EDUSKUNNAN VASTAUS 223/2002 vp

EV 223/2002 vp - HE 123/2002 vp

Hallituksen esitys laeiksi verontilityslain 12 §:n ja tuloverolain 124 §:n muuttamisesta

Asia

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi verontilityslain 12 §:n ja tuloverolain 124 §:n muuttamisesta (HE 123/2002 vp).

Valiokuntakäsittely

Valtiovarainvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (VaVM 36/2002 vp).

Päätös

Eduskunta on hyväksynyt seuraavan lausuman:

Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää lainmuutoksen vaikutuksia yksittäisten kuntien taloudellisiin mahdollisuuksiin hoitaa kunnille laeissa asetettuja sosiaalisia ja sivistyksellisiä velvoitteita. Selvityksessä tulee arvioida myös kunnallisen itsehallinnon toteutumista ja kunnalla olevien oikeudellisten keinojen riittävyyttä tilanteissa, joissa kunta katsoo, että siltä puuttuvat perusoikeusuudistuksessa tarkoitetut tosiasialliset edellytykset hoitaa tällaisia tehtäviä.

Eduskunta on hyväksynyt seuraavat lait:

Laki

verontilityslain 12 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 10 päivänä heinäkuuta 1998 annetun verontilityslain (532/1998) 12 §, sellaisena kuin se on osaksi laissa 1458/2001, seuraavasti:

12 §

Veronsaajaryhmien jako-osuudet

Valtion jako-osuus on 78,55 prosenttia, kuntien jako-osuus on 19,75 prosenttia ja seurakuntien jako-osuus on 1,70 prosenttia yhteisöverosta. Evankelis-luterilaisten seurakuntien yhteisövero on 99,92 prosenttia ja ortodoksisten seurakuntien yhteisövero on 0,08 prosenttia seurakuntien yhteisöverosta.

Kunnille ja seurakunnille tuleviin yhteisöveroihin lisätään tuloverolain 21 ja 22 §:ssä tarkoitettujen yhteisöjen verot siten, että kuntien osuus on 92,0746 prosenttia ja seurakuntien osuus 7,9254 prosenttia.

_______________

Tämä laki tulee voimaan   päivänä      kuuta 200   .

Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran verovuodelta 2003 tehtäviin yhteisöveron tilityksiin.

_______________

Laki

tuloverolain 124 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 30 päivänä joulukuuta 1992 annetun tuloverolain (1535/1992) 124 §:n 2 ja 3 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 1459/2001, seuraavasti:

124 §

Veron määräytyminen

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Pääomatulojen tuloveroprosentti on 29. Yhteisön ja yhteisetuuden tuloveroprosentti on niin ikään 29. Yhteisöjen ja yhteisetuuksien veron jakautumisesta eri veronsaajien kesken säädetään verontilityslaissa (532/1998).

Edellä 21 §:n 1 momentissa tarkoitetun osittain verovapaan yhteisön ja tiekunnan sekä yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöstä saadun tulon tuloveroprosentti on 6,2205. Näiden yhteisöjen veron jakautumisesta kunnan ja seurakunnan kesken säädetään verontilityslaissa. Edellä 21 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisön tuloveroprosentti on 5,7275.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

_______________

Tämä laki tulee voimaan   päivänä      kuuta 200 .

Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran verovuodelta 2003 toimitettavassa verotuksessa.

_______________

Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 2002