Jaana Ylä-Mononen /kesk:

Arvoisa puhemies! Keskustelu laiksi Kansaneläkelaitoksen rahoituksen väliaikaisesta muuttamisesta vuodelle 2004 keskeytettiin perjantaina ja ehkäpä jopa onneksi. Keskustelussa ollut jännite ei ollut kaikin paikoin asialle eduksi. Voin siis aivan asiapohjalta todeta, mitä seuraavaksi sanon.

Puhemies! Viime viikon keskustelu Kansaneläkelaitoksen rahoituksesta kärjistyi koskemaan lähes yksinomaan psykiatrista kuntoutusta ja sen ongelmia. Kelan rahoituksen järjestäminen vakaalle pohjalle on vaativa haaste. Sairauspäivärahakorvausten merkittävä nousu, lääkekustannusten vieläkin rajumpi nousu jne. tarkoittanevat jatkossa sitä, että rahoituksen järjestäminen pysyvällä tavalla on erittäin suuri urakka. Hallitusohjelmassa on selvät viittaukset siihen, että laajaa valmistelua asian suhteen on tehtävä. Olemme säätäneet muun muassa kuntoutusta koskevaa lainsäädäntöä paljonkaan pohtimatta, miten ja mikä taho ottaa nämä haasteet vastaan. Kelan kuntoutukseen osoitetut rahat ovat joka tapauksessa vain murto-osa tarvittavasta määrästä, jos koko kuntoutusvastuu kaikille ikäluokille ohjataan Kelaan. Mitkään rahat eivät tule riittämään, ellei vastuunkantajia ole muitakin.

Psykiatrisen kuntoutuksen maailma on aivan omansa. Toisaalta eduskunta on aikanaan tehnyt merkittävän teon, kun muuta ei ollut poliitikkojen voimin tehtävissä, eli ohjasi korvamerkittyä rahaa lasten ja nuorten psykiatriseen kuntoutukseen. Nämä rahat olivat juuri siinä hetkessä oikea tapa vaikuttaa. Mutta nyt on mietittävä asioita syvällisemmin ja katsottava pidemmälle.

Tässä keskustelukohdassa, arvoisa puhemies, puhuminen vain siitä, onko Kelalla riittävästi rahaa psykoterapiajaksojen jatkamiseen tai uusien aloittamiseen, on koko ongelman vahvaa yksinkertaistamista. Viittaan siihen, mitä ministeri Mönkäre sanoi täällä viime perjantain täysistunnossa asiasta. Tuen voimakkaasti hänen näkemystään siitä, että nyt on kiinnitettävä erityinen huomio perusterveydenhuollon osaamiseen ja vastuunottoon myös lasten- ja nuortenpsykiatrian osalta. En näe suurtakaan hyötyä rahoituksen lisäämisestä Kelan puolelle tälle alueelle, mikäli perustason voimavaroja ei osata tai haluta hyödyntää. Kokoomuksen suunnasta tuli tästä asiasta vahvoja vaatimuksia ja arvostelua hallituksen suuntaan.

Minusta nyt on oikea ote ministeri Mönkäreellä, kun hän hallitusohjelman mukaisesti pyrkii vahvistamaan varhaista ongelmien toteamista muun muassa perustason osaamista kehittämällä ja ehkäpä jopa kädestä pitäen päättäjiä ja eri toimijoita ohjaamalla. Ei tästä hommasta tule mitään, jos ainoa asia, johon poliittinen taso yltää, on Kelan kustantama psykoterapia.

On sitten kokonaan toinen asia, oliko esimerkiksi ed. Zyskowiczin perjantaisiin puheisiin sisällytettynä myöskin kokoomuslainen asenne julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon asemasta suhteessa yksityiseen. Se, että määrärahan lisääminen Kelan kustantamaan psykoterapiaan imee työvoimaa julkiselta puolelta yksityiselle, on ilmeinen ja todellinen tapahtuma.

Arvoisa puhemies! Olivatko viimeperjantaiset opposition esittämät puheenvuorot psykoterapian järjestämisestä yhä laajemmassa määrin yksityisellä sektorilla muutakin kuin populistista kikkailua vai oliko ehkä sittenkin niiden puheiden pehmeän kuoren alla kova bisnesmaailman ajattelu? Hallitusohjelmassa on sitouduttu julkisen terveydenhuollon ja erityisesti perusterveydenhuollon aseman kohentamiseen, osaamistason nostoon ja yhteistyön kehittämiseen sosiaali- ja terveydenhuollon eri toimijoiden kesken. Keskustelua julkisen ja yksityisen rajapinnasta tarvitaan selkeyttämään vallitsevaa tilaa niin Kelan, kuntien kuin valtiovallankin taholla. Hallituksen on varsin viisasta katsoa asioita laajemmin ja perusteellisemmin, vaikka ajoittain tämä poliittinen salikeskustelu saakin ministereille erilaisia paineita aikaan.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Ylä-Mononen äskeisessä puheenvuorossaan epäili meidän kokoomuslaisten, jotka perjantaina osallistuimme keskusteluun lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon ongelmista, motiiveja tässä keskustelussa. Ed. Ylä-Mononen oli näkevinään motiiveinamme populistista kikkailua ja kovaa bisnesajattelua ja sen edistämistä. Pitänee olla aika, miten sanoisi, puoluepoliittisesti ja ehkä erityisesti keskustapuoluelaisesti värittynyt mielikuvitus ja ajatusmaailma, kun pystyy tällaisia epäilyjä esittämään ja tällaisia johtopäätöksiä tekemään sellaisista puheenvuoroista, joita perjantaina esitimme ja joita tänäänkin esitämme siitä, että lasten- ja nuortenpsykiatriassa ja psykiatrisessa kuntoutuksessa on todellisia ongelmia, joihin poliittisten päätöksentekijöiden, ensi vaiheessa tietysti hallituksen, on pystyttävä puuttumaan.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Zyskowiczin puheenvuoroon on hyvä jatkaa. Ensinnäkin yhdyn niihin mielipiteisiin, joita hän esitti, ja kun ottaa huomioon ed. Ylä-Monosen ammatin, niin jäin kyllä miettimään hänen analyyttista ajatteluaan tässä kohdassa aika outona.

Kysymyshän on vaikeasta tilanteesta, jossa Suomessa kaikki asiantuntijavoimat pitäisi saada yhteen tähän samaan asiaan. Silloin ei ole sopivaa joitain toimia maalata jollain lailla kummallisiksi, esimerkiksi yksityissektoria tässä tilanteessa. Se, mitä olisin teiltä toivonut ja jonka nyt rohkenen itse ääneen sanoa, on se, että koko tämän ongelman takana on tietysti iso nippu syitä, varsinaisia etologisia syitä, joita ei erityisesti ole Suomessa vielä tuotu pintaan — jokainen meistä tietää ne tavallaan omalla tahollaan, en lähde niitä tässä luettelemaan, mutta tämän tasoista akateemista ulostuloa toivoisin myöskin tässä asiassa: mitkä ovat ne tärkeimmät syyt, minkä takia niin suurella osalla nuorisosta on pahoinvointia tällä hetkellä?

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aivan niin kuin ed. Akaan-Penttilä totesi, niihin syihin pitäisi pystyä paneutumaan, niihin laiminlyönteihin, jotka ovat aikaisemmin tapahtuneet ja jotka ovat johtaneet lasten ja nuorten psyykkisiin ongelmiin ja tähän akuuttiin tarpeeseen, joka kasvaa koko ajan.

Mutta ed. Ylä-Monoselle haluaisin todeta sen, että luonnollisesti olette oikeassa siinä, että keskustelu oli liian kapeata, se on aivan oikein. Mutta on selvä, että me täällä oppositiopuolellakin jaamme sen huolen, mikä varmasti teillä henkilökohtaisesti on, miten Kansallinen terveysohjelma toteutetaan ja miten saadaan kunnat toteuttamaan oman osuutensa, joka on puolet kokonaisvolyymista. Tästähän me kannamme yhdessä kyllä huolta. Jos kuntien osuus ei toteudu, niin Kansallinen terveysohjelma ja sen osatekijät, sairaanhoito, erikoissairaanhoito ja perusterveydenhoito, ennaltaehkäisy, eivät toteudu.

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Kun itsekin käytin viime perjantaina keskustelussa puheenvuoron, niin nyt kyllä hämmästelin ed. Ylä-Monosen käyttämää puheenvuoroa. Hän luokitteli kaikki puheenvuoronkäyttäjät yksityisen edun ajajiksi. Kyllä minä ainakin omalta osaltani sanon, että kannoin ja kannan ja kristillisdemokraatit kantavat syvää huolta tästä tilanteesta lasten ja nuorten puolesta. Kehitys on huolestuttava. Syyt ovat varmasti kaukana jo menneisyydessäkin, ja ehkä tämän hetken syyt ovat osittain siinä, että viime syksynä valtiovarainministeri Niinistön johdolla tehty budjetti ei sisältänyt riittävästi määrärahoja tähän tarkoitukseen, ja nyt vastuu on tällä hallituksella, joka tällä hetkellä istuu, ja palloa pompotellaan kuntien ja Kelan välillä hallituksenkin toimesta. Me haluamme korostaa sitä, että hallituksen pitää nyt ryhtyä toimenpiteisiin ja hoitaa tämä asia pikaisesti kuntoon.

Ed. Ylä-Mononen kiitteli ministeri Mönkärettä. En oikeastaan vielä tiedä, onko nyt aihetta tässä vaiheessa vielä kiittää millään tavalla, kun mitään toimenpiteitä ei näy vaan ainoastaan syiden siirtämistä taholta toiselle.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Ylä-Mononen oli varmasti siinä oikeassa, että lasten ja nuorten psykiatrisen kuntoutuksen ongelmia ei ratkaista pelkästään Kelan rahoitusta lisäämällä ainakaan pitkällä tähtäimellä.

Ed. Ylä-Monosen ehdotus perusterveydenhoidon koulutuksen ja ammattitaidon lisäämisestä myös psykiatrisen kuntoutuksen osalta on sinänsä varmasti tärkeää, mutta ensinnäkään se ei tuota nopeita tuloksia. Jos halutaan akuutisti resursseja tähän lasten ja nuorten hätään, niin silloin tarvitaan todellakin Kelan rahoituksen lisäämistä. Toisaalta se on ongelmallista siitäkin näkökulmasta, että terveyskeskuksissa on jo tällä hetkellä vaikeuksia selviytyä nykyisistäkin haasteista ja tehtävistä, puhumattakaan, että sinne lisätään tehtäviä.

Toisaalta ed. Ylä-Mononen varmasti tietää senkin, että se psykiatrinen kuntoutus, josta nyt on puhuttu ja jota kipeimmin tarvittaisiin, on niin vaativaa, että siihen tarvitaan erikoissairaanhoidon osaamista, eikä sitä missään (Puhemies: Minuutti!) nimessä kaikkea voi toteuttaa perusterveydenhoidossa. Mutta hallituksella on ennen kaikkea vastuu siitä, että kunnilla olisi riittävät toimintaedellytykset terveyspalvelujen järjestämiseksi niin perusterveydenhoidossa kuin erikoissairaanhoidossa.

Jaana Ylä-Mononen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En tiedä, mitä kummallista ajattelua on siinä, jos pohtii sitä, miten työvoimaresurssit valuvat julkiselta sektorilta yksityiselle sektorille, kun näin kerta tapahtuu. En pidä kovin hyvänä, että vahingossa teemme asioita, joiden seuraukset ovat muuta kuin mitä tarkoitamme. Mutta asiaa varmasti pitää vielä syventää ja keskustella siitä muutoinkin.

Ed. Tiusaselle: Jaan hänen näkemyksensä tästä ongelmasta. Tällainen näkemys, että Kansaneläkelaitoksen psykoterapialla hoidettaisiin akuutteja ongelmia, on minusta aivan käsittämättömän erikoinen. Sehän on pieni palanen tästä kokonaisuudesta. Se, että psykoterapialla tartuttaisiin akuutteihin kriiseihin, on jotenkin tätä poliittista keskustelua, ja ehkä sitä kohtaa kannattaa tarkentaa asiantuntijoilta.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa puhemies, hyvät kollegat! Viime perjantaina tässä salissa käytiin aika laajaa keskustelua lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon ongelmista ja erityisesti Kansaneläkelaitoksen lasten ja nuorten psykoterapiaan liittyvien määrärahojen riittävyydestä.

Ed. Ylä-Mononen aloitti keskustelun tämän päivän osalta, ja jotenkin hänen puheenvuoronsa oli aika yllättävä. Ensinnäkin hän halusi tehdä meille kaikille tiettäväksi, että Kelan rahoitusongelmat ovat hyvin laajoja, hyvin suuria, ja että tämä lasten ja nuorten psykoterapiahoitoon liittyvä rahoitusongelma on vain hyvin kapea sektori Kelan rahoituksen kokonaisongelmassa. Tähän voisi sanoa, että eihän kukaan ole mitään muuta väittänytkään. Se, että eduskunta esillä olevan lain yhteydessä tarttuu ajankohtaiseen, aiheellista huolta herättäneeseen kysymykseen Kelan nuorten psykoterapiahoitoon liittyvien rahojen riittävyydestä, ei tietystikään ole merkki siitä, että me kansanedustajat, jotka tästä asiasta olemme täällä puhuneet, emme olisi tietoisia siitä, että Kelan rahoitus kokonaisuudessaan on aivan eri asia ja sen ongelmat ovat tietysti aivan oma asiansa. Toisin sanoen, vaikka myöntäisimme ja myönnämme, että Kelan rahoitusongelmat ovat laajoja ja isoja kysymyksiä ja ne eivät ratkea tämän asian kautta, ei se voi olla mikään syy siihen, että emme puuttuisi tähän ajankohtaiseen asiaan ja ongelmaan nyt, kun asia on akuutti ja kun siihen aivan aiheesta on kiinnitetty paljon huomiota.

Ed. Ylä-Monosen toiseen huomautukseen kiinnitinkin jo vastauspuheenvuorossani huomiota. Ainakin minulle on hyvin vierasta se, kun en ole mikään sosiaali- ja terveyssektorin ammattilainen enkä näiden asioiden erityisosaaja, että kun puhun tästä lasten ja nuorten ongelmasta, niin ketunhäntänä kainalossani olisikin jokin kysymys siitä, että haluan edistää tässä yksityistä sektoria julkisen sektorin kustannuksella tai jotenkin muuten olla edistämässä kylmää bisnesajattelua. Pitää, ed. Ylä-Mononen ja muut hyvät ystävät, sanoa, että minulle henkilökohtaisesti on aivan samantekevää, saavatko nämä nuoret hyvän ja kunnollisen hoidon psykiatrisiin vaikeuksiinsa ja ongelmiinsa julkiselta vai yksityiseltä sektorilta, kunhan he tämän kunnon ja riittävän hoidon saisivat. Eli ed. Ylä-Mononen näki tässä nyt sellaisia mörköjä, joita ei ole mitään syytä tässä yhteydessä puheenvuoroissamme nähdä.

Mutta kun tässä on viitattu asiantuntijoihin, niin viittaanpa minäkin. Nimittäin ehkä tuon perjantaisen keskustelun vuoksi saimme todennäköisesti kaikki kansanedustajat kirjeen, jonka ovat allekirjoittaneet yksi psykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, yksi psykologi, yksi Yths:n terapiapsykiatri, toinen psykologi, toinen psykiatrian erikoislääkäri, yksi lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja kolmas psykiatrian erikoislääkäri ja jossa kiinnitettiin meidän päättäjien huomiota näihin ongelmiin. Tässä kirjeessä he esittävät muun muassa seuraavaa: "Jos kyseessä olisi lapsenne tai lapsenlapsenne, niin millaista hoitoa hänelle toivoisitte, lääkepurkkeja kotiin ja aikaa kuukauden päähän aina vaihtuvalle lääkärille vai tiivistä terapiaa lasten ja nuorten hoitoon vakavasti paneutuneen psykoterapeutin luona? Haluaisitteko, että hän joutuu jonottamaan psykoterapian alkamista puoli vuotta tai vuoden? Lasten ja nuorten hoidossa on tärkeää, että psykoterapia voi alkaa mahdollisimman pian, niin että nuori terapian turvin pääsee jatkamaan opiskeluaan tai koulunkäyntiään. Hyvä hoito lasten ja nuorten kohdalla on myös parasta kuntoutusta. On mielestämme vastuuntunnotonta panna hoitoa tarvitsevat lapset ja nuoret maksamaan valtion ja kuntien välisestä kiistasta. Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre ei tunnu ymmärtävän, että on paljon lapsia ja nuoria, jotka tarvitsevat hoitoa juuri nyt ja joiden kohdalla mahdollisuudet auttaa kaventuvat huomattavasti, jos nuori joutuu odottamaan hoitoa esimerkiksi vuoden ajan. Jonot lasten- ja nuortenpsykiatriassa ovat pitkiä jo nyt."

Edelleen tässä kirjeessään he jatkavat: "Psykoterapiaa tarvitsevien lasten ja nuorten perusturvallisuus on monesti särkynyt, ja he tarvitsevat tiivistä, luottamuksellista ja riittävän pitkää hoitosuhdetta, jonka aikana sisäinen luottamus ja turvallisuudentunne vähitellen vahvistuu. Kesällä 2003 näiden lasten ja nuorten hoito oli uhanalainen monen kuukauden ajan, ja nyt syksyllä myönnetyn lisämäärärahan jälkeen Kela teki päätöksen, että kaikille nuorille ja lapsille korvataan vain yksi terapiakäynti viikossa aivan riippumatta potilaan ongelmista ja traumoista. Tätä voisi verrata siihen, että keuhkokuumepotilaalle riittäisi hoidoksi särkylääke tai syöpäkasvaimesta leikattaisiin vain kolmasosa pois säästösyistä."

Tämä on kovaa tekstiä. Täällä kerrotaan edelleen: "Psykoterapian kustannukset Kelalle ovat 52 euroa terapiakäynti. Käynti peruskoulutetun sairaanhoitajan luona nuoriso- tai lastenpsykiatrisella poliklinikalla maksaa yli 100 euroa kerta, ja vuorokausi lasten- tai nuorisopsykiatrisella osastolla maksaa 500—600 euroa. Kun hyvin alkanut hoito keskeytyy tai ei pääse alkamaan ajoissa, osa näistä nuorista tarvitsee huostaanottoa, osa jää eläkkeelle, osan työ- ja toimintakyky on hyvin rajoittunutta, osa joutuu toistuviin sairaalahoitoihin. Paljonko maksaa nuori, joka syrjäytyy lopullisesti huumemaailmaan tai jää eläkkeelle? Mitä maksaa lapsen huostaanotto ja sijoittaminen kodin ulkopuolelle? Mitä maksaa lapsen tai nuoren pitkäaikainen sairaalahoito? Tähänkö terveydenhuollollamme on varaa, mutta varaa ei ole nuorten todellisten hoitojen tukemiseen?"

Siis näin nämä asiantuntijat kirjeessään. Ja, arvoisa herra puhemies, minä en kuvittele, että tässä ongelmassa on kyse pelkästään siitä, onko Kelalla riittävät voimavarat tukea lasten ja nuorten terapiahoitoja. Päinvastoin tiedän, että paljon laajemmasta ongelmasta on kyse, ja tähän laajempaan ongelmaan on liittynyt se, että eduskunta on kolmena vuotena, myös tämän vuoden budjetissa, osoittanut erityisen, korvamerkityn määrärahan kuntien käyttöön lasten- ja nuortenpsykiatrian ongelmiin. Tälle vuodelle hallitus esittää tässä suhteessa nolla euroa. Hallitus ei ensi vuoden budjettiesityksessään esitä euroakaan korvamerkittyä rahaa lasten- ja nuortenpsykiatriaan kunnille eli kuntainliitoille käytettäväksi, toisin kuin kolmen viime vuoden aikana on hallitus esittänyt ja eduskunta päättänyt.

Onko tämä hallituksen linja tässä suhteessa oikea ja järkevä lasten ja nuorten saaman psykiatrisen hoidon kannalta? En sitä usko.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta omassa lausunnossaan valtiovarainvaliokunnalle toteaa budjetista hurskaasti seuraavaa: "Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että lasten ja nuorten psykiatristen palveluiden kehittämiseen on edelleen suunnattava tuntuvia voimavaroja. Tästä syystä erillismäärärahalla käynnistetyn toiminnan jatkuvuus on turvattava kuntien sosiaali- ja terveystoimessa." Sanon, että sosiaali- ja terveysvaliokunta esittää näin hurskaassa lausunnossaan, koska tämä lausunto ei millään tavoin takaa siinä ilmaistun tahdon toteutumista. Tämä lausunto siitä, että edelleen tulisi osoittaa tuntuvia voimavaroja, on yhtä tyhjän kanssa, kun sosiaali- ja terveysvaliokunta ei esitä valtiovarainvaliokunnalle euroakaan lisättäväksi tähän tarkoitukseen. Sosiaali- ja terveysvaliokunta tyytyy vain esittämään näkemyksensä siitä, että kuntien on turvattava tässä suhteessa syntyneiden hyvien käytäntöjen ja hoitojen jatkuvuus.

Toivon, että eduskunta ja sen valtiovarainvaliokunta ottavat tämän asian vakavammin kuin teki sosiaali- ja terveysvaliokunta, ja toivon, että valtiovarainvaliokunnassa realistisesti selvitetään, onko olemassa todelliset mahdollisuudet lasten ja nuorten tarvitseman hoidon ylläpitämiseen edes nykyisellä tasolla, ellei näitä korvamerkittyjä erillismäärärahoja osoiteta. Jos valiokunta päätyy siihen, kuten uskon, että ei ole muuta luotettavaa tapaa näitä hoitoja turvata kuin jatkaa tätä erillismäärärahaa, jota kolme vuotta on nyt myönnetty, niin toivon, että valtiovarainvaliokunta ja sen jälkeen koko eduskunta päätyvät siihen, että osoitetaan esimerkiksi se vajaa 6 miljoonaa euroa, mikä on tänäkin vuonna, eikä sitä nollaa, mitä hallitus esittää.

Mitä, arvoisa puhemies, lopuksi tulee näihin hallinnollisiin ongelmiin, edelleenkään en kiistä niiden olemassaoloa. On hyvä, että ministeri Mönkäre on asettanut pikaisen työryhmän selvittämään kuntien, Kelan ja valtion yhteistyötä tässä asiassa, ja odotan siltä selvitykseltä tuloksia. Mutta silti, nämä ongelmat ovat todellisia ja niihin puuttumiseen tarvitaan todellisia voimavaroja.

Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre

Arvoisa puhemies! Ehdottomasti, ed. Zyskowicz: Nämä ongelmat ovat todellisia ja tarvitsevat toimenpiteitä. Pelkkä raha ei riitä, tarvitaan myös erilaista uutta tapaa tehdä ja hoitaa näitä asioita. Rahaakin on annettu, niin kuin tässä nyt on usealla suulla todistettu, että vuodesta 2000 lähtien korvamerkittynä rahaa on annettu Kelalle ja kunnille. Se, mikä koskee ensi vuoden budjettia, sinne on sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksiin 17 prosentin lisäys nimenomaan sosiaali- ja terveysministeriön momentilla. Siitä puolet on ansiotulovähennyksen kasvattamisen aiheuttamaa kompensaatiota, mutta toinen puoli on selvää kasvua.

Varmastikin ed. Perho, joka edellisenä ministerinä on ollut näiden toimenpiteitten yksi päättäjä ja suunnittelija, pystyy kertomaan ryhmätoverilleen, mikä oli ajatus silloin, kun näitä rahoja korvamerkittiin kunnille. Silloin oli ajatus se, että pilotilla ensin saadaan kunnat perustamaan näitä virkoja ja ymmärtämään niiden merkitys ja sen jälkeen ne tulevat osaksi kuntien normaalia toimintaa. Sitä varten nyt hallitus esittää kunnille lisää valtionosuusrahaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon, että nämäkin sairaudet hoidettaisiin, niin kuin ne kuuluu hoitaa. Tuskin kuntien kannattaa niitä viranhaltijoita irtisanoa ja virkoja lopettaa, jotka ne ovat näillä rahoilla perustaneet.

Ed. Zyskowicz kertoi tästä kirjeestä, jonka alan ammattilaiset ovat lähettäneet, myöskin minulle. Jätitte lukematta sieltä sen kohdan, jossa nämä alan ammattilaiset kertovat, että kun näille lapsille laitetaan lähete sitten tähän pitkäkestoiseen kuntouttavaan hoitoon, niin he ovat sitä ennen olleet jo lastenpsykiatrian osastoilla tai erikoislääkäreiden hoidossa pitkään, heitä on tutkittu ja sitten heille laitetaan lähete. Eli he eivät ole heitteillä, he ovat saaneet hoitoa, ja jos he joutuvat nyt odottamaan ensi vuoden alkuun, ennen kuin uusia kuntoutuspäätöksiä tehdään, he eivät ole heitteillä, he ovat asiantuntijoiden hoidossa.

Siinä mielessä tietenkin minäkin olen pahoillani, että tällainen tilanne on syntynyt. Olen todella suorastaan ollut vihainen Kelalle tästä menettelytavasta, joka saman vuoden aikana tapahtuu kahdesti. Edeltäjäni voivat kertoa, että se on tapahtunut aina ennenkin. Ehkä on syytä palauttaa mieleen se, mitä viime kesänä tapahtui. Olin kesälomalla, kun tämä Kelan tiedote meni julkisuuteen, että rahat ovat loppu ja uusia päätöksiä kuntoutusterapiasta ei voida tehdä. Siinä vaiheessa kirjoitin tiedotteen, jossa totesin, että "Kelan yksityisestä hoidosta maksamat korvaukset on tarkoitettu täydentämään kunnallisia palveluja. Tällä hetkellä kuntien viroissa ei kuitenkaan ole riittävästi psykiatreja antamaan kaikille tarvitseville kuntouttavaa terapiaa. Kelan korvaama yksityinen kuntoutus on siten ratkaisevan tärkeää". Ja nyt väitetään, että minä olen ollut tässä sydämetön ja minä en olisi taistellut näissä asioissa riittävästi. Älkää puistelko päätänne, ed. Zyskowicz, lehdistä olen lukenut, että te olette todennut tässä salissa minun olleen sydämetön näissä asioissa. (Ed. Zyskowicz: Veljeni!) — Se oli ed. Sasi ilmeisesti sitten.

Eli kunnallista hoitoa, totesin jo silloin, on lisättävä ja työ tehtävä psykiatreille houkuttelevaksi ja täydentävän yksityisen hoidon Kela-korvaukset priorisoitava Kelan sisällä. Heti lomalta tultuani kävin keskustelut Kelan kanssa, kuinka paljon rahaa he tarvitsisivat tähän tarkoitukseen lisää. He kertoivat, että 4 miljoonaa euroa riittää, ja sanoin, että en voi tietenkään luvata, että eduskunta sen lopullisesti myöntää, mutta mielestäni teidän pitäisi nyt Kelan sisällä löytää se raha, jotta päätösten tekeminen sujuisi joustavasti. Niin sitten tehtiin. Niin sitten lisätalousarviokäsittelyssä valtiovarainministeriö antoi sen 4 miljoonaa euroa; enpä epäile, etteikö olisi antanut 6:ta miljoonaakin euroa, jos sitä olisi pyydetty, mutta kerrottiin, että 4 miljoonaa euroa riittää. Nyt sitten taas sanotaan, että uusia päätöksiä ei voida tehdä — todella kohtuutonta niitä ihmisiä kohtaan, jotka joutuvat tässä julkisuuden myllyssä sitten miettimään, miten heidän käy.

Minä olen tehnyt parhaani, toiminut niin kuin on sovittu, ja ensi vuodelle Kelalle on korvamerkitty saman verran rahaa tähän tarkoitukseen kuin tälle vuodelle. Tämän vuoden raha on huomattavasti enemmän kuin mitä se oli vuonna 2000. Koko ajan rahaa on lisätty, ja niin on lisätty myös kunnille ja niin annetaan kunnille ensi vuonnakin lisää rahaa, jotta ne hoitavat myös nämä velvoitteensa.

Nyt on asiantuntijatyöryhmä, jossa on lyhyt- ja pitkäkestoisen terapian asiatuntijoita ja Kansanterveyslaitoksen, Kelan, STM:n ja Kuntaliiton edustajia, ja he keskenään nyt pohtivat, miten tuo työnjako on tehtävä. No, eihän se riitä, että joku asiantuntijaryhmä jakaa töitä ja sanoo, miten pitäisi tehdä. Se asia pitäisi saada eläväksi kentällä, ja yritän oman osani tehdä siinä, että ruohonjuuritason toimijat myös kuulisivat tätä asiantuntijaryhmää ja ryhtyisivät toimimaan sillä tavalla kuin on viisasta. Te tiedätte kyllä, että me poliitikot voimme päättää rahoista ja rakenteesta, mutta se, miten palvelu tuotetaan, se pitää asiantuntijoiden kertoa. He tietävät, kenelle kuuluu antaa ja kuinka paljon akuuttihoitoa ja kuka tarvitsee lääkehoitoa ja kuka tarvitsee pitkäkestoista kuntoutusta. Turha täällä on riidellä niistä asioista. Jos itse olen syyllistynyt jonkun hoitomuodon esiin nostamiseen tai toisen arvostelemiseen, niin olen pahoillani siitä. En ole pyrkinyt esiintymään täällä psykiatrian asiantuntijana. Olen halunnut kertoa, että kaikkia asiantuntijoita kuullaan ja rahaa yritetään järjestää niin paljon kuin se on mahdollista. Eduskunta viisaudessaan päättää lopullisesti, kuinka paljon se on.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ihan selvyyden vuoksi: en epäile enkä ole epäillyt ministeri Mönkäreen sydämellisyyttä ja olen vakuuttunut siitä, että hän on tässä asiassa toiminut parhaansa mukaan, jotta tähän kipeään ongelmaan saadaan ratkaisuja.

Mitä tulee sitten ensi vuoteen, ministeri Mönkäre, se että kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia tuntuvasti nostetaan, ei ole mikään tae siitä, että sosiaali- ja terveyspuolen asiat kunnissa hoituisivat ensi vuonna paremmin. Oleellista on tietysti se, mikä on se kokonaispotti, mikä kunnilla on rahoja käytettävissään kansalaisten palveluihin ja muihin toimintoihinsa. Ministeri Mönkäre, te tiedätte vallan hyvin, että tämän budjetin kokonaisuus, tämän teidän hallituksenne keltaisen kirjan kokonaisuus, on kuntataloutta kiristävä, joten ei voi olettaa, että tätä kautta kuntien mahdollisuudet myöskään sosiaali- ja terveydenhuollon tai psykiatrisen hoidon palveluihin paranisivat. Mutta ensi vuotta ajatellen, jos eduskunta saisi sen selvityksen, että nämä psykiatriset hoidot lapsille ja nuorille hoidetaan yhtä hyvin ilman niitä korvamerkittyjä rahoja, jotka tänä vuonna annettiin, niin en olisi niitä vaatimassa. Mutta kun olen vakuuttunut siitä, että näiden korvamerkittyjen rahojen avulla kunnissa lapset ja nuoret saavat paremman hoidon psykiatrisiin sairauksiinsa ja ongelmiinsa, niin on mielestäni perusteltua, että eduskunta edelleen jatkaa näitä korvamerkittyjä rahoja. Nyt en siis puhu Kelan korvamerkityistä rahoista, vaan näistä kunnille myönnettävistä korvamerkityistä rahoista.

Maija Perho /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun tähän tarkoitukseen eduskunnan toimesta lisärahoja osoitettiin, se tarve oli todellakin kiistaton, ja niillä on saatu paljon hyvää aikaan. Mutta olen kuullut useampia esimerkkejä siitä, että nyt kun sairaanhoitopiirien ja kuntien tiedossa on se, että ensi vuodelle on tältä osin 0 euroa, niin on lopetettu niitä hyviä toimintoja, joita on tällä rahalla saatu käyntiin, mutta on myöskin vakinaistettu, mikä tietysti vastaa sitä tarkoitusta, jonka takia ne on aikanaan annettu. Mielestäni kannattaisi vakavasti keskustella ylipäätänsä tämän rahoituksen jakautumisesta ja miettiä sitä, olisivatko sairaanhoitopiirit sittenkin oikea paikka myöskin ostamaan, tilaamaan näitä psykoterapioita, jotta hoidon kokonaisuus olisi tarkemmin ja paremmin mietitty.

Martti Korhonen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ongelmahan on se, minkä ed. Zyskowicz tuossa totesi. Emme ollenkaan epäile ministeri Mönkäreen hyvää tahtoa, varmasti tahtotila on ihan oikea, mutta eihän se ole rahaa, jos mainostetaan sosiaali- ja terveystoimen puolelle lisää rahaa. Se ei ole lisää rahaa. Rahaa tulee kyllä, en sitä kiistä, mutta kun menojen kasvu on huomattavasti suurempaa kuin lisäraha, jota sinne tulee — Kuntaliiton laskelmien mukaan se aukko on miinus 140 miljoonaa euroa pelkästään sosiaali- ja terveyspuolella — niin kysehän on siitä, millä ne menot, mitä siellä syntyy, katetaan, jos rahaa tulee liian vähän.

Jos koko kuntataloutta katsotaan, niin kun näyttää siltä, että koko kehyskauden aukko on noin 300, ehkä 400:kin miljoonaa euroa, niin kyllä todella tulee suuret ongelmat toteuttaa ne hyvät suunnitelmat ja se hyvä tahtotila. Reaalielämä ei vastaa siihen, ja se reaalielämä kumminkin toimii rahojen ja varojen kautta, millä palveluja järjestetään, eikä se varmaan ole ministeri Mönkäreestä kiinni, vaan se on monesta asiasta kiinni. Mutta minusta pitää sanoa rehellisesti, mitä se taloustilanne tällä hetkellä kunnissa on.

Outi Ojala /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on nyt kiistelty kovasti tästä vuodesta ja siitä, saavatko nuoret ja lapset tänä vuonna uusia kuntoutuspäätöksiä Kelalta. Minusta nyt eduskunnan täytyy tehdä jotakin eikä vain kiistellä täällä. Olen samaa mieltä ministerin kanssa siitä, että olisi erittäin hyvä, jos kunnat pystyisivät nämä antamaan, mutta tilanne nyt vaan sattumalta on niin, että kunnat eivät pysty sitä hoitamaan.

Lasten ja nuorten pallottelu on saatava loppumaan. Olen tehnyt lisätalousarvioaloitteen, 2 miljoonaa euroa lisää siihen, mitä ministeriö on jo esittänyt tämän vuoden lisätalousarvioon. Sillä voitaisiin hoitaa nyt tämä loppusyksy, ja sitten meidän täytyy kantaa vastuumme niin, että ensi vuoden talousarviossa osoitetaan rahaa, tehdään se sitten millä tavalla tahansa, niin että hoito voidaan turvata. Mutta tämä kiistely täällä on ala-arvoista. Varsinkin minä nyt kysyn, ed. Zyskowicz: Oletteko te tehneet yhtään talousarvioaloitetta tämän asian osalta, että sitä lisärahaa saataisiin?

Lapset ja nuoret tarvitsevat hoitoa. Meidän vastuumme on se, että se hoidetaan niin, että sitä hoitoa saadaan.

Pekka Kuosmanen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ministeri Mönkäre totesi täällä, että me edustajat päätämme täällä eduskunnassa rahasta ja rakenteista. Kysyn teiltä, arvoisa ministeri Mönkäre, eikö nyt olisi syytä tämä kiista lopettaa kuntien ja valtion välillä sillä tavalla, että kuntien terveys- ja sosiaalitoimi siirrettäisiin Kelalle suoraan ja me budjettivaroin täällä päättäisimme kerran vuodessa sitten, kuinka paljon meillä on varaa siirtää rahaa tähän sosiaali- ja terveystoimeen.

Sitten toinen asia, mikä minua on ärsyttänyt, on se, minkä takia valtiolle ei voi siirtää takaisin keskussairaaloita, koska sairaanhoitopiireiltä on aina rahat loppu ja sitten kunta itkee, ettei voi lisätä sairaanhoitopiirin menoja. Mitä mieltä ministeri tästä asiasta on?

Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre

Arvoisa puhemies! Kokoomuksen sisällä näyttää olevan vastakkaisia käsityksiä, miten asioita pitäisi eteenpäinviedä. Ei minulla mitään sitä vastaan ole, että koko Kela-rahoitus voisi olla jollakin tavalla sairaanhoitopiirien käsissä. Sehän tavallaan helpottaisi hoitotakuun järjestämistä, siitähän tässäkin nyt on kysymys lasten ja nuorten psykoterapian osalta. Ed. Perhon esille ottama esityshän on varsin tutkimisen arvoinen.

Ed. Ojala, kun ajatellaan lisärahan myöntämistä tämän vuoden aikana, siis miten nopeasti nyt eduskunta pystyy tekemään lisätalousarviota koskien päätöksiä, minusta Kela olisi voinut jatkaa näitten uusien terapiapäätösten tekemistä, vaikka sitten hieman tiukennetuin kriteerein. Sillä tavalla ei olisi tullut tällaista poukkoilua. Mutta vaikka olen kuinka Kelan kanssa tästä käynyt neuvotteluja ja pyytänyt, että näitä asioita käsiteltäisiin joustavasti, se ei vain ole toteutunut. En tiedä, mistä se johtuu, mutta kun Kela on eduskunnan alainen laitos, niin toivon, että täällä Kelan valtuutetut ottaisivat tämän asian sydämenasiakseen.

Senhän te tiedätte, että ensi vuodelle Kelalla sitä rahaa on, joten varmastikin ensi vuoden alussa niitä päätöksiä ruvetaan tekemään. Kyllä tähän joku järjestys pitää saada.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Ojalan selvän kysymyksen johdosta totean, että olen niin paljon pitkään ollut hallituspuolueen kansanedustaja, että tiedän, että jos haluaa budjettiin tai lisäbudjettiin muutoksia, tehokkain keino on se, että onnistuu synnyttämään sellaista keskustelua eduskunnassa tai julkisuudessa, joka luo paineita hallituspuolueissa asiantilan korjaamiseen. Sen vuoksi perjantaina nostin tämän keskustelun tässä salissa esiin, ja uskon ja toivon, että se vaikuttaa valtiovarainvaliokunnassa, kun pohditaan tämän 4 miljoonan riittävyyttä. Voi olla, että on ihan järkevää, että sitä ei nosteta, siis voi olla, että siinä käytännössä ei ehditä enää kuitenkaan mitään tekemään. En tiedä, mutta haluan, että valtiovarainvaliokunta tämän asian tarkkaan selvittää.

Sen sijaan se, milloin ehditään tehdä varmasti jotain, on ensi vuosi. Nyt, kun puhutaan kuntien korvamerkityistä rahoista, hallitus esittää nollaa euroa kuntien korvamerkittyjä rahoja lasten- ja nuortenpsykiatriaan. Kokoomuksen piiristä esimerkiksi edustajat Perho ja Tulonen ovat tehneet siitä raha-asia-aloitteen, ja myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnossa eriävässä mielipiteessä kokoomuksen valiokuntaryhmä esittää 6 miljoonaa euroa eli suunnilleen tämän vuoden tasoa tähän tarkoitukseen.

Osmo Soininvaara /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä aika hämmentävä tilanne psykoterapiasta osoittaa niitä ongelmia, mitä syntyy ilmiöstä, jota kutsutaan monikanavaiseksi rahoitukseksi, siitä, että oikeastaan aika samaa toimintaa rahoitetaan sekä kuntien budjeteista että valtion budjeteista, jolloin molemmille tahoille ja erityisesti kunnille tulee insentiivi siirtää tätä tilannetta hoidettavaksi valtion rahoituksella ja yksityisen hoidon avulla.

Mitä enemmän eduskunta antaa yksityiseen hoitoon rahaa, siinä on se harmillinen puoli, että sitä enemmän silloin viedään henkilöitä ja työntekijöitä julkisesta sairaaloista, minkä seurauksena juuri ne lapset ja nuoret, jotka eniten tarvitsisivat hoitoa, jäävät kokonaan ilman hoitoa, jolloin tämäkään suuntaus ei ole hyvä. Ruotsissa asiat on järjestetty sillä tavalla, että sekä Kelan rahoitus että sairaanhoito on maakuntien maksamaa, ja se on kyllä huomattavasti parempi tapa, että on yksi maksaja ja se yksi maksaja on selvästi isompi kuin suomalainen kunta on.

Outi Ojala /vas:

Arvoisa puhemies! Täällä on todella käyty erittäin vilkasta keskustelua nyt lasten ja nuorten psykiatrisesta hoidosta tai kuntoutuksesta ja psykoterapiasta ja määrärahojen riittävyydestä ja siitä, kuka on oikea taho antamaan tätä hoitoa.

Olen ed. Soininvaaran kanssa aivan samaa mieltä. Me kävimme myös vasemmistoliiton ryhmässä keskustelua siitä, että ei välttämättä ole oikein se, että pelkästään rahaa lisäämällä Kelalle tämä ongelma ratkeaa, vaan päinvastoin voi olla niin, että yhä enemmän siirtyy julkiselta sektorilta psykoterapeutteja, psykologeja ja psykiatreja pois.

Mutta nyt on kysymyksessä tilanne, jossa Kela omalla päätöksellään on päättänyt, että se ei aloita enää yhtään uusia hoitoja tai terapioita tänä vuonna. Nyt tarvitaan hätäapua, ja siinä mielessä minä teen lisätalousarvioaloitteen, että selvittäisiin nyt tästä vuodesta.

Se, mikä on se iso ratkaisu, on juuri se, mitä vasemmistoliitto on esittänyt, eli kunnat tarvitsevat lisää rahaa voidakseen suoriutua niistä velvoitteista, joita niillä on. Kyse on tietysti lapsista ja nuorista, heidän psykoterapiastaan, kyse on monista mielenterveyspotilaista, kyse on vanhusten huollosta. Aika moni varmaan katsoi MOT-ohjelman, jossa näytettiin, miten omaishoitajat ovat tiukoilla, miten vanhukset eivät saa tarvitsemiaan palveluja eivätkä hoitoa. Kyse on myöskin siitä, että terveydenhuollossa jonot kasvavat jne. jne. Eli tämä on moniongelmainen, tämä ei ratkea pelkästään, ed. Zyskowicz, sillä, että me saisimme lasten ja nuorten psykoterapian kuntoon, jos me emme saa lasten ja nuorten elämää laajemmin hoidettua ja koulujärjestelmää niin, että ei ole liian isoja luokkia ja että erityisopetusta voidaan antaa jne. Kysymys on nyt kuntien tilanteesta ja rahoituksesta, mutta tietenkin täytyy ensin hoitaa ne kaikkein haavoittuvimmat ja vaikeimmat ryhmät.

Tässä mielessä haluan nyt vielä palata kuntatalouteen. Täällähän on vaikka kuinka moneen kertaan kiistelty siitä, mikä on kuntien tosiasiallinen tilanne. Alue- ja kuntaministeri Manninen on myöntänyt sen, että kuntien talous vaikeutuu. Nyt jälleen kerran täällä sanottiin, että sosiaali- ja terveydenhuoltoon tulee lisää rahaa ensi vuonna. No, tulee lisää rahaa, jos verrataan tämän vuoden budjettiin — mutta, mutta, mutta — Kuntaliitto on tehnyt laskelman, ja yksikään ministeri ei ole vielä täällä kiistänyt tätä laskelmaa, joka koskee sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusta ensi vuonna. Täällä puhutaan niin sanotuista lisärahoista, koska lisärahoja ei tule. Nettovaikutus rahoitukseen on -140 miljoonaa euroa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Tätä ei ole kukaan kiistänyt täällä vielä. Silloin on tietysti kysyttävä, miten voidaan antaa parempia palveluja kuin on annettu tänä vuonna tai viime vuonna, jos tosiasiassa rahaa tulee vähemmän ja kun me tiedämme, että ongelmia on lisääntyvässä määrin ja vanhusten määrä kasvaa. Eli olkaamme rehellisiä, kun keskustelemme täällä näin näistä talousasioista.

Minäkin olin, ed. Zyskowicz, saanut sen saman kirjeen, jonka te luitte täällä. Minä vastasin myöskin tähän kirjeeseen, mutta minä vastasin myöskin siihen, että meillä on olemassa myöskin vaihtoehtoinen malli, jolla asia voidaan hoitaa, ja se ei tarkoita pelkästään sitä, että Kelaan syydetään rahaa, vaan että vahvistetaan kuntarahoitusta. Se on se olennainen asia tässä asiassa.

Minä en epäile ollenkaan ministeri Mönkäreen halua ja tahtoa hoitaa omaa sektoriaan hyvin. Mutta niin kauan, kun kunnissa on se tilanne, mikä tänä päivänä on, nämä ongelmat eivät ratkea.

Arvoisa puhemies! Haluan sen nyt täältä korokkeelta sanoa: Vasemmistoliitossa me olemme todella huolissamme tästä tilanteesta. Me olemme tänäänkin jälleen kerran käyneet keskustelua palvelutilanteesta kunnissa, vanhustenhuollosta, nuorten ja lasten tilanteesta, terveydenhuollon jonoista jne. Me harkitsemme vakavasti välikysymystä juuri näistä asioista, näiden palvelujen turvaamisesta. Olemme valmiita keskustelemaan, kuten olen jo muiden oppositioryhmien puheenjohtajille todennut, myöskin muiden oppositioryhmien kesken tästä välikysymysasiasta. Tämä on niin tärkeä asia, ja eduskunnan täytyy nyt kantaa vastuu. On sitten aivan turha sanoa, että kyllähän me olisimme halunneet, mutta kun — kun nyt se on meidän käsissämme juuri nyt, kun eduskunnassa käsitellään budjettia. Nyt on oikea aika käydä sitä keskustelua.

Maija Perho /kok:

Arvoisa puhemies! Tarkoitukseni oli aloittaa vähän yleisemmin Kelan rahoituksen tulevaisuutta tarkastelemalla, mutta jatkan tästä päivän aiheesta.

Uskon, että tässä salissa vallitsee varsin yhteneväinen näkemys siitä, että kysymys ei ole pelkästään tästä akuutista tilanteesta, siitä, että kaikki ne, jotka kipeästi tarvitsisivat psykoterapiaa, eivät sitä Kelan kautta pysty saamaan. Kysymys on ennen kaikkea siitä, mistä tämä näin suuri palvelujen kysyntä johtuu. Se varmasti johtuu osittain siitä, että ne varhaisemman vaiheen palvelut eivät kunnolla toimi tai ne ovat päässeet rapautumaan. Tämä tilanne oli kärjistynyt siinä vaiheessa, kun eduskunta päätti nämä korvamerkityt rahat osoittaa sekä Kelalle että julkiseen terveydenhuoltoon. Nyt näillä korvamerkityillä rahoilla on julkisessa terveydenhuollossa saatu paljon aikaan, mutta tämä hyvä kehitys ei varmastikaan jatku, ellei tätä rahoitusta turvata myös ensi vuoden talousarviossa.

Perustan tämän käsitykseni elävään elämään eli viimeksi siihen viestiin, jonka sain Turun yliopistollisen keskussairaalan lastenpsykiatrian ylilääkäriltä, joka totesi, että kun on tiedossa, että ensi vuonna on 0 euroa, niin tällaisen moniammatillisen tiimin toiminta on päätetty lopettaa. Enkä usko, että tämä on ainut vastaavanlainen esimerkki. Eli nyt on mietittävä, mikä on oikea kohde näitä lisärahoja osoittaa. Se on varmasti perusterveydenhuollon vahvistaminen, mutta siitä huolimatta on tarkoin mietittävä se, että kun nyt nämä jo tehdyt päätökset vievät miltei kokonaan sen rahamäärän, joka ensi vuoden budjettiin on varattu, silloin uusien päätösten määrä on erittäin niukka. En pysty arvioimaan sitä, voidaanko tämän työryhmän yhteistoiminta esitysten ja pelisääntöesitysten pohjalta hallitusti tehdä, mutta siitä olen erittäin vakuuttunut, että tämä korvamerkitty raha on edelleenkin tarpeen. Jos se ei ole korvamerkitty, se on sitten paikallisista toimijoista kiinni, ja poliittisista päättäjistä viime kädessä, missä kunnissa ja kuntayhtymissä nähdään tärkeäksi kehittää lasten ja nuorten mielenterveyspalveluita ja missä ei.

Mutta niin kuin ministeri Mönkäre aivan oikein sanoi, kysymys ei ole pelkästään rahasta, vaan myös siitä, millä tavalla hoidon porrastus mielenterveystyössä toimii. Esimerkiksi Järvenpäässä on todella tarkoin mietitty, mitä kaikkea on järkevää, mielekästä, tehdä, jotta raskaan psykiatrisen hoidon tarve ei olisi niin suuri. Siellä on perustettu perusterveydenhuoltoon kolme psykiatrisen erikoissairaanhoidon virkaa, siellä on satsattu nuorisotyöhön, päiväkotien, koulujen tukitoimintoihin, oppilashuoltoon jne. Hyvin lyhyessä ajassa siellä on nähtävissä selkeä säästö psykiatrisen erikoissairaanhoidon menoissa.

Meillä on varmasti näitä hyviä malleja, hyviä käytäntöjä, joita nyt tulisi levittää, ja näin toivon, että myös tapahtuu. Tarvitaan korvamerkittyä rahaa, mutta tarvitaan myös näiden hoitokäytäntöjen uudistamista, moniammatillista hyvää yhteistyötä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä. Kelalla on siinä oma roolinsa, mutta toistan sen, että minusta kannattaisi vakavasti miettiä sitä, pitäisikö osa näistä psykoterapiarahoista Kelalta siirtää sairaanhoitopiirien käyttöön samoihin tarkoituksiin, mutta sillä tavoin, että tämä hoito muodostaa kokonaisuuden ja siinä on samat toimijat, eikä niin, että Kelan hyvin yksityiskohtaisten ja joustamattomien ohjeiden pohjalta siellä sitten Kelan toimiston virkailija, joka ei ole alan ammattilainen, tekee nämä päätökset, ja kaikki päätökset eivät varmaan ole täysin tarkoituksenmukaisia.

Sitten muutama sana tästä tavallaan ihan pääasiasta, vaikka tämä on tietysti tärkeä asia, jossa todella eduskunnan on toimittava.

Kelan rahoituksessahan pohditaan parasta aikaa, mikä olisi sellainen rahoitusvaihtoehto, jolla päästäisiin vakauteen ja pitkäjänteisyyteen sen sijaan, että valtion budjetista vuosittain yhä suuremmalla takuusuorituksella sitten näitä menoja rahoitetaan. Kysymys on tietysti aika pitkälti akateeminen siinä mielessä, että vallitseva lainsäädäntö, sairausvakuutuslaki ja muut lait, edellyttää sitä, että Kela tavalla tai toisella saa ne rahat, jotka voimassa olevat lait edellyttävät etuuksina jaettavaksi. Silloinhan yksi vaihtoehto on se, että ohjataan esimerkiksi arvonlisäveron tuotosta sairausvakuutusrahastoon se summa, joka arvioidaan tarvittavan. Tällä hetkellä pohditaan, millä tavalla työnantajien ja palkansaajien maksuja pitäisi muuttaa ja määritellä. Jos palkansaajamaksut nousisivat, ne pitäisi kompensoida ansiotuloverotusta alentamalla. Tämä voi olla järkevä ja toimiva malli.

Syy, miksi Kelan suunnalla nykytilanne on herättänyt vuodesta toiseen paitsi tilintarkastajien myöskin Kelan valtuutettujen huomion, on tietysti se, että jos tämä rahoitus ei ole vakaalla pohjalla, se edellyttää vuosittaista pohtimista budjetin teossa, mitä nyt tehdään. Toivon, että tähän jo tehtyjen työryhmäehdotusten pohjalta löytyy toimiva malli. Mutta haluan hälventää tavallaan sitä huolta, joka usein esitetään, että ikään kuin Kelan rahoitus olisi sinänsä vaarassa ja sitä kautta etuuksien maksaminen sinänsä vaarassa.

Toinen tärkeä asia on tietysti se, että yhteiskunnan toiminnot, palvelut, työterveyshuolto, kuntoutus, terveydenhuolto kaikkinensa on viritetty sillä tavalla, myös työelämä, että meille ei aiheutuisi siinä määrin sairauslomista kustannuksia, lääkkeistä kustannuksia kuin tänä päivänä, ja se on perimmältään se suuri yhteiskuntapoliittinen ja terveyspoliittinen kysymys, johon vastauksia on haettu ja on haettava myös jatkossa.

Jukka Vihriälä /kesk:

Herra puhemies! Täällä on ensimmäisessä käsittelyssä nyt laki Kansaneläkelaitoksen rahoituksen väliaikaisesta muuttamisesta vuonna 2004. Tämä valtiovarainvaliokunnan mietintö on yksimielinen, eli tuntuu, että eduskunta tässä suhteessa voi tehdä hyvän, yksimielisen päätöksen.

Täällä on noussut nyt keskustelun aikana, niin viime perjantaina kuin tänäkin päivänä, esille vahvasti lasten ja nuorten psykiatrinen hoito, onko siihen riittävästi voimavaroja ja miten ne kohdennetaan. Täällä on käytetty erittäin asiantuntevia puheenvuoroja lasten ja nuorten psykiatrisesta hoidosta ja tästä kokonaisuudesta. On myönteisenä todettava se, että ministeri Mönkäre on erittäin perustellusti tuonut näkökantansa ja — näin uskon — myöskin hallituksen näkökannan täällä julki. Kyllähän niin on, että ainakin sellaisten kansanedustajien, joilla ei ole lääketieteellistä asiantuntemusta, on tässäkin salissa aika vaikea mennä sanomaan, miten ja millä tavalla hoidot tulisi ja pitäisi suorittaa. Minä en ainakaan rohkene sitä mennä tekemään, vaan kyllä nämä hoitojärjestelmät kuuluvat asiantuntijoitten tehtäväksi. Näin on ollut, ja minusta näin pitää olla tästä eteenkinpäin.

Ei tietenkään lasten ja nuorten psykiatrisia ongelmia ratkaista yksin Kelan rahoituksella. Tässä on puhuttu nyt rahasta ja niin pitääkin puhua. Kyllähän meidän pitää mennä näihin perusasioihin, miten asiat ovat, mistä se lähtee, että näitä ongelmia on. Silloin täytyy paneutua perheiden, kotien asemaan ja myöskin koulun, kaikkeen, mitä täällä perustassa tapahtuu, miksi näitä ongelmia suomalaisessa yhteiskunnassa syntyy. Meillä on perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito, ja sitten kun ongelmat ovat suuria, huudetaan aina apuun, että kun ei perusterveydenhuolto pysty ratkaisemaan, erikoissairaanhoidon pitää nämä ongelmat ratkaista. Jokainen asiantuntija varmasti tietää sen, että silloin kun ohjelmat tulevat erikoissairaanhoidon piiriin, ne ovat jo erittäin vaikeita eikä niitä siinä hetkessä ratkaista. Näkisin kyllä myöskin lasten ja nuorten psykiatrisissa ongelmissa perusasian, miten meillä perusterveydenhuolto toimii kunnissa, terveysyhtymissä. Valitettavasti on sellainen yleisvaikutelma, että koko valtakunnassa se ei toimi riittävän tehokkaalla tavalla. Nyt on Kansallinen terveysohjelma menossa. Siihen panostettiin jo edellisen hallituksen aikana, tämä hallitus on viemässä tätä ohjelmaa eteenpäin.

Samanaikaisesti kun pitäisi löytää uusia keinoja ja menetelmiä, kuitenkin esimerkiksi terveysyhtymissä eräissä osin maata pitäisi voimia koota. Niitä ollaan nyt hajottamassa ja miettimässä sitä, jos saadaan pienempiä yksiköitä ja voitaisiin sitten toimia tehokkaammin. Saattaa näinkin olla, mutta itse ainakin sitä epäilen, että tällaisten ongelmien hoitaminen vaatisi myöskin perusterveydenhuoltoon suurempia resursseja. Jos terveysyhtymiä hajotetaan, puretaan, minä luulen, että resurssit eivät lisäänny, vaan päinvastoin ne vähenevät ja pienenevät. Tässä suhteessa kyllä paljon on tehtävää tällä perustasolla, jotta nämä ongelmat voidaan ratkaista.

Täällä ed. Kuosmanen taisi heittää ministeri Mönkäreelle kysymyksen siitä, pitäisikö siirtää lasten psykiatrinen hoito — ymmärsinkö oikein — myös suoraan sairaanhoitopiirien tehtäväksi ja yleensäkin sosiaali- ja terveyspuoli kunnilta. Hän kai esitti sitä Kelalle siirrettäväksi suoraan. En ainakaan pysty kyllä nyt kunnallisen itsehallinnon vahvana tukijana kovin lähtemään sitä puoltamaan, mutta tietenkin tällaiset asiat pitää selvittää, jos sieltä ratkaisu löytyy. Mutta kyllä pahasti epäilen sitä, että nämä ratkaisut eivät siltä linjalta löydy. Nythän on kai ajateltu sitä, että joitakin vaikeimpia hoitoja siirrettäisiin suoraan sairaanhoitopiirien hoidettavaksi, ja minusta siihen löytyy varmasti perusteluita, kunnilta pois. Mutta tämäkin on asia, joka pitää tarkasti ja perusteellisesti selvittää.

Herra puhemies! On selvää, että lisää resursseja ja voimavaroja tarvitaan varmasti nuorten ja lasten psykiatriseen hoitoon, mutta minä uskon, että monta asiaa pystyttäisiin ilman rahaakin hoitamaan, kun näihin peruskysymyksiin voitaisiin kunnolla paneutua ja ennen kaikkea siihen, mitä tapahtuu perheissä, mitä tapahtuu kodeissa ja mitä tapahtuu kouluissa.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Zyskowicz viritteli perjantaina erinomaisen henkevän keskustelun tästä aiheesta, mikä tuntuu jatkuvan ja risteilee siellä sun täällä. Mielestäni lasten- ja nuortenpsykiatrian rahat ja rahojen riittämättömyys on kyllä ajankohtainen aihe ja suuri ongelma tässä suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta myöskin tässä saman asian yhteydessä käyty keskustelu siitä, että kuntien voimavarat ovat riittämättömiä, ja vasemmistoliiton näköala siitä, että on tehtävä välikysymys. Tuleepa tässä vain mieleen, että vasemmistoliitolla oli kyllä mahdollisuus edellisen hallituksen aikana näitä asioita panna johonkin järjestykseen, mutta silloin taisi puuttua halu, nyt puuttuu tahto ja hallitukselta rahat.

Mutta mitä tulee viimeisiin edustajien Perhon ja Vihriälän puheenvuoroihin siitä, kuinka tähän koulun, päiväkodin ja kotien osalta tulisi puuttua ja käydä, mielestäni koko yhteiskunnan ongelma on siinä, että kasvatukseen niin kodin kuin koulunkaan osalta ei ole voimavaroja siellä perheissä, ja se on se puute, mikä täällä on. Jos se olisi kunnossa, huomattavan paljon pienemmistä rahoista tarvitsisi puhua silloin lasten- ja nuortenpsykiatrian rahoituksen kohdalla.

Ongelma on olemassa. Ongelma pitää jotenkin hoitaa, mutta kyllä eduskunnan pitäisi käydä vastaavan laajuinen keskustelu siitä, kuinka perheet jaksavat kasvattaa, kouluttaa, hoitaa ja hoivata, että lapsilla olisi tulevaisuutta vähän paremmin täällä yhteiskunnassa. Eivät nämä näillä palopuheilla järjesty. Rahaa ja toimintaa pitää syntyä.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Mielestäni viime puheenvuoroissa on aivan perustellusti kiinnitetty huomiota perusongelmiin, jotka ovat näidenkin ongelmien taustalla. Toistan niistä vain kaksi. Ensinnäkin kuntien voimavarat huolehtia perusterveydenhuollosta, kuntien voimavarat yleensä huolehtia terveydenhuollosta, perusopetuksesta mukaan lukien tukitoiminnot, joita koululaiset, lapset, tarvitsevat, nuorisotyöstä, laadullisesta päivähoidosta jne., tämä kuntien voimavaroihin liittyvä perusongelma ei valitettavasti hallituksen ensi vuoden budjetilla helpotu vaan päinvastoin vaikeutuu, eli kuntatalouden kannalta ensi vuoden budjetti on pettymys ja kuntataloutta kiristävä.

Toinen perusongelma on varmasti se, mitä muun muassa ministeri Mönkäre on korostanut ja ed. Soininvaara omassa puheenvuorossaan, että meillä on kuntien ja valtion ja Kelan keskinäisessä työnjaossa, rahoituksessa suuria ongelmia, päällekkäisyyttä, epätarkoituksenmukaisuutta, mitä tulee yleensä terveydenhuollon asioihin, mutta näköjään erityisesti psykiatrisen hoidon ja kuntoutuksen puolella ja siinä vielä erityisryhmänä lapset ja nuoret. Toivon ja uskon, että ne selvitystyöt, jotka tältä osin on käynnistetty, johtavat tässä mielessä ja näissä asioissa tarkoituksenmukaisiin uudistuksiin.

Mutta, arvoisa herra puhemies, kaksi erityiskysymystä, jotka toivon ja haluaisin, että tämä viime perjantaina alkanut ja tänään jatkunut keskustelu lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon ja psykiatrisen kuntoutuksen voimavaroista matkaansaattaisi täällä eduskunnassa ensi vuoden budjettia käsiteltäessä ja tämän vuoden lisäbudjettia käsiteltäessä. Vaikka tämänpäiväisen keskustelun aloittanut ed. Ylä-Mononen suhtautui hyvin kyynisesti tavoitteisiimme tämän keskustelun virittämisessä, näen, että kaksi asiaa on sillä tavoin auki ja sillä tavoin tärkeitä, että niihin voidaan haluttaessa nyt eduskunnassa puuttua.

Ensimmäinen asia on tämän vuoden lisäbudjetti ja siinä esitetty 4 miljoonan euron lisämääräraha Kelalle lasten ja nuorten psykiatriseen kuntoutukseen näihin terapiahoitoihin. Uskon, että se, mitä ministeri Mönkäre kertoi tästä prosessista, pitää varmasti paikkansa ja että tämä 4 miljoonaa euroa on juuri se, mitä Kela itse hänelle arveli tässä vaiheessa tähän tarkoitukseen tarvittavan, toivon kuitenkin, että eduskunnan valtiovarainvaliokunta, siellä sosiaalijaosto, tarkkaan perehtyy siihen, onko tämä 4 miljoonaa euroa tässä vaiheessa riittävä, onko aikaansaatavissa myönteistä tilanteen paranemista sillä, että tätä 4 miljoonan euron määrärahaa tarkistettaisiin ylöspäin, toisin sanoen onko niin tässä vaikeassa työnjako- ja hallinnollisessakin tilanteessa, mikä Kelan osalta on, että jos eduskunta nyt hallituksen esittämän 4 miljoonan euron sijaan laittaa tähän tarkoitukseen vaikka 6 miljoonaa euroa, se johtaisi siihen, että ne lapset ja nuoret, joiden osalta Kela on tässä vaiheessa päättänyt, että se voi korvata vain yhden terapiakäynnin viikossa, vaikka tarve olisi kahdelle tai kolmelle, saisivat nämä useammat käynnit korvattua, ja onko niin, että myös loppuvuodesta ne lapset ja nuoret, jotka, kuten ministeri Mönkäre sanoi, eivät ole heitteillä mutta jotka odottavat Kelalta myönteistä päätöstä terapiahoitojen tukemisesta, voisivat saada päätöksiä näistä hoidoista.

Tämä on siis ensimmäinen kysymys, että valtiovarainvaliokunnassa lisäbudjetin yhteydessä paneudutaan kunnolla tähän asiaan ja katsotaan, onko tätä määrärahaa nostamalla saatavissa ratkaisuja näihin akuutteihin ongelmiin, jotka liittyvät Kelan tukemaan lasten ja nuorten terapiaan.

Toinen ajankohtainen kysymys, joka myös liittyy lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon, liittyy ensi vuoden budjettiin. Kuten täällä todettiin, aikaisemmin kolmena vuotena eduskunta on päättänyt erillisestä korvamerkitystä määrärahasta, jolla on haluttu lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon ongelmia hoitaa ja tilannetta parantaa.

Nyt toivon, että eduskunnan valtiovarainvaliokunta hyvin tarkkaan miettii, toteutuuko se hallituksen tarkoitus tällä erillismäärärahalla aikaansaatujen hoitojen siirtämisestä normaalin terveydenhuollon rahoituksen piiriin tällä hallituksen esityksellä, että tämä erillinen korvamerkitty määräraha esitetään pyyhittäväksi budjetista pois. Jos sosiaalijaosto valtiovarainvaliokunnassa ja valtiovarainvaliokunta tulee siihen käsitykseen, että vaikka ei ole euroakaan korvamerkittyä erillisrahaa lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon, niin lapset ja nuoret, jotka tarvitsevat tätä hoitoa, saavat ihan yhtä hyvän huolenpidon osakseen ja saavat ihan yhtä hyvän huomion ja hoidon osakseen, silloinhan tälle korvamerkitylle erillismäärärahalle ei ole asianmukaisia perusteita.

Mutta vastaavasti toivon, että kun tähän asiaan valtiovarainvaliokunnassa tarkoin perehdytään, ollaan valmiita tämä määräraha palauttamaan, mikäli tässä arviossa valiokunnassa tullaan siihen käsitykseen, että ilman tätä korvamerkittyä erillisrahaa nämä lapset ja nuoret, jotka tätä hoitoa kipeästi tarvitsevat, eivät tule saamaan samanlaista huomiota ja samanlaista tarpeellista hoitoa.

Itse uskon siihen, että käytännöt kuntatasolla ja kuntainliitto- tai kuntayhtymätasolla toimivat siten, että jos eduskunta nyt hyväksyy tämän hallituksen esityksen ja pyyhkii tämän rahan ensi vuoden budjetista, näiden lasten ja nuorten, jotka tarvitsevat psykiatrista hoitoa, kohtalo tulee olemaan huonompi kuin jos tämä määräraha sisällytetään myös ensi vuoden budjettiin, tämä siitä huolimatta, että hallituksella on hyvä tarkoitus, että nämä asiat tulisivat hoidettua ilman tällaista erillismäärärahaa. Mutta toivon, että valtiovarainvaliokunnassa tämä asia tarkoin selvitetään, kyllä se pystytään aika hyvin selvittämään, ja ratkaisu sitten tämän selvityksen pohjalta tehdään.

Osmo Soininvaara /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kokoomus on ollut 16 vuotta hallituksessa, ja tuona aikana yksikään näistä hallituksista ei tätä erillistä määrärahaa ole esittänyt. Silloin kun eduskunta sen muutama vuosi sitten ensimmäisen kerran laittoi ja vasta ihan loppumetreillä, jolloin kuntien budjetit olivat valmiita, se varmasti paransi tilannetta, koska kunnat eivät voineet ottaa tätä määrärahaa huomioon. Mutta nyt kun siitä määrärahasta on tullut käytäntö ja kun sitä annetaan sinne, missä asiat on huonoiten hoidettavissa, sillähän on kunnalle erittäin suuri insentiivi vetää oma rahoituksensa pois kokonaan. Jos kunnat käyttävät tähän toimintaan noin 50 miljoonaa euroa ja valtio antaa päälle 3 miljoonaa euroa, ei siitä synny sitä tilannetta, että kunnat käyttävät siihen 53 miljoonaa euroa, vaan siinä saattaa syntyä sellainen tilanne, että kunnat vähentävät oman osuutensa 40:een ja käyttävät vain 43 miljoonaa euroa.

Sen takia tämä määräraha pitää korvamerkitä joko kokonaan tai sitten ei ollenkaan. Jos se pitää ottaa täysin valtion haltuun, joka on mielenkiintoinen esitys, joka täällä on esitetty, epäilen, että sosiaalitoimen ja lasten mielenterveystyön erottaminen toisistaan näin rankasti saattaisi johtaa ojasta allikkoon, mutta tämmöinen osittainen korvamerkintä on kyllä aivan itsensä pettämistä.

Kun ed. Zyskowicz viikko sitten täällä väitteli vasemmistoliiton kanssa siitä, että nämä eivät näyttäneet ymmärtävän, mihin erilaiset pelisäännöt johtavat, niin nyt ed. Zyskowicz ei edes yritä ymmärtää.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Soininvaara on siltä osin oikeassa, että hallitus ei todellakaan esittänyt tätä lasten- ja nuortenpsykiatrian erityistä määrärahaa, korvamerkittyä määrärahaa, vaan se todella sovittiin hallituspuolueiden eduskuntaryhmien kesken eduskunnassa käydyissä neuvotteluissa hallituksen budjettiesitykseen tehtävistä muutoksista. Näissä neuvotteluissa kokoomuksen eduskuntaryhmä on toiminut sen puolesta, että tällainen erillinen määräraha on näinä vuosina annettu, ja itse olen siinä käsityksessä, kuten ed. Soininvaarakin oli, että ainakin tässä vaiheessa tästä määrärahasta on ollut hyötyä.

Nyt esitän, että hyvin tarkoin selvitetään se tilanne, eikö siitä ole myös ensi vuoden osalta hyötyä, ja toivon, että nykyisetkin hallituspuolueet budjettineuvotteluissaan täällä eduskunnassa päätyvät edelleen tämän määrärahan antamiseen, jos ja, niin kuin uskon, kun todetaan, että siitä on apua näille lapsille ja nuorille.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Käymme erittäin tärkeästä asiasta lähetekeskustelua, eikä haittaa, vaikka on erilaisia keinoja, millä haluttaisiin asiaa auttaa, koska olennaista on nämä lapset ja nuoret, jotka tarvitsevat psykiatrista apua elämäänsä. Siihen pitää löytää keinot. Tämä on nimittäin se perusasia, ja se ei saa unohtua tässä muotojen etsimisessä, vaan olennaista on se, että lapset ja nuoret, jotka tarvitsevat hoitoa ja kuntoutusta, voivat sen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja mahdollisimman tehokkaasti saada.

Kaikki tiedämme sen, että kysymys voidaan esittää myös, paljonko maksaa nuori, joka syrjäytyy elämästä, epäonnistuu koulunkäynnissä, kenties syrjäytyy huumemaailmaan eikä pysty kenties koskaan osallistumaan työelämään, ansaitsemaan toimeentuloa. Tietysti kysymys on myös siitä, paljonko maksaa lapsen huostaanotto ja sijoittaminen kodin ulkopuolelle. Kunnalliselämässä vahvasti mukana olevana hyvin tiedän, mitä maksaa lapsen tai nuoren pitkäaikainen sairaalahoito.

Kotikaupungissani Keuruulla selvitettiin, mihin ihmeeseen menevät nuo huikeasti kasvaneet erikoissairaanhoidon menot. Ne olivat menneet nuorisopsykiatriaan, eivät kalliiseen kirurgiaan, johon otaksuimme niiden menneen, kun on uusia hoitomuotoja tullut, tai että siellä hoitosuoritteet olisivat lisääntyneet. Yksinkertainen vastaus oli, että huikean kalliit menot, puoli miljoonaa markoissa sanottuna saattoi olla nuoren hoitomeno vuodessa psykiatrisessa hoidossa. Jos tätä voidaan ennalta estää, niin se olisi tavattoman taloudellista mutta ennen kaikkea nuoren kannalta mitä parhainta.

Kunnalliselämästä tiedän myös sen, että kunnilla edelleen on talous hyvin tiukkaa. Useat kunnat joutuvat korottamaan veroprosenttejaan, kiinteistömaksujaan ja samalla edelleen ikävästi etsimään, mitä palveluja voidaan leikata ja vähentää. Kun kuntapäättäjinä yleensä ovat terveet ihmiset, jotka eivät hoitopalveluita tarvitse, silloin ei aina ymmärretä, mitä erilaiset hoidot maksavat ja miksi niitä tarvitaan. Toivon, että voidaan löytää ratkaisut, joilla kunnat saavat voimavaroja.

Näen, että on hyvä, että meillä on sekä yhteiskunnan psykologi- ja psykiatripalvelut että myöskin yksityisellä sektorilla näitä palveluita, koska kysymys on myös luottamussuhteesta. Kaikessa hoitosuhteessa luottamus on hyvin tärkeä, mutta varmasti silloin, jos on kysymys psykiatrisesta hoidosta, psykiatrin tai psykologin tarjoamasta palvelusta, niin on hyvin tärkeä luottamuksellinen hoidosuhde. Sen takia on hyvä, että hoitovaihtoehtoina on myös yksityisen sektorin palveluita.

Arvoisa herra puhemies! Tuskin paljoakaan tärkeämmästä asiasta tätä päivää ja tulevaisuutta ajatellen voidaan lähetekeskustelua käydä kuin nyt käsiteltävänä oleva asia. Sanon vielä sen, että kun on jo nyt kipeä tarve välittömästi saada näitä rahoja, jotka ovat loppumassa, silloin keinon on oltava sen, josta olen usein muissakin yhteyksissä sanonut, että kun palaa, silloin tarvitaan palokuntaa. Tässä tarvitaan välitöntä apua, jotta apua tarvitsevat sitä saavat lasten- ja nuorisopsykiatrian osalta. Sitten nämä muut taustatekijät, jotka ovat sitä ennalta ehkäisyä, pitää hoitaa siinä rinnalla, mutta välitön hätä pitää pystyä tajuamaan tämän keskellä.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Kiitoksia puhemiehelle siitä, että hän itse asiassa huomautti meille kaikille, mistä tämä keskustelu on lähtenyt käyntiin.

Mutta vakavasta asiastahan tässä on kysymys, ja haluan tuoda tähän keskusteluun uuden näkökulman sen takia, että psykiatriset sairaudet yleensä ovat itse asiassa aivan merkillisellä tavalla tulleet hyvin suureksi ongelmaksi Suomessa. Aikuisten ihmisten, jotka joutuvat työkyvyttömiksi tässä maassa ja siirtyvät työkyvyttömyyseläkkeelle, koko joukosta viimeisten tietojen mukaan lähes 40 prosentilla on diagnoosi, joka on psykiatrinen. Muutamia vuosia sitten vielä tämä luku oli selvästi alle 30 prosenttia. Tänään me puhumme täällä lapsista ja nuorista. Toinen luku, joka minua henkilökohtaisesti, arvoisa puhemies, on pitkään vaivannut, on se, että kouluelämästä on kerrottu useiden vuosien ajan meille, että siellä on noin 30 prosentilla nuorista mielenterveyden ongelmia.

Tämä on se lähtökohta, mistä oma ajatukseni lähtee liikkeelle, ja siihen ei, ikävä kyllä, tämänpäiväinen keskustelu tuo tulosta. Tämänpäiväinen keskustelu nostaa tämän ongelman esille, mutta on ihan selvää, että meillä täytyisi olla täysin asiantuntijapohjainen tarvearvio kaikesta siitä, miten tämän maan psykiatrinen suuri oireilu hoidetaan.

Varsinaista raskasta psykiatriaa tiettävästi Suomessa on ihan sama määrä kuin kymmeniä vuosia sitten. Noin 10 prosentilla on jonkinlainen selkeä psykiatrinen tausta, raskasta psykiatriaa, skitsofreniaa, jakomielitautia, jne. Sen sijaan näistä nuorista suurimmalla osalla taitaa olla myöskin sopeutumishäiriöitä ja muita persoonallisuushäiriöitä, jotka saattavat kummuta niistä olosuhteista, joissa he omaa elämäänsä elävät. Suomalainen perhepolitiikkahan on hyvin suurissa vaikeuksissa. Meillä on paljon rikkonaisia perheitä. Isä- ja äiti-termit ovat monelle jopa niin oudot, että kun perhepoliittista selontekoa käsiteltiin eduskunnassa vuosi sitten, sieltä ei tahtonut oikein suurennuslasillakaan löytää termiä isä tai äiti. Sen sijaan hyvin mielellään puhuttiin käsitteestä vanhemmuus tai jatkuva, pysyvä aikuissuhde.

Monet asiat ovat muuttuneet tässä kiihkeässä maailmassa aivan liian nopeasti, ja pahaa pelkään, että tämä on yksi tausta siihen, minkä takia nämä lasten psykiatriset ongelmatkin ovat niin suuria tällä hetkellä kuin ne ovat. Tämän salin keskustelu on tämän aivan aiheellisen huolen ohella keskittynyt pelkästään rahaan. Itse asiassa kysyn: miten paljon rahaa pitäisi laittaa, jotta tämä kaikki järjestyisi kuntoon? Siitä ei tässä talossa, ikävä kyllä, ole tietoa.

Onko niin, että pelkällä rahalla ja terapoinnilla tämä asia menisi kuntoon? Rohkenen myöskin sitä epäillä. Hallintoa tarvitaan, rahaa tarvitaan, mutta tarvitaan tervettä perhepolitiikkaa, tarvitaan aivan uudenlaista otetta Suomen nuoriin ja siihen tulevaisuuteen, joka heillä on edessään. Siinä on äideillä oma paikkansa, siinä on isillä oma paikkansa, siinä on ammattihenkilöstöllä myöskin oma paikkansa. Osalle tästä joukosta aivan varmasti tarvitaan erityislääkäritasoista hoitoa. Varmasti tarvitaan Kelan kuntoutusta, varmasti parempaa hallintoa ja varmasti myöskin sitä, että tämä systeemi ei olisi niin monirahoitteinen kuin niin moni täällä on sanonut. Mutta ehkä minun viestini ydin, arvoisa puhemies, tässä kaikessa on se, että ihmisillä on paljon myöskin omissa käsissään tätä asiaa ja nimenomaan perheillä kaikkien hyvien ja huonojen osapuolien kesken.

Ehkä vielä tähän loppuun haluaisin korostaa sitä, että kokoomuksen sosiaali- ja terveysvaliokunnan ryhmä on ensi vuoden budjetin käsittelyn yhteydessä tehnyt eriävän mielipiteen hallituksen esitykseen ja ehdottanut sinne nimenomaan 6:ta miljoonaa euroa lisää rahaa lasten psykiatriseen hoitoon, joten ongelma on kyllä oppositiossa tiedostettu. Mutta vallankäytön kannalta hallitushan on se, joka tässä maassa esitykset eduskuntaan tuo; hallitus on se, joka linjat päättää, ja tässä talossa on ainoa tapa yrittää hallitusta viisastuttaa puheiden tasolla.

Lyly Rajala /kd:

Arvoisa herra puhemies! Olisi ollut mukavaa, että ministeri Mönkärekin olisi ollut paikalla, näyttää vaan kassi jääneen jäljelle. Harvoin ministerit saavat kiitoksia ja kehuja opposition puolelta, mutta tässäpä niitä tulee. Minä ainakin henkilökohtaisesti uskon arvostamani ministeri Mönkäreen hyväntahtoisuuteen, sydämellisyyteen ja vilpittömään tahtoon hoitaa käsittelyssä olevaa asiaa parhaalla mahdollisella tavalla. Nostan hattua myöskin ed. Zyskowiczille, että hän viime perjantaina nosti käsittelyyn tämän niin sanotusti akuutin asian. Tämähän on keino, millä opposition puolelta näitä asioita saadaan suurempaan käsittelyyn, kuten tämä osoittaa: keskustelu alkoi viime perjantaina, jatkuu tänään tiistaina edelleenkin.

Arvoisa puhemies! Pyysin tämän puheenvuoron siinä vaiheessa, kun yksikään edustaja ei ollut vielä puhunut muuta kuin seurauksista, ei syistä. Sen jälkeen ed. Vihriälä äsken, asiassa ammattilainen ed. Akaan-Penttilä ja muutamat muutkin ovat puuttuneet siihen suurempaan asiaan, mistä minä haluan julkituoda oman mielipiteeni. Eli me riitelemme täällä riittämättömistä rahoista, ovatko ne kunnan rahoja, Kelan rahoja vai valtion rahoja. Väitän kuitenkin, että yksikään lapsi tai nuori ei välitä vähääkään, millä rahalla hänen ongelmiaan ratkotaan. Eli halusin tuoda, kun en tiennyt, että muutkin tähän ottavat kantaa, tähän keskusteluun hiukan laajemman aspektin, eli puhumme täällä oireista, mutta emme syistä, mitkä näihin radikaalisti lisääntyneisiin oireiluihin ovat syynä. Muistutan jälleen kerran aforismistani, että kasvatus alkaa kodista, ei päiväkodista. Mikäli aiomme nousta tästä suosta, tulee meidän pitkällä tähtäimellä puuttua tänään puheena olevan korvamerkityn akuuttiavun lisäksi oireilevien lasten vanhempien korvienvälimerkittyyn kuntoutukseen ja ennen kaikkea kasvatukseen hyviksi vanhemmiksi.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Tässä kaksi viimeistä puheenvuoroa, edustajat Akaan-Penttilä ja Rajala, menivät juuri siihen suuntaan, mistä kaikesta on kysymys, kun näitä asioita taustoitetaan. Meillä on nyt ajankohtainen ongelma, mutta sillä ongelmalla on taustansa. Minusta tuntuu, että tässä yhteiskunnassa perusarvojen ja perusasioiden asema on hämärtynyt suurelta osin. Parisuhdeasioissa varsinkin realismin taju on jotakuinkin olematonta. Ainakin jos lehtiä lukee ja varsinkin vaikkapa naistenlehtiä, niin siellä eivät paljon kyllä jalat tapaa tavallista arkielämää.

Ortodoksimetropoliitta Johannes muistutti, mitä avioliitto oikeastaan tarkoittaa. Se tarkoittaa "olla samassa ikeessä". Eli avioliitossa ja parisuhdeasioissa yleensäkin pitäisi ymmärtää, että ollaan yhdessä sen asian kanssa, toistensa kanssa ja lasten kanssa. Minullakin on paljon parantamista omassa olemisessani aviomiehenä ja kahden pienen lapsen isänä, mutta juuri sieltä se lähtee, kodista, lähipiiristä ja myös yhteiskunnasta, kavereista, urheilukavereista, muista. Jätetäänkö ihmiset yksin silloin, kun tulee vaikeuksia? Jätetäänkö ihmiset yksin silloin, kun eivät omat voimat riitä, eli hylätäänkö kylmästi vaikeuksien ilmaantuessa? Tästä on hyvin paljon kysymys.

Olennaista on tämä, mitä ed. Rajalakin toi esille, että nyt kun meillä on tätä rahoitustarvetta, niin olennainen on se ihminen, se lapsi, se nuori. Ei häntä kiinnosta, onko se Kela vai Kala vai mistä ne rahat tulevat, kunhan ne jostain tulevat. Tässä on sitten poliitikkojen vastuu, meidän kansanedustajien ja myöskin ministerin vastuu, että saadaan rakenteet sellaisiksi, että nämä asiat tulevat hoidettua. Ministeri Mönkäre on ammattitaitoinen ihminen ja hyvin usein kunnioittaa läsnäolollaan täällä eduskunnassa, tulee tuolta työhuoneesta tai mistä usein johtamaan keskustelua ja ottaa onkeensa, ja olen myös hänen toiminnastaan havainnut sen, että jotain tapahtuu myös sitten sen kuulemisen jälkeen, hän osaa ymmärtää kuulemaansa ja rupeaa toimenpiteisiin eikä vain kuuntele.

Mutta sitten, arvoisa puhemies, vielä hyvin lyhyt esimerkki, mimmoista tämä toiminta on. Olen ed. Eero Akaan-Penttilän kollega, kaupunginvaltuutettu, molemmat Espoon kaupungissa. Meillä ollaan rakentamassa Jorvin sairaalan viereen lasten- ja nuortenpsykiatrialle uusia tiloja. Rakennustyöt menevät hyvin ja työn pitäisi olla ensi vuonna valmis. Meillä on kaupungin budjettineuvottelut menossa ja saimme Jorvin sairaalan lähetystön sinne, että myöntäkää nyt lisää rahaa näihin toimintoihin, että me voimme sitten avata nämä tilat ja palkata sinne henkilökunnan. Meillä on nyt lokakuu menossa ja näihin ei vielä ole rahaa olemassa. En tiedä, mitenkä se on mahdollista, mutta näin vaan on.

Tässä suunnittelussa kaiken kaikkiaan täytyy kyllä jotain merkillistä olla, kun hyvät tilat ovat nousemassa, mutta lokakuulla mietitään näitä asioita eikä ole tähän ilmeisesti pitemmällä tähtäimellä varauduttu.

Nämä ovat juuri, arvoisa puhemies, sellaisia tekijöitä, jotka ovat koordinointikysymyksiä, onko se Kela ja kunnat, kaikkia näihin talkoisiin tarvitaan, rahoitus ja muu, mutta toivon todella, että joskus tässä yhteiskunnassa mietittäisiin, mitkä ovat taustatekijät, mistä nämä ongelmat johtuvat. On ihan sairausperäisiä asioita, niin kuin skitsofreniaa ja näitä monia elimellisiä mielenterveyshäiriöitä, mutta sitten on myös häiriöitä, joita ympäristö tuottaa, ja joita kaltoinkohtelu ja hylkääminen tuottaa.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Soini tuossa totesi, että ajanriento on kova ja se aiheuttaa mielenterveysongelmia niin lapsille kuin nuorillekin. Kyllä tuo suomalainen työelämäkin vaatii osansa isistä ja äideistä ja varmasti heijastuu myös lasten ja nuorten elämään ja perheisiin. Eli sillä puolen pitäisi myös tehdä jotain ja sovittaa työelämää ja perhe-elämää keskenään. Mutta olen sitä mieltä edelleenkin, että lasten ja nuorten psykiatriset kuntoutusmäärärahat tulee jatkossakin korvamerkitä ja antaa niin paljon rahaa sinne, että ne asiat tulevat hoidettua, on se sitten Kelan rahaa, valtion rahaa taikka kuntien rahaa, ne ovat kaikki verorahoja kumminkin. Se pitäisi meidän politiikkojen osata sillä lailla hoitaa.

Eduskunnassa on reilusti yli puolet kuntapäättäjiä kansanedustajina. Täällä ihmetellään, kun eivät kunnissa asiat hoidu ja eduskunta tekee vääränlaisia päätöksiä. Me voimme näitä asioita yhteensovittaa, että asiat hoituvat. Kunnat eivät kanna tällä hetkellä sitä vastuuta, mikä kunnille on annettu nuorten- ja lastenpsykiatrian hoidossa, ja pitkälti tämä johtuu myös siitä, että vaikka täällä muuta väitetään, niin ensi vuonnakaan ei valtionapuja tule kunnille euroakaan lisää. Päinvastoin, se menee miinuksen puolelle, joten kuntia pitäisi tässä sillä lailla auttaa. Muistuttaisin myös, niin kuin täällä on tehty aiemminkin, että kun lasten- ja nuortenpsykiatrian hoidossa nyt säästetään, niin tulevaisuudessa se maksetaan monin kerroin takaisin. Tämäkin pitää muistaa ja tältä pohjalta edetä.

Aila Paloniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Kun puhutaan psykiatrisesta kuntoutuksesta ja raskaasta psykoterapiasta, ollaan ongelmissa jo todella pitkällä. Haluan myöskin muutaman sanan sanoa, kuten edelliset edustajat, näitten ongelmien syistä. Mikään korvamerkitty raha ei mielestäni riitä, ei lastenpsykiatriaankaan laitettu, ellei lapsista ja nuorista huolehdita jo sitä ennen. Eli meidän pitäisi täällä yhdessä ymmärtää tehdä oikeita päätöksiä jatkossa, parempia päätöksiä vanhemmuuden tukemisen puolesta, työn ja perheen yhteensovittamisen puolesta, ongelmiin varhaisen puuttumisen puolesta. Tässä avainasemassa on meidän loistava neuvolajärjestelmämme. Meidän pitäisi satsata rahaa kouluterveydenhoitoon, lisätä resursseja siihen, ja tehostettuun perhetyöhön.

Me tiedämme, että tällä hetkellä sosiaalityö kunnissa on kriisiytynyt ja siellä jos missä tehostetun perhetyön vaikutus juuri näihin lapsiin ja nuoriin — jos resursseja olisi ja työntekijöitä olisi riittävästi — auttaisi, ennen kuin ollaan tällä ikävällä jäävuoren huipulla eli raskaassa psykoterapiassa. Myös perusterveydenhoidon resurssit meidän on turvattava, saatava ne pelaamaan paremmin jo varhaisessa vaiheessa. Olen samaa mieltä kolmen edellisen edustajan kanssa myöskin siitä, että jos me jätämme lapset ja nuoret yksin, jos me jätämme heidät yksin niissä ongelmatilanteissa ja kriiseissä ja ylipäätään totaalisesti yksin, niin meidän ei tarvitse ihmetellä, että joka vuosi haluamme lisää korvamerkittyjä rahoja raskaaseen psykoterapiaan.