Lauri Oinonen /kesk(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tänäänkin uutiset
ovat kertoneet metsäteollisuutta kohtaavista menetyksistä. Vuorossa
oli Keski-Suomessa Jyväskylän kaupungissa toimiva
Kankaan paperitehdas, joka toimii kylläkin aivan Jyväskylän
kaupungin cityssä ja jota on mainostettu tehtaana, jossa
ympäristöystävällisyys on otettu
huomioon tällaisessa kaupungin ytimessä toimivassa
citytehtaassa. Tämä tekee erittäin korkealaatuisia
erikoispapereita muun muassa kotitalouksien leivontakäyttöön
ja eräitä muita vastaavia. Kohta tulee ongelma,
saammeko enää kotimaassa valmistettuina näitä papereita,
jos kyseinen Kankaan paperitehdas Jyväskylässä todella
lopettaa, kuten tänään uutiset ovat viestittäneet.
Samoin sahat kokevat ongelmia puutavaran saannissa, ja useitten
paikkakuntien kaukolämpövoimalat ovat sahan yhteydessä ja
tukeutuvat sahojen sivutuotteisiin. Meillä tälle
vuodelle on haluttu edesauttaa puukauppaa hallituksen esityksestä viime
vuonna tehdyllä eduskunnan päätöksellä,
jossa puun myyntiverotusta helpotettiin, huojennettiin siten, että veroa
maksetaan 50 prosentin arvosta kauppahinnasta. Ja ilmeisesti tällä on
ollut myönteinen vaikutus osaltaan puukauppoihin. Väitän
näin, että puukaupat eivät olisi käynnissä vuoteen
2007 verrattuna puolittuneilla hinnoilla lainkaan, ellei tätä viime
vuonna hyväksyttyä ratkaisua olisi.
Hyvä ratkaisu on vaarassa menettää tehoaan ensi
vuoden alusta, reilun kahden kuukauden kuluttua, jolloinka veronhuojennus
puolittuu. Sen jälkeen on 25 prosentin veronhuojennus,
eli se merkitsisi tämän hetken maksettavaan puun myyntiveroon
50 prosentin lisäystä. Puuta jalostava teollisuus
on antanut ymmärtää, että edellytyksiä puun
ostohintojen korottamisille ei olisi. Näin ollen pelkään
hyvinkin vahvasti sitä, että puukaupat saattavat
kokea häiriötilanteen, joka merkitsee kauppojen
heikentymistä, vähentymistä, pahimmillaan
jopa loppumista tulevan vuoden alussa.
Tähän mielestäni ei olisi missään
tapauksessa varaa, sillä orastavia merkkejä huonojen
uutisten rinnalla on ollut puuta jalostavan teollisuuden osalta
myös havaittavissa. Näitä orastavia toivon merkkejä ei
saisi halla viedä. Näin ollen toivon, että tämä viime
vuonna hyväksytty puun myyntiveroratkaisu saisi jatkoa
niin kauan, että Suomi on päässyt tästä lamasta
normaalimpaan elämäntilanteeseen. Saattaa olla,
että lamasta ei niin helposti nimenomaan metsäklusteri
nouse kuin jotkut muut klusterit nousevat. Ruotsilla on devalvoituneen
kruunun ansiosta etu. Monilla mailla on edullisemmat kuljetuskustannukset,
lyhyemmät kuljetusmatkat.
Meidän Suomessa tulisi auttaa meidän teollisuutemme
kilpailukykyä nimenomaan vientimarkkinoilla. Vaikka usein
on sanottu, että meillä metsäteollisuuden
osuus on ehkä noin viidennes vientikaupan arvosta, niin
yhä edelleen tonneissa laskettuna metsäklusterin
osuus on liki puolet. Näin ollen kysymys on hyvin merkittävästä vientiosuudesta.
Samalla on tietysti kysymys myös siitä, että kotimarkkinoilla
meillä tulisi olla saatavilla kaikkea sitä, mitä rakentajat, puuta
kysyvät ja puujalosteita kysyvät tarvitsevat.
Lakialoitteellani olen halunnut turvata metsäklusterin
työllisyyttä, sahojen työllisyyttä,
estää koneyrittäjien, metsäkoneyrittäjien,
kuljetusyrittäjien konkursseja, auttaa sitä, että nämä yrittäjät,
joilla on paljon velkaa, voisivat harjoittaa yritystoimintaansa
myöskin osaltaan kohonneitten kustannusten ympäristössä siten,
että olisi sitä työtä, jota
varten kalliita velkavetoisia koneita on hankittu, ja myöskin
työllistää niitä ihmisiä,
jotka lähtevät tuohon mielestäni vaativaan tehtävään,
mitä tämän päivän metsäkonekuljettajan
osaamistaso edellyttää. Samoin kuorma-auton kuljettajia
tarvitaan kuorma-autoyrityksissä, tarvitaan nimenomaan
nuoria, jotka rohkenevat lähteä näihin
vaativiin ja vastuullisiin tehtäviin.
Sen takia ei saisi tulla pienintäkään
merkkiä, että tuolla alalla voi tulla vaikeutta,
voi tulla konkursseja, voi tulla työttömyyttä.
Haluaisin, että nämä työpaikat
olisivat vakaat. Tämä luo osaltaan sitten rahaliikennettä kautta
koko maan maaseudulle, mutta myöskin sinne, missä on teollisuus-
ja tuotantolaitoksia, sinne, missä on vientisatamia, ulkomaankauppaa.
Metsäklusterin vaikutukset ulottuvat hyvin laajalle. Haluan, että meillä kotimainen
puukauppa kävisi. Samalla tämä olisi
järkevää metsien hoitoa, järkevää metsätaloutta.
Arvoisa puhemies! Minun aloitteeni perustavoite on se, että viime
vuonna eduskunnan hyväksymä esitys voisi jatkua
samankaltaisena nyt esimerkiksi, kuten aloitteessani esitän,
vuoteen 2015 saakka. Samalla tällä ratkaisulla,
kun autettaisiin nykyistä metsäteollisuutta, mekaanista
ja kemiallista, luotaisiin myös edellytyksiä niille uusille
innovatiivisille tuotteille, joita on usein tuotu esille, niitten
tuotekehittelylle, synnyttämiselle ja jalostamiselle, olkootpa
ne sitten bioöljyjä, biodieseleitä, mitä kemikaaleja
olisivatkaan, mitä puusta voidaan jatkojalostaa. Haluan,
että tätä kautta myös kotimaista
puuraaka-ainetta myöskin bioenergiaan olisi saatavilla
ilman häiriöitä.
Arvoisa puhemies! Toivon, että aloitteeni saa nopeasti
sen ymmärryksen, mitä tarvitaan, jotta puukauppaan
ja puuhuoltoon ei tulisi häiriöitä vuodenvaihteessa.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! On aivan kuten ed. Kiviranta totesi, että tämä vuosi mennään
tämän vuoden lainsäädännöllä,
mutta kysymys nousee, kuinka jatkamme tammikuun 1. päivästä eteenpäin.
Jotta ei tulisi niitä ongelmia, joita pelkään,
olen tehnyt tämän lakialoitteen.
Miksi tuon esittämäni viiden vuoden ajan toin esille?
Olisin halunnut luoda vakautta mahdolliselle laman, taantuman, ajalle,
jotta päästäisiin normaalin talouselämän
aikoihin, ja sen takia olen tämän viisi vuotta
tuonut esille. Mutta valtiovarainvaliokunta voi kaikessa ymmärryksessään
tehdä parempiakin ratkaisuja, joilla voitaisiin mennä asioissa
eteenpäin.
Samalla täytyy muistaa, että jos on 90 vuotta vanha
komea tukkipuu, joka nyt tulee kauppaan, se on kasvanut jo kertaalleen
verotetun pinta-alaverokäytännön aikana.
Jos on siirrytty 1990-luvun alkupuolella myyntiveroon, niin siltikin
se on noin 80—90-prosenttisesti kasvanut pinta-alaveron
aikana verotettuna. Jos vuoteen 2005 on oltu pinta-alaverossa, niin
se on jo kertaalleen verotettuna kautena kasvanut lähes
kokonaan, niin että monia perusteita tämän
lakialoitteeni myönteiselle käsittelylle löytyy.
Keskustelu päättyi.