptionhakijan ja adoptoitavan ikäeroa koskevat vaatimukset:

Lakivaliokunnan käsittelyssä erityisesti keskustelua herättivät adoptionhakijan 50 vuoden enimmäisikää sekä hakijan ja adoptoitavan lapsen 45 vuoden enimmäisikäeroa koskevat vaatimukset. Asiantuntijoiden näkemykset niistä hajaantuivat. Esitettyjä ikävaatimuksia kannatettiin mutta niitä esitettiin myös laskettaviksi. Toisaalta eräät pitivät esitettyä 50 vuoden ikärajaa tarpeettomana ja katsoivat, että 45 vuoden ikäerovaatimus on lapsen edun turvaamiseksi riittävä.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta päätyi puoltamaan ehdotuksia. Sen sijaan perustuslakivaliokunta on ollut kriittinen.

Lakivaliokunta päätyi puoltamaan sitä, että enimmäisikä ja enimmäisikäero kirjataan lakiin. Ratkaisun etuna katsottiin olevan se, että näin voidaan parantaa ennakoitavuutta ja edistää hakijoiden yhdenvertaista kohtelua adoptioprosessissa. Sen arvioinnissa, mihin enimmäisikä ja enimmäisikäero tulisi asettaa, lakivaliokunta otti huomioon hyvin erilaisia, osin erisuuntaisiakin seikkoja. Valiokunta piti tärkeänä, että ikä- ja ikäerovaatimusten avulla voidaan turvata se valiokunnan tärkeänä pitämä tavoite, että adoptiolapsi saa adoptiovanhemmat, joilla on lapsen varhaiseen aikuisikään saakka kykyä ja voimavaroja huolehtia lapsesta ja hänen elatuksestaan sekä valmiuksia tukea lasta ottaen huomioon hänen menetyskokemuksensa ja mahdolliset erityistarpeensa.

Valiokunta otti huomioon myös sen, että adoptoitavat lapset ovat nykyisin aikaisempaa vanhempia, jopa kouluikäisiä. Tämä merkitsee sitä, että on kiinnitettävä huomiota adoptiovanhempien riittäviin voimavaroihin, koska lapsen erityisen tuen tarve yleensä iän myötä lisääntyy. Ikävaatimuksia asetettaessa pyrittiin lisäksi siihen, että adoptiovanhemman ja adoptiolapsen välille syntyy mahdollisimman luonnollinen ikäero.

Enimmäisiän osalta valiokunta myös totesi, että esitetty 50 vuotta on muissa Pohjoismaissa sovellettuihin ikävaatimuksiin verraten korkea. Toisaalta valiokunnan mielestä on otettava myös huomioon, että ihmisten eliniänodote on yleisesti noussut ja lapsia hankitaan aiempaa vanhempina. Ennen kuin adoptioprosessi käynnistetään, on voitu käydä läpi pitkäkestoisia lapsettomuushoitoja. Myös adoptioprosessi itsessään voi kestää vuosia.

Edellä esitetyt seikat kokonaisuutena huomioon ottaen valiokunta on päätynyt puoltamaan ikäeroa koskevan pääsäännön asettamista esitettyyn 45 vuoteen, samoin kuin hakijan enimmäis-iän asettamista 50 vuoteen. Lakivaliokunta kuitenkin katsoo, ettei pääsääntöisiä ikävaatimuksia tule korostaa liikaa. Säännösten soveltamisessa on oltava liikkumavaraa ja näin mahdollistettava se, että lapsen edun kannalta perustelluista syistä adoptio voidaan toteuttaa, vaikka hakija on täyttänyt 50 vuotta tai hakijan ja lapsen välinen ikäero on enemmän kuin 45 vuotta. Tältä osin valiokunta pitää esitettyjä poikkeusmahdollisuuksia liian tiukkoina ja katsoo, että ne johtavat ikävaatimusten liian kategoriseen soveltamiseen erityisesti adoptionhakijan enimmäisiän osalta. Valiokunta ehdottaakin, että poikkeamisperusteita lievennetään.

Lisäksi valiokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että kansainvälisesti vertaillen ratkaisu siitä, että lakiin sisältyy sekä adoptionhakijan enimmäisikää että adoptionhakijan ja adoptoitavan lapsen enimmäisikäeroa koskeva vaatimus, on poikkeuksellinen. Tämän vuoksi — ja koska adoptionhakijan enimmäisikää koskeva vaatimus on nykytilaan nähden uusi — valiokunta ehdottaa lausumaa sääntelyn vaikutusten seurannasta ja arvioinnista sekä siitä, että lakivaliokunnalle annetaan asiasta selvitys vuoden 2014 loppuun mennessä.

Esitys ei tuo muutosta siihen, että muut kuin aviopuolisot eivät voi adoptoida yhdessä. Yhteis-adoptiota ei siten mahdollistettaisi rekisteröidyn parisuhteen osapuolille tai avopareille. Perustuslakivaliokunta on aiempaan tulkintakäytäntöönsä viitaten lausunnossaan katsonut, ettei perustuslain 6 §:n 2 momentista aiheudu nykyisessä yhteiskuntatilanteessa sellaisia ehdottomia vaatimuksia, jotka edellyttäisivät muiden kuin aviopuolisoiden mahdollisuutta yhteisadoptioon. Perustuslakivaliokunnan mukaan yhteisadoptiomahdollisuuden avaaminen jää siten lainsäätäjän harkintavallan piiriin.

Lakivaliokunta ei ole ryhtynyt käsittelemään kysymystä rekisteröityjen parien oikeudesta yhteisadoptioon, koska tätä kysymystä ei ole hallituksen esitystä valmisteltaessa arvioitu. Tämä johtuu siitä, että rekisteröityjen parien oikeudesta yhteisadoptioon ei säädetä adoptiolainsäädännössä vaan rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 9 §:n 2 momentissa. Valiokunta on todennut, että rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 9 §:n 2 momentin mahdolliset muutostarpeet on tarvittaessa selvitettävä ja arvioitava erikseen.

Sitä, miksi yhteisadoptiota ei mahdollisteta avopareille, lakivaliokunta perustelee erityisesti sillä, että avioliiton oikeusvaikutukset ovat nykylainsäädännön mukaan avoliittoa turvaavammat. Näillä oikeusvaikutuksilla on merkitystä myös lapsen kannalta, jos puolisot eroavat tai toinen heistä kuolee.

Tässä yhteydessä on syytä kiinnittää huomiota myös uuteen säännökseen lapsen sijoittamisesta. Säännös perustuu pitkälti adoptioasioissa noudatettuun käytäntöön. Adoptiolakiehdotuksen 27 §:n 1 momentin 2) kohdasta ilmenee, että lapsi pääsääntöisesti sijoitetaan perheeseen, jossa hän saa kaksi adoptiovanhempaa. Tämä tarkoittaa nykyisen lainsäädännön mukaisesti sitä, että lapsi pääsääntöisesti sijoitetaan perheeseen, jossa hän saa adoptiovanhemmikseen miehen ja naisen, jotka ovat avioliitossa keskenään. Tämä lopputulos seuraa useiden muiden säännösten yhteisvaikutuksesta. Lakivaliokunta on perusteluissaan selventänyt tätä asiaa.

Lopuksi voidaan todeta, että esitys liittyy valtion vuoden 2012 talousarvioesitykseen. Tämä taas johtuu siitä, että adoptioasioita käsittelevä lautakunta ja muut adoptioasioihin liittyvät operatiiviset tehtävät siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoon.

Adoptiolaki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.7.2012.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

Arvoisa puhemies, värderade talman! Adoptionslagen är en speciell lag. I praktiken är det ganska få människor som direkt berörs av adoptionslagen. Ändå väcker lagen stora känslor. När man talar om adoption talar man om sorg när en förälder måste lämna bort sitt barn, men man talar samtidigt också om hopp och glädje och kärlek när ett barn får nya föräldrar och föräldrarna får ett efterlängtat barn.

Arvoisa puhemies! Haluan sanoa muutaman sanan siitä, millaisessa tilanteessa olemme säätämässä uutta adoptiolakia. Perheitä, jotka toivovat perheeseensä adoptiolasta, on moninkertaisesti enemmän kuin adoptioita toteutuu. Jos jätetään perheen sisäiset adoptiot pois laskuista, vuosittain vahvistetaan vain muutama kymmenen suomalaisen lapsen adoptiota. Samaan aikaan kotimaisen adoption kautta lasta odottavia perheitä on satoja.

Ulkomailta tulevien adoptiolasten määrä on viime vuosina laskenut alle 200:aan vuosittain. Ulkomaista adoptiolasta odottavia perheitä on kansainvälisen adoptiopalvelunantajien asiakkaina yhteensä noin 600. Hakijoita on siis paljon. Tämän myös lakivaliokunnan puheenjohtaja totesi omassa puheenvuorossaan. Suomeen tulee entistä vähemmän adoptiolapsia ulkomailta. Perheet odottavat adoptiolasta useita vuosia. Kaikkien osalta pitkäkään odotus ei edes johda lapsen saamiseen.

Tämä ei kuitenkaan ole koko kuva asiasta. Ulkomaiset adoptioviranomaiset nimittäin tarjoavat jatkuvasti Suomeen adoptoitaviksi myös sellaisia lapsia, jotka ovat esimerkiksi sairautensa tai vammansa vuoksi erityisen hoidon ja tuen tarpeessa. Jotkut heistä saavat suomalaiset vanhemmat, mutta kaikille ei pitkistä jonoista huolimatta aina löydy Suomesta sellaista perhettä, jolla olisi valmiutta ottaa heidät vastaan. Uskon, että uusi adoptiolaki voi auttaa siinä, että yhä useammalle tällaiselle lapselle jatkossa löydetään Suomesta adoptiovanhemmat.

Uskon tähän sen vuoksi, että uusi laki sisältää entistä tarkemmat säännökset adoptioneuvonnasta. Neuvonnan nimenomaiseksi tehtäväksi on nyt kirjattu muun muassa se, että neuvonnassa autetaan hakijoita arvioimaan valmiuksiaan adoptiovanhemmiksi ja valmistautumaan adoptiovanhemmuuteen. Adoptioneuvonnan antajat voivat siten pohtia hakijaperheiden kanssa entistä syvällisemmin myös sitä, olisiko perheellä valmiutta ja riittävät voimavarat ottaa vastaan myös sellainen lapsi, jolla on esimerkiksi jokin sairaus tai vamma.

Lisäksi adoptiolakiin sisältyy velvoite antaa adoptioperheelle neuvontaa, apua ja tukea myös adoption vahvistamisen jälkeen. Myös nämä lupaukset adoption jälkeisestä tuesta voivat osaltaan rohkaista entistä useampia hakijaperheitä adoptoimaan lapsen, jolla on erityisiä tarpeita. Uusi laki toteuttaa siis tältäkin osin selkeästi koko adoptiotoiminnan perimmäistä tarkoitusta, sitä, että etsitään sopivaa perhettä sellaiselle lapselle, joka tarvitsee kodin, sen sijaan, että etsittäisiin sopivaa lasta perheelle, joka haluaa lapsen.

Arvoisa puhemies! Adoptiolaki herättää tunteita myös siksi, että siihen liittyy vaikeita kysymyksiä erilaisten perheiden yhdenvertaisesta kohtelusta. Jo viime vaalikaudella tehtiin mahdolliseksi perheen sisäinen adoptio rekisteröityjen parien perheissä. Näitä adoptioita onkin lain voimaantulon jälkeen vahvistettu suuri määrä. Vuonna 2010 niitä vahvistettiin 122. Niitä oli siten yli puolet kaikista kotimaisista alaikäisen lapsen adoptioista.

Nyt monet ovat olleet pettyneitä siihen, että hallituksen esitys ei sisältänyt ehdotusta yhteis-adoption mahdollistamisesta rekisteröidyille pareille. Ymmärrän tämän pettymyksen. Asiaan liittyy monia vaikeita kysymyksiä. Mitä lapselle merkitsisi se, että hän saisi adoption kautta uuden perheen, jossa ei olekaan vanhempina isä ja äiti, vaan kaksi äitiä tai kaksi isää? Kiusattaisiinko lasta koulussa erilaisten vanhempien vuoksi? Jos pelko kiusaamisesta riittää perusteeksi erilaisten perhemuotojen erilaiselle kohtelulle, pitäisikö varmuuden vuoksi kieltää kaikkia muitakin vähemmistöryhmiä adoptoimasta lapsia?

Lisäksi on hyvä pohtia sitä, rajoittavatko nykyiset säännökset tarpeettomasti lapsen mahdollisuutta saada pysyvä perhe esimerkiksi silloin, kun lapsi on elänyt pitkään sijaislapsena samaa sukupuolta olevien parien perheissä ja biologiset vanhemmat suostuisivat adoptioon. Entä millainen painoarvo annetaan perustuslaista johtuvalle velvoitteelle, jonka mukaan ihmisiä ei tulisi ilman hyväksyttävää syytä asettaa eri asemaan seksuaalisen suuntautumisen perusteella?

Arvoisa puhemies! Näihin vaikeisiin kysymyksiin ei ole tällä hetkellä ja tällä hallituksen esityksellä edes yritetty vastata. Siksi keskustelu näistä kysymyksistä ei pääty tämän lain hyväksymiseen. Myös lakivaliokunta toteaa aivan perustellusti mietinnössään, että rekisteröityjen parien adoptio-oikeutta koskevan erityissäännöksen muutostarpeet on selvitettävä ja arvioitava erikseen.

Lakivaliokunta on pohtinut erityisen perusteellisesti lakiehdotukseen sisältyviä adoptionhakijan ikään liittyviä vaatimuksia. Huolellinen pohdinta onkin ollut tarpeen, kun ehdotetuilla säännöksillä on hyvin konkreettisia vaikutuksia monien adoptionhakijoiden elämään. Valiokunta on hyväksynyt hallituksen esityksen lähtökohdat korostaen kuitenkin yksittäistapauksellisen arvioinnin tärkeyttä. Tähän näkemykseen on helppo yhtyä.

Valiokunta on ehdottanut hyväksyttäväksi lausuman, jonka mukaan oikeusministeriön tulee seurata ja arvioida adoptionhakijan ikään liittyvien vaatimusten vaikutuksia ja antaa lakivaliokunnalle selvitys asiasta. Kun kyse on näin merkittävän lain kokonaisuudistuksesta, on itsestäänselvää, että uudistuksen vaikutuksia on tarpeen seurata.

Ministerinä en kuitenkaan aio rajoittaa seurantaa vain tähän valiokunnan mainitsemaan erityiskysymykseen. Seuranta on mielestäni tarpeen myös muilta osin. Mielestäni on erityisen tärkeää seurata sitä, kuinka laajasti otetaan käyttöön lakiin sisältyvät uudet säännökset mahdollisuudesta vahvistaa tuomioistuimen päätöksellä, että adoptiolapsella on oikeus pitää yhteyttä aikaisempaan vanhempaansa ja voidaanko tätä sääntelyä saatujen kokemusten perusteella edelleen kehittää.

Arvoisa puhemies, värderade talman! Kiitän lakivaliokuntaa perusteellisesta mietinnöstä. Suuret kiitokset valiokunnalle erityisesti siitä, että se on asian laajuudesta ja vaikeudesta huolimatta kyennyt käsittelemään asian hyvin tiukassa aikataulussa.

Hjärtligt tack för ett väl genomfört arbete av lagutskottet.

James Hirvisaari /ps:

Arvoisa puhemies! Käsiteltävänä on adoptiolaki, jota nyt ollaan kokonaisuudessaan uudistamassa. Me perussuomalaiset hyväksymme lakiuudistuksen ja valiokunnan mietinnön lähes sellaisenaan, mutta jouduimme jättämään siihen vastalauseen, koska haluamme kirjata lakiin sen, että adoptiolapsi sijoitetaan ensisijaisesti sellaiseen perheeseen, jossa lapsi saa isän ja äidin.

Valitan sitä, että valiokunta ei halunnut tältä osin viilata hallituksen esitystä. 27 § otsikolla Lapsen sijoittaminen, jota muutosehdotuksemme koskee, on kenties tärkein pykälä koko laissa. On takuuvarmasti parasta, että adoptiossa lapsi saa sekä isän että äidin, joten kyseinen tarkennus on erittäin perusteltu. Nythän siellä ei sellaista tarkennusta ja mainintaa ole.

Valiokunnan mietintöön ei mainintaa haluttu kirjata, koska nykyisen lainsäädännön mukaan lapsi käytännössä sijoitetaan aviopariperheeseen, kuten mietinnöstäkin ilmenee. Mietinnössä kuitenkin todetaan, että asia johtuu, kuten puheenjohtajakin mainitsi, monien muiden säännösten yhteisvaikutuksesta. Hämmästelen suuresti lain valmistelua ja sitä, että täysin selvä asia on upotettu pykäliin kovin epämääräisesti. On hyvin kummallista, jos adoptiolaissa ei määritellä sijoitusperheeltä vaadittavia ominaisuuksia mahdollisimman selkeästi. Adoptiolainsäädännön uudistuksen tavoitteenahan on edistää lapsen edun toteutumista kaikessa. Tätäkin asiaa tulisi arvioida nimenomaisesti aina lapsen näkökulmasta. Lapselle ei ole yhtä edullista se, jos hän saa adoptiossa vain yhden vanhemman tai jos hän saisi kaksi samaa sukupuolta olevaa vanhempaa, koska tällöin ottovanhemmuudesta jäisi puuttumaan kokonaan toinen sukupuoli ja sen tuomat lapsen kehitystä monipuolistavat perhesuhde-elämykset. Lapsi tarvitsee isän ja äidin.

Adoptoitava lapsi on jo lähtökohtaisesti kriisitilanteessa omassa elämässään, ja hän tarvitsee sekä kasvatusvanhemmiltaan että myös elinympäristöltään tavanomaistakin enemmän turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunnetta tasapainoisen kasvun turvaamiseksi. Sen vuoksi adoptiossa olisi ylipäätään vältettävä tilannetta, jossa lapsen elämään tulee ylimääräisiä erilaisuustekijöitä. Vaikka sukupuolivähemmistöjen oikeutta adoptioon ei siis tämän lakiehdotuksen yhteydessä ole tarkoitus käsitellä, se asia on silti otettava huomioon, kuten ministerin puheenvuorosta voitiin todeta. Avioliittoinstituution murtaminen voi näet muuttaa asetelman kertaheitolla ja siis myöskin suhteessa avoliittoon.

Vanhemmuus ei ole tasa-arvokysymys vaan elämän mittainen ihmissuhde- ja vastuukysymys. Vanhemmuus ei ole oikeus vaan etuoikeus. Adoptiotoiminnassa ei milloinkaan saa olla kysymys aikuisten oikeudesta saada lapsi vaan aina lapsen oikeudesta saada perhe, jossa on mahdollisimman vakaat ja ongelmattomat edellytykset lapsen kasvamiselle. Näin ollen adoptiolakiin on kirjattava ensisijaiseksi sijoitusperheeksi perhe, jossa on isä ja äiti, vaikka muu menettely ei tällä hetkellä olekaan mahdollista muutoin kuin erityistapauksissa.

Arvoisa puhemies! Tulen huomenna lakiehdotuksen yksityiskohtaisessa käsittelyssä esittämään 2. lakiehdotuksen 27 §:n kohdalla vastalauseen mukaisen muutosehdotuksen, mikä tarkoittaa sitä, että lakiin kirjataan tarkennus siitä, että adoptiossa lapsi sijoitetaan ensisijaisesti sellaiseen perheeseen, jossa hän saa sekä isän että äidin.

Kristiina Salonen /sd:

Arvoisa puhemies! Eduskunta saa nyt käsiteltäväkseen uuden lain lapsen adoptiosta. Lakivaliokunta on käsitellyt asiaa usean viikon ajan kuullen kymmeniä asiantuntijoita. Asian käsittelyä olisi ollut vielä paikallaan jatkaa. Tähänkin lakiin jää kohtia, joita tulevaisuudessa toivottavasti voidaan vielä parantaa.

Tämän lain tärkein tehtävä on ajaa adoptiossa lapsen etua ja suojella häntä. Laki pitää sisällään monta muutakin tärkeää asiaa. Se vahvistaa biologisen isän asemaa adoptioprosessissa, koska pyrkimyksenä on selvittää lapsen isän henkilöllisyys ja vahvistaa isyys ennen adoptiota. Ulkomainen ja kotimainen adoptioprosessi yhdenmukaistuvat, ja samalla kotimaista prosessia kehitetään. Laki turvaa adoptiolapsen oikeuden pitää yhteyttä aikaisempaan vanhempaansa lapsen niin halutessa tai sen ollessa lapsen edun mukaista.

Laki pyrkii estämään itsenäisissä adoptioissa lupamenettelyn kiertämisen ja siten pyrkii vähentämään lapsikaupan mahdollisuutta. Laki kehittää myös adoptioneuvontaa kattavammaksi ja täsmällisemmäksi. Tämä on adoption onnistumisen kannalta erittäin tärkeää. On hyvä, että ennen adoptiota neuvonnan avulla voidaan varmistua vanhempien sopivuudesta adoptiovanhemmiksi ja valmentaa heitä tehtävään. Onnistunut sijoittaminen on adoption menestyksen edellytys.

Neuvonnan on tarkoituksenmukaista jatkua vielä lapsen saavuttua perheeseen. Usein kuitenkin adoptoidun lapsuus sujuu hyvin ja tarvetta neuvonnalle ei ehkä koeta. Adoptoidun lapsen ja hänen perheensä tuen tarve saattaa nousta esille vasta lapsen esimurros- ja murrosiässä. Tällöin moni jää asiansa kanssa yksin.

Psykososiaalisen tuen puute voikin pahimmillaan johtaa ongelmien vaikeutumiseen ja pahenemiseen. Adoptoitu lapsi tarvitsisikin paljon tiiviimpää ja pitkäkestoisempaa tukea kuin tämä laki edellyttää, jotta osaisi rakentaa itselleen eheää identiteettiä.

Toisena huomiona haluaisin nostaa esille pyrkimyksen minimoida lapselle tarpeettomien väliaikaisten sijoitusten määrää. Kotimaisissa vauva-adoptioissa vauva sijoitetaan usein ensin hoitoperheeseen kahdeksi kuukaudeksi ja vasta biologisen vanhemman harkinta-ajan päätyttyä adoptioperheeseen. Jos lapsen edun näkökulmasta tätä asiaa tarkastellaan, niin eikö vauvalla olisi oikeus päästä suoraan adoptioperheeseen, mikäli se arvioidaan kyseisen lapsen edun mukaiseksi? Lapsen elämässä tulee välttää vaihtuvia sijoituksia ja erokokemuksia. Viranomaisten on syytä toimia niin, ettei järjestelmä itsessään aiheuta lapselle ylimääräisiä erokokemuksia, suojellakseen tulevia adoptiovanhempia.

Tätä lakia käsiteltäessä on väkisinkin pitänyt pohtia omaa käsitystään vanhemmiksi sopivien kriteereistä. Laki lähtee hyvin perinteisestä vanhemmuuskuvasta. Esimerkiksi avoliitossa elävien ei katsota sopivan adoptiolapsen vanhemmiksi. Mielestäni on hyvin perusteltua ja erittäin tärkeää, että adoptiolapselle etsitään kotia, joka säilyy ehjänä, sillä erotilanteet ovat jo kertaalleen hylätyksi tulleelle lapselle vaikeita.

Se, että avioliitto katsotaan automaattisesti pysyvämmäksi liitoksi, on haasteellista, sillä meillä ei ole asiasta kunnollista tilastotietoa. Tämä perustuu ajatukseen, että avioliitto on syvempää sitoutumista kuin muut parisuhteen muodot. Samanaikaisesti tiedetään, että puolet avioliitoistakin päättyy eroon. Mielestäni oleellista ei niinkään ole vanhemmaksi haluavien siviilisäädyn muoto vaan parisuhteen todellinen laatu ja tila. Se, että vuoden naimisissa olleen pariskunnan suhde luokitellaan laissa pysyvämmäksi suhteeksi kuin kymmenen vuotta avoliitossa eläneen pariskunnan suhde, on tosielämää yksinkertaistavaa. Ammattitaitoiset sosiaalityöntekijät arvioivat joka tapauksessa pitkässä hakuprosessissa myös parisuhteen laatua ja kestävyyttä.

Hyväksyn avioliiton adoption kriteeriksi sen vuoksi, että se edelleen turvaa vanhempien eron tai kuoleman sattuessa lapsen edun parhaiten. Se taas, että tätä lakia käsiteltäessä ei ole edes arvioitu rekisteröidyssä parisuhteessa elävien mahdollisuutta adoptiovanhemmuuteen, on epäjohdonmukaista. Avioliiton tavoin sen tulisi olla esityksen perustelujen mukainen merkki parisuhteen pysyvyydestä.

Lakiin määritelty yläikäraja on ongelmallinen. Moni adoptoitu kaipaa adoptiosisarusta. Sisarus helpottaa adoptiolapsen sopeutumista yhteiskuntaan. Vertaistuki on oman erilaisuuden hyväksymisessä tärkeää. Lapsi kasvaa usein ympäristössään erilaisena ja tuntee kaikesta rakkaudesta huolimatta sisällään hylätyksi tulemisen pelkoa. Tämän tuntee kanssa lapsi kokee olevansa perheessäkin yksin. Saman kokenut sisarus voi helpottaa oloa. Todellisuudessa pitkä adoptioprosessi, sitä edeltänyt pitkä lapsettomuushoitojen aika ja lakiesityksessä oleva vanhemman ehdoton 50 vuoden yläikäraja vaikeuttaa tämän toteutumista. Tätä ehdottomuutta tulee voida lieventää lapsen edun näkökulmasta. Pidänkin tärkeänä, että lakivaliokunnan mietinnön esitykset toteutuvat.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan todeta, että adoptiolainsäädännön tulee turvata lapselle oikeus sekä biologisiin että adoptiovanhempiin ja oikeus riittävään tukeen aikuiseksi kasvaessa.

Jaana Pelkonen /kok:

Arvoisa puhemies! Adoptiolain uudistuksen tavoite on selkeä: edistää lapsen edun toteutumista adoptioasioissa, ja tästä voimme kaikki olla yhtä mieltä. Lain tulee huomioida muuttuvat tilanteet Suomessa ja ulkomailla. Jo nyt on nähtävissä kontaktimaiden kasvava tarve löytää perheitä yli neljävuotiaille lapsille. Adoptiolain uudistus ei tule yhtään liian aikaisin, sillä kotimaisten adoptioiden määrä on vähentynyt huomattavasti viime vuosina ja myös kansainvälisten adoptioiden määrä on ollut selvässä laskussa. Tilanne on jo pitkään ollut se, että adoptiota hakevia on ollut huomattavasti enemmän kuin adoptiolapsia. Lakivaliokunnalle annetun arvion mukaan yhtä adoptiolasta kohti on viime vuosina ollut noin viisi adoptiota hakevaa perhettä. Jatkossa onkin huolehdittava siitä, ettei yksikään perhettä vailla oleva lapsi jää ilman vanhempia ainakaan byrokratian rattaiden vuoksi.

Hallituksen esitykseen sisältyy useita myönteisiä uudistuksia, kuten kotimaisen adoptioprosessin kehittäminen, asiaan osallisten oikeusturvan parantaminen sekä aikaisempien vanhempien, erityisesti biologisen isän, aseman vahvistaminen. Myös avoin adoptio tulee mahdolliseksi, sillä käräjäoikeus voi jatkossa vahvistaa, että adoptiolapsella on oikeus pitää yhteyttä aikaisempaan vanhempaansa. Kansainväliseen adoptioon tarvitaan nykyisin lupa, jonka myöntää niin sanottu adoptiolautakunta. Uuden lain myötä adoptiolautakunnan lupaa edellytetään myös kotimaisissa adoptioissa. Myös ilman palvelun antajaa tapahtuvat kansainväliset adoptiot tulevat lupamenettelyn piiriin. Muutoksella ehkäistään ennalta itsenäisiin adoptioihin liittyviä riskejä, kuten lapsikauppaa.

Paljon keskustelua ja eriäviä näkemyksiä on herättänyt lakiin kirjattavat adoptionhakijan ikää sekä adoptionhakijan ja adoptoitavan ikäeroa koskevat vaatimukset. Ikävaatimusten tarkoituksena on ennen kaikkea turvata se, että adoptiovanhemmat kykenevät turvaamaan lapselleen riittävän huolenpidon lapsen itsenäistymiseen asti. Pääsääntöisiä ikävaatimuksia ei kuitenkaan tule mielestäni korostaa liikaa, sillä muillakin seikoilla, kuten hakijan elämänkokemuksella ja erityisvahvuuksilla, on merkitystä. Säännösten soveltamisessa on oltava liikkumavaraa tapausten yksilölliseksi harkitsemiseksi ja lapsen edun varmistamiseksi, ja tästä olimme lakivaliokunnassa samaa mieltä.

Arvoisa puhemies! Tärkeistä parannuksista huolimatta esitykseen sisältyy mielestäni eräs epäkohta. Hallitus nimittäin esittää, etteivät muut kuin aviopuolisot voi adoptoida yhdessä. Yhteis-adoptiota ei näin mahdollistettaisi avopareille tai rekisteröidyn parisuhteen osapuolille. Oikeustila jäisi siis tältä osin ennalleen. On toki selvää, että parisuhteen arvioiminen on yksi merkittävimmistä tekijöistä adoptioprosessissa. Se on lapsen hyvinvoinnin kannalta äärimmäisen tärkeää. Parisuhteen arviointi on myös alan ammattilaisten kokemuksen mukaan yksi hankalimpia arvioitavia seikkoja, solmittu avioliitto kun ei vielä sinällään ole tae hyvinvoivasta parisuhteesta. Ottamatta lainsäätäjänä oikeutta arvioida sitä, kuka milloinkin vanhemmaksi kelpaa, tyydyn toteamaan, että on varmasti adoptiolapsen edun mukaista tulla perheeseen, jossa häntä rakastetaan ehdoitta ja jonka soveltuvuudesta vuosia työtä tehneet adoptioneuvonnan ammattilaiset tekevät arvion yksittäisten kansanedustajien sijaan.

Jo nykyisellään adoptio edellyttää aina lakisääteistä adoptioneuvontaa, jossa käsitellään adoptionhakijan vanhemmuutta koskevia edellytyksiä, odotuksia, motiiveja, taloudellista tilannetta, parisuhdetta ja muita vanhemmuuteen liittyviä tekijöitä. Adoptioneuvonnalla alan asiantuntijat pyrkivät varmistamaan adoptiolapsen turvallisuuden ja edun kussakin yksittäisessä tilanteessa. Jokainen adoptiolasta hakeva ja kyseisen prosessin läpikäynyt tietää, miten perustavaa laatua olevasta prosessista on kyse. Tikkuakaan ei jätetä kääntämättä, ja hyvä niin.

Kuten edellä on jo varmasti käynyt ilmi, olen sitä mieltä, että jokaisella suomalaisella pitäisi lähtökohtaisesti olla lain edessä tasa-arvoinen mahdollisuus perustaa perhe. Se tosiasia, että lapsen voi nykyisellään saada heterosuhteessa vahingossa, vaikkapa yhden illan anonyymin baarituttavuuden kanssa, ei voi tarkoittaa sitä, että näin syntyvä vanhemmuus olisi jollain kumman tavalla kategorisesti parempaa kuin vuosia adoptiota odottavien ja asiantuntija-arvioita läpikäyvien homo- ja lesboparien tai lapsettomuudesta kärsivien avoliitossa asuvien heteroparien tarjoama vanhemmuus. Kysynkin: toteutuuko tässä kohdin todella lapsen etu?

Arvoisa puhemies! Toivon todella, että Suomen hallituksella olisi jatkossa uskallusta ja näkemystä tehdä innovatiivista ja todellisuuteen nojaavaa perhelainsäädäntöä eikä vain tyytyä seuraamaan muiden länsimaiden kehitystä muutaman askeleen jäljessä. Suomen lapset ja perheet ansaitsevat sen, että lainsäätäjällä on järkeä, sydäntä ja rohkeutta tunnustaa tosiasiat.

Antti Kaikkonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Pidän käsittelyssä olevaa esitystä adoptiota koskevan lainsäädännön uudistamiseksi tervetulleena, sillä se on pääsääntöisesti parannus nykytilanteeseen. Adoptiolain uudistamisessa on otettava huomioon muuttuvat tilanteet. Lakia ei kirjata nykyhetkeä vaan tulevaisuutta varten. Kaiken lähtökohtana tulee olla lapsen etu. Mielestäni on hyvä, että lakia parannetaan ja selkiytetään esimerkiksi yhdenmukaistamalla kotimaisten ja kansainvälisten adoptioiden prosesseja ja parantamalla asianosaisten oikeusturvaa.

Adoptioprosessi, arvoisa puhemies, on useimmissa tapauksissa pitkä, turhankin pitkä, ja erittäin perusteellinen. Se saattaa kestää vuosia ja yleensä kestääkin ja sisältää monia epävarmuustekijöitä. Adoptiota suunnittelevien pitää olla valmiita melkoiseen byrokratiaprosessiin ja siihen, että asiat eivät aina etene toivotulla tavalla. Pidän hallituksen esityksen monia kohtia pääasiallisesti positiivisina adoption kaikkien osapuolten kannalta katsottuna. Joitakin ongelmia mielestäni kuitenkin jää.

Adoptiolakiin esitetään kirjattaviksi uudet säännökset adoptiohakijan vähimmäis- ja enimmäisiästä sekä hakijan ja adoptoitavan vähimmäis- ja enimmäisikäerosta. Säännökset koskevat alaikäisten lasten adoptiota. Vaatimusta enintään 40 vuoden ikäerosta hakijan ja adoptoitavan välillä ja hakijan enimmäisiän asettamista 50 vuoteen perustellaan muun muassa sillä, että lapsille turvataan mahdollisimman pysyvä vanhemmuus aikuisikään saakka. Mielestäni tässä kohtaa on kuitenkin otettava huomioon myös se, että hakijoilla on yleensä takanaan vuosien prosessi asian kanssa, minä aikana tuo ikäraja on saattanut umpeutua. Ymmärrän kyllä, että ikärajat varmaan tavallaan helpottavat hallinnollista yksinkertaisuutta adoptiomenettelyyn, kun tapauskohtaisten harkintojen tarve vähenee, mutta en silti pidä sitä riittävänä perusteena esitetyille ikärajoille. Katsonkin, että vähimmäis- ja enimmäis-ikärajoille olisi väljentämistarvetta. Hallituksen esitys on tässä suhteessa liian tiukka, vaikkakin lakivaliokunta esittää tähän seurantaa. Mielestäni tarkkaa yläikärajaa ei tällä tavalla pitäisi asettaa, ja kiinnitin huomiota siihen, että myös perustuslakivaliokunta on tähän asiaan kiinnittänyt lausunnossaan huomiota. Esimerkiksi vastasyntyneen vieraan lapsen adoptio ei olisi mahdollista 46-vuotiaalle eikä vieraan lapsen adoptio 35- ja 51-vuotiaille aviopuolisoille. Eivät nämä, arvoisa puhemies, nyt tänä päivänä niin harvinaisia perheitä ole, eikä hyvä vanhemmuus olisi tällaisissa tapauksissa varmastikaan iästä kiinni.

Arvoisa puhemies! Pidän esityksessä olevaa avointa adoptiota lähtökohtaisesti hyvänä asiana. Mielestäni on kuitenkin erittäin tärkeää, että se tapahtuu aikaisempien vanhempien ja adoptiovanhempien yhteisellä sopimuksella ja lapsen edun huomioon ottaen. Päätöksen avoimesta adoptiosta pitää perustua siihen, millainen järjestely on lapsen kannalta paras.

Arvoisa puhemies! Adoptioneuvonnasta esitetään annettavaksi nykyistä tarkempia säännöksiä. On hyvä, että jälkipalveluihin eli apuun ja tukeen adoption vahvistamisen jälkeen on myös hallituksen esityksessä kiinnitetty huomiota. Adoptioneuvonnan kehittäminen on tärkeää. Avun tarve ei ole ajankohtaista ainoastaan adoption alkuvaiheissa, vaan sille on mahdollista tarvetta myös vuosien kuluttua adoption vahvistamisesta, kun lapsi kasvaa ja kehittyy. Nykyisellään säännökset jälkipalveluista ovat liian väljät. Sen vuoksi esiintyy myöskin epäselvyyksiä siitä, kenelle järjestämisvastuu kuuluu ja mitä jälkipalveluihin oikeastaan kuuluu. On myös välttämätöntä, että kunnat huolehtivat adoptioneuvonnan voimavarojen riittävyydestä. Sitä pitäisi olla saatavissa aina tarpeen vaatiessa.

Arvoisa puhemies! Mielestäni on perusteltua kiinnittää huomiota myös henkisen tuen antamiseen hakijoille, sillä prosessit ovat usein pitkiä ja raskaita.

Arvoisa puhemies! Haluan vielä ottaa esille yhden mielestäni tärkeän asian, nimittäin adoptiokohdemaiden lisäämisen jonojen lyhentämiseksi. Jonot ovat pitkät, siihen on monia syitä, mutta yksi syy on se, että kohdemaita, joista adoptioita Suomeen tehdään, on hyvin vähän, käytännössä vain kourallinen. Myös lapsia kansainväliseen adoptioon on yhä vähemmän. Vastaavasti adoption hakijoiden määrä on pysynyt suurin piirtein samana tai jopa kasvanut useissa maissa. Mielestäni Suomessa olisi vakavasti syytä pohtia adoption kohdemaiden lisäämistä. Jonot ovat tällä hetkellä tuskastuttavan pitkiä, ja kohdemaiden lisääminen voisi olla hyvä ratkaisu niin adoptiota haluavien kuin vanhempia tarvitsevien lastenkin kannalta.

Arvoisa puhemies! Lopuksi minäkin kannustaisin hallitusta vielä pohtimaan adoptio-oikeuden laajentamista avoliitossa eläviin. On mielestäni erikoista, että avoliitossa elävät voivat adoptoida yksinhakijoina mutta eivät yhdessä.

Arvoisa puhemies! Adoptiolaki paranee näillä muutoksilla, mutta parantamisen varaa vielä jää. Toivottavasti epäkohtien korjaamista voidaan jatkaa vielä tällä vaalikaudella.

Peter Östman /kd:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys adoptiota koskevan lain uudistamisesta on perusteltu. Tällä hetkellä voimassa oleva laki on vuodelta 85, ja sitä on muutettu useampaan kertaan. On hyvä, että adoptiota koskeva lainsäädäntö uudistetaan nyt kokonaisuudessaan. Myös lakiuudistuksen lähtökohta on oikea. Ensisijaisena tavoitteena on edistää lapsen edun toteutumista adoptioasioissa. Tähän tavoitteeseen pyritään lakiehdotuksessa monilla eri tavoilla. Kaiken adoptiotoiminnan lähtökohtana tulee olla lapsen etu. Hallituksen esityksen mukaan adoptiota harkittaessa on mahdollisuuksien mukaan noudatettava periaatetta, jonka mukaan lapsi sijoitetaan perheeseen, jossa hän saa kaksi adoptiovanhempaa. Ehdotuksen mukaan muut kuin aviopuolisot eivät voi adoptoida yhdessä. Tältä osin hallituksen esitys siis vastaa nykyistä lainsäädäntöä.

Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraatit haluavat vaalia kaikissa tilanteissa lapsen oikeutta sekä äitiin että isään. Lapsella tulee olla oikeus myös tietää oma geneettinen alkuperänsä. Tämän tulee olla johdonmukainen periaate kaikessa perhelainsäädännössämme. Vanhemmuus on sekä biologista, sosiaalista että juridista. Lapsi tarvitsee kehityksessään sosiaalista vanhemmuutta, äitiyttä ja isyyttä, mutta identiteettinsä rakentumiseen myös omien biologisten juurtensa tietämistä. Yhteiskunnassa on nähty oikeaksi se, että isyyttä vahvistetaan eri tavoin. Isän osallistumista lastenhoitoon on pyritty tukemaan muun muassa isyys- ja vanhempainvapaajärjestelmällä. Isät ovat ottaneet entistä paremmin vastuuta lasten elämästä. Lapsi hyötyy siitä, että hän saa kasvaa äidin ja isän, naisen ja miehen, läheisyydessä.

Arvoisa puhemies! Miehen ja naisen erilaisuuden kautta lapselle muodostuu kuva miehuudesta ja naiseudesta. Sekä äidillä että isällä on omat tärkeät tehtävänsä lapsen kasvun eri vaiheissa. Vanhempien sukupuoliero tuottaa eroja myös heidän psyykkisessä ja sosiaalisessa olemuksessaan sekä vuorovaikutuksessa lapseen. Miehen mallin on katsottu olevan tarpeen esimerkiksi päiväkodeissa ja kouluissa.

Arvoisa puhemies! Avioliitolla tässä lainsäädännössä tarkoitetaan yhden miehen ja yhden naisen muodostamaa liittoa. Tähän hallitus ei aio esittää muutosta. Tästä johtuen myös tässä lakiehdotuksessa käytetyt termit "aviopuoliso" tai "adoptiovanhemmat" voivat tarkoittaa ainoastaan miestä ja naista, jotka ovat avioliitossa keskenään, kuten valiokuntakin toteaa perusteluissaan ja mietinnössään.

Arvoisa puhemies! Lakivaliokunnan mietintöä on jo ehditty kritisoida siitä, ettei adoptio-oikeutta myönnetä avopareille. Mielestäni nykyisen käytännön jatkaminen on tässä kohden täysin perusteltua. Vaikka avioerojen määrä on viime vuosina lisääntynyt, on avioliitto edelleen kestävämpi suhteen muoto kuin avoliitto. Avioliiton katsotaan yhä kuvaavan parisuhteen luonnetta ja ennustavan sen kestävyyttä. Tilastokeskuksen ja Stakesin yhteistyönä julkaiseman laajan tilastoselvityksen mukaan avoparien perheiden alle 18-vuotiaat lapset kokivat vuonna 2005 vanhempien erilleenmuuton yli kaksi kertaa niin usein kuin avioparien perheiden lapset. Meidän on uskallettava sanoa ääneen se, että lapsen etu ovat pysyvät ja pitkäaikaiset ihmissuhteet.

Arvoisa puhemies! On tärkeä ymmärtää, että adoptiolapsen saaminen ei lähtökohtaisesti ole ihmisoikeus, joka kuuluu kaikille täysi-ikäisille automaattisesti. Kyse ei ole aikuisen oikeudesta lapseen, vaan lapsen oikeudesta vanhempiin. Lopuksi, kaiken kaikkiaan pidän lakivaliokunnan mietintöä hyvänä ja tuen hallituksen esitystä lain muuttamisesta.

Aino-Kaisa Pekonen /vas:

Arvoisa puhemies! Uutena kansanedustajana on ollut erittäin mielenkiintoista pureutua nyt käsittelyssä olevaan adoptiota koskevaan lainsäädännön uudistamiseen.

Uudistuksen yleisenä ja ensisijaisena tavoitteena on edistää lapsen edun toteutumista adoptioasioissa. Samalla kehitetään kotimaista adoptioprosessia ottamalla lakiin tarkemmat säännökset adoptioneuvonnasta sekä saatetaan myös kotimaiset adoptiot lupamenettelyn piiriin kansainvälisten adoptioiden tavoin. Hallituksen esitykseen liittyy monia hyviä uudistuksia, ja niistä muutamia haluan nostaa tässä esiin.

Punaisena lankana tässä adoptiolain kokonaisuudistuksessa on ollut lapsen edun edistäminen adoptioasioissa, ja tämä periaate on nyt myös kirjattu lakiin. Omassa mietinnössään lakivaliokunta korostaakin, että tämän tavoitteen tulee olla ensi sijalla myös käytännössä uusia lakeja tulkittaessa ja sovellettaessa.

Lapsen edun määrittely voi olla mutkikasta. Ihmisillä saattaa olla hyvin erilaisia käsityksiä siitä, mikä olisi lapselle hyväksi. Lapsen etu on sidoksissa aina tiettyyn yksittäiseen tapaukseen ja tiettyyn lapseen. Kuitenkin lasta koskevia päätöksiä tehtäessä on ratkaisu aina muotoiltava siten, että sen voidaan parhaiten katsoa toteuttavan lapsen etua kussakin tilanteessa. Sosiaalityöntekijät ovatkin vaativan tehtävän äärellä määrittäessään lapsen etua.

Lakivaliokunta kävi perusteellisen keskustelun adoptionhakijan ikää sekä adoptionhakijan ja adoptoitavan ikäeroa koskevista vaatimuksista. Myös asiantuntijakuulemisissa kuultiin hyvin erilaisia näkemyksiä asiaa koskien.

Adoptiolakiin esitetään kirjattavaksi uudet säännökset adoptionhakijan vähimmäis- ja enimmäisikäerosta, kun kyse on alaikäisen lapsen adoptiosta. Onko sitten aina lapsen edun mukaista määritellä laissa jyrkät ikävaatimukset? Esimerkiksi jos iältään 42-vuotias ja 47-vuotias pariskunta adoptoisi 3-vuotiaan lapsen ja haluaisi myöhemmin tälle adoptiosisaruksen, tilanne olisi hankala. Todennäköisesti uuteen adoptioprosessiin ei ryhdyttäisi aivan heti, vaan pienen ajan kuluttua ensimmäisen lapsen saamisesta. Uusi pitkä adoptioprosessi saattaisi aiheuttaa sen, että toinen puolisoista ehtisi tulla 50 vuoden ikään, jonka jälkeen hän ei enää olisi adoptiokelpoinen.

Itse ajattelen, että oma sisar, adoptoitu tai biologinen, on aina lapsen edun kannalta hyvä asia. Sisarussuhde on läpi elämän kestävä suhde, jonka kautta voi peilata omaa lapsuuttaan. Sisaruksilla on samat lähtökohdat ja samanlaisia kokemuksia lapsuuden perheestä. Lakivaliokunta omassa mietinnössään kiinnitti erityistä huomiota adoptionhakijan ikään sekä adoptionhakijan ja adoptoitavan ikäeroa koskevien vaatimusten poikkeusperusteisiin.

Erittäin tärkeänä muutosehdotuksena pidän sitä, että myös kotimaisissa adoptioissa edellytettäisiin lupaa adoptiolautakunnalta samalla tavoin kuin nykyisin edellytetään kansainvälisissä adoptioissa. Lupamenettelyn avulla voidaan arvioida jo varhaisessa vaiheessa hakijoiden soveltuvuus adoptiovanhemmiksi. Kansainvälisissä adoptioissa edellytetään lähtökohtaisesti adoptioluvan lisäksi kansainvälisen adoptiopalvelun saamista sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymältä palvelunantajalta. Nyt esitetään, että myös sellaiset adoptiot, jotka toteutuvat ilman kansainvälistä adoptiopalvelua, eli niin kutsutut itsenäiset adoptiot saatetaan lupamenettelyn piiriin.

Edellä mainitut muutosehdotukset merkitsevät tiukentuvaa suhtautumista itsenäisiin adoptioihin. Tämä on perusteltua, sillä tällainen itsenäinen adoptio on erittäin riskialtis. Suomalaisen palvelunantajan luvan puuttuminen johtaa siihen, että lapsikaupan riski lisääntyy.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä esitetään, etteivät muut kuin aviopuolisot voi adoptoida yhdessä. Yhteisadoptiota ei siten mahdollistettaisi rekisteröidyn parisuhteen osapuolille tai avopareille. Itse yllätyin, miten moni asiantuntija olisi katsonut, että rekisteröidyssä parisuhteessa ja avoliitossa elävät olisi pitänyt rinnastaa aviopuolisoihin adoptiolain kokonaisuudistuksessa. Lapsen edun kannalta tärkeää on löytää lapselle rakastavat ja huolehtivat vanhemmat, jotka molemmat täyttävät adoptionhakijalle asetetut kriteerit ja ovat alusta asti osallistuneet adoptioneuvontaan. Uskon, että adoptioneuvonnan kautta löytyy lapselle parhaat mahdolliset vanhemmat, olivatpa he sitten avioliitossa, avoliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa.

Nyt peräänkuulutan hallitukselta jatkossa rohkeutta poistaa lainsäädännöstä turhanaikaisten ennakkoluulojen seurauksena syntynyt epätasa-arvo ja noudattaa perustuslakiin kirjattua kansalaisten yhdenvertaisuusperiaatetta riippumatta heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan. Lakivaliokunta toteaa mietinnössään, että avoliittojen ja rekisteröityjen parisuhteiden osalta ei kysymystä hallituksen esitystä valmisteltaessa arvioitu. Kyseisen säännöksen mahdolliset muutostarpeet on tarvittaessa selvitettävä ja arvioitava erikseen. Toivon, että asiaan palataan mahdollisimman pian.

Markku Mäntymaa /kok:

Arvoisa puhemies! Lakivaliokunta on käynyt pitkän, syvällisen ja hyvähenkisen keskustelun adoptiolakia koskevasta hallituksen esityksestä. Valiokunta kuuli 23:a asiantuntijaa ja sai 4 kirjallista lausuntoa asiasta.

Adoptio on merkitykseltään suuri asia sekä adoptiovanhemmille mutta ennen kaikkea adoptoitavalle lapselle. Kaikessa keskustelussa peräänkuulutettiin lapsen edun tärkeyttä, jonka pitääkin olla ensisijainen näkökulma adoptioasioissa. Hallituksen esityksen lähtökohtana on, että vain aviopuolisot voivat adoptoida lapsen yhdessä. Avioliitolla on liittoa turvaavia oikeusvaikutuksia enemmän kuin avoliitolla, ja tällä on merkitystä lapsen kannalta.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen lähtökohtana on nykyisen käytännön kodifiointi ja voimassa olevan lainsäädännön ajantasaistaminen. Lapsen adoptoijien tulee pääsääntöisesti olla vähintään 25-vuotiaita. Uutena edellytyksenä on, että hakija saa pääsääntöisesti olla enintään 50-vuotias, jos adoptoitava on alaikäinen. Adoptiovanhemman ja adoptoitavan ikäeron tulee olla vähintään 18 vuotta ja enintään 45 vuotta. Pidän hyvänä uudistuksena sitä, että lapsen adoptiossa lupamenettely laajenee kansainvälisiin adoptioihin, jotka toteutetaan ilman kansainvälistä adoptiopalvelua.

Arvoisa puhemies! Tehty perussuomalaisten vastalause koskee sitä, että adoptioperhe pitäisi määritellä nimenomaan perheeksi, jossa lapsi saa sekä isän että äidin. Tämä ei ole tarpeen, sillä vain aviopari voi adoptoida. Rekisteröity parisuhde ei tässä tapauksessa ole sama asia kuin avioliitto.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Adoptiolainsäädännön uudistuksen keskeisin tavoite on edistää lapsen edun toteutumista adoptiossa. Lähtökohtana on aina oltava lapsi ja hänen etunsa, ei aikuisten, vaikka adoptioprosessi yleensä lähtee siitä, että aikuiset hakevat perheeseensä lasta, jolle he haluavat antaa hyvän kodin, uudet vanhemmat ja juridiset oikeudet perheenjäsenenä.

Yksi keskeinen uudistus on adoptioneuvonnan kehittäminen. Adoptioneuvonta on oleellinen osa adoption onnistumista. Siksi on tärkeää, että nyt vahvistetaan ja selkeytetään adoptiota ja adoptioneuvontaa. Neuvonnassa käydään seikkaperäisesti ja syvällisesti läpi perheen tilanne: Miksi on päädytty adoptioon? Onko perhe valmis prosessiin ja tietoinen adoptioon liittyvistä erilaisista, joskus hyvin vaikeistakin tilanteista, joita saattaa tulla esimerkiksi lapsen vaikeiden traumojen ja kokemusten myötä? Mikä on vanhempien kyky tukea lasta erilaisissa elämäntilanteissa? Minkälainen on puolisoiden keskinäinen parisuhde ja sen toimivuus? Neuvonnassa selvitetään vanhempien omaa taustaa, sukulaissuhteita, miten uusi perheenjäsen hyväksytään sukuun jne., haetaanko kansallista vai kansainvälistä adoptiota.

Kaiken tämän tiukan ja pitkäkestoisen selvityksen taustalla on lapsen etu. Kun lapsi lopulta tulee perheeseen, on oltava mahdollisimman varmoja siitä, että adoptio onnistuu ja lapsi saa hyvän perustan elämälleen uudessa perheessä ja suvussa. Adoptioperhe tarvitsee tukea ja ohjeistusta myös adoptioneuvonnan jälkeen. Siksi on todella tärkeää, että kunnan eri viranomaiset tekevät hyvää yhteistyötä perheiden tukemiseksi. Tämän vuoksi adoption vahvistamisen jälkeen annettavasta jälkipalvelusta ehdotetaan nykyistä täsmällisempiä säännöksiä. On myös välttämätöntä, että perhettä tuetaan mahdollisimman varhain ja näin myös osaltaan vähennetään myöhemmin mahdollisia lastensuojelutarpeita. Adoptioneuvontaa selkeyttää myös se, että kunta nimeää adoptoitavalle lapselle adoptioneuvonnasta vastaavan sosiaalityöntekijän. Näin pyritään siihen, että koko prosessin ajan sama tehtävään nimetty sosiaalityöntekijä valvoo lapsen edun toteutu-mista.

Arvoisa puhemies! Lapsen oikeus pitää yhteyttä biologisiin vanhempiin on lapsen näkökulmasta hyvä asia. Näin turvataan, että lapsella on mahdollisuus ylläpitää edelleen hänelle tärkeitä ihmissuhteita, mikä osaltaan tukee lapsen kehitystä. Avoin adoptio perustuu biologisten vanhempien ja adoptiovanhempien väliseen sopimukseen, joka vahvistetaan tuomioistuimessa. On selvää, että kun vanhempien rooli huoltajina muuttuu, avoin adoptio edellyttää, että kaikki vanhemmat hyväksyvät ja ymmärtävät roolinsa ja vastuunsa suhteessa lapseen. Jos lapsen etu kärsii syystä tai toisesta, voidaan sopimus purkaa ja muuttaa tuomioistuimessa. Yleisesti voidaan todeta, että lapsen etuna on se, että hänen elämässään tärkeät läheiset ihmissuhteet säilyvät ja niiden parantamiseen ja vahvistamiseen annetaan aiempaa paremmat edellytykset avoimen adoption avulla.

Arvoisa puhemies! Muutamia kysymyksiä kuitenkin pitäisi edelleen työstää etenkin adoption edellytysten suhteen. Ensinnäkin ikä on määritelty tiukasti. Vain pienellä varauksella lähinnä perheen sisäisessä adoptiossa siihen saisi poikkeuksen, tai jos lapsen ja hakijan välille on syntynyt vakiintunut suhde. Toivoisin, että kokonaisuutta ajatellen tässäkin voitaisiin paremmin huomioida myös lapsen etu. Eli 50 vuoden ikärajassa pitäisi olla joustoa, jos katsottaisiin, että se on lapsen edun mukaista. Olin erittäin tyytyväinen siitä, että tähän myös lakivaliokunta viittaa omassa mietinnössään. Perheiden ja lapsen tilanne on aina yksilöllinen. Tässä todellakin toivoisi joustavampaa käytäntöä.

Toiseksi, arvoisa puhemies, adoptio-oikeuden rajaaminen aviopareille. Nyt 9 §:ssä ehdotetaan, että muut kuin aviopuolisot eivät voi adoptoida yhdessä. Näin suljetaan avoparit ja rekisteröidyssä parisuhteessa elävät adoption ulkopuolelle. Esitin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, että avoparien mahdollisuus yhteiseen adoptioon pitäisi selvittää. On paljon perheitä, jotka syystä tai toisesta elävät avoliitossa, ja perheissä voi olla myös yhteisiä biologisia lapsia; kaikilta osin on aivan normaali lapsiperhetilanne. Voi syntyä tilanne, jossa esimerkiksi avoparin lähiomaisen lapsi tarvitsee adoptioperheen. Lapsen etu olisi, että hän voisi sijoittua tähän sukulaisperheeseen, joka on hänelle tuttu ja läheinen. Lain mukaan vain toinen perheen vanhemmista voi kuitenkin adoptoida lapsen, minkä seurauksena perheen lapset ovat eriarvoisessa asemassa keskenään. Mielestäni selvityksen tekeminen olisi vähintä, mitä pitäisi pikaisesti tehdä. Selvityksen jälkeen tulisi ryhtyä toimenpiteisiin, jotta avoparien mahdollisuus adoptioon toteutuisi silloin, kun se on lapsen edun mukaista.

Kuten täällä on todettu, adoptio voidaan toteuttaa aviopareille ja yksin hakeville henkilöille mutta ei avopareille eikä myöskään rekisteröidyille pareille. Toisaalta lakia voidaan myös kiertää. Jos toinen puolisoista on yksinhakija, siinäkin tapauksessa parisuhteen toisen osapuolen suostumus tarvitaan. Hän saa adoptioneuvontaa, ja hänen tilanteensa ja kykynsä toimia kasvattajana arvioidaan. Näin pitää ehdottomasti ollakin, sillä lapsi tulee perheeseen, joka kokonaisuudessaan vaikuttaa hänen elämäänsä. Yksinhakija voikin siis saada perheeseen lapsen, joka on käytännössä molempien hoidossa, mutta lapsi on juridisesti vain toisen lapsi. Minun on vaikea ymmärtää tätä. Mielestäni tämä ei ole lapsen edun mukaista varsinkaan silloin, jos molemmat vanhemmat olisivat aidosti halunneet yhdessä adoptoida lapsen ja voidaan osoittaa, että se olisi ollut lapsen edun mukaista.

Kuten monet lausunnonantajat ovat todenneet, parisuhteen laatu, vakaus, kesto ja pysyvyys pystytään arvioimaan adoptioneuvonnassa lapsen edun kannalta. Lapselle on aina parempi, että hänen huolta pitävät ja samassa perheessä asuvat vanhempansa ovat myös hänen juridisia vanhempiaan. Siksi tässä kohden on mielestäni epäloogista poiketa lapsen edun ajamisesta. Perusteluissa myös viitataan avioliittoon, oikeusvaatimuksiin, jotka tuovat turvallisuutta adoptiolapselle. Ymmärtääkseni nämä oikeusvaikutukset koskevat samalla lailla myös rekisteröityjä parisuhteita ja viimeaikaisten lainsäädäntöuudistusten myötä myös etenevästi avoparejakin, joten tuo perustelu ei ole mielestäni riittävä.

Arvoisa puhemies! Haluan tässä yhteydessä kiittää ministeri Henrikssonia siitä, että hän on täällä meidän kanssamme tänään kuuntelemassa, mitä eduskunta haluaa omissa kannanotoissaan tuoda. Koska ministeri Henriksson toi hyvällä tavalla esille asioita, jotka tarvitsevat vielä jatkoarviointia, toivoisin, että asian käsittely ja adoptiolain kehittäminen jatkuisivat vielä tämän hallituskauden aikana.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esitys adoptiota koskevan lainsäädännön uudistamiseksi on pääosaltaan ihan hyvä. Adoptioprosessin kehittäminen, kuten tarkemmat säännökset adoptioneuvonnassa ja itsenäisen adoption riskien vähentäminen, on tärkeä lapsen edun toteuttamisen kannalta. Kansainvälisten adoptioiden lupamenettelyn piiriin saaminen on myös yksi hyvä esitetty toimenpide.

Hallituksen esityksen lain muuttamisen keskeiseksi perusteluksi on nostettu lapsen etu. Lainaus mietinnön yleisperusteluista kuuluu seuraavasti: "- - kokonaisuudistuksen yleiseksi ja ensisijaiseksi tavoitteeksi on asetettu lapsen edun edistäminen adoptioasioissa ja että tämä periaate kirjataan lakiin. Valiokunta korostaa, että tämän tavoitteen tulee olla ensi sijalla myös käytännössä uusia säännöksiä tulkittaessa ja sovellettaessa." Hallitus esityksessään viittaa lapsen etuun myös yhteisadoption edellytyksien perusteluissa seuraavasti: "Sitä, miksi yhteisadoptiota ei mahdollisteta avopareille, perustellaan esityksessä ennen kaikkea lapsen edulla ja mahdollisimman vakaiden ja turvallisten kasvuolosuhteiden turvaamisella."

Arvoisa puhemies! On tärkeää, että lapsen etu on aina etusijalla adoptiota koskevissa päätöksenteoissa. Kaikki täällä päätöksiä tekevät ne kansanedustajat, jotka ovat isiä tai äitejä, tietävät sen, että ensisijaisesti lapselle paras mahdollinen perhe on isän ja äidin muodostama perhe. Joka muuta väittää, ei näe lapsensa parasta, kuten luonto opettaa. Adoption kohdatessa onkin tärkeää, että tämä isän ja äidin jatkumo mahdollistetaan lapselle kaikissa tilanteissa. Siksi onkin vaikea käsittää sitä, miksi lakivaliokunta ei hyväksynyt perussuomalaisten ryhmän ehdotusta siitä, että laissa varmistettaisiin se, että lapsi sijoitetaan aina kahden vanhemman perheeseen, jossa hän saa sekä isän että äidin. Ilman miehen ja naisen mainitsemista laissa jää lainsäädäntöön seksuaalivähemmistön mentävä porsaanreikä. Tätä puheenvuorossaan oikeusministeri Henriksson tarkoitti ja halusi, mutta halusivatko sitä lapset? Epäilen suuresti.

Arvoisa puhemies! Lapsen edusta keskusteltaessa on tärkeä muistaa Lapsen oikeuksien sopimuksen 21 artikla, joka toteaa, että adoptiossa lapsen etu on ensisijainen. Toisin sanoen lapselle etsitään perhe eikä perheelle lasta. Tätähän me olemme tänään kuulleet eri yhteyksissä. Näin ollen on olennaista, että perheen lapselle tarjoamat kasvuolosuhteet ovat parhaat mahdolliset. Kuka voi siis kiistää sen, etteikö lapsen tasapainoisten kasvuolosuhteiden kannalta ole parasta, että lapsella on isä sekä äiti, jos se suinkin vain on mahdollista? Onkin tärkeää, että kansanedustajat tukevat lapsien kasvua maassamme parhaalla mahdollisella tavalla. Tästähän on kysymys lainsäädännössä, parhaasta mahdollisesta tavasta lasten tukemiseksi.

Olen surullinen siitä, että täälläkin on useita kansanedustajia, jotka eivät ymmärrä eroa lapsen edun ja aikuisen edun välillä. Vaatimus saada adoptio-oikeus homo- ja lesbopareille perustuu yleensä vain tunteeseen siitä, että joitain sorretaan, jos he eivät pääse "leikkimään vanhemmuutta". Se, että joissain lesboperheissä on biologinen äiti vanhempana, ei voi olla mittari sille, että adoptiossa homo- ja lesbopareilla lapset saavat parhaan mahdollisen kodin ja turvan. Nämä ovat kaksi aivan eri asiaa. (Timo Heinonen: Rakkaus on tärkeintä!) Jokainen varmasti ymmärtää sen, ettei lapsen traumaattista taustaa tule lisätä eriarvoisuuden tunteella, koska varsinkin adoptoitava lapsi on usein traumatisoitunut. Hän tarvitsee suurimman mahdollisen emotionaalisen ja juridisen turvan, jota aviopari voi tarjota. Lapsen identiteetin kehittymisen kannalta on tärkeää, että lapselle suodaan isä ja äiti. Tätä tukee moni asia, joka on myös mainittu Lapsen oikeuksien julistuksessa. Julistuksen kymmenen periaatetta on sisällytetty 1989 valtioita sitovaksi YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen.

Arvoisa puhemies! Mikäli tässä aika olisi riittänyt, olisin halunnut lukea kaksi periaatetta täältä Lapsen oikeuksien julistuksesta, mutta koska aika on vähissä, niin otan vain yhden kappaleen. Periaate 10: "Lasta tulee suojella sellaisilta toiminnoilta, jotka saattavat kasvattaa hänessä taipumuksia rodulliseen, uskonnolliseen tai muunlaiseen syrjintään." Arvoisa puhemies! Toivonkin, että hallitus jatkossakin turvaa lapselle isän ja äidin, sillä sitä lapset haluaisivat, jos sitä heiltä kysyttäisiin. (Välihuutoja)

Sanni Grahn-Laasonen /kok:

Arvoisa puhemies! Nyt täytyy sanoa, että edellisen puheenvuoron jäljiltä kyllä veri kiehuu. Erittäin ikävästi sanottu monilta osin.

Adoptio on sallittu samaa sukupuolta oleville pareille Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Islannissa. Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa se ei ole mahdollista, jossa tältä osin lainsäädäntö vielä laahaa, siitäkin huolimatta, että esimerkiksi valiokuntien asiantuntijakuulemisessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Helsingin kaupunki oma-aloitteisesti ottivat esiin sen, että samaa sukupuolta oleville tulisi tämä adoptio-oikeus myöskin sallia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Tytti Solantaus on tutkinut samaa ja eri sukupuolta olevien parien välisiä eroja laajaan kansainväliseen tutkimusaineistoon perustuen. Tutkimusaineisto ei millään osin tue sitä väitettä, että samaa sukupuolta olevien vanhempien perhe olisi lapsen näkökulmasta huonompi tai että lapset kasvaisivat jotenkin siinä perheessä kieroon. Itse asiassa monet näistä löydöksistä puhuvat ihan päinvastaiseen suuntaan. Sama tutkimustulos on todettu myös sosiaali- ja terveysministeriön selvityksissä sekä lain esitöissä säädettäessä nykyistä lakia rekisteröidyistä parisuhteista. Tällöin todettiin ihan ykskantaan, ettei tieteellisistä tutkimuksista saadun tiedon perusteella lapsen kasvattaminen perheessä, jossa vanhemmat ovat samaa sukupuolta, vaikuta haitallisesti lapsen seksuaaliseen tai sosiaaliseen kehitykseen taikka tunne-elämään ja käyttäytymiseen. Tämä on ihan tutkimusaineistoa. Todella kiinnostaisi tietää, onko olemassa näyttöä siitä, että esimerkiksi samaa sukupuolta olevien vanhempien lapsia kiusattaisiin enemmän koulussa kuin heterovanhempien lapsia. Itse en ole tällaista aineistoa nähnyt enkä usko, että sellaista tieteellistä aineistoa myöskään on helposti löydettävissä. Itsestä tuntuu siltä, että itse asiassa lapset ovat monesti avarakatseisempia ja suvaitsevaisempia toisiaan kohtaan kuin heidän vanhempansa.

Tästä samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeudesta: Adoptiolaista noin yleensä täällä on käytetty hienoja puheenvuoroja nimenomaan lapsen edun näkökulmasta, joka vahvistuu tämän lainsäädäntöuudistuksen myötä. Adoptiolaissa säädetään ikärajoista, joilla pyritään turvaamaan pysyviä ja pitkiä ihmissuhteita mahdollisesti hyvinkin rikkonaisista taustoista tulevalle lapselle. On erittäin tärkeää, että näistä ikärajoista voidaan toisaalta poiketa esimerkiksi perheen sisäisessä adoptiossa tai yksittäistapauksissa, jos se on lapsen edun kannalta erittäin painavista syistä hyödyllistä.

Lain yksi tärkeimmistä uudistuksista on niin sanotun avoimen adoption mahdollistaminen. Se voi edistää biologisten vanhempien halukkuutta suostua sijaisperheeseen sijoitetun lapsen adoptioon, jolloin lapsen elämään tulee sitä kaivattua pysyvyyttä. Sijaisvanhemmuus nykyisellään ei ole valitettavasti kovin houkutteleva vaihtoehto, ja niistä perheistä on pulaa. Meidän lastensuojelujärjestelmämme on nykyisellään aivan liian, ja suorastaan hälyttävän, laitosvaltainen. Toivottavasti tämä lakimuutos pieneltä osaltaan purkaisi lastensuojelulaitosvaltaisuutta ja edistäisi sitä, että lapset saisivat kasvaa mahdollisimman pysyvissä perheissä, kuitenkin niin, että — sikäli kun se on lapsen edun mukaista — suhteet mahdollisesti säilyvät myöskin biologisiin vanhempiin.

Adoptioon on, niin kuin täällä on tänään todettu monissa puheenvuoroissa, huomattavan pitkiä jonoja. Moni vanhempi odottaa ihan kuumeisesti, että saisi lapsen perheeseen, ja maailmassa on paljon lapsia, jotka tarvitsevat rakastavia vanhempia. Lapsettomien yhdistys Simpukka ry otti esiin kirjallisessa lausunnossaan sen, että he toivovat lisäresursseja uusien kohdemaiden hankintaan ja sen selvittämiseen, voisiko Suomi olla muiden maiden tapaan vastaamassa maailman kriisien, esimerkiksi luonnonmullistuksien, aiheuttamaan adoptiotarpeeseen. Tämä olisi sellainen asia, johon olisi kiinnostavaa kuulla myöskin ministerin mielipidettä, olisiko tässä asiassa mahdollista edetä, ja myöskin siitä, että näitä kohdemaita saataisiin tulevaisuudessa toivottavasti lisää.

Ihan viimeisenä asiana vielä totean ennen kuin lopetan, että uusi adoptiolautakunta perustetaan Valviran yhteyteen, ja viime aikojen keskustelun huomioon ottaen lienee selvää, että myöskin voimavarojen riittävyyteen on kiinnitettävä aivan erityistä huomiota.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

Arvoisa puhemies! Kiitoksia kaikista näistä puheenvuoroista. On hyvä, että tästä käydään perusteellinen keskustelu, ja paljon hyviä asioita on tullut esille. Haluan kuitenkin tässä vaiheessa nyt muistuttaa teitä siitä, ja varsinkin kaikki kansanedustajat, jotka ovat lakivaliokunnan jäseniä, ovat varmasti saaneet myös oikeusministeriön selvityksen tästä, mitä tarkoitetaan aviopuolisoilla ja miksi tämä perussuomalaisten ehdottama muutos tähän 27 §:ään on tarpeeton, mutta käydään se nyt vielä kertaalleen läpi.

Elikkä adoptiolakiehdotuksen 27 §:n 1 momentin mukaan sijoitettaessa lasta adoptiotarkoituksessa adoptionhakijoiden luo on mahdollisuuksien mukaan noudatettava muun muassa periaatetta, jonka mukaan lapsi sijoitetaan perheeseen, jossa hän saa kaksi adoptiovanhempaa, jollei ole erityistä syytä sijoittaa häntä yhden vanhemman perheeseen. Tämän lakiehdotuksen 9 §:n mukaan "Muut kuin avio- puolisot eivät voi adoptoida yhdessä", elikkä muut kuin aviopuolisot eivät voi adoptoida yhdessä. Ja avioliittolain 1 §:stä ilmenee hyvin selkeästi, että vain mies ja nainen voivat solmia keskenään avioliiton. Tämä siis on tämänhetkinen lainsäädäntö. Tästä seuraa, että tämän lakiehdotuksen 9 §:ssä käytetty ilmaisu "aviopuolisot" ja 27 §:n ilmaisu "kaksi adoptiovanhempaa" tarkoittavat vain miestä ja naista, jotka ovat avioliitossa keskenään. Sen takia tämä perussuomalaisten esittämä muutos on tarpeeton.

Tähän voidaan vielä selvyyden vuoksi lisätä, että jos eduskunta myöhemmin päättäisi muuttaa avioliittolakia siten, että avioliitto kahden samaa sukupuolta olevan henkilön välillä tulisi mahdolliseksi, olisi tällaisen lainmuutoksen yhteydessä väistämättä päätettävä myös, mitkä ovat tällaisen avioliiton oikeusvaikutukset. Ei voida siis pitää ilman muuta selvänä, että tällaisen avioliiton oikeusvaikutukset olisivat samat kuin miehen ja naisen välisen avioliiton oikeusvaikutukset, joten kun ja jos se ajankohta tulee, eduskunta myös päättää siitä. Tässä esityksessä näin nyt ei ole päätetty esittää eikä ole myöskään haluttu mennä sille linjalle, että avopareille annetaan adoptio-oikeus. Tässä on tullut hyvin perustellusti myös esille se, että juuri näitä asioita on syytä vielä selvittää ja pohtia. Myös lakivaliokunta on kiinnittänyt tähän huomiota, ja toivon, että voimme edetä juuri niin, että tätä avopuolisoitten ja samaa sukupuolta olevien parien oikeutta adoptioon selvitetään tulevaisuudessa. Ja jos on tarvetta, niin siihen sitten palataan.

Tässä keskustelussa tuli myös esille se, voisiko niitten maiden, joista Suomi tänä päivänä adoptoi tai joista suomalaiset voivat adoptoida lapsia, määrää jotenkin saada lisättyä. Tähän asiaan en voi luvata muutosta. Voi sanoa näin, että pidentyneet odotusajat kansainvälisessä adoptiossa johtuvat yksinkertaisesti vähentyneestä kysynnästä. Monet sellaiset valtiot, jotka aikaisemmin luovuttivat lapsia adoptoitaviksi Suomeen, ovat viime vuosina kehittäneet kotimaista lastensuojelua ja lisänneet kotimaisia adoptioita, ja näin ollen lasten adoptoimiselle näistä maista Suomeen ei siten enää ole niin suurta tarvetta kuin ennen. Mutta tietysti tämäkin näkökohta on koko ajan pidettävä esillä. Kyllähän, kun katselee, mitä maailmalla tapahtuu, ja kun katselee myös sitä hätää, mikä monella lapsella ulkomailla on, niin tietysti hämmästyttää se, onko tilanne todella se, että ei riittäisi lapsia adoptoitaviksi Suomeen. Käsitykseni on kyllä se, että pitäisi riittää. Pidetään tämä mielessä ja katsotaan, mitä voimme sille asialle tehdä.

Timo  Heinonen  /kok:

Puhemies! Haluan aluksi muutamaa puheenvuoroa kommentoida ja kiittää siitä, että ministeri Henriksson on ollut koko keskustelun ajan täällä kuuntelemassa, mitä kansanedustajilla on sanottavana.

Tuossa aivan keskustelun alussa edustaja Salonen minun mielestäni hyvällä tavalla pohti avoliiton ja avioliiton problematiikkaa taikka sitä, miten tässä lainsäädännössä näihin suhtaudutaan ja miten ehkä tulevaisuudessa voisi suhtautua. Myös edustaja Grahn-Laasonen hetki sitten toi minun mielestäni hyvällä tavalla esille aitoa tutkimustietoa siitä, minkälaisia asioita tämän lainsäädännön taustalla on.

Sen sijaan varsin surullisena kuuntelin edustaja Niikon puhetta. Olen surullinen tuonhenkisistä puheista, ja olen myös surullinen niiden seksuaalivähemmistöihin kuuluvien puolesta, jotka mahdollisesti ovat perussuomalaisia äänestäneet, jos heidän äänensä edes perussuomalaisille kelpaavat. Minun mielestäni on todella loukkaavaa tuohon sävyyn puhua ihmisistä, jotka ovat ihmisiä, jotka rakastavat toisiaan ja rakastavat lapsiaan ja rakastavat läheisiään. (Mika Niikko: Perustele!) — Perustelen sen, arvoisa edustaja Niikko, sillä, että minun mielestäni ei ole mahdollista sanoa, että joku perhe on automaattisesti hyvä tai joku perhe automaattisesti huono. (Mika Niikko: Parempi!) En voi sanoa sitäkään, että joku perhe olisi automaattisesti parempi tai toinen automaattisesti huonompi. Minun mielestäni tässä salissa valitettavasti rakkaudesta puhutaan tänä päivänä aivan liian vähän. Edustajakollega Tommy Tabermann istui tuolla salin vasemmassa takakulmassa viime kaudella, ja hänen tehtävänsä oli tuoda tähän saliin rakkauden viestiä. Se työ jäi todellakin kesken, ja näyttää, että tässä eduskunnassa Tommy Tabermannilla olisi vieläkin suurempi työsarka.

Mikä sitten on hyvä perhe? Minä ajattelen itse niin, että hyvä perhe on sellainen, joka rakastaa — joka rakastaa lapsiaan ja jossa rakastetaan toisia. Minä en hirveästi näe siinä eroa, onko siinä perheessä yksi vanhempi vai kaksi vanhempaa, yksi lapsi vai kolme lasta — tärkeintä on se, että siinä perheessä on reilusti, ja vähän ehkä ylitsekin, rakkautta, ja siitä usein on kyse. Tässä laitettiin aika lailla yksi yhteen, että jollain tavalla miehen ja naisen välinen parisuhde ja perhe olisivat aina niin vallan erinomaisia. On varsin surullista, että tässä maassa on paljon sellaisia perheitä, jotka ovat avioliitossa, joilla on lapsia, eikä niissä perheissä kaikki ole hyvin. Sellaisiakin uutisia olemme saaneet lukea ja varmasti itse kunkin lähipiiristäkin löytyy sellaisia perheitä.

Minun tuttavapiirissäni on perhe, jossa on vain äiti ja kaksi lasta, ja se perhe on erinomainen. Siellä on isän mallia isovanhemmista, läheisistä ystävistä ja monesta muusta. Minulla on myös ystäväperhe, jossa on kaksi naista ja kaksi toisen biologista lasta sekä yksi yhdessä hankittu lapsi, joka on hankittu rekisteröidyssä parisuhteessa. Siinä perheessä on rakkautta paljon, ja minun mielestäni se on hieno perhe sekin. Tai sitten perhe, jossa on kaksi miestä, sellaisiakin ystäväpiiriini kuuluu, ja minä heitäkin arvostan vanhempina ja ihmisinä varsin paljon.

Sitten itse tähän asiaan, arvoisa puhemies. Tässä esityksessähän lähdetään uudistamaan adoptiolakia kokonaisuutena, tekemään hieman suurempaa tarkastelua siihen verrattuna, mitä me viime kaudella teimme täällä eduskunnassa. Uudistuksen yleisenä ja ensisijaisena tavoitteena on edistää lapsen edun toteutumista adoptioasioissa. Tämän ohella tarkoituksena on kehittää kotimaista adoptioprosessia ottamalla lakiin tarkemmat säännökset muun muassa adoptioneuvonnasta. Pidän erittäin tärkeänä asiana, että me tehostamme tuota adoptioneuvontaa, ja palaan siihen hetken kuluttua. Toisaalta myös pidän erittäin hyvänä sitä, että muutoksenhakumahdolli-suus tuodaan tähän lainsäädäntöön mukaan, se on tärkeä. Pidän myös hyvänä sitä, että lainsäädäntöön tehdään kirjaus myös avoimesta adoptiosta.

Ministeri Henrikssonilta ja täällä salissa paikalla olevalta valiokunnan puheenjohtajalta, edustaja Holmlundilta, kysyisin avoimesta adoptiosta. Ministeri puhui täällä, itse lakikirjoitus puhuu ja myös valiokunnan puheenjohtaja puhui "vanhemmasta", yksikössä. Tässä lainsäädännössä todetaan, että adoptiolapsella on oikeus pitää yhteyttä aikaisempaan vanhempaansa adoption jälkeen, ja samaa muotoa käytti myös ministeri hetki sitten puhuessaan. Haluaisin tietää, onko tämä muoto tarkoituksella yksikössä. Tai onko tarkoitus sitten se, että ainoastaan toiseen biologisista vanhemmista voitaisiin luoda tämäntyyppinen, oikeudenkin näkökulmasta tuotu oikeus?

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi menen tuohon neuvontaan, johon aiemminkin viittasin, ja myös tulkintaan. Olen nostanut esille edellisellä kaudella rekisteröidyn parisuhteen uudistamisen yhteydessä läpikäydyn asian aiemmin ja haluan nostaa sen esille jälleen. Tällä lainsäädännöllähän ei rekisteröidyn parisuhteen sisäiseen adoptioon muutoksia tule, vaan tuo lainsäädäntö on tehty viime kaudella. Siellä ongelmalliseksi on nyt muodostunut adoptiolain tulkinta. Adoptiolain 2 §:ssä sanotaan: "Alaikäisen lapsen lapseksiottaminen voidaan vahvistaa, jos sen harkitaan olevan lapsen edun mukaista ja on selvitetty, että lapsi tulee saamaan hyvän hoidon ja kasvatuksen. Lapseksiottamisen vahvistamista haettaessa tuomioistuimelle on esitettävä selvitys siitä, että lapsi on lapseksiottajan hoidettavana tai että tämä muutoin huolehtii lapsen hoidosta ja kasvatuksesta." Tämä on lainaus adoptiolaista, joka ei nyt siis tuoltakaan osin muutu.

Kun kyse on perheen sisäisestä adoptiosta, jossa rekisteröidyssä suhteessa olevista vanhemmista toinen on syntyvän lapsen biologinen vanhempi, lakia sovelletaan Suomessa ainakin kahdella eri tavalla. Kaupungin tai kunnan sosiaalitoimen itse hoitaessa lapseksiottamista asia rinnastetaan isyyden tunnustamiseen — ja näin tietääkseni toimii Helsingin kaupunki — koska ei ole ketään, joka luovuttaisi lapsen pois. Adoptioneuvonta hoidetaan yhdellä toimistokäynnillä, jonka jälkeen lapseksiottaminen saatetaan tuomioistuimen vahvistettavaksi. Näin siis toimitaan muun muassa Helsingin kaupungin sosiaalihuollossa. Mutta sitten on kaupunkeja, jotka ovat ulkoistaneet tämän esimerkiksi Pelastakaa Lapset ry:lle, joka hoitaa lapseksiottamista muun muassa Espoossa. Järjestö vaatii toimistokäynnin jälkeen perheeltä kotitehtävien tekemistä, ja vielä noin 1—2 kuukauden päästä toimistokäynnistä se tekee kotikäynnin, ennen kuin vanhemmat saavat paperit tuomioistuimen vahvistettaviksi.

Edellä oleva esimerkki kuvaa sitä, että tätä lakia tulkitaan Suomessa kahdella eri tavalla. Toivoisin, että tällaiseenkin neuvontaan, mutta myös tulkintaan ja ohjeistukseen, annettaisiin nyt lisäeväitä kunnille niin, että tulkinta olisi samanlainen ja me voisimme kaikkia näitä rakastavia perheitä yhtä lailla lain edessä tukea.

Merja Kuusisto /sd:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys sisältää adoptiota koskevan lainsäädännön uudistamisen ja adoptiota koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen hyväksymisen. Näin myös nykyinen laki lapseksiottamisesta kumotaan.

Adoptiolainsäädännön kokonaisuudistuksessa punaisena lankana on se, että ensisijaisesti huomioidaan aina lapsen etu. Sosiaali- ja terveysvaliokunta esitti lausunnossaan lakivaliokunnalle, että uuteen lakiin tulee kirjata maininta siitä, että kaikissa alaikäisen lapsen adoptiota koskevissa päätöksissä ja muissa toimenpiteissä on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Toivon, että lakivaliokunta huomioi sosiaali- ja terveysvaliokunnan esityksen.

On hyvä, että adoptioneuvontaa kehitetään siten, että jokaiselle lapselle nimetään oma adoptioneuvonnasta vastaava sosiaalityöntekijä. Tä-mä tukee lapsen etua, kun sama henkilö hoitaa ja valvoo koko prosessin. Näin voidaan varmistua myös siitä, että lapsi saa hänelle parhaiten sopivan perheen. Adoptioneuvonta on myös mahdollista keskeyttää, jos adoptioprosessin aikana todetaan, että adoptio ei ole lapsen edun mukaista. Tämä on erittäin hyvä uudistus.

On erittäin tärkeää, että adoption vahvistamisen jälkeen myös jälkipalveluja annetaan monipuolisesti, jotta erilaisiin mahdollisiin ongelmiin voidaan puuttua hetimmiten. On arvioitu, että kattavat jälkipalvelut vähentävät lastensuojelun tarvetta. Pidän erittäin hyvänä uudistuksena myös sitä, että adoptiolapsella on mahdollisuus pitää yhteyttä aikaisempaan vanhempaansa.

Tuomioistuin voisi vahvistaa aikaisemman vanhemman ja adoptiovanhempien tekemän sopimuksen lapsen oikeudesta tavata vanhempaansa tai pitää heihin muulla tavalla yhteyttä. Tuomioistuin ei saisi vahvistaa yhteydenpito-oikeutta, jos se ei ole lapsen etu. Yhteydenpito-oikeus voi lisätä adoptioita pitkän sijaishuollon vaihtoehtona, ja se on myös lapsen etu.

Arvoisa puhemies! Kannatan hallituksen esitystä ja toivon, että valvontaan saadaan riittävästi voimavaroja. Tiedämme kaikki, että Valviran henkilöstömitoitus on tällä hetkellä riittämätön työmäärään nähden.

Pia Kauma /kok:

Arvoisa puhemies! Nyt käsiteltävänä olevan adoptiolain uusimisen ensisijaisena lähtökohtana on lapsen oikeuksien turvaaminen. On erinomaista, että lakiuudistuksen lähtökohtana on juuri lapsen edun parantaminen, ja nyt tämä tärkeä asia onneksi kirjataan myös lakiin. Lisäksi uusi laki saattaa kotimaiset adoptiot lupamenettelyn piiriin kansainvälisten adoptioiden tapaan.

Itse olin käsittelemässä asiaa perustuslakivaliokunnassa. Havaitsin, että lakiuudistuksessa on muutama kohta, joita on syytä pohtia vielä uudelleen. Nämä kohdat koskevat adoptiovanhempien ikää ja sitä, millaisiin parisuhteisiin ja perheolosuhteisiin lapsi voidaan jatkossa adoptoida. Lainmuutoshan tuo tullessaan muun muassa uudet vähimmäis- ja enimmäisiät adoptoijille sekä ikäerot, joita adoptoijien ja adoptoitavan välillä tulee noudattaa.

Adoptiovanhemman enimmäisikärajan asettaminen 50 ikävuoteen tuntuu tiukalta. Lapsia hankitaan nykyään yhä myöhemmin, ja ihmisten eliniänodote etenkin hyvinvoivissa Pohjoismaissa on noussut ja tulee nousemaan jatkossakin. Lisäksi nykyisin adoptoivalla parilla saattaa olla useita vuosia hedelmöityshoitoa ja harkinta-aikaa takanaan.

Lakivaliokunnan lausunnon mukaan yli 50-vuotias voisi adoptoida, jos syy on perusteltu. Vaikka 50 vuotta täyttänyt voi siis hyvin perustelluista syistä adoptoida lapsen, on syytä pitää huolta, ettei ikäkategorisoinnin myötä yli 50-vuotiaiden adoptio-oikeutta tehdä liian hankalaksi saavuttaa. Samalla on tärkeää, että arviointi vanhemmuuden edellytyksistä tulee tehdä yhtä tarkasti sekä nuorten että vanhempien adoptionhakijoiden osalta.

On myös syytä muistaa, että adoptoitavien lasten tilanteet vaihtelevat paljon. Esimerkiksi adoptoitavan lapsen isovanhempien tai lapsen biologisten vanhempien, sisarusten ja muiden lähisukulaisten ja perheelle tärkeiden ystävien merkitys voi olla joissakin tapauksissa erittäinkin suuri. Siksi jokaisen adoptiolapsen tilanne tulee harkita erittäin monipuolisesti, ei pelkästään adoptiovanhemman ikään tuijottamalla.

Sama koskee adoptionhakijan ja adoptoivan välillä olevaa ikäeroa, joka ehdotetaan asetettavaksi 18 ja 45 ikävuoden väliin. Tämä voi olla haasteellista, sillä usein adoptoitava on teini-ikäinen. Tämä kohta myös johtaa enimmäisikärajan osalta siihen, että 46 vuotta täyttänyt ei voi enää adoptoida vastasyntynyttä. Säännös pätee myös pariskunnan osalta, joista toisen ikä on 35 ja toisen yli 45. Tämänikäinen pariskunta ei voisi enää adoptoida, mikäli ikärajoja sovellettaisiin tiukasti kategorisoiden. Toki tässäkin tilanteessa arvio tehdään tapauskohtaisesti, mutta ikärajojen sisään osuvat olisivat silti epäilemättä etuoikeutetussa asemassa.

Adoptionhakijan alaikärajan asettaminen puolestaan 25 ikävuoteen perustuu ainoastaan aikaisempaan oikeuskäytäntöön ja traditioon. Ikärajojen valitseminen ja perusteleminen on haastavaa, ja adoptionhakijoiden valmius tulisikin aina tehdä tapauskohtaisesti ja ikärajat pitäisi nähdä adoptiotapauksissa vain löyhänä ohjenuorana.

Adoptiolapsen oikeus pitää yhteyttä biologisiin vanhempiin paranee uuden lain myötä. Tämä on nähtävä positiivisena asiana, ja on hyvä, että mahdollisuus yhteyden pitämiseen on vain, mikäli siitä ei aiheudu lapsen edun kannalta haittaa. Myös lapsen kuuleminen adoptiotapauksissa lapsen iän ja kehityksen edellyttämällä tavalla on tärkeää, ja se ajaa ehdottomasti lapsen etua adoptiotapauksissa.

Arvoisa puhemies! Yksi yhteiskunnallisen kehityksen kannalta keskeinen kysymys on myös se, saavatko samaa sukupuolta olevat, rekisteröidyissä parisuhteissa olevat henkilöt jatkossa adoptoida parisuhteen ulkopuolisia lapsia. Oikeustila jää ennalleen siltä osin, että yhteisadoptiota voivat hakea edelleen vain aviopuolisot yhdessä, eivät siis rekisteröidyssä parisuhteessa olevat.

Lapsen saaminen ei välttämättä kuulu ihmisen perusoikeuksiin, mutta on syytä muistaa, että lapsen edun kannalta tärkeintä ovat rakastavat vanhemmat ja lapsen edun kannalta on yhdentekevää, mitä sukupuolta nämä vanhemmat edustavat. Vireillä on lakialoite sukupuolineutraalista avioliittolaista. Kun tämä laki saa toivottavasti tulta alleen, joudumme harkitsemaan samaa sukupuolta olevien adoptioasemaa uudelleen.

Ari Torniainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan uudistettavaksi adoptiota koskeva lainsäädäntö kokonaisuudessaan. Uudistuksen yleisenä ja tärkeänä tavoitteena on edistää lapsen edun toteutumista adoptioasioissa. Tämän tavoitteen tuleekin olla ensi sijalla myös käytännössä uusia säännöksiä tulkittaessa ja sovellettaessa.

Hallituksen esityksessä esitetään, etteivät muut kuin aviopuolisot voi adoptoida yhdessä. Yhteisadoptiota ei siis mahdollisteta rekisteröidyn parisuhteen osapuolille tai avopareille. Oikeustila siis jää tältä osin ennalleen.

Adoptiolakiin esitetään kirjattavaksi uudet säännökset adoptionhakijan vähimmäis- ja enimmäisiästä sekä adoptionhakijan ja adoptoitavan välisestä vähimmäis- ja enimmäisikäerosta, kun kyse on alaikäisen lapsen adoptiosta. Esityksen mukaan hakijan enimmäisikä olisi pääsääntöisesti 25 vuotta, mikä vastaa voimassa olevaa lakia. Ehdoton alaikäraja olisi 18 vuotta. Lisäksi adoptionhakija ei saa olla yli 50-vuotias. Adoptionhakijan ja adoptoitavan välinen vähimmäisikäero olisi 18 vuotta ja enimmäisikäero 45 vuotta. Ikää ja ikäeroa koskevista vaatimuksista voitaisiin poiketa esityksessä mainitulla erityisellä perusteella.

Lakivaliokunnan käsittelyssä etenkin hakijan enimmäisikää ja hakijan ja adoptoitavan lapsen enimmäisikäeroa koskevat vaatimukset herättivät aivan aiheesta keskustelua, ja asiantuntijoidenkin näkemykset niistä hajaantuivat. Voidaan hyvinkin pohtia, onko 50 vuotta se oikea ikä enimmäisiäksi vai olisiko se esimerkiksi 45 vuotta, 47 vuotta tai 52 tai 55 vuotta, niin kuin näissä aikaisemmissa puheenvuoroissakin on tullut esille. Itsekin pohdin, onko nyt määriteltävä enimmäisikä 50 vuotta tarpeellinen ja oikea vai riittäisikö pelkästään 45 vuoden ikäerovaatimus lapsen edun turvaamiseksi. Enimmäisikärajan ja ikärajojen kirjaamisella lakiin voidaan turvata, että adoptiolapsi saa sellaiset adoptiovanhemmat, joilla on lapsen varhaiseen aikuisikään saakka kykyä ja voimavaroja huolehtia lapsesta ja hänen elatuksestaan. Kun lakivaliokunnassa asiaa pohdittiin, niin kyllä oikeusoppineilta tuli viesti, että on syytä kirjata tämä enimmäisikä siihen. Mutta kun näitä ikärajoja asetetaan ja käytännössä sovelletaan, olisi varmaan hyvä myöskin pohtia aina sitä, voisiko perheeseen saada muitakin adoptiolapsia kuin vain yhden, ehkä kaksi, mikä on lapsen edun kannalta parempi.

Arvoisa puhemies! Adoptio on aina adoptiovanhemmille suuri ja harkittu prosessi. Adoptiolapselle se on hänen kasvamisensa ja kehittymisensä kannalta äärimmäisen tärkeä asia. Toivon, että ikärajojen, etenkin enimmäisiän 50 vuotta osalta, soveltamisessa voidaan käyttää tapauskohtaisesti liikkumavaraa, kuten lakiesityksessäkin mahdollistetaan. Lain soveltamisessa käytännön elämään tulee päätöksissä aina kiinnittää huomiota lapsen etuun.

Suna Kymäläinen /sd:

Arvoisa puhemies! Adoptiolain uudistus tulee tarpeeseen. Lakivaliokunnassa olemme työstäneet adoptiolakia läpi kuluneen syksyn. Olemme valiokunnassa kuulleet lukuisia asiantuntijoita ja tarkoin perehtyneet sosiaali- ja terveysvaliokunnan sekä perustuslakivaliokunnan kantoihin.

Nyt käsittelyssä olevassa adoptiolaissa on pyritty tarkentamaan adoptioon liittyviä säännöksiä ja selkeyttämään adoptiokäytäntöjä. Kansainväliset adoptiot ovat kuuluneet lupamenettelyjen piiriin, ja nyt tämä uusi laki yhtenäistää käytäntöjä ja edellyttää jatkossa myös kotimaisilta adoptioilta lupamenettelyä. Laki pyrkii myös ennalta ehkäisemään niin kutsuttuihin itsenäisiin adoptioihin liittyviä riskejä.

Nyt käsittelyssä olevaa lakiehdotusta on uudistettu lapsen edun toteutumisen lähtökohdasta käsin. Lain valmistelussa ei siis ole ollut kysymys siitä, kenellä on oikeus adoptoida tai kuka vanhemmaksi kelpaa, vaan lapsesta, jolla on oikeus huolenpitoon ja vanhempiin. Koko lain kantavana ja tärkeänä lähtökohtana on lapsen edun toteutuminen.

Adoptiolaki on laaja kokonaisuus, ja nyt ehdotettu laki pitää sisällään uusia ja nykyistä monipuolisempia keinoja, joilla pyritään edistämään lapsen edun toteutumista erilaisten yksittäistapausten kohdalla olosuhteita vastaavalla tavalla. Mielestäni hyvänä asiana ja hyvänä esimerkkinä edellä esittämääni on ehdotus tuomioistuimen mahdollisuudesta vahvistaa adoptiolapselle oikeus pitää yhteyttä aikaisempaan vanhemmuudesta luopuneeseen vanhempaansa edellyttäen, ettei siinä synny haittaa tai vaaraa kyseessä olevalle lapselle ja että asiasta on yhdessä sovittu vanhempien kesken.

Adoptiolain valmistelun aikana julkistakin keskustelua on aiheuttanut kysymys rekisteröityjen parisuhteiden oikeudesta adoptioon. Asiantuntijat ja kansalaiset ovat esittäneet puolesta ja vastaan mielipiteitä rekisteröityjen parisuhteiden oikeudesta adoptioon. Keskustelulla on selvästi tarpeensa. Se ei kuitenkaan sisälly tämän lain valmistelun piiriin, joten tämän valmisteilla olevan lain lopputulokseen tämä nyt käytävä keskustelu ei vaikuta. Tämän valiokunta on yksikantaan todennut mietinnössään. Valiokunta on käsitellyt vain valmisteluunsa saamansa asiat.

Toinen suurta julkistakin pohdintaa aiheuttanut asiakohta on ollut adoptionhakijan ja adoptoitavan ikäeroa koskevat vaatimukset, joista tänäänkin olemme paljon käyneet keskustelua. Esityksen mukaan adoptoitavan ja adoptiovanhemman ikäero voi alimmillaan olla 18 vuotta ja ylimmillään 45 vuotta. Tämä vastaa jo nykyistä käytäntöä.

Esityksessä on kuitenkin uutta, että adoptionhakija ei saisi olla yli 50-vuotias. Henkilökohtaisesti olisin ollut valmis poistamaan 50 vuoden ikärajan kokonaan ajatellen, että lapsen ja vanhemman välinen ikäero on kuitenkin rajattu jo 45 vuoteen. Tämän vuoksi onkin ehdottoman tärkeää, että laki huomioi erilaiset adoptiotilanteet ja on joustava myös määriteltyjen ikäerojen kohdalla. Tämä on tärkeää lapsen edun toteutumisen kannalta sekä esimerkiksi sisarusten adoptoimisen mahdollistajana.

Arvoisa puhemies! Edustaja Kaikkosen esittämä toive adoptiokohdemaiden lisäämisestä on kannatettava asia, jolla autetaan sekä adoptiota hakevien sekä ennen kaikkea adoptiota tarvitsevien lasten asemaa. Maailmasta eivät vanhempia tarvitsevat lapset valitettavasti lopu. Toivoisin ponnisteluja asiantilan hyväksi.

Kari Tolvanen /kok:

Arvoisa puhemies! Täällä on lapsen etua käsitelty hyvin kattavasti. En lähde toistamaan niitä loistavia puheenvuoroja, mutta otan muutaman asian esille.

On loistavaa, että lapsen edun nimissä on lähdetty kitkemään ihmis- ja lapsikauppaa tällä lupamenettelyllä, koska se on valitettavan yleistä maailmalla ja en halua, että se Suomeen jalkautuu.

Toinen hyvä ja loistava asia on lapselle suotu oikeus tavata biologisia vanhempiaan ja pitää heihin yhteyttä. Etenkin kun kääntää tilanteen toisinpäin näin miesverkoston varapuheenjohtajana, niin se kitkee ne räikeät epäkohdat, jotka ovat kohdistuneet joihinkin biologisiin isiin, jotka eivät ole saaneet pitää yhteyttä lapsiinsa.

Tämä hallituksen esitys ei ollut mikään sukupuolineutraali adoptiolaki. Minun mielestäni tässä ei ole todellakaan lapsen etua tältä kannalta pohdittu niin paljon, että olisi syytä muuttaa sitä sellaiseksi. Toisaalta voin sanoa perussuomalaisille, että turha nähdä mörköjä nyt tällä kertaa tässä asiassa. Kuten oikeusministeri sanoi: jos lakeja muutetaan, niin pitää sitten muuttaa laaja-alaisesti kaikki lait, ei yksistään tätä.

James Hirvisaari /ps:

Arvoisa puhemies! Eräisiin puheenvuoroihin viitaten huomautan, että nyt ei ole kyse vähemmistöjen oikeuksien polkemisesta tai siitä, että homoseksuaalit olisivat vanhempina yhtään sen huonompia kuin muutkaan ihmiset. Eivät he ole. Eivät ole, mutta lapselle pitää luoda myös ympäristötekijöitä ajatellen mahdollisimman ongelmattomat kasvuolosuhteet.

Tämä ei ole tasa-arvokysymys, vaan arvokysymys. Vanhemmuus ei ole oikeus vaan etuoikeus, niin kuin mainitsin aikaisemmin. Kyse on ennen kaikkea lapsen edusta alusta loppuun saakka, ja sillä seikalla on oltava kaikista suurin arvo tässä keskustelussa. Vaikka lakiesityksen mukaan homo- tai lesbopari ei voi adoptoida yhdessä, lakiin on kuitenkin jätetty sellaisen mentävä musta aukko, kuten Niikko mainitsi. Vaikuttaa nimittäin siltä, että adoptiolaki on suorastaan valmisteltu sukupuolineutraalia avioliittoa silmällä pitäen ministerin selittelyistä huolimatta. Sukupuolineutraali avioliitto voi mennä eduskunnassa läpi, mutta sitä minä en hyväksy, että lapsia uhrataan samalle alttarille. Lapsia on ehdottomasti varjeltava semmoiselta ylimääräiseltä erilaisuustekijältä.

Arvoisa puhemies! Tästä maasta on joskus vaikea löytää pienten ihmisten puolustajia, mutta minä toivon, että täällä heitä olisi huomenna täysi salillinen.

Jani Toivola /vihr:

Arvoisa puhemies! Olen täällä jo pitkän tovin kuunnellut puhetta. Täällä on käytetty paljon hyviä puheenvuoroja, mutta myöskin minun mielestäni osittain erittäin asiattomia ja loukkaavia puheenvuoroja. Paljon olen tässä pohtinut, millä tavalla koko asiaan pitäisi suhtautua, koska samaan aikaan meillä kaikilla pitäisi olla oikeus omaan näkemykseemme. Meillä kaikilla on oma arvomaailmamme. Meillä on oma käsityksemme siitä, mikä on oikein ja väärin, mutta silti samaan aikaan meidän keskuudessamme pitäisi vallita absoluuttinen kunnioitus toisiamme kohtaan, toistemme arvoja kohtaan ja elämäntapaa kohtaan. Se on minun mielestäni myös, kun täällä on puhuttu tänään lapsen edusta, äärimmäisen tärkeä asia. Kyllä se on minun mielestäni lapsen etu, että me luomme semmoista yhteiskuntaa, jossa kunnioitus toteutuu mutta toteutuvat myöskin ihmisoikeudet ja toteutuu myöskin tasa-arvo.

Täällä muun muassa edustaja Niikko aikaisemmin mainitsi — kun puhui samaa sukupuolta olevista pareista, heidän mahdollisista perheistään tai perhehaaveistaan — "perheen leikkimisestä". Tämä on nimenomaan minun mielestäni sitä epäkunnioittavaa retoriikkaa ja olettamusta, mikä ei pohjaudu mihinkään faktaan, ja se on toisen ihmisen elämän aliarvioimista. Se on fakta ja tosiasia, että suomalaisessa yhteiskunnassa on monenlaisia perheitä ja perhekäsitys muuttuu ja elää koko ajan. Minun mielestäni vastuullista politiikkaa on se, että yhteiskunta on mukana tukemassa kaikenlaisia perheitä. Se vaatii meiltä joka päivä suurta rohkeutta kohdata toisiamme ja sitä muuttuvaa maailmaa, ja siksi ajattelinkin, että kerron pienen tarinan rohkeudesta nimenomaan lapsen maailmasta.

Vuosi sitten olin vierailulla Pelkosenniemellä pienessä kyläkoulussa, missä oli 90 oppilasta. Minut oli kutsuttu sinne vierailulle. Istuin kouluruokalassa yksin syömässä, kun yhtäkkiä ruokalan oviaukkoon ilmestyi pieni vaaleatukkainen poika. Opin myöhemmin, että pojan nimi oli Niko ja hän oli 9-vuotias. Niko juoksi kovaa vauhtia oviaukkoon, mutta kun hän näki minut yksin ruokalassa, niin hän pelästyi kovasti ja jäi oviaukkoon hämmentyneenä tuijottamaan outoa asiaa, asiaa, mitä ei ollut ehkä ikinä elämässään nähnyt. Mutta sitten yhtäkkiä se pieni poika juoksi minun luokseni ja kuiskasi korvaani, että meillä on kotona semmoinen videopeli, jossa on samannäköinen tyyppi kuin sinä.

Tämä tapahtuma tapahtui vuosi sitten, mutta tämä pieni rohkea poika on jäänyt vahvasti omaan mieleeni ja nimenomaan sen takia, että hän oli äärimmäisen rohkea. Hänen omaan turvalliseen elinpiiriinsä, elämäänsä ja yhteisöönsä ja ympäristöön tuli yhtäkkiä jotakin outoa, pelottavaa, odottamatonta, tuntematonta — jotain, mitä hän ei ehkä ollut ikinä elämässään nähnyt. Se hieno asia tässä 9-vuotiaassa pojassa oli se, että sen pelon kautta hän ei kääntynyt kannoillaan, poistunut ja menettänyt toivoaan sen oudon, tuntemattoman asian suhteen tai hän ei kääntänyt sitä omaa pelkoaan vihaksi sitä outoa ja tuntematonta asiaa kohtaan, vaan omassa loogisessa lapsen maailmassaan hän jäi tuijottamaan sitä outoa, pelottavaa asiaa. Hänen maailmassaan se oli ihan ymmärrettävää ja loogista, että kaikki ei ole tuttua ja turvallista mutta sitä voi jäädä seuraamaan, ja sitten kun tulee semmoinen tunne, että löytyy joku linkki, miten myös sitä tuntematonta asiaa voisi lähestyä, niin siihen ei ole mitään kriteerejä, miten lähestyy. Tärkeintä on se, että menisi jokaista ihmistä kohti ja uskaltaisi myöskin katsoa jokaista ihmistä silmiin.

On hienoa, että meillä on uusi adoptiolaki, ja on äärimmäisen hienoa, että sitä on nimenomaan valmisteltu lapsen edun näkökulmasta. Täällä on paljon nostettu erittäin tärkeitä ja hienoja asioita esille. Itse nostaisin ehkä nimenomaan tämän adoptioneuvonnan ja adoptioneuvontaan liittyvät jälkipalvelut. Tuki sekä adoptioperheelle, vanhemmille että sitten lapselle on äärimmäisen tärkeää koko heidän elinkaarensa ajan. Ihmiset kohtaavat paljon uusia odottamattomia tilanteita. Itse olen ollut paljon tekemisissä nimenomaan kansainväliseen adoptioon lähteneiden perheiden kanssa ja tiedän, että siellä kipuillaan monenlaisten erilaisuuteen liittyvien kysymysten kanssa. Se kipuilu ei lopu koko elämänkaaren aikana, eli silloin on äärimmäisen tärkeää, että me vahvistamme sekä sitä etukäteistukea ja -neuvontaa, niin että perheet ymmärtäisivät, mihin ne ovat lähdössä, että sitten myöskin koko sen elinkaaren ajan niitä erilaisia muuttuvia tilanteita siinä elämässä.

Toinen, minkä haluaisin nostaa vielä lopuksi, ovat itsenäiset adoptiot ja se, että ne siirretään myöskin tänne lupamenettelyn piiriin. Minusta on tärkeää, että siinä myös otetaan kantaa ja ajatellaan sitä lapsen etua ja sitä kautta taistellaan myöskin ihmisoikeuskauppaa ja köyhimpien ihmisten hyväksikäyttöä vastaan.

Asia, mikä täällä aikaisemmin nostettiin esiin ja mikä ei kuulu adoptiolakiin, on rekisteröidyt parit. Haluaisin sen kuitenkin itse nostaa, eli mielestäni olisi tärkeätä, että tähän asiaan tartuttaisiin. Nopein tie tietenkin olisi avioliittolaki. Sydämestäni toivon, että jokainen kansanedustaja tuon avioliittolain allekirjoittaisi, että ei tehtäisi asiasta poliittista peliä vaan jokainen tekisi sen päätöksen arvomaailmansa kautta. Toivottavasti sitä kautta päädyttäisiin ratkaisuun, jossa jokainen perhe olisi tunnustettu ja oikea, niin kuin lapsen edun näkökulmasta tuleekin olla.

Antti Lindtman /sd:

Arvoisa puhemies! Hyvät edustajakollegat! Yhdyn niihin moniin kiitoksiin, joita täällä on esitetty siitä, että adoptiolain kokonaisuudistus on nyt eduskunnassa ja se on tulossa lainsäädäntöön. Täällä on monia hyviä asioita: adoptioprosessiin osallistuvien oikeusturvan parantaminen, biologisen isän aseman vahvistaminen, adoptioneuvonta jne. jne. Ennen kaikkea tämän lain lähtökohdaksi on asetettu lapsen edun edistäminen adoptioasioissa ja tätä esitystä on nimenomaan tästä näkökulmasta katsottu.

Arvoisa puhemies! Täällä nyt perussuomalaiset käyvät varjomiekkailua sellaisesta asiasta, jota ei olisi täällä tarpeen käydä. Niin kuin todettu, tässä esityksessä, itse asiassa tämän esityksen valmistelun aikana, ei ole arvioitu sitä, voisivatko rekisteröidyssä parisuhteessa elävät suorittaa yhteisadoption. Näin ollen luulen, että tämä keskustelu lähtee poliittisista tarkoitusperistä vaikuttaa toisiin lakiesityksiin, mikä sinällään on tietysti syytä todeta. Siltä se näyttää.

Avioliitto asetetaan tässä avoliiton edelle. Siitä tietysti voi olla montaa mieltä, mutta tietysti kiistattomat perusteet löytyvät nimenomaan esimerkiksi lainsäädännössä siitä, miten adoptiolapsen lainsäädännöllinen asema turvataan. Se on kiistatta tietyissä tilanteissa avioliitossa vahvempi. Tämäkin on nimenomaan katsottu lapsen edun näkökulmasta.

Mutta kun tilanne on se, että tässä ei ole arvioitu sitä, voisivatko rekisteröidyssä parisuhteessa elävät adoptoida, niin voin sanoa, että en itse esimerkiksi tiedä, olisiko se lapsen edun kannalta hyvä, koska sitä ei ole tässä arvioitu. Avioliitto asetetaan tässä esityksessä avoliiton edelle muun muassa sen vuoksi, että avioliiton oletetaan kuvaavan paremmin siihen parisuhteeseen sitoutuneisuutta ja pysyvyyttä. Nyt jos vain tästä näkökulmasta arvioitaisiin esimerkiksi avioliittoja ja rekisteröityjä parisuhteita, siis sen suhteen pysyvyyden näkökulmasta, niin voin sanoa, että tiedän monia heppoisin perustein solmittuja avioliittoja mutta en yhtään heppoisin perustein solmittua rekisteröityä parisuhdetta.

Eli jos tätä katsoisi ainoastaan nyt tässä laissa esitettyjen perustelujen kautta, niin se tästä näkökulmasta saattaisi puoltaa rekisteröityjen parisuhteiden adoptio-oikeutta, mutta siinä on tietysti monta muutakin asiaa, ja ne on syytä arvioida jatkossa, niin kuin valiokunta sanoo. Mutta tässä vaiheessa kannan ottaminen vahvasti puolesta tai vastaan saattaa perustua johonkin muuhun kuin faktaan.

Eli tämän halusin tuoda tässä esiin, että jos me keskustelemme, niin monesti tämä menee tunteen puolelle, niin kuin politiikassa tosin toki saa mennä.

Sitten näistä ikärajoista on tullut paljon kritiikkiä, ja osa on aiheellista. Voi sanoa, että valiokunta on tässä omassa mietinnössään mennyt erityisesti tämän enimmäisikärajan osalta niin pitkälle kuin mahdollista ilman, että se on laissa poistettu. Sen takia on tärkeätä, että nyt tätä todella arvioidaan, koska tämä on uusi elementti lainsäädännössä.

Tässä lakiehdotuksessa lähdetään siitä, että 50-vuotias voi adoptoida 5-vuotiaan. 50-vuotiaalla on riittävästi voimavaroja adoptoida 5-vuotias, mutta 51-vuotiaalla ei ole riittävästi voimavaroja adoptoida 6-vuotiasta. Jos sitä katsotaan lapsen kannalta niin, että mahdollisimman pitkään varhaisnuoruuteen asti on suuri todennäköisyys saada pysyvät vanhemmat, niin tämä perustelu ontuu tässä suhteessa. Voi sanoa, että kun laki mahdollistaa sen, että 25-vuotias voi adoptoida esimerkiksi 7-vuotiaan, niin voi kysyä, onko ehdottomasti niin, että 25-vuotiaalla on enemmän voimavaroja adoptoida 7-vuotias kuin esimerkiksi 51-vuotiaalla 6-vuotias? Näin ollen tämä päättelyketju ei tässä ole aivan aukoton, ja sen takia lakivaliokunta, niin kuin sanottu, on mennyt niin pitkälle kuin mahdollista ilman, että sitä varsinaista lainkohtaa on muutettu. Poikkeuksia tänne on laitettu, ja nyt täytyy katsoa, miten tämä muovaa käytäntöä, ja sen takia oikeusministeriön on todella syytä paneutua tähän seuraamiseen erityisesti tämän enimmäisikärajan osalta.

Aino-Kaisa Pekonen /vas:

Arvoisa puhemies! Edustaja Niikko piti mielestäni erittäin halveksuvan puheenvuoron täällä salissa hetki sitten. Ei ole aikuisen oikeutta saada adoptoida lapsi, on lapsen oikeus saada mahdollisimman hyvät, fyysisesti ja psyykkisesti terveet vanhemmat, niin kuin täällä on monessa puheenvuorossa kuulutettu. Täällä peräänkuulutetaan lapsen etua, mutta kuka on kiinnostunut biologisen lapsen eduista, jos hän syntyy perheeseen, jossa on esimerkiksi väkivaltaa tai alkoholiongelmia? Perheen kaikki ongelmat eivät kuitenkaan aina tule viranomaisten tietoon. Adoptioneuvonta on pitkä ja perusteellinen prosessi, jonka kautta valikoituvat parhaat mahdolliset vanhemmat lapselle, huolimatta siitä, mitä sukupuolta tai seksuaalista suuntautumista he edustavat.

Jaana Pelkonen /kok:

Arvoisa puhemies! Edustajien Niikko ja Hirvisaari mukaan uuteen lakiehdotukseen jää seksuaalivähemmistön mentävä porsaanreikä. Edustajat näyttävät kansanedustajan kiireisen työn ohella kouluttautuneen adoptioneuvonnan asiantuntijoiksi, ja heillä tuntuu myös olevan selvänäkijän lahjoja antaessaan valmiita analyyseja mahdollisten hakijoiden soveltuvuudesta vanhemmiksi. Ovathan edustajat tietoisia siitä, että vaikka esitys ei mahdollista yhteisadoptiota rekisteröidyille pareille eikä avopareille, se ei tuo muutosta nykytilaan siinä, että rekisteröidyn parisuhteen osapuoli tai avopuoliso voi adoptoida lapsen yksin, ja tämähän mahdollistaa käytännössä yhteisadoptiota koskevien säännösten kiertämisen siten, että ensin toinen parisuhteen osapuolista adoptoi lapsen yksin ja sen jälkeen parisuhdekumppani adoptoi lapsen perheen sisäisesti? Mutta, kuten jo aikaisemmin sanoin ottamatta lainsäätäjänä itse oikeutta arvioida sitä, kuka milloinkin vanhemmaksi kelpaa, on varmasti adoptiolapsen edun mukaista tulla perheeseen, jossa häntä rakastetaan ehdoitta ja jonka soveltuvuudesta vuosia adoption parissa työskennelleet henkilöt tekevät arvion yksittäisten kansanedustajien sijaan.

Anne Holmlund /kok:

Arvoisa herra puhemies! Olen tässä tehnyt muutamia havaintoja ja kuunnellut salissa käytyjä puheenvuoroja. Moni on ollut erittäin asiallinen, ja osa ehkä olisi voinut olla hieman asiallisempikin. Ensinnäkin perussuomalaisten kansanedustaja — olikohan se edustaja Niikko, valitettavasti en nyt muista, kuka — kysyi, miksi lakivaliokunta ei kokonaisuudessaan mennyt perussuomalaisten vastalauseeseen mukaan tai yhtynyt tähän esitykseen. Siitä yksinkertaisesta syystä, että tämän esityksen kohdalla kyseinen vastalause on täysin turha. Eli tästä laista, joka nyt on käsittelyssä, ilmenee varsin yksiselitteisesti tila, joka tällä hetkellä on olemassa. Vain aviopuolisot voivat adoptoida yhdessä, ja muut lait, kuten laki rekisteröidystä parisuhteesta, säätelevät sen, ketkä voivat adoptoida ja ketkä eivät voi. Tähän tilaan ei ole tulossa muutosta, ja mielestäni ei pidä myöskään levittää sellaista harhaluuloa, että tässä olisi jokin sellainen aukko tai se olisi tarkoitushakuisesti tähän tehty. Tämä ei pidä paikkaansa, tämän haluan sanoa tiedoksi.

Muutamia muita kysymyksiä: Edustaja Heinonen oikeastaan osoitti tuossa kysymyksen sekä ministerille että minulle liittyen kysymykseen avoimista adoptioista eli maininnasta aikaisemman vanhemman ja adoptiovanhemman sopimuksesta. Näitä tilanteita voi olla varsin erilaisia, ja kaikkea ei aina voi yksiselitteisesti kirjata lakiin. Eli voi olla tilanne, jossa vain toinen vanhempi luopuu vanhemmuudestaan, esimerkiksi kun kyse on perheen sisäisestä adoptiosta, eli biologinen vanhempi voi luopua vanhemmuudestaan, mutta silloin sopimuksen perusteella hänellä säilyy oikeus yhteydenpitoon lapseen, silloin on kyse vain yhdestä vanhemmasta. Tilanne voi olla varsin hyvin se, että myös molemmat biologiset vanhemmat luopuvat vanhemmuudestaan ja sopivat erikseen tai vain toinen heistä sopii. Eli tilanteet vaihtelevat niin paljon, mutta tämä sanamuotohan ei millään tavoin sulje pois sitä tilannetta, että tämä koskee aivan yhtä hyvin molempia biologisia vanhempia kuin toistakin. En tiedä, tuliko tämä nyt riittävän selvästi sanottua.

Toinen kysymys, josta en ehkä ihan saanut kiinni, oli edustaja Heinosen kommentti liittyen ilmeisesti käytäntöihin, joita noudatetaan eri tilanteissa koskien perheen sisäistä adoptiota. Yksi tämän hallituksen esityksen tärkeitä ja keskeisiä kysymyksiä on biologisen isän aseman vahvistaminen, ja se on myös kirjattu lakiin. Eli tältä osin pyritään siihen, että lapsen biologinen isä voitaisiin mahdollisimman hyvin selvittää etukäteen, ja täytyy aina muistaa, että myös biologiselle isälle tulee varata mahdollisuus lapsen kasvattamiseen ja toimimiseen isänä. Mielestäni tässä yhteiskunnassa isyyden merkitystä on pikemminkin painettu kuin nostettu, ja pidän todella tärkeänä sitä, että myös isän roolia pystytään tässäkin lakiesityksessä selkeästi parantamaan.

Lapsen adoptioon kuitenkin tarvitaan biologisten vanhempien lupa, eli käytännössä tämä on tärkeä kysymys. On myös syytä muistaa, että ennen kaikkea isyys ja biologisen isän asema ovat tärkeitä lapsen kannalta. Yleensä ainakin jossain vaiheessa lähes kaikille, ellei kaikille, adoptiolapsille tulee valtavan suuri tarve löytää omat juurensa, ja silloin on tärkeää, että lapsi voi pitää yhteyttä ja myös löytää biologisen isänsä, ja tietysti on hyvin toivottavaa, että biologinen isä myös haluaa pitää yhteyttä lapsiinsa. Näin ei aina valitettavasti ole, tämä on todella valitettavaa, mutta toivon, että jokainen lapsi voisi sen kokea silloin, kun hänellä isä on ja isä on myös elossa.

Muutamia muitakin kysymyksiä, oikeastaan liittyen vielä tuohon avoimeen adoptioon, joka on uusi instituutio: Valiokunta on myös pitänyt tärkeänä sitä, että sen toimivuutta seurataan. Eli jos käytännössä ilmenee siinä olevan joitakin erityisiä ongelmia, niin niihin puututaan. On kuitenkin mielenkiintoista saada tällainen uusi väline käyttöön ja katsoa, voiko myös sen kautta paremmin turvata lapsen edun adoptiotilanteessa.

Yksi sellainen pieni kysymys, joka on tullut muutamissa puheenvuoroissa ehkä esimerkkinä, siteeraan suoraan: 46-vuotias ei voi adoptoida vastasyntynyttä. Haluan korjata sen käsityksen, että se ei tälläkään hetkellä ole ollut käytännössä mahdollista. Niin kuin aikaisemmassa puheenvuorossani mainitsin, adoptiolasta odottavia pariskuntia on pelkästään kotimaassa 700 ja lapsia tulee adoptioon erittäin vähän, eli tilanne on se, että käytännössä vastasyntyneet, alle vuoden ikäiset sijoitetaan nuoremmille vanhemmille, ja omasta mielestäni tämä on usein myös lapsen edun kannalta erittäin perusteltua. Silloin, kun vanhemmissa on niin sanotusti runsaudenpulaa eli on, mistä valita, niin lähtökohta kuitenkin usein tässä on parempi. Näin ei välttämättä siis aina ole tämän väittämän osalta.

Ulkomaiseen adoptioonhan tällä hetkellä ei tule alle vuoden ikäisiä lapsia, tai se on äärimmäisen harvinaista. Entistä useammat maat ovat allekirjoittaneet YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen, mikä on erittäin hyvä asia, ja se käytännössä tarkoittaa sitä, että ensisijaisesti lapsille pyritään hakemaan sijaisvanhemmat tai adoptiomahdollisuus kotimaasta ja ulkomainen adoptio on vasta toissijainen. Tietysti niiden parien ja perheiden kannalta, jotka odottavat ulkomailta adoptiolasta, tilanne on erittäin ikävä, mutta kokonaisuutena katsoen tietysti mielestäni tämä tukee lapsen etua parhaalla mahdollisella tavalla. Aika monessa maassa myös mahdollisuudet ovat parantuneeet, eivät toki kaikkialla, ja siitä johtuen myös jonot ovat pidentyneet. Suomi ei välttämättä ole kontaktimaana kovin kiinnostava, koska meillä on aika pienet volyymit, ja helposti, kun luodaan adoptiosuhteita eri kontaktimaihin, isot maat ovat kiinnostavampia tässä yhteydessä.

Täällä on nostettu myös esille se, niin kuin oikeastaan tuossa jo vähän totesinkin, että adoptiopalvelun tarjoajien pitäisi luoda kontakteja useampiin maihin. Minä haluan kuitenkin muistuttaa hallituksen esityksestä, täällä on kahdessakin kohtaa selkeästi käyty tätä asiaa läpi, ja niin kuin tuossa viittasinkin jo lapsen oikeuksien sopimukseen, niin 90 §:ssä todetaan muun muassa lupa kansainväliseen yhteistyöhön, eli käytännössä adoptiolautakuntahan voi hakemuksesta myöntää palvelunantajalle luvan yhteistyöhön ulkomaisen palvelunantajan kanssa, jos ensinnäkin ulkomaisella palvelunantajalla on sijaintivaltiossaan toimivalta hoitaa kansainväliseen adoptioon kuuluvia tehtäviä. Toisaalta on esitetty riittävä selvitys siitä, että ulkomainen palvelunantaja hoitaa ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuja tehtäviä ammattitaitoisesti, pitkäjänteisesti, luotettavasti, lapsen edun mukaisesti ja kansainvälisessä oikeudessa tunnustettuja lapsen oikeuksia kunnioittaen sekä ilman, että kukaan saa adoptiosta oikeudetonta taloudellista tai muuta hyötyä. Ja kolmantena: yhteistyötä voidaan pitää perusteltuna ottaen erityisesti huomioon kansainvälisen adoption tarve kyseisessä valtiossa, eli lähtökohtana tulee olla kyseisen valtion tarve kansainväliseen adoptioon, ja tämä subsidiariteettiperiaate halutaan nyt myös kirjata lakiin, eli tämän haluan muistuttaa niille, jotka ovat tästä asiasta erikseen puhuneet.

Kun me puhumme adoptiolapsista, meidän on syytä muistaa, että puhumme samalla niistä, joista tulee myös adoptoituja aikuisia. Joskus kaipaisin ehkä vielä enemmän näihin adoptiokeskusteluihin mukaan niitä kaikkein parhaita asiantuntijoita eli niitä, jotka on itse adoptoitu lapsena. Mielestäni tämä ääni kuuluu yhteiskunnallisessa keskustelussa liian vähän. Meillä on erilaisia mielipiteitä laidasta laitaan, mikä tässäkin salissa on näkynyt hyvin. Toivon kuitenkin lämpimästi, että kaikki kunnioittavat toistensa näkemystä, mielestäni se kuuluu eduskunnan tehtäviin ja on meidän velvollisuutemme huolehtia siitä, että arvostamme sitä, että olemme erilaisia ja näemme asiat eri tavoin. Asioista voi olla eri mieltä, mutta sen voi tehdä fiksusti ja tyylikkäästi, ja sellaista keskustelua toivon. Se mielestäni palvelee kaikkein parhaiten myös lapsen etua ja ylipäätään adoptiokeskustelua, joka on monta kertaa aika polveilevaakin. Toki on hyvä, että siitä keskustellaan.

Ikärajoistahan valiokunta kävi hyvin laajan pohdinnan, ja täytyy sanoa, että nämä asiat eivät ole kovin yksiselitteisiä. Mielestäni moni kansanedustaja nosti erittäin hyvin tämän ikärajakysymyksen ongelmatiikan esille, ja päädyimme kuitenkin siihen, että ikärajat on hyvä olla. Toisaalta ne palvelevat sitä, että erilaisia perheitä ja hakijoita kohdellaan yhdenvertaisesti, mutta ne eivät aina yksiselitteisesti kuitenkaan ole lapsen edun mukaisia, ja tämän takia valiokunta päätyi sekä 6 §:n että 7 §:n — joista toinen koskee enimmäis- ja vähimmäisikärajoja ja toinen enimmäis- ja vähimmäisikäeroa — molempien, osalta väljentämään erityisperusteita tai poikkeamisperusteita, ja mielestäni näihin on hyvä peruste. Samalla kuitenkin valiokunta esittää, että oikeusministeriö tarkkaan arvioi ja seuraa tilannetta ja raportoi siitä myös sitten lakivaliokunnalle myöhemmin.

Arvoisa puhemies! Hieman pitkään puhuin, mutta tässä muutamia keskeisiä kysymyksiä, jotka nousivat vielä mieleeni.

Lasse Männistö /kok:

Arvoisa puhemies, hyvät edustajakollegat! Adoptiolainsäädännön kokonaisuudistuksen tavoitteena on edistää lapsen edun toteutumista adoptioasioissa. Keskeisimmät, konkreettiset ja hyvin kannatettavat muutokset koskevat adoptioneuvonnan kehittämistä, adoption suhdetta lastensuojeluun sekä adoptioasioiden hallinnon kehittämistä. Myös lakiin kirjattava periaate siitä, että kaikissa alaikäisen lapsen adoptiota koskevissa päätöksissä ja muissa toimenpiteissä on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu, on erittäin perusteltu uudistus. Lakia valmisteltaessa ei kuitenkaan selvitetty adoption sallimista rekisteröidyssä parisuhteessa elävien, samaa sukupuolta olevien parien osalta. Tämän voikin nähdä nyt toteutettavan lakihankkeen puutteena.

Kuten esityksen perusteluissa ilmenee, on adoptio sallittu samaa sukupuolta oleville pareille muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa. Samaa sukupuolta olevat parit voivat adoptoida lapsen monissa muissakin Euroopan maissa ja myös maailmalla. Suomi on siis ainoa poikkeus muuten yhtenäisessä Pohjoismaiden rintamassa.

Samaa sukupuolta olevien rekisteröityjen parien adoptio-oikeutta on Suomessa vastustettu ennen muuta vetoamalla lapsen näkökulmasta ei-toivotumpaan kasvuympäristöön niissä perheissä, joissa vanhemmat ovat samaa sukupuolta. Tutkimustulosten valossa näissä väitteissä ei ole perää. Viime viikolla täällä eduskunnassa pidettiin seminaari, jossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Tytti Solantaus valotti meille varsin kattavaa tutkimusaineistoa ja siitä tekemiään johtopäätöksiä.

Yhteenveto näistä tutkimustuloksista on jossain määrin hämmentävää luettavaa, sillä niiden valossa ainoat merkittävät erot homo- ja heteroparien välillä ovat, että homoperheissä työnjako on heteroperheitä tasapuolisempi, fyysistä rankaisemista on vähemmän, heteroäidit ovat tyytymättömämpiä puolisoonsa ja heteroyksinhuoltajaäideillä on kovemmat kurinpidolliset otteet kuin lesboyksinhuoltajaäideillä. Tutkimusaineisto ei siis miltään osin tue väitteitä siitä, että samaa sukupuolta olevien vanhempien perhe olisi lasten näkökulmasta huonompi tai että lapset kasvaisivat jotenkin kieroon näissä perheissä. Perheet ovat myös aivan yhtä kestäviä.

Itse asiassa monet näistä tutkimuslöydöksistä puhuisivat vähän päinvastaisen argumentin puolesta kuin samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeutta vastustavat kuvittelevat. Samalla tutkimustulokset antoivat suuntaa toisen vasta-argumentin, lapsen oikeuden isään, arvioinnille. Asiaa pohdittaessa kannattaa hahmottaa, että isättä kasvamisen tutkiminen ja isän merkityksen tutkiminen ovat kaksi täysin eri asiaa. Jos lapsella on isä olemassa, on hänellä Solantauksen ja näiden tutkimustulosten mukaan erittäin suuri merkitys. Jos isää ei kuitenkaan ole alun alkaenkaan ollut perheessä olemassa, ei tällä ole suurtakaan merkitystä. Jokainen vanhempi siis rakentaa oman merkityksensä lapselleen. Tämä, tutkimustiedon valossa, on näin.

Samat tulokset on todettu myös sosiaali- ja terveysministeriön selvityksissä sekä lain esitöissä säädettäessä nykyistä lakia rekisteröidyistä parisuhteista. Tällöin todettiin ykskantaan, ettei "tieteellisistä tutkimuksista saadun tiedon perusteella lapsen kasvaminen perheessä, jossa vanhemmat ovat samaa sukupuolta, vaikuta haitallisesti lapsen seksuaaliseen tai sosiaaliseen kehitykseen taikka tunne-elämään ja käyttäytymiseen". Lausuntoja adoptiolainsäädännön uudistuksesta antaessaan ovatkin esimerkiksi Helsingin kaupunki ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos todenneet, että lapsen edun näkökulmasta adoptio tulisi sallia myös samaa sukupuolta oleville pareille. Toivon, että myös Suomessa toimitaan näin mahdollisimman pian.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa herra puhemies! Haluan muutaman kommentin sanoa aikaisempaan puheeseeni esitettyihin vastakommentteihin. Olen vähän hämmästellyt sitä, että yleensä olen luullut, että parlamentarismiin ja poliittiseen päätöksentekoon kuuluu eri mieltä oleminen, mutta Suomessa näyttää olevan hyvin vallassa semmoinen tapa, että jos et ole vallitsevan asenteen kanssa samaa mieltä, niin sinut hyvin nopeasti leimataan yhteistyökyvyttömäksi, tasa-arvottomaksi, suvaitsemattomaksi tai muulla tavalla epäkelvoksi henkilöksi. Tällainen keskustelu ei edistä itse asiasta keskustelua tai johda siihen, että päästäisiin asioitten syihin ja yhteyksiin, ja siihen, miksi me olemme eri mieltä. Esimerkiksi minä olen kyllä sitä mieltä, että lapsen adoptiossa ei ole hyvä sallia täällä esitettyjä perusteluita sille, että lapsen voisi adoptoida joku muu kuin isä ja äiti, elikkä seksuaalivähemmistöt, ja sille on minulla omat perusteluni, ja toki myös niillä, jotka ovat eri mieltä.

Mutta se, että olen eri mieltä, ei tarkoita, että minä jollakin tavalla halveksisin tai vihaisin jotakin ihmisryhmää, päinvastoin. Esimerkiksi omassa vaalityössäni eduskuntavaaleissa törmäsin myös seksuaalivähemmistöihin, ja eräs kohtaaminen muistuu hyvin mieleen, jossa yhden lesboparin kanssa keskustelin ja kerroin oman näkemykseni, että näissä asioissa olen varmasti teidän kanssanne eri mieltä, en voi hyväksyä teidän avioliittoon pääsemistänne samassa merkityksessä kuin mies ja nainen enkä myöskään lasten adoptiota. Se ensimmäinen keskustelu oli minun mielestäni aika yllättävä, nimittäin nämä henkilöt sanoivat, että hekin ovat samaa mieltä. Ja he valistivat minua sitten ja sanoivat, että eivät kaikki seksuaalivähemmistöihin kuuluvat halua adoptoida lapsia tai mennä naimisiin, vaan suurimmalle osalle meistä — hän sanoi näin — riittää, että me saamme yhtäläiset muut oikeudet yhteiskunnassa, saamme hyväksynnän ja saamme elää rauhallista elämää. Elikkä mielestäni on hyvin loukkaavaa myös joitakin vähemmistöjä kohtaan leimata kaikki saman asian puolestapuhujiksi, kuten esimerkiksi täällä muutama henkilö tekee. Tämä ainakaan oman kokemukseni perusteella ei ole näin.

Minä tunnustaudun kristityksi henkilöksi siten, että minä rakastan lähimmäistäni riippumatta hänen suuntautuneisuudestaan tai arvoistaan tai muista. Mutta se, että minä olen eri mieltä, ei tarkoita sitä, että minä jollakin tavalla olisin vähemmän rakastamassa häntä. Minä vaan en halua muuttaa mielipidettäni, siitä on kysymys. Kristityillä on ollut määrätty mielipide jo tuhansia vuosia, kaksituhatta vuotta. Nyt jos ne monet, jotka omaavat kristityn, raamatullisen käsityksen eivätkä ole valmiita hyväksymään uutta näkemystä asiasta, leimataan suvaitsemattomiksi, se on mielestäni jonkinlaista sortoa sekin.

Haluaisin edustaja Heinosellekin sanoa myös sen, etteivät perussuomalaiset ole millään tavalla vähemmistövastaisia, niin kuin hän täällä puhui. Meillä ei ole mitään syytä olla vähemmistövastaisia, päinvastoin. Me haluamme ajaa kaikkien ihmisten yhteistä etua. Mutta tänään, kun me puhumme täällä lapsen edusta, niin silloin me myös puhumme niillä argumenteilla, jotka todellisuudessa olemme itse löytäneet ja kokeneet oikeiksi. Joten toivotan omalta puoleltani kaikille meille malttia ja keskinäistä kunnioitusta siten, että voimme sovussa olla eri mieltä.

Peter Östman /kd:

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Männistöä ja useita muita edustajia kohtaan tuntemastani arvostuksesta huolimatta haluan tuoda esille vastakkaisen käsitykseni isän ja äidin merkityksestä lapselle. Monet edustajat ovat sitä mieltä, ettei parisuhteen laatu saa olla peruste vanhempien syrjinnälle lasten hankinnassa.

Arvoisa puhemies! Lapsen oikeus isään ja äitiin on minun elämänkatsomukseni mukaan luomisjärjestyksen mukainen eikä sitä voida kumota erilaisilla tutkimuksilla tai poliittisilla päätöksillä. Hyvin usein nostetaan keskustelussa esille sellaiset perhe-esimerkit, joissa vanhemmat, tässä tapauksessa isät ja äidit, voivat huonosti jostain syystä, epäonnistuvat ja se johtaa ehkä avioeroon, ja miten lapset sitten voivat huonosti näissä perheissä. Meitä vajavaisia isiä ja äitejä on kyllä maailma täynnä, mutta meidän puutteellisuutemme ei kuitenkaan oikeuta riistämään lapselta hänen kehityksensä kannalta korvaamatonta isää ja äitiä.

Haluaisin lopuksi nostaa esiin asian, jota olen itsekin monasti miettinyt, että jos tällainen lakiehdotus menisi läpi, että rekisteröidyssä parisuhteessa olevat saisivat adoptointioikeuden, saavat pienen lapsen, ja esimerkiksi 18 vuoden päästä tämä lapsi rupeaa kysymään, kuka riisti minulta oikeuden isään taikka äitiin, en haluaisi olla vastuussa siitä päätöksestä.

Ja vielä lopuksi sanon sen, että olen yrittänyt omalta osaltani käydä tätä keskustelua maltillisella tavalla lakivaliokunnassa ja toivoisin, että me tässä salissakin voisimme käydä sitä asiallisella tavalla toinen toisiamme kunnioittaen siitä huolimatta, että meillä saattaa olla erilaisia näkemyksiä tästä asiasta.

Sanni Grahn-Laasonen /kok:

Arvoisa puhemies! Edustaja Niikko on ihan oikeassa siinä, että meillä kaikilla täällä on nimenomaan se oikeus erilaisiin mielipiteisiin. Vaikka tässä laissa on ensisijaisesti kyse lapsen oikeudesta vanhempiin, ei toisin päin, niin täytyy muistaa, että lapsen toivominen on kovasti inhimillistä ja voi muodostua elämän suurimmaksi kysymykseksi myöskin samaa sukupuolta oleville pareille. Kannattaa ottaa huomioon, että näiden ihmisten näkökulmasta voi olla loukkaavaa kutsua heidän perhe-elämäänsä leikiksi.

Anne Holmlund /kok:

Arvoisa herra puhemies! Oikeastaan lyhyesti tuohon, kun viitattiin tutkimuksiin ja tutkimustuloksiin. Haluaisin muistuttaa sen verran, että tilanne on täysin erilainen, jos kyseessä on perheen sisäinen adoptio eikä ulkoinen adoptio, koska lähtökohta on se, että perheen sisäisessä adoptiossa toinen vanhempi on lapsen biologinen vanhempi. Silloin omalla tavallaan hänen prosessinsa on täysin erilainen kuin se, että kumpikaan vanhempi ei ole biologinen vanhempi.

Ja monta kertaa lapsen ulkopuolisuuden kokemukset tulevat esille vasta aikuisena, kenties murrosiässä, usein jopa myöhemmin. En ole tutustunut näihin tutkimustuloksiin, joihin viitattiin. Käsittääkseni ne eivät ole kovin pitkältä aikajänteeltä, ja Suomessahan perheen sisäinen adoptiokaan ei ole ollut vielä kovin kauaa mahdollista. Toivoisin itse, että jostakin voitaisiin selvittää myös niitä ulkoisen adoption tutkimustuloksia. Enkä näe myöskään, että kyse on niinkään siitä, kasvaisiko jotenkin kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman perheessä vääränlaisia lapsia, sitä en suinkaan usko, mutta toivon, että näissäkin tilanteissa aina muistetaan se, että päällimmäisenä kaikessa adoptiossa pitää olla lapsen etu.

Lasse Männistö /kok:

Arvoisa puhemies! Siitä huolimatta, että arvostan edustaja Östmania suuresti, haluan tuoda ilmi muutaman tarkennuksen hänen puheenvuorossaan esittämiinsä huomioihin.

En missään vaiheessa sanonut, että samaa sukupuolta olevien parien oikeus adoptioon ylittäisi lapsen edun tavoittelun. On aivan selvää, että adoptioasioista keskusteltaessa lapsen edun tulee olla määrittävä ja ensisijainen tekijä. Mutta siltä osin, kun lapsen etu ei ole ristiriidassa sen kanssa, että adoptio sallitaan myös samaa sukupuolta oleville pareille, minun mielestäni näin tulisi toimia. Ja niin kuin sanoin, tämä tutkimusaineisto, mitä on käytössä, puolustaa sitä näkökulmaa, että samaa sukupuolta ja eri sukupuolta olevien parien perheissä lapset saavat keskimäärin aivan yhtä hyvän kasvuympäristön. Tämän vastaiselle näkemykselle ei tutkimustiedon pohjalta ole näyttöä.

Lisäksi muistuttaisin edustaja Östmanille, että adoptio on myös tällä hetkellä mahdollista jo yksittäisille henkilöille, joten siltä osin ei voi oikein puhua, että joku riistäisi lapsen oikeuden isään, eivätkä tutkimustulokset myöskään tälle näkökulmalle anna perusteita.

Jaana Pelkonen /kok:

Arvoisa puhemies! Koska salissa edelleen keskustellaan yhteisadoption mahdollistamisesta myös rekisteröidyille pareille, haluan tuoda esiin, ettei tätä asiaa suinkaan kannata vain muutama edustaja täällä salissa, vaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsingin kaupunki, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Seta ry, Sateenkaariperheet ry ja Suomen Asianajajaliitto ovat katsoneet, että yhteisadoptio tulisi sallia rekisteröidyille pareille. Myös lapsiasiavaltuutettu on esittänyt, että lapsen oikeuksien näkökulmasta ei ole estettä sille, että rekisteröidyssä parisuhteessa elävät voisivat hakea adoptiota.

Merja Kuusisto /sd:

Arvoisa puhemies! Edustaja Niikko puhui todella kauniisti siitä, miten meidän tulee käyttäytyä täällä ja kunnioittaa toistemme mielipiteitä. Olen siitä aivan samaa mieltä. Valitettavasti viime viikolla, kun käsittelimme valtion neljättä lisätalousarviota, edustaja Niikko ei oikeastaan käyttäytynyt sillä tavalla kuin hän haluaisi käyttäytyä. Yritimme Pia Viitasen kanssa saada vastauspuheenvuoroa puhemies Joutsenlahdelta, mutta hän ei sitä antanut, joten haluan ottaa esiin sen, että koimme edustaja Viitasen kanssa, että meitä kohdeltiin huonosti emmekä päässeet puolustautumaan, kun emme saaneet puheenvuoroa.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! En tiedä, mistä edustaja Kuusisto nyt puhui, mutta voidaan varmaan selvittää se tämän kokouksen jälkeen. Jos on anteeksipyynnön paikka, niin siihen minulla on aina varaa. Täydellinen en ole, sen tiedän kyllä.

Mitä tulee viittaukseen täällä lasten adoptiota koskeviin tutkimuksiin, niin minulla itsellänikin nyt sattuu jonkun verran olemaan tietoa siitä. Haluaisin nyt nostaa yhden tutkimusnäkökulman esille. Ranskan parlamentti nimittäin oman perhelain muuttamisensa yhteydessä teki tutkimuksen lasten adoptiosta homo- ja lesboperheisiin sekä heidän keskinäisistä avioliitoistaan, ja se hylkäsi molemmat asiat. Siinä oli monia, monia perusteita, joihin ehkä jossakin ensimmäisessä puheenvuorossa jo viittasin. Mutta ehkä tärkeimpiä asioita ovat ne, jotka ovat selkeästi tutkimuksellista tietoa, se mikä heillä oli mielessä, ettei varmasti tiedetty, mikä vaikutus lapsen kehitykseen on sillä, että hänellä on kaksi isää tai kaksi äitiä, koska niitä tutkimuksia ei juuri ole tehty.

Kuten täällä on aikaisemmin viitattu, perheen sisäinen adoptio on aivan eri asia kuin ulkoinen adoptio. Missään vaiheessa ymmärtääkseni kukaan täällä ei ole ollut sitä vastaan ja lesboparien biologisen äidin kasvatusta vastaan, vaan päinvastoin he ovat hyviä äitejä siinä kuin kuka muu tahansa. Mutta nyt, kun me puhumme ulkoisesta adoptiosta, meidän täytyy asettaa lasten etu ensisijaiseen tarkasteluun. Siinä yhteydessä meidän täytyy katsoa esimerkiksi Lapsen oikeuksien sopimusta ja lukea sieltä, mitä siellä sanotaan lasten edusta. Siellä puhutaan selkeästi siitä, että lasten etu on saada paras mahdollinen kasvuympäristö. Kuka meistä voi kiistää, etteivätkö isä ja äiti ole se paras mahdollinen kasvuympäristö lapselle? Meidän lainsäätäjinä tulisi turvata tämä paras mahdollinen vaihtoehto, jos se suinkin on mahdollista.