Peruspalveluministeri  Susanna  Huovinen

Arvoisa puhemies! Tässä tuodaan ratifioitavaksi Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta. Halusin itse vielä olla esittelemässä tätä, koska kyseessä on esitys, jota sain olla Euroopan neuvoston parlamentaarisen valtuuskunnan johdossa myös viemässä eteenpäin, ja olen iloinen, että nyt olemme täällä eduskunnassa tämän sopimuksen kanssa.

Tämä niin sanotun Istanbulin sopimuksen ratifiointia valmistelleen työryhmän mietintö ja siitä valmisteltu raportti ovat olleet kompromisseja. Tämä tuli ilmi jo valmisteluvaiheessa, muun muassa muutamien eriävien mielipiteiden muodossa. Hallituksen esitys valmisteltiin ottaen mahdollisuuksien mukaan huomioon myös niitä kriittisiä näkemyksiä ja kommentteja, joita tuossa työn kuluessa esitettiin. Tästä johtuen sopimuksen valmistelu ja sen antaminen nyt eduskunnalle ovat herättäneet keskustelua myös sopimuksen toimeenpanon vaatimista resursseista. On aivan totta, ettei tätä toimeenpanoa varten ole saatu sitä määrärahaa, joka alun perin ajateltiin tähän työhön tarvittavan, mutta olen silti sitä mieltä, että tämän esityksen ratifiointi on Suomelle ainoa oikea tie, koska nämä ongelmat ovat suomalaisessa yhteiskunnassa kyllä erittäin vahvasti läsnä ja valitettavasti laahaamme edelleenkin naisiin kohdistuvassa väkivallassa Euroopan jälkijunissa. Tästä rahoituksesta ja eri vaihtoehdoista on siis neuvoteltu sosiaali- ja terveysministeriössä ja lopulta sitten on päädytty siihen ratkaisuun, jolla on kuitenkin toimeenpantavissa tämä esitys sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan osalta. Tämä on nyt täällä eduskunnan lähetekeskustelussa olevan hallituksen esityksen lähtökohta.

Sopimus kiinnittää nyt erityistä huomiota naisiin kohdistuvan väkivallan palvelujen parantamiseen sekä vaikuttaa monilla muillakin tavoilla lähisuhde- ja perheväkivallan ilmiöön mutta myös naisen aseman parantamiseen laajemmin yhteiskunnassamme.

Julkisuudessa on käyty myös keskustelua siitä, onnistummeko nyt tällä esityksellä sitten oikeasti viemään tämän sopimuksen Suomessa maaliin, ja olen ollut vähän pahoillani siitä, että tuossa julkisessa keskustelussa on ainakin toisinaan annettu hieman jopa todellisuutta synkempi kuva tästä nykytilanteestamme. On aivan totta, että Suomessa ei ole nimenomaisesti naisiin kohdistuvan väkivallan uhreille tarkoitettuja palveluja, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö meillä olisi palveluita. Meillä on olemassa palveluita. Meillä ammattilaisten osaaminen on lähtökohtaisesti korkealla tasolla, voimme verrata tätä moniin Euroopan maihin ja tulla siihen tulokseen, että meillä monissa ammattiryhmissä ymmärretään väkivallan seurauksia, osataan kiinnittää huomiota aiheeseen ja niin poispäin. Mutta on aivan selvää, että henkilöstöä pitäisi vieläkin enemmän näihin kysymyksiin kouluttaa. Kysymisen kynnys tuntuu olevan tässäkin asiassa kovin, kovin korkealla, myös ammattilaisilla.

Tätä osaamista meidän tulisi jatkossa koota. Suomi on kuitenkin sillä tavalla pieni maa, että meidän pitäisi tätä osaamista näissä väkivalta-asioissa muutenkin pyrkiä kokoamaan osaamisyksiköiksi eri puolille Suomea. Näin pystyisimme antamaan tarvittavan avun väkivaltaa kärsineelle ja kouluttamaan ja neuvomaan niitä, joilta tämä erityisosaaminen vielä puuttuu. Tälle osaamiselle tulee luoda kestävät rakenteet ja turvata jatkuvuus, ja uskon kyllä, että tulevilla sote-alueilla tulee olemaan tässä asiassa erittäin merkittävä rooli.

Arvoisa puhemies! Tämä Istanbulin sopimus kattaa kuitenkin kaikki hallinnonalat, ei siis vain sosiaali- ja terveysministeriön sektoria. Mutta on totta, että uhrin kannalta ensisijaisen tärkeää on tietenkin se, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut pelaavat. Asiaan voidaan valmistautua, niin kuin jo sanoin, nyt rakenteita uudistettaessa, ja on otettava myös tässä sote-ratkaisussa huomioon Istanbulin sopimuksesta tulevat tarpeet. Kun palveluja kehitetään osana normaalijärjestelmää, myös palveluun pääsy on sitten sen mukainen, mutta akuutti kriisiapu annetaan tietenkin aina kotipaikasta riippumatta.

Väkivallan uhrin kohtaamiseen tarvitaan todellakin, myös Suomessa, uusia toimintakäytäntöjä ja joissakin paikoin vielä sitä osaamisen vahvistamistakin. Me voimme sanoa näinkin, että Suomessa tämä asukkaiden vähyys on jonkinmoinen ongelma tässä kysymyksessä, koska tuntuu, että erityisosaaminen ei tunnu oikein pysyvän siellä, missä sille on käyttöä vain satunnaisesti, ja tämä asettaa meidät tämän toimintatapojen kehittämisen osalta vähän erilaiseen haasteeseen — ne eivät siis synny tyhjästä mihinkään, niitä täytyy aktiivisesti viedä eteenpäin ja saada käyttöön.

Sosiaali- ja terveysministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos valmistelevat parhaillaan hanketta, joka kulkee nimellä Seksuaalisen väkivallan uhrin tuki ja palvelut. Tällä hankkeella on tarkoitus edesauttaa matalan kynnyksen tukipalveluiden kehittymistä seksuaalista väkivaltaa kohdanneille. Yhtä lailla myös muuta väkivaltaa kokeneiden naisten tukipalveluja kehitetään tässä rinnalla.

Lisäksi olemme rakentamassa kriisipuhelinta — 24 tuntia, 7 päivää viikossa — ja tätä rakentamistyötä teemme siis yhteistyössä oikeusministeriön, STM:n ja järjestökentän kanssa. Tämän kriisipuhelimen osalta aloitus olisi aikaisintaan vuonna 2016.

Turvakotien rahoituksen osalta olemme saaneet aikaan ratkaisun, jonka avulla voimme tukea akuutin kriisivaiheen hoitoa turvakodissa nykyisellä perhepaikkavolyymilla, joka on luonnollisestikin liian vähäinen siihen tarpeeseen nähden, emme suinkaan vielä yllä tuohon Euroopan neuvoston suositukseen. Palvelujen kehittäminen vaatii nyt yhteistyötä turvakotipalvelujen tuottajien ja kuntien kesken — kuntahan vastaa edelleenkin lähisuhdeväkivallan ennaltaehkäisystä ja myös avohuollosta, jonka palvelun se voi joko järjestää itse tai ostaa ulkopuoliselta tuottajalta. Turvakotipaikkojen määrän suhteen tavoitteena on nykyisen paikkamäärän säilyttäminen, palvelutarjonnan levittäminen sekä avohuollon kehittäminen pitäen koko ajan mielessä, missä näitä paikkoja meillä on ja missä on eniten sitä lisäystarvetta. On kuitenkin tunnustettava, että tällä hetkellä tähän turvakotitoimintaan varatut resurssit ovat niukat ja riittävät akuutin kriisiavun antamiseen turvakodissa. Mutta kuten sanoin, muu tukitoiminta ja avohuolto säilyy kunnilla. Tässä Istanbulin sopimuksessa edellytetään, että turvakotipaikkoja on riittävästi. Tässä hallituksen esityksessä lähdemme nyt siitä, että lain toimeenpano, rahoituksen riittävyys, myös turvakotipaikkojen riittävyys ja sijainti arvioitaisiin viiden vuoden kuluttua tämän lain voimaantulosta, jolloin sitten päästäisiin katsomaan, olemmeko päässeet näillä keinoilla asetettuihin tavoitteisiin.

Sosiaali- ja terveysministeriö on suhtautunut myönteisesti lähisuhdeväkivallan vastaisen työn koordinoivan elimen perustamiseen. Osittain vastaavaa työtä hoitaa jo nyt sosiaali- ja terveysministeriössä oleva poikkihallinnollinen lähisuhde- ja perheväkivallan vastainen työryhmä. Tämän koordinaatiotyöryhmän toiminta voisi alkaa sitten, kun Istanbulin sopimus on ratifioitu ja astuu myöskin Suomessa voimaan. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriössä suunnittelemme erikseen vielä tällaisen koordinaattorin tehtävän sijoittamista ministeriöön, jotta pystymme sitten pysymään riittävästi tästä tämän aihepiirin sisällä tehtävästä työstä myöskin ministeriöitten välillä kartalla ja emme tee turhaan myöskään päällekkäistä työtä.

Arvoisa puhemies! Perheväkivalta, naisiin kohdistuva väkivalta, on Suomessa suuri ongelma, ja tämän johdosta olen ehdottomasti sitä mieltä, että on hyvä, että nyt vihdoin saamme myös Istanbulin sopimuksen ratifiointivaiheeseen. Uskon, että tämä on yksi sitoumus siitä, että tunnustamme tämän ongelman olemassaolon myös suomalaisessa yhteiskunnassa ja tartumme niihin palveluihin, joilla voimme uhreja auttaa.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Tämä hallituksen esitys on erittäin tärkeä ja odotettu. Tarkoitus on hyväksyä niin sanottu Istanbulin sopimus, jolla ehkäistään ja torjutaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa. Sopimuksen tavoite on myös uhrien suojeleminen sekä väkivallan tekijöiden saattaminen edesvastuuseen. Näin edistetään erilaisten syrjinnän muotojen poistamista sekä naisten ja miesten välistä todellista tasa-arvoa. Tämä sopimus on erityisen merkittävä myös Eurooppaa ajatellen, sillä se on ensimmäinen oikeudellisesti sitova sopimus, jolla naisia suojellaan väkivallalta.

Arvoisa puhemies! Naisiin kohdistuva väkivalta on merkittävä ongelma Suomessa. Olemme saaneet useita huomautuksia kansainvälisiltä ihmisoikeuksien valvontaelimiltä naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyydestä. Erikseen Suomea on kehotettu varmistamaan, että uhreille on tarjolla riittävästi turvakoteja ja niille taloudelliset voimavarat. EU-maissa tehty tutkimus naisiin kohdistuvasta väkivallasta paljasti, että Suomessa naiset ovat kokeneet fyysistä sekä seksuaalista väkivaltaa enemmän kuin naiset Euroopan unionissa yleensä.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan 2003—2008 tapahtuneissa parisuhdeväkivaltakuolemissa nainen on ollut uhrina 80 prosentissa tapauksista. Nämä ovat vakavia ongelmia, joiden ratkaisemiseksi meidän pitää toimia. Hallitus on toteuttanut muun muassa yli hallintorajojen ulottuvaa naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelmaa, jonka tavoitteena on: ensinnäkin, puuttua väkivaltaan ennakoivasti; toiseksi, ehkäistä väkivallan uusiutumista; kolmanneksi, parantaa seksuaalisen väkivallan uhrien asemaa; neljänneksi, kehittää keinoja tunnistaa ja puuttua haavoittuvassa asemassa olevien kokemaan väkivaltaan; sekä viidenneksi, lisätä viranomaisten ja ammattilaisten osaamista väkivallan ehkäisyssä ja uhrin auttamisessa.

Poikkihallinnollinen työ väkivallan ehkäisemiseksi on haastavaa. Koko palvelujärjestelmän, niin sosiaali- ja terveyssektorin kuin poliisin ja oikeuslaitoksenkin, on toimittava kokonaisvaltaisesti ja kattavasti väkivallan uhrien auttamiseksi. On myös tärkeää, että välttämättömien toimenpiteiden lisäksi viranomaiset toimivat oma-aloitteisesti tarjoten perhettä tukevia toimenpiteitä ja yhteistyötä. Kun viranomaisyhteistyö toimii hyvin, se palvelee asiakkaan tarpeita monipuolisesti eikä hänen tarvitse itse hakeutua viranomaiselta toiselle saadakseen tarvitsemaansa apua. Tähän myös uusi sosiaalihuoltolaki antaa entistä parempia edellytyksiä ja toimintamalleja.

Arvoisa puhemies! Väkivalta aiheuttaa uhreille ja läheisille aina inhimillisiä kärsimyksiä sekä henkistä ja fyysistä vahinkoa. Onkin erittäin tärkeää, että hallitus on nyt pystynyt esittämään tarvittavat lainsäädäntömuutokset, jotta Istanbulin sopimuksen hyväksymisessä voidaan edetä. Sopimuksen hyväksyminen vahvistaa jo voimassa olevan lainsäädännön toimeenpanoa ja viranomaisten velvoitteita. Sopimus myös vahvistaa kokonaisvaltaista lähestymistä niin, että väkivaltaa jatkossa torjutaan kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Se myös korostaa naisiin kohdistuvan ja perheväkivallan paheksuttavuutta ja ihmisten tietoisuutta siitä.

Istanbulin sopimus tarkoittaa myös toimenpiteitä turvakotien ja maksuttoman auttavan puhelimen palvelun suhteen. Suomessa turvakotien määrä ei vastaa kansainvälisiä suosituksia. Euroopan neuvoston suosituksen mukaan paikkoja tulisi olla yksi 10 000:ta asukasta kohden. Tämän mukaan Suomessa tulisi olla noin 530 perhepaikkaa, kun niitä tällä hetkellä on noin 120. Hallituksen linjauksen mukaisesti turvakodit siirtyvät valtion rahoitusvastuulle ensi vuonna. Toimintaan on osoitettu 8 miljoonan euron määräraha, mikä riittää turvakotipaikkojen turvaamiseen niin, että valtion korvauksen ulkopuolelle jää avohuollon osuus, joka toistaiseksi säilyy kuntien vastuulla yleiseen sosiaalihuoltoon kuuluvana alueena. Tämä edellyttää, että kunnat keskittyvät toimiin, joilla ehkäistään perheiden ongelmia ja tuetaan perheiden arkea niin, että voidaan tehokkaasti torjua väkivallantekoja. On erittäin tärkeää, että myös sote-uudistuksessa huomioidaan nämä haasteet ja istutetaan Istanbulin sopimuksen velvoitteet ja etenkin sopimuksen asenne mukaan sote-rakenteisiin ja -toimintaan.

Silvia Modig /vas:

Arvoisa puhemies! Edustaja Kiljunen piti hyvän ja tyhjentävän puheenvuoron, jossa käytiin läpi Istanbulin sopimuksen vaatimukset, pyrkimykset ja tavoitteet, joten voin itse keskittyä vain omiin mielipiteisiini.

On erittäin hyvä, että ollaan tässä pisteessä, että tämä on eduskunnassa ja me ratifioimme tämän. Tästä me olemme varmasti kaikki yhtä mieltä. Mutta koska tiedän, että tämä on myös ministerille henkilökohtaisesti tärkeä asia, niin uskon, että varmasti pistää sydämestä, koska tämä esityshän ei ole riittävä. Se meidän on pakko myöntää. Nyt pitää optimistisesti katsoa, mitä me voimme nyt tehdä, ja rakentaa se keino. Ministeri sanoi puheenvuorossaan, että viiden vuoden kuluttua tarkistellaan, mihin ollaan päädytty, mitä ollaan pystytty tekemään. Ja siinä meidän täytyy olla rehellisiä, koska tämä on ensimmäinen laatuaan Euroopassa, naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja lähisuhdeväkivaltaan keskittyvä sopimus. Tämä on todella arvokas ja tärkeä sopimus.

Valitettavasti tätä esitystä lukemalla itse asiassa paljastuu karulla tavalla, miten kaukana me olemme tavoitteista, miten kaukana me olemme täyttääksemme Euroopan neuvoston suositukset kaikista niistä toimenpiteistä naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyssä ja avun tarjoamisessa. Esityksessä todetaan, että toimenpiteet toteutetaan lähtökohtaisesti kehysten puitteissa. Tämä on se suurin ongelma. Varovaiset arviot näille mielestäni puutteellisillekin toimenpide-esityksille ovat noin 40 miljoonaa. Eli on iso kysymysmerkki, miten me pystymme näihin ongelmiin puuttumaan ja näihin puutteisiin vaikuttamaan.

Iso ongelma meillä on turvakodit. Nyt tämä Istanbulin sopimushan määrittelee sen, mitä tarkoittaa turvakoti. Meillähän ei pitkään ole ollut edes mitään laadullisia kriteerejä sille, mitä tarkoittaa turvakoti, mitä palveluja sieltä pitää löytyä, ja kunnat ovatkin hoitaneet sitä hyvin eri tavoin. Nyt tässä sopimuksessa on hyvin selvästi kirjoitettu auki, että avopalvelut tai tilapäismajoitus eivät ole sama kuin turvakoti. Turvakodissa pitää olla kokonaisvaltaista apua sen tilanteen uhrille. Tämä sopimus myös vaatii, että turvakotipalvelut ovat maantieteellisesti asianmukaisesti jakautuneet. Nythän me emme ole pelkästään määrällisesti yli puolet siitä tavoitteesta jäljessä, missä meidän kuuluisi olla, vaan suurin osa turvakodeista sijaitsee Etelä-Suomessa.

Hyvä muutos turvakotien kohdalla on päätös siitä, että ensi vuonna turvakodit siirtyvät kunnilta valtion vastuulle. Uskon, että tämä on hyvä ratkaisu. Toivottavasti se tuo parannusta nimenomaan saavutettavuuteen ja laatuun. Nythän joissain kunnissa on vaadittu jopa maksusitoumusta, jotta turvakoti voi ottaa vastaan. Mielestäni ajatus siitä, että lähiväkivallan uhri saa apua ainoastaan virka-aikana, on täysin absurdi. Näihin uskon tämän uuden muutoksen tuovan parannusta.

Tässä on kuitenkin nyt se riski, että kunnat eivät sen jälkeen budjetoi mitään tähän työhön. Kuten ministeri toi puheenvuorossaan esille, vaaditaan joukko muita tukitoimenpiteitä, avohoitoa ja muuta, jossa kokonaisuudessa nämä turvakodit toimivat. Se turvakoti on semmoinen tavallaan ensimmäinen ovi, keino, minkä kautta voimme tuoda myös nämä palvelut, joita meillä on paljon — vaikkeivät ne kaikki ole sen otsikon alla, että naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisia palveluita — sen uhrin saataville ja tietoisuuteen ja antaa tukea niihin hakeutumiseen. Tämä on mielestäni siis suurimpia ongelmia tällä hetkellä. Jo Kataisen hallitusohjelmaan kirjattiin turvakotipaikkojen lisääminen tällä kaudella. Kausi loppuu ensi huhtikuussa, kentältä kuuluu edelleen yhtä huolestuneita viestejä. Se on valitettavasti se arki, missä me tämän työn kanssa olemme.

Arvoisa puhemies! Esityksessä todetaan, että Suomen tavoite on asteittain saavuttaa Euroopan neuvoston suositukset vuoden 2017 loppuun mennessä. Tätä toivon sydämeni pohjasta, mutta se tulee vaatimaan taloudellisia lisäpanostuksia.

Yksi aivan selvä asia, jonka tarvitsemme, on koordinoiva elin. Tällainen toimittaja vakiinnuttaisi väkivallan vastaisen työn ja mahdollistaisi sen kehittämisen ja sen kokonaiskuvan hallinnan. Tämä myös on sopimukseen kirjattu, ja tämä myös on hallituksen esityksessä mukana. Toivoisin sen olevan tarkemman suunnitelman takana. Nyt se hallituksen esityksessä kuulostaa vähän siltä, että jollekin, jolla on jo muita tehtäviä, annetaan tehtäväksi koordinoida joku ryhmä, missä on sitten eri toimijoita mukana. Minä pitäisin tärkeänä, että se koordinoiva elin on ennen kaikkea riittävän korkeatasoinen, koska nämä kysymykset ylittävät hallintokunnat. Sen täytyy olla tarpeeksi korkea-arvoinen ja korkeassa asemassa, jotta se voi yli ministeriöiden ohjata ja koordinoida tätä työtä. Minä uskon, että tällainen koordinoiva elin olisi myös mitä tärkein siinä, että me pystyisimme näitä niukkoja resursseja, varoja, käyttämään optimaalisesti tämän palvelun laadun kehittämiseksi ja saatavuuden parantamiseksi. Se on äärimmäisen tärkeä homma.

Arvoisa puhemies! Edellä mainitusta syistä en voi olla tyytyväinen hallituksen esitykseen. Mutta nythän tämä lähtee valiokuntiin kierrokselle, ja siellä toivottavasti kiinnitetään huomiota tämän esityksen ongelmakohtiin, jotka pääministerin hengessä ovat kolme pointtia:

Yksi. Turvakotien rahoitus ei saa, kun sitä budjettilakia tehdään, vähentää tai heikentää turvakoteja tai niitten määrää. On myös pelko, että tämä niukka resursointi ja sitten se, mitä minä pelkään, eli kunnan ja valtion välinen kädenvääntö siitä, miten nämä vastuut nyt jakautuvat, eivät saa millään tavalla näkyä sen apua hakevan ihmisen arjessa ja vaikuttaa siihen, mitä ratkaisuja tehdään turvakotipaikkojen aikojen tai muun suhteen.

Kakkospointti. Tämä koordinoiva elin, josta juuri puhuin, vaatii myös resursseja, joista pääsen kolmanteen pointtiin: on myönnettävä, että jos me haluamme päästä tämän esityksen tavoitteisiin, jos me haluamme olla taho, joka oikeasti haluaa toteuttaa tämän Istanbulin sopimuksen hengen, me tarvitsemme lisää rahallista panostusta. Siitä ei pääse mihinkään. — Kiitos.

Katja Taimela /sd:

Arvoisa herra puhemies! Hyvät kollegat! Ihan lyhyen kaavan mukaan erittäin tärkeästä aiheesta.

Kun lukee naisiin kohdistuvan väkivallan tilasta Suomessa ja katsoo siihen liittyviä lukuja, ei voi kuin järkyttyä. Elämänsä aikana vähintään kerran miehen tekemän fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai väkivallalla uhkailun kohteeksi on joutunut yli 15-vuotiaista naisista 43,5 prosenttia. Tämä tarkoittaa sitä, että tämä asia koskettaa konkreettisesti meitä jokaista, vaikkemme sitä itse tietäisikään. Väkivalta on hyvin todennäköisesti läsnä lähipiirissämme olevan ihmisen elämässä. Tuntuu käsittämättömältä ja todella surulliselta.

Arvoisa herra puhemies! Näillä taustatiedoilla tässä keskustelussa on helppo kauhistella tilannetta ja tuomita naisiin kohdistuva väkivalta. Huomattavasti paljon tärkeämpää on kuitenkin se, että tilanteissa, joissa tehdään konkreettisia päätöksiä, nämä asiat tunnustetaan yhtä vahvasti ja laajasti. On selvää, ettei yhteiskunta voi lainsäädännöllä tai suorilla kielloilla estää väkivaltaa, mutta kun riipaistaan pintaa syvemmälle, on selkeästi havaittavissa asioita, joita voimme tehdä ennalta ehkäistäksemme naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Istanbulin sopimuksen ratifioiminen tarkoittaa laaja-alaista toimenpideohjelmaa, jolla ryhdytään toimiin naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan uhrien suojelemiseksi ja auttamiseksi, väkivallan ehkäisemiseksi ja väkivallan tekijöiden saattamiseksi myös sitten syytteeseen. Yleissopimuksen hyväksyminen vahvistaa jo voimassa olevan lainsäädännön toimeenpanoa ja viranomaistoimintaan tälläkin hetkellä kohdistuvia velvoitteita. On erinomainen asia, että hallitus on lähtenyt viemään tätä asiaa määrätietoisesti eteenpäin. Pohjimmiltaan Istanbulin sopimuksen ratifioinnin myötä meillä on selkeä tahtotila saada naisiin kohdistuva väkivalta kuriin. Nyt meidän tuleekin tarkasti miettiä, onko lainsäädännössä vielä sellaisia asioita, joita muuttamalla tilannetta voitaisiin huomattavasti parantaa. Uskallan väittää, että varmasti on.

Niin kuin sanottu, tämä on hyvä ja erittäin tärkeä askel eteenpäin. Valiokuntatyön jälkeen täytyy myös todella tiiviisti seurata näitä tuloksia, mihin tämä johtaa.

Anne Louhelainen /ps:

Arvoisa puhemies! Ensin täytyy todeta, että olen samaa mieltä ministeri Huovisen ja edustaja Modigin kanssa siitä, että on hienoa, että tämä asia on täällä tänään keskustelussa.

Arvoisa puhemies! Suomen tavoitteena on kehittää turvakotijärjestelmää Euroopan neuvoston suositusten edellyttämälle tasolle asteittain vuoden 2017 loppuun mennessä. Se on erinomainen tavoite, mutta valitettavasti uskon, että jaamme huolen siitä, että matka tulee olemaan pitkä ja kivinen. Hallituksen ensi vuoden talousarvion mukaan turvakotien rahoitus siirretään valtion vastuulle ensi vuoden alusta alkaen. On erittäin hyvä asia, että valtio ottaa vastuun turvakotien rahoituksesta ja että se kirjataan lakiin. Rahoituksen turvaaminen tuo mahdollisuudet kehittää turvakotien tekemää erittäin tärkeää työtä.

Valitettavasti käytännön toimijoiden mukaan tuo 8 miljoonan euron määräraha ei kuitenkaan tule riittämään toiminnan laajentamiseen, sillä se ei tule riittämään edes nykyisen turvakotiverkostotoiminnan takaamiseen. Esimerkiksi Lahden ensi- ja turvakotitoiminnasta valtion budjetti kattanee vain vähän yli puolet, ja sama viesti tulee muistakin turvakodeista. Lakiesitys hoputtaakin turvakoteja sopeuttamaan toimintaansa olemassa olevaan rahoitukseen. Käytännön työssä sopeutus on kuitenkin mahdotonta tehdä ilman toiminnan supistamista tai jopa turvakotitoiminnan lakkauttamista. Kuten ministerikin totesi, vastuuta jää myös kunnille muun muassa avopalveluiden ja ennalta ehkäisevän toiminnan osalta. Valitettavasti kunnissa on tiukka taloustilanne, ja kunnat ovatkin merkittävästi vähentäneet turvakotipalveluiden käyttöä.

Edustaja Modig täällä viittasikin jo maksusitoumuskäytäntöön, mikä on joissakin turvakodeissa käytössä. Valitettavasti tämä maksusitoumuskäytäntö on aiheuttanut sen, että usein turvakoteihin tulee kyselyitä turvapaikan mahdollisuuden saamisesta, mutta kun maksusitoumusta pitäisi saada, niin sitä ei sitten ehkä tulekaan ja tämä avun tarvitsija jää sitten oman onnensa nojaan.

Tämän lain on siis tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta. Jotta valtion tukea voisi hakea, pitäisi olla valmiina kriteerit, joilla valtion tukea voisi hakea. Selvillä pitäisi olla myös, mitkä ovat ne sopimusturvakodit, jotka tukea voivat hakea, ja, arvoisa ministeri, millaisella aikataululla nämä asiat valmistuvat, jotta turvakodit voivat jatkaa toimintaansa keskeytyksettä.

Arvoisa puhemies! Toinen rahoitukseen liittyvä huoli on se, että usein ensi- ja turvakodeissa autetaan joustavasti sekä ensi- että turvakodin palveluita tarvitsevia. Näissä paikoissa sekä budjetti että henkilökunta voivat olla yhteisiä. Vaatiiko turvakotitoiminta jatkossa omat työntekijät ja budjettinsa? Miten jatkossa hoidetaan ensikotien ylläpito? Käytännön toimijoita mietityttää myös se, miten turvakotien tarjoamat palvelut jatkossa määritellään. Luonnoksessa on määrittelemättömiä käsitteitä, kuten keskusturvakoti, etäturvakoti, yhteistyöturvakoti. Turvakotien johtaminen ja se, miten rahoitus turvakotien kesken jaetaan, ovat myös nykytoimijoiden avoimia huolenaiheita. Määritteleekö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos turvakotipalveluiden ohjauksen, laadunvalvonnan, koordinoinnin ja henkilöstön koulutuksen? Valitseeko se myös keskusturvakodin ja sen yhteistyökumppanit? Toivottavasti THL:n tämän työn osuuden rahoitus ei vähennä tuota turvakodeille budjetoitua 8:aa miljoonaa euroa.

Arvoisa puhemies! Nykyisin toimivilla turvakodeilla on siis paljon avoimia kysymyksiä siitä, miten toiminta käytännön tasolla taataan ja miten turvakotipalveluiden lisääminen saadaan tehtyä hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti ja miten Istanbulin sopimus ja kansainväliset laatusuositukset onnistuvat.

Satu Haapanen /vihr:

Arvoisa puhemies! Väkivalta on aina väärin, olipa se henkistä tai fyysistä, kohdistuipa se lapseen tai aikuiseen, naiseen tai mieheen, tyttöön tai poikaan, nuoreen tai vanhukseen. Tänään olemme täällä lähinnä naiskansanedustajien johdolla puhuneet Istanbulin sopimuksesta eli hallituksen esityksestä, että eduskunta hyväksyisi Istanbulissa toukokuussa 2011 tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta sekä tähän lakiin kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Olen erittäin iloinen, että tämä on nyt meillä eduskunnassa käsittelyssä. Ymmärrän toki edustaja Modigin huolen tästä resurssien vähyydestä, mutta joka tapauksessa on hienoa, että se on täällä, ja nyt voimme sitten toimia myös talouden puolesta tämän lain hengen mukaisesti ja sen toteuttamiseksi, kun tämä laki tulee hyväksytyksi eduskunnassa.

Naisiin kohdistuva väkivalta on edelleen aivan liian yleistä. Euroopan unionin perusoikeusvirasto FRA:n tekemä laaja tutkimus, jossa oli mukana 42 000 naista, osoittaa, että 33 prosenttia Euroopan unionin naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa 15-vuotiaana tai sitä vanhempana. Tämä on lukumääräisesti yli 62 miljoonaa eurooppalaista nuorta tai aikuista naista, siis pelkästään Euroopassa. Arviolta 13 miljoonaa naista on kokenut fyysistä väkivaltaa viimeisten 12 kuukauden aikana, ja arviolta 3,7 miljoonaa eurooppalaista naista — muistaakseni Norjan väkiluku on tätä lähellä — on kokenut seksuaalista väkivaltaa viimeisten 12 kuukauden aikana. 9 miljoonaa naista on kokenut vainoamista viimeisten 12 kuukauden aikana, ja seksuaalista verkkokiusaamista on kokenut viidennes eurooppalaisista nuorista eli 18—29-vuotiaista naisista.

EU-raportti on todella synkkää luettavaa Suomen näkökulmasta. Raportin mukaan lähes puolet, siis lähes puolet, suomalaisista yli 15-vuotiaista naisista on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa ja viimeisen vuoden aikana joka kymmenes suomalainen nainen on kokenut väkivaltaa. Laskin tuossa, että sen täytyy olla lähes 300 000 naista.

Mutta vihdoinkin Suomi on valmis ottamaan osaksi lainsäädäntöä Istanbulin sopimuksen. Työmaata on paljon Suomessa ja koko Euroopassa, koko maailmasta puhumattakaan. Ratifiointi on paikallaan, mutta nyt on erittäin tärkeää löytää myös resurssit lain toimeenpanoon.

Yleissopimuksessa määritellään valtion velvoite ehkäistä ja tutkia väkivaltaa, rangaista sen tekijöitä ja hyvittää väkivallanteot uhreille. Yleissopimus sisältää määräyksiä väkivallan ehkäisystä sekä väkivallan uhrien suojelusta ja heille tarjottavista tukipalveluista. Sopimus sisältää myös määräyksiä uhreille osoitettavista korvauksista. Yleissopimuksella perustetaan erityinen kansainvälinen seurantajärjestelmä, naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan asiantuntijaryhmä, jonka avulla seurataan sopimusmääräysten täytäntöönpanoa.

Arvoisa puhemies! Naisiin kohdistuvassa väkivallassa on erityisiä piirteitä. Tyttöjen ja naisten ulkonäköä arvostellaan herkemmin kuin miesten, seksuaaliset vitsit kohdistuvat pääasiassa naisiin., nainen esineellistetään helpommin kuin mies, ja naisiin kohdistuu henkistä väkivaltaa, vainoamista, fyysistä väkivaltaa, seksuaalista väkivaltaa ja seksuaalista häirintää useammin kuin miehiin. Mutta pitää muistaa, että tavallaan uhrina on myös mies, sillä hän joutuu ikään kuin todistamaan tällaista stereotyyppistä naiskäsitystä, ja kaikki varmasti tiedämme, että tämä ei ole hyväksi kenellekään kasvavalle pojalle tai miehillemme. Myös he ovat hankalassa asemassa naisiin kohdistuvan väkivallan edessä. Naiset myös vaikenevat väkivallasta helpommin kuin miehet, ja usein tämä tapahtuu häpeästä ja perheen suojelemiseksi.

On tärkeää, että väkivallasta tehdään todellakin tuomittavaa ja rangaistavaa, mutta on myös tärkeää, että koko perhe saa apua väkivallan torjumiseen ja väkivallan kierteestä selviämiseen. Oleellista on, että vaikenemisen kierre katkaistaan. Tämä voi tapahtua neuvolassa, työterveyshuollossa tai vaikkapa ministerin kuvaaman kriisipuhelimen avulla. Lasten suojelemiseksi jokaisella kansalaisella on velvollisuus puuttua väkivaltaan. Tärkeää on, että viranomaiset kaikilla sektoreilla koulutetaan tunnistamaan naisiin ja lapsiin ja tietysti myös miehiin kohdistuva perheissä esiintyvä väkivalta.

Sopimukseen sisältyy myös väkivallan ehkäiseminen. On erittäin tärkeää, että lapsille ja nuorille opetetaan kotona ja koulussa, kuinka tunnistaa häirintä, kuinka suojautua kiusaamiselta ja seksuaaliselta häirinnältä ja kuinka vastata esimerkiksi nettikiusaamiseen. On tärkeää, että jokaisella lapsella ja nuorella on selkeä tieto siitä, miten toimia ja kehen ottaa yhteyttä, jos joutuu todistamaan väkivaltaa tai joutuu sen kohteeksi. Sopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumisesta on sisällytettävä nyt parhaillaan laadittaviin opetuksen perusteisiin niin perusasteella kuin ammatillisessa ja lukiokoulutuksessa.

Yleissopimus on Euroopassa ensimmäinen oikeudellisesti sitova sopimus naisten suojelemiseksi väkivallalta. On tärkeää, että sopimus saatetaan laajan yleisön tietoon. Tämän yleissopimuksen myötä viimeinenkin mies ymmärtää, että hänellä ei ole oikeutta väkivaltaiseen käyttäytymiseen, ei oikeutta naisen omistamiseen, ja jokaiselle naiselle sopimus antaa vahvan selkänojan väkivallalta suojautumiseen. Uskon, että sopimus helpottaa väkivallasta puhumista ja madaltaa huomattavasti kynnystä hakea apua. Euroopan neuvoston yleissopimus vahvistaa varmasti naisten asemaa ei vain Euroopassa vaan myös niissä maissa, joissa naisen asema on vieläkin huonompi kuin meidän maanosassamme.

Silvia Modig /vas:

Arvoisa puhemies! Kuten edustaja Haapanen toi puheenvuorossaan hyvin esiin, nyt ei puhuta yksittäisestä väkivallanteosta vaan tämä on rakenteellinen ja sukupuolittunut ongelma, ja se pitää ottaa huomioon, kun tätä ratkaistaan ja haetaan niitä ennalta ehkäiseviä keinoja, jotka ovat tämmöisessä aika vaikeasti, minun mielestäni, tunnistettavissa, aidosti ennalta ehkäisevät keinot. Varmaan minä taas kerran käännyn sen varhaiskasvatuksen ja koulun piiriin, mutta jos koulu hoitaisi kaiken sen, mistä me täällä salissa sanomme, että tämä on kyllä asia, johon koulu voi puuttua, niin nehän olisivat siellä 24 tuntia vuorokaudessa.

Minusta tämä sukupuolittuneisuus on tässä hyvin tärkeätä nähdä. Valitettavasti me olemme väkivaltatilastojen kärjessä eurooppalaisittain eli tämä on aito ja iso ongelma meillä Suomessa. On pakko pohtia ääneen sitä, jos seuraa tätä keskustelua, naisministeri esittelee, ainoastaan naiset puhuvat, onko tämä osa sitä rakenteellista ongelmaa. Eiköhän tämä ratkeaisi helpommin, jos me tekisimme tätä yhdessä, molemmat sukupuolet — tai kaikki sukupuolet?

Anne Louhelainen /ps:

Arvoisa puhemies! Tämä nyt käsittelyssä olevan sopimuksen artikla numero 24 edellyttää myös ryhtymään toimiin, jotta otettaisiin käyttöön valtakunnallinen, maksuton, ympäri vuorokauden palveleva puhelin, johon naisiin kohdistuvan tai perheväkivallan uhri voi soittaa nimettömänä.

Tällä hetkellä Suomessa on turvakodeilla omat paikalliset ympärivuorokautiset päivystysnumerot. Suomessa ei kuitenkaan ole maksutonta yhdessä numerossa ympäri vuorokauden valtakunnallisesti päivystävää puhelinta. Kokonaan uuden puhelinpalvelun perustaminen on erään laskelman mukaan noin 840 000 euroa. Henkilöstökulut olisivat 600 000 euroa, ja toimitilojen vuokran ja muiden kulujen on arvioitu olevan noin 100 000 euroa vuodessa. Lisäksi auttavan puhelimen vuotuisiksi puhelinmaksuista kertyviksi kuluiksi on arvioitu noin 30 000 euroa. Toiminnan aloitusvuonna kertaluonteisia maksuja kertyisi yli 100 000 euroa. Sosiaali- ja terveysministeriö sekä oikeusministeriö aloittavat hankkeen tämän toiminnan toteuttamiseksi. Oliko, arvoisa ministeri, niin, että tämä pyörähtää käyntiin mahdollisimman pikaisesti ja olisi toiminnassa jo vuonna 2016?

Mutta miten tämän hankkeen kustannukset budjetoidaan? Maksetaanko ne turvakodeille suunnatusta 8 miljoonan euron rahoituksesta? Jos ne otetaan turvakodeille budjetoidusta määrärahasta, niin huoli turvakotitoiminnan onnistumisesta on vielä aiheellisempi.

Arvoisa puhemies! Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomessa merkittävä ongelma. Tämän esityksen tarkoituksena on ehkäistä ja torjua naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Esityksessä todetaan kuitenkin, että vammaisiin naisiin, lapsiin ja nuoriin kohdistuneesta väkivallasta ei ole riittävästi tilasto- tai tutkimustietoa. Monissa kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu, että vammaisilla henkilöillä, joilla on toiminnallisia rajoituksia, on useammin väkivallan kokemuksia kuin vammattomilla. Väkivaltaa kohdistuu erään tutkimuksen mukaan vammaisiin naisiin jopa kaksi tai kymmenenkin kertaa enemmän kuin vammattomiin naisiin. Kehitysvammaisilla henkilöillä on erityisen suuri riski kohdata seksuaalista väkivaltaa. Arvoisa ministeri, ollaanko aikeissa tehdä myös Suomessa selvitystä vammaisten naisten, lasten ja nuorten kokemasta väkivallasta ja siitä, miten sitä voitaisiin ehkäistä?

Arvoisa puhemies! Jotta myös vammaisille avuntarvitsijoille olisi esteettömiä turvakoteja, pitää valtion rahoituksella taata myös turvakotitoiminnan kehittäminen esteettömämpään ja vammaisia paremmin huomioivaan suuntaan. Tilojen kunnostaminen tai henkilöstöresurssien lisäys tarvitsee ehdottomasti lisärahoituksen varmistamisen, jotta myös nämä erityisryhmät voidaan ottaa huomioon. — Kiitos.

Juho Eerola /ps:

Arvoisa herra puhemies! Tarkoituksenani ei ollut tässä yhteydessä puhua vaan lähinnä kuunnella ja ottaa opiksi, mutta tunsin piston sydämessä, kun edustaja Modig sanoi, että miehet eivät puhu täällä tästä asiasta mitään, niin että sanon nyt muutaman sanan.

Olen hämmästyneenä kuunnellut noita väkivaltalukuja, joita tässä on tullut monessa puheenvuorossa esiin, kuinka moni nainen kokee väkivaltaa. Se on järkyttävää, jos näin on, mutta kun en ole tosiaankaan perehtynyt tähän asiaan sen tarkemmin, niin haluaisin tietää, onko kyseessä ihan todettu, joko lääkärin tai poliisin toteama, väkivalta vai onko joissain kyselyissä sitten vastattu, että on oma kokemus väkivallasta tai sen uhasta. Minua hätkähdytti tosiaan tuo, että noin 40 prosenttia suomalaisista naisista parisuhteessa on tällaista kokenut. (Silvia Modig: Ehkä miesten ei olisi kannattanut puhua!) Tämäkin tiedetään, että erotilanteissa ja huoltajuusriitojen yhteydessä esiin tulee usein tällaisia perättömiä insesti- ja väkivaltaväitteitä, kun kiistellään esimerkiksi lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta. Jos jollakulla on tieto, kun nyt näitä lukuja on esitetty, ovatko kyseessä ihan lääkärin ja poliisin toteamat väkivallanteot vai onko kyseessä henkilön oma kertomus esimerkiksi väkivallan uhasta tai omasta väkivallasta, joka on sitten tähän tilastoon laitettu, (Silvia Modig: Miten lääkäri toteaa henkisen väkivallan?) niin sitten olisin viisaampi.

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen

Arvoisa puhemies! Haluan kiittää tästä vilkkaasta keskustelusta. Tosin olen minäkin hieman pahoillani siitä, että todellakin täällä ilmeisesti valitettavasti tänä iltana varsin suuri osa kansanedustajista, jotka tästä aiheesta kiinnostuivat, oli kuitenkin naisia. Olisi ollut mukavaa, että tämä jako olisi ollut hieman tasa-arvoisempi, (Juho Eerola: Laatu korvaa määrän!) koska aihe koskettaa meitä kaikkia.

Erityisen tärkeää mielestäni tämän sopimuksen ratifiointi ja kaikki se työ, jota suomalaisessa yhteiskunnassa pyritään tekemään väkivallan ehkäisemiseksi, on nimenomaan perheiden ja lasten kannalta. Jos me oikeasti haluamme puuttua tähän meidän tilastoomme, jonka uskon kyllä olevan, edustaja Eerola, hyvin aito, niin meidän on välttämätöntä katkaista se kierre, joka hyvin usein syntyy jo siellä perheiden sisällä, kun lapset näkevät, että väkivallalla ratkaistaan perheen sisäisiä ongelmia, vanhempien välisiä asioita tai jotenkin muutoin väkivaltaisesti toimitaan. Se malli valitettavasti on se, jota lapset voivat jatkaa myös omassa elämässään myöhemmin. Sen vuoksi kaikenlainen puuttuminen on aivan välttämättömän tärkeää.

Aivan kaikkiin kysymyksiin, joita tässä esitettiin, en pysty tässä nyt tyhjentävästi vastaamaan, mutta haluan kuitenkin todeta sen, että vaikka tuo sopimus on sisällöltään hyvin tiukka ja se vaatii myös meiltä Suomessa hyvin paljon, niin kannattaa pitää mielessä se, että jos katsotaan niitä maita, jotka myös ovat ratifioineet sopimuksen, niin joissakin asioissa, uskallan väittää, Suomessa kuitenkin asiat ovat monelta osin aika hyvällä tolalla.

Itse lähden kyllä siitä, että joissakin näissä kansainvälisten sopimusten ratifioinneissa me pyrimme pikkuisen liikaa aivan täydellisyyteen ennen kuin ratifioimme. Mielestäni ratifiointikin on prosessi. Meidän pitää päästä jostakin liikkeelle. Sen vuoksi itse olen edustanut tässäkin asiassa sitä kantaa, että meidän täytyy tehdä täsmällinen ja hyvä suunnitelma, edetä sen mukaisesti ja, niin kuin kerroin, myös sitten tarkastella, olemmeko päässeet niihin tavoitteisiin.

Jos olisimme nyt vielä jääneet tätä asiaa vatkaamaan tuonne hallinnon sisälle, tämä ratifiointiprosessi olisi voinut kestää, kuulkaa, vaikka kuinka kauan. Miltä se taas näyttää näiden meidän väkivaltatilastojen, ihan oikeiden tilastojen, valossa tuolla eurooppalaisilla kentillä, niin kyllä olisi taas saanut selittää. Olisi taas saanut selittää, että olette aika kärkijoukoissa mutta ette saa tuommoista sopimusta sitten ratifioitua. Kyllä itse puolustan sitä, että viemme tätä nyt eteenpäin. Täydelliseen emme pääse tälläkään, mitä nyt tässä esitämme, mutta tämä on se alku, tämä on prosessi. Meidän on pakko liikkua tässä eteenpäin.

Turvakodit eivät voi olla pelkkiä seiniä. Turvakotien pitää pystyä tarjoamaan, totta kai, myös muuta, mutta meidän varmasti tässä uudessa mallissa on nyt katsottava, mikä on eri toimijoiden välinen työnjako ja roolitus. Itse uskon, että nykyisen kaltaista, esimerkiksi Ensi- ja turvakotien liiton tekemää hyvää työtä me tarvitsemme jatkossakin. En usko, että se on mihinkään tästä valtakunnasta katoamassa, koska sitä osaamista me emme voi menettää. Mutta sitten tässä työnjakokysymyksessä varmasti järjestökentän kanssa meidän pitää käydä tiivistä keskustelua, jotta saamme parhaat mahdolliset tulokset. Uskon, että tämä koordinoiva elin on aivan keskeinen siinä, että me saamme kaikki samalle kartalle tässä asiassa.

Haluan vielä, puhemies, pari huomiota tähän loppuun sanoa.

Tietenkin kaikista keskeisintä olisi se, että näitä turvakoteja ei tarvittaisi. Sehän meidän tavoitteemme pitäisi olla, että me emme tarvitsisi tämmöisiä paikkoja, joihin ihmiset voivat henkensä edestä paeta puolisonsa tai läheisensä väkivaltaista käytöstä. Siksi nimenomaan ne konstit, joita myös tässä sopimuksessa, tässä ehdotuksessa ja täällä keskustelussa on esitetty, ovat äärimmäisen tärkeitä. Miten muutetaan asenteita? Miten katkaistaan niitä väkivallan kehiä, joita valitettavasti pääsee syntymään?

Lisäksi haluan vielä todeta sen, että olen kyllä iloinen, että esimerkiksi tasa-arvovaltuutettu on puuttunut nyt näkyvällä kampanjalla kouluissa tapahtuvaan häirintään. Tämä ei ole kenenkään yksityisasia, vaan tämä on meidän kaikkien asia. Kuka haluaisi omaa lastaan häirittävän koulussa esimerkiksi seksuaalisesti? Jos me täältä lähdemme liikkeelle, niin uskon, että me pääsemme kyllä myös parempiin tuloksiin kuin mikä tämänhetkinen tilanne on. Ja olen samaa mieltä siitä, että myös vammaisten naisten ja lasten osalta meidän on tätä selvitystyötä ilman muuta jatkettava, että pääsisimme edes käsitykseen siitä, kuinka suuri ongelma väkivalta heidän elämässään on.

Arvoisa puhemies! Ihan lopuksi: Aina kuulee välillä sanottavan, että ei se väkivalta nyt niin yleistä ole eikä se ole niin kauhean suuri ongelma. Kun vierailin meidän Keski-Suomen keskussairaalan naistentautien poliklinikalla, minne siis kaikki raskaana olevat äidit tulevat ja missä oli päätetty ottaa tällaisen hankkeen yhteydessä käyttöön malli, jossa kaikilta poliklinikalle seurantaan tulevilta, siis kaikilta keskisuomalaisilta raskaana olevilta, kysyttiin, oletko kohdannut väkivaltaa, niin minulle itselleni suurin hätkähdys oli se, että ne lukemat olivat aivan järkyttävät. Aivan järkyttävät. Sen vuoksi haluan itse korostaa tämän aiheen tiimoilta myös sitä, että kysymisen kynnys on liian korkea. Puhumisen kynnys on liian korkea. Sen vuoksi uskon, että sillä, mitä me teemme täällä nyt, puhumme tästä aiheesta — ja toivon, että jatkamme tuolla tämän talon ulkopuolella — on äärimmäisen suuri merkitys sille, että ihmiset, olivatpa he sitten naisia, lapsia tai miehiä, uskaltavat puhua siitä kohtaamastaan väkivallasta ja pyytää apua.