2) Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle
2008 Hallituksen esitys vuoden 2008 talousarvioesityksen (HE 62/2007
vp) täydentämisestä
jatkuu:
Jouko Skinnari /sd:
Arvoisa puhemies! Tämä talousarvio ja sitä edeltänyt
keskustelu kyllä osoitti minusta valitettavasti sen, että hallituksen
piirissä ei näihin rahoitusmarkkinoitten ongelmiin
ollut kiinnitetty sillä tavoin huomiota kuin itse olisin
toivonut. Tätä silmälläpitäen
se suhtautuminen, mikä esimerkiksi näihin vastalauseissa
oleviin ehdotuksiin tapahtuu, ei ole oikealta pohjalta.
Nythän näitten subprime-lainojen kohdalla
on se tilanne, että niiden huippukohta, jos niin voi sanoa
negatiivisesta asiasta, sattuu ensi kevääseen.
Mutta mitä kaikkea muuta on tämän luotonannon
ympärillä tapahtumassa, Yhdysvalloissa, New Yorkissa,
pankeissa? Jo 2006 tammikuussa todettiin se, että alaspäin
ollaan menossa, mutta yllättävän kauan
Yhdysvallat on pystynyt tätä tilannetta pitämään
jonkinlaisessa hallinnassa, vaikka velkamäärä on
koko ajan kasvanut niin Yhdysvaltojen liittovaltiolla kuin sitten myöskin
kotitalouksilla. Selvähän on, että pankit eivät
myönnä vaan salaavat sen, mikä on tosiasiallinen
tilanne.
Sitten toinen asia, joka liittyy oikeastaan näihin
valtionyhtiökysymyksiin, on se, millä tavoin valtionyhtiöiden
tilanne tulee nyt sitten porvarihallituksen toimesta muuttumaan,
koska hallitusohjelmassa on puhuttu siitä, että joka
vuosi myyntituloja tulisi 400 miljoonaa ja että sen lisäksi,
jos myynnit ylittävät tämän
summan, niin sitten vähintään 25 prosenttia
voidaan käyttää kehyksien yli, joka maksimissaan
voi kuitenkin olla 150 miljoonaa. Tässä näyttää olevan
niin, että hallitus kasaa näitä omia
esityksiään, ovat ne veronalennuksia tai muita,
vuoden 2010 paikkeille, jossa tulee sitten tämä taitekohta
myös monessa muussa mielessä.
Puhemies:
Nyt pitäisi, edustaja, siirtyä puhujakorokkeelle.
Arvoisa puhemies! Luulen, että tämä riittää nyt
tässä vaiheessa.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Jälleenjakelujuhla toimii ensi vuonnakin.
Kansalta kannetaan veroja ja rahoja jaetaan takaisin. Valtiovarainvaliokuntaan
kuuluvat edustajat ovat päässeet nauttimaan antamisen
ilosta enemmän kuin vuosiin. Siitä myötäelämisen
ilmoitus. Jako on oikea, kun se on demokraattisesti päätetty.
Tämä vahvistetaan kohta sadoin äänestyksin. Hallitusohjelmaakin
siinä ohessa toteutetaan. Hyvä niin.
Jälleenjakelun hohtoa himmentää kuitenkin se,
että harmaa ja musta talous imaisevat ensi vuonnakin pari
miljardia euroa verotuloista päältä pois.
Mielenkiintoista on se, että valtiovarainministeri laati
oman esityksensä niin, että näin tulee
tapahtumaan. Veronkierto ja rikollisuus saavat oudolta taholta tukea.
On erinomainen asia, että sekä valtiovarainministeri
että oikeusministeri ovat olleet viime kuukausina kiinnostuneita
tämän mielettömyyden lopettamisesta. Ehkä ensi
vuosi kaiken muuttaa voi. Onnea matkaan!
Mihin sitten laumasieluina budjettipolitiikalla pyrimme, varmistamaanko
kansalaisille hyvän elämän? Jo antiikin
Kreikassa ymmärrettiin kahtiajako: pelkkä elämä ja
hyvä elämä. Jos pelkkä aineellisuus
olisi jakava tekijä, budjetin tarjoama jälleenjakelu
sen vahvistaisi. Oman maan kansalaisille pyrimme varmistamaan laadukkaan
turvaverkon avulla enemmän kuin jokapäiväisen minimitoimeentulon,
monille kehitysmaiden asukkaille usein vain symbolisen siivun. Hyvän elämän
objektiivisia mittareita ei kukaan ole vielä keksinyt,
koska ihmiset haluavat olla subjektiivisia. Aamuhetken onnellisuustila
saattaa poiketa rajusti edellisen illan hype-tuntemuksista. Tunnetilan
vaihtelun sisältä löytyy sitten jotain mitattavaakin.
Ensimmäiselle sijalle suomalaiset onnellisuutta etsiessään
asettavat hyvät perhe-elämän ihmissuhteet,
toiselle hyvän terveyden, kolmannelle ystävyys-
ja ihmissuhteet yleisemmällä tasolla, neljännelle
rakkauden elämykset, viidennelle turvatun perustoimeentulon,
ja vasta kahdenneltatoista sijalta löytyvät sellaiset onnellisuustekijät
kuin hyvät tulot, varakkuus ja korkea elintaso. Viimeksi
mainitun perässä ei siis tutkimuksen mukaan kannattaisi
kovin kiivaasti juosta. Nyt näkyy juostavan.
Juuri puhuvaa haastateltiin äskettäin erästä matrikkelia
varten. Haastattelija ryhtyi kesken utelun päivittelemään
sitä, kuinka ällistyttävän tyytymättömiä ihmiset
ovat haastateltuina olleet omaan elämäänsä.
Onnellisuus näyttää olevan laajasti hakusessa.
Eivät vain kaikilla mittareilla syrjäytyneiksi
rekisteröidyt tunne itseään juuri sellaisiksi,
vaan kaikkiin sosiaaliluokkiin lukeutuvilla on samanlaisia tuntemuksia.
He näyttävät kaipaavan merkityksellisyyttä osaksi
hyvän elämän kokemista, näin
työssä ja näin kanssaihmisten keskuudessa.
Ihmisen on koettava tarpeellisuutensa työssä ja
sen ulkopuolella. Jokainen tässä salissa tietää,
että yhteiskunta ja erikoisesti talouselämä tarjoavat
herkästi kokonaan muuta.
Hallitus tyrkyttää lähes väkipakolla
innovaatioyliopiston perustamista. Miljoonan euron vastakysymys
kuuluu: Olisiko tarpeelliseksi itsensä kokeva ihminen parempi
innovaattori kuin keinotekoisesti siihen pakotettu?
Krista Kiuru /sd:
Arvoisa puhemies! Suomen talous- ja työllisyystilanne
on kehittynyt suotuisasti jo pitkään. Nykyhallitus
on voinut nauttia edellisen hallituksen töiden hedelmistä hyvinvointia
tuovana perintönä. Kuitenkin hallitus on lähtenyt
toteuttamaan nyt politiikkaa, joka ei lisääkään
hyvinvointia, vaan eriarvoisuutta. Pelkästään
tänä vuonna yli sata kuntaa korottaa veroprosenttiaan.
Olemme tilanteessa, jossa valtiontalous on vahvasti ylijäämäinen,
mutta kuntataloudella menee yhä heikommin. Hallitus on tuhoamassa
edeltäjiltään saamaansa taloudellista
perintöä ollessaan haluton kuulemaan kuntien oikeutettuja
vaatimuksia lisärahasta. Valtionosuuksia tulee lisätä kunta-alan
palkkaratkaisujen kompensoimiseksi ja palvelutuotannon kustannusten
rahoittamiseksi. Pelkästään ensi vuoden
aikana pienempien kuntien liikkumavara taloutensa hoitamisessa kapenee
merkittävästi. Vuosina 2009—2011 valtionosuudet
eivät valtiontalouden kehyksen osana olevan peruspalveluohjelman
mukaan juurikaan kasva. Seuraava kustannustenjaon tarkistuskin tehdään
vasta vuonna 2012.
Väestön ikääntyessä sosiaali-
ja terveydenhuollon henkilökuntaa tarvitaan kuitenkin lisää. Peruspalveluohjelmassa
todettu nettolisäystarve on noin 4 000 työntekijää vuodessa.
Hallitus ei kuitenkaan halua turvata kunnille resursseja tästä lisäystarpeesta
aiheutuviin menoihin. Sekä sosiaali- ja terveydenhuollon
asiakaskunnan että henkilöstön hyvinvointi
edellyttää, että riittävä työntekijämäärä turvataan.
Koska kustannuspaineet muun muassa ikärakenteen muuttumisen vuoksi
lisääntyvät kaikissa kunnissa, talousvaikeuksiin
joutuvat ensin muuttotappioiset ja vanhusvoittoiset kunnat, joiden
on vaikeampi kompensoida kunnan omarahoitusosuuden kasvua veronkorotuksin.
Palvelujen tasa-arvoisen saatavuuden kannalta tämä on
kestämätöntä.
Jo kauan sitten me sosialidemokraatit esitimme 600 miljoonan
euron määrärahalisäystä kuntien
sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten
valtionosuuksiin. Esityksemme antamisen jälkeen kunta-alalle
syntyi palkkaratkaisu, jonka seurauksena hallitus lisäsi
kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten
valtionosuuksia 150 miljoonaa euroa. Tämän vuoksi esitämme
vielä 450 miljoonan euron lisäystä sosiaali-
ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuuksiin.
Arvoisa puhemies! Lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon tarve
on kasvanut viime vuosina jatkuvasti. Eduskunnan on todella nyt
pidettävä huolta siitä, että kuntien
sosiaali- ja terveydenhuollon hankkeisiin tarkoitettuun valtionavustukseen
sisältyy riittävä kohdennus lasten ja nuorten
mielenterveyspalveluihin. Hallituksen esitys siitä, että rahoitus
on jatkossa pysyvä, on myös kannatettava. Lasten
ja nuorten psykiatristen palvelujen parantamiseen tarkoitettu rahoitusosuus
on siten myönnettävä kunnille myös ensi
vuonna.
Hallitus on mitoittanut kestävän ja asiallisesti mitoitetun
liikennepolitiikan tarvitseman budjettikehyksen alamittaiseksi,
vaikka me elämmekin vahvan valtiontalouden aikaa. Merkittävää kansallista
pääomaamme, tieverkkoa, ei saa päästää rappeutumaan,
jottei tiestön saattaminen ennalleen muodostu kohtuuttoman
kalliiksi. Perustienpito on infrastruktuurin ylläpitoa
ja yleisen turvallisuuden parantamista, mutta samalla tasapainoisen
aluekehityksen ja työllisyyden turvaamista.
Liikennepoliittisessa selonteossa on jatkossa tärkeää huomioida
erityisesti satakuntalaisten tärkeät kohteet.
Linjauksia varten tarvitaan taloudellisia resursseja tiettyjen
hankkeiden aloittamiseksi jo ensi vuonna.
Esimerkiksi Valtatie 8:n peruskorjauksesta on ollut lupauksia
ilmassa, ja ne on nyt aika lunastaa. Valtatie 8 on osa länsirannikon
kuljetuskäytävää, joka yhdistää Pohjanlahden
rannikkoseudut toisiinsa ja keskeisiin sisämaahan johtaviin kulkuyhteyksiin.
Länsirannikon satamien kautta kulkee noin 40 prosenttia
Suomen tuonti- ja vientikuljetuksista. 150 miljoonan euron satsaus
Valtatie 8:n parantamiseen on satsausta länsirannikon talousvyöhykkeen
kehittämiseen.
Lisäksi Pori—Söörmarkku-osuuden
rakennustyöt tulee toteuttaa samalla ruuhkautuneen pätkän
välityskyvyn lisäämiseksi.
Myöskään Kantatietä 44 eli
Vammalan seudulta Kankaanpään ja Honkajoen kautta
Kauhajoelle menevää valtatietä ei saa
unohtaa.
Määrärahojen kohdentamisessa on myös
huomioitava mahdollisuus Rauman ja Porin satamien syventämisen
aloittamiseen. Porin ja Rauman satamilla on merkittävä vaikutus
Satakunnan elinkeinoelämään. Molemmat
hankkeet sisältyvät jo Merenkulkulaitoksen väyläohjelmaan.
Jos riittävää rahoitusta raideliikenteen
korjausinvestointeihin ei saada, uhkaa useiden rataosuuksien
perusparannustöiden valmistuminen lykkääntyä vuosilla.
Nykyinen rataverkko ei voi toimia tehokkaasti ja turvallisesti esitetyllä rahoitustasolla,
ja rataverkon kunto on monin paikoin kriittinen. Eräs maamme
tärkeimmistä tavarankuljetusradoista esimerkiksi
paperinkuljetusratana on juuri tuo Rauma—Jämsänjokilaakso-rata. Kuljetuskustannusten
alentamiseksi junakokoa on tarkoitus suurentaa, mikä edellyttää sallittujen
akselipainojen korottamista 25 tonniin.
Toisen tärkeän kuljetusväylän,
Tampere—Pori—Rauma-välin, pitää olla
myöskin meidän huomiomme kohteena. Rataosan tasoristeykset on
muutettava eritasoristeyksiksi tai poistettava, mikä mahdollistaa
investointien hyödyntämisen ja parantaa tie- ja
junaliikenteen turvallisuutta.
Kaiken lisäksi VR:n tasoristeysten turvallisuusohjelmaan
sisältyy jo tuo Tampere—Pori-rataosan risteysten
poistaminen pitkällä aikavälillä.
Muuta ei tarvita kuin määräraha tuon
hankkeen aloittamiseen tulevana vuonna.
Valtakunnallisiin hankkeisiin kannattaa hakea vauhtia paikallistasolta
myös vesisateen aiheuttamien tulvien korvaamisasiassa.
(Puhemies: 5 minuuttia onkin jo mennyt!) Vesisateen aiheuttamia
tulvavahinkoja tarkastellaan uudelleen perjantaina, sillä olen
tehnyt muutosesityksen valtiovarainvaliokunnan lausuntoon, jotta sitten
päästään äänestämään
tästä asiasta. Asiahan on tärkeä valtakunnallisesti,
sillä vastaavia tulvia tullaan jatkossa näkemään
muuallakin kuin Porissa.
Hannu Hoskonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Käynnissä oleva valtion
talousarvion palautekeskustelu vuoden 2008 budjetista käydään hyvän
talouskasvun olosuhteissa. Ennen tätä päiväjärjestyksen
asiaa käsiteltiin Suomen vakausohjelman tarkistamista.
Tuossa keskustelussa jo kävi mielestäni selväksi,
miten tärkeää on pitää valtiontalous
kunnossa ja pitää huolta pääministeri
Matti Vanhasen ensimmäisen ja toisen hallituksen harjoittamasta
hyvästä talouspolitiikasta.
Kansainvälistyvässä maailmassa on
tärkeää pysyä kilpailukykyisenä ja
panostaa yhä enemmän työnteon edistämiseen
ja osaamisen tason nousuun. Suomen kansantalous on pitkälti
vientiteollisuuden varassa. Kotimarkkinoiden vedolla voidaan tehokkaasti
tukea kansantaloutemme hyvää kehitystä ja
tasoittaa maailmanmarkkinoiden vaihteluja järkevällä veropolitiikalla.
Hallituksen harjoittama politiikka on tästä hyvä esimerkki.
Herra puhemies! Työllisyyden kehitys on ollut rohkaisevaa.
Jatkuvasti aleneva työttömyys tukee sekä valtion
että kuntien taloutta. Tämä kehitys on
saatu aikaan jo vuodesta 2003 harjoitetulla hyvällä talouspolitiikalla.
Rohkaisevaa on ollut myös yritystoiminnan vilkastuminen.
Uudet työpaikat syntyvät yrityksiin valtion ja
kuntien mieluumminkin vähentäessä työvoimaansa.
Perintöverouudistuksesta olimme kaikki yhtä mieltä viime
kevään eduskuntavaaleissa. Yhtä tärkeänä pidän
myös perheyritysten sukupolvenvaihdosten tukemista jo päätetyllä,
tulossa olevalla hallituksen esityksellä.
Suomalaisen työn ja osaamisen tukeminen pitää hoitaa
myös pienissä yrityksissä, joissa on paljon
osaamista ja ennen kaikkea suuri määrä työpaikkoja.
Tämän mahdollisuuden hukkaaminen olisi mielestäni
hyvin lyhytnäköistä.
Oppositio on puheenvuoroissaan vaatinut valtion budjettiin runsaasti
lisää menoja, mitä on vaikea ymmärtää.
Vahvan kasvun aikana tehdyt suuret menonlisäykset johtavat
nopeasti budjetin alijäämiin, jotka pitää kattaa
velanotolla. Tästä meillä on jo kokemusta
vajaat 20 vuotta sitten. Tuskin kannattaa sille tielle lähteä.
Valtionvelka lyhenee ensi vuonna 1,8 miljardia euroa. Samaa
suuntaa pitää jatkaa edelleen, jotta luodaan hyvä pohja
seuraavien vuosien talousarvioille. Jos emme lyhennä velkaamme
hyvinä aikoina, niin milloin sen teemme sitten?
Arvoisa herra puhemies! Vaikka hallituksen menokehykset ovat
tiukat, toteutetaan ensi vuoden budjetissa monia parannuksia, joita
on saatu odottaa hyvin pitkään. Pienten eläkkeiden
korotus, opintotuen korotus, eläkeläisten verotuksen oikaiseminen
ja lapsiperheiden aseman parantaminen ovat niitä päätöksiä,
joita on vaadittu jo vuosia. Opposition väitteet hallituksen
huonosta sosiaalisesta politiikasta tuntuvat ihmeellisiltä, kun
kauan vaaditut korjaukset vihdoinkin saadaan nyt toteutetuiksi.
Esimerkiksi pientä eläkettä saava, pelkällä kansaneläkkeellä elävä saa
yli 50 euron korotuksen kuukausieläkkeeseen. Hallitus panostaa
myös nuoriin kohottamalla opintotukea 15 prosentilla, ja
hankittujen tulojen tulorajoja korotetaan 30 prosentilla. Mielestäni
tämä on oikeudenmukaista politiikkaa jos mikä.
Suomella on edessään isoja haasteita. Työikäisen
väestön väheneminen on uhka kasvun hyvälle
jatkumiselle. Moniin tehtäviin on vaikea löytää tekijöitä tulevaisuudessa.
Hallitus on määrätietoisin toimin tukenut
eläkkeelle siirtymisen myöhentämistä ja
on siinä hyvin onnistunutkin.
Arvoisa herra puhemies! Ammatillisen opetuksen tukeminen ja
myös yliopistojen toiminnan kehittäminen ovat
tärkeitä asioita. Innovaatioyliopiston perustaminen
on tärkeää, mutta samalla on huolehdittava
siitä, että koko maan koulutusmahdollisuudet säilyvät
hyvinä. Itä-Suomen yliopiston aloittaminen vuonna
2010 olkoon hyvä esimerkki rakentavasta yhteistyöstä, joka
ottaa huomioon kaikkien osapuolten positiivisen kehittymisen koko
Suomessa.
Arvoisa herra puhemies! Valtion tuottavuusohjelmaa on syytä edelleen
jatkaa, mutta on myös syytä kohdentaa henkilöstön
vähennykset niin, että pyritään
vähentämään byrokratiaa aktiivisesti.
Maatalouden puolella suunniteltu byrokratian vähentäminen
olisi syytä ulottaa myös koko hallintoon. Eduskunnan
on syytä tukea tätä kehitystä jatkossa.
Henkilötyövuosien leikkaus ei saa olla päätavoite,
vaan tuottavuuden aito parantaminen. Valtion tulee kantaa vastuunsa
siitä, että kansalaisille on oltava tarjolla hyvät
palvelut koko maassa. Palveluita tulee modernisoida, mutta valtionhallinnon
palvelupisteet tulee säilyttää kaikissa
maaseutukunnissa.
Arvoisa herra puhemies! Vahvaa taloudenhoitoa pitää edelleen
jatkaa ja samalla varautua myös kansainvälisen
talouden uhkiin. Kotimaisen energian käytön vahva
lisääminen, metsien käytön tehostaminen,
maatalouden tulevaisuudesta huolehtiminen ja työllisyyden
parantaminen pitää edelleen ottaa vahvemmin esille
ja kehittää suomalaista yritystoimintaa ja suomalaista työtä mahdollisimman
hyvin.
Tuomo Hänninen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Valtion vuoden 2008 talousarvio hallituksen
esityksen, hallituksen täydennysesityksen ja valtiovarainvaliokunnan
mietinnön pohjalta on tasapainoinen konsepti. Nämä määrärahat muodostavat
hyvän rahoituskokonaisuuden, jolla voidaan järjestää palveluja
ja turvata etuisuuksia, jotka ovat arjessamme välttämättömiä.
Hallitusohjelman toteutuksessa on hyvää, että heikommassa
asemassa olevan väestön tilanteen helpottamiseksi
tehtävät toimet on ajoitettu vaalikauden alkuun
ja useimmat jo ensi vuodelle. Eläkeläisten, opiskelijoiden,
lapsiperheiden ja yksinhuoltajien asemaan on tulossa selkeitä parannuksia.
Myös perintöveron alaraja nousee 3 400
eurosta 20 000 euroon. Nämä ovat juuri asioita,
joita tuolla vaalikentällä keväällä luvattiin.
Eduskunnan kohdentamat täydennykset budjettiin ovat
paikallaan. Valtiovarainvaliokunnan mietinnössä esittämien
budjettilisäysten painopisteenä ovat talouskasvun
edistäminen ja tutkimus, ympäristönsuojelu
sekä arjen turvallisuus ja terveys. Tulevaisuuden haasteisiin
varaudutaan esittämällä yliopistoille
sekä infrastruktuuriin että yritysten kansainvälistymiseen
lisää rahoitusta. Suurin yksittäinen
lisäys on yliopistoille tuleva 10 miljoonan euron määräraha.
Lisäksi yliopistokeskuksille on tulossa 500 000
euroa ja ammattikorkeakoulujen tutkimustoimintaan niin ikään
500 000 euroa. Myös harjoittelukoulujen määrärahoja
lisätään.
Metsänparannus- ja metsänhoidon määrärahoja
lisätään 2 miljoonaa tavoitteena puunhuolto
ja puuraaka-aineen saatavuuden edistäminen. Samoin Metsäntutkimuslaitoksen
määrärahoja nostetaan, ja yksityisteiden
huoltoon lisätään 5 miljoonaa euroa.
Arvoisa puhemies! Budjettilisäyksessä on vahva
ympäristöpainotus. Joukkoliikenteen kehittämiseen
esitetään 3 miljoonan euron määräraha
ja kuormituksen ehkäisemisen kannalta tärkeisiin
vesihuolto- ja ympäristötöihin yhteensä yli
5 miljoonaa euroa.
Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden linnojen ja rakennusten
peruskorjaukseen varataan myöskin riittävä määräraha,
niinpä Pohjois-Suomen arkeologinen näyttely ja
toimintakeskus Kierinki saavat myös oman määrärahansa
toimintansa kehittämiseen. Näin talousarvioaloitteeni
119 saa myönteisen päätöksen.
Olen erittäin tyytyväinen ratkaisuun, ettei veikkausvoittovaroja
käytetä kiinteistö- ja lainakuluihin.
Kiinteistömenot maksetaan suoraan budjettivaroista, jolloin
veikkausvoittovarat voidaan kohdentaa alkuperäisen tarkoituksen
mukaisesti kulttuurille, nuorisotyölle ja urheilulle. Esimerkiksi
elokuva-alan saama valtion tuki kasvaa 2 miljoonaa euroa.
Arvoisa puhemies! Eduskunnan työn mielekkyyden kannalta
olisi hyvä, jos eduskunta voisi kohdentaa rahaa omien päätöstensä pohjalta
nykyistä enemmän. Tänä vuonna
tuo jakovara oli 44 miljoonaa euroa. Rahan lisääminen
mahdollistaisi monien konkreettisten hankkeiden toteuttamisen ja
tekisi työstä täällä palkitsevampaa. Parhaimmillaan
hallituksen budjettiesitys täydentyy akuuteilla ja täsmällisesti
kohdennetuilla määrärahoilla.
Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyi.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa herra puhemies! Ihan muutama asia näin keskellä yötä.
Ensinnäkin ilmastonmuutos. Sen pitäisi olla tietysti
myös budjetissa ihan keskeinen asia, läpi koko
budjetin huomioon otettava. Siitä on muutamissa kohdissa
syntynyt uutta viime vuosien aikana. Tässä budjetissa
esimerkiksi on eittämättä muutamia asioita,
jotka lähtevät tästä ilmastonmuutoksen
hillitsemisestä, mutta aivan riittämättömästi.
Tänään olemme kuulleet, että on
kysymyksessä sinivihreä hallitus, sinivihreä hallitus
tekee sitä ja tätä. Mielestäni
se katsoo sinisin silmin ilmastonmuutokseen, ei todellisuudessa siihen
reagoi, ei ole actionia eikä sitä aktia, jota muun
muassa Balilla peräänkuulutettiin, ja se tulee
kasvoiltaan vihreäksi, jos nimenomaan pitäisi
tehdä konkreettisia ilmastotekoja. Tässä on
se sinivihreys.
Julkinen liikenne ei ole kyllin paljon saanut tässä budjettiesityksessä huomiota.
Autoverotus, joka tässä talossa päätettiin,
ei ollut ilmastonmuutoksen kannalta kestävä. Tämä autoveron uudistus
tulee lisäämään hiilidioksidipäästöjä. Raideliikenne
ei ole saanut kylliksi huomiota, ja tässä viittaan
myös siihen, että me tarvitsemme uusia raideyhteyksiä,
muun muassa Pääkaupunkiseudulta suoraan itään.
Turpeella on syöttötariffi, sellaisella energian raaka-aineella,
jolla on kaikkein suurimmat ja moniongelmalliset ympäristövaikutukset,
ei ainoastaan niin, että turpeella on suuri ja
vahva, nimenomaan ominaishiilidioksidipäästökerroin, vaan
myös niin, että turpeenkäyttö aiheuttaa
paikallisia ongelmia, vesistön rehevöitymistä jne. Tuulivoimalla
ei ole syöttötariffia.
Ydinvoimaa maassa eri tavalla viedään eteenpäin.
Ydinvoimaa myös hallitus tukee taloudellisesti, mutta tehokkaita
energiankäyttöä tehostavia hankkeita
ei hallitus esitä.
Tänään kuulimme täällä valtiovarainministerin
puheessa, että yksityinen sektori tarvitsee lisää työvoimaa,
ja tämä työvoima on saatava nyt siitä,
että julkista sektoria pitää supistaa.
Kysyisin, millä tavalla — tämä muuten
nimenomaan tehokkuuden ja varsinaisen yksityisen sektorin tuoman
varallisuuden vuoksi, niin kuin valtiovarainministeri totesi, että sieltä se
varsinainen leipä tulee — yksityisen sektorin
puolella työskentelevät terveydenhoitajat ja sairaanhoitajat
toimivat jotenkin muulla tavoin kuin julkisella puolella työskentelevät
terveydenhoitajat ja sairaanhoitajat. Näin ollen tämä julkisen
terveyden- ja sairaanhoidon vaikeuttaminen, mikä tuli esille esimerkiksi
Tehyn työtaistelutilanteessa, ei millään
tavalla tosiasiassa lisää tehokkuutta. Päinvastoin
se aiheuttaa julkiselle terveyden- ja sairaanhoidolle ongelmia,
ja viittaan myös tuohon Sitran terveyshankkeeseen. Sehän
vahvasti tuki yksityisiä terveydenhoitohankkeita, ja siinä onkin
nyt avaamisen paikka ja läpivalaisun paikka, mitä kaikkea
se nyt sitten merkitsee.
Eläkkeistä on puhuttu ja siitä, että eläkkeet nousevat
yli 50 euroa tiettyjen eläkeläisten kohdalla,
hyvä on. Kansaneläkkeen nousu on tällä tavalla
positiivinen asia, sitä ei ole kenenkään
syytä kiistää, mutta kaikkein tärkein
asia eläkeläisten kannalta on eläkeindeksin
parantaminen, leikatusta indeksistä pois.
Ympäristöpuolelta, pääluokka
35:n kohdalta on todettava, että täällä on
valtiovarainvaliokunnassa tehty sikäli hyvää työtä,
että on lisätty kahteenkin kohtaan, voisi sanoa,
myös merkittävästi rahaa, ja nimenomaan
ympäristötöiden kohdalla haluaisin todeta
kiitoksena sen, että siellä on 3 miljoonaa euroa
lisää. Tosin todelliset tarpeet ovat vielä huomattavasti
tämän ylitse. Toisaalta sitten sanoin, että merkittävästi
kahdessa kohdassa. Ehkä voisi sanoa sitten, että tämä 113 000
euroa lisää järjestöille ja
ympäristönhoitoon on lähinnä kosmeettinen,
mutta periaatteessa tärkeä, niin että kyllä sekin
tietysti kiitoksen ansaitsee.
Sampsa Kataja /kok:
Arvoisa puhemies! Valtiovarainvaliokunnan mietintö huomioon
ottaen budjetin loppusumma on runsaat 45,5 miljardia euroa. Näin
ollen ylijäämäksi jää 1,85 miljardia
euroa, jolla lyhennetään valtionvelkaa. Velan
arvioidaan alenevan vuoden 2008 loppuun mennessä 29,3 prosenttiin
bruttokansantuotteesta. Kuitenkin tämän vuoden
lopussa valtionvelkaa arvioidaan olevan 56 miljardia. Tästä summasta
maksamme joka vuosi 2,4 miljardia euroa korkoja. Se on lähes
6 prosenttia koko budjetin loppusummasta. Se on yhtä paljon
kuin esimerkiksi koko puolustusministeriön budjetti. Velan
lyhentäminen vuosittain tällä vajaalla
2 miljardilla pienentää pitkällä aikavälillä korkomenoja
vajaalla 100 miljoonalla eurolla vuodessa. Tuo säästö on
käytettävissä paljon parempiin kohteisiin,
joita täällä tänäänkin
on lueteltu.
On selvä, että pidemmällä aikavälillä Suomen julkisen
talouden haasteet liittyvät väestön ikärakenteen
muutoksiin. Suomen väestön odotettavissa oleva
elinikä kasvaa kuukauden vuodessa. Tämä on
pelkästään positiivinen asia, mutta siihen
on varauduttava ja yhteiskunnan rakenteita on uudistettava.
Vaikka valtiontalouden heikommat kohdat ovat kauempana tulevaisuudessa,
niin liian vähälle huomiolle on jätetty
jo nyt alkaneet ongelmat. Kotitalouksien velkaantumisen aste on
jo ohittanut 1990-luvun alun ennätystason ja on jo 100
prosenttia suhteessa käytettävissä oleviin
tuloihin. Tämä ei voi jatkua eikä jatku.
Se taas johtaa siihen, että kotitalouksien kulutus hidastuu merkittävästi.
Talouskasvun yksi kulmakivistä on vaarassa. Samaan aikaan
esimerkiksi Yhdysvalloissa taantuma-sanan käyttö on
lisääntynyt voimakkaasti ja Saksassa talouden
kehitystä ennakoiva luottamusluku on heikoin yli 15 vuoteen.
Siksi vastuullisuuden soisi leviävän talouspolitiikassa
myös oppositioon, toisin kuin tämän päivän
aiemmissa keskusteluissa on tullut havaituksi. Sen sijaan sinivihreän
hallituksen ohjelmaan on kirjattu, että julkisen talouden
kestävyyteen voidaan luottaa, ja tällä tiellä on
toimenpiteisiin ryhdytty.
Arvoisa puhemies! Haluaisin käyttää tilaisuutta
tässä yhteydessä ja nostaa esiin budjetista
joitakin koulutuspoliittisia näkökohtia.
Suomalaiset osoittivat jo kolmannen kerran peräkkäin
Oecd-maiden keskinäisessä Pisa-vertailussa olevansa
maailman parhaita. Tulosten perusteella voimme olla ylpeitä suomalaisesta peruskoulujärjestelmästä.
Vaikka perusasiat ovat kunnossa, kehitettävääkin
vielä löytyy. Vaikka heikkojen osaajien määrä on
Suomessa ennätyksellisen alhainen, eivät huiput
ja ennen kaikkea erilaiset osaajat tule aina välttämättä parhaalla mahdollisella
tavalla huomioiduksi.
Kehitettävää löytyy paitsi
peruskoulussa myös yliopistokoulutuksessa. Valtiovarainvaliokunta onkin
aiheellisesti puuttunut tuottavuus-ohjelman vaikutuksiin yliopistojen
tutkimukselle ja opetukselle. Erityisenä huolenaiheena
on ollut heikko opettaja—opiskelija-suhde, ja kansainvälisessä vertailussa
Suomen luku on huono jo tällä hetkellä.
Myös yliopistokeskusten rahoitus on ollut voimakkaasti
esillä, ja on perusteltua, että valtiovarainvaliokunta
on lisännyt 500 000 euroa yliopistokeskusten määrärahaan.
Yliopistokeskusten pitkäjänteisen toiminnan kannalta
on kuitenkin välttämätöntä,
että yliopistokeskusten kehittämiseen varataan
riittävät rahat jo hallituksen talousarvioesityksissä tulevaisuudessa.
Arvoisa puhemies! Totean lopuksi, että opiskelijoilta
on tullut paljon kiitosta. Budjettihan on heille varsin antelias.
Kauan odotettu opintorahan korotus 15 prosentilla ja tulorajojen
korotus 30 prosentilla toteutuvat viimein. Nämä ovat
hyviä esimerkkejä hallituksen hyvistä teoista
tulevaisuuden rakentamiseksi.
Pertti Hemmilä /kok:
Arvoisa herra puhemies! Korkein suhdanne on takana, mutta vahva talouskasvu
jatkuu vielä ensi vuoden puolelle. Kasvu tullee kuitenkin
hidastumaan johtuen muun muassa kiihtyvästä inflaatiosta
sekä monista maailmantalouden epävarmuustekijöistä. Arvioiden
mukaan suhteellisen suuret palkankorotukset myös heikentävät
kilpailukykyämme. Tulevien vuosien keskimääräiseksi
talouskasvuksi on ennakoitu 2,7:ää prosenttia.
Nykyoletuksien perusteella ja johtuen todellakin osin viime
aikoina tehdyistä ratkaisuista julkinen talous ei ole kestävällä pohjalla.
Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteeksi valtiontalouden 1 prosentin
rakenteellinen ylijäämä. Tämän tavoitteen
saavuttamisen eteen on tehtävä tosi paljon työtä,
ja kuten aiemmin eilen käydyssä vakautusohjelmakeskustelussa
kävi hyvin selväksi, ei sekään,
siis se 1 prosentin ylijäämä, riitä. Talouden
vakauttaminen ja tulevaisuuden positiivisen talouskehityksen turvaaminen
edellyttää monipuolisia toimenpiteitä.
Tehtävä ei ole mahdoton, ja hallitus onkin ryhtynyt
monella rintamalla jo toimeen. Niillä tulee olemaan positiivinen
vaikutus Suomen talouden kehitykseen ja tätä kautta
Vakaus- ja kasvusopimuksenkin tavoitteiden parempaan toteutumiseen.
Herra puhemies! Valtiovarainvaliokunta toteaa mietinnössään,
että työikäisen väestön
väheneminen on keskeinen riski talouskasvullemme. Samanaikaisesti,
kun julkiset menot lisääntyvät väestön
vanhenemisen myötä, työllisten määrä supistuu.
Tämä uhkaa hidastaa kokonaistuotantoa ja verotulojen
kasvua. Nämä muutokset taloudessa alkavat näkyä jo
lähivuosina suurten ikäluokkien eläköityessä.
Tässä talousarviossa on nyt useita toimenpiteitä,
joilla varaudutaan väestön ikääntymisestä aiheutuviin
menopaineisiin. Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi
tietenkin valtionvelan vähentäminen, eläkerahastojen kartuttaminen
ja koulutusjärjestelmän uudistaminen.
Arvoisa puhemies! Työvoimasta tulee useilla aloilla
olemaan pulaa ja kilpailu työntekijöistä tulee
olemaan kovaa. Sen lisäksi, että työikäinen väestö vähenee,
myöskään kouluista valmistuvien koulutus
ei vastaa työelämän tarpeita. Suomalaisessa
koulutusjärjestelmässä välttämättömät muutokset
on nyt aloitettu. Tarvitaan osittain radikaalejakin toimenpiteitä.
Nyt tehtyjen linjausten mukaan nuoria tullaan kouluttamaan vastaamaan
paremmin yritysten ja julkisen sektorin todellisia tarpeita. Ammatillisessa
koulutuksessa käytännön harjoittelua
tullaan lisäämään. Eräs
jo toteutettu toimenpide on oppisopimuskoulutusjärjestelmän
yksinkertaistaminen.
Arvoisa puhemies! Nyt toteutettavat verouudistukset ovat oikean
suuntaisia. Perintöveron poistaminen yritysten ja maatilojen
sukupolvenvaihdostilanteissa on muutos, joka tulee helpottamaan
monen yrityksen jatkajan tilannetta. Pienempien perintöjen
verotuksen poistaminen sekä lesken ja lähiomaisten
aseman parantaminen edistävät kansalaisten oikeudenmukaista
kohtelua.
Herra puhemies! Alkoholin monet terveyshaitat, sen aiheuttama
rikollisuus, lasten ja perheiden ongelmat, lisääntynyt
rattijuopumus ja siitä tieliikenteessä aiheutuvat
suoranaiset murhenäytelmät sekä muut
lukuisat haitat puoltaisivat alkoholiveron suunniteltua suurempaa
korotusta.
Autoilun verotuksen muuttaminen omistuksen verotuksesta käytön
verottamiseen on puolestaan erittäin oikeaan suuntaan erityisesti
ympäristön kannalta. Autoveron alentaminen tulee vauhdittamaan
autokannan uusiutumista ja vilkastuttamaan autokauppaa ja sitä kautta
omalta osaltaan piristämään talouden
tilannetta.
Herra puhemies! Valtionvelka suhteessa bruttokansantuotteeseen
on laskenut viime vuodet. Euromääräisesti
velkaa on lyhennetty liian hitaasti. Valtionvelka oli edellisen
vaalikauden alussa noin 60 miljardia eli 43,4 prosenttia bkt:stä.
Vuoden 2008 loppuun mennessä eli viiden vuoden kuluttua
tuosta äsken mainitusta sen arvioidaan alenevan noin 53
miljardiin eli 30 prosenttiin bkt:stä. Valtiovelan lyhentäminen
nyt hyvän talouden aikana on kauaskantoinen, vastuullinen
teko. Tällaisen suhdanteen aikana velkaa tulee lyhentää,
koska rahan syytäminen nyt kaikkeen muuhun ja velkojen
lyhentämättä jättäminen
olisi varsin lyhytnäköinen ratkaisu. Laman aikana
valtion rahoitusta tarvitaan taas sitten julkisten investointien
rahoittamiseen ja sitä kautta työllisyyden parantamiseen,
ja mitä suurempi valtion velkataakka olisi, sitä suurempi
rasite se olisi heikomman talouden aikana.
Herra puhemies! Erityisesti rakentamisessa on ylikuumentuminen
ollut tosiasia jo useamman vuoden ajan. Paljolti juuri siitä johtuu
rakentamiskustannusten huima nousu. Tällaisessa tilanteessa
julkisen sektorin, valtion ja kuntien, samoin kuin seurakuntien
ja järjestöjenkin, tulisi toimia suhdanteiden
tasaajana. Olisi pitänyt ja pitää pidättäytyä suurista
investoinneista ja toteuttaa vain välttämättömät
korjausinvestoinnit. Näin julkinen sektori voi omilla toimillaan
paitsi tasata jyrkkiä suhdannevaihteluita myöskin
säästää suuren määrän
veronmaksajien rahaa. Investointirahaa voidaan tietenkin hyvinä aikoina
varata ja vaikkapa rahastoida, mutta hankkeita ei tule aloittaa
hintojen ollessa korkeimmillaan. Talouden laskusuhdanteen aikana
sitten näin julkisilla investoinneilla voidaan parantaa
yrittäjyyttä ja työllisyyttä.
Herra puhemies! Valtiovarainvaliokunta korostaa, että jatkossa
on löydettävä keinoja, joilla aidosti
parannetaan julkisen sektorin tuloksellisuutta. Tuottavuusohjelmassa
ja kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa on yhä enemmän
keskityttävä palvelurakenteiden ja palveluiden
tuottamisen uudistamiseen. Kuntien väliset suuret tuottavuus-
ja tehokkuuserot ovat osoitus siitä, että tehokkaimpien
rakenteiden ja toimintamallien kattavalla käyttöönotolla
tuottavuutta voidaan lisätä paljonkin laadusta
ja vaikuttavuudesta tinkimättä. On totta, että suuremmat
yksiköt eivät välttämättä ole
ainoa keino kuntien tilanteen ratkaisemiseksi. Joissain kunnissa
toimintojen tehostamisella ja monipuolisilla ratkaisuilla on saatu
hyviäkin tuloksia aikaan ilman suurempien yksiköiden
perustamista. Vaikka tuottavuuden kohottaminen on työvaltaisissa
hyvinvointipalveluissa vaikeaa, pitkällä aikavälillä pienikin vuotuinen
muutos vähentää selvästi palvelujen kustannuksia.
Tuottavuuden parantamiseksi on myös tärkeää,
että tuottavuutta koskevat tilastotiedot ovat ajan tasalla
ja että tilastoilla ja mittareilla arvioidaan ja mitataan
oikeita asioita. Kuntien välistä keskinäistä tietojen
vaihtoa hyvien käytäntöjen toimivuudesta
tulisi myös tehostaa. Tuottavuusohjelman toteuttaminen
ei tietenkään saa johtaa kaavamaisiin henkilötyövuosien
vähentämiseen ja toimintojen ulkoistamiseen. Tulee
myös varmistaa palvelujen laatu ja ottaa huomioon toimivien
palvelujen yhteiskunnallinen vaikutus.
Herra puhemies! Tämä ensi vuoden budjetti pitää sisällään
runsaasti talouden vakautta turvaavia, Suomen talouskehitystä edistäviä,
työllisyyttä ja elinkeinoelämän
toimintaedellytyksiä parantavia toimenpiteitä.
Tällaisia ovat muun muassa perus- ja ammatillisessa koulutuksessa toteutettavat
muutokset, maa- ja metsätalouden kehittämisrahastojen
rahoituksen turvaaminen, haja-asutusalueiden yrittäjyyden
turvaaminen panostuksilla yksityisteiden rahoituksiin ja monet muut
toimenpiteet yrittäjyyden edistämiseksi.
Vielä lopuksi haluan todeta, että sinivihreä hallitus
toteuttaa nyt monia hallitusohjelmaan kirjattuja tavoitteitaan ja
uudistuksia jo ensimmäisessä budjettiesityksessään
ja valtion varoja ollaan kohdentamassa siten, että työnteko
ja työllistäminen on kannattavaa ja työllistyminen
mahdollista. Päämääränä on,
kuten hallitusohjelmassa todetaan, vastuullinen, välittävä ja
kannustava Suomi, jossa myös heikommista pidetään
huolta.
Anne-Mari Virolainen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Minun on helppo yhtyä sinivihreän hallituksen
budjettiesityksen kulmakiviin: vastuullisuuteen ja kannustavuuteen.
Vastuullisuus on vastuuta vakaasta talouskehityksestä,
ja kaikkein eniten kestävästä julkisesta
taloudesta hyötyvät yhteiskuntamme heikoimmassa
asemassa olevat. Iltapäivän keskustelussa mieleeni
tulikin ajatus, että talouden perusperiaatteiden intensiivikurssi
olisi tässäkin salissa paikallaan.
On erittäin tärkeää, että Suomi
panostaa osaamisen kasvattamiseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen
sekä innovaatioihin samalla muistaen, että perustyö tehdään
jo alemmilla koulutustasoilla. Tästä hyvänä esimerkkinä budjettiesityksessä on
ikäluokkien pienenemisestä aiheutuvien säästöjen
kohdentaminen opetuksen laadun parantamiseen. Tämä hallitus
pyrkii palauttamaan luokkakoot sille tasolle, että jokaisella
oppilaalla ja opettajalla on turvallinen olo. Myös tuki-
ja erityisopetuksen vahvistaminen ovat oikean suuntaisia toimenpiteitä,
joissa erilaiset oppijat otetaan huomioon.
Laadukkaan peruskoulutuksen jälkeen nuorella tulisi
olla joko itsestään lähtevänä tai
aikuisen tukemana visio tulevaisuudestaan. Meistä jokaisesta
ei ole maisteriksi tai tohtoriksi, ja hyvä näin.
Ammatillinen koulutus ja oppisopimuskoulutus ovatkin saaneet lisäresursseja
budjettiesityksessä, samoin syrjäytymisvaarassa
olevien nuorten työllistämistoimet ja nuorten
työpajatoiminnan tukeminen.
Jouduimme syksyn murheellisten tapahtumien johdosta uudelleen
sen tosiseikan eteen, että lasten ja nuorten henkiseen
hyvinvointiin tulee panostaa entistä enemmän.
Jokainen pahoinvoiva lapsi, nuori tai aikuinen on hoidon arvoinen,
eikä valitettavia katkoksia hoitoon lähettämisen
ja pääsemisen välillä saisi
tapahtua. Valtiovarainvaliokunta on tehnyt tervetulleen lisäyksen
lasten oikeuspsykiatriseen tutkimukseen sekä terveyden
edistämiseen ja ennalta ehkäisevään
päihdetyöhön. Myös kuntien sosiaali-
ja terveydenhuollon kehittämishankkeisiin merkityt 25 miljoonaa
euroa varmistavat niin ikään lasten- ja nuortenpsykiatrisen
hoidon rahoituksen.
Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisessä oleellista
on hoidon vaikuttavuuden merkitys. Tällä hetkellä käytössä on
paljon hoitoja ja lääkkeitä, joiden todellinen
hyöty on kyseenalaista. Tarvitaan rohkeutta ohjata rahat
sinne, missä niistä on tutkitusti hyötyä.
Kaikkea ei tarvitse tai voikaan hoitaa yhteiskunnan toimesta. Kyse
ei kuitenkaan ole yksityistämisestä, vaan siitä,
että rahan ohjaaminen hyödyttömään
hoitoon on epäeettistä ja se tulisi ohjata periaatteella:
oikeaa hoitoa, oikea-aikaisesti, oikeassa paikassa.
Suomi tarvitsee kasvojenkohotuksen kokonaisvaltaisen kannustavuuden
tehostamiseksi. Työn tekemisen tulisi aina olla kannattavin
vaihtoehto, on sitten kyse opiskelijasta, yrittäjästä tai eläkeläisestä.
Työn tulisi olla tekijälleen taloudellisesti kannattavaa,
ja kansalaisella tulisi olla oikeus valintoihin. Työllisyyden
parantuminen lähtee nimenomaisesti kannustavuudesta työllisten
määrän vähentyessä.
Myös suomalaisen työn tuottavuus ja työpanos
on saatava kasvuun. Kuten ed. Virkkunen jo aiemmin viittasi, niin
työpanosta on saatava entistä täysimääräisemmin
käyttöön niiltä, jotka ovat
työiässä. Lisäksi työuraa
tulisi saada pidennettyä molemmista päistä.
Työpanosta on lisättävissä työviihtyvyyttä parantamalla
eikä suinkaan niin sanotusti selkänahasta repimällä,
vaikka sellaisiakin vihjailuja on tänään
jo kuultu.
Tulevaisuudessa tarvitsemme myös maahanmuuttajia ja
vajaakuntoistenkin työpanos on tervetullutta. Pellervon
taloudellisen tutkimuslaitoksen tekemän vammaisten työkykytutkimuksen
mukaan vammaisissa on noin 30 000 henkilön resurssi,
joka voisi työllistyä työmarkkinoille
joko kokopäiväisesti tai osa-aikaisesti, jos heitä tuettaisiin.
Onneksi sosiaalisesti vastuullisessa budjetissa on kaksinkertaistettu
vajaakuntoisten palkkatuki.
Valitettavasti suomalainen yrittäjyys nähdään tietyissä piireissä uhkana
tai hyvävaraisena hyötyjänä.
Tosiasiassa suomalaisessa omistuksessa olevat perheyritykset ovat
taloutemme selkäranka ja hyvinvointimme tae. Suomalaiset
eivät vieläkään hevin ryhdy
yrittäjiksi, mutta onneksi yrittäjyyshalukkuus
on kohentunut. Ikävä kyllä, samaa ei
voi sanoa yritysten kasvuhalukkuudesta. Kasvuyrityksillä on
kuitenkin suuri merkitys työllisyydellemme. Budjetissa
olevat varat yritysten perustamista helpottavaan starttirahaan ja ensimmäisen
ulkopuolisen työntekijän palkkatuki ovat myös
tervetulleita kannustimia pienyrittäjille.
Arvoisa herra puhemies! Meillä työkykyisillä on
vastuu ja velvollisuus huolehtia niistä kanssakansalaisistamme,
jotka eivät syystä tai toisesta pysty täysipainoisesti
tai itsenäisesti hoitamaan päivittäisiä toimiaan.
Tähän me pystymme vastuullisen talouspolitiikan
avulla.
Esko Kiviranta /kesk:
Arvoisa puhemies! Eduskunnan jokasyksyinen budjettikäsittely
saa suhteettoman suuren huomion siihen nähden, kuinka pieniä muutoksia
budjettiesitykseen eduskunnassa lopulta tehdään.
Viime syyskuussa arveltiin, että eduskunta touko—kesäkuussa käsittelemiensä ja
hyväksymiensä budjettikehysten puitteissa olisi
voinut tehdä vuoden 2008 talousarvioon lähes 100
miljoonan euron — tarkkaan ottaen noin 97 miljoonan euron — muutokset,
mutta lopulta niin sanottu liikkumavara kutistui vain noin 46 miljoonaan
euroon hallituksen annettua täydentävän
budjettiesityksensä. Tämä pieni summa,
joka on 0,1 prosentin suuruusluokkaa budjetin loppusummasta, ehdotetaan
valtiovarainvaliokunnan mietinnössä käytettäväksi
taidokkaasti monia tarpeita huomioon ottaen. Jatkossa keskustelun
painopiste on myös julkisessa keskustelussa syytä asettaa
hyvin selvästi keväiseen kehysbudjettikäsittelyyn.
Siinähän itse asiassa todelliset päätökset
tehdään. Myös Suomen perustuslakiin tulee
lisätä mahdollisessa perustuslain tarkistuksessa
säännökset kehysbudjettikäsittelystä.
Eduskunta hoiti tämän vuoden viimeisessä lisäbudjetissa
alta pois perustienpidon ja perusradanpidon kiireisimmät
rahoitustarpeet. Vuoden 2008 budjettiesityksen käsittelyssä voitiin
näin ollen kohdistaa menonlisäyksiä tavallista
useampiin muihin menomomentteihin ja -kohteisiin. Kohdekohtaisesti
summat eivät ole suuria, mutta ne kertovat eduskunnan tahdon
suunnasta. Talouskasvun edistäminen otettiin huomioon osoittamalla
varoja yliopistoille ja korkeakouluille sekä yritysten
kansainvälistymisen edistämiseen.
Metsäteollisuuden tulevaisuuden kannalta on tärkeää pitää huolta
puuraaka-aineen saatavuudesta ja puuhuollosta. Näitä tavoitteita
turvaa ehdotettu metsätalouden rahoituksen lisäys,
samoin kun Metsäntutkimuslaitoksen määrärahojen
nostaminen. Yksityisteiden valtionavustuksiin lisätään
5 miljoonaa euroa. Yksityisteiden valtionavut nousevat tämän
vuoden 14,2 miljoonasta eurosta 18 miljoonaan euroon.
Valtiovarainvaliokunnan mietinnön ehdotuksissa on vahva
ympäristöpainotus. Määrärahan lisäystä ehdotetaan
vesihuolto- ja ympäristötöihin, samoin
kuin joukkoliikenteen kehittämiseen. Lisäyksiä ehdotetaan
myös energianeuvonnan ja ympäristötutkimuksen
määrärahoihin. Erityisen tärkeää on,
että valtion budjetissa jatkossa varataan nykyistä enemmän
varoja jätevesihuollon rationalisoinnin kannalta tärkeiden siirtoviemäreiden
rakentamiseen. Näitähän koskee ympäristöministeriön
budjetissa juuri kohta Ympäristötyöt,
johon nyt lisättiin 3 miljoonaa euroa täällä eduskuntakäsittelyssä.
Tasapuolisuus edellyttää myös valtion
nykyistä suurempaa osallistumista maaseutuasumisen jätevesikustannusten
hoitamiseen.
Arvoisa puhemies! Hallitusohjelman veropoliittisia ohjelmakohtia
on ryhdytty toteuttamaan määrätietoisesti.
Tämän syksyn toteutukseen kuului eläkkeensaajien
verotuksen oikeudenmukaistaminen suhteessa palkansaajien verotukseen,
samoin kuin perintöverouudistuksen yleinen osa, jonka keskeinen
muutos on perintöveroasteikon alarajan nostaminen 20 000
euroon. Heti kevätistuntokauden alussa hallitukselta odotetaan
esitystä perintö- ja lahjaverouudistuksen yritysosan
toteuttamisesta. Hallitusohjelman mukaan perheyrittäjyyden
edistämiseksi poistetaan perintö- ja lahjaverotus
kokonaan yritysten sekä maa- ja metsätilojen sukupolvenvaihdoksilta. Olennaista
on, että nimenomaan kohta "kokonaan" toteutuu.
Yritysvarallisuutta ei meillä saa enää rasittaa ylimääräisillä pääomaveroilla,
kun otetaan huomioon, että muun muassa Ruotsissa ei enää kohta
tiedetä, mikä perintö- ja lahjavero on.
Tällainen kehityssuunta näyttää muuttuvan
nopeasti yleiseurooppalaiseksi. Nyt on jo seitsemän sellaista
EU:n jäsenvaltiota 27:stä, joissa perintö-
ja lahjaverotus on poistettu kokonaan. Myös Saksa ja Itävalta
ovat liittymässä perintö- ja lahjaverottomuuden
rintamaan.
Janne Seurujärvi /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Nyt käsiteltävä Matti
Vanhasen toisen hallituksen ensimmäinen budjettiesitys
sisältää ensimmäisen erän
hallitusohjelmaan sisältyvistä monien ihmisten
arkipäivän elämää parantavista kirjauksista.
Budjettiesitys sisältää merkittävän määrän
menolisäyksiä peruspalveluiden rahoittamiseen
ja erilaisiin sosiaalisiin tulonsiirtoihin. Esitetyn suuruiset menolisäykset
eivät olisi mahdollisia, mikäli maan talous ei
olisi niin hyvässä kunnossa kuin se nyt on.
Ensi vuoden talouskasvun arvioidaan olevan 2,5 prosenttia, työllisyysasteen
arvioidaan nousevan noin 70 prosenttiin ja työttömyysasteen laskevan
6,3 prosenttiin. Uusia työpaikkoja on syntynyt neljän
viimeisen vuoden aikana yli 150 000.
Myönteinen talouskehitys on tuonut valtiontalouteen
tarvittavaa pelivaraa. Tuota pelivaraa on voitu käyttää edelleen
yritysten myönteisen kasvukehityksen tukemiseen, kotimaisen
kulutuskysynnän ylläpitämiseen, julkisten
palvelujen rahoittamiseen sekä valtionvelan lyhentämiseen.
Poliittista väittelyä on pitkin vuotta ja
jälleen tänään ensi vuoden budjettikäsittelyn
yhteydessä käyty siitä, missä suhteessa
edellä mainittuihin menoihin tulisi panostaa. Vastakkain
ovat hallituspuolueiden puolustama kohtuullinen menokuri ja opposition
löysät lupaukset kaiken mahdollisen lisähyvän
rahoittamisesta.
Kautta historian tarkka ja viisas taloudenpito on korostunut
juuri hyvinä aikoina. Todella vahvan talouden maassa tarkka
ja viisas taloudenpito tarkoittaisi rahan laittamista sukanvarteen
pahojen päivien varalle. Suomessa valtiontaloutta rasittaa
kuitenkin edelleen raskaiden lamavuosien taakka. Valtionvelkaa on
jäljellä viime vuosien runsaiden velanlyhennysten
jälkeenkin vielä 55 miljardia euroa. Tilanteessa,
jossa maailmantalouden häiriötekijät
ovat lisääntyneet ja varautuminen ikääntymisen
tuomiin haasteisiin on ajankohtaista, on taloudenpidossa syytä olla
tarkka. Nousukautta seuraa aina laskukausi. Tämä viisaus
on hyvä pitää mielessä, vaikka
siitä ei aina kiitosta saakaan.
Tärkein kokonaisuus vuoden 2008 budjetissa liittyy
talous- ja työllisyyspolitiikkaan ja edelleen ikärakenteesta
johtuvan suuren haasteen selvittämiseen. Tavoitteena on
lisätä työnteon kannustavuutta työn
verotuksen maltillisilla kevennyksillä ja tuloverojen inflaatiotarkistuksella, helpottamalla
työn saamista ja sen vastaanottamista. Tähän
liittyen työllisyysmäärärahoja kohdennetaan
aiempaa paremmin. Osaamiseen panostetaan ammatillisen peruskoulutuksen opiskelupaikkoja
ja oppisopimuskoulutusta lisäämällä.
Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten työllistämis-,
koulutus- ja erityistoimia lisätään. Samaan
tähdätään myös nuorten
tukityöllistämisehtojen muuttamisella nuorten
työllistämisen helpottamiseksi. Yrittäjyyden
edellytyksiä kohennetaan yritysten investointeja ja kehityshankkeita
tukemalla.
Arvoisa puhemies! Myös hallintoa uudistetaan tukemaan
työllisyys- ja elinkeinopolitiikkaa. Kahden viikon kuluttua
aloittava uusi työ- ja elinkeinoministeriö tulee
osaltaan vastaamaan niihin merkittäviin haasteisiin, joita
työllisyyden, yrittäjyyden ja elinkeinoelämän
kehittämisessä sekä alueiden kehittämisessä tulevaisuudessa
kohdataan.
Ensi vuoden talousarviossa uuden ministeriön aloitus
on tehty mahdollisimman suotuisaksi. Ministeriön itsensä tekemä talousarvioehdotus
on
nimittäin toteutumassa eduskunnan käsittelyssä eurolleen
esitetyn suuruisena. Tulevaisuutta ajatellen varautuisin jo tässä vaiheessa
työ- ja elinkeinoministeriön toiminnasta hankittujen
ensikokemusten jälkeen laajentamaan ja vahvistamaan uutta
ministeriötä liittämällä siihen
sen toimialaan kuuluvia lisäosia muista ministeriöistä. Tällä tavalla
voitaisiin lisätä entisestään
työllisyys- ja elinkeinopolitiikan ohjausvoimaa ja kokonaisuutta
tukevaa synergiaa.
Vaikka ikääntyminen on Suomessa ja myös muualla
Euroopassa suuri haaste, olemme kuitenkin varautuneet ikääntymiseen
paremmin kuin monet muut maat. Ikääntymiseen liittyy myös
paljon mahdollisuuksia. Työn tuottavuuden nostamista ja
teknologian hyväksikäyttöäkin tärkeämpää on
varautuminen jo nyt käsillä olevaan työvoimapulaan,
jota haastetta vain lisää suurten ikäluokkien
eläköityminen. Tämä on ennen
muuta mahdollisuus tulevaisuuden työmarkkinoilla.
Arvoisa puhemies! Erityisesti kaikkein pienituloisimpien aseman
parantaminen ja sosiaaliturvan kehittäminen ovat ensi vuoden
budjetin tärkeitä teemoja. Kansaneläkkeitä korotetaan
20 eurolla kuukaudessa. Yhdessä kuntakalleusluokituksen
poiston kanssa tämä merkitsee kolmelle neljäsosalle
eläkeläisistä yli 50 euron kuukausikorotusta.
Korotuksen jälkeenkin taso ei ole mielestäni vielä riittävä,
mutta suunta on oikea.
Sotainvalidien ja rintamaveteraanien tukemiseen kohdennetaan
yli 420 miljoonaa euroa. Valtiovarainvaliokunta on lisännyt
esityksessään 3 miljoonaa euroa lievävammaisten
sotainvalidien ja sotaveteraanien kuntoutustoimintaan, jota pidän
erinomaisena esityksenä.
Opiskelijoiden arkea parannetaan ensi vuonna opintotuen 15 prosentin
korotuksella ja vapaisiin tulorajoihin tehtävällä 30
prosentin lisäyksellä.
Hammaslääkäripalkkioiden sairausvakuutuskorvauksen
taso nousee ensi vuonna 40 prosenttiin. Lapsilisän yksinhuoltajakorotus
nousee 10 eurolla lasta kohden 46,60 euroon kuukaudessa. Maatalousyrittäjien
jaksamiseen kiinnitetään huomiota lisäämällä lomapäiviä yhdellä.
Arvoisa puhemies! Sinivihreä hallitus ja eduskunta
ovat tekemässä vastuullista ja tasapainoista budjettia
vuodelle 2008. Lukuisten parannusehdotusten osalta täytyy
muistaa, että vielä on kolme vuotta tulossa hyvän
hallitusohjelman kirjausten toteuttamiseksi. Olen varma, että vastuullisella
ja kannustavalla politiikalla voimme nuo ohjelmassa mainitut kohdat
myös toteuttaa.
Johanna Karimäki /vihr:
Arvoisa herra puhemies! Kaiken kaikkiaan valtion budjetti on melko
hyvä. Siinä on hyviä ituja kohti kestävämpää politiikkaa
ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.
Lisääntyneen hyvinvoinnin ja vaurauden keskellä kunnilla
on silti vuosi vuodelta vaikeampaa. Vaikka kuntien tulot nyt lisääntyvät,
on niiden rahoituspohja edelleen liian pieni. Niukkuudesta on vaikea
jakaa. Koska tulevaisuudessa meillä on vielä suurempia
haasteita edessämme, on meidän varauduttava niihin
jo nyt. Kunta- ja palvelurakenteen uudistamiseen on asetettava paljon
odotuksia, kuten myös sosiaaliturvajärjestelmän
uudistamiseen. Punainen lanka tässä on se, että kaikki
työnteko olisi kannattavaa.
Painopistettä on siirrettävä pitkäaikaistyöttömyyden
hoidosta nopeaan työllistämiseen avoimille työmarkkinoille.
Työntekijän itsensä kannalta on parempi
saada pysyvä työpaikka, jonka työpanos
on oleellinen yhteiskunnan kannalta. On lisäksi hyvä muistaa,
että pienyrityksissä on valtava työllistämispotentiaali.
Se, että työ- ja elinkeinoministeriön
määrärahoja ja avustusvaltuuksia korotettiin
yhteensä noin 4,6 miljoonaa euroa, on hyvä asia.
Yritysten kansainvälistymiseen tarkoitettua avustusvaltuutta
korotettiin 2 miljoonalla eurolla, joka osoitettiin erityisesti nuorten
kasvuhakuisten yritysten kokeiluhankkeisiin.
Hyvinvointipalvelujen tulevaisuus on seikka, joka on tämän
päivän päätöksessä syytä pitää mielessä.
Jo nyt on ryhdyttävä varautumaan työvoimapulaan
siten, että työolosuhteita inhimillistetään
ja perusteettomista määräaikaisuuksista luovutaan.
Ottaen huomioon, että työtä tekevä väestö vähenee
ja vanhusten osuus kasvaa, on yhä tärkeämpää,
että sekä naiset että miehet osallistuvat
täysipainoisesti työelämään.
Yksi keino naisten työmarkkina-aseman parantamiseksi olisi äitiydestä aiheutuvien
kustannusten jakaminen kaikkien työnantajien kesken esimerkiksi
korottamalla sairausvakuutusmaksuja. Aivan yhtä hyvin osan
kuluista voisi kerätä kaikilta työntekijöiltä eli
yhteisistä verovaroista.
Ennaltaehkäisyn tärkeys korostuu valtion budjetissa.
On aivan erityisesti huolehdittava kansalaisjärjestöjen
ja urheiluseurojen rahoituspohjasta. Liikunta parantaa toimintakykyä ja
tekee iloisen, hyvinvoivan mielen. Kiitän valtiovarainvaliokuntaa
siitä, että veikkausvoittovarat palautettiin oikeaan
kohteeseen: kulttuurin ja liikunnan edistämiseen.
Sosiaali- ja terveysministeriön pääluokkaan tehtiin
yhteensä vajaan 5 miljoonan euron lisäys, josta
3 miljoonaa euroa osoitettiin sotainvalidien ja heidän
puolisoidensa sekä veteraanien kuntoutukseen. Valiokunta
korosti ennalta ehkäisevän työn merkitystä ja
lisäsi muun muassa terveyden edistämiseen osoitettua
määrärahaa 300 000 eurolla,
samoin uuden lastensuojelulain toimeenpanoon liittyvän
koulutuksen järjestämiseen osoitettiin 300 000
euroa. Nämä ovat kaikki erittäin kannatettavia
lisäyksiä.
Lapset tarvitsevat mahdollisuuksia liikuntaan ja harrastuksiin.
Kaikille lapsille mahdollisuus harrastaa ei ole itsestäänselvää.
Kotitalouksien varallisuus on kasvanut nopeasti, mutta eniten on vaurastunut
rikkain kymmenennes. Köyhin kymmenennes on sen sijaan köyhtynyt.
Perheen vähävaraisuus määrittää lasten
tulevaisuutta, ja lapset ryhmittyvät myös harrastusten
kautta. Jokaisella lapsella tulisi mielestäni olla mahdollisuus harrastaa,
ja siksi määrärahan osoittaminen vähävaraisten
perheiden lasten harrastusten tukemiseen olisi ollut hyvä uudistus.
Arvoisa puhemies! Etelä-Suomen metsistä on toistaiseksi
alle 2 prosenttia suojeltu, mikä on aivan liian vähän
turvaamaan monimuotoisen metsäluonnon säilymisen
Suomessa. Suojelua on viime vuosina pystytty jossain määrin
edistämään vapaaehtoisuuteen perustuvalla
Etelä-Suomen metsien monimuotoisuus- eli Metso-ohjelmalla.
Koska tulokset ovat lupaavia, Metso-ohjelmaa on laajennettava
ja suojelualueita lisättävä.
On kuitenkin niin, ettei pelkästään
vapaaehtoisuuteen perustuva suojelu ole riittävää.
Herkimmät eliöt tarvitsevat laajoja verkostomaisia
metsävyöhykkeitä ja vanhoja koskemattomia
metsiä kukoistaakseen. On sääli, ettei
Sipoonkorpeen perustettavasta uudesta kansallispuistosta saatu tällä budjettikaudella
päätöstä. Itse asiassa Metsähallituksella
on ongelmia nykyistenkin kansallispuistojen rahoituksen kanssa,
joten luonnonsuojelupanostusten tulee tulevina vuosina olla huomattavasti
suuremmat kuin nyt. Onneksi sentään luonnonsuojelujärjestöjen
rahoitus palautettiin entiselle tasolle.
Ympäristöministeriölle osoitettiin
3 miljoonan euron lisärahoitus siirtoviemäreiden
ja yhdysvesijohtojen rakentamiseen sekä pilaantuneiden
maiden ja vesistöjen kunnostamiseen. Myös maa-
ja metsätalousministeriön pääluokkaan
lisättiin 2,5 miljoonaa euroa kiireellisiin vesistö-
ja vesihuoltotöihin. Nämä ovat tärkeitä Itämeren
tilannetta parantavia lisäyksiä. Jatkossa on hyvä muistaa,
että sitoutuminen Helcomin ohjelmaan edellyttää meiltä myös
maatalouden ravinnepäästöjen vähennystä.
Talous kasvaa kiihtyvällä vauhdilla, samoin kulutus.
Monella alalla on ollut paineita saada parempaa palkkaa. Tämä syksy
tullaan muistamaan lukuisista lakkouhista ja poikkeuksellisen korkeista
palkankorotuksista. Inflaatio saattaa kiihtyä. Kaiken tämän
keskellä on olennaista julkisen talouden kestävyyden
turvaaminen. Valtion tuottavuushanketta tarvitaan siihen, että samalla
rahalla saadaan enemmän hyvinvointia. Palveluiden turvaaminen
on tärkeää.
On hyvä, että valtiovarainvaliokunta korosti mietinnössään,
että ohjelman toteuttaminen ei saa painottua kaavamaiseen
henkilötyövuosien vähentämiseen
ja toimintojen ulkoistamiseen, vaan siinä on aidosti haettava
tuloksellisuuden parantamista. Esimerkiksi yliopistojen osalta tuottavuusohjelma
ei saa heikentää jo ennestään niukkoja
opetus- ja tutkimusrahoja, joten olen iloinen siitä, että yliopistot
saivat lisärahaa. Jotta Suomi pärjäisi
globaaleilla markkinoilla, meidän on panostettava korkeatasoiseen
koulutukseen ja tutkimukseen.
Elämme käänteentekeviä aikoja,
kun ilmastonmuutoksen hidastamisen puolesta on tehtävä tärkeitä ratkaisuja
ja päätöksiä. Valtiovarainvaliokunta
lisäsi 3 miljoonaa euroa joukkoliikenteen tukemiseen, mikä on
oikea suunta. Käytännössä tuki
joukkoliikenteelle ja raideliikenteelle on vieläkin liian
alhaisella tasolla. Keväällä tehtävässä hallituksen
ilmastopoliittisessa strategiassa on aloitettava kunnianhimoisen
ilmastopolitiikan aikakausi. Avainasemassa tulee olla materian ja
energian säästö sekä uusiutuvan
energian osuuden lisääminen.
Lisäksi, onko meidän pakko sopeutua jatkuvasti
kiihtyvään kulutuksen kasvuun? Ympäristön
tila ei kestä sitä loputtomiin. Bruttokansantuotteen
kasvu lisää onnellisuutta vain tiettyyn pisteeseen,
mutta Suomessa tuo raja ylitettiin jo 70-luvulla. Lisäkulutus
ei tuo enää lisää onnea. Ehkä olisi
jo syytä painaa jarrua, hillitä kulutusta ja materian
käyttöä, tyytyä vähempään.
Meillä on vain tämä yksi maapallo, jonka
resurssit ovat rajalliset.
Merja Kuusisto /sd:
Arvoisa puhemies! Uusimaa on Suomen veturi. Hallituksen on pidettävä huolta
siitä, että Uudenmaan vetovoimaisuus säilyy
ja paranee nyt ja tulevaisuudessa. Tämä edellyttää lisää liikenneinvestointeja,
teitä ja raideliikenteen parantamista, jotta alueelle on mahdollista
saada uusia työpaikkoja ja työntekijöille
asuntoja. Nyt liikenneverkon vajaus heikentää metropolialueen
kehittymismahdollisuuksia. Uusimaa tukehtuu liikenneruuhkiin, joissa
palaa polttoainetta ja aikaa niin yksityisillä kansalaisilla
kuin yrityksillä. Aluetta on järkevää rakentaa
ja kehittää raideliikenteen läheisyyteen.
Näin pystymme vaikuttamaan myös ilmastonmuutoksen
haasteisiin.
Tällä hetkellä joukkoliikenne ei
ole riittävä. Se ei ole yhteyksiltään
ja hinnaltaan riittävän palveleva ja kilpailukykyinen
vaihtoehto. Monet perheet tarvitsevat kaksi autoa työ-
ja asiointimatkoista selvitäkseen. Keski-Uudellamaalla Tuusulassa,
Keravalla ja Järvenpäässä on
mahdollisuus vastata metropolialueen asuntotarpeeseen ja rakentaa
uusia asuntoja raideliikenteen ja toimivien liikenneväylien
läheisyyteen.
Arvoisa puhemies! Ongelmana on se, että hallitus ei
ole esittänyt määrärahoja Kerava—Riihimäki-kaupunkiradan
lisäraiteen rakentamiseen ja uuteen poikittaiseen tieyhteyteen
Kehä IV:ään. Kehä IV mahdollistaisi
uusien työpaikkojen syntymisen lentokentän läheisyyteen.
Tiedossa on, että Vuosaaren sataman myötä Kehä III:n
ruuhkat lisääntyvät entisestään.
Uusi poikittainen tieyhteys on niin yritystoiminnan kuin asukkaiden kannalta
välttämätön. Samassa yhteydessä saadaan
parannettua myös Kulomäentien liikenneturvallisuutta
muun muassa rakentamalla kevyen liikenteen väylät
sekä parantamalla muillakin ratkaisuilla tien turvallisuutta.
Edellä mainituista hankkeista olen tehnyt talousarvioaloitteet,
ja ne ovat Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien yhteisiä aloitteita,
joista äänestämme myöhemmin.
Tie- ja raideliikenteen kehittämiseen satsatut määrärahat
ovat hyötysuhteiltaan kannattavia ja maksavat itse itsensä.
Nyt on perusteltua satsata liikenneverkon ja joukkoliikenteen kehittämiseen.
Uskon saavani tulevassa äänestyksessä kannatusta
tärkeille tie- ja raideliikennehankkeille.
Ja sitten tavallaan toiseen aiheeseen ja toiseen puheeseen siirryn,
kun tässä on aikaa.
Arvoisa puhemies! Talousarvioesityksessä esitetyt määrärahat
terveys- ja vanhuspalveluiden kehittämiseen ovat riittämättömät.
Suomessa on liian vähän panostettu vanhusten avohoitoon
ja kotihoitoon. Tutkimusten mukaan ikäihmiset luottavat
julkisiin palveluihin ja haluavat saada palvelut julkiselta sektorilta,
ja se on ymmärrettävää, koska
he ovat osallistuneet julkisen terveydenhuollon kustannuksiin ja
kansanterveystyön kehittämiseen.
Hallituksen vakausohjelmassa todetaan, että Suomi ikääntyy
nopeasti ja asiantuntijoiden mukaan laadukkaiden ja kattavien hyvinvointipalveluiden
järjestäminen muuttuu jatkossa vaikeammaksi niin
päiväkotien, koulujen kuin terveydenhuollon palvelujen
osalta. Lisäksi vakausohjelmassa tuodaan esiin työvoiman
saannin vaikeutuminen. Kuntasektorilta vaaditaan lisää uudistumista
eli tuottavuutta. Nyt on ministeri Kataisen mielestä kultainen
hetki toteuttaa nämä julkisen sektorin uudistukset,
jotta työvoimaa riittää jatkossa myös
yksityissektorille, jottei hyvinvoinnin moottori häviäisi.
Mielestäni me tarvitsemme molemmat moottorit toimintakykyisinä ja
riittävillä voimavaroilla varustettuina, jotta
hyvinvointivaltio ja tuottava yritystoiminta säilytetään
myös nykyisen porvarihallituksen aikana. Hyvin hoidettuna
julkinen terveydenhoito parantaa kansanterveyttä ja mahdollistaa
työssäoloajan ja hyvän toimintakyvyn
säilymisen nykyistä pitempään.
Tätä lausetta on vaikea kuvata euromäärällä,
mutta uskoakseni se kertoo kuitenkin sen, että julkisen
sektorin palvelut ovat tärkeitä ja yhteiskunnan
sykkivä sydän. Meistä monet haluavat
taata myös jatkossa ihmisille julkisten palveluiden saatavuuden
vauvasta vaariin.
Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmassa on lupaus omaishoidon kehittämisestä,
ja se on erittäin hyvä asia. Omaishoitajien tarve
ja määrä kasvaa nopeasti väestön
ikääntyessä. Viime vuonna omaishoidon
tuella hoidettuja ihmisiä oli yli 20 000. Kuntien
omaishoidon tuesta vastaavien viranhaltijoiden antamien tietojen
perusteella arvioitiin, että ilman omaishoitajaa noin 11 600 ihmistä olisi
hoidettu laitoshoidossa.
Arvoisa puhemies! Omaishoitajilla ei ole aina mahdollisuutta
pitää lakisääteisiä vapaapäiviä. Hallitusohjelmassa
on maininta siitä, että huolehditaan omaishoitajien
jaksamisesta ja parannetaan sijaisapua. Milloin omaishoitajat voivat odottaa
lupausten toteutumista? Lisäksi monet omaishoitajat toivovat,
että omaishoidon tuen maksatus siirtyisi kunnilta Kelalle.
Jään odottamaan hallituksen toimia ja päätöksiä omaishoitajia
koskevissa asioissa.
Yleiskeskustelu päättyi.