Raija Vahasalo /kok:
Arvoisa herra puhemies! Suomalaisissa kouluissa Pisa-tulokset
ovat maailman huippua, mutta valitettavasti kouluviihtyvyys laahaa
kaukana jäljessä. Häiriökäyttäytyminen
on lisääntynyt, ja luokat ovat Suomessa levottomampia
kuin OECD-maissa keskimäärin. Kuulemme jatkuvasti
esimerkkejä opetusta häiritsevistä oppilaista,
joiden käytökseen opettajilla ei tunnu olevan
välineitä puuttua. Myös OAJ on vaatinut
pitkään lisävaltuuksia opettajalle työjärjestyksen
ylläpitoon. Tällä hetkellä esimerkiksi
ilkivallasta tai sotkemisesta ei saa rangaista oppilasta pistämällä hänet
siivoamaan aiheuttamansa sotkut.
Häiriöihin on puututtava, ja siihen on oltava riittävät
keinot. Opettajilla on oltava riittävät valtuudet,
jotta oppilaille voidaan turvata työrauha. Kysynkin asianomaiselta
ministeriltä: mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä,
jotta opettajien mahdollisuuksia opiskelurauhan ylläpitämiseksi
parannettaisiin?
Opetusministeri Jukka Gustafsson
Arvoisa puhemies! Itse asiassa jo viime kevättalvesta lähtien
olen opetusministerinä määrätietoisesti käynnistänyt
toimia, jotka tähtäävät siihen,
että opettajat saavat parempia työkaluja työ-
ja opetusrauhan ylläpitämiseen.
Tärkeintähän tässä keskustelussa
on löytää niitä ennalta ehkäiseviä toimia,
joilla tämä työrauha turvataan, mutta
olen ottanut tosissani ne tutkimustulokset, jotka ovat ilmaisseet,
että noin 70 prosenttia opettajista on sitä mieltä,
että he haluaisivat konkreettisempia työkaluja
puuttua näihin työrauhaongelmiin. Olen tänään
sivistyspoliittisessa ministerivaliokunnassa esitellyt omia ajatuksiani
konkreettisiksi toimiksi. Sain henkisen ja poliittisen tuen jatkaa
tätä työtä, (Puhemies koputtaa)
ja tarkoitus on, että loppusyksystä olisi jo sitten
valmiina muutoksia perusopetuslakiin.
Raija Vahasalo /kok:
Arvoisa herra puhemies! Koulukiusaaminen on erittäin
vakava asia. On tullut ilmi, että koulumatkoilla tapahtuvaan kiusaamiseen
ei saa opettajan toimesta puuttua. Tämä on vastoin
maalaisjärkeä. Nähdäkseni koulumatka
on osa koulupäivää. On kaikkien etu, että kiusaamiseen
voidaan tehokkaasti puuttua. Poliisin käyttö tässä tuntuu
aika vieraalta, mutta maalaisjärjen käyttö ei.
Kysynkin ministeriltä: mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä,
jotta kaikille koululaisille voidaan taata turvalliset koulumatkat?
Opetusministeri Jukka Gustafsson
Arvoisa puhemies! On otettava ehkä vauhtia opetusministeri
Antti Kalliomäen esityksestä, Kiva Koulu -hankkeesta,
siis kiusaamisesta vapaasta koulusta, johon on liittynyt yli 90
prosenttia meidän peruskouluista, ja tulokset ovat hyviä.
Sen perusajatus on se, että kiusaamiseen on puututtava
välittömästi, kaikkien on puututtava,
koko kouluyhteisön. Tämä on minusta nyt
tärkeä asia.
Sitten tämä koulumatkakysymys on sillä tavalla
ongelmallisempi, että nykylainsäädännön mukaan
koulu on itse asiassa vastuussa siitä koulun ja sen välittömän
ympäristön turvallisuudesta, ja noin juridisesti
vastuu kuuluu kunnalle sen jälkeen, kun lapsi on niin sanotusti
tällä koulumatkalla. Nyt kun olen valmistelemassa
tätä perusopetuslain muutosta, tässä yhteydessä nyt
sitten haetaan myöskin ratkaisua tähän
(Puhemies koputtaa) koulumatkan turvallisuus- ja kiusaamisongelmaan.
Lea Mäkipää /ps:
Arvoisa puhemies! Meidän kaikkien vanhempien on muistettava
se asia, että lasten kasvatus kuuluu ennen kaikkea kotiin, että on
tärkeä merkitys, miten siellä lapsia
opetetaan, että miten tyttö tai poika kohtaa siellä tämän
koulukaverin, mutta kaikille tämä ei mene tietysti
perille. On myös muistettava se, että jos on koulukiusaaja
tai -häirikkö, niin se saattaa olla oire vakavammastakin
häiriöstä. Täällä on
puhuttu ennaltaehkäisystä: se lähtee
jo neuvolasta, ja koulussa pitäisi olla psykologeja ja
kuraattoreita, jotka huomaavat jo aikaisessa vaiheessa, mikäli
lapsella on jotain pielessä. Kysyisinkin: onko tarpeeksi
nyt näitä psykologeja, koulukuraattoreita saatavana
näihin peruskouluihinkin, että meidän
lapsemme saavat sen arvokkaan avun, joka on heille sitten erikoisen
tärkeätä?
Opetusministeri Jukka Gustafsson
Arvoisa puhemies! Ei niitä varmaankaan tarpeeksi ole, mutta
tosiasia on se, että tämä tilanne vaihtelee kunnittain
ja kouluittain. Monissa kouluissa toimii tämä moniammatillinen
yhteistyö hyvin, jossa on mukana koulun terveydenhoitajat,
kuraattori, psykologi, opetushenkilöstöä — mutta
ei suinkaan kaikissa. Nyt kun valmistelemme uutta opetussuunnitelmaa,
kun kesäkuussa saatiin tämä uusi tuntijako
hyväksyttyä, niin tässä uudistetussa
opetussuunnitelmassa on tarkoitus vahvistaa tätä kasvatusta,
yhteistyötä lasten, opettajien ja myöskin
vanhempien suuntaan ja löytää myöskin
ihan aidosti sitten parempia yhteistyömahdollisuuksia,
jotta koulukiusaamiseen ja tähän kouluviihtyvyyteen
saataisiin parannusta.
Inkeri Kerola /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Koulupsykologejahan ei edes kouluteta tänä päivänä laadultaan
eikä määrältään
tarpeeksi, joten siihen asiaan olisi pikimmiten puututtava.
Mutta, arvoisa puhemies, toinen asia: Viime päivinä kävi
ilmi, että erityisesti isoissa kaupungeissa harjoitetaan
koulushoppailua. Vanhemmat valitsevat lapsillensa kouluja kilpailuttamalla
niitä. Nyt kysyn arvoisalta ministeriltä, että miten
hän suhtautuu tähän asiaan ja mitä toimenpiteitä aiotaan
tehdä tämän asian eliminoimiseksi. Meillä veronmaksajat
kustantavat julkisen koulun, julkisen peruskoulun, ja odottavat
siten, että joka koulussa tarjotaan oppilaille tasavertaisesti
opetusta. Mihin toimenpiteisiin ministeri aikoo ryhtyä tämän
asian eliminoimiseksi?
Opetusministeri Jukka Gustafsson
Arvoisa puhemies! Edustaja Kerolan esille nostama asia on tavattoman
tärkeä. Me juhlimme nyt tänä syksynä meidän
peruskoulun 40-vuotistoimintavuotta, neljää vuosikymmentä,
ja niin kuin me muun muassa Pisa-tutkimusten tulosten pohjalta tiedämme,
meillä on pääosin laadukas ja hyvä peruskoulu
ympäri laajan Suomen. En malta olla toteamatta sitä,
että kun olen saanut opetusministerinä olla myöskin
mukana eri puolilla Suomea koulujen juhlissa, vihkiäisissä ja
näin, niin minulle viimeistään avautui
se, kuinka laadukas opettajakunta ja kouluyhteisö meillä työskentelee.
Ja nyt hallitusohjelman mukaisesti valmistelemme tänä syksynä koulutuksen
tasa-arvo-ohjelmaa, jossa yhteydessä on tarkoitus sitten
puuttua ja käydä tällaisiin epäkohtiin
kiinni, joihin edustaja Kerola viittasi, muun muassa tähän shoppailuun.
Sofia Vikman /kok:
Arvoisa puhemies! Vaikka oppimistulokset ovat meillä maailman kärkeä,
Suomi on jäänyt pahasti jälkeen kouluviihtyvyydessä,
ja esimerkiksi kiusaaminen on vakava ongelma. Hallitus ei kuitenkaan
ole jäänyt toimettomaksi. Viime vaalikaudella
kokoomuksen johdolla käynnistettyä perusopetuksen luokkakokojen
pienentämistä jatketaan nyt 60 miljoonalla eurolla,
ja minimituntimäärän lisäys, pienemmät
luokkakoot, yksilöllinen opetus sekä koulurakennusten
homevaurioiden korjaus ovat keskeisiä peruskoulun uudistamisen
osa-alueita. Lisäksi pienten koululaisten iltapäiväkerhot
saavat ensi vuonna 11 miljoonaa euroa. Näillä panostuksilla
lisätään kouluviihtyvyyttä ja
myös ehkäistään osaltaan häiriökäyttäytymistä.
Olette, ministeri Gustafsson, esittänyt kodin ja koulun
yhteistyön lisäämistä ja kasvatuskeskustelun
vahvistamista. Millä tavoin varmistetaan, että tärkeä kasvatuskeskustelu
(Puhemies koputtaa) ja yhteys kotikasvatukseen käytännössä näkyy
ja takaa työrauhan ja viihtyvyyden kouluissa?
Opetusministeri Jukka Gustafsson
Arvoisa puhemies! Meillä on nyt käytössä tällainen kasvatuskeskustelumenetelmä,
joka on sillä tavalla tärkeä, että siinä myöskin
lasten vanhemmat ovat mukana, lapsi ja opettajat. Nyt yhtenä keinona,
jota asiantuntijat ovat suositelleet minulle, on se, että tämä kasvatuskeskustelu
nostetaan suosituksesta lain tasolle, jolloin sen juridinen ja tällainen
tosiasiallinen asema vahvistuu ja eri osapuolet suhtautuisivat siihen
vielä nykyistäkin vakavammin, koska se on myöskin
nimensä mukaisesti kasvatuskeskustelu ja on tärkeää,
että nimenomaan lasten vanhemmat myöskin henkisesti
sitoutuvat ja suhtautuvat vakavasti semmoiseen tilanteeseen, jonka
opettaja eri syistä haluaa järjestää.
Odotan tältä ikään kuin uudelta
valmistelulta (Puhemies koputtaa) varsin paljon.