Toimi Kankaanniemi /kd(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Tämä vuosi on päättymässä, on enää puolitoista kuukautta jäljellä, ja uhkaa nyt käydä niin, että vuosisatainen perinne vuodenvaihteessa katkeaa, perinne, jonka mukaan tasavallan presidentti on antanut julistuksen neljästä kiitos-, katumus- ja rukouspäivästä.

Tämä perinne on ollut vahva suomalainen kansallinen, hengellinen, isänmaallinen perinne, ja sen katkeamista on pidettävä kyllä taaksepäinmenona, ikävänä tapahtumana. Kun näyttää siltä, että kulttuuriministeri, jolle tämä asia kuuluu, on hyvin paljon matkoilla maailmalla ja kun toisaalta oikeusministeri ei tätä asiaa pidä erityisen arvokkaana, niin lähdin lakialoitteella asiaa viemään eteenpäin ja kiireesti väsäsin tämän lakialoitteen, jolle ei varsinaista mallia löytynyt, koska tällaista lakia meillä ei tähän asti ole ollut.

Tämä perinne, rukouspäiväjulistus, jota nimeä tästä käytetään, on perustunut niin sanottuun tapaoikeuteen, siis vuosisatainen tapaoikeus on ollut kysymyksessä. Nyt kuitenkin uuden perustuslain mukaan tasavallan presidentillä ei voi olla tehtäviä muutoin kuin lain hänelle suomina. Kun tästä ei lakia ole, niin perustuslakivaliokunta on uskonnonvapauslain käsittelyn yhteydessä viime vuonna todennut, että tämä tapaoikeus ei ole verrattavissa voimassa olevaan varsinaiseen lainsäädäntöön.

On annettava kyllä edelliselle perustuslakivaliokunnalle, siis vuoden takaisessa kokoonpanossa olleelle perustuslakivaliokunnalle, pieni miinus siitä ahdasmielisestä ajattelutavasta, jota se on tässä asiassa edustanut. Nimittäin hallitus ja oikeuskansleri ovat tulkinneet, että tämä tapaoikeus, vanha perinne, voidaan rinnastaa voimassa olevaan lakiin ja sen perusteella tasavallan presidentin voisi sallia antaa edelleen tämä perinteinen julistus.

Nyt kuitenkin oikeusministeri on katsonut, että näin ei voi tapahtua, ja siksi lakiesitys tästä on maannut hallituksessa hyvin pitkään tai ainakin joitakin viikkoja eikä ole vieläkään tullut eduskuntaan. Toivottavasti se tällä viikolla annetaan ja näin sitten lainmukaisesti pääsee tasavallan presidentti toimimaan. Mutta jos näin ei tapahdu tällä viikolla, niin toivoisin, että perustuslakivaliokunta ottaisi tämän lakialoitteen käsittelyyn ja tältä pohjalta hoitaisi tämän asian, joka on siis kiireellinen, koska tämä julistus on tapana antaa vuoden lopulla siten, että se voidaan uudenvuodenpäivän jumalanpalvelusten yhteydessä kirkoissa lukea.

Valmistelu varmasti käy nopeasti, vaikka tässä on valmistelussa ollut viime vuosina tällainen vähän laajempi työryhmä, jossa on ollut mukana opetusministeriö, evankelisluterilainen kirkko, ortodoksinen kirkko, Vapaan kristillisyyden neuvosto ja Suomen ekumeeninen neuvosto, eli tämä on ollut hyvin kattava tässä mielessä. Nyt en ihan tarkkaan tiedä, kuuluuko Ekumeeniseen neuvostoon jopa muitakin kuin kristillisiä kirkkoja, mutta kaikki Suomessa vaikuttavat kristilliset tahot ovat tässä valmistelussa mukana. Lisäksi on muistettava, että tämä julistus ei ole mikään sellainen, mitä saattaisi tuosta nimestä yksioikoisesti lukea. Se on sisällöltään korostanut yleensä lähimmäisenrakkautta ja yhteiskunnallista ja maailmankinlaajuista oikeudenmukaisuutta, rauhaa jne. eli hyviä yleisiä arvoja sen ohella, että siihen on sisältynyt Raamatun kohtia ja sitten kehotukset viettää nuo neljä sunnuntaipäivää vuoden aikana kiitos-, katumus- ja rukouspäivinä.

Eli tämä on hyvin kattava, ja toisaalta on tietysti muistettava, että tämä julistus ei sinänsä ole mitään sitovaa lainsäädäntöä. Se on suositus, jota ei ole pakko noudattaa, mutta se osoittaa kuitenkin meidän yhteiskunnaltamme ja myös tasavallan presidentiltä — ja nykyinenkin tasavallan presidentti on ilmoittanut, että hän on halukas ja valmis tällaisen julistuksen edelleen antamaan — sitä, että meillä on kuitenkin kunnioitus näitä vanhoja perinteitä kohtaan ja myös näitä kristillisiä arvoja kohtaan, joiden varassa Suomen kansa on vaikeina vuosina, vuosikymmeninä, menestynyt. Muistetaan vain presidentti Kallion kehotukset vaikeina aikoina, jotka liittyivät saman tyyppisiin asioihin. Tällaisen perinteen katkaiseminen on todellakin ikävää ja suorastaan jopa häpeällistä.

Herra puhemies! Tämä lakialoite on laadittu lyhyeksi, mutta uskon kuitenkin, että tämä täyttää ne perusasiat, koska vastaavan tyyppinen lainsäädäntö löytyi julkisen arvonannon osoituksista annetusta laista, eli siis kun annetaan ansiomerkkejä ja arvonimiä kansalaisille, niin saman tyyppisesti on siitä säädetty lailla kuin on tämän esityksen rakenne. Rakenne on sellainen, että siinä todetaan nämä valmistelumenettelyt ja sitten tämä presidentin valtuutus ja sitten se, että valtioneuvosto ei ole tässä asiassa varsinaisesti mukana. Se tapahtuu perustuslain 58 §:n 3 momentin mukaisen menettelyn perusteella. Sen 3) kohtaan sisältyvät nämä muut asiat, ja niihin tämä erinomaisen hyvin soveltuu. Voisi jopa kysyä, että kun perustuslain 58 § 3 momenttiin on tuo 3) kohta sisällytetty, niin miksi se siellä on, ellei tällaista menettelyä voitaisi ajatella olevan myös käytännössä.

Herra puhemies! Todellakin toivon, että tämä nyt nopeasti siinä mielessä toteutettaisiin, säädettäisiin, että tämä asia saataisiin vuodenvaihteessa täytäntöön ja toisaalta valmistelu voisi tapahtua entiseen tapaan varsin nopeasti. Jos näin ei tapahdu, niin katson, että kyllä sitten olisi annettava ainakin jollakin tasolla julistus hallitukselle katumuspäivän viettämisestä.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Toimi Kankaanniemi on tehnyt aivan oikeasta asiasta lakialoitteen: laki neljän kiitos-, katumus- ja rukouspäiväjulistuksen antamisesta. Kun ed. Kankaanniemi tämän aivan oikeaan asiaan osoitetun aloitteen esitti, niin välittömästi halusin olla yksi lakialoitteen allekirjoittajista.

Ihmettelen suuresti niitä tulkintoja, joiden mukaan tasavallan presidentti ei voisi jo nykyisellään antaa vuosisataisen perinteen omaavaa rukouspäiväjulistusta. Uskon, että se olisi mahdollista ilman lakiakin, mutta jotta tämä vanha hyvä perinne, jota entistä enemmän tänä aikana ja tulevaisuudessa tarvitsemme, ei pääsisi katkeamaan, niin olkoon sitten laki, jolla se hoidetaan, jos ei sitä muutoin katsota voitavan tehdä. Silloin ei ainakaan tämä laki ole turha.

Se, että valtion korkein johto antaa julistuksen neljästä kiitos-, katumus- ja rukouspäivästä, jotka tulee vuoden aikana viettää, osoittaa arvopohjan, jolle kansakuntamme elämää halutaan rakentaa. Tämä on mielestäni erittäin arvokas asia. Suomen evankelisluterilaisella kirkolla ja muilla kirkoilla on jokaiselle pyhäpäivälle omat tekstinsä toki olemassa ilman rukouspäiväjulistustakin. Itse asiassa rukouspäivä asettuu jonkin kirkkovuodessa olevan pyhäpäivän päälle, ja aiemmin rukouspäiväjulistuksen tekstit kulkivat tuon pyhäpäivän ohitse. Nyt sitten jumalanpalvelusta toimittavalla papilla on tietty harkintavalta, mitä tekstejä hän jumalanpalveluksessa käyttää.

Rukouspäiväjulistus on joka tapauksessa kansakunnan kannalta erittäin arvokas asia. Kansakunta tarvitsee tällaisen arvopohjan, joka on, kuten alussa totesin, tänä aikana ja tulevaisuudessa entistäkin arvokkaampi asia. Suomessa olevat muiden uskontojen edustajat kuin kristityt ovat sanoneet, että heidänkin olisi tässä maassa paljon parempi asua, jos suomalaiset ottaisivat kristillisen uskon elämän käytännössä enemmän todesta kuin tällä hetkellä tapahtuu.

Kun koulujen uskonnonopetus on määrällisesti vähentynyt, sisältökin on ainakin raamattuopetuksen osalta vähentynyt, koulujen aamuhartaudet ovat paikkakunnasta riippuen sisällöiltään hyvinkin erilaisia, niin sitä enemmän on tarpeen, että valtiovalta antaa selkeät signaalit arvopohjasta, jolle yhteinen elämänmeno voidaan rakentaa.

Tämä ei millään tavalla ole uskonnonvapautta vastaan. Meillä Suomessa on uskonnonvapaudesta ihmeellinen tulkinta, joka lähinnä merkitsee sitä, että ihmisten tulisi olla irti uskonnoista. Länsimainen ja amerikkalainen tulkinta uskonnonvapaudesta, ja arvatenkin myös muualla, on se, että ihmisillä on oikeus uskonnon harjoittamiseen ja myös yhteiskunnalla tulee olla oikeus antaa tästä arvopohjasta omat tunnustuksensa.

Oikean ja väärän erottaminen on entistäkin tärkeämpää. Kaikki ei voi olla suhteellista. Toki on hyvä, että suvaitaan, mutta vääryyttä ei voida suvaita, jos vaihtoehtona on oikeus, oikeudenmukaisuus, hyvän tekeminen. Pahan tekemistä ei voida suvaita, mutta oikeaa ja hyvää tulee edistää. Minä ymmärrän, että tätä vuosisatojen ajan on haluttu rukouspäiväjulistuksella osoittaa. Vanhan perinteen katkaiseminen olisi hyvin kyseenalainen teko. Vanhan rajapyykin siirtäminen kaikissa asioissa on hyvin arveluttava teko.

Sen takia toivon, että hyvin nopeasti hallitus antaisi tästä asiasta mieluiten yksimielisen esityksensä tai sitten toteaisi, että tasavallan presidentti voi antaa rukouspäiväjulistuksen yhä edelleenkin. Minä uskon, että hänellä tämä oikeus on, mutta hyvähän tuo asia olisi ihan hallituksen toimesta selkiyttää. Mutta ellei tätä tapahdu, niin, arvoisa herra puhemies, toivon, että mahdollisimman nopeasti ed. Kankaanniemen ensimmäisenä allekirjoittajana tekemä lakialoite, johon itse olen saanut myös yhtyä, vietäisiin valiokuntakäsittelyssä myönteiseen tulokseen.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tunnen itseni, voimani ja kykyni vähäisiksi päästessäni puhumaan ed. Oinosen jälkeen siltä pohjalta, minkä ed. Oinonen syvällisesti pohdiskeli ja kertoi näin Keruun pappina, Keuruun kirkkoherrana, siitä näköalasta, mitä tämä rukouspäivä merkitsee suomalaiselle kulttuurille, elämälle, arvoille ja tulevaisuudelle.

Ed. Oinonen totesi, että päästessään itse allekirjoittamaan tämän hän on vahvasti mukana. Voisin todeta, että vaikka en ole päässytkään jonkun virhearvioinnin, väärinkäsityksen taikka muun syyn perusteella tähän allekirjoittajien joukkoon, niin vähäistäkään vähempää se ei tätä tukeani tälle asialle vähennä, vaan täydellä rintamalla näen, että tässä on syytä olla matkassa.

Kun ed. Oinonen puheenvuorossaan käsitteli sitä näköalaa, että hallituksen olisi syytä tuoda yksimielinen esitys eduskunnalle vastaavasta asiasta ja saattaa tämä järjestykseen, tämä on hyvä näköala. Ymmärrän, että ed. Oinonen hallituspuolueen edustajana haluaisi saada hallituksen esityksen tähän asiaan, mutta mielestäni tämä ed. Kankaanniemen lakiesitys on niin selkeä, että tähän ei tarvitse hallituksen puuttua. Tarvitaan vain eduskunnan tahto, ja tämä pitää panna eteenpäin ja hyväksyä ed. Kankaanniemen tekemänä lakialoitteena. Sillä lailla tämä jäisi aikakirjoihin myöskin niitten piirien huolena, jotka kantavat maan tulevaisuudesta ja elämänmenosta huolta tänä päivänä sekä myöskin tulevista polvista.

Tässä aika ihmeellinen näköala on syntynyt perustuslakivaliokunnalle viime kaudelta, kun valiokunta on pohtinut tätä asiaa ja todennut mietinnössään: "Valiokunta pitää kestämättömänä käsitystä, että vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain 57 §:n yksiselitteisestä sanamuodosta huolimatta voisi olla vuosisatoja vanhaan käytäntöön pohjautuvaa lain veroista tapaoikeutta."

Tämä näköala, mihin perustuslakivaliokunta on tässä päätynyt ja mitä sitten korkeammalta lainvalvontataholta on myöskin tulkittu ja tutkittu tämän asian suhteen, myöskin osoittaa sitä, jos sanoisin, suvaitsemattomuutta taikka ahdasmielisyyttä taikka tietoisesti väärää tulkintaa tämän asian puitteissa. Aika oudolta tuntuu tämä tekijä, kun perustuslain 57 § sanoo presidentin tehtävistä: "Tasavallan presidentti hoitaa hänelle tässä perustuslaissa tai muussa laissa erikseen säädetyt tehtävät." Lainaus päättyy ja piste, se ei ole sen pidempi se pykälä. Tältä osin tarvitaan tällainen laki.

Se osoittaa kyllä nykyisen hallituksen oikeusministerin suvaitsemattomuutta suomalaisia perusarvoja kohtaa siinä, että oikeusministeri on asettunut tämmöisen lain tuomiselle hallituksen parista vastahankaan. Tätä ei varmasti siinä vaiheessa, kun perustuslakia on puitu ja säädetty ja rakennettu, ole missään muodossa sen muutoksen suhteen nähty tämmöisenä mahdollisuutena, että tämä olisi este sille asialle olemassa.

Kyllä täytyy nähdä niin kuin ed. Oinonen sanoi, että tulee olla syytä tarttua niin kiitokseen, katumukseen kuin rukoukseenkin. Tämän pohjalta tätä arvokasta tapaa, vuosisataista tapaa, mikä Suomessa on ollut olemassa, tulee kyllä sitten näin lainsäädännöllä vahvistaa ja saattaa se sellaiseen järjestykseen, että tämä asia on kunnossa.

Kun tätä asiaa katsotaan siltä ajalta, mitä itse tässä voisi sanoa, niin vieläkin nuoruudestani muistan vanhaa näköalaani, että ennen rukouspäivän merkitys oli sellainen, että se pysäytti kaiken muun maan toiminnan, ilon ja ilottelun. Itsekin silloin polkupyörä- ja mopoaikaa muistellessani rukouspäivät tulivat sitä kautta vahvemmin noteerattua. Aika ei kuitenkaan nykyisin niin ole olemassa. En tiedä, ovatko tämän julistuksen antamiseen kielteisesti kantaa ottavien muistot sitten samalta rintamalta ja nähdäänkö samalla lailla, mutta tästä ei kuitenkaan ole kysymys, eikä tämä itsekään, kun muutetaan tätä näköalaa siitä polkupyörä- ja mopoajasta tähän päivään, ole ehkä niin olemassa.

Tietysti nuoren pojan maailmankuva ei oikein välttämättä käsittänyt kaikkea, mutta vähän tätä elämää kokeneena, nuorenpuoleisena vieläkin, ymmärrän ja näen näiden kiitos- ja rukouspäivien merkityksen aivan toisella lailla ja sen julistuksen, kun se vuodenvaihteessa tehdään, merkityksen toisen tyyppisenä. Se kyllä tulee vahvistamaan tätä kansakuntaa ja kansakunnan kestävyyttä niissä ankeissa taistoissa, mitä tämän päivän hyvinvointiyhteiskunnan eteen tehdään. Täällä pyrkivät aina henkiset vahvat arvot unohtumaan. Niitä on syytä näin lainsäädännölläkin vahvistaa, ainakin erityisesti niitten edistämistä pitää tukea myöskin lainsäädäntöteitse.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Allekirjoitin myöskin tämän erinomaisen hyvän lakialoitteen. Haluan kanssa muistuttaa siitä, että valtaosa Suomen kansasta kuuluu kansankirkkoon. Itse olen roomalaiskatolinen, en siihen kuulu, mutta hyväksyn täysin tällaisen menettelyn ja tuen sitä.

Tässä on kyllä oikeusministeri Johannes Koskisen arvostelukyky pettänyt täysin. Sosialistit voisivat nyt antaa omalle ministerilleen toveriterapiaa, että Suomen kansan perusarvot menevät perille. On häpeällinen tilanne, että tällainen itsestäänselvä asia kieppuu julkisuudessa tällä tavalla kuin nyt, kun hallitus on tehnyt siitä pelin politiikan. Pääministeri Vanhanen olisi voinut ottaa kannan ja sanoa, että pulinat pois, laki tänne ja äkkiä voimaan. Tämä on ihmeellinen tilanne. On ihmeellistä, että tämä asia voi olla tällaisen vetkuttelun kohde.

Kristilliset perusarvot ovat Suomen kansan peruspohja ja kallio. Ihmettelen, kun Euroopassa keskustaoikeistolaiset puolueet ajavat näitä arvoja EU:n perustuslakiin, että Suomessa keskustaoikeisto on hiljaa ja ihmettelee, miten siinä käy. Toivotaan, että se marginaaliryhmä, joka täällä eduskunnassa tätä asiaa tuki silloin, voi vielä joku päivä iloita, että olimme tiennäyttäjiä tässä eurooppalaisessa asiassa, ja tämä pitää Suomessakin hoitaa. Ed. Kankaanniemi on tehnyt hyvän aloitteen, tuen sitä henkilökohtaisesti. Jossain menevät rajat suvaitsevaisuuden ja arvonakertamisen kohdalla, ja ne rajat menevät nyt tällä kertaa tässä.

Sari Essayah /kd:

Arvoisa puhemies! Tuntuu käsittämättömältä, kuinka edellisen eduskunnan perustuslakivaliokunta on voinut päästää tällaisen mietinnön käsistään, jossa se pitää kestämättömänä käsitystä, että voisi olla lain veroista tapaoikeutta. Tällainen lausunto heijastelee ihan selkeitä arvovalintoja.

Ed. Soini mainitsi, kuinka keskustaoikeistolaiset Euroopassa ajavat kristillisten arvojen mainitsemista EU:n perustuslakiin. Todellakin minulla oli mahdollisuus olla maanantaina Epp:n ryhmänjohtajien kokouksessa, ja siellä käytettiin eri maiden ryhmänjohtajien taholta kymmenisen puheenvuoroa, joissa kaikissa painotettiin ennen kaikkea kristillisiä arvoja ja niitten mainitsemista nimenomaan siitä näkökulmasta, että ne ovat Euroopan elettyä historiaa, ne ovat tosiasioitten tunnustamista. Eurooppa olisi aika erilainen paikka elää, jos täällä ei olisi ollut kristillisten arvojen vaikutusta vuosituhansien ajan. Se ei sinällänsä sido EU:ta minkään uskonnon taakse, vaan totta kai siellä perustuslaissa tulee monessakin kohdassa esille suvaitsevaisuus.

Meillä ei ylipäätänsä ole olemassa myöskään mitään arvovapaata yhteiskuntaa, ei ole arvovapaata kasvatusta, vaan kaikki tapahtuu jostakin arvoista käsin. Suvaitsevaisuus on mielestäni sitä, että pitää kiinni omista arvoistaan mutta antaa arvon myöskin toisenlaisille näkemyksille. Jotenkin tuntuu, että tänä päivänä suvaitsevaisuus Suomessa käsitetään siten, että on luovuttava niistä omistakin arvoista. Suomi tarvitsee evankeliumin perussanomaa, sanomaa armosta ja anteeksiantamuksesta.

Täytyy vielä lopuksi kehua pitkän linjan poliitikon ed. Toimi Kankaanniemen hyvää ja näppärää tapaa, millä hän on saanut tällaisen vaikean asian selkeästi lakitekstin muotoon. Tämä on ihailtavaa työtä ja osoittaa omistautuneisuutta ja myöskin sitä pitkäaikaisen uran antamaa taitoa, mikä vuosien varrella on kertynyt ed. Kankaanniemen pääomaksi.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! On hyvä, että tällaisesta tärkeästä asiasta syntyy vilkas keskustelu, jossa ennen kaikkea nähdään tarpeelliseksi tämä selkeä yhteiskunnan arvopohjan tunnustaminen, jota tällä lakialoitteella halutaan ajaa.

Haluan korjata edustajakollega Seppo Lahtelan hyväätarkoittavan puheenvuoron yhden asian. Hän mainitsi: Keuruun kirkkoherra. En ole kirkkoherra, vaan virka-asema on ensimmäinen kappalainen, Haapamäen piiripastori, josta tehtävästä olen nyt virkavapaalla. Korjattakoon tämä tieto, että kukaan ei pöytäkirjoista löytäisi väärää tietoa tältä osin. Mutta kiitän ystävällisyydestä. Ed. Lahtela tarkoitti aivan hyvää puheenvuorollaan, kiitoksia siitä.

Edustajat ovat täällä tuoneet esille myös sen tarpeen, että Euroopan unionin tulisi selkeästi tunnustaa kristillinen arvopohja perustuslaissaan. Äänestin tämän puolesta eduskunnassa Suomen lausuntoa varten ja pidän tätä Euroopan unionin kohtalonkysymyksenä. Jos Euroopan unioni haluaa tunnustautua kristilliselle arvopohjalle, sillä voi olla tulevaisuus, mutta muutoin tulevaisuus voi olla hyvinkin lyhyt, jos tämä tärkein perusasia Euroopan unionista unohtuu. Tämä on nähty kansakuntien historiassa, maailmanhistoriassa. Ihmisikä voi olla lyhyt mittari, mutta muutaman sukupolven aikana jo nähdään. Muun muassa Venäjän taholta on sanottu, että jos Euroopan unioni ei tunnusta kristillisiä arvoja, Venäjällä ei välttämättä ole paljon tekemistä sellaisen yhteisön kanssa, joka ei kristillisiä arvoja tahdo selkeästi tunnustaa. Hyvin merkittävä kannanotto, yllättävä.

Mutta sitäkin tärkeämpi on, että Suomi kansakuntana muistaa sen arvopohjan, jolle menneet sukupolvet ovat halunneet tätä yhteiskuntaa rakentaa. 1960-luvun puolivälissä ja loppupuolella Suomessa käytiin keskustelua hyvin paljon rukouspäivistä. Tuolloinhan oli käsite rukouslauantai, johon liittyivät, niin kuin ed. Seppo Lahtela viittasi, tietyt huvien rajoitukset. 1960-luvun lopulla rukouspäiväkäytäntö lainsäädännössä tuli niihin puitteisiin, mitä sillä on juuri näitten tiettyjen rajoitusten osalta, ja se tuli saamaan juuri tällaisen hengellisen pyhäpäivän luonteen neljästi vuodessa. Haluttiin muistuttaa kansakuntaa evankelisluterilaisen kirkon ja muiden kirkkojen kautta siitä, mikä on yhteiskunnassamme kestävintä.

Oikeastaan voi olla hyväkin, että täällä eduskunnassa keskustellaan, jotta kansakuntana huomaamme tämän asian. Helpostihan on niin, että uudenvuodenpäivänä, joka on varsin vähäisen kirkonkäynnin pyhä maamme seurakunnissa joulun jälkeen, kovin monilta jää tämä rukouspäiväjulistus kuulematta. Vieläpä olen tavannut seurakuntia, joissa en ole edes kuullut sitä luettavankaan, vaikka se tulisi lukea. On selkeästi sanottu, että tämä julistus tulee julkisaattaa seurakunnissa. Mikä on ollut sitten se tausta, että en ole sitä aina jumalanpalveluksessa kuullut, sen varmaan asianomainen lukija tietää, ja joskus tapahtuu unohduksiakin, mutta olkoot ne toivon mukaan vain hyvin harvinaisia tapauksia. (Ed. S. Lahtela: Se ei vähennä sen merkitystä!) — Se ei vähennä sen merkitystä, ja olkoon unohdus ja erehdys elämässä inhimillistä ja suotakoon se anteeksi.

Mutta tämän merkitys on tärkeä, että kansakunta tunnustautuu siihen, mikä kestää. Toivon siksi, että löydetään nopeasti ne muodot, että sitä häpeätahraa ei pääsisi tämän kansakunnan historiaan syntymään, että itsenäisyyspäivän alla jäisi julistus neljästä kiitos-, katumus- ja rukouspäivästä antamatta. Toivon, että asiassa löytyvät nopeasti myönteiset ratkaisut.

Kaarina Dromberg /kok:

Herra puhemies! Olin silloin ministerinä, kun uskonnonvapauslaki tehtiin ja tuotiin tänne eduskuntaan. Sehän sisälsi silloin myöskin tämän rukouspäiväjulistuksen. Sitten kuitenkin perustuslakivaliokunta antoi oman lausuntonsa ja tämä tuli uudelleen käsittelyyn ministeriössä. Ennen kuin uskonnonvapauslaki annettiin tänne eduskuntaan, olin puhunut presidentti Halosen kanssa siitä, ja hän oli valmis jatkamaan tätä perinnettä, mikä oli vuosikausia ollut.

Kuitenkin perustuslakivaliokunnan käsittelyn jälkeen tuli ehtona, että siitä täytyy tehdä erillinen laki tänne eduskuntaan, ja jätin muistion valmisteille nykyiselle ministerille, että laki valmistellaan. Toivon, että se mahdollisimman nopeasti saadaan tänne eduskunnan käsittelyyn. Olen samaa mieltä puheenvuoron käyttäjien kanssa, että kristilliset arvot ovat meille suomalaisille erittäin tärkeitä ja maan korkein johto on myös se elin, jonka kunnioituksen niitä arvoja kohtaan pitää myös tämän lakiesityksen takana olla. Toivon, että tämä asia saadaan nopeasti käsiteltyä.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Todellakin, niin kuin tähän lakialoitteeseen olen kirjoittanut tarkan tutkinnan jälkeen, ed. Dromberg, joka oli viime vuonna näistä asioista vastaavana ministerinä, esitteli uskonnonvapauslain, jonka perusteluissa oli selkeät menettelyt, ja ne perustuivat oikeuskanslerin tulkintaan — siellä todetaan näin — siitä, että tätä tapaoikeutta voitaisiin rinnastaa voimassa olevaan lakiin ja näin edelleen jatkaa.

Sitten meidän perustuslakivaliokuntamme suuressa viisaudessaan, varmaan asiantuntijoita kylläkin kuullen, tuli toiseen johtopäätökseen, ja tältä osin nyt on tämä erillislaki syytä säätää. Nyt on ongelma se, että jotkut tulkitsevat, että tämä erillislaki olisi ristiriidassa uskonnonvapauslain ja sitä kautta ehkä perustuslain kanssa, kun tämä on sidoksissa kristilliseen uskoon, mutta muidenkaan uskontokuntien edustajat esimerkiksi Kotimaa-lehden haastattelussa eivät nähneet mitään ongelmaa tässä. Kun tämä ei velvoita mihinkään, katson kyllä, että varsin ahdasta on sellainen ajattelu, että tämä olisi uskonnonvapauden kanssa ristiriidassa.

Kiitokset ed. Drombergille, joka oli tässä oikeilla linjoilla, ja toivon, että nyt sitten eduskunta korjaa tuon viimevuotisen menettelyn ja säätää tämän lain joko tältä pohjalta tai toivottavasti sitten hallituksen esityksen pohjalta, jos sellainen vihdoinkin saadaan tietyistä vastustuksista huolimatta.