Täysistunnon pöytäkirja 89/2014 vp

PTK 89/2014 vp

89. TIISTAINA 30. SYYSKUUTA 2014 kello 14.00

Tarkistettu versio 2.0

9) Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain sekä säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annetun lain muuttamisesta

 

Sisäministeri Päivi Räsänen

Arvoisa herra puhemies! Luulen, että edustaja Haapasen äskeinen puheenvuoro liittyi nyt käsiteltävänä olevaan asiaan.

Hallituskauden aikana olemme valmistelleet ja valtaosin jo toteuttaneetkin sarjan uudistuksia, joilla ulkomaalaisten säilössäpitoon liittyviä ongelmia ratkottaisiin. Asetimme tavoitteeksi, että ulkomaalaisia ei enää kapasiteettipulan vuoksi otettaisi säilöön poliisin tiloihin, ja tästä Suomi on saanut kritiikkiä runsaasti eri tahoilta. Lisäksi halusimme kehittää säilöolosuhteita niin, että ne vastaisivat lasten ja perheiden erityistarpeita. Nämä tavoitteet on saavutettu.

Kävin itse tutustumassa juuri valmistuneisiin, pian käyttöön otettaviin Joutsenon säilöyksikön tiloihin ja haluan erityisesti nyt edustaja Haapaselle todeta, olette ehkä käynyt siellä Metsälän tiloissa, että tässä ovat nyt kyllä aivan erilaiset tilat kyseessä. Esimerkiksi näitä perheitä ja haavoittuvassa asemassa olevia ajatellen, naisia ajatellen, samoin kuin sitten näitä teini-ikäisiä mahdollisia käännytettäviä ajatellen: he saavat siellä olla aivan omassa yksikössään eivätkä joudu seuraamaan sitten muiden säilössä olevien mahdollisia tilanteita.

Todellakin tämä Joutsenon säilöyksikkö melkein kaksinkertaistaa Suomen säilökapasiteetin: tällä hetkellä meillä on Metsälässä 40 säilöpaikkaa, ja Joutsenoon on nyt valmistumassa 30 paikkaa. Eli säännöllistä tarvetta sijoittaa ulkomaalaisia poliisin tiloihin ei enää ole. Tämä uusi yksikkö on suunniteltu erityisesti perheiden ja alaikäisten tarpeita silmällä pitäen, samoin siellä oleva henkilöstö ja henkilöstön koulutus. Siellä Joutsenon vastaanottokeskuksessahan on myös ihmiskaupan uhreja, eli siellä on osaamista näitä haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä ajatellen.

Lisäksi olemme parantaneet säilöasiakkaiden oikeusturvaa ja mahdollisuuksia vaikuttaa säilöolosuhteiden kehittämiseen. Tämän vuoden alusta tulivat voimaan lakimuutokset, joilla lisättiin vähemmistövaltuutetun ja kansalaisjärjestöjen oikeutta vierailla säilöissä ja tavata niiden asiakkaita. Vähemmistövaltuutettu sai myös oikeuden valvoa toimintaa säilöissä, raportoida havainnoista ja tehdä parannusehdotuksia.

Hallitusohjelmassa sovittiin säilöönoton vaihtoehtojen selvittämisestä. Sisäministeriössä tehdään laajaan kansainväliseen vertailuun perustuvaa selvitystä, joka valmistuu vuoden loppuun mennessä. Tuon selvityksen valmistuttua tiedämme, puuttuuko keinovalikoimastamme toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja, jotka muualla ovat osoittautuneet toimiviksi, esimerkiksi niin sanottu pantavalvonta ja sen käytön mahdollisuudet.

Ulkomaalaislakiin esitettävistä muutoksista merkittävin on hallitusohjelman kirjauksen mukainen säännös, jolla kiellettäisiin yksin tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden säilöönotto. Esitämme myös, että yksin tulleiden alaikäisten säilöönoton kesto rajoitettaisiin 72 tuntiin ja tätä voitaisiin erityisistä syistä jatkaa toiset 72 tuntia. Kansainvälistä suojelua hakenut yksin tullut alaikäinen voitaisiin ottaa säilöön vain ja ainoastaan silloin, kun hänen hakemuksensa olisi hylätty ja maastapoistamispäätös tullut täytäntöönpanokelpoiseksi ja mikäli hän on täyttänyt 15 vuotta. Tässäkin tilanteessa säilöönotto olisi mahdollista ainoastaan, jos mikään muu turvaamistoimi ei riittäisi turvaamaan tätä maasta poistamista. Alle 15-vuotiasta ilman huoltajaa olevaa alaikäistä ei saisi ottaa säilöön edes sen jälkeen, kun hänen maasta poistamistaan koskeva päätös olisi tullut täytäntöönpanokelpoiseksi.

Kaikkien alaikäisten kohdalla, olivatpa he sitten perheen kanssa tai ilman perhettä, säilössäpito poliisin tiloissa kiellettäisiin kokonaan. Eli Joutseno olisi se ainoa paikka, jossa näitä harvoja tilanteita jatkossakin voitaisiin toteuttaa. Perheyhteyden säilyttämiseksi voi olla välttämätöntä ottaa vanhempansa mukana säilöön alaikäinen, jonka oman tilanteen vuoksi säilöönottoedellytykset eivät täyttyisi. Tällaisissa tilanteissa todellakin perhe sijoitettaisiin kokonaisuudessaan Joutsenon uuteen säilöyksikköön, jossa heidät voidaan majoittaa yhdessä tarkoitukseen soveltuviin tiloihin.

Alaikäisten asemaa säilöönottomenettelyssä parannettaisiin täsmentämällä säilöönoton edellytyksiä. Lisäksi sosiaalityöntekijän lausunnon tulisi olla käytettävissä heti käräjäoikeuden ensimmäisen kerran käsitellessä säilöönottoa.

Säilöönoton edellytyksiä täsmennettäisiin yleisestikin ja saatettaisiin ne vastaamaan EU:n vastaanottodirektiivin vaatimuksia. Esitys ei direktiivin edellyttämiä muutoksia lukuun ottamatta puuttuisi voimassa oleviin edellytyksiin. Se kuitenkin supistaisi niiden soveltamiseen liittyvää tulkinnanvaraisuutta, eli esityksessä myös korostetaan vaihtoehtoisten turvaamistoimien ensisijaisuutta ja laajennetaan ilmoittautumisvelvoitteen käyttöä ensisijaisena vaihtoehtona säilöönotolle.

Säilölakiin esitettävien muutosten käytännön vaikutukset ovat niiden lukumäärään nähden vähäisiä. Esityksessä pääosin nostetaan lainsäädännön tasolle tai kootaan yhteen käytännössä jo noudatetut menettelyt. Säilöasiakkaiden oikeusturvan ja henkilöstön toimintaedellytysten parantamiseksi on pidetty välttämättömänä, että keskeisimmät normit kootaan yhteen lain tasoiseen säädökseen. Tärkeimmät muutokset liittyvät voimankäyttöön, tarkastuksiin, valvontaan ja henkilörekistereihin. Muutoksella parannetaan säilöönotettujen ulkomaalaisten asemaa ja oikeusturvaa. Myös säilöönottoyksikön ja sen asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuutta parannetaan.

Ulkomaalaisen ilmoitusvelvollisuutta on tarkoitus muuttaa niin, että siitä tulee toimivampi vaihtoehto säilöön ottamiselle. Lisäksi lakiin lisättäisiin mahdollisuus järjestää säilöön ottamista koskeva oikeudenkäynti videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystoimintaa hyödyntäen. Tämä myös säästäisi poliisin resursseja merkittävästi, kun säilöön otettuja ulkomaalaisia ei tarvitsisi enää kuljettaa käräjäoikeuden istuntoihin.

Tämä esitys on osa suurempaa kokonaisuutta, jota tuossa alussa kuvailin. Sillä täytetään hallitusohjelman kirjaus yksin tulleiden alaikäisten turvapaikkaa hakevien säilöönoton kieltämisestä. Haluan korostaa, että sisällöltään esitys on hallitusohjelmassa tavoitteeksi asetettua vielä paljon laajempi ja kunnianhimoisempi, eli sillä muutetaan säilöön ottamista ja säilöjen toimintaa koskeva lainsäädäntö vastaamaan perustuslain ja ihmisoikeusvelvoitteiden vaatimuksia. Näiden alaikäisten kohdalla tämä lainsäädäntö on hyvin pitkälti otettu Ruotsista. Siellä on hyvin vastaava lainsäädäntö. Uusien säilötilojen valmistumisen ja nyt esitettävän lainsäädäntöpaketin hyväksymisen jälkeen Suomi on maa, jonka järjestelmä kestää kaikilta osin kriittisimmänkin tarkastelun.

Katja Hänninen /vas:

Arvoisa puhemies! Haluan kiinnittää tässä lakiesityksessä huomiota erityisesti lasten asemaan. Edustaja Haapanen tuossa jo edellisessä kohdassa ottikin tämän asian esille.

Lasten säilöönotoista halutaan luopua, mutta tämä ei koskisi yli 15-vuotiaita alaikäisiä eikä vanhempiensa kanssa tulevia lapsia. Lisäksi ilman vanhempiaan tuleva alaikäinen, ilmeisesti kuitenkin yli 15-vuotias, eristettäisiin täysi-ikäisistä sukulaisista ja ystävistään. Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien komitea suosittelee, ettei yhtään lasta oteta säilöön maahanmuuttoon liittyvistä syistä. Lapsi ei kuulu kaltereiden taakse vain siksi, että on tullut Suomeen toisesta maasta. Tässä esityksessä kuitenkin normalisoidaan lasten säilöönotto uusiin perheyksiköihin.

Esitykseen sisältyy myös muita ongelmia, joiden vuoksi sitä ovat vastustaneet esimerkiksi Amnesty, Ihmisoikeusliitto ja Suomen Punainen Risti. Vapaaehtoisen paluun ohjelman vakiinnuttaminen liittyy aivan perusihmisoikeuksiin, joita sisäministeri kutsuu porsaanrei’iksi. Vaikka turvapaikkaa hakeva saisi kielteisen päätöksen, pitää hänellä olla oikeus väliaikaiseen oleskelulupaan ja mahdollisuus kotoutumiseen. Nyt heitä halutaan kiristää: jos et palaa konfliktialueelle, missä olet traumatisoitunut ja mistä olet vuosia paennut, teemme sinusta paperittoman ja viemme oikeutesi työntekoon, toimeentuloon, asuntoon ja terveydenhuoltoon. Onko tämä humaania politiikkaa?

Lakimuutos lisäisi siis merkittävästi paperittomien siirtolaisten määrää Suomessa. Tämä koskisi jo useita vuosia Suomeen kotoutuneita pakolaisia, joita ei ole voitu palauttaa konfliktialueille. On myös huomattava, että viranomaisten keinot selvittää turvapaikanhakijoiden todellinen asuinseutu ja siten sen vaarallisuus ovat puutteelliset. Esimerkiksi käytetyt kieli- ja murretestit on todettu hyvin epäluotettaviksi.