Pauliina Viitamies /sd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen tehnyt lakialoitteen rikoslain 24 luvun muuttamisesta siten, että lukuun lisättäisiin 2 a §, jossa kriminalisoidaan toisen ihmisen vainoaminen. Tarkempi yksityiskohtainen selvitys näkyy sitten siinä kirjallisessa versiossa, joka jokaisella on saatavilla.

Arvoisa puhemies! Muutama sana tästä itse asiasta.

Psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi ja koskemattomuus on jokaisen kansalaisen perusoikeus. Fyysinen koskemattomuus on suojattu hyvin Suomen rikoslainsäädännössä. Sen sijaan psyykkinen hyvinvointi ja koskemattomuus eivät toistaiseksi ole saaneet samankaltaista lainsuojaa.

Vainoamisella tarkoitetaan tarkoituksenmukaista, toiseen henkilöön toistuvasti kohdistuvaa, ei-toivottua käyttäytymistä, joka aiheuttaa pelkoa tai jota perustellusti voidaan pitää pelottavana. Kun vainoaminen heikentää olennaisesti uhrin psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia, se rikkoo tätä perusoikeutta.

Monet vainoamiseen liittyvät teot ovat Suomessa jo nykyisin rangaistavia. Vaikka uhkaaminen tai kotirauhan rikkominen on erikseen kielletty laissa, se ei anna uhrille riittävää suojaa. Nykyinen lähestymiskieltokaan ei aina riitä pitämään uhkaajaa loitolla. Vaikka lähestymiskieltoon määrätty henkilö ei saa tavata suojattavaa henkilöä, ottaa häneen yhteyttä tai seurata tai tarkkailla häntä, kieltoa rikotaan yli kolmanneksessa tapauksista. Häirintä kestää keskimäärin kaksi vuotta. Suurin osa vainoamisista liittyy päättyneisiin parisuhteisiin, missä ne myös jatkuvat pisimmän aikaa. Muita vainoamistapauksia ovat esimerkiksi vanhempien ja lasten väliset ongelmat tai ammatin tuomat tilanteet.

Tällä hetkellä avun hakeminen vainoamiseen lähestymiskieltoa hakemalla on uhrin oman aktiivisuuden varassa. Lähestymiskielto ei rankaise juridisesti uhkaajaa. Vainoamisen kriminalisointi sen sijaan osoittaisi, että sitä pidetään vääränä ja tuomittavana käytöksenä. Vainoamisesta koituu uhrille yleensä huomattavia taloudellisia kuluja. Vainoamisen kriminalisointi sen sijaan mahdollistaisi vahingonkorvauslain mukaisesti korvauksen hakemisen näistä aiheutuneista kuluista.

Arvoisa puhemies! Vainoaminen on kriminalisoitu yhdeksässä Euroopan unionin jäsenvaltiossa — Itävallassa, Belgiassa, Tanskassa, Saksassa, Irlannissa, Italiassa, Maltalla, Hollannissa ja Isossa-Britanniassa — sekä kaikissa Yhdysvaltain osavaltioissa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Japanissa ja Kiinassa. Ruotsissa vainoamisen kieltävä laki astui voimaan 1.10.2011. Näiden maiden lisäksi laki vainoamisesta on valmisteilla ainakin Islannissa ja Etelä-Afrikassa.

Kaikissa näissä edellä mainituissa EU:n jäsenvaltioissa on myös laki lähestymiskiellosta. Käytännössä on havaittu, että lait lähestymiskiellosta ja vainoamisen kriminalisoinnista tukevat toisiaan. Vainoamisen kriminalisointi on todettu toimivaksi, vainoamisen määrittelyä ei ole koettu vaikeaksi, ja laki on vaikuttanut myös ennalta ehkäisevästi.

Arvoisa puhemies! Tämän lakialoitteen on lisäkseni allekirjoittanut yli sata kansanedustajaa. Toivonkin tietenkin, että tämä otetaan asianomaisessa valiokunnassa, lakivaliokunnassa, käsittelyyn, kuullaan asiantuntijoita ja sitä kautta menee viesti ministeriöön, että hallituksen esityksenä tämä kelpaisi vallan mainiosti tällaisenaan tuotavaksi eduskunnalle.

Jukka Kärnä /sd:

Arvoisa puhemies! Kannatan tätä lämpimästi, vaikka on aika hirvittävä asia sanoa, että "kannatan lämpimästi" tällaista laki-aloitetta, joka vainoamista yrittää estää, mutta se on joka tapauksessa kannatettava aloite.

Vähän toistakymmentä vuotta on ollut laki tästä lähestymiskiellosta, ja näitä kieltoja määrätään reilu 1 500 kappaletta vuodessa. Silti, vaikka laki on olemassa, lähestymiskieltoa rikotaan noin kolmannesosassa tapauksista, joka määrä on todella paljon. Häirintä kestää keskimääräisesti kaksi vuotta, ja se on sille kiusatulle, joka kohteeksi joutuu, todella pitkä aika, ja se aiheuttaa monenlaisia ei pelkästään harmeja vaan myöskin mielenterveysongelmia. Nykyinen lähestymiskieltolaki ei rankaise juridisesti kiusaajaa, vainoajaa — kumpaa sanaa nyt haluaa käyttää. Lakialoitteen toteutuminen, jota edelleenkäsin lämpimästi kannatan, eli vainoamisen kriminalisointi osoittaisi sen, että sitä pidetään, nimenomaan tätä vainoamista ja kiusaamista, vääränä ja tuomittavana.

Arvoisa puheenjohtaja! EU:n jäsenmaista tosiaan yhdeksässä asia on jo kriminalisoitu, ja Suomen pitää mielestäni ehdottomasti liittyä tähän joukkoon. Käytäntö niissä maissa, joissa tämä asia on kriminalisoitu, on osoittanut sen, että lait lähestymiskiellosta ja kiusaamisen kriminalisoinnista tukevat toisiaan ja toimivat ennalta ehkäisevästi. Ennaltaehkäisevyyteenhän meidän tietenkin pitää pyrkiä, ja lakien pitää olla sellaisia, että niillä on todella myöskin tehoa.

Katja Taimela /sd:

Arvoisa puhemies! Hyvät kollegat! Täytyy sanoa, että aivan aluksi pitää kiittää edustaja Viitamiestä tästä sinnikkyydestä. Lakialoitteita meistä kaikki pystyvät tekemään tässä salissa huru mykke, mutta harvemmassa ovat ne edustajat, jotka keräävät niihin todellakin yli toistasataa nimeä. Edustajakollegoiden nimimäärä takaa sen, että aloite lähtee valiokuntakäsittelyyn, ja hyvä niin. Täytyy sanoa, että tämä lakialoite vainoamisen kieltämiseksi on varsin kannatettava.

Haluan omassa lyhyessä puheenvuorossani muistuttaa siitä, että vaikka suurin osa vainoamisesta liittyy parisuhteeseen, sitä ilmenee myös vanhempien ja lasten välisissä ongelmissa ja erilaisissa ammatin tuomissa tilanteissa. Vainoaminen ei mielestäni — ja toivon, ettei meistä kenenkään mielestä — yksinkertaisesti kuulu hyvinvointiyhteiskuntaamme. Vainoamisen aiheuttamiin kuluihin, jotka kertyvät muun muassa terveyspalveluista, sosiaalitoimen ja poliisin avusta, ei pitäisi olla yhteiskunnassamme varaa. Tällä tarkoitan sitä, että jos me haluamme antaa tästä talosta sellaisen selkeän signaalin, että kaikenlainen vainoaminen on tuomittavaa, nämäkin eurot voidaan käyttää hyödyllisemmin ja vielä ilman niitä kovia inhimillisiä kärsimyksiä.

Toivon, että valiokuntakäsittelyssä otetaan tarkoin huomioon uhrien taloudellisten kulujen lisäksi juuri nämä inhimilliset tekijät. Liian moni uhreista kärsii psyykkisistä oireista ja kantaa vainoamiseen liittyvät tilanteet mukanaan koko loppuelämän, ja jokainen näistä on liikaa.

Susanna Huovinen /sd:

Arvoisa puhemies! Myös minä haluan esittää kiitokset edustaja Viitamiehelle tästä hyvästä lakialoitteesta. Tämä nimien määrä mielestäni osoittaa paitsi edustajan sinnikkyyttä myös sitä, että me kollegat olemme tunnustaneet tämän asian tärkeyden ja sen, että siihen tulee jollakin tavalla myös täällä Suomessa puuttua.

Mutta, puhemies, haluaisin tuoda tähän keskusteluun ehkä hieman kansainvälisemmän näkökulman. Se on se, että näitä asioita ei käsitellä vain täällä Suomessa vaan myöskin monilla kansainvälisillä foorumeilla, muun muassa Euroopan neuvostossa, jossa tämä erityisesti naisiin kohdistuva väkivalta on ollut jo vuosia ja vuosia esillä. Ensimmäinen väkivallan vastainen toimintasuunnitelmahan laadittiin Euroopan neuvostossa jo vuonna 1997, ja siitä on edetty pikkuhiljaa ministerikomitean suositusten ja monenlaisten kampanjoiden ja toimintaohjelmien kautta siihen tilanteeseen, jossa olemme nyt. On saatu aikaan Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumista ja ehkäisemistä koskeva yleissopimus. Tämä yleissopimus on avattu allekirjoituksille 11.5.2011 ja sen on tähän mennessä allekirjoittanut jo 17 jäsenmaata Euroopan neuvoston 47 jäsenmaasta, ja Suomi on yksi allekirjoittajamaa. Tällä sopimuksella pyritään puuttumaan juuri tähän erittäin vakavaan ilmiöön, ja haluan tässä todeta, että myös tämä edustaja Viitamiehen aloite vainoamisesta on osa tätä sopimusta.

Viime lokakuussa, arvoisa puhemies, Euroopan neuvoston yleiskokousviikon yhteydessä järjestettiin tästä vainoamisesta myöskin seminaari, jossa kuulimme alustuksen, jossa kerrottiin, että eräiden tietojen mukaan noin 10 prosenttia, jopa 10 prosenttia, naisista olisi jossakin elämänsä vaiheessa kokenut tällaista vainoamista. Niin kuin täällä on jo kuvattu, nämä tunnusmerkit ovat hyvin laaja-alaisia ja aiheuttavat monenlaisia ongelmia kyseiselle henkilölle ja sitten näiden ongelmien kautta myös yhteiskuntaan ylipäätään. Se, mikä minusta on hälyttävää tuon seminaarinkin näkökulmasta, on se, että näihin vainoamistapauksiin liittyy poikkeuksellisen suuri riski myöskin väkivallantekoihin.

Puhemies! Oli hälyttävä tieto, että eräiden tietojen valossa joka viidenteen vainoamistapaukseen liittyy väkivaltaa. Tämä on suuri luku. Jos katsotaan sitten tällaisia naisia, jotka ovat perheväkivallan seurauksena menehtyneet, niin tässä seminaarissa esitettiin sellainen luku, että jopa 75 prosenttia tällaisista tapauksista olisi ollut edeltävästi tilanteita, joissa tätä vainoamista on käytetty ikään kuin keinona päästä uhrin lähelle ja tekemään tätä monenlaista, niin henkistä kuin fyysistäkin, väkivaltaa.

Puhemies! Minusta nämä lukemat ovat sellaisia, että tältä ilmiöltä emme voi Suomessa ummistaa silmiämme mutta emme myöskään Euroopan laajuisesti. Olen todella iloinen, että Suomi on allekirjoittanut tämän yleissopimuksen, joka yleissopimus velvoittaa kaikkia jäsenmaita, jotka sen allekirjoittavat, ja tätä yleissopimuksen toimeenpanoa sitten myös seurataan. Prosessi etenee nyt sillä tavalla, että myös eduskunta saa sitten aikanaan tämänkin sopimuksen ratifioitavakseen, eli viimeistään siinä yhteydessä luulen, että tämä edustaja Viitamiehen tärkeä aloite tulee tavalla tai toisella noteeratuksi, ja toivon, että se saadaan osaksi suomalaista lainsäädäntöä.

Kristiina Salonen /sd:

Arvoisa puhemies! Edustaja Viitamiehen vireille laittama lakialoite vainoamisen kriminalisoinnista on erittäin tarpeellinen. Allekirjoitin lakialoitteen, koska kaikenlaisten väkivallan muotojen kitkemiseksi meidän tulee täällä tehdä kaikki mahdollinen. Vainoaminen on yksi toiseen ihmiseen kohdistuva väkivallan muoto. Jos yli 100 000 ihmistä Suomessa altistuu vuosittain vainoamiselle, voimme pitää ilmiötä isona ja vakavana. Jo yksikin ihminen on liikaa.

Edustaja Huovinen täällä puhui asiasta makrotasolla. Menen takaisin mikrotasolle.

Suurin osa vainoamisista liittyy parisuhteisiin. Keskitynkin puheessani parisuhteesta johtuviin vainoamisiin. Haluan myös nostaa esille vainoamisen yhteyden parisuhteen henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan, koska se on usein seurausta jo parisuhteessa näkyneestä uhkailusta ja uhkaavasta käytöksestä.

Kyse on monin tavoin pyrkimyksestä toisen ihmisen kontrollointiin. Tällainen henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen henkilö kärsii usein huonosta itsetunnosta, hylätyksi tulemisen pelosta ja siitä johtuvasta sairaalloisesta mustasukkaisuudesta. Väkivallalla hän yrittää hallita puolisoaan. Se on myös usein lapsuuden perheestä opittua mallikäyttäytymistä.

Yhä edelleen uskomme, että väkivallan tekijän tai uhrin voi erottaa väkijoukosta helposti. Totuus kuitenkin on, että lähisuhdeväkivalta ei katso yhteiskuntaluokkaa. Perheväkivaltaan liittyy syvää häpeää, jonka vuoksi väkivalta jää usein perheen omaksi salaisuudeksi. Se edesauttaa myös myöhemmin vainoamisen jatkumista, usein jopa vuosia.

Väkivaltaa tai vainoamista kokemattoman on vaikea ymmärtää, miksi uhri jää parisuhteeseen tai alistuu vainoamiselle. Ulkopuoliselle parisuhteen väkivalta näyttää erilliseltä ilmiöltä, jotenkin helposti eroteltavalta asialta, johon on helppo ratkaisu: lähteminen. Ulkopuolinen ei ymmärrä sitä, miten taitavasti väkivaltainen ihminen punoo verkkoaan uhrin ympärille niin, että verkosta irtautuminen on äärimmäisen vaikeaa. Kuristavan verkon punominen tapahtuu vuosien aikana henkisen alistamisen, mitätöimisen ja eristämisen keinoin, minkä seurauksena uhrin ymmärrys totuudesta hämärtyy. Pelko estää myös puhumasta asiasta kenellekään. Tällaisesta suhteesta irtautunut on pitkään hyvin haavoittuva ja painostukselle altis. Vainoaja tietää tämän ja käyttääkin uhrin tilannetta hyväkseen painostaakseen hänet takaisin parisuhteeseen kanssaan. Uhrista voikin tuntua siltä, että palaaminen takaisin suhteeseen on ainut vaihtoehto vainoamisen loppumiselle. Se ei saa olla yhteiskunnassamme ainoa keino saada vainoaminen loppumaan.

Meidän, joilla on vapaus asiasta puhua, tulisi puhua väkivallan kauheuksista kuuluvalla äänellä. Meidän tulisi puhua asiasta joka paikassa. Meidän kansanedustajien tulisi antaa myös eduskunnasta voimakas viesti siitä, että kaikenlainen väkivalta on väärin ja tuomittavaa. Meidän tulisi puhua siitä siksi, että uhrin ymmärrys totuudesta voimistuisi ja rohkeus avun hakemiseen vahvistuisi.

Arvoisa puhemies! Eduskunnan tulee antaa väkivallan tekijöiden ja uhrien kanssa työskenteleville lisää välineitä lopettaa väkivalta. Vainoamisen kriminalisointi on yksi väline, jonka avulla annamme selkeän viestin teon tuomittavuudesta. Toivon, että tämä lakialoite ei jää vain aloitteeksi, vaan sen kautta kannamme vastuumme väkivallan pelossa elävien auttamiseksi.

Hanna Mäntylä /ps:

Arvoisa puhemies! Yhdenkään yksilön ei tule kokea tunnetta vainoamisesta. Olemme tänään käsitelleet täällä salissa muun muassa Afganistanin kysymystä ja suomalaisten rauhanturvaajien työtä. Emme hyväksy vainoamista missään muussakaan maassa ja haluamme antaa selvän viestin, että emme pidä sitä hyväksyttävänä. Moralisoimme ja otamme vahvasti kantaa kaikenlaiseen yksilöiden vainoamiseen, jota tapahtuu eri puolilla maailmaa. Erityisesti olemme kantaneet ja kannamme huolta lasten ja naisten asemasta. Kuinka sitten on mahdollista, ettei meidän oma lainsäädäntömme pysty vainoamista Suomessa estämään? Suomessa vainosta kärsivät naiset, miehet ja lapset. Vainon kohteeksi joutuu maassamme arviolta 100 000 henkilöä vuodessa.

Vainoamisen keinot ovat moninaiset. Vain mielikuvitus on rajana, kun vainoaja saa uhrinsa pelkäämään oman tai läheistensä turvallisuuden, jopa hengen, puolesta piinaten ja pelotellen. Vaino voi myös muuttua sanoista väkivallanteoiksi, jos sitä ei riittävän ajoissa lopeteta. Ihmisen, joka elää keskellä pelkoa päivästä ja tunnista toiseen, tulee olla ihmisarvoinen, ja tämä ihmisarvon kunnioittaminen ei tällä hetkellä toteudu Suomessa. Vainoamisen uhrin pelko voi olla kaikkivoipaisen lamaannuttavaa, sellaista pelkoa, jolloin ihminen pelkää jo omaa varjoaankin. Uhri voi eristäytyä, ja lopulta tällainen pelko voi johtaa mielenterveysongelmiin, työkyvyttömyyteen ja pahimmillaan jopa itsemurhaan. Pelkääminen voi aiheuttaa siis erittäin vakavia psyykkisiä ja fyysisiä oireita vainoamisen uhrille.

Arvoisa puhemies! Vainoaminen liittyy hyvin usein kariutuneeseen parisuhteeseen, jossa entinen puoliso ottaa tehtäväkseen kostaa vainoamisella suhteen päättymisen. Usein näissä tilanteissa ei riitä, että entinen puoliso on uhri, vaan uhriksi joutuvat myös lapset. Tämä onkin erityisen järkyttävää: vainon kohteeksi joutuvat täysin syyttömät ja puolustuskyvyttömät ihmiset. Tiedetään, että vaino voi aiheuttaa elinikäiset traumat ja lapsen mahdollisuudet puuttua tällaiseen toimintaan ovat aikuistakin heikommat. Viranomaisavun saanti voi olla miltei mahdotonta näiden tilanteiden lopettamiseksi.

Suomessa on mahdollista hakea toki lähestymiskieltoa, mutta lähestymiskieltoa on helppo rikkoa, ja näin hyvin usein tapahtuukin. Lähestymiskiellolla tai kotirauhan rikkomisesta aiheutuvilla sanktioilla ei voidakaan riittävän tehokkaasti puuttua vainoamiseen, ja tältä osin lainsäädäntömme vaatiikin ehdottomasti täydennystä. Vainoamisesta aiheutuu koko yhteiskunnan tasolla valtavia kustannuksia, esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta. Osa jää ilman näitä palveluita, vaikka he niitä kipeästi tarvitsisivatkin. Osa puolestaan ei edes uskalla hakea apua, koska voi pelätä avun hakemisen seurauksia.

Epäoikeudenmukaista on myös se, että nykytilanteessa vainoamisen uhri joutuu itse maksamaan kulut, joilla pyrkii varmistamaan turvallisuuttaan. Vainoamisen kriminalisointi mahdollistaisi uhrille myös korvauksen. On myös huomioitava, että tilanteet, joissa vaino johtuu henkilön ammatista tai työtehtävistä, ovat arkipäivää monella sektorilla. Tämä on siis myös työhyvinvointi- ja työturvallisuuskysymys.

Arvoisa puhemies! Vainoamisen kriminalisointi on todettu toimivaksi monissa maissa. Lainmuutoksen edut ovat yksiselitteisiä. Ne tehostavat lähestymiskiellon antamaa suojaa ja viestittävät myös ennalta ehkäisevästi koko yhteiskunnalle vainoamisen tuomittavuuden. Vainoamisen kriminalisointi on yksi merkittävä askel kohti pelon lopettamista yhteiskunnassamme.

Jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus elää ilman vainoa ja pelkoa. Jokaisen ihmisen fyysinen ja psyykkinen koskemattomuus on sellainen perusoikeus, joka tulee turvata myös meillä Suomessa. Ikävä kyllä tämä perusoikeus ei vain valitettavasti kaikille ole itsestäänselvyys, ja siksi näen, että tämä edustaja Viitamiehen tekemä lakialoite on ehdottoman kannatettava.

Reijo Hongisto /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ensiksi totean, että tämä on aivan erinomainen lakiehdotus edustaja Viitamieheltä, ja sanon tämän noin 27 vuoden poliisikokemuksella. Olen riittävän monta kertaa joutunut tilanteeseen, jossa vainoamisen kohteeksi joutunut henkilö on pyytänyt apua ja sitä asiaa on jouduttu sitten selvittelemään.

Olen nähnyt omin silmin, minkälaiseen tilanteeseen vainon kohde voi joutua. Puhutaan henkisistä kärsimyksistä ja monta kertaa jopa itsetuhoajatuksista. Näitä henkisiä kärsimyksiä aiheutuu tälle itse vainon kohteelle ja myöskin hänen läheisilleen. Henkisistä kärsimyksistä tulee kuormittumisia, tulee sairauslomia ja sitä kautta kustannuksia. Kustannukset kohdistuvat vainon kohteelle ja hänen työnantajalleen ja myöskin ympäröivälle yhteiskunnalle.

Avun hakeminen vainoamiseen esimerkiksi lähestymiskiellon avulla on uhrin aktiivisuuden varassa, sillä kyseessä on niin sanottu asianomistajajuttu, jossa vaateita voi esittää vain asianomistaja, toisin kuin virallisen syytteen alaisissa jutuissa, joissa esitutkinta käynnistetään, jos puheena oleva oikeudenloukkaus tulee poliisin tietoon. Monta kertaa vainottu on henkisesti niin alamaissa ja jopa siinä määrin sairastunut, että hän ei itse kykene hakemaan apua.

Vainoamisesta aiheutuneet tuskat ja kärsimykset kuormittavat yhteiskuntaa, jonka tulee osoittaa paheksuntansa vainoamista kohtaan hyväksymällä tämä lakiesitys. Henkinen väkivalta on vain yksi väkivallan muoto, ja sitä ei pidä hyväksyä, kuten emme hyväksy myöskään fyysistä väkivaltaa.

Kannatan tämän lakiesityksen hyväksymistä.

Eeva Maria Maijala /kesk:

Arvoisa puhemies! On helppo yhtyä edelliseen puhujaan. Nimittäin toimiessani Kemijärven käräjäoikeudessa tuomariharjoittelijana, notaarina, teimme useille asiakkaille päätökset lähestymiskielloista, mutta sitten samaiset henkilöt tulivat luokseni myöhemmin ja sanoivat, että mitä nyt, kun kyseinen henkilö yhä vainoaa minua. Tilanne jatkui ja jatkui yhä vain, emmekä me käräjäoikeudessa pystyneet auttamaan kyseisiä henkilöitä, vaikka selvästi tarve oli päällä. Jotakin olisi pitänyt tehdä, mutta ei ollut työkaluja. Käräjäoikeudelta kerta kaikkiaan loppuivat työkalut kesken.

Lähestymiskiellon käyttö on hyvin rajallinen ja rajattu, ja jollei nytten tätä kyseistä lakialoitetta saada vietyä eteenpäin, niin esittäisin sitä, että vaihtoehtona tulisi laki lähestymiskiellosta avata ja tehdä siihen sitten vähintään tiettyjä muutoksia, jotta käräjäoikeudella olisi työkaluja puuttua tähän kyseiseen asiaan. Voisi olla jopa helpompikin muokata lähestymiskiellosta annettua lakia, koska silloin voisi helpommin estää, nopeammin vaikuttaa tähän vainoamiseen, joten kannatan tehtyä tarpeellista lakialoitetta.