Valtiovarainministeri Sauli Niinistö

Arvoisa puhemies! Tämän budjetin laadinnan ja erityisesti sen kohdevuoden, ensi vuoden, näkymiä voisi luonnehtia epävarmoiksi, ellei peräti sameiksi. Me olemme eläneet sellaista taloudellista aikaa maailmanlaajuisesti, jossa jo runsaan puolentoista vuoden ajan on hakemalla haettu merkkejä talouskasvun piristymisestä, koettu tällä välin epävarmuutta, ja tuo epävarmuus ei ainakaan ole poistumaan päin. Voisi paremminkin sanoa, että epävarmuus on viime aikoina lisääntynyt taloudenkin suhteen.

USA:ssa ei ole tapahtunut sitä käännettä, jota puolivuotiskaudelta — jo neljättä puolivuotiskautta eletään tässä suhteessa — on odoteltu. Päinvastoin esimerkiksi Yhdysvaltain pörssistä voitaneen tehdä se johtopäätös, että tunnelmat ovat selkeästi vielä vakiintumattomat. Vain sillä tavalla selittyy jatkuva päivittäinen ja viikoittainen vaihtelu.

Myöskin toinen perinteinen talousmahti Japani näyttää yhä edelleen painivan niitten vaikeuksien kanssa, jotka hyvin ovat olleet tuon saman parivuotiskauden ajan tiedossa. Itse asiassa kuvaa hivenen samentaa se, että yksikään niistä suurista talouden riskeistä, jotka havaittiin jo vuoden 2001 alkupuolella, ei ole lauennut, mutta toisaalta siitä huolimatta ei ole päästy myöskään positiiviseen käänteeseen.

Euroopan kohdalta joutuu toteamaan, että ne puheet, joissa kaipailtiin tai jopa ennusteltiin Eurooppaa uudeksi maailmantalouden moottoriksi, ovat kauan sitten unohtuneet. Euroopasta ei siihen rooliin ollut. Jos jonkin positiivisen odotuksen häivän tähän haluaa lausua, niin onneksi parin viikon sisällä Euroopan unionin alueella supervaalien vuosi ja supervaalivuosi on menossa ohitse Saksan vaalien myötä. Ehkä, tämä on hyvin painotettu ehkä, vaalien lopputuloksesta riippumatta silloin voisi olla mahdollisuus, että lähdetään tosissaan Euroopassakin etsimään uutta taloudellista otetta, vähän sellaista saman tyyppistä, joka varsin voimakkaana vallitsi vielä 90-luvun puolivälin jälkeen hiipuakseen sitten pikkuhiljaa tähän vuosituhannen vaihteen yllättävän hyväänkin talouskehitykseen.

Näillä kaikilla näkymillä on tietysti heijastusta myöskin Suomen talouteen. Valtiovarainministeriö uudistaa budjetin yhteydessä ennusteensa siitä, että talouskasvu ensi vuonna tulisi olemaan tuo 2,8 prosenttia, joka merkitsisi itse asiassa täysin normaalia talouskasvun aikaa. Minä puolestani joudun tässä yhteydessä toistamaan ensimmäistä kertaa ennusteen kyseessä ollen sen näkemyksen, että tuo ennustus sisältää kyllä nyt aikamoisen määrän toiveikkuutta myöskin.

Minkälaista sitten pitäisi olla valtiontalouden hoidon ja budjettipolitiikan tällaisissa olosuhteissa? Ministeriön vastaus on hyvin yksiselitteinen. Budjetin pitää heijastaa vakautta tällaisena aikana, kun epävarmuus muutoin on suurta luokkaa. Edes jonkin asian pitäisi olla paikallaan, ja olkoon se sitten valtiontalous. Minkälainen tempoilu tahansa elvytyksen tai muun opin nimissä johtaisi tällaisissa tilanteissa vain epävarmuuden lisääntymiseen ja mitä todennäköisimmin suurempiin vaikeuksiin jatkossa.

Kaikesta tästä huolimatta joutuu tunnustamaan, että menokurin ylläpitäminen budjetin yhteydessä on ollut äärimmäisen hankalaa. Meillähän kaikilla on muistissa se juhannuspaketti vuodelta 2001, jonka hallituspuolueitten eduskuntaryhmät solmivat. (Ed. Kalliomäki: Eivät kaikki solmineet!) Sen heijastusvaikutuksia tulee vielä näihin vuoden 2003 budjettipohjiin sillä tavalla, että tasapainoon yltäminen ei ollut mahdollista. Tosin kovin kauas siitä ei jääty. Tällä hetkellä näyttää, että velanotto juokseviin menoihin rajoittuu 155 miljoonaan euroon. Sen lisäksi joudutaan ottamaan velkaa kyllä 230 miljoonaa euroa, jolla on tarkoitus hoitaa vanhoja velkoja ennenaikaisesti elikkä harjoittaa sitä niin sanottua konvertointia, jolla kyllä vastaisuutta tietysti helpotetaan.

Nämä luvut kuitenkin tarkoittavat sitä, että kun vielä parisen vuotta sitten tavoitteena oli tehdä ylijäämää joka ainoa budjettivuosi vuoteen 2010 mennessä, parhaimmillaan 1,5—2 prosentin luokkaa, tästä tavoitteesta joudutaan nyt sitten ainakin ensi vuoden osalta luopumaan.

Miten se sitten heijastuu? Näkisin kaksi heijastusvaikutusta. Ensinnäkin ensi vuoden hallitusneuvotteluissa joudutaan ottamaan huomattavasti vakavampi ote kuin tähän asti on ajateltu nimenomaan budjettitasapainokysymyksiin, ja toisaalta sitten ongelma todennäköisesti siirtyy osaksi sillä tavoin, että seuraavan vuosikymmenenvaihteen vuodet ovat vielä hivenen hankalampia kuin tähän asti on osattu ennustaa.

Budjetin tulopuolen ratkaisusta on tietysti jälleen kerran veroratkaisu herättänyt eniten keskustelua. Näyttää, että meillekin on pesiytynyt sellainen teema, että nähdään, että ansiotulon, palkan, työtulon, verotuksen keventäminen olisi jollain tavalla ristiriidassa hyvinvointivaltion ajatuksen kanssa. Tämä käsitys on väärä. Se ei pidä alkuunkaan paikkaansa, vaan aivan päinvastoin voidaan sanoa, että kaikenlaisen taloudellisen aktiivisuuden lisääminen nimenomaan vähänkin pidemmällä tähtäimellä palvelee hyvinvointivaltion ylläpitämistä erityisesti meidän olosuhteissamme, joissa näkyy päädytyn tilanteeseen, jossa jatkuvasti sekä haetaan työvoimaa että työttömyyttä ilmenee. Matalapalkka-aloilla veronalennuslinjan jatkaminen olisi tuiki tarpeellista. (Ed. Kuoppa: Rikkaiden veroja on alennettu!)

Nyt on valitettavasti käynyt ehkä ed. Kuopan voimakkaalla tuellakin niin, että eduskuntavetoisesti voidaan hyvin nähdä, että kaikkein suosituimmassa asemassa tämän eduskuntavaalikauden aikana ovat olleet ne eläkeläiset, joiden eläketulo on kaksinkertainen tai sitä suurempi verrattuna keskieläkkeeseen. (Ed. Elo: Se on Niinistön oma tilasto!) Minusta tätä politiikkaa on erittäin voimakkaasti juuri eduskunnassa ja, yllättävää kyllä, hallituspuolueiden taholta ajettu, yllättävää siinä mielessä, että kukaan ei ole vielä kertonut tai uskaltautunut tunnustamaan, että se olisi ollut jonkun tavoite. Se oli ilmeisesti lopputulos, joka ei ollut kenenkään tavoite; kaikkien tavoitteet olivat erilaisia, mutta tähän sitten päädyttiin, niin kuin sanotaan, poliittisen realismin nimissä. (Ed. Elo: Ei ole näkynyt sitä tilastoa!) Näinkin politiikassa saattaa näköjään käydä. — Luovutan välittömästi tämän puheen jälkeen hyvin yksityiskohtaisen tilaston ja kalvon, joka kertoo tästä kyllä karua kieltä, jos näin voi sanoa. (Ed. Pekkarinen: Ed. Elo jakakoon sen meille muille! — Ed. Elo: Minä monistan sen!)

Verotus ei ole tietenkään yksin se asia, jolla parempaa työllisyyttä ja toimeentuloa kansakunnankin mitassa voitaisiin hakea. Tämän budjettiesityksen yhteydessä toiminut niin sanottu kansliapäällikkötyöryhmä esittää myöskin työmarkkinoiden toimivuuteen lisätehosteita. Niinpä työmarkkinatukea voidaan jatkossa käyttää aktiiviseen työllistämistukemiseen, joka on tietysti aivan uusi päänavaus. Oppisopimuskoulutusta myöskin lisätään, ja edelleen viisivuotisohjelmalla on tarkoitus tehostaa ammatillista koulutusta. Kaikkien näiden toimenpiteiden tarkoituksena on tietysti se, että emme olisi siinä tilanteessa, jossa osin olisimme päätymässä työvoimapulaan ja kuitenkin samalla meillä olisi suuren luokan työttömyys.

Jos ajatellaan sitten julkisen sektorin kokonaisuutta, niin selvästi tehokkuuden vaatimus on kasvamassa myöskin julkisen sektorin osalta. Kuntasektorilla tämä tarkoittaa myöskin rakenteellisia uudistuksia, erikoistumista ja jatkuvaa kilpailuttamista palveluiden hankinnassa. Tämä jälkimmäinen koskee tietysti myöskin valtiota.

Varsin suosittu keskustelunaihe budjettien yhteydessä ja ymmärtäisin, että myös tälläkin kertaa muun muassa tänään teille kaikille saapuneen kirjeen puitteissa, on valtion ja kuntien keskinäinen suhde, josta väen väkisin on tehty ongelmaa. Minusta on aika tarpeetonta panna kahta julkisen sektorin osaa vastakkain. Kuvailen kuitenkin muutamalla luvulla, mitä budjettiesitys tällä kertaa tuossa suhteessa tuottaa.

Riidatonta on, että verrattuna tämän vuoden tilanteeseen ensi vuonna kunnat päätyvät yhdessä laskettuna edullisempaan asemaan suhteessa valtioon kuin tänä vuonna. Riippuen vähän laskutavasta haarukka näyttäisi olevan 40:n ja vajaan 130 miljoonan euron välillä. Jos haetaan vähän pidempää tähtäintä ja erityisesti sieltä huippuvuosilta, valtiolle on käynyt sillä tavoin huonosti verrattuna vuoteen 2000, että valtion tasapainotilanne on heikentynyt 3 prosenttiyksiköllä suhteessa bkt:hen. Samanaikaisesti kuntasektorin asema on heikentynyt myös, mutta vain 0,6 prosenttiyksikköä eli viidesosan siitä heikentymisestä, jota valtion kohdalla on tapahtunut. Minusta tämä seikka pitäisi ottaa huomioon ja se tulisi kaikkien niiden ottaa huomioon, jotka vähän tarkoitushakuisestikin kylvävät sellaista ristiriitatilannetta, että valtio olisi jollain tavalla kuntiensa vihollinen ja päinvastoin.

Kaikki tämä kertoo tietysti sitä, että valtio on ottanut huomattavasti suuremman osuuden siitä riskistä, joka suhdanneherkkyyden myötä myöskin julkiseen talouteen on tullut, hiipinyt nopeasti ja hiipinyt voimakkaasti. Tästä eteenpäin on myöskin varauduttava siihen, että julkisen sektorin talous, niin kuntien kuin erityisesti valtion, tulee olemaan äärettömän suhdanneherkkää, ja ei liene ollenkaan tarpeellista vielä kerran painottaa sitä, että sellaisen toimijan, joka elää korkeimman suhdanteen mukaan ja mitoittaa kulunsa sen mukaan, käy kyllä tässä leikissä ennemmin tai myöhemmin hivenen huonosti.

Jos ajatellaan kuntasektorin kokonaisuutta, niin menojen lisäykset siellä ovat olleet aivan eri luokkaa kuin valtiolla. Nimenomaan noitten supervuosien aikana kuntasektorin kokonaismenot kasvoivat 7—8 prosenttia, valtion jää siitä tuntuvasti, alle puoleenkin. Siinä on paikka paikoin, en ollenkaan väitä, että joka kunnassa, mutta paikka paikoin, käynyt sellaista kehitystä, että menot mitoitettiin huipputulojen mukaan haluamatta nähdä sitä, että nuo huipputulot eivät välttämättä ole ikuisia. (Ed. Pekkarinen: Olisikohan tehtäviäkin lisätty vähäsen?) — Tehtävätkin ovat lisääntyneet, ja myöskin investointeja on harrastettu, jotka puolestaan ovat heijastuneet nyt sitten voimakkaina käyttömenojen kasvuna. Mutta, ed. Pekkarinen, tekin voisitte olla aika pidättyväinen täällä eduskunnassa silloin kun tehtäviä lisätään; en muista teidän kovasti niitä vastustaneenkaan. (Ed. Pekkarinen: Olen aina aika tiukka!)

Arvoisa puhemies! Kaiken kaikkiaan, vaikka talouden näkymät eivät ole parhaat mahdolliset, niin sillä edellytyksellä, että tuo ennuste, jonka valtionvarainministeriö on antanut ensi vuoden talouskasvusta, siis 2,8 prosenttia, sillä edellytyksellä, että se todella myöskin toteutuu eli tuo toiveikkuuskin toteutuu, me elämme kuitenkin täysin normaalia kasvun aikaa. Pitää vaan kerta kaikkiaan ymmärtää se, että lottovoittojen aika on toistaiseksi ohi. Saattaa olla, että vasta seuraava sukupolvi uudelleen täyttää sellaisen kupongin, mutta kyllä tällaisellakin kasvulla pärjätään. Se vaan tarkoittaa sitä, että ymmärretään, että tässä ei nyt asuteta mitään upporikasta maata.