Reijo Paajanen /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomalaiset ovat urheilukansaa. Urheilulla on valtava merkitys kansallistunteellemme. Me kaikki muistamme huippu-urheilijoidemme saavutukset ja kuinka he eri olympialaisten ja suurkilpailujen palkintokorokkeilla katsovat Suomen lipun nousemista keskimmäiseen salkoon Maamme-laulun saattelemana. On selvää, että urheilutapahtumat vetoavat kansan tunteisiin ja ovat siksi valtavan suosittuja.

Elämme pienessä maassa, jossa huippu-urheilijoiden määrä on pieni ja maailman kärkitason saavuttamiseen vaaditaan erityisen rajuja ponnisteluja. Samaan aikaan kuitenkin suuri yleisö entistä voimakkaammin haluaa nähdä suomalaisia huippu-urheilijoita palkintopalleilla. Niinpä liian usein näemme huipputason jäävän haaveeksi, kun urheilijan elämän realiteetit esimerkiksi toimeentulon turvaamisen osalta vaativat ammattilaisuran hylkäämistä. Jotta suomalaiset urheilijat voivat tulevaisuudessakin voittaa, pärjätä, tarvitaan urheilijoille järjestelmä, joka vakuuttaa riittävästi heidän aktiiviuran päättymisen jälkeisen elämänsä. Tällä hetkellä liian monelle aktiiviurheilijalle siirtyminen urheilukentiltä tavallisempaan työelämään muuttuu ongelmalliseksi ja liian usein syöksee urheilijan taloudelliseen ahdinkoon.

Arvoisa puhemies! Ammattiurheilu on muuttunut viime vuosina merkittävästi entistä intensiivisemmäksi, ja sen seurauksena yhä harvemmalla ammattiurheilijalla on mahdollisuus käydä aktiiviuran aikana ansiotyössä. Urheilijoiden on usein vaikeaa yhdistää harjoittelu ja opiskelu, kun monesti harjoitellaan kahdestikin päivässä ja kisapäivät menevät kokonaisuudessaan urheilun parissa. Opiskelijoiden osuus on myös verrattain pieni, noin neljännes, eikä tämäkään joukko pysty opiskelemaan täyspäiväisesti. Lähivuosina tulee lopettamaan suuri määrä noin 30-vuotiaita ammattilaisurheilijoita, joilla ei ole juuri minkäänlaista kokemusta urheilun ulkopuolisesta työstä tai peruskoulutuksen jälkeisestä opiskelusta. Urheilu-uran päätyttyä pitää usein aloittaa elämän perustekijöiden rakentaminen alusta ja kouluttautua uuteen ammattiin. Lisäksi urheilu-uran lopettavilla urheilijoilla on usein pieniä lapsia ja esimerkiksi asuntolainaa, jolloin heihin kohdistuu suuren elämänmuutoksen lisäksi usein huomattavia sosiaalisia ja taloudellisia paineita.

Jotta edellä mainitut urheilijat voisivat varautua paremmin tulevaisuutta varten, olisi tärkeää, että he voisivat suhteellisen lyhyen huippu-urheilu-uransa aikana siirtää urheilijarahastoon nykyistä suuremman osan ansioistaan. Esimerkiksi Ruotsissa ei ole käytössä rahastojen määrää rajoittavia kruunu- tai prosenttirajoja. Tämän seurauksena Ruotsissa ammattiurheilijat käyttävät rahastointioikeutta huomattavasti suomalaisia ammattiurheilijoita aktiivisemmin, koska voivat sen avulla ottaa itse vastuuta ja valmistautua paremmin uranjälkeiseen elämään itsenäisesti ilman yhteiskunnan tukia. Lisäksi Ruotsissa rahastoitujen varojen purkamiseen liittyvät rajoitteet huomioivat huomattavasti joustavammin ja yksilöllisemmin ex-ammattiurheilijoiden henkilökohtaiset taloudelliset tilanteet. Jos urheilija saadaan jo aktiiviuran aikana ottamaan enemmän vastuuta tulevaisuudestaan, on luontevaa kuvitella, että hän myös uran jälkeen ryhtyy omatoimisemmin ja omalla kustannuksellaan hankkimaan itselleen uutta ammattia. Tällöin rahastoon siirretyt varat ovat merkittävä lisämotivaattori, kun urheilija miettii esimerkiksi opiskelumahdollisuuksia.

Arvoisa puhemies! Nykyinen säännös urheilijarahastossa olevien varojen tulouttamisesta ei anna lopettaneelle urheilijalle riittävää taloudellista toimeentuloa. Varojen tulouttamisraja tulisi laskea nykyisestä viidestä vuodesta kahteen vuoteen. Mikäli uransa lopettanut urheilija nostaa varat viiden vuoden aikana, niin esimerkiksi 8 000 euron verotettava tulo ei ole riittävä tulo elämiseen vuositasolla. Todennäköisesti varsin harva noin 30-vuotias entinen ammattilaisurheilija aloittaa uransa jälkeen viisivuotisen yliopistotasoisen koulutuksen. Realistinen ja todellinen vaihtoehto on kahdesta kolmeen vuoteen kestävä ammattiin valmistava koulutus. Mikäli urheilija voisi tulouttaa urheilijarahastossa olevat varansa yllä esitetyllä tavalla, voisi hän tulla opiskeluaikanaan toimeen ilman yhteiskunnan tukea. Nopeampi purkaminen merkitsee yhteiskunnalle vähentyneiden tukitarpeiden tuomien kustannussäästöjen lisäksi lisääntyneitä verotuloja, koska purkamisessa nostetut varat verotetaan normaalisti progressiivisen verotuksen perusteella.

Yhä useammin ammattiurheilijan ura päättyy äkillisesti ja ennalta arvaamattomasti, loukkaantumiseen esimerkiksi, jolloin on usein todennäköistä, että ex-urheilija ei pysty työllistymään tai saa opiskelupaikkaa heti aktiiviuran jälkeen, koska ei ole voinut valmistautua uran päättymiseen äkillisesti. Tällöin olisi tärkeää, että urheilijalla olisi mahdollisuus tulouttaa urheilijarahastossa olevat varansa nykyistä nopeammin.

Arvoisa puhemies! Lakialoitteella halutaan parantaa ammattiurheilijoiden asemaa uran lopettamisen jälkeen. On todennäköistä, että yllä olevien uudistusten myötä rahastojen käyttö lisääntyisi ja urheilijoilla olisi uransa jälkeen mahdollisuus kouluttaa itsensä uuteen ammattiin omalla kustannuksellaan. Edellä mainittujen syiden perusteella on helppo todeta, että niin urheilijoiden, seurojen, urheiluliittojen ja -järjestöjen kuin yhteiskunnan yhteinen etu on se, että urheilija voi varautua mahdollisimman hyvin myös taloudellisesti uransa jälkeiseen aikaan.

Leena Harkimo /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Paajanen on tehnyt kelvollisen lakialoitteen, jota myös itse olen allekirjoituksellani tukenut ja tuen lakialoitetta myös muuten. Tässä aloitteessa on hyvin kuvattu ammattiurheilijan tulonmuodostusta ja asiaan liittyviä ongelmakohtia. Järjestelmän käyttöönotto oli aikanaan erittäin hyvä asia, ja tämän joustavoittaminen ja kehittäminen on entistä tärkeämpää tänä päivän urheilijalle siinäkin mielessä, että tämän päivän ammattiurheilija harjoittelee täysipäiväisesti, niin kuin hyvin tiedämme, jos vaikkapa otamme esimerkin jääkiekosta.

Harjoittelu on täysipäiväistä, ja näin ollen ne todelliset mahdollisuudet opiskella jäävät usein sitten haaveeksi, ja nämä kaksi asiaa yhtälönä ovat aika huono siinä tilanteessa, jos urheilijan ura äkillisesti katkeaa, niin kuin ed. Paajanen hyvin kuvasi. Tämä yhtälö on urheilijan tulevaisuuden kannalta erittäin huono, ja siinä mielessä kaikki, mitä tällä asialla voidaan tehdä kouluttautumisen ja elämässä eteenpäinviemisen nimissä, on tuettavaa, ja siinä mielessä tämä on erittäin tärkeä lakialoite. Toivon sille hyvää jatkoa.