Valtioneuvoston oikeuskansleri Paavo Nikula

Arvoisa puhemies! Käsillä on kertomus vuodelta 2005. Sen aikataulu voi vaikuttaa vähän hitaalta. Yksi syy on tietysti se, että tämä käännetään ruotsin kielelle sen jälkeen, kun se on saatu valmiiksi, ja sitten toisekseen sitä ei tietenkään ole syytä tyhjälle eduskunnalle esitellä, vaan vasta, kun eduskunta on koolla.

Tuo kertomusvuosi 2005 on jokseenkin tavanomainen. Siinä ei ole mitään suuria tapahtumia raportoitavana, ehkä se sinänsä kiusallinen asia, että kaksi virkasyytettä on päätetty nostaa vielä tuomareita vastaan. Tätä ei kaikkina vuosina tapahdu. Perustuslakivaliokunta on mietinnöissään tästä kertomuksesta yleensä pyrkinyt ohjaamaan kertomuksen rakennetta ja esittämään näkemyksiä, miten tätä sisältöä tulisi korjata ja parantaa. Tätä on mahdollisuuksien mukaan pyritty noudattamaan tietysti, niin kuin kaikkea muutakin, mitä perustuslakivaliokunta meidän osaltamme lausuu ja kirjoittaa. Valiokunta on toivonut, että tässä olisi tällaisia yleiskatsauksia tietyistä asioista. Tätä pyyntöä ei valitettavasti ainakaan kaikilta osin ole voitu noudattaa, koska kertomus oli jo niin pitkälle valmis siinä vaiheessa, kun saimme tuon vuoden 2003 mietinnön.

Olen myöskin ollut jossain määrin varovainen esittämään muita seikkoja tai näkökohtia, kuin mitä kertomuksessa esiteltävät tapaukset tuovat esille, koska laillisuusvalvonnassa on hyvin tärkeä piirtää raja siihen, ettemme siirry puhumaan politiikkaa tai yleensä tarkoituksenmukaisuusharkinnan piiriin kuuluvia asioita. Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksessa on tällaisia katsauksia, mutta siihen löytyy perustuslaillinen pohja. Oikeusasiamiehen toimivalta perustuslaissa on kirjoitettu niin, että oikeusasiamiehen tulee myös ikään kuin tarkkailla lainsäädännössä havaitsemiaan puutteita, mutta oikeuskanslerille ei ole tätä tehtävää annettu. Sen takia olen ollut jossain määrin pidättyväinen. Tähän kertomukseen on nyt pyritty ottamaan suhteellisen tyhjentävä yleiskatsaus siitä, mitä valtioneuvoston toiminnan laillisuusvalvonta on, ja kertomuksessa on kollegani apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkan muistio kansliapäälliköille siitä, minkälaisia etuuksia nyt yleensä virkatoiminnassa on sopivaa ottaa vastaan.

Tuo kertomusvuosi oli asiamääriltään ehkä tavanomaista helpompi jossain määrin. Sisään tulevien kanteluiden määrä laski, toisaalta myös ratkaistujen kanteluiden määrä laski, mutta pystyimme ratkaisemaan enemmän kuin sisään saatiin. Käsittelyajat jonkun verran lyhenivät. Mediaanihan on niin lyhyt kuin noin 7 viikkoa, joka perustuu osittain siihen, että saamme suhteellisen paljon kanteluita, joihin toimivaltaa ei lain mukaan ole. Kannellaan asunto-osakeyhtiöiden toimielinten toiminnasta tai rahoituslaitosten menettelyistä. Keskimääräinen kanteluiden käsittelyaika, siis niiden, jotka kuuluvat toimivaltaisesti tutkittaviin, on 26 viikkoa, joka voi vaikuttaa tietysti pitkältä. Sehän on puoli vuotta tasan. Osittain tämä perustuu siihen, että kantelu lähetetään sen kohteen vastattavaksi ja sitten vielä kantelija saa kommentoida tätä vastausta eli tähän kirjeenvaihtoon menee jo pari kolme kuukautta helposti.

Kanteluiden niin sanottu kolme kärjessä -ryhmä on vuodesta toiseen pysynyt samana. Eniten kannellaan tuomioistuinten ratkaisuista, noin 220 kantelua. Seuraavaksi poliisia ja kolmanneksi sosiaaliviranomaisia kohtaan kannellaan. Tämä ei ymmärtääkseni tarkoita sitä, että näillä tahoilla olisi kaikkein huonoin viranhoito, vaan sitä, että niillä on kaikkein voimakkain ote ihmisten elämään. Tuomioistuimet muuttavat oikeussuhteita, määräävät hyvinkin ankaria seuraamuksia. Sama toimivalta tietyllä tavalla esitutkinnassa on poliisilla, ja sosiaaliviranomaisilla on vastuu oikeastaan ihmisen elämästä kehdosta hautaan. Ja se selittää, että tämä kontakti ihmisiin on niin voimakas, että se tuottaa näitä kanteluita.

Arvoisa puhemies! Olen valmis keskustelussa vastaamaan sitten kysymyksiin.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Olen perinteisesti oikeuskanslerin kertomuksen yhteydessä pyrkinyt aina käyttämään jonkinlaisen puheenvuoron.

Oikeuskansleri toi esille näitä tilastosysteemejä ja sitä, millä tavoin tänne näitä on koottu. Siinä ei oikeastaan mitään sen suurempaa huomautettavaa ole muuta kuin se, että tietysti täytyy vaan todeta, kun puhutaan monessa kohdin täällä kertomuksessa myös siitä, että asiat viivästyvät, että toki täällä viime vuonna on hyvin paljon ratkaistu asioita, mutta on siellä nyt kuitenkin muutaman vuoden vanhoja asioita, ja kiinnitin huomiota vaan siihen, että siellä on vuodelta 2001 vielä seitsemän kappaletta, niin että taitaa olla aika vaikeita ja erikoisia päätöksiä.

Toinen mielenkiintoinen havainto minun mielestäni oli se, että vankeinhoitoviranomaisten osalta oli ainoastaan 8 tapausta, mikä yllätti ainakin minut.

Mutta, arvoisa puhemies, ihan muutama havainto, koska nyt käytän sellaisen poikkeuksellisen puheenvuoron, johonka paneudun ihan kohta, joka ei ole ihan tavanomainen omalta kohdaltani.

Mutta yleisellä tasolla voisi todeta tästä kertomuksesta, että ihan asiallisesti on muun muassa sivuilla 49 ja 50 ja monessa muussa kohdassa käsitelty sitä, miten päätöksiä pitää perustella sillä tavoin, että myöskin kansalaiset ymmärtävät niistä. Saman suuntainen päätös tai ratkaisu on sivulla 71. Siinä puhutaan vakuutusoikeuden menettelystä ja siitä, että ratkaisu on myöskin viivästynyt ja vastineessa on ilmeisesti todettu, että se on aiheutunut osittain vuosilomista.

Jälleen kerran haluaisin kyllä ottaa esille sen, mikä koskettaa kaikkia valtion virkamiehiä, eli sen, että kun ei ole riittävästi virkoja, niin silloin monta kertaa tilanteet ajautuvat siihen, että käsittelyaika pidentyy liikaa. Toivoisin, että oikeuskansleri, joka valvoo valtioneuvoston toimintaa ja istuntoja, korostaisi nimenomaan sitä, että ei voi olla inhimillisesti oikein, että liian pienellä porukalla yritetään teettää. Kun vielä näitä kaiken maailman vakauttamisohjelmia tulee, niin yhä enemmän virkamiehet ovat vaikeuksissa, ja se saattaa aiheuttaa myös sen, että sairastuvuus lisääntyy, ja myöskin toisaalta sitten sen, että päätökset eivät ole yhtä perusteltuja.

Kiinnitin huomiota myöskin tässä sivulla 72 sinällään mielenkiintoiseen asiaan eli käräjäoikeuden lausuntoon virkanimitysasiassa, jossa oli annettu — mikäli ymmärsin oikein — huomautus tai arvosteltu kuitenkin kielenkäyttöä. Lausunnossa todettiin, että eräs virkaa hakeneista oli hitautensa vuoksi soveltumaton ja esittänyt pyynnön järjestää hänelle erityinen nopeustesti, jos häntä esitetään nimitettäväksi tähän virkaan. Tällaistakin tietysti elävässä elämässä tapahtuu.

Arvoisa puhemies! Minun mielestäni aika mielenkiintoinen oli tämä tapaus, jota pohdin hyvin syvällisesti, tämä korkeimman oikeuden presidentin osallistuminen lainvalmistelua ja seulontaa koskevien asioiden käsittelyyn korkeimmassa oikeudessa ja se, että lakivaliokunnan puheenjohtaja on kutsunut tällaisen palaverin ja siellä on käsitelty määrättyjä asioita. Itse en oikein pystynyt tätä sisäistämään, mutta aika mielenkiintoinen tapaus se oli sinällään kaiken kaikkiaan. Voisi olla vähän ennakkoluonteisuuttakin tällä päätöksellä, ja saman suuntainen myöskin, joka koskettaa varmasti monia meitä kansanedustajia, on sivulla 36 tämä pääministerin erityisavustajan menettely, lähinnä se, olisiko pitänyt ymmärtää niin, että se olisi kirjattu diaarioon Valtioneuvoston kansliaan.

Sitten, arvoisa puhemies, varsinainen asia liittyy sivulla 82 olevaan tuomarinvalintalautakunta-asiaan, ja tähän liittyy valtioneuvoston oikeuskanslerin päätös 4. helmikuuta 2005. Olen hankkinut tätä koskevan aineiston ja hämmästelen valtioneuvoston oikeuskanslerin päätöstä. Tässä päätöksessä ei ole minun tulkintani mukaan paneuduttu siihen asiaan, mistä se kantelu varsinaisesti tehtiin. Uskoisin näin, että ed. Koskinen, joka on ollut silloin ministerinä, tuntee tämän tapauksen.

Asiakirjojen perusteella, kun kävin ne läpi, minun hälytyskelloni soivat pikkasen, kun siellä on kiinnitetty huomiota tuomarinvalintalautakunnan ratkaisuihin silloin, kun ne koskettavat Kouvolan hovioikeuspiiriä, sen hovioikeuspiirin nimitysasioita taikka siellä hakenutta henkilöä. Olen lukenut tuomarinvalintalautakunnan kahta päätöstä, joista toisessa haettiin sinne asianomaiseen Kouvolan käräjäoikeuden laamannin viran täyttämistä ja sitten oliko toisessa hovioikeuden presidentin paikkaa, mutta joka tapauksessa kun menin näitä lävitse, hämmästelin sitä tapaa, jolla myöskin oikeuskansleri on tässä tilanteessa käsitellyt tämän.

Yleensähän tilanne on niin, mikäli olen ymmärtänyt oikein — ja olen myös havainnut — että aina oikeuskansleri vaatii virkamiehiltä poikkeuksetta määräaikaan sidotun vastineen jokaiselta, joka siihen tavallisesti liittyy. Tässä tapauksessa näin ei tehtykään. Minun mielestäni, kun tästä on esitetty väitteitä — en väitä, että tässä olisi sinällään lainvastaisesti menetelty, että siltä osin oikeuskanslerin päätös varmasti oli asiallinen — kyllä minun mielestäni valmistelijan, joka on tähän varmasti erittäin hyvin perehtynyt, hälytyskellojen olisi pitänyt soida.

Kun on esitetty ne väitteet ja eräs henkilö, joka on osallistunut näihin, on hänkin tästä todistajien läsnä ollessa todennut, niin kyllä minun mielestäni olisi pitänyt ne selvittää siltä osin, kun on kiinnitetty huomiota myös siihen, että tämän lautakunnan enemmistön perustelut ovat periaatteessa lähes sanasta sanaan samat, mutta loppupäätelmä on päinvastainen henkilön osalta. Ja ongelmana minun mielestäni tässä on se, että täällä sitä varsinaista pääpointtia ei sinällään tutkittu, puhuttiin koulutustehtävistä ja kaikista muista, ja kun näitä on sen jälkeen muun muassa silloiselle ministerille lähetetty — ehkä ed. Koskinen muistaa tämän tapauksen — niin se ei aiheuttanut kuitenkaan mitään muutosta sitten.

Sen johdosta toivoisin kyllä, että perustuslakivaliokunta, kun se käsittelee nyt oikeuskanslerin kertomusta vuodelta 2005, ottaisi käsittelyyn myös tämän oikeuskanslerin päätöksen, joka on annettu 4. helmikuuta 2005, ja selvittäisi, mitä tässä todellisuudessa on takana, koska nyt juristikunnassa istuvien tuomareitten osalta on vahvasti sellaista ajatusta, että nyt kaikki ei ole ihan hyvin tässä tuomarinvalintalautakunnan osalta. Ja kun eduskunta on aikoinaan edellyttänyt, että tämän toimivuutta seurataan, niin senkin johdosta toivoisin — en tiedä, onko täällä yhtäkään perustuslakivaliokunnan jäsentä — että siellä otettaisiin asia esille. Minulla on näitä asiakirjoja, voin antaa tarkempaa tietoa siitä, millä tavoin minä näen tämän asian ja millä tavoin myöskin ne henkilöt näkevät, kun muun muassa korkein oikeus on yksimielisesti omassa lausunnossaan todennut, kuka heidän mielestään on pätevin, ja samoin oli hovioikeuden lausunto (Puhemies koputtaa) jne. Eli jollakin tavoin kellot soivat tässä päätöksessä, ja ne viestit, joita olen saanut, ovat olleet aika hälyttäviä. (Puhemies koputtaa)

Arvoisa puhemies! Aika loppuu, kun koputus kuului.

Valtioneuvoston oikeuskansleri Paavo Nikula

Arvoisa puhemies! Kiiruhdan vastaamaan ed. Vistbackalle tähän hovioikeuden presidentin viran täyttöä koskevaan osaan hänen puheestaan. Valitettavasti en pysty kaikilta osin palauttamaan mieleeni tuon tapauksen yksityiskohtia, mutta tämmöisessä virkanimitysasiassa se, mikä tutkitaan, on tietysti tuomarinvalintalautakunnan esitys, ja nämä viranhakijat ovat siinä sivuosassa. Heidän kuulemisensa ei ole millään tavoin ymmärtääkseni perusteltu. He ovat asianosaisia, mutta laillisuusvalvonta kohdistuu päätöksentekoon ja sen valmisteluun.

Muistan kyllä sikäli, että tässä on ollut eri näkemyksiä, mutta itse esityksen oikeusministeriölle tekee tuomarinvalintalautakunta. Se on eduskunnan säätämän lain mukaisesti toimiva toimielin, ja sen perustamisessa nimenomaan tähdennettiin tuomioistuinlaitoksen riippumattomuutta. Aikaisemmin tuomioistuinlaitoksen virat täytettiin niin kuin muutkin virat ministeriön valmistelusta, valtioneuvoston esitys tasavallan presidentille. Mutta tietenkin voi olla hyvin paikallaan perehtyä tähän asiaan lähemmin.

Lyhyesti vielä muutamaan muuhun ed. Vistbackan kommenttiin.

Vankeinhoitoa koskevia kanteluita meillä varmasti on siitä syystä vähän, että oikeuskansleri on vapautettu valvomasta laillisuutta niin sanotuissa suljetuissa laitoksissa eli armeijassa, vankiloissa ja mielisairaaloissa.

Viivästykset ovat valitettavan kiusallinen asia. Täytyy tunnustaa, että myös meidän virastossamme joidenkin asioiden käsittely vie kauan, vaikka keskimäärin ehkä selviämme suhteellisen hyvin. Tähän on monia syitä, joista yksi on kyllä se, että asiaa ei kerta kaikkiaan ole saatu ajoissa esiteltyä. Joissakin tapauksissa kirjeenvaihtoa on jouduttu jatkamaan yli tämän peruskirjeenvaihdon, ja on myös sellaisia asioita, joiden ratkaisu yksinkertaisesti viipyy sen takia, että jossain muussa viranomaisessa on sama asia sillä tavoin esillä, että meidän on paras odottaa, että voimme sitten ratkaista sen täydellisen aineiston perusteella.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan korostaa sitä, että en halua väittää, että siinä on tapahtunut laittomuutta, mutta on toimittu epäasiallisesti ja nimenomaan tuomarinvalintalautakunnan ratkaisussa pitäisi tavallaan perustella se ratkaisu. Tässä on tehty määrätynlainen päätös, mutta sitä ei ole kirjoitettu ulos, mistä se lautakunnan mielipiteenmuodostus on syntynyt, kun se ei ilmene ratkaisujen perusteluista. Tämä on ollut se, mikä nyt on herättänyt ongelmaa, ja kun saman hovioikeuspiirin alueella on useampia taikka sanottakoon nyt kaksi tällaista tapausta, joihin liittyy tuomarinvalintalautakunnan lausunto, joka ei ole yksimielinen, niin olisin odottanut vaan sitä, että olisi kuultu myös siitä, koska siinä asiakirjanipussa, uskon näin, on ollut myös niitä syitä, joihin on viitattu, minkä takia ehkä on kuiskuteltu pikkasen liikaa.

Johannes Koskinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tuomarinvalintalautakunnan lausunnoissa on muutamassa tapauksessa ollut ongelmia juuri siinä, kun lautakunta on ottanut sitten tällaisia ikään kuin tuntemukseen perustuvia, henkilöntuntemukseen tai sitten johtamiskykyjen arviointiin liittyviä seikkoja huomioon, miten ne saadaan kirjatuiksi niin, että voidaan objektiivisesti arvioida, mitkä ne tosiseikat ovat, joiden perusteella joku henkilö asetetaan toisten edelle. Vähän tämän tyyppisestä asiasta oli tässäkin tapauksessa kysymys, johon oikeuskanslerin kertomuksessa viitataan.

Ministeriöhän ei voi varsinaisesti palauttaa asiaa tuomarinvalintalautakunnalle uudelleen arvioitavaksi, mutta on pyritty juuri tähän suuntaan kehittämään tätä lausuntomenettelyä, että pitää olla asialliset perustelut silloin, kun päädytään johonkin ratkaisuun. Nähdäkseni näiden muutaman vuoden aikana koko ajan ovat parempaan suuntaan kuitenkin myös tuomarinvalintalautakunnan perustelut kehittyneet.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Euroopan unionia on syytä arvostella aina, kun se on mahdollista, ja siihenhän aina syntyy syytä.

Kiinnitän huomiota tähän perusoikeusviraston perustamiseen, joka on Euroopan unionin laajuinen punavihreä puuhamaa, jolla ei käytännössä ole mielestäni mitään virkaa. Siksi olen hieman hämmästellyt, että oikeuskanslerikin on lausunnossaan pitänyt tätä tarpeellisena.

Alun perinhän unionin piti olla taloudellinen järjestelmä, tulliliitto ja hiili- ja teräsyhteisö jnp., mutta jatkuvasti se tunkee tontille jos toiselle. Kohta se haluaa rikosoikeuden puolelle, perusoikeuspuolelle. Kyllä kansallisesti pitää pystyä ihmisten perusoikeudet toteamaan, ja jos on valittamista, niin valitetaan Suomessa ja pistetään nämä järjestelmät Suomessa kuntoon. Jos ei sitä oikeutta täällä Suomenmaassa saa, niin ei sitä mistään Brysselin byrokraateilta tai EU-tason tuomareilta voi saada. Tätä minä ihmettelen, mutta tämä on tyypillistä EU-touhua. Toimivaltaa laajennetaan ja mennään tätä kautta eteenpäin.

Sitten vielä sivulta 29 sellainen havainto, että pitää aina tarkastella, ovatko EU-asiat Suomen perustuslain mukaisia. Minun käsitykseni on se, että Suomen perustuslain yläpuolella ei pitäisi olla Brysselin lakeja. Kun valtiovalta kuuluu Suomessa kansalle ja eduskunta, valtiopäivät, täällä sitten käyttää sitä kansanvaltaa, niin käsitykseni mukaan tätä kansanvaltaa ei voi luovuttaa Euroopan unionille Suomen rajojen ulkopuolelle. Tämä on peruslähtökohta. Kirves on puun juurella. Tästä en anna koskaan periksi. Itsenäisyys on päivän lähempänä jälleen, niin kuin sen pitää olla. Tästä ei tule mitään. Perushavainto on, että kun tämä EU tunkee (Puhemies koputtaa) tänne kansalliselle tontille, niin se on ehdottoman vahingollista.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Minä kysyn ehkä vähän asian sivuitse, mutta onhan korkeasti oppinut oikeuskansleri paikalla.

Eilen nimittäin täällä puhuttiin hyvin pitkään vaikeavammaisen henkilökohtaisen avustajan subjektiivisesta oikeudesta, ja tiedän, että oikeuskansleri itsekin tietää näistä vammaisuusasioista aika paljon. Nyt siinä on syntynyt tilanne, jossa muun muassa professori Kaarlo Tuori on antanut lausunnon ja todennut, että tämä nykyinen tilanne on perustuslain vastainen, sillä vaikeavammainenhan tarvitsee apua lukuisiin aivan arkisiin toimintoihin. Sitä varten tarvitaan tämä henkilökohtainen avustaja. Nyt Suomessa on aika paljon kuntia, jotka eivät tähän suostu. Kaarlo Tuori on sanonut, että henkilökohtainen avustaja on osa sitä huolenpitoa, jota vaikeavammaiset henkilöt tarvitsevat perustuslain 19 §:n 1 momentin tarkoittaman ihmisarvoisen elämän mahdollistamiseksi ja välttämättömäksi huolenpidoksi. Miten meidän oikeusvaltiossamme tämmöisessä asiassa pitää edetä?

Itse asiassa kysyn vähän neuvoa, kun näyttää ihan selvästi olevan käsitys, että toiminta on perustuslain vastainen, mutta tässä salissa me äänestämme huomenna näistä asioista. Voi olla, että siihen tulee edistysaskel. Poliittiset signaalit näyttävät siltä, että sitä edistysaskelta ei tule. Onko se mahdollista, että oikeusvaltiossa on tilanne, jossa perustuslaiton tilanne voi jatkua? Joku käsitys olisi miellyttävää saada tähän.

Kalevi Olin /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä ed. Akaan-Penttilän esille nostama asia on ajankohtainen ja tärkeä, ja varmasti kuulemme oikeuskanslerin käsityksen kysymyksestänne, ed. Akaan-Penttilä. Omasta mielestäni se liittyy juuri siihen, millä tavalla perusoikeudet ja perustuslain nämä kohdat määritellään ja minkä kohtelun kansalaiset yhdenvertaisuuden osalta saavat. Tätä henkilökohtaista avustajaa vaikeavammaisille koskevat tarpeet ovat kyllä tulleet jatkuvasti tänne eduskuntaankin niin, että siihen toivottaisiin myös hallinnollisia päätöksiä.

Arvoisa puhemies! Itse tästä kertomuksesta. Tämä on yksi niitä kertomuksia, joita olen eduskuntakausinani suurella mielenkiinnolla lukenut. Kun tässä oikeuskansleri on nyt paikalla, niin mielestäni oikeastaan rohkenen sanoa, arvoisa puhemies, että oma arvioni on, että tässä oikeuskanslerin toiminnassa heijastuu hyvin sellainen tiedollinen ja taidollinen kokemus ja tietämys, joka ihmiselle, asiantuntijalle, paitsi hänen juridisen koulutuksensa, myös kansanedustajan tehtävään osallistumisensa kautta voi kertyä. Kun niin usein ajatellaan, että huomattaviin nimityksiin voidaan vain virkakokemuksella edetä, niin tämän kaltainen toiminta, jota oikeuskansleri on harjoittanut, osoittaa, että todella tämä politiikan tuntemus ja lainsäädännön tuntemus voi hyödyllisellä tavalla edistää myöskin siis Oikeuskanslerinviraston tehtävävastuuseen liittyvää viran hoitoa, koska tämä kokonaisuuksien ymmärtäminen on yhä tärkeämpää näissä asioissa.

Sen takia myös, arvoisa puhemies, tämä oikeuskanslerin sisääntulo tässä asiassa ja halu rajata nämä perustelut siten, että tässä on keskitytty nimenomaan viraston toimintaan eikä ole lähdetty kuitenkaan poliittiseen linjoitukseen tai spekulointiin, on mielestäni oikein, niin kuin tulee menetelläkin.

Erittäin tärkeä asioiden kokonaisuus kertomuksessa liittyy siihen, mitä on kirjoitettu perusoikeuksina ihmisoikeuksien toteutumisesta, ja tähänhän ed. Akaan-Penttilä muun muassa jo kiinnitti huomiota. Nämä kysymykset liittyvät, kuten kertomuksessa oikein todetaan, muun muassa Euroopan neuvoston toimintaan ja siihen, että Euroopan neuvosto, jonka työhön itsekin osallistun parlamentaarisen kokouksen yhteydessä, korostaa jäsenvaltioissa jatkuvan seurannan tärkeyttä ihmisoikeuksien toteutumisessa.

Lopuksi, arvoisa puhemies, kun tämä kertomus ikään kuin kiteytyy yksittäisiin tapauksiin, joita on käsitelty, niin mielestäni siellä, muistan, sivuilla 122 ja 123 on kovin hyödyllistä tietoa esimerkiksi Suomen kuntien johtajien toiminnoille siltä osin, miten tulisi nykyaikana suhtautua esimerkiksi heidän tehtäviensä hoidon kannalta jopa välttämättömiin virkamatkoihin tai heille osoitettuihin kutsuihin. Tämä rajanveto, jonka kanslerin kertomus pitää sisällään, on siis varmasti hyödyksi Suomen kunnissa, ja etenkin tulisi muistaa se, että pääsääntönä pitäisi pitää sitä, että tällaisille matkoille, jotta ei tule lahjoista tai lahjonnasta kyse, kunnan luottamusjohto tai virkamiesjohto lähetetään kunnan varoin.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin tiedoksi, että tämä oikeustapaus taikka juttu, jossa viitattiin lakivaliokunnan puheenjohtajan neuvottelutilanteeseen, on edelliseltä hallituskaudelta ja eduskuntakaudelta eikä siis koskenut allekirjoittaneen läsnäoloa missään neuvotteluissa.

Mutta sitten, arvoisa puhemies, varsinaiseen asiaan. Kertomuksesta löytyy myös seloste apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkan päätöksestä 5. syyskuuta vuonna 2005, joka koskee huostaanotettujen lasten perusopetuksen toteuttamista ja josta julkisuudessakin on käyty keskustelua. On selvinnyt, että huostaanotetut lapset eivät läheskään aina saa laillista perusopetusta. Kunnat pallottelevat ja laistavat vastuustaan. Ja aivan oikein sitten apulaisoikeuskansleri katsoo, että tämä ei ole hyväksyttävää ja asia on laitettava kuntoon.

Tämä liittyy aika paljon laajempaan kokonaisuuteen huostaanoton ja lastensuojelun todellisesta tilanteesta ja oikeussuojasta tällä hetkellä. Eduskunta on jo itse asiassa ainakin kahdeksan vuotta erilaisilla ponsilla vaatinut, että lastensuojelulaki kokonaisuudessaan on uudistettava. Ministeri Hyssälä on viime viikollakin viimeksi luvannut, että hallitus vielä tällä vaalikaudella toisi lastensuojelulain uudistuksen, mitä on pakko pitää kyllä hyvän hallinnon ja käsittelyn kannalta jo aika pelottavana ajoituskysymyksenä.

Mutta toisaalta asia on erittäin kiireellinen. Huostaanoton tilanne, niin kuin ministeri Hyssäläkin viime torstaina myönsi, on karannut käsistä, räjähtänyt käsiin. Taustalla ovat hyvin voimakkaasti alkoholiveroratkaisut mutta myös, niin kuin ministeri mainitsi, vanhempien kasvavat mielenterveysongelmat. Meillä ei ole tarpeeksi resursseja lastensuojelussa. Me huostaanotamme lapsia aivan liian myöhään, kun ongelmat ovat kasvaneet jo todella suuriksi.

Jyväskylän yliopisto on vastikään tehnyt erilaisia apulaskelmia päättäjille siitä, kuinka monikymmenkertaisesti veronmaksajille maksaa se, että asiat päästetään nykyisen kaltaisesti niin pitkälle, että huostaanotto on välttämätöntä. Riittävän ajoissa tehty kotiapu ja muun muassa se, että ongelmalasten koulunkäynnistä huolehditaan, tulisi meille kaikille merkittävästi halvemmaksi. Jopa noin yhden seitsemäskymmenesosan maksaisi se, että me ajoissa auttaisimme näitä mielenterveysongelmiin ja päihdeongelmiin ajautuneita perheitä kokonaisuutena, mutta erityisesti näitä lapsia.

Katsoisinkin, että tämä Oikeuskanslerinviraston käsiin tullut järkyttävä todellisuus, jossa kunnat pelaavat tämmöistä niin sanottua Musta Pekka -pelikorttipeliä jopa näitten huostaan otettujen lasten koulutuksen laiminlyönnillä, on jäävuoren huippu ja että jos ei tässä lastensuojeluasiassa päästä parempaan todellisuuteen ja parempaan lainsäädäntöön, niin pahoin pelkään, että laillisuusvalvojilla on jatkossa paljon enemmän asioita ja juttuja tutkittavana.

Mutta siitä tullaankin sitten viimeiseen ongelmaan. Kun nykyinen lastensuojelulaki on niin vanha ja kun se ei tosiasiassa tunne juurikaan näiden lastensuojelun tarpeessa olevien lasten oikeuksia, niin oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen todelliset mahdollisuudet antaa turvaa yhteiskunnan kaikista heikoimmassa asemassa oleville eli laiminlyödyille lapsille ovat laillisuusperusteen näkökulmasta heikot, semminkin kun sitten päädyimme myös siihen, että lapsiasiainvaltuutetun toimistossa on vain yksi juristi, yksi sihteeri ja itse lapsiasiainvaltuutettu, jolla ei ole toimivaltaa erityisesti puuttua mihinkään.

Katsoisinkin, että tässä herää kysymys siitä, pitäisikö sen lisäksi, että eduskunnan oikeusasiamies teki tänä vuonna erityisselvityksen lapsiasioista ja lapsiin kohdistuvasta väkivallasta, Oikeuskanslerinvirastossa tai Oikeusasiamiehen kansliassa tehdä myös erillisselvitys tai miettiä, mikä on todellisuus yhteiskunnan kaikista haavoittuvimpien eli laiminlyötyjen lasten osalta, ei vain siltä osin, että he eivät välttämättä saa enää koulutusta joka kunnassa, vaan sikäli, että ylipäätänsä heidän annetaan vuosikausiakin elää semmoisissa olosuhteissa, joissa heidän tulevaisuutensa vaarantuu.

Lakivaliokunta on vastikään kiinnittänyt huomiota Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksiin, joissa on havaittu, että osalla syrjäytyneistä lapsista on moninkertainen, jopa yhdeksänkertainen todennäköisyys päätyä väkivaltarikoksen uhriksi. Muun muassa nykyisen kaltainen syrjäytynyt yksinhuoltajuus monesti aiheuttaa merkittävän riskin, että tuleva elämä on sellainen, että ihminen päätyy väkivaltarikoksen uhriksi.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ed. Olin tuossa sopivasti puheensa eräässä osassa viittasi kanslerin kertomuksen sivuille 122 ja 123. Minäkin vilkaisin vielä kerran ne sivut palauttaakseni mieleen, oliko siellä nyt just sitä asiaa, johonka aion kiinnittää oikeuskanslerin huomiota. Nimittäin olennaistahan on se, mitä siinä on kirjattu, ja sitten se, mitä siinä ei ole kirjattu, jos ilmiö sinänsä on yhteiskunnassa noin laillisuusvalvonnan kannalta ollut olemassa.

Tämä ilmiö, johonka haluan kiinnittää huomiota, oli vuonna 2005 olemassa kunnallisella tasolla ja vähän muuallakin, mutta siitä ilmiöstä tuli laillisuusvalvonnallisesti epidemia tänä kesänä, todellinen epidemia. Nimittäin yhtäkkiä erikoisesti kunnallishallinnon tasolla mutta myöskin ympäristölupavirastoon liittyen jnp., ympäristökeskuksiin liittyen jnp., hoksattiin yhtäkkiä, että nytpähän, kun näitten varallisuuksien, käyttövarojen, niukkuuden takia joudutaan niin kuin supistamaan kesäistä toimintaa vuosilomien ajaksi ja jopa panemaan kunnanvirastot kiinni jnp., niin tässähän voidaan hoitaa monta kärpästä yhdellä iskulla.

Se tarkoittaa sitä, että päätös tehdään ... Ajatellaanpa näin, että kunnanvirasto suljetaan 1.7. lukien kolmeksi viikoksi tai neljäksi viikoksi tai mitenkä nyt suljetaan, nyt tänä kesänä taisi olla kolme neljä viikkoa, ja päätökset tehdään sillä tavalla kesäkuun lopussa, että nähtävillä olot aloitetaan juuri siitä hetkestä, kun kunnanvirasto menee kiinni. Siis asiakirjat ovat nähtävillä kunnanvirastossa, joka on suljettuna. Toinen, että valitusaika ... Päätös tehdään niin, että valitusaika alkaa just sopivasti siitä hetkestä, kun kunnanvirasto menee kiinni, ja ihmiset ovat sitten yleensäkin lomalla jnp., siis nämä kansalaisetkin.

Tästä soiteltiin tuolta meidän Oulun läänin alueelta jo muutama vuosi, kesä, sitten, ja minä ajattelin, että ... (Ed. Huotari: Pitäisi olla isompia kuntia, että voisi pitää virastot auki!) Tämmöistä ilmiötä esiintyy, ja ajattelin, että se ei nyt voi olla niin kovin yleistä, että se nyt sattuu vaan tapahtumaan, koska täytyyhän niitä päätöksiä tehdä ja ei voi taktikoida toisinpäinkään. Mutta nyt tänä kesänä meinasipa kesä mennä pilalle, kun näitä soittoja tuli, ja sitten niitä tuli, Kajaani ja Oulu. Tämän viikon Oulun kaupunginvaltuuston asiakirjassakin jo alkaa olla tämmöinen, maanantain kokouksen sivulla 51, arvoisa oikeuskansleri, jossa kansalaiset valittavat sitä, että eihän tästä nyt tule yhtään mitään, ettei heillä ole mitään mahdollisuutta hoitaa oman etunsa valvontaa eikä mitään, kun se teknisesti estetään.

Minä olen tästä jättänyt oikeusasiamiehelle kantelun eilisellä päivämäärällä, kun nämä tapaukset alkoivat nyt olla sitä luokkaa. Kumpiko teistä käsittelee, kumpiko instituutio, tämän asian, sitä mielenkiinnolla odotan, koska ymmärrän, että se menee oikeaan konttoriin, se kantelukirje. Mutta ongelma on todella vakava, ja minä olen äärimmäisen häpeissäni, että Kajaanin kaupungintalolla ja Oulun kaupungintalolla syyllistytään näin alhaiseen käyttäytymiseen. Minä vielä ymmärrän, että siellä pienessä kunnassa, missä on pakko näitä operaatioita, kesäsulkemisia, tehdä jnp., jo pelkät sattumatkin voivat olla kysymyksessä ja niitä ei pidä silloin liioitella, mutta silloin kun tämmöisessä ovat Kajaanin ja Oulun kaupungin kaltaiset kaupunkiyhteisöt pelissä mukana, niin onpa tämä kova juttu.

Hannu Hoskonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kahteen asiaan haluaisin kiinnittää huomiota oikeuskanslerin vuosikertomusta vuodelta 2005 käsiteltäessä lähetekeskustelussa. Ensimmäinen asia on yhteisöoikeuden etusija.

Kun vuonna 2005 käsiteltiin joulun alla loppuun ensimmäisenä allekirjoittajana allekirjoittamani muistutusasiakirja M 2/2004, muistutus oikeuskanslerin virkatoimien tutkimiseksi, siinä nousi esille muun muassa yhteisöoikeuden etusija, koska esimerkiksi Natura-direktiivin soveltamisessa käytäntöön on olemassa ihan selkeästi Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen selkeät ennakkopäätökset, jotka olen toimittanut perustuslakivaliokunnalle niiden asiakirjojen yhteydessä, jotka M 2/2004 -asiaan liittyvät. Näistä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ennakkopäätöksistä käy kiistatta ilmi, että tiettyjä menettelyjä tulee siinä menettelyssä tarkoin noudattaa. Se on vakiintunut oikeuskäytäntö yhteisön alueella, ja direktiivi on velvoittava sellaisenaan ja nimenomaan, kun se on tässä direktiivissä määrätty, esimerkiksi liitteessä III 1 kohdassa mainitut menettelyt, jotka vielä yhteisön tuomioistuimessa vahvistettiin.

Tässä oikeuskansleria koskevassa muistutuksessa nämä tuotiin hyvin kärjekkäästi, vahvasti esille. Siitä huolimatta ne jäivät täysin huomiotta. Esitin tästä myös eriävän mielipiteeni, koska valiokunta meni taas tämän mielipiteen taakse, että ei mitään väärää ollut tapahtunut.

Yhteisöoikeuden velvoittavuus Suomelle on selkeä ja yksiselitteinen. Viittaan esimerkiksi toissa viikolla käytyyn perustuslakivaliokunnan kuulemiseen, jossa kuultiin Euroopan unionin uuden perustuslakisopimuksen ratifiointiasiassa asiantuntijoita, muun muassa professoreja Ilkka Saraviita ja Kaarlo Tuori ja emeritusprofessori Kaarlo Jyränkiä. He toivat omassa lausunnossaan ja heille esitetyissä kysymyksissä kiistatta esille, että yhteisöoikeuden etusija on aivan yksiselitteinen ja selkeä. Nyt se sitten on voimassa, kun taas M 2 -asiassa ei edes oikeuskansleri vaivautunut ottamaan asiaan mitään kantaa. On aivan käsittämätöntä, että korkein laillisuusvalvoja tässä maassa jättää yhden tavallisen kansalaisen oikeuksia koskevan asian täysin huomiotta, ikään kuin sitä ei hänelle olisi olemassakaan.

Toinen asia on oikeudenmukainen oikeudenkäynti. M 2 -asiassa nostin esille muun muassa sen, että oikeudenkäyntiaineistoa ei ole oikeudessa toimitettu täydellisenä niille henkilöille, jotka ovat oikeuteen valittaneet; sitä oikeudenkäyntiaineistoa he eivät ole koskaan edes nähneet. Tämä on yleisesti tunnustettu tosiasia, ja on sanottu, että niitä asiakirjoja on toki muutettu ja niitä on toimitettu jälkikäteen korkeimmalle hallinto-oikeudelle, jolle asianosaiset olivat laillisessa järjestyksessä valituksensa jättäneet. Tänäkään päivänä näitä asiakirjoja ei ole saatu julki. Tähän ei ole oikeuskansleri täysin tietoisena, vaikka asiakirjat on toimitettu hänenkin nähtäväkseen, ottanut mitään kantaa. Ei se tee tässä maassa oikeutta, että vaietaan asioista. Haluaisin jonain päivänä kuulla oikeuskanslerilta sen kannan, aikooko hän todella toimia niin, että nämä Brysseliin menneet asiakirjat tulisivat niiden ihmisten käyttöön, koska onhan tavatonta, että Suomessa käydään oikeutta korkeimmassa tuomioistuinasteessa niin, että asianosaisille esitellään eri asiakirjaniput kuin sitten lähetetään eteenpäin muille viranomaisille. En ainakaan itse tiedä viime vuosisadan aikana, että olisi yhtään tällaista tapausta ollut edes olemassa.

Tiedän, että on saatu ihmisoikeustuomioistuimessa, oliko muistaakseni vuosikertomuksessa 2004, yksi tapaus, jossa tällaisesta ihmisoikeustuomioistuin huomautti ja antoi langettavan tuomion, eli niin sanottu Fortum-tapaus, jossa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin Eit antoi langettavan tuomion Suomelle niin sanotussa Fortum-tapauksessa, kun toiselle osapuolelle ei ollut toimitettu kaikkia asiakirjoja. Siinä päätöksessä nimenomaan ihmisoikeustuomioistuin viittasi loppulauselmassaan siihen, että olkoon se asiakirja miten vähäinen tai vähäpätöiseltä tuntuva tahansa tai vaikka sillä ei olisi päätöksen valmistelun aikana ollut enää mitään vaikutusta asian lopputulokseen, siitäkin huolimatta se asiakirja on toimitettava molemmille osapuolille nähtäväksi ja mahdollista lausuntoa varten lähdeaineistoksi. Tätäkään vaihtoehtoa suomalaiset ihmiset, jotka valittivat korkeimpaan hallinto-oikeuteen, eivät koskaan saaneet. Siksi tätä asiakirjanippua pidetään, sitä cd-rom-levyä, tekaistujen verukkeiden syyllä piilossa, koska se armotta paljastaisi tämän asiakirjamuutoksen laajuuden ja laadun, jos se tulisi julkisuuteen.

Toivoisin, että tässä asiassa vihdoin ja viimein laillisuusvalvoja puuttuisi jämäkällä kädellä asiaan ja toisi tämän asiakirjanipun julkisuuteen, koska sellainen asiakirja, josta 98 prosenttia asiakirjaosuudesta on julkista, ei voi olla salainen. Sitä paitsi nykyisellä salausjärjestelmä- ja sillä systeemillä, mikä on tietoteknisesti käytössä, tällaisen pienen, 2 prosentin salaisen osuuden salaaminen sieltä kokonaan, jopa hävittäminen, on aivan lapsen leikin tasolla olevaa tietokoneosaamista. Helsingin teknisen korkeakoulun professorin Hannu T. Karin lausunnon mukaan tällainen salaustoimi osaavalta tietokoneen käyttäjältä kestää noin 5 minuuttia. Senkin lausunnon olen toimittanut nähtäväksi, mutta ilmeisesti sillä ei ole ollut vaikuttavuutta. Toivon hartaasti, että tähän huutavaan vääryyteen oikeuskansleri tarttuisi jämäkästi ja saataisiin nämä piilossa olevat asiakirjat asianomaisten käyttöön, koko asiakirja-aineisto, onhan siitä 98 prosenttia julkista.

Mielestäni kysymys ei ole vain tästä yhdestä tapauksesta vaan kysymys on ihmisoikeuksista perustuslakimme mukaan, ja niiden valvonta kuuluu yksiselitteisesti oikeuskanslerille.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Minä puutun tässä lyhyessä puheenvuorossani julkishallinnon toimintaan, oikeastaan toimimattomuuteen, ja teen sen muutaman esimerkin valossa ja nimenomaan ympäristöministeriön ja ympäristökeskusten osalta.

Kuten arvoisa oikeuskansleri tietää ja kaikki me tiedämme, kaavoitusjärjestelmähän on rajusti muuttunut viimeisten lakimuutosten johdosta. Jos lyhyesti kertaamme, niin aikoinaan, kun vanhan rakennuslain mukaan vahvistamiset tapahtuivat ministeriötasolla, nimenomaan maakunnissa se oli suuri ongelma ja byrokraattinen toimenpide. Vei aikaa, että kaava tuli ministeriöön, vahvistettiin ja palautui takaisin kunnille. Odotettiin sen lainvoimaisuutta ja sitten vasta päästiin toteuttamisprosessiin. Oli aivan hyvä, että sitä sitten muutettiin lakiuudistuksessa sillä tavalla, että delegoitiin alaspäin, niin kuin muistetaan, ensinnä muutamille lääninhallituksille ja kunnille, lähinnä kaupunkikunnille. Myöhemmin sitä on sitten jatkettu sillä tavalla, että maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti, niin kuin me tiedämme, tämähän on lähinnä kuntien päätösvallassa oleva asia, kaavojen hyväksyminen.

Kerroin tämän prosessin sen vuoksi, että kun aikoinaan tämä lakiuudistus oli esillä, niin silloin käytännön virassa toimiessani rehellisesti sanottuna pelkäsin, johtaako tämä siihen, että maassa ruvetaan entistä enemmän "pelaamaan" rakennusoikeuksilla ja tuleeko kaikki hoidettua sitten sillä tavalla, että se on tasapuolisesti hoidettu ihmisiä, maanomistajia, ajatellen, joka siinä on se ykkösasia. Eli kaikkia maanomistajia on samanlaisissa olosuhteissa kohdeltava samalla tavalla, on se kultainen sääntö. Tätä pelkäsin.

No nyt kun ajatellaan tämänhetkistä tilannetta maassa, josta ed. Pulliainen kertoi omia esimerkkejään, niin nyt ympäristöministeriön rooli tässä prosessissa on lähinnä tarkkailijan rooli. Jos ajatellaan ympäristöministeriön suhdetta ympäristökeskuksiin ja ympäristökeskuksen suhdetta kuntiin, niin tämä organisaatio ei toimi kokonaisuutena. Siinä on noin johtamisen kannalta "piuhat poikki" sekä kontrollin kannalta että koko neuvottelumekanismin, vahvistamismekanismin, kannalta. Tuntuu omituiselta se, että entinen vahvistava viranomainen on lainsäädännössä nykyisin jopa valitusviranomainen tietyllä tavalla. Kun ennen oli paljon luotettavampaa toimia sillä tavalla, että keskusteltiin etukäteen siitä, mikä on mahdollista, mikä ei ole mahdollista, ennen kuin kaava pantiin kunnallisessa päätöksenteossa eteenpäin, niin loppujen lopuksi kaavoitusprosessi oli tietyllä tavalla ja tietyillä alueilla tietyissä asioissa paljon lyhyempi kuin tänä päivänä. Tänä päivänä, kun tämä on liian yksioikoinen tämä rakennelma, niin se monta kertaa johtaa siihen, että valituksia tuleekin aikaisempaa enemmän ja ristiriitoja on aikaisempaa enemmän ja rakentaminen viivästyy, päätökset viivästyvät.

Toisaalta on taas toisinpäin, että kun rakennelma on tämä, niin yksityisellä maanomistajalla ei ole sitten sitä turvaa, joka sillä pitäisi olla, niin kuin äsken sanoin, että jokaista maanomistajaa kohdeltaisiin samanlaisissa olosuhteissa samalla tavalla. Meillä on, arvoisa oikeuskanslerikin tietää tämän ihan varmasti, tapauksia, että yksityiset ovat joutuneet, muutamat yksityiset ainakin, kärsimään tästä tilanteesta.

Minä otan nyt esimerkin sitten siitä, että vaikka näin ollen lainsäädännössä mennään kaikkia pykäliä oikealla tavalla noudattaen, niin se siitä huolimatta voi olla maanomistajan kannalta väärä päätös hänen kannaltaan katsottuna ja kohtuuton päätös. Viittaan tässä esimerkiksi kuuluisaan Keski-Suomen Onkisalon saaren siltakysymykseen, joka on kestänyt 15 vuotta ja jonka taustalla on valkoselkätikan suojelu, jota sinänsä en vastusta, mutta toisella puolella ovat olleet saaressa asuneet ihmiset 15 vuotta täysin motissa ilman kulkuyhteyttä. Nyt kun kaikki prosessit on käyty läpi ja katsotaan maankäyttö- ja rakennuslakia, miten sen pitäisi toimia, luonnonsuojelulakia, tulee täysin luonnonsuojelun kannalta virheellinen ratkaisu tämän seurauksena, ja vielä sitten, niin kuin sanoin, maanomistajat ovat kärsineet 15 vuotta. (Puhemies koputtaa)

No sitten — arvoisa puhemies, lyhyesti — vastaava asetelma on organisoinnissa tapahtunut, kun on ollut ennen Rakennushallitus, on ollut piirirakennustoimisto, on ollut Vesihallitus, on ollut vesipiiri. Kun tämä aikoinaan uudistettiin ja tuli yhtenäinen järjestelmä, suurempia yksiköitä, niin vastaavalla tavalla, jos me ajattelemme ympäristöministeriötä, maa- ja metsätalousministeriötä, miten siellä voidaan vaikuttaa alueilla tapahtuvaan maa- ja vesirakentamiseen esimerkiksi haja-asutusalueitten pienten kylien vesihuoltorakentamisen osalta? Tänä päivänä esimerkiksi on tilanne Keski-Suomessa se, että kun on ollut erittäin kuiva kesä takana ja on pula vedestä, on hyvin kriittisiä, vaikeita hankkeita pysähdyksissä minun mielestäni sen takia, että organisaatio ei toimi niin, että olisi valvontajärjestelmä kunnossa, että ympäristökeskuksen osalta työt jatkuisivat viivytyksettä niin, että maanomistajat eivät joudu kärsimään.

Nämä muutamat esimerkit arvoisalle oikeuskanslerille, joihin minä pyytäisin sellaista käytännönläheistä vastausta, että olisiko paikallaan paneutua tämän järjestelmän oikaisemiseksi hiukan, pari piirua taaksepäin, vanhaan lainsäädäntöön päin, niin että tällaisia kohtuuttomuuksia ei sitten enää yksityisiä maanomistajia ajatellen voisi maassamme syntyä.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Todella lyhyesti. Täällä on viitattu vaikeasti vammaisten henkilöiden oikeuteen henkilökohtaiseen avustajaan, ja perustuslakioppinut professori Tuori esimerkiksi on tästä lausunut. On todettu, että kunta ei voi vedota tässä asiassa siihen, että "rahat ovat loppu momentilta", niin kuin monesti monessa kunnassa tehdään esimerkiksi vuoden kääntyessä lopulleen. Näin ollen palautuu ajattelu perustuslain 1 luvun 19 §:ään, joka käsittelee oikeutta sosiaaliturvaan, esimerkiksi sen 1 momenttiin vammaisten kohdalla ja muuten laajemmin, kun puhutaan terveydenhoidon toteuttamisesta, tähän pykälään. Samoin ympäristöasioissa voidaan viitata perustuslain 1 luvun 20 §:ään.

Eli ajatuksena on kysyä, mikäli arvoisa oikeuskansleri katsoo tarpeelliseksi sitä kommentoida: voiko tulevaisuudessa entistä enemmän ihmisillä olla mahdollisuus vedota perusoikeuksiin ja mainittuihin pykäliin ja yleensä siihen, että tämä vastuu löytyy ehkä sitten kuntaa enemmän valtiovallasta silloin, kun myös rahoituksesta on kysymys?

Valtioneuvoston oikeuskansleri Paavo Nikula

Arvoisa puhemies! Pyrin vastaamaan siinä järjestyksessä, kun puheenvuorot on pidetty, koska silloin en sotkeudu muistiinpanoihini kovin pahasti. Ed. Soini puuttui tähän Euroopan unionin perusoikeusvirastoon. Olen siitä antanut lausunnon ja tietysti todennut, että se on perusteltu hanke, mutta se lausunto oli aika kriittinen loppujen lopuksi. Tähdensin sitä, että nämä Euroopan tasolla toimivat ihmisoikeusinstituutiot eivät saa tehdä päällekkäistä työtä, ja tässä Euroopan unionin perusoikeusvirastossa tämä riski on melkoinen. Siinä sitten hallitus, kun se lähetti sen tänne eduskuntaan, tähdensi siinä kirjelmässä, että tämän viraston johtokunnan tehtävänä on huolehtia, että päällekkäisyyttä ei tule. Nythän sen perusoikeusviraston yksi suuri tehtävä, josta ei vielä tiedetä tuleeko sitä vai ei, tulisi olemaan jäsenvaltioiden tarkkailu siinä mielessä, että tulee unionin taholta sanktioita. Siis tämmöinen Itävalta-boikotin tyyppinen tilanne tulisi hoidettua unionin tasolla toisella tavalla.

Ed. Soini puuttui myös tähän, että Euroopan unionin lainsäädäntö menisi yli Suomen perustuslain. Näinhän annetaan ymmärtää siinä ratifiointiasiakirjassakin, joka on eduskunnan käsittelyssä. Olen itse kyllä lähtenyt siitä, että kun eräillä Euroopan unionin jäsenmailla, Saksalla ja Italialla, on oman valtiosääntötuomioistuimensa kanta, että he voivat tulkita unionin lainsäädäntöä omien maidensa perustuslakiin nähden, niin tämä sama oikeus on myös meillä. Eli unioni ei säädä yli meidän perustuslakimme. Tämä riski, että näin tapahtuisi, on ymmärtääkseni hyvin pieni. Eduskuntahan on parissa tapauksessa, siis perustuslakivaliokunta, joutunut puuttumaan tähän, ja se ristiriita on pystytty välttämään. Sen jälkeen, kun Euroopan unionilla juuri perusoikeusjärjestelmä kehittyy, niin tämä riski olennaisesti pienenee. Mutta olen myös tähdentänyt sitä, että kun hallitus lähettää näitä unionin asioita eduskunnalle, niin siinä tulee pyrkiä aina tarkastelemaan tuon direktiivi- tai asetusehdotuksen tai muun vastaavan säädösehdotuksen suhdetta perustuslakiin. Eduskunnalle tuli viime viikolla yksi kirjelmä, jossa nimenomaan on paikallaan käydä tätä selvitystä. Unionissa lähdetään siitä, että unionin oikeus menee kaikkien lakien yli, kaikkien jäsenvaltioiden perustuslakien yli, mutta täällä jäsenvaltioiden tasolla meillä on täysi mahdollisuus ja minusta hyvin perusteltu aihe olla toista mieltä.

Ed. Akaan-Penttilä ja ed. Tiusanen puuttuivat tähän perustuslain sosiaaliturvaan koskevaan säännökseen. Noin yleisesti voisi sanoa, että perustuslain perusoikeussäännökset siltä osin, kun kysymys on taloudellisista, sosiaalisista ja sivistyksellisistä oikeuksista, ovat itse asiassa aika vähän velvoittavia. Niin sanottuja subjektiivisia oikeuksia, oikeuksia, joita ihmisellä on oikeus vaatia suoraan perustuslain nojalla, siellä on suhteellisen vähän. On oikeus maksuttomaan perusopetukseen, mutta sekin oikeus on vain oppivelvollisuusiässä olevilla. Aikuiset, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet ilman perusopetusta, eivät voi sitä subjektiivisesti vaatia.

Toinen subjektiivinen oikeus on tämä perustuslain 19 §:n 1 momentin oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon, mutta kaikki muu on lakivarausten takana, eli tämä sali päättää sosiaaliturvan tasosta jotakuinkin täysin. Olen ehdottomasti samaa mieltä edustajien Akaan-Penttilä ja Tiusanen kanssa siitä, että tätä tilannetta voidaan luonnehtia ainakin perustuslain hengen vastaiseksi, ja tässä tulen siihen, mistä ed. Hoskonen puhui. Oikeuskansleri ei ole viranomainen, joka muuttaa viranomaisten päätöksiä. Oikeuskansleri ei ole valitusaste, joka voisi muuttaa muualla tehtyjä ratkaisuja. Me voimme tutkia niiden oikeellisuuden ja tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin, että toimivaltaiset viranomaiset suorittavat ne muutokset. Mutta niin kuin totesin, tässä suhteessa nämä perusoikeussäännökset eivät ole niin tyhjentäviä. Olin itse eduskunnan jäsen, kun ne säädettiin, ja tiedän hyvin, että itse asiassa siellä tapahtui verrattuna siihen perusvalmisteluun merkittävää vesitystä pitkin matkaa.

Ed. Pulliaiselta pyytäisin, että saisin olla kommentoimatta tähän hänen puheenvuoroonsa, kun hän viittasi siihen, että se on eduskunnan oikeusasiamiehellä tutkittavana. Me tutkimme itsenäisillä toimivalloilla emmekä puutu toistemme asioihin, joten sallinette, että hyppään tämän asian ylitse.

Ed. Hoskoselle palauttaisin vielä mieleen, että korkein hallinto-oikeus on ylin oikeusaste Suomessa Natura-asioissa ja me tunnemme molemmat nämä ratkaisut. Niihin ei ole syytä mennä sen pitemmälle. Millään muulla viranomaisella ei ole toimivaltaa muuttaa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuja kuin korkeimmalla hallinto-oikeudella itsellään.

Ed. Vielman kanssa olen kyllä samaa mieltä, että minäkin kaipaan Rakennushallitusta. En ehkä niin paljon tie- ja vesihallintoa, mutta näin nyt on lainsäädäntö tehty. Kunnille on annettu yhä enemmän itsenäistä toimivaltaa maankäytössään, ja silloin kun valtion viranomaisen, ministeriön yhdenmukaistava käsi ja päätöksenteko puuttuvat, saatetaan joutua hyvin erikoiseen tilanteeseen. Kaavoitushan on aina vaikea. On tietysti itsestään selvä periaate, jota kylläkään ei voi tarpeeksi usein toistaa, että maanomistajien on oltava yhdenvertaisia samanlaisissa tilanteissa. Mutta mikä on sitten tämä samanlaisuus? Jonkun maasta tulee puistoa, toisen maasta rakennusmaata, ja se on lainsäätäjän sekä kaavoittajan ratkaisu. Se on meillä itse asiassa ikivanha perinne ja periaate, että kunnat voivat tällä tavoin luoda suuria varallisuuksia ja viedä niitä joltakin toiselta. Onkisalon asiahan on yksi kaikkein vaikeimpia. Se on ollut muistaakseni kolme kertaa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ja kaksi kertaa korkeimmassa oikeudessa. Siinä ei ymmärtääkseni ole enää mitään muuta tehtävissä kuin tehdä se tie sen mukaan kuin se on alun perin ajateltu. Muistaakseni tästä olen antanut ratkaisun tässä viime kesänä.

Ja lopuksi ed. Olinille. Olen säästänyt tämän tietysti lopuksi, koska se oli niin mairitteleva puheenvuoro. Kiitän häntä tästä. Olen itse aina ollut sitä mieltä, että poliittinen toiminta ei voi olla mikään este virkauralle eikä itse asiassa päinvastoinkaan. Aikanaan presidentti Paasikivi kirjoitti päiväkirjaansa, että oikeuskansleri on poliittinen juristi. Olen itse ymmärtänyt sen niin, että oikeuskanslerin yksi tehtävä on katsoa, että hallitus voi täysimääräisesti harjoittaa politiikkaansa, kunhan se tekee sen oikeudellisesti moitteettomin muodoin. Eli oikeuskansleri ei ole sellainen lainvalvoja, joka sanoo hallitukselle, että ei saa tehdä jotain, vaan sanoo, miten se olisi tehtävä, että ei esimerkiksi laillisuusvalvonnassa tai eduskunnassa synny ongelmia.

Tästä vieraanvaraisuuden vastaanotosta, josta tässä kertomuksessakin on muutama tapaus ja ennen kaikkea tuo apulaisoikeuskansleri Jonkan muistio, on myös korkein oikeus antanut aika merkittävää oikeuskäytäntöä hyvin hiljattain, esimerkiksi niin, että johtavilla virkamiehillä, oli sitten kysymys kunnan tai valtion taholla, on tietty velvollisuus myös seurustella ja olla kanssakäymisissä sidosryhmien kanssa. Eli niin erikoista kuin se onkin, sen, mikä on pienelle virkamiehelle kiellettyjä pöydänantimia, pitää itse asiassa kuulua isomman päällikön virkavelvollisuuksiin, kaikessa kohtuudessa tietysti.