Eero Akaan-Penttilä /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyseinen lakialoite n:o 117 ehdottaa, että sotilasvammalain 6 §:ää muutetaan niin, että vähimmäishaitta-asteeksi saataisiin 20 prosenttia. Perustelen tätä monille edustajille sinänsä hyvin tuttua asiaa lähinnä siitä näkökulmasta, miten nämä kyseiset vammaisjärjestöt itse ovat kokeneet monet sotilasvammalakiin liittyvät etuudet, niitten muuttamisen ja niiden muutostarpeet. Aineistoni perustuu Sotainvalidi-lehteen n:o 5 tältä vuodelta 2003.

Tässä pitkässä kirjoituksessa lähdetään vuodesta 86 ja todetaan aivan aiheellisesti, että tuolloin saatiin 30 prosentin sotainvalideille maksuttomiksi tietynlaiset kotipalvelut. Sodastahan oli kulunut silloin jo yli 40 vuotta, ja silloin tehtiin helpommiksi semmoiset asiat muun muassa kuin ateria-, kotisairaanhoito- ja pyykkipalvelut, joiden avulla, hyvät kuulijat, sotainvalideilla oli vähän paremmat mahdollisuudet selviytyä omassa kodissaan. Tämä 30 prosentin raja tuli kuitenkin hyvin nopeasti ongelmalliseksi, ja Sotainvalidien Veljesliitto käynnisti itse asiassa vuonna 98, kun prosenttiin ei muutosta millään saatu, oman projektin, jolla sotainvalidien avustajapalvelu saatiin kuntoon 400 työntekijän toimesta. Aika järkyttävää, että sodassa vammautuneiden iäkäs joukko näin vielä vuonna 98 joutui omaa palveluaan turvaamaan. Eduskunta onneksi ymmärsi tämän lopultakin ja tämän vuoden alusta on tämä 30 prosentin sijasta haitta-aste ollut 25. Nyt ehdotan sitä tässä omassa lakialoitetekstissäni 20 prosentiksi, ja ne perustelut ovat siinä.

Haluan vielä vähän lisää kertoa siitä, miten ihmeellisen paljon työtä tämmöisen asian eteen Suomessa joutuu kyseinen kohderyhmä itse kuitenkin tekemään. He kirjoittavat omassa lehdessään, että näiden prosenttien muuttaminen toteutuakseen on vaatinut satoja tapaamisia, satoja kirjelmiä, lukuisia työryhmiä ja tehokasta tiedotustoimintaa. He ovat myöskin todenneet, että viime vuosina edunvalvonta on heille tullut vaikeammaksi. Se on muuttunut itse asiassa aika ymmärrettävästä mutta yllättävästäkin syystä. He sanovat, että kun vielä 1980-luvulla päättäjät olivat suurelta osin sodan sukupolvea, jolle sotainvalidien asia oli luonnostaan tuttu, nyt ei siitä sukupolvesta kukaan ole yhteiskunnassa päättävässä asemassa, ja epäsuorasti vihjaavat siihen, että nykyaikaiset päättäjät eivät ehkä niin hyvin sitten ymmärrä heidän asemaansa, vai onko se kiinnostuksen puutetta. He ovat kuitenkin päättäneet yhteisin voimin jatkaa ja pyrkivät pitämään veteraanien äänen kuuluvilla.

Hyvin puhuttelevia ovat heidän liittonsa hallituksen pöytäkirjamerkinnät, jotka he kertovat tässä samaisessa lehdessä n:o 5. Siinä todetaan, mitä tämän vuoden aikana on ajateltu vuodeksi 2004 budjettiin tarvittavan. Kerron sitten, mitä muutoksia sinne on saatu vai eikö ole saatu mitään. Tuossa liittohallituksen pöytäkirjassa todetaan, että liiton johto on kesän ja alkusyksyn aikana esittänyt tavoitteitaan valtion 2004 budjettiin muun muassa seuraavien tapaamisten yhteydessä, ja kiinnittäkää huomiota, keitä henkilöitä he ovat tavanneet: sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre liittokokouksen avajaisjuhlassa Mikkelissä 10. päivänä kesäkuuta tänä vuonna ja uudelleen sosiaali- ja terveysministeriössä 7. päivänä elokuuta; valtiosihteeri Raimo Sailas Kyyhkölässä 11. päivänä heinäkuuta; peruspalveluministeri Liisa Hyssälä Kyyhkölässä 28.7. ja lisäksi tapaaminen sosiaali- ja terveysministeriössä 7. päivänä elokuuta sekä yhdessä Veljesliiton Ruotsin piirin johdon kanssa 16. päivänä syyskuuta; kolmas huippupoliitikko, valtiovarainministeri Antti Kalliomäki valtiovarainministeriössä, tavattu 14; elokuuta, ja eduskuntaryhmien puheenjohtajat tai vastaavat, joiden joukossa minäkin olin, 9. päivänä syyskuuta.

Lisäksi tuosta pöytäkirjasta ilmenee, että on tarkoitus toimittaa eduskuntaan aloitetekstejä kansanedustajille kaikista näistä asioista, jotta ne huomioitaisiin, ja lisäksi pöytäkirjassa on maininta valtion ylimääräistä eläkettä koskevista, yhdessä ammattiliittojen Tehyn ja Superin kanssa toiselle valtiovarainministerille ja eduskuntaryhmille lähetetyistä kirjelmistä. Kokouksen jälkeen eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokuntaa on informoitu sen vieraillessa Mikkelissä 1.10., ja valtiovarainvaliokunnan sosiaali- ja työjaostolle on tarkoitus esitellä liiton tavoitteita myöhemmin syksyllä sen käsitellessä sotilasvamma- ja veteraaniasioita koskevaa budjettia.

Arvoisa puhemies! Minusta tämä on aivan uskomaton lista siitä, mitä Sotainvalidien Veljesliitto on erilaisilla tapahtumillaan yrittänyt saada aikaiseksi, kun ajatellaan, että heidän keski-ikänsä on yli 82, taitaa olla 85 vuotta. Kyllä nyt luulisi tällä historialla jonkun nopeammankin tien olevan mahdollinen tai suoremman. Onko se sitten kielteinen vastaus tämän luokan päättäjiltä, joiden puheilla he ovat käyneet?

Mitä sitten budjettiehdotus vuodelle 2004 tuo koko tämän niin sanotun rumban jälkeen? Siinä on seitsemän eri kohtaa. Ensin ovat rintamalisät ja asumistuki. Se alenee ensi vuonna, se ei pysy edes samassa. Sotilasvammakorvaukset alenevat; sotainvalidien hoitolaitoksen maksut pysyvät ihan samoina; sotainvalidien puolisoiden ja sotaleskien kuntoutukseen tulee pieni nousu, 160 000 euroa; rintamaveteraanien kuntoutus, ehkä tärkein sektori, pysyy täysin ennallaan; ja eräissä sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden kuntoutus säilyy myöskin täysin ennallaan; ulkomaalaisten vapaaehtoisten rintamasotilaiden avustus pienenee hieman.

Arvoisa puhemies! Tässä on seitsemän kohtaa, joita nämä veteraanit ja sotainvalidit ovat yrittäneet ajaa ensi vuoden budjettiin. Yksikään niistä ei ole mennyt läpi, ei edes tämä vähimmäishaitta-asteen alentaminen 25:stä 20 prosenttiin.

Tähän loppuun minulle tulee spontaanisti vaan mieleen tämän päivän keskustelu vammaispolitiikasta tässä salissa. Se oli kuorrutuskeskustelua, joka ei oikein johtanut varmaan mihinkään, vaikka tämä vuosi on maailmanlaajuinen vammaisten vuosi, jonka avajaisjuhla Suomessa oli erittäin näyttävä tilaisuus, jossa paikalla oli muun muassa meidän nykyinen puhemiehemme Paavo Lipponen. On moraaliltaan arveluttavaa, että selkeämmin ei voida sanoa asioita, niin ettei turhaa työtä tehdä, ja tämän kaiken takia toivon, että hallituspuolueet ottavat tämän huomioon ja edes näissä prosenttimuutoksissa voisivat olla edistyksellisiä.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Hyvin lämpimästi haluan kannattaa ed. Eero Akaan-Penttilän ym. tekemää lakialoitetta 117 sotilasvammalain 6 §:n muuttamisesta siten, että nämä invaliditeettiprosentit voivat laskea, jotta sotainvalidit pääsisivät esitettyjen hoito- ja avopalvelujen piiriin mahdollisimman pikaisesti. Ed. Akaan-Penttilä on todella oikealla asialla, ja tarvitaan todella tässä eduskunnassa paljon toimia, että viime sotien invalidien ja myös veteraanien, lottien ja kotirintamalottien asiat saataisiin hyvin nopeasti hoidettua.

Minun luonani on käynyt vuoden aikana, tosin edellisen vaalikauden aikana, sekä synnyin- että kotipaikkakuntani sotainvalidien edustajia. Monet heistä ovat kutsutut viimeiseen iltahuutoon tuon käynnin jälkeen. Sotainvalidiemme joukko hyvin nopeasti on vähenemässä. Heille kuuluisi nyt, ketkä vielä jäljellä ovat, elämän kunnioitetussa ehtoossa kaikki se yhteiskunnan hoiva ja tuki, mitä tämän päivän Suomi ja yhteiskunta voi antaa. Viimeiset sotiemme veteraanit ovat poistuneet eduskuntatyöstä alkaneen vaalikauden myötä. Sen takia tämän eduskunnan tulee tuntea sitäkin enemmän vastuuta viime sotien vastuuta kantaneesta sukupolvesta.

Kaikki nämä perustelut, mitä ed. Akaan-Penttilä ansiokkaassa puheenvuorossaan toi esille, ovat kannatettavia. Olen lukenut myös saman artikkelin Sotainvalidien Veljesliiton pää-äänenkannattajasta Sotainvalidi-lehdestä, johon ed. Akaan-Penttilä viittasi. Vielä niillä voimilla, joita iäkkäillä sotainvalideilla on, he ovat halunneet veljiensä puolesta muistuttaa yhteiskuntamme päättäjiä tärkeiksi kokemistaan asioista. Näen, että jo neljännen käskyn velvoittamana suomalaisella yhteiskunnalla on kunniavelka sotiemme invalideja, veteraaneja ja viime sotien sukupolvea kohtaan, ja siksi erittäin lämpimästi haluan kannattaa ed. Akaan-Penttilän tekemää kyseistä lakialoitetta ja toivon sille mahdollisimman nopeaa ja myönteistä jatkokäsittelyä.