Pauli Kiuru /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Lasten asema suomalaisessa yhteiskunnassa on noussut viimeaikaisten tapahtumien johdosta julkiseen keskusteluun. Äärimmäiset väkivallanteot pysäyttävät ja ovat saaneet suomalaisen yhteiskunnan pohtimaan keinoja turvallisemman kasvuympäristön varmistamiseksi. Käsittämättömän väkivallan ja suurien otsikoiden taakse on jäänyt kuitenkin epäkohta, joka koskee satoja tai jopa tuhansia lapsia, heidän vanhempiaan ja isovanhempiaan.

Tämän lakialoitteen tavoitteena on parantaa lasten ja niiden vanhempien asemaa, joiden tapaamisoikeutta on tietoisesti, tahallisesti ja toistuvasti estetty vahvistetun tapaamisoikeussopimuksen vastaisesti. Rikoslaissa on jo kriminalisoitu sekä lapsen omavaltainen huostaanotto että lapsikaappaus. Kummankaan lainkohdan tunnusmerkistö ei kuitenkaan ulotu tilanteeseen, jossa tapaamisoikeutta rikotaan.

Noin 30 000 lasta kokee vuosittain vanhempiensa eron. Vanhemmat voivat erotilanteessa tehdä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta sopimuksen, jonka sosiaaliviranomainen vahvistaa. Riitatilanteissa asian ratkaisee tuomioistuin. Sekä lastensuojelulaki että laki lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta lähtevät siitä, että päätöksenteon pohjana on oltava lapsen etu. Ensisijainen malli on yhteishuoltajuus. Jos asiat sujuvat sovitusti, saa lapsi säilyttää yhteytensä molempiin vanhempiinsa myös eron jälkeen.

Jotkut ovat ymmärtäneet lakialoitteen virheellisesti niin, että muutos pakottaisi jatkossa luovuttamaan lapsen väkivaltaiselle, alkoholisoituneelle tai muuten vastuunsa ymmärtämättömälle vanhemmalle. Olen samaa mieltä siitä, että nämä ovat perusteltuja syitä olla luovuttamatta lasta toiselle vanhemmalle, ja siksi tässä lakialoitteessa asiaan ei esitetäkään muutosta. On myös todettava se itsestäänselvyys, että aloite on sukupuolineutraali.

Tehtyjä tapaamisoikeussopimuksia ja -tuomioita on syytä kunnioittaa nykyistä johdonmukaisemmin. Toisaalta sosiaalilautakunnan vahvistamaa sopimusta tai tuomioistuimen päätöstä lapsen huollosta tai tapaamisoikeudesta voidaan myös tarkistaa, jos olosuhteet ovat sopimuksen vahvistamisen tai päätöksen antamisen jälkeen muuttuneet.

Aloitteessani on kyse siitä, että sosiaaliviranomaisen tai tuomioistuimen päätöstä tapaamisoikeudesta noudatetaan ja nimenomaan lapsen parhaaksi. Ja vielä kansantajuisemmin: tapaamisoikeus on myönnetty lapsen parhaaksi tavallisille suomalaisille isille ja äideille, jotka ovat motivoituneita ja vastuuntuntoisia kasvattajia. Perusteeton lapsen tapaamisoikeuden estäminen on väkivaltaa, joka voi usein johtaa ja johtaakin lapsen vieraantumiseen toisesta vanhemmastaan. Jos emme sanktioi väkivaltaa, hyväksymme sen hiljaisesti.

Eräät ovat kritisoineet lakialoitetta siitä, ettei voi olla lapsen edun mukaista tuomita toista vanhempaa sakkoihin tai jopa vankeuteen. Tästäkin olen samaa mieltä. Valinta on kuitenkin sillä vanhemmalla, joka tahallisesti ja toistuvasti estää tapaamisen. Hänellä on mahdollisuus toimia lapsensa parhaaksi noudattamalla tapaamissopimusta tai tuomioistuimen päätöstä mahdollistamalla lapselleen toisen vanhemman tapaamisen. Rikoslaissa on jo sanktioitu lapsen omavaltainen huostaanotto, johon lapsen tapaamisoikeuden tahallista estämistä voidaan verrata. Vanhempi, joka toimii perusteetta sopimuksia tai jopa täytäntöönpanotuomiota vastaan, toimii myös lapsensa etua vastaan.

Huolto- ja tapaamisoikeuspäätöksen täytäntöönpanolaki mahdollistaa pakkokeinoina uhkasakon ja noudon. Käytännössä tapaamisoikeuden täytäntöönpanojärjestelmä on hyvin hampaaton. Ensimmäisessä oikeudenkäynnissä, joka kestää sovittelijan kertomuksen hankkimisineen puolesta vuodesta vuoteen, voidaan asettaa vain uhkasakko. Lisäksi tuomitut joutuvat varsin harvoin sitä maksamaan, ja jos he sen maksavatkin, sanktio tulee aivan liian myöhään eli noin puolentoista vuoden jälkeen tapaamisten estämisestä. Yleisesti tiedetään, että sanktion pitää tulla mahdollisimman nopeasti väärinteon jälkeen, jotta se olisi ylipäätään tehokas. Tästä syystä tarvitsemme nyt esitetyn lain, jonka perusteella rangaistaan tapaamisen estämisestä välittömästi. Lisäksi varattomia tai maksamishaluttomia tapaamisten estäjiä varten tulisi saada käyttöön sakon muuntorangaistus, joka laitettaisiin mahdollisimman pian täytäntöön, jos sakot jäävät maksamatta.

Lakialoitteeni on allekirjoittanut 141 kansanedustajaa. Määrä on poikkeuksellisen suuri, ja allekirjoittajia on kaikista eduskuntaryhmistä. Kiitos kaikille allekirjoittaneille, ja erityisesti suuri kiitos Isät lasten asialla -yhdistykselle, joka on aktiivisesti tuonut tietoisuuteeni ongelman tapaamisoikeuden estämisestä sekä sen sanktioinnin puutteista.

Tänään samassa lähetekeskustelussa on edustaja Juho Eerolan aloite. Aloitteemme eivät kilpaile keskenään, vaan tavoite on sama: lasten etu. Olemme tehneet yhteistyötä ja sopineet lähestymistavasta ja työnjaosta.

Lapsen etu ja tapaamisoikeuden noudattaminen ovat arvoja, jotka ovat meille kaikille yhteisiä. Tehtävämme ei ole syyllistää erovanhempia, isiä tai äitejä. Tehtävämme ei ole osoittaa sormella sosiaalityöntekijöitä, jotka joutuvat paineistetuissa tilanteissa tekemään ratkaisujaan. Emme halua myöskään paheksua tuomareita, jotka joutuvat ristiriitaisen informaation perusteella tekemään päätöksiään. Tehtävämme on laatia lakeja, jotka mahdollistavat jatkossa tapaamisoi-keuden noudattamisen ja lasten edun toteutumisen.

Arvoisa herra puhemies! Olen saanut satoja viestejä sen jälkeen, kun lakialoitteeni tuli julkisuuteen kesäkuun alussa. Luen tähän loppuun otteen saamastani palautteesta: "Minulla on kolme lasta, joita en ole moneen vuoteen nähnyt. Lähivanhempi estää tapaamiset. Seitsemän vuotta olen käynyt oikeustaistelua lasteni edestä, jotta he voisivat nähdä minua. Lähivanhempi kuitenkin tietää, ettei kukaan voi häntä estää, eikä hän noudata mitään tapaamissopimusta tai oikeuden päätöstä. Arvostan todella, että tällaista lakialoitetta olette ajamassa. Minua se ei tosin enää auta, koska olen jo lapseni menettänyt lähivanhemman käytöksen vuoksi. Niin monet illat olen itkenyt lasteni takia."

Juho Eerola /ps:

Arvoisa herra puhemies! Kerrataan heti alkuun ikään kuin rautalangasta vääntäen, mistä nyt on kyse. Iso osa Suomessa solmituista avioliitoista päättyy valitettavasti avioeroon. "Kunnes kuolema teidät erottaa" ei enää nykypäivän maailmassa päde. Avoeroja tapahtuu mahdollisesti vieläkin enemmän.

Kun vanhemmat eroavat, joutuvat lapset käytännössä eroon toisesta vanhemmasta. Yleinen järjestely on, että lapset asuvat pääosin äidillään ja lapsilla on tapaamisoikeus isään joka toinen viikonloppu. Tämän järjestelyn pariin tulee vuosittain tuhansia uusia lapsia ympäri Suomea. Erot ovat, kuten me kaikki ymmärrämme, harvoin riidattomia. Epäterveelle pohjalle mennään silloin, kun lapset vedetään mukaan vanhempien eroriitoihin. Tuhannet lapset joutuvat vuosittain tilanteeseen, jossa heidän vanhempansa menettävät luottamuksen toisiinsa. Tämä johtuu usein toisen vanhemman haluttomuudesta sopia asiat. Se johtuu usein olemassa olevan sopimuksen rikkomisesta tai sopimuksen tulkintaerimielisyydestä. Luottamuspula johtaa oikeusprosesseihin, joissa lähivanhempi, yleistäen, hakee joko yksinhuoltajuutta tai valvottuja tapaamisia tapaavalle vanhemmalle; samalla tavoin yleistäen: tapaava vanhempi hakee yhteishuollon vahvistamista tai laajennettuja tapaamisia.

Niihin tilanteisiin liittyy poikkeuksetta toisen vanhemman mustamaalaamista. On esimerkkejä tapauksista, joissa toista vanhempaa on vailla mitään perusteita syytetty väkivaltaisuudesta, päihdeongelmista tai jopa insestistä. Näillä toimenpiteillä koetetaan saada viranomaiset uskomaan toisen vanhemman, yleensä siis sen muualla asuvan, tapaavan vanhemman, kelvottomuus huoltajana. Pelin henkeen kuuluu myös se, että lapsille syötetään näitä samoja valheellisia tietoja, jotta lapsi osaisi kertoa ikään kuin muka ne oikeat vastaukset asiaa tutkiville viranomaisille. Lapsi oppiikin nopeasti olemaan kertomatta positiivisia asioita tapaavasta vanhemmasta, ja siten lopuksi käy niin, että lapsen ajatukset seuraavat puhuttuja sanoja. Esimerkkini kuvaama toiminta on nimeltään vieraannuttamista. Se on psyykkisesti vahingollista paitsi vieraannuttamisen kohteeksi joutuvalle vanhemmalle myös ennen kaikkea sille lapselle, joka koetetaan vieraannuttaa ennen ehkä hyvinkin paljon lapsen päivittäiseen elämään osallistuneesta vanhemmasta.

Arvoisa puhemies! Lainsäädännölliset perusteet lapsen tapaamisoikeudesta pohjautuvat vuodelta 1983 peräisin olevaan lakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Mainitun lain 12 ensimmäistä pykälää määrittävät lapsen tapaamisoikeutta. Seuraava voi tulla yllätyksenä monelle, joka ei eroa ole kokenut.

Lain lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 2 luvun ja 6 §:n mukaan lapsen vanhemmat, jotka lapsen syntyessä ovat avioliitossa keskenään, ovat kumpikin lapsen huoltajia. Jos vanhemmat eivät lapsen syntyessä ole avioliitossa keskenään, on äiti tällöin lapsen huoltaja. Jos toinen vanhemmista on yksin lapsensa huoltaja ja vanhemmat menevät keskenään avioliittoon, tulevat he molemmat lapsensa huoltajiksi.

Sen sijaan automaattista tapaamisoikeutta ei laissa ole määritelty. Tapaamisten sopiminen on jätetty vanhempien väliseksi asiaksi. Riitaisassa tilanteessa lapsi voi jäädä pitkäksikin aikaa vaille tapaamisoikeuden tuomaa oikeutta tavata myös erillään asuvaa vanhempaa. Vieraannuttamisen kieltävä lakialoitteeni parantaa lapsen oikeutta toiseen vanhempaan myös tässä tilanteessa estämällä lapsen vieraannuttamisen sopimuksettomassa tilanteessa. Nyt lapsi on lainsuojaton eron sattuessa, jos lapsen kanssa asuva vanhempi niin haluaa.

Tämä nykyinen laki on periaatteiltaan hyvä mutta pahasti liki 30 vuoden aikana vanhentunut. 1980-luvulla ei kuvatun kaltaista vieraannuttamista juuri tapahtunut. Vieraannuttamista ei siis ole nykyisessä laissa määritelty eikä etenkään kielletty. Koska tätä vieraannuttamista ei ole erikseen kielletty, on se siis sallittu, eikä näin ollen vetoaminen vieraannuttamiseen viranomaisten kanssa asioidessa saa asian vakavuuden tarvitsemaa painoarvoa.

Kyseinen jälkeenjääneisyys saadaan korjattua siten, että mainittuun lakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta otetaan lapsen tapaamisoikeuden yllä selostetun perussäännöksen eli 2 §:n loppuun uusi, 3 momentti. Tässä uudessa momentissa lainsäätäjä ensinnäkin määrittelisi, mitä vieraannuttaminen on, ja toisekseen tekisi siitä kiellettyä. Ensisijaisesti vieraannuttamiskielto koskettaisi sitä vanhempaa, jonka luona lapsi asuu. Luonnollisesti se olisi kiellettyä myös tapaavalta vanhemmalta, joka asuu toisaalla, ja edelleen vieraannuttaminen olisi kiellettyä myös siinä harvinaisemmassa tapauksessa, että lapsi asuu jonkun muun sukulaisen tai läheishenkilön luona, esimerkiksi sijoitettuna.

Lakialoitteessani esitetty lisäys palvelisi ja korjaisi nykytilannetta kahdella eri tavalla. Ensinnäkin eroriidan alkuvaiheessa tai mieluummin jo ennen sitä voitaisiin molemmille vanhemmille kertoa, että vieraannuttaminen on nyt laissa kiellettyä. Voitaisiin kertoa sen negatiivisista vaikutuksista lapseen. Lakimuutos toimisi siis ennalta ehkäisevästi, sillä suurin osa suomalaisista on kuitenkin lainkuuliaista väkeä eikä ryhdy mihinkään sellaiseen, mikä on lain mukaan rikos, vaikka ehkä mieli tekisikin. Tällainen lakivalistus todennäköisesti siis vaikuttaisi ennalta ehkäisevästi isoon osaan vanhemmista, ja he muuttaisivat käytöstään korrektiin suuntaan.

Toisekseen, tehostukseksi tälle uudelle momentille tulisi säätää viittaus lain 12 §:ään. Tätä voitaisiin soveltaa sanktiona, jos joku vielä vieraannuttamiskieltoa tämänkin jälkeen rikkoisi. Tämän nykyisen, olemassa olevan lain 12 §:hän mainitsee, että lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettua tuomioistuimen päätöstä tai sosiaalilautakunnan vahvistamaa sopimusta voidaan jälkeenpäin muuttaa, jos havaitaan muuttuneiden olosuhteiden antavan muutoksenaihetta. Tässä nyt kyseessä olevassa vieraannuttamiskieltosäännöksessä oleva viittaus tähän 12 §:ään tarkoittaisi siis sitä, että tapaamisoikeusratkaisua voitaisiin muuttaa muualla asuvan, tämän tapaavan vanhemman hyväksi siten, että vieraannuttamiskieltoa rikkonut vanhempi voisi törkeään vieraannuttamiseen syyllistyttyään menettää huoltajuutensa tapaavan vanhemman ja edelleen siis myös lapsen hyväksi.

Arvoisa puhemies! Olen kuullut väitettävän, että vieraannuttamista on vaikea määritellä ja siten muka hankala näyttää toteen. Paitsi että jo tämän puheenvuoron aikana olen antanut esimerkkejä siitä, mitä vieraannuttaminen on, voidaan se myös verraten helposti näyttää toteenkin. Tilannetta avioeron jälkeen on aina verrattava siihen, mikä tilanne oli ennen avioeroa, ennen sitä, kun lapsi tai lapset erotettiin toisesta vanhemmasta. Monesti voidaan näyttää toteen, että ennen avioeroa molemmat vanhemmat osallistuivat yhteisten lasten huoltoon ilman, että lapset vierastivat kumpaakaan vanhempaa. Jos tilanne on muuttunut eron myötä, on vieraannuttaminen ollut ilmeistä. Vieraannuttavat toimet voidaan kyllä listata ja niiden tahallisuus edelleen arvioida. Tiedän lukuisia tapauksia, joissa isovanhemmat ja muut sukulaiset, yhteiset ystävät, naapurit jne. ovat olleet valmiita todistamaan oikeudessa, että vanhemman ja lapsen väleissä ei koskaan ole ollut mitään omituista, mutta heidän lausuntojaan ei ole oikeusistuimissa otettu huomioon.

Vieraannuttaminen on siitä kummallinen ilmiö, että kun siitä keskustellaan, ei kukaan sitä hyväksy. Toisaalta, kun sitä tarpeeksi pitkään onnistuu jatkamaan, tuomioistuimet poikkeuksetta vahvistavat lopputuloksen ja lopullisesti syrjäyttävät toisen vanhemman lapsen elämästä.

Arvoisa puhemies! Omaisuuteen liittyvät rikokset on laissa hyvin tarkkaan suojattu kielloilla. On törkeää, että lasta ja hänen oikeuttaan vanhempaansa ei suojella yhtä hyvin. Lapsi ja vanhempi ansaitsevat paljon paremman suojan. Tästä syystä esitän, että lakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta ja sen 2 §:ään lisätään esitetty 3 momentti.

Tänään tässä samassa lähetekeskustelussa on kuultu edustaja Pauli Kiurun aloite. Aloitteemme eivät kilpaile keskenään, vaan tavoite on sama, lasten etu. Olemme tehneet yhteistyötä ja sopineet lähestymistavasta ja työnjaosta.

Oras Tynkkynen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Niin kuin hyvin tiedämme, kiistat lasten huoltajuudesta ovat usein kivuliaita ja valitettavan usein kärsijöiksi joutuvat juuri lapset. Olemme kaikki varmaankin saaneet lukea aivan liian monia järkyttäviä tarinoita. Täytyy sanoa, että ei sieltä vähiten järkyttävästä päästä on kyllä edustaja Eerolan oma tarina, joten haluan toivottaa hänelle voimia ja jaksamista tässä vaikeassa tilanteessa.

Olin itse mukana kirjallisessa kysymyksessä, joka jätettiin ministeri Henrikssonille vieraannuttamisen kriminalisoinnista, ja täytyy sanoa, että olin kyllä pettynyt siihen vastaukseen. Siinä ministeri Henriksson totesi, että "- - rikosoikeuden käyttäminen on viimesijainen keino puuttua yhteiskunnallisiin ongelmiin" ja "- - ennen uuden rikostunnusmerkistön säätämistä on tarkkaan pohdittava mahdollisuus puuttua havaittuihin epäkohtiin muilla keinoilla - -". Näinhän varmasti onkin: pitää ensin miettiä muita keinoja ennen kuin lähdetään rikoslain tielle. Mutta mitä ne muut keinot ovat, sitä ministeri ei pystynyt esittämään, enkä ole kuullut kenenkään muunkaan pystyvän uskottavasti esittämään. Niin kauan kuin kukaan ei näitä muita keinoja pysty tarkemmin avaamaan, itse kyllä olen aika vakuuttunut, että tämä vieraannuttamisen kriminalisointi on välttämätöntä lasten edun turvaamiseksi.

Kari Uotila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ei ole todellakaan humaanin sivistysvaltion mukaista se, että kaksi lasta keskimäärin joka tunti menettää toisen vanhempansa, vaikka YK:n lasten oikeuksien sopimuksessakin todetaan, että lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa, suhteeseen molempiin vanhempiinsa, aina kun se on vain mahdollista. Usein näiden lopullisten menettämisten taustalla on systemaattinen vieraannuttaminen. Tämä vieraannuttaminen siis sotii YK:n lasten oikeuksien sopimusta vastaan.

Vieraannuttaminen on kriminalisoitu muun muassa Kanadassa, Australiassa, Saksassa, Israelissa, USA:ssa, elikkä kun ministeri Henriksson vastasi miesverkoston kirjalliseen kysymykseen ja väitti, että tätä ei voida määritellä ja kriminalisointi on mahdotonta, tämä ei ollenkaan pitänyt paikkaansa näissä maissa. Sen vuoksi nämä lakialoitteet, molemmatkin, jotka lähtevät vieraannuttamisen torjumisesta myöskin kriminalisoinnin kautta, ovat ihan vakavasti otettava asia.

Kristiina Salonen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nämä molemmat lakialoitteet, edustaja Kiurun ja edustaja Eerolan laki-aloitteet, ovat tärkeät ja puuttuvat erittäin surulliseen asiaan, vieraannuttamiseen. Lähtökohtana tulee kuitenkin aina olla, että tapaamisoikeus on lapsen, nimenomaan lapsen, oikeus tavata muualla asuvaa vanhempaansa, ja tätä oikeutta meidän tulee kunnioittaa ja tukea. Välillä tulee tunne, että lapsen tarpeen edelle nousee aikuisen tarve ja lapsen etu unohtuu.

Lainsäädännöllä tulee selkeämmin siis ottaa kantaa vieraannuttamiseen ja sen kieltämiseen, mutta samalla tulee antaa viranomaisille välineitä puuttua asiaan. Edustaja Tynkkynen kysyi, mitkä ne välineet sitten voisivat olla. Esimerkiksi valvottujen tapaamisten kautta pystyttäisiin paremmin puuttumaan vanhempien käytökseen ja turvaamaan nimenomaan lapsen oikeus tapaamiseen. Nykyisellään valvottuihin tapaamisiin ei kunnalla ole mahdollisuutta kuin aivan ääritilanteissa. En kannata vanhemman tuomitsemista rikoslain tasolla, sillä tämä ei ole lapsen edun mukaista.

Sari Palm /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Itse olen ihan samaa mieltä, että kysymys on nimenomaan lapsen edusta. Molemmat edellä esitellyt aloitteet kyllä on perusteltu erinomaisen hyvin siinä, että lapsen etu on yleensä aina se, että hänellä on hyvä, lämmin ja kiinteä suhde molempiin vanhempiin, ja tätä yhteiskunnan tulee tukea. Siitä huolimatta, että suomalaisessa järjestelmässä isovanhemmat eivät normaalisti kuulu siihen ydinperheeseen, lapsen lähiperheeseen, toivoisin ja evästäisin tämän aloiteryppään käsittelyssä myös ottamaan huomioon sen, että usein erotilanteissa myös isovanhemmat joutuvat tähän samaan asemaan, mistä tässä on nyt kuvattu toista vanhempaa, eli etäälle ja jopa kokonaan eroon lapsenlapsistaan. Minun mielestäni myös isovanhempien asema tulisi yhteiskunnan suojata niin, että isovanhemmat saavat luoda terveen, hyvän kontaktin lapsiin.

Saara Karhu /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lasketaan, että noin 30 000 lasta vuosittain kokee avioeron. Tämä on hyvin herkkä asia ja herättää paljon tunteita, ja jokainen yksilöllinen ero on aina se oma tuskansa niille, jotka siinä mukana ovat.

Lähden myös omassa ajattelussani siitä, että tässä ei saa puhua vanhempien oikeudesta lapseen vaan lapsen oikeudesta vanhempiinsa. Ne saattavat kuulostaa samalta asialta mutta eivät aina välttämättä sitä ihan täsmälleen ole. Siitä olen kuitenkin varma, että me kaikki olemme samaa mieltä siitä, että me haluamme, että lapsella on ne vanhemmat, että hän voi niitä tavata, hän rakastaa heitä, hän on heille lojaali. Mutta ne keinot ovat sitten erilaiset, enkä itse usko ainakaan siihen, että vankeuden uhalla saadaan mitään hyvää aikaan. Oikeusministeriössä on tällä hetkellä menossa erinomainen kokeilu, se on sovittelu, sitä laajennetaan koko ajan. Uskon tämäntyyppisiin työkaluihin, joilla voidaan vaikuttaa siihen, että näitä lapsille rakkaita ihmisiä ei laiteta toisiaan vastakkain niin, että toinen heistä olisi vaarassa joutua vankilaan.

Heikki Autto /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuten tuossa edustaja Kiuru omassa esittelypuheenvuorossaan totesi, Suomessa 30 000 lasta kokee vuosittain eron. Tämä oli minulle kyllä järkyttävä tieto, koska tämähän on puolet syntyvän ikäluokan koosta, eli joka toinen suomalainen lapsi joutuu eron kokemaan.

Tämä vieraannuttamiskysymys on sillä tavalla minulle itselleni tuntematon, että en osaa siihen nyt suoralta kädeltä ottaa kantaa, mutta Eerolan ja Kiurun ansiokkaiden puheenvuorojen myötä olen sitä mieltä, että ilmiö on sinänsä varsin vastenmielinen.

Kysyisin kuitenkin, kun täällä salissa on nyt paikalla asiantuntijoita aivan alan ammattilaisia myöten, onko myöskään lapsen etu sitten elää tilanteessa, jossa vuoroviikoin perhe, jossa lapsi elää, vaihtuu. Siellä on biologisia sisaruksia ja siellä on sitten muita sisaruksia mukana, ja nämä perheet, jotka vuoroviikoin vaihtelevat, saattavat myös vuodesta toiseen vaihdella sitä mukaa kuin eronneiden biologisten vanhempien ihmissuhteet edelleen kehittyvät. Eli kyllä mielestäni itse asiassa tässä asiassa nimenomaan tämä avioerojen valtava määrä on se keskeisin ongelma, jonka ratkomiseksi pitäisi keinoja löytyä, mutta varmasti myös ihan konkreettisena kysymyksenä tämän vieraannuttamisenkin estäminen.

Jari Lindström /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Olen allekirjoittanut nämä molemmat lakialoitteet ja olen tehnyt sen todella mielelläni, koska tässä on kyseessä erittäin tärkeä asia, nimenomaan siltä näkökantilta, että lapsen oikeus ja etu on näiden lakialoitteitten kärkenä.

Vaikkei tästä vieraannuttamisesta minulla ole kokemuksia, niin olen kuitenkin yksi niistä, joka on kokenut sen eron sillä lailla, että vanhempani ovat eronneet ja olen ollut silloin 9-vuotias, ja kyllä se niin on, että suhde toiseen vanhempaan on etäisempi, vaikka vanhempani pystyivät sopimaan näistä tapaamisistaan. Se on vain fakta. Nämä sekä Eerolan että Kiurun kertomat faktat kyllä tekevät tämän lakialoitteen erittäin tärkeäksi, ja toivon todella, että tämä laki tulisi myös käytäntöön.

Merja Mäkisalo-Ropponen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Näissä kahdessa lakialoitteessa on nostettu esille tärkeä asia, sillä jokaisella lapsella on todellakin oikeus molempiin vanhempiinsa. Minä haluan kuitenkin edustaja Palmin tavoin korostaa myös lapsen oikeutta isovanhempiinsa. Valitettavasti myös lapsen ja isovanhempien välit voivat katketa vanhempien ristiriitojen takia. Isovanhempien ja lastenlasten tapaamisoikeuden estämiseen puuttumiseen on vielä huonommat juridiset mahdollisuudet kuin vanhempien tapaamisoikeuksiin, ja toivon lämpimästi tätäkin asiaa nostettavan jatkossa keskustelussa esille, sillä tiedän henkilökohtaisesti monia surullisia tarinoita isovanhempien ja lastenlasten lämpimien ja läheisten suhteiden katkeamisesta vanhempien avioerotilanteessa.

Jaana Pelkonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Molempien edustajien, sekä Kiurun että Eerolan, lakialoitteet ovat enemmän kuin kannatettavia, ja olenkin hyvin iloinen ja nostan molemmille herroille hattua siitä, että tätä tärkeää asiaa ajavat ja ennen kaikkea nostavat keskusteluun ja päivänvaloon asioita, joista usein vaietaan ja joita ikävä kyllä myöskin hävetään. Käsittääkseni molemmat aloitteet tulevat käsittelyyn lakivaliokuntaan, ja uskon ja toivon, etteivät nämä lakialoitteet jää pöydälle pölyttymään vaan asiat menevät eteenpäin ja ennen kaikkea tähän nykyiseen asiantilaan saadaan muutos.

Pauliina Viitamies /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Näiden kahden lakialoitteen oikeastaan tärkein merkitys on juuri siinä, että tämä asia on tullut julkiseen keskusteluun. Tästä olemme kaikki saaneet paljon palautetta kansalaisilta, osin myös tietenkin ristiriitaista. Monet erolasten vanhemmat ovat heränneet nyt pelkäämään sitä, missä vaiheessa he voivat tehdä lastensuojeluilmoituksia siitä toisesta puolisosta, toisesta vanhemmasta, mikäli heitä syytetään sen jälkeen vieraannuttamisesta. Heitä uhkaa sen jälkeen vankeustuomio. Tämä ei ole olleenkaan niin yksinkertainen asia kuin ehkä voisi kuvitella, että uhkaamalla vankeudella jossain vaiheessa saataisiin tämä vanhempien välinen kommunikaatio asialliselle tolalle. Tärkeintä mielestäni olisi se, että päästäisiin ennalta ehkäisevissä perhe- ja lastensuojelupalveluissa sille tolalle, että jokainen kansalainen, joka niitä hädässä tarvitsee, niitä tulisi myös saamaan.

Markku Mäntymaa /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tuohon vieraannuttamiseen liittyy usein myöskin poliisille tehtyjä rikosilmoituksia. Nehän tietenkin tutkitaan, ja liian usein havaitaan, että siinä on kyse perättömästä ilmiannosta. Jo tällaisten kysymysten käsitteleminen, tutkinta, vaikka ovatkin perättömiä, ei ole sille lapselle hyväksi siihen jokapäiväiseen arkeen ja kehitykseen.

Pauli Kiuru /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ihan tarkennuksena: Meillä on kaksi lakialoitetta. Toinen on laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta, ja tämä oma lakialoitteeni koskee rikoslakia lapsen tapaamisoikeuden tahallisesta ja toistuvasta estämisestä. Sen lisäksi on aikaisemmin edustaja Kari Uotila tehnyt kirjallisen kysymyksen, joka koskee vieraannuttamisen kriminalisointia. Nyt muistutan, että kummassakaan, ei Eerolan, eikä minun aloitteessani puhuta vieraannuttamisen kriminalisoinnista mitään.

Jos lakia lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta ja oikeuden päätöstä tapaamisesta ei noudateta, niin silloin tapaaminen voidaan päättää uudella tavalla. Edustaja Karhu puhui tästä vankeusasiasta ja siitä, voisiko se olla lapsen etu. Ei todellakaan ole lapsen etu, mutta jos sopimuksia noudatetaan, tuomioistuimen päätöstä noudatetaan, kukaan ei joudu sakkoja maksamaan eikä kukaan joudu vankilaan.

Saara Karhu /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielestäni tässä olisi myös ihan syytä — nyt esitän kysymykseni edustaja Kiurulle, jonka aloite on periaatteessa tässä ensimmäisenä käsittelyssä — olisi myös syytä rehellisyyden nimissä kertoa se, minkälainen sanktio tulee sitten niille vanhemmille, etävanhemmille, jotka käytännössä hylkäävät lapsensa. Nyt puhutaan niiden isien, ilmeisestikin pääsääntöisesti isien, tahdosta, jotka haluavat nähdä lastaan, ja se on upea asia, heidän on syytä saada nähdä lastaan. Mutta entäpä sitten ne vanhemmat, jotka eivät lähetä edes joulukorttia, heistä ei kuulu yhtään mitään? Koskeeko tämä myös heitä, koska perusteluissa ei mainita yhtään mitään? Hehän myös estävät toistuvasti tapaamisen.

Pauli Kiuru /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiitos edustaja Saara Karhulle hyvästä huomiosta. Tällaisia tilanteita todellakin on, ja se on erittäin valitettavaa. Neuvoisin edustajaa itse puuttumaan asiaan ja laatimaan siitä sopivan lakialoitteen, jos keinot keksii. Asiaan puuttuminen on kyllä todella haastavaa, ja minulla ei ole mitään sitä vastaan, että tämmöiset vanhemmat siitä sitten jonkinlaisen nootin ja muistutuksen tai sanktion saisivatkin, mutta pakolla vanhemman velvoittaminen tapaamaan lastaan ei ole kyllä todellakaan lapsen etu, jos vanhempi ei ole itse siihen valmis. Ymmärrän Karhun hyvän tarkoitusperän, mutta käytäntö todennäköisesti toimisi ja toimii ihan eri tavalla.

Kristiina Salonen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Avioero on aina vaikea ja hankala tilanne. Meidän tuleekin ymmärtää sitä tilannetta, jossa fiksut, järkevät ihmiset ovat sellaisen kriisin partaalla, että toimivat siinä tilanteessa hyvinkin itsekkäästi ja tekevät epätoivoisia tekoja. Lasta pitää toki suojella, mutta se suojelu ei tapahdu tuomitsemalla vanhempi rikoksesta vankilaan, koska silloinhan alettaisiin puhua siitä, että lapsella pitää edelleen olla oikeus tavata vanhempaansa, mutta nyt vankilassa. Asiaan siis pitää puuttua, mutta meillä on olemassa pehmeämpiä keinoja turvata lapselle oikeus tavata vanhempaansa.

Edustaja Karhu nosti myös tärkeän näkökulman esille. Me puhumme nyt lasten tapaamisoikeudesta, mutta pitäisikö meidän myös puhua vanhempien tapaamisvelvollisuudesta. No, sitäkään ei voida tehdä pakottamalla, mutta me voimme esimerkiksi perhekeskusten kautta puuttua paremmin avioerotilanteessa vanhempien velvollisuuksiin ja käydä niitä vanhempien kanssa läpi.

Antti Kaikkonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tuen kyllä näitten aloitteitten henkeä ja tavoitteita, ja totean, että myös edustaja Uotila on tehnyt hyvän kirjallisen kysymyksen tähän aihepiiriin liittyen.

Merkittävimmät tasa-arvo-ongelmat Suomessa liittyvät naisten asemaan, ja niitten korjaamista pitää jatkaa, mutta on joukko tasa-arvokysymyksiä, jotka liittyvät ennen kaikkea miesten asemaan, ja mielestäni nyt puhutaan yhdestä niistä. Vieraannuttaminen on merkittävä tasa-arvo-ongelma ennen muuta miesten kannalta. Isät jäävät huoltajuusriidoissa aivan liian usein alakynteen ja aivan liian usein ilman kunnon syytä. Vieraannuttaminen, arvoisa puhemies, on vastenmielinen ilmiö, ja vieraannuttamisessa usein juuri lapsen isä kärsii mutta niin myös lapsi.

Arvoisa puhemies! Näihin aloitteisiin on syytä suhtautua kaikella vakavuudella.

Annika Saarikko /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä aihe kirvoittaa pohtimaan kaiken kaikkiaan sitä käytäntöä, joka avioerotilanteessa lapsen huoltajuuteen liittyy. Ensinnäkin on aivan eriskummallista ja varsin väärin, että tilanteissa, joissa huoltajuudesta syntyy kiistoja ja riitoja, sellaisia, jotka ovat taustalla myös näissä vieraannuttamisen ikävissä tapahtumissa, on lapsen kannalta kestämätöntä, että vuosikausia jatkuvat riidat siitä, kuka ja milloin saa lasta tavata, johtavat käytännössä melko villiin menoon vuosikausien ajan, kun käsittelyt venyvät, ja lapsen edunvalvonta näissä tilanteissa jää kovin vähälle.

Lisäksi haluaisin nostaa esiin ja kyseenalaistaakin jollain tavalla sen pitkälti kansallisen perinteen siitä, että kun avioerotilanteissa lapsen huoltajuudesta keskustellaan, päädytään ratkaisuun, jossa isyyden hyvä mitta ja riittävä aikamäärä on joka toinen viikonloppu ja pari viikkoa kesälomasta. Mistä tämä on muodostunut, vuosikymmeniä jatkunut perinne avioerotilanteissa? Tämäkö on riittävä määrä isyyttä?

Kari Uotila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On tietysti helppo ja tärkeä puhua pehmeimmistä keinoista, vaihtoehtoisista keinoista, mutta tämänhetkinen todellisuus vain kertoo, että ne eivät toimi tai niitä ei ole riittävästi. (Kristiina Salonen: Ei niitä ole!) Lainsäädäntökin tarjoaa periaatteessa hyvät mahdollisuudet, mutta toimeenpano ei toimi. (Kristiina Salonen: Ei ole resursseja!)

Sovittelu on hyvä asia, sovittelu alkuvaiheessa, silloin kun se vielä puree, on tärkeä työkalu. Mutta sitten kun tilanne kärjistyy, on kahden kolmen vuoden prosessi takana, niin ikävä kyllä sovittelun tehokin siinä vaiheessa heikkenee. Korostaisin kyllä tätä ennalta ehkäisevää merkitystä yleensäkin lainsäädännössä. Lakeja säädetään sen vuoksi, että tulee tällainen moraalinen normi ja ihmiset ryhtyvät ajattelemaan asioita, kun ne on kielletty ja selvästi sanktioitu. Tämän varaan minä lasken aika paljon myöskin mahdollisen ja toivomani vieraannuttamisen kriminalisoinnin osalta.

Saara Karhu /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensin olisin halunnut korjata edustaja Kiurulle, jos tuli väärinkäsitys siitä, että jotenkin olisin halunnut kriminalisoida etävanhempia tai heidän toimintaansa, jos he eivät tapaa lapsiaan; se on erittäin valitettava ilmiö, mutta en usko siinäkään tilanteessa, että jonkinlainen rikosoikeudellinen rangaistus olisi se keino, millä heidät saadaan tapaamaan lapsiaan. Se on vain erittäin iso ilmiö ja harmillinen lapsen kannalta, koska hän siinä menettää sitten toisen vanhempansa, joka ikään kuin vieraannuttaa itse itsensä lapsestaan.

Nämä lastensuojeluasiat ovat nyt monella tavalla tapetilla tällä hetkellä. Toivoisinkin, että tämä keskustelu muun muassa toimii päänavaajana siinä, että pohdimme näitä kysymyksiä, ei välttämättä niin, että lisäämme sanktioita, mutta asioista on keskusteltava ja katsottava, missä ne toimivat. Meillä on erittäin hyviä kokemuksia hyvinvointineuvoloista, joissa jo hyvin pienestä lapsesta asti pysytään mukana perheen arjessa ja voidaan neuvoa, auttaa vanhempia ja puuttua heti juurilla niihin ongelmiin, mitä perheeseen on syntymässä.

Sitten meillä on tämä sovitteluratkaisu, ja viimeisenä pitää olla valvottuja tapaamisia.

Juho Eerola /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puheenjohtaja! Ensinnäkin kiitoksia monille edustajille, jotka tukevat näitä aloitteita. Sitten tuntuu, että muutamalla on vähän puurot ja vellit tässä menneet sekaisin. Eli tässä nyt nimenomaisesti käsitellään niitä tilanteita, joissa vanhempi haluaa tavata lastaan, ei niitä tilanteita, joissa joku, mahdollisesti isä, ei halua tavata omaa lastaan.

Pääpointti on nyt tässä se, että tämä sanktioiminen, ennen kuin ketään aletaan mihinkään vankilaan laittamaan tai muuta, tämä sanktioiminen ennalta ehkäisisi niitä tilanteita, joissa tätä vieraannuttamista tapahtuu. Suurin osa Suomen kansalaisista on kuitenkin ihan lainkuuliaisia ihmisiä, ja kun he huomaavat ja heille kerrotaan, että tämmöinen toiminta on kiellettyä lain mukaan, silloin he eivät syyllisty tähän kyseiseen menettelyyn. Mutta niin kauan kuin vieraannuttaminen ei ole kiellettyä, se on sallittua.

Oras Tynkkynen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä käsitellään todella moniulotteista asiaa, ja siksi on hyvä, että tuodaan esille myös kriittisiä huomioita. Edustaja Karhu totesi, että ei saa laittaa vanhempia vastakkain, ja tästä on varmasti helppo olla samaa mieltä. Jos kuitenkin ollaan tilanteessa, jossa herää vieraannuttamisepäilyjä, niin kyllä siinä vaiheessa vanhemmat ovat olleet vastakkain jo jonkin aikaa, ja se ei tällä rikoslailla mihinkään muutu.

Siitä varmaan voidaan olla myöskin yhtä mieltä, että rikoslakia ei kannata käyttää kevein perustein. Toisaalta on myös niin, että rikoslailla uhataan kyllä huomattavasti vähäpätöisemmissä asioissa Suomen nykyisessä lainsäädännössä kuin silloin, kun riistetään joltain vanhemmalta oikeus nähdä lastaan tai tältä lapselta ennen kaikkea oikeus nähdä omaa vanhempaansa.

Edustaja Salonen toi hyvin esiin näitten pehmeämpien keinojen tarvetta. Jälleen niistä varmasti voidaan olla yhtä mieltä. Kysyn vain, että auttavatko ne riittävästi. Kun katsotaan tätä nykytilannetta, kuinka moni ihminen on tässä tilanteessa, että joutuu kamppailemaan huoltajuudesta? Riittävätkö ne pehmeämmät keinot, vaikka niitä nyt merkittävästi tehostettaisiin, ja tarvittaisiinko sen lisäksi vielä jotain muuta?

Miapetra Kumpula-Natri /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen laittanut nimeni tuohon aloitteeseen, koska olen ollut niin monen yksittäistapauksen yhteydessä tilanteessa, jossa on jo vahinko sattunut. Eli näen siinä hirveän suurena syynä sen, että oikeusprosessit kestävät meillä aivan liian kauan. Se on yksi oleellisimmista syistä, minkä takia näitä pääsee myös tapahtumaan, ja koko prosessi on hidas. Toki ei hätiköityjäkään päätöksiä tule tehdä silloin, kun puhutaan lapsen oikeudesta vanhempiinsa.

Sitten kyllä minusta täytyy tässä yhteiskunnassa sanoa, että myös vanhemmilla on oikeus olla lapsensa kanssa ja rakastaa. Silloin kun puututaan tämmöisiin perheen asioihin, sen tulee olla hyvin tarkkarajaista ja ymmärtää sitten tilanne kerrallaan. Mutta kyllä Suomessakin on, sanon suoraan, kovasti oikeusmurhia tapahtunut sen osin, että toinen vanhempi on yhteyden menettänyt hitaiden prosessien kautta. Uskalsin myös tämän näkökulman ottaa, että rikoksen määrittely voi myös ehkäistä sitä, että tilanne siihen ajautuu, että toinen vanhempi kontaktin lapseen menettää.

Kristiina Salonen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nykyisellään ei ole resursseja tehdä tätä työtä niin kuin haluttaisiin, ja lainsäädäntömmekään ei sitä tue. Esimerkiksi lapsen kuulemista ei nykyisellään tehdä, ja lapsi on tässä asiassa oleellinen, häntä lastenvalvojan tulisi pystyä kuulemaan. Siihen ei kuitenkaan nykyisellään ole mahdollisuutta. Yksi tapaaminen lastenvalvojalla on suuremmassa kunnassa tällä hetkellä todellisuutta, ja siinä sovitaan avioerotilanteessa lapsen tapaamisesta ja huollosta. Joten kyllä meillä on vielä paljon tehtävää sillä saralla.

Vieraannuttaminen käsitteenä on myöskin vaikea. Vanhempien keinot vieraannuttamisessa ovat monenlaisia, ja lapsi on usein hyvin avuton ja voimaton näissä tilanteissa. Lisäksi lapsi on usein hyvin lojaali lähivanhempaansa kohtaan, koska hän on riippuvainen tästä. Tapaajavanhempi voi pyrkiä vieraannuttamaan lastaan lähivanhemmasta aivan samoin kuin lähivanhempi tapaajavanhemmasta. Kummin päin tahansa, se on lapsen psyykelle ja hyvinvoinnille tuhoisaa.

Merja Mäkisalo-Ropponen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Avioerotilanteiden ja niihin liittyvien riitojen ollessa niin sanotusti päällä nämä lakialoitteessa olevat asiat ovat tärkeitä. Edustaja Kiurun aloitteessa olevat sanktiot ovat kuitenkin mielestäni hyvin rajuja, enkä voi niitä hyväksyä, koska ne eivät mielestäni ole lapselle hyväksi.

Kuitenkin meidän tulisi paneutua myös perussyyhyn, eli keskustella siitä, miksi meillä on näin paljon avioeroja. Pitäisikö perheiden tukemiseen panostaa enemmän? Olen aivan varma, että oikea-aikaisella perheiden tukemisella voitaisiin avioeroja vähentää. Valitettavasti resursseja tällaiseen ennalta ehkäisevään toimintaan ei tällä hetkellä yhteiskunnassa ja kunnissa ole riittävästi.

Pauliina Viitamies /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä joku edustaja kauhisteli sitä avioerojen määrää, mikä meillä nykypäivän Suomessa on. Varmasti jokainen näistä avioliitoista on solmittu siinä mielessä, että ei eroon jouduttaisi, mutta tilanne on kuitenkin nyt tänä päivänä mikä on: lähes joka toinen avioliitoista päättyy eroon. Sen takia, kun puhumme niin suuresta määrästä ihmisiä, olisi pystyttävä panostamaan aikaisemmin näihin eron jälkeisiin huoltajuustilanteisiin. On kuitenkin muistettava, että meillä on saatu tehtyä hyviäkin ja onnistuneita sopimuksia lasten huolto- ja tapaamisasioista aviopuolisoiden kesken ilman ulkopuolista neuvontaa. Mutta niille, jotka sitä ulkopuolista neuvontaa tarvitsevat, meidän kyllä tulisi saada kunnolliset verkostot kuntoon, ja varmasti jokainen meistä eronneista vanhemmista tietää sen, mitä se tarkoittaa käytännössä ja minkälaista se avioeron jälkeinen tilanne siinä sitten on. Sen takia toivoisin, että nämä molemmat lakialoitteet tuovat tullessaan sen, että heräämme tähän ennalta ehkäisevään perhetyöhön kunnissa.

Saara Karhu /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Kumpula-Natri mainitsi tukossa olevat käräjäoikeudet ja sen ongelman, minkä ne lapselle ja riiteleville vanhemmille aiheuttavat, ja todennäköistä olisi, että tämä lakialoite läpi mennessään ruuhkauttaisi käräjäoikeuksia vielä lisää.

Tässä oikeusministeriön väliraportissa, joka kertaa tätä sovittelua, joka siellä on menossa, todetaan juuri, että tämä sovittelu on purkanut tätä ruuhkaa, ja lasketaan myös kustannuksia, mitä se yhteiskunnalle tuo ihan liittyen käräjäoikeuksiin mutta myös muuhun viranomaistyöhön, jota nämä riitelevät vanhemmat hyvin pitkälle työllistävät. Tämä on yksi osa sitä kokonaisuutta mutta ei tietenkään tärkein. Tärkeintä on, että sen lapsen olisi hyvä olla ja hän saisi ne molemmat vanhemmat, mutta en usko tämän kuitenkaan vähentävän painetta oikeuksissa.

Pauli Kiuru /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Saara Karhu on huolissaan kustannuksista. Minä olen huolissani lapsista.

Edustaja Kaikkonen puhui tasa-arvonäkökulmasta, ja se oli erittäin hyvä puhe. Jos työelämässä naiset törmäävät lasikattoon, niin tapaamisoikeusasioissa miehet törmäävät betonilattiaan ja kovaa. Kuitenkin korostan, että tämä lakialoitteeni on sukupuolineutraali samoin kuin Juho Eerolan aloite.

Mäkisalo-Ropponen mainitsi, että sanktiot tässä rikoslain muuttamislaissa ovat kovat. Sanktiot tulevat suoraan rikoslaista, jossa on jo tällä hetkellä määritelty tapaamisoikeuden tahallinen estäminen, ja tapaamisoikeuden tahallinen estäminen ja omavaltainen huostaanotto voidaan rinnastaa toisiinsa. Siis nämä asiat ovat täysin linjassa, ja ne on jo aikaisemmin määritelty rikoslaissa siinä kohtaa, missä puhutaan omavaltaisesta huostaanotosta.

Juho Eerola /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puheenjohtaja! Toistan vielä sen, mitä äsken sanoin, kun ei meinaa mennä perille: nimenomaan tämän sanktioiminen vähentäisi näitä oikeusprosesseja siinä mielessä, että suurin osa suomalaisista ihmisistä kuitenkin on lainkuuliaisia henkilöitä, he noudattavat lakia. Elikkä kun joku asia on kiellettyä, niin silloin eivät tätä tee. Ehkä joku saattaa tehdä, en nyt lähde arvioimaan, kuka.

Mutta sitten myöskin tämä vieraannuttamisen määrittely: sekin on mahdollista. Voidaan tehdä esimerkiksi kymmenen, kahdeksan kohdan lista niistä toimenpiteistä, mitkä ovat kiellettyjä, mitkä ovat mahdollisesti vieraannuttamista, ja voidaan todeta, että kun tietty määrä näistä tehdyistä teoista toteutuu, esimerkiksi kuusi kahdeksasta, niin silloin voidaan sanoa, että nyt on vieraannuttaminen toteen näytetty. Ei tämä tämän vaikeampaa ole. Jos tämä on pystytty tekemään Kanadassa ja useissa muissa maissa ja toteamaan, että tämä on laitonta, niin miksemme me täällä Suomessa onnistuisi tähän samaan, jos meillä on tahtoa.

Saara Karhu /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Asia on näköjään todella kuuma täällä salissakin, kun aloitteen tekijä ei kuuntele toisten puheenvuoroja.

Totesin oman puheenvuoroni lopussa, että olen ensisijaisesti, totta kai, huolissani lapsista ja heidän oikeudestaan vanhempiinsa, mutta ilman muuta myös kustannuksista on oltava huolissaan, koska jos meillä on rahaa käytettävissä, käyttäisin sen mieluummin ennalta ehkäisevään työhön, lastensuojeluun, siihen, että tällaisiin tilanteisiin ei jouduttaisi, kuin että kävisimme käräjäoikeutta ja sitä kautta sitten tekisimme tämmöistä jälkityötä ja jakaisimme vankeustuomioita. Mutta todellakin: lapset ensin.

Markku Mäntymaa /kok:

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Kiurun ja edustaja Eerolan lakialoitteet ovat hyviä ja erittäin kannatettavia.

Haluan ensisijaisesti ajatella näitä lakialoitteita kokonaisuutena lapsen oikeuksien turvaamisen kannalta. Eli kyse on niistä kaikkein katkerimmista huoltokiistoista, sellaisista tapauksista, joihin liittyy järjestelmällistä lapsen vieraannuttamista toisesta vanhemmastaan lapsen huoltajan toimesta. On selvää, että näissä tapauksissa vanhemmat ovat riitaisia, mutta kaikkein pahimmista huoltoriidoista saadut tiedot viittaavat vanhempien mahdollisiin luonne- tai persoonallisuushäiriöihin. Jos vanhemmilla on tällaisia häiriöitä, pahimmassa tapauksessa lapsen etu jää toissijaiseksi asiaksi: vanhemmat saattavat käyttää lasta oman vallankäyttönsä välineenä.

Arvoisa herra puhemies! Kiurun lakialoitteessa on hyvää erityisesti se, että lapsen tapaamisoikeuden estäminen sen vanhemman toimesta, jolle huoltajuus on määrätty, on helppo todentaa. Jos toinen vanhempi ei onnistu tapaamaan lastaan tehdystä sopimuksesta huolimatta, kriteerit näyttävät täyttyvän. Pahimmissa tapauksissa voi käydä niin, että lapsen huoltaja vieraannuttaa järjestelmällisesti toista vanhempaa, jolloin lopputuloksena tämä vieraannutettu vanhempi ei voi nähdä lastaan moniin vuosiin. Liian usein sama tilanne toistuu myös lapsen isovanhempien suhteen, kuten täällä jo muutaman kerran todettiin. Lakialoitteet ovat oikeansuuntainen askel tällaisten tragedioiden esille nostamiseksi ja ratkaisemiseksi.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa puhemies! Niin kuin täällä on todettu, yhä useampi suomalainen perhe käy läpi avioeron, ja valitettavasti myrskyisä ero johtaa monesti siihen, että lapsen yhteys toiseen vanhempaan heikentyy tai jopa katkeaa, vajaalla 20 000 lapsella vuodessa. Joissakin tapauksissa syynä on lähivanhemman harjoittama vieraannuttaminen. Vieraannuttamisellahan tarkoitetaan sitä, että lapsen kanssa asuva vanhempi pyrkii estämään tapaamiset ja yhteydenpidon etävanhemman ja lapsen välillä. Lisäksi vieraannuttamiseen kuuluvat tavallisesti väärät ja perusteettomat toista vanhempaa koskevat syytökset. Lopulta lapsen myönteinen suhtautuminen etävanhempaan muuttuu kielteiseksi.

Tämä on, niin kuin aiemmin täällä totesin, YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen vastaista, että yhteydet toiseen vanhempaan lapsilta katkeavat, mutta kyllä se tuska myös vanhempien osalta on aitoa. Olen täällä isyyslakialoitteeni lähetekeskustelussa aikoinaan todennut, että lapsen menettäminen sairauden tai kuoleman kautta on valtava isku vanhemmille aina, mutta aika vähentää tuskaa, ikävää; koskaan se ei katoa. Mutta lapsen menettäminen tilanteessa, että tietää lapsen olevan olemassa, se rakas lapsi saattaa asua samassa kaupungissa, mutta häntä ei saa eikä ole oikeutta tavata eikä pitää häneen yhteyttä, se on vielä suurempi tuska, ja sitä tuskaa eivät kuukaudet ja vuodet hälvennä.

Lasta koskevat riita-asiat vaikuttavat aina kielteisesti lapsen hyvinvointiin, ja asiantuntijoiden mukaan vieraannuttaminen vahingoittaa lapsen kehitystä vakavasti. Kun lapselta estetään terve suhde toiseen vanhempaan, seuraa kauaskantoisia ongelmia. Lojaliteettiongelmat ja valinnan tekeminen vanhempien välillä vahingoittavat lapsen psyykkistä kehitystä. Toisen vanhemman leimaaminen pahaksi aiheuttaa vakavaa haittaa lapsen identiteetille. Vieraannutettujen lasten on todettu kärsivän aikuisiässä huonommasta itsetunnosta, masennuksesta, päihde-ongelmista sekä vaikeudesta luottaa ihmisiin. Yhdysvaltalaisen vieraannuttamista tutkineen Amy J. L. Bakerin tutkimustulokset osoittavat, että vieraannutetuista lapsista 70 prosenttia kärsii aikuisiässä merkittävistä masennusoireista, 68 prosentilla ilmeni itseen kohdistuvia kielteisiä tunteita, 42 prosenttia koki vaikeuksia itseensä ja muihin ihmisiin luottamisessa ja 33 prosentilla oli vakavia alkoholin ja muiden päihteiden käyttöön liittyviä vaikeuksia.

Kotimaisten arvioiden mukaan 8—10 prosenttia avioeroperheiden lapsista kärsii vieraannuttamisesta. Eronneiden lapsiperheiden määrissä vieraannutettuja lapsia on arviolta Suomessa joka vuosi useita satoja. Tämä vieraannuttamisoireyhtymä on hyväksytty tuomioistuimissa viralliseksi diagnoosiksi esimerkiksi Saksassa, Kanadassa, Israelissa, Australiassa ja USA:ssa. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on myöntänyt ilmiön olemassaolon.

Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta velvoittaa lähivanhemman kunnioittamaan lapsen oikeutta tavata toista vanhempaansa sekä pitää tähän yhteyttä. Lain mukaan vanhempien tulee lapsen etua ajatellen pyrkiä tapaamisoikeuden toteutumiseen. Vieraannuttaja rikkoo edellä mainitun lain lisäksi myös YK:n Lapsen oikeuksien sopimusta, jonka mukaan lapsella on oltava mahdollisuus tuntea molemmat vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan, mikäli tämä on mahdollista. Kyseessä on siis ihmisoikeusrikkomus, jota lasten asioita ratkovat tahot eivät Suomessa vielä tunnista riittävän hyvin. Lasten suojelemiseksi sosiaalityön ammattilaisia ja tuomioistuimia tulee kouluttaa tunnistamaan vieraannuttaminen, ja heille tulee antaa välineet vieraannuttamisen katkaisemiseksi.

Valitettavasti sovitteluun perustuvat Follo- ja Fasper-hankkeiden kaltaiset välineet eivät toimi vieraannuttamistilanteissa. Vaikka vieraannuttava vanhempi saattaa suostua vapaaehtoisiin sovitteluprosesseihin, hän ei oireyhtymän mukaisesti pyri todelliseen sovitteluun. Pahimmillaan sovitteluprosessi tukee vieraannuttajan päämäärää hänen käyttäessään sovittelumenettelyä työkaluna ajan pelaamiseen. Tämän vuoksi tarvitaan muita ratkaisuja. Vieraannuttamisen kriminalisoiminen olisi vahva signaali, ja sillä olisi ennalta ehkäisevä vaikutus tahalliseen vieraannuttamiseen.

Olin todella pettynyt oikeusministeri Henrikssonin vastaukseen kirjalliseen kysymykseen, joka eduskunnan miesverkoston toimesta tehtiin ja jonka ensimmäinen allekirjoittaja olin. Hän ei todellakaan esittänyt mitään uusia keinoja. Hän väisti tämän kriminalisoimismahdollisuuden ja piti sitä ongelmallisena, mutta ei meidän mielestämme tuonut riittävästi uusia keinoja pöytään. Sen vuoksi tämä keskustelu, nämä lakialoitteet ja myöskin erilaisten järjestöjen aktiivinen työ ovat tarpeen, jotta näissä asioissa todella päästäisiin eteenpäin sekä lasten oikeuksien että myös molempien vanhempien oikeuksien näkökulmasta.

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Suomessa eroaa joka vuosi 13 000—14 000 avioparia, ja sitten lisäksi on tietysti myös avoparit. Näissä perheissä on se noin 30 000 lasta, joka täällä on mainittu.

Valtaosahan lapsista selviytyy erosta hyvin, ja se on totta kai selvää siinä tapauksessa, kun vanhemmat ovat sopuisia, jolloin lapsetkaan eivät niin voimakkaasti kärsi siitä erosta kuin riitatilanteissa. On tutkittua tietoa siitä, että jos vanhemmat riitelevät, se vaikuttaa lapsiin ja heidän hyvinvointiinsa aiheuttaen sille, varsinkin hyvinvoinnille, suuren riskin.

Hienoa on, jos vanhemmat pystyvät sopimaan asioista, mutta aina ei suju onnellisesti. Totta kai minäkin tiedän, että on paljon sellaisia eroja, joissa lapsi joutuu riitelyn välikappaleeksi: tapaamisia ei mielellään anneta, toista haukutaan. Ja sitten tämä toinen puoli siitä mitalista on se, että tapaamisiin ei mennä elikkä unohdetaan se lapsi, ikään kuin lähdetään lapsen elämästä menemään. Kun itse katselen tätä asiaa vain ja ainoastaan lapsen oikeuden näkökulmasta, niin pidän myös tätä hyvin huolestuttavana. Lapsi menettää toisen vanhempansa siksi, että tämä vanhempi vieraannuttaa itsensä ykskaks lapsen elämästä pois. Se on todella surullista, koska siinä menevät usein myös sitten tämän toisen puolen sukulaiset.

Kuten huomaatte, puhun vanhemmasta: myös oma näkemykseni tästä asiasta on täysin sukupuolineutraali. Puhun etävanhemmasta ja lähivanhemmasta, koska meillä on isiä, jotka ovat lähivanhempia, ja isiä, jotka ovat etävanhempia, ja äitejä, jotka ovat samoissa rooleissa. Eli sen takia, kun maailma on kovasti muuttunut, ehkä ei kannattaisi puhua sukupuoliaktiivisilla termeillä.

Aihe on herkkä, lastensuojeluasiat ovat tällä hetkellä voimakkaasti esillä. Kun ajatellaan sitä, että jokainen perhe on erilainen — moni meistä on kokenut itse eron jollain tasolla, joko vanhempiensa eron tai oman eron, tietää läheisiä ihmisiä, jotka ovat eronneet — ja tilanteet ovat menneet paremmin tai huonommin, ja toisen on siinä hyvin vaikea mennä sanomaan, miten asiat olisi pitänyt hoitaa.

Mutta se tilanne, joka nyt on kimmottanut nämä kaksi lakialoitetta, on varmasti sellainen, jota kukaan ei kenellekään toivo. Siksi uskon, että meillä on sama tavoite, mutta hieman eri keinot tässä, joilla päästäisiin eteenpäin, siihen että lasten oikeus kumpaankin vanhempaan, joita molempia he kovasti rakastavat, joille he ovat lojaaleja, aidosti toteutuisi. Uskonkin, että todella nämä aloitteet on tehty vilpittömästi, vaikka näissä on mielestäni aika rajut rangaistukset.

Kerron teille esimerkin. Nyt tahtoisin irrottaa nämä asiat niistä yksittäisistä esimerkeistä, joista ehkä nämä aloitteet ovat kummunneet. Kymmenkunta vuotta sitten tapasin rouvan, joka kertoi, että hän kuuluu tällaiseen ryhmään kuin Uhkasakkojen uhrit — tätä järjestöä ei enää ole, se on sulautunut Yksinhuoltajien ja yhteishuoltajien liiton joksikin alaosastoksi. Hän kertoi tilanteesta, jossa hänet on pakotettu uhkasakon uhalla antamaan lapsensa miehelle, joka istuu Tampereen yhden kaupunginosan metsässä nuotiolla kavereidensa kanssa ja ryyppää, ja hän oli siitä kieltäytynyt. Itse en tietenkään ole tätä tarkistanut mistään, mutta tällaisen tarinan hän minulle kertoi. Ja hän sanoi, että tämä uhkasakko voidaan helposti muuttaa vankeusrangaistukseksi, eli jos ei hän suostu antamaan lasta isälle sinne rinkiin, niin se voidaan muuttaa vankeusrangaistukseksi. Tilanne oli todella hänelle ongelmallinen, koska hän sanoi, että hänellä ei ole varaa tähän sakkoon. En tiedä, miten tuossa tilanteessa sitten lopulta kävi, toteutuiko vankeusrangaistus, antoiko hän lapsen mennä isänsä kanssa. Mutta kyllä varmaan aika moni meistä miettisi kaksi kertaa, jos lapselle olisi aitoa vaaraa, olisi suuri huoli, voiko päästää.

Toinen esimerkki: Mitä jos lapsi kieltäytyy lähtemästä, hän yksinkertaisesti sanoo, että en halua mennä? 8—9-vuotias voi hyvinkin tehdä sen. (Kari Uotilan välihuuto) Onko se lapsi pakotettava lähtemään? — Se ei välttämättä aina ole haukkumisen seuraus, sen että toista on mustamaalattu. — Myös siellä toisessa päässä voi tapahtua jotain, ihan mitä vain, vaikka ei niin hirveän vaarallista: lapsi kokee itsensä jotenkin, ehkä uusperheessä, sorretuksi tai jotain vastaavaa, ja hän sanoo, että hän ei halua lähteä. Onko pakotettava? (Juho Eerola: Spekulaatiota!) Nämä ovat hyvin, hyvin vaikeita kysymyksiä.

Sitten voi olla tilanteita, missä on samaan aikaan yhteishuolto, lähestymiskielto ja tapaamisoikeus eikä riittävästi valvottuja tapaamisia.

Eli tässä on laajasta asiasta kysymys, ja siksi ymmärrän hyvin esimerkiksi oikeusministeriä, joka haluaa katsoa asiaa vähän laajemmin kenties.

Kuten tuossa aiemmassa puheenvuorossa sanoin, minun mielestäni ehdottomasti meidän pitäisi saada hyvinvointineuvolatoimintaa, että nämä asiat löydettäisiin juurillaan ennen kuin ne syntyvät isoiksi, pahoiksi ongelmiksi, autettaisiin perhettä jo siinä vaiheessa. Ja sitten kun se ero tulee, pitää olla sovittelua, molemman puolison tukemista ja sen jälkeen, jos on huolta siitä, että tapaamisissa tapahtuisi jotain, valvottuja tapaamisia. Tähän pitäisi käyttää se raha eikä oikeudenkäyntiin, koska näin saataisiin se lapsen oikeus toteutumaan.

Tuossa aikaisemmin — koska lähden tästä lapsen oikeudesta vanhempiinsa — kysyin ihan sitä, pitäisikö sitten jotenkin nämä etävanhemmat, jotka hylkäävät lapsensa, myös pistää tilille siitä, että miksi jätit lapsesi, miksi et häntä mitenkään muista. Lapsihan on menettänyt siinä vanhempansa. Se ei liity näihin aloitteisiin mitenkään, mutta se on periaatteellinen kysymys omasta näkökulmastani lähtien.

En usko pakotettuihin tapaamisiin, mutta nyt kun keskustellaan tällaisesta rangaistavasta hylkäämisestä, niin sehän on myös hylkäämistä. Siksi ajatusleikkinä kysyn, pitäisikö sekin sitten jollain tavalla huomioida ja ottaa keskusteluun. Se on ihan yhtä suuri ja syvällinen hylkääminen lapselle kuin se, että hänen ei anneta tavata toista vanhempaa.

Joka tapauksessa oma uskoni, toivoni on näissä pehmeämmissä keinoissa, joihin kaikki eivät täällä usko. Niiden voima on siinä, että ne saataisiin käyntiin ennen kuin asiat kriisiytyvät niin pahaksi, että vanhemmat eivät pysty esimerkiksi olemaan samassa huoneessa. Sen jälkeen on aika vaikeaa. Mutta vilpittömästi ymmärrän myös näitä — ilmeisesti isiä — jotka ovat olleet tämän yhden aloitteen taustalla. Heillä on todella ikävä tilanne, koska he haluavat tavata lapsiansa ja he eivät sitä saa tehdä. Mutta lakia säädetään aina isommasta näkökulmasta, ja siksi haluan tuoda näitä muitakin näkökulmia esiin. Eli tavoite sama, mutta keinot hieman erilaiset.

Oras Tynkkynen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on mielestäni tarpeetta asetettu vastakkain pehmeät ja kovat keinot. Olen samaa mieltä pehmeiden keinojen lisäämisen tarpeellisuudesta. En näe, että se olisi peruste hylätä tarvittaessa myös näitä niin sanottuja kovempia, järeämpiä keinoja, kuten muutoksia rikoslakiin. Samoin on tarpeetta asetettu vastakkain tilanne, jossa vanhempi ei suostu tapaamaan omaa lastaan, sen kanssa, että on vanhempia, jotka haluavat tavata lapsiaan mutta eivät niin saa tehdä. Molemmat ovat ongelmia, mutta se, että jotkut vanhemmat eivät suostu tapaamaan lapsiaan, ei voi olla peruste olla puuttumatta tähän nimenomaiseen ongelmaan, siihen, että moni vanhempi haluaisi olla läsnä oman lapsensa elämässä mutta ei sitä pysty nykyään tekemään.

Ennalta ehkäisevät keinot ovat tärkeitä, ja ne ovat aina toimivimpia, taloudellisimpia ja inhimillisimpiä. Uskon, että niihin satsaamalla voidaan moni ongelma ratkaista ennen kuin se pääsee puhkeamaan. Valitettavasti joudun myös toteamaan, että en usko, että kaikkia näistä ongelmista saadaan ikinä estettyä pelkästään ennalta ehkäisevillä keinoilla, ja silloin tulee kysymys eteen, mitä sitten tehdään. Jos ennalta ehkäisevät keinot eivät parhaista yrityksistämme huolimatta riitä, mitä sitten tehdään? Silloin tullaan näissä lakialoitteissa käsiteltyihin keinoihin hyvin pian.

Edustaja Kaikkonen aiemmin nosti esiin näkökulman, että kyseessä on myös tasa-arvokysymys. Vaikka aloitteet on laadittu, niin kuin pitääkin, sukupuolineutraaleina ja ongelma voi koskea yhtä lailla isiä ja äitejä, naisia ja miehiä, usein kuitenkin nimenomaan miehet ja isät joutuvat huoltajuuskiistoissa alakynteen. Meillä on melko vankkoja viitteitä siitä, että miehet pärjäävät huonosti huoltajuuskiistoissa nimenomaan sukupuolensa takia, ja itse feministinä ja tasa-arvon kannattajana pidän tätä merkittävänä ongelmana ja haluan hakea siihen toimivia keinoja ja uskon, että nämä lakialoitteet tarjoavat siihen apua.

Pauli Kiuru /kok:

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Saara Karhu epäili, että lakialoite olisi lähtenyt jostain yksittäisestä tapauksesta. Minulla ei ole mitään omakohtaista kokemusta erotilanteista. Myöskään vanhempani eivät ole eronneet, tosin kuolema on heidät erottanut.

Tähän kysymykseen, pitääkö lapsi luovuttaa vanhemmalle, joka istuu ringissä metsässä, vastaus on: ei pidä luovuttaa. Edustaja Karhu on itse kirjallisessa kysymyksessään vuonna 2001 kirjoittanut, että "ohjeiden mukaan noudosta tulee luopua, jos hakija tulee paikalle esimerkiksi päihtyneenä eikä täten kykene asianmukaisesti huolehtimana lapsesta", ja tätä samaa sanoo laki lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta, 12 §, jota voidaan tarvittaessa myös muuttaa.

Miapetra Kumpula-Natri /sd:

Arvoisa puhemies! Minusta on tärkeä yhteiskunnallinen viesti, vaikka harvoin lakialoitteet täältä sellaisinaan rikoslakia muuttavat, että tämän Pauli Kiurun aloitteen on allekirjoittanut 140 edustajaa. Se on minusta erittäin tärkeä ja tasa-arvon puolesta puhuva viesti. Ja kun ajankohtaiset kysymykset lapsen turvallisuudesta vaativat yhteiskuntaa reagoimaan myös arvotasolla, niin tämä on arvoviesti, joka tästä lähtee, että tässä talossa halutaan ja ymmärretään lapsen eheän kehityksen rakentamista myös tähän aikaan.

Niin kuin on sanottu, että avioerot ovat tätä päivää, niin voimme tukea perheitä, jotta niitä tapahtuu vähemmän, mutta jos emme ole siinä onnistuneet ja tämä aika jotenkin tuo tämän toisen ongelman esiin elikkä uusperheet tai lapselle ei-eheän perherakennelman, niin mikä on siinä tilanteessa se paras malli? Kyllä yhteiskunnan tulee tukea silloin vanhemmuutta, ja silloin, jos vanhempi tai huoltajaksi määrätty henkilö sitten estää tätä tapaamista, tässä on kyse siitä, että sen kriminalisoinniksi haluttaisiin lähettää vahva arvoviesti. Tämä on hienosti löydetty konkreettinen tapa antaa tuo viesti, ja myös se tieto maailmalta, että tämänlaista lainsäädäntöä on muissa maissa tehty, sen pitäisi myös sitten Suomessa herättää meidät tähän aikaan ja edistää tätä asiaa.

Kari Uotila miesverkoston puheenjohtajana, pitkään asioiden parissa olleena sanoi, että oikeusministerin vastaus ei ollut tyydyttävä, mutta toivon, että saamme tähän uusia vastauksia ja ajassa mennään eteenpäin, koska tämä talo on lainsäätäjätalo ja ministerit nauttivat tämän talon kunnioitusta ja luottamusta.

Jussi Halla-aho /ps:

Arvoisa herra puhemies! Aivan lyhyesti. Haluaisin edustaja Tynkkysen tavoin kyseenalaistaa kovien ja pehmeiden keinojen vastakkainasettelun. Ennaltaehkäisy on tietenkin tärkeää, ja tämä koskee kaikkia ei-toivottuja menettelyjä. Lastenkasvatuksessa aina pyritään siihen, että lapsi ei ajautuisi ei-toivottavaan käyttäytymiseen. Kovia keinoja kuitenkin tarvitaan niitä tapauksia varten, joissa ennaltaehkäisy on epäonnistunut, niin myös tässä puheena olevassa asiassa. Toisaalta voidaan katsoa, että myös sanktiot ja rangaistuksen uhka ovat osa ennaltaehkäisyä.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa puhemies! Totean vielä tuohon edustaja Kumpula-Natrin puheenvuoroon, että näissä lakialoitteissa toisessa on reilusti yli sata nimeä, toisessa alle. Viittaan isyyslakialoitteestani aikoinaan käytyyn keskusteluun, siinäkään ei ollut sataa nimeä, siitä huolimatta lakivaliokunta otti sen käsittelyyn, kuunteli asiantuntijoita, ja sen seurauksena isyyslakia ollaan nyt uudistamassa ja työryhmät istuvat ja asia etenee. Toivon todella, että ne, jotka ovat lakivaliokunnan jäseniä, myös ihan oikeasti arvostavat näitä lakialoitteita ja ottavat ne käsittelyyn ja katsovat, miten näitä asioita voidaan viedä eteenpäin. (Miapetra Kumpula-Natri: Vähän nopeammassa tahdissa!)