4) Laki rikoslain 21 luvun muuttamisesta
Timo Heinonen /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies!
"Haluan kertoa teille tarinan saadakseni tämän
tärkeän asian esiin, mikä vaikuttaa syvästi nuoren
ihmisen sosiaaliseen kehitykseen: eli kiusaaminen. Minua alettiin
kiusata ensimmäisestä luokasta lähtien,
syytä en tiedä, miksi. Olin hyvin ujo ja hiljainen
eli kait helppo kiusaamisen kohde. Kiusaaminen oli jokapäiväistä,
ja itsetuntoni tallottiin lattian rakoon. Niinkin pienillä lapsilla
voi olla raaka käytös toisia kohtaan ja kyky satuttaa
henkisesti."
"Minä olin myös periaatteessa ensimmäisen
ja toisen luokan ajan koulukiusattu. Oma tilanteeni oli sinänsä hieman
erikoinen, että olin pienessä maalaiskoulussa
ja kiusaaja oli oma opettaja."
"Siinä mielessä tuo henkinen kiusaaminen,
nimittely ja ulkopuolelle jättäminen, on minusta vielä pahempaa
kuin fyysinen kiusaaminen, koska siitä ei jää mitään
ulkoista todistusaineistoa. Jos fyysisesti kiusataan, siitähän
jää kuitenkin edes jonkin verran mustelmia ja
naarmuja."
"Mua kiusattiin ekasta luokasta lähtien, ja se jatkui
lukioon saakka. Kiusaaminen oli henkistä ja fyysistä,
tavaroita pilattiin, varastettiin, piilotettiin."
"Voimia tarinansa kertoneille. Itse en kykene käsittämään
sitä julmuutta, mitä toisiin voidaan kohdistaa.
Rakas veljeni on koulukiusattuna menettänyt paljon. On
hirveän vaikea yrittää näyttää toiselle,
että hän on yhtä arvokas kuin kaikki muutkin
vaikka on joutunut koulussa vuosia luulemaan toisin."
Iltalehdessä kirjoitettiin lisäksi: "Olin
koulussa kolmannella luokalla, ja minua kiusattiin jatkuvasti useita
kuukausia siitä, kun olin hiukan pyöreä.
Opettajat eivät puuttuneet asiaan, vaikka näkivät,
mitä tapahtui. Eräs kerta, kun taas tuo kiusaaja
alkoi hakata minua, kilahdin. Otin kiusaajaa korvasta kiinni ja
pyöritin ympyrää niin kauan - -.
Sain jälki-istuntoa, kuraattorikäyntejä ja
rehtorin puhuttelua. Käytösnumero ei ollut hyvä.
Kiusaaja ei saanut mitään seurauksia."
"Minut jätettiin pois kaveriporukoista, ei otettu leikkeihin
ala-asteella, naurettiin, pilkattiin vaatteista, ei haluttu olla
lähelläni. Noin 4 vuotta kestänyt kiusaaminen
jatkui vielä jossain määrin yläasteella.
Ala-asteella jokapäiväinen koulukiusaaminen aiheutti
paniikkihäiriön ja masennuksen, joka puhkesi 18-vuotiaana,
ja siihen on edelleen kolmekymppisenä menossa lääkitys."
Tässä, arvoisa puhemies, muutamia nettikeskusteluista
ja lehdistä keräämiäni tarinoita,
kiusattujen kertomia ja kirjoittamia tarinoita.
Perusopetuslain 29 §:n ja lukiolain 21 §:n
ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 28 §:n nojalla
oppilaalla ja opiskelijalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön.
Tämä velvoittaa kuntia, kouluja, oppilaitoksia
huolehtimaan väkivallan ja koulukiusaamisen estämisestä kouluissa
ja oppilaitoksissa. Suomen laissa ei kuitenkaan varsinaisesti säädetä koulukiusaamista
rikokseksi omana rikosnimikkeenä. Tämä osaltaan
on johtanut siihen, että kiusaamista ei aina ajatella rikoksena.
Usein oppilaiden ja opettajienkin keskuudessa toisen loukkaaminen
esimerkiksi sanoin ajatellaan jopa vain huonoksi käytökseksi.
Koulukiusaamisen eri muodot löytyvät kyllä laista,
mutta vain muiden rikosten nimillä, kuten "laiton uhkaus",
"kiristys", "vapaudenriisto", "kunnianloukkaus", "pakottaminen",
"pahoinpitely" jne. Esimerkiksi laissa on säädetty
rangaistavaksi teoksi toisen solvaaminen ja herjaaminenkin. Lisäksi
näihin edellä mainittuihin rikoksiin yllyttäminen
ja avun antaminenkin ovat rikoksia. Koulukiusaaminen täyttää usein
esimerkiksi jonkun edellä mainituista rikosnimikkeistä, ja
ne kaikki on Suomen laissa säädetty rangaistaviksi.
Laissa on siis säädetty erilaiset koulukiusaamisen
muodot rangaistaviksi, mutta lain käytännön
toteuttamisessa on puutteita. Varsinaisesti koulukiusaamista omana
rikosnimikkeenä ei laki siis kuitenkaan tunne.
Rikosvastuuikäraja Suomessa on 15 vuotta. 15 vuotta
täyttänyt voidaan siis tuomita rikoksesta rangaistukseen.
Kiusaaja voi siis saada tuomion, jos hän 15 vuotta täyttänyt.
Jos kiusaamiseen on syyllistynyt useampi kiusaaja, niin heitä kaikkia lain
mukaan rangaistaan rikoksentekijöinä. Myös
yllyttäjä voidaan tuomita rikoksentekijänä.
Alle 15-vuotiaiden kohdalla rikosvastuullisuuden ikäraja
ei täyty, joten heidän kohdallaan asia käsitellään
kunnan sosiaaliviranomaisten kanssa. Sen sijaan vahingonkorvausvastuulla
ei ole ikärajaa, joten myös alle 15-vuotias kiusaaja voidaan
tuomita maksamaan vahingonkorvausta kiusaamisen uhrille, jolle on
aiheutunut vahinkoa.
Kun lakiin ei ole kirjattu yksiselitteisesti koulukiusaamista
omana rikosnimikkeenä, jää koulukiusaamisen
määrittely usein epäselväksi.
Itse toimiessani opettajana aloitin aina syksyllä kouluvuoden
niin, että yhdessä pohdimme, mitä koulukiusaaminen
on, ja määrittelimme sitä yhdessä oppilaiden
kesken. Aika yleistä oli se, että nuoret sanoivat,
että koulukiusaaminen on jatkuvaa. Se on yksi hyvä peruste
siihen. Mutta yksi hyvä peruste oli minun mielestäni
myös monen nuoren ja lapsen esille nostama ajatus siitä,
että kiusaaminen muuttuu koulukiusaamiseksi sen myötä,
kun ilmoittaa, että hei, minä en tykkää tästä, lopettakaa.
Eroja on niin oppilaiden, opettajien kuin vanhempienkin keskuudessa
siinä, mitä he pitävät kiusaamisena,
mitä koulukiusaamisena ja mitä eivät.
Koulukiusaamiselle on olemassa jo nyt kuitenkin selkeät
määritelmät. Koulukiusaaminen on suunniteltua
ja harkittua toimintaa, jonka tarkoituksen on loukata toista joko
henkisesti tai fyysisesti. Kiusaaminen voi olla suoraa tai epäsuoraa.
Koulukiusaaminen ei rajoitu myöskään oppilaiden
väliseen väkivaltaan, vaan myös opettajat
saattavat olla osallisina kiulukiusaamiseen, kiusattuina ja valitettavasti
joskus myös kiusaajina. Uhrin tai kiusaajan roolissa lasten
ja nuorten keskuudessa monet kokevat satunnaista kiusaamista, mutta
varsinaiseksi koulukiusaamiseksi teko on nimettävissä vasta,
kun se täyttää koulukiusaamisen tunnusmerkit.
Arvoisa puhemies! Olen jättänyt eduskunnalle
lakialoitteen, jossa rikoslain 21 lukua muutettaisiin niin,
että sinne tehtäisiin uusi 7 b §,
joka koskisi koulukiusaamista ja jossa määriteltäisiin näitä periaatteita.
Osa kansanedustajista on kysynyt, miksi en ottanut tähän
lakialoitteeseen enempää nimiä tässä vaiheessa.
Haluan sen heti tämän keskustelun aluksi todeta,
että tämän lain kirjoittaminen oli erittäin
haastavaa ja kävin siitä keskustelua useammankin
avustavan henkilön ja lakimiehen kanssa. En aivan varmaksi
päässyt siitä, onko tässä kaikki
nyt sellaisessa mallissa, että olisin siihen halunnut kaikkien
nimiä ottaa, sillä osa on jo tätä lakia
arvostellut: se on jonkun mielestä väärästä kulmasta
tehty.
Mutta minä haluan tällä keskustelulla
ja tällä lakialoitteella nostaa tämän
vakavan asian aivan uudelle keskustelun tasolle. Me tarvitsemme
niitä aivan tavallisia pieniä tekoja. Me tarvitsemme opettajille
lisää mahdollisuuksia ja keinoja puuttua työrauhaongelmiin
ja muuhun. Mutta silloin, kun ne eivät riitä,
minun mielestäni on hyvä, että on vielä mahdollisuus
myös vanhemmilla, kiusatulla ja muilla puuttua siihen.
Yksi tuore pro gradu -tutkielma koulukiusaamisen kriminalisoinnista
valmistui viime keväänä. Krista Vierimaan tutkimuksessa
todettiin, että 73 prosenttia kiusaajista kertoi, että he
olisivat lopettaneet kiusaamisen, jos se olisi ollut rikos, jos
se olisi ollut heillä selkeästi tiedossa, että nyt
teen rikoksen.
Arvoisa puhemies! Toivon, että lakialoite herättää salissa
keskustelua ja myös valiokunnassa keskustelua. Toivon,
että se johtaa lopulta siihen, että meillä on
tämäkin keino käytettävänä, viimeisenä keinona,
vakavan ongelman korjaamiseksi.
Jukka Kärnä /sd:
Arvoisa puhemies! On surullista, että meidän
yhteiskuntamme on menossa suuntaan, jossa lasten ja nuorten kasvu
ei ole turvallista edes kouluissa, ja että turvallisuuden takia
pitää lähteä säätämään
tässä tapauksessa erillinen laki kiusaamisesta.
Koulukiusaaminen on mielestäni selkeästi rikos,
jos sillä jollain tavoin terrorisoidaan ympärillä olevia
oppilastovereita. Kiusaaminen ei saa koskaan olla sallittua. Siitä meidän
kaikkien pitää pitää ehdottomasti kiinni.
Erittäin monissa kunnissa ja kouluissa, aivan oikein, on
erilaisia kampanjoita, joissa on täysin nollatoleranssi
kiusaamiselle, on se kiusaaminen sitten minkä laatuista
tahansa.
Itse olen seurannut perheen kautta, vaimo on opettaja, erittäin
läheltä myöskin sitä, että kiusaaminen
valitettavasti näyttää lisääntyvän
jonkun verran, ja on tarvetta terävöittää asiaa
vielä tämän lain muodossa. Mielestäni
edustaja Heinosen lakialoite on erittäin kannatettava huolimatta siitä,
että meille kaikille pitäisi olla oikeastaan ihan
itsestään selvää, ettei kiusata
saa ja että kiusaamisella tuottaa mahdollisesti sen jatkuessa pitkään
kestäviä, jopa elinikäisiä,
traumoja.
Opettajat tekevät kouluissa erittäin arvokasta ja
vastuullista työtä kasvattaessaan meidän
lapsistamme ja nuoristamme suomalaisen tulevaisuuden tekijöitä.
Tästä lakiesityksestä, sen toteutuessa,
on varmasti hyötyä meille kaikille paremman yhteisen
tulevaisuuden luomiseksi.
Heikki Autto /kok:
Arvoisa puhemies! Haluan myös puolestani edustaja Kärnän
tavoin tässä kiittää edustaja
Heinosta tästä lakialoitteesta ja tärkeän
asian esille nostamisesta. Nämä edustaja Heinosen
meille esittelypuheenvuorossaan lukemat nuorten kokemukset kiusaamisesta
ovat todella koskettavia, riipaisevia. On aivan selvää, että kenenkään
ei tulisi joutua kiusaamisen kohteeksi.
Tämä kysymys on aivan olennainen myös suhteutettaessa
tätä hallituksen kärkihankkeeseen eli
nuorten yhteiskuntatakuuseen. Jos nuoren mieli on jo koulumaailmassa
ja varhaisempien opintojen aikana särjetty, on hyvin vaikeaa nähdä,
miten se nuori mieli voisi sitten kestää myöskään
työelämän tai jatko-opintojen paineita.
Siksi on aivan selvää, että myös
esimerkiksi nuorten yhteiskuntatakuun toteutumisen kannalta meidän
täytyy saada nollatoleranssi alempien koulutusasteiden
kiusaamiseen.
Mutta ennen kaikkea inhimillisestä näkökulmasta
kiusaamiseen täytyy saada nollatoleranssi, ja siksi on
tärkeää, että tämä Heinosen
laki-aloite on tänään täällä suuressa
salissa lähetekeskustelussa ja myöhemmin keskustelussa
varmasti myös valiokunnassa.
Eeva-Maria Maijala /kesk:
Arvoisa puhemies! Tämä on erittäin
tärkeä asia, ja minä myös kiitän
Heinosta tämän asian esille ottamisesta. Minä neljän
nuoren äitinä, neljän koululaisen äitinä,
olen joutunut seuraamaan hyvin läheltä tätä tilannetta,
minkälainen se on erilaisissa kouluissa.
Kiusaajat ja kohteet ovat yleensä alle 15-vuotiaita.
Yli 15-vuotiaita koskee tämä nykyinen lainsäädäntö.
Nykyisen lainsäädännön osalta minä haluaisinkin
tutkimusta siitä, miten tämä lainsäädäntö on
käsitellyt näitä tapauksia, missä on
kyse puhtaasti koulukiusaamisesta. Mutta nyt sitten näitten
alle 15-vuotiaiden osalta minun mielestäni ongelma ovat
ennen kaikkea nämä kiusaajat ja heidän
perheensä. Heille tulee saada apua, ei rangaistusta niinkään.
Elikkä tässä minä koen merkittävänä asiana
perhetyöntekijät, kunnan sosiaalitoimen, koulujen
välisen yhteistyön, niin että sitä kautta
lähdetään yhä voimakkaammin
ja enemmän tuomaan esille, miten autetaan näitä ihmisiä,
että he pääsevät eteenpäin.
Tuolla käräjäoikeudessa, jos tapaus
menee sinne, siinä on se tilanne, että kun nuori
on käynyt kerran käräjäoikeudessa,
hän on saanut jo tietyn leiman siitä: hän
on ikänsä rikollinen. Yritettäisiin auttaa
näitä ennen kuin he joutuvat siihen tilanteeseen.
Tämä esitys ei ole vielä todellakaan
valmis; siinä Heinonen oli ihan oikeassa, ja olen samaa mieltä teidän
kanssanne tästä asiasta. Mutta jatketaan tämän
asian valmistelua ja eteenpäinviemistä. Uskon,
että tällä saadaan jotain todella hyvääkin
aikaiseksi.
Leena Rauhala /kd:
Arvoisa puhemies! Edustaja Heinonen on varmasti tehnyt paljon valmistelevaa
työtä ja hankkinut tietoa ei pelkästään
asiantuntijoilta vaan ihan tätä kokemustietoa,
niin kuin hän kertoi näistä tarinoista,
ja niistähän me saamme sitä kuvaa, mitä koulukiusaaminen
on.
Edustaja Heinonen itsekin toi esille sen, että asia
on niin laaja tai ehkä monimuotoinenkin, että ehkä tällä lailla
ja tällaisellakaan lailla ei pystytä siihen vastaamaan,
mikä se ongelma on. Oli minusta hyvä, että edustaja
itse lakialoitteen tekijänä nöyrästi
arvioi tämän ja ilmeisesti tarkoittaen myös
sitä, että tämän asian eteen
joka tapauksessa on tehtävä työtä.
Itse opettajana hän sen tietää, mihinkä sen
mahdollisesti on myös kohdistuttava, eli koko siihen kouluyhteisöön,
mikä tarkoittaa sitä, että kouluympäristön
tulee olla turvallinen kaikille oppilaille. Jos siellä häiriötä ja ongelmia
ja kiusaamista tapahtuu, niin tavoitteen on todella oltava nollatoleranssi.
Täytyy löytyä siis keinoja, ja siinä mielessä jopa
lakialoitteenkin avulla etsitään ja arvioidaan,
ovatko nämä meidän lait, mitkä ovat
olemassa nyt perustuslaissa ja ammatillisesta koulutuksesta annetussa
laissa jne., riittäviä, ja mitä ne mahdollistavat,
ja jos todella todetaan, että ne eivät ole riittäviä,
niin silloin on etsittävä, mikä se seuraava
polku on.
Mutta ehkä minä tässä olisin
samoilla linjoilla... Tai kysyisin ainakin, että mikä auttaa
sitten sitä koulukiusaajaa ja perhettä, lasta,
nuorta, jonka elämä on edessä, parhaiten:
rikosoikeudelliseen käsittelyyn meneminen vai sitten se,
että sieltä koulun turvallisesta ympäristöstä voisi
löytyä niitä tukipilareita — opettajasta
ja siitä moniammatillisesta työstä, esimerkiksi
oppilashuoltotyöstä, kuraattorien läsnäolosta
ja ammatillisesta auttamisesta. Ja silloin kun me puhumme lähipalveluista:
koulu ensinnäkin, se on pieni yhteisö, siellä on
yhteisöllinen ilmapiiri, jossa on kodinomaista elementtiä,
niin että lapsi voi kokea siellä kasvavansa turvallisesti.
Vesa-Matti Saarakkala /ps:
Arvoisa herra puhemies! Minusta tämä kiusaamisasia
on sellainen, että sen hoitamisella on kiire, nollatoleranssi
pitää olla siinä. Se, että jos
lakialoitteessa on vielä jotain parannettavaa, ja sen lakialoitteen
tekijä itse mahdollisesti myöntää,
se on vain rehellistä puhetta, ja minusta tosi hienoa,
että tuodaan tämä aloite tänne
käsittelyyn. Se varmasti saadaan valiokuntakäsittelyssä muokattua
sellaiseen muotoon, että se läpäisee
kaikki perustuslain pykälät jne.
Mielestäni tämä pelotevaikutus, johonka
lakialoitteen tekijä viittasi, on merkittävä tekijä siinä,
että me saamme kiusaamista vähennettyä, kitkettyä pois.
Se, että kiusaaminen on lisääntynyt,
tuskin johtuu siitä, että mikään
pahuus sinänsä olisi lisääntynyt.
Se kertoo siitä, että meidän pahoinvointimme
on lisääntynyt. Meillä on yhteiskunnallinen
kahtiajako lisääntynyt ja yhteisöllisyys
vähentynyt. Mutta siitä huolimatta, vaikka taustalla
on tällaisia moninaisia syitä, se ei saa tarkoittaa
sitä, ettemme me uskalla tuomita selkeästi ja
ihan uusin pykälin tätä koulukiusaamista.
Se on nimittäin ihan väärin, että joku toinen
joutuu sen sijaiskärsijäksi, että meillä on yhteiskunnassa
pahoinvointia. Se ei ole oikein, ja siksi tuen kyllä, että tätä lakialoitetta
viedään eteenpäin.
Tuula Peltonen /sd:
Arvoisa puhemies! Opettajat kyllä puuttuvat varmasti
näihin kiusaamisasioihin, mutta yleensä tilanne
on se, että niitä välineitä ei
sitten välttämättä ole sen pidemmälle tai
mahdollisuutta sitä asiaa käsitellä siinä hetkessä.
Itse erityisluokan opettajana muistan ne lukuisat keskustelut
siellä luokassa, jotka kävimme, että tulisi
se ymmärrys siitä, mitä tässä on
tehty ja millä tavalla voi menetellä sitten eteenpäin.
Elikkä se pitää katkaista heti välittömästi
se kiusaaminen. Siitä pitää lähteä joka
tapauksessa.
Se, että kiusaaminen kriminalisoidaan, ei sinänsä minun
mielestäni kuitenkaan anna opettajalle vieläkään
riittäviä välineitä siihen,
että... Siinähän ohjataan siis nuori,
lapsi rangaistuksen pariin. Mutta mitä tapahtuu sen jälkeen?
Minä haluaisin kiinnittää näihin
asioihin paljon enemmän huomiota: eli millä tavalla
sitten työstetään tämä asia
ja minkälaiset käytännöt siellä koulussa
on olemassa, joilla sitten pystytään vaikuttamaan
tähän, että kiusaamista ei todellakaan
ole.
Opetusministeri Gustafssonhan on nyt tarttunut tähän
asiaan, ja häneltä on tulossa toimenpiteitä tästä,
elikkä niitä on hyvä sitten odottaa ja keskustella
niistä. Myös itse olen kutsunut kansanedustajia
työryhmään, johon on ilahduttavan moni
tullut mukaan, ja nyt aiotaan pistää sitten kokous
pystyyn ja pohtia näitä asioita myös
yhdessä.
Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:
Arvoisa puhemies! Meillä varmasti kaikilla on joko
omia kokemuksia tai lähipiiriin kohdistuvia kokemuksia
kiusaamisesta ihan kouluajoilta alkaen. Surullisinta on se, että tutkimusten
mukaan kiusaaminen alkaa usein jo päiväkotivaiheessa.
Sitten se jatkuu koko kouluajan, siirtyy edelleen työelämään
ja lopulta jopa vanhainkodissa esiintyy tällaista kiusaamista.
Tutkimusten mukaan uhrit ovat aina samoja ja samaten tekijät
ovat samoja henkilöitä. Eli siinä mielessä on
erittäin tärkeätä, että tähän
kiusaamiseen puututtaisiin jo päiväkotivaiheessa
ja sille olisi ehdoton nollatoleranssi, koska kiusaaminen aiheuttaa
hyvin paljon kärsimystä uhrille ja myös
koko hänen lähipiirilleen. Suomessahan on hyvin
korkeat masennustilastot ja itsemurhatilastot. Uskoisin, että tämä kiusaaminen
on yksi syy siihen, että ihmiset eivät jaksa elää ja
sitten päätyvät lopulliseen ratkaisuun,
joten varmasti pystyttäisiin välttämään
myös masennusta ja itsemurhia, jos tähän
kiusaamiseen päästäisiin puuttumaan riittävän
varhaisessa vaiheessa.
Sitten pohdin tätä, että jos rikoslakiin
pistettäisiin tällaiset omat pykälät
kiusaamiseen liittyen, niin pelotevaikutus tietysti on hyvä,
mutta onko se kuitenkin liian jykevä keino? Itse kannatan
lähinnä pehmeämpiä keinoja silloin,
kun kohteena ovat lapset. Kannatan sitä, että kunnissa
olisi riittävästi koulukuraattoreita ja psykologeja,
jotka voivat ajoissa auttaa kiusattuja ja myös kiusaajia,
jotka helposti myös itse voivat pahoin. Eli ongelmaan pitäisi
puuttua mahdollisimman aikaisin, jo päiväkotivaiheessa.
Jani Toivola /vihr:
Arvoisa puhemies! Kuten kaikki muutkin täällä,
ihan haluan aluksi kiittää edustaja Heinosta tästä keskustelusta.
Tämä on tosi tärkeä keskustelu.
Minä olen itse viimeisen neljän vuoden aikana
käynyt noin 300 yläkoulussa ympäri Suomea puhumassa
nuorten kanssa elämäntaidoista, ihmisenä olemisesta
ja erilaisuuden kohtaamisesta. Siitä näkökulmasta
ehkä katson tätä aihetta ja voin täysin
nojautua siihen käsitykseen, että koulukiusaamisen
määrittely on iso ongelma, ja se aiheuttaa myös
paljon sitä, että siihen ei aina pystytä puuttumaan.
En ole oikeastaan muodostanut itselleni valmista kantaa varsinaisesti
tästä aloitteesta, vaan enemmänkin käyn
tämmöistä pohdiskelevaa keskustelua.
Minä olen ymmärtänyt myöskin,
että tässä kiusaamisongelmassa yksi iso
asia, mistä paljon vaietaan, on se, että koulut
eivät haluaisi ikään kuin päästää ulkopuolelle
sitä tietoa, jos heillä on esimerkiksi tämmöistä vakavaa
kiusaamista, eli käydään tämmöistä vähän
niin kuin epätervettä kilpailutilannetta myös
koulujen välillä. Minä mietin, miten
tämmöinen asia sitten, jos siitä tulee
rangaistava teko laissa, vaikuttaa tähän. Tuleeko
vieläkin enemmän semmoista, että halutaan
ikään kuin varjella niitä tilanteita, että ne
eivät pääse ulos, ja sitä kautta
ikään kuin jo johdon tasolta koulusta välttämättä ei
aina systemaattisesti puututtaisi? Tämä ei ole
aina tilanne, mutta tämmöisiä viestejä tulee
paljon kiusattujen lapsien perheiltä, missä he
kokevat, että ikään kuin jo sen yksittäisen
koulun tasolla ei ikään kuin jotenkin systemaattisesti
ole johdettu sitä tilannetta tai pistetty stoppia saman
tien.
Sitten minä miettisin opettajan näkökulmasta, että kiusaamiseen
liittyy tänä päivänä vahvasti sosiaalinen
media, eri kulttuuritaustat ovat vielä yksi ongelma, seksuaalivähemmistöt.
Nämä ovat sellaisia asioita, missä on
puutteita myöskin opettajan koulutuksessa ja täydennyskoulutuksessa,
jolloin minä katson, että sekin on semmoinen asia,
mitä pitäisi hoitaa ikään kuin
ehkä ennen kuin mentäisiin tähän äärilaitaan.
Sitten minä tiedän, että Norjassa
on vahvasti haluttu puuttua koulukiusaamiseen, ja siellä yksi osa
sitä on se, että on tullut tämmöinen
valtakunnallinen elämäntaitoaine, mikä on
kaikissa peruskouluissa. Meillähän on Kiva Koulu
-hanke, mikä on yli 90 prosentissa kouluja ilmeisesti tällä hetkellä.
Miettisin myös sitä, voisiko Suomessa olla tämmöinen
elämäntaitoaine, mikä olisi ikään
kuin Kiva Koulu -hanke, sovittelumalli ja sen pohjana draama oppiaineena,
joka opettaa vuorovaikutusta, palautteen antamista, jokaisen ihmisen
elämäntarinan ikään kuin kunnioittamista.
Mutta tässä on paljon hyvää,
eli en todellakaan tällä puheenvuorolla teilaa
tätä keskustelun avausta.
Satu Haapanen /vihr:
Arvoisa puhemies! Minäkin kiitän edustaja
Heinosta tästä lakialoitteesta. Varmasti se, että kiusaaminen
olisi rikokseksi myös määritelty, nostaisi
sitä kynnystä, mutta nykyisessä laissakin
on toki jo mahdollisuuksia puuttua kiusaamiseen. Minäkin
pohdin vielä asiaa tältä kannalta.
Täällä on tullut todella hyviä keinoja,
kuinka kiusaamista voitaisiin vähentää.
Erityisesti edustaja Ruohonen-Lerner esitti tämän
ajatuksen, että tähän nokkimisjärjestykseen
pitäisi puuttua jo ihan päiväkodissa.
Kysymyshän on kiusaamisessa monesti nimenomaan vallankäytöstä.
Minusta myös yksi keino voisi olla se, että sekoitettaisiin
ikäluokkia: vanhemmat oppilaat ottaisivat vastuuta pienempien
hoitamisesta ja opettamisesta. Monesti kysymys on siitä,
että ihan on tekemisen puutetta. Meidän oppilaat
ja lapset pystyisivät paljon paremmin huolehtimaan toisistaan,
ja näitä välittämisen taitoja, huolenpidon
taitoja täytyisi kouluissakin opettaa. Opettajana on hyvin
vaikeaa monesti huomata sitä kiusaamista. Se ei välttämättä tapahdu opettajan
silmien alla, ja toisinaan lapsen kokemus ja perheen kokemus kiusaamisesta
voi olla myös sellainen, joka ei välttämättä näy
ihan konkreettisesti siinä arjessa, mutta aina on otettava
vakavasti se, kun lapsi tai perhe ilmaisee, että lasta
kiusataan.
Mikä mahdollistaa sitten kiusaamisen? Meidän
tulisi vahvistaa koko yhteisössä niitä taitoja, että me
puutumme, lapset, aikuiset, nuoret puutumme, silloin yksilöinä siihen,
kun jotakin kohdellaan väärin, ja tällä on
jo yksistään hyvin tärkeä merkitys
lapselle, että joku on tuominnut sen kiusaamisen. Hyväksytään
erilaisuutta, juhlitaan erilaisuutta, lähestytään
tätä teemaa positiivisesti. On tärkeää,
että käymme nyt tästä asiasta
keskustelua — kiitän siitä.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Edustaja Heinonen. — Poissa. — Jaa, on paikalla.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Olin matkalla jo.
Haluan kiittää hyvästä keskustelusta
ja siitä, että tämä vakava asia
saa huomiota. Itse olin koulukiusaaja. En sitä toki silloin
itse tajunnut, kun olin kouluikäinen poika. Olin vähän
villi, vauhdikas, en ymmärtänyt sitä,
mutta aikuisiällä muutama on tullut sanomaan,
että "sä kiusasit meitä", ja kyllä se
tietyllä tavalla jäi mietityttämään
ja pohdituttamaan, että niin se varmasti oli. Minä pojanviikarina
koin sen ehkä enempikin leikiksi, olin olevinani hauska
ja monenmoista muuta, mutta niin eivät kokeneet sitten
ne, jotka olivat kohteina siihen muka hauskuuteen taikka johonkin
muuhun. Kyllä se osittain herätti minua siihen,
että ei ole hirveän helppo välttämättä lasten ja
nuorten ymmärtää sitä, mikä on
kiusaamista ja miten vakavasta asiasta on kyse.
Toisaalta sitten myöhemmin, kun tulin opettajaksikin,
onneksi aika harvoin sain palautetta siitä, etten ollut
osannut puuttua kiusaamiseen, mutta toki niitäkin viestejä tuli,
että hei, tähän täytyisi puuttua.
Yksi vaikeimpia kiusaamisen muotoja on se, että eristetään
taikka jätetään ulkopuolelle, ja siihen
opettajana oli vaikea puuttua, ja siihen ei toki tämäkään
lakialoite kovin helpolla pysty pureutumaan. Oma ohjeeni oli, että kaikista
ei tarvitse tykätä mutta kaikkien kanssa täytyy
tulla toimeen taikka kaikkien kanssa pitää pystyä tekemään
koulutyötä. Kyllä samanlaisia piirteitä on
minun mielestäni myös työelämässä,
hyvin paljon samoja piirteitä on lasten käyttäytymisessä kuin
meillä aikuisillakin, ja kyllä me varmasti olemme
jollain tavalla roolimalleja siinäkin.
Olen edustaja Peltosen, opettajakollegani, kanssa hyvin samaa
mieltä, että kyllä valtaosa opettajista
näihin puuttuu, mutta niin kuin omana henkilökohtaisenakin
kokemuksenani sanoin, niin välillä on sellaisia
tilanteita, että emme me opettajat näe sitä,
mitä tapahtuu. Se tapahtuu joko sellaisissa paikoissa,
etteivät aikuiset ole paikalla, taikka sillä tavalla,
että emme välttämättä edes
oivalla sitä, että toinen kokee sen kiusaamiseksi,
puhumattakaan tietysti sitten sellaisesta väkivallasta,
joka tapahtuu jossain muualla, koulumatkoilla esimerkiksi.
Mutta valitettavasti Suomessa on tilanteita, joissa opettajat
eivät puutu edes, vaikka he tietävät.
Tällaisiakin opettajia valitettavasti on, ja uskallan itse
opettajana sen sanoa. Täällä tuotiin esille
muun muassa se, että vaietaan mahdollisesti sen takia,
että ei haluta omalle koululle huonoa mainetta, tai joku
muu syy voi olla siihen, että siihen kiusaamiseen ei puututa.
Minun mielestäni kaiken lähtökohta
on juuri niin kuin edustaja Rauhala ja Ruohonen-Lerner ja monet
muut toivat esille, että pitää puuttua
ensin kaikin muin keinoin. Tämä on viimesijainen keino,
joka olisi se, että voitaisiin puuttua myös lain
kautta siihen: silloin, kun opettaja ei puutu siihen taikka vanhemmat
kokevat niin, että he haluavat nyt, että tämä asia
otetaan vakavasti, olisi myös tämäntyyppinen
keino. Ja sitten toisaalta olisi se viesti, että menisi
lapsille ja nuorille tietoon, että koulukiusaaminen ei
ole missään tapauksessa hyväksyttävää,
puhuttaisiin siitä, mikä on kiusaamista, ja ennen
muuta ilmoittaisimme, että me emme suomalaisessa yhteiskunnassa
tätä hyväksy, emme päiväkodissa,
koulussa, emme työpaikoilla.
Tärkeätä on, arvoisa puhemies, paneutua
siihen, miksi kiusaamista on, ja sehän on resurssikysymys,
ja sen takia on hyvä, että on esimerkiksi Kiva
Koulu -hanke käynnistetty, niin kuin edustaja Toivola esille
toi. Yli 90 prosentissa, 2 500 koulussa, Kiva Koulu, eli
kiusaamisesta vapaa koulu -ohjelma, on tänä päivänä käytössä. Edustaja
Toivolan ajatus siitä, että tällaista
elämänhallinta-ainetta voisi olla, on minun mielestäni
hyvin kannatettava.
Opettajille pitää antaa mahdollisuus tehdä opettajan
työtä ja myös sitten keinot puuttua järjestyshäiriöihin.
Sieltä ne usein lähtevät ja ketjuttuvat.
Kyllä tässä keskustelussa tietysti
on hyvä muistaa sekin, että kiusaaja on myös
usein itsekin uhri ja hänkin tarvitsee apua ja auttamista.
Eli missään tapauksessa ei tämän
lakialoitteen tavoite ole se, että kiusaaja jollain tavalla
laitettaisiin tolpan nokkaan, vaan viimekertaisena keinona se otetaan
käyttöön ja sillä lopetetaan
se kiusaaminen. Mutta, totta kai, lähtökohtana
pitää olla se — ja tiedän, että jokainen
opettaja ja vanhemmat tekisivät niin — että yritetään
löytää syyt siihen, mistä se
kiusaaminen johtuu, ja viedä sitä viestiä eteenpäin,
mitä esimerkiksi edustaja Toivola on itse vienyt suomalaisiin
kouluihin.
Arvoisa puhemies! Tämä on monisäikeinen asia,
ja olen erittäin tyytyväinen, että tästä on
virinnyt näin hyvä ja vilkas keskustelu ja myös pohtiva
keskustelu siitä, millä tavalla asiassa pitäisi
edetä. Mielelläni kuulen lisää ajatuksia,
mitä koulukiusaaminen suomalaisessa yhteiskunnassa kansanedustajien
mielestä tarkoittaa.
Markku Mäntymaa /kok:
Arvoisa herra puhemies! On todella hyvä, että tästä vakavasta
asiasta, koulukiusaamisesta, keskustellaan. Minä olen itse
toiminut noin kolmisenkymmentä vuotta koulupoliisina ja
pitänyt tuhansia tunteja sekä oppilaille että myöskin
vanhempainillassa vanhemmille. Monta kertaa on kysytty, mitä se
koulukiusaaminen todella on. Minä olen itse sen määrittänyt
niin, että se on semmoinen hyvinkin subjektiivinen tunne:
jos siitä uhrista tuntuu siltä, että hän
on kiusattu, niin silloin se täyttää koulukiusaamisen
merkit. Kyseessä on todella vakava ongelma.
Tässä tuli esiin jo muun muassa tämä Kiva Koulu -järjestelmä,
joka perustuu nopeaan puuttumiseen. Haluan myöskin heittää pallon
vanhemmille. Tänä päivänä vanhempien
pitää kertoa lapselle, mikä on oikein,
mikä väärin; pitää olla
kiinnostunut, missä lapsi menee, mitä se tekee.
Kaikkea ei voi yhteiskunnan piikkiin laittaa.
Myöskin koulupoliisitoiminta, joka toimii joissain
paikoissa äärettömän hyvin,
tukee opettajien toimintaa oppilashuoltoryhmissä. Noin kolmisen
vuotta sitten poliisiylijohtaja määräsi mahtikirjeellä joka
ainoaan oppilaitokseen Suomenmaassa koulupoliisin, ja niin kuin
sanoin, resurssit ovat rajalliset ja tämä järjestelmä ei
aina toimi.
Minäkään en ole aina ihan vakuuttunut
siitä, onko lainsäädännössä mentävä siihen,
että tämä kiusaaminen määrätään
rangaistavaksi, vai onko muita keinoja ensin selvitettävä.
Varmasti muita keinoja pitää ensin selvittää ja
sen jälkeen pohtia tätä kriminalisointia
koulukiusaamisessa.
Maria Tolppanen /ps:
Arvoisa herra puhemies! Kiusaaminen on pahoinpitelyä,
ja pahoinpitely on aina rikos, ja se on kriminalisoitu. En näe
mitään syytä, minkä takia kiusaamista
ei voitaisi suoraan myöskin kriminalisoida. En ymmärrä sellaista
puhetta, että kiusaajaa tarvitsee paapoa ja tarvitsee ymmärtää,
koska hänellä menee niin huonosti. Voin vakuuttaa,
että kiusattu lapsi on se, jolla tulee menemään
huonosti. Puhun tästä asiasta sillä prestiisillä,
että olen ensimmäiseltä koulutukseltani
nuorisosihteeri ja tehnyt paljon nuorten kanssa yhteistyötä.
Se on totta, että myöskin kiusaajaa täytyy
auttaa, mutta se ei ole niinkään koulun asia,
se kuuluu jo sosiaalitoimelle ja mahdollisesti lastensuojelupuolelle,
jos ollaan alle 15-vuotiaita. Mutta sieltä täytyy
löytyä apua siihen.
Myös se on äärimmäisen tärkeää,
että lasten koulumatkojen on oltava turvallisia. Täällä on linjattu,
että koulun opettajat eivät voi puuttua ja koulu
ei voi puuttua koulumatkoihin. No, kuka niihin voi puuttua? Jostakin
täytyy löytyä apu myöskin sinne
koulumatkoille. Onko se sitten se, että palkataan näitä nuoria,
kun niitä nyt pitää palkata — ja
se on hyvä, että palkataan — esimerkiksi
saattamaan lapsia kouluun, jotta päästään
siihen tilanteeseen, että koulumatkoilla pystytään
kulkemaan rauhassa? Niin että yhdenkään pienen
pojan tai pienen tytön ei tarvitse henki kurkussa juosta
ja katsoa nurkan takaa, uskallanko mennä seuraavaan kohtaan
vai enkö uskalla. Se on hirvittävää elämää sellaiselle
lapselle.
Rangaistus on aina tultava kiusaajalle. 15 vuotta täyttänyt
väkivaltainen ihminen tietää olevansa
väkivaltainen. Siitä olen täysin vakuuttunut,
valitettavasti.
Sitten sellainen hyvin ikävä asia, mistä ei
oikeastaan tietenkään saisi edes puhua: on hyvä myöskin
muistaa sellainen asia, että valitettavasti koulumaailmassa
myös opettajat kiusaavat. Se on vaikea asia. Miten me puutumme
siihen, miten me näytämme sen toteen, jos lapsi
kokee, että näin on tapahtunut?
Lars Erik Gästgivars /r:
Arvoisa puhemies! Kiitos edustaja Heinoselle! Olen sen verran
vanha, että uskallan avautua myöskin itse. Tunsin
sydämessä joka sanan, jonka Heinonen esitti kiusaamisesta.
Minulla kesti 30 vuotta päästä sinuiksi
itseni kanssa. Tämä asia on erittäin
tärkeä, ja minusta tämä pitäisi
saada lakiin ja nollatoleranssi. Muuten on hirveän monta
ihmistä, mitkä joutuvat tämäntyyppiseen
tilanteeseen. Minulle tämä epävarmuus
kääntyi kuitenkin loppujen lopuksi hyväksi,
koska otin ja näytin kiusaajille, että pystyn
johonkin, ja näin ollen minä olen sinut itseni kanssa.
Kiitos tästä lakiesityksestä!
Tuula Peltonen /sd:
Arvoisa puhemies! Tämä elämäntaito-oppiaine,
johon edustaja Toivola tuossa viittasi, oli todellakin tämän
tuntijakotyöryhmän keskustelussa viime kaudella,
kun siellä esitystä tehtiin. Uudessa tuntijakoesityksessä ei
ollut mahdollisuutta uusien oppiaineiden lisäämiseen
tämän budjetoinnin takia, ja valitettavasti tätä ei
nyt saatu siellä aikaan. Mutta tulevaisuudessa tämä olisi
varmasti käsiteltävä asia, ja kannatan
kyllä elämäntaidon käsittelyä, myös
draamapedagogiikkaa. Se on erittäin hyvä keino
näissä tilanteissa.
Sen sijaan pidän erittäin ikävänä asiana
sitä, jos perussuomalaisten linja on tämä,
että kiusaaja ei tarvitse mitään apua — niin
kuin edustaja Tolppanen täällä mainitsi,
paapomista — vaan hänelle riittää pelkkä rangaistus.
Tämä on kyllä minun mielestäni
aivan väärä käsitys tästä asiasta,
koska nimenomaan näitä nuoria pitää auttaa, että he
pääsevät elämässään
eteenpäin, ja silloin pitää olla kaikkia
keinoja käytettävissä, ei pelkästään
rangaistus.
Maria Tolppanen /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! En sanonut, että kiusaajaa
ei pidä auttaa. Sanoin, että kiusaajaa pitää myös
auttaa, mutta sen avun pitää tulla ehkä jostakin
muualta kuin koulusta. Sen pitää tulla sosiaalitoimen
puolelta tai lastensuojelun puolelta, koska on varmasti hyvin todennäköistä,
että kun ihminen kiusaa, niin hänellä eivät
ole kaikki asiat kunnossa siellä kotona. Niihin kotiasioihin
pitää puuttua. Mutta koulun ensisijainen tehtävä on turvata
jokaiselle lapselle turvallinen koulupäivä, ja
jonkun muun, kun näköjään koulun
ei, on turvattava myöskin turvallinen koulumatka, niin että koulussa
ei tarvitse pelätä eikä koulumatkalla
tarvitse juosta henki kurkussa.
Jaana Pelkonen /kok:
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin kiitos edustaja Heinoselle
tärkeän aiheen esiin nostamisesta ja kiitos edustaja
Toivolalle, joka jo poistui, loistavasta puheenvuorosta, jonka innoittamana
muutama nopea kommentti tähän keskusteluun.
On siis erittäin tärkeätä,
että aiheesta keskustellaan nyt ja aiheesta keskustelua
jatketaan tulevaisuudessakin, mutta pelkkä keskustelu ja
puhuminen eivät riitä, vaan tarvitaan niitä tekoja,
ja tärkeä ryhmä tekojen suhteen olemme
me aikuiset, nimittäin ennen kaikkea sen suhteen, minkälaisen
mallin omalla käyttäytymisellämme annamme
lapsille ja nuorille. Kiusaamista ei tapahdu vain kouluissa ja päiväkodeissa,
vaan arkielämässä joka paikassa, niin
mediassa kuin työpaikoillakin, eli tässä joka
ikisellä meistä olisi peiliin katsomisen paikka.
Lauri Heikkilä /ps:
Arvoisa puhemies! Koulukiusaaminen on yleistynyt, ja viime aikoina
on lehdistä voinut lukea, että myöskin
opettajia on kiusattu. Nyt tämän lakialoitteen
yhteydessä voisi ajatella, pitäisikö tätä laajentaa
sillä tavalla, että valiokuntakäsittelyssä nämä säännöt
tulisivat koskemaan myös opettajia elikkä tapausta, jossa
oppilaat pahoinpitelevät tai kiusaavat opettajia. Viime
viikkoina on pahoinpidelty useita opettajia. Yksikin esimerkki oli,
kuten Iltalehdestä voi lukea, että 8-vuotias poika
oli pahoinpidellyt neljää naisopettajaa. Elikkä jotain
pitäisi tehdä myös opettajan valtuuksien
selkeyttämiseksi, että opettajat voisivat estää pahoinpitelyjä ja
kiusaamista kohdistumasta toisiin oppilaisiin ja itseensä koulussa.
Satu Haapanen /vihr:
Arvoisa puhemies! Kiusaamisella on monenlaisia ulottuvuuksia
ihmisen elämään, vielä myöhemmin
tulevaisuuteen, ja monesti joku lapsi kokee toisen nimittelyn ja
puhuttelun tai ilkeän käytöksen kiusaamisena,
toinen antaa sen mennä toisesta korvasta sisään
ja toisesta ulos. Kiusaamisen tunnusmerkki on nimenomaan, mitä edustaja
Heinonenkin on määritellyt täällä,
pitkään jatkunut toisen häirintä.
Mutta oleellista olisi näitten hyvien keinojen lisäksi,
mitä olemme jo kuulleet, lapsen itsetunnon vahvistaminen
jo ihan pienestä lähtien. Tämä työ tehdään
kotona, ja tähän tarvitaan työkaluja
sekä kodeissa että kouluissa. Kouluissa tarvitaan
lisää aikuisia katsomaan ja valvomaan ja luomaan
sitä turvallisuutta sekä luokkahuoneessa että pihalla
että koulumatkoilla.
Tässä yhteydessä haluaisin kysyä näin
yleisesti, mitkä ovat meidän yhteiskuntatakuumme mahdollisuudet
kiusaamiseen puuttumisessa mutta varsinkin sen jälkien
selvittämisessä. Olen kuullut nyt oppilaitoksissa
kierrellessä ja rehtoreita tavatessa, että monesti
nämä nuoret aikuiset, jotka ovat syrjäytymässä järjestelmästä,
ovat arkoja, hiljaisia, heidän itsetuntonsa on nollilla. Tässä yhteydessä olen
hieman huolissani siitä, että jos keskitämme
opetusta suuriin oppilaitoksiin, niin onko niissä mahdollista
kohdata nuori ihminen yksilöllisesti. Pienissä oppilaitoksissa monesti
on sellainen henki, että siellä on mahdollista
keskustella, vahvistaa nuoren itsetuntoa, ja näkisin, että tämä on
myöskin erittäin tärkeää työtä kiusaamisen
alalla ja varsinkin näitten nuorten ihmisten, joista koko
maamme ja maanosamme ja maapallommekin tulevaisuus riippuu, vahvistamiseksi.
Tämä on iso ja tärkeä asia, ja
hyvä, että keskustelemme.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Olen samaa mieltä, että on
hirveän tärkeää, että lähdemme
puuttumaan sieltä, mistä ne syyt ovat. Siellä minun
mielestäni ensimmäinen ja tärkein on
tietysti se, että opetusryhmät ovat riittävän pieniä,
ja tietysti se, että tukipalvelut ovat riittävät,
ja toisaalta se, että erityistuen tarvitsevat saisivat
apua. Esimerkiksi psykologeja tässä maassa on
varsin vaikea saada edes täällä kasvualueella,
puhumattakaan sitten muista alueista.
Tätä lakialoitettani aiemmin on arvosteltu
siitä, että se muka jollain tavalla aiheuttaisi
sen, että koulut eivät puuttuisi koulukiusaamiseen.
Sitä ei tässä keskustelussa ole esille
nostettu, mutta minua on arvosteltu siitä, että tämä tekisi
niin. En oikein ymmärrä sitä, ja haluan
sen näkökulman tuoda tähän,
koska varmasti joku tätä keskusteluakin kuunteleva
sitä pohtii. Olen varma, että kouluissa puututtaisiin
ensin siihen. Ei sieltä koulusta ensimmäisenä soitettaisi
poliisille, että nyt täällä kiusataan,
vaan ensin siihen puututtaisiin aivan normaalin koulun pelisääntöjen,
järjestyssääntöjen ja muiden
kautta aivan samalla tavalla kuin jo nyt.
Koulun alueella tupakanpoltto on kielletty. Ei sinne poliisia
heti ensimmäisenä soiteta, vaan siihen puututaan
mahdollisimman pitkään muilla keinoin, ja viimeisenä keinona
sitten saatetaan käyttää poliisin paikalle
kutsua. Taikka mopolla ajaminen: siellä koulun alueella
pörrätään. Siihen voisi poliisin
soittaa paikalle. Eivät opettajat sinne poliisia soita
ensimmäisenä eivätkä toisena
eivätkä vielä kolmantenakaan kertana,
mutta ehkä sitten, jos siihen ei millään
muulla keinolla pysty puuttumaan, on hyvä, että on
käytettävissä laki, jossa sanotaan, että näin
ei voi toimia, ja silloin siihen voi poliisi puuttua. Tämä on
asia, jonka halusin tähän vielä esille
nostaa, ja otan vielä myöhemmin esille muutaman
vastauksen näihin aiempiin puheenvuoroihin.
Jari Lindström /ps:
Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin kiitoksia edustaja
Heinoselle äärimmäisen tärkeän
asian esille nostamisesta.
Gästgivars äsken kertoi tuossa olleensa koulukiusattu,
niin olen ollut minäkin. Olen käynyt semmoisen
helvetin läpi, että oikeastaan niitä muistoja
ei unohda ikinä. Minä selvisin siitä sillä asenteella,
että minä näytän noille. Siihen
myös liittyi semmoisia tunteita kuin viha, katkeruus, heikentynyt
itsetunto. On äärimmäisen tärkeää, että me
puhumme näistä asioista emmekä vaikene
näistä, koska nämä tämmöiset
tunteet, mitä tuossa äsken mainitsin: se on aina
kiikun kaakun, kumpaan suuntaan se kääntyy. Kääntyykö se
siihen, että alat itse tekemään sitä samaa,
eli kostat ja ryhdyt itse kiusaajaksi? Toinen vaihtoehto on se,
että annat anteeksi. Sinun ei tarvitse ikinä sitä unohtaa,
mutta anteeksiannosta lähtee paljon.
Kun on työelämässä ollut
luottamushenkilönä ja törmännyt
myös työpaikkakiusaamiseen, niin eräs
hyvä keino siihen puuttumiseen on äärimmäisen
rohkea: ottaa ne kaikki henkilöt siihen ja jutella naamasta
naamaan, nostaa se kissa pöydälle. Siihen eivät
kaikki pysty. Onneksi itselläni on semmoisia kokemuksia,
että meillä oli semmoinen työnjohtaja,
joka uskalsi siihen ryhtyä, ja se tavallaan laukaisi sen
tilanteen. Puhuttiin, jokainen sai sanoa, mikä mättää,
ja se oli äärimmäisen hyvä tapa
toimia.
Reijo Hongisto /ps:
Arvoisa herra puhemies! Minäkin kiitän edustaja
Heinosta erinomaisen hyvästä lakialoitteesta,
ja kun tuossa edustaja Mäntymaa totesi, että hän
on 30 vuotta kiertänyt kouluissa koulupoliisina, niin minullakin
siellä on aika monta vuotta vierähtänyt
ja aika monta tuntia olen oppilaille ollut keskustelemassa, ja myöskin
tällaisista erittäin aroista ja herkistä asioista
on tullut keskusteltua, ja monet vanhemmat ovat soittaneet, ottaneet
yhteyttä, ja olen joutunut kuuntelemaan aika liikuttavia
tarinoita elävästä elämästä.
Kun kiusaamisesta puhutaan, niin se on sellaista, jota ei voi
vaa’alla punnita eikä metrimitalla mitata: se
on semmoinen tunne. Jotkut ihmiset ovat herkempiä, joku
tuntee tulleensa kiusatuksi huomattavasti kevyemmällä tavalla,
joku toinen tuntee, että eihän tässä ole
mitään, tämähän on
huumoria. Jos ja kun tällaista lähdetään laiksi
valmistelemaan, tämän teon tunnusmerkistöön
on kirjoitettava riittävän selvästi ja
yksityiskohtaisesti, että tämä teko uppoaa
tunnusmerkistöön.
Muutamissa puheenvuoroissa on tullut esille, että opettajat
eivät halua puuttua kiusaamiseen, jotta koulu ei saisi
negatiivista julkisuutta. Tällaistakin on minulle viestitetty.
Tämän takia on mielestäni syytä pohtia
myös sitä, mihinkä opettaja syyllistyy
vai syyllistyykö opettaja johonkin, jos hänen
tietoonsa tulee selvä, selkeä kiusaamistapaus,
mutta hän ei siihen puutu. Onko kysymyksessä rikoksen
suosiminen tai joku muu, mutta jonkinlainen sanktio tai moite myös opettajalle
täytyisi tulla siitä.
Nykyisen lain mukaan rangaistavuuden alaikäraja on
15 vuotta, niin kuin tuli muutamissa puheenvuoroissa esille, ja
me kaikki tiedämme, että kiusaamista tapahtuu
huomattavasti nuorempien ikäluokkien keskuudessa. Mielestäni
kuitenkaan tätä rangaistavuuden ikärajaa
ei tule laskea: se on syytä säilyttää tässä 15
vuodessa.
Lopuksi vielä se, että mielestäni
kiusaaminen ei ole henkilön luonnollista ja normaalia käytöstä.
Siihen on joku syy, ja on tärkeää selvittää se syy
ja opettaa kiusaajaa ymmärtämään
tekonsa järjettömyys ja seuraukset, ja näin
myös kiusaajaa tulee auttaa. Se on ainakin minun henkilökohtainen
kantani. Kannatan lämpimästi tätä edustaja
Heinosen tekemää lakiesitystä.
Osmo Kokko /ps:
Arvoisa puhemies! Myös minä kiitän
edustaja Heinosta. Hän on tuonut erittäin tärkeän
asian esille. Voin myös itse henkilökohtaisesti
kertoa sen, kuten edustaja Gästgivars ja myös
edustaja Lindström kertoivat itsestään,
että olen ollut koulukiusattu. Maaseudulla tunsivat naapurit
toisensa ja muuta, tiesivät taustat — olin köyhistä oloista — siellä koulumatkoilla
jouduin kiusatuksi, mutta se ei ole millään tavalla
minun psyykettäni heikentänyt eikä muuta,
olen päässyt asioiden yli.
Näen, että pitkälti näissä asioissa
lähdetään sieltä kotoa. Omalla
tavallaan meillä yhteiskunnassa on hyvinvointia, mutta
se on tuonut myös perheisiin pahoinvointia. Ei sillä tavalla
enää pidetä huolta lapsista niin kuin
ennen, perheet ovat hajonneet jnp. Näihin seikkoihin pitäisi
erittäin paljon kiinnittää huomiota.
Toinen on kuntatasolla sitten se, että meillä on resursseja
siellä: kouluilla olisi ne koulukuraattorit ja muut, jotka
tekevät tätä ennalta ehkäisevää työtä tässä asiassa,
ja siellä olisi riittävät resurssit.
Tämä on erittäin merkittävää.
Näin ollen tarvitaan tähän tärkeään
asiaan myös yhteiskunnan lisäpanostuksia, mutta
totta kai kaikki lähtee sieltä perheestä.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Haluan vielä tämän
keskustelun lopuksi kiittää kaikkia edustajia,
jotka ovat tähän keskusteluun osallistuneet. On
mukava huomata, että tästä asiasta vallitsee
varsin vahva yhteisymmärrys siinä suhteessa, että kiusaamiseen
pitää puuttua ja sitä ei saa hyväksyä ja
siihen pitää ennen muuta puuttua pehmein keinoin,
siitä olemme varmasti kaikki samaa mieltä. Olen
myös tyytyväinen siihen, että varsin
moni tässä salissa on kantanut huolta siitä,
että pitää olla myös keinoja
sitten puuttua, jos mikään ei auta.
Edustaja Hongisto toi esille sen, että rikoksesta kiinni
jäävä alle 15-vuotias ei ole rikosoikeudellisesti
vastuussa, ja näin on, enkä esitä siihen muutosta.
Toisaalta pitää muistaa, että ei alle
15-vuotiaskaan rikoksesta kiinni jäävä selviä seuraamuksitta
teoistaan, vaan hänestä tehdään
lastensuojeluilmoitus ja hänen rikoksensa tai muu tilanteensa
käsitellään siis sosiaaliviranomaisten kanssa.
On syytä myös muistaa se, että alle 15-vuotias
on vastuussa aiheuttamistaan vahingoista ja jo yli 7-vuotias on
vahingonkorvausvastuussa. Nämä ovat sellaisia
asioita, jotka tässä on myös hyvä pitää esillä.
Korvausvastuu ei poistu, vaikka olisi siis alle 15-vuotias tekijä.
Olemme varmasti kaikki samaa mieltä siitä, että myös
siihen tekijään, kiusaajaan, pitää kiinnittää huomiota.
Olen aivan varma, että näin meistä jokainen
ajattelee.
Tässä lakiehdotuksessa ei myöskään
oteta kantaa siihen, että kiusaajan pitäisi olla
aina lapsi taikka koululainen. Ei tässä mainita
missään sitä, vaan tämä nimenomaan
lähtee siitä, että koulukiusaaminen tapahtuu
kouluympäristössä tai henkilöt
tuntevat toisensa koulun kautta. Eli tässä on
kaksi elementtiä, jotka ovat tuon Krista Vierimaan tutkimuksessa
esille nousseita perusteluja. Siinä nimenomaan on ajatus
se, että siinä pitää olla selkeä yhteys
siihen kouluun: joko se tapahtuu siellä tai sitten he tuntevat
toisensa koulun kautta ja silloin se voi tapahtua muualla.
Hyvin tärkeää on se, että koulukiusaaminen on
toistuvaa toiseen henkilöön tapahtuvaa kiusantekoa
ja se on omiaan aiheuttamaan vahinkoa, kärsimystä tai
pelkoa loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa
tai uhkaamaan loukattua, ja nämä teot tapahtuvat
siis kouluympäristössä tai koulun kautta.
Silloin näitä koulukiusaamisen tekoja, jotka olen
lakiesitykseen kirjannut, ovat esimerkiksi
— ruumiillisen väkivallan tekeminen toiselle — tietysti
aivan selkeää, se on rikos jo tänäkin päivänä
— valheellisen tiedon tai vihjauksen esittäminen
toisesta siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa
tai kärsimystä loukatulle taikka häneen
kohdistuvaa halveksuntaa, taikka muuten kuin aiemmin tässä kohdassa
mainitulla tavalla toisen halventaminen
— toisen yksityiselämästä tiedon,
vihjauksen tai kuvan esittäminen oikeudettomasti joukkotiedotusvälinettä käyttämällä
tai
muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville, esimerkiksi nettikiusaamisen
kautta, siten että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa
ja kärsimystä loukatulle taikka häneen
kohdistuvaa halveksuntaa
— toisen pakottaminen oikeudettomasti väkivallalla
tai uhkauksella tekemään, sietämään
tai tekemättä jättämään
jotakin
— toisen pakottaminen muulla kuin rikoslain 31 luvun
1 §:ssä tarkoitetulla uhkauksella luopumaan
taloudellisesta edusta, johon rikoksentekijällä tai
sillä, jonka puolesta hän toimii, ei ole laillista
oikeutta
— aseen nostaminen toista vastaan tai muulla tavoin
toisen uhkaaminen rikoksella sellaisissa olosuhteissa, että uhatulla
on perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen
turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa
— toiselta liikkumavapauden riistäminen oikeudettomasti
sulkemalla sisään, sitomalla, kuljettamalla johonkin
tai muulla tavoin tai toisen eristäminen tämän
ympäristöstä.
Ja vielä muutama kohta:
— toisen omaisuuden hävittäminen
tai vahingoittaminen oikeudetta tai tietovälineelle tallennetun
tiedon tai muun tallennuksen oikeudeton hävittäminen,
turmeleminen, kätkeminen, salaaminen toisen vahingoittamiseksi
— irtaimen omaisuuden anastaminen toisen hallusta
— toisen irtaimen omaisuuden taikka kiinteän koneen
tai laitteen käyttäminen luvatta
— toisen kotirauhan häiritseminen soittamalla
puheluita, lähettämällä matkapuhelimeen
viestejä jnp.
Näistä elementeistä, jotka löytyvät
laista, muodostuu koulukiusaaminen. Se tarkoittaa sitä, että se
on toistuvaa, se on jatkuvaa. Silloin nämä koulukiusaamisen
piirteet täyttyvät.
Totta kai, niin kuin tässä lakiesityksessä todetaan,
jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa
tai ankarampaa rangaistusta, koulukiusaamisesta on tuomittava sakkoon.
Eli tässä ei missään tapauksessa
myöskään väheksytä joitakin rikoksia.
Jos ne täyttävät sitten kovemman rangaistuksen
omaavan rikoksen tunnusmerkit, niin totta kai niitä tämänkin
jälkeen käsiteltäisiin niin. Mutta koulukiusaamisesta
voisi sakko olla rangaistus tämän esitykseni pohjalta.
Toivon, arvoisa puhemies, että tämä lakiesitys
valiokuntakäsittelyssä saa arvoisensa kohtelun.
Jokainen koulukiusattu, jokainen koulukiusaaja, jokainen suomalainen
lapsi ansaitsee sen, että meillä koulussa olisi
tulevaisuudessa entistä parempi opiskella, kasvaa ja myös
opettaa.
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Pekka Ravi.
Esko Kiviranta /kesk:
Arvoisa puhemies! Rikon varmaan jotain sovinnaisuusnormia,
kun käytän tämän puheenvuoron,
jota pyysin juuri edustaja Heinosen kiitospuheen alkaessa. Mutta tavallaan
se oli etukäteinen kiitos myöskin minun puheenvuorolleni,
sillä kannatan kyllä sinänsä erinomaisesti — tietysti,
se on selvää — että koulukiusaamiseen
puututaan kaikinkin mahdollisin keinoin.
Pidän kuitenkin aika raskaana tämmöistä rikoslain
säännöksen säätämistä tähän
asiaan — vaikka kunnioitan kyllä tätä valtavaa
työtä, mikä tässä on
tehty tämän rikoslain uuden pykäläehdotuksen
laatimiseksi. Kyllä tuo rikoslaki on varmaan näissä asioissa
aika jämerä keino, ja toivon, että näihin
voitaisiin yhteiskunnassa puuttua muulla tavalla kuin sakkorangaistuksella.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Oli pakko vielä ottaa tähän
loppuun puheenvuoro.
Minun mielestäni koulukiusaaminen on erittäin
vakava rikos. Siitä on meillä Suomessa osoituksena
lukuisia itsemurhia. Siitä on osoituksena lukuisia väkivallantekoja,
joissa tekijänä on ollut koulukiusattu. Myös
kouluampumisten taustalla on ollut ainakin osassa tapauksia Suomessa
ja myös maailmalla koulukiusaamista.
Minun mielestäni meillä Suomessa moni, moni
paljon vähäpätöisempi rikos
kuin koulukiusaaminen on määritelty sakolla rangaistavaksi. Koulukiusaaminen
on vakava rikos. Siihen pitää puuttua kaikilla
keinoilla, ja minä haluan, että siihen puututaan
ensisijaisesti pehmeillä keinoilla antamalla opettajille
voimavaroja, kouluille voimavaroja, opettajille keinoja puuttua.
Mutta silloin kun se ei toimi, minun mielestäni tässä maassa
voi olla rikoslaissa kirjaus, että koulukiusaaminen on
rikos, siitä seuraa rangaistus ja se rangaistus on sakko,
ja siitä on korvausvelvollisuus, niin kuin näissä on.
Minä itse toivon, että se oikeasti olisi selkeä viesti
kaikille perheille. Lapselle on paljon helpompi mennä sanomaan,
että se ei ole hyväksyttyä, se on rikos.
Näin vanhemmat tekevät monessa muussakin asiassa,
ja se toimii lapsille. Se on selkeä viesti: tätä suomalainen
yhteiskunta ei hyväksy.
Maria Tolppanen /ps:
Arvoisa herra puhemies! Oli todella hyvä, että edustaja
Heinonen otti tuossa puheeksi vielä nämä kouluampumiset,
joissa myöskin taustalla on hyvin usein ollut koulukiusaamista.
Nimenomaan tätä ampujaa on kiusattu.
Tässä on yksi sellainen asia, mikä olisi
hyvä muistaa: väkivalta on sellainen asia, että jossakin
vaiheessa väkivaltaan vastataan aina väkivallalla.
Se vain on luonnonlaki. Kukaan ei ota loputtomasti päähän,
eikä kukaan ota loputtomasti potkuja, iskuja eikä haukkumisia.
Jossain vaiheessa sitä vastaan noustaan kapinoimaan, ja
sen jälkeen nämä tilanteet, joita meillä nyt
Suomessakin on jo tiedossa, saattavat olla todella karmaisevia.
Meillä on muun muassa Pohjamaalla sellaisia paikkakuntia,
missä 6—7 nuorta tappaa itsensä vuoden
aikana, minimissäänkin kolme, ja siellä on
vain muutama tuhat ihmistä. Se on aika järkyttävää.
Näihin asioihin pitää pystyä puuttumaan,
ja koulukiusaajille on pystyttävä kertomaan se
asia, että ei näin, näin ei tehdä,
tämä on rikos, tästä seuraa
rangaistus.
Toivon todella sydämestäni, että sitten
otetaan myöskin muihin viranomaisiin yhteyttä,
jotta koulukiusaajille voitaisiin antaa sellaista apua, mitä he
tarvitsevat, mutta missään nimessä heitä ei
pidä paapoa. Ensisijainen tehtävä on
auttaa kiusattua ja pitää koulu puhtaana paikkana
niin, että siellä saa olla kaikessa rauhassa.
Mutta toki sitten taas psykologista apua pitää antaa
koulukiusaajille, jotta he oppivat tietämään
sen, mikä on väärin ja mikä on
oikein, miksi kiusaaminen on väärin, miksi kiusaaminen
tuntuu pahalta.
Nämä ovat semmoisia asioita, mistä pitää uskaltaa
puhua. Ja myöskin on muistettava, että kouluissa
valitettavasti myös opettajat kiusaavat. Siitä löytyy
suomalaisesta kirjallisuudesta hyvin paljonkin todisteita ja ihan
tutkittua tietoa.
Keskustelu päättyi.