Täysistunnon pöytäkirja 87/2005 vp

PTK 87/2005 vp

87. KESKIVIIKKONA 14. SYYSKUUTA 2005 kello 15 (15.05)

Tarkistettu versio 2.0

1) Hallituksen esitys laiksi sotilaallisesta kriisinhallinnasta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

 

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen

Herra puhemies! Joulukuussa hyväksyttiin eduskunnassa laki siviilikriisinhallinnasta, ja nyt on siis käsillä laki sotilaallisesta kriisinhallinnasta, jonka osalta joulukuussa hyväksytty selonteko asetti selvät raamit ja tavoitteet. Ulkoasiainministeriö asettikin jo joulukuussa 2004 työryhmän tarkastelemaan rauhanturvaamislain uudistamistarpeita. Työryhmässä olivat edustettuina ulkoasiainministeriön ja puolustusministeriön lisäksi myös oikeusministeriö, Tasavallan presidentin kanslia ja valtioneuvoston kanslia sekä luonnollisesti Pääesikunta.

Tästä lain uudistamisesta pyydettiin runsas määrä lausuntoja. 50 lausunnonantajaa lausui oman mielipiteensä, ja tämän lain loppuhionta tapahtui erittäin hyvässä yhteisymmärryksessä, hyvässä yhteistyössä ulkoasiainministeriön ja puolustusministeriön välillä. Näin siis vuodelta 1984 oleva rauhanturvaamislaki on nyt uudistuksen alla kokonaisena uutena esityksenä ajan muutokset huomioon ottavalla tavalla.

Tämän lain käsittelyn yhteydessä keskustelussa on puhuttu paljon — läpikotaisin — mandaatista, valtuutuksesta. Myös uuden lain mukaan Suomi osallistuu edelleen pääsääntöisesti vain operaatioihin, jotka YK:n turvallisuusneuvosto on valtuuttanut. Mutta tähän nähden Suomi voi myös osallistua muuhun kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan tilanteessa, jossa tietty valtio pyytää tai suostuu toteuttamaan perinteistä rauhanturvaamistoimintaa, sellaista, joka ei sisällä sotilaallista pakottamista.

Toisekseen myös sellaiseen operaatioon Suomi voi harkita osallistumista, johon ei ole YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta, kuitenkin sillä tavalla, että harkinnassa otetaan huomioon YK:n peruskirjan päämäärät ja periaatteet ja tietysti myös muut Suomea velvoittavat kansainvälisen oikeuden säännöt. Lisäksi otettaisiin huomioon myös se, onko EU:ssa tehty mahdollisesti päätös osallistua kyseisen kriisin hoitamiseen sotilaallisen kriisinhallinnan keinoin.

Päätöksenteon osalta on todettava, että kunkin operaation osalta erikseen päätöksen tekee aina tasavallan presidentti, niin kuin se nytkin on. Päätöksenteko tapahtuu valtioneuvostossa valtioneuvoston ehdotuksesta, ja tämä malli vastaa täysin voimassa olevaa rauhanturvaamislakia. Uutena asiana on säännös, joka koskee päätöstä sotilasosaston asettamisesta korkeaan valmiuteen — silloin puhutaan valmiusosastosta — varauduttaessa osallistumaan sotilaalliseen kriisinhallintatehtävään. Myös tätä koskeva päätöksenteko tapahtuu valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta.

Eduskunnan vaikuttamisen muodot päätöksenteossa säilyvät uudessa laissa pääosin samanlaisina kuin ne ovat tällä hetkellä rauhanturvaamislaissa. Selontekomenettelyä tarvitaan kahdessa, oikeastaan kolmessa tilanteessa: ensinnäkin siinä, jos suunnitteilla on osallistuminen sotilaallisesti erityisen vaativaan kriisinhallintatehtävään, toisekseen aina silloin myös, kun suunnitteilla on osallistuminen operaatioon, joka ei perustu YK:n turvallisuusneuvoston valtuutukseen. Jos Suomi osallistuu kriisinhallintaan hyvin pienellä, enintään kymmenen henkilön joukolla, silloin valtioneuvoston tulee antaa tästä asiasta selvitys ennen ratkaisuehdotuksen tekemistä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle.

Erikseen on todettava tässä ääneen eduskunnan edessä valmiusosastoa koskeva päätöksenteko, joka on siis uutta. Tässä yhteydessä nimenomaan täytyy korostaa tämän päätöksenteon kaksivaiheisuutta. Kun suomalainen henkilöstö asetetaan erityiseen korkean valmiuden tilaan, kun varaudutaan tulevaan kriisinhallintatehtävään, tähän korkeampaan valmiuden tilaan asettaminen tapahtuu presidentin päätöksellä ja valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta. Siinä ehdottomana sääntönä on koko eduskunnan käsittely, siis selontekomenettely.

Toisekseen, kun on sitten kysymys varsinaisesta valmiusosaston osallistumisesta tiettyyn kriisinhallintatehtävään, silloin aina täytyy kuulla eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa ja sen päätöksen tekee tietenkin sitten presidentti valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta. Siis tämä päätöksenteko on selvästi kaksivaiheinen ja pitää erittäin hyvin ajan tasalla eduskunnan siitä, mitä tuleman pitää, mitä valtioneuvosto suunnittelee.

Mitä tulee voimankäyttöön, se on 20 § tässä uudessa lainsäädännössä. Voimakeinojen käyttöä rajoitetaan ja ohjataan kansainvälisen oikeuden voimankäyttöä koskevien perusperiaatteiden sekä kriisinhallintaoperaatioille vahvistettujen voimankäyttösäännösten mukaisesti. Tällöin korostuvat välttämättömyysperiaate, suhteellisuusperiaate ja voimankäytön minimoinnin periaate.

Tämän lain käsittelyn yhteydessä mutta myös muutoin on käyty keskustelua palvelussuhteen ehdoista. Upseeriliittohan tässä on ollut hyvin aktiivinen mutta myös muut alan etujärjestöt. Nämä etujärjestöt ovat vaatineet omien näkökantojensa huomioon ottamista, kun lakia laaditaan, kun perusteluja kirjoitetaan ja laaditaan soveltamisohjeita. Puolustusministeriön näkökulmasta katsottuna keskeisin kohta liittyy hallituksen esityksen perusteluihin, joissa todetaan, että puolustushallinnon henkilöstöjärjestöillä tulee olla vaikutusmahdollisuus kriisinhallintahenkilöstön palvelussuhteen ehtoja ja palvelusolosuhteita koskevia päätöksiä tehtäessä. Tämä tulee toteuttaa hyvän työnantajan tavoin uudistetun kuulemismenettelyn avulla. Ministeriön tarkoituksena on kehittää nykyistä kuulemismenettelyä järjestöiltä nimenomaisesti saatujen lausuntojen perusteella. Uudistettavan kuulemismenettelyn perusteista on tarkoitus myös säätää puolustusministeriön antamalla asetuksella. Siis lähtökohtana parhaillaankin meneillään olevissa keskusteluissa henkilöstöjärjestöjen kanssa on se, että niillä kaikilla on aito vaikutusmahdollisuus palvelussuhdetta koskevia päätöksiä tehtäessä. Toteankin, että tämän tiimoilta on käyty jo erittäin rakentavia, hyviä keskusteluja siitä, millä tavoin uuteen lakiin sisältyvää kuulemismenettelyä voitaisiin kehittää siten, että se vastaa myös näihin tehtäviin hakeutuvien upseerien toiveita ja tarpeita. Näissä keskusteluissa on vallinnut hyvä ja rakentava henki, ja minä uskon, että rakennettavissa on lähiviikkojen aikana yhteisymmärrykseen perustuva menettelytapapöytäkirja. Minä totean sen, että tämä ongelma, jota viimeksi käsittelin, on syntynyt ennen nykyistä hallitusta, mutta tämä sen kuitenkin ratkaisee.

Lopuksi totean, että tälle laille, totta kai, toivotaan hyvin perusteellista, hyvin tarkkaa käsittelyä valiokunnissa ja sittemmin täällä salissa. Tämä on iso asia. Täällä käytävää valmistelua varmaan helpottaa se, että tämä laki on kyllä todella perusteellisesti ja erittäin hyvässä yhteisymmärryksessä valmisteltu. Suomi on tämän lain perusteella sillä kriisinhallinnan tiellä, joka avattiin vuonna 1956.

Rosa Meriläinen /vihr:

Arvoisa puhemies! Pitkäjänteisessä rauhantyössä tärkein tavoite on luoda reilut pelisäännöt globalisaatiolle. Tähän tavoitteeseen päästäksemme paras väline on monenkeskinen järjestelmä nimeltään YK. On oleellista pitää huolta siitä, ettemme yksityiskohtia katsoessamme tule tehneeksi sellaisia ratkaisuja, jotka heikentävät kokonaisuuden kannalta tärkeintä tavoitetta ja välinettä sen saavuttamiseksi. On tarkkaan mietittävä, mitkä toimet syövät pohjaa siltä työltä, uskolta ja voimalta, jota tarvitsemme YK-järjestelmän uudistamiseksi vastaamaan paremmin niitä oikeutettuja toiveita, joita ihmisoikeuksien loukkauksien ja konfliktien ehkäisy vaatii.

En pidä itseäni vanhavasemmistolaisena kestoänkyränä, vaikka pidänkin maailmanrauhaa ja aseistariisuntaa tärkeinä asioina. Minusta maailmanrauhaa ja aseistariisuntaa ajetaan demokraattisimmin YK:n kautta. Siksi kaikki toimet, jotka vievät huomiotamme pois YK:sta, ovat mielestäni erittäin ongelmallisia. Tämän lain vaarana on se, että keskitymme liikaa miettimään rauhanturvaamisen kokonaisuutta lyhyellä aikavälillä ja EU:n näkökulmasta. Suurin toimintatarmo ja huomio tarvittaisiin kuitenkin YK:hon. YK:n uudistus onkin tällä hetkellä kansainvälisen yhteisön asialistan kärjessä, ja hyvä niin.

On huomattavaa, että myös muilla globaalinhallinnan osasilla kuin rauhantyössä on nähtävissä sellaisia suuntauksia, jotka vahvistavat jotakin muuta, vähemmän monenkeskistä ja demokraattista järjestelmää kuin YK:ta. Tarkoitan tässä nyt erityisesti Maailman kauppajärjestön Wto:n ylikorostunutta roolia talouden globalisaation hallinnassa suhteessa YK:n järjestöihin.

EU:ta vahvistettaessa on pidettävä huoli siitä, ettei sitä vahvisteta tavalla, joka heikentää YK:n painoarvoa ja siten pitkällä aikavälillä myös EU:n painoarvoa. Näillä järjestöillä on kohtalonyhteys. On myös naiivia ajatella, että jos EU:sta tehtäisiin maailmanpoliisi USA:n rinnalle, EU olisi ajasta ikuisuuteen se hyvä poliisi ja USA paha poliisi. Jo nyt EU-maiden huomion kiinnittyessä EU:n omaan turvallisuus- ja puolustusyhteistyöhön ja itsenäiseen toimintakykyyn on nähtävissä sen heikentäneen mielenkiintoa YK:ta kohtaan. Kuitenkin EU omissa strategioissaan sinänsä kauniisti puhuu siitä, miten se on sitoutunut pitämään yllä ja kehittämään kansainvälistä oikeutta. Sitoutuminen monenkeskisyyteen tarkoittaa sitä, että kaikki globaalit säännöt otetaan vakavasti.

Arvoisa puhemies! EU aloitti omat kriisinhallintaoperaationsa vuonna 2003, ja se on toteuttanut yhden sotilasoperaation yhteistyössä YK:n kanssa. Tarkoitan nyt operaatio Artemista Kongossa, jonka käynnistämiseen vaikutti Annanin EU:lle osoittama pyyntö. Se, että Annan kääntyi juuri EU:n puoleen, on symbolisesti merkittävää, ja pidän sitä positiivisena asiana. Sen saattoi nähdä tunnustuksena unionin kyvylle toimia. Artemis-operaatiossa oli YK:n kannalta myöskin kritisoitavaa. Siirtymä EU:lta YK:lle ei ollut saumaton. Se, ettei yksikään EU-maa osallistunut Artemista seuranneisiin YK-joukkoihin, saattoi myös olla viesti siitä, ettei osallistuminen YK:n operaatioihin ole enää yhtä houkuttelevaa kuin osallistuminen omiin operaatioihin. YK:n rauhanturvatoiminta keskittyy tällä hetkellä Afrikkaan, ja sen voimavarat ovat koetuksella. Vauraat maat ovat lähettäneet joukkojaan Naton, EU:n ja ad hoc -koalitioiden johtamiin, niille itselleen strategisesti, poliittisesti tai taloudellisesti merkittäviin operaatioihin viisi kertaa enemmän kuin YK-operaatioihin. Tämä on erittäin huolestuttava trendi.

Vaikka EU-maiden yhteenlaskettu osuus rauhanturvatoiminnan rahoittamisesta onkin hyvin korkea, eivät ne enää juuri lähetä omia joukkojaan YK-operaatioihin. Maaliskuussa 2005 EU-maiden osuus YK-joukoista oli alle seitsemän prosenttia, Afrikan operaatioissa vain kahden prosentin luokkaa. Yhtenä syynä tähän voi nähdä epäluottamuksen YK:ta kohtaan. Seuraus on kuitenkin väärä. Kahta tarmokkaammin tulisikin nyt olla YK:n tukena, ei rakentaa siitä irrallisia järjestelmiä.

Samaan tapaan kuin rauhanturvatoiminnan osalta on käynyt myös siviilivoimavarojen suhteen. Mitä enemmän EU-maat käyttävät voimavaroja omiin operaatioihinsa, sitä vähemmän niillä on osoittaa YK:lle, koska EU:n uusiin omiin operaatioihin pääasiallisesti käytetään niitä voimavaroja, joita ennen oli osoitettu YK:n käyttöön. Erityisesti YK tarvitsisi EU:lta nopeaa toimintavalmiutta, tiedustelutietoa, lääkintäyksikköjä ja logistiikkaa, mutta EU:lla on mahdollisuuksia toivottavasti avustaa lisää myös siviilikriisinhallinnassa.

En halua liiaksi maalailla pirua seinälle tämän lainmuutosesityksen laajemmista vaikutuksista. Ymmärrän myös ne perustellut huolet nykyisen järjestelmän mahdollisuuksista puuttua hirmuhallitsijoiden omiin kansalaisiinsa kohdistamiin julmuuksiin. En myöskään halua nähdä Suomea vapaamatkustajana suhteessa sellaisiin operaatioihin, joiden tarkoitusta, oikeutusta ja toimintatapaa ei sinänsä kyseenalaisteta. Kuitenkaan ei pidä myöskään väheksyä Suomen roolia mahdollisena YK-järjestelmän vahvistajana ja EU:n ja YK:n välisten suhteiden kehittäjänä.

Toivon siis eduskunnan asian käsittelyssä pohtivan seikkaperäisesti esityksen vaikutuksia monenkeskiseen järjestelmään yleisesti ottaen ja erityisesti EU:n ja YK:n suhteita. Toivoisin myös avointa mieltä sen suhteen, olisiko mahdollista vielä löytää joku sellainen luova ratkaisu mandaattikysymykseen, jossa YK:n mandaatin vaatimuksesta ei suoranaisesti luovuttaisi, mutta sitä ei vaadittaisikaan. En pidä tätä täysin mahdottomana.

Tarja Cronberg /vihr:

Arvoisa puhemies! YK:n peruskirja määrittelee kansainvälisen voimankäytön säännöt. Sotilaallista voimaa voi valtio käyttää ainoastaan itsepuolustustarkoituksessa tai jos maailman rauha ja turvallisuus on uhattuna. Myös tällöin YK:n turvallisuusneuvoston tulee hyväksyä mahdollinen voimankäyttö.

Niin kutsutut humanitääriset interventiot ovat määritelleet uudelleen voimankäytön rajoja ja tuoneet esille myös ristiriitaisuuksia YK:n peruskirjan suhteen. Humanitäärinen interventio on sotilaallista voimankäyttöä yhden tai useamman valtion tai kansainvälisen yhteisön toimesta toisessa maassa ilman, että tämän viranomaiset ovat sen hyväksyneet, tavoitteenaan estää laajamittainen kärsimys tai kuolema väestön keskuudessa. Yhä useammat kriisinhallintaoperaatiot ovat humanitäärisiä interventioita, joihin liittyy olennaisesti sotilaallinen rauhaanpakottaminen. Interventio kyseenalaistaa valtion itsemääräämisoikeuden rajojensa sisällä ja nostaa esille kansanmurhat ja rikokset ihmiskuntaa vastaan.

Kansainvälinen komissio on määritellyt suvereenin valtion velvollisuudeksi suojella kansalaisiaan. Jos näin ei tapahdu, siirtyy suojeluvelvollisuus kansainväliselle yhteisölle. Ristiriita on kuitenkin jatkuvasti olemassa. Entiset siirtomaat pelkäävät, että muut jälleen puuttuvat niiden sisäisiin asioihin. 90-luvun jälkeiset humanitääriset interventiot esimerkiksi todistavat myös, että interventio tapahtuu ainoastaan ja vain silloin, kun ulkopuolisella maalla on kyseessä oma etu.

Kenen sitten tulisi voida auktorisoida sotilaallinen voimankäyttö inhimillisten päämäärien saavuttamiseksi? Vallitsee suuri yksimielisyys, että sotilaalliset operaatiot hyväksyy YK:n turvallisuusneuvosto. Koska turvallisuusneuvostossa kuitenkin on veto-oikeus, ajautuu se tietyissä tilanteissa umpikujaan. Kansainvälinen komissio Iciss onkin ehdottanut, että turvallisuusneuvosto laatisi humanitäärisille, sotilaallisille interventioille kriteerit ja samalla estäisi turvallisuusneuvoston veto-oikeuden käyttöä näissä tilanteissa. Kriteeristön laatimista on kuitenkin laajalti vastustettu. On pelätty, että YK, jonka tehtävä on estää kansainvälisen yhteisön sotilaallinen voimankäyttö, nyt laillistaisi voimankäytön. Lisäksi USA on erityisen voimakkaasti vastustanut kriteerien laatimista vedoten niiden sitovan sen käsiä tulevaisuudessa. Koska kriteeristöä ei ole, on turvallisuusneuvoston hyväksyntä usein ollut vaikeaa. Tästä syystä on ehdotettu, että myös muiden organisaatioiden mandaatilla voitaisiin tehdä humanitäärinen interventio.

Arvoisa puhemies! Lakiehdotuksen lähtökohta on YK:n mandaatti. Ainoastaan poikkeustapauksissa operaatio voitaisiin hyväksyä ilman YK:n mandaattia, jolloin eduskunta aina käsittelisi asian. Esityksen mukaan tämä tilanne voisi syntyä seuraavissa tapauksissa, joita käsittelen yksityiskohtaisesti, koska vastaukset ovat hyvin erilaiset.

Ensimmäinen on operaatio, joka on niin pieni tai jolla on osapuolten hyväksyntä, että se muutenkaan ei tulisi turvallisuusneuvostoon. Tällöin tilanne ei ole ongelmallinen ja eduskunta varmaan voi tehdä hyvän päätöksen.

Toinen tilanne on se, että YK ei ehdi tarvittavan nopeasti tehdä kriisinhallintaoperaatiosta päätöstä. Tällainen tapaus oli esimerkiksi Kongossa, jossa EU toimi valmistellen YK:n rauhanturvajoukkojen tuloa. Tällöin on aina olemassa eräänlainen ennakkopäätös YK:ssa, eikä tässäkään käsittääkseni ole ongelmaa.

Kolmas tilanne on se, että turvallisuusneuvosto ei pääse lainkaan yksimielisyyteen asiasta, "- - vaikka" — lainaan esityksen tekstiä — "operaatio sinänsä olisi oikeutettu ja tarpeellinen kansainvälisen oikeuden näkökulmasta". (Ed. Tennilä: Kuka tulkitsee taas?) — Juuri siihen olen tulossa. — Juuri näitä tilanteita varten olisi turvallisuusneuvoston reformi tai yhdessä sovittu kriteeristö tarpeellinen. Lähtökohtana humanitääriselle interventiolle ja sotilaalliselle kriisinhallinnalle on aina YK:n peruskirja, mutta peruskirjaa ja sen määritelmää uhkasta maailmanrauhalle ja turvallisuudelle voidaan tulkita hyvinkin eri tavoin. Mikäli tulkinta tässä tilanteessa jää EU:lle ja Suomen eduskunnalle, tulisi ehdottomasti etukäteen sopia, mitkä ovat kriteerit, joissa sotilaallinen operaatio kuitenkin hyväksyttäisiin.

Viimeinen esityksen mainitsema poikkeustilanne on se, että kriisin osapuolet pitävät kriisinhallintaoperaatiota tarkoituksenmukaisena, mutta jostain syystä eivät hyväksy YK:n roolia asiassa. Mikäli asia normaalisti tuotaisiin turvallisuusneuvostoon, on näissä tilanteissa mielestäni todella kyse YK:n roolin, joka on maailmanrauhan ylläpitäjä, alasajo. Näihin operaatioihin Suomen ei tulisi osallistua.

Mikäli EU-mandaatti ehdotuksen mukaan kuitenkin hyväksytään, onko olemassa riski, että EU:sta tulee sotilaallinen yhteisö, joka käyttää kriisinhallintajoukkojaan suojellakseen omia intressejään? Tässä tilanteessa on tärkeätä, että jäsenmaiden hallituksella ja eduskunnalla on mahdollisuus puuttua asiaan. Erityinen vastuu, mikäli kehitys lähtee tähän suuntaan, on pienillä liittoutumattomilla mailla, erityisesti Suomella, Ruotsilla ja Itävallalla. Koska näillä mailla ei ole ollut siirtomaita eikä myöskään konkreettisia öljyintressejä potentiaalisissa konfliktimaissa, on niillä mahdollisuus reagoida ja estää interventiot niissä tapauksissa, joissa nämä maat eivät katso sen vastaavan tulkintaansa YK:n peruskirjasta.

Arvoisa puhemies! Lopuksi ehkä tärkein rajoitus sotilaalliselle kriisinhallinnalle. Voidaanko sotilaallista voimankäyttöä käyttää EU:n omalla alueella? Tätä on ennakoitu lakiesityksessä, jossa todetaan: "On kuitenkin mahdollista, että solidaarisuuslausekkeen toimeenpanemiseksi toteutettavissa tehtävissä käytettäisiin sotilaallisia voimavaroja vastaanottajavaltion pyynnöstä esimerkiksi terrori-iskun jälkihoitoon." Kuten esityksessä todetaan, ei terrori-iskujen jälkihoito eivätkä myöskään esimerkiksi luonnonkatastrofit ole pääsääntöisesti sotilaallista kriisinhallintaa eikä tämän toiminnan tuominen lain piiriin ole siten perusteltua.

Kuitenkin esityksessä mainitaan poikkeusmahdollisuus siten, "että joissakin yksittäisissä tilanteissa toisen maan viranomaisille tai toimintaa organisoivalle kansainväliselle järjestölle annettava tuki toteutettaisiin siten, että tehtävää varten muodostettaisiin sotilaista koostuva joukko toteuttamaan kriisinhallintaa muistuttavaa tehtävää operaation muodossa, jolloin toiminta organisoitaisiin sotilaallisesti. Tällaisissa tilanteissa voitaisiin soveltaa sotilaallista kriisinhallintaa koskevaa lakia". Tällaista poikkeusta, vaikka kysymyksessä olisikin yksittäinen tilanne, ei tietenkään tule hyväksyä. Lain sotilaallisesta kriisinhallinnasta sovellutusalueen tulee olla äärimmäisen selkeä, eikä tulkinnanvaraa tule jättää. Terrorismin jälkihoito ja luonnonkatastrofit tulee hoitaa muun lainsäädännön puitteissa.

Lopuksi haluan vielä korostaa sitä, että sotilaallisessa kriisinhallinnassa on aina kyse kansainvälisen yhteisön epäonnistumisesta. Sotilaallisen kriisinhallinnan sijaan tulisikin korostaa konfliktien ennaltaehkäisyn merkitystä, joka perustuu sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja kansalaisyhteiskunnan rakentamiseen siten, että heikot ja sortuvat valtiot eivät ajaudu aseellisiin konflikteihin.

Suvi-Anne Siimes /vas:

Arvoisa puhemies! Kriisinhallintalain uudistamisen yhteydessä on puhuttu paljon kansanmurhien estämisestä ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. On puhuttu myös siitä, miten tärkeää on löytää keinoja tehdä jotain silloinkin, kun YK:n turvallisuusneuvosto on syystä tai toisesta toimintakyvytön. Nämä kaikki ovat todella tärkeitä tavoitteita. Keskustelussa on kuitenkin unohdettu se, että sotilaallisilla interventioilla on aina myös muita kuin yksinomaan jaloja tarkoituksia silloinkin, kun ne tehdään YK:n tuella. Siksi keskustelu joukkojen lähettämisestä ulkomaille ei ole vain teknistä, se on myös syvästi poliittista, aivan niin kuin on YK:n päätöksentekokin, eikä EU:kaan ole mikään politiikasta vapaa alue. Siksi pelkkä pykälien tekninen tehokkuus ei riitä, aivan kuten ei riitä pelkkä toiminnan nopeuskaan. Myös politiikasta pitää puhua, ja tehtyjä ja työn alla olevia sitoumuksia pitää myös kriittisesti arvioida.

Yksi haasteistamme on se, että monet tärkeät päätökset tehdään yhä useammin muualla kuin Suomessa. Tämä koskee myös EU:n taistelujoukkojen toimintaa ja muutakin sotilaallista kriisinhallintaa. Siksi kriisinhallintalakiakin pitää tarkastella huolella juuri poliittisen vaikuttamisen ja avoimen kansalaiskeskustelun näkökulmasta. Ihmisoikeuksia ei voi mielestäni puolustaa Suomessa eikä missään muuallakaan sulkemalla ovia. Ihmisoikeuksia voidaan päinvastoin vahvistaa kaikkialla vain avoimuuden ja läpinäkyvyyden avulla.

Tämä eduskunnan sali on avoin tila. Joukkojen ulkomaille lähettämisen kannalta keskeiseksi myötävaikuttajaksi ajateltu ulkoasiainvaliokunta on jo paljon suljetumpi, ja vielä sitäkin paksummat verhot on EU:n ministerineuvoston ja sille asioita valmistelevien komiteoiden ympärillä. Hallituksen esityksellä EU:n paksuja samettiverhoja ei valitettavasti yritetäkään avata.

Taistelujoukkojen toimintaan osallistuminen yritetään päinvastoin hoitaa niin, että Suomen päivystysvuorosta tehdään vain eräänlainen yleinen raamipäätös tässä salissa. Sen jälkeen asiasta keskustellaan ainoastaan ulkoasiainvaliokunnan suljettujen ovien takana. Tämä menettelytapa vie pohjaa hallituksen ajatukselta, että YK:n mandaatista voidaan poiketa vain eduskunnan suuren salin siunaamalla päätöksellä. Ehdotettu menettely ei kannusta avoimeen turvallisuuspoliittiseen keskusteluun, se ei kannusta EU:n päätöksentekoon osallistumiseen eikä etenkään työn alla olevien EU-päätösten kriittiseen tarkastelemiseen. Mutta missä, arvoisa puhemies, EU:n turvallisuuspoliittisista tavoitteista sitten puhutaan, ellei tässä salissa?

Kun EU uudistuu, myös kotimaiseen tapaan toimia tarvitaan muutosta. Se on aivan selvä asia, ja siksi lainsäädäntöäkin pitää uudistaa. Yhtä selvää on, että YK:n mandaattia ei tarvita Tornionjoen tulvasuojeluun eikä siihenkään, että joku maa pyytää suoraan Suomen tai EU:n apua. Monessa muussa asiassa ja etenkin kaikessa kovassa sotilaallisessa voimankäytössä mandaatti on siitä huolimatta erittäin tarpeellinen.

Arvoisa puhemies! Jos selvät pelisäännöt ovat pienen maan paras turva EU:n talous- ja rahaliitossa, miksi ihmeessä niitä ei tarvita EU:n yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa? Miksi Suomen hallitus on kovasti huolissaan Vakaus- ja kasvusopimuksen kohtalosta, mutta viittaa kintaalla sille, että kansainvälinen oikeus ja YK-järjestelmä rapautuvat kovaa vauhtia silmiemme edessä?

EU:n uudistuessa myös politiikan pitää pysyä mukana. Ei riitä, että asioihin otetaan kantaa Suomessa; isoja ja tärkeitä tavoitteita pitää ajaa myös Euroopassa. Yksi tärkeistä tavoitteista on se, että EU tukee omilla toimillaan YK-järjestelmän vahvistamista eikä suinkaan heikennä sitä. Siksi vaatimus kunnioittaa ja vahvistaa kansainvälistä oikeutta pitää ottaa vakavasti ja sitä pitää myös ajaa EU:n politiikassa.

Arvoisa puhemies! Kriisinhallintalakia halutaan uudistaa, jotta osallistuminen EU:n nopean toiminnan joukkoihin on mahdollista. Halutaan siis olla samalla viivalla muiden kanssa. Sitä, mikä tämä viiva on ja missä se sijaitsee, ei kuitenkaan käsitellä ollenkaan. Myös taistelujoukkojen käyttöön liittyvä päätöksenteko halutaan pitää tiukasti EU:n ja UaV:n verhojen takana. Se on mielestäni suuri ongelma.

Ongelma on myös se, että lain tekstissä ei mainita lainkaan EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvää yksimielisyysvaatimusta. Lakiesitys ei siis sido YK:n mandaatista poikkeamista siihen, että asiasta on ensin tehty yksimielinen päätös Euroopan unionissa. Esitys on päinvastoin kirjoitettu niin, että vain taivas on rajana: joukkoja voidaan lähettää täysin laillisesti kaikkialle, minne hallituksen kantti ja kalusto niitä vain kestää kuljettaa.

Arvoisa puhemies! Kansainvälinen oikeus sitoo yksittäisiä maita kuitenkin riippumatta siitä, mitä ne säätävät asioista omassa lainsäädännössään. Musta ei muutu kansainvälisen oikeuden silmissä valkoiseksi sillä, että päätöksiä hangataan kulloiseenkin tilanteeseen sopivalla kansallisella valkaisuaineella. Esimerkiksi tästä käy se, että Geneven sopimukset ja muu humanitaarinen oikeus sitovat Yhdysvaltain presidenttiä sotavankien kohtelussa eikä asia riipu siitä, minkälaisia päätöksiä asiasta tehdään Yhdysvaltain omassa hallinnossa. Aivan samalla tavalla YK:n peruskirja sitoo Suomea, muita EU-maita ja jokaista YK:n jäsenmaata sotilaallisessa voimankäytössä.

Kansainvälisen oikeuden säännöistä voidaan silti joskus poiketa ja usein niin myös tehdään. Tuorein esimerkki on Yhdysvaltain reilun kahden vuoden takainen isku Irakiin, vähän vanhempi puolestaan Naton ilmahyökkäys Serbiaa vastaan Kosovon tilanteen laukaisemiseksi reilut seitsemän vuotta sitten. Sillä, miten ja miksi kansainvälisen oikeuden pykälistä poiketaan, on kuitenkin väliä. On eettisesti aivan eri asia ryhtyä sotilaallisiin toimiin siviiliväestön suojaamiseksi ja mahdollisen kansanmurhan estämiseksi kuin tehdä sotilaallinen isku joidenkin muiden syiden takia. Hallituksen esityksestä tämä ero ja etenkin sen tekemisen tärkeys ei käy millään tavalla ilmi.

Arvoisa puhemies! Suomalaisesta kriisinhallintakeskustelusta puuttuu tosiaan kokonaan kysymys siitä, mikä on EU:n vastuu YK:n roolista ja laajemminkin kansainvälisen oikeuden asemasta ja yhteisten sopimusten kunnioittamisesta. En tiedä, haluaako hallituskaan tällaiseen kysymykseen vastata.

Viime viikolla julkistettu YK:n kehitysjärjestön Undp:n raportti kertoo, että pyrkimys puolittaa absoluuttinen köyhyys vuoteen 2015 mennessä on epäonnistumassa. Syynä tähän on se, että teollisuusmaat, yhtenä niistä Suomi, lipsuvat lupauksestaan nostaa kehitysyhteistyövarat 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2010 mennessä.

Suomessa vieraili viime viikolla myös ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin pääsihteeri. Hän toi täällä julki huolensa siitä, miten ehdoton kidutuksen kielto on rapautumassa. Sen lisäksi Amnesty on esittänyt painavan huolensa myös sotavankien kohtelusta ja etenkin niin sanotuiksi laittomiksi taistelijoiksi nimitettyjen sotavankien asemasta.

Samaan aikaan kaiken tämän kanssa Suomessa ja Euroopan unionissa käydään lähes päivittäin keskustelua siitä, missä kaikissa tapauksissa ja miten YK:n mandaattia koskevasta vaatimuksesta voidaan ja pitää sotilaallisessa kriisinhallinnassa poiketa. Unilateralistinen ajattelu ei valitettavasti ole voimissaan vain presidentti Bushin hallinnossa. Sillä on huolestuttavan paljon ystäviä myös Euroopassa, ja siksi onkin kiinnostavaa nähdä, paljonko unilateralismilla tai, kuten asia kauniisti sanotaan, EU:n itsenäisellä kyvyllä toimia on kannattajia tässä salissa.

Arvoisa puhemies! Lopuksi kysyn edustajakollegoiltani, miten EU voi teidän mielestänne vaatia muilta valtioilta kansainvälisten sopimusten noudattamista ja luopumista yksipuolisesta, vaikkakin ehkä tekijän omasta näkökulmasta katsottuna YK:n periaatteita tukevasta väkivallan käytöstä, jos se ei itse toimi aiemmin tekemiensä sitoumusten mukaisesti ja jos se ei itse halua sitoa itseään kansainvälisen oikeuden säännöillä.

Toinen kysymykseni on suunnattu puolustusministerille ja Matti Vanhasen hallitukselle: Onko teistä todella oikein, että päätökset sotilaallisen voiman käytöstä tehdään vain paksujen samettiverhojen takana? Eikö luulisi, että Euroopassa olisi saatu esiripuista, niin rautaisista kuin muistakin, tarpeeksi jo 1900-luvun jälkipuoliskolla?

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Herra puhemies! Olennaista tässä hallituksen esityksessä on se, että Suomikin antaa nyt tukensa YK-järjestelmän heikentämiselle. Tämä prosessihan on mennyt siten, että ensin USA on ottanut itselleen maailmanpoliisin roolin, jossa roolissa se voi sotia myös ilman YK:n lupaa, niin kuin nyt tapahtuu Irakissa. Nyt jenkkiseriffien perään lähtee vielä EU:kin samalle tielle. Näin se YK-järjestelmä heikkenee objektiivisesti. Siitä tässä on kysymys. Se on myös Suomen kansallisten etujen vastaista, sillä kun ensin USA ottaa tämän tavan, nyt EU, niin tämä tapahan voi levitä muihinkin isoihin valtioihin ja maaryhmiin.

Pienen Suomen etu myös kansallisesti on vahvistaa YK:ta, ja nyt on lähdetty toiselle tielle. Minä näenkin, että tässä EU-nöyryys on mennyt kansallisen edun edelle ja myös YK-järjestelmän eli kansainvälisen edun valvomisen edelle. Ihmettelen, puolustusministeri, teidän käännöstänne tässä asiassa, sillä ymmärrän, että tekin aikaisemmin olitte sitä mieltä, että YK-järjestelmää pitää vahvistaa eikä tällä tavoin lähteä heikentämään.

EU:n rooli parhaimmillaan on ollut koettaa ehkäistä kriisejä ja olla köyhyyden poistamisen eturintamissa. Siinä se EU:n ja myös Suomen todellinen haaste on: vahvistaa sitä työtä, sillä sieltä köyhyydestähän nämä turvallisuusuhat kumpuavat, tuki terrorismille, ääriryhmille. Kun 3 miljardia tämän planeetan ihmistä elää alle 2 dollarin tulolla päivänsä, niin kyllähän sitä katkeruutta ja vihaa on ja kaikupohjaa ääritoimillekin. Sieltä se tulee. Nyt USA:ssa on viimeksi nähty, mitä se köyhyys vielä vauraissakin maissa voi saada aikaan. Sinne se painopiste pitää panna. Tässä on nyt pahasti pyssyuskoa ilmassa, herra puolustusministeri, EU:ssa ja vielä pienellä Suomellakin, mitä eniten tässä ihmettelen.

Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta on vaarallista asettaa YK:ta ja Euroopan unionia tässä vastakkain. (Ed. Tennilä: Nehän menevät vastakkain!) — Te olette tekemässä tätä asetelmaa. — On aivan selvä asia, että Euroopan unioni tarvitsee YK:ta ja YK tarvitsee Euroopan unionia. Yhdistyneitten kansakuntien toive on se, että alueellisesti vastattaisiin entistä enemmän kriisinhallinnasta, niin kuin Afrikan unioni on nyt vastaamassa enemmän kuin aikaisemmin Afrikasta ja myös Euroopan unioni omalta osaltaan alueestaan.

Tässä unohtuu se pääasia, se, että on tärkeätä Euroopan unionin kehittää nopeaa reaktiokykyä. Kyllä minua ainakin puhutteli erittäin paljon Srebrenican verilöyly, se, kuinka YK:n sotilaat voimattomina seurasivat sitä, että meidän Euroopassamme, tässä meidän lähellämme, murhattiin viattomia ihmisiä. Tästähän on lähtenyt tämä unionin kriisinhallinnan idea. Nyt on erittäin tärkeää se, että kaikissa EU-maissa tehdään lainsäädäntö, joka mahdollistaa tämän pääidean, (Puhemies koputtaa) sen, (Ed. Tennilä: YK:n ohittamisen!) että (Puhemies: Aika!) unionin joukot ...

Outi   Ojala /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Jaakonsaarelle toteaisin, että vasemmistoliitto ei halua olla asettamassa EU:ta ja YK:ta vastakkain. Me haluamme olla korostamassa YK:n merkitystä. Me haluamme olla myöskin mukana sellaisessa toiminnassa, jossa EU noudattaa kansainvälistä oikeutta ja YK:n periaatteita. Olemme myös valmiita hakemaan ratkaisuja siihen, miten voidaan ehkäistä kansanmurhia. Mutta valitettavasti, niin kuin täällä todettiin, ed. Siimes muun muassa totesi, hallituksen esitys on vaillinainen siinä suhteessa, mitä tulee mandaattikysymykseen. Se mahdollistaa myöskin mandaatin maaryhmälle, ilman että laissa olisi todettu esimerkiksi sitä, että edellytetään EU:n yksimielistä päätöstä. Me tiedämme, että EU:ssa voidaan myös päätöksentekoa joskus tulevaisuudessa tehdä sillä tavalla, että jotkut maat pidättäytyvät, eivät äänestä vastaan. Se tulkitaan yksimieliseksi päätökseksi. Tämäntapaiset asiat meitä huolestuttavat.

Ed. Jaakonsaari, meidän pitää varmistaa, että EU tulevaisuudessa toimii nimenomaan kansainvälisen oikeuden vahvistamiseksi ja maailmanrauhan etenemiseksi. Siksi on tärkeää käydä tämä lähetekeskustelu, ja toivon, että valiokuntatyössä näihin ongelmiin voidaan vakavasti puuttua.

Jyrki Katainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Lakiesitys on erittäin hyvä kokonaisuus. Se on hyvin arkipäiväinen, antaa mahdollisuuden järkevään toimintaan ja korostaa myös Suomen eduskunnan itsenäistä kykyä tehdä päätöksiä silloin, kun ylikansallinen päätöksenteko on syystä tai toisesta jumissa. On väärin asettaa EU:n tai YK:n asemia vastakkain. (Ed. Tennilä: Nehän menevät vastakkain!) Jokainen varmasti tässä salissa hyväksyy YK:n periaatteet ja toivoo, että YK olisi kyvykkäämpi tekemään jatkossa päätöksiä.

Mutta täällä otettiin esille, että kansallinen etu on laitettu alamaihin joittenkin muitten etuajattelujen suhteen. Minä näkisin, että tässä on kaksi kansallista intressiä. Ensimmäinen intressi on se, että Suomella tulee kaikissa olosuhteissa olla päätösvalta tehdä asioita, niin kuin se hyväksi katsoo. Toinen kansallinen intressi on kriisimaissa. Niillä tulee olla oikeus saada apua Suomelta tai muilta EU-mailta siinäkin tapauksessa, että YK on poliittisessa jumissa, poliittisessa pattitilanteessa, (Puhemies: Aika!) ja tätä kautta tämä kriisinhallinta tuo selkeästi parannuksia.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Viime kädessä kyse on siitä, toteuttaako hallitus omaa ohjelmaansa eli pyrkiikö hallitus vahvistamaan YK:n asemaa vai ei. Yhtä aikaa ei voi heikentää YK:n asemaa ja vahvistaa sitä. Se, että hallitus on tuonut eduskuntaan lakiesityksen, jossa ei enää edellytetä YK:n hyväksyntää sotilaalliselle pakottamiselle, merkitsee tietenkin YK:n aseman heikentämistä. Tästä kaikki kansainvälisen politiikan asiantuntijat ovat samaa mieltä. Mutta vielä enemmän: viime vuosien aikana Suomi ei enää ole osallistunut suurempiin YK-operaatioihin lainkaan. Meillä on tällä hetkellä ulkopoliittinen johto, joka jatkuvasti korostaa YK:n merkitystä ja sanoo toimivansa YK:n vahvistamisen puolesta, mutta samanaikaisesti Suomi ei ole osoittanut sotilaita, rauhanturvaajia, yhteenkään merkittävään YK-operaatioon. Eikö tämä ole kummallista? Suomi ei myöskään ole Euroopan unionissa toiminut siten, että YK:n valtuutus sotilaallisen voiman käyttämiselle olisi ollut välttämätöntä. (Puhemies: Aika!) Kaikki tämä pakottaa kysymään, miksi Suomen hallitus on heikentämässä YK:n asemaa.

Jari  Vilén /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Yhdistyneet kansakunnat tarvitsee Euroopan unionia. Yhdistyneiden kansakuntien ehkä vahvin tukija tänä päivänä on yhtenäinen Euroopan unioni, joka kykenee toimimaan yhtenäisesti ja jolla olisi yhtenäinen kanta muun muassa niihin reformeihin, mitä YK itsessään tarvitsee tänä päivänä. Me unohdamme tässä keskustelussa, että YK itse on todennut, että EU:n kriisinhallintakyvyn kehittäminen on paras tapa kehittää myös YK:n omaa toimintakykyä. Eivät ne ole vastakkainasetteluita, enkä allekirjoita kyllä sitä väitettä, minkä eräs tutkija esitti hiljattain, että meidän rauhanturvalakimme, kriisinhallintalakimme, olisi heikentämässä YK:ta. YK:n haasteet ovat jossakin toisaalla. Tämä laki mahdollistaa meidän toimivan myös YK:n operaatioissa tehokkaammin.

Ministeri Kääriäinen, kertokaa, pitääkö paikkansa, että Suomi ei voinut osallistua sillä pienellä osalla Darfurin-operaatioon harkittaessa suomalaisten sotilaiden lähettämistä sinne, sen takia, että nykyinen laki ei mahdollista sitä. Tämä laki, joka nyt tullaan hyväksymään, mahdollistaa myös tämän kaltaisiin nopeisiin operaatioihin osallistumisen, koski se vain yksittäistä, yhtä henkilöä tai kahta henkilöä, asiantuntijoita, jotka Suomi haluaa asettaa tämän kaltaisiin operaatioihin.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Minä ed. Jaakonsaarelle vielä toistan tämän perustilanteen. Siis USA lähti ensin sille tielle, että se voi toimia yli ja ohi YK:n, kuten se tekee nyt esimerkiksi Irakissa, jossa myös Englanti on mukana EU-maana. Sitten EU kokonaisuudessaan on lähdössä samalle tielle. Kuka tämän YK:n sivuuttamisen rajaa sitten näihin kahteen isoon toimijaan? Mitä, jos muut isot valtiot ottavat saman oikeuden itselleen? Mikä tämä maailma sitten on? Silloinhan on koko YK-järjestelmä tuhoutunut. (Ed. Jaakonsaari: Mehän voimme päättää omalta osaltamme!) — Niin, mutta kuka tämmöistä esimerkkiä nyt on levittämässä? EU itse, ja tämä on se olennainen asia. — (Ed. Jaakonsaari: Me päätämme osaltamme!) Kyllä kansainvälinen oikeus on oikeutta tai sitä ei ole, ja YK on se, joka sen oikeuden antaa tai pois ottaa tai määrittelee. Ei muita voi olla. Ei voi olla niin, että jokainen itse toteaa, mikä on oikeutta ja mikä ei. Emmehän esimerkiksi tieliikenteessäkään jokainen ota itsellemme oikeutta, että minä ajan näin, kun se minusta on oikein. (Ed. Laakso: Kyllä se siltä näyttää nykyään!)

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Meillä on syntynyt Suomessa merkillinen kototekoinen ongelma siitä, voiko Suomi osallistua sotilaallisiin operaatioihin ulkomailla muutoin kuin YK:n tai Etyjin mandaatilla. On kysytty, riittäisikö Euroopan unionin mandaatti. Minusta tämä kysymys on täysin väärin asetettu. Meidänhän on kysyttävä, riittääkö Euroopan unionille itselleen EU:n mandaatti. (Ed. Laakso: Juuri näin!) Euroopan unionissa on 25 jäsenvaltiota, ja ne ovat kaikki YK:n jäseniä, ja ne tietävät täsmälleen, mitä kansainvälinen oikeus sanoo sotilaallisen asevoiman käytöstä. Todetaan yksiselitteisesti, että asevoiman käyttö on puolustustarkoituksiin mahdollista, ja jos kansainvälinen rauha ja turvallisuus ovat uhattuina, niin voidaan käyttää sotilaallista voimaa YK:n mandaatilla. Tällä pohjalla EU tulee nämä päätökset tietenkin tekemään aikanaan, kun sotilaallisesta kriisinhallinnasta päätetään, täysin riippumatta siitä, mitä rauhanturvalaeissa eri maissa sanotaan. (Ed. Tennilä: Ovatko nämä lakeja, joilla ei ole mitään merkitystä?) Nämä kaikki 25 jäsenmaata ovat YK:n jäsenvaltioita, ja ne noudattavat tietenkin YK:n peruskirjan periaatteita ja kansainvälistä oikeutta. Älkäämme tehkö tästä nyt semanttista ongelmaa tässä salissa!

Suvi-Anne Siimes /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluaisin nyt kuitenkin edelleen korostaa tätä poliittisen tahdon ja poliittisten sitoumusten merkitystä. En pidä siitä, että suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa jatkuvasti mennään koodisanojen taakse. Kriisinhallintaa koskevassa keskustelussa koodisanoina toimivat Darfur, Srebrenica, Ruanda — kaikki asioita, jotka meidän olisi pitänyt voida estää, mutta kaikki myös asioita, joiden estäminen on riippunut ei suinkaan järjestelmän heikkouksista vaan poliittisen tahdon puutteesta.

Mielestäni tämä asioiden käsittelyn ja päätöksenteon avoimuuden vaatimus on tärkeä juuri siksi, että saamme kansalaisten tukea toimimiselle kansanmurhien ja laajamittaisten ihmisoikeusloukkauksien estämiseksi, ja näitä sanoja, näitä kauheita asioita, ei pidä käyttää kilpenä muunlaisten tavoitteiden ajamiselle.

Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! On kuitenkin muistettava, että yhteenkään operaatioon ei voida osallistua ilman, että EU:n kaikki jäsenmaat ovat sen takana, kaikki EU:n jäsenmaat ovat sen takana.

Sitten tämä mandaattikysymys, YK:n mandaatti vai ei. Minä kallistun YK:n mandaatin kannalle ja käytän samoja perusteluja, joita tasavallan presidentti vielä kaksi vuotta sitten käytti ja joita silloin pidettiin tärkeinä. Tärkeänä pidettiin, että vahvistetaan YK:ta, ja jos tulee sellainen operaatio, johon YK ei ole antanut mandaattia, niin kahdessa kolmessa päivässä voidaan tässä talossa säätää erillislaki ja sen nojalla osallistua. Ihmettelen kyllä, minkä takia ei ole säilytetty YK-mandaattia. Vaativimmissa operaatioissa edellytetään selontekoa, (Puhemies koputtaa) sekin vie kaksi kolme päivää. YK-mandaatti olisi ollut selkeämpi viesti.

Rosa Meriläinen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vilén unohtaa sen faktan, että rajallisten voimavarojen maailmassa panostaminen EU:n operaatioihin vie myös resursseja pois YK:n operaatioista. Ehkä meidän pitäisikin lisätä voimavaroja kokonaisuudessaan erityisesti siviilikriisinhallintaan.

Tarja Cronberg /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Siimekselle haluaisin todeta sen, että tietyt koodisanat ovat tärkeitä, koska ne yleensä edustavat käytännön asioita, esimerkiksi juuri Darfur, Ruanda tai Srebrenica. Tässä ei ole kyse ainoastaan poliittisesta tahdosta vaan myös siitä, että kansanmurha usein voidaan todeta vasta jälkikäteen. Näin ollen nopean toiminnan joukkojen lähettämisen osalta on erittäin vaikea arvioida sitä, onko se kansanmurhan estoa vai ei. Mielestäni YK:n peruskirja on tärkeä, kansainvälinen oikeus on tärkeä, mutta on myös opittava niistä erehdyksistä, joita on tehty.

Suvi-Anne Siimes /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan nyt tarkentaa tätä koodisanakeskustelua. Mielestäni ihmisten tappaminen, ihmisoikeuksien laajamittainen rikkominen, etninen puhdistaminen ovat sellaisia asioita, joita minä itse en halua käyttää viikunanlehtenä muille asioille. Olen monesti jo pitkään sanonut, että kansanmurhien estäminen on mielestäni tärkeää, niihin täytyy voida puuttua, eikä tässä ole kysymys nopean toiminnan kyvyn vastustamisesta.

Kysymys on keskustelun herättämisestä siitä, miten mahdollisimman avoimella tavalla poliittisia päätöksiä voidaan tehdä. Avoimuuteen liittyy myös se, että rehellisesti kerrotaan, miksi minnekin halutaan mennä. Mielestäni ihmishenki on liian arvokas asia käytettäväksi kauppatavarana sellaisissa tilanteissa, joissa intervention tarkoitus on ensisijaisesti jokin aivan muu kuin humanitaarinen. Jokainen, joka lukee huolellisesti 90-luvun kansanmurhien historiaa, (Puhemies koputtaa) joukkomurhien historiaa, tietää, että puhtaita motiiveja on maailmassa hyvin vähän, ja juuri siksi avoin keskustelu on tärkeää.

Jari  Vilén /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Luulen, että me kaikki olemme samaa mieltä siitä, että olennaisinta on se, miten apu saadaan perille sitä eniten tarvitseville. Tosiasia tässä rajallisten resurssien maailmassa, kuten ed. Meriläinen oikein sanoi, on se, että Euroopan unionilla tällä hetkellä on parhain kyky. Se, onko meillä poliittista tahtoa, on eri kysymys. Mielestäni ainakin lainsäädännön pitää vahvistaa se, että emme voi piiloutumalla jonkin yksittäisen määreen taakse perustella, miksi emme haluaisi toimia.

Nyt me voimme käyttää puuttuvaa YK:n mandaattia esteenä, jos meiltä puuttuu poliittinen tahto. Jatkossa meillä on kyky operoida ja reagoida sen mukaisesti kuin itse haluamme. Korostan sitä, että EU:lla on parhaimmat kyvyt tarttua niihin haasteisiin globaalisti, eikä se vie mitään pois YK:lta, vaan YK itse tunnustaa — haluan vielä kerran korostaa — YK itse toteaa sen, että EU on järjestö, joka antaa lisäarvoa myös Yhdistyneille kansakunnille, jonka periaatteita EU noudattaa.

Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On erittäin tärkeätä, että tästä asiasta puhutaan ja tähän huolellisesti paneudutaan valiokunnassa. Mutta nyt pitää nähdä tämä metsä puilta, eli minusta on täysin absurdi ajatus se, että 25 EU-maata yksimielisesti päättäisi jotenkin YK:n arvovaltaa nakertaa. Se on aivan kreisi ajatus, Suomi, Ruotsi, kaikki EU-maat yhdessä, yksimielisesti päättäisivät, olisivat sellaisella tiellä, että YK:n arvovaltaa nakerretaan. Se ei ole vaan kerta kaikkiaan mahdollista.

Meidän omalta osaltamme eduskunta tulee päättämään jokaisesta operaatiosta, ja kun tämän lakiesityksen, joka minusta on erittäin huolellisesti laadittu pitkän keskustelun jälkeen, lukee, näkee, että siinähän korostetaan erittäin voimakkaasti sitä pääsääntöä, että YK:n turvallisuusneuvoston mandaatti ja suostumus kaikissa operaatioissa on välttämätön, mutta realistina täytyy tunnustaa se, että esimerkiksi Kosovon tapauksessa YK oli voimaton. Kyllä minua ainakin tämän sukupolven edustajana (Puhemies koputtaa) hirvittää se ajatus, että me todistimme joukkomurhaa Euroopassa.

Sari Essayah /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä salissa tuskin kukaan näiden humanitaaristen interventioiden tärkeyttä on kiistämässä, mutta on aivan selvää, että tämä uusi kriisinhallintalaki on avaamassa portteja paljon laveammalle. Täällä on tällaisia epämääräisiä käsitteitä, kuten maaryhmä, joka myös hyväksytään toimeenpanijaksi.

Voisiko arvoisa puolustusministeri vastata: mikä tällainen maaryhmä saattaisi olla, joka on oikeutettu aseelliseen kriisinhallintaan, kunhan nyt jotenkuten pystyy todistelemaan, että toimii YK:n peruskirjan päämäärät tahi sitten kansainvälisen oikeuden säännökset huomioiden? Tämä uusi lakiesitys todellakin avaa paljon laveamman tien kuin meidän perinteinen rauhanturvalakimme.

Olli Nepponen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Pitkään odotettu ja monia jännitteitäkin synnyttänyt laki sotilaallisesta kriisinhallinnasta on nyt edessämme. Perinteisistä rauhanturvaamistehtävistä on muotoutunut viimeisten kymmenen vuoden aikana nimenomaan kriisinhallintatehtäviä, joissa sotilaallisen voiman käyttö on noussut keskeisesti esiin unohtamatta tietenkään niihin liittyvää siviilikriisinhallintaa erityisesti suomalaisten joukkojen kehittämänä. Yhdyn niihin ed. Liisa Jaakonsaaren nostamiin ajatuksiin, jotka saivat myöskin tukea monilta muilta, että Balkanin kriisit nostivat esiin sotilaallisen kriisinhallinnan tarpeen ja sen kehittämisen nimenomaan Euroopan unionin osalta.

Uudistuksen tarve on tämän vuoksi selkeä. Suomi on korostanut eri yhteyksissä ja viimeksi puolustus- ja turvallisuuspoliittisen selonteon yhteydessä osallistuvansa täysimääräisesti kriisinhallintatehtäviin niin YK:n, Euroopan unionin kuin Naton rauhankumppanuusohjelman puitteissa. Tarve tietenkin on korostumassa nyt, kun Euroopan unionin nopean toiminnan joukot ovat tulossa käyttövalmiiksi Suomen ollessa ensimmäisiltä osilta päivystysvuorossa jo lähivuosina, vuonna 2007.

Lakia valmisteltaessa keskustelua ja vastakkainasettelua aiheutti erityisesti kysymys siitä, kenen mandaatilla Suomi voi lähteä mukaan operaatioon, niin kuin täälläkin jo käyty keskustelu on osoittanut. Rauhanturvaamislaissa lähdettiin yksiselitteisesti siitä, että vain YK:n mandaatti tai Etyjin mandaatti, jota tosin ei ole käytetty, antaa mahdollisuuden osallistua operaatioihin. Monestakaan syystä tämä ei enää toimi ja esimerkit puhuvat sen puolesta, vaikkakin YK:n periaatteet ovat aina kuitenkin taustalla silloin, kun mahdolliseen operaatioon lähdetään. Tosiasiat oli tunnustettava, ja se oli myöskin pakko, jotta Suomi voi olla täysimääräisesti mukana. YK:n toimintakyky ei ole aina paras mahdollinen, ja valtuuksien saaminen olisi jäänyt tulematta tai ainakin merkittävästi viivästynyt. Siksi on tärkeätä, että on löydetty ratkaisu, että Suomi voi osallistua operaatioon, jonka toimeenpanee YK, Etyj, Euroopan unioni tai muu kansainvälinen järjestö, lähinnä Nato rauhankumppanuusohjelman puitteissa, tai maaryhmä, josta viimeisin esimerkki on Ranskan ja Saksan ryhmä, jossa myöskin Ruotsi oli siinä mukana.

YK:n ehdottomasta mandaatista luopuminen oli pitkän kädenväännön tulos. Jo turvallisuus 2004 -työryhmä Antti Kalliomäen johdolla aloittaessaan ja jatkaessaan siitä eteenpäin päätyi keskustelussa tarpeeseen luopua ehdottomasta YK:n mandaatista. Siitä käytiin pitkät keskustelut. Vain vasemmistoliiton edustajan ehdoton vastustus esti meitä kirjaamasta tätä lopputulokseen, tavoitteena kun oli yksimielinen mietintö. Monissa näissä keskusteluissa tämän EU:n mandaatin esiin nostaminen, nopeuden vaatimus, jopa korkean tason keskusteluissa, sai kiivasta vastaväitettä, niin että kerran jouduin toteamaan, että ei tässä nyt oikopäätä olla hyökkäämään lähtemässäkään. Onneksi järki voitti ja mandaattikysymyksen ratkaisu puolestaan vaikuttaa siihen, miten eduskunta osallistuu ratkaisuun. Kaikki päätökset tehdään niin, että eduskunta on mukana, ja se antaa meille mahdollisuuden perusteelliseen keskusteluun, koska eduskuntaa on kuultava päätettäessä Suomen osallistumisesta erityisen vaativiin operaatioihin tai nimenomaan operaatioihin, joilla ei ole YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta. Aikaisemminhan koko eduskuntaa oli kuultava vain voimankäyttövaltuuksien perusteella.

Nyt esitetty päätöksentekomalli on hyvä ja takaa kaikissa tilanteissa perusteellisen, demokraattisen mutta myöskin riittävän nopean valmistelun. On muistettava, että kriisit eivät synny käden käänteessä, nimenomaan sotilaalliset kriisit, vaan niiden kehittymistä voidaan seurata, ennakoida myös päätöksenteossa ja toivottavasti myös sitten aikanaan joukkojen käytössä.

Sotilaallisten kriisinhallintatehtävien luonteen ja vaativuuden muuttuminen asettaa vaatimuksen, että suomalaisten joukkojen ja sotilaiden voimankäyttövaltuudet ovat samanlaiset kuin muilla operaatioon osallistuvilla. Ratkaisut on voitavat tehdä kentällä tässä ja nyt kysymättä ohjeita kotimaasta. On hyvä, että laki lähtee siitä, että on voitava käyttää tehtävän suorittamisen kannalta välttämättömiä voimakeinoja. Operaatioonhan laaditaan jo suunnitteluvaiheessa, siis päätösvaiheessa, ohjeistus voimankäytöstä. Näin ne ovat tiedossa asetettaessa joukkoja korkeaan valmiuteen ja koulutettaessa tulevaan tehtävään. Näin vältytään tilanteilta, joihin suomalaiset ovat muutamaan kertaan joutuneet niin Bosniassa kuin Kosovon kriisinkin aikana. Voimankäyttöä ohjastaa joukon tehtävä, kansainvälisoikeudelliset periaatteet ja muun muassa rikoslaki. Periaatteiden tulee olla selkeät ja yhtenevät kaikille joukoille.

Kun täällä muutama vuosi sitten käytiin keskustelua rauhanturvaoperaatioon lähtemisestä, sinkkiarkkukysymys nousi esiin. On muistettava, että tehtävien luonne saattaa johtaa siihen, että tappioita tulee, ja niiden tuloon on myöskin varauduttava, vaikka tavoitteena tulee olla, että kukaan ei joudu hengenvaaraan.

Kriisinhallintatehtävät edellyttävät hyvin koulutettua mutta myös motivoitunutta, tehtäväänsä paneutuvaa ja vapaaehtoista henkilöstöä. Tähän motivoituneisuuteen ja turvallisuuden tunteeseen liittyy oleellisesti se, että palvelussuhteen ehdot ovat kunnossa. Laki lähtee siitä, ettei palvelussuhteen ehdoista neuvotella normaalin työmarkkinakäytännön mukaisesti. Tämä on johtanut valitettavasti siihen tilanteeseen, jossa Upseeriliitto on asettanut hakusaarron kansainvälisiin tehtäviin, koska liitto näki, että se ei voi vaikuttaa tulevaisuudessa riittävästi palvelussuhteen ehtoihin. Puuttumatta tilanteeseen johtaneisiin tapahtumiin totean, että syitä on ollut sekä sysissä että sepissä. On erittäin myönteisenä todettava jo tänäänkin puolustusministerin suusta kuultu tieto, että puolustushallinto ja Upseeriliitto käyvät rakentavia keskusteluja hyvässä hengessä tavoitteena synnyttää menettelytapaohjeet, joilla palvelussuhteen ehdot määritetään ennen operaatioon lähtemistä. Nopeaa ratkaisua tässä suhteessa vaativat Suomen maine, aikataulu joukkojen kokoamiseksi ja jatkuvasti täytettävät upseerien vakanssit kriisinhallintatehtävissä.

Arvoisa puhemies! Puolustusvaliokuntavastaavana en voi olla nostamatta esiin kysymystä ja esitystä, jolla lakia koskevan mietinnön laatiminen annettiin ulkoasiainvaliokunnalle. Menettelyllä rikotaan ministeriövastaavuusperiaatetta, ja myös lain sisältö olisi vähintään yhtä hyvin puoltanut tehtävän antamista puolustusvaliokunnalle. Mutta esitys on tehty, ja lähdemme siitä ja toivomme, että tämä laki saa näillä muodoin hyvän käsittelyn, jolle puolustusvaliokunta omalta osaltaan antaa kaiken tukensa.

Arvoisa puhemies! Haluan toistaa sen, mikä on tullut jo esiin: laki on selkeä ja ajan vaatimukset täyttävä, ja myös sen perustelut ovat hyväksyttäviä. Siksi on toivottavaa, että tämä laki saa hyvän ja perusteellisen käsittelyn, jotta Suomi on sitten aikanaan valmis täyttämään ne tehtävät, jos Suomelta pyydetään joukkoja kriisinhallintatehtäviin.

Edustajat Aulis Ranta-Muotio, Eva Biaudet, Susanna Haapoja ja Ulla Anttila merkitään läsnä oleviksi.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Minä olen jo vuosia kaivannut kokoomukseen sitä Kari Suomalaisen kypärä ja liperi -hahmon henkeä. Nyt kokoomus on löytänyt tämän kypärän, mutta liperit vielä puuttuvat, ja kokoomus on ajamassa tätä lakia innokkaammin kuin hallitus konsanaan.

Tämä hallituksen esitys eduskunnalle sotilaallisesta kriisinhallinnasta on pitkän ja johdonmukaisen kehityksen tuotos. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka perustettiin jo Maastrichtin sopimuksella ennen Suomen EU-jäsenyyttä vuonna 1993. Silloin käytettiin sanamuotoa yhteinen puolustuspolitiikka, joka "saattaa aikanaan johtaa yhteiseen puolustukseen". Oikeus kriisinhallintatehtäviin, niin sanotut Petersbergin tehtävät, sisältyvät Amsterdamin sopimukseen vuodelta 1999. Kriisinhallintavälineet luotiin Helsingin Eurooppa-neuvoston kokouksessa niin ikään 1999, ja sotilaallinen päätöksentekojärjestelmä sisältyy Nizzan sopimukseen.

Tässä on taustaa, mistä on lähdetty, ja nyt ollaan menossa tässä, siis jatkuvasti kohti sitä, että EU:sta tulee sotilaallinen toimija, puolustusliitto. Siihen tässä pyritään, ja se tulee täältä pitkästä jatkumosta. Tyypillistä asialle on, niin kuin kaikille EU-vetoisille projekteille, asian kaunistelu ja lopullisen päämäärän piilottelu. Tarkoituksenahan tässä lopulta on tehdä EU:sta jonkin näköinen sotilasliitto, jota se ei vielä ole.

Ranskan ja Hollannin kansojen hylkäämän EU-perustuslain tarkoitushan oli viedä huimasti eteenpäin puolustus- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön syventämistä. Keskeisiä kohtiahan tässä hylätyssä, mutta Suomen hallituksen ja kokoomuksen syvästi rakastamassa EU-perustuslaissa olivat yhteisvastuulauseke ja turvatakuulauseke, aivan kuten ed. Kiljunen tietää konventista lähtien. Niitä oli tarkoitus viedä eteenpäin, mutta nyt, kun EU-perustuslaki on kuolinkouristuksissaan, ne eivät ole menossa eteenpäin, varsinkaan tämä turvatakuulauseke ei ole menossa eteenpäin. Tämän turvatakuulausekkeen peräänhän kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö haikailee joka viikonloppu tuolla ihmisiä tavatessaan. (Ed. Laakson välihuuto) — Turvatakuulauseke, ed. Laakso, on puolustusliittomainen eli yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta -periaatteen mukainen. Sitähän se turvatakuulauseke merkitsee.

Yhteisvastuulausekkeen ideaa, joka liittyy lähinnä terrorismin uhkaan, voidaan viedä eteenpäin ilman EU:n perustuslain hyväksyntää. Mutta aivan niin kuin pääministeri Vanhanen on todistanut, tämän turvalausekkeen vieminen eteenpäin irrotettuna EU:n perustuslaista on vaikeata. Ainakin olin havaitsevinani, että puheenjohtaja Heinäluoma myös asettui tässä pääministerin tueksi, että ei ole järkevää irrottaa tätä. Ja siitähän tämä parku Jerusalemissa on, kun tämä ei nyt ole menossa eteenpäin.

Arvoisa puhemies! Seuraava askelhan EU:n yhteisessä puolustuksessa olisi ollut pysyvä rakenteellinen yhteistyö. Tämäkään ei ole mahdollista ilman uutta perustuslakia. En mene tähän sen enempää, se on näitä EU-eliitin tulevaisuuden haaveita.

Mutta EU:n puolustusyhteistyötä voidaan siis viedä eteenpäin nykyistenkin sopimusten puitteissa, ja tätä kiertotietä tässä nyt käytetään. EU:n perustuslain myötähän oli tarkoitus saada EU:lle ulkoministeri, jolle se Bush voi soittaa, ja presidentti myös, jolle se Bush voi soittaa. Eikö niin ed. Jaakonsaari? Sitä puhelinnumeroa ei löydy vielä mistään luettelosta, mutta Javier Solana tuolla touhuaa. Hänellä ei ole tehtävää, mutta hän touhuaa ikään kuin hänellä olisi tehtävä ja mandaatti, aktiivinen joka asiassa. (Ed. Laakso: Tiedetäänkö, mihin puhelinnumeroon Yhdysvalloissa soitetaan?) — No, Valkoiseen taloon, mutta voi olla, ed. Laakso, että teille ei vastata sieltä! (Naurua)

Arvoisa puhemies! Koko EU-eliitti on hattu kourassa, ja kun sanottavaa ei ole, niin tilanne on tämä.

Arvoisa puhemies! Minua arveluttaa erittäin kovasti kaikki tämä, mitä meille suomalaisille EU:n myötä ollaan kauppaamassa. Lähtökohtaisesti sieltä tulee käytännössä vaaleissa valitsematon, ikuinen ja erottamaton EU-byrokraatti, ja siihen, mitä se keksii sieltä suoltaa ja meille tänne tuottaa, lähtökohtaisesti suhtaudun epäilevästi. Ja tämä on yksi sellainen asia.

Mutta jotain myönteistäkin ja ehdottomasti isänmaasta ja puolustamisesta, jota perussuomalaiset ovat aina arvostaneet: Suomi on ollut rauhanturvaamisen suurvalta ja onnistunut siinä tehtävässä erityisen hyvin ja erinomaisen hyvin. Täällä hallituksen esityksessä mainitaan, että oliko se 47 000 suomalaista on ollut näissä YK-tehtävissä aina Suezilta asti. Se on aivan loistavaa rauhanturvatyötä, ja sillä on varmasti pelastettu ihmishenkiä ja oltu auttamassa. Mutta tämä toimintahan olisi se Suomen mahdollisuus pienenä maana, aivan kuten puolueeton Irlanti tai joku tällainen viitekehys, että silloin kun EU:kin on jo tärvellyt itsensä, niin Suomi voisi lähteä auttamaan. Mutta jos me sidomme itsemme tähän EU:hun ja se on kuin myllynkivi kaulassa, niin emmehän me mihinkään lähdetä muuta kuin roikutaan siinä. Suomihan on viimeisenä EU:n lojaalina, pistää kaikista päättömimmänkin direktiivin toimeen. (Ed. Bryggaren välihuuto) — Puhe on ilmeisen vaikuttavaa, ed. Bryggare, kun saa teidätkin artikuloimaan sitä vastaan.

Arvoisa puhemies! En pidä hyvänä tätä esitystä, mutta suon sille mahdollisuuden: kun te nyt sitten ulkoasiainvaliokunnassa perusteellisesti asiantuntijoita kuulette ja teette järkevän ja hyvän mietinnön, niin lupaan ja edustamani maailmankatsomus lupaa suhtautua siihen viileän asiallisesti ja katsoa, mikä se tuotos on, ja sitten lähteä mukaan.

Mutta yksi, arvoisa puhemies, asia tässä on vielä, mitä ei tänään vielä ole mainittu. Olin ymmärtänyt siten, että tasavallan presidentti Tarja Halonen on tuntenut tätä kehitystä vastaan sydämessään syvää vastenmielisyyttä YK-aktiivina ja rauhan ihmisenä. En ole hänen kansaan samaa mieltä maamiinoista enkä muista sellaisista, mutta tästä kyllä, että YK:n mandaatti on se keino, millä väkivaltaa sitten oikeutetaan. Tässä kohdin hänen mielipiteensä näyttää muuttuneen ankaran paineen alla. (Ed. Laakso: Hallitus jyräsi hänet!) — Tämä vaikuttaa siltä, että jotain tässä on tapahtunut, ja olisi mukava kuulla jollain foorumilla, miten hän tätä perustelee, varmaankin välttämättömyyden pakosta, tuskin suuresta sydämestä ja aatteen palosta.

Arvoisa puhemies! Eli kaiken kaikkiaan katson kyllä niin kuin tutkija Hanna Ojanen katsoi, että kyllä siinä YK:ta heikennetään, kun EU lähtee sinne touhuamaan ja tekemään itselleen roolia. Eihän tämä mitään muuta merkitse. Katson, että Suomella on oltava rooli ja Suomen on tunnettava yhteisvastuunsa, mutta parhaiten se onnistuisi, jos me jättäisimme itsellemme mahdollisuuden, kuten Irlanti ja muut puolueettomat maat, että siinä vaiheessa, kun tämä EU:nkin porukka on tärvellyt itsensä, niin vielä löytyisi joku, joka voisi mennä väliin pelastamaan ihmishenkiä.

Kauko Juhantalo /kesk:

Herra puhemies! Eihän kenelläkään voi olla huomauttamista YK:n toimintaan rauhantehtävissä ja Suomen hienoon rooliin siinä yhteydessä vuodesta 56 lähtien. Mutta kyllä eräitä asioita täytyy maailman edetessä ja aikojen kuluessa katsoa myös totuuden silmin. YK ei enää omalla voimallaan ja omilla mahdollisuuksillaan ole kyennyt niihin tehtäviin, joihin toiveet aikoinaan asetettiin ja joissa kyettiin toimimaan silloin, kun niin sanotusti kunnioitettiin rintamalinjojen eri puolilla YK:n voimaa ja YK:n oikeata tehtävää.

Minusta ed. Cronberg sanoi aivan oikein, että kansanmurhat todetaan vasta jälkikäteen. Tätä näkemystä osuvasti tuki myös ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari. Kyllä me olemme voineet havaita viime vuosien surullisissa, ankarissa tapahtumissa, miten olisi ollut tarpeen jollakin mandaatilla ja jollakin voimalla mennä väliin, ettei moisia tapahtumia pääse syntymään. Tämä on yksi mahdollisuus.

Joskus tuntuu kummalliselta, että joissakin asioissa suomalaisilla on valtavasti voimaa ja kun me täällä muutaman hengen läsnä ollessa keskustelemme, niin me olemme jo tuhoamassa koko YK:n järjestelmää. Toki näitä nyt pitää puhua, mutta kyllä meidän pitää myös kehittää. Oli odotettavissa tämän lain tänne saliin tullessa, että osa haluaa lähteä vähän niin kuin sivupolkua kulkemaan, ei rohkene käsitellä itse varsinaista tärkeätä asiaa, vaan puhutaan näistä mandaateista. Se on tärkeä kysymys, joka tullaan täällä meillä ratkaisemaan asiantuntijoita kuullen ja edustajien mielipiteitä arvostaen. Puheenvuorot ovat olleet erinomaisia ja asiantuntevia, jopa, kuten ed. Soinilla, kovin iloisia ja valppaita.

YK:ta ei tässä heikennetä, päinvastoin YK:n asemaa pyritään perusteluissa ja tekstissä vahvistamaan. Joka paikassa korostetaan sitä, että YK:n rooli ensisijaisesti otetaan huomioon. Mutta kun katsoo sitä laajuutta, mikä tässä laissa on esillä nimenomaan sotilaallisiin operaatioihin, sotilaalliseen voimaan, sotilaallisten operaatioiden nopeuteen liittyen, kyllä tämä on välttämätöntä nykyajan kovassa maailmassa. Ei mitään voida sille, että puhtain sinibarettiasein, käytännössä ilman asetta, voitaisiin mennä nykyajan voimalla taistelevien osapuolten väliin. Siellä pitää olla se tärkeä rooli, mikä tässä on meidän nopean toiminnan joukoillamme. Sen pitää olla myös käytössä ja suomalaisten siellä mukana.

Olin viikonvaihteessa juuri Ranskan Colmarissa EU:n puolustusvaliokuntien puheenjohtajien kokouksessa, ja osallistui sinne myös Venäjän puolustusvaliokunnan puheenjohtaja hyvin rakentavia puheenvuoroja käyttäen, vaikka hän tässä taannoin vähän yritti meille muitakin näkemyksiä esittää. Siellä oli erinomaisen hienosti esillä se kunnioitus, joka on Suomen aktiivista roolia kohtaan sekä aikaisemmin YK:n rauhanturvatyössä että siinä, miten valppaasti ja teholla Suomi on mukana myös EU:n toiminnan ja myös nopean toiminnan joukkojen valmisteluissa. Suomeen luotetaan, suomalaisilla on kyky toimia, ja suomalaisilla on tahto toimia rauhanturvatehtävissä myös niissä järjestelmissä, joihin nyt viitataan ja joista laki on esillä.

En voi olla yhtymättä ed. Nepposen kantaan siitä, millä tavoin tämä laki täällä käsiteltäisiin. Meidän pitäisi kunnioittaa itse tekemiämme työjärjestyksiä, mutta olen jo puhemiesneuvostossa ilmoittanut tämän lain olevan niin tärkeän, että me haluamme arvokkaan käsittelyn tälle. Nyt toisaikainen riitely siitä, kuka tekee mietinnön ja kuka lausuu, ei ole paikallaan.

Minä olen vakuuttunut siitä, että tämä laki saa täällä hyvin laajan kannatuksen ja se menettely, jossa oikealla tavalla on otettu huomioon eduskunnan rooli, on sitä, mitä meidän oma perustuslakimme edellyttää ja mitä kansalaisten kunnioitus eduskunnan arvovaltaa kohtaan myös vaatii. Meillä täytyy olla viimeinen sana yhdessä valtioneuvoston ja tasavallan presidentin kanssa, kun johonkin vaaralliseen paikkaan lähdetään. Olen siis täysin samaa mieltä kollegani Jaakonsaaren kanssa ja luotan siihen, että valiokuntatyön tuloksena tänne tullaan hyvin vahvasti hallituksen mielipidettä ja esitystä tukien.

Ed. Suvi Lindén merkitään läsnä olevaksi.

Rauno Kettunen /kesk:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Uusi laki korvaa rauhanturvaamistoiminnasta annetun lain. Uudelle laille on käytännöllinen tarve. Uudistuksen tarkoituksena on ottaa huomioon kehitys kansainvälisessä kriisinhallintatoiminnassa, jotta Suomi voisi jatkossakin osallistua täysimääräisesti kriisinhallintatehtäviin erityisesti Yhdistyneiden kansakuntien, Euroopan unionin ja Pohjois-Atlantin liiton rauhankumppanuusyhteistyön puitteissa. Esityksen keskeisenä tavoitteena on lainsäädännön uudistaminen siten, että Suomi voisi osallistua Euroopan unionin valmiusjoukkojen toimintaan.

Hallituksen lakiesityksen nimi kertoo painopisteen muuttumisesta. Enää ei puhuta rauhanturvaamisesta vaan sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Kyse ei ole mitättömästä muutoksesta, vaan asiaan on suhtauduttava harkitsevasti. Jos puretaan lakia osiin, havaitaan, että päätöksentekomenettely on hyvin pitkälti samanlainen kuin nykyisen lainsäädännön mukaan. Presidentti tekee päätökset osallistumisesta valtioneuvoston ratkaisuehdotuksen perusteella. Ennen esityksen tekemistä valtioneuvosto kuulee eduskuntaa. Tämä on hyvä järjestely. Edelleenkin eduskunnan täytyy olla vahvasti mukana päätöksenteossa. On parempi, että kriisitilanteessa lähetettävillä joukoilla on useampi varmistin.

Selvästi hankala kohta lakiesityksessä on osallistuminen kriisinhallintaan ilman YK:n mandaattia. Kriisinhallinnan toimeenpanijana voi uuden lakiesityksen mukaan olla YK, Etyj, EU tai muu kansainvälinen järjestö tai maaryhmä. Uuden lain mukaan sotilaalliseen kriisinhallintaan voidaan osallistua ilman YK-mandaattia, jos operaation tarkoituksena on rauhan ja turvallisuuden ylläpitäminen tai palauttaminen, humanitäärisen avustustoiminnan tukeminen tai siviiliväestön suojaaminen. Vaikka YK:n peruskirjan päämäärät ja periaatteet sekä muut kansainvälisen oikeuden säännökset otetaan huomioon, voisi tämä jossain määrin käytännössä tarkoittaa YK:n roolin heikkenemistä, ellei asiaa tiedosteta. YK:n merkitystä on jatkossakin edistettävä. Joka tapauksessa uusi laki kehittää Suomen valmiutta myös sotilaallisiin operaatioihin.

Toinen monille kiistanalainen kohta on Suomen osallistuminen EU:n valmiusjoukkojen toimintaan. Tässä on suunnanmuutos sodan jälkeiseen politiikkaan. Suomalaisia voi lähteä mukaan muihin kuin rauhanturvaamisoperaatioihin. Käytännössä tämä tarkoittaa usein sotilaallisia operaatioita. Näissä voi olla todellisia taistelutilanteita, joissa kuoleman riski on todellinen. Voimankäytön mahdollistamisessa on tultu samalle viivalle muiden osallistujamaiden kanssa, mikä käytännön toiminnassa onkin välttämätöntä.

Suomella ei tällä hetkellä ole sotilaallista uhkaa eikä turvallisuusvajetta. Turvallisuusuhkamme ovat enemmän ympäristöön, rikollisuuteen tai luonnonmullistuksiin liittyviä. Nato ei vähennä eikä ratkaise näitä uhkia. Kansan selvä enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä, vain 20 prosenttia kannattaa, joten lähivuosina ei tulla hakemaan Nato-jäsenyyttä. Olemme kuitenkin entistä valmiimpia kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin, ja Nato-jäsenyys säilyy mahdollisuutena kansainvälisen tilanteen mahdollisesti muuttuessa. USA:n johtama sotilaallinen operaatio Irakissa on osoittanut, kuinka vaikeaa rauhan ja maan sisäisen vakauden saaminen on sotilaallisin keinoin. Irakissa on edelleen turvallisuusvaje. USA:n kansainvälinen kriisinhallinta on myös voinut lisätä terrorismin uhkaa USA:ssa. Nämä esimerkit tukevat käsitystä, että sotilaallinen liittoutuminen ja sotilaallinen toiminta on aina tarkkaan ja perusteellisesti harkittava, koska seuraukset eivät väistämättä ole kokonaisturvallisuutta lisääviä.

Arvoisa puhemies! Eduskunnalla on jatkossakin oltava merkittävä rooli, kun päätetään osallistumisesta mahdolliseen kriisinhallintaan. Tämä uusi laki on selkeä ja ajan tarpeet ja vaatimukset täyttävä.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! On ollut mielenkiintoista seurata tätä keskustelua. Kun on ollut ilo olla vuodesta 1987 lähtien vastaavissa keskusteluissa mukana, niin tässä keskustelussa on sellainen inhorealistinen sävy sisässään. Niin kuin täällä eräissä aikaisemmissa puheenvuoroissa on viuhahtanut, täällä on aikaisemmin keskusteltu semanttisella tasolla, käyttääkseni ed. Siimeksen ilmaisua, siitä, onko tässä kysymys nyt rauhan turvaamisesta vai rauhaanpakottamisesta tai jostakin sillä välillä olevasta, onko se nyt näitten pykälien mukaista toimeliaisuutta jnp. Nyt sanotaan jo lain nimikkeessä selvästi: kysymys on sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Siinä siis tapetaan, kun tarvis on. Tämän sanoi kenraali Nepponen, edustaja Nepponen, hiukan sivistyneemmällä tavalla äsken, mutta kuitenkin tämä on se perimmäinen vaihtoehto ja sillä siisti. Hän totesi myöskin sen, että sinkkiarkut saattavat kuulua kuvaan mukaan.

Siis tässä suhteessa tämä on paljon rehellisempää, koska tähän on eräällä tavalla eräillä tahoilla pyrittykin ja tätä tavoiteltukin. Tämän hallituksen esityksen perusteluissa puhutaan tässä suhteessa kansainvälisestä kehityksestä, sopeutumisesta kansainvälisen kehityksen vaatimuksiin, ja se on nyt tässä vaiheessa. Mitä se kansainvälinen kehitys on ollut? Se on yksinkertaisesti ollut vain sitä, että maapallo on käynyt pienemmäksi, luonnonvarat ovat käyneet per capita vähäisemmiksi. Kilpailu siitä, kuka saa näitä luonnonvaroja käyttää hyväkseen, on koventunut ja kiihtynyt, ja kulttuurien historia on jo osoittanut sen, että kun näin käy, kun kilpailu luonnonvaroista kiihtyy, niin silloin niin sanotut pahat tavat ritualisoituvat ja silloin hyväksytään yhä brutaalimmat tavat hoitaa ihmisten ja ihmisryhmien välisiä konflikteja. Tästähän tässä on kysymys.

Tässä on nyt sitten siirrytty siitä YK:n mandaattikäytännöstä ihan arkipäivän tasolla siihen, että on kysymys Euroopan unionin ja Naton rauhankumppanuushankkeista. Operaatioitten toteuttajina voivat olla kansainväliset järjestöt, taikka, mihin ed. Essayah täällä jo kiinnitti huomiota, "maaryhmät", siis esimerkiksi niin kuin välihuudossa huusin, Ghana, Niger, Kultarannikko ja Suomi, yhteisenä ryhmittymänä hoitamassa jotakin proggista tämän asian tiimoilta. Siis väljyys on täydellinen ja sillä tavalla myöskin keskustelu täällä on ihan toisenlainen kuin aikaisemmissa tilanteissa, koska kaikki on avattu kaikelle. Ulkopuolelle on jätetty ainoastaan YK:n peruskirjan 51 artiklassa tarkoitetut puolustustehtävien hoidot ja edelleen perustuslakisopimusluonnoksessa tarkoitetut avunannot hyökkäystilanteessa ja kansallisella tasolla oman perustuslakimme 93 §:n 1 momentin mukainen valtuutus päättää sodasta ja rauhasta. Nämä ovat ulkopuolella. Siellä on jätetty se selvästi omaan lokeroonsa.

Olennaisestihan kysymys on juuri siitä, mistä näissä niin sanotuissa konflikteissa on pohjimmiltaan kysymys. Ed. Cronbergin puheenvuorossa tämä jo oikeastaan vilahtikin, kun hän analysoi alan tutkijana, että kysymyksessä on aina ollut etu, jonkun etu vastaan jonkun toisen etu. Toisin sanoen kysymys on siitä, kuka hallitsee luonnonvaroja täällä maapallolla ja kuka käyttää niitä hyväkseen. Merkittävin muutos on siinä, että kysymys on luonnonvarojen käyttöoikeuksista, ei sinänsä maan omistamisesta. Se on aika mielenkiintoista katsoa. Tämä on johtanut resurssisotien aikakauteen, ja aina ennen varsinaista resurssisotaahan on sitten rakennettu konflikti. Nyt sitten tarvitaan meitä ed. Jaakonsaaren hengessä hoitamaan pois sitä konfliktia lähettämällä valmiusjoukkoja paikalle.

Osoituksena siitä, että tästä todella on kysymys, otan yhden ainoan esimerkin ihan lähimenneisyydestä. Se on Irakin perustuslakikeskustelu ja sopiminen. Siinähän oli nimenomaan ainut — semmoisen kuvan ainakin lehdistöstä saa — jäljelle jäävä riita-asia etnisten ryhmien välillä öljyvarantojen käyttöoikeudet. Ja piste. Siis ainoastaan se. Siitähän siellä nytkin on, tänäkin päivänä, niissä kammottavissa tapahtumissa, jotka on kirjattu tälle aamupäivälle, kysymys. (Ed. Kuopan välihuuto) — No, kyllä. Ajattelin, ed. Kuoppa, juuri nyt ulvahtaa tähän väliin sen, että sitten amerikkalaiset ovat viemässä kaksi miljoonaa tynnyriä sitä öljyä oman mantereensa reunalle satamiin käytettäväksi omaa raakaöljyvajettaan täyttämään.

Se, mikä koskee eduskunnan roolia, on poliittisesti taitavalla tavalla tässä hoidettu. Siitä en voi oikeastaan sanoa mitään muuta. Mutta se tarkoittaa käytännössä sitä, että jos todella realisoituu se, mikä tässä mahdolliseksi on kuvattu, niin sehän tarkoittaa sitä, että se menettely, joka nyt eduskunnan menettelynä ollaan mahdollistamassa, tullaan korvaamaan joustavammalla ja nopeammalla menettelyllä, elikkä siis toisin sanoen, kun tämä peruslaki on saatu aikaiseksi tekemällä tästä niin sanottu iso riita-asia, seuraavassa vaiheessa empiiriseen kokemukseen perustuen ruvetaan eduskunnan roolia pienentämään. Näinhän siinä tulee käymään. Näinhän tämä homma on tämän 18,5 vuoden aikana mennyt monissa muissa asioissa, ja näinhän se menee tässäkin asiassa.

Mielenkiintoista tässä lopuksi on se, että nyt on aivan uudella tavalla löydetty keino jakaa poliittiset puolueet hallitus- elikkä hovikelpoisiin ja muihin, elikkä täytyy hyväksyä tämän laatuiset menettelyt, että on hovikelpoinen ja hallitukseen kelvollinen.

Edustajat Nils-Anders Granvik ja Tuula Väätäinen merkitään läsnä oleviksi.

Heidi Hautala /vihr:

Arvoisa puhemies! Turvallisuus on aivan toisennäköistä nykyään kuin vanhan rauhanturvalain aikana, ja myös tähän lakiin heijastuu se, että viime kädessä on katsottu eettisesti oikeutetuksi se, että Suomi osallistuu vaativiinkin sotilaallisiin kriisinhallintaoperaatioihin, joskus jopa ilman YK:n eksplisiittistä valtuutusta. Katson, että vaikean harkinnan jälkeen tämä on oikea valinta. Olisi tietysti äärimmäisen hienoa, jos YK olisi uudistunut niin, että käytännössä turvaneuvosto ei voisi estää maailmanyhteisön puuttumista kansanmurhaan tai vakavaan ihmisoikeusloukkaukseen. Mutta me tiedämme, että tällä hetkellä tämä on se realiteetti.

On myös otettava äärimmäisen vakavasti ne puheenvuorot, joissa varoitetaan siitä, että Euroopan unioni saattaa heikentää Yhdistyneitä kansakuntia, jos se ottaa oikeuden tällaisiin operaatioihin. Mutta parhaimmillaan mielestäni tilanne voi olla se — ja tässä mielestäni eduskunnalla on suuri vastuu — että tarkennetaan ja määritellään niitä perusteluja ja kriteereitä ja edellytyksiä, joilla tällainen osallistuminen myöskin ilman YK:n eksplisiittistä valtuutusta olevaan sotilaalliseen operaatioon voi tapahtua, ja tässä ulkoasiainvaliokunnalla on tärkeä tehtävä. Voidaan varmasti pohtia sitä, miten tämän rinnalla voidaan tukea kansainvälisiä aloitteita, joissa todella aidosti pyritään löytämään ratkaisu kansainväliseen oikeuteen niin, että se myöskin käytännössä toimii. Kanada on tehnyt tästä aloitteita viime vuosina, mutta myöskin Suomen hallituksen oma Helsinki-prosessi on pohtinut hyvin laajasti inhimillistä turvallisuutta ja törmännyt tähän kysymykseen.

Haluan aivan erikseen ottaa esille sen, että tasa-arvoasioiden neuvottelukunta on pyytänyt eduskuntaa tutkimaan tämän lain käsittelyn yhteydessä naisten asemaa konflikteissa ja kriisinhallinnassa. Tässä meillä on varmasti hyvänä tietolähteenä YK:n erityisedustaja Elisabeth Rehnin työ, jossa nimenomaan tutkittiin sitä, miten sotilasoperaatiot, konfliktit, mutta myöskin kriisinhallinta vaikuttavat naisten asemaan, ja nämä vaikutukset voivat joskus olla äärimmäisen dramaattisia ja tuskallisia.

Tässä laissa puhutaan siitä, että eduskunta osallistuu päätöksentekoon. Olen varsin kriittinen sitä kohtaan, että ikään kuin eduskunta ei olisi se, jolla tämä päätöksenteko on alusta loppuun käsissään. Pidän ongelmallisena sitä, että ulkoasiainvaliokunta voisi ilman täysistunnon päätöstä näistä operaatioista tehdä ratkaisuja, ja toivon, että ulkoasiainvaliokunta vielä pohtii sitä, miten se voi mahdollisimman pitkälle toteuttaa sen, että eduskunnan täysistunto voi näistä vaativimmista operaatioista olla päättämässä ja sanoa niistä viimeisen sanan.

Aivan erityinen kysymys on sitten se, minkä takia on päädytty ratkaisuun, että edelleenkin presidentti on se, joka tekee valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta päätöksen sotilasosaston asettamisesta korkeaan valmiuteen. Eikö itse asiassa olisi aivan riittävää, kun presidentillä on mahdollisuus ja velvollisuus osallistua hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksiin ja yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa päättää tämän tyyppisistä asioista, että kun eduskunnalle tehdään ehdotus, niin silloin presidentti on ikään kuin täyttänyt roolinsa? (Ed. Biaudet: Hyvä kysymys!)

Katsoisin, että tässä on ehkä jonkinlainen jäänne siitä, että meillä vieläkin eletään aikaa, jolloin ajatellaan, että presidentti on se viimeinen tae kansakunnan ulkoisesta turvallisuudesta. Ymmärrän, että tällaiset muutokset eivät tapahdu hetkessä. Ne vievät aikaa jopa kymmeniä vuosia, että perustuslaki saadaan modernisoitua, mutta tässä on nyt joka tapauksessa tämmöinen pieni jäänne ajasta, joka ehkä enää ei kuitenkaan ole meillä käsillä. Herääkin kysymys, onko ehkä kysymys siitä, että kun presidentti Halonen muutti kantansa tähän lakiin, siihen, että Suomi voisi olla mukana operaatioissa, joissa ei ole YK:n erityistä erillistä valtuutusta, niin onko niin, että tämä nimenomainen kohta on tässä laissa juuri sen takia, että presidentti on saatu se hyväksymään. Haluaisin mielelläni kuulla, onko näin. Ulkoministeri Tuomioja on aiemmin tässä salissa vastannut tähän kysymykseeni sanomalla, että näinhän on aina ollut, että presidentti on aina tällaisia päätöksiä tehnyt, mutta mielestäni se ei ole aivan tyydyttävä vastaus.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluaisin vaan todeta, että ed. Siimeksen huoli siitä, että EU:ssa päätöksenteko sotilaallisesta kriisinhallinnasta ei ole avointa, on aivan todellinen. Meidän täytyy kaikkien pohtia sitä, miten voimme lisätä Euroopan unionin ministerineuvoston, myöskin ulkoministerineuvoston päätöksenteon avoimuutta, koska loppujen lopuksi kyse on asioista, jotka vaikuttavat suoraan kansalaisten elämään, ja ulkopoliittiset valinnat ovat sellaisia, että ne kuuluvat myöskin kansalaisyhteiskunnille. Tässä varmasti on aika paljon tehtävää. Tässä kaikki.

Edustajat Matti Väistö ja Lauri Kähkönen merkitään läsnä oleviksi.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Tämän keskustelun kuluessa sotilaallisen kriisinhallintalain 1 §:n kohdassa, jossa lain soveltamisalassa määritellään kriisinhallinnan toimeenpanijana YK:n ja Etyj:n lisäksi myös EU tai muu kansainvälinen järjestö tai maaryhmä, nimenomaan kiteytyy tämä ongelma. Kaikki ovat sitä mieltä, että kriisinhallinnan toimeenpanija voi olla YK tai Etyj, se on hyvä asia, mutta me, jotka kritisoimme tätä 1 §:n kohtaa, kiinnitämme huomiota siihen, että tämä toimeenpanija voi todellakin olla sitten muu kuin tämän planeetan yhteinen Yhdistyneet kansakunnat tai Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj. Tässä Yhdysvallat on todettu jo esimerkkinä maaryhmästä liittolaisineen, joka toimeenpanee aseellista kriisinhallintaa tällä hetkellä ennen muuta Irakissa, ja tämän hallinnan seurauksia voimme päivittäin seurata tiedotusvälineiden kautta. Myös muistamme, millä tavalla Yhdistyneissä kansakunnissa, sen turvaneuvostossa, Yhdysvaltojen silloinen ulkoministeri Powell yritti taivutella YK:ta lähtemään tähän Irakin-operaatioon mukaan. Silloin ei kyllä enää totuus ainoastaan venynyt, vaan siellä todella tarjottiin erittäin ongelmallisia selvityksiä YK:lle ja turvaneuvostolle. Nämä selvitykset kaikki ovat jälkeenpäin esimerkiksi kemiallisten tai bakteriologisten taikka ydinaseiden, siis niin kutsuttujen massatuhoaseiden suhteen osoittautuneet vääriksi.

Toinen ongelma on meillä Suomessa eduskunnan osallistuminen päätöksentekoon. Tässä hallituksen esityksessä kuitenkin keskeisimmäksi osallistujaksi on tulossa ulkoasiainvaliokunta. Tässä mielessä myöskään eduskunnan suuren salin päätöksenteko ei selkeästi tässä asiassa tule esille.

Arvoisa puhemies! On sanottu, että tämä esitys heikentää YK:ta. Kyllä se siinä mielessä sen tekee, että se avaa maaryhmille mahdollisuuden toimia aseellisessa kriisinhallinnassa. Jos tämä laki hyväksytään, tämä tulee Suomen viralliseksi kannaksi. Kun ajattelemme YK:ta jatkuvasti nakertavaa toimintaa, tätä unilateralismia ja Yhdysvaltain toimintaa, YK:n asettamista jatkuvasti sivuraiteille, ajatellaan vaikka ilmastosopimuksen toteuttamista, niin tällöin kaikki toiminta, joka ei pohjaa YK:n vahvuuteen ja sen vahvistamiseen, on katsottava YK:ta heikentäväksi. Nyt tarvittaisiin toimia YK:n tukemiseen. Tällä hetkellä YK:ssa käydään erittäin tärkeitä keskusteluja ja YK:ssa kokoontuu maaplaneetan valtioiden johto ja etsii nimenomaan YK:n kehittämistä. Tähän pitäisi Suomenkin kaikin keinoin lähteä mukaan. Jos tällä hetkellä emme ole vielä saavuttamassa YK:lle todella vahvaa perustaa, niin sen vain pitäisi olla aihe etsiä lisää voimavaroja tähän eikä hajauttaa sotilaallisen kriisinhallinnan laillisuutta YK:n ulkopuolelle. Tässä mielessä kritiikki hallituksen esitystä kohtaan on perusteltu.

Mikko Kuoppa /vas:

Herra puhemies! Suomen sanotaan olevan rauhanturvaamisen suurvalta, ja se mielestäni pitää kyllä paikkansa. Vuoden 1956 jälkeen rauhanturvatehtävissä on palvellut yli 43 000 miestä ja naista. Suomen suurvalta-asema rauhanturvaamisen saralla ei kuitenkaan perustu lukuihin vaan suomalaisten rauhanturvaajien kansallisesti nauttimaan kunnioitukseen. Tämä kansainvälisesti arvostettu asema on saavutettu YK:n mandaatin alaisesti toteutetuissa rauhanturvaoperaatioissa, joissa suomalaiset rauhanturvaajat ovat niittäneet mainetta muiden rauhanturvaoperaatioihin osallistuneiden lisäksi myös erityisesti paikallisen väestön keskuudessa, mikä minun mielestäni on hyvin tärkeä asia. Vallitsee laaja yksimielisyys, että suomalaisten rauhanturvaajien hyvä maine perustuu ammattitaidon lisäksi myös paikallista väestöä kunnioittavaan ja nöyrään asennoitumiseen sekä Suomen puolueettomaan asemaan. Tärkeä elementti rauhanturvaamisen suurvallaksi nousemisessa on ollut Suomen valtiovallan harrastama suhteellisen tinkimätön harkinta siitä, että operaatioihin on osallistuttu, eli suomalaisen rauhanturvaamistoiminnan moitteeton moraali.

Jos Suomi antaa maaryhmille oikeuden toimia kansainvälisen oikeuden valvojina, hyväksymme samalla sen, että oikeudesta kriisinhallintaan tulee maapallon eri valtaryhmien välinen kiistakapula. Yhdistyneet kansakunnat perustettiin 1940-luvulla, kun maapallolla oli kolmen vuosikymmenen aikana nähty kaksi tuhoisaa maailmansotaa. Silloin ymmärrettiin, että yhtenäisyys ja kaiken kattava säännöstö on ehdoton edellytys maapallon rauhanomaiselle kehitykselle. Nyt maailmaa ollaan uudestaan jakamassa suurvaltojen ja kansainvälisten etujärjestöjen omiksi hiekkalaatikoiksi. Onko hallituksen muisti näin lyhyt? Haluammeko väkisin luoda puitteet mahdollisesti jopa uudelle kylmälle sodalle?

Suomen kansainvälisesti tunnustettu asema rauhanturvaamisen suurvaltana liittyy erottamattomasti Yhdistyneiden kansakuntien kohtaloon. Voidaan liioittelematta sanoa, että Suomi on yksi YK:n keskeisistä tukipilareista. Tämän sotilaallisesta kriisinhallinnasta annettavan lain myötä Suomi vetää osaltaan tukensa Yhdistyneiltä kansakunnilta ja siirtää oman painopisteensä etujärjestöjen suorittaman kriisinhallinnan suuntaan.

Herra puhemies! Suomalaiset ovat rauhaa rakastava kansa, joka haluaa muidenkin pääsevän osallisiksi rauhasta ja turvallisesta elämästä. Siksi meidän on ensiarvoisen tärkeää ymmärtää YK:n merkitys maailmanrauhan mahdollistajana ja toimia johdonmukaisesti YK:n roolin ja toimintakyvyn vahvistamiseksi. Antamalla kriisinhallintamandaatin kaikille epämääräisille, tulkinnanvaraisille maaryhmille teemme päinvastoin ja näin ollen heikennämme ja murennamme YK:n arvovaltaa ja YK:n asemaa ja myöskin YK:n mahdollisuuksia maailmanrauhan turvaajana. Mielestäni Suomen tulisi keskittyä ennen kaikkea YK:n aseman vahvistamiseen ja sitä kautta edelleenkin jatkaa entisenlaista rauhanturvaamistoimintaa YK:n mandaatin alla.

Jaakko Laakso /vas:

Herra puhemies! Kun täällä on katsottu, että sotilaallisen kyvyn luominen Euroopan unionille johtuu niistä tapahtumista, jotka tunnetaan esimerkiksi Srebrenican tai Ruandan nimellä, joukkomurhien nimellä, niin itse näen, että ne syyt, jotka ovat johtaneet EU:n sotilaallisen kyvyn rakentamiseen, ovat hieman monimutkaisempia, monitahoisempia. Euroopan unionin kansalaisille tämä sotilaallisen kyvyn rakentaminen on myyty kansanmurhien estämisen viikunanlehden alla, mutta viime kädessä kuitenkin lienee niin, että syy itse sotilaallisen kyvyn rakentamiseen on halussa vahvistaa Euroopan unioni, luoda siitä globaali toimija, joka ei toimi vain poliittisesti ja taloudellisesti vaan myös sotilaallisesti. Luulenpa, että toinen olennainen syy tässä on se, että transatlanttisen suhteen toimivuus ja jatkuvuus vaativat tehokasta sotilaallista yhteistoimintaa Yhdysvaltojen kanssa ja tämä taas puolestaan edellyttää hyvin varustettuja ja hyvin koulutettuja nopean toiminnan joukkoja. Väite siitä, että Euroopan unioni olisi rakentamassa itselleen sotilaallista iskukykyä, interventiokykyä, ehkäistäkseen kansanmurhat, on vähintäänkin yksinkertaistettu näkemys.

Minkälaisiin operaatioihin Euroopan unioni sitten on rakentamassa itselleen sotilaallista iskukykyä? Tässä hallituksen lakiesityksessähän perustellaan nimenomaan YK:n mandaatista, YK:n valtuutuksesta, luopumista sillä, että Euroopan unioni voidakseen olla tehokas, voidakseen toimia siten kuin Euroopan kansat edellyttävät, tarvitsee oman ja itsenäisen päätäntävallan. Ensinnäkin on kysyttävä, onko Euroopan unionille tulossa itsenäinen päätäntävalta, jos Euroopan unionin valtuutus on pohjana. Max Jakobson on usein perustellut Euroopan unionille annettavaa valtuutusta sillä, että tuntuisi aika oudolta, että Euroopan unioni kysyisi esimerkiksi Kiinan tai Venäjän valtuutusta omille operaatioilleen, ja kun nämä maat kuitenkin Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvostossa voivat estää operaation veto-oikeudellaan, niin juuri tästä syystä Euroopan unionille pitää luoda itsenäinen oikeus sotilaalliseen interventioon.

Itse väitän, että Euroopan unionin mandaatin, Euroopan unionin valtuutuksen, käyttäminen on aina kiinni Yhdysvalloista, aina. Euroopan unionin sotilaallisen toimintakyvyn luomisen, sillä tavalla kuin se tällä hetkellä tapahtuu esimerkiksi EU:n taisteluosastojen kautta, lähtökohtana on ollut halu voittaa ne ongelmat, joita Euroopan unionin eräiden jäsenmaiden ja Yhdysvaltojen välillä on ollut Naton tulevaisuudesta. Siksi yhteisesti hyväksytty näkökanta on ollut Nato first -periaate: ensiksi käytetään Natoa, ja jos jostakin syystä Natoa ei voida käyttää tai jokin Naton jäsenmaa ei ole halukas siihen, että Natoa käytetään, niin siinä tapauksessa Euroopan unioni voi toimia itsenäisesti, mutta silloinkin se on viime kädessä kiinni Yhdysvaltain valtuutuksesta.

Euroopan unionin valtuutus on viime kädessä yhtä kuin Yhdysvaltain valtuutus. Näin siksi, että Yhdysvallat pitää liittolaistensa kautta huolta siitä, että Euroopan unioni ei voi toimia, jos operaatio on sellainen, jonka Yhdysvallat ei katso vastaavan omia intressejään. (Ed. Elo: Ed. Laakso yksinkertaistaa nyt asioita!) — Kerron itse asiassa vain sen, mitä 2003 syksyllä Euroopan unionin eräiden jäsenvaltioiden ja Yhdysvaltojen välillä sovittiin Euroopan unionin taistelujoukoista sovittaessa. Niistä ei muodostu itsenäistä voimaa, Natoa vastaan toimivaa voimaa, päällekkäistä sotilaallista organisaatiota, vaan Naton toimintaa täydentävä voima.

Mutta ydinkysymys on tietenkin, mihin tällaista sotilaallista iskukykyä sitten käytetään. Sitä voidaan käyttää laajamittaiseen rauhanturvaoperaatioon, sitä voidaan käyttää, kuten täällä jo aikaisemmin on puhuttu, vaativaan humanitaariseen interventioon. Silloin tavoitteena on sellaisen sotilaallisen kyvyn luominen, että EU voi pysäyttää kehittyvän kansanmurhan riippumatta sen tapahtumapaikasta. Interventio-operaatio voidaan ulottaa jopa 5 000 kilometrin päähän Brysselistä.

EU on rakentamassa itselleen interventiokykyä. On analysoitu tarkasti, minkälaisia puutteita tällä haavaa on olemassa. Kuljetus- ja taisteluhelikoptereista on puutetta, samoin ilma- ja merikuljetuskyvystä. Myös alueellisen tiedustelun luominen on alkuvaiheessaan. Maalitiedustelukin pitäisi luoda. Itse interventiojoukot muodostuisivat pitkälle koulutetusta jalkaväestä, erikoisjoukoista ja erikoisosaajista. (Ed. Kallis: Mihinkään ei voi ryhtyä ilman eduskunnan päätöstä!) Tämä on vaativan humanitaarisen operaation eräs lähtökohta. — Ed. Kallis, kerron vain niistä skenaarioista, joita Euroopan unionin sotilaallisella komitealla on ollut käsittelyssään, kun siellä on pohdittu, miten Euroopan unionin taistelujoukkoja tulevaisuudessa käytetään.

Mielenkiintoista on se, että yhtenä skenaariona on alueellinen sodankäynti Euroopan unionin strategisten intressien turvaamiseksi. On katsottu, että alueelliset sodat voivat vaarantaa Euroopan unionin hyvinvointia ja turvallisuutta, öljynkuljetukset voivat estyä, voi syntyä valtavia pakolaisaaltoja, Euroopan lähialueet, ennen kaikkea Lähi-itä, ovat hyvin epävakaita. Suojellakseen etujaan EU kehittää sotilaallista yhteistyötä ja yhteistoimintakykyä Yhdysvaltojen kanssa, ja tavoitteena on luoda kyky osallistua Yhdysvaltain johtaman kansainvälisen liittouman toimintaan suuressa alueellisessa konfliktissa noin 4 500—5 000 kilometrin säteellä Brysselistä, ja kuten sanotaan, kansainvälisen liittouman tavoitteena voisi olla esimerkiksi elintärkeiden resurssialueiden valtaus.

Kyvyn saavuttamiseksi Euroopan unionin on rakennettava tavanomaiseen liikkuvaan sodankäyntiin kykenevä joukko, joka on siirrettävissä toiminta-alueelle huomattavasti nopeammin kuin vuoden 1991 Persianlahden sodassa. Kaikki tämä vaatii strategisen ilmakuljetuskyvyn huomattavaa parantamista, satelliittitiedustelun rakentamista, valvonta-, johtamis- ja tiedustelujärjestelmien luomista ja varustelumenojen tuntuvaa kasvattamista.

Yhtenä skenaariona on joukkotuhoaseella tapahtuvan terrori-iskun ehkäisy. Silloinkin tavoitteena on luoda sellainen sotilaallinen kyky, joka voi toteuttaa onnistuneen operaation suurta ei-valtiollista organisaatiota vastaan välittämättä siitä, mitä mieltä se valtio, se maa, missä tällainen terroristiorganisaatio toimii, on. Kyse on terroristien koulutusleirien, johtamispaikkojen sekä joukkotuhoaseiden löytämisestä ja tuhoamisesta. Tässäkin suhteessa EU katsoo, että puutteita on olemassa paljon. Ne löytyvät strategisesta tiedustelukyvystä, taisteluhelikopterien, täsmäaseiden sekä ilmatuen puutteista.

On koko joukko muitakin skenaarioita, mitä Euroopan unionin sotilaskomiteassa on tarkasteltu. Haluan tällä vain osoittaa sen, että kun täällä nyt puhutaan yksinkertaistaen kansanmurhien torjumisesta, niin saattaa olla, kuten ed. Siimes totesi, että tavoitteena on myöskin jotakin muuta. Tavoitteena on myös tiettyjen strategisten intressien, raaka-aineintressien, markkinaintressien, kaiken kaikkiaan tällaisten uuskolonialististen intressien suojelu.

Haluaisin puuttua, herra puhemies, muutamiin asioihin, joilla YK-mandaatin poistamista on perusteltu. Hyvin usein kuulee muun muassa kerrottavan Makedonian tilanteesta. Makedoniassahan oli YK:n ensimmäinen ennalta ehkäisevä operaatio, onnistunut operaatio. YK joutui lopettamaan tämän operaation sen tuloksena, että Kiina päätti käyttää veto-oikeuttaan tämän operaation lopettamiseksi.

Mutta mikä oli tämän tausta? Täytyy sanoa, että minua on hieman hämmästyttänyt, että esimerkiksi tasavallan presidentti on käyttänyt Makedoniaa esimerkkinä siitä, kuinka pitäisi löytää joku muu mekanismi tällaisissa tilanteissa. Mitä tapahtui Makedonian osalta? Silloinhan Kiinan maakunta Taiwan ja Makedonia, niin sanottu Fyrom, päättivät solmia diplomaattiset suhteet. Kaikilla asiaa seuraavilla oli jo etukäteen tiedossa, että Kiina tulee reagoimaan YK:n turvallisuusneuvostossa ja estämään tämän operaation jatkamisen. Ongelma tässä oli se, että Yhdysvallat, jonka ääntä tunnetusti sekä Taiwan että Makedonian silloinen hallitus kuuntelivat tarkkaakin tarkemmin, ei reagoinut tähän uhkaan diplomaattisuhteiden solmimisesta millään tavoin. Jos Yhdysvallat olisi halunnut, se olisi voinut pienellä sormen kopautuksella estää diplomaattisuhteiden solmimisen, mutta näin se ei tehnyt. Tämä oli se tausta, miksi YK:n mandaattia ei jatkettu Makedoniassa, ja tätä käytetään nyt esimerkkinä, ikään kuin todisteena sille, kuinka YK:sta on tullut toimintakyvytön. (Ed. Taipale: Muistatteko vanhan iskulauseenne: "USA ja Kiina, maailmanrauhan piina!") — Muistan, me olemme yhdessä huutaneet tätä joskus Ilkka Taipaleen kanssa.

Herra puhemies! Täällä on jo aikaisemmin puhuttu siitä, että YK:n mandaatista luopuminen sellaisessa tilanteessa, jossa kysymys on selvästi sotilaallisesta pakottamisesta, johtaa YK:n aseman heikentymiseen. Meidän ei pitäisi olla tämän kaltaisessa toiminnassa mukana. Päinvastoin meidän pitäisi miettiä, miten EU:n taistelujoukot, joita parhaillaan rakennetaan, ovat YK:n käytössä. Ymmärrän, että YK, kuten täällä ed. Vilénkin aikaisemmin totesi, katsoo, että niistä voi tulla parhaimmillaan voimavara Yhdistyneiden kansakuntien kriisinhallintaoperaatioihin, mutta pahimmillaan niistä voi tulla myöskin väline, jota käytetään itsenäisesti tavalla, joka heikentää Yhdistyneiden kansakuntien päämääriä.

Herra puhemies! Kuitenkin kaikkein vakavin asia, joka tähän lakiesitykseen sisältyy, on se, että edelleenkin tähän lakiesitykseen sisältyy Irakin sodan suuruinen aukko. Yksikään asiantuntija ei ole toistaiseksi kyennyt osoittamaan, että tässä laissa olisi sellaisia rajoituksia, jotka olisivat voineet estää, mikäli tämä laki olisi ollut voimassa, Suomen osallistumisen Yhdysvaltain rinnalla hyökkäykseen Irakissa. (Ed. Jaakonsaari: Sehän oli eduskunnan päätös!) Me muistamme erittäin hyvin esimerkiksi ed. Jaakonsaaren puheet Irakin sodan edellä. — Ongelma tässä on se, että meillä on tällä hetkellä lainsäädännössä joukko rajoitteita, jotka estävät Suomen osallistumisen selvään hyökkäyssotaan. Yksi rajoite on YK:n mandaatti, ja toinen rajoite on se, että nykyinen laki sulkee pois Suomen osallistumisen rauhaanpakottamisoperaatioon. Ongelma on se, että tässä laissa ei ole ainoatakaan kohtaa, joka sulkisi pois sen, etteikö Suomea tulevaisuudessa voitaisi viedä mukaan hyökkäykseen.

Puolustusvaliokunta varmasti tulee katsomaan tämän lakiesityksen hyvin tarkasti ja tutkimaan myöskin sen, minkälaisia muutosesityksiä tähän lakiesitykseen pitäisi tehdä, jotta tämä Irakin sodan suuruinen aukko tästä lakiesityksestä poistuisi. (Ed. Taipale: Me aseistakieltäytyjät yhdessä estämme tämän hyökkäyssodan!)

Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Ilkka Kanerva.

Tony Halme /ps:

Arvoisa puhemies! Suomi on osallistunut jo 50-luvulta alkaen erilaisiin rauhanturvaamisoperaatioihin. Suomen osallistuminen on ollut aktiivista sekä nauttinut laajaa arvostusta maailmalla. Nyt kuitenkin rauhanturvaajan työtä ollaan muuttamassa oleellisesti. Tehtäviin lisätään humanitaarisen avun lisäksi erilaisia sotilaallisia tehtäviä, kuten taistelujoukkojen tehtävät, rauhan palauttaminen sekä terrorisminvastainen toiminta. Tätä suuntausta seuraamalla ei pystytä enää erottamaan rauhanturvaajan tai ammattisotilaan toimia.

Mielestäni Suomen tulee edelleenkin tiukasti pysyttäytyä kaikkien sotilaspoliittisten liittoutumien ulkopuolella ja toimia jatkossakin YK:n peruskirjan päämäärien ja periaatteiden mukaan, niin ettei missään virallisissa yhteyksissä avata mahdollisuutta Suomen liittoutumiselle sotilaspoliittisesti, niin kuin hallituksen esityksessä sivulla 17 todetaan.

Turvallisuusneuvoston mandaatin merkitys sotilaallisten operaatioiden oikeudellisuuden perusteena on laajasti tunnustettu. Myös YK:n peruskirjan 53 artiklaan on kirjattu vaatimus turvallisuusneuvoston luvasta alueellisten järjestelyjen toteutuessa pakkotoimenpiteillä. Kyllä jokaisen suomalaisen olisi pystyttävä elämään ilman pelkoa terrorismista Suomen rajojen sisäpuolella. Esityksen mukaisella sotilaallisella toiminnalla siihen ei ole mahdollisuutta. Esimerkkejä tuskin tarvitsee mainita. Jotta Suomeen ei tarvitsisi tilailla lisää sinkkiarkkuja, tulisi Suomen toimia kuten Irlanti, joka päätyi siihen, ettei muuta YK:n mandaattia vaativaa lakiaan vaan jättäytyy kokonaan EU:lle luotavien nopean toiminnan joukkojen ulkopuolelle.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Omassa puheenvuorossani kiinnitän huomiota vain kahteen seikkaan tässä rauhanturvalaissa tai kriisinhallintalaissa, joksi nimi tulee nyt muuttumaan.

Ensinnäkin ministeri Kääriäinen esitellessään tätä asiaa viittasi ja tämänpäiväisessä keskustelussa on viitattu siihen, että Suomi voi osallistua kansainväliseen kriisinhallintaan tarvittaessa jopa ilman YK:n mandaattia, mutta kuten ministeri Kääriäinen sanoi, edellytetään joka tapauksessa Euroopan unionin yhteistä päätöstä asiassa.

Minusta tämä muotoilu, kun se näin pelkistetysti vain esitetään, ei ole aivan tarkka. Onko nimittäin oletettavissa, että Euroopan unioni tekisi päätöksen kansainvälisestä kriisinhallintaoperaatiosta ilman YK:n mandaattia? Tämä ei ole oletettavissa, koska Euroopan unionissa on 25 jäsenmaata ja ne kaikki kuuluvat Yhdistyneisiin kansakuntiin ja noudattavat sekä YK:n peruskirjan periaatteita että kansainvälistä oikeutta toiminnassaan. Kansainvälisessä oikeudessa lähtökohtana on yksiselitteisesti se, että sotilaallinen voimankäyttö on sallittua itsepuolustukseen, puolustustarkoituksiin, ja tilanteessa, jossa kansainvälinen rauha ja turvallisuus on uhattuna, YK:n turvallisuusneuvoston antamalla mandaatilla. Tämä on kansainvälistä oikeutta, ja se on YK:n peruskirjan mukaista toimintaa. Kaikissa muissa tilanteissa sotilaallinen voimankäyttö on hyökkäystoimi. Tämä sitoo YK:n jäsenvaltioita, ja kaikki 25 unionin jäsenmaata ovat YK:n jäseniä.

Silloin, kun unioni päättää kriisinhallintaoperaatiostaan, YK:n mandaatin perään kysytään, ja sitä kysyy myöskin Suomen hallituksen edustaja ollessaan ministerineuvostossa tekemässä päätöstä sotilaallisesta kriisinhallintaoperaatiosta siksi, että Suomi on YK:n jäsen. Sen vuoksi minä olen ehdottomasti sitä mieltä, että meidän omassa rauhanturvalaissamme tai tulevassa kriisinhallintalaissa ei ole tarvetta mainita mitään mandaatista, YK:n mandaatista tai Etyj:n mandaatista sen kummemmin kuin muistakaan mahdollisista mandaateista, koska YK:n jäsenenä me toimimme kansainvälisen oikeuden mukaisesti.

Kun ed. Laakso täällä viittasi siihen, että tässä rauhanturvalaissa tai tulevassa kriisinhallintalaissa on Irakin mentävä aukko, (Ed. Laakso: Irakin sodan mentävä aukko!) minä en ymmärrä tätä kysymyksenasettelua lainkaan. Mikä ihmeen Irakin mentävä aukko siellä on? Mikä ihmeen aukko siellä on, että Suomi voisi osallistua kansainvälisen oikeuden vastaiseen hyökkäyssotaan? Eihän sellaista aukkoa ole olemassa, koska ei meidän tarvitse omassa lainsäädännössämme joka ikisessä pykälässä mainita sitä, että Suomi noudattaa kansainvälistä oikeutta tai Suomi toimii YK:n peruskirjan periaatteiden mukaisesti. Ei sitä tarvitse mainita, koska se on itsestäänselvyys. Sen takia se on jonkinlainen anakronismi, vanhentunut lähtökohta, meidän rauhanturvalaissamme, että me siellä edellytämme sellaista asiaa, joka on itsestäänselvyys. Tämä, arvoisa puhemies, oli ensimmäinen huomioni tähän keskusteluun.

Toinen huomio, joka on hyvin olennaista, on se, että kun Euroopan unioni tekee päätöstä sotilaallisesta kriisinhallintaoperaatiosta, aivan varmasti ei ole ainoastaan kyse siitä, että noudatetaan YK:n peruskirjaa ja kansainvälistä oikeutta, kun kysytään YK:n mandaatin perään. Aivan varmasti unionin päätöksenteossa joudutaan huomioimaan se, että jos mentäisiin johonkin kriisinhallintaoperaatioon, sotilasoperaatioon, ilman YK:n mandaattia, niin tosiasiassa ollaan siinä tilanteessa, että ollaan kolmea YK:n turvallisuusneuvoston pysyvää jäsentä vastaan. Ollaan itse asiassa sellaisessa tilanteessa, minkä välttämiseksi maailmanjärjestö perustettiin, että suurvallat olisivat vastakkain. Ei ole oletettavaa, että Euroopan unioni voisi tehdä sellaisen sotilaallisen kriisinhallintaoperaatiopäätöksen, joka olisi Yhdysvaltoja, Venäjää tai Kiinaa vastaan. Sellaiseen tilanteeseen yksinkertaisesti ei voida päätyä, ja sen takia vain itse asiassa, kun täällä ed. Laakso ja eräät muut ovat nostaneet esille sen, että jotain muuta voitaisiin tehdä, tässä on selvästi pelottelusta kyse.

Euroopan unionissa ollaan myöskin vastuullisia siitä lähtökohdasta, että tunnistetaan hyvin herkästi myöskin se ongelma, että jotkut alueelliset järjestöt voisivat oman alueensa ulkopuolella selvästi toimia sotilaallisesti ilman YK:n antamaa mandaattia. Tämä on täysin relevantti kysymys tällä hetkellä Länsi-Afrikassa. Ecowas-järjestö, joka on Nigeria-johtoinen talousliitto, jolla on myöskin sotilaallista voimaa, on toiminut YK:n mandaatilla, kun se on mennyt sotilaallista operaatiota tekemään sekä Sierra Leoneen että Liberiaan. Missään tapauksessa Euroopan unioni ei halua antaa sellaista mallia, että Nigerian johtama Ecowas-sotilasliitto, tietyssä mielessä sotilasliitto, sotilasyhteistyöjärjestelmä, voisi aloittaa Afrikassa sotatoimia ilman sitä, että siinä on myös YK antamassa niille sotatoimille oikeutusta. Tämä on itsestäänselvä asia. Tässä suhteessa poliittiset päätöksentekijät Euroopassa kantavat ehdottomasti vastuuta.

Arvoisa puhemies! Kolmas seikka, johon haluaisin vielä kiinnittää huomiota, on se, mistä ed. Pulliainen käytti täällä termiä taitavasti poliittisesti muotoiltu päätöksentekojärjestelmä, jonka me nyt olemme rakentamassa koskien kriisinhallintaoperaatioita jatkossa. Tähän on ajateltu sellainen rakenne, että jos olisi tilanne, että sotilasvoimaa, siis Euroopan unionin sotilaita, Suomen sotilaita mukaan luettuna Euroopan unionin yhteisessä operaatiossa käytettäisiin ilman YK:n mandaattia, niin silloin itse asiassa asia tuotaisiin tänne täysistunnon päätettäväksi. Minusta tämä on vähän erikoinen asetelma sen vuoksi, että silloin, jos toimittaisiin ilman YK:n mandaattia, itse asiassa kyseessä on sellainen operaatio, joka on mahdollisimman vähämerkityksellinen. Miksi meidän silloin täytyy ottaa niin järeä väline kuin eduskunnan täysistunto? Silloinhan on kysymys jonkinlaisesta humanitaarisesta tehtävästä, jossa ei luontaisesti ole kyse pelastustoimesta tai tämän tapaisista avustamistoimista tai sellaisista tilanteista, jossa molempien konfliktin osapuolten suostumus on olemassa, johon ei itse asiassa tarvita YK:n mandaattia, ja silti voidaan käyttää unionin yhteistä sotilasvoimaa tällaisessa tilanteessa. Tuntuu oudolta, miksi juuri tällainen selkeästi vähämerkityksellinen asia tuodaan täysistuntoon, ja silloin, kun on isoista asioista kyse, silloin, kun vaaditaan sitä YK:n mandaattia, silloin riittäisi ulkoasiainvaliokunnan päätös. Tämä on tietysti tässä tavallaan hyvin tärkeätä huomoida, että tässä on ristiriita.

Arvoisa puhemies! Lopetan tähän.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Oudoksun ed. Kiljusen päättelyä, että koska valtiot ovat Yhdistyneiden kansakuntien jäseniä ja tästä syystä velvollisia seuraamaan Yhdistyneiden kansakuntien periaatteita, niin tästä syystä kansalliseen lainsäädäntöön ei tarvitse sisällyttää vaadetta YK:n valtuutuksesta sotilaallisiin operaatioihin lähdettäessä. Onko tämä sama päättely myös yleistettävissä Euroopan unionin perustuslakiluonnokseen, jota te olitte valmistamassa? Tehän ette myöskään vaatinut Euroopan unionin perustuslakiin sisällytettäväksi vaadetta siitä, että siellä operaatiot toimeenpantaisiin vain YK:n mandaatilla. Kysymys YK:n mandaatista ei ole yhdentekevä eikä sitä tällaisella kummallisella päättelyllä voida sivuuttaa, koska meillä on tilanne, jossa huomattava osa Euroopan unionin jäsenmaista viittasi kintaalla YK:n periaatteille, YK:n perusasiakirjalle ja kansainvälisen oikeuden periaatteille hyväksyessään Yhdysvaltain hyökkäyksen Irakiin. 18 Nato-maata oli parhaimmillaan tai pahimmillaan mukana Irakissa. Näistä valtaosa on Euroopan unionin jäsenmaita, jotka silloin, kun Yhdysvallat hyökkäsi, antoivat tukensa tälle hyökkäykselle. Juuri tästä syystä, ed. Kimmo Kiljunen, meidän pitää sisällyttää YK:n mandaatti myös Euroopan unionin periaatteisiin.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Olimme erinomaisen tarkkoja silloin, kun näitä puolustusartikloja perustuslakiin laitettiin sekä konventissa että myöhemmässä vaiheessa tietysti hallitustenvälisessä konferenssissa, jotta niihin tuli selkeä kirjaus, että unionin kriisinhallintavälineistöä käytetään ainoastaan ja aina YK:n peruskirjan periaatteiden mukaisesti. Se oli täysin selkeä kirjaus siellä.

Se, että mandaattia ei eksplisiittisesti joka kerta tarvita, liittyy juuri siihen, mihin viittasin puheenvuorossani, että on monenlaisia sotilasoperaatioita, jotka eivät YK:n peruskirjan pohjalta edellytä YK:n turvallisuusneuvoston mandaattia. Tämä mahdollisuus tietysti täytyy pystyä säilyttämään, ja sen takia mandaattia ei ole tässä selkeästi mainittu. Tämä sama on myöskin syy siihen, minkä ed. Laaksolle halusin todeta, että omassa lainsäädännössämme ei ole mitään erityistä tarvetta mainita tätä mandaattipuolta, koska me toimimme kansainvälisen oikeuden mukaisesti.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ongelma on juuri tässä, riittääkö maininta YK:n peruskirjasta ja YK:n periaatteiden mukaisesta toiminnasta. Juuri niillähän Yhdysvallat ja presidentti Bush perustelivat hyökkäystä Irakiin. Hänhän on koko ajan väittänyt, että hyökkäys Irakiin on Yhdistyneiden kansakuntien perusasiakirjan ja periaatteiden mukainen operaatio. (Ed. Elo: Hän on väittänyt!) Me olemme tästä, ed. Kimmo Kiljunen ja minä, molemmat Bushin kanssa eri mieltä.

Juuri siksi ei riitä se, että Euroopan unionin asiakirjoihin, perustuslakiluonnokseen, sisällytettiin vain tällainen yleinen maininta. Kuten ed. Kiljunen tietää, yksi ristiriitakysymyksistä oli se, sisällytetäänkö perustuslakiin maininta YK:n velvoitteista, YK:n turvallisuusneuvoston mandaatin välttämättömyydestä, vai ei. Valitettavasti ed. Kiljunen kuului konventissa niihin, jotka eivät olleet valmiit tätä mainintaa hyväksymään.

Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielestäni tässä asiassa ed. Laakso on aivan oikeassa. Eli EU:n perustuslaki, jossa nyt on otettu pieni tuumaustauko, kyllä sisältää sen ajatuksen, että noudatetaan YK:n peruskirjan periaatteita kaikessa unionin ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa, mutta siten, että YK:n turvaneuvoston nimenomainen valtuutus ei aina ole näille sotilasoperaatioille välttämätön.

En tiedä, onko ed. Kimmo Kiljusella nyt tarve jotenkin ikään kuin kaunistella itselleen tätä tilannetta, koska te nähtävästi vastustatte sellaista, mikä myöskin on tämän nyt käsillä olevan lain idea, että hyvin tarkoilla kriteereillä ja toivottavasti vielä eduskunnan tarkentavilla kriteereillä voidaan näitä operaatioita toteuttaa ilman YK:n turvaneuvoston erityistä valtuutusta.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun täällä puhutaan eduskunnan tarkentavista kriteereistä, niin meillä on nyt semmoinen merkillinen harha, että eduskunta ja Suomikin ylipäätään päättäisi tästä asiasta silloin, kun päätetään joukkojen lähettämisestä. Se vaihe, jolloin YK:n mandaattia kysytään, ei ole silloin, kun päätökset tehdään ja asia tuotaisiin vaikka täysistuntoon silloin, jos YK:n mandaatti ei ole pohjalla. Tästä asiasta päätetään silloin, kun Eurooppa-neuvosto tai ministerineuvosto tekee päätöksen tämmöisen sotilaallisen operaation käynnistämisestä.

Suomi on mukana näissä valmiusyhtymissä omalla tavallaan, ja on itsestäänselvyys, että jos ministerineuvoston päätöksessä Suomi on asettumassa tämmöisen kriisinhallintaoperaation taakse, epäilemättä sitten myöskin saadaan valtuudet lähettää suomalaisia joukkoja tähän operaatioon silloin, kun sen päätöksen tekohetki tulee. Tuossa tilanteessa, kun ministerineuvosto tekee operaatiosta päätöstä, silloin kysytään YK:n mandaattia aivan varmasti, jos sotilasoperaatio on sen luonteinen, että sitä mandaattia todella edellytetään YK:n peruskirjan mukaan. Tässä suhteessa minä toivon, että ed. Laakso ei nyt lähtisi sotkemaan tätä asiaa, myöskään ed. Heidi Hautala sotkemaan tätä asiaa, siihen tilanteeseen, kun mietitään sitä konkreettista asiaa, osallistuuko Suomi (Puhemies koputtaa) tuohon operaatioon vai ei.

Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Lopputulosta ajatellen lienee yhdentekevää, lukeeko siinä "YK:n mandaatti" vai "YK:n periaatteiden mukaisesti", koska eduskunta aina tekee sen päätöksen, osallistutaanko vai eikö. Mutta sitä ei voi kieltää, etteikö kuitenkin näitten kahden käsitteen välillä olisi merkittävä ero. Jos lähdetään vain "YK:n periaatteiden mukaiseen" operaatioon, niin silloin syntyy tietenkin tämmöinen harmaa vyöhyke, josta voidaan keskustella, onko tämä nyt periaatteiden mukainen operaatio vai eikö ole. Siinä se ero on. Mutta haluan korostaa, että lopputulosta ajatellen se on yhdentekevää, koska eduskunta on se, joka sen päätöksen tekee.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Vähän ihmetyttää se, että sekä ed. Kimmo Kiljunen että ed. Heidi Hautala puhuvat täällä EU:n perustuslaista ja ed. Hautala puhui muun muassa siitä, että EU:n perustuslaissa on otettu tuumaustauko. Ed. Hautala, tämä EU:n perustuslaillinen sopimus on kuollut, ja siinä ei nyt mitään tuumaustaukoja ole. (Ed. K. Kiljunen: Mihin se on kuollut?) Se on aivan selvä asia. Ed. Kiljunenkin oli tässä konventissa ja tuntee tarkalleen ne pykälät. Siellä on mahdollisuus, että sitä tarkastellaan, mutta Ranskan ja Hollannin äänestyksen jälkeen tämä perustuslaillinen sopimus on kuollut ja haudattu, ja siihen ei kannata täällä viitata.

Ulla  Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! YK:n mandaattikysymys on ollut Suomessa hyvin laajassa keskustelussa. Itse katson, että on kahta tyyppiä erityistilanteita, joissa turvallisuusneuvoston päätös ei ole aivan välttämätön.

Silloin esimerkiksi jos on kyse kansanmurhatilanteesta eikä turvallisuusneuvosto ole yksimielinen, niin katson, että kansainvälisellä yhteisöllä on velvollisuus suojeluvastuun periaatteen mukaisesti toimia ja silloin tätä mandaattia ei välttämättä tarvita.

On aika ajoin myös sellaisia pieniä operaatioita, jotka saattavat olla osapuolten hyväksymiä, mutta joilla ei ole YK:n mandaattia. Näihin esimerkiksi asiantuntijoiden lähettäminen on joissain tilanteissa ollut Suomelle mahdotonta, koska meillä on tämä lain aika tiukka määritelmä. Eli se, että YK:n mandaatti ei ole laissa, ei merkitse mitenkään välttämättä sitä, että YK:n periaatteista luovuttaisiin. Minusta YK:n periaatteista missään tapauksessa ei pidä luopua, vaan tukea nimenomaan kriisinhallintatyössä ihmisoikeuksien toteutumista.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Tietenkin täytyy sanoa, että niin kauan kuin herra Kääriäinen on puolustusministeri ja presidenttinä on Tarja Halonen, en minäkään niin kovasti pelkää, että Suomi olisi lähdössä mukaan sellaisiin hyökkäyksellisiin operaatioihin, jotka ovat ristiriidassa Yhdistyneiden kansakuntien periaatteiden ja perusasiakirjan kanssa, mutta puolustusministerit ja presidentit voivat vaihtua tulevaisuudessa. Meillä on esimerkkejä siitä, että jotkut pääministerit ovat enemmän lähdössä hyväksymään sotaisia operaatioita kuin jotkut toiset.

Herra puhemies! Nyt toteaisin myöskin sen, että on aivan selvää, että terveen järjen hyväksikäyttö ei ole poissuljettua. Kun esimerkiksi Puolustusvoimien komentaja, amiraali Kaskeala on perustellut YK:n mandaatin poistamista lainsäädännöstä sillä, että Suomi voisi lähettää Tornionjoen tulvasuojeluun sotilaita, niin täytyy sanoa, että paitsi että argumentti hakee naiiviudessaan vertaistaan, niin toinen asia on se, että emme mekään edellytä sitä, että tällaisissa tapauksissa olisi YK:n mandaatti. Silloin kun on kysymys sotilaallisesta pakottamisesta, voimankäytöstä valtioita vastaan, hyökkäyksellisistä operaatioista, silloin tarvitaan YK:n turvallisuusneuvoston mandaatti. Sitä ei voida välttää.

Kari Uotila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä mandaattikysymys on täällä jakamassa hyvin voimakkaasti mielipiteitä, mutta itse asiassa hallitus ei itsekään tässä lakiesityksessä ole kovin jyrkkä. Sivulla 23 yleisperusteluissa todetaan: "Kansainvälinen kehitys ja muiden maiden soveltama lainsäädäntö ja käytäntö antavat perusteen harkita mandaattivaatimuksen ehdottomuuden lieventämistä myös Suomessa." Minusta eduskunnan kannattaa todella tätä harkintaa nyt käyttää käsitellessään tätä lakiesitystä.

Kun sanotaan, että YK on välillä toimintakyvytön, turvallisuusneuvosto ei pysty tekemään päätöksiä silloin, kun tarvittaisiin pikaista puuttumista vaikkapa kansanmurhan torjuntaan jne., niin onko oikea tie se, että ruvetaan murentamaan YK:n arvovaltaa, sen toimintakykyä? Vai olisiko parempi sitten, jos on tällaisia ongelmia YK:n päätöksenteossa, sekä Suomen, Euroopan unionin että koko kansainvälisen yhteisön pyrkiä siihen, että niitä puutteita, joita YK:n toiminnassa on, pyrittäisiin korjaamaan, eikä lähteä romuttamaan vaatimusta siitä, että kunnioitetaan YK:n päätöslauselmia ja edetään niiden mukaan. (Ed. Ulla Anttila: Sitä on yritetty yli kymmenen vuotta!)

Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nämä asiathan eivät ole mitään kevytmielisiä ratkaisuja. Tavallaan ed. Uotilan logiikka on oikein kaunis, ja sitä on täällä moni muukin tänään edustanut. Mutta ihan niin kuin ed. Ulla Anttila tuolta huusi väliin, niin kymmenen vuotta on varmasti yritetty YK:ta uudistaa, ja on tapahtunut traagisia kansanmurhia. Se, mitä itse haluaisin ehdottaa, on se, että Suomi erittäin voimakkaasti pyrkii samaan aikaan YK:n uudistamiseen ja vahvistamiseen. Sitähän Suomi tekee tälläkin viikolla New Yorkissa.

Mutta kyse oli EU:n perustuslaista, ja kyllä näitä turvallisuusasioita viedään koko ajan eteenpäin, ja on syntynyt sellainen näkemys EU-maiden kesken, että tietyillä ehdoilla voidaan toteuttaa sotilasoperaatioita ilman YK:n nimenomaista valtuutusta. Mielestäni olisi hyvä kirjata tähän lakiin se, että aina edellytetään EU:ssa yksimielistä päätöstä, koska se on ollut ikään kuin semmoinen turvalukko tässä prosessissa, ja täällä on nyt tullut esiin, että sitä ei ole kirjattu tähän lakiin. (Ed. Elo: Sitä ei kovin helposti saada!)

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä luulen, että me käymme sellaista keskustelua, jossa me tosiasiassa olemme kaikki samaa mieltä. Täällä kaikki ovat todenneet sen, että silloin kun käytetään sotilaallista voimaa unionin operaatioissa, siihen Yhdistyneiden kansakuntien mandaattia tarvitaan. Ed. Laakso, sitä edellytämme me, sitä edellyttää hallitus, koska se on YK:n peruskirjan mukaista toimintaa. Oli iloinen asia myöskin havaita se, että ed. Laakso on näin vahvasti myöskin tukemassa hallitusta. Hänhän oli Halosen—Kääriäisen linjoilla, hän luottaa hallitukseen tässä suhteessa.

Haluan, ed. Laakso, sanoa teille, että Euroopassa on 25 jäsenmaata unionissa ja siellä on vahvoja sosialidemokraattisia voimia, vahvoja keskustalaisiakin voimia. Sitä samaa linjaa löytyy Euroopasta muualtakin kuin Suomesta. Älkää olko huolissanne siitä, että unioni ryhtyisi joihinkin kansainvälisen oikeuden vastaisiin hyökkäysoperaatioihin. Se tekee päätöksensä näissä asioissa yksimielisesti. Silloin on aivan selvä asia, että sieltä löytyy hallituksia, jotka toimivat näiden periaatteiden mukaisesti, elleivät suorastaan kaikki hallitukset ole tätä peruslinjausta kannattamassa.

Olli Nepponen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Näyttää siltä, että tästä YK:n mandaatista on tullut vasemmistoliitolle poliittinen mantra, jolla halutaan profiloitua. Viittasin jo varsinaisessa puheenvuorossani siihen, että turvallisuus 2004 -työryhmä oli hyvin yksimielinen siitä, että ehdottomasta mandaatista pitäisi luopua (Ed. Kallis: Ei, ei, ei!), ja silloinen vasemmistoliiton edustaja oli myöskin samaa mieltä, mutta sitten jälleen astuivat esiin puoluepoliittiset seikat ja neuvonannon jälkeen jouduttiin kirjaamaan sellainen muoto kuin siihen tuli. Nimenomaan EU-mandaatti nostettiin silloin esiin ja nähtiin, että jatkossa näillä periaatteilla pitäisi pystyä toimimaan. Minusta tämä mandaattikysymys on ratkaistu hyvin ja eduskunta on vahvasti mukana päätöksenteossa. Silloin me pystymme vaikuttamaan siihen, millä tavalla ja miten Suomi aikanaan osallistuu.

Aila Paloniemi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Voimassa oleva rauhanturvaamislaki ei enää vastaa kaikilta osin kansainvälisen kehityksen vaatimuksia, joten uuden lain säätäminen ja lain nimikkeen muuttaminen on tullut erittäin ajankohtaiseksi. Tavoitteena on nyt selkeyttää Suomen osallistumista kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan niin, ettei lainsäädännöllä asetettaisi ennalta kovin yksityiskohtaisia ehtoja osallistumiselle.

Tasavallan presidentti, valtioneuvosto ja eduskunta ratkaisisivat tapauskohtaisesti, osallistutaanko yksittäiseen operaatioon vai ei. Soveltamisalaa koskevassa säännöksessä esitetään, että Suomi osallistuisi pääsääntöisesti YK:n turvallisuusneuvoston valtuuttamaan sotilaalliseen kriisinhallintaan taikka poikkeuksellisesti myös muuhun kriisinhallintaan. Osallistumisesta päätettäisiin kaikissa tapauksissa niin, että YK:n peruskirjan päämäärät ja periaatteet sekä muut kansainvälisen oikeuden säännöt otettaisiin huomioon. Säännöksessä huomioitaisiin kansainvälisessä käytännössä vakiintunut ero operaatioiden valtuuttamisen ja toteuttamisen välillä. Nyt voimassa olevan lain tavoin esitetään, ettei lakia sovellettaisi YK:n peruskirjan 51 artiklan nojalla toteutettaviin sotilaallisiin toimiin. Ehdotuksessa uuteen lakiin ei oteta viittausta YK:n peruskirjan 42 artiklaan eli laissa ei otettaisi ennalta kantaa sellaisen sotilaallisen kriisinhallinnan luonteeseen, johon Suomi voisi osallistua, vaan operaation luonnetta ja tehtäviä harkittaisiin erikseen kutakin osallistumispäätöstä tehtäessä.

Arvoisa puhemies! Kuten tälläkin hetkellä, tasavallan presidentti päättäisi osallistumisesta taikka osallistumisen lopettamisesta jokaisessa tapauksessa erikseen valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta. Tämän lisäksi esitetään, että presidentti tekisi päätöksen myös sotilasosaston asettamisesta korkeaan valmiuteen. Eduskunnan roolista ehdotetaan säädettäväksi erillisessä pykälässä. Ennen valtioneuvoston ratkaisuehdotusta tasavallan presidentille valtioneuvosto kuulisi koko eduskuntaa taikka eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa. Täysistuntokäsittelyä vaatisivat ne operaatiot, jotka joko ovat luonteeltaan sotilaallisesti erityisen vaativia tai jotka eivät perustu YK:n turvallisuusneuvoston valtuutukseen. Enintään kymmenen sotilaan lähettämisestä annettaisiin selvitys ulkoasiainvaliokunnalle.

Arvoisa puhemies! Tasa-arvoasiain neuvottelukunta edellyttää kannanotossaan rauhanturvaoperaatioiden sukupuolivaikutusten systemaattisen huomioon ottamisen varmistamista ja negatiivisten vaikutusten ehkäisyä. Tällä Tane aivan hienosti nostaa esiin ja tarkoittaa tietenkin muun muassa seksuaalisen hyväksikäytön, prostituution ja ihmiskaupan vastaista työtä. Neuvottelukunta on nostanut esiin sen, että rauhanturvaamistoiminnassa ja rauhanturvaajakoulutuksessa varataan riittävät resurssit rauhanturvaajien ja päällystön sukupuoli- ja kulttuuritietoisuuskoulutukseen ja koulutusmateriaalien kehittämiseen aikaisempaa systemaattisemmin. Pääministeri Vanhasen hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa asetetaan tavoitteeksi Pekingin toimintaohjelman suositusten ja YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1325 mukaisesti kasvattaa naisten osuutta rauhanprosesseissa. Ulkoasiainministeriön valmistelemassa ihmiskaupan vastaisessa toimintasuunnitelmassa puolestaan korostetaan sitä, että sotilaallisessa kriisinhallinnassa ja siihen liittyvässä koulutuksessa pitää huomioida ihmisoikeusnäkökulmat ja tukea ihmisoikeuksien toteutumiseen liittyviä tavoitteita. Ihmiskauppaa koskeva koulutus onkin sisällytettävä osaksi sotilashenkilökunnan valmennusta, ja tietoisuutta tästä ilmiöstä ja valmiutta tunnistaa ihmiskaupan uhrit on tietysti edelleenkin lisättävä.

Arvoisa puhemies! Hallitus on tässä esityksessään mielestäni ottanut huomioon vielä viime keväänä esiin nousseet huolenaiheet mandaattikysymyksestä, voimankäyttökysymyksestä ja eduskunnan roolista. Mielestäni esimerkiksi vasemmistoliiton ed. Suvi-Anne Siimeksen keväinen huoli tästä Irakin mentävästä aukosta ja tänään ed. Jaakko Laakson esittämä sama huoli on turha. Esityksen lähtökohta kuitenkin on se, että operaatioihin tarvitaan edelleen YK:n hyväksyntä, mutta poikkeustapauksissa, joissa hyväksyntää on mahdoton saada, voidaan suomalaisiakin joukkoja lähettää kriisinhallintatehtäviin mutta ei sotaan.

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Hyvät edustajatoverit! Kaikki ihmisten synnyttämät kriisit perheriidoista sotiin tarvitsevat ratketakseen aika ajoin puolueettomia osapuolia. Tähän asti maatamme ei ole pidetty osapuolena vaan maana, joka aktiivisesti osallistuu rauhanomaisten ratkaisujen etsintään. Suomi on ollut rauhanturvaamisen supervalta. Nyt maamme hallitus haluaa rauhanturvalain muutosesityksellään uudistaa Suomen rauhanturvaimagoa sotilaallisen kriisinhallitsijan ramboilijaksi, mikä on erittäin surullinen viesti maailmalle. Huhun mukaan hallitus on etukäteen ilmoittanut, ettei lakia piiruakaan eduskunnassa muuteta. Jos näin käy, hallituspuolueet ryyditettyinä mahdollisesti kokoomuksella hylkäävät kaksi suomalaista perusperiaatetta: YK:n valtuutuksen vaatimuksen ja osallistumattomuuden hyökkäyssotaan. Poikkeuksistahan tuppaa yleensä tulla toimintaa ohjaava sääntö.

Lähes koko lakiesityksen voisi kiteyttää sen ensimmäiseen pykälään. Siinä hallitus laventaa mandaatin antajia lähes kaikkeen maan ja taivaan välillä. Laki asettaa myös minkä tahansa kansainvälisen järjestön samaan tai ainakin lähes samaan asemaan YK:n ja Etyjin kanssa. Ensimmäisessä pykälässä annetaan valtuudet myös maaryhmälle. Maaryhmämuotoilussa kyse on muustakin kuin semantiikasta. Siksi on huolestuttavaa, että hallitus jättää tietoisesti kertomatta, mitkä maat voisivat muodostaa maaryhmän ja kenen valtuuttamina.

Rauhanturvalakiesityksessä ollaan madaltamassa kynnystä puuttua sotilaallisesti kriiseihin ilman osapuolten suostumusta ja madaltamassa riskiä joutua kummiin halukkaiden rambojen koalitioihin. Epämääräisellä maaryhmämuotoilullaan hallitus muokkaa ennen kaikkea maaperää sille, että osa EU-maista tiivistää sotilaallista yhteistyötään ja osallistuu operaatioihin vastoin muiden EU-maiden tahtoa. Hallitus astuu siis pääministeri Lipposen viitoittamaa tietä kohti sotilaallisia ytimiä. Jos hallituksen tahto toteutuu, Suomen osallistuminen operaatioihin ei enää aina vaadi edes koko eduskunnan siunausta, ainoastaan blankovaltakirjaa päivystysvuoroa edeltävänä aikana. Osallistuminen ei esityksen kirjailun mukaan myöskään vaadi edes EU-maiden yksimielisyyttä. Ainut, mitä laki ei taida sallia, on omin päin hyökkääminen. Kiitos edes siitä!

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys lyö kasvoihin myös Euroopan unionin yhteistä tavoitetta uudistaa ja vahvistaa YK:n toimintaa. YK:n toimintakykyvajetta ei paikata luopumalla YK:n asemasta kansainvälisten konfliktien ensisijaisena sovittelijana. Rauhanturvalain muutosesitys vähintäänkin rapauttaa EU:n yhteisvoimaa muuttaa YK:n rakenteita toimivammiksi. Maamme hallitus viestii tällä esityksellään tietoisesti ja näkyvästi kantaa, että EU:n yksimielisyyttä ei edes tarvita sotilaallisissa operaatioissa, kun kerran pelkkä maaryhmäkin voi aina toimia. Kuinka EU siis voisi uskottavasti näiden Suomen hallituksen linjausten jälkeen puhua yhdellä äänellä yhteisistä tavoitteista globaaleissa rauhanturvakysymyksissä?

Vasta julkaistussa "EU ja YK, yhteinen tulevaisuus" -raportissa Ulkopoliittisen instituutin erikoistutkija, dosentti Hanna Ojanen osoittaa, että pitkällä tähtäimellä EU:n ja YK:n menestys globaalina toimijana on riippuvainen EU:n ja YK:n yhteistyökyvystä. Monet YK:n uudistushankkeet ovat äärimmäisen keskeisiä määrittäjiä sille, mikä on EU:n asema kansainvälisenä toimijana. EU:lla olisi paljon voitettavaa YK:n uudistuksessa, mutta onnistuakseen EU:n edunvalvonta edellyttää vähintäänkin sitä, että EU:n sisällä ollaan rauhanturvaoperaatioista ja kriisinhallintaoperaatioista ja sen kaltaisista keskeisistä kysymyksistä yksimielisiä ja että EU:n sisälle ei synny vallan ja päätöksenteon sisäpiirien kehiä.

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliitto on ollut aina vahvasti osa rauhanliikettä. Sen myös ed. Nepponen on täällä moneen kertaan tänään todennut. Siksi emme voi hyväksyä YK:n valtuutuksesta luopumista, kansainvälisen oikeuden kiertämistä emmekä edustuksellisen demokratian romuttamista. Eduskunta ei nimittäin ole vain kumileimasin, ei, vaikka päävastuu ulkoisista suhteista onkin presidentillä ja maamme hallituksella.

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa herra puhemies! Kun Suomi päätti osallistua nopean toiminnan joukkoihin, syntyi luonnollisista syistä tarvetta muuttaa rauhanturvalakia. Nyt meillä on esitys pöydällä. Siinä on mielestäni kolme suurta kysymystä: mandaattikysymys, päätöksentekoprosessi ja voimankäyttövaltuudet. Mielestäni olisi hyvä, jos olisi yhtenäiset säännöt ja periaatteet kaikissa EU-jäsenmaissa.

Haluan nyt kuitenkin, kun on niin paljon ollut keskustelua tästä mandaattikysymyksestä, todeta vielä kerran, että EU:n nopean toiminnan joukot eivät lähde minnekään ilman tämän talon suostumusta. Vaikka kaikki muut EU-maat olisivat sitä mieltä, että mennään, niin jos tämä sali sanoo, että ei mennä, silloin ei myöskään mennä. Pitää muistaa, että se edellyttää Euroopan unionissa yksimielisyyttä. (Ed. Uotila: Tällä hetkellä!) Se tarkoittaa sitä, että Suomi voi sellaisen operaation kaataa, niin kuin mikä muu maa hyvänsä voi. (Ed. Laakso: Kuka sellaiseen uskoo?) — No, kuka uskoo, kuka ei, kuka noudattaa periaatteita, kuka noudattaa lakia, kuka noudattaa sopimuksia. Tietenkin löytyy semmoisia, jotka eivät välitä sopimuksista ja jotka eivät noudata lakia jne. Mutta kyllä minä olen täysin vakuuttunut siitä, että jos on päätetty, että vain yksimielisellä päätöksellä, niin silloin vain yksimielisellä päätöksellä mennään.

Herra puhemies! Niin kuin sanoin, kolme suurta kysymystä nousee pinnalle. Päätöksentekoprosessissa meidän rauhanturvalakimme sisältö poikkeaa kyllä jonkin verran Saksan lainsäädännöstä. Kun puolustusvaliokunta kävi Saksassa tänä vuonna, viime keväänä, niin kyllä siellä meille kertoi Bundestagin jäsen, tohtori Dieter Wiefelspütz, että Saksan perustuslakituomioistuin on vuonna 1994 antanut päätöksen, jossa on vahvistettu, että Bundestagin on aina hyväksyttävä etukäteen saksalaisten joukkojen lähettäminen ulkomaille. Siis Bundestag eli siellä Saksan eduskunta päättää joka kerta, lähetetäänkö sotilaita Saksan ulkopuolelle vain ei. Suomessahan tämä ei aina edellytä suuren salin päätöstä, niin kuin tässä on aikaisemmin todettu. (Ed. Elo: Saksalla on vähän eri historia!) En pidä tätä kuitenkaan mitenkään minkäänlaisena ongelmana meille, mutta olisi ollut hyvä, jos olisi ollut ihan yhtenäiset periaatteet.

Voimankäyttövaltuudet: on välttämätöntä, että on kaikilla mailla samat valtuudet.

Sitten kun tullaan tähän mandaattikysymykseen, niin lopputulosta ajatellen on yhdentekevää, edellytetäänkö YK:n mandaattia vai ei. Niin kuin kriisinhallintalaissa sanotaan, edellytetään eduskunnan päätöstä, ja jos ei ole YK:n mandaattia, niin silloin se selontekona tulee meille. Jos edellytetään YK:n mandaattia, niin aina voidaan poikkeuslailla säätää, että osallistutaan operaatioon, vaikkei ole YK:n mandaattia ja vaikka kriisinhallintalaki edellyttää YK:n mandaattia. Kun tasavallan presidentti Halonen on perustellut aikaisemmin kielteistä kantaa YK-mandaatin poistamiselle, hän on juuri perustellut tätä sillä, että ainahan voidaan erillislaki säätää, jos pidetään välttämättömänä osallistua operaatioon, johon ei ole YK:n mandaattia.

Kun luen, mitä esimerkiksi keskustaa hyvin lähellä oleva Ilkka-lehti kirjoitti joulukuussa 2004, niin luulen, että pääkirjoittaja on kyllä näitä asioita miettinyt aika lailla, ennen kuin hän on näin kirjoittanut, niin kuin nyt pian luen. Ihan suora lainaus: "Rauhanturvalain avaaminen on pulmallista, sillä kukaan ei tarkkaan osaa ennakoida, millaisia operaatioita, millä mandaatilla ja missä päin maailmaa EU:n nopean toiminnan joukot saattavat joutua hoitamaan. Avoimen valtakirjan antaminen niin Suomen kuin EU:n tuleville päättäjille ei ole järkevää politiikkaa. Nykyisen rauhanturvalain säilyttäminen olisi eräänlainen turva vastuuttomien päättäjien varalta. Viisainta on säilyttää rauhanturvalaki nykyisellään ja valita nopean toiminnan joukkoja varten operaatiokohtainen erillislakien tie." Aivan yhtäpitävä niitten periaatteiden kanssa, mitä meikäläinen ja monet muut samassa lehdessä ovat eri kolumneissa esittäneet.

Tässä oli paljon asiaa. Sanon vielä kerran, että lopputulosta ajatellen on yhdentekevää, onko siinä YK:n mandaattia vai ei. Mutta niin kuin vastauspuheenvuorossani yritin sanoa, jos ei ole YK:n mandaattia, niin silloin syntyy tällainen harmaa vyöhyke, jonka sisällä voidaan ehkä liian väljästi liikkua.

Luen myöskin toisen sitaatin, se ei ole pääkirjoitus, mutta se on Ruotsin demareita lähellä olevasta lehdestä, missä lainataan Perssonia. Tämä on myöskin vuoden vanha kirjoitus, se on Aftonbladetista 7. marraskuuta 2004. Näin siinä lukee, otan lainauksen ihan ruotsiksi: "Det skall finnas ett mandat från FN så att det här sker inom folkrättens ram, sade Göran Persson i Rapport den 4 oktober. Det är ohyggligt viktigt, betonade statsministern." Eli toisin sanoen käännettynä: Göran Persson, Ruotsin pääministeri, sanoi, että on tärkeää, on pakko, että on YK:n mandaatti, jotta operaatio pysyisi kansainvälisen oikeuden puitteissa, ja korosti vielä, että tämä on äärettömän tärkeää.

Eli jos nyt Göran Persson Ruotsissa on ollut tätä mieltä, jos Ilkka-lehden päätoimittaja (Ed. Jaakonsaari: Aijai, oi hyvänen aika! Nyt aaltoja!) pohdittuaan asiaa on tullut tuohon tulokseen, niin kyllä kai siinä voi olla jotain perää. Kyllä kai siinä voi olla jotain perää. Ei näitä kannata noin vaan ampua alas. Ja vielä kun sanon, että on yhdentekevää lopputulosta ajatellen, edellytetäänkö YK:n mandaattia vai ei, voidaan aina erillislain nojalla operaatioihin osallistua. Mutta lopetan tämän puheenvuoron toteamalla, että yhteenkään operaatioon nopean toiminnan joukot eivät osallistu ilman tämän salin suostumusta.

Mikko Elo /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Kallis käytti viime vuoden lehtileikkeitä Göran Perssonin ja myöskin Ilkka-lehden osalta. Uskoisin, että jos olisi lainattavissa presidentti Halosen näkökannat viime vuoden syksyltä, niin ne olisivat suurin piirtein samanlaisia kuin Göran Perssonin. Mutta tietääkö ed. Kallis, mikä on Göran Perssonin kanta tänä päivänä? Tämä onkin hyvin mielenkiintoinen kysymys. (Ed. Kallis: Tuuliviiri!)

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa puhemies! On aika mielenkiintoista käsitellä tätä lakia täällä eduskunnassa juuri nyt, kun YK:ssa on 60-vuotisjuhlaistunto ja siellä on koolla huippukokouksessa lähes paristasadasta maasta päämiehiä. (Ed. Elo: 191:stä!) — Helsingin Sanomien tiedon mukaan noin 180, mutta voihan sitä käydä laskemassa. (Ed. Elo: Maita on 191! — Ed. Jaakonsaari: No, eipäs takerruta lillukanvarsiin!) — Ei takerruta lillukanvarsiin. — YK:n uudistuksethan on nähty, ne ovat vesittyneet eikä niitä ole pystytty viemään läpi, mikä on perin valitettavaa, niin hyvään tarkoitukseen kuin YK on perustettu. Mielestäni on hyvä, että seuraamme aikaamme, ja täytyy sanoa kyllä, että siinä hallitus tekee hyvän työn, kun seuraa aikaansa ja tekee mahdolliseksi sen, että poikkeuksellisesti Suomi voi osallistua myös sellaiseen operaatioon, josta Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto ei ole päättänyt.

Jos kuvittelee sellaista tilannetta, että meillä olisi vielä jälkisuomettumista, niin voisi sanoa, että Suomi palaa nykyaikaan, eli tässä on Euroopalla sellainen tilanne, että oma apu paras apu. Henkilökohtaisesti täytyy sanoa — olen seurannut näitten rauhanturvatoimijoitten työskentelyä jo 60-luvulta saakka ja sitten tietenkin, kun puolisoni on ollut näissä rauhanturvatehtävissä jo 25 vuotta sitten — että tämä rauhanturvaamistoiminta on erittäin tärkeää toimintaa siinä suhteessa, että se antaa Suomen reserviläisille mahdollisuuden saada koulutusta kriisitilanteissa, koska siihen ei ole, onneksi, tavallaan mahdollisuutta Suomessa. Niissä tilanteissa, kun lähdetään näihin rauhanturvaamistehtäviin, siellä on mahdollista oppia toimimaan kriisitilanteissa, oppia johtamaan ja oppia toimimaan, eli siis se tavallaan tukee reservin koulutusta, joka on joutunut taloudellisen tilanteemmekin vuoksi kärsimään kotimaassa.

Ed. Paloniemi puuttui erittäin tärkeään asiaan puhuessaan ihmiskaupasta, salakuljetuksista ja prostituutiosta. Sitä kuuluu olevan paljon liikenteessä ja siihen on vaikea puuttua, ja myös siihen on puututtu, että Suomessa ei ole lainsäädäntöä näissä tapauksissa. Se on ollut semmoinen aihe, josta Suomessa ei ole puhuttu. Tietenkin meidän miehiämme rauhanturvatehtävissä koskee eri lainsäädäntö, mutta on hyvä, että tästä asiasta ja ihmiskaupasta ylipäätään puhutaan jo Suomen eduskunnassa. Muistan ajat, jolloin turvallisuus- ja puolustusjaostossa viime kaudella jäsenet väittivät, että sitä ei ole Suomessa olemassa. On hyvä, että tähän asiaan on edes nyt herätty, joskin taas vähän liian myöhään.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Suomen eduskunta käsittelee sotilaallista kriisinhallintalakia tilanteessa, joka on kansainvälisesti varsin mielenkiintoinen ja joka myöskin heijastuu Suomen oloihin. Voisi sanoa, että ainakin kolme tärkeää kriisiä, suurta kriisiä, hallitsee tällä hetkellä maailmaa ja Eurooppaa, ja me olemme nyt sitten säätämässä lakia tässä tilanteessa.

Ensinnäkin voidaan sanoa, että Yhdistyneet kansakunnat, YK, on kriisissä. YK pääsi vaivoin kompromissiin, niin kuin tiedämme tämän päivän uutisista, omasta julkilausumastaan, mutta sen sijaan turvaneuvoston laajentamisesta ei päästy yksimielisyyteen, ja niin kuin kaikki tietävät, aika yleinen käsitys on, että YK:ta vaivaa korruptio ja tehottomuus. Kofi Annan itse sanoo, että hän ottaa täyden vastuun muun muassa Ruokaa öljystä, voisi sanoa, -katastrofista, joka oli YK:n kannalta ainakin hänelle henkilökohtaisesti erittäin raskas isku. Kun sen lisäksi tiedetään, että Yhdysvallat on aina, ainakin pitkän aikaa, katsonut YK:ta varsin pitkin nenänvarttaan ja sen jälkeen nimeää John Boltonin omaksi suurlähettilääkseen YK:hon, Boltonin, jota demokraatit kaikin keinoin vastustivat ja joka on antanut erityisen halventavia lausuntoja YK:sta, niin tämä osoittaa sen, että YK ei ole hyvässä tilanteessa. Erityisen tärkeää on tietysti se, että Yhdysvallat todella suhtautuu välinpitämättömästi YK:n kehittämiseen, ja erityisesti Irakin sotaan lähteminen ilman YK:n mandaattia oli ehkä se lopullinen isku YK:lle tässä vaiheessa.

Mutta Yhdysvaltojen unilateralistinen politiikka, yksipuolinen politiikka, heijastuu myöskin Euroopan unionissa ja se heijastuu Natossa. Minulla on se kuva, että Suomessa edelleen jonkin verran on väärä kuva siitä, että Nato olisi joku monoliittinen, yksiselitteinen, järjestö, jossa kaikki vetävät samaan suuntaan. Näinhän ei ole ollut, Ranska ei ole koskaan ollut kovin innostunut Natosta, mutta Irakin sodan jälkeen tämä tilanne on entistä selvempi. Nato on käytännössä kriisissä. Miten se heijastuu sitten jokapäiväiseen päätöksentekoon, sitä on vaikea sanoa, mutta kun esimerkiksi ranskalaisten kanssa keskustelee, ei tarvitse kovin kauan keskustella, kun havaitsee, kuinka epäluuloisia ranskalaiset ovat Yhdysvaltoihin nähden ja tietysti vastaavasti nyt Irakin sodan takia yhdysvaltalaiset myös ranskalaisiin nähden.

Kun sen lisäksi Saksa, joka on kehittämässä omaa uutta ajattelua ulkopolitiikassa, myöskin kieltäytyi lähtemästä Irakin sotaan, niin aika mielenkiintoinen tilanne on syntynyt Eurooppaan. Eikä Donald Rumsfeld, Yhdysvaltojen puolustusministeri, ollut täysin väärässä, kun hän puhui vanhasta Euroopasta ja uudesta Euroopasta. Minun käsitykseni, jos minä saisin antaa Suomen ulkopoliittiselle johdolle neuvoja, olisi se, että me seuraisimme vanhaa Eurooppaa, sitä Eurooppaa, jota Saksa ja Ranska johtavat. (Ed. Laakso: Ainakin sunnuntain vaaleihin saakka!) Minulla on erittäin suuri arvostus muun muassa Ranskan ulkopolitiikkaa kohtaan. Saksassa saattaa tietysti tapahtua jonkinlainen muutos, mutta sen perusteella, mitä nyt aivan viime päivinä olen lukenut, todennäköistä on, että vaikka valta vaihtuisi, ulkopolitiikassa Saksassa ei tapahdu merkittävää muutosta.

Naton kriisiin tietysti osaltaan liittyy se, että Iso-Britannia ei koskaan ole kokenut olevansa eurooppalainen valtio. Niin kuin me tiedämme, Iso-Britannia liittyi Euroopan unioniin vasta vuonna 73 sen jälkeen, kun Charles de Gaulle oli häipynyt, joka oli sitä mieltä, ettei Iso-Britannia ole mikään eurooppalainen valtio. Ja kyllähän me tässä Irakin sodan tilanteessakin näemme sen, että Iso-Britannia vetää ihan omaa linjaansa, täysin omaa linjaansa siitä huolimatta, että koalitioon kuuluu joitakin muitakin Euroopan unionin maita.

Puhemies! Euroopan unioni on myöskin kriisissä. Perustuslaki, niin kuin äsken totesin, on ... (Ed. Jaakonsaari: Siksi tarvitaan kriisinhallintaa!) — Kyllä, se kuuluu kriisinhallintaan. — Perustuslaki on käytännössä kuollut, niin kuin totesin. Suomessa ihmettelen sitä, mitä täällä edelleen keskustellaan. Toivoisin, että puolustusministeri Kääriäinenkin veisi hallitukseen nämä terveiset. Minun mielestäni hallitus voi antaa eduskunnalle selonteon EU:n perustuslain kohtalosta, mutta se, että hallitus pohtisi vielä sen ratifiointia, sen ratifioinnin antamista eduskunnalle, kannattaa unohtaa tässä tilanteessa.

Siinä on tietysti monia syitä. Komission puheenjohtaja Barroso, joka on joutunut aika kovankin arvostelun kohteeksi viime aikoina, teki ehkä suuren virheen todetessaan sen, ettei mitään uudelleen neuvotteluja aiota käydä näiden maiden kanssa. Mielenkiintoista olisi tietää, mitä Suomen hallituksessa nyt ajatellaan. Kukaan Suomen ministereistä ei ole sanonut sanaakaan, kukaan ei ole oikeastaan kertonut yhtään mitään, mitä täällä ajatellaan. Ja kun missään muussakaan EU-maassa ei tällä hetkellä ole muuta kuin epätietoisuutta siitä, mitä tapahtuu, niin tämä on varsin mielenkiintoinen tilanne.

Mitä sitten tulee EU:n yhteiseen ulkopolitiikkaan, joka liittyy hyvin keskeisesti tähän meillä käsiteltävään lakiehdotukseen, niin tosiasiahan on se, että meillä suomalaisilla näyttää olevan hyvin korkeallakin taholla naiivi usko siihen, että EU:lla todella olisi jokin yhteinen ulkopolitiikka. Mitä yhteistä on Virolla, Latvialla ja Liettualla ja esimerkiksi Saksan ja Ranskan ulkopolitiikalla? Ei yhtään mitään. On mielenkiintoista todeta tänään Helsingin Sanomista, kun toimittaja oli tutkinut asiaa, että Schröder, Saksan nykyinen liittokansleri ainakin ensi sunnuntaihin asti, ei ole kertaakaan käynyt näissä uusissa EU-maissa, mutta sen sijaan hän tapaa Vladimir Putinin noin 8—10 kertaa vuodessa.

Minun mielestäni tämä vain osoittaa sen, että Ranska ja Saksa eivät kovinkaan paljon muista maista välitä, ja se on edelleenkin minun viestini, että Suomen kannattaisi niin pitkälle kuin mahdollista olla näitten maitten kanssa yhteistyössä silloin, kun puhutaan EU:n yhteisestä ulkopolitiikasta, jota ei käytännössä ole. Mutta minulle on sellainen kuva vähän tullut, että Suomen ulkoministeri esimerkiksi toimii niin kuin meillä olisi jokin EU:n yhteinen ulkopolitiikka. Minusta tämä asia pitää myöskin eduskunnassa selvittää. Onko todella niin, että EU:lla on jokin yhteinen ulkopolitiikka? Minun käsittääkseni ei ole, mutta eihän niin voi toimia kuin olisi olemassa jokin yhteinen ulkopolitiikka.

Se liittyy myöskin tähän päätöksentekoon Suomen eduskunnassa. Minulla on se kuva, että EU:n on aika vaikea saada yhteisiä päätöksiä aikaan oikeastaan mistään tärkeästä ulkopolitiikasta, koska esimerkiksi nämä mainitsemani Viro, Latvia ja Liettua, joissa Venäjän-vastaisuus ja tällainen USA:n ihannointi on aivan huipussaan, eiväthän nämä maat ilmeisesti ihan sisäpoliittisista syistä aio muuttaa ulkopoliittista linjaansa tähän vanhaan eurooppalaiseen linjaan nähden. Sen takia minä olen hyvin skeptinen siihen nähden, mitä voidaan saada aikaan tässä, vaikka jonkinlainen uusi perustuslain tuleminen sitten jossakin vaiheessa muutaman vuoden kulutta olisikin käsillä.

Puhemies! Lopuksi haluan vain sanoa, että henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tämä lakiesitys on vietävissä läpi. Minun mielestäni sitä ehkä kannattaa kyllä sekä ulkoasiainvaliokunnassa että puolustusvaliokunnassa tarkentaa, miten EU:n päätös syntyy, vaaditaanko yksimielistä päätöstä, koska sitähän tässä lakiesityksessä ei ole suoraan sanottu.

Puhemies! Aivan lopuksi: Me tiedämme kaikki, että ed. Laakso on yksi eduskunnan parhaita asiantuntijoita kansainvälisissä asioissa, mutta jään vähän ihmettelemään hänen puheenvuorossaan sitä, kun tiedän, että hän tukee myöskin presidentti Halosen ulkopolitiikkaa, että hän ei oikein luota siihen, että presidentti Halonen tekisi oikeita päätöksiä. Ja ed. Laakso, erityisesti sitä, että te eduskunnan jäsenenä ette luota siihen, että eduskunta tekisi oikeita päätöksiä, sitäkin minä kyllä vähän ihmettelen.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Korjauksena ed. Elolle: kyllä luotan enemmän presidentti Halosen ulkopolitiikkaan kuin eduskunnan kykyyn tehdä omaa ulkopolitiikkaa.

Liisa Jaakonsaari /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu on ollut erittäin tärkeä ja hyvä lähetekeskustelu valiokunnille jo senkin takia, että on ilmennyt asioita, joihin pitää paneutua tarkasti ja muotoilla sitten asiat niin, että ne eivät herätä epäluuloja.

Mutta ehkä tärkein anti varmasti tällä uudella sotilaallisen kriisinhallinnan lailla on se, että me olemme vahvistamassa Euroopan unionin kriisinhallintakykyä yhdessä, ja tämä on minusta erittäin tärkeää. Olen samaa mieltä kuin ed. Elo siitä, että kyllä perustuslaillinen sopimus on kuollut ja kuopattu ja mitään ei tapahdu ennen Ranskan vaaleja. Molemmat olemme palanneet eilen Ranskasta, ja siitä varmasti tämä pessimismikin johtuu. Juuri oikeastaan sen takia on tärkeää koko unionin uskottavuuden kannalta se, että jollain alueella edistytään, ja tällä kriisinhallinnan saralla edistyminen nyt on selvästi ollut nopeaa, hämmästyttävänkin nopeaa, ja nyt on tärkeätä, että me omalta osaltamme kannamme kortemme tähän kekoon.

Sitten on myös kotikutoinen syy siihen, minkä takia tämä keskustelu on ollut tärkeä. Se on se, että on maailmankuvan kannalta myös tämä keskustelu sotilaallisesta kriisinhallinnasta osittain auttaa meitä heittämään sen kylmän sodan pitkän hännän omista ajatuksistamme pois, koska kun täälläkin ovat monet, hämmästyksekseni myös ed. Kallis vähän vedoten Ilkka-lehden pääkirjoitukseen, toivoneet sitä, että pitäytyisimme vanhassa kriisinhallinnassa ja perinteisessä rauhanturvatoiminnassa, niin eihän sitä enää yksinkertaisesti ole olemassa, koska kyllähän viimeistään Balkanin tapahtumat herättivät meidät siihen todellisuuteen, että kriisinhallinnan luonne on kokonaan muuttunut. Ed. Kallikselle myös se, että tämä sama keskustelu Ruotsissa on käyty kymmenen vuotta sitten ja Ruotsihan on koko ulko- ja turvallisuuspolitiikkansa mukaan lukien puolustuspolitiikkansa muuttamassa juuri kansainvälisen kriisinhallinnan suuntaan. Siinä suhteessa Ruotsissa on pystytty ottamaan se tämän päivän todellisuus ehkä aikaisemmin ja monissa asioissa vieläkin paremmin haltuun kuin meillä, mutta myös me olemme tässä, niin kuin tämä hallitus osoittaa, nyt selvästi tekemässä modernimpaa ja joustavampaa ja ketterämpää lainsäädäntöä ja sellaista lainsäädäntöä, jossa oikeasti pystytään vastaamaan niihin haasteisiin.

Varmasti Göran Persson, presidentti Halonen ja puolustusministeri Kääriäinen ja kaikki olemme sitä mieltä, että YK:n arvovaltaa pitää kohentaa. Mutta minkä takia YK:n arvovalta on sitten nyt heikentynyt? No, sehän on heikentynyt juuri sen takia, että YK-sotilaat voimattomina ja nöyryytettyinä monissa kansainvälisissä rauhanturvatehtävissä ovat joutuneet antautumaan ja todellakin seuraamaan teurastuksia ja kansanmurhia sivusta juuri sen takia, että ne työkalut, joita YK:n rauhanturvaajilla on ollut, eivät vain kerta kaikkiaan sopineet niihin kriiseihin, joita maailmassa on tällä hetkellä. On ollut mahdotonta suojella pakolaisia, toimittaa avustuslähetyksiä piiritettyihin kyliin, kun ehdoksi on asetettu puolueettomuus, väkivallattomuus ja kaikkien osapuolten hyväksyntä. Tämä ei vaan enää yksinkertaisesti toimi. Sen takia se, että tästä perinteisestä rauhanturvaamisesta siirrytään kriisinhallintaan ja sotilaalliseenkin kriisinhallintaan, on erittäin looginen ja itse asiassa karmeakin lopputulos siitä, mitä Srebrenicassa tapahtui, enkä minä pidä tätä kyllä koodikielenä, vaan ihan sellaisenaan todellisuutena, johon on pakko herätä. On erittäin tärkeää se, että juuri tämän takiakin Yhdistyneitten kansakuntien arvovaltaa ja rauhanturvaamisen arvovaltaa vahvistetaan niin, että alueellisille toimijoille kuten Euroopan unionille tulee vahvempi rooli.

Nyt siis olemme todellakin omalta osaltamme tämän todellisuuden edessä. Minusta hallitus on saanut eduskunnalle erittäin hyvän esityksen, ja varmasti sen tasapaino johtuu myös siitä keskustelusta, jota täällä on pitkän aikaa käyty. On tärkeää se, että me itse emme nyt sekoita tätä peruskuviota sillä tavalla, että tulisi sellainen mielikuva, että jotenkin YK:ta sivuutetaan. Se on ehdottoman tärkeä asia pitää pääsääntönä, ja meille suomalaisille ainakin sopii se, että olemme mieluummin pragmaattisia kuin dogmaattisia, eli jos sitten todellisuus on osoittanut ja tulee osoittamaan, että YK on joissakin tilanteissa toimintakyvytön, niin silloin on erittäin hyvä, että Euroopan unionin joukot pystyvät toimimaan.

Minusta on tärkeä asia ensinnäkin ihan käytännön tasolla se, että unionimailla olisi yhteinen näkemys siitä, mitä pitää tehdä, ja olisi koko tähän ajatteluun jo sisäänrakennettu hirvittävä heikkous, jos eri maat ikään kuin lähtisivät eri lähtökohdista ja eri filosofioilla ja eri tavalla tähän yhteiseen projektiin. Se on totta, että eduskunta sitten loppujen lopuksi antaa valtuutuksen, ja sanon, minkä sanoin jo aikaisemminkin, että minusta on aivan absurdi ajatus se, että 25 EU-maata yksimielisesti päättäisivät heikentää Yhdistyneitten kansakuntien arvovaltaa. Minun mielikuvitukseeni se ei yksinkertaisesti mahdu.

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen

Herra puhemies! Tämä on ollut tähänkin mennessä hyvää keskustelua, ja tällaista läpivalaisua, rankkaakin läpivalaisua, tämän lainsäädännön osalta, siihen liittyvien asioiden osalta, on kyllä syytä käydä sekä tässä että sitten valiokunnissa, niin kuin varmaan tulee tapahtumaankin. Minä puutun lyhyesti neljään asiaan, jotka ovat täällä keskustelussa nousseet ehkä kaikkein eniten esiin useimmissa puheenvuoroissa.

Ensinnä YK—EU-suhde, josta on myös tutkijan puolelta käytetty viime aikoina puheenvuoro: Minusta vastakkainasettelulle ei kyllä ole perusteita, ei ainakaan tämän lainsäädännön uudistamisen pohjalta ja sen seurauksena. Todettakoon se, että YK:han käy erittäin merkittävää dialogia, vuoropuhelua, yhteistyön kehittämisestä sekä EU:n että Naton kanssa ja muidenkin kansainvälisten järjestöjen kanssa. Täytyy todeta kiteyttäen, että tämän uuden lain myötä Suomen mahdollisuudet osallistua kehittyvään kriisinhallintaan paranevat tavalla, joka vastaa myös Yhdistyneiden kansakuntien todellisia tavoitteita. Suomi on ilman muuta omalla politiikallaan ollut jo historiallisesti ottaen, ja tänäkin päivänä, YK:n tukena, sen toimintakykyä vahvistamassa. Minä kytken asiat sillä tavalla, että Euroopan unionin toimintakyvyn parantaminen kriisinhallinnassa on YK:n aivan ehdoton etu. Asiat kulkevat tällä tavalla eivätkä jotenkin toisinpäin. YK tarvitsee vahvaa Euroopan unionia ja EU on tässä suhteessa YK:n turva tulevaisuudessa. (Ed. Elo: Melkein paras turva!) — Minun mielestäni se on paras turva, ainakin suurin yhtenäinen turva maailmassa.

Minä yhdyn siihen ed. Jaakonsaaren kiteytykseen, etten minäkään usko, että 25 jäsenmaata tulisi ikään kuin yhtä aikaa samassa asiassa hulluksi, suorastaan pähkähulluksi, ja asettuisi toiminnallaan rapauttamaan jotenkin YK:n toimintamahdollisuuksia taikka lähtisi seikkailupolitiikan tielle tässä maailmassa. Minä en kerta kaikkiaan sellaiseen usko, ja siihen ei riitä oikeastaan mikään mielikuvitus. (Ed. Laakso: Kuinka 18 Nato-maalle kävi?)

Sitä paitsi täytyy vielä muistaa se, että Euroopan unionin kriisinhallintakyvyn parantaminen on monitahoinen projekti tällä hetkellä. Siihen liittyy aivan olennaisena asiana siviilikriisinhallintakykyjen parantaminen. Tosin siinä ollaan takamatkasta lähdetty liikkeelle, mutta juna kulkee voimakkaasti eteenpäin, kiitettävästi eteenpäin. Ennen muuta siviili- ja sotilaselementtien yhteen kytkeytyminen kriisinhallinnassa EU:n puitteissa on tätä päivää, se on nykyaikaa. Se on ihan muuta kuin rambopolitiikkaa tai sotapolitiikkaa. Se on tarttumista tämän ajan kriiseihin laajalla keinoskaalalla ja tavalla, joka voi ratkaista, sikäli kuin organisaatio voi mitään ratkaista, näitä suuria ongelmia.

Minä totean kiteyttäen tästä YK—EU-relaatiosta ja Suomen osuudesta siihen, että Suomi uudistaa YK:ta, vahvistaa sen toimintakykyä, asettuu sen tueksi kaikella tavalla ja parantaa samalla omalla panoksellaan Euroopan unionin toimintakykyä kriisinhallinnassa, ja nämä kaksi asiaa kuuluvat positiivisessa korrelaatiossa toisiinsa.

Sitten toinen näkökohta on tämä YK:n valtuutus, sen pääsääntöisyys, joka on syytä muistaa joka tapauksessa ja muistaa myös se, että kaikissa tilanteissa Suomi tämän lainsäädännön perusteella operaatioon lähtöä harkitessaan ottaa huomioon YK:n periaatteet, kansainvälisen oikeuden velvoitukset ja kaiken tämän. Tämä on tämän uuden lainsäädännön aivan johtava periaate.

Täällä ed. Siimes sinänsä ihan hyvissä puheenvuoroissaan korosti, että tässä yhteydessä täytyy puhua politiikasta, siis täytyy puhua politiikasta silloin, kun suomalaisia joukkoja lähetetään ulkomaille erilaisiin tehtäviin. Ilman muuta pitää puhua, koska joukkojen lähettäminen Suomen ulkopuolelle on poliittinen ratkaisu, se on syvästi poliittinen ratkaisu. Mutta jatkan heti samaan hengenvetoon, että sen poliittisen ratkaisun päätöksenteon ytimessä ovat demokraattisesti valitut valtiolliset päätöksentekijät: Suomen eduskunta, sen luottamusta nauttiva hallitus ja ketjun päässä tasavallan presidentti, joka tekee aina asiasta ehdottoman päätöksen ja aina tapauskohtaisesti ja aina absoluuttisesti. Mehän emme luottaisi millään tavalla itseemme emmekä politiikkaamme emmekä omaan lainsäädäntöömme, jos me rupeaisimme sitten tämän tosiasian vallitessa epäilemään itseämme, osaammeko me tehdä kriisinhallintapäätöksiä vastuullisella tavalla ja kansainvälisen oikeuden mukaisesti jne. Tässä ei ole samettiverhoja tämän päätöksenteon edessä. Tämä on niin avointa kuin kansanvallassa ja demokratiassa tasavallassa ylipäätään voi olla. Tässä ei ole samettiverhoja.

Sitten kolmas asia: On ehkä paikallaan pari sanaa tästä valmiusosastosta ja taisteluosastosta sanoa, nopean toiminnan joukkojen lähettämisestä sanoa, koska tämä on uutta asiaa. Siltä osin vielä toistan sen, että tässähän päätöksenteko on todellakin kaksivaiheinen. Se on harkitusti otettu kaksivaiheiseksi. Se ensimmäinen vaihe on nimenomaan silloin, kun suomalainen joukko asetetaan valmiuteen. Sehän tullaan asettamaan käytännössä valmiuteen jo syksyllä 2006 sitä varten, että meidän joukkomme ovat päivystysvuorossa vuoden 2007 alussa yhdessä Saksan ja Hollannin kanssa muodostamassamme nopean toiminnan joukossa. Olennaista tässä on se, että valmiuteen asettamiseksi tarvitaan eduskunnassa selontekokäsittely. Koko eduskunta asian käsittelee, minkä jälkeen sitten presidentti valtioneuvoston ehdotuksesta tekee päätöksen, asettaako valmiuteen vaiko ei aseta valmiuteen. Siinä on jo ensimmäinen suuri läpivalaisu tällaiselle operaatioon lähdölle.

Toinen vaihe tulee sitten, jos tulee vastaan se, että täytyisi lähettää, jolloinka päätöksentekoketju on se, joka tälläkin hetkellä on voimassa. Kun tällä halutaan nopean toiminnan kykyä parantaa, niin minä haluan todeta tässä sen, että tämä tarve on kiistaton tarve. Se ei ole sotilaiden keksintö. Se ei ole ramboksi muuttuneen Suomen päähänpälkähdys, vaan se on käytännön tarve, joka sanoo, että on tarvittu ja tarvitaan nopeampaa toimintaa tämän päivän kriiseissä, jotka ovat erilaisia kriisejä, ainakin osittain, kuin viisikymmentä vuotta sitten, jolloinka Suomi tämän tärkeän kansainvälisen toiminnan aloitti.

Meidän pitää muistaa se, että viime vuosikymmenellä tässä maanosassa tapahtui hirveitä, siis muutaman tuhannen kilometrin päässä tapahtui hirveitä viime vuosikymmenellä, emmekä me voi sulkea pois sitäkään mahdollisuutta, että jotakin samantapaista jossakin lähettyvillä, ei Suomen lähettyvillä, mutta tässä maanosassamme tapahtuisi. Tarvitaan nopean toiminnan kykyjä, ja tämä yrittää olla vastaus siihen. Siinä on kaukana ramboilu.

Sitten neljäs näkökohta liittyy tähän maaryhmäkysymykseen, joka on ihan aiheellinen kysymys. Maaryhmähän on kriisinhallintatehtävän tai operaation toteuttaja. Siinä ei ole kysymys siitä, että se antaisi jonkin mandaatin taikka ottaisi itse jonkin mandaatin, vaan se mandaatti on joko YK:n päätöksellä päätetty erikseen tai sitten se on päätetty sillä tavalla kuin tässä lainsäädännössä kerrotaan toisena vaihtoehtona. Maaryhmä on operaation toteuttaja, ja se toteuttaminen liittyy nimenomaan kriisinhallintatehtävään, ei mihinkään sotaseikkailuun taikka vastaavaan. Esimerkiksi Isaf-operaatio toimi kahden ensimmäisen vuotensa aikana maaryhmän toteuttamana. Siinä on minusta esimerkki siitä, mitä tässä tarkoitan. Tämän asian takana ei ole mitään sala-agendaa taikka mitään piiloagendaa. Tästä on olemassa konkreettinen esimerkki.

Totean ihan tähän lopuksi, arvoisa puhemies, että ainakin minä koen tämän lain, samoin kuin joulukuussa hyväksytyn siviilikriisinhallintalain, jatkumona, joka todellakin alkoi sieltä vuodesta 56, ehkä vähän aiemminkin. Tämä on jatkumoa, 50 vuotta jatkunutta toimintaa. Sanoisin näin, että tämä laki toimii tässä ajassa, se on vastaus tämän ajan kriiseihin. Vanhan tyyppisiäkin tehtäviä toki hoidetaan, niitäkin maailmassa tarvitaan, tarkkailijatehtäviä taikka rajasopimusten valvomisia ja sen semmoisia, jotka ovat niitä vanhoja tehtäviä, mutta vaativia tehtäviä. Niihinkin meillä pitää olla valmius ja on valmius. Mutta täytyy olla myös valmiuksia tässä ajassa toimia myös uudenlaisissa tilanteissa, jotka ovat myös kriittisempiä ja vaativampia aikaisempiin aikoihin verrattuna.

Ulla  Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jäin ihmettelemään sitä, miksi tässä lakiesityksessä ei käsitellä tätä EU-päätöksentekovaihetta siinä tilanteessa, kun operaatioita suunnitellaan, koska linkki tänne rauhanturvalakiin ja niihin operaatiota koskeviin päätöksiin on selkeästi olemassa, ja jos esimerkiksi Suomi sitoutuu EU-päätökseen operaation toteuttamisesta ja on päivystysvuorossa näissä nopean toiminnan joukoissa, on erittäin vaikeaa Suomen eduskunnan päättää, että nyt emme lähdekään mukaan tuohon operaatioon. Eli jollakin tavalla tämä linkki EU-päätöksenteon ja tämän lain välillä olisi pitänyt rakentaa.

Toinen kysymys, mitä ihmettelen, on se, että siviilikriisinhallintaa ja koulutuskysymyksiä ei ole käsitelty tässä esityksessä. Kuten ministeri totesi, siviilikriisinhallinta on tullut keskeiseksi osaksi kriisinhallintaa. Ja esimerkiksi tällä hetkellä Suomenkin joukoissa Afganistanissa näissä provincial reconstruction teameissa (Puhemies koputtaa) toimii siviilejä sotilaiden rinnalla, ja sen lisäksi täytyy vielä rakentaa yhteistyötä varsinaisten siviilikriisinhallintayksiköiden ja sotilaallisen kriisinhallinnan yksiköiden välillä. Eli tämän linkin vahvistaminen myös lainsäädännössä on tarpeen.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Haluaisin kyllä problematisoida tätä kysymystä maaryhmästä. Jos lakiesityksellä tarkoitetaan sitä, mitä puolustusministeri Kääriäinen toteaa, että joku mandatoi ja maaryhmä toteuttaa, asia on selvä. Näinhän tapahtuu tällä hetkellä monessa eri operaatiossa. Eiväthän kaikki ole mukana tietenkään esimerkiksi Bosniassa, maaryhmä on siellä mukana. Ei tässä ole mitään epäselvyyttä. Mutta kun me luemme lakiesityksen niin kuin se on kirjoitettu, niin tämä lakiesitys mahdollistaa sen, että Suomi voi osallistua poikkeuksellisesti myös sellaiseen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan, jolla ei ole minkäänlaista mandaattia, ei ole minkään järjestön mandaattia, ennen kaikkea ei YK:n mandaattia, ja jonka toimeenpanija on maaryhmä. Halutaanko tällä lakiesityksellä todella sanoa näin? Jos ei haluta, niin silloin tätä lakiesitystä pitää tarkentaa. Mutta oma käsitykseni on, herra puhemies, että tällä nimenomaan halutaan sanoa juuri näin. (Puhemies koputtaa) Mikä tahansa maaryhmä voi tämän lakiesityksen mukaan nyt suorittaa kriisinhallintaoperaatioita ilman minkäänlaista mandaattia, ja Suomi voi halutessaan osallistua tähän. Tämä on se, mitä lakiesitys tällä hetkellä kirjaimellisesti sanoo.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen 2 §:ssä sanotaan alussa: "Päätöksen Suomen osallistumisesta sotilaalliseen kriisinhallintaan ja osallistumisen lopettamisesta tekee kussakin tapauksessa erikseen tasavallan presidentti valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta." Haluan nostaa tämän lauseen esille sen takia, että teoriassa minun ymmärtääkseni tämä antaa mahdollisuuden siihen, että tasavallan presidentti on eri mieltä valtioneuvoston tekemän ehdotuksen kanssa. Tiedän varsin hyvin, että sitä edeltää Utvan käsittely, jossa presidentti on ollut mukana. Ja me kaikki asiallisesti ajattelemme, että se on jatkumo, niin kuin se on tähänkin asti, se menee nätisti eteenpäin. Mutta minkä takia ei täällä keskustelussa eikä missään ole yhtään mietitty tätä asiaa? Toisaalta ei myöskään ole sanottu, onko tasavallan presidentti tätä päätöstä tehdessään mahdollisesti ylipäällikön asemassa vai toimiiko hän presidenttinä. Toivoisin ministerin vastausta tähän asiaan.

Kari Uotila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri korosti tuossa puheenvuorossaan tätä kaksivaiheista päätöksentekoa. Itse asiassa tämä ensimmäinen vaihehan valmiustilaan asettamisesta on pelkkää tekniikkaa. Siitä asiallisesti päätös tehtiin silloin, kun Suomi ilmoitti osallistuvansa näihin nopean toiminnan joukkoihin, ja silloin olivat jo tiedossa nämä vuodetkin, niin että tämä nyt on, vaikka se on selontekovaihe, käytännössä tekniikkaa, koska ei kai kukaan kuvittele, että sitten ilmoitettaisiin Hollannille, Saksalle ja mahdollisesti jollekin muulle lisäkumppanille vielä, että emme me olekaan valmiudessa silloin, kun vuoro tulee.

Mutta sitten täällä on korostettu tätä yksimielisyyttä, että eiväthän EU:n 25 jäsentä voi lähteä hölmöyksiin yhtä aikaa. Sitä korosti ministeri, sitä korosti ed. Jaakonsaari, sitä korostivat ed. Kallis ja aikaisemmin ed. Kiljunen. Näin on tilanne tänään, mutta mikä on tilanne esimerkiksi 15 vuoden päästä? YK:ta ollaan ohittamassa nyt sen takia, että se on toimintakyvytön, kun joku käyttää veto-oikeuttaan. Onko ihan varma, että esimerkiksi 15 vuoden päästä, kun Turkki on EU:n jäsen, EU:n sisällä ei tule sellaista tilannetta, että kaikki EU-jäsenet eivät olekaan yksimielisiä johonkin operaatioon osallistumisesta? (Puhemies koputtaa) Sen vuoksi tähän lakiin ei ole kirjoitettu nähtävästi sitä yksimielisyyttä, koska tiedetään, mikä tulevaisuus on, ja Suomi tällä tavoin jo valmistautuu myös siihen, että yksimielisyys sivuutetaan myöskin tulevaisuudessa.

Olli Nepponen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä nousi esiin tämä maaryhmä. Eihän täällä puhuta mistään maaryhmän mandaatista, vaan maaryhmä voi toimeenpanna. Siellä puhutaan vaan YK:n mandaatista, ja jos sitä ei ole, sitten eduskunta käsittelee asian, niin että nyt tässä pikkusen puuroja ja vellejä ed. Laakso sotkee. Minusta tämä ministerin vastaus oli aivan hyvä siihen.

Tarja Cronberg /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On varmaan totta, että 25 EU-maata ei lähde ramboilemaan, ja ehkä tässä suhteessa voidaan panna erityinen toive Ruotsiin, jossa ei ole YK:n mandaattia vaadittu, mutta joka käytännössä kuitenkin toteutuu, ja eduskunta Ruotsissa päättää asioista. Ehkä pikemminkin voisi olla huolissaan siitä, saavatko kaikki köyhät maat kriisinhallinta-apua. Ehkä se on ongelma, joka kuitenkin tulee esille jossain vaiheessa, ja se, että eri maiden oma etu kuitenkin tässä hallitsee näitä maiden valintoja ja kriisinhallintaoperaatioiden hyväksymistä. Ehkä kysymys kuuluukin, mitä Suomi aikoo tehdä, jotta nimenomaan kaikista köyhimmät ja ne maat, joissa ehkä ei ole kenelläkään intressiä, myös saavat tukea kriisinhallinnassa.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Jos ed. Nepponen tarkasti kuunteli puheenvuoroni, tein juuri tämän eron. Ongelma tässä on, niin kuin se on kirjoitettu, että Suomi voi osallistua poikkeuksellisesti sellaiseen sotilaalliseen kriisinhallintaan, jolla ei ole YK:n mandaattia, ja että toimeenpanijana tällaiselle sotilaalliselle poikkeukselliselle kriisinhallinnalle, jolla ei ole YK:n mandaattia tai mitään muutakaan mandaattia, voi olla maaryhmä. Tämä on se ongelma nyt tässä. Sen takia tähän pitäisi saada selvyys, onko todella tätä tarkoitettu vai onko tarkoitettu jotakin muuta. Oma käsitykseni, kuten jo sanoin, on se, että juuri tätä on tarkoitettu, ja ed. Uotila vähän selvensi sitä, että tässä ilmeisesti varaudutaan tulevaisuuden osalta Euroopan unionin sellaiseen tilanteeseen, jossa joku maaryhmä etenee muita EU-maita nopeammin.

Olli Nepponen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä en nyt ryhdy lukemaan tätä lakiesitystä. Täällä on sivulla 39 ihan selvästi todettu maaryhmästä, että senkin osalta pitää täyttää määrätyt edellytykset jne., jatkettu tätä, että kyllä tässä on perusteluissa erittäin hyvin selvitetty tämä maaryhmän osuus. Tällaista vaihtoehtoa, joka nostettiin esiin, ei tule eteen.

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen

Herra puhemies! Tämä linkki EU:n päätöksentekoon ja oma kansallinen päätöksenteko: siis siitähän täytyy ilman muuta lähteä liikkeelle, että käytännön operaatioon lähdettäessä me olemme muodostaneet täällä Suomessa faktisesti kansallisesti oman kantamme, ennen kuin menemme EU-areenalle päättämään yhteisistä toimintalinjoista. Asioitten pitää kulkea tässä järjestyksessä.

Tämä siviili- ja sotilaselementtien yhteen kytkeminen: minä ymmärrän kyllä ed. Anttilan erittäin hyvän tarkoituksen, mutta minä kysyn, tarvitaanko siihen välttämättä lakia, koska tämä asia toimii käytännössä ja sen pitää toimia käytännössä. Mutta olisi hyvä, että valiokunnassa tämäkin asia tarkasteltaisiin ja annettaisiin sieltä myös ohjeita hallituksen suuntaan, kuinka tässä olisi hyvä toimia. Entistä enemmän kriisinhallinta on nimenomaan siviilien ja sotilaitten yhteistyötä.

Sitten tämä maaryhmäkriisinhallintatehtäväproblematiikka tässä kyllä keskusteltiin. Maaryhmä on operaation toteuttaja, ja se toteuttaa kriisinhallintatehtävän, jonka täytyy täyttää tietyt tässä laissa olevat kriteerit. Ei tässä asiassa ole mitään sala-agendaa.

Sitten tämä operaation lopettaminen, presidentin rooli jnp.: Minä totean tähän vain tällaisen poliittisen tosiasian, että kyllähän hallituksen piirissä ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta sekä presidentti käyvät tietenkin tällaisen tilanteen häämöttäessä edessä monta monituista keskustelua siitä, millekä kannalle Suomi tämän kriisinhallintatehtävän, mahdollisen sellaisen, suhteen oikein ryhtyy, mikä sen politiikka oikein tulee olemaan ennen kuin juna pannaan varsinaisesti liikkeellekään. Minä katson, että tämä on aika teoreettinen, tosin erittäin mielenkiintoinen teoreettinen kysymys, jonka ed. Akaan-Penttilä nostaa esiin, mutta en näe sitä, että se olisi kovin todennäköinen asetelma politiikassa.

Tähän ed. Uotilan puheenvuoroon: Ei se ole teoriaa, että tässä valmiusosaston asettamisessa toimitaan kaksivaiheisesti. Se on vuoden päästä edessä kuin etelä. Silloin tämä sali joutuu tähän asiaan ottamaan aivan konkreettisella tavalla kantaa, soveltamaan tätä lakia. Ei se ole mikään teoreettinen asia. Mehän emme tiedä, mikä on elämä vuoden päästä ja mikä on elämä vuoden 2007 puolella, jolloin olemme päivystysvalmiudessa. Tämä yksimielisyys EU:n päätöksenteossa näiltä osin minusta on selvä juttu tänä päivänä. Ei minulla ole kykyä lähteä spekuloimaan pitkälle tulevaisuuteen, mitä tapahtuu 10 tai 20 vuoden päästä. Tällä hetkellä tilanne on hyvin selvä eikä sen suhteen ole olemassa muutosnäköaloja.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa puhemies! Varmasti ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja ed. Jaakonsaari ja myöskin ministeri ovat aivan oikeassa siinä, että tämä keskustelu on ollut kyllä tarpeellinen. Toivottavasti tämä on todella antanut eväitä valiokuntatyöhön, koska kun olen aika paljon tässä salissa tämän iltapäivän aikana ollut, niin minulle on oikeastaan tullut lisää kysymyksiä enemmän kuin olen saanut vastauksia. Moni asia kyllä vaatii todella perehtymistä.

Aloitetaan nyt vaikka tästä yksimielisyydestä, kun sitä nyt täällä toitotetaan, että onhan se nyt aivan selvää, että 25 unionin jäsenmaata tekee yksimielisen päätöksen eikä Suomi voi kuvitellakaan, että se osallistuisi periaatteessakaan muuhun kuin sellaiseen päätökseen, niin kuin täällä ed. Kiljunen korosti, josta 25 YK:n jäsenvaltiota, jotka ovat myöskin unionin jäsenvaltioita, yksimielisesti päättävät. Jos se on näin varma juttu, niin kehotan todella asioita käsitteleviä valiokuntia paneutumaan tähän ja tekemään siihen muutoksen niin. Kyllä se siihen on sorvattavissa sillä tavalla, että Suomi todella osallistuu sellaisiin operaatioihin, jotka ovat Euroopan unionissa yksimielisesti päätettyjä. Jos asia on kerran itsestäänselvä, niin eihän tällainen kirjaus mikään rasite eikä ongelma ole.

Mutta palaan siihen, mitä äsken kommenttipuheenvuorossani sanoin, että kysymys on myöskin mahdollisesti siitä, että tilanne ei ole Euroopan unionissakaan jatkossa sama kuin se on tällä hetkellä. Toistan: YK:ta on arvosteltu siitä, että se ei pysty yksimieliseen päätöksentekoon turvallisuusneuvostossa, jolloin muun muassa tällä lainsäädännöllä ollaan etenemässä siihen suuntaan, että väistetään se tilanne ja ryhdytään tekemään sitten päätöksiä ilman turvallisuusneuvoston mandaattia. On ilman muuta selvää, että jatkossa myös Euroopan unionissa lisääntyy paine siihen suuntaan, että yksimielisyysehtoa ruvetaan lieventämään tällä samalla perusteella. Kun todetaan, että Euroopan unioni on toimintakyvytön, kun se ei pysty yksimielisesti tekemään tarpeeksi nopeita, tarpeeksi voimakkaita ja tarpeellisen kovalla tavalla joidenkin tahojen intressejä ajavia päätöksiä toimintaansa esimerkiksi Euroopan unionin ulkopuolella, niin varmasti prosessi jatkuu niin, että lähdetään myöskin tätä yksimielisyysvaatimusta Euroopan unionin osalta lieventämään.

On toki tärkeätä, että EU:n ulkoinen toimintakyky vahvistuu. Kriisinhallintakykyä korostan tässä, erityisesti siviilikriisinhallintaa, ja normaali rauhanturvatoiminta paranee. Mutta kyllä minua vähän harmittaa se, että kun Lissabonin strategia ei etene, Euroopan unionin talous kangertelee, perustuslaki on jäissä, laajenemisen kanssa on ongelmia jne., niin sitten ollaan hirveän iloisia, että on se nyt ainakin hyvä asia, että joku asia etenee elikkä tämä sotilaallinen yhteistyö ja sotilaallinen kriisinhallinta. Kyllä minä toivoisin, että monet muut asiat etenisivät Euroopan unionissa jopa enemmän kuin tämä puoli, mutta tästä ollaan vilpittömän iloisia ja takerrutaan tähän kuin hukkuva oljenkorteen, että onneksi yhdellä sektorilla päästään ottamaan kukon harppauksia eteenpäin.

Arvoisa puhemies! Vielä tähän YK:n rooliin palatakseni: Tämä nyt on toistoa, ja vasemmistoliiton ryhmästä kaikki puheenvuoron käyttäjät ovat tähän puuttuneet. Siitä on sanottu ed. Nepposen toimesta, että se on meille mantra, mutta jos YK:n arvovallan ja YK:n aseman puolustaminen keskeisenä kansainvälisenä toimijana on mantra jollekin eduskuntaryhmälle, niin kyllä me otamme sen mantran aivan mielellämme harteillemme, koska on aivan selvää, että ei voi samaan aikaan olla tukemassa, kehittämässä ja samaan aikaan olla vetämässä mattoa alta. Jos me esitämme kritiikkiä USA:ta kohtaan, että se teki esimerkiksi Irakin kysymyksessä tällä tavalla, niin käsitykseni mukaan tässäkin salissa on aika monta edustajaa, jotka nyt täysin rinnoin hyväksyvät tämän lakiesityksen tämän mandaatinkin osalta ja ovat kuitenkin käyttäneet puheenvuoroja jälkeenpäin, varsinkin jälkeenpäin. Ennen Irakin sotaa se joukko oli tietysti harvassa, joka lähti siitä, että on tapahtumassa kansainvälinen vääryys ja kansainvälisen oikeuden vastainen teko, mutta tänä päivänä ollaan varmaan aika laajasti sitä mieltä, että kyllä ne perusteet ja lähtökohdat sille hyökkäykselle on kyseenalaistettu hyvin monella tavalla. Mikä antaa meille sitten oikeuden yhtenä EU:n jäsenmaana mennä samaan suuntaan?

Tämä mandaatti on iso ja tärkeä kysymys tässä. Toivon, että valiokunnat todella siihen paneutuvat. Muutenkaan ei varmasti tämä EU:n yksimielisyysvaatimuksen vaatiminen vaan monet muutkin kysymykset vaativat paneutumista. Kuka se olikaan nyt sanonut, että tätä ei sitten piiruakaan muuteta? (Eduskunnasta: Hallitus!) — Eihän se nyt viisas hallitus koskaan näin sano. En nyt lähde tekemään tästä johtopäätöstä, että tällä kertaa kysymyksessä ei olisi viisas hallitus, mutta kyllähän hallituksen lähtökohta on se, että hallitus tekee mahdollisimman hyvän lakiesityksen omasta mielestään, tuo sen eduskunnan arvioitavaksi ja sen arvioinnin jälkeen eduskunta joko yhtyy siihen sellaisenaan tai tekee siihen muutoksia, mutta tällainen "piiruakaan ei muuteta" on eduskunnan arvovallan ja eduskunnan asiantuntemuksen aliarvioimista.

Aulis Ranta-Muotio /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton edustajia kun on kuunnellut, niin teillä on ollut kovin jyrkkä kanta tähän EU-mandaattiin. Kuitenkin turvallisuuspoliittinen seurantaryhmä oli yksimielinen. Myös vasemmistoliiton edustaja oli mukana. Se kirjattiin kyllä niin, että tulee selvittää Suomen mahdollisuuksia osallistua myös EU:n omiin kriisinhallintaoperaatioihin EU-mandaatilla. Me olimme tästä yksimielisiä. Teillä ovat kovin nyt kannat jyrkentyneet, kun on tätä keskustelua kuunnellut. Myös arvoisa puhemies oli mukana siinä seurantaryhmässä.

Kari Uotila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Totesin täällä aiemmin, kun katsoin näitä yleisperusteluja muistaakseni sivulta 23, joissa todetaan, että Irlannilla ja Suomella on tämä hyvin tiukka rajaus tässä mandaattikysymyksessä, että kappale siellä yleisperusteluissa päättää, että tämä kansainvälinen kehitys ja tilanne maailmalla antaakin aihetta harkita tästä tiukasta rajauksesta luopumista myös Suomessa. Hallituskin on yleisperusteluillaan luonut sellaisen kuvan, että on syytä harkita tätä. Minusta ei pidä palata silloin aikaisempiin työryhmiin eikä muihin vaan siihen, että eduskunnalla tämän mandaattikysymyksenkin osalta on ihan oikea harkinnan paikka ja sen pitää monipuolisesti arvioida sitä myöskin YK:n tulevaisuuden ja YK:n toimintamahdollisuuksien kannalta.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Itse asiassa tätä asiaa on jo ed. Nepposen puheenvuoroissa aivan oikein käsitelty eli kysymystä tästä turvallisuus 2000 -ryhmän ehdotuksesta. Jos ryhmän puheenjohtaja ed. Ranta-Muotio muistaa nyt oikein, niin teidän esityksenne oli se, että EU-mandaatti hyväksytään. Se oli teidän esityksenne, mutta vasemmistoliiton vastustuksen takia siihen tuli tämä sana "selvitetään". Tämä teidän johtamanne ryhmä ei tehnyt ehdotusta EU-mandaatista tai YK-mandaatin poistamisesta. Te sovitte ainoastaan yksimielisesti asian selvittämisestä. Vasemmistoliitto vaikutti juuri tähän. Ei meillä selvittämistä vastaan ole mitään mutta tätä poistamista vastaan tämän selvityksen jälkeen kyllä.

Maija-Liisa Lindqvist /kesk:

Arvoisa puhemies! Laki sotilaallisesta kriisinhallinnasta vastaa osaltaan muuttuneen toimintaympäristömme tarpeisiin. Maailma ja toimintaympäristömme on muuttunut merkittävästi, ja valitettavasti YK ei ole pysynyt näissä muutoksissa mukana eikä kehittänyt omaa toimintaansa vastaamaan näihin hyvin vakaviin tilanteisiin, joista meillä on kokemuksia viime vuosikymmeneltä ja tälläkin hetkellä.

Kaikissa niissä kokouksissa, joissa olen ollut, ovat ne olleet Weu:n, Etyjin tai mitä tahansa kansainvälisiä kokouksia, joissa on käsitelty joko siviilikriisinhallintaa tai sotilaallista kriisinhallintaa, on ollut yhteinen toive ja tavoite, että EU:n puitteissa EU-maat mahdollisimman nopeasti voivat kehittää tämän sotilaallisen kriisinhallintansa. Koko 90-luvun, milloin itsekin olin kahdeksan vuotta puolustusvaliokunnassa, laki rauhanturvaamisesta oli usein esillä ja niistä muutoksista, joita silloin jo kaivattiin, käytiin keskustelua, mutta näitä ehdotuksia ei ole tullut. Siitä syystä olen erittäin tyytyväinen, että nyt meillä on tämä laki käsittelyyn lähdössä.

Suomihan on ollut rauhanturvaamisen suurvalta ja toteuttanut nämä operaationsa tavalla, josta me olemme saaneet todella merkittävästi kiitosta eri maiden edustajilta. Toivon, että myös tulevaisuudessa, kun sotilaallinen kriisinhallinta toteutuu, Suomi toteuttaa niitä YK:n peruskirjan tavoitteita ja toimii edelleen sillä samalla tyylikkäällä tavalla, jolla meidän rauhanturvaajamme ovat toimineet, niin että se on kunniaksi ja hyödyksi Suomelle ja Euroopalle ja laajemmin tietysti kaikille niille kansoille, joiden kanssa olemme tekemisissä.

Parikymmentä vuotta vanhaa rauhanturvalakiahan on muutettu useita eri kertoja osittaisuudistuksin, eikä se vastaa kaikilta osin mitenkään enää näitä kansainvälisen kehityksen vaatimuksia. Sikäli näen, että nyt, kun ulkoasiainvaliokunta alkaa käsitellä tätä lakiehdotusta ja siihen puolustusvaliokunta ainakin antaa lausuntonsa, on todella tärkeää paneutua niihin eri seikkoihin, joita tänä iltana täällä keskustelussa on tullut esille, ja katsoa, vaatiiko mietintö tarkennuksia joiltakin osilta.

Voimassa olevan lain tavoin ehdotetaan, että lakia ei sovellettaisi YK:n peruskirjan 51 artiklan nojalla toteutettaviin sotilaallisiin toimiin. Ehdotuksen mukaan uuteen lakiin ei oteta viittausta YK:n peruskirjan 42 artiklaan. Laissa ei näin ollen otettaisi ennalta kantaa sellaisen sotilaallisen kriisinhallinnan luonteeseen, johon Suomi voisi osallistua, vaan operaation luonnetta ja tehtäviä harkittaisiin erikseen kutakin osallistumispäätöstä tehtäessä. Kuten nykyisinkin tasavallan presidentti päättäisi osallistumisesta tai osallistumisen lopettamisesta kussakin tapauksessa erikseen valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta. Sen tähden näen tärkeänä, että kaikki ne tarkennukset, joita näiltä osin mahdollisesti tarvitaan, ja myös se eduskuntakäsittely, jota aina edellytetään ennen näitä toimenpiteitä, huolella käydään todella yhdessä läpi.

EU:n nopean toiminnan joukkoihin osallistuminen edellyttää, että henkilöstölle luodaan riittävät valmiudet nykyistä vaativampiin tehtäviin osallistumiseksi. Henkilöstöähän rekrytoidaan kevään 2006 aikana eli aika kiireellisessä aikataulussa. Henkilöstö tulee olemaan pääosin Puolustusvoimien palkattua henkilöstöä tai erityiseen valmistelutehtävään palkattavaa henkilöstöä.

Nyt kun Suomi valmistautuu osallistumaan näihin EU:n nopean toiminnan joukkoihin, tavoitteeksi on asetettu, että pohjoismainen osasto olisi käytettävissä operaatioihin vuonna 2008 ja Saksan ja Alankomaiden perustettava osasto jo vuonna 2007. Koska henkilöstön rekrytointi ja koulutus tulevat vaatimaan aikaa, niin meillä on todella kiire, ja esityshän liittyy vuoden 2006 talousarvioesitykseen ja käsitellään myös sen yhteydessä. Tässähän on sikäli mielenkiintoinen seikka, että Norja ei ole EU-maa vaan Nato-maa ja tässä pohjoismaisessa osastossahan Norja on mukana.

Se, että eduskunnan roolista ehdotetaan säädettäväksi erillisessä pykälässä, on mielestäni erittäin tärkeää, ja ennen valtioneuvoston ratkaisuehdotuksen tekemistä tasavallan presidentille valtioneuvosto kuulisi koko eduskuntaa tai eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa. Tämäkin on asia, jota on syytä pohtia perusteellisesti.

Lisäksi ehdotetaan, että ennen valmiusosastoon kuuluvan suomalaisen joukon asettamista korkeaan liikkeellelähtövalmiuteen kuultaisiin eduskuntaa antamalla eduskunnalle selonteko. Ennen valmiusosastoon kuuluvan joukon lähettämistä koskevan ratkaisuehdotuksen tekemistä kuultaisiin eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa. Lakiin ehdotetaan otettavaksi säännös kriisinhallintatehtävässä palvelevan sotilaan oikeudesta voimakeinojen käyttöön. Tämähän on ollut se kysymys, josta on käyty jo vuosien ajan keskustelua, saadaanko riittävän selvät toimintaohjeet, jotka antavat mahdollisuuden sitten siihen, että meidän sotilaamme tiukassa paikassa tietävät, että heillä on mandaatti todella toimia.

Sitoumusjärjestelmää ehdotetaan myös kehitettäväksi siten, että EU:n nopean toiminnan edellyttämät valmiudet kyetään toteuttamaan ja joukon tarvitsema henkilöstö sitouttamaan nopeaan lähtövalmiuteen ja osallistumaan nykyistä vaativampiinkin operaatioihin. Tarkoituksenahan on luoda menettelyt asianmukaisten varallaolokorvausten maksamiseksi korkeaan valmiuteen asetetulle henkilöstölle.

Myös asevelvollisuuslakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että asevelvollisille voitaisiin varusmiespalvelus- ja kertausharjoituskoulutuksen yhteydessä antaa riittävät perusvalmiudet kouluttautua edelleen EU:n nopean toiminnan joukkoihin. Samassa yhteydessä ehdotetaan selkeytettäväksi sääntelyä, joka koskee asevelvollisuuslain nojalla palvelevien osallistumista koulutukseen, harjoitukseen ja vierailuun ulkomailla, ja tästähän on laissa 3 a ja b §:ssä varsin hyvä selvennys, että varusmiespalveluksen ja kertausharjoituksen aikana voidaan antaa lyhytaikaisesti koulutusta sotilaallisen kriisinhallinnan edellyttämien valmiuksien luomiseksi.

Lain nimikkeen muutos edellyttää vastaavaa teknistä muutosta Puolustusvoimista annettuun lakiin, rikoslakiin, sotilasoikeudenkäyntilakiin, valtioneuvoston oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen tehtävienjaosta annettuun lakiin sekä siviilihenkilöstön osallistumisesta kriisinhallintaan annettuun lakiin.

On erittäin tärkeää, että täällä nousi keskusteluun myös puolustusministerin toimesta siviilikriisinhallinta ja sen yhteensovittaminen sotilaallisen kriisinhallinnan kanssa. Meillä maailma vain on, ikävä kyllä, sen näköinen tänä päivänä, että meitä eivät niinkään paljon uhkaa suorat sotatoimet välittömästi vaan juuri sekä terrorismi että erilaiset sisäiset kriisit. Juuri sen tähden sekä sotilaallisen kriisinhallinnan että siviilikriisinhallinnan yhteensovittaminen yhteiseksi rauhan saavuttamiseksi ja ihmisarvon toteuttamiseksi on meidän kaikkien yhteinen tehtävä, ja toivon todella, että tämä varsin ripeässä tahdissa käsitellään eduskunnassa ja pääsemme toteuttamaan näitä toimenpiteitä.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys sotilaallisesta kriisinhallinnasta, ja tässä keskustelussa on jo hyvin monipuolisesti asiaa puitu ja on tullut paljonkin mielenkiintoisia näkökulmia ja mielestäni hyvin paljon sellaista, mikä on syytä selvittää, mihin ei ainakaan nopealla tutustumisella esitykseen löydy selviä vastauksia.

Tämä on hyvin suuri periaatteellinen kysymys, käytännössä ei ehkä välttämättä ainakaan nopeasti tavattoman suuri, mutta todellakin tässä muutetaan niitä peruslähtökohtia, joista tässä salissa on, voi sanoa, riidelty vuosien ajan. Toisaalta on se, minkälaiset ovat valtuudet käyttää rauhaanpakottamiseen voimia, ja toisaalta toinen suuri periaatteellinen kysymys on YK:n asema. Ehkä kolmas on tämä kansallinen päätöksentekomenettely, mutta sen osalta nyt en näe mitään tavattoman suuria ongelmia.

Toki voidaan kysyä, missä kulkee aseellisen selkkauksen ja sodan raja, ja sitä kautta tullaan perustuslailliseen kysymykseen, että kun meidän perustuslakimme mukaan sodasta ja rauhasta päättää tasavallan presidentti eduskunnan hyväksynnän saatuaan, niin jos mennään sotilaallista selkkausta hoitamaan, siitä voi muodostua sota, ja silloin onkin kysymys perustuslaillisesta tilanteesta päätöksenteon osalta tässä maassa, eli tämä raja on mielenkiintoinen. Siksi tietysti perustuslakivaliokunnan on syytä tätä tutkia, ollaanko siirtymässä sille tielle, että voisi tämäkin kohta tulla vastaan: Kuka määrittelee sodan? Kuka määrittelee sotilaallisen tai aseellisen selkkauksen?

Samalla tavalla, kun ollaan luopumassa YK:n mandaatista, niin silloin joku muu tulkitsee kuin YK itse nämä YK:n periaatteet, täyttyvätkö ne vai eivät. Silloin kun joku muu alkaa niitä tulkita kuin se elin, joka itse on ne hyväksynyt ja joka niitä seuraa, niin silloin tietysti tullaan kysymykseen, kenellä on oikeus toimia ja millä periaatteilla sitten toimitaan, kun katsotaan erilaisia tilanteita maailmalla, täyttääkö se tilanne YK:n periaatteet oikeutuksen osalta vai ei, jos YK itse on todennut, että se ei voi mandaattia antaa. Nämä ovat sellaisia periaatteellisesti tärkeitä kysymyksiä.

Minä uskon, että me kaikki täällä olemme sangen yksimielisiä siitä, että kansanmurhat, tällaiset isot ihmisyyttä vastaan tapahtuvat rikokset, pitää pystyä ehkäisemään niin hyvin kuin mahdollista. Siitä tuskin on laajaa erimielisyyttä tai juurikaan erimielisyyttä, mutta se keino, miten se tehdään, onkin jo toinen kysymys, ja tässä ollaan nyt etsimässä niitä keinoja.

Suoraan sanon, että pidän edelleen tärkeänä sitä, että YK-mandaattia edellytettäisiin aina, se olisi selkeä tilanne eikä kukaan lähtisi sitten miettimään, täyttyykö vai ei, muu kuin YK itse. Tosiasia on se, että YK ei ole saanut aina päätöksiä aikaiseksi, mutta siihen, että näin on tapahtunut, on aina varmasti joku syy. Mikä se syy milloinkin on, sitä pitäisi pohtia ja pystyä ennakoimaan. Voidaan ajatella, että esimerkiksi jossakin Keski-Aasiassa tulisi joku kriisi, joka olisi johtamassa syvään kansanmurhaan. Siellä on valtavasti öljyä. Siellä on islamin ja muun maailman välinen rajavyöhyke, ja toisaalta siellä on Venäjä, meidän naapurimme, yhtenä vahvana osapuolena. Jos sinne ei YK sitten yhden jäsenmaan veto-oikeuden takia anna mandaattia mennä, niin mennäänkö sinne, ovatko suomalaiset valmiita menemään kaikesta huolimatta, raskaalla aseistuksella, jota tällaisessa tilanteessa aina tarvitaan, jotta sillä olisi uskottavuutta ja tuloksellisuutta? Siinä ollaan mielenkiintoisessa ja vaikeassa kysymyksessä. Kaikki muut EU-maat ovat ehkä valmiit menemään, mutta Suomi joutuu miettimään myös omaa geopoliittista tilannettaan. Tämä vain yhtenä pienenä esimerkkinä, millaisiin ongelmiin tässä saatetaan tulla.

EU:lla näyttää olevan tällaiset suurvaltapyrkimykset, ja se haluaa Naton ja Yhdysvaltain ohi ajaa tällaisissa operaatioissa, näyttää voimaansa ja valtaansa. Tällä hetkellä tuntuu tämä tietysti hyvin ihmeelliseltä siinä mielessä, että EU on täydellisessä kriisissä. Se tarvitsisi itse kriisinhallintaa, ei ehkä sotilaallista mutta kuitenkin: sen perustuslaki on kuollut, talous on ahdingossa, rahoituskehykset ovat jumissa, palveludirektiivit ja muut ovat suurissa ongelmissa jne. Mutta ainoa asia, joka EU:ssa näyttää sitten menevän eteenpäin, on tämä sotilaallinen puoli, sotilaallisen voiman kokoaminen ja sen voiman näyttäminen myös.

Siinä periaatteellisessa kysymyksessä ollaan, onko meidän oltava mukana siinä, kun nämä tulivoimaiset taistelujoukot muodostetaan ja niillä lähdetään maailmanrauhaa ja alueellisia ongelmia ja kansallisia ristiriitoja ratkomaan kaikkialla maailmassa Suomen edun nimissä, niin kuin tämä on tapahtumassa. Tämä on iso, mielenkiintoinen kysymys. Nyt on todettu, että maailma on muuttunut ja näin meidän pitää olla mukana. Ehkä näin sitten pitää olla. Näihin on mentävä todella vahvoin valtuuksin ja erittäin voimakkain ottein, koska jokin kansanmurha on iso kysymys ja siellä tulee sitten myös uhreja. Kun meiltä nyt alkavat omien sotiemme veteraanit loppua, niin kyllä tämä tietysti johtaa helposti siihenkin, että tulevaisuudessa meillä on näitä sotien veteraaneja, orpoja ja leskiä.

Siinä mielessä, että tilanne on tämmöinen, hieman ihmetyttää sivulla 34 oleva maininta, että tällä ei ole taloudellisia vaikutuksia. Nyt jo omaa puolustusta ajetaan alas, jotta saadaan voimavaroja tähän toimintaan, ja jatkossa, kun nämä operaatiot lähtevät käyntiin, varmasti tulee mittavia taloudellisia vaikutuksia ja Ateenan sopimuksesta huolimatta ne tulevat jäämään kansallisesti maksettaviksi. Silloin näitä mietitään varmaan uudella tavalla. Ehkä ne eivät ole ratkaisevan suuria, mutta kuitenkaan tuo maininta ei mielestäni ole ihan kohtuullinen, jolla tätä on perusteltu tältä osin.

Lasse Hautala /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Lähetekeskusteluun saapunut hallituksen esitys, jossa rauhanturvaamislakia uudistetaan kohti sotilaallista kriisinhallintaa, on valmistunut perusteellisen ja huolellisen valmistelun jälkeen. Se on aikaansaanut myös sen, että keskustelu tässä salissa on ollut varsin yksituumaista. Ne asiat tai niiden sävyerot, jotka keskustelussa ovat tulleet esille, ovat olleet jo ennalta odotettavissa.

Suomalainen kriisinhallinta siviili- ja sotilaspoliittisine näkökulmineen on ollut käytössä jo melkein 50 vuotta. Juuri Yhdistyneisiin kansakuntiin liittynyt Suomi lähetti tuolloin rauhanturvaajia Sueziin, jossa senaikaisen kriisin hallinnassa suomalaisia tarvittiin. Se maailma ja maamme tahtotila oli kuitenkin erilainen kuin nykypäivänä. Silloin oli tullut kuluneeksi vain reilut kymmenen vuotta oman sotamme päättymisestä ja halusimmekin juurruttaa omaa kansainvälistä asemaamme ja puolueettomuuspolitiikkaamme.

Nykyinen kansainvälinen asemamme rauhanturvaajina onkin hyvin vakiintunut. Käytäntö on osoittanut, että suomalainen rauhanturvaaja on hyvin haluttu kumppani eri operaatioihin. Hän pitää sanansa, ymmärtää paikallisia olosuhteita sekä pitää luottamuksellisia yhteyksiä myös paikallisväestöön. Myöskään puolueettomuuspolitiikassa ei ole tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka antaisivat aihetta linjan muuttamiseen.

Viime vuoden lopulla hyväksytty turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko linjasi varsin selkeästi turvallisuutemme suuntaa. Sen keskeisin merkitys on oman puolustuksemme järjestäminen. Peruslähtökohta siinä on sama, vankka ja perinteinen eli yleinen asevelvollisuus ja oma alueellinen puolustus sekä sotilaallinen liittoutumattomuus. Näillä peruslähtökohdilla on Suomen kansan vankka tuki.

Suomen ulkopuolella tapahtuvan toiminnan merkitys on kasvanut, koska alueellisten kriisien heijastusvaikutukset ovat lisääntyneet ja vaikutukset ovat yhä laajemmalla alueella. Näihin kriisinhallintaoperaatioihin osallistuminen tuo meille arvokasta pääomaa kansainvälisen yhteistyön ja operaatioihin osallistuvien miesten ja nyttemmin myös naisten keräämien kokemusten kautta. Ne vahvistavat yhä tänä päivänä meistä maailmalla vallitsevaa rauhanturvaajamaan mainetta.

Suomi on kautta historian toiminnallaan osoittanut toimivansa rauhan puolesta sotapolitiikkaa vastaan. Tässä on tietysti ollut myös meidän maantieteellisellä sijainnillamme merkitystä, ja me olemme sen tiedostaneet. Suomen EU-jäsenyyden aikana Euroopassa on otettu pitkiä askeleita yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisessä. Edellä kerrotun perusteella meille on muodostunut EU:ssa maamme väestöllistä osuutta keskeisempi ja tärkeämpi rooli. Siitä asemasta meidän kannattaa pitää kiinni edelleen. Siitä kiinni pitäminen ei kuitenkaan edellytä meiltä syvällisempää sitoutumista yhteiseen puolustusliittoon. Meidän on tarpeetonta rakentaa omatoimisesti pitkästä itäisestä elintasorajasta vielä suurempaa sotilaspoliittista rajaa. Turvallisuusvajetta ei siis kannata pölhöpopulismilla vapaaehtoisesti rakennella.

Suomalaiset kantavat tulevaisuudessa omaa kriisinhallintavastuuta yhdessä muiden EU-maiden kanssa. Itse olen sitä mieltä, että 25 yksimielistä, laajan kulttuurisen kirjon omaavaa eurooppalaista maata riittää päättämään joukkojen käytöstä. Mielestäni ei ole näkyvissä sellaista uhkakuvaa, että joukkoja voitaisiin jotenkin väärin perustein tai vastoin YK:n peruskirjaa määrätä operaatioihin, olkoonkin sitten, että nopeassa toiminnassa voidaan poikkeuksellisesti toimia ilman YK:n mandaattia, mutta kuitenkin tällöinkin luotan eduskuntaan ja sen viisauteen päättää siitä, millä perusteilla sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistutaan.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitykseen sotilaallisen kriisinhallinnan lain muuttamisesta nojaten on hyvä jatkaa ja linjoittaa Suomen ja suomalaisten kriisinhallintaympäristöä. Täällä käyty keskustelu antaa siihen hyvän pohjan.

Saara Karhu /sd:

Arvoisa puhemies! Toivoisin ettei tätä lakia tarvittaisi, ettei kriisejä ja sotia olisi. Ehkä sinisilmäistä, mutta uskon, että sosiaalinen oikeudenmukaisuus toisi sopusoinnun maailmaan, ja monen muun täällä puhuneen lailla toivon rauhaa maapallolle. Maailma on kuitenkin sosiaalisesti ja muutenkin hyvin epäoikeudenmukainen, ja kriisipesäkkeitä on tälläkin hetkellä eri puolilla. Kriisit syntyvät monesti hyvin hitaasti, ja niiden syntymistä tulee viimeiseen asti torjua ja estää.

Mutta kun käsillä on esimerkiksi kansanmurha, tulee kansainvälisen yhteisön voida toimia. Näin silloinkin, kun nykyjärjestelmän mukainen, YK:n kautta tapahtuva toimiminen on syystä tai toisesta ajautunut umpikujaan. YK-mandaatin saamisen tulee pysyä ja se käsittelyssä olevan esityksen mukaan pysyykin ensisijaisena. Mutta kun YK on toimijana poissa pelistä, tulee kansainvälisen yhteisön ja Suomen sen osana voida halutessaan olla mukana.

Raastavia esimerkkejä maailmanpolitiikan kissanhännänvedoista, joiden seurauksena YK ei ole voinut toimia, on useampia. Uudelleen ajankohtaiseksi noussut Ruanda on pysäyttävä esimerkki, (Ed. Laakso: Miksei EU sitten puutu!) samoin tapahtumat Balkanilla. Vastakkain nousevat täälläkin kuultu "ei pidä sekaantua" ja velvollisuus kantaa vastuuta, toimia ihmisyyden puolesta myös maan rajojen ulkopuolella. Tärkeää on, että muutoksesta huolimatta toiminnan perusteena ovat aina YK:n peruskirjan periaatteet, aivan kuten käsittelyssä oleva laki linjaa.

Arvoisa puhemies! On pelätty, että YK:n ohittamisella pyritään sen arvovallan horjuttamiseen tai että EU pyrkii pääsemään partioimaan maailman eri kolkille esimerkiksi taloudellisten intressien ajamana. YK on merkittävä ja arvostettu yhteisö, enkä näe tässä pyrittävän sen aseman heikentämiseen, päinvastoin: toimimiseen silloin, kun YK:n järjestelmän heikkous lamauttaa sen toiminnan. YK säilyy kuitenkin aina ensisijaisena. En myöskään jaa näkemystä, että EU olisi pyrkimässä maailmanpoliisiksi, ei ainakaan tämän hallituksen esityksen perusteella.

Olen myönteisistä sanoistani huolimatta lukenut esitystä ristiriitaisin tuntein ja päätynyt, tosin suuresti varautuneena, siihen, että esitys on tarpeellinen. Kansanmurhan ehkäisy on myös meidän velvollisuutemme. Samoin toivon — ja tämä ajatus on tällä hetkellä täysin absurdi — että myös tänne, jos tilanne joskus Suomessa sitä vaatisi, saataisiin apua kansainväliseltä yhteisöltä. Mutta kuten sanottu, asia ei ole pelkästään hyvä ja myönteinen, vaan siihen liittyvät omat ongelmansa.

Tärkeää kuitenkin on, että koko eduskunta pidetään aidosti mukana päätöksenteossa, ihan niin kuin hallituksen esitys linjaa. Eduskunnan tulee olla mukana ajoissa, ja kuten täällä on kuultu, se tarkoittaa todella varhain, ettei siitä muodostuisi pelkkää kumileimasinta jo sovituille operaatioille. Eduskunnalla on oltava valta, sillä sen vastuu tulee olemaan suuri. Uskoisin nimittäin, että tulevissa operaatioissa on mukana nykyistä huomattavasti korkeamman riskin tehtäviä.

Arvoisa puhemies! On tärkeää nostaa mukaan myös naisten asema sotilaallisessa kriisinhallinnassa, merkittävä aihe, joka monesti jää unohduksiin käytännön suurten linjausten yhteydessä. Asiasta tuli meille yhteydenotto, joka sai minut kiinnittämään huomiota, tähän kokonaisuuden kannalta ehkä pieneen, mutta inhimillisesti ja myös yhteisön haavojen paranemisen kannalta hyvin merkittävään asiaan.

Toivon tälle laille mahdollisimman syvällistä ja myös kriittistä käsittelyä valiokunnissa ja toivon, että käsittelyssä otetaan huomioon myös tässä lähetekeskustelussa esiin nostetut asiat, olivatpa ne sitten tulevaisuutta tai eivät, mutta toivon, että niitä tarkastellaan aidosti erimielisetkin näkökulmat huomioiden.

Antti Kaikkonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Hallituksen mukaan vanha rauhanturvaamislaki ei enää vastaa kansainvälisiä vaatimuksia ja sitä pitää uudistaa.

Suomi on osallistunut YK-johtoiseen rauhanturvaamiseen useissa menestyksekkäissä operaatioissa jo vuodesta 1948 lähtien. Hyviä kokemuksia on muun muassa entisen Jugoslavian, Libanonin ja Eritrean alueilta. Kritiikkiä on kuitenkin esiintynyt YK:n hitaasta tavasta toimia kriisitilanteissa. Voi myös sanoa, että välillä YK on valitettavasti ollut suorastaan toimintakyvytön. On todettu, että viime aikojen surullisissa kansanmurhissa muun muassa entisessä Jugoslaviassa, Ruandassa ja Sudanissa olisi nopeammalla ja tehokkaammalla YK:n väliintulemisella voitu pelastaa kenties satojatuhansia tai mahdollisesti jopa miljoonia ihmishenkiä. Ongelman ratkaisemiseksi EU on osaltaan ryhtynyt valmistautumaan erilaisiin operaatioihin nykyistä laajemmin, ja tämä käsittelyssä oleva laki luo Suomelle edellytykset osallistua niihin.

YK:n yksi suuri ongelma on YK:n turvallisuusneuvoston tehottomuus ja epädemokraattisuus. Vaikka tämä on useassa maassa ollut jo pitkään tunnustettu tosiasia, ei päätöksentekorakenne ole edelleenkään muuttunut. Muun muassa Yhdysvallat ja Iso-Britannia ovat olleet toisinaan halukkaampia tekemään päätöksiä kriisinhallintatehtäviin lähdöstä oma-aloitteisesti ja näin olleet mukana heikentämässä YK:n roolia. Irakin sota osoitti myös, että tällaiset erilaisten ryhmittymien aloittamat yhteisen turvallisuuden nimissä tehdyt operaatiot eivät todellisuudessa ainakaan automaattisesti edistä maailmanlaajuista turvallisuutta, vaan päinvastoin helposti jakavat maailmaa ja luovat sinne uusia rintamalinjoja. Kellään ei ole oikeutta ottaa kansainvälistä oikeutta omiin käsiinsä.

Haluan myös varoa sellaista kehitystä, jossa EU ottaisi itse sellaisen maailmanpoliisin roolin, josta ainakin osa meistä on Yhdysvaltoja kritisoinut. Ajattelemme helposti EU:ssa, että meidän arvomme ovat ne oikeat ja parhaat arvot maailmassa. Itsekin haluan niitä puolustaa, mutta niin tupataan ajattelemaan myös muissa maailman valtioissa ja yhteisöissä. Siksi yhteistoimintaan ja kriisien hallintaan tarvitaan Yhdistyneitä kansakuntia.

Yhdistyneitä kansakuntia ja sen turvallisuusneuvostoa on välttämätöntä uudistaa ja kehittää. Nykyinen YK ei toimi aina tarkoituksenmukaisesti. Silti haluan itse tunnustautua YK-mieheksi. Minulle YK ei ole jäänyt EU-huuman varjoon. YK on rauhan edistämisessä paras kansainvälinen toimintafoorumi, mikä tältä maapallolta löytyy.

Kun YK:n mandaatti erilaisiin operaatioihin on olemassa, on rauhanturvaajiemme ja kriisinhallintajoukkojemme valtuus toimia kriisialueella vahvempi ja laajemmin tunnustettu. Suomalaisen rauhanturvaajan tai sotilaan motiivi omassa tehtävässään riippuu myös osin siitä, kuinka suuren tuen hän voi olettaa olevan tehtävänsä takana, kuinka vahva oikeutus operaatiolla on. Arvelisin, että on helpompaa toimia maailmanjärjestön tukemana ja valtuuttamana kuin jos takana on kapeammat harteet ja kenties useiden valtioiden vastustus.

Tosiasioiden tunnustaminen on kuitenkin viisauden alku. Niin pitkään kuin meillä ei ole olemassa rauhan edistämiseksi todellista demokraattista maailmanlaajuista päätöksentekoelintä, jolla on valtaa maailmanlaajuisissa kysymyksissä enemmän kuin yksittäisillä supervalloilla, meidän täytyy tyytyä tällaisiin karvalakkiratkaisuihin.

Vaikka lakiesitys täytynee nyt tässä muodossa säätää, toivon kuitenkin, että Suomi osaltaan pitäisi kynnyksen erittäin korkealla lähteä muihin kuin YK:n valtuutuksella tehtäviin operaatioihin ja keskittäisimme kaiken tarmomme YK:n muuttamiseksi demokraattisempaan ja toimivampaan suuntaan myös kriisinhallintaoperaatioissa. Arvoisa puhemies! Toivottavasti YK:ta saadaan pian uudistettua niin, että meidän ei tarvitse edes spekuloida mukanaolosta muissa kuin YK:n valtuuttamissa operaatioissa.

Aulis Ranta-Muotio /kesk:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä olevaa lakiesitystä sotilaallisesta kriisinhallinnasta on pohjustettu jo pitkään johtuen tietysti siitä, että rauhanturvatoiminnan luonne on muuttunut. Suomi on mukana operaatioissa, jotka ovat kovin erilaisia kuin silloin 50-luvulla, kun tätä niin sanottua perinteistä rauhanturvatoimintaa aloitettiin. Tämän lakiesityksen pohjustamisessa, alustavissa keskusteluissa, on noussut lähinnä kolme asiaa esille: riittääkö EU-valtuutus, josta ehkä eniten täälläkin salissa on nyt puhuttu; voimankäyttövaltuuksista on käyty keskustelua; ja tietysti on puhuttu päätöksentekomenettelystä, erityisesti nyt kun Suomi on päättänyt osallistua näihin nopean toiminnan joukkoihin, siitä, kuinka eduskunta voi olla todellisuudessa vaikuttamassa näiden nopean toiminnan joukkojen lähettämiseen. Näistä kolmesta aihepiiristä kaikkein eniten on tätä keskustelua käyty.

Kaikkien eduskuntapuolueiden edustajista koostunut turvallisuuspoliittinen seurantaryhmä vajaa pari vuotta sitten pohdiskeli myös näitä samoja asioita. Sen tehtävänä oli tosin tämän viime joulukuussa hyväksytyn turvallisuuspoliittisen selonteon valmistelu omalta osaltaan, mutta muun muassa näitä kriisinhallintakysymyksiä käsiteltiin siinä työryhmässä varsin laajasti. Yksimielisesti todettiin, että selonteossa tulisi selvittää "Suomen mahdollisuuksia osallistua myös EU:n omiin kriisinhallintaoperaatioihin erityisesti humanitaaristen katastrofien ehkäisemiseksi tapauksissa, joissa Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto on kansallisiin intresseihin perustuen toimintakyvytön".

Esimerkkinä oli Makedonian tapaus, jossa Kiina käytti veto-oikeutta. (Ed. Laakso: Miksi Yhdysvallat ei käyttänyt diplomatian keinoja?) Kaikki puolueet olisivat sen yksimielisen kannan takana, myös vasemmistoliitto, että tulisi selvittää. — Ed. Laakso on siinä aivan oikeassa. — Mutta kun nyt on kuunnellut tätä keskustelua, niin kuitenkin esimerkiksi kristillisten taholta ed. Kallis on vaatinut, että pitäisi käyttää erityislakia, ja silloin työryhmävaiheessa kuitenkin hänkin oli tämän yksimielisen kirjauksen takana. Työryhmä totesi myös, että selonteossa "tulisi arvioida myös rauhanturvaamislain voimankäyttövaltuuksia ja nopean päätöksentekovalmiuden mahdollistamista".

Nyt tässä hallituksen esityksessä on mielestäni hyvin niitten linjausten mukaan nämä asiat otettu huomioon. Kaiken kaikkiaan tämä on varsin hyvä ja tasapainoinen lakiesitys. Yksimielinen työryhmävalmistelu tämänkin taustalla on, niin että uskon, että se täällä eduskunnassa menee läpi.

Mielestäni liian voimakkaasti tässä keskustelussa on tullut esille se, että tässä YK:ta sivuutetaan. Kyllä EU:n operaatioissa EU:llakin on aina ensisijaisena YK-valtuutus. (Ed. Kuoppa: Perälauta on otettu pois!) Niin kuin tämän lakiesityksen teksteissä todetaan, vain poikkeustapauksissa Suomi voi osallistua turvaamistoimiin, joissa ei ole YK:n mandaattia. Ne ovat todella poikkeustapauksia. Niissä sitten on selontekomenettely täällä eduskunnassa eli koko sali pääsee osallistumaan siihen kannanottoon, niin että se on aika monen lukon takana kuitenkin. Eduskunnan osallistuminen päätöksentekoon on kuitenkin aika selkeästi tässä lakiesityksessä, kuten puolustusministeri äsken selvitti, tuotu esille.

Toki totta kai jää semmoinen ajatus, että kun vuonna 2006 syksyllä otetaan sitten selonteko siitä, että Suomi osallistuu tähän valmiusjoukkoon ja on päivystysvuorossa 2007, niin me emme tiedä siinä vaiheessa, minkä sortin kriisejä 2007 päivystysvuorolla sattuu. On sanottu, että ne eivät nyt niin äkillisesti tyhjästä synny, ne ovat puolta vuotta ennemmin jo aika tarkkaan ennakoitavissa, mitä on tulossa. Mutta aina voi olla yllätystapaus, että joudutaan sitten ehkä kovempaan tilanteeseen kuin on ajateltu. Kieltämättä tämä kohta on vähän vaikea, mutta en ainakaan osaa sanoa, mikä olisi parempi menetelmä. Vaikea sekin on, että koko eduskunta osallistuu sillä hetkellä siihen päätöksentekoon. Ehkä tämä on kuitenkin parempi näin. Siinä on kuitenkin sitten vielä ulkoasiainvaliokunta, ja presidentillä on viimeinen sananvalta kuitenkin, ennen kuin näihin rauhanturvaamistehtäviin lähdetään.

Täällä on noussut mielenkiintoisesti esiin kyllä mahdollisuus, että presidentin ja valtioneuvoston kannat ovatkin erilaisia, mutta niin kuin tiedetään, niin ainakin tähän asti Utvassa on aika hyvin presidentti ollut näissä valmisteluissa mukana, ja niin tässäkin on ajateltu. Kyllä tämä ajatus ainakin on hyvin rakennettu. Käytäntö sitten näyttää, kuinka se näissä tilanteissa toimii.

Arvoisa puhemies! Voimankäyttösäädöksistä vielä hiukan. Niistä on aika vähän täällä puhuttu, ja tässä lakiesityksessä on aika yksiselitteinen kannanotto, että rauhanturvaajilla on oikeus käyttää tehtävän kannalta välttämättömiä voimakeinoja, mutta kuitenkin vain siinä määrin ja siihen saakka kuin ne ovat tehtävän kannalta tarpeen, ja operaatioille vahvistetaan voimankäyttösäädökset, joiden mukaan suomalaisetkin toimivat. Ne säädöksethän siellä operaatioesikunnassa operaatiokomentajan johdolla valmistellaan. Itsepuolustus ja joukoille annetun tehtävän toteuttaminen ovat ne keskeiset kohdat, joissa voidaan tavallista kovempaa voimaa käyttää. (Ed. Laakso: Entäs hyökkäykselliset tehtävät?) — Minä luulen, että ei tässä synny mitään ongelmia. Jos ajatellaan tehtäviä Kosovossa ja Afganistanissa, niin tulevaisuudessakin nämä tehtävät ovat hyvin samantapaisia. Ei tässä mihinkään hyökkäystoimiin olla varmaankaan lähtemässä. (Ed. Laakso: Tehdään pykälä, jossa se kielletään!) — Näistä voi kyllä tietysti maalata aikamoisia kauhukuvia, niin kuin täällä on joissakin puheenvuoroissa tuotu esille. Ed. Kankaanniemikin pohti, kuka määrittelee sen, onko sotatila vai ei. Uskon, ettei tällaisilla 1 300 hengen kriisinhallintajoukoilla mihinkään sotaan lähdetä. Tämä on aivan selvä asia. Sotatila on toisenlainen ja paljon laajempi. Mielestäni tämän kriisinhallintasotatilan määrittely käytännössä kuitenkin osataan tehdä.

Myös näistä kustannuksista oli puhe. Näistä asioistahan on todettu, että Suomi käyttää noin 100 miljoonaa euroa vuodessa tähän rauhanturvatoimintaan, ja on sanottu, että vaikka nyt osallistutaan nopean toiminnan joukkoihin, niin se pidettäisiin 100 miljoonan euron tasolla jatkossakin. Se on sitten tietysti poissa siitä perinteisestä rauhanturvatoiminnasta, joka tosin on, niin kuin alussa totesin, selvästi vähentynyt, tällainen pelkästään tarkkailutoiminta, mutta sitäkin jonkin verran vielä tarvitaan. Se on varmasti Suomelle aivan hyvä taso, tämä 100 miljoonaa euroa, noin tuhat miestä kerralla vuodessa enintään näissä operaatioissa, niin kuin tälläkin hetkellä on.

Uskon, että tämä asia vielä ulkoasiainvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan käsittelyssä joiltakin osin jalostuu. Täällä keskustelussa on noussut sellaisia yksityiskohtia esiin, joita on asiantuntijakuulemisten perusteella syytä vielä tarkentaa. Kaiken kaikkiaan esitys on varsin hyvä.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Rauhanturvalaki on monelta osin vanhentunut ja sen kokonaisremontti on tarpeen. Tästä olen samaa mieltä Suomen hallituksen kanssa.

Olen myös samaa mieltä Suomen hallituksen kanssa sen suhteen, että kysymys YK:n mandaatista ei ole se kysymys, mihin pitää jumiutua. On keskeistä toimia YK:n periaatteiden mukaan, mutta on olennaista nähdä se, että Suomen pitää toimia kriisinhallinnassa ihmisoikeuksien edistämiseksi, ja tähän työhön kuuluu olennaisena osana kansanmurhien ehkäisy tai niiden lopettaminen ja myös sellaiset operaatiot, joissa välttämättä esimerkiksi osapuoletkaan eivät ole pitäneet tärkeänä YK:n mandaattia. Kansanmurhatilanteissa suurvaltapoliittiset intressit voivat vaikuttaa siihen, että turvallisuusneuvoston mandaattia ei saada. Mielestäni tämä ei saa olla syy siihen, ettei kansainvälinen yhteisö toimisi kansanmurhan lopettamiseksi. Näin ollen olen sitä mieltä, että YK:n periaatteiden mukaan Suomen pitää ehdottomasti toimia, mutta ehdoton vaatimus YK:n mandaatista ei ole tarpeen kriisinhallintalainsäädännössä.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä laki olisi saanut olla monelta osin täsmällisempi, ja tämä täsmällisyys olisi vähentänyt lainmuutokseen sisältyviä ennakkoluuloja. Esimerkiksi kysymys siitä, että EU-operaatiot käsitellään vain operaation hyväksynnän osalta tässä laissa, on hallituksen tekemä rajaus. Toisenlainenkin rajaus olisi ollut mahdollinen, esimerkiksi se, että rauhanturvalaissa käsitellään Suomen periaatteellinen linja siihen, millaisia EU-operaatioita olemme periaatteessa valmiita hyväksymään EU:n yhteisiksi operaatioiksi.

Tässä yhteydessä haluan korostaa, että muunkinlainen rajaus olisi ollut mahdollinen. Kannattaa myös muistaa, että päätöksentekoketju tulee olemaan EU-operaatioiden osalta mutkikas. Ennen kuin asia on neuvoston päätöksenteossa, Suomen pitää noudattaa vaiteliaisuutta muiden maiden kantojen suhteen, ja tällaisessa tilanteessa kokonaisen operaation käsittely suuressa salissa on käytännössä mahdotonta. Mutta mielestäni silti tämä kysymys siitä, millä lailla EU:n päätöksenteko velvoittaa Suomea osallistumaan yksittäiseen operaatioon, on erittäin relevantti, koska jos Suomi on päivystysvuorossa, meillä on vahvemmat ja jokseenkin täydelliset velvollisuudet osallistua operaatioon. Eli emme elä tilanteessa, jossa tämä operaatiopäätös ja kansallinen päätös voitaisiin eristää toisistaan. Minusta on harmi, että hallitus ei ole tätä kysymystä käsitellyt millään lailla. Varmasti valiokuntakäsittelyssä tämä asia nousee esiin ja linjauksia eduskunnan kannoiksi kirjataan.

Kuten totesin jo aikaisemmin, siviilikriisinhallinnan nouseminen osaksi kokonaisvaltaista kriisinhallintaa on tätä päivää, ja valitettavaa on, että hallitus on unohtanut tämän lain yhteydestä tämän siviilikriisinhallintakomponentin käsittelyn. Siviilikriisinhallintaa käsitellään toki myös omassa lainsäädännössään, mutta koska siviilikriisinhallinta ja sotilaallinen kriisinhallinta linkkiytyvät toisiinsa, niin myös se, että näitä asioita käsitellään lainsäädännöllisesti yhdessä laissa, olisi ollut mahdollisuus, jonka hallitus olisi voinut toteuttaa tekemällä laajemman kriisinhallintalainsäädännön, johon olisi sisällytetty sekä siviili- että sotilaskomponentti.

Tällä hetkellä siviilikriisinhallintahenkilöstöä työskentelee hyvin monenlaisissa järjestöissä ja myös sotilaallisiin operaatioihin on tullut sotilaallisen komentoketjun alaisuuteen vahvempi siviilikomponentti, esimerkiksi Afganistanissa näissä Provincial Reconstruction Teameissa on mukana siviilihenkilöstöä, joka toimii yhteistyössä sotilaiden kanssa. Tämä kysymyskenttä olisi kannattanut ottaa käsittelyyn. Korostan myös sitä, että esimerkiksi koulutuksen kohdalla myös näitä laadullisia tavoitteita olisi pitänyt ottaa esiin, ja jos esimerkiksi tämä koulutuksen tavoite olisi ollut yksi osa tätä lainsäädäntöä, niin monelta kysymykseltä olisi voitu välttyä. Ylipäätään lain tavoitepykälä olisi saanut olla selvempi, jotta epäilyksiltä siitä, mihin operaatioihin Suomi haluaa mennä mukaan, olisi vältytty.

Arvoisa puhemies! Keskeinen kysymys tässä lainsäädännössä on myös presidentin asema. Hallitus on pitäytynyt tässä esityksessä aika lailla samoissa sanamuodoissa kuin on nykyisessä rauhanturvalaissa presidentin asemasta, mutta jos katsomme perustuslakia, voimme todeta, että muunlainen ratkaisu olisi tässäkin yhteydessä ollut mahdollinen. 93 §:ssä Suomen perustuslaissa todetaan: "Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Eduskunta hyväksyy kuitenkin kansainväliset velvoitteet ja niiden irtisanomisen sekä päättää kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattamisesta siltä osin kuin tässä perustuslaissa säädetään."

Mielestäni tämä perustuslain muotoilu olisi antanut mahdollisuuden sekä eduskunnan että hallituksen vahvemmalle korostamiselle. Nyt presidentillä on keskeinen asema ja hänen asemansa korostuu myös sitten näissä valmiustilapäätöksissä, eli eräällä lailla, jos otetaan huomioon perustuslain muutos, se, että presidentin valtaa näinkin voimakkaasti korostetaan, mielestäni kyllä on merkki siitä, että ei ole haluttu mennä toiseen suuntaan eli parlamentaarisen vallan lisäämiseen. Pidän tätä ongelmana. Minulla ei ole mitään toista, vaihtoehtoista pykäläehdotusta tässä yhteydessä esittää, mutta esimerkiksi se, että linjauksena olisi ollut se, että presidentti tekee päätöksen yhteistyössä hallituksen kanssa, olisi jo sanamuodoltaan tuonut vahvemmin esiin sen, että tässä on kyse yhteisestä päätöksenteosta eikä pelkästään presidentin päätöksestä, tosin hallituksen valmisteluun nojautuen.

Tässä keskustelussa on tullut esiin kysymys siitä, onko tämä presidentin aseman paaluttaminen ollut yhteydessä siihen, että tällä tavalla on saatu nykyisen presidentin hyväksyntä YK:n mandaatin poistamiselle. En tiedä, pitääkö tämä spekulaatio paikkansa. Joka tapauksessa, oli tilanne kuinka hyvänsä tämän hallituksen ja presidentin näkemyksen yhteensovittamisen suhteen tämän lain osalta, pidän tärkeänä, että presidentin valtaoikeuskysymystä myös valiokuntakäsittelyn yhteydessä käsitellään.

Ed. Esa Lahtela merkitään läsnä olevaksi.

Jaakko Laakso /vas:

Herra puhemies! Tämä keskustelu alkoi ed. Meriläisen itse asiassa erinomaisella puheenvuorolla, jossa hän osoitti lukuihin pohjautuen sen, kuinka Nato ja EU-maat eivät ole olleet kiinnostuneita lähettämään YK-operaatioihin rauhanturvajoukkoja. Ongelma on juuri se, että viimeisten 15 vuoden aikana tilanne YK:n osalta on vaikeutunut. Tämän vaikeutumisen syynä on ollut nimenomaan se, että toisaalta Euroopan unioni, toisaalta Nato ovat siirtyneet omassa toiminnassaan niille alueille, joita perinteisesti Yhdistyneet kansakunnat on aikaisemmin suvereenisti hallinnut, eli alueelle, jossa on kysymys rauhanturvaamisesta ja kriisinhallinnasta.

Mielestäni on kohtuutonta syyttää esimerkiksi Yhdistyneitä kansakuntia siitä, että se ei ole kyennyt puuttumaan joihinkin tilanteisiin esimerkiksi Afrikassa, kun Euroopan unionin jäsenmaat ja kun Naton jäsenmaat ovat kieltäytyneet lähettämästä joukkoja Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteerin pyynnöstä huolimatta moniin Afrikassa toimeenpantuihin ja tälläkin hetkellä meneillään oleviin operaatioihin. Yhdistyneet kansakunnat on yhä enemmän joutunut turvautumaan näissä, ennen kaikkea Afrikan operaatioissa, rauhanturvaajiin, jotka tulevat kehitysmaista. Samanaikaisesti EU ja Nato ovat kehittäneet omaa kriisinhallintaansa, ja erityisesti Nato on tavoitellut Yhdistyneiden kansakuntien poliittisen aseman syrjäyttämistä. Mielestäni on kohtuutonta tässä tilanteessa arvostella YK:ta, pikemminkin pitäisi arvostella sitä, miksi EU-maat ja Nato-maat ovat tehneet tällaisen käänteen omassa politiikassaan.

Herra puhemies! Voi tätä idealismin määrää, joka liittyy tähän kysymykseen kansanmurhista! Olisi mielenkiintoista kuulla, mikä on se logiikka, jonka tuloksena 25 Euroopan unionin jäsenmaata on kykenevämpi, varsinkin kun edellytetään vielä yksimielistä päätöstä, estämään kansanmurhien toteuttamisen, kun kansanmurhien toteuttamista eivät ole estäneet sotilaallisesti kyvykkäät Euroopan unionin jäsenvaltiot tai Naton jäsenvaltiot aikaisemmin. Mikä on se logiikka, joka ikään kuin automaattisesti aikaansaa sen, että Euroopan unioni ryhtyy estämään kansanmurhien toteuttamista? Jos aivan suoraan sanon oman mielipiteeni, niin tällä kansanmurhien logiikalla ja kansanmurharetoriikalla saadaan ennen kaikkea päättävissä asemissa olevat naiset tukemaan Euroopan unionin sotilaallisen kyvyn vahvistamista. Se on väline, jolla saadaan myös monet idealistisesti kansainvälisen politiikan voimasuhteita analysoivat miehet mukaan tukemaan EU:n sotilaallisen kyvyn vahvistamista.

Oikeastaan haluaisin esittää kysymyksen niille, jotka voimakkaasti tuovat esille tämän kansanmurhaproblematiikan: mikä nyt on suurempi syy EU:n sotilaallisen voiman kasvattamiseen, halu ehkäistä tulevaisuudessa kansanmurhat vai halu puolustaa EU:n kannalta strategisesti tärkeitä alueita, raaka-ainealueita, öljykuljetuksia jne.? Oma käsitykseni on se, että tämä viime mainittu ainakin EU:n sotilaskomitean suunnitelmissa on huomattavasti suurempi painoarvoltaan kuin tämä kansanmurhaproblematiikka. Huomattavasti suurempi. Kansanmurhilla myydään tätä Euroopan unionin kansalaisille.

Tarvitaanko kansanmurhien estämiseen esimerkiksi lentotukialuksia? Tarvitaanko kansanmurhien estämiseen taisteluhelikoptereita, taistelukoneita? Kaiken kaikkiaan siis sen kapasiteetin, mitä Euroopan unioni on tällä hetkellä rakentamassa tämän Headline Goals 2010 -otsakkeen alla, tavoitteena on kokonaan muu kuin kansanmurhaproblematiikka. Sen tavoitteena on luoda kyky osallistua Yhdysvaltain johtamaan kansainvälisen liittouman toimintaan missä tahansa maailmassa, ja sen tavoitteena on muuntaa Euroopan unioni sellaiseksi sotilaalliseksi voimaksi, joka kykenee operoimaan missä tahansa. Mutta tätä myydään Euroopan unionin kansalaisille kansanmurhien torjunnan viikunanlehden alla.

Kuten ed. Siimes totesi, on kirjoitettu lukuisia kirjoja esimerkiksi Ruandan kansanmurhasta tai Balkanin maiden tilanteesta. Presidentti Clinton kävi pyytämässä anteeksi sitä, että Yhdysvallat ei ollut halukas toimimaan Ruandan kansanmurhan estämiseksi. Kun me analysoimme Ruandan tai me analysoimme Balkanin tilanteen, emme me tule siihen johtopäätökseen, että se, että EU:lta puuttui taistelujoukot, esti sen, että EU ei puuttunut sotilaallisesti ja estänyt kansanmurhia. Emme me tule tällaiseen johtopäätökseen, me tulemme aivan toisenlaiseen johtopäätökseen, jonka ed. Siimes oivallisella tavalla toi esille. Me tulemme kysymykseen poliittisesta halusta. Puuttui poliittinen halu puuttua kansanmurhien estämiseen, ja kysymykseni, ed. Anttila, onkin, miten tämä rauhanturvaamislain muuttaminen kriisinhallintalaiksi tai miten Euroopan unionin taistelujoukkojen perustaminen lisää tätä poliittista halua puuttua kansanmurhiin. Mikä on se logiikka tässä? Kertokaa se minulle.

Kun täällä puhutaan, että on täysin mahdotonta, että 25 maata tulisi yhtä aikaa hulluksi ja ryhtyisi toimenpiteisiin, jotka ovat ristiriidassa YK:n periaatteiden, perusasiakirjan, kanssa, niin meillähän on nyt kuitenkin se tilanne, että Irakissa oli pahimmillaan 18 Nato-maata, joista 16 on eurooppalaisia Nato-maita ja näistä 16:sta 14 on Euroopan unionin jäsenmaita, eli 14 Euroopan unionin jäsenmaata toimii tavalla, jota me aika monet täällä olevat emme pidä hyväksyttävänä, vaan katsomme sen toiminnan olevan ristiriidassa YK:n periaatteiden ja perusasiakirjan kanssa. Kuka meistä olisi muutama vuosi sitten uskonut, että me olemme sotaa käyvien maiden ympäröimänä? Venäjä on mukana useassa konfliktissa omalla alueellaan, Norja on sodassa, Viro on sodassa, Latvia on sodassa, Liettua on sodassa, Puola on sodassa. Kuka meistä olisi muutama vuosi sitten uskonut tällaiseen tilanteeseen? Minusta ei kannata tuudittautua siihen, että EU ei kerta kaikkiaan voi tehdä mitään sellaisia päätöksiä, jotka ovat ristiriidassa YK:n perusasiakirjan kanssa, varsinkaan kun Irakin sotaa presidentti Bush ja pääministeri Blair perustelevat YK:n perusasiakirjalla ja periaatteilla. He perustelevat hyökkäystä Irakiin nimenomaan sillä, että he toteuttavat YK:n periaatteita, perusasiakirjaa ja jopa päätöslauselmia, tosin huomattavan vanhaa päätöslauselmaa, Persianlahden sodan ajoilta ollutta päätöslauselmaa.

Mutta jos kerran näin on, että EU on tae sille, että EU-operaatiot ovat aina YK:n peruskirjan mukaisia, niin eikö tämä olisi hyvä lisätä sitten tähän lakiin? Jos ja kun me kerran edellytämme EU:n yksimielistä päätöstä, niin eikö tämä yksimielisyyden vaade olisi syytä lisätä myöskin tähän lakiesitykseen, eikö olisi hyvä laittaa lakitekstiin oma pykälänsä tai lisätä ainakin yhteen pykälään kohta siitä? Mutta ei, hallitus ei ole sitä valmis tekemään. Hallitus ei ole sitä valmis tekemään. Ainakaan itselläni ei ole minkäänlaista tietoa, itse asiassa minulla on päinvastaista tietoa, tietoa nimenomaan siitä, että hallitus ei ole valmistautunut tällaista tekemään.

Herra puhemies! Oikeastaan tässä ovat ne asiat, jotka halusin sanoa.

Lopuksi vielä yksi asia. Minusta kannattaa kyllä pohtia, mikä on sodan ja sotilaallisen kriisinhallinnan välinen ero. Sotilaallinen kriisinhallinta siinä merkityksessä, mitä se on Petersbergin tehtävissä, joihin Suomikin on sitoutunut, ja siinä merkityksessä, jolla tällä hetkellä rakennetaan Euroopan unionille interventiovoimaa, interventiojoukkoja, on sota. Se on hyökkäystoimintaa, se on sotaa. Tällä lailla, jos se hyväksytään hallituksen esittämässä muodossa, Suomi voi löytää itsensä tulevaisuudessa sodasta.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Neuvoisin ed. Laaksoa, että älkää käyttäkö sellaisia puheenvuoroja tässä kriisinhallintalain yhteydessä, joissa aliarvioitte niitä naispoliitikkoja ja eräitä miespoliitikkoja, jotka ovat tästä kysymyksestä eri mieltä kuin te.

Se, että kansanmurhaa käytetään eräänä perusteluna kriisinhallintalain muuttamiselle, mielestäni on ihan oikea ja aito perustelu, koska kansanmurhia on ilmennyt, osaan niistä kansainvälinen yhteisö ei ole vastannut ja hyvinkin usein syynä on ollut se, että poliittista tahtoa ei ole ollut. Mutta se, että poliittista tahtoa ei ole ollut, ei merkitse sitä, etteikö sitä tahtoa voisi olla tulevaisuudessa ja etteikö pitäisi tehdä päätöksiä, jotka mahdollistavat sen, että tällaisessa tilanteessa voidaan puuttua ja estää tilanteen paheneminen. Itse ainakin katson päätöksentekijänä, että velvollisuuteni on toimia niin, että kansanmurhatilanteita estetään. Estämisen pitää tapahtua ensisijaisesti diplomatian kautta, ensisijaisesti kehitysyhteistyön kautta, ja viimeisenä keinona on sitten sotilaallinen kriisinhallinta ja siellä voimakkaimpien keinojen käyttäminen.

Mitä tulee sitten kriisinhallinnan muuttumiseen, EU on päättänyt tiivistää yhteistyötään Balkanin sodan jälkeen, Ruandan kansanmurhan jälkeen. Muutokset ovat johtaneet siihen, että EU lähti toteuttamaan Kongossa laajaa kriisinhallintaoperaatiota, joka on osittain onnistunut, tilanteessa, jossa siviiliuhreja oli huomattava määrä eli kansanmurhatilanne oli meneillään. Tällä hetkellä EU:lla on päätökset toimia Sudanissa Afrikan unionin operaation alaisuudessa. Eli on olemassa hyvinkin suuria eroja siinä, millä tavoin kriisinhallintaa toteutetaan. Mielestäni niiden periaatteiden kirjaaminen, että ihmisoikeuksien kunnioittaminen on tässä olennaista, on tärkeää. Olisin toivonut, että täällä lainsäädännössä olisi näitä periaatteita kirjattu tarkemmin, siitä olen samaa mieltä ed. Laakson kanssa. Mutta siihen, että menneisyys nähdään vain kysymyksenä, joka dominoi tämän hetken tilannetta, en halua uskoa.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Laakso tuossa avasi semmoisen ajatuksen, jota itsekin olen miettinyt siinä mielessä. Kaikissa asioissa pitää olla hyvä markkinointi, ja tässä markkinoidaan kansanmurha-ajatuksella semmoista pakettia, joka voi mennä, niin kuin ed. Laakso tuossa kuvaili, jotta sillä voidaan saada lisää myötämielisyyttä tämmöisen uuden asevarustelun kierteen aikaansaamiselle. Tämä on vähän saman tyyppinen asia kuin mistä itse aikanaan silloin jalkaväkimiinakysymyksen osalta puhuin. Siinäkin markkinoitiin kysymys niin, jotta siinä todennäköisesti asetehtaat olivat takana, koska sillä saadaan myytyä uusia, tehokkaita aseita ja päättäjät ympäri maailmaa höynähtämään siihen, jotta asetehtaille tulot ovat taatut ja osakehinnat nousevat siellä. Tässä on vähän samanlaisesta markkinointijutusta kyse. Ainakin itse koen sen näinpäin.

Yksi hyvä filosofia tähän loppuun voisi olla, jotta kun markkinoidaan asioita, niin useimmissa maissa ymmärretään, niin kuin Suomessakin, että Suomessa on puolustusvoimat, mutta mistä tulee se, että hyökätään toiseen maahan? Jos ne ovat kaikki vaan puolustusvoimia, ei ole hyökkäysvoimia olemassakaan missään, niin on aika merkillinen tilanne: kaikki vaan puolustavat, mutta kukaan ei hyökkää.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Aivan oikein, ed. Esa Lahtela. Tällä hetkellä todellakin esimerkiksi Irakissa on menossa tällainen asevarastojen tyhjentämisoperaatio. Presidentti Eisenhower jäähyväispuheenvuorossaan varoitti Yhdysvaltoja, nimenomaan sen kansalaisia, tästä aseteollisesta kompleksista, ja se nyt toimii edelleen entistä vahvempana.

Mutta nimenomaan Afrikasta ja esimerkiksi Ruandasta: Siellä oli nimenomaan puute poliittisesta tahdosta. Mandaatit olivat olemassa, mutta niiden annettiin mennä. Se on tietysti pinta-alaltaan kohtuullisen pieni, ylikansoitettu katolinen valtio, jossa oli jo Belgian ollessa siirtomaaisäntänä käytetty nimenomaan hutujen ja tutsien välistä suhdetta, nimenomaan hajota ja hallitse -politiikkaa. Eli tämä pohjautuu vanhoihin synteihin, mitä kolonialismilla on, eurooppalaisella kolonialismilla tässäkin tapauksessa. Samoin tietysti myöskin Balkanilla oli mahdollisuus mandaattiin, mutta poliittista tahtoa puuttui tilanteen hallitsemiseksi.

Mitä sitten samaan aikaan tehdään, on se, että sekä näitä timanttialueita että sademetsäpuualueita ryöstetään Afrikassa, öljyalueita pyritään hallinnoimaan muualla. Siinä on yksinkertaisesti menossa sota hupenevien rikkauksien, maaperän rikkauksien, hallinnasta. Tämä on kaiken tausta.

Puhemies, lopuksi: olen aivan samaa mieltä kuin ed. Anttila siinä, että siviilipuoli ja uudet uhat — luonnonuhat, ilmastouhat jne. — on jäänyt nyt jälleen kerran tuomatta eduskuntaan.

Jaakko Laakso /vas:

Herra puhemies! Ilmeisestikin vihreiden sisällä on erilaista suhtautumista YK:n mandaatin välttämättömyyteen kaikissa niissä tilanteissa, joissa käytetään sotilaallista voimaa valtioita vastaan. Osa vihreistä näyttää hyväksyvän sen, että YK:n mandaatista luovutaan, ja osa taas ei sitä hyväksy. Olen, täytyy sanoa, ihaillen seurannut sitä keskustelua, mitä Saksan vihreät kävivät ennen Yhdysvaltain hyökkäystä Irakiin. Saksan vihreiden aloitteesta Saksan hallituksen nykyiseen ohjelmaan lisättiin kohta, että hallitus ei voi toimia ilman YK:n mandaattia, ei voi osallistua sellaisiin sotilaallisiin toimiin, joilla ei ole YK:n valtuutusta. Mutta Suomessa vihreät näyttävät tässä asiassa, ainakin osa vihreistä, olevan toista mieltä ja hyväksyvän YK:n heikentämisen, sillä YK:n heikentämisestähän tässä on kyse. Kun kehitetään omaa, ei lähetetä joukkoja niihin operaatioihin, joita YK itse järjestää, joihin se toivoisi, että EU-maat ja Nato-maat lähettäisivät joukkoja, silloinhan on kysymys YK:n heikentämisestä. Afrikassa on tällä hetkellä meneillään useita sellaisia tilanteita, joita itse kutsun kansanmurhiksi, mutta en minä täällä kuule minkäänlaista vaatimusliikettä, että sinne pitäisi nyt alkaa joukkoja lähettää. Ei sellaista vaatimusliikettä ole EU:ssa. Ehkä se johtuu siitä, että lentotukialuksia ei vielä ole valmiina.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! Totean, että Vihreän liiton turvallisuuspolitiikkaa käsitelleessä kannanotossa katsottiin, että juuri näissä kansanmurhatilanteissa ja niiden ehkäisemisessä, jos YK:sta ei löydy yhteisymmärrystä turvallisuusneuvoston osalta mandaatin saamiseksi, muutkin toimet ovat mahdollisia, eli puolueemme virallinen päätös on sen mukainen, että YK:n mandaatti kriisinhallintaoperaatiolle ei ole ehdoton edellytys.

Keskustelu päättyy.