Täysistunnon pöytäkirja 95/2004 vp

PTK 95/2004 vp

95. TORSTAINA 23. SYYSKUUTA 2004 kello 16.30

Tarkistettu versio 2.0

Kuntien ja valtion kustannustenjaon tarkistus

Raija  Vahasalo  /kok:

Arvoisa puhemies! Valtio ja kunnat ovat sopineet, miten palveluiden järjestämisestä aiheutuvat kustannukset jaetaan valtion ja kuntien kesken. Kustannusjakoa tarkistetaan säännöllisesti, jotta päästään oikeaan tulokseen. Nyt tiedämme, että valtion pitää maksaa vielä omaa osuuttaan kunnille opetustoimen osalta 132 miljoonaa euroa ja sosiaali- ja terveystoimen osalta 370 miljoonaa euroa.

Tänään hallitus päätti, ettei tätä kunnille kuuluvaa rahaa maksetakaan voimassa olevan lain mukaan, vaan pieninä summina ripoteltuna neljälle vuodelle ja takapainotteisesti. Valtio ottaa siis kunnilta pakkolainaa, josta suuri osa maksettaisiin vasta seuraavalla hallituskaudella. Tämän kaiken hallitus tekee tietäen, että kunnilla on vaikeuksia tärkeiden palveluiden, kuten opetuksen ja vanhustenhuollon, järjestämisessä. Kysynkin:

Minkälainen sopijakumppani hallitus oikein on? Miksi hallitus ei pidä kiinni sopimuksista kuntien kanssa?

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki

Puhemies! Silloin, kun kunnat ovat tehneet ensi vuoden budjettejaan ja valmistelleet myöskin pidempiä budjettisuunnitelmia, ne eivät ole tienneet mitään tulossa olevasta potista. Elikkä se 502 miljoonaa, joka nyt kunnille tulee tässä kustannustenjaon tarkistuksessa, on todella myönteinen asia kuntien kannalta. Valtiontaloudelle se tietenkin on sitten toisin päin: suuri, yllättävä rasitus.

Nyt jaksotus tehdään itse asiassa sillä tavalla kuin se on aikaisemminkin, muun muassa kokoomuksen ollessa hallituksessa, tehty eli kolmelle ensimmäiselle vuodelle jaksotetaan tasaisesti, ei pieniä summia, vaan 86 miljoonaa euroa per vuosi eli kolmena vuonna runsas puolet tästä 502 miljoonasta ja sitten 208 miljoonaa eli vähän vajaa puolet. Jos toisin meneteltäisiin, voitaisiin hylätä kertaheitolla eduskunnan ja hallituksen yhdessä päättämät budjettikehykset, se menettely, joka on hyväksi havaittu.

Raija  Vahasalo  /kok:

Arvoisa puhemies! Kyllä tämä nyt on ensimmäinen kerta, kun tällä tavalla kustannuksien jakoa, kuntien rahoja, venytellään neljäksi vuodeksi. Viimeksi kustannusjako tehtiin vuonna 2002 ja silloin päätettiin maksaa valtionosuus täysimääräisenä opetustoimelle, 50 miljoonaa euroa, ja se tehtiin heti yhtenä vuonna 2003.

Sen lisäksi ihmettelen sitä, että tämän päivän Uutispäivä Demarissa, ministeri Haatainen antaa sillä lailla virheellistä tietoa, että hän väittää, että perusopetukseen tulee lisää rahaa 132 miljoonaa markkaa. Tämä ei ole, hyvä hallitus, lisää ollenkaan, vaan tämä raha kuuluu jo kunnille ja se ei suinkaan mene perusopetukseen, vaan se menee koko opetus- ja kirjastotoimen alueelle, missä ovat perusopetuksen lisäksi myöskin lukio, ammatilliset oppilaitokset, kirjastot jne.

Hyvä hallitus, ettekö te yhtään kanna huolta siitä, minkälaiset palvelut oppilailla ja vanhuksilla tulee olemaan?

Outi Ojala /vas:

Arvoisa puhemies! Kun valtiovarainministeri Kalliomäki tässä totesi, että kunnat eivät ole voineet ottaa ensi vuoden talousarviosuunnitelmissaan huomioon näitä rahoja, mitä nyt sitten tipotellen annetaan kustannustason nousun korvaamiseksi, tietenkin se on osatotuus. Kunnat eivät ole voineet laskea tietenkään sen varaan, minkä verran annetaan, mutta totta kai kunnissa on ollut tietoa ja on tietoa siitä, että tämä järjestelmä on olemassa, ja kyllähän kustannustason nousu on tiedetty. Varmasti monissa kunnissa on odotettu, että tämä kompensaatio tehtäisiin huomattavasti nopeammin, kun tiedetään ne paineet, mitkä kunnissa on, mutta ei ole voitu tietenkään talousarvioon laittaa summia, kun ei ole tietoa.

Kysynkin nyt sitä, että kun muuhun näyttää riittävän rahaa, niin miksi ihmeessä sitä ei riitä kunnille. Lisäveronkevennyksiin ollaan jo valmiita. Kirstun pohjalla on sitä rahaa olemassa, mutta kunnille ei näytä riittävän.

Alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin ed. Vahasalon puheenvuoroon on syytä todeta, että tämä nelivuotistarkistus on ensimmäisen kerran valtionosuusjärjestelmässä. Se piti suorittaa vuonna 2000. Tuolloinhan alun perin päätettiin, että se maksetaan kolmessa vuodessa. Sen jälkeen, eräiden tuporatkaisujen ja muiden jälkeen, sillä korvattiin tiettyjä valtion aiheuttamia lisämenoja ja se tehtiin kahdessa vuodessa.

Edelleen on syytä todeta, mistä nämä ovat sitten olleet poissa ja milloin ne ovat syntyneet. Ne ovat syntyneet vuosien 2000—2003 aikana tapahtuneista kustannustenjakomuutoksista, jolloinka silloinen valtioneuvosto ja eduskunta ovat aliarvioineet ne kustannukset, joita todellisuudessa syntyi. (Ed. Zyskowicz: Eikö nyt olisi syytä maksaa se velka pois?)

Raija Vahasalo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Nyt ministeri Manninen puhuu aivan eri asioista, kun hän puhuu, että on jaksotettu kahdelle vuodelle. Se tehtiin sen vuoksi, että yhteisöveron tuotto oli niin valtaisa. Mutta opetustoimen osalta laki sanoo, että pitää laittaa heti seuraavana vuonna, yhtenä vuotena, koko summa maksettavaksi. Näin ei ole ennen tapahtunut, että se venytetään neljäksi vuodeksi.

Alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen

Arvoisa puhemies! Kyllä laki edellytti vuonna 2000:kin, että se maksetaan kerralla, mutta silloinkin muutettiin lakia. Aivan sama menettely on nytkin, että lakia muutetaan. On tietysti erittäin tärkeää kuntienkin kannalta, riippuen taloudellisesta kehityksestä, mikä se tulee olemaan, että meillä on pelivaraa antaa myöskin tulevina vuosina. Opetustoimessa on vain se ero, että siellähän tämä tarkistus tehdään kaksivuotiskausittain. Sosiaali- ja terveyspuolella tehdään nelivuotiskausittain, ja kerran nelivuotiskaudessa nämä tapahtuvat yhtä aikaa opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen osalta.

Suvi-Anne Siimes /vas:

Arvoisa puhemies! Haluaisin nyt tiedustella valtiovarainministeriltä, mikä on se todellinen syy, että maksuja halutaan nyt jaksottaa useammalle vuodelle. Kuntien pottihan kasvaa valtiovarainministeriön laskuvirheen seurauksena kolmatta kertaa peräkkäin, ja tämä virhe menee hallituksen menosääntöön varatusta lisätalousarvioiden jakovarasta, joka nyt pienenee entisestään. Valtiovarainministerin omienkin sanojen mukaan jo ennen tätä viimeistä laskuvirhettä tämä lisätalousarvioihin varattu raha on ollut vaarallisen pieni.

Onko siis todellinen syy takaisinmaksamisen lykkäämiseen se, että hallituksen menosääntö ja menokehys on alkujaan laskettu täysin väärin ja että ennen kaikkea on tehty suuri strateginen virhe siinä, että lisätalousarvioiden rahat ovat myös menosäännön sisällä?

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki

Puhemies! Laskuvirhettä ei ole tehty valtiovarainministeriössä, mutta ihmettelen tätä keskustelua. Puoli miljardia euroa valtiolta kunnille rahaa, josta ne eivät ole tienneet edes etumerkkiä. Tosiasia on tämä. (Välihuutoja) Edes etumerkkiä ei ollut tiedossa, ja entinen kuntaministeri tietää tämän varsin hyvin, ja hänen pitäisi tietää, mikä on kuntia edustavan Kuntaliiton palaute. Kuntaliiton palaute on myönteinen tämän 502 miljoonan perusteella, totta kai. Jonkinlainen tolkku pitäisi olla kyllä, kun mietitään valtion budjettia ja kuntien budjettia, jotka tämän rahoituksen jälkeen kehittyvät vielä myönteisemmin kuin on voitu ennakoida.

Antti Rantakangas /kesk:

Arvoisa puhemies! Nykyisen hallituksen kuntapolitiikkahan on paljon myönteisempää kuin oli sinä aikana, jolloin kokoomuksella oli valtiovarainministerin salkku ja vasemmistoliitolla kuntaministerin salkku. (Välihuutoja) Nyt indeksikorotukset ovat korkeammat, tuloveron alennukset kompensoidaan täysimääräisesti, kunnat saavat paljon enemmän rahaa kuin teidän aikananne. Teillä on tietysti vähän huono omatunto, kun te jätitte tämän asian huonolle mallille, jätitte maksamatta kunnille kuuluvia rahoja, jotka nykyinen hallitus hoitaa, noin 500 miljoonaa euroa vuodessa. (Ed. Outi Ojala: Ei ole vuodessa!) Sehän on valtavan suuri rahamäärä, joka on valtion panos peruspalvelujen tuottamiseen.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Tämä raha jaksotetaan, jotta myös valtiontalous säilyy terveenä, niin että tämä yllättävä yli 500 miljoonan euron tuki kunnille saadaan mahtumaan myös valtiontalouden raameihin. Meillä kaikilla on vastuu siitä, että myös valtiontalous pidetään terveenä, ja nyt tämä jaksotus on tehty tavalla, joka antaa tähän mahdollisuuden. Totta kai toiveita on siitä, että valtiontalouden kehystä nostettaisiin ja nostettaisiin. Sitä on nostettu hallitusohjelmassa toista miljardia euroa, joka on erittäin merkittävä lisäys, joka käytetään valtaosaltaan kunnallisten peruspalvelujen turvaamiseen. Nyt tämä, voi sanoa, odottamaton summa mahdutetaan myös tähän kehykseen tällä jaksotuksella.

Suvi-Anne Siimes /vas:

Arvoisa puhemies! On totta kai selvää, että tämä odottamaton summa on kuntien kannalta myönteinen asia. Siitä ei kai kenelläkään ole erimielisyyttä salin tällä puolella, mutta ihmettelen nyt sitä, että silloin, kun hallitusohjelmaa on valmisteltu ja tämä menosääntö ja siihen sisältyvä menokatto, joka kattaa myös lisätalousarviot, on hyväksytty, kuinka silloin ei ole tarkistettu laskelmia, niin että etumerkit olisivat olleet oikein siinä, mikä on valtion lakisääteinen velvoite tietyissä kustannustason nousukorvauksissa suhteessa kuntiin ja mikä toisaalta se tarvittava ja myös hätätilanteissa riittävä liikkumavara, jolle lisätalousarviot voidaan rakentaa.

On kunnioitettavaa, että pääministeri tunnustaa, että kehyksiä tässä halutaan palvoa. Yhteiskunnallisten tarpeiden kannalta se ei ole kuitenkaan perusteltua, jos kehykset on mitoitettu väärin siksi, että laskuvirheitä on tehty jopa etumerkkien suhteen.

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki

Puhemies! Silloin, kun ed. Siimes oli viimeisen kauden hallituksessa, lähdettiin siitä, että budjetti ei saa paisua yhtään euroa, ei yhtään markkaa vuoden 99 tasosta, ja se repesi todella pahasti. Tässä hallituksessa on lähdetty siitä, että budjetin täytyy pitää. Siellä on sen vuoksi lisäbudjetteja ja ennakoimattomia menoja varten niin sanottu jakamaton varaus. Se on ollut aikaisemmin noin 400 miljoonaa vuositasolla.

Me olemme pyrkineet siihen, että tämä taso voitaisiin myöskin ylläpitää. Nyt tämä jaksotus tarkoittaa sitä, että joudumme tinkimään kyllä tuosta jakamattomasta varasta erittäin merkittävästi, mutta jos hallitus ja eduskunta pitävät kutinsa jatkossa, niin vielä pystymme pysymään budjettiraameissa.

Jari  Koskinen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Pikkusen ihmetyttää tämä uusi terminologia, mitä täällä tulee. Herra pääministeri sanoi, että tämä on yllättävä tuki kunnille, ja valtiovarainministeri sanoi, että kunnat saavat ylimääräistä rahaa. Eikö kuitenkin nyt kysymys ole siitä, että kunnilla on tiettyjä tehtäviä, joihinka valtio antaa tietyn valtionosuuden, ja välillä katsotaan sitten, miten kustannukset ovat kehittyneet, ja sitten sen jälkeen valtio korvaa sen, mikä kunnille kuuluu, eli kunnat saavat nyt sen rahan, mikä niillä olisi ollut käytössä jo aiemmin ja aikaisempina vuosina. Meillä tulisi olla käytössä reaaliaikainen järjestelmä eikä tämmöinen aataminaikuinen järjestelmä, jota lasketaan silloin tällöin, ja vielä moni ihmettelee sitä, että kun on moneen kertaan laskettu ja aina luvut muuttuvat. Pikkusen pettää usko ja luottamus siihen, osaammeko me nyt laskea asioita oikein. Ei tämä nyt ole kauhean vaikea laskeminen; kustannukset kehittyvät, tiedetään palkat ja kaikki muut vastaavat. Koska meillä päästään kunnon järjestelmään? Eikö nyt olisi syytä myöntää myös siltä puolelta, että tämä raha olisi kuulunut jo kunnille aikaisemmin? (Välihuutoja) Mitä aiemmin se hoidetaan, sen paremmin kunnat pystyvät huolehtimaan nykyisistä tehtävistään.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Kyllä tämän tapauksen kohdalla on selkeästi todettu, että tämä järjestelmä, joka on nyt ollut hetken tosiasiassa sovellettavana, on virheellinen. Tällainen automaatti ei ole valtion eikä kuntien talouden kehityksen kannalta järkevä. Sen tähden hallitus on päättänyt, että tämä järjestelmä puretaan ja uuden valtionosuusjärjestelmän myötä sitten rakennetaan uusi järjestelmä. Ei tämä ollut terve järjestelmä, jossa hallitusohjelmaa käydessä keväällä 2003 ei saatu vastausta edes siihen, mikä on etumerkki näitten kustannusten osalla, saati että olisi summaa pystytty arvioimaan. Se on nähty nyt, kun laskelmat on tehty näiltä korvattavilta vuosilta. Voidaan sanoa, että lasku on kohtuuton. Voidaan sanoa, että tässä on eräänlainen kustannusmenoautomaatti ollut käytössä, joka pitää muuttaa ja luoda sellainen muu tapa valtionosuusjärjestelmään, joka turvaa sen, että yhteiskunta voi ne peruspalvelut taata, jotka se on lainsäädännössä säätänyt, ja kaikilla suomalaisilla (Puhemies koputtaa) asuinkuntaan katsomatta on mahdollisuus nämä palvelut saada.

Ensimmäinen varapuhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.