13 luku
               
               Kalastuksenvalvonta 
               
               
                  
                  96 §
                  
                  Valvontaviranomaiset ja kalastuksenvalvojat
                  
                  Poliisi, rajavartiolaitos, kalastusviranomainen sekä jäljempänä 97 §:n
                     mukaisesti hyväksytty ja 98 §:ssä tarkoitetun
                     valtuutuksen omaava kalastuksenvalvoja valvovat kalastusta koskevien
                     säännösten ja määräysten
                     noudattamista. Valtakunnan rajalla olevissa vesissä, Suomen aluevesillä ja
                     talousvyöhykkeellä valvontaa hoitaa myös
                     tulli. Kalastuksen valvonnasta Metsähallituksen hallinnassa
                     olevilla valtion vesialueilla säädetään
                     lisäksi Metsähallituksen erävalvonnasta
                     annetussa laissa (1157/2005). 
                  
                  
                  Edellä 1 momentissa tarkoitetulla kalastuksenvalvojalla
                     ei ole kuitenkaan toimivaltaa valvoa Euroopan unionin yhteistä kalastuspolitiikkaa
                     koskevan unionin lainsäädännön
                     eikä Euroopan yhteisön yhteisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanosta
                     annetun lain (1139/1994) ja sen nojalla annettujen säännösten
                     noudattamista.
                  
                  
                
               
               
                  
                  96 a §
                  
                  Valvonnassa noudatettavat periaatteet
                  
                  Kalastuksenvalvontaan kuuluvasta tehtävästä tai
                     toimenpiteestä ei saa aiheutua suurempaa haittaa tai vahinkoa
                     kuin kalastuksenvalvonnan toteuttamiseksi on välttämätöntä.
                     Tehtävän tai toimenpiteen on oltava perusteltu
                     suhteessa valvonnalla tavoiteltavaan päämäärään
                     ja kiireellisyyteen sekä tilanteen kokonaisarvioon
                     vaikuttaviin seikkoihin.
                  
                  
                
               
               
                  
                  96 b §
                  
                  Kalastuksenvalvojan virkavastuu
                  
                  Kalastuksenvalvojaan sovelletaan hänen toimiessaan
                     tässä laissa säädetyssä kalastuksenvalvontatehtävässä rikosoikeudellista
                     virkavastuuta koskevia säännöksiä.
                     Kalastuksenvalvontatehtävässä noudatetaan
                     hallintolakia, viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia,
                     kielilakia ja saamen kielilakia (1086/2003). Vahingonkorvausvastuusta
                     säädetään vahingonkorvauslaissa.
                  
                  
                
               
               
               
               
               
               
                  
                  97 §
                  
                  Kalastuksenvalvojan kelpoisuusvaatimukset ja hyväksyminen
                  
                  
                     
                     Kalastuksenvalvojaksi hyväksytään
                        se, joka:
                     
                     
                     1) on oikeustoimikelpoinen;
                     
                     2) tunnetaan rehelliseksi ja luotettavaksi ja on henkilökohtaisilta
                        ominaisuuksiltaan tehtävään sopiva; ja 
                     
                     
                     3) on hyväksytysti suorittanut 97 a §:ssä säädetyn
                        kalastuksenvalvojan kokeen. 
                     
                     
                   
                  
                  Kalastuksenvalvojaksi hyväksyy hakemuksesta se elinkeino-,
                     liikenne- ja ympäristökeskus, jonka toimialueeseen
                     hakijan kotikunta kuuluu. Hyväksyminen on voimassa kymmenen vuotta.
                  
                  
                  Kalastuksenvalvojaksi hyväksytty voi hakea hyväksymisen
                     uusimista aikaisintaan vuotta ennen sen voimassaolon päättymistä tai
                     vuoden kuluessa sen päättymisestä. Hyväksyminen
                     voidaan uusia, jos hakija on suorittanut 97 a §:ssä tarkoitetun
                     kalastuksenvalvojan kokeen edellä mainittuna ajanjaksona
                     ja täyttää 1 momentin 1 ja 2
                     kohdissa säädetyt edellytykset.
                  
                  
                
               
               
               
                  
                  97 a §
                  
                  Kalastuksenvalvojan koe ja koulutus
                  
                  Kalastuksenvalvojan kokeen järjestää elinkeino-,
                     liikenne- ja ympäristökeskus. Koetta koskevaan
                     ratkaisuun on oikeus hakea oikaisua elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta
                     30 päivän
                     kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
                  
                  
                  Kalastuksenvalvojan koetta edeltävässä koulutuksessa
                     koulutettavalle tulee antaa kalastuksenvalvontatehtävän
                     kannalta riittävä kalastuslainsäädännön
                     ja hyvän hallinnon perusteiden tuntemus sekä kalastuksenvalvontatehtävän edellyttämät
                     muut tiedolliset ja taidolliset valmiudet. Koulutuksen
                     vaihtoehtona on muu riittävä perehtyneisyys
                     kalastuksenvalvontaan, joka osoitetaan suorittamalla 1 momentissa
                     tarkoitettu koe.
                  
                  
                  Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset
                     kalastuksenvalvojan koulutuksesta ja kokeesta.
                  
                  
                
               
               
               
               
               
               
               
               
                  
                  97 b §
                  
                  Kalastuksenvalvojakortti ja -tunnus
                  
                  Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus antaa
                     kalastuksenvalvojaksi hyväksytylle kalastuksenvalvojakortin
                     ja -tunnuksen. Kalastuksenvalvojan on pidettävä kortti
                     sekä 98 §:ssä tarkoitettua valtuutusta
                     koskeva asiakirja kalastuksenvalvontatehtävissä mukana
                     ja esitettävä ne pyydettäessä.
                     Kalastuksenvalvojan on lisäksi käytettävä kalastuksenvalvontatehtävissä kalastuksenvalvojatunnusta.
                     
                  
                  
                  Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädetään
                     kalastuksenvalvojakortin sisällöstä sekä kalastuksenvalvojatunnuksen
                     ulkoasusta.
                  
                  
                
               
               
                  
                  97 c §
                  
                  Kalastuksenvalvojan hyväksymisen peruuttaminen
                  
                  Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
                     peruutettava kalastuksenvalvojaksi hyväksyminen,
                     jos kalastuksenvalvoja sitä pyytää. 
                  
                  
                  Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi, jollei
                     suullista huomautusta katsota riittäväksi seuraamukseksi,
                     antaa kirjallisen varoituksen kalastuksenvalvojalle, joka toimii
                     vastoin tämän lain mukaisia velvollisuuksiaan. 
                  
                  
                  Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi peruuttaa
                     kalastuksenvalvojaksi hyväksymisen, jos kalastuksenvalvoja
                     ei enää täytä 97 §:n
                     1 momentissa säädettyjä kelpoisuusehtoja
                     tai jos hän olennaisesti tai toistuvasti rikkoo kalastuksenvalvontaa
                     tai kalastusta koskevia säännöksiä ja määräyksiä eikä kirjallista
                     varoitusta ole pidettävä riittävänä seuraamuksena.
                  
                  
                  Kalastuksenvalvojan, jonka hyväksyminen on peruutettu,
                     on palautettava 97 b §:ssä tarkoitettu kalastuksenvalvojakortti
                     ja -tunnus peruuttamispäätöksen tehneelle
                     elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
                     sen määräämän kohtuullisen
                     ajan kuluessa.
                  
                  
                
               
               
                  
                  98 §
                  
                  Kalastuksenvalvojan valtuutus ja toimialue
                  
                  Edellä 97 §:n mukaan hyväksytyllä kalastuksenvalvojalla
                     on oikeus valvoa kalastusta koskevien säännösten
                     ja määräysten noudattamista ainoastaan
                     kalastusalueen, osakaskunnan, vesialueen omistajan tai kalastusoikeuden
                     haltijan valtuuttamana valtuutuksessa määritellyllä alueella.
                     Kalastusalueen valtuuttamalla kalastuksenvalvojalla on oikeus valvoa
                     kalastusta koskevien säännösten ja määräysten
                     noudattamista koko kalastusalueen alueella riippumatta siitä,
                     onko 64 §:ssä tarkoitettua sopimusta tehtävien
                     siirrosta kalastusalueelle tehty. 
                  
                  
                  Kalastusalue, osakaskunta, vesialueen omistaja ja kalastusoikeuden
                     haltija ovat velvollisia ilmoittamaan valtuutuksen sisällöstä ja
                     voimassaoloajasta kahden kuukauden kuluessa valtuutuksen voimaantulosta
                     sille elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle,
                     jonka toimialueeseen valtuuttajan alue pääasiallisesti
                     kuuluu. Valtuutuksen päättymisestä alkuperäistä voimassaoloajankohtaa
                     aikaisemmin tulee ilmoittaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle
                     viivytyksettä.
                  
                  
                
               
               
                  
                  99 §
                  
                  Valvontaviranomaisen ja kalastuksenvalvojan tarkastusoikeus 
                  
                  Edellä 96 §:ssä mainitulla viranomaisella
                     on oikeus tarkastaa, että vedessä, kalastukseen
                     käytettävässä kulkuvälineessä tai
                     rannalla oleva pyydys ja saalis ovat säännösten
                     ja määräysten mukaisia. Edellä 96 §:ssä mainituilla
                     viranomaisilla on myös oikeus tarkastaa kuljetus- ja varastotiloja,
                     joissa säilytetään kaloja tai rapuja.
                     Tarkastusta ei saa kuitenkaan ulottaa pysyväisluonteiseen
                     asumiseen käytettäviin tiloihin, ellei se ole
                     välttämätöntä tarkastuksen
                     kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi ja on perusteltua
                     syytä epäillä jonkun syyllistyneen rikoslain
                     (39/1889) 48 a luvun 2 §:ssä tai 4 §:ssä tarkoitettuun
                     rikokseen. 
                  
                  
                  Kalastuksenvalvojalla on oikeus tarkastaa, että vedessä,
                     kalastukseen käytettävässä kulkuvälineessä tai
                     rannalla oleva pyydys ja saalis ovat säännösten
                     ja määräysten mukaisia. Tarkastusta ei
                     saa kuitenkaan ulottaa pysyväisluonteiseen asumiseen käytettäviin
                     tiloihin.
                  
                  
                  Edellä 96 §:ssä mainitulla viranomaisella sekä kalastuksenvalvojalla
                     on oikeus tarkastaa kalastusta harjoittavan oikeus kyseiseen kalastukseen.
                  
                  
                  Tarkastettuun pyydykseen on jätettävä tarkastuksen
                     tekijän nimi ja yhteystiedot.
                  
                  
                
               
               
               
               
               
               
                  
                  100 §
                  
                  Valvontaviranomaisen ja kalastuksenvalvojan talteenotto-oikeus
                  
                  
                     
                     Edellä 96 §:ssä tarkoitetulla
                        viranomaisella ja kalastuksenvalvojalla on oikeus ottaa talteen kalastuksessa
                        käytetty pyydys, kalastusväline ja saalis, jos:
                     
                     
                     1) kalastusaikoja, pyydyksiä, pyydysten määrää,
                        pyyntitapoja, alamittoja tai rauhoitusta koskevia säännöksiä tai
                        määräyksiä rikotaan; 
                     
                     
                     2) kalastusta harjoitetaan ilman kalastusoikeutta
                        tai kalastusoikeuden ilmeisesti ylittäen; tai 
                     
                     
                     3) pyydystä ei ole merkitty 33 §:ssä edellytetyllä tavalla. 
                     
                   
                  
                
               
               
                  
                  101 §
                  
                  Vesialueen omistajan, osakkaan ja kalastusoikeuden
                     haltijan tarkastus- ja talteenotto-oikeus
                  
                  
                  Vesialueen omistajalla, osakkaalla tai kalastusoikeuden haltijalla
                     on oikeus tarkastaa, että pyydys on 33 §:n 2 momentissa
                     säädetyllä tavalla merkitty kalastusoikeuden
                     osoittavalla merkillä. 
                  
                  
                  Vesialueen omistajalla, osakkaalla tai kalastusoikeuden haltijalla
                     on oikeus ottaa talteen pyyntiin asetettu pyydys, jota ei ole merkitty 33 §:n
                     2 momentissa säädetyllä kalastusoikeuden
                     osoittavalla merkillä, sekä siinä oleva
                     saalis edellyttäen, että pyydyksen omistajaa ei
                     tavoiteta tai tämä ei kehoituksesta
                     huolimatta poista sitä ja saatavilla ei ole riittävää ja
                     oikea-aikaista apua 96 §:ssä tarkoitetuilta tahoilta.
                  
                  
                
               
               
                  
                  102 §
                  
                  Talteenottomenettely
                  
                  Edellä 100 §:n tai 101 §:n 2 momentin
                     nojalla talteenotetun pyydyksen, kalastusvälineen ja saaliin
                     talteenottopaikalle on jätettävä mahdollisuuksien
                     mukaan tiedot talteen ottajasta sekä pyydyksen tai kalastusvälineen
                     säilytyspaikasta, jos niiden haltija ei ole läsnä talteenottotilanteessa. 
                  
                  
                  Talteenotetusta pyydyksestä tai kalastusvälineestä on
                     ilmoitettava välittömästi poliisille,
                     ja se on luovutettava niin pian kuin mahdollista poliisin
                     säilytettäväksi. Jollei luovuttaminen
                     käy hankaluudetta päinsä, pyydyksestä ja
                     sen säilytyspaikasta on ilmoitettava poliisille,
                     joka määrää, miten se on säilytettävä. 
                  
                  
                  Talteenotettu pyydys tai kalastusväline on palautettava
                     viivytyksettä pyydyksen tai kalastusvälineen haltijalle,
                     jos esitutkintaa ei aloiteta. Edellä 8 §:ssä tarkoitetussa
                     viehekalastuksessa käytetty kalastusväline on
                     kuitenkin luovutettava välittömästi
                     takaisin, jos viehekalastusmaksun suorittamisesta esitetään
                     todistus seitsemän päivän kuluessa talteenotosta. 
                  
                  
                  Talteenotetusta saaliista on ilmoitettava välittömästi
                     poliisille, joka määrää saaliin
                     joko vapautettavaksi, säilytettäväksi
                     tarkoituksenmukaisella tavalla tai jos säilyttäminen
                     ei ole ilman kohtuutonta vaivaa mahdollista, hävitettäväksi. 
                  
                  
                  Edellä 2 ja 4 momentissa säädetty
                     ilmoitus- ja luovutusvelvollisuus ei koske rajavartiolaitosta, tullia
                     ja Metsähallituksen erätarkastajaa.
                  
                  
                
               
               
               
                  
                  103 §
                  
                  Talteenotetun pyydyksen myynti
                  
                  Jos talteenotetun pyydyksen tai kalastusvälineen
                     omistajaa ei kuuden kuukauden kuluessa talteenotosta tavoiteta,
                     poliisin on myytävä pyydys tai kalastusväline
                     ja tilitettävä myynnistä kertyneet varat
                     valtiolle.
                  
                  
                
               
               
               
                  
                  104 §
                  
                  Pysähtymisvelvollisuus ja henkilöllisyyden
                     selvittäminen
                  
                  
                  Kalastukseen käytettävä kulkuväline
                     on 96 §:ssä mainitun viranomaisen tai
                     kalastuksenvalvojan antamasta, selvästi havaittavasta pysähtymismerkistä pysäytettävä
                     heti,
                     kun se voidaan turvallisesti tehdä. 
                  
                  
                  Pyyntiä harjoittavan on annettava kalastusviranomaiselle
                     tai kalastuksenvalvojalle yksittäisen valvontatehtävän
                     suorittamiseksi tarpeellinen tieto nimestä, henkilötunnuksesta
                     tai sen puuttuessa syntymäajasta ja kansalaisuudesta sekä yhteystiedot. 
                  
                  
                
               
               
                  
                  104 a §
                  
                  Näyttömääräys
                  
                  Edellä 96 §:ssä mainittu viranomainen
                     tai kalastuksenvalvoja voi antaa näyttömääräyksen kalan
                     tai ravun pyyntiä harjoittavalle henkilölle, joka
                     ei 89 §:n mukaisesti esitä todistusta suorittamastaan
                     maksusta. 
                  
                  
                  Näyttömääräyksellä velvoitetaan
                     1 momentissa tarkoitettu henkilö esittämään
                     todistus poliisille seitsemän päivän
                     kuluessa näyttömääräyksen
                     antamisesta.
                  
                  
                  Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädetään
                     näyttömääräyksen sisällöstä. 
                  
                  
                
               
               
                  
                  104 b §
                  
                  Huomautus
                  
                  Jos kalastusta koskevien säännösten
                     rikkominen on olosuhteet huomioon ottaen vähäinen, kalastusviranomainen
                     tai kalastuksenvalvoja voi muihin toimenpiteisiin ryhtymättä antaa
                     tekoon syyllistyneelle huomautuksen.
                  
                  
                
               
               
                  
                  104 c §
                  
                  Toimenpiteestä luopuminen
                  
                  Kalastusviranomainen ja kalastuksenvalvoja voivat luopua tässä luvussa
                     säädetystä toimenpiteestä,
                     jos sen loppuun saattaminen voi johtaa kohtuuttomaan seuraukseen
                     asian merkitys, rikkomuksen laatu ja toimenpiteellä tavoiteltava
                     tulos huomioon ottaen. 
                  
                  
                
               
               
                  
                  104 d §
                  
                  Tapahtumailmoitus
                  
                  Kalastuksenvalvojan tulee laatia tapahtumailmoitus 100 §:ssä tarkoitetusta
                     talteenotosta, 104 b §:ssä tarkoitetusta
                     huomautuksen antamisesta ja 104 c §:ssä tarkoitetusta
                     toimenpiteestä luopumisesta. Tapahtumailmoituksen tietoja saa
                     käyttää vain asianosaisen oikeusturvan
                     varmistamiseksi ja kalastuksenvalvojien toiminnan valvontaa varten.
                  
                  
                  
                     
                     Edellä 1 momentissa tarkoitettuun tapahtumailmoitukseen
                        merkitään seuraavat tiedot:
                     
                     
                     1) toimenpiteiden kohteena olleiden henkilötunnus ja
                        muut tunnistetiedot sekä yhteystiedot;
                     
                     
                     2) epäilty rikkomus, jonka selvittämiseksi
                        toimenpiteeseen on ryhdytty;
                     
                     
                     3) toimenpiteen laatu;
                     
                     4) luettelo talteen otetuista tavaroista; 
                     
                     5) toimenpiteen suorittaja ja ajankohta. 
                     
                   
                  
                  Tapahtumailmoitukset on toimitettava kalastuksenvalvojan hyväksyneelle
                     toimivaltaiselle elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle vuosittain
                     kutakin kalastuksenvalvojan toimintavuotta seuraavan vuoden tammikuun
                     loppuun mennessä.
                  
                  
                  Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on
                     säilytettävä tapahtumailmoitukset kahden vuoden
                     ajan niiden toimituspäivästä, jonka jälkeen
                     ne on hävitettävä.
                  
                  
                
               
               
                  
                  105 §
                  
                  Kalastusoikeuden käytön kielto
                  
                  - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
                  
                
               
               
               
               
               
               
               
               
               
                  
                  106 §
                  
                  Uhkasakko ja teettämisuhka
                  
                  - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
                  
                
               
               
                  
                  106 a §
                  
                  Kalastuksenvalvojien toiminnan valvonta
                  
                  Kalastuksenvalvojien yleisestä valvonnasta ja ohjauksesta
                     vastaa maa- ja metsätalousministeriö. Elinkeino-,
                     liikenne- ja ympäristökeskukset vastaavat kalastuksenvalvojien
                     toiminnan valvonnasta toimialueellaan.
                  
                  
                  Maa- ja metsätalousministeriöllä sekä elin-keino-,
                     liikenne- ja ympäristökeskuksilla on oikeus
                     saada kalastuksenvalvojalta ja kalastuksenvalvojakoulutuksen järjestäjältä näiden
                     toiminnan valvonnassa tarvittavia tietoja kalastuksenvalvontatehtävien
                     suorittamisesta ja kalastuksenvalvojakoulutuksen järjestämisestä.
                  
                  
                  Henkilötietojen käsittelystä säädetään
                     henkilötietolaissa (523/1999).
                  
                  
                
               
               
               
               
                  
                  108 §
                  
                  Kalastusrikkomus
                  
                  
                     
                     Joka tahallaan tai huolimattomuudesta
                     
                     1) käyttää kiellettyä kalastustapaa
                        tai kiellettyä pyydystä tai pitää sellaista
                        pyydystä aluksella tai muutoin siten, että se
                        on pyyntiä varten helposti käsillä,
                     
                     
                     2) kalastaa luvattomasti valta- tai kalaväylässä tai
                        vesialueella, jossa kalastaminen on kielletty tai sitä on
                        rajoitettu, taikka rauhoituspiiriä koskevaa määräystä rikkoen,
                     
                     
                     3) pyydystää rauhoitusaikana tai muutoin luvattomana
                        aikana kalaa tai rapua taikka sanottuna aikana pitää vedessä niiden
                        pyyntiin sopivaa pyydystä tai kalastaa 37 b §:ssä tarkoitetun
                        sopimuksen täytäntöönpanemiseksi asetetun
                        rajoituksen vastaisesti,
                     
                     
                     4) pyydystää 35 §:n vastaisesti alamittaista kalaa
                        tai rapua,
                     
                     
                     5) harjoittaa kalan tai ravun pyyntiä, vaikka hän
                        ei ole suorittanut valtiolle 88 §:ssä säädettyä kalastuksenhoitomaksua
                        tai viehekalastusmaksua taikka hänellä ei ole
                        mukana todistusta suorittamastaan kalastuksenhoitomaksusta tai viehekalastusmaksusta
                        eikä hän voi sitä esittää seitsemän
                        vuorokauden kuluessa,
                     
                     
                     6) tuo maahan muun kuin Suomessa luonnonvaraisena esiintyvän
                        kala- tai rapulajin tai niiden kannan tai sukusoluja ilman 94 §:n
                        2 momentissa säädettyä lupaa tai lupaehdon
                        vastaisesti,
                     
                     
                     7) istuttaa vesialueelle kala- tai rapulajin tai sen kannan,
                        jota siellä ei ennestään ole, taikka suorittaa
                        alueelle kalojen tai rapujen siirtoistutuksen ilman 121 §:ssä tarkoitettua
                        lupaa tai lupaehdon vastaisesti, 
                     
                     
                     8) aiheuttaa kalastaessaan 39 §:n vastaisesti tarpeetonta
                        häiriötä tai haittaa,
                     
                     
                     9) laiminlyö 33 §:ssä säädetyn
                        pyydyksen merkitsemisvelvollisuuden tai
                     
                     
                     10) laiminlyö 36 §:ssä säädetyn
                        vapauttamisvelvollisuuden, 
                     
                     
                   
                  
                  on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa
                     rangaistusta, kalastusrikkomuksesta sakkoon.
                  
                  
                  - - - - - - - - - - - - - - - - - - -