Lea Mäkipää /ps:
Arvoisa puhemies! Kyseessä on hallituksen esitys eduskunnalle
työturvallisuutta kemikaaleja käytettäessä koskevan yleissopimuksen
hyväksymisestä. Tässä ei ole mistään
suuresta asiasta kysymys. ILO:n yleissopimuksen tavoitteena on edistää työturvallisuutta
kemikaaleja käytettäessä suojaamalla
työntekijöitä kemikaalien haitallisilta
vaikutuksilta, ja yleissopimus sisältää määräyksiä yleisistä periaatteista.
Suomessa on laadittu vuonna 2006 vaarallisia kemikaaleja koskeva
kansallinen kemikaaliohjelma, josta on tehty väliarviointi
viime vuonna.
Viranomaisten on vahvistettava, millä perusteella esimerkiksi
kemikaali luokitellaan vaaralliseksi. Yleissopimus sisältää monia
määräyksiä, mutta olen tähän
muutamia ottanut muun muassa työnantajan velvollisuuksista
sen suhteen, etteivät työntekijät altistu
kemikaaleihin: on pidettävä luetteloa työpaikalla
käytetyistä vaarallisista kemikaaleista ja tiedotettava
työntekijöille työpaikalla käytettävistä kemikaaleista
ja niihin liittyvistä riskeistä. On tietysti kaikkien
etu, että työnantaja ja työntekijä toimivat
yhteistyössä, jotta kemikaalien käyttö työpaikalla
olisi turvallista. Suomen lainsäädäntö kattaa
yleissopimuksessa määritellyt asiat, ja sopimuksen
hyväksyminen ei aiheuttaisi mitään lainsäädännöllisiä muutoksia.
Ehdotettu yleissopimus tulee Suomen osalta voimaan 12 kuukauden
kuluttua siitä päivästä, jolloin
sen ratifiointi on rekisteröity. Tämä lyhyesti.
Jyrki Yrttiaho /vr:
Arvoisa herra puhemies! Tietenkin tämä yleissopimus
ja sen ratifiointihyväksyntä Suomessa on edistysaskel
yleisellä tasolla, mutta meillä on todella suuri
ongelma se, että työtapaturma- ja ammattitautilainsäädännön uudistus
on jumiutunut työnantajan vastarinnan takia useiksi vuosiksi
ja kaikki se uusi, mitä työelämässä kemikaalien
ja muiden osalta syntyy ja tulee käyttöön,
on sääntelemätöntä.
Meillä on paljon uusia ammattitauteja, joita ei yleensä työperäisiksi
juuri lueta, keuhkoammattitauti esimerkiksi. Sitä pidetään
yleisesti tupakkamiesten tautina, mutta aivan selvästi — muun muassa
lääkäreiden ammattitauti-, syöpätyöryhmän
muistion mukaan — se on pääasiassa pölyaltistuksesta
ja esimerkiksi kvartsipölystä aiheutuva. Meillä on
lukuisia erilaisia ihottumatauteja ja erilaisten aineyhdistelmien
aiheuttamia kiistanalaisia ihotauteja. Meillä on lukematon
määrä säteilystä aiheutuvia
tauteja, jotka ovat vailla sääntelyä.
Ainahan tässä suojelulainsäädännössä on
kysymys raja-arvoista, ja raja-arvot ovat poliittisia linjauksia.
Niistä kiistellään EU:ssa. Tällaisia ovat
esimerkiksi kiistat puupölyn, kivipölyn ja niin
edelleen aiheuttamista ammattitaudeista, vaikutuksista ja raja-arvoista,
joista siis väännetään kättä.
Asbestialtistumat ja niistä aiheutuvat syöpäkuolemat
ja asbestisairaudet, työperäiset asbestisairaudet,
ovat meillä edelleenkin erittäin suuri ongelma.
Asbesti on suurin syöpäkuolemia aiheuttava tekijä työelämässä,
ja se on edelleen ongelma, koska kun uudet sukupolvet tulevat työmaalle,
he eivät tunnista, eivät tiedä, miltä aine
näyttää, miten siltä suojaudutaan,
ja heille ei myöskään anneta koulutusta.
Erittäin paljon näissä asioissa on ongelmia
muun muassa ulkomaisen työvoiman käytön
yhteydessä.
Meillä ovat myös epoksit edelleen iso ongelma.
Ne aiheuttavat ihosairauksia ja liuotinaine aivosairauksia. Suojautuminen
on edelleen vajavaista, ja työskentelyolosuhteet voivat
olla erittäin haastavia esimerkiksi laivanrakennusteollisuudessa,
julkisivutyömailla, joissa huppujen alla kesäkuumalla
tehdään töitä. Aineet höyrystyvät
yli 30 asteen kuumuudessa, ja silloin hengityselinten kautta elimistöön
pääsee vaarallisia aineita. Kvartsipölyt
tuli tuossa jo mainittua. Ne ovat maansiirtoalan ongelma ja aiheuttavat
keuhkoihin ihan samankaltaisia sidekudosmuutoksia kuin asbestikin.
No, normaali kadunmies altistuu kivipölylle tietenkin keväällä,
kun mittaa katuja. Liuotinaineet ovat tietenkin maalausalan ongelma,
mutta tietenkin ne ovat ongelma myös kaikkialla, missä maalataan
teollisuudessa, teknologiateollisuudessa erityisesti. Kierrätysasfaltti
on hyvin, voi sanoa, ongelmallinen, siinä mielessä,
että tietämys siitä juuri syövän
aiheuttajana on erittäin vähäistä.
No, ruostumattoman teräksen hitsaushuurut ovat tuttuja
minulle metalliteollisuudesta, ja todellakin ne aiheuttavat paljon ja
hyvin monenlaisia ammattitauteja, eivät pelkästään
syöpää.
Elikkä kysymys on tärkeä, ja todellakaan
Suomi ei ole tässä mikään luvattu
maa tai eturivin toimija, vaan todellakin meillä on ammattitauti- ja
työtapaturmalainsäädäntö työnantajien
ja EK:n jumittamana pysähtynyt, ja siihen pitäisi saada
vauhtia. Ay-liikkeeltä toivon voimatoimia.
Yleiskeskustelu päättyi.