Outi Ojala /vas:

Arvoisa puhemies! Pohjoismaiden neuvoston toiminnan keskipisteenä viime vuonna oli keskustelu tulevan pohjoismaisen yhteistyön strategiasta sekä neuvoston roolista ja tehtävistä uudella vuosituhannella. Samoin myöskin neuvoston rakenne ja ennen kaikkea valiokuntajaon uudistaminen olivat keskeisesti esillä. Myös kansainvälisen toiminnan ja kansainvälisten yhteyksien ja yhteistyön kehittäminen etenkin suhteessa Pohjolan lähialueisiin olivat toiminnassa esillä.

Voi sanoa, että erityisesti parlamentaarikkojen osallistuminen Euroopan unionin pohjoisen ulottuvuuden kehittämiseen on ollut pohjoismaisessa yhteistyössä keskeisesti esillä. Tietenkin olemme jatkaneet myöskin perinteistä yhteistyötä, joka on siis vakiintunut ja painottunut kulttuuriin, lapsiin, nuoriin, tutkimukseen sekä kysymyksiin siitä, minkälaisia rajaesteitä vielä on ja miten ne voitaisiin poistaa, esimerkiksi esteet, jotka rajoittavat kansalaisten mahdollisuuksia liikkua Pohjolassa vapaasti, olla töissä ja asettua asumaan naapurimaihin. Näitäkin esteitä yhä edelleen on olemassa.

Pohjoismaiden neuvosto ja pohjoismainen yhteistyö ovat viimeksi kuluneella vuosikymmenellä kokeneet suurempia muutoksia kuin koko aikaisemman historiansa aikana. Ympäröivän maailman ja etenkin Pohjolan lähialueiden, Venäjän ja Baltian, geopoliittisella mullistuksella oli heti alusta alkaen välitön vaikutus myös pohjoismaiseen yhteistyöhön ja neuvoston toimintaan. Viime vuosikymmenen puolivälissä ne johtivatkin neuvoston organisaation rakenteen ja työskentelytavan kokonaisuudistuksiin. Ensimmäinen ja varmaan hyvin merkittävä muutos oli lähialueyhteistyön aloittaminen, jonka tiimoilta solmittiin yhteyksiä paitsi Venäjään myös itsenäistyneisiin Baltian maihin, joiden kanssa on tosin tehty yhteistyötä jo ennen varsinaista itsenäistymistäkin.

Lähialueiden geopoliittiset muutokset sekä Suomen ja Ruotsin EU-jäsenyyteen johtanut Euroopan nopea ja laaja yhdentyminen asettivatkin lopulta neuvoston silloisen organisaation ja työskentelyn kyseenalaiseksi, ja tuloksena siis oli vuonna 95 toteutettu rakenneuudistus. Uudistus johti puolueryhmien roolien vahvistumiseen ja uuteen maantieteelliseltä pohjalta tapahtuneeseen valiokuntajakoon, jonka ajateltiin vastaavan entistä paremmin ajan vaatimuksia. Uudistuksilla pyrittiin myös vastaamaan sen hetken poliittisesti ajankohtaisiin haasteisiin, ja siltä osin niitä voidaan pitää menestyksekkäinä.

Aikaa myöten nykyinen valiokuntajako on kuitenkin osoittautunut ongelmalliseksi. Ongelmat ovat johtuneet toisaalta siitä, että asiakysymyksiä on ollut välillä vaikea sijoittaa oikeaan valiokuntaan, mutta ennen kaikkea siitä, että neuvoston valiokuntarakenne ei vastaa ministerineuvoston rakennetta, saati kansallisten parlamenttien valiokuntarakennetta. Eroavaisuudet ovat vaikeuttaneet ministerineuvoston ja kansallisten valiokuntien kanssa tehtävää yhteistyötä sekä neuvoston toiminnan kytkemistä kansallisiin parlamentteihin.

Tämä saikin yhdessä globaalistumisen ja Euroopan yhdentymiskehityksen kanssa ministerineuvoston asettamaan niin sanotun viisasten paneelin, joka sai tehtäväkseen selvittää pohjoismaisen yhteistyön tulevaa luonnetta ja tulevia tehtäviä. Paneelin tuli tunnistaa Pohjoismaiden yhteiskuntakehityksen yhteiset piirteet uuden vuosituhannen kynnyksellä ja arvioida, mitä vaatimuksia ja odotuksia ne kohdistavat pohjoismaiseen yhteistyöhön. Paneelin raportti "Pohjola 2000 — Avoinna maailman tuulille" esiteltiin neuvoston 52. istunnossa Reykjavikissä viime syksynä ja siellä käytiin myös vilkas keskustelu. Keskustelu osoitti selvästi, että neuvoston jäsenten keskuudessa vallitsi suuri yksimielisyys siitä, että neuvoston rakennetta tulisi muuttaa kansallisten parlamenttien ja ministerineuvoston kanssa tehtävän yhteistyön parantamiseksi. Muutos edellyttäisi ennen muuta sitä, että yhteistyön nykyinen maantieteellinen jako kolmeen pilariin korvattaisiin poliittisten asiakysymysten mukaan jaetuilla valiokunnilla.

Rouva puhemies! Pohjoismaiden neuvoston toiminnan kehittämistä ja rakenteiden uudistamista valmistellaan parhaillaan neuvoston puheenjohtajiston asettaman työryhmän ja yhteistyöministereiden yhteisessä strategiahankkeessa. Tämän hankkeen tulokset ja esitykset on tarkoitus käsitellä seuraavassa, 53. istunnossa Kööpenhaminassa lokakuun lopulla. Mahdolliset muutokset tulisivat voimaan ensi vuoden alusta. Valiokuntajaon ja -rakenteen uudistamisen tavoitteena on siis parantaa ja tehostaa Pohjoismaiden neuvoston ja Pohjoismaiden ministerineuvoston yhteistyöedellytyksiä sekä ennen kaikkea edesauttaa Pohjoismaiden neuvoston toiminnan ja yleensä pohjoismaisen yhteistyön ankkurointia kansallisiin parlamentteihin. Todellakin, vuorovaikutusta neuvoston valiokuntien ja kansallisten parlamenttien valiokuntien kesken halutaan tehostaa.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, jotka ovat varsin tuoreita aihealueita neuvoston työssä, mainittakoon istunnon ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu viime vuonna, samoin lähialueyhteistyön uusi strategiaehdotus, puheenjohtajiston Venäjän vierailu, jossa kehitettiin suhteita etenkin Venäjän valtionduumaan, Euroopan unionin pohjoisen ulottuvuuden kehittäminen sekä konfliktien torjuntaa ja siviilikriisinhallintaa käsittelevän työryhmän asettaminen.

Tässä yhteydessä on syytä mainita muun muassa Itämeri-yhteistyö ja arktinen yhteistyö sekä ennen kaikkea yhteistyö Baltian parlamentaarisen yleiskokouksen kanssa, joka on siis jatkunut varsin aktiivisena. Kertomusvuoden istunnossa käsiteltiinkin jäsenehdotusta, jonka mukaan Baltian maille tulisi tarjota jäsenyyttä Pohjoismaiden neuvostossa. Yleiskokous päätti kuitenkin puheenjohtajiston esityksen mukaisesti tiivistää Venäjän ja Baltian maiden kanssa tekemäänsä yhteistyötä aloittamatta kuitenkaan jäsenyysneuvotteluja Viron, Latvian ja Liettuan kanssa.

Runsaat kaksi viikkoa sitten pidettiin Riiassa Pohjoismaiden neuvoston ja Baltian yleiskokouksen kolmas yhteinen kokous, jossa yhdessä käsiteltiin muun muassa Euroopan unionin laajenemista, alueellista parlamentaarista yhteistyötä sekä parlamentaarista osallistumista pohjoiseen ulottuvuuteen. Valitettavasti monien työpaineiden ja kiireiden johdosta suomalaisista ministereistä kukaan ei päässyt osallistumaan tuohon kokoukseen.

Kysymys Baltian maiden suhteista Pohjoismaiden neuvostoon ja mahdollisesta jäsenyydestä ei noussut esille yhteisen kokouksen aikana, paitsi joissakin yksittäisissä puheenvuoroissa, siis virallista Baltian kokouksen esitystä ei tullut. Kuitenkin yhteisen kokouksen jälkeen samassa paikassa Baltian yleiskokous piti oman istuntonsa ja siellä peräänkuulutettiin selvemmin tiiviimpää ja jopa yhteisiin organisaatioihin perustuvaa yhteistyötä, eli tämä asia on edelleen ajankohtainen. Kuten jo aikaisemmin maaliskuussa totesin, myös Venäjän duuman puolelta todettiin, että mikäli Baltian maat tulisivat mukaan Pohjoismaiden neuvostoon, sielläkin ilmeisesti kiinnostusta asiaan liittyen olisi.

Lähialueille suuntautuneesta laajemmasta ja tiivistyvästä yhteistyöstä haluaisin mainita sen, että viime viikolla järjestettiin Petroskoissa Karjalassa Pohjoismaiden neuvoston ja Venäjän duuman sekä alueellisten viranomaisten ensimmäinen yhteinen parlamentaarinen konferenssi, jonka aiheena oli pohjoismainen yhteistyö Luoteis-Venäjän kanssa. Suomalaisia parlamentaarikkoja oli myös tässä tapaamisessa mukana. Näin aktiivinen lähialueyhteistyö kehittyy.

Rouva puhemies! Viime maaliskuussa istuntosalissa käydyssä ajankohtaiskeskustelussa, jossa teemana oli pohjoismainen yhteistyö, saatoin todeta, että pohjoismainen yhteistyö ja Pohjoismaiden neuvoston toiminta voivat hyvin ja ovat edelleen keskeisiä ja ajankohtaisia. Pohjoismaiden neuvoston toiminta kertomusvuonna, josta nyt puhumme, eli vuonna 2000 ja kuluvan vuoden alkupuoliskolla, osoittavat, että edelleen tämä yhteistyö on vahvasti lisääntynyt ja kiinnostus ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sekä laajempaan alueelliseen parlamentaariseen yhteistyöhön ovat lisääntyneet. Uskon näin käyvän myös jatkossa.

Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan omasta toiminnasta haluan sen lisäksi, mitä toimintakertomuksesta ilmenee, painottaa valtuuskunnan yhteistyötä toisaalta kansalaisjärjestökentän eli lähinnä Pohjola-Norden-liiton ja toisaalta yhteistyöministerin ja ulkoasiainministeriön pohjoismaisen yhteistyösihteeristön kanssa. Haluan todeta, että tämä yhteistyö on toiminut erittäin hyvin. Valtuuskunta pyrkii myös omalta osaltaan aktiivisesti vaikuttamaan aikaisemmin mainitsemaani kansalliseen ankkurointiin.

Jari  Vilén  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Hetki sitten keskustelimme tässä salissa Euroopan unionin uudistumisesta ja uudistumistarpeesta ja nyt kuulimme Suomen valtuuskunnan puheenjohtajan Outi Ojalan kertomuksen, miten Pohjoismaiden neuvosto omalta osaltaan etsii myös omaa uudistumistaan. Tavallaan voisi kai sanoa, että ympyrä myös Pohjoismaiden neuvostossa on sulkeutunut. Edellisen organisaatiomuutos muutti valiokuntarakenteen horisontaalisesti, ja nyt organisaatio on jälleen muuttumassa kertaalleen substanssivaliokuntapohjaiseksi, mikä toivottavasti vastaa paremmin niihin haasteisiin, mitä Pohjoismaiden neuvosto edessänsä itseltänsä löytää.

Voisi kai tiivistäen sanoa, että se muutosvoima, mikä Pohjoismaiden neuvostossa pakottaa muutokseen, on aika paljon sama, kuin mistä keskustelimme aikaisemminkin. Euroopan unioni on ehkä se keskeisin tekijä, joka tänä päivänä pakottaa myös Pohjoismaiden neuvostoa etsimään omaa rooliansa, pohtimaan rooliansa ja myös tapaansa toimia ja työskennellä.

Pidän selvänä, että ulkopolitiikasta, ulkopoliittisista kysymyksistä, on tulossa ja pitääkin tulla painavampi osa Pohjoismaiden neuvoston perinteistä työtä, sitä hyvää työtä, jota on tehty ja jota toivottavasti edelleenkin jatketaan. Mutta jotta Pohjoismaiden neuvosto löytää uudelleen itsensä ja löytää sen poliittisen sisällön, mikä sille toivottavasti ole olemassa, meidän täytyy kyetä ja uskaltaa pohjoismaisten veljeskansojemme kanssa ottaa kantaa myös yhteisiin vaikeisiinkin ulkopoliittisiin kysymyksiin.

Oikeastaan syy, joka innoitti minut pitämään puheenvuoron, oli ne kokemukset, mitä Baltian neuvoston ja Pohjoismaiden neuvoston yhteinen kokous hiljattain toi. Valitettavasti sieltä itselleni jäi vielä enemmän se mielikuva, että kaikilla muilla valtioilla, kansoilla, tuntuu olevan valmiutta ja halua uudistua, pohtia asioita uudelleen, mutta meillä suomalaisilla ehkä entistä enemmän on vieläkin etsimistä siinä, miten ja millä tavoin me itse uskallamme keskustella ulkopolitiikasta ja käydä kantojamme siitä lävitse.

Sinällään mielenkiintoista oli, että kun Pohjoismaiden neuvosto ja Baltian neuvosto ottivat yhteisen kannan, jossa todettiin EU:n ja Naton laajentumisen tuovan vakautta ja turvallisuutta alueelle, sen jälkeen sekä Suomen pääministeri, Puolustusvoimain uusi komentaja että tasavallan presidenttikin ovat tavallaan ottaneet kantaa samaan kysymykseen ja päätyneet pitkälti samaan arviointiin, kuin tuossa kannanotossa tuli olemaan.

Toivon todellakin, että voimme jatkaa ja löytää vahvemman ulkopoliittisen keskusteluareenan Pohjoismaiden neuvostossa, käydä lävitse yhteisiä ongelmiamme ja yhteisiä mahdollisuuksiamme ja miettiä myös vakavasti ennen kaikkea Baltian maiden mukaan ottamista. Johtamani konservatiiviryhmä teki aikanaan esityksen siitä, että Baltian maat kutsuttaisiin jäseniksi Pohjoismaiden neuvostoon. Reykjavikissä todettiin tuolloin, että tämä ei ole ehkä tässä vaiheessa tarpeellinen tai mahdollinen vaihtoehto. Toivonkin, että voisimme ehkä lähestyä aihetta toisella tavalla: voimmeko katsoa, arvioida, organisaatioiden välistä entistä tiiviimpää yhteistyötä. Mielestäni ainakin omat kokemukset, joita Baltian työstä on tullut, ovat ne, että Pohjoismaiden neuvosto ja Baltian neuvosto organisaatioina voisivat löytää entistä selkeämmän yhteisen toiminnan.

Meillä Pohjoismaiden neuvoston jäsenenä on pitkällinen vuosikymmenien kokemus yhteisestä toiminnasta. Nyt Baltian neuvosto etsii selkeästi omaa rooliansa. Sillä on jo vahvat perinteet, se on löytänyt itsensä, sillä on oma paikkansa. Olisiko mahdollista löytää yhteiset intressit näiden kahden organisaation yhteistoiminnalle? Toivon tietysti myös, jos tämän kaltaiseen ajatteluun päästään, että me myös, kun nyt tämän vuoden lopulla uudistamme Pohjoismaiden neuvoston organisaatiota, voisimme huomioida nämä vaihtoehdot, kun teemme omia ratkaisujamme tältä osin.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Rinnastan Pohjoismaiden neuvoston identiteetin etsinnän vähän siihen, mitä Natossa on tapahtunut. Siinä vaiheessa, kun kylmä sota loppui, Nato ryhtyi kehittämään kriisinhallintaa. Siinä vaiheessa, kun pohjoismaisen yhteistyön merkitys ei ole enää sama kuin ennen, kun EU on saanut osan sellaisista tehtävistä, jotka ovat yhteistyössä erittäin keskeisellä sijalla, Pohjoismaiden neuvoston pitää etsiä uusia tehtäviä, sen pitää uusiutua ja se on myös uusiutunut.

Ulkoasiainvaliokunnan aiemman Pohjoismaiden neuvoston kertomuksen käsittelyn yhteydessä esitin juuri saman kysymyksen, jonka ed. Vilén otti esille: pitäisikö Baltian maat saada mukaan Pohjoismaiden neuvoston toimintaan. Tuolloin asiantuntijakuulemisessa vastaus oli kielteinen. Yhteistyön tiivistäminen on paikallaan, kuten myös se, että etsitään yhä tiivistyvämmin niitä rajat ylittäviä ongelmia, joihin voidaan saada yhteisiä ratkaisuja. Esimerkiksi ympäristöyhteistyö on tässä merkittävällä sijalla.

Ilokseni olen jo aiemmin lukenut lehdistä ja voin lukea kertomuksesta, että Bellona-järjestö on saanut Pohjoismaiden neuvoston ympäristöpalkinnon. En tiedä, olisiko se saanut Suomessa vastaavanlaista palkintoa, ainakaan jos maan hallitus olisi asiasta päässyt päättämään. Ydinsaasteita vastustava työ on ollut erittäin merkittävää esimerkiksi Venäjän osalta Nikitinin esille nostamana.

Näin ollen, arvoisa puhemies, toivon, että Pohjoismaiden neuvoston roolista käydään ulkoasiainvaliokunnassakin perusteellinen keskustelu.

Outi Ojala /vas:

Arvoisa puhemies! Varmuuden vuoksi tulen korokkeelle, kun epäilen, että kaksi minuuttia kuitenkin täyttyisi. Vaihdan tavallaan vähän hattua, ed. Vilén, koska äsken esittelin kertomuksen valtuuskunnan puheenjohtajana ja nyt ehkä minulla on vähän vapaampi ilmaisun mahdollisuus, kun voin puhua täällä nyt ehkä Pohjoismaiden neuvoston vasemmistososialistisen ryhmän edustajana Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajistossa.

Mutta varsinainen asia: meillä ei ole ed. Vilénin kanssa suurtakaan erimielisyyttä siitä, miten yhteistyötä pitäisi Baltian maiden kanssa kehittää. Tästä olemme aivan yksimielisiä. Voi sanoa, että siitä vallitsee myös Pohjoismaiden neuvoston eri poliittisten ryhmien välillä laaja yksituumaisuus. Lähialueyhteistyö on meille haaste, niin Baltian maiden kanssa, Baltian yleiskokouksen kanssa kuin myöskin Luoteis-Venäjän, Kaliningradin kanssa. Itse asiassa varmasti jatkossa — ei tietenkään niin, että Pohjoismaiden neuvosto kattaisi koko Itämeren alueen — Itämeren alueen merkitys tulee tulevaisuudessa ilman muuta kasvamaan. Se on aivan selvä.

Mutta kyllä meidän täytyy pitää myöskin mielessä ja ymmärtää myös se, että Pohjoismaista Norjalla ja myöskin Islannilla, Grönlannilla, itsehallintoalueella Färsaarilla on myöskin huoli siitä, olemmeko keskittymässä liian paljon juuri Itämeren alueelle, ja tämä on tietysti ymmärrettävä. Myöskin arktinen yhteistyö sivuaa ja Barents-yhteistyö; nämä ovat kaikki tavalla taikka toisella limittäin mukana pohjoismaisessa yhteistyössä.

Baltian yleiskokouksessa tuli esille, ja minusta oli hyvä, että myös Baltian yleiskokous näkee sen, että se haluaa jatkossakin pitää yllä tiivistä yhteistyötä Pohjoismaiden kanssa. Jossain vaiheessa näytti hieman siltä, että siellä oli ehkä ajatuksia, että kun nämä maat ovat aikanaan Euroopan unionin jäseniä, tarvitaanko yhteistyötä, elikkä oli ainakin huoli siitä, että jos nyt ei Viron niin ehkä Latvian tai Liettuan katse kääntyisi enemmän Keski-Eurooppaan ja muualle. Mutta minusta on erittäin hyvä, että ne selvästi nyt toteavat, että yhteistyön tarvetta on jatkossakin, ja haluavat olla kehittämässä tätä yhteistyötä. Minusta pitää löytää myöskin hyvin luovia ratkaisuja siihen, että yhteistyön ei tarvitse pelkästään tapahtua Baltian yleiskokouksen ja Pohjoismaiden neuvoston välillä. Yhtä lailla voidaan ajatella, että Pohjoismaiden jäsenmaiden valiokuntien puheenjohtajat ja Baltian maiden eri valiokuntien edustajat tapaisivat silloin tällöin ja kävisivät keskusteluja.

Siitä olen ed. Vilénin kanssa samaa mieltä, että ulko- ja turvallisuuspolitiikka tulee väistämättä yhä vahvemmin esille Pohjoismaiden neuvostossa. Nyt on tietenkin tällä hetkellä ehkä kiistaa eniten siitä, miten se konkreettisesti järjestetään. Onko niin, että puheenjohtajisto jatkossa on eräällä tavalla valiokunta, joka hoitaa, vai perustetaanko erillinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta. Kun luontevasti puheenjohtajistolle kuitenkin kuuluvat ulko- ja turvallisuuspoliittiset asiat, niin ainakin meidän ryhmämme on ollut sitä mieltä, että ei perusteta erillistä valiokuntaa tältä osin, vaan puheenjohtajisto nimenomaan vastaisi kansainvälisistä suhteista ja keskittyisi ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.

Riiassa nyt hieman laineet leiskuivat. Siellä vähän kotimaidenkin lehdissä kirjoiteltiin siitä, että suomalaiset edustajat olivat niin voimakkaasti reagoineet yhteiseen julkilausumaan, jota minäkin olin ollut muotoilemassa. Minulle se muotoilu ei ollut niin suuri kauhistus kuin ehkä se joillekin muille näytti olevan. Tietenkin siinä taustalla oli — täytyy rehellisesti sanoa — myöskin keskustelu siitä, että Baltian maiden puolelta toivottiin kovasti sitä, että olisi — erityisesti liettualaiset toivoivat — avointa tukea Baltian maiden Nato-jäsenyydelle. Me ymmärrämme hyvin, että esimerkiksi Ruotsin ja Suomen osalta, kun olemme liittoutumattomia, tunnustamme ilman muuta sen, että jokaisella maalla on oikeus tehdä omat integraatioratkaisunsa, omat turvallisuuspoliittiset ratkaisunsa, mutta kun emme itse ole Naton jäsen, niin on vähän vaikea ajatella, että olisimme sitten tukemassa avoimesti myöskään Nato-jäsenyyttä.

Keskustelu oli hyvä, ja uskon, että tämä yhteistyö, joka taas parin vuoden kuluttua viimeistään jatkuu tämmöisenä laajana, ei suinkaan tarkoita sitä, ettei Baltian kanssa olisi yhteistyötä tässä välillä, vaan kolmen Baltian maan kanssa tavataan eri yhteyksissä. Kaikkia Pohjoismaita kiinnostaa tietenkin se, että Baltian maiden Euroopan unionin jäsenyysneuvottelut etenevät vinhaa vauhtia ja jäsenyyskin on näköpiirissä.

Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Ojala valotti mielestäni hyvin niitä näkökohtia, joita yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikan kentässä on otettava huomioon. Mielestäni se, että Suomi ja Ruotsi liittoutumattomina maina ovat tässä mukana, on tärkeä lähtökohta, kun keskustellaan yhteisistä tavoitteista ja yhteisestä toimintaympäristöstä, jossa sekä Baltian maat että Pohjoismaat ovat. Minusta se yhteistyö, jota ympäristöasioiden osalta toisaalta mutta myös lähialueyhteistyön osalta muun muassa voidaan tehdä, on hyvin tärkeää, ja voi sanoa, että ylipäänsä kanssakäyminen tässä tilanteessa on tärkeää. Näen niin, että Itämeren alueen maiden yhteistyö kaikkinensa, sen tiivistäminen, on tarpeen myös keskinäisen kanssakäymisen osalta, kun ajatellaan, että jatkossa Baltian maat ovat tulossa ennemmin tai myöhemmin EU:n jäseniksi ja tätä kautta sitten luonteva yhteistyö ja yhteiset tavoitteet, intressit, myös taloudelliset kysymykset, nousevat entistä enemmän esille. Kuitenkin aika lailla saman kulttuuripohjan lähtökohdista ollaan liikkeellä, jos tarkastellaan pidemmässä perspektiivissä.

Jari Vilén  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Ihan vain lyhyenä täydennyksenä ed. Ojalan puheenvuoroon: Todellakin, kun keskustelemme ulkopolitiikasta, Pohjoismaiden neuvostosta, meidän viimeaikainen keskustelumme on omassa piirissä keskittynyt aika pitkälle struktuuriin eli rakenteeseen. Onko puheenjohtajisto se aito ja oikea paikka käydä keskustelua ulkopolitiikasta, vai pitäisikö sen tapahtua erillisen valiokunnan tasolla? Meillä on ehkä tällä hetkellä hieman erilaiset näkemykset asiasta, mutta olen varma, että sitten tultaessa varsinaiseen neuvoston kokoukseen Kööpenhaminaan tämän vuoden lopulla meillä on olemassa yhteinen käsitys, joka antaa meille hyvät eväät lähteä eteenpäin ja ennen kaikkea myös muovaa omaa käsitystämme, asennettamme siihen, miten ulkopolitiikkaa tehdään. Pohjoismaiden neuvostossa tulee se erityispiirre esiin, että me työskentelemme siellä paitsi kansallisessa delegaatioissa, myös omissa puolueryhmittymissämme. Tämä on ehkä sellainen asia, joka vaatii meiltä tietynlaista opettelemista. Niin kuin ed. Ojala sanoi, me joudumme yhdistämään ja sopeuttamaan monien meidän kanssamme samassa puolueryhmässä istuvien kansallisuuksien intressejä, ja niin tapahtui myös Riikassa. Baltian mailla oli omat intressinsä, meillä suomalaisilla omamme, ja sen takia mielestäni löysimme sen hyvän tasapainon, mikä oli olemassa.

Haluaisin päättää sanomalla sen, että luulen, että Baltian yhteistyön tiivistämisessä hiljattain keskusteltu Nizzan sopimus tulee omalta osaltaan vaikuttamaan yhteistyömme tiivistymiseen. Tarkoitan tällä sitä, että Nizzan viimeistään pitäisi minun mielestäni todistaa myös Baltian maille se, että pienten valtioiden intressi on löytää yhteistä etua, yhteisiä liittolaisia ja pyrkiä toimimaan yhdessä kokonaisuudessa omien kansallisten etujensa turvaamisen kannalta. Luulen, että tämä tulee olemaan yksi meidän valttimme, kun keskustelemme yhteistyöstä Baltian maiden kanssa jatkossa.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Vuoden 2000 toimintakertomuksen liitteessä 1 on lueteltu Pohjoismaiden neuvoston 52. istunnon hyväksymät suositukset. Tässä on todellakin erittäin mielenkiintoisia asioita myös ympäristövaliokunnan toimialan kannalta: geenimuunnellut tuotteet, elintarvikkeet, merten resurssit, ihmisen kloonaus jne. Nuo linjaukset, joita Pohjoismaiden neuvostossa on otettu, tuntuvat erittäin hyviltä.

Siirrynkin ympäristönäkökulmaan sikäli, että tiedän Pohjoismaiden neuvoston istuntoihin osallistuneen myös ympäristövaliokunnan edustajia, valiokunnan lähettämiä jäseniä. Yhteistyön lisääminen tuolla osa-alueella on mielestäni tärkeää. Aivan niin kuin ed. Vilén puhui Baltian maiden yhteistyön tiivistämisestä, johon myös liitteessä viitataan, Itämeren tulevaisuus on tietysti yksi tällainen yhteinen asia, jossa Baltian maiden, Pohjoismaiden ja miksei myös Norjan on tärkeää olla mukana. Tässä mielessä on varmasti ympäristö sellainen osa-alue, myös pohjoinen ulottuvuus ympäristönäkökulmasta, jossa yhteistyöperusteita löytyy.

Outi Ojala /vas:

Arvoisa puhemies! Olisin tähän ihan lopuksi halunnut todeta vain sen, että kehitysohjelma Kestävä Pohjola on juuri hyväksytty ministerineuvoston puolella, ja se tulee myöskin nyt kesäkuussa juhannuksen jälkeen Kungelvissä pidettävään Pohjoismaiden neuvoston niin sanottuun mini-istuntoon, jossa sitä käsitellään. Siitähän on ollut tietoa saatavissa myöskin kansanedustajille jo aikaisemmin.