Puolustusministeri  Jan-Erik Enestam

Arvoisa puhemies, fru talman! Viime kesäkuussa valtioneuvosto hyväksyi yksimielisesti eduskunnalle annettavan selonteon (Hälinää — Puhemies koputtaa) "Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2001".

Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen toimintalinjan keskeisenä periaatteena säilyy toimintaympäristöömme suhteutettu uskottava puolustuskyky itsenäisyyden ja kansalaisten elinmahdollisuuksien turvaamiseksi. Uskottava puolustus ehkäisee jo ennakolta mahdolliset kansalliseen suvereniteettiimme kohdistuvat loukkaukset ja on myös Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden perusedellytys. Koko valtakunnan alueen ja väestön puolustaminen edellyttää yleistä asevelvollisuutta.

Det centrala föremålet för granskning i redogörelsen är vår nationella säkerhet och tryggandet av den med hjälp av förberedande åtgärder som skall vidtas av såväl det militära försvaret som av alla förvaltningsområden och myndigheter samt näringslivet. Finlands säkerhets- och försvarspolitiska handlingslinje kan sammanfattas på följande sätt:

1) Finland bör upprätthålla och utveckla en trovärdig försvarsförmåga,

2) Finland bör under de rådande förhållandena hålla fast vid sin militära alliansfrihet,

3) Finland bör delta i det internationella samarbetet i syfte att stärka säkerheten och stabiliteten.

Monitahoinen muutos kansainvälisessä toimintaympäristössämme asettaa kasvavia vaatimuksia turvallisuuspolitiikalle. Laajamittaisen sotilaallisen konfliktin uhka säilyy vähäisenä. Uusia turvallisuushaasteita ja -riskejä pyritään hallitsemaan kansainvälisen yhteistyön avulla, jota edelleen kehitetään. Paikalliset ja alueelliset selkkaukset korostavat konfliktineston ja kriisinhallinnan merkitystä, jolla myös on vaikutusta sotilaalliseen rakennemuutokseen useissa maissa.

Euroopassa jatkuu demokraattinen uudistus- ja vakauskehitys, kehitys, missä Euroopan unionilla on keskeinen merkitys. (Hälinää)

Unionin laajentaminen parantaa olennaisesti hyvinvoinnin ja turvallisuuden edellytyksiä, ja se on keskeinen väline Euroopan vakauttamiseksi ja yhtenäistämiseksi.

Itämeren kehitystä muokkaavat EU:n ja Naton laajentuminen sekä Venäjän ja Baltian maiden suhteiden kehitys.

Kansainvälinen ja Euroopan turvallisuus edellyttää paitsi yhteistyötä sotien ja aseellisten konfliktien estämiseksi myös kansainvälisten poliittisten, taloudellisten, ekologisten ja informaatiouhkien torjuntaa. Suomi parantaa valmiuksiaan torjua näitä turvallisuusriskejä, erityisesti kansainvälistä rikollisuutta, sekä ympäristöön ja terveyteen että suuronnettomuuksiin liittyviä riskejä, ydinturvallisuuteen liittyvät ongelmat mukaan luettuina.

Suomi tukee henkilömiinojen tehokasta ja maailmanlaajuista kieltoa ja osallistuu EU:n toimintaan Ottawan sopimuksen tavoitteiden ja yleismaailmallisen täytäntöönpanon edistämiseksi. Selvitystyötä jatketaan pyrkimyksenä Suomen liittyminen sopimukseen vuonna 2006 ja jalkaväkimiinojen hävittäminen vuoden 2010 loppuun mennessä uskottavasta puolustuskyvystä tinkimättä. Työstä annetaan väliraportti vuoden 2003 loppuun mennessä. Sopimukseen liittymistä ja jalkaväkimiinojen korvausohjelman ratkaisuja tarkastellaan koko puolustusjärjestelmämme osalta selonteossa vuonna 2004.

Arvoisa puhemies! Uskottava puolustus on Suomen turvallisuuspolitiikan väline, ja se osaltaan varmistaa yhteiskuntamme toimivuuden myös poikkeusoloissa. Sotilaallinen puolustus yhdessä muiden hallinnonalojen, viranomaisten ja elinkeinoelämän varautumistoimenpiteiden kanssa muodostaa kokonaismaanpuolustuksen kokonaisuuden yhteiskuntamme toimintakyvyn valmistamiseksi.

Suomen on säilytettävä uskottava puolustuskyky itsenäisyyden ja kansalaisten elinmahdollisuuksien turvaamiseksi. Toimintaympäristön ennakoitu kehitys antaa aiheen päätellä, että tämä tarve säilyy entisellään myös pidemmällä aikavälillä.

Puolustuksen kehittämisen on oltava pitkäjänteistä, koska tämän päivän ratkaisujen vaikutukset puolustuskykyyn ulottuvat vuosikymmenten päähän. Tämä tosiasia unohtui julkisessa keskustelussa viime keväänä, kun spekuloitiin silloin valmistelussa olleen selonteon mahdollisia vaikutuksia. Kehittämisessä katseet on osin suunnattu jo 2010-luvulle.

Försvarets mål är att i alla situationer trygga statsledningens verksamhetsförutsättningar och handlingsfrihet, förhindra att territoriet utnyttjas, trygga medborgarnas livsbetingelser samt garantera landets självständighet. Försvarsmaktens lagfästa uppgifter förblir desamma som hittills.

De centrala principerna i vår försvarslösning är alltjämt det territoriella försvarssystemet och den allmänna värnplikten. Beredskap för militärt försvar upprätthålls på rikets hela område. Grundvalen för en konsekvent och balanserad utveckling är att jämvikt kan bibehållas när det gäller försvarsmaktens uppgifter och de resurser som anvisas dem.

Sotilaallinen puolustuskyky ja sen uskottavuus perustuvat ensisijaisesti henkilöstön ja joukkojen korkeaan koulutustasoon, kansalaisten voimakkaaseen maanpuolustustahtoon, puolustusjärjestelmän kaikenpuoliseen toimintavalmiuteen sekä valtakunnassa olevaan määrällisesti riittävään ja laadullisesti ajanmukaiseen sotavarustukseen sekä muulta yhteiskunnalta tarvittaessa saatavaan materiaaliin ja tukeen. Uskottava puolustus ehkäisee jo ennalta mahdolliset kansallisen suvereniteettimme loukkaukset. Turvallisuusympäristöön sopeutettu uskottava kansallinen puolustuskyky on myös Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden edellytys.

Koko valtakunnan alueen ja väestön puolustaminen edellyttää yleistä asevelvollisuutta. Vain siten voidaan kansallisilla voimavaroillamme tuottaa tarvittava määrä kriisiajan joukkoja Suomen puolustamiseksi. Yleinen asevelvollisuus on taloudellisin ja toimivin malli, jolla voidaan ylläpitää uskottavaa puolustuskykyä. Varusmiespalvelukseen liittyvät säännölliset kertausharjoitukset ovat olennainen osa puolustuskyvyn ylläpitoa. Lisäksi yleinen asevelvollisuus on eräs uskottavan puolustuskyvyn edellyttämän kansalaisten voimakkaan maanpuolustustahdon perustekijöistä.

Resurserna för utveckling av försvaret inriktas i första hand på att uppnå förmåga att förebygga och avvärja strategiska överfall. Förmågan att avvärja ett omfattande anfall upprätthålls i överensstämmelse med säkerhetsutvecklingen i omvärlden. Prioriterade områden för försvarssystemets utveckling är ledningssystemet, arméns beredskapsförband, den militära krishanteringsförmågan samt informationssamhällets krigsekonomisystem.

Även om vår krigstida styrka numerärt sjunker till 350 0000 man under förloppet av 2008 är våra trupper i framtiden bättre utbildade och utrustade än i dag.

Puolustuksen kehittämisen voimavaroja suunnataan ensisijaisesti strategisen iskun ennaltaehkäisyn ja torjuntakyvyn saavuttamiseksi. Laajamittaisen hyökkäyksen torjuntakykyä ylläpidetään turvallisuusympäristön kehityksen mukaisesti. Suunnittelukaudella käynnistetään ennakoivasti 2010-luvun puolustuskyvyn kehittäminen. Puolustusjärjestelmän kehittämisen painopistealueet ovat johtamisjärjestelmä, maavoimien valmiusyhtymät, sotilaallinen kriisinhallintakyky sekä tietoyhteiskunnan sotatalousjärjestelmä. Vaikka sodanajan vahvuutemme lukumääräisesti laskeekin 350 000:een vuoden 2008 kuluessa, ovat joukkomme tulevaisuudessa paremmin koulutettuja ja varustettuja kuin tänä päivänä.

Maavoimien tärkein kehittämiskohde on kolmen jääkäriprikaatin kehittäminen valmiusprikaateiksi. Pääkaupunkiseudun joukkojen valmiutta parannetaan. Maavoimien muita sodan ajan joukkoja tarkastellaan kokonaisuutena ottaen huomioon 2010-luvun alueellisen puolustusjärjestelmän kehittäminen. Selvitysten perusteella esitetään alueellinen puolustusjärjestelmä, maavoimien operatiivisten yhtymien ja niitä tukevien joukkojen tulivoima ja liikkuvuus.

Merivoimien materiaalisen kehittämisen painopiste on tärkeimmän aluskaluston uusimisessa ja rannikkopuolustuksen liikkuvuuden parantamisessa.

Ilmavoimien materiaalisen kehittämisen painopiste on torjuntahävittäjäkaluston toimintaedellytysten parantamisessa ja suorituskyvyn ylläpitämisessä.

Puolustusvoimien toiminta mitoitetaan tehtävien ja niihin käytettävissä olevien resurssien mukaisesti. Nyt suositetut toimenpiteet tulevat sisältämään joukkorakenteiden muutoksia, koulutusjärjestelmän ja toimintojen keskittämistä sekä toimenpiteitä muun muassa varikkojärjestelmässä. Kehittämisen lähtökohtana ovat ennen kaikkea sodan ja kriisin ajan vaatimukset.

Puolustusvoimien koulutusorganisaation keskittämistä jatketaan ja valmiusyhtymien koulutusedellytyksiä parannetaan. Lakkautettavien sodanajan joukkojen koulutusjärjestelyt puretaan asteittain reservin enimmäismäärän supistamisen edellyttämässä aikataulussa.

Rauhan ajan toimintojen keskittäminen on perusteltua. Yhdistämisen tuloksena saadaan koulutuskeskuksiin riittävän suuret koulutusryhmät, toimintaa voidaan tehostaa, henkilöstöä voidaan käyttää tehokkaasti ja joustavasti sekä muun muassa aselajien yhteistoimintamahdollisuudet paranevat. Lisääntyvän teknisen osaamisen ja huollon resurssit voidaan keskittää tarvetta vastaavasti. Suuremmat koulutuskeskukset tai huoltolaitokset mahdollistavat tuotannollistaloudellisesti paremman tehokkuuden kuin pienet, hajallaan olevat ja usein puutteellisissa tiloissa toimivat erillisyksiköt.

Henkilöstöjärjestelmän kehittämisen tavoitteena on tasapainottaa henkilöstövoimavarat puolustushallinnon tehtävien, kehitettävien osaamisalueiden ja organisaatiomuutosten edellyttämällä tavalla. Puolustushallinnon henkilöstöresursseja ei ole mahdollista lisätä nykytasolla. Kansainvälisen kriisinhallintayhteistyön sekä Puolustusvoimien valmiuden kehittäminen ja puolustusmateriaalin lisääntyvä teknistyminen edellyttävät palkatun henkilöstön suhteellisen osuuden kasvattamista tärkeimmissä sodan ajan joukoissa ja johtoportaissa. Vuonna 2008 Puolustusvoimissa tarvitaan edelleen noin 17 000 henkilötyövuotta.

Puolustusministeriö tulee ottamaan erityisen vastuun selonteossa kuvatun organisaatio- ja rakennemuutoksen toteuttamisesta. Tätä tarkoitusta varten ministeriö tulee perustamaan työryhmän, jonka tehtävänä on koordinoida ja ohjata selonteon toimeenpanoa. Ensisijainen tehtävä on tietysti selonteon suositusten toteuttaminen, mutta tavoitteena on myös mahdollisten haittavaikutusten minimoiminen niin Puolustusvoimien työntekijöiden kuin menetyksiä kärsivien paikkakuntien osalta.

Tässä prosessissa pyritään kokonaisuutena positiiviseen lopputulokseen myös henkilöstön osalta. Ensisijaisesti selvitetään Puolustusvoimien mahdollisuudet sijoittaa rationalisoinnin kohteena oleva henkilöstö uudelleen muualle Puolustusvoimiin. Samalla puolustushallinnon ja työvoimahallinnon yhteistyöllä pyritään jokaiselle löytämään uusi työ muiden työnantajien palveluksessa.

Selonteko sisältää myös varuskuntiin, varikoihin sekä varastoalueisiin ja niiden infrastruktuuriin liittyviä toimenpiteitä. Puolustushallinnolle tarpeettomat alueet ja rakenteet pyritään ohjaamaan yhteiskunnan muuhun tehokkaaseen käyttöön vireillä olevan valtion kiinteistöhallintouudistuksen periaatteiden mukaisesti. Puolustushallinto tulee selonteon toimeenpanon yhteydessä toimimaan laajassa yhteistyössä muiden viranomaisten ja kohderyhmien kanssa.

Suomen puolustuksen yhtenä perustana on kotimainen, teknisesti ja taloudellisesti kilpailukykyinen puolustusmateriaaliteollisuus. Selonteossa linjattu kehittämisohjelma asettaa haasteita myös teollisuudelle.

Perustaltaan yhteistyö toimii erinomaisesti muun muassa ajoneuvo- ja asejärjestelmähankkeiden osalta. Jopa vientinäkymät ovat osittain suotuisat. Tämä yhteistyö varmasti jatkuu ja kehittyy. Tulevaisuudessa kehitysohjelma vaatii eräillä osa-alueilla kotimaiselta puolustustarviketeollisuudelta myös uudenlaista osaamista ja tuotekehitystä. Meidän tuleekin yhdessä ottaa etunoja kohti uusia teknologioita. Tämä suunnanmuutos ja sen ohjaus on erityisesti kauppa- ja teollisuusministeriön ja Teknologian kehittämiskeskuksen vastuulla.

Puolustusvoimien hankintojen merkittävä kotimaisuusasteen nostaminen edellyttää myös, että puolustusvälineteollisuus muun muassa edelleen kehittää osaamistaan kansainvälisissä yhteistyöhankkeissa. Erikoistumalla aloille, joilla kotimainen siviiliteollisuuden osaamistaso on korkea, on mahdollista luoda myös vientimarkkinoita. Näin menetellen luodaan myös mahdollisuudet kotimaiselle teollisuudelle osallistua ulkomailta tehtävien hankintojen toimitukseen, kokoonpanoon sekä materiaalin huolto-, modernisointi- ja korjaustoimintaan.

Arvoisa puhemies! Kansainvälinen yhteisö on ryhtynyt voimakkaasti kehittämään sekä sotilaallista että siviilikriisinhallintakykyään. Konfliktien ennaltaehkäisyyn paneudutaan aiempaa painokkaammin. Kriisinhallinnan edellyttämää kansallista valmistelua, päätöksentekoa ja nopeaa toimeenpanoa kehitetään. Päätöksenteon valmistelua kehitetään varautumalla erityisesti EU:n kriisinhallintatehtäviin. Suomi osallistuu EU:n sotilaallisten kriisinhallintavalmiuksien luomiseen ja on tarjonnut unionin käyttöön kansainväliseen kriisinhallintaan tarkoitettuja valmiusjoukkojaan. Tavoitteena on luoda yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa kyky johtaa kansainvälistä kriisinhallintaprikaatia.

Varautumisen osalta on nykyisessä yhdentyvässä Euroopassa edelleenkin kansallisella tasolla huolehdittava yhteiskuntamme toimintakyvystä myös poikkeusoloissa. Suomen varautumisjärjestelmä turvaa väestön toimeentuloa ja maan talouselämää, ylläpitää oikeusjärjestystä sekä turvaa valtakunnan alueellista koskemattomuutta ja itsenäisyyttä. Varautumisjärjestelmämme käsittää sekä sotilaalliset että siviilialojen toimenpiteet normaaliolojen erilaisissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.

Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä oleva selonteko on valtioneuvoston yksimielinen ja perusteellisen käsittelyn läpikäynyt yksityiskohtainen ja laaja selvitys Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta sekä sen linjasta tulevina vuosina. Selonteko on kokonaisuus, jossa on linjattu niin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan, kansainvälisen kriisinhallinnan kuin yhteiskunnan varautumisen keskeiset velvoitteet ja resurssit. Selonteon suosittama turvallisuuspoliittinen toimintalinja ja puolustuksen kehittäminen edellyttää valtioneuvostolta seuraavaa selontekoa eduskunnalle vuonna 2004.

Antero Kekkonen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Käsiteltävänä oleva selonteko on suoraa jatkoa turvallisuus- ja puolustuspoliittiselle selonteolle, joka käsiteltiin eduskunnassa vuonna 1997. Vuoden 97 selonteossa määritettiin kuluva vuosi ensimmäiseksi tarkistuspisteeksi, jota vuonna 2005 oli määrä seurata uusi selonteko. Nyt hallitus esittää, että seuraava selonteko tehdään jo vuonna 2004. Voidaankin ajatella, että siitä eteenpäin turvallisuus- ja puolustuspoliittinen perusselvitys käsitellään neljän vuoden välein aina uuden eduskunnan toisen toimintavuoden aikana. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä katsoo, että tällainen selontekomenettely korostaa turvallisuus- ja puolustuspolitiikkamme johdonmukaisuutta ja myös avoimuutta.

Turvallisuuspoliittisen ympäristön muutos on 1990-luvun aikana ollut jatkuvaa, mutta samalla kohtuullisen luotettavasti ennakoitavissa oleva. Viime vuosina Nato on aloittanut laajentumisensa, ja Euroopan unionin laajentuminen on edistymässä sekin. Euroopan unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on kehitetty. Myönteinen turvallisuuspoliittinen kehitys on aika ajoin kuitenkin kokenut takaiskuja, mutta niiden myötä kansainvälisen yhteisön vastaus niihin on tullut koko ajan johdonmukaisemmaksi. Siinä on korostunut pyrkimys yhteistyöhön turvallisuuspolitiikassa. Vaikka — ja tämä on myönnettävä — yhteistyö ei ole aina ollut saumatonta, kuten esimerkiksi Kosovon kriisi osoitti, on kaikilla kumppaneilla ollut halua hakeutua takaisin yhteistyöhön. Tämä yhteistyö on tähdännyt tehokkaaseen konfliktien estämiseen ja, jos niitä ei voida estää, kriisien hallintaan.

Turvallisuusympäristön muututtua välitön sotaan joutumisen mahdollisuus on merkittävästi vähentynyt. Toisaalta kasvavan keskinäisen riippuvuuden maailmassa tilalle ovat tulleet muunlaiset uhat. Näitä ovat muun muassa pitkäaikaisten haitallisten ympäristönmuutosten tai äkillisten ympäristökatastrofien mahdollisuus, näiden aiheuttamat tai muista syistä tapahtuvat hallitsemattomat väestöliikkeet, ihmisoikeuksien loukkaukset sekä rajojen avautumisen sivutuotteena lisää toimintamahdollisuuksia saaneet järjestäytynyt rikollisuus, terrorismi, huumekauppa ja niiden kaltaiset kansainvälistymiskehityksen lieveilmiöt.

Tunnusomaista näille uusille uhkille on, että niitä on vaikeaa, itse asiassa mahdotonta, torjua perinteisen voimapolitiikan keinoin. Sen sijaan niiden torjuminen edellyttää laajaa kansainvälistä yhteistyötä. Hyvä turvallisuuspolitiikka yhdistääkin kansainvälisen yhteistyön ja varautumisen kielteisiin käänteisiin. Tämä yhtälö on hyvä muistaa, kun katselemme eteenpäin.

Euroopassa myönteistä yhteistyö- ja yhdentymissuuntausta vetää tällä hetkellä Euroopan unioni. Tämä näkyy myös lähialueellamme, jossa unionin laajentuminen ja unionin ulkosuhdepolitiikka Venäjän suuntaan toimivat kehityksen veturina. Suomen politiikkana on edistää sellaista yleiseurooppalaista turvallisuuspoliittista yhteistyötä, joka sitoisi Venäjän kestävään turvallisuuskumppanuuteen. Unionin pohjoisen ulottuvuuden politiikka on tehokas pitkän tähtäyksen instrumentti laajenevan EU:n ja Venäjän välillä.

Myös Nato, tämäkin on hyvä muistaa, on osaltaan tasoittanut kylmän sodan jälkeistä kehitystä. Balkanin tapahtumat ovat osoittaneet, että siitä on muodostunut keskeinen sotilaallisen yhteistyön elin Euroopassa.

Arvoisa rouva puhemies! Turvallisuusympäristön muutoksista on tehty johtopäätöksiä myös Suomen lähiympäristössä. Ruotsi katsoo maahantunkeutumisen mahdollisuuden vähentyneen siinä määrin, että se on vähentänyt sellaiseen varustautumista ainakin kymmenen vuoden tähtäyksellä. Ruotsi keskittyy kohdistetun, mutta tehokkaamman suorituskyvyn luomiseen. Norjan suunnitelmat ovat samansuuntaisia. Eduskunnan puolustusvaliokunta käydessään kyseisissä maissa sai tästä asiasta erinomaisen hyvää ja syvällistä informaatiota. Baltian maat panostavat voimakkaasti maanpuolustukseensa nekin.

Euroopan turvallisuuden ja niin myös Suomen turvallisuuden kannalta Venäjän kehitys on ratkaisevaa. Positiivista on se, että pyrkimykset luoda Eurooppaan turvallisuusyhteistyötä, johon Venäjä osallistuu, eivät ole olleet tuloksettomia. Venäjän asevoimien vahvuus ja tila ovat kymmenen viime vuoden aikana heikentyneet. Venäjällä on kuitenkin edelleen kyky varustaa ajanmukaisesti merkittäviä asevoimia erityisesti tärkeimmillä rajasuunnilla.

Suomeen ei näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa voida arvioida kohdistuvan erillistä sotilaallista uhkaa minkään valtion taholta. Siten Venäjän kehitystäkin on arvioitava osana yleisemmän konfliktin mahdollisuutta. Tänään voidaan kuitenkin sanoa, että vahvat kehitystekijät työskentelevät eurooppalaista suurkonfliktia vastaan.

Hallitus on selonteossaan aivan oikein korostanut jokaisen maan oikeutta valita omat turvallisuuspoliittiset ratkaisunsa samalla, kun painotetaan tarvetta ottaa huomioon koko maanosan vakaus ja turvallisuus. On kuitenkin niin, että esimerkiksi Viron, Latvian ja Liettuan kansainvälinen asema on kylmän sodan jäljiltä edelleen epävarma. Ne pyrkivät Euroopan unionin ja Naton jäseniksi ja tehokkaasti panostavat kummankin yhteisön jäsenyysehtojen täyttämiseen. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä katsoo, että niiden kansainvälisen aseman vakiintuminen tukee Pohjois-Euroopan vakautta, lisää alueen turvallisuutta ja hyödyttää alueen kaikkia maita.

Jos Nato hyväksyy Baltian maat jäseniksi, Suomen on ponnisteltava sen hyväksi, että suuntaus turvallisuusyhteistyöhön ja kumppanuuteen Itämeren alueella jatkuu. Suomi on kymmenen viime vuoden aikana ollut yhteistyösuhteessa Naton kanssa. Näköpiirissä oleva Naton laajentuminen ei olennaisella tavalla muuta Suomen politiikan perusteita. Suomi on ollut rakentamassa Euroopan unionin pohjoista ulottuvuutta, ja unioni on edelleen meidän keskeisiä vaikutuskanaviamme vakauden vahvistamisessa tällä alueella. Tavoitteena on, että kaikki alueen asukkaat voisivat rauhassa ja pelkäämättä nauttia yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen hedelmistä.

Arvoisa rouva puhemies! Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä Suomessa on jatkuvasti panostettava omaan turvallisuuspoliittiseen toimintakykyyn. Vain siten voimme uskottavasti edistää haluamaamme kehitystä. Selonteossa Suomen toimintalinja on kiteytetty kolmeksi päätekijäksi:

1) uskottavan puolustuskyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen,

2) pysyttäytyminen vallitsevissa olosuhteissa sotilaallisesti liittoutumattomana ja

3) osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön turvallisuuden ja vakauden vahvistamiseksi eri järjestöjen puitteissa.

Rouva puhemies! Puolustusvoimien rakenneuudistus käynnistettiin vuoden 1997 selonteolla, jossa linjattiin kehittämisohjelma. Ohjelman toimeenpano on edennyt hyvin. Puolustusvoimat on läpikäymässä melko perusteellista uudistusta. Puolustusvoimien tehtävät on määriteltävä kansainvälisen toimintaympäristön ja sen mukaisten kriisi- ja uhkamallien edellyttämällä tavalla. Täysimittaista varautumista kaikkiin mahdollisiin uhkiin ei minkään valtion ole järkevää tai mahdollista ylläpitää. Selonteon mukainen Puolustusvoimien resursointi osoittaa hallituksen tahtoa kantaa vastuuta uskottavasta puolustuskyvystä. Puolustusvoimat on määrärahakysymyksissä saanut selvästi muuta hallintoa pehmeämmän kohtelun.

Nyt käsillä oleva selonteko täsmentää vuoden 1997 ohjelmaa irrottautumatta sen päälinjoista. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä kannattaa aluepuolustusjärjestelmän säilyttämistä ja siihen liittyvien valmiusyhtymien toiminnan turvaamista. Puolustuksen tavoitteena on nopea ja liikkuva iskukyky maan strategisten kohteiden suojaamiseksi. Siihen tarvittavien valmiusyhtymien edellyttämä rahoitustarve tulee toteuttaa ensisijaisesti muuten kuin varuskuntien lakkauttamiseen johtavalla tavalla. Varuskuntien ja varikkojen tulevaisuudesta päätettäessä myös työllisyysnäkökulmaan on kiinnitettävä huomiota; tätä seikkaa me emme saa emmekä voi unohtaa.

Puolustusvoimien asejärjestelmien kokoaminen ja valinta on tehtävä huolellisen selvitystyön tuloksena. Selvitystyön tueksi tulisi asettaa seurantatyöryhmä, jossa olisi myös parlamentaarista edustusta. Näin voitaisiin edesauttaa valmistelu- ja päätöksentekoprosessien luontevaa etenemistä yleensä ja maavoimien asejärjestelmävalintoja erikseen seuraavaa selontekoa valmisteltaessa.

Kansallisen puolustusvalmiuden ja kansainvälisen sotilaallisen kriisinhallintayhteistyön vaatimukset eivät ole ristiriidassa päinvastaisista väitteistä huolimatta. Todellakin päinvastoin: Suomen sotilaallinen panos kansainvälisissä rauhanoperaatioissa rakentuu suoraan sellaisten joukkojen varaan, joita kehitetään pääasiassa kansallista puolustusta varten.

Viime vuosina monissa Euroopan maissa on luovuttu yleisestä asevelvollisuudesta. Tämä ei kuitenkaan anna Suomessa aihetta luopua yleisestä asevelvollisuudesta. Syitä on useita. Vähäisin niistä ei ole se, että Suomen kaltainen pieni maa ei taloudellisistakaan syistä pysty ylläpitämään uskottavaa ammattiarmeijaa. Meillä väestön valmius puolustaa maata kaikissa oloissa on kansainvälistenkin vertailujen mukaan hyvin korkea. Tämähän näkyy esimerkiksi nuorten valmiudessa suorittaa varusmiespalvelus.

Arvoisa puhemies! Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä katsoo, että Suomen on kansainvälistä aseidenriisuntaa ja humanitaarista yhteistyötä tukevan linjansa mukaisesti tuettava henkilömiinat kieltävää Ottawan sopimusta liittymällä siihen jäseneksi mahdollisimman pian. Selonteossa on viitoitettu tämä tie riittävällä selkeydellä. Tarkoituksena on liittyminen sopimukseen vuonna 2006. Sitä edeltävän selvitystyön on annettava perusteet päätösten tekemiselle niin, että jalkaväkimiinoista voidaan luopua sopimuksen vaatimalla tavalla oman puolustuskykymme uskottavuudesta tinkimättä. (Ed. I. Kanerva: How to do?)

Suomella on pitkä ja arvokas historia rauhanturvatehtävissä YK:n lipun alla. Me olemme myös kylmän sodan jälkeisessä maailmassa osallistuneet Naton johtamiin operaatioihin Balkanilla ja kantaneet oman täyden osuutemme tällä sektorilla. Suomi on ollut eturintamassa — yhdessä Ruotsin kanssa — Euroopan unionissa suunnittelemassa ja rakentamassa kansainvälistä kriisinhallintatoimintaa muuttuvissa olosuhteissa.

Kriisinhallinnassa Euroopan unionilla on edellytykset kehittyä merkittäväksi toimijaksi. Muun muassa Balkanin alueen moniulotteiset kriisit ovat osoittaneet tarpeen kehittää sekä sotilaallista kriisinhallintaa että erityisesti siviilikriisinhallintaa. Molempia tarvitaan pysyvän rauhan edellytyksenä olevan demokraattisen ja toimivan yhteiskuntarakenteen luomisessa.

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä korostaa tarvetta huolehtia siitä, että siviilikriisinhallinta etenee vähintäänkin samassa tahdissa sotilaallisen kriisinhallinnan kanssa. Tällä hetkellä kriisinhallinnan ajankohtaisimmat kehittämistarpeet ovat siviilisektorilla. Myös Suomen omien valmiuksien kehittämisessä on vielä paljon tehtävää. Kriisien ennaltaehkäisyllä sekä panostuksella siviilisektoriin voidaan parhaiten vähentää nimenomaan inhimillistä kärsimystä.

Arvoisa rouva puhemies! Selonteossa käsitellään laajasti kansallista varautumista poikkeusoloihin. Tämä on sektori, johon on syytä perusteellisesti paneutua. On tärkeätä, että kansallinen varautuminen integroidaan yhteiskunnan normaaliin toimintaan niin paljon kuin se on mahdollista. Myös huoltovarmuuden näkökulmasta on olennaisen tärkeätä tehdä selkeät ratkaisut kotimaisen puolustusvälineteollisuuden turvaamiseksi. Arvoisa rouva puhemies! Myös se on osa kansallista turvallisuuttamme.

Juha Korkeaoja /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomen puolustuksen keskeinen kulmakivi on kansalaisten yhtenäinen ja voimakas sitoutuminen maanpuolustukseen. Tämän keskeisen päämäärän saavuttamista olisi omiaan tukemaan sellainen puolustuspolitiikan suunnittelumalli, jossa tähdätään laajaan yhteisymmärrykseen ja vallitsevien erilaisten näkemysten mahdollisimman suureen yhteensovittamiseen.

Eduskunnan käsitellessä vuoden 1997 turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa keskusta arvosteli Lipposen hallituksen omaksumaa selontekomenettelytapaa määriteltäessä Suomen turvallisuuspolitiikan ja Puolustusvoimien kehittämisen pitkän aikavälin suuntaviivoja. Keskusta katsoi tuolloin, että Puolustusvoimia koskeva pitkän aikavälin suunnittelu tulisi toteuttaa parlamentaarisessa valmisteluelimessä. Puolustusvoimain kehittämistä koskevat linjanvedot, päätökset ja päätösten toimeenpanot ulottuvat jopa useiden vuosikymmenien päähän ja useiden hallitusten toiminta-ajalle. Vakaan, pitkäjännitteisen ja luottamusta herättävän puolustuspolitiikan kehittämisen turvaamiseksi suunnittelun tulisi perustua laajapohjaiseen parlamentaariseen valmistelutyöhön.

Lipposen hallitus ei itseriittoisuudessaan kuitenkaan ottanut huomioon keskustan esittämää kritiikkiä, vaan halusi jatkaa puolustuspoliittista suunnittelua päivänpoliittisten asioitten suunnittelumallia soveltaen. Millä seurauksilla? Alun perin heti vuodenvaihteen jälkeen valmistuvaksi esitetty selonteko valmistui sekavan, hallituspuolueiden välisen julkisen kiistelyn jälkeen vasta kesäkuussa. Kaiken lisäksi selonteko saatiin valmiiksi vasta, kun kokonaisratkaisu helikopterihankinnasta siirrettiin eteenpäin, asia, joka olisi pitänyt ratkaista jo vuoden 1997 selonteon yhteydessä.

Arvoisa puhemies! Nyt käsiteltävänä olevan selonteon valmisteluprosessi vahvistaa entisestään keskustan eduskuntaryhmän käsitystä siitä, että turvallisuus- ja puolustuspolitiikan valmistelu tulisi palauttaa parlamentaariseksi valmisteluksi.

Arvoisa puhemies! Hallitus luonnehtii nyt käsillä olevaa selontekoa välitarkastukseksi, joka ei sisällä merkittäviä uusia linjanvetoja. Varsinaisen uuden turvallisuuspoliittisen selonteon laatimista hallitus esittää aikaistettavaksi vuodella vuoteen 2004. Aikaistus onkin paikallaan muun muassa siksi, että nyt käsillä oleva selonteko jättää keskeisiä tärkeitä asioita avoimiksi, kuten äsken mainitun helikopterien roolin maavoimien kalustona ja maamiinojen tulevaisuuden. Tässäkin ilmenee valitun valmistelutavan heikkous. Hallituksen esitys pitää sisällään tavoitteen luopua maamiinoista, mutta ei mitään arvioita siitä, miten miinat korvattaisiin ja paljonko se maksaisi. Keskustan mielestä kannanottoa aluepuolustusjärjestelmän oleellisen osan muodostavista maamiinoista luopumiseksi ei pidä ottaa, koska suunnitelmaa korvaavista järjestelmistä ja niiden kustannuksista ei ole olemassa.

Keskustan eduskuntaryhmä pitää oikeana selontekoon kirjattua Suomen turvallisuuspolitiikan peruslinjausta eli sotilaallista liittoutumattomuutta ja itsenäistä puolustusta. Keskustan eduskuntaryhmä pitää niin ikään tärkeänä koko maan kattavaa aluepuolustusjärjestelmää ja sen edellyttämää laajaa reserviä ja koko ikäluokan kattavaa asevelvollisuutta. Keskustan eduskuntaryhmän käsityksen mukaan ratkaisevin tekijä Suomen puolustuskyvylle on kansalaisten puolustustahto, jonka säilymiselle yleinen asevelvollisuus on ehdoton edellytys.

Arvoisa puhemies! Keskusta yhtyy Puolustusvoimien uuden komentajan esittämään näkemykseen, jonka mukaan Suomen puolustusvoimia kehitetään Suomen puolustuksen tarpeista lähtien. Muilla tehtävillä, kuten osallistumisella kansainvälisiin kriisinhallintatoimiin, tuetaan tätä perustehtävää. Puolustusselonteon tekstissä tämä seikka eli kansainvälisen toiminnan alisteisuus Suomen puolustuksen tarpeisiin nähden ei tule kuitenkaan riittävän selvästi esille.

Keskusta on korostanut johdonmukaisesti vuosikymmenien ajan ulkopolitiikan ensisijaista roolia Suomen turvallisuuspolitiikassa. Keskustan eduskuntaryhmän mielestä selonteossa esitetty Suomen turvallisuuspoliittisen linjan kiteytys kolmeen pääkohtaan on oikea. Uskottavan oman puolustuskyvyn ja sotilaallisen liittoutumattomuuden rinnalla keskeistä on "osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön turvallisuuden ja vakauden vahvistamiseksi YK:ssa, Etyjissä, EU:ssa ja Naton rauhankumppanuuden puitteissa samalla pohjoismaista yhteistyötä painottaen."

Sen lisäksi, että Suomella on vahvat perinteet toimimisessa monenkeskisissä turvallisuusorganisaatioissa, Suomi on perinteisesti harjoittanut onnistunutta kahdenvälistä yhteistyötä erityisesti naapurivaltioiden kanssa. Liittoutumaton Suomi on voinut toimia sillanrakentajana konfliktitilanteissa ja saanut tästä toiminnasta laajaa kansainvälistä tunnustusta. Keskustan mielestä Suomen tulee jatkaa ja kehittää toimintaansa tällä alueella.

Keskusta painottaa kansainvälisten yhteisöjen, kuten YK:n, Etyjin ja Euroopan neuvoston, toimintakyvyn ylläpitoa. Demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen vahvistuminen luo pohjaa kansainväliselle turvallisuudelle. Keskusta pitää tärkeänä, että kriisien ennaltaehkäisyyn kiinnitetään kasvavaa huomiota muun muassa turvaamalla kansainvälisten yhteistyöjärjestöjen taloudelliset toimintaedellytykset. On huomattava, että ennaltaehkäisevään toimintaan tarvittavat taloudelliset voimavarat ovat kuitenkin vain murto-osa niistä taloudellisista resursseista, joita tarvitaan yhteiskuntien jälleenrakentamiseen, jos kriiseihin ajaudutaan.

Arvoisa puhemies! Euroopan turvallisuusrakenne on kokenut viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana voimakkaan muutoksen, joka edelleen jatkuu. Euroopan unioni valmistautuu ottamaan merkittävän määrän uusia jäseniä. Keskustan mielestä taloudellisen yhteistyön ja sitä kautta keskinäisen taloudellisen riippuvuuden lisääntyminen vahvistaa eurooppalaista vakautta ja turvallisuutta. Euroopan unionin laajeneminen onkin nähtävä tässä mielessä hyvin tärkeänä eurooppalaisena turvallisuushankkeena.

EU päätti Helsingin huippukokouksessa myös kehittää kykyään sotilaallisessa ja siviilikriisinhallinnassa. Näyttää kuitenkin siltä, että EU:n itsenäinen rooli sotilaallisen kriisinhallinnan alueella on vaikeasti toteutettava haaste. EU:n sotilaallinen kriisinhallinta voikin toteutua vain tiiviissä yhteistyössä Naton kanssa.

Venäjän talous on presidentti Putinin kaudella saanut lisää vakautta, vaikka suuria ongelmia on edelleen. Monista myönteisistä muutoksista huolimatta Venäjän kehitykseen liittyy yhä paljon riskitekijöitä. Tshetshenian konfliktin poliittinen ratkaisu on yhä toteutumatta. Demokratisoitumisprosessissa on vielä paljon tehtävää. Venäjä on ydinasevalta ja merkittävien luonnonvarojen haltija, ja sen merkitys Euroopan turvallisuudelle on siksi erittäin ratkaiseva. Sen tuleva kehitys on Itämeren alueen ja siten myös Suomen turvallisuusympäristön kannalta ratkaisevin tekijä. On pantava myönteisesti merkille, että presidentti Putinin vierailun aikana tuli voimakkaasti esille Venäjän halu olla yhteistyössä niin Suomen kuin EU:nkin kanssa ja sitä kautta olla mukana edistämässä koko Euroopan turvallisuutta.

Eurooppalaisen turvallisuusympäristön kehittymiseen vaikuttaa ratkaisevasti Venäjän ohella myös Yhdysvaltain politiikka. Presidentti Bushin hallinnon Eurooppa-politiikka on vasta muotoutumassa, mutta presidentti itse on useaan otteeseen korostanut Euroopan ja Yhdysvaltain välisen yhteistyön tärkeyttä. Myös Suomen kannalta tiiviin transatlanttisen turvallisuusyhteistyön jatkuminen on tärkeää.

Arvoisa puhemies! Näiden muutosprosessien vallitessa Suomen tulee pyrkiä vaikuttamaan erityisesti Itämeren alueen vakauden säilymiseen. Suomea koskeva kriisi on mahdollinen vain osana laajempaa Itämeren alueen kriisiä, joten huomio tulee kiinnittää tekijöihin, jotka vaikuttavat alueen turvallisuustilaan ja vakauteen. Yksi sellainen tekijä on Baltian maiden pyrkimys Naton jäseniksi. Nato päättää uusien jäsenten ottamisesta Prahan kokouksessa syksyllä 2002, mikä käytännössä merkitsee sitä, että tosiasiallinen päätös mahdollisista uusista jäsenistä on tehtävä lähimmän puolen vuoden aikana.

Suomi korostaa jokaisen maan oikeutta päättää omasta turvallisuuspoliittisesta ratkaisustaan. Baltian maiden pyrkimyksellä tulla Naton jäseneksi on ymmärrettävä historiallinen perustansa. Kansakuntien oman tahdon toteutuminen ja kunnioittaminen on luonnollisesti nähtävä myönteisenä asiana kansainvälisessä kehityksessä.

Selonteossa hallitus, aivan oikein, katsoo, että Naton laajeneminen tulisi toteuttaa niin, että se lujittaa koko maanosan turvallisuutta ja vakautta ja että ratkaisulla tulee torjua uusien rajalinjojen ja etupiirien syntyminen.

Naton pääsihteeri Robertson korosti viime keväänä Vilnassa, ettei Nato ole vain puolustusyhteisö vaan myös turvallisuusyhteisö. Puhe voidaan tulkita niin, että Nato tekee laajenemisratkaisut ottaen huomioon laajenemisen vaikutukset turvallisuuspoliittiseen kokonaistilanteeseen.

Keskustan eduskuntaryhmä yhtyy hallituksen näkemykseen, jonka mukaan Naton laajeneminen tulisi toteuttaa niin, että se lujittaa koko maanosan turvallisuutta. Keskustan eduskuntaryhmän mielestä tämä tarkoittaa sitä, että samalla kun Nato ottaa uusia jäseniä, tulisi sen tiivistää ja kiinteyttää yhteistoimintaansa Venäjän ja muiden laajenemisen ulkopuolelle jäävien maiden kanssa. Näin siksi, että tavoitteeksi asetettua koko maanosan turvallisuuden lujittumista ei voida aikaansaada, ellei Venäjää liitetä yhteiseen eurooppalaiseen turvallisuusarkkitehtuuriin. Uusia turvallisuuspoliittisia rajalinjoja ei saa syntyä mihinkään väliin.

Kokemukset Euroatlanttisen yhteistyöneuvoston toiminnasta ja Naton rauhankumppanuusohjelmasta ovat myönteisiä. Naton, Venäjän ja liittoutumattomien maiden yhteistyöhön perustuneita rauhanturvaoperaatioita eli Ifor-, Sfor- ja Kfor-operaatioita Balkanilla voidaan pitää historiallisina saavutuksina. Myös tulevaisuudessa tähän yhteistyömalliin perustuvilla kriisinhallintaoperaatioilla näyttäisi olevan parhaat onnistumisen mahdollisuudet.

Keskustan eduskuntaryhmän mielestä tiivistyvä rauhankumppanuusyhteistyö, jossa myös Venäjä on täysipainoisesti mukana, voisi lieventää Naton laajenemisen aiheuttamia poliittisia paineita. Joidenkin puheenvuorojen mukaan se voisi olla jopa vaihtoehtona sotilasliiton laajenemiselle.

Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmän mielestä Suomen puolustusvoimien organisatorisen ja materiaalisen kehittämisen tulee lähteä isänmaan, Suomen puolustuksen tarpeista.

EU:n Amsterdamin sopimuksen mukaan unionin turvallisuuspolitiikan tavoitteena on unionin koskemattomuuden turvaaminen ja rauhan ja turvallisuuden takaaminen ulkorajoilla. Hoitamalla oman kansallisen puolustuksensa tehokkaasti ja määrätietoisesti Suomi täyttää samalla oman osansa unionin yhteisen turvallisuuden takaamisessa. Suomea ei näin ollen voida pitää turvallisuuspoliittisena "vapaamatkustajana", vaikkei se osallistuisikaan kaikkiin EU:n kriisinhallintatoimiin. Meillä on sentään yksin valvottavana EU:n pisin ulkoraja.

Kuten alussa mainitsin, keskustan eduskuntaryhmä pitää oikeana Puolustusvoimien komentajan linjausta, jonka mukaan puolustus- ja asejärjestelmiä kehitetään Suomen puolustuksen tarpeiden mukaan, ei eurooppalaisia kriisinhallintatehtäviä varten. Hallituksen selonteossa rinnastetaan kuitenkin useissa kohdin Suomen puolustus ja sotilaallinen kriisinhallinta pitäen kumpaakin keskeisenä kehittämiskohteena. Keskeisten ministerien lausunnot koskien erityisesti helikopterihankintoja ovat synnyttäneet epätietoisuutta siitä, perustuuko ehdotettu helikopterihankinta Suomen puolustuksen tarpeisiin vai tarpeeseen parantaa kykyä osallistua kansainvälisiin kriisinhallintatoimiin.

Pitkän kiistelyn jälkeen hallitus ratkaisi riitansa siirtämällä asian vuoden 2004 selontekoon. Samalla edellytettiin laaja-alaista tutkimusta eri vaihtoehtoineen. Keskustan eduskuntaryhmä kannattaa vaihtoehtojen selvittämistä ja edellyttää, että lähtökohtana pidetään nimenomaan Suomen puolustuksen kannalta kustannus—hyöty-suhteeltaan parhaan asejärjestelmän selvittämistä.

Keskustan mielestä hankittavien kuljetushelikoptereiden määrä tulee mitoittaa sellaiseksi, ettei ratkaisulla tosiasiallisesti ennakoivasti jo tässä vaiheessa päätetä, mikä järjestelmä selvitettävien vaihtoehtojen joukosta on pakko valita. Koska hallitukselta puuttuu kokonaisnäkemys helikoptereiden roolista puolustusjärjestelmässämme, on myös kuljetushelikopterien laatuun ja määrään liittyvä päätös hataralla pohjalla.

Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmä pitää hallituksen esitystä puolustusmäärärahojen suuruudesta oikean suuntaisena. Määrärahat on mitoitettava sen mukaan, että voimme säilyttää uskottavan puolustuskyvyn, koko maan alueellisen puolustuksen, yleisen asevelvollisuuden ja samalla osallistua kansainväliseen turvallisuusyhteistyöhön. Uskottava puolustuskyky nojautuu myös kansalaisten puolustustahtoon, jota tärkeällä tavalla vahvistaa Puolustusvoimien alueellisesti kattava läsnäolo. Hallituksen suunnitelmat varuskuntien ja varikkojen sulkemisesta ovat omiaan heikentämään kansalaisten kosketusta Puolustusvoimiin, vaikka tavoitteen pitäisi olla päinvastainen.

Käsiteltävänä olevassa selonteossa nousee niin sanottu strategisen iskun torjuntakyvyn parantaminen vuoden 97 selontekoon verrattuna keskeisempään asemaan. Tämä linjaus nostaa esille useita kysymyksiä: Ensinnäkin, selonteon turvallisuuspoliittisen ympäristön kehitystä koskevasta analyysistä on vaikea johtaa uhkakuvaa, jossa strategisen iskun todennäköisyys olisi aikaisempaan tilanteeseen verrattuna oleellisesti suurempi. Toiseksi, jos niin sanotun strategisen iskun torjuntakyvyn lisääminen katsotaankin ensisijaiseksi tavoitteeksi, onko Suomen puolustuksen kannalta oikea ratkaisu siinäkään tapauksessa keskittyminen siinä määrin kuin selonteossa esitetään vain kolmen liikkuvan ja korkean teknologian tasoa edustavan yksikön varustamiseen?

On selvää, että useimmat Keski-Euroopan maat eivät näe alueelliseen koskemattomuuteensa kohdistuvan uhkaa, vaan katsovat oman alueen ulkopuolella tapahtuvan kriisinhallinnan armeijoidensa tärkeimmäksi tehtäväksi. Tällaisessa tilanteessa niin sanottu teknoarmeija helikoptereineen on varmaankin oikea ratkaisu.

Suomen tilanne on kuitenkin täysin toinen. Puolustusvoimiemme tehtävä on Suomen alueellisen koskemattomuuden turvaaminen. Tätä tavoitetta palvelevat aluepuolustusjärjestelmä ja puolustuksellinen aseistus. Kuten eversti evp Ahti Lappi kirjoituksessaan eilisessä Helsingin Sanomissa osoitti, tällaisen täsmätorjunta-aseistuksen panos—hyöty-suhde on erittäin korkea aluepuolustusjärjestelmässä. Vaikka selonteossa yleistasolla painotetaan aluepuolustusjärjestelmän säilyttämistä, konkreettiset ehdotukset eivät tue tätä linjaa, pikemmin päinvastoin. Varuskuntia vähennetään ja aluepuolustuksen perusyksiköiden varustaminen ja harjoituttaminen työnnetään taka-alalle.

Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmä korostaa myös kotimaisen puolustusmateriaalituotannon tärkeyttä ja sen toimintaedellytysten kehittämistä. Keskusta tukee hallituksen esitystä laajasta tutkimuksen, teollisuuden ja Puolustusvoimat käsittävästä yhteistyöstä, jonka avulla voidaan tehokkaasti yhdistää kansalliset voimavarat kotimaisen puolustusmateriaaliteollisuuden kehittämiseksi. Kun kotimainen teollisuus kehittyy, tuontiriippuvuutemme vähenee, mikä puolestaan vähentää kriisitilanteisiin liittyviä uhkia.

Keskustan eduskuntaryhmä yhtyy eduskunnan puolustusvaliokunnan esittämään kantaan, jonka mukaan kotimaisen puolustusteollisuuden olemassaolo on vaarassa nykytason tilausmäärillä. Tärkeää on, että tavoitteeksi asetettu kotimaisen teollisuuden osuus, vähintään puolet käytettävissä olevista hankintamäärärahoista, vuoteen 2003 mennessä myös saavutetaan.

Turvallisuuspolitiikkamme yksi oleellinen osa on myös huoltovarmuuden turvaaminen ja ylläpitäminen kriisitilanteissa. Yhä teknistyvämmässä yhteiskunnassa tietotekniikka on noussut entistä merkittävämpään osaan, mikä aiheuttaa myös uhkia. Jos muun muassa Puolustusvoimien tietotekninen järjestelmä sijoitetaan rajatulle alueelle, se voidaan helposti tuhota keskitetyllä iskulla, jolloin Puolustusvoimien toiminta lamaantuu ja koko yhteiskunta on uhattuna. Siksi niin sanottu hajautettu puolustus on Suomen kaltaiselle maalle ensiarvoisen tärkeä, jolloin muutamalla iskulla ei voida tuhota maamme puolustusvalmiutta ja -kykyä.

Arvoisa puhemies! Puolustusvoimiemme ytimen tulee jatkossakin nojata yleiseen asevelvollisuuteen ja alueelliseen maanpuolustukseen, joita tukee voimakas ja laaja maanpuolustustahto. Hallituksen selonteostakin edellä mainitut kolme kantavaa voimaa kyllä löytyvät, mutta valitettavasti vain retoriikkana. Hallitus ei selonteossaan esitä käytännön toimia, joilla asevelvollisuus ja aluepuolustusjärjestelmämme sekä maanpuolustustahtomme saadaan ylläpidettyä. Hallitus puhuu aluepuolustuksen kehittämisestä, mutta se ei millään tavalla selitä, mitä se tarkoittaa ja miten aluepuolustusta tullaan kehittämään. Päinvastoin hallitus kiinnittää enenevässä määrin huomiota helikopterihankintoihin, strategisen iskun torjuntaan ja osallistumiseen EU:n kriisinhallintatoimintaan sekä suunnittelee supistuksia varuskuntaverkkoomme. Ne, jos mitkä, ovat omiaan herättämään epäilyä siitä suunnasta, jota kohti hallitus haluaa puolustusjärjestelmäämme kehittää. Hallituksen olisi myös konkreettisilla ratkaisuesityksillään ja linjauksillaan osoitettava, että se kantaa huolta koko maan puolustuksesta ja että Puolustusvoimia todella kehitetään niin, että tämä tavoite voidaan varmistaa. Valitettavasti hallituksen selonteossa esittämät linjaukset eivät anna tästä täyttä varmuutta.

Kansakunnan tulevaisuuden kannalta turvallisuuspolitiikka on ydinasia. Suomen turvallisuuspolitiikan tulee rakentua viisaan ja johdonmukaisen ulkopolitiikan ja uskottavan puolustuksen varaan. Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka eivät saa olla suhdannepolitiikkaa. Meidän on turvattava kansallinen puolustuskykymme omien tarpeidemme pohjalta niin, että uskottava puolustuksemme säilyy myös tulevaisuudessa. Liittoutumattomuuden ja itsenäisen puolustuksen ja tätä perusratkaisua vahvistavan kansainvälisen yhteistyön muodostama kokonaisuus on edelleen paras linja maamme turvallisuuden takaamiseksi. (Ed. Taipale: Mikä on opposition kanta rauhanliikkeen valtionapuun?)

Ilkka Kanerva /kok:

Arvoisa puhemies! Hallituksen eduskunnalle antaman selonteon menettely antaa parlamentille erinomaisen mahdollisuuden aina säännöllisin väliajoin suunnata, arvioida ja analysoida Suomen puolustuksen perusteiden kehittymistä ja kehittämistä.

Sitten viime selonteon ei ole tapahtunut sellaisia turvallisuuspolitiikan syvälle käyviä muutoksia, jotka nyt edellyttäisivät Suomen omien puolustuspolitiikan peruslähtökohtien uudelleenarviointia. Selonteon tarkistus on kuitenkin välttämätön useistakin syistä, ei vähiten toimintaympäristössä tapahtuneista muutoksista johtuen vaan myöskin esimerkiksi aseteknologiassa tapahtuvien nopeiden muutosten vuoksi.

Käsiteltävänä oleva selonteko linjaa tarkastusluonteestaan huolimatta melko syvältä suomalaisen puolustuspolitiikan keskeisiä perusteita. Puolustuspolitiikkamme perusteita koskevana kehittämishankkeena selonteossa on sanottu olevan alueellisen puolustusjärjestelmän tarkistaminen ja sopeuttaminen: armeijan sodanaikaista vahvuutta supistetaan voimakkaasti samalla, kun teknisen kehityksen merkitys nousee entisestään.

Euroopan unionissa käynnissä olevat kehitysprosessit tähtäävät vakauden ja rauhan varmistamiseen Euroopassa. Eurooppa-neuvoston Helsingissä tehdyt linjaukset unionin sotilaallisesta kriisinhallinnasta vahvistavat unionin kykyä hallita kriisejä lähialueillaan.

Vaikka Euroopan yleinen turvallisuustilanne on kehittynyt myönteiseen suuntaan, ovat alueelliset kriisit 90-luvulla vaikuttaneet eurooppalaiseen turvallisuuskehitykseen kuitenkin merkittävästi. Näinpä paineet kriisien ennaltaehkäisyyn ja kriisinhallintakyvyn kehittämiseen ovat johtaneet kansallisten puolustusjärjestelmien samoin kuin kansainvälisen yhteistyön kehittämiseen niin, että kansainvälisiin kriiseihin pystytään reagoimaan mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön konfliktien estämiseksi ja kriisien hallitsemiseksi vahvistaa samalla myös Suomen omaa turvallisuuspolitiikkaa.

Meille suomalaisille on olennaista, että kylmän sodan jälkeinen Euroopan muutos antaa pienille valtioille lisääntyvää toimintavapautta ja on omiaan vahvistamaan näiden turvallisuutta. Pienet valtiot ovat saaneet entistä paremmin äänensä kuuluviin. Tätä myönteistä kehitystä on tietysti kaikin tavoin aihetta vaalia ja olla edistämässä.

Turvallisuusympäristömme vakaus riippuu alueen valtioiden keskinäisten suhteiden lisäksi myös niiden sisäisestä kehityksestä ja vakaudesta. Baltian maitten integroituminen kiinteämmin Euroopan unioniin tukee konkreettisella tavalla vakautta lähialueillamme.

Puhemies! On todennäköistä, että Baltian maat liittyvät lähitulevaisuudessa Natoon. Kaikilla valtioilla onkin oltava oikeus itse valita oma turvallisuusjärjestelynsä. Kuvaavaa muuttuneessa tilanteessa on se, että aloite Baltian maiden jäsenyydestä on nyt aidosti heidän omissa käsissään.

Venäjä on kulkenut eriytymisestä kohti avoimuutta ja lisääntyvää yhteistyötä. Venäjän ulko- ja turvallisuuspoliittinen suuntautuminen, maan demokraattinen kehitys, sen poliittinen vakaus ja markkinatalouteen sopeutuminen ovat merkittäviä tekijöitä meidän suomalaisten samoin kuin koko Euroopan rauhanomaisen kehityksen kannalta arvioiden. Naton ja Venäjän kahdenväliset suhteet, EU:n ja Venäjän suhteiden kehittyminen ja yleensäkin yhteistyö kansainvälisessä kriisinhallinnassa ja rauhanturvaamisessa ovat todistuksia uudenlaisesta kansainvälisestä yhteistyökyvystä turvallisuuden rakentamisessa.

Suomen oma turvallisuus- ja puolustuspoliittinen toimintalinja voidaan kiteyttää kolmeen tekijään selonteon tavoin: ensinnäkin uskottavan puolustuskyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen, toiseksi pysyttäytyminen vallitsevissa oloissa sotilaallisesti liittoutumattomana ja kolmanneksi osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön turvallisuuden ja vakauden vahvistamiseksi. Nämä peruslinjat kiteyttävät ne tekijät, joihin puolustuksemme valtiollisen itsenäisyyden ja alueellisen koskemattomuutemme turvaamiseksi nojaa.

Sotilaallinen liittoutumattomuutemme ei merkitse sitä, että Suomi olisi perinteisessä mielessä puolueeton. Euroopan unionin jäsenmaana olemme sitoutuneet puolustamaan unionin yhteisiä arvoja eli meidän omia arvojamme.

Suomen linja perustuu siis vallitsevissa olosuhteissa sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ja itsenäiseen puolustukseen. Päinvastainen tilannehan merkitsisikin, ettei Suomella olisi enää nykyisen kaltaista itsenäistä kansallista puolustusta. Meillä on kuitenkin aina osattu pitää tärkeänä, ettei Puolustusvoimat menetä itsenäisyyttään erityisesti kriisin ja sodan aikana. Nato-jäsenyytemme ei kuitenkaan tietystikään tarkoittaisi sitä, että Nato hoitaisi taistelut meidän suomalaisten puolesta. Suomalaiset sen joutuvat tekemään kaikissa olosuhteissa. Liittoutuminen tietysti antaisi kollektiivisen puolustuksen suojaa. Mahdollinen maahamme kohdistuva painostus vähenisi, ja alueen vakaus kasvaisi ainakin pitkällä tähtäimellä.

Naton laajeneminen jo ensi vuonna on varsin todennäköistä. Suomen Nato-suhde tulee säilymään osana turvallisuuspoliittista keskusteluamme. Tätä keskustelua on voitava käydä analyyttisesti ja avoimesti ilman etukäteen lukkoon lyötyjä asenteita. Nato-jäsenyys edellyttäisi nykyistä voimakkaampaa panostusta puolustukseemme. Nykyiset Nato-jäsenmaathan käyttävät puolustukseensa keskimäärin 2 prosenttia bruttokansantuotteesta. Me Suomessa olemme paljon lähempänä yhtä kuin kahta prosenttia.

Kun Suomi on mukana Euroopan unionin kriisinhallinnassa, me tiedämme erinomaisen hyvin, että sen on perustuttava kiinteään yhteistyöhön Naton kanssa ollakseen tehokasta. Käytännössä se edellyttää, että myös Suomi voi käyttää Nato-standardeja oman puolustusjärjestelmänsä kehittämisessä. Näin ollen Suomi voi käsityksemme mukaan lisätä yhteensopivuuttaan Naton kanssa.

Arvoisa puhemies! Suomella on oikeus ja velvollisuus huolehtia itse omien turvallisuusetujensa määrittelystä. Emme saa koskaan ajautua sellaiseen tilanteeseen, jossa toisaalta oma puolustuskykymme osoittautuisi riittämättömäksi mutta jossa toisaalta emme olisi varmistaneet myöskään avun saantia. On selvää, että näin tehdessämme, siis itse huolehtiessamme turvallisuus-etujemme määrittelystä, meidän on aihetta tarkasti seurata Euroopassa ja etenkin lähialueilla tapahtuvia muutoksia ja pyrkiä omilla ratkaisuillamme lisäämään maanosamme vakautta ja turvallisuutta.

Euroopan unioni on Suomen kannalta solidaarisuusyhteisö muttei kollektiivisen puolustuksen väline. Meidän on järkevää kehittää edelleen unionin kriisinhallintakykyä. Niinpä, arvoisa puhemies, Euroopan unionin puolustusulottuvuuden tuleva kehitys on aivan keskeisessä asemassa arvioitaessa Suomen Nato-suhdetta.

Turvallisuutta ei enää voida määritellä puhtaasti sotilaallisin käsittein. Se riippuu yhä enemmän myös poliittisesta, taloudellisesta ja syvemmästä yhteiskunnallisesta vakaudesta ja mikseipä myös kansakuntien yleisestä hyvinvoinnista sinällään. Sodan uhka ei ole kuitenkaan hävinnyt maailmasta eikä myöskään Euroopasta. Lisäksi meillä on uudenlaisia turvallisuushaasteita, esimerkkinä vain informaatiouhat, jotka ovat todellisia riskitekijöitä pitkälle teknistyneelle ja verkottuneelle yhteiskunnalle.

Vaikka suurhyökkäyksen uhka maatamme kohtaan on tänään pieni, pahimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon varautuminen on kuitenkin aina välttämätöntä. Yhtä tärkeää on toimia sillä tavoin, ettei varsinaiseen kovaan puolustukseen koskaan tarvitsisi käytännössä turvautua. Kyse on siitä, että puolustuksesta huolehtiessaan kansakunta ottaa vakuutuksen sen varalle, ettei pahin koskaan pääsisikään toteutumaan. Puolustuskykyä ei luoda enää silloin, kun kriisi on uhkaamassa.

Suomen turvallisuuspolitiikka perustuu liittoutumattomuuden ohella itsenäiseen ja tehokkaaseen puolustukseen. Juuri liittoutumattomuus asettaa itsenäiselle puolustukselle erityiset vaatimukset. Kriisin hetkellä oma puolustusvalmiutemme ja maanpuolustuksemme on meidän viimekätinen tukemme. Puolustuskykymme tulee olla tehokas, ja sen on luotava riittävä ennalta ehkäisevä kynnys sotilaallisen voiman käyttöä tai sillä uhkaamista vastaan.

Puolustusjärjestelmää on arvioitava pitkäjänteisesti turvallisuusympäristössä tapahtuvat nopeatkin muutokset ennakoiden, ja varautuminen tulevaisuuden kriiseihin vaatiikin pitkäjänteisen työn lisäksi myös vakaata taloudellista rahoituspohjaa. Puolustuksemme tarvitsemia riittäviä taloudellisia resursseja ei pidä alistaa suhdanteille. Selonteossa päätetty rahoitusjärjestelmä on omiaan luomaan varmuutta suunnittelun kehittämiseen, mutta, arvoisa puhemies, hallituksen on myös pysyttävä tässä linjassa.

Vaikkei Ruotsiakaan mikään suurhyökkäys ole uhkaamassa, on syytä mainita, että tuo naapurimme käyttää puolustusmenoihin rahaa itse asiassa lähes kolme kertaa Suomea enemmän. Norja käyttää kaksinkertaisesti rahaa meihin verrattuna. Suomen sotilasmaantieteellinen asema lienee kuitenkin hieman toisenlainen kuin muilla Pohjoismailla.

Alueellinen puolustusjärjestelmä, joka rakentuu yleisen asevelvollisuuden pohjalle, on suorituskykyisin ja kustannustehokkain tapa sekä yhteiskunnallisesti tasapuolisin tapa turvata koko maamme puolustus myös strategista iskua vastaan. Strateginen isku ei voi olla puolustuksessamme ainoa varautumisen kohde. Aluepuolustus on tarkoitettu torjumaan paitsi laajamittaiset hyökkäykset myös kaikki yllätyshyökkäykset. Niinpä aluepuolustus on tarkoituksenmukainen ja toimii erittäin hyvin Suomen kaltaisessa maassa. Siitä on pidettävä tiukasti kiinni.

Koko maan kattavan alueellisen puolustusjärjestelmän toimivuutta ei tule vaarantaa. Toimintakykyinen järjestelmä vaatii riittävän reservin, ei ammattiarmeijaa. Siihen meillä suomalaisilla ei olisi monestakaan näkökulmasta katsottuna varaa. On pelättävissä, että esitetty reservin määrän väheneminen ei tuota läheskään väitettyjä säästöjä. Enimmäisvahvuuden pienentäminen 490 000:sta 350 000 henkilöön on epätarkoituksenmukaisen radikaali. Vähäinen ei ole myöskään se vaikutus, joka laajalla reservillämme on Suomen maanpuolustustahtoa muodostettaessa.

Maavoimien valmiusyhtymät täydentävät suorituskyvyllään alueellista puolustusjärjestelmäämme. Niiden varustamista on jatkettava suunnitellusti parantamalla liikkuvuutta, suojaa sekä ilma- ja panssaritorjuntakykyä. Myös suorituskykyisempien muiden yhtymien ajankohtaisista tarpeista on aihetta huolehtia.

Taisteluhelikopterien tarve ja hankintamahdollisuudet tulee selvittää vuoteen 2004—2005 mennessä osana seuraavan puolustusselonteon valmistelua yhdessä muiden asejärjestelmien tarkoituksenmukaisuuden analysoinnin kanssa. Asetelma taisteluhelikopterit vastaan panssarit on varsin väärin asetettu vastapari. Molemmilla on toisistaan poikkeavat tehtävät Suomen olosuhteissa.

Ratkaisua onkin haettava eri aselajien optimaalisesta yhdistelmästä. Puolustusjärjestelmämme tehtävien tulee määrittää asejärjestelmän valinta eikä suinkaan päinvastaisella tavalla. Eri vaihtoehdot on selvitettävä avoimesti ja perustellusti, jotta seuraavan selonteon yhteydessä voidaan tehdä tarvittavat asejärjestelmää koskevat ratkaisut. Myös kotimaisen puolustusvälineteollisuuden toimintaedellytykset erityisesti ruuti- ja ammustuotannon osalta on kyettävä turvaamaan.

Puhemies! Puolustuspoliittinen selonteko vahvistaa kaavailut siitä, että Suomi olisi vuoteen 2006 mennessä liittymässä jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen. Tämä johtaisi siihen, että Suomi hävittäisi jalkaväkimiinansa vuoteen 2010 mennessä. (Ed. Korkeaoja: Näin hallitus kirjoittaa!) Jalkaväkimiinoja korvaavan järjestelmän hankkiminen tulee erittäin kalliiksi: 3—4, eräiden arvioiden mukaan jopa 5 miljardia nykyistä Suomen markkaa. (Ed. Korkeaoja: Miten hallitus hankkii rahat?) Kyseessä on useiden miljardien markkojen suuruinen kehityshanke. Määrärahataso ei missään tapauksessa tule Suomessa lähivuosina nousemaan eikä nähtävissä olevassa tulevaisuudessa ylipäätäänkään niin merkittävällä tavalla, että korvaavien järjestelmien hankkiminen olisi käytännössä mahdollista. (Ed. Korkeaoja: Se on kokoomuksen hyväksymä paperi!) (Ed. Mäki-Hakola: Realismia!)

Puhemies! Miinalla ei voida hyökätä minkään maan kimppuun koskaan. Sillä voi vain puolustaa. Suomella ei ole, ei ainakaan minun tiedossani eikä eduskunnalle ilmoitetulla tavalla, ensimmäistäkään miinakenttää. Jokainen suomalainen miina on varastossa. Ainoa ihminen, jolla on vaara astua Suomessa miinaan, on maahamme tunkeutumista yrittävä vihollinen. (Ed. S. Lahtela: Ja sille se kuuluukin!) Puolustusvalmiutemme on asia, jota ei pidä sinisilmäisesti romahduttaa. Siksi Suomen ei tulisikaan sitoutua tarkkoihin vuosilukuihin, koska ei ole riittävää poliittista tahtoa jalkaväkimiinoja korvaavan järjestelmän rahoittamiseen. (Ed. Korkeaoja: Miksi hallitus niin tekee?) Suomella ei ole varaa luopua jalkaväkimiinoista vaarantamatta puolustuskykyään. Ne ovat hyvinkin puolustuksellinen asejärjestelmä, joka on varsin käyttökelpoinen Suomen kaltaisessa maassa, niin kuin moni muukin maa on maailmalla todennut.

Arvoisa puhemies! Me suomalaiset emme suorita asevelvollisuuttamme eri tavoin ja eri muodoissa sen vuoksi, että tahtoisimme sotaa, vaan siksi, että siihen ei koskaan enää jouduttaisi. Meillä on voimakas maanpuolustustahto tässä maassa. Tämä tahto puolustaa tätä maata hyökkääjää vastaan on erittäin yksimielinen ja vahvempi kuin koskaan ennen. Me suomalaiset haluamme paitsi olla toteuttamassa maanpuolustustahtoamme myös samalla kantaa oman vastuumme kriisinhallinnassa ja olla turvaamassa rauhaa ja ihmisoikeuksia myös rajojemme ulkopuolella.

Outi Ojala /vas:

Arvoisa puhemies! Turvallisuuspolitiikka on kokenut valtavan muutoksen viimeisten 50 vuoden aikana. Vaikka jotkut haikailevatkin vanhan kaksinapaisen maailman perään, niin on selvää, että kylmän sodan päättyminen runsas kymmenen vuotta sitten merkitsi monella tavalla turvallisuuden lisääntymistä niin koko maailman kuin suomalaistenkin osalta. Ei ainoastaan suurvaltojen välisen ydinsodan vaara ole pienentynyt, vaan lisäksi valtiot ylipäänsä vähensivät sotilaallista varautumistaan. Pienillä ja keskisuurilla valtioilla on uudessa tilanteessa myös enemmän liikkumavaraa aktiivisessa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Silti maailma on monimutkainen kudelma. Yhdentyvässä maailmantaloudessa jokainen on yhä enemmän riippuvainen toisista. Kylmän sodan loppuminen ei sitä paitsi lopettanut alueellisia aseellisia yhteenottoja, se ei lopettanut väkivaltaa ja turvattomuutta. Eikä Eurooppakaan ole välttynyt paikallisilta sodilta, muista maanosista puhumattakaan. Myös terrorismi, järjestäytynyt rikollisuus tai eräiden valtioiden piittaamattomuus kansainvälisen yhteisön normeista ja ihmisten perusoikeuksista ovat tosiasioita.

Ympäristömuutokset saattavat merkittävällä tavalla mullistaa elämäämme, ja paikalliset ongelmat, kuten vesivarojen niukkeneminen, voivat aiheuttaa aseellisia yhteenottoja. Elintasokuilun mahdollinen kasvaminen niin alueellisesti valtioiden välillä kuin etelän ja pohjoisen välissä aiheuttaa myöskin maailmassa epävakautta ja ennen pitkää uusia ongelmia helposti myös tänne Pohjolaan, joka vielä tänään on suhteellisen hyvinvoiva ja vakaa. Emme voi siis mitenkään tuudittautua tyytyväisyyteen, vaikka suomalaisten elämä onkin suhteellisesti ottaen enimmäkseen turvallista ja turvattua.

Kylmän sodan päättymisen lisäksi myös Suomen liittyminen Euroopan unionin jäseneksi ja EU:n puitteissa tapahtunut nopea turvallisuuspolitiikan kehittely ovat merkinneet muutosta aikaisempaan turvallisuuspoliittiseen ajatteluumme. Myönteisintä kehityksessä on ollut turvallisuuspolitiikan yhteistyövaraisten rakenteiden vahvistuminen asevaraisten rakenteiden rinnalla.

Vasemmistoliitto korostaakin, että yhteistyövaraisen turvallisuuspolitiikan tulee olla Suomen lähtökohta kaikessa turvallisuuspolitiikassa ja kansainvälisessä toiminnassa, niin myös EU:ssa. Vasemmistoliiton mielestä Suomen tulee myös EU:ssa lähteä siitä, että YK on kansainvälisen turvallisuusjärjestelmän keskeisin elementti. Suomen tulee olla aktiivisesti uudistamassa YK:ta ja kehittämässä sen toimintaa niin, että järjestö kykenee jatkuvasti vastaamaan esille nouseviin uusiin haasteisiin.

Vasemmistoliitto korostaa, että Euroopassa meillä tulee olla valmiutta kehittää Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestöä koko Eurooppaa yhdistävänä yhteistyöelimenä kaikilla turvallisuuspolitiikkaan liittyvillä alueilla sotilaallisesta turvallisuudesta demokratiaan, ihmisoikeuksiin, ympäristökysymyksiin ja taloudelliseen hyvinvointiin. Valitettavasti suhteessa Ety-järjestöön selonteko jää passiivisen toteavaksi eikä arvioi sen kehittämistarpeita ja -mahdollisuuksia.

Suomalaisessa keskustelussa EU:n rooli on korostunut, toki aivan ymmärrettävistä syistä. Samoin Keski- ja Itä-Euroopan maissa meneillään oleva suuntautuminen länteen on korostanut EU:n merkitystä. Mitä sitten Euroopan unioniin tulee, niin me haluamme kehittää EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa parlamentaarisessa valvonnassa, jolloin lähtökohtana on EU:n vahvuus siviiliyhteistyön järjestönä.

Vasemmistoliitto katsoo, että EU ei tarvitse yhteistä puolustuspolitiikkaa klassisen sotilasliiton tarkoittamassa merkityksessä. Sellaisen tavoitteleminen romuttaisi EU:n myönteisen kansainvälisen roolin ja tekisi unionista uuden maailman laajuista varustelua kiihdyttävän voimapoliittisen pelaajan. Niinpä EU:n turvallisuuspolitiikan tulee keskeisesti perustua YK:n tukemiseen ja Ety-järjestön kehittämiseen. EU:lla on itsellään mahdollisuus kehittää ympäristönsä vakautta ennen kaikkea laajan taloudellisen, sosiaalisen ja sivistyksellisen yhteistyön puitteissa.

Hyvät edustajatoverit! Tässä mielessä esimerkiksi EU:n pohjoinen ulottuvuus, arktinen yhteistyö ja Itämeri-yhteistyö palvelevat myös vakautta ja täydentävät oleellisella tavalla niitä sotilaallisen puolen sopimusjärjestelyjä, jotka ovat lisänneet luottamusta ja vähentäneet molemminpuolista epävarmuutta toisen aikeista. Näissä yhteistyöhankkeissa ja -ohjelmissa ei siis ole kyse vain myönteisistä tuloksista talouden tai ympäristönsuojelun alalla vaan samalla myös turvallisuudesta laajassa mielessä.

Suomalaisille olisi talouden ja kulttuurin kannalta mutta myös poliittisesti hyötyä, mikäli Suomenlahden pääkaupungit Helsinki ja Tallinna sekä Pietari muodostaisivat toistensa kehitystä tukevan metropolikolmion. Tällaisen vision toteuttamiseen kannattaa panostaa.

Vasemmistoliitto katsoo, että Suomen tulee yhdessä Ruotsin kanssa huolehtia siitä, että EU kehittää Venäjä-strategiaansa. Tämä on Suomen ja Ruotsin yhteinen etu, aivan samoin kuin on aivan luonnollista, että ne jäsenmaat, jotka reunustavat Välimerta, suuntaavat huomiota Välimeren alueen yhteistyöhön.

Puhemies! Historiallisista syistä on ymmärrettävää Baltian maiden kiirehtiminen Naton jäseniksi. Suomen turvallisuuden kannalta on kuitenkin oleellista, että Suomi antaa merkittävän panoksen EU:n Venäjä-politiikalle, jotta kyetään luomaan laajenevan ja syvenevän yhteistyön verkosto EU-maiden ja Venäjän välille. Tässä mielessä Suomelle pohjoinen ulottuvuus on Nato-jäsenyyttä parempi turvallisuusratkaisu. Vasemmistoliitto korostaa, että Suomen liittoutumattomuus ja laaja yhteistyö Pohjois-Euroopassa ovat meidän turvamme.

Viime päivinä on toki virinnyt keskustelua siitä, eikö Suomen olisi syytä noudattaa Baltian maiden esimerkkiä ja hakeutua Naton huomaan. Ei ole syytä, ei todellakaan, ja sehän on myös hallituksen lähtökohta. Olisi naiivia olettaa, että Nato-jäsenyys antaisi meille oleellista päätösvaltaa kysymyksissä, joissa Yhdysvalloilla on tärkeä etu kyseessä. Pikemminkin Yhdysvaltain uuden hallituksen asenne useissa kohdin paljastaa, miten vähän se ylipäätänsä on halukas kuuntelemaan muiden näkökohtia.

On turha pelko, että pysyttäytymällä Naton ulkopuolella me jäisimme EU:ssa jotenkin sivustakatsojiksi. Suomihan osallistuu kaikissa oleellisissa kohdissa EU:n toimintaan eikä siis suinkaan eristäydy päätöksenteosta. Suomen ja Ruotsin liittoutumattomuudella on EU:ssa päinvastoin annettavaa.

Suomen turvallisuuspolitiikan tuleekin olla aktiivinen, ei reaktiivinen. Konfliktien ennaltaehkäisyn pitää olla kaiken turvallisuuspoliittisen ajattelun perusta, ja sen pitäisi on EU:n kehittelemässä kriisinhallintakonseptissa se kaikkein tärkein elementti. Nyt on aika lähteä kehittämään tästä konfliktien ennaltaehkäisystä ja siviilikriisinhallinnan osaamisesta suomalaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ydinaluetta, aivan kuten meillä on ollut perinteisessä rauhanturvaamisessakin. Meillä on hyvät mahdollisuudet yhdessä Ruotsin kanssa kehittää siviilikriisinhallinnan sisältöä ja vaikuttaa siihen, että turvallisuutta ei EU:ssa militarisoida. Suomen turvallisuuspolitiikassa on siis korostettava maailmanlaajuisen ja eurooppalaisen yhteistyön merkitystä kriisejä ehkäisevänä tekijänä.

Selonteon laatiminen hallituksessa, kuten täällä on todettu, otti tovin, sillä meitä kiinnosti se, kuinka mittaviin ohjelmiin eduskunta ollaan sitomassa vuosiksi eteenpäin. Vasemmistoliitolle oli erityisen tärkeää varmistaa, että eduskuntaa ei tällä selonteolla sidottu taisteluhelikopterihankintaan, ja voimme olla tyytyväisiä, että näin ei käynyt. Olikin muuten aika kummallista, miten helikopterikysymys sai valmistelun aikana uusia muotoja. Aluksi oli kyse vain saattohelikoptereista, mutta kesken kaiken alettiinkin puhua taisteluhelikoptereista peräti panssarivaunujen korvaajina.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä pitää hyvänä ja tärkeänä, että selonteossa todetaan, että Suomi voi osallistua YK:n, Etyjin, EU:n ja Naton toimeenpanemiin sotilaallisiin kriisinhallintaoperaatioihin, joilla on YK:n turvallisuusneuvoston tai Etyjin valtuutus. Meille vasemmistoliitossa kysymys valtuutuksesta on aina ollut keskeinen.

Vasemmistoliitto on antanut oman panoksensa selontekoon, ja pidämme tulosta näissä olosuhteissa tyydyttävänä. On kuitenkin muutama seikka, jotka haluaisin tässä ottaa esille.

Ensinnäkin, kun selontekoa laadittaessa päätettiin puolustusmenojen mitoituksesta, talouden näkymät olivat paremmat kuin ne tällä hetkellä ovat. Tämä antaa aiheen myös arvioida valiokunnassa, onko mitoitusta syytä harkita uudempien tietojen valossa. Haluan huomauttaa, että meillä ei ole mitään varmuutta siitä, että talous oikenisi nopeasti.

Toiseksi, on valitettavaa, että siviilikriisinhallinta on selonteossa jäänyt puutteelliseksi. On esimerkiksi syytä korostaa ennaltavaroitusjärjestelmän kehittämistä, samoin kuin poliittisen ja oikeudellisen järjestelmän, kansalaisoikeuksien ja kansallisten vähemmistöjen oikeuksien merkitystä. Siviilikriisinhallinta jää myös liian suppeaksi, jos se nähdään vain poliisihenkilöstön tai palo- ja pelastustoimen osallistumisena kenties oikeuslaitoksella täydennettynä. Tarvitaan varmasti laajempaa eri hallinnonalojen osallistumista, sillä kyse on sittenkin laajoista yhteiskuntien kehittämisohjelmista, ja siinä tarvitsemme kansalaisjärjestöjen ja koko kansalaisyhteiskunnan aktiivista panosta.

On surullista, että turvallisuuspolitiikan muut kuin sotilaalliset aspektit jäävät usein sisällyksettömiksi lauseiksi. Selonteosta suoraan johdetaan Puolustusvoimien määrärahat, mutta vastaavaa kytkentää ei olekaan siviilikriisinhallinnan tai eräiden muiden seikkojen kohdalla.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä pitää valitettavana, että maamme ei ole liittynyt yli 140 maan tavoin miinat kieltävään niin sanottuun Ottawan sopimukseen. Toivon valiokunnan nyt kiinnittävän huomiota siihen, että selonteossa mainittu työryhmä, joka selvittää Suomen mahdollisuuksia liittyä Ottawan sopimukseen, on ymmärrettävä teknisiä selvityksiä tekeväksi työryhmäksi. Varsinaisen poliittisen päätöksenteon valmistelun tulee tapahtua siitä erillään.

Tässä on paikallaan myös muistuttaa eräistä kysymyksistä, joihin eduskunta joutuu ennemmin tai myöhemmin ottamaan kantaa.

Maanpuolustuksessa joudutaan lähivuosina ratkaisemaan esimerkiksi, jatketaanko sillä nykyisellä linjalla, että koulutetaan koko ikäluokka, vai panostetaanko entistä enemmän yhä kalliimpaan aseteknologiaan, jonka käyttämiseen tarvitaan erityisvalmiuksia omaavia ammattimaisia joukkoja.

Toinen ongelma on se, että kotimaisen puolustusvälineteollisuuden turvaaminen ja kalliin uuden ulkomaisen aseteknologian hankkiminen samanaikaisesti käy taloudellisesti yhä vaikeammaksi. On täysin väärin, että eduskunnan kotimaisiin hankintoihin ohjaamat määrärahat näyttävät nekin ainakin osaksi ohjautuvan ulkomaisiin hankintoihin. Tällöin eduskunta saattaa pahimmillaan joutua kahteen kertaan ohjaamaan erityismäärärahan kotimaisen teollisuuden turvaamiseksi, eikä sellaista rahastusta voi hyväksyä.

Ruotsin puolustuspoliittisen valmistelukunnan tuore selvitys pitää sotilaallista uhkaa vähemmän todennäköisenä ja kehottaa paneutumaan yhteiskunnan muuhun haavoittuvuuteen. Erityisen tärkeänä pidetään viestinnän ja informaatioteknologian suojaamista osana laajaa turvallisuuskäsitettä. Myös meillä Suomessa informaatioyhteiskunnan suojaamistarpeet ovat ajankohtaisia.

Tämä samoin kuin edellinen selontekokin valmisteltiin hallituksen puitteissa. Aikaisemmin taas oli tapana käyttää parlamentaarisia puolustuskomiteoita. Vanhaan käytäntöön ei välttämättä ole paluuta, mutta varmasti hallituksen tulisi valmistelussa kuulla myös oppositiota. (Ed. Ala-Nissilä: Kyllä!) Vasemmistoliiton mielestä oleellista valmistelussa on kuitenkin se, että tarjotaan mahdollisuus laajaan kansalaiskeskusteluun.

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliitto korostaa, että yhteistyövaraisen turvallisuuspolitiikan tulee olla Suomen lähtökohta kaikessa turvallisuuspolitiikassa ja kansainvälisessä toiminnassa.

Siviilikriisinhallintaa on selonteossa käsitelty puutteellisesti ja suppeasti. Tätä puolta Suomessa on välttämätöntä kehittää edelleen.

Kun valiokunta ryhtyy tämän keskustelun pohjalta työhönsä, sen on syytä arvioida myös määrärahamitoitusta talouden uusien näkymien valossa.

Aivan lopuksi: En ole käsitellyt puheenvuorossani varikkojen lopettamiskysymyksiä, jotka selonteossa on myös tuotu esille. Katson kuitenkin, että valiokunnan on perehdyttävä huolellisesti näihin esityksiin ja otettava huomioon myös niiden mahdolliset työllisyysvaikutukset ennen ratkaisujen tekoa.

Klaus Bremer /r:

Värderade talman! Den offentliga debatten om utformningen av den försvarspolitiska redogörelsen var ett skådespel med Finlands säkerhet som spelbricka. De insatser Finland gör inom försvars- och säkerhetspolitiken är en försäkring inför framtiden. Det är alltid bättre att ha en försäkring när det händer. Om ditt hus brinner upp är det bättre om du har betalt en hemförsäkring än om du inte gjort det. Även om landets säkerhet förefaller vara ohotad idag kan den bli det.

I motsvarande österrikiska redogörelse står det att hotbilder och aggressioner behöver 7—10 år för att växa fram. Att hot växer fram snabbare än återuppbyggandet av avskaffade militära strukturer är ett klart faktum. Försäkringen måste alltså betalas varje år för att landet skall bibehålla alla bonus. Den slutliga kompromissen om försvarsanslagens nivå, som förhandlingarna i regeringen ledde till, anser svenska riksdagsgruppen däremot vara acceptabel. Det är viktigt att utgiftsnivån är på tillräcklig nivå och sträcker sig tillräckligt många år framåt. Tvära kast i finansieringen av försvaret är inte förenliga med ett trovärdigt försvar.

Regeringens försvarspolitiska redogörelse är ett mycket detaljerat dokument som tar upp den förändrade omgivningen Finland lever i. Bipolariteten har bytts ut mot en större komplexitet, den traditionella suveränitetstanken har fått mera kryddor av solidaritet och gränsöverskridande deltagande, förebyggandet av konflikter har blivit allt vanligare osv. I redogörelsen påpekas bl.a. att konflikterna i allt högre grad är interna och innehåller etniska element, så som vi sett på Balkan och i Tjetjenien. Sådana oroligheter kan spridas över gränser och destabilisera sina närområden för att sedan sprida sig vidare.

Dylika konflikter, liksom många andra nutida hotbilder kan endast förebyggas genom internationellt samarbete. För Finland gäller det, som en logisk konsekvens, att också med egna initiativ stärka den civila krishanteringen och det gränsöverskridande umgänget. Också bekämpningen av den internationella brottsligheten, de ekologiska hoten och eventuella attacker mot informationsöverföringen kräver internationellt samarbete. I denna förändrade omgivning slår redogörelsen fast tyngdpunktsområden i Finlands säkerhetsstrategi, där försvaret, uppbyggandet av förtroendefulla relationer och samarbetet i internationella organisationer bildar en helhet.

Puhemies! Suomi on aina ollut osa kansainvälistä toimintaympäristöä ja alttiina sen vaikutuksille. Kansainvälinen toimintaympäristö vaikuttaa Suomeen edelleenkin, mutta passiivi on vaihtunut merkittävässä määrin aktiiviksi muun muassa rauhankumppanuuden, Euroopan neuvoston ja ennen kaikkea EU:n ansiosta. Berliinin muurin purkaminen avasi tien eurooppalaiselle arvoyhteydelle — ja uudelle turvallisuusarkkitehtuurille. On ilahduttavaa, että varsin monet Euroopan maat ovat valinneet yhteistyön tien. Ikävää kuitenkin on, etteivät kaikki ole tehneet näin. Ensi viikonloppuna yksi eurooppalainen kansa vaeltaa vaaliuurnille valitakseen uudelleen presidenttinsä, joka on tukahduttanut opposition ja saanut maan muistuttamaan reaalisosialismin ulkoilmamuseota. Vaalitarkkailijat eivät ole saaneet seurata vaaleja vapaasti.

Monet uskovat noudattavansa totuuksia, jotka kuitenkaan eivät kestä lähempää tarkastelua. Yksi on kuitenkin tosi: yhteisymmärrys syntyy vuorovaikutuksessa, ei eristäytymällä. Kansainvälinen yhteisö hyväksyy laajenevasti perustavaa laatua olevat ihmisoikeudet yhteiseksi arvonormiksi. Koska massiiviset ihmisoikeusrikkomukset voivat uhata kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta, valtion itsemääräämisoikeutta ei enää pidetä ehdottomana esteenä niihin puuttumiselle. Suunta on oikea, mutta kahdenlaiset normit ja erilaiset pelisäännöt muodostavat ongelmallisen kentän, joka heikentää legitimiteettiä, ovatpa periaatteet kuinka oikeita tahansa.

Vaikka kansainvälinen yhteistyö on muodostunut hyvin laajaksi, hallitus pitää vallitsevissa oloissa kiinni sotilaallisesta liittoutumattomuudestaan. (Ed. Ala-Nissilä: Se on hyvä se!) Puolustus- ja turvallisuuspolitiikkamme kulmakivet pysyvät entisinä — yleinen asevelvollisuus, voimakas puolustustahto ja alueellinen puolustus antavat liittoutumattomuudelle uskottavuutta. Ruotsalainen eduskuntaryhmä pitää linjausta oikeana ja katsoo sen vastaavan Suomen etuja nykyisessä turvallisuuspoliittisessa toimintaympäristössämme.

Suomen tulee kuitenkin jatkuvasti seurata kehitystä maailmalla, Euroopassa ja lähialueilla ja tehdä päätelmänsä sen perusteella. Jo vuoden kuluttua, jolloin Nato päättää uusien jäsenmaiden hyväksymisestä, tiedämme paljon enemmän turvallisuuskehityksestä lähialueillamme. Tämä tapahtuma muodostuu tehtävistä päätöksistä riippumatta aivan keskeiseksi lähialueemme turvallisuusarkkitehtuurille. Selonteko ei sisällä yhtenäistä analyysia Naton Baltian maihin laajenemisen vaikutuksista ja siitä, miten tämä vaikuttaisi Suomeen. Tältä osin eduskunnan on saatava nykyistä selkeämpää tietoa valtion johdolta. Tämä asia tuli toissapäivänä entistä ajankohtaisemmaksi Venäjän presidentin ilmoittaessa, ettei Venäjä tule estämään Baltian Nato-jäsenyyttä.

Uusi turvallisuuspoliittinen arkkitehtuuri ja Euroopassa käytävä keskustelu eivät kuitenkaan kyseenalaista kaikkea. Ahvenanmaata ei mainita selonteossa lainkaan. Ruotsalainen eduskuntaryhmä tulkitsee tämän kannanotoksi saariryhmän nykyisen aseman puolesta, joka onkin aivan oikein. Samalla on kuitenkin kysyttävä, miten perusteltua on karsia Saaristomeren puolustusvoimia, joilla on suora vaikutus myös siviiliväestön olemassaolon ja toimeentulon edellytyksille.

Strateginen ja nopea isku määritellään selonteossa kaikkein todennäköisimmäksi uhkakuvaksi. Uhkakuva on uusi. Nopealla iskulla vihollinen pyrkisi pakottamaan valtionjohdon myönnytyksiin. Lyhyt katsaus menneeseen osoittaa, että päätelmä on perusteltu. Tshekkoslovakiassa 1968, Afganistanissa 1979 ja Tshetsheniassa 1994 hyökkäykset käynnistettiin strategisilla iskuilla. Se on nopein tapa — onnistuessaan — pakottaa maa polvilleen tuhoamatta samalla koko yhteiskuntaa. (Ed. Korkeaoja: Missä se on onnistunut?) Ruotsalainen eduskuntaryhmä on samaa mieltä siitä, että puolustuksella on oltava riittävästi tehoa torjua nopeat iskut, joista on tullut olennainen osa nykyistä sodankäyntiä. (Ed. Ala-Nissilä: Eivät helikopterit yksin riitä!) Valmiusjoukkoihimme tehtävien panostusten tuleekin tämän vuoksi jatkua selonteon ehdotusten mukaisesti.

Huolimatta uusista uhkakuvista ja panostusten jatkumisesta valmiusjoukkoihin riittävän suurten sodan ajan joukkojen tarve ei vähene. Alueellinen puolustus edellyttää suurta, koulutettua ja hyvin varustettua reserviä. (Ed. Korkeaoja: Riittävätkö rahat molempiin?) Ruotsalainen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että hallitus harkitsee tarkoin panostuksia valmiusjoukkoihin ja uuteen varustukseen siten, että myös perinteinen armeija voidaan pitää koulutettuna, varustettuna ja riittävän suurena. (Ed. Korkeaoja: Aivan!) Suomi tarvitsee sekä uutta että vanhaa, koska asemamme on hyvin erityinen.

Selonteon ehdotus sodan ajan joukkojen enimmäismäärän vähentämisestä ei kuitenkaan ole mitenkään dramaattinen, vaan se on osaltaan nähtävä ikäluokkien pienenemisenä. (Ed. I. Kanerva: Ei se niin paljon ole!) Ruotsalainen eduskuntaryhmä korostaa kuitenkin, että joukkojen vähentäminen ei saa johtaa asteittaiseen luopumiseen alueellisesta puolustuksesta. Joukkojen enimmäismäärä on jo pienentynyt huomattavasti, ja ruotsalainen eduskuntaryhmä asettaa kyseenalaiseksi niiden edelleen pienentämisen ilman, että alueellinen puolustus samalla heikkenee.

Sen sijaan on selvää, että pienemmän erikoisjoukon varustuksen on oltava tarkoituksenmukainen, jotta se voi vastata puolustuksesta koko maassa. Riittävä rahoitus ja tarkka harkinta ovat tämän edellytyksinä. Tuleva selvitys Suomen tarvitsemista asejärjestelmistä on tässä mielessä hyvin tärkeä. Valmiusprikaatit ja perinteiset joukot eivät sulje pois toisiaan. Samalla kun joukkojen koko on tärkeä, tarvitsemme pienemmän, erityisen liikkuvan ja nopean joukon, jolla on käypää kalustoa kansainvälisen kriisinhallinnan tehtäviin, mikä puolestaan on edellytys yhteistyölle muiden maiden kanssa.

Talman! Tyvärr undgår vi dock inte nedläggningar av garnisoner som kan vara betydande lokala arbetsgivare. Svenska riksdagsgruppen anser att regeringen måste göra sitt yttersta för att skapa möjligheter till nya arbetsplatser på dessa orter. Arbetsgrupperna, som tillsammans med arbetskrafts- och näringscentralerna skall göra upp skräddarsydda planer för orterna, har ett stort ansvar. Många familjers utkomst hänger på att arbetsgruppernas strategier lyckas. Ett välfungerande samarbete med orten i det förgångna förpliktar regeringen att dra i de trådar som finns för att stöda nedläggningsorterna. Vid indragandet av garnisoner förutsätter svenska riksdagsgruppen naturligtvis att gällande lagstiftning följs. T.ex. i skärgårdslagen finns noggrant stiftat om statens roll som arbetsgivare i skärgården.

Detta föranleder också en diskussion om försvarets roll i regionalpolitiken. I vilken mån skall försvarspolitiken vara regionalpolitik? Försvarspolitiken kan naturligtvis inte underordnas regionalpolitiken, men när försvaret kräver verksamhet i hela landet är det möjligt att göra även regionalpolitiska övervägningar där båda formerna av verksamhet stöder varann.

Som helhet är svenska riksdagsgruppen tillfreds med den försvarspolitiska redogörelsen. Den är en helhet som tar ställning till det intensiva internationella samarbetet, nutida hotbilder — i vårt anförande har vi för övrigt inte alls berört dem alla utan i huvudsak hållit oss på försvarssidan — och den teknologiska utvecklingen. Sällan har Finland varit så säkert som nu och vi får hoppas att försäkringen vi betalar i form av försvarsanslag aldrig behöver användas.

Som jag sade i början, det är bättre att ha en försäkring när huset brinner upp, men ännu bättre är det om det inte blir någon eldsvåda alls. Det gör man genom att omsorgsfullt vårda huset.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Berliinin muurin kaatumisen ja Neuvostoliiton hajoamisen myötä Eurooppa siirtyi uuteen aikaan, jonka turvallisuuspoliittinen arkkitehtuuri hakee vielä muotoaan. Vaikka Varsovan liiton hajoaminen merkitsi uuden aikakauden alkua turvallisuuspoliittisessa ajattelussa, mielikuvat Itä- ja Länsi-Euroopasta elävät silti vahvoina. Nykyhetken mielikuvissa "itää" edustaa lähinnä Venäjä. Varsovan, Prahan ja Budapestin nykyinen liittouma on kuitenkin Pohjois-Atlantin liitto Nato. Naton ja EU:n jäsenyyttä tavoittelevat nyt monet entiset itäblokin maat. Ne hakeutuvat tietoisesti kohti länttä vastapainona toisen maailmansodan jälkeiselle historialleen.

Nato on muuttanut luonnettaan kylmän sodan päätyttyä. Se on hakenut uutta roolia kriisinhallinnasta. Kosovon sodassa Naton rooli oli erittäin kiistanalainen sekä siksi, että ilmasodalta puuttui YK:n mandaatti, että siksi, että operaatiota pidettiin tavoitteisiinsa nähden massiivisena. Toisaalta Makedonian tilanne on kehittynyt niin, että konfliktin molemmat osapuolet ovat hyväksyneet Naton mandaatin kriisinhallinnassa, vaikka operaatiolla ei ole YK:n mandaattia.

Mielipidetiedustelujen mukaan Suomen Nato-jäsenyys ei saa kansalaisten tukea. Suomessa keskustelua Natosta käydään yleensä lähinnä vain akselilla, pitäisikö Suomen hakea Naton jäsenyyttä vai ei. Mielekkäämpää on miettiä, miten Suomen turvallisuuspolitiikka on muuttunut, miten Nato on muuttunut ja muuttumassa ja miten nämä ilmiöt vaikuttavat toisiinsa. Ilman näiden ilmiöiden huolellista tarkastelua Suomi ei pysty löytämään uutta kansainvälispoliittista rooliaan, johon vihreiden mielestä keskeisesti tulee kuulua konfliktien ennaltaehkäisy neuvotteluteitse, ihmisoikeusseurannan kehittäminen sekä kriisinhallinnan siviiliulottuvuus ylipäätään. On myös tärkeää, että kansalaiset pystyvät hahmottamaan, mitä turvallisuuspolitiikassa tapahtuu. Se on vaikeaa, jos poliitikot eivät puhu asioista niiden oikeilla nimillä.

Suomi on EU:n jäsenyyden myötä ollut mukana rakentamassa unionin uutta turvallisuuspoliittista roolia, johon myös liittyy kriisinhallintayhteistyön vahvistaminen. Kriisinhallintayhteistyön kehittymistä ovat vauhdittaneet Balkanin tapahtumat 90-luvulla. Srebrenicalaisten siviilien surmaaminen Bosnian sodassa heinäkuussa 1995 oli muistutus kansainväliselle yhteisölle, ettei YK saa antaa siviileille turvallisuustakuita, jollei se pysty pitämään kiinni lupauksistaan. Srebrenican kansanmurha lienee Balkanin sodan yksittäisistä tapahtumista merkittävimmin vaikuttanut EU:n kriisinhallintayhteistyön kehittymiseen.

EU:n turvallisuuspoliittisen roolin muuttuminen vaikuttaa suoraan Suomen asemaan. Suomi on turvallisuuspoliittisesti liittoutunut EU:hun, mutta tiukan sotilaspoliittisesti arvioituna Suomi ei ole liittoutunut. Koska Naton rooli on merkittävä Balkanin kriisinhallinnassa ja koska EU:n turvallisuuspoliittinen arkkitehtuuri nojautuu pitkälti Naton voimavaroihin, on selvää, että Suomi on pienten askelten politiikallaan siirtynyt entistä lähemmäksi Natoa. Eduskunnan pitää käsitellessään turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa analysoida tarkoin Suomen turvallisuuspoliittisen roolin ja toimintaympäristön muutokset arvioiden, kuinka lähellä Suomen nykyinen rooli on Naton jäsenyyttä.

Hallituksen selontekoon on kirjattu puolustusmenojen keskimääräiseksi tasoksi vuosina 2003—2008 noin 1,8 miljardia euroa eli 10,8 miljardia markkaa. Tätä puolustusmenojen tason korotusta vihreä eduskuntaryhmä on kritisoinut. Huolimatta siitä, että Suomen on perusteltua olla mukana myös kansainvälisessä sotilaallisen kriisinhallinnan yhteistyössä, pitää Suomen painottaa malleja, joissa kriisinhallinnan voimavaroja suunnataan nimenomaan kriisien ennaltaehkäisyyn ja siviilikriisinhallintaan.

Nato-jäsenyyden kielteisenä puolena on pidetty puolustusmenojen kasvattamista arviolta vähintään 2 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Tämä arvioitu tavoitetaso merkitsisi Suomen puolustusmenojen kasvattamista vielä noin puolella hallituksen selontekoon kirjatusta eli niiden nostamista 2,5—2,7 miljardiin euroon bkt:n kehityksestä riippuen.

Tilastot Nato-maiden puolustusmenoista kertovat, ettei puolustusliiton tavoitteita noudateta orjallisesti. Undp:n kehitysraportin mukaan Espanja käytti puolustusmenoihin vuonna 1999 1,3 prosenttia bkt:sta, siinä missä Suomen puolustusmenojen osuus oli 1,2 prosenttia bkt:sta. Koska Espanja on vanha Nato-maa, osoittaa sen puolustusmenojen suhteellinen vähäisyys, ettei Pohjois-Atlantin liitto seuraa menojen kehitystä millään ehdottomalla pieteetillä. On kuitenkin syytä muistaa, että Yhdysvaltojen puolustusmenojen osuus bkt:sta oli samaisena vuonna 3,0 prosenttia ja että amerikkalaisessa poliittisessa keskustelussa on esitetty vaatimuksia puolustusmenojen kasvattamisesta Natoon kuuluvissa liittolaismaissa.

Tshekin presidentti Vaclav Havel piti viime toukokuussa Bratislavassa puheen, jossa hän vaati, että Naton pitää ensi vuonna Prahassa pidettävässä huippukokouksessa kutsua Baltian maat mukaan jäsenyysneuvotteluihin. Havel katsoo, että Nato ei saa epäröidä kutsun esittämisessä Venäjän tahtoa peläten, koska tämä olisi nöyristelyä Venäjän suuntaan. Havelin mukaan epäröinti osoittaisi, että mikään ei ole muuttunut lännen suhtautumisessa Venäjän — tai Neuvostoliiton — etupiiriajatteluun jälkeen Baltian maiden miehityksen 1940-luvulla. Havelin mukaan tulevaisuudessa alueelliset päätöksentekojärjestelmät saavat enemmän päätösvaltaa ja Nato on osa tällaista arkkitehtuuria.

Venäjän presidentti Vladimir Putin katsoi tuoreessa haastattelussaan, että Nato syntyi vastavetona Neuvostoliiton uhkaan, ja koska Neuvostoliittoa ei enää ole, ei ole perusteita Naton laajentumiselle. Hän painottaa kaikille valtioille yhteisen turvallisuusjärjestelmän rakentamista Eurooppaan. Tämä ei vaikuta uskottavalta niin kauan kuin Venäjä käy sotaa Kaukasuksella. Suomen vierailunsa yhteydessä presidentti Putin painotti, että vaikka hän ei näe syytä Naton laajenemiseen, on Baltian maiden itse tehtävä omat päätöksensä asiasta. On hyvä, että Putin asettui tukemaan Baltian maiden itsemääräämisoikeutta tässä strategisessa kysymyksessä, ja tärkeää on myös, että tämä linjaus pitää myöhemminkin Venäjän Baltian-politiikassa.

Vihreät katsovat, että Baltian maiden mahdollinen Nato-jäsenyys on kyseisten maiden ja Naton välinen prosessi, joka ei muodosta uhkaa naapurimaiden turvallisuudelle. Baltian maiden lähihistoria osana Neuvostoliittoa selittää niiden kiinnostusta varmistaa Nato-jäsenyys, minkä vuoksi Suomen ja Baltian maiden välillä on selvä historiallis-strateginen ero.

Suomessa on avoimesti keskusteltava, millä tavoin Baltian maiden tai esimerkiksi pelkästään Liettuan Nato-jäsenyys vaikuttaisi Suomen asemaan. Ei ole suotavaa, että Suomi ajautuisi Natoon tavalla, jolla EU-jäsenyyttä päädyttiin hakemaan. Tuolloinhan Suomi päätyi jättämään jäsenhakemuksensa melko pian Ruotsin jälkeen ilman perusteellista kansalaiskeskustelua. Ulkopoliittisen johdon mielenmuutos EU-jäsenhakemuksen osalta oli nopea ja pitkälti sidonnainen Ruotsin kantaan. Baltian maat eivät ole Suomelle yhtä vahva viiteryhmä Nato-jäsenyyden hakemiseksi kuin Ruotsi oli EU-jäsenyyden osalta, mutta niiden Nato-jäsenyys vaikuttaa kiistatta Suomen turvallisuuspoliittiseen asemaan ja herättää ainakin maamme ulkopuolella kysymyksiä mahdollisesta jäsenyydestämme. Niiden tahojen, jotka haluavat Suomen Nato-jäsenyyttä, pitäisikin nyt esittää argumenttinsa avoimesti.

Puolueettomuus- ja liittoutumattomuuspolitiikan uudelleenarviointi ei saa tarkoittaa sitä, että nämä käsitteet viedään vanhentuneina ullakolle säilöön. Baltian maiden Nato-jäsenyyden toteutumisen jälkeenkin Suomi voi jatkaa turvallisuuspoliittisesti liittoutuneena EU:hun mutta ilman sotilaallista liittoutumista Natoon. Tällainen asema tarjoaa Suomelle mahdollisuuden muun muassa olla kehittämässä kriisinhallintaa EU:n puitteissa painottaen siviilikriisinhallinnan ja kriisien ennaltaehkäisyn merkitystä. Vihreä eduskuntaryhmä painottaa näitä globaaleja perusteita olla liittymättä Natoon sekä sitä, että Suomen on tietoisesti haettava aktiivista roolia konfliktien ennaltaehkäisyssä.

Huolimatta roolinsa muutoksesta Nato on edelleen puolustusliitto, jonka sisäinen logiikka on pitää yllä painetta puolustusmenojen kasvattamiseen. Koska globaalisti on välttämätöntä pyrkiä siihen, että asevarustelumenot vähenisivät, on luotava globaaleja ja alueellisia turvallisuuspoliittisia rakenteita, jotka helpottavat pienentämään varustelumenoja. On välttämätöntä, että EU:n kriisinhallintasuunnitelmissa otetaan huomioon myös tämä globaali tavoite. Se on mahdollista vain sijoittamalla riittävästi voimavaroja kriisien ennaltaehkäisyyn ja siviilikriisinhallintaan. Nykyisin juopa EU:n sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan resursoinnin välillä on erittäin syvä.

On välttämätöntä, että Naton rooli tulevaisuudessa muuttuu niin, että sen päätöksenteko on mahdollisimman pitkälti eri tasoisissa valintatilanteissa avointa ja demokraattisen kontrollin piirissä. Koska EU:n kriisinhallinta perustuu paljolti Naton voimavaroihin, Naton päätöksentekorakenteet vaikuttavat myös EU:n kriisinhallinnan kehitykseen. Suomen pitää vaatia vastaisuudessakin EU:n turvallisuuspolitiikan rakentamista selkeän demokraattisen kontrollin alaisuuteen niin, että Naton organisaatio ei aiheuta demokratiavajetta EU:n turvallisuuspolitiikkaan.

Kosovon ilmasodan jälkeen käytiin keskustelua sotilaallisten interventioiden oikeutuksesta sekä niiden mandaatin selvittämisen tärkeydestä kriisinhallinnassa. Suomen rauhanturvalaki perustuu siihen, että kriisinhallintaoperaatiot, joihin Suomi osallistuu, edellyttävät YK:n tai alueellisen järjestön Etyjin mandaattia. Vastaavaan ajatteluun nojautuen YK:n on uudistettava yhteisiä pelisääntöjä kansainvälisille interventioille kriisitilanteissa. YK:n uudistaminen sen päätöksenteon helpottamiseksi on välttämätön muttei yksinkertainen tehtävä.

Euroopan turvallisuusarkkitehtuurin ratkaisemattomia haasteita ovat tällä hetkellä Tshetshenian sota ja EU:n jäsenhakijamaista muun muassa Turkin sisäiset aseelliset konfliktit. Suomen ja EU:n on vaadittava Tshetshenian sodan lopettamista ja ihmisoikeustarkkailijoiden pääsyä alueelle, niin että tarkkailijat pystyvät laatimaan seikkaperäisen ja objektiivisen raportin alueen tilanteesta. Mainitut konfliktit osoittavat myös, kuinka vaikeaa nykyisenlaisellakaan turvallisuusarkkitehtuurilla on puuttua valtioiden sisäisiin ihmisoikeusloukkauksiin. EU:n vetoomukset Venäjän ja Turkin suuntaan ovat olleet liian heikkoja ja jääneet miltei vaille merkitystä. Vastaavasti Natokaan ei ole alueellisen vakauden nimissä puuttunut näiden valtioiden sisäisiin konflikteihin, vaikka Kosovon tilanteeseen se halusi puuttua.

Vihreä eduskuntaryhmä painottaa, että turvallisuuspolitiikka on ymmärrettävä laajasti tajuten muun muassa köyhyyden, ekologisten kriisien ja ihmisoikeusloukkauksien syvällinen vaikutus alueelliseen ja globaaliin vakauteen. Alueellisen vakauden ja turvallisuuden takia on tärkeää, että lähialueillamme ihmisten terveydentila ja perusedellytykset sosiaaliseen kehitykseen paranevat ja että ympäristönsuojelua edistetään ponnekkaasti.

Ekologiset katastrofit luovat paineita laajoihin väestösiirtymiin eri puolilla maapalloa. Esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Länsi-Afrikassa aavikoituminen etenee nopeasti ja väestö kasvaa 3 prosentilla vuodessa. On selvää, että globaaliin turvallisuuteen päästään vain ottaen huomioon ekologiset reunaehdot ja sosiaalisen kehityksen edellytykset kaikkialla maailmassa. Tämän pitää heijastua Suomen ja EU:n politiikkaan niin, että kehitysyhteistyömäärärahoja kasvatetaan ratkaisevasti ja oikeudenmukaisen maailmankaupan ehdoista neuvotellaan vakavasti myös Wto:ssa. Pitkällä jänteellä EU:n, Yhdysvaltojen ja muiden pitkälle kehittyneiden maiden pitää pystyä kääntämään "turvallisuussijoitustensa" laatua: se, mikä nyt käytetään puolustusmenoihin, pitäisi voida sijoittaa kehitysyhteistyöhön ja päinvastoin. Tästä visiosta olemme vielä kaukana.

Ismo Seivästö /kd:

Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä joutuu valitettavasti toteamaan, että maailmassa, jopa Euroopassa, on tälläkin hetkellä käynnissä vakavia konflikteja. Balkanin kriisi jatkuu, Lähi-idässä malttia ja sovinnonhalua tarvittaisiin kipeästi, Tshetsheniassa taistellaan edelleen, ja monista maista kantautuu viestejä räikeästä ihmisoikeuksien polkemisesta. Tuskanhuudot kuuluvat esimerkiksi Afganistanista ja Sudanista muun muassa päämäärätietoisesti toteutettujen kristittyjen vainojen myötä. Emme siis voi tuudittautua pysyvän rauhan tunnelmiin, vaan on varauduttava ikäviinkin vaihtoehtoihin.

Selonteko keskittyy luonnollisesti Suomen ja lähialueittemme turvallisuus- ja puolustuskysymyksiin, mutta maanosamme on osa maailmanlaajuista kokonaisuutta, jossa USA, Nato, Venäjä ja Kiina näyttelevät päärooleja. Tämän lisäksi tietenkin merkittäviä luonnonrikkauksia omistavilla mailla on tärkeä taustarooli. Unohtaa ei pidä myöskään ympäristökysymyksiä ja niiden turvallisuuteen vaikuttavia seurauksia.

USA:ta luonnehditaan supervallaksi, Venäjää ja Kiinaa suurvalloiksi. Nämä viimeksi mainitut solmivat hiljattain yhteistyösopimuksen, joka johtanee vaikutusvallan kasvuun muuallakin kuin Kaukoidän valtioiden alueella. Sopimus voi vetää puoleensa joitakin jyrkkiä islamilaisia maita sekä mahdollisesti pieniä jäljellä olevia kommunistisia valtioita. Etsiihän Kiinakin uutta tietä, jossa toisella kaistalla on edelleen yhden puolueen ehdoton valta ja toisella kaistalla etenee hiljakseen vapaa markkinatalous.

Suuriin kysymyksiin kuuluu myös Venäjän ja Naton suhde, jolla on selvä heijastusvaikutus Baltian maihin ja sitä kautta Suomeen. Venäjällä suhtautuminen Natoon on moniulotteista, mitä eräänä esimerkkinä kuvastaa muistamamme presidentti Jeltsinin lausahdus: "A vot, sittenhän Venäjäkin voi liittyä Natoon." Varsovan liiton hajottua Natonkin tehtävä muuttui. Se ei enää yksisilmäisesti tuijota itäisen suurvallan suuntaan ja varaudu sieltä mahdollisesti tulevaan iskuun, vaan se vaikuttaa ensisijaisesti turvallisuuspoliittisena toimijana, valvoen tietenkin samalla omia etujaan. Demokratian juurtuminen vaatii aina aikansa, myös entisen Neuvostoliiton alueella.

Natokin pyrkii lujittamaan hyvinvointia ja vakautta ja sitä kautta vaikuttamaan turvallisuuden lisääntymiseen. Kysyä silti sopii, näkeekö Venäjä ja ennen kaikkea niin sanottu tavallinen venäläinen asian tällä tavalla. Pelkääkö venäläinen tulevansa saarretuksi, vai nähdäänkö yhteistyössä mahdollisuus taloudellisen vaurauden tasapuoliseen kasvuun?

Keskustelu USA:n kanssa ohjuspuolustusjärjestelmästä saisi Venäjän Nato-jäsenyyden puitteissa uuden ulottuvuuden, mutta mitä Venäjän liittyminen Natoon merkitsisi Venäjän-Kiinan suhteille ja vaikkapa Lähi-idän valtioiden kansainväliselle suuntautumiselle? Kysyä sopii myös, kytkeytyvätkö ohjuspuolustusjärjestelmä ja Baltian maiden mahdollinen Nato-jäsenyys jotenkin toisiinsa. Onhan muistissamme, miten Neuvostoliitto ja USA keskustelivat Helsingissä Euroopan tulevaisuudesta ja EU ja sen suuret jäsenmaat seurasivat tilannetta television ja lehdistön välityksellä. (Ed. I. Kanerva: Ei täysin vailla ansioita tuo arvio!)

Arvoisa puhemies! Maassamme on esitetty kaksi erilaista tulkintaa Baltian maiden mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista Suomeen. Toisen mukaan sillä ei olisi heijastusta maahamme, ja osa katsoo tilanteen vaikuttavan merkittävästi Suomenkin asemaan. (Ed. Laakso: Kuka on ensin mainitun esittänyt?) On myös tutkijoita, jotka laajentavat Fennoskandia-käsitteen Baltoskandiaksi korostamalla Pohjoismaiden ja Baltian maiden kulttuurista ja maantieteellistä yhteenkuuluvuutta.

Me emme ole mukana päättämässä Naton uusista jäsenistä. Painavinta ääntä siinä käyttää Yhdysvallat, seuraavaksi vuonna 2002 Prahassa. Miten se katsoo etujaan palvelevan Naton laajentumisen lähellemme, ja miten Venäjä reagoi? Miten yhdistynyt Saksa näkee Suomen ja Baltian maiden roolin Euroopassa? Elääkö etupiiriajattelu edelleen? (Ed. Ala-Nissilä: Edustaja vain kyselee; vastauksia myös!)

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä on selvää, että perimmiltään jokainen maa itse päättää omasta turvallisuuspoliittisesta linjastaan. (Ed. I. Kanerva: Paitsi Ahvenanmaa!) Tämän osoitti Puola omalla käyttäytymisellään, ja näin tulee tapahtumaan myös Baltian maiden kohdalla.

Koko Euroopan tulevaisuudelle keskeinen kysymys on Venäjän tilanteen kehittyminen. Vahvistuuko demokratia ja elpyykö kansantalous sekä kyetäänkö suuret ympäristökysymykset ratkaisemaan?

Vaikka Euroopassa tuskin tapahtuu niin voimakkaita muutoksia lähivuosina kuin Neuvostoliiton hajoaminen ja Berliinin muurin murtuminen olivat, meidän on kuitenkin edelleen tarkoin seurattava ja myös ennakoitava tulevia tapahtumia. Siksi Nato-oveakaan ei kannata nyt repiä auki eikä myöskään varmuuslukoilla sulkea. Suomen etu on edesauttaa vakautta ja hyvinvointia Pohjolassa ja sen lähialueilla sekä saada äänensä kuuluviin myös turvallisuuspoliittisissa asioissa.

Nykyasemassaan maamme voi toimia edelleen liennyttäjänä ja — muistaen presidentti Ahtisaaren roolin Balkanilla — myös tarjota yhteisiä palveluita ja vahvaa asiantuntemusta. Voimme myös kysyä, veisikö jäsenyys kokonaan tämän mahdollisuuden. Olemmehan jo nyt merkittävässä yhteistyössä Naton kanssa muun muassa kriisinhallinnan kysymyksissä. Pohtia tulee myös kustannuksia, ovathan Nato-maiden puolustukseen sijoittamat varat selvästi Suomea suuremmat. Samoin suhde ydinaseisiin, niiden käyttöön ja sijoittamiseen on erittäin suuri kysymys.

Selonteko kiteyttää linjamme kolmeen perustekijään: uskottavaan puolustuskykyyn, sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ja osallistumiseen kansainväliseen yhteistyöhön.

Kriisi- ja uhkamallit on selvästi kuvattu, mutta strateginen isku saa korostetun aseman. Entäpä, jos tätä yllätyshyökkäystä mallia Pearl Harbour seuraakin uusi vaihe? Jos se ei olekaan piste, vaan kaksoispiste? Kriisit ovat kuin viruksia, jotka muuttavat muotoaan ja saattavat esiintyä yllättävillä tavoilla. Siksi onkin tärkeää varautua monipuolisesti, hajautetusti ja riittävällä miehistö- ja kalustoreservillä. Viime aikoina esitetyt dokumentit Talin—Ihantalan torjuntataisteluista kertovat karua kieltään eräänlaisesta strategisesta iskusta, jonka kestoa ei laskettu tunneissa eikä päivissä. Kansakunta muistaa korpisotureittemme sitkeyden, kotirintaman rukoukset ja myös aseavun merkityksen.

Selonteon johtopäätöksien tulisikin olla toisen suuntaiset. On vaikea ymmärtää, miksi supistuksia suunnataan erityisesti ilmapuolustukseen ja reservin määrään. Ovathan viime vuosien sodat ja kriisit olleet pääosin ilmasotia. Keskitetyt suurvaruskunnat ovat toki tehokkaita, mutta myös haavoittuvia. Hajautettu järjestelmä on turvallisempi ja myös alueellisen puolustuksen ja maanpuolustushengen kannalta parempi vaihtoehto.

Selonteossa kiinnitetään aiheellisesti huomiota laittoman maahantulon riskin kasvamiseen. (Ed. I. Kanerva: Entä huumeet?) Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän näkemyksen mukaan huomiota tulee kiinnittää päihdyttävien aineiden, erityisesti huumeiden, kulkeutumiseen Suomeen ja Suomen kautta muihin maihin. Ne ovat suuri terveys- ja turvallisuusriski pitkällä aikavälillä. Samoin tuberkuloosin ja aidsin torjuntaan ja ehkäisyyn lähellämme kannattaa panostaa. Nehän ovat hiipiviä aikapommeja.

Arvoisa puhemies! Suomen maapinta-ala on niin suuri, että uskottava alueellinen puolustus tarvitsee merkittävän määrän reserviläisiä. Yleistä asevelvollisuutta ja varusmiespalvelusta pidetäänkin selonteossa edelleen käyttökelpoisena ratkaisuna. Niistä emme voi luopua, vaikka monissa EU-maissa on siirrytty tai ollaan siirtymässä ammattiarmeijoihin. Asevelvollisuusarmeija on monessa mielessä demokraattinen. Palveluolosuhteita tulee toki edelleen kehittää kiinnittäen samalla huomiota myös kantahenkilökunnan työssäviihtymiseen. Riittävä ja kohtuullisen hyväkuntoinen reservi on selvä viesti maailmalle suomalaisten rauhantahdosta ja puolustusvalmiudesta.

Laaja varusmieskoulutus ja varuskuntien ja varikkojen sijoittuminen tasaisesti eri puolille maata on sekä puolustuspoliittinen että aluepoliittinen ratkaisu. Keskittyminen valmiusyhtymiin ei saa merkitä muun reservin laiminlyöntiä tai askelta kohti kalliiksi tulevaa ja oloihimme soveltumatonta ammattiarmeijaa.

Olemassa olevalle reserville kannattaa pitää varastossa rynnäkkökivääreitä ja muuta perusmateriaalia. Se ei ole suuri kustannuserä, mutta merkittävä vakuutus pahan päivän varalle. (Ed. Ala-Nissilä: Onko edustajalla mielipide Varsinais-Suomen it-rykmentistä?) — Kyllä on edustajalla mielipide Varsinais-Suomen it-rykmentin säilyttämisen puolesta, mutta en kommentoi kovin paljon, koska en haluaisi paljon ylittää aikaa. (Ed. Ala-Nissilä: Oikea kanta!)

Henkilömiinoista on käyty aiheellisesti keskustelua. Ovathan ne vastuuttomasti, esimerkiksi tykistön tai helikopterien kylväminä, rajojemme ulkopuolella vahingoittaneet siviilejä. Keskustelussa on kuitenkin osin unohtunut, että meidän panssari- ja jalkaväkimiinamme ovat turvallisesti varastoituina eikä niitä käytetä kuin puolustustarkoitukseen. Silloinkin niiden sijainti merkitään tarkoin karttaan. Siinä esimerkkiä muillekin maille.

Henkilömiinojen korvaaminen maksaisi ehkä 4—5 miljardia, eikä sellaista rahaa nyt ole käytettävissä. Rahaa tarvitaan tällä hetkellä peruspalveluiden, muun muassa terveydenhuollon, kohentamiseen. Ottawan miinasopimukseen eivät ole liittyneet Venäjä, USA eivätkä muutamat entisen Varsovan liiton maat. Suomi pyrkiköön siihen pitkällä tähtäyksellä, ei kiireellä.

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän mielestä puolustuspoliittinen keskustelu on viime aikoina pyörinyt liikaa helikopterien roottoreiden ympärillä. Taisteluhelikopterit mainitaan selonteossa toki, mutta on hyvä muistaa Puolustusvoimain komentajan lausunto, että kalustokysymyksissä etsitään eri asejärjestelmien optimaalista yhdistelmää.

Panssarivoimia, helikoptereita, ilmavoimia, laivastoa sekä jalkaväen perinteistä aseistusta tulee tarkastella kokonaisuutena eikä rakentaa puolustustamme epävarman yhden kortin varaan. Meillä ei ole varaa myöskään heittäytyä ulkomaisen puolustusvälineteollisuuden varaan. Ruutia, ammuksia ja kranaatteja tulee pystyä tuottamaan omassa maassa. Samoin tulee verrata kustannuksia. Kranaatti on huomattavasti edullisempi kuin ohjus. Määrärahat tulee säilyttää sellaisella tasolla, jolla Puolustusvoimien perustehtävät tulevat hoidetuiksi ja henkilökunta sekä varusmiehet tuntevat olonsa inhimilliseksi.

Yksilön ja kansakunnan tulevaisuuteen ja turvallisuuteen vaikuttaa merkittävällä tavalla se, että suhde menneeseen ja epäonnistumisiin on kunnossa. Euroopassa onkin tärkeää tehdä tilit selviksi niin natsismin kuin stalinistisen kommunismin hirmutekojen kanssa. Paavin lailla on uskallettava pyytää tehtyjä virheitä anteeksi ja välttää niiden toistaminen.

Meidän on hyvä muistaa, että turvallisuus ja turvallisuudentunne ovat jokaiselle ihmiselle elämän perusasioita. Laajan ulkoisen turvallisuuden lisäksi on huolehdittava työllisyydestä, syrjäytymisen torjunnasta ja peruspalveluiden toimivuudesta. Sisäinen turvallisuus kodeissa, työpaikoilla ja kaduilla koskettaa päivittäistä elämäämme. Arjen elämän sujuminen vaikuttaa suomalaisten ajatteluun koko maamme turvallisuudesta.

Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että kertausharjoitusvuorokausia riittää koko reserville, ei vain valmiusyhtymille. Varuskuntien ja varikoiden lakkauttamisia ei saa toteuttaa esitetyn yksiviivaisesti. Suunnitelmien vaikutus henkilökuntaan, perheenjäseniin, kuntiin ja työllisyyteen on laskettava tarkoin. Jos lakkautuksiin kuitenkin päädytään, niin menettäville kunnille on suunnattava jotain korvaavaa. Esimerkiksi Pirkanmaalla Oriveden ja Vammalan kaupungeissa menetykset olisivat murskaavia.

Myös saattohelikopterien tarpeellisuus tulee selvittää erityisesti ajatellen puolustustehtävissä palvelevien turvallisuutta. Selvitys tuo esiin vaihtoehdot, joiden pohjalta tuleva eduskunta tekee päätöksen. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä ei ennen perusteellista selvitystä anna avointa valtakirjaa millekään ratkaisulle.

Puolustus- ja turvallisuuspoliittiset linjaukset koskettavat koko kansakuntaa pitkälle tulevaisuuteen. Siksi onkin yhdessä yli hallitus- ja oppositiorajojen etsittävä sellaisia ratkaisuja, jotka ulottuvat yli vaalikausien ja hallitusten vaihdosten.

Raimo Vistbacka /ps:

Herra puhemies! Valtioneuvosto kiteyttää Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen toimintalinjan kolmeen perustekijään, jotka ovat uskottavan puolustuskyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen, pysyttäytyminen vallitsevissa olosuhteissa sotilaallisesti liittoutumattomana sekä osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön turvallisuuden ja vakauden vahvistamiseksi.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä voi täysin yhtyä näihin hallituksen nimeämiin peruslähtökohtiin, mutta luonnollisesti meillä on joissakin yksityiskohdissa osittain erilainen näkemys tavoitteiden toteuttamistavasta. (Ed. Laakso: Onko ryhmä yksimielinen?) — Kyllä. — Merkittävin näkemys vallitsee hallituksen linjan ja perussuomalaisten välillä siinä, ettemme voi hyväksyä kautta selonteon rivien väliin kirjoitettua Suomen Nato-sopeutusta. Nato-jäsenyytemme toteutuksessa on valittu mielestämme täysin sama, hyväksi koettu hivuttautumismenetelmä, jota menestyksellä jopa perustuslakia ohittaen käytettiin maamme liittämisessä ensin Etaan ja sitten EU:hun.

Otan ensiksi lähempään tarkasteluun selontekoon kirjatun uskottavan puolustuskyvyn ylläpitämis- ja kehittämistavoitteen. Tämän asian tarkastelemista ja tarkempaa erittelyä hankaloittaa merkittävästi se, että kaikki tärkeimmät ja merkittävimmät puolustuskykyämme ja Puolustusvoimiemme miehistö- ja materiaaliresursseja koskevat periaatepäätökset on lakaistu maton alle odottamaan vuonna 2004 luvassa olevaa laajaa puolustuspoliittista selontekoa. Vasta tuolloin on tällä välin tehtävien selvitysten perusteella luvassa tarkemmat suunnitelmat esimerkiksi maavoimiemme asejärjestelmävalinnoista ja ilmeisesti myös niiden määrästä ja koostumuksesta, alueellisen maanpuolustuksen käytännön toteuttamistavasta, panssarikalustomme tulevaisuudesta, laivaston merkittävämmästä aluskannan uusimisesta, taisteluhelikoptereiden hankkimisesta, rannikkopuolustuksen uusimisesta ja niin edelleen. On siis varsin hedelmätöntä käydä kovin laajaa keskustelua vain vuosien 2002 ja 2004 välisestä ajasta, kun todelliset, aina vuoteen 2020 ulottuvat tavoitteet ja määräraharaamit selviävät vasta kolmen neljän vuoden kuluttua.

Tästä selonteosta ja siitä käytävästä keskustelusta ja siitä laadittavasta mietinnöstä voidaan käyttää hyvällä syyllä termiä evästystilaisuus. Hallitus kirjaa selontekoonsa ainakin nyt keskeiseksi periaatteeksi maanpuolustuksemme kehittämisessä alueellisen puolustusjärjestelmän ja yleisen asevelvollisuuden. Sotilaalliseen puolustukseen halutaan edelleen varautua koko valtakunnan alueella. Tavoite on mielestämme oikea, vaikka Suomellakin alkaa pian maaseudun tyhjentämispolitiikan seurauksena olla asumatonta korpea riittävästi vihollisen juoksuttamiseen. (Ed. I. Kanerva: Mitä se tarkoittaa?)

Toteamme myös tyydytyksellä sen, ettei Suomen puolustusvoimien yhteensopivuutta kansainväliset yhteistoimintatarpeet huomioon ottaen ole ainakaan vielä haluttu muuttaa ammattiarmeijapohjalla toimivaksi. Tämä linjahan näyttää valtaavan yhä enemmän alaa muissa EU- ja Nato-maissa. Totuushan on, että niin kauan kuin Suomessa valtaosa joukoista koostuu asevelvollisista, on Suomen Nato-jäsenyys käsivarren mittaa kauempana.

Toivon myös, että selonteossa mainittu kertausharjoituksiin kutsuttavien nykyistä suurempi määrä pitää paikkansa, eikä sitä jälleen leikata säästösyihin vedoten. Hyvin ja säännöllisesti koulutettu reservi pystyy suoriutumaan samoista hyvinkin monimutkaisista ja teknisistä asejärjestelmien käyttötehtävistä kuin jatkuvassa työsuhteessa oleva ammattiarmeijakin. Kaiken lisäksi ammattiarmeija tulisi maksamaan merkittävästi enemmän ja pitäisi sisällään monia muita maanpuolustuksen tehokkuuteen liittyviä riskitekijöitä.

Selonteossa todetaan osuvasti, ettei uskottavan puolustuksen ylläpito voi merkittävästi vaihdella taloudellisten suhdanteiden mukaan, vaan sen on perustuttava pitkäjänteisyyteen ja turvallisuusympäristömme pitemmän ajan kehitykseen. Valitettavasti näin ei ole viime vuosikymmenen aikana menetelty. On leikattu ja lisätty hallitusten ja ministereiden ja myös kenraalien mieltymysten mukaisesti. Lopputulos on nyt se, että meillä on huipputason ilmapuolustus, tosin ilman lentopetroolirahoja, kun taas maavoimat joutuvat EU-valmiusjoukkoja lukuun ottamatta tulemaan toimeen paikka paikan päälle ja traktorin lavalle -linjalla.

Kun selonteostakin käy selvästi ilmi, että maavoimien tärkein kehittämiskohde on kolmen jääkäriprikaatin kehittäminen huippuvarustelluksi valmiusprikaatiksi, on itsestään selvyys, ettei pääosassa alueellisesta maanpuolustuksesta vastaaville muille maavoimien yksiköille riitä edelleenkään juuri muuta kuin kirpputoritavaraa päälle, rynkky käteen ja traktorin kyytiin -linjaa. Uskottavuus siinä kärsii, sillä eivät pienet helikopterijoukot ehdi koko ajan lennellä ympäri pitkiä rajojamme varsinkaan, jos ne sattuvat olemaan vielä ylivaltiollisen EU-armeijan yhteensopivuusharjoituksissa jossakin Balkanin vuorilla. (Naurua)

Kun näyttää väistämättömältä, että kalliit materiaalihankinnat tulevat edelleen jatkumaan ainakin laivaston, ilmapuolustuksen ja panssarivoimien osalta, ei perinteisille maavoimille ja niiden varustukselle tule jäämään kuin muruja pöydältä. Tämän takia pidämmekin välttämättömänä, että nykyinen maanpuolustukseen käytettäväksi kaavailtu vuosien 2002 ja 2008 välillä 10,2 ja 10,8 miljardin markan välillä vaihteleva määräraha käytetään armeijan normaaliin toimintaan ja perushankintoihin, kuten jalkaväen aseisiin, kulkuvälineisiin, polttoaineisiin, palkkoihin, varusmiesten aiheuttamiin kustannuksiin ja niin edelleen. Kaikki suuremmat hankinnat, kuten helikopterit, lentokoneet, laivat ja panssarit tulee rahoittaa erillisellä pitkän aikavälin rahoitusohjelmalla, joka ei leikkaa normaalia puolustusmäärärahojen tasoa.

Eräänä yksityiskohtana otan esiin vielä Suomen suhtautumisen henkilömiinojen maailmanlaajuiseen kieltoon ja niiden käytöstä luopumiseen omalta osaltaan. On myönteistä, ettei hallitus ole lähtenyt liian yltiöpäisesti mukaan hankkeeseen, sillä kysymys on maamme maanpuolustuksen ja varsinkin sen kustannusten kannalta hyvin merkittävä.

Suomella on erittäin pitkä maaraja Venäjän kanssa, raja, jota millään muulla EU-maalla ei ainakaan vielä ole. Mikäli luopuisimme maamiinojen käytöstä, tarvitsisimme kalliin rajavalvonta- ja pelotelaitteiston koko maarajamme pituudelle. Sen hinta lienee useita miljardeja markkoja. Tästä syystä katsommekin, ettei Suomella ole vielä pitkään aikaan mitään syytä yhtyä sopimukseen ja luopua maamiinojen käytöstä tai varastossa pitämisestä. Jos tulevaisuudessa joudutaan tähän kuitenkin menemään, tulee korvaavaan asejärjestelmään varata erillinen, normaalia puolustusbudjettia rasittamaton määräraha. Lisäksi kaavailtujen varuskuntien määrän leikkaamisen sijaan tulee itärajan varuskuntia vahvistaa ja jopa lisätä.

Tässä yhteydessä todettakoon, ettei yksiköiden ja asevarikkojen lakkauttamista tule yksisilmäisesti tarkastella vain puhtaana budjettiasiana, vaan on otettava huomioon myös toimenpiteiden vaikutukset kunkin sijaintipaikkakunnan työpaikkojen ja verotulojen kehitykseen. Kohtuuttomuuksiin ei tässäkään yhteydessä saa sortua, jos vastaavia tehtäviä varten joudutaan joka tapauksessa lisäämään resursseja jollakin toisella paikkakunnalla.

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston selontekoonsa kirjaama puolustus- ja turvallisuuspolitiikkamme toinen perustekijä oli siis pysyttäytyminen sotilaallisesti liittoutumattomana ainakin vallitsevien olosuhteiden aikana. Toisaalta hallitus kirjaa selontekoon mahdollisuuden avun vastaanottoon kriisitilanteessa. Tämä onkin toimintalinjan eniten arveluttava ja mielestäni ontuva osa. Perussuomalaiset ovat jo vuosia lukeutuneet niihin tahoihin, jotka eivät ole kakistelematta nielaisseet puheita ja toimia Suomen puolustuksen yhteensopivuuden kehittämisestä kansainväliset toimintatarpeet Naton suuntaan huomioon ottaen tai EU/Naton johtamiin tai hoitamiin operaatioihin osallistumalla. Liian tuoreessa muistissa on tapa, jolla Suomi vastoin kansan todellisen enemmistön tahtoa vähitellen ujutettiin mukaan Euroopan unioniin ja Emuun. (Ed. I. Kanerva: Kuinka niin?) Ensin haluttiin vain turvata tulliton kauppa Euroopassa Etan avulla, mutta yllättäen se ei riittänytkään — ed. Kanerva — ja haimme pikavauhdilla jäsenyyttä EU:ssa. (Ed. I. Kanerva: Kuka sen päätti?) — Jäsenyys junailtiin pujotellen perustuslakipykälien välistä niin, että kepit vain heiluivat, ed. Kanerva, ja samassa yhteydessä hämättiin eduskunta ja kansa nielemään Suomen Emuun mukaanmeno ilman erillistä lakia tai kansanäänestystä. (Ed. I. Kanerva: Ei saa aliarvioida kansan arvostelukykyä!) Miksi ihmetellä nyt kansalaisten epäluuloa Natolla leikittelemisen suhteen, kun heitä on aiemminkin näin ovelasti sumutettu? (Ed. I. Kanerva: Voi, voi, kun edustaja aliarvioi kansalaisia!) — Ed. Kanerva, minullakin on ohjeistus siitä, montako minuuttia täällä näitä lähetepuheenvuoroja pidetään.

Pidämme tinkimättömästi kiinni siitä, että Suomi pidetään kaikkien kansainvälisten sotilaallisten liittoutumien ulkopuolella. Tämä tarkoittaa sitä, ettei meidän tule mennä mukaan sen enempää Natoon kuin mahdollisiin Euroopan unionin yhteisiin joukkoihin. Juuri tässä piileekin jälleen selvä salaa ujuttamisen mahdollisuus. Mikäli Suomi EU-jäsenyyteemme ja kenraali Hägglundin komentajuuteen vedoten liitetään junailemalla EU:n puolustusjärjestelmään mukaan, voivat Nato-haukkamme hyppiä riemusta. Pääosa EU-maista, tulevat uudet jäsenmaat mukaan lukien, on jo valmiiksi Naton jäseniä, joten on hyvin yksinkertainen juttu todeta, ettei kahta päällekkäistä puolustusorganisaatiota tarvita ja EU:n oma organisaatio yhtyy Natoon. Siinä ei vaikuta paljon Irlannin, Ruotsin tai Suomen surkuttelu liittoutumattomuutensa vaarantumisesta, ovathan ne jo liittoutuneet EU:n puolustusorganisaatioon. Tässä selitys sille äärimmäiselle varautuneisuudelle, mikä perussuomalaisilla ja tutkimusten mukaan myös suomalaisten enemmistöllä on maamme sotilaallisiin liittoutumiin mukaan menoa kohtaan. Huomautettakoon tässä yhteydessä vielä siitä, että kun jo nykyistä puolustusbudjettiamme pidetään monilla tahoilla liian suurena, olisi se Nato-Suomessa arviolta lähes kaksinkertainen nykyiseen verrattuna ja sen koko määriteltäisiin käytännössä, siis käytännössä, muualla kuin Suomen eduskunnassa.

Katsomme, että toivon mukaan puolustusvaliokunnan tulee tulevaan mietintöönsä kirjata yksiselitteinen vaatimus siitä, ettei Suomi saa mennä mukaan mihinkään sellaisiin liittoutumiin, jotka voivat vaarantaa edes välillisesti maamme harjoittaman liittoutumattomuuspolitiikan. Vaihtoehto tälle on tietenkin se, että valiokunnasta ja eduskunnasta löytyy selvä enemmistö rehellisesti suosittelemaan Suomen Nato-jäsenyyttä osana tulevaa turvallisuus- ja puolustuspoliittista linjaamme. Tätä en kuitenkaan usko ja siksi epäilen selostamaani ujuttamistakin.

Arvoisa puhemies! Turvallisuus- ja puolustuspolitiikkamme kolmas perustekijä on selonteon mukaan osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön turvallisuuden ja vakauden vahvistamiseksi. Tästä toiminnasta nähdään koituvan myönteistä vaikutusta niin Euroopan poliittiseen ja sotilaalliseen vakauteen ja sitä kautta maamme turvallisuuspoliittiseen ympäristöön kuin myös kokemuksena kansainvälisestä rauhanturvaamistoiminnasta. Sanottakoon heti selvästi, etteivät perussuomalaiset vastusta Suomen ja suomalaisten joukkojen osallistumista rauhanturvatoimintaan, päinvastoin. Katsomme kuitenkin, että toiminnan tulee tapahtua YK:n tai Etyjin johdolla ja toimesta. Naton johtamiin rauhanturvatoimintaan tai rauhaanpakottamistoimiin ei suomalaisten tulisi kuitenkaan mennä mukaan, kuten nyt valitettavasti jo vastustuksestamme huolimatta tapahtuu.

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam

Arvoisa herra puhemies! Joitakin kommentteja ja tarkennuksia tässä vaiheessa.

Muistuttaisin siitä, että selonteko on vuoden 97 selonteon tarkistus. Siksi on luontevaa, että joihinkin periaatteellisiin, isoihin asioihin ei nyt oteta kantaa vaan ne selvitetään ja käsitellään seuraavan varsinaisen selonteon yhteydessä 2004. Tyypillinen sellainen on taisteluhelikoptereiden mahdollinen hankkiminen. Sitä on syytä korostaa, kuten puheenvuoroissakin, että asetelma ei voi olla joko tai panssareihin nähden vaan kokonaisuus, joka on meidän oloissamme toimiva. Oleellista on tietenkin tässä se, ettei tätä vaihtoehtoa ole suljettu pois. Joillakuilla näytti olevan sellainenkin pyrkimys, mutta onneksi ei sitä kuitenkaan tehty.

Jalkaväkimiinat ovat toinen tyypillinen esimerkki niistä asioista. Tässä haluan kuitenkin nyt varmuuden vuoksi todeta, kuten puheenvuorossanikin sanoin, että pyrkimyksenä on Suomen liittyminen sopimukseen vuonna 2006 ja jalkaväkimiinojen hävittäminen vuoden 2010 loppuun mennessä uskottavasta puolustuskyvystä tinkimättä. Tämä on varsin oleellinen pidäke. Tässä on syytä muistuttaakin, että jos maailmanlaajuisesti lähdettäisiin jalkaväkimiinoja poistamaan näin lyhyessä ajassa, niin se vääjäämättä tarkoittaisi asevarustelumenojen huimaa lisäystä, koska korvaavat järjestelmät maksavat huomattavasti enemmän eikä ole mitenkään kuviteltavissa, niin kuin sanonta kuuluu, että kehysten puitteissa tämä voisi tapahtua.

Sitten varsinaiseen selontekoon ja prosessiin. Ed. Korkeaojan puheenvuorossa tuotiin esille toivomus parlamentaarisesta komiteatyöskentelystä. Minusta on rehellisesti tunnustettava, että kovin paljon tyylipisteitä ei tämän prosessin aikana tullut, mutta lopputulos ei ole prosessista huolimatta kovin huono. Minusta tämä on ilmennyt myöskin ryhmäpuheenvuoroista. Keskustankin puheenvuoro oli asiallinen, olkoonkin kriittinen. Nyt normaali parlamentarismi toimii eduskuntakäsittelyn yhteydessä, eikä ole mitään takeita siitä, että parlamentaarisessa komiteatyöskentelyssä prosessi olisi ollut yhtään sen parempi.

Joihinkin yksityiskohtiin. Ed. Kekkonen totesi, että puolustushallinto on saanut selvästi pehmeämmän kohtelun kuin muut ministeriöt määrärahakysymyksissä. Muistuttaisin edelleen siitä, että on kyse vuoden 97 selonteon tarkistuksista. Sen mukaan puolustusmäärärahojen taso olisi ollut esitettyä huomattavasti korkeampi. Me olemme siitä joutuneet tinkimään. Kun otetaan tämä huomioon, minusta on jopa paikallaan puhumattakaan siitä, että on ymmärrettävää, että vähän pehmeämmin tässä yhteydessä on kohdeltu. Kuten monessa puheenvuorossa on todettu, me olemme bkt-vertailussa muita maita huomattavasti alemmalla tasolla, olkoonkin, että bkt-vertailu ei aina anna täydellistä kuvaa, mutta sitä käytetään kuitenkin vertailun mittarina.

Joissakin puheenvuoroissa on esitetty huolestumista siitä, ollaanko nyt panostamassa liian paljon kansainväliseen kriisinhallintayhteistyöhön ja että tämä tapahtuisi kansallisen puolustuksen kustannuksella. Näinhän ei ole, vaan meidän kansainvälinen yhteistyömme palvelee nimenomaan kansallista puolustusta — nimenomaan. Verrattuna panostuksiin millä mittarilla tahansa, jos osallistujamäärä kansainvälisiin operaatioihin mitataan tällä hetkellä — nyt 1 600 vähenee, kun tullaan Libanonista pois — jos verrataan, miten paljon puolustusmäärärahoja panostetaan kansainväliseen yhteistyöhön, se on aivan minimiluokkaa. Osallistumalla saavutetaan hyviä kokemuksia, parasta mahdollista kertausharjoitusta, joka nimenomaan palvelee kansallista puolustusta. Tekemälläkään tästä ei saa ristiriitaa.

On myöskin esitetty huolestumista siitä, että oltaisiin luopumassa alueellisesta puolustusjärjestelmästä. Näinhän ei ole asianlaita. Selonteossa myöskin todetaan selvästi, että se on yksi meidän puolustuksemme kulmakivi jatkossakin. Siitä, että nyt ollaan supistamassa sodan ajan joukkojen vahvuutta 350 000 henkilöön, ei ole tehtävissä sellaista johtopäätöstä. Supistuksen jälkeen Suomi on vähentänyt sodan ajan joukkojen määrää suhteellisesti huomattavasti vähemmän kuin yleisesti Euroopassa tehdään. Kun supistukset kohdistuvat ensisijaisesti sellaisiin joukkoihin, joiden materiaali on vanhenemassa, ja sitä ei pystytä korvaamaan, näin ollen nämä joukot menettävät taistelutehonsa 2010-luvulla. Kun sodan ajan joukkojen supistaminen laskee reservin keski-ikää ja siten yleisesti ottaen joukkojen taistelukelpoisuus paranee, lopputuloksena alueellisen puolustuksen joukkojen toimintakyky paranee.

Näin ollen huoli, jota on esitetty esimerkiksi tämän supistuksen takia, ei ole oikea. Se, että valitettavasti nytkin rakennemuutosta joudutaan jatkamaan, mikä myöskin tarkoittaa eräiden joukko-osastojen ja varikkojen lakkauttamista, johtuu suoraan siitä, että tällä määrärahatasolla ei muuta voi tehdä. Vähemmästä on saatava enemmän irti.

Lopuksi, puhemies, koska Natostakin on puheenvuoroissa keskusteltu liittyen nimenomaan Baltian maihin, toteaisin ensin, että jos Baltian maat liittyvät, on selvää, että turvallisuusympäristössämme tapahtuu muutos määritelmällisestikin. Kysymys on lähinnä siitä, ovatko tämän muutoksen vaikutukset pääasiassa myönteisiä vai kielteisiä. Minä lukeudun niihin, jotka pitävät vaikutuksia valtaosiltaan myönteisinä, koska epävarmuus Baltian maiden statuksesta poistuu. Tapahtuu suurin piirtein saman kaltainen vaikutus kuin Naton viime laajentumisen yhteydessä, kun Unkari, Puola ja Tshekki liittyivät Natoon. Presidentti Putinin käynnin jälkeen minusta on enemmänkin perusteita tällaisille arvioille.

Mutta onko tästä tehtävä sellainen johtopäätös, että Suomen automaattisesti myöskin pitäisi liittyä Natoon? Vastaus on vielä selvemmin "ei", tässä ei voi olla mitään sellaista automatiikkaa.

Juha  Korkeaoja  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä olisi montakin kohtaa, mutta kiinnitän huomiota siihen, että keskusta ei ryhmäpuheenvuorossaan halunnut arvostella sitä kansainvälisen toiminnan muotoa, mitä olemme harjoittaneet, emmekä epäile, että se vaikuttaisi kielteisesti kotimaan puolustukseen. Sen sijaan esitimme kysymyksen, onko puolustusjärjestelmän tulevaisuuden kehittämislinja kustannus—hyöty-suhteeltaan parasta varojen käyttöä kotimaan puolustuksen näkökulmasta silloin, kun puhutaan helikoptereista, niin sanotun teknoarmeijan tyyppisistä hankinnoista ja kehittämislinjoista. Tämä asia ei missään tapauksessa tule selonteossa kovin selvästi esille. Onko tämä nyt valittu kehittämislinja varojen käytön näkökulmasta — varathan ovat aina niukat — paras mahdollinen tapa, jos ajatellaan vain Suomen puolustusta?

Ilkka  Kanerva  /kok(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Haluan jo tässä yhteydessä — otan osaa mielelläni aktiivisesti myöhemminkin — todeta kantani ed. Vistbackan puheenvuoroon. Se oli maanläheinen, mutta se ei tarkoita sitä, että se olisi ollut sinänsä huono. Siinä oli eräs mielenkiintoinen seikka, ja se oli tämän koko keskustelun kannalta tärkeä. Se on se vakava asia, että toivon, että sekä hallitus että eduskunta ovat tässä hyvin selvillä vesillä: Suomen Nato-jäsenyys ei voi olla rivien välissä, tai kielteinen kanta ei voi olla sellainen, etteikö sen kaikkia näkökantoja tuoda oikeasti esille.

Suomi on mielestäni avoimesti arvioimassa tätä asiaa. Meillä on tähän kysymykseen optio, mutta Suomen ratkaisun tässä asiassa voi sanella vain Suomen turvallisuuspoliittinen etu, Suomen oma kansallinen etu. Mikään muu tekijä ei voi tulla tässä asiassa vaikuttamaan. Sen takia on tärkeää, että eduskunnasta ei anneta ulospäin sellaista signaalia, että tässä oltaisiin hallituksen tai eduskunnan tai jonkin poliittisen ryhmittymän suunnasta ujuttamassa Suomea jollakin hämärällä tavalla johonkin järjestelyyn, joka olisi erittäin dramaattinen.

Antero  Kekkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ministeri Enestam muistutti siitä, mitä todella sanoin, että Puolustusvoimat on määrärahakysymyksissä saanut selvästi muuta hallintoa pehmeämmän kohtelun. En todellakaan tarkoittanut suhteuttaa tätä asiaa siihen selontekoon, jota käsittelimme vuonna 97, vaan tarkoitin yksiselitteisesti sitä, että suhteessa kaikkiin niihin operaatioihin, leikkauksiin, joita eri hallinnonaloilla on tapahtunut, niihin verrattuna, Puolustusvoimat on kyllä pitänyt puolensa kohtuullisen hyvin.

Toinen puoli on parlamentaarinen puolustuskomitea, johon tuolloin tällöin törmää. Komiteoista ei ole pelkästään hyviä kokemuksia, niin kuin tiedämme, mutta kun painetta siihen suuntaan on ollut olemassa, en todellakaan pidä mahdottomana sellaista seikkaa, että näiden asioiden selvitystyön tueksi rakenneltaisiin jonkinlainen seurantatyöryhmä, jossa olisi mukana myöskin parlamentaarista edustusta.

Outi  Ojala /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuorossakin viitattiin määräraha-asioihin. Puolustusvoimien komentaja Kaskealakin oli hiljattain todennut, että matalampikin taso olisi voinut riittää, kun vain olisi varmuus siitä, että taso säilyy.

Vasemmistoliiton lähtökohta lähti siitä, että ministeri Niinistö täällä eilen viittasi siihen, että talouden tilannetta tulee selvitellä ja arvioida. Hän jopa puhui säästöistä. Tässä mielessä me katsomme, että ei voi olla yhtä pääluokkaa, joka olisi tabu, jos mahdollisesti joudutaan uudelleentarkasteluihin. Tässä suhteessa nostimme asian esille.

Olisin kuitenkin kysynyt ministeriltä vielä asevientipäätöksistä. Ministerin puheenvuorossa kiinnitettiin kovasti huomiota myöskin kansainvälistyvään yhteistyöhön puolustusteollisuudessa. Miten me voimme turvata tulevaisuudessa, että asevientipäätökset olisivat poliittisen päätöksenteon piirissä myös jatkossa, mikäli kansainvälinen yhteistyö lisääntyy?

Ulla  Anttila  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vihreät kannattavat sitä, että Suomi allekirjoittaa jalkaväkimiinasopimuksen. Kysymyshän ei ole nyt suoraan siitä, mitä tällä hetkellä tapahtuu rajalla, eli ei tapahdu mitään tässä asiassa jalkaväkimiinojen suhteen, vaan kyse on siitä, että sillä, että Suomi allekirjoittaa sopimuksen, on suuri merkitys niiden maiden kannalta, joissa tämä kysymys on ongelma.

Jalkaväkimiinathan tuhoavat ihmishenkiä, elämää, eri puolilla maailmaa, ja jollei kansainvälinen yhteisö pysty edistämään sopimusta systemaattisesti, sen esimerkki on huono niille maille, jotka eivät noudata sopimuksen perusperiaatteita käytännössä. Näin ollen sopimuksen allekirjoittamisella ja sillä, että hallituksessa on tämän asian suhteen myönteinen kanta, on minusta erittäin positiivinen vaikutus kansainvälisesti.

Ismo   Seivästö  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Enestam korosti aivan oikein maanpuolustustahdon ja reservin merkitystä Suomen turvallisuudelle. Kysyisin nyt ministeriltä, kun Pääesikunnan asettama työryhmä esittää sitä, ettei yli 35-vuotiaita reserviläisiä miehistöstä enää kutsuttaisi kertausharjoituksiin: Näettekö te jonkin vaaran siinä, että tällainen ikärasismi hiipii pikkuhiljaa Puolustusvoimiin ja maanpuolustukseen? Eikö kuitenkin ole niin, että ikä ja kokemus muillakin työpaikoilla ja myös maanpuolustusasioissa olisi sen arvoinen, että myös yli 35-vuotiaat vielä saisivat tuntea, että heitäkin tarvitaan Suomen turvallisuuden hoitamisessa?

Mauri  Pekkarinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministerin puheenvuoro oli muutoin hyvä, mutta hän mielestäni kuitenkin vähän väheksyi parlamentaarisen valmistelun merkitystä. Olkoonkin, että lopputulos nyt ehkä onkin siedettävä tai aika laajalti hyväksyttäväkin, nyt jo esitän sen toivomuksen, että kun vuoden 2004 työtä aletaan valmistella täysin riippumatta siitä, mikä hallitus maassa silloin sen valmistelun käynnistää, nyt jo tästä keskustelusta menisi selvä viesti sinne valmisteluprosessiin alun alkaen, että se valmistelu tehtäisiin laajalla parlamentaarisella pohjalla. Suomella ei ole kovin monia sellaisia isoja asioita, joissa laaja kansallinen yhteisymmärrys on tarpeen ja välttämätöntä. Tämä aihealue, jos mikä, sitä on. Toivon, että hallitus ei omalta puoleltaan ainakaan vastusta sitä, jos eduskunta päätyy kirjaamaan tällaisen viestin tämän selonteon käsittelyn yhteydessä.

Jukka  Gustafsson  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministerin puheenvuorossa on noussut jalkaväkimiinakysymys vahvasti esille. Kuuntelin tästä näkökulmasta hyvin tarkkaan ryhmäpuheenvuorot. Minä en ole yhtymässä tähän, mikä nyt vihreitten puheenvuorossa viimeksi tuli esille, että Suomen pitää sen takia luopua jalkaväkimiinoista, että sen välillinen merkitys on muualle niin suuri. Näen sen näin, että jalkaväkimiinoilla on kansallinen poliittinen ja historiallinen symboli- ja käytännön arvo. Katson, että niin pitkään nyt kuin tässä silmä siintää, me pidämme niistä kiinni. Myöskin rahasta ja kustannuksista on kysymys.

Myöskin olisin toivonut ministeriltä vahvempaa otetta nyt kotimaiseen puolustusteollisuuteen. Toitte puheenvuorossanne esille sen, että pitää edetä tutkimustoiminnalla ja kehittämisohjelmilla. Kysymys on nyt rahasta ja voimavaroista. Toivoisin, että te ministerinä vahvemmin ottaisitte voimavaroihin kantaa nimenomaan kotimaisen puolustusvälineteollisuuden työpaikkojen ja sen strategisen aseman turvaamiseksi.

Olli  Nepponen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On ilo yhtyä ed. Gustafssonin näkemykseen maamiinoista, jonka täällä moni muukin on tuonut esiin. Kun Ottawan sopimus allekirjoitettiin, Washington Post kirjoitti, että Suomi on Ruotsin maamiina. Se kuvaa sitä tilannetta, mikä silloin oli. Mutta edelleenkin uskottava puolustuskyky niitä vaatii. Raha, mikä tarvitaan niiden korvaamiseen, on niin valtavan suuri, ettei sitä löydy.

Kuulun myöskin niihin, jotka odottavat, että kun seuraavaa selontekoa tehdään, jonkin näköinen parlamentaarinen elin on mukana työssä alusta pitäen, jotta yhteiskunnalliset näkemykset tulevat mukaan — myöskin oppositio on tässä mukana.

Jaakko  Laakso  /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Kun puolustuspoliittista selontekoa valmisteltiin, ministeri Sasi ei esittänyt Naton vaikutuksista selvitystä. Ministeri Sasi on vasta nyt havahtunut siihen, että tällainen selvitys tarvittaisiin.

Ministeri Sasi, ettekö te tiedä, että jatkuvasti tehdään tämän kaltaisia selvityksiä sekä ulkoministeriössä että puolustusministeriössä? Luulen, että ongelma on vain se, että kaikissa näissä selvityksissä johtopäätös on ollut toisenlainen kuin te haluatte. Te haluatte sellaisen selvityksen, jossa johtopäätös on "kyllä" Suomen Nato-jäsenyydelle. Sen takia te vaaditte tämän kaltaista selvitystä. Te ette tyydy niihin selvityksiin, joita ulko- ja puolustusministeriössä Nato-jäsenyydestä on tehty. Eikö niin, ministeri Sasi? Tyypillistä kokoomuspolitikointia!

Ulkomaankauppaministeri  Kimmo  Sasi

Arvoisa puhemies! Haluan todeta sen, että nyt vasta on varmistumassa se, että mitä todennäköisimmin kolme Baltian maata tulevat olemaan lähitulevaisuudessa Naton jäseniä. Tämä ilmeisesti muuttaa, minun käsitykseni mukaan, ja näin sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuorossakin todettiin, jossain määrin ainakin meidän turvallisuusympäristöämme. Mielestäni tulee arvioida, mitkä sen vaikutukset Suomelle ovat. On totta, että ulkoministeriössä ja puolustusministeriössä tehdään jatkuvasti selvityksiä. Mutta tietysti tämä muuttunut tilanne aiheuttaa varmasti myöskin sen, että pitää entistä tarkemmin arvioida, mitä tehdään.

Toinen keskeinen seikka on se, että meidän liittoutumattomuuttamme on perusteltu sillä, että jos Suomi liittoutuisi, se heikentäisi Pohjois-Euroopan turvallisuutta. Nykyinen arvio on se, että Baltian maitten Nato-jäsenyys vahvistaisi Pohjois-Euroopan turvallisuutta. Tämä muuttunut arvio tietysti myös vaikuttaa jonkin verran siihen, millä argumenteilla turvallisuuspoliittista keskustelua myöskin Suomen osalta käydään. Mielestäni olen puheenvuorossani sanonut vain sen, että on syytä käynnistää keskustelu systemaattisesti ja analyyttisesti tästä asiasta ottamatta kantaa lopputulokseen. Jos nyt sanotaan "kyllä" tai "ei" Nato-jäsenyydelle, me emme saa aikaan minkäänlaista järkevää keskustelua. Siitä syystä on parempi, että keskustellaan analyyttisesti ja mietitään niitä perusteita ennen lopputulokseen tulemista.

Anni  Sinnemäki  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Äskeiseen: Jos olisin ministeri ulkoministeriössä, olisin ehkä vaatinut selvitystä silloin, kun turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa laaditaan.

Sitten vielä Ottawan sopimuksesta. Tieto siitä, että Suomen olisi hyvä liittyä tähän sopimukseen, on ollut olemassa jo monta vuotta. Selvityksiä on tämän selonteonkin mukaan tehty jo vuodesta 97 alkaen. Kuitenkaan varsinaisesti emme ole nähneet kunnollisia selvityksiä vaihtoehdoista ja erilaisten vaihtoehtojen kustannuksista. Nyt vielä ministeri Enestamkin ikään kuin lievensi tätä jo nyt tässäkin aika epätarkkaa kirjausta. Aiotteko te nyt kokonaan jo tässä vaiheessa itse asiassa irtisanoutua siitä, että me pyrimme liittymään tähän sopimukseen vuonna 2006?

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam

Puhemies! Siteerasin sanatarkasti selonteon tekstiä. Kun tässä ryhmäpuheenvuorossa annettiin ymmärtää, että ollaan liittymässä ikään kuin tinkimällä puolustuskyvystä, niin halusin vain korostaa, että näin ei voi olla. Selvitystyötä jatketaan. Aikataulua on tiukennettu, niin että hyvissä ajoin ennen seuraavaa selontekoa on riittävästi tietoa sekä vaihtoehdoista että myöskin mahdollisista kustannuksista, ja sitten ja vasta sitten on päätöksenteon aika.

Leena  Rauhala  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Enestam, toitte hyvin puheenvuorossanne esille, että puolustusministeriö tulee ottamaan erityisen vastuun selonteossa kuvatun rakennemuutoksen toteuttamisesta. Vastuuta tässä nyt todella tarvitaan.

Mainitsitte myös, että ensisijainen tehtävä on tietysti selonteon suositusten toteuttaminen, joka merkitsisi ilmeisesti todella näitten varikkojen lakkauttamista. Selonteossa mainitaan, että selvityksessä esitetään toimenpiteitä jatkettavaksi, Materiaalilaitoksen rationalisointia jne. Jos tällä määrärahatasolla ei voida muuta tehdä, onko tähän mennessä — ilmeisesti ei — selvityksiä tehty, mitä tämä merkitsee näille pienille paikkakunnille työllisyys-, aluepoliittisena ja maaseutupoliittisena kysymyksenä ym. Niistä jos mistä tulee ilmeisesti yhteiskunnalle aikamoisia laskuja. Sen vuoksi toivoisin, että tässä ei ole ensisijainen tavoite lakkauttaminen vaan nyt etsitään muita ratkaisuja.

Liisa  Jaakonsaari  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jo nyt on selvä, että tarvitaan turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön kunnon analyysi. Se olisi tarvittu jo tähän, jottei tulisi sellaisia väärinkäsityksiä kuin kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa ed. I. Kanerva sanoi: vuoden 97 selonteon jälkeen ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia turvallisuusympäristössä.

Oikeastaan muuta ei ole tapahtunut kuin muutoksia. On luotu Euroopan unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, puolustuspolitiikka; Nato on laajentunut Keski-Eurooppaan, se laajenee edelleen, EU laajenee, ne neuvottelut ovat käynnissä; Venäjän tilanne on merkittävästi muuttunut; Kosovon kriisi on muuttanut kansainvälisen kriisinhallinnan kuvaa. Kaikki on muuttunut. Tätä ei ole rehellisesti, valitettavasti, hallitus kyennyt kunnolla vieläkään meille esittämään.

Sen takia tutkijat keskustelevat Natosta, me keskustelemme pelkästään puolustuksesta, mutta turvallisuuspoliittinen analyysi on erittäin tarpeellinen. Olen vähän pettynyt, että täällä ei ole nyt ulkoministeriä (Puhemies koputtaa) eikä tehdä sitä tarpeellista analyysiä. (Puhemies koputtaa) (Ed. I. Kanerva: Tämä onkin puolustuspoliittinen selonteko!) — Tämä on turvallisuus- ja puolustuspoliittinen. (Puhemies koputtaa)

Mirja Ryynänen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluaisin vielä palata maamiinakysymykseen. Ministerin selvitys luo minusta hyvin ristiriitaisen tilanteen. Miksi sitten selontekoon kirjataan pyrkimys luopua maamiinoista? Sinne kirjataan selkeästi pyrkimys luopua niistä puolustuskyvystä tinkimättä, kun kuitenkin samalla myönnetään, että se ei ole realistista, eikä esitetä mitään korvaavaa järjestelmää ja tiedetään, että tätä ei pystytä toteuttamaan. Minusta pitäisi lähteä neutraalimmasta selvityksestä.

Minusta kansainvälisiä paineita on todella vahvasti liioiteltu. Varmasti meidän monien muidenkin kokemus erilaisista kansainvälisistä tilanteista, omani Euroopan parlamentista ja julkilausumista tähän asiaan liittyen, on se, että oikea tieto myöskin menee perille eikä tällaisia paineita välttämättä ole.

Juha  Karpio  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Puolustusministeri äskeisessä puheenvuorossaan mielestäni hivenen vähätteli selontekoa, kun hän totesi, että tämä on ikään kuin välitilintarkastus, niin kuin sen alun perin pitikin olla. Kun tähän nyt on perehtynyt, niin mielestäni tässä hyvinkin syvällisesti otetaan kantaa meidän keskeisiin turvallisuuspoliittisiin kysymyksiimme, myöskin määrärahakysymyksiin, joiden suhteen lähinnä vasemmistoliiton taholta esitetyt mielipiteet ja arvokeskustelut tässä eivät mielestäni ole olleet kaikkein onnistuneimpia. Samalla tavalla kansainvälinen kriisinhallinta ja meidän periaatteelliset mielipiteemme siitä tulevaisuudessa tulevat varmasti muuttumaan siitä, mitä nyt ryhmäpuheenvuoroissa on esitetty.

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam

Puhemies! Tarkoituksena ei ollut mitenkään vähätellä selontekoa vaan lähinnä määritellä sen statusta. Se on tietenkin tärkeä, siksi sitä on tehty, mutta yritin selittää, miksi ei kaikkiin isoihin asioihin ole otettu kantaa.

Mitä puolustusvälineteollisuuteen tulee, niin Puolustusvoimat ostaa sitä puolustusmateriaalia, mitä tarvitsemme. Esitettyjen kehysten puitteissa me pystymme siihen. Mutta pelkästään työllisyysnäkökohdista taikka aluepoliittisista näkökohdista ei voida Puolustusvoimien rahoituksella ylläpitää sellaista kapasiteettia, mitä emme tarvitse. Pelastuksena tässä on mahdollisesti jo lähitulevaisuudessa syvenevä pohjoismainen yhteistyö. Valtiosopimus on allekirjoitettu ja tätä kautta yritetään saada (Puhemies koputtaa) parannusta aikaan.

Seppo  Kääriäinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Enestam omassa puheenvuorossaan ei alkuun puhunut sanaakaan valmistelutavasta. Sittemmin hän suhtautui nihkeästi tähän parlamentaariseen tapaan, johon puheenjohtaja Pekkarinen sitten puuttui. Isot asiat ovat kasautumassa vuoden 2004 todelliseen selontekoon, suuret ja vaikeat asiat, ehkä ristiriitaisetkin asiat, ja ympäristö muuttuu koko ajan, mihin ed. Jaakonsaarikin viittasi. Emme tiedä, mikä on poliittinen asetelmakaan vuoden 03 vaalien jälkeen. Eikö olisi kaikki järkisyyt harkita jonkinmuotoista parlamentaarista valmistelua? Eihän komiteamuoto ole ainoa parlamentaarinen pohja. Jokin muukin tapa voi olla saavuttaa tämä hyvä päämäärä ja tavoite. Voisiko ministeri Enestam antaa ainakin puolivihreää valoa omasta kannastaan siihen, mennäänkö tässä suhteessa parlamentaariseen valmisteluun tulevaisuudessa?

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam

Arvoisa puhemies! En suinkaan sillä puheenvuorollani täysin tyrmännyt tätä vaihtoehtoa. Minusta ed. Kekkosen esittämä malli on hyvin mielenkiintoinen, kun seuraava hallitus lähtee seuraavaa selontekoa selvittämään. Parasta aikaa tätä prosessia ollaan arvioimassa sekä turvallisuus- ja puolustusasiainkomitean puolesta että myös ministeriön toimesta. Tässä on nyt hyvä aika tehdä johtopäätöksiä.

Ed. Ojalan kysymykseen aseviennistä haluan ensinnäkin todeta, että Suomella on ruotsalaisten tutkimusten perusteella ylivoimaisesti paras ja läpinäkyvä järjestelmä. Siitä ei ole tarkoitus luopua.

Pia Viitanen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Olisin omalta osaltani kyllä halunnut edelleen alleviivata ed. Rauhalan kysymystä varikkojen lakkauttamisen työllisyysvaikutuksista. Olisin toivonut, että ministeri olisi välittömästi pyytänyt vastauspuheenvuoron ja selvittänyt, millä tavalla koko valtioneuvosto omassa kokonaisharkinnassaan on ottanut huomioon tämän tilanteen. Esimerkiksi Pirkanmaalla Orivedellä on uhkana menettää sata työpaikkaa, mikä tarkoittaa Tampereen kokoisessa kaupungissa 2 200:aa työpaikkaa suhteellisesti ajateltuna. Nämä ovat aivan valtavia lukumääriä. Haluaisin myös tämän lisäksi kysyä, onko valtioneuvosto tutustunut ja onko ministeri tutustunut itse paikalla, selvittänyt taloudellisen ja työllisyysperusteen lisäksi myös tarkoituksenmukaisuuskysymyksen näiden varikkojen osalta. Ainakin itse niissä vierailleina tulimme Pirkanmaan kansanedustajien puolelta siihen johtopäätökseen, että on hyvin tarkoituksenmukaista jatkaa toimintaa näillä varikoilla.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä olisin puuttunut termiin uskottavuus. Mikään asiahan ei ole uskottava vain sen takia, että niin sanotaan, vaan siitä pitää olla näyttöä, siis lihaa luiden päällä. Nyt, jos luetellaan tästä selonteosta, sieltä saa aika pitkän negatiivisen listan. Aseistus vanhenee. Reservi pienenee aika huomattavastikin 490 000:sta 350 000:een. Miinoista täällä on jo paljon puhuttu. En kerta kaikkiaan ymmärrä, miten suomalaiset haluaisivat niistä luopua. Bkt on pienin Pohjoismaista. Itse asiassa meillä on pisin raja itään ja kääntäen verrannollinen on meidän puolustusmäärärahojemme suhde bkt:hen verrattuna Ruotsiin ja Norjaan. Ruutiteollisuuden asiat ovat aika epäluotettavasti, tuntuu siltä. Prikaatien määrää vähennetään. Vähän aikaa sitten niitä oli yli 40, tällä hetkellä 22, jatkossa 3 valmiusprikaatia, joissa 15 000 miestä. Miten on, ministeri Enestam, onko tämä kaikki uskottavaa? Uskottavuus ei voi olla pelkän uskon varassa. Kysyn näin sen takia, että toivon, että jatkovalmistelussa (Puhemies koputtaa) vuonna 2004 tuodaan positiivinen lista kaikelle tälle. (Puhemies koputtaa)

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam

Arvoisa puhemies! Ensin lakkautettavien varuskuntien ja varikkojen ongelmaan. Omassa puheenvuorossani selostin, millä tavalla on tarkoitus tässä edetä. Meillä on hyviä kokemuksia viime selonteon perusteella tehtyjen lakkauttamisten osalta, erityisesti mitä Pohjan sairaalaan tulee, jossa HUS-hallinto panosti siihen lopputuloksena, ettei yhtään työtöntä jäänyt. Tavoitteena on tässä pyrkiä samanlaiseen hyvään ratkaisuun. Mutta joudun toteamaan selvästi, että meille annetuilla varoilla ei pystytä ylläpitämään sellaista, mitä me emme tarvitse. Tämä on valitettava tosiasia.

Mitä taas uskottavaan puolustuskykyyn tulee, tässä ollaan selkeästi siirtymässä määrästä laatuun. Esitetyt ja olemassa olevat tilausvaltuudet edellyttävät sitä ja johtavat siihen, että ollaan entistä (Puhemies koputtaa) paremmin nykyaikaisin asein (Puhemies koputtaa) varustettuja.

Seppo Lahtela  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Useammassa puheenvuorossa muun muassa edustajat Korkeaoja, Kekkonen, Pekkarinen ynnä muut ovat ottaneet myönteisen kannan parlamentaariseen valmisteluun taikka vastaavaan. Tässä yhteydessä pidän aika erikoisena, että ministeri näki näin myönteisenä tämän asian syntymisen tämän mietinnön ja valmistelun osalta. Kun ajatellaan selonteon valmistumista ja sen historiaa, kyllähän kevättalvella varsin selvästi oli nähtävissä, missä tämä asia makaa. Kun valtiovarainministeri Niinistö totesi, että rahaa ei Puolustusvoimat tarvitse, kokoomuksen eduskuntaryhmä hymisteli matkassa, että kyllä ne tulevat toimeen ja pärjäävät. Voidaan ajatella sitä kauhutekijää, että jos pääministerinä olisi ollut joku muu kuin nykyinen ministeri Lipponen, missä tilanteessa me olisimme. Kyllä yksiselitteisesti on niin nähtävissä, että tämänkin tasoisen selonteon rahojen turvaaminen oli yksin pääministeri Lipposen ansio. Tältä osin eduskunnan tulisi tiedostaa se, että parlamentaarinen valmistelu (Puhemies koputtaa) ei olisi tämmöistä miinaa tähän (Puhemies koputtaa) rakentanut eikä tämmöistä pelastajaa olisi rakentunut, niin kuin pääministeristä nyt tuli.

Seppo Kanerva /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Itämeren alue kiinnostaa, kun täällä tilanne on kehittymässä Venäjän intressien, Naton Itämerelle tulon ja Ruotsin ja Puolan sotilaspoliittisten muutosten vuoksi ja Kaliningradin kysymys on auki. Onkohan tehty liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä? Kun esimerkiksi Suomen rannikon jäätyessä yksi paikka, Hanko, on auki, sieltä aiotaan lopettaa tykistö eli siis se, millä Suomea jääaikana voitaisiin puolustaa mahdolliselta maihinnousulta, jos talviaikaan sellainen tulee.

Mitä varikoihin tulee, monet suurvallat käyvät sotaa 10—20 vuotta vanhoilla aseilla. Eikö nyt voitaisi vielä Itä-Saksasta saadun aseistuksen loppusaneeraus suorittaa näillä varikoilla? Siinä olisi moneksi vuodeksi työtä.

Se ihmetyttää, että Ahvenanmaan kysymys on kokonaan tästä unohdettu. Ministeri Enestam, miten tämä on mahdollista? Onko sen strateginen merkitys muuttunut vai ei?

Esa Lahtela /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Miinakysymyksestä voisin sen todeta, että ilmeisesti Ottawassa on ollut taitavat lobbarit, asetehtailijat, jotka ovat lobanneet siellä edustajat ja saaneet sen aikaan, jotta saavat uusia aseita kaupaksi. Se meidän pitää huomioida myös Suomessa, että me emme lankea siihen vipuun, siihen ansaan. Tämä tarkoittaa sitä, että saadaan varustelukierre aikaan, koska aseita korvataan tehokkailla, eri näköisillä järjestelmillä. Sen takia minusta vihreille voisi todeta, että tulkaa siihen rintamaan mukaan, että sarjatuliaseet pitää kieltää maailmassa. Eikö se olisi paljon parempi? Niillä tehdään paljon enemmän reikiä, ja ne ovat toisen tyyppisiä aseita. Niillä hyökätäänkin. Miinoilla ei koskaan hyökätä. Ne ovat puolustusaseita, eikö niin?

Isompi linjakysymys koko tässä selonteossa on se, jotta tässä muutetaan teknoarmeijaan. Siinä mielessä katsokaa, mitä on tapahtunut niissä maissa, joissa on vahva sissiarmeija. Ne ovat pärjänneet yhä edelleen. Amerikka ja kaikki ovat menneet mukaan. Siitä huolimatta sissiarmeija on pärjännyt. Meillä ei ole varaa niin kovaan teknologiaan ja kalliisiin aseisiin. Sen takia tätä pitää harkita uudelleen. Enemmän miehiä mutta (Puhemies koputtaa) vaikka vähemmän satsataan kalliisiin aseisiin. Käytetään vaikka Viitasen pyssyjä, (Puhemies koputtaa) joita tehdään.

Marjatta Stenius-Kaukonen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olisi tietysti hyvä puhua yhtä asiaa kerrallaan eikä aina palata samaan eli varikoihin. Ministeri Enestam totesi, että Puolustusvoimat ei ylläpidä sellaista, mitä ei tarvita. Ministeri Enestam, meidän pirkanmaalaisten on pakko sanoa, että te ette nyt ole saanut riittäviä tietoja siitä, mitä näillä varikoilla tehdään ja mitä tapahtuu sen jälkeen, jos ne nyt lopetetaan suunnitellussa aikataulussa. Suurinta osaa toiminnoista, joita siellä nyt tehdään, jatketaan. Osaa jatketaan ainakin noin viisi vuotta siitä eteenpäin, ehkä sitten lopetetaan. Ei ole mitään järkeä lopettaa sellaista toimintaa ja siirtää muualle. Muutenkin hallitus on tehnyt erittäin hyviä alue- ja maaseutupoliittisia päätöksiä nimenomaan siitä lähtökohdasta, että maaseutu pidetään asuttuna ja valtion toimenpiteitä pidetään siellä yllä. Pitäisi tehdä alueellinen selvitys, niin kuin valtioneuvoston toukokuussa hyväksymä toimenpideohjelma edellyttää. Miten te aiotte toimia niin, että (Puhemies koputtaa) nämä kokonaisuudessaan todella selvitetään? Oli aivan myönteistä, että lupasitte selvityksiä tehdä.

Saara Karhu /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jatkan tästä samasta aiheesta, vaikka ministeri varsinaisesti vastasikin jo lakkautusuhan alla olevien varikkojen työpaikkatilanteeseen ja suhtautui hyvin myönteisesti siihen, että työtä uuden työnantajan palveluksessa pyritään löytämään. Olisin halunnut korostaa sitä, että työpaikat, jotka menevät, sijoittuvat varsin pienelle alueelle. Ne ovat seurannaisvaikutuksineen varsin mittavat määrältään. Kun otetaan huomioon kaikki muut valtion kyseisiä alueita koskevat toimenpiteet, voidaan puhua jopa sadoista työpaikoista, eikä työvoimahallintokaan niitä työpaikkoja tyhjästä nyhjäise. Siellä on aikamoinen määrä siviilejä jäämässä ilman työtä, jos nämä toimenpiteet toteutetaan. Itsekin toivoisin, että ministerillä, jos hän ei ole vielä käynyt, olisi tilaisuus käydä tutustumassa noihin paikkoihin. Siellä on osaavaa, motivoitunutta työvoimaa ja erittäin hyvässä kunnossa olevat varikot. Varmasti mieli saattaisi muuttua siinä. Vähintä, mitä tässä voitaisiin tehdä, on kuitenkin antaa jatkoaikaa. Vuosi 2003 on tulossa erittäin pian.

Marja  Tiura  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Muutkin pirkanmaalaiset kansanedustajat täällä ja itsekin olen huolissani varikoista. Kun ajatellaan sillä tavalla, että viisi varikkoa on lakkauttamisuhan alla, niistä kolme on Pirkanmaalla. Kun ajatellaan, että niiden yhteinen työllistämisvaikutus on yli 250 henkilöä, ne ovat paitsi työllistäjiä alueellaan myöskin merkittäviä maanpuolustushengen ylläpitäjiä alueellaan. Alue- ja työllisyyspoliittisten vaikutusten lisäksi Vammalan ja Oriveden varikoiden lakkautuksella on vaikutuksia Puolustusvoimien toimintaan ja valmiuteen. Panostuotannon vähentäminen tai loppuminen Vammalan varikolla merkitsee, että Patria Vammas Oy joutuu hankkimaan varikolta saamansa palvelut muualta Puolustusvoimien maksaessa lisäkustannukset. Oriveden ilmatorjunta-aseiden huoltoon ja korjauksiin erikoistuneelle varikolle ei puolestaan ole Suomessa korvaavaa laitosta.

Lakkautettujen varikoiden tarvittavat toiminnot on suunniteltu siirrettäviksi erillisen selvityksen perusteella joko muiden (Puhemies koputtaa) varikoiden yhteyteen tai kotimaiselle teollisuudelle. Haluaisinkin kysyä ministeriltä, onko nyt käymässä niin, että lakkautuspäätökset tehdään ennen perusteellista selvitystä (Puhemies koputtaa) siitä, mihin nämä toiminnot todellisuudessa siirretään. (Puhemies koputtaa) Jos päätöstä perustellaan taloudellisilla tekijöillä, (Puhemies koputtaa) onko niistä olemassa todellisia laskelmia, ja mitkä ovat ne aluepoliittiset korvaavat toiminnot, joita ministeri toi puheenvuorossaan esille?

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam

Arvoisa puhemies! Toistan vielä kerran varmuuden vuoksi: ennen lopullisia päätöksiä tehdään kunnollisia selvityksiä, vieraillaan kaikilla paikkakunnilla, joilla on esitetty, että jokin yksikkö lakkautetaan, ja pyritään sitten, jos edelleenkin selvitysten perusteella ollaan periaatepäätöksen linjauksessa, toimimaan niin, että korvaavia työpaikkoja mahdollisimman monelle löytyisi.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Yleisarvioinnissa tästä selonteosta yhdyn juuri niihin näkemyksiin, jotka ed. Jaakonsaari toi esille. Turvallisuuspoliittinen ulottuvuus on suurin piirtein sillä tavalla kuin hän arvioi. Kiinnitän huomiota puolustuspoliittisen osan esittelyyn ministerin taholta. Siitähän voi tehdä vain sellaisen johtopäätöksen, että itse asiassa puolustusministeriössä on olemassa useita eri selontekoja, joista nyt numero 1 on meillä arvioitavana. Sitten on vaihtoehtoinen numero 2 ja ehkä 3:kin. Esittelytapa on ainakin ollut tällä tavalla. Kun täällä puhutaan vuodesta 2004 seuraavan selonteon ajankohtana, minä vain retorisesti ulvahdan maailmankaikkeuteen, että minä odotan, että kenraaliselonteko julkistetaan ennen seuraavia vaaleja.

Timo  Ihamäki  /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Koko valtakunnan puolustaminen edellyttää yleistä asevelvollisuutta, ja näin on tietysti hyvä. Mutta minua huolestuttaa se, riittävätkö voimat, jos Puolustusvoimien sodanaikainen vahvuus pudotetaan 350 000 mieheen vuoteen 2008 mennessä. Eikö se ole puolustuksen heikentämistä, että näin tehdään? Tuskinpa tätä tehdään puolustuksellisista lähtökohdista lähtien vaan enemmänkin kustannussyistä. Kysyn niin kuin ed. Akaan-Penttilä, onko tämä uskottavaa puolustamista.

Aulis  Ranta-Muotio  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Palaisin vielä aluepuolustusasiaan. Lähes kaikissa ryhmäpuheenvuoroissa korostettiin aluepuolustuksen merkitystä. Myös selonteossa myönnetään, että uudistettu aluepuolustusjärjestelmä säilytetään. Ministeri totesi, että aluehenkilöstö on sitten nuorempaa, joskin sitä on vähemmän, mutta voiko tästä uudistetusta sanoa jotain muuta tässä vaiheessa? Onko niin, että sen koulutus on enemmän vapaaehtoisen maanpuolustusjärjestelmän käsissä sitten myöhemmin, kun kertausharjoitukset keskittyvät enemmän valmiusprikaateihin?

Kari Uotila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministerit Sasi ja Enestam sanoivat, että Baltian maiden Nato-jäsenyys vahvistaa turvallisuutta Pohjois-Euroopassa. Eikö tästä pidä tehdä sellainen johtopäätös, että Suomen ei ainakaan tarvitse lisääntyvän turvallisuuden oloissa hakea turvallisuustakuita ja turvallisuuslisää liittymällä Nato-jäseneksi tulevaisuudessakaan?

Sitten kotimaiseen puolustusvälineteollisuuteen, josta on kannettu huolta. Kesällä Valtiontalouden tarkastusvirasto totesi, että 145 miljoonaa markkaa sellaista rahaa, valtuutta, joka oli eduskunnan tahdon mukaisesti tarkoitettu kotimaisen puolustusvälineteollisuuden kehittämiseen ja tutkimustoimintaan, käytettiin aivan vääriin tarkoituksiin, rakennuksiin, siviiliautojen hankkimiseen, tietokoneohjelmiin siviilikäyttöön ja niin edelleen.

Onko ministeri Enestam ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin, että tällainen eduskunnan tahdon vastainen menettely ei puolustusministeriössä ja näissä hankinnoissa jatku?

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam

Puhemies! Valtiontalouden tarkastusvirasto on todella näin sanonut, ja suurimpana yksittäisenä väitettynä virheellisenä hankintana on tuotu esille ulkomaiselta valmistajalta tilatut kuorma-ammukset, arvoltaan 71,6 miljoonaa. Tämä tilausvaltuus ja sen käyttö on tarkoin määritelty asianomaisessa budjettimomentissa. Meidän tulkintamme on, ettei tässä ole mitään virhettä tapahtunut, mutta vastaisen varalle ministeriö on ryhtynyt toimenpiteisiin ohjeistamalla pääesikuntaa, jotta kaikissa tapauksissa eduskunnan tahto huomioitaisiin.

Toimi  Kankaanniemi  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin vähän ihmettelen, että pääministeri ei ole paikalla, kun tästä keskustelusta on kuitenkin ollut tieto pari kuukautta, ehkä enemmänkin, mutta arvostan sitä, että kaksi ministeriä on paikalla.

Ministeri Enestamilta hieman kysyisin hänen henkilökohtaista näkemystään ja sitten koko hallituksen näkemystä siitä, tehdäänkö valtioneuvoston ja ministeriön toimesta näitä selvityksiä, joita täällä on eri asioista kovasti nostettu esille? Kevään kokonainen show tuli selonteon valmistelun yhteydessä taisteluhelikopterihankinnan selvityksestä, josta sosialidemokraatit tekivät vaikka kuinka korkealla tasolla hyvin epäluuloisen päätöksen, että ei saa edes selvittää asioita. Nyt ministeri Sasi on heittänyt selvityspyynnön Nato-jäsenyydestä, ja monesta muusta asiasta, panssareista ja muista, on vaadittu selvitystyötä. Tehdäänkö tällaista, vai onko koko hallituksen suhtautuminen kaikenlaiseen asiantuntijaselvitykseen näin skeptinen kuin on täällä? Minusta selvitystyö ei ole ennakkolupaus mihinkään.

Liisa  Hyssälä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ministeri Enestamin vastaus, joka koski varikkojen lakkauttamisia, ei minua millään lailla vakuuttanut. Otan esimerkin Turun it-rykmentin lakkauttamisesta, joka on tässä listalla. Sillä on nimittäin mielenkiintoinen sodanaikainen ilmatorjuntahistoria. Talvisodassa Suomen kaupungeista Turkua pommitettiin Viipurin jälkeen eniten ja tuhot olivat suuret. Jatkosodassa kaupunki oli jo paremmin suojattu. Tämä kuvastaa mielestäni sitä, että tarve tämän it-rykmentin olemassaoloon sodan aikana, mihin se on tietenkin tarkoitettu, on erittäin suuri. Sen lisäksi sinne on investoitu 45 miljoonaa markkaa 15 viime vuoden aikana, siellä on hyvässä kunnossa olevat rakennukset, useamman sadan henkilön työpaikat. Minä en ymmärrä, mihin voi perustua, että Turun it-rykmentti ollaan lakkauttamassa. Haluan kuulla ne realistiset vastaukset.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Monissa puheenvuoroissa on valiteltu sitä, että Suomi käyttää vähemmän rahaa armeijan ylläpitoon kuin länsimaiset naapurinsa. Tämä on vähän outoa, koska asiaa voi lähestyä myös siten, että 10 viime vuoden aikana monet länsieurooppalaiset maat pienensivät puolustusbudjettejaan 15 prosentilla nimenomaan muuttuneiden olosuhteiden ja kylmän sodan päättymisen vuoksi. Sen lisäksi Suomessa on hankittu yli 35 miljardilla markalla aseistusta, vanhoja ja uusia aseita, ja nämä surullisenkuuluisat Hornetit tulivat maksamaan 20 miljardia markkaa, eli rahaa on mielestäni käytetty liikaakin. Hyvät naapuruussuhteet ja aseidenriisunta olisivat paljon tehokkaampia, ja soisin, että puolustuspolitiikassa enemmän keskityttäisiin siihen. Sen vuoksi pidän erittäin tärkeänä sitä, että ei tingitä Ottawan sopimukseen sitoutumisesta vuonna 2006.

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam

Arvoisa puhemies! Mitä määrärahoihin yleisesti ottaen tulee, pitää paikkansa, että trendi koko 90-luvun oli aleneva, mutta on tällä hetkellä nouseva. Jos halutaan joitakin muutoksia saada aikaan, olisi varmaan toivottavaa, että muut maat pääsisivät alas suurin piirtein samalle tasolle, jolla Suomi tällä hetkellä on.

Puheenjohtaja! Mitä Varsinais-Suomen ilmatorjuntarykmenttiin tulee ja ylipäätään ilmatorjuntaan tulee, meillä on tällä hetkellä ylikapasiteettia. Sellaista ylikapasiteettia ei ole varaa ylläpitää. Siksi (Ed. Hyssälä: Ei Turun puolustusta voida hoitaa Helsingistä!) — muualta tietenkin voidaan lakkauttaa, mutta se ei sillä tavalla oikein hoidu. Koska ylikoulutus on erityisesti läntisellä maanpuolustusalueella, tähän on päädytty.

Anu Vehviläinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Haluaisin puuttua vielä jalkaväkimiinoihin. Täällä on keskustelussa useampaan kertaan todettu, että turvallisuus- ja puolustuspoliittisen valmistelun ja myös suunnittelun pitää olla pitkäjänteistä toimintaa. Haluaisin muistuttaa siitä, miten vaikeaa tälle hallitukselle oli päästä edes näihin kehyksiin, millaista keskustelua käytiin. Nyt kehykset ovat 10,8 miljardia markkaa keskimäärin vuoteen 2008. Sen jälkeen jos on tarkoitus, että vuoden 2010 loppuun mennessä luovutaan jalkaväkimiinoista, niin jokainen tietää, että tämä on aivan mahdoton yhtälö. Ihmettelen sitä, mistä löytyvät ne politiikot, jotka yhtäkkiä nostavat sitten kovasti tätä kehystä, jos pidetään kiinni uskottavasta puolustuksesta.

Jyrki Katainen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Enestam totesi vastauspuheenvuorossaan, että tässä yhteydessä ei ole tarkoitus tehdä suuria linjavetoja, vaan kysymys on tarkistuksista. Näin toki asia on. Nyt käytävä keskustelu toivon mukaan toimii pidempiaikaisena lähetekeskusteluna suurille kysymyksille, kuten jalkaväkimiinoille tai liittoutumattomuuden arvioimiselle.

Molemmat ministerit ovat todenneet Baltian maiden lisäävän vakautta ja turvallisuutta Pohjois-Euroopassa ja ylipäänsä Euroopassa. Olen tästä asiasta itse juuri samaa mieltä. Tämä on juuri semmoinen kysymys, jota pitää pitkällä aikavälillä pohtia myös Suomessa, ei pelkästään yksittäisenä kysymyksenä, vaan osana kokonaisuutta. Tähän kysymykseen on muun muassa ministeri Sasi tehnyt hyvän keskusteluavauksen tänä päivänä. Meidän pitää pystyä analyyttiseen keskusteluun, kuten ed. I. Kanerva on todennut. Näin ollen tarkistuksista voi tulla terveellinen lähtökohta lähetekeskusteluun pidemmän aikajänteen muutoksesta.

Markku Rossi  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Puutun ihan samaan asiaan kuin ed. Katainenkin. Mielestäni ministeri Sasi laukaisi kyllä melkoisen liukumiinan selonteon keskusteluun ottaessaan juuri Nato-selvityskysymyksen esille lähialueiden, mahdollisen Baltian alueen Nato-jäsenyyden myötä. Kun selonteon muste ei ole juuri kunnolla edes päässyt kuivumaan, keskustelemme ikään kuin jo uudesta asiasta. Tuleekin mieleen todella, onko tämä hallituksen selonteko?

Mielestäni oli erittäin hyvä ja rauhoittavaakin kuulla myös puolustusvaliokunnan puheenjohtajan, ed. I. Kanervan kannanotto tähän kysymykseen. Mielestäni se edustaa tällä hetkellä kyllä eduskunnan näkökulmaa enemmälti kuin esimerkiksi juuri täällä istuvien molempien ministerien näkökulma, joka mielestäni kuitenkin tavallaan vähän varjonyrkkeilee tämän asian kanssa. Ymmärrän vähän kyllä, ettei pääministeri ole tässä nyt sitten jälleen kerran hallituksen virallista kantaa tuomassa esille. Käsittääkseni liittoutumattomuus on edelleenkin se, mistä pitää lähteä.

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam

Arvoisa puhemies! Sanon nyt varmuuden vuoksi, että olen selonteon ja hallitusohjelman kirjausten kannalla.

Ulkomaankauppaministeri  Kimmo  Sasi

Arvoisa puhemies! Hallituksen linja on aivan selvä. Suomi on liittoutumaton vallitsevissa olosuhteissa, mutta olosuhteet myöskin muuttuvat, ja on syytä, että keskustelemme. Jos katson kaikkia ryhmäpuheenvuoroja, kaikissa kiinnitetään huomiota siihen, että sillä on aika suuri merkitys, jos Baltian maat liittyvät Naton jäseniksi. Tätä asiaa täytyy analysoida. Useissa ryhmäpuheenvuoroissa vaaditaan analyysiä, ja se on myös sama asia, jota omassa puheenvuorossani Aamulehdessä ja Turun Sanomissa kuulutin.

Mikko  Kuoppa  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Erikoinen lähestymistapa selonteossa on: ensin päätetään varikkojen lakkauttamisesta ja sen jälkeen vasta tutkitaan ja selvitetään asia. Herra ministeri, eikö pitäisi tehdä juuri toisin päin: ensin asiat selvitetään ja sen jälkeen tehdään päätöksiä? (Ed. Korkeaoja: Sen jälkeen on vaikea tehdä päätöksiä!)

Täällä puhutaan paljon strategisesta iskusta ja siihen varautumisesta. Ihmettelen, mihin niitä 20 miljardin markan Hornet-hävittäjiä sitten tarvitaan. Eikös ne juuri sitä varten hankittu, että niillä voidaan torjua tällaisia iskuja? Jos ne ovat tarpeettomia, myytäköön ne pois sitten.

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam

Arvoisa puhemies! Itse selonteon statuksesta: Tämä on hallituksen periaatepäätös. Eduskunnan käsittelyn jälkeen palataan tähän asiaan. Ennen varsinaisia päätöksiä tehdään pääasiassa puolustusministeriössä selvitykset ja vasta selvitysten perusteella tehdään päätökset.

Pertti  Turtiainen  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Enestam esitti puheenvuorossaan, että puolustusmateriaaliteollisuuden kykyä toimia vastuullisena järjestelmätoimittajana tulee kehittää ja vastuullisten järjestelmätoimittajien kanssa pyritään jatkossa pitkäaikaissopimuksiin. Samalla luodaan toimiva kumppanuusyhteistyö, jonka tuloksena meillä olisi myös kilpailukykyinen puolustusmateriaaliteollisuus.

Samaan aikaan Patria Vammas käy yt-neuvotteluja ammustuotannon supistamisesta tai kokonaan lopettamisesta ja on laajentanut juuri yt-neuvotteluja, jotka koskevat myös asejärjestelmiä. Millä tapaa asejärjestelmien kehittäminen toteutetaan? Puheenvuorossanne viittasitte myös mahdolliseen aseiden vientiin. Mistä se kapasiteetti löytyy, kun yleensä yt-neuvottelujen seurauksena on toiminnan supistaminen ja henkilöstön vähentäminen?

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam

Arvoisa puhemies! Selvitys on jo meneillään vastuuministeriön eli kauppa- ja teollisuusministeriön toimesta yhteistyössä meidän kanssamme, millä tavalla puolustusvälineteollisuutta kehitetään nimenomaan teknologiaa hyväksi käyttäen. Pyrkimyksenä on saada myös Tekesin rahoja tähän tarkoitukseen mukaan.

Edelleen korostan, että pohjoismaisen yhteistyön kautta tähän on mahdollisuus myös panostaa.

Pekka  Kuosmanen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Totean vasemmiston edustajille, vasemman laidan kulkijoille, että jos Puolustusvoimille olisi annettu miljardi lisää rahaa, näitä leikkauksia varikkojen ja varuskuntien kohdalta ei tarvitsisi tehdä. Nyt te heräätte, kun SAK herää, että työpaikat menevät.

Arvoisa herra puhemies! Ministeri Enestamilta kysyisin tietoturvallisuudesta. Hän ei puheenvuorossaan käsitellyt millään tavalla tietoturvallisuutta. Esimerkiksi Ruotsissa puolustuspoliittinen valmistelukunta onkin sitä mieltä, että todennäköisin Ruotsia kohtaava uhka ei enää ole vieraan vallan hyökkäys ruotsalaiselle maaperälle, vaan tietokonehakkereiden viranomaisia vastaan tekemät iskut. Meidänkin tulee Suomessa kehittää tietoturvallisuutta ja varautua informaatiouhkiin, jotka voivat vaarantaa kansallista turvallisuutta jo normaalioloissa.

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam

Arvoisa puhemies! Tätä vaaraa ollaan nyt valmistautumassa torjumaan sillä tavalla, että yhteistyössä muiden sektoriministeriöiden kanssa ja erityisesti liikenne- ja viestintäministeriön kanssa asiantuntijatasolla valmistaudutaan näitä uhkia torjumaan. Pääesikunta on varsin tietoinen, mitä pitäisi tehdä nimenomaan yhteistyöpohjalla.

Matti Kangas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kuosmaselle sanoisin, että täällä vasemmalla laidalla ollaan huolissaan työpaikoista — näistäkin työpaikoista, mitä puolustusvälineteollisuudessa on. Todennäköisesti se miljardi, mikä olisi annettu lisää, olisi mennyt taisteluhelikoptereihin ja muihin, ei näihin varikkoihin ja näitten pelastamiseen eikä työpaikkojen pelastamiseen Suomessa.

Puolustusministeri Enestam todisteli, että rahaa ei riitä nykymenoon, mutta kotimaisen ruutiteollisuuden suhteen ei tarvitse lisää rahaa: tilataan ammukset kotimaasta eikä ulkomailta. Kumminkin varmaan panoksia tullaan tarvitsemaan tulevissakin armeijoissa, niin kuin Suomen armeijassa.

Ministeri totesi, että hän vierailee niillä paikkakunnilla, missä tuotantolaitokset ovat uhanalaisia. Vieraileeko ministeri myös Vihtavuoressa Keski-Suomessa ruutitehtaalla? Siellä on vaikeuksia ja yt-neuvottelut käynnissä, tuotanto sieltä loppuu.

Ulla  Anttila  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jalkaväkimiinoista totean, että tuo sopimus on erittäin merkittävä muunkin aseriisunnan kannalta. Sitä ei sovi unohtaa.

Mutta mitä tulee Baltia-selvityksiin, minusta on erittäin tärkeätä, että ainakin ulkoasiainvaliokunta saa tarkan selvityksen siitä, millä tavalla Baltian maiden mahdollinen Nato-jäsenyys vaikuttaa tämän alueen tilanteeseen. Itse en kannata sitä, että Suomi liittyisi Natoon — perustelut kävin aika seikkaperäisesti läpi vihreiden ryhmäpuheenvuorossa — mutta tästä huolimatta, jotta Suomi löytäisi oman uuden turvallisuuspoliittisen roolinsa, täytyy analysoida tilanne myös siltä kannalta, mitä lähialueella tapahtuu.

Jari Vilén /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ilmeisesti ed. S. Kanervan vahva selkä tuossa edessä on peittänyt jonkin verran näkyvyyttä.

Olisin tarttunut puolustusministerin puheessa kohtaan, jossa hän puhui sota-ajan joukkojen vahvuuden supistamisesta radikaalisti, jos käyttää historiallisia vertauskuvia, niin kuin tässä on puhuttu, jatkosodan vahvuudesta talvisodan vahvuuteen. Vaikka hän puhuu, että nämä joukot ovat sitten paremmin koulutettuja ja varustettuja kuin koskaan, niin haluaisin kysyä tästä pitkän tähtäimen perspektiiviä, mitä hän on korostanut. Eikö tästä päätöksestä samalla seuraa se, että myös automaattisesti reservin kouluttamisen tarve vähenee? Eikö tilanne ole myös se, että meillä ei ole sitten enää tarvetta kouluttaa vastaavalla tavalla koko ikäluokkaa, toisin kuin on ilmeisesti ollut kohtuullisen yksimielinen käsitys meillä Suomessa tähän asti? Onko tästä seurauksena se, että olemme menossa Ruotsin- ja Norjan-mallin mukaiseen prosenttimäärään tai, mistä keväällä keskusteltiin, johonkin arpajaismalliin?

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam

Puhemies! Ensinnäkin pitää muistaa se, että ikäluokan koko selittää osan tästä, mutta tavoitteena on nyt tehdä niin, että kun nykyään noin 90 prosenttia ikäluokasta aloittaa asepalveluksensa ja vain 80 prosenttia jatkaa, niin kutsunnoissa on tavoitteena pyrkiä siihen, että jo etukäteen seulotaan pois niitä, jotka kokemusten perusteella eivät suorita palvelustaan, ja erityisesti asevelvollisten kuntoon kiinnitetään huomiota.

Mitä kertausharjoituksiin tulee, on toki mahdollista, kun sodan ajan joukkojen vahvuus on vähän pienempi, kertausharjoituttaa vähän useammin.

Juha Korkeaoja /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Keskustelussa jo kesän aikana on useaan otteeseen nostettu esille kysymys siitä, mitä Baltian maiden Nato-jäsenyys mahdollisesti vaikuttaisi Itämeren alueen turvallisuusympäristöön. Ensinnäkin tässä keskustelussa on nyt ikään kuin varmana asiana lähdetty siitä, että Baltian maat seuraavalla kierroksella tulevat Naton jäseniksi. Tämä ei ole mielestäni ollenkaan selvä asia. Sellainen käsitys on esitetty, että jos kävisi niin, että Baltian maat eivät tule Naton jäseniksi, se olisi dramaattista ja tarkoittaisi jonkinlaisen uuden Molotov—Ribbentrop-sopimuksen syntymistä. Minusta tällaista tulkintaa ei pidä tehdä. Oleellista Itämeren turvallisuuskehitykselle minusta ei ole Baltian maiden jäsenyys Natossa, vaan se, millä tavalla Venäjä integroidaan eurooppalaiseen turvallisuuskehitykseen. Millä tavalla Venäjän sisäinen (Puhemies koputtaa) tilanne kehittyy, se on tärkeätä, ja tähän vaikuttaminen positiivisesti on kaikkein tärkein kansainvälinen tehtävä.

Ilkka Kanerva /kok(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Pari kolme asiaa, jos ehdin. Ensimmäinen on se, ministeri Enestam, että valtiontilintarkastajat osoittavat, ja se on seikka, joka pitää noteerata, että Vaasan ja Oulun varuskuntien lakkauttaminen ei tuonut mukanaan niitä säästöjä, joita niillä tavoiteltiin. Se seikka täytyy myöskin tässä yhteydessä katsoa.

Toinen seikka, puhemies, on se, että sanoin, ed. Jaakonsaari, "toimintaympäristön muutokset", mutta sanoin, että ne eivät ole sellaisia, että Suomen peruslähtökohtia pitäisi arvioida puolustuspolitiikassa uudelleen. Varmasti edustaja tämän ymmärtää eikä enää toista kertaa tätä sanaa suuhuni pistä. Tässä luodataan Suomen puolustuspolitiikan perusteita. Ne asiat, joihin edustaja viittaa, pitää tehdä ihan toisen selonteon yhteydessä, ja siihen olen hyvin altis ja halukas, että näin tullaan menettelemään.

Kolmanneksi, puhemies, ehdinpä sanoa sen, että oppositio ei ole ollut syrjässä. Me olemme saaneet puolustusvaliokuntana ministeriöltä, pääesikunnalta, pääministeriltä, joka puolelta kaikki ne selvitykset, joita selonteko käsittelee koko ajan, ja oppositio on ollut niissä täysiverisesti mukana. Pidän sitä erittäin hyvänä parlamentaarisena valmistelutapana.

Henrik Lax /r:

Herr talman! Tanken bakom den här redogörelsen var ursprungligen, vilket ju redan har framgått, att den skulle vara en teknisk uppdatering av den föregående redogörelsen som gavs 1997 och att eventuella ändringar av vårt försvarsdoktrin skulle tas upp 2005. Men det som också har kommit fram här är att den yviga och svepande debatt som föregick tillkomsten av årets redogörelse i förening med faktiska förändringar i vår omvärld visar att enbart en teknisk uppföljning nu inte räcker till.

Vi måste gå in på frågor som gäller vår försvarsdoktrin och också på behovet att se över den. Inte heller nu kan vi sticka huvudet i busken och först om tre eller fyra år fråga oss var vi står om de baltiska länderna då inlett förhandlingar om ett medlemskap i Nato. Det här har redan tagits fram i debatten, dvs. det att också vår försvarspolitiska debatt måste ske i realtid. Därför skall jag gå in på vissa frågor som inte får något svar i redogörelsen, somliga av dem har redan berörts i debatten.

Först vill jag ändå påminna om det grundläggande intresset eller den ödesgemenskap som råder mellan Östeuropa, särskilt Ryssland och Västeuropa. Ryssland behöver västerländsk expertis och teknologi för att lösa många av sina svåraste problem medan Västeuropa är beroende av gas och andra råvaror från öst och har mycket att vinna på en stabilisering av förhållandena i de forna socialistländerna.

Att Finlands alliansfrihet efter det kalla krigets slut har bidragit till ett närmande mellan EU och Ryssland skall uppfattas mot denna bakgrund. Inte minst president Ahtisaaris medling i Kosovo våren 1999 då Finland var ordförande i EU, är en bekräftelse på och en påminnelse om detta. Men nu kort över till frågor av mera doktrinär natur.

Vi torde vara överens om att Finland behöver ett trovärdigt försvar och att hela vårt territorium skall kunna försvaras mot eventuella angrepp. Därför har vi utvecklat vårt så kallade regionala försvar och bland annat utbildat ett stort antal reservister för vår armé. Tre axplock som anknyter till detta:

För det första: Trots att en nedskärning av de krigstida truppernas totalstyrka till 350 000 personer nu föreslås sägs stommen i systemet förbli intakt och det har minister Enestam också framhållit. Axplock nummer två: I offentligheten har det sagts att en pansarbrigad skall läggas ned och ersättas med stridshelikoptrar. Låt vara att redogörelsen inskränker sig till att saken skall utredas och det behöver den säkert göras. Axplock nummer tre: Det skall skapas en beredskap att ta emot hjälp i en krissituation.

Mot bakgrunden av argumenteringen i 1997 års redogörelse förefaller nog nedskärningen av de krigstida styrkorma stor. Men vad krävs det då för resurser för att utbilda och upprätthålla en funktionsduglig reservistarmé på 350 000 personer? Och vad krävs det för att samtidigt bygga upp ett fungerande system med stridshelikoptrar och för att få till stånd en fungerande beredskap att kunna ta emot utländsk hjälp i en krissituation? Har vi tillräckligt utbildare, räcker de föreslagna anslagen till och är fördelningen av anslagen mellan de olika försvarsgrenarna realistisk? Frågorna är givetvis svåra och kräver närmare utredning, men utan riktgivande upplysningar är det svårt att skapa sig en uppfattning om realismen i utgångspunkterna för den fortsatta planeringen.

Det är i varje fall bra, för att inte säga absolut nödvändigt, att det i detta läge föreslås en förhöjning av våra anspråkslösa anslag. Om detta inte hade skett kunde nog våra försäkringar om att vi upprätthåller en trovärdig försvarsförmåga ha börjat klinga falskt. Någonting som bland annat ledamot Akaan-Penttilä var inne på här tidigare.

Enligt allt mera auktoritativa bedömningar — vi kanske inte i första hand kommer att tänka på ledamot Ilkka Kanervas inlägg idag som går i samma riktning — är det en tidsfråga innan de baltiska staterna inleder förhandlingar om ett medlemskap i Nato. Skulle väsentliga argument för Finlands och Sveriges militära alliansfrihet förlora sin betydelse om de baltiska staterna blev medlemmar i Nato? Det är möjligt, men det vet vi inte ännu. Det är viktigt att inte dra förhastade slutsatser. Inte minst i säkerhetspolitiken.

Om det förefaller sannolikt att försvarssamarbetet mellan EU och Nato kommer att intensifieras och om det också är möjligt att balternas inträde i Nato skulle förändra grunderna för vår alliansfrihet krävs det mera för att Finland skall ompröva sin försvarspolitiska grundlinje. Som tur är ser det ut som om vi inte inom den allra närmaste framtiden skulle vara pressade till några radikala nya beslut. Viktigt är dock, och det har många framfört, att vi för ett öppen debatt som klargör vilka intressen som ligger i vågskålen. Å ena sidan våra möjligheter att bidra till ett fortsatt närmande mellan Ryssland och EU och å andra sidan säkerställandet av vårt inflytande i EU.

Det mest akuta behovet att justera våra hittillsvarande linjedragningar förefaller åtminstone enligt min uppfattning att gälla förutsättningarna för att delta i internationella krishanteringsoperationer. Vi bör också ha beredskap att acceptera ett EU-mandat som grund för vår medverkan.

Av naturliga skäl skall jag här kort också beröra landets enda truppförband som ger utbildning på svenska, dvs. Nylands Brigad. Det finns fog för att påstå att brigaden, som införlivats i marinen, kommer att vinna på de utstakade omstruktureringar som ingår i redogörelsen. Brigaden kommer att vara mobil och modern så det förslår om allt går som det är meningen. Alla som önskar att det svenska språket skall förbli ett levande inslag i vårt land har anledning att medverka till att brigaden också förblir svenskspråkig.

Puhemies! Selonteon Venäjää käsittelevät kohdat dokumentoivat monipuolisesti ja vakuuttavasti, mihin yhteistoiminta Venäjän ja Länsi-Euroopan välillä perustuu. Kysymyksessä on ilmeinen etu tai kohtalonyhteys, jossa keskinäinen riippuvuus nykyaikaisesta teknologiasta ja toisaalta myös raaka-aineista ja huomispäivän markkinoista yhdistää ja kannustaa rakentamaan yhteistä tulevaisuutta. Euroopan unionin etujen mukaista on edistää Venäjän kehitystä kohti hyvinvointia ja järjestäytynyttä markkinataloutta. Suomen ja Ruotsin sotilaallinen liittoutumattomuus tuki eritoten kylmän sodan päättymisen jälkeisessä murroskaudessa Venäjän ja Euroopan unionin lähentymistä, ja murroskausi ilmeisesti jatkuu vieläkin. Hyvä osoitus tästä meidän liittoutumattomuutemme arvosta oli presidentti Ahtisaaren väliintulo Kosovossa keväällä 1999 Suomen EU-puheenjohtajuuden aikana. Meidän päätöksemme pitäytyä sotilaallisessa liittoutumattomuudessa onkin lisännyt Itämeren alueen turvallisuustilanteen vakautta ja selkeästi tällä tavalla palvellut myös Euroopan unionin etuja.

Suomen sotilaallinen doktriini on alueellinen puolustus. Käytännössä doktriini merkitsee, että Suomen puolustuksen painopiste on kotimaan puolustuksessa. Koko maata puolustetaan ja kansainväliseen kriisinhallintaan osallistutaan turvallisuustilanteen ja resurssien sallimissa puitteissa. Kotimaan puolustus on vaativa tehtävä ja edellyttää käytännössä varusmiespalvelusta koko miespuoliselle ikäluokalle.

Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen toimintalinja kiteytetään kolmeen perustekijään: uskottavaa puolustuskykyä ylläpidetään ja kehitetään, vallitsevissa olosuhteissa pysyttäydytään sotilaallisesti liittoutumattomina ja kansainväliseen yhteistyöhön turvallisuuden ja vakauden vahvistamiseksi osallistutaan. Koska Suomen puolustuskyky on uskottava, ei se tarvitse sotilaallisia turvatakuita ylläpitääkseen toimintavapauttaan. Tämän yhtälön toimivuus riippuu sekä puolustusbudjetin koosta että tavasta, miten määrärahoja käytetään. Puolustusbudjetin korottaminen nyt on meidän kohdaltamme tarpeen jo uskottavuussyistä. Nähtäväksi kuitenkin jää, minkälaisia reunaehtoja eurooppalaisessa mittakaavassa kuitenkin hyvin vaatimaton puolustusbudjetti tulee asettamaan puolustuksemme jatkokehittämiselle.

Lukuisten avoimiksi jäävien kysymysten osalta selonteko tyytyy viittaamaan jatkoselvityksiin. Selvitystehtäviä mainitaan tekstissä suorastaan niin usein, että yhdessä vaiheessa keskustelu kääntyi siihen, saako Puolustusvoimat ylipäätään tutkia eri vaihtoehtoja vai eikö. Hyvä, että tämä kysymys tuli ratkaistua jo ennen kesälomia.

Lähitulevaisuudessa tarkoitus on tutkia, voidaanko panssariprikaatit korvata taisteluhelikopteriyksiköllä. Yleiseen asevelvollisuuteen nojaavassa järjestelmässä kysymys on kokoluokaltaan vähintäänkin merkittävä. Puolustusvoimat pienentää tuntuvasti sodan ajan kokoonpanoaan, mutta haluaa yhä edelleen pitää kiinni yleisen asevelvollisuuden suomasta mahdollisuudesta kouluttaa kokonaisia ikäluokkia kerrallaan reserviin. Näin menetellen voidaan toki nuorentaa sodan ajan kokoonpanoihin sijoitetun reservin ikää, mutta kun käytettävissä olevat määrärahat ovat rajoitettuja, herää kysymys, mistä tällöin tingimme. Entä minkälainen on se 350 000 sotilaan sodan ajan joukko, jonka Puolustusvoimat lupaa tuottaa kehyksiensä puitteissa? Onko sille varattu asianmukainen joukkokohtainen varustus? Onko se nuoresta iästään huolimatta riittävän koulutettu? Entä onko sotilailla asianmukainen henkilökohtainen suojavarustus, jottei heti alkumetreillä meihin kohdistuisi kohtuuttomia tappioita?

Yhä laajentuvan kansainvälistymisen edessä selonteko voi vain todeta asioiden tilan. Valmiuksien luominen avun vastaanottoon kriisitilanteessa otetaan huomioon puolustuksen kehittämisessä. Tämä mainittiin jo edellisessä selonteossa. Nyt olisikin ollut mielenkiintoista lukea, mihin käytännön toimenpiteisiin on ryhdytty vai onko tämäkin asia, jota vielä selvitetään.

On ensiarvoisen tärkeätä, että selonteon yhteydessä puolustushallinnon menokehyksiä on hieman kasvatettu. Edellä esittämieni kysymysten valossa haluan kuitenkin todeta, että puolustushallinto on selonteon tekstin perusteella kokonaisvaltaisen kehittämisohjelman tarpeessa. Me emme halua tinkiä Puolustusvoimien suorituskyvystä, mutta perustavaa laatua olevia muutoksia ei ole mahdollista tehdä ilman laajaa poliittista keskustelua ja selkeätä poliittista ohjausta. Tämän vuoksi on tärkeää, että nyt varmistetaan jatkuva dialogi puolustusjärjestelmän kehittämisestä myös eduskunnan osalta, asia, jota on korostettu monessa puheenvuorossa. Asiaan on liian myöhäistä palata vuonna 2004.

Suomen puolustuspolitiikkaa ei voida kehittää tyhjiössä. Yhä arvovaltaisempien arvioiden mukaan on vain ajan kysymys, milloin Baltian maat aloittavat neuvottelut Nato-jäsenyyden saamiseksi. Onko niin, että keskeiset perustelut Suomen ja myös Ruotsin sotilaallisen liittoutumattomuuden puolesta menettäisivät merkityksensä, jos Baltian maat liittyvät Natoon? On mahdollista, että näin on, mutta vielä emme sitä tiedä. On tärkeätä, eikä vähiten turvallisuuspolitiikan alueella, ettei vedetä ennenaikaisia johtopäätöksiä. Pelkästään se, että on todennäköistä, että EU:n ja Naton välinen puolustusyhteistyö tiivistyy, ja että on mahdollista, että Baltian maiden liittyminen Natoon muuttaa liittoutumattomuutemme perustaa, ei vielä ole riittävä peruste Suomen puolustuspoliittisen peruslinjan muuttamiseksi. Onneksi näyttää kuitenkin siltä, ettei meidän ole pakko aivan lähiaikoina tehdä radikaaleja uusia ratkaisuja.

Meidän on kuitenkin syytä avoimesti pohtia, ja sitä on korostettu monessakin puheenvuorossa, mitkä punnukset ovat pelissä ja millä tavoin parhaiten pystymme edistämään toisaalta EU:n ja Venäjän lähentymistä edelleen ja toisaalta omia vaikutusmahdollisuuksiamme Euroopan unionissa.

Kipein tarve tarkistaa tähänastisia linjanvetojamme näyttää koskevan niitä edellytyksiä, joilla Suomi voi osallistua kansainvälisiin kriisinhallintaoperaatioihin. Täytyyhän meidän olla valmiita hyväksymään myös EU:n mandaatti osallistumisemme edellytykseksi.

Kansallinen yhteisymmärrys on erityisen tarpeen turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa, ja meillä on tässä uljaita perinteitä, joita tulee jatkaa. Mielestäni tämä kuitenkin edellyttää sellaisten mekanismien löytämistä, jotka takaavat toisaalta puolustussuunnittelun pitkäjänteisyyden ja jatkuvuuden ja toisaalta kytkevät kiinteästi myös parlamentaarisen opposition puolustuspolitiikan arviointiin. Kokemukset hallituksen 2—4 vuoden välein laatimasta selonteosta puoltavat mielestäni pohdinnan syventämistä ja laajentamista, ja samansuuntaisia puheenvuorojahan olemme kuulleet jo tämän keskustelun aikana.

Herr talman! Ett nationellt samförstånd är särskilt viktigt på säkerhets- och försvarspolitikens område och vi har stolta traditioner att falla tillbaka på och försvara i detta avseende. Vill vi odla denna tradition också i fortsättningen, vilket jag anser att vi skall göra, måste vi skaffa mekanismer som dels garanterar kontinuitet och långsiktighet och dels knyter den parlamentariska oppositionen till översynen av försvarspolitiken.

Juha  Korkeaoja  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Laxin ansiokkaassa puheenvuorossa oli yksi kohta, johon haluaisin kiinnittää huomiota. Se koski mandaattikysymystä osallistuttaessa kriisinhallintatoimiin.

Jos asiaa lähestytään humanitäärisiin toimiin osallistumisen kannalta, on selvää, että asia esiintyy vähän eri valossa, mutta jos puhutaan sotilaallisesta kriisinhallinnasta, sotilaallisesta toimesta alueen ulkopuolella, silloin voidaan kysyä, että jos EU voi antaa mandaatin, eikö silloin USA voi antaa mandaatin, eikö silloin Venäjä voi antaa mandaatin, eli tätä logiikkaa jatkaen tulemme sellaiseen tilanteeseen, jossa joudutaan toteamaan, että ei näin, vaan mandaatin täytyy tulla, silloin kun puhumme sotilaallisesta puuttumisesta, kansainvälisesti tunnustetulta yhteisöltä, YK:lta tai Etyjiltä.

Ilkka  Kanerva  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Laxin puheenvuorossa, jonka näkökohtiin on helppo sinänsä yhtyä, on yksi seikka. Se liittyy opposition asemaan asioiden valmistelussa. Oppositio täällä vaatii sitä, että pitää olla parlamentaarinen puolustuskomitea. En ole siitä varma. En millään tavalla halua opposition olevan syrjässä asioitten valmistelusta ja tietämisen piiristä, mutta kun meillä oli parlamentaarisia puolustuskomiteoita, eduskunta oli silloin syrjässä. Haluan varoa sitä, että eduskunta nykyistä enemmän työnnettäisiin syrjään. Eduskunnalla on tällä hetkellä aika hyvät mahdollisuudet, ja luotakoon järjestelmä, jossa oppositio on nykyistäkin vielä kiinteämmin mukana, mutta parlamentaarinen puolustuskomitea ei ole oikea vastaus.

Jaakko Laakso /vas:

Rouva puhemies! Haluaisin ensiksi palata vielä kysymykseen ministeri Sasin esittämästä vaatimuksesta, jonka mukaan on välttämätöntä tehdä selvitys Naton laajentumisen vaikutuksista.

Tällaisia selvityksiä todellakin tehdään jatkuvasti. Voidaan sanoa, että ulkoministeriö ja puolustusministeriö jatkuvasti päivittävät tässä suhteessa tilannetta. Kuten jo aikaisemmin totesin, ministeri Sasin suusta on outoa kuulla tämän kaltainen esitys siksi, että todellakin, kuten ed. Korkeaoja totesi, tuskin muste on ehtinyt kuivua nyt käsillä olevasta puolustuspoliittisesta selonteosta, kun hän esittää tällaista, jonka laista esitystä hän ei tehnyt, kun puolustuspoliittinen selonteko oli hallituksessa valmistelussa.

Mutta kaikkein kummallisinta tietenkin, rouva puhemies, on se, että ministeri Sasi vaatii selvitystä Naton laajentumisen vaikutuksista mutta hän on jo itse tehnyt johtopäätökset ainakin siltä osin, mitä vaikutuksia Baltian maiden jäsenyydellä olisi Itämeren turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen. Hänen mielestään Baltian maiden jäsenyys vakauttaisi ja lisäisi turvallisuutta tällä alueella. Vaikka tällaista selvitystä ei ole tehty, hän on jo tehnyt omalta osaltaan ainakin tällaisen johtopäätöksen. Täytyy sanoa, että myöskin ministeri Enestam on tehnyt samanlaisen johtopäätöksen ja ministeri Enestamille taitaa itse asiassa kuulua kunnia siitä, että te teitte tämän johtopäätöksen jo viime vuoden puolella yhtenä ensimmäisistä suomalaisista. En tiedä, mihin tutkimuksiin ja selvityksiin perustuu teidän johtopäätöksenne siitä, että Baltian maiden jäsenyys lisää Itämeren alueen vakautta ja turvallisuutta, mutta te todellakin olitte yksi ensimmäisistä, joka teki tällaisen johtopäätöksen.

Mielestäni tässä keskustelussa pitäisi todellakin avoimesti pohtia sitä, mikä on Naton laajentumisen vaikutus. Me elämme Suomessa tilanteessa, jossa yksi valtamedia hyvin pitkälle hahmottaa keskustelun ja keskustelun suunnan ja sisällön, ja tämän yhden median eli Helsingin Sanomien kautta ei esimerkiksi pääse perille siitä, jos ei seuraa kansainvälistä lehdistöä, minkälaisia ristiriitoja Naton laajentumisen suhteen on Nato-maiden sisällä. Mehän saamme Helsingin Sanomien kautta vain kuvan, jonka mukaan kaikki oikeastaan haluavat paitsi Naton laajentumista myös Suomen jäsenyyttä Natossa.

Kun me tarkastelemme Naton laajentumista Nato-maiden sisäistä keskustelua vasten, tämä avaa aivan uusia ja mielenkiintoisia näköaloja. Nimittäin on olemassa Nato-maita, jotka eivät ole kovin innostuneita siitä, että Baltian maat tulisivat Naton jäseniksi. Voidaan varmasti aivan julkisestikin sanoa, että Saksa on tällainen maa. Saksan ohella eräät muutkin merkittävät Naton jäsenvaltiot katsovat, että Slovakia ja Slovenia ovat ne todennäköisimmät ja itsestään selvimmät maat, jotka seuraavassa laajentumisvaiheessa voivat tulla Naton jäseniksi. Mutta Baltian maiden osalta asetetaankin jo koko joukko kysymyksiä. Miksi näitä kysymyksiä asetetaan? Miksi toisaalta näyttää siltä, että yksi tai useampi Baltian maa on tulossa Naton jäseneksi?

Meille, jotka seuraamme kansainvälistä lehdistöä, on selvää se, että nämä potentiaaliset Naton uudet jäsenvaltiot ovat kaikki innokkaita Yhdysvaltain politiikan tukijoita. Naton laajentuminen samoin kuin myös Euroopan unionin laajentuminen näihin maihin merkitsee sitä, että sekä Naton sisällä että Euroopan unionin sisällä Yhdysvaltain politiikan äänenpainoja ymmärrettäisiin tulevaisuudessa paljon paremmin kuin tällä hetkellä tehdään.

Esimerkiksi ohjuspuolustusjärjestelmä. Siinä, missä Ranska ja Saksa ja eräät muutkin Nato-maat ovat hyvin kriittisiä Yhdysvaltain kaavailemaa niin sanottua ohjuspuolustusjärjestelmää kohtaan, Naton uudet jäsenmaat, muun muassa Unkari ja Tshekki, näyttävät antavan, ainakin presidentti Havelin suulla viime mainittu, innokkaan tukensa niin sanotun ohjuspuolustusjärjestelmän kehittämiselle.

Vaikuttaa siltä, että Yhdysvalloissa puolestaan ollaan kiinnostuneita Naton laajentamisesta ja myös Euroopan unionin laajentamisesta sellaisilla valtioilla, jotka ovat kaikkein innokkaimpia Yhdysvaltain politiikan tukijoita riippumatta siitä, minkälainen se politiikka kulloinkin on, sillä juuri tällaisesta tuestahan näyttää valitettavasti olevan kysymys eräiden Nato-jäsenyyttä hakeneiden maiden osalta ja myös Unkarin ja Tshekin presidentin osalta suhteessa Yhdysvaltoihin.

On aivan selvää, että Naton laajentuminen näillä innokkailla Yhdysvaltain tukimailla merkitsee myös Naton sisällä esimerkiksi Saksan mutta myös sellaisen Naton puolijäsenen kuin Ranskan vaikutusvallan vähentymistä. Tästä syystä myöskään Saksa ei ole järin innostunut ja Saksan johdon taholta on tullut hyvin kriittisiä äänenpainoja, kun on otettu huomioon myönteiset ja kielteiset tekijät, joita Naton laajentumisesta seuraa.

On myös hyvä todeta viitaten äskeiseen keskusteluun, ed. Laxin puheenvuoroon, kysymykseen YK:n ja Etykin valtuutuksen välttämättömyydestä suoritettaessa sotilaallisia interventioita, että nämä uudet Naton jäsenmaat ja potentiaaliset Naton jäsenmaat ovat niitä, jotka vähät välittävät kansainvälisen politiikan keskeisistä pelisäännöistä ja tavoittelevatkin sitä, että YK painetaan sivuun ja Nato-järjestelmä korvaa entistä enemmän YK-järjestelmää. Ne ovat niitä maita, jotka esimerkiksi Kosovon operaation yhteydessä mutta myös myöhemmin ovat antaneet selkeän tukensa Yhdysvaltain linjalle Naton sisällä, jonka mukaan Nato voi suorittaa Naton ulkopuolisen alueen operaatioita koska tahansa, missä tahansa ja tarvittaessa ilman YK:n tai Etykin valtuutusta. Tästäkin syystä Yhdysvallat on tietenkin kiinnostunut Naton sellaisesta laajentumisesta, jossa jäseniksi tulee sellaisia maita, jotka tukevat Yhdysvaltain politiikkaa.

Täytyy sanoa, että meidän pitäisi olla tällä hetkellä aika varovaisia, kun me puhumme Naton laajentumisesta. Haluammeko me todella sitä, että Yhdysvaltain asejärjestelmät Naton kautta tulevat lähemmäksi Suomen rajaa, niiden asema ja vaikutus meitä lähellä olevilla Itämeren alueilla vahvistuu, sellaisen Yhdysvaltain hallinnon johtaman Naton, joka hallinto on irtautumassa kansainvälisistä aserajoitussopimuksista, sellaisen hallinnon, joka asettaa kyseenalaisiksi useat niistä keskeisistä sopimuksista, joita me esimerkiksi pidämme aivan yksimielisesti tärkeinä? Kyllä kai meidän, kun me mietimme Naton laajentumista, tulee pitää lähtökohtana sitä, että maksaja siellä määrää tahdin. Se on sen kaltaista demokratiaa Naton sisällä: yksi maa, kaikki äänet. Sen takia tällä hetkellä Naton laajentumiskeskustelussa ei niinkään katsota, mitä Saksa on mieltä, Ranska on mieltä, puhumattakaan jostakin Tanskasta tai Norjasta. Nyt katsotaan vain sitä, mitä mieltä on Yhdysvallat.

Mitä tulee Baltian maiden Nato-jäsenyyteen, oikeastaan dilemma tällä hetkellä näyttää olevan se, että Yhdysvaltain uudessakaan hallinnossa ei välttämättä olla niin innostuneita siitä, että tässä vaiheessa kaikki kolme Baltian maata tulisivat jäseniksi. Mutta näyttää siltä, että Yhdysvaltain senaatissa on vaikea saada lävitse sellaista Naton laajentumissopimusta, jossa ei ole mukana vähintäänkin yksi Baltian maa, mutta todennäköisesti pitää olla mukana useampi. Nekin kriittiset tahot, jotka Yhdysvalloissa katselevat tätä asiaa ottaen huomioon Venäjän kannan, ottaen huomioon yleiseurooppalaisen turvallisuuspoliittisen tilanteen, ottaen huomioon tilanteen Pohjois-Euroopassa, Suomen ja Ruotsin kannat, näkevät, että Naton laajentumispaketin ilmeisestikin pitää olla seuraavassa vaiheessa sellainen, että se pitää sisällään yhden tai useampia Baltian maita. Logiikka on tämän kaltainen. Muussa tapauksessa Nato ei saa Yhdysvaltain senaatissa tukea laajentumiselle. Ongelma on se, että meidän tietenkin pitäisi arvioida, mitä demokratiaa tämä on. Mitä on se demokratia, jota Naton sisällä on? Totta kai ymmärrän sen, että Yhdysvallat maksaa valtaosan Naton kustannuksista ja se orkesteri, joka maksaa, myös määrää sävelmät, joita soitetaan.

Presidentti Koivisto arvosteli aikoinaan minua siitä, kun olin todennut, että pienillä Naton jäsenmailla ei ole vaikutusvaltaa Naton sisällä. Hän sanoi, että te erehdytte, on myös suuria Naton jäsenmaita, joille esimerkiksi Kosovon pommituksiin lähdettäessä annettiin 15 minuuttia aikaa, esimerkiksi Saksalle, olla mukana tai jättäytyä pois. Sellaista demokratiaa Naton sisällä on, tai esimerkiksi se, että Naton Kosovon pommitusten aikana Ranskan tiedustelun pääsuunta oli Yhdysvallat. Ranska halusi tietää, mitä pommitetaan seuraavaksi Kosovossa. Naton sisäinen järjestelmä ei taannut Naton jäsenmaalle, joka on kuitenkin Naton sotilaallisten rakenteiden ulkopuolella mutta joka osallistui Kosovon operaatioon, informaatiota siitä, mitkä ovat seuraavat kohteet. Tällaista demokratiaa on Naton sisällä.

Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että meidän pitäisi aika tarkasti miettiä, mitä esimerkiksi EU:n laajentuminen aiheuttaa sotilaallisesti liittoutumattomille Euroopan unionin jäsenmaille, kun Kyprosta lukuun ottamatta Euroopan unionin uusiksi jäsenmaiksi on tulossa sellaisia maita, jotka asettavat kyseenalaiseksi sotilaallisesti liittoutumattomien maiden tulevaisuuden Euroopan unionin sisällä. Yksiselitteinen johtopäätös, jonka ilmeisesti kaikki asiantuntijat tekevät, on se, että kun Euroopan unioni laajenee, tämä todella merkitsee sitä, että Suomen, Ruotsin, Itävallan ja Irlannin vaikutusvalta Euroopan unionin sisällä vähenee eli sotilaallisesti liittoutumattomien jäsenmaiden vaikutus Euroopan unionin sisällä kapenee. Tämä on hyvin tärkeää juuri sen takia, että voimasuhde Euroopan unionin sisällä tulee aikaisempaakin riippuvaisemmaksi sellaisista uusista jäsenvaltioista, jotka katsovat, että kaikkien Euroopan unionin jäsenvaltioiden pitäisi tulevaisuudessa kuulua myöskin Natoon.

Sanoin jo aikaisemmin sen, että kun ministeri Sasi vaatii tutkimusta, selvitystä Naton laajentumisen vaikutuksista, näitä selvityksiä on todella tehty roppakaupalla, kilokaupalla, mutta niissä kaikissa on ollut väärä vastaus. Sen takia ministeri Sasi vaatii tutkimusta, uutta selvitystä, jotta hän saisi oikean vastauksen, jotta hän saisi haluamansa vastauksen. Mielenkiintoistahan tässä on todeta, että vuosien varrella Nato-jäsenyyttä kannattavien suomalaisten argumentit vaihtelevat oikeastaan viikosta toiseen. Meillehän kerrottiin eräs asia esimerkiksi Max Jakobsonin suulla — häntähän pidetään merkittävänä guruna, hänhän sai oikein presidentiltä mitalin siitä, että hän on puolustanut Suomen ulkopoliittista linjaa. Minä olen nähnyt viime vuodet, että oikeastaan hän on suorittanut päätyönsä yrittäessään eri tavoin ajaa Suomen Naton jäseneksi. Hänhän väitti, että jos Suomi ei ole mukana Naton laajentumisen ensi vaiheessa, Suomi jää harmaalle vyöhykkeelle ja Naton portit sulkeutuvat.

Huvittavin arvio ja johtopäätös on tietenkin presidentti Ahtisaarelta ja valitettavasti vielä siltä kaudelta, kun hän oli presidentti. Hänhän väitti, että jos Itävalta liittyy Natoon, Suomen on omalta osaltaan tehtävä johtopäätös. Todettakoon, ettei kukaan muu sentään Suomessa ollut samaa mieltä hänen näkemyksestään tässä suhteessa.

Meille väitettiin myöskin, että Suomi ei voi olla mukana rakentamassa EU:n kriisinhallintajärjestelmää, jos emme ole Naton jäsen. Tämä väite on osoittautunut täysin perättömäksi. Me olemme tasavertaisesti mukana rakentamassa EU:n kriisinhallintajärjestelmää, vaikka emme ole Naton jäsen, vaikka olemme pitäytyneet sotilaallisesti liittoutumattomana. (Ed. I. Kanerva: Kuka näin sanoo?) — Muun muassa Max Jakobson, mutta ei vain Max Jakobson vaan myöskin — he eivät enää ole paikalla piippuhyllyllä — eräät puolustusministeriön piirissä työskentelevät henkilöt.

Edelleen tällä hetkellä meillä väitetään, että pitää liittyä Naton jäseneksi siksi, että tulisimme mukaan tähän kovaan ytimeen, että olemme muuten syrjässä päätöksenteosta, jos emme ole mukana Natossa, että olemme syrjässä myöskin EU:n kriisinhallintaa koskevasta päätöksenteosta, jos emme mene kaikkiin ytimiin. Pääministeri Lipposelta on mielenkiintoinen lausunto tässä suhteessa. Hänhän on puolustanut sitä, että Suomi on mukana kaikissa ytimissä, niin kuin myöskin puolustusministeri Enestam. Sen sijaan presidentti Halonen on todennut ulkoministeri Tuomiojan ohella, että ei Suomen kannata ihan kaikissa ytimissä mukana olla. Täytyy ainakin tarkkaan katsoa, missä ollaan mukana eikä ainakaan sotilaallinen ydin, jos se tarkoittaa Nato-jäsenyyttä, ole välttämättömyys.

Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että on välttämätöntä keskustella avoimesti, enkä näe, että kukaan Suomessa on estämässä tätä keskustelua. Ongelma on vain siinä, että usein tätä keskustelua ei käydä oikein termein, oikein sanoin. Haluan ottaa esimerkiksi kysymyksen YK:n ja Etykin mandaatista, valtuutuksesta.

Nythän puolustusselonteko aivan oikein toteaa, että Suomi voi osallistua sotilaalliseen kriisinhallintaan ainoastaan silloin, kun YK tai Etyk ovat antaneet tähän valtuutuksen. Tulevaisuudesta selonteko ei puhu mitään. Minä väitän, että parhaillaan kulisseissa valmistellaan muutosta. (Ed. Korkeaoja: Ei kulisseissa, kun pöytien takana!) — Pöytien takana. — Tällä hetkellä käydään keskustelua siitä, miksi pitää Suomen rauhanturvalaissa olla kaksikin erilaista niin sanottua estettä, jotka rajoittavat Suomen osallistumista tuleviin kriisinhallintaoperaatioihin. Suomen lainsäädäntöhän poikkeaa tällä hetkellä useiden muiden Euroopan unionin jäsenmaiden kriisinhallintalainsäädännöstä siinä, että laki edelleenkin kieltää Suomea osallistumasta sotilaalliseen rauhaanpakottamiseen. Toiseksi suomalaiset voivat osallistua näihin sotilaallisiin operaatioihin vain silloin, kun niillä on YK:n tai Etykin mandaatti.

Mistä oikeastaan on kyse? Kyse on siitä, että jo pitempään todellakin Yhdysvallat on, aina Washingtonin huippukokousta valmistelevista neuvotteluista saakka, yrittänyt saada liittolaisensa tukemaan sitä, että Nato voi koska tahansa halutessaan tehdä sotilaallisen intervention myös ilman YK:n päätöstä. On selvä, että Yhdysvallat haluaa vapauttaa paitsi Naton myös omat kätensä YK:sta, työntää YK:ta enemmän sivuun, saada aikaan tilanteen, jossa Nato-järjestelmä korvaa YK-järjestelmän.

On tietenkin selvää, että YK-järjestelmä heijastaa toisen maailmansodan jälkeisen ajan voimasuhteita. Nykyään voimasuhde on uusi. Yhdysvallat haluaa sen takia muuttaa kansainvälisen sopimusjärjestelmän sellaiseksi, että se vastaa nykyisiä voimasuhteita. Ellei sopimusjärjestelmää ole mahdollista muuttaa, pantakoon se sivuun.

Washingtonin huippukokouksen edellä useimmat Naton eurooppalaiset jäsenet vastustivat sitä, että Natolle annettaisiin oikeus ilman YK:n mandaattia tai ilman Etykin valtuutusta suorittaa sotilaallinen interventio, mutta kuitenkin itse valmisteluissa Yhdysvallat ajoi tämän päätöksen lävitse.

Jopa Saksan nykyisen hallituksen ohjelmassa on kohta, jossa edellytetään, että saksalaiset voivat osallistua sotilaalliseen kriisinhallintaan vain tilanteessa, jossa on YK:n mandaatti. Mutta kuten vihreiden nykyinen ulkoministeri Joschka Fischer sanoi, Kosovo tulee olemaan ainoa poikkeus tässä, eli Kosovon osalta tehtiin poikkeus.

Ed. Lax, eikö meidän tehtävämme ole tukea YK-järjestelmän vahvistamista? Eikö Euroopan unionin Helsingin huippukokouksessakin Suomi ponnistellut sen hyväksi, että saatiin edes kriisinhallintajärjestelmää koskevaan periaatepäätökseen maininta siitä, että operaatioiden pitää olla sopusoinnussa YK:n periaatteiden kanssa, vaikkakaan ei saatu lähtökohdaksi YK:n mandaattia? Miksi meille olisi niin tärkeä se, että YK-järjestelmä sivuutettaisiin? Eikö meidän kaikkien tavoitteen pitäisi olla se, että YK-järjestelmä vahvistuisi?

Luulen, että tämä tulee olemaan niitä lähitulevaisuuden kysymyksiä. Vaikuttaa siltä, että jälleen kerran piilossa julkisuudelta on valmisteilla rauhanturvalain muutos, jossa ne niin sanotut esteet, joita rauhanturvalaki tällä hetkellä sisältää, aiotaan poistaa.

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Laakson puheenvuoro oli tälläkin kertaa mielenkiintoinen, analyyttinen — ja yksipuolinen.

Mitä Naton päätöksentekojärjestelmään tulee, niin mielessä kävi, mahtaako ed. Laakso nyt sekoittaa tämän edesmenneen Varsovan liiton päätöksentekotapaan. Ei kai pidä paikkaansa se, että Yhdysvallat yksin päättää ja muut vain hyväksyvät.

Se, että Naton sisällä käydään keskustelua laajentumisen mielekkyydestä, on minusta selvä asia. Se on yhtä lailla selvä asia kuin se, että EU:nkin sisällä käydään keskustelua laajentumisesta. En oikein näe kytkentää siihen, että jos Yhdysvallat saisi muun muassa Baltian maat ym. jäseniksi, ohjuspuolustusjärjestelmän läpivienti olisi maailmanlaajuisesti ja eurooppalaisittain yhtään sen helpompaa. Enkä oikein jaksa uskoa, että Yhdysvaltain päätöksentekotapa tässä asiassa ylipäätänsä olisi Natosta riippuvainen tai ei.

Äsken on ilmestynyt Karoliina Honkasen tutkimus siitä, miten pienet maat ovat pärjänneet Natossa. Tutkimustulos ei puhu ed. Laakson lopputulosten puolesta.

Ilkka  Kanerva  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin ministeri Sasin ajoitus puheenvuorolleen ei ehkä ansaitse mitään ylimaallista kunnioitusta. (Ed. Korkeaoja: Hyvin meni julkisuuteen!) Sen sijaan olen sitä mieltä, että on epä-älyllistä pyrkiä edes sanomaan, että avaukset, selvitykset, tutkimukset asiasta tahi toisesta olisivat jollain tavalla perusteettomia. Kyllä tähän maailmaan pitää mahtua erilaista selvitystä ja tutkimusta. Sinänsä siis puolustan sitä periaatetta, vaikka nyt mielestäni ajoitus ei kyllä ihan välttämättä nappiin osunutkaan.

Monenlaisia selvityksiä on ilmassa, UPIn selvitys yhtenä näistä viimeisimmistä. Se ei voi ratkaista Suomen politiikkaa, mitä nämä selvitykset sanovat, vaan varsin monet muut seikat ratkaisevat sen.

Mutta, puhemies, sen vuoksi halusin käyttää vastauspuheenvuoron, että täällä on ollut kaksi mielenkiintoista puheenvuoroa: ed. Vistbackan ja ed. Laakson puheenvuorot. Molemmissa on aivan sama signaali, että Suomea ikään kuin salakavalasti ollaan viemässä Natoon. Ehkä luonteissa ja tiedoissa on hieman erilaisuutta, mutta minä en usko rehellisesti sanottuna, ed. Laakso, että nyky-Suomessa sen kaltainen poliittinen asennoituminen tulee millään tavalla kysymykseen. (Puhemies koputtaa) Kyllä me tiedämme yhtä hyvin kuin ...

... ed. Laakso, minkälaisia sommitelmia on Brysselissä menossa, miten eri puolilla Yhdysvaltoja asia koetaan jne. Minä en usko siihen teemaan, että tässä salamyhkäisyys olisi se metodi.

Juha  Korkeaoja  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Laakson kuvaus Naton päätöksenteosta ei minunkaan käsitykseni mukaan ole kyllä oikea. Jos seuraa esimerkiksi keskustelua Naton parlamentaarisessa yleiskokouksessa, voi todella saada käsityksen siitä, miten erilainen eri maiden lähestymistapa on, miten laajaa keskustelua käydään Nato-maiden sisällä ja ollaan jyrkästikin eri mieltä. On varmaan niin, että mikään tärkeä asia ei voi tulla hyväksytyksi, jos USA sitä vastustaa. Mutta toisin päin, jos USA jotakin haluaa ja kaikki muut ovat vastaan, ei sekään mene eteenpäin, eli ei asia ole niin mustavalkoinen kuin ed. Laakso esitti.

Mitä sitten tulee Euroopan unionin laajenemiseen ja sen mahdollisesti aiheuttamiin paineisiin, että Suomen ja Ruotsin olisi liityttävä Naton jäseniksi EU:n jäseninä, minä en tähän kehitykseen usko. Luulen enemmänkin, että työnjako Naton ja EU:n välillä selkenee entisestään ja EU:n rooli taloudellisena yhteistyöjärjestönä entisestään korostuu laajenemisen seurauksena.

Henrik  Lax /r (vastauspuheenvuoro):

Fru talman! Vaikka ed. Laakson puheenvuoro oli aika kärjistynyt ja ehkä yksipuolinenkin, siinä oli mielestäni yksi mielenkiintoinen näkökohta, joka harvoin tulee esille. Hän ei käyttänyt nyt samoja sanoja kuin minä, mutta kun hän pohti Naton laajentumista, hän totesi, että samalla vahvistuu Yhdysvaltain taloudellinen ja muu ylivalta. Tämä on asia, johon aivan liian vähän on kiinnitetty huomiota. Siinä piilee myös Länsi-Euroopan dilemma. On taipumus olla vähän rähmällään, kun tietää, että oma rajallinen sotilaallinen kyky pakottaa turvautumaan Yhdysvaltain sotilaalliseen suojaan. Luulisin, että olisi hyvä enemmän tästä asiasta keskustella ja enemmän nostaa sitä tietoisuuteen, jolloin ehkä myös Naton jäsenet tavallaan ryhdistäytyisivät tässä ja käyttäisivät enemmän sitä poliittista valtaa, josta tässä nyt on haluttu todistaa.

Juha   Karpio  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Laakson puheenvuoro sinänsä oli hyvä ja retorinen. On todettava, että eihän kaiken pahan alku ja juuri ole Nato ja sen mahdollinen laajeneminen Baltian maihin, niin kuin siellä tulee tapahtumaan. Turvallisuus- ja puolustusjaosto kävi viime viikolla näissä maissa, ja vastaus on aivan ilmeinen ja selvä, ja heidän tahtonsa on se. On totta, niin kuin ed. Laakso totesi, etteivät välttämättä kaikki tällä hetkellä Naton piirissä olevat jäsenvaltiotkaan kannata tätä laajentumista. Varmasti siinä tulee jo kustannuskysymys otettavaksi huomioon.

Sen verran pitää puolustaa ministeri Sasia, kun ed. Laakso hyvin voimakkaasti hyökkäsi ministeri Sasin esittämiä mielipiteitä vastaan, että Sasi täällä totesi nimenomaan tänä iltana, että hän on tämän annetun selonteon kannalla ja siinä esitettyjen ajatusten takana, mutta on epärehellistä ja ei ole mielekästä se, ettei uskalleta pohtia niitä vaikutuksia, joita Naton laajentuminen Baltian maihin myöskin meillä aiheuttaa.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Mielestäni on epärehellistä se, että ensiksi tehdään johtopäätökset ja sen jälkeen vaaditaan asian selvittämistä. Kun ministeri Enestam on tehnyt jo viime vuoden puolella johtopäätöksen, jonka mukaan Baltian maiden Nato-jäsenyys lujittaa Itämeren alueen turvallisuuspoliittista tilannetta, niin uskallan otaksua, että tämän johtopäätöksen takana on selvitys. En voi kuvitella, että ministeri Enestam on vetänyt sen johtopäätöksen omasta hatustaan, vaan se todellakin perustuu johonkin selvitykseen.

Ed. I. Kanerva, vähän pelkään, että tässä on salamyhkäisyyttä mukana juuri siksi, että meille ei esimerkiksi tällaisia selvityksiä ole kerrottu. Mistä esimerkiksi Puolustusvoimien komentaja teki täsmälleen samanlaisen johtopäätöksen kuin puolustusministeri Enestam? Satun tietämään, että on olemassa selvitys tästä asiasta, mutta sitä ei ole julkisuuteen tullut, sitä ei ole jaettu puolustusvaliokunnalle eikä sitä ole muuten jaettu vielä koko hallituksellekaan. Eli tämä on aika tärkeä juttu. Pitäisi olla avoimia.

Ministeri Enestam, haluan lopuksi kysyä teiltä, että jos kaikki on avointa, miksi esimerkiksi rauhankumppanuustavoitteet ovat salaisia. Miksi Ruotsin tapaan näitä 64:ä tavoitetta ei julkisteta?

Olli Nepponen /kok:

Rouva puhemies! Parlamentaariset puolustuskomiteat ja sen jälkeen eri työryhmät ovat selontekojen, mietintöjen jälkeen ohjanneet Puolustusvoimien kehittämistä merkittävästi. Haluan muistuttaa, että ensimmäisen komitean työn tuloksena saatiin aikaan laki Puolustusvoimista niinkin myöhään kuin vasta 1974. Sitä ei aina muisteta. Nyt on siirrytty järjestelmään, jossa turvallisuus- ja puolustusasiain komitea puolustusministeriön ja -ministerin ohjauksessa valmistelee ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta sitten viimeistelee ja itse hallitus on nyt tuonut tämän meille eduskuntaan selontekona.

Kevään ennusmerkit eivät luvanneet hyvää. Taisteluhelikopteri merkitsi heti, että liikkuvat vedettiin taakse, ja monet muut asiat olivat pinnalla. Tuntuu, että siinä oli aikamoinen sekamelska. Kun nyt tulos on täällä nähtävissä, niin henkilökohtaisesti ainakin pidän lopputulosta kohtuullisen hyvänä. Nythän on kysymys välitarkistuksesta. Se antaa meille perusteita katsoa eteenpäin, ja oleellista on tässä työssä, että keskeiset kehittämiseen liittyvät asiat selvitetään ja selvitystyö tehdään uuden selonteon valmistelun myötä, jota aikaistetaan vuodella vuoteen 2004.

Vaikka paluuta parlamentaaristen puolustuskomiteoiden aikaan ei ole, sanon uudestaan sen, minkä sanoin aikaisemminkin, että tulevassa työssä olisi paikallaan olla jonkinlainen parlamentaarinen elin, joka olisi mukana työssä heti alun pitäen. Näin näkemykset ja tiedonkulku varmistettaisiin ja vältyttäisiin siltä, mitä tämä kevät toi tullessaan. Mutta en todellakaan ole minkään komitean kannalla, vaan tarvitaan seurantaelin ja komitea pitää yhteyttä seurantaelimeen. Tietenkin eduskunta voisi tällaisen asettaa. (Ed. I. Kanerva: Oikein!)

Euroopan turvallisuuspoliittisen ympäristön muutos jatkuu, välillä vauhdikkaammin, välillä vähemmän vauhdikkaasti. Tässä uudistus- ja vakauskehityksessä Euroopan unionilla on keskeinen rooli ja myöskin laajentumisella on oma selkeä viestinsä. Nato säilyy vaikuttavana tekijänä, ja Yhdysvaltain ja Venäjän suhteet ovat yksi kaikkein tärkeimmistä kansainväliseen turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Euroopan unioni ja Suomi sen jäsenenä on tärkeässä asemassa Venäjän kanssa käytävässä vuoropuhelussa, jossa myöskin pohjoisen ulottuvuuden merkityksen nostaminen on yksi oma keinonsa viedä asioita eteenpäin.

Naton laajentuminen on tapahtumassa ja, niin kuin täällä on todettu moneen kertaan, Baltian maat, kaikki tai jokin niistä, ollaan ottamassa mukaan. Selonteossa ja ulkopoliittisen johdon viimeaikaisissa lausunnoissa todetaan selvästi Baltian maiden oikeus itsenäisesti ratkaista tulevat turvallisuusrakenteensa. On todettava henkilökohtaiselta kannalta, mielipiteeni osalta, että olen tässä suhteessa muuttanut käsitystäni, ja näin on vain todettava: tämä on hyväksyttävä. Venäjä, vaikkei hyväksykään tätä ratkaisua, toteaa voimattomuutensa tässä tilanteessa.

Selonteossa aivan oikein korostetaan, että ratkaisu tulee tehdä niin, että se lujittaa koko maanosamme turvallisuutta ja vakautta. Suomi korostaa sotilaallista liittoutumattomuutta — perustellusti varmasti monien, monien selvitysten perusteella. Siksi aamun uutisia kuunnellessani olin enemmän kuin hämmästynyt siitä, että oma ministerimme toi esiin, että juuri nyt pitää tehdä kovia selvityksiä. Olen vakuuttunut siitä, että näitä selvityksiä on tehty. On selvää, että koko ajan tilannetta seurataan ja sitä fundeerataan, mutta nyt olemme tässä liittoutumattomuuden tilassa, joka on paras tie edetä.

Vaikka maailmanlaajuisesti ja nimenomaan Euroopassa myönteinen yleiskehitys jatkuu eikä laajamittaisen aseellisen konfliktin uhkaa ole olemassa, on kuitenkin monia sekä alueellisia että paikallisia uhkia, kriisipesäkkeitä, ja yhteiskunta sinänsä on tullut entistä haavoittuvammaksi. Siksi meidän on huolehdittava puolustuskyvystämme edelleenkin. Toimintalinjamme on selkeä: uskottava puolustuskyky, sotilaallinen liittoutumattomuus ja kansainvälinen yhteistyö.

Balkanin kriisin myötä huonoa omaatuntoa tuntien Euroopan unioni on lähtenyt kehittämään kriisinhallintakykyään. Siinä Suomi ja Ruotsi olivat aktiivisia ja aloitteellisia. Nyt se on edennyt jo varsin pitkälle. On tärkeätä, että kriisejä padotaan niiden syntyalueilla. Suomen osallistuminen on meidän peruslähtökohtamme perusteella kuitenkin omien päätösten varassa. Kriisinhallintakyky on osa meidän puolustuskykyämme. Kumpikin luo parempia edellytyksiä.

Täällä on puhuttu valtuutuksista. Kun käsittelimme kriisinhallintalakia, lähtökohta oli selkeä: YK:n tai Etyjin valtuutus. Näen, että jatkossa nousee esiin eräs kysymys. Kun Euroopan unioni laajenee ja sen päätösvaltaa turvallisuus- ja ulkopoliittisissa kysymyksissä halutaan korostaa, nousee pohdittavaksi, onko jatkossa kriisinhallintapäätös tehtävissä myöskin Euroopan unionin puitteissa, ettei jokin kaukana oleva suurvalta estä ryhtymästä toimenpiteisiin, niin kuin tapahtui Balkanin kriisin alkuvaiheessa, jonka jälkisatoa me nyt niitämme. Se sato ei ole mitenkään hyvä.

Puolustuksemme kehittämisessä päämääränä on taata maamme itsenäisyys, kansalaisten elinmahdollisuus, estää alueemme hyväksikäyttö ja turvata valtiojohtomme toimintavapaus. Sen tärkeät perusteet on kirjattu: yleinen asevelvollisuus, alueellinen puolustusjärjestelmä ja koko valtakunnan alueen puolustaminen. Näillä kaikilla toimenpiteillä pyritään siihen, että ennalta ehkäisemme maamme joutumisen mahdollisen uhkan kohteeksi.

Puolustuskyvyn mitoitukset ja kehittämisen vaatimukset on määritetty jo tässäkin selonteossa ja aikaisemmin. Haluan nostaa esiin kaksi pientä yksityiskohtaa, jotka ovat ehkä jääneet vähäiselle ja joista toinen on kirjattu edelliseen mietintöön, niin että ehkä se olisi hyvä, mutta tässä se on vaatimuksena: valmiuden luominen avun vastaanottoon kriisitilanteessa. Se on nyt selkeä vaatimus. Toinen: samoin johtamisjärjestelmien kehittämisessä otetaan huomioon myös tiedonsaannin turvaaminen maamme ulkopuolelta oman maamme puolustuksen tarpeita varten. Ne ovat merkittäviä kirjaamisia tähän mietintöön ja, niin kuin totesin, ovat jääneet vähäiselle huomiolle. Olinhan itsekin laskemassa 70-luvun eräänä vuotena nopealla tahdilla, mitä apua me voisimme yya-sopimuksen puitteissa ottaa vastaan Neuvostoliitolta. Se oli silloin konkreettinen vaatimus. Miksei nyt sitten, kun olemme toisessa tilanteessa?

Uskottavan puolustuksen ylläpito edellyttää pitkäjänteistä suunnittelua ja riittävää rahoitusta, jonka varaan voidaan rakentaa. Nythän on niin, että edelliset selonteot ovat määrittäneet määrärahan tason, mutta on ymmärrettävää, että siitä on jouduttu tinkimään. Siksi myöskin kehitystyössä on jouduttu ratkaisuihin, jotka välttämättä kokonaisuuden kannalta eivät ole aina olleet hyviä. Joiltakin osin sitten rakennelma on jäänyt ontumaan, ja sen mukaan on myöskin jouduttu edelleen jatkamaan rationalisointityötä. Toivottavaa on, että nyt esitetyt kehykset toteutuvat, niin kuin ensi vuoden osalta ovat toteutumassa. Näin varmistuu määrätietoinen kehitystyö, sillä sitä vaaditaan, ovathan meidän määrärahamme selvästi, jos niitä bruttokansantuotteella mitataan, alle Euroopan maiden keskiarvojen. Tämä tuo haasteita kehitystyölle ja johtaa edelleen rationalisointityön jatkumiseen.

Maavoimien kehittäminen on tulevien vuosien painopiste ja siellä nimenomaan valmiusyhtymien, joissa korostuu korkean teknologian käyttö. On hyvä, että selonteossa ei lyödä lukkoon järjestelmiä, vaan käynnistetään ja on jo käynnistetty selvitystyö, mitkä ovat varteen otettavat järjestelmät. Ei nyt ratkaista, hankitaanko taisteluhelikoptereita vai panssarivaunuja vai molempia. Me kehitämme yli vuoden 2010 maavoimia ja puolustusvoimia, mutta haluan korostaa, että tässä kehitystyössä jalat on pidettävä tukevasti maassa, sillä uusien, korkean teknologian järjestelmien hankintahinnat ja käyttökustannukset ovat merkittävän korkeita, ja jos pelkästään näihin panostetaan, se tulee vaarantamaan mahdollisesti eräiden perusasioiden kuten yleisen asevelvollisuuden säilymisen ja koko maan alueen puolustamisen. Siksi haluan painottaa tätä, vaikka entisenä sotilaana pitäisi tietysti tukea kaikkia pyrkimyksiä hankkia mahdollisimman hienoja aseita. (Ed. Korkeaoja: Tärkeä näkökohta, erittäin tärkeä!)

Kun me nyt kehitystyötä teemme, meidän on muistettava, että yleinen asevelvollisuus on ollut meidän itsenäisyytemme tae ja jatkossakin sillä tulee olla keskeinen rooli. Koko maan alueen puolustamisesta huolehditaan, ja niin kuin täällä ed. Ilkka Kanervakin toi esiin, vain me itse pystymme sen tekemään. Kenties jotain apua saamme, mutta itse meidän on siitä myöskin jatkossa vastattava. Kuten totesin, rationalisointityö jatkuu, ja vaikka tulevat kehykset todella toteutuvatkin, ne tulevat merkitsemään rauhan ajan organisaation supistamista.

Selonteossa korostetaan koulutusorganisaation keskittämistä isompiin yksiköihin. Iso ei ole aina paras ja kaunein. Isoissa on omat ongelmansa, kitkansa ja kustannuksensa. Pieni on myöskin tehokasta. Koulutus on varusmiesläheisempää, ja erityisesti tietenkin alueelta tulleena on korostettava sitä seikkaa, että kysymys on mitä suurimmassa määrin aluepolitiikasta, mutta myöskin siitä, että varuskunnilla säilyy kiinteä kosketus ympäröivään väestöön. On tietenkin nähtävä, niin kuin täällä on myös tuotu esiin, että aina rationalisointipäätökset eivät perustu pitkäaikaiseen suunnitteluun, vaan suuria panostuksia on viime vuosinakin tehty, kuten Oulun, Vaasan ja Turun tapauksissa, ennen lakkautusta.

Maamiinat ovat olleet ja ovat edelleenkin puolustuskykymme yksi tärkeä osa. Suomi on käyttänyt aikanaan ja suunnitellut käyttävänsä henkilömiinoja vastuuntuntoisesti. Kuten totesin, kun Ottawan sopimus allekirjoitettiin ja Ruotsi ensimmäisten joukossa oli sitä allekirjoittamassa, Washington Post kirjoitti, että helppo on tehdä, kun Suomi on Ruotsin maamiina. Näin se on ja näin se on edelleenkin Suomen osalta. Siksi on vaikeaa yhtyä siihen, että löisimme lukkoon tiukat aikarajat, ellei ole riittäviä takeita korvaavista järjestelmistä ja ellei ole takeita siitä rahasta, jolla nämä järjestelmät synnytetään.

Puolustusvälineteollisuuden roolia on korostettu, enkä lähde sitä enää toistamaan. Tässä lähdetään siitä, että mahdollisimman paljon pystyttäisiin tuottamaan kotimaassa, ja sen kehittämiseksi on varoja suunnattava, mutta on myöskin ohjattava kehitystyötä niin, että näitä välineitä voidaan Suomesta hankkia. Siinä yhteinen kehitystyö eri korkeakoulujen ja tehtaiden välillä on paikallaan.

Lopuksi, rouva puhemies, haluan korostaa, että selonteon pohjalta on hyvä jatkaa työtä valiokunnassa ja kohti laajempaa selvitystä. Laajemmassa selvityksessä saatetaan joutua kovien peruskysymysten eteen, joita nyt ei vielä tarvitse eikä voida ratkaista. Tehdään työtä niin kuin ennenkin puolustusasioiden osalta konsensuksen hengessä, ja sitähän meiltä edellyttää kansalaistemme korkea maanpuolustustahto.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin haluan esittää kiitokset ed. Nepposelle siitä, että hän oman puolueensa ministeriä aika voimakkaasti arvosteli selvityspyynnöstä. Minusta se oli rohkea teko entiseltä kenraalilta. (Ed. Nepponen: Entiseltäkö? Vieläkin!) Pidän myös hyvänä sitä, että pääministeri Lipponen on tänään tullut ulos ja ilmoittanut, että ministeri Sasi on ollut hallituksen linjan vastaisella linjalla esittäessään tällaisia selvityspyyntöjä.

Puhemies! Presidentti Putin käydessään Suomessa osoitti aikamoista realismia, kun hän totesi, että Venäjä ei uhkaa Baltian maita, jos ne tulevat Nato-jäseniksi, mutta hän pitää sitä kuitenkin virheaskeleena. Tässä yhteydessä olenkin vähän ihmetellyt eräiden poliittisten johtajien, muun muassa ministeri Enestamin, lausuntoja siitä, että on hyvä, että Baltian maat eivät enää kuulu harmaaseen vyöhykkeeseen. Mitä ministeri Enestam tarkoittaa harmaalla vyöhykkeellä? Ovatko puolueettomat maat, kuten Suomi ja Ruotsi, myös jollakin harmaalla vyöhykkeellä, ja pitäisikö meidän sitten siirtyä johonkin muuhun vyöhykkeeseen?

Juha  Korkeaoja  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Nepponen kiinnitti tärkeään asiaan huomiota, kun hän sanoi, että korkean teknologian ostaminen ja ylläpitäminen tulee olemaan erittäin kallista. Hän sanoi, että asiaa pitää tarkasti harkita niin, että rahat riittävät tai että kaikkia rahoja ei käytetä näihin, ettei käy niin, että jotkut muut tärkeät toimet jäävät toteutumatta. Tohtori Nokkala väitöskirjassaan tuli siihen johtopäätökseen, että rahat eivät tule riittämään kaikkeen. Tämä on kohta, johon me ryhmäpuheenvuorossa kiinnitimme huomiota ja nostimme esille eilisen Helsingin Sanomien yleisöosaston kirjoituksen, jossa eversti evp. Lappi totesi, että puolustukselliset aseet ovat kustannus—hyöty-suhteeltaan aluepuolustuksessa erittäin tehokkaita verrattuna esimerkiksi helikoptereihin tai panssareihin. Minusta tätä arviota meidän pitää tehdä hyvin tarkasti, katsoa, mihin käytetään se kuitenkin rajallinen budjetti, joka meillä puolustukseen on käytettävissä.

Henrik Lax /r(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oli hyvä, että ed. Nepponen vähän perusteli ajatusta, josta minäkin puhuin, eli sitä, että meidän täytyy pystyä harkitsemaan myös EU-mandaatin hyväksymistä kansainvälisten kriisinhallintaoperaatioiden pohjaksi.

Tilannehan on se, että me olemme itse mukana määrittelemässä, millä tavalla päätöksenteko EU:ssa näiden osalta tapahtuu, eikä tämä, että mandaatti voidaan hyväksyä, merkitse automatiikkaa, että hyväksymme ja menemme mukaan. Näitä asioita pitää tietysti pohtia ja selventää.

Ed. Laaksolle, joka tästäkin esitti minulle kysymyksen, sanoisin, että totta kai YK:ta tulee kehittää, mutta meillä täytyy olla myöskin valmiuksia toimia silloin, kun YK on kyvytön.

Jaakko  Laakso  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos jatkan juuri tästä, mihin ed. Lax lopetti.

Perustelu, ed. Nepponen, jonka mukaan YK:n mandaatin välttämättömyys on synnyttänyt Makedonian tilanteen, on kestämätön. Kyllä nyt täytyy se todeta, että kyllä Yhdysvaltain tiedossa tietenkin oli, että yksi sen keskeisimmistä liittolaisista eli Taiwan aikoo solmia diplomaattiset suhteet Makedonian hallitukseen. Etukäteen oli myös tiedossa se, että Kiinan hallitus tässä tapauksessa ei aio hyväksyä YK:n mandaatin jatkamista. Kaikesta huolimatta Yhdysvallat salli näiden diplomaattisten suhteiden solmimisen. Tämän tuloksena YK:n sotilaat saatiin kyllä ulos, mutta Nato-sotilaat tulivat tilalle.

Ed. Nepponen, tärkeää on tietenkin nähdä, että Yhdysvallat ja Englanti ovat Pohjois-Albaniassa salaisilla koulutusleireillä kouluttaneet jo aikaisemmin esimerkiksi Kosovossa albaanitaistelijoita ja niitä samoja taistelijoita, jotka nyt taistelevat Makedoniassa. Yhdysvallat itse näkee nyt, että kovasti on ongelmia luotu itse, mutta ei pidä syyttää YK:n mandaatin puutetta tai YK:n mandaatin välttämättömyyttä siitä, että näin on käynyt.

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam

Arvoisa puhemies! Ed. Elon kysymykseen ensinnäkin. Suomi ei ole enää puolueeton maa, vaan poliittisesti liittoutunut ja sotilaallisesti liittoutumaton. Juuri siksi (Ed. Korkeaoja: Se nyt on vähän semantiikkaa! Ed. Elo: Se on semantiikkaa!) — ei ole semantiikkaa, vaan se on tosiasia, ed. Elo — ei voida verrata Suomen asemaa Baltian maitten asemaan. Kukaan ei enää kyseenalaista meidän asemaamme, mutta jatkuvasti käydään keskustelua Baltian maitten asemasta tulevaisuudessa. Kun keskusteluun saadaan vastaus, siltä osin tilanne selkiintyy. Mielestäni on oikeutettua väittää, että saman kaltainen lopputulos Baltian maitten osalta tapahtuu kuin Puolan, Unkarin ja Tshekin liittoutumisen jälkeen.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Kyllä kieltämättä ministerin vastauksessa oli aika paljon semantiikkaa, ja siihen ehkä ei kannata sen enempää puuttua. Mutta tosiasia on tietysti, ministeri, myöskin se, että myöskin Suomen asemasta käydään keskustelua. Teidän kolleganne hallituksessa on tänään nostanut esille, että sitä pitäisi selvittää. Kyllä minun mielestäni teidän vertauksenne on aika huono. Jos puhutaan liittoutumattomasta Suomesta tai liittoutumattomasta Ruotsista ja liittoutumattomista Baltian maista, ne ovat toisiinsa verrattavissa. Kyllä minä haistan taustalla, ministeri, vähän sitä, että teidän käsityksenne, jota te ette nyt ilmeisesti täällä halua kuitenkaan julkistaa, on se, että Suomenkin pitäisi mahdollisimman nopeasti liittyä Natoon.

Matti Vanhanen /kesk:

Arvoisa puhemies! Kuten täällä on moneen kertaan todettu, selonteko on luonteeltaan väliselonteko ja sellaiseksi se alkuaan tarkoitettiinkin. Mutta tätä luonnetta korostaa se, että hallitus ei viimekeväisessä pitkässä kiistassaan voinut päätyä sisällöllisiin esityksiin. Kiistanalaisimmat materiaalihankinnat siirrettiin jatkoselvittelyn varaan. Tämä olikin hyvä, sillä ei puolustuksen keskeisiä ratkaisuja pidä tehdä sellaisen huutokaupan vallitessa, jollaiseksi kevään keskustelu kääntyi.

Suomen turvallisuuspoliittisen aseman osalta selonteko ei esitä nyt uusia arvioita verrattuna edelliseen selontekoon, ja Puolustusvoimien rakenteellista uudistustyötä jatketaan selonteon mukaan vuoden 97 selonteon linjojen mukaisena.

Tämän perusteella voi vähän kriittisesti kysyä, mihin tätä selontekoa tarvitaan. Eniten perusteluja selonteon olemassaololle ja ikään kuin oikeutusta selonteolle saa siitä, että tämän yhteydessä hallitus linjasi Puolustusvoimien määrärahat pitkälle ajalle eteenpäin. Toivottavasti tämä linjaus myös pitää.

Määrärahoissa materiaalihankintojen osuus kasvaa toimintamenojen osuuden pysyessä ennallaan. Eduskunnan on käsittelyssä arvioitava, antaako määrärahojen mitoitus katetta selonteossa ilmaistuille Puolustusvoimain tehtäville. Materiaalihankintojen sisällöstä ei päätöstä nyt sen sijaan tehdä, kun hallitus ei siihen kantaa kyennyt muodostamaan.

Hallitus voi kysyä tietysti, mitä keskusta hankkisi, ja me vastaamme, että olemme valmiita, kuten aiemminkin, valmisteluun osallistumalla kantamaan vastuumme hankintapäätöstenkin tekemisestä. Mutta tähän valmistelutarjoukseen Lipposen kumpikaan hallitus ei ole tähän asti halunnut tarttua. Viime kevään esimerkin valossa toivoo, että tätä asiaa voitaisiin jatkossa tarkastella uusin silmin. Suomen ja sen puolustuksen etu on se, että kaikki keskeiset tahot olisivat pitkäjänteisesti mukana työssä, joka tähtää useiden vaalikausien ja useiden hallituskausien ajalle.

Selonteon mukaan toimintalinjamme ensimmäinen tavoite on uskottavan puolustuskyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen. Selonteon mukaan koko maata puolustetaan, mutta lisäksi todetaan, että puolustuskyky mitoitetaan siten, että vähintään maan ydinalueet voidaan kaikissa tilanteissa pitää omassa hallussa itsenäisyyden säilyttämiseksi. Tällä vuosikymmenellä voimavaroja suunnataan maavoimille ja ensisijaisesti strategisen iskun ennaltaehkäisy- ja torjuntakyvyn saavuttamiseksi.

Eduskuntakäsittelyssä on nyt erityistä painoa asetettava sen selvittämiselle, kyetäänkö ajateltujen voimavarojen puitteissa huolehtimaan samaan aikaan aluepuolustuksesta koko maassa ja samalla kehittämään strategisen iskun torjuntaa. Kuinka suureksi siis arvioidaan painopisteen siirto selonteon mukaisesti laajamittaisen hyökkäyksen torjuntakyvyn kehittämisestä suppeamman iskun torjunnan tehostamiseen? Tästä painopisteen siirrosta tällä vuosikymmenellä on kyse. Odotan, että valiokunta hakee vastauksen siihen, kyetäänkö tämä tekemään säilyttäen riittävä aluepuolustus koko maassa.

Samoin on hyvä hakea vastausta siihen pinnan alla kytevään kysymykseen, onko vain sattumaa, että valittu painopiste parantaa myös Suomen kykyä osallistua kansainväliseen kriisinhallintaan — kuten selonteko toteaa — jonka merkitys selonteon mukaan on edelleen kasvamassa. Kysymys kuuluu: olisiko samaan painopisteajatteluun ryhdytty ilman kansainvälisen kriisinhallinnan tarpeita? Minun arvioni mukaan olisi ryhdytty. Suomen todennäköisin uhka ei ole laajamittainen koko maan valloitukseen pyrkivä hyökkäys, vaan todennäköisempää on suppeampi isku, jota voi seurata eri vaiheiden jälkeen myös täysimittaisempi hyökkäys. Suomi ei ole ainoa maa, joka on päätynyt samanlaiseen analyysiin. Mutta tämän rinnalla meidän on todella säilytettävä kyky ja resurssit ryhmittäytyä laajamittaiseen puolustukseen koko maassa.

Tämän kysymyksen jälkeen seuraava kysymys kuuluu: millaiseen strategiaan ja varustukseen strategisen iskun torjunta Suomessa on rakennettava? Vastaus tähän on haettava, aivan kuten ryhmäpuheenvuorossamme voimakkaasti korostettiin, ensisijaisesti Suomen omista tarpeista. Tällöin ratkaistaan, minkälaista koostetta koptereista, panssareista ja ohjuksista tarvitsemme. Jos nämä tarpeet sattuvat palvelemaan myös kansainväliseen kriisinhallintaan osallistumista, silloin on kyse hyvästä ja rahaa säästävästä sattumasta, mutta järjestyksen on oltava tarpeiden asettamisessa selvä. Odotan, että eduskunta omassa vastauksessaan korostaa tätä järjestystä.

Kansainväliseen kriisinhallintaan osallistumiselle on omat erityisperusteensa. Olemmehan tälläkin hetkellä selonteon mukaan mukana kymmenessä kansainvälisessä operaatiossa. Tämä osallistuminen on nähtävä oikealla tavalla myös Suomen oman puolustusvalmiuden parantamisena. Se antaa väellemme hyvää kokemusta ja vertailupintaa muiden maiden toimintakykyyn ja toimintatapaan ja osaamiseen.

Arvoisa puhemies! Ministeri Kimmo Sasi esitti haastattelussaan tänään, että Suomen pitäisi selvittää Naton laajentumisen vaikutukset Suomelle. Hän analysoi uutisen mukaan: "Kun katsotaan, että Baltian maiden Nato-jäsenyys lisäisi vakautta Pohjois-Euroopassa, voisi odottaa, että Suomenkin jäsenyys lisäisi sitä." Hän jatkoi: "On syytä pohtia tarkkaan, onko näin." En puolusta ministeri Sasia, mutta hän päätti kysymyksensä, onko näin. Tosin tänään tässä salissa hän asian sanoi selvemmin ilman tätä jälkilausetta.

Selonteosta, samoin kuin edellisestä selonteosta, käy ilmi se, että turvallisuusympäristön muutosten arviointi ja muutosten vaikutusten arviointi on Suomelle ulko- ja turvallisuuspolitiikan jatkuva tehtävä. Tässä suhteessa Suomi ottaa kantaa myös Nato-jäsenyyteen joka kerta, kun se virallisesti ilmaisee Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan. Selonteko toteaakin asian hyvin: "Suomi arvioi jatkuvasti sotilaallisen liittoutumattomuuden sekä kriisinhallinta- ja muun turvallisuusyhteisön toimivuutta Euroopassa ottaen huomioon lähialueen turvallisuusasetelman muutokset ja Euroopan unionin kehityksen." Laajempi yhteinen arvio siitä, mikä on muuttunut, mitä se voi meillä vaikuttaa, on syytä tehdä, kuten on ajateltukin, vuoden 2004 selonteon valmistelussa.

Usein tuntuu siltä, ja tässä yhdyn ed. Laakson arvioon, että laajempaa Nato-keskustelua peräänkuuluttavat kokevat keskusteluksi vain sellaisen keskustelun, joka puoltaisi jäsenhakemuksen jättämistä. Keskustelua ovat kuitenkin nekin puheenvuorot, jotka perustelevat nykyisen liittoutumattomuuden perusteet ja syyt. Nato-keskustelua ei tarvitse todellakaan pelätä. Se ei ole Suomelle mikään ideologinen kysymys.

Baltian maiden mahdollinen Nato-jäsenyys muuttaa mielestäni Suomen ympäristöasetelmaa merkittävästi, mutta en näe sillä samanlaista yhteyttä, johon ministeri Sasi viittasi. Baltian maat ovat vasta rakentamassa omaa uskottavaa puolustustaan. Tältä osin Nato-jäsenyys monella tapaa muuttaa ja vakauttaa alueen tilannetta. Suomella taasen on pitkään ollut koeteltu uskottava puolustus ilman Nato-jäsenyyttä. Yhdyn tässä ministeri Enestamiin, joka äsken ilmaisi myös asian toisen kannan. Baltian maat ovat itse hakemassa muutosta nykytilanteeseensa, ja ratkaisu siihen hakemukseen totta kai muuttaa nykytilannetta ja sillä tavalla vakauttaa tilannetta.

Nato-jäsenyys merkitsisi mitä todennäköisimmin Suomelle tarvetta merkittävästi kasvattaa puolustusmenojen osuutta. Kun kokoomus ei ole ollut valmis saman suuntaiseen määrärahojen nostamiseen omalle puolustukselle, miksi olisitte valmiita tekemään sen puolustusliiton osana? Jos Suomen itsenäisen puolustuksen määrärahoja korotettaisiin samalla tavalla, ehkä 4—5 miljardilla markalla vuodessa, mitä keskimääräinen Nato-panostus meiltä edellyttäisi, ei Nato-jäsenyydestä edes varustelun perusteella tarvitsisi sen jälkeen keskustella. Rahaa riittäisi välineisiin maassa, ilmassa, merellä ja veden alla. Suomen puolustuskykyvertailua itsenäisenä tai Naton osana olisikin oikeastaan verrattava siihen määrärahojen tasoon, jonka joutuisimme mitä todennäköisimmin Nato-jäsenenä käyttämään.

Omaa ajatteluani Nato-kysymyksessä ohjaa eniten se, miten parhaiten ylläpidetään vakautta Suomen lähiympäristössä. Nykyinen tilanne on jatkunut 55 vuotta, ja on vaikea ymmärtää, miten vakaus lisääntyisi siitä, että sotilasliiton raja tuotaisiin kulkemaan pitkin Suomen ja Venäjän rajalinjaa. Tämän jälkeen mahdollinen jännityksen kiristyminen sotilasliiton rajalla konkretisoituisi aina ensimmäiseksi täällä. Miten tämä palvelisi oman alueemme vakautta?

Euroopassa on paljon valtioita, jotka eivät kuulu Natoon. Venäjä on näistä merkittävin. Suomi voi mielestäni parhaiten lisätä eurooppalaista vakautta hakemalla aktiivisesti järjestelyjä, joihin myös muut ei-Nato-maat voivat osallistua. Minusta on ennustettavissa, että Venäjän pyrkimys lisätä yhteyttä läntiseen Eurooppaan johtaa siihen, että aikaa myöten myös Naton ja Venäjän välille muodostuu luonnollinen yhteistyösuhde. Minusta meidän kannattaa omalta osaltamme olla aktiivisia edellytysten luomisessa tälle. Meillä on hyvä tilanne: Meillä on toimiva vuoropuhelu ja yhteistyö Naton kanssa. Meillä on hyvä naapuruussuhde Venäjän kanssa. Molemmat tahot arvostavat tätä Suomen tapaa toimia. Tämä kannattaa käyttää hyväksi, niin kuin on tähänkin asti tehty.

Paljon keskustellaan myös siitä, voiko EU:n kehitys jotenkin vaikuttaa Nato-kysymykseen tai voisiko kenties EU itse ottaa askeleen kohti omaa puolustusulottuvuuttaan. Tässä suhteessa ei kannata yliarvioida EU-kehitystä. Kannattaa muistaa, että esimerkiksi Nizzan huippukokouksen yhteydessä koko keskustelu ei edes alkanut, kun yksi Nato-maa ilmoitti, että tästä asiasta ei keskustella. Muiden kantoja ei ehditty edes kysyä. Saattaa olla, että 14 muusta jäsenmaasta saman vastauksen olisivat antaneet jotkin muutkin.

Arvoisa puhemies! Maanpuolustustahdon kehittyminen jää selonteossa vähälle huomiolle. Puolustusvoimien näkyvä vetäytyminen monilta alueilta varuskuntien ja varikkojen osalta heikentää Puolustusvoimain jatkuvaa läsnäoloa ja näkyvyyttä laajoilla alueilla. Tämän psykologista vaikutusta ei pidä aliarvioida, varsinkaan jos siihen samalla sisältyy työttömyyden kasvu ja kuntatalouden heikentyminen.

Nyt on jo laajoja alueita maassa, joilla Puolustusvoimien läsnäolo on näkymätöntä. Aivan riippumatta siitä, mitä tämän selonteon jälkeisessä saneerausaallossa tehdään, olisi etsittävä keinoja myös reservin osalta, miten sen tehtäviä, organisaatiota ja henkilöitä esittelemällä puolustus tehtäisiin jokaisella alueella ja paikkakunnalla tutuksi ja läheiseksi. Jokaisella alueella tutut ihmiset ovat johtamassa reservijoukkoja, mutta muut kuin he itse eivät tiedä tätä. Minusta tätä on turha piilotella. Reservin alueelliset joukot pitää tehdä läpinäkyviksi ja tutuiksi, sillä nehän ovat siellä pysyvästi koko ajan. Minusta tämä, arvoisa puhemies, olisi yksi myönteinen keino huolehtia myös maanpuolustustahdon jatkuvasta ylläpitämisestä.

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam

Arvoisa puhemies! Ed. Vanhanen arvokkaassa puheenvuorossaan kiinnitti hänkin huomiota parlamentaarisuuteen. Minusta kannattaa aina kuitenkin muistaa, että tämänkin selontekoprosessin yhteydessä on käyty puolustusvaliokunnassa useammankin joukkueen voimalla, on käyty eduskuntaryhmissä informoimassa, saamassa evästystä ja erityisesti oppositiopuolueitten eduskuntaryhmistä. Jos vastaus tähän ei ole parlamentaarinen puolustuskomitea, mikä ilmeisesti ei ole ollut tarkoitus, minusta tätä parlamentaarista vuoropuhelua seuraavaa selontekoa varten tietenkin kannattaa jalostaa ja hakea keinoja. Mutta minusta on väärin unohtaa koko tämä dialogi, joka prosessin aikana kuitenkin on ollut olemassa.

Matti  Vanhanen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Keskustan kannalta rajalinja, missä menee riittävä osallistumisemme tällaiseen valmisteluun, liittyy siihen, että pelkkä informaation saaminen, miten valmistelu etenee, ei riitä, varsinkaan kun tässä prosessissa emme mielestämme saaneet sen ytimestä kylliksi tietoja, muun muassa Puolustusvoimain henkilökunnan osalta emme kovin paljon taustatietoja tähän liittyen saaneet. Minusta rajalinja kulkee siinä, että opposition pitää tällaisessa pitkäjänteisessä työssä mukana ollessaan voida kokea, että vaikuttaa myös itse valmisteluun. Pelkkä informaation saaminen ei meidän kannaltamme riitä.

Arvostamme sitä, että eduskunnan valiokuntavaiheessa voimme tietysti ottaa tähän kantaa, mutta jokainen tietää, että tällaisen asian hallinnan kannalta tämä on kuitenkin jälkikäteinen vaihe, jossa jonkin verran toivottavasti valiokunta, varsinkin jos se on yksimielinen ja eduskunta siihen yhtyy, voi vaikuttaa vuoden 2004 selonteon valmistelun tapaan ja suuntaan, mutta sittenkään se ei vastaa sitä, että varsinaisessa valmistelussa luodaan peruslinjat. Tässäkin selonteossa on kohtia ja painotuksia, jotka ovat meille aika tavalla vaikeita, joissa emme ole omaa tahtoamme saaneet valmisteluun, kun sitä ei ole oikein meiltä kysytty. (Puhemies koputtaa) Olen itse julkisuudessa esittänyt parlamentaarisen puolustuskomitean ottamista käyttöön, (Puhemies koputtaa) koska ei ole ...

... esitetty oikein muuta sellaista konkreettista mallia, jossa opposition tavoite voisi toteutua.

Aulis  Ranta-Muotio  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Käsiteltävänä oleva vuoden 1997 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon välitarkistus on laajasta tekstisisällöstään huolimatta kutistunut vain 97 päätettyjen linjausten jatkamiseksi, tosin aiemmin kaavailtua pienemmällä puolustusbudjetilla. Hallituspuolueiden välisen nokkapokan myötä julkiseen keskusteluun noussut kysymys taisteluhelikopterien hankinnasta on siirretty seuraavaan selontekoon vuodelle 2004, kuten myös maamiinakysymys ja alueellisen puolustusjärjestelmän uusi muoto.

Tämän selonteon linjaukset ovat seurausta tiukasta puolustusbudjetista. Edellisessä selonteossa asetetusta tavoitteesta ollaan jäljessä tämän vuoden tasolla noin miljardi markkaa, eli 9,5 miljardin sijasta puolustusbudjetin pitäisi olla 10,5 miljardia. Tässä välitarkistuksessa hallitus on päätynyt nostamaan budjetin tasoa hieman, 10,2:een ensi vuonna, ja vuosien 2003—2008 keskiarvotasoksi on määritelty 10,8. Varmaan tämä onkin selonteon merkittävin linjapäätös, kuten ed. Vanhanenkin edellä totesi. Kaikesta huolimatta joudutaan supistamistoimiin ja sulkemaan muutamia joukko-osastoja ja varikkoja.

Hallituksen sisältä esitettiin selonteon valmisteluvaiheessa julkiseen keskusteluun hyvin radikaalejakin säästöesityksiä, muun muassa yleisestä asevelvollisuudesta luopumista. Silti tiedetään, että ammattiarmeija on hyvin kallis järjestelmä, eikä nykyisellä määrärahatasolla voitaisi riittävän kokoista ammattiarmeijaa ylläpitää niin, että se vastaisi tarkoitustaan ja pystyisi hoitamaan sille asetetut tehtävät. Onneksi selonteossa on päädytty, kuten lähes kaikissa ryhmäpuheenvuoroissakin painotettiin, yleisen asevelvollisuuden ja aluepuolustusjärjestelmän säilyttämisen kannalle, vaikkakin selonteossa painottuu strategisen iskun torjuntaan koulutettavien valmiusyhtymien tärkeämpi merkitys. Yleinen asevelvollisuus on ehdoton edellytys suomalaisten puolustustahdon säilymisen kannalta.

Mielestäni selonteossa kaiken kaikkiaan on jäänyt liian vähälle kansalaisten puolustustahdon merkityksen korostaminen. Sitä ei voida ottaa täysin itsestään selvänä ja annettuna asiana, vaikka se Suomessa on mittausten mukaan korkea, ja toisaalta virheratkaisuilla sitä voidaan helposti heikentää.

Selonteossa luvataan esittää uudistettu alueellinen puolustusjärjestelmä vuonna 2004. Asia jääkin täydelliseksi kysymysmerkiksi tässä selonteossa. Sen sijaan kevään julkisessa keskustelussa aika monissakin puheenvuoroissa suhtauduttiin kriittisesti tähän aluejärjestelmään. Todettiin, että se on vanhanaikainen ja sopimaton tämän päivän nopealiikkeiseen ja teknistyneeseen sodankäyntiin. Mielestäni Suomen kaltaisessa laajassa ja harvaan asutussa maassa sissisodankäynnin mahdollistava alueellinen puolustusjärjestelmä on täysin välttämätön.

Mikä on tämä uusi alueellinen puolustusjärjestelmä? Ministeri Enestam debatin aikana hieman valotti sitä, että kun reservin määrää pienennetään, se on pienempi mutta nuorempi, tavallaan puolustuskykyisempi reserviläisjoukko. Tässä olisi kaivannut kuitenkin jonkinlaista linjanvetoa. Tulee mieleen sellainenkin kysymys, kun selontekoa lukee, että alueellista reserviä koulutettaisiin vapaaehtoisen maanpuolustusjärjestelmän puitteissa. On väärin, jos se jää yksin sen varaan. Olisi parempi, että se olisi läpinäkyvä ja hyvin kertausharjoituksilla koulutettu, läpinäkyvä, kuten ed. Vanhanen edellä totesi.

Suomen puolustuksen yhtenä perustana on kotimainen teknisesti ja taloudellisesti kilpailukykyinen puolustusmateriaaliteollisuus. Niukat määrärahat ovat uhkaamassa myös tämän tuotekehittelyä ja sitä kautta koko puolustusvälineteollisuuden elinmahdollisuuksia. Puolustusvaliokunta onkin useana vuonna kiinnittänyt tähän huomiota, ja kun vuosi sitten olin itsekin mukana, budjettilausuman miltei ainut asia oli se, että kiinnitettiin tähän vakavaa huomiota ja linjattiin myös se, että määrärahoista tulisi kohdistaa kotimaisiin hankintoihin puolet vuoteen 2003 mennessä. Tästähän on Valtiontalouden tarkastusvirastokin esittänyt kommentteja ja todennut, että vaikka ne on kotimaasta ostettu, ne ovat kuitenkin olleet ulkomaisia. Valiokunta on juuri kotimaisia työpaikkoja halunnut tässä painottaa.

Tässä selonteossa on vain viittaus puolustushallinnon materiaalipoliittisen ohjelman tarkistamisesta osana kansallista teollisuusstrategiaa. Esitys asian laajemmasta selvittämisestä on sinänsä hyvä ja tuottava, mutta selonteko tältäkin osin siirtää tärkeän asian myöhemmin ratkaistavaksi.

Arvoisa puhemies! Haluan vielä tässä yhteydessä lyhyesti puuttua kolmeen asiaan: miinakysymykseen, Baltian maiden mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutukseen Suomeen sekä siviilikriisihallintaan.

Selonteossa todetaan, että Suomi tukee henkilömiinojen tehokasta ja maailmanlaajuista kieltoa ja osallistuu EU:n toimintaan Ottawan sopimuksen tavoitteiden täytäntöönpanon edistämiseksi. Pyrkimyksenä on Suomen liittyminen sopimukseen vuonna 2006 ja jalkaväkimiinojen hävittäminen vuoden 2010 loppuun mennessä uskottavasta puolustuskyvystä tinkimättä. Asiaan luvataan palata selonteossa vuonna 2004.

Mielestäni miinoista emme voi luopua. Miinat ovat halpa ase, jota käytetään vain todellisessa tarpeessa hyökkäävää vihollista vastaan, ja ne ovat rauhan aikana meillä varastossa. Parempi kuin liittyä sopimukseen jälkijättöisesti on toimia erittäin aktiivisesti miinanraivauksen tukemisessa ongelma-alueilla, joissa miinoja on kylvetty niitä mihinkään merkitsemättä erityisesti siviiliväestön terrorisoimiseksi. Tietääkseni Suomen miinanraivaustekniikka on ollutkin käytössä näillä vaikeilla alueilla. Tätä toimintaa voisi tehostaa sen sijaan, että luovutaan epäviisaasti omista maamiinoista. Pienellä rahamäärällä korvaavan järjestelmän hinnasta voitaisiin olla hyvin aktiivisia kansainvälisesti tällä rintamalla.

Sitten Baltian mahdollinen Nato-jäsenyys: En osaa siitä muuta kysymystä tehdä kuin sen, kun aika monet ovat sitä mieltä, että se lisäisi vakautta Pohjolassa, että eikö nyt toisaalta ole niin, että paine Suomea ja Ruotsia kohtaan liittyä jäseneksi kasvaa, mikäli Baltian maat liittyvät jäseniksi. Nimittäin puolustussateenvarjo täytyy hoitaa joistakin tukikohdista ja tuskin sitä voidaan, en tiedä onko se mahdollista, hoitaa Norjasta asti, Puola on aika lähellä, mutta voisi kuvitella, että varsinkin Etelä-Ruotsia ja varmasti Viroa ajatellen Suomeakin kohtaan kasvaisi paine liittyä jäseneksi ja samalla tukikohta-alueeksi. Näihin kysymyksiin olisi hyvä saada vastauksia, kun keskustelua ryhdytään käymään.

Viimeisenä asiana haluan puuttua siviilikriisinhallintaan. Siitä on selonteossa aika hyvä selvitys. Bosnia ja Kosovon kriisit osoittivat, että sotilaallisen kriisinhallinnan rinnalla tarvitaan, rinnalla ja varsinkin sen jälkeen, tehokasta siviilikriisinhallintaa. Suomikin on Kosovoon lähettämässä poliisivoimia, pelastuspalvelua, hallintojuristeja ja niin edelleen, tai ainakin on luvannut näitä yhteiseen EU- joukkoon. En tiedä tarkkaan, onko niitä nyt juuri Kosovoon menossa.

Muistaakseni presidentti Ahtisaari on esittänyt, että Suomen pitäisi voimakkaasti ajaa sitä, että saataisiin koko EU:ta kattava siviilikriisinhallinnan koulutuskeskus Suomeen. Tämä olisi varmaan aivan hyvä ajatus. Meidän kansainvälinen maineemme kriisinhallinnassa vielä monipuolistuisi, kun sotilaallisen rinnalla voisimme olla suurvalta siviilikriisinhallinnassa. Lisäksi siinä olisi se hyvä puoli, jos tätä puolta kehitetään, että siviilipalvelusmiehille voisi löytyä nykyistä mielekkäämpää tehtävää siltä koulutuslinjalta, ainakin hyvä vaihtoehto koulutukseen.

Arvoisa puhemies! Haluan lopuksi omana mielipiteenäni yhtyä puhemiesneuvoston esitykseen siitä, että mietinnön selonteosta tekee puolustusvaliokunta ja valtiovarainvaliokunta ja ulkoasiainvaliokunta antavat lausunnot.

Juha  Karpio  /kok:

Arvoisa puhemies! Aikaisempi perusteellinen keskustelu turvallisuus- ja puolustuspolitiikastamme käytiin tässä salissa neljä vuotta sitten, kun silloisen hallituksen selonteko käsiteltiin, ja nyt annetun selonteon pitikin olla vain vuoden 97 selonteon välitarkastus. Jo viime keväänä useaan otteeseen hallituksen sisältä tuli tietoja, ettei tämä täydennys valmistu alun perin ilmoitetussa aikataulussa ja että tiettyjä mielipide-eroavaisuuksia myöskin hallituksen sisällä oli selonteon sisällöstä olemassa.

Kun se nyt on meillä käsiteltävänä, on todettava, että siinä mennään todellakin syvälle puolustuspolitiikkamme keskeisiin periaatteisiin. Mitään dramaattista aikaisempaan selontekoon verrattuna ei tässä ole, vaikka kuluneiden neljän vuoden aikana onkin niin maailmassa kuin Euroopassakin tapahtunut kaikenlaista, mutta ei kuitenkaan sellaista, mikä pakottaisi puolustuksemme peruslinjausten muutoksiin. Ainoa merkittävä muutos lähialueillammehan on se, että Venäjä on tuntuvasti vähentänyt joukkojaan itärajallamme ja että myös naapurimaa Ruotsi on supistanut rajusti puolustusvoimiaan.

Viime selonteossa oli keskeisenä teemana varusmiespalvelun pituus ja siitä käytiin vilkasta keskustelua, samoin kuin varuskuntien lukumäärästä ja kansainvälisistä rauhanturvatehtävistä. Nyt selonteossa painotetaan edelleen uskottavaa puolustuskykyämme, joka toteutetaan alueellisella puolustusjärjestelmällä sekä sopeuttamalla ja tarkentamalla sodan aikaisen armeijan vahvuudeksi 350 000 sotilasta, eli myös meillä on tapahtunut huomattavaa vähentämistä.

Lähtökohtana siis meillä on alueellinen puolustus ja sen edellyttämä yleinen asevelvollisuus eikä niinkään ammattiarmeija, niin kuin silloin tällöin tämänkin salin vasemmalta laidalta olen kuullut esitettävän. On myös ilolla pantava merkille, että suomalaisten valtaosa kannattaa yleistä asevelvollisuutta, samoin kuin maanpuolustuksen myönteisyys on parempi kuin aikaisempina vuosina.

Arvoisa puhemies! Nyt tehdyn selonteon päivitys vuodelta 97 otti viime keväänä koville etenkin demareiden piirissä ja sai mielestäni suorastaan koomisia piirteitä. Vaatimuksena muun muassa oli, ettei sanaa taisteluhelikopteri saanut edes mainita selonteossa, huolimatta lukuisten asiantuntijoiden argumenteista niiden välttämättömyydestä kuljetushelikoptereiden suojana. Ymmärrän varsin hyvin, että kun yhden taisteluhelikopterin kustannukset voivat olla lähes 200 miljoonaa markkaa, on aivan selvää, että taloudelliset tosiasiat asettavat esteen niiden hankkimiselle. Toki kuitenkin on voitava selvittää asiallisesti ja kiihkottomasti vuoteen 2004 mennessä, mikä kuljetushelikoptereiden toimintakyky on ilman taisteluhelikoptereiden hankintoja.

Edelleen kävimme viime keväänä kiivasta keskustelua Puolustusvoimien määrärahatarpeesta, koska tosiasia on, että bruttokansantuotteeseemme verrattuna puolustusmäärärahamme ovat varsin pienet verrattuna muihin vastaaviin Euroopan unionin maihin. Samoin käytiin arvokeskustelua siitä, mihin budjettivaramme olisi suunnattava, ja vertaukset eri alojen välillä eivät aina olleet onnistuneita.

Nyt on esitetty lievää tarkennusta tulevina vuosina puolustusmäärärahoihin niin, että ne päätyisivät 10,6 miljardiin markkaan, vaikka sekin aikaansaa säästötoimenpiteitä, joista varuskuntien lakkauttamiset ovat vaikeita asioita etenkin monelle maaseutupaikkakunnalle. Lopputulos selonteossa oli kuitenkin kompromissi eli määrärahojen nipistyksillä saatiin toisaalta oikeus selvittää pääpuolustusjärjestelmät, johon sisältyi myös taisteluhelikopteriasia sekä panssarivaunujen ja panssarintorjuntajärjestelmien tulevaisuus.

Jo viime selonteon yhteydessä, samoin kuin kaiken aikaa, on eduskunnassa käyty kiivasta keskustelua suhtautumisestamme kansainväliseen kriisinhallintaan. Luulen, että suhtautumisemme Euroopan unionin kriisinhallintakyvyn parantamiseen on myönteinen, samoin kuin myönteisiä ovat myös käytännön kokemuksemme siitä. Euroopan unioni tulee tulevaisuudessa muodostamaan jäsenmaistaan sen tyyppiset joukot, että ne voivat selviytyä vaativissakin tehtävissä joko ilman Natoa tai yhteistyössä Naton kanssa. Uskon myöskin, että suhtautumisemme myöskin Naton johtamiin kriisinhallintaoperaatioihin tulee tulevaisuudessa muuttumaan keskuudessamme myönteiseksi, ilman että siinä koetaan turhia pelkoja. Viittaan erityisesti Baltian maissa tapahtuvaan vääjäämättömään kehitykseen, samoin kuin presidentti Putinin täällä antamaan lausuntoon.

Selonteossa otetaan kantaa myöskin henkilömiinat kieltävään Ottawan sopimukseen, että myös Suomi vuoteen 2006 mennessä liittyisi siihen ja että ne hävitettäisiin vuoteen 2010 mennessä. Tässä yhteydessä on todettava, että maassamme on käytetty miinoja vain sodan aikana ja että ne on raivattu pois maastosta eikä uhreja Suomessa ole tullut rauhan aikana. Jalkaväkimiina on edelleen halvin tapa hidastaa vihollisen jalkaväen etenemistä.

Lopuksi vielä muutama huomio parista paljon kansalaisia puhuttavasta asiasta.

Kotimainen puolustusvälineteollisuutemme ja sen tulevaisuus ovat asioita, joita ei vielä ole ratkaistu tyydyttävästi, eivätkä myöskään Puolustusvoimien toimenpiteet tilauksia hoidettaessa ole olleet aina sellaisia kuin on edellytetty. Viittaan valtiontilintarkastajien antamiin lausuntoihin. On aivan selvää, että myös puolustusministerin taholta pitää tähän tulla tyhjentävä vastaus. Mikäli väärinkäytöksiä on tapahtunut tai suoranaisia ylityksiä varojen ja hankintojen ohjaamiseksi muualle kuin kotimaiseen puolustusvälineteollisuuteen, näihin asioihin on puututtava, niin kuin nyt näyttää tilintarkastajien kertomuksen mukaan olevan myöskin aihetta.

On kuitenkin hyvä, että selonteossa nyt tähdennetään hankintojen kotimaisuusasteen nostamista sekä puolustusvälineteollisuuden kehittämistä ja osaamista myös kansainvälisissä yhteistyöhankkeissa sekä vientimarkkinoillamme. Varuskuntien lakkauttamiset ovat aina vaikea paikka sille seudulle, johon ne kohdistuvat. Tähän tulemme myöskin tämän keskustelun aikana vielä palaamaan useaan otteeseen. Kohtuullista siis on, että valtiovalta pyrkii osaltaan käytännössä toimenpiteillään korvaamaan varuskunnan menettäneille paikkakunnille aiheuttamansa tappiot uusien työpaikkojen muodossa. Vaikka selonteossa ei otetakaan kantaa siihen, mihin tuleva helikopteritukikohta sijoitetaan, pitäisi lähtökohtana olla se, että se sijoitettaisiin valmiusprikaateihin nähden keskeisesti sijoittuvaan Keski-Suomeen. Toimintojen sijoittaminen hajallaan sijaitsevien valmiusyhtymien yhteyteen ei ole perusteltavissa.

Arvoisa puhemies! Eduskunnan tehtävä on nyt luoda Puolustusvoimille riittävän hyvät olosuhteet. Meidän on seurattava tarkoin maailmanpoliittista tilannetta sekä siinä tapahtuvia sotilaallisia muutoksia sekä pystyttävä turvaamaan puolustuskykymme kaikissa olosuhteissa, mihin selonteko luo hyvät suuntaviivat. Seuraavaksi puolustusvaliokunta — kuten oletan — tulee paneutumaan asiaan ja saamaan hyvät lausunnot muilta valiokunnilta niin, että selonteon kanssa voimme hyvin toimia ja taata Puolustusvoimille riittävän hyvät olosuhteet ja toimintavalmiudet tuleville vuosille.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Käsittelen selonteon turvallisuuspoliittiseen osioon liittyviä yleisiä näkökohtia puheenvuorossani.

Ennen vuotta 1995 Suomen politiikka voitiin jakaa sisä- ja ulkopolitiikkaan, joista jälkimmäisessä oman erityislohkonsa muodosti tarkoin ohjattu Venäjän-politiikka. Euroopan unionin jäsenyyden myötä osia sekä sisä- että ulkopolitiikastamme on tullut osaksi unionin yhteistä politiikkaa. Näin jälkikäteen arvioiden usko turvallisuuden lisääntymisestä lienee ollut keskeinen perustelu niille, jotka neuvoa-antavassa kansan-äänestyksessä olivat unionin jäsenyyteen liittymisen kannalla.

Kuluneen 6,5 vuoden aikana Suomen valtiojohto on toiminut voimakkaasti EU:n etujen puolesta, eräissä tapauksissa tietoisesti kansallisista eduista tinkien. Tässä katsannossa välitilinpäätös on mielenkiintoinen. Tuoreen selvityksen mukaan eri instituutioista kansalaistemme luottamus kai on kaikkein heikointa juuri Euroopan unioniin, kun taas poliisi ja Puolustusvoimat sijoittuvat luottamustilaston kärkipäähän. Tämän on katsottu kertovan siitä, että kansa epäilee Euroopan unionin kykyä täyttää tehtävänsä. Aivan samoista syistä unionin kansalaisten tiedetään valtiosta riippumatta suhtautuvan innottomasti, jopa vihamielisesti unionin laajentumiseen.

Euroopan unioni tarvitsisi siis ilmiselvästi luottamusta herättäviä toimia suhteessa omiin kansalaisiinsa, mutta samalla se on tämän kanssa ristiriidassa olevassa pakkotilanteessa. Lässähtämisen pelossa integraation on edettävä joko laajentumisen tai syventymisen tietä tahi sitten etsien aineksia kummastakin samanaikaisesti. Taustapainolasteina ovat nimittäin kylmän sodan jälkitila, Neuvostoliiton hajoaminen ja sen myötä lukuisten Itä-Euroopassa sijaitsevien maiden itsenäistyminen. Kymmenkunta vuotta sitten viimeksi mainituille muodostui unelma kiinteästä sitoutumisesta länteen, joka voisi toteutua joko Naton tai Euroopan yhteisön jäsenyyden kautta, tahi jopa kuulumalla kumpaankin näistä. Nato-jäsenyys on toteutunut sekin Puolan ja Unkarin osalta, EU-jäsenyys ei vielä yhdenkään osalta.

Arvoisa puhemies! Itä-Euroopan entisten sosialistimaiden turvallisuuden etsinnässä läntisiä kohdeinstituutioita on siis kaksi: EU ja Nato. Kumpikin tähtää demokratian, hyvinvoinnin ja vakauden edistämiseen Euroopassa. Asetelmaa voidaan tarkastella tieteellisen ekologian oppien valossa. Siinä eräänä keskeisenä havaintona on syrjäyttävän kilpailun periaate, mikä tarkoittaa, että kahdella lajilla ei voi olla samanlaista ekolokeroa: vahvempi on syrjäyttävä heikomman. Lajikäsite voidaan tässä korvata samaan päämäärään samalla alueella pyrkivällä instituutiolla. Ei ole mitään syytä uskoa, etteikö tämä periaate toimisi pitkällä aikavälillä turvallisuuspolitiikassa Euroopassa Naton ja EU:n välillä samoin kuin se toimii eläinlajien kesken, kun Yhdysvallat tunnetusti haluaa pitää Euroopan unionin varsinaisen turvallisuuspoliittisen toimijan roolin ulkopuolella.

Kilpailussa keskeisen turvallisuuspoliittisen toimijan asemasta Euroopassa Natolla on eräitä etuja suhteessa Euroopan unioniin. Nato-jäsenyys on hoidettavissa rahalla ja sen avulla armeijan uudistamisella, kun taas EU-jäsenyyttä silmälläpitäen ehdokasvaltio joutuu uudistamaan lainsäädäntönsä, hallintokulttuurinsa, taloutensa ja Schengen-sopimukseen liittyvän viisumipolitiikkansa EU:n saneleman mukaiseksi. Jos sotilaallinen turvallisuus on valtiolle ensisijainen asia, rahaa riittää armeijan saattamiseksi Naton ehtojen mukaiseksi.

Viime vuosien kokemus on osoittanut, että EU-jäsenyyden ehtojen täyttäminen on monivuotinen, jopa tuskallinen prosessi. Yksistään rajakäytäntöjen muuttaminen saattaa vähentää ehdokasvaltion kauppaa itään merkittävästi. Puolan kauppa Ukrainan kanssa vähentyy tämän vuoksi jo yli kolmanneksella. Nato-jäsenyyteen liittyy myös turvallisuuspoliittisen ylivallan luovuttaminen Yhdysvalloille, jolla on tässä selvä oma intressi. Se haluaa Natoon itseensä poliittisesti sidottuja itäeurooppalaisia valtioita, jotka ovat myös potentiaalisia EU:n jäseniä. Suhtautumalla nyt varsin joustavasti niiden Nato-jäsenyysehtoihin Yhdysvallat toivoo niiden aikanaan toimivan Euroopan unionissa niin, ettei tästä tule Yhdysvalloille strategista kilpailijaa enemmän kuin se jo nyt on sitä. Tämäkin todistaa osaltaan syrjäyttävän kilpailun olemassaolon tiedostamista myös Pohjois-Amerikassa.

Arvoisa puhemies! Presidentti George W. Bushin hallinto nojaa puolustuspolitiikassa voimakkaasti ohjuspuolustukseen, jossa on sekä kiinteitä että liikkuvia torjuntakeinoja. Nato-jäsenyyteen pyrkivän valtion on täytynyt hyväksyä ennakkoon ratkaisu, joka voi tuoda sen itärajalle Naton sijoittaman ohjuksientorjuntajärjestelmän. Sellainen tietenkin kiinnostaa valtioita, joilla on ohjuksia, joiden torjuntaan tällainen järjestelmä on tarkoitettu. Jos vaikka Naton nykyiset eurooppalaiset jäsenet ovatkin kieltäytyneet hyväksymästä yhdysvaltalaista näkemystä, jonka mukaan ydinaseet muodostavat yhteisen uhkan liittokunnalle velvoittaen sitä siten yhteistoimintaan ohjustentorjuntajärjestelmän rakentamisessa, tämä ei tietenkään koske Nato-jäsenyyteen innokkaasti pyrkiviä tai jäsenyyden äskettäin saavuttaneita Itä-Euroopan maita. Niiden suosioon USA:n kannattaa panostaa.

Yhdysvalloille sen Euroopassa ajama Nato-politiikka on maailmanvaltapolitiikkaa, jota sen äskettäinen jättäytyminen ilmastosopimuksen ulkopuolelle ja tappiot eräissä YK:ssa tapahtuneissa suurissa ratkaisuissa saattavat vain koventaa. Kun Nato on käyttänyt apuna rauhankumppanuuspolkua, Euroopan unioni on valinnut siviilikriisinhallintavälineen kehittämisen. Jälkimmäinen on kehittynyt nopeasti viimeksi Ruotsin puheenjohtajakaudella tehdyillä päätöksillä sitten vuoden 1997 Amsterdamin sopimuksen, joka toi mukaan niin sanotut Petersbergin tehtävät. Humanitaariset ja rauhanturvatoimintaa koskevat tehtävät tulivat siten osaksi EU:n turvallisuuspolitiikkaa. (Ed. Laakso: Oliko siinä myös rauhaanpakottaminen?) — Myöskin niin, ed. Laakso.

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan "siviilikriisinhallinnan tulisi vastata etnisten konfliktien, paikallisten sotien ja hajoavien valtioiden synnyttämiin ongelmiin ennen kuin ongelmat laajentuvat ja aiheuttavat vahinkoa meidän omille yhteiskunnillemme". EU:n jäsenvaltioita ja niiden kansalaisia uhkaavat kriisit ovat osoittautumassa varsin monitahoisiksi poliittisiksi kriiseiksi. Merkittävää on, että siviilikriisinhallinta näkyy nyt yleisesti hyväksyttävän ihmisoikeuksia suojelevana kansainvälisenä väliintulona oikeutetuksi.

Kuten jo totesin, Euroopan unionin sisäpolitiikan mukaista on jatkuva muutosprosessi johonkin suuntaan. Kun siviilikriisinhallinta on jo julkisessa keskustelussa nähty keinoksi kohottaa Euroopan unionin kansainvälisen politiikan uskottavuutta ja antaa sille näkyvyyttä, voi kuvitella, että kansallisilta parlamenteilta edellytetään jopa lähitulevaisuudessa tätä tukevia toimintavaltuuslisäyksiä. Unionin näin painotettu poliittinen pyrkimys saattaa johtaa myös sen liialliseen innokkuuteen osallistua konfliktien selvittelyyn, mikä taas edellyttää kansallisilta parlamenteilta kylmää harkintaa valtuuksien lisäämisessä ja näin myös Suomessa ja täällä eduskunnassa.

Natoon jo hyväksytyt uudet valtiot ja jäsenyyttä ensi vuoden marraskuun Prahan kokouksessa kärkkyvät ovat kohdistaneet viime aikoina runsaasti huomiota Ruotsin ja Suomen haluttomuuteen olla poissa näiden innokkaiden Nato-veneestä. Syrjäyttävän kilpailun aineksia sisältävässä kilpailuasetelmassa on kuitenkin suurta viisautta säilyttää Suomen nykyinen asennoituminen Natoon, vaikka Puolustusvoimistamme näyttää jo tehdyn toiminnallisesti yhteensopiva Naton järjestelmien kanssa.

Pertti Hemmilä /kok:

Rouva puhemies! Valtioneuvoston selonteossa linjataan Suomen puolustus- ja turvallisuuspoliittinen toimintalinja. Ensimmäisenä perustekijänä on uskottavan puolustuskyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen, toisena peruslähtökohtana katsotaan olevan suomalaiseen identiteettiin olennaisesti kuuluva sotilaallinen liittoutumattomuus.

Pienen liittoutumattoman kansakunnan on vielä tänäkin päivänä oltava vahva ja korostetun puolustustahtoinen. Lisäksi maantieteellinen sijaintimme Venäjän naapurissa, lännestä katsottuna merentakaisena pienenä saarekkeena suurvallan kyljessä, edellyttää meiltä erityistä maanpuolustustahtoa ja erityistä kykyä puolustaa maatamme. Vaikka kylmän sodan ajat ovatkin jo kaukana takanapäin ja Venäjä on kehittänyt ulkopolitiikkaansa yhteistyötä ja rinnakkaiseloa korostavaan suuntaan, meillä ei ole varaa rapauttaa itsenäisen valtion tunnusmerkkeihin kuuluvaa uskottavaa puolustusta.

Maanpuolustustahto on myös arvo, jota meillä ei ole varaa menettää. Se on osa suomalaista perintöä ja myös kunniavelka sukupolville, jotka taistelivat itsenäisyytemme säilyttämisen puolesta. Itsenäisen kansakuntamme tulevaisuus joka tapauksessa perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja riittävän suureen reserviin. Valtioneuvoston selonteossa esitetty Puolustusvoimien sodan ajan vahvuuden supistaminen 350 000 henkilöön vuoteen 2008 mennessä on mielestäni ristiriidassa uskottavan puolustuskyvyn vaatimuksen kanssa. Nykyinen noin 490 000 henkilön reservi ei ole lainkaan ylimitoitettu.

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston selonteossa puhutaan myöskin koulutuksen ja organisaation kehittämisestä. Selonteossa on lakkautuslistalla yksiselitteisesti nykyisin toimivia varuskuntia, joilla on merkittävää erityisosaamista ja alueellaan huomattava työllistävä vaikutus sekä strategisesti merkittävä tehtävä valtakunnan alueellisessa puolustamisessa. Esimerkiksi Varsinais-Suomen Ilmatorjuntarykmentin tarpeellisuus on selvitetty perusteellisesti vuonna 1995 valtioneuvoston selonteon valmistelun yhteydessä. Tämän jälkeen varuskunnan kehittämiseen on panostettu huomattavia summia. On rakennettu esimerkiksi yli 15 miljoonaa markkaa maksanut luokkatalo sekä koulutushalli. Viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana pelkästään rakenteisiin on Varsinais-Suomen Ilmatorjuntarykmentissä investoitu 45 miljoonaa markkaa.

Alueellisuus on maanpuolustuksemme kulmakiviä. Esimerkiksi ilmatorjunnan osalta meillä on kaksi niin sanottua kynnysasejärjestelmää, jotka nostavat vieraan valtion kynnystä hyökätä maahamme. Toinen näistä on ilmatorjuntaohjus 90 Crotale NG -järjestelmä, jonka sijainti- ja pääkoulutuspaikka on Varsinais-Suomen Ilmatorjuntarykmentti. Varuskunnasta löytyy myös ohjusjärjestelmän tarvitsema tekninen tuki eli huolto- ja korjauspalvelut.

Myöskään lakkautuslistalla olevien varuskuntien työllistävää vaikutusta ei pitäisi aliarvioida. Sotilashenkilöille saattaa löytyä vastaavaa työtä toiselta puolelta Suomea, mutta löytyykö työtä varuskunnassa työskenteleville siviilihenkilöille ja muuttamaan joutuvien sotilaiden perheenjäsenille? Esimerkiksi Turun Ilmatorjuntarykmentin lakkauttaminen veisi työpaikan noin 200 henkilöltä.

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko tuo selkeästi esiin liittoutumattoman pienen maan ainoan mahdollisuuden, vahvan puolustuksen. Puolustusvalmiuden tulee olla sekä alueellisesti että menetelmien puolesta monipuolista ja laaja-alaista. Keskittyminen pääasiassa ainoastaan strategisen iskun torjuntaan on liian kapea-alaista maanpuolustuspolitiikkaa. Tarvitsemme siis edelleen yleisen asevelvollisuuden kouluttaman mahdollisimman laajan miehistöreservin sekä vähintään nykyisen laajuisen alueellisen puolustuksen. Edellä olevilla perusteilla olenkin vastustamassa selonteossa esitettyä varuskuntien lakkauttamista. Se ehkä voi olla säästöä mutta säästämistä väärästä paikasta, jos sitten mitään säästöjä syntyykään.

Ilkka Taipale /sd:

Arvoisa puhemies! Missähän ovat nyt isänmaan miehet täällä? Näen vain sellaisia, joiden asennetta ei voida puheilla muokata, mutta koetan kumminkin.

"Ihmismieli on rakennettu ohjusten laukaisualustaksi", mainitsi tämän vuosisadan siteeratuin historioitsija, Euroopan johtavin rauhanaktivisti 80-luvulla, englantilainen E. P. Thompson. Hän arvioi myös, että jos ihmiset käyttäytyisivät jokainen kuin ydinaseeton Eurooppa olisi totta, se olisi jo kohta totta. Unescon sanoin "rauha alkaa ihmisten mielistä", ja Gandhin sanoin taas "ei ole tietä rauhaan, vaan rauha on tie". Siten turvallisuus- ja puolustuspolitiikka kytkeytyvät syvästi kulttuuriin, ihmisten mielikuviin ja historialliseen muistiin.

Vielä 70-luvulla Katariina Eskolan selvityksen mukaan joka kuudes kirjakauppojemme ikkunoiden kirja käsitteli sotaa. Tuskin tilanne on vielä muuttunut, jos muukin ankara väkivalta luettaisiin mukaan.

Kohta 40 vuotta Sadankomitean jäsenenä seurattuani tätä kulttuurin muutosta ja pyrkiessäni siihen vaikuttamaankin tilanne on toki lohdullisempi. 60-luvulla sukupolvemme laittoi oman tahtonsa isiensä tahtoa vasten kehittääkseen sukupolvien yli väkivallatonta kulttuuria. Nyt kun olemme Neuvostoliiton hajottua saaneet yli kymmenen vuotta lukea taasen ylitsevuotavan paljon sotamuisteluksia, aivan kuin ylikypsää ukonkuukusta olisi poljettu ja mustia itiöitä lentelisi kaikkialla, niin että henkeä alkaa jo ahdistaa. Tähänhän inkeriläiset, virolaiset ja muut heimoveljemme ovat antaneet oman toistoannoksensa, ja sen me ymmärrämme. Emme kuitenkaan ole kovin murheessa tekstin määrästä. Itse koen, että on hyvä antaa isoisien muistella, muistaa nuoruuttansa ja viedä mainetta sen ajan hyvistä teoista aina neljänteen sukupolveen asti. Rauhanliikehän pyrkii murskaamaan Mooseksen lain, jotta isien pahat teot eivät yltäisi yhtä moneen sukupolveen kuin hyvät teot.

Puolustus- ja turvallisuuspolitiikan vain yksi kapea aspekti on kama ja rauta, jota kansakunnalle ostetaan. Kaukaa maapallolta Arkhimedeen pisteestä tarkasteltuna kyse on museoiden kartuttamisesta pitkällä aikavälillä. Helikopterit ovat museossa 30 vuoden kuluttua, kuten koko Suomenlinna ja Kronstadt ovat aikansa jälkeen muuttuneet suosituiksi museoalueiksi.

Raudan läpi on kyettävä näkemään. Sillähän on magneettisia ominaisuuksia. Jos sitä kovasti rahdataan rajalle, vastapuolen rauta rahtautuu sinne myöskin mutta toismerkkisesti latautuneena. Nyt rajat ovat ihmisten mielessä, mielten sisällä.

Ratkaisevin raja on edelleen maamme itäraja. Helikopterit, panssareiden modernisointi ja nopean toiminnan prikaatit on ryhmitelty tuolle mielessämme olevalle rajalle. Toki tunnustan, että on kolme motiivia ostaa kamoja: Edellä mainitun lisäksi on kansainvälinen käyttö, josta puhutaan yhä enemmän kriisinhallinnan yhteydessä, ja kolmanneksi sisäpoliittiset syyt, vanhemman sukupolven sisäiset mielenmaisemat, joissa tunnetaan turvallisuutta, kun vehkeet ovat tehokasta, modernia merkkitavaraa. Lisäksi toki pitää vakuuttaa läntisiä naapureita ja länsimaita, että meillä on samanlainen ideologia kuin heilläkin turvallisuusnäkemyksissä.

On siis selkeästi puhuttava, että Suomen ja Venäjän suhde on yhä turvallisuuspolitiikkamme ydintä. Meillähän on ollut siihen suuntaan kaksi linjaa: Mannerheimin linja ja Paasikiven—Kekkosen linja. Nyt voidaan kehittää kolmatta, pysyvään rauhantilaan johtavaa yhteistoiminnan linjaa. Siksi kaikki ne toimenpiteet, joilla lisäämme taloudellista, kulttuurillista, ihmisten välistä yhteistyötä tuon naapurikansamme kanssa, loisivat pohjan siviilipainotteiselle turvallisuudelle. Itämeren alueen yhteistyö tavoitteena samanlainen pysyvä rauhantila kuin Pohjoismaiden välillä on vallinnut Napoleonin sotien jälkeen takaa meille syvemmän turvallisuuden kuin divisioonat. Siksi Itämeren, arktisen alueen ja Barentsinmeren alueen yhteistyön syventäminen ja EU:n pohjoisen ulottuvuuden projektien syventäminen ovat tulevan aseiden vähentämisen kulmakiviä.

Suomalaisten olisi tullut jo kauan sitten luoda lähialueet mutta erityisesti Venäjän kattava Asla- ja Fulbright-tyyppinen stipendiaattijärjestelmä, jolla olisimme voineet ottaa tänne viisisataa tai tuhat ihmistyövuotta lähialueiden nuoria tutkijoita ja saada ylisukupolvisia ystäviä. Stipendin toinen osa olisi voitu maksaa stipendiaattien omaan kotimaahan, jotta he todella hyödyttäisivät maitansa eivätkä jäisi tänne. Työpaikoilla, kouluilla ja sairaaloilla tulisi olla ystävyys- ja vastinkumppaninsa ja henkilökohtaista ystävyyttä tulisi lisätä kielitaidon ohella.

Vuoden 1918 jälkeen suomalaiset haaveilivat luotijunasta Leningradiin. Nyt viimein se alkaa olla näköpiirissä, mutta sisällöltään kovin toisenlaisena.

Armeija on muuttunut, kiitos Herran. Ensimmäinen muutos tuli 60-luvun lopulla, kun talvisodan kaltaisesta rintamataisteluopista alettiin luopua ydinaseiden maailmassa. Mutta suurempi muutos on toki tullut kansainvälistymisen myötä suomalaisten upseerien ja sotilaiden palveltua YK:n rauhanturvajoukoissa ja nähtyä maailmaa laveamminkin. Samalla piiloaseidenriisunta on lisääntynyt. Tosin varustautumisen mittaus on ongelmallista, jos vain katsotaan miljardeja tai bruttokansantuoteosuuksia.

Esitimme Osmo Kaipaisen kanssa jo 70-luvun alussa reaalisen varusmiespalvelun lyhentämistä kuuteen kuukauteen. Kesti kauan ennen kuin sotilaat hyväksyivät tämä pasifistien rationaalisen ehdotuksen. Nyt se on toteutunut. Armeijan reservi supistetaan aiemmasta ylimmästä 600 000 miehestä, jossa se korkeimmillaan on ollut, ehken 350 000 mieheen, ja monelta paikkakunnalta sotilaat poistuvat.

Olen erittäin suurella mielenkiinnolla lukenut sosiaalihistoriallisia selvityksiä varuskuntien merkityksestä kuntien ja kaupunkien arkielämässä aina 1600-luvulta lähtien. Muutos on historiallisesti ollut suuri ja pääsääntöisesti nyt oikeaan suuntaan. Napoleonin velvollisuusarmeijasta vähitellen mureudutaan siviilipainotteisempaan yhteiskuntaan.

Albert Einstein arveli 30-luvulla, että jos 2 prosenttia miehistä kieltäytyisi aseista, olisi tämä aseriisunnan suuri alku. Näin asia olisi ehkä voinut olla jossain 30-luvun militaristisessa kulttuurissa. Vapaampi kulttuuri sallii jo 7 prosentin kieltäytymisen ja tätäkin suuremmat luvut esimerkiksi Saksassa, ilman että yhteiskunta sortuu. Olen nähnyt eduskunnassa ajan, kun jehovantodistajiakaan ei haluttu vapauttaa liki kolmen vuoden vankeudesta. Pelättiin Suomen sortuvan. Kirjoitin silloin pelkurikenraaleista. Heitähän ei täällä käsittääkseni tällä hetkellä ole.

Puolustuspoliittisessa selonteossa otetaan nyt realistinen kanta henkilömiinoihin. Niistä tullaan luopumaan. Tämä ei olisi tapahtunut missään maailmassa vapaaehtoisesti, vaan valtavanlaajuisen kansalaiskampanjan seurauksena. On hyvä muistaa, että vastaavantapaisia kampanjoita, jotka tulevat johtamaan aikanaan vähempiaseistettuun suuntaan, tulee tapahtumaan. Emme vain tarkkaan tiedä, kuten miinojenkaan osalta, milloin ja mistä käsin. Esimerkiksi pien- tai käsiaseiden maailmalla aiheuttamia ongelmia ei ole vielä ymmärretty Suomessa täydellä vakavuudella, kuten huumeiden ja ihmisten salakuljetus on. Tämän kuun lopulla Suomessa on kansainvälisten lääkäreiden ensimmäinen kongressi aiheesta. Esimerkiksi Etelä-Afrikasta tulee poliisiupseereita paikalle — 24 000 murhaa vuodessa, joista puolet käsiaseilla.

Puolustusselonteossa tapahtuu suuri, mutta vähemmän näkyvä muutos suhteessa alueelliseen puolustukseen. Miinojahan ei ole kannatettu täällä itärajan pituuden takia, kuten ulkomailla yleensä väärin on käsitetty, vaan aluepuolustusmallin takia. Jokainen kivenmurikka joka pitäjässä ja kylässä on tutkittu tarkoin, josko sen viereen laitettaisiin potentiaaliselle hyökkääjälle ansoitus. Samoin yli 1 000 neliön pienkiinteistöt maaseudulla on linnoitettu väestönsuojin, ei suinkaan vain ydinvoimalaonnettomuuden varalta vaan sirpalesuojiksi aluepuolustusdoktriinin takia. Aluepuolustusmalli on lähinnä ehkäisevä, mutta tositilanteessa se olisi äärimmäisen verinen malli myös siviilien kannalta. Siksi strategisen iskun torjuntamalli vaikuttaisi kevyemmältä taakalta väestömme kannalta.

Lopuksi tämä kulttuuriimme liittyvä iäisyyskysymys, rauhanjärjestöjen valtionapu, joka leikattiin 70 prosentilla 1991 keskustapuolueen erottua Rauhanpuolustajien jäsenyydestä ja annettua kokoomuksen valtiovarainministerille vapaat kädet entisen suojattinsa teurastamiseen. Siinä menivät samassa myös sitoutumattoman rauhanliikkeen tuet. 90-luvulla vapaaehtoisten maanpuolustusjärjestöjen tuki kasvatettiin samalla yli 10 miljoonaksi markaksi. En ole vastustanut tätä kehitystä, vaan aina katsonut, että myös oppositiota tai toista osapuolta pitää kunnioittaa ja tukea. Maamme ainoa Itämeri-keskus, jonka puheenjohtajana olen ja joka tekee yhteistyötä viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen kanssa Kaliningradista Arkangeliin, valtionapu on 100 000 markkaa, sama kuin Potkunyrkkeilyliitolla.

Kun kokoomuksen puoluekokouksen johto ilmaisi valmiutensa ottaa pois valtionavut väkivaltaa tukevilta kansalaisjärjestöiltä, mitä ne sitten ovatkaan, on kysyttävä, olisiko se jo valmis palauttamaan väkivallattomuutta tukeville järjestöille sen, minkä nielaisi aikanaan osin tietämättömyydestä tai harkitsemattomuudestaan. SDP:hän ei ole tähän kyennyt, vaikka on johtava päähallituspuolue ja saisi tukea ainakin vasemmistoliitolta, vihreiltä ja ehkä Rkp:ltäkin. Mutta tämä taas voi johtua siitä, että SDP on aikanaan julistautunut maan suurimmaksi rauhanliikkeeksi, toisten mielestä armeijan ja ehkä kirkon jälkeen.

Tällaisen tarkoituksenmukaisuuspasifistin kanta on, että jos maalla on armeija, parempi, että se on hyvä eikä huono, tehokas eikä epätehokas ja että kama on uutta ja kiiltävää. Tavoitteen saisi aikaan 10 miljardilla eikä 11 miljardilla, mutta demokratian puitteissa joudumme tyytymään enemmistön ratkaisuihin kalvaen silti koko ajan enemmistön alta kulttuurista pohjaa niin, että suuressa tulevaisuudessa vähempikin aseistus riittää naapurimaillemme.

Markku  Rossi  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tarjoutuu loistava tilaisuus muutamiin vastauspuheenvuorokommentteihin myös.

Mutta, puhemies, tähän alkuun muutama ajatus selonteon valmistelusta, johon muun muassa puolustusvaliokunnan puheenjohtaja viittasi aiemmin. Lähinnä keskustaoppositio on kritisoinut sitä, että selontekoa on valmisteltu hyvin pitkälle hallitusvetoisesti puolustusministeriön, Pääesikunnan ja hallituksen toimesta, joten kyllähän totuus tietysti on, että näin ollen sekä parlamentaarinen oppositio että myös kansalaisjärjestöt ovat olleet ja laajemmaltikin suomalainen yhteiskunta tämän ulkopuolella.

Tämä kritiikki lähtee tietysti juuri siitä, että mielestämme näissä kysymyksissä olisi paikallaan, että laaja yhteiskunnallinen näkemys turvallisuuspolitiikasta, puolustuspolitiikasta olisi olemassa. Jos puolustusvaliokunta on saanut ihan hyvääkin informaatiota suoraan ja kokouksissaan, se on ehkä vähän toinen asia kuitenkin kuin tämä varsinainen valmistelu.

Erittäin miellyttävää kaiken kaikkiaan on ollut keskustelun aikana panna merkille se useammankin hallituspuolueen taholta tullut näkökulma, että tavalla tai toisella jatkoa ajatellen eri osapuolet, siis niin hallitus- kuin oppositiopuolueet ja ehkä laajemmaltikin eri tahoja, tulisi tämän kaltaisiin asioihin kytkeä. Tämä on varmasti pantu hyvin myönteisellä ajatuksella merkille.

Arvoisa puhemies! Kaiken kaikkiaan Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen toimintalinja on varmasti periaatteiltaan hyvä. Uskottava puolustuskyky, pysyttäytyminen vallitsevissa olosuhteissa sotilaallisesti liittoutumattomana ja kansainvälinen yhteistyö ovat kaikki asioita, joita voimme lämpimästi kannattaa. Aina tietysti voi kysyä, mitä muun muassa "vallitsevissa olosuhteissa" tarkoittaa. Onhan täällä muun muassa mielenkiintoinen kohta, johon hieman myöhemmin palaan sen suhteen, kun puhutaan avun vastaanottamisesta.

Mutta kyllä on vielä pakko palata tämän päivän Aamulehden kirjoitukseen: Ministeri Sasi on myöntänyt varsin laajan haastattelun, jossa Nato-kysymys nostetaan esille juuri sinä hetkenä, kun eduskunta aloittaa selonteon käsittelyn ja siitä käytävän keskustelun. Jotenkin voisi kuvitella, että ainakin pääministeri on vihastunut siitä ajatuksesta, että hallituksen sisältä kehitellään jonkinmoisia keikautuksia ja asetetaan tavallaan koko selonteko kyseenalaiseksi ja luodaan siihen sellaisia kysymysmerkkejä, että voi epäillä, onko tämä sittenkään hallituksen linja. Siihen saimme kyllä sitten täällä ministereiden vastaukset, että tämän takana seisotaan. Mutta voisi vaan kuvitella, että tässä vaiheessa spekuloiminen hallituskammareista käsin Nato-jäsenyydellä ei vie kyllä tätä asiaa mihinkään suuntaan eteenpäin. Liittoutumaton politiikka on varmasti suomalaisten mielestä se linja, jolla Suomen tulee jatkaa.

Voikin kysyä oikeastaan, mikä se hyöty on ja miksi Suomen tulisi liittyä Natoon, ei ehkä niinkään, haluammeko me liittyä. Sitten pitää kysyä myös, ottaako Nato jäseneksi. Tämäkin puoli on kaiken kaikkiaan siinä esillä. Keskustelua toki voidaan käydä, mutta varmasti näkökulma suomalaisilla on aika lailla selkeä hyvin monestakin syystä. Suomi liittoutuessaan sotilaspoliittisesti siirtää samalla myös Euroopassa sotilasliittoutumien rajoja. Ainakaan en voi ymmärtää sitä, että me ehdoin tahdoin haluaisimme saada sotilasliiton rajat Suomen rajoille niissä pitkissä muodoissa, mitä koko maan pituus myötä antaa.

Arvoisa puhemies! Kuten sanoin, täällä selonteossa hyvin mielenkiintoisesti todetaan: "Valmiuksien luominen avun vastaanottoon kriisitilanteessa otetaan huomioon puolustuksen kehittämisessä." Ainakin minulle on jäänyt hieman epäselväksi tässä vaiheessa, mitä tällä oikein tarkoitetaan. Keneltä sitä apua haetaan? Keneltä sitä otetaan? Onko se Punaisen Ristin humanitaarista kriisiapua kenties? Tuskinpa se on sitä niin sanottua vanhaa veljellistä apua. Yya-sopimus ei ole voimassa eikä ole Pariisin rauhansopimuskaan. Nämä velvoitteet ovat Suomelta pois.

Tavallaan tulee sellainen mielikuva, että Suomi omalta osaltaan kuitenkin lähtee kaiken kaikkiaan turvallisuuspoliittisessa linjassaan siitä, että me olemme myös jossakin vähintään yhteistyötä pitemmässä tilanteessa jonkun sotilaspoliittisen järjestön kanssa, eikä siinä tietysti vastauksia kaiken kaikkiaan hirveän paljon jää jäljelle. Joutuu tietysti kysymään, kuten monet muutkin ovat kysyneet, hivutetaanko meitä vai ei. Tässä suhteessa eduskunnan ja ennen kaikkea valiokuntien on otettava kyllä hyvin selkeä linjanveto ja näkökulma, kuten salin muutamista puheenvuoroista on voinut päätelläkin, niin että kokonaisuudessaan valtakunnan turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta ei jää kenellekään minkään näköistä epäselvyyttä.

Uskottava puolustuskyky rakentuu ainoastaan uskottavan puolustusbudjetin varaan. Tässä tietysti hallituksen kädenvääntö on ollut ihan mielenkiintoista seurattavaa. 10—11 miljardin markan välillä liikkuva budjetti antaa varmasti varsin hyvän pohjan kaiken kaikkiaan Puolustusvoimien kehittämiselle, myös uusien asejärjestelmien huomioon ottamiselle. Se on selvää tietysti, että raha ei riitä koskaan, mutta varmaan uskottava puolustuskyky näillä budjettitasoilla, näillä raameilla, kun ne järkevästi vielä käytetään, Suomessa pystytään saavuttamaan.

Maanpuolustustahto tulee myös uskottavasta puolustuskyvystä. Maanpuolustustahto säilyköön tässä maassa vähintään yhtä korkeana, eikä se tarkoita mitään militaristista mielenlaatua, vaan aivan luontaista tavallaan isänmaanrakkautta ja sitä, että maata puolustetaan, jos meidän kimppuumme hyökätään. Se juontaa juurensa hyvin monista asioista. Näihin liittyvät myös ilman muuta meidän varuskuntamme ja se, missä ne sijaitsevat, miten ne toimivat, millaisia varikoita meillä on, eli kaiken kaikkiaan tähän liittyy sotilaallinen infrastruktuuri. Tässä mielessä kyllä myös varikkokysymyksillä ja kaiken kaikkiaan varuskuntakysymyksillä on isompikin merkitys kuin yksistään yhden paikkakunnan kannalta, vaikka tällöinkin ilman muuta oma merkityksensä muun muassa työllisyysseikoilla on.

Muun muassa Iisalmen asevarikko, jota kutsutaan myös Ohemäen asevarikoksi, on yksi, joka on selonteon mukaan ilmoitettu lakkautettavaksi. Henkilökunta on tehnyt siellä hyvin mielenkiintoisen esityksen siitä, että tuo Iisalmen asevarikko liitettäisiinkin Kuopion asevarikkoon, jolloin kyseistä asevarikkoa ei lopetettaisi ja ainakin näin turvattaisiin sille tietyn tyyppinen pitempi siirtymäaika. Minusta tämä yhdistymiskysymys on varmasti sellainen, joka kannattaa tutkia, ja se on erittäin mielenkiintoinen nimenomaan, kun henkilöstöjärjestöt ovat sen tehneet ja katsoneet, että "pelastetaan" nyt, mitä pelastettavissa on.

Joka tapauksessa nämä kysymykset ovat myös sellaisia, että ne vaativat myös valiokuntakäsittelyssä nimenomaan puolustusvaliokunnassa ihan kunnon käsittelyn ja näiden arvioimisen tapauskohtaisestikin. (Ed. I. Kanerva: Puhuja on oikeassa!)

Arvoisa puhemies! Vielä lopuksi pari sanaa paljon keskustelua herättäneestä Ottawan sopimuksesta, johon myös edellä puhunut ed. Taipale puheenvuoronsa lopetti. Olen hänen kanssaan tismalleen päinvastaista mieltä. Mielestäni Suomella ei ole mitään syytä lähteä Ottawan sopimukseen mukaan, ei edes pitkälläkään aikavälillä, ainakaan tämän vuosikymmenen aikana. Sen pidemmälle ei ehkä uskalla lähteä ennustamaankaan. Mutta Suomi ei omilla miinoillaan uhkaa. Me tarvitsemme näitä myös maan puolustukseen. Kyllä siinä myös pitkät rajat merkitsevät hyvin paljon. Miina on itse asiassa, kun ollaan oikein raa’alla linjalla, erittäin halpa ja tehokas puolustusväline. Se on sellainen peloke, joka toimii tänäkin päivänä.

Siinä suhteessa toki Ottawan sopimukseen Suomi voi yhtyä, että kun katselemme ympäri maailmaa, mihin miinoja on kylvetty, eihän siinä ole enää edes järkevästä sodankäynnistä kysymys — jos nyt sodankäynti koskaan sinällään järkevää on — vaan kun kylvetään miinoja lentokoneesta, eihän siinä enää pidemmälle ajatella, vaan kysymys on suorastaan terrorismista omassa muodossaan. Joka tapauksessa, kun Suomea poliittisen johdon taholta ajetaan Ottawan sopimukseen, kysymys on nimenomaan poliittisesta tahdosta eikä niinkään maanpuolustukseen ja käytännön asioihin liittyvistä perusteluista. Suomea ei yksikään valtio tule väheksymään sen takia, jos se ei yhdy Ottawan sopimukseen tältä osin.

Kun sanotaan, että puolustuksesta tinkimättä, kuten puolustusministeri Enestam sanoi, tuo sopimus viedään eteenpäin, siihen jää tietysti se takaportti, että jos rahaa ei löydy, silloin sopimusta ei lähdetä allekirjoittamaan eikä viemään eteenpäin. Voi myös kysyä, mitä se kaiken kaikkiaan on. Millä tavoin miinat voidaan korvata? Ei ole olemassa oikein järkeenkäypää esitystä vielä siitä, millä tavoin miinat korvattaisiin. Todennäköisesti asevarustelijat ja -teknologia menevät eteenpäin ja jotain uutta sieltä tulee, mutta saavutetaanko sillä jotain parempaa ja positiivisempaa? Siihen on hyvin vaikea uskoa. 4—5 miljardia markkaa pitäisi rahaa löytyä. Näin ollen sekin on riittävä peruste sille, että mielestäni Ottawan sopimukseen Suomen ei tule edes lähteä valmistautumaan, vaan pitää ottaa siihen oma selkeä kantansa.

Arvoisa puhemies! Kaiken kaikkiaan valtioneuvoston selonteko on asiakirja, joka tulee saamaan eduskunnassa hyvän keskustelun. Olen samaa mieltä myös siitä, että kansalaiskeskusteluakaan ei tule tyrehdyttää millään lailla. Maanpuolustus on meidän yhteinen asiamme.

Jyrki Katainen /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Rossi puheensa alussa otti kantaa, niin kuin moni muukin, puolustuspoliittisen selonteon valmisteluun ja tämän keskustelun tulevaisuuteen ja totesi, että jonkinmoinen parlamentaarinen pohja voisi olla hyvä valmistelun pohja, joka kytkisi siihen erilaiset osapuolet mukaan. Kuten puolustusministerikin päivällä totesi, varmasti jonkinmoinen malli, nykyaikainen toimiva malli, on syytä rakentaa. Kun puolustuspoliittinen selonteko kokonaisuudistetaan vuonna 2004, se on iso prosessi ja joudumme ottamaan todennäköisimmin kantaa hyvin suuriin asiakokonaisuuksiin. Tässä sellaiset valmistelurakenteet, jotka ehkäisevät, sanotaanko, joissakin muissa politiikan lohkoissa enemmänkin hyväksyttävää oppositio—hallitus-asetelmaa, on syytä ottaa huomioon, ja mahdollisimman suurta yksimielisyyttä keskeisissä maanpuolustuskysymyksissä tulee tällä tavalla vahvistaa laajapohjaisen valmistelun kautta.

Tosin tätä valmistelua voidaan käydä, niin kuin aikaisemmin päivällä puheenvuorossani totesin, ihan eduskuntatasolla. Esimerkiksi tämän päivän keskustelu on osoittanut sitä, että tämän tarkistuksen lähetekeskustelun tulisi jatkua avoimena lähetekeskusteluna vuosien saatossa ja useammassa yhteydessä. Näin ollen esimerkiksi ministeri Sasin tämänpäiväinen avaus oli minusta yhdenlainen keskustelun avaus, enkä haluaisi sitä kokea uhkakuvana tai hallituksen politiikan muuttamisena tai automaattisesti ristiriitoja luovana keskustelun avauksena. (Ed. Huotari: Se oli irtiotto?) Minusta on varsin hyvä, että Suomessa uskalletaan keskustella tulevaisuuden turvallisuuspoliittisista ratkaisuista. Niin kuin ministeri Sasi totesi aamulla, on vasta viime aikoina ruvennut näyttämään kohtuullisen todennäköiseltä, että Baltian maat liittyvät Natoon. Tämä muutos on hyvinkin suuri myös Suomen kannalta.

Ed. Rossi oli lukevinaan rivien välistä hienoisia piilovirityksiä, mikäli oikein ymmärsin. Te kysyitte, keneltä me valmistaudumme ottamaan apua tarvittaessa. Tässä yhteydessä on ehkä hyvä toistaa se, mitä puolustusvaliokunnan puheenjohtaja I. Kanerva totesi kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa, että päätöksentekijöiden velvollisuus on huolehtia Suomen puolustuksesta niin, että ensisijaisesti omat voimat riittävät siitä huolehtimiseen. Mikäli omat voimat eivät riitä, silloin pitää pystyä järjestämään apua ja avun pitää olla selvillä jo ennen kuin kriisi syntyy. Minusta ei kannata ehkä nähdä niinkään uhkia vaan pikemminkin tuntea velvollisuudentuntoa sitä kohtaan, että turvallisuutemme pitää rakentua sekä omaan uskottavaan puolustukseen että siihen, että olemme valmiit ottamaan apua sitä tarvitessamme.

Arvoisa puhemies! Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko on pääpiirteissään laadittu varsin taidolla ja sisältää suurimmaksi osaksi hyviä ja kannatettavia ajatuksia itsenäisestä puolustuskyvystämme ja kansainvälisestä turvallisuuspoliittisesta yhteistyöstämme sekä kansainvälisen toimintaympäristön nykytilasta. Selontekoon sisällytetty näkemys Naton laajentumisesta on yksi merkittävimmistä selontekoon sisältyvistä kansainvälispoliittisista linjanvedoista. Selonteko toteaa seuraavalla tavalla: "Suomi seuraa tarkoin Naton laajentumiskehitystä lähtien siitä, että valtioilla on oikeus valita turvallisuusjärjestelynsä. Natolla on laaja vastuu maanosan turvallisuudesta. Mikäli liittokunta päättää uusien jäsenten ottamisesta, tulee laajentuminen Suomen mielestä toteuttaa niin, että se lujittaa koko maanosan turvallisuutta ja vakautta. Ratkaisulla tulee torjua uusien rajalinjojen ja etupiirien syntyminen."

Tämä on varsin iso ja merkittävä poliittinen linjaus. Tällä hetkellä näyttää hyvin vahvasti siltä, että kaikki kolme Baltian maata tulevat pääsemään Naton jäseniksi, vaikkakaan aikataulusta ei ole täyttä varmuutta eikä selvyyttä. Asiasta tullaan kuitenkin tekemään joitakin ratkaisuja marraskuussa 2002 järjestettävässä Naton huippukokouksessa Prahassa.

Tshekin tasavallan presidentti Vaclav Havel otti kantaa Baltian maiden Nato-jäsenyyteen viime keväänä jokseenkin samojen periaatteiden mukaisesti kuin meidänkin selontekoomme on kirjattu, tosin jonkin verran jyrkempään sävyyn puettuina. Hän totesi, että mikäli Baltian maat eivät pääse mukaan Natoon, merkitsisi se vuoden 1939 Molotovin ja Ribbentropin sopimuksen uudelleen vahvistamista eli rajalinjan vetämistä Euroopan kartalle ja eräänlaisen etupiirin syntymistä uudelleen.

Baltian maiden todennäköinen liittoutuminen on merkittävä seikka myös Suomen turvallisuusympäristön kannalta. Tätä tulee pystyä pohtimaan kiihkottomasti ja analyyttisesti. Selonteossa oleva kirjaus siitä, ettei Naton laajentuminen saa synnyttää uusia rajalinjoja ja etupiirejä, pakottaa sekä Suomessa että Ruotsissa pohtimaan vakavasti tulevaisuutemme turvallisuuspoliittisia ratkaisuja. Max Jakobson kirjoitti 28. elokuuta tänä vuonna Helsingin sanomissa julkaistussa kolumnissaan: "Meidän on siis varauduttava siihen, että Itämeren alueen turvallisuuspoliittinen rakenne tulee todennäköisesti lähivuosina muuttumaan merkittävästi. Uusi jakolinja näyttää sittenkin syntyvän — Suomen ja Ruotsin sekä muiden rantavaltioiden välille."

Selonteossa nyt olevat linjaukset Suomen suhteesta Naton laajentumiseen ovat ajanmukaiset ja kestävät. Ne sopivat hyvin tähän aikaan. Tämän lisäksi on aiheellista jatkaa avointa keskustelua mahdollisista turvallisuusympäristön muutoksista lähialueillamme ja varautua tekemään keskustelun pohjalta päätöksiä, kun puolustus- ja turvallisuuspoliittista selontekoa uudistetaan kokonaisuudessaan seuraavan kerran vuonna 2004. Voihan olla myös niin, että Baltian maiden liityttyä Natoon Ruotsi tekee johtopäätöksiä muuttuneesta turvallisuuspoliittisesta ympäristöstä ja lähtee aktiivisesti hakeutumaan Naton jäseneksi. Mikäli näin kävisi, muuttuisiko Suomenkin tilanne entisestään? Mikä on silloin suomalaisten näkemys turvallisuuspoliittisesta arkkitehtuurista Pohjois-Euroopassa?

Herra puhemies! Selonteossa korostetaan EU:n kriisinhallinnan perustuvan EU:n itsenäiseen päätöksentekoon. Tässä yhteydessä mainitaan myös, että Suomi on valmis ja kykenevä osallistumaan EU:n kriisinhallintaan. Tässä osallistumisessa on kuitenkin sellainen varauma, että rauhanturvalain mukaan voimme osallistua ainoastaan YK:n tai Etyjin valtuutuksen perusteella. Linjaus perustuu tämän vuoden alussa voimaan tulleeseen rauhanturvaamislakiin. Kysymykseksi nouseekin, miten menettelemme tilanteessa, jossa EU päättää ilman YK:n suostumusta ryhtyä kriisinhallintatoimenpiteisiin.

Jälleen Max Jakobson esittää kolumnissaan 29. elokuuta tänä vuonna, että tällainen sitoutuminen YK:n turvallisuusneuvoston tai Etyjin valtuuksiin on jäänne siltä ajalta, jolloin tarvitsimme suojaa mahdollisilta yrityksiltä painostaa meitä osallistumaan yksipuolisiin operaatioihin. Hänen mukaansa sellaista ei enää tarvita, ja se on myös ristiriidassa EU:n itsenäisen päätöksenteon kanssa. Tämä on myös yksi niitä kysymyksistä, joita tulee voida arvioida selonteon kokonaisuudistuksen yhteydessä mahdollisesti muuttuneen turvallisuusympäristön vaatimusten mukaisesti.

Herra puhemies! Muutama sana Ottawan sopimuksesta ja sen aikataulutuksesta. Turvallisuuspoliittisessa selonteossa otetaan kantaa maamiinojen poistamiseen eli sitoutumiseen Ottawan sopimukseen. Maamiinakielto kuulostaa itse asiassa jalommalta ajatukselta kuin se tosiasiassa ehkä onkaan, varsinkin kun otetaan huomioon, että se ei välttämättä kohtele jokaista maailmankolkkaa yhdenmukaisesti. Kuten kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa todettiin, Suomessa yksikään miina ei ole maassa vaan varastoissa. Toisaalta miinoihin voi astua vain puolustettavalle alueelle luvatta tuleva vihollinen, ja kolmanneksi olisi varsin epätodennäköistä löytää eduskunnasta riittävää poliittista tahtoa lisätä puolustusmäärärahoja korvaavien puolustusjärjestelmien rahoittamiseen. Joidenkin arvioiden mukaan korvaavien järjestelmien hintalapuksi voisi kasvaa jopa 4 miljardia markkaa.

Toivottavaa olisi, että selonteon käsittelyn aikana eduskunnassa käytäisiin perusteellinen arviointi maamiinojen tulevaisuudesta ja siitä, mikä merkitys niiden poistamisella olisi sekä maanpuolustukselle että puolustusbudjetille.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Suomen puolustus- ja turvallisuuspolitiikka lähtee siitä, että Suomen puolustuksesta on huolehdittava. Käytännössä tämä tarkoittaa riittävää panostusta kalustohankintoihin ja koulutukseen. Kuitenkin mielestäni taisteluhelikopterit saavat vielä odottaa, koska budjetissa on paljon kiireisempiäkin hankintoja.

Kotimaista puolustusvälineteollisuutta pitää tukea, jotta maassamme säilyy tuon alan osaamista. Meillä on esimerkkejä siitä, että kotimaisilla tilausvaltuuksilla ostetaan ulkomaisia tuotteita. Tällaista ei saa esiintyä, vaan kotimaiselle teollisuudelle kohdistetut ostovaltuudet on myös siellä käytettävä. Ulkomaisiin varustehankintoihin pitää aina liittää suuret vastaostot. Näin tuetaan suomalaista työllisyyttä. Muun muassa Keski-Suomessa on suuressa vaarassa Vihtavuoden ruutitehdas. Siellä on yt-neuvottelut käynnissä tuotannonalasta, kun ei ole tilauksia. Jos ammattitaito lopputilien myötä katoaa, niin tulevina vuosina panokset ja ruudit ostetaan ulkomailta. Kysyä sopii, onko näin parempi.

Arvoisa puhemies! Länsimaisen puolustusmateriaalin hankkiminen ei saa johtaa automaattiseen Nato-jäsenyyteen suurten kustannusten ja varusteiden yhteensopivuuden varjolla. Tämän lähemmäksi Natoa Suomi ei enää pääse kuin se nyt on viety. Seuraava vaihe on liittyminen Naton täysjäseneksi. Jos sellainen askel joskus otetaan, sille pitää saada Suomen kansan selvä tuki esimerkiksi kansanäänestyksen muodossa. Nythän puolesta on 21 prosenttia ja vastaan 63 prosenttia. Tällaiset ratkaisut on tehtävä avoimesti ja hyvin laajalla pohjalla.

Vaikka Euroopan turvallisuusympäristö muuttuu, se ei oleellisesti muuta meidän asemaamme Venäjän naapurina ja maantieteellisesti syrjäisenä maana. Baltian maiden Nato-jäsenyys entisestään korostaisi Suomen asemaa sotilasliittoon kuulumattomana ja rauhaa ja vakautta rakentavana maana. Rauhan rakentajana ja välittäjänä eri blokkien välillä Suomi on saavuttanut parhaimmat tuloksensa kansainvälisessä toiminnassaan viime vuosikymmeninä ja saanut siitä eri osapuolten tunnustuksen.

Mahdollisia Baltian maiden ja Suomen Nato-jäsenyyksiä on käsiteltävä toisaalta toisistaan erillisinä asioina, toisin kuin ministeri Sasi tekee. Suomen puolustus- ja turvallisuuspolitiikasta puhuttaessa pitää varoa antamasta ristiriitaisia signaaleja. Suomen hallituksen on ulospäin esiinnyttävä yhteisellä linjalla, ettei ulkomailla synny turhia ristiriitaisia tulkintoja ja väärinkäsityksiä. Tulkintaerimielisyydet eivät edistä luottamusta maamme puolustus- ja turvallisuuspoliittista linjaa kohtaan.

Seppo  Kääriäinen  /kesk:

Herra puhemies! Vuoteen 2004 tähtäävän turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistelu on alusta lähtien pantava uudelle pohjalle. On toteutettava todellinen parlamentaarinen valmistelu, jossa hallitus ja oppositio yhdessä yrittävät ratkoa — niin ennustan — vaikeita, todella vaikeita, jopa kiistanalaisia puolustuspoliittisia linjauksia. Tässä mielessä poikkeuksellisen laajaa parlamentaarista valmistelua tarvitaan senkin vuoksi, että vuoden 2003 jälkeisestä poliittisesta asetelmasta ei ole tietoa, ei voi ollakaan tietoa. Se voi olla mikä tahansa. Hallituksen ja opposition rajat eivät välttämättä ole nykyisellään.

Se, tapahtuisiko yhteinen valmistelu perinteisten tai perinteellistyylisten parlamentaaristen puolustuskomiteoiden muodossa, on sivuseikka. Pääasia on yhteinen parlamentaarinen valmistelu. Se muoto kyllä, joka tyydyttäisi myös kulloistakin oppositiota, varmasti löytyy. Olennaista on se, että se on todellista, yhteistä valmistelua eikä vain teennäistä. Tärkeää olisi päättää tästä valmistelutavasta jo nyt, siis tarkoitan, että antaa eduskunnan käsittelyssä asiasta aika järeät osviitat tulevia päätöksiä silmällä pitäen.

Toinen näkökohtani: Hallitus viljelee selonteossa kaikkienkin hyväksymiä linjauksia ja ennen muuta retoriikkaa, siis sanoja. Alueellinen puolustusjärjestelmä ja yleinen asevelvollisuus, kuten liittoutumattomuuskin, ovat Suomen puolustamisen kulmakiviä, ja uskottava puolustus. Kysymys kuuluukin, miten uskottavia todellisuudessa nämä linjavedot ovat, kun teknoarmeijan tarpeet ja vaatimukset näyttävät kansainvälisten mallien mukaisesti asettuvan massa-armeijan edelle. Hallitus onkin aloittanut näiden peruskäsitteiden venyttämistä — ilmaisu venyttäminen on lainaus Arto Nokkalalta — venyttämistä niin, että niiden puitteissa on mahdollista toteuttaa — siis haluttaessa, tarvittaessa — myös uusia puolustuspoliittisia linjauksia.

Väistämätön kysymys on, miten aseteknologian muutoksen keskellä ja seurauksena voidaan pitäytyä laajaan varusmiespalvelukseen, pitää Puolustusvoimat rauhan aikana hajautettuna maakunnissa ja myös huolehtia armeijan ja muun yhteiskunnan välisestä toimivasta suhteesta. Nykyisten kehityssuuntien vallitessa huoli alueellisesta puolustamisesta on perusteltu. On ymmärrettävä, että eritoten niillä paikkakunnilla, joilla varuskuntia ja varikoita on nyt päätetty lakkauttaa, kansalaisten, siis meidän suomalaisten, usko etenkin alueelliseen puolustukseen ei ole järin korkealla, olletikin, kun valtio on vähentänyt oleellisesti muutoinkin peruspalveluvarustustaan maakunnissa. Se on vain niin, että varuskuntien ja asevarikoiden lakkauttamisella on vaikutuksensa paljon puhuttuun ja kaivattuun maanpuolustustahtoon, ja lisäksihän se on tietenkin sinällään jo synkkä, kielteinen aluepoliittinen päätös. Kaikki liittyy kaikkeen.

Kommenttini tämän toisen näkökohdan osalta onkin, kun tässä on selvästi meneillään peruskäsitteiden venyttäminen, että oltaisiin tässä asiassa jatkossa erittäin avoimia ja rehellisiä. Ei mitään rivien väliin, vaan kaikki riville.

Ed. Rossi puhui asevarikoihin liittyen lakkautusuhasta ja viittasi oikein nimeltä kotikaupunkini Iisalmen asevarikon lakkauttamiseen, joka tietysti toteutuessaan olisi varsin ikävä ratkaisu ja myös hengeltään, linjaltaan vastoin hallituksen vastikään tekemää aluekeskuspäätöstä, jolla haluttiin nostaa sen kulmakunnan, sen seutukunnan aluepoliittista asemaa. Sattuu olemaan muuten kotikylällä toimiva asevarikko vielä.

Eduskunnan täytyisikin velvoittaa hallitusta, jos se tekee lakkautuspäätöksen Iisalmen asevarikko mukaan lukien, ottamaan tämä asia vakavaan käsittelyyn siltä kannalta, että haettaisiin vielä luovalla tavalla kestäviä ratkaisuja, siis muun muassa niin kuin Iisalmen asevarikon työntekijäkunta oli jo hahmotellutkin ratkaisua, jopa omalta kohdaltaan, joustavasti ja luovasti. Ja tulisi ainakin niin ottaa asia uudelleen käsittelyyn, että lakkautusuhan alaisten varuskuntien ja asevarikkojen työntekijöille haetaan työpaikat ja tietysti mieluusti aina ensimmäiseksi sieltä omalta kotiseudulta. Tämä on suurempi asia kuin ehkä kuvitellaan. Tämä ei ole mitään aluepoliittista itkuvirttä, vaan tässä on erittäin vakavista asioista kysymys, alueella, jolla muutoinkin eletään kriittisiä vaiheita sen elinvoimaisuuden kannalta.

Sitten kolmas ja viimeinen näkökohta tähän keskusteluun omalta osaltani tässä vaiheessa. Selonteossa ei juurikaan pohdita maagista termiä "maanpuolustustahto". Siinä on siis kysymys armeijan ja yhteiskunnan välisestä suhteesta. Ei myöskään pohdita laajan varusmiespalvelun funktioita, yhteiskunnallisia funktioita. Nämäkin ovat erittäin olennaisia kysymyksiä. Selonteossa tyydytään viittaamaan mielipidekyselyjen kieltämättä hyvin johdonmukaiseen ja erittäin vahvasti myönteiseen viestiin suomalaisten maanpuolustustahdon vahvuudesta myös ja nimenomaan nuorempien ikäpolvien osalta. Kansalaisten käsityksillä on perustavaa merkitystä sen kannalta, kuinka tärkeänä asevoiman ylläpitoa tässä maassa pidetään ja millainen muoto ja tehtävä sille halutaan. Yleinen yhteiskuntapolitiikka luo joka tapauksessa pohjaa myös maanpuolustustahdolle, tai on luomatta, ja kansalaisten käsitykselle Suomen puolustamisen tärkeydestä. Rikkinäinen yhteiskunta, sosiaalinen ja alueellinen kahtiajako, laajamittainen syrjäytyminen ja muuttoliike, jotka sinällään ovat syvästi kielteisiä ajan ilmiöitä, vaikuttavat ainakin pitkällä jänteellä myös suomalaisten maanpuolustustahtoon ja ainakin halukkuuteen pitää yllä suorituskykyisiä ja uskottavia puolustusvoimia. Toivon, että valiokunta paneutuu myös tähän ulottuvuuteen, siis armeijan ja yhteiskunnan väliseen suhteeseen, maanpuolustustahdon taustalla oleviin komponentteihin paljon, paljon vakavammin ja laajemmin kuin selonteossa on tapahtunut.

Arvoisa puhemies! Tähän loppuun vielä palaan puheenvuoroni alkuun, valmisteluperiaatteeseen jatkossa. Todella laajaa parlamentaarista valmistelua ei tarvita jokapäiväisissä kysymyksissä. Maan itsenäisyys ja turvallisuus on niin iso yhteinen suomalainen asia, että se on melkein se ainoa iso asia, johon tarvitaan nykyoloissa todellista laajapohjaista parlamentaarista valmistelua, olivat oppositio ja hallitus minkä väriset tahansa. Tässä on kysymys tästä.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Olen kylmän sodan ajan nuori. Muistan, kuinka heräsin joskus yöllä peläten, että varmaankin juuri tänä yönä presidentti Reagan laittaa risteily- tai mannertenväliset ohjuksensa liikkeelle. Elin turvattomassa ilmapiirissä siksi, että kilpavarustelu toi aina vain uusia ja uusia aseita julkisuuteen. Televisiossa näytettiin Suomestakin kohteet, joihin ohjukset oli kohdistettu.

Turvallisuutta minulle tuolloin loivat rauhanmarssit ja seminaarit, joissa yritin oppia ymmärtämään, miksi mieletön kilpavarustelu yleensäkin oli mahdollista. Rauhanmarssit antoivat minulle lohtua, turvallisuuden tunteen siksi, että tiesin, että on tuhansia ja tuhansia ihmisiä, jotka eivät halua kiihtyvää kilpavarustelua, ja että joskus voisi olla maailma, jossa olisi vähemmän aseita ja jossa olisi turvallisempaa elää.

Mitä turvallisuus itse asiassa on? Vastikään julkaistiin Sitran Antti Hautamäen tutkimus, jonka mottona on "Suomi kuuluu hyvinvointivaltioihin, suomalaiset pahoinvointikansoihin". Siinä on hyvin mielenkiintoisia näkökulmia ja oikeastaan vähän samojakin asioita, joita ed. Kääriäinen aiemmin sanoi. Mielestäni maanpuolustustahto syntyy aivan muista asioista kuin siitä, paljonko meillä on aseita, onko meillä Horneteja vai miinoja tai taisteluhelikoptereita. Se syntyy siitä, että hyväksymme kaikki ihmiset tasavertaisina, annamme heille elämisen mahdollisuuden ja annamme uskon siihen, että hyvinvointivaltio haluaa huolehtia kaikista ihmisistä myös niissä tilanteissa, kun kaikki ei mene hyvin.

Kun käsittelemme nyt puolustus- ja turvallisuuspoliittista selontekoa, haluaisin panna painoarvon sanalle turvallisuus. Mitä se on? Se on tunne, että voimme elää elämämme rauhassa. No, mikä sitten luo turvallisuutta? Joillekin taivaalla lentävät Hornetit voivat tuoda sitä. Olen kuullut, kun henkilö sanoi, että onpa turvallinen tunne, kun Hornet lensi yläpuolelta. Toiselle taas turvallisuuden tunteen luovat hyvät suhteet naapuriin ja naapurimaihin, mutta ennen kaikkea se on sitoutumista yhteiskuntaan, yhteenkuuluvuuden kokemista ja kansainvälisen tilanteen seesteisyyttä.

Kilpavarustelu teki tehtävänsä 1980-luvulla. Neuvostoliitto varusteli itsensä taloudelliseen tuhoon. Maailma muuttui. Naton rooli muuttui. Siitä tuli maailmanpoliisin rooli. Nyt meidän pitäisi keskustella Suomen ja Naton suhteista ja siitä, pitäisikö Suomen hakea Nato-jäsenyyttä. Minusta sitä keskustelua ei pidä kieltää. Täällä on kuulostanut välillä siltä, että se, että on arvosteltu Sasin tämänpäiväisiä lausuntoja, olisi ikään kuin kielto, ettemme saisi puhua Nato-jäsenyydestä. Kysymys ei ole siitä, vaan siitä, että Sasi ei esittänyt näkemyksiään silloin, kun turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko oli valmisteilla, vaan hän esitti ne nyt, kun käsittely aloitettiin eduskunnassa. Jos jonkin esityksen turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon olisi tehnyt esimerkiksi vasemmistoliiton ministeri, sitä olisi sanottu irtiotoksi. Miksi Sasin lausuntoa ei katsota irtiotoksi? Minusta se on sellainen. (Ed. Laakso: Kyllä Lipponen on jo arvostellut!) Eli Sasin ilmoituksen ajankohta oli väärä. Hänen olisi pitänyt aloittaa tämä keskustelu viime keväänä, jolloin myöskin olisi arvioitu, onko se kokoomuksen linja vai hänen omaa ajatteluaan. (Ed. Laakso: Itälä ilmoitti, että ei ole kokoomuksen linja!)

Sitten yleisesti tästä turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta, jonka puolustuspoliittinen puoli on täällä noussut aika voimakkaasti tänään esiin. Näyttää siltä, että jotkut haluavat kaiken. Se tarkoittaa sitä, että halutaan strategisten iskujen aseistus ja kaikissa aselajeissa mahdollisimman moderni aseistus. Halutaan alueellinen puolustus. Samanaikaisesti halutaan laajat reservit. Halutaan kaikki mahdollinen. Mutta niin kuin tiedämme, ei ole mitään järkeä laittaa kovin paljon lisää rahaa puolustusmenoihin, koska tarvitsemme rahaa ihan muualle. Turvallisuus ja turvallisuuden tunne luodaan ihan muulla kuin aseilla. Eli se on mahdotonta taloudellisesti, eikä se myöskään ole järkevää.

Pääasiaksi selonteossa näyttävät nousevan alueelliset asevarikot ja muut toiminnot, jotka ovat lakkautuslistoilla. Se on, totta kai, tärkeä asia ihmisten kannalta, jotka työskentelevät niissä. Näin kävi viimeksikin vuonna 1997 edellisen turvallisuuspoliittisen selonteon yhteydessä. Silloinkin pääasia ja päähuomio kiinnitettiin lakkautettaviin varuskuntiin. Nyt ratkaisut on tehty. Esimerkiksi Oulu, jonka varuskunnan lakkauttaminen näytti kaatavan maailman, on pärjännyt kohtuullisen hyvin tässä Suomenmaassa siitäkin huolimatta. Eli ei se aina niin karmeaa ole.

Ymmärrän huolen tosin täysin, koska maakunnastamme joka vuosi joutuu useita tuhansia ihmisiä lähtemään työn perään. Kymmenen viime vuoden aikana heitä on lähtenyt yli 10 000. Varmasti ainakin jotkut näistä ihmisistä ovat hyvin katkeria siitä, että he ovat joutuneet lähtemään, enkä tietenkään toivoisi samaa tilannetta muille. Toivon, että ymmärrätte nyt, miksi täällä joskus puhutaan aluepolitiikasta, kun näette sen, mitä kymmenen vuoden ajan on jo tapahtunut esimerkiksi Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Pelkään, että tässä keskustelussa jää taustalle pääasia eli se, mikä on todellinen uhkakuva. Mihin halutaan varustautua? Millaisissa operaatioissa Suomi haluaa olla mukana? Miten hoidamme turvallisuuspolitiikkaa kansainvälisellä tasolla niin, että se olisi uskottavaa ja ehkäisisi konflikteja ennalta? Se on se tärkein asia, joka onneksi muutamissa puheenvuoroissa on kuitenkin täällä noussut esille. Siitä meidän pitää jatkaa, ja minun mielestäni jatkossa parlamentaarinen tapa on varmasti oikea tapa, että pääsemme keskustelemaan. Ainakin se on parempi kuin se tapa, että muutamat niin sanotut puolustusasiantuntijat valmistelevat asiakirjan, joka sitten tuodaan hallitukseen lähestulkoon ota tai jätä -paperina, ja sen jälkeen sanotaan muille ministereille, että tästä ei irtiottoja oteta. Keskustelu keväällä oli kyllä sen luonteinen, että mieluummin parlamentaarinen valmistelu kuin tämänkeväinen.

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittisten linjausten laaja väliselonteko on saanut täällä salissa jo varsin kattavan käsittelyn. Siksi puutunkin vain joihinkin asiaan liittyviin yksityiskohtiin.

Itse asiassa tätä keskustelua on aiheen innostamana käyty jo pitkään aiemminkin eduskunnassa ja myös julkisuudessa. Muun muassa joidenkin tahojen hellimä Nato-korttikin on taas nostettu pöytään. Asioista keskustelu on, totta kai, paikallaan, mutta kun jutustelu alkaa haiskahtaa maaperän muokkaamiselta, on syytä terävöittää sävyä.

Ilolla paninkin merkille, että maamme turvallisuus- ja puolustuspoliittisen toimintalinjan yhtenä keskeisenä periaatteena on pysyttäytyminen sotilaallisesti liittoutumattomana. Kohtaan liittyvä rajaus, vallitsevat olosuhteet, säilynevät selonteon mukaan kutakuinkin ennallaan, ja laajamittaisen sotilaallisen konfliktin uhka nähdään vähäisenä, joten sekin tukee valittua linjaa. Oma mielipiteeni Natolle on jyrkkä ei, ja samaa mieltä on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan myös valtaosa suomalaisista.

Selonteon toinen myönteinen asia on selkeä kannanotto asteittaiseen jalkaväkimiinoista luopumiseen. Mahdollisimman pikainen Ottawan sopimukseen liittyminen on tärkeää maallemme jo uskottavuussyistä. Vaikka toivoisinkin miinoista luopumisen sujuvan suunniteltua nopeammin, hyväksyn aikataulun asteittaisuuden korvausohjelman kalleuden vuoksi taloudellisen realismin nimissä.

Selonteon sisältämän kehittämisohjelman edellyttämä puolustushallinnon asteittainen rahoituksen nousu saa sen sijaan kulmat kohoamaan. Kotimaisen aseteollisuuden turvaaminen on tärkeää, mutta menevätkö rahat siihen? Lisärahoituksen viitoittaminen puolustukseen aina vain kasvavalla tendenssillä riippumatta siitä, mitä yhteiskunnassa muuten tapahtuu, tuntuu sitoumukselta, johon on vaikea sokkona yhtyä. Aika näyttänee todellisuuden tässäkin asiassa.

Myös Suomen roolin korostuminen kansainvälisessä yhteistyössä tapahtuvan turvallisuuden ja vakauden vahvistamistoiminnassa ansaitsee kiitoksen, kunhan ei samalla heikennetä kotimaan uskottavaa puolustusta.

Arvoisa puhemies! Pieni asia selonteon kokonaisuudessa mutta suuri asia eritoten meille pirkanmaalaisille on seuraava. Kiitosta ei nimittäin ansaitse selontekoon kirjattu asevarikoiden lakkauttaminen. Jostain oudosta syystä peräti kolme lakkautusuhan olla olevista varikoista sijaitsee Pirkanmaalla. Kävimme loppukesällä Pirkanmaan kansanedustajien yhteisellä vierailulla kaikilla näillä kolmella varikolla. Mitä oli vastassa? Tapasimme osaavaa, motivoitunutta henkilökuntaa, joka oli innokkaasti osallistunut oman työpaikkansa kehittämiseen. Varikoita oli saneerattu mittavilla investoinneilla, ja myös uudisrakennuksia ja investointeja uusiin tiloihin oli tehty. Kaikki tämä aivan muutaman viime vuoden aikana.

Tässä esimerkkejä pohjoisesta etelään:

Oriveden asevarikolla on viime vuosina kehitetty voimakkaasti toimintoja ja koulutettu henkilöstöä sekä investoitu rakennuksiin ja laitteisiin. Mainittakoon vaikkapa lähes 2 miljoonaa markkaa maksanut uusi valvontakeskus. Varikolla käyneenä en siksi voi kuin ihmetellä nopealla tempolla toimeenpantavaa lakkautussuunnitelmaa, erityisesti kun osa asevarikolla nyt tehtävästä työstä on joka tapauksessa loppumassa asekaluston uudistumisen myötä. Olisi täysin järjenvastaista siirtää tämä ehkä pari kolme vuotta vielä jatkuva toiminta jollekin toiselle varikolle ja kouluttaa sen henkilöstö kyseisiin huoltotehtäviin, erityisesti kun huomioidaan, että Orivedellä on laskettu huoltoprosessin sisäänajoon ja opetteluun menevän pari vuotta.

Koska mielestäni ne, jotka työtä tekevät, ovat yleensä oman alansa parhaita asiantuntijoita, haluankin tuoda esiin varikolla kuulemani ehdotukset tilanteen korjaamiseksi. Orivedeltä ehdotetaan hyvin järkeenkäyvästi, että paitsi että päätösaikataulu tulee kyseenalaistaa, niin muutokset, jos ne katsotaan tarpeellisiksi, tulisi tehdä siten, että varikko liitetään hallinnollisesti johonkin toiseen varikkoon ja kevennetään siten kustannuksia. Varsinainen työ jäisi Orivedelle.

Sääksjärven asevarikolla viime vuosien investointien summaksi tulee 8 miljoonaa markkaa. Seikkaperäiset toimenpidevuodet ja niihin käytetyt markat ovat minulla paperilla ja vapaasti kaikkien tutustuttavissa. Sääksjärven kohdalla on tärkeää myös muistaa, että kyseessä on ainoa kotimainen kranaatinheitinvalmistaja. Sieltä esitetään myös perustellusti aikatauluihin vähintäänkin viivettä.

Vammalan asevarikolla on tehty myös tuoreita ja mittavia investointeja. Viiden viime vuoden aikana investointirahaa on kulunut yhteensä 12 miljoonaa markkaa. Alueella on peräti kaksisataa kunnostettua rakennusta. Alue on suunniteltu ja rakennettu nimenomaan nykyistä tehtäväänsä varten eikä sen käyttöönotto johonkin muuhun tehtävään ole yksinkertaista, jos se on edes järkevää tai mahdollistakaan ilman mittavia purkutöitä. Myös Vammalassa esitettiin vähintäänkin viivettä aikatauluun, ja hyvin perustellulta tämäkin pyyntö kuulostaa.

Toivoisinkin, että nyt kun asia etenee valiokuntiin, olisi kyseisten valiokuntien jäsenillä tilaisuus käydä paikan päällä tutustumassa tiloihin ja toimintaan siellä. Vierailu kaikille kolmelle varikolle vie korkeintaan päivän verran aikaa. Ministeri Enestamhan jo aiemmin tänään keskustelussa lupasi tutustua varikkoihin ja tehdä asioista selvityksen. Hyvä, että edes nyt. Ihmettelen, ettei näitä ole tehty jo aiemmin ennen selonteon julkistamista.

Arvoisa puhemies! Jos lakkautukset toteutetaan suunnitellusti, onkin perusteltua saada esiin ne korkeat päättävät tahot, jotka ovat vastikään tehtyjen investointipäätösten takana. Kuten täällä olemme monessa puheenvuorossa kuulleet, suunnitelmallisesti on edetty, ja kun niin on, täytyy vasemman käden olla tietoinen siitä, mitä oikea käsi puuhaa tai on puuhannut. Miten siis voidaan investoida tällä tavalla hukkaan veroina kerättyjä yhteisiä varoja, sillä hukkaanhan ne menevät, jos toiminta varikolla loppuu? Minkälaisen viestin se antaa tämän sektorin tulevien rahoitussuunnitelmien uskottavuudesta? Näyttää-kin siltä, ettei tässä ole kyseessä raha-asia. Jos olisi, edellä mainitut realiteetit olisi jo huomioitu. Kyseessä on ilmeisesti vain raaka organisaatiouudistus ja erittäin tiukalla aikataululla.

Mihin unohtuivat toimenpiteiden työllisyysvaikutukset? Uudistus jättää jalkoihinsa asevarikolla työskentelevät henkilöt, joita ei olekaan aivan vähän. On hienoa kuulla, että puolustusministeri ja monet muut kantavat heistä huolta. Myönteiset sanat "pyritään löytämään työ uuden työnantajan palveluksessa" eivät lakkautusuhan alla olevien asevarikoiden henkilökuntaa juuri lohduta, kun kyseisten paikkakuntien työpaikkatarjonta tai oikeasti sanottuna työpaikkojen puute on hyvin tiedossa.

Ymmärrän, miksi aiemmin puhunut ed. Huotari nosti esiin Oulun tilanteen ja sen, kuinka hyvin Oulu on tästä tilanteesta kuitenkin selvinnyt, vaikka pahinta aiemmin pelättiin. Mutta en kuitenkaan pidä sopivana verrata teknologiakeskus—kasvukeskus Oulua kovan työttömyyden vaivaamaan Oriveteen, ihan näin esimerkkinä nostettuna.

Mutta työpaikoista esimerkkinä kaksi varikkoa. Vammalassa on suoraan katkolla 62 työpaikkaa. Kun siihen lisätään muut valtion taholta tulevat uhkatekijät, on kaupungissa laskettu, että kyseessä olisi peräti 140 työpaikan menettäminen. Seurannaisvaikutuksineen kyseessä olisi kolmisensataa työpaikkaa, mikä olisi Vammalan kokoiselle kaupungille ymmärrettävistä syistä erittäin dramaattista.

Toisena esimerkkinä Orivesi. Asevarikko on kaupungin toiseksi suurin työllistäjä. Leipänsä varikolta saa noin 100 henkeä, joista 80 prosenttia on siviilejä, pääosin ammattitaitoisia metallimiehiä. Kaupungissa on laskettu, että noin 200 000 asukkaan Tampereeseen suhteutettuna työpaikkavähennys tarkoittaisi 2 200 henkilön työpaikan alasajoa Tampereella. Luvun voi kertoa Helsingin mittoihin ja miettiä, mitä se täällä Pääkaupunkiseudulla tarkoittaisi. Selvää on, että seurannaisvaikutukset näiden työpaikkojen menetyksistä olisivat Orivedelläkin moninkertaiset.

Tämä sinällään pieni osa selonteosta, asevarikkojen lakkauttaminen, on noussut omassa puheenvuorossani leijonanosaan. Se on siinä siksi, että asiaan sisältyy niin paljon inhimillistä hätää. Kun uusia työpaikkoja ei kaikille ole, on monella edessään työttömyys, jos suunnitelmat sellaisenaan toteutuvat. On tekopyhää uskoa, että työtä voisi realistisesti lähteä hakemaan matkojen päästä. Perhe, koti, ystävät, lasten koulu, lasten ystävät, koko elämä on tutulla kotipaikkakunnalla. Onko tämä todella sitä aluepolitiikkaa, jota me haluamme toteuttaa?

Paperilla hallituksen aluepolitiikka kuulostaa aivan toisenlaiselta. Toivonkin, että paperille kirjattu ajatus toteutettaisiin myös käytännössä. Se tarkoittaisi sitä, että selonteon suunnitelmista luovuttaisiin. Toivon, että luvatut vierailut, tutustumiset ja selvitykset johtavat tähän. Mikäli muutos kuitenkin halutaan toteuttaa, on annettua määräaikaa tarkasteltava uudelleen. Ajankohdan reilu myöhentäminen vuosilla eteenpäin on pienin mahdollinen myönnytys.

Jari  Vilén  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Vaikka nyt käsittelyssä oleva turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko on selkeä välitarkastus vuoden 1997 ja 2004 välillä olevien selontekojen kesken, se on kuitenkin mielestäni välttämätön jo pelkästään sen takia, että toimintaympäristömme on muuttunut niin paljon, aseteknologian kehitys on mennyt eteenpäin, ja ennen kaikkea myös puolustusmäärärahojen resursoinnin vuoksi.

Selonteon synty ei todellakaan ollut helppo. Niin rahaan kuin myös tekniikkaan liittyvät erimielisyydet vaativat oman aikansa, ja lopputuloksesta voi vain sanoa, että pääpaino tulikin tosiaan olemaan rahalla. Muut ratkaisut siirtyvät eteenpäin tai jatkuvat vuoden 97 selonteon mukaisissa puitteissa.

Selonteossa käydään läpi kyllä myös puolustuspolitiikkamme perusteita koskettavia kysymyksiä, kuten alueellisen puolustusjärjestelmän tarkistamista ja sopeuttamista, eli armeijamme sodanaikaista vahvuutta esitetään supistettavaksi voimakkaasti samalla, kun teknisen kehityksen merkitys nousee yhä voimakkaammin esille. Asejärjestelmän valintaa koskevat päätökset ja koko puolustusjärjestelmän perusteellinen arviointi ja uudistaminen siirrettiin kuitenkin suosiolla vuoteen 2004.

Maamme turvallisuuspolitiikka perustuu liittoutumattomuuden ohella itsenäiseen ja uskottavaan puolustukseen. Juuri liittoutumattomuutemme asettaa tälle puolustukselle erityiset vaatimukset. Puolustuskykymme tulee olla tehokasta ja uskottavaa luoden riittävän ennalta ehkäisevän kynnyksen sotilaallisen voiman käyttöä tai jopa sillä uhkaamista vastaan.

Itsenäinen puolustus ei ole ilmainen tai edes halpa tavoite. Tämä tosiasia on mielestäni kaikkien tunnustettava. Puolustusjärjestelmäämme onkin arvioitava pitkäjänteisenä kokonaisuutena ja turvallisuusympäristössä tapahtuvat nopeatkin muutokset ennakoiden. Varautuminen tulevaisuuden kriiseihin vaatii pitkäjänteistä työtä ja myös vakaata rahoituspohjaa.

Uskottavaa ja toimivaa puolustusjärjestelmää ei kriisin tullen rakenneta yhdessä yössä. Voidaan sanoa, että toisen maailmansodan jälkeisestä aallonpohjasta uskottavan puolustuskyvyn rakentaminen kesti lähes 20 vuotta. Tässä kehittämisessä keskeistä ovat juuri ne paljon puhutut taloudelliset resurssit, raha, jota mielestäni ei voi alistaa jatkuvasti muuttuville suhdannevaihteluille. Nyt päätetty rahoituskehys, 10,8 miljardia markkaa, tuokin mielestäni tarpeellista pitkäjänteisyyttä ja varmuutta suunnitteluun ja kehittämiseen, vaikka on syytä muistaa, että taso onkin huomattavasti alempi kuin Puolustusvoimien mielestä tarpeet olisivat olleet. Näistä sovituista kehyksistä on pidettävä kiinni myös muuttuneissa tai muuttuvissa poliittisissa olosuhteissa.

Hallitusohjelmamme mukaisesti Suomi edistää Pohjois-Euroopan vakaata kehitystä vallitsevissa olosuhteissa parhaiten pysymällä sotilasliittojen ulkopuolella ja ylläpitämällä itsenäistä puolustusta. Lähialueidemme vakaus riippuu paitsi alueella sijaitsevien valtioiden keskinäisistä suhteista, myös niiden sisäisestä kehityksestä ja vakaudesta. Baltian maiden integroiminen kiinteämmin Euroopan unioniin tukee mielestäni konkreettisesti juuri näitä tavoitteita. Tällä hetkellä onkin todennäköistä, että Baltian maat liittyvät lähitulevaisuudessa paitsi Euroopan unioniin niin ehkä jopa nopeammin myös Pohjois-Atlantin puolustusliittoon Natoon. Tähän johtopäätökseen näyttävät päätyneen nyt myös presidentit Halonen ja Putin.

Minusta olisi jotenkin perusteetonta väittää, että Baltian maiden Nato-jäsenyys ei vaatisi Suomelta uutta analyysiä muuttuneesta puolustuspoliittisesta tilanteesta lähialueellamme. Asiantuntijat ja tutkijat ovatkin käynnistäneet tervetulleen keskustelun muun muassa pienten maiden asemasta Natossa. Esitänkin valiokuntakäsittelyä varten, että jos Baltian maiden Nato-jäsenyys varmistuu jo toukokuussa 2002 Reykjavikissa pidettävässä Nato-maiden ulkoministerikokouksessa, eduskunta edellyttää pääministeriä antamaan eduskunnalle viimeistään syyskaudella 2002 erillisen turvallisuuspoliittisen ilmoituksensa, jossa hallitus selostaa Baltian Nato-jäsenyyden seurauksia Suomen turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen. Pidän suorastaan välttämättömänä, että valtiojohtomme tuo mahdollisimman ripeästi oman perustellun kantansa eduskunnan tietoisuuteen ja näin osaltansa torjuu Naton laajentumisen seurauksena meidän asemaamme vääjäämättä kohdistuvia olettamuksia ja jopa epävarmuuksia, jotka voivat olla haitallisia maallemme.

Vaikka laajamittaisen sotilaallisen konfliktin uhka maatamme kohtaan onkin erittäin pieni, on tärkeää toimia siten, että myös pahimpaan vaihtoehtoon varautuminen on huomioitu. Selvää on, että mahdolliset kriisit eivät tule toisistaan irrallisina vaihtoehtoina, vaan todennäköisesti ketjuna seuraavassa kehityksessä, joka voi tietyn pitkänkin ajanjakson jälkeen kulminoitua jopa hyökkäysyritykseen asti. Tämä ketjuuntuminen ja kriisivaihtoehtojen toistaan seuraaminen mielestäni ohitetaan selonteossa turhan nopeasti, koska mielestäni juuri se, että jokin vaihe seuraa toista, olisi olennaista tuoda esille ja arvioida juuri valmiutemme tarttua näihin vaihtoehtoihin eri jaksoissa.

Modernin tavan mukaisesti selonteko esittää Puolustusvoimien joukkojen supistamista nykyisestä 430 000 henkilöstä noin 350 000 henkilöön, tarkoitan siis reservit mukaan lukien. Toivonkin kuitenkin, että tätä esitystä voitaisiin pohtia uudelleen tai ainakin selventää se, että tämä ei saa tarkoittaa koko ikäluokan kouluttamistavoitteista luopumista. Tähän kysymykseen en mielestäni saanut riittävää vastausta ministeri Enestamilta. Näen vääjäämättömänä reservin voimakkaan supistamisen johtavan juuri tällä pitkällä aikavälillä myös siihen tilanteeseen, joka tällä hetkellä naapurimaissamme Ruotsissa ja Norjassa on oikeastaan menossa. Ruotsissa asevelvolliset astuvat palvelukseen enää noin 30 prosentin määrässä.

Suomen kaltaisessa laajassa maassa tarvitaan mielestäni riittävä reservi. Yleiseen asevelvollisuuteen sekä nykyiseen alueelliseen puolustusjärjestelmään perustuva armeija onkin kustannuksiltaan tehokkain tapa turvata koskemattomuutemme. Suomella ei mielestäni maantieteelliset ja taloudelliset faktat huomioiden ole mitään mahdollisuutta ammattilaisarmeijaan, vaikka kevään puheenvuoroissa näitäkin jonkin verran esitettiin.

Koko Suomen kattava ja koko Suomen kansaa edustava jopa puolen miljoonan miehen ja naisen joukko voikin olla se ensimmäinen ja viimeinen kynnys, joka estää mahdolliset maahantunkeutujan aikeet jo ennakolta.

Ehkä kevään yksi vaikeimmista keskusteluista rahakynnyksen tai rahamäärän lisäksi oli kysymys pääasejärjestelmästä. Minusta ratkaisua onkin syytä hakea laajalla vertailututkimuksella ja myös huomioiden meidät omat erityisolosuhteemme. Eri vaihtoehdot on selvitettävä tarkkaan ja perusteellisesti, jotta seuraavan selonteon yhteydessä voidaan tehdä tarvittavat ratkaisut vuosiksi eteenpäin. Mitään vaihtoehtoja ei kannata sulkea pois eikä valita ennen kuin perusteelliset selvitykset on tehty. Ratkaisevaa pitäisi olla, että tämä järjestelmä tulee tukemaan omaa järjestelmäämme eikä siten, että valitsemme asejärjestelmän ja sopeutamme oman muun järjestelmän sen mukaisesti. Mielenkiintoisena vaihtoehtona itse näkisin naapurimaamme Ruotsin mallin mukaisten turvallisuuspataljoonien varustamisen, joka voisi olla hyvä kompromissi puhutuista panssariprikaateista tai muista vaihtoehdoista.

Arvoisa puhemies! Puolustuksemme modernisoiminen ja jatkuva kehittäminen on välttämätöntä. Vain seuraamalla ja sopeutumalla ympärillämme jatkuvasti tapahtuvaan muutokseen takaamme parhaiten kansamme elin- ja menestymismahdollisuudet.

Puolustustamme koskevia järjestelmämuutoksia tulee tehdä harkiten ja pohjautuen pitkään tähtäimeen alueellisesta ympäristöstämme ja puolustusjärjestelmämme suunnasta. Meidän on kuitenkin seurattava teknistä kehitystä ja vastattava siihen resurssiemme mukaisesti. Selvää kuitenkin pitäisi olla, että näin laajaa maata ei puolusteta vain kolmella vaikkakin tehokkaalla valmiusprikaatilla. Näiden rinnalla ja lisäksi tarvitaan mahdollisimman laaja oman kotiseutunsa puolustamiseen motivoitunut koulutettu ja varustettu joukko. Vain yhdistämällä nämä kaksi elementtiä me turvaamme parhaiten sen, että jos jostain tällä hetkellä täysin käsittämättömästä syystä maamme joskus joutuisi uhan alle, kynnys painostukseen, strategiseen iskuun tai Suomen ja koko maan valloittamiseen tähtäävään hyökkäykseen on niin suuri, ettei sitä tapahdu.

Riitta  Korhonen  /kok:

Arvoisa puhemies! Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen toimintalinja voidaan kiteyttää seuraaviin kolmeen perustekijään, joita ovat uskottavan puolustuskyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen, pysyttäytyminen vallitsevissa olosuhteissa sotilaallisesti liittoutumattomana ja osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön turvallisuuden ja vakauden vahvistamiseksi. Suomi tekee valintansa itsenäisesti ja pyrkii varmistamaan, että sillä on kaikissa tilanteissa parhaat mahdolliset keinot huolehtia turvallisuudestaan.

Puolustuskykymme mitoitetaan siten, että maan alueellinen koskemattomuus ja itsenäisyys sekä kansalaisten elinmahdollisuudet kyetään turvaamaan. Suomen puolustuksen keskeisenä periaatteena säilytetään selonteon mukaisesti alueellinen puolustusjärjestelmä ja yleinen asevelvollisuus. Uskottava puolustus rakentuu myös uskottavalle ja vakaalle rahoituspohjalle. Puolustuskyvyn ylläpito ei voi merkittävästi vaihdella taloudellisten suhdanteiden mukaan, vaan sen kehittämistä on tarkasteltava ensisijaisesti turvallisuusympäristön, pitkän aikavälin kehityksen ja Suomen turvallisuuspoliittisten tavoitteiden perusteella. Siis puolustusjärjestelmämme kokonaisuuden muodostama ennalta ehkäisevä kynnys on yhtä kuin uskottava puolustus.

Nyt selonteossa esitetty puolustusratkaisumme ottaa huomioon taloudelliset resurssit. Puolustus on kaikkien suomalaisten yhteinen asia. Esitetty järjestelmä ja toimintamalli on kokonaisratkaisuna toimiva, tasapuolinen ja uskottava. On muistettava, että myös sotaa alhaisempi kriisintorjunta on nykyaikana kokonaisvaltaista ja koskee myös kaikkia kansalaisia. Hyvänä esimerkkinä ovat muun muassa erilaiset maanpuolustuskurssit erilaisten tahojen järjestäminä kansalaisten valmiuden ja kriisintorjuntakyvyn ylläpitäjinä. Tällöin voidaan puhua todellisesta kokonaismaanpuolustuksesta. Nyt lähetekeskustelussa oleva selonteko on edellisen tarkistus, ja niin muodoin puolustuksemme kokonaisratkaisuun ja puolustusjärjestelmään tämä selonteko ei esitä muutoksia.

Uskottava puolustuskyky muuttuneessa maailmassa vaatii myös sen uskottavaa kehittämistä. Globaalien kriisien ja uhkien hallinta omalla alueellamme sekä rajoillamme ja osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön, johon Suomi on monin eri sopimuksin EU-jäsenmaana sitoutunut, vaatii myös osaltaan puolustusteknologian kehityksessä mukana pysymistä. Kuten useissa menneissä tai käynnissä olevissa kansainvälisissä tai kansallisissa konflikteissa on käynyt ilmi, tärkeintä on pyrkiä puuttumaan nopeasti ja mahdollisimman pienin miehistö- ja materiaalitappioin kriiseihin ja edesauttaa niiden nopeaa ratkaisua.

Tämän päivän tilanteessa puolustusjärjestelmäämme on kehitetty siten, että se kulloinkin vastaisi ajan tarvetta niiden resurssien puitteissa, jotka Puolustusvoimien käyttöön on annettu. Yhteiskuntamme luottaa kaikilla tasoilla asiantuntijoidensa osaamiseen. Näin toimimme sisäisen turvallisuuden sektorilla ja yhtä hyvin myös kansalaisten terveyttä, sosiaaliturvaa ja työllisyyttä tai työttömyyttä koskevissa asioissa. Miksi siis toimisimme toisin ulkoista turvallisuutta koskevissa asioissa? Nyt puolustusstrategisesti on tärkeää joustava ja oikean tasoinen reagointi kulloiseenkin tilanteeseen. Sotilaallinen varoitusaika on näet nykyisin merkittävästi lyhyempi kuin isien talvisotaa taistellessa. Siksi tarvitaan myös huipputeknologiaa, toimivia ja turvallisia järjestelmiä.

Puolustusasiantuntijamme ovat useissa yhteyksissä selkeästi osoittaneet, että kalustomme on vanhentunutta ja puolustusmäärärahamme sellaiset, että sen uusiminen sekä korkeamman koulutustason antaminen pienemmälle osalle ikäluokasta on myöskin taloudellisesti mahdotonta. Uskottavuus vaatii myös riittävästi taloudellista panostusta. Nyt panostus on selvästi uskottavuuskynnyksen alla. Siksi asioiden kuntoonpano vaatii nyt panostuksia, jotka määräaikaisesti suhteessa muiden hallintokuntien panostukseen ovat suurempia.

Arvoisa puhemies! Puolustusratkaisumme perusteita ei ole tarvetta muuttaa. Koko maan puolustaminen ja yleinen asevelvollisuus ovat sen perusteita ja hyviä. Suomessa on tehty johtopäätöksiä, että globalisaatio ilmiönä hyödyntää meitä, että Suomi osallistuu multilateraaliseen yhteistyöhön Euroopan ja transatlanttisissa ryhmissä, että Suomi panostaa kansainvälisten kriisien ehkäisyyn ja ratkaisuun näissä yhteistyökuvioissa, että ihmisoikeudet, demokratia ja tasa-arvo eivät käsityksemme mukaan edelleenkään toteudu ja toimi kaikkialla. Siitä syystä meidän panostamme näitten asioitten ja ongelmien ratkaisuun tarvitaan.

Suomi ja sen lähialueet, Pohjoismaat, toimivat samoilla kehitystasoilla, samoin trendein suhteessaan Natoon, EU:hun ja Weuhun, eli toiminta on tavallaan toimivaa ja normaalia. Toisaalta Venäjän ja Baltian suhde Natoon, EU:hun ja Weuhun on vasta kehitysvaiheessa. Venäjällä on menossa suuria talousuudistuksia, maanomistuslaki- ja verouudistusta, tiedotusvälineitten kehittämistä. Siellä kehitys hakee vasta balanssiaan. Suomen suhde Venäjään on normaali eri maiden kahdenkeskinen suhde. Meillä kaikilla Euroopassa on yhteinen eurooppalainen huoli vakaasta talouskehityksestä Venäjällä. Vaikka tilanne ei ole helppo, kehityssuunta on eteenpäin ja sitä voidaan pitää vakaana.

Turvallisuuspoliittinen lähiympäristömme. Sotilaspoliittinen näkökulma Suomessa on, että Suomi sijaitsee geopoliittisesti Venäjä—Nato-rajapinnassa. Suomen näkökulmasta Venäjä on aina historian mukaisesti ollut suurvalta. Suomen turvallisuusympäristön puolustuspoliittiset ratkaisut ovat muiden maiden viitekehyksistä, myös ympärillämme toimivien muiden maiden viitekehyksistä lähteviä. Meidän on syytä havainnoida niitä tapahtumia ja niitä liikkeitä ja reagoida niihin tapahtumiin ja niihin liikkeisiin, joita tuossa viitekehyksessämme on meneillään.

Baltian maiden liittoutumiskehitys on vireillä, sekä Baltian maiden liittyminen Eurooppaan että halukkuus liittyä Natoon. Baltian maiden Natoon liittymisen uhkana voidaan pitää Venäjää ja Venäjän sotilaspoliittisia tavoitteita. Myös toinen uhka on se, että Baltian maat saattavatkin jäädä Natoon liittymisen ulkopuolelle. Venäjä taas sotilaspoliittisesti tavoittelee moninapaista maailmaa, haluaa pitää alueensa yhtenäisenä ja haluaa myöskin säilyttää alueellisen suurvalta-asemansa. Yhtä lailla kuin Suomessa ja Euroopan alueella ja muissakin maissa panostetaan asevoimien rakennekehitykseen, niin tehdään myös Venäjällä. Asevoimien määrää lasketaan mutta varustelutasoa nostetaan, joukkojen taistelutahtoa halutaan pitää yllä ja yhteistyökykyä lisätä. Korkean valmiustason joukkoja harjoitetaan jatkuvasti myös Suomen lähialueilla. On aina muistettava tosiasiana, että Venäjällä sotilailla on etuna myös oikea sotilaskokemus liki 100 000 sotilaalla ja se kalusto, jolla tuota sotaa käydään, on ykköstasoa.

Ruotsi kokee, että siihen ei ole kohdistumassa mitään sotilaspoliittista tai muuta kriisin uhkaa ainakaan seuraaviin kymmeneen vuoteen, ja supistaa puolustusbudjettiaan. Silti sen puolustusbudjetti on 25 miljardia markkaa eli 2,5 kertaa Suomen puolustusbudjetti edelleenkin. Norjalla on Nato-yhteneväisyys, ja Tanska eräänä Pohjoismaana olettaa, että Nato hoitaa Tanskan puolustamisen. Tyhjiö nimeltä Suomi olisi merkittävä kummajainen Nato-liitännäisten EU-maiden rinnalla itärajan pinnassa.

Arvoisa puhemies! Suomen puolustuksen ja sotilaallisen kriisinhallinnan kehittämisen keskeisimmät tavoitteet ovat strategisen iskun ennaltaehkäisy ja torjuntakyky, eurooppalaisia kriisinhallintatavoitteita vastaava yhteistoimintakyky sekä maanpuolustuksen tarpeet täyttävä puolustusjärjestelmä. Kehittämisen edellytyksenä on Puolustusvoimien tehtävien ja voimavarojen tasapainottaminen.

Aselajeja ja niiden kehittämistä ei tule asettaa vastakkain missään tilanteessa, sillä toimiva puolustusstrategia Suomen kokoisessa maassa, Suomen geopoliittisella sijainnilla sekä se tosiasia, että muodostamme EU:n itäistä rajaa liki 1 600 kilometriä, asettavat meille sellaisia strategisia vaatimuksia, joihin Puolustusvoimiemme on vastattava. Käytännössä se tarkoittaa puolustuksemme uskottavaa kehittämistä ja uskottavia panostuksia sekä Maa-, Ilma- että Merivoimien saralla.

Jalkaväkimiinat ovat Suomelle puolustusase, jota Suomi säilyttää varastossa ja käyttää ainoastaan siinä äärimmäisessä tilanteessa, jolloin Suomeen kohdistuva hyökkäys on torjuttava. 4 miljardin markan investointi jalkaväkimiinojen hävittämiseen on tässä taloudellisessa tilanteessa epärealistinen.

Arvoisa puhemies! Myös kansainvälisten, poliittisten, taloudellisten, ekologisten ja informaatiouhkien torjuntaan on varauduttava. Suomi parantaa valmiuksiaan torjua näitä turvallisuusriskejä, erityisesti kansainvälistä rikollisuutta sekä ympäristöön ja terveyteen sekä suuronnettomuuksiin liittyviä riskejä, ydinturvallisuuteen liittyvät ongelmat myös mukaan luettuina. Suomi tehostaa kansallista toimintakykyään globalisaation seurausten ja myös muiden kuin sotilaallisten turvallisuusriskien hallinnassa.

Globalisaatiota koskevaa tiedonhankinta- ja analysointikykyä vahvistetaan. Ihmisoikeuksien loukkaukset, yhteiskunnan perusrakenteiden vaurioituminen, tietoverkkojen kautta leviävät informaatiouhkat, suuronnettomuudet, terrorismi, rajat ylittävä kansainvälinen rikollisuus, terrorismiin, huumeisiin, aseisiin ja ihmiskauppaan liittyvän rikollisuuden torjunta sekä voimakkaasti kansainvälistyneen talousrikollisuuden vastustaminen edellyttävät tehokkaasti toimivaa kansainvälistä poliisiyhteistyötä.

Ympäristön muutokset, epidemiat ja väestön liikkeet kuuluvat sotilaallisten konfliktien ohella nykyajan turvallisuusuhkien kirjoon. Niiden torjunta edellyttää myös meiltä monitahoista kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä sekä kykyä siihen sekä taloudellisesti että teknisesti.

Tero  Rönni  /sd:

Arvoisa herra puhemies! Olen varusmiespalveluksessa ollut 30 vuotta sitten ja käynyt kertaamassa 20 vuotta sitten. Sotilaallinen tietämykseni on siltä ajalta, ja siihen aikaan etupäässä Suomen Puolustusvoimissa vain odoteltiin pääsyä johonkin toiseen paikkaan odottamaan. Ehkä kuitenkin uhkakuvat olivat siihenkin aikaan samanlaisia. Nähtiin silloin, että veli venäläinen hyökkää tänne minä hetkenä tahansa. Nyt kabineteissa ja Pääesikunnan toimissa on kansainvälisyys tullut entistä enemmän näkyviin ja Suomen puolustusvoimia onkin ruvettu viemään kansainvälisesti erilaiseen suuntaan ja siellä on omaksuttu aivan muita oppeja.

Suomalaisia ja Suomea on pidetty vahvoina ja omaleimaisina maanpuolustajina. Tähän maineeseen tietysti vaikuttivat toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat. Tämän päivän tilanne taitaa olla vain toinen. Puolustusvoimien ylin johto on seurustellut liian paljon Euroopan eri kabineteissa ja omaksunut sieltä aivan uudenlaisia oppeja. Näihin oppisuuntiin kuuluvat Nato sekä sen myötä helikopterit. Tuntuu erittäin erikoiselta, että emme pärjää ilman helikoptereita ja Natoa nykyisessä rauhantilassa, jolloin uhkakuvia ei ole juuri missään näkyvissä. Tämänhän ovat tunnustaneet myöskin useat eri sotilaspoliittiset näkemykset.

Pääesikunnan korkein johto pitäisikin laittaa nyt virkamatkojen osalta ulkomaanmatkakieltoon. Tutustuminen kotimaan olosuhteisiin ja toimintoihin eri puolilla maata on tosin huomattavasti tylsempää, mutta se olisi paljon hedelmällisempää ja hyödyttävämpää suomalaisille ja Suomen kansalle. Ehkäpä olosuhteet silloin tarttuisivat ja opittaisiin näkemään se, mikä tosiasia siellä tällä hetkellä vallitsee. Ehkä myös kannattaisi miettiä uudelleen osallistumista kansainvälisiin konflikteihin ynnä muihin kaiken näköisiin pippaloihin siellä sun täällä, mihin meidän joukkojamme lähetetään. Näissä rahallisissa tilanteissa tuntuu mahdottomalta, että voidaan tällä linjalla jatkaa. Mielestäni rahaa voitaisiin käyttää tehokkaamminkin. (Välihuutoja) — Joo, voi olla, että se laitettaisiin kansanedustajillekin sitten. — Säästyneillä varoilla meidän olisi helpompi pitää yllä uskottavaa puolustusta koko maamme alueella.

Naton toilailusta ja tuotekehittelystä, jota erityisesti USA:n sotatarviketeollisuus tarvitsee, maksamme jo nykyisin melkoisia summia. Esimerkkinä tästä käy vaikkapa entisen Jugoslavian alue, jonka pommitusten jälkiä EU ja me siinä mukana maksamme ja melkoisia summia.

Ulkomaankauppaministeri Sasi ja puolustusministeri Enestam ja koko kokoomuksen väki täällä näkevät vain, että meidän pitäisi ryhtyä käymään keskusteluja lähtemisestä Natoon kipin kapin. Ei voi kuin ihmetellä, mikä tässä on takana, kun saman tien on tänään julkaistu tutkimus, että yli 60 prosenttia vastustaa ehdottomasti liittymistä. Jos näille lopuillekin kerrottaisiin, mitä meno sinne maksaa ja mitä se tietää, niin luulen, että kannattajia ei kokoomuksen kannatusprosentinkaan verran löytyisi. Uskon, että luku jäisi vielä pienemmäksi. Minun mielestäni meidän ei pidä missään nimessä mennä siihen porukkaan. Haluan meidän tekevän selvän pesäeron sotahulluihin amerikkalaisiin, joiden laskuja joudumme maksamaan.

Näihin Nato-visioihin kuuluvat ilman muuta myös helikopterit, joilla tulevaisuudessa pitäisi sodat käydä. Sopii kysyä, missä ja minkälaisilla volyymeilla, sillä tilatuilla noin 20 helikopterilla ei saada aikaan muuta kuin sotajohdon siirto kauemmaksi etulinjasta, tämäkin sillä edellytyksellä, että Hornetit kulkevat yläpuolella, oli sitten taisteluhelikoptereita tai ei. (Ed. Huotari: Jos sattuu olemaan hyvä ilma!) — Niin, jos sattuu olemaan hyvä ilma vielä kaiken lisäksi. — Helikopterit eivät ilman Hornetien tukea pysty lähtemään mihinkään. Näin meille väitettiin, kun olimme kesällä vierailulla Ilmavoimien puolella, missä Horneteja lennätetään.

Ehkä parhaan kuvan helikopterien toiminnasta saa Kosovon sodan osalta, Nato-joukkojen miljardioperaatiosta helikoptereilla. Se oli sellainen operaatio, jossa ei lennetty ainuttakaan sotalentoa. Sotaan ei uskallettu osallistua, mutta harjoituksissa sentään kaksi lentäjää sai surmansa, kun kopteri tuli alas. Operaatioon tarvittiin 6 200 sotilasta ja yli 600 yhdistelmäkuormaa tavaraa. Nämä yhdistelmäkuormat ovat Suomen painoluokilla, mutta jos otettaisiin Euroopan painoluokkia, sinne tarvittaisiin 1 000 autoa viemään näitä samoja tavaroita.

Kyllä suomalaisten on näistä unista päästävä. Minun mielestäni jo tilausvaltuuksillakaan olevia kuljetushelikoptereitakaan ei pitäisi tilata. Se on aivan turhaa. Näitä pelinappuloita ja tämmöisiä leikkikaluja kyllä sotaväki osaa tilata vaikka kuinka paljon, mutta mitään todellista hyötyä meille ei niistä tule olemaan. (Ed. Korkeaoja: Miten sitten strateginen isku torjutaan?) — Kyllä se varmaan torjutaan jollakin muulla kuin helikopterilla.

Arvoisa puhemies! Puolustusvoimien materiaalilaitoksessa on meneillään työ, joka on alkanut vuonna 98. Tämän työn on määrä selventää varikoiden asemaa, tehtäviä ja myöskin teollisuuden ja näiden työnjakoa. Toiminnasta ei ole saatu selvitystä, ja työn olisi tarkoitus valmistua vuoden 2003 maaliskuussa. Esityksiä selvityksen perusteella ei ole maltettu odottaa, vaan päätökset varikoiden lopettamisesta on vedetty kuin hihasta. Syynä lienee säästöjen hankinta helikoptereiden ylläpitämiseksi. Arvio helikoptereitten käyttökustannuksista on 250—300 miljoonaa markkaa ja tämä vain kuljetuskopterien osalta.

Tosin arvelen tässä kohdin Pääesikunnan tarkkaan katsoneen sekä puolustus- että ulkoasiainvaliokunnan kokoonpanoa, koska lakkautettavia varikoita oli kolme Pirkanmaalla, mistä ei ole ainuttakaan edustajaa kyseessä olevissa valiokunnissa. Osataan sitä sentään Pääesikunnassakin jonkinlainen strategiatyö tehdä! (Naurua) Ei ihan kaikki ole mennyt huonosti. (Ed. Nepponen: Osaa se Rönnikin päätellä!) Lakkautusuhan alla olevien varikkojen toiminnat ovat kunnossa, kuten on kuultu jo moneen otteeseen, ja niihin on viimeisten vuosien aikana satsattu miljoonia veromarkkoja.

Orivedellä lakkautusuhka koskee noin sataa ihmistä. Tässä on puhuttu Tampereen mittaluokasta, mutta jos tätä Helsinkiin verrataan, niin se tarkoittaa sitä, että Helsingistä lopetettaisiin kerralla 5 000 työpaikkaa. Mittasuhde on saman suuruinen. Voitte miettiä, että kyllä siinä helsinkiläiset huutaisivat aika kovaa ja juoksisivat sinne sun tänne, jos tämmöinen tilanne tulisi.

Oriveden varikon toiminta — se huoltaa sellaisia tykkejä, joiden toiminnan on arveltu loppuvan vuonna 2010 ja siitä pari kolme vuotta joka suuntaan — oltaisiin siirtämässä johonkin muualle muutamaksi vuodeksi. Tuntuu aika lailla hölmöltä touhulta, että se siirrettäisiin pariksi vuodeksi jonnekin muualle ja opetettaisiin uusi porukka tekemään työtä. Kenties rakennettaisiin vielä 100 miljoonan markan metalliverstas.

Valtioneuvosto on tehnyt hienoja ohjelmia aluepolitiikasta Suomessa. Viimeinen niistä julkistettiin huhtikuussa, ja siinä nimenomaan sanotaan, että maaseutu ja pienet kaupungit on säilytettävä elävinä. Tämäkö on hallituksen vastuu näiden ohjelmien noudattamisesta? Tätä sopii kysellä. (Ed. Korkeaoja: Todella sopii kysyä!) — Kyllä! Näin hallituspuolueen edustajankin kanssa, ja olen kysynyt kyllä pääministeriltä kahden keskenkin.

Vammalan varikon alueella, johon käytiin tutustumassa kesäaikaan, on pitkin metsää parisataa erilaista rakennusta, osa aivan uusiakin. Näihin on varastoitu vähän toistatuhatta yhdistelmäkuormallista tavaraa, jota pitäisi ruveta rahtaamaan johonkin muuallepäin Suomea. Sopii miettiä, löytyykö Suomesta jostain semmoista paikkaa, mihin nämä kaikki tavarat sopivat ja onko järkeä ruveta ajamaan ja siirtämään? (Ed. Korkeaoja: Ministerien kotipaikkakunnille!) — Kyllä varmaan sopii, mutta luulen, että siellä ei ole tyhjiä varastoja missään.

Kenties sitten johonkin Kapiteeliin taikka Senaatti-kiinteistöihin liitettyinä nämä tyhjät varastot sitten metsään jäisivät ja mätänisivät sinne, koska mikään yksityinen yritys tai muu ei tule niitä tarvitsemaan. Se on aivan selvä asia. Sen laatuisia varastoja eivät kyllä yksityiset osta. Joku perunakauppias voisi pitää yhtä varastoa pikkuisen aikaa, mutta muille ne eivät juuri sovellu. Käyttökustannukset Vammalan osalta ovat 12,8 miljoonaa markkaa vuodessa. Voitte miettiä, kuinka paljon esimerkiksi tämän tavaran rahtaaminen johonkin muualle kuluttaa enemmän kuin kyseisen varikon käyttökustannukset ovat. Kyllä tämä touhu aivan järjettömältä vaikuttaa.

Sääksjärvi on kaikkein pienin, mutta siellä tosiaan, niin kuin ed. Karhukin sanoi, on lataamotoiminta rakennettu sille mallille, että muualla Suomessa sitä ei tehdä. Se on ainoa paikka, missä on valmistauduttu siihen, että vuoden 2003 alusta tulevat uudet normit täytetään. Haapajärvelle suunniteltiin tämmöisen automaattilataamon rakentamista, mutta siitä luovuttiin, koska se oli liian kallista. Tämänkin varikon toiminnan siirtäminen tuntuu jokseenkin typerältä, vaikka se ei kovin isoa väkimäärää kosketakaan ja se on Tampereen kupeessa, jossa työpaikkoja kohtalaisesti sentään löytyy.

Puolustusministeri lupasi täällä, että varikoiden lopettaminen tutkitaan tarkkaan, erityisesti taloudelliset perusteet sekä työntekijöiden tulevaisuus ovat tärkeitä. Ketään ei irtisanota. Täytyy ihmetellä, miksi nämä on kirjattu selontekoon suoraan. Siellä on muutama rivi, joilla lukee, että nämä ja nämä varikot lopetetaan, ja sillä siisti. (Ed. Huotari: Siksi, että puhuisitte niistä ettekä itse asiasta. Se on se strategia!) Toivottavasti ministeri sitten pysyy puheissaan ja hän sekä puolustusvaliokunta tai ulkoasiainvaliokunta tai molemmat tutustuvat todella tarkasti selonteon kokonaisuuteen ja ottavat huomioon täällä esitetyt asiat.

Anni Sinnemäki /vihr:

Arvoisa puhemies! Minulla on tällainen "muutamia näkökohtia" -tyyppinen puhe.

Ensimmäiseksi olisin vielä halunnut palata kysymykseen Ottawan sopimuksesta ja siitä, pitäisikö Suomen liittyä siihen. Debatissahan tästä jo ankarasti keskusteltiin, ja salissa edustajilla tuntui olevan aika vastakkaisia näkemyksiä. Oma näkemykseni on, että selonteossa esitetty kirjaus, että on pyrittävä siihen, että Suomi liittyisi tähän sopimukseen vuonna 2006, on valitettavan epätiukka, koska jos on kysymys niinkin kaukaisesta ajankohdasta kuin 2006, luulisi, että silloin voitaisiin kirjata, että liitytään vuonna 2006, varsinkin kun näiden miinojen korvaamiseen on senkin jälkeen aikaa neljä vuotta.

Puolustusministeriö on varmaan monessa asiassa ihan ansiokas, mutta selvittämään se ei välttämättä ole kovin hyvä, jos tätä asiaa on selvitelty vuodesta 97 alkaen ja vielä toistaiseksi ei kuitenkaan mitään varsinaisia selvityksiä ole nähty, vaan arviot ovat olleet ylimalkaisia. On valittu markkinoilta ehkä se kaikkein kallein vaihtoehto, millä jalkaväkimiinoja, henkilömiinoja, voidaan korvata, ja sitten laskettu, että jos kaikki uusitaan, se sitten maksaa 4 tai 5 miljardia markkaa.

Salissa Ottawan sopimukseen liittymistä on vastustettu sillä perusteella, että se tulisi niin kalliiksi. On kuitenkin oikeastaan aika ristiriitaista sanoa, että se tulisi niin kalliiksi, jos sitten uskoo sen, että tätä asiaa pitää näin pitkään selvitellä, koska sittenhän sen asian hinta itse asiassa vasta nähdään.

Täällä on myös osittain esitetty virheellisiä käsityksiä miinojen käytöstä. Niitähän ei käytetä sillä tavalla, että niitä sitten tarvittaessa kylvettäisiin koko itärajamme pituudelta jokaiseen paikkaan, vaan niitä käytetään sillä tavalla harkitusti ja yhdessä muiden aseiden kanssa, että niiden korvaaminen ei välttämättä ole kovin monimutkaista. Osittain jo se, että puolustuksessa on siirrytty liikkuvampaan suuntaan, on itsessään vähentänyt miinojen käyttötarvetta. (Ed. Korkeaoja: Eikö päinvastoin?) — Liikkuvuus ei lisää vaan nimenomaan liikkuvuus vähentää miinatarvetta. — Sen lisäksi on erilaisia vaihtoehtoja, joilla miinojen funktioita voidaan korvata, jotka kaikki eivät suinkaan ole kovin kalliita. Ne eivät välttämättä ole kaikkein kalleimpia miinoja, vaan voidaan käyttää esimerkiksi erilaisia varoitusjärjestelmiä, jotka voivat olla hyvinkin edullisia.

Toisaalta liittyminen Ottawan sopimukseen on tärkeää siinä, että pyrimme universalisoimaan tämän sopimuksen eli saamaan siitä maailmanlaajuisen ja kattavan. Sen lisäksi täällä otettiin esiin, että tietenkin voisimme kieltää monenlaisia muitakin aseita. Olen samaa mieltä, että aseidenrajoitussopimukset ylipäätänsä ovat hyvästä, ja tämä on yksi niistä. Sen takia Suomen toki tulisi tukea sitä liittymällä siihen, koska se on tietenkin ainoa todellinen tapa tukea sitä.

Sitten joitain asioita niin kutsutusta turvallisuusympäristöstä.

Ministeri Sasi vähän ikään kuin laittoi pakan auki tämänpäiväisellä haastattelullaan, jossa hän melko erikoisella tavalla sinä päivänä, kun eduskunta käsittelee hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa, vaati — juuri samana päivänä — tähän asiaan liittyvää lisäselvitystä Baltian maiden mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksesta Itämeren alueen vakauteen.

Ensinnäkin täällä on osittain keskustelussa vähän sekoitettu selvitysten tarve ja sitten se, että tästä asiasta vain saattaa olla erilaisia mielipiteitä. Luulen, että itse asiassa meillä monilla on mielipide. Esimerkiksi ministeri Enestam on esittänyt mielipiteen siitä, mikä tulee olemaan Baltian maiden mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutus ympäristömme vakauteen. Jos jollain on sellainen mielipide, että se edistää sitä, niin ei siihen välttämättä edes mitään selvitystä tarvita. Toisaalta sitten taas on ehkä tyhmää ja ei kovin kaunista politiikkaa puhua selvityksestä, jos itse asiassa tarkoittaa jotain tällä selvityksellä saavutettavaa tulosta. Esimerkiksi ministeri Sasia oli epäilty siitä, että hänen haluamansa tulos olisi se, että selvityksestä olisi johtopäätöksenä se, että meillä ei ole enää perusteita olla hakematta Nato-jäsenyyttä.

Suomessa on eri suilla toistettu sitä, että Baltian mailla on itsemääräämisoikeus ja oikeus hakea jäsenyyttä, ja siihenhän ikään kuin tämä kysymys perustuu, että he ovat itse hakeneet jäsenyyttä ja sitten Nato järjestönä ratkaisee sen, mille hakijamaille myöntää jäsenyytensä. Ehkä on hyvä, että sitä on meilläkin moneen kertaan toistettu, että Baltian mailla on oikeus, koska meillä on ehkä jonkinlaisia historiallisia traumaattisiakin kokemuksia, kun olemme itse esiintyneet niin, että olemme ikään kuin hiljaisuudellamme vahvistaneet sitä, että Baltian maat kuuluivat Neuvostoliittoon, ja heidän oman käsityksensä mukaan he olivat miehitettyjä, mutta me emme ottaneet sitä täällä esiin.

Toisaalta voidaan myös ajatella, että Suomella on oikeus tehdä omat ratkaisunsa riippumatta Baltian maiden jäsenyydestä eli että ei ole mitään sellaista vahvistettua matemaattista kaavaa, joka menisi niin, että jos Baltian maat liittyvät Natoon, se automaattisesti tarkoittaa sitä, että nyt Suomella on syitä hakea jäsenyyttä.

Ed. Korkeaoja ainakin otti esille erään asian, joka itse asiassa on mielestäni yksi keskeisimmistä tekijöistä, joka vaikuttaa Itämeren alueen vakauteen ja turvallisuuteen. Se on kysymys Venäjästä ja siitä, millä tavalla Venäjä on mukana eurooppalaisessa yhteistyössä, miten Venäjän ja Euroopan unionin välit toimivat kaikilla aloilla, mutta erityisesti myös ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Kun Venäjän federaation presidentti Putin vieraili eduskunnassa, hän myös otti esille tämän kysymyksen ja muotoili kantansa jotenkin näin, että Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja erityisesti kriisinhallintajärjestelyjen ja Venäjän yhteistyö ei saisi olla vähäisempää kuin Venäjän ja Naton yhteistyö.

Kun Euroopan unionin kriisinhallintakapasiteettia on suunniteltu, on ollut koko ajan puhetta siitä, että mahdollisiin operaatioihin Venäjä voitaisiin ottaa mukaan. Niin paljon ei ehkä ole ollut keskustelua siitä, mikä olisi ikään kuin formaali muoto, millä Venäjä tulisi mukaan operaatioihin, tai tarvittaisiinko jokin sellainen muoto tai toimintatapa, jossa Venäjä muuten vain olisi ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä yleisemmin mukana yhteistyössä EU:n kanssa. Voidaan ajatella, että ehkä Suomi voisi tällaisessa keskustelussa olla aloitteellinen, koska meitä ainakin pidetään EU:ssa valtiona, joka on toisaalta kiinnostunut Venäjästä ja jolla toisaalta on sinne hyvät suhteet ja tietämystä.

Tietenkin eräs vaihtoehto näiden asioiden yhteistyön hoitamiseen voi olla Etyj. Ed. Jaakonsaari kritisoi täällä, että selonteosta puuttuu hallitukselta aloitteellisia visioita siitä, miten esimerkiksi Etyjiä turvallisuuspoliittisena toimijana kehitetään. Ehkä jää ulkoasiainvaliokunnan harteille pohtia tätä, kun sitä ei selonteossa niin vahvasti ole pohdittu.

Itse asiassa viime päivinä on keskusteltu siitä, että Putinin lausunnot Suomessa olivat positiivisia siinä mielessä, että hän ei esittänyt erityisiä uhkauksia, niin kuin jossain vaiheessa vielä on tehty, suhteessa Baltian maiden Nato-jäsenyyteen. Itse asiassa varmaan se, miten Venäjä tulee siihen suhtautumaan, liittyy siihen, miten siellä ylipäätänsä katsotaan välien muun Euroopan kanssa järjestyneen. Tällä puheella Venäjästä en tarkoita ollenkaan sitä, että Suomen pitäisi tehdä ratkaisuja sillä tavalla, että Venäjä estää meitä ajattelemasta itsenäisesti ja että meidän pitäisi kokea siltä suunnalta jotain painetta. Mutta toisaalta historiallinen taakkamme ei ehkä ole sellainen kuin jossain Puolassa, jossa ikään kuin Nato-jäsenyyden perusteena on suoraviivaisesti suunnilleen se, että teemme sen, koska Venäjä ei pidä siitä ja olimme ennen Neuvostoliiton etupiirissä. Tavallaan Venäjän ei pitäisi negatiivisessa mielessä antaa vaikuttaa meidän päätöksiimme, mutta pitäisi ikään kuin konstruktiivisesti ajatella sitä, miten toimisi parhaalla mahdollisella tavalla laaja eurooppalainen turvallisuusyhteistyö, johon esimerkiksi Etyj on määritelty foorumi.

Sitten lyhyesti: Täällä on käyty keskustelua kriisinhallintaoperaatioiden mandaatista. Selonteossa todetaan, mikä on mielestäni aivan oikein — tuskin hallitus olisi voinut muulla tavalla tehdäkään — että rauhanturvalain mukaan Suomen osallistuminen rauhanturva- tai kriisinhallintaoperaatioihin vaatii YK:n tai Etyjin valtuutuksen. Mielestäni selontekoon olisi voinut kirjoittaa tai eduskunta voi omassa käsittelyssään lisätä, että tällaista mandaattia tulee pyytää jatkossakin. En oikeastaan näe mitään perusteluja sille, että jos tehdään kansainvälisiä sotilaallisia operaatioita, miksi siihen ei pitäisi pyytää valtuutusta joltain kansainväliseltä järjestöltä. Ei nähdäkseni voida mennä siihen, että ikään kuin jollain valtiolla tai valtioiden liitolla on oikeus itse määritellä, koska se tekee sotilaallisia operaatioita; silloin niitä kai pitäisi kutsua sodiksi.

Arvoisa puhemies! Seuraavaksi lyhyt ekskursio USA:n viimeaikaiseen politiikkaan ja sellaisiin kysymyksiin, joita yleensä pidetään laajan turvallisuuden kulmakivinä ja kysymyksinä, joilla itse asiassa käytännössä hoidamme vakautta ja turvallisuutta maailmassa. Viimeisen suunnilleen vuoden aikana USA on irtisanoutunut Kioton ilmastosopimuksesta, vesittänyt YK:n pienasesopimuksen, kieltäytynyt ratifioimasta biologisten aseiden torjuntasopimuksen toteuttamispöytäkirjaa ja viimeksi kävellyt ulos YK:n rasisminvastaisesta konferenssista. Nämä kaikki sopimukset ja konferenssit — rasisminvastainen taistelu, pienaseiden leviämisen kontrollointi, ympäristöuhkien torjuminen — ovat asioita, ainakin Suomi ja valtaosa maailman maista katsoo näin, joilla nimenomaan käytännössä edistetään yhteistä turvallisuutta ja joiden mukaisilla toimenpiteillä turvataan ihmisten arkielämän turvallisuutta ja hyvinvointia. Se, mihin Yhdysvallat näyttäisi nyt olevan halukas, on se, että sotilasliitto Nato laajenee. Minun mielestäni tämä ei vaikuta kovin hyvältä politiikalta. Itse asiassa se vaikuttaa mielestäni huonolta politiikalta.

Selonteossakin todetaan, että Nato on USA:n läsnäolon väline Euroopassa. Täällä on käyty keskustelua siitä, kuinka epädemokraattinen tai mahdollisesti demokraattinen järjestö Nato olisi. Tiedän toki, että Natolla on esimerkiksi parlamentaarinen assemblynsä, jossa varmasti esitetään kärjekkäitä ja toisistaan eroaviakin mielipiteitä. Mutta jos vaikka ajattelen niitä selvityksiä, joita olen saanut siitä, kuinka päätökset Kosovon ilmasodasta tehtiin, ainakin minua on aika vaikea saada uskomaan, että Natossa käytännössä voitaisiin toimia niin, että Yhdysvallat, jolla on kaikkein vahvin sotilaallinen kapasiteetti, ei sanelisi politiikan suuntaa. Edellä mainitut seikat saavat aikaan sen, että olen samaa mieltä kuin mainitut 63 prosenttia Suomen kansasta, jotka eivät kannata sitä, että Suomen tulisi hakea Naton jäsenyyttä, ja nämä seikat pätevät aivan riippumatta siitä, mitä Baltian maat päättävät ja hyväksytäänkö ne jäseniksi vai ei. En vain mielelläni näkisi, että me olisimme liittymässä sotilasliittoon, jonka selkeästi johtava valtio kokonaisuudessaan toteuttaa tämän tyyppistä politiikkaa.

Ehkä kansainvälisistä sopimuksista ja ylipäätänsä kansainvälisestä vakaudesta vielä yksi asia, joka osittain saattaa olla yksittäisistä asioista se, joka lähitulevaisuudessa vaikuttaa kaikkein voimakkaimmin. Se on Yhdysvaltain halu rakentaa ohjuspuolustusjärjestelmä, joka automaattisesti silloin romuttaisi vuonna 72 solmitun Abm-sopimuksen. On positiivista varmasti, että Genovan huippukokouksen jälkeen USA ja Venäjä sopivat, että tästä asiasta neuvotellaan. USA on ilmoittanut aika selvästi, että siellä jonkinlaista ohjuspuolustusjärjestelmää aiotaan rakentaa, ja kysymykset jäävät sitten siihen, onko mahdollista tehdä tätä niin, että Abm-sopimus, joka ikään kuin kuitenkin on aseistariisunta- ja asevarustelukontrollisopimusten ensimmäinen, olisi mahdollista säilyttää niin, että sitä modifioitaisiin USA:n ja Venäjän yhdessä sopimalla tavalla siten, että se voisi jäädä voimaan. Oma käsitykseni on, että tällaisille neuvotteluille pitäisi molemmissa maissa laittaa korkea painoarvo. Jos kolmansien osapuolten on siihen mahdollista vaikuttaa, myös se vaikuttaminen tulisi tehdä, koska se loisi aika epämiellyttävän tilanteen ja nimenomaan antaisi mahdollisuuden suurelle määrälle epävakautta, jos tästä sopimuksesta USA irtisanoutuu, niin kuin se itse asiassa on kuitenkin lähinnä uhannut yksipuolisesti irtisanoa tämän sopimuksen voimassaolon.

Toisaalta Venäjän ulkoministeri on vedonnut, että YK hyväksyisi resoluution, jossa vahvistetaan, että ikään kuin tätä sopimusta pidettäisiin voimassa. Käsitykseni mukaan tässä nimenomaan vaadittaisiin sellaisia neuvotteluja, joissa voitaisiin päästä yhteiseen näkemykseen siitä, millä ehdoin sitä voitaisiin pitää voimassa. Se luultavasti vaatisi molemmilta osapuolilta jonkinlaista kompromissihalukkuutta. USA:han on perustellut ohjuspuolustusjärjestelmän rakentamista ei niinkään sillä, että siellä nähtäisiin Venäjä uhkana, vaan sillä, että USA:n nykyinen uhkakuva perustuu roistovaltioiden käsitteeseen ja siellä halutaan varmistaa, että pystytään torjumaan roistovaltioiden aiheuttama uhka. Ehkä amerikkalaiset pystyisivät vakuuttamaan venäläiset tästä, jos tämä todella perustuu hyviin analyyseihin. Toisaalta kun joskus katsoo USA:n omaa käyttäytymistä, ihmetyttää, missähän niitä roistovaltioita itse asiassa varsinaisesti onkaan. (Ed. S. Lahtela: Kuka niitä johtaa?)

On hyvä mielestäni, että täällä on itse asiassa tänään aika paljonkin käyty ikään kuin ehkä vähän perinteistäkin juupas—eipäs-Nato-keskustelua, koska Suomi ei ole maa, jossa nyt liialti tällaisista asioista yleensä olisi keskusteltu. Itse näen, että ikään kuin kansalaismielipiteen ja pelkästään tämän turvallisuuspoliittisen analyysinkin perusteella me tuskin tulemme siihen tilanteeseen aivan lähitulevaisuudessa, että meidän tulisi hakea Nato-jäsenyyttä. Mutta se, missä me joudumme tämän kysymyksen eteen, tulee ehkä vähän nurkan takaa suhteessa meidän Eurooppa-politiikkaamme, koska meidän politiikkamme Euroopan unionissa on ollut jo pitkään sellaista, että olemme halunneet olla niin kutsutusti niissä pöydissä, joissa päätöksiä tehdään, eli ytimessä, olemme halunneet olla aktiivisesti mukana kaikissa niissä projekteissa, joissa unionia on kehitetty tai integraatiota on syvennetty. Näyttäisi siltä, että ainakin osittain ollaan esittämässä sellaisia vaatimuksia tai voidaan tulla sellaisten vaatimusten eteen, että turvallisuuspolitiikassa unionin ytimessä voivat olla vain Nato-maat.

Toistaiseksihan olemme osallistuneet yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämiseen ja kriisinhallintayhteistyön valmisteluun sotilaallisesti liittoutumattomana maana. Tämä projekti on mennyt aika hyvin, ja varmasti siitä voidaan yhtenä esimerkkinä pitää sitä, että sotilaskomitean johtajaksi valittiin Gustav Hägglund, joka on liittoutumattomasta maasta. Tämä kysymys ei varmasti tule olemaan niin yksiselitteinen. Toisaalta on nyt nähtävissä hyvinkin, että erilaisten yhteistyöjärjestelyjen ja yhteistyömuotojen kautta olemme lähempänä Natoa kuin olimme esimerkiksi viisi vuotta sitten eli olemme ikään kuin pienin askelin siirtyneet siihen suuntaan. Tässä selonteossa todetaan, että on tärkeää, että EU tekee yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja kriisinhallintaa tiiviissä yhteistyössä Naton kanssa.

Aivan varmasti jossain vaiheessa tulemme sellaisen tilanteen eteen, että meidän täytyy ikään kuin katsoa peiliin ja pohtia, mikä on meidän nykyisen tilanteemme ero siihen, että olisimme Naton jäseniä, ja syntyy paineita siihen, miksi on kaksi ikään kuin päällekkäistä järjestelmää esimerkiksi niissä asioissa, joita vaaditaan kriisinhallinnan toteuttamiseen, miksi Nato ei riitä, kun kerran suurin osa Euroopan unionin jäsenmaista on myös Naton jäseniä. Tällaista tilannetta varten mielestäni, jos kerran hallituksenkin kanta selkeästi on se, että me pysymme sotilaallisesti liittoutumattomina, meillä pitäisi ehkä olla selkeämmät visiot siitä, mikä on liittoutumattoman maan rooli tässä, miten me sitten toimimme sellaisessa tilanteessa, jos tällaisia paineita tulee. Suomi ja Ruotsihan ovat molemmat voimakkaasti omilla puheenjohtajakausillaan ajaneet nimenomaan siviilikriisinhallintaa. Se on varmasti nimenomaan unionin kriisinhallinnan vahvuus, että sillä on käytössään sekä siviili- että toisaalta myös sotilasarsenaalia, jolloin se voi tehdä unionin kriisinhallinnasta monipuolisempaa ja tuloksellisempaa kuin puhtaasti Nato-kriisinhallinta olisi. Suomen roolia Euroopan unionissa olisi varmaan hyvä myös eduskuntakäsittelyssä pohtia ja varmaan hallituksellekin olisi hyvä heittää pallo, että asiasta olisi selkeät näkemykset, että meillä olisi myös uskallusta jossain asiassa jättäytyä ulkoreunalle, jos liittoutumattomuus sitä vaatii.

Tänään on keskusteltu siitä, tehdäänkö Suomessa esimerkiksi mahdollisesta Nato-jäsenyydestä valmisteluja tai päätöksiä salassa. Ed. I. Kanerva sanoi, että hän ei usko, että missään vaiheessa nykymaailmassa enää tapahtuisi niin, että jotain asiaa valmistellaan kulisseissa. Toisaalta on esitetty näkemyksiä, että kyllä näin vieläkin tapahtuu. Suomen lähihistoria näissä asioissa on aika synkkä. Meillä on ollut sellainen perinne, että ensin jostain asiasta ei saa ollenkaan keskustella ja sitten yhtenä kauniina päivänä sanotaan, että oikeastaan mitään muuta vaihtoehtoa ei ole kuin liittyä johonkin kerhoon, tai sitten sanotaan jälkeen päin, että voi voi, kun liityimme tähän kerhoon, se tarkoitti sitä, että me olemme, kun liitymme Tarzan-kerhoon, Korak-kerhon jäseniä myös, niin kuin Emu-päätöksen kanssa kävi. Siinä mielessä ymmärrän sitä tiettyä vainoharhaisuutta, jota jotkut esittävät, että jossain pöytälaatikossa on valmis jäsenhakemus ja sitten vain ikään kuin taustalla katsotaan, koska se vedetään hatusta. Toivottavasti näin ei kuitenkaan ole, ja ehkä tämänkinpäiväinen keskustelu on esimerkki siitä, että nykyään meillä osataan keskustella asioista.

Arvoisa puhemies! Ehkä vähän kärjistäen voisi sanoa puolustuspoliittisesta selonteosta, että varsinaista sotilaallista uhkakuvaa tässä ei oikeastaan pystytä esittämään. Puolustusvoimat ja uskottavan puolustuksen ylläpito on eräänlaista hätävarjelun liioittelua. Me haluamme, että meillä on mahdollisuus ja kapasiteettia, jos uhka syntyy, torjua se. Niin kuin selonteossa todetaan, siltä varalta, että toimintaympäristön kehitys kääntyy uhkaavaan suuntaan, Suomi ylläpitää puolustusjärjestelmää, jonka avulla voidaan torjua maahan tunkeutuminen. Varmaan tämä onkin paras esimerkki siitä, miten Puolustusvoimat voi toivoa, että se on ikään kuin kaukana taustalla ja ei ole näköpiirissä, että sitä juuri nyt tarvittaisiin.

Toisaalta taas Suomi kansainvälisessä toiminnassaan koko ajan tekee asioita, joilla edistämme turvallisuutta ja vakautta. Lähialueyhteistyö on sitä, tukemme Euroopan unionissa sen laajenemiselle on sitä, monet kansainväliset sitoumuksemme ovat käytännössä sitä.

Viimeiseksi ehkä sanoisin määrärahoista. Vihreä eduskuntaryhmä ei ollut hallituksen käsittelyn aikana innokas saamaan määrärahoja ainakaan sille tasolle, mitä aluksi puolustusministeri esitti. Tänään on keskusteltu siitä, että määrärahatasoa voitaisiin eduskunnassakin tarkastella kriittisesti. Tähän olen itse enemmän kuin valmis ehkä osittain taloudellisen tilanteen valossa, mutta ei nyt ehkä pelkästään sen, vaan pikemminkin sen, onko tässä olevat määrärahat nyt mitoitettu niin, että niitä kaikkia tarvitaan tai tarvitaanko kaikkia niitä asioita, joita varten määrärahat on mitoitettu.

Toinen mahdollinen pohdittava asia olisi se, jonka ed. Outi Ojala taisi ottaa esille puheenvuorossaan: seuraako tästä selonteosta joillekin muille hallinnonaloille itse asiassa välttämättömiä määrärahatarpeita, esimerkiksi ulkoasiainhallintoon ja kehitysyhteistyöhön. Myös nämä ikään kuin muut turvallisuuspolitiikan toimijat kuin Puolustusvoimat voisivat olla määrärahan suhteen tarkastelussa.

Nils-Anders Granvik /r:

Värderade herr talman! Regeringens försvarspolitiska redogörelse ger en bra översikt över den försvarspolitiska omgivningen och Finlands handlingslinje. Viktiga linjedragningar som att allmän värnplikt fortfarande skall vara grunden för vårt försvar slås fast. Det kan kanske anses som en självklarhet men diskussionen i andra länder visar att en övergång till yrkesmilitärer är ett reellt alternativ, åtminstone för vissa länder. Att bygga försvaret på allmän värnplikt är väl i samklang med den höga försvarsvilja som bevisligen finns bland vårt folk. Försvaret är hela folkets angelägenhet och det finns goda grunder att tro att en försvarsmakt baserad på yrkesmilitärer inte binder upp folket till försvarsberedskap så som nu är fallet.

Försörjningsberedskap är en viktig del av försvarspolitiken. I fall av internationella konflikter där Finland nödvändigtvis inte behöver vara inblandat ställs vår försörjningsberedskap på prov om konflikten finns i vårt närområde. I konflikter där Finland eventuellt är inblandat är ett land bebott i varje hörn en ovärderlig beredskap. Den beredskapen kommer inte att finnas om vi inte har ett levande lantbruk i hela landet. Det för för långt att upprepa eller tangera alla viktiga områden i försörjningsproblematiken men ett par anmärkningar.

Livsmedelstillgången är nummer ett i en krissituation. Redogörelsen tar förtjänstfullt upp behovet av lager men glömmer att allt börjar ifrån att vi har en lantbrukspolitik som garanterar oss självförsörjning också i kristider. Vi behöver helt enkelt en marginal att ta till i svåra situationer. Sanningen är nämligen den att varje nation är sig själv närmast om det uppstår en faktisk krissituation.

I redogörelsen konstateras också att vår försörjning är beroende av att transporter till sjöss fungerar. Vi bör alltså minnas att ett eget tonnage är grundförutsättning för att Finland under alla omständigheter kan klara försörjningen och transporterna sjövägen. Det torde vara skäl att bedöma den saken nu när stöd till sjöfarten står som villkor för att våra fartyg fortsättningsvis skall kunna segla under finländsk flagg och inte flaggar ut till länder som har lägre arbetskraftskostnader eller ett högre stöd än vad vi är beredda att betala och budgetera.

Arvoisa puhemies! Suomen puolustusdoktriini tiivistetään varsin hyvin kolmeen kohtaan, kuten täällä on ennenkin todettu.

1) Suomen tulee ylläpitää ja kehittää uskottavaa puolustuskykyä. Arvio on aivan oikea. Tämä merkitsee sitä, että meillä on oltava riittävä valmius budjettivarojen osoittamiseen, jotta tavoite voitaisiin toteuttaa. Hallituksen viime keväänä tekemän sopimuksen voidaan katsoa täyttävän vähimmäisvaatimukset, joita uskottava puolustusvalmius edellyttää.

2) Suomen tulee vallitsevissa oloissa pitää kiinni liittoutumattomuudestaan. Minun mielestäni tämä on koko selonteon tärkein toteamus. Tämä on kaikkien muiden linjausten perusta ja Suomen kannalta poliittista viisautta. Geopoliittinen asemamme on opettanut meille, että koska emme voi olla perinteisessä mielessä puolueettomia, meidän tulee ainakin säilyttää liittoutumattomuutemme.

3) Suomen tulee osallistua kansainväliseen yhteistyöhön turvallisuuden ja vakauden lujittamiseksi. Toteamus riittää sellaisenaan korostamaan Suomen valmiutta ottaa oma osuutensa kansainvälisestä vastuusta niin kriisihallinnassa kuin rauhan puolustamisessa.

Herr talman! Jag vill avsluta detta korta anförande med att säga att jag är rätt nöjd med regeringens redogörelse och hoppas att man i utskottsbehandlingen speciellt beaktar synpunkterna om försörjningsproblematiken som jag berörde.

Esko Kurvinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä oleva hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko on päivitys vuonna 1997 annettuun vastaavaan selontekoon. Tuolloin annetun selonteon suuntaviivojen mukaisesti Suomen puolustuspoliittisia toimenpiteitä on jo alettu tehdä ja edelleen jatketaan. Tässä päivitysselonteossaan hallitus ei esitä uusia suuria linjanvetoja, vaan mahdolliset uudet linjanvedot jäävät vuonna 2004 annettavan seuraavan selonteon liitteeksi. Tästä huolimatta eduskunnan on syytä käsitellä perusteellisesti nyt annettu selonteko, sillä toimintaympäristömme on jatkuvassa muutostilassa. Turvallisuus ei muodostu pelkästään puolustuspolitiikasta, vaan poliittisista, taloudellisista, yhteiskunnallisista ja aivan uudenlaisista riskitekijöistä, joita uusi tiedonhallinta ja teknologia ovat tuoneet tullessaan. Toisaalta selonteossa esitetyt ja sen pohjalta tehtävät toimenpiteet Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa tähtäävät kuitenkin vuosien, jopa vuosikymmenien päähän.

Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä useat merkit viittaavat siihen suuntaan, että Nato laajenee ja ottaa uusia jäseniä vuoden 2002 aikana. Epäselvää sen sijaan näyttäisi olevan, ovatko Baltian maat ja kuinka moni niistä on tuolloin mukana uusien Nato-maiden joukossa. Meidän tulisikin jatkaa käynnissä olevaa keskustelua siltä pohjalta, vaikuttaako Baltian maiden Nato-jäsenyys Suomen turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin ja jos vaikuttaa, miten. Vaikka maantieteellinen asemamme on monelta osin samanlainen, Suomen ja Baltian maiden turvallisuuspoliittisilla toimilla on historian aikana ollut varsin vähän yhtymäkohtia. Voisiko sama käytäntö toimia myös siinä tilanteessa, että Baltian maat liittyvät Natoon? Oma näkemykseni on, että ainakin siinä vaiheessa, kun kaikki Baltian maat ovat Naton jäseniä, turvallisuuspoliittinen tilanne Itämeren alueella muuttuu erilaiseksi kuin se on tällä hetkellä. Sen sijaan, jos Ruotsi liittyisi Natoon tai Venäjä tiivistäisi olennaisesti yhteistyötä Naton kanssa, olisi se niin merkittävä muutos, että silloin myös Suomen turvallisuuspoliittinen tilanne muuttuisi oleellisesti ja antaisi aihetta tehdä johtopäätöksiä muuttuneen tilanteen pohjalta.

Itämeren alueella tapahtuvat turvallisuuspoliittiset muutokset ja muutosten eri versiot, Naton muuttunut rooli sekä Euroopan unionin kriisinhallintaa ja puolustusulottuvuutta koskevat kehitysprosessit kaikki vaikuttavat Suomen tilanteeseen. Kaikkien näiden vaikutus yhdessä ja jokaisen erikseen on syytä analysoida ja arvioida tämän selonteon eduskuntakäsittelyn aikana valiokunnissa. Toivottavasti valiokunnissa edetään selonteon käsittelyssä tyvestä puuhun, toisin sanoen analysoidaan perin pohjin, mikä on Suomen tämänhetkinen ja tulevaisuuden turvallisuuspoliittinen tilanne ja toimintaympäristö. Analyysistä vedettävien johtopäätösten perusteella voimme sitten asiantuntijoitten kanssa päättää, minkälaisilla toimenpiteillä, kalustolla ja kustannuksilla asetetut tavoitteet voidaan toteuttaa.

Viime keväänä ennen tämän selonteon antoa keskustelu käytiin pääasiallisesti kahdesta asiasta: siitä, saako helikoptereita mainita vai ei, ja siitä, saako niitä kutsua niiden oikeilla nimillä vai ei. Toinen sinänsä inhimillinen asia on ollut, millä paikkakunnalla rauhan aikana sotajoukkomme koulutetaan ja missä kalustoa ja tarvikkeita säilytetään.

Ymmärrän erittäin hyvin nämä konkreettiset keskustelunaiheet. Olenhan itsekin paikkakunnalta, jolla lakkautettiin vuoden 97 selonteon mukaisesti yhtäjaksoisesti yli sata vuotta toiminut sotajoukkojen koulutus ja samalla noin 600 sotilas- ja siviilityöpaikkaa, ja silloin poistuivat myös vuosittain koulutetut 1 500 varusmiestä. Me emme silloin Oulussa millään ymmärtäneet, että on järkevää investoida kymmeniä miljoonia markkoja uusien kasarmien rakentamiseen, kun Ouluun jäi samanaikaisesti tyhjilleen 80 000 neliötä armeijan käyttöön tarkoitettuja rakennuksia, joita kuitenkin on ylläpidettävä ja lämmitettävä.

Sanotaan, että kokonaisuudet hahmottaa kauempaa selvimmin. Näin varmaan tässäkin tapauksessa. Joka tapauksessa puolustuspoliittisesti tärkeintä on Suomen koko alueen puolustaminen mahdollisimman tehokkaasti ja uskottavasti kulloisenkin turvallisuuspoliittisen tilanteen pohjalta laadituin puolustuspoliittisin keinoin. Muutokset Euroopassa ja lähialueillamme ovat olleet viime vuosina aika nopeita ja merkittäviä. Sen vuoksi on tärkeää, että pysymme kehityksessä mukana.

Edellisen selonteon mukaisesti jokaiselle maanpuolustusalueelle perustetut valmiusprikaatit muodostavat ne nopeasti liikuteltavat yksiköt, joilla voidaan reagoida yllättäviin tilanteisiin. On luonnollista, että nämä joukot on myös varustettu sen mukaisesti, että ne pystyvät niille annetut tehtävät toteuttamaan. Alueelliset maanpuolustusjoukot ja valmiusprikaatit täydentävät merkittävällä tavalla toisiaan, ja molempia tulee kehittää pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti uskottavan puolustuksemme ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Selonteossa esitetyt taloudelliset resurssit ja niiden pitäminen myös jatkossa vakaalla tasolla luovat mahdollisuudet edellä kuvaamaani pitkäjänteiseen toimintaan.

On erittäin hyvä, että hallitus on selonteossaan puuttunut merkittävällä tavalla myös uusien turvallisuusriskien torjuntaan. Tietoverkkoihin ja niiden kautta muihin strategisiin toimintoihin kohdistuvat uhat on otettava äärimmäisen vakavasti. Kyseessä ei ole pelkästään poikkeusoloissa tapahtuva uhka, vaan tietoverkkojen kautta leviävät sabotaasit ovat jo nyt lähes jokapäiväistä asiaa.

Arvoisa puhemies! Suomen harjoittama kansainvälisesti suuntautunut, osallistuva ja aktiivinen liittoutumattomuuspolitiikka on osoittautunut menestykselliseksi turvallisuuspolitiikkamme linjaksi. Euroopassa tapahtuneet muutokset ovat mahdollistaneet sen, että Suomen kaltaiset valtiot saavat äänensä nyt paremmin kuuluviin. On kuitenkin mielestäni varottava olemasta turhan aktiivinen toisten neuvomisessa, vaikka kohde sattuisikin olemaan kaukana. Jokaisesta kärhämästä jää aina turhia arpia, halusipa niitä tai ei.

Kansainvälisen toiminnan lisäksi mielestäni olisi syytä miettiä Puolustusvoimien ja siviiliyhteiskunnan mahdollisuuksia laajempaan yhteistyöhön kotimaassa. Varusmiehet ovat osallistuneet perinteisesti muun muassa etsintöihin, mutta olisiko Puolustusvoimien kalustolla ja osaamisella käyttöä esimerkiksi sairaankuljetuksissa tai laajemminkin pelastustoimissa? Kuuluisat helikopterit voisivat olla yksi esimerkki Puolustusvoimain ja rajavartiostojen kaluston hyödyntämisestä myös siviilitehtävissä.

Suomella on oltava nyt ja tulevaisuudessa koko maan kattava, itsenäinen ja tehokas puolustusjärjestelmä. Suomen jokaista kolkkaa on puolustettava tasavertaisesti. Tämän vuoksi meillä ei ole mitään perusteita luopua alueellisesta maanpuolustuksesta ja yleisestä asevelvollisuudesta. Näiden kahden kestävän periaatteen pohjalta on rakennettava puolustuksemme myös tulevaisuudessa. Tämä ei ole ainoastaan järkevää vaan myös laajasti suomalaisten tahto. Sillä on ratkaiseva merkitys nykyisen korkean puolustustahtomme ylläpitämisessä myös tulevaisuudessa.

Pia  Viitanen  /sd:

Arvoisa herra puhemies! Aloitan varikoista, ja aika paljon niihin keskitynkin. Se on lähellä, kun olen Pirkanmaalla. Yritän kuitenkin pohdiskella asiaa myös kokonaisvaltaisesti kauempaakin katsottuna.

Näistä viidestä lakkautusuhan alla olevasta varikostahan kolme sijaitsee Pirkanmaalla. Minulla on oikeastaan neljä näkökohtaa, miksi minun on ollut hyvin vaikea ymmärtää, että tällaisia esityksiä on tehty. Yksi liittyy työllisyyteen, toinen tiettyyn linjakkuuteen, kolmas tarkoituksenmukaisuuteen ja neljäs taloudellisuuteen. Tässä ehkä tulee jonkin verran sen kertausta, mitä täällä aiemmin pirkanmaalaiset edustajat, muun muassa Saara Karhu ja Tero Rönni, ovat sanoneet, mutta haluan kuitenkin jäsentää oman juttuni tällä tavalla tähän perään.

Työllisyysvaikutukset, jos lähtee niistä, ovat aika dramaattiset näiden varikoiden mahdollisen lakkauttamisen jälkeen. Pahimmat niistä koskevat ehkä Oriveden varikkoa. Siellä varikko on toiseksi suurin työnantaja kunnassa, mikä todellakin tarkoittaisi, että sieltä menisi sata työpaikkaa, joka suhteessa Tampereen kokoiseen kaupunkiin olisi 2 200 ja Turunkin kokoiseen ehkä jonkin verran, jos suhteuttaisi nämä luvut. Samaan aikaan kuitenkin, vaikka luvataan, että okei, uusia työpaikkoja henkilöstölle tarjotaan eikä pitäisi irtisanoa, olemme nähneet usein, oikeastaan aivan liian usein, miten siinä on kuitenkin käynyt, eli henkilökunta on suurelta osin saattanut jäädä työttömäksi. On aikamoinen ratkaisu perheelle lähteä kovin kauas uutta työpaikkaa hakemaan.

Toinen kysymys, minkä herätin, oli tietty linjakkuus. Sillä viittaan siihen, että nyt on ihan oikein ollut hallituksella tiettyjä ohjelmia, joissa pyritään siihen, että myös maaseutukunnat, maaseutukaupungit, pysyvät elävinä ja siellä pysyvät työpaikat ja ihmiset sitä kautta asuisivat näillä paikkakunnilla eivätkä olisi pakotettuja lähtemään jonnekin muualle. Samaan aikaan aluepolitiikassa on myös hyvin paljon puhuttu hajauttamisesta ja valtion omien toimintojen hajauttamisesta, jota nyt on jo alettukin joiltain osin toteuttaa. Kun vielä saisi sen pikkuisen pitemmälle, niin hyvä olisi. Esimerkiksi joitakin ministeriöitä voisi siirtää vaikkapa Tampereelle. Joka tapauksessa samaan aikaan kun hajauttamista toisaalta kannatetaan, toisella kädellä kehitystä stopataan sillä, että viedään maaseutuvoittoisilta kaupungeilta tai kunnilta varikkoja ja keskitetään niitä jonnekin muualle. Se ei ole mielestäni kovinkaan kokonaisvaltaisesti ajateltu.

Ihan samalla lailla kuin täällä moni muu haluaisin tässä yhteydessä kysyä, miksi meille tänään kerrottiin niin, että sitten, kun näitä päätöksiä aletaan tehdä selonteon hyväksymisen jälkeen, niin sitten lähdetään kyllä puolustusministerin ja muiden toimesta varikoille tutustumaan. Miksi tässä ensiksi linjataan ja tutustutaan sen jälkeen, kun olisi varmaan aika fiksua tehdä toisin päin?

Kolmas asia, jonka haluan kyseenalaistaa, on lakkautusten tarkoituksenmukaisuus. Me Pirkanmaan edustajat, kuten täällä on kuultu, vierailimme kaikilla kolmella varikolla. Jokaisella käynnillä kuulimme kyllä hyvät perustelut sille, miksi henkilöstö ja varikon väki ei voi ymmärtää lakkauttamista. Vähin, mitä siellä toivotaan, on järkevä siirtymäaika, koska aikataulut tuntuvat olevat aivan hatusta temmattuja.

En ole aselajien asiantuntija, mutta ymmärsin siitä huolimatta, että esimerkiksi Orivedellä huolletaan ilmatorjunta-aseita, tehdään perushuoltoa niille. Vaikka onkin tarkoitus, että ennen pitkää, ehkä joskus tuolla 2015 tai 2020 tämän lajin käyttö lakkaa, niin siitä huolimatta niitä huoltotöitä on tehtävä jonnekin vuoteen 2007 asti, mikä tarkoittaisi, että tämä toiminto siirrettäisiin Oriveden varikolta johonkin toiseen paikkaan pariksi vuodeksi. Kuitenkin asiantuntevan henkilöstön mukaan siellä toisella paikkakunnalla jo pelkkä opettelu veisi sen pari vuotta. Tuntuu, että on aikamoista resurssien haaskaamista tämän tyyppinen juttu. Samalla tavalla Orivedellä on tehty muun muassa elektronisesti ohjattuja taululaitteita, nyt jo 1 500 ampumapaikkaa. Projektiin kuuluu, että tehtäisiin vielä 500 lisää. Se olisi sillä selvä, mutta tähän ilmeisesti ei nyt haluta antaa edellytyksiä, että vietäisiin edes yksi suunniteltu projekti loppuun.

Sääksjärvi on ainoa kranaatinheittimen ampumatarvikkeita valmistava varikko. Tässä taas oli semmoinen aika mielenkiintoinen juttu jälleen kerran, joka on hyvin ristiriitainen eikä ole kovin tarkoituksenmukainen. Tämä on nimittäin ainoa paikka, missä näitä ampumatarvikkeita tehdään. Meille heräsi kysymys, että jos se lakkautetaan, niin kun tätä lajia ei kuulemma ole kuitenkaan lakkauttamassa kukaan, sitten on mahdollista, että nämä tarvikkeet tuodaan jatkossa ulkomailta, mikä on taas kovin kovin somaa tämän meidän toisen tavoitteemme eli kotimaisen työn tukemisen kanssa. Mikä säästö se sitten olisi, jos varikko toimisi 12 miljoonalla vuodessa ja kuitenkin näitä rahoja käytettäisiin ehkä jatkossa ei varikkoon mutta tilailuun ulkomailta? En oikein ymmärrä tätä. Samaan aikaan Sääksjärvellä on muuten vuoteen 2006 asti tuotanto suunniteltu ja elementit hankittu, niin että pitäisi pistää pillit pussiin ennen kuin näitä jo tehtyjä juttuja päästäisiin toteuttamaan.

Sitten Vammalassa, kuten täällä on kuultu, varastotilaan on investoitu hyvin paljon viime vuosien aikana. Viiden viime vuoden aikana on tehty 12 miljoonan markan investoinnit eikä olla varmoja, onko sille valtavalle massalle, mikä siellä on, korvaavaa säilytystilaa vai pitäisikö jatkossa rakentaa uutta tai mennä johonkin vuokratiloihin, mikä varmasti on aika kallista. Sitten samaan aikaan ei osata vastata siihen, mitä näille olemassa oleville rakennuksille, jotka sinne jäisivät tyhjilleen, tehtäisiin. Nämä kaikki syyt minun mielestäni puhuvat sen puolesta, että välttämättä kovin tarkoituksenmukaisia nämä lakkauttamispäätökset tällä aikataululla eivät todellakaan voi olla.

Neljäs asia, mitä ihmettelen, on taloudellinen puoli eli suomeksi sanottuna raha. Missään ei ole esitetty taloudellisia laskelmia eikä sitä, mitä säästöjä näistä lakkauttamisista seuraisi. Samaan aikaan kun ajatellaan, että okei, kaikkia ei perustellakaan rahalla, vaan "tarkoituksenmukaisuudella", niin minusta kovin rationaalisilla seikoilla ei voi kyllä näitä lakkauttamisia perustella, jos ei rahallakaan.

Nyt päästään varikkoasiasta ehkä hieman yleisempään arvokeskusteluun. Nimittäin korviini jäi keskustelu, joka käytiin jonkin debatin yhteydessä. Taisi olla ed. Kuosmanen tai joku vastaava, joka päivitteli monen muun ohella, että voi, voi, kun se salin vasen laita olisi ymmärtänyt antaa sen miljardin enemmän, niin ei olisi tarvinnut varikoitakaan lakkauttaa. Tämähän ei pidä missään tapauksessa paikkaansa. Vaikka sinne tulisi 10 miljardia, niin veikkaan, että tässä suuntauksessa, mikä nyt on, halutaan varikkotoimintoja tällä tavalla keskittää ja osa lakkauttaa. Tuntuu siltä, että Puolustusvoimat pistäisi resurssejaan mieluummin sotakoneisiin eli rautaa rajalle -tekniikkaan. Tärkeämpää on se rautaa rajalle kuin ihmisten työllisyys, väitän kyllä näin. Nythän Puolustusvoimat saa selonteon myötä lisää resursseja raameihinsa. Vaikka olisi annettu Puolustusvoimille vielä enemmän, en olisi nähnyt sitä varikkojen pelastamisena, en todellakaan.

Tässä kysymyksessä haluan korostaa, kun täällä on vähän pilkattu sitä, että sos.dem. eduskuntaryhmä vaati tiukkaa linjaa taisteluhelikoptereista, että minun mielestäni se linja oli täsmälleen oikea ja tiukka täytyy olla. Meidän perustelumme lähti muun muassa priorisointinäkökulmasta. Se lähti siitä, että ei meillä ole ollut viime vuosina eikä 90-luvulla tapana, että kun sairaalaan ilmestyy jonoja ja sairaala ilmoittaa, että meillä on jonoja, lisää rahaa tarvitaan ja heti, niin sitten se tulee. Päinvastoin, oli se sitten sairaala tai terveydenhuolto tai koulu, pikkulasten työpaikka, niin sanotaan, että etsikää raamin sisältä, etsikää raamin sisältä. Eihän voi olla niin, että Puolustusvoimat saisi jollakin tavalla helpommin tehdä joitakin isoja hankintoja, että tuleviksi vuosiksi monien miljardien kohteisiin sidottaisiin kasvavat raamit ilman, että edes vähän kehotetaan myös sisäiseen priorisointiin ja tarveharkintaan. Itse olen henkilökohtaisesti halunnut tahallaankin yksinkertaistaa joskus kysymystä kysymällä niin, että voitaisiinko ajatella, että tilattaisiin yksi helikopteri vähemmän, jotta voitaisiin varikot säilyttää, mutta tämä näyttää olevan aika tavalla mahdotonta.

Se pääsanoma muuten, mikä sos.dem. ryhmällä oli taisteluhelikopterikannassaan — ja toistan, se oli oikea kanta — oli myös se, että eduskunnan käsiä ei voi sitoa tässä vaiheessa. Se on täsmälleen totta, että emme halua mitään sellaista, että ujutetaan jotakin kautta väkisin sisään päätöksiä, joita parin vuoden päästä perustellaan sillä, että niinhän te itse halusitte, niin kuin viime keskustelu meillä eduskunnassa valitettavasti muutama vuosi sitten tuppasi vähän menemään siihen malliin.

Haluaisin ihan lyhyesti sanoa pari asiaa yleisestä asevelvollisuudesta. Ryhmämme on ilmoittanut, että sitä tuetaan, ja totta se on, mutta siinä samassa yhteydessä, kun puhuttiin priorisoinnista ja siitä, tarvitseeko Puolustusvoimien raamin kasvaa suhteellisesti enemmän kuin jonkin muun, edellytimme myös sitä, että säästökohteitakin löytyy. Kyllä minun mielestäni paikka olisi ehkä sellaisellekin keskustelulle, voisiko esimerkiksi asepalvelusaikaa edelleenkin lyhentää, niin että suurempi joukko olisi vähän vähemmän aikaa tai muuta. Minun mielestäni se voisi olla ihan tarkoituksenmukainen keskustelu käydä.

Tässä yhteydessä en malta olla toteamatta, että kun selonteossa puhutaan asepalvelusajoista ja muista, niin varmasti olisi aika myös tässä tehdä ronskisti päätös siitä, että siviilipalvelusaikaa lyhennettäisiin vastaamaan kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen ja -sääntöjen edellyttämää tapaa. Minusta se olisi ihan kiva. Tältäkin osin ryhmässämme ollaan varsin voittopuolisesti sitä mieltä, että siviilipalvelusaikaa tulisi lyhentää.

Tähän loppuun, arvoisa puhemies, kun 10 minuuttia on mennyt täyteen, haluan vielä todeta sen, että Nato-asiassa yhdyn täysillä siihen, mitä ed. Rönni aikaisemmin sanoi. Huoneessani häntä kuuntelin ja hihkuin itsekseni, että hyvä Tero, se on suoralta mieheltä suoraa puhetta, että meidän ei tarvitse sellaiseen mukaan mennä, tämmöiseen tiettyyn sotahulluuteen.

Ihan viimeisillä sanoilla totean, että kun koko tämän päivän olen kuunnellut ihan asiallista ja hyvää keskustelua Suomen turvallisuudesta ja puolustuspolitiikasta ja kaikesta, niin tulipas yhtäkkiä mieleeni, kun kesällä aloin tutustua Harry Potter -kirjoihin, miten eräässä kirjassa kerrottiin taikapeilistä, joka oli sellainen, että kun sen eteen menee, niin peili ei näytäkään katselijan kuvaa vaan semmoisen kuvan, mitä hän haluaa eniten maailmassa nähdä. Varmaan tämän keskustelun jälkeen, jos menisin sen peilin eteen, näkisin semmoisen maapallon, missä ei olisi aseita, ei olisi ohjusjärjestelmiä, ei olisi maamiinoja. Ei olisi näitä, vaan olisi täydellinen rauha eikä sotaa olisi, ja pistipä pohtimaan, miksi muuten ylipäätään ihmiskunta niin usein tämmöinen itsetuhoinen on ja ihmiset toisiaan tappavat.

Sakari Smeds /kd:

Arvoisa puhemies! Turvallisuusuhkien hahmottaminen ja niihin varautuminen on kuin jatkuvaa kamppailua hyväuskoisuuden ja inhorealismin välillä. Molemmilla toimintatavoilla on omat heikot puolensa: hyväuskoisuus voi maksaa kansakunnan vapauden, inhorealismi voi taas käydä ylivoimaisen kalliiksi. Lähtökohtana on mielestäni pidettävä historiasta ja tämän päivän Euroopastakin kantautuvat viestit ihmisluonteen itsekkäästä ja ajoittain raadollisesta olemuksesta. Viisas varautuu maltilla ja pitkäjänteisesti vaikeitakin aikoja varten.

Selonteossa niin Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kuin Suomen oman toimintalinjan määrittelyihin on sisällytetty käsite etujen turvaaminen tai etujen ajaminen. Oikein ymmärrettynä tässä ei liene ongelmaa, mutta varsin lavealta tämä määrittely tuntuu ja sangen erilaiselta kuin isänmaan puolustaminen tai hyökkäyksen torjuminen, mitä terminologiaa on perinteisesti käytetty turvallisuudesta ja puolustuspolitiikasta puhuttaessa. Etujen turvaaminen on jotenkin epämääräisempi, kauemmas ulottuva ja laajemman valtuuden antava. Puolustusvoimain viestinnässä on selontekoa arvioitaessa käytetty myös termiä kaukopuolustus. Tässä on jotakin vieraalta tuntuvaa. Suomalainen on valmis puolustamaan omaa maataan omien rajojen sisällä, mutta halukkuus epämääräiseen etujen turvaamiseen vierastuttaa. Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa tätä mielestäni kuvasi mukavalla tavalla Lahtisen murina, kun jatkosodan aikana joukkomme ylittivät vanhat rajat: "Meinaan, tästä lähtien ollaan rosvoretkellä, että sen tiedätte." Näin hän totesi.

Selonteon merkittävimpiä puolustusvoimia koskevia linjauksia ovat toisaalta sodan ajan joukkojen merkittävät supistukset, toisaalta voimavarojen keskittäminen pitkälle vain strategisen iskun torjuntaan kolmea valmiusyhtymää kehittämällä. Valintaa voidaan perustella hyvillä näkökohdilla, mutta valinnat eivät mielestäni ole ongelmattomia. Laajamittaisen hyökkäyksen torjuntaan tarkoitettujen pääjoukkojen varustuksen ja koulutuksen jäädyttäminen nykytasolle merkitsee niiden suorituskyvyn hiljaista rapistumista. Kertausharjoitustenkin keskittyminen pitkälle vain valmiusyhtymien kokoonpanoihin kuuluville reserviläisille tulee koettelemaan tervettä maanpuolustushenkeä. Voimavarojen keskittäminen vain valmiusyhtymiin, prikaatien vähentäminen ja avun vastaanottamisen korostaminen voikin merkitä hitaasti hiipivää toimintalinjaa kohti ammattimaisempaa puolustusratkaisua yleisen asevelvollisuuden sijasta.

Valmiusyhtymien kehittäminen on mielestäni tarpeen, mutta selonteon valiokuntakäsittelyssä olisi paikallaan selvittää tarkoin, mitkä ovat varsinaisten pääjoukkojemme perustellut kehittämistarpeet ja tähän vaadittavat voimavarat. Käsitykseni mukaan tämän kaltaisia laskelmia on nopeastikin saatavissa.

Selonteko ei juuri pureudu vapaaehtoisen maanpuolustuksen tulevaisuuteen. Tämä toimintakenttä on mielestäni tämän päivän Suomessa varsin sekava ja painottunut turhankin paljon sinänsä arvokkaita perinteitä ja maanpuolustuskulttuuria säilyttävään toimintaan. Vapaaehtoisen maanpuolustuksen halua ja tahtoa voisi kanavoida kansalaisen turvallisuuden kannalta tuoreemmalla tavalla. Joissakin maissa ovat käytössä erilliset kodinturvajoukot paikallisen turvallisuuden ja puolustuksenkin tarpeita ajatellen. Kun voimavarojemme niukkuudesta johtuen sodan ajan joukkoja vähennetään ja alueellinen puolustuskyky siten väistämättä heikkenee, voisiko ajatella, että lähiturvallisuuden vahvistamiseksi tutkittaisiin kodinturvajoukkojen tarve ja perustamismahdollisuudet?

Selonteon mukaan maamme pyrkimyksenä tulisi olla henkilömiinakieltosopimusta merkitsevän Ottawan sopimuksen ratifioiminen muutaman vuoden päästä. Henkilökohtaisesti en kyllä löydä sitä, mitä mielekkyyttä on kieltää sen kaltainen vastuullinen ja harkittu puolustautuminen varastoissa olevilla miinoilla, johon Suomi on varautunut, mutta sallia vaikkapa tykistöllä pitkin mäkiä ja pusikoita ammuttavien sirotemiinojen käyttö. Uusien asejärjestelmien hankkiminen jo maksettujen miinojen tilalle maksaa valtavia summia. Kansalaiset varmaankin haluaisivat nämä varat käytettäväksi mieluummin vaikkapa terveydenhuollon ja lastemme koulutuksen parhaaksi.

Miinojen siviiliväestölle aiheuttama uhka ei perimmältään johdu miinoista sinänsä. Ne ovat olleet väline siinä missä muutkin aseet. Perussyy monien maiden miinaongelmaan on yhteiskuntajärjestelmien ja asevoimien sekavuudessa, vastuuttomassa ihmiskäsityksessä ja vallan ajautumisessa epämääräisten ryhmittymien käsiin. Kaikki aseet tämän kaltaisissa tilanteissa ovat siviiliväestölle kohtalokkaita.

Arvoisa puhemies! Vaalipiirini osalta selonteko merkitsee toisaalta Valkealassa sijaitsevan valmiusyhtymän kehittämistä, toivottavasti se merkitsee helikoptereiden koulutustukikohdan sijoittamista Uttiin, kuten asiantuntijat ovat esittäneet, mutta selonteko merkitsee myös ilmatorjuntakoulutuksen siirtoa Haminasta Vekaranjärvelle. Haminaan jää Reserviupseerikoulu, joka mielestäni on jatkossakin perusteltua säilyttää juuri Haminassa. Reserviupseerikoulutuksen järjestämisen osalta on ajoittain pohdittu koulutuksen siirtoa muualle suurempiin varuskuntiin. Tämä ei olisi hyvä ratkaisu, sillä erillinen reserviupseerien koulutusjakso on paikallaan johtajuuteen kasvamisen tielläkin. Tiloiltaan, sijainniltaan ja perinteiltään Hamina on oikea paikka varuskunnalle ja sotilaskoulutukselle.

Matti Vähänäkki /sd:

Herra puhemies! Valitettavasti minun on heti alkuun todettava, että en herra puhemiehen kainoa ja kaunista toivomusta puheen 10 minuutin pituudesta ehkä pääse toteuttamaan, mutta yritän mahdollisimman nopeasti setviä nämä paperit, mitä minulla on.

Ensiksi virallisempi osuus. Täällä on jo niin paljon pitkin päivää puhuttu asiantuntevalla äänenkäytöllä ja tietämyksellä varsinaisista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sivuavista asioista. Minä olen tyytynyt niiden osalta ainoastaan puoleen liuskaan, jonka varmuuden vuoksi kirjoitin, koska asevelvollisuusaikani oli noin 40 vuotta sitten ja armeijassa käytetty kieli on jossain määrin unohtunut, joten piti varmuuden vuoksi kirjoittaa harkitusti oikein koneella. Arvoisan puhemiehen iloksi voin ilmoittaa, että mainitun uljaan koulutuksen sain Turun Pansiossa, merivoimissa.

Selonteon mukaan maamme turvallisuus- ja puolustuspoliittinen toimintalinja on kiteytetty seuraaviin perustekijöihin: "1. Uskottavan puolustuskyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen. 2. Pysyttäytyminen vallitsevissa olosuhteissa sotilaallisesti liittoutumattomana. 3. Osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön turvallisuuden ja vakauden vahvistamiseksi." Tämä tapahtuu YK:ssa, Etyj:ssä, EU:ssa ja Naton rauhankumppanuuden puitteissa samalla pohjoismaista yhteistyötä painottaen. Näihin keskeisiin perustekijöihin voidaan hyvin yhtyä tämän hetkisessä ja kenties pitkänkin ajanjakson kuluessa edelleen vallitsevissa tilanteissa. Kajoan lähinnä tähän viimeiseen, kolmanteen kohtaan, ja koskien vain EU:n jäsenyyttä. Muistan nimittäin niiltä vuosilta, kun eduskunta keskusteli Euroopan unioniin liittymisestä ja sittemmin myös sinne liittyi, että hyvin monen kansanedustajan taholta tuotiin yhtenä painavimmista liittymisperusteista esille maamme turvallisuuskysymykset. Monet meistä näkivät tuolloin selkeästi, että jo EU:hun kuuluminen luo nimenomaan pienille maille turvallisuutta.

Ajateltiin myös, että mitä kiinteämmäksi ja monipuolisemmaksi Euroopan unioni vuosien saatossa muodostuu, sitä turvallisempi on elämämme tässä Euroopan syrjäisessä kolkassa. Monet meistä asettivat jopa liittovaltiokehityksen turvallisuutemme lopulliseksi takaavaksi tekijäksi.

Selonteko lupaa, että 2002—2004 tehdään selvitystyö 2010-luvun puolustusjärjestelmää varten pitäen lähtökohtana yleistä asevelvollisuutta ja alueellista puolustusjärjestelmää. Samana ajanjaksona tarkastellaan myös koulutetun reservin määrää ja koulutettavan ikäluokan laajuutta. Mahdollisissa Suomeen kohdistuvissa hyökkäyksissä tulevaisuuden sodankäynti tultaisiin käymään mitä todennäköisimmin ilmahyökkäysten ja ohjusten torjuntana. Tätä uhkakuvaa ajatellen on valmiusyhtymien koonti ja varustaminen mielestäni sinänsä perusteltu. Sen sijaan en pidä perusteltuna kaavailtua näkemystä, että sodan aikaisen reservijoukon suuruus vähennettäisiin 350 000 hengen suuruiseen joukkoon.

Alueellisen maanpuolustuksen kunnolliseksi hoitamiseksi ja yleisen asevelvollisuuden periaatteiden mukaisesti tulisi kukin ikäluokka kouluttaa kunkin palvelukseen kutsutun soveltuvuuden ja aluepuolustuksen tarpeiden edellyttämällä tavalla.

Eräänä yksityiskohtana tuon esiin myös näkemykseni niin kutsuttujen jalkaväkimiinojen käytöstä. Mielestäni Suomen tulisi toistaiseksi olla hyväksymättä jalkaväkimiinojen käytön kieltämiseksi laadittua sopimusta. Suomen olosuhteet laajoine metsineen ja lukuisine järvineen eivät aiheuta sellaista vaaraa, jota sopimuksella on pelätty. Kuuluuhan maamme perinteisiin siviiliväestön laaja evakuointi sotatoimialueilta jo hyvinkin varhaisessa vaiheessa.

Arvoisa puhemies! Sitten siirryn minun työelämäkausieni läheisimpiin asioihin, jotka liittyvät kuntien asioihin ja kunnallispolitiikkaan. Kajoan seuraavaksi aluepuolustukseen ja aluepolitiikkaan. Kymen Ilmatorjuntarykmentti on selonteon mukaan, kuten kollega Smeds jo lyhyesti totesi, siirrettävä Haminan kaupungista Valkealan Vekaranjärvellä sijaitsevaan valmius-yksikköön.

Kansalaisten ensireaktiot ensikuulemisesta tämän tilanteen osalta olivat, että sitä pidettiin nimenomaan sotilaallisesti kielteisenä. Viime sodissa ilmatorjunta oli erityisen tärkeä juuri Haminan—Kotkan alueella. Itsekin sen pystyn todistamaan, koska 4—5-vuotiaana juoksin muiden ohella melkeinpä joka toinen yö noin sadan metrin päässä asunnostamme sijaitsevaan pommisuojaan. Mutta, kun järkiperäisesti ajatellaan, aseet ovat nyt monin verroin voimakkaampia, uusiutuneita. Ohjus lentää Valkealasta meren rannikolle käytännössä ihmisaisteja ajatellen yhtä nopeasti kuin siellä rannikolla olevasta tykistä. Näin ollen nekin, joiden kanssa olen puhunut siellä kotiseudulla, ovat nitisten asian hyväksyneet.

Hamina on vanha varuskuntakaupunki, olkoon sitten vallanpitäjänä Suomen alueella ollut Ruotsi tai Venäjä ja nyt myös suomalaiset, ja siellä on parhaillaan meneillään 219. reserviupseerikurssi. Mielestäni ja Kymenlaakson seudun ihmisten mielestä sen täytyy myös siellä pysyä, ja mielestämme tämä pysyväisyys tulee kirjata seuraavaan selontekoon, joka vuonna 2004 tuodaan esiin. Minulla on se käsitys, että hyvin laajat joukot reserviupseereita, jotka asuvat ja palvelevat ympäri Suomea eri alueilla, pitäisivät sopimattomana, mikäli reserviupseerikoulutus suoritettaisiin jatkossa hajautuneena esimerkiksi, niin kuin on väläytelty, valmiusyksiköissä.

Minulle ja meille monille Kymenlaakson kansanedustajille onkin sotilastaholta, kenraali- ja everstitasolta todettu, että mitä todennäköisintä on, että RUK myös tulee pysymään Haminan kaupungissa. Tosin siellä kurssit tulevat pienenemään jatkossa eri syistä, mutta nyt on jo valmisteluja tiettävästi tehty, että Ilmatorjuntarykmentin poislähtöä "kompensoimaan" RUK:n tiloihin ja uudistettuihin majoitustiloihin, kasarmeihin, sijoitetaan reserviläisten jatkokoulutuksen RUK:ssa käyviä jo reservissä olevia, vaikka RUK:n varsinaisten upseerioppilaiden määrä väheneekin jossain määrin. Edelleen on luvassa huoltoyksikkö, tai siitä on ollut keskustelua tiettävästi yli sadan asevelvollisen vahvuisena.

Herra puhemies! Olisin mennyt aluepolitiikkaan, joka kiinteästi koskettelee meidän käsiteltävää selontekoamme. Kymen Ilmatorjuntarykmentti vie mukanaan Haminasta ja sen ympäryskunnasta, reikäleipäkunnasta, Vehkalahdelta 60 vakituista työpaikkaa. Vielä tässä yhteydessä on todettava, että rakkaan valtiomme vielä suuressa määrin omistama tehdas, Stora Enson Summan paperitehdas, menettää samalta kahden kunnan alueelta yhden paperikoneen vuoden 2002 lopussa ja sen mukana lähtee 200 pysyvää työpaikkaa. Kun vielä on tiedossa, että muutamat yksityiset yritykset eri aloilta ovat lopettamassa toimintaansa, heijastusvaikutuksineen nämä työpaikkamenetykset ovat noin 500 työpaikkaa. Jos se suhteutetaan väkilukuun — Haminan ja Vehkalahden yhteinen väkiluku on noin 25 000 — haukkaavat menetetyt työpaikat suhteellisesti huomattavasti suuremman osuuden kuin täällä esimerkiksi Keski-Suomen ja Hämeen osalta tehtiin tiettäväksi. (Ed. Stenius-Kaukonen: Mikä se luku sitten on, ei sen puoleen, tuskin meidän kannattaa näistä kiistellä, me olemme ihan samalla asialla!) — Olemme samalla asialla, mutta minulla ei ole laskutikkua mukana, joten ehkäpä siellä teknisen koulutuksen saanut kollegani ed. Stenius-Kaukonen voi laskennan hoitaa.

Yksi tärkeä asia, joka koskee jokaista niistä kunnista, jotka nyt menettävät sotaväen siirtyessä jonnekin muualle, on iänikuinen putkihallinto tasavallassamme eli se, että asiat kulkevat sen sisältä joutuisastikin joissakin ministeriöissä ja vielä hoidettuina alhaalta ylös ja edelleen kentälle, päätöksiä tehdään. Mutta yksi on unohtunut. Nimenomaan toivoisin ja edellyttäisin, että kun seuraavaa selontekoa tehdään, selvitellään, millä tavalla paikkakunnalla oleva sotaväki voisi tukea kunnallishallintoa ja ennen kaikkea myös kunnallishallinto puolustuslaitoksen alaisia yksiköitä. Heitänkin siis ministeri Enestamin selvitettäväksi seuraavaan selontekoon, millä tavalla voitaisiin pyrkiä kunnallisten laitosten kanssa yhteistyöhön virallisesti ja tehtävien sopimusten puitteissa molemmille oikeutta antaen. Unohdettaisiin siis tiukka putkihallinto.

Olisiko esimerkiksi ennenkuulumatonta, kun Haminasta vapautuu työsiirtolavoimin korjattuja, hyvässä kunnossa olevia kasarmeja ja edelleen RUK:n keittiörakennus ja keittiötoiminta uudistettiin aivan muutama vuosi sitten, olisiko mahdollista hyvällä tahdolla, mistä varmasti molemmat osapuolet hyötyisivät, että muun muassa ruokahuolto voitaisiin järjestää yhdessä? Monet kunnat voisivat luopua, ainakin osa kunnista, ruokahuollon järjestämisestä, kun ruoka suurkeittiössä valmistuu hyvinkin helposti. Samoin on terveyden- ja sairaanhoidossa. Siitä on tiettävästi joskus kinasteltu ja kiistelty, mutta Puolustusvoimilla on omat terveydenhoitolaitoksensa, ja kuitenkin sama valtio ne osaltaan kustantaa. Tekninen huolto on myös. Täällä on puhuttu varikoista, esimerkiksi erilaisten sotakoneiden huoltovarikoista jne. Hyvin monissa tapauksissa joillakin kunnilla, kaupungeilla voi olla soveltuvia laitoksia, niin ettei armeijan olisi niitä välttämätöntä itse hoitaa. Niin Haminassakin!

Mutta kun selonteosta on nyt puhuttu pitkin päivää, haluaisin lopuksi todeta, että kun olin joskus 5—6-vuotiaana parisen vuotta sotalapsena Ruotsissa, muistan varsin hyvin, että ihmettelin, että siellä ei yöllä herätetty pommisuojaan, miksi siellä oli niin hyvät olot appelsiineineen päivineen. Näin ollen voidaan sanoa silloiselle minuudelle: "Miksi on pakko sotia?" Näin kysyin. Se kysymys on nyt yhtä ehjä ja tärkeä kuin se oli silloin minulle Ruotsissa ollessani.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Selonteon mukaan Suomen puolustusratkaisun keskeisiä periaatteita ovat uskottava kansallinen puolustuskyky ja sotilaallinen liittoutumattomuus sekä alueellinen puolustusjärjestelmä ja yleinen asevelvollisuus — asioita, joita täällä on tänään perusteellisesti käsitelty.

Sotilaalliseen puolustukseen varaudutaan valtakunnan koko alueella. Näin selonteon peruslinjauksia voi pitää oikeina ja myös perusteltuina. Koko valtakunnan alueen ja väestön puolustaminen edellyttää yleistä asevelvollisuutta. Vain siten voidaan Suomen kansallisilla voimavaroilla tuottaa laadullisesti ja myös määrällisesti riittävät sodan ajan joukot. Yleinen asevelvollisuus on Suomelle taloudellisin ja toimivin malli uskottavan puolustuskyvyn ylläpitämiseksi.

Tehtyjen selvitysten mukaan ammattiarmeija ei pystyisi puolustamaan koko maata ja silti puolustusmenot olisi moninkertaistettava. Lisäksi yleinen asevelvollisuus on kansalaisten voimakkaan maanpuolustustahdon keskeinen perustekijä. Väheksyä ei voi myöskään sen sosiaalisesti tasa-arvoistavaa vaikutusta.

Puolustusvoimissa panostetaan tällä hetkellä, tai tulevaisuudessa tämän selonteon mukaan, määrän sijasta laatuun. Supistukset kohdistuvat erityisesti sellaisiin joukkoihin ja yksikköihin, joiden suorituskyky on vähentynyt ja joilla on käytettävissään suurelta osin ikääntynyttä materiaalia. Varuskuntien ja varikkojen lakkautukset näyttävät väistämättömiltä, vaikka ovatkin erittäin ikäviä. Muutama vuosi sitten tässä samassa salissa käytiin taistelua Vaasan ja Oulun varuskuntien lakkauttamisesta. Tänä päivänä, kun on keskustelua kuunnellut näiden varikkojen ja varuskuntien kohdalta, nyt on puolustettu voimakkaasti, niin kuin Pirkanmaallakin, totta kai omia varikkoja, mutta eivät kovin paljon myönteisiä ajatuksia silloin Vaasan ja Oulun varuskuntien lakkauttamisen puolesta, jos oikein muistan, ainakaan kaikki edustajat esittäneet.

Ed. Viitanenkin puhui hyvin kauniisti näistä. Se on kipeä paikka, kun työpaikkoja lähtee. Nyt puhutaan aluepolitiikasta, nimenomaan aluepolitiikasta. Siitä pitäisi myöskin monessa muussa asiassa puhua hyvin paljon voimakkaammin eikä vain nyt. Mielelläni kannattaisin, olisin sen takana, että yhtään ei lakkautettaisi, mutta minusta meidän pitää tässä salissa olla realistisia, rehellisiä siinä, mitä ratkaisuja aikaisemmin on tehty, ja tämä selonteko noudattaa sitä linjaa, aivan niin kuin ed. Pulliainen minusta hyvin perusteli, että kun EU-ratkaisu tehtiin, siitä seurasi sitä ja sitten olemme askel askeleelta olleet menossa tiettyyn suuntaan. Meillä myöskin koko Puolustusvoimien kehittäminen on nivottu uuteen kehykseen ja nyt käsittelyssä oleva selonteko on vain seurausta siitä. (Ed. Stenius-Kaukonen: Ed. Vihriälä ei ole perehtynyt eikä kuunnellut, mitä näistä on puhuttu tarkkaan ottaen!) — En minä kaikkia puheenvuoroja, ed. Stenius-Kaukonen, ole kuunnellutkaan, en ole kaikkia millään ehtinyt kuuntelemaan, mutta olen sitä mieltä, että tämä suuri linja on joka tapauksessa jo täällä salissa aikaisemminkin hyväksytty, tosin Lipposen hallituksen antama edellinenkin selonteko, ja nyt tämä on toinen Lipposen hallituksen antama selonteko.

Vaikka Puolustusvoimien toimintaedellytykset poikkeusoloissa rakentuvat merkittävästi koko yhteiskunnan voimavaroille, armeija tarvitsee oman vahvan materiaalisen varustuksensa. Materiaalihankintoihin suunnattu vuotuinen rahoitus on viime vuosina ollut noin 3 miljardia markkaa. Tällä vuosittaisella panostuksella on pidetty yllä Maavoimien suorituskykyä, on hankittu Ilmavoimien suorituskyvyn parantamiseksi tarvittava torjuntahävittäjäkalusto ja saatettu käyntiin myös Merivoimien kehittäminen. Joukkojen ylläpitäminen ja niiden varustaminen vaatii rahaa, sen me kaikki tiedämme. Puolustuksen rahoitus onkin yksi puolustuksen uskottavuuden keskeinen mittari. Kun EU-maat käyttivät vuonna 2000 puolustukseensa keskimäärin 2 prosenttia bruttokansantuotteestaan, tämä osuus Suomessa on painunut mieluummin lähelle yhtä kuin kahta prosenttia. Hallituksen kaavailema 10,8 miljardia markkaa vuositasolla vuosina 2003—2008 on nyt noin 1,3 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Yleisenä väitteenä lähes koko 90-luvun on ollut, että Euroopassa puolustusmäärärahoja lasketaan voimakkaasti. Tämä olikin monen maan osalta totta. Nyt on kuitenkin tapahtunut merkittävä käänne. Lähes kaikki EU-maat ovat ainakin markkamääräisesti nostamassa puolustusmenojaan. Sama nouseva suuntaus on Venäjällä ja Baltian maissa. Norjassakin, jonka puolustusbudjetti on kolminkertainen Suomeen verrattuna, puolustusmenot on sitouduttu pitämään nykytasolla pitkälle tulevaisuuteen. Ruotsi pyrkii pieneen määrärahojen laskuun, vaikka käyttääkin puolustukseensa edelleen noin kaksinkertaisen määrän rahaa Suomeen verrattuna. Kysymys on pitkälti siitä, minkä signaalin me haluamme antaa myös ulospäin.

Arvoisa puhemies! Kaikissa Euroopan maissa ongelmana ovat sotavarustuksen nopeasti kohoavat hinnat. Meillä ei ole varaa hankkia uutta kalustoa kaikille sodan ajan joukoille. Edes kaikkea käytöstä poistuvaa kalustoa ei ole varaa korvata. On kuitenkin muistettava, että nyt hankitaan materiaalia, joka on tarkoitettu 2010-luvun joukoille. Jos nyt tingitään tärkeissä hankinnoissa, aukko näkyy seuraavat 20 vuotta. Meidän on pakko pysyä teknisen kehityksen kärjessä ainakin joillakin avainalueilla.

Tällaisia aloja, kuten selonteosta käy ilmi, ovat ainakin johtamisjärjestelmät, parhaat strategisen iskun torjuntaan tarkoitetut valmiusprikaatit ja ilmapuolustuksen järjestelmät. Näistä valmiusprikaateista voi todeta, että eräänä valmiusprikaatien tehtävänä on osallistuminen myös EU:n kriisinhallintatehtäviin, ja Nato-yhteensopivina niitä voitaisiin käyttää — minä sanon, että voitaisiin käyttää — myös osana Naton operaatioita. Sopii kysyä, haluammeko me sitten tätä.

Arvoisa puhemies! Isänmaamme puolustaminen on aina pohjautunut verrattain yksimieliseen kansalaismielipiteeseen ja vahvaan suomalaiseen maanpuolustustahtoon. Tutkimusten perusteella suomalainen maanpuolustustahto on ollut hyvin korkea koko 90-luvun. Viime vuoden joulukuussa julkaistun maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tutkimuksen mukaan maanpuolustustahto oli jopa aiempaakin korkeammalla tasolla. Suomalaisista yli 80 prosenttia on sitä mieltä, että jos Suomeen hyökätään, suomalaisten olisi puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmaltakin. Vielä tätäkin suurempi osuus suomalaisista on valmis osallistumaan maanpuolustuksen eri tehtäviin kykyjensä ja taitojensa mukaan, jos maamme joutuu sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi.

Vahvan maanpuolustustahdon juurruttamiseen on vaikuttanut myös se, että maanpuolustus on perinteisesti pidetty tavanomaisen puoluepolitikoinnin ulkopuolella. Yhteisymmärrystä on haettu parlamentaarisissa valmisteluelimissä yli kulloistenkin hallitus—oppositio-rajojen. Valitettavasti Lipposen hallitusten aikana tästä menettelystä on luovuttu ja myös maanpuolustuksesta on tullut liiaksi puoluepolitiikan, jopa puolueiden sisäisten erimielisyyksien, käsikassara. Kun seuraava selonteko on tarkoitus käsitellä vuonna 2004, seuraavien eduskuntavaalien jälkeen uuden hallituksen alkutaipaleella, olisi nyt viisasta palata vanhaan hyväksi koettuun laajapohjaiseen parlamentaariseen valmisteluun. Itsenäisen isänmaan kannalta mielestäni se olisi kuitenkin viisasta politiikkaa.

Liisa Jaakonsaari  /sd:

Arvoisa puhemies! Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on ollut johdonmukaista ja avointa. Minusta on hyvä, että me olemme päässeet sieltä parlamentaaristen puolustuskomiteoiden hämäryydestä tänne parlamenttiin avoimesti keskustelemaan näistä päälinjoista. Yhdyn siinä ed. Vihriälään, että varmasti, kun uutta selontekoa valmistellaan, on löydettävissä muoto, jossa jo valmisteluvaiheessa oppositio voi olla paremmin mukana tässä valmistelussa. Mutta kyllä minusta se parlamentaaristen puolustuskomiteoiden jotenkin suljettu henki ja työskentelytapa, jossa todella tuotiin poliittisille päättäjille ota tai jätä -paperi, ei vastaa sitä nykyajan henkeä, jolla asioita pyritään valmistelemaan. (Ed. Korkeaoja: Ei sitä kukaan ole vaatinut!) — Ei olekaan, mutta täällä on puhuttu komiteajärjestelmästä. Varmasti löytyy todellakin parempi malli.

Arvoisa puhemies! Minä haluan tehdä esityksen tämän selonteon jatkokäsittelystä. Puhemiesneuvostohan on päätynyt ehdottamaan mietintövaliokunnaksi puolustusvaliokuntaa. Nyt minusta kysymys ei ole mistään perinteisestä reviirikamppailusta, kun ehdotan mietintövaliokunnaksi ulkoasiainvaliokuntaa, vaan minusta tällä on enemmän periaatteellista merkitystä sillä tavalla, että valiokuntien toimivallan jaossa ulkoasiainvaliokunnalle kuuluvat yleiseen turvallisuuspolitiikkaan liittyvät asiat. Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuuluu ulkoasiainvaliokunnalle jo perustuslain nojalla. Kansainvälinen kriisinhallinta nimenomaan rauhanturvalain kautta kuuluu ulkoasiainvaliokunnalle. Puolustusvaliokunnalle kuuluvat esimerkiksi Puolustusvoimia koskevat asiat.

Julkinen keskustelu tämän selonteon ympärillä on ollut pääosin puolustuspolitiikkaa. Mutta kun tätä selontekoa katselee tarkkaan ja lukee, sen ylivoimainen sekä sivumääräinen että sisältöön liittyvä painoarvo liittyy turvallisuuspoliittisen toimintaympäristömme ja Suomen toimintalinjan arviointiin. Siitä on 26 sivua alussa, ja se on ehdottomasti ulkoasiainvaliokunnan toimialaa. Suomen puolustuksen kehittäminen on Puolustusvoimia koskevilta osin puolustusvaliokunnan toimialaa, muuten ulkoasiainvaliokunnan. Kansainvälinen kriisinhallinta on ulkoasiainvaliokunnan toimialaa jne. Johtopäätös on se, että kaikki keskeiset kohdat ja osat ovat ulkoasiainvaliokunnan toimialaa. Ulkoasiainvaliokunta on laatinut mietinnön selonteosta vuonna 95 ja 97 ja puolustusvaliokunta on ollut lausunnonantajana.

Tässä on se perusajatus, että selonteon lähtökohta on Suomen turvallisuuspoliittinen tilanne ja toimintaympäristö, ja tämän arvioinnin perusteella päädytään Puolustusvoimia koskeviin ratkaisuihin. Eli turvallisuuspolitiikka on niin kuin hevonen ja kärryt on puolustuspolitiikka. Nyt asia on kääntynyt toisin päin, niin että kärryt ovat menossa hevosen edelle. Argumentti on ollut se, että vuoden 97 selonteon jälkeen ei Suomen turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö ole olennaisesti muuttunut. Se ei kestä kriittistä tarkastelua.

Nimittäin vuoden 97 jälkeen on ensinnäkin luotu koko EU:n yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka, Nato on laajentunut entisiin sosialistimaihin, ja uusi laajentumiskierros on ihan ovella. Euroopan unionin laajentumisneuvottelut ovat lähteneet vuoden 1997 lopussa eli edellisen selonteon antamisen jälkeen. Venäjän tilanne on ratkaisevasti muuttunut Putinin valtaantulon jälkeen, ja ennen kaikkea minusta myös Kosovon kriisi muutti merkittävästi kansainvälisen kriisinhallinnan kuvaa, eli on erittäin paljon tapahtunut suuria muutoksia.

Se ei tarkoita sitä, että meidän puolustuspoliittisessa ajattelussamme välttämättä tarvitsisi tehdä muutoksia, mutta juuri tämän arviointi kuuluu ulkoasiainvaliokunnalle, onko tapahtunut muutoksia turvallisuuspoliittisessa ympäristössä. Aivan hyvin voidaan uuden turvallisuuspoliittisen analyysin jälkeen päätyä saman tyyppisiin ratkaisuihin, joita on ollut, mutta analyysin tekeminen on ydinkysymys.

Näillä perusteilla, arvoisa puhemies, ehdotan, että turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko lähetetään ulkoasiainvaliokuntaan mietinnön laatimista varten ja ulkoasiainvaliokunta pyytää lausunnot puolustusvaliokunnalta ja valtiovarainvaliokunnalta.

Marjatta  Stenius-Kaukonen  /vas:

Arvoisa puhemies! Kannatan ed. Jaakonsaaren erittäin perusteltua ehdotusta.

Katselin tv-uutisia, joissa näytettiin kuvaa Belfastista, miten lapset yrittivät päästä kouluun. Nelivuotiaista alkaen olivat nämä lapset koulutiellä äidin ja isän taluttamina. Ympärillä oli armeija. Mikä tämän tilanteen on aiheuttanut? Toiset ovat protestantteja ja toiset ovat katolisia, eivätkä he tunnu mahtuvan enää asumaan edes samalla asuinalueella. Kun ed. Taipale puhui ihmisen mielestä, kyllä tässä väistämättä keskeiselle sijalle nousee se, että meidän pitäisi tehdä kaikkemme, että saisimme ihmisten mielet täyteen sellaisia ajatuksia, että lapsia ei uhata koulutiellä. Se on nimenomaan myöskin turvallisuuspolitiikkaa ja yhteistä politiikkaa, juuri sitä, mistä lähtee ulkopolitiikka.

Tässä hallituksen selonteossa Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan toimintalinjan yksi keskeinen peruslinjaus on kiteytetty uskottavan puolustuskyvyn ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi, niin kuin aika monessa puheenvuorossa on kuultu. Koko toimintalinjan kannalta keskeiseksi nousee se, mikä tulkinta ja sisältö annetaan sanalle "uskottavuus". Määrällisesti riittävästä ja laadullisesti ajanmukaisesta sotavarustuksesta uskottavuuden mittarina vallitsee varmasti eniten eroavia näkemyksiä. Ainakin tämän johtopäätöksen voi myös tästä keskustelusta tehdä, vaikka kirjoitinkin tämän ennen keskustelun alkamista. Itse en usko sapelien kalisteluun näyttönä uskottavuudesta.

Tässä yhteydessä aion ottaa kantaa vain taisteluhelikoptereiden tarpeeseen. Maavoimien operatiivisten yhtymien ja niitä tukevien joukkojen tulivoimaa ja liikkuvuutta halutaan selonteon mukaan kehittää erilaisten asejärjestelmien muodostamina kokonaisuuksina. Tarkasteltaviin asejärjestelmiin on sisällytetty yhtenä vaihtoehtona taisteluhelikopterit. Taisteluhelikopterien yhtenä tehtävänä lienee olla mukana ehkäisemässä strategista ensi-iskua ja suojaamassa esimerkiksi Pääkaupunkiseutua. Taisteluhelikopterit eivät kuitenkaan voi toimia yksin vaan tarvitsevat suojakseen hävittäjät. Satakunnan lennosto sijaitsee Pirkkalassa, josta äänivallin ylittävät hävittäjät tulevat nopeammin kuin kolmanneskilometrin sekunnissa suojaamaan Pääkaupunkiseutua. Ne ovat pääkaupunkiseudulla noin kuudessa minuutissa. Jotta helikopterit ehtivät matkaan, ne eivät voi olla Vantaata etäämmällä. Täyttävätkö ne silloin tehtävänsä? Jääkö niille siis käytännössä muuta tehtävää kuin täyttää Suomen lupauksia osallistua kansainvälisiin kriisinhallintaoperaatioihin? Hallitus on jostain syystä kovasti korostanut yhteensopivuutta kansainvälisen kriisinhallinnan kanssa.

Sitten aluepolitiikkaan ja varikoihin.

Vaikka Pirkanmaan varikoistakin on paljon puhuttu ja myös selontekoa kritisoitu, tämä on mielestäni aihe, josta kannattaa puhua. Vaikka me pirkanmaalaiset kansanedustajat tietysti puhumme esimerkein oman maakuntamme varikoista, niin kyllä näkemyksiämme voidaan soveltaa kaikkiin nyt esillä oleviin hankkeisiin.

Hallitus on hallitusohjelman mukaisesti tehnyt tärkeitä periaatepäätöksiä aluepolitiikan ja maaseutupolitiikan toteuttamiseksi lähivuosina. Valtioneuvosto sopi viime syksynä kahdeksasta toimenpiteestä, joilla tähdätään aluepolitiikan ja seutukuntayhteistyön tehostamiseen. Yksi niistä on alueiden kehittämisestä annetun lain mukainen tavoiteohjelma. Valtioneuvosto asetti viime joulukuussa alueellistamisen koordinaatioryhmän. Sen tehtävänä on käsitellä valmistelevasti ennen poliittista päätöksentekoa valtion muun muassa Pääkaupunkiseudun ulkopuolella olevien toimintojen lakkauttamista tai supistamista koskevat päätökset, jotka ovat periaatteellisesti tai laajuudeltaan merkittäviä.

Valtioneuvosto hyväksyi huhtikuussa strategian ja menettelytapaohjeet sekä pitkän aikavälin aikataulun valtion keskushallinnon toimintojen uudelleensijoittamisesta. Näiden ohjeiden mukaan ministeriöiden tulee ilmoittaa laajentamis- ja uudelleenorganisointitapauksissa asiasta koordinaatioryhmälle ja ministeriön tulee tehdä alueellinen sijoittamisselvitys. Selvityksessä tulee vertailla sijoitusvaihtoehtoja eri paikkakunnilla. Vertailussa tulee painottaa aluepoliittisia linjauksia ja eri vaihtoehtojen alueellisia vaikutuksia. Mitään tällaista ei kuitenkaan tämän selonteon sisältämissä asioissa ole tehty, vielä. No, onneksi nyt ministeri Enestam on luvannut, että tämän jälkeen näitä, näin olemme ymmärtäneet ja meidän on syytä pitää siitä kiinni, ruvetaan tekemään. Kyllä tässäkin kärryt menevät ennen hevosta.

Asianomaisen ministeriön edellytetään toimivan valmistelussaan yhteistyössä henkilöstön ja henkilöstöä edustavien järjestöjen kanssa. Näin ei esimerkiksi varikoiden lakkautusesityksiä valmisteltaessa ole tehty. Eikö Puolustusvoimien toimintojen kuten varikoiden ja varuskuntien lakkauttamisedellytyksistä tulisi tehdä myöskin nyt alueellinen sijoittamisselvitys, jossa arvioidaan taloudellisia ja toiminnallisia ja henkilöstöön kohdistuvia vaikutuksia? Vielä en ministeri Enestamin puheista ole aivan varma, että näin aiotaan tehdä, mutta toivottavasti me eduskunnassa pystymme huolehtimaan siitä, että näin tapahtuu.

Valtioneuvosto hyväksyi edellä kuvatun strategian ja menettelytapaohjeiden kanssa samanaikaisesti myös maaseutupoliittisen kokonaisohjelman huhtikuun 5. päivänä. Maaseutupolitiikalla hallitus haluaa edistää sellaisen maaseudun syntyä, jolla on vahva rooli yhteiskunnallisessa työnjaossa ja osaamisessa ja jonka ihmiset haluavat valita asuinpaikakseen. Hallitus ilmoittaa edistävänsä virastojen ja laitosten, kuntasektorin ja yritysten pyrkimyksiä toimintojen hajauttamiseksi.

Kuten täällä on käynyt ilmi, näistä lakkautusuhan alla olevista varikoista kolme on Pirkanmaalla. Pirkanmaa edelleen on keskitasoa korkeamman työttömyyden aluetta ja kaikilla näillä kolmella paikkakunnalla on samanaikaisesti vireillä useita valtion toimipisteiden lakkauttamisia tai toimintojen siirtoja. Vammalassa on vielä Patria Vammaksen tehdas varikon kyljessä.

Ed. Vähänäkki toi esille oman vaalipiirinsä alueelta esimerkin. Kun laskemme meidän alueellamme olevien pahimpien kuntien tilanteet ja kun otetaan huomioon myöskin yksityisen sektorin jo tehdyt toimintojen lopetukset ja irtisanomiset, niin ikävä kyllä samaan mittaluokkaan päästään.

Pyrin vähän lyhentämään, koska asioita on niin moneen kertaan sanottu ja sen takia täytyy pientä tuumaustaukoa pitää.

Valtioneuvoston kanslian ja sisäministeriön tulisi siis näissä tapauksissa ottaa vastuu kokonaisseurannasta ja viedä asiat valtioneuvoston käsiteltäviksi. Tässähän viitattiin valtiosihteeri Rauno Saaren rooliin. Tietysti me nyt eduskunnassa olemme sen tilanteen edessä, että otamme näihin ensin kantaa, tai mikä lie marssijärjestys. Onko hallitus jo valmis täsmentämään esityksiä käsittelyn aikana?

Arvoisa puhemies! Koska kello etenee ja Pirkanmaan varikoista on varsin yksityiskohtaisesti puhuttu, en käy niitä enää lävitse yksityiskohtaisesti. Toistan samat näkökohdat, jotka on tuotu esille, ja pidän niitä erittäin olennaisina, nimenomaan niin, ettei kannata ruveta siirtämään sellaisia toimintoja — koska osa toiminnoista on sellaisia — jotka aikaa myöten tulevat loppumaan, mutta eivät vielä parin kolmen vuoden sisällä. Uusia toimintavaihtoehtoja varikoiden henkilökunnan taholta on esitetty ja myöskin kaupunkien, joissa varikot sijaitsevat. Varsin laajaa yhteistyötä on tehty. Myöskin Pirkanmaan liitto yhdessä kaupunkien ja kuntien kanssa on suunnittelemassa, miten selviytyä tilanteesta. Patria Vammaksen tehtaalla yt-neuvotteluja on käyty kesästä alkaen. Myös tästä on täällä puhuttu.

Kotimaisen puolustusmateriaalin valmistuksen turvaamisesta eri vaalipiirien kansanedustajat olivat laajasti liikkeellä jo keväällä. Selonteossa työn tulokset näkyvät kirjattuina tavoitteina, mutta varmuutta toiminnan jatkosta ei vielä ole, kuten selonteosta ilmenee. Erityisesti on huolehdittava siitä, että olemassaolevaa erikoisammattitaitoa ei päästetä katoamaan, sillä sen takaisin saaminen vaatii pitkän työn, jos se on enää lainkaan mahdollista. On käsittämätöntä, että kotimaisiin materiaalitilauksiin varattuja varoja on Puolustusvoimissa käytetty muihin tarkoituksiin. Puolustusteollisuuden ja sen henkilöstön kannettavaksi seurauksia ei kuitenkaan saa asettaa, koska he eivät ole vastuussa virheistä, vaikka ministeri Enestam kiistikin virheet.

Me näemme tärkeäksi kotimaisen puolustusvälineteollisuuden toimintaedellytysten ja työllisyyden turvaamisen samoin kuin Puolustusvoimien henkilöstön turvaamisen erityisesti sellaisilla paikkakunnilla, joilla sillä on merkitystä paitsi sotilashenkilöstön myös siviilihenkilöstön työllisyyden turvaamiseksi ja samalla näiden paikkakuntien asukkaiden ja tulevaisuuden turvaamiseksi.

Maria Kaisa  Aula  /kesk:

Arvoisa puhemies! Täällä on käyty kiintoisaa keskustelua myös turvallisuuden käsitteestä ja maanpuolustuksen tarpeesta. Totta kai turvallisuuden käsite on huikean paljon laajempi kuin sotilaallinen maanpuolustus. Johan selonteko sinällään käsittelee kiitettävän paljon siviilikriisinhallintaa sekä erilaisiin kriiseihin varautumista tietoyhteiskunnan oloissa.

Itse aion puheenvuorossani kyllä rajautua pelkästään kansakunnan turvallisuuskysymyksiin, en niinkään yksilöiden turvallisuudentunteeseen tai heidän turvallisuutensa lisäämiseen, koska tietysti näillä asioilla on oma yhteytensä, mutta kuitenkin ne ovat toisaalta myös jossain määrin erillisiä asioita.

Ajattelen, että Puolustusvoimien toiminta on kansakunnan vakuutusluonteinen investointi. Kukaan ei toivo, että onnettomuuksiakaan tapahtuu tai että talo palaa, mutta silti vakuutus kannattaa ottaa. On kaikkien etu tehdä mahdollisimman paljon palopesäkkeiden syttymisen ennaltaehkäisyn hyväksi, mutta täysin varma ei kuitenkaan voi olla, ettei niitä kriisipesäkkeitäkin joskus syttyisi siten, että ne meitäkin jotenkin koskettavat. Jos silloin ei tuota vakuutusta sitten olekaan, se tulee kalliiksi. Harva kansakunta on tällaista riskiä uskaltanut ottaa.

Vaikka kaikki kansakunnat olisi saatu allekirjoittamaan jonkinlainen ikuisen rauhan sopimus, niin silloinkaan ei voisi olla aivan varma siitä, ettei joku fanaattinen johtaja käyttäisi tätä tilannetta hyväksi. Tietysti Puolustusvoimilla on tavallaan myös eräänlainen pelotevaikutus. Se luo sen kynnyksen, että tavallaan tällaiset mahdottomat pyrkimykset myöskin ennalta ehkäistään. Paras rauhansopimus taitaa kuitenkin olla eri valtioiden talouden ja kansalaisyhteiskuntien keskinäinen riippuvuus. Siltä kannalta tietysti tällä paljon puhutulla globalisaatiolla on myönteisiäkin vaikutuksia. Kyllä rauhantilaa edistää sekin, että eri maiden armeijat ovat nykyisin aiempaa enemmän yhteyksissä keskenään.

Sotilaallisen maanpuolustuksen sopivaa tasoa ei voi määritellä tyhjiössä, vaan se on tietenkin tehtävä suhteessa muiden valtioiden tekemisiin. Kovin paljon sitä ei voi myöskään talouden suhdanteiden mukaan heilutella. Suomessa on onnistuttu pärjäämään hyvin kohtuullisilla vakuutusmaksuilla, jos niitä verrataan muihin vastaaviin maihin. Puolustusselonteon välitarkistuksen keskeisin asia taitaakin olla juuri määrärahataso. Nyt esitettyä määrärahakehystä alemmaksi on vaikea mennä, jos halutaan selonteon mukaiset tavoitteet toteuttaa eli säilyttää alueellisesti kattava maanpuolustus ja samanaikaisesti pysyä teknologisen kehityksen perässä.

Edellä keskustelussa sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuorossa todettiin, että Puolustusvoimia olisi kohdeltu pehmeästi suhteessa muihin ministeriöihin menneinä vuosina. Minusta tuntuu, että tämä käsitys ei ole aivan oikea. Kyllä itse olen havainnut, että säästöt ovat kohdentuneet myös Puolustusvoimiin takavuosina. Se näkyy lukemalla vaikkapa valtiovarainvaliokunnan viime vuosien budjettimietintöjä, joissa on tuskailtu puolustusteollisuuden tilausten vähenemistä ja kertausharjoitusten määrän supistumista.

Materiaalihankintojen ja toimintamenojen tasapainon hakeminen ei lähivuosinakaan ole helppoa, kun otetaan huomioon se, että teknologinen kehitys myös vanhentaa puolustusmateriaaleja entistä nopeammin. Ylipäätään teknologisessa kehityksessä mukana pysymistä ja alueellista maanpuolustusta ei mielestäni pitäisi asettaa vastakkain, vaan molempia tarvitaan.

Valiokuntakäsittelyssä, joka tästä nyt alkaa, on syytä arvioida hyvin tarkkaan, ovatko nyt esitetyn selonteon tavoitteet yhteensopivia esitetyn määrärahatason kanssa. Jos ilmenee, että ne eivät ole, niin sitten jompaakumpaa tulisi tarkistaa, ettei sorruttaisi samantapaiseen ristiriitaan kuin viimeksi neljä vuotta sitten vuonna 1997 selonteon kanssa. Tuolloin neljä vuotta sittenhän kävi niin, että selontekoon kirjattiin hyvin kunnianhimoisia tavoitteita varusmieskoulutuksen voimavarojen lisäämisestä, kertausharjoituksista jnp. Kuitenkin aivan tuon puolustuslinjauksen loppuvaiheessa valtioneuvostossa määrärahatasoja leikattiin, ilman että vastaavasti niitä sanallisia tavoitteita selonteossa olisi korjattu sen mukaisesti. Kun valtiovarainvaliokunnassa tuota selontekoa silloin käsiteltiin, havaittiin, että se oli alun perin tavoitteidensa puolesta ristiriidassa rahoituksen kanssa. Niinpä on voitu vuosittain viime vuosien budjettikäsittelyssä havaita, että Puolustusvoimissa ja puolustusministeriöllä on ollut ylimitoitettuja tulostavoitteita suhteessa käytettäviin voimavaroihin. Sellainen ei voi olla esimerkiksi turhauttamatta Puolustusvoimien henkilöstöä. Tietysti se antaa aika epäjohdonmukaisen kuvan poliittisesta päätöksenteosta.

No, sitten kuitenkin kävi loppujen lopuksi niin, että määrärahat eivät vuosina 1998—2001 toteutuneet edes tuon selonteon esityksen mukaisesti, vaan ne olivat selvästi selonteon tasoa alhaisemmat eli ristiriita kirjoitetun tekstin ja määrärahan välillä on tullut entistä suuremmaksi. Esimerkiksi tuolloin neljä vuotta sitten oletettiin, että hävittäjähankintojen niin sanotut indeksimaksut tulevat erikseen huomioitaviksi lisäbudjeteissa. Näinhän ei ole kuitenkaan käynyt. Myöskin työministeriön puolelta oletettiin silloin aika mittavaakin osallistumista erilaisiin rakennushankkeisiin.

Arvoisa puhemies! Varuskuntien ja varikkojen lakkauttamiset olivat niin neljä vuotta sitten kuin nytkin päällimmäisinä tässä keskustelussa. Neljä vuotta sitten valiokuntakäsittelyssä todettiin, että silloin lakkauttamiset eivät olleet säästötoimia ainakaan lyhyellä tähtäimellä, vaan päinvastoin kyllä lisäsivät kustannuksia. Samaa on tietysti arvioitava myöskin näiden esitysten kohdalla. Ymmärrän kyllä sen, että järkeistämistarpeita saattaa olla esimerkiksi siitä syystä, että varusmieskoulutettavien määrät vähenevät eikä hyviä kouluttajiakaan taida olla riittävästi tällä hetkellä Puolustusvoimilla. Kuitenkin varuskuntien ja varikkojen lakkauttamiset vähentävät aina Puolustusvoimien alueellista läsnäoloa ja näkyvyyttä. Kansalaisten pitää voida kokea, että koko Suomea puolustetaan.

Selonteossa todetaan, että tulevaisuudessa kymmenen vuoden tähtäimellä suuntana on edelleen alueellisten yhtymien lukumäärän vähentäminen sekä pienempien ja toimintakykyisempien kohde- ja paikallispuolustuksen yksiköiden muodostaminen. Ennen kuin näitä varuskunta- tai varikkoyksiköitä mennään lakkauttamaan, mielestäni eduskunnan pitäisi saada parempi selko siitä, mitä muilla toimenpiteillä eli paikallispuolustuksen yksiköiden muodostamisella tarkoitetaan. Millä tavalla Puolustusvoimien alueellista läsnäoloa jatkossa ylläpidetään? Lakkautusten seurausten näillä paikkakunnilla sekä kompensoivien toimenpiteiden pitäisi myös olla etukäteen selvitettyinä. Tätä valtiovarainvalio-kuntakin vaati jo silloin, kun neljä vuotta sitten edellistä vastaavaa selontekoa käsiteltiin.

Näiden lakkautusten taloudellisten kokonaisvaikutusten on myös oltava selvillä. Puolustusvoimien kokonaistaloudellinen suunnittelu ei nimittäin aina ole saanut ylistystä, kun on arvioitu erilaisten rationalisointien kustannuksia jälkikäteen. Muistissa on vuosikymmenen alkupuolelta Kokkolan asekoulun tapaus, josta valtiontalouden tarkastusvirasto antoi hyvin kriittisen arvion. Täälläkin on kuultu monia esimerkkejä siitä, että Puolustusvoimissa on saatettu juuri aikaisemmin investoida johonkin kohteeseen, joka onkin sitten muutaman vuoden kuluttua esitetty siirrettäväksi toiseen paikkaan.

Valtiotyönantaja on julkistanut kunnianhimoisia tavoitteita siitä, miten lisätään valtion kilpailukykyä työpaikkana. Valiokuntakäsittelyssä on hyvä arvioida myös näiden tavoitteiden toteutumista puolustushallinnossa. Niin upseereiden kuin etenkin siviilihenkilökunnan osalta kilpailu yksityisten työnantajien kanssa tulee kiristymään. Etenkin korkeasti koulutetun siviilihenkilökunnan kannalta on tärkeää, että varuskuntien ja varikkojen kehittämistoiminta on johdonmukaista ja pitkäjänteistä. Esimerkiksi pitkään jatkuva epävarmuus yksikköjen kohtalosta karkottaa hyviä työntekijöitä.

Selonteon mukaan selvitetään, voidaanko varikkojen toimintoja siirtää teollisuudelle. Tässä kannattaa olla mielestäni aika varovainen, koska epäilen, että tämä voisi lisätäkin kustannuksia. Lisäksi teollisuuden omistusrakenteiden muutokset, esimerkiksi ulkomaiset omistajat, tuovat tähän omat rajoitteensa. Varikot ovat parhaimmillaan hyvin moderneja ja kehityskykyisiä sekä kykenevät kustannustietoiseen ja asiakkaiden tarpeet huomioivaan liikelaitostyyppiseen toimintaan. Tästä on kotikunnassani Tervolassa hyviä kokemuksia.

Vielä yksi näkökohta siviilikriisinhallinnasta. Siviilikriisinhallinnan kohdalla hallitus selonteossa kertoo ansiokkaasti oikeusvaltion edistämisestä, hyvästä hallinnosta ja demokratiasta. Näissä asioissa hallitus haluaa edistää suomalaisten virkamiesten ja hallinnon tietotaitoa. Kokonaan huomiotta on kuitenkin se, että kaikissa kansanvallan ja kansalaisyhteiskunnan kehittämisen asioissa virkamiehet ja juristit eivät ole parhaita asiantuntijoita. Suomessa pitäisi ottaa paremmin huomioon erilaisten kansalaisjärjestöjen ja myös puolueiden sekä yliopistojen asiantuntemus näissä asioissa.

Arvoisa puhemies! Mielestäni on järkevää lähettää tämä selonteko puolustusvaliokuntaan, koska kyseessä on välitarkistus, jonka olennaisimmat päätökset liittyvät kyllä Puolustusvoimien organisaatiomuutoksiin ja määrärahatasoon. Mitään suurta uutuutta ei sisälly selonteon turvallisuuspoliittisen tilanteen arviointiin ja johtopäätöksiin. Neljän vuoden takainen perusselontekohan käsiteltiin ulkoasiainvaliokunnassa, koska siinä nämä turvallisuuspoliittiset tilannearviot olivat enemmän esillä. Yhdyn myös näkemykseen siitä, että seuraavan elikkä vuoden 2004 selonteon valmisteluun on löydettävä parempi koko poliittisen kentän mukaan ottava tapa. Tuolloin on esillä, jos mahdollista, nykyistä vieläkin isompia perustavanlaatuisia kysymyksiä alueellisen puolustuksen linjoista, maavoimien asejärjestelmistä, miinasopimuksista, ilmavoimien roolista ja siitä, miten materiaalisessa valmiudessa pysytään teknologiakehityksen perässä. Näissä tarvitaan koko poliittisen kentän sitoutumista tehtäviin ratkaisuihin.

Unto Valpas /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Kylmän sodan kaksinapaisen maailmanjärjestyksen aikana Suomella oli merkittävä välittäjän rooli, joka perustui Suomen puolueettomuuspolitiikkaan, jolla oli myös laaja kansainvälinen luottamus. Myös liittoutumattomuuspolitiikan aikana suomalaisilla on ollut merkittäviä rooleja muun muassa ratkaistaessa Balkanin kriisiä. Suomi, vaikka määritteleekin suhteensa liittoutumattomaksi, on kuitenkin koko ajan järjestelmällisesti lähentynyt läntistä puolustusliittoa Natoa. Uudet asehankinnat ja komentojärjestelmät on tehty Nato-kelpoisiksi. Vuonna 95 Nato käynnisti ohjelman, jonka tarkoituksena on kehittää Nato-maiden ja rauhankumppanuusmaiden kykyä toimia yhdessä Naton johtamissa operaatioissa. Nyt on käynnistymässä ohjelman kolmas vaihe, jossa kumppanuutta syvennetään yhä operationaalisempaan suuntaan. Naton rauhankumppanuusohjelman esikuntaharjoituksia on pidetty Suomessa, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että Nato on harjoitellut sotaa Suomen maaperällä yhdessä suomalaisten kanssa. Suomen valtiojohto ei ole sulkenut Naton ovia, vaan Nato-optio halutaan ylläpitää. Valtiojohto pitää hyvänä, että on olemassa erilaisia vaihtoehtoja. Myös liittoutuminen koetaan vaihtoehdoksi.

Baltian maat tulevat liittymään Naton täysjäseniksi todennäköisesti Naton seuraavalla laajentumiskierroksella. Tällöin on pelättävissä, että Suomessakin tehdään johtopäätöksiä ja vaaditaan Suomen Nato-jäsenyyttä. Tämä ei missään tapauksessa lisäisi maamme turvallisuutta. Naton suuntaan on viimeksi ulkomaankauppaministeri Sasi liputtanut, aikaisemmin eräät oikeistopiirit ovat olleet tällä linjalla. Nato-peli onkin nyt siirtymässä entistä aktiivisempaan vaiheeseen. Näyttää siltä, että liittoutumattomuuspolitiikasta ollaan irtautumassa. Herääkin kysymys, onko Sasin ajatusten tukena muitakin johtavia poliitikkoja.

Toivottavasti presidentti Tarja Halonen pysyy linjallaan eikä taivu oikeistopiirien vaatimuksiin. Myöskin kansalaismielipide on selvästi Suomen Nato-jäsenyyttä vastaan. Tätähän osoittaa viimeisinkin mielipidemittaus. Tämä tulisi myös päättäjien huomioida, kun Nato-jäsenyydestä puhutaan.

Täytyy myös muistaa, että valittavilla turvallisuusratkaisuilla vaikutetaan aina myös turvallisuuden uhkakuviin. Näin tapahtuu silloin, jos Suomi itse tekee sellaisia ratkaisuja, jotka lisäävät jännitystä lähialueillamme. Sellainen siirto olisi ehdottomasti, jos hakeutuisimme Naton jäseniksi. Se aktivoisi Naton toiminnan vain muutamien kymmenien kilometrien päähän Pietarista, joka on Venäjän strateginen linkki Itämeren alueelle. Tällainen kehitys ei olisi hyväksi lähialueemme vakaudelle.

Suomen Puolustusvoimien ensisijaisena tehtävänä tulee olla oman maan puolustaminen niin Pohjois-Suomen perukoita kuin Suur-Helsinkiäkin myöten. Koko maan puolustamisesta ei pidä luopua, toisin kuin eräissä äänenpainoissa on vaadittu. Koko maan puolustaminen vaatii jatkossakin pitämistä kiinni alueellisesta puolustuksesta ja yleisestä asevelvollisuudesta. Ainakin haluamme suoriutua tästä myös kohtuulliseen hintaan. Yleiseen asevelvollisuuteen perustuva puolustusjärjestelmä on kustannusteholtaan ylivoimainen verrattuna vastaavaan tehokkuuteen yltävään ammattimaiseen armeijaan.

Arvoisa puhemies! Puolustuspoliittisen selonteon valmistelu hallituksessa sujui siihen malliin kuin oli etukäteen odotettavissakin. Puolustusvoimien määrärahataso nousee asteittain siten, että vuosina 2003—2008 määrärahojen keskiarvo on enintään 10,8 miljardia markkaa eli jonain vuonna määrärahat saattavat kohota jopa yli 11 miljardin markan, joka olisi 1,5 miljardia markkaa enemmän kuin viime vuoden määrärahataso. Puolustusvoimat voi olla todellakin tyytyväinen selontekoon ja ensi vuoden budjettiin. Ne on huomioitu paremmin kuin muut hallinnonalat. Tämä vieläpä aikana, jolloin ulkoiset uhkatekijät ovat lähialueillamme vähentyneet.

Edellinen eduskunta tyrmäsi taisteluhelikopterit pitkän taistelun jälkeen. Nykyinen hallitus torjui ne myös, mutta enää vain osittain. Nyt eduskunnalle annettuun selontekoesitykseen kirjattiin, että taisteluhelikopterien tarpeellisuus selvitetään. Puolustusministeri on jo yksiselitteisesti ennakoinut julkisuudessa, mikä tulee olemaan selvityksen johtopäätös. Taistelukopterit tarvitaan suojaamaan kuljetushelikoptereita. Näin kolmas kerta tulee sanomaan toden ja asevoimat tulevat vaalien jälkeen ilmeisesti saamaan haluamansa helikopterit. Seuraavissa hallitusneuvotteluissa eduskuntavaalien jälkeen on kuitenkin vielä mahdollisuus torjua taisteluhelikopterit, joiden tarpeellisuus on enemmän kuin kyseenalaista.

Arvoisa puhemies! Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perustana tulee edelleen säilyttää sotilaallinen liittoutumattomuus ja asehankintoja tulee tarkastella meidän omien turvallisuusintressiemme pohjalta. Meillä ei ole mitään tarvetta tehdä itsestämme Nato-salonkikelpoisia. Voimme säilyttää merkittävän roolimme kansainvälisessä politiikassa nojautumalla edelleen liittoutumattomuuteen. Suurvaltojen välinen liennytyksen aika voi kääntyä kriisialttiiksi. Silloin on turvallista olla sotilaallisten selkkausten ulkopuolella ja pitäytyä välittäjän ja sovittelijan roolissa. Nato-jäsenyyden kautta sen sijaan voimme joutua osallistumaan eri puolilla maailmaa moniin sotilasoperaatioihin, jotka eivät ole saaneet YK:n hyväksymistä. Nyt mielestäni tarvitaan jäitä Nato-kiihkoilijoiden hattuun.

Mirja Ryynänen /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomessa on perinteisesti suhtauduttu turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan niin tärkeänä kansallisena alueena, että sen linjauksissa on pyritty aina saavuttamaan hyvin laaja yhteisymmärrys. Käytännössä tätä tavoitetta on sitten toteutettu laajapohjaisella parlamentaarisella valmistelulla.

Nykyhallituksen itseriittoisaa ylimielisyyttä kuvaa se, että tästä tavoitteesta on nyt luovuttu. Kyllä sopiva muoto sille olisi varmasti löydetty, jos tahtoa olisi ollut. Toivottavasti tämä ei ole nyt samalla viesti siitä, että koko maa ei olisi enää puolustamisen arvoinen. Näitäkin äänenpainoja on kuulunut keskustelussa, jossa tärkeintä on tuntunut olevan valmistautua kansainvälisiin sotilasoperaatioihin ja strategisten iskujen torjuntaan. Silloin säästöjä jatkossakin lähdetään hakemaan hyvin helposti eri puolilla maata olevia varuskuntia, asevarikoita lakkauttamalla ja asevelvollisuusarmeijaa pienentämällä. Näistä lakkautusten alueellisista vakavista seurauksista on täällä jo paljon puhuttu. Siihen kaikkeen yhdyn.

Onneksi kuitenkin tähän väliselontekoon on vielä kirjattu selkeästi entinen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen peruslinja, jonka ensimmäinen kohta on uskottavan puolustuskyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen. Selonteon mukaan Suomen puolustusratkaisun keskeisenä periaatteena säilytetään alueellinen puolustusjärjestelmä ja yleinen asevelvollisuus. Ne ovat oikeita tavoitteita, ja niiden toteutumisesta on sitten käytännössä myöskin pidettävä huolta.

Suomen vahvuus on kansainvälisessä vertailussakin hyvin korkeana säilynyt maanpuolustustahto. On tärkeää mielestäni muistaa, että yhteiskunnallinen eheys, sosiaalinen ja alueellinen tasa-arvo ovat se arvoperusta, jolle terve isänmaallisuus voi rakentua myöskin tulevaisuudessa. Yhteiskunnallinen eriarvoistuminen ja kahtiajako on aina myöskin yhteistä turvallisuutta heikentävä suunta. Siksi se on hyvin päättäväisesti torjuttava.

Kansallisten turvallisuuspoliittisten lähtökohtiemme korostaminen ei tietenkään tarkoita sitä, että me olisimme nyt jotenkin sokeita toimintaympäristömme suurille ja jatkuville muutoksille. Päinvastoin meillä on myös kansainvälisesti mahdollisuus ja tarve hyödyntää puolustuspoliittisia vahvuuksiamme, kun osaamme niistä itse pitää huolta. On siis luonnollista, että jatkossakin osallistumme sotilaallisesti liittoutumattomana maana kansainväliseen yhteistyöhön turvallisuuden ja vakauden vahvistamiseksi. Suomihan on kokoonsa ja voimavaroihinsa nähden ollut kiitettävän aktiivinen osallistuja kansainvälisessä turvallisuusyhteistyössä niin YK:n, Etyjin kuin Euroopan neuvostonkin puitteissa. Sama linja on jatkunut EU:n kriisinhallintavalmiuksien kehittämistyössä. Kansainvälisestä arvostuksesta kertoo viimeksi kenraali Gustav Hägglundin valinta EU:n sotilaskomitean puheenjohtajaksi.

Osallistumisen kansainväliseen kriisinhallintaan on kuitenkin oltava toissijaista oman kansallisen puolustuksen rinnalla. Viimeaikaisessa keskustelussa tärkeysjärjestys on osin hämärtynyt. Sitä paitsi on muistettava, että Suomella on tärkeä asema EU:n ulkorajan vartijana ja tätä kautta jo Amsterdamin sopimus velvoittaa Suomea hoitamaan hyvin oman puolustuksensa. Me siis samalla täytämme kansainvälistä velvoitettamme.

Suomella on pitkäaikaisen rauhanturvatoimintansa kautta kertynyttä laaja-alaista osaamista, jota kannattaa varmasti hyödyntää eurooppalaisessa kriisinhallinnan kehittämistyössä. Tänä päivänähän kriisien ja konfliktien taustalla on monenlaisia ihmisoikeuksien, demokratian ongelmia, joiden ratkaisemiseen tarvitaan kokemusta, koulutusta, soveltuvuutta ja pitkäjänteisyyttä. Suomen panos voisi olla hyödyllinen juuri koulutuksen kehittäjänä ja antajana. Toivon myös, että EU:n kriisinhallinnassa kehitetään siviilikriisinhallintaa nykyistä määrätietoisemmin myöskin resurssien suhteen. Se olisi laaja-alaista turvallisuuden vahvistamista, jolle todella on tarvetta.

Selonteossa siirretään paljon puhuttanut maamiinakysymys seuraavaan, vuoden 2004 selontekoon. Selvitystyötä varmasti tarvitaan, mutta en ymmärrä, miksi lähtökohdaksi kirjataan ehdoton pyrkimys jalkaväkimiinojen hävittämiseen vuoden 2010 loppuun mennessä. Tästä on täällä jo moneen kertaan keskusteltu. Kokemukset kansainvälisistä yhteyksistä osoittavat, että myös oikeaa tietoa Suomen maamiinatilanteesta ja olosuhteista on mahdollista saada perille. Silloin kansainväliset paineet Ottawan sopimuksen kirjaimellisesta noudattamisesta ehdottoman kiellon muodossa varmasti vähenevät. Minusta ulkopoliittisia rasitteita tässä asiassa on liioiteltu. Joka tapauksessa korvaavan järjestelmän luominen on lähes mahdottomalta tuntuva kustannuskysymys. Ottawan sopimuksen tavoitteiden puolesta voimme edelleen toimia muun muassa antamalla miinanraivauksessa osaamistamme kansainväliseen käyttöön.

Arvoisa puhemies! Lopuksi ihan lyhyt kommentti käytyyn Nato-keskusteluun.

On hyvä, että Nato-keskustelu on avointa ja leimaamatonta. Sitä ei varmasti mitenkään tarvitse vältellä, eikä ole mitään syytä vannoa ikuista sitoutumista kyllä- tai ei-vaihtoehtoihin. Suomen tilannehan on hyvin erilainen kuin esimerkiksi muiden EU-maiden, eikä Baltian maiden mahdollinen Nato-jäsenyys aseta tässä suhteessa meitä mihinkään uuteen pakkotilanteeseen. Edelleen ratkaisumme voimme tehdä täysin omista lähtökohdistamme, myös ilman muiden EU-maiden painostusta. Liittoutumattomuus on antanut meille myöskin arvokkaita mahdollisuuksia ja arvostusta olla aktiivinen kansainvälinen toimija. Uskon, että näin on tulevaisuudessakin.

Totta kai Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä pohdittaessa on kysyttävä, mitä hyötyä siitä meille olisi ja missä suhteessa mahdollinen hyöty olisi tuleviin kustannuksiin ja olisiko se todella turvallisuutta lisäävä tekijä. Joskus tuntuu, että eräiden tahojen Nato-into on enemmänkin lähtöisin halusta antaa näyttö siitä, että me voimme tehdä, mitä haluamme, ja myöskin halusta kuulua tiettyyn ydinjoukkoon, kuin että se olisi lähtöisin todellisesta turvallisuustarpeesta.

Toiseksi on myöskin kysyttävä, eikö vakautta ja turvallisuutta meidän kannaltamme edistetä mahdollista Nato-jäsenyyttä paremmin kehittämällä EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa laaja-alaisena yhteistyökumppanuutena myös Venäjän kanssa. Tälle pitäisi mielestäni luoda konkreettiset toimivat edellytykset ja osallistumismuodot, kuten arvoisan puhemiehen johdolla käydyssä keskustelussa presidentti Putin täällä totesi ja korosti tätä seikkaa selvittäessään käsityksiään eurooppalaisesta turvallisuusarkkitehtuurista.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Puolustusvoimat jo olemassaolollaan turvaavat rauhaa, ja mitä vahvemmat ne ovat, sen paremmin ne tuon tehtävän täyttävät. Näin siteerasin vapaasti entisen ylipäällikön Urho Kekkosen ajatusta.

Täällä on käyty erittäin ansiokas ja hyvä keskustelu, enkä halua kerrata kaikkea täällä sanottua. Mielihyvällä olen jo todennut monissa puheenvuoroissa sen, että on käyty kriittistä keskustelua maamiinakysymyksestä. On nähty terve järki. Suomen ei ole aihetta luopua maamiinoistaan, vaan aivan kuten edellisessä puheenvuorossa ed. Ryynänen toi esille, Suomella olisi mahdollisuus kehittää kansainvälistä miinanraivaajaosaamista, jossa Suomi on tällä hetkellä aivan kansainvälisen kehityksen kärjessä. Uskon, että paljon paremmin Suomi saisi kansainvälisyyden pisteitä juuri miinanraivausosaamisella ja siinä inhimillisellä ja humanitäärisellä toiminnalla kuin jälkijättöisellä Ottawan sopimuksen allekirjoittamisella.

Meidän suomalaisten on hyvä tietää, että suomalaiset miinat, mukaan lukien jalkaväkimiinat, eivät ole mikään vaara. Jokainen miina on tarkoin luetteloitu, säilytetty ja vartioitu rauhan aikana. Ne eivät ole villisti maastossa, kuten on eräillä maailman sota-alueilla. Sodan aikana jokainen suomalainen miina on tarkoin neliödesimetreille kartoitetuissa paikoissa. Näin oli viime sotienkin aikana, ja tämän vuoksi suomalaisten miinojen raivaaminen oli helppo tehtävä toisin kuin eräiden muiden asettamien.

Suomalaiset maamiinat jo pelkällä olemassaolollaan osoittavat, että tähän maahan ei kannata luvatta pahoissa aikeissa tulla. Suomalaiset miinat ovat täysin puolustuksellinen torjunta-ase hyökkääjää vastaan, joka tulee pahoissa aikeissa, eivät ketään siviiliä kohtaan. Mitään järkevää aihetta luopua maamiinoista Suomella ei ole eikä tule olemaan.

Edelleen ei ole mitään syytä allekirjoittaa Ottawan sopimusta, koska sen ehdotkaan eivät Suomen ympärillä täyty. Naapurimmekaan eivät sitä kaikki allekirjoita, ja edelleen ei ole mahdollista edes kontrolloida rajojemme ulkopuolella miinojen olemassaoloa. Mutta sitä vastoin Suomen puolustuksen kannalta, ja nimenomaan sen alueellisen puolustuksen kannalta miinat ovat tehokas, halpa, kotimainen, siviileille sataprosenttisen turvallinen puolustuksellinen ase. Ne ovat vakuutus sen varalle, ettei tähän maahan kannata pahoissa aikeissa tulla.

Toivon, että tulevissa keskusteluissa tulevien vuosien aikana tämä terve näköala maamiinakysymykseen tulee täällä vallitsevaksi ja keskustelu suuntautuukin siihen, kuinka Suomi voisi välittää kansainvälisille areenoille osaamista miinanraivaamisessa. Toivon, että Suomessa voitaisiin vaikka tehdä kansainvälinen keskus, jossa koulutettaisiin miinanraivaajia. Tuo koskee paljon vaarallisempaa asiaa kylläkin, mutta valitettavasti on tässä kovassa maailmassa kuitenkin hyvin tarpeellista.

Toinen asia, mistä olen hyvin huolestunut, on se, että meillä pitäisi olla kotimaista omavaraisuutta pahan päivän varalle. Se koskee aina elintarvikkeista lähtien koko elämän sektoria, mutta myös nimenomaan puolustusmateriaalia alkaen ruudintuotannosta, ammusten tuotannosta, kaikkeen kotimaiseen puolustusmateriaalin valmistukseen. Siksi minusta tuntuu hätiköidyltä, että nyt oltaisiin lopettamassa tiettyjä varikkoja tai ainakin niiden toimintoja. Pitäisi selvittää, mitenkä nämä tehtävät ovat edelleen vastaisuudessakin tarkoituksenmukaisella tavalla hoidettavissa. Materiaalituotantoa ja korkeaa osaamista, kuten muun muassa Vihtavuoren ruudintuotannon osaamista, ei polkaista hetkessä. Samoin Jämsän Kuoreveden hallin korkeaa ilmailualan teknologista osaamista tulee myös vaalia ja se tulee voida säilyttää.

Pääkaupunkiseudun puolustuksesta on puhuttu hyvin paljon. Eräs asia on unohdettu, se että perinteisesti Pääkaupunkiseudulla on ollut joukkoja hajautetusti. Nyt nuo joukot on keskitetty. Minä uskon, että paljon paremmin Pääkaupunkiseudun puolustus olisi toteutettavissa juuri sillä, että joukot ovat perinteisillä paikoilla, niin kuin täällä pääkaupungissa on ollut alkaen Mechelininkadun kasarmista. Ne ovat silloin jo olemassaolollaan turvaamassa rauhaa ja valmiutta.

Samalla näen sen, että maanpuolustushengen ja tahdon säilyttämisen kannalta on tarpeen, että sotaväki näkyy kautta koko maan. Sotaväki on koulu, jossa maanpuolustustahtoinen kansa kouluttaa itsensä maanpuolustustaitoihin ja -kykyihin, ja samalla kansakunnan on huolehdittava materiaalisista valmiuksistaan. Elikkä meidän puolustuksemme nojaa koulutettuun reserviin. Myös sen kertausharjoituksista on pidettävä huolta.

Tietysti turvallisuus on hyvin laaja kokonaisuus, jossa yksi osa on aseellinen maanpuolustus. Se on kokonaisuus, jossa on myös koko muu yhteiskunta mukana. Tämä on nähtävä juuri tuollaisena toimivana kokonaisuutena. Mutta silloin juuri sitä sektoria, mihin tämän päivän keskustelu liittyy, ei saa missään tapauksessa alasajaa tai vaarantaa. Sille on suotava yhteiskunnan kansantaloudessa ne taloudelliset resurssit, jotka muutama vuosi sitten tehdyissä ratkaisuissa nähtiin hyväksi, ja ne tulee tarkoituksenmukaisimmalla ja tehokkaimmalla tavalla kohdentaa. On väärin asettaa vastakkain helikopterit ja panssarivaunut. Panssarivaunuilla on aina oma tehtävänsä ja helikoptereillakin on tietysti omat, olkoonkin, että varsin rajoitetut tehtävät, eivätkä ne ole mikään sellainen hokkuspokkus-ase kuin helposti yleisessä keskustelussa toisaalta viime aikoina on luultu.

Arvoisa rouva puhemies! Vielä toivon, että Puolustushallinnon rakennuslaitos säilytetään, pidetään huolta Puolustusvoimien henkilökunnan jaksamisesta myös siviilityöntekijöitten kohdalla eikä olla alituiseen uhkaamassa työpaikan menetyksellä tai siirrolla, vaan luodaan työrauha työpaikoille niin, että henkilökunta jaksaa innostuneesti ja motivoituneesti tehdä työtänsä.

Pertti Turtiainen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Uskottava puolustus ja strateginen isku ovat selonteon pääsanoma, jota tänään on hyvin hyvin monta kertaa toistettu. Totta on se, että uskottava puolustus on pitkäjänteistä toimintaa, joka edellyttää suunnitelmallista rahoitusta. Miten sitten puolustushallinnon sisällä rahat kohdennetaan, onkin se kaikkein vaikein ja ongelmallisin asia, koska nytkään ei rahankäytössä kunnioiteta eduskunnan tahtoa hankintoja tehtäessä, niin kuin tänään olemme kuulleet eräissä puheenvuoroissa.

Selonteon sisältö antaa ymmärtää, että kaikki toiminnan pääpaino tulee keskittyä Pääkaupunkiseudun puolustamiseksi strategisilta iskuilta. Mutta mistä ihmeestä ne sitten tulevat, kun kaikkien naapureiden kanssa olemme hyvässä sovussa ainakin uutisten kertoman mukaan?

Sodan ajan joukkojen pienentämisen tilalle taikka rinnalle on lähdetty laajentamaan kansainvälistä toimintaa eurooppalaisen kriisinhallintakyvyn kehittämisen nimessä. Mielestäni on hyvin kyseenalaista lähteä tuota toimintaa laajentamaan, koska se ei meille anna mitään lisäturvallisuutta, vaan suuria kustannuksia, joita veromarkoista kansa joutuu maksamaan. Tuo kansainvälinen toiminta on nopeasti laajeneva selonteon mukaan siitäkin huolimatta, että EU on rauhanomainen kokonaisuus. Vai onko tarkoitus ujuttaa Suomi Naton syliin, mitä jotkut tahot haikailevat, kuten ministeri Sasi tämän päivän Aamulehden artikkelissa esitti? Hänen artikkelissa antamansa lausunto antoi ymmärtää rivien välistä luettaessa, että näinhän asia on. Mitään hänen ehdottamiaan selvityksiä ei tule lähteä käynnistämään, sillä nykyinen puolueettomuus on se oikea ja ainoa malli Suomelle. Tästähän gallupitkin ovat kertoneet, mitä Suomen kansa on mieltä. Elikkä Nato ei suomalaisia kiinnosta.

Valmiusjoukkojen kaluston ja ylläpidon kustannukset eivät näy selonteossa muuta kuin joukkojen tarpeellisuutena. Hyvä olisi, jos jossakin vaiheessa tällaisenkin luvun saisi näkyviin, että nähdään, mitä nämä todelliset kustannukset sitten näitten joukkojen osalta ovat.

Selonteossa viitataan mahdollisuuteen Ilmavoimien osallistumisesta kriisinhallintaan. Mutta mielestäni on aivan turha selvittää sitä, onko tätä mahdollisuutta, sillä eihän tälläkään hetkellä, niin kuin tiedämme kaikki, näillä arvokkailla Horneteilla pystytä lentämään omallakaan taivaalla. Hyvä olisi, jos mietittäisiin mieluummin sitä, millä tapaa niistä Horneteista päästään eroon taikka ainakin osasta, jolloin pystytään turvaamaan monta, monta muuta asiaa, jotka ovat hyvin tärkeitä, joihin palaan pirkanmaalaisena myöhemmin.

Samoin selvitykset taisteluhelikopterien hankkimiseksi ovat turhia, sillä niitä emme tarvitse, sillä ne ovat vain kenraalien leikkikaluja, joiden toimivuus osoittautui hyvinkin kyseenalaiseksi Nato-joukkojen Balkan-operaation yhteydessä.

Tältä osin toteaisin yhteenvetona näistä asioista, että ei ole mitään järkeä liittyä Natoon. Ei ole mitään järkeä hankkia taisteluhelikoptereita. Ei ole mitään järkeä laajentaa kansainvälistä sotilaallista toimintaa.

Arvoisa rouva puhemies! Pirkanmaalaisittain huoli niin minulla kuin monella muullakin pirkanmaalaisella kansanedustajalla on varikoiden ja muualla maassa olevien varuskuntien sekä puolustusvälineteollisuuden tulevaisuudesta. Vammalan, Sääksjärven ja Oriveden varikoiden lopettamispäätösehdotus on vastuuntunnotonta, ihmisistä välittämätöntä rakennemuutosten suunnittelua, joka uhkaa 200 ihmisen työttömäksi joutumista vasten omaa tahtoa. Päätösehdotus varikoiden kohdalla on käsittämätön ja hätiköity, sillä toiminnan lopettaminen on vakava asia. Esimerkiksi Oriveden kaupungille, jossa varikko on kaupungin jälkeen suurin työnantaja, lopettamisen vaikutukset ovat hyvinkin laajat.

Oikeutettua on Oriveden kaupungin vaatimus valtiovallan vastuusta varikon lopettamisen vaikutuksesta sen asukkaille. Tämä tarkoittaa konkreettisesti niin Orivedellä, Sääksjärvellä kuin Vammalassakin sitä, että täysimääräisesti pitää löytyä korvaavia työpaikkoja ja toimintoja paikkakunnalle menetysuhan alaisten työpaikkojen sijaan. Se tarkoittaa myös varikkoalueen ja erityisesti siellä olevan konepajarakennuksen saattamista asianmukaiseen käyttöön joko valtion toimintoon tai yksityiseen yritystoimintaan. Se tarkoittaa varikon ammattitaitoisille metallialan työntekijöille ja muille siviilihenkilöille korvaavia työpaikkoja. Samanlaisia ehdotuksia, niin kuin mainitsin, on myös Sääksjärven ja Vammalan varikoilla.

Kun samaan aikaan hallitusohjelmassa puhutaan alueiden tasapuolisesta kehittämisestä ja käytännössä toimitaan päinvastoin, ei ole ihme, jos usko poliitikkoihin rapisee. Käsittämätöntä on se, että kyseisillä varikoilla on tehty mittavia investointeja vielä viime vuonnakin. Jos vastaavia toimenpiteitä olisi näin lyhyellä viiveellä toteutettu yritysmaailmassa yksityisellä sektorilla, tuollaisille johtajille olisi näytetty muutaman tunnin varoitusajalla, että pakatkaa kamppeenne ja lähtekää menemään. Mutta näin ei ilmeisesti armeijan puolella asioita ymmärretä. Kysyn vain, voidaanko tällaisten johtajien ehdotuksiin uskoa Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka materiaalihankintoineen.

Arvoisa rouva puhemies! Lopetan puheenvuoroni tähän, jotta vielä yksi puheenvuoro ehditään pitää.

Pekka Ravi /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Aluksi kiitoksia ed. Turtiaiselle huomaavaisuudesta ja aivan lyhyt kommentti tämän päivän keskusteluun. Mieltäni on nimittäin syvästi lämmittänyt se voimakas aluepolitiikan harrastus, joka on näissä puheenvuoroissa tullut esille. Yllättävää on se, että se on tullut tahoilta ja sellaisten alueitten edustajilta, jotka aikaisemmin eivät tästä asiasta ole kovin paljon huolta kantaneet. Harras toiveeni on, että jatkossakin tämä harrastus leviäisi tässä salissa.

Arvoisa puhemies! Vuoden 1997 selonteossa linjattiin maamme puolustuksen keskeiseksi päämääräksi uskottava strategisen iskun torjuntakyky. Linjauksen pohjana oli näkemys, ettei silloisissa olosuhteissa varautuminen maahamme kohdistuvaan laajamittaiseen hyökkäykseen ollut enää puolustuksemme ainoa eikä edes todennäköisin tehtävä. Viime vuosien aikana ei käsittääkseni ole tapahtunut mitään sellaista, joka antaisi aihetta muuttaa tuolloista arviota, vaan edelleenkin painopisteen tulee olla strategisen iskun torjunnassa. Tästä huolimatta on kuitenkin syytä korostaa, että puolustuskykymme täytyy pystyä huolehtimaan koko maan alueellisen koskemattomuuden ja kansalaisten elinmahdollisuuksien turvaamisesta.

Mielestäni on ensiksi selvitettävä puolustuksen tehtävät, niistä johdetut resurssitarpeet, ja sen jälkeen on laadittava kestävä ja pitkäjänteinen rahoitussuunnitelma. Aivan kuten kokoomuksen ryhmäpuhuja Ilkka Kanerva totesi, siitä on myöskin pidettävä kiinni. On valitettavaa havaita, että 1990-luvun rakennemuutoksen aikaan Puolustusvoimat jäi aluevalvonnassa merkittävästi tulostavoitteistaan. Kuulostaa huolestuttavalta, että aluevalvonta oli kokonaisuutena tuolloin vain välttävällä tasolla. Kuitenkin on todettava, että viime aikoina tässäkin suhteessa on tapahtunut positiivista kehitystä.

Arvoisa puhemies! Allekirjoitan ne maan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen toimintalinjan kiteyttämiset kolmeen perustekijään, jotka täällä on jo moneen kertaan mainittu. Muutama kommentti niiden sisällöstä.

Suomi on pinta-alaltaan laaja ja harvaan asuttu. On siis itsestään selvää, ettei maamme puolustuskykyä voida mitenkään ylläpitää vain palkka-armeijalla. Maamme puolustus perustuu nyt ja sen tulee jatkossakin perustua yleiseen asevelvollisuuteen. Tälle pohjalle rakentuu myös alueellinen puolustusjärjestelmämme. Se sopii Suomen kaltaiselle maalle erittäin hyvin, ja siksi sitä tulee jatkuvasti kehittää. Tämän näkökulman olisin suonut tulevan painokkaammin ja konkreettisemmin esille tässä selonteossa.

On periaatteellisesti hyvä, että Suomi on mukana tukemassa henkilömiinojen tehokasta ja maailmanlaajuista kieltoa. Meidän on kuitenkin ensiksi pystyttävä selvittämään se, millä voimme korvata omassa puolustuksessamme vihollisen maahantunkeutumistilanteessa erittäin merkittävässä roolissa olevat miinat ja onko meillä todellakin varaa korvata niiden jättämä aukko puolustuksessa. Uskottavan maanpuolustuksen kannalta Suomen kaltaisen maan on hyvin vaikea löytää miinat korvaavia järjestelmiä. Asia siis ei todellakaan ole yksinkertainen, ei puolustukselliselta eikä myöskään taloudelliselta kannalta tarkasteltuna. Tässä mielessä selonteon varsin varovainen sanamuoto on mielestäni vähintäänkin perusteltu.

Itämeren alueen vakaudelle ja turvallisuuden parantumiselle on meidän pantava erityistä painoarvoa. Alueella tapahtuvaa kehitystä on seurattava huolella ja analysoitava tarkoin mahdollisia seurausvaikutuksia. Pidän itse jossakin määrin liian helppona ja yksioikoisena vastauksena sitä, ettei esimerkiksi Baltian maiden mahdollisella vai pitäisikö jo sanoa todennäköisellä Nato-jäsenyydellä olisi minkäänlaisia vaikutuksia maamme turvallisuuspoliittiseen toimintaympäristöön.

Arvoisa rouva puhemies! Suomella on yli 1 000 kilometriä EU:n ulkorajaa valvottavanaan. Venäjä on vähentänyt omaa rajavalvontaansa maamme rajoilla, sillä siellä on nähty tärkeämmäksi siirtää painopistettä rajavalvonnassa eteläisille rajoille. Tämä näkyy jo nyt esimerkiksi luvattomien rajanylityksien lisääntymisenä itärajalla. Tämä edellyttää Suomelta suurempaa panostusta rajojemme valvontaan. Valvontaa ei voida suorittaa vain kameroilla ja muilla teknisillä laitteilla, vaan tarvetta on myös perinteiselle rajavartioinnille. Aluevalvonnan toteutuminen vaatii rajamiehiä myös rajaseudulle, ei ainoastaan rajanylityspaikoille. Lisäksi, mikäli aikomus, kuten selonteossa todetaan, on laskea reserviläisten määrää, rajajoukkojen merkitys kasvaa entisestään myös sodan ajan joukoissa. Nämä seikat edellyttävät sitä, että myös Rajavartiolaitoksen resurssit ja toimintaedellytykset on pystyttävä turvaamaan osana uskottavaa maanpuolustusta.

Selonteossa todetaan, että kansainvälisiin tehtäviin käytettävissä olevien poliisien määrää varaudutaan nostamaan 60—70 poliisimieheen. Kun tässäkin salissa varsin usein puhutaan poliisihallinnon resursseista ja lisäystarpeista, kannattaa huomioida tämäkin varsin merkittävä lisävelvoite.

Arvoisa rouva puhemies! Maamme puolustuksen ja kriisinhallinnan keskeisimpiä elementtejä ovat strategisen iskun torjuntakyky, eurooppalaisia kriisinhallintatavoitteita vastaava yhteistoimintakyky ja maanpuolustuksen tarpeet täyttävä puolustusjärjestelmä. Jotta näihin tavoitteisiin päästäisiin, on tehtävät ja voimavarat pidettävä tasapainossa. Voidaan perustellusti väittää, että uskottavan puolustuskyvyn ylläpitäminen vaatii enemmän kuin 350 000 miestä sodan ajan joukkoihin. Pidän yli 100 000 miehen vähennystä kriisiajan joukoista selvästi ylimitoitettuna. En myöskään ole vakuuttunut niistä säästöistä, joita tällä menettelyllä väitetään saavutettavan.

Seuraavassa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa lähtökohtana tulee edelleen olla yleinen asevelvollisuus ja sille perustuva alueellinen puolustusjärjestelmä. Tämä tukee myöskin kansalaisten keskuudessa vallitsevaa korkeaa maanpuolustustahtoa. Tulevaisuudenkaan ratkaisuissa emme saa aliarvioida saatikka unohtaa tätä merkittävää voimavaraa.