Pääministeri Paavo Lipponen

Arvoisa puhemies! En ollut oikein selvillä nopeatahtisuudesta, mutta uskallan kuitenkin tämän esittelyn suorittaa. (Naurua)

Arvoisa puhemies, hyvät kollegat! Viime joulukuussa Nizzassa kokoontui Eurooppa-neuvosto ja saavutti siellä poliittisen yksimielisyyden niistä muutoksista, joita unionin toimielinjärjestelmään ja päätöksentekomenettelyihin on tehtävä, jotta unioni voi laajentua. Nizzassa syntynyt sopimus ja siihen liittyvä päätösasiakirja allekirjoitettiin 26. päivänä helmikuuta tänä vuonna myöskin Nizzassa. Päätösasiakirjaan sisältyy 27 julistusta, jotka hallitustenvälinen konferenssi on hyväksynyt tai ottanut huomioon. Hallitus esittää, että eduskunta hyväksyisi Nizzan sopimuksen.

Valtioneuvosto asetti vuoden 2000 hallitustenväliselle konferenssille päätavoitteeksi sellaiset laajentumisen kannalta välttämättömät institutionaaliset, siis unionin rakenteisiin puuttuvat, uudistukset, jotka loisivat unionille edellytykset vastaanottaa kaikki laajentumisprosessissa mukana olevat valtiot eli ne, jotka ovat neuvotteluissa mukana. Tässä mielessä ... (Hälinää)

Aika paljon vaadittu. — Mutta Nizzassa todellakin asetettu lopputulos saavutettiin, vaikka kaikilta osin ei päästy Suomen tavoitteisiin. Vaikein kysymys Nizzan kokouksessa, hallitustenvälisessä konferenssissa, oli neuvoston ääntenpainotusten muuttaminen eli se, miten äänet jakautuvat jäsenvaltioiden kesken unionin tärkeimmässä päättävässä elimessä, neuvostossa.

Neuvottelutulos tältä osin on hyväksyttävissä osana kokonaisratkaisua, vaikka ääntenpainotusten malli ei sellaisenaan vastaa Suomen asettamaa tavoitetta tasapainoisesta ratkaisusta. Siinähän jossain määrin suurten jäsenmaiden asemaa vahvistettiin, mutta kaiken kaikkiaan äänten jakautuminen ei perustu Nizzan sopimuksen perusteella objektiivisiin kriteereihin eikä lopputulosta voida päätöksenteon tehokkuuden ja järjestelmän selkeyden kannalta pitää aivan täysin onnistuneena.

Nizzan sopimuksella uudistetussa järjestelmässä päätöksen tekeminen edellyttää kolmen eri kriteerin täyttymistä. Suurten jäsenvaltioiden painoarvo kasvaa äänten uudelleenpainotuksen, siis näiden numeroiden, äänimäärien, jaon, kohoavan äänikynnyksen ja 62 prosentin väestökynnyksen kautta. Nämä ovat siis ne kolme perustetta, joilla päätökset tehdään.

Kuitenkin tässä järjestelmässä suurten valtioiden painoarvon voidaan katsoa kasvavan lähinnä vain päätösten estämisen kautta, koska Nizzan sopimus sisältää myös vaatimuksen jäsenvaltioiden enemmistöstä edellytyksenä määräenemmistöpäätöksiin. Tämähän vastaa Suomen kannattamaa periaatetta, jossa lähdetään siitä, että määräenemmistöpäätösten takana pitäisi aina olla vähintään puolet unionin väestöstä ja vähintään puolet jäsenvaltioista.

Suomen äänimäärähän tuli seitsemäksi, ja sitä voidaan pitää tyydyttävänä, nimenomaan kun katsomme meihin verrattavissa olevien maiden äänimääriä, siis niiden maiden, jotka saivat meitä seuraavaksi enemmän taikka seuraavaksi vähemmän. Me olemme kyllä paikalla, joka on meille hyväksyttävä.

Todennäköisesti sekä uuden jäsenvaltiokriteerin että väestökriteerin merkitys tulee käytännössä jäämään melko pieneksi. Toistaiseksi unionin piirissä, siis neuvostossa, ryhmittymät ovat muodostuneet asiakohtaisesti, asiakeskeisesti, eivätkä niin, että suuret ja pienet jäsenvaltiot olisivat olleet juurikaan vastakkain.

Komission puheenjohtajan toimintamahdollisuuksien vahvistaminen ja vastuun korostuminen komission työn tuloksellisuudesta Nizzan sopimuksessa vastaa hyvin Suomen tavoitteita. Myös komission kokoonpanon muutosta ja tasapuolisen vuorottelun soveltamista komission jäsenten valinnassa voidaan pitää tyydyttävänä ratkaisuna. Komission ja sen puheenjohtajan nimittäminen määräenemmistöllä vastaa Suomen tavoitteita ylipäänsä nimityksissä. Tämä asiahan tuli esille vasta Nizzan kokouksessa.

Nizzan sopimuksessa asetetaan myös komissiolle enimmäisjäsenmäärä. Sopimuksen siirtymäjärjestelyn mukaisesti komission jäsenmäärää vähennetään jäsenvaltioiden lukumäärää pienemmäksi, kun unionin jäsenmäärä nousee 27:ään. Suomen lähtökohtaisena tavoitteena oli yksi kansalainen kustakin jäsenvaltiosta komissiossa, koska tämä parhaiten turvaisi komission legitimiteetin ja jäsenvaltioiden tasavertaisen aseman. Kuitenkin me saatoimme hyväksyä neuvottelutuloksen, koska samalla sopimukseen kirjattiin ehdoton tasapuolisen vuorottelun periaate eli rotaatio. Sitä koskevat yksityiskohtaiset säännöt neuvosto vahvistaa yksimielisyydellä.

Euroopan parlamentin edustajanpaikkojen jakamisessa Suomen tavoitteena oli sellainen järjestelmä, joka olisi läpinäkyvä, yksinkertainen ja sovellettavissa laajentumisen kaikissa vaiheissa. Parlamentin paikkajako kytkettiin kuitenkin Nizzassa osaksi neuvoston äänenpainotusratkaisua. Nämä tehtiin siis ikään kuin kytkennässä keskenään eikä parlamentin paikoista siis neuvoteltu aivan itsenäisenä kysymyksenä. Ratkaisu on sellainen, että sen kanssa voidaan elää, mutta sitä ei voida pitää oikeudenmukaisena niitä hakijavaltioita kohtaan, joille on annettu vähemmän paikkoja kuin väkiluvultaan vastaavan suuruisille vanhoille jäsenvaltioille. Uusista jäsenvaltioista valittavien edustajien määrää on kuitenkin vielä mahdollista muuttaa liittymissopimuksissa.

Suomesta valitaan Euroopan parlamenttiin 13 jäsentä siinä vaiheessa, kun unioni on laajentunut 27 jäsenvaltion yhteisöksi. Tämä on Suomen tavoitteiden mukainen saavutus ja mahdollistaa asianmukaisen poliittisen edustavuuden.

Sitten kysymykseen määräenemmistöpäätöksenteosta. Sitä laajennetaan kaikkiaan 37 artiklassa. Enemmistöpäätösten käyttömahdollisuuden lisääminen kauppapolitiikan alueella vastaa tietyin poikkeuksin Suomen alkuperäisiä tavoitteita. Muissa poliittisesti merkittävimmissä artikloissa määräenemmistöpäätöksentekoa ei kuitenkaan onnistuttu laajentamaan olennaisesti. Tällaisia kysymyksiä ovat sosiaaliturvan koordinaatio, tietyt verotukseen liittyvät kysymykset sekä yhteisön toimivaltaan siirretyt oikeus- ja sisäasiat, erityisesti maahanmuuttaja- ja turvapaikka-asiat. (Lapsi itkee yleisöparvella) — Kuulosti tutulta! (Naurua)

Kauppapolitiikassa, kysymys on siis 133 artiklasta, yhteisön toimivaltaa laajennetaan sisällyttämällä tietyin rajauksin yhteisön yhteiseen kauppapolitiikkaan palvelut sekä henkisen omaisuuden kaupalliset näkökohdat. Euroopan yhteisö alun perin perustettiin talousyhteisönä ja tulliliittona. Yhteinen kauppapolitiikka, joka kattoi tavarakaupan, kuului perustamissopimuksen mukaan yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan. Palvelujen ja henkisen omaisuuden oikeuksien kaupan sekä investointien merkityksen kasvu kansainvälisissä taloussuhteissa on kuitenkin johtanut siihen, että tavarakauppaa silmällä pitäen laaditut yhteisön perustamissopimuksen kauppapoliittiset määräykset eivät enää ole olleet ajan tasalla.

Nizzan sopimuksella yhteisön toimivaltaa laajennetaan sisällyttämällä yhteisen kauppapolitiikan piiriin palvelut, lukuun ottamatta kulttuuri- ja audiovisuaalialojen palveluita sekä koulutus-, sosiaali- ja terveyspalveluita, sekä henkisen omaisuuden kaupalliset näkökohdat. Liikenteen alan kansainvälisissä sopimuksissa noudatetaan aiempia määräyksiä, samoin investoinnit jäävät edelleen yhteisen kauppapolitiikan ulkopuolelle.

Yhteisen kauppapolitiikan alaan kuuluvat päätökset on voitu tähän asti tehdä määräenemmistöllä. Palveluihin ja henkiseen omaisuuteen liittyvästä sopimuksesta päätetään kuitenkin tietyissä tapauksissa yksimielisesti. Siinä, että Nizzassa saatiin yhteisymmärrys määräenemmistöpäätöksen laajentamisesta kansainvälisen kaupan alueella, oli Suomella merkittävä osuus. Yhteistyössä puheenjohtajamaan Ranskan ja komission kanssa saatiin aikaan Suomen esityksen pohjalta kompromissi.

Sitten kysymykseen joustavuudesta eli tiiviimmästä tai vahvistetusta yhteistyöstä. Sen käyttöä helpotetaan Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen sekä oikeus- ja sisäasioiden alalla ja mahdollistetaan sen käyttö ulko- ja turvallisuuspolitiikan täytäntöönpanossa. Neuvottelutulosta voidaan Suomen näkökulmasta pitää hyvänä. Tiiviimmän yhteistyön aloittamista helpotetaan ja yhteistyötä koskevia määräyksiä selkeytetään. Yhteistyön yleisiin ehtoihin, joilla siis turvataan unionin yhtenäisyys, ei kuitenkaan tehdä merkittäviä sisällöllisiä muutoksia.

Yhteisön tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen rakennetta, kokoonpanoa ja toimivaltaa muutetaan. Tällä pyritään tehostamaan tuomioistuimen toimintaa ja nopeuttamaan oikeudenkäyntejä. Lähtökohtaisesti kaikki Suomen ennalta tärkeänä pitämät tuomioistuinjärjestelmää koskevat tavoitteet toteutuivat. Muita toimielimiä eli tilintarkastustuomioistuinta, alueiden komiteaa, talous- ja sosiaalikomiteaa, Euroopan keskuspankkia sekä Euroopan investointipankkia koskevat muutokset vastaavat Suomen tavoitteita.

Vapauden, kansanvallan, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisen sekä oikeusvaltion periaatteiden suojaa vahvistetaan luomalla näiden periaatteiden vakavaa rikkomista koskevia vaaratilanteita varten erityiset menettelyt. Taustalla ovat siis kokemukset niin sanotusta Itävallan tapauksesta. Unionin sopimuksen artiklaan 7 kirjattu uusi menettely korostaa unionin ja sen jäsenvaltioiden sitoutumista unionin perustassa yhteisesti hyväksyttyihin, 6 artiklan 1 kohdassa mainittuihin periaatteisiin sekä vahvistaa unionin toiminnan johdonmukaisuutta niiden toteuttamisessa.

Nizzan sopimuksella yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat määräykset muutetaan vastaamaan unionin kriisinhallintakykyä kehitettäessä käytännössä jo toteutettuja muutoksia. Sopimus ei muuta jäsenvaltioiden puolustusratkaisuja eikä unionin yhteisen puolustuksen kehittämistä, vaan näitä koskevat Amsterdamin sopimuksen määräykset jäävät voimaan. Unionin tukeutumista Naton voimavaroihin sotilaallisessa kriisinhallinnassa ei nimenomaisesti sopimuksessa mainita, koska tätä yhteistyötä kehitetään asteittain erillisin sopimuksin, työryhmin, vuoropuheluin ja harjoituksin rajoittamatta kummankaan järjestön itsenäistä päätäntävaltaa. Tehdyt muutokset vastaavat kehitystä, joka on tapahtunut etenkin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätöksenteon tehostamisessa ja unionin kriisinhallintakyvyn vahvistamisessa. Suomi on tukenut tätä kehitystä ja pitää tärkeänä unionin operationaalisen kriisinhallintakyvyn mahdollisimman nopeaa saavuttamista sekä sotilaallisen että siviilikriisinhallinnan alueella.

Arvoisa puhemies! Nizzan sopimukseen liittyy julistus unionin tulevaisuudesta. Julistuksessa määriteltyjä ja muitakin kysymyksiä on tarkoitus käsitellä vuonna 2004 koolle kutsuttavassa hallitustenvälisessä konferenssissa, jossa siis on tavoitteena tehdä muutoksia perussopimuksiin. Konferenssin tarkoituksena on parantaa unionin ja sen toimielinten demokraattista legitiimiyttä, siis uskottavuutta unionin kansalaisten silmissä, ja avoimuutta. Tavoitteena on myös tuoda toimielimet lähemmäksi jäsenvaltioiden kansalaisia joka suhteessa. Suomelle on tärkeää, että seuraava hallitustenvälinen konferenssi valmistellaan laajapohjaisesti ja niin, että eri intressiryhmät voivat osallistua tulevaisuuskeskusteluun.

Laekenissa kuluvan vuoden joulukuussa järjestettävän Eurooppa-neuvoston jälkeen olisi kutsuttava koolle valmistelukunta eli konventti, mitä nimityksiä siitä nyt käytetään, jossa voitaisiin avoimesti keskustella esityksistä unionin uudistamiseksi ja kehittää edelleen niitä ajatuksia, joita eri tahot ovat tuoneet tulevaisuuskeskustelussa jo tässä vaiheessa esille. Valmistelukuntaan tulisi kutsua kansallisten parlamenttien ja hallitusten sekä Euroopan parlamentin ja komission edustajat. Valmistelukunnan työn tulisi valmistua vuoteen 2003 mennessä, jotta se voitaisiin ottaa mahdollisimman hyvin huomioon varsinaisten hallitustenvälisten neuvottelujen valmistelussa.

Hallitus haluaa käydä unionin tulevaisuudesta tiivistä vuoropuhelua suomalaisen kansalaisyhteiskunnan edustajien kanssa. Tällä viikolla tullaan lähettämään kutsut noin 80 taholle nimetä edustajansa kansalaisjärjestöfoorumiin, josta luodaan kansallinen keskustelu- ja tiedonvaihtokanava Euroopan unionin tulevaisuutta koskevissa kysymyksissä. Pääministerin puheenjohdolla toimiva foorumi on tarkoitus kutsua koolle yksi tai vaikkapa kaksi kertaa kullakin EU-puheenjohtajuuskaudella, siis puolivuotiskaudella, ja ensimmäinen foorumi on tarkoitus järjestää tulevana syksynä.

Herra puhemies! Hyvät kollegat! Euroopan unionissa käytävää tulevaisuuskeskustelua hallitsee kolme tärkeää toisiinsa kytkeytyvää teemaa: unionin laajentuminen, joka on siis tällä hetkellä kaikkein tärkein asia, integraation syventäminen ja yhteistyön tehostaminen unionin sisäistä politiikkaa uudistamalla sekä perussopimusten muuttaminen vuoden 2004 hallitustenvälisessä konferenssissa. Nizzan sopimus avaa tien Euroopan unionin laajentumiselle. Kun sopimuksen ratifiointiprosessi on saatettu loppuun, ja sen odotetaan tapahtuvan vuoden 2002 loppuun mennessä kaikissa jäsenmaissa, on unioni valmis ottamaan vastaan uusia jäsenmaita.

Göteborgin Eurooppa-neuvostossa asetettiin tavoitteeksi saattaa jäsenyysneuvottelut päätökseen vuoden 2002 loppuun mennessä niiden maiden kanssa, jotka ovat tuohon mennessä jäsenyyteen valmiita. Tavoitteena on, että ensimmäiset hakijamaat osallistuvat jäsenvaltioina Euroopan parlamentin vaaleihin vuoden 2004 kesällä. Unionin tulevaisuuskeskustelu koskee mitä syvimmässä määrin myös hakijamaita. Niiden on voitava osallistua tähän keskusteluun nykyisten jäsenmaiden rinnalla.

Nizzan sopimuksen toimeenpano on yksi tärkeä askel siinä jatkuvassa työssä, jota laajentuvassa unionissa on tehtävä instituutioiden päätöksentekokyvyn vahvistamiseksi, avoimuuden lisäämiseksi ja niiden poliittisten suuntaviivojen toteuttamiseksi, joita jäsenvaltioiden edustajat ovat Eurooppa-neuvostossa hyväksyneet.

Unionin institutionaalinen kehittäminen on tulevaisuuskeskustelun olennaisimpia teemoja. Suomen kokemukset unionin jäsenyydestä ovat olleet myönteisiä, koska me olemme kyenneet jäsenyyden kautta vahvistamaan kansainvälistä asemaamme ja olemme saaneet unionin kautta aikaisempaa paremmat mahdollisuudet vaikuttaa välittömän toimintaympäristön kehitykseen, siis ensisijaisesti Euroopassa. Tasa-arvoinen osallistuminen eurooppalaiseen päätöksentekoon on mahdollista vain, kun unionissa on yhteiset selkeät pelisäännöt ja yhteinen politiikka, jota toteutetaan ja valvotaan voimakkaiden instituutioiden avulla.

Laajentuvan unionin päätöksenteon edelleen selkeyttäminen ja vahvistaminen on syytä aloittaa perussopimusten yksinkertaistamisesta ja toimivaltajaon selkeyttämisestä, mitkä ovat siis seuraavan hallitustenvälisen konferenssin pääkysymyksiä. Myös kansalaisten perusoikeudet on saatettava osaksi sopimuksia.

Euroopan unionin ainutlaatuisuus jättää sen vaille vertailukohtaa. Maailmassa ei ole muuta vastaavaa yhteisöä. Tästä näkökulmasta on vähemmän hyödyllistä kuvata yhteistyötä itsenäisten valtioiden yhteenliittymänä tai liittovaltiorakenteena. Näiden yhdistelmästä on kysymys ja sen kehittämisestä, tältä pohjalta. Käsitteisiin juuttumisen sijasta tulisi keskustella niistä käytännön ratkaisuista, joilla unionin toimielin- ja päätöksentekojärjestelmästä tehdään toimiva, selkeä ja kansalaisten luottamusta vahvistava.

Eduskunta — ja eduskunta siis osallistuu aktiivisesti Suomen Eurooppa-politiikkaan — voi tuoda unionitason keskusteluun kokemusta kansallisten parlamenttien aseman kehittämiseksi. Kansanedustuslaitosten asemaa voidaan parantaa ehkä parhaiten aloittamalla työ kussakin jäsenmaassa lisäämällä kansanedustajien tiedonsaantia ja Eurooppa-politiikkaan vaikuttamisen mahdollisuuksia. Uudet unionitason instituutiot eivät lisää ainakaan päätöksentekojärjestelmän selkeyttä.

Unionin yhteisöllinen toimintatapa saisi vahvistusta, jos yhteistä eurooppalaista etua ja pelisääntöjen noudattamista valvova komissio toimisi vahvasta asemasta käsin ja selkeästi rajatulla toimivallalla. Samanaikaisesti olisi parannettava neuvoston toimintatapoja niiden suositusten mukaisesti, jotka hyväksyttiin Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella. Tätä kehitystyötä korostin juuri pidetyssä Eurooppa-neuvoston kokouksessa Göteborgissa.

Eurooppa-neuvostoa tarvitaan poliittisena suunnannäyttäjänä ja vaikeiden kysymysten ratkaisijana, mutta se ei voi toimia operationaalisena instituutiona, joka korvaisi neuvostossa ja komissiossa tehtävää työtä. Eurooppa-neuvosto ei siis ole niin sanotusti manuaalista ohjausta varten olemassa. Samalla tavoin on suhtauduttava tietyllä kriittisyydellä unionin piirissä muodikkaaksi tulleeseen avoimeen koordinaatioon. Unionin toimintaa ei pidä laajentaa sellaisille aloille, joilla subsidiariteettiperiaatteen eli läheisyysperiaatteen mukaisesti pitäisi hyväksyä jäsenvaltioiden toiminnan ensisijaisuus ja joilla eurooppalaisen tason yhteistoiminta ei tuo lisäarvoa. Pahimmillaan tällainen kehitys johtaisi raporttien, vertailun ja indikaattoreiden suohon, joka työllistää kansallisia viranomaisia, mutta ei paranna eurooppalaisten hyvinvointia millään tavoin. Löyhät koordinaatiomenetelmät eivät myöskään saa korvata selkeää ja sitovaa lainsäädäntöä ja yhteistä politiikkaa silloin, kun sille on olemassa unionin tasolla tunnustettu tarve ja unionin kansalaisten tasa-arvoisten oikeuksien toteuttaminen sitä edellyttää.

Unionin tämän hetken kehitysvaiheeseen tai tulevaisuuteen liittyen esitetyt hallitustenvälisyyteen painottuvat mallit eivät vastaa eurooppalaisen päätöksenteon haasteisiin. Unionin kehittämisessä on painotettava päätöksenteon toimivuutta ja läpinäkyvyyttä. Siten voidaan parhaiten taata jäsenvaltioiden tasa-arvoisuus ja yhteisen edun asettaminen kapeiden kansallisten etujen edelle. Yhteisöllinen lähestymistapa on tällöin tarkoituksenmukainen.

Eurooppalaista kehitystä ei myöskään pidä kääntää taaksepäin. Eurooppalaisella sosiaalisella mallilla on arvokkaita erityispiirteitä. Göteborgin kokouksessa tätä eurooppalaista mallia monissa puheenvuoroissa korostettiin. Minulle jäi mieleen erityisesti presidentti Chiracin voimakas esiintyminen eurooppalaisen sosiaalisen mallin puolesta.

Laajan hyvinvointivaltiota ylläpitävän palveluverkon ja työmarkkinoilla käytävän vuoropuhelun ohella eurooppalaiseen sosiaaliseen malliin kuuluu olennaisena osana unionin yhteinen maatalouspolitiikka sekä alue- ja rakennepolitiikka. Suomen edun mukaista ei ole tukea pyrkimyksiä unionin keskeisten toimintojen alasajamiseen. Maatalous- sekä alue- ja rakennepolitiikkaa on kuitenkin tehtävä tässä ajassa. Politiikassa on painotettava kuluttajan näkökulmaa, luonnonmukaisen tuotannon lisäämistä ja maaseudun monipuolista kehittämistä, samalla kun otamme huomioon unionin laajentumisen ja maailmankaupan vapauttamisen mukaan lukien kehitysmaiden välttämättömän markkinoillepääsyn tuomat haasteet. Tästäkin näkökulmasta tarvitaan yhteistä maatalouspolitiikkaa.

Arvoisa rouva puhemies! Seuraava hallitustenvälinen konferenssi 2004 on valmisteltava huolella ja perussopimusten muutosten tulee perustua laajaan ja avoimeen kansalaiskeskusteluun unionin kehittämisen suunnasta. Tässä keskustelussa tarvitaan paljon muutakin kuin unionin institutionaaliseen kehittämiseen liittyviä esityksiä, siis unionin rakenteisiin puuttumista. Euroopan unioni voi lunastaa itselleen olemassaolonsa oikeutuksen ja kansalaisten luottamuksen vain sellaisen käytännön politiikan kautta, jossa eurooppalainen yhteistyö parantaa kansalaisten mahdollisuuksia kestävään talouskasvuun, parempaan ympäristönsuojeluun ja turvallisempaan elinympäristöön sekä mahdollistaa unionin käyttämisen globaalien ongelmien ratkaisussa.

Tulevaisuuskeskustelu on hyvä ankkuroida niihin politiikan sisältöä koskeviin kysymyksiin, joita unionissa käsitellään tänä päivänä ja joissa sen tulisi toimia nykyistä aktiivisemmin. Asiaa näin katsoen voidaan sanoa, että eduskunnalla on mahdollisuus jo normaalin lainsäädäntötoiminnan yhteydessä käsitellä unionin haasteita monipuolisesti. Nizzan sopimuksen käsittely tarjoaa tähän tavallista laajemman näkökulman. Tulevaisuuskeskustelua edistääkseen hallitus tulee antamaan eduskunnalle syysistuntokaudella myös erikseen unionin tulevaisuutta koskevan selonteon.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Mihin meitä viedään? Ollaanko Euroopan unionista salakavalasti luomassa liittovaltiota? Eikö valtioiden välinen liitto riittäisi? Onko Eurooppa parin vuosisadan viiveellä seuraamassa Amerikkaa? Euroopan yhdysvaltojako tänne ollaan perustamassa? Entä mikä on isänmaamme kohtalo yhdentyvässä Euroopassa?

On totta, että valtiorakenteet Euroopassa ovat muutoksessa. Kansallinen itsemääräämisoikeus ei ole entisensä. Maailma on muuttunut. Se pienenee. Me puhumme tänä päivänä globalisaatiosta. Mitä sillä tarkoitetaan? Sillä tarkoitetaan kansantalouksien ja yhteiskuntien maailman laajuista yhdentymistä, jossa eri osat ovat toisistaan yhä enemmän riippuvaisia. Keskeiset yhteiskunnalliset ongelmat ovat tulleet ihmiskunnalle yhteisiksi. On sitten kyse ympäristön tilasta, finanssijärjestelmästä, kansainvälisestä kaupasta tai turvallisuudesta, päätöksenteossa tarvitaan ylikansallisuutta.

Globalisaatio on myöskin vaikuttanut ratkaisevasti vallankäyttöön. Se on muuttanut puitteet, joissa poliittisia päätöksiä tehdään. Kansainvälinen järjestelmä on perustunut tähän asti suvereeneihin kansallisvaltioihin. Ei liene väärin sanoa, että kansallisvaltioista rakentuva maailmanjärjestys saavutti kehityksensä huipun juuri meidän aikanamme viime vuosisadan lopulla, 1900-luvun lopulla. Koko maailma on ja oli järjestäytynyt noin 200 itsenäiseksi valtioksi, joiden keskinäissuhteet ja vallankäyttö on kansainvälisin sopimuksin säädelty. Järjestelmän ytimenä on suvereenisuus. Sen mukaan kullakin valtiolla on yksinoikeus vallankäyttöön hallitsemallaan alueella. Kansallisvaltiot ovat sitoutuneet kunnioittamaan toistensa poliittista itsenäisyyttä ja alueellista koskemattomuutta sekä olemaan puuttumatta toistensa sisäisiin asioihin.

Globalisaatio on kuitenkin lisännyt ihmisten kanssakäymistä yli kansallisten rajojen. Myös keskeisistä ongelmista on tullut yhteisiä. Valtion perinteinen yhteiskuntaa määrittävä ja ohjaava rooli on supistunut. Suvereenisuus, kansallisvaltion ydinkäsite, on ohentunut globalisaation luomassa rajattomassa maailmassa. Nyt ylikansallista päätöksentekoa toteutetaan ensi vaiheessa maanosittain ja pisimmälle, kuten jo edeltävässä puheenvuorossa todettiin, on menty Euroopassa. Haluan kuitenkin korostaa sitä, että Euroopan unionin kehityksessä ei kuitenkaan ole kyse liittovaltiosta tai vaihtoehtoisesti valtioiden liitosta, kuten asia vanhahtavasti viime vuosisadan käsittein esitetään. Euroopan unioni edustaa päätöksentekojärjestelmänä jälkikansallisvaltiollisuutta — ensimmäistä laatuaan maailmanhistoriassa. Sille ei ole olemassa valmista mallia.

Arvoisa puhemies! Irlannissa kesäkuun alussa järjestetty kansanäänestys Nizzan sopimuksesta herätti kysymyksen, onko Euroopan unioni ja sen laajentuminen vain eliitin projekti. Lähes 54 prosenttia äänestäneistä oli sopimusta vastaan ja runsaat 46 prosenttia kannatti sen hyväksymistä. (Ed. Elo: Moniko äänesti?) Vastustajia oli kuitenkin vain noin 15 prosenttia irlantilaisista, sillä kuten ed. Elo jo välihuudolla halusi tiedustella, äänioikeuttaan käytti kolmannes äänioikeutetuista. Irlannin kansanäänestys valitettavasti kutistui gallupiksi, vähän laajennetuksi sellaiseksi. Näin toteutettuna kansanäänestys ei edesauttanut demokraattista päätöksentekoa. Irlantilaisten huolenaiheet kuitenkin, kuten unionin sotilaalliset kehitysnäkymät, ovat silti merkittäviä myös suomalaisten näkökulmasta.

Irlannin kansanäänestys ja erityisesti vähäinen äänestysaktiivisuus ovat todella surullinen esimerkki ylikansallisen päätöksenteon ja kansalaisyhteiskuntien välille syntyneestä luottamuskuilusta. Saman kaltainen kehitys oli nähtävissä viimeisissä EU-vaaleissa myöskin täällä Suomessa. Pahimmillaan ongelmallinen kehitys näkyi Göteborgissa mielenosoituksina ja rajuksi väkivallaksi kääntyneenä mellakointina. Historiallisessa mielessä kyse on kuitenkin esiin kuoriutuvan ylikansallisen päätöksentekojärjestelmän synnytyskivuista, mutta valitettavasti meillä ei ole mahdollisuutta keisarileikkaukseen eikä se sinänsä olisi toivottavaakaan, joten kivut on vain kestettävä ja järjestys ylläpidettävä.

Arvoisa puhemies! Edustuksellista demokratiaa on tähän asti toteutettu kansallisvaltioissa. Ylikansallista demokraattista vallankäyttöä ollaan vasta kehittämässä. Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä kansanvaltaisuuden tulee olla lähtökohtana Euroopan unionin kehittämisessä. Vaaleilla valitut kansalliset parlamentit ja Euroopan parlamentti ovat keskeisiä elimiä Euroopan unionin kansanvaltaisuuden kannalta, ja niiden roolin vahvistaminen vähentää demokratiavajetta.

Kansallisten parlamenttien asema yhteisöjen lainsäädäntöprosessissa on luonnollisesti kansallisessa päätösvallassa. Kansallisten parlamenttien rooliin on kuitenkin kiinnitetty useaan otteeseen huomiota, ja se on yksi Nizzassa hyväksytyn, Euroopan unionin tulevaisuuskeskustelua linjaavan julistuksen neljästä pääteemasta. Nizzaa edeltäneessä Amsterdamin sopimuksessa mainitaan jäsenvaltioiden kansalliset parlamentit ensimmäistä kertaa unionin perussopimusten tekstissä sen jälkeen, kun ne sieltä Euroopan parlamentin välittömien vaalien toteuttamisen jälkeen katosivat. Tätä kansallisten parlamenttien aseman vahvistamista tulee jatkaa seuraavassa hallitustenvälisessä konferenssissa.

Suomi on ollut edistyksellinen kansallisten parlamenttien, tietenkin eduskunnan, kytkemisessä Euroopan unionin asioiden valmisteluun. Siten suomalaista mallia voi pitää hyvänä lähtökohtana kansallisten parlamenttien aseman vahvistamisessa. Ministerineuvoston kokouksiin osallistuvien ministerien tulee saada kansainvälisiin kokouksiin lähtiessään mandaatti eduskunnasta. Eduskunnan täysipainoinen osallistuminen edellyttää myös eduskunnan saavan valmisteluun liittyvän informaation riittävän ajoissa. Tämän kaltaiset yleisperiaatteet kansallisten parlamenttien roolista EU-asioiden päätöksenteossa olisi syytä kirjata myös unionin perussopimuksiin.

Euroopassa on maailmanhistorian ensimmäinen suorilla vaaleilla valittu ylikansallinen parlamentti. Vaikka parlamentin asemaa unionin lainsäädäntöprosessissa on vahvistettu, se ei kuitenkaan ole täysivaltainen lainsäädäntöelin. Ministerineuvosto ylähuoneena on ensisijainen lainsäätäjä. Euroopan parlamentti alahuoneena hakee edelleen paikkaansa EU:n tulevassa kaksikamarisessa vallankäyttöjärjestelmässä.

Arvoisa puhemies! Jotta kansalaiset voisivat hyväksyä Euroopan unionin, sen toiminnan tulee olla mahdollisimman ymmärrettävää ja avointa. Askeleita oikeaan suuntaan on jo otettu, mutta tehtävää kuitenkin riittää.

Nizzan julistuksen toinen teema eli unionin perussopimusten uudelleen järjestäminen ja yksinkertaistaminen, on ollut esillä keinona lisätä unionin ymmärrettävyyttä. Nykyiset unionin perussopimukset muodostavat vaikeaselkoisen, yli 700 artiklaa käsittävän kokonaisuuden. Nykyisiä sopimuksia on muutettu useita kertoja, ja niitä täydentävät useat pöytäkirjat ja julistukset sekä muun muassa liittymissopimusten määräykset. Lopputulos on valitettavan sekava ja epäjohdonmukainen. Tähän kokonaisuuteen perustuu kaiken lisäksi yhteisön oikeus ja sen nojalla syntynyt oikeuskäytäntö. On täysin selvää, että perussopimusten yhtenäistämiseen ja yksinkertaistamiseen on suuri tarve. Kyse on itse asiassa saman kaltaisesta tarpeesta kuin Suomessa perustuslakiuudistusta tehtäessä.

Edellä mainitut ongelmat koskevat myös Nizzan julistuksen kolmatta teemaa eli Euroopan unionin ja jäsenvaltioiden välistä toimivallan jakoa. Nykyiset sopimusmääräykset eivät anna kovin hyvää kuvaa todellisesta toimivallan jaosta.

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä komission Firenzen Eurooppa-yliopistolta tilaama selvitys tarjoaa kiintoisan vaihtoehdon perussopimusten uudelleen järjestelyistä. Selvitys perustuu ajatukseen sopimustekstien jakamisesta kahteen osaan, joista ensimmäiseen kerättäisiin keskeisimmät, perustuslakiluontoiset määräykset ja toiseen teknisemmät. Keskeisiä määräyksiä ovat luonnollisesti muun muassa unionin toimielimiä ja päätöksentekoa koskevat periaatteet sekä unionin kansalaisten oikeudet.

Arvoisa puhemies! Euroopan unioni on perustettu vapauden, ihmisoikeuksien ja kansanvallan kunnioittamisen sekä oikeusvaltion periaatteille. Perusoikeuksien parantaminen erityisesti taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien osalta tuo sisältöä Euroopan unionin kansalaisuudelle. Unioni sitoutuu perusoikeuskirjan hyväksymisen myötä huolehtimaan myös kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksista eikä vain turvaamaan markkinavapauksia.

Nizzan julistuksen neljäs teema on Nizzassa hyväksytyn Euroopan unionin perusoikeuskirjan aseman määrittely. Sen tekeminen oikeudellisesti sitovaksi parantaisi unionin perusoikeusulottuvuutta ja lisäisi olennaisesti myös läpinäkyvyyttä. Toisaalta siihen voi liittyä riskejä Suomen perustuslain kannalta. EU:n perusoikeuksien tuleekin olla vähintään Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisella vähimmäistasolla eivätkä ne saa supistaa Suomen nykyisen perusoikeussuojan tasoa ja kattavuutta.

Parantaakseen edelleen Euroopan kansalaisten perusoikeuksia Suomi, kuten hyvin tiedämme, on tehnyt aloitteen Euroopan yhteisön liittymisestä Euroopan ihmisoikeusyleissopimukseen. Liittymisen tärkein etu olisi se, että näin Euroopan yhteisöjen toimielimet saatettaisiin ulkopuolisen ihmisoikeusvalvonnan alaisuuteen.

Arvoisa puhemies! Laekenin julistuksessa joulukuussa 2001 on tarkoitus päättää, millä tavoin vuoden 2004 hallitustenvälinen konferenssi valmistellaan. Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä lähtökohtaisesti paras vaihtoehto olisi laaja valmisteluryhmä, jossa olisivat edustettuina jäsenvaltioiden hallitukset ja kansalliset parlamentit, ehdokasvaltiot sekä EU:n toimielimet. Lisäksi tarvitaan laajaa ja monipuolista kansalaiskeskustelua, koska käsiteltävät asiat liittyvät läheisesti kansallisen itsemääräämisoikeuden peruskysymyksiin.

Ehdokasvaltioiden on syytä voida osallistua täysipainoisesti unionin kehittymiskeskusteluun. Ei ole mahdollista, että me 15 nykyistä jäsenmaata sanelisimme 100 miljoonalle itäeurooppalaiselle, kuinka heidän tulevaisuuttaan tullaan rakentamaan. Kehittyvä unioni on yhteinen hankkeemme.

Nizzan julistuksessa mainittujen teemojen lisäksi keskustelussa on esillä ollut muun muassa hyvän hallinnon periaatteet sekä Euroopan unionin aseman vahvistaminen kansainvälisenä toimijana. Keskustelun aihepiiriä ei liene tässä vaiheessa syytä rajata, vaan tulee olla valmiita ennakkoluulottomasti tarkastelemaan kaikkia unionin tulevaan kehitykseen vaikuttavia kysymyksiä.

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin ja itälaajentumisen perustavan laatuisena tavoitteena on vakauden ja turvallisuuden lisääminen Euroopassa. EU itsessään vahvistaa koheesioturvallisuutta, joka syntyy tiiviistä kanssakäymisestä ja kaikkia koskevasta riippuvuudesta. Näin ymmärretty turvallisuus ylittää kapeamman, sotilaallista puolta korostavan turvallisuusnäkökulman. Turvallisuuden lisäämisessä tehokkainta on kriisien ennaltaehkäisy. Toimiva oikeusvaltio, demokraattinen päätöksenteko, avoin kansalaisyhteiskunta sekä ihmisten hyvinvoinnista huolehtiminen ovat parhaat keinot välttää sotia. Siksi kriisien ennaltaehkäisyssä ja hallinnassa siviilivalmiuksiin panostaminen on niin keskeistä. EU:ssa on tässä suhteessa terästäydytty. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä tukee EU:n siviilikriisinhallintavalmiuksien ylösrakentamista ja mahdollisen koulutus- ja tutkimuskeskuksen perustamista Suomeen.

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin tulevaisuuskeskustelu koskettaa herkkää ja vaativaa kysymystä siitä, mikä on demokratian tulevaisuus valtiokeskeisen globaalijärjestelmän murroksessa. Kuinka viedä uudistuksia ylikansallisella tasolla eteenpäin kunnioittaen ja vahvistaen kansanvaltaista päätöksentekoa?

Englantilainen historioitsija George Trevelyon kirjoitti vuosisata sitten arviotaan demokratian juurtumisesta Britanniaan. Kuinka se tapahtui? "Valtiolliset oikeudet myönnettiin kaikille ilman katastrofeja siirtymällä asteittain kansanvaltaa kohti, kiirehtimällä harvoin eikä koskaan astumalla taaksepäin. Tämä uusi kehitys saattoi tapahtua rauhassa, koska kaikilla luokilla ja puolueilla oli suurin piirtein terve poliittinen ymmärrys ja hyvä huumorintaju."

Epäilemättä näistä samoista avuista on hyötyä rakentaessamme Euroopan unionia ja luodessamme pelisääntöjä sen päätöksenteolle. Kyse on prosessista, jonka lopputulosta emme vielä näe. Tärkeintä on hahmottaa suunta. Ylikansallista päätöksentekoa tarvitaan, mutta kansanvaltaisessa ohjauksessa. Kaipaamme vain tervettä poliittista ymmärrystä ja vähän huumorintajua.

Matti Vanhanen /kesk:

Arvoisa puhemies! Aluksi kiitos pääministerille ilmoittamastaan lupauksesta siitä, että eduskunta saa syksyllä hallituksen selonteon unionin tulevaisuudesta. Tällainen selonteko antaa eduskunnalle mahdollisuuden jäntevästi ottaa kantaa niihin kysymyksiin, jotka tulevan hvk:n valmisteluissa eteemme tulevat.

Arvoisa puhemies! Nizzan sopimuksen arvo on siinä, että unionin laajentumiselle ei voida enää asettaa institutionaalisia ehtoja. Unioni pystyy nyt laajentumaan, kunhan hakijamaat täyttävät unionin kriteerit. Tämän ansiosta puutteitakin Nizzan sopimuksessa voi sietää. Sopimus määrittää nyt ne puitteet, joihin uudet jäsenmaat astuvat.

Useimpien mielestä sopimusten muuttamisen tavoitteena oli parantaa nimenomaan ministerineuvoston toimintakykyä. Keskusta on katsonut, että parantamalla neuvoston kykyä tehdä päätöksiä samalla vahvistetaan asiallisesti jäsenvaltioita edustavan neuvoston asemaa. Osin tähän suuntaan mentiin lisäämällä määräenemmistön käyttömahdollisuutta mutta myös taka-askeleita otettiin. Neuvoston äänestystavasta tuli entistä sekavampi, ja siinä vahvistettiin suurten maiden asemaa.

Suurten maiden saama äänten lisäys vastasi sinällään pääpiirtein varmaankin sitä odotusta, mikä oli asetettu, kun ne ilmoittivat luopuvansa toisesta komissaaristaan, mutta suurten maiden sisällä Espanjan ja Puolan nostaminen 27 ääneen Saksan 29 ääneen verrattuna selittyy vain raa’alla valtapolitiikalla. Tätä epäsuhtaa on mahdotonta muutoin selittää. Tämän epäsuhdan merkitys pienten maiden näkökulmasta korostuu, kun tarkastellaan sitä, että suuret maat Espanja ja Puola mukaan lukien saavat jatkossa niin sanotun päätöksiä estävän vähemmistön kovin helpoilla koalitioilla.

Suomi ajoi määräenemmistöpäätöksenteon laskentatavaksi yksinkertaista kaksoisenemmistön vaatimusta, jonka mukaan määräenemmistö olisi syntynyt, kunhan päätöksenteon taakse asettuu sekä jäsenvaltioiden että väestön enemmistö. Nyt syntynyt ratkaisu on kaukana tästä, mutta onneksi valtioiden enemmistön vaatimus sisältyy sopimukseen.

Äänestyssääntöjen muuttaminen jatkossa ei tule olemaan helppoa, sillä se merkitsisi aina suurten jäsenmaiden aseman tuntuvaa heikentämistä. Ne eivät siihen pitkään aikaan tule suostumaan. Toivottavasti tämä ei käytännössä johda neuvoston työskentelyn heikentymiseen ja sitä kautta kasvaviin vaatimuksiin vahvistaa parlamentin ja komission asemaa neuvoston kustannuksella.

Arvoisa puhemies! Sopimus määrittää myös tulevien jäsenmaiden äänimäärät ja parlamenttipaikkamäärät. Nämä määrät on keskustan mielestä tarkistettava jokaisen uuden jäsenmaan liittymissopimuksessa. Eduskunnan on nyt vastauksessaan ratifiointiasiakirjaan otettava kantaa nähtävissä olevaan epäsuhtaan joidenkin hakijamaiden kohdalla. Uudet jäsenmaat eivät demokratian peruskysymyksissä voi olla toisen luokan jäsenvaltioita.

Oma lukunsa Nizzan prosessia oli se, että kokouksen jälkeen selvisi useita asioita, joiden eteen jäsenvaltiot joutuivat. Muun muassa huippukokousten keskittäminen Brysseliin kuului näihin omituisuuksiin. Brysseliin luodaan ilmeisesti mielenosoituksista vapaata vyöhykettä, jonka luominen saa pontta Göteborgissa nähdystä jalkapallohuliganismista. Toivottavasti unioni ei tämän myötä erkaannu entistä etäämmälle kansalaisista.

Keskustan näkökulmasta sopimus vastaa asettamiamme puitteita oikeastaan yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Mielestämme komission jäsenmäärälle ei olisi pitänyt asettaa ylärajaa, jotta jokaisen jäsenmaan oikeus omaan komissaariin olisi säilynyt. Olimme ilmoittaneet, että nyt edessä olevan laajentumiskierroksen jälkeen olemme valmiita tarkastelemaan kysymystä uudelleen, sillä jäsenmäärän lähestyessä 30:tä komission toimintakyky olisi heikentynyt. Nyt yläraja komission koolle kuitenkin asetettiin, mutta sen taso on käytännössä 26, ja kun samalla sovittiin tasapuolisesta kiertoperiaatteesta, osuu niin sanottu ulkovuoro komissiosta yksittäiselle jäsenmaalle erittäin harvoin. Tämä poikkeama tavoitteisiimme nähden ei kuitenkaan ole sellainen, että se olisi estämässä meidän puoleltamme sopimuksen ratifiointia.

Nizzassa hyväksytyn julistuksen mukaan nyt toivotaan keskustelua unionin tulevaisuudesta. Useat pääministereistä ovat esittäneet omia visioitaan tulevaisuuden suhteen. Huomio näissä puheissa on kiinnittynyt niihin rakenteellisiin malleihin, joita unionille haetaan. Tähän asti esitetyt mallit poikkeavat toisistaan valtavasti. Niiden suurin anti onkin ollut siinä, että nähdään, kuinka eri tavalla eri puolilla ajatellaan.

Keskustelusta, jota nyt kaivataan, pitää tulla aito keskustelu. Sen pitää nostaa esille myös aatteelliset erimielisyydet siten, että myös kansalaiset tietävät, mitä ollaan ehkä päättämässä. En yllättyisi, jos havaitaan, että vuosi 2004 on ehkä tältä kannalta liian lähellä. Nyt tuntuu, että aidoiksi tulevaisuuspuheenvuoroiksi on tähän asti hyväksytty vain ne avaukset, jotka tähtäävät syvenevään integratioon ja keskitetympään päätöksentekoon. Myös tältä osin keskustelun pitää olla aidompaa.

Unionin rakenne on aina vaikuttamassa siihen, mihin suuntaan unioni myös politiikan sisällön suhteen on kehittymässä. Siksi keskustelun pitää alkaa siitä, millaiseksi näemme Euroopan tulevaisuuden. Se määrittää myös sen, mihin asti unionin rooli tässä tulevaisuudessa asettuu. Tähän asti yhdentymiskehitys on merkinnyt politiikan harmonisoimista yhä useammilla aloilla. Yhteismarkkinoiden synnyttämisen kannalta tämä onkin ollut loogista. Yhteismarkkinat ovatkin olleet yhteistyön suurin, näkyvin ja tuloksellisin muoto. Myös Suomi on hyötynyt yhteismarkkinoista, ja edistyneenä maana me hyödymme yhteisistä markkinoiden pelisäännöistä.

Mutta samalla yhteismarkkinat ovat aiheuttaneet haittavaikutuksia. Niistä on aiheutunut häiriöitä, joita pitää säädellä. Yhteistä säätelyä on tehostettava erityisesti rajat ylittävän rikollisuuden kohdalla ja luomalla ympäristönsuojelulle taloudellisia edellytyksiä yhteisillä pelisäännöillä. Myös ruokakriisi on tästä esimerkki. Siksi tuntuu käsittämättömältä, että pääministerit eivät voineet sopia edes elintarvikeviraston sijoituspaikasta, vaikka viraston pitäisi aloittaa toimintansa jo ensi vuoden alussa. Voidaan kysyä, mistä tämä kertoi. Kuinka kypsä unioni on vastaamaan tulevaisuuden uusiin ongelmiin, jos kansalaisten odotuksiin edes ruokakriisissä ei pystytä vastaamaan? Siinä virasto sinällään voi tietysti vain olla pieni välikappale.

Unionin historia on osoittanut sen, että sillä on taipumus ulottaa ohjaavaa toimintaansa yhä useammalle elämänalueelle. Kun unioni laajenee vähitellen 500 miljoonan asukkaan alueeksi, on kysyttävä, palveleeko tämän alueen pärjäämistä samankaltaistaminen vai sen sisällä sallittava erilaisten mallien ja kulttuurien keskinäinen kilpailu. Itse olen jälkimmäisellä kannalla. Uskon, että Eurooppa säilyttää ja parantaa kilpailukykyään sillä, että sen sisällä valtiot kilpailevat keskenään, ja sillä, että unionin sisällä on luovaa jännitettä ja kilpailua. Meillä pitää ja saa olla kilpailua koulutuksen, sosiaalipolitiikan, verotuksen, julkisten palvelujen tason ja organisoinnin aloilla jne.

Kansakuntien ja alueiden kilpailukyky muodostuu hyvin erilaisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Siksi eri mailla pitää olla mahdollisuus toimia ja kilpailla omien malliensa puolesta. Kilpailussa pärjääminen ratkaisee, minkä mallin perässä kuljetaan, mutta ilman kilpailua ei menestyviä mallejakaan synny. Toivon todella, että tulevaisuuden 500 miljoonan asukkaan yhteisöä ei betonoida yhdeksi yhteiskuntanäkemykseksi, jonka tie ei välttämättä kulkisi ylöspäin. Myös ulkopuolelta tulevaa kilpailua silmälläpitäen unionin sisällä on oltava joustavuutta.

Unionin tulevaisuuden ensimmäinen peruskysymys onkin siis se, tunnustetaanko tämän erilaisuuksien Euroopan arvo ja siihen sisältyvä voimavara vai valitaanko opiksi samankaltaistamisen Eurooppa. Pelkät yhteismarkkinat tai yhteinen valuutta eivät edellytä yhteistä koulutusnäkemystä, yhteistä näkemystä teknologian kehittämisen painopisteistä, yhteistä näkemystä työehdoista, yhteistä näkemystä sosiaaliturvan rakenteesta tai kannustavuudesta tai yhteisiä eläkesääntöjä tai yhteistä perhepolitiikkaa tai maankäyttösääntöjä. Nämä ovat vain esimerkkejä asioista, joissa täytyy sallia keskinäisiä eroja. Jos näitä säädellään ylhäältä liikaa, Eurooppa menettää sen vähäisenkin dynamiikan, jota sen taloudella vielä on.

Toinen suuri kysymys, joka myös säätelee tarvetta muuttaa instituutioiden rakennetta tai keskinäistä suhdetta, liittyy unionin ulkoisiin suhteisiin. Ne, jotka kannattavat liittovaltiota, näin väitän, katsovat, että unionilla on oltava myös yksi yhteinen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka. Kaikki liittovaltiot maailmassa ymmärtääkseni vastaavat alueensa ulkoisista suhteista. Jos siihen mennään, pitää päätösvallan olla keskitetyissä käsissä. Venäjä ja Yhdysvallat käyvät esimerkeiksi suurvalloista, joiden ulkosuhteiden hoidossa demokratia kulkee aina kaksi askelta jäljessä. Päätöksenteon on oltava tehokasta silloin kun päätöksenteon aika on.

Liittovaltiokeskustelussa, sillä sitähän Euroopassa käydään, on ainakin kaksi asiaa yli muiden. Ensimmäinen liittyy siihen, antavatko jäsenvallat unionille päätösvallan todella ulkoisissa suhteissa. Haaveilu sellaisesta liittovaltiosta, on se sitten keskitetty tai hajautettu, jossa ulkosuhdekysymyksissä kaikki voisivat käyttää veto-oikeutta nykyiseen tapaan, on itsensä pettämistä. Myös unionin itsensä perimä eurovero on noussut esiin. Tässäkin jakolinja on mielestäni looginen. Liittovaltiolla kuuluisi olla omaa varainhankintaa, kun taas jäsenvaltioiden muodostama liitto kerää varat jäsenmaksuilla, joiden määrää säätelemällä myös ohjataan unionin toiminnan rajoja.

Toinen peruskysymys liittovaltiokeskustelussa liittyy niin sanottuun kompetenssikompetenssiin eli siihen, saavatko liittovaltiossa sen toimielimet itse muuttaa perussääntöjään ilman jäsenvaltioiden kansallista ratifiointia. Tähän perustuslakikeskusteluun liittyen monet ovat esittäneet liittovaltioita turvaamaan niin sanotun kompetenssijaon säätämistä, eli tehtäisiin lista, joka määrittäisi, mitkä asiat millekin tasolle kuuluisivat. Unioni saisi omat tehtävänsä. Mallina tämä tuntuu sinällään järkevältä, ja sitä tarvittaisiin nykyisenkin kaltaisessa unionissa selventämään unionin ja jäsenvaltioiden keskinäistä toimivaltaa, vaikka ovathan nämä määräykset artikloihin kirjattuina jo nyt.

Käytännössä tällaisen listan laatiminen ei olisi lainkaan yksinkertaista. Meillä on jo nyt lukemattomia niin sanottuja jaetun toimivallan aloja, ja pelkään, että toimivaltajaosta tulisikin lista lukemattomine poikkeuksineen. Kysyn vain esimerkinomaisesti, mihin toimivaltajaossa asetettaisiin puolustuspolitiikka eri tasoineen ja vivahteineen, mihin aluepolitiikka tai mihin työntekijöiden sosiaalinen suoja. Näistä varauksista huolimatta toimivaltajaon kimppuun on käytävä kunnianhimoisesti pitäen samalla huolta siitä, että operaatiolla ei samalla hypättäisi pitkää hyppyä kohti entistä keskittyneempää päätösvaltaa. Suomen onkin toimivaltajakokeskustelussa nostettava esille myös se, että nykyiset artiklat on perattava vuosikymmenien kokemuksen jälkeen ja arvioitava, onko kaikki unionille asetetut tehtävät järkevää pitää unionin tasolla ja toisaalta, mitä jäsenvaltioista pitäisi siirtää unionille.

Arvoisa puhemies! Keskustan lähtökohtana on, että unionia tulisi kehittää itsenäisten jäsenmaiden yhteistyön pohjalta, niin että neuvoston, parlamentin ja komission välinen tasapaino on toimiva ja jäsenvaltioita edustava ministerineuvosto on keskeisin toimija. Me korostamme kansallisvaltioiden suurta merkitystä. Monille uusillekin jäsenvaltioille uskon kansallisvaltioilla olevan hyvin suuren arvon. Se koetaan henkiseksi voimavaraksi. Saattaa olla, että sodan runtelemassa Keski-Euroopassa terveen kansallistunnon merkitys ei avaudu samalla tavalla kuin monissa pienissä valtioissa. Siksikin perusnäkemyksissä on paljon eroja. Näiden asenne-erojen olemassaolo kannattaa tunnustaa ja toimia sen mukaan puolustaen myös kansallisvaltioiden itsellistä asemaa, sillä kaikille muille sillä ei ole samaa merkitystä.

Vuoden 2004 konferenssiin valmistautumisessa niin sanotulla konventtimallilla tuntuu olevan eri puolilla suurta kannatusta. Se onkin oikeastaan ainoa laajemmin esiin noussut uusi valmistelutapa. Keskusta korostaa kuitenkin sitä, että valmistelutapaa ehkä tärkeämpi kysymys alkuvaiheessa on se, miten turvataan todellisten konkreettisten vaihtoehtojen esillenousu kansalaiskeskustelua varten. Irlannin kansanäänestyksen tulos oli tästä paljon puhuva esimerkki. Ainoa maa, joka järjesti kansanäänestyksen, päätyi kielteiselle kannalle Nizzan sopimukseen nähden. Ainoa maa, joka siis kysyi kansalaisten mielipiteen, onkin päinvastaista mieltä kuin kaikki muut, joissa keskustelu on pysynyt pienen eliitin piirissä. Tämä on vakava kysymys.

Nizzan päätösten sisällöt ovat kansallisen suvereniteetin muutosten näkökulmasta minimaalisia niihin odotuksiin nähden, joita monet ovat jatkokeskustelulle asettaneet. Jos liittokansleri Schröderin esitys tulisi kansanäänestyksen puntariin, kaatuisi se todennäköisesti useimmissa maissa. Luulen, että legimiteettiongelmaa ja kansalaisten turhautumista aiheuttaa nyt se, että useimmat ihmiset eivät pysy kärryllä muutosten vauhdissa. Ihmiset eivät osaa identifioida itseään Eurooppaan vaan tekevät sen kansallisvaltioon. Tämä on monikulttuurisen ja monikielisen Euroopan perusominaisuus, joka pitää ottaa voimavaraksi. Vauhtisokeus onkin tulevaisuuskeskustelun suurin vaara.

Arvoisa puhemies! Nyt pitää olla aikaa sellaiselle valmistelulle ja keskustelulle, jossa vaihtoehdot kyetään ensin pelkistämään pariksi kolmeksi perusmalliksi, joista myös kansalaiskeskustelun antaman palautteen perusteella valitaan lopulta yksi jatkovalmistelujen kohteeksi. Sellainen etenemistapa, jossa esimerkiksi Saksan ja Ranskan esittämien mallien välillä ryhdytään vain hakemaan kompromissia, johtaisi todennäköisesti sekasotkuun. Valittavan etenemistien tulee olla sisäisesti looginen ja kaikkien ymmärrettävissä.

Perusoikeusasiakirjaa valmistellut konventti ei työskentelymetodinsa puolesta antanut vaihtoehdoille tai edes eriäville mielipiteille sijaa. Ehkä niitä ei aiheen rajallisuuden takia tarvinnut esittää. Samanlaista yhteen kiveen naulittua kompromissiin tähtäävää suppeaa valmistelukuntaa ei nyt tarvita, oli sen keskustelu kuinka avointa sitten hyvänsä.

Konventti voidaan kuitenkin asettaa, mutta sen on täytettävä muutama selkeä ehto. Sen on työskentelymetodillaan tähdättävä perusvaihtoehtojen kartoittamiseen. Se ei saa pelätä Euroopassa olevien erimielisyyksien välittymistä työhönsä. Sen on kokoonpanoltaan vastattava myös monipuoluemaissa olevaa mielipidekirjoa, ja sen koostumuksen on oltava ylivoimaisesti jäsenvaltioiden eli niiden hallitusten ja kansallisten parlamenttien edustajiin painottuva. On muistettava, että perussopimukset ovat jäsenvaltioiden omaisuutta.

Itse uskon siihen, että tämän kaltainen, vaihtoehtoja kartoittava valmistelutapa myös antaa kansalaiskeskustelulle sellaisen pohjan, jossa kansalaiset voivat ottaa konkreettisiin ymmärrettäviin malleihin ja vaihtoehtoihin kantaa. Ilman tätä on turha odottaa, että syntyisi kansalaiskeskustelua vain tähän asti pidettyjen puheiden perusteella.

Arvoisa puhemies! Ennen tätä työtä, missä kaikkien kannattaa olla ennakkoluulottomia, ei kannata linnoittautua yksittäisten mallien taakse. Keskusta on avoin ja valmis tähän eurooppalaiseen keskusteluun. Sen osaksi on saatava avoin kansallinen keskustelu tulevan uudistuksen suunnasta.

Jari  Vilén  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä Euroopan unionin tulevaisuuden tärkeimmät tehtävät ovat laajentumisen toteuttaminen, unionin tärkeiden ydintehtävien määrittely ja toiminnan tehostaminen, jäsenvaltioiden ja unionin välisen tehtäväjaon selkeyttäminen sekä kansalaisten unionia kohtaan tunteman luottamuksen vahvistaminen.

Euroopan integraatio on nyt hyvässä keski-iässä. Puolessa vuosisadassa on menty paljon eteenpäin, koettu myötä- ja vastoinkäymisiä ja, mikä tärkeintä, halua yhteiseloon ja uudistamiseen riittää edelleen. Edellä on EU:n merkittävä laajentuminen, kun 15 jäsenvaltion unioni lähivuosina muuttuu ja kasvaa lähes kaksinkertaiseksi.

Valtionpäämiesten ja hallitusten ilmaistessa halunsa tiiviimpään ja laajempaan unioniin kuuluu kansalaisrintamalta huolestuttavia uutisia. Viime viikonloppuna saimme seurata ikäviä tapahtumia naapurimaastamme Ruotsista, kun mielenosoittajat ja poliisi ottivat rajusti yhteen Eurooppa-neuvoston kokouksen yhteydessä. Toissa viikolla taas irlantilaiset kohauttivat koko Eurooppaa äänestämällä "ei" tälle Nizzan sopimukselle, jonka käsittelyn me olemme täällä eduskunnassa tänään aloittaneet.

Vaikka nämä teot eroavat tyystin toisistaan, ne kuitenkin kuvastavat sitä pelkoa, mitä kansalaiset tuntevat Euroopan integraatiota kohtaan. Asiat ovat kovin vaikeaselkoisia, etäisiä ja pelottavia. Pelkkä institutionaalinen liturgia ei voi kiinnostaa ketään. Kansalaisia ei tule aliarvioida, mutta selvää on, että Göteborgin kaduilla riehuvien ja väkivallasta adrenaliininsa saavien ryhmittymien mielipiteiden huomioiminen ei sekään tuo EU:ta kansalaisia lähemmäksi. Todettakoon, että Göteborgin tapahtumia ei voi kyllä millään tavalla hyväksyä. Valtiovallan tehtävänä on kuitenkin jakaa kansalaisille tietoa niin, että he ymmärtävät, mistä on kyse, mitkä ovat päätösvaihdot ja mitkä niiden seuraukset. Ei riitä, että keskustelu käydään yksipuolisesti rakenteista ja päätöksentekojärjestelmistä. Yhdentyminen on meitä kaikkia EU-kansalaisia, ei rakenteita, varten.

Kansalaisille on jäänyt kuva, että EU on itseään täydentävä byrokraattinen ikiliikkuja, joka lopuksi nielaisee kaiken sen, mikä kullakin alueella ja kussakin maassa on arvokasta. Kuka meistä osaa sanoa, mitä irlantilaiset todella vastustivat sanoessaan "ei" Nizzan sopimukselle: neuvoston ääntenpainotuksia, EU:n suurta tavoitetta eli laajentumista, tiiviimpää ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa vaiko rahallisten etuuksiensa menettämistä? Euroopan integraatio on perustunut alusta lähtien jäsenvaltioiden sitoutumiseen yhteiseen hyvään: rauhaan, vakauteen ja vaurauteen. Näin täytyy olla myös jatkossa.

Nizzan Eurooppa-neuvostoon huipentunut hallitustenvälinen konferenssi jatkoi Amsterdamin sopimuksella vuonna 1997 aloitettua unionin rakenteellista uudistamista, jonka tavoitteena on valmistaa Euroopan unioni laajentumiseen ja uusien jäsenmaiden ottamiseen uudistamalla EU:n toimielimiä, niiden kokoonpanoa, tehtäviä, toimivaltaa ja päätöksentekomenettelyjä. Nizzan sopimus syntyi 15 jäsenmaan vaikeiden poliittisten neuvottelujen tuloksena ja jäi monella tapaa keskeneräiseksi ja vaillinaiseksi.

Nizzan kokouksen keskeisimmät saavutukset ovat kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä määräenemmistöpäätösten lisääminen, neuvoston ääntenpainotusjärjestelmän muuttaminen, komission kokoonpanon ja työn organisoinnin uudistaminen sekä tiiviimmän yhteistyön eli joustavuuden edistäminen.

Määräenemmistöpäätöksiä laajennettiin moniin perussopimusten artikloihin, mutta Suomelle tärkeistä toimialoista ainoastaan kauppapolitiikan osalta saavutettiin toivottu tulos. Esimerkiksi tiettyjen verotusta ja oikeus- ja sisäasioita koskevien artiklojen osalta säilyi edelleen yksimielisyysvaatimus. Nizzan sopimuksen tultua voimaan kaikista EU:n päätöksistä lähes 90 prosenttia voidaan kuitenkin tehdä määräenemmistöllä, mitä voidaan pitää hyvänä.

Yhteisön kauppapolitiikan osalta on tärkeätä, että jatkossa unioni pystyy tehokkaasti ajamaan yhteisiä etuja tavarakaupan ohella myös palveluiden ja henkisen omaisuuden osalta kansainvälisissä neuvotteluissa. Suomi oli asiassa aloitteellinen ja jaksoi ajaa asiaa aktiivisesti loppuun asti. Kiitos siitä ministereillemme, kuten ministeri Kimmo Sasille, ja tietysti kaikille muillekin neuvottelijoille.

Nizzassa hyväksytty ääntenpainotusmalli ei vastaa täysin Suomen tavoitteita. Sopimukseen saatiin kirjattua eduskunnankin edellyttämä periaate, että määräenemmistöpäätöksen takana tulee olla jäsenvaltioiden enemmistön. Ratkaisua ei kuitenkaan voida pitää kaikin puolin tasapuolisena, eikä lopputulos takaa yksinkertaista ja tehokasta päätöksentekoa. Vastoin Suomen tavoitteita määräenemmistöpäätöksiin vaadittava äänikynnys nousi ja suurten jäsenmaiden äänimäärän suhteellinen osuus kasvoi. Suomen seitsemää ääntä voidaan pitää kohtuullisena.

Komission puheenjohtajan aseman vahvistuminen ja komission työn uudelleenorganisointi tukevat yhteisöllisyyttä ja siten myös pienten jäsenmaiden etua. Suomelle on tärkeätä, että komission jäsenten tasapuolisesta kierrättämisestä jäsenmaiden kesken päästiin sopimukseen. Myös komission jäsenten nimittäminen määräenemmistöpäätöksellä on etujemme mukaista.

Joustavuuden lisääminen on laajentumisen kannalta erittäin olennaista. Unionin laajentuessa on tärkeätä, että ne jäsenvaltiot, jotka haluavat ja kykenevät, voivat harjoittaa tiiviimpää yhteistyötä unionin sisällä. Unionin ei tule aina edetä sen hitaimman jäsenvaltion mukaan. Tiiviimmän yhteistyön tulee kuitenkin aina olla viimeinen käytettävissä oleva keino, tapahtua unionin rakenteiden puitteissa, olla avointa kaikille mukaan haluaville ja kykeneville ja kunnioittaa unionin lainsäädäntöä. Nämä perusperiaatteet toteutuvat Nizzan sopimuksessa.

Nizzan sopimuksella kehitettiin myös unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Tavoite Länsi-Euroopan unionin sulauttamisesta unioniin poistui, ja EU:n kriisinhallinnan rakenteita uudistettiin. Nizzan sopimus ei vaikuta jäsenmaiden puolustusratkaisuihin eikä unionin yhteisen puolustuksen kehittämiseen. Tältä osin jäävät voimaan Amsterdamin sopimuksen määräykset. Suomen kannalta muutokset ovat myönteisiä. Ne tehostavat yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätöksentekoa ja vahvistavat unionin kriisinhallintakykyä.

Näillä edellä mainituilla perusteilla kokoomuksen eduskuntaryhmä kannattaa Nizzan sopimuksen ratifiointia myös Suomen osalta.

Arvoisa puhemies! Nizzassa hyväksyttiin perussopimusten muutosten ohella myös julistus unionin tulevaisuudessa. Keskustelu EU:n kehityssuunnasta on jatkunut siitä lähtien, vaikkakin varsinaisesti seuraavan hallitustenvälisen konferenssin valmistelutyöstä päätetään ensi joulukuussa Laekenissa Belgiassa pidettävässä Eurooppa-neuvostossa. Keskustelussa Euroopan unionin tulevaisuudesta on esitetty erilaisia malleja. Meidän suomalaisten etujen mukaista on ottaa rohkeasti kantaa ja määritellä päämäärä, johon pyrimme — millaisen Euroopan unionin haluamme.

Voi sanoa, että vastakkain ovat liittovaltion ja toisaalta perinteisen hallitustenvälisen yhteistyön kannattajat. EU sisältää jo kuitenkin nyt molempia piirteitä ilman, että se edustaa kumpaakaan ääripäistä. Me kokoomuslaiset uskomme, että kansalaisten hyväksi toimii parhaiten Euroopan unioni, jossa päätöksenteko perustuu yhteisöllisyyteen. EU:n toimintaa säätelisi perussopimus, jolla jäsenvaltiot ovat luovuttaneet osan kansallisesta toimivallastaan unionille niillä rajatuilla alueilla, joiden hoitamisesta unionitasolla EU-kansalaiset hyötyvät eniten. Yhteisöllisyys tarkoittaa yhteistä eurooppalaista lainsäädäntöä ja määräenemmistöllä tapahtuvaa päätöksentekoa unionille kuuluvilla toimialueilla.

Nykyiset lukuisat perussopimukset pitää koota yhdeksi sopimukseksi, jossa määritellään selkeästi unionin toimivalta, toimintaperiaatteet ja tavoitteet sekä toimielimet ja niiden väliset toimivaltasuhteet. Perussopimus perustuslain sijasta siksi, että EU:n toimivallasta päättäisivät jatkossakin jäsenmaat eivätkä unionin toimielimet. EU olisi ikään kuin federaatio ilman liittovaltion keskeisintä valtaoikeutta. Kokoomuksen mielestä pienen jäsenmaan edut tulevat parhaiten huomioiduiksi silloin, kun eurooppalaiset asiat valmistellaan ja niistä päätetään yhteisten pelisääntöjen ja yhteisen toimielinrakenteen puitteissa eikä suurten jäsenmaiden valtaa korostaen yhteisörakenteiden ulkopuolella.

Unionin toimivuuden ja tehokkuuden kannalta on olennaista, että komission, neuvoston ja parlamenttien tehtäväjako selkeytetään järkyttämättä kuitenkaan niiden välistä tasapainoa. Toimielinten aseman on oltava riittävän itsenäinen ja niiden sisäistä toimintaa on tehostettava ja yhteistoimintaa yksinkertaistettava laajentuvan unionin päätöksentekokyvyn vahvistamiseksi. Toiminta-ajatuksena pitää olla "vähemmän mutta paremmin". EU:n ja jäsenvaltioiden toimivaltajaon tulee olla selkeä, ja EU:n perusperiaatteisiin kuuluvan läheisyysperiaatteen mukaan päätökset pitää aina tehdä mahdollisimman lähellä kansalaisia.

Sisämarkkinat, ympäristöpolitiikka ja Talous- ja rahaliitto edustavat tehtäväalueita, joiden tehokas hoitaminen EU-tasolla tuottaa jäsenmaiden yrityksille ja kansalaisille eniten lisäarvoa. Ulkosuhteiden osalta yhteinen kauppapolitiikka turvaa unionin vaikutusmahdollisuudet globalisoituvassa maailmantaloudessa ja yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka tukee vakautta niin Euroopan kuin maailman laajuisestikin. Sen sijaan työvoima- ja sosiaalipolitiikka, kulttuuri, urheilu, terveys sekä alueellinen suunnittelu ovat kansalaisia lähellä olevia politiikan sektoreita, joilla päätökset pitää tehdä pääsääntöisesti kansallisella tai paikallistasolla.

Unionin demokraattinen legitimiteetti nojaa kahteen parlamentaariseen järjestelmään — kansallisiin parlamentteihin ja Euroopan parlamenttiin. Euroopan parlamentin asema lainsäädäntö- ja budjettivallan käyttäjänä on entisestään vahvistunut Amsterdamin ja Nizzan sopimusten myötä. Kansallisen EU-politiikan valvonta on sen sijaan niin vahva kuin kunkin jäsenmaan parlamentin asema on suhteessa hallitukseen. Me Suomen eduskunnassa emme ainakaan voi valittaa kansallisten valvontamahdollisuuksiemme puutteesta.

Unionin toiminnan poliittisen vastuunalaisuuden ja avoimuuden ja kansalaisten luottamuksen lisäämiseksi ehdotamme neuvoston kokousten avaamista julkisuudelle, sillä neuvosto on ensisijaisesti lainsäädäntöelin ja demokraattisessa järjestelmässä uusia lakeja koskevan päätöksenteon pitää olla julkista. Meille suomalaisille myös tärkeiden asiakirjajulkisuuden ja hyvän hallinnon periaatteiden voimaan saattaminen avaisivat unionia kansalaisille ja lisäisivät heidän vaikutusmahdollisuuksiaan unionitasolla.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä eurooppalaisen vaurauden ja vakauden alueen laajentumista. Keski-Euroopan ja Baltian maiden hyvä taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys on suomalaistenkin etu. Kehitys lisää kansalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta samalla kun se kasvattaa koko Euroopan kilpailukykyä ja vahvistaa maanosamme poliittista vakautta. Laajentuminen tuo vaikutuspiiriimme myös nykyisten ulkorajojen takaiset ympäristöongelmat.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä seuraavan hallitustenvälisen konferenssin suunnittelun pitää tapahtua mahdollisimman laajapohjaisen valmisteluelimen toimesta. Jäsenvaltioiden hallitusten ja parlamenttien sekä komission ja Euroopan parlamentin edustajien lisäksi hakijamaiden edustajien, unionin kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen edustajien pitää myös olla mukana valmistelutyössä.

Arvoisa puhemies! Euroopan integraatio, sen syveneminen ja laajeneminen, yhdessä Naton laajenemisen kanssa ja globalisaation ohella vaikuttavat keskeisesti meidän suomalaistenkin tulevaisuuteen. Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä ne sisältävät enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Pienenä maana Suomen kannattaa toimia rohkeasti Euroopan muutoksen mahdollisuudet hyödyntäen ja uhkat väistäen ja osallistua aktiivisella tavalla yhteisen Euroopan muutoksen johtamiseen.

Katja Syvärinen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä pitää tärkeänä Euroopan unionin laajentumista ja Keski- ja Itä-Euroopan maiden hyväksymistä unionin jäseniksi. Jokaisella nyt jäsenyyttä hakevalla maalla pitää olla mahdollisuus päästä unionin jäseneksi, jos sen kansalaiset sitä tahtovat. EU:n laajentuminen lisää turvallisuutta ja vakautta Euroopassa ja tukee uusien jäsenmaiden kehitystä kohti demokratiaa ja ihmisoikeuksien kunnioittamista. EU:n tulisi myös antaa oma panoksensa hakijamaiden sosiaaliturvan kehittämiseen. Näissä maissahan elinkeino- ja yhteiskuntarakenteen muutos on ollut erittäin voimakas, mutta turvaverkot riittämättömät.

EU:n laajentuminen tasoittaa myös hyvinvointieroja ja lisää vastuuta ympäristöstä uusissa jäsenmaissa. Onkin tärkeää, ettei unionin ympäristösäädöksistä tingitä uusien jäsenmaiden kohdalla. Laajentumisen myönteisin puoliin kuuluu myös kulttuurivuorovaikutuksen lisääntyminen. Esimerkiksi suomalaisten nuorten osallistuminen opiskelija- ja koululaisvaihto-ohjelmiin on ollut myönteistä ja samalla konkreettista kansainvälisyyskasvatusta.

Jäsenyyttä hakeville maille EU:n sisämarkkinalainsäädäntö, johon niiden on sopeuduttava jo ennen jäsenyyttä, antaa lisäksi johdonmukaisen pohjan talouskehitykselle.

Suomen näkökulmasta Baltian maiden tulo EU:n jäseneksi lisää Pohjolan painoarvoa sekä taloudellisessa mielessä että silloin, kun pyritään kehittämään EU:n pohjoista ulottuvuutta.

Laajentumisen myötä Kaliningradin alue uhkaa jäädä erilliseksi saarekkeeksi unionin kainaloon ja erityksiin Venäjästä. Alueen elinkeinoelämään kehityksen ja asukkaiden kannalta olisi tärkeää, että sen yrityksille ja ihmisille voitaisiin taata mahdollisimman mutkaton pääsy unionin alueelle ja sujuva yhteys Venäjälle. Uskon että myönteinen kehitys tässä asiassa olisi omiaan myös kehittämään unionin ja Venäjän välejä.

Viime vuoden helmikuussa oli lähetekeskustelussa valtioneuvoston selonteko valmistautumisesta vuoden 2000 hallitustenväliseen konferenssiin. Tuolloin totesin: "Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä suhtautuu myönteisesti Euroopan unionin instituutioiden kehittämiseen. Meille kaikille on tärkeää, että unioni on toimintakykyinen ja pystyy vastaamaan laajentumisen haasteisiin."

EU:n oma sopeutuminen uusien jäsenmaiden vastaanottamiseen kehittämällä unionin instituutioita on ollut vaivalloista. Eduskunta saa nyt kuitenkin käsiteltäväkseen Nizzan sopimuksen, jolla laajentuminen tulee mahdolliseksi. Irlannin kansanäänestyksen ei tarvitse merkitä laajentumisen vaikeutumista tai hidastumista.

Eräät mielipidetiedustelut, joissa on kysytty muun muassa virolaisten halukkuutta työskennellä Suomessa, ovat herättäneet pelkoja siirtolaistulvasta Suomeen. Mutta saattaa myös käydä niin, että Suomeen tulee paljon vähemmän ihmisiä kuin tarvitsisimme täyttämään työvoimakapeikkoja, saati kattamaan vanhenevan Suomen väestövajetta.

On hyvä, että Suomessa on syntynyt laaja konsensus työvoiman vapaan liikkuvuuden siirtymäajoista. Parhaiten suomalaisia työmarkkinoita voidaan suojata yleissitovilla työehtosopimuksilla. Siirtymäaikana Suomessa tuskin on estettä joustavaan työlupakäytäntöön.

Hyvät edustajatoverit, minkälaisen unionin me tahdomme? Varmasti jokaisen on helppo sitä kuvailla:

— vapauteen, sisaruuteen ja tasa-arvoon perustuvan

— rauhanomaisen ja kansainvälisesti vastuullisen

— solidaarisen, sosiaalisen ja oikeudenmukaisen

— vauraan ja kestävästi kehittyvän.

Mutta me tähän pääsemme? Eri maiden johtavat poliitikot ovat viime aikoina julkistaneet omia visioitaan Euroopasta. Niissä näkyy paitsi asianomaisen henkilökohtaiset mieltymykset ja poliittinen suunta myös kansallinen historia ja kuva omasta kansakunnasta Euroopan osana.

Ranskan vallankumous loi niin yhtenäisen, ranskalaisuutta korostavan valtion, että vasta vaivoin on kyetty siellä myöntymään paikallisen itsehallinnon antamiseen Korsikalle. Tämä sama näkemys "suuren kansakunnan" roolista puolestaan heijastuu EU:n tulevaisuutta koskevissa visioissa, joita ranskalaiset poliitikot esittävät. Saksalaisille liittovaltiomalli on ollut todellisuutta toisen maailmansodan jälkeen, siksi sikäläisessä retoriikassa liittovaltiolla ei ole samaa kaikua.

Meille suomalaisille vielä vähän aikaa sitten kansallinen mytologia korosti tulemista toimeen omin avuin vieraan apuun luottamatta. Se näkyy niin Täällä Pohjantähden alla -kirjan Jussissa, joka omalla työllään raivaa torpan, talvisodan käsittelyssä kuin suomalaisen sisunkin korostamisessa. Myös pitkä yya-kausi, jolloin Suomi oli varsin pidättyväinen Euroopan yhdentymiseen nähden — olimmehan siis varsin varovaisia niin Eftan kuin Euroopan neuvostonkin jäsenyyden kohdalla — oli omiaan korostamaan omillaan toimeentulemista, ulkopuolisuuttamme.

Vaikka Helsingissä onkin Unioninkatu, ei suinkaan EU:n jäsenyyttämme ennakoiden, vaan muistona Suomen ja Venäjän unionista, niin Suomen osallistuminen Euroopan yhdentymiseen on tuore asia. Suomalaisessa keskusteluyhteydessä liittovaltio-sana saa kielteisen latauksen. Aivan eri asia on sitten se, että liittovaltiota vastaan ja sen puolesta voidaan puhua myös eritellyin asiaperustein.

Keskustelu ei ole hedelmällistä, jos se käydään sanatasolla: liittovaltio vai ei. Samoin puhuminen perustuslaista ilman sisältöä ei välttämättä lisää keskustelun tietoantia, mutta kylläkin sen tunnepitoisuutta. Paljon hyödyllisempää on yrittää pohtia, mistä asioista tulisi suomalaisten ministerien yhdessä muiden jäsenmaiden ministerien kanssa päättää neuvostossa ja mitkä asiat olisi ehdottomasti jätettävä kunkin jäsenmaan erikseen päätettäviksi. Tässä mielessä on opettavaista tarkastella Yhdysvaltojen, Saksan ja Sveitsin liittotason päätösvaltaeroja. Ehkä ne auttavat meitä myös miettimään, mitä unionitasolla tulisi yhteisesti päättää. Saattaisimme jopa havahtua huomaamaan, että joitakin asioita voitaisiin palauttaa takaisin jäsenmaiden hallitusten ja parlamenttien erikseen päätettäviksi.

EU:n tulevaisuudesta kannattaa käydä laajaa kansalaiskeskustelua. On syytä pohtia niin perustuslain tarpeellisuutta kuin kansallisten parlamenttienkin roolia. Sen jälkeen kannattaa pohtia, minkälainen päätöksentekojärjestelmä sopisi unionin yhteisesti tehtäviin päätöksiin.

Kannattaa myös panna merkille, että monesta jäsenmaasta koostuva EU muuttaa muotoaan sangen hitaasti. Vaikka korkealentoiset ja pitkälle menevät visiot ovat kiinnostavia, toteutuminen on sitten muuta. Konventtimenetelmä saattaisi olla hyödyllinen keino kehittää EU:n rakenteita, mutta vasemmistoliitto korostaa, että samalla kansalaisjärjestöjen ja erilaisten poliittisten suuntausten osallistumismahdollisuuksia ja painoarvoa tulevaisuuskeskustelussa on vahvasti lisättävä. Onkin hyvä, että hallitus on perustanut erityisen kansalaisjärjestöfoorumin tätä keskustelua varten.

Pienten maiden näkökulmasta ääntenpainotuksen muuttuminen suurten hyväksi ei ollut myönteinen asia, mutta toki suomalaisten yhteisiä etuja voidaan ajaa muutenkin kuin äänestyksin. Toisaalta on syytä muistaa, että jonkin suomalaisen kansalaisjärjestön näkökulmasta saattaa tulevaisuudessa joidenkin toisten maiden hallitusten kanta olla parempi kuin Suomen.

Hyvät edustajatoverit, viime vuosien kehitys on vain korostanut valtioiden rajat ylittävän demokratian tarpeellisuutta. Kansainvälisten pääomaliikkeiden, monikansallisten yritysten ja vain tehokkuutta ajavien markkinavoimien valta on yhä kasvanut. Markkinoiden kasvanut valta on kaventanut kansallisen politiikan toimintakenttää. Yhä useammat asiat ovat sellaisia, että niitä ei voi muuttaa pelkästään Suomessa tapahtuvalla päätöksenteolla. Samalla on kuitenkin voimistunut tietoisuus siitä, että maailman laajuisesti yhdentyvän talouden hallinta ei enää ole mahdollista vain kansallisen lainsäädännön ja siinä tapahtuvien muutosten kautta. Kansallisen politiikan ohella tarvitaan entistä enemmän valtioiden välistä yhteistyötä ja maailman laajuisten pelisääntöjen asettamista. Euroopan unionilla on oma tärkeä tehtävänsä tässä pelisääntöjen asettamisessa sekä unionin puitteissa että koko maailman mitassa.

Aikoinaan ei ollut suinkaan itsestään selvää, että kansallisen talouden toiminnalle voitaisiin tai edes haluttaisiin luoda sellaiset pelisäännöt, jotka suojaisivat työntekijöiden terveyden tai takaisivat heille ja heidän lapsilleen edes jonkinlaiset sosiaaliset ja sivistykselliset perusoikeudet. Toisen maailmansodan jälkeen kansallisen pääoman vastapainoksi kehittyi myös ihmisiä ja heidän oikeuksiaan turvaavat pelisäännöt. Kansalaisten omilla vaikutusmahdollisuuksilla on ollut keskeinen sija näiden pelisääntöjen rakentamisessa.

Nyt kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia on kasvatettava myös maailman laajuisella tasolla. Tähän on jo olemassa kanavia, muun muassa ammattiyhdistysliikkeen, kehitys-, ympäristö- ja kuluttajaliikkeiden kautta. Euroopan unionia ei pidä nähdä vain valtiollisen ja taloudellisen päätöksenteon kenttänä, sillä se tarjoaa myös mahdollisuuden ja haasteen järjestäytymiseen ja toimintaan koko unionin mitassa. Vasemmistoliitto korostaa, että Euroopan unionin päätöksenteon pitää olla avointa ja näkyvää, jotta se olisi kansalaisten ja kansanliikkeiden valvottavissa.

Maailman mitassa merkittävissä ympäristökysymyksissä EU:n asema korostuu, ja unionilla voi olla niissä merkittävä panos vastapainona Yhdysvaltain nykyhallinnon piittaamattomuudelle.

Oikeistolaisille Euroopan unioni on hyvä sellaisena kuin se nyt on, siis yritysten ja kaupan vapauden unionina. Selvimmin tämä näkyy Ison-Britannian konservatiivien politiikassa. Vasemmiston kannalta on tärkeää kääntää EU:n kehityssuuntaa niin, että unioni suojelisi ennen kaikkea kansalaisten ja ympäristön oikeuksia. Sosiaalisen ulottuvuuden on saatava merkittävämpi asema EU:n päätöksenteossa. Ensisijainen tehtävä siinä on vähimmäistasojen määrittely.

Vasemmistoliitto näkee myös, että on olemassa tehtäviä, joihin Suomen ei tule osallistua. Vasemmistoliitto kannattaa sinänsä EU:n kriisinhallinnan kehittämistä, mutta siinä haluamme painottaa siviilikriisinhallintaa emmekä suinkaan sotilaallisia toimia, joiden kehittäminen tähän asti on ollut keskeisellä sijalla. Hyväksymme sotilaallisen kriisinhallinnan, mutta haluamme kuitenkin täsmentää, että me emme halua tehdä unionista sotilasliittoa, Naton eurooppalaista pilaria. On myös selvää, että Suomen on itse voitava päättää osallistumisestaan sotilaalliseen kriisinhallintaan.

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliitto kannattaa Nizzan sopimuksen hyväksymistä ja EU:n laajentumista.

Entäpä mainitsemani tavoitteet: vapaus, veljeys, tasa-arvo, sosiaalisuus ja solidaarisuus? Tai kestävä kehitys? Niihin ei päästä valitsemalla jokin ääntenpainotus EU:n neuvostossa. Niihin ei päästä sopimalla tietystä toimivallan jaosta unionin ja jäsenmaiden kesken. Ne ovat poliittisia tavoitteita. Niihin vasemmistoliitto pyrkii.

Håkan Nordman /r:

Arvoisa puhemies, värderade talman! Frankrikes agerande visade bristerna i systemet med roterande ordförandeskap. Det var olyckligt att ett land i egenskap av ordförande fick färga beslut med själviska inslag både inför och under toppmötet i Nice. Utan att gå in på orsakerna till varför irländarna röstade emot Nicefördraget är det klart att Frankrikes agerande var ett bidrag till resultatet.

I svenska riksdagsgruppens resonemang är det inte viktigt att det var just Frankrike som var boven i dramat, utan att nuvarande rotationssystem har inbyggda svagheter.

Ensimmäinen rakenteellinen heikkous on, että puheenjohtajuudessa on kyse puheenjohtajamaan arvovallasta. Muilta jäsenmailta vaaditaan paljon puheenjohtajamaan esittämän aloitteen hylkäämiseen. Tämä johtaa hankkeiden määrän kasvamiseen siitä riippumatta, onko niillä osoitettua kysyntää vai ei. Kaikki maathan haluavat jättää ainakin yhden puumerkin jälkeensä. Unionin tehtävät kasvavat omalla painollaan, koska unioni perustuu pitkälti diplomaattisiin eikä demokraattisiin periaatteisiin. Tämän vuoksi suuri osa syvemmästä integraatiosta tapahtuu, voidaan sanoa, epävirallisen vallankäytön pohjalta. Pienille maille on erinomaisen tärkeää, että epävirallista vallankäyttöä on mahdollisimman vähän. Tämän historia on osoittanut monta kertaa. Tämä ei ole yksistään pienten maiden intressissä. Hyvin mielenkiintoisilla liittolaisilla, unionin väestöllä, on kokonaisuudessaan sama intressi. Väestön intressissä ei ole tehtävien kasvu omalla painollaan. Sen sijaan uuden hankkeen saaminen läpi on sitä ajaneelle maalle diplomaattinen voitto. Kulttuuriero on selvä. Olisi yksinkertaista ehdottaa kiertävän puheenjohtajuuden lopettamista. Tämä ei kuitenkaan ole ruotsalaisen eduskuntaryhmän tavoite, ei ainakaan tässä vaiheessa.

Toinen kiertävään puheenjohtajuuteen liittyvä rakenteellinen heikkous on Euroopan yhteisön perustamissopimuksen artikla 308. Se kuuluu näin: "Jos jokin yhteisön toimi osoittautuu tarpeelliseksi yhteisön tavoitteiden saavuttamiseksi yhteismarkkinoiden toiminnassa eikä tässä sopimuksessa ole määräyksiä tähän tarvittavista valtuuksista, neuvosto antaa aiheelliset säännökset yksimielisesti komission ehdotuksesta ja Euroopan parlamenttia kuultuaan." Tämän artiklan avulla mutta myös oikeudellisia asioita koskevan kolmannen pilarin vaikutuksesta kiertävä puheenjohtajuus synnyttää hankkeita ja ohjelmia, jotka eivät perustu unionin perussopimusten mukaisiin valtuuksiin ja joilla ei ole välttämättä todellista kysyntää. Tämä on ristiriidassa kansalaisten oikeusturvan kanssa ja tekee unionista vaikeaselkoisen.

Hallitsematon kehitys, johon tämä artikla ja diplomatian kulttuuri tarjoavat mahdollisuudet, ei johdu pahasta tahdosta vaan kiertävän puheenjohtajuuden järjestelmästä yhdessä diplomatian kanssa. Laadittaessa unionin ja jäsenmaiden välistä tehtävänjakoa tämän tarkistaminen on välttämätöntä siten, että kehitys tulee paremmin hallittavaksi. Muodolliset mahdollisuudet tämän pysäyttämiseen ovat jo nykyisellään olemassa. Ne eivät kuitenkaan joko toimi tai ole riittävän selkeitä. Välillinen valvonta tapahtuu nykyisellään suuressa valiokunnassa.

Siitä huolimatta, että perustuslakivaliokunta asettui mietinnössään vastustamaan kolmikamarijärjestelmää, saattaisi olla järkevää, että kansalliset parlamentit, siis kolmas kamari, kuten ruotsalainen eduskuntaryhmä sen ymmärtää, ottaisivat useammin täysistunnossa kantaa siihen, tulisiko hankkeeseen tai lainsäädäntötoimiin ryhtyä vai ei. Nykyisellään valtuuksien venyttäminen ei tapahdu, niin kuin tiedämme, avoimessa julkisessa käsittelyssä, vaan valiokunnassa huomattavan kiireen alaisena. Ed. Gunnar Jansson kuvasi tätä helmikuun 6. päivänä pitämässään puheessa.

Toimenpide antaisi kansallisille parlamenteille selkeämmän roolin unionin kehittämisessä. Myös kansalaisten mahdollisuudet seurata käsittelyä paranisivat täten, jos ainoastaan hankkeita, joilla olisi dokumentoitua kysyntää, ajettaisiin EU-tasolla.

Svenska riksdagsgruppen betonar alltså det nationella parlamentets roll och riksdagens roll som en tredje kammare. Ett av Nicemandaten var att klargöra de nationella parlamentens ställning, ett annat var att göra ett utkast till uppgiftsfördelning mellan unionen och medlemsländerna. Konventet, som svenska riksdagsgruppen anser skall göra utkastet, kommer att inleda sitt arbete med att kartlägga hur befogenheterna är definierade i grundfördragen och vilka uppgifter unionen åtagit sig med stöd av artikel 308.

Ambitionen måste vara att definiera uppgifterna så uttömmande som möjligt. Målsättningen bör vara att det så litet som möjligt finns delade befogenheter. Det är ett avgörande sätt att göra unionen mera förståelig för invånarna. Det är, anser vi, en vanföreställning att tro att legitimitet kan kompenseras med effektivitet. Den som hittat på myten om att unionen lever vidare endast om integrationen ständigt fördjupas har fel. Nuvarande flöde av program och projekt naggar befolkningens förtroende för EU i kanterna. Än värre, de ständiga projekten och programförklaringarna som toppmötena beslutar om och som sällan förverkligas fullt ut, tär på hela EU:s förtroende.

Det är av vikt att konventet har en fristående ställning och fritt utan byråkratiska intressen kan visionera om det framtida Europa. Detta utesluter inte att de nationella representanterna ständigt är i kontakt med sina parlament och sina EU-utskott. Efter att konventet slutfört sitt arbete startar som vi vet den byråkratiska ångvälten — regeringskonferensen — som företräder en annan tankevärld. Tidigare regeringskonferenser har inte visat speciellt stor förståelse för innovationer eller nytänkande. Därför finns det ingen orsak att i hög grad binda upp konventet på förhand. Konventet, så som det fungerade första gången, talar för befolkningens, inte för systemets intressen. Regeringskonferensen försvarar, kan man påstå, i högre grad systemet. Det har frågats huruvida konventet skall ha en öppen eller sluten agenda. Vårt svar är enkelt: konventet skall hålla sig just till de fyra områden Nicemötet kom fram till.

Värderade talman! På basis av det ovan sagda kan man dra den slutsatsen att svenska riksdagsgruppens ideal-EU inte överensstämmer med det Nicetoppmötet kom fram till. Nicemötet kunde till slut enas om reformer som med nöd och näppe ger unionen beredskap för ett dussin nya medlemsländer. Utökningen av beslut som fattas med kvalificerad majoritet var nog ett steg i rätt riktning, men i det stora hela blev beslutsreglerna krångligare än hittills. Ingen ansvarsfördelning gjordes och få steg togs i riktning mot en mera människonära union.

Svenska riksdagsgruppen uppfattar Nicefördraget som en mellanetapp, som trots sina brister gör det möjligt att gå vidare med utvidgningen. Tudelningens Europa var en förfärlig epok och det behövs tuffa beslut, ibland också svidande kompromisser, för att förpassa tidsepoken till historien. Svenska riksdagsgruppen ger därför Nicefördraget sitt parlamentariska stöd. Nicekompromisserna blev ändå så haltande att beslutsfattandet blir svårt i en nästan dubbelt större union. En ansvarsfördelning behövs för att unionen skall fungera, för att göra unionen mera lättbegriplig, för att stärka invånarnas rättssäkerhet och för att begränsa den informella maktutövningen som definitivt inte gagnar små länder. Samtidigt som vi godkänner Nicefördraget är det viktigt att inse att det är absolut nödvändigt att fortsätta att utveckla Europeiska unionen.

Även om Nicefördraget alltså får utstå mycken kritik innehåller det en hel del ljusglimtar. Europaparlamentet växte lite mera än väntat. Det kan förefalla egalt om parlamentet har 700 eller 732 ledamöter men så är inte fallet. Skillnaden kommer att ha en avgörande betydelse för flera språkliga minoriteter i Europa. Med ett lite större parlament kan t.ex. polacker i Litauen och ungrare i Slovakien få egna europaparlamentariker. I Europa med all sin interna mångfald skulle det inte vara meningsfullt med ett EU-parlament som i praktiken skulle utesluta mindre språkgrupper. Med anledning av detta ansåg svenska riksdagsgruppen att det var en alleuropeisk angelägenhet att parlamentet förstorades med några tiotal ledamöter.

Svenska riksdagsgruppen anser att tiden är mogen för att stärka varje invånares rättsställning i EU. Det sker bäst genom en grundlag som är basen för unionens verksamhet. Förteckningen över de grundläggande rättigheterna skall ingå som en viktig del i den vid sidan om ansvarsfördelningen.

Arvoisa puhemies! Tällä puheenvuorolla, joka ei ole millään lailla tyhjentävä, ruotsalainen eduskuntaryhmä täsmentää näin ollen käsitystään niistä muutoksista, joita on käsiteltävä EU:n tulevaisuuskeskustelussa ja sitä seuraavissa päätöksissä. Unionin hallitsematon kehitys on saatava kuriin. Vastuunjako on toteutettava mahdollisimman pian, ja myöhemmässä vaiheessa kiertävä puheenjohtajuus on otettava kriittiseen tarkasteluun. Kuten aikaisemminkin, ruotsalainen eduskuntaryhmä korostaa läheisyysperiaatetta eli sitä, että päätökset on tehtävä mahdollisimman lähellä kansalaisia eikä niitä pidä viedä asteittain sääntelemällä osaksi EU-koneistoa. Tätä perusperiaatetta tulee kunnioittaa. — Tämä kaikki sen vuoksi, jotta EU saisi kansalaisten legitimiteetin ja hyväksynnän, jotta siitä tulisi kansalaisten Eurooppa. Viime huippukokouksiin liittyneitä dramaattisia protesteja ei voida jättää vaille huomiota. Ne ilmentävät tavallaan sitä, että integraation tiellä ei pidä edetä ilman välttämätöntä ankkurointia väestöön.

Svenska riksdagsgruppen vill alltså understryka att det är av största vikt att den okontrollerbara utvecklingen av unionen fås under kontroll. En ansvarsfördelning bör genomföras snarast möjligt och det roterande ordförandeskapet upptas till kritisk granskning i ett senare skede. Liksom tidigare betonar vi närhetsprincipen, besluten skall fattas så nära invånarna som möjligt, inte steg för steg regleras och bli en del av EU-maskineriet. Denna grundläggande princip bör respekteras. Allt det här poängteras för att EU skall få den legimitet och det godkännande av medborgarna som behövs för åstadkomma ett medborgarnas Europa! De dramatiska protesterna i samband med toppmötena som vi har tagit del av kan inte nonchaleras i fortsättningen och skall ses som ett uttryck för att integrationen inte kan framskrida utan att ha en nödvändig förankring bland befolkningen.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Nizzan huippukokous osoitti jälleen kerran, että Euroopan unioni on elitistinen rakennelma. Kokous näyttäytyi kansalle asiantuntijoiden ja valtionpäämiesten sisäpiirin näytelmänä, jonka yksityiskohdilla ei tuntunut olevan juurikaan kosketuspintaa kansalaisten arkeen. Kansalaiset odottavat, että EU työskentelisi nykyistä tehokkaammin ympäristönsuojelun, paremman työllisyyden ja kestävän sosiaaliturvan puolesta sekä järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Näihin asioihin viittasi myös pääministeri puheessaan. Kansalaisten on vaikea kiinnostua saati innostua Nizzan sopimuksen saavutuksista, kuten määräenemmistöpäätösten hienoisesta lisäämisestä, maiden välisten äänten ja parlamenttipaikkojen osittaisesta uudelleenjaosta tai vaikkapa siitä, että jatkossa joustavuuden käyttöä helpotetaan.

Monilla näillä Nizzan sopimuksen yksityiskohdilla on toki jonkinlainen linkki kansalaisten tärkeinä pitämiin asioihin, kun ne osaltaan tekevät unionin päätöksenteosta tehokkaampaa. Toisaalta näillä näkymin on hyvin vaikea osoittaa yhtäkään yksittäistä asiakysymystä, joka Nizzan sopimuksen ansiosta saataisiin nyt kuntoon helpommin kuin ennen. Ainoana poikkeuksena ovat ehkä eräät kansainvälisen kaupan kysymykset, joidenka osalta jatkossa yksittäinen maa ei enää voi blokeerata laajan enemmistön kantaa. Näin ollen jatkossa Espanja ei voi enää estää EU:ta sopimasta Etelä-Afrikan kanssa kauppasopimusta, joka sallii espanjalaisten kauhuksi sen, että eteläafrikkalaista sherryä saa kutsua sherryksi.

Vihreä eduskuntaryhmä piti ennen Nizzaa erittäin tärkeänä, että unionin päätöksentekoa tehostettaisiin ympäristönsuojeluasioissa. Vaadimme, että ympäristöverojen minimitasoista olisi viimein päästävä sopimaan määräenemmistöllä, jotta yksittäisen jarruttajan ääni ei estä kokonaisen mantereen järkevää taloudenpitoa, ekologisesti kestävää markkinataloutta. Hallitus ja eduskunta yhtyivät tähän tavoitteeseen, mutta Nizzan kokous ei.

Vihreiden näkökulmasta on hieman ikävää, että ainoa merkittävä asia, jossa määräenemmistöpäätöksentekoa sitten lisättiin, koski edellä mainittua kansainvälisen kaupan päätöksentekoartiklaa. On toki hyvä, että eteläafrikkalaiset saavat jatkossa kutsua sherryään sherryksi. Mutta artiklaa 133 muutettiin nyt tavalla, joka saattaa vaarantaa eduskunnan suuren valiokunnan yksimielisen linjauksen siitä, että määräenemmistöllä ei saa päättää henkisen omaisuuden ominaisluonteesta, siis esimerkiksi siitä, mitä saa patentoida, saako esimerkiksi ihmisen elimiä tai osia patentoida.

Artikla 133:n ongelman todellinen suuruus tai pienuus tulee esille vasta konkreettisissa tapauksissa. Kyseinen artikla on monitulkintainen, ja on yleisesti tiedossa, että siitä, mitä kyseisen artiklan osalta Nizzassa alunperin sovittiin, kiisteltiin myöhemmin Brysselissä monta viikkoa. Vihreä eduskuntaryhmä lähtee siitä, että Suomen hallitus tulee konkreettisissa tapauksissa noudattamaan suuren valiokunnan linjausta. Luotamme myös siihen, että näin ajattelevia hallituksia on muitakin. Näin ollen, arvoisa puhemies, emme pidä 133 artiklan muotoilun heikkoutta sinänsä syytä äänestää koko sopimusta vastaan.

Vihreän eduskuntaryhmän mielestä Nizzan sopimus kannattaa siis saattaa voimaan, ei siksi, että sen yllä kuvatut yksityiskohdat olisivat erityisen merkittäviä, vaan siksi, että se kaikista puutteistaan huolimatta mahdollistaa EU:n laajenemisen. Se että Nizzan kokous onnistui sopimaan tulevan laajentuneen unionin pelisäännöistä lähivuosiksi, on hieno saavutus. Äänimäärissä ei tosin ole sen kaltaista logiikkaa, jos logiikkaa ylipäätään, mitä Suomen eduskunta ja hallitus etukäteen olivat kaavailleet. Esimerkiksi Unkaria kohdellaan selvästi väkilukuunsa nähden väärin. Tämä jättää ilmaan epäilyksen kahden kerroksen Euroopasta. Tämä epäilys ei poistu muuten kuin korjaamalla ilmiselvät epäoikeudenmukaisuudet laajentumisen yhteydessä.

Arvoisa rouva puhemies! EU:n laajentuminen on vihreän eduskuntaryhmän mielestä Euroopan vakaudelle erittäin tärkeätä. Kyse ei ole siitä, mikä kannattaa, vaan siitä, mikä on oikein. Siitä huolimatta pidämme erittäin tärkeänä, ettei laajentumisen hintaa ja kulttuurisia vaikeuksia vähätellä. On myönnettävä, että ensi vaiheessa laajentuminen maksaa kaikille osapuolille. Erityisen kallis se on hakijamaille, jotka nyt joutuvat rakentamaan vauraan lännen säädöspohjan ja muun infrastruktuurin varoihinsa nähden nopeasti. Mutta yhtä lailla joudumme maksumiehiksi me vauraat jäsenmaat, joiden jäsenmaksut todennäköisesti nousevat ja alue- ja rakennetuet laskevat.

Ruotsin puheenjohtajuuden aikana sovittiin siirtymäajoista ihmisten vapaan liikkumisen osalta. Hyvä, että sovittiin, sillä asia on aivan keskeinen ihmisten arjen kannalta. Toivottavasti hakijamaissa ei päätöstä tulkita yrityksenä rakentaa kahden kerroksen Eurooppaa. Toivottavasti nykyiset jäsenmaat osaavat pian arvioida nykyistä paremmin, minkä kaltaisia voisivat olla ne vakavat ongelmat, joiden nojalla siirtymäaikoja voitaisiin pidentää. Vihreä eduskuntaryhmä kehottaa hallitusta olemaan tässä asiassa realisti, mieluiten inhorealisti, j a selvittämään kaikki ne eri skenaariot vapaan liikkumisen vaikutuksista, joita voi olla. On uskallettava arvioida ikävimmätkin vaihtoehdot, kuten se, että suuri määrä palvelusektorin työtä siirtyy halvemman työvoiman naapurimaihin siirtymäaikasäännöksille nauraen, tai se, että vähän koulutusta vaativiin töihin tulee jatkossa merkittävästi uutta, halvempaa työvoimaa uusista jäsenmaista.

Toisaalta näyttää olevan paljon viitteitä siitä, ettei Suomeen näillä näkymin ole suuntautumassa merkittävää tai ainakaan ei-toivottavaa muuttovirtaa. Baltian maiden elintaso nousee ajan myötä. Monet tutkimukset kertovat myös siitä, että kun oman maan asiat näyttävät olevan koko ajan kohentumassa ja kun maan talous on saavuttanut tietyn vaurauden, ei muuton syyksi enää riitä pelkästään se, että naapurimaassa näyttäisi olevan vieläkin suurempi elintaso.

Vapaa liikkuminen on EU:n perusoikeuskirjan takaama keskeinen jokaisen yksilön oikeus. EU-kansalaisten jakaminen näin keskeisen oikeuden osalta kahteen joukkoon on hyvin vakava asia. Siksi vihreän eduskuntaryhmän mielestä on oltava erittäin painavia syitä, jos Suomi päätyy jatkamaan siirtymäaikaa sovitusta kahden vuoden perusajasta.

Työvoiman vapaa liikkuminen ei ehkä ole suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ja työmarkkinoiden sittenkään suurin ongelma koskien EU:n laajentumista. Näyttää nimittäin siltä, että jäsenmaiden väliseen verokilpailuun on tulossa aivan uusia ulottuvuuksia laajentumisen myötä. Verotasot vaihtelevat huimasti Suomen ja Baltian maiden välillä. Alkoholi-, tupakka- sekä toivottavasti tulevaisuudessa myös energiaveroista päästäneen minimitasojen osalta yhteiseen säätelyyn.

Sen sijaan yritys- ja tuloverojen osalta on vielä pitkä matka yhteiseen näkemykseen. Siksi on erittäin vakavasti ymmärrettävä, kuinka mahdollista on se, että Viron jäsenyyden myötä osa yritysten pääkonttoreista ja hyvin toimeentulevista suomalaisista muuttaa matalan verotuksen luo maahan, jonne matka Helsingistä ei todellakaan ole pitkä. On väitetty, että asia korjaantuu ajan myötä, koska EU-jäsenyys pakottaa hakijamaatkin rakentamaan kansalaisilleen muun muassa kohtuullisen turvaverkon. Näin varmasti käykin jossain määrin, mutta se ei poista sitä, että näillä näkymin Suomen ja Viron verolinjaukset tulevat olemaan pitkään hyvin erilaisia.

Vihreä eduskuntaryhmä on tyytyväinen siihen, että Ruotsin puheenjohtajakaudella laajentumisneuvottelut ovat edenneet hyvää vauhtia. Erityisen iloinen on syytä olla siitä, että Slovenian kanssa saatiin suljettua jo vaikeana pidetty ympäristöosuus. Slovenian kanssa päädyttiin lopulta kohtuullisen vähäisiin siirtymäaikoihin. Se olkoon mallina muillekin hakijamaille. Laajentumisen pitää johtaa ympäristönsuojelun tason nousemiseen koko alueella, ei siihen, että yhteismarkkinoille syntyy maita, joihin tuotantoa kannattaa lyhytnäköisesti siirtää siksi, että voi säästää roimasti ympäristöinvestoinnit laiminlyömällä. Tästä näkökulmasta muun muassa Puolan vaateet erittäin pitkistä siirtymäajoista ovat yksinkertaisesti kohtuuttomia.

Arvoisa rouva puhemies! Nizzassa sovittiin myös, että ratifioitavalle sopimukselle on saman tien järjestettävä muutosneuvottelut. Uuden hallitustenvälisen konferenssin on määrä alkaa 2004. Tämän vuoden joulukuussa on sovittu päätettävän, miten 2004:n hvk:ta valmistellaan. Hallitus on omalta osaltaan suhtautunut myönteisesti niin sanottuun konventtimalliin. Vihreä eduskuntaryhmä pitää konventtimallia niin ikään kannatettavana.

Täytyy kuitenkin muistaa, että perusoikeuskirjan valmisteluun käytetty konventti saattaa antaa liian ruusuisen kuvan siitä mallista noin yleensä. Vuoden 2004 hvk:ssa on kyse vallan uudelleenjakamisesta ehkä historiallisella tavalla. Perusoikeuskirjakonventin keskustelut asettuivat jokseenkin selkeisiin uomiinsa, koska aihe oli huippukokouksessa riittävän rajattu ja konventin jäsenet, jos rohkenen sanoa, olivat alan harrastajia. Siksi ei tarvittu erityisiä menettelysääntöjä siitä, miten toimitaan, jos jostakin asiasta ollaan kovin erimielisiä.

Vihreä eduskuntaryhmä pitää erittäin tärkeänä, että Laekenissa pidettävälle konventille annetaan riittävän selkeitä tehtäviä ja että huippukokous päättää myös keskeisistä toimintasäännöistä. On myös erittäin tärkeätä, että konventin työ järjestetään niin, että siihen osallistuvat parlamentaarikot voivat tietyin väliajoin raportoida työn kulusta omalle parlamentilleen ja saada evästystä joko suuren salin keskusteluista tai valiokuntien mietinnöistä. On myös selvää, että konventin jäsenten täytyy kokonaisuutena riittävällä tavalla edustaa Euroopan poliittista karttaa. Koko hankkeen ratio perustuu siihen, että avoimella konventilla saavutetaan hvk:ta parempi hyväksyttävyys kansalaisten silmissä. Ajatus muuttuu irvikuvakseen, jos konventin poliittinen edustavuus on liian kapea.

Arvoisa rouva puhemies! Joissakin EU-maissa jokainen perussopimuksen muutos on vietävä kansanäänestykseen. Tanska äänesti aikoinaan "ei" Emulle, Irlanti vastikään Nizzan sopimukselle. Tästä ovat lyhytnäköisimmät rientäneet julistamaan, että kansanäänestykset pitäisi kieltää. Vihreä eduskuntaryhmä on aivan toista mieltä. EU ei ikinä saa paikkaa kansalaistensa sydämissä ja poliittisessa ajattelussa, jos se jatkaa elitistisellä tiellään.

Kansanäänestys on oikein ymmärrettynä ja oikein käytettynä oiva keino lisätä EU:n hyväksyttävyyttä. Tällöin kansanäänestykset pitää ottaa tosissaan. Vallanpitäjien on pystyttävä jalkautumaan ja kertomaan, mihin EU:ta tarvitaan. Vastaavasti kansanäänestyksen tulosta on kunnioitettava. Näin estetään se, että kansanäänestyksistä tulee yleisiä tyytymättömyyden osoittamisen foorumeja. Jos EU tuntuu tärkeältä, sitä vastaan ei äänestetä piruuttaan. Jos taas kansa tosissaan ei halua EU:n muuttuvan ehdotettuun suuntaan, pitää pelisääntöjä muuttaa sitten niin, että jäsenyyden voi sanoa irti. Ei voi vain vastustaa ja blokeerata, täytyy kantaa vastuu.

Arvoisa herra puhemies! Yksi syy siihen, että EU ei innosta kansalaisia, on se, että EU:n tulevaisuuskeskustelua käydään sammutetuin lyhdyin. Tilanne on tragikoominen. Kantoja pantataan tai, mikä pahempaa, niitä ei ole. Kyllä se nyt vain on niin, että ammattipolitiikkojen on uskallettava puhua. On tärkeää, että suomalaiset puolueet kertovat EU-kantansa julki viimeistään ennen vuoden 2003 eduskuntavaaleja, mieluiten jo ennen Laekenin huippukokousta.

Vihreä liitto on omalta osaltaan tarttunut härkää sarvista ja linjannut tavoitteekseen vahvan alueiden Euroopan, jossa äänestäjä tietää, mitä missäkin vaalissa päätetään, mistä on kysymys. Vahvaa EU:ta tarvitaan globaalissa päätöksenteossa puolustamaan eurooppalaista näkemystä ekologisesti ja sosiaalisesti kestävästä markkinataloudesta. Tältä osin oli helppo yhtyä pääministerin sanoihin. Toisaalta päätökset, jotka koskevat sitä, miten sosiaalisia, terveydellisiä, sivistyksellisiä ja kulttuurisia peruspalveluita tuotetaan, on tehtävä paikallisella tasolla. EU:lla on oltava nykyistä selkeämpi toimivaltajako, muuten kansalainen ei voi tietää, mistä missäkin vaaleissa äänestetään. Tarkemmin vihreän liiton kannasta löydätte meidän kotisivuiltamme Internetistä. Nyt ajan puutteen vuoksi en referoi sitä tässä enempää.

Vihreä eduskuntaryhmä pyrkii siihen, että seuraavassa hallitustenvälisessä konferenssissa EU:n rakenteet oikenevat kansalaisille selviksi. Jos niin käy, hallitustenvälisen konferenssin tulos on alistettava kansalaisten arvioitavaksi kansanäänestyksessä. Jos kansanäänestys otetaan tosissaan, se menee niin kuin sen on tarkoitus mennä.

Jouko Jääskeläinen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Nizzan sopimuksen sisältö muotoutui varsin monimutkaisen prosessin tuloksena. Suomen neuvottelulähtökohtana oli EU:n laajentumisen turvaaminen, mikä poliittisena tavoitteena on Suomessa kiteytynyt suureksi yhteiseksi näkemykseksi. Emme halua kehittää EU:ta ympäröivästä maailmasta irtautuvana etuoikeutettujen ryhmänä, vaan vaadimme kehitykseltä eettistä vastuuta meille kertyneen hyvinvoinnin ja osaamisen nykyistä oikeudenmukaisemman jakautumisen puolesta sekä Euroopassa että koko maailmassa.

Lähtökohdat itse Nizzan päätöksille olivat hankalat, koska puheenjohtajamaa ja jäsenmaat eivät olleet sopineet likikään kaikista keskeisistä muutoksista. Aivan liian monet kysymykset olivat auki neuvottelujen alkaessa Nizzassa, ja viimeisistä asioista itse asiassa sovittiin vasta viikkoja kokouksen jälkeen. Täyttä selvyyttä siitä, mitä oli päätetty, ei siis itse asiassa yksityiskohdissaan ollut edes delegaatioiden matkustaessa kotimaihinsa. Vasta kotimaassa selvisi lopullisesti, että laajentuneessa 18 jäsenmaan EU:ssa kaikki huippukokoukset pidetään Brysselissä, mitä ei voi pitää kansalaisten ja unionin kohtaamisen kannalta hyvänä. Ei tosin voi Göteborginkaan tapahtumia pitää niissä järkyttävissä muodoissaan hyvänä.

Suomen hallitus pyrki pitämään suuren valiokunnan ja käytännössä sen työjaoston hyvin informoituna neuvottelujen kulusta. Puhelinkokoukset turvasivat sen, että kaikki poliittiset ryhmät olivat kaiken aikaa tietoisia tilanteesta. Itse asiassa konkreettista uhkatilannetta pikaisten uusien päätösten tarpeesta ei syntynyt.

Itse prosessi on kuitenkin edelleen valtiollisen päätöksenteon kannalta jopa jossakin määrin kestämätön. Viimeisinä päivinä ja viimeisenä yönä voidaan joutua tekemään monimutkaisia kompromisseja. Tällaista toimintatapaa, joka on tuttu paremminkin muilta neuvotteluareenoilta kuin vastuullisten valtioiden kansainvälisistä neuvonpidoista, ei pidä rohkaista, vaan sitä pitää voimakkaasti kritisoida. Se on vastoin valmisteluun ja harkintaan perustuvaa kansanvaltaista toimintatapaa.

Arvoisia herra puhemies! Itse lopullisessa sopimustekstissä kiistanalaisimmat kysymykset koskevat eri maiden ääniosuuksia ministerineuvostossa sekä paikkaosuuksia europarlamentissa. On selvää, että joihinkin näistä numeroista joudutaan palaamaan tulevissa kokouksissa ennen uusien jäsenmaiden lopullista jäsenyyttä. On hyvä noudattaa johdonmukaisuuden periaatetta.

Suomen eräs keskeinen tavoite, määräenemmistöpäätösten lisääminen, ei edennyt Suomen hallituksen toivomalla tavalla. Merkillepantavaa onkin, että näiden määritelmien ympärillä voidaan käydä ainakin kahta eri keskustelua. Toisaalta voidaan pyrkiä turvaamaan kansallisia erityisetuja ja vastustaa määräenemmistöpäätösten lisäämistä. Toinen motiivi voi olla periaatteellinen tavoite pitää EU:n toiminta selkeästi hallitusten välisenä toimintana. Näillä molemmilla on huomattava merkitys laajentumisaikatauluun. Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä on hyvä edetä kultaista keskitietä. Yksimielisyyttä vaativilla päätöksillä ei pidä suojella minkään maan — suurenkaan — yksipuolisia kansallisia intressejä, mutta määräenemmistöpäätöksiin tulee siirtyä vain hyvin harkiten.

Komission kokoonpanossa saavutettiin eräänlainen torjuntavoitto. Luopuminen omasta komissaarista voi kestää kauan, mutta eräänä päivänä sekin voi olla edessä. Tämän päätöksen kaikkia vaikutuksia ei voi ennakoida, ei varsinkaan sen psykologisia seurauksia.

Filippiinien senaatin puhemiehen vierailu

Toinen varapuhemies:

Arvoisat kansanedustajat! Ilmoitan, että Filippiinien senaatin puhemies Aquilino Q. Pimentel valtuuskuntineen on saapunut seuraamaan täysistuntoa. Eduskunnan puolesta lausun arvoisat vieraat tervetulleiksi eduskuntaan. (Suosionosoituksia)

Herra puhemies! Kannatatko liittovaltiota vai et, haluatko EU:lle perustuslain vai et, oletko laajentumisen kannalla vai sitä vastaan? EU:n tulevaisuutta koskevaa keskustelua on käyty pitkälti tämän hetken valtiollisesta järjestelmästä nousevilla termeillä kussakin maassa luontaisimmin ymmärretyllä tavalla. Esimerkiksi käsite liittovaltio ymmärretään eri jäsenmaissa kovin eri tavoin. Siksi keskustelu ei ole helppoa eikä kovin hedelmällistäkään, mikäli näiden käsitteiden sisällöstä ei ole selkeää yhteisymmärrystä.

Kristillisdemokraattien mielestä EU:n roolia on jatkossakin muovattava ensisijaisesti hallitustenvälisenä yhteistyönä edellyttäen, että hallitukset kaikissa maissa joutuvat aktiiviseen keskusteluun koko parlamentin kanssa, kuten tapahtuu Suomessa EU-asioiden valiokuntakäsittelyn myötä. Silti meilläkin on tässä suhteessa parantamisen varaa, koska asiat monimutkaisuudessaan harvoin tulevat riittävän syvällisen keskustelun kohteeksi.

Hallitustenvälinen yhteistyö ei saa merkitä sitä, että jokainen jäsenmaa keskittyy pitämään tiukasti kiinni omista intresseistään. Hallitustenvälisyyden tavoitteena tulee olla se, että jokaisessa maassa hallitus joutuu vastaamaan toiminnastaan suoraan kansalliselle parlamentille. EU-asioista ei saa muodostua omaa yläkäsitettään, joka on täysin kansalaisten tavoittamattomissa.

EU ei voi olla se toimija, jolle sysätään kansallisvaltioiden hallituksilta ratkaisematta jääneet poliittiset kysymykset, vaan sen tulee pystyä hahmottamaan sille erityisesti kuuluvat keskeiset asiat ja suhteuttamaan ne yhteisesti sovittuihin arvoihin. On monia asioita, joissa jatkossakin päätösvallan kuuluu olla kansallisella tasolla. Näitä ovat ulkopolitiikka, puolustus-, sosiaalilainsäädäntö verotus- ja eräitä minimisäännöksiä lukuun ottamatta jne. Kristillisdemokraattien mielestä mihinkään olennaisesti uuteen vallanjakoon ei pidä pyrkiä sen enempää nykyisten perussopimusten uusimisen kuin mahdollisten perustuslakikaavailujenkaan kautta. Selkeyttämistä eri tasojen toimivaltuuksien välillä sen sijaan kyllä olisi.

EU:hun sopii sama periaate kuin kristillisdemokraattiseen ajattelutapaan muissakin asioissa. Valta on aina alhaalta ylöspäin luovutettua valtaa, kansalaisten ja yhteisöjen itseltään ylöspäin luovuttamaa valtaa, eli valtaa tiettyjen tehtävien hoitamista varten. Tähän vallan luovuttamiseen kuuluu oikeus jatkuvaan kritiikkiin ja mahdollisuus siihen, että valta palautetaan alemmalle tasolle. Tuemme subsidiariteetti- eli läheisyysperiaatetta, mikä merkitsee sitä, että päätökset kussakin asiassa tehdään mahdollisimman lähellä niitä ihmisiä, joita päätöksenteko koskee. Tässä kokonaislinjauksessa olemme selkeästi eri linjalla kuin perinteiset vasemmistopainotteiset aatevirtaukset, joissa ajatellaan politiikan keinoin voitavan ratkaista kaikki tai useimmat Euroopan ongelmat.

Liberalistiset oikeistolaiset ja markkinavoimien merkitystä korostavat näkemykset pitävät unionin tärkeimpänä tehtävänä kaupan vapautta ja sen toimintaa yhteisenä markkina-alueena, joka kykenee neuvottelemaan myös muiden talousmahtien kanssa. Meille kristillisdemokraateille tämä näkemys on kovin yksipuolisesti viljeltynä vieras. Kaupan pelisääntöihin tulee liittää myös globaalin vastuun ulottuvuus ja selkeät pelisäännöt.

EU:n tulevaisuuden, sen hyväksyttävyyden tai vierastettavuuden, kannalta keskeistä on, osaako unioni keskittyä sille luonnollisimmin kuuluviin tehtäviin, vai tuleeko siitä kansallisvaltion huono korvike, joka pyrkii vastaamaan kaikista yhteiskunnallisista kysymyksistä. EU:n erityiset vastuualueet tänään ovat kansainvälisen rikollisuuden vastainen taistelu, kamppailu huumeita vastaan sekä oikeudenmukaisten ja ekologisesti kestävien kaupan kilpailusääntöjen luominen. Keskeistä on ympäristön tuhoutumisen kääntäminen luomakunnan varjelemiseksi. Jatkossakin tärkeitä ylikansallisia teemoja ovat kauppaneuvottelut Wto:ssa, vuoropuhelu USA:n ja muiden merkittävien talousmahtien kanssa sekä kansainvälisen kehitysavun lisääminen ja kehittäminen. Kriisinhallinta, erityisesti siviilikriisinhallinta, on toimintapiiri, jossa yhteiset arvot ja niiden toteutus punnitaan.

Arvoisa puhemies! EU:n byrokratia ja lähellepääsemättömyys ovat asioita, jotka ovat pitkään vaivanneet tavallisia kansalaisia ja jopa niitäkin tahoja, jotka EU-varoilla pyrkivät toteuttamaan erilaisia hankkeita. Laajentumisen vuoksi nämä kysymykset mutkistuvat vielä entisestään, kun sekä maatalousrahojen jaon piiriin että eri kehitysohjelmiin tulee mukaan suuri joukko uusia jäsenmaita. Keskeiseksi nousee kysymys siitä, miten tavoitteenasettelu ja rahoitus voidaan hoitaa niin, että EU:n uskottavuus oikeudenmukaisena eri alueiden kehittäjänä voisi vahvistua eikä heikentyä. Nyt nähty Irlannin kansanäänestyksen tulos on mielenkiintoinen palaute EU:n tukimarkoista uutta merkittävää vauhtia saaneesta maasta, jossa samalla elää tietty EU-kriittisyys.

Suomalaisten jäsenten kokemukset perusoikeuskirjan valmistelusta olivat rohkaisevia. Suomesta nimitettyjen edustajien ääni kuuluu ja vaikutuksemme vahvistui muun muassa konventin puheenjohtajistoon saamamme edustajan välityksellä. Vuoden 2004 jälkeistä aikaa hahmoteltaessa ei pidä kuitenkaan tuudittautua siihen ajatukseen, että suurten, koko maanosan poliittiseen tulevaisuuteen vaikuttavien ratkaisujen hahmottaminen olisi yhtä helppoa kuin jo olemassa olevien perusoikeuksien kirjaaminen yhteiseksi julistukseksi. Hallituksen ja myös perustuslakivaliokunnan linjaukset lähtevät siitä, että Suomi rauhassa katsoo, mitä muotoja jatkovalmisteluun ehdotetaan, ja otamme lopullisempia kantoja vasta sen jälkeen. Tämä on varmaankin viisainta tässä moniulotteisessa kysymyksessä.

Komission kokoonpano ja tehtävät, ministerineuvoston ääntenpainotukset, määräenemmistöpäätökset, Euroopan parlamentin rooli ja monet muut jo pelkästään päätöksentekoon, saati asioihin, liittyvät osatekijät ovat jo nyt muotoutuneet niin monimutkaiseksi järjestelmäksi, että vain alaan erityisesti sitoutuneet parhaat asiatuntijat voivat hallita tämän kokonaisuuden. Kun itse järjestelmää ja siihen liittyviä asiakokonaisuuksia käydään nyt pohtimaan yhä laajentuvassa unionissa, ei avoimia kysymyksiä todellakaan tule puuttumaan.

Arvoisa herra puhemies! Tulevaisuuden kannalta keskeisten ratkaisujen valmistelu ei voi olla asiaan sitoutuneiden poliitikkojen yksityisomaisuutta. Pidämme erittäin tärkeänä, että jo valmistelun aikaisessa vaiheessa tieto kulkee ja eri kansalaisryhmien näkemykset saadaan mukaan valmisteluryhmiin. Jos pystytään perustelemaan, mitkä ovat ne EU:n erityiset tehtävät, joihin se tarvitsee lisää komissioon ja parlamenttiin sitoutunutta valtaa ja vaikutusvaltaa, ovat myös kansalaiset tämän valmiita hyväksymään.

Unionin toiminnan ja työskentelyn tehokkuuden kannalta sen legitimiteetin vahvistaminen on ensiarvoisen tärkeää. Meille keskeistä on, että EU keskittyy niihin asioihin, joissa kansainvälisellä päätöksenteolla ja toiminnalla tulee asioiden toteuttamiseen todellista lisäarvoa. Kristillisdemokraattinen ajattelutapa korostaa tässä samanaikaisesti yhteisten arvojen ja vallan hajautuksen periaatetta. Ihmisarvo, elämänsuojelu, vastuu luomakunnan hyvinvoinnista, kansalaisten yhdenvertaisuus, hallinnon avoimuus sekä rehellisyys ovat tämän lähestymistavan keskeisiä elementtejä.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Euroopan unionin Nizzan huippukokous osoitti kouriintuntuvasti todeksi asian, jota perussuomalaiset ovat koko ajan korostaneet: EU on vain suurten jäsenmaiden ehdoilla toimiva organisaatio, jonka pyrkimys on luoda unionista pitkällä tähtäyksellä liittovaltio. Kokouksessa vedettiin isäntämaa Ranskan toimesta mielestämme välistä, heitettiin uusia asioita yllättäen päätettäväksi ja runnottiin suurille jäsenmaille etuuksia pienten kustannuksella. Lopputulos kokouksesta oli, että Suomen merkitys unionin päätöksenteossa väheni ja tehtyjen päätösten toteuduttua vähenee entisestään. Kun laajentuminen tapahtuu, jää meille iloisen sponsorin rooli ilman todellista sananvaltaa siinä, mihin EU:n pohjattomaan kassaan syytämämme rahat oikein käytetään.

Nizzassa tehtyjen päätösten vaikutus tuntuu tällä hetkellä vähäiseltä ja merkityksettömältä, mutta kuluvan vuosikymmenen lopulla Ranskan johdolla tehty "suurten vallankaappaus" tuntuu jokapäiväisessä elämässämme sen verran kuin koko jäsenyys yleensäkin vaikuttaa elämäämme. En voi lakata ihmettelemästä sitä sinisilmäisyyttä, mikä on vallalla maamme johdossa tulevasta asemastamme Euroopan unionissa. Vallalla on kuvitelma, että olemalla Saksan ja muiden suurten kuuliainen juoksupoika ja niin sanottu kielikello meille järjestyy erivapauksia ja -oikeuksia muihin kokoisiimme maihin nähden. Se on mielestämme valitettavasti harhaa. Todellisuudessa EU:ssa ovat menestyneet ja tulevat menestymään vain häikäilemättömimmin kotiin päin vetävät ja eniten itsekkäät ja ikäviä päätöksiä kiertävät maat. Niistä löytyy hyviä esimerkkejä meitä lämpimimmiltä alueilta.

Toisaalta on merkillepantavaa sekin, että itsepäiset jäsenmaat, jotka eivät heti hyväksy tehtyjä päätöksiä, pärjäävät keskimäärin paremmin etujen basaarilla. Aiemmin Tanska oli tällainen jarrumies, joka ei pelkästään vastaanottanut kaikkea, mitä EU:ssa päätettiin, vaan vaati itselleen poikkeuksia ja erivapauksia ja myös osittain niitä sai. Nyt tämän aseman näyttää omineen itselleen koko unionin historian suurin hyötyjä Irlanti, kun se kansanäänestyksessä hylkäsi koko Nizzan sopimuksen. Näin kävi, vaikka maa on hyötynyt jäsenyydestään, voi sanoa, jopa kymmenkertaisesti Suomeen verrattuna nousten Euroopan takapajulasta eturivin menestyjäksi tukien ja muun vetoavun turvin. Uskallan väittää, että Irlannin tulos on muutettavissa sopivalla tarkistuksella unionin rakennetukien alasajoaikatauluun maan osalta.

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin tulevaisuudesta ja tulevasta rakenteesta on käytetty monia arvovaltaisia puheenvuoroja viime vuoden aikana. Jonkinlaisen alustuspuheenvuoronkin käytti Saksan ulkoministeri Joschka Fischer vuosi sitten toukokuussa esittämällä siirtymistä nykyisestä kansallisvaltioiden unionista niin kutsuttuun Euroopan federaatioon eli käytännössä liittovaltion muodostamista tietyt kansalliset orgaanit säilyttäen. EU:lla tulisi hänen mukaansa olla todellista päätäntävaltaa omaavat hallitus ja parlamentti. Hallituksen muodostaisi joko nykyinen komissio tai Eurooppa-neuvosto, ja parlamentti muuttuisi kaksikamariseksi elimeksi.

Tätä esitystä ovat sittemmin kommentoineet monet EU:n jäsenvaltioiden johtajat. Tukea ajatukselle on löytynyt monilta tahoilta — valitettavasti myös Suomen poliittisesta johdosta. Kriittisemmin liittovaltiokehitykseen ovat suhtautuneet Ranskan pääministeri Jospin ja Englannin pääministeri Blair. Saksassa puolestaan näyttää asiasta olevan hyvinkin suuri yhteisymmärrys, kunhan vallan valtikka siirtyy nykyistä selvemmin Saksan käsiin nykyisen maksajan roolin sijaan. Oireita tästä on olemassa, ja niinhän se käytännössä aina on, että raha on se, mikä ratkaisee.

Kuten jo edellä totesin, Nizzan sopimus on huono ja pitää sisällään monia Suomen asemaa heikentäviä ja etujen vastaisia asioita. Toisaalta suurimmille Euroopan liittovaltiointoilijoille se on selvä pettymys. Totesihan EU:n komission puheenjohtaja Prodikin, ettei hän ole itsekään innostunut Nizzan sopimuksesta. Mainitsemani Irlannin kielteinen kansanäänestys osoittaa, että jäsenmaissa on selvää tyytymättömyyttä ja kapinamieltä johtajien liittovaltiointoilua kohtaan.

Selvimmin kansalaisista etääntyneiden eurooppalaisten johtajien asennetta kuvaa komission puheenjohtajan Prodin ja EU:n ulkoministerien kommentti, jossa todetaan hylkäävän äänestystuloksen johtuneen siitä, etteivät irlantilaiset ymmärtäneet Nizzan sopimuksen sisältöä. Irlantilaiset olivat siis tyhmiä, kun eivät tajunneet äänestää oikein, he kun luulivat, että sopimus antaa liikaa valtaa suurille jäsenmaille ja vaarantaa Irlannin aseman liittoutumattomana maana. Asenne on sama kuin aikoinaan erään suomalaisen keskustapoliitikon kommentti SMP:n vaalivoitosta aikoinaan: "Kansalaiset äänestivät väärin."

Unionissa on toistuvasti ihmetelty eurooppalaisten vähäistä ja jatkuvasti vähenevää kiinnostusta Euroopan unionia, sen toimintaa ja eurovaaleja kohtaan. Miksi eurooppalaiset eivät ole oppineet rakastamaan unioniaan ja ole kiinnostuneita sen asioista? Täytyy olla todella yksinkertainen europoliitikko, mikäli hän ei tajua sitä, että syy välinpitämättömyyteen löytyy juuri kansalaisten mielipiteen vähättelystä ja kiertämisestä: jos äänestätte oikein, mielipiteenne on arvokas, mutta jos äänestätte väärin, olette tyhmiä ja ymmärtämättömiä sekä epäkypsiä päättämään tärkeistä ja hienoista Euroopan asioista. (Ed. Kiljunen: Se on tärkeintä, että äänestetään!) EU:n johtajien ja europoliitikkojen tulisi mennä itseensä ja miettiä, kuka ja mikä on syypää vallitsevaan unioni-innottomuuteen. He itse ja heidän asenteensa kansalaisia ja heidän mielipiteitään kohtaan eikä mikään muu, ed. Kiljunen, on minun mielipiteeni.

Suomessa on otettu EU:n tärkeiden ratkaisujen päätäntään sellainen kanta, ettei kansalaisten mielipidettä edes haluta kuunnella. Kantahan voisi olla väärä. Kansanäänestyksiä ei haluta, sillä suomalaiset eivät ehkä olisikaan yhtä viisaita kuin kaikki päätökset luineen ja karvoineen nielaisevat johtajamme ja valtaa pitävät puolueet. Perussuomalaisten mielestä myös Suomessa tulisi järjestää erillinen kansanäänestys kaikista EU:n uusista sopimuksista, kuten nyt käsiteltävästä Nizzan sopimuksesta. Suomalaisilla tulee olla oikeus sanoa kantansa ilman välikäsiä. Tämän kannan tulisi sitoa myös eduskuntaa. Uskon, että kansalaiset osaisivat pitää Suomen puolta paremmin kuin neuvottelijamme ovat tähän mennessä onnistuneet ja pystyneet.

Nizzan sopimus tulee eduskunnassa erilliseen ratifiointikäsittelyyn syysistuntokaudella. Koska sopimus on perussuomalaisten mielestä maamme etujen kannalta huono ja koska siitä ei haluta antaa kansalaisille mahdollisuutta sanoa suoraan mielipidettään, tulen esittämään sopimuksen hylkäämistä Suomen osalta. Mielestäni meidän tulisi liittyä Irlannin joukkoon neuvottelemaan muutoksia sopimukseen. Uskon, että siihen rintamaan olisi muitakin tulijoita. Laajentumiskehityksen hidastuminen ei ole riittävä syy luopua omista etunäkökohdistamme EU:n muutosprosessissa.

Arvoisa puhemies! Nizzan sopimuksen ohella käydään myös keskustelua Euroopan unionin tulevaisuudesta ja siihen liittyen vuoden 2004 hallitustenvälisen konferenssin asialistasta. Nizzan julistuksen mukaan keskustelussa tulisi käsitellä ainakin neljää asiakokonaisuutta: jäsenmaiden ja unionin toimivallan jakoa, EU:n perussopimusten yksinkertaistamista, perusoikeuksien asemaa ja kansallisten parlamenttien asemaa. Vaikka kuinka yritän tarkastella näitä asiakokonaisuuksia ennakkoluulottomasti ja kiihkottomasti, minulle tulee tunne, että kaikkien tulevaisuuspuuhailujen takana on EU:n syventäminen eli muuttaminen käytännössä Euroopan liittovaltioksi. Tämän takia olisikin äärimmäisen tärkeää saada mahdollisimman laaja kansalaismielipide tähän saakka päätetyistä muutoksista eli Nizzan sopimuksesta sekä myös tulevista rakenne- ja muista uudistuksista. Ehdotettu konventtimetodi on valmistelun osalta demokraattisin, mutta kansallisella tasolla on pystyttävä saamaan laajemmat kansalaisryhmät, myös EU-kriittiset, mukaan valmistelutyöhön. Tähänhän pääministeri kyllä kiitettävällä tavalla kiinnitti huomiota puheenvuorossaan.

Ruotsin puheenjohtajuuskausi on ollut julkisuudessa olleiden tietojen mukaan kovia väkivaltaisuuksia lukuun ottamatta varsin aneeminen ja tuloksiltaan olematon. Se on mielestäni itse asiassa vain hyvä asia, sillä jos se olisi ollut tuloksekkaampi, olisi unionin liittovaltiokehitys edennyt nopeammin. Ruotsi on siis oikeastaan tehnyt hyvää jarrutustyötä Saksan liittovaltiopuuhastelulle. Maa on tosin ollut jatkuvasti Suomea "itsenäisempi" asenteessaan EU:n syventämistoimiin eikä ole hyväksynyt kaikkea ehdotettua mukisematta. Valitettavasti Suomen osalta tilanne on täysin päinvastainen, sillä esimerkiksi Nizzan yön päätökset kaventavat vaikutusvaltaamme EU:ssa siinäkin tapauksessa, ettei unioni laajenisi vuoteen 2005 mennessä. Suuret maat saavat mielestäni käytännössä väkilukuunsa perustuvan veto-oikeuden tehtäviin päätöksiin. Näyttää jopa siltä, että pahimmin omaan pussiin vetävän Ranskankin pääministeri Jospin on huolestuneempi Suomen itsenäisyyden säilymisestä kuin kaikki omat johtajamme.

Arvoisa puhemies! Itäisessä naapurissamme tehtiin pitkällistä ja tehokasta, kymmenien miljoonien ihmisten hengenkin vaatinutta työtä neuvostoihmisen luomiseksi. Operaatiossa olivat mukana armeija, valtiokoneisto, puolue ja myös sensuroitu lehdistö. Tämä kymmenien vuosien projekti kaatui 1990-luvun alussa ja luotu liitto hajosi. Eurooppaan tuli taas virolaisia, ukrainalaisia, venäläisiä, moldovalaisia jne. Huomattiin, että mainostettu uljas neuvostoihminen olikin pelkkä kupla ja teoreettinen luomus. Se vaati kuitenkin paljon ihmishenkiä, suunnattomia taloudellisia panostuksia ja kansalaisten vapauden riistämisen ja luonnon tuhoamisen.

Euroopassa ollaan nyt luomassa uutta eurokansalaista suurella rahalla, valtavalla "eurostopropagandalla" ja kaventamalla yksittäisten valtioiden itsenäisyyttä ja päätäntävaltaa. Tuntuu jollain tavoin tutulta. Uskon ja toivon, että myös tälle ylikansallisen kansallisuuden luomisyritykselle käy yhtä huonosti kuin itäiselle yritykselle mutta ilman ihmisuhreja. Rahaa ja itsemääräämisoikeutta se on jo jäsenmailta vaatinut, mutta henki ainakin onneksi vielä pihisee. Euroopan unionin olisi mielestäni tullut pysyä talous- ja tulliliittona USA:ta ja Japania vastaan ilman, että siitä olisi ryhdytty luomaan uutta suurvaltaa. Näillä yrityksillä on tähän asti ollut aina huonot jäljet ja kallis hinta.

Pääministeri Paavo Lipponen

Arvoisa puhemies! Haluan kiittää eduskuntaryhmiä perusteellisista puheenvuoroista, joissa Nizzan sopimuksen ratifioinnille Suomen eduskunnassa ilmaistiin selkeä tuki.

Ryhmät ovat puheenvuoroissaan käsitelleet Nizzan sopimukseen liittyviä kysymyksiä hyvin laajasti, ja se antaa minusta uskoa siihen, että keskustelu Suomen eduskunnassa ja laajemminkin Suomessa voi olla esimerkkinä muille maille. Eduskuntahan on se paikka, jossa kansanvalta toteutuu. Kun unionin kehittämistä koskevissa kysymyksissä vielä huolehditaan siitä, että yhteiskunnan eri tahot saavat mahdollisuuden vaikuttaa jatkovalmisteluun, me voimme yhdistää sekä edustuksellisen demokratian että kansalaisten laajemman osallistumisen tässä maassa. Ajamme sitä myöskin eurooppalaiselle tasolle. Siitä on kysymys, kun Suomi on esittänyt ja kannattaa niin sanotun konventin eli laajapohjaisen elimen kokoamista seuraavaa hallitustenvälistä konferenssia varten.

Nizzan sopimus ei meitä kaikilta osin tyydytä. Sitä kohtaan on täällä esitetty aivan aiheellistakin kritiikkiä. On kuitenkin tuollaisessa neuvottelutilanteessa aina arvioitava, missä ollaan, ja laskettava hyödyt ja haitat yhteen. Näin arvioituna Nizzan sopimus on kyllä hyväksyttävissä. On tietysti myöskin niin, että se ei ollut viimeinen vaihe unionin kehittämisessä, vaan se tulee jatkumaan tulevissa hallitustenvälisissä konferensseissa.

Keskustelua Euroopan unionista voidaan käydä monella tavalla. Yksi tapa, jota kyllä esiintyy paljon julkisuudessa, on se, että ikään kuin lähdetään sellaiseen kierteeseen, että kaivetaan esille kaikki negatiivinen ja pidetään ikään kuin itsestäänselvänä, että unioni on etääntynyt kansalaisista ja että me emme ole sieltä yhtään mitään saaneet. Kyllä minusta tällaisia väitteitä täytyy perustella.

Jos me katsomme Suomen politiikkaa ja saavutuksia unionissa, niin me olemme saaneet viimeisen päälle edulliset järjestelyt maatalouspolitiikassa, me olemme saaneet niitä poikkeuksia, joita olemme hakeneet jäsenyysneuvotteluissa, olemme saaneet niitä Berliinin Agenda-2000 -konferenssissa ja sen jälkeen. Olemme saaneet myöskin hyvin tyydyttävät ratkaisut rakennerahastojen suhteen eli niitä varoja meidän alueidemme kehittämiseen, jotka tänne kuuluvat.

Olemme olleet mukana kehittämässä unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja siinäkin voineet turvata oman turvallisuuspoliittisen linjamme, joka on liittoutumattomuus. Tästä huolimatta Suomen aloitteita on unionissa hyvin pitkälle hyväksytty muun muassa kriisinhallinnassa ja ylipäätänsä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämisessä. Olemme saaneet läpi pohjoisen ulottuvuuden eli olemme jättäneet oman jälkemme tällä tavalla pysyvästi unionissa. Siihen liittyy se, että olemme voineet tuloksellisesti tuoda esille ja kääntää unionia parempaan yhteistyösuhteeseen Venäjän kanssa.

Jos asioita katsotaan tällä tavalla saldona, niin missä ovat ne suuret tappiot, joita me olemme kärsineet? Ei pitäisi tätä keskustelua kääntää aivan päälaelleen ja lähteä siihen myllytykseen, mikä on kyllä käynnissä koko ajan, että unioni on meidän kannaltamme jollakin tavalla aivan väärä yhteys, vaikka se nimenomaan on antanut meille tasavertaiset mahdollisuudet vaikuttaa uudessa Euroopassa ja sitä kautta myöskin laajemmin maailmassa globaalikysymyksissä. Nizzassa juuri tehtiin sopimus siitä, että yhteistä kauppapolitiikkaa vahvistetaan. Sitä kautta me voimme vaikuttaa hyvin tehokkaasti, mutta emme ilman tätä foorumia.

Nyt olemme tulossa laajentumiseen, ja kun Suomi on saanut tämän mahdollisuuden, niin se pitää antaa muillekin Euroopan maille, jotka eivät vielä ole unionin jäseniä: pienille Baltian maille, Keski- ja Itä-Euroopan maille. Emme me niin voi ajatella, että kun olemme päässeet sisään, katsomme erityisen kieroon sitten niitä, jotka ovat nyt pyrkimässä. Silloin me unohdamme oman historiamme täysin, mikä meidän asemamme on ollut, kun olemme kamppailleet itsenäisyyden puolesta ja sen puolesta, että meillä on oikea paikka ja vaikutusmahdollisuus Euroopassa ja maailmassa. Tästä on kysymys Nizzan sopimuksessa, että kaikki eurooppalaiset ovat tasavertaisia ja eurooppalaiset maat. Kun ne tulevat mukaan, sitten taas yhdessä kehitetään tätä maanosaa.

Meillä on siinä sitten se paikka, mikä meille kuuluu, ei enempää. Mutta se on sellainen paikka ja sellainen mahdollisuus, että jos me käytämme sitä jotenkin siihen tapaan kuin nyt olemme jäsenyyden aikana toimineet, kyllä me pärjäämme. Myös vähän itseluottamusta ja luottamusta kansalaistenkin keskuudessa voimme luoda siihen, että vaikka on ongelmia, tulee takaiskujakin, niin kyllä Suomi pärjää Euroopan unionissa.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu tänään paljon Irlannin kansanäänestyksestä ja kansan passiivisuudesta. Suomessa ei järjestetty kansanäänestystä, vaan tämä eduskuntakeskustelu on tavallaan sen korvike. Jos suora demokratia Irlannissa ei toiminut, niin ehkä täytyy todeta myös, että tämä edustuksellinen demokratia ei ole ihan täysimääräisesti toiminut. Nyt täällä on edustajia paikalla kiitettävästi, mutta jossain vaiheessa keskustelua yllättävän vähänkin ottaen huomioon tämän asian merkittävyyden.

Arvoisa puhemies! Minun kommenttini liittyy erityisesti keskustan ryhmäpuheenvuoron käyttäjän ed. Vanhasen puheenvuoroon, kun hän pohdiskeli laajapohjaista tulevaisuuskeskustelua. Hän totesi, että ei ole syytä ryhtyä rakentamaan kompromisseja esimerkiksi Saksan ja Ranskan johtajien välisistä kannanotoista, vaan pikemminkin täytyisi päätyä kahteen kolmeen erilaiseen malliin tässä vaiheessa valmistelua. Haluaisin tiedustella ed. Vanhaselta, mitä tämä tarkoittaa, kun todennäköisesti asiakysymyksiä on paljon eikä ole olemassa mitään kokonaisvaltaista vaihtoehdotonta mallia suhteessa joihinkin toisiin malleihin, vaan on lukuisia kysymyksiä, joista joudutaan kompromisseja hakemaan. (Puhemies koputtaa) Eikö olisi luontevampaa lähestyä asiakohtaisesti eikä tällaisia kokonaisvaltaisia malleja rakentamalla?

Matti Vanhanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kokonaisvaltaisia malleja on jo olemassa. Liittokansleri Schröderin malli on hyvin selväpiirteinen, ja meillä on valmius kyllä ottaa sen yksityiskohtiinkin kantaa.

Puheenvuorossani korostin valmistelujen alkuvaiheessa tarvittavien vaihtoehtojen merkitystä siksi, että jos me haluamme saada ymmärrettävän ja laajan keskustelun Euroopassa siitä, mihin todella ollaan menossa, silloin tarvitaan kyllä käsinkosketeltavampia malleja kuin tähän mennessä on tullut. Meillä on kymmenkunta valtioiden päämiestä esittänyt jo omat vaihtoehtonsa, jotka poikkeavat hyvin paljon toisistaan, mutta näitä vaihtoehtoja on yksinkertaisesti liian paljon. Niiden nyanssierot ovat liian runsaat, jotta niiden välille syntyisi todellista keskustelua.

Minä pelkään sitä, että jos perustetaan konventti, joka suoraa päätä vaan päätyy yhteen malliin, joka on kiveen hakattu, jota ei juuri enää muuteta, ei siitä keskustelua synny. Siksi omalta puoleltani tarjoan, että keskusta on valmis tähän vaihtoehtoisen mallin rakentamiseen tässä alkuvaiheessa. Uskon (Puhemies koputtaa), että niiden mallien jälkeen saadaan sellainen keskustelu aikaan, joka parhaiten palvelee vuoden 2004 varsinaista hvk:ta.

Jari  Vilén  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Haluaisin hieman tarttua kiinni ed. Vistbackan analyysiin Irlannin tilanteesta. Mielestäni hänen johtopäätöksensä menivät kyllä hieman liian pitkälle, kun hän arvelee, että Irlanti olisi vastustanut liittovaltiokehitystä tai muita erityisen institutionaalisia asioita.

Kyllä oma käsitykseni selkeämmin ja ne tiedot, mitä Irlannista on saatavilla, lähtevät siitä, että siellä vaan tämä asia vietiin liian nopeasti ja liian vähällä keskustelulla äänestykseen ja ihmisillä oli liian paljon epäluuloja, epävarmuutta ja epätietoisuutta, mitä oikein on tapahtumassa.

Olen tietoinen siitä, että Irlannin hallitus on tehnyt vastaavan kaltaisen päätöksen kuin pääministeri meille esitti. He käynnistävät tähän liittyen Forum on Europe -keskusteluareenan, jonka tarkoituksena on käydä lävitse kaikkia niitä epäluuloisuuksia, mitä EU:hun liittyy. Kiitänkin pääministeriä ilmoituksesta, että myös me Suomi otamme opiksi ja rupeamme käymään vastaavalla tavalla omaa kansalaiskeskustelua myös niissä puitteissa, missä ihmiset ehkä keskustelevat enemmän.

Katja Syvärinen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministeri viittasi asioihin, joissa Suomi on hyvin menestynyt Euroopan unionin kehityksessä, ja otti esiin myös aluepolitiikan ja rakennerahastot. On totta, että siinä asiassa onkin homma hienosti hoidettu. Mutta tulevaisuuskeskustelun yhteydessä täytyisi myös selkeästi keskustella siitä, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun tämä nykyinen rakennerahastokausi päättyy. Siitähän olemme hyvin vähän tässä vaiheessa keskustelleet. Totta vie, se tulee hyvin hyvin nopeasti myös, jos meillä ei tätä valmiutta ole.

Kansanäänestyksestä olen samaa mieltä kuin edelläni puhuneet: Jos kansanäänestyksiä järjestetään, on todella tarkkaan tiedettävä, mistä niissä äänestetään. Irlannin kohdalla ei varmastikaan ole ollut riittävää tietoa siitä, mistä kaikista asioista päätetään. Ei voida tehdä päätöksiä vain epäluulojen ja ennakkoluulojen pohjalta.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nizzan sopimuksen vieminen kansanäänestykseen on varmasti senkin takia vaikeata, vaikka annettaisiinkin lisää tietoa, että se on monella tavalla niin sanottu välisopimus tai välitila ja samassa yhteydessä jo sovitaan, että 2004 ikään kuin pidetään se todellinen kokous. Se, mitä sanoin kansanäänestysten merkittävyydestä, koski nimenomaan sitä, että jos 2004:ssä saadaan aikaan kunnon rakennemuutos kohti sellaista selkeätä perustuslaillista järjestelmää, mitä itse kannatan, silloin on kansanäänestyksen paikka.

Olisin kysynyt vielä pääministeriltä laajentumisesta, koska tiedämme, että se on välttämätöntä ja meillä on siihen moraalinen velvollisuus, mutta että se on myös vaikeata ja lyhyellä tähtäimellä tulee monia ongelmia, niin kulttuurillisia kuin taloudellisiakin maksumiehen osia: Olisiko syytä, kun valtiovarainministeriö tiettävästi selvittää muun muassa verokilpailua, tehdä lisätutkimuksia näistä ongelmista ja esitellä ne tälle kansalaisfoorumille, miltä osin myös kiitän pääministeriä, että hyvä, että kansalaisfoorumi on päätetty perustaa?

Jouko Jääskeläinen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Pääministeri toivoi meiltä suomalaisilta itseluottamusta lisää. Sitä varmaan kyllä tarvitaan. Aika monissa puheenvuoroissa itse asiassa tuli tuo näkökohta ilmi, että EU:n pitäisi keskittyä sille ominaisimpiin asioihin. Itse asiassa ed. Brax totesi jopa, että EU on elitistinen nykyisellään elikkä tekee sellaista, mikä ei kosketa tavallisia kansalaisia niinkään paljon, tai ainakaan nämä sopimusehdot.

Itse asiassa ilahduin ed. Vanhasen ajatuksesta siitä, että jäsenmaat voisivat monissa asioissa reilusti kilpailla erilaisilla malleilla keskenään. Toivoisin todella, että myös hallitus tämän näkökulman jatkovalmistelussa ottaisi vahvasti huomioon. Emme tarvitse niin kauhean monista asioista jatkuvasti erilaisia selvityksiä, vaan keskittymistä siihen, mikä on olennaista. Sitten kansallisvaltiot ja alemmat tasot tekevät, mitä meille kuuluu.

Mauri  Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olin yksi niitä, jotka kannattivat Suomen EU-jäsenyyttä. Silti meidän täällä Suomessa ja koko EU:nkin on kyllä huolehdittava tarkoin siitä, että jokaisella askeleella, joka syventää integraatiota, miksei myöskin laajentaa EU:ta, jokaisella askeleella, joka otetaan, EU-kansalaiset ymmärtävät, mistä on kysymys, ja myöskin hyväksyvät ne askeleet, joita ollaan ottamassa. Väitän, että tokkopa Suomessakaan kansalaiset vielä oikein tarkkaan ymmärtävät, mitä Amsterdamin ratkaisuissa tapahtui.

Tästä taustasta on mielestäni tavattoman tärkeää, että se työ, mikä nyt alkaa seuraavaa hvk:ta silmälläpitäen, rakennetaan tavalla, jossa, niin kuin ed. Matti Vanhanen esitti, laaditaan EU:n kehittämiseksi sellaiset karkeat päävaihtoehdot, jotka avautuvat kansalaisille, jotta kansalaiset pääsevät asioihin kiinni. (Puhemies koputtaa) Tässä mielessä se, mitä pääministeri sanoi, että jo syksyllä käydään eduskunnassakin keskustelu, mutta myös jatkossa niin, että koko kansa (Puhemies koputtaa) pääsee keskustelemaan ja viime kädessä kansanäänestämään asiasta, on mielestäni se tie, jota Suomen kannattaa kulkea.

Liisa  Jaakonsaari  /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Yksi presidentti Koiviston suurista viisauksista oli se, kun hän sanoi, että me poliitikot yleensä yliarvioimme ihmisten halua ja kykyä seurata politiikan pikkupiperrystä ja aliarvioimme ihmisten kykyä ymmärtää suuria valtavirtoja. Minusta tuntuu, että EU-keskustelussa on se vaara, että ei haetakaan mandaattia suurille linjoille vaan sekoitetaan itse kunkin päät erilaisilla malleilla. Ehkä eniten epäluottamusta ymmärtääkseni myös minussa aiheuttaa se, että toisaalta on hienoja yleviä puheita ja kulissien takana kaikki vetävät kotiin päin minkä ikinä kehtaavat. Tämä on näkynyt valitettavasti itälaajentumiskysymyksessä, joka mielestäni on tämän poliitikkosukupolven tärkeä asia. Ensiksi Espanja kytki oman fiestansa (Puhemies koputtaa) laajentumiseen, Saksa, Ranska, Suomikin siirtymäaikoina. Nämä peruslinjat hämärtyvät, enkä yhtään ihmettele, että varsinkin hakijamaissa EU:n kannatus laskee. Tässä suhteessa on johtajuuden paikka Euroopassa.

Gunnar  Jansson  /r(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun kuuntelee tätä keskustelua ja seuraa unionin tulevaisuuskeskustelua, tulee mieleen, että sillä, mitä nyt tapahtuu tästä päivästä eteenpäin hvk:hon 2004 suurin piirtein, on yhtä suuri merkitys kuin sillä, että Berliinin muuri kaatui 11 vuotta sitten. Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä myöskin. Sen takia, kun sanotaan, että tätä tulevaisuutta ajatellen perusoikeuskirjan valmistelukunta oli sellainen kuin se oli ja sen tehtävä oli helppo verrattuna siihen, mitä nyt on odotettavissa, saattaa olla, mutta jos kuitenkin yrittäisi hahmotella tällaisen Post Nizza -valmistelukunnan mandaattia, minusta olisi päästy aika pitkälle. Ilmoitan vain, että puheenvuorossani minulla on tämmöinen toimeksianto.

Mirja  Ryynänen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministeri luetteli pitkän listan EU:n ihan todellisiakin saavutuksia, mutta, arvoisa pääministeri, kansalaisten välinpitämättömyys on kuitenkin tosiasia kaikesta tästä huolimatta. Minusta tätä taustaa vasten pääministeri sivuutti kovin vähällä demokraattisen ulottuvuuden vahvistamisen tarpeen, joka minusta on ilmiselvä ja joka ei todellakaan tapahdu pelkästään sitä kautta, että Euroopan parlamentin asema on vahvistunut, enkä usko, että tällaisen ylikansallisen parlamentin vahvistamisen kautta se tapahtuisi. Siksi haluaisin oikeastaan kysyä, eikö pääministeri näe tarvetta kehittää kansallisten parlamenttien vaikutusmahdollisuuksia paljon systemaattisemmiksi, niin että tätä kautta vahvistetaan demokraattista ulottuvuutta, kun ihmisille kuitenkin kansallinen identiteetti on ensisijainen. Silloin tarvitaan myös toista demokraattista tietämme.

Antti Kalliomäki  /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Olen ed. Vanhasen kanssa samaa mieltä siitä, että ei tarvita eikä pidä laatia mitään kiveen hakattuja valmiita malleja, joiden puolesta sitten ajetaan asemiin. Toisaalta jos ajatellaan, että olisi ikään kuin vaihtoehtoisia malleja, parhaassa tapauksessa yksi yhdessä katsottuja, siitäkin tulee helposti vähän pönäkkä etenemistie. Itse olen ymmärtänyt, että ne puheenvuorot, joita on käytetty, ovat lähteneet eri puolilla Eurooppaa siitä, että ne ovat esityksiä, joista voidaan liikkua, joistakin enemmän, joistakin vähemmän. Kun sanotaan, että Ranskan pääministerin esitys on hyvin kaukana Schröderin esityksestä, käytännössä kuitenkin molemmissa on elementtejä, joista voi löytyä hyvä keskusteluyhteys, ja yhteensovittamalla voidaan päästä eteenpäin. Jos suhtautuminen on sen kaltainen, että lähtökohta on tämä, että voidaan keskustella ja pitää keskustella, en näkisi tilannetta mitenkään toivottomana.

Juha  Korkeaoja  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministeri, totesitte puheenvuorossanne, että Suomi on saavuttanut monia myönteisiä asioita unionissa. Tähän voi todella monelta kannalta yhtyä, mutta kun sanoitte, että Suomi sai viimeisen päälle edulliset ratkaisut maataloudessa, tähänkin voi yhtyä, kun asia asetetaan siihen maatalouspolitiikkakokonaisuuteen, mistä lähdettiin liikkeelle, mutta toisaalta tosiasia on se, että EU:n maatalouspolitiikka hyvin huonosti vieläkin ottaa huomioon pohjoiset alueet. On ymmärrettävää, että esimerkiksi suomalainen viljelijäkunta, joka EU:n myötä sai osakseen ja kohdalleen sietämättömän byrokratian ja jonkinasteisen tulojen alennuksen, ei kovasti vielä tänä päivänä rakasta unionia. Näin ollen meillä on tässäkin asiassa aika paljon tehtävää, että kansalaismyönteisyys tältä osin saavutettaisiin.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on perätty kansallisten parlamenttien vaikutusvallan lisääntymistä. Sanoisin, että esimerkiksi meidän parlamentissamme voitaisiin kuitenkin aloittaa pelkästään siitä, että tarvitsisimme itsekritiikkiä sen suhteen, kuinka moni on todella kiinnostunut tämän luokan kysymyksistä.

Toinen asia on, että näen, että tällä hetkellä meillä on vielä heikkouksia siinä, kuinka meillä valmistellaan EU-asioita käsiteltäviksi eri valiokunnissa ja millaisella aikataululla ne tuodaan. Lisäksi niitä ei mielestäni ole vielä tarpeeksi laajasti integroitu muihin asiakokonaisuuksiin.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministeri, suhtauduitte hiukan kummeksuen siihen näkökulmaan, jonka mukaan kansalaiset ja erityisesti nuoret ihmiset olisivat etääntyneet Euroopan unionista. On tietysti ensiksi syytä tuomita Göteborgin väkivaltaisuudet. Kuitenkin EU:n kauppapolitiikkaan ja globalisaatioon liittyvät ongelmat saivat todellakin Göteborgissa lukuisat myös asiallisesti ja rauhallisesti käyttäytyneet mielenosoittajat liikkeelle.

Riittääkö mielestänne kansalaiskeskustelun ja informoinnin lisääminen tähän demokratia- taikka luottamusvajeeseen, vai olisiko EU:n kiinnitettävä enemmän huomiota globalisaation luonteeseen ja omaan kauppapolitiikkaansa niin, etteivät köyhien maiden väestön paikalliset edut ja siellä tapahtuva globalisaation liikkeelle panema ympäristön tuho olisi sellaisella vauhdilla menossa eteenpäin kuin nyt näemme?

Jyrki Katainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Pääministeri omassa esittelypuheenvuorossaan totesi, että laajentuvan unionin päätöksentekoa tulee selkeyttää ja tämä on syytä aloittaa perussopimusten yksinkertaistamisesta. Tämä on oikein hyvä linjaus.

Kokoomus näkee, että EU:n päätöksenteko perustuu yhteisöllisyyteen, jossa oikeastaan sovitaan porukalla, mistä toimivaltakysymyksistä päätetään unionin tasolla ja mistä kansallisella tasolla. Tätä voitaisiin kutsua perussopimukseksi, joka poikkeaa perustuslaista siinä, että perussopimuksesta päätetään yhteisötasolla eikä kansallisella tasolla.

Täällä on myös otettu esille demokratiaulottuvuuden vahvistaminen. Meidän näkemyksemme mukaan yleisten asioitten neuvoston pohjalle perustettava niin sanottu pysyvä ministerineuvosto voisi olla yksi ratkaisu, joka demokratiaulottuvuutta vahvistaisi. Samoin ministerineuvoston kokousten julkisuus olisi yksi tapa tuoda asioita lähemmäksi ja lähemmäksi demokraattista valvontaa.

Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Euroopan unionilla on monia ongelmia ja tulee varmasti aina olemaan. Meistä kenelläkään ei ehkä ole tietoa siitä, mihin unioni lopulta päätyy tai mihin päädytään unioni-instituution kehittämisessä. Minä en usko, että minkään yhden mallin mukaisesti edetään. Pikemminkin uskon siihen, että tämä tulee olemaan tietynlainen prosessi. Uskon myöskin siihen, että laajat piirit hyväksyvät nyt Nizzan sopimuksen, koska unionin perimmäinen tavoitehan on rauhan säilyttäminen Euroopassa. Sen takia laajentuminen on aivan välttämätöntä.

Pääministeri hiukan pelotteli sillä, että negatiivisia asioita ei tulisi kaivaa esille. Minusta avoin keskustelu kyllä tarkoittaa, pääministeri, sitä, että me käsittelemme myöskin negatiivisia asioita, joita välttämättä on olemassa. Minusta on iso huolenaihe, että kansalaiset ovat passiivisia, ja iso huolenaihe on sekin, minkälainen tulee olemaan pienten valtioiden asema tulevaisuuden eurooppalaisessa yhteistyössä. Epäluuloisuus kansalaisten näkökulmasta johtuu varmaan monista asioista, (Puhemies koputtaa) ja yksi niitä on muun muassa, että pohjoinen ulottuvuus ei ole konkretisoitunut. Tämä on yksi esimerkki siitä, ja maataloudessa (Puhemies koputtaa) on myöskin käytännössä paljon epäkohtia, joista kansalaisten epäluottamus nousee.

Leena Luhtanen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun kuuntelin ryhmäpuheenvuoroja ja käytyä keskustelua, eräs asia jäi hyvin vähälle, ja se on sopimuksen taloudelliset vaikutukset. Näin varmasti on, että taloudellisilla vaikutuksilla ei ole suurtakaan merkitystä tämän sopimuksen suhteen, koska nythän suuri osa koskee juuri toimielinjärjestelmän uudistamista. Mutta kun tähän sisältyy kuitenkin hyvin merkittävää toiminnan laajentumista kaupan alueella, palveluihin jne. ja monta muuta, niin tuntuu siltä, että taloudellisia vaikutuksia olisi tarpeen kyllä jatkossa tiukemmin tai selkeämmin käsitellä.

Toivonkin, että kun asia etenee ja syksyllä käsittelemme eduskunnassa näitä asioita jatkossa, niin taloudellisista vaikutuksista saataisiin perusteellisempaa selvitystä. Minulla on käsitys, että kansalaistenkin mielenkiinto kyllä herää, kun aletaan puhua rahasta, mitä se maksaa ja paljonko, jäädäänkö voitolle vai pitääkö maksaa lisää. Vielä toivoisin, että pidettäisiin todella tärkeänä Hiili- ja teräsyhteisön rahoista (Puhemies koputtaa) perustetun rahaston hyödyntämistä myös Suomessa.

Klaus Bremer /r(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! EU:n lujana kannattajana ihmettelen sinisilmäisyyttä kansainvälistymisessä, laajentumisintoa ykkösasiana ennen kuin oma talo on kunnossa. EU:n omat asiat ovat täysin sekaisin, selkiytymättä kuin hollituvassa, ja sinne vain halutaan lisää jäseniä tavallaan lisäämään epäjärjestystä, ennen kuin omat pasmat ovat kunnossa. Syventämisen pitäisi olla pääasia, syventämisen kohti omia kansalaisia.

Toinen asia: Ihmettelen, miten kukaan voi sanoa, että Suomen äänimäärä on paikalla, joka on hyväksyttävissä, kun Nizzan jälkeen on 7 ääntä 346:sta. Ranskahan näytti, millä tavalla suurten painoarvo kasvaa ja millä tavalla sitä voidaan käyttää häikäilemättömästi hyväksi. Kaikissa historian valtioliitoissa on epäonnistuttu, jollei ole kansakunta ja ääni -periaate. Ei ole kyse siitä, pääministeri Lipponen, ettei Suomi pärjäisi, vaan siitä, miten hankalaan (Puhemies koputtaa) kilpailuasemaan hyväksymme meidät asetettavan.

Antti  Rantakangas  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministeri on ajanut erittäin aktiivisesti ja voimakkaasti EU:n päätöksentekoon pohjoisen ulottuvuuden käsitettä, joka on hyvä perusta jatkolle ja ennen kaikkea Suomen etujen turvaamiselle. Nythän näyttää siltä, että monet maat ovat asettamassa hyvin tiukkoja reunaehtoja EU:n laajenemiselle, ja niin minusta myös Suomen pitäisi asettaa. Esimerkiksi ilmasto-olosuhteet maataloudessa, pitkät etäisyydet, harva asutus, nehän ovat olosuhdetekijöitä, jotka eivät siirtymäajoilla poistu. Sen takia tarvitaankin rakenne- ja aluepolitiikassa pysyviä järjestelyitä, jotka turvaavat Suomen intressit myöskin vuoden 2006 jälkeen. Eli missään tapauksessa ei saa ajaa sellaista linjaa, että olisimme luovuttamassa meille kuuluvan tukipolitiikan myös laajenemisen jälkeen ja seuraavassa rakennerahastokaudessa.

Seppo Lahtela  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Pääministeri löysi puheenvuorossaan tavattoman paljon myönteisiä kannanottoja ja näköaloja tästä sopimuksesta. Kuitenkin Suomen kansalaisten vastustus sitä kohtaan ja yleensäkin Euroopan unionia kohtaan on lisääntynyt ja kasvanut. Tätäkään kautta käsittääkseni se ei kyllä tule paranemaan, vaan kasvaa entisestään.

Ymmärrän niin, että kansalaiset ovat siinä oikeassa, että on vastustettava kaikkia niitä näkökohtia, mitkä edesauttavat liittovaltiomallin lisääntymismahdollisuutta. Tässäkin asiassa on mielestäni jyrkästi ja vahvasti varjeltava suomalaisuutta ja suomalaista itsenäistä päätöksentekoa, ettei siitä missään tapauksessa ainakaan anneta tässä vaiheessa vähääkään periksi.

Pääministeri Paavo Lipponen

Arvoisa puhemies! Nyt on siis kysymys Nizzan sopimuksen ratifioinnista, ja se on seuraava vaihe. Sen jälkeen on sitten kysymys valmistautumisesta vuoden 2004 hallitustenväliseen konferenssiin.

Suomi on esittänyt avointa valmistelutapaa, johon siis kuuluu kansainvälinen, eurooppalainen, konventti, sellainen laajennettuna, joka oli jo perusoikeusasiakirjaa varten. Saman tyyppinen foorumi siis kutsutaan koolle Suomessa, ja siinä on mahdollisuus saada myös kansalaisjärjestöjen palaute ja käydä keskustelua.

Nyt on todellakin kysymys vuoden 2004 hallitustenvälisen konferenssin asialistasta. Tällä asialistalla ei toistaiseksi ainakaan ole unionin instituutioiden täydellistä uudelleenjärjestelyä. Ei siellä ole esillä, valitaanko Schröderin malli vai Jospinin malli, vaan siellä päätetään unionin ja jäsenvaltioiden välisestä toimivaltajaosta. Siellä järjestetään perussopimukset uudelleen sillä tavoin, että tietyt osat irrotetaan ikään kuin perustuslainomaisiksi, mutta ei se ole perustuslaki siinä mielessä kuin Suomen perustuslaki, niin että sitä joillakin unionin elinten päätöksillä voitaisiin perustuslakina jäsenmaita sitovasti ilman erillisiä sopimuksia muuttaa. Ja sitten on kysymys perusoikeusasiakirjasta, ehkä osien viemisestä perussopimuksiin. Tämä on se seuraava vaihe, enkä minä usko, että ollaan millään tavalla kypsiä siihen, että lähdettäisiin päättämään siitä, perustetaanko liittovaltio vai mennäänkö aivan toiseen suuntaan.

Suomihan on esittänyt EU:n konventtiin sellaista menettelytapaa, että siellä tarkastellaan erilaisia vaihtoehtoja, kun on kysymys vuoden 2004 asioista, jotka tässä kertasin, ei siis mitään valmista mallia, vaan vaihtoehtoja, ja varsinaisissa neuvotteluissa sitten haetaan ne ratkaisut. Nämä neuvottelut ovat siis hallitustenvälisiä. Siinä työssä, jota täällä kansallisesti tehdään, ei minusta ole mieltä lähteä tässä vaiheessa erilaisia malleja rakentelemaan, valikoiden Schröderin tai Jospinin malleista, ja sitten joku vielä päättäisi siitä, minkälaiseen järjestykseen toisten mielipiteet on pantava. (Ed. Jaakonsaari: Kansanäänestys, kumpi malli, Schröderin vai Jospinin!)

Näistä asioista tullaan keskustelemaan, ja on syytä käydä edelleen niin sanottua pitemmän tulevaisuuden keskustelua, todellakin sitä tarvitaan ja sen syventämistä. Minä vain otan esimerkin: Onko niin sanottu Schröderin malli, joka ei ole lainkaan valmis vielä, onko se keskitetympi malli kuin niin sanottu Jospinin malli? Kuka väittää näin, että se on keskitetympi? (Ed. Jaakonsaari: Kansanäänestys!) Minä vain pelkään, että keskustelussa käy niin, että pelotellaan Schröderin mallilla ja sanotaan, että Jospinin malli on sitten parempi, koska se on muka keskitetympi. No, jos ei ole näin, niin silloin on päästy paljon eteenpäin. (Ed. Jaakonsaari: Mutta Lipposen malli?) Minä pelkään edelleenkin sitä, että kun eduskuntavaalit lähestyvät, niin haetaan tällaisia pelottelumalleja ja sanotaan, että tuo on sitä mieltä ja tuo on sen malli ja kavahtakaa sitä. Nyt on siis eduskunnan näkökulmasta, korostan vielä sitä, kysymys vuoden 2004 asioista, ja niihin on otettava kantaa. Sitä varten todellakin tarvitaan laajaa valmistelua ja siihen aivan erityisen laajasti nyt sitten myös kansalaiskeskustelu kytketään.

Tänään on täällä jälleen perusteellisesti kansan äänillä valitettu sitä, kuinka on etäännytty, kuinka kansalaiset ovat etääntyneet. Totta kai tässä on ongelmia, mutta on tässä sekin puoli, että kun medioissa tätä asiaa pyöritetään, niin edustajat sitten toistavat tätä, että kyllä on etäännytty kansasta. Miksei panna itseään likoon näissä asioissa, mennä näihin asioihin? Unionissa joka päivä jokaisessa neuvostossa käsitellään asioita, jotka ovat niin lähellä kansalaisia kuin voi olla, kun on kysymys alueellisista asioista, maatalouspolitiikasta, rikollisuuden vastaisesta taistelusta, terveydestä, ympäristöstä. Koko ajan näitä asioita käsitellään. Minä en ymmärrä tätä jatkuvaa jauhamista, että ei käsitellä vaan puhutaan joistakin tulevaisuusskenaarioista. Eivät nämä ole toisiaan poissulkevia asioita, hyvät edustajat. (Ed. Elo: Pääministeri, media ei käsittele riittävästi!) Meillä on kapasiteettia ja ihmisillä on kapasiteettia puhua samaan aikaan sekä tulevaisuudesta että hoitaa tärkeitä asioita. Mutta unionin rakenteella ja asiakysymyksillä on se yhteys, ovatko rakenteet sellaisia, että asiat etenevät.

Ajatellaanpa vaikka niitä kysymyksiä, joita Tampereella käsiteltiin: rikollisuuden vastaista taistelua, huumekaupan vastaista taistelua ja yhteistä maahanmuuttopolitiikkaa, kaikkia näitä. (Ed. Taipale: Asunnottomuutta!) Mikä siinä on, että ne takkuilevat tällä tavalla? Silloin pitää kysyä, ovatko meidän rakenteemme kunnossa ja millä tavalla unionia pitää kehittää. (Ed. Jaakonsaari: Ja minkälaisia johtajia on!) Siinä mielessä tulevaisuuskeskustelu on tarpeen. (Ed. Gustafsson: Sokrates- ja Leonardo-ohjelmat etenevät!) Minä peräänkuulutan muutakin kuin valitusta ja valitusta siitä, kuinka on etäännytty, itsensä likoon panemista.

Ja tämä Göteborg: esitetään nyt siellä tapahtumat sillä tavalla, ikään kuin se, mitä tapahtui kokouksessa, jotenkin liittyisi siihen, mitä tapahtui siellä kaduilla. Jos ei kyetä pitämään järjestystä, niin eihän se nyt ole unionin vika. Siihen, mitä siellä puhuttiin, millään tavalla eivät vaikuttaneet ne katutapahtumat. Eikä unionia minun mielestäni pidä kytkeä tähän järjestyksenpitoon, se on kunkin isäntämaan asia. Tässähän ollaan menossa siihen, että annetaankin juuri sellainen kuva, että koko unioni on sitten tässä vöyhäämässä sen takia, että on parisataa harjoitellutta katuterroristia. Kyllä tällainen pitää pystyä hoitamaan senkin takia, että pitää suojella rauhanomaisia mielenosoittajia ja keskustelijoita — mutta eivät hekään edusta koko unionia, eivät he edusta kaikkien kansalaisten mielipidettä, vaan edustavat merkittävää virtausta, jonka kanssa keskustelua käydään. Kuitenkin perimmiltään edustuksellinen demokratia, jota täällä edustajat edustavat, on se, jossa joudutaan asiat ratkaisemaan.

Paljonkin voitaisiin puhua siitä, mitä olemme saavuttaneet ja mitä emme ole saavuttaneet. On aivan selvää, että meidän pitää jatkuvasti puolustaa maatalouttamme, alueitamme. Ei sieltä mitään tule ilmaiseksi. Emme me ole mitenkään sinisilmäisiä näissä asioissa, vaan 2006 käydään kovat neuvottelut, ja senkin jälkeen me tarvitsemme rakennerahastovaroja, mutta ei niin, että me odotamme vuoden 2006 jälkeisiä rahoja ja jätämme nyt käyttämättä hyväksi ne rahat, jotka nyt Suomeen tulevat.

Maatalouden osalta meidän tilanteessamme on parantamisen varaa. Pohjoinen ulottuvuus on jälleen esimerkki myös siitä, että tarvitaan paljon paljon työtä, ja nythän se on konkretisoitumassa. Useita pienempiä projektejahan on jo toteutettu. Olemme saaneet Tacikseen ja Interregiin lisää, huomattavasti lisää varoja, eli pohjoista ulottuvuutta voidaan rahoittaa paljon paremmin, ja nyt siihen tulevat mukaan kansainväliset rahoituslaitokset ja ensimmäiset suuret projektit ovat toteutumassa.

Arvoisa puhemies! Keskustelu jatkuu, ja ainakin tähän mennessä tänään se on ollut hyvin mielenkiintoista ja rakentavaa.

Paula  Kokkonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministeri ihmetteli vähän sitä, että tämä keskustelu on niin vierasta ihmisille. Hän näyttikin nyt juuri häipyvän — no, puhumme täällä sitten keskenämme. Kun hän päivittäin keskustelee kabineteissa näistä asioista, ei ole mikään ihme, että kysymykset eivät ole hänelle vieraita. Mekin kansanedustajat keskustelemme tietysti valiokunnassa aika paljon, onpa perustuslakivaliokunta laatinut muistionsakin jo ja käsitellyt näitä asioita lukuisan asiantuntijajoukon kanssa. Siitä huolimatta minusta on luonnollista, että kansalaisille nämä asiat edelleenkin ovat aika epäselviä, koska asiat ovat hyvin laajoja ja kokonaisuudet hyvin monitahoisia ja hyvin ongelmallisia. Olisin todennut sen ja halunnut pääministerin kanssa keskustella siitä, että EU on kuitenkin kaikkien organisaatioteoreetikkojen painajainen, kun ei ole vielä pystynyt edes päättämään siitä, missä kokoontuu, kun puheenjohtaja vaihtuu kerran puolessa vuodessa jne. Ei kai kukaan meistä loisi sellaista organisaatiota ainakaan tähän maahan, jos saisi päättää.

Kari Uotila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministeri oli aivan oikeassa siinä, että Göteborgin katutapahtumissa ei ollut kysymys pelkästään Euroopan unionista ja kritiikistä sitä kohtaan. Jos Göteborgissa olisi ollut Imf:n kokous tai Maailmanpankin kokous tai jokin muu merkittävä instituutio koolla, niin samanlaisia joukkoja olisi Göteborgin kaduille saattanut kokoontua.

Oli erittäin valitettavaa, että erityisesti anarkistit, jotka siellä väkivaltaan sortuivat, pilasivat myöskin rauhanomaisten mieltään ja aktiivisuuttaan ja mielipiteitään osoittavien mielenosoittajien asian. Se, että maailmanlaajuisesti valtavasti nuorisoa, ihmisiä suhtautuu kriittisesti näihin instituutioihin, olivat ne sitten Wto-neuvotteluja, Maailmanpankkia tai EU:ta, kertoo siitä, että edustuksellinen demokratia, jota me täällä edustamme, ei ole onnistunut eräällä tavalla poistamaan sitä epätietoisuutta, pelkoa, jota nopea kansainvälistyminen, globalisaatio, erityisesti nuorten mielissä herättää. Tämä on se haaste. Olen erittäin tyytyväinen, että pääministeri on lähtenyt siitä, että seuraavaan hvk:hon valmistaudutaan sekä konventtina että hyvin laajalla kansalaisjärjestöfoorumilla.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Pääministeri oli jonkin verran ärsyyntynyt siitä väitteestä, että kansalaismielipidettä ei ole otettu riittävästi mukaan tähän EU-keskusteluun. Kyllä minä yhtyisin niihin, jotka ovat sitä mieltä, että kansalaiskeskustelu, kansalaismielipide, pitäisi saada paremmin esille. Siitä, onko se hallituksen tehtävä vai ei, on mielenkiintoista keskustella. Mikä on medioiden rooli siinä? Kyllä minä väittäisin, että esimerkiksi Irlannin kansanäänestys Nizzan sopimuksesta oli sinänsä saavutus. Yli 30 prosenttia ihmisistä vain äänesti. Mutta kuinka moni Suomessa edes tietää, että me olemme tänään täällä lähettämässä ratifioitavaksi tätä Nizzan sopimusta? Kuinka moni kansanedustaja on tietoinen, mistä tässä on kysymys? (Eduskunnasta: Puolet eduskunnasta!)

Puhemies! Väittäisin, että Irlanti oli hyvä esimerkki kaikesta huolimatta. Nizzan sopimus alistettiin kansanäänestykseen. Me tiedämme, että Tanskassa on epäilyjä Emun suhteen, ja siellä kansanäänestys järjestettiin. Ruotsi ja Iso-Britannia eivät uskalla järjestää kansanäänestystä Emusta, koska pelätään kielteistä tulosta.

Puhemies! (Puhemies koputtaa) Minun johtopäätökseni on se, että kansanäänestykseen pitäisi järjestää enemmän eri asioita, joista yhteisesti EU:ssa sovitaan.

Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Kyllä tässä vielä sitä ed. Kiljusen peräänkuuluttamaa huumoria tarvitaan ennen kuin satamassa ollaan. Me olemme nyt tässä keskustelussa jo aika pitkälle menossa kohti vuotta 2004. Mutta kun kysymys on Nizzan sopimuksen hyväksymisestä kansalaisten puolesta, niin kuin täällä on todettu, niin haluaisin siihen vielä kiinnittää huomiota, että Nizzan pääasia, päätavoite, oli laajentumisen toteaminen ja varmistaminen. Arvelen, että vuonna 2004 saatamme todeta senkin, että Nizza oli floppi, ellei rakenteitten kehittämisessä, instituutioiden kehittämisessä, päästä keskustelussa eteenpäin vuoteen 2004 mennessä. EU-vaalitkin ovat tulossa, ja silloin ollaan tosi paikan edessä, että kyllä on syytä meillä täällä Suomessa niin kuin muuallakin tässä mielessä katsoa myöskin Nizzan sopimusta.

Matti Vanhanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vuoden 2004 keskustelu liittyy olennaisesti Nizzassa tehtyihin päätöksiin. Nizzassa päätettiin jatkosta, siitä, että neuvosto toivoo, että Euroopan unionin tulevaisuudesta käydään perusteellisempaa, laaja-alaisempaa keskustelua. Vuoden 2004 esityslista ei tule rajautumaan mitä todennäköisemmin vain niihin neljään aihepiiriin, jotka Nizzassa sovittiin listalle, vaan aihepiiri tulee laajentumaan. Siitä ennakkovihiä ovat antaneet ne noin kymmenkunta pääministeriä ja presidenttiä, jotka ovat omat visionsa esittäneet, jotka ovat osin hyvinkin teoreettisia, hyvin kaukana tästä päivästä. Mutta kyllä meidän myös Suomessa pitää varautua siihen, että tämä keskustelu käydään nyt nimenomaan näiden vuosien aikana. Meidän pitää olla siihen valmiita.

Suomessa ollaan niin pragmaattisia, olemme niin paljon keskenämme keskustelleet, että kun hallitus tuo pöydälle selonteon ensi syksynä, jossa on pohdittu toimivallan jakoa EU:n ja jäsenmaiden välillä, on pohdittu neuvoston, komission, parlamentin keskinäisiä toimivaltasuhteita ja päätöksentekoa, (Puhemies koputtaa) minä uskon, että Suomessa kyllä osataan näistä päätökset tehdä, mutta se ei välttämättä vastaa siihen, mitä Schröder on esittänyt, Jospin esittänyt jne. (Puhemies koputtaa) Siksi oikeastaan vetosin, että myöskään me emme ehdottomaan malliin heti itse itseämme lukitse, mutta olemme valmiita hakemaan erilaisia, sisäisesti loogisia malleja, (Puhemies koputtaa) joiden välillä kansalaiskeskustelu käydään.

Jari Vilén /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tarttuisin kiinni ed. Ryynäsenkin kuuluttamaan demokraattiseen legitimiteettiin eli parlamentaariseen valvontaan. Mielestäni on selvää, että ennen kaikkea Euroopan parlamentin asema niin lainsäädännössä kuin budjettivallassa on voimakkaasti kasvanut Amsterdamin ja Nizzan sopimusten myötä. Mikä sitten koskee kansallisten parlamenttien valvontavaltaa, niin siinä kai se kysymys pitää esittää jokaiselle kansalliselle parlamentille, miten ja millä tavoin ne, valtiot ja parlamentit, järjestävät oman vaikutusvaltansa. Mielestäni meillä Suomessa on eräs parhaimmista malleista, mitä olla voi. Se eroaa jossakin määrin Tanskan mallista, mutta monessa muussa nykyisessä jäsenvaltiossa on hyvin erilainen malli, jossa voidaan sanoa olevan paljon löysempi kontrolli. Tietysti kysymys tulee olemaan, miten tulee järjestää tulevat jäsenvaltiot. Mielestäni ehkä paras keino vastata tähän on viedä hyviä esimerkkejä, best practices, muidenkin valtioiden käyttöön. Siinä mielestäni suuri valiokunta omalta osaltaan on tehnyt hyvää työtä kertoakseen Suomen mallista.

Tuija Brax /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pääministeri ensimmäisessä puheenvuorossaan minusta hyvin asiallisesti toisti aiemminkin esittämänsä, että ei pidä sortua katsomaan vain leimoja: liittovaltio, ei-liittovaltio, puolustaa isänmaata, ei puolusta. Mutta kun hän sanoi, että 2004 asialistalle ei tässä vaiheessa näyttäisi olevan sovittu asioita, jotka johtavat jo liittovaltioon, niin mielestäni hän hiukan astui omaan ansaansa, jos näin sallitte sanoa. Kyllä jos katsotaan Firenzen instituutin tekemää luonnosta, niin se on selvä liittovaltion perussopimus tai perustuslaki, miksikä nyt täällä halutaan kirjailla. 2004:ään tähän mennessä sovitut asiat ja vielä se, että on sovittu, että se ei ole välttämättä suljettu asialista, käytännössä kattavat juuri suunnilleen ne asiat, mitä Firenzen instituutti esittää, joten yhtä lailla meidän pitää välttää sanomasta sitä, etteikö 2004 mahdollista jo liittovaltion, mikä sinänsä ei välttämättä ole ollenkaan huono ratkaisu.

Kimmo  Kiljunen  /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Elo, Irlannin kansanäänestys ei ollut menestys eikä saavutus. Se jäi valitettavasti gallupin asteelle alhaisen äänestysprosentin vuoksi. Tässä suhteessa tietenkään viesti päätöksenteon tärkeydestä ei mennyt perille.

Ed. Bremer, totesitte, että Suomen äänimäärä ei ole paikallaan ministerineuvostossa. Oletteko sitä mieltä, että Suomen äänimäärän pitäisi olla pienempi, jotta se vastaisi meidän väkilukuamme suhteessa Euroopan unionin kokonaisväkilukuun?

Ed. Ryynänen, te toitte puheenvuorossanne esille sen, että kansallisten parlamenttien asemaa tulisi vahvistaa. Onko keskusta sitä mieltä, mitä sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuorossa esitin, että myös perussopimuksiin kirjattaisiin se, millä tavalla nimenomaan vahvistettaisiin kansallisten parlamenttien roolia EU:n päätöksenteossa, ennen kaikkea informaation saannin suhteen ja toisaalta sen suhteen, että mandaatti ministerineuvoston päätöksentekoon lähdettäessä saataisiin kansallisista parlamenteista?

Mirja Ryynänen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun ed. Vilén puhui demokraattisen ulottuvuuden vahvistamisesta, niin totta kai Euroopan parlamentin valta on vahvistunut. Totesin juuri puheenvuorossani, että en näe sitä riittävänä, että ylikansallisen demokraattisen elimen valtaa vahvistamalla toteutetaan kansalaisläheisyyttä. Me näemme sen tämän päivän tilanteessa, että se ei toimi riittävästi. Siksi olen peräänkuuluttanut kansallisten parlamenttien vallan vahvistamista. Totta kai meillä on hyvä käytäntö Suomessa — suuren valiokunnan kautta — paljon parempi kuin monilla muilla mailla, mutta sekään ei vielä riitä, vaan näen, että tarvitaan todellinen yhteistyöelin. Jos malleja haluaa hakea, pääministeri Blairin mallissa puhuttiin kongressista. Annetaan sille mikä nimi tahansa, jonkinlaista systemaattista yhteistyötä pitää pystyä järjestämään kansallisten parlamenttien välillä ja myös niin, (Puhemies koputtaa) että sieltä luodaan yhteys Euroopan parlamentin päätöksentekoon.

Klaus Bremer /r(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuullun ymmärtäminen on tietysti vaikeaa, kun istuu eri puolella salia. Minä sanoin aivan selvästi, että kansakunta ja ääni on se ainoa historiallinen perusta, joka on antanut pohjaa hyvälle toiminnalle suurten ja pienten valtioiden välillä. Kansakunta ja ääni tarkoittaa siis samaa kuin mies ja ääni -periaate, että Suomella ja Ranskalla on yksi ääni kummallakin. Voin sen piirtää paperille vielä.

Jussi Ranta /sd:

Arvoisa puhemies! Nizzan sopimusta koskeva keskustelu on kytkeytynyt yhteiskunnalliseen kehitykseen, erityisesti kansainvälisessä toimintaympäristössä tapahtuneeseen muutokseen. Tämä yhtymäkohta onkin keskeinen arvioitaessa Nizzan sopimusta.

Aikojen alussa käynnistynyt globalisaatio on nyttemmin kiihtynyt maailmanpolitiikan muutosten sekä teknisen kehityksen johdosta. Se on jälleen kiihtymässä uusien tietotekniikkajärjestelmien tullessa massakäyttöön. Kaupallistaloudelliset vaikutukset ovat heittelehtiviä uuden talouden reagointiherkkyydessä ja kultakuumeenomaisissa niin sanotuissa verkkoryntäyksissä. Vakaa kehitys tukeutuu edelleen reaalitalouteen, yhteiskunnalliseen vakauteen ja turvallisuuteen sekä talouden ja tuotannon uudistumiseen. Euroopan menestys globaalissa muutoksessa perustuu sen vahvistumiseen, laajenemiseen, sisäisen toimintakyvyn paranemiseen ja talouden tehostumiseen välttämättömine uudistuksineen.

Nizzan sopimuksen keskeiset peruslinjaukset toimielinten kehittämisessä ja määräenemmistöpäätösten lisäämisessä ovat välttämättömiä. On luotava edellytykset Euroopan unionin laajentumiselle ja toimintakyvyn parantamiselle. Globalisaatio ei kuitenkaan ole vain taloudellisen toiminnan puite. Globalisaation on rikastettava kulttuuria, parannettava yhteistä turvallisuutta, edistettävä oikeutta ja hyvinvointia. Tähän tähdätään.

Globalisaation on myös itse pystyttävä korjaamaan aiheuttamiaan ongelmia. Maailman laajuinen teollistuminen ja taloudellisen toiminnan perustuminen fossiilisten polttoaineiden käyttöön on aiheuttanut kiihtyvästi etenevän maapallon ilmaston lämpenemisen, globaalin ympäristöongelman. Edessä olevia ympäristöongelmia voidaan lieventää ja hallita vain koko maailmaa koskevilla yhteisillä toimilla. Euroopalle on muodostunut tässä asiassa keskeinen toimijan rooli, kuten Kioton ilmastosopimuksen jatkokäsittely ja toimeenpano ovat osoittaneet. Kyky toimia yhdessä ja voimakkaana yhteisönä on juuri nyt tärkeää. Ilmastosopimusta on pystyttävä kehittämään ja toteuttamaan, ja sitä varten tarvitaan vahvaa Euroopan unionia, ei kuitenkaan vain valtioiden yhteistyötä vaan myös edistyksellistä ja kriittistä Euroopan unionin kansalaista.

Euroopan unionin laajeneminen on välttämätöntä. Laajeneminen erityisesti Keski- ja Itä-Euroopan maihin sisältää kuitenkin monenlaisia haittoja ja kustannuksia. Siksi tarvitaan lähestymiskriteereiden tarkkaa noudattamista ja selkeät siirtymäajat esimerkiksi työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen. Ovien tyly sulkeminen merkitsisi Euroopan oman tulevaisuuden hukkaamista, mutta todennäköisesti myös hakijamailta kyseenalaisia keinoja taloudellisen menestyksen tavoittelussa. Häiriöt ja haitat saattaisivat muodostua suuriksi, ja jäisimme tyystin ilman yhdistymisen etuja.

Euroopan taloudellista yhdistymistä tulisi vahvistaa yksityisen sektorin avulla erityisesti panostamalla enemmän eEurope-hankkeen toteutumiseen. Myös laajenevan Euroopan yritysten keskinäisen toiminnan tehokkuus on ratkaiseva kustannus-, työllisyys- ja menestystekijä.

Suomi on vienyt voimakkaasti eteenpäin niin sanottua Euroopan unionin pohjoisen ulottuvuuden hanketta. Hanke kattaa laajan maantieteellisen alueen, joka ulottuu Islannista Luoteis-Venäjään sekä Norjan, Barentsin- ja Karanmereltä Itämeren etelärannikolle. Hanke käsittelee erittäin laajaa asiakokonaisuutta, energiayhteysverkkoa, ympäristöä, luonnonvaroja, ydinturvallisuutta, kansanterveyttä, taloutta, inhimillisten voimavarojen kehittämistä ja tutkimusta, oikeus- ja sisäasioita sekä alueellista ja rajat ylittävää yhteistyötä. Se sisältää runsaasti konkreettisia hankkeita, joita jo toteutetaan. Erityisesti käytännössä toteutetaan paljon energia- ja ympäristösektorin hankkeita.

Pohjoisen ulottuvuuden ohjelman tarkoituksena on vahvistaa Euroopan pohjoisen alueen taloudellista ja yhteiskunnallista kehitystä. Hanke on saanut Suomessa myönteisen vastaanoton, ja nyttemmin monet maakunnat ovat käynnistäneet omia hankkeitaan tässä asiassa.

Euroopan unionin laajentuminen edesauttaa pohjoisen ulottuvuuden yhteistyön konkretisointia ja tuo osan sen hankkeista Euroopan unionin sisäisen toiminnan piiriin. Onkin erityisen toivottavaa, että Euroopan unionin laajenemisen ensimmäinen vaihe voisi toteutua mahdollisimman nopeasti ja sisältää laajenemisalueita erityisesti Itämeren talousalueen piirissä. Suomen tuleekin nyt suunnata omaa Euroopan unionilta saamaansa rahoitusta, joka tullee esimerkiksi rakennerahastojen kautta jatkumaan aina vuoteen 2006 saakka, lisäämään toimintakykyään laajenevan Euroopan unionin toimintakentässä sekä keskeisenä pohjoisen ulottuvuuden toimijana.

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin laajenemista ja tulevaisuutta sinänsä tulee arvioida tulevaisuuden haasteiden näkökulmasta. Ne tulevat olemaan turvallisuudessa, ympäristöongelmien ratkaisussa, ihmisoikeuksien toteuttamisessa, toimeentulossa ja sosiaalisessa perusturvassa sekä maailmanlaajuisen kehityksen laadussa, kasvun laadussa.

Arvoisa puhemies! Eurooppalaiset arvot tarvitsevat vahvan unionin, joka toteuttaa kansalaisten tahtoa.

Tuula  Haatainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Nizzan sopimus on yksi välivaihe, ja siitä voidaan minusta kohtalaisen hyvältä pohjalta katsoa Euroopan tulevaisuuteen. Olen vakuuttunut siitä, että Euroopan unioni on mahdollisuutemme toteuttaa unelmamme tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta, ihmisoikeuksista sekä ympäristön säilymisestä myös tuleville sukupolville. Olen myös vakuuttunut siitä, että laajentuminen on välttämätön edellytys Euroopan tasapuolisen kehityksen ja rauhan säilymisen kannalta.

Nizzan sopimuksen määräykset mahdollistavat nyt Euroopan unionin laajentumisen. Laajentumiskeskustelua käydään poliittisissa piireissä, tällä hetkellä eduskuntasalissakin. Mutta suhteellisen vaimeaa kansalaiskeskustelu kuitenkin on ollut. Paljon puhutusta Irlannin kansanäänestyksestä olen samaa mieltä muun muassa ed. Braxin kanssa siitä, että passiivisuus äänestämisessä heijastelee myös asian hahmottamisen vaikeutta. On vaikea mennä äänestämään asiasta, joka ei kokonaisuutena avaudu. Sama asia lienee kysymyksessä, kun katsomme myös omassa maassamme EU-vaaleissa alhaiseksi jäänyttä äänestysaktiivisuutta pari vuotta sitten.

Surullista oli seurata Göteborgin kokouksen aikana tapahtuneita mellakoita ja väkivallantekoja. Olen kyllä henkilökohtaisesti sitä mieltä, että Göteborgin mellakoitsijat ja riehujat on saatava kuriin, sillä heidän vastuuton toimintansa vie pois pohjan niiltä rauhanomaisilta ja rakentavilta järjestöiltä, jotka haluavat nostattaa kansalaiskeskustelua rauhanomaisin keinoin. Siitä syystä myös rauhanomaisia järjestöjä pitää tukea, kuten ed. Taipale monessa yhteydessä on ottanut esille.

Kansanedustuslaitoksena meidän tietysti pitää kantaa erityistä huolta siitä, että EU:n tulevaisuutta koskevassa keskustelussa erilaisille mielipiteille annetaan mahdollisuus tulla kuulluksi ja että asioita valmistellaan mahdollisimman hyvässä yhteisymmärryksessä. EU:n julistuksessakin todetaan, että unionin tulevaisuudesta pyritään järjestämään laaja-alainen keskustelu keskeisten intressiryhmien kanssa. Vuoden 2004 hallitustenvälistä konferenssia edeltävään kansalaiskeskusteluun pitäisikin paneutua perin juurin ja koko kansanedustuslaitoksenkin olla siinä mukana. Pidänkin hyvin tärkeänä sitä, että hallitus aikoo perustaa kansalaisfoorumin, joka kokoaisi kansalaisjärjestöt laajasti tähän keskusteluun.

Suomen näkökulmasta olisi tärkeää olla aktiivisesti mukana kannustamassa yhteistyötä ja kansalaisjärjestöjen kanssakäymistä myös meidän rajojemme ulkopuolella. Minusta nyt olisi aika myös laajentaa keskustelua Pohjoismaiden ja lähialueillamme sijaitsevien hakijamaiden kanssa. Peräänkuuluttaisin konkretiaa tähän keskusteluun.

Työelämän kysymykset ovat olleet yksi keskeisimmistä huolenaiheista. Naisten asema on herättänyt keskustelua tällä hetkellä varsinkin Baltian maissa. Olisikin tärkeää, että Pohjoismaat olisivat aloitteellisia tällaisen keskustelufoorumin tarjoajina työelämä- ja tasa-arvokysymysten käsittelemiseksi yhdessä lähialueiden hakijamaiden kanssa. Suomi voisikin tehdä aloitteen ja esittää tällaista ministeritason korkeatasoista konferenssia Euroopan unionin laajentumisesta, sen vaikutuksista työelämään ja esimerkiksi naisten asemaan ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Minusta tällaista keskustelua tarvitaan kipeästi.

Tulin juuri eilen Vilnasta, jossa oli laaja tasa-arvokonferenssi, jossa käsiteltiin työelämän kysymyksiä, naiskauppaa, median merkitystä, nuorten asemaa yhteiskunnassa ja osallistumisessa. Siellä monissa puheenvuoroissa heijastui myös epävarmuus hakijamaissa EU:n ja päätöksenteon suhteen. Suomi voisi nyt omalta osaltaan vauhdittaa myös myönteistä innovointia, keskustelua, EU:n suhteen ja hälventää myös ennakkoluuloja, joita emme ehkä ole ajatelleetkaan olevan myös hakijamaiden kansalaisten keskuudessa. Toivoisin, että tämä viesti otettaisiin myös kansalaisfoorumissa esille ja aidosti lähdettäisiin valmistelemaan sellaista konferenssia, jossa voisivat olla mukana työelämän puolelta ammattiyhdistysliikkeen edustus, ministeritason edustus sekä kansalaisjärjestöt.

Mirja Ryynänen /kesk:

Arvoisa puhemies! Irlannin kansanäänestyksen viestiä kannattaa kyllä pysähtyä kuuntelemaan. Mitä lähemmäksi tuo laajentumisen todellisuus tulee, sitä kielteisemmäksi kansalaismielipide muuttuu niin nykyisissä jäsenmaissa kuin hakijamaissakin. Ilmassa tuntuu olevan hyvin monenlaisia pelkoja, epäluuloja, aiheellisia ja aiheettomia. Aiheettomat on selkeällä tiedotuksella torjuttava ja aiheellisiin on määrätietoisesti haettava välittäviä ratkaisuja esimerkiksi suojaavin säädöksin ja siirtymäajoin, kuten esimerkiksi työvoiman liikkuvuuden suhteen on päätettykin tehdä. Lyhytnäköisen itsekkyyden sijaan toivoisi, että katse nyt ulotetaan näkemään myös pitkän tähtäimen edut.

Mutta kaikenlaisten etujen menettämisen pelkojen ohella Irlannin äänestystulos viestii sitä samaa huolestuttavaa sanomaa kuin edelliset eurovaalitkin. Se todella viestii kansalaisten välinpitämättömyyttä koko EU:ta kohtaan. Jos tähän ei tule muutosta, edessä on umpikuja. Silloin euroeliitti voi rakennella vaikka kuinka suurisuuntaisia uudistuksia ja liittovaltio- ja valtioliittorakennelmia. Mutta jollei EU ole kansalaisten mielestä tarpeellinen ja tee oikeita asioita, sillä ei ole kansalaisten tukea ja sitä kautta myöskään toimintaedellytyksiä.

Äskeiseen keskusteluun viitaten haluaisin pääministerille, joka täällä ei nyt paikalle ole, kuitenkin sanoa, että ei tämä ole valittamista, vaan tämä on yhteistä huolenkantamista EU:n tulevaisuudesta, siitä tarpeesta, että muutoksia on tehtävä. EU:nhan on ennen kaikkea pystyttävä vastaamaan kansalaisten turvallisuuden tarpeisiin monenlaisten kasvavien uhkien maailmassa. Silloin on syytä kysyä, millainen EU pystyy parhaiten luomaan keinoja hallita globalisaatiota ihmisten hyvinvointia ja tulevaisuutta ajatellen.

Tietysti on houkuttelevaa lähteä pohtimaan EU:n tulevaisuutta puhtaalta pöydältä ehkä siinä mielessä, ettei tarvitsisi ottaa huomioon voimassa olevia rakenteita ja muutosten vaikeutta, mutta sellainen lähestymistapa ei varmasti ole kovin hyödyllinen eikä realistinen. Nizzan päätösten valossa ei todellakaan ole aihetta kovin suureen optimismiin perusteellisesta remontista. Nämä eurooppalaisten valtiomiesten tulevaisuusvisiot ovat niin kaukana toisistaan, ettei yhteistä linjaa ole myöskään niiden pohjalta helposti löydettävissä.

Mutta kansalaisten kannalta tärkeää uudistustyötä voidaan tehdä kyllä nykyistenkin rakenteitten puitteissa ja suhteellisin vähäisin muutoksin. Ainakaan näistä suurista ja ristiriitaisista instituutiomuutoksista ei saa tehdä mitään tekosyytä uudistusten lykkäämiselle. Esimerkiksi avoimuuden ja hyvän hallinnon periaatteita voi lähteä määrätietoisesti toteuttamaan heti, ja näin on tehtävä, jos aiotaan hankkia kansalaisten luottamus. Tämä ulottuu jopa kielenkäyttöön. Euroslangin sijaan vähän joka tasolla pitäisi oppia käyttämään selkokieltä. Myös EU:n ja jäsenmaitten toimivaltajakoon on käytävä heti käsiksi. Eli EU:n tehtäväksi on jätettävä vain se, mistä EU:n yhteisin voimin on jäsenmaille ja niiden kansalaisille todellista lisäarvoa. Kaikki muu on hoidettava lähempänä kansalaisia kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla. Myös yhteisten raamipäätösten toimeenpanossa on oltava kansallista liikkumatilaa.

Todella alistavan ja latistavan yhdenmukaisuuden pakkopaidan sijaan EU:ssa pitäisi ymmärtää nykyistä paremmin erilaisuutta ja kunnioittaa sitä. Minä uskon vahvasti, että myös talouden dynamiikka edellyttää juuri kulttuurisen erilaisuuden ymmärtämistä, sen ymmärtämistä rikkautena ja sitä, että vuorovaikutus tajutaan voimavarana. Erityisesti on huolehdittava pienten kulttuurien ja kielten elinvoimasta.

Me varmasti haluamme aina olla ensisijaisesti suomalaisia, vasta toissijaisesti eurooppalaisia. Kansallinen identiteetti on ensisijainen muillekin, mutta erityisen tärkeää varmasti pienille maille ja uusille demokratioille. Eli eurooppalaisen identiteetin sijaan pitäisi korostaa yhteisiä eurooppalaisia arvoja, demokratiaa, tasa-arvoa, ihmisoikeuksia, oikeusvaltiota.

Miten sitten demokratiaa ja kansalaisläheisyyttä voitaisiin lisätä EU:n päätöksenteossa? Mielestäni aivan keskeistä EU:n tulevaisuudelle on pystyä vahvistamaan tätä demokraattista ulottuvuutta, jolla nyt on kaksi kanavaa: Euroopan parlamentti suorine vaaleineen ja kansallisten parlamenttien välillinen vaikutus neuvoston kautta. Tämä, niin kuin tiedämme, on hyvin eri tavoin eri maissa järjestetty. Suomen malli on varmasti yksi parhaista.

Euroopan parlamentilla on tärkeä ja vahvistunut asema. Sen legitimiteetti tulee suoraan kansalaisilta, mutta ikävä kyllä hyvin pieneltä osalta eurokansalaisia. Kaikista hyvistä tavoitteistaan huolimatta Euroopan parlamentti ei riitä tuomaan uskottavaa kansalaisläheisyyttä EU-päätöksentekoon juuri osin myös kuvaamistani identiteettisyistä johtuen. Kansallisten parlamenttien vaikutusmahdollisuuksia on siis vahvistettava. Tässä pitää lähteä hakemaan malleja. Esimerkiksi pääministeri Blairin mallissa ajatus kansallisten parlamenttien kongressista on hyvin kehittelemisen arvoinen. Tietty tehtävä voisi olla juuri valvoa subsidiariteetin toteutumista.

Tärkeää on myös luoda systemaattinen, toimiva yhteys Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien välille. Tätä edellyttää myös yhteispäätösmenettely, siihen vaikuttaminen. Jo eduskuntavaaleissa voitaisiin samalla äänestää, ketkä edustajat halutaan Eurooppa-asioiden valiokuntaan ja samalla kansallisten parlamenttien yhteistyöelimeen. Kansalaisten kiinnostusta ja sitoutumista lisäisi myös, jos Euroopan parlamentti- ja eduskuntavaalit järjestettäisiin yhtä aikaa joka maassa. Tietyn siirtymäajan jälkeen tähänkin voisi olla mahdollista päästä. Lisäksi mielestäni Euroopan parlamenttivaaleissa pitäisi olla alueelliset vaalipiirit, jolloin euroedustaja voisi hoitaa työtään kansalaisläheisemmin (Puhemies koputtaa) ja ihmisillä olisi aidosti suora yhteys Euroopan parlamenttiin.

Susanna Rahkonen /sd:

Arvoisa puhemies! En nyt lähde puimaan Nizzan sopimuksen yksityiskohtia tai hallintoelinten suhteita. Keskityn lähinnä EU:n tulevaisuuskeskusteluun, jossa painopiste olisi mielestäni asetettava kansalaisiin, toisin sanoen: Miten EU:n päätöksenteko vaikuttaa kansalaisten elämään? Entä mitä hyötyä on siitä, että päätöksiä tehdään Euroopan tasolla?

Samalla kun puhutaan EU:n tulevaisuudesta, puhutaan myös demokratiasta ja kansalaisten osallistumisesta. On suuri ongelma demokratialle, jos kansalaiset eivät koe voivansa vaikuttaa päätöksentekoon. Jos EU:lla ei ole kansalaisten luottamusta, asettaa se koko integraatiokehityksen kyseenalaiseksi. EU ei voi kehittyä ilman kansalaisten tukea. Siksi kansalaisten ottaminen mukaan EU:n tulevaisuuskeskusteluun ei ole pelkkä fraasi vaan välttämättömyys EU:n olemassaolon oikeutuksen kannalta.

Arvoisa puhemies! Emme voi ummistaa silmiämme siltä ympäristöltä, jossa elämme. On tosiasia, että elämme globaalissa maailmassa, jossa kansainvälinen vuorovaikutus on teknologisen kehityksen myötävaikutuksella lisääntynyt. Kansalaiset, yritykset ja valtiot elävät entistä tiiviimmässä vuorovaikutuksessa toistensa kanssa yli kansallisvaltioiden rajojen. Kansainvälisen kaupan ja suorien sijoitusten kasvu on merkinnyt myös sitä, että kansantalous tulee entistä herkemmäksi sekä erilaisille tilapäisille häiriöille että rakenteellisille muutoksille kansainvälisessä toimintaympäristössä. Kehitys johtaa lisääntyvään kansainväliseen riippuvuuteen, erikoistumiseen ja polarisaatioon. Globaali talous saattaa vähitellen kaikki alat ja niiden työntekijät kiristyvän kilpailun alaisiksi.

Euroopan integraatio on ollut pitkälti talousvetoinen prosessi, onhan kyseessä alun perin tulliliitto. Euroopan integraation perustavoitteena on kuitenkin alusta alkaen ollut myös tuoda rauhaa, vakautta, turvallisuutta ja vaurautta jäsenmaiden asukkaille. Miten edistämme näitä perustavoitteita ja kansalaisten parasta uusissa, yhä tiiviimmän talouden integroitumisen oloissa? Mielestäni uudenlainen tilanne vaatii uudenlaisia keinoja ja ratkaisuja Euroopan unionilta. Jos taloudellinen kehitys menee huimaa vauhtia eteenpäin markkinoilla, on kansalaisyhteiskunnan oltava kehityksessä tiiviisti mukana. Kestävää taloudellista kehitystä ei nimittäin ole olemassa ilman kohtuullista kansalaisten sosiaalista turvallisuutta.

Arvoisa puhemies! Mielestäni Euroopan unioni on suuri mahdollisuus. Se tarjoaa keinon puuttua eurooppalaisella tasolla ongelmiin, joihin puuttuminen onnistuu parhaiten laajemmalla kuin kansallisella tasolla. Epäterve verokilpailu tai sosiaalinen dumppaus ovat esimerkkejä tällaisista kielteisistä ilmiöistä. Hyvinvointivaltioiden kykyä rahoittaa pitkälle vietyä palvelurakennettaan ja tulonsiirtoja heikentää kansantalouksien välinen verokilpailu. Verokilpailun seurauksena yhä suurempi osa verorasituksista kohdistuu väistämättä työpanoksiin ja maapohjaan, suhteellisesti liikkumattomin tuotannontekijöihin. Sen sijaan pääomista kilpaillaan alhaisella verokannalla. Verotuksen harmonisoinnin avulla voidaan raivata lisätilaa kansallisille ratkaisuille. Siksi EU:ssa toteutettava veroharmonisointi ja minimiverokannoista sopiminen tarjoaisivat mahdollisuuden vakauttaa julkisen sektorin rahoitusta jäsenmaissa.

Keskustelu EU:ssa valmisteltavana olevasta säästödirektiivistä osoittaa kuitenkin, kuinka vaikeaa yhteisymmärryksen saavuttaminen EU-tasolla voi olla. Säästödirektiivissähän on kyse veropaketin osasta, jossa taattaisiin viranomaisten oikeus vaihtaa tietoja rajat ylittävistä korkomaksuista ja korkosijoituksista. Kyse on tietojen vaihdosta, jolla voitaisiin lisätä läpinäkyvyyttä niistä rahoitusvirroista, jotka nyt siirtyvät pois kotimaastaan verotuksen ulottumattomiin. Esitystä ovat vastustaneet tiukan pankkisalaisuuden maat, kuten Luxemburg, Belgia ja Itävalta, joista esimerkiksi Luxemburg pelkää oman asemansa finanssikeskuksena kärsivän, jos rahavirrat tulevat päivänvaloon.

Arvoisa puhemies! On olemassa monia kansalaisjärjestöjä, jotka haluavat aidosti ja vakavasti pohtia EU:ssakin päätettäviä kysymyksiä. Siksi kansalaiskeskustelun edellytysten tukemiseen olisi erityisesti paneuduttava. Keskustelu "kyllä tai ei liittovaltiolle" on aikansa elänyt. Se ei tuo vastauksia kansalaisia askarruttaviin asiakysymyksiin.

Me kansanedustajat emme ole eurobyrokraatteja vaan edustamme kansalaisia. Siksi meidän tehtävänämme on miettiä, miten EU toimisi parhaiten kansalaisten parhaaksi. Mielestäni EU:n tulevaisuutta on siksi lähestyttävä asiakokonaisuuksista käsin. Miten estämme sosiaalisen dumppauksen ja haitallisen verokilpailun? Miten estämme sosiaalisen eriarvoisuuden kasvua EU:n alueella? Miten voimme parhaiten edistää ympäristönsuojelua? Entä miten saamme turvallista, eettisesti hyväksyttävästi tuotettua ruokaa? On kiistaton tosiasia, että moni kansalaisten elämää parantava asia etenisi paremmin, jos siitä voitaisiin päättää EU:ssa määräenemmistöllä. Siksi kannatan toimivallan siirtämistä näissä erikseen määritellyissä kysymyksissä EU:n toimielimille, joiden asemaa tulisi myös voida entisestään vahvistaa. Sama kehitys tukisi myös pienempien yksiköiden eli alueiden roolin korostumista, toisin sanoen läheisyysperiaatetta. EU:n legitiimisyys kasvaisi myös perus- ja ihmisoikeusulottuvuuden vahvistamisen kautta.

Arvoisa puhemies! Kansalaisten epäluuloisuuden lietsomisella vain lisätään vieraantumista politiikasta ja heikennetään demokratiaa. Meillä on oma vastuumme avata tätä keskustelua niin, että puhutaan asiakokonaisuuksista, sellaisista kysymyksistä, jotka koskettavat kansalaisen arkipäivää, ei pelkistä hallinnon rakenteista.

Gunnar Jansson /r:

Herr talman, arvoisa puhemies! Minäkin keskityn unionin tulevaisuuteen mutta ehkä vähän toisesta näkövinkkelistä kuin edellinen kollegani, nimittäin Nizzan Eurooppa-neuvoston päätösasiakirjan julistuksen n:o 23 sisältämiin niin kutsuttuihin Post Nizzan neljään teemaan siitä näkökohdasta, millä edellytyksillä ja minkä sisältöisen mandaatin perusteella uusi valmistelukunta, konventti, voisi selviytyä tällaisesta tehtävästä.

Kaikki tähän asti ovat olleet yhtä mieltä siitä, että vuoden 2004 hvk on valmisteltava uudenlaisin menetelmin, missä on enemmän avoimuutta ja laajapohjaisempi osallistuminen. Olen sen tähden valmistelukonventin kannalla ja sanoisin, että ajatukseni perustuvat perusoikeuskirjakonventista saamiini kokemuksiin. Tällainen Post Nizza -konventti voisi selviytyä näistä neljästä teemasta, jos kahdeksan ehtoa täyttyy, eli kahdeksan ehdon vallitessa.

Ehto numero 1: Laaditaan perusteellinen tutkimus siitä, miten toimivaltalistat nykyään toimivat federaatioissa, semifederaatioissa, kansallisvaltioissa, siis jäsenmaiden keskuudessa, sekä ehdokasmaissa.

Ehto numero 2: Valmistelukunta nimitetään ilman viivästystä, jotta se voisi hyödyntää kansalaiskeskustelua mainitun tutkimuksen saattelemana.

Ehto numero 3: Jonkinlaiset osoitukset ovat olemassa siitä, laaditaanko avoin vai suppea toimivaltalista. Pitäisikö siinä olla sekä horisontaaliset että vertikaaliset ulottuvuudet.

Ehto numero 4: Valmistelukunta valtuutetaan ratkaisemaan ristiriitansa tai muut ristiriidat, tai jokin muu elin tarjoutuu ratkaisijaksi.

Ehto numero 5: Kansalaisyhteiskunta osallistuu jatkuvasti prosessiin kaikilla tasoilla, siis eurooppalaisella, kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla.

Ehto numero 6: Kansalliset parlamentit, myös ehdokasmaissa, osallistuvat kotikentällään prosessiin toimivaltaisten valiokuntien kautta. Täysistuntokeskustelut järjestetään kansallisten säädösten ja käytäntöjen mukaisesti.

Ehto numero 7: Valmistelukuntaa avustaa neuvoston määräämä niin kutsuttu task force sekä tutkimuksissa ym. Euroopan yliopisto Firenzessä.

Ehto numero 8: Aikataulun tulee olla kireä, siis tarpeeksi kireä, sen takia, että Euroopan parlamentin vaaleihin vuonna 2004 osallistuvat sekä äänestäjät että ehdokkaat suurin piirtein tietävät, minnepäin ollaan menossa, mutta myöskin siitä syystä, että komissio nimitetään vaalien jälkeen ja on ilman muuta kohtuullista, että uusi komissio tietää, mitkä ovat ne säännökset, joiden alla laajentuminen tapahtuu.

Jos nämä kahdeksan ehtoa täyttyvät, valmistelukunnan toimeksianto voisi kuulua seuraavasti: Valmistelukunnan tulee 1) tutkia, mitkä alat nykyään kuuluvat unionin toimivaltaan, mukaan lukien ne tapaukset, joissa toimivalta perustuu EY-perustamissopimuksen 308 artiklaan; 2) ehdottaa sellaisia yhtenäisiä sääntöjä perustamissopimuksiin liitettäviksi, jotka selkeästi ja keskitetysti määrittelevät unionin toimivaltaa lainsäädäntövallan, hallintovallan, budjettivallan, tarkastusvallan ja tuomiovallan aloilla; 3) ehdottaa sellaisia yleisiä sääntöjä ja periaatteita, joiden alla unioni harjoittaa valtaansa; sekä 4) sisällyttää perusoikeuskirja perustamissopimuksiin.

Näin, arvoisa puhemies, käsitykseni mukaan päästään eteenpäin mutta näin myöskin voitaisiin päästä eroon niistä ikuisista sanoisinko riidoista, jotka aina saattelevat unionin laajentumista. Se on minusta ihan hämmentävää tavallisille kansalaisille, että aina kun puhutaan EU:n tulevaisuudesta ja kehittymisestä, joutuu ristiriitoihin, ketkä tekevät mitä, mikä on liian outo ilmiö tässä vaiheessa unionin kehitystä.

Pertti  Hemmilä /kok:

Arvoisa puhemies! Kuten kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossakin korostettiin, pidän tärkeänä sitä, että kansalaisten luottamusta unionia kohtaan vahvistetaan. Tämä on unionille haastava tehtävä, sillä luottamusta ei oteta, se saavutetaan. Euroopan unionin on siis osoitettava olevansa kansalaisten luottamuksen arvoinen. Ryhmäpuheenvuorossamme nostetaan unionin tärkeiksi tehtäviksi toiminnan tehostaminen ja tehtäväjaon selkeyttäminen jäsenvaltioiden ja unionin välillä. Nämä ovat mielestäni toimenpiteitä, joilla luottamusta vahvistetaan.

Arvoisa puhemies! Tarkastelen itälaajenemista elintarviketalouden kannalta. Unionin itälaajentuminen on asia, johon on syytä suhtautua tietyllä varauksella. Laajentumisen myötä myös ympäristöongelmien määrä lisääntyy. Erityisesti tulevien sukupolvien kannalta on erittäin tärkeää, että EU:n ympäristönsuojelua korostavia periaatteita aletaan noudattaa laajemmalla alueella. Toisaalta siitä seuraa suunnattomasti lisää kustannuksia, jotka on pyrittävä minimoimaan.

EU:n laajentumisen yhteydessä on välttämätöntä korostaa uusien jäsenmaiden taloudellista vastuuta ympäristönsuojelusta omalla alueellaan. Niiden on opittava ottamaan vastuuta toiminnastaan aivan uudella tavalla. Euroopan unioni ei ole mikään raha-automaatti. Keski-Euroopan ja Baltian maiden taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen kustantaminen ei saa koitua nykyisten jäsenmaiden vahingoksi. Erityisesti meidän tulee kantaa huolta kotimaisesta elintarviketuotannosta. Kritiikitön ja kontrolloimaton itälaajeneminen voi olla uhka sekä turvallisen ruoan tuotannolle että koko maatalous-elinkeinollemme. Pahin vaihtoehto on se, että joudumme syömään tulevaisuudessa kadmiumpelloilta korjattuja vihanneksia ja oma elintarviketuotantomme kuihtuu samanaikaisesti kannattamattomana.

Esimerkkinä itälaajenemisesta mainitsen tässä yhteydessä Saksojen yhdistymisen, joka on tullut maksamaan saksalaisille kymmenkertaisesti sen, mitä oli ennalta arvioitu. Tuloksena on jättimäinen työttömyys ja sosiaaliset ongelmat. Saman kaltainen kehitys on odotettavissa esimerkiksi Puolan ja Unkarin maataloudessa, kun Euroopan unionin maatalouspolitiikkaa aletaan soveltaa muutaman hehtaarin viljelyksillä, joita tähän asti on viljelty hevos- ja härkävetoisesti.

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin itälaajeneminen tuo nykyisille jäsenmaille niin huomattavasti kustannuspaineita, että esille saattaa nousta — ja on oikeastaan jo noussutkin — ajatuksia esimerkiksi maatalouspolitiikan kansallistamisesta. Tästä asiasta olemme viimeksi tässä keskustelussa kuulleet myös pääministerin kannan. On täysin perusteltua lausua, ettei kansallisen maatalouspolitiikan aikakauteen ole paluuta. Olemme saaneet useita yhteisestä maatalouspolitiikasta poikkeavia erityistukia pohjoisen sijaintimme vuoksi. Etumme mukaista on painottaa unionin yhteisessä maatalouspolitiikassa kuluttajan näkökulmaa. Myös luonnonmukaisen tuotannon lisäämistä ja maaseudun monipuolista kehittämistä on syytä painottaa. Tämä ei ole mikään helppo tehtävä tilanteessa, jossa unioni joka tapauksessa laajenee ja maailmankauppa vapautuu.

Kotimaisen elintarviketuotannon, koko elintarviketalouden, säilyminen edellyttää vähintään nykyisen tasoista rahoitusta. Sekä kansalliset että EU-rahoitteiset tuet ovat maatalouden kannattavuuteen nähden nyt minimitasolla. Mikäli mielimme lisätä esimerkiksi luonnonmukaisen tuotannon pinta-alaa ja tuotantoa ylipäätään, tarvitsemme lisää rahoitusta. EU:n uusien jäsenmaiden viljelijöiden hyvää tulokehitystä ei ole varaa rahoittaa meidän viljelijöidemme lompakosta. Kotimainen elintarviketuotanto, turvallinen lähiruoka, on kansallista pääomaamme, jonka säilyttäminen on jokaisen suomalaisen etu.

Tarja Kautto /sd:

Arvoisa puhemies! Euroopan unioni on Maastrichtin sopimuksen jälkeen ollut jatkuvasti tilanteessa, jossa perustamissopimuksia muutetaan hallitustenvälisten konferenssien kautta tai ainakin niitä valmistellaan.

Tulevaisuuden uudistukset eivät kuitenkaan voi onnistua, jos ei kyetä määrittelemään Euroopan tulevaisuuden päämäärää. Tulevaisuuskeskustelussa onkin käsiteltävä sekä poliittisia että rakenteellisia kysymyksiä. Nizzan sopimuksen yhtenä päätavoitteena on päätöksentekojärjestelmän mukauttaminen laajentumista ajatellen. Poliittisesti sopimus ei kuitenkaan ole vakuuttanut sen enempää EU:n kannattajia kuin vastustajia.

Yhdentymisen politisoituminen on tehnyt kansalaismielipiteen merkityksen tärkeäksi, mutta kansalaisten perustiedot unionista eivät ole tarpeeksi kattavat, jotta todella rakentavaa keskustelua voitaisiin käydä kansallisvaltioiden tulevaisuudesta ja mahdollisesta liittovaltiokehityksestä. Mielipideilmasto heijastaakin sitä julkista keskustelua sekä mielikuvia, joita ihmisille syntyy varsin eliittivetoisesta unionista. Kriittisyyden lisääntyminen voi kuitenkin olla positiivinen ilmiö siinä tapauksessa, että halutaan lisää tietoja sekä osallistutaan EU:n tulevaisuudesta käytävään keskusteluun. Mutta itsestäänselvyyksiä ei tulisi tässä vaiheessa enää kyseenalaistaa niin sanotulla kahden leirin Suomi -ajattelutavalla. Jos EU:n tulevaisuudesta puhuttaessa kyseenalaistetaan vielä maamme jäsenyys, ei Suomi pysty vaikuttamaan EU:n kehitykseen.

Politiikkaa tulee tehdä siellä, missä ihmiset ovat. Ei riitä, että pieni joukko päättäjiä edustaa maatamme neuvotteluissa, vaan eduskunnassa tulisi käydä useammin ja aktiivisemmin keskustelua kansainvälisistä asioista. Kun arvostellaan Brysselin byrokratiaa, unohdetaan, että eliitti- ja virkamiespolitiikkaa tehdään myös kotimaassa. Tällä hetkellä kuilu kansalaisten ja EU:n hallinnon välillä onkin niin syvä, että kansanedustajien pitäisi muodostaa tukeva silta, jotta tieto kulkisi eteenpäin ja kansalaisten kiinnostus Euroopan unionin tulevaisuuteen heräisi. Tämä vaatii kuitenkin vastavuoroisuutta.

Arvoisa puhemies! Valtion rooli ja sen toimiala kehittyvät jatkuvasti. Kansallista suvereniteettia puolustettaessa ei nähdä sitä, miten yhden valtion voimavarat eivät enää riitä vastaamaan tämän päivän globaaleihin haasteisiin. Siksi valtion, niin kuin Euroopan unioninkin, on pystyttävä joustavasti tarttumaan uusiin haasteisiin.

Nizzan sopimus tähtääkin toimivallan jaon selkeyttämiseen yksinkertaistamalla perussopimuksia avoimuuden ja läpinäkyvyyden lisäämiseksi. EU:n perus- ja ihmisoikeusulottuvuuden vahvistaminen onkin yksi tärkeimmistä unionin haasteista. Perusoikeuskirjan muodolliseen oikeudellistamiseen tulee pyrkiä, jos se ei heikennä kansallisen perusoikeussuojan tasoa. Nizzan sopimus sisälsi myös muita tervetulleita uudistuksia, kuten sosiaalipoliittisen ohjelman, julkiset palvelut ja ympäristökysymykset.

Euroopan unionin poliittinen painoarvo ja kansainvälinen merkitys kasvaa unionin laajentuessa. Sitä tulisikin hyödyntää, sillä eurooppalaisilla arvoilla ja näkemyksillä on varmasti kysyntää vastapainona esimerkiksi USA:n ja Aasian blokeille. Itälaajentuminen on kuitenkin taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen haaste. Minkäänlaiselta herruus—alamaisuus-suhteelta ei tuleva laajentuminen saa silti vaikuttaa, koska meillä on vastuu auttaa ja tukea uusia jäsenmaita kehittymään valvoen samalla, että uudistukset, joita näissä maissa on jo tapahtunut, tullaan myös panemaan toimeen käytännössä.

On koko Euroopan etu, että maat saavat mahdollisimman pian muut jäsenmaat kiinni turvallisuudessa, hyvinvoinnissa ja kehitystasossa. Jotta EU:sta tulisi Lissabonin Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaisesti maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talous, joka kykenee ylläpitämään kestävää talouskasvua, luomaan uusia ja parempia työpaikkoja ja lisäämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta, on laajentuminen suoritettava huolella harkiten.

Toimivaltarakenteita olisi syytä tarkastella myös täällä Suomessa. Valtionhallinto on pitkälti pienen virkamieskunnan käsissä, mitä EU-asioihin tulee, eivätkä ministeriöt luovuta tietoja ajoissa edustajille, jotta voisimme valiokunnissa perehtyä niihin kunnolla. Lisäksi on muistettava, että mitä enemmän Euroopan parlamentti saa valtaa yhteispäätösmenettelyn myötä, sitä tärkeämmäksi tiedonkulun merkitys kansallisten parlamenttien ja Euroopan parlamentin välillä muodostuu.

Arvoisa puhemies! Nizzan sopimus on vain alku. Se ei ole valmis paketti vaan jatkuva prosessi. Euroopan yhdentyminen on ollut alusta lähtien rauhan, hyvinvoinnin sekä kehityksen projekti, ja sitä se on edelleen. Meidän tulisi nähdä sen tuomat vahvuudet: ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioitus, oikeusvaltion periaatteiden vahvistaminen, taloudellinen kehitys ja rauha. Tätä haluamme myös niille Euroopan valtioille, jotka käyvät liittymisneuvotteluita tullakseen osaksi yhä laajempaa unionia ja tehden epävakaasta ja jakautuneesta Euroopasta lopullisesti osan historiaa.

Juha Korkeaoja /kesk:

Arvoisa puhemies! Nizzan sopimuksen tärkein saavutus on, niin kuin täälläkin on jo tänään niin pääministerin esittelyssä kuin useissa puheenvuoroissa todettu, itälaajenemisen edellytysten turvaaminen. Itälaajeneminen on aivan ilmeisesti, niin kuin myöskin on tässä keskustelussa todettu, tämän sukupolven poliitikkojen, eurooppalaisten poliitikkojen, suurin haaste. Euroopan unionin suurin tehtävä liittyy vakauden ja turvallisuuden lisäämiseen maanosassamme. Hiili- ja teräsyhteisöllä sidottiin Ranska ja Saksa yhteen, ja laajenemisessa on kysymys tämän prosessin jatkamisesta, sanalla sanoen: maanosaamme vuosisatoja vaivanneiden kriisien ja sotien kauden päättämisestä.

Nizzan sopimukseen liittyy oleellisena osana Nizzan jälkeiseen kehitykseen liittyvä keskustelu ja tämän keskustelun asialistan hyväksyminen. Kysymys siitä, mikä on primäärisintä, mikä on oleellisinta, EU:n kehityksessä Nizzan jälkeen, on tuotu esiin tässä asialistassa. Mielestäni kahdesta asiasta, toimivaltajaosta yhtäältä ja päätöksentekojärjestelmästä toisaalta, primäärisin kysymys on toimivaltajako jäsenvaltioiden ja unionin välillä. Viime aikoina on pääasiallinen keskustelu käynyt päätöksentekojärjestelmän ja unionin rakenteen kehittämisen puolella, mutta oma ajatteluni lähtee siitä, että primäärisempää kuin päätöksentekojärjestelmä on sittenkin se, mikä on toimivaltajako unionin ja jäsenmaitten välillä.

Tänä päivänä EU:n suurimpana ongelmana voidaan pitää sitä, että kansalaiset eivät tunne unionia omakseen. Väitän, että suurin syy siihen, että näin tapahtuu, on siinä, että EU ei ole kyennyt hoitamaan sille siirrettyjä tehtäviä tavalla, jolla olisi ansaittu kansalaisten luottamus ja hyväksyntä. Euroopan unionin tehtävien hoidossa on monia kummallisuuksia. Unioni on askarrellut pienien, mitättömien asioitten kanssa, puuttunut sellaisiin kohtiin, joihin sen ei tulisi puuttua jne.

Täällä jo aiemmin keskustelussa esillä oli muun muassa maatalouspolitiikkaan liittyvät kysymykset, ja on enemmän kuin ymmärrettävää, että esimerkiksi suomalaiset maanviljelijät eivät voi tuntea suurta luottamusta EU:ta kohtaan, kun he päivittäin joutuvat tekemisiin sellaisen byrokratian ja säännösviidakon kanssa kuin tänä päivänä tapahtuu. On enemmän kuin luonnollista, että yhteisö, joka edellyttää tällaista byrokratiaa, ei voi nauttia kovin suurta luottamusta. Lähtökohtani onkin siksi se, että tärkein haaste unionilla lähitulevaisuudessa on se, että se pystyisi hoitamaan ne tehtävät, jotka sillä tällä hetkellä on, entistä tehokkaammin ja entistä paremmin.

Eri yhteyksissä täällä on todettu, että EU:n suurin ongelma on siinä, että sen päätöksenteosta puuttuu selkeyttä, avoimuutta, tehokkuutta ja demokraattisuutta. On valitettavaa, että juuri näissä kysymyksissä ei Nizzan päätöksissä juurikaan edetty, pikemmin päinvastoin, osittain mentiin taaksepäin.

Palaan vielä taloudelliseen yhteistyöhön eli yhteismarkkinoihin. Tämä taloudellinen yhteistyö oli se keino, jolla Ranska ja Saksa liitettiin yhteen tavalla, joka aivan ilmeisesti merkitsee sitä, että tulevaisuus Euroopassa tältä osin näiden kahden suuren tekijän osalta säilyy vakaana. Taloudellinen yhteistyö on myöskin itälaajentumista ajatellen se seikka, jolla vakautta ja turvallisuutta laajennetaan koskemaan koko Eurooppaa. Ydinkysymys onkin myös itälaajenemisen osalta se, että taloudellista yhteistyötä voidaan laajentaa.

Jotta laajenemisen edellytykset olisivat parhaat mahdolliset, ei mielestäni samanaikaisesti ole hyvä pyrkiä löytämään EU:n syventämiseen liittyviä asioita, ainakaan, jos syvenemisellä tarkoitetaan uusien tehtävien siirtämistä unionille. On selvää, että jos samaan aikaan unionille tulee uusia tehtäviä, kun meneillään on voimakas laajenemisprosessi, tuskin on edellytyksiä näitä prosesseja viedä voimakkaasti eteenpäin yhtä aikaa. Niin kuin jo totesin, mielestäni laajeneminen on ehdottomasti tavoitteissa asetettava etusijalle. Siksi on hyvä, että Nizzassa todettiin, että esimerkiksi puolustusulottuvuuden suhteen, joka aikaisemmissa hvk-prosesseissa on tullut EU:n tehtäväkenttää lähemmäksi, todettiin selkeästi, että tässä ei tällä kertaa edetä.

Unionin rakenteen ja toiminnan kehittämisen osalta on ollut kaksi tavallaan vaihtoehtoista kehittämislinjaa, joko liittovaltio tai itsenäisten valtioiden liitto. Bisnespuolella puhutaan fuusiosta tai allianssista, kun käsitellään samantapaisia asioita. On aivan ilmeistä, että laajeneva unioni ei ole valmis fuusioon. Laajenevan unionin malli voi olla vain allianssi, voi olla vain malli, jossa itsenäiset valtiot tekevät yhteistyötä. Minusta tästä perusperiaatteesta, arvoisa puhemies, on jatkossakin pidettävä kiinni.

Paula Kokkonen /kok:

Arvoisa puhemies! Kommentoin ensin muutamaa puheenvuoroa ja sitten menen varsinaiseen omaan, vähän syvällisempään tekstiini.

Pääministeri totesi, että Nizzan sopimuksen tarkoituksena oli parantaa unionin uskottavuutta kansalaisten silmissä, ja mainitsi laajentumis-, integraatiopyrkimykset ja unionin toiminnan kehittämisen jne. Edelleen hän totesi, että tarkoitus on, että neuvotteluprosessi olisi selkeä, toimiva ja kansalaisten luottamusta vahvistava. Toivon myöskin, että näin on, ja yhdyn ed. Korkeaojan käsitykseen siitä, että laajentuminen on ehdottomasti tärkeämpää kuin syventäminen. Nimittäin me historiasta näemme sen, että Euroopassa on moneen kertaan ollut laajentumispyrkimyksiä. Niiden tarkoituksena on aina ollut saada aikaan rauha Eurooppaan. Tässäkin keskustelussa on jo sivuttu Euroopan unionin menneisyyttä ja sitä, mikä oli se perusta, miksi se ylipäänsä rakennettiin.

Yhdyn siihen käsitykseen, että on tärkeää, että saamme neuvottelupöytään kaikki eri osapuolet ja että ihmisillä on se tunne, että itämaat, jos niin voi sanoa, hyväksytään laajentumiseen mukaan. Tärkeätä on neuvottelu ja yhteyden solmiminen. Sillä me voimme välttää sodat. Se on paljon inhimillisempää, parempaa ja halvempaa kuin sotiminen.

Täällä on myöskin sivuttu Schröderin mallia ja Jospinin mallia. Heidän omien maidensa parlamentaarikot sanovat keskusteluissa, että nehän ovat sisäpoliittiseen keskusteluun heitettyjä ajatuksia, ei niitä pidä kansainvälisellä kentällä nielaistakaan ikään kuin kansainvälispoliittisina puheenvuoroina. Tämä on minusta asia, joka meidänkin olisi aika tärkeää muistaa. Täytyy aina miettiä, missä yhteydessä kukakin eri maitten pääministereistä ynnä muista lausuu jonkin asian, ei se välttämättä ole aina tarkoitettu juuri suomalaisille viestiksi.

Arvoisa puhemies! Sitten menen omaan päivän tekstiini enkä nyt aloita ihan muinaisista roomalaisista, mutta totean, että yhdentymistä on yritetty jo keskiajalta lähtien. Siitä löytyy erittäin paljon kirjallisuutta. Totean myöskin, että seemiläiset ovat antaneet Euroopalle nimen. He katsoivat idästä länteen ja antoivat nimen Ereb, joka tarkoittaa pimeätä, siis Auringonlaskunmaata. Ranskan keskiaikaiset filosofit jo 1200-luvulta unelmoivat kirjoituksissaan sotien lopettamisesta yleiseurooppalaisen liiton avulla, joten ei tämä nyt ihan uutta puuhaa ole. Ranska olisi tietenkin johtanut sitä. Kuulostaako tämä tutulta?

Pierre Dubois kirjoitti tuolloin paljon aiheesta. Ajatuksen uusi isä oli Maximilian de Béthune, joka tunnetaan paremmin nimellä Sullyn herttua. Hän oli hugenotti, joka toimi Henrik IV:n oikeana kätenä ja valtiovarainministerinä. Muistelmissaan hän kertoo, kuinka Henrik IV oli vähän ennen kuolemaansa hahmotellut laajan suunnitelman "Le grand dessein de Henri IV" Euroopan rauhoittamiseksi. Nykytutkimus on päätynyt sille kannalle, että Sully on kirjoittanut suunnitelman itse. Motiivina oli katkeruus siitä, että hän oli joutunut syrjään politiikasta. Sully halusi siksi korostaa entisen kuninkaansa valtioviisautta ja samalla omaansa sekä arvostella toistuviin sotiin sekaantuneen Richelieun ulkopolitiikkaa.

Teoksella on suora yhteys Ranskan sisällissodan ajattelumaailmaan. Sullyn mukaan kolmen uskonnon eli roomalaiskatolisen, kalvinistisen ja luterilaisen asema oli niin vakiintunut, ettei niillä ollut enää mitään syytä tuhota toisiaan. Siksi ruhtinailla oli oikeus säilyttää maassaan oma uskonto ja valtioissa, joissa oli useita uskontoja, oli suvaittava niiden asema valtiokohtaisen suvaitsevaisuuden mukaan.

Suuren suunnitelman mukaan Eurooppa oli muodostettava sellaiseksi, ettei kenenkään pitäisi saada aihetta pelkoon tai kateuteen; varmaan olisi hyvä päämäärä tänä päivänäkin. Eurooppa oli jaettava kuuteen perintömonarkiaan: Ranska, Espanja, Englanti, Tanska, Ruotsi ja Lombardia, viiteen vaalimonarkiaan: Saksa, paavin valtio, Puola, Unkari ja Böömi, sekä neljään suvereeniin tasavaltaan: Venetsia, Italia, Sveitsi ja Alankomaat. Yhtenäistä valtiota varten ehdotettiin senaattia — huomatkaa — johon kymmenen suurinta valtiota saisi lähettää neljä vakinaista edustajaa ja muut kaksi. Senaatin tehtävänä olisi muun muassa pyrkiä ratkaisemaan kaikki Euroopassa ilmenevät uskonnolliset, poliittiset ja yhteiskunnalliset erimielisyydet. Sillä olisi ollut oikeus verojen kokoamiseen ja kansainvälisen armeijan ylläpitämiseen.

Liittoon ei pitänyt hyväksyä ei-kristillisiä valtioita. Oli ryhdyttävä yhteiseen ristiretkeen Turkkia vastaan. Tässä tulee eroavaisuus. Nyt tästä yhteisestä ristiretkestä Turkkia vastaan on luovuttu ja Turkki on, niin kuin muistatte, Helsingissä kutsuttu jopa mukaan tähän hankkeeseen.

Saman tyyppisiä harjoitelmia laadittiin sitten myöhemminkin. Voin ehkä vain todeta lyhyesti, että Westfalenin rauhan jälkeen — sehän solmittiin 1648 — oltiin Euroopassa erittäin väsyneitä sotaan ja toivottiin ikuista rauhaa.

Me tiedämme, että näitä hankkeita myöhemminkin kehiteltiin. Viimeinen on Teräs- ja hiiliunionin jälkeinen Euroopan unioni.

Käsittelen sitten hieman nykyistä Euroopan unionia kansalaisten kannalta sellaisena, kuin se on näyttäytynyt erilaisissa tutkimuksissa, joita meidänkin maassamme on julkaistu.

Miten Suomen ja suomalaisten tulee muuttaa itseään kelvatakseen klubiin? Millaisia uhrauksia korpikansan on tehtävä? On kyselty, on ihmetelty. Suomalaiset ovat aina nähneet, tai eivät ehkä aina mutta pitkään nähneet, ulkomaisiin yhteyksiin liittymisen ikään kuin uhkana suomalaiselle identiteetille, ja toisaalta olemme olleet taipuvaisia vähättelemään omia kykyjämme, omaa kelpoisuuttamme.

EU:hun liittymisestä keskusteltaessa esitettiin uhkia ja mahdollisuuksia, jotka ovat jotakuinkin kaikki jollakin tasolla toteutuneet. Liittyminen ja arki: Siitä voi todeta ehkä sen, kuten jo pääministerin kanssa yritin keskustelua viritellä, mutta hän joutui poistumaan, että EU on kaikkien organisaatioteoreetikkojen painajainen. Se on järjestelmä, jossa puheenjohtaja vaihtuu kerran puolessa vuodessa. Parlamentti ei pysty päättämään, missä se kokoontuisi. Se kokoontuu kahdessa paikassa. Rekkalasteittain papereita raahataan maasta toiseen joka kuukausi jne. Ei kai kukaan järkevä ihminen rakentaisi tällaista organisaatiota eikä ehkä ihan työryhmäkään. Tämä on vuosien mittaan muotoutunut tällaiseksi.

Edelleenkin totean, että jos sota on toinen vaihtoehto, onhan tämä paljon parempi.

Suomen viiteen ensimmäiseen jäsenyysvuoteen mahtui niin täyttyneitä toiveita, toteutuneita pelkoja kuin joitakin yllätyksiä, todetaan eräissä tutkimuksissa. Eurokelpoisiksi tulimme. Me nielimme melkoisen matokuurin ja nousimme lamasta. Tuloerot ja alueelliset erot jossain määrin kärjistyivät tämän seurauksena. Elinkeinoelämässä tapahtui melkoinen rakennemuutos, suuri määrä erilaisia fuusioita toteutettiin ja elinkeinonharjoittajia siirtyi maasta toiseen. Kansainvälisten sijoittajien mielenkiinto kohdistui Suomeen. Suomessa nousi suuri huoli ulkomaalaisomistuksen riskeistä. Pelättiin, että nyt ne tulevat ja ostavat meidät. Mutta myöskin suomalaisille avautui mahdollisuus liikutella pääomia, ja tätä on käytetty hyväksi. Koulutusmahdollisuudet ovat tietysti ennennäkemättömät ja työvoiman liikkumismahdollisuudet ovat parantuneet.

EU ja muut kansainväliset organisaatiot ovat kovasti keskusteluttaneet. On YK, Etyj, monet muut maat, joihin meillä perinteisesti on ollut kiinteät suhteet, Ruotsi, Venäjä. Mikä on ulkopolitiikkaa, mikä on sisäpolitiikkaa, siinäkään mielipiteet eivät näytä olevan ihan yhteneväisiä tänä päivänä.

Maataloustuottajien asema on ollut uhattu. He ovat kokeneet oman tulevaisuutensa aika synkkänä. Natura aiheutti kovasti vastarintaa. Maataloustuotteiden hinnat ovat pudonneet noin puoleen vuodesta 1974. Ne on korvattu vain osaksi. Tuki tulee nykyään veronmaksajilta eikä tuotteiden myynnistä, niin kuin aikaisemmin. Tukien hakeminen on koettu sellaiseksi, että nyt on pakko anella, ja tiukkaa valvontaa on pidetty urkkimisena.

Maaseudulla on paljon aktiivisuutta, on erilaisia projekteja ja enemmistö saa nykyään toimeentulonsa muista ammateista kuin maanviljelystä. Alue- ja maaseutupolitiikka on EU:hun liittymisen myötä muuttunut hanke- ja ohjelmatyöksi. Kunnat ovat nyt avainasemassa paikallisen ja alueellisen kehittämisen suhteen.

Unionin oikeus on osa Suomen oikeusjärjestystä. Kymmenet tai sadat kansalaisjärjestöt saavat tukea suoraan unionin kassasta. Aiemmin piti olla suhteet poliittisiin päättäjiin, jotka ratkaisivat avustuksen saannin. Nyt kyky kirjoittaa pätevä hakemus ratkaisee.

Suomen kansan suhde EU-jäsenyyteen on ollut ongelmallinen, kuten muissakin maissa. Äänestysinto on laimea EU-parlamenttivaaleissa. Vaihtoehto EU:lle -liikkeeseen on kuulunut erittäin vähän jäseniä, samoin Eurooppalaiseen Suomeen, eli realiteetti on se, että EU on jäänyt hyvin etäiseksi. Nyt on hyvin tärkeä tämä kansalaiskeskustelun aika. Kannatan sitä lämpimästi.

On muistettava, että kansakunnan edun on oltava johtotähti EU:ssakin ja asiantuntijuus on voimaa myöskin EU:ssa. Pitkäjänteisyys ja sitkeys kannattavat myöskin siellä, ja ihmisiin tutustuminen kannattaa EU:ssakin. Me tiedämme, että neuvottelutilanteessa ratkaisee hyvin monta asiaa se, kuka tuntee kenetkin. Neuvottelutaito on siellä myöskin tärkeätä, ja ajoitus on erittäin tärkeä myös EU:ssa.

Klaus Bremer /r:

Arvoisa rouva puhemies! Täällä Suomessa on hyvin selvä ongelma Suomen kansan ja EU:n välisessä suhteessa. Tuntuu siltä usein, että pääministerimme on mailin edellä sitä Suomi-rekeä, jota hän vetää EU:hun. Kuitenkin kansan saaminen EU:n tasa-arvoiseksi jäseneksi on meillä ykkösasia, ei se, sulautuuko pääministeri sinne.

Olen ollut maailmanlaajuisen yhteistyöjärjestön jäsen 20 vuotta. Järjestöön kuuluu 67 maata. Kaikilla on yksi ääni. USA:lla on yksi ääni siinä missä Suomellakin on yksi ääni. Siellä ei ole ongelmia. Ammattitaito, asiantuntemus, ratkaisee asioita. Mitään suuria ongelmia ei tässä maailmanlaajuisen järjestön vetämisessä ja toiminnassa ole ollut.

Olen myöskin 20 vuotta ollut neljän ammatillisen yhteistyöjärjestön jäsenenä Euroopassa. Jokaiseen on kuulunut edustus 15—20 maasta. Alkuun äänimäärät määräytyivät väkiluvun mukaan. Sellaisesta toiminnasta ei tullut yhtään mitään. Ammatillinen osaaminen ei merkinnyt mitään. Siellä pelattiin äänillä ja kansallisilla intresseillä.

Sen jälkeen kun näissä järjestöissä muutettiin jäsenmaiden äänimäärät kansakunta ja ääni -periaatteelle, jokaisella yksi ääni, toiminta on muuttunut aivan dramaattisesti. Voidaan puhua jo hyvin tasa-arvoisesta toiminnasta, ja siitä huolimatta suurvalloilla, Saksalla, Ranskalla, Isolla-Britannialla, on aivan selvästi muita vahvempi asema taloudellisten kontaktiensa kautta, laajamittaisen kansainvälisen toimintansa kautta, joten tällainen kansakunta ja ääni -periaate ei suinkaan vie suurilta, vahvoilta mailta vaikutusvaltaa. Jotta tällainen yhteistyö toimii, olen tullut ihan täysin vakuuttuneeksi siitä, että ainoa kestävä yhteistoiminnan tapa on se, että jokaisella maalla on yksi ääni.

Ranskan puheenjohtajuus osoitti tällä kertaa Nizzassa EU:n osalta kolme vakavaa heikkoutta. Ensiksikin se näytti häikäilemättömän suurvallan mahdollisuudet alistaa pieniä jäsenmaita.

Toiseksi äänten jakautumisperiaatteen mahdottomuus tuli esille. Suomella on Nizzan jälkeen 7 ääntä 346:sta, ja voin vakuuttaa niillä kokemuksilla, joita minulla on, että tämä ei tule toimimaan. Se on historiallinen mahdottomuus. Se tulee johtamaan siihen, että isot määräävät tahdin ja pienet vikisevät perässä, pääsääntöisesti tällä tavalla. Mitään kunnon toimintaa tästä ei tule, ennen kuin isot mieltävät sen, että niiden on mukauduttava myöskin tasavertaiseen yhteistyöhön pienten kansakuntien kanssa.

Kolmas asia, jonka Nizzan kokous osoitti, on tarve EU:n osalta syventää oma toimintansa kuntoon ennen laajentumista. On saatava oma talo järjestykseen, ennen kuin uusia tulvii sisälle. Jos tässä vaiheessa, kun kaikki on epäjärjestyksessä, otetaan lisää jäseniä, niin järjestykseen saaminen on entistäkin vaikeampaa. Se ei ole varmasti hyvä asia näille uusille jäsenillekään.

Arvoisa puhemies! On olemassa tänään valtio, jonka sisällä on, voidaan sanoa, 26 itsenäistä kansakuntaa, itsenäistä maata. Nämä 26 itsenäistä maata ovat taistelleet keskenään 600 vuotta. 26 maahan mahtuu neljä eri kieltä, neljä eri uskontosuuntausta. Yhteistyöyritykset päätyivät jatkuvasti sotiin, sisällissotiin, siihen asti, että vuonna 1848 saatiin suuret ja vahvat maat ymmärtämään, että yhteistyö oli mahdollista ainoastaan sillä, että suuret ja vahvat tavallaan alensivat itsensä niitten pienten tasalle, tasa-arvoisiksi ja tasavertaisiksi pienten maiden kanssa. Siihen maahan saatiin aikaan kansallisneuvosto ja eräänlainen maiden neuvosto. Kun sanon, että Nationalrat ja Ständerat, niin ainakin ed. Jansson tietää, mistä on kysymys. On kuitenkin todettava, että sen jälkeen nämä 26 hyvin itsenäistä päättäjää ovat toimineet 150 vuotta hyvin yhdessä eikä yhdelläkään niistä ole haluja irrottautua tai vastustaa tätä järjestelmää.

Puhemies! Joudun kysymään itseltäni toistuvasti täällä eduskunnassa nähdessäni läheltä Suomen epävarmoja askelia kohti tasa-arvoista asemaa EU:ssa ja globalisoituvassa maailmassa, lieneekö ruotsalainen kulttuuriperintö se, joka panee arvostamaan itsenäisyyttämme ja kansallista itsemääräämisoikeuttamme paljon korkeammalle kuin mihin täällä yleisesti tyydytään.

EU:n ongelma on, että se on kaukana kansalaisista. Demokratia toteutuu todellisuudessa, kun kansan tahto toteutuu, ei niinkään, kun heidän valitsemiensa edustajien tahto toteutuu. Nizzan tapauksessakin Nizzan kokouksen tulosten hyväksymisessä on puhuttu kansanäänestyksestä. Paljon enemmän asioita pitäisi viedä kansanäänestykseen kuin kansanedustajat uskaltavat viedä kansalaisten päätettäväksi. Mielestäni Nizzan sopimus on yksi sellainen.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Muutama huomio.

Pääministeri täällä tänään totesi: "Maailmassa ei ole muuta vastaavaa yhteisöä kuin EU. Tästä näkökulmasta on vähemmän hyödyllistä kuvata yhteistyötä itsenäisten valtioiden yhteenliittymänä tai liittovaltiorakenteena. Näiden yhdistelmästä on kysymys ja sen kehittämisestä tältä pohjalta."

Arvoisa puhemies! Halusin vain tämän tuoda sen takia esiin, että täällä muun muassa kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa puhuttiin siitä, että kysymyksessä Euroopan unionin kohdalla olisi itsenäisten valtioiden yhteenliittymä. Eli meillä on hiukan erilaisia näkökulmia tässä asiassa myös hallituksen sisällä. Tietysti voisi kääntäen kysyä tähän pääministerin analyysiin viitaten, mikä on Suomen asema. Onko Suomi itsenäinen valtio? Omasta mielestäni toki on. EU:n kehittämisestä on toki kysymys, ei siitä, että Suomen pitäisi miettiä jostakin eroamista. Tällaistakin on toki kuultu.

Mutta toinen kommentti tämän päivän keskusteluun, johon myös pääministeri osallistui, koskee mielenosoituksia Göteborgissa Eurooppa-neuvoston kokouksen yhteydessä. Pääministerin mielestä kysymys oli lähinnä poliisiasiasta ja järjestyksenpito-ongelmasta, poliisitoimen tehottomuudesta. Omasta mielestäni todellakin kysymys Göteborgin kaduilla oli ennen muuta siitä, että ne tuhannet asialliset, rauhalliset mielenosoittajat olivat liikkeellä globalisaatio-ongelmien vuoksi, maailmankaupan epäoikeudenmukaisuuden ongelmien vuoksi, ympäristökysymysten vuoksi, jotka ongelmallistuvat globalisaation mennessä eteenpäin markkinaliberalismin keskittymisen seurauksena. Niitä kysymyksiä pitäisi vakavasti käsitellä Euroopan unionin johdon ja kunkin jäsenvaltion johtajien toimesta ja miettiä niihin vastuksia. Siis vastaus ei ole se, että poliisit eivät pysty hallitsemaan anarkisteja. Anarkistit ovat erikseen. Anarkistien toiminta oli tuomittavaa, ongelmallista ja ikävää Göteborgissa, mutta se ei ole Euroopan unionin näkökulmasta se kaikkein suurin ongelma.

Edelleen, puhemies, täällä puhuttiin Euroopan unionin uskottavuudesta. Täällä käytiin keskustelua edustajien Elo ja Kiljunen välillä siitä, mitä Irlannin kansanäänestys merkitsi. Irlannissa äänestysprosentti oli runsaat 30 prosenttia. Älkäämme unohtako, että Suomen vuoden 99 EU-vaalien äänestysprosentti oli 31,4. Eli tämä uskottavuuskysymys, demokratiavaje jne. on aidosti myös Suomen kohdalla ratkaisematon asia. Siinä yhdyn kyllä pääministeriin. Jokaisen pitäisi se asia pystyä omalta kohdaltaan ratkaisemaan omalla toiminnallaan. Mutta samalla edelleen, niin kuin ed. Isohookana-Asunmaa aikaisemmin totesi, ongelmien maton alle lakaiseminen tai niistä vaikeneminen ei ole oikea tapa.

Johannes  Leppänen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Viime joulukuussa Euroopan unionin huippukokous teki Nizzassa päätöksiä, joiden voimaan saattamisesta on nyt tässä hallituksen esityksessä kysymys. Nizzan kokoukseenhan oli ennakolta ladattu hyvin paljon odotuksia. Tulokset rajoittuivat kuitenkin pääosiltaan päätöksiin, jotka mahdollistavat Euroopan unionin laajenemisen. Hyvä näin, sillä me suomalaisethan olemme laajentumisen kannalla hyvin yksituumaisesti, näin voisi sanoa.

Ryhmäpuheenvuoroissa on hyvin laajalti käsitelty Nizzan tuloksia, kuten muissakin puheenvuoroissa. Siksi en lähde niitä toistamaan, vaan pyrin keskittymään vain muutamaan Euroopan unionin tulevaisuutta koskevaan asiaan.

Ensiksi esitän kysymyksen: Miten kansalaiset kokevat Euroopan unionin? Tekeepä tämän kysymyksen melkein missä tahansa lukuun ottamatta tilaisuutta, joka muodostuu poliittisesta eliitistä tai jostakin syystä EU:hun läheisesti liittyvistä kansalaisista, vastaus on hämmentävän kielteinen, on kysymys kaupunkilaisista tai maalla asuvista, ammatista riippumatta.

Maatalouden harjoittajien kannan, kuten on jo useammassa puheenvuorossa kerrottu, ymmärtää, onhan Euroopan unioni tuonut mukanaan osin järjettömältä tuntuvan lomakeruljanssin ja tarkastusten ja tarkastajien armadan vapaan talonpojan ammatinharjoittamisen sisälle. Mutta miten on ymmärrettävissä niiden kansalaisten kielteinen suhtautuminen, jotka innolla odottivat Euroopan unionin tuomia etuja, ruoan halpenemista, vapaata liikkumista ym. monia hyviä asioita, jotka monet ovat jopa toteutuneetkin? Onko vika kansalaisissa? Pitäisikö kansa vaihtaa, koska se ei ymmärrä omaa parastaan?

Arvoisa puhemies! Sellainen demokraattinen järjestelmä, joka ei saavuta kansalaisten hyväksyntää eli legitimiteettiä, on ennen pitkää ylitsepääsemättömien ongelmien edessä. Voisi mainita aivan kuin ilmiöinä, että Irlannin kansa äänesti Nizzan sopimusta vastaan, Göteborgissa koettiin hyvin ikäviä mielenosoituksia. Nämä ovat ilmiöitä, jotka on otettava huomioon mietittäessä ja keskusteltaessa ja päätettäessä, mikä Euroopan unioni isona oikein haluaa olla.

Yksi hyvin merkittävä asia on jäsenmaiden ja Euroopan unionin toimivallan jaon tekeminen sellaiseksi, että kansalaiset sen ymmärtävät. Siinä mielessä perussopimusten yksinkertaistaminen ja selkeyttäminen on välttämätöntä. Perussopimusten selkeyttämistä vaatii myös kansallisten parlamenttien käsittelyn yhteydessä esiin tuleva oikeusperusta. Liian monta kertaa, kun suuressa valiokunnassa käsittelemme jotakin ehdotusta, sen oikeusperusta on epäselvä. Joskus jopa esitetään, että se on tutkittavana Euroopan unionin oikeudellisella osastolla. Jos sopimukset ovat niin epäselviä, etteivät ministerit ja virkamiehet pysty yksiselitteisesti tulkitsemaan niiden oikeusperustaa, miten sitten kansalainen voi tämän kaiken ymmärtää?

Eräänä yksityiskohtana hieman keventäen ei voi olla mainitsematta niin sanottua uimavesidirektiiviä. Ei suomalainen voi mitenkään ymmärtää, että säädellään Euroopan unionin tasolla rantojen uimavesiä ja jopa niiden lämpötilaa maassa, jossa ei jokaisella rantakilometrilläkään kukaan sulan veden aikana käy uimassa, voisi sanoa, ettei jokaisella uimarantametrilläkään käy. (Ed. Vanhanen: Lämpötilan säätelystä luovuttiin!) — Suomi sai poikkeuksen siinä. — Eikö tämä voisi olla kansallisesti säädeltävä asia? Näin kysyy kansalainen hyvin perustellusti. Siihen meidän on pystyttävä vastaamaan.

Miten voitaisiin yhdistää kansalaisten vaikutusmahdollisuudet ja valittujen edustajien aito vuoropuhelu Euroopan unionin tulevaisuudesta? Voidaanko Euroopan unionin päätöksenteko muuttaa aidosti alhaalta ylöspäin suuntautuvaksi, mitä pääministerikin puheenvuorossaan peräänkuulutti? Olisivatko avoimuus ja päätösten ymmärrettävät perustelut yksi avain kansalaisten hyväksynnän lisäämiselle? Tunnettua on, että europarlamentaarikotkin usein valittavat sitä epäluuloa, jota he kokevat suhteessaan kansalaisiin ja kansalaiset suhteessaan Euroopan unioniin. Voisi kysyä hieman retorisesti, onko tätä epäluuloa lisännyt osaltaan myös Euroopan unionin parlamentin oma toiminta. Samassa yhteydessä on kyllä todettava, että sama kysymys koskee meitäkin suomalaisia kansanedustajia omassa työssämme.

Arvoisa puhemies! Parantaisiko yleistä hyväksyttävyyttä, jos Euroopan unionille säädettäisiin oma perustuslaki? Perinteisesti ajatellaan, että perustuslaki kuuluu kansallisvaltioiden tunnusmerkistöön, jolla legitimoidaan poliittisen vallan käyttö. Siinä määritellään valtiojärjestyksen perusteet, ylimpien valtioelinten rakenne, tehtävät ja toimivalta sekä kansalaisten oikeusasema eli oikeudet ja velvollisuudet. Sekä liittovaltiorakenne että yhtenäisvaltiorakenne tarvitsevat perustuslain nimenomaan kansallisvaltiotasolla.

Jos Euroopan unionille ryhdytään laatimaan perustuslakia nimenomaan sillä nimellä, joka sisältää sekä poliittisen että symbolisen näköalan, tapahtuu mielestäni entistä enemmän sekaannusta. Edellä mainituista syistä on parempi, että edetään jo hyväksi koetulla perussopimuksen linjalla. Toisaalta on sanottava, että ei Euroopan unionista tule liittovaltiota nimittämällä perussopimusta perustuslaiksi, mutta kuten edellä mainitsin, perustuslaki on normihierarkian ylin normisto ja valtion suvereniteetin perusta.

Arvoisa puhemies! Yhdyn moniin pääministeri Lipposen näkemyksiin, joita hän puheenvuorossaan esitti Euroopan unionin tulevaisuuden kehittämistarpeista, ja siihenkin ryhmäpuheenvuorojen jälkeiseen kannanottoon, että Euroopan unionissa on Suomelle ollut toki paljon hyvää — ja toivottavasti myös suomalaisille, sillä siitä kai loppujen lopuksi täytyy olla kysymys. Tunteeko kansalainen hyötyneensä Euroopan unionin jäsenyydestä? Jos hyödyn näkeminen ja kokeminen on meidän poliitikkojen vakuuttelujen varassa, ei tämä taida mennä kaikilta osin perille.

Tarpeettomien uhkakuvien maalaaminen ei sekään ole minusta vastuullista politiikkaa. Siinäkin olen pääministerin kanssa samaa mieltä. Meidän on yhteisesti suomalaisina rakennettava mahdollisimman suuri yksituumaisuus siitä, mitä me odotamme Euroopan unionilta ja mihin sen kehitystä omalta kansalliselta pohjaltamme olemme viemässä. Meillä on tämän hallituksen esityksen perusteella mahdollisuus ja toivottavasti aikaa ja energiaa perusteelliseen käsittelyyn. On toivottavaa, että erilaiset näkemykset saavat tilaa keskustelussa ja ne myös huomioidaan käsittelyn yhteydessä.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Sekin, että tähän keskusteluun on osallistunut vain rajallinen määrä kansanedustajia, osoittaa, etteivät EU-asiat eduskunnassakaan ole niitä kaikkein suosituimpia saati helpoimpia asioita puhuttaviksi. On helpompi ottaa kantaa budjettiin tai lisäbudjettiin ja siellä yksittäisiin momentteihin ja niiden yksityiskohtiin.

Arvoisa puhemies! Pidän kuitenkin tätä keskustelua erittäin tärkeänä, koska meidän pitää hahmotella sitä tulevaisuuden tahtotilaa, millaiseksi haluamme Euroopan unionin kehittyvän. Liiaksi Suomessa on käyty EU-keskustelua pohjalta, jossa nähdään EU hahmoksi, joka muokkaa Suomen tulevaisuutta, mutta ei nähdä tahtotilaa toisin päin. Me olemme osa EU:ta, olemme viemässä sitä eteenpäin ja vaikuttamassa siihen. Tätä vahvistumisen tunnetta kaipaisin sekä eduskuntakeskusteluun, mutta erityisesti kansalaiskeskusteluun, jota EU:sta käydään. Valitettavasti EU-kansanäänestyksen jälkeen linjakeskusteluita on käyty hyvin vähän. Niitä ei käyty paljon Emu-päätöksenkään yhteydessä.

Arvoisa puhemies! Ed. Brax hahmotteli erittäin tarkasti ja hyvin vihreiden näkemyksiä Nizzan sopimuksesta. Aion esitellä puheenvuorossani lyhyesti vihreän liiton viime toukokuussa käsittelemää ja hyväksymää linja-asiakirjaa Kohti vahvaa alueiden Eurooppaa. Tässä asiakirjassa nähdään tavoitteeksi se, että lähdemme rohkeasti mukaan valtioiden sopimuksista prosessiin, jossa mahdollisimman kansanvaltaisesti voidaan laatia unionille perustuslaki, joka siis täydentäisi kansallisia perustuslakeja. Osa prosessia on konventtimallin kehittäminen huippukokousten välillä ja myös se, että perusoikeusasiakirjaa lähdetään konventtimallilla kehittämään eteenpäin lähitulevaisuudessa.

Laajentuminen tuo vakautta Euroopan unioniin. Näin ollen myös vihreä liitto suhtautuu erittäin myönteisesti siihen, että EU:hun liittyy uusia jäsenmaita ja nämä jäsenmaat otetaan mahdollisimman tasavertaisina kumppaneina osaksi unionia. Lähtökohtana on, että pitkiä siirtymäaikoja pyritään välttämään ja esimerkiksi vapaan liikkuvuuden osalta siirtymäkaudet rajataan mieluiten poikkeustapauksiin.

Kiinnittäisin huomiota myös siihen, että liikkuvuuden kysymykset eivät ole vain yksisuuntaisia. Ei ole kyse siitä, että vain uusista jäsenmaista tulisi väkeä vanhoihin unionin jäsenmaihin, vaan myös toisin päin. On tietenkin mielenkiintoista nähdä, mihin esimerkiksi verokilpailu johtaa paitsi tuloverojen ja yksittäisten kansalaisten siirtymisen osalta myös pääomien ja yritysten osalta. Minusta Suomessa keskustelu vapaasta liikkuvuudesta on nähty liian yksioikoisena eli siltä kannalta, että esimerkiksi Baltian maista halutaan muuttaa tänne, mutta suunta ei ole välttämättä näin yksioikoinen kysymys.

Tarvitaan myös selkeitä ja demokraattisia rakenteita. Monien kansalaisten on vaikea hahmottaa nykyistä Euroopan unionia. Päätöksentekojärjestelmä on monimutkainen. Näin ollen unionin selkeyttämisessä valitettavasti Nizzassa ei onnistuttu, ja tässäkin asiassa on päästävä eteenpäin. Myös kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia unionin asioihin pitäisi lisätä ja päätöksentekojärjestelmää on muutettava avoimemmaksi. Tämähän on ollut Suomen pyrkimysten mukaista periaatteessa koko sinä aikana, jonka olemme olleet unionissa, mutta käytännössä on paljon parantamisen varaa esimerkiksi asiakirjajulkisuuden kehittämisen osalta edelleenkin.

Vihreiden linjapaperissa pohditaan myös, millä tavalla esimerkiksi vaaleja yhdistämällä kansalaiset voitaisiin saada mukaan innokkaammin päätöksentekoon, mikäli esimerkiksi EU-vaalit yhdistettäisiin muihin vaaleihin. Tässä tietysti tulee potentiaalisena ongelmana se, että monissa maissa useammin kuin Suomessa järjestetään uusia vaaleja varsinaisen vaalikauden välilläkin eli kaudet muuttuvat. Näin tietysti saattaa Suomessakin tapahtua, ja tämä on kysymys, johon tarvitsisi hakea ratkaisuja yhtä lailla kuin siihen, voitaisiinko vaalijärjestelmiä, jotka eroavat toisistaan hyvin paljon, muokata hieman enemmän toistensa kaltaisiksi. Prosessi on pitkä, mutta ainakin se olisi yksi tapa saada kansalaiset innostumaan EU-asioista, jos samanaikaisesti olisivat sekä kansalliset että EU-vaalit. Meillähän on kokemusta siitä, että kunnallisvaalien yhteydessä järjestetyissä EU-vaaleissa oli kuitenkin äänestysprosentti huomattavasti korkeampi kuin vaaleissa, jotka järjestettiin erikseen keskellä kesäkuuta.

Myös kansanäänestysmenettely on asia, joka täytyy suurissa linjakysymyksissä mielestäni ottaa käytäntöön. En tarkoita, että jokaista asiaa pitää asettaa kansanäänestykselle avoimeksi, mutta tämä on ainakin yksi tapa, jolla aktivoidaan kansalaisia ottamaan selvää merkittävistä kysymyksistä. Mielestäni liiaksi Suomen linja on ollut se, että ei edes tutkita kansanäänestyksen mahdollisuutta, vaan nähdään se unionin rakenteiden syventämisen ja eteenpäinviemisen esteenä. Kansalaisten sitouttamisen kannalta tällainen äänestysprosessi olisi erittäinkin hyvä asia. Se pakottaisi ihmiset miettimään, missä oikein mennään, ja ottamaan selvää ja myös viranomaiset antamaan informaatiota, joka liittyy keskeisiin unioniasioihin.

Eli kansanäänestystä ei missään tapauksessa pitäisi nähdä uhkana unionin kehitykselle. Tietysti tuore Irlannin kokemus, että äänestysprosentti jäi verraten alhaiseksi, kertoo osaltaan, että edes tämä tapa ei välttämättä aktivoi kansalaisia toivotulla tavalla. Kansasta äänestää vain osa, joka voi olla huomattavasti pienempi osa kuin muissa vaaleissa.

Arvoisa puhemies! Turvallisuuspolitiikasta keskusteltiin paljon ennen Nizzan huippukokousta. Siitä on keskusteltu sen jälkeenkin. Laaja-alaisen turvallisuuden käsite on mielestäni hyvin tärkeä. Tässä tietenkin Euroopan unioni pitää nähdä osana maailmaa, eikä Euroopan unioni saa linnoittautua vain pieneksi osasekseen. Myös liittoutumattomuudella pitää olla sijansa, vaikka liittoutumattomuuden merkityskin on unionin muuttuessa sekin muuttunut.

Pidän tärkeänä vihreiden linjapaperin mukaista linjausta siitä, että unioni ei myöskään saa käpertyä protektionismiin eli sellaiseen kauppapolitiikkaan, joka suojaa vain unionia, vaan pitää pyrkiä siihen, että myös kehitysmaille, köyhimmille maille, annetaan tila käydä kauppaa myös niiden omilla ehdoilla.

Kimmo  Kiljunen  /sd:

Arvoisa puhemies! Tästä keskustelusta uskaltaisi sanoa sen, että jos Irlannissa kansanäänestys oli tietyllä tavalla epäonnistunut johtuen alhaisesta äänestysprosentista, niin kyllä tietysti häkellyttävää on, että meitäkään kansanedustajia edustuksellisen demokratian instituutiossa, joka tekee sen saman työn nyt kuin Irlannissa kansanäänestys, on näin vähän paikalla. Ehkä kaikille kansanedustajillekaan ei ole tullut selväksi, kuinka isosta asiasta on kysymys. Tässä suhteessa nimenomaan myös Irlannin kansanäänestys epäonnistui. Kansalaiset eivät olleet tietoisia siitä, mistä asiasta he todellisuudessa äänestivät, eli Nizzan sopimus sinänsä on monimuotoinen asiakirja, mutta Irlannin kansanäänestyksen tulos on omalta osaltaan blokeeraamassa sen työn, mitä unionissa on tehty Euroopan unionin laajentamisen aikaansaamiseksi.

Ed. U. Anttila viittasi puheenvuorossaan siihen, että kansanäänestysinstituutiota voisi ottaa myös Suomessa käyttöön. Näin varmaan tullaankin jossain vaiheessa tekemään ja on jo tehty siinä vaiheessa, kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, mutta silti kannattaa nyt ymmärtää se, että kansanäänestys ei välttämättä sovi ihan joka kohtaan. Vähintään pitäisi olla jonkinlainen kynnys siinä suhteessa, että jos alle 50 prosenttia väestöstä osallistuu kansanäänestykseen, niin se on vähemmän kuin itse asiassa neuvoa-antava kansanäänestys luonteeltaan. Se muodostuu oikeastaan gallupiksi, mielipidetiedusteluksi, ja silloin se pitäisi sijoittaa tässä suhteessa omaan rooteliinsa.

Ulla   Anttila  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Yritin puheenvuorossani pureutua siihen ongelmaan, millä tavalla kansalaisille unioni olisi läheisempi. Yksi tapa mielestäni, vain yksi keino, on kansanäänestys. Tietysti silloin, jos unionissa tapahtuu esimerkiksi jokin suuri turvallisuuspoliittinen muutos, joka merkitsisi sitä, että unioni luonteeltaan olisi hyvin erilainen kuin se unioni johon Suomi liittyi, kansanäänestys on minusta ajankohtainen.

Nizzan sopimuksen osalta en ole ollut kansanäänestystä esittämässä, mutta pidän tärkeänä, että tämä mahdollisuus pidetään mielessä ja että myös siinä informaatiossa, jota kansalaisille välitetään eri keinoin, pidetään kirkkaana mielessä, että eri asioista on informaatiota tarjottava lukuisin eri tavoin.

Jari  Vilén /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Vaikka Irlannin kansanäänestys oli varmaan sokki tai erinomainen varoitus jokaiselle meille EU:n kehityksestä, niin tuskin tässä vaiheessa on mahdollista vielä vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä niistä syistä, minkä takia näin kävi. Kyseessä voi olla sadesää, hyvä jalkapallopeli tai huono jalkapallopeli tai monet muut syyt. Varmasti se on erinomainen varoitus siitä, että EU on monimutkainen asia. Ihmisillä täytyy olla riittävästi aikaa pohdiskella, analysoida, mitä oikein tapahtui, ja meidän täytyy kyetä kertomaan se oikealla tavalla. En syyllistäisi kansanedustajia siitä, kuinka vähän meitä täällä paikalla on. Minun mielestäni tämä todistaa vain juuri sen, että myös meidän itsemme täytyy oppia puhumaan näistä asioista niin, että tiedämme, miten ne koskettavat meitä.

Mitä tulee kansaäänestykseen, niin mielestäni kansanäänestys kokonaisuudessaan ja Irlantikin osoittaa sen, kuinka vaikea monimutkaista asiaa on pyrkiä laittamaan vaihtoehtoihin kyllä tai ei. Sen takia toivon, että mekin omalta osaltamme osoitamme suurta harkintaa, kun pohdimme kansanäänestyksen käyttöä.

Kalervo Kummola /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Kansanäänestyksestä sen verran, että pitää olla kyllä aika lailla varovainen, kun kansanäänestystä käytetään. Nimenomaan, niin kuin edustajien Vilén ja Kiljusen puheenvuoroissa tuli juuri esiin, "juun" tai "ein" alle ei paljon mahdu, ne ovat äärivaihtoehtoja, siinä välissä voi olla montakin vaihtoehtoa, joita ei kansanäänestys kerro.

Mutta ihan pari asiaa, rouva puhemies. Täällä on pidetty monta hyvää puheenvuoroa, joista olen ainoastaan osan kuunnellut.

Itälaajentumisesta sanoisin, että totta kai meidän suomalaisten esimerkiksi pitää tehdä kaikkemme itälaajentumisen suhteen. Mutta edessämme on myös erittäin monta ongelmaa, joihin meidän pitää myös paneutua. Esimerkiksi eteläisessä naapurissa Virossa ja sama koskee myös osittain muita Baltian maita, on rikollisuutta, joka liittyy suorastaan EU-direktiiveihin. Piratismia, joka kukoistaa Tallinnan kaduilla ja koko Baltiassa, ei ole yrityksistä huolimatta saatu kuriin. Minusta se on yksi asia, johon meidän suomalaisten esimerkiksi pitää puuttua, koska valvonta osittain kuuluu kauppa- ja teollisuusministeriön alaisissa asioissa tänne yhdentymisvaiheessa. Samaten amfetamiinitehtaat, joita siellä on, ja joista koko huumekauppa lähes kokonaan tänä päivänä tulee sitä kautta Suomeen. Nämä ovat asioita, joihin meidän pitää erityisen paljon kiinnittää huomiota, puhumattakaan joistain Puolan ilmasto-ongelmista tai muista.

Kaiken kaikkiaan, rouva puhemies, tämäkin keskustelu osoittaa, että ei edes Suomen parlamentti kovin läheiseksi tunne näitä asioita eikä tunne omakseen montakaan juttua. Jos tämä olisi ollut todella kiinnostava aihe. Nizzan asiakirjat esimerkiksi, niin olisi olettanut, että salissa olisi ollut enemmän väkeä tämän päivän aikana. Kun ed. Kokkonen jossain vaiheessa mainitsi sanan seminaari, niin ehkä jossain vaiheessa pitäisi eduskuntalaitoksellekin pitää seminaari näistä perusasioista, jotta jokainen suurin piirtein tietäisi, missä mennään.

Paula  Kokkonen /kok:

Arvoisa puhemies! Pyysin puheenvuoron siinä vaiheessa, kun ed. Kiljunen ryhtyi valittamaan sitä, että meitä on niin vähän täällä salissa. Minusta meidän ei pitäisi nyt voivotella, vähätellä ja nostaa näitä asioita otsikoihin, sen tekevät kyllä muut meidän puolestamme. Meistä jokainen tietää, että työhuoneissa saattaa olla vaikka kuinka monta kansanedustajaa. Monet meistäkin ovat tänään käyneet hoitamassa välillä joitakin muita asioita, vaikka ovat pitäneet tätä erittäin tärkeänä keskusteluna. Kaikki eivät ole voineet kalenteria täyttäessään tietää, että tämä keskustelu ajoittuu juuri tälle maanantaille näihin kellonaikoihin.

Minä toivoisin, että emme itse syyllistäisi niitä ihmisiä, jotka eivät ole tänään täällä salissa. On varmaan sattunut ed. Kiljuselle itselleenkin joskus niin, että on ollut tärkeä asia salissa ja hän on ollut jostakin syystä poissa, esimerkiksi Etyjin tehtäviä hoitamassa, emmekä ole täällä sanoneet, että ed. Kiljunen ei ole näistä asioista kiinnostunut. Toivoisin meille jokaiselle hieman malttia.

Sitten, miksi suomalaiset äänestivät unioniin liittymisen puolesta. Toivoisin, että muistelisimme vähän omaa historiaamme ja toteaisimme sen, että se oli useille aivan sama syy kuin unionin perustamisen juuret eli rauhan vuoksi, rauhan säilyttämisen vuoksi. Toivoisin, että myöskin, vaikka tiedämme nuo erilaiset ongelmat, joita monissa niin sanotuissa itämaissa on, siitä huolimatta näkisimme tämän asian suuruuden historiallisessa perspektiivissä ja olisimme kannattamassa laajentumista. Se on minusta kaikkien meidän etu, meidän jälkipolviemme etu, ehdottomasti.

Outi Ojala /vas:

Arvoisa puhemies! Hyvät kansanedustajakollegat! En minäkään nyt haluaisi vaikertaa sitä, että meitä ei täällä ole tämän enempää keskustelemassa. Eduskunnan kevätkausi alkaa olla lopuillaan, ja minä oletan, että tämä ajankohta ei välttämättä ole paras mahdollinen — kaunis sääkin varmaan osaltaan houkuttelee muualle. (Ed. Kokkonen: Ei kai? Ei kai sää saa vaikuttaa?) — Ed. Kokkonen, täytyy olla myöskin rehellinen tietyissä asioissa! — Sanoisin kaiken kaikkiaan — saanko nyt puhua? — että minä oletan myöskin, että Nizzan sopimus ei herätä sillä tavoin intohimoja Suomessa. Se pettymys, minkä Nizzan sopimus aiheutti viime syksynä, johtui juuri siitä, että suuret maat jyräsivät pienet maat. Sen me tiedämme, sen olemme joutuneet nielemään, ja näyttää siltä, että eduskunta on hyvin laajasti valmis hyväksymään Nizzan sopimuksen, joskin varmasti haluaa tulevassa hvk:ssa 2004 tehdä muutoksia, jotka varmistaisivat ja parantaisivat pienten jäsenmaiden asemaa.

Minusta yksi hyvä seuraus Nizzasta on ollut se, että nyt Pohjoismaiden pääministerit ovat yhdessä tuoneet esille sen seikan, että myös pohjoismaista yhteistyötä Euroopan unionissa tulee tiivistää ja kehittää. Itse asiassa ihan kouristuksenomaisesti pelättiin alkuvuosina, siis Ruotsin ja Suomen jäsenyyden alkuvuosina, sitä, vaarantaisiko mahdollinen pohjoismainen blokki mahdollisuuttamme vaikuttaa Euroopan unionissa. On aivan selvää, että ei ole sellaista virallista blokkia tarvekaan perustaa. On olemassa selvästi erilaisia intressejä, Ruotsilla, Tanskalla ja Suomella omat intressit tietyissä asioissa, mutta on hyvin monia yhteisiä arvoperusteisia asioita, joissa Pohjoismaat ovat tehneet yhteistyötä aikaisemminkin. Uskon, että kun Baltian maat aikanaan liittyvät Euroopan unioniin, näitä asioita tulee yhä enemmän, ja arvioin myöskin, että Itämeren alueen merkitys tulee selvästi korostumaan Euroopan unionissa, ja se on hyvä asia.

Mutta varsinaisesti tulevaisuuskeskusteluun. Siihenkään täällä ei ole tullut mitään suuria ideoita ja avauksia, ja voi sekin olla ihan hyvä. Täällä ovat eri poliittiset ryhmät esitelleet omia tavoitteitaan, mutta tottahan on niin, että tämä prosessi itse asiassa käynnistyy Laekenin kokouksessa syksyllä. Se on hyvä, että poliittisilla ryhmillä on missä profiloitua omilla linjoituksillaan, mutta sen laajan kansalaiskeskustelun, jonka nimiin täällä kaikki ovat vannoneet, senhän pitää nimenomaan olla se, joka tuo kansalaisnäkökulman ja kansalaisten odotukset esille tämän prosessin aikana. Se onkin aika mielenkiintoista, millä tavoin, vaikka meillä on konventti, tai mikä tahansa onkaan pohtimassa tulevaisuutta ja sitten kuullaan kansalaisjärjestöjä, niin kuin Suomessakin on tämä kansalaisfoorumi, mutta sitten sen mittaaminen, kuinka pitkälle kansalaiset ovat valmiita menemään, vaatii kyllä pohtimista myös täällä Suomessa.

Meidän on mielestäni myös syytä miettiä sitä, millä tavoin eduskunta todellakin voisi olla tässä aloitteellinen, järjestää hyvin monenlaisia keskusteluja. Nyt helposti käy niin, että puhutaan kaikesta yhtä aikaa ja asiat ovat hahmottumattomia. Silloin on varmasti syytä miettiä sillä tavoin näitä keskustelujen teemoja, että ihmiset pääsevät todella keskusteluun mukaan ja että he kokevat, että puhutaan niistä asioista, jotka heille ovat arjessa tärkeitä. Tämä on varmaan asia, jota meidän kannattaa täällä eduskunnassa miettiä, miten me voimme omalta osaltamme olla vauhdittamassa tätä keskustelua, jonka hallitus on sitten toisaalta omalta osaltaan avannut tämän foorumin kautta.

Yksi asia vielä, joka varmasti vaikuttaa tähän, on se, kuinka avoin Euroopan unioni kykenee nyt olemaan. Valitettavasti avoimuuspäätökset, jotka on tehty, ovat vieneet toki asiaa eteenpäin positiiviseen suuntaan, mutta yhä edelleen me tiedämme, että niin hallintokäytännöt kuin todellinen avoimuus, sellainen avoimuus, johon me olemme Pohjoismaissa tottuneet, ovat vielä tavattoman kaukana. Kyllä ranskalainen hallintokulttuuri lähtee ihan toisista lähtökohdista kuin se, mihin me olemme täällä tottuneet.

Toivottavasti keskustelu eduskunnassa, joka varmasti jatkuu monelta osin, tulee olemaan sillä tavoin asiallista, että juuri työvoiman vapaan liikkuvuuden osalta, joka nyt näyttää olevan ehkä niitä suurimpia pelon aiheuttajia, kyettäisiin rauhallisesti ja järkevästi keskustelemaan siitä, koska kaikki aikaisemmat laajentumiset ovat selvästi osoittaneet, että pelot työvoiman vapaasta vyörymisestä uusista jäsenmaista ovat osoittautuneet aivan turhiksi. Tiedämme edelleenkin, että kieli- ja kulttuurierot ovat aika suuret ja niillä on oma merkityksensä, ennen kuin ihmiset harkitsevat lähtöä muualle. Sen lisäksi vielä väittäisin, että ihmiset ylipäätänsä, jos he näkevät, että heidän omassa maassaan kehitys menee positiiviseen suuntaan eteenpäin, haluavat olla nimenomaan rakentamassa tulevaisuutta omassa maassaan ja kehittämässä omaa maataan, joten tältäkin osin uskon, että monet pelot ovat turhia.

Arvoisa puhemies! Vaikka todellakin keskustelu nyt jää aika vajavaiseksi tai meitä ei ole niin paljon, niin uskon, että tämä keskustelu on osoitus kuitenkin siitä, että Suomessa ollaan varsin laajasti yksituumaisia siitä, että Nizzan sopimus voidaan hyväksyä ja sillä tavoin mahdollistetaan Euroopan unionin laajentuminen. Toivottavasti jäsenneuvottelut etenevät ripeästi ja toivottavasti myöskin kansalaismielipide, joka aika monissa maissa on kääntynyt kielteiseen suuntaan, muuttuu positiivisemmaksi. Muun muassa Baltian maissa on selvästikin mielipideilmasto muuttunut Euroopan unionin jäsenyyteen juuri siitä syystä, että on epävarmuutta, kuinka kauan prosessi kestää, ja toisaalta sopeutuminen on ollut hyvin rajua. Tässä suhteessa tietysti, jos laajentuminen edelleen pitkittyy, väitän, että se ei ainakaan Euroopan unionissa ja sen ympärillä hakijamaissa lisää turvallisuutta.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Keskustelen nyt hieman tästä keskustelusta. Olen samaa mieltä kuin ed. Ojala siitä, että vaikeneminen on myöntymisen merkki ehkä tässä keskustelussa. Eli se, että ristiriitoja ei eri argumenteissa ole ollut paljon ja lopulta näinkin toisaalta isosta asiasta on näin vähän edustajia ollut keskustelemassa, kertoo siitä, että meillä on kohtuullisen suuri konsensus asiasta.

Olennaiseksi näkisin kyllä sen, että eduskunnassa EU:sta keskustellaan, että pidämme itseämme EU:n tulevaisuuden tekijöinä emmekä erilaisten direktiivien kohteena. Tässä tietysti suuri valiokunta on avainasemassa, koska sillä on merkittävä rooli, kun Suomen kantoja muodostetaan EU-asioissa.

Näen ongelmaksi sen, että kansalaisten silmissä EU:n rakenteet ovat vaikeita. On vaikea välillä erottaa sitä, mitkä asiat ovat kansallisen vaikuttamisen piirissä, mitkä ovat EU-vaikuttamisen piirissä. Näistä asioista pitäisi eri puolueidenkin keskustella. Tunnen ongelman sitä kautta, että kun vihreässä liitossa laadimme linja-asiakirjaa, aluksi oli vaikea saada kenttää mukaan keskusteluun, mutta lopulta puoluekokouksessa yhtenä pitkänä iltana olisi haluttu järjestää ties mitä seminaareja. Päädyimme siihen, että hyväksyimme asiakirjan pienin muutoksin ja järjestämme syksyllä seminaarin ja sitä ennen erilaisia paikallisia tapahtumia. Eli kenttäväellä on suuri tarve käydä keskustelua. Toivon, että tämä keskustelu laajenee muihinkin puolueisiin. Keskustellaan sitten, halutaanko federalismia, millaisen EU:n haluamme. Meillä on tämä ajatusrakennelma hienosti hajautetusta federalismista. En tiedä, kuinka hyvin se aukenee, mutta toivon, että te kaikki kollegatkin tutustutte vihreiden asiakirjaan.

Paula Kokkonen /kok:

Arvoisa puhemies! Haluan vakuuttaa ed. U. Anttilalle, että muissakin puolueissa on käyty keskustelua, eikä varmaan haittaa perehtyminen toisten asiakirjoihin. Olenpa muistaakseni lukenut ed. Braxin aikanaan tekemän asiakirjan, että ei tämäkään keskustelu nyt ihan uutta ole.

Toteaisin, että kuulimme perustuslakivaliokunnassa aika laajan joukon erilaisia eturivin asiantuntijoita. Näytti siltä, että Nizzan sopimus heidänkin mielestään on täysin levällään, sekava asiakirja, ja sen jälkeen peli oli täysin uusissa kantimissa. Nämä ovat ihan johtavia tämän alan asiantuntijoita. On kohtuutonta kuvitella, että tavalliset ihmiset tai tavalliset kansanedustajat voisivat tästä nyt hyvin perusteellisin tiedoin keskustella ja ottaa kantaa suuntaan tai toiseen.

Kun vielä lisäämme tähän ne näkökulmat, jotka tulevat kansainvälisellä foorumilla — tulee useita eri kieliä, useita eri kulttuureita, useita erilaisia lainsäädäntötraditioita, useita tapoja hahmottaa tosiasioita — tiedämme, että ei ole kovin yksinkertaista päätyä selkeään asiakirjaan. Olen minäkin konventin kannalla mutta hyvin skeptinen sen suhteen, mikä sen tulos voi olla. Jos se on pienin yhteinen nimittäjä, ei siltä kovin paljon voi odottaa.

Mutta edelleenkin korostan sitä, että tärkeintä on istua neuvottelupöytään ja keskustella näistä kysymyksistä myöskin kansainvälisellä foorumilla.

Tarja Kautto /sd:

Arvoisa puhemies! Haluaisin hieman puuttua eduskunnan asemaan EU-kysymysten yhteydessä.

Luulen, että me tällä hetkellä luotamme liian paljon siihen, että suuri valiokunta nimenomaan on se instanssi, joka tavallaan koko eduskunnan puolesta käsittelee näitä asioita, eli me emme osaa tällä hetkellä riittävässä määrin käyttää sitä prosessimahdollisuutta, mikä meille on annettu, emmekä ole nähneet erityisvaliokuntien asemaa siten, että tavallaan niiden pitäisi syventää eri sektoreiden osalta sitä työtä, mitä suuressa valiokunnassa tehdään. Mielestäni tämä tulee esille nimenomaan siinä, että erityisvaliokunnille ei anneta riittävästi aikaa valmistautua esimerkiksi laajoihin ohjelmaluonnoksiin, niiden sisäänmenoon, niiden käsittelyyn. Mikäli sitten on yksittäisiä lakiesityksiä, jotka liittyvät tavallaan EU-prosesseihin, usein nekin nähdään siten, että tavallaan ne tehdään niin sanotusti lyhyen kaavan mukaan.

Peräisin tässä sitä, että hieman enemmän erityisvaliokunnatkin voisivat mennä syvemmälle työssään niin, että nähdään prosessi koko ajan muutoksen alla olevana, kehittyvänä, jolloin tavallaan laajat ohjelmakokonaisuudet pitäisi käydä perusteellisesti läpi valiokunnissa, jotta sitten tavallaan myöhemmin seuraava lainsäädäntö tai näiden ohjelmien tarkastelu pystyttäisiin syvemmin katsomaan myös kansalliselta näkökulmalta ja arvioimaan jo siinä vaiheessa, kun ne ovat ohjelmatasolla, mitä ne tulevat kansallisen näkökulmaan vaikuttamaan ja mitä meidän tarvitsisi muuttaa omalta osaltamme.

Minusta tuntuu, että niin kauan kuin tämä tavallaan on keskeneräistä ja tietyllä tavalla selkiytymätöntä, me kansanedustajat emme pysty myöskään itse sitten riittävästi herättämään mielenkiintoa kansalaisten keskuudessa. Tietysti kansalaisfoorumi on hyvä ajatus ja siellä on tärkeitä asioita, joita käsitellä, mutta meillä pitäisi ensin olla itsellämme selkeys ja selvyys kokonaisuudesta ennen kuin pystymme syventäviin keskusteluihin.

Paula  Kokkonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluaisin todeta, että ainakin perustuslakivaliokuntaan näitä asioita tulee eri vaiheissaan. Usein tulee ensin valmisteluvaiheessa, kun vielä Suomikaan ei ole lyönyt kantaansa lukkoon, ja kysytään, voidaanko olla tätä mieltä jne. Niissä saattaa olla hyvinkin paljon aikaa, aikataulu ei ole mitenkään kiireellinen. Silloin katsotaan, mitä lausutaan, kuinka paljon asiantuntijoita voidaan kuulla. Sitten saattaa joskus tulla hyvinkin kiireellisellä aikataululla, mutta en olisi valmis valittamaan, ettemme me koskaan pysty paneutumaan näihin asioihin. Näitä tilaisuuksia on, mutta kieltämättä on sitten tilanteita, joissa tulee kovinkin kiire. Tässä varmasti valiokunnatkin voivat itse aika paljon vaikuttaa asioitten käsittelyyn.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En tarkoittanut sitä, että aina menisi niin, että on liian vähän aikaa, mutta usein laajoihin ohjelmakokonaisuuksiin on liian vähän aikaa. Varmasti tässä voi olla eroja eri valiokuntien kesken. Puhuin nimenomaan ympäristövaliokunnan kannalta paljon tässä asiassa ja voin myös sanoa, että olemme yrittäneet puuttua asiaan.

Outi  Ojala /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta nyt kuitenkin tärkeää on muistaa se, että valiokunnat voivat myöskin tehdä omat työsuunnitelmansa. Komission ohjelma on hyvissä ajoin tiedossa. Siellä on hyvin tarkat suunnitelmat, miten eri asiat etenevät. Itse asiassa meillähän on erikoisvaliokunnissa tilanne se, että on kaikki normaalit asiat ja sitten EU-asiat ovat tavallaan päällä. Ehkä nyt maa- ja metsätalousvaliokunnan rooli on muuttunut kaikkein totaalisimmin EU-jäsenyyden myötä. Siellä nämä asiat ovat viikoittain ja jatkuvasti esillä. Minusta kannattaisi nyt miettiä todella, että valiokunnan tekevät työsuunnitelmansa ottaen huomioon sen, mitä komissiossa on suunniteltu. Silloin voidaan päästä riittävän varhaisessa vaiheessa liikkeelle.

Marjatta Stenius-Kaukonen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuulun niihin, jotka työhuoneessa ovat koko ajan muuta tehden kuunnelleet keskustelua.

Mitä tulee erikoisvaliokuntien mahdollisuuksiin käsitellä näitä asioita, otanpa nyt esimerkiksi Nizzan sopimukseen liittyvän köyhyystoimintasuunnitelman. Sosiaali- ja terveysvaliokunta sai tästä tiedon vasta nyt, kun vastaus oli jo komissiolle lähetetty. Me päätimme, että me syksyllä jatkamme keskustelua tästä. Tätä pitivät nimenomaan komissio ja neuvosto tärkeänä, huippukokous halusi, että tätä käsitellään avoimesti ja kaikki mahdolliset tahot tulevat mukaan. Järjestöillekin, jotka otettiin mukaan, sanottiin, että tätä ei saa kertoa kenellekään, eikä valiokunnalle kerrottu ennen kuin toukokuun lopussa, että tämmöinen ylipäänsä on tekeillä. Ota siinä sitten kantaa!

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan huomauttaa siitä, että okei, aikataulut ovat ajoissa esillä, mutta tässä talossa ei voi käsitellä asioita, ennen kuin ne yksinkertaisesti tuodaan valiokuntaan käsiteltäviksi. Toiseksi, tällä hetkellä tässä talossa ei ole riittäviä volyymeja ainakaan kaikissa valiokunnissa seurata sitä, missä marssijärjestyksessä ne milloinkin ovat tulossa.

Outi Ojala /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä käytän vastauspuheenvuoron, koska tämä saattaa herättää vielä muitakin kommentteja.

Se, mitä ed. Kautto viimeksi totesi, saattaakin sitten olla asia, jota täytyy pohtia, jos näin on, että valiokunnissa on halua ja tahtoa. Minusta isot asiat ovat tiedossa. Mitään estettä sille, että esimerkiksi erikoisvaliokunta pyytää ministeriöstä sen asiantuntijan, joka käy Brysselissä myöskin valmistelukokouksissa, tulemaan kuultavaksi, ei ole. Tämä mahdollisuus valiokunnilla on. Tiedän kieltämättä, että varmaan ei se tieto tule valiokunnalle, että nyt olisi juuri jotain kerrottavaa. Tässä täytyy myös miettiä meidän ministeriöidemme ja eduskunnan välistä yhteistyötä. Muutoin tämä on hyvin virkamiesvaltaista.

Paula  Kokkonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Haluaisin, niin vakava asia kuin köyhyyden poistaminen onkin, rauhoittaa ed. Stenius-Kaukosta sillä, ettei varmaan unioni pysty köyhyyttä nyt, ennen kuin sosiaali- ja terveysvaliokunta pystyy asiaa käsittelemään, poistamaan kokonaan. Te ehditte siihen vielä puuttua.

Marjatta Stenius-Kaukonen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mutta me olisimmekin halunneet vaikuttaa siihen, mitä hallitus vastaa, koska emme todellakaan ole tyytyväisiä siihen, että on selostettu vain, mitä on päätetty, ja että kahden vuoden tulevaisuuden toimintasuunnitelma on kaksi sivua.

Haluaisin vielä todeta erityisesti sosiaali- ja terveysvaliokunnan osalta, että meillä riittää töitä. Me teemme suurimman osan tämän talon töistä. Sitten on vielä sanottava se ihan rehellisyyden nimissä, että myöskin kiinnostusta puuttuu. Kun me lausumme jostain asiasta, ruvetaan lausumaan siitä, mitä Suomessa pitäisi tehdä, kun kainosti yrittää muistuttaa, että me olemme nyt antamassa Suomen hallitukselle vinkkejä, neuvoja tai ohjeita siitä, miten hallituksen pitäisi neuvoston kokouksessa toimia, tällaisen viestin perille saaminen on usein äärimmäisen vaikeaa.

Klaus Bremer  /r(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Tässä on nyt osuttu oikein tärkeään asiaan. Liikennevaliokunnan kohdalla sanon, että meille tulee järjestelmällisesti EU-asioita, jotka ovat tulleet liikenneministeriöön 8—10 kuukautta aikaisemmin. Eräässä asiassa oli EU-dokumentteja, englanninkielistä tekstiä, jota ei ollut käännetty, asiapitoista tekstiä ja ammattisanastoa yli 250 sivua, ja meille annettiin 24 tuntia aikaa vastata. Ei se ole mistään kotoisin. Jos tällaista tapahtuu, jossain on todella vikaa. — Jatkan varsinaisessa puheenvuorossa.

Outi Ojala /vas:

Arvoisa puhemies! Liittyen siihen, mitä ed. Bremer viimeksi otti esille, me olemme suuressakin valiokunnassa havainneet, että olemme joutuneet aika ajoin ministeriöitä huomauttamaan siitä, että asioita tuodaan liian myöhäisessä vaiheessa. Joskus perusteluna on ollut se, että ne prosessin aikana muuttuvat. Niinhän ne aina muuttuvat, mutta tärkeää olisi, että valiokunta tietäisi, saisi tiivispaketin siitä, milloin asia on vireillä, ja sitten valiokunnalle tuotaisiin tietoa, kun johonkin suuntaan se asia on liikahtamassa. Sitten vasta, kun se on ihan loppumetreillä, se tulee aina ministerivaliokunnan kautta suureen valiokuntaan. Silloinhan se on monesti jo niin paketissa, että siihen ei enää voida vaikuttaa. Tässä voidaan varmasti työtä kehittää.

Mutta silti haluan, hyvät kollegat, sanoa, että meillä on Suomessa Tanskan jälkeen paras järjestelmä, ja minä väittäisin vielä, että meillä on parempi järjestelmä kuin Tanskassa, eli meillä todella eduskunta on mukana näissä asioissa. Niin monissa maissa eduskunta on harvoin tapahtuvan informaation varassa, jolloin sillä ei ole todellakaan yhtään mitään sanottavaa näissä asioissa. Tietenkin on hyvä, että me kritisoimme ja kehitämme, mutta meidän on syytä olla ylpeitä. Me loimme erittäin hyvän järjestelmän silloin aikanaan.

Ainakin me vasemmistoliitossa olemme sitä mieltä, niin kuin aikaisemmin suuri valiokuntakin on ollut, että toista kamaria ei Euroopan parlamentin rinnalle tarvita. On tärkeää, että kansalliset parlamentit ovat mukana ja sitten Euroopan parlamentti toimijana. Mitään toista kamaria ei tarvita, jota ranskalaiset edelleenkin yrittävät ajaa.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Niin kuin sanoin, järjestelmä voi olla hyvä, mutta on eri asia, miten se toimii.

Kimmo  Kiljunen  /sd:

Arvoisa puhemies! Tulin korokkeelle, kun tuli tavallaan vastauspuheenvuoroihin niin monia reagointeja, että mielellään käytänkin varsinaisen puheenvuoron tähän liittyen.

Ensinnäkin keskustelua meidän keskustelustamme. On aivan totta, että meidän ei tarvitse varmasti tuhkaa ripotella hiuksiimme tai päällemme siitä, kuinka paljon meitä tänään tässä salissa on ollut. Aika vilkasta keskustelua käymme edelleenkin.

Olennaisinta on tietysti tunnistaa se, minkä tässä keskustelussa olemme juuri havainneet, että todellisuudessa unionin asiat ovat eduskunnan arkipäivää joka ikinen viikko. Me käsittelemme unionin asioita jatkuvasti tässä talossa, suuri valiokunta tietysti pääsääntöisesti mutta myöskin kaikki erikoisvaliokunnat. Kun ed. Ojala viittasi siihen, mikä on käytäntö muissa unionin maissa, nimenomaan tässä suhteessa Suomen eduskunnan menettelytavat poikkeavat muista maista, että me olemme myöskin hajauttaneet asioiden käsittelyn erikoisvaliokuntiin. Tämä oli suomalainen innovaatio, ja nyt tanskalaiset ovat tätä mallia kopioimassa ja sitä on myöskin eräissä muissa maissa tutkailtu, muun muassa Ruotsissa. Tässä suhteessa tämä on tietenkin ainutlaatuista.

Se, minkä vuoksi tämä keskustelu nyt syntyi ylipäätään täällä, miksi täällä ei ole tänään enemmän paikalla väkeä, johtui siitä, että olemme kaivanneet sitä, että myöskin täysistunto käsittelisi unionin asioita. Tänäänhän meillä on ollut siihen tilaisuus, ja tämä keskustelu on ollut moniulotteista ja tärkeää.

Arvoisa puhemies! Tässä pohdiskeltiin erityisvaliokunnissa käytyä unionikeskustelua, ja siinä on eräs ulottuvuus, joka jäi nyt oikeastaan keskustelusta pois. Se on eduskunnan sisäisestä työnjaosta aiheutuvat ongelmat. Meidän täytyy olla itsekriittisiä ja niistä tietoisia. Vaikka tämä meidän mallimme muodoltaan on erinomainen, ja haluan korostaa myöskin, että se on käytännössä erinomainen, niin siinäkin on parantamisen varaa. Yksi parantamisen vara ei liity ainoastaan siihen, kuinka erityisvaliokunnat ja suuri valiokunta saavat informaatiota päätettävistä asioista, vaan myöskin keskinäiseen työnjakoon sisältyy se riski, että kun suuri valiokunta delegoi jonkin asian käsittelyn erityisvaliokunnalle, niin suuri valiokunta jää tietysti odottamaan, että erityisvaliokunta käsittelee tämän asian kunnolla, perusteellisesti kuuntelee asiantuntijoita, ja hyvän valmistelun jälkeen tulee kypsä kannanotto. Näin ollen suuri valiokunta itsessään ei paneudu kovasti tähän asiaan, vaan pyrkii sitten tarpeen mukaan, jos useammalta valiokunnalta on pyydetty lausuntoa, summaamaan ne.

Tässä on se ongelma, että erityisvaliokunnissa taas liian monta kertaa katsotaan näin, että valiokunnan varsinaiset asiat ovat tätä kotoista politiikkaa, ja EU-asioissa liian usein on ollut se tilanne, että on katsottu vähän siitä näkövinkkelistä, että onhan siellä se suuri valiokunta, joka vielä asian käsittelee. Näin ollen meillä molemmissa päissä tahtoo käydä näin, että kumpikaan puoli ei oikein tiedä, millä intensiteetillä tähän asiaan on syytä paneutua, ja on riski, että tapahtuu se, mistä on sanottukin, että kun on monta kokkia, niin soppa ei välttämättä ole kaikkein paras mahdollinen. Tämä on ainakin riski, arvoisa puhemies. Voin ymmärtää sen, että tässä on vakavaa työtä myöskin valiokuntien tasolla tehty.

Sitten tähän keskusteluun siitä, mihin suuntaan unionia on kehitetty. Tässä viimeisenä ajatuksena ed. Ojala totesi sen, että me emme tarvitse unioniin toista kamaria. Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuorossa totesin jo sen, että todellisuudessa unionissa on jo kaksi kamaria. Ne ovat siellä rakenteessa olemassa sen vuoksi, että ministerineuvosto on todellisuudessa se lainsäädäntöelin ja on se ylähuone, jos näin voi sanoa, varsinainen lainsäädäntöelin. Euroopan parlamentti ei ole parlamentti siinä suhteessa, että se olisi lakia säätävänä absoluuttisena vallankäyttäjänä, vaan siinä on tämä seikka, että se on yhteispäätösmenettelyn kautta mukana lainsäädäntötyössä.

Euroopan parlamentti tavallaan on epäilemättä pidemmässä historiallisessa juoksussa hakemassa alahuoneen paikkaa. Todennäköinen lopputulos on se, että meillä säilyy jonkin tyyppinen hallitustenvälinen orgaaninen taso, oli se sitten ministerineuvosto tai jotain muuta, ylähuoneena ja toisaalta Euroopan parlamentin asema tulee vahvistumaan. Tämä on se todennäköinen visio, kun me puhumme 10—20 vuoden perspektiivistä. Siinä suhteessa ne kaksi kamaria ovat olemassa olevia.

Tässä on se kolmas kamari, jos me otamme sen näinpäin, eli kansallisten parlamenttien asema. Silloinhan onkin kysymys tietysti siitä, että ministerineuvoston täytyy toimia tiukassa parlamentaarisessa seurannassa, eli se sälyttää meille valtavan vastuun kansallisten parlamenttien roolien osalta, että me nimenomaan seuraamme päätöksentekoa, mitä unionissa tehdään, ja ministerit mennessään ministerineuvostojen kokouksiin saavat mandaatin, selkeästi määritellyn mandaatin, kansallisilta parlamenteilta.

Täällä oli myöskin keskustelua, jossa vihreiden ed. Ulla Anttila toi esille sen, että heillä on mielenkiintoisia papereita — ja onkin varmasti mielenkiintoinen ohjelma, erittäin kunnianhimoinen ohjelma kieltämättä. Hän käytti termiä hajautettu federalismi, joka on se vihreiden malli. Jollain tavalla, kun miettii hajautettu federalismi -termiä, tulee sellainen mielikuva, että tässä on sanoilla kikkailusta kysymys. Nimittäin sen voisi yhtä lailla kääntää tarkoittavan, että he ajavat federalistista federalismia. Hajautettu vallankäyttö on federalismia omassa mielessään, ja siinä suhteessa on vähän riski, että me ryhdymme ylipäätään puhumaan näillä termeillä federalismi, valtioliitto, konfederaatio, mikä tahansa onkin se muotoilu, koska todellisuudessa Euroopan unionista on kehittymässä jotakin sellaista, mitä ei aikaisemmin ole yksinkertaisesti ollut. Siinä suhteessa me käyttämällä vanhoja mallituksia ajaudumme tässä keskustelussa harhaan. Olennaisinta olisi tehdä päätökset sen mukaisesti, mitkä instituutiot kulloisessakin kohdassa ovat olennaisia itse asioiden juoksuttamisen kannalta, ja myöhemmin annettakoon sitten historioitsijoiden määritellä se, mikä on se konstruktio luonteeltaan.

Kuten jo aikaisemmissa puheenvuoroissa sanoin, joka tapauksessa olemme rakentamassa jotakin, mikä on luonteeltaan jälkikansallisvaltiollista. Tärkeintä on varmistaa siinä se demokraattinen päätöksenteko.

Pentti Tiusanen /vas:

Rouva puhemies! Hiukan tuohon, mihin ed. Kautto viittasi, erityisvaliokunnan toimintaan: Ympäristövaliokunta on ympäristöministeriön kanssa ja muutenkin varmistanut sen, että pystytään aivan hyvin seuraamaan, miten asiat liikkuvat eteenpäin eri tasoilla. Mutta on aivan totta, mihin ed. Kautto viittasi myös, miten hankalaa saattaa olla esimerkiksi EU:n kuudennen ympäristöohjelman käsittely, kun huomataan sen käsittelyn aikana, että asia on lyöty lukkoon. Eduskunta, myös suuri valiokunta, aika virtuaalisella tavalla sitten pohtii tätä asiaa, joka on jo lukittu loppuun saakka.

Ongelma on siinä, että käytäntö, joka myös näihin pelisääntöihin on kirjattu, on se, että asia tuodaan eduskuntaan silloin, kun valtioneuvostolla asiaan on kanta. Siihen jo täällä viitattiin, että asia voidaan toki tuoda jo aikaisemmin, ja myös tähän ympäristövaliokunnassa on lähdetty. Nimenomaan isojen asioitten käsittelyt — niin kuin valkoiset ja vihreät kirjat kuin direktiiviehdotukset ja niihin kannanotto, U-asiat — ovat hyvin iso ja tärkeä asia. Ollakseen oikea-aikaisesti liikkeellä myös kansallisten parlamenttien pitäisi nimenomaan näihin U-asioihin paneutua.

Vielä lopuksi: Ainahan on ollut näin ja tulee varmasti olemaan, että nimenomaan erityisvaliokunnat ovat ne, jotka tekevät tuon työn. Sehän nyt on toki tiedossa.

Klaus Bremer /r:

Arvoisa rouva puhemies! Olin lähdössä pois täältä eduskunnasta, kun kovaäänisestä työhuoneessani kuulin ed. Kauton puheenvuoron ja tajusin yhtäkkiä, että keskustelu Nizzan sopimuksesta oli siirtynyt johonkin mielestäni paljon tärkeämpään eli siihen, mitä me ylipäätänsä tiedämme EU:sta ja minkälaiset toimintamahdollisuudet, mitä vaikutusmahdollisuuksia tällä eduskunnalla on EU:n päätöksentekoon.

Me olemme yhä tiiviimmin tavallaan nivoutumassa osaksi EU:ta. Silti meidän pitää säilyttää kansallinen itsemääräämisoikeus, kansallinen itsenäisyys ja samalla kilpailukyky EU:ssa. Tämä vaatii jokapäiväistä tietoa siitä, missä EU menee, mitä siellä tehdään. Mielestäni tässä on todellinen ongelma tämän eduskunnan kohdalla: Kuinka paljon me tiedämme, mitä joka päivä EU:ssa tapahtuu? Sanoisin, että tuskin mitään.

Tässä tulin kertoneeksi jo, kuinka liikennevaliokunta toistuvasti saa oman alansa EU-ehdotuksia kymmenen kuukautta vanhoina käsiteltäväkseen ja minimaalisesti annetaan aikaa antaa lausuntoja. Niistä tulee läpihuutokäsittelyjä. Se on järkyttävää. Hätäpäissä annetaan lausuntoja ja mietintöjä asioista.

Uskon, että eduskunnassa jokainen kansanedustaja tietää valiokuntakohtaisesti, mitä oman valiokunnan asioissa tapahtuu EU:ssa. Mutta mitä sen yli, tuskin mitään? Joudun monta kertaa kysymään, mitä meidän meppimme siellä tekevät? Mitä he puuhaavat? Missä he ovat toiminnassa? Tiedän kyllä oman eduskuntaryhmäni mepin, mitä hän tekee, mutta mitä kaikki muut tekevät? Missä he luuraavat ylipäätänsä?

Olen tietävinäni, että on maa, en ole aivan varma onko se Hollanti, jossa EU-asiat pyritään parlamentissa keräämään yhteen päivään, joka on perjantai, jolloin mepit ovat mukana käsittelemässä asioita. Heillä on puheoikeus, vaan ei äänestysoikeutta. Sillä tavalla luodaan sellainen selkeä näkemys siitä, mitä tapahtuu. Oli niin tai näin, mutta itse peräänkuulutan sellaista tilannetta, tilaisuutta, jossa täällä voitaisiin saada mepeiltä säännönmukaisesti selvitys, mitä on tekeillä, ja myös eräänlainen kyselytunti, informaatiotunti, kaksi tuntia, siitä, että koko ajan tässä eduskunnassa jokainen kansanedustaja tietäisi tarkalleen, mitä siellä on tekeillä, mitä asioita tehdään. Kysymyksessä on eräänlainen järjestelmäparannus. En pyri ratkaisemaan sitä tässä, mutta minusta se on kyllä pohdinnan arvoinen asia, erittäin tärkeä asia meille.

Outi  Ojala  /vas:

Arvoisa puhemies! Aivan ensiksi haluaisin kyllä ed. Bremerille sanoa, että ajatuksena esittämänne näkökohta kuulostaa mielenkiintoiselta. Mutta Euroopan parlamentin jäsenenä minulla on kyllä kokemus siitä, että on aivan mahdotonta, on aivan mahdotonta, yksittäisen ihmisen seurata, mitä kaikkea Euroopan parlamentissa tapahtuu. Ensimmäisenä kyllä suosittelisin sitä, että ehkä eduskunnassa kannattaisi järjestää koulutustilaisuus siitä, miten pääsee Euroopan parlamentin sivuille, miten voi tutustua valiokuntien mietintöihin. Siellä on tavaraa valtavan paljon, jos vain halua on seurata, mitä siellä on ajankohtaista meneillään, koska täytyy valita. Täytyy keskittyä tiettyyn sektoriin, mikä kiinnostaa. Kaikkea ei pysty seuraamaan millään. Myös istuntojen aikana, silloin kun Euroopan parlamentti istuu, istunnoista saadaan tietoa.

Olisin vielä halunnut sanoa, vaikka ed. Kiljunen on poissa, siitä, kun hän sanoi, että nyt tavallaan on jo kaksikamarijärjestelmä olemassa. On kuitenkin suuri ero siinä, että vaaliajankohdat ovat aivan erilaiset. Silloin ei koskaan, kun vaalit ovat eri maissa eri aikaan, ei voi olla ihan samanlaista systeemiä kuin olisi selkeässä kaksikamarijärjestelmässä, jota en siis kannata.

Klaus Bremer  /r(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Uskon aivan joka sanan, jonka ed. Ojala sanoi, mutta emmehän me saa antaa periksi. Minä uskon, että EU:ssa käsitellään niin paljon asioita, että on vaikea pysyä mukana, vaikka siellä ollaan paikan päällä. Mutta jotain täytyy yrittää tehdä niittenkin asioiden yksinkertaistamiseksi, vaikka ranskalaisin viivoin saadaan jonkinlainen luettelo, mitä siellä on tapahtumassa. Vaikka se on ylivoimainen tehtävä meidän hallinta- ja käsityskyvyllemme, ei saa antaa periksi. Meidän täytyy kilpailla siitä, millä tavalla me pysymme perillä siitä, mitä siellä tapahtuu, koska sehän koskettaa jokaista asiaa täälläkin, jos me haluamme vaikutusvaltaa siellä EU:ssa.

Paula  Kokkonen  /kok:

Arvoisa puhemies! Haluan ihan ensin puuttua EU-kysymykseen ja meppien tännepäin lähettämään tietoon jne. Toteaisin, että meillä on eduskunnassa erittäin hyvä EU-tietopalvelu. Sitä kauttakin saa hyvin jalostettua tietoa. Minä ainakin saan päivittäin erilaisia katsauksia EU:sta. On vain täytynyt jossain vaiheessa ilmoittautua listoille, että haluaa tällaisen katsauksen. Sen avulla tietää, kuka suomalaisista puhuu mitäkin asiasta. Vastustan ehdottomasti sitä, että pitäisimme Suomen eduskunnassa mepeille kyselytunteja. En näe oikeastaan mitään perusteita tällaiselle menettelylle. Meidän pitää keskittyä omiin lainsäädäntötehtäviimme ja käymään läpi EU-lainsäädäntöä omassa roolissamme.

Halusin vielä tulla tänne toteamaan kansallisten parlamenttien roolista muutaman sanan. Totean, että perustuslakivaliokunta antoi lausuntonsa 5. päivänä kesäkuuta valtioneuvoston selvityksestä Euroopan unionin tulevaisuudesta. Siinä todettiin kansallisten parlamenttien roolista nimenomaan seuraavaa:

"Nizzan julistuksessa mainitaan myös kansallisten kansanedustuslaitosten asema eurooppalaisissa rakenteissa. Tavoitteena on pohtia, miten kansallisten parlamenttien vaikutus- ja osallistumismahdollisuuksia EU:n päätöksenteossa voidaan parantaa. Parlamenttien mahdollisuudet voisivat periaatteessa toteutua sekä kansallisella tasolla että unionin tasolla muuttamatta nykyistä toimielinjärjestelmää.

Kansallisilla parlamenteilla saattaisi olla jonkinlainen rooli toissijaisuusperiaatteen noudattamisen ja toimivallanjaon valvonnassa. Kysymys voi myös olla parlamenttien suorasta edustuksesta EU:n päätöksenteossa kaksi- tai kolmikamarijärjestelmän pohjalta.

Kaikissa tapauksissa perusongelma muodostuu parlamenttien poliittisesta valtuutuksesta. Jäsenvaltion puolesta poliittista puhevaltaa käyttää normaalisti sen kansanedustuslaitoksen enemmistöä edustava hallitus. Jos jäsenvaltion parlamentti toimii suoraan unionin tasolla, sen enemmistöltään saama mandaatti tuskin voi olla merkittävästi erilainen kuin tämän jäsenvaltion hallituksen kanta. Valiokunnan käsityksen mukaan on tärkeintä kehittää parlamenttien vaikutusmahdollisuuksia neuvoston päätöksentekoon oman maan hallituksen välityksellä. Tähän tähtäävien järjestelyjen toteuttaminen puolestaan kuuluu kullekin jäsenvaltiolle niiden perustuslakien mukaisessa järjestyksessä."

Tämä oli yksimielinen mietintö meidän osaltamme, ja yhdyn luonnollisesti tähän käsitykseen.

Outi Ojala /vas:

Arvoisa puhemies! Oli erittäin hyvä, että ed. Kokkonen vielä toi esille tämänkin näkökulman, jonka hän sanoi. Sen haluaisin kuitenkin vielä sanoa, että on hyvä todella muistaa, että meillä on oma edustaja, eduskunnan palkkalistoilla oleva virkamies, Brysselissä. Hänen tehtävänään on nimenomaan seurata Euroopan parlamenttia ja laittaa raportit meille tiedoksi, ja sitä kautta pysymme selvillä. Mikään ei estä kutsumasta meppiä asiantuntijaksi tietyssä asiassa valiokuntaan. Näinhän on myöskin tapahtunut.

Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En malta olla puuttumatta tähän keskusteluun, kun erityisesti ed. Ojala ensimmäisenä kai otti esille sen, miten eri valiokunnat työskentelevät ja miten saavat tietoa Euroopan unionista ja neuvoston työstä. Meillä maa- ja metsätalousvaliokunnassa joka ainoa perjantai asianomaiset virkamiehet tulevat kertomaan kansanedustajille, valiokunnan jäsenille, mitä seuraavalla viikolla neuvostossa on asialistalla, ja erityisesti niistä asioista, jotka neuvoston asialistalla koskettavat Suomea. Kyllä tämä mielestäni tuo tarvittavaa läpinäkyvyyttä. Tämä on erittäin arvokasta. Toivoisin, että muittenkin valiokuntien osalta voisi näin tapahtua.

Klaus Bremer /r:

Arvoisa puhemies! Ed. Kokkosen käsitystä siitä, että kaikki tieto löytyy, tietopalvelu on olemassa, en epäile ollenkaan. Maailmassa kaikki tieto löytyy, varmasti löytyy, kun osaa etsiä ja riittävästi etsii. Kansanedustajalla on tiedonhallintaan käytettävä aika rajallista. Kansanedustuslaitoksessakin tapahtuu ihan riittävästi asioita. Sen takia kysymys on lähinnä siitä, että tieto saataisiin tarjottuna mahdollisimman yksinkertaisesti ja selkeästi, ilman että sitä joutuu etsimään eri puolilta. En epäile ollenkaan, ed. Kokkonen, ettei se varmaan löydy, jos sitä lähtee hakemaan.

Paula Kokkonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Haluan nimenomaan kehua ja kiittää meidän talomme tietopalvelua ja erikseen olevaa EU-tietopalvelua ja sanon, että sieltä saa erittäin hyvin kompaktissa ja räätälöidyssä, tiivistetyssä muodossa sen tiedon, jonka sieltä pyytää.