Eero Reijonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Eilinen keskiviikko osoitti, että työttömyys
on Suomen suurimpia ongelmia. Yhdessä päivässä meiltä lähti
noin 1 300 työpaikkaa. Työttömänä on
kaikkiaan jo yli 300 000 suomalaista. Yhä useampaan
kotiin tulee päivittäin epävarmuus yt-ilmoitusten
myötä. Pääministeri Katainen,
te ja teidän hallituksenne olette käytännössä seuranneet
yli kaksi vuotta toimettomana sivusta, kun Suomi on luisunut talous-
ja työttömyyskriisiin. Mitä te sanotte
nyt niille suomalaisille, jotka saavat irtisanomislapun kouraansa? Mitä te
sanotte heidän läheisilleen? Mitä hallitus aikoo
tehdä tässä ja nyt suomalaisten työpaikkojen
turvaamiseksi?
Pääministeri Jyrki Katainen
Arvoisa herra puhemies! Jokainen ihminen, joka menettää työpaikkansa,
ei menetä pelkästään toimeentulon
lähdettä, vaan se on isku monella tapaa, koska
työ on enemmän kuin toimeentulon lähde. Moni
elää työn kautta ainakin osittain. Siinä on sosiaalisia
kontakteja, mutta varsinkin ihmiset, jotka kokevat tekevänsä merkityksellistä työtä,
saavat
siitä itselleen erittäin paljon. Sen takia nämä ajat,
jolloin tämä teollisuuden rakennemuutos kourii
tätä maata erittäin kovasti, ovat meille
kaikille kovia kestää. Jokainen tuntee varmasti
ihmisiä lähipiirissä, joilla on yt:t
menossa. Me olemme menettäneet teollisuudessa yksinomaan
noin 100 000 työpaikkaa 10 viime vuoden aikana.
Eli jos edustaja Reijonen ajattelee, että tämä hallitus
on toteuttanut nämä irtisanomiset, niin se ei
ihan pidä paikkaansa.
Mutta se, mitä tehdään nopeasti,
on esimerkiksi se, mistä täällä on
puhuttu viime päivinä, lisätalousarvio,
jossa saadaan nopeasti liikkeelle joitakin investointeja, rakennushankkeita,
(Puhemies koputtaa) jotka työllistävät
ihmisiä, ja sitten koko ensi vuoden budjetilla ja näillä rakenneuudistuksilla,
joista tässä nyt on pari päivää puhuttu,
pystytään myös lyhyellä mutta
myös kes-kipitkällä aikavälillä saamaan
työtä ihmisille.
Eero Reijonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Musta keskiviikko osoitti, että suomalainen
teollisuus ja työpaikat ovat vapaassa pudotuksessa. Varmaan
tekin sen tunnustatte. Meillä on kaksoistehtävä.
Meidän on hallittava teollisuuden rakennemuutosta ja saatava
aikaan ratkaisuja, joilla luodaan uusia työpaikkoja. Esimerkiksi
Elinkeinoelämän keskusliitto on todennut, että tulevaisuudessa
työpaikat syntyvät ennen kaikkea pieniin ja keskisuuriin
yrityksiin. Teidän hallituksenne on kuitenkin vaikeuttanut työllistävien
pienten ja keskisuurten yritysten tilannetta. Kymmenientuhansien
yrittäjien verotus kiristyy, eikä työllistämistä vaikeuttavaa
byrokratiaa ole saatu purettua. Henkilöyhtiöitten, ammatin-
ja liikkeenharjoittajien sekä maatalouden harjoittajien
on saatava samantasoiset verokannusteet kuin yhteisöveron
alennuksesta hyötyvät suuryritykset. Arvoisa pääministeri,
milloin hallitus korjaa tämän epäoikeudenmukaisuuden?
Pääministeri Jyrki Katainen
Arvoisa puhemies! Se on varmasti totta, että pk-yritysten byrokratia
on samalla tasolla kuin viime hallituksen aikana. Siihen ei ole
varmaan pystytty riittävästi puuttumaan. (Sirkka-Liisa
Anttila: Ei ole haluttu!) Eli se byrokratia on varmasti edellisen hallituksen
tasolla. Aina pitää pystyä tässä parempaan.
Meillä on varmasti tässä työtä tehtävänä.
Pk-yritysten puolesta: tästä yhteisöveron
alennuksestahan hyötyvät myös pienet
ja keskisuuret yritykset. Samoiten osinkoveron muuttaminen kannustavampaan
suuntaan kannustaa yrityksiä kasvamaan, ja se myös
alentaa monen pk-yrityksen verotusta. Mutta on myös niitä yrityksiä,
joissa verotus kiristyy. Ihan pienimpien yritysten kohdalla ei,
mutta joidenkin kohdalla kyllä. Mutta tämä iso
liikku tehtiin siinä, että alennettiin kaikkien
yritysten yhteisöveroa ja sitten osinkoverotusta muutettiin
entistä kannustavammaksi.
Sitten erillisenä kysymyksenä pitää tietysti mainita
tämä kasvurahasto, jota nyt aletaan kerryttämään,
josta yritykset saavat apua investointeihinsa siinä tapauksessa,
että he eivät normaalisti pankin kautta sitä saa.
Juha Sipilä /kesk:
Arvoisa puhemies! Pääministeri, kyllä se
vain on totta, että henkilöyhtiöiden
veroero verrattuna osakeyhtiöihin on merkittävästi
kasvanut, ja siihen edustaja Reijonen tuossa viittasi, ja siihen
pitäisi saada nopeasti muutos.
Toinen ongelma, mikä meillä on tällä hetkellä:
pienten ja keskisuurten yritysten työllistämisen
esteenä on rahoituksen kriisi. Siellä jopa valtionyhtiöt
ovat jatkaneet maksuaikoja ja maksamista sillä tavalla,
että käyttöpääomat
ovat tiukoilla. Siellä on pankkirahoitus tiukentunut ja
vakuusvaatimukset ovat kasvaneet.
Viime hallituksen aikana Finnveralla oli käytössä suhdannelaina,
joka toimi erinomaisen hyvin tämmöisissä tilanteissa.
Mitä konkreettista tässä ja nyt hallitus
aikoo tehdä pk-yritysten rahoitusaseman parantamiseksi,
koska se on yksi keskeisistä työllistämisen
esteistä tänä päivänä?
Pääministeri Jyrki Katainen
Arvoisa puhemies! Hyvä, että edustaja Sipilä korjasi
tuon edustaja Reijosen äsken mainitseman asiavirheen. Kun
Reijonen sanoi, että olemme kiristäneet pienten
yritysten verotusta, niin te korjasitte, että se veroero
on voinut kasvaa, mutta verotusta ei siis ole kiristetty.
Henkilöyritysten tulohan muodostuu pääsääntöisesti
palkoista, ja niin kuin tiedätte, palkkaverohan ei nyt
kiristy. Mutta erityistä veronhuojennusta ei ole sinne
tehty, se on totta.
Tähän rahoituskriisiin: Finnveran myöntövaltuuksiin,
esimerkiksi tämän viennin rahoitukseen, on tehty
korotusta, mutta sitten ovat nämä kaksi pääomarahastoa,
eli luodaan kokonaan uusi rahasto siemenvaiheen yrityksille ja kaikkein
pienimmille ja sitten jatketaan tätä kasvurahastoa
sillä tavalla, että yritetään
saada puolet yksityistä rahaa, niin että kaikki
ei ole julkista rahaa, vaan julkiset antavat puolet ja yksityiset
antavat puolet. Ja sitten vielä tuolla Tekesin puolella
on tuo Tekesin normaalista toiminnasta erotettu erillinen rahasto,
joka toimii enemmän markkinaehtoisesti kuin tähän
saakka. Eli nämä ovat ehkä (Puhemies
koputtaa) niitä kaikkein nopeimpia.
Juha Sipilä /kesk:
Arvoisa puhemies! Kyllä henkilöyhtiöiden
verotus on myöskin kiristynyt, koska pääomaverotus
on kiristynyt. Ja siitä tämä ero tulee.
Kysyin, aiotteko ottaa käyttöön pk-yritysten suhdannelainan
tässä tilanteessa, jossa yritysten rahoitus on
kriisissä, ja se on suurelta osin työllistämisen
esteenä, kun puhutaan pienistä ja keskisuurista
yrityksistä.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Huomautan, että salissa ei ole tapana kyselytunnin
aikana liikkua. Pidetään tästä hyvästä käytännöstä kiinni.
Kiitoksia.
Sitten pääministeri Katainen, olkaa hyvä.
Pääministeri Jyrki Katainen
Puhemies! Suhdannelainojen kohdalta meillä ei ole
ainakaan päätöksiä nyt. Tilanne
on nyt kuitenkin erilainen kuin silloin viime hallituksen aikana,
jolloin rahahanat menivät kokonaan kiinni. Joten kysymys
on siinä, että rahoitusta saa, mutta ei riittävästi.
Viime kerralla, viime hallituksen aikana oli niin, että sitä ei
saanut, vaikka olisi mikä tilanne. Tätä suhdannelainakysymystä varmaan pitää miettiä
tässä jatkossa,
mutta niin kuin sanoin, siitä ei ole toistaiseksi päätöksiä.
Mauri Pekkarinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Kun nyt puheenvuoron annoitte, niin minä näytän
tämmöisen kuvan. [Puhuja näytti
tilastokuvaa.] Tämä kertoo, että teollisuustyöpaikkojen
kohdalla on alkanut uusi vapaapudotus. Uusi vapaapudotus. Muutaman
päivän aikaan tuhansia työpaikkoja kerrotaan
menetetyn.
Te kerrotte, että verouudistus, te kerrotte, että rakenneuudistus.
Ensinnäkin ne ovat tyhjän päällä,
rakenneuudistukset, toisaalta verouudistusten vaikutukset ovat kaukana.
Sitten te sanotte, että pienten verotus ei kiristy. Mutta
kiristyy se, pienten yritysten kohdalla, joilla on 60 000:een
asti ollut se täydellinen veronhuojennus. Näin
käy tällä hetkellä.
Nyt kysymys kuuluu teille: mihin toimiin te olette valmiita
ryhtymään tässä ja nyt, koska
nyt ei ole odottelun aika? Finnveralla on rahaa, mutta niillä ehdoilla,
millä ne ovat tarjolla, eivät yritykset voi sitä rahaa
ottaa. Ja pankit edellyttävät entistä suurempia
vakuuksia, entistä korkeampaa marginaalia. Onko rahoituksessa
valtio valmis tulemaan vastaan? Onko se valmis perumaan ne tutkimuksen
ja kehittämisen rahoituksen leikkaukset? Onko valtio valmis
myöskin pääomarahoituksessa tulemaan
yrityksiä vastaan? Suomesta on kolme merkittävää (Puhemies
koputtaa) pääomasijoitusyhtiötä lähtenyt viimeisen
kahden vuoden aikaan kokonaan pois. Mihin toimiin, tässä ja
nyt, (Puhemies: Nyt aika on täynnä!) hallitus
ryhtyy?
Pääministeri Jyrki Katainen
Noista teollisista työpaikoista: en usko, että esimerkiksi
Nokian viimeisen viiden vuoden aikana tekemiä irtisanomisia
olisi voinut mikään hallitus estää,
ei ainakaan viime hallitus kyennyt eikä tämä hallitus
ole kyennyt estämään, eikä myöskään
niitä muita rajuja irtisanomisia, mitä teollisuudessa
on eri puolilla nähty. Jos asiakkaat eivät osta
niitä tuotteita, mitä yritys tekee, niin ei sitä valtio
voi muuksi muuttaa.
Mutta se, mitä valtio voi tehdä, on parantaa
tämän maan kykyä innovoida, kykyä pärjätä kilpailussa
eri puolilla maailmaa, ja sitähän me olemme juuri
tehneet. Se on aivan totta, mitä edustaja Pekkarinen sanoi,
että monet lääkkeet ovat pitkävaikutteisia.
Ne vaikuttavat pitkällä aikajänteellä,
ja tähän me olemme satsanneet veropuolella, palkkaratkaisun
puolella, rahoitusjärjestelmien puolella.
Ministeri Vapaavuori ei taida olla tänään
paikalla täällä, mutta Ihalainen ehkä saattaisi
tietää, mitä TEMissä on keskusteltu
näistä rahoitusmuodoista. Mutta sen totean, niin
kuin kaikki hyvin täällä jo tietävät,
että pääomarahastoja (Puhemies koputtaa)
ja myös Tekesiä on vahvistettu.
Kaj Turunen /ps:
Arvoisa puhemies! Hallituksen tavoitteena on saada 200 000
uutta työpaikkaa, ja tässä suhteessa
ei oikein hyvältä näytä. Pääministeri
tässä sanoi, että yhteisöveron lasku
on yksi sellainen keino, jolla työpaikkoja saadaan lisää.
Se varmasti onkin, mutta se on kyllä täysin toiveitten
varassa. Pääministeri sanoi myöskin,
että pk-yrityksille tämä yhteisöveron
lasku antaa myöskin, mutta pk:han terminä on lyhennys
pienistä ja keskisuurista yrityksistä, ja kyllä totuus
on se, että pienille osakeyhtiöille tällä ei
ole juurikaan mitään merkitystä, koska siellä omistajat
nostavat palkkatulona sen tulon, koska se on kuitenkin vielä järkevämpää,
ja sitten nämä henkilöyhtiöt
jäävät kokonaan tämän ulkopuolelle.
Jos miettii sitä, että 2000-luvulla kaikki
uudet työpaikat ovat syntyneet nimenomaan pieniin ja keskisuuriin
yrityksiin ja suurista yrityksistä ne ovat vähentyneet,
niin eikö nyt olisi aika panostaa nimenomaan näihin
pieniin, alkaviin ja kasvuhakuisiin yrityksiin niin, että luotaisiin
niitä edellytyksiä niille uusille työpaikoille,
niin että saadaan tämä 200 000
toimimaan? Minä kysynkin pääministeriltä:
mitkä ovat ne konkreettiset (Puhemies koputtaa) keinot
hallituksella tukea pieniä, alkavia ja kasvavia yrityksiä?
Pääministeri Jyrki Katainen
Arvoisa puhemies! Pieniä, kasvuhakuisia yrityksiä on
hyvin monenlaisia. Esimerkiksi tuossa Aalto-yliopiston ympärillä on
paljon startupeja, jotka ovat kasvuhakuisia, kasvuhaluisia. Osa
niistä lentää, osa saa yksityistä pääomaa
riskirahoittajilta, osa saa Tekesistä, eli ne kanavat ovat
hyvin monenlaisia.
Mutta sitten henkilöyrittäjien kohdalta: Niin kuin
totesitte oikein, henkilöyhtiöitten verotus riippuu
siitä, mikä on palkkaverotus. 75 prosenttia henkilöyhtiöitten
tulosta on palkkaverotettua. Esimerkiksi se malli, mitä Suomen
Yrittäjät esitti tuossa ehkä puolisen
vuotta sitten, taisi olla hintalapultaan semmoinen alta 20 miljoonaa
euroa, jolla olisi kevennetty henkilöyhtiöitä.
Se varmasti olisi tullut ihan tarpeeseen, mutta ehkä kukaan
ei usko, että 20 miljoonan euron veronkevennys henkilöyhtiöihin
räjäyttäisi työllisyyspankkia.
Siitä varmasti on ihan hyötyä, en sitä kiistä,
mutta se on per henkilöyrittäjä hyvin
pieni summa. Sillä summalla ei ketään
voi palkata. Minä vain halusin sanoa tämän
sen takia, ettei kenellekään jää väärää kuvaa,
että sillä yhdellä instrumentilla saataisiin
enemmän aikaan kuin 900 miljoonan euron (Puhemies koputtaa)
yhteisöveron kevennyksellä.
Kimmo Sasi /kok:
Arvoisa puhemies! Edustaja Reijosen väite siitä,
että hallitus ei ole tehnyt mitään, oli
täysin käsittämätön.
Jos me katsomme, kuinka Suomen kilpailukyky on heikennyt, katsotaan
näitä käyriä, niin se heikkeneminen
alkoi viime vuosikymmenen puolivälissä, jolloin keskusta
oli hallituksessa. Silloin nimenomaan palkkataso nousi. Mitä hallitus
nyt on tehnyt? Nyt on tehty maltillinen palkkaratkaisu kolmelle vuodelle,
joka on historiallisen pitkä aika, ja tällä tavalla
kilpailukykyä kyetään korjaamaan.
No, täällä väitettiin, että verotusta
on kiristetty. Yhtiöitten verotusta on merkittävästi
kevennetty. Osingonsaajan kädessä vero on 26 prosenttia,
kun otetaan huomioon pienenkin saajan osalta yhtiön vero
ja pääomavero, ja se on samalla tasolla kuin silloin,
kun hallitus aloitti.
Mitä tulee henkilöyhtiöihin, ei ole
kiristetty verotusta, vaan se on täsmälleen sama,
ja se on ollut tähän asti varsin edullinen. Jos
sitä ei kevennetä, niin täällä väitetään,
että se on kiristämistä. En voi ymmärtää tätä retoriikkaa
lainkaan.
Arvoisa puhemies! Kysyn pääministeriltä, kun
nyt on tehty maltillinen palkkaratkaisu, joka pitäisi nopeasti
saattaa satamaan, tekeekö hallitus kaikkensa, että tuo
maltillinen palkkaratkaisu saadaan aikaan, (Naurua) ja kun hallitus
on myöskin tehnyt ratkaisun maaliskuussa kehysriihessä,
(Puhemies koputtaa) että yritysten kustannuksia ei nosteta,
pidetäänkö tästä linjauksesta tiukasti
kiinni.
Pääministeri Jyrki Katainen
Arvoisa puhemies! Edustaja Sasi nosti kaksi erittäin
tärkeää asiaa esille: palkkaratkaisun
ja teollisuuden kustannusrasitteen ja kilpailukyvyn. Me olemme vaikuttaneet
taustalla niin paljon kuin ikinä vain pystymme maltillisen
palkkaratkaisun syntymiseen. Valtiovaranministeriön arvion
mukaan sen vaikutus työllisyyteen on noin 15 000—20 000 henkeä.
Eli koska ei jatkettu niin kuin oli ennakoitu vaan tehdään
maltillinen, työllisyyttä ja kilpailukykyä vahvistava
palkkaratkaisu, työpaikan saa 15 000—20 000
suomalaista, jotka muussa tapauksessa olisivat olleet työttömänä. Se
on iso saavutus, ja sitä me olemme halunneet tukea.
Toinen on teollisuuden kilpailukyvyn vahvistaminen, jota tehdään
sekä täällä normisääntelyn puolella
että myös sitten verotuksessa. Eli meillä ei
ole varaa pistää vastakkain teollisuutta ja pieniä yrityksiä.
Me tarvitsemme molemmat, koska vain sitä kautta meillä on
riittävästi työpaikkoja ihmisille.
Kristiina Salonen /sd:
Arvoisa puhemies! Maanantaina Rauma sai oman mustan maanantainsa,
valitettavasti, kun STX ilmoitti Rauman telakan nykyisten toimintojen
lakkauttamisesta. Valtiota on syytetty tästä päätöksestä,
mutta selvää on, että yhtiö teki
itse omat valintansa keskittyä pääasiallisesti
risteilijäbisnekseen.
Valtio teki taannoin myös omaa pohdintaansa telakkateollisuuden
tulevaisuudesta ja tällöin tuli siihen tulokseen,
että arktinen osaaminen on se osa-alue, johon laivanrakennuksessa
kannattaisi keskittyä. Raumalla olisi mahdollisuudet tällaisen
telakan toimintaan jatkossakin, ja siihen me uskomme edelleen. Tähän
kuitenkin tarvitaan myös valtiota mukaan. Valtio voisi
toimia neuvottelukumppanina STX:ään päin
Rauman telakan irrottamisesta ja myymisestä, ja siten voitaisiin
varmistaa myös valtion huoltovarmuus. Kysyisinkin ministeriltä:
onko tällaisia neuvotteluja käyty, ja miten hallitus
aikoo varmistaa, että Suomesta jatkossa tulisi arktisen
osaamisen (Puhemies koputtaa) johtava maa?
Pääministeri Jyrki Katainen
Arvoisa puhemies! Edustaja nosti hyvin mielenkiintoisen näkökulman
tähän eli nimenomaan sen, että Raumalla
on olemassa telakka, siellä on olemassa laivanrakennusosaamista.
Maailmalla arktisuus on kasvuala, ja siellä liikkumiseen
tarvitaan kulkuvälineitä, joita Raumalla osataan
rakentaa. Meitä kiinnostaa — siis kun sanon meitä,
niin ehkä voisi sanoa, että koko Suomea kiinnostaa — se,
että katsotaan hyvin tarkkaan se mahdollisuus, voisiko
arktinen laivanrakennus tuoda nyt uuden näkökulman
tähän Rauman tilanteeseen. Missään
nimessä en halua antaa semmoista kuvaa, että näin
tulee heti tapahtumaan ja tämä olisi helppoa ja
kaikkea, mutta tämä kannattaa katsoa. Sen takia
on erittäin hyvä, että Rauman telakalla on
pieni siirtymäaika tai jatkoaika, jottei ovia laiteta kiinni,
vaan jos jotakin uutta löytyisi, niin olisi helpompi jatkaa
sitten, koska siellä alueella on paljon muutakin meriteollisuuteen
liittyvää osaamista. Se monessa mielessä voisi
olla aika unelmapaikka vaikkapa nyt arktiselle laivanrakennukselle.
Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:
Arvoisa herra puhemies! Työttömien jono Suomessa
on yli 300 000 henkilöä. Lisäksi
meillä on piilotyöttömyyttä noin
120 000 henkilöä, joten meillä on suurtyöttömyys
tällä hetkellä, ja nyt kun hallitus vielä on
siirtämässä jonon jatkoksi lukuisia kotiäitejä,
niin työttömyys entisestään
tulee kasvamaan näiden onnettomien kotihoidon tuen leikkauspäätösten
johdosta.
Työttömiä usein julkisessa keskustelussa
syyllistetään, että ikään
kuin heillä ei olisi halua ottaa työtä vastaan,
ja se on aivan järkyttävää.
Varmasti valtaosa työttömistä menee välittömästi
töihin, jos sitä työtä heille
tarjotaan. Nyt hallitus ilmeisesti suunnittelee kunnille erilaisia
velvoitteita liittyen työttömien työllistämiseen,
joten kysyisin hieman tarkemmin siitä, minkälaisia
konkreettisia toimenpiteitä hallituksella on työttömien
työllistämiseksi.
Työministeri Lauri Ihalainen
Arvoisa puhemies! Suhteessa kuntiin on aika monia hankkeita,
joissa kunnalla on keskeinen rooli. Meillä on pitkäaikaistyöttömyyttä koskeva
kuntakokeilu, joka kattaa yli puolet pitkäaikaistyöttömistä, ja
siinähän keskeinen vastuu, ei yksin, on myöskin
kunnilla muiden toimijoiden kanssa, ja sitä valtio erityisesti
rahoittaa. Sama pätee tietysti tähän
nuorten yhteiskuntatakuuseen, jossa myös kunnilla on tärkeä rooli
nuorten työllistämisen ja koulutusmahdollisuuksien
avaamiseksi. Tämän lisäksi olemme sopineet
siitä, että työvoiman palvelukeskukset
tulevat maata kattaviksi, jotka nimenomaan keskittyvät
vaikeimmin pitkään työttömänä olleiden
ihmisten auttamiseen, polun rakentamiseen, ja työmarkkinatuen
käytännön päätöksenteko
siirretään yli 300 päivän jälkeen
nimenomaan kuntapohjaisesti ratkottavaksi. Tämä kokonaisuus
tulee vastaan nimenomaan vaikeimmin työllistettäviä ihmisiä,
ja siellä kuntien merkitys tulee olemaan keskeinen, ei
niin, että kaikki kustannukset sysätään
kunnille, vaan valtio rahoittaa (Puhemies koputtaa) monelta osin
näitä toimenpiteitä.
Eero Reijonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ymmärrän, että kysymys
kolahti kokoomukseen pahasti. Tosiasia on kuitenkin se, että pk-yrittäjien
verotus on kiristynyt. Yhtenä esimerkkinä nostan
vielä polttoaineveron. Väitättekö,
että kuljetusyrittäjien kustannukset eivät
ole nousseet polttoaineveron korotuksen myötä?
Se on tosiasia. Siitä ei päästä mihinkään.
(Välihuutoja)
Menen eteenpäin ja kohdistan kysymykseni valtiovarainministerille.
Pankkivero säädettiin, ja tavoitteena oli kerätä merkittävä summa
pankkiveron kautta rahaa. Tosiasiahan on se, että yritykset
maksavat sen pankkiveron. Marginaalit ovat nousseet, kuten me täällä olemme
kuulleet, ja yritykset käytännössä ovat
tämän maksumiehiä. Minkälainen
menestystarina tämä pankkivero kaiken kaikkiaan
on ollut hallitukselle, ja onko se tuottanut merkittävästi
valtion kassaan rahaa?
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen
Arvoisa puhemies! Suomi otti käyttöön
pankkiveron, jonka tarkoituksena on kerätä rahaa
pankeilta tulevia pankkikriisejä varten. Me olemme tottuneet
viime vuosina Suomessa siihen, että meidän pankkimme
ovat terveessä kunnossa verrattuna moniin muihin Euroopan
unionin jäsenmaihin, joissa olemme nähneet viime
vuosina valitettavasti pankkikriisejä, ja ihan varma en
ole siitä, etteikö näitä kriisejä tulisi
vielä lähiaikoina nähdyksi lisää.
Sen takia Suomessa, itse asiassa hieman etukenossa, päätettiin
ottaa käyttöön pankkivero, joka tullaan
tulevaisuudessa rahastoimaan, ja sitä kautta myöskin
tällä rahastolla kerätään
varoja tilanteeseen, jossa Suomessa ajauduttaisiin pankkikriisiin
ja me joutuisimme myöskin käyttämään
veronmaksajien rahaa pankkien pelastamiseen. Tätä emme
tietenkään koskaan toivo nähtäväksi,
mutta tämmöinen mahdollisuus on olemassa, ja tämän
takia pankkivero otettiin käyttöön.
Itse asiassa tällä hetkellä vastaavan
kaltaisesta vakausmaksusta keskustellaan myöskin Euroopan
unionin alueella. Ruotsissa vakausmaksu on ollut ennen Suomea käytössä,
(Kari Rajamäki: Aiheesta!) ja nyt on tarkoitus, että muuallakin Euroopassa
tämän kaltaisella maksulla varauduttaisiin yhdessä tulevia
pankkikriisejä varten. (Mauri Pekkarinen: Mutta miten paikkaatte
siitä seuraavan aukon, joka syntyy yritysten rahoitukseen
tätä kautta?)