17) Laki rikoslain 21 luvun muuttamisesta
Markus Mustajärvi /vr(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä lakialoitteessa ehdotetaan
murhan valmistelun säätämistä rangaistavaksi
teoksi.
Nykyisen rikoslain mukaan murhan valmistelu jää rankaisematta.
Nykyinen oikeustila, jonka mukaan murhan valmistelu ei ole kriminalisoitu, vaikeuttaa
osaltaan poliisin rikostorjuntaa ja koetaan laajasti oikeustajua
loukkaavaksi. Itse asiassa itsekin mietin, voiko tilanne olla tämmöinen, mutta
näköjään voi. Tulee mieleen äsken
jätetty lakialoite, jossa puututaan siihen, että terroristien
kouluttaminen ja kouluttautuminen terroristiksi ovat aivan eri kategoriassa
nykyisen lainsäädännön mukaan:
toinen näistä teoista on rangaistava, toinen ei.
Lakialoitteessa ehdotetaan, että se, joka tahallaan
toimeenpanee tai edistää murhan tunnusmerkistön
täyttävää rikosta 1) ottamalla
vastaan tai luovuttamalla rahaa tai muuta maksuna rikoksesta tai
kattaa kuluja rikoksen suorittamiseksi tai 2) hankkimalla, valmistamalla,
antamalla, ottamalla vastaan, säilyttämällä,
kuljettamalla, suunnittelemalla tai muulla vastaavalla tavalla käyttämällä jotakin
välinettä, joka on erityisesti tarkoitettu käytettäväksi
rikoksentekovälineenä murhan tekemiseksi, ja jos
hän ei ole syyllistynyt täytettyyn rikokseen tai
sen yritykseen, tuomitaan näissä erityisissä tapauksissa
murhan valmistelusta vankeuteen määräajaksi,
vähintään kahdeksaksi vuodeksi.
Säännöksessä tarkoitettuun
valmisteluun voi syyllistyä varsinaisen murhan tekijän
lisäksi myös teon toimeksiantaja. Murhan valmistelurikos
kattaa kaikki murhan tunnusmerkistön täyttämät
esivalmistelut, joihin liittyy joko jonkun kolmannen henkilön
murhaamisesta sopiminen tai taloudellista arvoa sisältävä vastike
teon suorittamiseksi taikka tekovälineen hankkiminen, valmistaminen,
antaminen, vastaanottaminen, säilyttäminen tekoa
varten, teon suunnittelu tai muu rikoksentekovälineen käyttäminen,
joka on tarkoitettu murhan tekemiseen olosuhteista pääteltävissä olevalla
tavalla.
Ehdotetun valmistelurikoksen tuomittavuus rajataan siten, että pykälässä mainitut
tunnusmerkit täyttävä rikos tuomitaan
valmistelurikoksena ainoastaan, mikäli tekoon syyllistynyt
toimii tahallisesti ja mikäli tekoon syyllistynyttä ei voida
tuomita murhan tunnusmerkit täyttävästä rikoksesta
tai murhan yrityksestä.
Eeva Maria Maijala /kesk:
Arvoisa puhemies! Kyse on rikoslain 21 luvun muuttamisesta murhan
valmistelun osalta. Suomen rikoslaki on vanha mutta hyvin monelta
osin ajantasaistettu ja kokonaisuudessaan ihan toimiva. Lakia tulee aina
vain muokata tilanteen mukaisesti. Mielestäni rikoslaki
tarvitsee muutamia muutoksia. Tehty esitys on hyvä pohja
yhdelle tarvittavista rikoslain muutoksista. Tosin olisin toivonut,
että esitys olisi ollut pikkuisen laajempikin käsittäen henkeen
ja terveyteen kohdistuvista rikoksista myös tapon.
Murha on käsitteenä rikoslain mukaisesti harkittu
teko. Lapin yliopiston rikosoikeuden professori Utriainen on arvostellut,
että henkirikos on lähtökohtaisesti tappo
eikä murha. Tapon soveltamisala on todella laaja. Tappohan
ei ole rikoslain mukaisesti etukäteen harkittu teko, mutta
käytännössä tappotuomio annetaan
nykyaikana varsin suunnitelluistakin rikoksista. Tämän vuoksi
rikoslain esitetyssä muutoksessa tulisi mielestäni
olla murha ja tappo.
Olen tässä myöhemmin itse jättämässä omalta osaltani
aloitteita rikoslain järkiperäistämisestä lähinnä rangaistusmuotojen
osalta.
Pohjoismainen oikeusjärjestys on syntynyt vapaiden
talonpoikien maalaisjärkeen perustuvasta oikeuden käytöstä.
Tavallisten kansalaisten on vaikea ymmärtää,
että joittenkin todella törkeiden rikosten valmistelua
ei ole säädetty rangaistavaksi — tämän
vuoksi olen tyytyväinen Mustajärven tekemään
esitykseen. Lähtökohtaisestihan rangaistavuus
alkaa vasta silloin, kun itse rikostekoa aletaan suorittaa, tai
silloin, kun rikosteon yritys alkaa. Näin sen useimpien
rikosten kohdalla kannattaakin olla. Kuitenkin kaikkein pahimpien
rikosten kohdalla rangaistavuus tulisi ulottaa myös ehdottomasti
valmisteluvaiheeseen. Joissakin rikoksissahan tällainen
on jo käytössä, mutta on vaikea perustella
sitä, että murhan valmistelu ei ole kriminalisoitu.
Olemme varmasti kaikki samaa mieltä siitä, että toisen
hengen riistäminen on pahimpia rikoksia, mitä yleensä voi
olla olemassa. Julkisessa keskustelussa on joittenkin vakavien rikostapausten
jälkeen tuotu esille mahdollisuus murhan valmistelun kriminalisoinnista
ja keskusteltu muun muassa siitä, miten se helpottaisi
poliisien rikosten torjuntaa. Kohun laannuttua asia kuitenkin ikävä kyllä pakkaa
monesti unohtumaan. Esimerkiksi jo vuonna 2007 antamassaan haastattelussa
poliisiylijohtaja Markku Salminen piti todellisena ongelmana sitä,
että törkeää ryöstöä tai
murhaa saa valmistella ilman rangaistusta. MTV3:n haastattelussa
hän totesi: "Murhan valmistelu, joka on edennyt esimerkiksi
sille asteelle, että joku palkkaa henkirikoksen tekijän tai
tekee pommeja, ei ole tällä hetkellä kriminalisoitu."
Tällainen lainmuutos olisi myös erittäin selkeä viesti
lainsäätäjältä kansalaisille
siitä, että rikollisuuden torjuntaan suhtaudutaan
entistä vakavammin.
Pohdittavaksi sitten vielä lisäksi, että löytyykö yhtään
pätevää syytä vastustaa tällaista
aloitetta. Rikoslaki tosin edellyttäisi paljon laajempaakin
uudistusta, ja mahdollisesti nämä aloitteet voidaan
käsitellä sitten tällaisen kokonaisuuden
yhteydessä, mutta ennen kaikkea pidän tärkeänä,
että nämä asiat tulevat jo nyt keskustelussa
esille, jolloin asiaa voidaan sitten myöskin laajemmassa
uudistuksessa ottaa tarkemmin esille ja miettiä tarkemmin,
mitä aletaan tekemään.
Näin ollen kannatan tehtyä esitystä laajennettuna
koskemaan murhan lisäksi myöskin tappoa.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Tämä asiahan on puhuttanut
eduskunnassakin jo varsin pitkään ja myös
julkisuudessa. Viime hallituskaudella kansanedustaja, ylikomisario
Juha Hakola nosti asian esille ja puhui silloin ehkä hivenen
laveammin vielä kuin mitä tässä lakiehdotuksessa
esitetään murhan valmistelusta ja edellä puhunut
edustaja Maijala puhui murhan ja tapon valmistelusta. Silloin edustaja
Hakola teki lakiesityksen törkeän rikoksen valmistelusta,
ja se nousi esille muistaakseni silloin, oliko, Liedon rahakuljetusryöstön
suunnittelun yhteydessä, kun poliisilla oli tietoja ja
he seurasivat varsin pitkään, millä tavalla
tuota rikosta valmisteltiin, mutta se ei ylittänyt vielä silloin
sitä kynnystä, että olisivat voineet
puuttua siihen. Itse asiassa, jos oikein muistan, näistä tapauksista
on jopa sellaisia tullut, että niissä ovat joutuneet
lähestulkoon poliisimiehet syytetyiksi, kun ovat menneet
puuttumaan asiaan, joka ei ole ollut Suomen rikoslain näkökulmasta
kriminalisoitua.
On hyvä, että edustaja Mustajärvi
nostaa tämän asian nyt uudelleen esille. Viime
kaudella asia ei edennyt, ja toivotaan, että se nyt etenee. Mutta
itse toivoisin, että kun aloite menee eteenpäin,
niin kaivetaan myös naftaliinista esille tuo ylikomisario
Juha Hakolan tekemä lakialoite ja laajennetaan tämä törkeän
rikoksen valmisteluun ja päästään
näin asiassa sitten oikeassa mittakaavassa eteenpäin.
Eeva Maria Maijala /kesk:
Arvoisa puhemies! Kiitoksia tästä Heinosen
esille tuomasta asiasta. En ollut tarkasti tietoinen tästä aikaisemmin
esille tulleesta asiasta. Toivon todellakin myöskin omalta
osaltani, että tämä asia voidaan kaivaa
naftaliinista ja ottaa myöskin esille. Ja niin kuin sanoin
tuossa edellä, toivottavasti saadaan laajempi kokonaisuus
tästä kyseisestä asiasta nyt sitten valmistelussa
liikkeelle.
Keskustelu päättyi.