7 §
Yrittäjän eläke määrätään
vahvistettujen työtulojen ja maksettujen vakuutusmaksujen
mukaan muodostetun kokonaistyötulon perusteella siten kuin
tässä pykälässä ja
7 a §:ssä säädetään.
Yrittäjälle vahvistetaan työtuloksi
se palkka, joka kohtuudella olisi maksettava, jos hänen
tämän lain alaista työtään
suorittamaan olisi palkattava vastaavan ammattitaidon omaava henkilö,
tai se korvaus, jonka muutoin voidaan katsoa keskimäärin
vastaavan sanottua työtä. Vuotuista työtuloa
ei kuitenkaan vahvisteta 8 409,40 euroa suuremmaksi.
Vakuutuksen alkaessa eläkelaitos vahvistaa yrittäjän
työtulon. Jos työtuloon vaikuttavat seikat myöhemmin
olennaisesti muuttuvat, tarkistetaan se hakemuksesta. Eläkelaitos
voi myös omasta aloitteestaan tarkistaa työtulon.
Työtuloa ei saa kuitenkaan muuttaa takautuvasti. Sen estämättä,
mitä tässä pykälässä säädetään,
osa-aikaeläkettä saavan yrittäjän
työtuloksi vahvistetaan puolet työntekijäin
eläkelain 7 d §:n 3 momentissa säädetyllä tavalla
lasketusta mainitun lain 4 f §:n 3 momentissa tarkoitetusta
tämän lain mukaisesta vakiintuneesta ansiotulosta.
Sen lisäksi, mitä 9 §:n 1 momentissa
säädetään, yrittäjä voi
maksaa kalenterivuoden aikana lisävakuutusmaksua, jonka
suuruus on vähintään 10 prosenttia 9 §:n
1 momentin mukaisesta vakuutusmaksusta ja enintään
mainitun vakuutusmaksun suuruinen. Lisävakuutusmaksu ja 9 §:n
1 momentin mukainen vakuutusmaksu eivät kuitenkaan saa
olla yhteensä enempää kuin edellä 2
momentissa tarkoitetun vuotuisen työtulon enimmäismäärää vastaavan
vakuutusmaksun määrä.
Sen estämättä, mitä 9 §:n
1 momentissa säädetään, yrittäjä voi
maksaa 9 §:n 1 momentin mukaan määrätyn
vakuutusmaksun kalenterivuoden aikana myös pienennettynä.
Tällöin vakuutusmaksu on vähintään
10 prosenttia ja enintään 20 prosenttia pienempi
kuin 9 §:n 1 momentin mukainen vakuutusmaksu. Vakuutusmaksu ei
kuitenkaan saa olla pienempi kuin 1 §:n 3 momentin 2 kohdassa
tarkoitettua vuotuista työtuloa vastaavan vakuutusmaksun
määrä. Vuosia, joina pienennettyjä vakuutusmaksuja
maksetaan, voi olla kulloinkin tarkasteltavan seitsemän
peräkkäisen kalenterivuoden aikana enintään
kolme.
Yrittäjä voi käyttää 4
momentissa tarkoitettua lisävakuutusmaksuoikeutta tai vaihtoehtoisesti
5 momentissa tarkoitettua vakuutusmaksun pienennysoikeutta kerran
saman kalenterivuoden aikana. Yrittäjän on ilmoitettava
kirjallisesti lisävakuutusmaksun maksamisesta tai vakuutusmaksun
pienennyksestä eläkelaitokselle saman kalenterivuoden
aikana, jota vakuutusmaksun muutos koskee.
Yrittäjän työtulo siltä kalenterivuodelta,
jona hän maksaa 4 momentissa tarkoitettua lisävakuutusmaksua
tai 5 momentissa tarkoitettua pienennettyä vakuutusmaksua,
lasketaan siten, että yrittäjän kalenterivuoden
aikana maksamat vakuutusmaksut jaetaan sosiaali- ja terveysministeriön
9 §:n mukaan vahvistaman maksuprosentin sadasosalla.
Yrittäjän 2 ja 3 momentin mukaan vahvistettu työtulo
tai 7 momentin mukaan laskettu työtulo muodostaa yrittäjän
vuotuisen kokonaistyötulon. Osa-aikaeläkkeen vakiintunutta
ansiotasoa määrättäessä eläketapahtumaa
edeltävän vuoden työtulo otetaan kuitenkin
edellä mainitusta poiketen huomioon vahvistetun työtulon
suuruisena ilman mainittuna vuotena mahdollisesti maksettua lisävakuutusmaksua.
Mitä 4 ja 5 momentissa säädetään,
ei koske yrittäjää, joka saa työntekijäin
eläkelain 8 §:n 4 momentissa tarkoitetun lain
tai eläkesäännön mukaista eläkettä,
eikä yrittäjää, jolla on oikeus 9 §:n
2 momentissa tarkoitettuun maksunalennukseen tai jolla on 9 §:n
1 ja 2 momentissa tarkoitettuja, maksettavaksi erääntyneitä vakuutusmaksuja
maksamatta. Mitä 4 ja 5 momentissa säädetään,
ei myöskään koske yrittäjää sen
kalenterivuoden jälkeen, jonka aikana hän täyttää 62
vuotta.
7 a §
Eläkkeen perusteena oleva kokonaistyötulo 53
vuoden iän täyttämiskuukauden päättymiseen
saakka saadaan jakamalla sanottuun aikaan kohdistuvien 7 §:n
mukaisesti määräytyvien ja työntekijäin
eläkelain 7 b §:n mukaisesti tarkistettujen yrittäjän
vuotuisten kokonaistyötulojen yhteismäärä vastaavalla
ajalla.
Eläkkeen perusteena oleva kokonaistyötulo 53
vuoden iän ja 68 vuoden iän täyttämiskuukausien
päättymisen väliselle ajalle lasketaan kullekin
kalenterivuodelle erikseen. Kunkin kalenterivuoden eläkkeen
perusteena oleva työtulo on kyseiseen vuoteen kohdistuvien
7 §:n mukaisesti määräytyvien
ja työntekijäin eläkelain 7 b §:n
mukaisesti tarkistettujen yrittäjän vuotuisten
kokonaistyötulojen keskimäärä kyseisenä vuotena.
Eläkkeen perusteena oleva kokonaistyötulo työkyvyttömyyden
alkamista seuraavan kuukauden alun ja 63 vuoden iän täyttämiskuukauden päättymisen
väliselle ajalle (tuleva aika) määrätään
siten kuin työntekijäin eläkelain 7 c
ja 7 d §:ssä sekä 7
f §:ssä säädetään,
kuitenkin siten, että työkyvyttömyyseläkkeen
eläketapahtumaa edeltävän vuoden työtulossa
ei oteta huomioon lisävakuutusmaksua. Jos työntekijäin
eläkelain 7 d §:n 1 tai 2 momentti tulee
sovellettavaksi, vastaavalta ajalta poistetaan lisämaksun vaikutus
työtuloon vain eläketapahtumavuodelta. Tämän
lain alainen tulevan ajan ansio on sama suhteellinen osuus työntekijäin
eläkelain 7 c §:n 2, 3 ja 6 momentissa
sekä mainitun lain 7 d §:n 1 momentissa
määritellystä tulevan ajan ansioiden
yhteismäärästä kuin mikä tämän
lain alaisten työansioiden osuus on työntekijäin
eläkelain 8 §:n 4 momentin 1, 2 ja 10—13
kohdissa mainittujen lakien mukaisten ansioiden yhteismäärästä työntekijäin
eläkelain 7 c §:n 2 momentin mukaisena tarkasteluaikana.
Jos eläkelaitoksen oikeus vakuutusmaksun saamiseen
on menetetty 12 §:n 6 momentin mukaisesti, vähennetään
siltä kalenterivuodelta, jolta vakuutusmaksu on vanhentunut,
1 ja 2 momentin mukaan laskettavaa eläkkeen perusteena olevaa
kokonaistyötuloa ottaen huomioon saamatta jääneet
vakuutusmaksut siten kuin valtioneuvoston asetuksella tarkemmin
säädetään.
Eläkkeen perusteena olevaa kokonaistyötuloa
1 ja 2 momentin mukaisesti laskettaessa tämän
lain mukaisiin työtuloihin rinnastetaan työntekijäin
eläkelain 6 a §:n 2 momentissa säädetty
osuus mainitun pykälän 1 momentissa lueteltujen
etuuksien perusteena olevista työ- ja ansiotuloista ja
mainitun pykälän 3 momentissa tarkoitetun jatkokarttuman
perusteena oleva työtulo. Mitä edellä tässä momentissa
säädetään, ei kuitenkaan sovelleta,
jos työntekijäin eläkelain 6 a §:ssä mainittujen
etuuksien perusteena olevat työ- ja ansiotulot taikka jatkokarttuma
otetaan huomioon mainitun lain, lyhytaikaisissa työsuhteissa
olevien työntekijäin eläkelain tai taiteilijoiden
ja eräiden erityisryhmiin kuuluvien työntekijäin
eläkelain mukaista eläkettä laskettaessa.
9 §
Yrittäjä on velvollinen suorittamaan vakuutusmaksun,
joka lasketaan 7 §:n 2 ja 3 momentin mukaan vahvistetusta
työtulosta soveltamalla sosiaali- ja terveysministeriön
vahvistamaa maksuprosenttia. Ministeriö vahvistaa vuosittain
maksuprosentin, jonka voidaan arvioida vastaavan työntekijäin
eläkelain vähimmäisehtojen mukaisen vakuutuksen
keskimääräistä vakuutusmaksua
prosentteina palkoista, kun työntekijäin eläkelain
12 b §:n mukaista 53 vuotta täyttäneiden
työntekijöiden korotetun vakuutusmaksun osuutta
ei oteta huomioon. Yrittäjän 53 ikävuoden
täyttämistä seuraavan kalenterivuoden
alusta lukien maksuprosentiksi vahvistetaan kuitenkin edellä tarkoitettu
prosenttimäärä lisättynä yhtä monella
prosenttiyksiköllä kuin työntekijäin
eläkelain 12 b §:ssä tarkoitettu 53 vuotta
täyttäneiden työntekijäin eläkemaksu
ylittää sitä nuorempien työntekijäin
eläkemaksun.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -