3 §
Metsäkeskuksen organisaation perusrakenne
Metsäkeskuksessa on julkisen palvelun yksikkö,
joka hoitaa 8 §:ssä tarkoitettuja tehtäviä,
ja eriytetyn liiketoiminnan liiketoimintayksikkö.
Metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön toiminta
jakautuu valtakunnallisesti toimintojaon mukaisesti. Metsäkeskuksen
toiminta on järjestettävä niin, että palveluiden
alueellinen saatavuus turvataan, kielelliset oikeudet toteutuvat
ja 6 §:n mukaisten maakunnallisten metsäneuvostojen
toimivuus varmistetaan.
Palveluiden alueellisen saatavuuden turvaamiseksi metsäkeskuksen
julkisen palvelun yksiköllä tulee olla riittävä määrä maantieteellisiä palvelualueita
ja -pisteitä. Ruotsinkielisten palvelujen laadun varmistamiseksi
ruotsin- ja kaksikielisillä alueilla on riittävä määrä palvelupisteitä,
joiden työkieli on ruotsi. Ruotsinkielisten palveluiden
valtakunnallinen yhteensovittaminen varmistetaan metsäkeskuksessa
yhdessä ruotsinkielisessä palvelupisteessä.
Metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön päätoimipaikka
on Lahdessa.
Metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön työjärjestyksellä määrätään
tarkemmin maantieteellisten palvelualueiden ja -pisteiden riittävästä määrästä.
4 §
Metsäkeskuksen johtokunta
Metsäkeskuksessa on johtokunta. Johtokunnan alaisuudessa
voi toimia jaostoja, jotka valmistelevat johtokunnassa käsiteltäviä asioita. Johtokuntaan
kuuluu seitsemän jäsentä, joiden tulee
edustaa metsäkeskuksen toiminnan kannalta keskeistä asiantuntemusta
metsäalan eri sektoreilta. Johtokunnan jäsenistä yksi
edustaa maa- ja metsätalousministeriötä ja
yksi jäsenistä on metsäkeskuksen toimihenkilö.
Kullakin jäsenellä on henkilökohtainen
varajäsen, jota koskevat samat säännökset
kuin jäsentä. Maa- ja metsätalousministeriö asettaa
johtokunnan neljäksi vuodeksi kerrallaan ja määrää jäsenistä yhden puheenjohtajaksi
ja yhden varapuheenjohtajaksi.
Johtokuntaa asetettaessa on otettava huomioon maan eri osat
ja alueellinen tasapuolisuus.
Johtokunnan asettamisesta, kokoonpanosta ja muista johtokuntaa
koskevista tarpeellisista asioista säädetään
tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
6 §
Maakunnallinen metsäneuvosto ja sen tehtävät
Maakunnallisen metsiin perustuvien elinkeinojen ja metsäsektoria
koskevan yhteistyön edistämiseksi perustetaan
maakunnallisia metsäneuvostoja. Metsäneuvostoon
kuuluu enintään 15 jäsentä.
Kullakin jäsenellä on henkilökohtainen
varajäsen, jota koskevat samat säännökset
kuin jäsentä. Metsäneuvoston asettaa maa-
ja metsätalousministeriö neljäksi vuodeksi kerrallaan
metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön esityksen
perusteella. Metsäneuvoston kokoonpanoa on mahdollista
laajentaa kesken sen toimikauden enimmäiskokoon asti. Metsäneuvosto
valitsee keskuudestaan puheenjohtajan. Metsäneuvoston jäsenten
on edustettava laaja-alaisesti maakunnan metsään
perustuvien elinkeinojen kehittämisen kannalta keskeistä asiantuntemusta.
Metsäneuvoston asettamisessa tulee myös ottaa
huomioon alueella asuvat metsänomistajat.
Metsäneuvoston tehtävänä on:
1) tehdä esitys metsäkeskuksen johtokunnalle
metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön, maakunnan
liittojen ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten
strategisen yhteistyön linjoista sekä antaa vuosittain
arvio johtokunnalle metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön
keskeisten tehtävien toteutumisesta ja kehittämistarpeista
maakunnassa;
2) laatia ja hyväksyä alueellinen
metsäohjelma sekä seurata ja edistää ohjelman
toteuttamista;
3) antaa metsäkeskuksen johtokunnalle lausunto
kestävän metsätalouden rahoitusta koskevan
lainsäädännön nojalla myönnettävien
valtion tukien kohdentamistarpeesta eri toimenpiteille ja kyseisen
määrärahan tarpeesta;
4) edistää metsätalouden
alueellista yhteistoimintaa ja toiminnallista yhteistyötä sekä metsiin perustuvia
elinkeinoja yhteistyössä alueellisten ja maakunnallisten
elinkeinotoimintaa edistävien organisaatioiden ja toimielinten
kanssa;
5) seurata ja ottaa kantaa lakisääteiseen
maakunnan suunnitteluun ja muihin metsäsektorin kannalta
tärkeisiin alueellisiin ohjelmiin ja suunnitelmiin;
6) ylläpitää metsätalouden
näkyvyyttä ja vaikuttavuutta sekä tehdä aloitteita metsiin liittyvien
elinkeinojen kehittämisessä.
Maakunnallisen metsäneuvoston asettamisesta, varajäsenistä ja
muista metsäneuvostoa koskevista tarpeellisista asioista
säädetään tarkemmin valtioneuvoston
asetuksella.
7 §
Metsäkeskuksen johtaminen
Metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikköä johtaa
johtokunnan alaisuudessa toimiva johtaja. Johtajan alaisuudessa
ja hänen ensimmäisenä sijaisenaan toimii
metsäjohtaja. Johtajan sijaisena voi toimia myös
rahoitus- ja tarkastuspäällikkö.
Liiketoimintayksikköä johtaa liiketoimintajohtaja
johtokunnan alaisuudessa.
Johtajan tehtävänä on johtaa, valvoa
ja kehittää metsäkeskuksen julkisen palvelun
yksikön toimintaa. Johtaja määrää resurssien
tarkoituksenmukaisesta käytöstä toimintokohtaisesti. Johtaja
vastaa toiminnan tuloksellisuudesta tavoitteena metsiin perustuvien
elinkeinojen edistäminen. Johtaja vastaa myös
metsäkeskuksen johtokunnassa käsiteltävien
asioiden, lukuun ottamatta eriytettyä liiketoimintaa, valmistelusta ja
johtokunnan päätösten täytäntöönpanosta. Johtaja
ei saa olla läsnä metsäkeskuksen johtokunnan
kokouksessa silloin, kun siellä esitellään,
käsitellään tai tehdään
päätöksiä metsäkeskuksen
liiketoimintaan liittyen.
Johtajan tehtävistä ja johtokunnan kokousten kokousmenettelystä säädetään
tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
8 §
Metsäkeskuksen tehtävät
Metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön julkisia
hallintotehtäviä ovat:
1) metsien kestävään hoitoon
ja käyttöön liittyvistä suunnittelu-
ja selvitystehtävistä sekä muusta vastaavasta
metsiin perustuvien elinkeinojen, ilmasto- ja energiatavoitteiden,
metsien monimuotoisuuden säilymisen ja metsätalouden muun
ympäristönsuojelun edistämisestä vastaaminen;
tehtävät liittyvät muun muassa kansallisen
metsäohjelman laatimiseen, alueellisten metsäohjelmien
laatimiseen ja edellä mainittujen ohjelmien seurantaan
ja toteuttamiseen;
2) metsätalouden valtakunnallisen ja alueellisen
yhteistoiminnan ja toiminnallisen yhteistyön edistäminen;
3) metsiin perustuvien elinkeinojen edistäminen
yhteistyössä alueellisten ja maakunnallisten elinkeinotoimintaa
edistävien organisaatioiden ja toimielinten kanssa;
4) metsätaloutta edistävä koulutus,
neuvonta ja tiedotus;
5) metsälaissa (1093/1996), metsätalouden rahoitusta
koskevassa lainsäädännössä,
Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmästä annetussa
laissa (419/2011), riistavahinkolaissa (105/2009),
metsätuhojen torjunnasta annetussa laissa (1087/2013),
metsänhoitoyhdistyksistä annetussa laissa (534/1998),
metsänviljelyaineiston kaupasta annetussa laissa (241/2002), yhteismetsälaissa
(109/2003), puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta
annetussa laissa (897/2013), yhteisaluelaissa (758/1989)
ja varainsiirtoverolaissa (931/1996) metsäkeskukselle
tai metsäkeskuksille annetut tehtävät
sekä kumottujen maatilalain (188/1977), luontaiselinkeinolain
(610/1984) ja porotalouslain (161/1990) mukaisten
valtion saatavien turvaamiseen liittyvät tehtävät
puun myyntien yhteydessä mainittujen lakien nojalla muodostetuilta
tiloilta;
6) metsätalouden ja metsien tilan ja kehityksen
seuraaminen sekä niihin liittyvien esitysten ja aloitteiden
tekeminen;
7) varautuminen metsätuhoihin ja pelastuslaissa
(379/2011) tarkoitetun virka-avun antaminen;
8) tehtäviin liittyvään
kansainväliseen yhteistoimintaan osallistuminen;
9) muiden metsäkeskukselle tai metsäkeskuksille
säädettyjen tehtävien hoitaminen sekä maa- ja
metsätalousministeriön määräämien
metsäpolitiikan valmisteluun ja täytäntöönpanoon
liittyvien tehtävien hoitaminen.
Metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön tehtävien
tarkemmasta järjestämisestä säädetään
valtioneuvoston asetuksella.
9 §
Metsäkeskuksen johtokunnan tehtävät
Metsäkeskuksen johtokunnan tehtävänä on:
1) johtaa ja valvoa metsäkeskuksen toimintaa;
2) päättää metsäkeskuksen
yleisistä strategisista neuvottelutavoitteista maa- ja
metsätalousministeriön kanssa käytäviä tulosneuvotteluja varten;
3) päättää metsäkeskuksen
julkisen palvelun yksikön, maakunnan liittojen ja elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskusten strategisen yhteistyön
valtakunnallisista linjoista;
4) päättää toiminta-
ja taloussuunnitelmasta sekä vahvistaa vuotuinen talousarvio;
5) vahvistaa metsäkeskuksen työjärjestys;
6) tehdä maa- ja metsätalousministeriölle
esitys kestävän metsätalouden rahoitusta
koskevan lainsäädännön nojalla
myönnettävien valtion tukien kohdentamisesta eri
toimenpiteille ja kyseisen määrärahan
tarpeesta;
7) vastata siitä, että metsäkeskuksen
varainhoidon ja kirjanpidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty;
8) päättää kiinteistön,
toimitilojen hallintaan oikeuttavien osakkeiden sekä muun
arvoltaan merkittävän omaisuuden myynnistä ja
ostosta, metsäkeskuksen toimivallan puitteissa omaisuuden
kiinnittämisestä ja vakuuden antamisesta sekä muusta
taloudellisesti merkittävästä asiasta;
9) vahvistaa metsäkeskuksen tilinpäätös
ja hyväksyä toimintakertomus;
10) tehdä esityksiä metsäpolitiikkaan
kuuluvista kysymyksistä maa- ja metsätalousministeriölle;
11) käsitellä muut metsäkeskuksen
toiminnan kannalta merkittävät asiat.
Johtokunta osallistuu tässä laissa tarkoitettujen
julkisen vallan käyttöä koskevien asioiden hoitamiseen
vain näiden tehtävien hoitoon tarkoitettujen varojen
käytön osalta.
Metsäkeskuksen johtokunnan tehtävien tarkemmasta
järjestämisestä säädetään
tarvittaessa valtioneuvoston asetuksella.
11 §
Metsäkeskuksen henkilöstö
Metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikössä on
johtajan, metsäjohtajan ja rahoitus- ja tarkastuspäälliköiden
lisäksi tarpeellinen määrä muuta
henkilöstöä.
Metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön toimihenkilön
palvelussuhde on työsuhde.
12 §
Metsäkeskuksen toimien kelpoisuusvaatimukset
Johtajan ja metsäjohtajan kelpoisuusvaatimuksena on
tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto,
hyvä perehtyneisyys metsätalouteen ja sitä koskevaan
lainsäädäntöön, hallinnollisten
tehtävien tuntemus sekä käytännössä osoitettu
johtamistaito ja johtamiskokemus. Lisäksi johtajan johtamiskokemuksen
edellytetään olevan monipuolista.
Rahoitus- ja tarkastuspäällikön kelpoisuusvaatimuksena
on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto,
hyvä perehtyneisyys metsätalouteen ja sitä koskevaan
lainsäädäntöön sekä julkishallinnon
tuntemus.
Esittelijän ja lainsäädännön
noudattamisen valvontaan liittyviä asioita hoitavan tarkastajan kelpoisuusvaatimuksena
on perehtyneisyys metsätalouteen ja sitä koskevaan
lainsäädäntöön sekä julkishallinnon
tuntemus.
13 §
Metsäkeskuksen toimien täyttäminen
Valtioneuvosto valitsee ja erottaa maa- ja metsätalousministeriön
esittelystä johtajan. Maa- ja metsätalousministeriö myöntää johtajalle
tämän pyynnöstä eron. Ennen
valitsemista ja erottamista koskevaa esittelyä maa- ja metsätalousministeriön
on pyydettävä asiasta metsäkeskuksen
johtokunnan lausunto.
Metsäkeskuksen johtaja valitsee metsäjohtajan
ja rahoitus- ja tarkastuspäällikön. Maa-
ja metsätalousministeriö vahvistaa näiden
valintaa ja erottamista koskevan päätöksen.
Johtaja tai hänen valtuuttamansa tekee työsopimuksen
toimihenkilön kanssa.
Metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön toimiin
nimittämisestä ja toimien täyttämisestä säädetään
valtioneuvoston asetuksella.
14 §
Julkisen vallan käyttö
Julkisen palvelun yksikössä johtaja, metsäjohtaja
ja rahoitus- ja tarkastuspäällikkö käyttävät
ratkaisuvaltaa 8 §:ssä tarkoitettujen
tehtävien osalta julkisen vallan käyttöä koskevissa asioissa.
Johtajan tehtävänä on varmistaa, että metsäkeskuksen
julkisen palvelun yksikössä on riittävä määrä rahoitus-
ja tarkastuspäällikköjä ratkaisutoiminnan
varmistamiseksi. Rahoitus- ja tarkastuspäällikkö huolehtii
metsäkeskukselle 8 §:ssä säädettyjen
julkista valtaa sisältävien tehtävien
hoitamisesta. Johtaja määrää päätöksellään
rahoitus- ja tarkastuspäällikköjen välisestä tehtäväjaosta
siten, että järjestely tehostaa metsäkeskuksen
julkisen palvelun yksikön toimintaa ja resurssien käyttöä,
parantaa palvelujen saatavuutta ja turvaa tehtävissä tarvittavan erityisasiantuntemuksen
saatavuuden. Maa- ja metsätalousministeriö vahvistaa
johtajan päätöksen rahoitus- ja tarkastuspäällikköjen
määrästä ja tehtäväjaosta.
Julkisen vallan käyttöä koskevia
tehtäviä hoitava toimihenkilö saa osallistua
metsäkeskukselle kuuluvien 8 §:ssä tarkoitettujen
muiden tehtävien hoitoon edellyttäen, että näiden
muiden tehtävien hoitaminen ei voi vaarantaa julkisen vallan
käyttöä koskevien tehtävien
hoidon riippumattomuutta ja puolueettomuutta.
Johtaja, metsäjohtaja ja rahoitus- ja tarkastuspäällikkö ratkaisevat
esittelystä 8 §:ssä tarkoitettuihin,
julkista valtaa sisältäviin tehtäviin
liittyvät hallintoasiat ja esimiesasemassa olevat lisäksi
julkista valtaa käyttäviä toimihenkilöitä koskevat
henkilöstöasiat. Rahoitus- ja tarkastuspäällikkö voi
tarvittaessa toimia esittelijänä edellä mainituissa
asioissa.
Johtajan on määrättävä ne
henkilöt, jotka johtajan, metsäjohtajan ja rahoitus-
ja tarkastuspäällikköjen lisäksi
voivat 8 §:ssä tarkoitettuja tehtäviä hoidettaessa
käyttää julkista valtaa. Näitä henkilöitä ovat
hallintoasioita esittelevä toimihenkilö (esittelijä)
ja tarkastuksia tekevä toimihenkilö (tarkastaja).
Edellä 4 momentissa tarkoitetusta menettelystä,
jossa määrätään ne
toimihenkilöt, jotka voivat käyttää julkista
valtaa tehtäviensä hoitamisessa, säädetään
valtioneuvoston asetuksella. Julkisen vallan käyttöä sisältävien
tehtävien hoidon tarkemmasta järjestämisestä säädetään
valtioneuvoston asetuksella.
15 §
Tehtävien hoidossa noudatettava menettely ja virkavastuu
Kun metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikössä hoidetaan
julkisia hallintotehtäviä, sen on noudatettava,
mitä hallintolaissa (434/2003), kielilaissa (423/2003)
ja saamen kielilaissa (1086/2003) säädetään.
Mitä viranomaisesta säädetään
viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999),
sovelletaan myös metsäkeskukseen sen hoitaessa
8 §:ssä tarkoitettuja tehtäviä.
Johtajaan, metsäjohtajaan, rahoitus- ja tarkastuspäällikköön
ja 14 §:n 4 momentissa tarkoitettuihin toimihenkilöihin
sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä.
Rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä sovelletaan
myös metsäkeskuksen johtokunnan jäseniin,
heidän henkilökohtaisiin varajäseniinsä ja
toimihenkilöihin metsäkeskuksen varojen käyttöä koskevissa
asioissa.
Metsäkeskuksen 8 §:ssä tarkoitetun
tehtävän hoidossa aiheutuneen vahingon korvaamisesta on
voimassa, mitä julkisyhteisön ja virkamiehen korvausvastuusta
sekä virkatoimessa aiheutuneen vahingon korvaamisesta säädetään
vahingonkorvauslaissa (412/1974).
16 §
Asioiden ratkaiseminen eräissä tapauksissa
Johtaja voi ottaa ratkaistavakseen asian, joka 14 §:n
3 momentin mukaan kuuluu metsäkeskuksen julkisen palvelun
yksikön toimihenkilön ratkaistavaksi, jos kyseessä on
laaja-alainen asiakokonaisuus, asia, jolla on laajaa merkitystä,
yhtenäisen ratkaisukäytännön
varmistamisen tarve, puolueettoman ja riippumattoman käsittelyn
takaaminen tai johtajan on välttämätöntä ratkaista
asia muun vastaavan syyn perusteella.
Johtaja voi siirtää metsäkeskuksen
julkisen palvelun yksikössä vireille tulleen asian
käsiteltäväksi tietylle rahoitus- ja
tarkastuspäällikölle 14 §:n
1 momentin mukaisesta tehtäväjakopäätöksestä poiketen,
jos siirrolla voidaan varmistaa kyseisen asian mahdollisesti vaatiman erityisasiantuntemuksen
käytettävyys asian käsittelyssä tai
siirto on tarkoituksenmukainen muun vastaavan syyn perusteella.
Jos metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikölle
kuuluvan valvontaa, velvoitteiden asettamista tai oikeuden myöntämistä koskevan
hallintoasian puolueeton käsittely voi ilmeisesti vaarantua
sen vuoksi, että aiemmin toiminut alueyksikkö taikka
metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta
annetussa laissa (1474/1995) tarkoitettu aiemmin toiminut
metsäkeskus on ollut asiassa asianosaisena ja tässä tarkoitetun
asian on ratkaissut silloisen tehtäväjaon mukaisesti
nykyinen rahoitus- ja tarkastuspäällikkö,
kyseisen rahoitus- ja tarkastuspäällikön
on siirrettävä asia ratkaistavaksi johtajalle. Tässä momentissa
tarkoitettuun asian siirtoa koskevaan ratkaisuun ei saa hakea muutosta
valittamalla.
17 §
Oikeuskelpoisuus ja oikeustoimikelpoisuus
Metsäkeskus voi saada nimiinsä oikeuksia ja tehdä sitoumuksia
sekä hakea, kantaa ja vastata tuomioistuimissa ja muissa
viranomaisissa.
Metsäkeskuksen puhevaltaa käyttää johtaja 8 §:ssä tarkoitettujen
asioiden osalta. Johtaja voi siirtää puhevallan
käyttämisen muulle julkisen palvelun yksikön
toimihenkilölle, jos siirrolla voidaan turvata kyseisen
asian mahdollisesti vaatima erityisasiantuntemuksen käytettävyys asian
käsittelyssä.
Metsäkeskuksen puhevaltaa käyttää eriytettyyn
liiketoimintaan liittyen liiketoimintayksikkö.
Edellä 1 momentissa säädetystä poiketen
metsäkeskus ei saa antaa sitoumuksia liiketoimintaa harjoittavan
yhteisön puolesta eikä rahoittaa tällaisen
yhteisön toimintaa ilman maa- ja metsätalousministeriön
erikseen antamaa lupaa.
19 §
Strateginen ja toiminnallinen ohjaus
Metsäkeskusta ohjaa maa- ja metsätalousministeriö.
Metsäkeskus ja maa- ja metsätalousministeriö neuvottelevat
vuosittain metsäkeskuksen toiminnalle asetettavista strategisista
tavoitteista ja tulostavoitteista, jotka kirjataan tulossopimukseen.
Johtaja vastaa julkisen palvelun yksikön toimintojen strategisista
ja toiminnallisista tavoitteista sopimisesta ja kokoamisesta metsäkeskuksen
tulosohjausta varten sekä yhteisiä toimintoja
ja muita yhtenäisen toiminnan kannalta tarpeellisia toimenpiteitä koskevasta
toiminnallisesta ohjauksesta.
21 §
Toiminnan rahoitus
Valtion talousarvioon otetaan vuosittain määräraha,
josta metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikölle
myönnetään valtionavustusta sille 8 §:ssä säädetyistä tehtävistä aiheutuviin menoihin.
Valtionavustukseen sovelletaan valtionavustuslakia
(688/2001), jollei tässä laissa toisin
säädetä.
Edellä 1 momentissa tarkoitetut menot rahoitetaan kokonaisuudessaan
valtionavustuksella siltä osin kuin niistä ei
peritä maksuja tai toimintaan ei saada muuta rahoitusta.
27 §
Kirjanpito ja tilintarkastus
Metsäkeskuksen kirjanpitovelvollisuuteen, kirjanpitoon
ja tilinpäätökseen sovelletaan, mitä kirjanpitolaissa
(1336/1997) säädetään.
Metsäkeskukseen sovelletaan, mitä eräitä yrityksiä koskevasta
taloudellisen toiminnan avoimuus- ja tiedonantovelvollisuudesta
annetun lain (19/2003) 6 §:ssä säädetään
erilliskirjanpitovelvollisuudesta.
Tilintarkastajan valitsee maa- ja metsätalousministeriö neljäksi
kalenterivuodeksi kerrallaan. Tilintarkastajaan sovelletaan, mitä tilintarkastuslaissa
säädetään. Tilintarkastajan
salassapitovelvollisuudesta säädetään
18 §:ssä.
Metsäkeskus on valtiontalouden tarkastusviraston valvonnan
ja tarkastuksen alainen.
Tilintarkastajan tilintarkastuslain mukaisista oikeuksista ja
velvollisuuksista metsäkeskuksessa, riippumattomuudesta
ja tilintarkastuskertomuksen sisällöstä sekä kirjanpitovelvollisuutta koskevista
tarpeellisista asioista säädetään
tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
30 §
Työjärjestys
Metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön työjärjestyksessä määrätään
toimintojakoon perustuvan organisaation rakenteista, päätöksenteosta
muissa kuin julkisen vallan käyttöä koskevissa
asioissa, toiminnoista ja palvelualueista, metsäkeskuksen
eri toimintojen töiden järjestämisestä lukuun
ottamatta julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä,
henkilöstöhallinnollisista esimiehistä,
esimiesasemassa olevien toimihenkilöiden tehtävistä,
sijaisuuksista, sisäisestä johtamisesta, varojen
käytöstä ja valvonnasta, sisäisen
valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä sekä muista
sisäiseen hallintoon kuuluvista asioista.
Maa- ja metsätalousministeriö vahvistaa työjärjestyksen
metsäkeskuksen johtokunnan esityksestä.
35 §
Muuta lainsäädäntöä koskevat
viittaussäännökset
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Mitä metsäkeskuksesta tai metsäkeskuksista muualla
säädetään, koskee tämän
lain voimaan tultua metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikköä.
Kumottavan lain nojalla säädettyä metsäkeskusten
toimialuejakoa sovelletaan kuitenkin silloin, jos jonkun oikeutta,
etuutta tai velvollisuutta koskevan asian ratkaisemiseen vaikuttaa tämän
lain voimaan tullessa voimassa ollut metsäkeskusten toimialuejako.
39 §
Muut siirtymäsäännökset
Tämän lain 3 §:n 1 momenttia,
7 §:n 2 momenttia, 17—20 ja 24 §:ää,
25 §:n 3 momenttia, 27 ja 28 §:ää sekä soveltuvin
osin 4 ja 5 §:ää sekä 9 §:n
1 momenttia sovelletaan 2 §:n 2 momentissa tarkoitettuun
eriytettyyn liiketoimintaan 31 päivään
joulukuuta 2015 saakka.
Metsäkeskuksen liiketoiminta on eriytettävä kokonaisuudessaan
metsäkeskuksen hoitamista julkisista hallintotehtävistä sisältäen
myös 17 §:n 1 momentissa tarkoitetun
toimivallan ja vastuun eriyttämisen 31 päivään
joulukuuta 2015 mennessä. Maa- ja metsätalousministeriö voi
ohjata eriyttämisen toteuttamisen valmistelua metsäkeskuksessa.
Ministeriö ja metsäkeskus sopivat edelliseen liittyvistä käytännön
toimenpiteistä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
Metsäkeskuksen johtokunta jatkaa väliaikaisena
johtokuntana tämän lain voimaan tullessa olevassa
kokoonpanossaan siihen saakka, kunnes maa- ja metsätalousministeriö on
asettanut 4 §:n mukaisen johtokunnan.
Tällä lailla kumotussa 29 §:ssä tarkoitetut katselmustoimikunnat
jatkavat toimialueillaan siihen saakka, kunnes metsätalouden
rahoitusta koskeva lainsäädännön
uudistus on tullut voimaan. Katselmustoimikuntiin sovelletaan vastaavan
ajan 15 §:n 1 ja 2 momenttia.
Ennen tämän lain voimaantuloa asetetut alueneuvottelukunnat
jatkavat toimintaansa siihen saakka, kunnes maa- ja metsätalousministeriö on asettanut
6 §:n mukaiset maakunnalliset metsäneuvostot.
Tämän lain voimaan tullessa metsäkeskuksessa
metsäjohtajana toiminut jatkaa tämän
lain mukaisessa metsäjohtajan toimessa, kunnes tämän
lain mukainen metsäjohtaja on valittu. Aluejohtajana toimineen
toimihenkilön tehtäväkuvaan tehdään
tarvittavat muutokset lain tullessa voimaan.
Tämän lain voimaan tullessa johtavana esittelijänä toimineet
toimihenkilöt jatkavat rahoitus- ja tarkastuspäällikköinä,
kunnes maa- ja metsätalousministeriö on vahvistanut
metsäkeskuksen johtajan 14 §:ssä tarkoitetun
päätöksen rahoitus- ja tarkastuspäälliköiden
määrästä. Vahvistaminen on tehtävä viimeistään
30 päivänä kesäkuuta 2015.
Rahoitus- ja tarkastuspäällikön toimet
täytetään ensimmäisellä kerralla
ilmoittautumismenettelyä käyttäen siten,
että vain metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön
henkilöstöön kuuluva voi ilmoittautua
toimeen. Toimen avoinna olemisesta on ennen toimen täyttämistä ilmoitettava
metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikössä.
Jos metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön
toimen tehtäväkuvaa muutetaan tämän
lain voimaantulon jälkeen merkittävästi
kesäkuun 30 päivään
2015 mennessä siten, että toimi muuttuu 14 §:n
4 momentissa tarkoitetuksi toimeksi, toimenhaltijan on täytettävä 12 §:n
3 momentissa säädetyt kelpoisuusvaatimukset.
Tämän lain voimaan tullessa metsäkeskuksen tilintarkastajana
toiminut jatkaa voimassa olevan sopimuskauden loppuun.