Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! Suomi on vuodesta 2002 alkaen osallistunut Isaf-operaatioon Afganistanissa. Tämä päätös tehtiin sen jälkeen, kun päätettiin perustaa tämä operaatio, ja sen jälkeen, kun Taleban-hallinto, joka oli antanut al-Qaidan terroristioperaatioille tukikohdan Afganistanissa, oli YK:n valtuuttamalla voimainkäytöllä karkoitettu vallasta. Tuo ei tietenkään vielä rauhoittanut tilannetta, ja tarvittiin kansainvälistä läsnäoloa rauhan ja vakauden ja Afganistanin demokratiakehityksen tueksi.

Kun me teimme päätöksen osallistua Isafiin, se tehtiin pitkäjänteisenä sitoumuksena, vaikka muodollisesti aina kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan, mutta ymmärsimme toki silloin, että tämä tehtävä tulee olemaan hyvin vaikea, vaativa ja pitkäaikainen. Monet voivat olla sitä mieltä, että se on osoittautunut vaikeammaksi ja vaativammaksi kuin silloinkaan osattiin ennakoida. Päätös tehtiin sen vuoksi Suomen osalta, että katsoimme, että meillä on sellaista osaamista rauhanturvatehtävistä, kriisinhallintatehtävistä, rauhan ja vakauden rakentamisesta, joka auttaa tuota maata sen vakauden, rauhan, demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioituksen vahvistamiseksi.

Tätä osallistumista Afganistanin operaatioon ja Afganistanin tilannetta kokonaisuudessa on aina määräajoin tarkasteltu, ja hallitusohjelmassa luvattiin, että eduskunnalle tullaan toimittamaan tämän syksyn aikana laaja-alainen Afganistanin tilannetta ja Suomen osallistumista koskeva selonteko. Hallitusohjelmassa myöskin jo linjattiin, että tässä myös kerrotaan, millä tavoin Suomen panostus tulee asteittain siirtymään sotilaallisesta kriisinhallinnasta siviilikriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön puoleen. Tämä selonteko on nyt eduskunnalle annettu, ja se lähtee täällä toivottavasti hyvin huolelliseen ja laaja-alaiseen käsittelyyn.

Afganistanin kehittäminen ja vakauttaminen tulee jatkossakin olemaan hidasta ja vaivalloista. Työ aloitettiin vuonna 2002 jokseenkin tyhjästä, eikä ole senkään vuoksi yllättävää, että kehitys vie aikaa ja tapahtuu vähitellen, ja edelleen Afganistania leimaa vaikea turvallisuustilanne. Aseellinen vastarinta jatkuu. Vuoden 2011 aikana kapinalliset ovat toteuttaneet joitakin hyvin huomiota herättäviä hyökkäyksiä ja iskuja afgaanihallitusta ja kansainvälistä yhteisöä vastaan. Samoin huolestuttava piirre on kapinallisten soluttautuminen Afganistanin turvallisuusjoukkoihin. Afgaanihallinnon heikko legitimiteetti, johon osaltaan vaikuttavat laajamittainen korruptio ja huonosti toimiva oikeuslaitos, ruokkii osaltaan vastarintaa.

On kuitenkin myös nähtävä, että merkittävää edistystäkin on saatu aikaiseksi ja sellaisia saavutuksia, joidenka ei pidä antaa valua tyhjiin. Kehityksen suunta on ollut monilla tavoin oikea, kuten koulutuksessa ja terveydenhuollossa, demokratian ja tiedonvälityksen kehittämisessä, talouden ja hallinnon perustan luomisessa ja niin edelleen. Ongelmat ovat tietysti edelleen mittavia. Taleban-kapinalliset aiheuttavat edelleen huomattavan turvallisuusongelman, eikä Pakistan merkittävänä naapurina ole kyennyt tekemään omaa osuuttaan Pakistanista käsin toimi-vien terroristiryhmien torjunnassa. Huumeiden ja korruption torjunta vaatii paljon tähänastisia suurempia ponnisteluja. Ilahduttavaa on se, mitenkä tyttöjen koulunkäynti on lisääntynyt, ja koululaisista on tänään jo 39 prosenttia tyttöjä. Toisaalta naisten ja tyttöjen asema on edelleen huomattavan heikko ja sitä on pystyttävä parantamaan samoin kuin yleensäkin ihmisoikeuksien kunnioituksen vahvistamista ja oikeusvaltion perustaa.

Afganistanin ja kansainvälisten toimijoiden keskeisin tavoite on, että vastuu Afganistanin turvallisuudesta ja kehityksestä tulee siirtymään asteittain Afganistanin omille viranomaisille. Kansainvälisen läsnäolon väheneminen aiheuttaa samalla mittavan haasteen Afganistanin hallitukselle jokseenkin kaikilla yhteiskunnan aloilla. Lähivuodet tulevat olemaan tässä muodossa kriittisiä, ja kansainvälisen yhteisön tukea tarvitaan erityisesti lähivuosina. Muutoinkin Afganistan on edelleen yksi maailman köyhimmistä maista, jossa tavalliset kansalaiset tarvitsevat tukea eri muodoissa pitkään.

Kansallisen sovinnon edistäminen ja neuvottelujen käyminen kapinallisten kanssa on vaikea mutta ehdottoman tarpeellinen pyrkimys. Neuvottelut olisivat paras keino turvallisuuden parantamiseksi. Prosessi on kuitenkin lähtenyt liikkeelle hyvin vaivalloisesti ja saattaa parhaimmillaankin vielä viedä vuosia. Myös kapinallisten reintegrointi takaisin normaaliin yhteiskuntaan on käynnistynyt, mutta sekin hitaasti.

Tässä tarvitaan myös kaikkien alueiden maiden, erityisesti Pakistanin, myötävaikutusta, jotta vakaus ja olot Afganistanissa paranisivat. Tämä toistaiseksi ei ole tapahtunut, sillä Pakistan ei ole tätä kapinallistoimintaa omalta alueeltaan vielä kokonaan estänyt. Alueen maiden yhteydenpito on viime aikoina tiivistynyt, mutta toistaiseksi suurinta potentiaalia on nimenomaan talouden ja infrastruktuurin alalla.

Tässä selonteossa käydään lävitse, millä tavoin Suomi on osallistunut sotilaalliseen kriisinhallintaan sekä muulla tavoin olojen parantamiseen ja kehitysyhteistyöhön Afganistanissa, ja toivon, että nämä linjaukset, jotka ovat samansuuntaisia kuin kaikilla muillakin Afganistanissa toimivilla mailla, saavat myöskin eduskunnan tuen. 2014 on se määräaika, johonka mennessä turvallisuusvastuun on määrä siirtyä kokonaisuudessaan Afganistanin omille viranomaisille, mutta on päivänselvää, että pitkään sen jälkeenkin Afganistan tarvitsee tukea, apua, ja tämä vahvistettiin myöskin laajalla kansainvälisen yhteisön sitoumuksella viime viikolla Bonnissa pidetyssä Afganistan-kokouksessa. Oma puheenvuoroni — puheenvuoro on tällaisissa kokouksissa aina lyhyt — keskittyi yhteen pääkysymykseen, ja se on Afganistanissakin se, millä tavoin naisten oikeuksia ja asemaa voidaan vahvistaa, koska se on siellä, niin kuin monessa muussakin paikassa maailmassa, aina se kaikista keskeisin avainkysymys niin kestävälle kehitykselle, ta-loudelliselle edistykselle kuin demokratian ja ihmisoikeuksien vahvistamiselle. Tämä on sellaista työtä, jossa Suomella on ehkä paremmin annettavaa kuin monilla muilla mailla ja monilla muilla aloilla.

Esko Kurvinen /kok(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Suomalaiset rauhanturvaajat ovat yhdessä muiden maiden kanssa rakentaneet turvallisempaa Afganistania jo kohta kymmenen vuoden ajan. Yhtä kauan olemme olleet tekemässä afganistanilaisten kanssa kehitysyhteistyötä. Rauhanturvaajamme toimivat vaikeissa olosuhteissa. Haluan kiittää kaikkia niitä suomalaisia, jotka ovat palvelleet kriisinhallinta- ja kehitysyhteistyötehtävissä Afganistanissa tai muualla. Työnne on erittäin arvokasta. Meidän onkin huolehdittava siitä, että rauhanturvaajien hyvinvointiin ja tukemiseen kiinnitetään riittävästi huomiota myös palvelusajan jälkeen.

Arvoisa puhemies! Kansainvälisen yhteisön tavoitteena on luoda afganistanilaisille mahdol-lisuus kohentaa maansa hyvinvointia, ihmisoi-keuksia ja tasa-arvoa. Haluamme myös, ettei Afganistan ole uhka kansainväliselle turvallisuudelle eikä toimi huumetuotannon keskuksena. Rauhanturvaajien työ on tuottanut tuloksia. Afganistanilaisilla on aivan erilaiset mahdollisuudet esimerkiksi saada ammattimaista terveydenhuoltoa kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Koulua käyvien lasten määrä on noussut 1 miljoonasta 8 miljoonaan, ja mikä ilahduttavinta, lähes kolmasosa koululaisista on tyttöjä.

Mutta tehtävä Afganistanissa ei ole ollut helppo, eikä työ ole vielä valmis. Hallitus on nyt kertonut eduskunnalle, miten Suomi aikoo jatkossa toimia Afganistanissa. Kokoomuksen eduskuntaryhmä pitää hallituksen kokonaisvaltaista lähestymistapaa järkevänä. On myös erittäin hyvä, että Suomen hallitus on sitoutunut Afganistanin tukemiseen pitkällä tähtäimellä. Afganistanin hallitus ja sen kansainväliset kumppanit ovat sopineet, että päävastuu maan turvallisuudesta siirtyy paikallisille vuonna 2014. Selkeä tavoiteaikataulu on tärkeä. Takaraja luo afganistanilaiselle painetta kehittää omaa toimintakykyään.

Suomi vähentää Isaf-joukkojaan kotiuttamalla ensi vuonna 50 sotilasta. Samalla Suomen tuen painopiste siirtyy vähitellen sotilaallisesta kriisinhallinnasta kehitysyhteistyöhön, siviilikriisinhallintaan ja koulutukseen. Meidän ei kuitenkaan pidä tuijottaa pelkästään kalenteria vaan myös katsoa, miten Afganistanissa oikeasti menee. Aikataulusta kannattaa pitää kiinni, mutta afganistanilaisia ei voida jättää pulaan. Tilanne on arvioitava todellisten tarpeitten mukaan. Jos vuoden 2014 jälkeen on tarvetta muullekin kuin kehitysavulle ja koulutukselle, muuta tukea tulee antaa. Joka tapauksessa meidän on panostettava Afganistanin turvallisuusjoukkojen kouluttamiseen, kuten hallituskin suunnittelee. Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä Suomen olisi hyvä osallistua myös Naton suunnittelemaan, koulutustoimintaan keskittyvään Isaf:n seuraajamissioon.

Herra puhemies! Menneet kymmenen vuotta ovat tehneet selväksi sen, ettei Afganistanin tilanteessa ole sotilaallista ratkaisua, mutta yhtä selväksi on tullut se, että myös sotilaita tarvitaan. Suomessakin on jo vuosia keskusteltu sotilaallisen painotuksen korvaamisesta kehitysyhteistyöllä. Tavoite on oikea, sillä Afganistan pysyy omilla jaloillaan vasta, kun lapset pääsevät kouluun ja aikuisilla on keino hankkia laillinen elanto. Mutta kaikelle on aikansa. Kehitysyhteistyötä on vaikeaa, ellei mahdotonta, tehdä ilman riittävää turvallisuutta. Afganistanin tapauksessa turvallisuus on edellyttänyt vahvaa sotilaallista läsnäoloa.

Hallituksen nimeämät painopisteet on valittu viisaasti asioihin, joilla on eniten vaikutusta. Suomi panostaa demokratiaan, hyvään hallintoon, oikeusvaltion kehittämiseen. Edistämme myös ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa — myös koulutuksessa. Afganistanilaisten tyttöjen pääseminen koulun penkille on yksi arvokkaimmista edistysaskeleista. Lisäksi Suomi pyrkii luomaan Afganistaniin taloudellista toimintaa, jotta ihmisten toimeentulomahdollisuudet monipuolistuisivat. Meidän kannattaa tukea myös poliittisen ratkaisun löytymistä. Tarkoitan tällä sekä sovintoprosessia että demokraattisen järjestelmän toimivuutta.

Arvoisa puhemies! Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä suomalaisten panostus Afganistanissa on ollut tärkeä. Olemme saaneet paljon hyvää aikaan, ja samalla olemme luoneet vakautta, joka lisää myös omaa turvallisuuttamme. Rauhanturvaajamme ovat palvelleet ansiokkaasti ja saaneet arvokasta kokemusta.

Meidän pitää lähettää afganistanilaisille vahva viesti siitä, että työmme on vielä kesken. Suomi ei ole lähdössä pois. Odotamme enemmän afganistanilaisilta itseltään, mutta seisomme heidän rinnallaan myös jatkossa.

Johannes Koskinen /sd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Sosialidemokraattien eduskuntaryhmä tervehtii tyydytyksellä tätä selontekomallia, että otetaan samaan selontekoon sekä sotilaallisen kriisinhallinnan, siviilikriisinhallinnan että kehitysyhteistyön kysymykset. Pidämme hyvänä, että tällä menettelyllä eduskuntaa voidaan sen toivomalla tavalla kuulla Suomen kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta Afganistanin tukemiseen. Nämä joukkojen vähentämissuunnitelmat eivät sinänsä edellyttäisi selontekomenettelyä, mutta kuten alussa korostin, juuri tämä kokonaisuus on tärkeää tuoda koko eduskunnan arvioitavaksi.

Perusajatuksena selonteossa on se, että turvallisuusvastuun siirron myötä sotilaallinen osallistuminen laskee asteittain, mutta samalla Suomi lisää kehitysrahoitusta ja siviilitukea Afganistanille. Näiden tarve on suurimmillaan lähivuosina mutta jatkuu vielä hyvin kauan sen jälkeenkin.

Kymmenen vuoden Isaf-operaation jälkeen kukaan ei voi vielä varmuudella sanoa, että se johtaisi myönteiseen, pysyvään lopputulokseen. Suomi osallistuu tällä hetkellä Isafiin 195 sotilaalla. Turvallisuusvastuun siirron edetessä on perusteltua, että me muiden toimijoiden tavoin vähennämme ja uudelleen kohdennamme osallistumista. Kuten jo ministeri Tuomioja korosti, turvallisuusvastuun on määrä siirtyä Afganistanille vuoden 2014 lopussa.

Suomalaisia kriisinhallintajoukkoja lisättiin 50:llä viime vuonna, ja on luontevaa aloittaa vähennykset tämän lisäjoukon kotiuttamisella. Tärkeää on myös yhteistyö muiden kumppanimaiden kanssa tuosta vetäytymisaikataulusta, vähentämisaikataulusta, sopien. Samalla Afganistanin turvallisuusjoukkojen koulutusta on syytä vahvistaa ja siinä myöskin harrastaa pohjoismaista, eurooppalaista yhteistyötä.

Sosialidemokraattien eduskuntaryhmä suhtautuu myönteisesti siihen näkymään, että vuoden 2014 jälkeenkin Afganistanissa tarvitaan erityyppistä sotilaallista läsnäoloa tai asiantuntemusta. Mahdollinen Isafin seuraajamissio voisi keskittyä koulutustoimintaan ja normaalien valtiorakenteiden tukemiseen. Toki on arvioitava tarkemmin vasta sitten tuon vuoden 2014 ratkaisujen tienoilla, mikä se osallistumismalli siitä eteenpäin olisi.

Afganistan on sananmukaisesti rakennettava kansakunnaksi äärimmäisen vaikeissa oloissa. Sen rajat eivät välttämättä ole oikeat, sen johto ei välttämättä ole oikeissa käsissä, eikä ulkoinen apukaan aina osu oikeaan. Sen vuoksi pitää olla valmiutta tehdä korjausliikkeitä, toimia päättäväisesti mutta harkitusti vaihtoehtoja puntaroiden.

Suomen kehitysrahoituksen lisääminen selonteon mukaisesti on paikallaan. Erityisen tärkeää on kohdentaminen oikein, ja siinä nuo selonteossa mainitut kolme painopistettä ovat varmasti kohdallaan. Ensimmäisenä on demokratian, hyvän hallinnon ja oikeusvaltioperiaatteiden edistäminen muun muassa kehittämällä alue- ja paikallishallintoa. Korruption kitkeminen on välttämätön edellytys, jotta pysyvää oikeusvaltio- tai hyvän hallinnon kehitystä saadaan Afganistanin oloissa syntymään. On jopa se vaara, että kovin korruptoitunut hallinto leimaa myös avun ja avunantajat, ja tässä mielessä tälle kehitystuelle Afganistanille pitää asettaa tiukkoja ehtoja. Tuon korruption vastaisen taistelun pitäisi ehkä poiketa jopa normaalista kehitysyhteistyömallista selvästi tiukempaan suuntaan. Yhdenlaisia malleja voisi hakea Balkanilla omaksutuista, joissa kansainvälinen yhteisö lähetti hyvin pitkäksi ajaksi suoraan hallintoon osallistumaan toimijoita, jopa oikeuslaitokseen, jotta pystyttiin varmistumaan siitä, että isot taloudelliset edut eivät ajaudu vääriin taskuihin. Afganistanin oloissa tällainen pitkällinen tukitoiminta, myös hallinnollinen tuki, on välttämätöntä.

Ministeri Tuomiojan tavoin korostamme naisten ja tyttöjen aseman parantamista ja sitten noissa kehitysponnisteluissa pysyvien tulosten saavuttamista. On tärkeää, että kehityspanoksista jää konkreettista jälkeä, vähän ehkä kiinalaiseen malliin, että ei liikaa uskota siihen, että rahat menevät oikeisiin kohteisiin, vaan ne pitää osoittaa sellaisiin kohteisiin, joista kansalaiset Afganistanissa näkevät suoraan, että eteenpäin ollaan menossa ja pysyvällä tavalla eteenpäin.

Tom Packalén /ps(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hyvät kansanedustajakollegat! Kymmenen vuotta sitten koko läntinen maailma pysähtyi, kun USA:n tukema pohjoinen liittouma löi talibanien ja al-Qaidan joukot. Maailmaa mullistaneet terrori-iskut oli rangaistu. Oli aika rakentaa rauhaa.

Pian tämän jälkeen myös suomalaiset lähtivät Afganistaniin turvaamaan maan jälleenrakentamista. Suomalaiset menestyivät hyvin alun siviilipainotteisessa operaatiossa Kabulissa. Afganistanin yhteiskunnan uudelleen pystyttämisen piti sujua tehokkaasti. Isaf-joukkojen tehtävä oli turvata tämän onnistuminen.

Tilanne on muuttunut noista päivistä. Nykymaailman kriisit ovat monimutkaisia, ja rauhanturvaajista tulee helposti konfliktien osapuolia. Afganistanissakin siviilipainotteisesta operaatiosta on tullut yhä enemmän sotilasoperaatio.

Suezin kriisistä saakka Suomi on vähintäänkin kantanut vastuunsa kansainvälisen yhteisön rauhan vaalijana. Olemme osallistuneet pääosin YK:n alaisiin rauhanturvaoperaatioihin. Emme ole halunneet olla konflikteissa osapuolina. Olemme halunneet toimia erotuomareina vihollisosapuolten välillä. Suomalaiset rauhanturvaajat ovat toimineet operaatioissa ammattitaitoisesti, luotettavasti ja niittäen hyvää mainetta.

Vaikka päätös osallistua Afganistanin operaatioon herätti keskustelua, ovat Afganistanissa rauhanturvaajina palvelleet suomalaiset ammattisotilaat ja reserviläiset suoriutuneet tehtävästään erinomaisesti. Suomalaisten rauhanturvaa-jien tulisi jatkossakin koostua pääosin siviili- ja sotilasmaailmojen rajapinnassa hyvin menestyvistä reserviläisistä.

Vaikka Puolustusvoimat on hyötynyt Isaf-operaatiosta, on silti oikeutettua kysyä, mikä on näiden oppien hinta. Tällä vaalikaudella Suomi leikkaa puolustusbudjettiaan merkittävästi. Puolustusvoimain komentajan Ari Puheloisen mukaan tämä heikentää väistämättä Suomen maanpuolustuskykyä, joka kuitenkin on Puolustusvoimien päätehtävä.

Rauhanturvaaminen on arvokasta globaalin vastuun kantamista. Sitä on hyvä jatkaa. Nykyinen sotilaallinen kriisinhallinta palvelee kuitenkin eniten ulkopoliittisia pyrkimyksiämme. Olisiko aika kuitata operaatioiden määrärahat ko-konaan ulkoministeriön budjetista? Silloin puolustusministeriön varoja jäisi myös todelliseen maanpuolustustyöhön. Tulevien budjettileik- kausten jälkeen reserviläisarmeijallamme ei näet ole varoja edes kattaviin kertausharjoituksiin. Tämä vaarantaa maanpuolustuskykymme.

Arvoisa puhemies! Hyvät kansanedustajakollegat! Kriisialueella palveleminen on vaativaa ja vaarallista. Sen ovat osoittaneet myös Afganistanista palanneet haavoittuneet ja siellä kaatuneet. Suomen hallituksella on velvollisuus taata rauhanturvaajille paras mahdollinen koulutus, varustus ja jälkihoito. Hallituksella on velvollisuus taata ne myös siviilikriisinhallinnan ammattilaisille.

Kriisinhallintaveteraaneja ja heidän lähiomaisiaan ei saa jättää yksin, ei operaation aikana eikä sen jälkeen. Julkisuuteen noussut ylivääpeli Pekka Jylhän taistelu tukiviidakossa on julma esimerkki heitteillejätöstä. Lainsäädännöllisesti vammautunutta rauhanturvaajaa tulisi kohdella sotainvalidina. Hallituksen tuleekin huolehtia tästä ennen Unifil-operaation alkua.

Nyt pohditaan, millä aikataululla suomalaisten pitäisi vetäytyä Afganistanista. Tämä päätös ei saa vaarantaa Afganistaniin vielä jäävien sotilaiden jaksamista ja turvallisuutta. Viidenkymmenen miehen vetäminen on helppoa paperilla. Sen sijaan sen vaikutusten arviointi kentällä on monimutkaista Arkadianmäeltä käsin. Päätöstä tehtäessä on tärkeää konsultoida kriisinhallinnan ammattilaisia Afganistanissa.

On myös muistettava, että suomalaiset palvelevat yhdessä ruotsalaisten kanssa. Suomen tulee ottaa huomioon heidän vetäytymisaikataulunsa ja sovittaa omansa siihen.

Suomi on päättänyt korvata sotilaansa kehitysyhteistyöllä sekä siviilikriisinhallinnan ammattilaisilla, kuten poliiseilla. Suomella onkin ollut vahva panos Afganistanin poliisin ja armeijan kouluttamisessa. Pelkästään turvallisuuskoneiston vahvistaminen ei riitä. Paikallis- ja keskushallintoa on myös kehitettävä luotettavammaksi ja tehokkaammaksi.

Kehitysyhteistyön tulee olla afgaanilähtöistä ja erityisesti kannustaa paikallisia oma-aloitteisuuteen. Keskushallinnon ohella varoja tulisi kanavoida myös suoraan paikallistasolle. Menestystä onkin saavutettu ruohonjuuritasolla lukutaidon nousussa, tyttöjen koulutustason paranemisessa sekä yleisen elintason paranemisessa. Paras tapa auttaa kehittyviä maita on auttaa heitä auttamaan itseään.

Arvoisa puhemies! Hyvät kansanedustajakollegat! Afganistanista ei tule vetäytyä hätiköiden. Suomalaisten rauhanturvaajien ja siviilikriisinhallinnan ammattilaisten apuun luotetaan alueella. Paikalliset ovat laittaneet oman turvallisuutensa likoon yhteistyön nimissä.

Suomen tulee siirtää painopisteensä siviilikriisinhallintaan ja kehitysyhteistyöhön. Erityinen merkitys on meille suomalaisille tärkeän luotettavan hallinnon kehittämisessä. Tätä edeltää kuitenkin poliisin ja armeijan kouluttaminen. Aloitettu vetäytyminen täytyy tehdä vastuullisesti asettamatta paikallisia yhteistyökumppaneitamme tai omia rauhanturvaajiamme vaaraan. Olemme sen heille velkaa.

Katri Komi /kesk(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Suomen Afganistan-politiikka perustuu kokonaisvaltaiseen kriisinhallintaan. Se koostuu kehitysyhteistyöstä, siviilikriisinhallinnasta ja sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Edellisessä Afganistan-selonteossa, vuonna 2010 keväällä, päätettiin sotilaallisen kriisinhallinnan henkilöstön lisäämisestä väliaikaisesti runsaalla 50 sotilaalla siten, että kokonaisvahvuus olisi enintään 195 sotilasta. Käsittelyssä olevassa selonteossa hallitus esittää lisäjoukon kotiuttamista ensi vuonna. Keskustan eduskuntaryhmä pitää tätä perusteltuna painopisteen siirtyessä Afganistanissa yhä enemmän kehitysyhteistyöhön, siviilikriisinhallintaan ja Afganistanin turvallisuusjoukkojen kouluttamiseen.

YK:n mandatoiman Isaf-operaation aikana Afganistanissa on tapahtunut myönteistä kehitystä. Maassa on demokraattinen hallitusmuoto, ja yhä suurempi osa afgaaneista on koulutuksen ja terveydenhuollon piirissä. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman kansainvälisen yhteisön laajaa operaatiota, joka on mahdollistanut turvallisuustilanteen parantumisen ja sen myötä hallinnon perusrakenteiden kehittymisen.

Sotilaallinen kriisinhallinta Afganistanissa on vaativaa ja riskialtista työtä. Suomalaisjoukot ovat tehneet vaikeissa olosuhteissa ammattitaitoista työtä kansainvälisen rauhan ja vakauden eteen, mikä on tukenut myös kansallisen puolustuksemme kehittämisen tarpeita. Keskustan eduskuntaryhmä edellyttää, että vaarallista kriisinhallintatyötä tehneet sotilaamme saavat kotimaahan palatessaan kaiken tarvittavan tuen muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä mahdollisten korvausten muodossa.

Afganistanin edistymisestä huolimatta paljon on vielä tehtävää ja epäonnistumisen riski on yhä olemassa. Hallintoa on edelleen kehitettävä, korruptiota ja huumetuotantoa torjuttava. Erityisen huolestuttavaa Afganistanissa on maan sisäisen kehitystason eriytyminen. Heikosti kehittyneet alueet ovat kasvualusta terrorismille ja kapinallisjoukoille. Siksi alue- ja paikallistasolle on kyettävä luomaan toimiva hallinto, koulutus- ja terveyspalvelut sekä kestävää elinkeinotoimintaa ja työpaikkoja joka maakunnassa.

Arvoisa puhemies! Kansainvälisen yhteisön tavoite turvallisuusvastuun siirrosta Afganistanin armeijalle ja poliisille vuoden 2014 loppuun mennessä on toteutettava suunnitelmallisesti ja järjestelmällisesti. Työ Afganistanissa ei lopu tuohon vuoteen, vaan edessä on pitkäaikainen sitoutuminen maan tukemiseksi. Myös tarve sotilaalliseen läsnäoloon tulee jatkumaan tuon vuoden jälkeenkin. Keskustan eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että Suomen asteittainen vetäytyminen toteutetaan tiiviissä yhteistyössä muiden Suomen toimialueella olevien maiden kanssa. Samalla joukkojemme määrää vähennettäessä on huomioitava omien joukkojemme turvallisuuden takaaminen niin hyvin kuin vain mahdollista. Keskustan eduskuntaryhmä edellyttää, että hallitus informoi säännöllisesti eduskuntaa Afganistan-joukkojemme kotiuttamisen suunnitelmista ja aikatauluista.

Painopisteen siirtyessä vähitellen pois sotilaallisesta kriisinhallinnasta on aika arvioida kokonaisvaltaisesti Suomen panostuksia kehitysyhteistyöhön, siviilikriisinhallintaan ja maan taloudelliseen kehitykseen. Afganistan on Suomelle merkittävä kehitysavun kohde, ja varsinaisen kehitysavun kasvaessa on tärkeää kohdistaa se Suomen vahvuuksiin nojautuen. Keskustan eduskuntaryhmä painottaa tasa-arvo- ja ihmisoikeusasioita läpi leikkaavana teemana Suomen Afganistaniin kohdistamassa kehityspolitiikassa. Tyttöjen koulunkäynnin edistäminen sekä tyttöjen ja naisten aseman parantaminen koko Afganistanin alueella on tärkeä edellytys maan tasapainoiselle kehittymiselle.

Suomen asiantuntemusta on hyödynnettävä myös Afganistanin oman elinkeinotoiminnan edellytysten vahvistamisessa ja ennen kaikkea luonnonvarojen kestävässä käytössä. Keskustan eduskuntaryhmä painottaa kestävien työpaikkojen luomisen merkitystä Afganistanin maatalouteen, jotta huumetuotannonvastaisessa taistelussa päästään eteenpäin. Kaivosteollisuudesta odotetaan merkittävää perustaa ja tulonlähdettä Afganistanin taloudelle. Tämä on toteutettava ympäristöä ja kestävän kehityksen periaatteita kunnioittaen.

Osallistuminen siviilikriisinhallintaan on Suomelle tärkeä prioriteetti Afganistanissa. Keskustan eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että Suomi jatkaa vahvaa osallistumista EU-johtoiseen Eupol-operaatioon maan poliisi- ja syyttäjälaitoksen kehittämiseksi ja sen myötä oikeusvaltiokehityksen vahvistamiseksi. Tämän lisäksi Suomen profiiliin sopisi hyvin ulkopolitiikkaamme keskiöön nostetun rauhanvälitystoiminnan edistäminen Afganistanissa. Maan kansallinen sovintoprosessi merkitsee vuosia kestäviä neuvotteluja. On löydettävä sopivat osapuolet ja rakennettava luottamusta. Tässä työssä Suomi voisi olla merkittävässä roolissa.

Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmä tukee hallituksen linjauksia sotilaallisen kriisinhallintahenkilöstön vähentämisestä mutta edellyttää, että selonteon puolustusvaliokuntakäsittelyssä tarkastellaan, kuinka kotiutuminen toteutetaan joukkojemme turvallisuus ja toimintamahdollisuudet taaten. Ulkoasianvaliokuntakäsittelyssä edellytämme hallitukselta kokonaisvaltaista ja Suomen vahvuuksiin nojautuvaa siviilikriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön kokonaissuunnitelmaa, josta käy selvästi ilmi, mihin Afganistaniin panostetut lisääntyvät kehitysyhteistyövarat kohdistetaan.

Annika Lapintie /vas(ryhmäpuheenvuoro):

Herra puhemies! Suomi lähti Afganistaniin aluksi vain pääkaupungin Kabulin ja uuden hallinnon suojaksi. Samaan aikaan Yhdysvallat kävi tämän rauhanturvaoperaation rinnalla sotaa kaksoistornit tuhonnutta ryhmittymää ja sen liittolaisia talebaneja vastaan. Kuluneina vuosina onkin ollut vaikea nähdä, missä kulkee rauhanturvaamisen ja sodankäynnin välinen raja.

Jo lähtökohta rauhanturvaamisoperaatiolle oli sekava ja heikko. Isaf eli YK:n kriisinhallintaoperaatio on ollut täysin Yhdysvaltain strategian armoilla. Suomen silloinen hallitus laajensi Suomen vastuuta Afganistanissa alueellisesti kysymättä siihen eduskunnan lupaa. Eduskunta ei tehnyt silloin arviota siitä, mitä Afganistanissa on saavutettavissa. Kun Afganistanissa ei ollut turvallisuutta, niin aukon täyttivät maakunnalliset sotilasjohtajat. Kun ei ollut turvattua toimeentuloa, niin sen aukon ovat täyttäneet huumekauppa ja värväytyminen erilaisiin aseistettuihin joukkoihin ja sissiryhmiin.

Ulkomaisten joukkojen on määrä vetäytyä Afganistanista vuonna 2014. Parhaassa tapauksessa tämä ulkomaisten joukkojen poistuminen asettaa sodan osapuolille selkeän aikarajan rauhanneuvottelujen käymiseksi. Ennuste ei kuitenkaan ole hyvä. Osapuolten tavoitteita on vaikea yhdistää, ja lisäksi Pakistan pyrkii vaikuttamaan lopputulokseen, koska se pitää Afganistania tärkeänä strategisena alueena. Siksi myös Pakistan on saatava sopuun mukaan. Rauhanturvajoukkojen lähdettyä on riskinä, että palataan Neuvostoliiton lähdön jälkeiseen kaikkien sotaan kaikkia vastaan. Äärisunnalaisten pommi-isku šiialaisia vastaan Kabulissa on jo paha enne.

Kehitysyhteistyön lisääminen on huolestuttavassa turvallisuustilanteessa vaikeaa mutta välttämätöntä. Koulutukseen, terveydenhoitoon ja infrastruktuuriin panostaminen ovat asioita, jotka luovat afganistanilaisille pitkän aikavälin edellytyksiä paremmalle toimeentulolle. Miinanraivaus parantaa maanviljelyksen edellytyksiä, ja riippuvuus huumekaupasta vähenee. Hallinnon ja poliisin korruptiota vastaan on taisteltava, ja avainasemassa tässä ovat afganistanilaiset toimijat itse. Sotilaiden lähtö ei voi tarkoittaa kansainvälisen yhteisön tuen loppumista.

Vasemmisto on vaatinut pitkään Suomen sotilasjoukkojen vetämistä Afganistanista ja operaation muuttamista jälleenrakentamista tukevaksi siviilioperaatioksi. Tähän suuntaan ollaan nyt vihdoin menossa, ja nyt onkin laadittava suunnitelma sotilaiden kokonaan pois vetämiseksi.

Suomella on velvollisuus kansainvälisen yhteisön jäsenenä auttaa Afganistania. Suomi on tänä vuonna tukenut kehitysyhteistyötä Afganistanissa 21 miljoonalla eurolla, ja YK:n ja Punaisen Ristin kautta on kanavoitu humanitaarista apua 2 miljoonalla eurolla. Kehitysyhteistyössä Afganistanissa korostuu vaatimus tuen tehokkuudesta, vaikuttavuudesta ja johdonmukaisuudesta. Väärin kohdennetulla avulla voidaan jopa pahentaa tilannetta, kun taas oikein kohdennettu apu on välttämätöntä.

Sama koskee siviilikriisinhallintaa. Esimerkiksi poliisilaitoksen vahvistaminen ilman toimivaa oikeusvaltiota voi jopa lisätä korruptiota. Suomi on tänä vuonna satsannut siviilikriisinhallintaan 3,8 miljoonaa euroa. Esimerkiksi EU:n Eupol-siviilikriisinhallintaoperaatio tähtää poliisin ja rikosoikeusjärjestelmän kehittämiseen. Tässä Suomi on toiseksi suurin asiantuntijoita lähettävä maa 33 asiantuntijallaan.

Suomen on kansainvälisessä sotilaallisessa toiminnassa palattava perinteiseen YK:n rauhanturvaamiseen, jossa Suomella on vuosien mittaan kehittynyt korkea osaaminen ja kunniakas historia. Näin hallitus on myös päättänyt tehdä muun muassa Libanonissa.

Afganistanin operaatio toimii meille tärkeänä muistutuksena siitä, että rauhanturvaamisen ja suurvallan sotaoperaation yhdistäminen tuottaa huonoja tuloksia. Suomen tulee kansainvälisessä sotilaallisessa toiminnassa toimia omien kokemustensa pohjalta ja omia vahvuuksiaan hyödyntäen.

Pekka Haavisto /vihr(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Afganistanin tilanne on vakava. Samaan aikaan kun kansainvälinen yhteisö pyrkii lisäämään Afganistanin hallituksen ja armeijan omaa vastuuta poliittisesta ja turvallisuuskehityksestä, näemme yhä uusia uutisia Kabulissa tapahtuneista pommi-iskuista, hyökkäyksistä, opposition vahvistumisesta. Hallitus näyttää olevan heikoilla.

Myös viime aikoina on nähty erittäin pöyristyttäviä uutisia naisiin ja siviileihin kohdistu- vasta väkivallasta ja rikollisuudesta. Presidentti Karzain kerrotaan armahtaneen joulukuussa raiskauksen uhrin ehdolla, että uhri menee naimisiin raiskaajansa kanssa. Tämä on pöyristyttävää. Marraskuun lopussa Kunduzista tuli uutinen, että pettynyt kosija oli heittänyt happoa nuorten tyttöjen kasvoille ja turmellut heidän kasvonsa. Samoja happohyökkäyksiä on käytetty myöskin koululaisia vastaan Afganistanissa. Afganistanin naisten puolustamisessa ollaan ihmisyyden ja ihmisoikeuksien perusasioissa. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei voi koskaan perustella millään uskonnollisilla syillä tai käsityksillä.

Arvoisa puhemies! Suomi on ollut mukana Isaf-operaatiossa, jonka miesvahvuutta nyt vähennetään. Isaf on tärkeällä tavalla tukenut rauhaa ja vakautta Afganistanissa, ja suomalaiset rauhanturvaajat ovat tehneet tässä tärkeää ja merkityksellistä työtä usein henkensä ja terveytensä uhalla. Kiitos heille siitä!

Jotakin on kuitenkin jäänyt puuttumaan. Ensimmäinen on Karzain hallituksen oma sitoutuminen rauhan ja demokratian pelisääntöihin. Vaaliprosesseissa on ollut vilppiä, huumekauppa on taas palannut osaksi Afganistanin poliittisen eliitin omaa varainhankintaa. Toinen ongelma on kokonaisvaltaisen rauhanprosessin puuttuminen. Hallituksen vastustajien kohtaamiseen asetetut ennakkoehdot eivät ole luoneet ilmapiiriä, jossa taistelevat osapuolet aidosti olisivat kohdanneet toisensa. Maltillinen oppositiokin on nyt Afganistanissa radikalisoitunut, ja Pakistanin puolelta näitä radikaaleja voimia tuetaan. Jos vielä voidaan neuvottelupöytään palata, se pitäisi tehdä välittömästi.

Suomen painopiste on nyt siirtymässä kehitysyhteistyöhön ja siviiliyhteiskunnan tukemiseen Afganistanissa. On toivottavaa, että tässä työssä otettaisiin erityisesti huomioon naisten ja lasten asema, demokratian tukeminen ja kansalaisjärjestöjen rooli. Myös siviilikriisinhallinnan voimavaroja tulee lisätä.

Ärade talman! Finlands tyngdpunkt håller nu på att förflyttas mot att stöda utvecklingssamarbetet och civilsamhället i Afghanistan. Det är önskvärt att man i det här arbetet skulle fästa särskild uppmärksamhet vid kvinnors och barns ställning, att stöda demokratin och medborgarorganisationernas roll i Afghanistan. Också resurserna för civilkrishantering bör ökas.

Arvoisa puhemies! Lopuksi otan esille kaksi tärkeää asiaa.

Ensimmäinen asia ovat CIA:n epäillyt vankilennot. Amnesty International on viime aikoina nostanut voimakkaasti esille epäilyksen, että näitä lentoja olisi tehty myös Suomen kautta. Suomen hallituksen on nyt avoimesti tuotava esiin kaikki faktat esimerkiksi matkustajaluetteloihin ja lentokenttämaksuihin liittyen. Tässä asiassa ei ole varaa eikä syytä vähättelyyn eikä tiedon peittelyyn.

Jos vankikuljetuksia on todellisuudessa tapahtunut, jonakin päivänä julkisuuteen tulee laittomasti vangittuja ja mahdollisesti kidutettuja ihmisiä, jotka kertovat kuljetuksensa laskeutuneen Helsinki-Vantaan lentokentälle ilman, että Suomen viranomaiset puuttuivat tilanteeseen. On parempi, että selvitämme näiden lentojen faktat mahdollisimman nopeasti itse.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan puhua uusveteraanien oikeusturvasta. Rauhanturvatehtävissä voi valitettavasti tapahtua kuolemanta-pauksia ja vammautumisia. Kun rauhanturvatehtävistä palataan kotiin, oma järjestelmämme henkisessä ja fyysisessä kuntoutuksessa ei toimi riittävän hyvin. On varmasti meidän kaikkien suomalaisten yhteinen toivomus, että rauhanturvatehtävissä vammautuneet saavat kaiken mahdollisen tuen täällä kotimaassa. Se on meidän velvollisuutemme.

Christina Gestrin /r(ryhmäpuheenvuoro):

Värderade talman! Afghanistan har länge varit ett av världens oroligaste länder. Finland har varit närvarande i Afghanistan sedan 2002 då de första 50 fredsbevararna sändes iväg för att delta i krishanterings- och utvecklingsarbetet. Beslutet att delta i återuppbyggandet av Afghanistan var en följd av att FN:s säkerhetsråd 2001 beslutade sända en multinationell säkerhetsstyrka till landet för att hjälpa dess interimistiska regering att upprätthålla säkerheten i Kabul och dess närområden.

Sedan 2003 har Isaf-operationen varit Natoledd och även berört områden längre bort från Kabul. De regionala återuppbyggnadstrupperna grundades och den internationella militära och civila närvaron i Afghanistan ökade år för år och är i dag den största fredsbevarande operationen någonsin. År 2009 antog Isaf en kontrarevolutionär strategi som riktade sig mot rebellerna och Talibanrörelsen. Motståndet mot de internationella trupperna ökade också. År 2010 lyckades man ordna parlamentsval i Afghanistan trots talibanernas motstånd. Valet var svårt och utbrett fusk förekom.

Trots att en utveckling mot det bättre har skett sedan talibanregimens tid är läget fortfarande mycket instabilt. Narkotikaproduktionen är utbredd och landet är djupt korrumperat. Krig och fattigdom, naturkatastrofer, torka, kyla och hunger har gjort livet svårt för afghanerna.

Arvoisa puhemies! Naisten ja tyttöjen terveydenhoitoon ja koulutukseen pääsy on parantunut, mutta se ei ole läheskään hyväksyttävällä tasolla. Naiset ovat alistetussa asemassa, turvattomia ja heidän mahdollisuutensa yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja omaan tilanteeseensa vaikuttamiseen ovat erittäin rajalliset. Naisten ja tyttöjen tulevaisuus Afganistanissa on suurin huolenaihe, ja kansainvälisen yhteisön on syytä myöntää tämä tosiasia, kun päätös tulevasta läsnäolosta Afganistanissa tehdään. Paluuta talebanien aikana tapahtuneeseen naisten sortoon ei pidä missään tapauksessa sallia.

Kansainvälisten toimijoiden läsnäolo Afganistanissa on nykyään merkittävää. Samanaikaisesti kuitenkin sotaväsymys ja kärsimättömyys ovat käyneet yhä ilmeisemmiksi rauhanturvaamiseen osallistuneissa maissa. Vuonna 2010 perustettiin rauhanneuvosto, jonka tehtävänä on johtaa sovintoprosessia. Paha takaisku oli entisen presidentin Rabbanin salamurha syyskuussa 2011. Sovintoprosessi ei näytä johtavan nopeisiin tuloksiin.

Ärade talman! År 2010 kom de internationella samfunden i samarbete med Afghanistans president Karzai överens om att stegvis överföra ett större ansvar för styret av landet på dess egen regim. Den internationella militära närvaron ska stegvis minska och ersättas med bistånd och civil krishantering. En följd av det är att Finlands riksdag här i dag behandlar regeringens redogörelse om Afghanistan. Regeringens förslag följer de riktlinjer som bland annat Sveriges regering redan tidigare dragit upp om att redan nästa år minska trupperna i Afghanistan.

Arvoisa puhemies! Ruotsalainen eduskuntaryhmä kannattaa hallituksen ehdotusta, mutta haluamme samalla varoittaa siitä, että sotilaallisen läsnäolon nopea vähentäminen Afganistanissa saattaa aiheuttaa uusia riskejä eri väestöryhmille ja erityisesti tytöille ja naisille. Jännitys eri kansanryhmien välillä voi jälleen lisääntyä riippuen siitä, kuka saa yliotteen paikallisella ja alueellisella tasolla. Tämän vuoksi joukkojen vetämisen tulee tapahtua siten, että kansainvälinen yhteisö seuraa tarkoin transitioprosessia siviililäsnäoloa lisäämällä. On myös tärkeää saada naapurimaat, ja erityisesti Pakistan, mukaan toimintaan rauhan ja vakauden luomiseksi maahan ja koko alueelle.

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän mielestä on pelättävissä, että myös vuoden 2014 jälkeen on olemassa tarve kansainväliseen sotilaalliseen läsnäoloon siviililäsnäolon rinnalla, minkä vuoksi kannatamme valmistautumista myös siihen tilanteeseen.

Värderade talman! Finland har förbundit sig till ett långsiktigt samarbete med Afghanistan och svenska riksdagsgruppen stöder denna linje och också de framtida tyngdpunkterna i samarbetet, det vill säga ett ökat stöd för uppbyggandet av landets offentliga förvaltning och rättsliga sektor med sikte på ett fungerande rättssamhälle. Önskvärt är att de nordiska länderna koordinerar sina åtgärder och strategier i Afghanistan också i fortsättningen.

Peter Östman /kd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Me kristillisdemokraatit olemme painottaneet siviilikriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön merkitystä Afganistanin tilanteen pysyvässä parantamisessa. Tästä lähtökohdasta käsin kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä voi yhtyä tänään käsittelyssä olevan selonteon päälinjauksiin, jotka toteuttavat näitä periaatteita.

Sotilaallisen operaation vähitellen pienentyessä siviilikriisinhallinnan merkitys korostuu entisestään. Tilanne Afganistanissa on haasteellinen, ja on selvää, että kehitys tulee jatkossakin olemaan hidasta ja työskentely vaikeaa. Vaikuttava ja tavoitteellinen siviilikriisinhallintatoiminta Afganistanissa edellyttää resursseja sen valmiuksien ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Sotilaallisen rauhanturvaoperaation lähestyessä loppuaan on Suomen arvioitava huolellisesti ne turvallisuusuhat, joita kriisinhallintatehtävistä aiheutuu niin paikan päällä Afganistanissa kuin myös Suomen rajojen sisällä.

Siviilikriisinhallinnan onnistumisen kannalta on ratkaisevan tärkeää, että Afganistanin turvallisuusviranomaiset pystyvät hallitsemaan turvallisuustilannetta väkivaltaa ennalta ehkäisevästi. Saimme aivan hiljattain muistutuksen Afganistanin heikosta turvallisuustilanteesta, kun erilliset pommi-iskut tappoivat 60 ihmistä Kabulissa ja 4 ihmistä Mazar-i-Sharifissa, jossa toimii myös suomalaisjoukkojen päätukikohta.

Arvoisa puhemies! Afganistanin hallintoon syvälle juurtunut korruptio vaikeuttaa kansainvälisen kehitysavun oikeudenmukaista kohdentumista. Me KD:ssä olemme huolestuneita siitä, kanavoituuko suoraan valtiolle suunnattu tuki täysimääräisenä niihin kohteisiin, joissa apua todella tarvitaan. Lisäpanostuksia tarvittaisiin mielestämme kotimaisten kansalaisjärjestöjen kautta kanavoituvaan kehitysyhteistyöhön. Näillä järjestöillä on ruohonjuuritason osaamista ja paikallisen väestön luottamus. Afganistanilaiset tarvitsevat edellytyksiä huolehtia itsestään ja omasta perheestään muulla kuin oopiumin kasvatukseen ja myymiseen liittyvillä elinkeinoilla. Tämän tarkoituksen tukemiseen ovat järjestöjen kautta rahoitetut projektiluonteiset kehitysyhteistyöhankkeet usein tehokkaimpia.

Olemme KD:n eduskuntaryhmänä erityisen huolestuneita raporteista, joiden mukaan naisten asema Afganistanissa on edelleen hyvin heikko. Viime viikolla kuulimme järkyttäviä uutisia siitä, kuinka näkyvällä paikalla vaikuttamaan pyrkinyt nainen joutui happoiskun uhriksi. Naisten aseman parantamiseen Afganistanissa on edelleen panostettava merkittävästi erilaisilla hankkeilla.

Toinen erityiskysymys, josta ei mielestämme ole tarpeeksi keskusteltu, on uskonnonvapauden toteutuminen Afganistanissa. Afganistan ei virallisesti tunnusta esimerkiksi kristittyjä omiksi kansalaisikseen, ja nämä joutuvat kokemaan suoranaista vainoa Afganistanissa. Räikeimpänä esimerkkinä vainoista on kristityiksi kääntyneiden muslimeiden uhkaileminen kuolemantuomiolla. Me eduskuntaryhmänä toivomme, että Suomen myöntämillä kehitysyhteistyövaroilla pyritään parantamaan myös uskonnonvapauden toteutumista Afganistanissa.

Arvoisa puhemies! Afganistanin tulevaisuutta määrittää sen onnistuminen oikeusvaltiokehityksessä. Ilman luotettavaa ja ennakoitavissa olevaa hallintoa ei siviiliyhteiskunta pääse rakentumaan rauhassa demokraattisesti ja oikeudenmukaisesti. Siksi on hyvä, että Suomi sitoutuu jatkossakin omalla vahvalla panoksellaan Europol-operaatioon, joka osaltaan myötävaikuttaa hallinnon kehittymiseen koko Afganistanin alueella.

Arvoisa puhemies! Lopuksi: Me kristillisdemokraatit pidämme tärkeänä sitä työtä, jota Suomi tekee Afganistanissa. Vaikka emme ole vastuussa Afganistanin viime vuosikymmenien tapahtumista, se ei ole tekosyy jäädä sivustakatsojaksi, kun valtio on vaarassa ajautua kaaokseen, josta kärsivät tavalliset ihmiset.

Kehitysministeri  Heidi  Hautala

Arvoisa puhemies! Kiitän ulkoministeriä siitä hyvästä yhteistyöstä, jolla tämä selonteko on tuotettu. Olen itse vastannut näistä kehitysyhteistyölinjauksista.

On ihan selvä, että Afganistan on sellainen valtio, jonka rakentuminen demokratiaksi ja oikeusvaltioksi on ei ainoastaan koko tuolle alueelle vaan myös ihan maailmanlaajuisesti tärkeä kysymys. Sen takia on selvä, että kun sotilaallista läsnäoloa vähennetään, syntyy jonkinlainen tyhjiö, budjettivaje myöskin, ja on välttämätöntä, että kehitysyhteistyöllä sitten vahvistetaan tätä tilannetta ja pyritään niihin tavoitteisiin, joita täällä on laajasti lausuttu ja tuettu, eli sitä, että Afganistanista tulee demokraattinen oikeusvaltio, joka pystyy turvaamaan kaikkien kansalaistensa, niin naisten kuin miesten, arkielämän turvallisuuden.

Nyt siis Suomi on sitoutumassa pitkäaikaiseen yhteistyöhön Afganistanin kanssa. Näkisin, että tavoitteena tulisi olla maasopimus, jossa kummankin osapuolen velvollisuudet ja oikeudet selvitetään, ja tässä kuuntelin tarkkaan, mitä SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, edustaja Koskinen sanoi, että korruptio ja hallinnon puutteet ovat Afganistanissa niin merkittäviä, että meidän on todella kiinnitettävä niihin aivan erityistä huomiota.

Uusi lähestymistapa Afganistaniin sopii varsin hyvin tulevien kehityspoliittisten linjausten kanssa, nimittäin haluamme siinä ylipäätänsäkin vahvistaa hyvän hallinnon ja demokratian vastuunalaisen hallinnon osuutta. Myöskin pyrimme tukemaan Afganistanissa valtion omaa vastuuta luonnonvaroista ja niiden hyödyntämisestä. Suomella on tässä erityistä asiantuntemusta, jota voidaan käyttää siihen, että näiden runsaiden kaivannaisvarojen hyödyt todellakin saadaan Afganistanissa koko kansan ja ihmisten hyväksi. Selonteossa todetaankin, että kun, toivottavasti, kaivostoiminta pääsee käyntiin, periaatteessa kaivostuloilla voitaisiin kattaa koko budjettivaje kymmenen vuoden kuluessa. Tämä on todellakin ihan merkittävä tulolähde Afganistanille, sen omia varoja.

Täällä on hyvin paljon korostettu myöskin sitä, että meidän tulee erityisesti keskittyä vahvistamaan naisten ja tyttöjen asemaa. Kun hiljattain, loppukesällä, Suomessa kävi ryhmä afganistanilaisia naistoimittajia, minulla oli tilaisuus keskustella heidän kanssaan, ja täytyy sanoa, että harvoin näkee niin rohkeita naisia, jotka altistavat itsensä sellaisille riskeille kuin he altistavat. Tiedän, että eräs heistä sai Suomen vierailun aikana kuulla, että hänen aviomiestään oli Afganistanissa uhkailtu, ja tällaista meidän tietysti täytyy kaikin keinon vastustaa.

Olen hyvin iloinen siitä, että eduskunta tukee kaikkinaisia toimia naisten ja tyttöjen aseman vahvistamiseksi. Afganistanissa on vakava lapsi- ja äitikuolleisuustilanne, ja emme mitenkään voi hyväksyä sitä, että siellä nuoret tytöt joutuvat astumaan avioliittoon, ennen kuin heidän minkäänlainen oma elämänsä on päässyt edes alkuun. Suomen tulee myös tukea sitä, että saamme Afganistanin laatimaan kansallisen toimintaohjelman YK:n naisten roolia konflikteissa käsittelevän niin sanotun 1325-päätöslauselman toimeenpanoon.

Tulemme varmasti käyttämään myös kansainvälisiä, monenvälisiä kanavia kehitysyhteistyön kanavoimiseen sen lisäksi, että meillä on hyvää suomalaista osaamista. Silloin kysymykseen tulevat erilaiset YK:n järjestöt, myöskin Maailmanpankin rahastot. On erikseen mainittava, että on syytä sitten varmistaa, että tämän vahvistuvan kehitysyhteistyön toimeenpanoon myöskin ulkoministeriössä on riittävät resurssit.

Arvoisa puhemies! Lopuksi vain näitä lukuja: kun tällä hetkellä, vuonna 2011, Afganistaniin suunnataan kehitysyhteistyövaroja kaikkiaan 21 miljoonaa euroa, niin tavoite on se, että vuonna 2014 tämä olisi noin 30 miljoonaa euroa. Näillä luvuilla me olemme jo sillä tasolla kuin on kehitysyhteistyö Suomen pääkumppanimaiden kanssa. On erityisen perusteltua, että todellakin laaditaan tällainen maasopimus, jossa sitten kummankin osapuolen oikeudet ja velvollisuudet määritellään.

Pertti Salolainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Tiedustelen ministeri Tuomiojalta siitä, kun tilanne on todella ratkaisevasti muuttunut ihan tässä viime viikkojen aikana sillä tavalla, että Yhdysvaltain ja Pakistanin suhteet ovat kiristyneet erittäin voimakkaasti. Pakistanin pääministeri ilmoitti eilen, että Yhdysvalloilla ei ole oikeutta käyttää ilmatilaa Pakistanissa ja heidän on ilmoitettava Pakistanille, jos haluavat, että siellä ryhdytään joihinkin ilmatilan kautta tapahtuviin toimenpiteisiin. Pakistan on myöskin aloittanut neuvottelut Talibanin kanssa jonkinlaisesta rauhanjärjestelystä heidän kanssaan. Kun tiedetään, miten läheisesti nämä asiat liittyvät Afganistanin tilanteeseen — muun muassa sikäli, että suurin osa huollosta kulkee Kabuliin ja Afganistaniin nimenomaan Pakistanin kautta — tämä on asia, joka tulee muuttamaan tilannetta, jos se jatkuu tällaisena, ja siitä kuulisin mielelläni ministeri Tuomiojan kommentin.

En lähde toistamaan, mitä edustaja Haavisto täällä totesi näistä vankilennoista. Totean vain, että Amnesty on ilmoittanut, että Suomen antamat tiedot siitä, mitä täällä on tapahtunut (Puhemies koputtaa) näitten vankilentojen osalta, eivät tyydytä tarkkuudeltaan.

Tuula Väätäinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Useissa puheenvuoroissa on tullut esille tyttöjen ja naisten aseman huono tilanne Afganistanissa — tosin se on parantunut menneisiin aikoihin nähden. Haluaisin kysyä, onko nyt joitakin erityisiä suunnitelmia tämän tilanteen edelleen parantamiseksi: Millä tavalla tyttöjen, naisten ja lasten asema ja oikeusturva toteutuisi maassa nykyistä paremmin, eli minkälaiset suunnitelmat siitä on? Millä tavalla nämä paikalliset ihmiset voivat luottaa siihen, että ulkoa tuleva apu auttaisi heitä myös tämän asian korjaamisessa?

Jussi Niinistö /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Joukkojen vähentäminen 50:llä on periaatteessa oikeansuuntainen toimenpide, jos kohta onkin tarkoin seurattava Pohjois-Afganistanin turvallisuustilannetta ja yhteistyökumppanimme Ruotsin politiikkaa, jotta emme asettaisi kriisinhallintajoukkoamme vähentämisen takia tarpeettomaan vaaraan. Itseäni on askarruttanut se, oliko tämä vähentäminen myös puolustushallinnon vakaa tahto, sillä onhan tässä olemassa tietty vaara nimenomaan Suomen sotilaiden turvallisuuden ja omasuojan heikentymisen kannalta.

Puolustusministeri ei ole paikalla, mutta muilta ministereiltä olisin kiinnostunut kuulemaan mielipiteen myös siitä, olisiko järkevää ollut nyt luopua kokonaan paikallisten sotilasoperaatioiden tukemisesta, jolloin joukkojemme vahvuus olisi voitu laskea alle sataan.

Ministereiltä, etenkin ministeri Tuomiojalta, olisin vielä kiinnostunut kuulemaan heidän suhtautumisestaan siihen, että yhtenä Suomen tärkeänä yhteistyökumppanina Afganistanissa on tunnettuja sotalordeja, sellaisia kuin (Puhemies koputtaa) kenraali Abdul Rashid Dostum, Karzain hallituksen puolustusministeri.

Katri Komi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kuten ministeri Tuomioja totesi, tämä on erittäin vaativa sotilaallinen operaatio. Kun en tuolta selonteosta löytänyt, niin olisin kysynyt vielä vähän tarkennusta, milloin on suunniteltu vedettävän nuo 50 sotilasta tuolta pois.

Toinen asia sitten: Missä teidän mielestänne mennään tuossa sovinto- ja reintegraatioprosessissa siellä, vai onko tilanne sellainen — niin kuin eräät Afganistania hyvin tuntevat ovat kommentoineet — että se on vähän niin kuin vaan talks about talks? Eli onko millään tavalla näkyvissäkään, että kapinallisia saadaan sitoutettua tähän sovintoprosessiin?

On myös kommentoitu, että liittouma jättää Afganistaniin vahvan armeijan mutta heikon valtion, ja myös sitä eräät tahot ovat pitäneet mahdollisena, että vuoden 2015 jälkeen tai vuoden 2014 lopun jälkeen, kun transitio on ohi, olisi riskinä myös hallituksen hajoaminen. Miten todennäköisenä tätä riskiä pidätte?

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ministeri Tuomiojalta mielelläni kuulisin minäkin tästä Pakistanin tilanteesta. Onko teillä siitä jotain uutta arviota?

Ministeri Hautalalta olisin halunnut kysyä tästä kehitysyhteistyön lisäämisestä. Totta kai olen ehdottomasti sen kannalla, että kehitysyhteistyötä pitää lisätä, ja näin vaikeassa turvallisuustilanteessa se on erityisen haastavaa. Sen lisäksi kun muutkin kansainvälisen yhteisön toimijat lisäävät sinne Afganistaniin nyt kehitysyhteistyövaroja, niin minkänäköisiä keskusteluita ja toimenpiteitä on sen suhteen, että tämä apu todella tavoittaa ne tavalliset ihmiset ja hyödyttää sitä afganistanilaista yhteiskuntaa eikä lisää korruptiota? Tällaisessa turvallisuustilanteessa rahavirtojen lisääminen voi myös lisätä korruptiota, ja kuulisin mielelläni siitä, miten tämä aiotaan estää.

Pekka Haavisto /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olisin ministeri Tuomiojalta mielelläni vielä kuullut, kun olitte Bonnin ko- kouksessa, omia tunnelmianne siitä, mitä ajattelette, miten rauhan prosessia voisi edistää tuossa Afganistanin tilanteessa, mukaan lukien juuri ne asiat, jotka tässä Pakistanin ja Yhdysvaltojen heikentyneistä väleistä on otettu esille. Kaikki kunnia tälle reintegraatioprosessille ja sovintoprosessille, joka koskee ymmärtääkseni niitä, jotka luopuvat aseista ja ovat valmiit tulemaan mukaan nykyiseen hallintoon, mutta usein kannattaisi puhua myös niille, jotka vielä kalisuttelevat aseita ja eivät ole niistä luopuneet. Onko mitään mahdollisuuksia näitä ryhmiä teidän mielestänne tavoittaa?

Otin esille nämä CIA:n epäillyt vankikuljetukset Suomen kautta. Kun tapasimme edustaja Salolaisen kanssa myöskin Amnesty Internationalin kansallisia edustajia täällä, niin he sanoivat, että suomalaisilla viranomaisilla on kuitit ja matkustajaluettelot hukassa, että on lentoja, joissa on ollut 13 matkustajaa ja nimiluetteloita ei löydy. Olen tästä ihan hallinnon kannalta huolestunut, toivottavasti nämä faktat ovat ulkoministeriössä nyt löytyneet.

Christina Gestrin /r(vastauspuheenvuoro):

Ärade talman! Då riksdagens utrikesutskott här tidigare på hösten besökte USA och FN:s högkvarter hade vi också möjlighet att träffa afghanska kvinnor, och deras budskap till oss var mycket klart och tydligt. De var oroliga för att de internationella trupperna skulle lämna Afghanistan i snabb takt, och de var oroliga för vad som skulle hända dem när så sker. De ville att vi skulle föra vidare det budskapet till Finland och också till de övriga länderna. De önskade en närvaro.

Naisten ja tyttöjen tulevaisuus Afganistanissa on todellakin suurin huolenaihe, kun kansainväliset sotilasjoukot lähtevät Afganistanista. Kysynkin sen vuoksi ministereiltä, minkälaisia keskusteluja on tässä vaiheessa käyty muiden Pohjoismaiden kanssa, koska tässähän muut Pohjoismaat ovat myös hyvin aktiivisesti mukana. Varmasti yhdessä voimme saavuttaa vielä parempia tuloksia kuin yksin, nimenomaan naisten ihmisoikeuksien turvaamiseksi.

Peter Östman /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuulimme kaikista ryhmäpuheenvuoroista, miten naisten asema Afganistanissa on edelleen hyvin heikolla tasolla, ja tämä on valitettava asia. Omassa ryhmäpuheenvuorossani nostin lisäksi esille uskonnonvapauden huonon toteutumisen Afganistanissa, ja räikeimpänä esimerkkinä vainoista on kristityksi kääntyneiden uhkaileminen kuolemantuomiolla. Kysyn ministereiltä: miten Suomen myöntämillä kehitysyhteistyövaroilla voitaisiin parantaa myös uskonnonvapauden toteutumista Afganistanissa?

Esko Kurvinen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomalaiset rauhanturvaajat ovat vuosikymmenten aikana toimineet hyvin monenlaisissa olosuhteissa. Afganistanissa toimiminen ei liene niitä helpoimpia. On oikein, että tuen painopiste Afganistanissa tällä hetkellä on siirtymässä vähitellen sotilaallisesta kriisinhallinnasta enempi siviilikriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön puolelle. Toiminnan tulee olla kokonaisvaltaista näinkin.

Tilannetta on kuitenkin arvioitava jatkuvasti todellisen tarpeen mukaan ja toimittava sen mukaan. Rauhanturvaajamme ovat siellä ja muuallakin palvelleet ansiokkaasti ja saaneet arvokasta kokemusta, mutta myös psyykkisen ja fyysisen vammautumisen ja palvelussairauksien mahdollisuus on aina olemassa. Tämän vuoksi onkin huolehdittava rauhanturvaajien hyvinvoinnista ja tukemisesta myös palvelusajan jälkeen. Kysynkin arvoisilta ministereiltä: onko kriisinhallintatehtävissä palvelleen henkilöstön asemaan tai tukijärjestelmiin hallituksessa suunniteltu muutoksia tai parannuksia?

Jukka Kärnä /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Selonteon mukaan — luen sen viimeiseltä sivulta — Suomi suhtautuu myönteisesti tähän Naton suunnittelemaan koulutustoimintaan keskittyvään Isafin seuraajamissioon ja tarkastelee sitten Suomen kantaa myöhemmin. Onko jo tällä hetkellä tiedossa, milloin tämän arvioinnin aika kukaties on?

Tom Packalén /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aloin kirjoittaa puhettani siitä, että kiinnitin huomiota tähän, että näissä ryhmäpuheenvuoroissa ei juuri kiinnitetty huomiota rauhanturvaajien vakuutus- ja oikeusturvaongelmiin, mutta nyt haluan kiittää edustaja Kurvista hyvästä puheenvuorosta. On kohtuutonta, että vammautuneet rauhanturvaajat tai vainajien perheet joutuvat taistelemaan tukiviidakossa, kun tilanteen tulisi olla juuri toisinpäin. Toivon, että hallitus huolehtii siitä, että yhtäkään rauhanturvaajaveteraania ei enää jätetä heitteille. Haluankin kysyä arvon ministereiltä, mihin toimiin hallitus on ryhtynyt tämän asian korjaamiseksi.

Mari Kiviniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Packalénille on heti todettava, että useassa ryhmäpuheenvuorossa, ainakin keskustan ryhmäpuheenvuorossa, kiinnitettiin huomiota siihen, (Tuija Brax: Myös vihreitten!) että tätä kriisinhallintatyötä tehneet sotilaat saavat kotimaahan palatessaan tarvittavan tuen.

Sinänsä tämä Afganistan-operaatio on johtanut myönteiseen kehitykseen Afganistanissa, mutta niin kuin näistä puheenvuoroista ja tilanteesta tiedämme, paljon työtä on vielä tehtävänä, jotta saadaan korruptio kuriin, hallintoa kehitettyä, oikeusvaltiokehitystä eteenpäin, naisten ja tyttöjen asemaa parannettua. Kun siirrytään siihen vaiheeseen, että turvallisuusvastuu siirtyy Afganistanille, armeijalle ja poliisille, niin ilman muuta näiden kaikkien osa-alueiden kehityksen osalta on paljon kysymysmerkkejä, ja kun tuo alue on turvallisuustilanteeltaan edelleenkin hyvin epästabiili, niin mielessäni on hyvin samantyyppinen kysymys kuin usealla muullakin kysyjällä: mikä on ulkoministerin arvio tästä turvallisuustilanteesta noin laajemminkin, ja minkälaisia heijastusvaikutuksia sillä sitten Afganistanin tilanteeseen ja sen kehitykseen on?

Jari Myllykoski /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ulkoministeri Tuomioja nosti kärkeen erittäin tärkeän asian: naisten ja tyttöjen aseman tässä koko prosessissa. Toisena isona asiana on korruptio ja sitten tämä hallinnon yhteen nivominen niin, että me voisimme olla tukemassa ja kehittämässä sitä kehitystä.

Ministeri Hautala toi esille sen, että Afganistan on runsas luonnonvaroiltaan ja esimerkiksi laajoihin kaivostoimintoihin on mahdollisuuksia. Mutta tässä vaiheessa, kun tiedetään, minkälaista kaivostoimintaa itse asiassa Afganistanilla on varaa lähteä tuottamaan itse, se jää ulkomaalaisten isojen yhtiöiden kontolle, niin kuin me täällä Suomessakin olemme nähneet. Olisiko meidän syytä keskittyä siihen, että olisimme tukemassa heidän lainsäädäntönsä kehittelyä näissä ympäristöön ja kaivostoimintaan liittyvissä kysymyksissä, joissa meillä nyt kuitenkin on itsellämme osaamista — toki viimeisten uutisten mukaan hieman vielä oppimistakin? Pidän hieman liian ruusuisena sitä, että meillä olisi nyt kaikki valmiina; tulisi olla pitkän aikavälin suunnitelma, millä me pystymme olemaan mukana siinä kehitystyössä ja kehitysavussa, joka suuntautuisi erityisesti kaivostoimintaan, koska se voisi olla myös meidän teollisuudellemme ja työllisyydellemme hyvä tapa olla mukana kehitysyhteistyössä.

Seppo Kääriäinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Tämä miinus 50 rauhanturvaajaa on varmasti ihan oikea ratkaisu. Olennaista on se, että vetäytyminen tapahtuu, sanotaanko, järjestyneesti, että myös Ruotsin ja Saksan, jotka samalla alueella operoivat ja ovat meidän kumppaneitamme, toiminnat ovat koordinaatiossa. Nythän tämä vetäytyminen tapahtuu aika paljon sillä perusteella, että rahat läntisiltä mailta ovat finito. Uhreja on tullut paljon ja tulee paljon ja rahat ovat loppumassa, minkä takia on perusteltua myös vetäytyä, ainakin yhdestä näkökulmasta katsottuna. Vakaus ei kasva pitkän päälle tietenkään pyssyn piipusta, se kasvaa afgaanien mielen voittamisesta.

Kysymykseni on vähän sama, kuin täällä monella muullakin on ollut, että kun nyt ulkolainen sotilaallinen läsnäolo laskee lähivuosien aikana, niin sehän perustuu siihen olettamukseen, että samaan aikaan afgaanien omien viranomaisten ote, turvallisuusviranomaisten ote, vahvistuu ja vahvenee niin paljon, että ei synny tällaista vaarallista tyhjiötä, joka sitten johtaisi sisäiseen räjähdykseen siellä Afganistanissa. Voisitteko te, herra ulkoministeri, hiukan valaista, mikä on Afganistanin todellinen turvallisuustilanne ottaen huomioon, että etelässä käydään sentään ihan täyttä sotaa?

Kimmo Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Talibanien hirmuhallinto ja sen terrori olivat sietämättömiä varsinkin naisia kohtaan, mutta myöskin historialliset muistomerkit tuhottiin. On upeata, että kansainvälinen yhteisö on auttamassa näitä ihmisiä ja on tehnyt voimakkaasti työtä ja on saatu edistystä aikaan. Uskon kuitenkin siihen, kuten Irakin tapaus osoittaa, että jossakin vaiheessa täytyy alkaa vetäytyä, mikä pakottaa myöskin sen maan ottamaan itse vastuuta omista asioistaan, mutta tietysti viimeisenä päivänä pitää katsoa, onko sillä maalla kykyä myöskin selviytyä. Suomalaiset sotilaat ovat upeita: kun heitä haastatellaan, he menevät Afganistaniin siitä syystä, että he haluavat auttaa Afganistanin kansaa.

Arvoisa puhemies! Ihmisoikeuksien toteuttaminen ei ole kauhean helppoa. Meillä Euroopan neuvostossa, kun on käsitelty Martyn raporttia vankilennoista, haastateltiin englantilaista komentajaa. Kun siellä saadaan kiinni Taliban-sotilas, niin mitä tehdä? Lontoo ei halua sitä sotilasta sinne. Antaako hänet afgaaneille, jolloin kohtalo on aika synkkä, vai antaako amerikkalaisille, jotka vievät vankilennolla hänet Guantanamoon? Voidaan kysyä, mikä näistä on ihmisoikeuksien kannalta kaikkein paras. Ajatellaan bin Ladenin tapausta; siinäkin monia sääntöjä rikottiin. Jossakin vaiheessa pitäisi vakavasti käydä lävitse näitä sodankäynnin sääntöjä.

Pentti Oinonen /ps(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Itse en näe syytä, miksi Suomen pitäisi sotia muiden maiden sotia. Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin takki auki kuten Neuvostoliitto aikoinaan, ja se tulee varmuudella sodan häviämään, Afganistania kun ei voiteta sotimalla.

Perussuomalaiset näkisivät suomalaiset mieluummin kouluttamassa paikallisia siviilejä ja edistämässä sellaista kehitystä, jossa afgaanit auttavat itse kehittämään itseään, kansaansa ja yhteiskuntaansa. Afganistaniin käytettävät 36 miljoonaa euroa ja muut kymmenet miljoonat eurot sen päälle olisivat tarpeen omien Puolustusvoimien menojen kattamiseksi, vai mitä mieltä ovat ministerit?

Mikael Jungner /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun nyt tämän käsillä olevan taantuman jälkeen Suomi tulee nostamaan kehitysyhteistyövaransa siihen 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta ja kun ihmisoikeuksien edistäminen nauttii laajaa kannatusta kansalaisten piirissä, olisi mielenkiintoista kuulla, miten on ajateltu dokumentoida tämä Afganistanissa tekeminen. Tarkoitan siis sitä, että tehdään jotain, mikä dokumentoidaan, ja sitten aika monipuolisesti erilaisilla demokratiamittareilla katsotaan, mikä toimii hyvin ja mikä toimii vähemmän hyvin, jotta sitten tästä saadaan selkeätä tieto-osaamista tuleviin, vastaaviin vaativiin hankkeisiin.

Petteri Orpo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä Afganistan-operaatio on hyvä esimerkki — hyvinkin ikävissä olosuhteissa — siitä, että sotilaallista kriisinhallintaa ja rauhanturvaamista tarvitaan, jotta voidaan raivata tilaa siviilikriisinhallinnalle ja kehitysyhteistyölle, ja Afganistanissahan on päästy nyt hyvään alkuun. Tämä vain muistutuksena siitä, että vielä viime kaudella kävimme osittain aika kriittistä keskustelua siitä, kun olimme lisäämässä joukkomme kokoa Afganistanissa.

Arvoisa puhemies! Tämä kehitys on edelleenkin erittäin hauraalla pohjalla, ja siksi sotilaallinen läsnäolo myöskin Afganistanissa on välttämätöntä. Kuitenkin on hienoa, että joukkoja voidaan vähentää. Aivan keskeistä on kuitenkin tässä asiassa se, miten USA, jonka sotilaallinen läsnäolo on massiivinen verrattuna esimerkiksi Suomen panokseen, aikoo tässä toimia. Kysyisinkin ulkoministeriltä, onko Yhdysvaltojen tulevilla presidentinvaaleilla mielestänne vaikutusta USA:n läsnäoloon Afganistanissa ja suhteessa ympärysvaltoihin.

Jouko Jääskeläinen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Täällä edustaja Oinonen muun muassa viittasi tähän siviilikriisinhallinnan tarpeeseen korostaen vain siviilihallintaa. Kaikki me, jotka tässäkin salissa tiedämme tilanteita, hyvin ymmärrämme, että näin pitäisi olla, mutta käytännössä ei ole turvaa näillä pelkän siviiliavun tuojilla, ellei sitten ole myöskin sotilaallista voimaa olemassa siellä. Näin vaikeahan tämä tilanne on, ja taustalla on pitkäaikainen kulttuurimuodostelma, ja suuri kulttuurimuutos tarvittaisiin, jotta tuossa maassa tilanne olisi toisenlainen, ehkä satojen vuosien työ näin inhimillisesti ajatellen. Kysyisin kuitenkin ulkoministeriltä, onko mitään näköalaa siihen, että voitaisiin luoda mekanismeja, joissa tämä voiman kanssa läsnäolo olisi kuitenkin niin sanotusti ei-sotilaallista, vain siviilitoimintaa turvaavaa. Ymmärrän, että tämä yhtälö on äärimmäisen vaikea, mutta onko mitään näköalaa siihen olemassa? Usein tämä sotilaallinen paikalletulo koetaan toisella puolella niin ikävänä, että ei synny tätä siviilityön normaalia tilaa siihen väliin.

Ari Jalonen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Naisten aseman perään on moni kysynyt. Tiedän kokemuksesta, että siellä se ei ole kovinkaan häävi. KD nosti esille mielenkiintoisen näkökannan rasismista kristillisyyttä kohtaan. Korruptio, oopiumi — nämä näkökannat ovat nousseet keskustelussa esille. Kysynkin: Miten siellä on suomalainen neuvottelija saanut poliittisesti näkökantojaan esille ja mikä on paikallisten toimijoiden taso jatkaa poliittista keskustelua näiden asioiden tiimoilta ja myös ottaa vastuu YK-toimijoiden poistuttua? Nimittäin yksittäinen rauhanturvaaja ei voi puuttua näihin asioihin, vaan hänen on toimittava siellä ikään kuin maassa maan tavalla.

Lenita Toivakka /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on monissa puheenvuoroissa noussut esille lasten ja naisten asema, joka on erittäin tärkeä tässä yhteydessä. Afganistanissa on aikaisempien operaatioiden myötä monin tavoin pystytty naisten ja lasten asemaa parantamaan, mutta nyt on kyllä suuri huoli, kun tästä eteenpäin mennään edelleen, koska esimerkiksi heidän kohtaamansa väkivalta on täyttä arkea siellä, ja muun muassa erään tiedon mukaan Afganistanissa puolet naisvangeista on naisia, jotka ovat paenneet kotoaan väkivaltaa, puhumattakaan kaikesta muusta väkivallasta, jota kriisitilanteessa naiset kohtaavat.

Jotta naisia ja heidän hätäänsä ymmärretään kriisitilanteissa paremmin, olisi hyvin tärkeää, että olisi naisia myös ratkomassa näitä ongelmia enemmän niin kriisinhallintatehtävissä kuin siviilikriisinhallinnassa mutta myös siellä korkeimmilla päättävillä paikoilla neuvottelupöydissä, joissa näistä asioista päätetään ja mietitään uusia operaatioita, uusia hankkeita, joilla rauhaa edistetään ja naisten ja lasten oikeuksia parannetaan. Onko ministereillä tietoa siitä, miten tällainen naisten asema näissä pöydissä etenee?

Reijo Hongisto /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tässä valtioneuvoston selonteossa mainitaan, että unikonviljelyn ja siihen liittyvän jalostuksen ja huumekaupan arvioidaan edelleenkin muodostavan noin 25—30 prosenttia maan kansantaloudesta — siis 25—30 prosenttia, se on valtavan, valtavan paljon. Kun ottaa huomioon Yhdysvaltojen tekniset tiedustelulennokit ja satelliitit, minun on erittäin vaikea ymmärtää ja käsittää, että tällaista unikonviljelyä voitaisiin tehdä salassa, se mitä todennäköisimmin on jonkin sotilasliittoutuman tiedossa. Kysynkin nyt ministeriltä, kuinka suomalaisia sotilaita on ohjeistettu toimimaan tilanteessa, jos he törmäävät unikonviljelypeltoon ja viljelmään, ja jos huumekauppaa ei saada kaikesta huolimatta kuriin, niin kuinka kauan Suomi aikoo rahoittaa Afganistanin hallintoa.

Katri Komi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Oinosen puheenvuorosta täytyy todeta, että afgaaninaisia ei voi jättää yksin selviytymään ja toivomaan parasta, odottamaan, että miehet muuttavat asenteitaan. Kuten edustaja Toivakka totesi, niin tosiaan vuonna 2000 YK hyväksyi päätöslauselman 1325, ja tähänkin päätöslauselmaan vedoten afgaaninaiset ovat vaatineet, että heidät pitää ottaa sovintoprosesseihin siirtymävaiheessa mukaan samoiten kuin vähemmistöt, ja yksi tämmöinen kiintiönainen ei missään nimessä ole oikea osuus.

Arvoisa puhemies! Selonteossa puhutaan maasopimuksesta Suomen ja Afganistanin välillä ja sitten siitä vähän eteenpäin mainitaan budjettirahoitus. Voisitteko, ministeri, hieman avata näitä kahta asiaa? Sitten on myös puhuttu, että EU voisi tukea Afganistania vaalijärjestelmän uudistamisessa. Mitä ja minkälaista järjestelmää kenties sinne oltaisiin viemässä tai mitä tämä uudistaminen tarkoittaa? Itsekin toivon kommenttia pohjoisen huoltoreitin turvaamiseen, mitä riskejä siinä transition aikana on, kun suomalaisetkin siellä pohjoisessa ovat.

Lasse Männistö /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On erittäin kannatettavaa, että siirrämme painopistettä kohti siviilikriisinhallintaa ja kehitysapua, kun Afganistanin tilanne paranee. Tulevaisuutta arvioitaessa ei kuitenkaan pidä olla liian yksisilmäinen ja jumiutua johonkin tiettyyn aikatauluun ja nuppilukuun. Kysehän on siitä, milloin Afganistanin omat instituutiot ja rakenteet ovat sellaisia, että ne ovat valmiita vastuunkantoon ja tukemaan kansalaisten turvallisuutta. Tässä suhteessa edustaja Lapintie mainitsi, että Suomen kunniakas historia siviilikriisinhallinnassa on perusteena nimenomaan tälle toiminnalle Afganistanissa. Itse näen, että on tietenkin kaunis ajatus, että Suomi voi pitäytyä vain siviilikriisinhallinnassa, mutta totuus on kuitenkin se, ettei siviilikriisinhallinta voi tapahtua ilman vakaata turvallisuustilannetta, ja on tunnustettava, että sotilaallistakin läsnäoloa varmasti Afganistanissa tarvitaan vuoden 2014 jälkeenkin.

Juho Eerola /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kansainvälinen terrorismi on maahanmuuttanut Suomeenkin. Toistaiseksi täällä ei ole koettu varsinaisia iskuja, mutta se tiedetään jo, että täältä lähtee rahaa sotiville osapuolille niihin maihin, joista tänne on pakolaisiksi tultu. Jos Suomi on mukana kansainvälisissä selkkauksissa, kuten nyt Afganistanissa, omasta mielestään rauhanrakentajana mutta paikallisten mielestä sotivana osapuolena, on sillä päivänselvä vaikutus myös sisäiseen turvallisuuteemme, ja tästäkin syystä tervehdin ilolla tätä joukkojen hallittua kotiutumista.

Edustaja Sasille terveiset, että ei ole olemassa mitään Afganistanin afgaanikansaa. Afganistan koostuu useista eri kansoista: on pataaneja, tadikkeja, uzbekkeja, darin kieltä puhuvia, persialaistaustaisia henkilöitä, eli se on hyvin tyypillinen monikulttuurinen valtio.

Jukka Kärnä /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Myllykoski nosti omassa vastauspuheenvuorossaan erittäin tärkeän asian esille, eli Afganistanin bruttokansantuotteesta teollisuuden osuus on tällä hetkellä noin 3 prosenttia. Jatkokysymys, oikeastaan Myllykosken kysymykseen jatkona: minkälaiset suunnitelmat tällä hetkellä ovat olemassa, niin että esimerkiksi kaivosteollisuutta sinne pystytään synnyttämään ja että se on nimenomaan kestävän kehityksen mukaista toimintaa?

Toinen asia. Neljäsosa bruttokansantuotteesta tulee unikon viljelystä ja siihen liittyvästä huumekaupasta. Minkälaisia suunnitelmia ja toimenpiteitä tällä hetkellä on menossa, niin että se asia saadaan kuriin?

Kimmo Kivelä /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Lähtökohtaisesti operaatioon lähdettäessä tiedettiin, että kysymyksessä on pitkä ja vaikea tie. Prosessi on ollut täynnä pettymyksiä, vaikkakin myös toivon merkkejä on ollut, niin kuin muutamissa puheenvuoroissa on viitattu. Kysyn asianomaisilta ministereiltä: miten hallitus toimii, jotta Unaman toiminta lastensuojelun, pakolaisavun, maanviljelyksen ja terveydenhoidon aloilla vahvistuu nykyisestään?

Edustaja Salolaiselta kysyn: onko teidän mielestänne USA kohdellut Pakistania, kuten suvereenia liittolaista tulee kohdella ja kunnioittaa?

Sinuhe Wallinheimo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Afganistanin presidentti Karzain asettama tavoite on, että vuoden 2014 lopussa Afganistanin turvallisuusjoukoilla on vastuu maan omasta turvallisuudesta kaikissa maakunnissa. Kysyisinkin nyt ministeri Tuomi-ojalta, onko tämä mielestänne realistinen aikataulu esimerkiksi demokraattisen kehityksen varmistamiseksi Afganistanissa.

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! Keskustelun luonteeseen kuuluu, että täällä on esitetty erittäin paljon hyviä kysymyksiä ja kommentteja, mutta valitettavasti niihin ei ole yhtä hyviä vastauksia tai ei ainakaan sellaisia, jotka olisivat myöskin varmoja ja varmasti oikeaan osuvia, koska tämänkin päivän ja tämänhetkisenkin tilanteen arvioinnissa ja tulkinnassa on hyvin erilaisia näkökulmia. Esimerkiksi tämä, joka on tietysti päällimmäinen kysymys koko ajan, turvallisuustilanne: onko se heikentynyt, vai onko se parantunut? Molempien näkemysten puolesta voi esittää aika loogisia lukuja ja näkemyksiä. Kuitenkin yhtyisin tässä siihen valtavirtaan, joka katsoo, että se kuitenkin on sillä tavoin parantunut, että kun katsoo nyt tämän väkivallan ja iskujen luonnetta, niin se on ehkä eräällä lailla muuttunut epätoivoisemmaksi. Ei enää ole ikään kuin selvää sodankäyntiä, mutta pyritään mahdollisimman näyttäviin ja tuhoaviin, huomiota herättäviin iskuihin, mistä yleensä on katsottu, että tämä olisi merkki siitä, että näihin turvautujat ovat jo heikommalla. Mutta tämä on vain yksi näkökulma. Toisenlaisiakin totuuksia voidaan esittää.

Sama koskee myöskin Afganistanin demokratian ja ihmisoikeuksien tilannetta. Kyllä, siellä on suoritettu vaaleja, mutta näihin vaaleihin on liittynyt massiivista vilppiä, väärinkäytöksiä. Itse vaalijärjestelmääkään, josta myös kysyttiin, joka ei perustu puolueisiin tai puoluelistoihin, on tietysti vaikea ainakaan meikäläisestä näkökulmasta pitää vielä kestävänä demokraattisena järjestelmänä. Se on juuri niitä asioita, joihin toivottavasti Euroopan unioni voi jollain lailla antaa myönteisen panoksen.

Huumeviljelyn ja huumeiden merkityksen osalta sama asia. Totta kai kaikki sen tietävät, ja se näkyy satelliittikuvista alkaen, että huumeviljely on erittäin laajaa, mutta se ei ole se pääongelma, vaan se ongelma on kahtalainen. Ensinnäkin tavalliset afgaanit ovat riippuvaisia toimeentulonsa vuoksi siitä. Sen vuoksi pelkästään sen toimeentulon tuhoaminen joillain massiivisilla myrkytyksillä tai vastaavilla ei ole mikään kestävä ratkaisu sekään, vaan on luotava samanaikaisesti ne lailliseen, kestävään, hyväksyttävään talouteen, viljelyyn perustuvat vaihtoehdot, joita tuo maa tarvitsee. Toinen ongelma on sitten se, että monet afgaaniviranomaiset ovat täysin sekaantuneet korkeallakin tasolla tähän huumekauppaan. Se on osa sitä korruptiota, joka koko maata vaivaa. Sen vuoksi voi aivan hyvin esittää moniakin kysymyksiä niistä ihmisistä ja johtajista, paikallisista johtajista ja muista, joidenka kanssa olemme yhteistyössä, ovatko nämä niitä oikeita partnereita.

Kaiken tämän jälkeen se, mitä kannattaa kuitenkin pitää mielessä, on se, että kyllähän Afganistanin tulevaisuuden viime kädessä ratkaisevat afganistanilaiset itse. Me voimme vain auttaa heitä. Me voimme vain tukea heitä etsimään kestäviä ratkaisuja, mutta kyllä se viime kädessä epäonnistuu, jolleivät afgaanit itse ole tähän valmiita. Uskoisin kuitenkin, että tuollaisissa olosuhteissa perusinhimillisen vakauden ja rauhan, oikeudenmukaisuuden kaipuu toimii edelleen, ja afganistanilaisille on annettava mahdollisuus siihen, että tämä voisi toteutua. Varmasti siinä työssä on tehty paljon pahoja virheitä, mutta kyllä sillä työllä on myöskin ollut myönteisiä tuloksia. Sen vuoksi esimerkiksi Afganistanin rauhanprosessillekin, joka tällä hetkellä ei näytä todellakaan juuri nyt kovin hyvässä vaiheessa olevan, täytyy antaa mahdollisuudet. Kansainvälinen yhteisö Bonnin kokouksessa antoi myös tälle tukensa mutta piti itsestään selvänä lähtökohtana sitä, että se ei voi johtaa esimerkiksi demokratian ja Afganistanin perustuslaissa jo kirjattujen tärkeiden, keskeisten ihmisoikeusperiaatteiden loukkaamiseen, joita kuitenkin tietysti käytännössä koko ajan siellä myöskin jo on loukattu ja joissa täytyy tehdä työtä, että näin ei tapahtuisi.

Pitkällä aikavälillä voi ajatella, että Afganistanilla on mahdollisuuksia juuri noiden luonnonvarojen runsauden vuoksi, joita ei ole juuri lainkaan otettu käyttöön, mutta niiden käyttö edellyttää tietystikin rauhaa, ja sen täytyy olla afgaa-nien hallinnassa. Toki Suomi ja suomalaiset yritykset voivat sitten aikanaan olla mukana antamassa omaa panostaan tähän työhön, mutta sen täytyy olla kuitenkin afgaaniomistajuuteen perustuvaa niin kuin koko maan kehityksen.

Siinä suhteessa on todellakin tärkeätä, että ei vaikeutettaisi tilannetta ulkopuolelta. Silloinkin, niinä vuosina, jolloin Neuvostoliitto ei ollut vielä siellä läsnä tai ei ollut vielä amerikkalaisia, koko ajan maassa käytiin sisällissotaa, mutta sitä rahoitettiin, tuettiin ja aseistettiin rajojen ulkopuolelta. Jos tämä saataisiin loppumaan, silloin oltaisiin jo erittäin paljon vakaammalla pohjalla, ja tässä suhteessa tietysti Pakistanin tilanne ja Pakistanin asema on aivan ratkaiseva. Tällä hetkellä tilanne ei ole hyvä, mutta sitä, minkälaiseksi se sitten tulee kehittymään, on vaikea sanoa. Aivan selvää on, että kaikki on tehtävä, jotta Pakistankin olisi aidosti mukana tässä vakautta rakentavassa prosessissa.

Joka tapauksessa siirtymä siihen, että afganistanilaiset itse ottavat vastuuta turvallisuudestaan, siis sotilaallisesta ja muusta järjestysvallasta, on jo alkanut, ja se etenee koko ajan. Sen tavoitteena on, että vuonna 2014 siihen on sitten kokonaisuudessaan siirrytty. Voiko tämä edetä näin, se jää tietystikin nähtäväksi, mutta on ihan oikein ja tärkeätä, että tämä tavoite on. Vaikka siinä onnistuttaisiinkin, niin totta kai se tarkoittaa sitä, että jonkinlaista myöskin omien turvallisuusinstituutioiden tukea kouluttamiseen ja muulla tavoin on jatkettava vuoden 2014 jälkeenkin, mutta suunnan on oltava selvä. Myöskin meidän omat päätöksemme sotilaallisen läsnäolon vähentämisestä ovat tämän kanssa sopusoinnussa, ja tietenkin tällaiset päätökset on valmisteltu yhteistyössä kaikkien suomalaisten viranomaisten, Puolustusvoimien, kanssa ja myöskin ottaen huomioon, että koko ajan ollaan täydessä toimintavalmiudessa sillä osuudella ja niillä voimavaroilla, jotka siellä toimivat yhteistyössä muiden kumppaneittemme kanssa.

Naisten asema on myöskin aivan perustellusti hyvin keskeisesti noussut tässä esiin. Taisi olla Bonnin kokouksen yhteydessä, kun tapasin afganistanilaisten naisjärjestöjen delegaation. Siellä sain heidän näkemyksensä tilanteesta, ja kyllähän se tärkein, mitä me voimme tehdä, on tukea afganistanilaisia naisjärjestöjä, naisia, kansalaisyhteiskuntaa, tämän kehitystä ja mahdollisuuksia. Totta kai se sitten edellyttää tietysti kaikkea muutakin, että siinä yhteiskunnassa tämä olisi mahdollista, mutta ehkä tämä on juuri se keskeisin panos, jonka meidänkin tulevassa kehitysyhteistyössä eräänlaisena läpi menevänä periaatteena pitää olla mukana.

Tässä on myöskin kysytty näistä mahdollisista CIA:n vankilennoista Suomen ilmatilassa. Toteaisin, että tätä asiaa on nyt pyritty hyvin vakavasti selvittämään ja erittäin hyvässä yhteistyössä Amnesty Internationalin edustajien kanssa, jotka ovat saaneet ihan, voi sanoa, reaaliaikaisesti tilaisuuden tutustua kaikkeen siihen tietoon, jota suomalaisilla liikenneministeriön alaisilla viranomaisilla on hallussaan. Jos nämä tiedot ovat epätäydellisiä, niin ei ole tapaa, jolla niitä voitaisiin sitten enempää kaivaa niillä keinoilla, joita meillä, ulkoministeriöllä tai muulla hallinnolla, on käytettävissä. Kaikki tämä tieto on jaettu. Sen perusteella ei voi vielä päätellä, että Suomessa olisi ollut vankeja tai vankilentoja Suomen ilmatilan kautta, mutta sitä ei voida myöskään sulkea pois. Sitä minä pidän kuitenkin tärkeänä sanoa hyvin selkeästi, että ei ole pienintäkään syytä epäillä, että Suomessa tämä olisi voinut tapahtua yhdenkään suomalaisen viranomaisen tieten tai osallisuudella. Tällaisia epäilyjä ei kannata esittää, mutta se ei poista sitä, että jos näin on tapahtunut, sen selvittäminen tapahtuu tietysti sitten jatkossa myöskin oikeusviranomaisten keinoin ja oikeusviranomaisten vastuulla.

Rauhanturvaajien aseman, hoidon, terveyden ja oikeuksien turvaaminen tehtävien jälkeen on tärkeä kysymys. Sitä on täällä käsitelty kyselytunnilla aikaisemminkin, ja tiedän, että puolustusministeriössä ollaan nyt huolellisesti läpikäymässä sitä, edellyttääkö tämän varmistaminen myöskin lainsäädäntömuutoksia. Mutta joka tapauksessa asia on otettu ja on syytäkin ottaa vakavasti ja katsoa, että suomalaiset rauhanturvaajat eivät missään olosuhteissa joudu tehtävien jälkeen oikeudettomaan tai heikompaan asemaan.

Kehitysministeri Heidi Hautala

Kiitos, arvoisa puhemies! Täällä hyvin monet kysymykset koskivat tätä mahdollisuutta oikeasti vahvistaa naisten ja tyttöjen asemaa. Siinä varmasti on parasta jatkaa sitä työtä, jota on jo nyt tehty paljon erilaisten kansainvälisten järjestöjen kautta. Suomi on esimerkiksi antanut mikrolainoja Afganistanin jälleenrakentamis- trust fundin eli rahaston kautta. Näistä lainansaajista 60 prosenttia on ollut naisia, ja uskon, että sillä tavalla on merkittävä mahdollisuus jatkossakin sitten luoda työllisyyttä, työpaikkoja naisten johdolla. Sitten tietysti näitä meidän perinteisiä vahvoja aloja, vesi, sanitaatio, on tuettu Unicefin kautta.

Sitten haluaisin sanoa, että kaiken kaikkiaan on ollut tärkeätä se, että Suomi on jo tähän asti tukenut Afganistanin riippumatonta ihmisoi-keuskomissiota. Monet niistä kysymyksistä, joista tässä on huolenaiheita ja varteenotettavia huolenaiheita, liittyvät siihen, että tarvitaan myös maassa omia riippumattomia ihmisoikeusinstituutioita. Tällä tavalla sitten voidaan puuttua muun muassa tähän kristillisdemokraattien ryhmäpuheenvuorossakin mainittuun kysymykseen eli siihen, että todellakin Afganistanissa kristittyjen asema kaikilta osin ei ole hyvä.

Kun tässä nyt katselen, mitä Afganistanin perustuslaki näistä asioista sanoo, niin Afganistan on islamilainen tasavalta ja siellä pyhä uskonto on islam, mutta muiden uskontojen seuraajat ovat vapaita lain puitteissa harjoittamaan omia uskonnollisia oikeuksiaan, ja sitten sanotaan myös niin, että mikään laki ei saa olla ristiriidassa pyhän islamin uskonnon kanssa Afganistanissa. Eli tässä on nyt semmoinen aika tarkasti vaalittava kokonaisuus, jota nimenomaan esimerkiksi riippumattomat ihmisoikeusviranomaiset voivat valvoa, niin että nämä ihmisoikeusvelvoitteet, muun muassa uskonnonvapaus ja uskonvapaus, toteutuvat. Ne eivät ole helppoja kysymyksiä, kun katsotaan, mitä naapurimaassa Pakistanissa on tapahtunut: siellä on myös säädetty tämmöisiä jumalanpilkkalakeja, jotka ovat johtaneet muun muassa sellaiseen vihanpitoon, että esimerkiksi kristinuskoa tunnustavia ministereitä on murhattu. Olen itse tavannut heitä silloin, kun he vielä olivat elossa.

Edustaja Lapintie varsinkin kyseli tätä, miten sitten varmistetaan, kun kansainvälinen apu lisääntyy, että se oikeasti toteutuu ja tavoittaa kohteensa. Luulen, että tässä nimenomaan se, että emme kaikkea yritä tehdä yksin monien avunantajien joukossa, on hyvin tärkeätä: toimitaan myös aktiivisesti vaikuttaen kansainvälisten järjestöjen kautta. Siinä YK-järjestöt ovat tärkeitä. Täällä mainittiin tämä YK:n Unama, ja se tulee varmasti jatkossakin olemaan semmoinen, joka sitten koordinoi nimenomaan YK-järjestöjen ponnisteluja Afganistanissa.

Arvoisa puhemies! Vielä oli tästä luonnonvarasektorista kysymyksiä, edustaja Myllykoski ja muutkin kysyivät tästä. Ajattelisin juuri niin kuin edustaja Myllykoski sanoi, että luonnonvaroja pitää pystyä käyttämään sillä tavalla, että hyödyt jäävät Afganistaniin eivätkä mene kansainvälisille yhtiöille ja muuten vääriin taskuihin. Tässä ehkä se Suomen osaaminen onkin, että meillä esimerkiksi Geologian tutkimuskeskus on monissa maissa pystynyt saamaan juuri sitä aikaiseksi, mistä edustaja Myllykoski puhui, eli että olemme varmistaneet sitä, että kaivannaistoiminnan pohjalla on hyvän hallinnon periaatteet ja läpinäkyvyyden periaatteet täyttävä lainsäädäntö. Mutta kuten tiedämme, lainsäädäntöä kyllä osataan säätää, mutta toinen asia on sitten se, miten sitä noudatetaan ja valvotaan, ja siihen meidän täytyy kiinnittää huomiota.

Edustaja Jungner kysyi, miten tätä apua ja näitä ponnisteluja seurataan, dokumentoidaan. Tämä on meidän kaiken kehitysyhteistyön hyvin tärkeä kysymys, että kaikessa, mitä tehdään, ensinnäkin me dokumentoimme todellakin julkisesti kaiken sen avun, jota annetaan, ja edellytämme myös, että avunsaajat julkistavat saamansa avun, jolloin myös kyseisessä maassa ihmisten on helpompi seurata sitä, että se apu todellakin menee perille. Tässä suhteessa nyt näitä ulkoministeriön tietokantoja parhaillaan varmiste-taan. Mutta ensimmäiset tämmöiset täydelliset tiedot eräistä kehitysyhteistyövarojen kohteista on nyt julkistettu, ne löytyvät nettisivuilta, ja sitä työtä jatketaan. Tämä on erityisen tärkeätä.

Lopuksi, arvoisa puhemies, haluaisin vain näistä CIA-lennoista sanoa sen, että tämä on tietysti Suomen kaltaiselle maalle äärimmäisen tärkeä johdonmukaisuus- ja uskottavuuskysymys. Me emme voi parantaa maailmassa ihmisoikeuksia, (Puhemies koputtaa) ellemme me sitten puutu niihin epäilyihin, joita osoitetaan siitä, mitä esimerkiksi Suomen maaperällä tai ilmatilassa on tapahtunut. Niin kuin edustaja Tuomioja sanoi, tietoa on nyt löytynyt yhä enemmän — siis tarkoitan näitä faktatietoja — ja sitten jos jotakin vakavaa ilmaantuu, niin katson itsekin niin, että oikeusviranomaisilla on velvollisuus puuttua näihin, enkä pitäisi yhtään mahdottomana sitä, että joku Suomen kansalainen tekisi tästä vaikkapa oikeudellisen tutkintapyynnön sillä tavalla, että ilmaisisi huolensa siitä, että Suomi on tällä tavalla epäsuorasti vähintäänkin osallistunut vakaviin kansainvälisen oikeuden loukkauksiin ja että todellakin myös oikeusviranomaiset tutkisivat nämä asiat. En tiedä, onko tämmöistä tutkintapyyntöä tehty, mutta se olisi ehkä yksi tapa edetä tässä asiassa.

Jussi Niinistö /ps:

Arvoisa puhemies! Hallituksella on turhan myönteinen käsitys Afganistanin tilanteesta. Selonteko on melkoinen toiveiden tynnyri. Tosiasia on, että kuluneiden kymmenen vuoden aikana Afganistanin Isaf-operaation luonne on koko lailla täydellisesti muuttunut.

Kuten selonteon luvussa 5.1 todetaan, Isafin tehtävät laajentuivat vuonna 2009 vastakumouksellisen strategian hyväksymisen myötä Taleban-kapinallisten vastaiseen toimintaan, mutta tätä ei selonteossa, outoa kyllä, tarkemmin avata. Olisi ollut aiheellista kuvata, mitä tämä toiminta on tarkoittanut käytännössä suomalaisten osalta ja mitä tullee tapahtumaan jatkossa.

Perusongelma on, ettei Suomi ole puolueettomana osapuolena turvaamassa rauhaa, vaan osapuolena sodassa tukemassa korruptoitunutta hallitusta maassa, jossa rehottaa valtaisa huumebisnes. Koska operaatio on loputon suo, tulee meidän vetää joukkomme hallitusti pois Afganistanista.

Joukkojen vähentäminen ensi vuonna 50:llä on oikean suuntainen toimenpide, jos kohta on tarkoin seurattava turvallisuustilannetta paikan päällä Pohjois-Afganistanissa ja yhteistyökumppanimme Ruotsin politiikkaa, jotta emme asettaisi pienentynyttä joukkoamme vähentämisen takia tarpeettomaan vaaraan, kuten edustaja Packalén perussuomalaisten ryhmäpuheenvuorossa oikein totesi. Ja sen pitää olla hallitukselle sanomattakin selvää, että kun kruunu sotilaitaan kriisinhallintasotaan lähettää, heistä myös kannetaan asianmukainen vastuu heidän palattuaan kotimaahan.

Arvoisa puhemies! Painopisteen siirtäminen kriisinhallintasodista takaisin perinteisiin YK-johtoisiin rauhanturvaoperaatioihin on perusteltua. Suomen lähtö ensi vuonna Libanonin Unifil-operaatioon on sikäli luontevaa, että Suomi on perinteisesti korostanut ulkopolitiikassaan YK:n keskeistä merkitystä, kuin myös perussuomalaiset.

Toinen asia on se, mihin rahamme riittävät nykyisessä taloudellisessa tilanteessa ja mitä me priorisoimme. Ei voi olla oikein — vaikka kuinka etenkin kokoomuksen suunnasta on sanottu ja sanotaan, että näitä asioita ei saa asettaa vastakkain — että samaan aikaan, kun kansainvälistä toimintaa paisutetaan, oman maan puolustuksesta leikataan ankaralla kädellä. Se ei mahdu perussuomalaisten oikeustajuun.

Olisikin syytä pohtia, miten näihin kriisinhallintaoperaatioiden menoihin voitaisiin hyödyntää enemmän ulkoasiainministeriön määrärahoja puolustusbudjetin rokottamisen sijaan tai sitten siirtää puolustusbudjettiin lisävaroja ja vastaavasti vähentää kehitysapua. Ja olisi myös vähintäänkin syytä pohtia, miten joustavoittaa EU:n taisteluosastokonseptia, ellei kokonaan luopua siitä säästöjen saamiseksi oman maan puolustukseen.

Tiedän, että monet suomalaiset, etenkin kansalaisvastuunsa kunnialla kantavat reserviläiset, miettivät sitä, miksi ihmeessä samaan aikaan kasvatetaan kansainvälisen toiminnan määrärahoja, kun esimerkiksi kertausharjoituksia ajetaan alas. Ensi vuonna kertaamaan kutsutaan ilmeisesti vain muutama tuhat ihmistä, kun todellinen tarve esimerkiksi Reserviläisliiton mukaan olisi 70 000 henkilön luokkaa. Afganistanin operaatio vie ensi vuonna puolustusministeriön pääluokasta 15 miljoonaa euroa. Sillä järjestäisi paljon kertausharjoituksia.

Arvoisa puhemies! Oman maan puolustus on Puolustusvoimien lakisääteinen päätehtävä, ja se on perussuomalaisten mielestä kaikessa muistettava.

Afganistanista on saatu hyödyllistä sotilaallista oppia, mutta on päivänselvää, että kertausharjoituksista on enemmän hyötyä Suomen puolustukselle kuin kriisinhallintaoperaatioista. Joka muuta väittää, puhuu muunneltua totuutta. Nyt tarvitaan suhteellisuudentajua ja arvokeskustelua.

Olli Immonen /ps:

Arvoisa herra puhemies! Suomi on osallistunut Afganistanin kriisinhallintaoperaatioihin jo vuodesta 2002 lähtien. Parin ensimmäisen vuoden aikana Isaf-operaatioon osallistui noin 50 sotilasta. Sotilaiden määrä on kasvanut vuosi vuodelta siten, että vuosina 2010 ja 2011 suomalaisjoukkojen määrä on noussut jo 200:aan.

Suomen osallistumista Afganistanin operaatioon on tarkasteltava kriittisesti. Suomen mukanaoloa Afganistanissa on perusteltu rauhanturvaoperaatiolla, mutta todellisuudessa Suomi on ajautunut mukaan sotaan. Tiedetään, ettei Suomi pysty omilla strategisilla toimillaan vaikuttamaan sodan kulkuun tai rauhan syntyyn. Jos Suomi jatkaa Afganistanin operaatiota, sen on hyväksyttävä muiden tekemät päätökset ja strategiat sekä toimittava niiden mukaisesti.

Arvoisa puhemies! Isaf- ja Eupol-operaatioihin osallistumisesta on aiheutunut vuosien aikana Suomelle merkittäviä kustannuksia. Suomi on rahoittanut esimerkiksi vuonna 2010 Afganistanin armeijan ylläpitoon ja varustamiseen keskittyvää operaatiorahastoa 600 000 eurolla. Vuonna 2011 tuki tulee pysymään vähintään vuoden 2010 tasolla. Vuonna 2012 Suomi aikoo antaa Afganistaniin 36 miljoonaa euroa, joka kohdistetaan sotilaalliseen toimintaan. Vuonna 2010 sotilaalliset toimet maksoivat Suomelle noin 40 miljoonaa euroa. Lisäksi vuosina 2010 ja 2011 kehitysapua ja oda-kelpoista rahoitusta on suunnattu Afganistaniin yhteensä yli 30 miljoonan euron edestä. Nykyhallitus aikoo nostaa Afganistaniin suunnattavaa kehitysapua entisestään tällä hallituskaudella.

Arvoisa puhemies! Afganistanin kehittyminen turvallisuustilanteen, korruption sekä huumetuotannon osalta parempaan suuntaan on epäonnistunut. Myös ihmisoikeuksien noudattamisessa on suuria puutteita. Erityisesti naisten ja tyttöjen aseman parantamisen esteenä oleva islaminusko ja islamilainen kulttuuri nauttivat maassa edelleen suurta kansansuosiota. Muun muassa korkea äitiyskuolleisuus, naisiin kohdistuva väkivalta sekä lapsi- ja pakkoavioliitot ovat maassa arkipäivää. Tilastojen mukaan Afganistan on yksi maailman vaikeimpia maita naisille, eli kuten edustaja Eerola aiemmin totesi, kyseessä on tyypillinen monikulttuurinen valtio.

Arvoisa herra puhemies! Mielestäni Suomen on perusteltua alkaa vetäytyä Isaf- ja Eupol-operaatioista mahdollisimman pian, sillä kyseiset operaatiot eivät täytä suomalaisen kriisinhallinnan määritelmiä. Määritelmien täyttymisen tulee olla kaiken kriisinhallintatoiminnan lähtökohta. Lisäksi turvallisen ja demokraattisen yhteiskunnan luominen Afganistaniin vaikuttaa toivottomalta tehtävältä. Suomessa onkin käytävä nyt avointa ja totuudenmukaista keskustelua Afganistanin operaatioista erityisesti meidän suomalaisten näkökulma huomioiden.

Sinuhe Wallinheimo /kok:

Arvoisa puhemies! Ulko- ja turvallisuuspolitiikasta on tässä maassa harvoin saatu isoja riitoja aikaan. Vanha viisaus konsensuksen hakemisessa kansakuntamme kannalta tärkeissä ulkopolitiikan kysymyksissä on sisäistetty kiitettävän hyvin yli puoluerajojen. Kuitenkin tänään käsiteltävästä Suomen osallistumisesta Afganistanin tulevaisuuden rakentamiseen on kiistelty vuosien saatossa.

Erityisesti Afganistaniin lähtöä kritisoineet tahot ovat nähneet osallistumisessamme monenkirjavia tarkoitusperiä. Siksi onkin erinomaista, että hallitus on toimittanut selonteon maamme toiminnasta Afganistanissa sekä esittää realistisia arvioita meille myös siitä, mihin suuntaan tilanne on kehittymässä. Valtioneuvoston selonteon tärkein viesti meille on se, että Suomi on Afganistanissa edistämässä itselleen tärkeitä demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeuslaitoksen periaatteita. Sotilaallisen kriisinhallinnan ohella oma panoksemme näkyy erityisesti siviilikriisinhallinnassa ja perinteisessä kehitysavussa.

Erityisesti siviilikriisinhallinnan osalta Suomen panostus on ollut yksi vahvimmista. Olemme olleet johtoroolissa EU:n alaisessa toiminnassa siviilikriisinhallintaoperaatiossa jo useamman vuoden ajan. Tämä panostuksemme tulee myös jatkumaan tulevina vuosina, sillä kysyntä suomalaisille poliiseille ja muille hallinnon kehittämisen ammattilaisille Afganistanissa on edelleen suurta.

Myös kehitysyhteistyössä panoksemme ovat olleet merkittäviä. Vuodesta 2002 lähtien Suomi on antanut Afganistaniin tähän mennessä kehitysapua ja humanitääristä apua noin 120 miljoonan euron verran. Yhdessä muiden maiden avustusten kanssa on saatu myös paljon hyvää aikaan niin Afganistanin terveydenhuollon kuin koulutusmahdollisuuksienkin osalta. Näistä saavutuksista meidän kaikkien tulisi olla ylpeitä.

Kuitenkaan — kuten selonteossakin todetaan — nykyisen Afganistanin operaation aikana perimmäistä tavoitetta eli Afganistanin yhteiskunnan vakauttamista ei ole vielä saavutettu. Tästä syystä siviilikriisinhallinnalle ja kehitysavulle kuten myös omalle sotilaalliselle läsnäolollemme Afganistanissa on edelleen tarvetta.

Afgaaniyhteiskunnan luottamus hallitukseen ja oikeusjärjestelmään on edelleen heikkoa, ja vastarintaa harjoittavalla Talebanilla on edelleen vaikutusvaltaa maassa. Afganistanin poliittisessa ja hallinnollisessa järjestelmässä esiintyvää korruptiota saati maassa rehottavaa huumeiden tuotantoa ei ole saatu kitkettyä pois tavoitteesta huolimatta. Myös naapurimaiden turvallisuustilanteen heikkeneminen on uhka Afganistanin tulevaisuudelle. Silti kansainvälisen yhteisön ja Suomen päätös maan turvallisuusvastuun siirtämisestä yhä enemmän afgaanien omalle vastuulle on oikea. Vastuun siirtoon liittyy paljon riskejä pidemmän päälle, mutta loppujen lopuksi vain afgaanit itse voivat päättää omasta tulevaisuudestaan.

Arvoisa puhemies! Suomen hallituksen ja valtiovallan tulee seurata tarkasti kehitystä Afganistanissa ja tarpeen vaatiessa reagoida turvallisuustilanteen muutoksiin. Erityisen tärkeää on turvata kaikissa olosuhteissa omien kansalaistemme turvallisuus heidän suorittamistaan tehtävistä riippumatta. Näin voimme osoittaa valtion tasolta arvostusta heille kaikille, jotka edustavat parhainta suomalaisuutta kukin omalla tavallaan ja kukin omilla arvoillaan paremman maailman hyväksi.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa herra puhemies! Puutun puheessani vain kahteen seikkaan. Ryhmämme johtaja puhui hyvin ulkopolitiikan johtajan taidoillansa, ja allekirjoitan sen kaiken, joten keskityn vain kahteen seikkaan: siviilikriisinhallintaan, jossa edellä edustaja Wallinheimokin puhui viisaita, sekä sitten mahdollisesti siihen tilanteeseen, kun täällä molemmat ministerit mutta myös monet salissa puhujat ovat viitanneet siihen, että asiat eivät välttämättä tule menemään hyvin esimerkiksi naisten oikeuksien kannalta. Ne eivät ole tähänkään asti menneet hyvin. Täällä on kerrottu karmaisevia esimerkkejä, niitä esimerkkejä löytyy Amnestyn sivuilta vielä paljon lisää, myös kansainvälisten naisjärjestöjen sivuilta, mutta on olemassa myös mahdollisuus, mihin täälläkin on moneen kertaan viitattu, että sillä, että sieltä vetäydytään, saattaa olla, että tilanne heikkenee vielä entisestään, ja puheeni toinen osa koskee silloin Suomen vastuita pakolaispolitiikassa tässä niin sanotussa worst case scenariossa, pahimman mahdollisen tilanteessa.

Ensin muutama sana siviilikriisinhallinnasta. Presidentti Ahtisaari on kuuluisassa Nobel-gaalan puheessaan hyvin kuvannut sitä, mitä maailma tarvitsee rauhantyössä ehkä tällä hetkellä kaikkein eniten. Se on tukea oikeusvaltiokehitykselle kriiseistä toipuvissa tai kriiseihin ajautuvissa maissa. Suomen rooli tällä saralla voisi presidentti Ahtisaaren mukaan olla huomattavasti nykyistä suurempi, tulisikin olla, ja silloin kun me puhumme siviilikriisinhallinnasta ja vertaamme Suomea muihin Pohjoismaihin tai erityisesti Norjaan ja Kanadaan, on ilmiselvää, että meidän panoksemme ovat liian vähäisiä. Ne ovat hyvin vaatimattomia, joskin sitten yksittäisissä erittäin tärkeissä paikoissa, niin kuin edustaja Wallinheimo kuvaili muun muassa poliisien roolia pääkaupungissa Kabulissa, erittäin arvostettuja ja hienoja. Mutta jos verrataan muihin Pohjoismaihin tai Kanadaan, jotka ovat ehkä semmoiset verrokkiryhmät, meidän siviilikriisinhallinnassamme loistaa poissaolollaan se valtava tuomarien, yliopisto-opettajien, syyttäjien, poliisien rooli, mikä siviilikriisinhallinnassa silloin, kun perusoikeuksia juurrutetaan maahan, tarvitaan.

No, tästä tullaankin sitten siltaan tähän worst case scenarioon. Kuvitelkaa tämän päivän Afganistanissa tilanteita, joita muun muassa ministeri Hautala esitteli. Pekka Haavisto kertoi raiskauksen uhrista, rikoksen uhrista, joka oli siis siksi, että hänet oli raiskattu, vaarassa joutua pitkäksi aikaa vankilaan, koska hän onkin mukamas se syyllinen, ja hänet vapautettaisiin sillä ehdolla, että hän suostuu menemään naimisiin raiskaajansa kanssa, muuten hän on siis se rikollinen. Tämmöisessä tilanteessa on aivan mahdotonta kuvitella, että yksittäinen suomalainen tuomari olisi antamassa vaikka pidätysneuvoja, jos maan peruslainsäädäntö on monilta osin kansainvälisten sopimusten, ihmisoikeuksien vastainen.

Mutta jos käy niin, että me emme onnistu muuttamaan näitä aivan dramaattisesti ihmisoikeuksia polkevia käytäntöjä, jopa siis lainvoimaisten viranomaisten toimittamina tapahtuneita käytäntöjä, puhumattakaan sitten näistä rikollisista hyökkäyksistä, niin tulee olemaan tilanne, jossa meillä on miljoonia naisia, joita kohdellaan koko ajan, joka jumalan sekunti, väärin. Heitä kohdellaan niin kuin he eivät olisi ihmisiä. Kun synnyt tyttönä, olet valmiiksi alempiarvoinen. Et ole ihminen, olet jotakin enemmänkin eläimiin verrattavaa. Sinulla ei ole koskaan oikeutta ilman saattajaa liikkua talon ulkopuolella, kun olet vähänkin isompi, ja väkivallan uhka ja väkivallan käyttö on koko ajan läsnä. Silloin mielestäni Suomen pitää, jos tämä tilanne pahenee, muuttaa pakolaispolitiikkaansa niin, että silloin ymmärretään, että Afganistanissa jo pelkkä naiseus on syy paeta ja silloin täytyy saada suojaa.

Aiemmin edellisessä vaiheessa Afganistanin kriisiä oli tilanne, jossa Suomikin oli mukana niiden maiden joukossa, jotka lähettivät yhdysupseereita Afganistanin rajoille ja kansainvälisille lentokentille katsomaan, ettei kukaan vahingossa väärillä papereilla pääse tänne hienoon Suomeen. Tämän kohtelun osaksi joutui myös joitakin naisia. Jos afgaaninainen onnistuu saamaan väärät paperit ja pakenemaan, jos hänen toinen vaihtoehtonsa on muun muassa joko menettää henkensä tai saada happohyökkäys kasvoilleen, niin silloin Suomen ei kuulu epäillä ja kiinnittää huomiota niihin vääriin papereihin vaan Suomen kuuluu kiinnittää huomiota siihen hätään ja antaa suojaa. Tämä tulee olemaan huomattava haaste kaikille OECD-maille.

Anne Kalmari /kesk:

Arvoisa puhemies! Edustaja Brax puhui hyvin ja tunteisiin vetoavasti siitä, mikä on se meidän syymme olla Afganistanissa. Minusta on syytä pohtia, onko Suomen välttämätöntä osallistua Afganistan-operaatioon, ja täytyy sanoa, että olen aika kriittinen moniin meidän kansainvälistymistoimiimme nimenomaan tällä rauhanturvaamisalueella. Esimerkiksi Atalanta-operaatiota voidaan pohtia, kuka siitä hyötyi ja menivätkö rahat ihan oikeaan kohteeseen. Mutta Afganistan-operaatio on osa terrorismin vastaista toimintaa, ja siksi meidän koko ajan täytyy miettiä sitä, voidaanko näillä sotatoimilla vähentää terrorismia.

Suomalaisia on Afganistanin kriisinhallintajoukoissa tällä hetkellä 189. Suomi vähentää rauhanturvaajien määrää ensi vuonna 50:llä. Joukkojen toimintakyvyn kannalta tämä tarkoittaa ehdotonta minimimäärää, mikäli siellä aiotaan olla. Mikäli tämän luvun alle mennään, on mahdollista, että tukitoimia joudutaan siirtämään jonkun toisen maan hoidettavaksi. Silloin täytyy kyseenalaistaa, onko enää omien rauhanturvaajiemme asema palveluksen aikana riittävää ja miten silloin sitä siviilikriisinhallintaa, mistä edustaja Brax puhui, voidaan toteuttaa.

Afganistan-operaatio on kallis, mutta tällä hetkellä siellä ollaan kuitenkin tilanteessa, että ilman sotilaallista kriisinhallintaa maahan ei voida viedä humanitääristä apua. Pelkkä siviilikriisinhallinta ei turvaa humanitäärisen avun saapumista perille.

Me muistamme edelliseltä kaudelta, miten ennen rauhanturvaoperaatioitten alkamista Afganistanissa noin 800 000 lasta pääsi kouluun ja näistä ainutkaan ei ollut tyttö. Jos joku tyttö uskaltautui kouluun tai joku opettaja uskaltautui tytön ottamaan sinne opetukseen, oli vaarana, että tytön kasvoille heitettiin happoa tai tyttö kivitettiin hengiltä, ja näin saattoi käydä myös opettajalle. Tänään saimme kuulla, että lähes 40 prosenttia koululaisista on tänä päivänä tyttöjä. Tämä on sitä työtä, minkä takia meidän siellä Afganistanissa täytyy olla, mikäli siellä olemme.

Suomalaiset toimivat yhdessä ruotsalaisjoukkojen kanssa Mazar-i-Sharifissa, Pohjois-Afganistanissa. Päätökset lähteä kokonaan pois Afganistanista pitäisi mielestäni tehdä yhdessä Ruotsin kanssa. Tavoitteena tietysti pitää olla, että Afganistan-operaatio voidaan lopettaa, mutta se pitää tehdä hallitusti vastuuta siirtämällä paikallisille, kuten koko ajan tehdäänkin.

Tämä Afganistan-operaatio on myös erittäin vaarallinen. Meidän on huolehdittava siitä, että rauhanturvaajilla on paras mahdollinen varustus käytössään. Heillä on myös oltava turva siltä varalta, että henkilövahinkoja sattuu. Nämä asiat pitää olla hoidettu niin, että rauhanturvaajat voivat luottaa siihen, että heistä huolehditaan kaikissa tilanteissa. Eli on hyvä, että koko ajan kyseenalaistamme ja pohdimme, onko siitä hyötyä, että olemme mukana, mutta emme voi lähteä ovet paukkuen tuosta vain, vaan asia on hoidettava siten, että se rauhanomainen kehitys, mitä positiivista Afganistanissa on tapahtunut, jatkuu sittenkin, kun sieltä toivottavasti aikanaan lähdetään.

Maria Lohela /ps:

Arvoisa puhemies! Kuulluissa puheenvuoroissa on jo useasti mainittu naisten asema, mutta nostan sen vielä omalta osaltanikin esiin.

Täältä edistyksellisestä Suomesta katsottuna on erittäin vaikea ymmärtää niitä seikkoja, jotka ovat johtaneet naisten käsittämättömän huonoon asemaan afganistanilaisessa yhteiskunnassa. On järkyttävää, että asiat, joita me pidämme itsestäänselvyyksinä, kuten kouluttautuminen, työssäkäynti ja oman puolison valitseminen, voivat edelleen olla joillekin afgaaninaisille rikkeitä, joista he voivat maksaa jopa hengellään. Edustaja Brax antoi tuossa myös muita esimerkkejä hirvittävistä tilanteista.

Vaikka talebanien hirmuaikojen jälkeen on otettu lupaavia askelia eteenpäin, paljon on edelleen tehtävää. Kauhistelemalla ja moralisoimalla näitä asioita ei tietenkään voi korjata. Pidän tärkeänä, että kun jatkossa Suomi osallistuu osana kansainvälistä yhteisöä Afganistanin kehitysyhteistyöhön, on naisten ja tyttöjen aseman parantamisen oltava ensisijaisena kohteena. Tyttöjen ja naisten kautta vaikutetaan myönteisesti koko yhteiskunnan kehittymiseen ja myös ympäristöstä huolehtimiseen kestävällä tavalla.

Kuten edustaja Gestrin aiemmin mainitsi, ulkoasiainvaliokunnan Yhdysvaltojen-matkalla kuulimme seminaarissa afgaaninaisia. He esittivät huolensa siitä, että maa luisuu takaisin kohti mennyttä, naisten aseman osalta erityisesti, mikäli kansainväliset toimijat kiirehtivät sieltä pois liian ripeästi. On käynyt ilmi, että näennäisen rauhan ylläpitämiseksi on jopa valmiuksia tehdä naisten aseman osalta myönnytyksiä talebaneille. Tällaiselle kaupankäynnille en näe hyväksyttäviä perusteita, ja toivon, että Suomi Afganistanissa toimiessaan tekee kaikkensa ja vielä vähän enemmänkin naisia puolustaakseen.

Kiitän ulkoministeriä siitä, että hän omassa esittelypuheenvuorossaan erityisesti otti painokkaasti kantaa naisten asemaan.

Thomas Blomqvist /r:

Värderade herr talman! Det är viktigt att de internationella aktörerna, inklusive Finland, inte lämnar Afghanistan för tidigt och för snabbt. Under de år som gått av återuppbyggnaden av landet har framgångar nåtts, men vi ska komma ihåg att situationen inte är särskilt stabil, och tyvärr finns det fortfarande inget som garanterar att utvecklingen inte kan gå bakåt.

Som det nämns i regeringens redogörelse finns det risk för att en minskning av den internationella närvaron i kombination med ett försämrat ekonomiskt läge och ett klimat av osäkerhet leder till att extremistiska rörelser kan förstärka sin position och att spänningarna mellan olika folkgrupper ökar. Dessutom finns det en stor risk för att kvinnornas ställning igen försvagas.

Herra puhemies! Kansainvälisen läsnäolon pitkän aikavälin tavoitteena on tietenkin, että Afganistan itse pystyy vähitellen itsenäiseen toimintaan, ohjaamaan itse omaa kehitystään sekä huolehtimaan turvallisuudesta ja hyvinvoinnista maassa. Mitä aiemmin tämä tapahtuu, sitä parempi.

Tarkoituksena on, että Afganistanin omat turvallisuusjoukot vastaisivat maan turvallisuudesta vuoteen 2014 mennessä. Kansainvälisten toimijoiden toiminnan painopiste tulee tämän vuoksi kohdistumaan yhä enemmän siviilikriisinhallintaan, koulutustehtäviin ja kehitysyhteistyöhön, ja sotilaiden määrän vähentäminen on näin ollen perusteltua. Tämä kehitys on oikea, ja ennen kaikkea tavoite on oikea, mutta myös sotilaallista läsnäoloa tullaan myös tulevaisuudessa tarvitsemaan, jotta muissa velvoitteissa voi onnistua.

Turvallisuustilanne on edelleen hankala, minkä vuoksi on tärkeää, että siirtyminen sotilaallisesta kriisinhallinnasta siviilikriisinhallintaan tapahtuu asteittain ja hallitusti ja tietysti yhdessä muiden maiden kanssa, Ruotsi ja Saksa etupäässä.

Herr talman! Trots att det internationella samfundet har en väldigt viktig roll i Afghanistans framtida utveckling, betyder det förstås inte att den afghanska regeringen och myndigheterna inte själva också skulle ha ett stort ansvar för hur landet utvecklas. Tvärtom kommer det att vara helt avgörande för hur man lyckas. Ännu lider landet av korruption, ineffektiv förvaltning och ett rättssystem som lämnar mycket att önska. För att den afghanska staten ska fungera och fred och stabilitet ska kunna upprätthållas i längden, krävs det att befolkningen har förtroende för regeringen och myndigheterna. Därför är det viktigt att förvaltningen och rättssystemet fungerar.

Finland har valt att prioritera demokrati, god förvaltning och rättsstatsprincipen i allokeringen av biståndet till Afghanistan. Det internationella samfundet kräver även att de afghanska myndigheterna gör extra ansträngningar inom det här området.

Toinen alue, jota Suomi on priorisoinut toiminnassaan Afganistanissa, ovat ihmisoikeudet ja tasa-arvo. Afgaanityttöjen ja naisten asemassa on tapahtunut tuntuvia parannuksia, mutta myös tässä asiassa on paljon työtä jäljellä, eikä heidän asemansa parantamiseksi voida kyllin panostaa.

Herra puhemies! Suomi on osallistunut kriisinhallintaan Afganistanissa vuodesta 2002 läh-tien. Yhtä monen vuoden aikana Suomi on antanut kehitysapua Afganistanille. Suomi on ollut vahvasti mukana EU-johtoisessa siviilikriisinhallintaoperaatiossa Eupolissa, ja lisäksi olemme Afganistanin ja Pakistanin raja-alueen jälleenrakennusrahaston viidenneksi suurin rahoittaja. Tukemalla heikossa asemassa olevia Pakistanin raja-alueita tuemme myös vakautta Afganistanissa.

Lopuksi voidaan todeta, että Suomi on valinnut kokonaisvaltaisen lähestymistavan osallistumisellemme Afganistanissa. Tämä on minusta oikea menettelytapa, ja kannatan hallituksen linjaa Afganistanin tukemisessa.

Jukka Kärnä /sd:

Arvoisa puhemies! Hallituksen selonteon perusteella voi sanoa, että Suomen linja on oikea Afganistan-kehityksessä ja siellä olossa: demokratian, hyvän hallinnon ja oikeusvaltioperiaatteiden vahvistaminen, korruption vastaisen taistelun jatkaminen, sitä on jatkettava hellittämättä, ihmisoikeuskysymyksiin puuttuminen, tasa-arvo, koulutus, erityisesti tyttöjen saaminen koulutuksen piiriin ja naisten aseman parantaminen kaiken kaikkiaankin, joka tässäkin salissa tänä päivänä on monta kertaa todettu, sitä ei voi koskaan liikaa korostaa. Vuonna 2001 noin miljoona kävi koulua, tällä hetkellä luku on 8 miljoonaa, josta 30 prosenttia on tyttöjä. Se on hyvää kehitystä, mutta taivalta on vielä todella paljon kaikissa näissä, jotka liittyvät oi-keusvaltioperiaatteiden vahvistamiseen, alueellisen ja paikallishallinnon kehittämiseen. Siellä matkaa on todella paljon jäljellä vielä.

Oman elinkeinotoiminnan kehittäminen ja luonnonvarojen kestävän käytön edellytysten parantaminen on tosi tärkeä asia. Kaivostoiminnan kehittäminen on tänäänkin tullut moneen kertaan esille ja nimenomaan niin, että se on afganistanilaisten omissa käsissä. Teollisuuden osuus on tällä hetkellä vain noin 3 prosenttia bruttokansantuotteesta, joten sillä saralla töitä myöskin on. Ne ensimmäiset askeleet, jos maa on sisäisesti jossakin kunnossa, ovat helppoja, eli sieltä myöskin sitä vaurautta on löydettävissä, kun saadaan teollistuminen kunnolla alkuun.

Arvoisa puhemies! Sotilaallisen läsnäolon suunnitelmallinen pienentäminen on oikea tie, ja vielä kun selonteon mukaan sitä suunnataan paikallisten koulutukseen. Kaiken kaikkiaan tien pitää olla sellainen, että ihmiset, afganistanilaiset, osaavat ja voivat auttaa itse itseään omassa maassaan. Se tie on tällä hetkellä kymmenen vuotta vanha, kymmenen vuotta pitkä, ja tämänkin jälkeen sitä taivalta on todella paljon jäljellä, mutta kuten selontekokin toteaa, tällä tiellä meidän pitää suomalaisina jatkaa.

Ari Jalonen /ps:

Arvoisa puhemies! "Pose huomio, pose huomio, sheltteri-hälytys, sheltteri-hälytys." Tämän hälytyksen kuultuaan jokainen juoksi pommisuojaan tietäen, että hengenlähtö voi olla lähellä, paitsi asemalla 9-32, koska siellä oli pose-koirana koira nimeltä Remu. Se puri kaikkia, jotka juoksivat. Tämä kokemus on Libanonista, missä olen ollut 16,5 kuukauden ajan. Tämän 16,5 kuukauden aikana suomalaisten asemien sisään, 12 eri aseman sisään, tuli erikokoista, erikaliiberista ammusta aina tykistökeskityksestä eksyneeseen luotiin asti.

Aina silloin kun on rautaa ilmassa, joku joskus osuu. Valitettavan monessa operaatiossa on tullut menehtyneitä ja loukkaantuneita. Loukkaantuneiden ja menehtyneiden tilannetta olisi voitu parantaa ja voidaan parantaa oikealla kalustolla ja oikealla suojavarustuksella. Muun muassa paljon esillä ollut Afganistanin loukkaantuminen olisi vältetty oikealla kalustolla.

Jälkihoito ja oikeusturva ei kuitenkaan ole ollut sen mukaista, mitä pitää olla semmoisella henkilöllä, joka on Suomen lipun alla tekemässä rauhanturvaamistyötä, on se sitten YK:n alaista tai vaikkapa Naton alaista toimintaa. Yhteinen tekijä on Suomen lipun alla toimiminen. Tämä jälkihoito on mahdollista jo nykylainsäädännölläkin, sen kunnollinen hoitaminen. Kyse on tulkinnoista. Kysymys kuuluukin: koska tämä puutteellinen tulkinta korjataan?

Puhuin Remu-koirasta, isosta schäferistä, joka oli sotakoira alunperin, ollut alueella jo monta vuotta. Se ei ollut ainoa, joka kärsi mielenterveysongelmista. Se pääsi ansaitulle eläkkeelle mielenterveysongelmiensa ansiosta, mutta miten käy niiden rauhanturvaajien, joilla jää niin sanotusti tilanne päälle? Heitä on olemassa. Heistä ei haluta puhua. Heidän tilanteeseensa on myös otettava uusi katsantakanta, joten: koska nämä oikeusturvat ja jälkihoidot ruvetaan korvaamaan kunnolla?

Viimeiseksi haluan vielä nostaa esille, tai oikeastaan tehdä tyhjäksi, väittämän, jonka kuulee usein rauhanturvaajista puhuttaessa. Sanotaan, että hehän menevät sinne vapaaehtoisesti, jolloin kysytään, tarvitseeko heille mitään sen kummempia vakuutuksia ja oikeusturvaa antaa. Pitääkö siis normaalissa työpaikassa olla työvakuutus? Aika harva pakotetaan töihin. Tätä voi ajatella myös tältäkin kantilta.

Suomalaisten rauhanturvaajien asema on palautettava ensi sijassa kuntoon. Sitten ruvetaan miettimään näitä isompia asioita.

Jyrki Yrttiaho /vr:

Arvoisa herra puhemies! Tämä Afganistan-selonteko pyrkii olemaan aiempia laajempi kuvaus maan kokonaistilanteesta ja Suomen kokonaistuesta Afganistanille mukaan lukien osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan. Suomi on ollut mukana Afganistanissa niin sanotuissa vakauttamis- ja kehitystoimissa vuodesta 2002 lähtien, ensin YK:n johdolla ja vuodesta 2003 Naton johtamana.

Selontekoa leimaa analyysin armelias yleisyys ja turvallisuus- ja ihmisoikeusarvioiden kaunistelu ja talouskehityslukujen kaunistelu niin ikään. Selonteon mukaan Afganistanin talous on kasvanut voimakkaasti vuoden 2002 jälkeen, ja esimerkiksi vuonna 2010 talouskasvu oli 8 prosenttia. Hyviä selittäjiä tälle kehitykselle ovat unikonviljelyn ja siihen liittyvän jalostuksen ja huumekaupan osuus maan kansantaloudesta. Tuo osuus arvioidaan 30 prosentiksi. Talouden nopeaa kasvua selittää tietenkin matala lähtötaso ja Isaf-operaatioon liittyvät rahoitusvirrat. Kuitenkin YK:n inhimillisen kehityksen indeksillä mitattuna Afganistanin sijoitus 187 maan joukossa on 172:nen. Maata riivaavat sotatoimien lisäksi luonnonkatastrofit ja kuivuus, sisäisten pakolaisten suuri määrä ja nälänhätä. Nimenomaan laajat sotilasoperaatiot ja pommitukset ovat pelkästään Pohjois-Afganistanin Faryabissa ajaneet kymmeniätuhansia ihmisiä kodeistaan tänä vuonna, nyt syksyllä, Pohjois-Afganistanin talveen.

Puhemies! Selonteko myös avaa monien silmiä. Jo toiselle vuosikymmenelle kääntynyt Isaf-operaatio on ensisijaisesti ja selvästi sotilasoperaatio, sodankäyntiä, miehittämistä ja pysyväksi tarkoitettua Yhdysvaltojen ja Naton sotilaallista läsnäoloa strategisesti tärkeällä alueella. Viime vuonna Afganistaniin suuntautunut kehitysapu oli noin 15 miljardia dollaria, ja sotilasoperaatioon liittyvät kustannukset ovat olleet noin 100 miljardin dollarin luokkaa, siis seitsenkertaiset. Siinä sodan ja rauhantöiden keskinäissuhde.

Turvallisuustilanne ei ole merkittävästi kohentunut. Yhdysvaltalainen Open Society -säätiö kertoi syyskuussa, että Naton Isaf-operaatio on parantanut tuloksiaan iskukohteiden löytämisessä ja yhteistyössä afganistanilaisten turvallisuusjoukkojen kanssa. Selvityksen mukaan talebanien sissi-iskut eivät kuitenkaan vähentyneet, ja Isaf-joukkojen yöllisten ratsioiden lisääntyminen koettelee paikallisten kärsivällisyyttä. Afgaanien asenteet niitä kohtaan ovat entistäkin vihamielisempiä, toteaa tuo selvitys. Yhdysvaltojen ja Naton tilastojen valossa Isafin yöratsioissa arvioidaan kuolleen yli 1 500 siviiliä kymmenen kuukauden aikana. Tämä ei totisesti kerro turvallisuustilanteen kohenemisesta.

Puhemies! Olisimme toivoneet, että hallitus olisi selonteossaan nostanut selkeästi Suomen päätavoitteeksi sotilasoperaation muuttamisen osaltamme nopeassa tahdissa kehitysyhteistyöksi, siviilikriisinhallinnaksi, koulutukseksi ja maan jälleenrakentamiseksi. Suomi vähentää joukkojaan ensi vuonna neljänneksellä. Suunta on oikea, mutta joukkojen täydellisen vetämisen aikataulu puuttuu. Ensi vuonna tapahtuvat kotiuttamiset ovat alkuvuodesta 2010 päätetyn väliaikaisen lisäyksen purkamista. Tässä suhteessa vähennys ei ole järin suuri askel.

Puhemies! Erittäin huolestuneena luen suomalaisjoukkojen mahdollisesta vetäytymisestä kirjattuja varauksia, joilla Suomen päätökset sidotaan muiden Nato-Isaf-kumppanien päätöksiin. Tämä on hallituksen uusi Nato-yhteensopiva linjaus edellisiin selontekoihin nähden. Selonteossa todetaan: "Tarve sotilaalliseen läsnäoloon Afganistanissa tulee jatkumaan 2014 jälkeenkin. Nato suunnittelee yhdessä Isaf-kumppanimaiden kanssa tulevaa toimintaansa vuoden 2014 jälkeistä aikaa varten. Tätä on tarkoitus käsitellä Naton Chicagon huippukokouksessa toukokuussa - -."

Pidämme myönteisenä, että Suomi painottaa jatkossa hieman enemmän kehitysyhteistyötä ja siviilitoiminnan rahoittamista ja tukemista. Afganistanin kehitysapu luvataan nostaa asteittain tällä hallituskaudella vuodelle 2012 budjetoidusta 14 miljoonasta eurosta 20 miljoonaan euroon.

Odotimme selonteolta selvää aikataulua suomalaisjoukkojen kotiuttamisesta, sitä selonteko ei sisällä. Vasemmistoliitto on jo useaan otteeseen vaatinut päätöstä suomalaisjoukkojen välittömästä kotiuttamisesta. Viimeksi marraskuun puoluevaltuusto uudisti vaatimuksen joukkojen vetämisestä ja operaation muuttamisesta kehitysyhteistyö- ja siviilikriisinhallintatoiminnaksi.

Arvoisa puhemies! Jos Suomi haluaa aidosti olla mukana edesauttamassa rauhan ja vakauden saavuttamista, sen on tuettava siviiliyhteiskunnan rakentamista ja autettava dialogin ja rauhanprosessin aikaansaamista maan hallituksen ja kapinallisten kesken. Aidosti näin voi tehdä vain maa, joka ei itse osallistu sotatoimiin tai niiden tukemiseen. Tämä seikka korostuu varsinkin nyt, kun kansallisessa sovintoprosessissa on koettu vakavia takaiskuja.

Puhemies! Tulemme eduskuntakäsittelyn aikana vaatimaan suomalaisjoukkojen välitöntä vetämistä pois Afganistanista.

Ilkka Kanerva /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lyhyesti edustaja Yrttiahon puheenvuoroon totean, että vasemmistoliiton edustajia lukuun ottamatta en tiedä Suomessa ensimmäistäkään asiantuntijatahoa — kaikella arvostuksella teidän asiantuntijoitanne kohtaan — joka olisi sitä mieltä, etteikö välitön hallitsematon pois vetäminen tässä ja nyt johtaisi täydelliseen kaaokseen Afganistanissa. Sen vuoksi kysyn edustaja Yrttiaholta: mihin asiantuntemukseen, joko kansainväliseen tai kansalliseen asiantuntemukseen, perustuu tuo näkemyksenne siitä, että välitön joukkojen täydellinen pois vetäminen Afganistanista koituisi siunaukseksi Afganistanille tai kansainväliselle yhteisölle?

Jyrki Yrttiaho /vr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Totesin tuossa puheenvuoroni lopussa juuri, että Suomen rooli välittäjänä ja aktiivisena rauhanrakentajana kyllä edellyttää Afganistanissa kuten muissakin kriisikohteissa sitä, että Suomi ei ole osapuolena sodassa. Jos katsomme Suomen joukkojen sotilaallista merkitystä, niillä ei todellakaan tuota kriisiä sotilaallisesti hallita. Suomen pitäisi keskittyä siihen, minkä se parhaiten osaa, ja käyttää ne meidän 40 miljoonaa per vuosi todellakin tuon yhteiskunnan jälleenrakentamiseen ja siviilien olojen kehittämiseen ja turvaamiseen.

Lauri Heikkilä /ps:

Herra puhemies! Suomen lähettäessä joukkoja Afganistaniin ja muille kriisialueille hallituksen tulee ottaa huomioon haavoittuneiden ja kuolleiden rauhanturvaajien perheiden jälkihoito ja sen aiheuttamat kulut. Raskaissa rauhanturvaustehtävissä monet nuoret traumatisoituvat ja muuttuvat työkyvyttömiksi. He tarvitsevat jälkikäteen psykiatrista hoitoa ja sosiaaliturvaa selviytyäkseen yhteiskunnassamme. Nämä tapaukset lisäävät rauhanturvaamisesta syntyviä kuluja vielä vuosien päästä.

Rauhanturvatehtävissä haavoittuneet ja vammautuneet jäävät kotimaassa, Suomessa, sairaalasta päästyään oman onnensa nojaan. Heitä eivät koske invalidirahat ja Valtiokonttorin viime sotiemme veteraaneille antamat palvelut. Kun Suomen hallitus on taas lisäämässä Suomen sotilaallista läsnäoloa kriisialueilla, niin uusilta sotainvalideilta ei voida välttyä.

Herra puhemies! Hallituksen tulisikin kiireesti säätää haavoittuneen hoitoa ja kuntoutuspalveluja koskeva lainsäädäntö asianmukaiselle tasolle. Hallituksen pitää osoittaa varat myös invalidirahojen ja toimeentulotukien maksamiseen näille rauhanturvauksen uhreille ja heidän omaisilleen. Hallituksen tuleekin miettiä tarkkaan, kuinka laaja rauhanturvaustoiminta on Suomelle tarkoituksenmukaista.

Ilkka Kantola /sd:

Arvoisa puhemies! Afganistanin köyhyys, poliittinen levottomuus ja sisäisen turvallisuuden heikko tola ovat pidempää perua. Myös länsimainen osuus tuon Aasiassa sijaitsevan maan asioihin vaikuttamisessa periytyy kauempaa kuin vuodelta 2001.

Muutamia vuosilukuja: 1800-luvulla Afganistanissa käytiin sotaa. Iso-Britannia ja Venäjä kiistelivät maan hallinnasta, ja siinä päädyttiin sitten Britannian hallintoon mutta kuitenkin niin, että afganistanilaiset saivat sisäasioitaan hoitaa itse. Afganistanhan itsenäistyi vuonna 1919. Sitten vuonna 1928 maassa käytiin sisällissota. Sitten elettiin vähän pidempää vakauden kautta, vuoteen 1973, jolloin kuninkaan serkku kaappasi vallan serkultansa, ja niin oli taas levottomuuksia. 1978 siellä tapahtui upseerien toimesta vallankaappaus, jonka tuloksena sinne sitten rakennettiin kommunistihallitus ja solmittiin ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimus Neuvostoliiton kanssa vuonna 1978. Neuvostojoukot sitten miehittivät Afganistanin vuonna 1979, ja sissijoukkoja, jotka taistelivat tätä kommunistihallitusta vastaan ja neuvostojoukkoja vastaan, puolestaan silloin tukivat Kiina, Pakistan, Saudi-Arabia, Yhdysvallat muun muassa. Ja niin kuin muistetaan, vuonna 1989, kymmenen vuoden jälkeen, neuvostojoukot vetäytyivät Afganistanista. Tasavalta, demokraattinen tasavalta, siis tämä kommunistihallituksen muotoon perustettu, kukistui vuonna 1992, ja sisällissota jatkui sen jälkeen. Taliban-liike alkoi vahvistua, ja vuonna 1998 Taliban hallitsi jo lähes koko maata. No, sitten vuodelta 2001 muistetaan nämä tapahtumat, jolloin Yhdysvallat ja Britannia hyökkäsivät Afganistaniin ja talibanit syöstiin lopulta vallasta.

Arvoisa puhemies! Nämä toistuvat sodat ja monet konfliktit ovat varmistaneet sen, että Afganistan on pysynyt köyhänä maana. Nyt tarkastelussa oleva Suomen osallistuminen Afganistanin operaatioon tähtää rauhan rakentamiseen ja köyhyyden poistamiseen Afganistanista. Valtioneuvoston selonteko kuvaa tiiviisti mutta kattavasti niitä keskeisiä asioita, joiden varassa operaation menestyminen lepää. Kun yhteiskunnan kehityksen häiriötekijät ovat olleet niin jatkuvia ja niin voimakkaita kuin Afganistanissa, on välttämätöntä, että myös vakauttamistoimet ovat johdonmukaisia, pitkäjänteisiä ja selkeän tavoitteellisia.

Julkisessa keskustelussa nousevat esiin yksittäiset asiat, kuten riskien toteutuminen yksittäistapauksissa tai se, että Suomi on vähentämässä sotilaallista läsnäoloaan operaatiossa. Valtioneuvoston selonteosta käy puolestaan ilmi kokonaiskuva, käy seikkaperäisesti selville se, mitä hyvää kehitystä maassa on tapahtunut ja miten paljon Suomi tulee lisäämään ponnistelujaan ja panostuksiaan Afganistanin kehityksen ja paremman elämän edistämiseksi.

Suomi on osallistunut Afganistanin vakauttamis- ja kehittämistoimiin vuodesta 2002 lähtien, ja olemme panneet tähän rahaa noin 120 miljoonaa euroa. Nyt kasvatetaan hallituksen suunnitelman mukaan tätä kehitysapua niin, että vuonna 2015 sen määräksi kaavaillaan 20 miljoonaa vuositasolla, kun se nyt on siinä 12 miljoonan tienoilla.

Tilastotiedot kuvaavat selkeästi hyviä muutoksia Afganistanin yhteiskunnan kehityksessä. Terveydenhuollon piirissä kymmenen vuotta sitten oli yksi kymmenestä kansalaisesta; nyt neljä viidestä pääsee terveydenhuollon piiriin. Koulua käyvien lasten luku on kymmenessä vuodessa kahdeksankertaistunut. Suomelle tärkeä tavoite, sukupuolten tasa-arvon edistäminen, naisten aseman parantaminen, etenee. Koulujen ovet ovat avautuneet myös tytöille. Nyt jo joka kolmas koululainen on tyttö, ja hyvä kehitys jatkuu.

Valtioneuvoston selonteko ei toisaalta piirrä ruusuista kokonaiskuvaa tilanteesta. Kansainvälinen yhteisö varautuu siihen, että maan tilannetta vakauttavia toimia ja tukea tarvitaan vielä vuoden 2014 jäkeenkin. Turvallisuustilanteen kehittymistä tulee koko ajan seurata. Sisällöllisessä tavoitteessa menestyminen ja onnistuminen, siis tuo vakaus ja turvallisuus, on tärkeintä, ei kaavamaisista aikatauluista kiinni pitäminen. Yhteiskuntakehityksen kannalta oopiumin viljeleminen ja huumekaupan jatkuminen muodostavat vaikeasti kitkettävän ongelman. Maan talouskehityksen paraneminen olisi tärkeätä, jotta huumekaupan piirissä oleville löytyisi uusia työmahdollisuuksia. Työpaikkojen syntyminen auttaisi myös kapinallisten riveissä taistelevien miesten integraatiossa takaisin siviiliyhteiskuntaan.

Arvoisa puhemies! Ansiokkaassa selonteos- sa sivutaan myös kysymystä sovintoprosessin edistämisestä kapinallisten ja maan hallituksen välillä. Suomi on yhdessä Turkin kanssa tehnyt YK:ssa aloitteen rauhanvälitystoiminnasta. Maallamme on myönteinen maine tällä kansainvälisen politiikan alueella. Mikä on Suomen rooli ja mahdollisuudet tässä asiassa Afganistanin konfliktia ajatellen? Onko olemassa arviota siitä, miten eri osapuolet näkevät Suomen aseman kansainvälisenä toimijana Afganistanissa? Kun sotilaallisen läsnäolon osuus vähenee, lisääkö tämä mahdollisuuksiamme ottaa käyttöön paitsi vahvempaa kehitysyhteistyöponnistusta myös rauhanvälityksen osaamista konfliktien osapuolten sovittelun edistämiseksi?

Jani Toivola /vihr:

Arvoisa puhemies! Kuten täällä monessa puheessa on jo aikaisemmin todettu, Afganistan elää monella tavalla erittäin kriittisessä murrosvaiheessa. Asteittain kansainvälisen yhteisön tuella maan hallituksen ja viranomaisten tulisi kyetä ottamaan kokonaisvastuu maan turvallisuudesta ja siitä, että jokaisella sen kansalaisella olisi vakaat ja yhtäläiset edellytykset oman elämänsä eteenpäinviemiseen. Paljon kehitystä on tapahtunut, mutta paljon on vielä tekemättä. Kansainvälisen yhteisön pitkäjänteinen tuki on elintärkeää. Suomen roolin tulevaisuudessa tulisi painottua ennen kaikkea kehitysyhteistyöhön ja siviilikriisinhallintaan, avainasemassa erityisesti kansalaisjärjestöt ja demokratiakasvatus.

Monet puhujat ovat nostaneet esille erittäin tärkeitä näkökulmia Afganistanin tulevaisuuden suhteen. Maan sisäinen turvallisuus, demokratiakehitys, talouden kehitys, alueellinen yhteistyö naapurimaiden kanssa, väkivallasta irtisanoutuminen sekä ihmisoikeuksien ja tasa-arvon toteutuminen ovat kaikki avainasemassa maan tasapainoisen kehityksen ja todellisen rauhan saavuttamisen suhteen. Kaiken toiminnan tulisi tapahtua ihmisarvoa ja ympäristöä kunnioittaen, kaikkien ponnisteluiden tavoitteena nimenomaan Afganistanin kehitys.

Arvoisa puhemies! Itse, niin kuin moni muukin puhuja aikaisemmin, nostaisin vielä erityisesti esille nuoret tytöt ja naiset. Yksi suurimmista ongelmista on edelleen tyttöjen ja naisten koulutuksen puute, huonot ja riittämättömät terveyspalvelut, lapsiavioliitot ja korkea lapsikuolleisuus. Nämä ovat erittäin räikeitä ja vakavia epäkohtia, kun puhutaan tasa-arvosta ja ihmisoi-keuksista. Vain tunnustamalla kaikki luomme todellista hyvinvointia ja voimme saada aikaan kehitystä. Vain tunnustamalla kaikki luomme ympärillemme yhteiskuntaa, jossa kaikki sen jäsenet kantavat vastuuta yhteisestä hyvästä.

Tässä kehitystyössä myös miehillä on erittäin tärkeä rooli. Tulisi pohtia miehen vastuuta, miehen asemaa ja mallia afganistanilaisessa yhteiskunnassa: kuinka hyvin se tämänhetkisessä ilmapiirissä tukee naisen tasa-arvoistumista, ja minkä nykyisessä miehen roolissa tulisi muuttua, jotta yhä useammat silmät avautuisivat ymmärtämään.

Toinen ryhmä, jonka haluaisin myöskin lyhyesti nostaa esiin suhteessa Afganistaniin, on siellä elävät seksuaalivähemmistöjen edustajat ja myöskin heidän tasa-arvonsa ja ihmisoikeuksiensa toteutuminen.

Arvoisa puhemies! Itselläni on viime vuosina ollut mahdollisuus tutustua ruohonjuuritasolla Afganistanissa naisten parissa tehtävään kehitystyöhön Afghan Hands -järjestön toiminnan kautta. Afghan Hands -järjestön perusti vuonna 2005 afganistanilainen yrittäjä ja meikkitaitelija Matin Maulawizada. Hankittuaan itsellensä koulutuksen ja ammatillista menestystä Yhdysvalloissa halusi hän tehdä jotain oman yhteisönsä tukemiseksi, ja näin syntyi Afghan Hands.

Järjestö tarjoaa koulutusta ja työtä afganistanilaisille naisille. Toiminta aloitettiin viiden naisen voimin. Heidän tehtävänään on suunnitella ja valmistaa perinteisiä afganistanilaisia käsin kirjailtuja huiveja ja muita asusteita. Huiveja myydään ympäri maailmaa ja näin rahoitetaan koko organisaation toiminta. Työpaikan ehtona on, että naiset sitoutuvat työn ohella heille järjestettävään koulutukseen. Koulussa he oppivat lukemaan ja kirjoittamaan. Kurssilla käydään myöskin laajasti läpi naisten oikeuksia, demokratian perusteita sekä yrittäjäkoulutusta. Keskus aloitti viiden naisen voimin, ja tänään työntekijöitä on yli 200. Suurin osa heistä on tänään perheensä pääelinkeinontuojia, ja useampi heistä on myöskin jatkanut opintojaan aina yliopistoon asti.

Afghan Hands oli viime vuonna BBC:n järjestämän Maailman pelastavat innovaatiot -kilpailun finalisti. Järjestön keskuksiin kuitenkin hyökätään säännöllisesti, sillä yhteisö kokee edelleen tavalla tai toisella naisten aseman vahvistamisen uhkana.

Myös Suomi on ollut mukana monissa tärkeissä kansalaisyhteiskuntahankkeissa, kuten Naistoimittajat ry:n naistoimittajien koulutushankkeessa. Tämäntyyppisen tietotaidon välittämiseen ja yhteiskunnan voimaannuttamistyöhön meidän tulisi katsoa myöskin jatkossa.

Lopuksi nostaisin ilmaan ajatuksen sovinnosta ja anteeksiannosta. Vääryydet tulee tuomita ja asianomaisia tulee rangaista, mutta samaan aikaan on hyvä muistaa, että moni ääriryhmien rivitaistelija ei välttämättä ole tehnyt valintaansa puhtaasti ideologisista syistä. Yhteiskunnan pitkään jatkunut näköalattomuus ja hallinnollisten rakenteiden puute ja turvattomuuden tunne ovat ajaneet monet ihmiset äärimmäisiin tekoihin. Meidän on autettava myös näitä ihmisiä palaamaan normaaliin yhteiskuntaan kohtuullisuuden rajoissa, jotta he kykenisivät löytämään itsellensä koulutusta, työtä ja elämänlangan myöskin siviilielämässä. Kansainvälisen yhteisön tulee olla kaikessa kanssakäymisessään Afganistanin kanssa ihmisoikeuksien ja tasa-arvon peili.

Kimmo Kivelä /ps:

Arvoisa puhemies! Koska kysymyksessä on jo lähtökohtaisesti pitkä ja vaikea operaatio ja siihen on sitouduttu, niin pois ei todellakaan voi lähteä noin vain, vaikka joillakin houkutus saattaisi olla suuri. (Ilkka Kanerva: Oikein!) Kylmää ja epäinhimillistä ajattelua olisi sanoa, että lähdetään me pois, nyt tulkoot köyhät siellä toimeen keskenään.

YK:n mandaatilla toteutettu USA:n johtama rauhaanpakottamisoperaatio ei ole onnistunut lähtökohtaisesti. Vaikka talebanien hirmuhallinto kaadettiin, niin todellista rauhaa ei ole saatu, rauhahan näet on muutakin kuin sodan poissaoloa. Taistelut jatkuvat edelleen, ja erityisesti siviilejä kuolee ja vammautuu. Yhä edelleen sodalla on monta uhria, lapset ja muut sivulliset, ja sodan ensimmäinen uhrihan on aina totuus.

Korruptiota ei myöskään ole saatu kitkettyä eikä oopiumin viljelyä vähennettyä, niin kuin niin monessa puheenvuorossa on sanottu. Huumeita salakuljetetaan rajojen yli, ja rajojen sisäpuolelle salakuljetetaan aseita. Lisäksi epäva-kaus on siirtymässä myös Pakistanin puolelle.

Mutta on myös hiljaisia toivon signaaleja. Niihin on monessa puheenvuorossa täällä ansiokkaasti viitattu. On tuotu esiin tyttöjen koulutusmahdollisuuksien paraneminen, terveydenhuollon laajeneminen, myös poliittinen keskustelu on saatu käyntiin, hallintorakenteitakin on saatu luoduksi. Parasta on, että yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpito on lähtenyt siirtymään afganistanilaisille itselleen. Tätä, jos mitä, täytyy tukea.

Minä olen siinä mielessä itse vanhan liiton mies näissä asioissa, että näen YK:n vanhana ja luotettavana toimijana, eikä YK:ta ole koskaan syytä panna naftaliiniin, vaan YK on jatkossakin avainasemassa. Unaman toimintaa pakolaisavun, lastensuojelun, maanviljelyksen ja terveydenhuollon aloilla tulee entisestään vahvistaa. Toivottavasti myös Suomen hallitus osaltaan lähettää näitä signaaleja. Samoin on tuettava NGO-järjestöjen toimintaa, kuten vaikkapa Punaisen Puolikuun. Ilonaihe on se, niin kuin ministeri Hautalan suusta saimme kuulla, että Suomi on tukemassa etujoukoissa ihmisoikeuskomission työtä.

Mutta yhtä kaikki kuulin ministeri Tuomiojan suusta uuden termin: uusveteraani. Monessa puheenvuorossa on viitattu tässä salissa YK-tehtävissä vammautuneisiin ja heidän sosiaaliturvaansa. Se on kansallinen häpeä, että se on sellaisella tasolla kuin on.

Mutta vielä hetkeksi Afganistaniin. Mielestäni Suomen tulee suunnata apuaan kansalaisjärjestöjen kautta erityisesti maan pohjoisosiin, josta tilanteen paranemisen leviäminen etelään on mahdollista.

Ritva Elomaa /ps:

Arvoisa puhemies! Suomesta on rauhanturvaajia lähetetty maailmalle jo vuodesta 1956. Suez oli ensimmäisiä paikkoja. Operaatioita on tehty kolmisenkymmentä tähän mennessä: on Bosniaa, Intiaa, Pakistania, Kongoa, Kosovoa, Sudania, Tšadia, Liberiaa, Syyriaa, Libanonia jne. Rauhanturvaajia on ollut tähän mennessä noin 38 000.

Afganistanissa tilanne on kireä edelleen, on ollut kymmenen vuoden jälkeenkin ja on edelleen. Siellä olleet rauhanturvaajat ovat joutuneet varsinkin viime aikoina erittäin suuriin vaaratilanteisiin.

Kun tarkastellaan kulunutta aikaa, suomalaiset ovat tehneet siellä todella hyvää työtä ja heitä arvostetaan rauhanturvaajina. Afganistanissa tukemisen painopiste siirtyy lähivuosina enemmän humanitääriseen apuun ja maan moninaiseen kehittämiseen. Tämä on hyvä linja. Eritoten naisten ja tyttöjen koulutusta tulee tukea vahvasti. Tämä on eräs ydintoimenpide, jolla voidaan naisten asemaa parantaa oleellisesti.

Omat sotilaamme Afganistanissa tulevat vetäytymään ehkä jo vuoteen 2014 mennessä. He menevät mahdollisesti muihin tehtäviin maailman kriisipesäkkeissä, ja niitä pesäkkeitähän riittää.

Rauhanturvaajiemme fyysinen ja psyykkinen terveydenhoito ei ole kuitenkaan ajan tasalla. Siinä on puutteita, jotka pitää korjata viipymättä. Puheenvuoroista, jotka täällä salissa on tähän mennessä käytetty, voin huomata, että yli puoluerajojen ollaan tätä yhtä mieltä, että tämä rauhanturvaajien terveydenhoito tullaan saattamaan ja pitää saattaa ajan tasalle. Poliitikon sanaanhan pitää voida luottaa; olen luottavaisin mielin tämän suhteen.

Reijo  Hongisto  /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ihan muutama sana huumausaineista.

Ensiksi minä kiitän ministeri Tuomiojaa pitkästä ja selventävästä vastauksesta, vaikka hän ei täällä paikalla olekaan, kun ministeri selosti sitä, minkä vuoksi Afganistanin huumeviljelmiä ei voida suoraan ilmasta tuhota, esimerkiksi myrkyttämällä. Kyseessä on afgaanien elinkeino, joka muodostaa siis 25—30 prosenttia maan kansantaloudesta. Ymmärsin ministeri Tuomiojan sanovan niin, että mikään ulkopuolinen taho ei voi hävittää ja tuhota Afganistanin kansantaloudesta noin suurta osaa. Minä en kuitenkaan tyydy tarkastelemaan huumeongelmaa pelkästään afgaanien näkökulmasta, vaan haluan tuoda keskusteluun myös sen, millainen merkitys afgaa-nien huumetaloudella on ympäröivälle maailmalle.

Afgaaniviljelijän elanto on jonkun huumeloukussa elävän ihmisraunion maanpäällinen, lai-nausmerkeissä sanottuna, helvetti. Kuinka moni ihminen menehtyy ja kuinka monen ihmisen elämä sortuu lopullisesti raiteiltaan vain sen takia, että afgaanien oopiumiviljelmiä ei voida tuhota, koska samalla tuhottaisiin heidän elantonsa? On vähintäänkin kaksinaismoralistista ajatella, että antaa afgaaniviljelijän leikellä unikkojaan ja hoitaa viljelmiään ja Euroopassa huumepoliisit jahtaavat onnettomia narkomaaneja ja yhteiskuntien rahaa palaa huumeidenvastaisessa taistelussa.

Arvoisa herra puhemies! Mielestäni huomattavasti järkevämpää ja laajemmin ajatellen myös kokonaistaloudellisesti kustannustehokkaampaa olisi tuhota afgaanien huumeviljelmät mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti ja avustaa heidät viljelemään huumepelloillaan ruokaa ja ravintoa omalle kansalleen.

Ilkka Kanerva /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kaksi tahi neljäkin näkökantaa tähän keskusteluun, ensimmäisenä oikeastaan se, minkälaisessa tilanteessa Afganistan on, kun sitä yhteiskuntaa katsoo ikään kuin valtiollisena toimijana toimivana yhteiskuntana. Tämä vuosi 2014 ei tule olemaan se vuosi, jolloin Afganistan on valmis. Itse asiassa voisi olla paljon perustellumpaa puhua vuodesta 2040, sillä niin syvät ovat ne yhteiskunnalliset ongelmat, joitten tilalle pitäisi kyetä rakentamaan toimiva, vakaa ja turvallinen yhteiskunta, jossa pitäisi ottaa huomioon tietysti myös alueellinen kokonaisuus.

Tiedämme hyvin, että on tapahtunut myönteistä kehitystä tuolla alueella. Täällä on viitattu erityisesti koulutukseen ja naisten ja tyttöjen aseman paranemiseen, ja se on ilman muuta valoisimpia piirteitä kaikessa tässä. Mutta kokonaiskuva valitettavasti on pessimistinen, sillä samanaikaisesti maa kamppailee edelleen erittäin vastenmielisten ja syvien ongelmien kanssa silmikkäin. Puhutaan vähintäänkin kauneimmillaankin epävakaasta yhteiskunnasta. Pahaa pelkään, että kiinnittyminen vuoteen 2014 tulee huomattavasti enemmän Yhdysvaltain presidentinvaaleista ja Obaman antamista lupauksista ja sen vuoksi tämän asian kanssa ollaan nyt naimisissa tavalla, joka saattaa olla jopa kohtalokas.

Jos kansainvälinen yhteisö kääntää selkänsä Afganistanille, on aika odotettavaa, että kaaos siitä on seurauksena ja sisällissota, sillä Afganistanin tilanne kaikkineen puhuu valitettavasti sellaista kieltä, joka ei anna perusteita sille, että Afganistan kykenisi kävelemään tällä hetkellä omilla jaloillaan. Instituutiot puuttuvat, ehkä on rakennettu pääasiassa vain armeijaa mutta ei niinkään valtiota. Afganistan tarvitsisi sisäisen kansallisen solidaarisuusohjelman, johon myöskin sen alueelliset toimijat, ennen muuta Pakistan, voisivat liittyä. Sovintoprosessi ei ole millään muotoa edes viritteillä — Afganistanissa on talks about talks, keskustelua keskustelujen mahdollisesti joskus tapahtuvasta aloittamisesta. Siellä ei neuvotella minkään Taleban-ryhmän kanssa tänä päivänä, joita Taleban-ryhmiä on hyvin lukuisa määrä. Levottomuuksia on hyvin helposti tulossa eikä ainuttakaan keskusteluavausta siitä, mitä Afganistanissa tapahtuu sen jälkeen, kun vuosi 2014 on sivuutettu. Olennaisinta olisi kyetä turvaamaan vakaus tuolla alueella ja saada alueelliset toimijat tämän vakauden rakentamiseen ja ylläpitämiseen vahvasti mukaan. Me tulemme tarvitsemaan kansainvälisenä yhteisönä ehdottomasti paljon pidemmälle menevää aikataulua kuin vuoteen 2014 saakka. Totta kai painopisteitä pitää voida muuntaa sen tarpeen mukaan, joka siellä on, mutta ilman turvallisuutta ei myöskään siviiliyhteiskunnan rakentaminen käy Afganistanissakaan mahdolliseksi.

Afganistanissa on paljon luonnonvaroja, joitten hyödyntäminen saattaisi hyvin rikastuttaa ja vaurastuttaa sen kansan tavalla, jossa huumeviljelyyn turvautuminen ei olisi enää tuon alueen pääelinkeino. Mitä me tulisimme tekemään, jos tilanne heikkenee selkeästi vielä nykyisestään vuoden 2014 lähestyessä? Lähdemmekö vain kylmäverisesti pois ja teemme, kuten täällä eräs puhujaystäväni aikaisemmassa puheenvuorossa viittasi? Se olisi kylmää, julmaa, epäinhimillistä kyytiä Afganistanille ja merkitsisi sitä, että siitä tulisi paitsi sisällissodan tanner myöskin kansainvälisten välienselvittelyjen kohdemaa tavalla, jossa nuo äsken mainitut luonnonvarat nousisivat myöskin keskustelussa enemmän esille. Taustalla on Pakistan, taustalla on Iran, osittain jopa Kiina omine intresseineen. On nähtävä Afganistanin tilanne huomattavasti isompana kuin se tänä päivänä nähdään ja tajuttava, että Afganistanissa ei käydä sotaa erillisiä Taleban-joukkoja vastaan yksinomaisesti, vaan siellä käydään samalla myöskin taisteluja al-Qaidan luomaa uhkaa vastaan.

Hanna Mäntylä /ps:

Arvoisa puhemies! Suomalaisella rauhanturvaustoiminnalla on pitkät perinteet. Suomalainen rauhanturvaaja on maailmalla perinteisesti ollut ja on edelleen hyvin arvostettu. Afganistanissa, josta tänään keskustelemme, kyse ei ole ollut kuitenkaan pelkästään rauhanturvaamisesta. Suomalaisia rauhanturvaajia on lähetetty keskelle sotatilaa niin sanotusti rauhanturvaamisen nimissä. Rauhanturvaamisoperaatioiden aloittamiseen on perinteisesti saatu kaikkien konfliktin osapuolten suostumus. Sitä kautta kaikki osapuolet ovat osoittaneet arvostusta ja kunnioitusta rauhanturvaajia kohtaan. Näin ei ole Afganistanissa. Afganistanissa kaikki konfliktin osapuolet eivät tunne operaatiota legitiimiksi. Kyse ei olekaan enää rauhanturvaamisesta vaan lähinnä rauhaanpakottamisesta, joka ei ole millään tavoin kestävä tie. Lisäksi tilanteessa, jossa Suomen puolustusbudjettia ollaan leikkaamassa huomattavasti, on ihmeteltävä, mistä jatkossa näihin operaatioihin otetaan määrärahat. Operaatiot eivät ole todellakaan ilmaisia ja perustuvat vain hyvään tahtoon rauhan eteen.

Arvoisa puhemies! Kuten puheenvuoroissa on tullut vahvasti esiin, tyttöjen ja naisten aseman parantamisesta olemme varmasti verrattain yksimielisiä yli puoluerajojen. Olemme tänään kuulleet esimerkkejä siitä, millaisissa oloissa ja arjessa tytöt ja naiset joutuvat elämään. Näiden todenperäisyyttä ei varmasti kukaan kiistä eikä sitä, että toivoisimme kaikki näihin epäkohtiin vahvasti muutoksia. Suomalaista osaamista ja tietoa tuleekin käyttää erityisesti tyttöjen ja naisten aseman parantamiseen. On selvää, että tiedon ja koulutuksen lisääminen tuottaa monin tavoin positiivisia vaikutuksia koko yhteiskuntaan.

On kuitenkin muistettava, että länsimaat eivät voi mennä sanelemaan toiseen kulttuuriin uusia toimintatapoja vaan kestävä työ vaatii ymmärrystä kulttuurien erilaisuudesta ja riittävän pitkäjänteistä työskentelyä. Muutoin hyvä tarkoitus ja tavoite voivat kääntyä itseään vastaan. Hallituspuolueita kuunnellessa hiukan tulee tunne idealismista, joka ei tällä kertaa aivan täysin perustu realiteetteihin. Maailmanparannus toki on ylevä asia, mutta jos kyse on oman maamme kansalaisten lähettämisestä epävarmaan toimintaan, on toiminnan oltava erityisen harkitsevaa. On kuitenkin selvää, että ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa tulee kaikkialla vaalia, ja tähän työhön on mahdollista myös suomalaisten osallistua. Yhteiskunnan kehittäminen ja siviilien kouluttaminen on sellaista toimintaa, jota voimme tukea. On kuitenkin huolehdittava, että kokonaisuudessaan Suomesta lähetetty apu menee siihen, mihin se on tarkoitettu, ja toiminnan on perustuttava todellisuuteen, ei idealismiin siitä, miten asioiden meistä tulisi olla.

Arvoisa puhemies! Kriisinhallintatehtävissä olleiden hyvinvoinnista on huolehdittava myös tehtävän päätyttyä. Aivan liian moni rauhanturvaajaveteraani on jäänyt suorastaan heitteille, vaille minkäänlaista tukea ja turvaa. Kyse ei ole ainoastaan taloudellisesta turvasta vaan myös siitä, että huolehditaan psyykkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista sekä kuntoutuksesta. Tämän toteutumiseen suomalaisen rauhanturvaajan on voitava luottaa.

Suomalaisten rauhanturvaajien poistumisen Afganistanista on oltava selkeä tavoite. Kuten perussuomalaisten ryhmäpuheenvuorossa edustaja Packalén totesi, poistumisen tulee toki olla hallittua, jotta siviilien turvallisuus turvataan.

Heikki Autto /kok:

Arvoisa herra puhemies! Suomalaiset rauhanturvaajat ovat menestyneet hyvin omissa tehtävissään osana kansainvälistä Isaf-joukkoa. Suomalaiset ovat pystyneet omalla osaamisellaan ja sitoutumisellaan toimimaan vakuuttavasti ja vaikuttavasti osana tätä kansainvälistä rauhanrakentamisponnistusta. Tämä työ on paitsi inhimillisesti oikein myös Suomelle hyväksi, sillä rauhan rakentaminen palvelee koko kansainvälistä yhteisöä, oma maamme mukaan lukien.

Tässä keskustelussa on käytetty hyviä puheenvuoroja Isaf-operaatiosta, sen päämääristä ja saavutuksista sekä niistä näkökulmista, joita liittyy suomalaisten rauhanturvaajien aseman parantamiseen. En lähde niitä nyt kertaamaan. Haluan kuitenkin tässä yhteydessä kiittää suomalaisia rauhanturvaajia heidän tekemästään työstä. Uskallan väittää, että suomalaiset rauhanturvaajat selviävät kansainvälisesti vertaillen keskimääräistä paremmin tehtävistään, ja väitän myös, että tämän voimme hyvin pitkälti laskea, toki muiden tekijöiden ohella, keskeisesti yleisen asevelvollisuutemme varaan. Laajan reservin kouluttaminen mahdollistaa kaikkein haastavimpiinkin rauhanturvatehtäviin tarvittavan parhaan osaamisen hankkimisen yhteiskunnan eri osa-alueilta. Tätä osaamista on mahdollista saada myös aktiivisesti palvelevien sotilaiden ulkopuolelta, koska riittävän suurella joukolla meistä on lähtökohtaisesti valmius palvella maatamme myös univormu päällä. Tämä myös Afganistanissa ja muissa kansainvälisissä tehtävissä menestymisemme mahdollistava tosiasia on tärkeä pitää kirkkaana mielessä kotimaisessa keskustelussa, kun ensi vuonna puhumme puolustusvoimauudistuksesta.

Arvoisa puhemies! Rauhanturvaajamme toimivat vaikeissa olosuhteissa. Haluan kiittää kaikkia suomalaisia, jotka palvelevat kriisinhallinta- ja kehitysyhteistyötehtävissä Afganistanissa.

Jyrki Yrttiaho /vr:

Arvoisa puhemies! Selonteko antaa varsin ruusuisen kuvan Pohjois-Afganistanin turvallisuustilanteesta ja toteaa, että se on yhä paremmin hallinnassa.

Siinä strategiassa, jota Pohjois-Afganistanissa on viime aikoina noudatettu, on kolme keskeistä elementtiä, jota afgaanit vihaavat. Ensimmäinen: USA:n erikoisjoukkojen yölliset iskut, joissa siis kymmenessä kuukaudessa on kuollut 1 500 siviiliä. Toinen: laajat sotilasoperaatiot ja pommitukset, jotka karkottavat kymmeniätuhansia siviilejä kodeistaan talven selkään. Kolmas: nämä epämääräiset Arbakai-rosvoryhmät, joita aseistetaan ja rahoitetaan USA:n erikoisjoukkojen toimesta ja myöskin Afganistanin hallinnon kautta. Tämä todellisuus puuttuu selonteosta kokonaan.

Kari Rajamäki /sd:

Arvoisa puhemies! Kiitoksia vaan runsaudesta ajan suhteen. — Minä kiinnitän huomioni pariin asiaan, jotka minusta keskustelussa ovat jääneet vähemmälle kuin olisivat ehkä ansainneet.

Ensinnäkin se on ollut erittäin tärkeätä, että suomalaisten rauhanturvaajien osaaminen ja kyvykkyys tuodaan vahvasti täällä esille, mutta päätöksenteon kannalta ja Suomen roolin kannalta vähemmälle on kyllä jäänyt se, mikä on siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan suhde ja meidän operatiivinen tavoitteemme erilaisissa tehtävissä. Itse asiassa aikoinaan kun Suomen sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden uhkia Vanhasen ykköshallituksen aikana selvitettiin, pidettiin kyllä myöskin riskinä sitä, jos Suomi joutuu sellaiseen tehtävään ja osapuoleksi operaatioihin, jotka saattavat saattaa Suomen esimerkiksi terrorististen hyökkäysten kohteeksi tarpeettoman voimakkaan sotilaallisen kriisiluonteisen tehtävän kautta. Tätä kannattaisi kyllä myöskin ehkä hivenen jatkossa aukaista ja pohtia.

Toinen on se, johon Suomen puheenjohtajuuskauden aikana vuonna 2006 myös paljon puutuimme, että Afganistanin huumetsunami on kyllä erittäin huonosti otettu tehtävissä huomioon. Tämä on selkeä niin Venäjään kuin länsimaihin suuntautuva tuho, nuorten tuhoamiseen liittyvä jopa osin hyväksyttykin operatiivinen toimenpide eräiden tahojen piirissä, mutta tämä on erittäin vakava turvallisuusriski organisoidun rikollisuuden ja nimenomaan nuoriin kohdistuvan vaaran osalta. Edelleenkin on puhuttava huume-tsunamista, jonka patoamiseen ei ole riittävällä tavalla ryhdytty, riittävin toimin.

Ari Jalonen /ps:

Arvoisa puhemies! Tuon keskusteluun lisäksi vielä budjettinäkökantaisen asian.

Pekka Jylhä on ollut tosiaan otsikoissa jo useamman viikon ja kuukauden ajan. Se on ollut aikaisemminkin pienessä piirissä tunnettu asia. Hänen vammautumisensa olisi mitä todennäköisimmin ollut ainakin vähän helpompi, jos sitä ei olisi vältetty kokonaan, jos kalusto olisi ollut kunnossa. Nyt näistä rauhanturvaamisrahoista on leikattu hallituksen budjetissa rahoja, ja se on juuri tätä kalustoon kohdentuvaa ja suunniteltua rahoitusta. Sillä rahalla, mitä sieltä leikattiin, oli suunniteltu ostettavan sellaisia ajoneuvoja, jotka ovat rauhanturvaajille turvallisempia. Nyt hallitus leikkaa suoraan rauhanturvaajien turvallisuudesta.

Operaatio on muuttunut siitä, kun sinne mentiin. Nyt onkin mietittävä ja pohdittava edustaja Yrttiahon tuomalla tavalla sitä, koska on se vaihe, pitääkö meidän vetäytyä pois. Tosin edustaja Kanervan sanoin se on vastuutonta, jos sieltä vetäydytään hallitsemattomasti. Niinpä meidän on pitäydyttävä ja ennalta ilmoitettava, että me tulemme pysymään ennalta sanotussa aikataulussa, jolloin vetäytymisaikataulu on kaikkien tiedossa ja hallittavissa.

Edustaja Hongisto otti hyvin esiin tämän oopiumipuolen, ja yhdyn hänen ajatuksiinsa siinä. Tällä hetkellähän niihin ei puututa mitenkään. Mutta avain tulevaisuuteen joka suhteessa on naisten asemaan puuttuminen. Se on se avain, siihen on puututtava.

Matti Saarinen /sd:

Herra puhemies! Aivan kuten täällä on todettu esimerkiksi edustaja Kanervan hyvässä puheenvuorossa, Afganistanin tilanne heijastuu laajalti sen maan rajojen ulkopuolelle. Tämä meidän olisi hyvä ymmärtää. Sitä on vaikea edes hahmottaa, kuinka laajalti Afganistanin ulkopuolelle tämä heijastuu, ympäri maailmaa.

Kannan huolta muiden kollegojen tapaan rauhanturvaajien sosiaaliturvasta sen jälkeen, kun tehtävä on päättynyt. Sain viestiä muutama päivä sitten Afganistanista. Eräs siellä palveleva mieshenkilö lähetti sähköpostia ja sanoi, että heillä on kahdeksan viikon koulutusjakso ennen tehtävän alkamista, mutta pahimmoillaan tilanne on sellainen, että kun sieltä palaa sairas mies Suomeen, niin ambulanssissa pyydetään kuit-taus, että olettehan ymmärtänyt, että teidän suhteenne Puolustusvoimiin on päättynyt, ja tämä pyydetään jo matkalla kotiin, ja postia ei tule muualta kuin Valtiokonttorista. Kyllä he kokevat jäävänsä heitteille.

Suurin osa näissä tehtävissä olevista henkilöistä voi palata normaaliin elämään ja jatkaa elämää Suomessa ilman sen pahempia traumoja, mutta on pieni osa — tämä henkilö kertoi, että noin 5 prosenttia on hänen kokemusperäinen tietonsa — on sellaisia, jotka vaatisivat selvästi huoltoa, hoivanpitoa, jälkihoitoa, jotta he voisivat jatkaa elämäänsä tämän palveluksen jälkeen Suomessa. Hän kertoi kyllä hyvin valitettavalla tavalla, että tämmöisen huollon puutteen vuoksi hintana on pahimmassa tapauksessa ollut itsemurha. Hän on kollegansa joitakin viikkoja sitten joutunut hautaamaan sen vuoksi, että nämä asiat eivät ole kunnossa. Tähän meidän on puututtava.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Edustaja Kanerva käytti aivan erinomaisen puheenvuoron täällä. Se oli analyyttinen ja antoi varsin hyvän kuvan siitä, missä Afganistanissa olemme. Pitää muistaa se, että kun Afganistaniin mentiin, se oli terroristien koulutuskeskus, ja sellainen koulutuskeskus uhkaa kaikkia länsimaita myös Suomi mukaan lukien. Siitä syystä meillä on selkeä intressi pitää huolta siitä, että tämmöisiä koulutuskeskuksia ei ole, ja toivottavasti tähän päästäisiin myöskin Pakistanin pohjoisosissa.

Rauhanturvaajat tekevät aivan erinomaista työtä. Suomalaiset sotilaat ovat upeita, ja tässä suhteessa kaikki tunnustus heidän työlleen. Heillä on hyvä motiivi auttaa ihmisiä Afganistanissa, auttaa naisia Afganistanissa, ja on tärkeätä, että kun mennään johonkin operaatioon, ihmisillä on myöskin sydän mukana siinä työssä, mitä tehdään. Meidän tehtävämme työnantajana on pitää huolta siitä, että näitten sotilaiden turvallisuus on viimeisen päälle taattu, että varusteet ovat sellaisia, että niitten puutteitten johdosta ei satu yhtään mitään. Tärkeätä on myöskin se, että kun tullaan pois operaatiosta, pidetään huolta siitä, että nämä ihmiset selviytyvät yhteiskunnassa mahdollisimman hyvin. Se on meidän ehdoton velvollisuutemme.

Mitä tulee operaatioon, olen sitä mieltä, että vähitellen on syytä alkaa vetäytyä, mutta tältä osin on tärkeätä, että afgaanien pitää ottaa myöskin vastuuta turvallisuustilanteesta maassa, ja vuonna 2014 meidän täytyy pyrkiä arvioimaan tilanne, ovatko he onnistuneet tässä suhteessa.

Vielä, arvoisa puhemies, ihmisoikeuksista. Sodan säännöt: länsimaisilla armeijoilla — olen katsonut esimerkiksi brittien sotilaitten käsikirjoja — on erinomaiset ohjeet, joilla ihmisoikeuksia hyvin tiukasti kunnioitetaan. Sitten on kysymys, onko kyseessä sota vai rikollisuus, ja Afganistanissa on selvästi kyseessä sota ja myöskin terrorisminvastaisessa työssä on kysymys sodasta. Sitten on käytännön tilanteita, joissa tosiaan joudutaan miettimään, millä tavalla tehdään. Ei ole kauhean helppoa olla se toimija siellä Afganistanissa, komentaja, joka joutuu tekemään käytännön päätöksiä. Lopuksi vielä, mikä meidän pitää katsoa, niin kuin tämä Osama bin Laden -tapaus osoittaa, että rikotaan Afganistanin suvereniteettiä, mutta jos operaatio ei onnistu, meidän pitäisi jossakin vaiheessa ihan rauhassa katsoa niitä sääntöjä, joita sodassa, nykyaikaisessa sodankäynnissä lennokkeineen ja muineen, sovelletaan, niin että pidetään huolta siitä, että toiminta on mahdollista mutta myöskin on tietyt rajat sille toiminnalle, niin että ihmisoikeuksia asianmukaisesti kunnioitetaan.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Pahoittelen, että valiokunnan puheenjohtajana tulin paikalle vasta nyt. Valiokunta tätä selontekoa tulee juurimaan ja käsittelemään perusteellisesti. Olin Jytkyn synty -seminaarissa, ja läsnäoloni oli siellä toivottua, jos ei ihan välttämätöntä.

Arvoisa herra puhemies! Ihan tähän itse asiaan. Tämä on tärkeä ja iso asia. Edustaja Tom Packalén käytti hyvän puheenvuoron perussuomalaisten puolesta tästä asiasta, ja me suhtaudumme tähän asiaan suurella vakavuudella. Kysymys on suomalaisista sotilaista. Kysymys on kansainvälisestä vastuusta. Kysymys on myös äärimmäisen vaarallisesta paikasta, missä on tullut jo loukkaantumisia ja uhreja, ja se on mahdollista myös jatkossa.

Arvoisa herra puhemies! Täällä on viitattu — viimeksi edustaja Saarinen — paitsi sotilaiden turvallisuuteen myös mahdollisen loukkaantumisen jälkiseuraamuksiin. Tämä on nyt kerta kaikkiaan asia, jonka täytyy olla kunnossa ja säännöt selvät, ennen kuin uutta sitoumusta tehdään. Näin ei voi olla, että Suomen ja maailmanrauhan asialla oleva ihminen, joka uhraa itsensä ja mahdollisesti henkensä, joutuu tällaisen kohteeksi. Se on yhteinen vastuu. Siitä täytyy koko eduskunnan päästä yksimielisyyteen.

Arvoisa puhemies! Tämä operaatio ei ole ongelmaton. Nyt jos sieltä vetäydytään, otetaan 50 miestä pois jnp., tämä kaikki täytyy hyvin tarkkaan miettiä: jääkö joukko toimintakykyiseksi, mikä on sen tehtävä. Me olemme siellä yhdessä, yhteistyössä muiden kanssa: saksalaisten kanssa, ruotsalaisten kanssa. Tämä on iso ja tärkeä ja velvoittava asia. Käydään perusteellinen asiantuntijakuuleminen ja keskustelu ennen kuin suomalaisia miehiä ja naisia lähetetään mihinkään.

Ilkka Kanerva /kok:

Puhemies! Ensinnäkin kiitän edustaja Saarista hyvästä kommentista. Mainittakoon, että ulkoasiainvaliokunta tähän äskeiseen puheenjohtajansa puheenvuoroon liittyen jo näitä mahdollisia sotilaille aiheutuvia riskejä ajatellen on omassa mietinnössään kirjoittamassa kannan, jonka mukaan meidän tulee huolehtia Suomen valtiona siitä, että sotilaiden vakuutus- ja oikeusturva tulee ehdottomasti aukottomalla tavalla hoidettua.

Tässä keskustelussa on yksi mielenkiintoinen näkökanta siltä osin kuin olen päässyt paikalla tätä seuraamaan, ja se on selvästi suhtautumistapaero siinä, tuleeko Suomen tänä päivänä linjata oman läsnäolonsa luonne, määrä ja laatu jatkoa silmällä pitäen. Jos kansainvälinen yhteisö ei tiedä sitä, mikä on Suomen rooli pitkän päälle, niin se on tietysti huono asia, mutta talebaneille kaksi vuotta vuoteen 2014 saakka, kaksi vuotta, odottaa, että kansainvälinen yhteisö lähtee Afganistanista pois, kääntää sille selkänsä, tämä aika ei ole talebaneille yhtään mitään. Sen verran pitkäjänteistä porukkaa he ovat. He voivat helposti odottaa sitä, että peli on vapaa ja kenttä on valloitettavissa sen jälkeen. Tämä aikamäärä valitettavasti tulee Yhdysvaltain presidentinvaaleissa ahdingossa olevalta presidentiltä, joka on luonut tämän oman sisäpoliittisen uskottavuutensa vuoksi. Kansainvälinen yhteisö ei voi toimia sen aikataulun logiikan perusteella.

Miettikääpä tilannetta, että tilanne tulee Afganistanissa heikkenemään turvallisuuden osalta. Mitä me silloin teemme? Lähdemme pois ja toteamme, että toivoton taisto taivaan valtoja vastaan? Kansainvälisen yhteisön täytyy olla valmis tarvittaessa ottamaan vastuuta siitä, että Afganistan ei joudu sisällissotaan ja että Afganistan ei romahda, ja sellaisia signaaleja ei saa antaa mistään syystä, että me täältä nyt sanoisimme, että silloin me putsaamme tämän asian. Asia pitää jättää avoimeksi, ja sitä pitää harkita tilanteen mukaisella tavalla.