Eräiden kiinteistöön liittyvien palvelujen
               oma käyttö
            
            
            
               
               11 luku
               
               Kiinteistöinvestointia koskevan vähennyksen tarkistaminen
               
               Kiinteistöinvestointi
               
               
                  
                  119 §
                  
                  Kiinteistöinvestoinnilla tarkoitetaan kiinteistön
                     uudisrakentamiseen tai perusparantamiseen liittyvän rakentamispalvelun
                     ostamista tai itse suorittamista. Kiinteistöinvestoinnilla
                     tarkoitetaan myös sellaisen kiinteistön hankkimista,
                     jonka luovutukseen on sovellettu 31 §:n 1 momentin 1 kohtaa
                     tai 33 §:ää.
                  
                  
                
               
               Tarkistamisen aiheuttavat tilanteet
               
               
                  
                  120 §
                  
                  
                     
                     Kiinteistöinvestointia koskevan hankintaan sisältyvän
                        veron vähennystä tarkistetaan, kun:
                     
                     
                     1) kiinteistöinvestointi on suoritettu kokonaan tai
                        osittain vähennykseen oikeuttavaan tarkoitukseen ja kiinteistön
                        käyttö muuttuu siten, että vähennykseen
                        oikeuttavan käytön osuus pienenee suhteessa alkuperäiseen
                        käyttötarkoitukseen;
                     
                     
                     2) kiinteistöinvestointi on suoritettu kokonaan tai
                        osittain muuhun kuin vähennykseen oikeuttavaan tarkoitukseen
                        ja kiinteistön käyttö muuttuu siten,
                        että vähennykseen oikeuttavan käytön
                        osuus kasvaa suhteessa alkuperäiseen käyttötarkoitukseen;
                     
                     
                     3) kiinteistö poistetaan liikeomaisuudesta ottamalla
                        kiinteistö pysyvästi muuhun kuin liiketoiminnan
                        käyttöön, jos kiinteistöinvestointi
                        on suoritettu kokonaan tai osittain vähennykseen oikeuttavaan
                        tarkoitukseen;
                     
                     
                     4) kiinteistö luovutetaan, jos kiinteistöinvestointi
                        on suoritettu kokonaan tai osittain vähennykseen oikeuttavaan
                        tarkoitukseen, ja 121 e—121 g §:ssä ei
                        toisin säädetä;
                     
                     
                     5) verovelvollisuus päättyy, jos verovelvollisen
                        haltuun jääneeseen kiinteistöön
                        kohdistunut kiinteistöinvestointi on suoritettu kokonaan
                        tai osittain vähennykseen oikeuttavaan tarkoitukseen.
                     
                     
                   
                  
                  Tarkistamisen edellytyksenä on, että elinkeinonharjoittaja
                     on suorittanut kiinteistöinvestoinnin liiketoimintaa varten
                     taikka että kiinteistöinvestoinnin suorittaja
                     on kunta. 
                  
                  
                  Tarkistamista ei suoriteta, kun kiinteistö puretaan
                     taikka kun se palaa tai muutoin tuhoutuu siten, ettei sitä enää voida
                     käyttää.
                  
                  
                
               
               
               
               
               
                  
                  121 §
                  
                  Mitä 120 §:ssä säädetään,
                     sovelletaan myös kiinteistön käyttöoikeuden
                     haltijan kiinteistöinvestointia koskevan hankintaan sisältyvän
                     veron vähennykseen. 
                  
                  
                  Kiinteistön käyttöoikeuden haltija
                     tarkistaa kiinteistöinvestointia koskevan hankintaan sisältyvän
                     veron vähennystä 120 §:n 1 momentin 4
                     kohdassa säädetyin edellytyksin myös
                     silloin, kun käyttöoikeus päättyy,
                     jollei tämän pykälän 3 momentissa
                     tai 121 f §:ssä toisin säädetä.
                  
                  
                  Mitä 2 momentissa säädetään,
                     sovelletaan kiinteistön käyttöoikeuden
                     haltijan hankkimaan tai suorittamaan perusparantamiseen vain, jos hän
                     saa siitä korvauksen.
                  
                  
                
               
               Tarkistuskausi
               
               
                  
                  121 a §
                  
                  Kiinteistöinvestointia koskevan hankintaan sisältyvän
                     veron vähennystä tarkistetaan vain, jos kiinteistön
                     käyttötarkoitus muuttuu tai kiinteistö luovutetaan
                     120 tai 121 §:ssä tarkoitetulla tavalla tarkistuskauden
                     aikana.
                  
                  
                  Tarkistuskausi on kymmenen vuotta sen kalenterivuoden alusta,
                     jonka aikana uudisrakentamiseen tai perusparantamiseen liittynyt
                     rakentamispalvelu on valmistunut tai, jos kiinteistö on luovutettu
                     31 §:n 1 momentin 1 kohdassa tai 33 §:ssä tarkoitetulla
                     tavalla rakentamispalvelun valmistumisen jälkeen, kiinteistö on
                     vastaanotettu. Tarkistuskauteen ei kuitenkaan lueta rakentamispalvelun
                     valmistumista tai kiinteistön vastaanottamista edeltävää kalenterivuoden osaa.
                  
                  
                
               
               Käyttötarkoituksen muutokset ennen tarkistuskauden
                  alkamista
               
               
               
                  
                  121 b §
                  
                  Jos muuhun kuin vähennykseen oikeuttavaan tarkoitukseen
                     suoritetun kiinteistöinvestoinnin kohteena ollut kiinteistö otetaan
                     vähennykseen oikeuttavaan tarkoitukseen ennen tarkistuskauden
                     alkamista, elinkeinonharjoittaja voi kiinteistöinvestoinnin
                     osalta oikaista tilitettävää veroa käyttötarkoituksen
                     muutosta edeltävältä ajalta siten kuin
                     kiinteistö olisi alun perin ollut tarkoitettu vähennykseen
                     oikeuttavaan käyttöön.
                  
                  
                  Jos vähennykseen oikeuttavaan tarkoitukseen suoritetun
                     kiinteistöinvestoinnin kohteena ollut kiinteistö otetaan
                     muuhun tarkoitukseen ennen tarkistuskauden alkamista, elinkeinonharjoittajan
                     on kiinteistöinvestoinnin osalta oikaistava tilitettävää veroa
                     käyttötarkoituksen muutosta edeltävältä ajalta
                     siten kuin kiinteistö olisi alun perin ollut tarkoitettu
                     muuhun kuin vähennykseen oikeuttavaan käyttöön.
                  
                  
                
               
               Tarkistuksen laskeminen
               
               
                  
                  121 c §
                  
                  Kiinteistön käytön muuttuessa kiinteistöinvestointia
                     koskevan hankintaan sisältyvän veron vähennystä tarkistetaan
                     vuosittain kultakin tarkistuskauteen kuuluvalta kalenterivuodelta (tarkistusvuosi).
                     Ensimmäisenä tarkistusvuotena pidetään
                     121 a §:n 2 momentissa tarkoitetun rakentamispalvelun valmistumisen
                     tai kiinteistön vastaanottamisen jälkeistä kalenterivuoden osaa. 
                  
                  
                  Kiinteistön luovutuksen yhteydessä, verovelvollisuuden
                     päättyessä ja poistettaessa kiinteistö liikeomaisuudesta
                     kiinteistöinvestointia koskevan hankintaan sisältyvän
                     veron vähennystä tarkistetaan yhdellä kertaa
                     koko jäljellä olevalta tarkistuskaudelta. Kiinteistön
                     katsotaan tällöin olevan jäljellä olevan
                     tarkistuskauden ajan kokonaan muussa kuin vähennykseen
                     oikeuttavassa käytössä.
                  
                  
                
               
               
                  
                  121 d §
                  
                  Vuosittain tarkistettava määrä on
                     1/10 siitä osasta 2 momentissa tarkoitettua hankintaan
                     sisältyvää veroa, joka vastaa alkuperäisen
                     vähennykseen oikeuttavan käytön osuuden
                     ja tarkistusvuoden vähennykseen oikeuttavan käytön osuuden
                     erotusta.
                  
                  
                  
                     
                     Hankintaan sisältyvä vero, jonka
                        perusteella tarkistettava määrä lasketaan,
                        on:
                     
                     
                     1) uudisrakentamiseen tai perusparantamiseen liittyneestä ostetusta
                        rakentamispalvelusta suoritettava vero;
                     
                     
                     2) uudisrakentamiseen tai perusparantamiseen liittyneestä itse
                        suoritetusta rakentamispalvelusta suoritettava vero tai vero, joka
                        olisi ollut suoritettava, jos palvelu olisi suoritettu muuhun kuin
                        vähennykseen oikeuttavaan käyttöön;
                     
                     
                     3) hankitun kiinteistön osalta luovuttajan 31 §:n
                        1 momentin 1 kohdan tai 33 §:n nojalla suoritettava vero;
                     
                     
                     4) uudisrakentamiseen tai perusparantamiseen liittyvän
                        rakentamispalvelun yhteydessä asennettavaksi hankitusta,
                        maahantuodusta, itse valmistetusta tai siirretystä tavarasta
                        suoritettava vero taikka vero, joka olisi ollut suoritettava, jos
                        tavara olisi valmistettu tai siirretty muuhun kuin vähennykseen
                        oikeuttavaan käyttöön.
                     
                     
                   
                  
                
               
               Tarkistusoikeuden ja -velvollisuuden siirto
               
               
                  
                  121 e §
                  
                  
                     
                     Kiinteistönluovutuksissa luovuttajan oikeus ja
                        velvollisuus tarkistaa kiinteistöinvestointia koskevan
                        hankintaan sisältyvän veron vähennystä siirtyvät
                        luovutuksensaajalle, jos: 
                     
                     
                     1) luovuttaja on elinkeinonharjoittaja tai kunta, jolle tarkistusoikeus
                        tai -velvollisuus on alun perin syntynyt tai jolle se on siirtynyt;
                     
                     
                     2) luovutuksensaaja hankkii kiinteistön liiketoimintaa
                        varten taikka luovutuksensaaja on kunta tai valtio; ja
                     
                     
                     3) luovuttaja ja luovutuksensaaja eivät luovutuksen
                        yhteydessä sovi siitä, että luovuttaja
                        suorittaa tarkistamisen.
                     
                     
                   
                  
                
               
               
                  
                  121 f §
                  
                  Jos kiinteistön käyttöoikeuden haltija
                     luovuttaa käyttöoikeutensa, oikeudenhaltijan oikeus
                     ja velvollisuus tarkistaa kiinteistöinvestointia koskevan
                     hankintaan sisältyvän veron vähennystä siirtyvät
                     luovutuksensaajalle 121 e §:ssä säädetyin
                     edellytyksin.
                  
                  
                  Kun kiinteistön käyttöoikeus päättyy,
                     oikeudenhaltijan katsotaan tarkistusoikeuden ja -velvollisuuden
                     siirtymistä koskevia säännöksiä sovellettaessa
                     luovuttavan käyttöoikeutensa käyttöoikeuden
                     luovuttaneelle kiinteistönhaltijalle.
                  
                  
                
               
               
               
               
               
                  
                  121 g §
                  
                  Jos elinkeinonharjoittaja liittyy 13 a §:ssä tarkoitettuun
                     verovelvollisuusryhmään, oikeus ja velvollisuus
                     tarkistaa kiinteistöinvestointia koskevan hankintaan sisältyvän
                     veron vähennystä siirtyvät ryhmälle. 
                  
                  
                  Jos elinkeinonharjoittaja eroaa 13 a §:ssä tarkoitusta
                     verovelvollisuusryhmästä, elinkeinonharjoittajan
                     kiinteistöinvestointia koskevan hankintaan sisältyvän
                     veron vähennyksen tarkistusoikeus ja -velvollisuus siirtyvät
                     ryhmältä elinkeinonharjoittajalle. 
                  
                  
                  Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettuun oikeuden ja
                     velvollisuuden siirtymiseen sovelletaan soveltuvin osin, mitä 121
                     h—121 k ja 209 g—209 i §:ssä säädetään.
                  
                  
                
               
               
                  
                  121 h §
                  
                  Kun tarkistusoikeus ja -velvollisuus siirtyvät luovutuksensaajalle,
                     luovuttaja ei tarkista hankintaan sisältyvän veron
                     vähennystä luovutuksen johdosta, ellei 3 momentissa
                     toisin säädetä. 
                  
                  
                  Tarkistusoikeuden ja -velvollisuuden siirtyessä luovutuksensaajalle
                     luovuttaja suorittaa tarkistamisen niiden käytön
                     muutosten perusteella, jotka ovat tapahtuneet hänen hallinta-aikanaan, ja
                     luovutuksensaaja tämän jälkeen tapahtuneiden
                     muutosten perusteella, ellei 3 momentissa toisin säädetä.
                     Tarkistettavaa määrää laskettaessa
                     luovuttaja ottaa huomioon oman hallinta-aikansa osuuden tarkistusvuodesta
                     ja luovutuksensaaja tämän jälkeisen osuuden.
                  
                  
                  Tarkistusoikeuden ja -velvollisuuden siirtyessä luovutuksensaajalle,
                     joka ei ole luovutusajankohtana ollut merkittynä arvonlisäverovelvollisten
                     rekisteriin, luovuttaja suorittaa luovutuksen yhteydessä tarkistamisen
                     yhdellä kertaa koko jäljellä olevalta
                     tarkistuskaudelta luovutuksensaajan asemesta. Kiinteistön
                     katsotaan tällöin olevan jäljellä olevan
                     tarkistuskauden ajan kokonaan muussa kuin vähennykseen
                     oikeuttavassa käytössä.
                  
                  
                
               
               
                  
                  121 i §
                  
                  Kun tarkistusoikeus ja -velvollisuus siirtyvät ja luovuttaja
                     ei ole antanut 209 g §:ssä tarkoitettua selvitystä tai
                     on antanut selvityksessä virheellisen tiedon, jonka seurauksena
                     luovutuksensaajan verotusta olisi oikaistava luovutuksensaajan vahingoksi,
                     luovuttajan on suoritettava tästä johtuvat tarkistukset
                     tai oikaistava tarkistettavia määriä luovutuksensaajan
                     asemesta.
                  
                  
                  Kun tarkistusoikeus ja -velvollisuus siirtyvät ja luovuttajan
                     verotusta muutetaan myöhemmin siten, että sen
                     seurauksena luovutuksensaajan verotusta olisi oikaistava luovutuksensaajan
                     vahingoksi, luovuttajan on suoritettava tästä johtuvat
                     tarkistukset tai oikaistava tarkistettavia määriä luovutuksensaajan
                     asemesta, jos luovuttaja ei ole ilmoittanut verotuksen muutoksesta
                     luovutuksensaajalle 209 g §:ssä tarkoitetussa
                     selvityksessä.
                  
                  
                
               
               Yhdellä kertaa suoritetun tarkistuksen oikaisu
               
               
                  
                  121 j §
                  
                  Jos elinkeinonharjoittaja, joka verovelvollisuuden päättyessä jatkaa
                     liiketoimintaa, merkitään myöhemmin tarkistusaikana
                     uudelleen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, hän
                     voi oikaista hallussaan olevasta kiinteistöstä verovelvollisuuden
                     päättymisen johdosta suorittamaansa tarkistusta,
                     joka on maksettu valtiolle. 
                  
                  
                  Arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkitty luovutuksensaaja
                     tai luovutuksensaaja, joka ei ole luovutusajankohtana ollut merkittynä rekisteriin
                     mutta joka merkitään sinne myöhemmin tarkistusaikana,
                     voi oikaista luovuttajan verovelvollisuuden päättyessä taikka
                     121 h §:n 3 momentin perusteella suorittamaa tarkistusta,
                     jos tarkistusoikeus ja -velvollisuus ovat siirtyneet hänelle
                     tarkistuskauden aikana ja tarkistusta ei ole voitu oikaista aikaisemmassa
                     vaiheessa.
                  
                  
                
               
               
               
                  
                  121 k §
                  
                  
                     
                     Edellä 121 j §:ssä tarkoitettu
                        oikaisu suoritetaan siten, että: 
                     
                     
                     1) 121 j §:n 1 momentissa tarkoitettu elinkeinonharjoittaja
                        vähentää tarkistuksena suorittamansa
                        veron siltä osin kuin se kohdistuu tarkistusvuoteen, josta
                        alkaen hänet merkitään uudelleen arvonlisäverovelvollisten
                        rekisteriin, ja sen jälkeiseen tarkistuskauteen; 
                     
                     
                     2) 121 j §:n 2 momentissa tarkoitettu luovutuksensaaja
                        vähentää luovuttajan tarkistuksena suorittaman
                        veron siltä osin kuin se kohdistuu tarkistusvuoteen, jona
                        arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkitty luovutuksensaaja
                        vastaanottaa kiinteistön tai josta alkaen aikaisemmin rekisteröimätön
                        luovutuksensaaja merkitään rekisteriin, ja sen
                        jälkeiseen tarkistuskauteen.
                     
                     
                   
                  
                  Elinkeinonharjoittaja tai luovutuksensaaja suorittaa tarkistamisen
                     1 momentissa mainittuna aikana tapahtuvista kiinteistön
                     käyttötarkoituksen muutoksista tai luovutuksesta
                     yleisten tarkistamista koskevien sääntöjen
                     mukaan.
                  
                  
                
               
               
                  
                  144 §
                  
                  Edellä 103 §:ssä tarkoitettu vähennys
                     hankitusta kiinteistöstä tai rakentamispalvelusta
                     kohdistetaan sille kalenterikuukaudelle, jonka aikana kiinteistö on
                     vastaanotettu tai rakentamispalvelu on valmistunut ja vastaanotettu.
                     Vähennys voidaan vaihtoehtoisesti kohdistaa sille kalenterikuukaudelle,
                     jonka aikana myyjän velvollisuus suorittaa vero rakentamispalvelun
                     ottamisesta omaan käyttöön 16 §:n
                     mukaan syntyy.
                  
                  
                
               
               
                  
                  145 a §
                  
                  Edellä 118 §:ssä tarkoitettu oikaisu
                     kohdistetaan sille kalenterikuukaudelle, jolle se on hyvän
                     kirjanpitotavan mukaan kirjanpidossa kirjattava.
                  
                  
                  Verovelvollisuuden päätyttyä oikaisu
                     kohdistetaan toiminnan viimeiselle kalenterikuukaudelle.
                  
                  
                
               
               
                  
                  145 b §
                  
                  Edellä 121 c §:n 1 momentissa tarkoitettu
                     tarkistus kohdistetaan tarkistusvuoden viimeiselle kalenterikuukaudelle.
                  
                  
                  Edellä 121 c §:n 2 momentissa tarkoitettu
                     tarkistus kohdistetaan sille kalenterikuukaudelle, jonka aikana
                     kiinteistö on luovutettu, verovelvollisuus on päättynyt
                     tai kiinteistö on poistettu liikeomaisuudesta.
                  
                  
                  Edellä 121 h §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettu luovuttajan
                     suorittama tarkistus kohdistetaan sille kalenterikuukaudelle, jonka
                     aikana kiinteistön hallinta on luovutettu.
                  
                  
                
               
               
               
                  
                  145 c §
                  
                  Edellä 121 k §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu
                     oikaisu kohdistetaan sille kalenterikuukaudelle, josta alkaen elinkeinonharjoittaja
                     merkitään uudelleen arvonlisäverovelvollisten
                     rekisteriin.
                  
                  
                  Edellä 121 k §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu
                     oikaisu kohdistetaan sille kalenterikuukaudelle, jona kiinteistön
                     hallinta on vastaanotettu tai josta alkaen luovutuksensaaja on merkitty
                     arvonlisäverovelvollisten rekisteriin.
                  
                  
                
               
               
                  
                  146 §
                  
                  Edellä 121 b §:ssä tarkoitetut oikaisut
                     kohdistetaan sille kalenterikuukaudelle, jonka aikana kiinteistön
                     käyttötarkoitus muuttuu.
                  
                  
                
               
               
                  
                  169 §
                  
                  - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
                  
                  Sen estämättä, mitä 1 momentissa
                     säädetään, ulkomailla 209 j—209
                     m §:n mukaisesti sähköisesti säilytettävien
                     tositteiden tai muun aineiston osalta riittävää on,
                     että tietoihin saadaan täydellinen tosiaikainen
                     tietokoneyhteys ja että tiedot ovat saatettavissa selväkieliseen
                     kirjalliseen muotoon. Viranomaisen kehotuksesta teknisestä tallenteesta
                     on lisäksi valmistettava jäljennös tarkastusta
                     suorittavan henkilön käyttöön,
                     jos se on tarkastuksen suorittamista varten tarpeen.
                  
                  
                  - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
                  
                
               
               
                  
                  170 a §
                  
                  Sijoituskullan myyjän on Verohallituksen tai veroviraston
                     kehotuksesta esitettävä 209 o §:ssä tarkoitettu
                     aineisto tarkastettavaksi ja annettava sitä koskevia tietoja.
                  
                  
                
               
               
                  
                  173 §
                  
                  - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
                  
                  Edellä 12, 26 f ja 30 §:n perusteella verovelvollinen
                     merkitään rekisteriin aikaisintaan hakemuksen
                     tekemisestä. Jos 30 §:ssä tarkoitettu elinkeinonharjoittaja
                     voi tehdä 106 §:ssä säädetyn
                     vähennyksen tai soveltaa 106 §:n 3 momenttia ja
                     hakemus on tehty 30 §:ssä tarkoitetun toiminnan
                     alkamisen jälkeen, hän on kuitenkin verovelvollinen
                     mainitun toiminnan alkamisesta.
                  
                  
                  - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
                  
                
               
               
               
                  
                  173 a §
                  
                  - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
                  
                  Mitä 169, 209 ja 209 j—209 m §:ssä säädetään
                     verovelvollisen velvollisuuksista, sovelletaan myös 1 momentissa
                     tarkoitettuun edustajaan.
                  
                  
                
               
               
                  
                  209 d §
                  
                  Edellä 103 §:n 2 momentissa tarkoitetusta
                     selvityksestä on käytävä ilmi
                     selvityksen antamispäivä, myyjän ja ostajan
                     nimet, osoitteet sekä yritys- ja yhteisötunnukset,
                     luovutuksen luonne ja veron määrä, joka
                     myyjän on suoritettava.
                  
                  
                  - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
                  
                
               
               
                  
                  209 f §
                  
                  - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
                  
                  Edellä 19 a §:ssä tarkoitetun liikkeen
                     tai sen osan luovuttajan on annettava liiketoiminnan jatkajalle
                     209 g §:ssä tarkoitettu selvitys luovutettavista
                     kiinteistöistä.
                  
                  
                  - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
                  
                
               
               
                  
                  209 g §
                  
                  Kun oikeus ja velvollisuus tarkistaa kiinteistöinvestointia
                     koskevan hankintaan sisältyvän veron vähennystä siirtyvät
                     luovutuksensaajalle, luovuttajan on annettava luovutuksensaajalle selvitys,
                     joka sisältää 209 h §:ssä tarkoitetut
                     tiedot.
                  
                  
                  Jos kiinteistöinvestointia koskeva hankintaan sisältyvä vero,
                     oikeus sen vähentämiseen tai muu luovutuksensaajan
                     verotukseen vaikuttava 209 h §:ssä tarkoitettu
                     tieto on muuttunut 1 momentissa tarkoitetun asiakirjan laatimisen
                     jälkeen, luovuttajan on annettava luovutuksensaajalle muutosta
                     koskeva täydentävä selvitys.
                  
                  
                  Luovuttajan on annettava luovutuksensaajalle jäljennös
                     hallussaan olevasta kiinteistön aikaisemman haltijan 1
                     tai 2 momentin nojalla laatimasta selvityksestä, joka sisältää luovutuksensaajan
                     tarkistusoikeuteen tai -velvollisuuteen vaikuttavia tietoja.
                  
                  
                
               
               
                  
                  209 h §
                  
                  
                     
                     Edellä 209 g §:ssä tarkoitetusta
                        selvityksestä on käytävä ilmi: 
                     
                     
                     1) selvityksen antamispäivä;
                     
                     2) luovuttajan ja luovutuksensaajan nimi, osoite sekä yritys-
                        ja yhteisötunnus; 
                     
                     
                     3) luovutuksen ajankohta;
                     
                     4) luovutuksen luonne;
                     
                     5) 121 a §:n 2 momentissa tarkoitettu rakentamispalvelun
                        valmistumisajankohta tai kiinteistön vastaanottoajankohta;
                     
                     
                     6) 121 d §:n 2 momentissa tarkoitettu kiinteistöinvestointia
                        koskeva hankintaan sisältyvä vero;
                     
                     
                     7) se osa 6 kohdassa tarkoitetusta verosta, josta on rakentamispalvelun
                        valmistumisen tai kiinteistön vastaanottamisen yhteydessä voitu
                        tehdä vähennys tai joka olisi ollut suoritettava,
                        jos rakentamispalvelu olisi suoritettu taikka tavara valmistettu
                        tai siirretty muuhun kuin vähennykseen oikeuttavaan käyttöön;
                     
                     
                     8) liikeomaisuudesta poistettua kiinteistöä koskeva
                        hankintaan sisältyvä vero;
                     
                     
                     9) selvitys siitä, onko luovuttaja tai aikaisempi luovuttaja
                        suorittanut verovelvollisuuden päättyessä 121
                        c §:n 2 momentissa tai kiinteistön luovutuksen
                        yhteydessä 121 h §:n 3 momentissa tarkoitetun
                        tarkistuksen, jota ei ole oikaistu;
                     
                     
                     10) muut Verohallituksen määräämät
                        seikat, jotka ovat tarpeen luovuttajan tai luovutuksensaajan tarkistusoikeuden
                        tai -velvollisuuden määrittämiseksi.
                     
                     
                   
                  
                
               
               
                  
                  209 i §
                  
                  Kun oikeus ja velvollisuus tarkistaa kiinteistöinvestointia
                     koskevan hankintaan sisältyvän veron vähennystä siirtyvät
                     elinkeinonharjoittajalle, luovutuksensaajan on annettava luovuttajalle
                     selvitys siitä, että kiinteistö hankitaan
                     liiketoimintaa varten.
                  
                  
                
               
               
               
                  
                  209 j §
                  
                  Verovelvollisen on säilytettävä antamiensa, 1 §:n
                     1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja myyntejä koskevien
                     laskujen jäljennökset sekä tähän
                     toimintaan liittyviä tavaroiden ja palvelujen ostoja koskevat
                     vastaanottamansa laskut.
                  
                  
                  Laskuissa mainittujen 209 b §:n 2 momentissa tarkoitettujen
                     tietojen muuttumattomuus ja luettavuus on varmistettava
                     koko säilytysajan. Koneellisella tietovälineellä olevien
                     laskujen tietojen on oltava saatettavissa selväkieliseen kirjalliseen
                     muotoon.
                  
                  
                  Laskut on säilytettävä vähintään
                     kuusi vuotta sen kalenterivuoden lopusta, jonka aikana tilikausi
                     on päättynyt. Tilikaudella tarkoitetaan tilikautta,
                     johon kuuluvalle kalenterikuukaudelle 13 luvun säännösten
                     mukaisesti kohdistettavaa myyntiä, ostoa, oikaisuerää tai
                     ennakkomaksua laskut koskevat.
                  
                  
                  Mitä 2 ja 3 momentissa säädetään,
                     sovelletaan ulkomaisen elinkeinonharjoittajan vastaanottamien laskujen
                     osalta vain Suomessa sijaitsevan kiinteän toimipaikan vastaanottamiin
                     laskuihin.
                  
                  
                
               
               
                  
                  209 k §
                  
                  Edellä 209 j §:ssä tarkoitetut laskut
                     on säilytettävä Suomessa.
                  
                  
                  
                     
                     Laskut voidaan kuitenkin säilyttää toisessa
                        jäsenvaltiossa, jos:
                     
                     
                     1) tallennus on suoritettu sähköisesti siten, että se
                        takaa täydellisen tosiaikaisen tietokoneyhteyden näihin
                        tietoihin; tai
                     
                     
                     2) elinkeinonharjoittaja on ulkomaalainen, jolla ei ole Suomessa
                        kiinteää toimipaikkaa.
                     
                     
                   
                  
                  Laskut voidaan kuitenkin säilyttää muualla kuin
                     edellä 1 ja 2 momentissa säädetään
                     kirjanpitolain 2 luvun 9 §:n 1 ja 2 momentissa säädetyillä edellytyksillä.
                     Tätä noudatetaan soveltuvin osin myös
                     muihin kuin kirjanpitolaissa tarkoitettuihin kirjanpitovelvollisiin.
                  
                  
                
               
               
                  
                  209 l §
                  
                  Mitä 209 j ja 209 k §:ssä säädetään
                     laskusta, noudatetaan soveltuvin osin myös muihin tositteisiin,
                     joihin suoritettavan ja vähennettävän
                     veron määrään vaikuttavien liiketapahtumien
                     kirjaukset perustuvat.
                  
                  
                  Mitä 209 j ja 209 k §:ssä säädetään
                     annetusta laskusta, noudatetaan soveltuvin osin myös muuhun
                     verovelvollisen muistiinpanoaineistoon, jos verovelvollinen ei ole
                     kirjanpitolain mukaan kirjanpitovelvollinen.
                  
                  
                
               
               
                  
                  209 m §
                  
                  Edellä 209 j §:n 3 momentista ja 209 l §:stä poiketen
                     verovelvollisen on säilytettävä kiinteistöinvestoinnin
                     suorittamiseen liittyvät laskut ja tositteet sekä 103 §:n
                     2 momentissa, 209 g ja 209 i §:ssä tarkoitetut
                     selvitykset 13 vuotta sen kalenterivuoden päättymisestä,
                     jonka aikana tarkistuskausi on alkanut. Edellä 209 j §:n 3 momentissa
                     säädetyn määräajan
                     jälkeen laskut ja tositteet voidaan korvata selvityksellä, josta
                     käy ilmi Verohallituksen määräämät
                     tarkistusoikeuden tai -velvollisuuden määrittämiseksi tarpeelliset
                     seikat.
                  
                  
                
               
               
                  
                  209 n §
                  
                  Verovelvollisen on pidettävä luetteloa niistä tavaroista,
                     jotka hän itse tai joku muu hänen puolestaan kuljettaa
                     toiseen jäsenvaltioon 18 b §:n
                     1 momentin 1—3 kohdassa tarkoitettuja liiketoimia varten.
                  
                  
                
               
               
                  
                  209 o §
                  
                  Edellä 43 a ja 43 c §:ssä tarkoitetun
                     sijoituskullan myyjän on tunnistettava asiakas aina, kun yhden
                     liiketoimen tai toisiinsa kytkeytyneiden liiketoimien yhteenlaskettu
                     arvo on vähintään 15 000 euroa.
                     Myyjän on käytettävissä olevin keinoin
                     tunnistettava myös henkilö, jonka lukuun edellä tarkoitettu
                     asiakas todennäköisesti toimii.
                  
                  
                  Tunnistamista ei tarvitse suorittaa, jos asiakas on rahanpesun
                     estämisestä ja selvittämisestä annetun
                     lain (68/1998) 6 §:n 6 momentissa tarkoitettu
                     elinkeinonharjoittaja.
                  
                  
                  Edellä 1 momentissa tarkoitettujen asiakkaiden tunnistamista
                     ja liiketoimien kirjaamista koskevat tarkemmat säännökset
                     annetaan valtioneuvoston asetuksella.
                  
                  
                  Edellä 1 ja 3 momentissa tarkoitettu aineisto on säilytettävä kuusi
                     vuotta sen kalenterivuoden lopusta, jonka aikana se tilikausi on
                     päättynyt, jona liiketoimi tai viimeinen toisiinsa
                     kytkeytyneistä liiketoimista suoritettiin.
                  
                  
                
               
               
                  
                  218 §
                  
                  - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
                  
                  Joka jättää asianmukaisesti täyttämättä 209 o §:ssä säädetyn
                     velvollisuuden tai viranomaisen kehotuksesta huolimatta 162, 162
                     b tai 165 §:ssä, 166 §:n 2 momentissa,
                     168 §:n 2 momentissa, 169 §:n 1 ja 2
                     momentissa, 170 §:n 1 momentissa, 170 a, 209 tai 209 a—209
                     c §:ssä säädetyn velvollisuuden,
                     on tuomittava arvonlisäverorikkomuksesta sakkoon.
                  
                  
                  - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
                  
                
               
             
            
            
               
               Tämä laki tulee voimaan  
                     päivänä  
                    
                     kuuta 20  
                    .
               
               
               Jollei jäljempänä toisin säädetä,
                  tätä lakia sovelletaan, kun kiinteistö luovutetaan
                  tai sen käyttö muuttuu 120 §:ssä tarkoitetulla
                  tavalla lain voimaantulopäivänä tai sen
                  jälkeen.
               
               
               Tämän lain kiinteistöinvestointia
                  koskevan vähennyksen tarkistamista koskevia säännöksiä ei
                  sovelleta, jos kiinteistön uudisrakentamiseen tai perusparantamiseen
                  liittynyt rakentamispalvelu on valmistunut ennen vuotta 2004.
               
               
               Jos kiinteistön uudisrakentamiseen tai perusparantamiseen
                  liittynyt rakentamispalvelu on valmistunut vuonna 2004 tai sen jälkeen
                  mutta ennen tämän lain voimaantuloa, tätä lakia
                  sovelletaan lain voimaantulon jälkeiseen tarkistuskauden
                  osaan. Tarkistuskausi on kuitenkin viisi vuotta sen kalenterivuoden
                  alkamisesta, jonka aikana kiinteistöä koskeva
                  uudisrakentamiseen tai perusparantamiseen liittynyt rakentamispalvelu
                  on valmistunut. Tarkistettavaa määrää laskettaessa
                  121 d §:n 1 momentissa tarkoitetun suhdeluvun 1/10
                  asemesta käytetään tällöin
                  suhdelukua 1/5. Lain voimaantuloa edeltävään
                  tarkistuskauden osaan sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa
                  olleita säännöksiä.
               
               
               Lain 33 ja 121 b §:ää sovelletaan,
                  jos kiinteistö luovutetaan tai sen käyttötarkoitus
                  muuttuu lain voimaantulopäivänä tai sen
                  jälkeen. 
               
               
               Lain 33 a §:ää sovelletaan, kun palvelu
                  otetaan omaan käyttöön lain voimaantulopäivänä tai
                  sen jälkeen. Säännöstä ei
                  kuitenkaan sovelleta, jos kiinteistön uudisrakentamiseen
                  tai perusparantamiseen liittynyt rakentamispalvelu on valmistunut
                  ennen vuotta 2004. Tapauksissa, joissa tällainen rakentamispalvelu
                  on valmistunut vuonna 2004 tai sen jälkeen mutta ennen
                  tämän lain voimaantuloa, tarkistuskausi lasketaan voimaantulosäännöksen
                  4 momentissa tarkoitetulla tavalla.
               
               
               Hankintaan sisältyvän veron vähennystä ei tarkisteta
                  4 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa elinkeinonharjoittajan vahingoksi
                  eikä 33 a §:ää sovelleta
                  siltä osin kuin elinkeinonharjoittaja on suorittanut veroa
                  tämän lain voimaan tullessa voimassa olleen 33 §:n
                  perusteella eikä hän ole tehnyt verotuksesta oikaisua
                  tai valitusta.
               
               
               Jos kiinteistö on 4 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa
                  myyty ennen lain voimaantuloa, ostajan hankintaan sisältyvänä verona
                  lain voimaantulon jälkeisen tarkistuskauden aikana suoritettavassa
                  tarkistamisessa tai 33 a §:ssä tarkoitetussa
                  oman käytön verotuksessa pidetään
                  myyjän tämän lain voimaan tullessa voimassa
                  olleen 33 §:n perusteella suoritettavaa veroa.
               
               
               Lain 209 m §:ää ei sovelleta 3 tai
                  4 momentissa tarkoitettuihin kiinteistöinvestointeihin.