4) Laki opintotukilain 19 §:n muuttamisesta
Unto Valpas /vas(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Täällä on tänä iltana
puhuttu kauniisti ministerien suulla opiskelijoista ja opintotuesta.
On sanottu, että opintotuki pitää saada kannustavammaksi
ja pitää kohentaa opiskelijoiden asemaa. Kaunista
puhetta, mutta käytännön konkreettisia
toimiahan nyt tarvittaisiin. Esitänkin tässä yhden
sellaisen.
Toisen asteen opiskelijat, kuten ammattikoululaiset ja lukiolaiset,
ovat tällä hetkellä perusteettomasti
huonommassa asemassa kuin korkeakouluopiskelijat, joiden opintotukeen
vanhempien tulot eivät millään lailla
vaikuta. Alle 20-vuotiailla toisen asteen opiskelijoilla opintorahan määrään
sen sijaan vaikuttavat vanhempien tulot, vaikka opiskelija asuisi
jo itsenäisesti omassa taloudessaan ja vaikka vanhempien
tulot olisivat enintään suomalaista keskitasoa.
Sitten vielä erikseen alle 18-vuotiailla vanhempien tulot
vaikuttavat myös opintotuen asumislisään.
Tällainen tuloriippuvuus on vain toisen asteen opiskelijoilla.
Tämä opintorahan leikkaantuminen alkaa, kun molempien
vanhempien yhteenlaskettu vuositulo ylittää 27 300
euroa. Opintoraha evätään kokonaan, kun
molemmat vanhemmat ansaitsevat noin 1 700 euroa kuukaudessa.
Siis tuen epääminen tapahtuu tulotasolla, joka
on selvästi alle suomalaisten keskipalkan. Olenkin tehnyt
lakialoitteen, jonka mukaan vanhempien tulot eivät enää vaikuttaisi
toisen asteen opiskelijoiden opintotukeen. Eduskunnassakin on yhä suurempi
joukko kansanedustajia kannattamassa aloitettani, jonka on allekirjoittanut
34 kansanedustajaa vasemmistoliiton, SDP:n, keskustan, kristillisdemokraattien,
kokoomuksen ja perussuomalaisten eduskuntaryhmistä. Jos
oikein muistan, viime kaudella ed. Antti Rantakangas keskustasta
teki saman suuntaisen aloitteen, joten tämän epäkohdan
poistamisesityksellä on todella laajaa kannatusta.
Tällä lakialoitteella yhdenmukaistetaan opintotukijärjestelmää ja
tasa-arvoistetaan eri kouluasteiden opiskelijoiden asemaa. Tähänhän
velvoittaa perustuslakikin, jonka mukaan opiskelijoita ei saa asettaa
eriarvoiseen asemaan sen mukaan, missä oppilaitoksessa he
opiskelevat.
Suomessa on puutetta muun muassa ammattitaitoisista kädentaitojen
osaajista — se tuli tänä iltana selväksi
ajankohtaiskeskustelussa — ja vaadittiin ammatillisen koulutuksen
vetovoimaa lisättäväksi. On selvää,
että ammatillisessa koulutuksessa olevien opiskelijoiden
eriarvoisuus opintotuessa ei kyllä edistä vetovoimaisuutta. Sen
takia tämä epätasa-arvoinen laki on ehdottomasti
korjattava.
Arvoisa puhemies! Näin ollen opintotukilain 19 §:n
muuttaminen esitetyllä tavalla on opiskelijoiden yhdenvertaisuuden
kannalta hyvin tärkeää, koska
toisen asteen opintotuki on tasoltaan selvästi heikompi
kuin korkea-asteen opiskelijoiden opintotuki.
Esko Kurvinen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Me juuri lopetimme kaksi tuntia kestäneen keskustelun
koulutuksen ja opetuksen suuntaviivoista. Jos oikein tarkasti kuuntelin,
ainakin puolessa puheenvuoroista kannettiin huolta ammatillisen
koulutuksen arvostuksesta ja ammatillisen koulutuksen saaneitten
ammatti-ihmisten riittävyydestä tulevaisuudessa.
Sitä katsantokantaa vasten pienetkin esteet ja asiat, jotka
vaikuttavat tasa-arvoisuuteen eri opiskelupaikkojen välillä, jopa
houkuttelevuuteen jollekin alalle ja tässä tapauksessa
ammatilliseen koulutukseen, on mielestäni poistettava.
Tämä on yksi sellainen eriarvoisuutta lisäävä,
opintotukilaissa oleva asia. Kyllä mielestäni
opiskelupaikasta riippumatta opiskelijan kustannukset ovat kutakuinkin
samanlaiset. Kannatan lämpimästi tätä itsekin
allekirjoittamaani ed. Valppaan aloitetta ja toivon, että ed.
Valpas huolehtii, että tämä hänen
valiokunnassaan etenee ansaitsemallaan, asialle myötämielisellä suhtautumisella.
Tuomo Hänninen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Tämä ed. Valppaan
esiin nostama epäkohta on hyvin kentällä tiedossa.
Erityisesti tämä koskee suuria lapsiperheitä,
joissa vanhempien tulot ylittävät nämä rajat.
Mielestäni tämä asia pitää käsitellä,
kun hallitus lähtee selvitysmies Kurrin esitysten pohjalta
ratkomaan opintotuen ongelmia.
Ed. Matti Väistö merkitään
läsnä olevaksi.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Olen saanut kunnian olla yksi aloitteen
allekirjoittajista. Näin ollen toivon tälle opiskelijoitten
toimeentuloa ja hyvinvointia edistävälle aloitteelle
myönteistä valiokuntakäsittelyä.
Pia Viitanen /sd:
Arvoisa herra puhemies! Tämä ongelma on yksi
keskeisimmistä opintotukijärjestelmään
liittyvistä ongelmista, joka jo viime kauden selvitystöissä noteerattiin
yhdeksi, jos voisi sanoa tällä hassulla nimellä,
"kärkiongelmaksi", eli tämä on kyllä tullut
esiin aiemminkin. Viime kaudella itse tein tästä aikanaan
silloiselle ministerille kirjallisen kysymyksen. Vastauksena silloin
oli, että ongelma on, mutta taloudellisia resursseja ei
ole tämän hoitamiseen sillä hetkellä lainkaan.
Niinpä itsekin peräänkuuluttaisin
tässä sitä, että kun kohta meillä joka
tapauksessa on odotettavissa isokin, toivottavasti hyvän
suuntainen remontti opintotukiin — lähikuukausinahan
tulemme kuulemaan tästä, tai tässäkin
kuussa pitäisi jo valmistua, ensi kuun alussa ilmeisesti
tarkemmin tulla sitten tiedot tästä — mielestäni
tämä on semmoinen asia, mikä siinä yhteydessä kyllä pitäisi
ehdottomasti harkita ja hoitaa kuntoon.
Sitä ehkä vähän harmittelen,
että ed. Nousiainen ei ole pyytänyt minun allekirjoitustani
tähän. Mielelläni olisin toki siihen
nimeni rutaissut, mutta kyllähän asia ilman sitä nimeäkin
hoituu (Eduskunnasta: Valpas!) ja sitä voi kannattaa näin
muutenkin. Sinänsä toivotaan, että tämän yhteydessä myös
tämä ongelma, joka jo aikaisemmissa selvitystöissä on
huomioitu, tulisi myös tässä selvitystyössä huomioiduksi.
Petri Salo /kok:
Arvoisa herra puhemies! Varmasti on niin, että aika
on ajanut tämän säännöksen
ohi. Me tiedämme kaikki tietenkin, että monet
18 vuotta täyttäneet opiskelijat kokevat, että tämä loukkaa
jopa heidän itsemääräämisoikeuttaan.
Itse kauan mietin, kun allekirjoitin tätä, että on
aika erikoista kuitenkin sellainenkin tilanne, että saattaa
olla 18—19-vuotias äiti, yksinhuoltajaäiti,
joka on edelleen riippuvainen omien vanhempiensa tuloista. Tämä ei
voi olla enää lainsäädäntöä tältä päivältä.
Kyllä varmasti parempaan lopputulokseen opiskelun kannustavuuden
kannalta päästäisiin, jos saataisiin
näitä nyansseja korjattua siihen suuntaan, että 18-vuotias
opiskelija voisi kokea, että hän elää jo
täyttä itsenäistä elämää.
Unto Valpas /vas:
Arvoisa puhemies! Ed. Viitaselle toteaisin, että olen
ed. Valpas enkä ed. Nousiainen, niin kuin varmasti tiedätte,
kun olemme samassa valiokunnassa neljä vuotta istuneet.
Mutta se, että tässä ei ole varmasti
kaikkien halukkaitten nimiä, johtuu siitä, että kun
tämä opintotukiasia on nyt hyvin ajankohtainen
ja kiireellinen, piti nopeasti saada tämä lakialoite,
ja monia hyviä nimiä kyllä tässä valitettavasti
jäi pois. Nythän on kuitenkin tärkeintä,
että tuki saadaan tälle asialle, ja kun täällä ed.
Hänninen ja ed. Viitanen ovat nyt ilmoittaneet tukensa
tälle hyvälle asialle, tämähän
on hienoa. Ei ole enää epäilystäkään,
ettei tämä asia nyt mene läpi, kun tällainen
laaja tuki tällä on.
Pia Viitanen /sd:
Arvoisa herra puhemies! Kyllä katson nyt tarpeelliseksi
ihan tässä julkisestikin pyytää anteeksi,
että sanoin epähuomiossa ed. Nousiainen. Tässä vaiheessa
iltaa ilmeisesti, kun budjettikiireet alkavat tiivistyä,
menee vähän nimetkin sekaisin. Nimittäin
olin juuri tänään ed. Nousiaisen kanssa
eräässä budjettia koskevassa neuvottelussa.
Puhuimme tiiviisti asunto- ja ympäristöasioista,
ja siksipä ed. Valppaan nimi nyt sitten vahingossa tuli
muutettua Nousiaiseksi. Mutta tosiaan edelleen peräänkuulutan, että tämä on
tärkeä asia.
Ehkä voisin todeta sellaisen kivan jutun tähän,
että viime kaudella, kun olin Hervannan lukiolaisten — Tampereella
on Hervannan lukio, vanha kouluni — nettikommentaattorina,
kun he kävivät sellaisella kurssilla, jolla opiskelijat
harjoittelivat osallisuutta, vaikuttamista, demokratiaa,
ja kun kommentoin heidän keskustelujaan, tämä oli
se asia, minkä opiskelijat itse valitsivat kaikista vaikeimmaksi
ongelmaksi opintotukijärjestelmään liittyen.
Niinpä heidän kurssinsa sitten siihen päättyi,
että tulivat juhlallisesti tuomaan tänne minulle
adressin tästä asiasta. Minusta oli ihan hieno
huomata, että nuoret ihmisetkin olivat kovin aktiivisesti
tämän ongelman huomanneet. Kyllä siinä kansanedustaja
sai selittää, miksei asiaa kuntoon ole saatettu.
Esko Kurvinen /kok:
Arvoisa puhemies! Minusta on oikeastaan harvinaista, että joku
edustajan aloite on näin ajankohtainen ja ajankohtaisella
hetkellä hallituksen valmisteluun nähden. Nyt kun
täällä on kuultu hallituspuolueitten
kansanedustajien mielipiteitä ja innostusta viedä tätä asiaa
eteenpäin juuri sinne työryhmään,
jolla valmistellaan uudistusta opintotukilain kokonaisuuteen, niin
me varmaan voimme ed. Valppaan ja ed. Salon kanssa olla hyvin huojentuneita
ja odottaa helpotuksenomaisesti, että tämä nyt
hoituu siinä samassa isossa paketissa.
Keskustelu päättyy.