Täysistunnon pöytäkirja 80/2001 vp

PTK 80/2001 vp

80. TORSTAINA 14. KESÄKUUTA 2001 kello 20.15

Tarkistettu versio 2.0

7) Laki rikoslain 23 luvun 5 §:n muuttamisesta

 

Pertti  Hemmilä /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ruorijuoppouden promilleraja 1 promille on aivan liian korkea. Sama promillelukema tieliikenteessä lähenee jo törkeän rattijuopumuksen rajaa. Vesillä liikkumisen turvallisuuden vuoksi esitän aloitteessani vesiliikennejuopumuksen promillerajan alentamista yhdenmukaiseksi tieliikenteen 0,5 promillen rajan kanssa.

Sisäasiainministeriö aloitti viime vuonna kolmivuotisen projektin, jossa tutkitaan kuolemaan johtaneiden veneonnettomuuksien syitä. Viime vuonna menehtyneitä henkilöitä oli 65. Vesiliikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan jäsenen mukaan jopa 90 prosentissa veneilyonnettomuuksista alkoholilla on osuutta asiaan. Esimerkkinä mainittu tutkija käytti viimeksi kuluneen vuoden aikana tutkimaansa yhtätoista onnettomuustapausta, joista vain kahdessa tapauksessa veneen kuljettaja oli vesillä selvinpäin. Tyypillisin hukkumisonnettomuus aiheutuu humalassa veneen laidan yli horjahtamisesta. Näitä onnettomuuksia sattuu yhtä lailla sekä soutuveneellä että moottoriveneellä liikkuville henkilöille. Yleisimmin tällainen onnettomuus kohtaa kuitenkin miehiä. Naisten hukkumiskuolemat tapahtuvat yleisimmin uintimatkoilla ja johtuvat useimmiten sairauskohtauksista.

Herra puhemies! Vesiliikenne on viime vuosien aikana muuttunut. Samaan aikaan, kun veneistä on tullut yhä suuritehoisempia ja samalla vaikeammin ohjattavia, on myös veneiden määrä lisääntynyt. Aikaisemmin yleisimpiä olivat pienitehoiset keskimoottorilla varustetut veneet, jotka niin sanotusti antoivat anteeksi pienet ohjausvirheetkin. Nopeat ja tehokkaat veneet vaativat huomattavasti tarkempaa reagointia ja ohjauskykyä. Näiden veneiden kuljettaminen nykyisen promillerajan sallimassa 1 promillen humalatilassa aiheuttaa sekä veneessä olijoille että muille veneilijöille onnettomuusriskin.

Viime juhannuksen vakavimmassa veneturmassa kaksi venettä törmäsi yhteen sillä seurauksella, että pienemmässä veneessä kaksi ihmistä kuoli ja kolmas loukkaantui vakavasti. Onnettomuuden aiheuttaneen isomman veneen kuljettaja puhalsi alkometriin 2,5 promillen lukeman.

Arvoisa puhemies! Vuosittain järjestetään eri viranomaisten ja järjestöjen toimesta vesiliikenteen turvallisuuskampanjoita. Se ei kuitenkaan yksin riitä. Lainsäädäntömme ei nykyisellä promillerajalla tue raittiutta vesiliikenteessä. Moottorikäyttöisillä veneillä saa ajaa lievässä humalassa, ja soutuveneitä promilleraja ei koske ollenkaan. Ilman seuraamuksia humalainen saa ottaa vaikka veneen täyteen matkustajia, esimerkiksi lapsia, ja lähteä soutelemaan. Tämän kaltaisen hukkumisvaaran tuottamisen pitää olla sanktioitu vesiliikennejuopumuksena. Lainsäädännön eräs tärkeimmistä tavoitteista on rikosten, tässä tapauksessa myös onnettomuuksien ennaltaehkäisy. Jos kaikenlainen veneily alkoholin vaikutuksen alaisena olisi rangaistavaa, moni myös jättäisi lähtemättä vesille humalassa.

Petri Salo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Vähän ennen puolta yötä lähetekeskustelussa on niinkin tärkeä lakialoite kuin ed. Hemmilä on tehnyt, ja kun ottaa huomioon, että täällä on useita kymmeniä allekirjoittajia, se, että keskustelua ei synny, johtuu varmaan siitä, että ajankohta tällaiselle lakialoitteelle on erittäin huono. Näkisin vain, että tämä olisi sen tyyppistä lainsäädäntöä, josta meidän pitäisi eduskunnan täysistuntosalissa käydä periaatteellista keskustelua, miten me suhtaudumme niihin ilmiöihin, joita muskeliveneaikakautena on meidän vesillemme tullut. Voiko kansalainen olettaa tänä päivänä, jos hän pimeässä tai hämärässä liikkuu veneellä, että häntä ei tule vastaan sellainen henkilö, joka on 2,5—3 promillen kännissä, kuten tänä päivänä niin monesti käy. Mikä on yhteiskunnan signaali vesillä liikkujia kohtaan? Voiko veneellä liikkua juhannuksena turvallisesti, vai sallimmeko me korkeat promillerajat edelleenkin?

Valitettavasti ajankohta on sellainen, että tätä keskustelua emme saa synnytettyä ja lakialoite varmasti joudutaan vielä uusimaan.

Pertti Hemmilä /kok:

Herra puhemies! Viimeksi kun tätä asiaa on käsitelty, ilmeisesti viime eduskuntakaudella tässä salissa, kritisoitiin sitä, että vesiliikenteen promillerajaa ei voida vetää liian alas, koska sitä on vaikea valvoa. Lainsäädäntömme täyttää ennalta estävää tarkoitustaan jo pelkällä olemassaolollaan. On näet niin, että varmasti yli 90 prosenttia lainsäädännöstämme olisi sikäli turhaa, jos sitä pidettäisiin turhana sen valvonnan puutteen takia, elikkä ennalta estävää vaikutusta haluaisin tässä voimakkaasti korostaa.

Keskustelu päättyy.